40
Martin mar
Täydellinen päivä Martin m Ole mukana markkinameiningissä hashtagilla #martinmarkk TEKSTI MIKKO VIRTA JA SILJA HURSKAINEN, KUVAT TOOMAS DETTENBORN
Vuosittain järjestettävät Helsingin
Martin markkinat on loistava tapa tutustua Viroon ja virolaiseen kulttuuriin. Viikonlopun aikana voi nauttia monipuolisesta ohjelmasta, maistella kiinnostavia etelänaapurin ruokia ja tehdä hauskoja ostoksia vaikkapa jo joulua ajatellen. The Baltic Guide rakensi suunnitelman onnistuneeseen markkinapäivään. Jos et pääse paikan päälle mukaan, seuraa viikonlopun tapahtumia The Baltic Guiden sosiaalisen median kanavissa. Hashtagilla martinmarkkinat2017 löydät somesta markkinoiden kuvat ja kuulumiset.
Martin markkinoilla pöydät notkuvat sekä makeita että suolaisia herkkuja.
Ajoissa paikalle Tule markkinoille heti kymmeneltä. Silloin saat tutustua markkina-alueeseen rauhassa
Käteistä kukkaroon Kaikilla markkinamyyjillä ei ole mahdollisuutta korttimaksuun. Ota siis markkinareissulle myös käteistä mukaan.
Ota lehti Nappaa messualueen alusta tuorein The Baltic Guide ja vaihda kuulumisia lehden tekijöiden kanssa.
Tarkkaileva ensimmäinen kierros Lähde kiertämään messualuetta, maistele ruokauutuuksia ja pyörähdä matkailualueen kautta katsomassa kylpylöiden ja laivayhtiöiden parhaat tarjoukset Viron-matkalle.
Sukella syvemmälle Kulttuurikahvila Koidula Kaapelitehtaan Puristamossa sopii mainiosti vaikka ensimmäisen kahvikupposen nauttimispaikaksi. Markkinalavalta voit bongata heti aamusta kiinnostavia keskustelijoita. Esimerkiksi lauantaina kello 12 esiintymisvuorossa ovat Suomen ja Viron suurlähettiläät Kirsti Narinen ja Margus Laidre. He keskustelevat aiheesta Suomi ja Viro 200 vuotta. Kulttuurikahvilassa pistäytymiseen kannattaa liittää myös kierros kirjamyyjien alueella. Voit tehdä edullisia kirjalöytöjä, joita et muualta saa. Lauantaina kello 15 julkaistaan Tapio Mäkeläisen uusin matkaopas Tapion matkassa Tallinnaan I.
Kaapelitehdas on täynnä virolaista "head ja parimat", eli hyvää ja parasta.
Tapio Mäkeläisen uusin matkaopas julkaistaan Martin markkinoilla.