K A IN U U N Y R I T TÄ J ÄT J ÄSE NI NFO 4/201 8
Big Friday lähenee
sivu 13 1918 2018
MEDIA
2
Ei saa kertoa kenellekään, mutta… Keskustelut yrityksen myymises-
Kun hinta on määritelty oikein, niin
tä alkavat hyvin usein ”Ei saa ker-
kaupat ovat monta mutkaa lähem-
toa kenellekään, mutta minulla oli-
pänä toteutumista.
si yritys myytävänä.” Kainuussa on yli 800 yritys-
46 % yrityksistä myydään
tä, joilla omistajanvaihdos on ajan-
perheen ulkopuolelle
kohtaista seuraavan viiden vuoden
Yritysosto on erinomainen keino
aikana. Siis lähes kolmannes Kai-
laajentua tai aloittaa yrittäjänä. Ai-
nuun yritysten kokonaismäärästä.
na ei tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan
Kainuun työpaikkojen, kasvun ja menestyksen
yrityksen jatkaminen on loistava tapa aloittaa
kannalta on siis tärkeää, että omistajanvaihdok-
yrittäjänä. Etenkin kun vaihtoehtoja on lähivuo-
set tehdään onnistuneesti. Yrityksiä ei saisi ka-
sina yli 800. Juuri julkaistun valtakunnallisen
dota markkinoilta vain sen vuoksi, ettei kukaan
omistajanvaihdosbarometrin mukaan omista-
tiennyt yrityksen olevan myynnissä.
janvaihdokset ovat ajankohtaisia etenkin kau-
Yrityksen myyntiin kannattaa valmistautua
pan- ja palvelualoilla sekä teollisuudessa. Baro-
huolella ja ajan kanssa. Ammattitaitoista apua
metrin mukaan 46 % yrityksistä myydään per-
löytyy Kainuun Edulta ja Ely-keskuksesta. Tä-
heen ulkopuolelle ja 43 % ei ole vielä löytänyt
män lisäksi jokaisen olisi hyvä valmistautua
jatkajaa. Uusia yrittäjiä siis tarvitaan jatkamaan
luopumistilanteeseen henkisesti. Kun omissa
kainuulaisia yrityksiä.
ajatuksissa on itse sujut luopumisen kanssa,
KAINUUN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENINFO 4/2018
niin yrityksen kauppapäivä on juhlapäivä, eikä
Salamyyntiä
maailmanloppu.
Meillä on kuluneelta syksyltä erinomaisia esi-
ISSN 2489-7418 Päätoimittaja: Anu Tervonen Painopaikka: Kajaanin Offsetpaino Painos: 1400 kpl Julkaisija: Kainuun Yrittäjät ry Ilmoitusmyynti: Kainuun Yrittäjät ry Sähköposti: kainuu@yrittajat.fi Aineistot: kainuu.aineistot@yrittajat.fi
Hintalappu vuosikymmenten
ostaja, kun tieto myynnistä on tuotu julkisuu-
yrittäjäkokemukselle
teen. Siksipä kannustaisinkin kaikkia yrityk-
Yrityskauppojen kompastuskivenä on liian
sensä myyntiä harkitsevia kertomaan asiasta
usein yrityksen hinta. On ymmärrettävää, et-
rohkeasti ja aktiivisesti. Uusi yrittäjä ja jatka-
tä kun kaupan kohteena voi olla yrittäjän koko
ja saattaa hyvinkin löytyä eri verkostojen kaut-
elämäntyö, on hinnoittelu vähintäänkin vaike-
ta. Mutta siitä pitää saada kertoa. Eikä innok-
aa. Omistajanvaihdosbarometrin mukaan 57
kaiden jatkajien ja ostajien kannata odottaa hil-
%:lla yrityksensä myyvällä yrittäjällä on yrittä-
jaa mahdollisuuksia yrityskaupoille. Agressii-
jäkokemusta yli 20 vuotta ja 74 % myyjistä on
vinenkaan odottaminen tuo harvoin tulosta ja
itse perustanut myynnissä olevan yrityksen.
salamyynti on hankalaa.
merkkejä siitä, miten yritykselle on löytynyt
Hinnoittelu kannattaa pääsääntöisesti antaa ulkopuolisen ammattilaisen tehtäväksi. Kainuun Yrittäjät ry Toimisto Kauppakatu 26 A 87100 Kajaani Faksi (08) 613 0934 TOIMISTO AVOINNA sopimuksen mukaan. Yrityksen e-laskuosoite: operaattori: OpusCapita Group Oy-Itella (003710948874) verkkolaskuosoite ja OVT-tunnus: 003702098451 Toimitusjohtaja Anu Tervonen p. 044 728 7100 anu.tervonen@yrittajat.fi Yhteyspäällikkö Tarja Huusko p. 044 728 7101 tarja.huusko@yrittajat.fi Hankintaneuvonta Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen p. 044 270 4739 kainuu@hankinta-asiamies.fi
Miariikka Tervonen puheenjohtaja Kainuun Yrittäjät
Miariikka Tervonen
puheenjohtaja Kajana-Yhtiöt Oy p. 040 586 0966 m.tervonen@kajana.fi
Arto Okkonen
Jari Korhonen
Imagon Oy p. 040 300 4000 arto.okkonen@imagon.com
Martti Huusko
Jari Haapaniemi
Sotkamon Kirjakauppa Ky p. 040 540 6699 sotkamon@yrittajat.fi
Olli-Matti Lappalainen
Huzza Oy Kello-Optiikka M. Lappalainen Oy Kainuuntie 9 p. 0400 286 328 varapuheenjohtaja 88900 Kuhmo lappalainen@kello-optiikka.fi Priiffari Oy Matkapuhelin: 044 332 5330 p. 040 833 2835 martti.huusko@huzza.fi jari.haapaniemi@priiffari.fi Pirjo Kähkönen Raate Travels Oy p. 0400 892 192 Reijo Moilanen Sirpa Moilanen varapuheenjohtaja Sotkamon Yrityspalvelut Oy info@raatteenportti.fi Motorec p. 0500 399 678 p. 050 555 2780 sirpa.moilanen@kainuu.com Ismo Jauhiainen yrittajaposti@gmail.com Katera Steel Oy p. 050 566 1816 Tuomo Seppänen ismo.jauhiainen@katerasteel.fi Veijo Malinen Kustannus Oy Puolangan DTP p. 0500 774 904 4U Koulutuspalvelutuotteet tuomo.seppanen@ Maliset Oy Kari Lidström puolanka-lehti.fi p. 0500 281 321 Hyryn Hoiva Oy veijo.malinen@4u2.fi 050 422 5032 kari.lidstrom@if.fi Olli Pietilä Camilla Maunu Ollivilla Oy p. 040 410 2628 Tmi C Maunu olli.pietila@ollivilla.fi p. 044 298 2760 camilla@cmaunu.com
3
Paikallisyhdistyksien puheenjohtajat
palveluksessanne
Hyrynsalmen Yrittäjät Kari Lidström p. 050 422 5032 kari.lidstrom@if.fi
Kuhmon Yrittäjät Veijo Malinen p. 0500 281 321 veijo.malinen@4u2.fi
Puolangan Yrittäjät Tuomo Seppänen p. 0500 774 904 tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi
Sotkamon Yrittäjät Jari Korhonen p. 040 540 6699 sotkamon@yrittajat.fi
Kajaanin Yrittäjät Jari Haapaniemi p. 040 833 2835 jari.haapaniemi@priiffari.fi
Paltamon Yrittäjät Reijo Moilanen p. 050 555 2780 yrittajaposti@gmail.com
Ristijärven Yrittäjät Olli Pietilä p. 040 410 2628 olli.pietila@ollivilla.fi
Suomussalmen Yrittäjät Pirjo Kähkönen p. 0400 892 192
info@raatteenportti.fi
KAINUUSTA KAKSI VAIKUTTAJAA SUOMEN YRITTÄJIEN TYÖVALIOKUNTAAN Kainuun Yrittäjien puheenjohtaja Miariikka Tervonen Kajaanista valittiin Suomen Yrittäjien työvaliokuntaan ja Asko Piirainen Sotkamosta jatkaa työvaliokunnassa Koneyrittäjien liiton edustajana myös seuraavalla kaksivuotiskaudella.
Suomen Yrittäjien työvaliokunnan tehtävänä on hoitaa hallituksen valvonnan alaisena hallituksen toimivaltaan kuuluvia hallituksen sille antamia tehtäviä sekä valmistelee hallituksen kokouksissa käsiteltävät asiat. ”Nyt tuli tuplapotti Kainuuseen. Miariikka ja Asko ovat erittäin aktiivisia ja osaavia henkilöitä, joilla on laaja-alainen näkemys ja ymmärrys yrittäjyydestä. Kainuun ja koko pohjoisen Suomen asiat ovat jatkossa paremmin esille myös valtakunnan tasolla”, iloitsee Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen. Suomen Yrittäjien työvaliokunnan muodostavat hallituksen puheenjohtajisto: puheenjohtaja Jyrki Mäkynen, varapuheenjohtajat Carita Orlando, Antti Rantalainen, Nina Rasola ja Petri Salminen. Toimialajärjestöjen edustajat: Pekka Palmu, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:stä ja Asko Piirainen, Koneyrittäjien liitto ry:stä
4
Työvaliokuntaan valittiin myös neljä edustajaa SY:n hallituksen jäsenistä aluejärjestöjen ehdotusten perustella: Jyrki Hakkarainen Varsinais-Suomen Yrittäjistä, Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä, Miariikka Tervonen Kainuun Yrittäjistä ja Janne Vuorinen Pirkanmaan Yrittäjistä. ”Olen todella iloinen ja innoissani uudesta tehtävästä Suomen Yrittäjissä. Pienen aluejärjestön edustajana ei ole aivan itsestäänselvyys tulla valituksi työvaliokuntaan, joten arvostan todella paljon, että saan viedä Kainuun ja koko pohjoisen Suomen asioita Suomen Yrittäjien päätöksentekoon. Tämä on kyllä aivan mahtavaa”, tuulettaa Miariikka Tervonen. Työvaliokunnan jäseneltä edellytetään näkemystä ja kokemusta uudistumisesta laajasti, kuntasektorin ja päätöksenteon tuntemusta sekä alueellista ja sukupuolten välistä.
Yrittäjä, nyt on aika hoitaa tulorekisterin valtuusasiat kuntoon! Tulorekisterin käyttöönotto lähestyy, ja siihen on syytä valmistautua hyvissä ajoin. Jos yrityksesi aikoo käyttää tulorekisterin sähköistä asiointipalvelua ja joku muu ilmoittaa tietoja tulorekisteriin yrityksesi puolesta, sinun on valtuutettava toinen henkilö tai yritys toimimaan tulorekisterissä.
KAMK • University of Applied Sciences
Valtuuttaminen tehdään palvelussa Suomi.fivaltuudet tai Katso-palvelussa. Tulorekisterissä on käytössä omat valtuuskoodit Palkkatietojen ilmoittaminen ja Palkkatietojen katselu. Valtuuttaminen tulorekisteriin kannattaa tehdä nyt syksyllä ennen vuodenvaihteen kiireitä. Samalla kannattaa hoitaa myös muut valtuuttamisasiat, esimerkiksi veroasioiden hoitoon tarvittavat valtuudet. Palkkatietojen ilmoittaminen -valtuudella voi ylläpitää valtuuttajan perustietoja ja palkkatietoilmoituksia, toimittaa valtuuttajan tuottamia palkkatietoilmoituksia, tilata valtuuttajaa koskevia raportteja sekä lähettää viestejä.
Etsitään innokkaita yrittäjiä Yritysten Digimentori Kainuu on Kajaanin ammatti korkeakoulun esiselvityshanke yritysten digitalisaatios ta Kainuun alueen yrityksille. Esiselvityksen perusteella tehdään alueellisia toimenpiteitä mm. alueen yritysten yhteistyöhön liittyen, eri aluetoimijoiden kanssa.
Yrittäjä! Nyt voit vaikuttaa tulevaisuuteesi.
Palkkatietojen katselu -valtuudella ei voi ilmoittaa palkkatietoja, mutta voi katsella valtuuttajan perustietoja, valtuuttajan tuottamia palkkatietoilmoituksia, valtuuttajaa koskevia raportteja, valtuuttajan lähettämiä ja saamia viestejä sekä valtuuttajan arkistoituja asiakirjoja. Tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019. Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja ovat tehdystä työstä maksetut palkat, luontoisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot. Myös verovapaat ja veronalaiset kustannusten korvaukset on ilmoitettava. Tiedot ilmoitetaan viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä.
Vuokrataan siisti yksiö Kajaanin keskustassa Vuokraamme toimistotilaa osoitteessa
Kauppakatu 26 A, 2. krs, 28 m2, talossa on hissi. Huoneisto on heti vapaa, vuokra 295 eur/kk sis. vesi ja sähkö.
Kysy lisätietoja: Kainuun Yrittäjät Anu Tervonen anu.tervonen@yrittajat.fi, p. 044 728 7100
Vastaa kyselyyn kainuulaisten yritysten digitaalisista valmiuksista ja digitaalisten palveluiden käytöstä: https://goo.gl/k9EnR8 Osallistumalla kyselyyn voit voittaa yrityksellesi Yepzon GPS-paikannuslaitteen. Yritysten Digimentori Kainuu -esiselvityshankkeen tavoitteena on kartoittaa Kainuun yritysorganisaatioiden digitaalisuuden tilannetta. Digimentori • tutustuu aluetoimijoiden tarjontaan palveluista koulutukseen, laitteisiin, web-kaupankäyntiin ja somenäkyvyyteen • on yhteydessä kainuulaisiin yrityksiin digitaalisuuteen liittyvissä asioissa • tutustuu yrityskohtaiseen tilanteeseen suhteessa digitalisointiin • etsii yrityksen liiketoiminnan digitalisoinnin pullonkaulat • suosittelee yrityskohtaisesti toimenpiteitä digitalisaation hyödyntämiseen • miettii yhdessä yritysten kanssa uusia yritysryhmähankkeita ja kehittämishankkeita • järjestää eri teemayritysten verkostoitumistapahtumia Hankkeen kesto: 1.8.2018–31.9.2019 Lisätietoja hankkeesta ja kyselystä: Projektipäällikkö Esa Niiranen p. 044 7101 624, esa.niiranen@kamk.fi
kamk.fi 5
13.12. Katse kohti työelämää - yrittäjien aamukahvit 15.1. Sote-yrittäjien verkoston aamupala 25.1. Big Friday
Katse kohti työelämää
Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen on
Työ on hyvä tapa kehittää omaa osaamistaan ja olla osa yhteiskunnan toimintaa. Monet romani- ja maahanmuuttajataustaiset kuitenkin jäävät ilman positiivista työelämäkokemusta Kainuussa. Useimmilla on katse kohti työelämää, mutta he eivät olet saaneet siihen mahdollisuutta. Kainuussa on tällä hetkellä työvoimapula monilla eri aloilla, mutta työnantajat ja yrittäjät eivät löydä aina tarpeisiinsa sopivia työntekijöitä. Tähän ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisukeinoja. Maahanmuuttajien ja romanien työllistäminen pitäisi rohkeasti nähdä hyötynä ja mahdollisuutena. Haasteena on, että työnantajien tarpeet ja maahanmuuttajataustaisten sekä romanien osaaminen eivät kohtaa. Työelämään mukaan on vaikeaa ja näin Tule ja olepääseminen mahdollistaja! ollen positiivisia työelämäkokemuksia ei pääse syntymään. Tämä havaitaan jo opiskeluaikana,
kun harjoittelupaikkojen saaminen on vaikeaa. Osaamista ja halua oppia kuitenkin löytyy! Yrittäjien aamukahvitilaisuudessa 13.12. on mahdollista kuulla lisää romanien ja maahanmuuttajien työllistämisestä. Lisäksi tilaisuudessa esittäytyvät Kainuun Opistolla toimivat työelämähankkeet, jotka mahdollistavat helposti ensiaskeleet romani- tai maahanmuuttajataustaisen työllistämiseen. Yhdessä voimme rakentaa onnistuneita työelämäpolkuja, jotka tukevat kaikkien osapuolten kehittymistä ja kasvua.
Lisätietoja: Noora Härkönen, RAIPE-hanke noora.harkonen@kainuunopisto.fi Ramona Grönstrand, Elämää varten-hanke ramona.gronstrand@kainuunopisto.fi www.facebook.com/elamaavarten/
KATSE KOHTI TYÖELÄMÄÄ! Mistä uutta työvoimaa Kainuuseen?
Kajaanin Nuorkauppakamari haluaa vuosittain tuoda esille julkishallinnon työntekijöitä ja heidän saavutuksiaan palkitsemalla yhden Kainuun kuntasektorin ennakkoluulottoman asenteen omaavan työntekijän esimerkillisestä työstä ja toiminnan uudistamisesta Vireä Virkamies -palkinnolla. Vuonna 2018 Vireä Virkamies palkittiin jo 35. kerran. Voittajaksi valittiin Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen. Valinta tehtiin avoimeen Vireä Virkamies -kilpailuun tulleiden ehdotusten perusteella. Perusteluiden mukaan hänellä on helposti lähestyttävä ja reipas ote virkatehtäviinsä. Kauppinen tekee töitä kainuulaisten yrittäjien ja julkisen sektorin hyväksi neuvoen ja opastaen heitä julkisissa hankinnoissa. Kajaanin Nuorkauppakamari ry on alle 40-vuotiaiden nuorten aikuisten oppimisjärjestö ja Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsen. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Suomessa varsinaisia jäseniä on noin 2500 ja yhdessä kunniajäsenten, koejäsenten ja senaattoreiden kanssa, muodostamme noin 5000 nuorkauppakamarilaisen aktiivisen verkoston.
uus hvitilais a k u m a na Yrittäjie 7.30 - 10 o l k . 2 1 . 13 s el Valju t o H s o Sok
Tervetuloa yrittäjien aamukahvitilaisuuteen 13.12. klo 7.30- 10.00. Paikkana toimii Original Sokos Hotel Valjus, kokoustila Saimaa. Tilaisuudessa aamupalatarjoilu.
Tilaisuudessa esittäytyvät Kainuun Opistolla toimivat työelämähankkeet. Ohjelmassa rentoa keskustelua kulttuurien kohtaamisesta työelämässä sekä mielenkiintoisia puheenvuoroja. ILMOITTAUTUMISET: HTTP://BIT.DO/KOHTI-TYOELAMAA
Hankintaneuvonta Kainuu uudistuu Hankintaneuvonta on Kainuun Yrittäjien, kaupunkien ja kuntien tarjoama maksuton palvelu kaikille alueen yrityksille ja hankintayksiköille. Neuvontapalvelun tarkoituksena on kehittää julkisten hankintayksiköiden ja tarjoajien välistä vuoropuhelua. Kohderyhmänä on julkisissa hankinnoissa tarjouksia tekevät yritykset ja yhteisöt, erityisesti pk-yritykset.
6
Hankinta-asiamies jalkautuu yrityksiin ja tarjouspyyntöjen vahtipalvelu uudistuu Vuoden 2019 alusta voin olla juuri Sinun yritykseesi yhteydessä. Sovitaan aika ja tutustutaan yhdessä yritystäsi kiinnostaviin julkisten hankintojen tarjouspyyntöihin ja missä niihin vastataan. Yritysten ja pk-yritysten kannattaa aktivoitua jättämään tarjouksia julkisiin tarjouspyyntöihin. Tämä on yksi vaihtoehto tehdä kauppaa ja piristää yrityksesi liikevaihtoa! Onnistunut hankintakierros osuessaan omalle alueelle kehittää ja nostaa myös alueen elinvoimaa!
Muutosvalmiutta verkostoitumalla Kainuun Yrittäjien sote-yrittäjien verkostotoiminta on lähtenyt hienosti käyntiin. Olemme tavanneet kevään ja syksyn kuluessa muutamia kertoja ja yksissä tuumin todenneet, että verkostoituminen on tärkeää tässä muuttuvassa toimintaympäristössä. Sekä perinteisessä yhteistyössä että verkostotyössä on olennaista, että jokainen osapuoli tuo oman panoksensa yhteiseen työskentelyyn, mutta verkostolla on aina syvempi, tulevaisuuteen tähtäävä merkitys. Verkostossa voimme yhdessä hakea ratkaisuja ongelmiin, joihin omat voimavarat eivät riitä. Yritysten yhdistäessä osaamisensa ja vahvuutensa syntyy suurempia mahdollisuuksia yritysten toiminnan kehittämiseen, kuin mitä yritysten on yksin toimiessaan mahdollista saavuttaa. Verkostoitumisessa ensimmäinen askel on aina luottamuksen rakentaminen. Pelkkä idea tai tahto ei riitä tekemään verkostosta toimivaa, pitää tietoisesti rakentaa = pitää tehdä kumppanuussuhteita. Olemme rakentaneet tuttuutta ja luottamusta yrittäjäkollegoiden kanssa. Olemme luoneet verkostoa, joka voisi auttaa meitä jokaista eteenpäin muutoksen keskellä. Olemme olleet avoimia keskusteluille ja luoneet kumppanuussuhteita
myös muihin toimijoihin ja ainakin minulle on syntynyt tunne, että meitä on myös kuultu. Olimme mukana Sitran järjestämässä Soteuttamossa ja veimme sinne yhteisen viestin. Puhuimme siellä ihan uudenlaisesta tavasta tuottaa sote-palveluja ja se tarkoittaa, että kaikkien, myös meidän yrittäjien, pitäisi alkaa ajatella ihan uudella tavalla. Haluaisimme etsiä yhdessä muiden toimijoiden kanssa vastauksia esim. kysymyksiin; miten eri tahojen osaaminen otetaan parhaaseen käyttöön, miten joustavuutta lisätään ja miten löydämme ihan uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä? Se, millaiseksi tulevaisuuden sote-uudistus lopulta muotoutuu, on edelleen hämärän peitossa. Yrittäjien verkostotapaamisissa olemme todenneet, että muutoksen tarve on kuitenkin olemassa jo tänään. Me voisimme ja haluaisimme vaikuttaa muutosta edistävästi.
Sote-yrittäjien verkoston tapaamiset ti 15.1.2019 ke 13.3.2019 ke 8.5.2019 Tarkempi ohjelma tulossa lähempänä tapaamista. Tiedot myös tapahtumakalenterissa osoitteessa yrittajat.fi/kainuu
Innovaatioseteli Mitä:
Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille, jotka haluavat käynnistää innovaatiotoiminnan. Innovaatiotoiminta tarkoittaa toimenpiteitä, joilla yritys kehittää tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan, tai hankkii palveluna uutta innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Myös mikrokokoiset yritykset voivat hakea Innovaatioseteliä.
Innovaatiosetelillä voi ostaa uutta tietoa ja osaamista yritykseen. Setelin arvo on 6.200 euroa (5.000 euroa + alv). Seteliä voi käyttää innovaatiotoimintaan liittyvien asiantuntijapalvelujen hankintaan. Näitä palveluja voi hankkia innovaatiopalveluja tarjoavilta yrityksiltä, ammattikorkeakouluilta, yliopistoilta ja tutkimusorganisaatioilta.
BUSINESS FINLANDILTA PALVELUITA KANSAINVÄLISEN KASVUN ERI VAIHEISIIN Esimerkkejä rahoituksestamme yrityksille
INNOVAATIOSETELI
Osta innovaatioosaamista Avustus 100% 5000 € + alv.
EXPLORER
MESSUAVUSTUS
Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta
Pk-yritysten ryhmä ulkomaisille messuille
Avustus 50 % max. 10 000 €
Avustus 50 % max. 30 000 €
Valmistaudu kasvamaan vientimarkkinoille
T&K
Kehitä palvelua, tuotetta, prosessia, liiketoimintamallia Todenna tuotteesi toimivuus
Avustus 75 % max. 50 000 €
Laina 50% / 70% Avustus max. 50%
NIY
INTO
Skaalaa globaalisti.
Lisää innovaatioosaamista kasvun pohjaksi
(alle 5v. nopean kasvun startupit)
Kehitä strategiaa, tiimiä, bisnesmallia kokonaisvaltaisesti. Avustus ja laina vaiheittain
Olet tervetullut mukaan verkostoitumaan! Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä. Merja Hynynen, verkostopäällikkö merja.hynynen@tyonohjauspalveluhelmi.fi
Milloin:
Kenelle:
TEMPO
TULE MUKAAN
Kun yrityksellä on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea ja yritys haluaa - selvittää uuden tuotteen, palveluidean tai keksinnön jatkokehityskelpoisuutta, käytettävyyttä tai markkinakelpoisuutta esim. demojen, prototyyppien, asiakastestauksen ja kokeilujen avulla - hankkia ulkopuolisen asiantuntijan lausunnon, arvion ja testaus- tai mittauspalvelua - tukea patentteihin, mallisuojiin ja tavaramerkkeihin liittyviin selvityksiin Innovaatiosteliä ei voi hakea suuri yritys, toiminimi, julkinen tai voittoa tavoittelematon organisaatio, säätiö, yhdistys tai ahvenanmaalainen yritys. Yrityksellä ei myöskään saa olla verovelkaa ja yrityksen Asiakastiedon rating täytyy olla vähintään A. Yrityksen täytyy kuulua ennakonperintärekisteriin. Innovaatioseteliä ei voida myöskään myöntää, mikäli yrityksellä ei ole kansainvälistymiseen liittyviä suunnitelmia.
Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet: www.businessfinland.fi
Lisätietoja Business Finland -palveluista ja rahoituksesta: Avustus 50% Min. 15 000 e
Kajaanin Business Finland -asiantuntija, Tuula Väisänen, p.044 380 6408
INNOVAATIORAHOITUS
tuula.vaisanen@businessfinland.fi
7
VUODEN YRITTÄJÄPALKINNOT JA VUODEN ELINVOIMAKUNTA 2018 Kainuun Vuoden Yrittäjäpalkinnot jaettiin Kainuun Yrittäjägaalassa Kajaanissa 13.10.2018.
Paikallisen Yrittäjäpalkinnon voi saada yritys, joka toimii yrittäjyyden perusarvojen mukaisesti: rohkeasti, luotettavasti ja uusiutuen.
Maakunnalliset Yrittäjäpalkinnot 2018:
Vuoden Yrittäjät 2018 paikallisyhdistyksittäin:
Vuoden Nuori Yrittäjä, Ismo Ruotsalainen, Pulse 247 Oy, Kajaani Vuoden Yksinyrittäjä, Matti Malinen, Finnraiva Oy, Kuhmo Vuoden Senioriyrittäjä, Veikko Huovinen, Kultainen Kukko, Suomussalmi Kainuun Vuoden Yrittäjä 2018, Critical Force Oy, Kajaani
Kajaanin Vuoden Yrittäjä: Vumos Oy Kuhmon Vuoden Yrittäjä: Kalevalan Kuntoutuskoti-säätiö
Kainuun Vuoden Yrittäjien palkitsemiskriteerejä muotoiltiin viime keväänä. Samalla päätettiin, että tästä vuodesta lähtien Kainuun Vuoden Yrittäjät valitsee Raati kunkin paikallisyhdistyksen esittämistä ehdokkaista. Tämän vuoden palkitsemisraadissa on ollut mukana yhteistyökumppaneiden edustajia sekä Kainuun Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Yhteistyökumppaneita edustivat toimitusjohtaja Ulla Sipilä LähiTapiola Kainuu-Koillismaa Oy:stä ja päätoimittaja Markus Pirttijoki Kainuun Sanomista. Kainuun paikalliset yrittäjäyhdistykset ovat valinneet oman alueensa Vuoden Yrittäjät, jotka palkittiin Kainuun yhteisessä Yrittäjägaalassa. Ristijärven Yrittäjät ei jakanut palkintoa tänä vuonna.
Sotkamon Vuoden Yrittäjä: M.J. Moilanen Oy Hyrynsalmen Vuoden Yrittäjä: Hyryn Hoiva Oy Suomussalmen Vuoden Yrittäjä: Suomussalmen Kiinteistöhuolto Oy Paltamon Vuoden Yrittäjä: Paltamon Fysioterapia Ky Puolangan Vuoden Yrittäjä: Väisäsen Kalustepalvelu Ky Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon voi saada yritys, joka toimii yrittäjyyden perusarvojen mukaisesti: rohkeasti, luotettavasti ja uusiutuen. Lisäksi yritys vaikuttaa ainakin maakunnallisesti, kansallisesti tai kansainvälisesti.
8
Paltamo on Vuoden Elinvoimakunta Kainuun Yrittäjät valitsi ensimmäistä kertaa Vuoden Elinvoimakunnan. Yrittäjät arvioi elinvoimakuntaa valitessaan kunnan elinkeino- ja hankintapolitiikkaa, yritysvaikutusten arviointia päätöksenteossa ja hankinnoissa sekä yrittäjyyskasvatustyön vireyttä ja yhteistyötä yrittäjien kanssa. Tämän vuoden valinta nojaa vahvasti kahden vuoden välein valtakunnallisesti tehtävään Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselytutkimukseen. ELPO:n perusteella Kainuusta nousee yksi kunta ylitse muiden, Paltamo on historian ensimmäinen Vuoden Elinvoimakunta.
Vahvaa pöhinää Sotkamossa Sotkamon Yrittäjien 40:s toimintavuosi on ollut aktiivisen paikallisvaikuttamisen ja jäsenten verkostoitumisen vuosi. Kun Sotkamon tärkeillä toimialoilla kehitys on ollut positiivista, voidaan todeta Sotkamossa olevan vahvaa pöhinää. Sotkamon Yrittäjien ja Sotkamon kunnan yhteistyön lähtökohdat ovat hyvät ja vuoropuhelu niin luottamusjohdon kuin viranhaltijoiden kanssa luontevaa. Työ yritysten yleisten edellytysten jatkuvan positiivisen kehityksen aikaansaamiseksi on pitkäjänteistä. Työtä jatketaan monella paikallisfoorumilla. Asioiden kehittämiseksi tarvitaan päätöksenteon rohkeutta.
Merkittävän matkailupitäjän kuntakeskuksen kehittäminen arvoisekseen on käynnissä ja edellyttää laajaa yhteistyötä ja samanmielisyyttä monilta tahoilta. Jäsenistölle on tarjolla uusia toiminnallisuuksia erilaisilla kokoonpanoilla ja nämä ovat osoittautuneet toivotuiksi ja halutuiksi. Jäsenistö on ottanut hyvin vastaan lisääntyvän verkostoitumisen mahdollisuudet. Yhdessä yritykset ovat vahvempi kuin niiden lukumääräinen summa. Neljäkymmenvuotisen historiansa aikana Sotkamon Yrittäjien jäsenkunta on kokenut monenlaiset olosuhdevaihtelut. Yritystoimin-
nan näkökulmasta ilmapiiri ja yritystoiminnan arvostus ovat kehittyneet tuona aikana suotuisasti. Sen sijaan yhteiskunnan muutos vakaasta kahdenvälisestä kaupasta – tavaranvaihdosta – nykypäivän globaaliin ja digitalisaation muovaamaan tilaan on haastanut ja tulee yhä kiihtyvällä vauhdilla haastamaan yritystoimintaa. Yritysten toimintaedellytysten säilymisessä on yhteiskunnan kaikilla toimijoilla vastuunsa ja sijansa. Sotkamon Yrittäjät toivottaa kaikille tahoille – tukijoille ja lukijoille Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2019.
Hyvinvointia ja hepeneitä puolankalaisittain Hannele Karhu
Mukavan muistijäljen jättävät tempaukset eivät edellytä isoja palavereja, eikä suunnitelmia kannata käsikirjoittaa liian tarkasti. Merkintä kalenteriin, tapahtumakutsu Facebookiin ja pari A3-julistetta riittävät. Hyvinvointia ja hepeneitä -tapahtuma syntyi parin naisyrittäjän hetken mielijohteesta. Yrittäjien yhteisessä tapahtumassa myytiin alusvaatteiden lisäksi ekologisia pesuaineita ja trikoovaatteita sekä annettiin maksuttomia hierontanäytteitä. Perinteisesti kotikutsuilla myytävät tuotteet esiteltiin yrittäjän tiloissa, johon oli helppo poiketa tuntematta yrittäjiä tai
tuotteita sen tarkemmin. Ilmapiiri oli nauruntäyteinen ja rento. Parin tunnin tapahtumassa kävi liki 30 naista. Myös kauppa kävi mukavasti. Hyvinvointia ja hepeneitä saa jatkoa eri kokoonpanoilla ja teemoilla. Mukaan tulee muun muassa paikallinen kauneushoitola ja vaatetusliike. Tapahtumapaikat vaihtelevat teemojen ja osallistuvien esittelijöiden mukaan. Yhteistyön tarkoitus on olla helppoa ja yksinkertaista. Välillä voi toimia spontaanisti. Vapautunut ilmapiiri näkyy ulospäin, saa kiitosta asiakkailta ja elävöittää yrittäjiä.
9
Hyvinvointia ja hepeneitä -tapahtuma saa jatkoa Puolangalla. Mukana ovat muun muassa Kauneushoitola Edith (Marjo Kanniainen vas.), Puolangan Vaatetus (Marjo-Riitta Tuokkola kesk.) sekä Pororajan Body & Fitness (Hannele Karhu oik.). Idean keksijä, Heli Harju (Kainuun Herkut) valitettavasti puuttuu kuvasta.
Kuhmon vuosi
Kuhmossa on kulunut vuosi mennyt mukavan tekemisen ja ”pöhinän” merkeissä. Samalla kun olemassa olevat yritykset ovat kehittäneet toimintaansa ja vahvistaneet asemiaan, ovat uudet yritykset ja yrittäjät luoneet alueelle uusia palveluja ja toimintoja. Yrittäjien yhteistyö Kuhmon kaupungin edustajien kanssa on avannut näköaloja uuden kehittämiselle ja antanut työvälineitä joidenkin ongelmien kartoittamiseen, jopa niiden poistamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on yrittäjien ja kaupungin hankintoihin liittyvät opastus- ja infotilaisuudet sekä yhteiset, vuoroin isännöitävät aamukahvitilaisuudet, joissa on voinut tuoda avoimesti esille näkemykset, kehitystarpeet ja kiitokset tärkeiksi kokemistamme asioista. Täytyypä myöntää, että ne kiittelemiset ovat harmittavan usein jääneet meiltä antamatta, vaikka näin jälkikäteen kulunutta vuotta tarkastellen aihetta kiitoksiin olisi ollut useinkin. Myös tuleva vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen. Vuonna 2019 Kuhmoon järjestetään kansanmusiikkitapahtuma Musiikkijuhla Sommelo ja sen yhteyteen Kesärieha-tapahtuma, jonka tavoitteena on saada aktiivista toimintaa ja mukavia tilaisuuksia kesäpäivien iloksi yhdessä eri toimijoiden ja kaupungin kanssa.
Kesän jälkeen alamme valmistautua talvikaudelle ja vahvistamme Kuhmon asemaa virallisena Tonttukaupunkina. Luomme yrittäjille uusia mahdollisuuksia tarjota osaamistaan ja palveluitaan sekä Kuhmolaisille, että vieraillemme. Tervetuloa katsomaan, miten onnistuimme! Kuhmon Yrittäjät ry on ollut myös aktiivisesti mukana Kuhmon kaupungin ja Kainuun Etu Oy:n kanssa parin mittavan hankehakemuksen ideoinnissa ja kirjoittamisessa, joilla sekä Kuhmon että koko Kainuun yritysten elinvoimaisuutta ja kasvukykyä pyritään nostamaan ja vahvistamaan. Toivonkin, että rahoituksesta ja työntekijän saatavuudesta päättävät tahot näkevät saman vision kuin Kuhmon Yrittäjät ry: Elävä ja elinvoimainen Kainuu, joka kasvaa ja kehittyy yhteistyöhön, kestävään kehitykseen ja yrittäjyyteen luottaen. Toivotan kaikille yrittäjille ja yrittäjien tuotteita ja palveluita ostaville. HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2019
Veijo Malinen puheenjohtaja, Kuhmon Yrittäjät ry
Kajaanin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi lahjoi paikalla olleita hallituksen jäseniä. Kuvassa Miariikka Tervonen Kainuun Yrittäjien pj., Arto Okkonen, Ismo Jauhiainen, Merja Hynynen hallituksen uusi jäsen, Mira Haverinen, J. Haapaniemi ja Pauliina Hyyryläinen
Kajaanin Yrittäjillä edessä vaalien ja välittämisen vuosi Kajaanin Yrittäjien syyskokous kokoontui keskustelemaan yrittäjyyden haasteista ja iloista perjantaina 16.11.2018. Syyskokous pidettiin noin 60 osallistujan voimin Bio Rex elokuvateatterissa ja jälkipelit pelattiin Wanhalla Kerholla. Uuden hallituksen lisäksi kokouksessa päätettiin tulevan vuoden toiminnan painopisteistä. Vuosi 2019 on vaalien ja välittämisen vuosi. Kajaanin Yrittäjien visio on, että Kajaani on vuonna 2022 yrittäjyyden kaupunki. Mittaamme onnistumistamme kolmella asialla. Ensimmäisenä tavoitteena ja mittarina on kasvuyri-
tysten määrän kaksinkertaistuminen vuoteen 2017 verrattuna. Keskeisenä keinona tähän on alueellisen kasvuyrittäjäverkoston vahvistaminen. Toiseksi pyrimme vaikuttamaan eri toimijoiden halukkuuteen ja kyvykkyyteen edistää avoimien markkinoiden kehittymistä. Kolmantena tavoitteena on järjestäytymisasteen nostaminen yli 60%. Tässä tärkeimpänä keinona on jäsenkokemus, joka syntyy toinen toisistamme välittämisen kautta. Pyrimme hallituksen voimin soittamaan jokaiselle jäsenelle 24 kuukauden aikaikkunassa ja keräämään ensikäden tietoa toimintamme kehittämiseksi.
10
Kajaanin ja Kainuun Yrittäjät ovat tärkeä osa Suomen Yrittäjien kansanliikettä, jolle vuosi 2019 on vaalien vuosi. Eduskuntavaaleissa ja mitä luultavammin toteutuvissa maakuntavaaleissa valitaan yrittäjyyden yleisien edellytysten tulevaisuuden kannalta todella merkittäviä päättäjiä sekä valtakunnan tasolle että maakuntiin. Kannustamme Yrittäjiä hakeutumaan ehdokkaiksi ja taustavaikuttajiksi kaikissa poliittisissa ryhmissä ja puolueissa, kaikissa vaaleissa. Kajaanin Yrittäjät toivottavat alueen Yrittäjille kaikille toimijoille menestystä loppuvuoteen ja aurinkoisia näköaloja vuodelle 2019.
Jari Haapaniemi puheenjohtaja, Kajaanin Yrittäjät ry
Uudistusten täyteinen vuosi Suomussalmella Suomussalmen Yrittäjien vuosi alkoi uuden puheenjohtajan, Pirjo Kähkösen johdolla. Pirjo on luotsannut talvisotanäyttelyä ja Lottakanttiinia Raatteen Portilla miehensä kanssa vuodesta 2012 lähtien. Pirjo on myös yhdistyksen ensimmäinen naispuheenjohtaja. Suomussalmen Yrittäjät täytti tänä vuonna 41 vuotta ja yhdistykseen kuului vuoden lopussa 146 jäsentä. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä puheenjohtajan lisäksi. Yhdistys teki keväällä virkistäytymis- ja opintoretken Helsinkiin yhdessä Hyrynsalmen ja Kuhmon Yrittäjien kanssa. Reissulla tutustuttiin Eduskuntatalon toimintaan ja kuultiin
kainuulaisten kansanedustajien mietteitä Marisanna Jarvalta, Timo Korhoselta ja Eero Suutarilta. Kävimme myös Varustelekassa Valtteri Lindholmin juttusilla. Yrittäjän tarina ja yrityksen kehityskulku oli todella mielenkiintoista kuultavaa. Suomussalmen kunnassa tapahtui paljon uutta. Uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin Erno Heikkinen ja matkailupäällikkönä aloitti Aija Laukkanen. Elinkeinotiimiin haettiin vahvistusta elinkeinokoordinaattorin ja viestintäammattilaisen nimikkeellä. 5-tien varteen saatiin valotaulu yritysten ja kunnan markkinointia varten. Vaikka kivijalkaliikkeitä sulkeutuu, myös uu-
sia on avautunut Suomussalmen kuntakeskukseen, muun muassa Kauppakeskus Kianta, Ossin kodinkonehuolto sekä Kipa kirpputori. Työelämän muuttumisesta näkyy merkkejä meilläkin ja työntekijöitä tietyille aloille täytyy hakea kauempaa. Suomen Metsät Kuntoon haki useita työntekijöitä metsäalalle koko Suomesta. Yrittäjät ovat kouluttautuneet, ja yhdessä on tehty maailmaa paremmaksi. Kannustammekin meitä kaikkia avoimeen yhteistyöhön ja tekemään parhaamme oman paikkakuntamme ja maakuntamme hyväksi!
Lataamalla puhelimeesi maksuttoman Suomen
Jäsenkortti aina mukana. Työmatkalla tai lomalla laiturinnokassa. Asiakastapaamisessa tai tien päällä.
Yrittäjät -mobiilijäsenkortin, jäsenyytesi ja siihen kuuluvat edut kulkevat mukanasi siellä missä sinäkin. Sovelluksen avulla voit päivittää jäsentietojasi, hyödyntää sekä valtakunnalliset että alueelliset edut ja lukea ajankohtaisista uutisista sekä tapahtumista. Myös kaikki sinulle tärkeät yhteystiedot ja linkit ovat vain napin painalluksen päässä. Juuri silloin kun se sinulle parhaiten sopii. Jos et ole vielä ottanut mobiilikorttia käyttöösi, katso latausohjeet osoitteessa yrittajat.fi
11
Kainuun Yrittäjien järjestämä yrittäjille ja yrittäjähenkisille suunnattu keskitalven ilottelu Big Friday lähenee. Tapahtuma tuo Kajaanihalliin energiaa ja yllätyksiä, huippu puhujia unohtamatta. Lavalle nousevat repäisevä Jenni Rajahalme, tuoreita näkökulmia antava Tuomas Mikkonen sekä kaikkien tuntema supernainen Saimi Hoyer. Ravintola Anorak tarjoaa BIGravintolassa coctaileja ja maukasta purtavaa sekä tanssijalan vipatusta helpottaa DJ Olá. Haemme parhaillaan Big Fridaylle yhteistyökumppaneita, joiden kanssa luomme hienon tapahtuman yhdessä. Tarjoamme erikokoisia kumppanipaketteja ja tavoitteemme on rakentaa sellaisia kumppanuuksia, mistä Te hyödytte parhaiten. Otathan yhteyttä ja aloitetaan suunnittelu!
Klo 16.00 Ovet aukeavat 16.30 Tervetuloa Big Fridayhin,
seremoniamestari BIG-Tony
16.45 Jenni Rajahalme 17.30 Välikevennys ja yritystarina 18.30 Tuomas Mikkonen 19.00 Yritystarina ja pitchauksia 20.00 Saimi Hoyer 21.00 BIG Dance ja jamit
Koko Kainuu mukaan
Haastamme kaikki Kainuun kunnat mukaan yrittäjien paikallisyhdistysten kanssa tuomaan Big Fridayhin oman kunnan edustuksen. Tarjotkaa bussikuljetus paikkakunnaltanne ja kootkaa bussi täyteen yrittäjähenkistä porukkaa suuntana Kajaanihalli 25.1.2019. Suurin osallistujamäärä kuntaa kohden palkitaan! Onko Sinun vuorosi hypätä stagelle? Big Fridayssa on jaossa viidelle onnekkaalle 3 minuutin pitchaus-puheenvuoro. Mikäli sinulla on tuore bisnesidea ja maksimissaan vuoden toiminnassa ollut yritys, käytä tilaisuus hyväksesi ja tule esittelemään ideasi tai liiketoimintasi Big Friday -yleisölle. Voit ilmoittautua nettisivuillamme!
22.00 Ovet sulkeutuvat Ravintola Anorak palvelee ja DJ Olá viihdyttää koko tapahtuman ajan. Ohjelma sisältää myös taukoja. Hyödynnäthän tauot verkostoitumiseen ja tutustumalla keitailla esillä olevien organisaatioiden tarjontaan.
Lisätietoja: Kainuun Yrittäjät Anu Tervonen Puh. 044 7287 100 anu.tervonen@yrittajat.fi www.bigfriday.fi
n a a k u m e m Haem a t i e n a p p m u k ö yhteisty ig Fridayssa - ota paikkasi B
12
isia yhteistyöpa Tarjoamme erila ä: ist tässä yksi ni
ketteja,
tti 500 € + alv Medium-pake ntimateriaaleissa
arkkinoi sa - Logo ja nimi m median kanavis ay-sosiaalisen id Fr g - Nostoja Bi umassa (keidas) tapaht - Standipaikka Kysy lisää Anu
Tervonen p. 04
4 728 7100
BigFriday_200x280.pdf
1
17.9.2018
13.50
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
13
Thank God It’s
Teksti: Anni Heikkinen Kuva: Anu Tervonen
Jo kolmen vuoden ajan jokaisen kuukauden viimeinen perjantai-iltapäivä kajaanilaiset yrittäjät, yrittäjähenkiset ja yrittäjiksi haluavat ovat kokoontuneet yhteen verkostoitumaan, esittelemään omaa yritystään, tuotettaan tai ajatustaan sekä hakemaan ja antamaan vertaistukea. Kyseessä on paikallisten yrittäjäjärjestöjen, Kainuun Edun, nuorkauppakamarin ja yrittäjien luoma ilmiö, Social Friday. Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille, ja joka kerta kokoonnutaan eri paikassa. Tämän vuoden aikana Social Friday on levinnyt Kainuusta myös ylemmäs pohjoiseen: Kuusamoon, Rovaniemelle ja Meri-Lappiin. Jokaisella näillä paikkakunnalla perjantai-iltapäivistä on tehty rentoja tapahtumia, joissa kenenkään ei tarvitse yrittää mitään.
Ensi vuonna, tammikuun viimeisenä perjantaina 25. päivä Social Friday kasvaa ennennäkemättömiin mittoihin, kun Kainuun Yrittäjät järjestää Kajaanihallilla Big Friday -tapahtuman. Myös tämä nimensä mukaisesti isompi jatko-osa Social Fridaylle on avoin ja maksuton tapahtuma sekä merkittävä kohtaamispaikka, jossa tuodaan esille kainuulaista kansainvälisen tason osaamista ja kannustetaan luomaan verkostoja, sillä aina kannattaa yrittää.
Doing business in and with China:
Consider the Big Cultural Differences China market is full of opportunities across a range of sectors. However, whether you want to buy from China or sell to Chinese customers, you are bound to come across distinct cultural differences in the way business is conducted as Chinese society is heavily influenced by the traditional values associated with Confucianism that emphasise respect for education, authority and age. The concepts of ‘Guan Xi’ (‘connections’) and ‘Mian Zi’ (‘face’) are central to Chinese society and, thus, heavily influence business life. All these cultural aspects need to be taken into consideration when doing business with the Chinese. This is why most foreign companies have local representatives. The unplanned operational model without the understanding of Chinese operational culture will, in the worst case, only cause economic losses.
14
Social Friday -projektiin valitaan joka vuosi uusi projektipäällikkö Kajaanin Nuorkauppakamarista. Kuvassa entiset, nykyinen ja tuleva projektipäällikkö: Ville Keränen, Akseli Leppänen, Maija Autio ja Anni Heikkinen
Kainuu China Info Center is At Your Service Kainuu China Info Center is a pilot project, led by Kainuun Etu Ltd. and funded by the regional council of Kainuu. The aim of the project is to create a common and easily accessible expert service for all Kainuu actors including companies, development organizations, research institutions, education organisations and public actors, and other similar entities. The project provides on-the-ground intelligence and practical advice on this market to help you make better, more timely and cost-effective decisions. In addition, we help you to create business connections and build good relations to relevant actors in China across industries. In practice, we will gather information about your needs and based on those needs, the service will be custom-made for you. So far, we have offered services such as China-based market research, organizing events and hosting delegations’ visits in Kainuu, providing consultancy and training for several actors in Kainuu. Get in touch with us to discuss your expectations: KAINUU CHINA INFO CENTER Kainuun Etu Ltd. Ms. Yu Dai, project manager p. 0445514618 yu.dai@kainuunetu.fi
TUNTUVAA ETUA JÄSENYYDESTÄ Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä.
YRITTÄJIEN JÄSENENÄ SAAT PALJON PALVELUITA JA ETUJA. TÄSSÄ TÄRKEIMMÄT:
1MAKSUTON LAKINEUVONTA
Ongelmia? Neuvontapalvelusta saat avun nopeasti – monipuolista opastusta ja neuvontaa yritystoimintaan. Ohjeilla voit säästää pitkän pennin.
2RAHANARVOISET JÄSENEDUT Kumppaniemme tarjoamista jäseneduista saat jopa tuhansien eurojen hyödyn. Katso tarkemmin: yrittajat.fi/jasenedut
4VALVOMME ETUASI
6MOBIILIJÄSENKORTTI
5VALMIIT VERKOSTOT
• alueelliset jäsenedut
Kun liityt Yrittäjiin, olet yksi 115 000 jäsenestämme. Joukossamme on kaikenkokoisia yrityksiä kaikilta toimialoilta. Tässä joukossa on voimaa. Yrittäjät on maamme suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö.
• uutiset
Verkostoituminen on yrittäjälle tärkeää. Meiltä saat verkostot valmiina – löydät kumppaneita ja voit tarjota palveluitasi ja pitää hauskaa.
3
KONKREETTISTA HYÖTYTIETOA
Jäsenenä saat • Yrittäjäsanomat kuusi kertaa vuodessa • päivittäiset yrittäjäuutiset osoitteesta yrittajat.fi • rautaista tietoa yritystoimintaan yrittajat.fi/yrittajan-abc • yrittäjien asiakirjapankin käyttöösi yrittajat.fi/asiakirjapankki
15
Yrittäjän mobiilijäsenkortti on jäsenille tarkoitettu, aina mukanasi kulkeva Yrittäjien jäsenkortti. Lataa se maksutta puhelimesi sovelluskaupasta. Käytettävissäsi on runsaasti etuja, palveluita ja verkostoitumismahdollisuuksia: • valtakunnalliset jäsenedut
• alueelliset tapahtumat • yhteystiedot.
Lataa ja varmista etusi: yrittajat.fi/ mobiilikortti
2019
Mediatiedot Kainuun Yrittäjien jäseninfo Menestyksen nälkää tavoittaa lähes 1 200 jäsenyritystä Kainuussa sekä liki 200 kuntapäättäjää ja muita sidosryhmien edustajia.
Ilmestymis- ja aineistoaikataulu
Lehden tekniset tiedot
Numero Ilmestyy 1 maaliskuu vko 10 2 toukokuu vko 19 3 syyskuu vko 38 4 joulukuu vko 50
Lehden koko Paperi Lehden paino
Aineistot 17.2.2019 23.4.2019 10.9.2019 5.12.2019
Painos 1 400 kpl 1 400 kpl 1 400 kpl 1 400 kpl
Ilmoitusmyynti
Kainuun Yrittäjät ry Kauppakatu 26A 87100 KAJAANI Puhelin: 044 7287 100 Päätoimittaja: Anu Tervonen Sähköposti: anu.tervonen@yrittajat.fi
Kainuun Yrittäjät ry Puhelin: 044 7287 101 Sähköposti: kainuu@yrittajat.fi
Maksuliikenne Yrityksen e-laskuosoite: operaattori: OpusCapita Group Oy-Itella (003710948874) verkkolaskuosoite ja OVT-tunnus: 003702098451
Ilmoitushinnat Kainuun Yrittäjät ry:n jäsenille alennus -20% 2/1 s. = 420 x 297 mm + 3 mm leikkuuvarat 1/1 s. = 210 x 297 mm + 3 mm leikkuuvarat
1 900 € 990 €
2 x 1/2 s. vaaka = 420 x 148 mm + 3 mm leikkuuvarat
1 200 €
1/2
s. pysty = 90 x 297 mm + 3 mm leikkuuvarat
550 €
1/2 s. vaaka = 210 x 148 + 3 mm leikkuuvarat 1/4 s. pysty = 90 x 130 mm 1/4 s. vaaka = 184 x 60 mm
550 €
1/8
300 €
s. pysty = 60 x 90 mm s. vaaka = 90 x 60 mm
ALV 0 %, yleishyödyllinen yhdistys
Ilmoitusaineistojen lähettäminen: sähköisesti: kainuu.aineistot@yrittajat.fi
Julkaisija
1/8
200 x 280 mm Maxi Silk 130 g, Highspeed Matt 80 g Kajaanin Offsetpaino Oy
Ilmoitusten peruuttaminen Ilmoitukset voidaan peruuttaa kaksi päivää ennen aineistopäivää. Mikäli peruutus tapahtuu määräajan jälkeen, lehti varaa itselleen oikeuden laskuttaa koko ilmoitushinnan.
Vastuu virheistä ja reklamaatiot Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lehden vastuu virheistä tai ilmoituksen poisjäämisestä rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Ilmoituksen tilaaja vastaa lehteen nähden siitä, että lehdelle annetun aineiston julkaiseminen tapahtuu kenenkään tekijänoikeutta loukkaamatta ja että ilmoitus on lakien, asetusten ja hyvien tapojen mukainen. Lehdellä on oikeus kieltäytyä julkaisemasta ilmoitusta.
160 €
www.yrittajat.fi/kainuu