Kesäkuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 9

t h e b a lt i c g u i d e ™ k e s ä k u u 2 0 1 8

ajankohtaista

9 Viron kuukausi

Aikamatka neuvostoarkeen Teksti Mikko Virta, kuva Tallinnan Televisiotorni

Tallinnan Televisiotornin näytte-

ly Banaaneita ei ole vie neuvostoajan arkeen, jolloin kaikki oli Virossa vielä toisin. Näyttelyssä keskitytään elämään 1970- ja 80-luvuilla. Näyttely kertoo, miten arjesta selvittiin, kun kauppojen hyllyt olivat tyhjiä ja jonot kauppojen ulkopuolilla pitkiä. Se kertoo

myös virolaisten kekseliäisyydestä vaikeana aikana. Näyttelyssä on esillä neuvostoajan esineitä, valokuvia, polkupyöriä ja autoja. Kävijät pääsevät kurkistamaan myös tavalliseen neuvostokotiin. n

Postimerkki baletille 29.4. Viron kansallisbaletin 100-vuotisjuhlan kunniaksi Viron posti julkaisi balettiaiheisen postimerkin. Merkissä on kuvattuna pas de deux Joutsenlampi-baletista.

Linda Line epäröi

Mistä löytää? Banaaneja ei ole -näyttely 30.9. asti, Televisiotorni, Kloostrimetsa tee 58a, Tallinna.

Banaaneja ei ole -näyttelyssä voi nähdä, miltä näytti tavallinen neuvostoajan koti.

30.4. Laivayhtiö Linda Line tiedotti, että kesäkauden laivayhteyksien avaaminen on epävarmaa. Yhtiön mukaan uuden aluksen käyttöönotto kestää odotettua kauemmin.

Juhla ja juhannusilta virolaisittain Kokot palavat ja musiikki soi jaanipäevan kunniaksi.

22.–23.6. pääesiintyjänä on teknotähti Scooter. Pärnussa juhlinta alkaa 23.6. kello 18 Vallikäärun alueella, jossa on koko perheen juhannustapahtuma. Luvassa on paljon virolaisartistien musiikkia, lapsille tarkoitettu alue ja erilaisia ruokapaikkoja. Tartossa juhannusaattoa voi viettää Raadin puistossa, jossa on koko aattoillaksi kaikenikäisille sopivaa ohjelmaa. Tanssit jatkuvat aamuyöhön. n

Teksti Silja Hurskainen, kuva enn veerpalu

Juhannusta vietetään Virossa

sen niin sanotulla vanhalla paikalla. Juhannuspäivä, jaanipäev, on sunnuntai 24.6. Kuten Suomessa, Virossakin juhannus on iloinen keskikesän juhla ja yksi vuoden tärkeimmistä pyhistä. Juhannusaattona 23.6. syttyvät kokot ympäri maata. Viron ulkomuseossa juhannusaaton illassa pääsee perinteisen mittumaarin tunnelmiin. Museoalueella on useampia juhannuskokkoja, vihdantekoa, saunanlämmitystä ja paljon esiintyjiä. Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä voi viettää juhannusaattoiltaa aivan meren ääressä Viimsin ulkoilmamuseossa. Uunista nostetaan juhannuksen viettäjille savukalaa ja panimotuotteitakin on tarjolla. Kyläjuhlan tansseissa esiintyy muun muassa Ivo Linna. Haapsalussa meno on hieman äänekkäämpää. Kaksipäiväisessä Haapsalu Jaanituli -tapahtumassa

Juhannuskokkoja poltellaan Virossa rannoilla ja juhannusjuhlissa samaan tapaan kuin Suomessakin.

Mistä löytää? Viron ulkomuseo, Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna. Viimsin ulkoilmamuseo, Muuseumi tee 1, Pringin kylä, Viimsi. Haapsalu Jaanituli, Piispanlinnoitus, Lossiplats 3, Haapsalu. Pärnun juhannusjuhlat, Vallikäär, Õhtu tn 1A, Pärnu. Tarton juhannusjuhlat, Raadin puisto, Narva mnt 177, Tartto.

Maalaus herää tanssien eloon Teksti Silja Hurskainen, kuva Monet2Klimt

Monet2Klimt-taidenäyttely on jo

itsessään erityinen elämys: Tallinnan Helios Hallin seinille heijastetaan Gustav Klimtin, Claude Monet’n ja Vincent van Goghin unohtumattomia teoksia liikkuvina kuvina klassisen musiikin säestyksellä. Kaikkeja aisteja herkistävä 45-minuuttinen taide-elämys on kesäkuussa vieläkin vahvempi. Ympärillä aaltoilevien kuvien lisäksi salissa esiintyvät Goltsman Ballett -tanssiryhmän balet-

titanssijat. Tanssia ja liikkuvaa kuvaa yhdistäen syntyy värikäs ja maaginen maailma. Yleisö seuraa istuen tai seisoen joka puolella ympärillä henkiin heräävää taidekokemusta. n

Mistä löytää? Tanssiva maalaus -esitykset Monet2Klimt-taidenäyttelyssä, Sauna 1, Tallinna. Karttakoodi Vanhakaupunki i2. Goltsman Ballettin esityksiä on 6. ja 27.6. sekä heinä-elokuussa.

Tallinnassa yli 450 000 asukasta 1.5. Tallinnan väkiluku ylitti toukokuun alussa ensimmäisen kerran 450 000 ihmistä. Tallinnan asukasmäärä on viimeisen 15 vuoden aikana kasvanut 70 000 ihmisellä.

Virolaisväriä Mestarien liigan finaalissa 3.5. Englannin Valioliigassa Liverpoolissa pelaava virolaispuolustaja Ragnar Klavan on toinen virolainen, joka pelaa jalkapallon Mestarin liigan finaalissa. Aiemmin futiksen huippufinaalissa on pelannut maalivahti Mart Poom.

Olut veti väkeä 4.5. Neljättä kertaa järjestetty Tallinn Craft Beer Weekend veti Tallinnan Kulttuurikattilaan kahden päivän aikana lähes 3 000 ihmistä tutustumaan eri maiden panimoiden oluisiin. Liput tapahtumaan myytiin loppuun muutamassa tunnissa.

Kontaveit voitti Williamsin 5.5. Anett Kontaveitista tuli ensimmäinen virolainen tennispelaaja, joka on voittanut jommankumman Williamsin sisaruksista. Kontaveit voitti Madridin turnauksessa Venus Williamsin erin 3:6, 6:3, 6:2.

Viro puhtaaksi talkoilla 6.5. Jo perinteeksi muodostuneisiin Teeme ära -kevätsiivoustalkoisiin osallistui tänä vuonna yli 51 000 virolaista ympäri maan. Talkoolaiset siistivät puistoja, metsiä ja tienvieriä.

Puolue muuttaa nimeä 7.5. Yksi Viron suurimmista puolueista, Isamaa ja Res Publica Liit (IRL), muuttaa nimeään. Kun puolueen yleiskokous on asian vahvistanut, puolueen nimeksi tulee Isamaa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kesäkuun The Baltic Guide on ilmestynyt by The Baltic Guide - Issuu