Skip to main content

TURUN SEUDUN EKONOMIEN JÄSENLEHTI 3/2021

Page 1

3 2021 Sinä olet yksilö. Yhdessä olemme arvokkaiden kohtaamisten yhteisö.

Ekonomijäsenyyden määrittely muuttuu ajan mukana JÄSENYYS S. 4

Aikuiskaverit – yhteistyössä on voimaa OPISKELU S. 16

”Olemme sinun lähiheimosi – Tule mukaan hallitukseen tai työryhmään!” HAKU ON ALKANUT S. 10

MERIKLUSTERI I TSE EXE YHTEISTYÖ I LUKUPIIRI I TULEVAT TAPAHTUMAT


Kuva Jonna Wood

PÄÄKIRJOITUS

Aloitetaan syksy yhdessä! KIRSI PITKÄNEN tapahtumavastaava 2021–2023

Viime kuukausien poikkeukselliset olot ovat tuoneet muutoksia meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella. Olemme opetelleet uusia tapoja pitää yhteyttä, työskenkallisesta ekonomiyhdistyksestä. Mikäli et vielä ole tilannut nellä, harrastaa ja viettää aikaa. Osalle meistä aika on Suomen Ekonomien ja Turun Seudun Ekonomien uutiskirjeitä, päivitä tietosi jäsenpalvelussa, niin saat mailiisi ajankohtuonut tullessaan myös uusia alkuja uudessa työpaikassa, opinahjossa tai luottamustoimessa. Uuden aloittamitaisia tietoja tulevista tapahtumista, koulutuksista ja muista sessa koronan keskellä on kuitenkin omat haasteensa; jäseneduista. Turun Seudun Ekonomit on perinteisesti järjestänyt jäsenilleen vuosittain kymmeniä tilaisuuksia kuten miten uusi tiimikaveri tai opintojaan aloittava perehdytetään, sitoutetaan ja saadaan osaksi porukkaa etänä, yritysvierailuja, lajikokeiluja ja kulttuuririentoja. Tätä kirjoittaessa koronatilanne näyttää taas huononevan. Toivon kuitenilman kasvokkain tapaamisia? Aloitin itse Turun Seudun kin, että pääsemme syksystä alkaen Ekonomien hallituksessa toisena järjestämään enemmän tapahtumia tapahtumavastaavana tammikuussa. Kiitos hallituskollegojeni lämpija näkemään toisiamme enemmän män vastaanoton uuteen ryhmään kasvokkain. on ollut helppo tulla mukaan, vaikka Sinä olet yksilö. toistaiseksi emme olekaan nähneet Me jäsenet olemme osa yli 50 000 Yhdessä olemme kuin Teamsin välityksellä. liiketoimintaosaajan yhteisöä ja arvokkaiden kohtaamisten meille jokaiselle löytyy luonteva ja yhteisö.” Haastavina aikoina yhteisöjen ja yhomaa ajankäyttöä tukeva tapa olla teisöllisyyden merkitys korostuu. mukana toiminnassa. Otamme mielellämme uusia jäseniä mukaan lehHieno esimerkki yhteisöllisyydestä ti- ja tapahtumatyöryhmiin. Voit on Aikuiskaveri-hanke, jonka tavoitteena on vähentää opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä myös lähettää meille ideoita ja toiveita viestintään sekä ja uupumusta. Hankkeessa ovat mukana Turun Seudun tapahtumiin ja koulutuksiin liittyen. Lisäksi haemme syksyllä hallitukseen uutta jäsentä. Lisätietoa näistä mahEkonomit ry:n lisäksi Turun kauppakorkeakoulu, Turun dollisuuksista löydät tästä lehdestä. kauppatieteiden ylioppilaat ry ja Turun kauppakamari ja hankkeesta kerrotaan lisää tässä lehdessä. Toisena nosOta täysi hyöty irti jäseneduistasi, tule mukaan tapahtutona lehden mielenkiintoisesta lukutarjonnasta haluaisin miin ja koulutuksiin. Olet tärkeä osa heimoamme. mainita artikkelin ekonomiheimomme laajentumisesta ja jäsenyysuudistuksesta. Sinä olet yksilö. Yhdessä olemme arvokkaiden kohtaamisten yhteisö. Turun Seudun Ekonomit on yksi Suomen Ekonomien 25 pai-

JÄSENHANKINTAKAMPANJA

2 2 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018

Ekonomiystävä Ekonomien jäseneksi? Lue lisää s. 15.


Kuva Jaana Määttälä

SISÄLLYS

Millainen on ekonomi 2020 -luvulla?”

3 2021

SIVU 4 Pinja Suomi

2

PÄÄKIRJOITUS

4

Turun Seudun Ekonomit ja TSE exe vahvistavat yhteistyötään.”

JÄSENYYS Ekonomijäsenyyden määrittely muuttuu ajan mukana Kaksi esimerkkiä potentiaalisesta ekonomijäsenyyden hakijasta 8 KEVÄTKOKOUS Varsinaissuomalaisen meriklusterin vaikutukset ovat laajat

SIVU 12

10

14

Kuva Rosa Eerikäinen

HAKU KÄYNNISSÄ Tule mukaan hallitukseen tai työryhmään! 12 YHTEISTYÖ Turun Seudun Ekonomit ja TSE exe vahvistavat yhteistyötään LUKUPIIRI

15 AJANKOHTAISTA Ekonomiystävä Ekonomien jäseneksi 16 OPISKELU Aikuiskaverit opiskelijan tukena 17

TAPAHTUMAT, SYYSKOKOUS JA YHTEYSTIEDOT Ulla Heinonen

Haku on alkanut! Tule mukaan hallitukseen tai työryhmään!” SIVU 10

Kuva Lauri Liljenbäck

Kehity, Virkisty, Verkostoidu.


JÄSENYYS

Ekonomijäsenyyden määrittely muuttuu ajan mukana Millainen on ekonomi 2020-luvulla? Suomen Ekonomien hallitus hyväksyi vuonna 2018 uuden jäsenyysstrategian, jossa määritellään jäsenyyden uudet ehdot. Tähän on johtanut muutokset sekä työmarkkinoilla että alan koulutuskentässä. JAANA MÄÄTTÄLÄ, ANU KELTANIEMI JA MIKA PARKKARI Suomen ekonomien koulutuspolitiikan erityisasiantuntija teksti JAANA MÄÄTTÄLÄ, ANU KELTANIEMI henkilökuvat PEXELS.COM kuvituskuva

4 4 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018


Nykymaailmassa ainoastaan muutos on pysyvää. Ekonojäsenyysstrategian mahdollistamalla taustalla jäsenyyttä, mijäsenyys ja sen määrittely on muuttunut Suomen Ekopitää etsiä yhdistys, jonka säännöt tämän mahdollistavat. nomeissa kahdesta merkittävästä syystä. Ensinnäkin työn Ulkomailla opiskellut on jäseneksi hakeutumisessa murroksen aiheuttama osaamistarpeiden muutos aiheutkäytännössä paremmassa asemassa kuin Suomessa opistaa koulutusjärjestelmään jatkuvaa muutospainetta. Esikellut, sillä ulkomaiset tutkinnot tulevat joka tapauksessa merkiksi finanssialan digitalisaatiokehitys on johtanut motapauskohtaiseen ”osaamispohjaiseen” tarkasteluun. Ninin osin pankkitoimialan erilaisiin mikkeet vaihtelevat maiden välillä osaamistarpeisiin. Perinteinen niin paljon, että kauppatieteellinen kaupanalan tai rahoituksen osaatutkinto on mahdotonta määritel”EKONOMIEN ja ei enää ole se tärkein asiantunlä yksiselitteisesti yhdellä nimikMONIALAISEN JA tija vaan finanssialalla tarvitaan keellä kansainvälisesti. LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN lakimiehiä, insinöörejä ja muiden TARVE JA KYSYNTÄ alojen osaajia. JÄSENYYSSTRATEGIAN TYÖELÄMÄSSÄ Toiseksi monialaisen ja laajaKESKEISIMMÄT MUUTOKSET ON SUURTA.” alaisen osaamisen tarve ja kysynSuomen Ekonomien jäsenyystä työelämässä on suurta. Tähän strategiassa ekonomiyhdistystarpeeseen vastataan koulutukten henkilöjäseneksi hyväksytään sessa monialaisilla kandi- ja maisteriohjelmilla sekä mahedelleen suomalaisen alemman (ekonomi, diplomekonom, dollisuudella siirtyä ”toiselle alalle” maisteriopintoihin. Siirakateeminen sihteeri, diplomkorrespondent, kirjeenvaihtatymistä tapahtuu myös kauppatieteistä pois ja muilta aloilta ja, nykyinen KTK) tai ylemmän kauppatieteellisen tutkinnon kauppatieteisiin. Mahdollisuutena on opiskella laajat sivuai(nykyinen KTM) suorittanut henkilö. Kauppatieteellisen jatneet tai osaamismoduulit toisella alalla. Osaamisen variaakotutkinnon (KTL / KTT) suorittanut henkilö on myös jäsentio saman tutkintonimikkeen sisällä on ollut laaja jo kauan kelpoinen. aikaa, myös kauppatieteiden maistereiden osalta. MITEN SUOMEN EKONOMIEN JÄSENYYTTÄ MÄÄRITELLÄÄN? Suomen Ekonomien jäsenyyden määrittely perustuu kolmen osatekijän kokonaisuuteen. Suomen Ekonomien hallitus vastaa jäsenyysstrategiasta. Toisena osatekijänä ovat paikallisyhdistykset, jotka päättävät omista säännöistään. Kolmanneksi yhdistysten, hallituksen ja toimiston vastuulla ovat yhteiset keskustelut ja liittokokousten päätökset, joissa luodaan suuntaviivat jäsenyyden määrittelylle. Puhekielessä puhutaan ”liiton jäsenkriteereistä”, mutta kyseessä on toisiinsa liittyvien asiakirjojen kokonaisuudesta sekä näiden kolmen tason yhteisestä vastuusta ja sitoutumisesta. JÄSENYYSMUUTOS ON PAIKALLISYHDISTYKSISSÄ JO PITKÄLLÄ Vuonna 2017 syysliittokokous käsitteli hallituksen suosituksen uusiksi jäsenyyden kriteereiksi sekä näiden pohjalta yhdistysten mallisäännöt. Suomen Ekonomien hallitus hyväksyi vuonna 2018 liittokokouksen keskustelun ja päätöksen pohjalta uuden jäsenyysstrategian, johon paikallisyhdistysten säännöissä voidaan viitata. Vuonna 2021 paikallisyhdistyksissä on pääosin hyväksytty liiton uudet jäsenkriteerit. Tällä hetkellä sääntömuutosta ei ole tehty Turun Seudun Ekonomeissa. Tämä on haastavaa jäsenrekisterin ylläpitäjälle ja siksi Suomen Ekonomit suosittelevat, että säännöt olisivat jäsenyyden osalta yhteneväiset kaikilla paikallisyhdistyksillä. Suomen Ekonomien ja paikallisyhdistysten sääntöjen eroavaisuus on myös jäsenyyttä hakevalle henkilölle hämmentävää. Kun potentiaalinen henkilö hakee liiton uuden

• • • •

HENKILÖJÄSENEKSI VOIDAAN HYVÄKSYÄ UUDISTETTUJEN KRITEERIEN MUKAAN, JOS HAKIJA ON SUORITTANUT:

tekniikan alan yliopistotutkinnon silloin kun pääaine/suuntautuminen on tuotantotalous valtiotieteiden tai yhteiskuntatieteiden yliopistotutkinnon silloin kun pääaine/ suuntautuminen on kansantaloustiede Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan tutkinnon silloin kun pääaine/suuntautuminen on elintarvikeekonomia maatalousekonomia, ympäristöja luonnonvaraekonomia tai vastaava muun sellaisen yliopistotutkinnon (esim. hallintotieteiden tutkinnot), joissa tutkinnon sisältö on osaamistavoitteiltaan, pääaineeltaan tai suuntautumisvaihtoehdoltaan (esimerkiksi taloustiede) verrattavissa edellä mainittuihin määritelmiin.

Myös sellaiset henkilöt voidaan ottaa yhdistyksen jäseneksi, jotka ovat suorittaneet kauppatieteellisiä yliopisto-opintoja (60 ECTS, opiskellen n. yhden vuoden opinnot tai enemmän) mikäli henkilö on suorittanut yliopistotutkinnon. >

Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I

5 5


> Henkilöjäseneksi voidaan myös hyväksyä sellainen kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinnon opintooikeuden saanut, jolla ei ole tätä ennen suoritettuna kauppatieteiden kandidaatin (KTK) tutkintoa sekä myös kauppatieteiden tohtorin (KTT) oikeuden saanut tohtorikoulutettava, jolla ei ole tätä ennen suoritettuna kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkintoa. Tällöin kauppatieteen tohtoriksi voidaan tulla esimerkiksi yhteiskuntatieteen maisterin taustalla. Lisäksi yhdistyksen kokous voi edelleen kutsua kunniajäseniksi henkilöitä, jotka ovat erityisen ansiokkaasti edistäneet ja tukeneet yhdistyksen toimintaa ja päämääriä. Kunniajäseneksi kutsuminen edellyttää kahta kolmasosaa (2/3) kokouksessa annetuista äänistä. JÄSENYYSMUUTOS SYYSKOKOUKSEN ASIALISTALLA Jäsenyyskriteerien muutos tulee olemaan kolmannen kerran asialistalla Turun Seudun Ekonomien syyskokouksessa 16.11.2021. Muun kuin kauppatieteiden tutkinnon suorittaneiden jäsenkelpoisuus arvioidaan tapauskohtaisesti liiton toimistossa uudistetun jäsenyysstrategian periaatteiden pohjalta. Ekonomiyhdistykset vahvistavat jäsenyyden omien jäsentensä osalta. Tällöin Turun Seudun Ekonomien hallitus vahvistaisi kunkin hakijan jäsenyyden tapauskohtaisesti. Jäsenyyskriteerien muutos koskettaisi kuitenkin suhteellisen pientä joukkoa. Mikäli jäsenyyskriteerien muutos ei olisikaan jostain syystä onnistunut ratkaisu, voitaisiin sääntöjä aina tarvittaessa myös myöhemmin muuttaa.

”TURUN SEUDUN EKONOMIEN HALLITUS VAHVISTAA KUNKIN HAKIJAN JÄSENYYDEN TAPAUSKOHTAISESTI.”

6

Kaksi esimerkkiä potentiaalisesta ekonomijäsenyyden hakijasta PINJA SUOMI – valtiotieteiden maisteri Pinja Suomi on 25-vuotias, alun perin Raisiosta kotoisin oleva valtiotieteiden maisteri. Hän valmistui Turun kauppakorkeakoulusta kesäkuussa 2021. Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen laitokselta valmistuu nykyisin kauppatieteiden ja valtiotieteiden kandidaatteja ja maistereita. Pinja on lukenut pääaineenaan taloustiedettä ja sivuaineina tilastotiedettä, matematiikkaa ja tietojärjestelmätiedettä. Hän on opiskellut myös laskentatoimea, rahoitusta, yritysjuridiikkaa ja johtamista. Pinjan tutkintorakenne on pitkällekin samanlainen kuin kauppatieteiden maisterilla, joka on valmistunut taloustiede pääaineenaan. Turun kauppakorkeakoulun VTK/VTM ja KTK/KTM-tutkintojen taloustieteen pääaineopiskelijat verkostoituvat luonnollisesti toisiinsa jo opiskeluaikana vahvemmin kuin ehkäpä muissa yliopistoissa, joissa opetus on erillistä. Pinjalle on kertynyt alan työkokemusta Osuuspankista ja nykyisestä työnantajasta Verohallinnosta, jossa hän toimii analytiikan tietovastaavana. Ammatillisesti häntä kiinnostaa erityisesti teknologian mahdollisuudet työntekijöiden apuvälineenä. Valtiotieteellisen tutkinnon omaavien henkilöiden ammattiliitto on Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, YKA ry. Koska Pinjan opinnot, kertynyt työkokemus ja ammatilliset tavoitteet kohdistuvat enemmän ekonomeille perinteiseen suuntaan kuin yhteiskunta-alaan, kokee hän, että Suomen Ekonomiliitto tukisi häntä jatkossa paremmin koulutus- ja muiden ammatillisten palveluiden tarpeissa.


TYTTI TENGSTRÖM – KTM-tutkintoa opiskeleva tradenomi Olen Tytti Tengström ja olen alun perin kotoisin Turun saaristosta. Valmistuin tradenomiksi Turun ammattikorkeakoulun kansainväliseltä linjalla vuonna 2019. Tradenomiopintoihini kuului opiskelijavaihto, jolloin keskityin opinnoissani markkinointiin. Viime syksynä aloitin maisteriopinnot Turun kauppakorkeakoulussa pääaineenani talousmaantiede. Sivuaineina opiskelen vastuullista liiketoimintaa ja maantiedettä. Opinnoissani keskityn erityisesti paikkatietomenetelmin tehtävään liikepaikkasuunnitteluun. Tradenomiopintoni olivat linjavalinnastani johtuen melko yleisluontoiset ja halusin syventää osaamistani vielä kauppatieteiden maisterin tutkinnolla. Olen kiinnostunut maantieteestä, joten talousmaantieteen valitseminen pääaineeksi oli minulle selvä ratkaisu. Halusin opiskella yliopistossa myös siksi, että minua kiinnosti nähdä eroavai-

suudet ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintojen välillä. Ammatillisesti tavoitteenani on löytää työ, jossa voisin yhdistää paikkatietomenetelmät erilaisten vastuullisuuskysymysten kanssa. Toimin parhaillaan TSE Masters ry:n puheenjohtajana ja minulla on läsnäolo- ja puheoikeus Turun Seudun Ekonomien hallituksessa. TSE Masters ry:n tarkoituksena on edistää erityisesti maisterivaiheen opiskelijoiden verkostoitumista ja menestymistä sekä Turun KY:n opiskelijayhteisössä että työelämässä. KTM-tutkintoa opiskelevilla tradenomeilla on mahdollisuus opintojen aikana kuulua joko Tradenomiliittoon tai liittyä Suomen Ekonomeihin opiskelijajäsenenä (kylteri). Jäsenyysmuutoksen myötä tradenomit voisivat liittyä suoraan Suomen Ekonomien täysimääräiseksi jäseniksi jo opintojen aikana.

”TRADENOMITUTKINTO ON ALEMPI KORKEAKOULUTUTKINTO, JONKA LAAJUUS ON 210 OPINTOPISTETTÄ, MIKÄ VASTAA NOIN 3,5 VUODEN OPINTOJA (VRT. KTK-TUTKINTO ON 180 OP JA KTM 120 OP, YHT. 300 OP).”

Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I

7 7


KEVÄTKOKOUS

Varsinaissuomalaisen meriklusterin vaikutukset ovat laajat Turun yliopiston Brahea-keskuksen erikoistutkija Tapio Karvonen esitteli maaliskuisessa kevätkokouksessamme Suomen meriklusteria varsinaissuomalaisesta näkökulmasta. Opimme paljon meriklusterin toiminnasta ja sen laajoista, jopa kansainvälisistä, vaikutuksista. ANU KELTANIEMI JA TAPIO KARVONEN teksti ja graafit TURUN KAUPUNKI/JASKA POIKONEN kuva

Modernin strategisen ajattelun isä Michael Porter määritteli aikoinaan klusterit jollakin alalla toimivien, toisiinsa kytköksissä olevien yritysten ja instituutioiden maantieteellisiksi keskittymiksi. Klusterit eivät siis koostu pelkästään yrityksistä, eivätkä ainoastaan yhden tilastollisesti saman toimialaluokan toimijoista. Meriklusteri on useiden mereen tavalla tai toisella liittyvien elinkeinojen muodostama kokonaisuus, joka koostuu yrityksistä tai sellaisista monialaisten yritysten toiminnoista, jotka hyödyntävät liiketoiminnassaan mereen liittyvää osaamista. Meriklusterin muodostavat meriteollisuuteen, merenkulkuun ja satamatoimintoihin yksityisellä ja julkisella sektorilla liittyvät toimialat. VARSINAIS-SUOMESSA TOIMII LAAJA-ALAINEN MERIKLUSTERI Suomen meriklusteri on monimuotoinen: se palvelee lähes kaikkia globaaleja markkinasegmenttejä, kuten rahtiliikennettä, risteilyliikennettä, uusiutuvan energian offshore-tuotantoa, öljyn ja kaasun offshore-tuotantoa sekä viranomaisia ja muuta julkista kysyntää. Meriklusterin eri markkinoilla on erilaiset syklit ja suhdanteet, joten meriklusteri ei hengitä samaan tahtiin. Myös se, että osa yrityksistä toimii yh-

8 8 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018

dellä päämarkkinalla ja osa taas usealla markkinalla, vaikuttaa meriklusterin suhdanneherkkyyteen. Varsinais-Suomessa toimii laaja-alainen alueellinen meriklusteri, joka muodostuu yli 450 Varsinais-Suomessa päätoimipaikkaansa pitävästä yrityksestä. Näiden yritysten liikevaihto oli yli 2,6 miljardia euroa vuonna 2017 ja ne työllistivät yli 8 500 ihmistä. Meriklusterin näkyvin varsinaissuomalainen yritys on Meyerin Turun telakka: telakka on neljänneksi suurin työnantaja ja toiseksi suurin teollisuustyönantaja VarsinaisSuomessa. Omaa henkilöstöä telakalla on noin 2 400 henkilöä, mutta sen alueella työskentelee päivittäin noin 5 000 henkilöä. Telakan toimittajayrityksissä työskentelee Suomessa noin 2 000 henkilöä ja sen välilliset työllisyysvaikutukset ovat noin 4 000 henkilöä. Viime vuonna telakan liikevaihto tytäryhtiöineen oli 1,04 miljardia euroa. Meriklusteri on toimitavaltaan verkostomainen. Tämä näkyy myös siinä, että telakan noin 1 200 suoran toimittajan omat alihankintaverkostot kattavat lähes koko Suomen sekä ulottuvat ympäri maailmaa. Turkulaisen telakan menestys ruokkii siis muiden verkostoon kuuluvien yritysten menestystä Varsinais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle. Telakan toimittajista 74 prosenttia oli kotimaisia vuonna


”VARSINAIS-SUOMESSA TOIMIVA MERIKLUSTERI MUODOSTUU YLI 450 ALUEELLA PÄÄTOIMIPAIKKAANSA PITÄVÄSTÄ YRITYKSESTÄ.”

2018. Toimittajista loput 26 prosenttia tuli 27 eri maasta. Näistä Saksa oli suurin toimittajamaa 43 prosentin osuudellaan. Toimitusten arvosta, joka oli 933 miljoonaa euroa vuonna 2018, 68 prosenttia muodostui kotimaisten yritysten toimituksista. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JATKUVASSA MUUTOKSESSA Meriklusterin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana niin kotimaassa kuin globaalisti. Klusteri on käynyt läpi rakennemuutoksen ja sopeutunut uusiin säännöksiin mm. ympäristöpäästöjen osalta. Myös kansainvälistyminen on lisääntynyt huomattavasti. Klusterin trendeissä vaikuttavat palveluliiketoimintaan siirtyminen ja verkostomaisen toiminnan vahvistuminen. Meriklusterissa on jo aiemmin ollut käynnissä keskittyminen omaan erityisosaamiseen ja se jatkuu edelleen. Koronaepidemia on luonut epävarmuutta ja sen pitkäaikaisvaikutukset ovat vielä hämärän peitossa. IT-alan merkityksen kasvu on merkittävä kehitystrendi myös meriklusterille. Digitaalisaatio lisääntyy kaikilla toimialoilla ja toiminnoissa laivanrakennuksesta alusten operointiin ja lastinkäsittelyyn, jolloin myös IT-alan osaajille on tarvetta nykyisissä meriklusteriyrityksissä ja klusterissa toimintamahdollisuuksia uusille yrityksille. Ympäristömääräysten kiristyminen on vauhdittanut uusien energiaratkaisujen kehittämistä aluksille, mikä puolestaan on luonut meriteollisuudelle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Alusten energiantuotantoon on kehitetty tai kehitetään parhaillaan LNG:hen, metanoliin, biopolttoaineisiin, akkuteknologiaan, polttokennoihin ja flettnerroottoreihin eli roottoripurjeisiin perustuvia ratkaisuja. Myös uusiutuvan merellisen energiantuotannon ratkaisujen, kuten merituulivoimapuistojen suunnittelu, rakentaminen ja operointi, tai aaltovoimaan perustuvien energiaratkaisujen kehittäminen tuovat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Suomessa kaksi yritystä, AWEnergy ja Wello, kehittävät omaa konseptiaan aaltoenergian hyödyntämiseen. Kansantalouden kannalta meriklusteri on tärkeä 14,3 miljardin liikevaihdollaan ja 50 000 työntekijällään. Meriklusteri on hyvin monimuotoinen kokonaisuus ja sen monipuolisuus tasoittaa suhdannevaihtelujen vaikutuksia.

TURUN TELAKAN TOIMITUSTEN ARVO 2018

3%

1% 1% 1% 1% 1%

4%

3%

5%

8%

72% Muut (17 maata) 4%

Saksa 72%

Puola 1%

Ruotsi 8%

Tanska 1%

Italia 5%

Iso-Britannia 1%

Norja 3%

Kanada 1%

Liettua 3%

Kiina 1%

295 M€

Toimitusten arvon jakautuminen, 295 milj. €, 27 maata

Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I

9 9


HAKU KÄYNNISSÄ

Tule mukaan hallitukseen tai työryhmään! Haluatko olla mukana vaikuttamassa Turun Seudun Ekonomien hallituksessa, lehti- tai tapahtumatyöryhmässä? Jos tämä kiinnostaa, hienoa – sillä haku on alkanut! JAANA MÄÄTTÄLÄ, ELINA JÄRVINEN JA KIRSI PITKÄNEN teksti LAURI LILJENBÄCK kuvat

HALLITUS Turun Seudun Ekonomien hallitus tekee monipuolista työtä jäsentensä parhaaksi. Hallitukseemme kuuluu puheenjohtajan lisäksi 7–9 jäsentä, joiden tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä. Kokoonnumme syys- ja kevätkaudella säännöllisesti kuukausittain. Tämän lisäksi pidämme sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset.

OTA YHTEYTTÄ 8.10. MENNESSÄ: Heli Hookana, heli.hookana@talenom.fi, puh. 050 5410 869

10 10 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018

Hallituksemme tapaa lisäksi muita alueen suomen- ja ruotsinkielisten ekonomi- ja opiskelijayhdistysten hallituksia sekä valtakunnallisesti kolmea muuta suurinta paikallisyhdistyksen ekonomihallitusta ”nelikantatapaamisten” merkeissä. Yhteistyö on tiivistä myös Suomen Ekonomeihin.

Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuualueensa. Hallitusjäsenyys on kolmivuotinen. Seuraavalle kaudelle tarvitsemme uuden ja innokkaan tekijän erityisesti opiskelija- ja nuorekonomivastaavaksi. Valinta tehdään syyskokouksessa 16.11.2021.


”HAEMME UUSIA JÄSENIÄ TYÖRYHMIIN VUODELLE 2022 JA HALLITUKSEEN KAUDELLE 2022–2024!”

KUVASSA VASEMMALLA: Turun Seudun Ekonomien hallitus vuonna 2021. Eturivi vasemmalta: Isto Launo (kylteriyhdyshenkilö 2.8. alkaen), Sofia Isolauri (Turun KY ry:n puheenjohtaja), Tytti Tengström (TSE Masters ry:n puheenjohtaja), Heli Hookana (puheenjohtaja), Hanna Korhonen, Anu Keltaniemi, Jaana Määttälä ja Kirsi Pitkänen. Takarivi vasemmalta: Lauri Liljenbäck, Marianne Suominen, Hanna Tähkäaho, Elina Järvinen ja Hannele Larkovuo.

YHTEYSTIEDOT Hallituksen jäsenten ja toimiston yhteystiedot löydät: https://www.turunseudunekonomit.fi/ yhdistys/hallitus/hallituksen-jasenet/

LEHTITYÖRYHMÄ

TAPAHTUMATYÖRYHMÄ

Jäsenlehti on luetuin ja siksi myös tärkein tiedonjakokanavamme. Sitä tukevat uutiskirjeet, Facebook, yhdistyksen kotisivut ja kaikki muu henkilökohtainen viestintä hallituksen ja työryhmien jäsenten toimesta. Jäsenlehti julkaistaan neljä kertaa vuodessa sekä painettuna että sähköisenä. Taittotyöstä vastaa Jani Käsmä ja painosta PunaMusta Oy. Jäsenlehdestä vastaa päätoimittaja ja hänen kanssaan sisältöä työstää lehtityöryhmä. Työryhmä kokoontuu pari-kolme kertaa vuodessa suunnittelemaan ja ideoimaan tekstiaiheita. Tekstit käsittelevät ajankohtaisia asioita ja kertovat Turun Seudun Ekonomien tapahtumista ja jäsenistä. Jos sinua kiinnostaa haastatella ihmisiä, kirjoittaa tekstejä, ideoida lehden sisältöä ja ottaa valokuvia, tervetuloa mukaan työryhmäämme!

Turun Seudun Ekonomien tapahtumatarjonnasta vastaa tapahtumatyöryhmä, jonka toiminnasta puolestaan ovat vastuussa yhdistyksen kaksi tapahtumavastaavaa. Tapahtumatyöryhmän toiminta on avointa kaikille jäsenille ja mukaan voi tulla missä vaiheessa vuotta tahansa. Järjestämme yritysvierailuja, urheilutapahtumia, kuten lajikokeiluita, kulttuuririentoja, ammatilliseen osaamiseen liittyviä koulutuksia ja muita tapahtumia. Sekä työryhmän jäsenet että vastaavat ottavat mielellään vastaan toiveita ja ideoita uusista tapahtumista. Tapahtumatyöryhmätyöskentelystä saat mielekkään harrastuksen, solmit uusia kontakteja sekä kartutat osaamistasi tapahtumien järjestämisestä ja organisoinnista. Kokoonnumme seuraavan kerran ma 23.8. klo 16.30 piknikillä Kupittaanpuistossa. Tervetuloa mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdistyksen tapahtumatarjontaa! Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen ja aktiiviseen ekonomien paikallistoimintaan!

LISÄTIETOJA: Jaana Määttälä, jaana.maattala@gmail.com, puh. 050 5584 607

Tapahtumatyöryhmän toiminnasta kiinnostunut jäsen: Tervetuloa tapahtumatyöryhmän vuoden viidenteen kokoukseen ma 23.8. klo 16.30. Nähdään Kupittaanpuistossa, Paviljongin edustalla ja jatketaan siitä sisemmälle puistoon. Järjestämme piknikin, joten kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä (Elina Järvinen tai Kirsi Pitkänen) mahdollisista ruoka-aineallergioista. Mikäli sää ei suosi piknikiä, ilmoittautuneille ilmoitetaan uusi tapaamispaikka ma 23.8. aamulla.

LISÄTIETOJA: Elina Järvinen, elkaja@utu.fi, puh. 050 4328 268 tai Kirsi Pitkänen, kirsimapitkanen@gmail.com, puh. 040 543 0210

11


YHTEISTYÖ

Turun Seudun Ekonomit ja TSE exe vahvistavat yhteistyötään Turun Seudun Ekonomit ry:n ja Turun yliopiston TSE exen yhteisenä tavoitteena on tukea alueen yrityksiä menestymiseen ja kasvuun kehittämällä osaamista niin organisaatio- kuin henkilökohtaisella tasolla sekä rakentamalla yhteysverkostoa. Turun seudun ekonomit ja TSE exe tiivistävät nyt yhteistyötään kumppanimaisella otteella. ULLA HEINONEN teksti ROSA EERIKÄINEN henkilökuva TSE EXE kuvituskuvat

”Molemmille on tärkeää rakentaa entistä menestyneemta sekä ihmisten johtamisesta. Pandemian jälkeen työntepää ja kansainvälisestikin tunnettua Varsinais-Suomea yhkijät hyvin todennäköisesti kaipaavat työltään joustavuutdessä ja taata jatkuva osaamisenkehittäminen myös tuleta, uudenlaista vastuuta ja myös vapautta. Yhteisen työn vaisuudessa. Teknologiaosaaminen mahdollisuuksineen, tekemisessä korostuvat itsensä johtaminen ja yhteisöohuudistava ja yrittäjämäinen toiminjautuvuus. Tämä kaikki vaatii johta sekä vankat johtamistaidot ovat tajalta jatkuvaa ammatillista keydinaiheita Turun Seudun Ekonomihittymistä, kouluttautumista sekä ”TURUN YLIOPISTON en ja TSE exen koulutustarjonnasTSE EXE ON JOHTAJUUDEN, innostuneisuutta omaan työhönsa”, TSE exen johtaja Ulla Heinonen sä. Näitä osa-alueita on mahdollisASIANTUNTIJOIDEN JA sanoo. ta syventää olemalla osana uudisORGANISAATIOIDEN tunutta kumppaniverkostoamme”, KEHITTÄMISKUMPPANI JA Kumppanuudella TSE exe haluaa tuHeinonen kertoo. OSAAJIEN YHTEISÖ. ” kea Turun Seudun Ekonomien jäsenistöä ja heidän organisaatioidensa Kumppanuustoiminnan uudistukkasvumahdollisuuksia ja kehittämisset tulevat näkymään erilaisina titarpeita, sekä tarjota työkaluja mm. kansainvälistymiseen. laisuuksina ja etuina Turun Seudun Ekonomien jäsenille. Perinteinen jäsenistön joulupuurotilaisuus järjestetään ”Tulevaisuudessa johtajilta vaaditaan entistä enemmän marraskuun lopussa ja ajankohtaiseen liiketoiminnan teekykyä ja ymmärrystä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesmaan pureudutaan tilaisuudessa loppukeväällä 2022.

12


Turun Seudun Ekonomit ry:n jäsenet saavat jatkossa -10% edun* osallistuessaan TSE exen johtamisen ja liiketoiminnan sekä palveluiden kehittämiskoulutuksiin. Syksyllä alkavista ohjelmista mainittakoon esimerkiksi TSE exe Strateginen ennakoinnin johtaminen (ennakointi-ja strategiatyöskentely) ja TSE exe Hankintojen johtaminen (toimittajakannan johtaminen ja vaikuttavuus hankintatoimessa), jotka antavat valmiuksia vastata toimintaympäristön haasteisiin muutoksessa.

>

”TULEVAISUUDESSA JOHTAJILTA VAADITAAN ENTISTÄ ENEMMÄN KYKYÄ JA YMMÄRRYSTÄ IHMISTEN VÄLISESTÄ VUOROVAIKUTUKSESTA SEKÄ IHMISTEN JOHTAMISESTA.” TSE exen johtaja Ulla Heinonen

TULE ROHKEASTI MUKAAN NYT JÄSENETUHINTAAN! Tutustu TSE exen ohjelmiin osoitteessa utu.fi/exe

LISÄTIETOJA OHJELMISTA:

Ulla Heinonen johtaja ulla.heinonen@utu.fi 050 591 7199 Miia Tammisto-Lehtinen asiakasvastaava miia.tammisto-lehtinen@utu.fi 050 573 3671

Nosta johtajuus uudelle tasolle. Visionäärisen strategiatyöskentelyn, ennakointiosaamisen ja innovaatiokyvyn johtamisen merkitys muutoksessa on nyt tärkeämpi kuin koskaan. TSE exen ohjelmat nyt jäsenetuna -10 %! Tutustu ohjelmiin

> utu.fi/exe

TSE exe


LUKUPIIRI

5

3,8

3,4

NIILLAS HOLMBERG. HALLA HELLE, 2021 Arvosana: 5/5

ANTTI HEIKKINEN. EINARI. PONSSEN PERUSTAJAN EINARI VIDGRENIN ELÄMÄ, 2020 Arvosana: 3,8/5

ANN-CHRISTIN ANTELL. PUUVILLATEHTAAN VARJOSSA. 2021 Arvosana: 3,4/5

Kommentteja: • Opettavainen lukukokemus saamelaisuudesta ja sen kulttuurista • Kertoo luontosuhteesta, mielenterveydestä ja sen hoitamisesta, kulttuurin ristiriidasta modernin maailman kanssa • Mielenkiintoinen ja monitasoinen kertomus, kuvaa mm. yhteiskunnallista ja yksilön ristiriitaa • Kirjailija lukee itse tarinan, saamenkielisiä sanoja mukana tarinassa, toimii sekä kuunnellen että lukien • Luontosuhteen osalta kuvataan saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, kuten poro- ja lohitaloutta

Kommentteja: • Kirja kuvaa hienosti suomalaisen metsätyön kehitystä Ponssen kehittymisen lisäksi. Tuo esille alan murrosta lihasvoiman korvaamisesta koneellistumisella. • Kirja olisi jäänyt lukematta savon murteen takia. Kuunnellessa nauroin paljon, kivoja sananlaskuja. Tarina meni eteenpäin, suosittelisin muillekin. • Kuuntelin ennemmin kuin luin, viihdyttävä. • Kirja tuo esille suomalaista ajankuvaa ja savolaisuutta. • Einari on seurannut vahvasti unelmaansa pienestä pojasta lähtien. Otti valtavia riskejä. Savon murre ei kirjassa miellyttänyt. • Einari vaikutti helposti lähestyttävältä yritysjohtajalta, piti kaikkia ihmisiä samalla tasolla, vahva halu pitää huolta ihmisistä. ”Savottajätkä”.

Kommentteja: • Kepeä ja romanttinen rakkaustarina • Helposti kuunneltava kirja • Tuo tutuksi Turun henkilöhistoriaa ja historiallisia paikkoja • Tekstissä näkyy kirjailijan historian ja arkeologian opinnot • Hyvää ajan kuvausta, mm. säätyjen elämästä sekä työväen, köyhien ja naisten asemasta. • Ihan hyvä tarina, kuitenkin ennalta-arvattava juoni • Osa faktoista todettiin lukupiiriläisten kesken fiktioksi

14 14 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018


Kuva Pexels.com

AJANKOHTAISTA

SEURAAVA LUKUPIIRIN TAPAAMINEN:

AIKA: Ti 7.9.2021, klo 17.15–18.45

4,5 ULLA-MAIJA PAAVILAINEN. SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS – KIRSTI PAAKKASEN TARINA, 2020 Arvosana: 4,5/5 Kommentteja: • Lumoavasti kirjoitettu, mukaansatempaava. Lisäksi äänikirjan lukija oli hyvä. • Kirsti on uskonut ihmisiin intuitiolla ja antanut nuorille mahdollisuuksia näyttää osaamisensa. • Kirja toi esille myös liike-elämän historiaa. • Tärkeintä on se, millaisen mielikuvan antaa asiakkaalle. Se rakentaa yrityksestä saatua mainekuvaa. • Hyvä kirja, hyvin kirjoitettu, hyvä tarina kantoi läpi kirjan, kirja tuo esille yrityselämän verkostoitumisen tarvetta. • Kirsti oli markkinoinnin, mainonnan ja tarinallistamisen puolestapuhuja, aikansa ”majakka”. • Kirsi vaikuttaa tunteella johtavalta henkilöltä. Kaikki ei välttämättä mennyt aina niin kauniisti kuin kirjassa haluttiin antaa ymmärtää. • Kaunis kirjotustyyli, sopivan pituinen ja vaikuttava kirja. • Hyvä kirja, sai minut aina kuunnellessa hyvälle mielelle. • Kirja herätti keskustelua siitä, pitääkö aina luopua jostakin, jotta saa ”kaiken”,

JÄSENHANKINTA kampanja

PAIKKA: Oma tietokone (Teams) tai hybriditapaaminen (mahdollinen paikka ilmoitetaan osallistujille)

KIRJAT: Staffan Bruun. Muurarin pojasta miljönääriksi, Anders Wiklöfin tarina (2019) Joonatan Voltti. Airbnb Ansaitse asunnollasi (2020) Jenni Spännäri ja Eeva K. Kallio. Viisaus – Käyttäjän opas (2020)

”JOSKUS KESKUSTELU KIRJASTA ANTAA ENEMMÄN KUIN ITSE KIRJAN LUKEMINEN TAI KUUNTELEMINEN.” Lukupiiriläisten yhteinen toteamus

EKONOMIYSTÄVÄ EKONOMIEN JÄSENEKSI Turun Seudun Ekonomien hallitus on käynnistänyt jäsenhankintakampanjan, jossa Ekonomeihin kuuluva Turun Seudun Ekonomien jäsen saa vapaavalintaisesti joko kaksi leffalippua tai 30 euron arvoisen lahjakortin Woltiin tuodessaan jäsenen Ekonomien jäseneksi. Kuinka jäsenhankintakampanja sitten käytännössä toimii? Jos ekonomituttavasi suosituksesta liittyy Ekonomien jäseneksi, ilmoita siitä Turun Seudun Ekonomien toimistolle (toimisto@turunseudunekonomit.fi). Kerro sähköpostissasi, että suosittelit tuttavallesi jäsenyyttä Ekonomeissa ja kerro hänen nimensä sekä sähköpostiosoitteensa tai puhelinnumeronsa. Kerro myös, haluatko palkkioksesi leffaliput vai Woltin lahjakortin. Kun tuttavasi on maksanut liiton jäsenmaksun ja hänen tietonsa näkyvät jäsenrekisterissämme, toimitamme sinulle palkkiosi. Ekonomeihin liittyvän jäsenen tulee valita ekonomiyhdistyksekseen Turun Seudun Ekonomit.

Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I

15 15


OPISKELU

Aikuiskaverit opiskelijan tukena Yhteistyössä on voimaa! Sen on osoittanut kulunut kevät ja se, miten huoli opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista muodostui idean tasolta konkreettiseksi Aikuiskaveri-hankkeeksi Turun kauppakorkeakoulun, Turun KY:n Terve Mieli -hankkeen ja Turun Seudun Ekonomien yhteispelillä. AKU LEHOJÄRVI JA SOFIA ISOLAURI teksti JUKKA LEHOJÄRVI, STAR IMAGE henkilökuvat UNSPLASH.COM kuva

Hankkeen tarkoituksena on tarjota opiskelijalle jo työelämään siirtynyt aikuinen juttukaveriksi tai harrastusseuraksi. Kaiken ytimessä on halu auttaa ja tukea opiskelijaa, mutta samalla luoda raamit hyvinkin vapaamuotoiselle ystävyyssuhteelle, joka rakentuu vastavuoroisuudelle ja kummankin osapuolen kiinnostuksenkohteiden ympärille. Korona-aikana huoli opiskelijoista kasvoi ja hankkeen saama huomio ja aikuiskaveriksi ilmoittautuneiden määrä puhui selvää kieltä: valmistuneilta ekonomeilta löytyy halua auttaa. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Turun Seudun Ekonomit. He yhdistävät hankkeeseen ilmoittautuneen aikuisen sekä aikuiskaveria etsivän opiskelijan ja ohjeistavat hankkeen pelisäännöistä. Turun KY viestii hankkeesta opiskelijoille osana Terve Mieli -hanketta ja kannustaa kaikkia kiinnostuneita lähtemään mukaan hankkeeseen. Monille tuen hakemisen kynnys on kuitenkin korkea. Eräs aikuiskaverin löytänyt opiskelija kommentoi näin: ”En ensin uskaltanut hakea mukaan, koska jännitin, mitä mahdollinen aikuiskaveri minusta ajattelisi. Rohkaistuin kuitenkin osallistumaan, kun pohdin, ettei tässä mitään ainakaan häviä ja että jokainen aikuinen on vapaaehtoisesti lähtenyt mukaan auttamisen halusta.” Hankkeeseen ilmoittautuminen myös kannatti, sillä opiskelija kokee saaneensa keskustelukaverin, jonka kanssa on voinut jutella koulustres-

sistä, urasuunnitelmista ja ajankohtaisista asioista. Hänen mukaansa parasta on ollut se, että aikuiskaveri osaa opiskelutaustansa vuoksi samaistua opiskelijan huoliin, mutta on toisaalta jo päässyt ottamaan etäisyyttä opintoihin ja osaa elämänkokemuksellaan tuoda keskusteluun uusia näkökulmia ja arvokkaita vinkkejä suoraan työelämästä. Erityisesti kiitosta opiskelijalta saa myös hankkeen toteuttamisen vapaamuotoisuus. Turun Seudun Ekonomien lähdettyä mukaan hankkeeseen myös Suomen Ekonomien kiinnostus hanketta kohtaan heräsi. Suomen Ekonomeilla on heitelty kehitysideoita, mm. idean viemisestä myös muualle Suomeen. Sen osalta ei lähdetä kuitenkaan hätäilemään, vaan pilotoidaan hanketta ensin rauhassa täällä Turussa. Tällä hetkellä pohditaan, voitaisiinko aikuiskavereita ja opiskelijoita yhdistää esimerkiksi netin välityksellä. Joka tapauksessa ekonomien hyvinvointiin kiinnitetään jatkossakin huomiota Pasilassa, tulevaisuudessa mahdollisesti jopa aiempaa enemmän. Hanke itsessään on hyvä muistutus siitä, mitä liitto voi jäsenilleen tarjota. Se, että saamme jaettua tietoa, kokemusta ja tukea jäsenten kesken on loppujen lopuksi koko toiminnan ytimessä. Ylipäänsä näinä aikoina on hyvä, että ekonomijäseninä on ihmisiä, jotka ovat valmiita pehmentämään niitä vaikutuksia, jotka pandemia jälkeensä jättää.

”TOIVOMME, ETTÄ JATKOSSAKIN SAAMME NAUTTIA LIITOSTA, JONKA JÄSENET OVAT VALMIITA AUTTAMAAN OMIAAN SAMALLA TAVOIN KUIN NYTKIN.” SOFIA ISOLAURI Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja

16 16 I

Turun Seudun Ekonomit 2/2018

AKU LEHOJÄRVI Kylteriyhdyshenkilö (31.5.2021 asti), Turun kauppakorkeakoulu


TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.ekonomit.fi/tapahtumat jäsensivuille kirjautumalla.

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Pakottavan syyn kohdalla voi ilmoittautumisen peruuttaa viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka Suomen Ekonomien sivujen kautta. Mikäli joudut peruuttamaan ilmoittautumisen tämän ajankohdan jälkeen, lähetäthän viestiä tapahtumanjärjestäjälle (katso tapahtumailmoitus) tai sähköpostilla osoitteeseen toimisto@turunseudunekonomit.fi. Voit myös ilmoittautua toimiston sähköpostiin, jos ilmoittautuminen järjestelmässä ei onnistu.

TAPAHTUMIEN MAKSUT Maksullisten tapahtumien maksut suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Peruutustapauksissa osallistumismaksu palautetaan, mikäli peruutus on tapahtunut viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. JOS KIRJAUTUMINEN SUOMEN EKONOMIEN SIVUILLE EI ONNISTU Mikäli et ole aikaisemmin kirjautunut jäsensivuille tai olet unohtanut salasanasi, kirjaudu käyttäen Suomen Ekonomien jäsennumeroasi ja henkilötunnuksesi loppuosaa. Jäsennumerosi löydät mm. Ekonomi-lehden osoitetiedoista. Jos et pääse kirjautumaan Suomen Ekonomien sivuille, niin olethan yhteydessä Suomen Ekonomeihin (jasenrekisteri@ekonomit.fi) uuden salasanan saamiseksi.

LAJIKOKEILU: GEOKÄTKÖILY TI 24.8. KLO 17–19

Tutustutaan geokätköilyyn ulkoiluharrastuksena. Laji itsessään sopii kaikille liikuntataustaan katsomatta, mutta tapahtumassa etenemme ryhmässä tai ryhmissä. Tarvitset säähän sopivan varustuksen sekä älylaitteen. Ilmoittautuneille lisäinfoa lähempänä tapahtumaa. Tapahtumaan voi ilmoittaa yhden avecin/ jäsen. Säävaraus. Tapahtuma on maksuton. Kupittaanpuiston Blomberginaukion risteys, Turku

EKONOMIEN PADEL-ILTA – TUTUSTU PADELIIN KE 1.9. KLO 18–20

Aloita uusi harrastus! Padel on suuren suosion saavuttanut mailapeli, joka yhdistää tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Padel soveltuu lähes kaikille ja on hauska sekä sopivan haastava laji kunnon kohottamiselle. Sitä pelataan aina nelinpelinä, joten se on erittäin sosiaalinen laji. Tule tutustumaan lajiin

opettajan johdolla – et tarvitse aiempaa kokemusta mailapeleistä. Ota mukaasi sisäkentälle soveltuvat treenivaatteet, lenkkarit ja vesipullo. Tutustumisillan hinta on 17 € / hlö ja mukaan voi ilmoittaa yhden avecin. Tapahtumaan mahtuu 8 hlöä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.8. PadelPark Skanssi, Fiskarsinkatu 6, 20750 Turku, padelpark.fi

PADEL -TEKNIIKKAKURSSI PE 10.9. KLO 17–19

Padel -tekniikkakurssilla keskitytään tarkemmin erilaisiin padel-lyönteihin ja liikkumiseen kentällä. Kurssi sopii hyvin padel-tutustumisilloissa olleille pelaajille sekä heille, jotka ovat pelanneet jo hieman pidempään. Opettaja on mukana koko illan ajan. Ota mukaasi sisäkentälle soveltuvat treenivaatteet, lenkkarit ja vesipullo. Tekniikkakurssin hinta on 25 € / hlö ja mukaan voi ilmoittaa yhden avecin. Tapahtumaan mahtuu 8 hlöä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 2.9. PadelPark Skanssi Fiskarsinkatu 6, 20750 Turku, padelpark.fi

SUOMEN EKONOMIEN JA TSE:N YHTEISTILAISUUS: KESKUSTELUÄLYKKYYS JA IHMISEN KOHTAAMISEN TAITO KE 13.10. KS. SEURAAVA SIVU

www.ekonomit.fi/tapahtumat

Turun Seudun Ekonomit 2/2018 I

17 17

Kuvat Unsplash.com

TAPAHTUMAT


TAPAHTUMAT

SUOMEN EKONOMIEN JA TSE:N YHTEISTILAISUUS: KESKUSTELUÄLYKKYYS JA IHMISEN KOHTAAMISEN TAITO

EKONOMIEN LUKUPIIRI TI 7.9. KLO 17.15–18.45

MA 6.9. KLO 8.30–12

Nyt jos koskaan on hyvä hetki pohtia, miltä tulevaisuus voisi näyttää ja miten eri skenaarioihin voisi valmistautua. Näin on myös myynnin kohdalla. Mitä muuttaa, mitä päivittää, mitä säilyttää? Millä keinoilla myyjät pärjäävät ja päivittävät osaamisensa tänään ja huomenna? Future of Sales -kiertueella otamme kristallipallon käteen ja katsomme, mitkä maailmalta tuloaan tekevät myyntiä muovaavat trendit ovat sellaisia, joista meidän kaikkien tulee olla kartalla. Entä miten maailman menestyneimmät myyntiyhtiöt toimivat eri tavalla myynnissä ja mitä voimme oppia niistä? Mitkä kymmenen asiaa erottavat huippusuorittajat keskivertomyyjistä ja miten miljoonamyyjät toimivat arjessa - miten niitä miljoonakauppoja oikeasti voitetaan? Ja sitten se pihvi ja focus - mitkä asiat ovat edelleen valideja vuonna 2025? Katso tarkempi ohjelma: https:// tapahtumat.schoolofsales.fi/future-ofsales-turku-2021 Hinta: Suomen Ekonomien, Kaupan liiton ja MMA:n jäsenetuhinta 199 € + alv 24 %. Hinta muille 249 € + alv 24 %. Kysy myös ryhmä- ja pakettitarjousta: anu. varpenius@schoolofsales.fi! HUOM. Lisäksi saat kaksi kirjaa: Sani Leinon ja Kert Kennerin #myyntikirjan ja Jan Ropposen Miljoonamyyjän. (arvo yhteensä 96,70 €). Lämpimästi tervetuloa mukaan! Katsotaan yhdessä myynnin tulevaisuuteen. Turku (paikka varmistuu pian)

Tervetuloa mukaan lukupiiriin! Lukupiiri kokoontuu noin 6–8 viikon välein. Lukupiiriin voit osallistua, vaikka et kirjaa/kirjoja olisi lukenutkaan. Löydät seuraavan kokoontumisen kirjat lehden sivulta 15. Oma tietokone (Teams) tai hybriditapaaminen (mahdollinen paikka ilmoitetaan osallistujille)

ELÄMYSPUU OY: INNOSTU JA INNOSTA TI 28.9. KLO 18–20

Motivaatio ja kyvykkyydet peittyvät jaksamishaasteiden alle aivan liian usein. Voimavarojen varmistamisen lisäksi motivaatiota ja sitä kautta onnistumisia ja tuloksia työyhteisöissä ruokkivat myös mm. psykologinen turvallisuus, aidot kohtaamiset, merkityksellisyys ja yhteiset onnistumiset. Tervetuloa saamaan työkaluja omaan innostumiseen ja tiimin innostamiseen. Ilta on tarkoitettu erityisesti esimiehille, jotka kaipaavat työkaluja motivaation johtamiseen. Ilmoittautuminen viimeistään 21.9. mennessä.

Turun Seudun Ekonomit 2/2018

Suomen Ekonomit lanseeraa syksyllä yhdessä paikallisyhdistysten kanssa uuden toimintamallin, jonka tarkoituksena on kokeilla verkossa toteutettavan tapahtuman ja paikallisen tapahtuman yhdistelmää. Tilaisuudessa katsomme Vierailukeskus Joen Presidentti Auditoriossa Suomen Ekonomien webinaarin ”Keskusteluälykkyys ja ihmisen kohtaamisen taito”, jossa puhujina työpsykologian tohtori, KM Helena Åhman ja muusikko Jussu Pöyhönen. Webinaarissa puhutaan siitä, miten hankalistakin tilanteista voi löytää ratkaisuja sekä tarjotaan vinkkejä ja toimintamalleja vaativien keskusteluiden ja neuvotteluiden helpompaan ja luontevampaan hoitamiseen. Webinaarin jälkeen luvassa hieman ohjelmaa ja verkostoitumista. Tilaisuudessa on tarjolla pientä purtavaa. Tapahtuma on jäsenille maksuton. Ilmoittautuminen viimeistään 1.10. mennessä. Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki, Presidentti-auditorio, Lemminkäisenkatu 12b, 20520 Turku

Elämyspuu Oy, Kalastajankatu 1b, 20100 Turku

”Muutokset tapahtumiin ovat mahdollisia koronatilanteen johdosta. Ilmoitamme mahdollisista muutoksista syksyn uutiskirjeissä ja suoraan tapahtumiin ilmoittautuneille.” 18 18 I

KE 13.10. KLO 16.30–19.30

Toimiston aukioloaikoihin muutoksia. Koronatilanteen myötä olemme muuttaneet toimistomme aukioloaikoja. Toimistollamme voi edelleen tulla käymään maanantaista torstaihin klo 9–14., mutta ilmoitathan siitä etukäteen joko soittamalla p. (02)469 0680 tai lähettämällä sähköpostia toimistollemme, niin toimistosihteerimme on sovitusti paikalla.

Kuva Vierailukeskus Joki

SUOMEN EKONOMIEN KOULUTUS – FUTURE OF SALES, MYYNTI VUONNA 2025


Tervetuloa mukaan kaikkiin tapahtumiimme!”

KE 27.10. KLO 18–20

WAMin syksyn näyttely ”Spektri” ottaa kantaa yhdenvertaisuuden puolesta sekä sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Näyttelyn yhteydessä nähdään ensiesitys virtuaalikokemuksesta House of Tom, jossa yleisö pääsee tutustumaan taiteilija Tom of Finlandin taloon Los Angelesissa ennennäkemättömällä tavalla. Opastettu kierros kestää noin tunnin ja sen jälkeen näyttelyä voi kiertää vielä rauhassa omatoimisesti. Mukaan mahtuu 20 hlöä, 1 avec/jäsen. Tapahtuman hinnoissa on 3 eri kategoriaa: pelkkä opastus 3,5 € (museokortin omaavat), aikuinen + opastus 13,5 € ja opiskelijat, eläkeläiset, työttömät + opastus 8,5 €. Ilmoittautuminen viimeistään 20.10. Wäinö Aaltosen Museo, Itäinen Rantakatu 38, 20100 Turku

FASCIAMETHOD -KURSSI SU 31.10.–28.11. KLO 17.15

Ryhmäliikunnanohjaaja Sini Kokkala ohjaa 5 x FasciaMethod -tunnin. FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä kehonhuoltomenetelmä, jossa yhdistyvät myofaskiaalinen liikkuvuusharjoittelu, dynaaminen täsmävenyttely kireille lihaksille, liikehallintaharjoittelu ja faskiakäsittely pallolla. Näkökulma on kuntouttava sisältäen

TURUN SEUDUN EKONOMIT WWW

19

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

SYYSKOKOUS TI 16.11. KLO 18–20

Tervetuloa Turun Seudun Ekonomien sääntömääräiseen syyskokoukseen tiistaina 16.11. klo 18 alkaen. Kokouksessa käsitellään mm. jäsenkriteerien muutosehdotus. Tarjolla buffet-iltapala, joten ilmoitathan mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoittautumisen yhteydessä. Syyskokouksen alustuksen pitää vuoden 2020 Länsi-Suomen kovimman kasvuyrityksen Dagsmark Petfood Oy:n toimitusjohtaja Laura Strömberg. Laura on väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi Turun kauppakorkeakoulusta, jossa hän tällä hetkellä vaikuttaa Entrepreneurs in Residence -ohjelmassa. Ilmoittautuminen viimeistään ma 8.11. Radisson Blu Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, 20100 Turku

harjoitteita yleisimpiin tuki- ja liikuntaelinoireisiin. Tunnit ovat sunnuntaisin: 31.10, 7.11, 14.11, 21.11 ja 28.11. alkaen klo 17.15. Ilmoittautuminen viimeistään 29.9.

Kuva Unsplash.com

OPASTETTU KIERROS NÄYTTELYYN ”SPEKTRI”

Holiday Club Caribia, Kongressikuja 1, 20540 Turku

TURUN SEUDUN EKONOMIEN KUOHUVIINITASTING À LA MARTIN NORDELL TO 4.11. KLO 18–20

Yleisön toivetilaisuus - tervetuloa kuohuviinitastingiin à la Martin Nordell The Tasting Roomiin. Turun sydämessä sijaitseva viinibaari ja seurusteluravintola on yksi uusimmista tulokkaista Tu-

TURUN SEUDUN EKONOMIT RY

Toimistosihteeri Mari Tiitinen Käsityöläiskatu 17 D 79, 20100 Turku Aukioloajat: ma–to klo 9–14, pe suljettu (02) 469 0680 www.ekonomit.fi/tapahtumat toimisto@turunseudunekonomit.fi

run laadukkaassa tasting-tarjonnassa. The Tasting Room tarjoaa laajan ja uniikin valikoiman viinejä, oluita, cocktaileja, viskejä, aperitiiveja ja digestiiveja sekä juustoja ja leikkeleitä. Luvassa yritysesittely, joka jälkeen vuorossa kuohuviinitasting à la Martin Nordell ja pientä suolaista. Avec tilaisuus. Tapahtuman hinta: jäsen 45 € ja avec 55 € (sis. 5 kuohuvaa ja suolaiset suupalat). Ilmoittautumiset ajalla 15.9.–28.10. The Tasting Room, Aurakatu 1, 20100 Turku.

Puheenjohtaja Heli Hookana 050 5410 869

Tapahtumavastaava

Elina Järvinen 050 4328 268

19 19


PE 29.11. KLO 8–9.30

Tilaisuuden aluksi Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund ja TSE exen johtaja Ulla Heinonen toivottavat jäsenet tervetulleeksi. Tämän jälkeen on vuorossa jo perinteeksi muodostunut emeritusprofessori Paavo Okkon katsaus vuoteen 2021, jossa käydään läpi näkymiä Suomen, Euroopan ja maailmantalouden kehityksestä ja tilasta. Mukaan mahtuu 50 jäsentä. Joulupuuro-aamiainen on tarjolla kello 8.00 alkaen ja ohjelma alkaa 8.30. Tapahtuma on maksuton. Ilmoittautumiset ajalla 15.9.–19.11.

JOULUINEN KRANSSI -WORKSHOP

Kuva Unsplash.com

TSE EXEN JA TURUN SEUDUN EKONOMIEN YHTEINEN JOULUPUURO

MA 29.11. KLO 18–20

TURUN SEUDUN EKONOMIT

Kurssilla tehdään kaunis, jouluinen ovikranssi materiaaleina erilaisia varpuja, risuja ja havuja. Ota mukaan omat puutarhahanskat. Tapahtuma maksaa 38 € / osallistuja ja mukaan mahtuu 12 hlöä. Ilmoittautumiset ajalla 15.9.–22.11. Bloomworks kukkapalvelu, Vähäheikkiläntie 56C, 20810 Turku

Turun kauppakorkeakoulu, luentosali 33 3krs, Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku

JÄSENLEHTI

JULKAISIJA Turun Seudun Ekonomit ry PÄÄTOIMITTAJA Jaana Määttälä ULKOASU www.kasma.fi KANNEN KUVA Lauri Liljenbäck PAINO PunaMusta Oy LEHTI ILMESTYY neljä kertaa vuodessa. AINEISTO Lehden 4/2021 aineistopäivä 6.11.2021. JAKELU Lehti 3/2021 ilmestyy viikolla 33. Levikki 2 500 kpl ISSN 2736-8491 (painettu) ISSN 2736-8505 (verkkojulkaisu)

TAVOITA VARSINAISSUOMEN LIIKE-ELÄMÄN VAIKUTTAJAT

Seuraa tulevia tapahtumia yhdistyksen kotisivuilta, uutiskirjeestä ja facebookista!”

Turun Seudun Ekonomit ry:n jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti lähetetään koko jäsenistöllemme: tavoitat sillä noin 2400 ekonomia! Tiesitkö että voit ostaa mainostilaa tästä lehdestä. KIINNOSTUITKO? LUE LISÄÄ turunseudunekonomit.fi

f 20 I

Tykkää meistä myös Facebookissa! Turun Seudun Ekonomit 2/2018

WWW

turunseudunekonomit.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
TURUN SEUDUN EKONOMIEN JÄSENLEHTI 3/2021 by Turun Seudun Ekonomit ry - Issuu