Vähähiilisyydestä fossiilivapaaseen teräsrakentamiseen

Suomessa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Olemassa olevalla ja tulevalla rakennetulla ympäristöllä on tässä päästöjen osalta suuri vaikutus. Nyt rakennetun ympäristön päästötaso on vajaa 20 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, ja nollaa tavoitellaan reilun kymmenen vuoden kuluttua. Haasteellinen tehtävä, kun energiankulutuksen rooli eli myös käyttövaiheen energiakulutukseen liittyvät päästöt näistä päästöistä ovat huomattavat eli noin 75 prosenttia, mutta kokonaisuudelle merkittävä asia, sillä Suomen kokonaispäästöt ovat luokkaa 50 miljoonaa tonnia.

Näistä tavoitteista päästäänkin sopivasti päivänpolttaviin asioihin, joista yllättäen kansalaisetkin tuntuvat olevan kiinnostuneita, ainakin skeptisessä mielessä. Kyseessähän on fossiilivapaaseen teräksen tuotantoon siirtyminen ja erityisesti sen aikataulu. Pohjoismaissa tämä kehitys on ollut huikeaa ja ainutlaatuista koko maailmassa. Pohjoismainen teräsyhtiö SSAB yhdisti edelläkävijänä jo vuonna 2016 voimansa Euroopan suurimman rautamalmintuottaja LKAB:n ja ison sähköntuottaja Vattenfallin kanssa. Näiden kolmen yhteistyönä aloitettiin HYBRIT-hanke, joka muuttaa teräksen tuotannon fossiilivapaaksi. Tämän teknologian käyttöönottoa aikaistettiin viime vuonna viidellätoista vuodella ja nyt fossiilivapaata terästä tullaan tuottamaan täydellä volyymilla jo 2030. Yksinomaan tähän hankkeeseen liittyvän uuden teknologian käyttöönotto tulee laskemaan Suomen kokonaispäästöjä huikeat 7 prosenttia, vaikka suomalaisen terästuotannon päästöt ovat jo nyt olleet maailmanlaajuisesti suhteellisesti kaikkein pienimmät.

Mainitsemani skeptinen kiinnostus liittyy uusimpaan investointiuutiseen eli norjalaisten suunnitelmaan perustaa terästehdas Inkooseen. Välittömästi uutisoinnin jälkeen lehdissä oli toinen toistaan epäilevämpiä kirjoituksia ajatuksen mahdottomuudesta. Allekirjoittaneeltakin kysyttiin useasti, onko tämä Blastr Green Steel -kuvio ollenkaan realistista. Tähän vastauksena käy vertailu vaikkapa Ruotsin kuvioihin. Luulajan lähellä on alkanut uuden terästehtaan rakentaminen viime vuoden lopulla, ja sen ensimmäiset urakkasopimukset on jo solmittu. Kyseessä on H2 Green Steel yritys, joka on perustettu vain kolmisen vuotta sitten. Heidän tavoitteenaan on tuottaa fossiilivapaasti tuotettua terästä jopa 5 miljoonaa tonnia 2030. Hankkeeseen liittyy muuten myös suomalaisen yrityksen solmima toimintahistoriansa suurin urakka tehtaan pohja- ja maanrakennustöistä, mistä suomalaisena on tietysti ollut hienoa lukea.

Kun edellä mainitut kolme hanketta lasketaan yhteen, kyse on yhteensä 10 miljoonasta tonnista fossiilivapaasti tuotettua terästä. Euroopassa kulutetaan terästä noin 150 miljoonaa tonnia vuodessa, ja on arvioitu että ”vihreän teräksen” kysyntä olisi jopa 50 miljoonaa tonnia vuonna 2050. Tämä yhtälö tarkoittaa, että nämä ainutlaatuiset hankkeet Pohjoismaissa tuskin jäävät ainoiksi, vaan niitä tullaan näkemään vielä lisää tulevina vuosikymmeninä.

Rakentamislaki etenee eduskunnassa ja juuri annetusta Ympäristövaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, että sen voimaantulo siirtyy ainakin vuoteen 2025. Lakiehdotuksessa on mukana muun muassa rakennusten ilmastoselvitys, jonka ongelmana on, että se ei ota tarpeeksi huomioon materiaalien kierrätys- ja uudelleenkäyttöpotentiaalia elinkaaren loputtua. Se tarkoittaa, että nykytekniikalla valmistetun ”neitseellisen teräksen” asema voi heiketä oleellisesti ennen kuin lähes päästötön ”vihreä teräs” saadaan markkinoille. Laki ei myöskään tue materiaalineutraalia rakentamista tarpeeksi, ja on mahdollista, että kiertotalouden uusien arvoketjujen kansantaloudelliset hyödyt vaarantuvat tukemalla vain yksittäisiä huonosti kierrätettäviä materiaaleja.

Timo Koivisto päätoimittaja