Oppimisen uusi kulttuuri
Innovaatiopedagogiikka
tuottaa innovaatiovalmiuksia Innovaatiopedagogiikka tuottaa innovaatiovalmiuksia
Innovaatiopedagogiikka on oppimista yhdessä, monimuotoisesti, monialaisesti, ongelma- ja työelämälähtöisesti. Se haastaa kehittymään. Se on koulutussektorin vastaus muuttuvan maailman haasteisiin. Innovaatiopedagogiikka rakentuu • oppijan omaa aktiivisuutta kannusta ville oppimisen menetelmille, joissa yhdistyvät monialaisuus, työelämä- lähtöisyys ja kansainvälisyys sekä yrit täjämäinen, kokeilunhaluinen ajattelu • innovaatiokompetenssien eli työelä mässä menestymiseen tarvittavien tietojen, taitojen ja asenteiden kehit tymiselle
Toiminta monimuotoisissa ja monialaisissa oppimisympäristöissä parantaa valmiuksia, joita työn tekeminen huomenna ja tulevaisuudessa edellyttää. Opiskelijoiden tavoitteena on kehittää sellaisia työelämätaitoja, että heillä on mahdollisuus hyvään työelämään. Menestyminen työssä on osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Turun AMK:n Excellence in action -strategia korostaa koulutuksen merkitystä hyvän elämän saavuttamisessa.
MINNA SCHEININ Koulutuksen kehittämisen päällikkö, Turun AMK:
Innovaatiopedagogiikka on Turun AMK:n kehittämä lähestymistapa tukea opiskelijoiden tulevaisuuden monipuolisia työelämätaitoja.
Menestyminen tulevaisuuden työelämässä Oppimisen innovaatioprosessi Innovaatio- ja ammattialakohtaisten kompetenssien kehittyminen.
Innovaatiopedagogiikan toimintatavat ja menetelmät • aktivoivat oppimis- ja opetusmenetelmät • monialaisuus • työelämälähtöisyys • opintoihin integroitu soveltava TKI-toiminta • joustava OPS • kansainvälisyys • yrittäjyys • monipuolinen kehittävä arviointi • uudistuva opettajuus
Oppimisen uusi kulttuuri
ADAM JAGIELLO-RUSILOWSKI PhD, Dean of International Programs and Development, Faculty of Social Sciences, University of Gdansk:
Suosittelen lämpimästi Turun AMK:n Innovaatiopedagogiikkaa korkeakouluopetuksen modernisointiin.
Tulevaisuuden ennustaminen on yhä vaikeampaa. Maailma muuttuu rajusti. Tulevatko robotit ja syövät työpaikat? Digitalisaatio ja uudet teknologiat ravistelevat käsityksiämme työstä. Väestön ja ympäristöongelmien kasvaessa hyvän elämän edellytysten turvaamiseen tarvitaan uusia teknologioita ja innovaatioita.
henkilökohtaisten tarpeiden ja yhteiskunnan vaatimusten mukaan, ja jotta opiskelijat voivat hankkia erityisosaamista työelämän tarpeisiin.
Epäennustettavassa muutoksen maailmassa vanhat oppimisreseptit eivät tuota sitä lisäosaamista, mitä innovaatioita janoava maailma tarvitsee. Huomisen osaajien kouluttamiseen tarvitaan uusi oppimisen kulttuuri, joka vahvistaa kykyämme toimia innovaatioympäristöissä.
Uusi oppiminen rakentuu yhdessä tekemiselle ja oppijan aktiivista tiedon tuottamista korostavalle roolille. Oppimisen edistäminen on edelleen opettajan päivittäisen työn ydin. Ulkoaoppimisen sijaan opiskelijoille annetaan valmiuksia uusimman tiedon hankkimiseen, soveltamiseen ja ongelmanratkaisuun.
Oppimisen uusi kulttuuri tarkoittaa muutosta niin oppijoissa kuin oppimista katalysoivissa opettajissakin. Oppimissuunnitelmien täytyy joustaa
Opettajuus uudistuu valmentamisen suuntaan. Valmentajan tehtävänä on tukea, kannustaa ja ohjata, jotta oppi-
minen, innovatiivisuus, erilaisten taitojen yhdistely, palautteen hyödyntäminen ja tiimioppiminen mahdollistuisivat. Opettajuus uudistuu myös verkkopedagogisissa ratkaisuissa, jotka noudattavat innovaatiopedagogiikan lähestymistapoja. Opiskelijoilla on mahdollisuus yhteiseen tiedonrakenteluun ylialaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Opettajan rooli ohjaajana ja oppimisprosessin tukijana antaa vastuuta opiskelijoille toimia yhteisönsä tietoa tuottavana jäsenenä. Myös kansainvälinen ulottuvuus on helposti saavutettavissa, ja globaali työelämä ja kansainväliset toimijat voivat olla vahvasti läsnä kaikessa tekemisessä.
Excellence in action
Bisnes Akatemia BisnesAkatemiassa opitaan projekteja tekemällä. Opettajat toimivat oppimisen valmentajina ja tukevat tiimeissä tapahtuvaa yhteistä oppimista. Valmentajaopettajat ovat valmentavan oppimisen ja tiimityön ammattilaisia, jotka edustavat laajaa ja monipuolista liike talouden ammattiosaamista. Oppiminen perustuu • treeneihin, joissa jaetaan tietoa projek teista, tiimin tilanteesta, oppimisesta ja yleensä tiimiä koskettavista asioista • lukupiireihin, joissa muodostetaan teoriapohja projektitoiminnalle • projektikokouksiin, joissa myös toi meksiantajan edustaja voi olla paikalla • yhteistreeneihin muiden tiimien kanssa. Niissä rakennetaan yhteisölli sesti toimintaa ja ratkotaan yhteisön eteen tulevia asioita ja • reflektiopäiviin, joissa arvioidaan omaa ja muiden tekemistä dialogin keinoin.
BisnesAkatemiassa ei erikoistuta tai suuntauduta ennalta määriteltyihin osaamispolkuihin, vaan opiskelijalla on mahdollisuus muokata tutkintosisältöä. Projektien sisällöt ja roolit projektitiimeissä määrittelevät tutkinnon sisällön. Ensimmäinen opiskeluvuosi (BisnesStartti) käsittää tiimityötaitojen ja liiketoimintaosaamisen perusteita, t oisesta vuodesta eteenpäin (BisnesAkatemia) pyöritetään oikeaa yritystä, opiskelijoiden itsensä omistamaa osuuskuntaa. Oppiminen tapahtuu todellisen yritystoiminnan ja asiakasprojektien kautta. Näiden rinnalle luodaan tarvittaessa AMK-lähtöisiä caseja ja toimeksiantoja.
Innovoijan ajattelutapa Innovaatiopedagogiikan perustalle rakentuvat oppimismenetelmät vahvistavat innovatiivista ajattelu- ja toimintatapaa ja kehittävät innovaatiokompetensseja. Oppijan viestintä- ja myyntiosaaminen, yrittäjämäinen asenne sekä ryhmä- ja verkostotaidot paranevat. Tulee rohkeutta heittäytyä, kokeilla ja epäonnistuakin. Tärkeä osa Innovaatiopedagogiikkaa on osaamisen arviointi. Ilman innovaatioosaamiseen liittyvää mittaristoa on vaikea hahmottaa osaamisen nykytila ja asettaa kehittyville tiedoille ja taidoille tavoitetila. Innovaatiopedagogiikan mukainen arviointi on oppijaa ohjaavaa ja kehittymiseen kannustavaa. Arvioinnissa käytetään konsultoivaa lähestymistapaa ja arviointikeskusteluita. Itsearviointia painotetaan ja arviointi pyrkii vahvistamaan oppijan kykyä itsearviointiin.
Turun AMK:ssa on kehitetty työkalu opiskelijoiden innovaatiokompetenssien arviointiin. Innovaatiokompetenssit ovat tietoja ja taitoja, joita työelämässä tarvitaan alakohtaisen osaamisen lisäksi, ja jotka luovat pohjaa innovaatioiden syntymiselle. Arviointityökalulla mitataan innovaatiokompetensseja ja niiden kehittymistä. Sen avulla voidaan arvioida myös erilaisten oppimismenetelmien vaikutusta innovaatiovalmiuksien kehittämisessä.
Excellence in action
Taidelähtöiset menetelmät Turun AMK:n Taideakatemiassa koulutetaan ja kehitetään taide- ja media-alan osaamista ja sen soveltamista. Taiteen lähestymistavat avaavat uudenlaisia tapoja ajatella, oppia, vaikuttaa ja tehdä yhteistyötä. Taidelähtöiset menetelmät voivat virittää, rohkaista ja valmentaa innovaatioosaamista, kun puhutaan luovasta asenteesta, mielen ja kehon taidoista (mm. joustava mieli) sekä yhteistyötaidoista. Taiteen parissa tai taiteen lähestymistavoin ajattelu ja vuorovaikutus voidaan saattaa uudenlaiseen avoimeen asentoon. Taidelähtöinen työskentely voi tapahtua äänien, musiikin, liikkeen, kuvien, muotojen, draaman ja muiden taiteen ilmaisukeinojen parissa. Se voi tapahtua taideteosten tai esitysten parissa ja niitä prosessoiden, tai yhtä hyvin osallistujien omaa ilmaisua soveltaen. Taiteen keinoin
tai taiteen välityksellä voidaan tarkastella, havainnoida ja prosessoida todellisuutta. Voidaan katsoa ja nähdä uudella tavalla. Kokea, ihmetellä ja ajatella. Taidelähtöiset lähestymistavat antavat monenlaisia mahdollisuuksia oppimistapojen ja yhdessä toimimisen tapojen monipuolistamiselle. Moniammatillinen yhteistyö taidealojen kanssa on keskeinen ja ajankohtainen teema sekä sosiaali- ja terveysalojen kehittämisessä että kokeilukulttuurien ja -alustojen luomisessa muidenkin alojen innovaatiotoiminnassa.
Innovaatioihin kannustava ympäristö on monialainen Innovaatiosuotuisa ympäristö on erilaisuutta suvaitseva ja monialainen. Eritaustaisten ihmisten ja näkökulmien kohdatessa voi syntyä uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia ratkaisumalleja. Innovaatiot syntyvät usein juuri osaamisalueiden rajapinnoilla. Innovaatiopedagogiikassa oppimisympäristö muodostuu vuorovaikutuksessa toimivista, erilaisia osaamisia ja valmiuksia omaavista ihmisistä, mahdollistaen yhteisöllisen oppimisen. Työelämässäkin eri alojen edustajien oletetaan ja edellytetään työskentelevän tehokkaasti yhteistyössä.
Excellence in action
Projektipaja
Projektipaja-oppimisympäristö tarjoaa aloittaville opiskelijoille ensituntuman projektityöskentelystä monialaisessa ryhmässä – taito, jota tarvitaan työelämässä. AMK-opintonsa juuri aloittaneet opiskelijat ohjataan Projektipajaopinnoissa monialaisiin ryhmiin, joille annetaan aito toimeksianto. Ryhmän tulee suunnitella, organisoida ja toteuttaa toimeksianto eri alojen edustajien kanssa yhteistyössä. Alun hämmennyksen ja jopa vastarinnan jälkeen opiskelijat oppivat mm. projektinhallintaa, ongelmanratkaisutaitoja, tiimityötä ja vuorovaikutusta. Alussa negatiivisiakin tunteita herättänyt opintojakso tuottaa opintojen edetessä kiitoksia, ja opittuja taitoja tarvitaan jatkuvasti.
Työelämän ja oppimisen liitto Innovaatiopedagogiikka yhdistää opiskelua ja työelämää. Se tarjoaa työelämälähtöisen perustan oppimiseen ja keinoja kehittää työelämävalmiuksia ja innovaatiokyvykkyyttä. Innovaatiopedagogiikka yhdistää oppimisen, uuden tiedon tuottamisen ja soveltamisen. Opintoihin on yhdistetty soveltavaa TKI-toimintaa siten, että opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa opintojaan projekteissa.
Excellence in action
InnoCamp
Innovaatioleirien kaltaiset uudet opis kelu- ja innovointitavat ovat k einoja, joilla pk-yritykset voivat hyödyntää opiskelijoiden kekseliäisyyttä liiketoimintansa kehittämisessä. Yritykset saavat yhteistyöstä konkreettisia ideoita toimintansa tehostamiseen ja opiskelijat kaipaamiaan työelämäkontakteja. Innovaatioleireillä monialaiset opiskelijaryhmät ovat ratkoneet yritysten tarjoamia aitoja toimeksiantoja mm.
resurssitehokkuuden ja ympäristöliiketoiminnan teemoihin liittyen. InnoCamp-leirillä opiskelijatiimit hakevat toimeksiannot itse suoraan yritykseltä pari viikkoa ennen varsinaista leiriä. Tätä varten järjestäjä sopii yrityksen kanssa ajankohdan opiskelijoiden vierailuille. Yrityksen tehtävänä on avata kehitettäväksi kohteeksi oleva ongelma tai haaste taustatietoineen, mutta ei antaa valmiita ratkaisuvaihtoehtoja.
ottaa innovaatiovalmiuksia
Turun AMK tarjoaa innovaatiopedagogiikan ohjausta, konsultointia ja valmiita toimintamalleja Kiinnostuitko?
Seminaareja ja työpajoja Asiantuntijaesityksiä Ohjausta ja kehittämisprosessien konsultointia • innovatiivisissa oppimis- ja opetusmenetelmissä (mm. pajamenetelmät) • kompetenssipohjaisten opetussuunnitelmien kehitystyössä • osaamisen arvioinnissa ja mittaamisessa (kompetenssien kehittymisen arviointi) • monialaisten oppimisympäristöjen kehittämisessä • työelämälähtöisen projektioppimisen kehittämisessä ja • verkko-opetuksessa ja oppimisessa. INNOPEDA® VALMENNUS on suunnattu erityisesti korkeakoulujen opettajille, t&k-henkilöstölle ja johdolle. Se sisältää seuraavat vaiheet: • Kehityskartan luominen – nykytilananalyysi (etäopiskelu) • Innovaatiopedagogiikka käytännössä – intensiivi päivät Turun AMK:ssa tai asiakkaan tiloissa • Muutossuunnitelma – kehittämissuunnitelma omaan työhön ja organisaatioon (etäopiskelu)
INNOPEDA® KEHITTÄMISPROSESSI on innovaatiopedagogiikkaan perustuva pitempikestoinen kehittämisen työkalu. Innopeda® valmennuksen lisäksi se sisältää enemmän prosessikonsultointia ja muutoksen arviointia. Siihen voidaan sisällyttää myös henkilöstövaihtoa, kenttävierailuja ja ohjattua oppimismenetelmätyötä. Prosessin kesto voidaan räätälöidä tarpeen mukaan muutamasta kuukaudesta kahteen vuoteen.
Ota yhteyttä! • Taru Konst, p. 044 907 4588, taru.konst@turkuamk.fi • Minna Scheinin, koulutuksen kehittämisen päällikkö p. 050 598 5375 minna.scheinin@turkuamk.fi
#ExcellenceInAction Turun ammattikorkeakoulu on 10 000 osaajan yhteisö – tulevaisuuden teknillinen korkeakoulu ja hyvinvoinnin kehittäjä. Koulutamme käytännön huippuosaajia.
www.turkuamk.fi