Lagerstammsbladet 1/2014

HELAMAA HEISKANEN Building value

Poltettu tiili on näyttävä, kestävä, huoltovapaa, ekologinen ja arvostettu kate- ja julkisivumateriaali.

Tiili. Luotu ihmiselle.

Wienerberger Oy Ab Aluemyyntipäällikkö Keijo Laine Länsi-Suomi ja Pohjanmaa p. 0400 235 268, www.wienerberger.fi

p ä ä t o i m i t t a j a : T o i m i t u s s i h t e e r i :

Tulevaisuus

Aino Hakulinen

Annika Tuominen

A D :

I l m o i t u s m y y n t i :

Aino Hakulinen Aleksi Murtojärvi, Annika Tuominen, Krista Vänni

P a i n o :

Sokkeli Oy, Espoo

Miina Kanko

K i r j o i t t a j a t :

Aleksi Murtojärvi, Annika Tuominen, Anna Luotolampi, Juan del Barrio Batista, Linnea Kulppi, Niina Rinkinen,

Marjukka Päivärinta, Minh Nguyen,

Mirja Salmijärvi, Annu Kumpulainen, Roni Koski-Tuuri, Johannes Aho K u v i t t a j a t : Aapo Niemi,

Mimmi Koponen, Severi Hellstén, Silja Ikkelä-Koski, Ville-Veikko Vilenius Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtikillan julkaisun 15.vuosikerta.

Lagerstammsbladet (LB) on tamperelainen arkkitehtiopiskelijalehti, joka johtaa kansainvälisen arkkitehtuurin kehitystä ja on vakiinnuttanut asemansa myös hervantalaisen journalismin kentässä.

LB:ssä artikkelit — ja arkkarit — keskustelevat keskenään.

Pääkirjoitus PJ Raadin esittely Kiltahuone 2.0 Eka kerta TamSAFAn tapahtumassa I have an idea Viiniksen (ja kumppaneiden) ViiniVinkit Viiniksen ruokavinkit Mambo!

Kuinka arkkitehti pukeutuu – tulevaisuudessa?

Riding unicycle Skalgubbar Severin sarjis Huomenna eilen Ville-Veikon sarjis Ekskursio Marsin täydennysrakennuskohteisiin TEK

Lagerstammsbladet 1/2014

Pääkirjoitus

Carpe diem

ja kutakuinkin näin

G o o g l e t i n tulevaisuuden. Osumaksi tuli muun muassa evoluutioteoria, jonka mukaan tulemme ajan kuluessa menettämään yhden varpaan sekä tyytymään entistäkin surkastuneempaan lihaksistoon. Suomen armeija kiittää. Lisäksi robottipoikaystävä, läpinäkyvät läppärit, kolossaaliset pilvenpiirtäjä- ja pilvikaupungit, Kraftwerk-lasien arkikäyttö sekä suurentunut aivokoppa olivat hakukoneen skenaarioita. Suurimmaksi ihmettelyn aiheeksi nousi silti, miksi tulevaisuuden arkkitehtuuri on aina niin vaaleaa ja kaarevaa? Funkkis on kohta täällä.

Nopeat päätelmämme tulevaisuudesta ovat lähestulkoon aina ääripäitä. Ihmiskunnan tuho! Maailman rauha! Teleportaatio! Täydellinen puutalo ja kaksi kultaista penskaa (sekä noutajaa)! Mistä ovat kotoisin suuret odotukset?

Destruktiiviset ja yltiöpositiiviset ajatukset paljastavat ihmisyyden: pelkäämme harmautta. Huolenam-

me on, ettei mikään koskaan muutu. Saatat joutua kärsimään loppuelämäsi kuivassa kesätyöpaikassa arkistoinnissa tai keksimättä jää älypuhelimen akku, joka kestää viikon kovassa käytössä niin kuin vanha kunnon Nokia 3310. Kenties äärimmäiset tulevaisuuden skenaariot pistävät tulta perseen alle.

The future depends on what you do today Mahatma Gandhi Jotta arjen vellova samanlaisuus ei pääsisi valloilleen, tulisi käänteentekevä muutos panna alulle jo nyt. Mutta otetaan nyt hetki hillisti — huomenna ehtii aloittaa.

Aino Hakulinen

Neljän vuoden kuluttua, vuonna 2018, valmistui 120 ensimmäistä uuden sukupolven rakennusarkkitehtia valmiina mullistamaan nykyarkkitehtuurin.

Kaikessa käytännönläheisyydessään he osasivat ratkoa ongelmat kustannustehokkain menetelmin ja uusimman tekniikan mukaisesti. Uudet asuinrakennukset olivat mitä energiatehokkaimpia ja talotekniikaltaan oivaltavimpia. Vanhat rakennukset korjattiin taas tiiviiksi, lämpimiksi ja esteettömiksi historiallisten yksityiskohtien hieman kärsiessä, mutta kukapa niistä välittäisikään. Pienoismallit olivat yksityiskohtaisempia, visualisoinnit hehkuvampia.

Rakennusarkkitehdit tulevat.

Jännittävää nähdä, millainen opetussisältö koulutuksessa tulee olemaan, ja miten uudistus vaikuttaa arkkitehtuurin koulutusohjelman hakijoihin ja uusiin opiskelijoihin. Miten suuri rakennusarkkitehtien määrä tulevaisuudes-

sa vaikuttaa arkkitehtuurin laatuun? Mitkä tulevat olemaan keskeisiä eroja arkkitehtien ja uusien rakennusarkkitehtien osaamisessa? Mikä tulee olemaan vallitseva käsitys ammattien välisistä osaamisen eroista? Tuleeko Tampereen Arkkitehtikilta tekemään yhteistyötä tulevien rakennusarkkitehtiopiskelijoiden ainejärjestön kanssa?

Näihin kysymyksiin saadaan vastaus tulevaisuudessa. Tässä on vielä hyvin aikaa oppia lisää arkkitehtuurista. Tehdä niitä malleja ja visukuvia. Pohtia liikkumisepisodeja. Väännellä ja käännellä pohjia.

Nyt ja tänään meillä on kuitenkin oiva tilaisuus vaatia koulutuksemme ja siten osaamisemme kehittämistä niin, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla nyky-yhteiskunnan ja rakennusteollisuuden vaatimuksiin. Olisiko meidänkin laitoksellamme uudistumisen paikka?

PJ

Marjukka Päivärinta

PJ

V u o n n a 2014 käynnistettiin uudelleen rakennusarkkitehtikoulutus. Uudistus tapahtui nopeasti, mutta oli täydellinen menestys. Arkkitehdit ja arkkitehtiopiskelijat tekivät kaikkensa uudistuksen estämiseksi. Perustettiin arkkitehdiksivairakennusarkkitehdiksi.fi –sivusto, johon ladattiin kaikki mahdollinen koulutusohjelmaamme mainostava materiaali upeista harjoitustöistä villeihin bileissä otettuihin ryhmäalastonkuviin. Koko ammattikunta miehitti rakennusarkkitehtikoulutuksen pääsykokeet, mutta arkkitehtien hakupisteet eivät yksinkertaisesti riittäneet jatkoon pääsyyn.

Ensimmäinen vuosikurssi valikoitui nuorista vastavalmistuneista ylioppilaista, jotka aloittivat opintonsa ennennäkemättömällä tarmolla.

Raadin esittely

Mitä teet vuonna 2034?

P u h e e n j o h t a j a Marjukka Päivärinta: Vuonna 2034 suunnittelen jotain värikästä.

Varapuheenjohtaja/ F u k s i k a p t e e n i Anssi Savisaari: Ruokaprintterillä printattavia design-täytekakkuja.

I s ä n t ä R a h a s t o n h o i t a j a Roni Koski-Tuuri: Iida Venäläinen: Suunnittelen harmaita pilvenpiirtä- ​Aikakoneen, jolla pääsee takaisin fuksivuoteen! jiä savusumuiseen 500 miljoonan ihmisen suurkaupunkiin. Tai sitten piparkakkutaloja ja pesiä kissanpennuille.

S i h t e e r i Meliina Rantalainen: Jotain mistä en ylevien ja innovatiivisten tavoitteiden karsiutuessa yliopistokuplan puhjetessa oikeassa maailmassa uskoisi tällä hetkellä tekeväni.

Y r i t y s v a s t a a v a Krista Vänni: Varmaan samaa kuin nyt eli tupakoinnin lopettamista.

A D Miina Kanko: Suunnittelen maisemapaviljonkeja norjalaiselle vuorilammasfarmilleni.

E m ä n t ä Niina Rinkinen: Suunnittelen todennäköisesti viimeistään nyt varhaiseläkkeelle jäämistä ja oman Viiniksen Viinitilan ostamista jostain päin Ranskaa, kenties Champagnesta tai Alsacesta. Vetäydyn rauhassa hedonistisen elämän pauloihin maaseudulle ja pullotan pian maailmankuulua viiniäni kaikessa rauhassa samalla kun pienessä viinipörrissä suunnittelen seuraavaa aluevaltaustani, ehkäpä omaa Michelin-ravintolaa tai muuta pientä harrastelutoimintaa.

A l u m n i v a s t a a v a / S e t ä Johannes Aho: 50-vuotissynttäreitäni tai toivottavasti lapsieni nolaamista heidän suunnitellessa 50-vuotissynttäreitäni.

A t k - v a s t a a v a Samppa Saarivirta: Vuonna 2034 suunnittelen paluuta rakkaaseen kotimaahani Pohjolassa vietettyäni useita vuosia Tyynellä valtamerellä Roskalauttamantereen Kansandemokratiassa luoden uusia kokeellisia arkkitehtoonisia ratkaisuja post-post-postmodernin maailman vaatimuksiin.

Arkadianmäki on viimeinkin jäänyt merenpinnan alapuolelle ja palveluksiani tarvitaan pikaisesti Suur-Pirkkalan ruhtinaskunnan pääarkkitehtina.

F u k s i v a s t a a v a Elina Merilä: Uudella teknologialla tehostettuja vedenalaisasutuksia.

S

A

F A / T E K / K o n d r a d Aleksi Murtojärvi: Mää suunnittelen parinkytä vuoden päästä varmaan kirjoittavani Samu Martti Petteri Pitkäsen elämäkerran. Ja kauniimpaa maailmaa tietty. Miten tilat kehottavat alitajuisesti ihmisiä rakastamaan?

Tai jotain…

K u l t t u u r i v a s t a a v a Lotta Aulamo: Vuonna 2034 kuntauudistetussa Suomessa on jäljellä 2 kuntaa, joiden molempien kaavoituksesta vastaan minä. Katson päältä, kun muut suunnittelevat yliääniratikan ratareittejä ja hikisiä hobitinkoloja suojaisille etelärinteille. Päätehtävänäni on tapella kaikkien tahojen kanssa, koska olen ” helposti lähestyttävä, sosiaalinen tyyppi sekä hyvä ihmistuntija”. Oikeasti suunnittelen sapattivuoden pitämistä ja kumpuilevilla pelloilla laukkaamista.

L u k k a r i Maria Hyvönen: Koirankoppeja uima-altailla.

K v - v a s t a a v a Annu Kumpulainen: kasvavia taloja O_O vähän niinku puut. ku ne eka istuttaa ja sit ne kasvaa siit itestää

Materiaalivastaava Mirja Salmijärvi: Suunnittelen matkustavani kuuhun tutustumaan paikalliseen arkkitehtuuriin.

L i i k u n t a v a s t a a v a Lotta Pakarinen: Kaikkea kivaa betonista.

P ä ä t o i m i t t a j a Aino Hakulinen: Bambumajoja Nuorgamiin.

S e p p ä Samuli Saarinen: Ansiopäivärahahakemusta? – toivottavasti kestävää, ihmisläheistä ympäristöä kaikille

S i t s i v a s t a a v a Verna Isomursu: Luultavasti varhaiseläkettä.

raksi vanhoilla päivilläni. Jos tämä haave ei toteudu, voisin vaihtoehtoisesti muuttaa nimeni Nywele Nzuriksi (suoraan käännettynä Häävi Letti) ja suunnitella päiväkoteja Merikarviaan.

Tapahtumavastaava Emilia Hakulinen: Suunnittelen tietysti jotain erittäin upeaa ja korkealentoista, mikä saa rakennusinsinöörit hulluuden partaalle. Mielellään vähän painovoimaa uhmaavaa ja muutenkin fysiikan lakeja rikkovaa. (Tai sitten betonikuutioita.)

Www- ja tiedotusvastaava Silja Ikkelä-Koski: Vuonna 2034 suunnittelen aikakonetta, jonka avulla kaikkeen ylimääräiseen hömppäämiseen jäisi enemmän aikaa!

Vierailuluentovastaava Roope Elojärvi: Pilvilinnoja maassa tai taivaassa.

Y r i t y s t o i m a r i Julius Kulppi: Tulevaisuutta on vaikea suunnitella etukäteen, mutta todennäköisimmin tulevaisuudenkuvani on tämä.

Vuoteen 2034 mennessä minusta on tullut ensimmäinen Euroopan keisari ja voisin vaikka alkaa järjestelemään talviolympialaisia.

Olympialaiset järjestetään Lahdessa, jonka olen valtakauteni alussa nimittänyt Suur-Euroopan keisarikunnan pääkaupungiksi. 144 päivää kestävän olympiajuhlan päätteeksi voisin määrätä Suomen keisarilliset merivoimat valloittamaan jonkin trooppisen pikkuvaltion, vaikka Papua-Uusi-Guinean, ja ryhtyä siirtomaaher-

X Q - v a s t a a v a Mimmi Koponen: Marsin-excua

K i l t a k u m m i Milla Korhonen: Vuonna 2034 suunnittelen maailman ympäristöystävällisintä terästehdasta, joka toimii aurinkoenergialla, ja joka kaiken lisäksi sopii maisemaan, koska joku siisti tamperelainen arkkitehti on sen ulkokuoren suunnitellut.

Kiltahuone 2.0 T

e

h

t

ä

v

ä

Roni Koski-Tuuri, Annu Kumpulainen, Johannes Aho

Arkkitehtuurin laitos elää jatkuvan muutoksen aikaa. Killan tiloista on meneillään kuuma keskustelu, ja nyt on tullut ajankohtaiseksi ehostaa opiskelijoiden tiloja. On vain ajan kysymys, milloin remontti voi alkaa. Potki sisäinen arkkitehtisi hereille ja jää historiaan! Suunnittele kiltahuone ja sen ympäristö niin, että iloiset arkkarit viihtyvät siellä tulevaisuudessa entistäkin paremmin!

Millaisen ympäristön arkkari tarvitsee elääkseen?

teissa, mikäli tilan hyötykäyttö on maksimoitu, tinkimättä kuitenkaan mukavuudesta ja estetiikastaLisäksi suunnitelmassa tulisi huomioida tilan muunneltavuus, sillä arkkari tarvitsee myös kavereita ja erilaisten kestien ja huvitusten järjestäminen onkin arkkarin lempipuuhaa. Älä takerru realismiin, sillä arkkarit eivät tee niin… Irrottaudu todellisuudesta ja anna ajatuksen lentää!

Arkkari viettää suurimman osan vuorokaudesta koulussa, ja näin ollen ruokailun ohella myös nukkuminen tuntuu joskus luontevammalta koulussa kuin kotona.

Arkkari kykenee oleskelemaan melko vaatimattomissakin olosuh

T o t e u t u s Tekniikka vapaa. Tee suunnitelma annettuun pohjapiirustukseen. Voit halutessasi piirtää

myös näkymäkuvan suunnittelemastasi tilasta. Keittiön seinää saa tarvittaessa aukottaa.

A r v o s t e l u p e r u s t e t Käytännöllisyys, muunneltavuus, mukavuus, lennokkuus, rohkeus.

P a l a u t u s Anna suunnitelmallesi nimi ja kipitä tuomaan se Tampereen Arkkitehtikillan postilaatikkoon mitä pikimmiten!

Guild room 2.0 T t

a

h

s

e k

The School of Architecture is under constant transformation. We are now discussing about doing a face lift for our students’ own spaces. It’s just a matter of time when the renovation will start. So this could be your time to shine! Wake up your inner architect and leave your name in history! Plan the guild room and its surroundings so that the architecture students can flourish and thrive in the future as well.

What kind of an environment an architecture student needs to survive?

An architecture student spends most of its time at school so eating and sleeping feels more natural there than at home sometimes.

An architecture student is capable of living in a modest place provided that the space has maximum level of efficiency without forget-

Roni Koski-Tuuri, Annu Kumpulainen, Johannes Aho C

r

i

t

e

r

i

a

ting the comfort and aestheticsThe space should also be adaptable because an architecture student needs a social life as well. Having different parties and fun is one of architect students’ favourite things.

Practicality, adaptability, comfort, courage!

Don’t be too realistic because architecture students don’t do that…. Let go of reality and set your imagination free!

To ease your task you can have a peek around the area at our School of Architecture.

Give your design a name and bring it to the mailbox at the School of Architecture (a black box next to our kitchen) ASAP.

Implementation Make a design based on the given floor plan. You can also include a visual of the space you design.

(You can alter the location of the door of our kitchen)

H

a

n

d

i

n

Suunnitelman nimi / Name of the design: Oma nimi / Designers name: Kilta / Guild:

Eka kerta

TamSAFAn tapahtumassa Aleksi Murtojärvi

E n ollut aikaisemmin käynyt missään TamSAFAn tapahtumassa. Olin aina kuvitellut että niihin osallistuu vain valmistuneita arkkitehtejä, jotka höpisevät keskenään jotain tylsiä isojen ihmisten juttuja. Nyt maaliskuussa pidettiin TamSAFAn vuosikokous, johon oli avoin ilmoittautuminen netissä.

Tilaisuus oli todella mielekäs, eikä yhtään turhan pönöttävä. Paikalla oli sekä vieraita arkkitehtejä että tuttuja tyyppejä laitoksen henkilökunnasta. Myös opiskelijoita oli saapunut runsas joukko paikalle.

Kokous pidettiin uudessa Tipotien sosiaali- ja terveysasemassa. Tilai-

suuden alussa tutustuttiin kohteeseen ja sen suunnittelu- ja rakennusprosessiin. Oli erittäin mukava päästä kiertelemään kohteessa suunnittelijan kertoessa tarinoita rakennuksen yksityiskohdista.

Kierroksen jälkeen oli aika siirtyä viralliseen osuuteen. Tuntien mittaisen kalvoshown sijaan itse kokous oli kevyt ja nopeasti ohi. Virallisen osuuden jälkeen tilaisuus jatkui vapaamuotoisena ja avoimena keskusteluna viinilasien äärellä.

Kokoustajille oli tarjolla herkullinen ja ruokaisa salaattipöytä ja virvokkeita. Ja totta kai asiaankuuluvasti viiniä. Ruokaakin riitti toiseen kierrokseen, joten eipä tarvinnut

murehtia iltapalasta. Kaiken kaikkiaan oli hyvin positiivista miten opiskelijat otettiin mukaan keskusteluun ja kuinka kenenkään ei tarvinnut tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Arkkitehtuurin kenttä on pieni ja me kaikki kuulumme siihen.

Seuraavaksi TamSAFA järjestää kotimaan ekskursion, joten kannattaa tarkkailla sähköpostia ja TamSAFAn nettisivuja ilmoittautumisohjeiden varalta! Syksyllä tulevaan Tampereen Arkkitehtuuriviikkoon kaivataan myös opiskelijoita niin toteutukseen kuin tapahtumien kävijöiksikin. Ja muistakaahan että kaikki te SAFAn jäsenet olette myös TamSAFAn jäseniä!

TAMSAFA

I have Phase an borrowed ideafrom Dostoyevsky’s (1869)

Juan Del Barrio, OOperai (Panama)

I w o u l d like to raise up some questions to myself, as well as to you as creative people… What do we do when we have an idea?

What is to have an idea, not in general, but now? Finally, which situations or conditions make us have or at least hope we have an idea?

Certainly, I could rephrase those questions according to the main concern of this issue- the future. Therefore, how do we operate to give future to an idea, i.e. is “becoming creative” a way to embrace time? What kind of responses and effects are coming from this process? are these useful to assess values? How to facilitate attraction/effectiveness of the new assemblages?

Far from prioritizing metaphysics, the first two inquiries debate on being on the future i.e. the becoming as a step for creating the future. Therefore, more intense the empirical inquiry of our present more we will take action in our immediate future. Finally, the third question is about facilitating the en-

counters, creating new territories while measuring the assemblages.

The practices presented in the following paragraphs are the result of a non arborescent creative process for training inbuilt environment awareness at early ages.

Since 2011, an organization called OOperai has supported the production and exchange of lived images with one scope: assess values and therefore become aware of children´s immediate built environment.

The project question Dewey’s pragmatically engagement through learning by doing with a new assemblage: learning by doing and becoming by exchanging, i.e.

A model where becoming takes part in the process. The multiplicity of heterogeneity, connections and finally assemblages assess competences and skills for the critical awareness of the built environment. This awareness goes in two dimensions: the learned as well as the experienced.

Let’s make a very simple paradox.

Imagine that you have to develop a creative and innovative project, you took your time to make a creative research, even question the fundamental issues of the process of producing and possible scenarios with future users. Nevertheless the final result was not satisfactory, and due to some conditions it is not possible to make more experiments- the conclusion is: the final grade is not based on your creative project but it is based on the result.

This definitely will diminish your belief in creativity and next time you will be more thoughtful about the effectiveness of creativity. Paradoxically, why if we are striving to approach creativity, then we are decreasing the attraction to it?

Read on!

The previous paradox stated why becoming is a process and do not imply affection to the final result. Therefore, the quality, the values and new territories in the

process will constantly bounce into your logic in order to question habits, recurrent images of thought.

Becoming is the click.

Becoming is a process and it embraces the notion of future, not as time waiting to come, but as a constant changing present based on visible and invisibles heterogeneities.

However, here is a second paradox, why to care about something that is not visible? i.e. How we measure “becoming”, in fact how to trace effectiveness in this constant exchange of experiences?.

Becoming also implies new arrangements and in those operations we are the assemblages.

Assemblages are physically lived images, experiences and art.

The aesthetic quality and values embodied thought the exchange is its fundamental content.

Case 1: Continuos Canvas This becoming-art project was realized in Panama in 2013 and involved kids from two different contexts that had to think, play, paint and explain architectural typologies with a real context: the city.

The result of this implementation was almost 40 meters of painted canvas with new typologies and a creative exchange between its participants which turned into an important process for awareness.

The resulting assemblage, curiously gathered a major manifestation of affection in the first setting: “Las Abejitas” from the city of Colon in Panama. After presenting their concepts, the participants started to question their built environment, e.g. a common dwelling typology called the Multi was assembled into The New Multi with specific values and experiences.

In this case, Becoming-evaluative is the process that links two images producing a social effect and therefore a new territory with an embodied ethic. This process is correlative with a reterritorialization of Architecture, which firstly responded to a dwelling necessity and now is responding to an ethic necessity.

This synthetic moment was shared with the children in the second implementation with the hope that it will provoke new reconfiguration from learned habits.

Case 2: Are you my type?

One of the fundamental problems in Architecture is the mythical definition of type. OOperai traces type to a creative concept for criticalawareness of the built environment. This concept has involved more than 10 countries, and is currently producing results in Mumbai, Helsinki and Panama.

OOperai’s nonhierarchical and non-self-referenced practices are the vehicle for new territories and assemblages between creative typologies and lived typologies through a constant exchange.

OOperai exchanges lived knowledge. Under type, the learning, teaching and communication skills are a collaborative process, e.g. Weeks ago, Emmanuel, a kid from Panama, spoke to Finnish students from Arkki (Arkkitehtuurikoulu, Helsinki) about Panamanian typologies.

Type is an idea to give meaning to form and structure. Its manifestations do not follow historical paths, nevertheless they get manifestated in time depending on the intensity of the links between users, society, techniques, etc…

“The second typology, which substituted for the classical trinity of commodity, firmness and delight of means and ends joined by the criteria of economy, looked upon architecture as simply a matter of technique.[…] Various attempts were made to blend the old typology with the new in order to provide a more satisfactory answer to the question of specifically architectonic form: the primary geometries of the Newtonian generation were now adduced for their evident qualities of economy, modernity and purity. […]“ (Hays, 1998).

Curiosly, Hays used verbs between elements: substituted, join, look upon, blend, adduce, appropriate which clearly made evident of the character of becoming type.

If the affection is so strong then the manifestation of type becomes evident, as it has happened with these three well known typologies: -The first typology: The Primordial Hut – a human centric model.

-The second typology: The Machine – a systematized model.

-The third typology: The historic city –The collective memory of A. Rossi and The downtown athletic club of R. Koolhaas.

But…Why Pevsner’s History of Building Types (1976) does not express intensity in its manifestation? simply because it was an act of recurrence without repetition. This situation is different from the three former typologies whose plane of consistency is an empirical recurrence of the repetition among heterogeneities.

OOperai is not producing architecture not even realistic drawings of architectures, on the other hand OOperai is a platform for routes, assemblages and new territories, i.e OOperai is becoming a machine that constantly reassemble its parts in order to embrace a model towards knowledge and for society. Moreover, the drawings become critical statements in form of art and lived/ learned experiences facing stating onces again that the education in built environment awareness is not about access to information but rather about access to knowledge.

I started and conclude this text with a quotes…

“If teaching has any purpose, it is to implant true insight and responsibility.

Education must lead us from irresponsible opinion to true responsible judgment. It must lead us from chance and arbitrariness to rational clarity and intellectual order.” Mies van der Rohe.

The purpose of this document was to: -To report on aims and further interrogations of a Foundation called OOperai, its users and an operative tool called TYPE tested for the assessment of creativity and space/ place awareness at early ages.

-Support with the practices of teaching architecture at early ages with a social scope in Panama. Moreover, communicate the creative practices and encountered values of exchanging architectural imagery at early ages.

– Juan Antonio Del Barrio is an architect from Panama. Currently, he is an exchange student at Tampere University of Technology and MSc. candidate at Politecnico di Milano. He is responsible for the assessment of values through type in OOperai’s future school at Los Santos, Panama.

Del Barrio is cofounder of OOperai and has presented the project in Barcelona (2012-2013) and implemented it in Rome, Helsinki, Chennai, Mumbai and Panama.

Notes: 1. Lived images indirectly refer to G.Bachellard’s poetic images (1969) and both concepts has been brought by Juhani Pallasma into the architectural debate nowadays. The two books revised for this issue where Gaston Bachelard, The Poetics of Space.

Beacon Press, Boston 1969 and Juhani Pallasmaa, Primary Architectural Images. Washington. University in St. Louis. 2001/2002.

2. Assemblages refer to G. Deleuze model towards knowledge and society. The notion was stated in the book: A Thousand Plateaus (1980). The book in itself is an assemblage. Becoming is the latent process of moving between assemblages. It implies a constant empirical re terriorialization and a de-territorialization.

Bibliography: -The Institute for Architecture and Urban Studies, Peter Eisenman et al, Oppositions reader: selected readings from a journal for ideas and criticism in architecture. Princeton Architectural Press. 1973-1984 -Gilles Deleuze, Difference and Repetition. Columbia University Press, New York 1994.

-K. Michael Hays, Architecture Theory Since 1968.

MIT Press, Cambridge 1998.

Nimeltämain i t s e m a t o n

joukko nuoria, rohkeita ja kauniita arkkitehtiylioppilaita löi sivistyneet ja viisaat päänsä yhteen ja maisteli iloksenne muutamia tar-

I l l a n koin ja huolella valittuja, rakkaudella kellaroituja Alkon helmiä…

Maistatus suoritettiin sokkona, pullot esiteltiin vasta jälkikäteen.

j u o m a t :

1. Blitz Riesling, Saksa 8,98€ 2. El Tiempo Blanco, Espanja 6,68€ 3. Cono Sur Reserva Especial Chardonnay, Chile 10,90€ 4. Footmark Pinotage, Etelä-Afrikka 6,98€ 5. Montes Twins, Chile 11,90€ 6. Trifula, Italia 8,79€ Jokeri: Coralba Spumante, Italia 7,07€

1

.

Tuoksu: halpaa päärynäsiideriä, tunkkainen, sukkamehua, ryyppyviinin haju Maku: vetinen, pahaa lämmetessä -> pakko juoda äkkiä, varsin HELPPO, makeilevan ujo, sopis drinksuihin?, varsin helposti kännättävä, ihan OK, rentoutti kiristyneet leukaperät.

BONUS: maistui hyvältä hopeatoffeen kanssa (?)

2

.

Tuoksu: kurja, levähtävä Maku: ”onks tätä lantrattu?”, jälkimauton, pakeneva tyrkky, teini, boolinpohja?, hiplaava, lähmii sokerisesti ja häviää vähin äänin, soveltuu teiniryyppäjäisiin, kerralla huiviin tai ällöttää, lantrattua jälkiruokaviiniä. pullo näytettiin: ”Ilmankos tuli niin kotoisa olo!”

3

.

HUOM! Epäilimme vakavasti että kyseisessä pullossa korkkivika Tuoksu: Tyrmäävä lemahdus, kissanpissa?, humalluttavan huuruinen, hmm mais-

sia?, biojätteinen, jääkaappia Maku: hyvä tunnelmanlatistaja, ei ainakaan nautiskeluu, etikkainen, turpa rullalle-viini ”Onks täs jotain vikaa?”, ”Hyi helvetti” 4

.

Tuoksu: kitkerä, luikerteleva, verinen, sienimäinen (mut ei mikään hyvä sieni), kengänpohja, nenäkarvoja korventeleva, haisee kokolattiamatolta Maku: litteä ja lattea, hakeutuu poskiin (punana), rautainen, vahva mutta tunnistamaton, kuminen, tuttu..?, bitchslap-punkku, kylmä ja tylsä ”FOOTMARK?!?!?

Apua!

Mää dokaan tätä aina!” ” No PRKL. Footmark.”

5

.

Tuoksu: savuinen, mustikkapiirakka, pyöritettäessä väkevämpi, hiki, pönäkkä Maku: pehmeä, karvaisen miehekäs, testosteronia ja RAAKAA LIHAA, lämmin halaus, alkumaku pyörii kielellä mutta jälkimaku tömähtää rohkeasti, tulee mieleen tosi tumma suklaa ”Oispa pihviä” ” Kui vanha tää on?…

Eiku anteeks, kui kallis tää on?”

”(Etiketistä) WTF! mia läskejä

Jotain ruenkeleitä”

6

.

Tuoksu: tunnelinen, pehmeän hedelmäinen, THE punaviinin tuoksu, runsas ja mehevä Maku: marjaisa, mehukas, HYVÄ, vois juoda ”lasi punkkua”-viininä, punkeroinen, messevä, tätä on pantu rakkaudella <3, hyvä peruspunkku ”Tätä vois nautiskella yksin kotona. Käpertyy itseensä ja päihtyä hieman. Ihan vaan silleen sopivasti. Jep.” ”Missä jatkot?”

J

O

K

E

… kukaan ei enää jaksanut arvioida: ”Tää on hyvää, eiks voitas vaan juoda tää ja sit lähtee keskustaan?”

R

I

:

Ryyp채tt채v채

Nautittava

Juotava

1.

4

4

2

2.

3

2

1

3.

1

1

1

4.

1

2

3

5.

2 ,5

4

4

6.

4

4

3

Niina Rinkinen ja kumppanit Kuvat: Mimmi Koponen

Viiniksen ruokavinkitNiina Rinkinen Intialainen talkookeitto 1 sipuli 2-3 valkosipulinkynttä 1 porkkana 1 keskikokoinen peruna 1 paprika öljyä 1 punainen chili 1 tölkki kuorittuja tomaatteja kasvisliemikuutio tölkillinen vettä 2dl punaisia linssejä juustokuminaa jauhettuna tandoori masala-mausteseosta (suolaa) (currya) pieni kukkakaalia 1 tölkki papuja (esim.kidney)

ovat kypsiä voit halutessasi surauttaa keittoa hieman hienommaksi sauvasekoittimella.

Mausta keitto jauhetulla juustokuminalla, tandoori masalamausteseoksella ja halutessasi esim. currylla ja suolalla. Lopuksi sekoita joukkoon pieniksi pilkotut kukkakaalin kukinnot ja tölkillinen papuja, anna muhia vielä 5-10min ja tarjoile turkkilaisen jogurtin ja leivän kanssa.

Superhelpot sämpylät

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.

Pese peruna, porkkana ja paprika, paloittele ne. Kuumenna kattilassa hieman öljyä, lisää sipulit ja pilkotut kasvikset. Kuullota vähintään 3 minuuttia, mielummin pidempään.

Tällä välin poista chilistä siemenet ja pilko se pieneksi. Lisää chili kattilaan ja sen perään tomaatit.

Laita perään myös tomaattien tölkillä yksi purkillinen vettä. Lisää kasviesliemikuutio ja linssit, sulje kannella ja anna hautua välillä hämmentäen n.15-20min. Kun linssit alkavat puuroutua ja perunat

12 kpl

3 dl puurohiutaleita (kaura, 4-viljaa…)

3 dl sämpyläjauhoja 1 kuivahiivapussi 1 tl suolaa 2 tl sokeria 4 dl vettä 2 dl vehnäjauhoja 1/2 dl öljyä tai juoksevaa margariinia

Sekoita puurohiutaleet, sämpyläjauhot, kuivahiiva, suola ja sokeri keskenään. Mittaa hieman kättä lämpimämpi (noin 42-asteinen) vesi ainesten joukkoon. Mittaa taikinaan lopuksi vehnäjauhot ja öljy/margariini. Sekoita ja käänte-

le tasaiseksi, taikina saa olla puuromaista. Peitä leivinliinalla ja anna taikinan kohota huoneen lämmössä kaksinkertaiseksi, noin puoli tuntia.

Nostele taikina lusikan avulla sämpylän kokoisiksi keoiksi leivinpaperilla peitetylle pellille. Anna kohota liinalla peitettynä noin 15 minuuttia.

Voit pirskottaa sämpylöiden pintaan vettä, jotta niiden pinta rapeutuu uunissa. Voit myös vaihtoehtoisesti kaataa kuuman uunin pohjalle hieman vettä, lopputulos on sama.

Paista sämpylöitä 250-asteessa noin 10 minuuttia keskitasolla.

Viiniksen ruokavinkit

Aikas pätevät linssi-kikhernepihvit 3-4 hengelle

1 purkki vihreitä linssejä 1 purkki kikherneitä 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1tl juustokuminaa 1 kananmuna persilja silputtuna

2rkl ruokakermaa tai maitoa pippuria myllystä 100g fetaa murustettuna 1/2dl korppujauhoja vehnäjauhoja leivittämiseen (parmesaania) öljyä paistamiseen

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi, kuullota panulla pari minuuttia, lisää juustokumina joukkoon ja siirrä sivuun jäähtymään. Huuhtele ja valuta linssit ja kikherneet.

Kaada linssit, kikherneet, jäähtynyt sipulisilppu, kananmuna, persilja ja ruokakerma monitoimikoneen kulhoon ja surauta melko tasaiseksi massaksi. Jos et omista monitoimikonetta niin sauvasekoitin toimii myös. Kääntele tasaisen massan joukkoon pippuri, feta ja korppujauhot.

Laita pannu kuumenemaan ja laita n.rkl öljyä mukaan. Voit sekoittaa leivittämiseen tarkoitettujen vehnäjauhojen sekaan parmesaania hienona raasteena, mutta se ei ole välttämätöntä. Muotoile massasta kämmenellä pallo, painele lautasella jossa on venhäjauhoja, käännä ja litistä samalla pihviksi. Sitten vaan kuumalle pannulle tirisemään, muutama minuutti puolelleen.

Tarjoile esim. riisin ja sitruunaisen jogurttikastikkeen kanssa.

Pomminvarma kasvislisäke Juju piilee yksinkertaisesti helpossa marinadissa joka houkuttelee kasvisten omat maut esiin, sekä pettämättömässä suolaisen ja makean yhdistelmässä. Kokeile vaikka: kukka-,parsakaalia, papuja… (toimii lähes mihin tahansa) kasvislientä 1/2 sitruunan mehu loraus oliiviöljyä suola, pippuri valkosipulinkynsi MAKEA (rusinoita, kuivattua aprikoosia, kuivattua luumua...)

SUOLAINEN (oliivit, aurinkokuivattutomaatti, sardellit, pekonisuikaleet…) (siemeniä) Keitä valitsemasi kasvikset kasvisliemessä 3-6min, älä liikaa ettei niistä katoa väri ja purutuntuma.

Yhdistä pienessä kipossa sitruunan mehu, oliiviöljy ja valkosipuli hienonnettuna. Kun kasvikset ovat kypsiä kaada liemi pois. Sekoita kasviksien joukkoon marinadiseos.

Lisää valitsemasi MAKEA ja SUOLAINEN komponentti joukkoon suolan ja pippurin kanssa ja tarjoi-

le. Voit halutessasi vielä ripotella pinnalle tarjoiluvaiheessa esim. paahdettuja mantelilastuja tai p i n j a n s i e m e n i ä .

Kuvien ohjeessa käytetty makeana kuivattua aprikoosia ja suolaisena aurinkokuvattuja tomaatteja.

Mustapapukakku 1 tölkki mustapapuja (GoGreen) 3 kananmunaa ½ dl kaakaojauhetta (½ dl kookoshiutaleita) ripaus merisuolaa 2 tl vaniljajauhetta tai vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 2-3 rkl hunajaa muutama taateli ½-1 banaani + halutessa murustettua suklaata Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita taikinaksi. Onnistuu hyvin myös sauvasekoittimella korkereunaisessa kipossa. Maistele makeusaste. Jos haluat lisää makeutta, lisää hieman hunajaa tai halutessasi sokeria. Voit lisätä

suklaamuruset halutessasi taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun pieneen (omani oli halk.

18cm) kakkuvuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa reilu puoli tuntia. Ota uunista jäähtymään.

Voit koristella suklaarouheella, marjoilla tai vaikka kermavaahdolla, hyvää se on kummiskin :)

Mambo!Mirja Salmijärvi H a l u s i n suorittaa pakollisen työmaaharjoittelun Afrikassa, koska vapaaehtoistyö ulkomailla oli jo pitkään kiehtonut minua. Selvitin eri vaihtoehtoja ja päädyin ottamaan yhteyttä suomalaislähtöiseen yhdistykseen Art in Tanzaniaan. Saapuessani Tansanian pääkaupunkiin Dar Es Salamiin luulin olevani hyvin valmistautunut afrikkalaiseen rennompaan elämänrytmiin ja ai-

katauluihin, mutta olin erehtynyt.

Erilainen aika- ja tehokkuuskäsitys aiheutti minulle kulttuurishokin.

Pian saapumiseni jälkeen huomasin, että moni trendikkäänä pitämäni arkkitehtuurisuuntaus on Tansaniassa arkipäivää. Näistä voisin mainita ainakin käytöstä poistettujen merikonttien käyttämisen erilaisina rakennuksina (kuten internetkioskeina) ja täysin ekolo-

gisista tai kierrätysmateriaaleista tehdyt rakennukset. Mieleen jäi esimerkiksi kokonaan maissisäkeistä kokoon kyhätty ravintola.

Paikallisten rakennusmateriaalien käyttö on viety pitkälle – kaikki rakennusmateriaalit saatetaan tuottaa muutaman kilometrin säteellä rakennuspaikalta. Monet säilyneistä siirtomaa-ajan rakennuksista ovat korallikivestä rakennettuja.

Työharjoitteluni aluksi brittiläinen ohjaajani antoi minulle tehtäväksi paikallisen esikoulun remontin suunnittelun ja toteutuksen huolimatta remonttitaidottomuudestani. Hankkeeseen kuului myös huonekalujen valmistus luokkahuoneisiin. Projektin toteuttamista vaikeutti niukka budjetti, täydellinen tietämättömyyteni re-

monttitarvikkeiden hankinnasta ja hinnoista Tansaniassa sekä luvattujen työkalujen jatkuva katoilu ja puuttuminen. Jopa vasaran ja mittanauhan saaminen käyttöön oli jokapäiväinen seikkailu. Lopulta saimme koululuokat kohtalaisesti kunnostettua vapaaehtoisten ja paikallisten yhteisvoimin.

Seuraavassa työharjoittelukohteessani tehtäväni oli yhdessä paikallisten rakennusmiesten kanssa korjata rakenteilla olevan kyläkeskuksen sortuneita perustuksia. Kyläkeskuksen piirustukset oli laatinut ranskalainen rakennusarkkitehti Sketch Up -ohjelmaa käyttäen. Muutoinkaan rakennuspiirustuksia ei aina noudateta kovin järjestelmällisesti, ja kantavuuslaskelmat voidaan

haaveilla. Hintataso oli kuitenkin hyvin edullinen.

Paikallisessa ravintolassa selvisi muutamalla eurolla, kunhan sai ensin tilauksen tehtyä swahilin kielellä.

korvata silmämääräisellä arviolla.

Olin paikallisten mielestä eksoottinen ilmestys rakennustyömaalla, sillä he eivät olleet tottuneet näkemään työmaalla naisia — saati valkoihoisia. Tunsin kieltämättä itseni aika ulkopuoliseksi maastokengät jalassa ja uutuuttaan hohtavat työhanskat kädessä, kun paikalliset työskentelivät paljain käsin varvastossuissaan. Työni alkoi purkamalla pois sortuneiden perustuksien päällimmäiset korallikivet. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta opin pian auttamaan myös

sementin sekoittamisessa ja raudoituksien kiinnittämisessä. Työ oli fyysistä eikä sähkökäyttöisiä apuvälineitä ollut. Myös työkalut olivat vähissä: esimerkiksi rautalankojen kiristys hoidettiin rautanaulan avulla. Mitään rakennusmateriaaleja ei heitetty menemään, vaan kaikki mahdollinen käytettiin uudelleen.

Vaikka meidän vapaaehtoisten asuinpaikka oli paikallisittain korkeatasoinen, niin torakoiden, luteiden ja muiden pienten otusten läsnäoloa joutui sietämään.

Lämpimästä suihkustakin sai vain

Neljän viikon työskentelyn jälkeen aloin epäillä Art in Tanzanian tarkoitusperiä siinä määrin, että päätin siirtyä Pohjois-Tansaniaan kokonaan eri järjestön tehtäviin. Kilimanyaro Young Girls in Need (KYGN) järjestölle työskennellessäni koin vihdoin asioiden hoituvan niin kuin pitikin, vaikkakin suomalaisittain kaikki eteni tuskastuttavan hitaasti.

Työskentelin yhdessä muiden vapaaehtoisten ja paikallisten kanssa rakentaen ala-astetta. Seinät oli ladottu viereisessä kylässä valmistetuista poltetuista tiilistä. Työni oli lähinnä betonin sekoitusta ja seinien rappausta. Veden kannoimme läheisestä kaivosta ja betonin sekoitustyö tehtiin sielläkin hartiavoimin.

Tansaniassa innostuin Superadobe -rakentamisesta. Kävin maan eteläosassa tutustumassa kaksikerroksiseen Superadobe -rakennukseen, joka toimi hotellihuoneena. Rakennus oli betonitäytteisestä tuubista valmistettu pyöreä asumus. Tuubit olivat kasattu päällekkäin ja väliin oli laitettu piikkilankaa estämään kerrosten liikkuminen

kuuluisa koristeellisista ovistaan. Matkustelun hienoimmat kokemukset olivat ehdottomasti kirahvien, leijonien ja lukuisten muiden villieläinten ihmettely safarilla ja kiipeäminen Mt. Merulle.

Kahdeksan viikon työmaaharjoitteluni ei ehkä antanut minulle kovin paljon ymmärrystä rakentamisen teknisestä puolesta, mutta koen silti saaneeni valtavasti irti mat-

toistensa suhteen. Lopuksi rakennuksen pinta oli rapattu ekologisella materiaalilla. Vierailu tällaisessa rakennuksessa oli hieno kokemus.

Innostuin myös muovi- ja lasipulloseinistä, mutta Suomessa niiden käyttö lienee rajoitettua energiatehokkuusvaatimusten vuoksi.

Työharjoittelun ohella ehdin reissata ympäri Tansaniaa. Eräs ehdoton matkakohde oli tietenkin Sansibar, jonka arkkitehtuuri on

kasta. Pääsin aidosti tutustumaan paikallisten elämään. Oli pysäyttävää nähdä, kuinka vaatimattomissa oloissa ihmiset asuvat ja elävät.

Sain lisäksi uuden näkökulman vapaaehtoistyöhön.

Peruspuurtamisen sijaan apua voisi antaa paremmin hyödyntämällä suomalaista erikoisosaamista – vaikkapa suunnittelemalla rakennuksia!

PS. KYGN tarvitsee suunnittelijaa uudelle terveydenhoitajan rakennukselle.

Kuinka arkkitehti pukeutuu – tulevaisuudessa?

A r k k i t e h d i n luottovaatteet: mustat silmälasit ja pelkistettyä graafista ilmettä?

Yhä tulevaisuudessa? Boooring!

Pieni tutkimuspajamme ennustaa, että pitkän minimalistisen kauden jälkeen suorat viivat korvautuvat vivahteikkailla muodoilla ja inspiraatiota haetaan suoraan

Linnea Kulppi arkkitehtuurista. Tuleeko maailma Anna Luotolampi pelastaa viherkatoilla ja kaupunkimetsillä? Vai vannotko ultramodernin teknologian ja futuristisuuden nimeen? Onko lempitalosi punainen lato? Lue, mitä tulevaisuuden arkkityyppiä vaatetuksesi vastaa.

1 .

Z a h a

H a d i d

Sinun mielikuvituksellasi ei ole rajoja; ei varsinkaan pukeutumisessa! Lennokkaat ideat ja futuristiset vaikutteet kietoutuvat ympärillesi näyttävänä ja saumattomana veistoksena, joka sävähdyttää kanssaihmisiä. Vahva oma makusi sekä ihastuttaa että ihmetyttää. Toisinaan kekseliäät asusi tuntuvat laskeutuneen maan päälle suoraan planeetta X:ltä, josta vain sinä olet kuullut. Kimurantit hatut, kurvikkaat kengät, ilmavat korut… jokainen valitsemasi yksityiskohta jatkaa voimakasta ja määrätietoista tyyliäsi häkellyttävän sulavasti. Lempivärisi on muovinvalkoinen ja arkinen avaruusturismi on mielestäsi vain ajankysymys.

Et malta odottaa 3D-tulostimen hankkimista: viimeistään nyt villeimmätkin visiosi kauniista ja kiehtovista asuista on mahdollista toteuttaa oikeasti!

2

.

P

i

e

t

i

l

ä

t

epäile väsätä yllesi pajuista kokoasua; tärkeintä on, että materiaalit ovat luonnonmukaisia ja sanomasi tyylilläsi nasevan oivaltava. Pidät risuista ja kepeistä. Olet pukeutumisen mustalammas, joka seilaa sulavasti eri genrejen välillä. Vaatteiden sijaan puhut ”epävaatteista”, sillä osa viritelmistäsi kestää käyttöä vain hetken aikaa. Todellisena anarkistina uskot kuitenkin, että ajatus tyylisi taustalla jää elämään. Ainakin hetkeksi. Ehkä.

Haluat monumentaalisella pukeutumistyylilläsi häiritä muita kanssaihmisiä, sillä et tahdo asettua mihinkään tarkkaan muottiin. Toiset pukeutuvat makkarankuoriin, kun sinä taas puet itse makkarat yllesi. Poimit asusteittesi muodot suoraan luonnosta, joten sinulle ei ole ongelma vetää päähäsi esimerkiksi suurta metsäkanalintua.

Inspiraatiosi lähteenä toimivat niin elävä ympäristö kuin orgaanisuuskin.

Olet rohkea ja omaleimainen, etkä pelkää tuoda ideoitasi pukeutumisen kautta julki. Sen takia saat ihmiset joskus jopa vihaamaan tai ainakin epäröimään ulkoista habitustasi.

Sinulta ei löydy vaatekaapista järisyttävän montaa eri asukokonaisuutta, mutta osaat tarpeen tullen yhdistellä niitä. Mikä olisikaan parempi yhdistelmä kuin lälly vaaleankeltainen tiili ja harmaan karhea betoni?

Tunnet olevasi ikään kuin kaksi eri hahmoa pukeutumisesi suhteen: sinussa piilee sekä maskuliinisia että feminiinisiä puolia. Lisäksi tiedät kaiken omasta tyylistäsi ja sen luomisesta, sillä sinulta löytyy jopa professuurisia lahjoja ja tietämystä siihen.

Eräs tunnetuimmista Pietilä-tyylin alalajeista on Hervanta-look, jonka tunnistaa vahvasta punatiilikuosista sekä kummallisista ulokkeista ja vänkyröistä asussa. Harva kuitenkaan uskaltaa antautua tälle tyylille.

3 .

L e

C o r b u s i e r

Housut ovat sinulle housut, koska ne ovat housut.

Housut.

+ Marco Casagrande Sarjassasi olet tuntemattomampi, mutta ansaitset päästä omintakeisine tyyleinesi tulevaisuuden pukeutumisen parrasvaloihin. Yhteiskunnalliset kannanotot ovat sinulle tärkeitä, etkä

Riding unicycle

Nguyen Minh-Chau

D u r i n g break time from studio, I regularly go to practice with the circus club in TUT, juggling balls and riding unicycle.

This small hobby gives me some peaceful time to take my mind away from design work, but somehow it sheds light on what I want to do as an architect. Riding a unicycle is neither easy nor difficult. You just get on the bike, practice for hours, and eventually you do it. There are some important rules for it. First, you must get on the bike, balance your body, keep your shoulders straight and move forward. It is similar to what we are supposed to do in the School of Architecture. Be self-confident.

Believe in what you do and your concept. Balance your conceived world and your imagination with reality. To move forward, we should face the road lying ahead instead of regretting what happened in the past. We must keep moving forward with every project as a small step toward our future.

But what is our future in this profession? I donâ&#x20AC;&#x2122;t know. The future is

unpredictable. It always stays in the coming state while we live in the present. From my point of view, a fixed viewpoint will lock yourself within your own limits. Keeping your mind open and avoiding over-certainties will broaden your skyline. As a child, you experience this amazing world without bias and consciousness. Imagination is the most powerful tool to create the world we live in and where we will reach. Unconsciousness is a part of our universe and brings us the most unexpected and extraordinary results.

Back to the unicycle, I immediately figured out to move forward firmly and steadily, I needed to aim my focus ahead. Without direction, it is easy to get unbalanced and fall down. No design exists without a purpose. On one hand, we should avoid over-assumption and predicting the future. On the other hand, we also need a focu-

sed aim and a firm mission statement in our mind – questioning ourselves, why do I do this thing?

And then move forward constantly, without ceasing. Learning and practicing architecture is a passionate journey with up and down moments. Like being on a non-stop rollercoaster, sometimes you ride the high peaks, receiving awards or winning prizes. Sometimes you also get the harsh critiques for your works. To be an awesome architect, you surf on the tide, to somewhere you cannot affirm, with your head always up. We always stay in the “in-between” state. The pleasure is not the destination, but the journey.

Studying in Finland is an amazing chapter in my life. But sometimes, I really want to get off the train, head back home and live again in my old daily routine. I woke up alone one night and asked myself why I chose to be here, thousands of miles away from home. I want to conclude with the words of Arno Rafael Minkkinen in “Stay on the bus,” a Helsinki Bus Station theory, which claims that the secret to a creatively fulfilling career lies in understanding the operation of Helsinki’s main bus station.

“What to do?

It’s simple. Stay on the bus.

Stay on the fucking bus.

Why, because if you do, in time you will begin to see a difference.” ...

“At the end of the line—where the bus comes to rest and the driver can get out for a smoke or better yet a cup of coffee—that’s when the work is done. It could be the end of your career as an artist or the end of your life for that matter, but your total output is now all there before you, the early (so-called) imitations, the breakthroughs, the peaks and valleys, the closing masterpieces, all with the stamp of your unique vision.

Why, stayed

(1)

on

because the bus.

you “(1)

STAY ON THE BUS, The Helsinki Bus Station Theory: Finding Your Own Vision in photography, Arno Rafael Minkkinen, 2006 STAY ON THE BUS is excerpted from the commencement speech at delivered at the New England School of Photography in June 2004.

E

i

k

ö

asianmukainen allnighter saattanutkaan työtäsi toivottuun lopputulokseen? Näillä mittakaavafiguureilla saat työsi näyttämään paremmalta kuin se onkaan. Edistä työtäsi nopeasti ”paskasta” vähintään ”kehityskelpoiseksi” näin:

1 . L e i k k a a haluamasi figuuri irti Lagerstammsbladetista.

2 .

L i i m a a figuuri havainnekuvaasi tai työmalliisi.

3 . O t a vastaan opiskelutovereidesi kadehtivat kommentit ja maikkojen kehut hillityn vaatimattomasti Moodle laulaa, ja proffat myös.

Aapo Niemi Teksti: Annika Tuominen

1:20 1:50

1:20 1:50

1:20

Huomenna eilen O p i s k e l u n tarkoituksena jo lähtökohtaisesti on valmistautua tulevaan. Opiskelijoina pyrimme enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti hankkimaan itsellemme tietoa, taitoa ja pätevyyttä, joilla voimme tulevaisuudessa ansaita leipämme, toteuttaa itseämme ja jälkemme maailmaan.

On helppo päätyä asenteeseen, jossa tavoiteltavat asiat ovat tulevaisuudessa ja nyt ollaan vain matkalla sinne. Tästä seuraa kuitenkin se, että olisimme nyt jotenkin keskeneräisiä, vajavaisia.

Elämä ja ammattitaito ovat ikuista oppimista. Emme ikinä ole oikeasti valmiita ja jokainen opittu asia on enemmän. Jokaisella meistä on annettavaa, ja omiin kykyihinsä kannattaa suhtautua kunnioituksella jo alusta asti. Tarpeeksi valmis on aina määrittelykysymys ja usein vielä kysymys, jonka vastauksen saa vasta tekojen jälkeen.

Tulevaisuus on inhottavan häilyvä luonteeltaan. Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan selviää vasta, kun

Johannes Aho

se ei enää ole tulevaisuutta. Menneisyys on se, mitä meillä on, mikä on tuonut meidät tähän. Sinänsä muuttumattomana se silti jatkuvasti kasvaa, kehittyy ja omaa uusia merkityksiä. Tärkeintä on kuitenkin tuleva menneisyytemme – nykyisyys. Nykyhetki on sekin liukas käsite, mutta tässä ja nyt on se todellinen pelikenttä, jolla temmellämme.

Tulevaisuutta emme voi täysin hallita, mutta voimme valita, mitä tulevaisuudessa taaksepäin katsoessamme näemme. Jos pelaamme vain tulevaisuuteen ja mielellään vielä pienillä panoksilla ja varmoilla kertoimilla, mitä meille jää? Huomaammeko edes, kun saavutamme sen suuren tulevaisuuden, jota varten olemme valmistautuneet?

Jos elää aina tulevaisuudessa, sitä on mahdotonta koskaan saavuttaa. ”Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka” pätee hyvin tässä yhteydessä. Suora viiva on toki helpoin reitti pisteestä A pisteeseen B, mutta mitä siitä jää käteen?

Jos matkalla ei vähän seikkaile, mahdollisesti eksy, törmää

muihin vaeltajiin ja mahdollisesti jopa vaihda määränpäätä, perille päästessä on aika orpo olo.

Aika kultaa muistot ja pidemmän ajan jälkeen isotkin virheet jäävät hyvien kokemuksien peittoon, joita saa kun uskaltaa uskaltaa.

Tyhmä ei silti tarvitse olla. Kokonaisuuksien ymmärtäminen on tärkeää ja jokin suunta on hyvä olla.

Itsensä kehittämisen ja halun olla parempi tulevaisuudessa ei tarvitse olla este sille, että on tyytyväinen siihen, missä on ja kuka on juuri nyt. Ainakin henkilökohtaisesti olen huomannut, että on parempi katua asioita, joita on tehnyt kuin asioita, jotka on jättänyt tekemättä.

Eniten sattuu se, kun ymmärtää asioiden arvon vasta jälkikäteen, kun ne on menettänyt tai ei koskaan uskaltanut niitä saavuttaa.

Päätän Don Huonojen viisaisiin sanoihin: ”Jos sulla kerran on taskussa se suuri unelma, niin tämä hetki jää ja vain se, mitä teet nyt on tärkeää. Hyvää yötä ja huomenta.”

Johannes Aho, Setä

Ekskursio Marsin täydennysrakennuskohteisiin ” S a a v u m m e nyt Marsin kiertoradalle. Älkää jättäkö tölkkejä tai pulloja lojumaan. Lämpötila ulkona on 3 Kelviniä, joten toivottavasti talvitakit tulivat mukaan.”

XQ-sukkulamme tärisi hieman.

Olin jännittynyt: edellinen ja ainoa kertani Marsissa oli ollut rippileiri hiilihappojääaavikoilla. Mieleni palautui komea suomenruotsalainen isonen Kristian, jolle olin menettänyt neitsyyteni erään saarnan aikana.

Vierustoverini, saman vuosikurssin Anneli kumartui minua kohden salamyhkäisesti. ”Olen palavasti rakastunut Petteriin!” hän tunnusti minulle hiljaisella äänellä. ”Kävimme samaa lukiota, ja eräällä liikuntatunnilla näin pukukopin puoliavoimesta ovesta Petterin pukeutuneena vain Speedoihin!”

Haukoin henkeäni hämmästyksestä. Olihan petteri täysi rakkari, joka oli koko matkan häiriköinyt meitä rääveillä jutuillaan. ”No mutta Anneli! Petterihän on nilkki ja kovan luokan pamputtaja. Sanoit itsekin, ettei kukaan pidä hänestä!” Yritin saada Annelin puhumaan tunteistaan, mutta hän

Annika Tuominen Kuvat: Mimmi Koponen

sulkeutui vain takaisin kuoreensa.

Rikas tyttörukka, ajattelin. Pahat kielet kertoivat Annelin isän tekevän 12-tuntisia työpäiviä ja vierailevan epäilyttävän usein Pietarissa.

Hostellissa Utopia Planitian keskustassa nilja-Petteri ja Anneli jatkoivat kiusallisia soidinmenojaan. Kun en voinutkaan juoruilla ja vertailla huulikiiltoja kaverini kanssa, pakkasin Lacoste-laukkuni ja sukelsin Marsin yöelämään.

Kuljin orpona pitkin UP Cityn pimeitä katuja. Juodut siiderit eivät olleet hellittäneet ikävää sisälläni.

Huomioni kiinnittyi tutunomaiseen silhuettiin.

Olin melkein hahmon kohdalla, kun hän käännähti nopeasti ympäri.

Hämmästyksekseni tuijotin silmästä silmään hevosen turpaa.

Väkevä mutta nuorekas ääni kajahti hurjan humman karskeilta kupeilta. ”Kaipaako neiti apua?

Nouskaahan ratsuni selkään, niin vien teidän majapaikkaanne!”

Kaviot rummuttivat katua istuessani takatandemissa. Rytmikäs kopina täytti ajatukseni huumeen tavoin.

Kristian. Kristian. Enää en epäröinyt hetkeäkään kuskini henkilöllisyyttä! Lämmin selkä painautui rintojani vasten, ja tunnistin heikottavan tuoksun, joka oli kaatanut seurakuntanuoria kuin Niilo Yli-Vainio helluntailaisia. Olin ollut onnekas riparilainen, kun olin saanut maistaa rakkauden julmaa valtikkaa valtaistuimenani itse Kristian Stark. ”Nyt on ilmoja pidellyt,” totesi Kristian korrektisti, ”mitenkäs on Suviannen opinnot edenneet siellä TTY:llä?” ”Joo, arkkitehtuuria. Se on ainoa Suomen arkkitehtikouluista, jota ei lakkautettu vuonna 2015 suuressa kuntauudistuksessa, joka tuhosi maamme hyvin-

voinnin ja romahdutti PISA-tulokset, pyyhkäisten pois kaikki mahdollisuudet säilyttää Suomen asema agrikulttuurin edelläkävijänä ja Pohjolan soihtuna.” ”Entä

Karjalan

palautus?”

”Oletpas ollut pitkään poissa!” ”Niin, jäin tänne pysyvästi menetettyäni toisen jalkani kuntaliitoksen tuoksinassa. Menin poliisiopistoon ja kouluttauduin ratsupoliisiksi. Naiset ovat heikkona univormuihin, mutta sitä oikeaa ei ole vielä näkynyt.”

Olin unelmoinut vuosia tästä miehestä ja kuvitellut mitä kohdatessamme sanoisin hänelle. Nyt en kuitenkaan keksinyt sanottavaa.

Komea, vapaa uraohjus, joka etsi unelmiensa naista! Hostellin ruostunut kyltti ilmestyi nurkan takaa näkyviin. Nyt, jos ei koskaan!

Vaikka kieleni oli kangistunut kauhusta, aivoni toimivat kuin arkkitehdillä ainakin. ”Kuulehan Kristian, luulen, että joku perverssi vaanii huoneessani. Saattaisitko minut sinne?”

”Vai että sellaista peliä. No, käydään ratsaamassa tilanne. Voin jäädä yöksi sohvalle…

Kaiken varalta, ymmärräthän?”

Hostellin ahtaat kierreportaat eivät koskaan olleet tuntuneet niin pitkiltä. Lopulta näimme huoneen 237 – se oli minun ja Annelin huone. Kristian antoi ovelle monoa ja harppasi sisään huutaen: ”Seis, lain nimessä.”

Kasvojemme eteen avautui groteski näky. Petteri ja Anneli rakastelivat eläimellisesti peiton päällä. Inhosta irvistäen Kristian kaivoi revolverinsa esiin ja ampui molemmat. ”Marsin siveyden eteen teen mitä mun tehtävä on,” Kristian sanoi. ”Standardiprotokolla.”

Karjanlansodan ja kuntaliitoksen ravisuttamassa maailmassa näkemistäni hirveyksistä huolimatta minua hieman puistatti Marsin erityisen tiukka siveyspolitiikka. Sysäsin kuitenkin Annelin ja Petterin ruumiit sängyn alle. Poissa silmistä, poissa mielestä sanoi mummikin. ”Nuo perverssit nilkit taitavat nyt olla poissa pelistä. Pelkäätkö silti?” ”Pelkään…” sanoin hitaasti. ”Pelkään kovasti, ettei lämmitys ole riittävä.” ”Henkiinjäämisvietti…

Se oh-

jaa meitä nykymaailmassa,” hymähti Kristian. Hän siis ymmärsi! Ymmärsi mitä kaikkea kuntaliitos oli tehnyt meille, ihmisille! ”Näenkin jotain mikä tarvitsee lämmitystä mitä pikimmin,” myhäilin katsoessani irstaasti Kristianin vormun taskussa pullottavaa penistä.

Aloin riisumaan Kristianin vaatteitaan viettelevän hitaasti hänen

uristessaan miehekkäästi. Äänemme muodostivat hurjan dueton poliisini lantion lähtiessä villiin horisontaaliseen syöksyyn. Tämä jos mikä vei pois tyhjyyden tunteen, jota olin yrittänyt siiderillä ja allnightereilla karkoittaa – turhaan.

Vuosien odotus ei ollutkaan turhaa. Kristianista oli univormusta kummunneen naissuosionsa myötä kehittynyt entistäkin hel-

lempi ja varmaotteisempi rakastaja. ”Marsin naiset ne tietävät mitä haluavat. Olen kokenut melkoisen koulun eromme jälkeen, eikä se näköjään ollut ajanhukkaa,” Kristian hymisteli korvaani.

Hellän hyminän takaa alkoi kuulua kovempaa, mekaanisempaa ääntä. ”Millainen koulu oikein oli kyseessä? Tuo äänihän on aivan epäinhimillinen.”

Siinä samassa hostellin ikkunat aukesivat helähtäen, ja sisään alkoi työntyä sinivihreitä lonkeroita: Marsin alkuperäiskansalaisen raajoja.

En ehtinyt edes varoittaa Kristiania ennen kuin vahva olento tarttui häntä päästä, kädestä ja jalasta ja alkoi raahta häntä kohti ikkunan taakse parkkeerattua lentävää lautasta.

Katselin haikeana, kun kiljuva Kristian pakattiin alukseen, joka siinä samassa alkoi nousta ylös kohti Marsin huhtikuista taivasta.

Kuului kimeää hurinaa, näkyi leimahdus ja alus oli poissa. Huokaisin pettyneenä.

Kuinkahan kauan kestäisi ennen kuin seuraavan kerran näkisin Kristianin?

Ulkoa kajastava valju liikenteen valo piirsi huoneen lattialle vanan.

Valokeila osui nurkassa komeasti keimailemaan marsilaiseen. En siis sittenkään joutuisi viettämään yötäni yksin.

Sponsorimainos 150511.2 15.5.2011 20:20 Page 1 C

M

Y

CM

MY

PALVELUITAMME OVAT mm.

Yritysesitteet Mainokset ja flyerit Koulutusmateriaalit Julisteet ja v채ritulosteet Rakennuspiirustustulosteet SOKKELI OY Kalevankatu 20, 00100 Helsinki tel 684 4860 email sokkeli@sokkeli.fi web www.sokkeli.fi

CY CMY

K

HANKI ALEKSILLE KESÄTYÖ!

LÄHETÄ OIKEA POLKU ALEKSILLE NUMEROON 0405476581 (EKA VASTAUS JOKA AUTTAA ALEKSIA SAAMAAN KESÄTYÖN PALKITAAN)