Issuu

Rihmasto

3/2026

3/2026 62. vuosikerta Päätoimittaja Silja Kiljunen silja.kiljunen@helsinki.fi paatoimittaja@symbioosiry.fi Päätoimittaja Essi Kumpumäki essi.kumpumaki@helsinki.fi paatoimittaja@symbioosiry.fi Toimitussihteeri Vilma Rönty vilma.ronty@helsinki.fi Muut tekijät Fia Fogelberg, Alli Herne, Silja Kiljunen, Essi Kumpumäki, Katriina Laiho, Suvi Leskinen, Onni Purhonen, Noora Rouvinen, Kristel Ruokonen, Vilma Rönty, Enni Tiensuu Ulkoasu ja taitto Fia Fogelberg, Alli Herne, Milla Kallio, Kerttu Kantomaa, Silja Kiljunen, Essi Kumpumäki, Katriina Laiho, Suvi Leskinen, Onni Purhonen, Noora Rouvinen, Vilma Rönty Kansi Alli Herne Logo Anni Virolainen Paino Helsinki Bofori Oy, Helsinki Painos 75 kpl

ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Sisällysluettelo 3

Pääkirjoitus

Menneet ja tulevat tapahtumat

Pj-palsta

Eliöpalsta

Infektiiviset rihmastot

Mustalla magialla maustettu

Sammalpalsta

Harkkajakso maailman laidalla

Kirjeitä kenttikseltä

Loimun terveiset

Sarjakuva

Käsityöpalsta

Kulinaristin palsta

Pakina

Puuhanurkka

Repäisyt

Sienestäkää kun vielä voitte Teksti: Essi Kumpumäki – Kuva: Milla Kallio

hakataan matalaksi. Näin on käynyt parhaalle tietämälleni suppilovahverometsälle. Kauhulla odotan sitä päivää, jona menen mökillä tuttuun koivikkoon vain todetakseni, että se on kaadettu. Katseltuani sienten uhanalaisuusluokituksia vaarantuneissa on lähinnä vanhojen metsien lajeja ja lahopuun hajottajia. Yleisimmät ruokasienemme ovat elinvoimaisia – tosin sain myös tietää, että Venäjällä, Moskovan seudulla, lampaankäävän keräämisestä voi saada sakkoja, sillä sieni on paikoitellen uhanalainen. Voisivatko nämä sääntelyt olla tulevaisuutta meilläkin ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä? Haaparouskumetsät ovat kahtena edellisenä syksynä loistaneet tyhjyyttään ilmeisesti liian kuumien ja kuivien kesien jäljiltä. Toissasyksy oli myös Uudellamaalla huono sienivuosi ylipäätään, sillä metsät olivat rutikuivia parhaaseen sieniaikaan. Tämä syksy on kuitenkin ollut oikein loistava sienien suhteen ja metsässä on riittänyt kerättävää ihan säilöttäväksi asti. Minä olen virkistänyt mieltäni sienimetsässä ehtiessäni ja toivon, että muutkin sienihullut ovat päässeet nauttimaan syksyn antimista sydämensä kyllyydestä. Jos et ole vielä kerennyt metsään, niin nyt on aika käydä poimimassa suppilovahverot ja mustavahakkaat talteen!

Pääkirjoitus

pin tänä syksynä, että osassa Italiaa sienten keräämiseen tarvitaan lupa, josta täytyy maksaa. Myös kerättyjen sienten määrää rajoitetaan. Sienet tulee kerätä koriin, jotta sienten itiöt pääsevät varisemaan korin rei’istä maahan. Aikaisemmin olin jo kuullut alankomaalaiselta tuttavaltani, että myös Alankomaissa sienten kerääminen on käytännössä kiellettyä. Selittäviä tekijöitä ovat varmasti maiden pieni pinta-ala suhteessa asukkaiden määrään. Alankomaissa asuu noin 18 miljoonaa ihmistä alueella, joka on noin kahdeksasosa Suomen pinta-alasta. Italiassa taas asuu noin 59 miljoonaa ihmistä alueella, joka on hieman Suomea pienempi. Sienten keräämisen säännöstely kuulostaa hyvin oudolta suomalaisen korvaan. Meillä on jokaisenoikeus, jonka ansiosta sieniä saa poimia hyvin vapaasti ja niitä saa myydä myös verovapaasti. En siis oikeastaan ole koskaan tullut ajatelleeksi, että miten maailmalla saa poimia sieniä. Minut on raahattu sienimetsään varmaan siitä lähtien, kun olen osannut itse kävellä. Sienestäminen on siis aina ollut osa elämääni – ja ehkä jollain tavoin myös itsestäänselvyys, että syksyn tullen mennään sienimetsään ja sato säilötään. Suomessa ei ainakaan tällä hetkellä taida olla pelkona, että ruokasienet loppuisivat metsästä. Suurempi pelko on se, että se tuttu ja turvallinen sienimetsä

Menneet ja tulevat tapahtumat Koonnut:Toimitus

Menneet 6.6. Vanhojenpäivä Lammin kenttäkurssilaiset hauskuuttivat vanhempia opiskelijoita. 4-5.7. Lammin vieraslajitalkoot Lammilla niitettiin ahkerasti jättipalsamia ja lupiinia.

18.9. BD-pelit Fuksit kiertelivät rasteja fuksiaisissa, vaikka sää koetteli. 25.9. Fuksisitsit Symbioosin ja Helixin fuksit tutustuivat sitsaamisen saloihin. Helan går!

22.8. Preorientoiva päivä Fuksit ja tuutorit tapasivat ensimmäistä kertaa. 24.-28.8. Orientaatioviikko Fuksit tutustutettiin toisiinsa ja yliopiston ihmeelliseen maailmaan. 2.9. Kertsihengailu Hengailua ja kertsiloreen tutustumista! 11.-12.9. Kolmen kunnan ralli Tämän vuoden Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Lemin alueilla kisatun KoKuRan voitti Lemin isot lekat 87 lajilla!

Tulevat 10.10. Halias-excu 13.10. Lukupiirin tapaaminen 13.10. Grundibileet Symbioosi x Helix 11.11. Kaamossitsit 27.12.-4.1. Kilppariexcu

Symbiontti 3/ 2026

Syksyn havinaa Teksti ja kuva: Enni Tiensuu

yksy on alkanut jälleen vauhdikkaasti perinteisten tapahtumien merkeissä. Fuksit toivotettiin tervetulleiksi yliopistoon ja ainejärjestötoimintaan ensin orientaatioviikon hulinoissa, ja sen jälkeen vielä BD-pelien rastikiertelyssä sekä Symbioosin ja Helixin yhteisillä fuksisitseillä. Vaikka varmaan yhdenkään edellä mainitun tapahtuman aikana sateelta (ajoittain jopa kaatosateelta) ei vältytty, se ei menoa haitannut. Sateisina syysiltoina onkin mukava käpertyä lämpimän viltin alle ihan luvan kanssa ja juoda muki kuumaa teetä, etenkin kun sairastaa fuksiruttoa jo kolmatta vuotta putkeen… Ihanien tunnelmallisten syysiltojen ja ensimmäisten ruskan merkkien lisäksi syksy on, ainakin minulle, tuonut valitettavasti mukanaan myös stressin, jolta

karkuun pääseminen tuntuu välillä hankalalta. Rauhallisen kesän jälkeen päälle kasaantuvat vastuut eivät tunnu jättävän rauhaan, vaikka mitä tekisi. Onneksi kuitenkaan stressin kanssa ei ole tarvinnut jäädä yksin. On varmaa, että kun astuu kertsille kandiseminaarin jälkeen tietämättömänä omista suunnitelmistaan, vertaistukea on aina tarjolla. Lisäksi tapahtumat antavat mahdollisuuden paeta arkea ja unohtaa huolet hetkeksi. Pääsimme vihdoin hallituksen kanssa nauttimaan jo pitkään suunnitelluista Hallitusapproista. Vaikka syysflunssa vei viime hetkellä osan osallistujista (</3), tapahtuma oli silti valtavan ihana! Lisää yhdessäoloa pimeneviin iltoihin, kiitos. Törmäillään kertsillä ja tapahtumissa! Tsemppiä syksyyn<3

Lokakuu 2026

Pj-palsta

pj-Enni

Salaperäiset sienet Teksti ja kuvat: Vilma Rönty

Vaikka sienet ovat erittäin monimuotoisia, yleisiä sekä välttämättömiä ekosysteemien toiminnalle, ne ovat verrattain huonosti tunnettuja. Tiede on kuvannut noin 155 000 sienilajia, vaikka arvioiden mukaan niitä voi olla jopa 2,5 miljoonaa. Eliöpalsta herättelee lukijan sisäistä mykologia esittelemällä muutamia mielenkiintoisia sieniä.

Kasvien kaverit

Eliöpalsta

Yli kahdeksankymmentä prosenttia nykyisistä kasvilajeista muodostaa sienijuuren. Symbionttisessa suhteessa kasvit saavat sienten avulla maaperästä ravinteita ja sienet saavat kasveilta fotosynteesituotteita. Fossiililöytöjen perusteella jo ensimmäiset maakasvit tukeutuivat sieniin: maaperä oli ravinneköyhää, minkä takia varhaiset juurettomat kasvit eivät olisi pärjänneet ilman mutualistisia sieniä. Nykyisinkin suhteen osapuolet eivät useimmiten selviä ilman toisiaan. Esimerkiksi kämmekkäkasveilla on niin vähän ravintoaineita siemenissään, että ne kykenevät itämään vain sienijuuren tarjoaman hiilen avulla. Sienijuuret muodostavat maanpinnan alla jättimäisen tietoverkoston. Eri kasvien sienijuuret ovat kiinni toisissaan, mikä mahdollistaa kommunikaation lähialueen kasvien välillä. Kasvinsyöjien hyökkäyksen kohteeksi joutunut puu voi esimerkiksi varoittaa muita sienijuuriverkoston kautta, jolloin muut lähistön puut voivat tuottaa lehtiinsä valmiiksi hyönteismyrkkyjä. Kasvit ilmeisesti tunnistavat sienijuuren kautta myös sukulaisyksilöt, joita ne voivat auttaa lähettämällä sieniverkoston kautta hiiltä ja ravinteita. Internetiä muistuttavalle sienijuuriverkostolle on annettu lempinimi “Wood Wide Web”. Jotkut tutkijat puolestaan vertaavat maanpinnan alla tapahtuvaa kommunikaatiota jopa älylliseen kognitioon.

Symbiontti 3/ 2026

Sukkulamatojen kauhu Tiede tuntee satoja lajeja lihansyöjäsieniä, jotka pyydystävät pieneliöitä, kuten sukkulamatoja, selvitytyäkseen haastavissa ympäristöissä. Nämä sienet houkuttelevat saaliinsa ansaan erittämällä erilaisia yhdisteitä. Ansarakenteita on monenlaisia. Mekaaniset ansat voivat esimerkiksi kuristua saaliin ympärille tai napata saaliin tahmeaan verkkoon. Ruokakaupoistakin löytyvä osterivinokas (Pleurotus ostreatus) tukeutuu kemialliseen sodankäyntiin; osterivinokas lamauttaaa ja tappaa sukkulamatoja myrkyn avulla. Sieni varastoi myrkyn rakkulamaisiin rakenteisiin, jotka puhkeavat madon mönkiessä sienirihmastossa. Myrkky saa kalsiumin virtaamaan madon soluihin ja lopulta madon lihakset ja hermosto menevät nekroosiin. Mato kuolee jo muutaman minuutin kuluttua ensikosketuksesta. Sienirihmasto saa elintärkeää typpeä hajottamalla madon ja imaisemalla sen jäännökset. Osterivinokas kuuluu valkolahosieniin ja elää lahoilla tai elävillä lehtipuilla. Laji on yleinen maailmanlaajuisesti ja esiintyy myös Etelä- ja Keski-Suomen metsissä.

Eliöpalsta

Salamurhaajien suosima Kavalakärpässienen (Amanita phalloides) sanotaan olevan maailman vaarallisin sieni. Laji on kotoisin Euroopasta, mutta se on levinnyt puiden taimien mukana lähes kaikille mantereille. Erään arvion mukaan se aiheuttaa jopa 90% kuolemaan johtavista sienimyrkytystapauksista. Syy lienee sen ulkonäkö: kokematon sienestäjä voi luulla kavalakärpässientä esimerkiksi herkkusieneksi tai haperoksi. Kavalakärpässieni muistuttaa myös antiikin Rooman keisarien suosimaa ruokasientä keisarikärpässientä (Amanita caesarea). Tarina kertookin, että Rooman keisari Claudius kuoli syötyään kavalakärpässientä keisarikärpässienen sijaan joko vahingossa tai murhan uhrina. Muutama vuosi sitten kavalakärpässieni oli otsikoissa erikoisen murhatapauksen vuoksi, kun australialainen Erin Patterson kokkasi aviomiehensä sukulaisille sienellä myrkytettyä Wellingtonin pihviä. Patterson tuomittiin elinikäiseen vankeuteen. Kavalakärpässieni on myrkyllinen sen sisältämien amatoksiinien takia. Laji sisältää etenkin alfa-amanitiinia, joka estää solujen proteiinisynteesin. Ensimmäiset myrkytysoireet alkavat 6-24 tunnin kuluessa sienen syömisestä ja niihin kuuluu kova vatsakipu, oksentaminen ja ripuli. Kuolemaan johtava myrkytys johtaa lopulta maksan ja munuaisten pettämiseen. Noin 30 grammaa sientä riittää tappamaan aikuisen ihmisen.

Lokakuu 2026

Eliöpalsta

Maailman suurin sieni Maailman suurimman elävän organismin titteli ojennetaan usein Yhdysvaltojen Utahin osavaltiossa sijaitsevalle amerikanhaapayhdyskunnalle, joka tunnetaan nimellä “Pando”. Pando lasketaan yhdeksi organismiksi, sillä sen jokainen puu on klooni; täydellinen geneettinen kopio yhdestä yksilöstä, joka kasvattaa uusia runkoja juuristonsa kautta. Joidenkin tutkijoiden mukaan tittelin kuitenkin ansaitsee Yhdysvaltojen Oregonin osavaltiossa sijaitseva “Humongous Fungus”, joka on lähes yhdeksän neliökilometrin lueelle levittäytyvän mäntymesisienen (Armillaria ostoyae) rihmasto. Geenitestaus on osoittanut, että sienirihmasto on geneettisesti identtinen sen eri osissa ja lasketaan siis yhdeksi organismiksi. Pinta-alaa vertaillessa Humongous Fungus peittoaa Pandon mennen tullen, sillä Pando levittäytyy vain pahaiselle 43 hehtaarin alueelle. Massan vertailu ei kuitenkaan ole yhtä suoraviivaista, sillä sienirihmaston kokonaismassan arviointi on hankalaa. Eri arvioiden mukaan Humongous fungus painaa 600-35 000 tonnia, kun taas Pandon on arvioitu painavan 6000 tonnia. Joka tapauksessa sienten kategoriassa Humongous Fungus on suurin tunnettu yksilö. Jostain kumman syystä maailman suurimmiksi arvioidut eliöt löytyvät melkein kaikki Yhdysvalloista. Joko rapakon takana kaikki on todella suurempaa, tai jossain vähemmän tutkitussa maailmankolkassa odottaa vielä löytämistään vielä suurempi sieniyksilö.

Muurahaisten mailla Ihminen ei suinkaan ole ainoa laji, joka kasvattaa muita lajeja ravinnokseen. Parisataa Etelä-Amerikkalaista muurahaislajia kasvattaa pesissään Agaricaceae-heimon sieniä. Lajien välinen suhde on luonteeltaan ehdottoman mutualistinen. Sieni hyötyy, kun muurahaistyöläiset kantavat sienirihmastolle orgaanista materiaalia hajotettavaksi ja pitävät sienelle haitalliset eliöt poissa. Sienirihmasto on puolestaan muurahaistoukille elintärkeää ravintoa. Näistä muurahaisista kuuluisimpia ovat lehdenleikkaajamuurahaiset. Tämä on yleisnimitys 55 muurahaislajille Atta-, Acromyrmex- ja Amoimyrmex-suvuissa. Lehdenleikkaajamuurahaiset kuskaavat sienisymbiontille tuoretta kasviravintoa, jota muurahaiset leikkaavat elävistä kasveista voimakkailla leuoillaan. Muurahaiset reagoivat sienirihmaston kemiallisiin signaaleihin ja lopettavat esimerkiksi myrkyllisen kasvin keräämisen, jos sieni reagoi siihen huonosti. Muurahaisten kasvattamat sienet eivät tyypillisesti lisäänny itiöiden avulla. Uutta yhdyskuntaa perustava muurahaiskuningatar nappaa sienirihmastoa suuontelossaan olevaan taskuun ja vie sen uudelle paikalle. Sienten ja muurahaisten välinen suhde on valtava ekologinen voima. Lehdenleikkaajamuurahaisia kutsutaankin ekosysteemi-insinööreiksi, sillä ne vaikuttavat voimakkaasti kasvillisuuteen sekä maaperän ominaisuuksiin.

Symbiontti 3/ 2026

Infektiiviset rihmastot Teksti ja kuvat: Silja Kiljunen

Kaikki sienet eivät ole suuria silmällä nähtäviä itiöemiä: homeet paljastavat kauniit muotonsa mikroskoopin alla. Paitsi, että sieniä voi kerätä maastosta korin- ja mahantäytteeksi, voivat ne myös olla petollisia patogeenejä.

etenkin immuunipuutteisilla aiheuttaa keuhkoinfektioita, jotka voivat levitä myös muihin kudoksiin kuten aivoihin Aspergilluksen verisuonihakuisuuden ansiosta. Lisäksi maailmalla jyllää mielenkiintoisia dimorfisten sienten (näillä sienillä on kaksi erilaista rakenteellista muotoa, usein homemainen rihmastomuoto ja yksisoluinen muoto) aiheuttamia infektioita, kuten Yhdysvalloissa tavattavat Histoplasma capsulatum -sienen aiheuttama keuhkoihin vaikuttava histoplasmoosi.

Aspergillus -rihmastoa

Penicillium -rihmastoa

Lokakuu 2026

LISÄKSI VINKKI DIY-MIKROBIOLOGOINTIIN: Jääkaapista tuttuja homeita voit ihastella, jos saat käsiisi valomikroskoopin, Lactophenol Cotton Blue -väriainetta (sininen väriaine, joka sitoutuu kitiiniin ja selluloosaan) sekä aivan tavallista kirkasta toimistoteippiä (en tosin suosittele kokeilemaan homeiden liian läheistä sörkkimistä… Tämä on tehtävä omalla vastuulla). Kun teipin painaltaa kevyesti homekasvustoon, ja lisää teipin objektilasille väriainetipan kera, voi homeen rihmastoja tarkastella läheisesti. Rihmaston muotoja tutkimalla voi esimerkiksi tunnistaa, onko home suvultaan esimerkiksi Aspergillus (eli nuijahome) vai Penicillium (eli pensselihome).

Mikrobipalsta

hmiset muistavat toki ruokia pilaavat homeet ja myrkkysienet, mutta sienikunnan jäsenet voivat aiheuttaa tuhojaan myös suoraan infektoimalla ihmiskehoa. Kun alkaa miettimään sienien aiheuttamia infektioita, osalla mieleen saattaa putkahtaa jokin The Last of Us:ista tuttu zombiesieni (onneksi et ole vaarassa, ellet ole hyönteinen, sillä tämän fiktiivisen sienen kaltaisia ihmistä infektoivia lajeja ei tunneta). Osa oikeista sienipatogeenien aiheuttamista taudeista on niinkin arkisia kuin jalkasilsa, mutta joukossa on myös eksoottisempia tauteja. Sienten aiheuttamat tulehdukset voivat olla pinnallisia (kuten juuri ihon infektiot), ihonalaisia tai systeemisiä. Dermatofyyttisienet, kuten Trichophyton-suvun silsat aiheuttavat ihoa kutkuttavia infektioita. Candidasuvun hiivat puolestaan tunnetaan muun muassa emättimen (ja muiden röörien) hiivatulehduksista. Yksi kuumottavimpia Suomessakin tavattuja sienipatogeenejä on Candida auris. Tämä lällärihiivojen sukulainen on hyvin vastustuskykyinen sienilääkkeille ja esimerkiksi myös vetyperoksidille, ja aiheuttaakin vaarallisia sairaalainfektioita. Hui! Sienet voivat mennä myös keuhkoihin. Esimerkiksi Aspergillus -homeet voivat

Mustalla magialla maustettu Teksti: Kristel Ruokonen – Kuvat: Silja Kiljunen

Biologeista ja biologinmielisistä löytyy monenlaista sienien intoilijaa, eikä ihailu jää suotta vain ulkonäön arvosteluun vaan oikeaoppisessa lajintunnistuksessa pitää tietenkin huomioida myös haju ja maku. Välillä Biokeskus kolmosen kertsiltä kuulee jopa niin laadukasta puheenaihetta, että mieleen nousee vääjäämättä, onko sienituntemuksen kurssilla maisteltu vähän maagisempaakin lajistoa. Onkin siis hyvä aika perehtyä siihen, mistä nämä mystiset taikasienet oikein saavat erityispiirteensä.

Sienipalsta

rkipäiväisessä kielessä hallusinaatio-sanaa käytetään yhdessä jos toisessakin ei-tieteellisessä merkityksessä, harvemmin missään totisessa kontekstissa. Eikä mikään ihme, sillä tieteellisessä kirjallisuudessakaan hallusinaatioille ei ole tarkkaa yhtenäistä määritelmää. Lääketieteellisessä tutkimuksessa hallusinaatiot määritellään yleisimmin ”asian havaitsemisena ilman havaittavaa asiaa” eli subjektiivisen havaitun todellisuuden eroamisena objektiivisesta olemassa olevasta ympäristöstä. Toisin kuin voisi ensisilmäykseltä olettaa, hallusinaatiot eivät olekaan yksi yhtenäisesti kuvailtava tapahtuma vaan ryhmä tilanneriippuvaisia oireita, joiden taustalla piilee useita merkittävästi toisistaan poikkeavia syntymekanismeja. Niiden ilmeneminen vaihtelee suuresti alkuperän perusteella visuaalisuudesta auditiivisuuteen, vainoharhaisuudesta mystisyyteen, ja tietoisuudesta todellisuudenkaltaisuuteen. Hallusinaatioita aiheuttavat psykoaktiiviset aineet jaetaan kolmeen luokkaan niiden vaikutustapojen, siis taustalla olevien farmakologisten prosessien, perusteella: psykostimulantteihin (kuten kokaiini ja amfetamiini), dissosiatiivisiin anesteetteihin (kuten PCP ja ketamiini), sekä psykedeeleihin. Taikasienet, eli siis hallusinogee-nisiä vaikutuksia omaavat sienet, luokitellaan LSD:n kanssa klassisiksi psykedeeleiksi. Näiden sienien taikuuden takana (hieman tieteellisemmin niiden vaikuttava psykoaktiivinen molekyyli) on LSD:n vähempivaikutteinen sukulainen psilosybiini ja sen aineenvaihdunnan tuote psilosiini. Ymmärrettävästi taikasieniä kutsutaankin vähän virallisemmissa yhteyksissä ”psilosybiini-sieniksi”.

Psilosybiinisienistä aiheutuvat hallusinaatiot ovat tunnettuja ominaisesta värikkäästä visuaalisuudestaan sekä siihen liittyvistä vahvoista mystisyyden ja pelon tunteista, mutta vain psilosybiinille ja LSD:lle yksinomaan uniikkia on hallusinoinnin aikainen itsetietoisuus. Yksinkertaisemmin ilmaistuna, taikasienien vaikutuksen alaisena pystyy siis kuitenkin tietoisesti aistimaan oman kokemuksen poikkeavan oikeasta todellisuudesta, ja identifioida hallusinaatiot vääräksi aistiinformaatioksi. Ero nousee erityisesti selkeäksi verratessa skitsofreenisiin hallusinaatioihin, missä hallusinoitu aisti-informaatio vaikuttaa hallusinoijan perspektiivissä täysin samankaltaiselta kuin oikeat ulkoiset aistimukset. Klassiset psykedeeliset hallusinaatiot perustuvat aivokuorella sijaitsevien neuronien serotoniini 5HT2AR-reseptorien liialliseen aktiivisuuteen. Psilosybiini ja psilosiini ovat rakenteiltaan serotoniinin kaltaisia, ja pystyvät siksi olemaan vuorovaikutuksessa sen reseptorien kanssa. Hyperaktiivisuuden uskotaan pystyvän häiritsemään talamuksen toimintaa sensorisen ja kognitiivisen informaation suodattamisessa, jolloin kognitiivinen yhtenäisyys pettää ja ulkoisten sekä sisäisten ärsykkeiden ero häilyy. Lopulta aivojen kyky erottaa ympäristöstä saadun ja itse tuotetun (eli ajatellun) informaation välillä hämärtyy, ja sisäisiä käsityksiä tulkitaan virheellisesti ulkoisiksi aistimuksiksi. Hallusinaatiot ovatkin yleisimmin pelkästään joko auditiivisia tai visuaalisia, sillä audiovisuaalisesti hallusinoiminen vaatii samanaikaisesti aivokuorella sekä näkö-, että kuuloalueen häiriintymisen.

Symbiontti 3/ 2026

Lähteet: Rolland B, Jardri R, Amad A, Thomas P, Cottencin O, Bordet R. Pharmacology of hallucinations: several mechanisms for one single symptom? Biomed Research International. 2014:307106. Julkaistu 4.6.2014. Luz MA, Guedes HVS, Bisneto ABM, Jesus RA, Galdino TP, Oliveira LC, Afonso VI, Fook MVL, Lima

Lokakuu 2026

AGB, Silva SML, Torres MCM. Chemical Composition and Biological Activities of Psilocybe Mushrooms: Gaps and Perspectives. Pharmaceuticals (Basel). 18(7):989. Julkaistu 1.7.2025. Boksa P. On the neurobiology of hallucinations. Journal of Psychiatry and Neuroscience. 34(4):260-2. Julkaistu heinäkuussa 2009.

Peikonkullan arvoitus Teksti ja kuvat: Suvi Leskinen

Aarnisammal tunnetaan hauskasta vihreästä loisteestaan, ja kimallus on inspiroinut lukuisia taruja ja myyttejä. Jännittävän ilmiön takana on sammalen omalaatuinen alkeisrihma, joka hyödyntää fysiikkaa pimeässä selviytymiseen.

Sammalpalsta

yypillisesti biologeilla on tarve tunnistaa ympäröiviä eliöitä, ja vastaavasti mielessä on toivelista nähtävistä lajeista. Moni haaveilee näkevänsä aarnisammalen (Schistostega pennata), sillä se on kuuluisa neonvihreästä kimalteesta, joka välkähtelee pimeissä onkaloissa. Sen voi huomata vain katsottaessa oikeasta suunnasta, joten metsän hämärässä piilotteleva pilkahdus on kuin salainen aarre. Ei ole yllätys, että mystinen loiste on päätynyt lukusiin kansantaruihin ympäri maailmaa. Muissa kielissä nimi viittaa joko valoon tai myyttisiin olentoihin, esimerkiksi ruotsiksi se on ’lysmossa’ tai ’drakguldmossa’, ja englanniksi ’goblin’s gold’. Meikäläinen nimi saattaa viitata tarinoihin metsänväen aarnivalkeasta ja aarteesta, tosin se voi viitata myös kasvupaikkaan eli vanhaan metsään. Suomessa etuliite aarni- on noin neljälläkymmenellä lajilla, joista suurin osa on myös uhanalaisia, mukaan lukien tämän jutun aarnisammal (VU). Aarnisammal on heimonsa (Schistostegaceae) ainoa edustaja, ja se on helppo tunnistaa. Hento verso on noin sentin korkuinen, litistyneen sulkamainen ja sävyltään sinivihreä. Viimeistään silmiinpistävä kimallus varmistaa lajimäärityksen. Selitys kimaltelulle löytyy aarnisammalen alkeisrihmasta eli protoneemasta, jonka solut poikkeavat muista sammalista. Joskus paikalla voi nähdä pelkästään kimaltelun ilman lehdellisiä versoja, ja aikoinaan alkeisrihmaa luultiinkin leväksi.

Itiökasveina sammalet lisääntyvät nimenomaan itiöillä, joista sopivalla paikalla itää mikroskooppisen pieni alkeisrihma. Se on rakenteeltaan lankamainen ja siihen kehittyy silmuja, joista kasvaa lehdellinen gametofyytti. Tyypillisesti sammalilla alkeisrihma on lyhytkestoinen vaihe, mutta aarnisammalella se on monivuotinen. Kimalteen aiheuttaa alkeisrihman suuret ja linssimäiset solut, jotka kohdistavat valon suoraan viherhiukkasiin. Viherhiukkaset asettuvat solussa varjon puolelle, jolloin valon puoleinen soluseinä toimii linssin tavoin. Solussa on melko vähän viherhiukkasia ja osa valosta heijastuu takaisin. Kun rihmastoon katsoo valon tulosuunnasta, takaisinheijastus näkyy silmiimme vihreänä hohteena. Kyseessä on siis optinen ilmiö, joka vastaa esimerkiksi kissan silmien kiilumista. Pitkäikäinen alkeisrihma on sopeuma varjoisiin kasvupaikkoihin, kun alkeisrihma pystyy levittäytymään laajalle etsien sopivia valoisia kohtia. Hämärässä resurssit ovat rajalliset, mutta sen vuoksi kilpailukin on vähäistä. Alkeisrihma ilmeisesti pärjää myös viereisen

Symbiontti 3/ 2026

toverinsa loisteessa. Rihmastoa on löydetty kapeiden ja syvien rakojen seinämiltä, missä ainut mahdollinen valonlähde on ollut vastapäätä heijasteleva alkeisrihma. Aarnisammal hyödyntää myös aamukastetta, joka pisaroituu gametofyytin vahamaiselle pinnalle. Vesipisarat pysyvät useita tunteja, ja suuret pisarat luultavasti auttavat valon keräämisessä.

Lokakuu 2026

AARNISAMMAL EI SUINKAAN OLE MAAILMAN AINOA

välkehtivä sammal. Eteläisellä pallonpuoliskolla on sekä rakenteeltaan että ekologialtaan lähes identtinen versio, Mittenia plumula. Sen alkeisrihma kimaltelee samalla lailla neonvihreänä ja verso on sulkamainen. Sammalen kasvupaikkakin on tuulenkaatamien juurakko, ja Australiassa käyvät paikallisen vompatin (Vombatidae) pesäkolot. Lajeilla on vain hienoisia eroja, mutta tästä huolimatta ne eivät ole läheistä sukua keskenään. Aarnisammalen tavoin Mittenia on ainoa edustaja heimossaan (Mitteniaceae). Lehden solut ovat erilaiset, ja Mittenian lehdissä on keskisuoni, joka puuttuu aarnisammalelta. Merkittävin ero on itiöpesäkkeen suuvarushampaissa, jotka säätelevät itiöiden vapautusta. Mittenialla on kaksinkertainen hampaisto, jossa on poikkeuksellisen pitkät ulommat hampaat ja suuvaruksen kehitys eroaa muista sammalista. Aarnisammalella taas ei ole lainkaan suuvarushampaita, ja tämä ero viittaisi lajien muinaiseen eriytymiseen kehityslinjalla. Lähteet: Behague, P. 2025. The Luminous Moss (Schistostega pennata): In Search of Goblin Gold. Julkaistu 16.11.2025, luettu 16.9.2026. https://souslefeuillagedesages.com/2025/ 11/16/the-luminous-moss-schistostega-pennata-in-searchof-goblin-gold/ Ignatov, M. & Ignatova, E. 2001. On the zoochory of Schistostega pennata (Schistostegaceae, Musci). Arctoa 10, 83–96. Ignatov, M., Ignatova, E., Belousova, A. & Sigaeva, A. 2012. An additional observations on protonema of Schistostega pennata (Bryophyta). Arctoa 21, 1–20. Ignatov, M. & Ignatova, E. & Makarova, O. & Potapov, M. 2021. Schistostega “pollinators” and their attraction. Arctoa 30, 451–462. Stone, I. 1986. The relationship between Mittenia plumula (Mitt.) Lindb. and Schistostega pennata (Hedw.) Web. & Mohr. Journal of Bryology 14:2, 301–314.

Sammalpalsta

AARNISAMMAL ON MYÖS MELKO HELPPO LÖYTÄÄ , kunhan tietää mistä etsiä. Meillä aarnisammalta tavataan koko maassa, ja levinneisyys ulottuu pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealle vyöhykkeelle. Kosteat vanhat metsät ovat parhaimpia paikkoja retkeilyyn. Tuulenkaataman havupuun juurakon hieno hiekka on aarnisammalen klassinen kasvupaikka. Sen voi tavata myös luolissa, ja Japanin Hokkaidossa sijaitseva yltäkylläisesti kimalteleva pieni luola on julistettu kansallisaarteeksi. Brittiläinen kirjallisuus opastaa sukeltamaan kaninkoloon, ja Skotlannin seudulla aarnisammalen lempinimi on sympaattisesti ’rabbit’s candle’. Tiettävästi meillä aarnisammalta ei ole tavattu eläinten pesäkoloista. Aarnisammalen esiintyminen eläinten pesissä sopisi sen mahdolliseen leviämistapaan. Venäläisten tutkimusten mukaan se saattaa tarvita niveljalkaisia ja isompiakin eläimiä itiöiden levittämiseen. Aarnisammalella vaikuttaisi olevan paljon yhteistä sompasammalten heimolaisten (Splachnaceae) kanssa, jotka ovat selkeästi erikoistuneet hyönteislevintään. Kuten sompasammalilla, aarnisammalen itiöiden pinta on nyppyinen, jolloin ne liimantuvat toisiinsa eivätkä lennä tuulen mukana. Itiöt tarttuivat hanakasti tutkijoiden pinsetteihin, ja parin päivän kuivumisen jälkeenkään itiöt eivät pölähtäneet pesäkkeestä ilmaan. Aarnisammalen itiöiden on huomattu tarttuvan sammalten läpi kulkevien niveljalkaisten pinnalle. Molemmilla sammalilla tummat itiöpesäkkeet luovat vahvan kontrastin vaaleille itiöille, mikä saattaa houkutella hyönteisiä. Myös itiöpesäkettä kannatteleva pesäkeperä jatkaa pituuskasvua itiöiden kypsymisen jälkeen, mikä ei ole tyypillistä muille sammalille. Toinen epätyypillinen ominaisuus on yhdestä alkeisrihmasta kasvavat koiras- ja naarasversojen sekakasvustot. Saattaa olla, että tämä edistää hyönteisten tekemää ”pölytystä”, ja hedelmöitys olisikin riippuvainen hyönteisistä veden sijaan. Itiöt voisivat tarttua myös lintujen sulkiin ja nisäkkäiden turkkiin. Tuulenkaataman juurakossa pesivä peukaloinen (Troglodytes troglodytes) nähtiin tutkimuk-

sessa useasti sammalkasvuston päällä. Juurakko on myös hyvä paikka pyyn (Tetrastes bonasia) hiekkakylvyille. Kuoppaan jääneissä pyyn sulissa vaikutti olevan aarnisammalen itiöitä, mutta määritystä ei pystytty varmistamaan. Mahdollisessa jyrsijän kotipesän käytävässä alkeisrihmaa kasvoi melko pitkälle, melkein puoleen metriin asti.

Harkkajakso maailman reunalla Teksti ja kuvat: Onni Purhonen

Howdy! Palasin kesän alussa kymmenen viikon työharjoittelusta Norjan Huippuvuorilta. Tässä sepustuksessa avaan vähän miten ja miksi päädyin istumaan tundralle kivääri olalla peurojen pehvoja tarkkailen sekä kirjaimellisesti jauhamaan sitä itseään (mortellilla) kuivalabrassa.

Reportaasi

ietämättömille tiedoksi Huippuvuoret eli Svalbard on Norjaan kuuluva Pohjoisella Jäämerellä sijaitseva saaristo, joka sijaitsee suurin piirtein puolivälissä pohjoisnavalle Nordkapista nähden. Alueella on huippuarktiset olosuhteet: jo muutama viikko saapumiseni jälkeen huhtikuun 20. päivän tienoilla siirryttiin yöttömään yöhön, mutta pakkaskelejä tuli vielä vapun jälkeen. Ja viime talvi oli leuto! Lähtiessäni kesäkuun alkupuolella lämpötila oli kohonnut ruhtinaalliseen +8 celciusasteeseen. Saaristo on myös harvaan asutettu, ruoka on kallista kuin mikä, autolla ei pääse oikein minnekään ja patikointia sekä telttailua haittaavat alituisesti takaraivossa piilevä ajatus nurkan takana lymyävästä jääkarhusta. Äärimmäisyydestään huolimatta on alue ollut unelmien matkakohteeni siitä asti, kun 12-vuotiaana luin Philip Pullmanin Kultaisen kompassin. Vierähti kuitenkin 13 vuotta ennen kuin pääsin reissuun. Unelmani toteutuivat lopulta, kun minulle tarjottiin paikkaa Larissa Beumerin tutkimusryhmän ”poroprojektin” assarina. Suoritin harkkani Huippuvuorten pääkaupungissa

Longyearbyenissa sijaitsevalla yliopistokeskuksella (lyh. UNIS). UNIS ei ole yliopisto vaan Norjan valtion omistama laitos, jossa voi suorittaa kursseja useasta norjalaisesta yliopistosta. Noin 2500 asukkaan asukusluvullaan Longyearbyen taas ei ainoastaan ole Huippuvuorten suurin asutus, vaan myös maailman pohjoisin ”kylä”. Eristyneisyydestään huolimatta Longyearbyenista löytyy kaikki tarvittavat peruspalvelut: ruokakauppa, koulu, pieni sairaala sekä kaiken kaikkiaan neljä baaria (joista yksikään ei tosin ollut hirveän hyvä...). Paikka on varsinainen muumilaakso, jossa ovia tai sen koommin pyöriä ei lukita. Nuoren, varsin kansainvälisen väestön seurauksena kylässä ei myöskään vallitse pohjoiselta pikkupitäjältä odotettava tunkkaisuus. MILLAISTA ARKENI TÄÄLLÄ SITTEN OLI? Useimmat päivät olin töissä Uniksella, valmistelemassa näytteitä analyysiä varten. Käytännnössä kuivasin ja sitten jauhoin mortellilla pakastettuja poronpapanoita, joista sittemmin eritettäisiin dataa muun muassa hiili-typpi analyysin voimin. Tutkimusprojektissa, jossa tein hark-

←← Nordenskiöldtoppenilla sĳaitseva autiomaja, jossa yövyttiin yksi yö ← Vaikka ei jääkarhuja kylän liepeillä usein näy, on maastossa silti suotavaa olla hätäraketit ja kivääri mukana

Symbiontti 3/ 2026

eivätkä ne näin ollen omaa kummoista pakorefleksiä. Kohta 3 saattoi sen sijaan olla haastavampi, sillä peuroilla oli usein ärsyttävä tapa antaa odottaa itseään... Syy siihen, että tässä hommassa suosittiin sarvipäiden (talvella sukukypsien naaraiden) tarkkailua on pseudoreplikaation välttäminen: sarvettomat yksilöt sekoittaa helpommin toisiinsa. Töiden ulkopuolella aikani kului kavereiden kanssa hengaillen, lueskellen ja välillä bilettäen – saarelta kun löytyi yli kolmesataa opiskelijaa. Sään ja jaksamisen salliessa vietin kuitenkin mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla, ja harkkajaksoni aikana Huippuvuorten hyönteislajistossa yleinen ornikärpänen pääsi minua puremaan. Svalbardilla ollessani tapahtui räjähdysmäinen muutos alueen lajistossa, eteenkin linnuissa. Saapuessani jäinen maisema oli varsin eloton isolokkeja, riskilöitä ja kiirunoita lukuun ottamatta, mutta kauden edetessä saapuivat ensin haahkat, sitten pikkuruokit ja

↖ Paikalliset peurat ovat kotimaisiin verratuna pieniä ja pyyleviä ↑ Shitty job -vitsejä oli muutama... ← Huippuvuorten yleisin lintu eli ihanasti hekottava pikkuruokki ↓ Suomessa harvinainen kyhmyhaahka

Lokakuu 2026

Reportaasi

kaa tutkittiin lähinnä huippuvuorten peurojen ravintoa ja liikehdintää, sekä lämpenevien talvien vaikutusta näihin. Minun tehtäväni labragrunttina keskittyi kuitenkin työn vähemmän glamoröösiin puoleen, eli yllä mainittuun sonnan sorkintaan. Pitkät päiväni kuivalabrassa taittuivat podcasteja kuunnellen ja välillä, aikataulujen salliessa, labraan ehtivien kollegoiden kanssa rupatellen. Totaaliselta labrapsykoosilta minut kuitenkin pelasti viikoittainen kenttäpäiväni. Ensisijaisesti autoin papananäytteiden keruussa, jolloin työkuva suurin piirtein on seuraavanlainen: 1. bongaa peura, mielellään useampi 2. hiivi lähelle 3. valitse (mielellään) sarvipää, tuijota perärööriä kiikareilla kunnes papanoita alkaa tipahdella, ja lopulta 4. kerää papanat pussiin talteen, kirjaa sijaintitiedot ja aloita alusta kohdasta 1. Yllättäen, kohta 2 oli usein varsin helppo koska paikallisilla poronpullukoilla ei satunnaisten kiväärimiesten lisäksi ole luontaisia vihollisia,

Reportaasi

pulmuset, kahlaajat, hanhet sekä muut vesilinnut, kihut ja lopulta tiirat. Huippuvuorten linnusto on harvalajinen, mutta sitäkin eksoottisempi. Tuttujen haahkojen ja valkoposkihanhien rinnalla tepastelee valtavat määrät lyhytnokkahanhia. Merisirrejä ja pikkuruokkeja on kuin muille jakaa, unohtamatta harvemmin nähtyjä eksoottisia tähtiä kuten kyhmyhaahkaa, lunnia ja isokihua. Haviksiini lukeutuu myös toistakymmentä naalia, pari eri sortin valasta sekä tietenkin napa-alueen skrodein homoikoni, mursu. Luontofiilistelijälle Huippuvuoret tarjoavat Arktikselle ominaista unelma-antia, enkä hahmota määrää tunteja, jotka vietin laaksoissa mieli lepäävänä vaeltaen tai rannalla myrskylintujen leikkiä ihaillen. EN KUITENKAAN HALUA MAALATA PAIKASTA paratiisia. Viikkojen kuluessa, mukavassa mökissä asuen, aloin pakosta myös miettiä paikan kestävyyttä. Huippuvuorilla ei ole ollut ihmisasutusta ennen 1600-lukua, eikä tämä ihmetytä. Mestassa ollaan niin pohjoisessa, että esimerkiksi viljely on mahdotonta, eikä puita ole. Kaikki pitää tuoda. Ensimmäiset saarille eksyneet muuttivat luonnonvarojen hyödyntämisen perässä, eikä tämä trendi ole kuin jatkunut, oli kyse sitten hylkeistä, valaista tai kivihiilestä. Vaikka turismi nykyään onkin saarten suurin tulonlähde, eivät jättiristeilijöillä saapuvat, ahtaalle ajettujen jääkarhujen perässä juoksevat turistilaumat suoranaisesti ole ilmastonmuutoksesta kärsivälle ympäristölle eduksi. Epäsäännölliset pakkaset vaikeuttavat porojen ravinnonsaantia sulavien lumi-

↗ Arktiset vapputunnelmat Viereisellä sivulla: ↗ Päiväretki Grumanttiin, hylättyyn Neuvostoliiton kaivoskylään ↗↗ Arktista veneilyä → Naaleja näkyi paljon →→ Titankranen. Huippuvuoret on täynnä "muistomerkkejä" hiiliajoilta ↘ Mursuja, fun fact: nämä tonnin keĳukaiset esiintyvät Huippuvuorilla lähinnä seksuaalisesti keskenään hyvin aktiivisina koiraslösseinä

kerrosten jäätyessä, ja pidemmät kesät houkuttelevat eteläisemmältä Atlantilta uusia lajeja, jotka uhkaavat syrjäyttää paikallisen lajiston. Tutkimusalalla on siis paikan suhteen täydet kädet. Minulle taas Huippuvuoret jäävät mieleen äärimmäisyyksien paikkana myös henkilökohtaisella tasolla. Rakkaus ja ihailu kuvankaunista mutta karua luontoa kohtaan sekoittuu ilmastoahdistukseen ja pistää kyseenalaistamaan myös oman paikallaolonsa merkityksen uskomattomalle, mutta katoavalle Arkitkselle.

Kirjoittaja on n:nnen vuoden opiskelija ja Arktis-entusiasti, joka mielellään niin filosofoi maailmantilasta kuin jakaa neuvoja Huippuvuorille mahdollisesti haluaville

Symbiontti 3/ 2026

Lokakuu 2026

Kirjeitä kenttikseltä Teksti ja kuvat: Fia Fogelberg

os tämän vuoden ekologian fuksikenttiksestä oltaisiin tehty säkeistö johonkin sitsilauluun, se voisi kuulua jotakuinkin näin:

Kenttäkurssilla rutossa (säv. Kenttäkurssilla kännissä)

Kenttäkurssi

Sen huomaa että sua jännittää, josko alkaa sua seminaarissa yskittää. Kai sä voitit influenssan lotossa, nyt ollaan kenttäkurssilla rutossa. Inspiraatio ruttoteemaiseen rallatukseen tuli mieleeni kenttäkurssin toiseksi viimeisenä iltana, kun vietimme perinteisiä kenttissitsejä asuntolan takkahuoneessa. Lauloimme flunssaisissa tunnelmissa kenttiksestä kertovaa sitisilaulua Kenttäkurssilla kännissä. Kenttäkurssiamme nimittäin varjosti opiskelijoiden keskuudessa ahkerasti levinnyt virus (tai kenties jokin muu mikrobi) ja se tuntui olevan tämän vuoden fuksikenttiksen kantavana teemana. Viheliäinen tauti nostatti kuumetta ja kaatoi opiskelijoita sänkyyn jopa kovasti odotettujen sitsien ajaksi. Epidemiasta huolimatta sitseillä tunnelma oli riemukas ja saunanraikas sitsikansa lauloi ja piti puheita toinen toisensa perään. Parhaiten sitseiltä mieleeni jäi kysymys: “Mikä nisäkäs olisit, jos et olisi nisäkäs?” Siinä on lukijoillekin pohdittavaa. Seuraavana päivänä edellisillan railakas tunnelma kuitenkin kostautui, sillä moni tuntui olevan flunssan lisäksi myös melko ankarassa krapulassa. Seminaaripäivästä ja esityksistä kuitenkin selvittiin kunnialla,

vaikka ruumiilliset oireet haastoivat itse kutakin. Eri puolin salia kaikuivat yskänpuuskat, eikä tainnut olla yhtäkään ryhmää, joista jonkun ei olisi pitänyt lähteä pois esityksen lopussa yskänpuuskan yltyessä. Esitykset pidettiin perinteiseen tapaan teemaryhmittäin ja tänä vuonna mukaan lukeutuivat linnut, sammalet, lepakot, kalat, suot, mikrobit, nisäkkäät ja beetlet eli kovakuoriaiset. Esitykset olivat hienoja ja asiapitoisia, mutta meidän ryhmämme päätti sekoittaa pakkaa pitämällä mikrobiaiheisen pubivisan. Se vaikutti olevan loistava idea ja niin opiskelijat kuin opettajatkin pääsivät ottamaan osaa visailuun. KAKSI

VIIKKOA

LAMMIN

BIOLOGISELLA ASEMALLA

paransivat sisäisen lapseni, sillä tuntui kuin olisimme olleet kesäleirillä. Vaikka päivät olivat usein pitkiä, ne olivat ihania ja opettavaisia. Opimme paljon niin sammalista, sienijuurityypeista kuin lepakoistakin ja vapaaaika meni yhdessä lentopalloa mäiskiessä tai ylidramatisoidusti muumimuistipeliä pelatessa (kannattaa kokeilla!). Rantasaunan löylyt ja pulikointi ilta-auringossa helli biologeja hyvin. Väliviikonloppuna pidettiin myös perinteinen Vanhojen päivä, joka oli vähän kuin käänteiset biodiversiteettipelit: fukseilta vanhemmille opiskelijoille. Tunnelma Lammilla oli iloinen, yhteisöllinen ja lämmin, ja kahdesta viikosta jäi käteen paljon ihania muistoja ja uusia kokemuksia. Parhaiten kenttiksestä jäi mieleeni nisäkäspäivä ja erityisesti sinä iltana tehty retki Evolle. Päivällä suuntasimme tarkistamaan loukkuja ja etsimään majavia,

Symbiontti 3/ 2026

←←Majavat olivat kaataneet Evolla suuria puita. ← Radikalisoitunut metsämyyrä ottaa itselleen rustolävistystä. Kuva: Kerttu Kantomaa ↙ Suomen kesä antoi biologeille parastaan!

VAIKKA FUKSIVUOSI SISÄLSI TOINEN toistaan mielenkiintoisempia kursseja, Lammin kenttis vei voiton. Kahteen viikkoon ehti mahtua niin paljon uutta, ja luonnossa samoilu oli kaivattua vaihtelua luentosalissa istumiselle. Fukseja kaatanut flunssa oli kuitenkin sen verran maineikas, että se innoitti tulevia biologeja tekemään aiheesta tutkimusta. Ohessa onkin siis biologiseen tyyliin tilastodataa Sara Haalahden luomasta kyselystä:

Vastausprosentti oli 85%. Tulosten luotettavuutta heikentää lyhyt vastausaika ja se, että vastausvaihtoehdot oli muotoiltu tulkinnanvaraisesti ja ne on voitu ymmärtää eri tavoin. Toisaalta vastausprosentti oli korkea, mikä parantaa luotettavuutta. Varsinkin, jos oletetaan, että ehkä-vastaukseen antaneet ovat vastauksensa jälkeen todella sairastuneet, voidaan joka tapauksessa päätellä, että tauti on koetellut vuoden 2026 kurssilaisia ankarasti.

Lokakuu 2026

Kenttäkurssi

mutta tuloksetta. Päätimme kuitenkin yrittää illemmalla uudestaan. Toiselle retkelle lähtiessä odotukset eivät olleet huimat, sillä päivällä näimme tasan yhden kuolleen päästäisen, eikä yksikään aiempi ryhmä ollut vielä nähnyt majavaa. Suureksi yllätykseksemme illalla meitä kuitenkin onnisti! Juuri, kun saapumassa päiväreissulla tutuksi tulleelle lammelle, huomasimme majavan uiskentelemassa vastarannan tuntumassa. Näky oli uskomaton, sillä Viikistä lähtiessämme olin manifestoinut, että näkisimme kenttiksellä majavan. Evon majava oli huomannut tulomme ja se uiskenteli vedessä varautuneena, välillä hypäten niin, että se läiskäytti vettä kovaäänisesti hännällään. Varoitusrituaali näytti hienolta, mutta emme viitsineet aiheuttaa majavaparalle turhaa stressiä ja pieni retkikuntamme lähti takaisin asemalle hetken ihailtuamme sen sulavia liikkeitä. Lepakkopäivän iltana teimme perinteisen lepakkoretken. Retki oli kuitenkin erityinen siinä mielessä, että

pääsimme ihailemaan paikallisen pariskunnan ullakolla asustavia lepakoita. Auringon laskiessa saavuimme omakotitalon pihalle detektrorit kourassa ja odotimme. Kuin kellonlyömältä lepakoita alkoi putkahdella kauniin puutalon harjakaton raoista ja kuuntelimme, kuinka detektorit pitivät rapisevaa ääntään, kun lepakot kaikuluotasivat hyönteisiä lennellessään. Pääsimme myös vierailulle aseman tutkimushalliin, jossa meidät tutustutettiin lohikalojen geneettisen tutkimukseen. Laboratoriohallin käytävillä oli esillä tutkimustuloksia tehdyistä tutkimuksista. Mitään myöntämättä, lause “Hot males die faster” saattoi hieman hymyilyttää allekirjoittanutta, vaikka itsessään aihe olikin vakava.

Loimun terveiset 20

Symbiontti 3/ 2026

0 €!

Opiskelijaelämään!

Loimussa et ole yksin. Tapaat upeita tyyppejä ja saat rahanarvoisia etuja ensimmäisestä jäsenyyspäivästäsi alkaen. Loimun fuksijäsenenä nautit muun muassa: • Valtavasta määrästä jäsenetuja, saat mm. maksuttoman vapaa-ajan matkustajavakuutuksen, Loimu-lehden kotiisi sekä alennuksia monista arkipäivän ja lomailun palveluista

Loimun terveiset

Tervetuloa opiskelijamaailmaan, jossa lähes kaikki on uutta. Ihan uudenlaista arkea, uusia kavereita ympärillä, rahat vähän tiukemmassa ja kalenteri täynnä itsenäistä opiskelua.

Tukea ja etuja uuteen elämänvaiheeseen – Loimu kannattaa

Liity nyt, veloituksetta:

• Urapalveluiden tuesta kesätöiden haussa, kuten koulutuksista ja palkkasuosituksista

loimu.fi/liity

• Lakiluurin neuvonnasta, kun työelämä yllättää sinut monimutkaisuudellaan • Loimulaisten hyvästä ja avuliaasta meiningistä

Fuksi-jäsenyys on maksuton opintojen aloitusta seuraavan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen se päivittyy automaattisesti Opiskelija-tasolle. Voit valita jäsenyyden, jos olet kuluvana lukuvuotena aloittanut kandidaatin tai AMK-tutkintosi opiskelun.

Lokakuu 2026

www.loimu.fi/fuksille loimunopiskelijat loimunpromot Loimulaiset-ryhmä

Sarjakuva 22

Symbiontti 3/ 2026

Sarjakuva

Lokakuu 2026

Rihmastosta nouseva saunahattu Teksti ja kuvat: Katriina Laiho

Käsityöpalsta

Villasta valmistettu saunahattu suojaa päätä ja tasoittaa ruumiinlämpöä tehden saunomisesta miellyttävämpää. Saunahattua kannattaa hyödyntää myös avantouinnin yhteydessä. Tämä kantarellikuvioinen saunahattu valmistetaan Housen pehmovillalangasta, joka huopuu vaivattomasti pesukoneessa.

Hatusta tulee aluksi varsin suuri, mutta huovuttaessa se kutistuu sopivan kokoiseksi.

Materiaalit: 8 mm pyöröpuikot ja sukkapuikot 1 x House neulelanka pehmovilla 100g, Dark Yellow 2 x House neulelanka pehmovilla 100g, Forest Green

Ohje: Luo pyöröpuikoille 110 silmukkaa vihreällä värillä. Neulo 4 kerrosta oikein, 2 kerrosta nurin ja 4 kerrosta oikein. Seuraavalla kerroksella neulo neuleen alareuna kiinni muodostuvaan kerrokseen neulomalla alareunan silmukat yhteen muodostuvan kerroksen silmukoihin. Näin hattuun muodostuu paksu ja siisti reuna kuvan 1 mukaisesti.

Symbiontti 3/ 2026

Käsityöpalsta

Neulo vielä yksi kerros oikein vihreällä, ja neulo tämän jälkeen kirjoneuletta kuvan 2 mukaisesti oikeasta alakulmasta lähtien. Kirjoneuleen alussa tehdään kavennuksia (kaksi yhteen oikein kavennus). Kirjoneuleen jälkeen neulo vihreällä 5 kerrosta oikein, vaihda väri keltaiseen ja neulo keltaisella 2 kerrosta oikein. Tämän jälkeen tehdään kavennukset (ylivetokavennus), joiden aikana kannattaa vaihtaa sukkapuikoille, kun silmukat käyvät vähiin. Tee jokaisella kerroksella 5 kavennusta: aloita kavennuksella, neulo 17 silmukkaa ja tee seuraava kavennus. Seuraavalla kerroksella kavennusten väliin jaa 16 silmukkaa jne. Jatka kavennuksia kunnes puikoilla on enää 5 silmukkaa. Vaihda väri vihreään ja neulo 10 kerrosta oikein ja päättele neule. Päättele lopuksi langanpäät.

Lokakuu 2026

Huovutus: Älä säikähdä hatun suurta kokoa, sillä huovuttaessa se kutistuu. Huovuta neule pesukoneessa 40 asteessa noin tunnin ohjelmalla. Laita hatun kanssa koneeseen muutama pyyhe huovutuksen tehostamiseksi. (Langasta saattaa irrota hieman väriä, joten käytä tummia tai hatun värisiä pyyhkeitä.) Hattu voi vaatia hieman muotoilua huovutuksen jälkeen, joten tee se hatun ollessa vielä kostea.

Sienet säilöön Teksti: Essi Kumpumäki

Päivystävä kulinaristi (vuosimallia 2024) ottaa palstan haltuun ja opastaa nyt säilömään ylimääräisen sienisadon talteen! Sieniä voi säilöä kuivaamalla, suolaamalla, pakastamalla ja pikkelöimällä.

Ex-Kulinaristin palsta

ienten kuivatus on yksi parhaimmista tavoista säilöä sienet, mutta kuivaaminen voi olla haastavaa ilman kasvikuivuria, sillä lämpötilan tulisi olla 35–40 °C. Kuivaamisessa on tärkeää, että lämpötila ei nouse yli 50 asteeseen, sillä muuten vesi haihtuu sienistä nopeasti ja sienet rupeavat kypsymään. Tällöin sienet eivät enää ime vettä itseensä. Uuni on yksi mahdollinen vaihtoehto, jos sen saa tarpeeksi alhaiselle lämmölle ja uunin luukun viritettyä pysymään raollaan. Olen myös kuullut, että ihmiset kuivaavat sieniään myös leivinpaperilla jääkaapin päällä. Hyvin ohutmaltoiset sienet voi saada myös kuivumaan huoneenlämmössä leivinpaperin päällä. Allekirjoittanut kuitenkin äänestää kuivurin hankkimista, jos on himosienestäjä. Kuivatut sienet voidaan jauhaa mausteeksi kastikkeisiin tai makaronilaatikon sekaan. Ohutmaltoiset sienet voi heittää suoraan ruoan sekaan, mutta paksumpimaltoisia pitää liottaa vedessä vartista puoleen tuntiin ennen käyttöä. Sienet säilyvät parhaimmillaan useita vuosia kuivattuna ja oikein säilytettynä.

Suolaaminen ei taida nykypäivänä olla enää suositeltavin tapa sienten säilömiseen suolan määrän takia. Suolaaminen sopii parhaiten rouskuille, jotka tulee esikäsitellä ryöppäämällä. Sienet ladotaan suolan kanssa kerroksittain puhtaaseen purkkiin. Suolaa tulisi olla ~150 g sienikiloa kohden. Purkki täytetään vedellä ja varmistetaan painon avulla, että sienet pysyvät veden alla. Säilytä purkki kylmässä. Sienet säilyvät noin vuoden verran. Suolasienet tulee joko ryöpätä tai liottaa useita tunteja vedessä ennen käyttöä. Pakastaminen on myös helppo tapa säilöä sieniä. Puhdistetut sienet paloitellaan ja ne paistetaan puhtaalla pannulla ilman rasvaa tai suolaa, jotta niistä poistuu ylimääräinen vesi. Sienten paistaminen myös kannattaa, sillä ilman paistamista sienet tuppaavat muuttumaan kitkeriksi pakkasessa entsyymitoiminnan jatkuessa. Käytä pakastetut sienet vuoden sisällä. Pikkelöinnillä on myös mahdollista säilöä sieniä. Suppilovahveroista voi valmistaa vaikka helpon 1-2-3liemen avulla herkkuja joulupöytään. Pikkelöidyt sienet säilyvät viikoista kuukausiin.

Symbiontti 3/ 2026

Saavatko käävät kääpäillä? Teksti: Pulli Killunen

Tällä kertaa kolumnistimme Pulli sukeltaa vanhempien opiskelijoiden maailmaan, ja miettii onko tällä kääväksi kutsutulla ekolokerolla paikkaa nykypäivän opiskelijaelämässä.

MUTTA MITEN KÄÄVÄT MUODOSTUVAT? Olen deduktoinut, että kääpien kasvualustana toimii kertsin sohva, ja pääravintoaineena kahvi (tai vaihtoehtoisesti jokin muu kofeiininlähde). Kääpä-mielentila kehittynee opintopisteiden karttuessa (ja karttumisnopeuden hidastuessa). Lisäksi uusien opiskelijasukupolvien innon todistaminen saa tämän kaikkien tunteman sienen happamoitumaan ja kääpäytymään. Toisaalta myös kääpälajeja tunnetaan useita, osa happamempia, päteväisempiä ja kärkkäämpiä kuin toiset pirteämmät ja sisäisen zeninsä löytäneet lajit. Erilaisilla bio- ja ympäristötieteellisillä käävillä onkin erilaisia ekolokeroita ja ekolonkeroita (ryypätkääpä totta totisesti), jotka taitavat jakautua jokseenkin lajikohtaisesti. Myös erilajisten kääpien morfologioissa ja kasvutavoissa on eroja, mutta myös joitakin yhdenmukaisuuksia: useilla käävillä on havaittavissa laajoja kokoelmia erilaisia kenttäasemien t-paitoja ja oma vakipaikka kertsin sohvalla. Käävän tunnistaa takuuvarmasti

Lokakuu 2026

(jos määrityskaava muuten kusee) ”silloin kun minä olin nuori/fuksi/tmv.” -repliikeistä, sekä opinnoista, jotka seuraavat vuodelta nakki ja muusi peräisin olevasta opetussuunnitelmaa (Mikä on tämä kestävyyskurssi josta kaikki tuntuvat puhuvan?). Toisaalta eri lajeilla on myös lajityypillisiä morfologisia ominaispiirteitä, kuten rihmastoja suojelevia varvassukkia sekä ominaissävyisiä itiöemiä. KÄÄPIEN ONGELMAT VOIVAT OLLA mielenkiintoisia alempien sienivuosikurssien näkökulmasta. Gradun tekeminen vaikuttaa ylitsepääsemättömältä tulevaisuuden tehtävältä, ja opiskelutoverien valmistuminen ei toisen vuoden kanttarellista tunnu vielä ajankohtaiselta pelkotilalta. Mutta voiko käävän sitten jotenkin kesyttää? Käävän saa hiljaiseksi ainakin fossiili, joka häikäisee myös kääpää opiskeluvuosien määrässään. Käävät eivät myöskään pelottavuudestaan huolimatta loppupelissä tunnu olevan kovin verenhimoisia olentoja, vaan ennemminkin vain vähän puutuneita ujonpuoleisia ja omaan tahtiinsa liian nopeaan muutokseen epäileväisesti suhtautuvia rihmastoja. Eiköhän kääpään voi muodostaa jonkinnäköisen yhteyden, jos on vain tarpeeksi rohkea ja räätälöi puheenaiheet kääpiä kiinnostaviksi. Kokeile esimerkiksi syvälle ulottuvasta kertsiloresta tietäväisesti puhumista, tai tarkastele lajityypillisiä kiinnostuksenkohteita. Tällaista käävänhurmaamista varten toki täytynee tehdä jonkinlaista etukäteistutkimusta, mutta eiköhän käävän kesytys ole kaiken sen arvoista. Kääpien maailma onkin syvä ja mielenkiintoinen, ja käävät täyttävät tärkeän kaikkitietävän ja opastavan kertsiekolokeron. Kääpien tutkimus voi olla antoisaa ja tuoda uusia katkerampia näkökulmia elämään. Kuitenkin turhan syvä kääpäytyminen voi olla terveydelle vaarallista elämänhalun kadotessa rihmastoista. Onneksi käävätkin voivat kasvaa ja kehittyä, ainakin Prisman muovipusseiksi.

Pakina

ääviksi kutsutut vanhempien polvien opiskelijat osaavat pelottaa ja opastaa opiskelijaelämässä. Miten ne voivat tietää ”kaiken”, ja kuinka ihmeesssä ne ovat olleet yliopistolla jo niiiiin pitkään? Miten voisi haaveilla kursseista, joita joskus ennen koronaa on järjestetty ja sittemmin rahan puutteessa opetustarjonnasta karsittu, ellei joku vanha kääpä olisi elänyt vielä ajassa, jossa kurssi BIO-670: Hupieliömaantieteen kenttäkurssi on vielä olemassa. Ilman kääpiä fuksit eivät oppisi kertsin hallituskaapin paikkaa, ja sitä, kuinka kertsin vedenkeitintä käytetään (se on nykyään onneksi helpompaa erään käävän kirjoitettua nappien painamisjärjestyksen itse vedenkeittimeen). Outoa biologipiireissä on kääpien evoluutio fossiileiksi lukemattomien lukuvuosien kuluessa. Kehittyykö joku Ö:nnen vuoden opiskelija puolestaan mikromuoveiksi jalostuttuaan ensin raakaöljyn kautta kertakäyttömuoviksi T:nnellä vuodellaan? Onko joku jo kierrätysmuovipussi?

Sieni-piilosana Teksti: Vilma Rönty

Piilosanassa ristikon sanat on kätketty vihjeisiin esimerkiksi anagrammeina, takaperin kirjoitettuna tai sanaleikkeinä. Vihjeiden logiikasta voi lukea lisää esim. Wikipediasivulta Cryptic crossword. Tämän piilosanan ratkaisut liittyvät kaikki sieniin! Ratkaisut löydät sivulta 30!

Puuhanurkka

Pystyyn: 1. Joidenkin homeiden tuottamia seiniin. Pilli on lääke. (12) 2. Älä nyt sentään öitä piekse, sehän on vain lisääntymiselin! (10) 3. Kreikankielisen sienen ja ja y:n muotoisen välissä tilasto-ohjelma: se on sienijuuri! (10) 4. Rakentaako kotini itikka soluseinää vasemmalle? (7) 5. Kehut kartti muita, sillä ne sai Boletus. (11) 7. Puun kylkiäinen on pelkkä äpärä, kai voi vanhukseksikin kutsua. (5) 10. Jos on isoin, ei Supermariolta tätä tarvitse. (5) 11. Vanhassa metsässä askel uppoaa, jos on ilmansaasteille herkkä. (5) 12. Tikka laulaessaan voi auttaa, jos päähineen perusteella yrittää tunnistaa sientä. (5)

Vaakaan: 1. Syö blinii! P.S. iso Y aiheuttaa harha-aistimuksia. (12) 6. Sieni aiheuttikin sairauden, kun este joessa otti perintötekijän. (9) 8. Kun sienen pinnalta löydettiin verkko, Alaskan kalaan liitettiin ommel. (8) 9. Joskus lehtipuissa esiintyy puhaltavan koti. (10) 13. ALV! Ah, vero niin kaunis kuin kantarellien suku. 14. Toisenvaraisuudesta kai kertoo se, että nais-mies parit ottavat Romanian ja Suomen seuraansa. (11)

Symbiontti 3/ 2026

Puuhanurkka

Lokakuu 2026

Tag yourself -sieni editio Teksti ja kuvat: Noora Rouvinen

Puuhanurkka

Tässä netistä tutussa konseptissa pääset selvittämään, mikä sienimaailman ilmestys muistuttaa sinua lähimmin!

Piilosanan ratkaisut: Pystyyn: 1. Penisilliini 2. Itiöpesäke 3. Mykorritsa 4. Kitiini 5. Herkkutatti 7. Kääpä 10. Sieni 11. Luppo 12. Lakki

Vaakaan: 1. Psilosybiini 6. Patogeeni 8. Seitikki 9. Tuulenpesä 13. Vahvero 14. Heterotrofi 30

Symbiontti 3/ 2026

Repäisyt Koonnut: Toimitus

”Jokainen muna ei kuulu suuhun.” Anna K. Muovailuvahasta tehdyistä ”suklaa”munista

”Mikä on Partanen?”

”Musta tuntuu että 10.8. alkaa sataa, ja sitten sataa 10 päivää.” Ottodamus L. tulkitsee merkkejä lapusta (Bio2 ja -3 välinen tunneli suljettu 10 päiväksi)

"Vain yksi luomakunnan vioista jotka olisin itse tehnyt paremmin." Jumala-Eemeli L. Laittaisi sitruunanmuotoiset virukset happamiin oloihin suolaisten sijaan

"Parempi puolukka pillussa kuin kymmenen mummossa" Emilia L. ja uudistetut sanonnat

"Nyt jättäkää se mun reikä rauhaan!" Ilja A., kun Silja K. kaivelee tämän repun repeytymää

Katriina L.: "Mikä on pantavin linux koodi?" Silja K: "Mä sanoisin mkdir, kun se tekee uuden kolon." Uudet directoryt kiinnostavat

"Käänteinen värisokeus..." "Sitä kutsutaan hallusinaatioksi." Ilja A. ja Lauri P. mietiskelevät näkymiä

”Tekno on aika primitiivistä musiikkia, vähän niinkun hakkaisi kiviä yhteen.” Noitamaisia mielipiteitä kertsillä

Tietokone: "Yritetään muodostaa yhteyttä..." Lauri P.: "Musta tuntuu et mun aivot on tehny samaa viime aikoina englantia puhuessa." Yhteydet hukassa kertsillä

Fuksit esittävät perustavanlaatuisia kysymyksiä

Lokakuu 2026

Repäisyt

Lähetä toimitukselle terkut ja repäisyt e-lomakkeella