Page 20

20

ajankohtaista

T H E B A LT I C G U I D E ™ TO U K O K U U 2 0 1 7

Vanhankaupungin päivillä on tarjolla moderneja sirkusesityksiä.

Paljon muutakin kuin keskiaikaa Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi. TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT VANALINNA PÄEVAD

Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo

jäädä museoesineeksi. Toukokesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat esille Vanhankaupungin lukemattomia kiinnostavia kohteita ja tapahtumia, jotka elävät ja hengittävät nykypäivää, vaikka tapahtumapaikka onkin keskiaikainen. TVP vyöryttää kävijän päälle huiman ohjelmakirjon. Tarjolla on muun muassa tanssiesityksiä, pieniä ja suuria konsertteja, nuorten keskustelufoorumi, turnajaiset, sirkusesityksiä, oppilasfirmojen markkinat, LP-levyjen tori ja tutustumiskierroksia Vanhankaupungin paikkoihin, joihin muuten ei pääse. Kuluva vuosi on Virossa lasten ja

nuorten kulttuurin teemavuosi, joten päivien teemana on Nuori Vanhakaupunki (Noor vanalinn). Päivien ohjelmajohtaja Anne Velt kertoo, että suurin osa päivien ohjelmasta on maksutonta,

Turnajaiset valtaavat Nigulisten kirkon edustan.

mutta tänä vuonna ohjelmistoon on tullut ensimmäisen kerran muutamia maksullisia konsertteja.

Ota ohjelmavihko käteen ja ala kierrellä.

Koe vaikka nämä: ■ 31.5. Avajaiskonsertti

Ohjelmajohtaja Velt suosittelee, että kiinnostavin tapa nauttia TVP-ohjelmasta on ottaa ohjelmavihko käteen ja vain alkaa kierrellä ympäri Vanhaakaupunkia. Päivien aikana ei juuri ole sellaista kulmaa, puistoa tai kahvilaa, jossa ei olisi päiviin liittyvää erikoisohjelmaa. Koko ajan tapahtuu jossakin jotakin. “Raatihuoneentori on tapahtumien sydän, mutta sanoisin, että kaikkein jännittävimmät tapahtumat ovat jossakin nurkan takana”, Velt vinkkaa. Tapahtumasta saa lisätietoa nettisivuilta vanalinnapaevad.ee sekä Vanhankaupungin turismi-infokeskuksesta Niguliste-kadulla. ■

■ ■ ■ ■

Raatihuoneentorilla. Konsertissa Viron kansallinen sinfoniaorkesteri johtajanaan kapellimestari Tõnu Kaljuste. 1.6. Lasten ja nuohoojien kulkue nuohoojapatsaan luota Raatihuoneentorille. 2.–4.6. Toompean mäellä erilaisia tanssiesityksiä ja konsertteja joka tasatunti. 3.6. Turnajaiset Nigulisten kirkon edustalla. 4.6. LP-levymyyjäiset Harjun mäellä. 4.6. Tutustumiskierrokset Viron parlamentissa. 4.6. Päätösjuhla Raatihuoneentorilla.

Mistä löytää? Tallinnan vanhankaupungin päivät 31.5.–4.6. Maksuttomia tapahtumia eri kohteissa ympäri Vanhaakaupunkia. Lisäksi jonkin verran maksullisia tapahtumia, joiden lippuja voi ostaa Piletilevistä.

The Baltic Guide FIN Toukokuu 2017  

Suomenkielinen The Baltic Guide -matkailulehti tutustuttaa suomalaisille Viroa.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you