Toukokuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 17

t h e b a lt i c g u i d e ™ to u k o k u u 2 0 1 8

17

kulttuuri

Viron vanhin katujuhla

Tallinnan Vanhankaupungin päivät polkaisee kesän käyntiin henkeäsalpaavalla spektaakkelilla. Teksti Arja Korhonen, kuvat Kalev Lilleorg ja Andrei Chertkov

P

äivien avajaisissa 30. toukokuuta uhkarohkea akrobaatti pyöräilee 150 metrin matkan raatihuoneen tornista Pyhän hengen kirkon torniin. Jos luoja suo, sillä kovin tuulisella säällä fillaristia ei päästetä vaijerille. “Edellisen kerran nuoralla ajettiin 2012, ja siitä lähtien näytöstä on pyydetty uudestaan”, kertoo festivaalia koordinoiva Anne Velt. Tallinnan Vanhankaupungin päiviä on järjestetty vuodesta 1982 alkaen, ja sitä voi pitää Viron ensimmäisenä kaupunkifestivaalina. Keskiaikainen Tallinna ei ole aina ollut muodissa. Esimerkiksi 1960-luvulla rakennuskannasta haluttiin purkaa jopa 80 %, mutta onneksi suojelijat pitivät pintansa. Anne Veltin mukaan Vanhankaupungin päivät ovatkin ylistys keskiajalle ja Unescon maailmanperintökohteelle sekä lahja kaupunkilaisille itselleen. “Siksi meille ovat tärkeitä opastetut vanhankaupungin kierrokset, joilla esitellään historiallisesti kiinnostavia kohteita”, Velt kertoo.

Viisipäiväinen fiesta

Raatihuoneentorin ohella keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat Snellinpuisto, Harju-katu sekä Tornien aukio, jossa järjestetään muun muassa kyläjuhlia iltamineen ja maalaismarkkinat. Lapsille ja nuorille on oma alue Snellinlammen ympärillä, jossa voi askarrella, pelata vanhanaikaisia pelejä, esiintyä ja kil-

Vanhankaupungin päivillä esiintymään pääsevät sekä harrastelijat että ammattilaiset.

pailla. Miniyrityksiä perustaneet koululaiset myyvät kehittämiään tuotteita. Harju-kadulla myydään virolaista käsityötä ja designia, ja viereisen Harjumäen levytorilla voi etsiskellä harvinaisia vinyylejä kuten neuvostoaikoina konsaan.

Miehestä mittaa miekalla

Erilaiset taistelunäytökset ovat olleet Vanhankaupungin päi-

vien vakio-ohjelmaan alusta lähtien. “Otteet ovat kovia, ja miehet saavat jopa haavoja, vaikka taisteluasut ovat paksuja. Siksi paikalla on myös ambulanssi”, paljastaa Velt. Hommasta lienee leikki kaukana, mutta onneksi sentään lapsilla on mahdollisuus heilutella pehmeämpää peistä. Raatihuoneentorilla puolestaan kuka tahansa voi kokeilla

Virossa uskotaan, että onnea voi houkutella luokseen koskettamalla nuohoojan nappia. Niinpä nokipoikain napit kiiltävät aina kirkkaina.

nykyaikaisempaa miekkailua ja painia. Uutuutena on liikuntapeli CrossFit Games, jossa etsitään Viron kovakuntoisinta miestä ja naista. Ja hilpeässä konttorirottien Rat Race -hyväntekeväisyystempauksessa saa juosta vaikka korkkarit jalassa. Kulttuurista kiinnostuneelle päivät ovat antoisat. Museoihin pääsee alehintaan ja niissä on erikoisohjelmaa. Raatihuo-

neentorin iltakonserteissa skaala venyy oopperasta punkkiin ja tämän hetken suosikkiartisteihin. n

Mistä löytää? Tallinnan Vanhankaupungin päivät, 30.5.–3.6., eri puolilla Tallinnaa. Ohjelma kokonaisuudessaan: www.vanalinnapaevad.ee

Keskiaikaisiin varusteisiin pukeutuneita miekanheiluttajia tulee Tallinn Cup -turnajaisiin Suomen lisäksi Israelista ja Kiinasta saakka.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.