1 minute read

Bio- ja geotieteet ovat Evertin sydäntä lähellä

Tämän kevään ylioppilaamme Evert Odén voi sanoa kunnostautuneen varsin monessa lukion oppiaineessa ihan valtakunnallisellakin tasolla. Ylioppilaskokeen ulkopuolista kilpailumeriittiä hän on saavuttanut erityisesti bio- ja ympäristötieteiksi luonnehdittavilla aloilla: toinen sija kansallisessa maantiedekilpailussa, samoin kuin viides sija geologiaa ja lähitieteitä tarkastelleessa geotieteiden kansallisessa kilpailussa, uutisoitiin jo kevään 2020 Tapiolan lukion vuosikertomuksessa.

Kansallinen biologiakilpailu siirrettiin koronarajoitusten vuoksi vuonna 2020 keväästä syksyyn. Abitti-ympäristössä toteutettu kilpailukoe järjestettiin valtakunnallisesti syyskuun alussa – juuri sen jälkeen, kun pääkaupunkiseudun abiturientit oli siirretty lähestyvien ylioppilaskokeiden vuoksi täydelliseen etäopiskeluun. Siksi me Tapiolan lukiossa emme voineet osallistua vain luokkatilanteessa mahdolliseen biologian kilpailukokeeseen, mikä jossain määrin varjosti lukiomme huomattavan runsaslukuisen biologian yo-kokelasjoukon tuolloin käynnissä ollutta aktiivista preppausjaksoa.

Advertisement

Valtakunnallista koepäivää edeltäneenä iltana(!) tämän kirjoittaja sai täysin sattumalta kuulla, että eräät pääkaupunkiseudun lukiot olivat kuitenkin päättäneet sallia biologiakilpailun järjestämisen pienelle osallistujajoukolle omissa tiloissaan. Olosuhteiden pakosta oli toimittava nopeasti: asiasta informoinut kollegani ilmoitti minulle, että voin halutessani lähettää YHDEN Tapiolan lukion opiskelijan suorittamaan kilpailukokeen ns. koronaturvallisesti heidän tiloissaan. ”Lähetä kaikkein parhaasi”, hän evästi.

Mietin asiaa hetken, minkä jälkeen soitin Evertille. Kyllä kuulemma kiinnostaa testata kansallisen tason biologian osaamista (erittäin) lyhyelläkin varoajalla, sanoi hän. No hyvä. Ei sitä kukaan muu meiltä nyt voisikaan päästä tekemään näissä oloissa. ”Edusta sinä siis Tapiolan lukiota kunnialla, kaikkien niidenkin puolesta joille osallistumismahdollisuutta ei nyt ollut tarjolla”, minä ajattelin.

Näin tapahtui. Evert Odé voitti Suomen vuoden 2020 kansallisen biologiakilpailun.

Teksti Lasse Lindqvist, BI & GE Kuva Riia Odé

44

Evert Odé oli valtakunnallisesti yksi kevään kolmesta uudesta ylioppilaasta, joka kirjoitti 11 laudaturia. Myös YLE uutisoi aiheesta 11 lauda-

turin ylioppilas Evert Odé haaveilee pääsystä Sibelius-Akatemiaan: ”Näillä ällillähän ei ole tässä sitten pienintäkään merkitystä” https://yle.fi/uutiset/3-11935809

This article is from: