4/2019
TEHO
TEHO MYÖS DIGINÄ www.issuu.com/tts4
TYÖTEHOSEURAN LEHTI JÄSENILLE JA SIDOSRYHMILLE
Bioenergia-alan haasteita ja mahdollisuuksia pyöreässä pöydässä HISTORIAKATSAUS MESSUJA NÄYTTELYTOIMINTAAN
10
ELINTARVIKEKASVIEN VERTIKAALIVILJELY
12
KEITTIÖSUUNNITTELUN REKRYKOULUTUS
20
Pääkirjoitus HELI MÄNTYLÄ, PÄÄTOIMITTAJA, TUTKIMUSJOHTAJA, TTS TYÖTEHOSEURA
Korjaa kulutuksen suuntaa! Suomalaiset ovat aiempaa enemmän huolissaan ilmastonmuutoksesta. Minkälaisen maailman me jätämme lapsenlapsillemme? Mikä on tarpeeksi? Mikä on kohtuus? Voinko katsoa lapsenlastani silmiin ja vastata hänelle, kun hän tulee kysymään: ”Mitä sinä teit tai jätit tekemättä, kun vielä oli mahdollisuus kääntää maapallon kurssia?” Ota käyttöön isoäitien konstit
Arkisia valintoja
Tavaroiden ja palvelujen kulutus on yksi suurimpia ympäristöongelmien aiheuttajia. Kulutustapoja pitäisi nopeasti muuttaa kestävämmiksi, sillä maapallon luonnonvarat eivät kestä nykyistä kulutusta. Kuluttaja voi monilla arkisilla valinnoillaan pyrkiä kestävämpään elämäntapaan ja pienentää hiilijalanjälkeään. Korjausliikkeen voi aloittaa läheltä, lähimmästä termostaatista, valokatkaisijasta tai pistorasiasta. Vanhat isoäitien konstit ovat edelleen toimivia: hankkiessasi uusia hyödykkeitä, satsaa laatuun äläkä osta turhaan. Huolla, korjaa ja kierrätä.
Valitse mahdollisimman energiatehokas laite ja käytä sitä käyttöohjeiden mukaan. Ympäristön lämpötilan nousu +25C:sta +32C:een voi kaksinkertaistaa esimerkiksi kylmälaitteen kulutuksen. Uusi astianpesukone käyttää keskimäärin 10 – 12 litraa vettä pesukertaa kohti. Saman astiamäärän käsinpesu altaassa kuluttaa noin 35 litraa, vaikka astioita ei huuhdellakaan juoksevalla vedellä. Sammuta tarpeettomat valot, valmiustilassa olevat laitteet ja käytä tehokkaasti kodinkoneita. Suosi LED-valoja. Lajittele eri jätelajit, kuten biojäte, lasi, muovi, metalli, kartonki ja paperi, omiin astioihinsa. Vie vaarallinen jäte erilliseen keräykseen.
TEHO Lehden julkaisija: Työtehoseura ry, PL 5 Kiljavantie 6, 05201 Rajamäki Puh. (09) 2904 1200 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0355-0567 Toimitus Päätoimittaja: Heli Mäntylä, heli.mantyla@tts.fi Toimitussihteeri: Sirpa Pussinen, sirpa.pussinen@tts.fi Taitto: Jani Mikkola Kansikuva: Jyrki Normaja/ Vastavalo.fi Painopaikka: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi Seuraava lehti ilmestyy 6.3.2020
www.facebook.com/ TTSfi/
2
TEHO
www.linkedin.com/ company/tts-institutety-tehoseura-/
JÄSENEKSI TTS TYÖTEHOSEURAAN Vuosijäsenmaksut Yhteisöjäsen 134 € Henkilöjäsen 50 € Sisältää TEHO-lehden neljästi vuodessa ja muita jäsenetuja Liity jäseneksi www.tts.fi/jasenyys TILAUKSET Tilaushinnat 2019 Vuosikerta 60 € / vuosi Kestotilauksena 50 € / vuosi asiakaspalvelu@tts.fi puh. (09) 2904 1200 https://twitter.com/ ttsfi
issuu.com/tts4
JANNE AUTERE PIXABAY
4/2019 Sisältö
Pääkirjoitus
2
TTS:ssä tapahtuu
4
Ruoka Akatemiassa ensimmäiset ruoka-akateemikot valmistuneet
6
Pyöreässä pöydässä haettiin ratkaisuja bionergia-alan haasteisiin 8
Työtehoseuran messu- ja näyttelytoiminta 1927-48 10
Elintarvikekasvien vertikaaliviljely yleistyy
Koulutusta metsä- ja luontopalveluyrittäjille 14
Maatiloilla koneurakointi kasvussa
12 16
Maaperäskannauksesta työkalu päästökauppaan? 18
Yhteistyössä yritysten kanssa keittiösuunnittelua ja -myyntiä 20
Joulunajan kukkavinkit
22
Taloyhtiössä putkiremontti täydellinen hetki keittiön remontointiin
23
Esteetöntä ja yhteisöllistä senioriasumista 24
TTS testaa: Helpotusta joulusiivoukseen 26
Asiantuntija vastaa: Ekologisimmat puhdistusaineet löytyvät ruokakaapista
Puutarhakaupan monitaitureita Tokmannille
29 30
Vuoropuhelulla parempaa kannattavuutta 31
Kestävää kehitystä blogi: Kaikki jätteet kiertoon
32
Uudet teknologiat & maatalous
33
Hyvinvointia työhön 2020
34
Käy päivittämässä sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriimme osoitteessa www.tts.fi/jasenkysely TEHO
3
Kuultua ja nähtyä
TTS:ssä tapahtuu
4
TEHO
SIRPA PUSSINEN, TTS
MINNA KUUSELA, TTS JA HSY
Puun poltto kiinnosti OMAKOTI-messuilla Vantaan Myyrmäki-hallissa järjestetyt OMAKOTI-messut keräsivät yli 12000 kävijää. Työtehoseuran asiantuntijat olivat messuvilinässä mukana Kuivaa asiaa- ja Uusiutuvista energiaa-hankkeiden merkeissä. Esittelypisteen lisäksi TTS ja HSY pitivät yhteistyössä tietoiskut messulavalla. – Aiheina olivat puun polttamisen vaikutus ilmanlaatuun ja niksit puhtaampaan polttamiseen, kertoo Juhani Piekkala. Kuivaa asiaa-hankkeen asukasillat vetivät väkeä - Tarpeeksi kuivan klapin läpi voi puhaltaa saippuakuplia, kertoi ja näytti Henna Hurttala. Polta puuta puhtaammin-asukasiltoihin Espoossa ja Vantaalla on osallistunut runsaasti polttopuunkäytöstä kiinnostuneita kuulijoita ja keskustelijoita. - Erityisesti puun polton vaikutukset ilmanlaatuun sekä ilmastoon ovat herättäneet keskustelua sekä tapahtumissa että mediassa, jatkaa Hurttala ja vinkkaa kurkkaamaan www.poltapuhtaasti.fi -sivustolle, jonne on koottu paljon aiheeseen liittyvää tietoa. Vihreämpiä vaihtoehtoja autoiluun Uusiutuvista energiaa-YouTube-kanavalla Etanoliautoilijoiden kokemuksia ja muita kiinnostavia videoita Uusiutuvista energiaa-kanavalla. Klikkaa, katso ja kuuntele kanavaamme. Uudet Teknologiat & Maataloustiedotuskanavat on avattu Kestävää kehitystä maatalouteen uusilla teknologioilla-toimintaan voi osallistua asiantuntijana, oppijana ja keskustelijana. Helppo tapa tarttua aihepiiriin on tulla mukaan tilaisuuksiin sekä seurata some-kanavilla hyvien käytäntöjen esittelyjä. Tykkää Facebookissa www.facebook.com/uudetteknologiatmaatalous ja Twitterissä https://twitter.com/UTekn_maatalous Syyskuinen asiakaspäivä TTS Turun toimipisteessä Työtehoseura on laajentanut toimintaansa Varsinais-Suomen alueella. Kiinnostusta herättäneessä asiakaspäivässä esiteltiin yhteistyön mahdollisuuksia ja koulutustarjontaa alueen yrityksille ja yhteistyökumppaneille. Kuljetus- ja varastoalan, autoalan, maarakennusalan ja talonrakennusalan koulutusten lisäksi keskiöön otetaan yhä enemmän alat, joilla on suuri työvoimapula. - Olemme tehneet vahvaa yritysyhteistyötä Uudellamaalla työvoiman kouluttamisessa ja aloittaneet sitä täällä Turussakin, kuvailee asiakkuus- ja koulutuspäällikkö Pasi Välilä.
TEHO
5
www.ruokaakatemia.fi twitter #RuokaAkatemia
Ruoka Akatemiassa
Ensimmäiset ruoka-akateemikot valmistuneet EERIKKI KAILA, TTS
JUHANI PIEKKALA,, TTS
Ruoka Akatemia Ykkösen osallistujat tutustuivat syyskuussa suomalaiseen ruokaketjuun ja sen toimintaan. Kaksipäiväisen kenttäjakson päätteeksi osallistujat saivat todistuksen ja ruoka-akateemikon arvonimen. jonka tilavuus on 3,5 miljoonaa kuutiota ja kapasiteetti 100 000 lavapaikkaa. Logistiikkakeskus on erittäin pitkälle automatisoitu, 85 % pakkauksista soveltuu automaattiseen keräykseen ja ne siirtyvät keskukseen ja sieltä pois ilman ihmiskäden kosketusta. Keskuksesta toimitetaan päivittäin reilu miljoona tukkupakkausta kauppoihin. Kotimaisten tuotteiden keskimääräinen läpimenoaika keskuksessa on muutamia tunteja. Puolet S-ryhmän päivittäistavarakaupan tuotteista kulkee keskuksen kautta. Lähiruokaa Piikkiössä Todistukset ja puiset puurokauhat vastavalmistuneille akateemikoille jakoivat Työtehoseuran toimitusjohtaja Juha Ojala yhdessä Marjo Kittelän ja Henna Hurttalan kanssa.
Automatisoitua logistiikkaa Inex Partnersilla Kenttäjakso alkoi Inex Partnersin Sipoon logistiikkakeskuksessa SOK:n kenttäjohtajan Arttu Laineen esityksellä päivittäiskaupan markkinatilanteesta. Kauppa globalisoituu ja digitalisoituu kiihtyvällä vauhdilla ja keskittyy yhä suurempiin yrityksiin. Laine esitteli myös S-ryhmän ilmastotavoitteita, joihin kuuluu muun muassa oman toiminnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 60 % vuoteen 2030 mennessä. Inex Partners Oy on SOK:n omistama yhtiö, joka tuottaa varastointi- ja logistiikkapalvelut S-ryhmälle. Yhtiön toimitusjohtaja Jari Pousi esitteli 2018 valmistunutta päivittäistavaroiden logistiikkakeskusta ja tarjosi akateemikoille lyhyen kierroksen hulppeassa keskuksessa,
6
TEHO
Kavalton tila Piikkiössä tarjoaa asiakkaille monipuolisia tilausravintola- ja matkailupalveluita. Yrittäjä Taija Kavalto kertoi tilan panostavan ruokapalveluissaan lähituottajien raaka-aineisiin. Toisena yritysesittelynä kuultiin Saksan tilan isännän Jaakko Kosken puheenvuoro. Viljan ja öljykasvien ohessa tila on erikoistunut mansikan ja tarhaherneen viljelyyn sekä kalkkunan kasvatukseen. Qvidja edistää luonnon monimuotoisuutta Ensimmäisen kenttäpäivän viimeisenä kohteena oli Qvidjan tila Paraisilla. Tilan toimintaa kartanon vanhassa linnassa esittelivät tilan emäntä ja yrittäjä Saara Kankaanrinta sekä tilanhoitaja Pekka Heikkinen. Qvidjan tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta ja hillitä ilmastomuutosta erilaisilla käytännön toimenpiteillä ja kokeiluilla. Biodiversiteettiä ja hiilen sidontaa pyritään lisäämään muun muassa laidunnuksella, viljelykierrolla ja metsien jatkuvalla kasvatuksella. Pelloilta löytyy suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja. Uusiutuvaa energiaa kehitetään monin tavoin startup-yritys QPower Oy:n toimesta.
Modernia teknologiaa HKScanilla Toinen kenttäpäivä alkoi HKScanin Rauman jalostuslaitoksella, jossa teurastetaan ja käsitellään noin 145 000 lintua vuorokaudessa. Broilerit tulevat 80 sopimustuottajalta Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Tuotantojohtaja Antti Jalo kertoi Euroopan moderneinta teknologiaa edustavan laitoksen mahdollistavan suuren tuotantomäärän lisäksi uusien tuotteiden valmistuksen. HKScan panostaa jatkuvasti tuotekehitykseen ja uusiin ympäristöystävällisiin tuotepakkauksiin. Me kuluttajat ohjaamme valinnoillamme ruokakaupoissa sitä, mitä yritysten kannattaa tuottaa ja jalostaa. Kuluttajien mieltymykset vaihtuvat nopeasti ja elintarvikkeiden laatu- ja terveellisyysvaatimukset kasvavat koko ajan. Tämän lisäksi kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota ruokaketjun toiminnan ympäristövaikutuksiin ja vastuullisuuteen.
HKScanin Rauman yksikkö on Euroopan modernein siipikarjan käsittelylaitos.
Raisio-yhtiö panostaa kauraan Raisio on kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan ja kalanrehuihin. Raision tunnettuja brändejä ovat muun muassa Elovena ja Benecol. Raision toimintaa ja alan trendejä ruoka-akateemikoille esitteli yhtiön toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi. Raisio panostaa jatkossakin vahvasti kauratuotteisiin, sillä kaurabuumille ei näy loppua. Syksyllä yhtiö aloitti uuden kasvipohjaisia tuotteita kehittävän ja valmistavan tuotantolaitoksen rakentamisen. Uusi investointi vastaa kasvipohjaisen ruoan kysynnän kasvuun etenkin Euroopan markkinoilla. Raisio-yhtiöllä vieraat otti vastaan toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi. Kavalton tilalla nautittiin lähiruoasta ja hyvästä asiakaspalvelusta.
TEHO
7
Pyöreässä pöydässä haettiin ratkaisuja bioenergia- alan haasteisiin JUHANI PIEKKALA, TTS JIM ANTTURI JA HENNA HURTTALA, TTS
Bioenergia-alan pyöreä pöytä -tapahtumassa syvennyttiin metsäpohjaisen bioenergian käytön haasteisiin ja ratkaisuihin. Pyöreään pöytään kokoontuivat 30.9. yli 30 osallistujaa keskustelemaan keinoista ilmastoviisaan bioenergian edistämiseksi. Koolla olivat bioenergiaketjun käytännön toimijoita, tutkijoita, virkamiehiä ja etujärjestöjen edustajia.
8
TEHO
Tapahtuman alustuksessa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä painotti metsien merkitystä Suomen tavoitteessa päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Kuluneen kolmenkymmen vuoden aikana teollisuuden, energiantuotannon ja kotitalouksien kiinteiden puupolttoaineiden käyttö on 2,5 kertaistunut ja samalla fossiilisten käyttöä on vähennetty. Osallistujien tiedusteluun hallituksen aikeista edistää metsäenergian käyttöä ministeri vakuutti, että edistämistä tehdään jatkossakin. Edellinen hallitus sopi vuonna 2016 tavoitteen nostaa metsäenergian käyttöä vuoteen 2020 mennessä 7,5 miljoonasta kiintokuutiometristä noin 15 miljoonaan kiintokuutiometriin. Tätä tavoitetta ei ole saavutettu, mutta lähiaikoina valmistuvien voimalaitosten ja kivihiilen korvaamisen myötä on selkeää painetta lisätä käyttöä. Kestävästi tuotettuna metsäpohjaiset energianlähteet ovatkin keskeisessä roolissa fossiilisesta kivihiilestä luovuttaessa. Päivän aikana osallistujat esittivät työpajassa näkemyksensä alan vallitsevista haasteista ja äänestyksen perusteella valittiin kehityskohteet, joihin pohdittiin yhdessä ratkaisuja. Tärkeimmiksi haasteiksi nähtiin puun energiankäytön imago, kuljetuksen- ja varastoterminaalien toiminnan kehittäminen, sekä puuraaka-aineen ja työvoiman alueellinen saatavuus. Vaikka osallistujat edustivat toimialaa laajasti, olivat äänestystulokset kehitettävistä kohteista varsin yhtenevät. Työpajan jälkimmäisessä osiossa etsittiin ratkaisuja valittuun haasteisiin.
i Lisätietoja Pyöreä pöytä -tapahtuma oli osana TTS Työtehoseuran Uusiutuvista energiaa- hanketta. Hankkeen rahoittajana toimii maa- ja metsätalousministeriö.
Ratkaisuehdotuksia bioenergian lisäämiseksi: •
Puun energiakäytön hyväksyttävyyden eteen tulee kaikkien alan toimijoiden tehdä aktiivisesti positiivista ja faktapohjaista viestintää
•
Metsäpohjaisesta energiasta tulisi kertoa enemmän koululaisille
•
Uusien varastoterminaalien rakentaminen tulisi huomioida kaavoituksen yhteydessä ja kehittää terminaalien toimintaa siten, että varastotappiot vähenisivät
•
HCT- kuljetusten eli jättirekkojen käyttöä tulisi lisätä pitkän matkan kuljetuksissa etenkin Etelä-Suomen laitoksille
•
Junakuljetukset tulisi saada käytännössä toimimaan. Terminaalien ja käyttökohteiden välisen kuljetuspörssin kehittäminen menopaluu -kuljetusten lisäämiseksi.
•
Kone- ja autonkuljettajia tulisi kouluttaa alalle lisää esimerkiksi oppisopimuskoulutuksella ja tarjoamalla alaa erilaisille oppijoille.
TEHO
9
Innovaatioita ennen ja nyt
Työtehoseuran suurnäyttelyssä 1948 vierailivat Kekkonen ja Paasikivi ARTO KETTUNEN, TTS
TTS:N ARKISTO
Työtehoseuran perustamisesta saakka oli selvää ja toimintaajatuksen mukaista, että tutkimusja kehitystoiminnan tuloksista tiedotetaan suurelle yleisölle. Aluksi tiedottaminen oli pääasiassa julkaisutoimintaa, mutta varsin pian aloitettiin työnäytösten, näyttelyjen ja messujen järjestäminen.
Ensimmäinen merkittävä messutapahtuma oli Jokioisissa 1936 järjestetyt Valtakunnalliset Työtehopäivät. TTS lähti rohkeasti mukaan 1930-luvun alun laman helpottaessa uudelleen virinneeseen messutoimintaan. Tuloksia saatiin saman tien – osallistujamäärä nousi 450:een, selvästi yli odotetun. Lähes viikon kestäneillä Työtehopäivillä oli ensin kaksipäiväinen ammattilaisten koulutustapahtuma esitelmineen, työnäytöksineen ja retkineen. Työtehopäivillä oli myös erillinen kone- ja ajoneuvonäyttely, jossa esiteltiin paljon kiinnostusta herättäneet Työtehoseuran malliajoneuvot. Sotavuodet ja jälleenrakennus Suomi kävi kaksi suursotaa 1939-1944, ja tuolloin messutoiminta oli luonnollisesti vähäistä. Mainittakoon kuitenkin Työtehoseuran merkittävä osallistuminen sotavuosina mm. puukaasutintraktorien kehittämiseen ja niiden vuokraukseen sekä puukaasuttimien
10
TEHO
jakeluun ja kuljettajien koulutustoimintaan. Lisäksi olimme mukana standardoimassa metsätyövälineitä ja -kulkuneuvoja, sekä koulutimme ja valistimme kotirintaman väkeä metsätöissä. Työtehoseuran sotavuosien ponnistukset olivat käytössä olleet resurssit huomioiden valtakunnallisesti erittäin merkittävät. Messuihin ja näyttelyihin palattiin sodan päätyttyä jälleenrakentamisen myötä, kun ymmärrettiin laajan ja monipuolisen näyttelytoiminnan merkitys työn kehittämisessä ja käytännön rationalisoinnissa. Suomen nostaminen jälleen jaloilleen kaipasi kipeästi työn tuottavuuden kehittämistä. “Ammattitaito on ansion avain” ja “Tylsä veitsi on tyhmän miehen”. Kuva oletettavasti suurnäyttelystä 1948.
Ensimmäinen sodan jälkeinen näyttely oli 1947 toteutettu junanäyttely – aikansa road show, joka vieraili 150 paikkakunnalla esittelemässä TTS:n työn kehittämisen tuloksia maa-, metsä- ja kotitalouden toimialoilla. Junanäyttelyn aikoihin suunniteltiin jo omien työtehomessujen järjestämistä.
ja niihin oli melko helppo saada näytteilleasettajia mukaan. Parhaimmillaan yksittäiset työnäytökset keräsivät yli 10 000 hengen yleisön.
Suurnäyttelyiden aika alkaa
Tarina jatkuu
Vuoden 1948 marraskuussa Työtehoseura järjesti Helsingin Messuhallissa ensimmäinen maa-, metsä, ja kotitaloustyön rationalisointia esittelevän suurnäyttelyn. Suurnäyttely oli valtaisa yleisömenestys, mutta myös hurja ponnistus pieneltä organisaatiolta. Näyttelyyn osallistui 370 näytteilleasettajaa 15 maasta, ja kaikkiaan esillä oli noin 2 000 näyttelyobjektia. Rakennustyö oli vaativaa, koska kaikki näyttelyesineet sijoitettiin niille ominaisiin, toiminnallisiin yhteyksiin. Tästä ei olisi selvitty ilman näyttelyä varten palkatun 250 ylimääräisen työntekijän panosta.
Voidaan todeta, että ensimmäisen suurnäyttelyn aikaan Työtehoseura oli tunnetumpi kuin koskaan sitä ennen. Toiminnan alkuvuosista saakka Työtehoseurassa tehtiin tietoinen valinta kasvattaa työtehoaatteen tunnettuutta messujen, näyttelyiden ja työnäytösten avulla. Tässä onnistuttiin varsin hyvin, mutta työmäärä kasvoi pienelle organisaatiolle lähes kestämättömäksi. Näyttelytoimintaa haluttiin jatkaa, mutta järjestelytyötä ulkoistettiin ja toimittiin aiempaa enemmän yhteistyössä muiden kanssa.
Työ kannatti, sillä näyttelyn kävijämäärä – 148 000 ihmistä – yllätti myös järjestäjät. Kävijöiden joukossa oli valtiovallan korkeita edustajia, mm. presidentti J.K. Paasikivi ja eduskunnan puhemies Urho Kekkonen. Presidentti Paasikivi seurasi näyttelyssä mm. moottorisahan esittelyä ensimmäisen kerran suurelle yleisölle. Näin työtehoseura sai merkittävältä taholta tunnustusta tekemästään rationalisointityöstä.
Sodan jälkeen tehtiin tuloksellista välinekehittelyä ja yhteistyötä työkaluvalmistajien kanssa. Eräs tunnetuimmista Työtehoseuran innovaatioista on ”Aukusti”-sahankehys.
Juna- ja suurnäyttelyn menestyksen innostamana TTS päätti osallistua kiertäviin näyttelyihin eri puolilla maata. Kesällä 1949 pidettiin kiertävä näyttely, joka vieraili 15 paikkakunnalla. Lisäksi TTS oli mukana alueellisissa maatalousnäyttelyissä ja mm. sodan jälkeen perustetun Työterveyslaitoksen näyttelyssä. Työnäytökset olivat myöhemmin keskeinen osa hyvien työtapojen levittämistyötä. Työnäytöksiä järjestettiin omatoimisesti, mm. Rajamäellä 1951, Jokioisissa ja Orismalassa 1952, Otavassa 1953 ja Seinäjoella 1954. Työnäytökset olivat suosittuja, TEHO
11
Elintarvikekasvien vertikaaliviljely yleistyy JANNE KARTTUNEN, ERIKOISTUTKIJA, TTS PIXABAY
Vertikaali- eli monikerrosviljelyssä elintarvikekasveja kasvatetaan sisätiloissa useissa kerroksissa. Tämä tehostaa tilankäyttöä verrattuna tavanomaiseen viljelyyn kasvihuoneissa tai avomaalla. Vertikaaliviljelmät yleistyvät ja niiden koko kasvaa. Euroopan suurin vertikaaliviljelmä löytyy tällä hetkellä Suomesta.
“
Vertikaaliviljelyllä tuotetaan tällä hetkellä merkittäviä määriä muun muassa erilaisia salaatteja.
12
TEHO
Vertikaaliviljelyssä kasvualustana voidaan käyttää turvetta tai multaa, johon vesi ja ravinteet johdetaan tippukasteluletkuilla. Vertikaaliviljely voi perustua myös hydroponiseen eli vesiviljelyyn tai aeroponiseen eli “ilmassa” tapahtuvaan viljelyyn. Viimeksi mainitussa kasvin juuristo on paljaana ilmatiiviissä tilassa, johon vesi ja ravinteet sumutetaan. Vertikaaliviljelyn etuja Yhteinen nimittäjä vertikaaliviljelyn eri tekniikoille on veden ja ravinteiden tarkoin kontrolloitu annostelu. Molempia tuotantopanoksia käytetään juuri oikea määrä oikeaan aikaan, mikä säästää niitä huomattavasti verrattuna tavanomaiseen viljelyyn. Kasvien tarvitsema lämpö ja keinovalo tuotetaan ledeillä. Siniset ja punaiset ledit tuottavat violettia keinovaloa, jonka aallonpituutta kasvit tarvitsevat yhteyttämiseen. Suljetussa sisätilassa torjunta-aineita tarvitaan vain vähän, jos ollenkaan. Vertikaaliviljelyssä päällekkäisten kasvatuskerroksien määrä vaihtelee tyypillisesti neljästä jopa kahteentoista. Kasvatus on ympärivuotista ja -vuorokautista ja se kyetään suurelta osin automatisoimaan. Tällä hetkellä ihmistyötä tarvitaan erityisesti sadon loppukäsittelyssä kuluttajatuotteiksi. Jos viljelyssä ei esiinny häiriöitä, sato on aina varma ja tasaisen laadukas. Lisäksi satoa voidaan korjata useammin ja suurempia määriä kuin tavanomaisessa viljelyssä. Viljelmät voidaan tarvittaessa perustaa väestökeskittymiin tai niiden lähelle, millä säästetään elintarvikeketjun logistiikkakustannuksia. Nykyiset kasvatustilat ovat tyypillisesti uusia tai aiemmasta käytöstä poistettuja umpinaisia teollisuushalleja. Kasvatustiloja on sijoitettu myös kontteihin. Asuinkerrostalojen lisäksi vanhoja parkkihalleja ja jopa kaivoksia on suunniteltu hyödynnettäväksi vertikaaliviljelyssä. Mitä kasvatetaan vertikaalisti? Tällä hetkellä vain varakkaissa maissa harjoitetaan vertikaaliviljelyä, koska sen investointikustannukset ovat korkeat. Lisäksi koko järjestelmän vaatiman sähköenergian määrä ja kustannus on korkea – ainakin
verrattuna tavanomaiseen viljelyyn maissa, joissa aurinkoa on kosolti tarjolla. Vertikaaliviljely on riippuvainen häiriöttömästä sähkönsaannista, joten varavirtajärjestelmään on syytä investoida. Biologian ja tekniikan kannalta vertikaaliviljelyllä voitaisiin kasvattaa lähes kaikkia elintarvikekasvejamme. Taloudelliset reunaehdot rajoittavat lajikirjoa. Tällä hetkellä vertikaaliviljelyllä kasvatetaan kansallisesti huomattavia määriä erilaisia salaatteja, lehtikaaleja ja maustekasveja. Myös monien muiden elintarvikekasvien vertikaalikasvatusta on kokeiltu tai kokeillaan parhaillaan. Etenevän ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja voimistuvat. Tämä heikentää tavanomaisen viljelyn edellytyksiä ja lisää tarvetta uusille ratkaisuille, kuten vertikaaliviljelylle. Vertikaaliviljely ja tavanomainen viljely eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan ne täydentävät tällä hetkellä toisiaan. Tavanomaisessa viljelyssä tarvittavia taimia voidaan tuottaa tehokkaasti vertikaaliviljelyllä ja vertikaaliviljelmien ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää eristämättömien tavallisten kasvihuoneiden lämmityksessä. Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan tavanomaisessa peltoviljelyssä tulisi ottaa oppia vertikaaliviljelystä muun muassa sen resurssitehokkuudesta. Tutkimusnäyttöä vertikaaliviljelystä löytyy Vertaisarvioidun tutkimusnäytön tuottaminen vaatii aikaa ja resursseja. Vertikaaliviljelystä on kuitenkin jo olemassa jonkin verran tutkimusnäyttöä, ja Hollannista on odotettavissa lisää tuloksia piakkoin. Nykyisen näytön mukaan menetelmä on järkevä tietyin reunaehdoin. Alan koti- ja ulkomaiset pioneerit eivät kuitenkaan ole jääneet odottamaan “tutkittuja” tuloksia, vaan ovat laajentamassa tuotantoaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähivuosina yhä isompi osa yhä useampien elintarvikekasvien kasvatuksesta voi siirtyä vertikaaliviljelmille.
i Lue lisää •
Suomalaisen vertikaaliviljelmän kotisivut
•
Tutkimusartikkeli vertikaaliviljelystä
•
Yhdysvaltalaisen vertikaaliviljelmän kotisivut
•
•
Automaatiotekniikka suomalaisilla maatiloilla
Lehtiartikkeli hollantilaisesta tutkimushankkeesta
TEHO
13
Koulutusta metsä- ja luontopalveluyrittäjille HENNA HURTTALA, TTS ARTO YLETYINEN, SUOMEN METSÄKESKUS JA HENNA HURTTALA, TTS
Liiketoiminnan osaamisen koulutus tunnustetaan yleisesti kovin tärkeäksi tekijäksi pienten yritysten kilpailukyvylle ja kasvulle. Koulutukseen osallistuminen on toisaalta suhteellisesti sitä suurempi investointi, mitä pienempi yritys on. Informaatioähky, ja tiedon monikanavaisuus on edelleen lisännyt tarvetta todella madaltaa yrittäjien kynnystä koulutukseen osallistumiselle.
14
TEHO
Osaamisella erityisen suuri merkitys pienissä yrityksissä Yrityksen pieni koko tuo omat haasteensa: omistajan on taivuttava moneksi. Toimenkuvaan kuuluu myös runsaasti sellaisia toimintoja, jotka eivät ensisijaisesti ole yrityksen ydinliiketoimintaa. Metsä- ja luonnontuotealan pienillä palveluyrityksillä tyypillisesti itse substanssi on vahvasti hallussa. Yrityksen perustamiseen on johtanut nimenomaan osaaminen ja resurssit; raivaussaha pysyy kädessä, oikeat työmenetelmät ovat hallussa ja tarvittava ammattikoulutus plakkarissa. Liikkeenjohdollisen koulutuksen puute voi toisaalta johtaa kehittämisen jäämiseen vähälle. Tällöin liiketoiminnan pitkäntähtäimen suunnittelu ja esimerkiksi hallittu kasvu voivat jäädä sivurooliin. Metsäpalveluyritysten menestyksen vauhdittajana voidaankin nähdä räätälöidyn koulutuksen kohdistaminen nimenomaan liiketoiminnan, kuten markkinoinnin, johtamisen ja liiketalouden, taitoihin. ”Mitä ALV-prosenttia käytätte eri töille?” kysymykseen törmäsin hiljattain metsäpalveluyrittäjien Facebook-keskusteluryhmässä. Tämän kysymyksen esittäjälle ryhmästä löytyi nopeasti apua, mutta allekirjoittaneelle jäi tuntuma, että vastaavanlaista epätietoisuutta perusasioista alalta löytyy. On todella sääli, jos täysin omaksuttavissa olevissa yritystoiminnan pyörittämisen taidoissa olevat puutteet esimerkiksi heikentävät yrityksen kilpailukykyä! Kannattavaa liiketoimintaa, tuottavuutta ja vuorovaikutustaitoja Melua metsään koulutuksia järjestetään tänä vuonna useita kymmeniä ympäri Suomen. Koulutuspäivien otsikkoina ovat olleet Kannattava liiketoiminta, jossa on käyty läpi esimerkiksi kustannuslaskennan, hinnoittelun ja investointilaskennan perusteita, Tuottavuuden parantaminen sekä Vuorovaikutustaidoilla lisää tulosta sisältäen mahdollisuuden saada omaa vuorovaikutusprofiilia kuvaileva DISC©-analyysi. Jo pidettyjen koulutuspäivien palaute on ollut pääsääntöisesti kiittävää, ja erityisesti yrittäjät ovat arvostaneet pieniä ryhmiä, koulutusten hyvää ilmapiiriä ja kouluttajien ammattitaitoa. Tulossa olevia aiheita ovat vielä myyntitaidot, asiakaslähtöisyys ja palvelumuotoilu
sekä kasvu- ja liiketaloussuunnittelu. Nämä koulutuskokonaisuudet toteutetaan vuoden 2020 aikana. ”En mä huvikseen mihinkään koulutukseen osallistu” Metsä- ja luonnontuotealalla toimii erittäin moninaisella koulutustaustan omaavia yrittäjiä. Vahva käytännön tekemiseen orientoituminen on kuitenkin kokemukseni mukaan melko yleistä, ja koulutusta kohtaa saattaa olla jopa omalta kouluajalta periytyviä vahvoja ennakkoluuloja. Koulutukseen osallistumisen välittömät hyödyt voivat olla vaikeita kovin konkreettisesti osoittaa. Yrittäjälle on kuitenkin ehdottomasti jäätävä tunne, että hänellä on koulutukseen osallistuttuaan jotain kouriintuntuvaa; jotain on liikahtanut ja liikahdus realisoituu tuloksena viivan alla. Tai työn helpottumisena. Mieluummin molempina. Melua metsään -koulutuksessa sisältöjen puolesta on pidetty kirkkaana mielessä räätälöinti osallistujien tarpeeseen. Ensi vuoden osuuksissa tullaan kuitenkin vielä lisäämään e-opintojen, sekä webinaarien hyödyntämistä. Vaikka lähiopintojen verkostoitumista ja kouluttajan välittömän kanssakäymisen tuomaa hyötyä ei voida täysimittaisesti saavuttaa, voidaan kuitenkin osallistumiskynnystä näin huomattavasti alentaa.
i Lisätietoja • • • • •
MeLua, eli metsä- ja luontopalveluyrityksiä, metsään! Matalan kynnyksen oppimis- ja verkostoitumisohjelma Yhteistyössä TTS Työtehoseura ja Suomen metsäkeskus Metsä- ja luontopalvelualan yrittäjille ja ammatinharjoittajille Tapahtumatiedot www.tts.fi/meluametsaan
Koulutusten lisäksi hanke tuo esille erilaisissa tapahtumissa yrittäjien tarjoamia palveluita. Silva Metsänäyttelyssä Joensuussa syyskuussa mm. pakuriymppäystä tarjoavan Agrometsä Oy:n ja Karjalan metsä ja energia Oy:n monipuoliset metsä- ja puukauppapalvelut kiinnostivat sankkaa joukkoa kävijöitä.
TEHO
15
Maatiloilla koneurakointi kasvussa EERIKKI KAILA, TTS
MAASEUTUVERKOSTO
Maatilojen tarjoamien koneurakointipalveluiden käyttö kasvaa hitaasti mutta varmasti. Suurin osa koneurakoitsijoista pitää toimintaa kannattavana ja palveluiden ostajat ovat pääosin tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin.
16
TEHO
TTS Työtehoseuran vetämässä Urakalla eteenpäin -hankkeessa tehtiin kesän aikana Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueilla viljelijäkysely, jossa selvitettiin koneurakoinnin tarjonnan ja kysynnän nykytilaa ja kehittämistarpeita. Kyselyyn vastasi yhteensä 343 maatalousyrittäjää. Maatalousurakointi yleisintä Kyselyyn vastanneista säännöllisesti tarjosi urakointipalveluja 153 yrittäjää. Yleisimmin urakoitiin maataloustöitä (123 vastaajaa) ja tienhoitoa (108 vastaajaa). Metsätöitä urakoi 64 ja maarakennusta 61 vastaajaa. Koneurakointi on kyselyn perusteella suurilla tiloilla huomattavasti yleisempää kuin pienillä tiloilla. Viljelyalaltaan alle 25 hehtaarin tiloista vain 15 % urakoi maataloustöitä, kun taas yli 50 hehtaarin tiloista yli 60 % tarjosi maatalouden koneurakointipalveluita.
Koneurakointi kannattavaa Koneurakoitsijoista suurin osa (85 %) koki urakoinnin olleen pääosin kannattavaa ja yli puolet vastaajista kertoi urakointitoiminnan mahdollistaneen uusia koneinvestointeja. Haastavaksi tehtäviksi koettiin omien konekustannusten laskenta, urakoinnin hinnoittelu ja tarjousten teko. Näiden asioiden hallinta samoin kuin yleisen yrittäjäosaamisen parantaminen ja yhteistyön lisääminen muiden urakoitsijoiden kanssa nähtiin tärkeimmiksi oman toiminnan kehittämiskohteeksi.
Urakointipalveluita osti säännöllisesti 203 vastaajaa. Ostajista reilu puolet (60 %) piti töiden ulkoistamista kannattavampana verrattuna työn tekemiseen itse. Samoin yli puolet vastaajista piti urakoitsijoiden ammattitaitoa ja työn laatua parempana kuin omaansa. Kolme neljästä ostajasta piti urakoinnin hinnoittelua selkeänä ja töistä sopimista helppona. Yksi neljästä oli joutunut joustamaan töiden optimiajankohdasta, mutta Koneurakoinnin vuotuinen veroton liikevaihto vaihteli yhteistyössä MTK-Häme, MTK-Pirkanmaa ja MTK-Varsinais-Suomi valtaosa koki ulkoistamisen vähentäneen omaa työtä. vastaajien välillä voimakkaasti. Viidenneksellä urakoit- kehittämisohjelmasta EU:n maaseuturahasto, Manner-Suomen maaseudun Tärkeimpinä kehittämiskohteina pidettiin palveluista sijoista vuotuinen urakoinnin liikevaihto oli alle 5000 tiedottamisen lisäämistä ja palveluiden saatavuuden euroa, vastaavasti vajaalla viidenneksellä liikevaihto ylitti (EU-logo) parantamista. 50 000 euroa. Puolet urakoitsijoista arvioi lähitulevaisuudessa jatkavansa urakointia nykyisessä laajuudessa ja reilu kolmannes arvioi lisäävänsä urakointia vähintään (Laatikkoon) Lisätietoja jonkin verran. Vain vajaa kymmenes vastaajista arvioi oman yrityksensä urakoinnin vähenevän nykyisestä. Lisätietoja Urakalla eteenpäin 2019-21 Pahimpina esteinä urakoinnin lisäämiselle koettiin www.tts.fi/urakalla_eteenpain Eerikki Kaila, projektipäällikkö, puh.ammattitaitoisen 044 7143 693, eerikki.kaila@tts.fi Yhteistyössä TTS, MTK-Häme, urakointitöiden kausiluonteisuus, MTK-Pirkanmaa ja MTK-Varsinais-Suomi ulkopuolisen työvoiman puute, asiakkaiden sijainti hajallaan toisistaan ja puutteelliset tiedot potentiaalisista asiakkaista. www.tts.fi/urakalla_eteenpain Kuvatekstejä: Eerikki Kaila, projektipäällikkö, Koneurakointi onon kyselyn perusteella suurilla tiloilla tiloilla huomattavasti Koneurakointi kyselyn perusteella suurilla kuin pienillä tiloilla. puh.yleisempää 044 7143 693 huomattavasti yleisempää kuin pienillä tiloilla. Viljelyalaltaan alle 25 hehtaarin tiloista vain 15 % urakoi maataloustöitä, kun taas eerikki.kaila@tts.fiyli 50 hehtaarin tiloista yli
i
Viljelyalaltaan alle 25 hehtaarin tiloista vain 15 % urakoi 60 % tarjosi maatalouden koneurakointipalveluita.
% vastaajista
maataloustöitä, kun taas yli 50 hehtaarin tiloista yli 60 % tarjosi maatalouden koneurakointipalveluita.
100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0
urakoi ei urakoi
alle 10 ha
Vastaajia, kpl
22
10-25 ha 46
25-50 ha 50-75 ha 75-125 ha yli 125 ha viljelyala, ha 76
61
62
59
TEHO
17
Uudet Teknologiat & Maatalous
Maaperäskannauksesta työkalu päästökauppaan? REETTA PALVA, TTS EERIKKI KAILA, TTS
Maaperäskannaus on jo tuttua teknologiaa freelancetoimittaja Jussi Knaapille. Täsmäviljelyn ympäristöhyödyt jo vuosia sitten oivaltanut viljelijäagronomi, kokeilija ja yrittäjä on kartoittanut kasvukuntoa jo parilta tuhannelta peltohehtaarilta.
Jussi Knaapille uusien teknologioiden hyöty tulee niiden siivittämän entistä paremman maanviljelyn kautta. Traktorin etunostolaitteeksi on maanäytteenottolaite, jolla saadaan vertailunäytteet kolmesta eri syvyydestä.
18
TEHO
Knaapi paitsi seuraa ja tuo uutta tietoa ja ajatuksia maailmalta, myös kokeilee ja tekee itse. Viime kevään merkittävä hankinta oli traktorikäyttöinen maaperäskanneri, jolla voi kartoittaa pellon ominaisuuksia: pH:ta, sähkönjohtavuutta ja orgaanisen aineen pitoisuutta. Maalajia, maan rakennetta ja multavuutta estimoiva sähkönjohtavuus saadaan mitattua peräti 90 senttimetrin syvyyteen asti. Traktorin eteen kiinnitetyllä näytteenottolaitteella voidaan ottaa samalla ajolla maanäytteet kolmesta syvyydestä. Järjestelmään on mahdollista liittää vielä topografian mittaus, jolloin voidaan arvioida lohkon ravinnevalumien riskiä. Asiakkaille tarjottavia maaperäkartoituksia Knaapi on tehnyt poikansa Juhan kanssa vuokralaitteella jo muutaman vuoden ajan. Tänä syksynä osalla pelloista ajettiin jo toista kierrosta. Töitä on riittänyt ja konetta on ajettu kahdessa vuorossa. Dataa on kertynyt mm. oppilaitosten, koetilojen mutta paljon myös yksityisten maatilojen pelloilta. Knaapin mielestä käsissä on jo nyt ainutlaatuinen aineisto, jota kannattaisi hyödyntää myös tutkimuksellisesti. Pellot tuottavammiksi ja päästöt pienemmiksi Knaapin haaveena on saada maanviljely päästökaupan piiriin. Hän näkee asiassa pelkästään positiivisia puolia: hiilen sitominen peltoon torjuu ilmastonmuutosta ja samalla parantaa pellon kasvukuntoa ja tuottavuutta. Hiilikaupan tuoma lisäraha olisi hyvä kannustin maan parantamiseen. Maaperäskannerilla hiilensidonta voidaan määrävälein tehtynä mitata kattavasti koko lohkolta.
Suoraviljelykokeena vuonna 2006 aloitetun Koneviestin Loimaan viljelymenetelmäkokeen parissa agronomi pääsee itse toteuttamaan tutkijan intohimoaan, ja toimittajalta tulokset välittyvät nopeasti viljelijöiden käyttöön. Omalla tilalla Isossa-Kyrössä Knaapi viljelee perunaa ja harjoittaa myös pienimuotoista koetoimintaa ulkomaisen päämiehen lukuun.
Skannerin mittaaman sähkönjohtavuuden kautta saadaan tietoa maalajista, maan tiiviydestä ja kosteuspitoisuudesta.
Tuloskarttojen avulla kasvukuntoa parantavien viljelytoimien suunnittelu tarkentuu. Karttoja voidaan hyödyntää ohjaustietoina täsmäviljelyssä.
Vallalla oleva viljelytapa on Knaapin mukaan laastaria ongelmiin, kun pitäisi hoitaa maan uudistumiskykyä. Regeneratiivisesta ja holistisesta viljelystä on alettu meillä puhua laajemmin oikeastaan vasta tänä vuonna. Knaapi on iloinen, että nämä asiat ovat vihdoin meilläkin nousseet laajempaan huomioon. Knaapin mielestä Suomessa pitäisi kehittää uusia teknologioita rohkeammin ja nopeammin. Tutkimus- ja kehittämishankkeissa tulisi päästä seuraavalle levelille ja saada myös kaupalliset tahot mukaan uusiin avauksiin. Päähuomio saavutettaviin hyötyihin Knaapi korostaa, että teknologisissakin projekteissa tulee aina olla agronominen ote. Mittaamisessa ja datan keräämisessä pitää pystyä osoittamaan saavutettava hyöty viljelyyn. Täsmäviljelyssäkin tärkeintä on ymmärrys – miten pellolta kerättyä historiadataa hyödynnetään? Knaapi on ollut vuosien varrella mukana monissa hankkeissa: tekijänä, asiantuntijana ja kutsuttuna puhujana. TEHO
19
Yhteistyössä yritysten kanssa
Keittiösuunnittelua ja -myyntiä SIRPA PUSSINEN, TTS TARJA MARJOMAA, TTS
Keittiömyyjän ammatissa yhdistyvät suunnitteluosaaminen, asiakaspalvelu- ja myyntitaidot. Opiskelija Leila Hietanen on työharjoittelussa Temalilla Helsingissä.
20
TEHO
Syyskuussa käynnistyneeseen keittiösuunnittelijoiden ja -myyjien koulutukseen osallistuu tusinan verran opiskelijoita. Teoriaa opitaan koulun penkillä ja käytännön työtä työssäoppimisjaksoilla.
Kolmen kuukauden pilottikoulutuksessa tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatilliset perustiedot- ja taidot keittiö- ja kalustealan yrityksissä työskentelyyn. Mahdollistajana TE-palveluiden kanssa tehtävä yhteistyö, jonka myötä saatetaan työvoimatarve ja työntekijät yhteen. - Tavoitteena on työllistää työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia henkilöitä. Koulutukseen hakeneiden määrä, yli 40, oli yllättävä. Keittiöalalle suoraan suunnattua myyjän koulutusohjelmaa ei ole olemassa, vaikka selvästikin sellaiselle olisi kysyntää, valottaa kouluttaja Tarja Marjomaa Työtehoseurasta. Yleisenä käytäntönä on, että yritykset kouluttavat itse omat työntekijänsä. Selvästi on kuitenkin nähtävissä tarve myös tämänkaltaiselle tiiviille koulutuspaketille. - Säännöllisin väliajoin meille on tullut yrityksistä tiedusteluja, löytyisikö osaavia keittiömyyjiä. Tästä syntyi ajatus lähteä kysymään yrityksiltä, haluaisivatko he lähteä mukaan yhteistyöhän. Mukaan lähti yhteensä 10 yrityskumppania, jotka kokivat tarvetta uusille työntekijöille, jatkaa Marjomaa. Teoriapäivissä koulutusaiheet ovat monipuolisia, mm. toimivan keittiön periaatteet, keittiötrendit ja -tyylit, pintamateriaalit, kodinkoneet ja laitteet, piirustukset, myyntityö ja asiakaspalvelu. Opiskelijoiden kokemukset myönteisiä Yksi yhteistyöyrityksistä on Temal, jonka myymälässä Helsingissä on oppimassa Leila Hietanen. - Ensimmäisestä päivästä lähtien tunsin itseni tervetulleeksi. Minulle oli laadittu perehdytysohjelma, joka oli myös henkilökunnan tiedossa. Pääsin siis tutustumaan yrityksen toimintaan kokonaisvaltaisesti aina liiketoimintastrategiasta yrityksen arvoihin, markkinointiin sekä keittiösuunnittelun ja -myynnin prosessiin, kertaa Hietanen. - Olen ollut mukana asiakastapaamisissa, joissa kartoitetaan asiakkaan toiveet ja tarpeet uudistettavan tilan suhteen. Olen viihtynyt yrityksessä todella hyvin. Koen, että voin hyödyntää tehtävissä aiempaa kokemustani ja oppia samalla uutta, jatkaa Hietanen.
Yritykset kokevat tarpeelliseksi Temalissa toteutustapa koetaan kiinnostavaksi avaukseksi. - Tällainen räätälöity koulutus on erittäin toimiva niin yrityksen kuin opiskelijankin näkökulmasta. Teoriassa opittua pääsee heti kokeilemaan käytännössä ja toisaalta myymälässä esille tulleille asioille saa teoriapohjan lähiopetusjaksolla, arvioi myyntijohtaja Julia Stoltzenberg. Keittiömyyjän työ on ennen kaikkea myynti- ja asiakaspalvelutyötä. Hyvän visuaalisen silmän ja tuoteosaamisen lisäksi keittiömyyjällä tulee olla taito kuunnella asiakasta. - Ongelmanratkaisutaito ja rohkeus ohjata asiakasta tekevät myyjästä huippumyyjän. Keittiöprojektin kokonaishallinta on usein myyjän käsissä, joten myyntityön lisäksi myyjän tulee hallita myös toimituksiin ja asennuksiin liittyviä asioita, jatkaa Stoltzenberg. Koulutuksesta hyvä kokemus – jatkoa suunnitteilla Temalin lisäksi muita mukana olevia yhteistyöyrityksiä ovat Hyvinkään Keittiökalustetukku, Mäntsälän Keittiöexpertit, Gigantti, PR-Kalustetukku, Stark Herttoniemi, K-Rauta Hyvinkää sekä Aina-Keittiöiden jälleenmyyjät Aina Heinola ja Puusepänliike Rytinki. Koulutuksen ja yritysyhteistyön tuomat hyvät kokemukset kannustavat suunnittelemaan myös jatkoa. - Selvitämme parhaillaan, mitkä olisivat parhaat tavat vastaavan koulutuksen toteutuksen, kertoo Tarja Marjomaa Työtehoseurasta. - Meihin voi mielellään olla yhteydessä, niin opiskelusta kuin yritysyhteistyöstä kiinnostuneet.
i Lisätietoja Tarja Marjomaa, TTS Työtehoseura puh. 044 7143 698, tarja.marjomaa@tts.fi
TEHO
21
Joulunajan kukkavinkit SAIJA JÄNTTI, TTS
Kukat kuuluvat tärkeänä osana jouluun ja niiden avulla viimeistellään kodin juhlailme. Vinkkejä kukkavalintoihin kertoo Työtehoseuran puutarha-alan kouluttaja, asiantuntija Saija Jäntti. Valaise valkoisilla kukilla tai viehäty väreistä
Kokeilisitko ruukkukukkia leikkona?
Hämäränhyssy on mukavaa, mutta joskus koti voi tuntua pimeältä. Jos jokin kohta kodissasi kaipaa valoa, niin sinne kannattaa sijoittaa valkoisia joulukukkia ja tunnelma kirkastuu helposti. Kaikki joulukasvit eivät tarvitse valoa: esimerkiksi ritarinkukka ja hyasintit pärjäävät hyvin ilman luonnonvaloa.
Jos perinteinen ruukkuversio vaikkapa ritarinkukasta kyllästyttää, leikkaa kukkavarsi maljakkoon, kun se on venähtänyt pituutta. Samoin voit toimia hyasintin ja joulutähden kanssa. Kasta veitsellä leikattu joulutähden varsi kiehuvaan veteen, niin maitiaisvuoto loppuu. Muutama havun tai eucalyptuksen oksa, niin sinulla onkin valmiina pitkäikäinen kimppu!
Tuunaa ikisuosikki joulutähti Joulutähdestä on saatavana paljon erivärisiä ja kokoisia lajikkeita, joten niitä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti myös erilaisina väriyhdistelminä. Minijoulutähtiä voi laittaa vaikka erilaisiin kahvikuppeihin tai jälkiruoka-astioihin. Joulutähti kaipaa valoa ja se on hyvä sijoittaa lähelle ikkunaa, mutta ei vetoisaan paikkaan.
22
TEHO
Jäädytä kukat sisäänkäynnin koristeeksi Voit jäädyttää esimerkiksi hyasintteja tai tulppaaneja ulos sisäänkäynnin koristeeksi, tai osaksi jäälyhtyä. Suojasäällä ulos voi hyvin sijoittaa sitkeimmät sipulikasvit ja havut.
Taloyhtiössä putkiremontti täydellinen hetki keittiön remontointiin HELI MÄNTYLÄ,TTS
Putkiremontin yhteydessä keittiö on joka tapauksessa pois käytöstä ja osa keittiöstä joudutaan usein myös purkamaan. Keittiöiden uusiminen sarjatyönä tuo synergiaetuja: vanhat keittiöt voidaan kuljettaa asianmukaiseen kierrätykseen samoilla kuljetuksilla koko taloyhtiöstä ja uudet keittiöt asentaa sarjatyönä, jolloin syntyy kustannusetuja. Putkiremontin takia vanhat keittiökalusteet joudutaan tavallisesti joka tapauksessa purkamaan joko osittain tai kokonaan. Jatkossa säästöä syntyy siitä, että uusitussa keittiössä voidaan huomioida ekologiset näkökohdat ja energia-asiat. Varaa riittävästi tilaa jätteiden lajittelulle Uuteen keittiöön varataan riittävästi tilaa jätteiden lajittelulle. Nykysuositusten mukaan keittiössä tulisi voida lajitella 7-8 k jätelajia. Kierrätysinnokkuuteen vaikuttaa suoraan jäteastioiden määrä keittiössä. Valitse kestävät materiaalit Ekologisessa keittiössä kiinnitetään toimivuuden lisäksi huomiota materiaalivalintoihin. Kestävän kehityksen kannalta pitkäikäiset materiaalit ovat ekologisia. Kivi, puu ja erilaiset kierrätysmateriaalit ovat hyviä valintoja keittiön työtasoiksi. Ne kestävät kulutusta ja vanhenevat kauniisti. Astianpesupöytään sopii edelleen ruostumaton teräs. Katso koinkoneiden energiamerkkiä Kodinkoneita valitessa on hyvä tutustua niiden sähköenergiaa ja vettä säästäviin ominaisuuksiin. Suhteessa eniten sähköä kuluttavat jatkuvasti päällä olevat kylmäsäilytyslaitteet. Vanhat kylmäkalusteet saattavat olla
varsinaisia energiasyöppöjä. Niiden korvaaminen uusilla, vähän energiaa kuluttavilla on remontin yhteydessä perusteltua. Energiatehokkain valinta keittotasoksi on induktiotaso. Induktiokeittotaso kuluttaa sähköä noin 40 % vähemmän kuin valurautalevy ja 30 % vähemmän kuin vastuksilla lämpenevä keraaminen keittoalue. Lisäksi induktiotaso on turvallinen, nopea ja säätyy tarkasti. Sijoita oikein Kylmäkalusteiden sijoittelulla ja asennuksella on suuri merkitys niiden toiminnalle. Pakastimen ja jääkaapin energiankulutus saattavat yli kaksinkertaistua, jos niiden ympärillä ei ole tehokkaan toiminnan vaatimaa ilmankiertotilaa. Kylmäkalusteita ei myöskään saa sijoittaa lattialieden tai astianpesukoneen viereen, koska niiden tuottama lämpö nostaa kylmäkalusteiden jäähdytystarvetta ja energiankulutusta 10–20 prosenttia. Lisäksi vierekkäin sijoitettuna koneiden viereen on vaikea sijoittaa laskutilaa. Paranna ergonomiaa tasokorkeuksia muuttamalla Ergonomia paranee tasokorkeuksia muuttamalla. Astianpesukone on kodin käytetyin kone ja se kannattaakin sijoittaa kalusteen päälle 300–400 mm lattiasta. Konetta valittaessa on syytä tarkistaa, mahdollistavatko sen vesiliitäntään liittyvät, tekniset ratkaisut koneen moitteettoman toiminnan myös ylös sijoitettuna. Uuni ja mikroaaltouuni saadaan sopivalle käyttökorkeudelle sijoittamalla ne kodinkonekomeroon, jolloin uunin sijoituskorkeus on 500 mm ja mikroaaltouunin 1200 mm lattiasta.
i Energiamerkki Energiamerkki kertoo laitekohtaista tuotetietoa. Laitteen energiatehokkuus ilmaistaan tutulla nuolikuviolla ja energialuokalla. Paras energialuokka on laiteryhmästä riippuen A - A+++. Vuosikulutus ilmaistaan kilowattitunteina. Lisäksi merkissä on laiteryhmäkohtaista teknistä tietoa, kuten pesu- tai kuivaustulos, ääni tai imuteho. Kuvassa kalusteuunin EU-energiamerkki
TEHO
23
Esteetöntä ja yhteisöllistä senioriasumista MINNA KUUSELA, TTS
Ikärakenteemme vanhenee vauhdilla ja yhä useampi seniori asuu yksin. Valtaosa ikääntyneistä toivoo asumiseensa palvelujen läheisyyttä, vaivattomuutta, esteettömyyttä, yhteisöllisyyttä ja kaikenikäisten seuraa. Siksi on kasvava tarve erilaisille yhteisöllisille asumisratkaisuille.
24
TEHO
Kouvolan viime kesän asuntomessuilla oli tällaista yhteisöllistä ja esteetöntä senioriasumista hyvin toteuttava Kouvolan Virkkulankylä, kahdeksan talon, 32 asunnon ja yhden korttelitalon kokonaisuus. Messujen jälkeen asuntoihin ovat muuttaneet oikeat asukkaat, ja kylän toiminta-ajatuksia testataan käytännössä.
Yhteisöllisessä asumisessa erittäin tärkeää on myös mahdollisuus vetäytyä omiin asuintiloihin. Virkkulankylässäkin asunnoissa on oma keittiö ja peseytymistilat ja riittävästi yksityistä oleskelutilaa. Täydellistä yksityisyyttä kaipaavalle Virkkulankylä, tai yleensäkään yhteisöllinen asuminen, ei ole kuitenkaan oikea vaihtoehto.
Esteettömyys - ei vain ikääntyneen ratkaisu
Virikkeitä ja kodikkuutta
Ikääntyminen voi vaikuttaa liikkumiseen ja tasapainon hallintaan, fyysiseen ulottuvuuteen sekä aisti- ja muistitoimintoihin. Iäkkään ihmisen ulottuvuusalue on pienempi kuin nuoren, ja kumartuminen tai käsien nostaminen olkapäiden yläpuolelle saattaa olla hankalaa. Tilojen ja kalustuksen mitoitukset ja sijoitukset, materiaali- ja laitevalinnat tehdään esteettömässä asuntosuunnittelussa sen pohjalta.
Asuntomessuilla olivat kylästä esillä talot Esikko ja Rentukka sekä korttelitalo Kaislikko. Talot oli sisustettu kuvitteellisille senioriasukkaille – esimerkiksi talo Rentukka ”äijien taloksi” Mikolle, Veijolle, Pekalle ja Raimolle.
Esteetön asunto on hyvä kaikille eikä siis ole vain ikääntyneen ratkaisu – kuka kaipaa ylimääräisiä kynnyksiä, ahtaita oviaukkoja, huonoa valaistusta, kumartelua syvälle keittiön kaappeihin tai liian matalia wc-istuimia? Esteettömät ratkaisut asunnossa ja mahdollisuus muokata asuntoa tai kalusteita mahdollistavat asumisen myös elämäntilanteiden muuttuessa. Esteettömän kodin ratkaisut eivät ole laitosmaisia, vaikka yksittäiset kalusteet voivatkin olla muunneltavia, säädettäviä ja teknisiä. Virkkulankylässä esteetöntä toimivuutta toivat esimerkiksi turhien tasoerojen välttäminen, riittävän leveät oviaukot, tilavat wc- ja pesutilat sekä keittiöt, joissa pyörätuolin tai rollaattorin käyttäjäkin pystyy toimimaan. Keittiöiden työtasot olivat myös hiukan normaalimpaa matalampia ja työtason reunoihin oli asennettu tukikaide. Yhteisöllisyys kasvussa Yksin asuvat ikääntyneet voivat tuntea yksinäisyyttä ja turvattomuutta, sekä fyysisen toimintakyvyn heiketessä myös konkreettisia ongelmia arjessa selviytymisessä. Yhteisöllinen asuminen aktivoi ja ylläpitää toimintakykyä. Tunnetuimpia esimerkkejä yhteisöllisestä asumisesta on Helsingin Loppukiri, missä mm. kullakin on oma ruuanlaittovuoronsa ja harrastuskalenterissa löytyy toimintaa joka päivälle.
– Minulle tuli heti alussa vahva visio Veijosta ja Mikosta. He tulivat projektin aikana hyvin tutuiksi ja alkoivat tuntua oikeilta ihmisiltä, kertoo kaksi asuntoa sisustanut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n sisustusarkkitehtuurin opiskelija Marja Nikkinen. Suunnittelussa pyrin luomaan viihtyisät, asukkaiden näköiset kodit. Uutta ja vanhaa voi mielestäni yhdistellä rohkeasti. Virkkulankylän messusisustukset olivat kauttaaltaan iloinen väripilkku asuntomessuilla. Hyvin suunnitellut väritykset ja etenkin kontrastit auttavat myös näköaistin heikentyessä hahmottamaan ja tunnistamaan tilaa.
i
Oppaita Työtehoseuran senioriasumisen tutkimushankkeista: Ikääntyvät asukkaat taantuvien taajamien voimavara. TTS:n julkaisuja 436, 2018. https://www.tts.fi/files/1713/Yhteisollisen_asumisen_opas_19-12-18_lr_s.pdf Senioriasumisen suunnitteluohje. TTS tiedotesarja 658, 2011. https://www.tts. fi/files/1129/koti658.pdf Ikääntymisen tuomat haasteet asumiselle. TTS tiedotesarja 657, 2011. https://www.tts.fi/files/1128/koti657.pdf
Kouvolan Virkkulankylän yhteisössä on kullakin asukkaalla oma asunto sekä yhteistilat. Yhteisiä tiloja ovat sauna, oleskelu-, harrastus- ja kodinhoitotilat sekä korttelitalon yhteiskeittiö ja ruokailutilat yhteisiä ruokailuhetkiä ja juhlia varten. Yhteisöllisessä asumisessa voidaankin asukkaiden omat tilat toteuttaa tavallisesti hiukan pienempinä – tarkoitus on tukea ihmisiä toimimaan yhdessä.
TEHO
25
TTS testaa
Helpotusta joulusiivoukseen ANNE KORHONEN, SARI LISKI-MARKKANEN, TARJA MARJOMAA, TTS SIRPA PUSSINEN JA SINITUOTTEEN MEDIAPANKKI
TTS testasi Sinituotteen valmistamia pikasiivousliinoja Living Lab menetelmällä viidessä erityyppisessä kotitaloudessa. Pikasiivousliinat on suunniteltu helpottamaan kiireistä arkea ja vastaamaan muuttuneisiin siivoustottumuksiin. Jos joulusiivouksesta haluaa selvitä nopeasti ja helposti, niitä kannattaa kokeilla.
Living Lab koetaloudet kokeilivat kolmea erilaista siivousliinaa kodeissaan parin viikon ajan. Osalla oli runsaasti kokemusta samantyyppisten liinojen käytöstä, ja osa ei ollut käyttänyt vastaavia tuotteita. Asuntojen koot vaihtelivat pienistä yksiöistä omakotitaloihin ja talouksien koot 1-4 hengen välillä. Kuivaa pikasiivousliinaa kokeiltiin pölyjen pyyhkimiseen erilaisilta pinnoilta ja esineistä sekä kuivana että kostutettuna. Lisäksi poistettiin tahroja ja kosteaa likaa. Kosteaa pikasiivousliinaa kokeiltiin kotona, autossa ja asuntovaunussa. Sillä puhdistettiin pintoja ja poistettiin tahroja muun muassa keittiöissä, wc-tiloissa
26
TEHO
sekä kylpyhuoneissa. Kosteaa moppiliinaa kokeiltiin erilaisten lattiamateriaalien kuten parketin, laminaatin, muovimaton ja laattalattioiden pyyhkimiseen. Hygieeniset pikasiivousliinat Testaajat pitivät hyvänä asiana pikasiivousliinojen hygieenisyyttä ja vaivattomuutta. Liinat eivät nukkaa ja ovat miellyttäviä käsitellä. ”Liinan hygieenisyys ja helppokäyttöisyys miellyttää! Ei tarvitse säilytellä likaisia liinoja pesua odottamassa.” Osa kokeilijoista löysi monia käyttötarkoituksia liinoille
ja toiset taas kokivat, ettei niille ole käyttöä tavallisessa arjessa. Kuiva pikasiivousliina soveltui hyvin pölyjen sekä esimerkiksi television ja näyttöjen pyyhkimiseen. Kostutettuna se toimi hyvin keittiön ja kylpyhuoneen siivouspyyhkeenä. ”Liina keräsi pölyn lähes yhtä tehokkaasti kuin mikrokuituliina” Kooltaan pieni, kostea pikasiivousliina toimi testaajien mielestä parhaiten siistimisessä ja esimerkiksi kahvojen, valitsimien ym. pienten kohteiden pyyhkimisessä. Lisäksi hygieenisyytensä vuoksi se sopii hyvin wc:n puhdistukseen. ”Voisin käyttää kuivia ja kosteita pikasiivousliinoja asuntovaunussa, veneessä tai mökillä, joissa ei ole mahdollisuutta pestä likaisia mikrokuituliinoja koneessa”. Vaivaton moppiliina Kosteaa moppiliinaa pidettiin vaivattomana käyttää. Isoissa asunnoissa joutui käyttämään useita moppiliinoja, jotta kaikki lattiat sai mopattua. Yhden liinan hinta on 0,75 €, joten hinta nousee melko korkeaksi, jos liinoja joutuu käyttämään 3-4 yhdellä siivouskerralla. Helposti likaantuvien tilojen, kuten keittiön ruokatahrojen ja eteisen lattian kurajälkien pyyhkimiseen liina soveltui hyvin. ”Kostea moppiliina oli todella helppokäyttöinen yksiöni lattioiden pesussa. Tuntuu työläältä ottaa pesuvadit ja välineet esiin, kun pestävää pintaa on niin vähän. Moppiliina soveltui mainiosti voimakkaasti värjäävän tai muuten hankalan lian poistamiseen lattialta esimerkiksi noki, öljy tai punaviini. Kostea moppiliina soveltuu myös hyvin sellaiselle henkilölle, jolla on vaikeuksia saada moppia tarpeeksi kuivaksi vääntämällä.
i
TEHO
27
Kuiva pikasiivousliina
Kostea pikasiivousliina
Kostea moppiliina
28x18
42x30
3,95/27 kpl
8,95/12 kpl
Materiaali viskoosi
viskoosi
70% viskoosia ja 30% polyesteria
Hävitys biojäte
biojäte
energiajäte
•
•
Koko, cm 32x32 Hinta, € 3,95/20 kpl
Käyttötarkoitus • •
Soveltuu käytettäväksi sekä kuivana että kosteana kaikille kodin pinnoille. Liinan voi huuhdella ja kuivattaa ja käyttää uudelleen muutaman kerran.
Testiryhmän +riittävän iso arvioita +kompostoituva +hyvä imukyky +kestävä +miellyttävä materiaali -hinta -kuivuu melko hitaasti käytön jälkeen
• •
+heti käyttövalmis +kompostoituva +hajusteeton +pieneen siistimiseen +”hätäapuna” matkoilla -kertakäyttöinen -hinta -pieni koko
Ekologista vai ei? Testaajat pohtivat liinojen kertakäyttöisyyttä ja hintaa, mutta toisaalta pikasiivousliinojen kompostoitavuutta arvostettiin. Samoin liinojen hajusteettomuudesta pidettiin. ”Kertakäyttöisyys mielletään helposti epäekologiseksi, mutta kuiva ja kostea pikasiivousliina ovat kompostoituvia, mikä on hienoa.” ”Jotkut aiemmin käyttämäni liinat tuoksuvat niin voimakkaasti, että tuoksu ei lähde käsistä edes pesemällä. Hajusteettomuus on plussaa! ” Kuiva siivousliina kesti koetalouksissa useita käyttökertoja, jos sitä käytetään vain pölyjen poistossa tai keittiön siivouspyyhkeenä. ”Yhdellä kuivalla liinalla pystyin pyyhkimään pöly pienestä asunnostani kaksi kertaa. En siis heittänyt liinaa ensimmäisen siivouskerran jälkeen pois vaan pudistelin
28
TEHO
Soveltuu kaikkien kodin pintojen siivoamiseen. Pintoja ei tarvitse huuhdella käytön jälkeen. Allergia-, iho ja astmaliiton hyväksymä.
•
Soveltuu kaikkien lattiapintojen pikasiivoukseen. Liinaa käytetään Sini monitoimimopin ja pehmusteen kanssa.
+heti käyttövalmis +ei tarvitse vääntää +kestää hankausta +hajusteeton -kertakäyttöinen -hinta -kuivuu nopeasti käytön aikana
pölyt ja käytin myöhemmin uudestaan. Tämänkin jälkeen liinaa voi vielä käyttää esimerkiksi pyörän tai ulkojalkineiden puhdistamiseen ennen pois heittämistä.” Ei korvaa perinteisiä siivousliinoja Siivoustottumukset ovat muuttuneet ja perinteisen viikkosiivouksen lisäksi koti halutaan pitää siistinä nopealla pika- ja ylläpitosiivouksella. Myös pienissä asunnoissa ja talouksissa pikasiivousliinat voivat helpottaa ja nopeuttaa siivousta. Liinat eivät korvaa mikrokuituliinoja, mutta pikasiivoukseen kiireisen arjen keskellä ne sopivat hyvin. Lisäksi erikoistilanteissa ja satunnaisten tahrojen poistossa liinat toimivat erinomaisesti. Hygieenisyytensä vuoksi niitä voi käyttää esimerkiksi pikkulapsi- ja lemmikkieläintalouksissa eritteiden siivoamiseen. Kertakäyttöisyys ja hinta kuitenkin mietityttivät testaajia. Pelkästään näillä tuotteilla ei kodin siivouksesta selviä, mutta yhtenä siivousvälinevaihtoehtona niille on paikkansa.
PIXABAY
Asiantuntija vastaa
Ekologisimmat puhdistusaineet löytyvät ruokakaapista TARJA MARJOMAA, TTS
Ekologisinta siivous on, kun se tehdään säännöllisesti ja hyvillä siivousvälineillä. Siivousaineeksi useimmiten riittää pH-arvoltaan neutraali tai heikosti emäksinen puhdistusaine, kuten käsiastianpesuaine. Pohjoismainen ympäristömerkki, eli joutsenmerkki takaa, että tuote on valmistettu ympäristön ja terveyden kannalta turvallisimmista raaka-aineista. Pesuaineita voi pienellä vaivalla tehdä myös itse ruokakaupan hyllyltä löytyvistä raaka-aineista. Etikan, sitruunahappojauheen ja soodan kanssa pärjää pitkälle. Niistä voi valmistaa erilaisiin käyttötarkoituksiin sopivia puhdistusaineita lisäämällä joukkoon esimerkiksi eteerisiä öljyjä. Etikalla voi kirkastaa teräsastiat, irrottaa kalkkikertymät kaakeleista ja wc-istuimesta, pestä ikkunat ja peilit sekä poistaa saostumat kahvinkeittimestä. Etikka sopii myös pyykinhuuhteluaineeksi ja hajunpoistoon.
Etikan ja soodan yhdistelmä tehoaa viemäritukoksiin ja puhdistaa uunin. Ruokasooda sopii kalkinpoistoon sekä pyykin valkaisuun ja kirkastamiseen. Öljy- ja rasvatahrat lähtevät vaatteista sooda-vesiliuoksessa liottamalla. Kellastuneiden tekstiilien keittäminen suola-ruokasoodavedessä kirkastaa keittämistä kestävän pyykin. Vaatteissa oleviin hikitahroihin tepsii tahran pyyhkiminen suola-vesiliuokseen kostutetulla mikrokuituliinalla. Suola tehoaa myös punaviinitahroihin, kun sitä ripottelee reippaasti tahran päälle ennen pesua. Tuoreen veri-, hedelmä- tai viinitahran päälle voi kokeilla kivennäisvettä ja maidossa liottamista. Homepilkut ja voikukka- tai mustikkatahrat saa pois liottamalla tekstiilejä piimässä. Veteen kostutetulla sokeripalalla hankaamalla valurautalevyjen reunukset ja kattilan pohjaan palaneet ruoanjäänteet irtoavat yllättävän hyvin. Sitruunahappojauhe toimii astian- ja pyykinpesukoneen kalkinpoistossa. TEHO
29
TTS kouluttaa
Puutarhakaupan monitaitureita Tokmannille ANI KARTANO-YLÉN JA SAIJA JÄNTTI, TTS ANI KARTANO-YLÉN, TTS
Syyskuussa käynnistyi TEkeskuksen, Työtehoseuran ja Tokmannin yhteistyössä toteuttama monialainen rekrytointikoulutus, joka vastaa Tokmannin työvoimatarpeeseen.
Puutarhakaupan monitaiturit opiskelemassa.
Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju, jolla on lähes 200 myymälää ympäri Suomea. Puutarhakauppa on osa Tokmannin tarjontaa. Työtehoseuran ja Tokmannin yhteistyössä toteuttamassa Puutarhakaupan monitaituri -koulutuksessa opiskelijat saavat valmiudet puutarhakaupan monipuolisiin työtehtäviin. Sisällössä on huomioitu sekä puutarha-alan että logistiikka-alan opintoja Tokmannin toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Tulevat monitaiturit oppivat kasviosaamista, asiakaspalvelua, myyntiä ja asiakkaiden neuvomista sekä tavaran vastaanottoon ja säilytykseen liittyviä asioita. Työssäoppimisjaksoilla käytäntö tutuksi
30
TEHO
TANJA MERONEN
Opintoihin kuuluvat työssäoppimisjaksot Tokmannin myymälöissä eri puolilla Etelä-Suomea. Koulutuksen päätyttyä monitaiturit ovat valmiita siirtymään työelämään sopivasti puutarhakaupan kevätsesongin kynnyksellä, maaliskuun alussa. Tokmanni panostaa myös nykyisten työntekijöidensä kouluttamiseen. Vastaavanlaisen koulutuksen aloitti oppisopimuskoulutuksena 47 Tokmannin myyjää. Ensi keväänä Tokmannin puutarhamyymälöissä Kotkasta aina Kuusamoon saakka onkin entistä enemmän osaajia palvelemassa asiakkaita ja auttamassa heitä puutarhakasvien valinnassa.
TTS kouluttaa
Vuoropuhelulla parempaa kannattavuutta MARJO KITTELÄ JA ANU AHTELA, TTS JUHAMATTI VAHDERSALO
Työtehoseura toteutti jo toistamiseen UPM:n avainyrittäjien johtamiskoulutuksen. Syyskuun 2019 valmistujaisissa tutkintotodistuksen saivat 21 yrittäjää ja 2 UPM:n resurssipäällikköä. Reilun vuoden kestoisen johtamiskoulutuksen teemat kattoivat monipuolisesti liiketoiminnan hallintaa johtamistaidoista yrityksen tuottavuuden parantamiseen. Koulutukseen sisältyi myös UPM:n sisäisten tieto -ja laatujärjestelmien läpikäyntiä. Kokonaisuuteen kuului 10 lähipäivää, kahden päivän jaksoissa. Jokaisen koulutusjakson kruunasi rento verkostoituminen illallispöydän ääressä, jolloin yrittäjät pääsivät jakamaan kokemuksiaan oman toiminnan haasteista ja ajankohtaisista asioista. Yrittäjäverkostosta tukea Opiskelijoiden ”kummioppilaana” toimi UPM:n resurssipäällikkö Marko Minkkinen. Johtamiskoulutukset ovat osa UPM:n yrittäjistä huolehtimista ja tarjoaa tukea liiketoiminnassa menestymiseen. - Yrittäjät saivat koulutuksesta liiketoiminta-ajatteluun runsaasti eväitä ja tietoa siitä, että kannattavuuteen voi vaikuttaa monella eri aihealueella, kertaa Minkkinen koulutuksen antia.
- Osallistuvalla koulutustavalla ja positiivisella asioiden esittämisellä sekä palkitsemisella saadaan merkittäviä tuloksia aikaiseksi. Tämä on osoittautunut toimivaksi johtamiskulttuuriksi meidän yrityksessämme, totesi Jarkko Tuominen. Koulutuksesta kerätyssä palautteessa todettiin yhtenä hyötynä ammattimaisuuden parantuminen. - Koulutuksen ansiosta olen ruvennut ajattelemaan toimintaa ammattimaisemmin. Ei enää tunteella! Jatkamme toimintaa edelleenkin kasvua hakien järkevästi toteutettuna ja taloudellisesti kannattavasti. Hyvä työn toteutus ja vuoropuhelu yhtiöiden kanssa auttaa saavuttamaan paremman kannattavuuden. Kuljetusliike Juhani Tuominen Oy:n yrittäjät kolmessa polvessa. Juhani Tuominen sekä avainyrittäjät Arttu ja Jarkko Tuominen.
Kehittämisprojektit oman yrityksen tarpeisiin Yrittäjät tekivät koulutuksen aikana omien tarpeiden ja valintojensa pohjalta kehittämisprojekteja, joita arvioitiin ja käytiin yhdessä läpi koulutuksen loppupuolella. Koulutukseen osallistuneet isä ja poika, Jarkko ja Arttu Tuominen Kuljetusliike Juhani Tuominen Oy:ltä, tekivät kehittämisprojektin aliyrittäjien johtamisesta. Kehittämisprojektin mukaisesti laadittiin koulutusmateriaali aliyrittäjille ja tarkoituksena on aloittaa myös kehityskeskustelut heidän kanssaan. Näin tiedonkulku paranee ja sitoutuminen parantuu.
TEHO
31
Kestävää kehitystä-blogi virittää lukijat ajatus kerrallaan kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Kirjoittaja on TTS:n tutkimuspäällikkö, arkkitehti ja ikuinen maailmanparantaja.
Kestävää kehitystä-blogi
Kaikki jätteet kiertoon MINNA KUUSELA, TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, TTS
Osallistuin lokakuussa kansainväliseen ISWA2019-kongressiin, aiheena jäte- ja kierrätysalan näkymät.
vuosi. Vertailun vuoksi: USA tuottaa 730, Ruotsi 460, Viro 290 ja Nepal 110 kg jätettä vuodessa per henki.
Terveisiä lyhyesti: maailma on hukkumassa jätteisiin. Vuosittain tuotamme 1,9 miljoonaa tonnia jätettä, josta 30% jää täysin keräämättä. Kerätystä jätteestä 19% kierrätetään tai uusiokäytetään, 11% menee energiantuotantoon ja loput, 70% kaatopaikoille, maantäyttöön yms. Jos jätteen määrän kasvu jatkuu nykyisenkaltaisena, eikä kierrätysastetta saada nostettua jyrkästi, on tulevaisuudessa kauhistelun aiheena paljon muutakin kuin rantojen muovijätelautat.
Esimerkkinä uusista määräyksistä on tekstiilijätteen erilliskeräys, joka tulee pakolliseksi EU:ssa 2025. Tekstiilijäte saattaa sopia esimerkiksi kierrätysmuovin kanssa yhdistäen käyttökelpoiseksi komposiittimateraaliksi.
Jätejakeista nousivat tapahtumassa vahvasti esille muovi-, ruoka- ja tekstiilijäte. Oletteko tienneet, että maailmassa tuotetaan 20 000 muovipulloa sekunnissa? Ja että kolmasosa tuotetusta ruuasta ja yli 70 % valmistetuista vaatteista päätyy jätteeksi ja kaatopaikalle? Kaikki on jätettä, mitä ei käytetä. Vuoteen 2020 mennessä olemme siirtäneet jätteeksi esimerkiksi 3,5 miljoonaa drone-kopteria, mikä nyt tuntuu melkein hassulta. Suomessa tilanne on osittain valoisampi. Meillä on hyvä kierrätysjärjestelmä, ja uusia innovaatioita kehitetään kovalla vauhdilla, osittain tiukentuvien määräysten edessä. Jätteen energiakäyttö lisääntyy ja kaatopaikkojen tarve vähenee. Toisaalta olemme rikas maa, joka tuottaa liikaa jätettä: henkeä kohti noin 500 kg/
Mitä jäi kongressista käteen? Suurin uhka planeetallemme on usko siihen, että joku muu hoitaa sen pelastamisen, todettiin jo avauspuheenvuorossa. Kaiken musertavan tilastotiedon rinnalla oli kuitenkin hieno kuulla innovaatioista ja kunnianhimoisista tavoitteista. Tekstiili- ja muovikierrätystä kehitetään ympäri maailmaa. Suomikin on edelläkävijä etenkin jätteen kierrätyksessä. Kiinassa on pilottikaupunkeja, jotka lupaavat olla täysin jätteettömiä muutaman vuoden sisään. Muovijätelautat ensimmäisenä löytänyt tutkijakin oli toiveikas ja korosti sitä, että ehdimme vielä, mutta kaikesta kierrätyksestä täytyy tehdä hauskaa ja mielenkiintoista. TTS:n tutkimus- ja kehittämishankkeissa välitetään tietoa ja hyviä käytäntöjä, jotta maailmastamme tulee kestävämpi. Kierrätys ja jäteasiat ovat useassa hankkeessa mukana vähintään taustalla. Ruokahävikkiä torjutaan myös Ruoka Akatemia -hankkeessa.
TANJA MERONEN
32
TEHO
Esittelyssä taustat ja tekijät, tutkimukset ja koulutukset
Uudet Teknologiat & Maatalous SIRPA PUSSINEN, TTS
Työtehoseuran koordinoiman Kestävää kehitystä maatalouteen uusilla teknologioilla -hankkeen kärkenä on nostaa esille puolueetonta tietoa ja uusia ratkaisuja maataloutta koskevista uusista teknologioista.
Projektipäällikkö Reetta Palva, miten kuvailet taustoja ja tavoitteita? Tausta-ajatuksena on, että uusilla teknologioilla voidaan vähentää paljon hukkaa tarkentamalla ja tehostamalla tuotantopanosten käyttöä sekä pelloilla että kotieläintuotannossa, jolloin ympäristövaikutuksetkin vähenevät. Samoin työn tekemisessä työn määrää ja kuormitusta vähentävää teknologiaa tarvitaan. Kestävyydestä puhuttaessa ei saa unohtaa myöskään työn tuottavuutta. Millaisia odotuksia tulevalle kahdelle vuodelle? Yhtenä haasteena on, miten tietous uusista teknologioista pidetään ajan tasalla. Tähän vastaamme avoimella tiedon jakamisella ja ihmisten välisen yhteistyön lisäämisellä. Järjestettävillä Teknologiatreffeillä ja maastopäivillä
i
välitetään tietoa ja tutustutaan käytännön kohteisiin. Odotukset ovat etenkin syntyvissä keskusteluissa. Verkostoitumisen onnistuminen vaatii epäilemättä työtä, koska arjessa jokainen uppoutuu omiin töihinsä ja projekteihinsa - myös maatalousyrittäjät. Ihmisten kohtaamiset ovat ainoa tapa verkostoitua. Hanke tarjoaa alustan yhteisten ajatusten virittämiselle. Kenelle toiminta on suunnattu ja miten pääsee mukaan? Yhteistyöhön toivotaan laajalti mukaan maatalousyrittäjiä sekä tutkimuksen, neuvonnan ja koulutuksen asiantuntijoita. Helppo tapa päästä aihepiiriin sisälle onkin osallistua maksuttomiin tilaisuuksiin ja seurata tiedotuskanavia somessa.
Kestävää kehitystä maatalouteen uusilla teknologioilla www.tts.fi/uudetteknologiatmaatalous Facebook www.facebook.com/uudetteknologiatmaatalous Twitter https://twitter.com/UTekn_maatalous
MAASEUTUVERKOSTO
TEHO
33
Hyvinvointia työhön 2020 SIRPA PUSSINEN, TTS
Tutkimusten mukaan tyytyväiset, hyvinvoivat, työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja lisäävät työn tuottavuutta. Hyvinvoinnista huolehtiminen on sekä työntekijän että yrityksen etu. Vuonna 2020 työhyvinvointi näkyy myös Työtehoseuran koulutustarjonnassa. Työhyvinvointivalmennus yrityksille Uutuutena on yrityksille suunnattu työhyvinvointivalmennus, jossa perehdytään hyvinvointiin pintaa syvemmältä. Tilauksesta tehtävässä valmennuksessa sisältöä räätälöidään kunkin työyhteisön tarpeiden mukaiseksi. - Kaksipäiväisessä voimavaravalmennuksessa pureudutaan työn tekemisen esteisiin ja siihen, miten työyhteisö pystyy kommunikoimaan entistä paremmin esteiden poistamiseksi. Valmennukseen sisältyy henkilökohtaisen toimintatyylin analyysi DiSC-menetelmällä, kertoo Minna Mattila-Aalto Työtehoseurasta. - DiSC on laajasti testattu toimintatyylianalyysi, joka auttaa tunnistamaan luontaisen toimintatyylimme vahvuudet ja sudenkuopat. DiSCiin perustuvaa val-
mennusta on kiitetty siitä, että se antaa käytännön välineitä parantaa työn sujumista erilaisten ihmisen kesken, jatkaa Mattila-Aalto. Työhyvinvointikorttikoulutukseen yksin tai porukalla Työtehoseura tarjoaa koulutusta Työturvallisuuskeskuksen myöntämän Työhyvinvointikortin suorittamiseksi. Yhden päivän kestoisessa koulutuksessa osallistuja saa perustiedot ja -taidot työhyvinvoinnin edistämiseen. Seuraava Työhyvinvointikorttikoulutus järjestetään tammikuussa Nurmijärvellä. Voit osallistua yksin tai työporukan kanssa yhdessä. Haku koulutukseen on juuri nyt avoinna. ”Työhyvinvointikortin haltijoita on jo kohta 30 000 Suomessa.” - www.tyohyvinvointikortti.fi
i
Seuraava Työhyvinvointikorttikoulutus 30.1.2019, Työtehoseura, Nurmijärvi Tutustu koulutuskalenteriin www.tts.fi/koulutustarjonta/esimiestyo_ja_ yrittajyys
34
TEHO
PIXABAY
TyÜtehoseura toivottaa jäsenille, kumppaneille ja sidosryhmille
Rauhaisaa joulunaikaa ja Onnea vuodelle 20 2020
#tuottavuus Työntutkijan valmennusohjelma
Työhön tuottavuutta ja hyvinvointia Aloitus 11.2.2020, haku 20.1.2020 mennessä. • Työntutkimus, mittaaminen ja ajankäyttö • Työympäristö ja prosessit • Hyödyt organisaation hyvinvointiin Valmennusohjelma ja hintatiedot
www.tts.fi/tyontutkija
Kysy lisää! TTS Työtehoseura, Anu Ahtela anu.ahtela@tts.fi, 044 7143 719
#ammattiin Hae TTS:n Puutarha-alan koulutuksiin Rajamäelle • Puutarha-alan perustutkinto Jatkuva haku, myös oppisopimuskoulutuksena • Puutarha-alan ammattitutkinto, viheraluerakentaja / puistopuutarhuri Alkaa 1/2020, oppisopimuskoulutus • Floristin ammattitutkinto Jatkuva haku, oppisopimuskoulutuksena • Botanical DesignTM Kokeellinen luonnonmateriaalien käyttö Aloitus 11/2019 Lisätiedot, ajankohdat ja hakeutuminen
www.tts.fi/puutarha-ala Riikka Paara, opintosihteeri
050 3870067, riikka.paara@tts.fi