2 minute read

TERVEISIÄ KUNNANTUVALTA

TERVEISIÄ KUNNANTUVALTA 1/2023

Vuosi 2022 oli hyvä vuosi

Advertisement

Aivan varmasti monellakin mittarilla mitattuna viime vuodesta saisi hyvän, jopa erinomaisen. Liekö ollut kakkossija Suomen paras talvikunta -kilpailussa, vai mikä, mutta mainetta ja kunniaa on niitetty ja ilmeisesti hyvä kello tosiaankin on kilkattanut kauas. Savitaipale on mainittu alueen ja valtakunnan uutisvälineissä useamman kerran positiivisessa sävyssä.

Eikä turhaan, sillä Savitaipaleen kuntaan muutti viime vuonna 178 asukasta ja nettomuuttovoittoa tuli 47 asukasta. Tervetuloa jokaiselle kuntaan muuttaneelle uudelle asukkaalle!

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 syntyneitä on ku nnassamme 17. Tiedämme kyllä, että myös muuttajissa on pieniä lapsia, sillä meillä on varhaiskasvatuksen yksiköissä positiivisen ongelman haasteita tilojen osalta. Kaikkiaan kunnan asukasluku laski vain viisi asukasta ja kunnassamme oli vuoden viimeisenä päivänä kirjoilla 3256 asukasta.

Tämä asukaslukumäärän vähäinen vähennys on todella historiallisen vähän. 1990-luvulta lähtien väkimäärä on vähentynyt useilla kymmenillä vuosittain, ainoastaan vuosi 2006 tekee siihen sarjaan poikkeuksen. Ja nyt siis vuosi 2022.

Olemme jokainen kuntamme käyntikortteja. Näyttäydytään jatkossakin positiivisina, aktiivisina ja tuodaan esille miten hieno paikka Savitaipale on. Tähän haasteeseen toivon jokaisen teistä yht yvän, niin vakituiset kuin vapaa -ajan asukkaatkin. Mainostetaan tapahtumiamme, asumisympäri stöämme, yrityksiämme, kukin omissa kanavissamme. Tehdään vuodesta 2023 hyvä jatkumo viime vuodelle! ja joko palavereissa, sähköpostin tai puheluiden kautta. Tuntien valmisteluun ja kokeiden arviointiin menee myös oma aikansa, joten monipuol isen puuhakasta tämä meidän opettajien arki on.

Kukas täällä häärää?

Onko koulutyö muuttunut työvuosiesi aikana?

Muutoksia on tullut tähänastisen työuran aikana nähtyä mm. opetussuunnitelmien, työvälineiden kuin työskentelymuotojen saralla. Koulutyön arjessa on toki paljon sellaista muuttumatontakin, kuten vaikka kohtaaminen ihmisten välillä. Kuitenkin työskentely koulussa ja kasvatus ylipäätään seuraa aikaansa ja on siksi alati muuttuvaista.

Mitä pidät työstäsi – hyvää/huonoa?

Heituinlahden koulun 3-4 –luokkien luokanopettaja Heli Tuovinen hoitaa myös koulunjohtajan tehtäviä lukuvuonna 2022-2023 .

Helin tavoitat Heituinlahden koululta tai puh. 040 637 4249 tai heli.tuovinen@savitaipale.fi

Mistä olet kotoisin ja milloin Savitaipaleesta tuli kotikuntasi?

Olen kotoisin Savon sydämestä, Kuopiosta. Lapsuuden olen asustellut silloisessa Karttulan kunnassa ja Pihkainmäessä on edelleen rakas lapsuuden kotini.

Savitaipaleelle muutin joulukuussa 2008. Sain tuolloin puolen vuoden äitiysloman sijaisuuden

Heituinlahden koulusta, ja hupsista vaan kuinka se puoli vuotta sitten vähän venähtikin!

Millainen on työhistoriasi?

Olen työskennellyt Heituinlahden koulussa tammikuusta 2009 lähtien. Täällä olen pääsääntöisesti opettanut vuosiluokkia 1-2 ja saanut myös hyödyntää taitojani englanninkielen aineenopettajana. Pienessä kyläkoulussa ei ole sellaista ainetta, jota ei pääsisi opettamaan, joten hyvin monipuolisesti täällä on saanut puuhata ja kehittää itseään ammatillisesti.

Mitä kaikkea työpäivääsi kuuluu?

Opettamisen ja kasvatustyön lisäksi työnkuvaan liittyy paljon muutakin. Oppituntien suunnittelutyön lisäksi päivät täyttyvät oppituntien ulkopuolella yhteydenpidolla eri yhteistyötahojen kanssa

Pidän työstäni paljon ja on päiviä, jolloin täytyy ihan ihmetellä, että siitä maksetaan minulle. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin esimerkiksi työn he nkinen kuormitus tuntuu raskaalta. Näin on kai joka työssä; hyvät ja huonot puolensa löytynee joka ammatista. Itselleni parasta on näiden lasten opintiellä mukana kulkeminen ja se kaikki mikä sen myötä tulee. Ne hetket kun hommat ei oikein onnistu ja pitää vähän miettiä yhdessä mitenkäs tästä nyt sitten eteenpäin voisi mennä. Ja ne hetket, jolloin näkee sen aidon oppimisen, oivaltamisen, osaamisen tai uskaltamisen ilon lasten kasvoilla. Tällaiset oppilaiden kanssa koetut yhteiset kokemukset ovat tämän työn suola Sen vuoksi jaksaa myös ne raskaammatkin päivät.

Millaisia toiveita sinulla on tulevaisuuden suhteen?

Tuntuu siltä, että olen saanut olla hyvin onnekas monessa suhteessa elämässä ja paljon on kiitollisuuteen aihetta. Sanotaanko niin, että sellaiset elämän isot haaveet tai toiveet ovat toteutuneet mm. siinä, että olen päässyt työskentelemään kyläkoulussa. Se oli yksi haave jo opiskeluaikoinani. Tuntuu, että omat haaveet ovat aika pie niä: toivon esimerkiksi, että meidän pieni kyläkoulumme saisi jatkaa olemassaoloaan näiden Heituinlahden pienten oppilaiden omana lähikouluna. Toivoisin, että ylipäätään kyläkoulujen arvo nähtäisiin jossain muualla kuin taloustaulukoissa.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aikana tykkään liikkua luonnossa, puuhastella kotosalla ja kirjoitella tai maalailla omia juttujani työpöydän laatikon täytteeksi. Uusi harrastus, josta olen kovin innostunut, on keramiikka.

This article is from: