1 minute read

Yokon yökirja 4

Next Article
Juhani Känkänen

Juhani Känkänen

Salaista ja tosi normaalia

12 -vuotias Yoko kirjoittaa yhä yökirjaansa kaikesta sellaisesta ihanasta, surullisesta ja salaisesta, josta hän ei voi kertoa kenellekään muulle. Etenkin nyt, kun Yoko on pettänyt lupauksensa ystävälleen Annalle, ja heille tulee pahin riita ikinä. Kaiken lisäksi Daniel on rakastunut toiseen. Mikä onni, että Yokolla on Tindra, jolla riittää hullunhauskoja ideoita ja tempauksia. Tosin Tindrakaan ei voi täysin korvata Annaa, jonka kanssa Yoko voi olla täysin oma itsensä.

Advertisement

Mutta kuka hän oikeastaan on? Yokoa pidetään tylsänä taviksena, mutta hän kokee itsensä omalaatuiseksi ja erilaiseksi. Eikä oma vartalo ole ainoa asia, joka alkaa muuttua, sillä yhtäkkiä virus tekee koko maailmasta erilaisen. Yokon yökirjojen vinksahtanut huumori ja samastuttavuus ovat lumonneet lukijoita. Neljännessä itsenäisessä osassa teemat syvenevät.

Annika Sandelin (s. 1972) on arvostettu suomenruotsalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hänen kirjoittamansa ja Karoliina Pertamon kuvittama Baudeliero ja Mette-rotta (Råttan Bettan och masken Baudelaire) oli Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana 2014 . Sandelinille myönnettiin Anni Swan -mitali Linda Bondestamin kuvittamasta kuvakirjasta Silkkiapinan nauru (Teos, 2019).

This article is from: