Kuoleman tanssi - käsiohjelma

JORMA UOTINEN SIRPA SUUTARI-JÄÄSKÖ JUKKA HAAPALAINEN draamallisessa tanssiteoksessa

august strindberg

August Strindberg | Tiina Puumalainen:

KUOLEMANTANSSI Rooleissa

JORMA UOTINEN Alice SIRPA SUUTARI-JÄÄSKÖ Kurt JUKKA HAAPALAINEN Edgar

Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen Koreografia Jukka Haapalainen, Sirpa Suutari-Jääskö, Jorma Uotinen Musiikki Hannu Rantanen, Pekka Siistonen, Jarkko Tuohimaa Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Puku- ja videosuunnittelu Teppo Järvinen ja Tiina Puumalainen Sirpa Suutari-Jääskön puvut co-design Saara Hedman Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Valosuunnittelu Teppo Järvinen ja Sami Rautaneva Kampaukset ja maskit Sari Rautio Tuottaja Heidi Kollanus Apulaistuottaja Elise Richt

Teos perustuu August Strindbergin näytelmään Dödsdansen I sekä lainauksiin näytelmistä Dödsdansen II, Ett Drömspel, Till Damaskus.

Ensi-ilta 6.4.2022 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä.

Tekijänoikeudet: Studio Drammatica Ky, Tanssisuunta Ay, Movements Beauty co. Oy

Tekninen toteutus tekninen päällikkö Mika Lehtinen järjestäjä Markku Turunen näyttämömestarit Hannu Ahola, Timo Ahola apulaisnäyttämömestarit Lasse Hiltunen, Osmo Nieminen tarpeistonhoitaja Olga Suutari pukijat Katri Innanmaa, Lea Eerola kampaukset ja naamiointi Sari Rautio valo-operaattorit Sami Rautaneva / Ville Finnilä saliääni Jarkko Tuohimaa / Rauli Roininen teatteriteknikot Matti Kanervo, Markku Saari näyttämömiehet Tino Ahola, Esa Heikkinen, Kari Lahtinen, Janne Saarelainen, Olli Salo,

Tuomas Oittinen, Luca Vapaavuori Lavastuksen valmistus:

Aatu Rantasen johdolla Kari Kokkonen, Kari Koskiranta, Heli Luukkanen, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Kari Toivanen, Seija Vuorinen Tarpeiston valmistus:

Virpi Antila, Hanna Mattila, Olga Suutari Sirpa Suutari-Jääskön pukujen valmistus:

Saara Hedman / Saara Hedman Design Pukujen valmistus:

Eila Jouttunpään johdolla Satu Eriksson (teosvastaava), Taija-Leena Autio, Päivi Hatanpää, Inessa Tapala, Heli Tapper Näytelmässä käytetyt videot:

Tiina Puumalainen, Oiva Heinonen, Teppo Järvinen Viestintä Sari Andersson Markkinointivideot Janne Talasma Käsiohjelman toimitus Hanna Suutela, Tiina Puumalainen, Teppo Järvinen Valokuvat, graafinen suunnittelu, käsiohjelman taitto Teppo Järvinen

Mitä yhdessä olemme

Ohjaaja Tiina Puumalainen kertoo Kuolemantanssin lähtökohdista

O

len saanut ohjata paljon klassikkoteoksia, ja suhtaudun niihin suurella kunnioituksella. Toisaalta en usko, että tietyn tekstin esittämistavan pitäisi vuosisadasta tai jopa vuosituhannesta toiseen pysyä ennallaan. Päinvastoin: jokaisen tulkinnan tulisi minusta olla ainutlaatuinen ja perustellusti omanlaisensa.

Minua kiinnostaa kokonaistaideteos, tarinan kerronta koreografian ja skenografian keinojen kautta musiikkiin yhdistettynä.

Kuolemantanssin keskeisenä lähtökohtana on se visuaalisen teatterin linja, jota olen skenografi Teppo Järvisen kanssa jo toistakymmentä vuotta saanut olla kehittämässä. Tällä kertaa oli ratkaistava, miten naturalismi yhdistyy alitajunnan kuviin näyttämöllä. Tepon kokonaiskonseptissa strindbergiläisen taisteluareenan yllä leijuu

keskeinen kivisydän-metafora. Kalliosaaren vankila/linnoitus yhdistyy Magritten surrealismin kautta nykyaikaiseksi näkyteatteriksi jossa Alicen ja Edgarin väritön elämä imee sävyjä Kurtin energiasta. Kosto ja intohimo kuumentavat sairauden myrkyttämät seinät. Ja horisontissa siintää kaupunki, haave jostain.

Tanssin ja draaman yhdistäminen teatteriksi on ollut yhteinen intohimomme Sirpa SuutariJääskön ja Jukka Haapalaisen kanssa jo parikymmentä vuotta. Olimme jo pitkään etsineet seuraavaa proggista, tarinaa, joka taipuisi tanssinkin keinoin kerrottavaksi. Juuri tämä klassikkodraama mahdollistui Jorma Uotisen liittyessä projektiin. Erilaisten tanssitekniikoiden ja -lajien fuusiosta kehittyi sekä juonellisia kohtauksia että abstraktia koreografiaa henkilöanalyysin kautta.

Teoksen sovitus on tehty juuri näille kolmelle ja heidän kanssaan.

Kuolemantanssin äänisuunnittelusta vastaa Jarkko Tuohimaa, jolle tanssin ja draaman maailmojen yhteensaattelu on tuttua monesta yhteisestä projektistamme. Jarkko myös sävelsi Kurtin ja Edgarin teemat. Edgarin mielikuvitus syttyi klassisen Lisztin Totendanzin ja SaintSaënsin Danse Macabren tahdeista. Alicen ja Edgarin yhteisessä helvetissä ei ole musiikkia, joten heille Jarkko loi saaren äänistä koostuvan maiseman.

Syyskaudella liikekieltä hahmottavan workshopin harjoitusmusiikista vastasi Pekka Siistonen, jonka säveltämä selloteema kuullaan näytelmän viimeisessä osassa. Alicen ajatusten ja askelten musiikkia etsittiin pitkään, kunnes tiimiin liittyi

Hannu Rantanen bassoineen. Kontrabasson sävelissä soi sekä intohimo että kostonjano.

Hannun sävellystyöhön tässä teoksessa vaikutti erityisesti pitkäaikainen perehtyminen erilaisiin tapoihin toteuttaa tangoa kontrabassolla ja tuntemus argentiinalaisen tangon eri muodoista ja tyyleistä perinteisestä moderniin. Juuri siitä maisemasta inspiroituvat myös Sirpan ja Jukan askeleet.

Kuolemantanssin yhtälö on rakentunut teosta valmistaneen pienen työryhmän persoonallisuuksien kautta. Se on syntynyt siitä mihin uskomme teatterissa ja mitä yhdessä olemme.

Kaikkea ei voi selittää.

Kiitän koko rakasta ryhmäämme.

JORMA UOTINEN

P

rofessori, koreografi, taiteilija Jorma Uotinen syntyi Porissa vuonna 1950. Hän aloitti teatteriuransa jo 10-vuotiaana Porin teatterin avustajana, lapsinäyttelijänä ja musikaalitanssijana. Tanssiopinnot hän aloitti 16-vuotiaana teatterin balettikoulussa. Päästyään ylioppilaaksi vuonna 1970 Uotinen muutti Helsinkiin, jossa hän tanssi Kansallisbaletissa vuoteen 1976.

Samanaikaisesti hän suoritti tanssiopintoja Tukholman balettiakatemiassa ja Serge Golovinen johdolla Genevessä.

Vuonna 1976 koreografi Carolyn Carlson kutsui Uotisen Pariisin Suuren Oopperan kokeellisen tanssin ryhmään (G.R.T.O.P.). Uotisen viisivuotisen kiinnityksen aikana G.R.T.O.P. teki laajoja maailmankiertueita. Pariisin vuosien jälkeen Uotinen palasi Suomeen ja toimi 9 vuoden ajan Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän taiteellisen johtajana ja koreografina.

Suomen Kansallisbaletti kutsui Uotisen taiteelliseksi johtajakseen vuonna 1991 ja työ jatkui aina vuoteen 2001. Vuosina 2002-19 Jorma Uotinen toimi Kuopio tanssii ja soi- tapahtuman taiteellisena johtajana.

Jorma Uotinen on esiintynyt ja tehnyt tanssiteoksia yli 40 maassa. Hän on tehnyt yli 100 koreografiaa, tanssiteoksia, musikaali- ja teatterikoreografioita.

Uotinen on vieraillut mm Milanon La Scalassa, Tanskan Kuninkaallisessa baletissa ja Hollannin Introdans -ryhmässä sekä toiminut opettajana lukuisilla kansainvälisillä foorumeilla Euroopassa. Tanssijan ja koreografisen työn lisäksi Jorma Uotinen on toiminut näyttelijänä sekä elokuvissa että teatterissa.

Vuosituhannen taitteessa Uotinen aloitti myös laulajan uran lähinnä ranskalaisten chansonien tulkitsijana. Hän on konsertoinut mm kaikissa pohjoismaissa, Ranskassa ja Unkarissa.

Jorma Uotiselle myönnettyihin merkittäviin huomionosoituksiin kuuluvat mm Pro Finlandia 1985, Suomi-palkinto 2000 ja Wihuri-säätiön elämäntyöpalkinto 2019. Hänelle on myönnetty arvonimet Chevalier des Arts et Lettres 1997 ja Officier der Arts et Lettres 2003. Tasavallan presidentti myönsi Jorma Uotiselle professorin arvonimen vuonna 2012, Itä- Suomen yliopiston kunniatohtorin arvo hänelle myönnettiin vuonna 2020.

Jorma Uotisen kiitettyjä teoksia eri vuosikymmeniltä ovat mm. Jojo (1978), Huuto (1984), Kalevala (1986), Ballet Pathétique (1992), Petrushka (1994), Tuonelan joutsen (1996), Mies, jota ei koskaan ollut (1998), Black Water (2010) ja Jord (2017).

SIRPA SUUTARI-JÄÄSKÖ & JUKKA HAAPALAINEN

J

ukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ovat Suomen kaikkien aikojen menestynein kilpatanssipari, joka on työskennellyt yhdessä vuodesta 1989 lähtien.

Lapualla 1965 syntynyt Jukka Haapalainen ja Oulussa 1966 syntynyt Sirpa Suutari-Jääskö aloittivat tanssimisen tahoillaan jo 5-vuotiaina siirtyen kasvaessaan aktiivisen ja menestyksekkään kilpatanssiharrastuksen pariin.

Tanssiammattilaisina Sirpa Suutari-Jääsko ja Jukka Haapalainen yhdistivät voimansa vuonna 1989. Vuosina 1997-2001 pariskunta voitti lukuisia kansainvälisiä mestaruuksia, mm. ammattilaisten latinalaistanssien British Open-mestaruuden vuosina 1997, 1998, 1999 ja 2001 sekä kaksi Euroopan mestaruutta. Heidän tavoittamiinsa saavutuksiin kuuluvat ammattilaisten latinalaistanssien mestaruudet International Open, UK Open, European, Imperial, All England, Star ja World Masters kilpailuissa.

Avioparin kansainvälinen ura esiintyjinä kattaa yli 30 vuotta. Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö vetäytyivät kilpa-areenoilta vuonna 2002, mutta ovat sittemmin jatkaneet aktiivisesti uraansa tanssitaiteilijoina ja opettajina. Perustettuaan Double Haapalainen Suutari-Jääskö Dance Companyn he ovat toimineet Double Dance Companyn koreografeina ja esiintyjinä luoden aktiivisesti sekä tanssi- että muita näyttämöteoksia. Tällä hetkellä pariskunta opettaa monia maailman huippukilpailijoita, mutta pyrkii myös tarjoamaan korkeatasoista tanssiopetusta ja levittämään tanssiharrastusta laajemmalle yleisölle, myös suurempien kaupunkien ulkopuolella.

Haapalaisen ja Suutari-Jääskön näyttämöteoksiin kuuluvat mm.

Veren häät (Turun kaupunginteatteri 2004), Latin Quarter Dance (Savoy Teatteri 2006), Kertakäyttötavara (Aleksanterin teatteri 2006), 3some - Tanssia vaille 4 (Aleksanterin teatteri 2009) ja Evita (Seinäjoen kaupunginteatteri 2020). Tanssidraamaa heidän tuotannossaan edustavat Tiina Puumalaisen Tampereen Työväen Teatteriin sovittama ja ohjaama Aino Kallaksen Sudenmorsian (2011-13), sekä Vladimir Nabokovin romaaniin Ada or Ardor perustuva samanniminen tanssiteos (The Playground Theatre London 2021-).

Jukka Haapalaiselle ja Sirpa Suutari-Jääskölle myönnettyihin huomionosoituksiin ja palkintoihin kuuluvat mm Le Classique de Dance Award 1993, B.D.F. Award For Outstanding Performance in Professional Latin in 1993, 1995, 1997 ja 1998, Carl Alan Award 1998 ja 1999, Prince Mikasa of Japan World Dance Award 2000, 2002, G.O.C Award 2002 sekä World Dance & Dance Sport Council ”Isadora Duncan” Award 2002. Vuonna 2021 heille myönnettin arvonimi Patrons of International Dance Teatcher’s Association.

Tässä on ihmisen kuvasta kyse Koreografien ajatuksia ennen ensi-iltaa Sirpa: Näytelmän aviopari elää eristyksessä saarella.

Jorma: Ja hopeahääpäivä lähestyy! Tämä roolitus piti mennä just näin, että me (Jorma ja Sirpa) ollaan se pariskunta!

Sirpa: ”Linnakkeessa, jonka kaikki taistelut on käyty muurien sisäpuolella”.

Jukka: Ja mun hahmokseni on tälläkin kertaa valikoitunut se joka tulee ja sekottaa kaiken. Toiset yrittää siinä elää mukavaa tai epämukavaa elämäänsä ja kun Kurt tulee, kaikki muuttuu.

Jorma: Välillä tehdään muka avioeroakin ja käydään kaupungissa hakemassa uusia valheita - mutta aina palataan siihen samaan huoneeseen, samoihin lauseisiin, samoihin askeliin elämään sitä hellää sotaansa. Siinä se, tämän jutun julmuus!

Jukka: Kolme hyvin kompleksia henkilöä, joilla on kaikilla oma vahva olemuksensa. Kirjailijan kokemukset ja tunteet heijastuvat rivien välistä vaikuttavasti. Tottakai heti kiinnosti kuinka sen saa sitten kroppaansa.

Jorma: Tätä Edgarin roolia ajatellen - mähän olen siihen oikean ikäinen kyllä. Yritän etsiä tarkkaa ilmaisua. Asentoa, täsmällistä ajatusta tai elettä jonka tiedostamatta tekee. Mutta mun ikäni ja fysiikkani pohjalta niin ei vois ajatellakaan että mä lähtisin tekemään jotain herooista, isoa liikettä tai hakemaan hahmoa piruettien ja hyppyjen kautta - ne ei ole enää ajankohtaisia.

Sirpa: Tämä on upea tilaisuus lähteä testaamaan omia rajoja - mutta se on myös mahdollisuus löytää jotakin mitä ei ole vielä saanut kerrottua tai mitä ei ole aiemmin löytänyt... tai jotain jonka ei tiedä oman kehon ilmaisussa edes olevan.

Jukka: Olemme juuri oikean ikäisiä tanssijoita tähän tarinaan!

Jorma: Taiteellinen prosessi kiinnostaa ja kiihottaa aina!

Jukka: Sirpan kanssa meillä on pitkä kokemus toistemme kanssa tanssimisesta ja Jorma on kerran koreografioinut meille teoksen, mutta tällä kertaa yhtälö on uusi, kun olemme kaikki kolme näyttämöllä yhdessä. Se on ollut todella inspiroivaa.

Jorma: Oikeansorttinen kunnioitus toisiamme kohtaan sallii palautteen joka vie eteenpäin.

Kommentoimme toistemme työtä, tuemme, että pidä toi. Mutta sanotaan myös jos jokin ei toimi - että mitä jos kokeiletkin tätä kautta.

Jukka: Tökitään toisiamme uusiin ulottuvuuksiin ja suuntiin.

Sirpa: Näyttämön ja tarinan jakaminen kahden näin voimakkaan tanssijan kanssa on innostavaa.

Jorma: Tämä on onnekas kolmio: Eri tekniikat ja eri tyylit yhdistyvät, siitä tulee ainutlaatuista!

Jukka: Ja juuri nyt eletään vaihetta jossa teatterin kaikki muutkin keinot tulevat osaksi kerrontaa.

Jorma: Kokonaistaideteos! Välillä abstraktia, välillä realistista. Tyyliteltyä tää kaikki!

Siitä se synteesi syntyy ja synnyttää näitä henkilöhahmoja.

Sirpa: Koko juttu elää liikeen rytmistä ja herkkyydestä aistia toisen läsnäolo.

Jukka: ...ja jokainen hetki ja pienikin askel kuljettaa draaman kaarta eteenpäin.

Jorma: Henkilön luonteen löytäminen liikkeeseen on minusta se kaikkein kiinnostavin asia.

Tässä on ihmisen kuvasta kyse.

Näin Kuolemantanssi syntyi

T

iina Puumalaisen ajatus tehdä August Strindbergin Kuolemantanssi tanssiteoksena syntyi pitkäaikaisesta toiveesta työskennellä uudestaan näyttämöllä Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön kanssa.

Edellinen yhteinen työ, Aino Kallaksen romaanista sovitettu teos Sudenmorsian, oli nähty Tampereen Työväen Teatterissa vuosina 2011-13 ja se oli osoittanut, miten suuria mahdollisuuksia paritanssilla ilmaisukeinona voisi olla. Strindbergin kuuluisa näytelmä oli Sudenmorsiamen tapaan kolmiodraama, mutta muodoltaan jo näyttämöteos, tunnettu sanasota.

Kaikki teksti ei mahtuisi mukaan. Tanssiessa ei voisi puhua koko aikaa. Ohjaajan ajatus oli silti jo kirkas, avioliittodraaman väkevät tilanteet ja vahvat persoonat odottivat enää kolmatta tanssijaa. Kun idea esitettiin Jorma Uotiselle, hänkin suostui heti.

Ydintyöryhmä kokoontui Tiina Puumalaisen ja lavastaja Teppo Järvisen johdolla toukokuussa 2021 pohtimaan teoksen rakentumista.

August Strindbergin vuolassanainen näytelmä olisi pelkistettävä koreografian ehdoilla ja se vaati sekä uutta suomennosta että sovit-

tamista. Koreografia taas tarvitsi musiikkia.

Työjärjestyksestä tuli jossain määrin poikkeuksellinen, sillä silloin kun esitystä dominoivat tanssi ja sen koreografia, mutta musiikkia ei vielä ole, työvaiheesta toiseen palataan useampaan kertaan teoksen eri osa-alueita uudestaan tarkastellen.

Työryhmä käytti ensin aikaa analysoidakseen yhdessä näytelmää ja sen henkilöitä. Ohjaaja esitteli näytelmän dramaturgista rakennetta.

Ensimmäiset tyylilliset ajatukset tai tanssinumeroiden paikat kiinnitettiin kohdilleen kehiteltäviksi. Keskusteltiin assosioiden, inspiroituen ja vapaasti ideoita heitellen. Sovituksen kannalta ydinajatukseksi nousi ohjaajan oivallus Strindbergin draaman piilotajuisesta tasosta.

Entä jos Edgar on niin epävarma itsestään, että hän mustasukkaisuuttaan kuvittelee näkevänsä Alicen ja Kurtin välillä intohimoa, vaikka sitä ei vielä ilmaistaisikaan? Mistä Alice haaveilee ollessaan yksin, kuinka hän muistaa uraansa tai elämänsä menneitä mahdollisuuksia, vieläkö hänessä on intohimoa tai elämänhalua?

Mitä Kurt tavoittelee, onko hänellä silmissään saalis vai joutuuko hän tilanteen vietäväksi

huomaamattaan? Teppo Järvisen visuaalinen suunnittelu alkoi rakentua yhdeksi tasoksi, jolla kertoa piilotajuisesta ja kuvitellusta, tunteista ja tahtotiloista. Fantasiaan taipuvista mahdollisuuksista syntyi tanssillisia tilanteita, tanssi sai kirjaimellisesti väriä ja intensiteettiä näyttämön visuaalisesta todellisuudesta ja kaikki tämä taas syvensi roolihahmoja rytmittäen esityksen dramaturgian etenemistä.

Koreografiaa vietiin eteenpäin musiikillisten ideoiden ja improvisaation avulla intensiivisellä harjoitusjaksolla Helsingissä Haapalaisen ja Suutari-Jääskön tanssistudiolla. Saavuttaessa Tampereen Työväen Teatterin näyttämöharjoituksiin, suunniteltuihin tanssikohtauksiin liitettiin sävellettyä musiikkia. Siirtyminen harjoitussaleista näyttämölle aiheutti kuitenkin muutoksia ja yksityiskohtaista työstämistä.

Vaikka harjoitussalit ovat suuria, esityksen proksemiikka eli liike tilassa oli sovitettava kerronnallisesti loogisella tavalla koko suuren näyttämön avaruuteen. Tilaan levittäytyminen tarkoitti sopeutumista myös siihen teosrytmiin, joka syntyy näyttämötilanteiden fyysisistä vaatimuksista kuten etäisyyksistä.

Osaltaan sekin asetti uusia vaatimuksia myös musiikille ja aikaisemmin tallennetuille voice over-repliikeille.

Kun pohjalla oleva dramaturgia oli kirkas ja työryhmällä jaettu näkemys henkilöhahmoista motiiveineen, syntyi yhteistä tanssi-ilmaisua.

Jokainen tanssija paitsi loi koreografiaa, myös otti vastaan huomioita ja ehdotuksia kollegoiltaan. Harjoituksissa oli luontevaa, että ohjaaja nousi katsomosta kävelemään näyttämölle ja keskustelemaan tanssijoiden työstä suhteessa omaan ajatteluunsa. Yhtä lailla luontevaa oli kuitenkin tanssijan huudahtaa toiselle tanssijalle kysymyksiä, pyytää tarkennuksia tai arvioita siitä, mikä hänen ehdottamistaan vaihtoehdoista olisi paras. Kuolemantanssi on jo näytelmänä teos, jossa henkilöhahmojen elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa samalla kun piilotajuinen kietoutuu todellisuuteen ja on vaikeaa hahmottaa, kuka vie ketä ja mikä mitä. Samankaltainen saumattomuus ja toisilleen tuttujen tekijöiden keskinäinen luottamus rakensivat taidemuotojen yhteen kietomisesta Kuolemantanssin työmenetelmän.

Nainen – taiteilija – vapaus

T

anskalainen kriitikko Brandes väitti 1800-luvun lopulla pohjoismaisten kirjailijoiden keksineen uudenlaisen naistyypin näytelmäkirjallisuuteen. Tuo tyyppi oli Brandesin mukaan ”Pohjoismainen neito”, joka erosi tavallisesta nuoren tytön roolityypistä juuri tarmokkuutensa ja toimintakykynsä sekä uudenlaisen vapaamielisyytensä – tai ainakin vapaudenkaipuunsa - perusteella. Hyvä esimerkki oli Henrik Ibsenin Nukkekoti-näytelmän Nora, olkoonkin, että Nora – kuten Kuolemantanssin Alice - on näytelmässä sekä puoliso että äiti.

August Strindbergin vastaavista rohkeista ja vapaudenhaluisista naishahmoista on usein todettu niiden olevan enemmänkin pessimistisen naisvihaajan käsialaa. Vaikka Strindbergin näytelmissä kiistatta onkin naisvihan piirteitä, ne ovat psykologisesti tarkkanäköisiä ja niiden kautta piirtyvät tarkat yhteiskunnalliset olosuhteet. Pyrkiessään kuvwaamaan naisen asemaa ja psykologiaa sekä Ibsen että Strindberg nojasivat vahvasti myös varhaisempaan kirjallisuuteen ja taiteen valmiisiin kuvastoihin.

Toisen näytöksen alussa Alice pohtii elämäänsä, avioliittoaan ja mennyttä uraansa näyttelijättärenä. Tanssin alussa Alice seisoo paikallaan oikea käsi huiveineen kohti kattoa, tanssin lopussa hän palaa samaan asentoon. Tästä asennosta työryhmä käytti nimitystä ”vapaudenpatsas”. Kuvana asento on kuitenkin vanhempi ja monimielisempi.

Pompeijin kaupunkia kaivettiin tuhkasta jo 1700-luvulla. Silloin näkivät päivänvalon

lukuisat maljakot, joissa oli kuvattu roomalaisia tanssijattaria huiveineen. Aikansa superjulkkis, näyttelijätär Emma Hamilton teetti itselleen vastaavan asun ja alkoi Napolissa viihdyttää vieraitaan paikallisesta kansantanssista, tarantellasta, inspiroituneilla, mutta muodoltaan vapailla tanssi-improvisaatioilla. Taiteilija George Romneyn teokset Emman ”mimoplastisista attitudeista”, eräänlaisista tanssivista tauluista, synnyttivät pitkäaikaisen muotitrendin, jonka tunnisti koko eurooppalainen sivistynyt yläluokka. Tanssivasta Emmasta huiveineen tuli näyttelijättären ikoninen kuva vuosikymmenten ajaksi.

Ibsenin Nukkekodissa kapinoiva Nora tanssii tarantellaa napolilaisasussa kuin viitteenä kuuluisaan Emmaan. Sama näyttämöllinen meemi on tunnistettavissa vielä Minna Canthin torilla tanssivasta Homsantuustakin. Kun esirippu nousee ja Kuolemantanssin Alice aloittaa huivitanssinsa, näyttämöllä nähdään paitsi Sirpa SuutariJääskön originaali tanssi, myös näyttämöllinen alkukuva, jolla on ikää jo 250 vuotta – yli 2000 vuotta, jos Pompeijin taide lasketaan. Läsnä ovat jälleen yhtä aikaa muinaisen Rooman tanssijattaret, Lady Emma Hamilton, Ibsenin Nora, näyttelijätär Siri von Essen sekä meidän myöhemmästä näkökulmastamme myös Vapauden patsas, Minna Canthin Homsantuu ja monta muuta vapautensa kaipuussa tanssivaa naista.

Tanssiteoksen Alice on hetken aikaa näyttämöllinen meemi. Silloin hän on ehkä myös avain teoksen tulkitsemiseen, kolmiodraaman näkökulmahenkilö. Ennen muuta taiteilija.

Narsismista ja teatterista

1800

-luvun lopun realistinen teatteri ajatteli näyttämöä ikään kuin akvaariona tai koealustana, jolla ihmisen käyttäytymistä voitiin tutkia. Niin sanottu neljännen seinän illuusio, roolihenkilöiden käyttäytyminen näyttämöllä teatterikatsojan läsnäoloa huomaamatta, oli itse asiassa luonnontieteen asetusten kanssa rinnakkainen ajatus.

Sigmund Freudin teoriat ihmismielen psykologiasta syntyivät vuosisadan vaiheessa.

Hänen ensimmäinen merkittävä teoksensa oli Tutkielmia hysteriasta (1895) ja sitä seurasi pian Unien tulkinta (1900). Unien tulkinta on siis tarkalleen August Strindbergin Kuolemantanssin ikätoveri. Freudin teorioissa tunnistetaan nykyisin myös niiden syntyajankohdan kulttuurin vaikutus. Lukuisat teatterintutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihenkin, miten pohjoismaisten kirjailijoiden, erityisesti August Strindbergin ja Henrik Ibsenin teokset näyttäisivät hyödyntävät freudilaista ajattelua jopa hetkeä ennen kuin Freud oli sitä itse edes julkaissut. Näytelmissä on jo olemassa henkilöille tiedostamattomia piilotajuisia impulsseja, kuolemanvietin tai narsismin kaltaisten ilmiöiden analyysiä tai tasoja, jotka liittyvät pikemminkin symboleihin, uniin tai fantasioihin kuin enää vain realistiseen maailmankuvaan tai näyttelemiseen. Kun Freud julkaisi esseensä Narsismista vuonna 1914, eurooppalainen teatteri oli jo neljännen seinän illuusiota hyödyntäen tutkinut asiaa. Se oli uusien, yhä enemmän symbolismiin päin kehittyneiden näytelmien avulla ”näyttänyt eteen” samaa ihmiskuvaa, mistä aikakauden psykologia ymmärrystään ammensi.

Yksi tapa ajatella Kuolemantanssin kolmea henkilöhahmoa on pohtia piilotajuisen paikkaa mielen rakenteessa. Freudin teoriassa mielen osat ovat kontrolloiva superego, tietoinen minuus eli ego ja piilotajuinen, viettien id.

Vaikka Strindberg ei tiettävästi ehtinyt tutustua Freudin teoriaan ennen teoksensa kirjoittamista, nämä mielen tasot pyörivät Kuolemantanssin kaleidoskoopissa kunkin henkilöhahmon vaihtuvina näkökulmina kolmiodraamaan. Valtapeli suhteessa toisiin, roolien kääntyileminen toisin päin ja jaettu tunne tyhjästä elämästä keskustelevat kaikki kiinnostavasti myös freudilaisen ihmiskuvan kanssa.

Strindbergin Kuolemantanssia voidaan ajatella varhaisena narsismin dynamiikan kuvauksena, mutta aiheen tasolla siinä sivutaan useammanlaista itsetyytyväisyyden lajia.

Luovan yksilön kuten Alicen kaipuu itseilmaisuun on kurkottamista kohti lapselle luontaista myönteistä, oppivaa ja psyykeä korjaavaa iloa omista kyvyistä. Kurtin tyytyväisyys saavutuksistaan kuuluu myös myönteisen itseymmärryksen piiriin, joskin Kurtilla kuvatun aikakauden miehenä on lupa myös näkyvämpään itsekorostukseen. Edgarin katkera vallankäyttö piirtää näytelmään vaurioituneen itsetunnon ja sitä kautta vahingollisen ja alistavan narsismin mekaniikkaa. Teoksen vampyyriaihe kietoutuu nimenomaan ajatukseen toisia hyödyntävästä ja toisten alistamisesta energiaa saavasta narsistista, jonka oma tyhjyys ja epävarmuus ei luovuuden puuttuessa itsestään täyty ja joka siksi levittää narsistista käyttäytymismalliaan myös eteenpäin.

Biografisista tulkinnoista

K

uolemantanssi on August Strindbergin kahdeksikin eri näytelmäksi vuonna 1900 kirjoittama kolmiodraama, jonka on sanottu jollakin tasolla ammentavan hänen oman elämänsä merkittävistä vaiheista.

Augustin ja hänen puolisonsa Siri von Essenin avioituminen oli 25 vuotta aikaisemmin ollut skandaali. Köyhä kirjailija August Strindberg oli rakastunut näyttelijättären urasta haaveilevaan vapaaherratar Siri Wrangeliin, joka oli jo perheellinen. Sirin avioero upseerimiehestään ja hänen avioitumisensa kirjailijan kanssa mahdollistivat sen, että Siri von Essenistä todella tuli näyttelijätär. Puolisot saivat yhdessä neljä lasta ja huomattava osa August Strindbergin tuotannosta on kirjoitettu tämän pitkään onnellisena säilyneen avioliiton aikana. Strindbergien liitto päättyi kuitenkin vaikeaan avioeroon vuonna 1892.

Toisaalta, ennen Kuolemantanssi-näytelmien valmistumista, August Strindberg oli viettänyt aikaa sisarensa Annan perheessä. Lahjakkaan Anna Strindbergin ja koulumiehenä tunnetun tohtorin, Hugo von Philpin avioliitto oli tunnetusti onneton. Ihmissuhteita ei helpottanut se, että Strindbergin väitettiin kuvanneen sisarensa perhedynamiikkaa näytelmissään yksityisasioita näin julkistaen. Vuonna 1906 Strindbergin tytär Greta päätyi avioliittoon serkkunsa Henryn kanssa. Näin Augustin inhoamasta lankomiehestä tuli lisäksi hänen tyttärensä appi.

Näytelmän voi aina lukea määrättömän monella tavalla ja sen suhde tosielämän ihmisiin on runollinen, ei kirjaimellinen. On niitäkin, jotka kokevat Kuolemantanssin olevan eräänlainen ajatuksellinen pasianssi. Att spela kort, pelata korttia, ääntyy lähes samoin kuin att spela Kurt. Kuolemantanssissa keskeiset hyökkäykset silloisia avioero- ja huoltajuuslakeja kohtaan ovat varsin tarkkoja ja lähes kantaaottavia. Siksi on niitäkin, jotka tulkitsivat teoksen käytännölliseksi varoitukseksi avioeroa aikoville.

Voidaan myös miettiä, olisiko August Strindberg vasta toisen avioeronsa jälkeen alkanut pohtia ensimmäistä eroaan kirjoittamalla kaksi Kuolemantanssiaan syksyllä 1900.

Kuolemantanssin henkilögalleria ja perusasetelma voidaan kuitenkin nähdä myös siten, että kaikki sen henkilöhahmot ovat ammentaneet nimenomaan August Strindbergin omasta tunnemaailmasta. Edgar on kuin vanhentunut, yksinäisyyttään pelkäävä August, joka pyrkii pitämään nuoremman vaimonsa valtansa alla.

Kurt on kuin August-veli, joka yrittää tukea sisartaan tämän avioliitossa tai toisaalta nuori kirjailija, joka rakastajana pelastaa lahjakkaan upseerinvaimon vapauteen. Voidaan ajatella, että myös Alice on kuin August itse. Näytelmän ytimessä on kenties August Strindbergin oma luova sisin, joka oli kokenut tukehtuvansa sekä avioliitoissaan että avioeroa ajatellessaan.

Taiteelliset suunnittelijat TIINA PUUMALAINEN Sovitus ja ohjaus Tiina on 30-vuotisen uransa aikana työskennellyt Teatterikoulun ohjaajalinjalta valmistuttuaan sekä suurimmissa teatterissa että pienryhmissä ensin freelancerina ja vuodesta 2008 alkaen Tampereen Työväen Teatterin vakituisena ohjaajana. Hän on ohjannut klassikkonäytelmiä, musikaaleja, uutta draamaa ja oopperaa sekä kääntänyt, sovittanut, dramatisoinut ja käsikirjoittanut useita näytelmätekstejä. Kuolemantanssissa Tiina on osallistunut myös puku- ja videosuunnitteluun. Viime vuosien ohjauksia TTT:ssa ovat olleet mm Cabaret, Myrsky, Antigone ja Aalto – Don’t Forget to Play!.

HANNU RANTANEN Sävellys, kontrabasso, sähköbasso Hannu on freelancer-muusikko, jolla on laaja-alainen kokemus monelta eri musiikin alalta. Hän soittoaan on kuultu mm. pop-, jazz-, fuusio jazz-, kansanmusiikki-, viihdemusiikki-, latin-, flamenco- ja tangokokoonpanoissa. Vuosien yhteistyö flamencokitaristi Joonas Wideniuksen kanssa on avannut tuntemusta flamencon tyyleihin ja espanjalaiseen musiikkiin. Hannu on toiminut teatterimuusikkona useissa produktioissa ja soittanut lukuisissa erilaisissa yhtyeissä: mm UMO, Avanti, Pepa Päivinen trio, Septeto Son, Groove Convention, Värttinä, Tango-orkesteri Unto, Jukka Linkola Tentet, Joonas Widenius trio. Lisäksi konsertteja myös ulkomaisten tähtien kanssa, mm. Luis Di´Matteo, Wayne Krantz, Larry Coryell, Django Bates, John Adams, Anders Bergcrantz, Ted Curson, Viktoria Tolstoy, Lorrie Morgan.

JARKKO TUOHIMAA Sävellys, äänisuunnittelu Jarkko on valmistunut medianomiksi Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta 1995 sekä jatko-opiskellut Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella. Hän työskenteli YLE TV2:n äänitarkkailijana ennen kuin tuli vakituiseksi äänisuunnitelijaksi Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 2000. Jarkon äänimaailmoja on kuultu lukuisissa TTT:n teoksissa ja useissa Puumalaisen ohjauksissa, kuten Kultainen vasikka, Komisario Koskinen, Carmen sekä Sudenmorsian ja Kohtalon tango, joissa alkoi myös Jarkon yhteistyö Haapalaisen ja SuutariJääskön kanssa.

PEKKA SIISTONEN Sävellys Pekalla on pitkä ja laaja kokemus musiikkialalta sekä esiintyjänä että sovittajana, tuottajana ja säveltäjänä. Hän on soittanut monien artistien ja yhtyeiden levyillä ja keikoilla sekä toiminut teatterimuusikkona ja kapellimestarina useissa musikaaleissa ja näytelmissä, joista TTT:ssa mm Chicago, Evita ja Cabaret. Pekka on säveltänyt ja toteuttanut elokuva- ja näyttämömusiikkia, TTT:ssa mm teoksiin Myrsky ja Aalto – Don’t Forget to Play!.

TEPPO JÄRVINEN Lavastus-, puku-, valo- ja videosuunnittelu Teppo on valmistunut vuonna 1997 taiteiden maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Lavastustaiteen laitokselta sekä arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1999. Hän on lavastanut kotimaisia kantaesityksiä, klassikoita, musikaaleja ja oopperoita useille näyttämöille sekä suunnitellut satakunta lavastusta televisioon.

Hän on TTT:n vakituinen lavastaja vuodesta 2011. Viimeaikaisia töitä ovat TTT:n Aalto – Don’t Forget to Play! ja Antigone, Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan sekä Järjen ja tunteen tyttäret Seinäjoen Kaupunginteatteriin. Tepon ensimmäinen yhteistyö Suutari-Jääskö & Haapalaisen kanssa oli TTT:n Sudenmorsian.

SAMI RAUTANEVA Valosuunnittelu, video-operointi Sami on työskennellyt valojen parissa jo vuodesta 1993 ja valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta vuonna 2008.

Hän on toiminut freelancer-valosuunnittelijana ja vastannut teknisestä suunnittelusta lukuisissa musikaaleissa, oopperoissa, konserteissa ja kiertueilla sekä tehnyt useiden TV-ohjelmien valo-operointia. Sami on TTT:n vakituinen valo- ja videosuunnittelija vuodesta 2006 lähtien ja hänen viimeaikaisia töitään Tampereen Työväen Teatterissa ovat Antigone ja Punk.

SARI RAUTIO Kampausten ja maskien suunnittelu Sari työskentelee kampaaja-maskeeraajana sekä kampaamon esimiehenä Tampereen Työväen Teatterissa. Hän on ollut kiinnitetty myös Lappeenrannan kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisoopperassa ja Baletissa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Rautio on toiminut myös teatteritekniikan ammattitutkinnon sekä kampaus- maskeerausalan opettajana. Hän on työskennellyt teatterin lisäksi tv-sarjojen ja elokuvauksen, muotinäytösten ja valokuvausten parissa.

SAARA HEDMAN co-designer, Sirpa Suutari-Jääskön puvut Saara perusti omaa nimeään kantavan yrityksen heti valmistuttuaan vaatetusalan artesaaniksi ammattikoulusta vuonna 2012.

Varsinaisen koulun jälkeen hän haki erityisosaamista kilpatanssipukujen tekemiseen alan pioneerin Elaine Gornallin opissa. 10 vuoden yrittäjäuran aikana tekemisen pääpaino onkin siirtynyt vahvasti tanssin ja esteettisen urheilun puvustuksen pariin. Kuolemantanssin Alicen asujen toteutus on Saara Hedmanin ensimmäinen työ teatterinäyttämölle.

Kummallista on tämä elämä... niinkuin mekin.