viloma
T H E B A LT I C G U I D E ™ H E L M I K U U 2 0 1 9
21
Koe Euroopan suurin trampoliinipuisto Super Skypark tarjoaa jalkapallokentällisen verran vauhtia ja vipinää perheen hurjapäille. TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV
Super Skyparkin yli neliö-
metrin eli reippaan jalkapallokentän suuruisella alueella on tarjolla paljon vauhdikasta tekemistä. ”Pelkästään trampoliineja on neliön verran”, kertoo Tarvo Sarmet Super Skyparkista. Sarmetin mukaan T Mall of Tallinn -kauppakeskuksessa sijaitseva trampoliinipuisto on Euroopan suurin lajissaan. Tallinnalaiset ovat löytäneet jo
tiensä Super Skyparkiin. Sarmetin mukaan viikonloppuisin voi päivässä käydä jopa tuhat ihmistä. ”Meidän mottomme on rohkaista lapsia ja nuoria liikkumaan, ei pelkästään istumaan ja pelaamaan.” Turvallisuus on tärkeällä sijalla. Sarmetin mukaan valvojat pitävät huolen, ettei vaaratilanteita syntyisi. Pienemmille lapsille on oma alueensa ja myös trampoliineja on eri-ikäisille. Niin pienten kuin suurtenkin ehdoton lempipaikka on vaahtomuoviallas, jonne on hauskaa pompata trampalta. Pallon donkkaaminen koriin trampoliinilta vaatii jo vähän enemmän taitoa. Trampoliinien lisäksi keskuksessa on kymmenen metriä korkea kiipeilylinnake, josta pääsee alas liukumäkeä pitkin. Linnakkeessa on myös pallomeri ja hauskoja vaahtopallotykkejä. Skyparkin yhteydessä toimii tie-
dekeskus SkyLab, jossa ajan saa kulumaan rauhallisemmissa merkeissä.
Hiki pintaan radoilla ja rampeissa 8 Warriors Den
9
10
Keevise 6, Tallinna. Uuden aikakauden keskus, jossa saa hien pintaan esteradoilla telkkarista tuttuun Ninja Warrior -tyyliin. Spot of Tallinn Krati tee 2, Peetri. Monipuolinen elämysurheilukeskus, jossa on erilaisia ratoja BMX-pyöräilijöille, skeittareille ja skuuttareille,. Trefoil Jumping Park Akadeemia tee 30. Suuri ja monipuolinen trampoliinikeskus Mustamäe Elamuste Keskusen yhteydessä.
Aistinsa voi panna koetukselle muun muassa peililabyrintissa tai palloa voi yrittää siirtää ajatuksen voimalla. Skyparkin uusin vetonaula, maailmanpyörä, avataan kauppakeskuksen katolle keväällä. metrin korkeudesta avautuvat huikeat näköalat Tallinnan ylle. Tarvo Sarmet kertoo, että maailmanpyörän ja Super Skyparkin tavoitteena on houkutella jopa vierasta vuosittain. ■
7 Super Skypark (T1 Mall of Tallinn), Peterburi tee 2, Tallinna. Karttakoodi c4 Trampoliineillä pomppiminen ei ole lasten yksinoikeus, vaan hyppimään ovat tervetulleita myös aikuiset.
Syper Skypark, päivälippu 10 e. Aikuiset ilmaise ksi, kun toimivat saattajin a. SkyLab 7 e, laps et 5 e. Törmäilyautot 2 e.
Perhelomakohteita Tallinnan ulkopuolella Kiviõlin seikkailukeskus
Tallinna
Kärdla
Paide Haapsalu
Ahhaatiedekeskus
Ilonin ihmemaa
Pärnu Kuressaare
Narva
Rakvere
Paldiski
Viljandi Valga
Tartto Otepää Otepään talvikohteet
KIVIÕLIN SEIKKAILUKESKUS
Entisen tuhkamäen päälle perustetussa Pohjois-Viron suurimmassa laskettelukeskuksessa on neljä – metrin pituista rinnettä. Kiviõli Seikluspark, Mäepealse tee 1, Kiviõli.
AHHAA-TIEDEKESKUS
Baltian suurimmassa tiedekeskuksessa voi tutustua tieteen
tekemiseen itse kokeillen ja tehden. Ahhaan vaihtuva näyttely on .. asti Ahhaa, illusioonit. Ahhaa, Sadama 1, Tartto.
OTEPÄÄN TALVIKOHTEET
Viron talvipääkaupungissa on huipputason hiihtoreittejä sekä vauhdikkaita laskettelu-, pulkkaja snowtube-mäkiä.
ILONIN IHMEMAA
Tutustu Astrid Lindgrenin hovikuvittajan, virolaisen Ilon Wiklandin töihin ja elämään. Wikland on kuvittanut muun muassa Ronja ryövärintyttären. Ihmemaassa on mielenkiintoisia näyttelyitä ja leikkihuone. ■ Iloni Imedemaa, Kooli 5, Haapsalu.