Raision Valopilkku 2020

Page 1

RAISION

TURKU ENERGIAN ILMASTOLEHTI RAISIOLAISILLE

7

TUE JUNIORILENTOPALLOA LOIMU SÄHKÖLLÄ

13

PUHDAS KOTIKAUPUNKI

16

LÄMMÖN MATKA KOTIIN

yös Tutustu m e jouksiimm huipputar aurinko sähköstä, ta ja paneeleis eistä! latauspist

Kalle Lamberg viihtyy Raisiossa


PÄÄKIRJOITUS

Laitetaan hyvä energia kiertämään

M

eille Turku Energiassa alueellinen hyvinvointi ja asiakkaidemme energiahyvinvoinnin tukeminen ovat ensisijaisia tavoitteitamme. Vastuullamme on varmistaa häiriötön sähkön- ja lämmönjakelu sekä vastata kysyntään tarjoamalla paitsi 100 % uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuja sähkö- ja lämpötuotteita, myös muita ekologisia ratkaisuja. Olemme sitoutuneet Turun kaupungin hiilineutraaliustavoitteisiin, ja muutamme tuotantoamme uusiutuviin polttoaineisiin nopeimpien edelläkävijöiden joukossa Suomessa. Tänä vuonna jo noin 70 % myymästämme kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla. Tarvitsemme hyviä tekoja myös valtakunnallisesti ja globaalisti. Maapallon energiankulutus on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana yli 50 %, ja ainoastaan 14 % kaikesta energiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä ja ydinvoimalla. Suomen hallituksen tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Se edellyttää nopeutettuja päästövähennyksiä sekä hiilinielujen vahvistamista. Maakuntamme tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Turku pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2029 mennessä. Raision kaupunki on päättänyt laatia suunnitelman fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Ilmastotavoitteita tukemaan on laadittu Ilmastosuunnitelma 2030. Suomalaisten kasvihuonepäästöt koostuvat asumisesta (34 %), liikenteestä ja matkailusta (22 %), ruoasta (20 %) sekä muusta kulutuksesta (25 %). Meistä jokainen voi vaikuttaa valinnoilla arjessaan. Voimme yhdessä laittaa hyvän energian kiertämään. Me turkuenergialaiset olemme kumppanisi näissä valinnoissa.

Tarvitsemme hyviä tekoja paikal lisesti ja globaalisti.

Paikallisena kumppanina tuomme hyvinvointia monin tavoin – satoja työllistävänä työnantajana, paikallisten yritysten, yhteiskunnallisten tahojen, urheiluseurojen ja kulttuuritoimijoiden yhteistyökumppanina sekä verojalanjälkemme muodossa. Kesä on aluillaan. Itse nautin siitä Saaristomeren ympäristössä, ja Saariston Rengastien ympäri pyöräileminen kuuluu kesäperinteisiini. Miten Sinä nautit kesästä?

HARRI SALO Myyntijohtaja, Turku Energia


NOSTOJA SISÄLLÖSTÄ

06

KAUPPAKESKUS MYLLY LÄMPIÄÄ PUHTAASTI

Ekotakuu Lämpö takaa lämmitykselle nollapäästöt.

18

08

AURINKOPANEELIEN HANKKIJAN TÄRPIT

HUUMORI PITÄÄ VIRKEÄNÄ

Mitä paneelien hankinnassa tulee ottaa huomioon?

14

Kalle Lamberg armahti sisäisen koomikkonsa.

YRITTÄJÄN REILU ENERGIAKUMPPANI Vastuullinen energiayhtiö on yrittäjälle luonteva valinta.

13

MATKALLA KOHTI HIILINEUTRAALIA RAISIOTA Miten sinäkin voit rakentaa kestävää asuinympäristöä?

Kerro mielipiteesi ja voita lahjasetti! JULKAISIJA Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab,

PL 105, 20101 Turku (Linnankatu 65) p. 02 2628 111 (pvm/mpm), www.turkuenergia.fi

4041-0619 Painotuote

PÄÄTOIMITTAJA Mirja Arko, Turku Energia TOIMITUS OSG Viestintä TAITTO OSG Viestintä, Henna Pöllä PAINOPAIKKA Punamusta Oy KANSIKUVA Mikael Soininen Lehti on painettu PFEC-ympäristömerkitylle paperille. PunaMusta toimii Joutsenmerkin vaatimusten mukaisesti. OSG Viestinnällä on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

PEFC/02-31-151

Käy kertomassa osoitteessa www.turkuenergia.fi/raisionvalopilkku mielipiteesi lehdestämme ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa Heirolin kauniita bambu-tarvikkeita keittiöösi. Paketti sisältää salaattiottimet, kaksi kulhoa ja vadin. Vastaajien kesken arvomme neljä settiä (ovh 49,60 €)


Enemmän virtaa asiakkuudestasi

Turku Energian asiakkuus kannattaa Kun tulet Turku Energian sähkönmyynnin tai lämmön kuluttaja-asiakkaaksi, olet automaattisesti mukana Etupiirikanta-asiakasohjelmassa. Sen avulla voit säästää vuoden aikana satoja euroja. SOPIMUS VAIKKA HETI Solmi sähkö- tai lämpösopimus kanssamme vaikka jo tänään. Sähkösopimuksen voit tehdä vaivattomasti ja nopeasti niin kuin sinulle parhaiten sopii: osoitteessa energiaonline.fi tai soittamalla palvelunumeroomme 02 2628 111 (pvm/mpm), jossa vastaamme ma–to klo 8–17, pe klo 10–16. Kaukolämmön saatavuuden voit tarkistaa samasta palvelunumerosta tai sähköpostitse: lampopalvelut@turkuenergia.fi.

Liity Etupiiriin ja nauti eduista! Kun teet sähkö- tai lämpösopimuksen kanssamme, saat loistavia Etupiiri-etuja paikallisilta yhteistyökumppaneiltamme. Lunasta edut helposti näyttämällä Etupiiri-korttia liikkeessä. Verkkokauppojen etukoodit ja tarjoussivujen linkit näet helposti mobiilikortiltasi.

NÄLKÄISILLE • BRAHEN KELLARISTA kaksi pääruokaa yhden hinnalla (ma–to klo 15 alkaen). • RAVINTOLA GÖRANISTA saaristolaispöytä lauantaisin -20 %, ennakkovarauksella. • RAVINTOLA KASTUSTA (Salo) à la carte -ruokailun yhteydessä jälkiruoka veloituksetta ti–to klo 14–21 tammi-, maalis-, touko-, heinä- ja syyskuun ajan.

EKOHENKISILLE • Turun ja Raision RUOHONJUURI -MYYMÄLÖISTÄ -5 % kaikista normaalihintaisista ostoksista.

MERIHENKISILLE • TALLINK SILJALTA Silver-tason Club One -jäsenyys ilmaiseksi. • VIKING LINELTA risteilyt Turusta Tukholmaan jopa -50 % alennuskoodilla mobiilikortin kautta.

HERKUTTELIJOILLE • NAANTALIN AURINKOISESTA -15 % täytekakuista verkkokaupassa. • CAFE BRAHESTA kahvi tai tee kaupan päälle, kun ostat muffinssit kahdelle. • TURUN LIHA & HERKUSTA -20% juustovalikoimasta.

RAKASTUNEILLE • KUKKAKAUPPA FIORISTA -15 % kaikista kukista.


KOMISTUKSILLE JA KAUNOKAISILLE • PARTURI-KAMPAAMO AVANTGARDEN hiustuotteista -20 % ja kampaamopalveluista -10 %. • KAUNIIDEN JA RUSKEIDEN kauneuspalveluista -10 % ma–to.

KULTTUURINNÄLKÄISILLE • TURUN KAUPUNGINTEATTERISTA -5 € teatterilipuista ma–to (omista näytelmistä). • ÅBO SVENSKA TEATERNISTA sesongeittain vaihtuva etu, seuraa verkkosivujamme.

GOLFFAREILLE • AURA GOLFISTA greenfee 40 € arkisin klo 11–15 ajalla 1.5.–22.6. ja 10.8.–30.9.2020. • AURINKO GOLFISTA 2 x greenfee YSI+ kentälle ja rangepoletit yhteensä 30 €.

KEILAAJILLE • KUPITTAAN KEILAHALLILTA kenkävuokraus veloituksetta (max. 4 hlöä).

LUKUTOUKILLE • ÅBO UNDERRÄTTELSER -SANOMALEHDEN 6 kk Surf + -tilaus 75 €. • NEXTORY-ÄÄNIKIRJAPALVELUSTA 30 päivän ilmainen kokeilujakso ja seuraava kuukausi puoleen hintaan.

AUTOILIJOILLE • AUTOKESKUKSESTA mm. uuden auton kaksi ensimmäistä huoltoa -50 %. • TURUN AUTO-CENTERISTÄ uusiin Kiatai Mitsubishi -lataushybrideihin sekä sähköautoihin kahden vuoden huollot kaupan päälle. • KESKUSAUTOHALLISTA 150 € alennus hybridiautoista.

KOKKAAJILLE • HEIROLIN koko tuotevalikoimasta 20 % alennus verkkokaupassa sekä Turun ja Kaarinan myymälöissä.

PYÖRÄILIJÖILLE • ANTIN PYÖRÄSTÄ -10 % sähköpyöristä ja -20 % pyörätarvikkeista.

VALOA KAIPAAVILLE • WIHANNOSTA -15 % kaikista normaalihintaisista valaisimista. • K-RAUTA KUNINKOJASTA -15 % kaikista normaalihintaisista sisä- ja ulkovalaisimista.

SISUSTAJILLE • VEPSÄLÄISESTÄ -10 % koko valikoimasta. • MUM’SIN MATOISTA -10 % verkkokaupassa. • SAANA JA OLLI -verkkokaupasta -20 %. • MASKUN KALUSTETALOSTA kotiinkuljetus ilmaiseksi (yli 950 € ostoksista).

DIGITTÄJILLE • SAMSUNGIN verkkokaupassa mm. TV- ja audiolaitteita, kodinkoneita, puhelimia ja älykelloja jopa -30 %. • DIGIAURASTA 15 % alennus huolloista, asennuksista ja digitoinneista verkkokaupassa alennuskoodilla tai liikkeessä Etupiiri-korttia näyttämällä.

KODINOMISTAJILLE JA SÄÄSTÄJILLE • LIEDON SÄÄSTÖPANKILTA -50 % asuntolainan toimitusmaksusta ja -50 % ensimmäisen rahastosijoituksen merkintäpalkkiosta. • CRAMOLTA -30 % ilmatiiviys- ja kosteusmittauksista. • NIEMI PALVELUILTA -30 % muuttolaatikoista, muista vuokratuotteista ja muuttovarastoinnista. Muuttopalveluista -5 %. Ole yhteydessä Niemen asiakaspalveluun. • SKV KIINTEISTÖVÄLITYKSELTÄ -35 % normaalihintaisesta välityspalkkiosta. • SP KODISTA -30 % normaalihintaisesta välityspalkkiosta.

PELIFANEILLE • HC TPS:n jääkiekko-otteluiden istumapaikkalipuista 2 € alennus. • FC TPS:n peleihin etuja ottelukauden aikana.

VESIPEDOILLE • NAANTALIN JA RUISSALON KYLPYLÖISTÄ 40 % alennus kylpylän sauna- ja allasosastolta sekä 15 % alennus kylpylämajoituksesta ja lomapaketeista.


K

auppakeskus Mylly on panostanut energiatehokkuuteen ja vastuullisuuteen avaamisvuodestaan 2001 lähtien. Tämän vuoden alussa se solmi Turku Energian kanssa Ekotakuu Lämpö -sopimuksen ja nyt kauppakeskus lämpiää sataprosenttisesti uusiutuvilla polttoaineilla tuotetulla kaukolämmöllä. – Lisäkustannus Ekotakuu Lämmöstä on mielestämme hyvin pieni, kun ottaa huomioon, että teimme valinnan ympäristön puolesta, toteaa Myllyn kiinteistöpalvelupäällikkö MIKKO RANTANEN . Myllyn lämmitys tulee nyt muun muassa lähimetsien puuhakkeesta, kotimaisesta pelletistä ja jäteveden hukkalämmöstä. – Arvostamme sitä, että Turku Energia lahjoittaa osan Ekotakuu Lämmöstä kertyneistä varoista Luonnonperintösäätiölle paikallisten ikimetsien suojeluun ja voimme näin osallistua myös luonnonsuojelutyöhön, Mikko näkee.

VASTUULLISIA VALINTOJA Mylly on käyttänyt vuodesta 2016 Turku Energian vihreää sähköä. Kauppakeskuksella on ollut vuodesta 2017 lähtien LEED Gold -ympäristösertifikaatti, joka todentaa, että se toimii energiatehokkaasti ja vastuullisesti. – KTI Kiinteistötieto Oy:n tilastojen mukaan energiankulutuksemme on alle markkinatason. Olimme myös Suomen ensimmäinen kauppakeskus, joka sai SSC-turvallisuussertifikaatin, Mikko kertoo. Mylly suunniteltiin alun perinkin energiatehokkaaksi: esimerkiksi ilmanvaihtokoneisiin asennettiin energiantalteenotto ja muita energiatehokkuuteen vaikuttavia järjestelmiä, mikä oli silloin uutta teknologiaa. – Investoimme silloin enemmän ja ajattelimme, että pitkässä juoksussa saamme hyödyt irti investoinneista – näin on myös käynyt. Kehitämme jatkuvasti Turku Energian kanssa uusia tapoja parantaa energiatehokkuuttamme. Kaikki valinnat tähtäävät siihen, että meillä on mahdollisimman puhdas energiaomatunto, Mikko toteaa. ●

6

RAISION VALOPILKKU

ta

o

TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVA TIMO JAKONEN

HANKI EKOTAKUU LÄMPÖ

ek

Kauppakeskus Mylly muutti Turku Energian Ekotakuu Lämmöllä lämmityksensä hiilijalanjäljen nollaksi ilman erillisiä investointeja.

nergia.fi/yr ue it rk

/ set yk

Myllyllä on puhdas energiaomatunto

tu

EKOTAKUU LÄMPÖ – VAIVATONTA VASTUULLISUUTTA

ku

u -y rit y k si

lle

• Kaukolämpöasiakkaan lisäpalvelu, joka takaa, että kaukolämpö on tuotettu vain uusiutuvilla polttoaineilla. • Ulkoinen todentaja varmentaa vuosittain Ekotakuu Lämpö -palvelun. • Uusiutuvaa kaukolämpöä tuotetaan esimerkiksi Naantalin monipolttoainevoimalaitoksessa, Orikedon biolämpölaitoksessa, Kakolan lämpöpumpuilla ja Luolavuoren pellettilämpölaitoksessa. • Turku Energia ohjaa säännöllisesti osan Ekotakuu Lämmön tuottamista varoista Luonnonperintösäätiölle paikallisten metsien suojeluun.


Tue juniorilentopalloa puhtaalla Loimu Sähköllä

ORANSSIA ENERGIAA KENTILLE Loimu Sähkö on mainio tapa tukea paikallista urheilutoimintaa. Loimun junioritoiminta on vireää niin tyttöjen kuin poikienkin puolella, ja seuran väreissä urheilee tällä hetkellä noin 250 lasta ja nuorta. Junioritoiminta koostuu muun muassa harjoituksista ja peli-

reissuista, joista junnujen suuressa suosiossa on vuosittain pelattava lentopalloturnaus Power Cup. – Turku Energian kanssa olemme jo aiemmin toteuttaneet muun muassa ympäristöpäivän ja junioreiden Oranssia Voimaa -lentopalloleirejä, ja Loimu Sähkö avaa uusia mahdollisuuksia kehittää lasten ja nuorten liikkumista, seuran toiminnanjohtaja JANI NIEMINEN näkee.

– Turku Energia on ollut jo vuosia yksi pääyhteistyökumppaneistamme. Yhteistyömme on ollut hyvää ja monipuolista, ja sen merkitys Loimulle on iso. Turku Energia puolestaan saa Loimun kautta kontakteja Raision, Naantalin ja Maskun suunnalta sekä tietysti lentopallokentiltä ympäri Suomen, Jani sanoo. ●

TEKSTI VEERA LAAKSONEN KUVA TURKU ENERGIA

M

e Turku Energialla haluamme tehdä paikallisesti hyvää niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Hankkimalla Loimu Sähkö -sopimuksen tuet juniorilentopalloa ja mahdollistat laadukkaan harrastustoiminnan myös tulevaisuudessa. Ohjaamme jokaisen sähkösopimuksen tuotosta osan Raision Loimu juniorit ry:n tukemiseksi. Loimujunnujen puheenjohtaja TIMO MURTOJÄRVEN mukaan kohdennetut varat ohjataan ensisijaisesti harjoituksiin ja leiritoiminnan tukemiseen. – Junnutoimintaa pyöritetään talkooperiaatteella, ja kaikki ne kustannukset, joita ei tarvitse periä osallistujilta, ovat kotiinpäin, Timo toteaa. Loimu Sähkö on myös ekoteko, sillä se tuotetaan puhtaasti tuulivoimalla ilman hiilidioksidipäästöjä.

MONIPUOLINEN YHTEISTYÖ KANTAA Raision Loimu on Suomen menestynein lentopallon erikoisseura, ja se on pelannut pisimpään yhtäjaksoisesti lentopallon pääsarjassa. Jani kertoo, että pitkäaikaiset kumppanuudet ovat seuralle tärkeitä, sillä ne luovat kestävää pohjaa junioreiden harrastustoiminnan pyörittämiselle.

LOIMU SÄHKÖ Hanki Loimu Sähkö -sopimus kotiisi vaikka jo tänään osoitteessa turkuenergia.fi/loimu tai soittamalla asiakaspalveluumme 02 2628 111, ma–to 8–17, pe 10–16.

RAISION VALOPILKKU

7


Kesällä Kalle aikoo nauttia ajasta läheisten seurassa ja harrastusten parissa.

VALOPILKKU

KALLE LAMBERG • Syntynyt 1987, kotoisin Paimiosta. • Näyttelee, juontaa, käsikirjoittaa ja ohjaa. • Teatteritaiteen maisteri 2013. • Äänestettiin kaikkien aikojen hauskimmaksi turkulaiseksi 2017. • Positiivisin raisiolainen 2019. • Linnateatterin taiteellinen johtaja 2016–2019. • Perhe: avovaimo sekä mäyräkoirat Pilli ja Pulla. • Harrastaa frisbeegolfia. • Työn alla muun muassa “televisioon liittyvää uutta ja vanhaa”.

8

RAISION VALOPILKKU


VALOPILKKU

Komiikka pitää virkeänä KALLE LAMBERG yritti pitkään eroon hauskan miehen maineesta. Sitten hän tuli

järkiinsä ja alkoi naurattaa puolta miljoonaa suomalaista.

K

TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT MIKAEL SOININEN EHOSTUS ALISA OKSANEN

oulussa Kalle Lamberg keskittyi kertotaulun sijasta muiden viihdyttämiseen. – Olen aina tykännyt esiintyä ja tehdä ihmisiä iloisiksi. Samasta syystä olin koulussa varmaan se klassinen opettajan painajainen, hän nauraa. Ensimmäisen teatteriroolinsa hän teki vuonna 1993 Sauvon kesäteatterissa, jossa hänen äitinsä toimi maskeeraajana. Peer Gynt -näytelmään tarvittiin pikkupoikaa, ja Kalle oli sopivasti tarjolla. – Sieltä se kipinä näyttelemiseen lähti. Aloin näytellä Paimion lapsi- ja nuorisoteatterissa, mutta kun muutimme Turkuun, näytteleminen jäi joksikin aikaa. Kokeilin muita harrastuksia, kuten kilpatanssia ja jääkiekkoa sekä olin mukana vapaapalokunnassa, Kalle muistelee. Lavalle Kallen veti takaisin Turun Nuori Teatteri, jossa hän oli 18-vuotiaaksi asti. – Nuoressa Teatterissa opin valtavasti teatterin tekemisestä, ja siellä näytteleminen lähti käyntiin toden teolla. Samaan aikaan mukana olivat muun muassa LAURI

TILKANEN ja LINDA WIKLUND, joiden kans-

sa mietimme, olisiko Teatterikorkeakouluun pääseminen edes mahdollista. Olimme siinä uskossa, että paikan saavat vain näyttelijöiden lapset, hän sanoo. Kalle itse ei aluksi edes vaivautunut laittamaan hakemusta. – Mutta kun Tilkanen pääsi sisään, tuli meikäläisellekin kiire. Seuraavana vuonna minäkin sain paikan ja aloitin näyttelijän opinnot, Kalle kertoo.

ARMAHDUS SISÄISELLE KOOMIKOLLE Mitäpä jos Kalle Lamberg ei koskaan olisikaan päätynyt viihde- ja kulttuurialalle? – Minusta olisi ehdottomasti tullut baarimikko, hän vastaa hetkeäkään epäröimättä.

Jos minusta ei olisi tullut näyttelijää, olisin baarimikko.

– Oikeastaan se on aika samanlaista kuin näyttelijäntyö, ihmisten viihdyttämistä. Läpän heittämisen lisäksi baarimikko ottaa ihmisten kädestä rahaa ja laittaa siihen tilalle juomaa. Tiskin takana Kalle onkin ehtinyt olla. – Isäni, joka oli ravintoloitsija, vannotti minua pysymään kaukana niistä hommista. Tietenkin hän löi sillä tavalla vain bensaa liekkeihin, ja ensimmäisen vuoroni tein jo 18-vuotiaana. Ravintola-alan pieniä piirejä pitkin tieto siitä oli seuraavaan aamuun mennessä saavuttanut myös isäni, Kalle kertoo. Turun ravintoloissa hankittu kokemus oli hyödyksi myös Helsingin vuosina, kun Kalle hankki tienestejä opintojen ohessa. Samaan aikaan, kun hän viihdytti asiakkaita tiskin takana, hän tavoitteli näyttämöllä totisempaa roolia. – Yritin pyristellä eroon hauskuuttajan maineesta ja tehdä vakavampia juttuja. Teatterikorkean silloinen näyttelijätyön professori VESA VIERIKKO sai kuitenkin taottua päähäni, että minun on vaalittava sisälläni elävää koomikkoa eikä yritettävä tappaa sitä. Hän oli oikeassa, koska ilman komiikkaa en olisi nyt tässä, Kalle sanoo. Kyse ei kuitenkaan ollut absoluuttisesta

TUNNETKO IHMISEN, JOKA LEVITTÄÄ ENERGIAA JA ILOA LÄHIYMPÄRISTÖÖNSÄ? ILMIANNA MEILLE VALOPILKKU, SINÄ TAI JOKU MUU. Kerrothan ehdotuksessasi myös taustatietoa ehdokkaastasi: mitä hän tekee työkseen, harrastukset ja erityiset kiinnostuksen kohteet. Lehteen haastateltavaksi valittu valopilkku pääsee meikkaajan ja kampaajan käsittelyyn. Hänet stailataan lehteä varten ja hän saa omaan käyttöönsä valokuvia. Ehdotuksia voi lähettää osoitteessa valopilkku.fi tai Turku Energia / ­­Valopilkku, PL 105, 20101 TURKU RAISION VALOPILKKU

9


lajin valinnasta. – Ymmärsin, että voin tehdä sekä kevyempiä että vakavia rooleja. Niin olen tehnytkin. Humorististen töiden ohella olen esimerkiksi tehnyt roolin Kansallisteatterin Pahuus-näytelmässä sekä näytellyt poliisia Roba-sarjassa, hän kertoo.

VIIHDE TEKEE MYÖS KIPEÄÄ Kallen ensimmäinen suuren luokan televisiotyö oli Saturday Night Live vuonna 2016. Siinä hän oli pääroolissa yhdessä AKU HIRVINIEMEN , PAMELA TOLAN , JUSSI VATASEN ja ANDRÉ WIKSTRÖMIN kanssa. – Sen myötä sain jalkaa oven väliin televisiopuolella. Ohjelma oli myös ensikosketukseni suoriin lähetyksiin, jotka ovatkin ihan oma lajinsa, Kalle sanoo. Posse-ohjelmaan mukaan hyppääminen oli Kallelle ammatillinen haaste ja samalla hauskanpidon maksimointia työajalla. Tänä keväänä esitetty Posse-kausi oli Kallelle kolmas. – Possessa pääsee tekemään hyvin monipuolisesti juttuja: käsikirjoittamaan, vetämään sketsejä, juontamaan ja suorittamaan stuntteja. Meillä on studiossa vain kaksi sääntöä, jotka tulevat lakikirjasta: ei saa mainostaa alkoholia eikä sytyttää kynttilää. Muuten kätemme ovat melko vapaat, ja mitä vain voi tapahtua, hän hymyilee. Mutta vain kerran on sattunut pahemmin. Reilu vuosi sitten Kalle suoritti stuntin, jossa auto nostettiin ensin kahdentoista metrin korkeuteen ja sen jälkeen pudotettiin alas nokka edellä. – Tärkein saamani ohje oli, että jalat pitää nostaa koukkuun juuri ennen törmäyshetkeä. Auton ratti oli kuitenkin niin alhaalla, että polveni ottivat siihen kiinni, ja törmäyksen aiheuttama paine kohdistui takalistooni, Kalle kertoo. Stuntin nostattama adrenaliinitulva peitti aluksi kivun. – Kotimatkalla pysähdyin huoltoasemalle enkä päässytkään niin vain autosta ylös. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain oli pahasti vialla, Kalle muistelee. Seurauksena oli häntäluun murtuma. – Nyt mies on kutakuinkin kunnossa, ja asialle voi jo nauraakin, hän tuumaa.

KALLE ENERGIANKÄYTTÄJÄNÄ

HYVÄÄ

+

Keskityn nykyään enemmän energiatehokkuuteen ja virrankulutuksen tarkkailuun. Kesämökkimme energiat toteutin 100 % aurinkosähköllä ja energiakontilla – eikä tarvinnut tinkiä mistään. Mökki on mukavuuksiltaan täysin omakotitalon veroinen!

KEHITETTÄVÄÄ

-

Pahimmat tapani ovat valojen turhaan päälle jättäminen ja kodin liiallinen lämmittäminen.

KOEPONNISTUKSIA KOTONA Onko komiikan synnyttämisessä siis mitään rajoja? 10

RAISION VALOPILKKU

Kallen ja hänen avovaimonsa kotona vauhtia pitävät yllä mäyräkoirat Pilli ja Pulla (kuvassa).


– Komiikan tekijän kannettavana on aina vastuu. Juuri se tekee huumorin tekemisestä niin kiehtovaa. Pitää osata kulkea tarpeeksi rajoilla, mutta olla kuitenkin ylittämättä niitä. Varsinkin nykyään on oltava melko tarkkana siitä, mistä tekee huumoria, Kalle tuumii. Kalle ei kuitenkaan koe, että komiikkaa joutuisi tänäkään päivänä tekemään aitouden kustannuksella. – Yleisöllehän sitä tehdään eikä itselle. Se on koomikon laiskuutta, jos ei ota huomioon, mikä uppoaa yleisöön. Uusien naurattamistapojen kehittäminen on vain raikastavaa ja pitää virkeänä. Siksi tätä jaksaakin tehdä, hän sanoo. Sketsien ja vitsien koeyleisönä käytetään usein tuotannon väkeä. Jos valtaosa pitää juttua hauskana, se todennäköisesti pääsee jatkoon. Kotioloissa koeponnistusten kohteeksi joutuu usein Kallen avovaimo. – Hänen kohdallaan mittari on käänteinen. Jos hän pitää juttua tyhmänä, soitan SAARILUOMAN JASKALLE ja kerron, että tämä me muuten tehdään, Kalle nauraa.

la palautetta edellisen illan ohjelmasta. Kesti myös aikansa tottua siihen, että ihmisiä kiinnostaa, mitä makkaraa ostan kaupasta. Minusta on kuitenkin aina ollut mukavaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan, hän ajattelee.

POLIISIOPISTO RUOTSIN TYYLIIN Vapaa-ajalla viihtyäkseen Kalle ei tarvitse järisyttäviä ohjelmanumeroita. Kesäsuunnitelmissa hänellä on viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Myös viime vuoden keväällä hankitulle kesämökilleen Kalle aikoo heti, kun mahdollista. – Olen oppinut, että kalenterissa on pidettävä tyhjääkin tilaa. Muuten homma ei toimi. Aiemmin tein päällekkäin televisioprojekteja ja teatteria ympäri Suomen, ja viikot menivät sellaiseksi mössöksi, josta ei edes kunnolla muista mitään. Toki edelleen ohjaan ja käsi-

kirjoitan teatteriin, mutta lavalle en ole ehtinyt. Toivottavasti taas joskus tulevaisuudessa, hän pohtii. Kallen yksi tapa unohtaa työkiireet on sama kuin monella muullakin: katsoa sarjoja ja elokuvia. – Niiden suhteen olen lähes kaikkiruokainen. Mutta vain lähes, sillä vihaan ruotsalaisia dekkarisarjoja. Asian huono puoli on se, että avovaimoni rakastaa niitä. Aina, kun tulen työreissulta kotiin ja avaan Netflixin, se tarjoaa pelkkää “Murha Böbbelsbergissä” -tyylistä katsottavaa. Jos joku ruotsalainen lukee tämän haastattelun, pyydän nöyrästi: tehkää yksi aidosti hauska poliisijännäri, vaikka vanhan kunnon Poliisiopiston tyyliin. Sitten elämässäni on oikeasti kaikki hyvin, Kalle hymyilee. ●

EI OLE KOTISEUDUN VOITTANUTTA Jättiyleisön naurattaminen joka perjantai suorassa lähetyksessä ei ole se helpoin tehtävä, etenkään silloin, jos itsellä ei ole paras päivä. – Mutta juuri niinä päivinä se ammattitaito mitataan. Toisaalta teen niin mahtavaa työtä, että huono päivä harvoin liittyy siihen. Lisäksi minulla on se etu, että työmatkani kestää pari tuntia suuntaansa. Siinä saa melko hyvin nollattua ajatuksensa ja kerättyä hyvää fiilistä ennen h-hetkeä, Kalle kertoo. Kalle osti avovaimonsa kanssa omakotitalon Raisiosta neljä vuotta sitten. Vaikka miehen työt painottuvat pääkaupunkiseudulle, koti on ja pysyy Varsinais-Suomessa. – Teatterikorkeakoulussa opettajat näkivät lävitseni ja tiesivät, että palaan tänne heti tilaisuuden tullen. He kuitenkin halusivat, että näen muutakin kuin kotiseutuni, joten he hommasivat minulle harjoittelupaikan Kotkan kaupunginteatterista. Se oli hyvä ja silmiä avaava kokemus. Heti valmistuttuani palasin kuitenkin Turkuun, hän sanoo. Raisioon Kalle on kotiutunut hyvin. – Täältä on hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan ja rauhallista asua. Televisiotöiden myötä naamani on tullut monelle tutuksi, ja melko usein lauantaisin kaupassa saan kuul-

Kallen mielestä Raisiossa on hyvä asua. Kaikki tarpeellinen on lähellä ja omaa rauhaa tarjolla. RAISION VALOPILKKU

11


Aurinkoinen säteilee paikallisuutta Naantalin Aurinkoinen liputtaa lähiruoan ja ihmisläheisen palvelun puolesta. Etupiiri-kanta-asiakasohjelma tuo herkut raisiolaisten energia-asiakkaiden huulille. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVA TIMO JAKONEN

N

aantalin Aurinkoisella on Turun seudulla yhteensä 12 kahvilaa, joista Raisiossa sijaitsee kolme. – Olemme alueella iso ja tunnistettava toimija, mikä antaa meille suuren mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti. Käytämme mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja raaka-aineita ja valmistamme tuotteet alusta loppuun aina itse, Naantalin Aurinkoisen yrittäjä-toimitusjohtaja PETRI KOLEHMAINEN kertoo.

Naantalin Aurinkoisen yrittäjä-toimitusjohtaja Petri Kolehmainen ja Turku Energian kuluttajamyynnin päällikkö Anne-Mari Niemelä näkevät, että paikallinen yhteistyö kannattaa. 12

RAISION VALOPILKKU

Kun tulet sähkönmyynnin tai lämmön kuluttaja-asiakkaaksemme, olet myös automaattisesti mukana Etupiiri-kanta-asiakasohjelmassa, jonka avulla voit säästää vuoden aikana satoja euroja. Saat Etupiiri-mobiilikortin latauslinkin tekstiviestillä, kun sähkö- tai lämpösopimuksesi astuu voimaan. Mikäli et voi hyödyntää mobiilikorttia, tilaa paperinen Etupiiri-kortti: www.turkuenergia.fi/etupiiri.

ETUPIIRI YHDISTÄÄ Turku Energian kanta-asiakkaille on tarjolla herkkuja maistuvin alennuksin. Etupiiri-ohjelma on tehnyt Naantalin Aurinkoista tutuksi myös uusille asiakkaille. – On hienoa, että voimme tällä tavoin palvella ihmisiä entistäkin paremmin. Etupiirikorttia näyttämällä asiakkaat ovat saaneet esimerkiksi 20 prosentin alennuksen kaikista ruokaleivistämme – joita voinkin lämpimästi suositella. Loppuvuoden ajan etupiiriläiset saavat 15 % alennuksen täytekakuista verkkokaupassa. Kannustan asiakkaitamme myös kertomaan, millaisia tuotteita he haluaisivat jatkossa mukaan kampanjoihin, Petri sanoo. Petrin mielestä paikallinen yhteistyö kannattaa. – Raisiontorilla teemme yhteistyötä myös esimerkiksi vieressä sijaitsevan majoituspalveluyrityksen kanssa. He eivät itse tarjoa aamupalaa, mutta heidän asiakkaansa voivat käydä nauttimassa sen meillä, Petri kertoo.

KASVOT TEKEMISELLE Petri näkee, että kahvila on parhaimmillaan kuin olohuone, jonne on helppo tulla. – Kaikella tekemisellä pitää mielestäni olla kasvot. Sen myötä meillä on yhteys asiakkaisiimme ja ympäristöön, jossa toimimme. Paikallisuus näkyy kahviloissa myös valikoiman monipuolisuutena. – Raisiontorin kahvilan erikoisuutena on, että asiakas voi valita salaatin kylkeen lämpimän lisäkkeen, kuten kananrintafileen tai jättikatkarapuja, Petri kertoo. ●


KAUKOLÄMMÖLLÄ ON VIHREÄ TULEVAISUUS

T

V

almistelemme Raision kaupungissa uutta ilmasto-ohjelmaa. Uskon, että heti seuraavan valtuustokauden alussa eli ensi vuonna tulemme asettamaan kaupungille myös konkreettisen hiilineutraalisuustavoitteen. On entistäkin tärkeämpää, että kaupungin asukkaat saavat tietää positiivisista energiamahdollisuuksista – pienetkin teot vaikuttavat, kun me kaikki 25 000 raisiolaista tartumme toimeen. Vaikka energiateknologia kehittyy koko ajan ja muun muassa aurinkoenergian hyödyntäminen yleistyy, on kaukolämpö jatkossakin merkittävin kaupunkilaisten lämmitysmuoto. Siksi seudullisessa energiakentässä on tärkeässä roolissa se, mitä Naantalin monipolttoainevoimalaitoksen kattilassa palaa. Ilmastonmuutosta voi ja pitääkin torjua useilla pienillä teoilla, jotka yhdessä muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Yksi kaupunkikuvassa näkyvä ja jo aloitettu ympäristötekomme on katuvalaistuksen muuttaminen vaiheittain led-tekniikaksi. Olemme myös mukana monissa tutkimus- ja kehityshankkeissa, kuten Turun yliopiston Saaristomeren rehevöitymiseen liittyvässä Tyrni-projektissa. Raisiosta löytyy sähköautojen latauspisteitä ja erikoispolttoaineiden tankkausmahdollisuuksia, onhan Raisiossa tunnetusti paljon muualta tulevaa asiointiliikennettä. Raision Smart Chemistry Park on kierrätyskemian alan suurin yrityskeskittymä Suomessa. Suomen kiertotalouden kehittyneimmät innovaatiot tulevat siis Raisiosta. Omat ilmastovalintani liittyvät liikkumiseen ja ruokaan. Toinen autoistamme on hybridi, ja pyöräilen mahdollisimman paljon. Punaista lihaa syön hyvin harvoin. Itse visioin, että tulevaisuudessa saamme energian niin kodinkoneisiin kuin kulkuvälineisiinkin akuista. Niiden kehitys tulee muuttamaan maailman, Suomen ja Raision energiamarkkinan. ●

RAKENNA KESTÄVÄÄ ASUINYMPÄRISTÖÄ Ympäristöystävällisyys syntyy arjen valinnoista, sillä kotitalouksien kulutus aiheuttaa kaksi kolmasosaa Suomen päästöistä. Tässä muutama vinkki, miten voit vaikuttaa vihreästi: • Valitse ekologisesti tuotettua energiaa. • Säästä sähköä suosimalla energiatehokkaita ratkaisuja. • Lajittele ja kierrätä – hyödynnä monipuolisia jätehuollon palveluita. • Vaali lähellä tuotettua. Siten tuet paikallista yrittäjyyttä ja autat vähentämään päästöjä. • Syö sen verran kuin jaksat ja minimoi synnyttämäsi ruokahävikin määrä. • Liiku luontoystävällisesti. Raisiossa on loistavat kevyen liikenteen väylät, toimiva joukkoliikenne sekä hyvät mahdollisuudet sähköautojen lataukseen. • Koe kotiseutusi – ota kaikki irti Raision monipuolisesta luonto- ja harrastustarjonnasta.

urku Energia lämmittää tällä hetkellä Raisiossa noin 18 000 asukkaan kodin kaukolämmöllä. Kaukolämmön idea on syntynyt yhteisöllisyydestä, kun teollisuuden hukkalämmöt saatiin hyödynnettyä kiinteistöjen lämmitykseen. – Koko kaukolämpöjärjestelmä on hyvin tehokas tapa lämmittää kodit ja kiinteistöt. Suurimmat muutokset alalla ovat tapahtuneet tuotannon ekologisuudessa, johon olemme erityisesti panostaneet, Turku Energian projektipäällikkö LOTTA LYYTIKÄINEN kertoo. Alkuvuonna 2020 yli 70 % prosenttia Turku Energian kaukolämmöstä tuotettiin uusiutuvilla polttoaineilla. Kivihiilestä pyritään luopumaan kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Myös Turun ympäryskuntia koskee Hiilineutraali Turku 2029 -tavoite, johon Turku Energia on sitoutunut. Kaukolämmön etuja ovat ympäristöystävällisyys, tehokkuus, yksinkertaiset laitteistot sekä toimitusvarmuus. Nykyään kaukolämpömme toimitusvarmuus on 99,9 %. – Lisäksi kaukolämpö joustaa kiinteistön tarpeen mukaan ja on sataprosenttisesti palvelutuote, Lotta sanoo. Merkittävimmät investoinnit kaukolämmön ympäristöystävälliseen tuotantoon on Turku Energialla jo tehty. Kaukolämpöenergian hinta on kääntymässä laskusuuntaan, eikä korotuspaineita ole näköpiirissä. ●

ARI KORHONEN

Raision kaupunginjohtaja RAISION VALOPILKKU

13

PUHDAS KOTIKAUPUNKI

Matkalla kohti hiilineutraalia Raisiota


AIDOSTI LÄHELLÄ

Kaukolämpömme toimitusvarmuus on

Epsi Rating 2019 -tutkimuksessa Turku Energia sijoittui ykkössijalle sähkönmyynnin yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyysmittauksessa. Tarjoamme yrittäjille kaikki energiaratkaisut, mukaan lukien palvelutuotteet, kuten aurinkopaneelit ja sähköautojen latauspisteet. Louna Vakio Yrittäjät -sähkösopimus sisältää kilpailukykyisen energian hinnan sekä vaihtuvia yllätysetuja. Lue lisää: www.turkuenergia.fi/kampanja/yrittaja

TEKSTI PÄIVI SAVOLAINEN KUVA SAMI AALTO

99,9 %

Kauppias Sami Aalto muistuttaa, että Turku Energian Etupiiri-asiakas saa Kuninkojan K-Raudasta valaisimista 15 prosentin alennuksen.

ASIAKASPALVELUA SINUN TYYLIISI

T

untuvatko sähköasiat vaikeilta? Ei hätää – me autamme mielellämme! Kanssamme voit solmia sähkösopimuksen nopeasti ja vaivattomasti – ja aivan kuten sinulle parhaiten sopii. Asiakaspalvelumme palvelee sinua puhelimitse ja sähköpostitse maanantaista torstaihin klo 8–17 ja perjantaisin klo 10–16. Voit laittaa sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@turkuenergia.fi tai soittaa numeroon 02 2628 111. Saat meihin yhteyden myös uudella chat-kanavallamme (ma–to klo 8–16 ja pe klo 10–16). ●

Yrittäjän vastuullinen energiakumppani

E

tupiiri on Turku Energian kanta-asiakasohjelma, jonka kautta asiakkaat saavat rahanarvoisia etuja yli 20 yrityksestä. Raisiossa Etupiiri-kumppaniyrityksiä ovat esimerkiksi K-Rauta Kuninkoja, Naantalin Aurinkoinen ja Vepsäläinen. K-Rauta Kuninkojan kauppias SAMI AALTO kiittelee Etupiiri-kumppanuutta luontevaksi markkinointikanavaksi, joka tuo esiin myös yrityksen vastuullisuusnäkökulman. Asiakkaat ovat jo löytäneet Etupiirin tuomat alennukset sisä- ja ulkovalaisimista. Tulossa on asumisen energiatehokkuuteen, kuten aurinkosähköön ja ilmalämpöpumppuihin, liittyviä etuja. – Vastuullisuus kuuluu arvoihimme kaikessa tekemisessä. Teemme energiansäästöön tähtääviä ratkaisuja, joten vastuullisesti tuotettua sähköä toimittava energiayhtiö on luonteva kumppani, Sami sanoo. Raision Yrittäjät ry:n hallituksessa toimiva Sami muistuttaa, että yritykset voivat tehdä

14

RAISION VALOPILKKU

ympäristöystävällisiä valintoja myös sähköä ostaessaan. Kauppias itse suosii paikallisia yrityksiä. – Ympäristö ajaa joissakin asioissa jopa liiketoiminnan edelle. On ilahduttavaa, että sähköyhtiö on vastuullisesti mukana yhteisissä ilmastotalkoissa. Turku Energia on vastuullinen toimija, joka on helppo tavoittaa ja jonka palvelu toimii, hän summaa. Turku Energian myyntineuvottelija LAURA VIHAVAINEN kertoo, että kaukolämpöverkosto ulottuu Raisioon, joten Turku Energia kokee myös sen kotikentäkseen. Yrittäjien kanssa on mukavaa suunnitella ja järjestää erilaisia tapahtumia. – Haluamme olla entistäkin enemmän näkyvillä Raisiossa ja tiiviissä yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Yhteyshenkilönä minut tavoittaa helposti ja voimme sopia tapaamisen myös etänä, Laura vinkkaa. Ota yhteyttä Lauraan: 02 2628 724 tai laura.vihavainen@turkuenergia.fi. ●

18 000 Turku Energia lämmittää Raisiossa noin 18 000 asukkaan kodin kaukolämmöllä.


PUHDASTA SÄHKÖÄ LOISTOHINTAAN! Hanki kotiisi 100 % uusiutuvalla vesivoimalla tuotettua sähköä. Saat Turku Energian Louna Vesi -sähkösopimuksen nyt huippuedullisesti, ja hinta pysyy samana koko 24 kk:n sopimusjakson ajan. Lue lisää ja tilaa: www.turkuenergia.fi/valopilkkutarjous tai soita 02 2628 111. Tarjous on voimassa 15.6. asti.

YLEISSÄHKÖ

4 25 99 5 3 68 38 5 4 44

snt/kWh

TALVIPÄIVÄ

KAUSISÄHKÖ

snt/kWh

Etunimi

Sukunimi

Henkilötunnus Osoite Postinumero

Kaupunki

Puhelinnumero Sähköpostiosoite

SOPIMUSTIEDOT Sopimuksen alkamispäivämäärä

snt/kWh

MUU AIKA

snt/kWh

Perusmaksu kaikissa

1

HENKILÖTIEDOT

snt/kWh

PÄIVÄ

YÖSÄHKÖ

LOUNA VESI -SÄHKÖSOPIMUKSEN TILAUS

90 e/kk

Jos tarvitset sähköä saman tai seuraavan arkipäivän aikana, ota yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse.

Haluan lopettaa vanhan sähkösopimukseni Osoite, josta sähkösopimus päätetään

Edellisen sähkösopimuksen päättymispäivä

Ekotakuu Extra-palvelu Tilaan Ekotakuu Extra-palvelun hintaan 0,50 €/kk. Kohdistamme palvelulla kerättyjä varoja Luonnonperintösäätiön kautta metsien suojeluun Varsinais-Suomen alueella.

Paperiton palvelu

Haluan sähköpostilaskun

Sopimusehdot

Sähkösopimuksessa noudatetaan voimassaolevia verkkopalveluehtoja ja sähkönmyyntiehtoja (VPE2019 ja SME2014). Turku Energia varaa mahdollisuuden tarkistaa asiakastiedot ennen sopimuksen aloittamista Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä ja vaatia tarvittaessa vakuutta ennen sähköntoimituksen aloittamista. Sähköntoimitus voidaan aloittaa aikaisintaan kahden viikon kuluttua sopimuksen syntymisestä. Mikäli asiakkaalla on määräaikainen sähkönmyyntisopimus voimassa, ei tämä sopimus ole pätevä. Sähkönmyyntiehdot löydät kokonaisuudessaan www.turkuenergia.fi/sme.

Allekirjoitus

Voit myös solmia Louna Vesi -sähkösopimuksen täyttämällä ohessa olevan tilauslomakkeen ja lähettämällä sen veloituksetta osoitteeseen Turku Energia, Tunnus 5009184, 00003 Vastauslähetys.

Päivämäärä

Leikkaa irti ja postita

Olen lukenut ja hyväksynyt sähkösopimuksen ehdot ja henkilötietojeni käsittelyn.


Lämmön matka kotiin Sinunkin kotisi saattaa lämmetä hakkeella, sahanpurulla ja puunkuorella. Me pidämme huolen, että kaukolämpö tulee kotiisi luotettavasti ja vastuullisesti. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT TURKU ENERGIA JA DREAMSTIME

3

2

Kattilalaitoksessa biomassan ja muiden polttoaineiden palaessa syntyy lämpöä, jolla höyrystetään vettä. Höyry johdetaan kattilasta turbiiniin, joka pyörittää generaattoria tuottaen sähköä. Sen jälkeen höyryn energialla tuotetaan kaukolämpöä, joka siirretään kaukolämpöverkkoon.

Monipolttoainevoimalaitos käyttää noin 70-prosenttisesti biopolttoaineita: metsäperäistä metsähaketta sekä teollisuuden puutähteitä eli sahanpurua ja kuorta, jotka tuodaan pääosin lähialueilta.

7

Jäähtynyt vesi virtaa paluuputkea pitkin takaisin voimalaitokselle uudelleen lämmitettäväksi.

1

Valtaosa Turku Energian kaukolämmöstä tuotetaan Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin vähäpäästöisellä monipolttoainevoimalaitoksella, joka tuottaa vuodessa 1400 gigawattituntia kaukolämpöä, 200 gigawattituntia prosessihöyryä ja 800 gigawattituntia sähköä. Lämmön ja sähkön yhteistuotanto vähentää polttoaineen kulutusta, kustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä erillistuotantoon verrattuna.

4

Naantalin laitoksen lämmöntuotanto riittää kattamaan Naantalin, Turun, Raision ja Kaarinan asukkaiden lämmöntarpeen noin viiteen pakkasasteeseen asti. Sitä kylmemmissä lämpötiloissa otetaan apuun eri puolilla aluetta sijaitsevia huippuja varalaitoksia.

6

Kaukolämpö saapuu kiinteistökohtaisiin lämmönjakokeskuksiin kaukolämpökaivojen kautta. Jakokeskukset säätävät lämmityksen ja käyttöveden lämpötilan sopivaksi. Veden lämpötila nousee ja laskee automaattisesti ulkolämpötilan muuttuessa. Taloautomatiikka huolehtii säädöistä puolestasi.

5

Turku Energian kaukolämmön asiakkaana voit seurata oman kiinteistösi lämmönkulutusta sähköisestä asiointipalvelustamme www.energiaonline.fi.

16

RAISION VALOPILKKU

Putkistot kuljettavat lämmitetyn veden kaukolämpötunnelia pitkin pumppausasemille. Kaukolämpöverkoston paine-eroa ja vesivirtaa säädellään pumppausasemilla lämmön sen hetkisen kysynnän mukaiseksi. Häiriöitä tulee kaukolämpöverkkoon erittäin harvoin – keskimäärin yksi alle tunnin mittainen katko vuoden aikana asiakasta kohti.


Kaukolämpö – 100-prosenttisesti palvelutuote Kaukolämpö on ratkaisu, joka tarjoaa kaiken, mitä lämmitykseltä haluat: ympäristöystävällisyyden, toimitusvarmuuden, helppouden ja kilpailukykyisen hinnan. TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVA TURKU ENERGIA

Lämpö tulee läheltä

Huoleton ja kilpailukykyinen

Anna äänesi ympäristön puolesta

Nimestään huolimatta kaukolämpö tuotetaan aina lähellä. Valtaosa Turku Energian kaukolämmöstä tulee Naantalin vähäpäästöiseltä monipolttoainevoimalaitokselta. Sen lisäksi tuotamme lämpöä Orikedon biolämpölaitoksella, Kakolan lämpöpumpuilla ja Luolavuoren pellettilämpölaitoksella. Kaukolämpö on myös tulevaisuuden lämmitysmuoto. Siksi panostamme uusiin innovaatioihin, kuten Skanssin alueelle rakennettuun kaksisuuntaiseen energiajärjestelmään ja vuonna 2023 rakennettavaan geotermiseen laitokseen.

Kaukolämpölaitteistot ovat yksinkertaisia ja varmoja sekä vievät vähän tilaa teknisistä tiloista. Kaukolämmitys on huoletonta lämmityspalvelua, jonka ansiosta sinä saat keskittyä lämmön käyttämiseen. Lisäksi kaukolämpö on hinnaltaan hyvin kilpailukykyinen lämmitysmuoto, ja Suomessa se on Euroopan viidenneksi edullisinta.

Tänä vuonna toimittamastamme kaukolämmöstä yli 70 % on tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä, ja tavoitteemme mukaisesti kaikki toimittamamme lämpö on täysin vihreää vuoteen 2029 mennessä. Pääosa lämmöstämme syntyy samassa laitoksessa sähkön kanssa, mikä on erityisen tehokas ja järkevä tapa tuottaa lämpöä etenkin kaupunkeihin. Tulevaisuudessa energiantuotanto koostuu yhä pienemmistä virroista, kun paikallisen uusiutuvan tuotannon, hukkalämpöjen ja hajautettujen tuotantomuotojen hyödyntäminen lisääntyy. Kaukolämpö on ainoa lämmitysmuoto, joka kykenee yhdistämään nämä energiavirrat ja jakelemaan asiakkaille. Kaikki Turku Energian kaukolämmön tuotannossa ja siirrossa käytetty sähköenergia on tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla. Haluatko 100-prosenttisesti uusiutuvaa kaukolämpöä jo tänään? Se onnistuu Ekotakuu Lämpö -lisäpalvelullamme.

Varmasti kotiin

nergia.fi/lam ue rk

po

tu

Turun seudulla on noin 600 kilometriä kaukolämpöputkea, jota pitkin toimitamme lämpöä yli 200 000 ihmiselle. Kaukolämpömme toimitusvarmuus on huippuluokkaa: se on ollut jo pitkään 99,9 prosenttia. Meillä on myös päivystyspalvelu, joka palvelee kaukolämpöön liittyvissä kysymyksissä 24/7.

rk

ue

ner

p

o

tu

LUE LISÄÄ LÄMMÖSTÄ MME g i a .f i / l a m

RAISION VALOPILKKU

17


TILAA PANEELIT JA SÄÄSTÄ SÄHKÖLASKUSSA! Kurkkaa viereinen sivu sekä www.turkuenergia.fi/ aurinkopaneelit

Aurinkopaneelien hankkijan tärpit

Aurinkopaneelien hankkiminen kannattaa, sillä ne pienentävät sähkölaskua ja nostavat kiinteistön arvoa. Paneeleja vertaileva astuu kuitenkin keskelle vaihtoehtojen viidakkoa. Millaisia ominaisuuksia on tarjolla, ja mitä ne tarkoittavat? TEKSTI JUHO HEIKKINEN KUVAT DREAMSTIME, SOLAREDGE

2 VOIMALAN TEHO

1 PANEELIT

JA INVERTTERI

Aurinkopaneeleja on kahta päätyyppiä: joko yksikiteisestä tai monikiteisestä piistä valmistettuja. Turku Energialta saatavat yksikidepaneelit ovat suositumpia niiden hinta-laatusuhteen ja testatun laadun vuoksi. Paneelien suhteen kannattaa luottaa tunnettuihin valmistajiin, jotka kykenevät vastaamaan tuotteidensa toimivuudesta koko takuun voimassaoloajan. Laadukkaat paneelit myös tuottavat vähintään sen verran tehoa kuin valmistaja on luvannutkin.

Y k s ik i d e

M o ni

Aurinkovoimalan koko kannattaa suhteuttaa talon sähkönkulutukseen: liian suuri voimala on taloudellisesti kannattamaton. Invertteri liittää aurinkosähköjärjestelmän osaksi kodin sähköjärjestelmää. Useimmiten kotitalouksissa käytetään kolmivaiheista invertteriä, joka mahdollistaa aurinkoenergian tasaisen hyödyntämisen kodin sähkölaitteissa. Aurinkopaneelien tuottoa voi seurata reaaliaikaisesti verkkosovelluksen kautta, mutta tällöin invertterin on oltava jatkuvassa nettiyhteydessä.

3 TEHOSTIN Lähtökohtaisesti aurinkopaneelisto toimii siten, että jos yhdelle paneelille osuu varjo, kaikki muutkin paneelit tuottavat tehoa heikommalla tasolla. Turku Energian tarjoamissa SolarEdge-inverttereillä varustetuissa voimaloissa yksittäisiin paneeleihin asennettava tehostin parantaa voimalan suorituskykyä esimerkiksi varjoisissa olosuhteissa. Tehostin huolehtii siitä, että yhden paneelin jäädessä varjoon kaikki muut jatkavat toimintaansa parhaalla mahdollisella teholla.

ki d e

4 KIINNITYS

5 OLOSUHTEET

Paneelien asennukseen vaikuttaa luonnollisesti myös asennuskohde. Useimmiten paneelit asennetaan talon katolle. Katon materiaali, kunto ja kallistus vaikuttavat asennukseen ja kiinnitystapaan. Tasakatto esimerkiksi edellyttää useimmiten paneelien kallistamisen optimaalisen sähköntuoton takaamiseksi. Kevyet alumiinitelineet ovat kestävät ja kuormittavat kattoa vähemmän.

Katon lappeen suunta määrittää pitkälti myös paneelien suunnan. Optimaalinen suuntaus on etelään päin. Paneelit on mahdollista asentaa myös aurinkoa seuraaviksi, jolloin ne ovat koko ajan sähköntuoton kannalta parhaassa asennossa. Lähtökohtaisesti paneelit ovat huoltovapaita. Jos ilmenee tarvetta puhdistaa paneelit roskista, se kannattaa tehdä hellävaraisesti. Aurinkosähköjärjestelmää hankkiessa on tärkeää varmistaa, että se on valmistettu pohjoisia oloja silmällä pitäen.

18

RAISION VALOPILKKU


TARJOUS HINNAT A VOIMASS 31.8. ASTI

JÄRKIENERGIAA KOTIIN JA TIEN PÄÄLLE Pienennä sähkölaskuasi ja kasvata kiinteistösi arvoa kotimaisilla aurinkopaneeleilla. Samalla kevennät hiilijalanjälkeäsi hyödyntämällä täysin päästötöntä, uusiutuvaa energiaa. Meiltä saat hankittua myös kaiken tarvittavan sähköautosi lataamiseen kotona. Tilaa kartoitus, sinulle sopiva latauslaite sekä perusasennus vaivatta asiantuntevalta ja paikalliselta energiakumppaniltasi.

AURINKOPANEELIPAKETIT

alk.

5790 € sis. paneeleja 9 kpl, arvioitu sähköntuotanto 3 000 kWh/v

MYÖS LLA JOUSTAVA KRAHOITU ! SELLA

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE

alk.

940 €

sis. 3,6 kW latauslaitteen ilman perusasennusta

Tutustu eri vaihtoehtoihin sivuillamme www.turkuenergia.fi/valopilkkutarjous ja jätä tarjouspyyntö!


Hyvä alkaa Turun seudulta Parempaa seutukuntaa ei rakenneta sanoilla. Se rakennetaan teoilla. Siksi me Turku Energialla olemme tässä vuodesta 1898 asti tehneet Turun seudulla kaikenlaista tärkeää – pientä ja suurta, aina katutaiteesta paikallisen junioriurheilun sponsorointiin ja entistäkin vihreämpään energiaan, seudulliseen energiantuotantoon ja arkea parantaviin energiapalveluihin. Sellaisia tekoja, jotka eivät olisi mahdollisia ilman yhteistyötä yli kuntarajojen. Ja se jos jokin tekee Turun seudusta niin ainutlaatuisen. Lue lisää teoistamme: turkuenergia.fi/naekauas Olemme lähellä, näemme kauas.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.