2 minute read

Työehtosopimus on lomarahan tae

Kesälomat ovat taas ovella. Suomalainen palkansaaja on tottunut saamaan lomarahaa, jota moni pitää itsestäänselvyytenä. Laki ei kuitenkaan tunne koko käsitettä.

omarahaa ei lain mukaan tar vitse maksaa. Se perustuu ainoastaan työehtosopimusten määräyksiin, muistuttaa Tra denomien erityisasiantuntija

Advertisement

Julia Lauren

Tietoisuus asiasta on hämärtynyt ehkä siksi, että lomaraha, joka aiemmin tunnet tiin nimellä lomaltapaluuraha, on kirjattu työehtosopimuksiin niin laajalti. Kaikilla aloilla sitä ei kuitenkaan makseta.

Palkansaaja on myös oppinut lähtemään juhannuksen viettoon ja sulkemaan toimiston oven jo torstai-iltapäivänä, mutta tämäkään ei perustu lainsäädäntöön.

Juhannus- ja jouluaatot eivät ole automaattisia vapaapäiviä, vaan nekin tulevat liittojen neuvottelemista työehtosopimuksista.

Tradenomien linjaukset tekeillä –lomapankki uusi innovaatio

Tradenomit valmistelee parhaillaan kantojaan vuosilomalain uudistukseen. Edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula kertoo, millaiset ajatukset ovat saaneet valmistelussa kannatusta.

Yksi mahdollinen tavoite on, että työsuhteen pituus ei enää vaikuttaisi lomapäivien kertymiseen. Nyt työsuhteen alussa kuukausi työtä tuo kaksi päivää vuosilomaa, ja vuoden jälkeen lomaa alkaa

”On eriarvoistavaa, että määräaikaisilla ja työpaikkaa vaihtavilla loman kertyminen on heikompaa ”, sanoo Tradenomien edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula tulla 2,5 päivää. Parempi olisi, että lyhyessäkin työsuhteessa vuosilomaa kertyisi 2,5 päivää kuukaudessa.

– On eriarvoistavaa, että määräaikaisilla ja työpaikkaa vaihtavilla loman kertyminen on heikompaa, perustelee Rantamaula.

Lisäksi halutaan eroon käytännöstä, jonka mukaan vuosilomaviikkojen lauantait lasketaan lomapäiviksi, eli viikko kuluttaa lomaa kuuden päivän verran.

– Tässä täytyy kuitenkin olla sen verran realisti, ettei tavoitetta varmasti voi ajaa läpi antamatta työnantajillekin jotain vastineeksi, Rantamaula sanoo.

Kolmas tavoite, joka Tradenomien ohjelmaan saattaa päätyä, liittyy työpaikan vaihtamiseen ja lomien ”palamiseen”.

Uuden työnantajan palvelukseen siirryttäessä vuosilomapäivien laskenta lähtee nykyään liikkeelle nollasta.

– Vanhassa työssä kertyneet lomat joutuu pitämään pois, vaikka ajankohta olisi itselle huono.

Ratkaisu olisi lomapankki, joka voisi osaltaan helpottaa työvoiman liikkuvuutta. Vuosilomien kertyminen ja pituus irrotettaisiin työsuhteesta.

– Kun vaihtaa työpaikkaa, lomat seuraavat mukana. Edellinen työnantaja laittaisi lomapankkiin kertyneet päivät ja uusi työnantaja antaisi ne työntekijälle yhdessä sovittuna ajankohtana, selittää Rantamaula.

Harva menestyy henkilökohtaisissa neuvotteluissa Työpaikan vaihtaja voi neuvotella uuden työnantajan kanssa omista lomistaan. Tradenomien parin vuoden takainen jäsentutkimus osoittaa, että käytännössä se on harvinaista.

– Työpaikkaa vaihtaneista vastaajista kaksi kolmesta ei ollut edes yrittänyt neuvotella lomistaan, kertoo Julia Lauren tutkimuksen tuloksista.

– Niistä, jotka saivat neuvoteltua, osa sai palkallista lomaa, osa osittain palkallista ja osa kokonaan palkatonta.

Tutkimustulokset ovat Laurenin

Tradenomit: Näin vuosilomalain pitäisi uudistua

1. Heti työsuhteen alusta loman kertyminen 2,5 päivää/kk

NYT Työsuhteen alussa kuukausi työtä tuo kaksi päivää vuosilomaa, ja vuoden jälkeen lomaa alkaa kertyä 2,5 päivää.

2. Vuosilomaviikkojen lauantaita ei laskettaisi lomapäiviksi

3. Lomapankki säilyttäisi lomat työpaikan vaihtuessa mielestä yksi perustelu lomapankin puo lesta. Viime kädessä työnantajalla on valta päättää, annetaanko uudelle työntekijälle lomaa vai ei ja mikä on loman ajankohta.

Lomapankin avulla loman kertyminen ja pituus irrotettaisiin työsuhteesta.

– Noin neljä viidestä Tradenomien jäse nestä kannattaa sitä, että heti työsuhteen alusta lähtien lomaa kertyisi 2,5 päivää kuussa. Palkallisen vuosiloman siirtämistä työsuhteesta toiseen tukee 64 prosenttia, Lauren sanoo.

Lomatavoitteet luultavasti pitkän työn takana

Jos Tradenomien ohjelmaan kirjataan Rantamaulan mainitsemat tavoitteet, kuten lomapankki ja sama lomien kertyminen kaikissa työsuhteissa, milloin ne voisivat toteutua?

Vaikuttamistyö vaatii aina pitkäjänteisyyttä, vastaa edunvalvontajohtaja.

Monesti täytyy myös ”ajaa kahta väylää” eli on vaikutettava sekä lainsäädäntöön että työehtosopimuksiin. Ensimmäinen jäsenestä kannattaa palkallisen vuosiloma siirtämistä työsuhteesta toiseen”, erityisasiantuntija Julia Lauren muistuttaa. edellyttää poliitikkojen lobbaamista, jälkimmäinen neuvottelupöydässä vääntämistä.

– Kyllähän nämä jutut usein sellaiset kymmenen vuotta vievät, jos vaikka perhevapaauudistusta tai työaikalakia ajattelee. Mutta joskus asiat liikahtavat nopeamminkin. T

NYT Uuden työnantajan palvelukseen siirryttäessä vuosilomapäivien laskenta lähtee liikkeelle nollasta.

Milloin loma

tulee pitää?

Vuosilomalain mukaan työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan, mutta työntekijöiden toiveet on huomioitava mahdollisuuksien mukaan.

24 päivää vuosilomasta on sijoitettava lomakaudelle, joka on 2.5.–30.9. Muu osa lomasta (= talviloma) on annettava viimeistään seuraavan lomakauden alkuun mennessä.

Vahvistettu loma sitoo työnantajaa; sen ajankohtaa ei voi muuttaa ilman työntekijän suostumusta. Lomasta on ilmoitettava työntekijälle viimeistään kuukautta ennen sen alkamista.

Lomarahan vaihdosta vapaaksi voidaan sopia työehtosopimuksessa tai paikallisesti.

Mikko Salminen teki projekteja paikallisille yrityksille opiskelukavereidensa kanssa LABammattikorkeakoulussa. ”Siinä tutustui työminäänsä, kun pääsi tekemään yhteistyötä yrittäjien kanssa.”

This article is from: