kauneus&terveys
40
T H E B A LT I C G U I D E ™ E LO K U U 2 0 1 7
Monen karvan verran edullisempaa Viron parturi-kampaamojen valikoima paranee. TEKSTI SILJA HURSKAINEN JA JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Parturi-kampaamossa käyminen
kuuluu monen suomalaisen Vironmatkaajan vakio-ohjelmaan. Eikä syyttä: virolaiskaupungeissa on kampaamoja joka nurkalla ja hinnat ovat Suomeen verrattuna erittäin kilpailukykyiset. Perinteisten kampaamosalonkien lisäksi asiakas voi valita yhä erikoistuneempien palveluiden väliltä. Vain miehille tarkoitettuja partu-
riliikkeitä on tullut Tallinnaan parin viime vuoden aikana useita. Yksi niistä on aivan ydinkeskustassa sijaitseva Lumberjack Barbershop. ”Olemme halunneet luoda paikan, joka olisi miehille mukava ja kutsuva”, kertoo Lumberjackin johtaja Hugo Paul Aav. Naisasiakkaita Lumberjackissa ei palvella lainkaan. Aavin mukaan parturilla on jo hyvin laaja asiakaskunta pukumiehistä rockabilly-herroihin. Parranajon lomassa asiakas voi nauttia vaikkapa olutta, viskiä tai kahvia. Hieman toisenlaiset tarjoilut
on lastenkampaamo Juuksikissa Rocca al Maren kauppakeskuksessa. Juuksikin perustaja ja omistaja Elina Tolli halusi yhdistää kampaamon ja leikkipaikan. Idea lastenkampaamoon lähti Tollin omien pienten lasten tarpeista. Vaikutti siltä, että monessa kampaamossa ei haluttu ottaa vastaan pieniä asiakkaita. Idea jäi kaihertamaan Tollin mieltä. Nyt Juuksikin palveluvalikoimassa on tarjolla jopa vauvojen hiustenleikkaus. Juuksik tarjoaa puolituntisen hiustenleikkuun lisäksi puoli tuntia lastenhoitoa, jona aikana pienen lapsen vanhemmat voivat hoitaa omia kauppa-asioitaan. Kampaamosalongissa on viihtyisä leikkipaikka. Kampaajan tuolissa istuessaan lapsi voi katsella televisiosta piirrettyjä. Kampaamokäynnin päätteeksi lapselle tarjotaan karkkia tai tarra. Suomessa suosituiksi tulleita ekokampaamoja Virossa ei vielä juuri ole. Lähes ainoa tällä saralla on Tallinnassa sijaitseva Juukseakadeemia, jonka palveluihin kuuluvat myös ekokampaamopalvelut ja hiusten värjäys luonnonvärein. Oheisessa taulukossa on ver-
tailtu tyypillisimpien parturikampaamopalvelujen keskimääräisiä hintoja. Viron hinnat
Robin sai uuden siistin kampauksen lastenkampaamo Juuksikin tuolissa.
ovat Tallinnasta, Suomen hinnat pääkaupunkiseudulta . Virossa hinnat ovat selvästi edullisempia Tallinnan ulkopuolella ja myös pääkaupungin sisällä hintavaihtelu voi olla melkoista. Selvää kuitenkin on, että Virossa hiuksensa ja partansa hoitava säästää Suomen hintoihin verrattuna useita kymmeniä euroja. ■
PARTURI-KAMPAAMOJEN HINTOJA SUOMESSA JA VIROSSA Hinta Suomessa
Hinta Virossa
Naisten hiustenleikkaus
40–60 €
25–30 €
Miesten hiustenleikkaus
26–35 €
15–25 €
Hiusten värjäys (ilman leikkausta)
70–90 €
30–50 €
Juhlakampaus
50–90 €
25–30 €
Parran ja viiksien muotoilu
20–25 €
5–10 €
Lasten hiusten leikkaus
18–30 €
10 €
Miesten partureita ■ Lumberjack, Pronksi 3,
Tallinna. Karttakoodi a2 ■ Truman Barber Shop, Rävala
pst 5 (karttakoodi b2) ja Lõõtsa 2, Tallinna. ■ M Room, Estonia pst 5, Tallinna. Karttakoodi b2 ■ Jolanda’s Hair Spa, Jõe 7, Tallinna. Karttakoodi a3 ■ Rude Rats, Telliskivi 62, Tallinna. Karttakoodi a1
Lasten kampaamoja ■ Juuksik, Rocca al Maren
ostoskeskus, Paldiski mnt 102, Tallinna ■ Perejuuksur, Kaubamaja-tavaratalo, Gonsiori 2, Tallinna. Karttakoodi b2
KAMPAAMO-SANASTO Suomeksi Parturikampaamo Tallinnan keskustassa sijaitseva parturiliike Lumberjack Barbershop on täysin miesten maailma.
Viroksi Juuksur
Hiusten leikkaus Juuste lõikus Leikkaus ilman pesua
Lõikus ilma pesuta
Hiusten värjäys
Juuste värvimine
Juhlakampaus
Pidulik soeng
Parranajo
Habeme ajamine