2 minute read

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen

H Tt Nen

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. Tietyömaita on joka puolella kaupunkia. Autolla liikkuminen on todella hankalaa.

Tietyöt vaikuttavat myös julkisten kulkuvälineiden, kuten bussien ja raitiovaunujen liikennöintiin. Linjoja on väliaikaisesti lopetettu ja aikatauluja rukattu uuteen uskoon. Matka-ajat ovat myös pidentyneet.

Opasteet ovat surkeita. Tavallisesti on vain tien yläpuolella olevien kaistamerkkien päälle tehty teipillä risti eli tänne ei pääse. Kiertoteitä ei ole merkitty ja ajo-opasteita ei ole.

Mitenhän matkailijat ja muut muualta tulleet pärjäävät Tallinnan liikenteessä, kun paikallisillakin on suuria vaikeuksia löytää reitti kohteeseensa?

Ja jos onnistuu löytämään kiertotien, on se usein kilometrien mittainen. Polttoainetta palaa ja aikaa tuhlautuu.

Miksi tietöitä ei tehdä mahdollisimman nopeasti? Tai rakennustyöt olisi voinut porrastaa.

Näistä puhutaan

VANHANKAUPUNGIN PARAATIPAIKALLE PYSÄKÖITY KUORMA-AUTON ROMU HÄMMÄSTYTTÄÄ

Tallinnan vanhassakaupungissa, Harju-kadun ja Pyhän Nikolaoksen kirkon välissä olevalla maa-alueella on ollut pysäköitynä jo vuosien ajan vanha neuvosaikainen kuorma-auto. Autoa on vielä ”somistettu” erilaisella romulla.

Mistä oikein on kyse? Maa-alueen omistaja taistelee Tallinnan kaupungin kanssa tontin käyttöoikeudesta. Tallinna ei ole myöntänyt alueelle rakennuslupaa, eikä ole myöskään halukas ostamaan tonttia.

Omistajan mukaan hän on kuitenkin joutunut maksamaan tuottamattomasta tontistaan viimeisen 14 vuoden aikana kiinteistöveroa noin 70 000 euroa.

Auton romua maan omistaja kutsuu ”interaktiiviseksi joulukuuseksi”, jonka hän on pannut esille kaupunkilaisten iloksi. Tallinnan kaupunki ei ole asiasta yhtä innoissaan. Aiemmin tontin omistaja on protestiksi kasvattanut tontillaan muun muassa perunoita.

Koska suurremontista on joka tapauksessa haittaa, eikö kannattaisi rakentaa ympäri vuorokauden viikonloput mukaan lukien? Kaupungin liike-elämälle aiheutuneet taloudelliset haitat olisivat näin tehtynä varmasti pienemmät.

Lisäksi usein tietyömaalla on tietyökoneita ja laitteita, mutta ne eivät ole toiminnassa ja työmiehiä ei näy missään. Tai sitten yhtä monttua on tutkimassa suuri joukko miehiä, mutta mitään ei tapahdu. Näitä ”hiljaisia” tai jopa ”kuolleita” työmaita on joka puolella kaupunkia.

Pääsyy tietöihin on uuden raitiovaunulinjan rakennustyöt. Samalla korjataan ja uudistetaan muutakin kaupunki-infraa. Valmistuessaan raitiovaunulinja yhdistää Tallinnan matkustajasataman ja kaupungin keskustan aina lentokentälle asti.

Tallinnalaiset ovat täysin kypsyneitä kaupungin auki repineeseen tieremonttiin. Viimeisimpänä etappina heinäkuun alussa suljettiin kaupungin keskustan tärkein liikenteen solmukohta, Hobujaaman risteys.

Samaan aikaan Postimees-lehdessä oli laaja artikkeli tietöistä otsikolla ”Pääkaupunkilai - set uudesta liikennekaaoksesta: haluaisin jo elää normaalia elämää”.

Kuinka paljon resursseja valuu hukkaan, kun ihmiset istuvat tuntikausia ruuhkissa? Aika kun on rahaa.

Kauppoja, kahviloita, baareja ja ravintoloja on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja jopa konkurssiin, koska asiakkaat eivät pääse niihin suljettujen katujen vuoksi. Tämä ei voi olla vaikuttamatta myös Tallinnan matkailuun.

Liikennekaaos jatkuu vielä pitkään. Raitiovaunulinjaprojekti valmistuu vasta vuonna 2025.

Hüttünen

Sukupuolineutraali Avioliittolaki Hyv Ksyttiin Riigikogussa

Virosta tuli ensimmäinen ennen Neuvostoliittoon kuulunut valtio, jossa parlamentti eli Riigikogu hyväksyi oikeuden samaa sukupuolta olevien solmia avioliitto. Laki astuu voimaan ensi vuoden alussa.

Mielipidemittausten mukaan enemmistö virolaisista tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia. Tutkimusten mukaan nuoret virolaiset ovat liberaalimpia kuin iäkkäämmät.

Riigikogussa nähtiin lain käsittelyn yhteydessä arvoton näytelmä, jossa lakia vastustavat konservatiiviset kansanedustajat tekivät kaikkensa, että lakia ei hyväksyttäisi. Parlamentissa kuultiin ylipitkiä puheita, solvaamista ja huutelua.

TIETYÖT TURHAUTTAVAT

MYÖS MATKAILIJOITA

Tallinnan ydinkeskustan ruuhkat ovat puhuttaneet pitkin vuotta paitsi paikallisia myös Tallinnaan saapuvia turisteja.

A-terminaaliin matkustajasatamaan rakennettavan raitiovaunulinjan työt ovat osuneet samaan ajankohtaan muiden katuremonttien kanssa ja pääväylienkin ylittäminen on vaivalloista.

Pitkät jonot tuovat varsinkin vanhemmalle väelle mieleen neuvostoajat. Pahimmillaan jono suojatien edessä voi olla useita satoja metrejä.

Liikenne puuroutuu lähellä matkustajasatamaa ja vilkkaan tien ylittämistä voi joutua jonottamaan pitkäänkin, kuten kuvasta näkyy.

Liikennevirastosta kerrotaan, että kesä ja syksy ovat pahinta aikaa. Varsinkin Pronksi-kadun remontti on valtaista. Katu on tärkeä väylä autolla Pärnuun ja Tarttoon pyrkiville.

Loppukesästä lähes kaikki raitiovaunuliikenne seisahtuu muutamaksi kuukaudeksi.

Remonttien tarkoituksena on avata uusia väyliä kevyelle liikenteelle ja joukkoliikenteelle.

This article is from: