Toptaste Magazine 4/4/2024

Page 1

www.toptaste.fi

INSPIROIDU RUOKAMESSUJEN TUOREEN KATTAUKSEN ÄÄRELLÄ

Uudet Ruokamessut Helsingin Messukeskuksessa huhtikuussa tuovat tuoreen kattauksen inspiraatiota, ideoita ja uutuuksia, jotka innostavat ruoan ja juoman ystäviä löytämään uusia vaihtoehtoja arkeen ja juhlaan.

Kuluttajille suunnatut uudet Ruokamessut tarjoavat 19.-21. huhtikuuta Helsingin Messukeskuksessa oppimista, oivalluksia ja kohtaamisia. Ruokamessut kannustavat kokkaamaan enemmän ja kokeilemaan monipuolisemmin.

– Arjessa toistuvat samat asiat. Ruokamessuilta saat uutta innostusta, kun näet, mitä kaikkea on tarjolla ja miten tuotteita voi käyttää. Maistele ja nautiskele, puhu tekijöiden kanssa ja opi kädestä pitäen uutta. Ruokamessuilla tutustut kevät- ja kesäsesongin ajankohtaisiin tuotteisiin, Ruokamessujen konseptista vastaava Nina Harlin kertoo.

Ruoan ja juoman suhteen ei kannata ajatella mustavalkoisesti. Välillä on ihan ok syödä valmisruokaa,

toisinaan kokata itse ja silloin tällöin syödä vaikka kolmen ruokalajin lounas ravintolassa. Sama pätee viiniin: mökille viedään bag-in-box, kotona paritetaan viini joka ruokalajille. Myös olutvalinnat menevät tilanteen mukaan - yhtenä iltana nautitaan Karhua tölkistä, toisena jaetaan pienpanimo-oluita.

Ruokamessut nostaa esiin myös terveydelle ja hyvinvoinnille hyvää tekeviä vaihtoehtoja. Hyviä valintoja voi tehdä monella tavalla, ja voit tehdä ne uudestaan joka päivä! Poimi messujen vege- ja luomuosastoilta raikkaimmat vinkit hyvään oloon.

TÄYSIN UUSI TAPAHTUMA

Tapahtuman konsepti on uusi. Kuluttajille ei ole ollut aikaisemmin

vastaavaa suurtapahtumaa, jonka teemana ovat ruoka ja juoma. Ensi kertaa kuluttajatapahtumaan rakennetaan näytöskeittiö, jossa kokit, ruokakirjailijat ja näytteilleasettajien tuotteet pääsevät esille.

Kevään juhlakauden ja kesän kynnyksellä on paljon, mistä inspiroitua: sesongin raaka-aineet, piknikit, yöttömän yön juhlat ja juhlamaljat vappuun, äitienpäivään, valmistujaisiin ja muihin kesäjuhliin. Unohtamatta arkea.

– Haluamme tarjota uusia tapoja nauttia ja oppia. Valitse, mikä aihe sinua kiinnostaa. Olisiko se kastikekoulu? Näytämme kolme päivää non-stoppina kädestä pitäen, miten hyvä ruoka syntyy.

Ruokamessuilla kokataan myös ensimmäiset Airfryerin SM-kisat. Tapahtuman näytöslavoilla on luvassa trendiluentoja.

Paneelissa selvitetään asiantuntijavoimin, kuka päättää mitä Suomi syö. Ruokapuhe halutaan pitää aktiivisena läpi vuoden ja herätellä kuluttajat oivaltamaan, että aktiivinen kysyntä muokkaa kaupan tarjontaa.

Näytteilleasettajia on jo reilut 160, joten Harlin uskaltaa luvata jokaiselle kävijälle kiinnostavia täkyjä.

– Mukana on kaviaari- ja tryffe-

litalo, useita käsityönä suklaata valmistavia toimijoitaja muita makeistehtailijoita, juustoloita, Järkisärjen ja Jävla Sås Bolagetin kaltaisia kotimaisten säilykkeiden ja kastikkeiden pioneereja, Harlin kertoo.

Maistele ja nautiskele, puhu tekijöiden kanssa ja opi kädestä pitäen uutta.

NAUTINNON KEIDAS

Ruokamessuille rakentuu piazza, jolla voi nautiskella helsinkiläisravintoloiden maisteluannoksia. Ovatko ravintolat 305 ja Outo sinulle jo tuttuja? Nyt et tarvitse pöytävarausta, tule vain maistelemaan!

Samppanjaa, sesongin raikkaita viinejä ja pienten ja suurten panimoiden oluita voi nauttia joko ruoan kanssa tai sellaisenaan. Harlinia ilahduttaa panimopuolen esiinmarssi: – Toivon, että meillä tapahtuu uudenlaisia kohtaamisia: messukävijät löytävät uusia tuttavuuksia ja panimot valloittavat uusia faneja. Alle 5,5-prosenttisia oluita saa myydä

mukaan kuten muitakin elintarvikkeita.

Voit yhdistää kirjat ja kuplat Bubbles and Dreams -kirjatorilla. Ajankohtaiset ruoka- ja juomakirjat ovat muutenkin esillä ja luvassa on paljon ruokakirjailijoiden kohtaamisia.

Tastingeissa perehdytään muun muassa Taittingerin samppanjaan ja espoolaisen FatLizardin oluisiin. Tasting-ohjelma täydentyy koko viikonlopun mittaiseksi. Vai haluatko oppia tekemään maailman suosítuimman jälkiruoan, Irish coffeen? Demossa opit senkin kädestä pitäen.

Koska elämä on tasapainoilua, paikkansa saavat myös laadukkaat artesaanilimonadit ja mocktailit. Mocktail-koulussa opit alkoholittomien drinkkien salat.

– Ruokamessuilla voi viihtyä pitkään tai poiketa useamman kerran viikonlopun aikana. Jokainen messuosasto on täällä herättääkseen mielenkiintosi, Nina Harlin innostaa.

4.4.2024
TUOTTAMA KAUPALLINEN ASIANTUNTIJAJULKAISU / MAINOSLIITE
Tuottaja: Titti Myhrberg • Ulkoasun suunnittelu: Hanna Knaapi • Taitto: Vilma Schamarin • Painopaikka: Sanomapaino • Toptaste Oy
TOPTASTE OY:N
www.ruokamessut.messukeskus.fi
Ruokamessujen monipuolinen ohjelma on julkaistu. KUVA HENRI SINISALMI, FOTO HENRI

Ainutlaatuinen näköalaravintola

HURMAA KÄVIJÄNSÄ

Lee Restaurant ja Lore Bistro ovat syntyneet keittiömestari ja sommelier Janno Lepikin ja Kristjan Peäsken johtaman Leib-ravintolan kokemuksista. Molemmat ravintolat ovat saaneet tunnustusta niin ruoan kuin viininkin osalta: molemmilla on Michelin tunnustus sekä ravintoloiden viinilistat ovat palkittu Viron Sommelieryhdistyksen toimesta.

Lee Restaurant

CAFÉ & RESTAURANT VESILINNA

Ruoka, juoma, palvelu, maisema, ohjelma – kaikki on kohdallaan uudistuneessa Café & Restaurant Vesilinnassa!

Café & Restaurant Vesilinna on näköalaravintola Jyväskylän kaupungin valojen yläpuolella. Tervetuloa maistelemaan aitoja kotileivonnaisia kahvilaan, nauttimaan buffet- tai pöytiin tarjoiltua lounasta ja viettämään unohtumattomia hetkiä tilausravintolassa. Yli 40 vuoden asiakaspalvelukokemuksella asiakkaalle tarjotaan vain parasta.

Vesilinna tarjoaa skandinaavista lähiruokaa, unohtamatta kuitenkaan muiden maiden erikoisuuksia. Keittiömestari Tino Kankainen valmistaa konstailematonta, aina maukasta ruokaa.

Lee yhdistelee paikallisia, tuttuja makuja japanilaisen kokin avulla kansainvälisempiin makuihin. Leen ruokalista muuntautuu jatkuvasti sesongin mukaan. Paras tapa kokea aito Lee, on ottaa Lee Experience – yllätys-maistelumenu, joka on tarkoitettu jaettavaksi pöytäseurueen kanssa. Maistelumenu vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan.

Juomapuolen Wine by the glass -ohjelma tukee aina ruokalistaa, jonka lisäksi ravintola tarjoaa ruoan paritusta paikallisten käsityöoluiden kanssa.

Kestävä kehitys on yksi Leen kulmakivistä ja ravintola onkin Viron ensimmäinen Green Key -ravintola. Lee etsii jatkuvasti luovia menetelmiä hävikin vähentämiseen ja valmistaa esimerkiksi leivän tähteistä soijakastiketta.

LEE RESTAURANT

Uus 31, 10111 Tallinna | www.leeresto.ee

Lore Bistro

Lore on tasokas bistro, jonka menu perustuu omistajien kokemuksille comfort-food klassikoihin uudenlaisella twistillä. Ruoka on yksinkertaista ja herkullista.

Lore tarjoaa rentoa ruokaa, jossa raaka-aineet ovat esillä parhaimmillaan ja sesonki aina huomioitu. Ruokalista on kausiluonteinen ja muuttuu jatkuvasti. Palkittu viinilista ei ole pitkä, mutta sitäkin laadukkaampi.

Lore on yksi ensimmäisistä Green Key -ravintoloista Virossa ja vastuullisuuteen suhtaudutaan erittäin vakavasti osana ruokalistaa. Suurin osa vihanneksista tulee paikallisilta pienviljelijöiltä, liha on aina paikallista, kalat ja äyriäiset MSC-sertifioitua.

– Linnan lounas on ehdottomasti testaamisen arvoinen. Vastaavanlaista alkuruokapöytää et muualta löydä, kattaus on aina upea ja palvelu iloista ja välitöntä.

HUIPPUSIJAINTI VESITORNISSA

Vesilinnaan on matkaa vain 400 metriä Jyväskylän keskustasta. Tämän matkan voit reippailla Harjun kävelyteitä ja portaita pitkin tai tulla autolla Harjun

kiertäen Pitkäkadun puolelta. Autoille löytyy ilmaista pysäköintitilaa. Café & Restaurant Vesilinna sijaitsee kauniin mäntyharjun päällä olevassa vesitornissa. Puoliympyrän mallisessa tilassa seuraat Jyväskylän kattojen yläpuolella päivän valon ja varjojen leikkejä omasta pöydästäsi. Sään salliessa on käytettävissä myös 100 paikkainen

MAUKKAINTA BBQ-RUOKAA

Suomen suurimmalla liikkuvalla savustimella

Nothern Lights BBQ tarjoilee herkullisia BBQ-annoksia erilaiset ruokavaliot huomioiden ja Suomen suurimmalla liikkuvalla savustimella valmistettuna.

Northern Lights BBQ Oy perustettiin vuonna 2023 neljän hengen harrasteporukkana, ja siitä lähtien se on kasvanut ja laajentunut. Tänä päivänä se on tunnettu Suomen maukkaimman ja suussa sulavimman BBQ-ruoan valmistajana, joka panostaa asiakkaiden erityistoiveisiin. Yritys on rakentanut vahvan maineensa yhteistyössä Suomen suurimpien BBQ-alan toimijoiden kanssa, tarjoten pop-up -elämyksiä ja cate-

ring-palveluita erilaisissa tapahtumissa, kuten häissä, syntymäpäivillä ja juhlissa.

Viime kesänä yritys teki merkittävän askeleen osallistuessaan omalla porukallaan ensimmäistä kertaa varsinaisille festareille, kuten 11 000 asiakkaan Grill & Chill -festareille Nokian Panimolla. Kokemus oli menestys ja vahvisti yrityksen asemaa alalla. Ensi kesälle on suunniteltu osallistumista 20 tapahtumaan, mikä osoittaa yrityksen jatkuvan kasvun ja suosion.

Makumaailmaltaan Northern Lights BBQ erottuu muista toimijoista käyttämällä monipuolisesti erilaisia savustuspuita ja uniikkeja mausteseoksia. Heidän BBQ-kärrynsä, joka saapui maaliskuussa 2024, on Suomen suu-

terassi. Pääsisäänkäynnin yhteydessä olevilla hisseillä pääset esteettömästi suoraan terassille sekä kahvila & ravintolaan.

CAFÉ & RESTAURANT VESILINNA Ihantolantie 5, 40720 Jyväskylä www.vesilinna-restaurant.fi

rin liikkuva BBQ-savustin, jolla on pituutta 7,3 metriä ja ritiläpinta-alaa 12,5 neliömetriä.

ERILAISET RUOKAVALIOT HUOMIOITU

Yritys ei keskity ainoastaan lihavaihtoehtoihin, vaan huomioi myös erilaiset ruokavaliot tarjoamalla monipuolisia vaihtoehtoja vegaaneille, laktoosi- ja gluteiinittomia annoksia unohtamatta. He ovat yksi harvoja BBQ-toimijoita maailmassa, jotka tarjoavat vegevaihtoehtoja jokaisella keikallaan. Lisäksi he tarjoavat festareille etämyyntipalvelun, jolla ruuan voi tilata ja maksaa jonottamatta. Northern Lights BBQ on sitoutunut ympäristöystävälliseen toimintaan, kierrättäen kaikki jätteet asianmukaisesti ja käyttäen kotimaisia ja lähituotettuja raaka-aineita, kun se on mahdollista. He jatkavat uusien makuelämysten kehittämistä asiakkailleen ja tarjoavat lisätietoja yrityksestä sosiaalisen median kanavillaan ja kotisivuillaan.

TOP RAVINTOLAT 2 www.toptaste.fi MAINOSLIITE
NORTHERN LIGHTS BBQ | www.nlbbq.fi
RAVINTOLAKAKSIKKO
TALLINNAN
LORE BISTRO Peetri 12, 10415 Tallinna | www. lorebistroo.ee
Vesilinnassa yhdistyvät upeat maisemat sekä herkullinen lähiruoka. Possun ribsit -annoksella Northern Lights BBQ voitti Suomen ensimmäisissä virallisissa KCBS - Kansas City Barbeque Societyn osakilpailuissa useita amerikkalaisia ammattilaisjoukkueita.

Lounasherkkuja ja tunnelmallisia illallispaikkoja

HELSINGIN YDINKESKUSTASSA

Samasta paikasta löytyy ostospaikkoja, lounasherkkuja ja tunnelmallisia illallisravintoloita moneen eri tilanteeseen.

CITYCENTER on nimensä mukaisesti keskellä kaupunkia. Se sijaitsee kätevästi kaikkien julkisten kulkuvälineiden keskittymässä Helsingin päärautatieasemaa vastapäätä. Uudistuneessa kauppakeskuksessa on tänä päivänä peräti 70 liikettä.

Loistavan sijaintinsa lisäksi Citycenter ilahduttaa monipuolisuudellaan. Samasta paikasta löytyy ostospaikkoja, lounasherkkuja ja tunnelmallisia illallisravintoloita moneen eri tilanteeseen.

Vaihtoehtoja riittää, oli ajatuksena sitten hengähtää hyvän ruoan parissa lounasaikaan, tai nauttia makuelämyksistä töiden jälkeen. Sopivaa tarjontaa löytyy myös heille, jotka haluavat illallistaa pitkän kaavan mukaisesti yksin, kaksin tai isommalla porukalla.

Runsaus tarkoittaa, että jokaiselle löytyy suosikkinsa. Tarjontaa on niin aasialaisten makujen, burgereiden, pizzojen kuin tacojen ystäville. Valittavana on myös kebabia, pokebowleja ja sushia.

Toisen kerroksen ravintolahubissa on useita trendikkäitä ravintoloita, joissa jokaisessa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa.

Jos mieli tekee aasialaista ruokaa, hyviä valintoja ovat thaimaalaisten katuruokien koti Bangkok 9, ramen-annoksistaan kuuluisa Momotoko, autenttisen kiinalaisen ruoan Biáng! sekä Fresman-ravintola pokeannoksineen.

Burgerfaneja hemmottelee artesaaniburgereillaan Social Burger Joint Meksikolaisten makujen maailmaan kutsuu puolestaan Naked Taco. Ravintola on tunnettu muun muassa siitä, että kaikki siellä tarjottavat kastikkeet valmistetaan omassa keittiössä käsityönä.

Paljon ystäviä on Döner Harjun kebabannoksilla, joista löytyy vaihtoehtoja myös kasvissyöjille. Kebab-makuihin luottaa myös turkkilais-välimerellinen Chilli Fast Food Sushin mielitekoon tuo helpotusta Sushibar + Wine, jonka listalta löytyy käsityösushin lisäksi laatuviinejä.

Päärautatieaseman suunnasta saapuva näkee tunnelmallisen Napule Pizzeria Napoletanan – herkullisten napolilaisten pizzojen tyyssijan.

Urbaani kauppakeskus on monelle jo tuttu lounaspaikka, jossa saa hetkeksi hengähtää kesken työpäivän. Citycenterin ravintolat ovat mainio valinta myös silloin, kun lounaalle istahdetaan osana ostos- tai kulttuuripäivää.

Ravintoloiden lounaslistat vaihtuvat, ja uusia makuja kannattaa tulla säännöllisesti testaamaan. Kaikista lounaspaikoista saa ruokaa myös mukaan.

Urbaani kauppakeskus Citycenter on myös mitä mainioin ruokapaikka.

Ydinkeskustassa sijaitseva Citycenter on moderni, urbaani viihtymisen paikka, mutta siellä voi aistia myös historian havinaa. Rakennus on ollut oleellinen osa Helsingin kaupunkikuvaa jo vuodesta 1967. TIINA ÖRN

Sushibar + Wine -konseptin idea syntyi yksinkertaisesta oivalluksesta. Sushi ja skandinaavinen estetiikka ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, mutta silti ne ovat kuin luotuja toisilleen. Avioliiton sinetöi kolmas elementti: itsenäisten tuottajien valmistamat orgaaniset viinit. Kun näennäisesti keskenään erilaiset asiat yhdistettiin, syntyi jotain todella ainutlaatuista.

Kaikki tilaukset valmistetaan meillä tuoreista raaka-aineista ja alusta loppuun paikan päällä ravintoloissamme.

SUSHIBAR + WINE | www.sushibarwine.com

Napule on uusi aito napolilainen pizzeria aivan Helsingin ytimessä Citycenterissä. Avokeittiössämme näet kuinka keittiömestarimme tiimeineen valmistaa pizzasi laadukkaista italialaisista raaka-aineista.

Ravintolamme sydän on upea Italiassa käsin tehty uunimme. Pizzauunimme on tehty napolilaisesta laavakivestä ja tiilistä käsin Napolissa. Uunissa pizzasi valmistuu avotulella korkeassa lämpötilassa vain reilussa minuutissa. Napolilaisen pizzan pohja on pehmeä, reunoista muhkea ja paksu.

Napulesta löydät niin A la carte -listamme makuelämykset, arkisin päivittäin vaihtuvan lounaslistan sekä italialaisia jälkiruokadrinkkejä, erikoiskahveja ja itse tehtyä tiramisua.

NAPULE | www.napule.fi

Uusi Naked Taco ravintola on avattu maaliskuussa 2022 Helsingin keskustaan. Urban, fresh, mex –kuten sloganimme kuuluu – tarkoittaa tuoretta, tervellistä meksikolaista ruokaa urbaanissa kaupunkiympäristössä.

Haluamme tarjota viihtyisän ravintolaelämyksen aivan Helsingin keskustassa, tulitpa sitten syömään tai vaikka vaan pistäytymään drinkillä. Upeista isoista ikkunoista on mukava seurata keskustan vilinää. Valmistamme ruokaa laadukkaista raakaaineista keittiössämme päivittäin käsityönä. Salsat ja guacamole valmistetaan tuoreista kasviksista.

TOP RAVINTOLAT www.toptaste.fi 3 MAINOSLIITE
CITYCENTERIN 3 RAVINTOLAA ESITTELYSSÄ
NAKED TACO | www.nakedtaco.fi
SUSHIBAR + WINE NAPULE NAKED TACO

Pokeritapahtumissa on kyse myös hauskanpidosta ja kohtaamisista

Lyhyen laivamatkan päässä järjestettävät pokeritapahtumat ovat suomalaisten suuressa suosiossa ja suosio kasvaa yhä. Se kertoo, että tapahtumien järjestämisessä on kaikki mennyt maaliin.

Onnistuminen vaatii satsauksia ja intohimoa. Työtä kokonaisvaltaisesti viihdyttävien pokeritapahtumien onnistumisen eteen tekee Tallinnassa suuri joukko eri alojen ammattilaisia.

Vastikään järjestetyn Kings of Tallinn -pokeritapahtuman järjestämisessä oli mukana peräti 200 henkilöä, kertoo tapahtuman järjestävän Olympic Entertainment Groupin Suomen markkinointi- ja myyntijohtaja Marko Arpiainen

Kings of Tallinn -pokeritapahtuman turnausjohtaja on Teresa Nousiainen. Hän on kansainvälistä mainetta niittänyt, jo lähes legendaarinen turnausjohtaja.

Helmikuun ja maaliskuun vaihteessa kymmenettä kertaa järjestetyssä Kings of Tallinn -tapahtumassa oli lähes 1 500 pelaajaa. Suurin osa heistä tuli Suomesta, Virosta ja muista pohjoismaista. Kaikkiaan pelaajia oli yli 40 maasta.

Olympic Entertainment Groupin pokerijohtaja Christer Larsson toteaa livepokerin pelaajien määrän olevan kasvussa. Livetapahtumien suuret osallistujamäärät vahvistavat sen, että läsnäolo tuo pokerin pelaamiseen oman lisänsä.

JOKAISELLE

SOPIVIA

TURNAUKSIA

Pohjoismaiden suurin pokeritapahtuma Kings of Tallinn on monelle konkarille tuttu. Yllätyksenä saattaa tulla se, että turnaus sopii varsin hyvin myös aloittelijoille.

– Uudet pelaajat otetaan todella hyvin vastaan. He pääsevät kokeneempien pelaajien siipien suojaan, Arpiainen kuvaa.

potti oli huimat 859 160 euroa.

Taidolla järjestetyissä turnauksissa pidetään huolta myös siitä, että jokaiselle on tarjolla sopivia turnauksia. Pelaamaan pääsee myös hyvin pienillä sisäänostoilla.

Vaihtoehtojen runsaudesta kertoo se, että kymmenpäiväisen Kings of Tallinn -tapahtuman aikana järjestettiin peräti 55 eri pokeriturnausta.

Arpiainen ja Larsson korostavat, että turnauksissa on kyse yhdessäolosta ja elämästä nauttimisesta, mutta toki myös palkintorahoilla on oma tärkeä roolinsa. Ja rahaa on Tallinnan tapahtumissa jaossa runsaasti. Kings of Tallinn -pääturnauksen takuupotti oli 500 000 euroa. Suuren osallistujamäärän vuoksi lopullinen palkinto-

Larsson kuvaa Tallinnan pokeritapahtumia meet and greet -sanaparilla. Se ilmentää hyvin sitä, että vaikka turnauksissa pelataan rahapoteista, se ei estä osallistujia pitämästä hauskaa yhdessä.

POHJOISMAIDEN POKERIPÄÄKAUPUNKI

Myös puitteilla on suuri merkitys viihtymiselle, Arpiainen myöntää. Siksi Kings of Tallinn -tapahtuma järjestetään neljän tähden Tallinnan Hilton hotellissa.

Tallinnaa voi hyvällä syyllä kutsua pohjoismaiden pokeripääkaupungiksi. Historiaa ja nykyaikaa juuri sopivassa suhteessa henkivässä Tallinnassa pidetään pokeritapahtumien aikana

Jännitystä, mukavia kohtaamisia, makuelämyksiä sekä hulppeat puitteet viihtymiseen. Sitä kaikkea tarjoavat Tallinnan lukuisat pokeritapahtumat.

Vaikka turnauksissa pelataan rahapoteista, se ei estä osallistujia pitämästä hauskaa yhdessä.

hauskaa ympäri vuorokauden. Arpiainen nostaa esiin esimerkkejä, jotka konkreettisesti kuvaavat Kings of Tallinn -pokeritapahtuman mittakaavaa.

– Viimeisimmän tapahtuman aikana juotiin 6 523 virvoitusjuomaa, pokeripöytiä oli yli sata, korttipakkoja oli 1 000 ja buffetpöydästä syötiin yli 500 kiloa herkullista ruokaa.

Kings of Tallinn -tapahtumaan osallistuu myös paljon naisia ja naispelaajien määrä pokeriturnauksissa on kasvussa. Naisten pokeri-innostukseen vastaa viime vuonna ensimmäistä kertaa Euroopassa järjestetty Queens of Tallinn -tapahtuma. Tallinnassa järjestettävä tapahtuma on avoin vain naispelaajille.

– Tiedän, että mukana oli niin

nuoria kuin myös yli 60-vuotiaita pelaajia. He nauttivat peleistä ja pitävät hauskaa, Larsson sanoo.

VINKIT ALOITTELIJALLE

Larsson vinkkaa, miten pokeriin kannattaa lähteä tutustumaan.

– Pelaamisen tulee olla hauskaa. Hauskana pelaaminen pysyy, kun siihen käyttää vain sen verran rahaa, mihin itsellä on varaa. Pokeri on viihdettä siinä missä vaikkapa elokuvat.

Tutustuminen kannattaa aloittaa muita seuraamalla. Pelien seuraamiseen Tallinnan turnaukset ovat mitä mainioimpia paikkoja. Kings of Tallinn -tapahtumassa pelejä pääsee seuraamaan isoilta näytöiltä.

Olympic Entertainment Group aikoo vielä jatkossa järjestää naisten pokeritapahtumia myös muihin Baltian maihin. Lisäksi Kings of -pokeribrändi aiotaan viedä myös Viron ulkopuolelle. TIINA ÖRN

TULEVAT TAPAHTUMAT

Seuraava Kings of Tallinn -tapahtuma alkaa 27. lokakuuta.

Naisten Queens of Tallinn -tapahtumassa pelataan 19.–20. heinäkuuta.

TOP VALINTA 4 www.toptaste.fi MAINOSLIITE
www.olybetevents.com

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.