16
Iiris: värikäs virolainen pop-artisti
kultt
Tõnis Mägi: virolaisen musiikin peruskallio
Tuomo: soulin ja jazzin monitoimimies
Juhlavuoden Nostalgiaa ja nousevia tähtiä TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT SONY MUSIC, KAIHO REPUBLIC, VILLE MALJA, KRISTINA KAIVA
Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö Anna Laine on suurkon-
sertista innoissaan. ”Se on valtava konsertti, joka yhdistää kahden maan muusikot”, hän kertoo. Konsertin taustalla on tosiasia, että virolaiset ja suomalaiset tuntevat huonosti toistensa musiikkia. Juhlavuoden teema on Yhdessä, joten oli luontevaa, että suomalaiset ja virolaiset artistit esiintyvät yhdessä.
Dingoa ei ohiteta, koska se on tärkeä osa yhteistä historiaa. Idean jatkokehittely sai inspiraatiota myös The Baltic Guidesta. ”Muistin The Baltic Guiden artikkelin, jossa Lenna Kuurmaa oli paljastanut haaveilleensa esiintymisestä Scandinavian Music Groupin kanssa.” Haave toteutuu: Lenna ja SMG astuvat kesäkuussa yhdessä lavalle. Toisaalta mukana on artisteja, joille toisen maan musiikki on entuudestaan hyvin tuttua. Esimerkiksi Stig Rästa tuntee suo-
malaista musiikkia yllättävän hyvin. ”Paleface on jo kauan sitten tutustunut virolaiseen rap-skeneen, joten oli helppo saattaa hänet yhteen virolaisräppäri Chalicen kanssa.”
huipennus Suomi 100 -juhlakonsertti tuo yhteen virolaisia ja suomalaisia huippuartisteja. TEKSTI MIKKO VIRTA
Konsertin legendaarisimpaan osaan kuuluu Vesa-Matti Loirin ja Tõnis Mägin yhteisesiintyminen.
Anna Laine ei halua vielä paljastaa laulua, mutta vihjaisee sen olevan virolaisille tärkeä kappale – ”todellinen Viron Finlandia”. Tulossa on monia suomalaisille ja virolaisille tärkeitä lauluja Dingosta Leevi and the Leavingsiin ja J. Karjalaiseen. ”Tärkeän laulun voi esittää myös joku muu. Dingoa esimerkiksi ei ohiteta, koska se on tärkeä osa yhteistä historiaa.” Anna Laine on onnellinen, että konsertin ohjelmisto on valmis ja kiittää työryhmää, johon kuuluvat muun muassa käsikirjoittaja Veera Marjamaa ja muusikko Aki Haarala. ”Tuntuu todella hyvältä, että virolaiset artistit kokevat, että on kunnia-asia esiintyä Suomen juhlakonsertissa. Konsertissa luodaan uusia yhteyksiä, joita ei ole aiemmin ollut – uusia kulttuurisiltoja.” ■ The Baltic Guiden päätoimittaja Mikko Virta on osallistunut Suomi 100 -konsertin työryhmään.
Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila on tyytyväinen, että
instituutti päätti ottaa pari vuotta sitten päävastuun juhlavuoden tuotannosta Virossa. ”Nyt tuntuu upealta olla loppusuoralla.” Hän pitää juhlavuoden kohokohtana kesäkuun 10. päivää, jolloin Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään suurkonsertti ja toimintaa on luvassa joka puolella kaupunkia. ”Olimme jo päättäneet Suomi 100 -konsertin päivämäärän, kun ilmeni, että samana päivänä pelataan 100 jalkapallo-ottelua suomalaisten ja virolaisten välillä. Suomi-päivänä avautuu Tallinnassa myös 100 esinettä Suomesta -näyttely. 100 esinettä on meidän instituutille todellinen kohokohta: lämmin ja humoristinen katsaus elämään Suomessa 100 vuoden aikana. Se on esillä Helsingin ja Tallinnan lisäksi myös Oslossa, Madridissa ja Riiassa”, kertoo Anu Laitila.
Suomen superpäivä 10.6. ■ Vapaudenaukion suurkonsertti klo 18 alkaen. ■ Avataan 100 esinettä Suomesta -näyttely Maarjamäen linnan museossa. ■ Suomalaista ruokaa tarjotaan Telliskiven katuruokafestivaalilla. ■ Pelataan Suomi–Viro-jalkapallo-otteluja. ■ Kaikilla suomalaisilla on 10.6. Tallinnassa ilmainen joukkoliikenne. ■ Lisätietoa Suomi 100 -tapahtumista Virossa: www.soome100.ee
Konsertin esiintyjät ■ Villu Tamme
■ Mari Kalkun
■ Jaan Pehk
■ Ailu Valle
■ Petri Laaksonen
■ Ronya
■ Jüri Pootsmann
■ Stig Rästa
■ Lenna
■ Paleface
■ Scandinavian Music Group
■ Chalice
■ Tuomo
■ Vesa-Matti Loiri
■ Iiris
■ Tõnis Mägi
Viron-matkailijoiden kannattaa myös panna korvan taakse kesäkuussa alkava suomalaisille ja virolaisille suunnattu valokuvakilpailu 100 hetkeä. Anu Laitila tuntee olevansa
etuoikeutettu, että hän on saanut johtaa instituuttia juuri tänä vuonna. ”Juhlavuosi on mahdollistanut meille poikkeuksellisen kunnianhimoiset sisällöt.” ■