28
ostokset Viron kuukausi
Kommunismin uhreille muistomerkki 3.12. Tallinnan Maarjamäelle, Piritan rantatien varteen nousee ensi vuoden lokakuuhun mennessä muistomerkki kommunismin uhreille. Matka-niminen muistomerkki leviää 30 000 neliömetrin alalle.
Rakveressa taas erikoiskuusi 4.12. Rakveren kaupungin tavallisuudesta poikkeavat joulukuuset ovat viime vuosina keränneet huomiota ympäri maailman. Vuoden 2017 kuusi on taiteilija Teet Suuren suunnittelema. Kuusen sisälle voi kiivetä.
Pikavoitto Suomesta Viroon
Kuva: Mikko Virta
5.12. Jos virolainen kuljettaja saa Suomessa ylinopeussakon, Suomen poliisi voi jatkossa lähettää tiedon sakosta Viroon. Asiasta uutisoi STT. Suomesta ei ole tähän asti voinut lähettää sakkotietoa ulkomaille.
Ruuan hinta on noussut Suomessa ja Virossa lähes samaa tahtia Ruokakorien hintaero on noin kaksi euroa.
6.12. Suomen itsenäisyyttä juhlittiin Virossa näyttävästi ympäri maata. Tallinnassa päivään kuului muun muassa yhteislaulua, juhlajumalanpalvelus, seppeleen lasku Suomen-poikien muistomerkille ja suurlähetystön vastaanotto.
Viro 11:s MM-salibandyssa 7.12. Viron naisten maajoukkue sijoittui 11:nneksi salibandyn MM-kisoissa Bratislavassa. Turnauksen viimeisessä ottelussa Viro voitti USA:n lukemin 8–7.
Yliopistorehtorit saivat kritiikkiä 8.12. Viron yliopistojen tutkijat kritisoivat sananvapauden estämisestä kolmen virolaisen korkeakoulun rehtoreita. Heidän väitetään toivoneen, että vain he voisivat ottaa kantaa siihen, rakennetaanko Tarttoon puunjalostustehdas.
Venäläismatkailijoiden määrä kasvoi 9.12. Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana venäläismatkailijoiden määrä Virossa kasvoi 20 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2016. Venäläisturisteja on erityisesti Itä-Virumaalla ja Tallinnassa.
Kesäkuu 2017, Viro
Joulukuu 2017, Viro
Kesäkuu 2017, Suomi
Joulukuu 2017, Suomi
Kananmuna (halvin 10 kpl)
0,84
0,85
1,18
1,25
Maito (2,5/1,5 %), edullisin litra
0,47
0,50
0,89
0,70
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV
Tuote
The Baltic Guide vertailee kaksi
kertaa vuodessa Suomen ja Viron elintarvikkeiden hintoja. Viime kesänä totesimme, että hinnat ovat lähes samat: eroa oli vain 1,22 euroa. Joulukuussa kerätyt hinnat osoittavat, että suomalaiset hinnat ovat nousseet vertailukorissamme 3,37 ja virolaiset 2,49 euroa. Hintaeroa on nyt siis 2,10 euroa.
Suomalainen kurkku maksaa Virossa vähemmän kuin Suomessa. Huomio vertailussa kiinnittyy voin
Suomi juhli komeasti
T H E B A LT I C G U I D E ™ TA M M I K U U 2 0 1 8
hintaan. Tämän vuoden aikana Virossa koettiin jopa voipulaa ja se selittää kahden euron nousun kilohinnassa. Suomalaisten tuotteiden hintojen nousu on ollut tasaista. Juustojen hinta on Virossa korkeampi kuin Suomessa, jossa virolaista juustoa saattaa saada jopa kolme euroa edullisemmin kuin sen kotimaasta. Suomalainen kurkku maksaa Virossa vähemmän kuin Suomessa (1,89
Voi (kilo)
6,76
8,76
3,96
4,50
Ruispalat, leipä (6 kpl)
0,66
0,67
0,73
0,95
Riisi (pitkäjyv./kilo)
0,57
0,57
0,67
0,75
Porsaan kassler
5,79
5,59
5,95
6,98
Broileri (kokonainen/kilo)
1,87
1,87
5,90
4,98
Sokeri (hieno/kilo)
0,78
0,75
0,69
0,59
Peruna (irto, halvin/kilo)
0,39
0,26
0,59
0,59
Kurkku (kotimainen/kilo)
1,99
3,99
0,98
2,19
Juusto (Oltermanni/kilo)
7,18
7,78
4,98
6,11
Kahvi (Presidentti, Paulig/500 g)
4,79
2,49
4,69
4,69
Olut (kotimainen 1/2 l, tölkki)
0,99
1,19
1,89
1,99
Coca Cola (pullo/1,5 l)
0,99
1,29
2,19
2,39
34,07
36,56
35,29
38,66
Yhteensä:
e / kg). Vertailussa oleva kahvi oli Virossa vertailuhetkellä tarjouksessa. Korissamme voisi olla toisenlainenkin valikoima. Jos ottaisimme vaikkapa mukaan E-ainevapaat nakit ja muut lihajalosteet, kasvaisi hintaero voimakkaasti Viron hyväksi.
Monet ruokamatkailijat ostavat
Virosta mukaansa hapankermaa (hapukoor), jonka 20-prosenttinen versio on erinomainen ruokien raaka-aine. Sitä myydään nykyään Suomessakin, mutta Virosta sitä voi ostaa muovipusseissa puolta halvemmalla. Useasti Suomenlahden ylittävä matkailija säästääkin melkoisen summan hyödyntäen oikein hintaeroja, oli koti sitten Suomenlahden etelä- tai pohjoisrannalla. Ruokakorin tuotteiden hinnat kerättiin perinteisesti molempien pääkaupunkien Prismoista. ■