Antiikin Rooma ja latinan alkeet

Seuraavana aamuna, aikaeron takia oikein mukavaan aikaan, aloitettiin englannin oppitunnit Lizin pojan Maxin johdolla. Selvisi, että se moderni koulu ei ollutkaan meille varattu, eikä Brayssa ollutkaan kesä vaan tukevasti oltiin vielä viileän ja sateisen kevään puolella. Mutta selvisi myös, että oppitunnit olivat rentoja ja antoisia, eikä Maxin kehut meidän opiskelijoiden englannin taidoista meinanneet millään loppua. Olimme heidän ensimmäiset vieraansa Suomesta ja uskallan välittää, että teimme hyvän vaikutuksen!

Matkapäivät tästä eteenpäin noudattivat toimivaa kaavaa: aamulla opiskelua, lounaan jälkeen museoita, kulttuuria, historiaa ja luontoakin. Tutuksi tulivat Trinity College ja the Book of Kells (ehkä joku jopa innostui hakemaan täältä opiskelupaikkaa?), Irlannin historiaa muuttoliikkeen näkökulmasta kuvaava EPIC, Dublin Castle ja Glendalough -keskiaikainen luostarikaupunki ja kansallispuisto. Parina iltana jaksoimme vielä Irish Dancing -tunnille ja perinteiseen pubiin. Dublinin keskustaan kipaisi Braysta junalla noin puolessa tunnissa kätevästi, joten aikaa jäi vapaaseen kaupunkivilinän ihasteluunkin. Sympaattinen Bray oli niin kompakti, että paikasta toiseen pääsi kätevästi kävellen, tai jos laiskotti niin julkiset kulkivat näppärästi. Tarjolla olisi ollut vielä hieno Bray Head -kallionhuippu ja sieltä upeat maisemat Irlanninmerelle, mutta ne taisivat suurimmalta osalta matkalaisista jäädä seuraavaan kertaan. Perjantaiaamun ja kotiinlähdön koittaessa täytyi kyllä todeta, että harvoin tulee viikossa nähtyä ja koettua näin paljon. Onneksi edessä oli viikonloppu ennen paluuta arkeen.

Se seuraava kerta? Täytyy laittaa työn alle!

Opintojakson opettajat Paula ja Katariina sekä ENA09 opiskelijat

Tutorit auttamassa kurssivalintojen teossa.

Delirant isti Romani!

Ennen ihmisten aikaa tapahtuneen herätyksen ja lentokoneen ahtaudessa nukutun kylmänhikisen unen jälkeen ikkunalla avautuu epätodellinen näky: Adrianmeren aava kiiltää sokaisevana aamuauringossa, ja edempänä sineä vasten piirtyy Italian niemimaan valkeanhohtoinen rannikko. Sumuisena kaukaisuudessa nousevat Apenniinien lumeen verhoutuneet huiput; niiden takana sykkii läntisen maailman ikivanha sydän – ikuinen Rooma.

Heti lentoaseman ovilla toukokuun välimerellinen kuumuus iskeytyy talven kangistamien suomalaisten päälle, ja meidän on etsiydyttävä varjoon. Pian paikalle rullaa Luciano, mitä komeimmalla parralla siunattu kuskimme. Bussimatkalla Fiumicinosta itse kaupunkiin oppaamme ehtii luettelemaan kaikki kasvit, jotka nyt ovat kukassa, kun takana on jo viikkoja kestänyttä hellettä. Paikallisten liberaalit liikennesäännöt herättävät yleistä huvitusta. Ensimmäisenä ilmestyvät näkyviin Mussolinin Esposizione Universalen monumentaaliset rakennelmat: pikku-Pietarinkirkot ja -Colosseumit. “Rooma on kuin ihmismieli”, opas sanoo. “Sinne kertyy historian saatossa pieniä paloja kaikilta aikakausilta. Täällä jokainen meistä löytää oman Roomansa.”