2 2019
Turku Energian ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n asiakaslehti
MILLOIN AURINKOPANEELIT KANNATTAA HANKKIA? SUOJELEMME IKIMETSIÄ LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖN KANSSA
MUM’S-YRITTÄJÄ OUTI PURO
uskoo eettisiin tuotteisiin
STARTTAA JÄÄTELÖKESÄ ITALIALAISEEN TAPAAN
PALAUTETTA edellisestä Valopilkku-lehdestä
”
” ”
Mielestäni helmikuun lehti oli sisällön monipuolisuudeltaan oikein onnistunut! Lukijahaastattelut sopisivat myös lehteen, samoin kolumnit esimerkiksi sähköön liittyen
1 2019
Turku Energian ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n asiakaslehti Louna Sesonki -asiakkaille
Sisältää uudet Louna Sesonki -hinnat
6
7 VINKKIÄ FIKSUUN SIIVOUKSEEN MITÄ JOS RYHTYISIT YSTÄVÄKSI YKSINÄISELLE? TULEVAISUUS ON SÄHKÖAUTOJEN
ROOSA NÄRHI
Laittaa lapset liikkumaan
Kansi_Sesonki_1_19.indd 1
13/02/2019 10.35
Tällä kertaa mielenkiintoisin juttu oli artikkeli sähköautoista. Kiintoisaa uutta tietoa itselleni oli muun muassa auton lataaminen tien pinnasta tai langattomasti. Vastaavista ’tulevaisuuden tuulista’ olisi kivaa lukea. Valopilkku on upea idea. Hienoa, että energiaa ja iloa pyyteettömästi levittävät ihmiset tuodaan esille tässä lehdessä. Hienoa, että lehti on asiasisällön lisäksi myös inhimillinen ja lämmin.
Näin löydät meidät SOMESTA
8 18
Eettisiä käsitöitä
Suojelussa ikimetsä
14
Liiku vihreästi
Sähkön toimitusvarmuus hyvällä tasolla
SÄÄSTÄMME Vihreämpää asumista Vasolla................... 12 Lämpöpumppu viilentää Ypsilonin........... 13 Liiku vihreästi sähköllä........................... 14
ENERGIAA Nyt esillä................................................. 5 Aurinkoenergiasta suurin hyöty suunnittelemalla............................ 16
80 pimeää minuuttia.............................. 18 Resumé................................................. 21
ELÄMISEEN Lähienergiaa............................................ 4 Ikimetsän suojelu on ilmastoteko............... 6 Vilpitön ja helisevä................................... 8 Jäätelöpilvi italialaiseen tapaan............... 20 Ristikko................................................. 21
VALOPILKKU JULKAISIJA Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab ja Turku Energia Sähköverkot Oy, PL 105, 20101 Turku (Linnankatu 65) p. 02 2628 111 (pvm/mpm), www.turkuenergia.fi
@TurkuEnergia #turkuenergia #valopilkkulehti Tervetuloa seuraamaan toimintaamme, tapahtumiamme ja energiatoimialaa! ●
PÄÄTOIMITTAJA Mirja Arko, Turku Energia TOIMITUSSIHTEERI Jessi Mäenpää, Turku Energia TOIMITUSNEUVOSTO Turku Energia: Ari Eklund, Yrjö Kujala, Lotta Lyytikäinen, Minna Mustonen,
Anne-Mari Niemelä, Minna Niemelä, Anne-Mari Repola-Mäkinen, Harri Salo ja Sari Virrankoski Turku Energia Sähköverkot: Jari Mustaparta TOIMITUS OSG Viestintä TAITTO OSG Viestintä, Henna Pöllä PAINOPAIKKA Punamusta Oy PAINOSMÄÄRÄ 81 000 kpl. KANSIKUVA Mikael Soininen Seuraava lehti ilmestyy elokuun lopussa.
PÄÄKIRJOITUS
Tekoäly vai älykkäitä tekoja? I
n ystäv
i Juuri nyt
Me Turku Energiassa haluamme tehdä älykkäitä tekoja – kuten olemme jo tehneetkin. Lisäämme tuotannossa ja hankinnassamme tavoitteellisesti uusiutuvien ja hiilidioksidivapaiden energialähteiden määrää korvaamalla fossiilisia polttoaineita biopolttoaineilla, kuten pelletillä, biomassalla tai biokaasulla. Tuotamme jo nyt 50 % kaikesta energiasta uusiutuvilla energialähteillä ja kasvatamme määrätietoisesti uusiutuvien osuutta edelleen. Turun kaupungilla on tavoitteena hiilineutraali Turku 2029. Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin! Miten Sinä voit olla mukana tavoitteen toteuttamisessa osaltasi? – Onhan taloudessasi jo uusiutuvalla energialla tuotettu sähkösopimus? Turku Energian Ekotakuulla varmistat, että nykyinen sopimuksesi on ympäristöystävällinen. Halutessasi voit tehdä vielä ylimääräisen ympäristöteon Ekotakuu Extra -palvelun avulla. Aurinkopaneeleilla pienennät sähkölaskuasi ja kasvatat kiinteistösi arvoa. Samalla pienennät hiilijalanjälkeäsi hyödyntämällä omaa, täysin päästötöntä aurinkoenergiaa. Tiesitkö muuten, että kaukolämmön Ekotakuu Lämpö -palvelulla takaamme, että kaukolämpösi on tuotettu 100 % uusiutuvasti? Olemme lähellä Me Turku Energiassa käytämme tekoälyä tietojärjestelmäprosesseissa, jotta pystymme palvelemaan paremmin juuri Sinua, Sinun energia-asioissasi!
PEFC/02-31-151
istä.
Mukavaa kevättä!
4041-0619 Painotuote
HARRI SALO Myyntijohtaja Turku Energia Energiaratkaisut
2 | 19
k
ista kevätp s i o
äiv
Aur in
s i . ..
Työstä
ni
k k ai d e n h y
yk öd
ia as
ä destä... syy lli
ostu n n
hminen on aina keksinyt apuvälineitä ja työkaluja elämässä selviytymiseen. Kivikaudella niitä käytettiin todella selviytymiseen, ravinto metsästettiin jousella, nuolilla ja keihäillä ja työkaluja tehtiin piikivestä arkielämää helpottamaan. Kaikki kehitys ja uudet keksinnöt ovat perustuneet ratkaisuihin, joilla ihminen on helpottanut arkeaan. Nykyään puhumme paljon digitalisaatiosta ja siihen liittyvistä ratkaisuista. Näitä ratkaisuja käytämme jo jokapäiväisessä arjessamme: saunan kiuasta ohjataan puhelimella, käytämme verkkopankkia pankkiasioissa, sähkömittarit luetaan digitaalisesti. Avuksemme on tulossa kuitenkin aivan uudenlaisia robotteja, jotka kykenevät havainnoimaan ympäristöä ja sitä kautta päättelemään ja oppimaan uusia asioita itsenäisesti. Näitä robotteja ohjaa tekoäly. Tekoälyn avulla robotit kykenevät oppimaan ja tekemään päätöksiä lähes samalla tavalla kuin ihmiset. Tulevaisuudessa saatamme asioida robottilääkärin tai robottipoliisin kanssa. Robotiikassa ja tekoälyssä on paljon mahdollisuuksia. Eikö olisi aika mukavaa, jos robotti loisi lumet talvella ja kitkisi rikkaruohot kesällä, ja matkustaessa voisit vain istua robottiauton kyydissä. Mutta jokaisen mielessä on varmasti myös uhkakuvia asiasta. Ennusteen mukaan Suomessa 15 % työpaikoista katoaa 10 vuoden sisällä robotiikan takia. Tosin uusia, vielä tuntemattomia työpaikkoja syntyy kehityksen seurauksena, jopa lisäten nettotyöpaikkoja. Maailman talousfoorumin yhdeksän isoimman muutosajurin listalla on vain kaksi muuta kuin digitalisaatioon liittyvää megatrendiä: uudet energialähteet ja -teknologiat, kehittyneet materiaalit ja bioteknologian ratkaisut.
VALOPILKKU
3
LÄHIENERGIAA
K O O N N U T: P I R K K O S O I N I N E N | K U VAT: T U R K U E N E R G I A J A TA PA H T U M I E N J Ä R J E S TÄ J ÄT
Kesällä lähimatkaillaan ja nautitaan monipuolisista kesäfestareista. UUSI KESÄN MIELENTERVETULOA KAKOLAN LÄMPÖ2 ROSKA-ROOPE 3 KIINTOISIN 4 KISAAMAAN 1TÄYTTI PUMPPULAITOS KESÄISILLE VESILLE SAARIRETKI ENERGIARADALLE 10 VUOTTA Kakolan lämpöpumppulaitoksen vihkiäisistä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta 23.4. Jätevedenpuhdistamon yhteydessä toimiva lämpöpumppulaitos käyttää energialähteenä jäteveden sisältämää hukkalämpöä, joten se tuottaa sataprosenttisesti vihreää kaukolämpöä ja jäähdytystä. Kakolassa puhdistettava jätevesi lämmittää noin 24 000 turkulaisen kodin. Laitos on tuottanut 19.3.2019 mennessä kaukolämpöä 2 154 203 MWh eli keskimäärin sen verran, mitä Turun ja ympäristökuntien alueella kuluu kaukolämpöä vuoden aikana. Hiilidioksidipäästöjä laitoksella on vähennetty noin 900 000 tonnia. Laitos on Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n omistama.
Pidä Saaristo Siistinä ry täyttää 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys tuo vesille uudentyyppisen roskienkeruuveneen Roska-Roopen. Roska-Roope kerää roskia veden pinnalta ja sen tuntumasta kaksitasoisen pohjan avulla ja samalla se havainnoi vesiin joutuneen roskan määrää ja laatua. Kesällä vene kiertää useissa kesätapahtumissa ympäri Suomea. Tositoimissa veneen voi nähdä muun muassa Naantalin venemessuilla ja Ruisrockissa. Turku Energia on yksi Pidä Saaristo Siistinä ry:n tukijoista.
Lähimatkailu on paitsi vastuullista myös hauskaa. Jollet ole vielä käynyt Seilissä, tänä kesänä kannattaa lähteä vähintään päiväretkelle lumoavalle saarelle. Seilin palvelut ovat kehittyneet, ja saarella on nykyään monenlaista majoitusta, ravintola ja opastuspalveluita. Seilissä on hoidettu ensin spitaalisia 1600-luvulta lähtien, ja sittemmin siellä toimi pitkään mielisairaala. Yhteysalukset liikennöivät Seiliin kesäkaudella päivittäin.
www.visitseili.fi
www.pidasaaristosiistina.fi
www.paavonurmigames.fi
1
3 4
2 | 19
VALOPILKKU
Mitä olisi Turun kesä ilman perinteistä Paavo Nurmi Festivaalia? Viikon päätapahtuma, Paavo Nurmi Games järjestetään tänä vuonna 11.6. Silloin kansainväliset yleisurheilutähdet saapuvat stadionille kisaamaan IAAF:n World Challenge -sarjassa. Perheen pienimmät voivat puolestaan kisailla ja telmiä ilmaisessa Paavon Sporttipäivässä 8.–9.6. Turku Energian 40 metriä pitkä energiarata odottaa pientä sporttiväkeä, ja tapahtumassa voi muutenkin kokeilla vaikka mitä keppihevosratsastuksesta aarteenetsintään.
MUSIIKIN 5ELOKUUSSA JUHLAA
Turun musiikkijuhlat järjestetään tänä kesänä jo 60. kerran. Festivaalin monipuolisessa tarjonnassa on 8.–22 elokuuta yli 40 konserttia ja muuta tapahtumaa. Vieraina on kansainvälisiä tähtiä, kuten sopraano Nadine Sierra, pianisti Khatia Buniatishvili, saksalaisbaritoni Benjamin Applin ja Pietarin Mariinski-orkesteri. Konserttipaikkojen joukossa on perinteisten konserttitilojen lisäksi esimerkiksi Turun linna, turkulaisia koteja ja Qvidjan ja Brinkhallin kartanot. Turku Energia sponsoroi festivaalia.
www.turunmusiikkijuhlat.fi
2 4
5
NYT ESILLÄ
K O O N N U T: P I R K K O S O I N I N E N | K U VAT: D R E A M S T I M E
Valopilkku-lehti sai POSITIIVISTA PALAUTETTA
T
oteutimme helmikuun lopulla ilmestyneessä Valopilkku-lehdessä lukijatutkimuksen, jolla halusimme selvittää Turku Energian asiakkaiden mielipiteitä asiakaslehdestä ja kerätä palautteita lehden kehittämiseksi. Saimme ennätysmäärän vastauksia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Tutkimukseen vastasi paperisella lomakkeella tai sähköisesti netissä lähes 3 000 asiakasta. 94 % vastaajista oli ehtinyt lukea lehden ennen kyselyyn vastaamista. Merkittävin syy, miksi lehteä ei ollut luettu, oli ajan puute. Lähes 80 % vastaajista käyttää vähintään 30 minuuttia lehden lukemiseen. Yli puolet vastaajista lukee vähintään puolet lehden jutuista. Suurin osa vastaajista antoi lehdelle kouluarvosanaksi hyvän eli 8. Yli puolet oli sitä mieltä, että lehti sisälsi kiinnostavia juttuja. Yli 80 % vastaajista koki saavansa jotain hyötyä Valopilkku-lehdestä.
Valopilkku-lehteä kuvailtiin eniten sanoilla nykyaikainen, selkeä ja rento. Lehdessä olleista jutuista nostettiin parhaimmaksi SPR:n yhteistyöstä kertova juttu Pyyteetön ystävä auttaa ja kuuntelee. Muita suosittuja juttuja olivat Koti siistiksi älykkäästi ja Kuvittele tilanne, jossa sähköt ovat poikki kaksi viikkoa. 90 % vastaajista pitää tärkeänä asiakaslehden ilmestymistä. Lähes kaikki vastaajista eli 96 % haluaa lehden kotiin postitettuna paperilehtenä. Avoimissa palautteissa toivottiin lisää juttuja siitä, miten säästää sähköä. Myös erilaisia tuotevertailuja ja energian käyttöön liittyviä juttuja toivottiin jatkossakin. Kiitos kaikille vastaajille! Arvoimme tutkimukseen vastanneiden kesken palkinnot huhtikuun alussa ja ilmoitimme kaikille voittajille henkilökohtaisesti. ●
Ê www.turkuenergia.fi/valopilkku 1
Turku Energian ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n asiakasl Louna Sesonki ehti -asiakkaille
2019
Arvosana 8
Sisältää uudet Louna Sesonk i -hinnat
3 2018
7 VINKKIÄ FIKSUUN SIIVOUKSEEN MITÄ JOS RYHTY ISIT YSTÄVÄKSI YKSINÄISEL LE?
rgia u Ene n ja Turkkaslehti Energia asia Turku rkot Oy:n lle -asiakkai Sähköve Sesonki Louna
uudet nat SisältääSesonki -hin Louna
ROOSA NÄR HI
4aa lapset Laitt liikkumaan
TULEVAISUU S SÄHKÖAUTOJ ON EN
2018
ja Turku Energia Turku Energian asiakaslehti Oy:n Sähköverkot -asiakkaille Louna Sesonki
AHTI
AL uudet -hinnat A SANTSisältää Louna Sesonki
MARJ
POIMI VINKIT SÄÄSTÖ N SYKSYY TKO SOPIVA UMPUT LÄMPÖPKOLÄMPÖ JA KAU ? YHTEEN IA ENERG ÖTURKU YMPÄRIST SATSAASEEN TAITEE
indd
i_3_18.
Sesonk
Kansi_
htii huole ta onnos lähilu
Kansi_Sesonk
ÄN TURUSTA TEHDÄ TA PARAS MAAILMAN PUNKIA ILMASTOKAU
i_1_19.indd
1
13/02/2019
MITEN TOIMII VESIVOIMA? N UUDEN VUODE AUKSET ENERGIALUP 018
16/08/2
13.31
LU KAISA KOU
viihtyy klovnina sairaalassa
1
15/11/2018
_4_18.indd
Kansi_Sesonki
10.20
10.35
96 % haluaa
asiakaslehden paperisena
1
Varaa aika ENERGIANEUVONTAAN
N
yli 80 % pitää lehteä hyödyllisenä
yt sinulla on Turku Energian asiakkaana mahdollisuus varata netin kautta näppärästi aika ilmaiseen energianeuvontaan tai tilata energianeuvoja kotiisi. – Uusi ajanvarausjärjestelmä on helppokäyttöinen. Aiemmin energianeuvojalla oli aikoja vain parina päivänä viikossa, nyt hänet voi järjestelmän kautta varata arkisin klo 9-15.
Tarkemmin ajat näkee ajanvarauskalenterista, kertoo asiakaspalvelupäällikkö SARI VIRRANKOSKI . Ilmainen konsultaatio Turku Energian tiloissa kestää noin puoli tuntia. Energianeuvojan voi tilata myös kotiin. Silloin palvelu maksaa TESV:n verkkoalueella ja 20 kilometrin säteellä Turun keskustasta noin 50 euroa. Tarkat hinnat löytyvät nettisivuilta. Energianeuvoja liikkuu tarvittaessa myös kauemmas, mutta silloin asiakkaalta veloitetaan kotikäynnin lisäksi kilometrikorvaukset.
KAAPELOINNIT etenevät kesällä monessa kohteessa
P
uistomäessä, Muhkurissa ja Vähä-Heikkilässä on käynnistynyt tai käynnistyvät kesän aikana kaapelointityömaat. Turku Energia Sähköverkot Oy korvaa alueilla vanhat ilmajohdot uusilla maakaapeleilla. – Kaapeloinnin myötä sähkön laatu ja toimitusvarmuus paranevat. Myös ympäristö kaunistuu, kun sähköverkko menee piiloon maan alle, toteaa Turku Energia Sähköverkot Oy:n rakennuttamispäällikkö JANI RANTANEN . Kyseessä on yhteisprojekti, joten sähköverkon lisäksi maan alle vedetään kaupungin ulkovaloverkko ja Telian kuituverkko. Turku Energia Sähköverkot Oy:n kaapelointiaste on tällä hetkellä 70 prosenttia. – Kaapelointi edistyy joka vuosi uusien aluesaneeraushankkeiden myötä. Kaapelointikohteet valitaan sen mukaan, kuinka vanhaa sähköverkosto kullakin alueella on ja minkä alueen kaapelointi parantaa eniten sähkönjakelun häiriöttömyyttä, Jani kertoo. – Uusimme tänä vuonna myös kolmisenkymmentä muuntamoa. Vaihdamme vanhoja, käyttöikänsä päähän tulleita peltikoppimuuntamoita uusiin ja turvallisempiin, Jani toteaa. Myös uusille kaava-alueille rakennetaan sähköverkkoa. Työn alla olevia uudiskohteita ovat Linnanfältti, Herttuankulman alue, Telakkaranta ja Pääskyvuori. Verkon toimitusvarmuutta Turku Energia Sähköverkot parantaa kaivamalla keskijänniteilmajohtoja maan alle. ●
– Kotikäynnillä voin esimerkiksi neuvoa, miten termostaatit on hyvä säätää, kuinka kuumana lämminvesivaraajan kannattaa olla ja kuinka kovalla ilmanvaihdon. Asiakas on oman kotinsa ekspertti, mutta yhteistyöllä voimme vaikkapa selvittää, missä energiasyöpöt laitteet luuraavat, kertoo energianeuvoja PÄIVI RAE . Edut on tarkoitettu Turku Energian asiakkaille. Lue lisää kotisivuilta, tutustu palveluun ja varaa aika. ●
Ê www.turkuenergia.fi/energianeuvonta 2 | 19
VALOPILKKU
5
MEIDÄN JUTTU
Ikimetsän suojelu on ilmastoteko Luonnonperintösäätiö suojelee vanhoja ikimetsiämme. Arvokkaiden hiilinielujen rauhoittaminen on ilmastoteko, johon sinäkin voit nyt osallistua Turku Energian Ekotakuu Extra – tai Ekotakuu Lämpö -lisäpalvelun ostamalla. TEKSTI: PIRKKO SOININEN
6
2 | 19
VALOPILKKU
| K U VAT: T I M O J A K O N E N
ti metsiin, tutustuu tarkas Anneli Jussila ostettaviksi. joita harkitaan
n luonnonalahjoitusvaroi tösäätiö ostaa in er np no on Lu västi. oittaa ne pysy lueita ja rauh
K
un puut natisevat toisiaan vasten, tiedät olevasi vanhassa metsässä, Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja ANNELI JUSSILA kertoo, kun seisomme Nousiaisissa Mustakorven metsässä. Kiihtyvä ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen ovat polttavia ympäristökysymyksiä. Metsien, soiden ja muiden hiiltä varastoivien elinympäristöjen suojeleminen auttaa kysymysten ratkaisemisessa. Luonnonperintösäätiön suojeluun ottamat metsät ovat vanhoja ja mahdollisimman luonnontilaisia. Tässäkin metsässä puut ovat hyvin eri ikäisiä, lajeja on paljon, samoin kuin lahopuita. Kun metsä saa olla rauhassa, se kasvaa luonnostaan monipuoliseksi. Mustakorven 13 hehtaarin kokoisen metsän Luonnonperintösäätiö suojeli vuonna 2008. Varsinais-Suomessa on kuusi suojeltua metsää ja uusia alueita etsitään. Kaiken kaikkiaan Luonnonperintösäätiö on suojellut satakunta metsää ja lähes kaksi tuhatta hehtaaria. Pentti Linkolan perustama säätiö käyttää kaikki lahjoitukset alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen.
EKOTAKUUN AVULLA METSÄN SUOJELIJAKSI
Kiikarit ovat Anneli Jussilan työväline. – Silmämääräisesti voi jo arvioida, kuinka pitkään metsä on saanut olla luonnontilassa. Talousmetsä näyttää aivan erilaiselta kuin luonnontilainen metsä.
Peipponen laulaa. Löydämme monta valtavan kokoista muurahaiskekoa, hirven kavion painaumat ja mäyrän jättämät peuhuujäljet. – Tällaisissa metsissä asuu suurin osa uhanalaisista lajeistamme. Siksi niiden suojelu on äärimmäisen tärkeää, Anneli toteaa. Luonnonperintösäätiö ja Turku Energia ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Turku Energia toimii Luonnonperintösäätiön yrityskummina. Lisäksi Turku Energia lahjoittaa osan Ekotakuu Extra – ja Ekotakuu Lämpö –lisäpalveluista kertyneistä varoista Luonnonperintösäätiölle. Kuka ta-
hansa Turku Energian sähkönmyynnin tai kaukolämmön asiakas voi liittää lisäpalvelun omaan energiasopimukseensa. – Metsä on monen suomalaisen sielunmaisema ja erityinen paikka. Ikimetsillä on merkittävä rooli luonnon monimuotoisuuden säilymisessä. Olemme iloisia, että voimme tehdä konkreettisen teon Varsinais-Suomen ikimetsien suojelemiseksi ja toisaalta mahdollistaa myös asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua kanssamme näiden metsien suojeluun. Pienellä summalla pääsee tekemään merkittävän teon ja saa puhtaamman energiaomatunnon, Turku Energian viestintäpäällikkö Anne-Mari Repola-Mäkinen sanoo. – Käytämme kerättyjä varoja uuden varsinaissuomalaisen suojelualueen hankintaan, Anneli kertoo.
METSÄT OVAT KAIKKIEN KÄYTETTÄVISSÄ Anneli Jussila huomaa kelottuneen haavan, jonka rungossa on koloja. Kolot ovat haluttuja asuinpaikkoja. Anneli tarkistaa, olisiko kolon alapuolella maassa keltaisia papanoita, se tietäisi sitä, että liito-orava olisi asettunut asumaan. Tällä kertaa asukas on joku toinen, ehkä joku tiaislaji. Kuka tahansa voi ryhtyä Luonnonperintösäätiön kummiksi eli kuukausilahjoittajaksi. Kaikki varat käytetään suojelualueiden hankintaan. Säätiöllä on myös oma Ikimetsän ystävät -yhdistys, joka järjestää retkiä ja talkoita jäsenilleen. Vapaaehtoiset voivat pestautua myös metsänvartijoiksi nimettyyn metsään. – Meidän metsissämme saa kuka tahansa vaeltaa, virkistyä, sienestää ja marjastaa. Metsien arvoa ei voi mitata rahassa, ne ovat korvaamattomia, Anneli tähdentää. – On hienoa, että Turku Energia on lähtenyt tukemaan meitä. Metsien suojelu on todellinen ilmastoteko, Anneli kiittää. ● 2 | 19
VALOPILKKU
7
VALOPILKKU
TUNNETKO SINÄ PAIKALLISEN VALOPILKUN? Tunnetko ihmisen, joka levittää energiaa ja iloa lähiympäristöönsä? Ilmianna meille VALOPILKKU, sinä tai joku muu. Kerrothan ehdotuksessasi myös taustatietoa ehdokkaastasi: mitä hän tekee työkseen, harrastukset ja erityiset kiinnostuksen kohteet. Lehteen haastateltavaksi valittu valopilkku pääsee meikkaajan ja kampaajan käsittelyyn. Hänet stailataan lehteä varten ja hän saa omaan käyttöönsä valokuvia. Ehdotuksia voi lähettää osoitteessa valopilkku.fi tai Turku Energia/Valopilkku, PL 105, 20101 TURKU
Ê
8
2 | 19
VALOPILKKU
VILPITÖN ja helisevä
Taiteilija Outi Purolle eettisyys ja ekologisuus ovat aina olleet tärkeitä. Näiden arvojen pohjalle hän perusti myös yrityksensä. Mum's työllistää kuutisenkymmentä käsityöläistä Etelä-Afrikassa, Intiassa, Kambodžassa ja Boliviassa. T E K S T I : P I R K K O S O I N I N E N | K U VAT: M I K A E L S O I N I N E N M E I K K I J A H I U K S E T: A L I S A O K S A N E N
O
– Mum´sin alkuvaiheessa lapseni olivat niin pieniä, etten voinut matkustaa, en ainakaan usein tai pitkäksi aikaa. Nyt nuorinkin lapsi on jo 14-vuotias ja pystyn eri tavalla irtautumaan kodista. Nykyään lapset hoitavat minua enemmän kuin minä heitä, Outi Puro kertoo.
uti Puron sekarotuinen Ruusu-koira tervehtii häntä heiluen vieraita. Outi asuu lastensa kanssa LAURI TÄHKÄN entisessä pop up -kaupassa, Lintukodossa, jonka hän siirrätti Aurakadulta Lietoon. – Minulle tuli avioero ja tarvitsin lapsille ja itselleni uuden kodin. Ensimmäiset kolme kuukautta asuimme kolmen poikani kanssa 24-neliöisessä tupakeittiössä. Sitten valmistui lisäsiipi, jossa jokaisella pojalla on omat pienet kabinettinsa. Olen iloinen, että kotinikin on puoliksi kierrätetty – se sopii loistavasti arvoihini. Outi on valopilkuksi valinnastaan iloinen ja yllättänyt. Hän tunnistaa kyllä itsestään peruspositiivisuuden. – Olen vilpitön ja helisevä, Outi vastaa, kun häntä pyytää kuvaamaan itseään. – Uskon ihmisistä hyvää. Helisevä olen nauruni takia. En halua ottaa asioita liian vakavasti. Toivon, että minussa yhdistyvät herkkyys ja vahvuus.
LUOKANOPETTAJASTA TAIDEOPPIIN Ekologisen herätyksen Laitilasta kotoisin oleva Outi koki jo nuorena. – Siihen aikaan ei käyty kirppiksillä, mutta suunnittelin ja ompelin itse melkein kaikki vaatteeni vanhoista kankaista tai muokkasin käytettyjä vaatteita mieluisiksi. Halusin pukeutua itse keksimälläni tyylillä, ja tein vanhasta ja olemassa olevasta uutta ja käyttökelpoista jo silloin. Isän puolelta koko suku oli opettajia, joten Outistakin tuntui luontevalta hakeutua opettajankoulutukseen. Hän opiskeli luokanopettajaksi Jyväskylässä ja erikoistui kuvaamataitoon. – Olin kuitenkin aina salaa haaveillut, että minusta tulisi kuvataiteilija, en vaan uskonut, että minusta olisi siihen. Haave kuitenkin eli, ja opiskelujen loppusuoralla mietin, että josko kuitenkin hakisin Turun piirustuskouluun. Ex-mieheni tsemppasi, joten laitoin paperit vetämään, ja yllättäen pääsinkin opiskelemaan.
2 | 19
VALOPILKKU
9
Niinpä koko perhe, johon kuului tässä vaiheessa jo yksi tytär, muutti Turkuun ja Outi aloitti opiskellut silloisessa piirustuskoulussa, nykyisessä Taideakatemiassa.
MUM'S SYNTYI KUIN VAHINGOSSA – Hain kouluun grafiikan takia, mutta siellä ihastuinkin saveen ja menin kuvanveistolinjalle. Käytin töissäni roskalavoilta löytämiäni materiaaleja. Tykkäsin jo silloin siitä, että poisheitetyillä tavaroilla ja materiaaleilla oli tarina. Hyvin pian Outin töihin tuli mukaan yhteisöllisyys. Hän toteutti muun muassa projektin, jossa leipoi ihmisten kanssa pullaa niin Helsingin rautatieasemalla kuin museoissakin. Yhteisöllinen tekeminen johti luontevasti siihen, että Outi haki myös Aalto-yliopistoon kuvaamataidonopettajalinjalle. Opiskelujen ohessa Outi sai kolme lasta lisää. Hän limitti opiskelut, taiteen tekemisen ja lasten hoitamisen. Oleellista oli, että lapset olivat mukana melkein kaikessa. Siitä koko leipomisprojektikin lähti – sitä saattoi tehdä yhdessä lasten kanssa. – Sitten aloin tehdä väitöskirjaani Aalto-yliopistoon. Lähdin osana sitä projektia Etelä-Afrikkaan leipomaan vuonna 2006 – jälleen yhdessä lasteni kanssa. Pienin oli silloin 2-vuotias. Etelä-Afrikassa Outi tutustui käsityöläisiin ja ihastui. – Yhdistimme voimamme. Minä olen käsitöissä heihin verrattuna ihan tumpelo, mutta tykkään piirtää. He taas ovat käsitöissä äärettömän taitavia, mutta halusivat valmiin mallin, jonka mukaan tehdä. Niinpä minä aloin piirtää heille juttuja, ja he toteuttivat ne perinteisin käsityömenetelmin. Kankaana he käyttivät paikallisen t-paitatehtaan ylijäämämateriaalia, joka olisi muuten mennyt roskakoriin. – Siitä se lähti – Mum's syntyi ikään kuin sattumalta, mutta tavallaan kaikki minulle aiemmin tapahtunut johti sitä kohti.
TAIDEPROJEKTISTA LIIKETOIMINNAKSI Mum'sin alkutaipaleella Outi ei vielä tajunnut, miten loistava liikeidea hänellä oli. Itse asiassa hän ei ajatellut tekemistään lainkaan liiketoimintana vaan taiteena. – Ja taidetta se on edelleen minulle. Mum'sin sydän on taidetta. Minulle kaikki liiketoiminnan pyörittäminen on ollut haastavaa, ja olen joutunut opettelemaan kantapään 10
2 | 19
VALOPILKKU
– Maailma ja me kuluttajina muutumme. Yhä useampi haluaa tietää paitsi ruuan myös muiden tuotteiden alkuperän. Ympäristöarvot ja vastuullisuus ovat nyt monille entistä tärkeitä arvoja – iloitsen siitä, sillä näin ei ollut vielä kymmenen vuotta sitten, Outi Puro sanoo.
Me emme tee tehokkaasti, vaan ihmis- ja eläinystävällisesti.
EETTISYYS VIE AIKAA Kun Outi aloitti yrityksensä, sanaa eettinen ei vielä ymmärretty. – Sain paljon kirjeitä, joissa minua jopa haukuttiin siitä, että teetän tuotteita halvalla Afrikassa. Kun oikeasti teemme juuri päinvastoin – maksamme käsityöläisillemme kunnollisen korvauksen heidän tekemästään työstä. – Käsityöläisemme tulevat kerran viikossa pajoihin tuomaan valmiita töitä ja hake-
OUTIN TÄRKEÄT VUODET 1995 1999 2000 2000 2004 2004 2006 2019
Hertta syntyy Jyväskylässä Aaro syntyy Turussa aloittaa opiskelut piirustuskoulussa Eelis syntyy Turussa aloittaa opiskelut Aalto-yliopistossa Arne syntyy Turussa Mum’s syntyy Afrikassa Mum’sille avautuu showroom Helsinkiin
PEHMEÄT ARVOT Outi iloitsee eniten siitä, että hän pystyy työllistämään käsityöläisiä. Tulojen myötä he voivat laittaa lapsensa kouluun, rakentaa ehkä itselleen paremman kodin. – Meillä on yksi yhteinen maapallo. Koen, että minulla ja meillä kaikilla on vastuu siitä, että tuemme ihmisiä, jotka elävät vaikeammissa olosuhteissa kuin me itse. – Minulla on jonossa käsityöläisiä, jotka haluaisivat pajoillemme töihin. Siksi yritänkin löytää aktiivisesti uusia jälleenmyyjiä ja markkinoida. Mitä paremmin tuotteemme menevät kaupaksi, sitä enemmän voin palkata uusia käsityöläisiä pajoihimme ja sillä tavalla tarjota työtä ja hyvinvointia yhä useammalle. Outi uskoo siihen, että maailma on muuttumassa parempaan suuntaan, hitaasti mutta varmasti. – Monet sanoivat minulle alussa, ettei pehmeillä arvoilla voi pärjätä liike-elämässä. Nyt olen osoittanut heille, että he olivat väärässä. Mutta olen ollut sisukas ja sitkeä. ●
OUTISTA SANOTTUA SUSANNA HARTMAN Asiakas, ehdotti Outia valopilkuksi Olen ihastunut Mum'sin tuotteisiin ja yrityksen tarinaan. Outi on mielestäni aurinkoinen hyväntekijä, joka on yhdistänyt hienosti käsityön ja avustustyön. Mum'sin tuotteet ovat hienoja ja niitä arvostetaan. Tämä näkyy siinä, miten toimittajat ovat nostaneet niitä esille esimerkiksi sisustuslehdissä.
He r
PÄIVI HIMANEN Ystävä
i is k i
maan uusia tilauksia. He tekevät töitä kotonaan. Näin he säästävät työmatkakuluissa ja voivat hoitaa samalla perhettään. Heille maksetaan heti valmiista töistä, kun he luovuttavat ne pajan vetäjälle. Näin heillä on turvattu, säännöllinen toimeentulo. Suurin osa Mum'sin tuotannosta on tällä hetkellä Intiassa, jossa kudotaan mattoja. Etelä-Afrikassa tehdään yksittäisiä tuotteita, Kambodžassa silkkikoruja ja Boliviassa alpakanvillatuotteita ja lasten leluja. Suomessa Mum'silla on oma verkkokauppa ja jälleenmyyjänä Stokcmann. Maailmalla jälleenmyyjiä on Englannissa, Hollannissa, Xxxxxxxx. Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Italiassa, Japanissa ja USA:ssa. Mitä vastaat niille, jotka sanovat, että kyllähän sitä mielellään ostaisi eettistä, mutta kun se maksaa niin paljon enemmän? – Esimerkiksi villamatoissa käytetään paikallista villaa, lampaat keritään perinteisesti rautasaksilla. Menetelmä on hidas, mutta eläimille miellyttävä. Me emme tee tehokkaasti, vaan ihmis- ja eläinystävällisesti. Siksi tuotteemme maksavat enemmän.
K tta
kautta, miten tästä tehdään taloudellisesti kannattavaa. Haluan kuitenkin tarjota töitä mahdollisimman monelle. Ensimmäisen kerran Mum'sin töitä oli esillä Titanik-galleriassa. Käsityöläiset olivat kutoneet laukkuihin omakuvansa Outin piirrosten pohjalta, ja Outi kiinnitti jokaiseen laukkuun lapun, jossa kerrottiin sen tarina. Pian näyttelyn jälkeen Turun ja Oulun taidemuseot pyysivät Mum'sin töitä myyntiin. – Oleellista oli alussa hoksata, että tuotteiden pitää olla suomalaisten makuun. Siksi pyysin tunnettuja suomalaisia suunnittelijoita tekemää meille malleja. Nykyään minun ei tarvitse edes etsiä suunnittelijoita, vaan he tarjoutuvat itse tekemään töitä meille. Näin kävi esimerkiksi TERESA MOORHOUSEN kanssa, jonka suunnittelemia tuotteita on kevään mallistossamme. – Suunnittelijatkin ovat koko sydämellään mukana tässä. Meillä toimintatapa on hitaampi ja vaivalloisempi kuin isoilla toimijoilla, mutta vastapainoksi saa jotain muuta. Itse haluan tehdä yhteistyötä niin, että ihmiset ovat hyvällä mielellä, se on tärkeintä.
Outi on valopilkku, koska hän on aidoista aidoin, ei mikään rivityyppi, vaan isolla sydämellä varustettu avarakatseinen nainen. Outi ei kuvia kumarra eikä hätkähdä pienestä, mutta on samalla herkkä aistimaan ympäristöä, ja hänellä on taito löytää kauneutta lähes mistä tahansa. Outilla on valoisa hymy ja hörsyävä nauru, ja hänellä on taito levittää ympärilleen hyvää fiilistä ja energiaa. Hän on ystävä, joka innostuu monesta aiheesta ja monenlaisesta tekemisestä. Outi on taitava nuorten kanssa ja saa tuntemaan, että olet parasta juuri sellaisena kun olet.
ANNA-MIA MYLLYKANGAS Lapsuuden ystävä Outi jos joku on valopilkku! Outi huomioi poikkeuksetta ihmiset positiivisesti ja levittää hyvää mieltä. Vaikka 'pilkku' on minusta kyllä liian pieni sana. Oikeampi valon vertaus voisi olla loistemajakka – Outi on pitkälle kurkottava suunnannäyttäjä, joka valaisee ja viitoittaa muille kulkijoille reittiä. Rohkeana ja vahvana – säässä kuin säässä. 2 | 19
VALOPILKKU
11
Vihreämpää asumista Vasolla Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n eli Vason kiinteistöissä on käytössä 100 % uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä ja kaukolämpöä. Lisäksi Vaso kehittää ympäristöystävällisiä energiaratkaisujaan hankkimalla sähköautojen latausasemia perusparannettaviin taloihin. TEKSTI: ANNIKA KUJANPÄÄ | KUVA: MIKAEL SOININEN
V
ason omistamat 106 kiinteistöä sijaitsevat Turussa ja lähiympäristössä viiden kunnan alueella. Tämän vuoden alusta lähtien Vaso on ostanut talojensa kaukolämmön hiilidioksidineutraalina. Uusiutuvien energialähteiden käyttö varmennetaan Turku Energian vastaamissa kohteissa Ekotakuu Lämpö -lisäpalvelulla. Muutoksen ansiosta Vason kiinteistöjen kaukolämmön aiheuttamat hiilidioksidipääs-
töt tulevat laskemaan vuoden 2018 arvosta 5 000 tCO2. Syntynyt säästö luonnolle aiheutuvasta hiilidioksidikuormasta vastaa noin 6 500 menopaluulentoa Suomesta Bangkokiin. – Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii tekoja. Tunnetusti asumisesta aiheutuu 30 % yksittäisen kansalaisen CO2-päästöistä. Olemme tehneet pitkään töitä kiinteistöjemme hiilidioksidipäästöjen vähentämisek-
si. Sähkösopimuksen päivittäminen ja sähköautoihin panostaminen ovat tärkeitä tekoja luonnon hyväksi niin meidän kuin asukkaidenkin osalta, Vason toimitusjohtaja PEKKA PELTOMÄKI taustoittaa.
ENERGIAKUMPPANUUS LAAJENEE Sähköautojen yleistyminen Suomen liikenteessä herätti vasolaisissa ajatuksen ja tarpeen hankkia latausasemia kerrostalojen pihoille. Hankintapäätöstä vauhditti ARA:n tarjoama tuki taloyhtiöille ja yrityksille sekä sopivan latauslaiteratkaisun löytyminen tutulta energiakumppanilta, Turku Energialta. – Vasolla on esimerkilliset tavoitteet hiilidioksidipäästöjensä alentamiseksi, ja olemme mielellämme auttamassa heitä tämän tavoitteen saavuttamisessa. Yritykset ja kuluttajat haluavat nyt tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja olemmekin vastanneet asiakkaidemme kysyntään tuotteiden ja palveluiden muodossa, sanoo myyntijohtaja HARRI SALO Turku Energiasta.
AUTOVIRTAA ASUKKAIDEN KÄYTTÖÖN
Tänä keväänä latausasemia on asennettu kolmeen Vason perusparannettavaan kiinteistöön Turussa yhteensä 12 kappaletta. Niissä on kaikkiaan 23 latauspistettä. Seuraavat asennukset tulevat Kaarinaan tämän vuoden lopulla. – Haluamme mahdollistaa myös asukkaidemme siirtymisen sähköiseen liiken❯ 106 kiinteistöä, 2 662 asuntoa teeseen lisäämällä sähköautojen latauspisja noin 5 000 asukasta. ❯ Kaukolämmön hiilidioksidipäästö teitä kiinteistöihimme. Peruskorjauksen 5 500 tCO2 vuonna 2018, vuodesta yhteydessä suunnit2019 lähtien 500 tCO2. ❯ 100 % Vason kiinteistöjen sähköstä ja telemme asumista 20 vuoden ajalle, joten vanoin 80 % kaukolämmöstä kuuluu litsimme täyssähköauEkotakuun piiriin. ❯ 12 sähköautojen latausasemaa, tojen lataamiseen sopivat, 22 kW:n latauslaitteet, Pel23 latauspistettä. tomäki perustelee. Turku Energian kautta hankitut latauslaitteet toimittaa ulvilalainen Satmatic. Järjestelmä toimii eParking-taustapalvelulla, jonka avulla sähköautoilija voi laittaa latauksen päälle tai pois päältä etäohjauksella mobiilisovelluksen tai internetselaimen kautta. Latauspisteen käytöstä laskutetaan käyttäjäkohtaisesti. ● Pekka Peltomäki seurasi sähköauton latauspaikan rakentamista Rauninaukion parkkipaikalle touko-
Vaso lukuina
kuussa. 12
2 | 19
VALOPILKKU
Etupiiri-nimi on mielestämme energiaan viittaava, ytimekäs ja myös hyvin kanta-asiakkuuttamme kuvaava, kertoo Anne-Mari Niemelä kädessään kännykkä, jossa näkyy Etupiirin mobiilikortti Cardu -sovelluksessa.
Hyvien etujen piiri Turku Energian uusi kanta-asiakasohjelma Etupiiri tarjoaa upeita etuja, joihin pääsee vaivattomasti käsiksi. TEKSTI: PIRKKO SOININEN | KUVA: TIMO JAKONEN
T
urku Energia on Suomen ensimmäisiä energiayhtiöitä, joka lanseeraa kuluttaja-asiakkailleen kanta-asiakasohjelman. – Mietimme, miten voisimme palvella ja palkita asiakkaitamme paremmin. Kanta-asiakasohjelman avulla pystymme myös rakentamaan alueellista yhteistyötä kumppaniyritystemme kanssa, kertoo kuluttajamyynnin päällikkö ANNE-MARI NIEMELÄ .
asiakaskortti katoaa sovelluksesta. Cardu löytyy helposti App Storesta tai Play-kaupasta. Se tunnistaa automaattisesti puhelinnumeron ja liittää henkilön osaksi Etupiiriä, Anne-Mari kertoo. Jos sähkösopimus on esimerkiksi vain toisen puolison nimissä, toinen voi tilata rinnakkaiskortin itselleen helposti osoitteessa www.turkuenergia.fi/etupiiri.
AUTOMAATTISESTI KANTA-ASIAKAS
PALJON JA MONIPUOLISIA ETUJA
Kaikki sähkönmyynnin sekä kaukolämmön kuluttaja-asiakkaat kuuluvat automaattisesti Etupiiriin eli ovat kanta-asiakkaita. Erillistä liittymistä ei siis tarvita, mutta sähköinen asiakaskortti täytyy itse ladata. – Asiakkaamme saavat tekstiviestillä linkin, jota kautta he voivat ladata puhelimeensa Cardu-sovelluksen ja ottaa käyttöönsä Etupiiri-mobiilikortin. Jos asiakkuus päättyy, myös
Mukana on jo nyt kymmeniä kumppaniyrityksiä, joiden etuja hyödyntämällä voit säästää jopa satoja euroja vuodessa. – Toivon, että jokaiselle löytyisi sopivia etuja. Kaikki edut löytyvät verkkosivuiltamme, ja luonnollisesti asiakkaat näkevät ne helposti mobiilikorttinsa kautta. Keskityimme erityisesti paikallisiin yrittäjävetoisiin toimijoihin, mutta mukana on myös verkkokauppaetuja,
joita kaukaisemmatkin asiakkaamme voivat hyödyntää, Anne-Mari toteaa. Käytännössä edut ovat alennuksia kumppanien tuote- tai palveluvalikoimasta.
YHDESSÄ KEHITETTY Turku Energia kehitti kanta-asiakasohjelman yhteistyössä viestintätoimistonsa, OSG Viestinnän kanssa. – Veimme kokonaisuutta eteenpäin eri asiantuntijatiimien kanssa sekä talon sisällä että ulkopuolella, ja kehitystyö jatkuu koko ajan. Asiakasraatilaiset paneutuivat innokkaasti tiimityöhön. Olin siitä oikein ilahtunut – kiitokset vielä kaikille, Anne-Mari iloitsee. Jatkossa kaikki asiakkaat saavat noin kolmen kuukauden välein sähköpostiinsa sähköisen Etupiiriviestin, jossa kerrotaan ajankohtaisista eduista ja energiaan liittyvistä asioista. ●
Kuulut Etupiiriin – siksi saat enemmän virtaa asiakkuudestasi! Etupiiri on Turku Energian uusi kanta-asiakasohjelma, jonka kautta saat rahanarvoisia etuja yli 20 yrityksestä. Lataa heti oma Etupiiri-mobiilikorttisi ja hyödynnä edut Etujen lunastaminen on helppoa mobiilikortin avulla. Ympäristöystävällisen Etupiiri-mobiilikorttisi hankit käden käänteessä: • Lataa Cardu-sovellus puhelimeesi Play Kaupasta tai App Storesta. • Sovelluksen avulla sinulla on aina ajantasainen etulista sekä verkkokauppojen etukoodit puhelimessasi. Sovellus myös ehdottaa lähellä sijaitsevia eduntarjoajia. • Kun kirjaudut Cardu-sovellukseen, näkyy sinulla automaattisesti Etupiiri-kortti sovelluksen lompakossa. Sovellus tunnistaa sinut matkapuhelinnumerosi perusteella. Varmistathan siis, että sähkö- tai lämpösopimuksesi asiakastiedoissa on voimassa oleva matkapuhelinnumero. Päivitä tietosi osoitteessa www.energiaonline.fi tai ilmoita muutoksista asiakaspalveluumme. • Etupiiri-kortti on asiakaskohtainen. Jos haluat rinnakkaiskortin, tilaa se verkkosivujemme lomakkeen kautta tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Mikäli et voi hyödyntää mobiilikorttia, voit tilata myös kalenterivuoden kerrallaan voimassa olevan paperisen kortin verkkosivujemme www.turkuenergia.fi/etupiiri tai asiakaspalvelumme kautta.
Etupiiriläisenä syöt, harrastat ja teet hankintoja edullisemmin: • Saat pysyviä etuja palveluista ja tuotteista yli 20 yrityksestä. Mukana on monipuolinen joukko eduntarjoajia aina autoliikkeistä golf-kenttiin ja sisustusliikkeisiin sekä vaihtuvia etuja, kuten alennuksia teatterinäytöksiin ja ravintoloihin. • Voimassa olevat edut näet helposti mobiilikortiltasi tai verkkosivuiltamme www.turkuenergia.fi/ etupiiri.
Etupiiri-etuja tarjoavat yritykset: Antin Pyörä • Aura Golf • Aurinko Golf • Autokeskus • Avantgarde • Brahen Kellari • Cafe Brahe • Casagrande • Cramo • E.Ekblom • Kukka Fiori • HC TPS • FC TPS • K-Rauta Kuninkoja • Kauniit ja Ruskeat • Keskusautohalli • Liedon Säästöpankki • Maskun Kalustetalo • Mum’s • Naantalin Kylpylä • Naantalin Aurinkoinen • Panini • Ruissalon Kylpylä • Ruohonjuuri • Saana ja Olli • Samsung • Smör • Åbo Svenska Teatern • Tallink Silja • Tiirikkala • Turun Kaupunginteatteri • Varsinais-Suomen Auto-Center • Vepsäläinen • Viking Line • Wihanto • Åbo Underrättelser
Enemmän virtaa asiakkuudestasi
Lauri Tuunan ja Reijo Grönroosin mielestä taloyhtiön remontissa kannattaa tehdä mahdollisimman paljon kerralla. Korjatessa pystytään usein parantamaan energiatehokkuutta tekemällä hyviä valintoja.
Energiafiksu eteni askel kerrallaan Pitkäjänteinen työ energiansäästön hyväksi toi naantalilaiselle kerrostalolle vuoden 2018 energiafiksuimman taloyhtiön tittelin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Tuuna ja jäsen Reijo Grönroos esittelevät, mitä kaikkea talossa on tehty. TEKSTI: MAIJA RAUHA | KUVA: TIMO JAKONEN
K
olmikerroksinen As Oy Naantalin Luostarinkatu 14 seisoo siistinä ja hyvin hoidetun näköisenä vanhan Naantalin sydämessä. Syytä onkin, sillä vuonna 1968 rakennetussa talossa on kymmenen viime vuoden aikana muun muassa rakennettu hissit, lasitettu parvekkeet, sukitettu viemärit, korjattu julkisivut, oikaistu runkoviemäri ja uusittu salaojitus. Energiatehokkuuden kannalta ratkaiseva havainto tehtiin vuonna 2009. – Huomasimme, että talon lämmönkulutus oli suurta ja huoneistojen lämpötilaerot isoja. Laskimme lämmitysverkoston lämpötilakäyrää vähitellen siten, että viileimpien asuntojen sisälämpötilaksi tuli 22 astetta. Tämä alensi jo lämmityskustannuksia, mutta lämpötilaerot eivät tietenkään tasoittuneet.
Kun vaihdoimme patterien alkuperäiset termostaattiventtiilit sekä suoritimme tasapainotuksen ja perussäädön, lämpötilat saatiin lopulta kohdilleen niin asunnoissa kuin yleisissä tiloissakin, Lauri ja Reijo kertovat. Pieni investointi toi suhteellisen ison säästön. Taloyhtiön normalisoitu lämmön ominaiskulutus oli vuonna 2009 lähes 70 kWh/ r-m3. Vuonna 2011 päästiin alle 45 kWh/rm3:n ominaiskulutukseen. Rahallista säästöä kertyy nykyisellä kaukolämmön energiahinnalla noin 8 000 euroa vuodessa, ja lisäksi kaukolämmön perusmaksuun saatu pudotus alentaa kustannuksia vielä lähes 1 600 euroa vuodessa. Useimmat taloyhtiön energiafiksut ratkaisut on tehty samalla, kun on muutenkin remontoitu. Esimerkiksi julkisivusanee-
raus oli pakko tehdä, koska klinkkeripintaiset seinäelementit olivat paikoin niin huonossa kunnossa, että saumoista tuli vesi sateella sisään. Elementteihin oli myös jouduttu tekemään lisäkiinnityksiä. Saneerauksessa seinien eristys tuotiin nykyvaatimuksien mukaiselle tasolle, kantavat rakenteet tiivistettiin ja korvausilman saamisen parantamiseksi asennettiin seinäventtiilit ennestään olevien rakoventtiilien lisäksi. Ulkovalaistus toteutettiin energiatehokkailla led-valoilla. Kantavana ajatuksena yhtiössä on ollut elinkaarikustannusten optimointi. Energiatehokkaita ratkaisuja on tehty, koska se on ollut taloudellisesti järkevää. – On vaikea sanoa, minkä verran mikäkin yksittäinen toimenpide on tuonut energiansäästöä, koska useita muutoksia tehtiin sa-
moihin aikoihin. Suunta on kuitenkin ollut oikea: alaspäin, Lauri sanoo.
VARAUS SÄHKÖAUTOJEN LATAUSPISTEELLE Taloudellisuuden lisäksi taloyhtiössä on tavoiteltu ratkaisujen kestävyyttä. Reijo kertoo, että julkisivuihin valittiin keraamiset laatat, koska pintojen halutaan pysyvän moitteettomina vähintään seuraavat 50 vuotta. Halvin vaihtoehto se ei ollut. Lauri osoittaa katolla näkyviä putken päitä. – Vedimme samalla putket lämmön talteenottojärjestelmää varten talon teknisestä tilasta katolle. Näin saimme putket siististi piiloon rakenteiden alle. Siellä ne ovat nyt valmiina odottamassa oikeaa hetkeä. Olemme suunnitelleet, että lämmön talteenotto otetaan käyttöön samalla, kun uudistamme alkuperäisen sähköjärjestelmän, hän kertoo. Pysäköintiruutujen luona pysähdymme maasta kohoavan muoviputken äärelle. – Tässä on varaus sähköautojen latauspisteelle, joka pystyy lataamaan kahdeksaakin autoa kerralla, toki hitaalla latauksella. Jouduimme mylläämään koko pihan painuneen pohjaviemärin suoristuksen ja salaojituksen korjauksen takia, joten vedimme putken valmiiksi latauspisteen varauksen lisäksi myös kiinteistön sähköliittymää varten. Talossa ei vielä ole yhtään hybridi- tai sähköautoa, mutta kymmenen vuoden kuluttua voi jo olla, Lauri tuumii. Lauri ja Reijo uskovat pitkäjänteiseen suunnitteluun: varautumalla tulevaisuuden tarpeisiin jo nyt päästään jatkossa vähemmällä.
le sähköpääkeskukselle, joka asennetaan siinä yhteydessä, kun talon sähköjärjestelmät uusitaan. Näiden remonttien aika ei kuitenkaan ole vielä. – Nyt vedetään hetken aikaa henkeä ja nautitaan työn tuloksista. Kaikki remontit ovat olleet tarpeellisia, mutta asukkaiden on raskasta elää jatkuvasti työmaalla, ja hallituksen voimavarat ovat rajalliset, toteavat Lauri ja Reijo. Lauri on ammatiltaan talotekniikka-asiantuntija, mikä selittänee halun hoitaa asiat omassa taloyhtiössä tip top -kuntoon.
Hän uskoo kuitenkin, että mikä tahansa taloyhtiö pystyy tekemään energiafiksuja ratkaisuja. Isännöitsijän asiantuntemusta hyödyntämällä pääsee yleensä jo hyvään alkuun. – Pitää kuitenkin osata tukeutua puolueettomaan ammattilaiseen tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, jotta hankesuunnitelma tehdään riittävän laajana, Lauri sanoo. ●
Ê Kilpailu on tulossa jälleen syksyllä 2019. Lue lisää seuraavasta Valopilkusta ja Turku Energian verkkosivuilta syksyn aikana.
Tästä paneelista säädetään muun muassa talon lämmitystä, ilmanvaihtoa ja ulko-ovien lukitusta. Lauri pystyy tarvittaessa tekemään säätöjä etänä.
SÄÄSTÖÄ MUKAVUUDESTA TINKIMÄTTÄ Autotallien rapistuneet puuovet on vaihdettu eristettyihin ja tiiviisiin, sähkökäyttöisiin metallioviin. Sitä kautta ei enää pääse lämpöä harakoille. Myös porraskäytävien uudet ovet aukeavat automaattisesti. – Sähköiset ovien avauslaitteet olivat melko arvokkaat, mutta ajattelimme myös asukkaiden mukavuutta, Lauri ja Reijo toteavat. Taloyhtiön teknistä tilaa hallitsevat lämmönvaihdin ja kaukolämmön alajakokeskus, joilla on Laurin mukaan jäljellä viitisen vuotta käyttöikää. Yhtiössä ei uusita mitään pelkästään uusimisen vuoksi, vaan vasta, kun siihen on tarve. Huoneessa riittää tilaa myös lämmön talteenoton laitteistolle ja uudel-
Keraamiset laatat valittiin seiniin kestävyyden vuoksi, ja samalla parannettiin lämpöeristystä. Talon seinustat ovat salaojituksen korjaamisen jäljiltä kauniisti kivetyt ja istutukset uusia. Niiden tieltä jouduttiin asukkaiden harmiksi kaatamaan puita, joiden juuret olivat rikkoneet salaojituksen.
YKSI ISO VIILENTÄÄ KUIN 20 PIENTÄ
Mika Karbin kertoo, että Ypsilonin jäähdytyslaitteiston teho mitoitettiin talon LVI-suunnitelmien mukaiseksi. Jos kesistä tulee oikein kuumia, lämpöpumpun viereen on mahdollista liittää toinen samanlainen. Lämpöpumppu on harmaa laite oikealla.
Lämpöpumppu viilentää Ypsilonin Yli-Maarian monitoimitalossa Ypsilonissa ei tarvitse pelätä helteistäkään kesää. Turku Energia asensi rakennukseen uudenlaisen lämpöpumppuratkaisun, joka jäähdyttää tilat asiakkaan tarpeiden mukaan. Samalla hyödynnetään huoneilmasta kerätty hukkalämpö. TEKSTI: MAIJA RAUHA | KUVA: MIKAEL SOININEN
T
urun kaupungin rakentama Ypsilon avasi ovensa tämän vuoden alussa. Upouudessa rakennuksessa toimii päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, iltapäivätoiminta, nuorisotila, kirjasto ja neuvola. Koska rakennusta käytetään ympäri vuoden, kaupunki halusi sinne lämmön lisäksi myös viilennyksen. – Kaukojäähdytysverkkomme ei kuitenkaan ulotu tänne saakka. Ratkaisimme asian kiinteistökohtaisella jäähdytysratkaisulla, joka ottaa samalla kiinteistön hukkalämpöjä talteen, kertoo Turku Energian Lämpö-yksikön tuotepäällikkö MIKA KARBIN . Ypsiloniin asennettu Oilon-merkkinen CHC-lämpöpumppu (Combined Heating and
Cooling, yhdistetty lämmitys ja jäähdytys) on omakotitaloista tuttuja ilma- ja maalämpöpumppuja isompi, mutta kuitenkin niin kompakti, että se saatiin tuoduksi lämmönjakohuoneen ovesta sisään. Ovenkarmien asentamisen jälkeen se ei olisi enää mahtunut. Painoa pumpulla on yli tonni. – Jäähdytystä kysytään meiltä koko ajan enemmän. Jos kokemukset tästä ovat hyvät, voimme tarjota samanlaista ratkaisua muillekin kiinteistöille, jotka eivät sijaitse kaukojäähdytysverkon alueella, mutta joihin tulee kaukolämpö. Kyseessä on pilottihanke, Mika kertoo Ypsilonin lämmönjakohuoneessa.
Ypsilonin lämpöpumppu toimii siten, että ilmastointijärjestelmästä tuleva lämmin ilma lämmittää ensin kiinteistön lämmityspiirin veden. Lämmin vesi siirretään itse lämpöpumppuun, joka ottaa lämmön talteen höyrystimessä ja jäähdyttää veden jälleen ilmanvaihtoa varten. Lämpöpumppu käynnistyy automaattisesti, kun toisiopiirin vesi on riittävän lämmintä. Ilman järjestelmää ilmastoinnin kautta poistuva lämpö menisi hukkaan taivaalle. – Laitteiston mitoituslämpöteho on 150 kW, mitoitusjäähdytysteho 100 kW ja hyötysuhde noin 3. Lämpöpumppu on mitoitettu monitoimitalon viilennykseen sopivaksi, Mika kertoo. Ypsilonin iso lämpöpumppu tuottaa jäähdytystä saman verran kuin jos talon eri tiloissa hurisisi yli 20 pientä ilmalämpöpumppua. Kaikki viilennyksen sivutuotteena syntyvä lämpö otetaan talteen ja johdetaan kuumana vetenä viereiseen kaukolämpöverkkoon. – Toinen vaihtoehto jäähdytyksen tuottamiseksi samantyyppiseen kohteeseen olisi maalämpöpumppu. CHC-lämpöpumpun investointi on kevyempi, koska maalämpökaivojen poraaminen jää kokonaan pois ja järjestelmä hyödyntää kiinteistön hukkalämpöä. Vastaavan kokoista maalämpöpumppua varten pitäisi porata noin 10 reikää kallioperään.
MAKSU ENERGIANKÄYTÖN MUKAAN Lämpöpumpun kyljessä on pieni näyttö, jonka avulla sen toimintaa voi tarkkailla ja ohjata. Turku Energian lämpövalvomossa Linnankadulla on samanlainen näyttö, mikä tarkoittaa, että Ypsilonin lämpöpumppu on 24/7 Turku Energian valvonnassa. – Kaukojäähdytyksen tuotannon vuoksi meillä on kokemusta kylmäaineista jo ennestään, ja seuraamme niihin liittyviä EU-määräyksiä ja standardeja. Huolehdimme vuosittaisista tarkastuksista ja tarkastamme kylmäainepiirin esimerkiksi kylmäainevuotojen varalta, Mika kertoo. Mikan mukaan viilennyksen hankkiminen Turku Energiasta on yhtä huoletonta kuin kaukolämmön tilaaminen. Asiakas maksaa vain käytetystä energiasta, ja Turku Energia huolehtii lopusta. – Kiinteistökohtainen jäähdytyslaitteisto sopisi esimerkiksi kaukojäähdytysverkon ulkopuolella sijaitsevaan palvelutaloon helpottamaan asukkaiden oloa kesäkuumalla, Mika sanoo. ● 2 | 19
VALOPILKKU
13
SÄÄSTÄ&KULUTA
Liiku vihreästi sähköllä Turun tavoitteena on tulla hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2029 mennessä. Sähköisellä liikenteellä on tavoitteen saavuttamisessa merkittävä rooli. Sen avulla kasvihuonekaasu-, hiukkas- ja melupäästöjä voidaan vähentää merkittävästi. Turku Energia on mukana sähköisen liikenteen kehittämisessä tarjoamalla sähköautojen latauspalveluja. T E K S T I : A N N I K A K U J A N PÄ Ä | K U VA : D R E A M S T I M E | L Ä H T E E T: L I I K E N N E V I RTA , T U N T U R I , TURUN KAUPUNKI, TURUN SEUDUN JOUKKOLIIKENNE
Vähähiilinen kaupunkiliikenne Noin viidennes Turun alueen kasvihuonepäästöistä syntyy liikenteestä. Siksi Turun kaupungin ilmastosuunnitelman yhtenä osaalueena on vähähiilinen kestävä liikkuminen. Autoliikenteen päästöjä pyritään vähentämään vuoteen 2029 mennessä 50 prosenttia vuoden 2015 tasosta panostamalla • sähköautoiluun ja sen olosuhteiden kehittämiseen • muihin päästöttömiin ja/tai vähäpäästöisiin energialähteisiin • sekä uusiin vaihtoehtoisiin kulkuneuvoihin kuten sähköpyöriin ja automaattisiin liikkumisvälineisiin.
Ê Lue lisää hankkeesta: turku.fi/civitas-eccentric
14
2 | 19
VALOPILKKU
Voimaa pyöräilyyn Polkupyöräily on tehokas liikuntamuoto ja nopea tapa liikkua etenkin kaupungin sisällä. Moottorin tehoa voi säätää pyöräilyn aikana tarpeen mukaan: suoralle tielle riittää kevyempi apu, ja ylämäkeen saa reippaampaa apua. Yksi lataus riittää yleensä noin viiden tunnin tai 70–110 kilometrin matkan sähköavusteiseen polkemiseen. Akku ladataan siihen tarkoitetulla laturilla verkkovirtapistokkeesta.
Pysähdy lataamaan
Anna virran viedä
Virta-latauspalvelu mahdollistaa sähköautoilijoille sujuvan auton lataamisen ympäri Suomen. Julkisesta latauspisteverkostosta löytyy jo yli 500 latauspistettä. Kun rekisteröidyt palveluun, maksat latauksesta automaattisesti käytön mukaan. Latauksen voi myös maksaa kertamaksuna luottokortilla ilman rekisteröitymistä.
Kaunis Aurajoen ranta vetää kesäpäivinä kaupunkilaisia ja turisteja puoleensa. Vielä huikeammasta näkymästä pääset nauttimaan, kun matkustat laineiden loiskeessa veneen kyydissä. Sähkökäyttöisen Låna Båtin saa vuokrattua tunniksi tai pidemmäksikin aikaa. Venevuokraamo löytyy osoitteesta Läntinen Rantakatu 1.
Ê Löydä lähin latauspiste verkkosivulta: app.virta.global
Rinnehissillä Kakolaan
Ykkösen sähköbussi Turun seudun joukkoliikenteen linja 1 kulkee satamasta keskustan kautta lentoasemalle. Linjalla liikennöi kaikkiaan kuusi sähköbussia. Kyytiin päästyäsi seuraat matkasi etenemistä kätevästi bussin informaatiotauluilta. Näet niiltä esimerkiksi bussin sijainnin kartalla ja muuta matkustajatietoa. Voit käyttää mobiililaitteella bussin langatonta wifi-verkkoa ja ladata puhelimen USB-liittimen kautta omalla johdollasi.
Kakolanmäen funikulaari eli rinnehissi liikkuu 25.5. alkaen sähkömoottorin voimin Linnankadun ja Graniittilinnankadun väliä osoitteessa Linnankatu 55 B. Hissillä matkustaminen on maksutonta, ja se palvelee käyttäjiä kello 04.00– 01.30. Funikulaariasemat sijaitsevat aivan linjan 1 bussipysäkin ja kaupunkilautta Förin läheisyydessä, ja reitti on esteetön.
Laske liikennehiilijalanjälkesi Sitran elämäntapatestin avulla voit selvittää, kuinka suuren hiilijalanjäljen jätät liikkumisvalinnoillasi. Tuloksena saat myös vinkkejä, miten hiilidioksidipäästöjä on mahdollista karsia. Tuloksessa otetaan huomioon myös asumiseen, ruokailuun ja hankintoihin liittyvät valinnat.
Ê Tee testi: elamantapatesti.sitra.fi
2 | 19
VALOPILKKU
15
Aurinkoenergiasta suurin hyöty suunnittelemalla Lisääntyvä ympäristötietoisuus ja kehittyvä tekniikka tuovat aurinkopaneelit yhä useampien kotien katoille. Aurinkosähkön riittävyyteen vaikuttavat paitsi sääolosuhteet ja laitteisto, myös sähkönkäytön suunnittelu. TEKSTI: JUHO HEIKKINEN | KUVA: DREAMSTIME
16
2 | 19
VALOPILKKU
Jos vuosittainen sähkönkulutus on yli 10 000 kilowattituntia ja sähköä kuluu kesälläkin runsaasti, aurinkopaneelien hankkiminen on taloudellisesti kannattavaa.
A
urinkopaneelien hankintahinnat ovat tulleet vuosien saatossa roimasti alas, minkä ansiosta investointi on tullut taloudellisesti entistä järkevämmäksi. Saatavilla on järjestelmiä hyvin erilaisiin tarpeisiin. Kotitaloudet eivät voi vielä heittäytyä pelkän aurinkosähkön varaan. Hyvällä etukäteissuunnittelulla aurinkosähköstä saa kuitenkin mittavan taloudellisen edun. – Paneelit kannattaa sijoittaa sinne, missä kulutus on suurinta kesäaikaan. Jos asukkaiden tapana on lähteä aikaisin keväällä mökille ja palata kotiin vasta myöhään syksyllä, paneelit kannattaa hankkia mökille, kertoo Turku Energian tekninen energianeuvoja PÄIVI RAE . Jos vuosittainen kulutus ylittää 10 000 kilowattitunnin rajan ja sähköä menee reilusti kesälläkin, on aurinkopaneelien hankinta taloudellisesti kannattavaa ja paneelit maksavat itsensä takaisin kohtuuajassa. – Monelle kyse on selvästi arvovalinnasta. Ympäristötietoisuus kasvaa jatkuvasti ja halu tehdä investointeja puhtaan ilmaston puolesta on voimakas. Toki merkittävä asia on myös auringosta saatava ilmainen sähkö, Päivi sanoo.
Päivin mukaan suunnittelu kannattaa tehdä huolellisesti. Silloin aurinkoenergiasta onnistutaan hyödyntämään mahdollisimman suuri osa. Laitteiston kytkennöillä määritellään esimerkiksi se, miten tuotettu sähkö jakaantuu eri sähkölaitteille. Suunnittelulla voidaan välttää sähkön ostaminen silloin, kun aurinkosähköäkin olisi riittävästi tarjolla. Kesäaikana sähköä saadaan aurinkopaneeleilla usein enemmän kuin sitä ehditään välittömästi käyttää. Käyttämättä jäänyt aurinkosähkö ei kuitenkaan mene harakoille, sillä yli jääneen sähkön ostaa energiayhtiö. Toki parhaan hyödyn omasta tuotannosta saa silloin, kun sen pystyy käyttämään itse.
OPTIMAALINEN MITOITUS TÄRKEÄÄ Aurinkopaneeleja harkitessa kannattaa ensimmäiseksi selvittää, mihin vuoden- ja vuorokaudenaikoihin kotona sähköä kuluu. Kuukausi-, päivä- ja tuntikohtaiset kulutukset näkee helposti Turku Energian EnergiaOnline-palvelusta. Tietojen avulla voidaan arvioida, kuinka suuri aurinkosähköjärjestelmä tarvitaan. Liian suurta ei kannata hankkia varmuuden vuoksi, mutta toisaalta liian pienikin järjestelmä on taloudellisesti kannattamaton. – Mitä optimaalisempi laitteiston koko on, sitä nopeammin se maksaa itsensä takaisin – jopa reilussa kymmenessä vuodessa, Päivi arvioi. Hän uskoo, että tulevaisuudessa akku- ja paneelitekniikan kehittymisen ohella uusia innovaatioita syntyy myös talteen otetun aurinkosähkön tehokkaaseen hyödyntämiseen. – Uskon, että käyttöä tehostavia ratkaisuja löydetään sitä enemmän, mitä enemmän aurinkopaneeleja hankitaan. Kodin sähkölaitteiden ohjaamiseen on jo nyt mahdollista liittää automatiikkaa. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista ohjata sähkölaitteiden käyttöä sen mukaan, kuinka paljon sähköä omat aurinkopaneelit tuottavat, Päivi toteaa. ●
Käyttämättä jäänyt aurinkosähkö ei mene harakoille, sillä yli jääneen sähkön ostaa energiayhtiö.
LAITTEET PÄÄLLE PÄIVÄSAIKAAN Aurinkosähkön riittävyyteen vaikuttavat monet tekijät. Säätilan lisäksi paneelien sijoittelu auringon suuntaan ja aurinkosähköjärjestelmän enimmäisteho ovat merkittävimpiä. Esimerkiksi jo maaliskuussa tavanomainen omakotitalon järjestelmä tuottaa sähköä noin 10 % koko vuoden tuotosta. Tällöin päiväsaikaan, kun tuotto on suurimmillaan, sähköä riittää hyvin kodin laitteisiin. – Tämän vuoksi laitteiden käyttöä kannattaa sijoittaa valoisalle ajalle. Esimerkiksi lämminvesivaraajan voi laittaa päälle päivällä. Aurinkosähköllä ilmalämpöpumpun jäähdytystäkin voi käyttää hyvällä omallatunnolla, Päivi vinkkaa.
2 | 19
VALOPILKKU
17
MEILLÄJAMAAILMALLA
80 pimeää minuuttia
Suomessa sähkönjakelun haasteena ovat sääolosuhteet ja pitkät välimatkat. Niistä huolimatta toimitusvarmuus on meillä kansainvälisesti katsoen hyvällä tasolla. TEKSTI: JUHO HEIKKINEN | LÄHDE: WWW.CEER.EU
S
ään ääri-ilmiöiden lisääntyessä myös sähkönjakelua koetellaan tulevaisuudessa entistäkin enemmän. Metsäisillä ja harvaan asutuilla alueilla sähkökatkot kestävät tavallisesti pidempään kuin kaupunkialueilla. – Keskeytyksiä aiheuttavat muun muassa myrskyt, ukkoset, eläimet sekä käyttövirheet. Toisinaan katkot ovat etukäteen suunniteltuja eli esimerkiksi korjaus- tai huoltotoimenpiteistä johtuvia. Lähes keskeytyksettömään sähkönjakeluun päästäisiin ainoastaan kaapeloimalla kaikki johdot sekä rengastamalla koko verkko eli tuomalla varasyöttö jokaiseen sähkönkäyttöpisteeseen. Suomessa tämä on kuitenkin mahdotonta, koska valtaosa verkosta on alueilla, joissa asiakkaat sijaitsevat kaukana toisistaan, taustoittaa Turku Energian urakointipalvelupäällikkö HARRI SALMINEN .
SUOMESSA HYVÄÄ KESKITASOA Sähkönjakelun toimitusvarmuutta ilmaistaan yleensä keskimääräisten keskeytysaikojen avulla, eli kuinka monta minuuttia asiakas joutuu keskimäärin olemaan ilman sähköä vuoden aikana. Suomessa luku on tuoreimman, vuodelta 2016 olevan listauksen mukaan 80,56 minuuttia, kun esimerkiksi Ruotsissa keskimääräinen sähkötön aika on 94,42 minuuttia. Euroopassa parhaiten menee Tanskalla, jossa asiakas on sähköä vailla keskimäärin 19,38 minuuttia vuodessa. – Tilanne Suomessa vaihtelee paljon haja-asutusalueiden ja kaupunkien välillä. Viime vuonna Turku Energialla asiakasta kohden laskettu keskimääräinen keskeytysaika oli 11 ja puoli minuuttia. Turussa sähkö18
2 | 19
VALOPILKKU
verkosta on kaapeloituna jo noin 70 %, joten sääilmiöiden vaikutus ei ole niin suurta kuin haja-asutusalueilla. Olemme myös panostaneet määrätietoisesti kunnossapitoon, vierimetsien hoitoon ilmajohtoalueilla sekä vikojen rajaamiseen etäohjauksen avulla, Harri kertoo.
ENNALTAEHKÄISYLLÄ SUURI MERKITYS Maissa, joissa välimatkat ovat lyhyitä, sähköverkot pääosin maan alla ja sään ääri-ilmiöt harvinaisia, alttius sähkökatkoksille on lähtökohtaisesti matala. Esimerkiksi pienessä Tanskassa sähkökaapeleita kulkee maan alla yli 62 000 kilometriä, kun Suomessa niitä on puolet vähemmän. Meillä välimatkojen ja sääolosuhteiden synnyttämiä haasteita on onnistuttu kompensoimaan aktiivisella sähköverkkojen ylläpidolla ja henkilöstön ammattitaidolla. Suomessa sähkömarkkinalaki velvoittaa energiayhtiöitä pitämään sähköverkot kunnossa ja myös parantamaan toimitusvarmuutta. Vuoteen 2028 mennessä jokaisen yhtiön on päästävä siihen, että yksittäiset sähkökatkokset jäävät sääolojen seurauksena alle kuuden tunnin mittaisiksi kaava-alueilla ja muualla alle 36 tunnin mittaisiksi. – Turun seudulla panostamme edelleen kaapelointiin, kunnossapitoon ja johtoalueiden metsänhoitotoimiin, jotta hyvä nykyinen taso pystytään säilyttämään. Merkittäviä parannusaskeleita voidaan vielä saavuttaa joillain verkon alueilla, mutta koko verkon tunnuslukua tarkastellen olemme nykyisin jo varsin korkealla tasolla. Myös asiakkaamme ovat hyvin tyytyväisiä luotettavuuteemme, Harri kiteyttää. ●
IRLANTI 152 9 710 83 150
ESPANJA 66 90 950 117 410
Sähkökatkojen pituus vuodessa per asiakas (minuuttia) 0
Turussa tilanne on erittäin hyvä. Keskimääräinen keskeytysaika per asiakas oli viime vuonna vain 11 ja puoli minuuttia.
1000
Maanalaisten sähkökaapelien yhteispituus (km)
RUOTSI 94
Ilmajohtojen yhteispituus (km)
SUOMI 81
123 230
32 790
77 940 NORJA 129
113 030
VIRO 222
44 090
8 470
60 250
20 660 LATVIA 286
TANSKA 19
7 190 28 280
62 230
LIETTUA 346
780 HOLLANTI 27
SAKSA
108 970
24
270
414 150
106 180 LUXEMBURG 22
RANSKA 71 303 990 331 620
12 830
PUOLA 272
42 450
74 580 221 910 TSHEKKI 258
2 870
18 140
1 050
58 890
SVEITSI 19
ROMANIA 555 29 140
34 030
90 170
10 050 ITALIA 144 176 970 214 630
KREIKKA 244 11 820 99 740
2 | 19
VALOPILKKU
19
LÄHELLÄ TEHTY
Jäätelöpilvi italialaiseen tapaan Vitriinissä on esillä herkullisen näköistä artesaanijäätelöä useaa eri makua. Pitkän harkinnan jälkeen valitsen maisteltavaksi mansikkaa ja pistaasia. – Hyvä valinta, tiskin takana palveleva Gelateria Nuvolen omistaja Stefano Morosi kommentoi kauhoessaan tuoretta gelatoa vohveliin. TEKSTI: ANNIKA KUJANPÄÄ | KUVA: MIKAEL SOININEN
masta, sokerista ja maun antavista raaka-aineista pieninä erinä kerrallaan. Aineso❯ Perustajat Stefano Morosi ja Angelo Tursi. sien mittasuhteiden on oltava grammalleen oi❯ Toiminta alkoi vuoden 2008 keväällä. ❯ Yksi Suomen muutamasta keat, jotta rakenteesta ja mausta tulee oikeangelatovalmistajasta. ❯ Suuri osa raaka-aineista hankitaan lainen. Lisäksi tuotteemme ovat täysin lisäItaliasta, mutta myös lähituottajilta. aineettomia, Stefano huoArtesaanijäätelö tarjoillaan perinteisen mauttaa. italialaisen kahvin kera. Valmistusprosessi alkaa ❯ Lue lisää yrityksestä jäätelöpohjan pastöroinnilla, joosoitteessa nuvole.fi ka kestää noin kaksi ja puoli tuntia. Sen jälkeen massaan sekoitetaan makukohtaiset ainekset. Gelato jäähdytetään -35–40-asteiseksi noin 20 minuutin ajan ja laitetaan sen jälkeen esille vitriiniin, jossa lämpötila on -15–16 astetta.
Gelateria Nuvole
MIELIKUVITUKSELLISIA MAKUJA Stefano Morosille palkitsevinta gelateriayrittäjänä ovat hetket, kun pitkään kehitelty ja laadukkaista raaka-aineista valmistettu gelato tai sorbetti tuo hymyn asiakkaan huulille.
H
ansakorttelin 1. kerroksessa Eerikinkadun puolella sijaitseva Gelateria Nuvole on toiminut samalla paikalla perustamisvuodesta 2008 saakka. Morosi kertoo päätyneensä gelateriayrittäjäksi ja gelatomestariksi, kun hän huomasi, ettei Turusta saa artesaanijäätelöä. Oivallus synnytti Morosissa ja hänen ystävässään ANGELO TURSISSA innostuksen opetella valmistamaan gelatoa itse alusta alkaen. Niinpä he vierailivat gelaterioissa eri puolilla Italiaa hankkimassa ideoita, reseptejä ja käytännön osaamista oman jäätelökahvilan perustamista varten. – Gelato maistuu ja näyttää erilaiselta
20
2 | 19
VALOPILKKU
kuin teollinen jäätelö, koska siinä on vähemmän ilmaa, vettä ja rasvaa. Artesaanijäätelön korkea täytepitoisuus tekee siitä erityisen maukkaan ja rakenteeltaan kuohkean pilvimäisen, mistä gelateriamme nimikin juontaa, Stefano kuvailee.
VALMISTAMINEN VAATII TARKKUUTTA Gelato tunnetaan etenkin tuoreudesta ja aidoista raaka-aineista. Stefano ja Angelo valmistavatkin useaa eri gelatomakua joka aamu gelaterian tarpeisiin kahvilan keittiössä ja jälleenmyyjille Hansakorttelin kellarikerroksessa. – Gelato tehdään käsityönä maidosta, ker-
Nuvolen vitriinistä löytyy päivittäin 16–20 erilaista gelato- ja sorbettivaihtoehtoa. Vakiomakujen, kuten pähkinöiden, suklaan, vaniljan, sitruunan ja mansikan, ohella asiakkaat pääsevät kokeilemaan kausituotteita: talvisin kaneli-omenaa, piparkakkua ja glögiä, keväisin runeberginjäätelöä ja mämmiä, kesäisin ja syksyisin vaikka metsien marjoja. – Gelato ja sorbetti voivat sisältää mitä tahansa ruokaa tai ruoka-ainetta. Olemme kehittäneet yli 80 erilaista reseptiä, ja luomme niitä koko ajan lisää asiakkaidemme toiveesta. Erikoisimpia makutoiveita, jotka olemme toteuttaneet, ovat olleet sinihomejuusto, saaristolaisleipä, oliiviöljy, sahrami, koivunmahla ja kuusenkerkkä, Stefano kertoo. Oman gelaterian lisäksi Nuvolen tuotteita on tarjolla useissa Turun lähiseudulla ja Helsingissä sijaitsevissa kahviloissa ja ravintoloissa. ●
RESUMÉ
NYTTIGA FÖRMÅNER för stamkunder
Å
bo Energis nya stamkundsprogram Etupiiri (på finska) erbjuder fina lättåtkomliga förmåner. Åbo Energi hör till de första energibolagen i Finland som lanserar ett stamkundsprogram för sin konsumentkunder. – Vi funderade på hur vi bättre kan betjäna och belöna våra kunder. Med hjälp av stamkundsprogrammet kan vi också bygga upp ett regionalt samarbete med våra partnerföretag, berättar chefen för konsumentförsäljningen ANNE-MARI NIEMELÄ . Alla konsumentkunder inom elförsäljning och fjärrvärme hör automatiskt till Etupiiri, de är alltså stamkunder. Ingen separat anslutning behövs, men det mobilkortet ska man ladda själv. – Våra kunder får ett textmeddelande med en länk, via vilken de kan ladda ned ap-
pen Cardu i sin telefon och ta det mobilkortet i bruk. Ifall kundförhållandet upphör försvinner också kundkortet från appen. Cardu hittar du lätt i App Store eller i Play-butiken. Den känner automatiskt igen telefonnumret och ansluter personen till Etupiiri, berättar Anne-Mari. Tiotals partnerföretag har redan anslutits och antalet växer ytterligare i framtiden. – Jag hoppas att var och en får lämpliga förmåner. Alla förmåner finns på vår webbsidor och kunderna ser dem naturligtvis enkelt via sina mobilkort. Vi koncentrerade oss främst på lokala företagarledda aktörer, men det finns också webbhandelsförmåner, som våra mer avlägsna kunder kan utnyttja, påpekar Anne-Mari. I praktiken är förmånerna rabatter ur partnernas produkt- eller serviceurval. ●
– Vi fick många intressanta och roliga namnförslag. Det slutliga namnet Etupiiri (intressesfär) torde vara en fusion av alla alternativ. Namnet syftar på energi, det är kärnfullt och beskriver också stamkundskapet bra, säger Anne-Mari Niemelä med en mobil i handen där Cardu-appen syns.
KABLINGARNA framskrider på många platser i sommar
I
Parkbacken, Muhkuri och Lillheikkilä har kablingsbyggplatser beretts eller kommer att beredas under sommaren. Åbo Energi Elnät Ab (Turku Energia Sähköverkot Oy) ersätter gamla luftledningar i områdena med jordkablar.
– Genom kablingen förbättrar vi elkvaliteten och leveranssäkerheten. Miljön blir också vackrare när elnätet göms under jorden, konstaterar byggchefen vid Åbo Energi Elnät Ab JANI RANTANEN . Det är fråga om ett samprojekt, och utöver elnätet dras också stadens nät för utomhusbelysningen och Telias fibernät under jorden. Invånarna informeras separat om projekten innan de inleds. Åbo Energi Elnät Ab har för närvarande ka-
VILLKOREN FÖR NÄTTJÄNST OCH ANSLUTNING ändras – Läs mer om ändringarna i bilagan
Å
bo Energi Elnät Ab tar de nya villkoren för nättjänst NTV2019 och för anslutning AV2019, rekommenderade av Finsk Energiindustri rf, i bruk inom sitt nätområde den 1 juli 2019. Ändringen och ibruktagningen av villkoren kräver inga åtgärder av dig. Det här numret av tidningen har en bilaga med en sammanställning av avtalsändringarna. Avtalsvillkoren måste förnyas, för lagstiftningen och förhållandena har förändrats på ett väsentligt sätt. Samtidigt har föråldrade avtals- och prissättningsarrangemang förnyats. Dessutom främjar vi energisparandet med de nya nättjänstvillkoren. De nya villkoren innehåller också obetydliga ändringar i definitioner och termer, vilka inte påverkar innehållet i avtalsförhållandet. Nättjänstvillkoren gäller kunder som har nätavtal om elöverföring med oss och anslutningsvillkoren dem som har ett anslutningsavtal. Titta på de viktigaste ändringarna i villkoren i sammanställningen som finns instucken i tidningen och läs de fullständiga villkoren (på finska) på adressen www.turkuenergia.fi/vpe. Du kan också få ett tryckt häfte med villkoren hos vår kundtjänst. Vi svarar gärna på frågor kring villkoren i vår elektroniska ärendetjänst på adressen www.energiaonline.fi. Vi betjänar dig också på kundtjänstnumret tfn 02 2628 111 mån–tors kl. 8.30–17, fre kl. 9–16. ●
blat 70 procent av elnätet. – Vi förnyar också ett trettiotal transformatorer i år. Vi byter ut de gamla uttjänta transformatorerna med plåthuv mot nya och säkrare, påpekar Jani. Elnät byggs också i nya planområden. Nya platser som är under arbete är Slottsfältet, området kring Hertigens hörn, Varvstranden och Svalberga. Nätets leveranssäkerhet förbättrar Åbo Energi Elnät genom att gräva ned mellanspänningsluftledningarna under jorden. ● 2 | 19
VALOPILKKU
21
RISTIKKO
Voita tarjotin Palauta täytetty ristikko 30.6 mennessä ja voit voittaa Marimekon Onni-tarjottimen (31 cm), arvo noin 40 euroa. Merkitse kuoreen Turku Energia/Valopilkku-ristikko, Linnankatu 65, 20100 Turku. Voit myös lähettää avainsanat tummennetuilta riveiltä ja yhteystietosi osoitteeseen info@turkuenergia.fi. Arvomme palkinnon kaikkien ristikon palauttaneiden kesken. Ilmoitamme voittajalle voitosta henkilökohtaisesti. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi. 22
2 | 19
VALOPILKKU
RATKAISU 1/19 Nimi Osoite
Puhelinnumero
KYSY MEILTÄ
KESKEYTYSINFO
Sähköt tai lämmöt poikki. Missä vika? Keskeytysinfo tarjoaa ajantasaista tietoa sähkön- ja lämmönjakelun keskeytyksistä Turussa.
turkuenergia.keskeytysinfo.fi Sähkön ja lämmön valvomot päivystävät numerossa 0800 02001 (24h/vrk). Tilaa sähkönjakelun häiriötiedotteet puhelimeesi verkkosivuiltamme. ●
Kuinka saan taloyhtiöön sähköauton latauspisteen? Ensimmäinen askel latauspisteiden hankinnassa on selvittää taloyhtiössä, kuinka moni asukkaista omistaa joko ladattavan hybridi- tai täyssähköauton tai aikoo hankkia sellaisen lähitulevaisuudessa. Näin voimme arvioida oikean sähkönkulutuksen ja tarvittavien latauslaitteiden määrän. Taloyhtiön hallituksen päätöksellä esimerkiksi isännöitsijä voi olla yhteydessä Turku Energian Energiaratkaisut-yksikön asiantuntijoihin tai täyttää sähköisen tarjouspyyntölomakkeen osoitteessa turkuenergia.fi/sahkoautojen-latausratkaisut-yrityksille. Teemme kartoituksen, jossa arvioidaan talon sähkötekniikkaa ja sen edellytyksiä latauspisteiden toteuttamiselle. Laadimme raportin, josta käy ilmi, tarvitseeko taloon tai pysäköintialueelle tehdä muutostöitä sekä annamme vaihtoehtoja ja hinta-arvioita toteutukselle. Kannattaa myös muistaa, että ARA rahoittaa hankkeita, joissa asennettavat latauspisteet tulevat taloyhtiön omistukseen. Jos latauspisteet asennetaan vähintään viidelle autolle, avustuksen suuruus on 35 prosenttia toteutuneista kustannuksista. Kun oikeantehoiset laitteet on valittu ja tarvittavat muutostyöt tehty, latauspisteet voidaan asentaa ja ottaa käyttöön. Latauspisteitä kannattaa hallita älykkäänä järjestelmänä, jotta taloyhtiö saa tietoonsa käyttäjäkohtaisesti mitatun energiankulutuksen ja pystyy veloittamaan käytöstä sen mukaan.
ÊVastaajana Energiaratkaisut-yksikön tuotepäällikkö KIMMO KUUSINEN
VASTAA JA VOITA! Kerro meille 30.6. mennessä, mitä pidit lehdestämme osoitteessa turkuenergia.fi/valopilkku/palaute.
Ê Arvomme palautetta jättäneiden kesken Tregren T3 Kitchen Garden -vesiviljelylaitteen (arvo noin 90 euroa). Ê Viime lehden arvonnan voittajille olemme ilmoittaneet henkilökohtaisesti.
TILAA UUTISKIRJE JA HYÖDYNNÄ EDUT!
Ê Tilaa Turku Energian
uutiskirje EnergiaOnlinepalvelusta. Uutiskirjeessä tarjoamme ainutlaatuisia etuja, jotka on tarkoitettu vain uutiskirjeen tilaajille.
www.energiaonline.fi TURKU ENERGIAN ASIAKASPALVELU PALVELEE Sähköisesti www.turkuenergia.fi www.energiaonline.fi Kotitaloudet asiakaspalvelu@turkuenergia.fi Yritykset yritysmyynti@turkuenergia.fi Puhelimitse 02 2628 111 (pvm/mpm) Ma–to 8.30–17.00 Pe 9.00–16.00 Palvelupisteessä Linnankatu 65, Turku Ma–to 8.30–16.00 Pe 9.00–16.00 Vikailmoitukset Sähkön ja lämmön jakelu 0800 02001 (24h) turkuenergia.keskeytysinfo.fi
Olemme lähellä, näemme kauas.
Herkuttele, hanki ja harrasta halvemmalla! Turku Energian kuluttaja-asiakkaana olet automaattisesti mukana Etupiirissä. Etupiiri on Turku Energian uusi kanta-asiakasohjelma, jonka kautta saat rahanarvoisia etuja yli 20 yrityksestä. Lataa puhelimeesi Etupiirimobiilikortti ja ota ilo irti eduistasi! www.turkuenergia.fi/etupiiri
TILAA
2 1
MAKSA
*
HYÖDYNNÄ EDUT! Lataa Carduapplikaatio ja rekisteröi Etupiirimobiilikorttisi.
Etupiiri on Turku Energian kanta-asiakasohjelma, jossa on mukana kymmeniä yrityksiä: Samsung • Wihanto • K-Rauta Kuninkoja • Cramo • Aura Golf • Aurinko Golf • HC TPS • FC TPS • Antin Pyörä • Keskusautohalli • Varsinais-Suomen Auto-Center • Autokeskus • Mum’s • Vepsäläinen • Saana ja Olli • Maskun Kalustetalo • Smör • E. Ekblom • *Panini • Tiirikkala • Göran • Naantalin Aurinkoinen • Cafe Brahe • Brahen Kellari • Kukka Fiori • Turun Kaupunginteatteri • Svenska Teatern • Ruissalon Kylpylä • Naantalin Kylpylä • Kauniit ja Ruskeat • Casagrande • Viking Line • Tallink Silja • Ruohonjuuri • Liedon Säästöpankki • Åbo Underrättelser • Avantgarde