Skip to main content

Voimanostaja nro. 4/2018

Page 1

Vuoden 2019 maksut liitolle

Suomen Voimanostoliitolle osoitetut maksut on maksettava seuraavasti: Jäsenmaksu & Kilpailulisenssi. Suomen Voimanostoliiton jäsenmaksu urheiluseuroille on 250 €. Seurojen tulee maksaa se aikaisintaan 1.1.2019 ja viimeistään 31.1.2019 liiton yleistilille. Lisenssin hinta vuodelle 2019 on 80 €/ kilpailija (ei sisällä vakuutusta, sisältää Voimanostaja-lehden). Lisenssin maksuohjeet vuodelle 2019 löytyvät liiton nettisivuilta. Nuorten 14/18v -ikäluokassa kilpailevien lisenssi vuodelle 2019 on 40 €/kilpailija. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n alaisille nostajille 40 €/kilpailija (ei sisällä vakuutusta, sisältää Voimanostaja-lehden). Voimanostokilpailemiseen oikeuttava lisenssi tulee olla maksettuna nostajan ilmoittautuessa kisaan. Antidopingsopimus tulee uusilla nostajilla olla vähintään kolme kuukautta ennen ensimmäistä kilpailua liitossa. Kilpailumaksu. Jäsenseuran tulee ilmoittaa kilpailu liittoon vähintään kolme viikkoa ennen kilpailua. Kilpailulupamaksu vuodelle 2019 on 60 €. Se on maksettava kisaa ilmoitettaessa. Vuoden 2019 kilpailulupamaksut saa maksaa aikaisintaan 2.1.2019. Voimanostaja-lehti. Voimanostaja-lehden tilaajien tulee maksaa vuosikerrasta 35 € sekä irtonumeroista 10 €/lehti. Vuosikerta ulkomaille 55€. Maksun viestikenttään lehden saajan nimi ja osoite. SM-kilpailuiden osanottomaksut. Voimanosto 65 €/kilpailija, 14/18v -ikäluokassa 35 €/kilpailija. Penkkipunnerrus 55 €/kilpailija, 14/18v -ikäluokassa 30 €/kilpailija. Maajoukkuemaksu B-rajan tehneelle urheilijalle on 100 €.

Liiton tilinumerot ovat seuraavat: Jäsenmaksu (yleistili) Lehtitilaukset

2 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

FI18 5680 0020 2315 32 FI22 5680 0020 2315 57


Pääkirjoitus

Tauon jälkeen Omasta aktiivisemmasta voimanostourasta alkaa olla aikaa jo reilu kymmenen vuotta, tai jos sitä nyt edes uraksi voi kutsua, lähinnä harrastamista. Kymmeniä kertoja olen päättänyt, että nyt alan taas käymään salilla ja itselläni se tarkoittaa juuri panostamista kolmeen lajiin, en ole oikein koskaan osannut vain käydä salilla tekemässä kuntoilumielessä eri liikkeitä. Joka kerta uudelleen aloittaminen on ollut vaikeaa. Aluksi lihakset kipeytyy. Tuntuu ettei mikään rauta ole kevyt, ei tule sitä hienoa fiilistä, mikä ennen tuli. Motivaatiota ei tahdo löytää mistään, ei sitten millään keinoin. Muutamia vuosia sitten oman ammattikunnan väliset kisat lopetettiin, se oli melko lailla oman pienen motivaatiokipinän viimeinen sammuttaja. Ei ole syytä treenata, edes sitä jokavuotista päivän tapahtumaa varten, jossa näkee kavereita eri puolilta Suomea. Nyt olen kuitenkin päättänyt, ja niin lukuisat kerrat aiemminkin, että nyt minä otan itseäni niskasta kiinni ja alan säännöllisesti käymään salilla. En tarvitse kisoja tai kaveria siihen, kyllä minä pystyn salilla käymään ja sitä kautta parantamaan omaa kuntoa ja oloa. Sitten se kuitenkin jää. Tulee huono päivä, ei huvita lähteä, väsyttää. Kuinka helppoa onkaan keksiä itselleen tekosyitä. Menen huomenna tai ensiviikolla minä aloitan. Nämä ovat ainakin itselleni niitä helppoja tekosyitä ja arvaapa monta kertaa olen silloin huomenna tai seuraavalla viikolla aloittanut. Aivan. Mikä avuksi? Mistä sen kadonneen motivaation tai kipinän löytää? On itsetutkiskelun paikka. Asetanko itselleni turhaan paineita, että jos aiemmin nostin penkiltä 150 kg helposti ylös, niin kyllähän sen nyt pitää parin viikon päästä tulla vaikken ole salilla käynyt pariin vuoteen. Takerrunko liikaa vanhoihin tuloksiin, onko tähtäin liian korkealla? Onko se huono asia? Jaksaisinko käydä pidempään ja säännöllisemmin salilla kun en asettaisi rimaa niin korkealle. Onko muistissa vaan sarjat, joita tein joskus? Enkö voi tehdä vähän vähemmällä ja ehkä säästää itseäni ja estää loukkaantumiset. Löytyisikö sitä kautta se uusi kipinä, motivaatio tehdä kun huomaa puolen vuoden päästä, että pahus minähän alan lähennellä vanhoja tuloksia. Lähdenkö niin sanotusti liian herkästi mopolla moottoritielle, vaikka pitäisi mennä mutkaista hiekkatietä. Oli miten oli, uudelleen aloittaminen pidemmän tauon jälkeen on aina vaikeaa. Joskus tauko on pakollinen, elämäntilanne tai loukkaantuminen pakottaa siihen. Pienet tauot usein tekevät vain hyvää, hieman lomaa treenaamisesta. Silloinkin alku voi olla tahmeaa, mutta kyllä ne lihakset muistavat mitä tehdä kun lämpenevät. Liikkuminen kannattaa ja tekee hyvää. Mutta myös lyhyt irtiotto puurtamisesta voi tehdä välillä hyvää.

Oikein iloista ja rauhallista joulunaikaa kaikille Voimanostajan lukijoille ja olkoon vuosi 2019 voimaa täynnä! Heikki Virtanen päätoimittaja P.S. Joulun jälkeen minä aloitan.

The Finnish Powerlifting Magazine

3


VOIMANOSTAJA-lehti

Tässä lehdessä:

41. vuosikerta, 4 numeroa vuodessa

Julkaisija

Suomen Voimanostoliitto ry (SVNL) Finnish Powerlifting Federation Sihteeri/Secretary Timo Lillbacka Sepontie 3 TH 5 02130 Espoo, FINLAND puh: 010 309 4270 E-mail: sihteeri@svnl.fi Internet: www.suomenvoimanostoliitto.fi facebook.com/suomen.voimanostoliitto

Pankkiyhteys

FI18 5680 0020 2315 32 Yleistili FI22 5680 0020 2315 57 VN-lehti

Päätoimittaja

Voimanostaja nro. 4/2018 va. päätoimittaja Heikki Virtanen

Kannessa:

Suomen maajoukkuetta vierailulla Eleikon tehtaalla Halmstadissa. Kuvassa Antti Savolainen, Jussi Kangasvieri, Tomi Määttä ja Seppo Sohlman. Nro. 1/2019 va. päätoimittaja Katja Lariola Juttuaineistot 17.2.2019 mennessä sähköpostilla voimanostajalehti@svnl.fi Lehden tilaukset sihteeriltä kirjallisesti. Osoitteenmuutokset jäsenrekisterin kautta. Ilmoitusmyynti Liiton sihteeri

Tilaushinta

35 €/vuosi (4 numeroa) kotimaahan, 55 € ulkomaille. Tilaus on kestotilaus, joka jatkuu ilman eri uudistusta ellei tilaaja irtisano tilaustaan. Irtonumero 10 €.

Tämän lehden avustajat Tuomas Puhakka, Kaj Mattila, Jouni Kvist, Helena Kvist, Ralph Farquharson, Risto Pyykkö, Jussi Leinonen, Ville Niskanen, Heikki Orasmaa, Katja Lariola, Artturi Verho, Markku Kemppainen, Anne Littman, Timo Lillbacka, Antti Savolainen, Seppo Sohlman, Sanna Apuli

Painopaikka

4 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

3 Pääkirjoitus

28

5

Haastattelussa MM-mitalisti Artturi Verho

Puheenjohtajan palsta Voimanoston kilpailusääntöihin muutoksia

32

6 Juniorien voimanoston MM-kilpailut Potchefstroom, Etelä-Afrikka

Varustevoimanoston MM-kilpailut Halmstad, Ruotsi

42

Tutustumassa Eleikoon

46

Liitto tiedottaa

10

14

18

24

Sub-juniorien ja juniorien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Akureyri, Islanti Arnold Classic Europe Barcelona, Espanja

38

Voimanoston mastersien MM-kilpailut Ulan Bator, Mongolia

48 Mielipidekirjoitus 49

Päävalmentajan palsta

Näverryksen salilla, haastattelussa Eila Kumpuniemi

50

Tuomarivastaavan palsta Uudet säännöt 2019

Penkkipunnerruksen EM-kilpailut Hamm, Luxemburg

51

In memoriam

VOIMANOSTaJA Mediahinnat v. 2019 MUSTAVALKOINEN

Vuosisopimus

KILPAILUILMOITUKSET*

Koko 1/1 sivu 1/2 sivua 1/4 sivua 1/8 sivua

Hinta 210 € 120 € 100 € 80 €

4. nroa + web-logo 700€ 400 € 350 €

4-VÄRI Koko 1/1 sivu Kansiarkilla* Muilla sivuilla

Hinta

Vuosisopimus 4. nroa + web-logo

1/1 s. mv 1/2 s. mv 1/4 s. mv 1/8 s. mv Rivi-ilmoitus Tapahtuma­kalenterissa

500 € 350 €

1.500 € 1.300 €

150 € 100 € 70 € 60 € 50 €

* Nämä hinnat vain SVNL:n jäsenseuroille voimanosto- ja penkkikisoista.

* = sivu 2 / takakansi / takakannen sisäpuoli

Kilpailulupamaksu 60 € Sisältää lyhyet perustiedot rivi-ilmoituksena SVNL:n internet-sivujen Tapah­tuma­ kalenterissa. Alv 0 % (julkaisija ei peri arvonlisäveroa). SVNL pidättää oikeuden käyttää saamaansa, julkaistavaksi tarkoitettua aineistoa kaikissa medioissa korvauksetta ja ilman eri sopimusta.


Voimanoston kilpailusääntöihin muutoksia Kansainvälisen voimanostoliitto IPF:n yleiskokouksessa – General Assemblyssä, joka pidettiin Ruotsin Halmstadissa tehtiin muutoksia neljän vuoden tauon jälkeen voimanoston teknisiin sääntöihin. Samalla IPF uusii ensi vuoden alusta lukien sallittujen varusteiden luettelonsa. Sallittujen varusteiden luettelo on jo tätä kirjoitettaessa julkaistu IPF:n kotisivuilla, joten siihen on jo hyvä tutustua, jotta ensi vuonna nostajat osaavat käyttää sallittuja varusteita. Nyt ei ole tulossa mitään siirtymä aikaa entisten varusteiden käyttöön. Myös voimanostosäännöt on hyvä kerrata. Muistutettakoon jo nyt, että kevätkokouksen yhteydessä järjestettävässä tuomariklinikassa on tuomareiden hyvä olla kuulolla samoin kuin lukea uusitut säännöt, kunhan ne saadaan julkaistua suomen kielisenä versiona. Sama koskee myös nostajia kuin heidän huoltajiaan. Jatkossa kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa nostaja saa nostaa oman ikäluokkansa lisäksi myös ”seuraavassa” ikäluokassa eli subjuniori lisäksi junioreissa, juniori lisäksi avoimessa ja mastersit myös avoimessa, jos kilpailujen aikataulu tämän sallii. Luonnollisestikin on maksettava kaksi kilpailumaksua. Samalla nostajan osalta ilmoittautumisen yhteydessä on Goodliftiin laitettava paras mestaruuskilpailuiden (kansallinen tai kansainvälinen) tulos viimeisen 12 kuukauden ajalta. Nostajaa ei myöskään tule nimetä joukkueeseen, jos hänen tavoitteenaan kisoissa on ainoastaan parantaa yhden osalajin ennätystä. Yliopisto-opiskelijoiden Universiadeista on tulossa omat MM-kisat vuodesta 2020 lähtien, mikäli IPF:n esitys FISUlle hyväksytään odotetusti. Ensi vuodesta alkaen kansainvälisissä kisoissa ei enää podiumilla sallita lippuja tai muita maskotteja yms. Nostajien tulee olla pukeutuneena maansa viralliseen edustusasuun. Ensi vuonna nostajat saavat käyttää vakiomallisten alushousujen lisäksi myös tukea antamattomia boxereita. Kansainvälisillä tuomareilla ei hyväksytä harmaita farmareita, ainoastaan ns. suorat housut. Ennätysyrityksessä, missä kaksi nostajaa on ilmoittanut lastaukseksi saman lukeman, niin toimitsijat lisäävät myöhemmin nostavalle automaattisesti 0,5 kiloa lisää, mikäli ensin

Puheenjohtajan palsta

nostanut onnistuu ennätysyrityksessä. Wilksin pisteet siirtyvät historiaan. Tilalle tulevat IPF pisteet. Tämä huomioidaan myös liiton EXCELpohjaisissa kilpailupöytäkirjoissa vuoden vaihteeseen mennessä. Kun kilpailussa on useampi ryhmä, niin lajien välinen tauko ensi vuoden alusta on virallisesti 10 minuuttia. Maan, jota nostaja edustaa vaihtaminen, helpottuu jatkossa, kun siirtymäaika lyhenee 12 kuukauteen kolmesta vuodesta. Huoltajien määrää lämmittelytiloissa mestaruuskilpailuissa lisättiin. Yhtä kilpailijaa kohden saa olla kolme huoltajaa maata kohden, kahta tai kolmea nostajaa kohden viisi huoltajaa ja neljää tai enemmän nostajia kohden kuusi huoltajaa. Merkittävää jatkossa myös liiton kustannusten osalta on se, että kun maa lähettää enemmän kuin 14 nostajaa kilpailuihin, niin sen tulee asettaa kaksi tuomaria kisoihin, kun maa on ollut IPF:n jäsen enemmän kuin viisi vuotta. Isäntämaa voi asettaa jatkossa kuusi tuomaria kisoihin, kun määrä nykyisellään on ollut viisi. Edelleen on lähetettävä yksi tuomari, kun nostajia on 4 – 14. Kovinkaan merkittäviä muutoksia ei siten IPF:n General Assemblyssä tehty. Aikaa niiden ja muiden kokousasioiden käsittelyyn saatiin tosin menemään lähes 12 tuntia. Kannattaa huomioida myös se, että pitkän kokouksen aikana saatoin tehdä joitain kirjaamisvirheitä, joten täysin tyhjentävänä ei edellä kerrottua voi pitää. Runsaasti sitten mielestäni hyviä esityksiä jäi toteutumattakin. Esimerkiksi kansainväliseen kilpailutoimintaan ei edelleenkään pääse sinä vuonna, kun täyttää 14 vuotta vaan vasta syntymäpäivän jälkeen. Tämäkin muutos olisi ollut jo esimerkiksi subjunioreiden kotimaisten ennätysrekisteröinnin näkökulmasta erinomainen tilastointia yksinkertaistava asia. Tai Vantaan MM-kisojen jälkeen voimakkaasti kotimaisessa keskustelussa mukana ollut vaade tehdä jotain jo tolkuttomina pidetyille kaarille penkkipunnerruksessa. Tässäkään Ruotsin liiton esitys ei edennyt käsittelyssä pitkällekään ja he vetivät siten esityksen pois GA:n käsittelystä. Sääntöjen muuttaminen kansainvälisessä voimanostoperheessä ei ole aivan yksinkertainen asia.

Harrastajajoukkomme edelleen naisistuu muttei enää nuorru Vuosi on edennyt jo niin pitkälle, että käytännössä nyt marraskuun puolessa välissä lähes kaikki tänä vuonna kilpailevat ovat lisenssinsä jo hankkineet. Käytännössä nostajamäärässä olemme jo viime vuoden kokonaismäärässä. Nostajarakenne on muuttunut kuitenkin melkoisesti. Lajimme naisistuu edelleen ja tämä on vain hyvä asia. Nyt naisten osuus on kasvanut 28,5 % nostajista. Naisnostajia on 32 enemmän kuin viime vuoden lopussa. Se mikä on huolta aiheuttavaa, on nuorten määrän hiipumisen jatkuminen jo toisena vuonna peräkkäin. Huippuvuodeksi toistaiseksi jäi 2015, jolloin nuoria lisenssinostajia oli 239. Nyt meillä on nuoria nostajia 163. Jotain tarvitsee tehdä lajin tulevaisuuden turvaamiseksi. Toivotan kaikille Voimanostaja -lehden lukijoille Oikein Rauhallista Joulua ja Vahvempaa Uutta Vuotta! Tero Hyttinen puheenjohtaja

The Finnish Powerlifting Magazine

5


JUNIORIEN VOIMANOSTON MM-KILPAILUT 3.-8.9.2018 Potchefstroom, Etelä-Afrikka Teksti: Kaj Mattila & Tuomas Puhakka, kuvat: Kaj Mattila & kuvapankki

Tuomas sai maastanostossa pronssia

Kisaan ilmoittautui Suomesta vain yksi nostaja - Tuomas Puhakka junioreiden sarjaan 105 kg. Liiton hallitus valitsi huoltajaksi/joukkueenjohtajaksi Kaj Mattilan. Tuomas olikin edellisen vuoden PM-kisoista tuttu nostaja, joten oli siten helpompi lähteä huoltamaan häntä. Tuomas, joka opiskelee lääkäriksi edustaa Kuopion Painonnostajia ja treenaa ajoittain pääkaupunkiseudulla. Tämä olikin suuri etu, koska teimme yhteisen harjoituksen Sali365:n tiloissa, jossa sain Tuomaksen kunnosta hieman aavistusta. Tuomaksen kehitys onkin ollut melko mukavaa ja tänä vuonna EM-kisoissa mitali löysi tiensä hänen kaulalleen. Koko joukkue siis lähti yhdessä matkaan Pariisin kautta Johannesburgiin, josta vielä bussilla kohti Potchefstroomia. Matkalla näimme

6 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Afrikan luontoon kuuluvia eläimiä sekä savannia kahden tunnin ajomatkan aikana. Kisat käytiin paikallisessa hotellissa, josta kuitenkin kisavieraat oli majoitettu lisäksi kahteen muuhun hotelliin. Suomen joukkue majoitettiin Road Lodge -nimiseen hotelliin, josta oli kuljetus puolen tunnin välein kisapaikalle. Suomen joukkueen hotellin vieressä oli uudenuutukainen ostoskeskus, jossa oli useita ravintoloita sekä kauppoja. Ruokahuolto siis oli varmistettu. Kisapaikalle päästyämme kävimme tarkastamassa Tuomaksen painon, joka oli hilkun yli 105 kg, joten tilanne oli hallinnassa. Kisapaikka oli hyvä ja ilmakin vaihtui, joten nostajat eivät tukahdu kisapaikalle. Tuomaksen kisapäivänä lähdimme kisapaikalle hyvissä ajoin ja kävimme vielä tarkistamassa


telinekorkeudet ennen punnituksen alkua. Tuomaksen paino olikin kohdallaan punnituksen jälkeen, joten ei muuta kuin tankkaamaan ennen kisaa. Aloituspainojen tullessa esille näimme, että olemme hieman takamatkalla muihin nähden, varsinkin Ukrainan nostokaksikko oli aivan omilla luvuillaan. Mutta kuten aina, kisa päättyy vasta kun viimeinenkin maastanosto on nostettu. Tuomaksella oli tavoitteena rikkoa 800 kg raja tässä kisassa sekä tietenkin sijoittua mahdollisimman korkealle.

kertoi sormien alkavan mennä tunnottomiksi, joten paita pois pikavauhtia, jotta saamme verenkiertoa parannettua. Tämä auttoikin ja paita uudelleen päälle juuri ennen kakkosnostoa. Kakkosnosto jäi hieman vajaaksi, oikea käsi ei suoristunut ja näin nosto hylättiin. Noston jälkeen taas paita pois ja Tuomas huilaamaan. Viivytimme vielä paidan päälle laittoa hieman ja laitoimme paidan päälle juuri ennen kolmatta nostoa. Nyt lepoa oli ollut riittävästi ja Tuomas sai noston onnistumaan, tuloksena komea 207,5 kg. Ukrainalaiset kisasivat penkissä ME-tuloksesta, lopuksi ME-tulos jäi tuloksella 301,5 kg Kovalov Danylolle.

mutta hän ei sitten lähtenyt haastamaan Tuomasta. Taktiikkamielessä oli useampi luku kirjoitettu korotuslappuihin ja Shuler Khalidin epäonnistuttua viimeisessä vedossaan Tuomakselle laitettiin komea 300 kg tankoon. Tuomaksen keskittyminen oli huippua ja hän käänsi raudat hyväksyttävään loppuasentoon. Sarjan voittoon Oleksandr Rubets huikealla 1071 kg yhteistuloksella. Tuomas oli sarjan kuudes tuloksella 792,5 kg. 800 kg odottaa kyllä rikkoutumista, mutta ei pitkään. Vedossa siis Tuomakselle pronssinen lajimitali. Hienoa Tuomas.

Kyykyssä Tuomaksella onnistui kaksi kyykkyä parhaan ollessa 285 kg. Hyvin ei mennyt Ukrainan kaksikollakaan. Oleksandr Rubetsin kyykyn ME-yritykset olivat tällä kertaa ponnettomia, kuitenkin huikea 410 kg kyykyn tulokseksi.

Kyykyssä ja penkissä kummassakin jäi yksi nosto Tuomakselta hyväksymättä, joten teimme taktiikkamuutoksen ja lähdimme hakemaan vetomitalia eikä 800 kg yhteistulosta.

Penkissä odotimme Tuomakselta kovaa tulosta. Ensimmäisen penkin jälkeen Tuomas

Tuomas varmisti jo kakkosvedollaan vetopronssin. Odotimme, että jenkki yrittäisi ohi,

Viimeisenä kisapäivänä seurasimme raskaiden sarjan nostoja ja teimme varustehankintoja odotellessa illalla olevaa bankettia. Banketti oli melko vaisu, parhaat palkittiin ja syötiin mitä ehdimme syödä. Juniorimiehistä Ukraina otti kolme parasta

jälkeen bussi kääntyi takaisin. Oli unohtanut ottaa yhdestä hotellista ihmiset kyytiin. Siellä odottikin Gaston ja Norjan joukkue. Uusi yritys ja pääsimme matkaan. Matkan aikana löytyi hieman Suomen liikennemerkeistä poikkeavia. Kidnappausvaara ja suuren rikollisuuden alue. No onneksi olimme bussin kyydissä ja pääsimme turvallisesti lentokentälle.

lähtevä kone lähti kentän aivan toisesta päädystä. Ehdimme viimeisinä koneeseen. Matkalaukut eivät. Tuomaksella oli kahden viikon kuluttua vielä vuorossa PM-kisat, joten matkalaukkujen sisältö olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Onneksi saimme laukut kuitenkin kahden päivän päästä, joten Tuomaksin pystyi tekemään viimeistelyn seuraaviin kisoihin.

Kisahotellilla oli puitteet kunnossa paikkaa ja neljäskin oli vielä ukrainalainen, joten heillä oli vahva joukkue sanan varsinaisessa merkityksessä. Mitään varsinaista ohjelmaa ei banketissa ollut, joten porukka alkoi melko nopeasti poistua paikalta. Seuraavana päivänä olikin kotimatkan aika, yön aikana oli tullut viesti, jossa kerrottiin koneen olevan neljä tuntia myöhässä, joten alku kotimatkalla oli varsin masentava. Kuljetus lähti kohti Johannesburgia sovittuun aikaan, puolen tunnin matkustamisen

Vaihtoaika Pariisissa oli myöhästymisten jälkeen supistunut 45 minuuttiin ja Helsinkiin

The Finnish Powerlifting Magazine

7


Suomen joukkue

Tuomaksen ajatuksia kisasta Uusien raakaenkkojen (235-160-272,5) jälkeen oli hyvä aloittaa treenaaminen varustekisoja varten. Kyykky ja penkki kulki treenijakson alusta asti, mutta veto tökki aluksi. Vedossa kuitenkin vikassa treenissä kulki ja nostin uudeksi salienkaksi 290 kg. Kyykyssä ja penkissä mentiin vain hieman yli aloitusten ja kunto oli kohdillaan. Pidimme myös pienimuotoisen maajoukkueleirin Malmilla. Pienellä joukkueella tämä oli helppo järjestää. Matka Etelä-Afrikkaan alkoi keskiviikkoaamuna ja kesti torstaiaamuun. Kisapaikalla tarkastettiin paino ja pitkällä lennolla oli hiukan kertynyt nestettä. Paino saatiin kuitenkin kuntoon hyvissä ajoin, eikä tarvinnut nestehukassa aloittaa tankkailua. Kyykyn lämmöissä kroppa tuntui hyvältä ja aloitukseen pystyi keskittymään hyvillä mielin. Aloituksessa (270 kg) pieni tanssahtelu telineistä pakittaessa, mutta helppo nosto 3-0 läpi. Toiseen 15 kg lisää ja otettiin syvyys pikkuisen korkeammalta ja se kostautui ja nosto meni hylsyyn ja se korjattiin kolmannella. Kisaenkka parani 7,5 kg. Kyykyn jälkeen olin kuudes. Penkin lämmöt menivät ihan hyvin ja aloituskin 197,5 kg nousi ihan hyvin, 2-1 hyväksytysti. Ongelmaksi muodostui paidan puristus vasemmassa kädessä ja paita otettiin pois nostojen välissä. Toisessa nostossa vielä vasemman käden tottelemattomuus aiheutti hylsyn, mutta kolmannella saatiin 2-1 läpi uudeksi kisaenkaksi 207,5 kg. Uusi paita on jo ostettu ja sen pitäisi ratkaista tämä ongelma jatkossa.

8 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Vedon lämpät olivat tosi kevyitä ja aloitus 270 kg myös. Toiseen lastattiin salilla nostettu 290 kg ja uudet kisaenkat nousivat yhtä helposti kuin treeneissä. Tässä vaiheessa olin jo kiinni vetopronssissa ja neljäs sija lukittuna. Kolmanteen laitettiin tasaraha 300 kg, eikä sitä tarvinnut muuttaa kun jenkkinostaja ei onnistunut nostossaan. Hiukan tiukempi rutistus, mutta 3-0 hyväksytysti nosto ylös ja uusi sataluku saavutettu maastanostossa. Yhteistulosenkaksi 792,5 kg, johon voi olla tyytyväinen, vaikka 800 kg jäi lähelle. Sarjani suomenennätys myös 25 kg päässä. Loppuvuosi aikaa tavoitella sitä. Ensimmäinen yritys Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.


Suomen Voimanostoliitto ry. ja Aavasaksan Kisa ry. järjestävät yhdessä

AVOIMEN LUOKAN KLASSISEN VOIMANOSTON SM-KILPAILUT 15.-17.3.2019 Ylitornion kuntotalolla. Alkkulanraitti 2, 95600 YLITORNIO Perjantai 15.3.2019

Lauantai & Sunnuntai 16.3.- 17.3.2019

Avajaiset perjantaina 15.3.2019 kello 13.30 alkaen

Päivä Ikäluokka Punnitus Kilpailu

Päivä Pe 15.3.

Ikäluokka Punnitus

Kilpailu

N47-63

12.00-13.30

14.00

Pe 15.3.

M66-74

17.00–18.30

19.00

La 16.3.

M83

7.00-8.30

9.00

La 16.3.

N72-84+

10.00-11.30

12.00

La 16.3.

M93

15.00-16.30

17.00

Su 17.3.

M105

7.00-8.30

9.00

Su 17.3.

M120 ja 120+

10.30-12.00

12.30

Aikataulumuutokset ovat mahdollisia, joten seuratkaa liiton verkkosivuja kilpailun alkuun saakka.

Ilmoittautuminen ja majoitus Seurojen yhteyshenkilöt ilmoittavat SM-kilpailuihin tarkoitetut urheilijat sähköpostitse sihteeri@svnl.fi 22.2.2019 klo 24.00 mennessä. Ilmoittautumisten tekeminen ajoissa on seurojen vastuulla. Osallistumismaksu: Seuran tulee maksaa ilmoittamansa urheilijat ilmoittamisen yhteydessä 65 €/kilpailija ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään 22.2.2018 mennessä SVNL:n yleistilille: OP FI18 5680 0020 2315 32. Tuloksentekoaika: 19.3.2018-22.2.2019. Tulosrajat: Liiton toimintasuunnitelma 2019 mukaiset. Kilpailuhotellit: Lomakeskus Karemajat 1 hh 90 €/hlö/yö, 2 hh 60 €/hlö/yö, lisävuode 30 €/hlö/yö ja 4 hh 35 €/hlö/yö. Huonehintaan sisältyy sauna ja aamiainen klo 6.30-9.30. Hotellilla on tarkistustodistuksen omaava vaaka. Mökkimajoitus 70 €/vrk/hlö, 45 €/vrk/hlö, 35 €/vrk/hlö. Mökkimajoitus sisältää liinavaatteet, mutta ei aamiaista eikä saunaa. Hotel Kievari Ylitornio 1 hh 105 €/vrk, 2 hh 70 €/vrk/hlö, lisävuode 60 €/hlö/vrk sisältää aamupalan klo 6.30-9.30 ja aamusaunan. Kilpailuvaaka on tällä hotellilla. Millimajat 1 hh 75 €/vrk, 2hh 48 €/hlö/vrk, lisävuode 45 €/hlö sisältäen aamupalan. Millimajoilla on tarkistustodistuksen omaava vaaka. Sauna sisältyy huonehintaan. Majoitusvaraukset Sitovat varaukset perjantaihin 22.2.2019 mennessä aavasaksankisa@outlook.com .

Lisätietoja: AavKi Eugen Parviainen, eugen_parviainen@hotmail.com SVNL, Timo Lillbacka, sihteeri@svnl.fi Tervetuloa Ylitorniolle! Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden aikataulumuutoksiin lopullisten nostajamäärien selvittyä.

The Finnish Powerlifting Magazine

9


SUB-JUNIORIEN JA JUNIORIEN POHJOISMAIDEN MESTARUUSKILPAILUT 21.-22.9.2018 Akureyri, Islanti Teksti: Ville Niskanen, kuvat: Ville Niskanen, Jouni Kvist & Helena Kvist

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Islannin pohjoisrannikolla, vajaan 19 000 asukkaan Akureyrissä. Matkaa Keflavikin lentokentältä Akureyriin on reilut 400 kilometriä, jonka kaikki joukkueen jäsenet taittoivatkin vuokra-autoilla. Paikoitellen todella huonosta ajokelistä huolimatta kaikki nostajat selvisivät kuitenkin turvallisesti kisapaikkakunnalle.

1.

Kilpailut alkoivat perjantaina klassisella voimanostolla. Milka Kanerva oli tällä kertaa joukkueen ainoa sub-juniori-ikäinen nostaja. Kanerva paranteli ennätyksiään joka lajissa ja suoritus palkittiin lopulta sarjan 57 kg kultamitalilla. Milkan yhteistulos kirjattiin lukemiin 255 kg.

Lauantain joukkue ja osa perjantain nostajista (ylärivi Jouni Kvist (vas.), Tuomas Puhakka, Teemu Hällfors, Ville Niskanen, keskirivi Tuulia Lohivuo (vas.), Elli Rautiainen, Lassi Immonen, alarivi Saara Puusaari (vas.), Krista Määttä, Sara Tervonen ja Milka Kanerva)

10 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Juniorinaisissa mestaruutta pääsivät juhlimaan sarjassa 57 kg Krista Määttä 367,5 kg tuloksella ja sarjassa +84 kg Mirka Valo 445 kg tuloksella. Krista oli myös kilpailuiden toiseksi paras naisjuniori. Mirka nosti uudet ennätyksensä jalkakyykyssä ja yhteistuloksessa. Sarjassa 52 kg nostanut Olivia Kyösti ja sarjassa 84 kg nostanut Henna Kaasalainen kävivät todella kovat kamppailut mestaruuksista, mutta molemmat joutuivat tällä kertaa tyytymään hopeisiin mitaleihin vain 2,5 kg eroilla. Olivialle yhteistulokseksi 305 kg ja Hennalle 445 kg, Olivia paukutti myös omat ennätyksensä kaikkiin lajeihin. Tuulia Lohivuo sijoittui sarjassa 72 kg viidenneksi 382,5 kg tuloksella.


2.

3.

4.

1. Tuomas Puhakka 2. Klassisen voimanoston naisjuniorijoukkue (Milka Kanerva (vas.), Tuulia Lohivuo, Henna Kaasalainen, Krista Määttä, Susan Väisänen, Mirka Valo ja Ronja Mahmood) 3. Henna Kaasalainen 4. Milka Kanerva 5. Sara Tervonen

5.

Arvokisojen ensikertalaiset Ronja Mahmood ja Susan Väisänen nostivat molemmat kuudenneksi, Ronja sarjassa 63 kg 327,5 kg tuloksella ja Susan sarjassa 72 kg 357,5 kg tuloksella. Perjantain päiväkisassa vuorossa olivat juniorimiehet. Teemu Hällfors ja Janne Marttila vastasivat parhaista suomalaissuorituksista hopeamitaleillaan. Teemu nosti sarjassa 83 kg yhteistuloksen 668 kg ja lisäksi myös uuden penkkipunnerruksen pohjoismaiden ennätyksen 188 kg. Janne kerrytti sarjaa ylempänä saldokseen 687,5 kg. Arvokisadebytantti Lassi Immonen nosti sarjassa 74 kg neljänneksi yhteistulosennätyksellään 527,5 kg. Jere Savolainen yritti viimeisellä maastavedollaan nousta pronssipallille sarjassa 93 kg, mutta Jeren oli lopulta tyytyminen viidenteen sijaan tuloksella 657,5 kg. Lauantain kilpailut aloitettiin varustevoimanostolla. Tuomas Puhakka aloitti ’kolmiottelunsa’ nousemalla korkeimmalle korokkeelle sarjassa 105 kg yhteistuloksella 785 kg.

The Finnish Powerlifting Magazine

11


Ville Niskanen

Janne Marttila

Krista Määttä Saara Puusaari puolestaan nappasi mestaruuden sarjassa +84 kg yhteistuloksella 387,5 kg. Sara Tervonen pisti ennätyksensä uusiksi ja nosti 362,5 kg tuloksellaan hopealle sarjassa 72 kg. Joukkueenjohtaja Ville Niskanen sijoittui pronssille sarjassa 120 kg ennätyksellään 682,5 kg. Klassisessa penkkipunnerruksessa Teemu Hällfors ja Tuomas Puhakka onnistuivat molemmat kultamitalien arvoisesti, Teemun punnertaessa 185 kg sarjassa 83 kg

12 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Teemu Hällfors

Klassisen voimanoston miesjuniorijoukkue (Jere Savolainen (vas.), Janne Marttila, Teemu Hällfors ja Lassi Immonen) ja Tuomas puolestaan 145 kg sarjassa 120 kg. Teemu pokkasi myös parhaan nostajan palkinnon alle 0,4 Wilksin pisteen erolla – tarkkaa työtä huollolta. Krista Määttä kamppaili norjalaista vastaan sarjan 63 kg mestaruudesta, mutta tällä kertaa sijoitus oli toinen 80 kg tuloksella. Tuulia Lohivuo nosti viidenneksi erittäin tasaväkisessä sarjassa 72 kg. Tuulia oli silti naisjunioreiden kolmanneksi paras nostaja.

PM-kisaviikonlopun päätti varustepenkkipunnerrus, jossa Teemu Hällfors ja Tuomas Puhakka astelivat lavalle jo kolmatta kertaa viikonlopun aikana. Teemu oli jälleen miesjunioreiden paras nostaja, punnerrettuaan 215 kg sarjaan 83 kg. Tuomas tiputti klassisen penkin jälkeen takaisin sarjaan 105 kg ja punnersi vielä kolmannessa kilpailussaan oman ennätyksensä 210 kg, jolla myös PM-kultaa. Kultamitalin makuun pääsi myös Elli Rautiainen 90 kg tuloksella sarjassa 72 kg.


-84kg -72kg -84kg kr1,000000 Horne Sofie Rudin Agnes kr1,000000 Horne Sofie -84kg Nation (points) kr1,000000 Horne Sofie Nation (points)

1.1.2001 NOR 1.1.2000 NOR SWE 1.1.2001

77,85 69,25 77,85

0,9294 1,0023 0,9294

22 14 22

130,0 135,0 130,0

140,0 142,5 140,0

145,0 147,5 145,0

1 1

72,5 87,5 72,5

77,5 92,5 77,5

77,5 97,5 77,5

1.1.2001 NOR

77,85

0,9294

22

130,0

140,0

145,0

1

72,5

77,5

77,5

1 1

150,0 165,0 150,0

160,0 170,0 160,0

165,0 172,5 165,0

1 1

387,5 412,5 387,5

360,14 413,45 360,14

12 12

1

150,0

160,0

165,0

1

387,5

360,14

12

Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:19 (support: goodlift@mail.ru)

Best Lifters of Subjuniors INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION Nation (points) Best Lifter Lifters of Subjuniors Nation Rnk B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:19 (support: goodlift@mail.ru) Nordic Championship,W.Points Akureyri Rnk Rudin LifterAgnes Nation B.Weight WF Total C.Rnk. kr1,000000 Sweden 69,25 1,0023 412,5 413,45 (Iceland), 121-22.09.2019 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION DETAILED SCORESHEET BestRamberg Lifters of Subjuniors kr1,000000 Rudin Agnes Sweden 69,25 1,0023 412,5 413,45 kr2,000000 Selma Matilde Norway 50,40 1,2769 311,0 397,12 1 Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, tytöt Lot W F Nordic Championship,W.Points Akureyri 21-22.09.2019 PL. Ramberg Lifters Selma Matilde B.Date TOTAL W.pts. Pts. All 342,5 Squat All 1 Bench Press All Deadlift Rnk Lifter Nation Team Weight B.Weight Total C.Rnk. kr2,000000 50,40WF 1,2769 311,0 397,12 (Iceland), kr3,000000 Alslie Nikita Norway 62,75 1,0772 368,94 DETAILED SCORESHEET 1 -52kgAlslie kr1,000000 Rudin Nikita Agnes Sweden 69,25 1,0023 412,5 413,45 kr3,000000 Norway 62,75 1,0772 342,5 368,94 Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:26 (support: goodlift@mail.ru) PL. Ramberg Lifters Selma Matilde Norway B.Date NOR Team Weight WF Lot TOTAL W.pts. Pts. All 1 Bench 76,0 Press All Deadlift kr1,000000 1.1.2001 50,40 50,40 1,2769 1 1,2769 100,0 107,5All Squat 110,0 1 72,5 75,5 1 115,0 125,0 130,0 1 311,0 397,12 12 kr2,000000 311,0 397,12 -52kg INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION -52kg -57kg kr3,000000 Alslie Nikita Norway NOR 51,25 62,75 342,5 368,94 -52kg kr1,000000 Nygård Camilla Vik 1.1.1999 1,2607 13 1,0772 102,5 112,5 Women 2 Equipped, 67,5 Akureyri 70,0 1(Iceland), 72,5 21-22.11.2018 1 115,0 120,0 125,0 1 307,5 387,67 12 Nordic107,5 Championship kr1,000000 Ramberg SelmaVik Matilde 1.1.2002 1.1.2001 NOR 50,40 1,2769 1 102,5 100,0 107,5 110,0 72,5 75,5 76,0 1 115,0 125,0 130,0 1 311,0 397,12 12 Kanerva Milka FIN 56,00 1,1766 11 92,5 97,5 102,5 1 50,0 52,5 52,5 90,0 97,5 100,0 255,0 300,03 kr1,000000 Nygård Camilla 51,25 1,2607 13 107,5 112,5 2 67,5 70,0 72,5 1 115,0 120,0 1 307,5 387,67 12 kr2,000000 Kyösti Olivia 1.1.1999 NOR FIN 51,45 1,2569 12 110,0 115,0 120,0 1 60,0 62,5 65,0 2 125,0 2 383,36 9 Generated by120,0 the GOODLIFT on 26th125,0 of September 2018 305,0 at 20:26 (support: goodlift@mail.ru) DETAILED SCORESHEET -57kg -63kg -52kg kr2,000000 Kyösti Olivia 1.1.1999 FIN Weight 51,45 1,2569 12 110,0 115,0All 120,0 1 POWERLIFTING 60,0 62,5 65,0 2 120,0 125,0 125,0 2 305,0 383,36 9 -57kg INTERNATIONAL FEDERATION PL. Lifters B.Date Team WF Lot TOTAL W.pts. Pts. Squat All Bench Press All Deadlift Kanerva Milka Vik 1.1.2002 FIN 56,00 1,1766 11 92,5 97,5 102,5 50,0 52,5 52,5 90,0 97,5 100,0 255,0 300,03 kr1,000000 Alslie Nikita 1.1.2000 62,75 1,0772 4 110,0 122,5 127,5 132,5 1 72,5 77,5 80,0 1 125,0 130,0 X 1 342,5 368,94 12 Nygård Camilla 1.1.1999 NOR 51,25 1,2607 13 102,5 107,5 112,5 2 67,5 70,0 72,5 115,0 120,0 125,0 307,5 387,67 -57kg kr1,000000 Määttä Krista 1.1.1995 FIN 57,00 1,1604 10 130,0 1 70,0 75,0 77,5 1 140,0 155,0 160,0 1 367,5 426,45 12 Nordic120,0 Championship Women Equipped, Akureyri (Iceland), 21-22.11.2018 Sub-Juniors -63kg -72kg kr2,000000 Kyösti Olivia 1.1.1999 NOR 51,45 1,2569 12 115,0 120,0 60,0 62,5 65,0 2 120,0 125,0 125,0 2 305,0 383,36 9 kr1,000000 Määttä Krista FIN 57,00 1,1604 10 110,0 120,0 130,0 1 70,0 1 140,0 155,0 160,0 1 367,5 426,45 12 kr2,000000 Sletten Elisabeth 1.1.1995 55,70 0,9152 9 90,0 95,0 100,0 2 72,5 75,0 77,5 2 135,0 142,5 150,0 2 317,5 290,58 9 DETAILED SCORESHEET 84+kg by135,0 the GOODLIFT on 26th150,0 of at 20:27 (support: goodlift@mail.ru) Alslie Nikita NOR 62,75 1,0772 4 90,0 122,5 127,5 132,5 72,5 77,5 80,0 Generated 125,0 130,0 X September 342,5 368,94 kr1,000000 Rudin Agnes 1.1.2000 SWE 69,25 1,0023 14 135,0 142,5 147,5 1 87,5 92,5 97,5 1 165,0 170,0 172,5 1 2018 317,5 412,5 413,45 12 -57kg kr2,000000 Sletten 1.1.1995 55,70 0,9152 9 95,0 100,0 2 72,5 75,0 2 142,5 2 290,58 9 -63kg PL. LiftersElisabeth B.Date NOR Team WF Lot TOTAL W.pts. Pts. All Bench 77,5 Press All Deadlift kr1,000000 Jonsdottir Soley Margret 1.1.2001 ISL Weight 97,55 0,8389 2 215,0 222,5All Squat 233,0 1 120,0 120,0 127,5 1 180,0 200,0 206,0 1 2018 560,5 470,20 12 Generated by the GOODLIFT on 26th of September at 20:27 (support: goodlift@mail.ru) -72kg FEDERATION -84kg kr1,000000 Määttä Katrine Krista Sundal 1.1.1995 NOR FIN 57,00 1,1604 10 110,0 120,0 INTERNATIONAL 130,0 1 POWERLIFTING 70,0 75,0 77,5 1 140,0 155,0 160,0 1 367,5 426,45 12 -63kg kr1,000000 Haune 1.1.1995 62,95 1,0746 8 135,0 145,0 147,5 1 87,5 92,5 92,5 1 140,0 145,0 150,0 5 390,0 419,09 12 Sub-Juniors kr1,000000 Rudin Agnes 1.1.2000 NOR SWE 62,95 69,25 1,0023 14 135,0 142,5 147,5 1 87,5 92,5 97,5 1 165,0 170,0 172,5 412,5 413,45 12 FEDERATION Women Classic Benchpress, Akureyri (Iceland), 21-22.11.2018 Horne Sofie 1.1.2001 77,85 0,9294 22 130,0 140,0 145,0 72,5 77,5 77,5 150,0 160,0 165,0 1 387,5 360,14 kr2,000000 Sletten Elisabeth 1.1.1995 55,70 0,9152 9 Nordic 90,0 Championship 95,0 INTERNATIONAL 100,0 2 POWERLIFTING 75,0 2 135,0 142,5 2 317,5 290,58 9 kr1,000000 Haune Katrine Sundal 1,0746 8 145,0 147,5 1 87,5 92,5 92,5 1 140,0 145,0 150,0 5 390,0 419,09 12 kr2,000000 Mieettinen 1.1.1995 SWE 61,70 1,0911 5 135,0 140,0 145,0 2 70,0 72,5 75,0 3 155,0 162,5 162,5 2 380,0 414,62 9 84+kg Nation (points)Nellie -84kg Nordic Championship WomenDETAILED Classic Benchpress, Akureyri (Iceland), 21-22.11.2018 SCORESHEET -63kg kr2,000000 Mieettinen Nellie 1.1.1995 61,70 1,0911 5 135,0 140,0 145,0 2 72,5 3 155,0 162,5 162,5 2 380,0 414,62 9 kr3,000000 Andersson RonjaMargret 1.1.1997 62,55 1,0798 3 132,5 137,5 3 70,0 75,0 75,0 2 150,0 160,0 170,0 3 372,5 402,23 8 kr1,000000 Jonsdottir Soley 1.1.2001 SWE ISL 97,55 0,8389 2 125,0 215,0 222,5 233,0 1 120,0 120,0 127,5 1 180,0 200,0 206,0 1 560,5 470,20 12 PL. Andersson Lifters B.Date NOR Team 62,55 Weight 1,0798 WF TOTAL W.pts. Pts. All Bench Press SCORESHEET kr1,000000 Horne Sofie 1.1.2001 NOR 77,85 0,9294 22 130,0 140,0 145,0 1 72,5 77,5 77,5 1 150,0 160,0 165,0 1 387,5 360,14 12 Nation (points) kr1,000000 Haune Katrine Sundal 1.1.1995 62,95 1,0746 8 Lot112,5 135,0 145,0 All Squat 147,5 DETAILED 1 87,5 92,5 92,5 1 140,0 145,0All Deadlift 150,0 5 390,0 419,09 12 kr3,000000 Ronja 1.1.1997 SWE 3 125,0 132,5 137,5 3 75,0 2 150,0 160,0 170,0 3 372,5 402,23 8 kr4,000000 Arna Osp 1.1.1995 ISL 62,60 1,0792 6 117,5 120,0 5 70,0 72,5 75,0 4 157,5 165,0 173,0 1 355,0 383,12 7 BestGunnarsdottir Lifters of Subjuniors PL. Lifters B.Date Team Weight WF Lot TOTAL W.pts. Pts. All Squat All Bench Press All Deadlift Sub-Juniors kr2,000000 Mieettinen Nellie SWE 61,70 1,0911 5 102,5 135,0 140,0 145,0 2 3 155,0 162,5 162,5 2 380,0 414,62 9 kr4,000000 Gunnarsdottir Arna Osp 1.1.1997 1.1.1995 NOR ISL 62,60 1,0792 6 112,5 117,5 120,0 5 70,0 72,5 75,0 4 157,5 165,0 173,0 1 355,0 383,12 7 kr5,000000 Röngevær 61,70 1,0911 7 107,5 115,0 6 62,5 70,0 5 127,5 140,0 150,0 4 335,0 365,52 6 Nation (points)Solveig Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. 72,5 Sub-Juniors Nation (points) -63kg BestMahmood Lifters of Subjuniors 1.1.1995 kr3,000000 Andersson Ronja SWE 62,10 62,55 1,0798 3 120,0 125,0 132,5 137,5 3 70,0 75,0 75,0 2 150,0 160,0 170,0 3 372,5 402,23 8 kr5,000000 Röngevær Solveig 1.1.1997 NOR 61,70 1,0911 7 102,5 107,5 115,0 6 72,5 5 127,5 140,0 150,0 4 335,0 365,52 6 kr6,000000 Ronja 1,0858 2 127,5 130,0 4 62,5 70,0 70,0 6 125,0 132,5 137,5 6 327,5 355,60 5 kr1,000000 Jonsdottir Soley Margret Iceland FIN 97,55 0,8389 560,5 470,20 1 Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:20 (support: goodlift@mail.ru) -63kg kr1,000000 Karlsson MarinOsp 1.1.2000 SWE 62,10 62,35 1,0824 2 82,5 90,5 95,5 95,5 103,37 12 Rnk Lifter Elsa Nation ISL B.Weight FC.Rnk. kr4,000000 Gunnarsdottir Arna 62,60 1,0792 6 1W 112,5 117,5- Total 120,0 5 —W.Points 70,0 72,5 75,0 41 157,5 165,0 173,0 1— 355,0 383,12 7 kr6,000000 Ronja 1,0858 120,0 127,5 130,0 4 62,5 70,0 70,0 6 125,0 132,5 137,5 6 327,5 355,60 5 -72kg BestMahmood Lifters of Subjuniors 1.1.1995 FIN INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION kr1,000000 Karlsson Elsa Marin 1.1.2000 SWE 62,35 1,0824 1 — 82,5 90,5 95,5 1 — 95,5 103,37 12 -72kg BestRudin Lifters ofSolveig Subjuniors Sweden kr1,000000 Agnes 413,45 kr5,000000 Röngevær 1.1.1997 NOR 61,70 69,25 1,0911 7 1,0023 102,5 107,5 412,5 115,0 6 62,5 70,0 1 72,5 5 127,5 140,0 150,0 4 335,0 365,52 6 -72kg kr1,000000 Mauritzon 1.1.1995 0,9834 21 175,0 182,0 187,5 1 90,0 100,0 102,5 1 190,0 200,0 202,0 1 489,5 481,37 12 Rnk Lifter Amelia Nation SWE 71,20 B.Weight W F Nordic Total W.Points C.Rnk. Juniors Championship karlar klassískar, Akureyri (Ísland), 21-22.11.2018 -72kg kr1,000000 Rudin Agnes 1.1.2000 SWE 68,60 1,0090 8 — 87,5 95,0 95,0 1 — 95,0 95,86 12 Rnk Lifter Selma Nation SWE B.Weight W F C.Rnk. kr2,000000 Ramberg Matilde 1.1.1999 Norway 50,40 311,0 397,12 1 kr6,000000 Mahmood Ronja FIN 62,10 1,0858 2 1,2769 120,0 127,5 Total 130,0 4 W.Points 62,5 70,0 70,0 6 125,0 132,5 137,5 6 327,5 355,60 5 kr1,000000 Mauritzon AmeliaMargret 1.1.1995 71,20 0,9834 21 175,0 182,0 187,5 1 90,0 100,0 102,5 1 190,0 200,0 202,0 1 489,5 481,37 12 kr2,000000 Adolfsen 69,20 1,0028 17 135,0 142,5 150,0 2 75,0 80,0 82,5 4 160,0 172,5 180,0 2 412,5 413,65 9 kr1,000000 JonsdottirIsabell Soley Iceland NOR 97,55 0,8389 560,5 470,20 1 -57kg DETAILED SCORESHEET kr1,000000 Rudin Agnes 1.1.2000 SWE 68,60 1,0090 8 — 87,5 95,0 95,0 1 — 95,0 95,86 12 kr1,000000 Rudin Nikita Agnes Sweden 69,25 1,0023 412,5 413,45 kr3,000000 Alslie Norway 342,5 368,94 -72kg kr2,000000 Adolfsen Isabell 1.1.1999 69,20 62,75 1,0028 17 1,0772 2 80,0 1 82,5 Generated 4 160,0 172,5 2 2018 407,5 412,5 413,65 9 kr3,000000 Persson Sandra 1.1.1995 NOR 69,25 1,0023 19 142,5 150,0 3 75,0 77,5 80,0 5 180,0 3 408,44 8 by165,0 the GOODLIFT on 26th180,0 of September at 20:30 (support: goodlift@mail.ru) kr1,000000 Gautadottir Kara 1.1.1996 ISL Weight 56,55 1,1676 5 135,0 152,5 152,5 All Squat 160,0 1 55,0 90,0 1 142,5 150,0 155,0 1 365,0 426,17 12 PL. Ramberg Lifters B.Date Team WF Lot TOTAL W.pts. Pts. All1Bench90,0 Press All Deadlift Nation (Wilks points) kr2,000000 Selma Matilde Norway 50,40 1,2769 311,0 397,12 kr1,000000 Mauritzon Amelia SWE 71,20 0,9834 21 120,0 175,0 182,0 187,5 1 90,0 100,0 102,5 1 190,0 200,0 202,0 1 489,5 481,37 12 kr3,000000 Persson Sandra 1.1.1995 NOR 69,25 1,0023 19 135,0 142,5 150,0 3 75,0 77,5 80,0 5 165,0 180,0 180,0 3 407,5 408,44 8 kr4,000000 Andersen Rebekka 1.1.1997 DK 71,10 0,9843 20 127,5 130,0 7 87,5 92,5 95,0 2 155,0 165,0 165,0 4 387,5 381,42 7 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION Juniors -72kg Sub-Juniors Nation (Wilks points) kr3,000000 Alslie Nikita Norway 62,75 1,0772 342,5 368,94 1 -52kg kr2,000000 AdolfsenTuulia Isabell 1.1.1999 NOR 69,20 1,0028 17Nordic 135,0Championship 142,5 150,0 Equipped 2 75,0 80,0 82,5 4 160,0 172,5 180,0 2 412,5 413,65 9 kr4,000000 Andersen Rebekka DK 71,10 0,9843 20 120,0 127,5 130,0 7 92,5 95,0 2 155,0 165,0 165,0 4 387,5 381,42 7 kr5,000000 Lohivuo 1.1.1997 FIN 66,55 1,0311 16 130,0 135,0 140,0 5 87,5 90,0 92,5 3 150,0 157,5 167,5 5 382,5 394,40 6 Women Benchpress, Akureyri (Iceland), 21-22.11.2018 -57kg kr1,000000 Oseth Julie Antonsen 1.1.1998 NOR 68,45 1,0105 3 185,0 190,0 190,0 1 97,5 100,0 102,5 1 160,0 170,0 177,5 1 470,0 474,94 12 -66kg BestLohivuo LiftersCamilla of Subjuniors kr1,000000 Nygård Vik 1.1.1999 NOR 51,25 1,2607 13 102,5 107,5 112,5 2 67,5 70,0 72,5 1 115,0 120,0 125,0 1 307,5 387,67 12 kr3,000000 Persson Sandra 1.1.1995 69,25 1,0023 19 130,0 135,0 142,5 150,0 DETAILED 3 75,0 77,5 80,0 5 165,0 180,0 180,0 3 407,5 408,44 8 kr5,000000 Tuulia 1.1.1997 66,55 1,0311 16 140,0 5 87,5 90,0 92,5 3 150,0 157,5 167,5 5 382,5 394,40 6 kr6,000000 Väisänen Susan 1.1.1995 FIN 69,15 1,0033 15 135,0 135,0 6 67,5 72,5 77,5 6 147,5 152,5 155,0 6 357,5 358,68 5 SCORESHEET kr1,000000 Gautadottir Kara 1.1.1996 ISL 56,55 1,1676 5 152,5 160,0 1 55,0 90,0 90,0 1 142,5 150,0 155,0 1 365,0 426,17 12 kr2,000000 Tervonen Sara 71,00 0,9852 16 152,5 135,0 140,0 142,5 21 75,0 82,5 87,5 21 125,0 135,0 140,0 21 362,5 357,13 912 kr1,000000 Gabriel 1.1.1992 FIN ISL 62,85B.Weight 0,8183 125,0 137,5 X 85,0 85,0 95,0 165,0 177,5 182,5 410,0 335,50 BestArnarsson Lifters of Subjuniors 1.1.1998 Rnk Lifter Nation WF W.Points C.Rnk. 77,5 -52kg kr2,000000 Kyösti Olivia 1.1.1999 51,45 1,2569 12 110,0 115,0 120,0 1 60,0 62,5 65,0 2 120,0 125,0 125,0 2 305,0 383,36 9 kr4,000000 Andersen Rebekka 1.1.1997 DK 71,10 0,9843 20Lot125,0 120,0 127,5 AllResult 130,0 7 87,5 92,5 95,0 155,0 165,0All Deadlift 165,0 4 387,5 381,42 7 kr6,000000 Väisänen Susan 1.1.1995 FIN 69,15 1,0033 15 130,0 135,0 135,0 6 67,5 72,5 6 147,5 152,5 155,0 6 357,5 358,68 5 kr7,000000 Bell Annika 1.1.1997 DK 71,75 0,9783 18 130,0 137,5 4 60,0 62,5 65,0 7 150,0 155,0 X 7 350,0 342,40 4 PL. Lifters B.Date Team Weight WF TOTAL W.pts. Pts. Squat All Bench Press -72kg -84kg -74kg Rnk Lifter Nation B.Weight W F Result W.Points C.Rnk. kr1,000000 Karlsson Elsa Marin Sweden 62,35 1,0824 95,5 103,37 1 kr1,000000 Nygård Camilla Vik 1.1.1999 NOR 51,25 1,2607 13 102,5 107,5 112,5 2 67,5 70,0 72,5 1 115,0 120,0 125,0 1 307,5 387,67 12 -57kg kr5,000000 Lohivuo Tuulia FIN 66,55 1,0311 16 125,0 130,0 135,0 140,0 5 87,5 90,0 92,5 3 157,5 167,5 5 382,5 394,40 6 kr7,000000 Bell Annika 1.1.1997 DK 71,75 0,9783 18 130,0 137,5 4 60,0 62,5 65,0 7 150,0 155,0 X 7 350,0 342,40 4 -84kg Sub-Juniors kr1,000000 Oseth Julie Antonsen 1.1.1998 NOR 68,45 1,0105 3 185,0 190,0 190,0 1 97,5 100,0 102,5 1 160,0 170,0 177,5 1 470,0 474,94 12 Pedersen LindaMarin Zahl 1.1.1995 79,90 0,9156 61 202,5 212,5 217,5 105,0 110,0 110,0 21 172,5 185,0 190,0 492,5 450,93 Myrvoid Simen ohnson 1.1.2000 NOR 73,30 0,7242 180,0 187,5 192,5 1 142,5 150,0 155,5 202,5 215,0 220,0 2 568,0 411,35 kr1,000000 Karlsson Elsa 62,35 1,0824 95,5 103,37 kr2,000000 Rudin Agnes Sweden 68,60 1,0090 95,0 95,86 1 kr2,000000 Kyösti Olivia 1.1.1999 FIN 51,45 1,2569 12 110,0 115,0 120,0 1 60,0 62,5 65,0 2 120,0 125,0 125,0 2 305,0 383,36 9 kr1,000000 Määttä Krista 1.1.1995 FIN 57,00 1,1604 10 120,0 130,0 70,0 75,0 77,5 1 140,0 155,0 160,0 1 367,5 426,45 12 kr6,000000 Väisänen Susan 69,15 1,0033 15 130,0 135,0 135,0 6 67,5 72,5 6 147,5 152,5 155,0 6 357,5 358,68 512 -84kg 84+kg kr2,000000 Tervonen SaraIris Hronn Sweden 1.1.1998 FIN 71,00 0,9852 1 140,0 142,5 2 75,0 82,5 87,5 2 125,0 135,0 140,0 2 362,5 357,13 9 Gardarsdottir 1.1.1997 ISL 82,40 0,9005 45 135,0 170,0 172,5 185,0 102,5 107,5 112,5 12 142,5 152,5 160,0 437,5 393,97 kr2,000000 Rudin Agnes 68,60 1,0090 95,0 95,86 1 Nareskog Filip 1.1.2002 SWE 73,80 0,7207 100,0 100,0 150,0 2 120,0 135,0 145,0 230,0 240,0 240,0 1 525,0 378,37 -57kg kr2,000000 Sletten Elisabeth 1.1.1995 NOR 0,9152 9 4 90,0 95,0 100,0 2 72,5 75,0 77,5 2 135,0 142,5 150,0 2 317,5 290,58 9 kr7,000000 Bell Annika 1.1.1997 DKISL 55,70 71,75 0,9783 18 125,0 130,0 137,5 4— 60,0 62,5 65,0 71 150,0 155,0 X7— 350,0 342,40 49 1 kr1,000000 Jonsdottir Soley Margret 1.1.2001 97,85 0,8381 125,0 130,0 140,0 140,0 117,33 12 -84kg 84+kg kr3,000000 Pedersen Elias 1.1.2000 DK 73,70 0,7214 3 132,5 142,5 150,0 3 67,5 75,0 77,5 3 175,0 182,5 190,0 3 410,0 295,77 8 1 Juniors kr1,000000 Määttä Krista 1.1.1995 FIN 57,00 1,1604 10 110,0 120,0 130,0 1 70,0 75,0 77,5 1 140,0 155,0 160,0 1 367,5 426,45 12 -63kg -84kg Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:31 (support: goodlift@mail.ru) kr1,000000 Pedersen Linda Zahl 1.1.1995 NOR 79,90 0,9156 6 202,5 212,5 217,5 1 105,0 110,0 110,0 2 172,5 185,0 190,0 1 492,5 450,93 12 Puusaari Saara 1.1.1997 FIN 89,90 0,8645 7 150,0 160,0 170,0 80,0 87,5 95,0 1 125,0 130,0 140,0 387,5 334,99 Juniors -63kg -83kg kr2,000000 Sletten Elisabeth 1.1.1995 NOR 55,70 0,9152 9 95,0 100,0 2 72,5 75,0 77,5 2 135,0 142,5 150,0 2 317,5 290,58 9 kr1,000000 Haune Katrine Sundal 62,95 1,0746 8 90,0 135,0 145,0 INTERNATIONAL 147,5 1 POWERLIFTING 87,5 92,5 92,5 1 140,0 145,0 5 390,0 419,09 12 FEDERATION Nation (Wilks points) kr2,000000 Gardarsdottir Iris Hronn 1.1.1997 ISL 82,40 0,9005 4 170,0 172,5 185,0 2 102,5 107,5 112,5 1 142,5 152,5 160,0 2 437,5 393,97 9 1 -63kg kr1,000000 Eide-Olsen Stella 1.1.1995SWE NOR 61,70 62,65 1,0911 1,0785 22 80,0 85,0 85,0 85,0 91,67 12 Li Yulong Nellie 1.1.2000 SWE 81,35 0,6756 235,0 245,0 250,0 147,5 147,5 150,5 230,0 250,0 258,5 1 659,0 445,22 -63kg kr2,000000 Mieettinen 1.1.1995 5 5Nordic 135,0 140,0 145,0 21— Benchpress, 70,0 72,5 31 155,0 162,5 162,5 2— 380,0 414,62 912 Championship Mens Equipped Akureyri 75,0 (Iceland), 21-22.11.2018 84+kg Nation (points) kr1,000000 Eide-Olsen Stella NOR 62,65 1,0746 1,0785 5 172,5 80,0 85,0 85,0 1 85,0 91,67 12 kr2,000000 Määttä Krista 1.1.1995NOR FIN 62,95 60,20 1,1120 15 70,0 80,0 87,5 80,0 88,96 Worm Bertram 1.1.2000 DK 81,15 0,6767 185,0 190,0 105,0 112,5 117,5 200,0 210,0 215,0 2 522,5 353,58 kr1,000000 Haune Katrine Sundal 1.1.1995 8 145,0 147,5 1 87,5 92,5 92,5 1 140,0 145,0 150,0 5 390,0 419,09 12 kr3,000000 Andersson 1.1.1997 SWE 62,55 1,0798 3 2 135,0 125,0 132,5 137,5 32— 70,0 75,0 75,0 22 150,0 160,0 170,0 3— 372,5 402,23 89 9 DETAILED SCORESHEET BestPuusaari Lifters Saara ofRonja Subjuniors 1.1.1997 kr1,000000 FIN 89,90 0,8645 7 150,0 160,0 170,0 1 80,0 87,5 95,0 1 125,0 130,0 140,0 1 387,5 334,99 12 kr2,000000 Määttä Krista 1.1.1995SWE FIN 60,20 1,0911 1,1120 5 2 135,0 — 70,0 80,0 87,5 — 80,0 88,96 9 -72kg -93kg kr2,000000 Mieettinen Nellie 140,0 145,0 2 70,0 72,5 75,0 32 155,0 162,5 162,5 2 380,0 414,62 9 kr4,000000 Gunnarsdottir Arna Osp 1.1.1995 62,60 1,0792 6 Lot112,5 117,5 AllResult 120,0 5 157,5 165,0 All Deadlift 173,0 1 355,0TOTAL 383,12 7Pts. PL. Lifters B.Date ISL Team 61,70 Weight WF W.pts. Squat All Bench Press 4 Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. Best Lifters of Juniors -72kg kr1,000000 Olsson Vilma 1.1.1999NOR SWE 62,55 71,20 1,0798 0,9834 13 105,0 110,0 115,5 110,0 108,17 12 Andersen Benjamin 1.1.2001 DK 88,60 0,6436 180,0 190,0 200,0 100,0 110,0 115,0 190,0 200,0 207,5 2 517,5 333,06 kr3,000000 Andersson Ronja 1.1.1997 SWE 3 132,5 137,5 3 70,0 75,0 75,0 2 150,0 160,0 170,0 3 372,5 402,23 8 kr5,000000 Röngevær Solveig 61,70 1,0911 7 6 125,0 102,5 107,5 115,0 61— 62,5 70,0 72,5 531 127,5 140,0 150,0 4— 335,0 365,52 612 Sub-Juniors kr1,000000 Jonsdottir Soley Margret Iceland 97,85 0,8381 140,0 117,33 1 Nation (points) Rnk Lifter Nation B.Weight W F Total W.Points C.Rnk. kr1,000000 Olsson Vilma 1.1.1999 ISL SWE 62,60 71,20 1,0792 0,9834 10 6 165,0 105,0 110,0 115,5 1 110,0 108,17 12 kr2,000000 Arnesen MarenArna Småbakk 1.1.1998 NOR 71,00 0,9852 3 — 92,5 95,0 100,0 2 — 100,0 98,52 9 kr2,000000 Hansen Simon B. 1.1.2001 DK 86,30 0,6528 175,0 182,5 107,5 117,5 125,0 185,0 195,0 207,5 515,0 336,19 kr4,000000 Gunnarsdottir Osp 1.1.1995 6 117,5 120,0 5 70,0 72,5 75,0 4 157,5 165,0 173,0 1 355,0 383,12 7 kr6,000000 Mahmood Ronja FIN 62,10 1,0858 2 112,5 120,0 127,5 130,0 42 62,5 70,0 70,0 61 125,0 132,5 137,5 61 327,5 355,60 59 -93kgOseth kr1,000000 Julie Antonsen Norway 68,45 0,9843 474,94 1 kr2,000000 Arnesen Maren Småbakk 1.1.1998NOR NOR 71,00 0,9852 12 31,0105 92,5 95,0 100,0 2 100,0 98,52 98 kr3,000000 Oskarsdottir Matthildur 1.1.1999 ISL 92,25 71,10 7 - 470,0 90,0 92,5 95,0 95,0 93,51 kr3,000000 Hafsteinsson Gabriel Omar1.1.1997 1.1.2000 ISL 0,6306 180,0 190,0 190,0 107,5 115,0 120,0 23 200,0 210,0 210,0 3 495,0 312,15 kr5,000000 Röngevær Solveig 1,0911 102,5 107,5 115,0 63— 62,5 72,5 127,5 140,0 150,0 4— 335,0 365,52 68 -72kg Juniors kr1,000000 Forslund Edvin 1.1.2000 SWE 61,70 91,65 0,6326 7 50,9156 - 492,5 — 450,93 180,0 70,0 195,5 200,0 5 1 — 195,5 123,67 12 Best Lifters of Juniors kr2,000000 Pedersen Linda Zahl Norway 79,90 1 kr3,000000 Oskarsdottir Matthildur 1.1.1999 FIN ISL 62,10 71,10 1,0858 0,9843 16 7 120,0 90,0 92,5 3 93,51 87 kr4,000000 Evensen Sarah Nilsen 1.1.1995 NOR 71,35 0,9820 — 85,0 90,0 95,0 4 — 95,0 93,29 kr4,000000 Bjornsson Fannar 1.1.2003 ISL 92,35 0,6303 140,0 150,0 160,0 90,0 90,0 95,0 170,0 180,0 190,0 430,0 271,03 kr6,000000 1.1.1995 2 4 127,5 130,0 4 62,5 70,0 70,0 6 125,0 132,5 137,5 6 327,5 355,60 57 kr1,000000 Mauritzon Ronja Amelia SWE 71,20 0,9834 21 175,0 182,0 187,5 14 90,0 100,0 102,5 14 190,0 200,0 202,0 14 489,5 481,37 12 -57kgMahmood Rnk Lifter Nation B.Weight W F Total W.Points C.Rnk. kr3,000000 Gautadottir Kara Iceland 56,55 1,1676 365,0 426,17 1 kr4,000000 EvensenTuulia Sarah Nilsen 1.1.1995 NOR 71,35 0,9820 4 85,0 90,0 4 95,0 93,29 7 kr5,000000 Lohivuo 1.1.1997 FIN 66,25 1,0345 9 — 87,5 92,5 95,0 5 — 92,5 95,69 6 -105kg -72kg kr2,000000 Adolfsen Isabell 1.1.1999 1,0028 17 2 135,0 142,5 150,0 2— 75,0 80,0 82,5 41 160,0 172,5 180,0 2— 412,5 413,65 9 kr1,000000 Gautadottir Kara 1.1.1996NOR ISL 69,20 56,85 - 470,0 85,0 85,0 95,0 85,0 98,84 12 Nation (Wilks points) kr1,000000 Oseth Julie Antonsen Norway 68,45 1,1628 1,0105 1 kr5,000000 Lohivuo Tuulia 1.1.1997SWE 66,25 1,0345 21 — 474,94 87,5 92,5 95,0 5 — 92,5 95,69 6 kr1,000000 Jusesen Lasse 1.1.2000 DKFIN 71,20 99,90 0,6088 249 175,0 167,5 175,0 180,0 115,0 120,0 125,0 180,0 200,0 220,0 520,0 316,58 Amelia 1.1.1995 0,9834 182,0 187,5 1 90,0 100,0 102,5 1 190,0 200,0 202,0 1 489,5 481,37 12 kr3,000000 Persson Sandra NOR 69,25 1,0023 19 135,0 142,5 150,0 31 75,0 77,5 80,0 51 165,0 180,0 180,0 31 407,5 408,44 812 -72kgMauritzon kr2,000000 Pedersen Linda Zahl Norway 79,90 0,9156 492,5 450,93 1 Abbreviations: Nation (WilksIsabell points) -120kg Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:33 (support: goodlift@mail.ru) kr2,000000 Adolfsen 1.1.1999 NOR 69,20 1,0028 17 135,0 142,5 150,0 2 75,0 80,0 82,5 4 160,0 172,5 180,0 2 412,5 413,65 9 kr4,000000 Andersen Rebekka 1.1.1997 DK 71,10 0,9843 20 120,0 127,5 130,0 7 87,5 92,5 95,0 2 155,0 165,0 165,0 4 387,5 381,42 7 kr1,000000 Rautiainen Elli 1.1.1999 FIN 70,25 0,9924 w - 3World - Record; cp- - Competition's — 426,17 80,0 85,0 90,0 1 — 90,0 89,32 12 Best Lifters of Subjuniors kr3,000000 Gautadottir Kara Iceland 56,55 1,1676 365,0 1 nb New pers. bestlifts; n National Record; c Continental Record; Record; Nation (WilksBjorn points) kr1,000000 Westbye Andre S. 1.1.1997 1.1.2001NOR 119,10 0,5759 31 130,0 260,0 270,0 INTERNATIONAL 275,0 120,0 130,0 135,0 260,0 270,0 275,0 685,0 394,49 kr3,000000 Persson Sandra 1.1.1995 69,25 B.Weight 1,0023 19 135,0 142,5 150,0 31 POWERLIFTING 75,0 77,5 80,0 51 165,0 180,0 180,0 31 407,5 408,44 812 FEDERATION kr5,000000 Lohivuo FIN 66,55 1,0311 16 140,0 5 87,5 90,0 3 150,0 157,5 167,5 5 382,5 394,40 6 -84kg Rnk Lifter Tuulia Nation W F X 135,0 Result W.Points C.Rnk.92,5 1..4 - Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's Record; ps. - Personally; - the refused attempt. Best Lifters of Juniors Generated by the GOODLIFT on 26th of September at 20:19 (support: goodlift@mail.ru) kr4,000000 Andersen Rebekka 1.1.1997 DKISL 69,15 71,10 0,9843 20 1 130,0 120,0 127,5 130,0 7— 87,5 92,5 95,0 21 155,0 165,0 165,0 4— 2018 387,5 381,42 7 Nordic Championship Men Classic, Akureyri kr6,000000 Väisänen Susan 1.1.1995 FIN 1,0033 15 135,0 135,0 6 67,5 72,5 77,5 6 147,5 152,5 155,0 6 357,5 358,68 5 Gardarsdottir Iris Hronn 1.1.1997 83,15 0,8963 Disqualification; - Doping - Benchpress 100,0 105,01 (Iceland), 110,0 21-22.11.2018 105,0 94,11 12 kr1,000000 Forslund Edvin Sweden 91,65 0,6326 195,5 123,67 Abbreviations: DSQ Disqualification; DR Removed by a Doctor; TD Technical DD Disqualification. Best Lifter Lifters of Juniors Rnk Nation WF Result W.Points C.Rnk. FEDERATION Nation (points) kr5,000000 Lohivuo Tuulia 66,55B.Weight 1,0311 16 125,0 130,0 135,0 INTERNATIONAL 140,0 DETAILED 5 POWERLIFTING 87,5 90,0 92,5 3 157,5 167,5 5 382,5 394,40 6 SCORESHEET kr7,000000 Bell Annika 1.1.1997 FIN DK 71,75 0,9783 18 130,0 137,5 4 60,0 62,5 65,0 7 150,0 155,0 X 7 350,0 342,40 4 Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, pojat nb New pers. bestlifts; n National Record; c Continental Record; w World Record; cp Competition's Record; FIN = Finland NOR = Norway Rnk Lifter Nation B.Weight W F Result W.Points C.Rnk. kr1,000000 Olsson Vilma Sweden 71,20 0,9834 110,0 108,17 (Iceland),121-22.09.2019 Nordic Championship, Akureyri kr6,000000 Väisänen Susan 1.1.1995 135,0 135,0 6 67,5 72,5All Bench 77,5 147,5 152,5 All Deadlift 155,0 6 357,5TOTAL 358,68 5Pts. PL. Lifters B.Date FIN Team 69,15 Weight 1,0033 WF 15Lot130,0 W.pts. All Squat Press 6 -84kg Nation (WilksRecord; points)j - Junior's Juniors 1..4 Master's Record; s Subjunior's Record; ps. Personally; X the refused attempt. ISL = Iceland kr1,000000 Olsson Vilma Sweden 71,20 0,9834 110,0 108,17 1 kr2,000000 Arnesen Maren Småbakk Norway 71,00 0,9852 100,0 98,52 2 BestBell Lifters of Subjuniors 1.1.1997 DK SCORESHEET kr7,000000 Annika 71,75 0,9783 18 125,0 130,0 137,5 DETAILED 4 60,0 62,5 65,0 7 150,0 155,0 X 7 350,0 342,40 4 Sub-Juniors -74kg DSQ - Disqualification; DR - Removed Technical Disqualification; Disqualification. 95,69 kr2,000000 Arnesen Maren Småbakk Norway by a Doctor; TD -66,25 71,00 0,9852 DD - Doping 100,0 98,52 2 kr3,000000 Lohivuo Tuulia Finland 1,0345 92,5 5 PL. Lifters of Juniors B.Date Weight WF Lot W F TOTAL W.pts. Pts.1 Squat All Bench Press -84kg Rnk Lifter Nation Team B.Weight C.Rnk. -66kg Best Lifters kr1,000000 Aron Ingi 1.1.1995 72,75 0,7282 1 1,0345 - AllTotal —W.Points 150,0 150,0 X 1 - All Deadlift — 150,0 109,23 12 FIN =Gautason Finland NORISL = Norway kr3,000000 Lohivuo Tuulia Finland 66,25 92,5 95,69 5 -52kgArnarsson kr1,000000 LiLifter Yulong Gabriel Sweden 81,35 0,8127 445,22 1 kr1,000000 1.1.1992 ISL 63,35 90,6756 - 659,0 — W.Points 77,5 87,5 92,5 1 — 92,5 75,17 12 Rnk Nation B.Weight WF ResultC.Rnk. -83kg ISL = Iceland 1 Abbreviations: kr2,000000 Myrvoid Simen ohnson Norway 73,30 0,7242 568,0 411,35 1 kr1,000000 Ramberg Selma Matilde 1.1.2001 NOR 50,40 1,2769 1 100,0 107,5 110,0 1 72,5 75,5 76,0 1 115,0 125,0 130,0 1 311,0 397,12 12 -83kg Gautadottir Kara Iceland 85,0 98,84 1 kr1,000000 Hällfors Teemu 1.1.1995 82,2056,85 0,6714 w - World 8 1,1628 -Record; cp -- Competition's — 215,0 225,0 225,0 1 — 215,0 144,35 12 Abbreviations: nb - New pers. bestlifts; n - National Record;FIN c - Continental Record; Record; kr3,000000 Westbye Bjorn Andre S. Norway 119,10 0,5759 685,0 394,49 1 -57kg kr1,000000 Li Yulong 1.1.2000 SWE 81,35 0,6756 7 — 150,0 161,0 161,0 1 — 150,0 101,34 12 kr2,000000 Gardarsdottir Iris Hronn Iceland 83,15 0,8963 105,0 94,11 1 -105kg nb - -New pers. Record; bestlifts;j n- Junior's - National Record; - Continental Record; World Record; cp -refused Competition's 1..4 Master's Record; s -cSubjunior's Record; ps.w- -Personally; X - the attempt.Record; kr1,000000 Kanerva Tuomas Milka 1.1.2002 FIN 56,00 1,1766 11 3 92,5 97,5 102,5 1 — 89,32 50,0 52,5 52,5 11 90,0 97,5 100,0 1 255,0 300,03 12 kr3,000000 Rautiainen Elli Finland 70,25 0,9924 90,0 1 kr1,000000 1.1.1995 104,55 0,5985 140,0 210,0 217,5 — 210,0 125,69 12 1..4 -Puhakka Record; jDR - Junior's Record; - Subjunior's Record; ps. - Personally; X DD - the- -Doping refused Disqualification. attempt. DSQ -Master's Disqualification; - Removed by as FIN Doctor; TD - Technical Disqualification; Juniors Nation (Wilks points) -63kg 1 -120kg DSQ Disqualification; DR - Removed by aNOR Doctor; TD - Technical Disqualification; DD - Doping Disqualification. FIN =-Finland = Norway -74kg kr1,000000 Alslie Nikita 1.1.2000 NOR 127,5 132,5 1— 72,5 77,5 80,0 11 125,0 130,0 X 1 342,5 368,94 12 Abbreviations: kr1,000000 ISL =62,75 114,45 1,0772 0,5818 4 4 122,5 210,0 225,0 232,5 — 225,0 130,91 12 FIN ==Ottarsson Finland Thorsteinn Aegir 1.1.1995 SWE NOR Norway ISL Iceland Sweden Best Lifters Subjuniors kr1,000000 Sigurðsson Svavar 1.1.1999 ISL 73,00 210,0 1— 140,0 150,0 150,0 12 210,0 222,5 222,5 3— 572,5 415,86 12 -72kg nb - New pers. of bestlifts; nÖrn - National Record; c - Continental Record; cp -- Competition's Record; kr2,000000 Jonas 1.1.1995 SWE 117,10 0,7264 0,5783 w8- World 6 210,0 -Record;210,0 195,0 205,0 212,5 205,0 118,55 9 ISL =Edvardsson Iceland SWE = Sweden Rnk LifterAgnes Nation W F X -182,5 Result W.Points C.Rnk. 122,5 kr2,000000 Germe j - Junior's 1.1.1996 NOR 74,00 0,7193 175,0 187,5 117,5 122,5 21 240,0 247,5 255,0 11 565,0 406,40 9121 1..4 - Wimpaye Master's Record; Record; s - Subjunior's Record; -2Personally; the refused attempt. 41 kr1,000000 Rudin 1.1.2000 SWE 69,25B.Weight 1,0023 ps. 14 135,0 142,5 147,5 87,5 92,5 97,5 165,0 170,0 172,5 412,5 413,45 120+kg kr1,000000 Li Yulong Sweden 81,35 0,6756 150,0 101,34 1 DSQ Disqualification; DR Removed by a Doctor; TD Technical Disqualification; DD Doping Disqualification. kr3,000000 Ólafsson Muggur 1.1.1996 ISL 73,20 0,7249 4 180,0 187,5 190,0 3 120,0 130,0 130,0 3 220,0 230,0 237,5 2 540,0 391,45 8 -84kg kr1,000000 Magnusson Gudfinur Snaer1.1.1997 ISL 148,30 0,5542 7 — 220,0 X X 1 — 220,0 121,92 12 kr2,000000 Gabriel Iceland 0,8127 92,5 75,18 FIN =Arnarsson Finland ISL = Iceland kr4,000000 Immonen Lassi 1.1.1998 FIN 73,15 0,7253 7 190,0 200,0 205,0 21 107,5 115,0 115,0 41 200,0 212,5 220,0 41 527,5 382,60 712 kr1,000000 Horne Sofie 1.1.2001 NOR 77,85 63,35 0,9294 22 130,0 140,0 145,0 72,5 77,5 1 77,5 150,0 160,0 165,0 387,5 360,14 -83kg Nation (Wilks points) 1 Juniors kr1,000000 Nnoli Chido 1.1.1997 NOR 81,60 0,6744 20 215,0 235,0 242,5 2 152,5 160,0 165,0 2 310,0 326,0 326,0 1 717,5 483,88 12 Nation (points) 1 -74kg kr2,000000 Hällfors Teemu 1.1.1995 FIN 82,50 0,6699 21 230,0 240,0 247,5 3 180,0 188,0 191,0 1 240,0 250,0 250,0 4 668,0 447,49 9 Best Lifters of Juniors kr1,000000 Brunzell 1.1.1996SWE SWE 79,75 71,30 0,7390 1413245,0 152,5 160,0 167,5 1 — 167,5 123,78 12 kr3,000000 Andersson 0,6841 255,0 255,0 1 — W.Points 140,0 145,0 4 255,0 260,0 275,0 2 655,0 448,09 8 Best LiftersSimon ofCarl Subjuniors 1.1.1995 Rnk Lifter Nation B.Weight W-F Result C.Rnk. 145,0 Generated by the GOODLIFT on 26th of September 2018 at 20:22 (support: goodlift@mail.ru) kr2,000000 Sigurðsson Svavar Örn Finland 1.1.1999 ISL 82,00 73,75 0,7210 9 1 212,5 135,0 145,0 X 135,0 97,33 kr4,000000 Mobraaten Sindre 1.1.1995 0,6724 225,0 235,0 4 — W.Points 140,0 147,5 155,0 32 242,5 255,0 267,5 3— 637,5 428,65 79 Rnk Hällfors Lifter Teemu Nation NOR B.Weight W FTotal C.Rnk. kr1,000000 82,20 0,6714 215,0 144,35 1 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION -83kg -93kg kr1,000000 Rudin Agnes Sweden 69,25 1,0023 412,5 413,45 1 kr2,000000 Ottarsson Thorsteinn AegirIceland 114,45 0,5818 225,0 130,91 1 Nordic Championship Men Equipped, Akureyri (Iceland), 21-22.11.2018 kr1,000000 Hällfors Teemu 1.1.1995SWE FIN 92,70 82,25 0,6711 11 21,2769 175,0 180,0 185,0 185,0 124,15 12 kr1,000000 Hynen-Ulfsjoo Carl 1.1.1996 0,6292 235,0 247,5 252,5 3 — 397,12 155,0 165,0 170,0 11 275,0 290,0 300,0 2— 712,5 448,31 12 kr3,000000 Puhakka Tuomas 104,55 0,5985 210,0 125,69 kr2,000000 Ramberg Selma Matilde Finland Norway 50,40 311,0 DETAILED SCORESHEET 11 kr2,000000 Florelius Jacob 1.1.1998 NOR 82,35 0,6706 3 — 368,94 165,0 170,0 175,0 2 — 170,0 114,00 9 kr3,000000 Nikita Norway 342,5 1 PL. Alslie Lifters B.Date Team Weight62,75WF Lot 1,0772 TOTAL W.pts. Pts. 1 All Squat All Bench Press All Deadlift kr3,000000 Staal Henrik 1.1.1996 NOR 79,45 0,6857 5 — 140,0 145,0 147,5 3 — 147,5 101,14 8 Abbreviations: Juniors -93kg nb - New pers. bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp - Competition's Record; -52kg -74kg kr1,000000 Andreas 1.1.1995 91,80 Record; 0,6321ps. 13 10 102,5 — 175,0 175,0 182,5 1 — 182,5 115,36 12 1..4 -Olausson Master'sCamilla Record; j - Junior's Record; sSWE - Subjunior's - Personally; X -107,5 the- refused112,5 attempt. kr1,000000 Nygård Vik 1.1.1999 NOR 51,25 1,2607 67,5 70,0 72,5 115,0 120,0 125,0 307,5 387,67 12 kr1,000000 Gautason Aron Ingi 1.1.1995 ISL 71,90 0,7345 2 245,0 250,0 255,0 12 150,0 155,0 160,0 11 210,0 220,0 235,0 11 630,0 462,74 12 kr2,000000 Berge Sandbak 1.1.1995 91,85 0,6320 Disqualification; 147,5 155,0 160,0 — 160,0 101,12 99 1 DSQ - Disqualification; byFIN aNOR Doctor; TD - Technical DD -- Doping120,0 Disqualification. kr2,000000 Kyösti Olivia IsakDR - Removed 1.1.1999 51,45 1,2569 12 6 110,0 115,0 1— 60,0 62,5 65,0 22 120,0 125,0 125,0 2 305,0 383,36 -83kg kr3,000000 1.1.1998 SWE NOR= Sweden 92,75 0,6290 8 — 137,5 150,0 152,5 3 — 150,0 94,35 8 FIN =Gundersen Finland Per Jorgen -57kg kr1,000000 Lancaster Alexander 1.1.1997 NOR 81,45 0,6751 9 285,0 295,0 302,5 1 180,0 185,0 185,0 1 225,0 240,0 X 1 720,0 486,07 12 -105kg ISL = Määttä IcelandKrista kr1,000000 1.1.1995 FIN 57,00 1,1604 10 110,0 120,0 130,0 70,0 75,0 77,5 1 140,0 155,0 160,0 367,5 426,45 12 — Knudsen Rasmus 1.1.1995 DK 79,40 0,6860 1 225,0 235,0 235,0 21 150,0 150,0 150,0 — 220,0 220,0 230,0 21 DSQ — — kr1,000000 Norling Emil 1.1.1996 SWE 104,00 0,5996 11 — 175,0 180,0 185,0 1 — 180,0 107,93 12 kr2,000000 Sletten Elisabeth 1.1.1995 NOR 55,70 0,9152 9 90,0 95,0 100,0 2 72,5 75,0 77,5 2 135,0 142,5 150,0 2 317,5 290,58 9 -93kg -120kg -63kg kr1,000000 Love KarlTuomas Anton 1.1.1997 317,5 317,5 1— 202,5 215,0 220,0 11 265,0 275,0 282,5 1— 820,0 515,29 12 kr1,000000 Puhakka 1.1.1995 ISLFIN 92,95 105,05 0,6284 0,5975 5 14305,0 140,0 145,0 150,0 145,0 86,64 12 kr1,000000 Haune Katrine Sundal 1.1.1995 NOR 62,95 1,0746 8 135,0 145,0 147,5 87,5 92,5 92,5 140,0 145,0 150,0 5 390,0 419,09 12 kr2,000000 Rasmussen Simon 280,0 285,0 31 — 180,0 180,0 185,0 312 250,0 262,5 262,5 2— 722,5 454,89 99 kr2,000000 Vilhjálmsson Halldor Jens 1.1.1999 1.1.1996 DKISL 92,55 108,05 0,6296 0,5918 3 12270,0 120,0 140,0 150,0 140,0 82,85 kr2,000000 Mieettinen 1.1.1995NOR SWE 91,55 61,70 1,0911 135,0 140,0 145,0 70,0 72,5 75,0 155,0 162,5 162,5 380,0 414,62 kr3,000000 Sandbo OleNellie Henrik 1.1.1995 0,6330 75 275,0 282,5 287,5 22 185,0 195,0 195,0 23 235,0 245,0 245,0 32 712,5 451,01 89

kr3,000000 Andersson Ronja -105kg Nation (Wilks points) kr4,000000 Gunnarsdottir Arna Osp kr1,000000 Puhakka Tuomas

62,55

1,0798

3

125,0

132,5

137,5

3

70,0

75,0

75,0

2

150,0

160,0

170,0

3

372,5

402,23

1.1.1995 FIN ISL 103,70 62,60 1.1.1995 1.1.1997 NOR 61,70

1.1.1997 SWE

1,0792 0,6002 1,0911

46 7

112,5 275,0 102,5

117,5 287,5 107,5

120,0 295,0 115,0

15 6

70,0 180,0 62,5

72,5 200,0 70,0

75,0 210,0 72,5

14 5

157,5 270,0 127,5

165,0 290,0 140,0

173,0 305,0 150,0

11 4

355,0 785,0 335,0

383,12 471,16 365,52

8 1 127 6

70,0 220,0 C.Rnk. 190,0 1 100,0 162,5 1 80,0 1 77,5 277,5

70,0 227,5

16

125,0 270,0

132,5 280,0

137,5 280,0

26

327,5 795,0

355,60 461,18

125

197,5 102,5 162,5

2 31

275,0 190,0 240,0

292,5 200,0 260,0

310,0 202,0 277,5

1 31

780,0 489,5 682,5

450,92 481,37 400,49

9 812

80,0 282,5 95,0

15 2

165,0 270,0 155,0

180,0 292,5 165,0

180,0 300,0 165,0

13 4

407,5 947,5 387,5

408,44 525,11 381,42

128 7

92,5

3

150,0

157,5

167,5

5

382,5

394,40

6

77,5 65,0

6 7

147,5 150,0

152,5 155,0

155,0 X

6 7

357,5 350,0

358,68 342,40

5 4

kr5,000000 Röngevær Solveig -120kg Best Lifters of Juniors kr6,000000 Mahmood Thorsteinn Ronja 1.1.1995 FIN 115,70 62,10 1,0858 2 305,0 120,0 127,5 130,0 62,5 kr1,000000 Ottarsson Aegir1.1.1995 0,5801 10 320,0 320,0 14 210,0 Rnk Lifter Nation ISL B.Weight WF Result W.Points -72kg kr2,000000 Nygård Teemu Christopher 1.1.1995 NOR 117,25 82,25 0,5781 6 280,0 290,0 300,0 2 190,0 kr1,000000 Hällfors Finland 0,6711 185,0 124,15 kr1,000000 MauritzonVille Amelia 1.1.1995 SWE 71,20 0,9834 21 175,0 182,0 187,5 90,0 kr3,000000 Niskanen 1.1.1995 FIN 111,05 0,5868 8 242,5 242,5 260,0 31 155,0 kr2,000000 Brunzell Simon Sweden 71,30 0,7390 167,5 123,78 kr2,000000 Adolfsen Isabell 1.1.1999 NOR 69,20 1,0028 17 135,0 142,5 150,0 2 75,0 120+kg kr3,000000 Olausson Andreas Sweden 91,80 0,6321 182,5 115,36 kr3,000000 Persson Sandra 1.1.1995 NOR 69,25 1,0023 19 370,0 135,0 142,5 150,0 75,0 kr1,000000 Magnusson Gudfinur Snaer1.1.1997 ISL 148,25 0,5542 11 385,0 400,0 13 260,0 kr4,000000 Andersen Rebekka 1.1.1997 DK 71,10 0,9843 20 120,0 127,5 130,0 7 87,5 Abbreviations: kr5,000000 Lohivuo Tuulia 1.1.1997 FIN 66,55 1,0311 16 130,0 135,0 140,0 5 87,5 Nation nb - New(points) pers. bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp - Competition's Record; kr6,000000 Väisänen Susan 1.1.1995 FIN 69,15 1,0033 15 130,0 135,0 135,0 6 67,5 1..4 - Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's Record; ps. - Personally; X - the refused attempt. kr7,000000 Annika 1.1.1997 DK 71,75 0,9783 18 125,0 130,0 137,5 4 60,0 BestBell Lifters of Juniors -84kgLifter Rnk Nation kr1,000000 Magnusson Gudfinur SnaerIceland kr2,000000 Love Karl Anton Iceland kr3,000000 Lancaster Alexander

Norway

72,5 62,5

B.Weight 148,25 92,95

WF 0,5542 0,6284

Total 947,5 820,0

W.Points 525,11 515,29

C.Rnk. 1 1

81,45

0,6751

720,0

486,07

1

Abbreviations: nb - New pers. bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp - Competition's Record; 1..4 - Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's Record; ps. - Personally; X - the refused attempt. DSQ - Disqualification; DR - Removed by a Doctor; TD - Technical Disqualification; DD - Doping Disqualification. DK = Denmark ISL = Iceland FIN = Finland

92,5 90,0

NOR = Norway

82,5

4

160,0

172,5

180,0

2

412,5

413,65

9

1

1

The Finnish Powerlifting Magazine

13


Klassisen maastanoston voittaja Jari Saario

ARNOLD CLASSIC EUROPE 28.-30.9.2018 Barcelona, Espanja Teksti: Ville Niskanen, kuvat: Ralph Farquharson (EPF) & Ville Niskanen

Klassisen penkkipunnerruksen naisten sarjan kärkikolmikko 14 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


Arnold Classic Europe -messut järjestettiin jälleen tuttuun tapaan syyskuun lopussa Espanjan Barcelonassa. Tapahtumassa oli mukana yli 40 eri lajia ja voimanosto keräsikin varsin mukavan katsojamäärän päivittäin hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta. Suurin hullunmylly sattui lauantaina naisten klassisen voimanoston kilpailun aikaan, kun itse Arnold Schwarzenegger saapui seuraamaan naisnostajien suorituksia. Suomesta mukana oli aiempia vuosia isompi joukkue, kun Barcelonan lämpöön matkasi yhteensä kahdeksan nostajaa. Tapahtuma alkoi voimanoston osalta perjantaina klassisella penkkipunnerruksella. Hanna Rantala varmisti naisten sarjan voiton jo avausnostollaan 95 kg, 100 kg oli kahdesti liikaa. Aino Askala täydensi suomalaismenestyksen sijoittumalla kolmanneksi 82,5 kg punnerruksellaan, alle kahden pisteen päähän kakkossijasta. Miesten sarjassa Simo Sistonen oli paras suomalainen sijoittuen kuudenneksi 227,5 kg tuloksella. Yritys 235 kg, jolla olisi noustu toiseksi, epäonnistui tällä kertaa. Teemu Hällfors kilpaili toista viikonloppua putkeen kansainvälisillä lavoilla. Teemulle yksi onnistunut 180 kg suoritus ja kymmenes sija. Pekka Kulju onnistui myös vain kertaalleen 185 kg ja sijoittui sijalle 13. Lauantaina vuorossa oli klassinen voimanosto. Teresa Martikkala nosti kovatasoisessa naisten sarjassa kahdeksanneksi 357,5 kg tuloksella. Teresa paransi ennätyksiään maastavedossa ja yhteistuloksessa. Miesten sarjassa Ossi Sahlberg ja Teemu Hällfors molemmat tavoittelivat sijoittumista kolmen parhaan joukkoon, mutta kolmanteen sijaan vaaditut maastavetoraudat jäivät tällä kertaa välille. Ossi sijoittui neljänneksi 677,5 kg tuloksella ja Teemu viidenneksi 675 kg tuloksella. Jari Saarion kohtaloksi koitui tällä kertaa jääminen ilman tulosta jalkakyykyssä.

Teemu Hällfors

Klassisen penkkipunnerruksen naisten sarjan kärkikolmikko: 3. Aino Askala, 1. Hanna Rantala, 2. Anja Kunstelj (Slovenia)

Klassisen voimanoston miesten sarjan suomalaiset: Jari Saario, Teemu Hällfors ja Ossi Sahlberg

Viimeisenä kisapäivänä sunnuntaina kilpailtiin ensimmäistä kertaa klassisessa maastavedossa. Lauantain epäonnistumisesta sisuuntunut Jari Saario teki lavalla kolme tyylipuhdasta suoritusta, joista viimeisellään sarjan +120 kg epävirallisen suomenennätyksen 360 kg. Jari nappasi miesten sarjassa selkeän voiton näytöstyyliin 200,99 pisteellä.

Teresa Martikkala palkintojenjaossa The Finnish Powerlifting Magazine

15


1.

2.

3.

4. 1.-3. Jari Saarion veto ja jälkituuletukset 4. Aino Askala 5. Simo Sistonen, Teemu Hällfors ja Pekka Kulju 6. Teresa Martikkala 7. Arnold Schwarzenegger seuraamassa kilpailuja

7.

5.

6.

16 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


Suomen Voimanostoliitto ry. sekä MLC Powerlifting ry. järjestävät

KAIKKIEN IKÄLUOKKIEN VARUSTEVOIMANOSTON SM-KILPAILUT 9.-10.2.2019 Pornaisten Yhtenäiskoulu, Koulutie 4, Pornainen

Lauantai 9.2.2019

Sunnuntai 10.2.2019

Ikäluokka Punnitus Kilpailu

Ikäluokka

Punnitus

Kilpailu

M40 M M18, M23 M50

M60, M70 N18, N23 N40, N50, N60, N70 N

8.00 – 9.30 12.00 – 13.30 12.00 – 13.30 12.00 – 13.30

10.00 14.00 14.00 14.00

8.00 – 9.30 8.00 – 9.30 12.00 – 13.30 12.00 – 13.30

10.00 10.00 14.00 14.00

Aikataulumuutokset ovat mahdollisia, joten seuratkaa liiton verkkosivuja kilpailun alkuun saakka.

Ilmoittautuminen ja majoitus Seurojen yhteyshenkilöt ilmoittavat SM-kilpailuihin tarkoitetut urheilijat liiton sihteerille virallisella ilmoittautumislomakkeella sähköpostiin 19.1.2019 klo 24.00 mennessä sp: sihteeri@svnl.fi Osallistumismaksu Seura maksaa osallistumismaksun 65 €/kilpailija (14v ja 18v 35 €/kilpailija) ilmoittautumisen yhteydessä viimeistään 19.1.2019 SVNL:n yleistilille OP FI18 5680 0020 2315 32. Tuloksentekoaika: 12.2.2018-19.1.2019. Tulosrajat: Tulosrajat löytyvät liiton toimintasuunnitelmasta vuodelle 2019. Masterseille ei ole tulosrajoja, mutta yksi hyväksytty yhteistulos voimanostokisasta (klassinen tai varuste) vaaditaan. Kilpailuhotelli: Scandic Järvenpää, Asema-aukio. Majoitushinnat: 83 €/1 hh/vrk, 113 €/2 hh/vrk. Puhelinnumero: +358 9 27141, sähköposti: jarvenpaa@scandichotels.com Majoitusvaraukset: Jokainen majoittuja varaa huoneensa itse suoraan hotellin myyntipalvelusta, yllä olevia yhteystietoja sekä varaustunnusta käyttämällä. Varaustunnus: MLC090219. Varaus sisältää buffet-aamiaisen ja langattoman internetin. Lisätietoja SVNL Timo Lillbacka, 010 309 4270, sihteeri@svnl.fi Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden aikataulumuutoksiin lopullisten nostajamäärien selvittyä.

The Finnish Powerlifting Magazine

17


NÄVERRYKSEN SALILLA Teksti: Risto Pyykkö, kuvat: Jussi Leinonen (Artikkeli on julkaistu Lapin Kansan viikonvaihdeliite Lupossa 3.11.2018)

18 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


Emäntä ojentaa kätensä, katsoo vierasta sirkeästi suoraan silmiin ja tekee tunnustuksen. – Voi kauhea! Olen aina pikkuisen pelännyt toimittajia. Kyselevät siitäkin, mitä syön aamupalaksi. Pienessä pirtissä helähtää iloinen nauru. Olemme Simojoen törmällä, Ranuan läntisellä reunalla, kapean hiekkatien loppupäässä. Kartta ja paikalliset tuntevat paikan Näverryksenä, muut tuskin ollenkaan.

Isäntäpari on tehnyt kyllä parhaansa nostaakseen pienenpienen kylän kartalle. Jos kilpailu-urat lasketaan yhteen, Eila Kumpuniemi, 76, ja Veli Kumpuniemi, 83, ovat huhkineet voimanostajina lähes 70 vuotta. Niin kauan ja niin menestyksekkäästi, että mitalien laskemisen he ovat lopettaneet aikoja sitten. Näppituntumalla niitä on noin 300, jos otetaan mukaan kilpailut Suomen-, Euroopan- ja Maailmanmestaruuksista.

Luku ei ole täysi. Viimeksi kuukausi sitten Eila Kumpuniemi palasi mastersien MMkisoista Mongoliasta tuomisinaan mestaruus ja ikäluokkansa maailmanennätys 48 kilon sarjassa. Kuten viime vuosina usein, hän oli sarjansa ainoa osallistuja, minkä avio- ja ME-mies, enää omaksi ilokseen rautoja kolisteleva Veli Kumpuniemi ei näe himmentävän kullan hohtoa. – Saa sinne muutkin mennä, mutta ei ole näkynyt.

Kuka? Eila Kumpuniemi Syntynyt syyskuussa 1942 Ranualla. Työura maatilan emäntänä ja keittiöapulaisena. Harrastaa käsitöitä. Kaksi lasta, poika ja tyttö. Lisäksi 7 lastenlasta ja 9 lastenlastenlasta. Euroopan voimanostoliitto EPF nimesi Kumpuniemen kunniagalleriaansa viime vuonna tunnustuksena pitkästä kansainvälisestä kilpailu-urasta (24 vuotta). Ennen häntä Hall of Fameen oli nostettu kuusi suomalaista. Voitti viimeisimmän mastersien Maailmanmestaruutensa lokakuussa.

Monelle asiantuntijalle Veli Kumpuniemi on yhä väkevin maastavetäjä, mitä voimanostolavoilla on nähty. Eila Kumpuniemi kutsuttiin viime vuonna seitsemäntenä suomalaisen Euroopan voimanostoliiton kunniagalleriaan. Täällä, kotitilan tyhjentyneessä navetassa, he ovat harjoitelleet kymmeniä kesiä.

The Finnish Powerlifting Magazine

19


Eila Kumpuniemi, 76, kolistelee yhä puntteja pari kertaa viikossa Rupeavat kai happanemaan, hän arvelee ja palaa viime talveen, jolloin näki vaimonsa pudottavan lumet kahden rivitalon katolta Ranuan kirkonkylällä. – Ei sinne tuonikäiset uskalla nousta, eikä pääse. Kyllä se on niin. Eila Kumpuniemi läpsäyttää viereltä hellästi käsivarteen. – On siinä minulla äijä. Veli Kumpuniemi keksii kyllä moittimistakin vaimonsa voimista ja vireydestä, mutta puhutaan siitä myöhemmin, kuten navetastakin, joka seisoo ovet selällään pihan toisella puolella. Sen kuuraisen katon kätköissä on jotain, jota ilman Kumpuniemet eivät olisi Suomen vahvin vanha pari.

Kumpuniemi ei tahtonut saada hevostyttöä mielestään. – Kävin katsomassa sitäkin, kun Eila pääsi ripille. Ihan senkin varalta, jos siellä on muitakin kiinnostuneita. Ihastuneilla oli kahdeksan vuotta ikäeroa. Siis aivan liikaa, Eila Kumpuniemi muistaa ensin ajatelleensa. – Että jos en löydä nuorempaa, olen ilman!

Päälle tulivat maatilan muut työt. – Nainen hoiti navetan ja pirtin, mies ulkohommat, ellei ollut savotoilla, Eila Kumpuniemi kertaa työnjakoa. – Siinä koheni peruskunto molemmilla aivan pakosta. Jossakin välissä ehdittiin urheillakin. Eila hiihti ja suunnisti, Veli nosti puntteja.

Toisin kävi. Pari kihlautui elokuussa 1960 – vähän ennen Eilan 18-vuotispäivää. Häitä juhlittiin heti lokakuussa. Nuori morsian tuli Näverrykseen. Tiettömälle tilalle, jossa Veli Kumpuniemi oli varttunut setänsä ja tämän vaimon kasvattipoikana. Siellä odotti elämä, jota kumpikaan ei kaunistele.

Vuonna 1972 Näverrys jäi kesäpaikaksi. Kumpuniemet myivät karjansa ja muuttivat kahden lapsensa kanssa Ranuan kirkolle. Veli Kumpuniemestä tuli koulun vahtimestari, Eila Kumpuniemestä keittiöapulainen. Yhtäkkiä vapaa-aikaa oli vaikka kuinka. Näverryksen lehmättömästä navetasta alkoi kuulua punttien kolina.

– Raskasta oli. Lähin autotie meni joen takaa. Kaikki piti völjätä sieltä tai sinne. Niin maitokin. Seitsemän lehmän tuotos nostettiin tonkissa kärryihin, työnnettiin rantaan, siirrettiin veneeseen, sauvottiin ylävirtaan, nostettiin veneestä taas kärryihin ja puskettiin vastamäkeä tienvarteen, maitoauton reitille. Näitä 50-litraisia tonkkia Kumpuniemet liikuttelivat vuosien ajan, pyhää ja arkea.

Patjoja, pyöriä, huonekaluja, lautoja, mattoja, kodinkoneita… Kantasuomalaista tavaranpaljoutta väistellen pujottelemme navetan perälle, jossa on Kumpuniemien jokakesäinen harjoittelupaikka. Tämä on kuntosali mallia Näverrys. Täältä on lähdetty nostamaan ennätyksiä ja voittamaan mitaleja. Seinät ovat tiiltä ja styroksia, lattia kylmää betonia. Valoa tulee ikkunasta, jonka särkynyttä ruutua peittää

Ensin on aika kerrata, miten tähän on tultu. Eila Kumpuniemi syntyi maanviljelijä Luiron tyttäreksi Ranuan Peurajärvelle, Rovaniementieltä kappaleen matkaa länteen. Hän muistaa kohtalokkaan kesäpäivän, jolloin sai isältään ensi kertaa hevosta lainaan kyläreissulle. Ajuri oli silloin 15-vuotias. Kärrytiellä saapasteli vastaan kaksi nuorta miestä. Näistä toinen katsoi perään vähän pitempään. Sen jälkeen Veli 20 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


vanerinkappale. Lämpötila on piirun pakkasella, kuten ulkonakin. Karumpaa harjoittelupaikkaa olisi vaikea keksiä, ellei Veli Kumpuniemi tulisi apuun. – Kun täällä pidettiin vielä eläimiä, nostelin painoja ladossa. Ihan kynttilänvalossa. Jotain levyä kaivoin tuulensuojaksi. – Siihen nähdenhän tämä on aika hyvä.

olisi näyttänyt nokkaansa salilla, Eila Kumpuniemi sanoo. Veli Kumpuniemi hörppää kahvia ja tunnustaa erehdyksensä nikottelematta. – Se oli sitä vanhan ajan tyhmyyttä. Ettei naisista muka olisi. Lopulta Eila Kumpuniemi livahti kirkonkylällä salille – salaa mieheltään. – Sanoin vain, että hiihtolenkille menen.

Niin, painoja. Niitä nojailee navetan seinää vasten ainakin neljältä vuosikymmeneltä. Ensimmäiset levypainonsa Veli Kumpuniemi teki puusta. Seuraavat hän valoi 1950-luvulla betonista, kolmannet tilasi Kemin ammattikoulun metallipajalta. Vaikka uudempiakin on, kemiläistekoiset ovat yhä käytössä, kuten siellä hitsattu tankokin, jossa on nostettu ilmaan rautaa – no, vähintään satoja tuhansia kiloja. – En ole laskenut, mutta on se hintansa haukkunut.

Pienessä pitäjässä sellainen ei pysynyt piilossa kauan. Lopulta Veli Kumpuniemi antoi periksi, latasi Näverryksessä tankoon 100 kiloa ja astui sivuun: siitäpä nostat. Ja Eila Kumpuniemi nosti. – Mikäs minulla, kun olin vasta lopettanut maitotonkkien kantelun. Olin kovasti voimissani. Harjoittelu maistui, vaikka ensimmäisiä kisoja piti odotella yli 40. syntymäpäivän. Voimanostoliitot laskivat naiset kisalavalle vasta 1980-luvun alussa. Silloin olisi ollut vaikea uskoa, että muutaman vuosikymmenen kuluttua maassa olisi kymmenittäin jo pelkästään naisille tarkoitettuja kuntokeskuksia. – Meitä katseltiin kummajaisina. Nythän tangon ääressä näyttää olevan naisia siinä kuin miehiä, Eila Kumpuniemi huomioi ja antaa kiitosta suomalaiselle kuntosalibuumille.

Eila Kumpuniemi sai luvan tarttua tankoon paljon myöhemmin. Voimanosto rantautui Suomeen 1971. Kahden vuoden kuluttua Veli Kumpuniemi osallistui ensimmäisen kerran lajin SM-kisoihin, seuraavana syksynä otti ensimmäisen mitalinsa. Voimailu oli miesten yksinoikeus vielä pitkään sen jälkeen. – Ulos olisivat kantaneet, jos nainen

– Kaikki tulee omaan roppaan. Pysyy kunnossa nivelet, liikeradat ja lihasvoima.

Painot saavat olla hyvinkin pieniä, kunhan muistaa säännöllisyyden. Hänellä se tarkoittaa kahta, joskus kolmea saliharjoitusta viikossa. – Palautuminen on yhtä tärkeää kuin treeni. Pitää kuunnella roppaansa. Tässä iässä sille antaa jo arvoa. Kaikkiin kuntosalitrendeihin Simojokivarressa ei ole lähdetty. Kumpuniemet eivät kuvaa salilla itseään eivätkä jaa treenejään somessa, mikä ei johdu pelkästään älypuhelimien puutteesta. – Itsellemme tätä on tehty. Että pysyisi kunnossa. Jos joku nostelee siksi, että näyttäisi joltakin, niin aivan vapaasti. Rahkaa Eila Kumpuniemi kertoo syövänsä silloin tällöin, mutta ”enimmäkseen aivan tavallista kotiruokaa, ehkä enemmän kalaa kuin lihaa”. Entä se aamiainen? Kaurapuuroa marjojen kanssa. – Itsepoimittuja? No tietenki! Äärimmäisyyslaji, joka mittaa ihmiskehon maksimaalisen voimantuoton tehokkaammin kuin mikään muu. Niin voimanostoväki tapaa esitellä omaansa virallisissa yhteyksissä. Kilpailu alkaa jalkakyykyllä, jatkuu penkkipunnerruksella ja huipentuu maastanostoon, joka vaatii osalajeista eniten raakaa voimaa. Siitä kertoo sen englanninkielinen nimikin, deadlift. Maastanostossa kilpailija tarttuu tankoon ja nostaa sen niin korkealle, että selkä on suorana ja polvet lukittuina. Liike on kuntoilijoidenkin suosiossa. Saleilla tosin puhutaan maastavedosta tai vain mavesta.

Kuka? Veli Kumpuniemi Syntynyt joulukuussa 1934 Simossa. Työura maanviljelijänä, metsätyömiehenä, rakennuksilla ja koulun vahtimestarina. Kilpaili nuorempana muun muassa juoksussa ja painonnostossa, ennen kuin siirtyi voimanostoon. Voitti 1979 lajikohtaisen MM-kullan maastavedossa ja 1981 MM-pronssia yhteistuloksessa. Nosti 1980 maastavedon maailmanennätyksen 357,5 kg sarjassa 82,5 kg. Sitä ei rikottu koskaan. Sittemmin painoluokat ovat muuttuneet. Voitti viimeisen mastersien Maailmanmestaruutensa vuonna 2002.

The Finnish Powerlifting Magazine

21


Veli Kumpuniemen kultaisimmista vuosista on pian 40 vuotta. Silti moni asiantuntija pitää häntä yhä kaikkien aikojen väkevimpänä vetäjänä Suomessa, ellei koko maailmassa. Ennätystilastojen valossa hän on molempia – vähintään omassa sarjassaan. Toukokuussa 1980 hän nosti maasta 357,5 kiloa Sveitsin Zürichissä. Se on 82,5-kiloisten maailmanennätys ja pysyykin, koska painoluokkia on myöhemmin muutettu.

Kumpuniemi on itse pannut vielä paremmaksi. Myöhemmin hän kilpaili 90-kiloisissa ja nosti lokakuussa 1982 Lapin urheiluopistolla ilmaan rautakasan, joka painoi 373 kiloa. Sekin olisi ollut maailmanennätys, jos piirikunnallisissa kisoissa olisi ollut vain riittävästi MEarvoon vaadittavia tuomareita. Paikallaolleet muistavat, miten yleisö hurrasi hurjalle nostolle, joka kelpasi Euroopan ennätykseksi. Mitä teki Veli Kumpuniemi? Kohotti kerran oikeaa kättään ja käveli lavalta muina miehinä. – Olisi saanut jäädä sekin tekemättä. Mitä siinä elämöimään. Ennen nostovuoroaan hän saattoi katsella pukuhuoneessa pitkällään, kuinka muut lämmittelivät. Tangollekin hän käveli hissukseen, ilman eleitä ja karjahduksia. – Miksi energia olisi pitänyt panna hyppelyyn ja huuteluun? Minulla nousi tuon verran ihan ääntä päästämättä. Hitaasti tankoon kiinni ja raudat ylös, niin se oli paras. Eila Kumpuniemi on pieni nainen, ”pipo päässä just puolitoista metriä”, aamupaino 49 kiloa. Siitä ei tarvitse erityisemmin laihduttaa, että solahtaisi kilpailuissa 48 kilon sarjaan. – Illalla sauna tai kuuma suihku, ja vaatteet päällä nukkumaan. Kun nousen aamulla, toista kiloa on lähtenyt. Hän nostaa penkistä oman painonsa ja maasta kaksi kertaa sen. Lokakuisten MM-kisojen jalkakyykkytulos 90,5 kg vietiin kirjoihin vanhimman ikäluokan maailmanennätyksenä. Kisat pidettiin Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa. Se ei ole ainoa eksoot-tinen paikka, johon laji on vienyt Eila Kumpuniemeä. Hän on kolisuttanut rautoja muun muassa Pretoriassa (Etelä-Afrikka), Udaipurissa (Intia), Reginassa (Kanada) ja Palm Springsissä (USA). Veli Kumpuniemenkin kilpaillessa pariskunta haki mitaleita muun muassa Villa de Mariasta (Argentiina) ja Sydneystä (Australia). Maailmanmatkailu on ollut pitkälti omakustanteista. Liitot ja seurat ovat köyhiä, eikä sponsoriraha ole löytänyt voimanostajia. Tosin toimittajavierailun kunniaksi Eila Kumpuniemi on vetänyt ylleen uuden

22 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Ensimmäiset levypainonsa Veli Kumpuniemi nikkaroi puusta, seuraavat valoi betonista. Vasta sitten oli rautaisten vuoro. t-paidan, jonka rintamuksessa lukee MLC Powerlifting. Se on Pornaisiin, Uudellemaalle rekisteröity lajin erikoisseura. Ikänsä Ranuan Peuraa edustanut rautarouva siirtyi vastikään sen riveihin. – Älä kysy, mistä tuo MLC tulee. Mutta verkkarit antoivat. Peurassa ne on tahtoneet olla jo lujassa. Eila Kumpuniemi kaataa miehelleen toisen kupin kuumaa. – Äijä on muorin paras sponsori. Kumpuniemet eivät ole laskeneet, kuinka paljon voimanosto on vienyt rahaa, ”mutta paljon”. Onko kaikki ollut sen arvoista? Sitä Veli Kumpuniemi toisinaan aprikoi. – Olisiko onnellisempi, jos olisi vaan säästänyt kaiken? Eila Kumpuniemi ehtii vastaamaan molempien puolesta. – No ei. Johonkin se raha olisi mennyt. Nyt on mennyt ainakin sellaiseen, joka on kiinnostanut molempia. Hän tunnustaa ajatelleensa ”ainakin 20 vuotta”, että seuraava kausi on viimeinen, tai vähintään toiseksi viimeinen. – Mutta veri vetää aina kisaamaan. Ihan itseäni

vastaan, jos muita ei ole. Ei kukaan ole tullut kisoissa vielä sanomaan, että pysyisit mummo kotona. Onko liikunta tuonut terveyttä? Sitäkin Simojokivarressa on pohdittu. Veli Kumpuniemi on 83-vuotias, liikkuu hyvin ja ajaa autoakin, ”tosin Rovaniemellä korkeintaan sairaalaan ja urheiluopistolle”. Nyt hänestä tuntuu siltä kuin ilta olisi tullut. – Voima on kadonnut. Mies on kuihtunut niin paljon, että saunan eteisessä on viisainta mennä vilahtamalla peilin ohi. Hän muistaa, miten veti vielä 63-vuotiaana maasta 300 kiloa. – Nyt nousee sen verran, että kehtaako oikein sanoakaan. Paljonko? – Hyvä jos sata kiloa. Ei tahdo enää vaimollekaan pärjätä. Semmoinen riesa siitä on tullut, tuosta vaimosta. Näverryksen pirtissä kuuluu taas iloinen nauru.


Suomen Voimanostoliitto ry. ja Sotkamon Visa ry. järjestävät

KAIKKIEN IKÄLUOKKIEN KLASSISEN PENKKIPUNNERRUKSEN SM-KILPAILUT 22.-24.2.2019 Sotkamon lukio, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Perjantai 22.2.2019

Lauantai 23.2.2019

Avajaiset perjantaina kello 12.00 alkaen

Ikäluokka

Kilpailu

Ikäluokka

Ikäluokka Kilpailu

N40 & M40 59-83 kg

11.00

N 47-63 kg 10.00

M40 93-120+ kg

13.00

N 59-83 kg 11.30

N14, M14, N18, M18

15.00

N 72-84+ kg

13.00

N23 & M23

16.30

M 93-120+ kg

14.30

N70 & M70

13.00

N60 & M60

14.30

N50 & M50 59-83 kg

16.30

M50 93-120+ kg

18.30

Sunnuntai 24.2.2019 Kilpailu

Aikataulumuutokset ovat mahdollisia, joten seuratkaa

liiton verkkosivuja kilpailun alkuun saakka.

Ilmoittautuminen ja majoitus Seurojen yhteyshenkilöt ilmoittavat SM-kilpailuihin tarkoitetut urheilijat liiton sihteerille virallisella ilmoittautumislomakkeella sähköpostiin sihteeri@svnl.fi (muita ilmoituksia ei oteta vastaan) pe 1.2.2019 klo 24.00 mennessä. Ilmoittautumislomakkeessa tulee näkyä selkeästi: ikäluokka, sarja, etu- ja sukunimi, syntymävuosi kahdella numerolla, seura, tehty tulos ja päivämäärä. Osallistumismaksu: Seura maksaa osallistumismaksun 55 €/kilpailija (14v ja 18v 30 €/kilpailija) viimeistään 1.2.2019 SVNL:n yleistilille: OP FI18 5680 0020 2315 32 Tuloksentekoaika: 26.2.2018-1.2.2019 Tulosrajat: Liiton toimintasuunnitelma 2019 mukaiset. Masters sekä 14v ja 18v nuorten ikäluokissa kilpaileville ei ole SM-tulosrajoja. Heillä on kuitenkin oltava tulosrajantekoaikana virallisessa klassisessa kilpailussa tehty tulos, joka on ilmoitettava SM-kisailmoittautumisessa. Voidakseen kilpailla ylemmässä sarjassa on tehdyn tuloksen oltava vähintään ko. sarjan tulosrajan suuruinen. Kilpailuhotellit: Hotelli Tulikettu (etäisyys kilpailupaikalle 1 km) Tervatie 3, 88600 Sotkamo. Majoitus hotellihuoneissa: 70 €/vrk/1hh, 100 €/vrk/2hh, 120 €/vrk/3hh, 140 €/vrk/4hh. Hinnat sisältävät runsaan aamiaisen ja iltasaunan. Aamusauna veloituksetta käytössä pe-su klo 6.00-9.00. Päivällinen 18 €/hlö pe-la klo 18.00-21.00. Varaukset puh. 08 666 0611 tai myynti@tulikettu.fi, muista mainita klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailut varausta tehdessäsi. Break Sokos Hotel Vuokatti (etäisyys kilpailu-paikalle n. 6 km) Kidekuja 2, 88610 Vuokatti. Majoitus hotellihuoneissa: 110 €/vrk/yhden hengen standard huone, 130 €/vrk/kahden hengen standard huone. Lisävuode 20 €/ vrk/aikuinen ja lapset 4-14-vuotiaat 10 €/vrk. Huonehinta sisältää runsaan aamiaisen noutopöydästä sekä hotellisaunan käytön. Hotellissa on asiakassaunat, jotka ovat käytettävissä aamuisin klo 6-10 välillä ja iltaisin klo 17-21 välillä. Vaaka löytyy molemmista hotelleista sekä kilpailupaikalta. Majoitusvaraukset: Jokainen varaa ja maksaa huoneensa itse merkillä ”Voimanoston SM-kilpailut” Varaukset: Break Sokos Hotel Vuokatti puh 010 783 1000 tai sähköpostilla hotelvuokatti.vuokatti@sokoshotels.fi. Varaukset on mahdollista tehdä myös suoraan nettisivuilla www.sokoshotels.fi. varauskoodilla, BVOIMASM19. Lisätietoja: So-Vi Ville Niskanen, villenisk@gmail.com, 044 2606 113 SVNL Timo Lillbacka, sihteeri@svnl.fi, 010 309 4270 (17.00-21.00) Tervetuloa Sotkamoon! Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden aikataulumuutoksiin lopullisten nostajamäärien selvittyä.

The Finnish Powerlifting Magazine

23

N


PENKKIPUNNERRUKSEN EM-KILPAILUT 9.-13.10.2018 Hamm, Luxemburg Teksti & kuvat: Markku Kemppainen

Kenneth Sandvik

Ensimmäinen kisapäivä Suomen joukkueen kokenut nostaja Aira Knutars M3/57 kg -sarjassa sai kunnian aloittaa kilpailun Luxemburgissa. Aloitusraudat 75 kg nousivatkin mukavasti valkoisten valojen loistaessa tuomaripöydän takaa. Seuraavaksi tankoon laitettiin viisi kiloa lisää, mutta tällä kertaa rauta ei noussut ylös kummallakaan yrityskerralla. Kultamitali kaulaan kuitenkin Airalle ja Suomen joukkueen mitalitili auki heti ensimmäisenä päivänä.

Toinen kisapäivä Julianna Löllö juniorien 72 kg -sarjassa voitti EM-pronssia tuloksella 130 kg. Julianna kesti paineet hyvin, vaikka eka yritys menikin punaiselle. Toinen nosto sitten hyväksyttynä ylös ja samaa rataa jatkettiin kolmannella nostolla. Uusi juniorien suomenennätys 130 kg syntyi myös viimeisellä nostolla. Junioreita myös edustava Teemu Hällfors voitti 83 kg -sarjassa EMkultaa tuloksella 222,5 kg. Teemun aloitusraudat olivat 15 kg korkeammat kuin lähimmällä vastustajalla. Toisella nostolla tullut rauta 222,5 kg varmisti jo kultamitalin, joten viimeiseen nostoon ladattiin rohkeasti 235 kg. Tällä kertaa se ei vielä kuitenkaan tullut ylös asti.

Kova naiskolmikko - Marcela, Hanna ja Anette

24 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


-93kg 1. Holzer Frieda 1968 GER 83,80 0,8928 18 115,0 120,0 125,0 125,0 111,60 12 320,0 310,0 195,18 12 1. Schneider Krymov Andrii 1985 HUN UKR 92,55 0,6296 26 80,0 310,0 320,0 90,0 80,0 72,94 9 2. Erzsebet 1965 80,53 0,9117 17 90,0 2. Wall Wegiera Jan 1965 GBR POL 92,70 0,6292 31 70,0 290,0 302,5 312,5 302,5 190,33 3. Melissa 1966 75,08 0,9500 19 75,0 75,0 75,0 71,25 89 Ñ Wang McCollJoakim Alastair 1981 SWE NOR EUROPEAN 144,90 0,5560 22 255,0 342,5 342,5 342,5 DSQ Ñ Ñ 3. 1983 91,12 0,6344 32 260,0 260,0 260,0 164,94 8 POWERLIFTING FEDERATION 84+kg 4. Gransard NavarseteNathalie Roger European 1964 1990 NOR 92,91 0,6285 30 105,0 255,0 260,0 260,0 260,0 163,41 7 Women's Press Championships, Hamm (Luxembourg), 09-13.10.2018 1. FRABench 92,23 0,8556 20 107,5 110,0 110,0 94,12 12 POWERLIFTING FEDERATION Nation (points) 5. Pennebratt Champ Andy 1983 GBR EUROPEAN 92,47 0,6299 25 82,5 232,5 240,0 257,5 232,5 146,45 SCORESHEET 82,5 95,0 95,0 80,02 96 2. Asa 96,35 0,8423 21 Penkkipunnerruksen EM-kilpailut,1967 naiset SWE -57kg European 1993 Women's Press Championships, Hamm (Luxembourg), 09-13.10.2018 1. Jordebo Ukraine [12+12+12+9+9] 917,52 w.pts. 6. Piron Michel LUXBench 87,20 0,6491 27 95,0 187,5 192,5 195,0 192,5 124,95 PL. Name BY54 Team Weight WF Lot 1 Att. 95,0 2 Att. 97,5 3 Att. RESULT Pts. Ñ Ann 1960 SWE 99,19 0,8346 22 DSQ W.pts. Ñ Ñ5 1.2. Rikhelgof Tatiana 199750 [12+12+9+9+8] RUS 56,19 1,1735 5 105,0 110,0 115,0 110,0 129,09 12 SCORESHEET Russia 928,93 w.pts. 7. Leider Denis 1989 LUX 90,50 0,6366 28 152,5 157,5 162,5 162,5 103,45 4 Open 2. Szymczykowska Aleksandr 1998 POL 55,23 877,15 1,1894 6 85,0 95,0 W.pts. 112,99 9 PL. Name BY40 Team Weight WFw.pts.Lot 1 Att. 85,0 2 Att. 95,0 3 Att. RESULT Pts. 3. Norway [9+8+8+8+7] Ñ Hildebrandt-Schwan Micha 1984 GER 92,12 0,6311 29 280,0 280,0 280,0 DSQ Ñ Ñ -47kg Nation (points) 3.4. Sabathy 199637 [9+8+8+6+6] AUT 55,15 1,1908 4 85,0 90,0 92,5 92,5 110,15 8 Open Sweden Marlene w.pts. -105kg 1.1. Mularczyk Sylwia 2000 POL 46,85 868,75 1,3480 55,0 65,0 65,0 87,62 12 Germany 45 [12+12+12+9] 444,14 w.pts. 2 40,0 87,5 75,0 87,73 7 4.5. Ivanina Dziyana 199727 [9+7+6+5] BLR 56,42669,44 1,1697 7 75,0 82,5 -47kg Poland w.pts. 1. Savelev Egor 1994 RUS 103,66306,45 0,6003 5 307,5 320,0 330,0 330,0 198,10 12 -52kg 2. France 36 [12+12+12] w.pts. -63kg 1. Mularczyk Sylwia 2000 POL 46,85 1,3480 2 40,0 55,0 65,0 65,0 87,62 12 6. Great Britain 27 [6+6+6+5+4] 682,42 w.pts. 2. Stasevich Aliaksei 1986 BLR 104,40 0,5988 300,0 312,5 322,5 322,5 193,11 9 1. Rantala Hanna 1982 FIN 51,89 1,2487 52 132,5 139,0-c 140,0-c 140,0 174,82 12* 3. Great Britain 24 [8+8+8] 224,49 w.pts. 140,0 150,92Ñ 12 1. Matilda 1996 SWE 62,69 1,0780 9 132,5 140,0 158,0 Ñ7. Vilmar McColl Alastair 1981 NOR 144,90 0,5560 22 342,5 342,5 342,5 DSQ Ñ -52kg Denmark 25 [9+9] [12+7+6] 539,18 w.pts. 312,5 312,5 187,22 3. Male Ralf 1994 NOR 104,23 0,5991 302,5 307,5 2. Oksana 1991 UKR 51,26 1,2605 37 120,0 125,0 130,0 130,0 163,87 98 4. Prykhodko Hungary 18 176,82 w.pts. 2.8. Rantala Churilova Nadezhda 199617 [12+5] RUS 61,65 1,0918 11 115,0 122,5 127,5 115,0 125,56 9 1. 1982 FIN 51,89 1,2487 5 132,5 139,0-c 140,0-c 140,0 174,82 12* Austria Hanna 354,22 4. Karkula Marcin 19879 [9] POL 104,31 0,5990 285,0 300,0 305,0 285,0 170,72 3. Marcela 1974 FIN 90,04 51,58 1,2545 43 112,5 117,5 120,0 120,0 150,54 87 5. Sandvik Belgium w.pts.w.pts. 3.9. Prykhodko Kals Carina 1996 AUT 61,83 1,0894 8 82,5 87,5 87,5 87,5 95,32 8 Nation (points) 2. Oksana 1991 UKR 51,26 1,2605 3 120,0 125,0 130,0 130,0 163,87 9 Finland Jimmy 12 [12] 193,84 w.pts.1,2573 5. Werner 1988 SWE 103,13 0,6014 272,5 272,5 302,5 272,5 163,88 115,0 117,5 117,5 147,73 76 4. Olga 1990 RUS 80,02 51,43 64 115,0 6. Gataulina Sweden 9 [9] w.pts. 4. Bako Monika 1997 HUN 58,43 1,1381 10 60,0 67,5 82,5 67,5 76,82 7 1. Ukraine 54 [12+12+12+9+9] 917,52 w.pts. 3. Sandvik Marcela 1974 FIN 51,58 1,2545 4 112,5 117,5 120,0 120,0 150,54 8 10. HungaryMichael 12 [8+4] 253,31 6. Gibson 1987 GBR 103,34 w.pts. 0,6010 6 220,0 230,0 242,5 242,5 145,74 5 -57kg -72kg Russia Volodymyr 50 [5+4+2] [12+12+9+9+8] 928,93 115,0 117,5 117,5 147,73 7Ñ 4. Olga 1990 RUS 51,43 1,2573 61 115,0 11. Luxembourg 11 335,13 w.pts. 330,0 330,0 DSQ Ñ Ñ2. Gataulina Bettiar 1984 UKR 103,15 0,6014 w.pts. 325,0 1. Petrova 1985 RUS 56,05 1,1758 7 140,0 145,0 150,0 150,0 176,37 12 Best LiftersAnastasia of Masters 2 1.3. Marthe Engskar 199940 NOR 70,90 0,9862 142,5 147,5 147,5 145,46 12 NorwayRamsrud [9+8+8+8+7] 877,15 w.pts. 38 140,0 -57kg 12. Belarus w.pts. Ñ Anthouard Barthel 19809 [9] GER 193,11 104,64 0,5983 277,5 277,5 Result 277,5 DSQ Ñ C.Rnk. 140,0 163,13 9Ñ 2. Melodie 1988 FRA 56,70 1,1652 9 120,0 140,0 147,5 Rnk Lifter Frank Nation B.Weight WF W.Points 137,5 140,50 9 2.4. Petrova Mikryukova Anna 199937 67,39 1,0218 1 140,0 130,0 137,5 145,0 Sweden [9+8+8+6+6] 868,75 w.pts. 1. Anastasia 1985 RUS 56,05 1,1758 7 145,0 150,0 150,0 176,37 12 13. Netherlands 7 [7] 186,45 w.pts. -120kg 3. Karolina 1985 SWE 56,8954,901,1622 8 1,1950 90,0 122,5 110,0X 122,5 8 1. Arvidson Hirner Gabriela Germany 131,45 142,37 1 127,5 130,0 130,0 130,78 8 3.5. Anthouard Lollo Julianna 199527 FIN 181,72 68,89 1,0060 5 120,0 127,5 Poland [9+7+6+5] 669,44 w.pts. 140,0 163,13 9 2. Melodie 1988 FRA 56,70 1,1652 9 140,0 147,5 14. Germany 7 [7] w.pts. 1. Feraud Usov Sergey 1993 RUS 119,1050,030,5759 14 1,2841 332,5 345,0 87,5 350,0 350,0 12 -63kg 2. Nathalie France 112,36 201,56 1 115,0 130,0 115,0 113,07 7 4.6. Arvidson Hauschild Marie 199527 GER 167,54 71,22 0,9832 4 90,0 115,0 GreatPer Britain [6+6+6+5+4] 682,42 w.pts. 15 3. Karolina 1985 56,89 1,1622 8 122,5 X 122,5 142,37 8 15. Latvia [5] w.pts. 347,5 340,0 196,62 2. Birzhevaia Hole Marius 19895 SWE NOR 117,10 0,5783 340,0 347,5 125,0 170,0 12 1. Anna 1992 RUS 61,97 17 0,8928 160,0 170,0 175,0 3. Holzer Frieda Germany 83,801,0875 111,60 184,88 19 137,5 142,5 DSQ Ñ Ñ Ñ Johansson Emma 199625 SWE 67,02 2 135,0 Denmark Dmitry [12+7+6] 539,18 w.pts. -63kg 16. Slovakia w.pts. 1,0259 3.7. Krueger Andrianov 19884 [4] RUS 166,87 111,73 0,5858 310,0 310,0 322,5 322,5 188,92 2. Sonja-Stefanie 1999 GER 62,95 1,0746 16 142,5 147,5 160,0 142,5 153,13 98 -84kg 170,0 184,88 12 1. 1992 RUS 61,97 1,0875 17 170,0 175,0 AustriaReneAnna 17 [12+5] 354,22 w.pts. 4.8. Birzhevaia Gross 1981 GER 118,32 0,5769 10 160,0 305,0 315,0 322,5 315,0 181,72 3. Tunkkari Anette 1983 FIN 62,39 1,0819 12 130,0 135,0 137,5 137,5 148,76 87 Masters 3 165,0 172,5-wj 172,5 154,54 12* 1. Espevik Anna Dorthea 1998 NOR 83,23 0,8959 6 165,0 2. Krueger Sonja-Stefanie 1999 GER 62,95 1,0746 16 142,5 147,5 160,0 142,5 153,13 9 9. Finland 12 [12] 193,84 w.pts. Best Lifters of Open 5. Mikkelsen Jesper 1989 DEN 119,50 0,5755 11 287,5 300,0 307,5 307,5 176,97 4. Wienroither Bianca 1984 AUT 61,95 1,0878 14 122,5 127,5 135,0 135,0 146,85 76 -52kg 2. Lowe Jessika 1996 SWE 75,41 0,9474 8 132,5 135,0 142,5 142,5 135,00 9 3. Tunkkari Anette 1983 FIN 62,39 1,0819 12 130,0 137,5 137,5 148,76 8 10. Hungary 12 [8+4] 253,31 w.pts. Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points 307,5 176,84 6. Hole Kasparek Gernot 1975 NOR AUT 119,88 0,5751 21 300,0 307,5 Result 317,5 127,5 135,0 127,5 138,64 65 5. Ruth Kari 1989 61,98 1,0874 18 80,0 75,0 94,20 C.Rnk. 12 1. Knutars Aira 1954 FIN 51,50 1,2560 1 127,5 75,0 80,0 125,0 350,0 137,5 125,0 112,29 81 3. AmaliaBianca 1995 RUS 82,79 0,8983 7 125,0 4. Wienroither 1984 AUT 61,95 1,0878 14 122,5 127,5 135,0 135,0 7 11. Luxembourg 11 [5+4+2] 335,13 w.pts. 1. Kazak Usov Sergey Russia 119,10 201,57 146,85 7. Ovsonka Peter 1982 SVK 119,60 0,5754 17 0,5759 290,0 290,0 307,5 290,0 166,87 6. Passmore Shelley 1991 GBR 61,72 1,0909 10 90,0 97,5 105,0 105,0 114,54 54 -57kg 4. Mikulasova Natalia 1999 9 NOR SVK 193,11 72,81 0,9689 9 0,6003 105,0 115,0 125,0 115,0 7 127,5 135,0 127,5 138,64 63 5. Ruth Kari 1989 61,98 1,0874 18 127,5 12. Belarus w.pts. 2. Hole Savelev Egor Russia 103,66 198,10 111,42 8. Marshall Martin 1987 [9] 118,81 0,5763 12 200,0 210,0 330,0 215,0 210,0 121,02 105,0 114,36 41 7. Jordan Faye 1982 GBR 61,85 1,0891 15 100,0 105,0 117,5 POWERLIFTING FEDERATION 82,5 96,21 12 1. Kring Pia 1957 GER EUROPEAN 56,64 1,1662 5 77,5 82,5-cb3 85,0 84+kg 6. Passmore Shelley 1991 GBR 61,72 1,0909 10 90,0 97,5 105,0 105,0 114,54 5 13. Netherlands 7 [7] 186,45 w.pts. 3. Hole Per Marius Norway 117,10 0,5783 340,0 196,62 2 Penkkipunnerruksen EM-kilpailut, miehet 9. Gengler Jean 1986 LUXBench 118,24 0,5769 19 132,5 185,0 190,0 190,009-13.10.2018 185,0 106,73 Ñ Linn Helen Solbakken Fjeld 1992 NOR 62,58 1,0794 13 132,5 132,5 DSQ Ñ Ñ2 European Women's Press Championships, Hamm (Luxembourg), -63kg 130,0 115,39 12 1. Oxana 1995 RUS 181,72 84,79 0,8876 10 120,0 130,0 135,0 105,0 114,36 4 7. Semenukha Jordan Faye 1982 GBR 61,85 1,0891 15 100,0 105,0 117,5 14. Germany 7 [7] w.pts. Shapovalov Mykhailo 1990 SWE UKR 118,17 0,5770 315,0 315,0 315,0 DSQ Ñ Ñ Ñ Hammarstrom Andrea 1977 62,71 1,0777 11 145,0 145,0 DSQ Ñ Ñ SCORESHEET 1. Winkel Marlies 1957 GER 59,95 1,1156 9 145,0 60,0 65,0 70,0 70,0 78,09 12 Ñ Linn Helen Solbakken Fjeld 1992 62,58 13 132,5 132,5 DSQ Ñ 15. Latvia 5 NOR [5] w.pts. 1,0794 Juniors Ñ 1974 SWE 167,54 118,33 0,5768 13 132,5 327,5 DSQ W.pts. Ñ Ñ Ñ -72kg PL. Nilsson NamePer BY Team Weight WF Lot 1 Att. 332,5 2 Att. 345,0 3 Att. RESULT Pts. Nation (points) Andrea Ñ Hammarstrom 1977 4 SWE 62,71 1,0777 11 145,0 145,0 145,0 DSQ Ñ Ñ 16. Slovakia 166,87 w.pts. 0,9770 -53kg Ñ Melnyk Kovalchuk Yuriy 1979 [4] 119,22 0,5758 20 320,0 320,0 320,0 DSQ Ñ Ñ 1. Tetyana 1985 UKR 71,89 2 165,0 175,0 180,5-w 180,5 176,35 12* Open Herbin Evelyne 1956 FRA 68,37 1,0114 13 82,5 87,5 92,5 92,5 93,55 12 Masters 1 1. Russia 51 [12+12+9+9+9] 629,03 w.pts. -72kg 112,5 80,0 77,26 12 1. Hoas Yastrebov Mykhailo 1998 NOR UKR 52,80 0,9658 80,0 110,0 120+kg 150,0 160,0 150,0 147,78 2. Katrine 1992 71,00 0,9852 11 150,0 -47kg Thimm Anita 1950 GER 64,40 1,0564 12 62,5 67,5 X 67,5 71,31 9 -66kg Sweden 33 [12+12+9] 421,410,9770 w.pts. 1.2. Melnyk Tetyana 1985 UKR 71,89 2 165,0 175,0 180,5-w 180,5 176,35 12* Best Lifters of Open -59kg 347,5 193,84 12 Sandvik Kenneth 1975 UKR FIN 141,79 0,5578 27 345,0 347,5 350,0 3. Vorobiova Iryna 1980 67,92 1,0161 82 135,0 135,0 145,0 145,0 147,33 8 1. Molnar Mularczyk Sylwia 2000 POL 46,85 1,3480 40,0 55,0 65,0 65,0 87,62 12 150,0 117,78 12 1. Gabor 1978 66,00 0,7852 13 150,0 140,0 150,0 160,0 3. Hoas Norway 24 HUN [12+12] 300,01 w.pts. 150,0 160,0 150,0 147,78 9 2. Katrine 1992 NOR 71,00 0,9852 1 Rnk Lifter Nation B.Weight WF Result W.Points C.Rnk. 187,5-cj 187,5 162,64 12* 1. Malkush Mykhailo 1996 UKR 58,91 0,8674 175,0 187,5 340,0 340,0 340,0 186,80 2. Cowell Pettersson Niklas 1991 GBR SWE 157,60 0,5494 23 340,0 4. Kimberley 1988 71,37 0,9818 4 120,0 120,0 127,5 120,0 117,82 79 -52kg Nation (points) 2. Piotr 1975 POL 66,00 0,7852 22 0,5759 90,0 X X 90,0 70,67 5. Denmark 28 [8+8] [9+7+6+6] 1663,61 w.pts. 8 4. Kotwica Austria 16 205,47 w.pts. 3. Vorobiova Iryna 1980 UKR 67,92 1,0161 135,0 135,0 145,0 145,0 89 1. Usov Alana Sergey Russia 119,10 350,0 201,57 147,33 1 2. Bogensperger Dominik 1997 GER 58,09 0,8789 130,0 137,5 140,0 140,0 123,05 9 3. Litvinenko Artem 1990 RUS 136,02 0,5613 26 310,0 320,0 330,0 330,0 185,23 5. Pash 1985 GBR 64,79 1,0516 3 95,0 100,0 102,5 102,5 107,79 68 1. Rantala Hanna 1982 FIN 51,89 1,2487 5 132,5 139,0-c 140,0-c 140,0 174,82 12* 1. Germany 33 [12+12+9] 245,61 w.pts. -74kg 6. Italy 27 [8+7] [12+9+6] 1421,78 w.pts. 4 0,6003 5. Cowell Belarus 15 179,03 w.pts. 4. Kimberley 1988 GBR 71,37 0,9818 120,0 120,0 330,0 127,5 120,0 117,82 71 2. Savelev Egor Russia 103,66 198,10 -74kg 327,5 327,5 186,45 4. Snijders Jordy 1986 NED 125,60 0,5693 24 317,5 327,5 77,5 77,5 77,5 76,56 5 6. Svadlenkova Petra 1992 CZE 94,20 70,72 6 2. Prykhodko Oksana 1991 UKR 51,26 1,2605 3 77,5 120,0 125,0 130,0 130,0 163,87 97 2. Richard Finland 12 [12] w.pts. 0,9879 200,0 200,0 144,08 12 1. Phillip 1971 GBR 73,84 0,7204 6 195,0 200,0 7. France 25 [12+5+4+4] 1545,80 w.pts. 3 6. Pash Poland 9 [9] 112,99 w.pts. 5. Alana 1985 GBR 64,79 1,0516 95,0 100,0 102,5 102,5 62 3. Hole Per Marius Norway 117,10 196,62 107,79 220,0 158,47 12 1. Ruzimuradov Ruslan 1998 UKR 73,86 0,7203 6 0,5783 210,0 220,0 340,0 246,5 -84kg 315,0 322,5 315,0 176,56 6 5. Andersson Martin 1984 SWE 137,28 0,5605 28 315,0 3. Sandvik Marcela 1974 FIN 51,58 1,2545 4 112,5 117,5 120,0 120,0 150,54 8 3. France 12 [12] 93,55 w.pts. 2. Rafal 1971 POL 73,38 0,7236 34 77,5 190,0 197,5 200,0 197,5 142,91 8. Austria [12+9] 904,07 7. Szendera Finland 8 [8] 130,78 w.pts.w.pts. 77,5 77,5 77,5 76,56 59 6. Svadlenkova Petra 1992 CZE 70,72 0,9879 6 2. VykhtarKevin Anton 199921 RUS 73,02 0,7262 195,0 207,5 220,0 207,5 150,69 9 175,0 190,0 190,0 169,90 12 1. Eva 1973 NOR 83,54 0,8942 11 Ñ Engskar Jaeger 1995 GER 141,87 0,5577 25 417,5 420,0 422,5 DSQ Ñ Ñ 115,0 117,5 117,5 147,73 7 4. Gataulina Olga 1990 RUS 51,43 1,2573 6 175,0 115,0 3. Bartosz 1973 POL 73,30 0,7242 45 192,5 197,5 197,5 192,5 139,41 8 9. Romania 14 [9+5] 954,51 w.pts. 8. Zelazko Germany 7 [7] 113,07 w.pts. -84kg Juniors 3. Foris Martin 1997 SVK 73,65 0,7217 190,0 197,5 210,0 197,5 142,54 8 2. Timmers Ankie 1986 NED 75,79 0,9445 10 175,0 180,0 185,0 185,0 174,73 9 -57kg Best Lifters of Masters 3 4. Najah 1972 FRA 73,09 0,7257 5 175,0 165,0 170,0 170,0 165,0 119,74 7 10. Estonia Eva [8+6] 906,87 w.pts. Slovakia 7 [7] 111,42 w.pts. 175,0 190,0 190,0 169,90 12 1.9. Barkallah Engskar 197314 NOR 83,54 0,8942 11 -53kg -83kg 187,5 180,0 160,51 8 3. Lyudmila 1986 84,00 0,8917 13 185,0 1. Protchenko Petrova Anastasia 1985 RUS 56,05 1,1758 7 180,0 140,0 145,0 Result 150,0 150,0 176,37 C.Rnk. 12 Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points -83kg 11. Finland [8+6] 899,37 10. Hungary 7 [7] 76,82 w.pts.w.pts. 2. Ankie 1986 NED 75,79 0,9445 10 180,0 185,0 185,0 174,73 9 112,5 80,0 77,26 12 Yastrebov Mykhailo 199814 UKR 52,80 0,9658 1 175,0 80,0 110,0 222,5 150,05 1. Timmers Hallfors Teemu 1995 FIN 81,60 0,6744 215,0 222,5 235,0 4. Strik Ielja 1973 NED 83,41 12 177,5 182,5 185,0 177,5 79 140,0 163,13 2. Anthouard Melodie 1988 FRA 56,70 1,1652 98 120,0 140,0 147,5 1. Kring PiaCyril Germany 56,640,8949 82,5 96,21 158,84 1 215,0 225,0 225,0 150,68 12 1. Pinguet 1972 FRA 82,55 0,6697 97 1,1662 215,0 https://www.europowerlifting.org/fileadmin/data/results/2018_scoresheet_bp_eq_m__3_.htm[19.11.2018 10.02.43] 13 12. Norway 8 RUS [8] 453,74 w.pts.0,8917 187,5 180,0 160,51 89 3. Protchenko Lyudmila 1986 84,00 180,0 185,0 -59kg 2. Berdnikov Konstantin 1995 RUS 77,56 0,6965 190,0 210,0 215,0 215,0 149,75 5. Edvall Anna 1976 83,50 98 1,2560 157,5 157,5 180,0 157,5 140,87 6 3. Knutars Arvidson Karolina 1985 SWE 56,8951,500,8944 1,1622 90,0 122,5 75,0 X 122,5 142,37 8 2. Aira Finland 94,20 1 2. Marcus 1975 80,30 0,6811 73 187,5 190,0 195,0 195,0 132,81 Best Lifters of Juniors 13. Slovakia [7] 441,34 4. Strik IeljaMykhailo 1973 NED 83,41 0,8949 12 177,5 182,5 185,0 177,5 158,84 79 187,5-cj 187,5 162,64 12* 1. Malkush 1996 UKR 58,91 0,8674 175,0 187,5 212,5 142,54 8 3. Holmgren Magnusson Henrik 1995 7 SWE SWE 82,31w.pts. 0,6708 9 1,0114 200,0 212,5 92,5 217,5 84+kg -63kg 3. Herbin Evelyne France 68,37 93,55 1 3. Daniel Dominik 1973 POL 82,60 0,6694 82 157,5 190,0 195,0 197,5 195,0 130,53 Rnk LifterAnna Nation B.Weight WF Result W.Points140,87 C.Rnk. Ñ Cieplak Spain Ñ SWE 5. Edvall 1976 83,50 0,8944 9 157,5 180,0 157,5 68 2. Bogensperger 1997 GER 58,09 0,8789 130,0 137,5 140,0 140,0 123,05 9 -93kg 1. Van der Meulen 1978 114,52 0,8065 17 190,0 200,0 207,5 207,5 167,35 12 170,0 184,88 Birzhevaia Anna Brenda 1992 NED RUS 61,97 1,0875 160,0 170,0 175,0 Masters 1 4. Lionel 1975 FRA 82,66 0,6691 10 175,0 180,0 180,0 180,0 1. Espevik Anna Dorthea Norway 154,54 120,44 17 84+kg Ñ Suc Ukraine -74kg 300,5 189,47 12* 1. Zalotov Artur 1998 Ñ DEN UKR 92,3083,230,7963 0,6305 2 0,8959 290,5-cj 200,0 300,5-wj172,5 305,0 -74kg 2. Rehoff Annett 1965 122,88 16 190,0 207,5-w2 207,5 165,23 9 Krueger Sonja-Stefanie 1999 GER 62,95 1,0746 142,5 147,5 160,0 142,5 153,13 Masters 4 Christensen -66kg -93kg 2. Vilmar Matilda Sweden 62,69 1,0780 140,0 150,92 1 1. Van der Meulen Brenda 1978 NED 114,52 0,8065 17 190,0 200,0 207,5 207,5 167,35 12 220,0 158,47 12 Ruzimuradov Ruslan 1998 UKR 73,86 0,7203 6 210,0 220,0 246,5 2. Cucuzzella DahlkvistSarah Oliver 1995 FRA SWE 92,91 0,6285 255,0 267,5 282,5 267,5 168,12 1. Alphonse 1966 72,54 0,7297 53 195,0 205,0 205,0 195,0 142,29 12 147,5 147,5 147,5 118,78 89 3. Bouskill 1979 GBR 115,43 0,8053 15 142,5 Tunkkari Anette 1983 FIN 62,39 1,0819 12 130,0 135,0 137,5 137,5 148,76 -57kg 150,0 117,78 12 1. Wetzstein Molnar Gabor 1978 HUN 66,00 0,7852 14 0,9862 140,0 150,0 160,0 265,0 167,29 12 1. Thomas 1974 AUT 92,05 0,6313 15 255,0 265,0 272,5 3. Marthe Ramsrud Engskar Norway 70,90 147,5 145,46 1 2. Rehoff Christensen Annett 1965 DEN 122,88 0,7963 16 190,0 200,0 207,5-w2 207,5 165,23 9 Best Lifters of Masters 1 Vykhtar Anton 1999 RUS 73,02 0,7262 195,0 207,5 220,0 207,5 150,69 9 3. Grizibek Gladyshev Dmitry 1995 GER 92,29 0,6305 200,0 210,0 210,0 200,0 126,10 8 2. Mike 1966 73,38 0,7236 641 140,0 145,0 150,0 150,0 108,54 9 4. Vozmilova Anna 2001 RUS 85,30 0,8851 14 120,0 120,0 120,0 120,0 106,21 7 Wienroither Bianca 1984 AUT 61,95 1,0878 122,5 127,5 135,0 135,0 146,85 62,5 65,0 65,0 76,38 12 1. Heligon Francoise 1943 FRA 56,10 1,1750 2. Nocek Kotwica Piotr 1975 POL 66,00 0,7852 25 62,5 90,0 X X 90,0 70,67 99 262,5 270,0 262,5 165,93 2. Grzegorz 1973 91,80 0,6321 11 262,5 147,5 147,5 147,5 118,78 8 3. Bouskill Sarah 1979 GBR 115,43 0,8053 15 142,5 Foris Martin 1997 SVK 73,65 0,7217 190,0 197,5 210,0 197,5 142,54 Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. -105kg 140,0 140,0 101,37 868 3. Siltanen Jukka 1965 SWE 73,32 0,7241 8 135,0 140,0 127,5 135,0 127,5 138,64 5. Hole Ruth Kari 1989 NOR 61,98 1,0874 18 127,5 -74kg 235,0 235,0 235,0 148,03 3. Sundholm Jani 1974 FIN 92,48 0,6299 14 235,0 Masters 1 Roland 4. Asmus Vozmilova Anna 2001 RUS 85,30 0,8851 14 120,0 120,0 120,0 120,0 106,21 78 -83kg 1. Gernot Austria 119,850,7277 532,26 1 290,0 295,0 290,0 176,61 12 Simakhin Roman 1996 GER RUS 99,83 0,6090 0,5751 290,0 925,5 4. 1960 72,82 75 132,5 135,0 137,5 135,0 98,24 7 Nation (points) 6. Kasparek Passmore Shelley 1991 GBR 61,72 1,0909 10 90,0 97,5 105,0 105,0 114,54 5 200,0 200,0 144,08 12 1. Richard Phillip 1971 GBR 73,84 0,7204 6 195,0 200,0 235,0 220,0 139,22 7 4. Pidanic Lubomir 1978 SVK 91,61 0,6328 12 220,0 227,5 -52kg 222,5 150,05 12 1. Hallfors Teemu 1995 FIN 81,60 0,6744 8 215,0 222,5 235,0 2. Bowring Dean Great Britain 104,59775,70 0,5984 531,08 1 Zhukovskyi Mykyta UKR 103,26 0,6011w.pts. 4 100,0 290,0 887,5 290,0 290,0 290,0 174,32 -83kg 1. Russia 46 [12+12+8+7+7] 105,0 114,36 49 7. Jordan Faye 1982 GBR 61,85 1,0891 15 105,0 117,5 2. Szendera Rafal 1971 POL 73,38 0,7236 3 197,5 200,0 197,5 142,91 9 5. Nieland Guido 1970 GER 92,30 0,6305 17 190,0 202,5 202,5 127,68 6 113,87 12 1. Radwanska Jadwiga 1975 POL 51,01 1,2652 26 85,0 90,0 95,0 Nation (points) 2. Berdnikov Konstantin 1995 RUS 77,56 0,6965 7 230,0 190,0 730,0 210,0 215,0 215,0 149,75 9 3. Richard Phillip 73,89 0,7201 525,67 190,0 Lange Marcin 1997 POL 96,01 0,6191 180,0 195,0 210,0 195,0 120,72 8 1. Alexey 1966 RUS 82,93 0,6678 11 240,0-w2 250,0-w2 250,0 166,95 12 https://www.europowerlifting.org/fileadmin/data/results/2018_scoresheet_bp_eq_w__4_.htm[19.11.2018 9.56.19] Great Britain 30Britain [8+7+6+5+4] 573,29 w.pts. Ñ2. Neveykov Linn Helen Solbakken Fjeld Great 1992 NOR 62,58 1,0794 13 132,5 132,5 132,5 DSQ Ñ Ñ 3. Zelazko Bartosz POL 73,30 0,7242 4 192,5 197,5 197,5 192,5 139,41 8 6. Lovett Gary 1973 GBR 92,10 0,6311 16 160,0 165,0 170,0 170,0 107,29 5 2. Duncan Catriona 1975 51,50 1,2560 1 60,0 65,0 67,5 67,5 84,78 9 1. Ring Russia 46 SWE [12+12+8+7+7] 775,70 w.pts. 212,5 142,54 8 3. Magnusson Henrik 1995 SWE 82,31 0,6708 9 200,0 212,5 217,5 -120kg 210,0 217,5 210,0 140,74 9 2. Tomas 1960 82,43 0,6702 9 207,5 29 [12+9+8] 487,55 1,0777 w.pts. Ñ3. Ukraine Hammarstrom 1977 SWE 62,71 11 145,0 145,0 DSQ Ñ Ñ 4. Barkallah NajahAndrea 1972 FRA 73,09 0,7257 5 145,0 165,0 170,0 170,0 165,0 119,74 7 -105kg -57kg 2. Great 30 [8+7+6+5+4] 573,29 w.pts. 10 -93kg Masters 2 Britain 1. Rakhmatullin 1998 RUS 109,29 0,5897 8 215,0 250,0 260,0 265,0 265,0 156,27 12 Ñ Fabrice Bulat 1967 FRA 82,98 215,0 215,0 DSQ Ñ Ñ 4. Bertin Netherlands 28 [12+9+7] 500,93 0,6676 w.pts. -72kg -83kg 242,5 252,5 242,5 145,18 12 1. Hinz Markus 1971 GER 104,41 0,5987 22 235,0 115,0 112,5 133,38 12 1. Mingot Sylvie 1969 FRA 55,46 1,1856 5 112,5 115,0 3. Ukraine 29 [12+9+8] 487,55 w.pts. 300,5 189,47 12* Zalotov Artur 1998 UKR 92,30 0,6305 2 290,5-cj 300,5-wj 305,0 -59kg 250,0 149,22 9 2. Jagiello Tetyana Kamil POL 105,32 0,5969 9 165,0 150,0 250,0 265,0 -93kg 5. Finland 28 [12+8+8] 474,12 0,9770 w.pts. 1. Melnyk 1985 UKR 71,89 2 175,0 180,5-w 180,5 176,35 12* 215,0 225,0 225,0 150,68 12 1. Pinguet Cyril 1972 FRA 82,55 0,6697 93 85,0 215,0 2. Haddou Redda 1978 FRA 0,6035 19 225,0 240,0 242,5 225,0 135,79 2. Descours Veronique 1971 56,61 1,1667 3 92,5 92,5 85,0 99,17 99 4. Farstad Netherlands 28 NOR [12+9+7] 500,93 w.pts. Dahlkvist Oliver 1995 SWE 92,91 0,6285 255,0 267,5 282,5 267,5 168,12 9 3. Monastyrskyi Yurii 1996 UKR 114,55 0,5817 190,0 7 230,0 240,0 140,0 240,0 240,0 1 240,0 139,61 8 1. Kolsovsky Stefan 1961 SVK 102,19 57,99 0,8803 1 1 145,0 475,0 418,14 12 235,0 147,89 1. Svein Olav 1965 92,67 0,6293 12 235,0 240,0 6. Norway 27 [12+9+6] 456,32 w.pts. 150,0 160,0 150,0 147,78 9 2. Hoas Katrine 1992 NOR 71,00 0,9852 1 150,0 2. Holmgren Marcus 1975 SWE 80,30 0,6811 71 55,0 187,5 190,0 195,0 195,0 132,81 9 Ñ Beyon Frederic 1975 FRA 101,91 0,6041 23 250,0 250,0 250,0 DSQ Ñ Ñ 3. Horst Manuela 1972 GER 56,52 1,1681 4 60,0 60,0 55,0 64,25 8 5. Hering Finland 28 GER [12+8+8] 474,12 w.pts. Gladyshev Dmitry 1995 RUS 92,29 0,6305 122,5 200,0 80,0 210,0 210,0 2 200,0 126,10 8 120+kg 2. Baublys Vidmantas 1965 LTU 283,24 57,74 0,8839 2 2 130,0 332,5 293,90 230,0 145,20 9 2. Uwe 1963 92,04 0,6313 13 215,0 230,0 235,0 7. Sweden 14 [8+6] w.pts. 3. Vorobiova Iryna 1980 UKR 67,92 1,0161 8 135,0 135,0 145,0 145,0 147,33 8 3. Cieplak Daniel 1973 POL 82,60 0,6694 8 230,0 190,0 195,0 197,5 195,0 130,53 8 Ñ Igor 1971 RUS 102,50 0,6028 21 230,0 230,0 DSQ Ñ Ñ -63kg 6. Konovnitsyn Norway 27 [12+9+6] 456,32 0,6332 w.pts. -105kg 282,5 156,56 12 1. MirblomKimberley Rasmus 1995 SWE 148,27 0,5542 11 277,5 282,5 297,5 -66kg 192,5 121,89 87 3. Yves 1966 FRA 91,47 16 192,5 197,5 8. Lemagnen Poland 12 SWE [12] 87,62 w.pts. 0,5992 4. Cowell 1988 GBR 71,37 0,9818 4 187,5 120,0 120,0 127,5 120,0 117,82 1. Iversen Bjorn 1955 104,17 29 205,0 210,0 240,5 210,0 125,83 12 4. Suc Lionel 1975 FRA 82,66 0,6691 10 175,0 180,0 180,0 180,0 120,44 7 Ñ Larsson Markus 1974 SWE 103,20 0,6013 20 240,0 240,0 240,0 DSQ Ñ Ñ 110,0 119,71 12 1. Rodgers Beverley 1972 GBR 61,91 1,0883 7 70,0 110,0 117,5 7. Sweden 14 [8+6] 283,24 w.pts. 290,0 295,0 290,0 176,61 12 Simakhin Roman 1996 RUS 99,83 0,6090 5 290,0 2. Labat Akos 1995 SVK 151,08 0,5527 12 270,0 280,0 290,0 280,0 154,76 9 1. Maxwell John 1964 GBR 64,97 0,7955 215,0 2 150,0 1 210,0 2 575,0 457,41 12 190,0 119,49 7 4. Seppo 1963 FIN 92,78 14 190,0 197,5 [9] w.pts. 0,6289 9. Norpila Denmark 5. Pash Alana 19859 GBR GBR 165,23 64,79 1,0516 3 160,0 95,0 100,0 102,5 102,5 107,79 2. Baxter Bob 1952 102,51 0,6028 28 100,0 145,0 150,0 150,0 90,42 96 -93kg -120kg -72kg 8. Poland 12 [12] 87,62 w.pts. 2. Zhukovskyi Mykyta 1995 UKR 103,26 0,6011 4 290,0 290,0 290,0 290,0 174,32 9 3. Nemov Vladislav 1996 RUS 132,11 0,5640 10 260,0 260,0 282,5 260,0 146,64 2. Ruso Karel 1965 CZE 65,69 0,7882 220,0 1 90,0 3 212,5 1 522,5 411,83 9 5. Wieslaw Dominik 1965 POL 92,72 15 160,0 165,0 165,0 103,80 658 10. France 9 NED [9] w.pts. 0,6291 77,5 77,5 77,5 76,56 6. Svadlenkova Petra 1992 CZE 163,13 70,72 0,9879 6 150,0 77,5 Ñ Ouden Paul 1954 102,32 0,6032 27 195,0 195,0 DSQ Ñ Ñ 265,0 167,29 12 1. Wetzstein Thomas 1974 AUT 92,05 0,6313 15 255,0 265,0 272,5 277,5 163,25 12 1. Ghazal Khaled 1972 CZE 110,10 0,5883 24 267,5 277,5 305,0 135,0 135,32 12 1. Boersch Nicole 1976 GER 69,24 1,0024 86 195,0 130,0 135,0 140,0 9. Den Denmark 9 [9] 165,23 w.pts. 3. Lange Marcin 1997 POL 96,01 0,6191 180,0 195,0 210,0 195,0 120,72 3. Wimmer Michael 1961 GER 64,19 0,8036 140,0 3 105,0 2 180,0 3 425,0 341,53 88 -105kg 11. Germany [9] w.pts. 0,6321 -84kg -120kg 2. Green Nocek Martin Grzegorz 19739 POL 153,13 91,80 11 262,5 262,5 270,0 262,5 165,93 99 2. 1974 GBR 108,93 0,5903 29 250,0 252,5 257,5 252,5 149,05 2. Scholz Ina 1978 GER 66,97 1,0264 9 115,0 120,0 120,0 120,0 123,17 9 10. France 9 [9] 163,13 w.pts. 0,5976 -120kg Nation (points) -74kg 275,0 164,34 12 1. Hadrysiak Mariusz 1961 POL 105,00 19 265,0 275,0 285,5 12. Austria 7 [7] 146,85 w.pts. 175,0 190,0 190,0 169,90 1. Engskar Eva 1973 NOR 83,54 0,8942 11 175,0 1. Tirronen Harri 1953 FIN 109,43 0,5894 32 187,5 195,0 197,5 197,5 116,41 12 3. Sundholm Jani 1974 FIN 92,48 0,6299 14 235,0 235,0 235,0 235,0 148,03 88 3. Lakso Joakim 1975 SWE 110,81 0,5872 31 230,0 242,5 280,0 242,5 142,40 3. Kirkland Wendie 1972 GBR 69,56 0,9992 10 90,0 100,0 100,0 100,0 99,92 8 11. Germany 9 NED [9] 153,13 w.pts. 0,6090 1.1. Van Rakhmatullin Bulat 1998 RUS 109,29 0,5897 8 260,0 250,0 145,0 260,0 265,0 1 265,0 156,27 12 Ukraine 57 [12+12+12+12+9] 762,15 w.pts. 1. McGurk Bernard 1968 GBR76,56 73,07 245,0 1 3 265,0 655,0 475,46 12 2. der Lubomir Putten Frans 1962 99,83 22 265,0 275,0 265,0 161,38 9 13. Czechia 5 SWE [5] w.pts.0,7259 2. Timmers Ankie 1986 NED 75,79 0,9445 10 175,0 180,0 185,0 185,0 174,73 2. Lindblad Roland 1954 116,06 0,5797 31 180,0 192,5 197,5 197,5 114,49 9 4. Pidanic 1978 SVK 91,61 0,6328 12 220,0 227,5 235,0 220,0 139,22 77 4. Salbeck Guenther 1978 GER 119,05 0,5760 27 235,0 242,5 275,0 242,5 139,68 -84kg 12. Austria 7 [7] w.pts. 250,0 149,22 2.2. Leroy Jagiello Kamil 1998 POL 105,32 0,5969 240,0 9 240,0 150,0 135,0 250,0 265,0 6 RussiaFabrice 50 [12+12+9+9+8] 779,95 w.pts. 3. 1963 FRA 103,10 0,6015 20 247,5 250,0 240,0 144,36 2. Astad Bjorn 1963 NOR146,85 73,91 0,7199 2 5 205,0 580,0 417,54 8 969 187,5 180,0 160,51 3. Protchenko Lyudmila 1986 RUS 84,00 0,8917 13 180,0 185,0 190,0 195,0 190,0 113,39 8 3. Vermeulen Marius 1957 NED 105,37 0,5968 33 190,0 5. Nieland Guido 1970 GER 92,30 0,6305 17 190,0 197,5 202,5 202,5 127,68 5. SergeyYurii 1971 BLR 109,05 0,5901 25 230,0 230,0 242,5 230,0 135,72 6 130,0 120,0 109,18 12 1. Bastien Stephanie 1974 FRA 80,83 0,9098 11 125,0 13. Czechia 5 DEN [5] w.pts. 3.3. Kapyrin Monastyrskyi 1996 UKR 114,55 0,5817 7 120,0 240,0 240,0 240,0 4 240,0 139,61 8 Sweden 29 [12+9+8] 467,230,6083 w.pts. Ñ Henrik Bo 1967 100,12 21 235,0 240,0 DSQ Ñ Ñ 3. Ottolangui 1960 GBR76,56 73,67 3 6 212,5 560,0 404,10 87 Best Lifters ofAllen Open 4. Strik Ielja 1973 NED 83,41 0,8949 12 177,5 182,5 185,0 177,5 158,84 120+kg 6. Jensen Lovett Gary 1973 GBR 92,10 0,7216 0,6311 215,0 16 235,0 160,0 132,5 165,0 170,0 170,0 107,29 55 6. Kraemer Thomas 1970 GER 105,51 0,5965 26 160,0 225,0 245,0 160,0 95,44 2. Brand Michelle 1973 GBR 83,74 0,8931 13 110,0 115,0 115,0 115,0 102,71 9 120+kg 4. Slovakia 17 [9+8] 297,29 w.pts. Ñ Peer 1961 0,6056 18 250,0 250,0 DSQ Ñ C.Rnk. Ñ 4. Leminen Timo 1968 GER FIN 101,28 73,70 0,7214 4 1 Result 215,0 3 560,0 403,98 76 Rnk Lifter Nation B.Weight WF 155,0 W.Points 5. Haensicke Edvall Anna 1976 SWE 83,50 0,8944 190,0 9 245,0 157,5 157,5 180,0 157,5 140,87 202,5 115,22 12 1. May Karl-Heinz 1953 GER 125,94 0,5690 34 185,0 202,5 207,5 -105kg Ñ Parna Tarmo 1978 EST 113,18 0,5836 30 265,0 265,0 265,0 DSQ Ñ 3. Rohr Pernilla 1972 SWE 83,40 w.pts. 0,8950 14 112,5 112,5 112,5 112,5 100,69 8Ñ Best Lifters of Open 282,5 156,56 12 1.5. Merlier Mirblom Rasmus 1995 148,27 0,5542 175,0 11 1,0875 277,5 135,0 282,5 297,5 Poland 17 FRA [9+8] 269,95 Ñ Pascal 1959 101,92 0,6041 17 215,0 215,0 X DSQ Ñ Ñ 1. Birzhevaia Anna Russia 61,97 170,0 184,88 1 5. Courtois Philippe 1964 FRA 72,45 0,7304 5 4 210,0 5 520,0 379,81 6 84+kg 242,5 252,5 242,5 145,18 12 1. Hinz Markus 1971 GER 104,41 0,5987 22 235,0 120+kg 4. Williams Rebecca 1976 GBR 77,72 0,9303 12 100,0 105,0 105,0 100,0 93,03 79 Rnk LifterAkos Nation B.Weight WF Result W.Points154,76 C.Rnk. 2.6. Petrova Labat 1995 SVK 151,08 0,5527 130,0 12 1,1758 270,0 145,0 280,0 290,0 7 280,0 Finland 12 [12] 150,05 w.pts. -120kg 2. Anastasia Russia 56,05 150,0 176,37 1 1. Van der Meulen Brenda 1978 NED 114,52 0,8065 17 190,0 200,0 207,5 207,5 167,35 12 6. Bastien Bruno 1965 FRA 73,05 0,7260 6 2 170,0 445,0 323,07 5 Nation (points) 2. Leesmann Haddou Redda 1978 EST FRA 102,1961,970,5686 0,6035 19 1,0875 225,0 240,0 242,5 225,0 9 305,0 173,42 12 1. Kaido 1969 126,40 37 295,0 305,0 325,0 84+kg 1. Birzhevaia Anna Russia 170,0 184,88 135,79 1 3. Nemov Christensen Vladislav 1996 RUS 132,11 0,5640 Ñ 25 10 280,0 260,0 260,0 282,5 2 260,0 146,64 Ñ 12 7. Melnyk Germany 9 SWE [9] w.pts. 292,5 1. Conny 1968 118,04 0,5772 300,5 3. Tetyana 71,89 176,35 168,83 1 2. Rehoff Annett Ukraine 1965 DEN 122,88 0,7963 16 190,0 200,0 207,5-w2 207,5 165,23 98 Ñ Sahlgren Jan 1960 DEN123,05 73,68 0,7215 Ñ Ñ 180,5 215,0 DSQ Ñ 1. Blomgren Germany 36 [12+12+12] 379,98 w.pts. 16 Ñ Beyon Frederic 1975 FRA 101,91 0,6041 23 0,9770 250,0 Ñ 292,5-c2 250,0 250,0 DSQ Ñ Ñ 2. Brincat-Smith James 1975 GBR 197,10 0,5320 34 210,0 210,0 150,0 225,0 225,0 119,70 9 145,0 115,54 12 1. Skaviciene Zeneta 1976 LTU 122,47 0,7968 135,0 145,0 152,5 2. Petrova Anastasia Russia 56,05 1,1758 176,37 1 2. Jean Yves 1966 FRA 117,43 0,5779 245,0 252,5 252,5 145,92 9 147,5 147,5 147,5 118,78 8 3. Bouskill Sarah 1979 GBR 115,43435,14 0,8053 15 240,0 142,5 -83kg 2. Minelle France 35 [12+9+8+6] w.pts. 26 Ñ Konovnitsyn Igor 1971 RUS 102,50 0,6028 21 230,0 230,0 230,0 DSQ Ñ Ñ Ñ Karlsson Nicklas 1969 SWE 125,95 0,5690 35 265,0 265,0 265,0 DSQ Ñ Ñ 2. Gough Jackie 1977 GBR 149,60 0,7697 17 145,0 152,5 152,5 145,0 111,61 9 3. Melnyk Tetyana Ukraine 71,89 0,9770 180,5 176,35 1 The Finnish Powerlifting Magazine Nation (points) Best Lifters of Juniors 235,0 135,69 8 3. Goran 1965 SWE 0,5774 24 235,0 247,5 Juniors 4. Vozmilova Anna 2001 RUS 85,30 0,6683 0,8851 257,5 14 230,0 120,0 221,0 120,0 120,0 120,0 106,21 725 1. Bertin Fabrice 1967 FRA 117,84 82,84 1 1 210,0 4 688,5 460,12 12* Ñ Larsson Markus 1974 SWE 103,20 0,6013 20 240,0 240,0 240,0 DSQ Ñ Ñ 3. Bergstrom Sweden 21 [12+9] 240,32 w.pts. Ñ Pinc Jan 1973 CZE 127,51 0,5676 36 272,5 272,5 282,5 DSQ Ñ Ñ 3. Phasey Kelly 1976 GBR 128,41 0,7901 15 135,0 145,0 147,5 135,0 106,66 8 Ukraine 57 [12+12+12+12+9] 762,15 w.pts. 1. Rnk Lifter Bjarne Nation B.Weight W.Points 4. 1968 NOR 119,54 0,5754 242,5 23 230,0 235,03 Result 242,5 235,0 135,22 7 -52kg 2. Rasmussen Erik 1962 DEN 228,23 81,33 0,6757 2WF 160,0 192,5 5 595,0 402,04C.Rnk. 9 -120kg 4. Havnen Netherlands 16 [8+8] w.pts. Ñ Dahl Orjan 1970 SWE 147,81 0,5544 33 275,0 275,0 275,0 DSQ Ñ Ñ Juniors 2. Russia 50 [12+12+9+9+8] 779,95 w.pts. 1. Engrenius Zalotov Artur Ukraine 189,47 135,48 120+kg 107,5 1. Mia 1997 SWE 51,27 92,30 1,2603 1 0,6305 102,5 107,5 120,5 Nation (points) 3. Ring Tomas 1960 SWE 184,92 82,93 0,6678 5 2 300,5 187,5 6 595,0 397,34 12 81 277,5 163,25 12 1. Ghazal Khaled 1972 CZE 110,10 0,5883 200,0 24 267,5 207,5 277,5 305,0 5. Great Britain 14 [9+5] w.pts. Ñ Guidez Jerome 1974 FRA 151,61 0,5525 32 310,0 310,0 290,0 320,0 DSQ Ñ Ñ Nation (points) -52kg 3. Enzinger Sweden 29 AUT [12+9+8] 467,23 w.pts. w.pts. 2.1. Simakhin Roman Russia 99,83 176,61 173,10 310,0 1. Ewald 1966 0,5584 28 290,0 310,0-w2 320,0 Petukhova Alesia 1997 RUS 51,96 1,2474 3 0,6090 95,0 100,0 100,0 95,0 118,50 91 Russia 46 [12+12+8+7+7] 775,70 4. D'gama Douglas 1962 GBR 140,65 82,16 0,6716 200,0 4 147,5 4 240,0 2 587,5 394,56 12 7


Best LiftersBjorn of Masters 3 3. Iversen Sweden 104,17 0,5992 210,0 125,83 1 Rnk Lifter Nation B.Weight WF Result W.Points C.Rnk. Best Lifters of Masters 3 1. Ehrt 4Hans-Jurgen Germany 91,82 0,6321 215,0 135,90 1 Masters Rnk Lifter Nation B.Weight WF Result W.Points C.Rnk. 2. Hirner Arthur Germany 82,61 0,6694 192,5 128,86 1 -59kg 1. Ehrt Hans-Jurgen Germany 91,82 0,6321 215,0 135,90 1 3. Iversen Bjorn Sweden 104,17 0,5992 210,0 125,83 60,85 1 70,0 80,0 70,0 12 1. Werner Ludwig 1938 GER 58,77 0,8693 1 70,0 2. Hirner Arthur Germany 82,61 0,6694 192,5 128,86 1 -74kg 3. Iversen Bjorn Sweden 104,17 0,5992 210,0 125,83 1 Penkkipunnerruksen EM-kilpailut, miehet Masters 4 1. Kauranen Antero 1948 FIN 73,67 0,7216 3 115,0 X X 115,0 82,98 12 -59kg -83kg Masters 4 70,0 80,0 70,0 60,85 12 1. Maka Werner Ludwig 1938 GER 58,77 0,8693 1 140,0 70,0 145,0 104,23 12 1. Boleslaw 1942 POL 74,08 0,7188 8 145,0 147,5 -59kg -74kg 2. Lorenz Horst 1940 GER 75,63 0,7084 7 125,0 125,0 125,0 125,0 88,55 9 70,0 80,0 70,0 60,85 12 1. Werner Ludwig 1938 GER 58,77 0,8693 1 70,0 1. Huchet Kauranen Antero 1948 FRA FIN 73,67 0,7216 3 117,5 115,0 X X 115,0 82,98 12 3. Marc 1938 80,21 0,6816 9 120,0 X 120,0 81,79 8 -74kg -83kg -93kg 1. Kauranen Antero 1948 FIN 73,67 0,7216 3 115,0 X X 115,0 82,98 12 145,0 104,23 12 1. Boleslaw 1942 74,08 0,7188 8 140,0 145,0 147,5 155,0 162,5 162,5 102,44 12 1. Maka Komppa Seppo 1945 POL FIN 92,33 0,6304 12 155,0 -83kg 2. Malmberg Lorenz Horst 1940 SWE GER 75,63 0,7084 7 135,0 125,0 125,0 125,0 125,0 88,55 9 135,0 137,5 137,5 87,38 9 2. Goran 1943 90,81 0,6355 14 145,0 104,23 12 1. Maka Boleslaw 1942 POL 74,08 0,7188 8 140,0 145,0 147,5 3. Huchet Marc 1938 FRA 80,21 0,6816 9 117,5 120,0 X 120,0 81,79 8 132,5 137,5 132,5 86,18 8 3. Reybrouck Daniel 1942 BEL 86,87 0,6504 13 130,0 2. Lorenz Horst 1940 GER 75,63 0,7084 7 125,0 125,0 125,0 125,0 88,55 9 -93kg 135,0 117,5 74,81 7 4. 1944 90,46 0,6367 15 135,0 3. Paruit HuchetLouis Marc 1938 FRA FRA 80,21 0,6816 9 117,5 117,5 120,0 X 120,0 81,79 8 155,0 162,5 162,5 102,44 12 1. Seppo 1945 FIN 92,33 0,6304 12 Ñ Komppa Fabrie Adriaan 1946 NED 92,54 0,6297 16 155,0 130,0 130,0 135,0 DSQ Ñ Ñ -93kg 2. Malmberg Goran 1943 SWE 90,81 0,6355 14 135,0 135,0 137,5 137,5 87,38 9 -105kg 155,0 162,5 162,5 102,44 12 1. Komppa Seppo 1945 FIN 92,33 0,6304 12 155,0 3. Reybrouck Daniel 1942 BEL 86,87 0,6504 13 130,0 132,5 137,5 132,5 86,18 8 185,0 111,17 12 1. 1947 RUS 103,38 0,6009 26 135,0 180,0 185,0 194,0 2. Shvetsov MalmbergLeonid Goran 1943 SWE 90,81 0,6355 14 135,0 137,5 137,5 87,38 9 Kolmas kisapäivä 4. Paruit Louis 1944 FRA 90,46 0,6367 15 117,5 135,0 135,0 117,5 74,81 7 2. Reybrouck HildebrandtDaniel Lothar 1943 GER 98,88 0,6114 23 130,0 120,0 125,0 125,0 120,0 73,37 9 3. 1942 BEL 86,87 0,6504 13 132,5 137,5 132,5 86,18 8 Ñ Fabrie Adriaan 1946 92,54 0,6297 16 130,0 130,0 135,0 DSQ Ñ Ñ 3. Rohrbacher 1938 NED AUT 93,62 0,6262 25 117,5 100,0 100,0 100,0 100,0 62,62 8 4. Paruit Louis Adolf 1944 FRA 90,46 0,6367 15 135,0 135,0 117,5 74,81 7 Komppa M4/93 nosti EM-kultaa -105kg Ñ Fabrie Collins Adriaan Tom 1946 NED GBR 103,85 0,5999 24 130,0 175,0 Seppo 175,0 187,5 kg -sarjassa DSQ Ñ Ñ Ñ 1946 92,54 0,6297 16 130,0 135,0 DSQ Ñ Ñ euroopanennätyksellä 162,5 185,0 kg. Seppo 111,17 12 1. Shvetsov Leonid 1947 RUS 103,38 0,6009 26 180,0 uudella 185,0 194,0 -120kg -105kg periaatteen miehenä aloitti nostot 155 kg painolla 2. Hildebrandt Lothar 1943 GER 98,88 0,6114 23 120,0 125,0 125,0 120,0 73,37 9 1. Mracek Franz 1947 AUT 106,83 0,5940 30 140,0 150,0 160,0 160,0 95,04 12 185,0 111,17 1. Shvetsov Leonid 1947 RUS 103,38 0,6009 26 180,0 ja hieman 185,0laittoi194,0 paineita, niin itselleen huolto- 12 3. Rohrbacher Adolf 1938 AUT 93,62 0,6262 25 100,0 100,0 100,0 100,0 kuin 62,62 8 2. Hildebrandt Lothar 1943 GER 98,88 0,6114 23 120,0 tiimillekin, 125,0 koska125,0 120,0 ei onnistunut. 73,37 9 ensimmäinen nosto Ñ Collins Tom 1946 GBR 103,85 0,5999 24 175,0 175,0 187,5 DSQ Ñ Ñ Nation (points) Adolf 3. Rohrbacher 1938 AUT 93,62 0,6262 25 100,0 Toinen 100,0 100,0 painolla sitten 100,0tuli komeasti 62,62 ylös8 nosto samalla -120kg 30 [12+9+9] 222,77 0,5999 w.pts. Ñ1. Germany Collins Tom 1946 GBR 103,85 24 175,0 175,0 187,5 DSQ Ñ Ñ nousi kilpailun Kolmanteen nostoon 1.2. Mracek Franz 1947 AUT 106,83 0,5940 30 140,0 ja Seppo 150,0 160,0 johtoon. 160,0 95,04 12 Finland 24 [12+12] 185,42 w.pts. -120kg laitettiin 162,5 kg ja sekin tuli ylös valkoisten valojen Austria Franz 20 [12+8] 157,66 w.pts. 1.3. Mracek 1947 AUT 106,83 0,5940 30 140,0 loisteessa. 150,0 Kun mies 160,0on kunnossa 160,0 ja luottaa95,04 itseensä,12 Nation (points) 4. France 15 [8+7] 156,60 w.pts. niin homma kyllä toimii. Sepon tulos 162,5 kg oli uusi 1. 30 5. Germany Russia 12 [12+9+9] [12] 111,17222,77 w.pts.w.pts. euroopanennätys! Nation (points) 2. Finland 24 [12+12] 185,42 w.pts. 6. Poland 12 [12] 104,23 w.pts. 1. Germany 30 [12+9+9] 222,77 w.pts. 3. 20 157,66 7. Austria Sweden 9 [12+8] [9] 87,38 w.pts.w.pts. Antero Kauranen M4/74 kg -sarjassa sai EM-kultaa 2. Finland 24 [12+12] 185,42 w.pts. 4. France 15 [8+7] 156,60 w.pts. 8. Belgium 8 [8] 86,18 w.pts. tuloksella 115 kg. Koska kultamitali varmistui ensim3. Austria 20 [12+8] 157,66 w.pts. 5. Russia 12 [12] 111,17 w.pts. Ñ Great Britain Ñ mäisellä nostolla, Antero päätti tällä kertaa säästää 4. France 15 [8+7] 156,60 w.pts. 6. Netherlands Poland 12 [12] 104,23 w.pts. voimiaan MM judo-kamppailuun Meksikossa. Ñ Ñ 5. Russia 12 [12] 111,17 w.pts. 7. Sweden 9 [9] 87,38 w.pts. 6. Poland 12 [12] 104,23 w.pts. 8. Belgium 8 [8] 86,18 w.pts. Harri Tirronen M3/120 kg -sarjassa nosti 197,5 kg ja Best Lifters of Masters 4 7. Sweden 9 [9] 87,38 w.pts. Ñ Great Britain Ñ kolmas EM-kulta kotiin! Harrin kaikki kolme nostoaC.Rnk. Rnk Lifter Nation B.Weight WF Result W.Points 8. Belgium 8 [8] 86,18 w.pts. Ñ Netherlands Ñ hyväksytysti ylös ja vaikka ruotsalainen kilpakump- 1 1. Shvetsov Leonid Russia 103,38 0,6009 185,0 111,17 Ñ Great Britain Ñ pani viimeisellä nostolla tulikin tasatulokseen Harrin 1 2. Maka Boleslaw Poland 74,08 0,7188 145,0 104,23 Ñ Netherlands Ñ Best LiftersSeppo of Masters 4 3. Komppa Finland 92,33 0,6304 kanssa, niin Harri 162,5kevyempänä oli Euroopanmestari 102,44 1 Rnk Lifter Nation B.Weight WF komealla tuloksella Result 197,5 kg. W.Points C.Rnk. Best Lifters of Masters 4 1. Shvetsov Leonid Russia 103,38 0,6009 185,0 111,17 1 Abbreviations: Rnk Lifter Nation B.Weight WF Jani Sundholm Result W.Points C.Rnk. nosti M1/93 kg -sarjassa EM-pronssia 2. Maka Boleslaw Poland 74,08 0,7188 145,0 104,23 1 nb1.- New pers. Leonid bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp - Competition's Record; Shvetsov Russia 103,38 0,6009 185,0 111,17 nostoa ei 1 tuloksella 235 kg. Kaksi Janin ensimmäistä 3. Komppa Seppo Finland 92,33 0,6304 162,5 102,44 1 1..4 Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's74,08 Record; ps. - Personally; - the refused attempt. 2. -Maka Boleslaw Poland 0,7188 X 104,23oli kova. Hyvin 1 Seppo Komppa onnistunut ja145,0 paine viimeiseen nostoon 3. Komppa Seppo Finland 92,33 0,6304 Jani kuitenkin162,5 102,44 kesti paineet ja viimeisellä nostollaan 1 Abbreviations: raudasta 235 kg hän saavutti nb - New pers. bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp - Competition's Record;EM-pronssimitalin. Abbreviations: 1..4 - Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's Record; ps. - Personally; X - the refused attempt. https://www.europowerlifting.org/fileadmin/data/results/2018_scoresheet_bp_eq_m__3_.htm[19.11.2018 10.02.43] nb - New pers. bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w - World Record; cp Peräsalo - Competition's Record; Hannu nosti M2/66 kg -sarjassa 105 kg ja-sai Tuloksellaan Hannu sivusi omaa 1..4 - Master's Record; j - Junior's Record; s - Subjunior's Record; ps. - Personally; X theEM-hopeaa. refused attempt. ennätystään. https://www.europowerlifting.org/fileadmin/data/results/2018_scoresheet_bp_eq_m__3_.htm[19.11.2018 10.02.43] https://www.europowerlifting.org/fileadmin/data/results/2018_scoresheet_bp_eq_m__3_.htm[19.11.2018 10.02.43]

Seppo Norpila oli neljäs M2/93 kg -sarjassa tuloksella 190 kg. Painavampana nostajana Sepon olisi pitänyt nostaa vähintään viisi kiloa enemmän päästäkseen pronssille. Viimeiseen nostoon Seppo lastautti kuitenkin 197,5 kg, mutta tällä kertaa nosto ei onnistunut.

Neljäs kisapäivä Neljäntenä kisapäivänä oli vuorossa naisten avoin luokka, jossa Suomea edusti kolme upeaa nostajaa.

Antero Kauranen

26 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Aira Knutars

Hanna Rantala nosti 52 kg -sarjassa EM-kultaa tuloksella 140 kg, tehden kaksi kertaa euroopanennätykseen parannuksen. Hanna varmisti jo ensimmäisellä


1.

2.

3.

1. Hanna Rantala

4.

2. Julia Löllö 3. Hannu Peräsalo 4. Jani Sundholm 5. Harri Tiironen 6. Teemu Hallfors

5.

6.

Harri Tirronen

Harri Tirronen

132,5 kg nostollaan kultamitalin, joten kunnon ajoitus oli kyllä kohdillaan. Marcela Sandvik nosti samassa sarjassa 120 kg ja voitti EM-pronssia. Marcelan kaikki kolme nostoa tulivat onnistuneesti ylös ja mitali kotiin.

kilpailun johtoon. Vastustajilla taasen aloitusrautojen ylös saannissa oli suuria ongelmia. Kenneth laittoi toiseen nostoon 2,5 kg lisää, hyväksytty nosto ja johtopaikka. Pahimmat vastustajat olivat jälleen ongelmissa myös toisen noston kanssa. Vaikka viimeinen nosto ei Kentalla onnistunutkaan, hän voitti 7,5 kg erolla EMkultamitalin. Usean vastustajan riskinotto liian kovilla aloitusraudoilla ei tuottanut tulosta. Olihan varsin hienoa päättää kilpailut Suomen osalta Maammelauluun!

Anette Tunkkari nosti 63 kg -sarjassa tuloksen 137,5 kg voittaen EM-pronssia kovan taistelun ja taktikoinnin jälkeen. Suomenennätys parani samalla kolme kertaa, yhteensä huikeat 12,5 kg.

Viides kisapäivä Kenneth Sandvik voitti EM-kultaa jännittävässä kilpailussa tuloksella 347,5 kg miesten 120+ kg -sarjassa. Kilpailusta muodostui varsinainen giganttien taistelu. Kenneth aloitti 345 kg raudoilla komeasti tekemällä hyväksytyn ensimmäisen noston siirtymällä

Joukkue ja joukkuehenki oli erittäin mukava ja tulokset hienoja. Mitalisaalis oli mahtava ja nyt joukkueenjohtaja ja huoltaja osaavat Maammelaulun ulkoa, kun sitä niin monta kertaa laulettiin. Suomen joukkue sai Luxemburgissa seitsemän EM-kultaa, yhden EM-hopean ja neljä EM-pronssia. The Finnish Powerlifting Magazine

27


Haastattelussa

MM-MITALISTI ARTTURI VERHO Kysymykset: Heikki Virtanen, kuvat: Voimanostoliitto, Anne Littman & Artturi Verhon arkisto

Kerro vähän taustastasi, kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Artturi Verho, 22v Loimaalta kotoisin, nykyisin asun Lahdessa. Valmistuin keväällä liikunnanneuvojaksi ja lisensoiduksi personal traineriksi. Työskentelen personal trainerina etänä netin välityksellä. Tarkoituksenani on sekä motivoida että kannustaa muita rajoitteista huolimatta ylittämään ja kokeilemaan omia rajojaan sekä tavoittelemaan omia haaveitaan esim. harrastuksensa parissa! Minulla on synnynnäinen ihotautisairaus, joka vaikuttaa pahimmin jalkapohjissa. Ajoittain joudun käyttämään pyörätuolia apuvälineenä ihon huononkunnon vuoksi sairauden johdosta. Minkälainen on urheilutaustasi ja mitä harrastat nykyään? Olen ollut urheilullinen ihan lapsesta asti. Olin 11-12 vuotta vanha kun aloin kotona jo treenailemaan käsipainoilla ja tekemään mm. punnerruksia. Ala-asteikäisenä minua alkoi samalla kotitreenien ohella kiinnostaa suuresti koripallo. Yläasteikäisenä aloimme kavereiden kanssa käydä kuntosalilla aina koulupäivän jälkeen ma, ke ja pe klo 17, se oli vakio! Samalla aloitin pelaamaan pyörätuolikoripalloa Turussa. Ne kulkivat käsi kädessä todella hyvin, pikku hiljaa koko ajan voimailu ´´vei mennessään´´ ja huomasin, että penkkipunnerruksessa olen kavereita parempi. Nykyinen valmentaja, Rauno

28 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Milloin ja miten tulit voimailun pariin?

vammaisvoimanosto tyyliin. Samoin tein vuonna 2013 samassa tapahtumassa. Tavoite oli jatkaa alkuun vammaisvoimanostajana, mutta vuonna 2013 Venäjällä Alexissa, EMkisoissa minut hylättiin luokituksen takia ulos koko kisoista enkä päässyt nostamaan. Se niistä EM-kisoista.

Vuonna 2012 kävin Pajulahdessa vammaisurheilutapahtumassa kisaamassa penkkipunnerruksessa

Hetki meni palautellen, katseltiin valmentajan kanssa tuloksia Suomen Voimanostoliitolta ja päätettiin vuonna 2014

Saunavaara, pelasi myös pyörätuolikoripalloa ja näki minussa voimanostajan alun. Yhteinen taival voimanostossa alkoi vuonna 2012 ollessani 16-vuotias, jolloin kävin ensimmäiset penkkipunnerruskisat.

rikkoa silloinen sarjan M20/59 kg SE (silloin 107,5 kg). Päätin, että se olisi kuittaus vammaisvoimanostolle, että se ei enää haittaisi. Ennätys rikkoontui 108 kg Lopella. Tästä asti olen määrätietoisesti ja tavoitteellisesti täysillä kehittänyt itseäni penkkipunnertajana ja haluan edelleen haastaa itseäni kovemmaksi.


The Finnish Powerlifting Magazine

29


Mikä on parasta voimailussa tai urheilussa yleensä? Se itsensä haastaminen, rajojen rikkominen, määrätietoinen/tavoitteellinen tekeminen. Mikään ei tuo hienompaa fiilistä, kuin olet pudottanut painoa kisoihin 4-5 kk ja kisalavalle astuessasi iskee se jännitys ja SE-rauta on suorilla käsillä ja pieni tärinä. Vielä kun nosto hyväksytään 3-0 se on älytöntä. Viimeistään silloin on se tunne, että jotain tehty oikein treeneissä. Olen ymmärtänyt, että sinulla on harvinainen ihosairaus? Kertoisitko miten se vaikuttaa treenaamiseesi, kilpailutilanteeseen ja jokapäiväiseen elämääsi? Kyseessä on siis harvinainen ihotautisairaus, rakkulatauti, joka vaikuttaa pahimmin minun kohdallani jalkapohjissa. Sairautta sairastaa Suomessa noin 200-300 henkilöä. Kävellessäni ”liikaa” jaloissani oleva iho on niin hauras ihokerroksien ns. välistä, että se kerryttää kudosnestettä ja siitä rakkuloita jalkapohjiin. Jalkojen kunto vaihtelee hyvin paljon. On päiviä kun en pysty kävelemään/seisomaan yhtään. On päiviä kun pystyy jopa ottamaan muutaman hölkkäaskeleen. Muualla kropassa iho on hauras, mutta pahin alue on jalkapohjat, ollut lapsesta asti. Kilpaillessani säästelen tietoisesti aina jalkoja kilpailupäivän, pitää kävellä, jalkojen pitää olla läsnä nostossa edes pienenä tukena. Treenit katson jalkojen kunnon mukaan. Joskus en laita edes kenkiä jalkaan jos iho on pahassa kunnossa. Arkielämä menee hyvin samalla tavalla. Pyrin aina vähän kävelemään sairauden mukaan, jotta lihakset ei täysin häviäisi jaloista. Huonona päivänä en kävele. Yleisesti arkena käytän pyörätuolia. Ikä on myös opettanut kuuntelemaan kroppaa ja ihonkuntoa, mitä kannattaa ja mitä ei kannatta tehdä. Lapsena mentiin vaan eikä välitetty. Jälkeenpäin sen huomasi. Facebook seinääsi lukiessa ei voi olla törmäämättä faktaan, että sinulla riittää rämäpäisyyttä ja motivaatiota tehdä mitä huvittaa, esimerkiksi kävellä käsillä juoksumatolla?! Mistä ammennat tarmon tällaisiin tempauksiin?

30 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Artturi MM-pronssi kaulassa Vantaan MM-kilpailuissa 2018

Kävely juoksumatolla. Tuli ideaksi kokeilla urheilijatutun Instagramista. Katsoin, että tuo ei voi olla vaikeaa, pakko kokeilla. Nuo ”rämäpää” liikuntasuoritukset on todella hyvää vastapainoa penkkipunnerrukselle. Tämä edesauttaa sitä urheilun monipuolisuutta. Kisoissa kieltämättä päät kääntyy lämmittelyssä kun nousen käsinseisontaan. Se on normaalia minulle, kun esim.

kovatempoinen juokseminen on normaalia muille. Mitkä ovat tavoitteesi voimailun saralla seuraaville viidelle vuodelle? Kyllä yleisesti ottaen on se sarjan 59 kg suomenennätys ainakin M23 vuotena vielä vuoden 2019 aikana. Siihen on todella


hyvät saumat saada lisäruutia ja rautaa nykyiseen ennätykseen verrattuna.

Sano viisi asiaa mitkä tekevät sinusta hyvän penkkipunnertajan?

Yleisesti haluan pysyä terveenä ja kokeilla niitä omia rajoja hiljalleen viiden vuoden aikana penkkipunnerruksessa. Minimoida vammat, eli pitää lihashuollosta huolta.

1. Täsmällinen treenaaja. En jätä treenejä välistä, ne ovat henkireikä ja päivän kohokohta.

Määrätietoinen treenaaminen, maltillinen treenaaminen ja laadukkaasti treenaaminen ajaa lähes aina hyvään lopputulokseen. Keihäänkärjeksi sanon vielä, että arvokisoissa menestyminen olisi sellainen haave/ unelma saavuttaa raaka penkkipunnertajana myös vanhemmalla iällä. Paras voimailumuistosi vuosien varrelta? En sano vain yhtä vaan useamman. Noh, nuorten MM-pronssi kirkkaimpana tällä hetkellä Vantaan MM-kisoista kuluvana vuonna. Muistan viikon elävästi, koska siitä heti seuraavalla viikolla valmistuin koulusta liikunnanneuvojaksi ja personal traineriksi.

2. Tavoitteellinen kokonaisvaltaisesti: päälajissa, lihashuollossa ja liikkuvuudessa. 3. Motivoitunut. 4. Olla itselleni ankara, en päästä itseäni helpolla treeneissä. Jos minulla on alla huonot treenit, ne saattaa jäädä vaivaamaan minua joksikin aikaa, miksi tein näin, että tuli huono treeni. 5. Olla se uhkarohkea eli ottaa isoja rautoja ilman varmistajaa. Tämä ei ole paras esimerkki nostajille, mutta minulle tuo tyyli nostaa yksin tuo asennetta kisoihin, että on tämä rauta nostettu yksinkin. Varmistaja jos on salilla, niin yleensä suorituskykyni on heikompi kuin nostaisin yksin. Yksin nostaessa pakotan itseni nostoon ja saan enemmän itsestäni irti.

Olet valmistunut personal traineriksi, mitkä asiat tekevät sinusta hyvän työssäsi ja mitä haluat painottaa asiakkaillesi? Meitä PT:tä on paljon nykyään. Minä eroan siinä, että osaan tuoda rajoitteista huolimatta sitä positiivista energiaa, hakea niitä keinoja millä rajoitteista huolimatta voisikin tehdä liikettä eli soveltaa. Painotan työssäni, että se asiakkaan tavoite on se, mitä kohti mennään on selkeä.

Asenne, mikä on tavoitettasi ja tekemistäsi kohtaan on oikea. Ja periksi antamattomuus, eli uskalla mennä epämukavuusalueelle, anna itsestäsi kaikki irti, vaikka tuntuu pahalta. Ne, jotka tekee tosissaan, ne kehittyvät. Terveisesi Voimanostajan lukijoille? Haluan toivottaa kaikille Voimanostajan lukijoille oikein vahvaa vuotta 2019! Positiivisuus ja pilke silmäkulmassa edetkää teidän tavoitteita kohti!

Tähän mennessä hyvät kisamuistot on aidosti parhaimmat Lopelta LVK:n kisoista. Erityisesti se vuoden 2014 SE 108 kg nosto. Vuosien 2016 ja 2017 kesäkuun kisat, joissa tuolloinkin oli SE-raudat tuloksena. Aina odottaa, koska siellä tulee seuraavat kisat. Olen tähän mennessä päässyt penkkipunnerrus urani kovimpiin tuloksiin ja suorituksiin Lopella. Mitkä asiat auttavat jaksamaan puurtamaan salilla vuodesta toiseen? Se on elämäntapa. Olen heittänyt raakaa huumoria siitä, että jos on asiat huonosti niin pääsen salille nauttimaan ”nikotiinia” tupakan sijaan. Mahdollisesti parempi vaihtoehto. Se motivoi olla itseään vielä parempi. Aina on jokin asia missä kehittyä penkkaamisessa. Se on niin herkkä laji, että siinä kun jonkin kohdan suoritustilanteessa mokaat, niin se maksaa nostossa. Alaraajoista huolimatta pyrin niin laadukkaaseen toistoon kisoissa/treeneissa kun mahdollista.

”Hymyile rajoituksista ja haasteistasi huolimatta. Rakasta toista, äläkä anna arjen haasteiden voittaa sinua.” neuvoo Artturi

The Finnish Powerlifting Magazine

31


Tapani Laitala

VOIMANOSTON MASTERSIEN MM-KILPAILUT 2.-6.10.2018 Ulan Bator, Mongolia Teksti: Kaj Mattila, kuvat: Timo Lillbacka

Mastersien varustevoimanoston MM-kisat käytiin tänä vuonna Mongoliassa, maan pääkaupungissa Ulan Batorissa. Kilpailuun ilmoittautui 16 kilpailijaa, joista kaksi vetäytyi kisasta. Suomesta lähti kymmenen miestä ja neljä naista hakemaan mitaleita Aasiaan. Liiton hallitus nimesi joukkueen johtajaksi Kaj Mattilan ja huoltajaksi Timo Lillbackan. Pääosa joukkueesta matkusti Moskovan kautta Ulan Batoriin. Välilaskun aikana joukkoon liittyi osa maailmanmatkaajia, jotka olivat käyneet tutustumassa Moskovan nähtävyyksiin ennen lopullista matkan päämäärää. Pientä takkuamista lennon alussa oli, mutta pääsimme muutaman kunniakierroksen jälkeen ilmaan kohti Mongoliaa. Aikaero oli meillä useampi tunti ja matkustaessa aika muuttui

32 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

niin, että olimme aamulla perillä. Lentokentällä olikin vastassa kisaorganisaation oppaat ohjaamassa kisaväkeä linja-autoihin. Linjaautossa odottaessamme ihmettelimme sumuista ilmaa, mikä osoittautuikin ilmansaasteeksi. Ulan Bator on ilmastoltaan maailman kolmanneksi saastunein pääkaupunki, joka näkyikin savusumuna kaupungin yllä. Kaupunki sijaitsee vuoriston ympäröimässä tasangossa, jossa tuulet eivät pääse ilmaa puhdistamaan. Pääsimme liikkeelle lentokentältä ja huomasimme, että kaupungissa on melkoinen ruuhka liikenteessä. Lähes joka risteyksessä oli toimivat liikennevalot ja poliisi lisäksi ohjaamassa liikennettä. Näistä liikennejärjestelyistä riippumatta ruuhkat olivat joka päivä melkoiset. Hotelliin päästyämme olikin yllätys, että saimme huoneet käyttöömme jo aamulla, ystävällistä ja joustavaa

Antero Juntunen


Eila Kumpuniemi

toimintaa. Osa joukkueen jäsenistä toki joutui muutaman kerran huonettaan vaihtamaan ennen kuin pääsivät omaan huoneeseensa. Tekninen kokous oli samana päivänä kun pääosa joukkueesta saapui ja joukkueenjohtaja huoltajan kera osallistuivat kokoukseen. Kokouksessa ei montaa poisjääntiä tullut esille ja aikataulukin pysyi ennallaan. Kisapaikka toki oli vaihtunut kansallisesta Sirkus Areenasta kisahotellin konferenssitiloihin. Tämä olikin erittäin toimiva ratkaisu kun saimme kokea, mitä paikalliset liikenneruuhkat olivat. Pikainen tiedotus joukkueelle ja lepäämään ennen kisan alkua.

Suomalaiset heti mitalikantaan

Tapani Puhakka

sarjassa M4/47 kg sekä Vuokko Viitasaari sarjassa M3/52 kg. Eila aloittikin kisan väkevästi ja kyykkäsi ikäluokkansa ME:n siirtäen ennätyksen 90,5 kiloon. Muissa nostomuodoissa ME yritykset eivät tällä kertaa onnistuneet. Maailmanmestaruus Eilalle. Vuokko ”Vuke” Viitasaari oli selkeä ennakkosuosikki sarjassaan eikä pettänytkään ja nosti selkeään mestaruuteen. Vuokon valmistautumista oli haitannut takareiden loukkaantuminen. Huhtikuussa tapahtunut vahinko oli estänyt maastanostoharjoittelun täysipainoisesti. Tämä tuntui kisassakin, jossa Vuke ei kyennyt tekemään maastanostoa täydellä teholla, Vuken sanoin onneksi riittävästi, jotta sai mestaruuden varmistettua.

Ensimmäisenä kisapäivänä olivat kisaamassa Eila Kumpuniemi

The Finnish Powerlifting Magazine

33


Ari Myllyniemi Aamupäivän kisassa tuli siis Suomeen kaksi Maailmanmestaruutta, loistava alku kilpailuille. Seuraavana vuorossa oli miehet M4, jossa meillä oli kaksi kilpailijaa Tapani Puhakka sarjassa M4/105 kg, johon hän joutui tankkaamaan kovasti, jotta pääsi haastamaan USA:n William Helmichin. Kisa olikin tällä kertaa Williamin juhlaa, tosin maastanostossa Tapani haastoi Williamin ja onnistuikin hinaamaan vedon kultaraudat ylös, mutta ote petti muutama sentti ennen kuin tanko pääsi lattialle. Toinen M4ikäluokassa kisaava mies oli Raimo Sandelin, joka joutui kisaamaan soolokisan. Raimolla oli penkissä hieman hankaluuksia ja hän onnistuikin vain aloitusnostossaan. Raimolle mestaruus ja Maammelaulu soi ties kuinka monennen kerran Raimon kunniaksi. Kun illan kisassa oli vain yksi Suomen edustaja, lavalla pääsi lähes koko joukkue osallistumaan avajaisjuhlallisuuksiin. Suomea edustivat avajaisissa Seija Skogman ja Ari Myllyniemi, jotka olivat pienessä hetkessä opetelleet koreografian, joka olikin loistavaa ja näyttävää yhteistyötä. Avajaisjuhlallisuudet olivatkin erittäin juhlalliset, jossa esiintyi kansallissoitinta Hevosenpää viulua soittava taiteilija sekä erittäin notkea akrobaattinainen. Avajaiset olivat erittäin juhlalliset. Avajaisten jälkeen oli vielä vuorossa M3 miesten kevyimmät, jossa mukana sarjassa M3/83 kg Voitto ”Vode” Ahopelto. Voitto olikin saanut painon pudotettua ja haastoi kisassa USA:n William Claytonin. William olikin väkevämpi kyykyssä, mutta penkissä Vode näytti kaapinpaikan ja pesi Williamin kymmenellä kilolla. Vedossa Vode ei aivan kyennyt vastaamaan USA:n nostajan tehoihin, joten Vode hopealle. Näin ensimmäinen kisapäivä oli ohi ja saaliina viisi mitalia.

https://www

https://www

https://www

Raimo Sandelin

https://www

Maria Hakulinen Kaj Mattila

34 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


3. Steidle Susanne 1964 GER 80,70 0,9106 18 130,0 140,0 150,0 3 80,0 8. France 15 [8+7] 740,94 w.pts. 4. Nakari Susanne 1968 FIN 81,10 0,9082 21 110,0 120,0 120,0 4 75,0 9. India 14 [8+6] 818,49 w.pts. 84+kg 10. Russia 9 [9] 493,97 w.pts. 1. Blasbery Jacqueline 1963 GBR 88,05 0,8722 22 135,0 145,0 152,5 1 100,0 11. Denmark 9 [9] 471,38 w.pts. 12. Romania 7 [7] 447,90 w.pts. Nation (points) 13. Great Britain 4 [4] 388,39 w.pts. 1. U.S.America 51 [12+12+9+9+9] 2100,33 w.pts. — Norway — 2. Great Britain 21 [12+9] 786,68 w.pts. 3. Germany 20 [12+8] 787,54 w.pts. Best Lifters of Masters 1 4. Russia 19 [12+7] 803,48 w.pts. Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points 5. Finland 14 [7+7] 600,92 w.pts. 1. Hamada Nobuyuki Japan 73,35 0,7239 770,0 557,40 6. Japan 12 [12] 447,26 w.pts. 2. McLaren Dale U.S.America 92,35 0,6303 807,5 508,97 7. Australia 12 [12] 404,58 w.pts. 3. Davenport Steven U.S.America 131,55 0,5644 892,5 503,73 8. Norway 9 [9] 399,42 w.pts. 2. Xie Nandi 1963 USA 61,40 1,0952 12 120,0 132,5 137,5 2 87,5 9. France 8 [8] 372,84 w.pts. Masters 2 3. Ip Wing-Yuk 1961 HKG 60,65 1,1056 11 90,0 X X 3 67,5 10. Mongolia 8 [8] 345,97 w.pts. -59kg -72kg 11. Lithuania 8 [8] 341,23 w.pts. 125,0 2 70,0 Byambaa Ganbold 1963 MGL 58,20 0,8773 2 165,0 110,0 125,0 1. Nelyubova Valentina 1966 RUS 68,75 1,0074 16 172,5 180,0 1 100,0 12. Hong Kong 8 [8] 306,80 w.pts. 2. Baublys 1965 USA LTU 58,58 0,8720 1 110,0 125,0 135,0 1 80,0 142,5 155,0 2 CrawfordVidmantas Tinamarie 70,20 0,9929 14 142,5 13. India 7 [7] 322,38 w.pts. -66kg 3 60,0 3. Vidziuniene Giedre 1966 LTU 69,85 0,9963 15 125,0 135,0 142,5 1. KarelSeija 1965 CZE 65,60 0,7891 4 105,0 200,0 220,0 225,0 1 85,0 4. Ruso Skogman FIN 68,90 1,0059 17 115,0 120,0 4 80,0 Best Lifters of Masters 2 2. Wimmer Michael 1961 GER 64,35 0,8020 3 120,0 130,0 140,0 2 95,0 -84kg Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points 3. Jagdish 1961 IND 370,40 64,50 0,8004 5 105,0 105,0 112,5 3 70,0 1.5. Junaniya Styrlund Laura 1964 USA 82,60w.pts. 0,8994 20 147,5 157,5 165,0 2 115,0 12 [12] 1. Russia Sturm Lara U.S.America 61,70 1,0911 440,0 480,08 -74kg 2.6. Stavheim Gro-Berit 19649 [9] NOR310,07 79,50 0,9182 19 167,5 175,0 180,0 1 80,0 Romania w.pts. 2. Nelyubova Valentina Russia 68,75 1,0074 462,5 465,92 1 137,5 1. Bernard 1968 0,7246 6 232,5 242,5 247,5 3 80,0 3. McGurk Steidle Susanne 1964 GBR GER 73,25 80,70 0,9106 18 130,0 140,0 150,0 3. Teramura Mika Japan 51,29 1,2599 355,0 447,26 2. Nakari Rakhimov 1966 KGZ 73,90 0,7200 10 110,0 230,0 240,0 240,0 2 160,0 120,0 4 75,0 4. Susanne 1968 FIN 81,10 0,9082 21 120,0 Best Lifters ofAlimbek Masters 3 3. Taniguchi Koichi 1960 JPN 73,75 0,7210 8 195,0 195,0 205,0 6 145,0 84+kg Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points Masters 3 4. Blasbery TerakadoJacqueline Hiroyuki 1960 GBR JPN 70,7085,50 0,7437 12 0,8841 200,0 205,0 483,0 215,0 3 130,0 1. 1963 88,05 0,8722 22 135,0 145,0 152,5 1 100,0 1. Takacova Hana Czechia 427,02 -52kg 5. Hunter Boillot Christopher 1963Britain USA 73,5053,90 0,7228 11 1,2123 190,0 200,0 332,5 210,0 5 125,0 2. Jennifer Great 403,09 1. Viitasaari Vuokko 1954 FIN 51,18 1,2620 5 100,0 110,0 115,0 1 65,0 6. Sahlgren Jan 1960 DEN 73,85 0,7204 13 202,5 202,5 202,5 4 127,5 Nation (points)Vuokko 3. Finland 391,22 2 62,5 2. Viitasaari Goodrich Cynthia 1957 USA 50,3451,18 1,2780 4 1,2620 90,0 100,0 310,0 105,0 7.1. Dansranjav 1966 MGL 73,35 2100,33 0,7239 w.pts. 7 180,0 200,0 200,0 7 150,0 U.S.AmericaBoldbaatar 51 [12+12+9+9+9] -57kg -83kg 2. Great 21 [12+9] 786,68 w.pts. Masters 4 Britain 1. Hunter Jennifer 1958 GBR 53,90 1,2123 8 92,5 102,5 110,0 1 70,0 1.3. Garofalo 1961 USA 81,43 0,6752 4 250,0 265,0 272,5 1 135,0 GermanyRonald 20 [12+8] 787,54 w.pts. -47kg -63kg 2. Olsen Geir Ottar 1965 NOR 81,20 0,6764 2 70,0 225,0 240,0 245,0 2 140,0 4. Russia 19 [12+7] 803,48 w.pts. 1. Eila 1942 FIN 46,48 1,3557 1 80,0 90,5-w4 1 40,0 1. Kumpuniemi Eremenko Svetlana 1957 RUS 57,18 1,1575 11 117,5 127,5 132,5 1 50,0 Bryant Andrew 1966 CAN 82,75 0,6687 3 235,0 240,0 245,0 3 160,0 3. 5. Finland 14 [7+7] 600,92 w.pts. -52kg 2. Olah Lucica 1955 ROU 62,65 1,0785 12 115,0 120,0 120,0 2 35,0 4. Cencich Thomas 1960 USA 81,95 0,6726 5 165,0 175,0 182,5 5 175,0 Japan 12 [12] 100,0-w4 3 1 40,0 1.6. Macko Elwyn Susan 1947 USA 447,26 47,30w.pts. 1,3387 3 60,0 85,0 100,0 3. Leslie 1949 USA 59,80 1,1178 10 67,5 72,5 40,0 5.7. Australia Maguujin Erdene-Ochir 1967 MGL 81,10 0,6769 6 195,0 195,0 4 150,0 12 [12] 2. Burns Bebe 1942 USA 404,58 50,60w.pts. 1,2730 2 185,0 65,0 75,0 77,5 2 42,5 -72kg 6.8. Banzar 19639 [9] MGL399,42 81,75 1 150,0 152,5 160,0 6 110,0 Norway Bayaraa w.pts.0,6736 -57kg 1. Marksteiner Cathleen 1958 USA 63,30 1,0701 14 85,0 92,5 95,0 1 65,0 -93kg 9. France 8 [8] 372,84 w.pts. 85,0 90,0 1 42,5 1. Malicot Maryse 1946 FRA 52,50 1,2374 7 85,0 84+kg 1 175,0 1. Hoglander Lars 1964 92,60 11 255,0 260,0 265,0 10. Mongolia Nadezhda [8] 345,97 w.pts.0,6295 2. Takacova Uvachan 19448 SWE RUS 55,20 1,1900 6 170,0 70,0 75,0 80,0 2 42,5 1. Hana 1954 CZE 85,50 0,8841 16 180,0 190,5-w3 1 120,0 2. Sekot Michal 19618 [8] CZE341,23 91,00 13 235,0 245,0 250,0 4 175,0 11. Lithuania w.pts.0,6349 -63kg 2. Hallen Susan 1957 USA 105,50 0,8208 15 145,0 157,5 170,0 2 95,0 3. Harri 1961 FIN306,80 91,10 8 250,0 255,0 135,0 12. Hong Kong w.pts.0,6345 115,5-w4 3 1 47,5 1. Hagfors Fomina Tatyana 19468 [8] RUS 60,35 1,1099 9 240,0 107,5 115,5 4. Damdin Enkhjargal 1966 7 [7] MGL322,38 91,90 9 245,0 257,5 262,5 2 175,0 13. India w.pts.0,6318 -72kg Nation (points) 5. Keith 1963 GBR 93,00 0,6282 16 227,5 240,0 250,0 5 130,0 130,0 140,0 1 80,0 1.1. Blacknell Moore Gail 1947 USA 71,40 0,9815 13 130,0 U.S.America 38 [12+9+9+8] 1274,06 w.pts. 6. Sambuu Jargalsaikhan 1963 MGL 91,90 0,6318 14 200,0 210,0 225,0 9 140,0 Best Lifters of Masters 2 2. Czechia 12 [12] 427,02 w.pts. 7. Daniel Mark 1962 USA 90,60 0,6363 12 210,0 220,0 227,5 8 157,5 Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points Nation (points) 3. Great Britain 12 [12] 403,09 w.pts. 8. James 1964 GBR 92,00 0,6315 15 1,0911 220,0 220,0 440,0 230,0 6 160,0 1.1. Mutrie Sturm Lara U.S.America 61,70 480,08 U.S.America 33 [12] [12+12+9] 4. Finland 12 391,22988,81 w.pts. w.pts. 9. Gerard 1960 USA 88,95 0,6423 7 1,0074 210,0 220,0 462,5 227,5 7 122,5 2.2. Dally Nelyubova Valentina Russia 68,75 465,92 Russia 21 [12+9] 577,88 w.pts. -105kg 3.3. Finland Teramura Mika Japan12 [12] 319,27 w.pts. 51,29 1,2599 355,0 447,26 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 9.52.54] 270,0 280,0 3 205,0 1.4. Opstad Odd Arne 1968 NOR 101,85 0,6043 2 260,0 France 12 [12] 284,60 w.pts. 2. Svec 1966 SVK 99,15 0,6107 6 270,0 270,0 285,0 1 210,0 Masters 3 Imrich 3. Krockover 1968 USA 102,40 0,6030 7 255,0 272,5 282,5 2 175,0 -52kg Best Lifters ofAlan Masters 4 4. 1959 0,6035 4 250,0 272,5 5 105,0 1. Doyod Viitasaari Vuokko 1954 MGL FIN 102,20 51,18 1,2620 5 250,0 100,0 110,0 Total 115,0 1 65,0 Rnk Lifter Badrakh Nation B.Weight WF W.Points 2. Cynthia 1957 USA 50,3447,30 1,2780 4 1,3387 90,0 100,0 275,0 105,0 2 62,5 1. Goodrich Elwyn Susan U.S.America 368,14 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.48.10] -57kg 2. Moore Gail U.S.America 71,40 0,9815 360,0 353,34 1. Fomina Hunter Jennifer 1958 GBR 53,9060,35 1,2123 8 1,1099 92,5 102,5 295,5 110,0 1 70,0 3. Tatyana Russia 327,98 -63kg 1. Eremenko Svetlana 1957 RUS 57,18 1,1575 11 117,5 127,5 132,5 1 50,0 Abbreviations: Olahpers. Lucica 1955 ROU 62,65 1,0785 115,0 120,0 120,0 2 35,0 nb2.- New bestlifts; n - National Record; c - Continental Record; w12 - World Record; cp - Competition's Record; 3. - Macko Leslie 59,80 Record; 1,1178 ps. -10 60,0 72,5 40,0 1..4 Master's Record; j - Junior's1949 Record;USA s - Subjunior's Personally; X -67,5 the refused attempt. 3 -72kg- Disqualification; DR - Removed by a Doctor; TD - Technical Disqualification; DD - Doping Disqualification. DSQ 1. = Marksteiner 1958 HKG USA= Hong 63,30 14 85,0 92,5 = Norway 95,0 1 65,0 AUS Australia Cathleen Kong 1,0701 NOR 84+kg CAN = Canada IND = India ROU = Romania 1. =Takacova 1954 IRI CZE 0,8841 16 170,0 180,0= Russia 190,5-w3 1 120,0 CZE Czechia Hana = Iran 85,50 RUS 2. =Hallen Susan 1957 ISL USA 105,50 0,8208 15 145,0 157,5 = Sweden 170,0 2 95,0 FIN Finland = Iceland SWE

Voimanoston MM-kilpailut, masters naiset

Mitalijahti jatkui toisena päivänä

Toisena kisapäivänä olivat vuorossa M2ikäluokan naiset aamukisassa sekä päiväkisassa M3-ikäluokan raskaammat miehet. Suomalaisista vuoroon Seija Skogman sarjassa M2/72 kg sekä Susanne Nakari sarjassa M2/84 kg. Ennakkoasetelmissa mitalit olivat tiukilla, mutta kisa päättyy viimeiseen nostoon. Seija pääsikin podiumille penkissä, josta tuli hopeaa, Susannella oli vaikeampi päivä. Molemmille yhteistuloksessa neljäs sija.

Päiväkisassa sarjassa M2/93 kg Antero JPN = Japan LTU = Lithuania Juntunen lähti hakemaan mitalia USA:n 38 MGL [12+9+9+8] 1274,06 w.pts.ja = Mongolia 12 [12] 427,02 w.pts. Venäjän haastajien kanssa. Anterolle tulikin 12 [12] 403,09 w.pts. yllättäen kyykyssä kultaa, hyvää 12 [12] joka 391,22enteili w.pts. kun tiesimme Anteron olevan omaa luokkaanhttps://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 9.52.54] sa maastanostossa. Kisa ratkesi kultamitalin osalta Venäjän Deltsovin tekemään huimaan maailmanennätykseen penkissä, joka on tämän jälkeen 188 kg. Yhteistuloksessa Anterolle kuitenkin komea kakkostila ja hopeamitali. FRA = France Nation (points) GBR = Great Britain 1. U.S.America GER = Germany 2. Czechia 3. Great Britain 4. Finland

https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 9.52.54]

Suomalaisista päivän päätti Ari Myllyniemi sarjassa M2/120 kg. Kisa lähtikin komeasti käyntiin kyykyn osalta, jossa Ari kyykkäsi komean SE-tuloksen 240 kg. Penkissä pieni epäonni vaivasi ja aloituspaino jäi ainoaksi onnistuneeksi nostoksi. Maastanostossa tehot eivät riittäneet nostamaan Aria kultakantaan, kuitenkin komea kakkostila ja mitaliputki sai jatkoa Suomen joukkueessa.

Mitalisade jatkui kolmantena päivänä Kolmantena päivänä olivat vuorossa M1ikäluokan naiset sekä M2-ikäluokan miehet. M1 naisia ei Suomen joukkueessa ollut, mutta M2 miehissä oli kaksi kilpailijaa. Harri Hagfors

85,0 77,5

92,5 77,5

2 4

150,0 105,0

160,0 115,0

170,0 135,0

3 4

402,5 310,0

366,52 281,54

8 7

110,0

120,0

1

170,0

180,0

190,0

1

452,5

394,67

12

C.Rnk. 1 1 1 92,5 97,5 72,5 X

2 3

135,0 105,0

150,0 120,0

150,0 135,0

2 3

365,0 277,5

399,75 306,80

9 8

80,0 107,5 95,0 82,5 67,5 90,0 82,5 100,0 C.Rnk. 75,0 120,0 1 85,0 1 137,5 85,0 1 170,0 77,5 150,0 C.Rnk. 135,01 110,0 132,51 70,0 132,5 70,0 1 162,5

87,5 115,0 102,5 87,5 72,5 92,5 87,5 105,0 77,5 127,5 92,5 140,0 92,5 175,0 77,5 155,0 140,0 120,0 137,5 75,0 137,5 70,0 162,5

2 1 1 3 4 2 1 3 1 3 4 2 1 4 2 7 1 5 1 6 2 3

125,0 155,0 120,0 150,0 130,0 190,0 100,0 160,0 120,0 165,0 155,0 255,0 150,0 230,0 105,0 210,0 190,0 170,0 205,0 110,0 192,5 105,0 190,0

140,0 167,5 132,5 157,5 140,0 205,0 110,0 180,0 130,0 175,0 160,0 267,5 160,0 250,0 115,0 220,0 210,0 180,0 217,5 125,0 202,5 115,0 205,0

150,0 182,5 140,0 165,0 145,0 215,0 115,0 185,0 137,5 180,0 170,0 280,0-w2 170,0 257,5 135,0 230,0 222,5 190,0 225,0 130,0 215,0 120,0 220,0

1 2 3 1 4 2 3 1 2 1 3 2 4 3 5 1 4 1 7 2 6

362,5 462,5 362,5 387,5 342,5 520,0 317,5 420,0 325,0 472,5 435,0 662,5 402,5 662,5 310,0 570,0 560,0 452,5 555,0 310,0 542,5 277,5 535,0

318,02 465,92 316,10 384,75 341,23 410,33 319,37 336,84 260,13 424,97 399,42 480,05 366,52 477,00 281,54 410,97 416,47 394,67 401,15 391,22 390,82 354,64 387,29

12 9 8 12 7 9 8 12 9 12 8 9 7 8 7 12 6 12 5 9 4

77,5 147,5 145,0 45,0 55,0 165,0 40,0 175,0 45,0 45,0 150,0 52,5 120,0 70,0 45,0 180,0 45,0 130,5-w3 180,0 105,0 142,5 50,0 185,0 140,0 85,0 152,5 165,0 C.Rnk. 160,01 127,51 1 212,5 210,0 182,5 115,0 70,0 C.Rnk. 70,0 1

82,5 155,0 145,0 55,0 57,5 167,5 40,0 182,5 47,5 45,0 155,0 52,5 130,0 75,0 47,5 182,5 45,0 132,5-w3 185,0 115,0 147,5 52,5 185,0 150,0 87,5 175,0 170,0 160,0 127,5

1 4 5 1 1 2 3 1 1 2 3 2 6 1 1 2 2 1 3 2 7 1 1 8 1 6 4 5 9

130,0 260,0 220,0 90,0 120,0 215,0 125,0 165,0 121,0-w4 90,0 170,0 70,0 190,0 125,0 80,0 235,0 70,0 130,0 225,0 145,0 255,0 120,0 220,0 225,0 125,0 225,0 205,0 200,0 212,5

140,0 287,5 237,5 100,0 130,0 220,0 130,0 182,5 127,5-w4 97,5 X 90,0 210,0 132,5 87,5 245,0 80,0 142,5 235,0 155,0 260,0 130,0 230,0 237,5 135,0 235,0 220,0 215,0 227,5

145,0 302,5 245,0 120,0 135,0 227,5 132,5 190,0 130,0-w4 100,0 X 90,0 220,0 140,0 95,0 250,0 85,0 160,0 240,0 165,0 265,0 135,0 230,0 242,5 142,5-w4 245,0 227,5 222,5 235,0

1 1 2 1 2 3 1 5 1 3 6 2 4 1 1 2 2 1 5 2 1 1 8 4 1 3 7 9 6

332,5 707,5 635,0 235,5 320,0 635,0 287,5 547,5 275,0 210,0 -w4 505,0 210,0 490,0 310,0 230,0 692,5 210,0 -w3 483,0 670,0 430,0 662,5 295,5 662,5 632,5 360,0 622,5 620,0 605,0 577,5

403,09 477,70 429,51 319,27 370,40 424,62 310,07 368,25 368,14 234,74 341,83 267,33 330,06 331,73 284,60 435,93 249,90 427,02 425,38 352,94 420,36 327,98 418,57 397,34 353,34 393,30 394,51 382,06 370,93

12 12 9 12 12 8 9 7 12 8 6 9 5 12 12 12 9 12 9 9 8 12 7 6 12 5 4 3 2

217,5 220,0 182,5 125,0 75,0 70,0

2 1 3 4 1 2

260,0 240,0 252,5 200,0 110,0 105,0

270,0 255,0 267,5 215,0 125,0 115,0

282,5 267,5 285,0 X 130,0 120,0

1 2 3 4 1 2

775,0 772,5 732,5 580,0 310,0 277,5

468,33 471,77 441,70 350,03 391,22 354,64

12 9 8 7 12 9

1 77,5 1

82,5

1

130,0

140,0

145,0

1

332,5

403,09

12

55,0 40,0 45,0

57,5 40,0 45,0

1 3 2

120,0 125,0 90,0

130,0 130,0 97,5

135,0 132,5 100,0

2 1 3

320,0 287,5 210,0

370,40 310,07 234,74

12 9 8

70,0

75,0

1

125,0

132,5

140,0

1

310,0

331,73

12

130,5-w3 132,5-w3 1 2 105,0 115,0

130,0 145,0

142,5 155,0

160,0 165,0

1 2

483,0 -w3 430,0

427,02 352,94

12 9

USA = U.S.America

Seija Skogman sarjassa M2/93 kg sekä Tapani Laitala sarjassa M2/120 kg. Harrilla olikin vastassaan kahdeksan kilpailijaa ja vaati täyden päivätyön, että mitaleille noustaan. Haile aloittikin kyykyn mukavasti ja penkissä olkapää vaivojen vuoksi joutui hieman antamaan etua kilpailukumppaneille. Haile on tunnettu kovasta vedostaan ja loistavasta taktikoinnista. Tälläkin kertaa oli suunnitelmat luotu huoltojoukkojen kanssa. Toisella vetokierroksella Haile löytyikin katsomosta kisaa seuraamasta. Kolmanteen vetoon sitten asetettiin yhteistulosmitaliin vaadittavat raudat ja Haile ei pettänytkään kannustajiaan. Hailelle hienosti pronssia yhteistuloksessa.

Seuraavana vuorossa Tapani Laitala sarjassa M2/120 kg, jossa hänellä mahdollisuudet mihin vaan. Kisa lähtikin tasaisesti käyntiin kun suurimmat ennakkosuosikit Tapani ja Mongolian Jargalsaikhan kyykkäsivät molemmat mukavat 290 kg. Penkissä kisa ratkesikin Jargalsaikhanin epäonneen kun hän ei saanut hyväksytysti yhtään penkkinostoa. Näin Tapanin maastanoston aloituspainoa pudotettiin kun mestaruuskisa alkoi olla ratkennut. Tapanille siis mestaruus ja näin jälleen mitalisaaliiseen mukavaa jatkoa.

The Finnish Powerlifting Magazine

35


5.9. Sahni 1959 IND 818,49 94,85 w.pts. 0,6225 3 100,0 120,0 130,0 6 90,0 100,0 102,5 5 120,0 India Shyam Dinanth 14 [8+6] -66kg — Iijima 19679 [9] JPN493,97 104,30 5 260,0 270,0 280,0 4 160,0 160,0 160,0 — 220,0 10. RussiaTsunehiro w.pts.0,5990 2 POWERLIFTING 140,0 145,0 147,5 3 225,0 1. Noppers Lewis 1970 CAN 65,80 0,7872 4 215,0 227,5 INTERNATIONAL 232,5 FEDERATION -120kg 11. Denmark 9 [9] 471,38 w.pts. 2. Stepanov Evgenii 1976 RUS 65,80 0,7872 6 215,0 230,0 Men's 242,5 1 140,0 150,0 157,502-06.10.2018 2 210,0 World Masters Championships, Ulaanbaatar (Mongolia), 1. Laitala Tapani 19637 [7] FIN447,90 114,20 9 270,0 280,0 290,0 1 205,0 212,5 215,0 1 200,0 12. Romania w.pts.0,5821 3. Dugersuren Bayanmunkh 1973 MGL 65,70 0,7881 5 200,0 210,0 215,0 DETAILED 4 145,0 155,0 155,0 1 190,0 SCORESHEET 2. Simokatis Rimantas 19654 [4] LTU388,39 107,75 10 210,0 220,0 230,0 3 150,0 180,0 185,0 2 210,0 13. Great Britain w.pts.0,5924 4. Cech Martin 1974 CZE Weight 65,90 0,7862 7 185,0 210,0All Squat 212,5 3 90,0 97,5 97,5 4 210,0 PL. Lifters BY Team WF Lot All Bench Press — Lkhanaa 1968— MGL 119,50 0,5755 8 290,0 290,0 300,0 2 200,0 200,0 200,0 — 245,0 Norway Jargalsaikhan -74kg 1 Masters 120+kg 300,0 1 215,0 228,0 228,0 1 260,0 1. Hamada Nobuyuki 1969 JPN 73,35 0,7239 11 285,0 300,0 -59kg 1. Larsson 1967 SWE 121,95 0,5728 11 260,0 275,0 282,5 1 205,0 210,0 212,5 3 260,0 Best Lifters P.-O. of Masters 1 2. Sanduijav Enkhbat 1974 MGL 73,30 0,7242 9 255,0 262,5 2 145,0 152,5 152,5 2 245,0 1. Eiji 1973 JPN 141,95 58,78 0,8692 3 255,0 160,0 160,0 160,0 12 130,0 130,0 140,0 170,0 2. Yamamoto Keyes 1960 USA 0,5577 13 252,5 260,0 Total 272,5 217,5 225,0 1 250,0 Rnk LifterRobert Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. 225,0 3. Heiskanen Timo 1970 FIN 73,45 0,7232 8 235,0 245,0 255,0 3 125,0 132,5 137,5 4 250,0 2. Mandakh Gansukh 1977 MGL 57,98 0,8804 1 120,0 130,0 140,0 140,0 1 130,0 3. Udo 1961 GER 130,6573,35 0,5651 14 0,7239 205,0 215,0 770,0 225,0 4 205,0 210,01 215,0 2 225,0 1. Thielking Hamada Nobuyuki Japan 557,40 4. Lauilhe Thierry 1969 FRA 73,05 0,7260 10 205,0 205,0 4 140,0 145,0 145,0 3 190,0 3. Angin Benoit 1974 57,78 0,8833 2 195,0 120,0 140,0 150,0 23 90,0 100,0 107,5 110,0 285,0 145,0 185,0 185,0 4 250,0 4. Patru Valentin 1968 ROU 133,30 0,5631 12 270,0 282,5 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION 2. McLaren Dale U.S.America 92,35 0,6303 807,5 508,97 1 -83kg -66kg World Masters Championships, Ulaanbaatar (Mongolia), 3. Sahni Davenport Steven U.S.America 0,5644 892,5 503,73 1 5. Shyam 1959 CAN IND 94,85131,55 0,6225 100,0 120,0 Men's 130,0 90,0 100,0 102,502-06.10.2018 120,0 1. Rowe Benjamin 1976 USA 82,35 0,6706 14 285,0 X 1 165,0 175,0 185,0 2 265,0 26 140,0 145,0 147,5 35 225,0 Noppers LewisDinanth 1970 65,80 0,7872 43 275,0 215,0 227,5 232,5 Nation (points) DETAILED SCORESHEET — Iijima Tsunehiro 1967 MGL JPN 104,30 0,5990 5 245,0 260,0 270,0 280,0 4 160,0 160,0 160,0 220,0 2. Ganbat Nasanbat 1975 81,85 0,6731 13 250,0 250,0 3 190,0 197,5 197,5 1 240,0 Stepanov Evgenii 1976 RUS 65,80 0,7872 6 215,0 230,0 242,5 1 140,0 150,0 157,5 2— 210,0 1. U.S.America [12+9+8+7+6] PL. Lifters BY42 Team Weight 2109,87 WF w.pts. Lot All Squat All Bench Press Masters 2 -120kg 3. Kumar Ashwani IND 77,50 0,6969 12 235,0 245,0 2 115,0 122,5 132,5 3 210,0 Bayanmunkh 1975 197337 MGL 65,70 1821,75 0,7881 w.pts. 5 220,0 200,0 210,0 215,0 4 145,0 155,0 155,0 1 190,0 2. Dugersuren Mongolia [12+7+7+6+5] Masters 1 Tapani -59kg 1. Cech Laitala 1963 CZE FIN 114,20 0,5821 270,0 280,0 290,0 205,0 212,5 215,0 200,0 -93kg 4. Martin 1974 65,90 0,7862 79 185,0 210,0 212,5 31 90,0 97,5 97,5 41 210,0 24 [12+12] 876,98 w.pts. -59kg 125,0 2 70,0 80,0 87,5 2 125,0 1.3. Sweden Byambaa Ganbold 1963 MGL 58,20 0,8773 2 210,0 110,0 125,0 2. Simokatis Rimantas 1965 LTU 107,75 0,5924 10 220,0 230,0 150,0 180,0 185,0 210,0 300,0 310,0 13 215,0 215,0 217,5 12 277,5 1. McLaren Dale 1976 USA 92,35 1853,39 0,6303 7 300,0 -74kg 3. Japan 37 [12+12+7+6] w.pts. 4. Yamamoto Norway 21 [12+9] 897,85 w.pts. 1. Eiji 1973 JPN 58,78 0,8692 3 160,0 160,0 160,0 1 130,0 130,0 140,0 2 170,0 2. Baublys Vidmantas 1965 LTU 58,58 0,8720 1 110,0 125,0 135,0 1 80,0 95,0 102,5 1 120,0 — Lkhanaa Jargalsaikhan 1968 MGL 119,50 0,5755 290,0 290,0 300,0 2 200,0 200,0 200,0 — 245,0 2. Hansen Kim Dahl 1971 DEN 92,90 0,6285 28 275,0 287,5 287,5 3 172,5 177,5 182,5 5 260,0 300,0 1 215,0 228,0 228,0 1 1.5. Hamada Nobuyuki 1969 JPN 73,35 0,7239 11 285,0 300,0 4. Germany 23 [8+8+7] 1369,16 w.pts. Czechia Gansukh [12+9] 57,98 835,71 w.pts. 2. Mandakh 197721 MGL 0,8804 1 120,0 130,0 140,0 3 125,0 132,5 140,0 1 130,0 -66kg 120+kg 3. Rogalski Sven 197421 GER 92,20 0,6308 8 282,5 290,0 4 192,5 192,5 197,5 4 250,0 255,0 262,5 2 145,0 152,5 152,5 2 245,0 2.6. Sanduijav Enkhbat MGL 73,30 0,7242 9 270,0 255,0 5. Canada [12+9] 994,72 w.pts. Great Britain 21 [12+6+3] 1259,44 w.pts. 3. Benoit 1974 FRA 57,78 0,8833 24 120,0 140,0 150,0 21 90,0 100,0 107,5 33 110,0 2 190,0 1. Angin Ruso Karel 1965 SWE CZE 121,95 65,60 0,7891 200,0 220,0 225,0 1 85,0 90,0 92,5 1. Larsson P.-O. 1967 0,5728 11 260,0 275,0 282,5 205,0 210,0 212,5 260,0 1970 92,90 w.pts. 0,6285 4 235,0 240,0 255,0 265,0 5 190,0 197,5 202,5 3 232,5 4. 4 250,0 3. Heiskanen Timo FIN 908,21 73,45 0,7232 8 245,0 255,0 3 125,0 132,5 137,5 6. Nieland Finland Guido 16 GER [8+8] 20 [12+8] 859,84 w.pts. -66kg 2.7. Finland Wimmer Michael 1961 GER 64,35 0,8020 3 120,0 130,0 140,0 2 95,0 100,0 105,0 1 160,0 2. Keyes Robert 1960 USA 141,95 0,5577 13 252,5 260,0 272,5 217,5 225,0 225,0 250,0 5. Ogawa Mitsuhisa 1971 JPN 917,18 91,90 0,6318 3 240,0 260,0 260,0 6 200,0 210,0 210,0 2 220,0 205,0 42 140,0 145,0 145,0 31 190,0 4. Lauilhe Thierry 1969 FRA 73,05 w.pts. 0,7260 10 195,0 205,0 7. Noppers Czechia 15 [9+9] [8+7] w.pts. 8. Lithuania 18 690,79 2 140,0 145,0 147,5 3 225,0 1. Lewis 1970 CAN 65,80 0,7872 4 215,0 227,5 232,5 3. Junaniya Jagdish 1961 IND 64,50 0,8004 5 105,0 105,0 112,5 3 70,0 75,0 77,5 3 120,0 3.8. Khumuugul Thielking 1961 GER 740,94 130,65 0,5651 14 205,0 215,0 225,0 205,0 210,0 215,0 2 225,0 — Battumur 1974 92,45 w.pts. 0,6300 1 270,0 285,0 292,5 24 270,0 270,0 270,0 — 170,0 -83kg France Udo 15 MGL [8+7] 9. Germany 17 [9+8] 723,93 2. Evgenii 1976 RUS 65,80 w.pts. 0,7872 6 215,0 230,0 242,5 13 140,0 150,0 157,5 24 210,0 -74kg 285,0 145,0 185,0 185,0 250,0 4.9. Stepanov Patru 1968 ROU 133,30 0,5631 12 270,0 282,5 -105kg 1. Rowe Benjamin 1976 USA 827,44 82,35 w.pts. 0,6706 14 275,0 285,0 X 1 165,0 175,0 185,0 2 265,0 India Valentin 14 MGL [8+6] 818,49 w.pts. 10. Japan 15 [8+7] 3. Dugersuren Bayanmunkh 1973 65,70 0,7881 5 200,0 210,0 215,0 4 145,0 155,0 155,0 1 190,0 1 137,5 137,5 140,0 4 255,0 1. McGurk Bernard 1968 GBR 73,25 0,7246 6 232,5 242,5 247,5 3 275,0 1. Ganbat Johnson Jason 1971 9 MGL USA493,97 104,15 0,5993 13 245,0 265,0 277,5 285,0 4 225,0 235,0 242,5 2. Nasanbat 1975 81,85 0,6731 250,0 250,0 3 190,0 197,5 197,5 1 240,0 10. RussiaMartin [9] w.pts. 1. Cech Baxter Vonna Ray 1958 USA 496,68 99,40 0,6101 250,0 272,5 282,5 182,5 187,5 190,0 250,0 11. India 14 [8+6] w.pts. 4. 1974 CZE 65,90 0,7862 75 185,0 210,0 212,5 31 90,0 97,5 97,5 42 210,0 2. Rakhimov Alimbek 1966 KGZ 73,90 0,7200 10 230,0 240,0 240,0 2 160,0 170,0 175,0 1 230,0 Nation (points) 1 235,0 2. Kumar Damdin Uuganbayar 1976 9 MGL 104,20 0,5992 285,0 300,0 305,0 1 245,0 252,5 260,0 3. Ashwani 1975 IND477,00 77,50 12 235,0 245,0 2 115,0 122,5 132,5 3 210,0 11. Denmark [9] 471,38 w.pts.0,6969 2. Kyrgyzstan Pamplin Gary 19579 [9] USA 103,85 0,5999 6 220,0 227,5 250,0 272,5 2 210,0 218,5-w3 220,0 1 215,0 12. w.pts. -74kg 3. Taniguchi Koichi 1960 JPN 73,75 0,7210 8 195,0 195,0 205,0 6 145,0 150,0 155,0 2 210,0 U.S.America [12+9+8+7+6] 2109,87 280,0 287,5 5 215,0 220,0 227,5 4 260,0 3.1. Leffers Thomas 197742 GER 104,45 0,5987 w.pts. 14 270,0 -93kg 12. Romania 7 [7] 447,90 w.pts. 3. Ydamsuren Amarjargal 1956 MGL 102,65 0,6025 4 285,0 165,0 185,0 187,5 110,0 120,0 130,0 170,0 13. Slovakia [9] w.pts.0,7239 300,0 13 215,0 228,0 228,0 13 260,0 1. 1969 JPN471,77 73,35 11 300,0 4. Hamada TerakadoNobuyuki Hiroyuki 19609 [12+7+7+6+5] 70,70 0,7437 12 200,0 205,0 215,0 130,0 135,0 140,0 7 190,0 Mongolia 1821,75 260,0 2 240,0 4.2. McLaren Shibata Michio 197837 JPN388,39 104,85 0,5979 w.pts. 11 260,0 280,0 295,0 3 240,0 260,0 300,0 310,0 1 215,0 215,0 217,5 1 277,5 1. Dale 1976 USA 92,35 0,6303 7 300,0 13. Great Britain 4 MGL [4] w.pts. -120kg 14. Canada 8 [8] 424,62 w.pts. 2. Sanduijav Enkhbat 1974 73,30 0,7242 9 255,0 255,0 262,5 2 145,0 152,5 152,5 2 245,0 5.3. Bowring Boillot Christopher 1963 USA 104,65 73,50 0,7228 11 190,0 200,0 210,0 125,0 132,5 137,5 5 205,0 Sweden 24 [12+12] 876,98 w.pts. 315,0 25 245,0 245,0 245,0 — 277,5 — Dean 1974 GBR 0,5983 9 275,0 305,0 315,0 2. Hansen Dahl 1971 DEN 92,90 0,6285 2 287,5 287,5 3 172,5 177,5 182,5 5 260,0 — Norway Kim — 222,5 235,0 3 170,0 180,0 185,0 1 227,5 1. Edwards Gary 1953 USA 106,45 0,5947 7 235,0 222,5 15. Romania 7 [7] 374,46 w.pts.0,7232 3. Heiskanen Timo 1970 FIN 73,45 8 245,0 255,0 3 125,0 132,5 137,5 4 250,0 6. Sahlgren Jan 1960 DEN 73,85 0,7204 13 202,5 202,5 202,5 4 127,5 132,5 137,5 6 192,5 4. Rogalski Norway Sven [12+9] 897,85 w.pts. X 6 145,0 145,0 X — X — Lillbacka Timo 197521 GER FIN 104,70 0,5982 10 245,0 255,0 3. 1974 92,20 0,6308 8 270,0 282,5 290,0 4 192,5 192,5 197,5 4 250,0 2. Myllyniemi Ari 1958 FIN390,82 113,20 0,5836 10 220,0 240,0 X 175,0 185,0 185,0 200,0 16. Denmark 5 [5] w.pts.0,7260 4. Thierry 1969 FRA 73,05 10 205,0 205,0 42 140,0 145,0 145,0 32 190,0 7.5. Lauilhe Dansranjav Boldbaatar 1966 MGL 73,35 0,7239 7 195,0 180,0 200,0 200,0 7 150,0 162,5 162,5 3 190,0 Czechia 21 [12+9] 835,71 w.pts. -120kg 4. Guido 1970 92,90 0,6285 48 240,0 255,0 265,0 51 190,0 197,5 202,5 33 232,5 Best Lifters of Masters 1 3. Nieland Hopp Rudiger 1955 GER SWE 105,05 0,5975 240,0 245,0 247,5 90,0 100,0 102,5 200,0 -83kg 6. Great Britain 21 [12+6+3] 1259,44 w.pts. 1 180,0 187,5 192,5 6 280,0 1. Ogawa Henderson Barron 1976 USA 0,5751 1 240,0 320,0 330,0 Total 340,0 5. Mitsuhisa 1971 JPN 119,80 91,90 0,6318 3 260,0 260,0 6 200,0 210,0 210,0 2 220,0 Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. 185,0 120+kg Best Lifters of Masters 2 1. Rowe Benjamin 1976 USA 82,35 0,6706 14 275,0 285,0 X 11 165,0 175,0 24 265,0 260,0 Garofalo Ronald 1961 81,43 0,6752 250,0 265,0 272,5 135,0 147,5 155,0 Finland 20 MGL [12+8] 117,45 859,84 w.pts. 2 230,0 230,0 232,5 2 220,0 2. Damdinbal Otgonbaatar 1975 0,5779 24 0,7239 285,0 295,0 300,0 — Khumuugul Battumur 1974 92,45 0,6300 1 270,0 285,0 292,5 270,0 270,0 270,0 — 170,0 1.7. Ganbat Hamada Nobuyuki Japan 73,35 770,0 557,40 1 X 160,0 165,0 170,0 205,0 1. Smith 1957 USA 135,40 0,5617 11 205,0 225,0 Rnk LifterRobert Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. 2. Nasanbat 1975 MGL 81,85 0,6731 13 245,0 250,0 250,0 31 190,0 197,5 197,5 11 240,0 Olsen Geir Ottar 1965 NOR 81,20 0,6764 225,0 240,0 Total 245,0 140,0 145,0 145,0 220,0 8. Mattila Lithuania 18 [9+9] w.pts. 285,0 32 210,0 220,0 230,0 35 230,0 3. KajDale 1970 FIN 690,79 113,80 0,5827 82 0,6303 270,0 285,0 -105kg 2. McLaren U.S.America 92,35 807,5 508,97 1 1. Kumar McGurkAndrew Bernard Great Britain 73,25 0,7246 662,5 480,05 1 3. Ashwani 1975 IND 77,50 0,6969 12 220,0 235,0 245,0 23 115,0 122,5 132,5 32 210,0 Bryant 1966 CAN 82,75 0,6687 3 235,0 240,0 245,0 160,0 165,0 167,5 215,0 Germany [9+8] w.pts. 275,0 892,5 290,0 5 200,0 205,01 210,0 4 250,0 4. Oproiu Cristian 197817 ROU 105,20131,55 0,5972 4 0,5644 275,0 3 275,0 1. Jason 1971 USA 723,93 104,15 0,5993 13 265,0 277,5 285,0 4 225,0 235,0 242,5 3.9. Johnson Davenport Steven U.S.America 503,73 Nation (points) 2. Garofalo Ronald U.S.America 0,6752 477,70 -93kg 4. P Cencich Thomas 1960 USA 81,9581,43 0,6726 165,0 175,0 707,5 182,5 175,0 175,01 182,5 165,0 10. Japan 15 MGL [8+7] w.pts. 5. Lalchamliana 1977 IND 827,44 107,10 0,5935 75 285,0 240,0 250,0 255,0 65 175,0 187,5 192,5 51 225,0 2. Damdin Uuganbayar 1976 104,20 0,5992 300,0 305,0 1 245,0 252,5 260,0 1 235,0 U.S.America 60 [12+12+12+12+12] 1858,0412 3. Rakhimov Alimbek Kyrgyzstan 0,7200 477,00 300,0 310,0 14 215,0 215,0 217,5 13 277,5 1. 1976 USA 92,35 0,6303 76w.pts. 300,0 5.1. McLaren Maguujin Dale Erdene-Ochir 1967 MGL 496,68 81,1073,90 0,6769 185,0 195,0 662,5 195,0 150,0 150,02 155,0 170,0 11. India 14 [8+6] w.pts. 6. Foreman Matthew 1972 USA 117,95 0,5773 5 242,5 262,5 277,5 4 152,5 152,5 160,0 8 220,0 3. Leffers Thomas 1977 GER 104,45 0,5987 14 270,0 280,0 287,5 5 215,0 220,0 227,5 4 260,0 Masters 2 Kim Dahl 2. Hansen Mongolia 40 [9+8+8+8+7] 1499,03 w.pts.21 275,0 2. 1971 DEN 92,90 0,6285 287,5 287,5 36 172,5 177,5 182,5 56 260,0 6. Banzar Bayaraa 1963 MGL 81,75 0,6736 150,0 152,5 160,0 110,0 120,0 130,0 190,0 12. Kyrgyzstan [9] w.pts.0,5979 7. Shibata Davies Dylan 1971 9 GBR 119,55 0,5754 3 260,0 240,0 240,0 262,5 7 140,0 180,0 185,0 7 242,5 4. Michio 1978 JPN477,00 104,85 280,0 295,0 3 240,0 260,0 260,0 2 240,0 -59kg Russia [12+12+9] 1008,55 w.pts. 11 Masters 3 3.3. Rogalski Sven 197433 GER 92,20 0,6308 8 270,0 282,5 290,0 4 192,5 192,5 197,5 4 250,0 -93kg 13. Slovakia 9 ROU [9] w.pts.0,5773 Cazacu Sorin 1973 117,95 6 305,0 340,0 340,0 340,0 — 255,0 X X 12 240,0 — Dean 1974 104,65 9 315,0 315,0 2 245,0 245,0 245,0 — 277,5 125,0 70,0 80,0 87,5 125,0 1. Bowring Byambaa Ganbold 1963 MGL471,77 58,20 0,8773 110,0 125,0 Finland 27 GBR [9+9+9] 1040,220,5983 w.pts. -59kg 1970 GER 92,90 0,6285 42 240,0 255,0 265,0 52 190,0 197,5 202,5 32 232,5 4. Guido 1 175,0 180,0 182,5 235,0 1.4. Nieland Hoglander Lars 1964 92,60 0,6295 11 255,0 260,0 265,0 14. Canada 8 SWE [8] w.pts.0,5982 120+kg — Timo 1975 FIN 424,62 104,70 10 255,0 X 61 145,0 145,0 X — X 2.5. Lillbacka BaublysSavelii Vidmantas 1965 LTU 58,58 0,8720 1 245,0 110,0 125,0 135,0 80,0 95,0 102,5 1 120,0 France 21 [12+9] 702,06 w.pts. 107,5 112,5 112,5 120,0 1. Pavlov 1957 RUS 57,70 0,8845 115,0 125,0 127,5 5. Ogawa Mitsuhisa 1971 JPN 91,90 0,6318 33 260,0 260,0 62 200,0 210,0 210,0 21 220,0 3 225,0 2. Davenport Sekot 1961 CZE374,46 91,00 0,6349 13 235,0 245,0 250,0 4 175,0 180,0 185,0 BaxterMichal Vonna Ray 1958 99,40 0,6101 5 240,0 250,0 272,5 282,5 1 182,5 187,5 190,0 2 250,0 15. Romania 7 [7] w.pts. 327,5 2 240,0 247,5 255,0 4 295,0 1. Steven 1971 USA 131,55 0,5644 9 322,5 327,5 -120kg -66kg 6. Khumuugul Sweden 8 [8] 342,07 w.pts. 2. Fedotov Valerii 1954 RUS 57,72 0,8842 1 100,0 115,0 120,0 3 60,0 67,5 75,0 2 140,0 — Battumur 1974 MGL 92,45 0,6300 1 270,0 285,0 292,5 2 270,0 270,0 270,0 — 170,0 7 255,0 3. Hagfors Harri 1961 FIN 91,10 0,6345 8 240,0 250,0 255,0 135,0 142,5 147,5 Pamplin Gary 19575 [5] USA390,82 103,85 0,5999 6 320,0 227,5 250,0 272,5 2 210,0 218,5-w3 192,5 220,0 215,0 16. Denmark w.pts.0,5751 2. Henderson Magistrale Steve 1973 CAN 132,60 0,5636 12 235,0 235,0 245,0 51 11 180,0 187,5 6 280,0 1. Barron 1976 USA 119,80 14 330,0 340,0 2 190,0 Ruso Karel 1965 CZE 65,60 0,7891 200,0 220,0 225,0 85,0 90,0 92,5 3. Sharav Lkhagva 1955 55,28 0,9220 2 110,0 125,0 132,5 1 45,0 55,0 65,0 4 115,0 -105kg 2 175,0 185,0 185,0 1 220,0 4. Damdin Enkhjargal 1966 91,90 0,6318 9 245,0 257,5 262,5 3. Ydamsuren Amarjargal 1956 MGL 102,65 0,6025 4 165,0 185,0 187,5 110,0 120,0 130,0 3 170,0 5. Damdinbal SahniJan Shyam Dinanth 1959 MGL IND 117,45 94,85 0,6225 3 285,0 100,0 120,0 130,0 6 90,0 100,0 102,5 5 120,0 Pinc 1973 CZE 127,60 0,5675 14 315,0 330,0 332,5 33 270,0 275,0 X 31 260,0 2. Otgonbaatar 1975 0,5779 23 295,0 300,0 2 230,0 230,0 232,5 2 220,0 Wimmer Michael 1961 MGL GER 64,35 0,8020 120,0 130,0 140,0 2 95,0 100,0 105,0 160,0 Best Lifters of Masters 3 4. Shagdar Perenlei 1951 MGL 58,78 0,8692 4 110,0 110,0 115,0 50,0 60,0 60,0 125,0 33 275,0 1. Jason 1971 USA 104,15 0,5993 13 265,0 277,5 285,0 44 225,0 235,0 242,5 8 225,0 5. Johnson Blacknell Keith 1963 MGL GBR 93,00 0,6282 16 227,5 240,0 250,0 130,0 140,0 150,0 -120kg — Iijima Tsunehiro 1967 JPN 104,30 0,5990 5 270,0 260,0 270,0 280,0 4 160,0 160,0 160,0 220,0 Best Lifters of Masters 2 4. Purev Boldbaatar 1972 130,00 0,5656 13 290,0 290,0 310,0 45 270,0 282,5 285,0 1— 245,0 3. Mattila Kaj 1970 FIN 0,5827 85 285,0 285,0 3 210,0 220,0 230,0 3 230,0 Junaniya Jagdish 1961 MGL IND 113,80 64,50 0,8004 105,0 105,0 Total 112,5 3 70,0 75,0 77,5 3 120,0 Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. -66kg 2. Damdin Uuganbayar 1976 104,20 0,5992 12 285,0 300,0 305,0 1 245,0 252,5 260,0 1 235,0 6. Chantler Sambuu Jargalsaikhan 1963 USA 147,90 91,90 0,6318 14 200,0 210,0 225,0 9 140,0 152,5 175,0 6 225,0 222,5 Total 235,0 3 170,0 180,0 185,0 1 227,5 1. Edwards Gary 1953 106,45 0,5947 7 250,0 222,5 -120kg Rnk Lifter Nation B.Weight WF W.Points C.Rnk. 5. James 1971 0,5544 10 250,0 250,0 5 175,0 175,0 185,0 6 225,0 4. Oproiu Cristian 1978 ROU 105,20 0,5972 4 275,0 275,0 290,0 200,0 205,0 210,0 4 250,0 -74kg Baxter Vonna Ray U.S.America 99,40 0,6101 740,0 451,47 1 3. Leffers Thomas 1977 GER 104,45 0,5987 14 270,0 280,0 287,5 5 215,0 220,0 227,5 4 260,0 1. Marksteiner Joseph 1953 USA 65,50 0,7901 5 150,0 160,0 170,0 1 85,0 90,0 92,5 2 160,0 7. Daniel Mark 1962 90,60 0,6363 12 210,0 220,0 227,5 8 157,5 165,0 170,0 4 205,0 2. Myllyniemi Ari 1958 FIN 134,40 113,20 0,5836 10 220,0 240,0 X 175,0 185,0 185,0 200,0 1. P Laitala Tapani 1963 NOR 114,2073,25 0,5821 9 0,7246 270,0 280,0 662,5 290,0 1 205,0 212,51 215,0 1 McGurk Bernard Great 480,05 — Alexander 1970 0,5624 11 350,0 350,0 350,0 — 275,0 275,0 285,0 2 75,0 5. Lalchamliana 1977 IND 107,10 0,5935 76 240,0 250,0 255,0 62 175,0 187,5 192,5 52 225,0 1 137,5 137,52 140,0 4 255,0 1. Nilsson McGurk Bernard 1968Britain GBR 73,25 0,7246 232,5 242,5 708,5 247,5 2. Pamplin Gary U.S.America 425,03 4. Michio 1978 JPN 0,5979 11 260,0 280,0 295,0 31 240,0 260,0 260,0 23 240,0 145,0 2 85,0 100,0 105,0 1 140,0 Sugir Bogd-Ochir 1958 MGL 65,64 0,7887 6 0,5999 130,0 145,0 8. Shibata Mutrie James 1964 GBR 92,00103,85 0,6315 15 220,0 220,0 230,0 6 160,0 160,0 160,0 5 200,0 3. Hopp Rudiger 1955 105,05 0,5975 240,0 245,0 247,5 90,0 100,0 102,5 200,0 2 210,0 Simokatis Rimantas 1965 SWE LTU 104,85 107,75 0,5924 10 210,0 220,0 707,5 230,0 150,0 180,0 185,0 2. Garofalo Ronald U.S.America 81,43 477,70 1 6. Matthew 1972 USA 0,5773 58 0,6752 242,5 262,5 277,5 43 152,5 152,5 160,0 81 220,0 2. Foreman Rakhimov Alimbek 1966 GBR KGZ 117,95 73,9091,90 0,7200 10 230,0 240,0 613,0 240,0 2 160,0 170,01 175,0 230,0 3. Deltsov Aleksander Russia 0,6318 387,29 — Dean 1974 0,5983 97 305,0 315,0 315,0 27 245,0 245,0 245,0 — 277,5 -74kg 9. Bowring Dally Gerard 1960 USA 104,65 88,9573,90 0,6423 210,0 220,0 227,5 122,5 127,5 127,5 9 212,5 120+kg 290,0 300,0 2 200,0 200,0 200,0 — 245,0 — Lkhanaa Jargalsaikhan 1968 MGL 119,50 0,5755 8 290,0 3. Rakhimov Alimbek Kyrgyzstan 0,7200 662,5 477,00 2 Nation (points) 7. Davies Dylan 1971 119,55 0,5754 38 240,0 240,0 262,5 76 140,0 180,0 185,0 72 242,5 3. Lillbacka Taniguchi Koichi 1960 GBR JPN 73,75 0,7210 195,0 195,0 205,0 145,0 150,0 155,0 210,0 — Timo 1975 FIN 104,70 0,5982 10 255,0 X 61 145,0 145,0 X — X 192,5 1 117,5 122,5 127,5 1 180,0 1. Couturier Claude 1952 FRA 73,15 0,7253 9 245,0 175,0 192,5 -105kg X 160,0 165,0 170,0 1 205,0 1. Smith Robert 1957 USA 135,40 0,5617 11 205,0 225,0 120+kg 1. U.S.America 60 [12+12+12+12+12] 2470,86 w.pts. — Cazacu Sorin 1973 ROU 117,95 0,5773 6 340,0 340,0 340,0 — 255,0 X X 1 240,0 4. Malenfant Terakado Hiroyuki 1960 FRA JPN 70,70 0,7437 12 200,0 205,0 215,0 3 130,0 135,0 140,0 7 190,0 Masters 4 -120kg 2. Patrick 1958 73,05 0,7260 7 150,0 162,5 170,0 115,0 122,5 125,0 2 160,0 270,0 280,0 3 205,0 212,5 217,5 260,0 1. Opstad Odd Arne 1968 NOR 101,85 0,6043 2 260,0 1.2. Mongolia Larsson P.-O. 1967 SWE 121,952245,17 0,5728 260,0 275,0 282,5 1 205,0 210,0 212,5 3 260,0 Masters 3 Christopher 45 [9+9+9+9+9] w.pts.11 120+kg 5. Boillot 1963 USA 73,50 0,7228 11 190,0 200,0 210,0 5 125,0 132,5 137,5 5 205,0 -59kg 11 180,0 187,5 192,5 61 280,0 1. Barron 1976 0,5751 18 330,0 340,0 180,0 2 100,0 100,0 115,0 3 170,0 3. Dash Namkhaidorj 1952 MGL 71,95 0,7341 170,0 180,0 2. Svec Imrich 1966 SVK 119,80 99,15 0,6107 6 320,0 270,0 270,0 285,0 210,0 210,0 220,0 240,0 Nation (points) 2. Henderson Keyes Robert 1960 USA USA 141,95 0,5577 13 252,5 260,0 272,5 2 217,5 225,0 225,0 1 250,0 -59kg 327,5 24 240,0 247,5 255,0 46 295,0 1. Steven 1971 USA 131,55 0,5644 9 322,5 327,5 6. Davenport Sahlgren Jan 1960 MGL DEN 117,45 73,85 0,72049.48.10]13 202,5 202,5 202,5 127,5 132,5 137,5 192,5 2. Otgonbaatar 1975 0,5779 21 285,0 295,0 300,0 21 230,0 230,0 232,5 21 220,0 75,0 55,0 60,0 65,0 100,0 1. Pok Kim-Won 1940 HKG 50,82 1,0054 62,5 75,0 -83kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 3. Krockover Alan 1968 USA 102,40 0,6030 7w.pts. 255,0 272,5 282,5 2 175,0 182,5 182,5 3 252,5 U.S.America 60 [12+12+12+12+12] 1858,0412 3.1. Damdinbal Thielking Udo 1961 GER 130,65 0,5651 14 205,0 215,0 225,0 4 205,0 210,0 215,0 2 225,0 107,5 112,5 112,5 120,0 1. Pavlov Savelii 1957 RUS 57,70 0,8845 3 115,0 125,0 127,5 2. Magistrale Steve 1973 132,60 0,5636 320,0 330,0 340,0 12 235,0 235,0 245,0 51 280,0 7. Mattila Dansranjav Boldbaatar 1966 CAN MGL 73,35 0,7239 7 270,0 180,0 200,0 200,0 7 150,0 162,5 162,5 3 190,0 3. Kaj 1970 FIN 113,80 0,5827 8 285,0 285,0 3 210,0 220,0 230,0 3 230,0 -66kg 182,5 1 110,0 117,5 122,5 2 182,5 1. Clayton William 1953 USA 81,30 0,6759 11 175,0 182,5 4. Doyod Badrakh 1959 MGL 102,20 0,6035 4 100,0 250,0 250,0 272,5 5 105,0 115,0 125,0 4 200,0 Mongolia 40 [9+8+8+8+7] 1499,03 285,0 145,0 185,0 185,0 4 250,0 4.2. Pinc PatruJan Valentin 1968 ROU 133,30 0,5631w.pts. 12 270,0 282,5 2. Fedotov Valerii 1954 RUS 57,72 0,8842 1 115,0 120,0 3 60,0 67,5 75,0 2 140,0 3. 1973 CZE 127,60 0,5675 14 315,0 330,0 332,5 3 270,0 275,0 X 3 260,0 -83kg 4. Cristian 1978 0,5972 42 275,0 275,0 290,0 51 200,0 205,0 210,0 41 250,0 80,0 1. Jadamba Baasandamba 1944 MGL 65,00 0,7952 80,0 85,0 100,0 70,0 80,0 90,0 150,0 2 117,5 127,5 135,0 160,0 2.3. Oproiu Ahopelto Voitto 1956 FIN 105,20 82,25 0,6711 10 130,0 150,0 Russia 33 ROU [12+12+9] 1008,55 w.pts. 13 3. Sharav Lkhagva 1955 55,28 0,9220 2 290,0 110,0 125,0 132,5 45,0 55,0 65,0 115,0 4. Purev Boldbaatar 1972 130,00 0,5656 290,0 310,0 41 270,0 282,5 285,0 14 245,0 260,0 1. P Garofalo Ronald 1961 MGL USA 81,43 0,6752 250,0 265,0 272,5 135,0 147,5 155,0 5. Lalchamliana 1977 IND 107,10 74 240,0 250,0 255,0 61 175,0 187,5 192,5 54 225,0 -74kg -93kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 4. Chantler Finland 27 [9+9+9] 1040,220,5935 w.pts.9.48.10]10 Nation (points) 4. Shagdar Perenlei 1951 MGL 147,90 58,78 0,8692 4 110,0 110,0 115,0 50,0 60,0 60,0 125,0 5. James 1971 USA 0,5544 250,0 250,0 250,0 54 175,0 175,0 185,0 63 225,0 2. Olsen Geir Ottar 1965 NOR 81,20 0,6764 2 225,0 240,0 245,0 2 140,0 145,0 145,0 5 220,0 6. Foreman Matthew 1972 USA 0,5773 54 262,5 277,5 41 152,5 152,5 160,0 220,0 160,0 160,0 80,0 90,0 90,0 140,0 1.5. Osawa Mitsuru 1941 JPN 117,95 72,40 0,7307 160,0 2 180,0 188,0 188,0-w3 83 1 200,0 Deltsov Aleksander 1958 RUS 91,90 0,6318 w.pts. 3 242,5 200,0 210,0 222,5 France 21 [12+9] 702,06 w.pts. U.S.America 42 NOR [12+9+8+7+6] 2109,87 -66kg 1.1. Nilsson Baxter Vonna Ray 1958 USA 134,40 99,40 0,6101 5 350,0 250,0 272,5 282,5 1 182,5 187,5 190,0 250,0 — Alexander 1970 0,5624 11 350,0 350,0 — 275,0 275,0 285,0 22 75,0 Bryant Andrew 1966 CAN 82,75 0,6687 3 235,0 240,0 245,0 3 160,0 165,0 167,5 2 215,0 3. 7. Dylan 1971 119,55 0,5754 35 240,0 262,5 72 140,0 180,0 185,0 72 242,5 2. Rosenwald Mike 1948 USA 71,70 0,7360 125,0 135,0 140,0 75,0 80,0 82,5 132,5 220,0 1 100,0 105,0 X 3 210,0 Juntunen Antero 1954 FIN342,07 88,25 0,6449 w.pts. 1 240,0 200,0 210,0 Sweden 8 GBR [8] w.pts. 2. Davies Mongolia 37 [12+7+7+6+5] 1821,75 1. Marksteiner Joseph 1953 USA 65,50 0,7901 5 160,0 170,0 1 85,0 90,0 92,5 2 160,0 2.6. Pamplin Gary 1957 103,85 0,5999 6 150,0 227,5 250,0 272,5 2 210,0 218,5-w3 220,0 1 215,0 4. Cencich Thomas 1960 USA 117,95 81,95 0,6726 5 165,0 175,0 182,5 5 175,0 175,0 182,5 1 165,0 — Cazacu Sorin 1973 ROU 0,5773 63 340,0 340,0 340,0 — 255,0 X X 11 240,0 Byambaa Tsegmed 1940 MGL 73,45 0,7232 180,0 185,0 185,0 — 85,0 95,0 100,0 185,0 2 3. Bartolet Duane 1953 USA 90,55 0,6364 2 177,5 190,0 202,5 3 102,5 107,5 110,0 3. Sugir Sweden 24 [12+12]102,65 876,98 w.pts. 145,0 2 85,0 100,0 105,0 1 140,0 2. Bogd-Ochir 1958 0,7887 6 145,0 3. Amarjargal 1956 0,6025 4 165,0 185,0 187,5 3 110,0 120,0 130,0 3 170,0 Nation (points) 5. Ydamsuren Maguujin Erdene-Ochir 1967 MGL MGL 65,64 81,10 0,6769 6 130,0 185,0 195,0 195,0 4 150,0 150,0 155,0 3 170,0 120+kg -83kg -105kg Best Lifters of Masters 3 4. U.S.America Norway 21 [12+12+12+12+12] [12+9] 897,85 w.pts.2470,86 w.pts. -74kg -120kg 60 6.1. Davenport Banzar Bayaraa 1963 MGL 131,55 81,75 0,6736 1 322,5 150,0 152,5 160,0 6 110,0 120,0 130,0 6 190,0 327,5 21 240,0 247,5 255,0 41 295,0 1. Steven 1971 USA 0,5644 96 327,5 130,0 130,0 X 180,0 Tseveendorj Maamchuluun Nation 1946 MGL 80,55 0,6798 200,0 210,0 217,5 Rnk Lifter B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. 5. Czechia 21 [12+9] 835,71 w.pts. 192,5 1 117,5 122,5 127,5 1 180,0 1. Couturier Claude 1952 FRA 73,15 0,7253 9 175,0 192,5 222,5 235,0 3 170,0 180,0 185,0 227,5 Edwards Gary 1953 USA 106,452245,17 0,5947 2. Mongolia 45 [9+9+9+9+9] w.pts.7 222,5 -93kg 0,56369.48.10]12 0,6101 320,0 330,0 740,0 340,0 1 235,0 235,01 245,0 5 280,0 2. Magistrale Steve 1973 CAN 132,6099,40 -93kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 1. Vonna U.S.America 451,47 6. Baxter Great Britain 21 [12+6+3] 1259,44 w.pts. 10 2. Malenfant Patrick 1958 FRA 73,05 0,7260 7 255,0 150,0 162,5 170,0 3 115,0 122,5 125,0 2 160,0 185,0 200,0 Myllyniemi Ari Ray FIN 113,20 0,5836 220,0 240,0 X 2 175,0 185,0 1 175,0 180,0 182,5 2 235,0 1. Pinc Hoglander Lars 1964 SWE 92,60 0,6295 11 260,0 265,0 3. Jan 1973 CZE 127,60 0,5675 315,0 330,0 332,5 32 270,0 275,0 X 31 260,0 190,0 132,5 137,5 140,0 220,0 1. Kazimierz 1945 GER 92,20 0,6308 11 175,0 190,0 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.48.10]14 2. Pamplin Gary U.S.America 103,85 425,03 7. Forys Finland 20 SWE [12+8] 859,84 w.pts. 180,0 2 100,0 100,02 115,0 3 170,0 3. Dash 1952 MGL 71,95 0,7341 8 0,5999 170,0 180,0 245,0 708,5 247,5 1 90,0 102,5 200,0 Hopp Namkhaidorj Rudiger 1955 105,05 0,5975 240,0 2. Sekot Michal 1961 CZE 91,00 0,6349 13 235,0 245,0 250,0 4 175,0 180,0 185,0 3 225,0 4. Purev Boldbaatar 1972 MGL 130,00 0,5656 13 290,0 290,0 310,0 41 270,0 282,5 285,0 12 245,0 2. Luedecke Guenter 1948 GER 84,75 0,6594 8 192,5 202,5 202,5 127,5 132,5 135,0 195,0 3.8. Deltsov Russia 0,6318 613,0 387,29 1 LithuaniaAleksander 18 [9+9] 690,7991,90 w.pts. -83kg 120+kg 3. Chantler Hagfors Harri 1961 USA FIN 147,90 91,10 0,6345 8 250,0 240,0 250,0 255,0 3 135,0 142,5 147,5 7 255,0 5. James 1971 0,5544 10 250,0 250,0 54 175,0 175,0 185,0 63 225,0 3. Michael 1945 GBR 90,00 0,6384 9 130,0 130,0 130,0 110,0 120,0 125,0 205,0 9. Ellender Germany 17 [9+8] 723,93 w.pts. 182,5 1 110,0 117,5 122,5 2 182,5 1. Clayton William 1953 USA 81,30 0,6759 11 175,0 182,5 X 160,0 165,0 170,0 1 205,0 Smith Robert 1957 MGL 135,40 0,5617 205,0 225,0 4. Damdin Enkhjargal 1966 91,90 0,6318 9 350,0 245,0 257,5 262,5 2 175,0 185,0 185,0 220,0 — Alexander 1970 NOR 134,40 0,5624 11 350,0 350,0 — 275,0 275,0 285,0 21 75,0 4. Nilsson Banchin Baljinnyam 1943 MGL 827,44 84,55 0,6603 10 140,0 150,0 160,0 3 100,0 110,0 110,0 4 150,0 Masters 4 10. Japan 15 [8+7] 2. Blacknell Ahopelto Voitto 1956 FIN 82,25 w.pts. 0,6711 10 227,5 130,0 150,0 150,0 2 117,5 127,5 135,0 1 160,0 5. Keith 1963 GBR 93,00 0,6282 16 240,0 250,0 5 130,0 140,0 150,0 8 225,0 — Curtis Raymond 1932 USA 496,68 86,05 w.pts. 0,6538 7 60,0 60,0 60,0 — 80,0 82,5 82,5 5 115,0 -59kg 11. India 14 [8+6] -93kg Nation (points) 6. Sambuu Jargalsaikhan 1963 MGL 91,90 0,6318 14 200,0 210,0 225,0 9 140,0 152,5 175,0 6 225,0 Nation (points) -105kg 75,0 1 55,0 60,0 65,0 100,0 1.1. Pok Kim-Won 1940 HKG 50,82 62,5 75,0 12. Kyrgyzstan 9 [9] 477,00 w.pts.1,0054 2 180,0 188,0 188,0-w3 1 200,0 Deltsov Aleksander 1958 RUS 91,90 0,6318 3w.pts. 200,0 210,0 222,5 U.S.America 60 [12+12+12+12+12] 1858,041 7. Daniel Mark 1962 USA 90,60 0,6363 210,0 220,0 227,5 8 157,5 165,0 170,0 4 205,0 60 [12+12+12+12+12] 2470,8612 w.pts. 1.1. U.S.America Helmich William 1942 USA471,77 103,30 0,6011 12 90,0 100,0 X 1 110,0 120,0 X 1 165,0 -66kg 13. Slovakia 9 [9] w.pts. 2.2. Mutrie Juntunen Antero 1954 FIN 88,25 0,6449w.pts.15 1 200,0 210,0 220,0 1 100,0 105,0 X 3 210,0 Mongolia 40 [9+8+8+8+7] 1499,03 8. James 1964 GBR 92,00 0,6315 220,0 230,0 6 160,0 160,0 160,0 5 200,0 2. Mongolia 45 [9+9+9+9+9] 2245,17 w.pts.13 220,0 2. Puhakka Tapani 1944 FIN424,62 93,10 0,6279 70,0 X X 2 70,0 90,0 105,0 2 140,0 1 80,0 1.3. Bartolet Jadamba Baasandamba 1944 MGL 65,00 0,7952 80,0 85,0 100,0 1 70,0 80,0 90,0 14. Canada 8 [12+12+9] [8] w.pts. 3. Duane 1953 USA 90,55 0,6364 2 177,5 190,0 202,5 3 102,5 107,5 110,0 2 185,0 Russia 33 1008,55 w.pts. 9. Dally Gerard 1960 USA 88,95 0,6423 7 210,0 220,0 227,5 7 122,5 127,5 127,5 9 212,5 -120kg -74kg 15. Romania 7 [9+9+9] [7] 374,46 w.pts. w.pts.9.48.10] -105kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 4. Finland 27 1040,22 -105kg 90,0 1 120,0 1. Osawa Sandelin Raimo 19405 [5] FIN390,82 118,35 0,5768 14 85,0 X X 1 80,0 90,0 160,0 160,0 1 80,0 90,0 90,0 3 140,0 1. Mitsuru 1941 JPN 72,40 0,7307 4 160,0 16. Denmark w.pts. France 21 [12+9] 702,06 w.pts. 270,0 280,0 3 205,0 212,5 217,5 2 260,0 1.5. Opstad Odd Arne 1968 NOR 101,85 0,6043 2 260,0 2. Rosenwald Mike 1948 USA 71,70 0,73609.48.10] 5 125,0 135,0 140,0 2 75,0 80,0 82,5 2 132,5 Sweden w.pts.0,6107 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 2.6. Svec Imrich 19668 [8] SVK342,07 99,15 6 270,0 270,0 285,0 1 210,0 210,0 220,0 1 240,0 Nation (points) — Byambaa 1940 MGL 73,45 0,7232 3 180,0 185,0 185,0 — 85,0 95,0 100,0 1 185,0 Best Lifters ofTsegmed Masters 2 3.1. Krockover Alan 1968 USA 102,40 0,6030 7 255,0 272,5 282,5 2 175,0 182,5 182,5 3 252,5 Mongolia 31 [12+12+7] 882,98 w.pts. -83kg Rnk Lifter Nation B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. Best Lifters of Masters 3 4.2. Doyod Badrakh 1959 MGL 102,20 0,6035 4 250,0 250,0 272,5 5 105,0 115,0 125,0 4 200,0 Germany 21 [12+9] 707,96 w.pts. 1 130,0 130,0 X 1 180,0 1. Tseveendorj MaamchuluunGreat 1946Britain MGL 80,55 0,6798 6 0,7246 200,0 210,0 662,5 217,5 McGurk 73,25 480,05 1 Rnk Lifter Bernard Nation B.Weight WF Total W.Points C.Rnk. 21 [12+9] 514,60 w.pts. -93kg 2.3. U.S.America Garofalo Ronald U.S.America 81,43 0,6752 707,5 477,70 1 1. Baxter Vonna Ray U.S.America 99,40 740,0 451,47 1 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.48.10] 0,6101 Finland 21 [12+9] 362,18 w.pts. 190,0 2 132,5 137,52 140,0 1 220,0 1. Kazimierz 1945 GER 92,20 0,6308 11 0,5999 175,0 190,0 708,5 3.4. Forys Rakhimov Alimbek Kyrgyzstan 73,90 0,7200 662,5 477,00 2 2. Pamplin Gary U.S.America 103,85 425,03 5. Japan 12 [12] 2. Guenter 1948 GER 292,28 84,75w.pts. 0,6594 8 0,6318 192,5 202,5 613,0 202,5 1 127,5 132,51 135,0 2 195,0 3. Luedecke Deltsov Aleksander Russia 91,90 387,29 6. Hong Kong 12 [12] 251,35 w.pts. 3. Ellender Michael 1945 GBR 90,00 0,6384 9 130,0 130,0 130,0 4 110,0 120,0 125,0 3 205,0 Masters 3 7. Banchin Great Britain 8 [8] 290,47 w.pts.0,6603 4. Baljinnyam 1943 MGL 84,55 10 140,0 150,0 160,0 3 100,0 110,0 110,0 4 150,0 -59kg Masters 4 — 1932 USA 86,05 0,6538 7 60,0 60,0 — 80,0 82,5 82,5 5 115,0 2 107,5 112,5 112,5 1 120,0 1. Curtis PavlovRaymond Savelii 1957 RUS 57,70 0,8845 3 60,0 115,0 125,0 127,5 -59kg Best Lifters Valerii of Masters 4 -105kg 2. Pok Fedotov 1954 HKG RUS 50,82 57,72 0,8842 1 62,5 100,0 115,0 120,0 3 60,0 67,5 75,0 2 140,0 75,0 1 55,0 60,0 65,0 1 100,0 1. Kim-Won 1940 1,0054 1 75,0 1. William 1942 USA 103,30 0,6011 12 100,0 X 1 110,0 120,0 X 1 165,0 3. Helmich Sharav Lkhagva 1955 MGL 55,28 0,9220 2 90,0 110,0 125,0 132,5 45,0 55,0 65,0 4 115,0 -66kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.48.10]13 2. Puhakka Tapani 1944 FIN 93,10 0,6279 70,0 X X 2 70,0 90,0 105,0 2 140,0 4. Shagdar Perenlei 1951 MGL 58,78 0,8692 4 110,0 110,0 115,0 4 50,0 60,0 60,0 3 125,0 1 80,0 1. Jadamba Baasandamba 1944 MGL 65,00 0,7952 2 80,0 85,0 100,0 1 70,0 80,0 90,0 -120kg -66kg -74kg 90,0 1 120,0 1. Raimo 1940 FIN 118,35 0,5768 14 X X 1 80,0 90,0 Marksteiner Joseph 1953 65,50 0,7901 5 150,0 160,0 170,0 85,0 92,5 2 160,0 160,0 160,0 1 80,0 90,0 90,0 3 140,0 1. Sandelin Osawa Mitsuru 1941 USA JPN 72,40 0,7307 4 85,0 160,0 145,0 2 85,0 100,0 105,0 1 140,0 2. Bogd-Ochir 1958 0,7887 6 145,0 2. Sugir Rosenwald Mike 1948 MGL USA 65,64 71,70 0,7360 5 130,0 125,0 135,0 140,0 2 75,0 80,0 82,5 2 132,5 Nation (points)Tsegmed -74kg — Byambaa 1940 MGL 73,45 0,7232 3 180,0 185,0 185,0 — 85,0 95,0 100,0 1 185,0 31 [12+12+7] 882,98 w.pts. 192,5 1 117,5 122,5 127,5 1 180,0 1.1. Mongolia Couturier Claude 1952 FRA 73,15 0,7253 9 175,0 192,5 -83kg 21 [12+9] 707,96 w.pts. 2. Malenfant Patrick FRA 80,55 73,05 0,7260 7 200,0 150,0 162,5 170,0 3 115,0 122,5 125,0 2 160,0 1 130,0 130,0 X 1 180,0 1.2. Germany Tseveendorj Maamchuluun 1958 1946 MGL 0,6798 6 210,0 217,5 21 [12+9] 514,60 w.pts. 180,0 2 100,0 100,0 3.3. U.S.America Dash Namkhaidorj 1952 MGL 71,95 0,7341 8 170,0 180,0 115,0 3 170,0 -93kg 4. Finland 21 [12+9] 362,18 w.pts. -83kg 190,0 2 132,5 137,5 140,0 1 220,0 1. Forys Kazimierz 1945 GER 92,20 0,6308 11 175,0 190,0 12 [12] 182,5 1 110,0 117,5 122,5 2 182,5 1.5. Japan Clayton William 1953 USA 292,28 81,30w.pts. 0,6759 11 175,0 182,5 2. Luedecke Guenter 1948 GER 84,75 0,6594 8 192,5 202,5 202,5 1 127,5 132,5 135,0 2 195,0 Kong 12 [12] 2.6. Hong Ahopelto Voitto 1956 FIN 251,35 82,25w.pts. 0,6711 10 130,0 150,0 150,0 2 117,5 127,5 135,0 1 160,0 3. Ellender Michael 1945 GBR 90,00 0,6384 9 130,0 130,0 130,0 4 110,0 120,0 125,0 3 205,0 Britain w.pts.0,6603 -93kg 4.7. Great Banchin Baljinnyam 19438 [8] MGL290,47 84,55 10 140,0 150,0 160,0 3 100,0 110,0 110,0 4 150,0 2 180,0 188,0 188,0-w3 5 1 200,0 1. Curtis DeltsovRaymond Aleksander 1958 RUS 91,90 0,6318 3 60,0 200,0 210,0 222,5 — 1932 USA 86,05 0,6538 7 60,0 60,0 — 80,0 82,5 82,5 115,0 Best Lifters ofAntero Masters 4 2. Juntunen 1954 FIN 88,25 0,6449 1 200,0 210,0 220,0 1 100,0 105,0 X 3 210,0 -105kg 3. Helmich Bartolet Duane 1953 USA USA 103,30 90,55 0,6364 2 90,0 177,5 190,0 202,5 3 102,5 107,5 110,0 2 185,0 1. William 1942 0,6011 12 100,0 X 1 110,0 120,0 X 1 165,0 -105kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 2. Puhakka Tapani 1944 FIN 93,10 0,62799.48.10]13 70,0 X X 2 70,0 90,0 105,0 2 140,0

Voimanoston MM-kilpailut, masters miehet

Neljäntenä päivänä vaikeuksia ja onnistumisia

lämmittelyssä tulikin ilmi, että nostaja ei ollut parhaassa mahdollisessa iskussa. Kyykyn aloituspainoja pudotettiin ja aloituspaino jäikin tulokseksi. Penkissä oli vieläkin huonompaa onnea, kun aloituspaino ei suostunut yhteistyöhön. Penkin jälkeen Timo heittikin pyyhkeen kehään.

Neljäntenä päivänä olivat vuorossa M1ikäluokan miesten lähes kaikki sarjat sekä M1-ikäluokan naisten raskaimmat sarjat. M1 miehissä Suomen joukkuetta edustivat Timot, Timo Heiskanen sarjassa M1/74 kg ja Timo Lillbacka sarjassa M1/105 kg. Viimeisenä kisapäivänä olikin jäljellä enää Heiskanen oli Timoista ensimmäisenä yksi kilpailija, Kaj Mattila sarjassa M1/120 vuorossa ja hän aloittikin huikeasti kyykyn, kg. Ennakkoasetelmat lupasivat viidettä jossa kolmannella uusi SE-tulos 245 kg. sijaa ja ehkä penkissä lajimitalia. Kisa on Timon ollessa huima vetomies annettiin usein kuitenkin yllätyksiä täynnä, kuten tälläkin kertaa. Mattila nosti kolmanneksi penkillä hieman toisille etumatkaa. yhteistuloksessa, tämä olikin hänen ensimVedossa kuitenkin mies oli omimmillaan ja -120kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 90,0 1 1. Sandelin Raimo 1940 FIN 118,35 0,57689.48.10]14 85,0 X X 1 80,0 90,0 siinä naulattiinkin mitali Timolle. Viimeinen mäinen MM-mitali. Näin kaikki joukkueen Nation (points) veto, jolla sijoitusta yritettiin korottaa jäsenet olivat osuutensa suorittaneet ja 1. Mongolia 31 [12+12+7] 882,98 w.pts. jäi harmittavasti lattiaan kiinni. Timoista mitalisaalis oli loistava. 2. Germany 21 [12+9] 707,96 w.pts. 3. U.S.America 21 vuorossa [12+9] 514,60105 w.pts. kg toinen, eli Lillbacka oli 4. Finland 21 [12+9] 362,18 w.pts. taistelussa. Timolla oli12takana melko Tässä vaiheessa jättisuuret kiitokset ansait5. Japan [12] 292,28 w.pts. raju 6. Hong Kong 12 [12] 251,35 w.pts.miten painonveto ja olikin hieman pelko, see Voitto Ahopelto, joka lahjoitti kaikille 7. Great Britain 8 [8] 290,47 w.pts. tämä vaikuttaa nostamiseen. Kyykyn upeat tiimipaidat. Best Lifters of Masters 4 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/masters-powerlifting/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.48.10]

36 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

140,0 150,0 X X 250,0 255,0 227,5 235,0 250,0 267,5 205,0 205,0 222,5 X 225,0 237,5 All Deadlift 260,0 267,5

5 — 1 2 2 4 3 3 1

380,0 DSQ 630,0 627,5 755,0 545,0 632,5 535,0 TOTAL DSQ

236,55 — 495,94 493,97 439,49 429,51 374,69 420,62 W.pts. —

6 — 12 9 12 8 9 7 Pts. —

270,0 275,0 255,0 180,0 265,0 260,0 145,0 240,0 200,0 130,0 267,5

1 1 3 12 2 4 4 33

770,0 770,0 670,0 460,0 755,0 647,5 417,5 685,0 540,0 395,0 665,0

557,40 441,06 485,21 399,83 421,06 468,27 367,57 387,09 392,04 348,90 374,46

12 12 9 12 9 8 98 7 87

140,0 150,0 275,0 280,0 250,0 255,0 X X 255,0 265,0 227,5 235,0 All Deadlift 220,0 227,5 205,0 205,0 250,0 267,5 225,0 237,5 140,0 150,0 222,5 X 287,5 292,5 180,0 180,0 132,5 140,0 260,0 267,5 270,0 280,0 282,5 145,0 147,5 262,5 272,5 255,0 260,0 130,0 145,0 205,0 215,0 275,0 275,0 247,5 265,0 260,0 285,0 180,0 185,0 265,0 282,5 235,0 250,0 200,0 210,0 250,0 255,0 130,0 137,5 240,0 245,0 X X 227,5 235,0 267,5 272,5 275,0 280,0 205,0 205,0 267,5 280,0-w2 285,0 295,0 255,0 265,0 265,0 267,5 225,0 237,5 250,0 257,5 242,5 250,0 220,0 227,5 227,5 240,0 220,0 230,0 275,0 290,0 185,0 200,0 270,0 282,5 210,0 222,5 260,0 272,5 287,5 292,5 255,0 260,0 217,5 225,0 290,0 305,0 270,0 280,0 237,5 240,0 260,0 285,0 202,5 215,0 X X 262,5 272,5 222,5 232,5 200,0 210,0 205,0 220,0 247,5 265,0 227,5 237,5 300,0 300,0 235,0 250,0 275,0 280,0 287,5 302,5 230,0 240,0 X X 225,0 230,0 255,0 265,0 237,5 245,0 240,0 250,0 220,0 227,5 220,0 227,5 260,0 265,0 285,0 295,0 182,5 190,0 235,0 245,0 242,5 250,0 287,5 292,5 X X 237,5 250,0 275,0 290,0 270,0 280,0 210,0 220,0 255,0 265,0 260,0 272,5 262,5 272,5 252,5 265,0 290,0 305,0 140,0 150,0 247,5 265,0 245,0 250,0 X X 132,5 140,0 127,5 132,5 235,0 250,0 235,0 240,0 265,0 267,5 305,0 310,0 150,0 155,0 X X 260,0 265,0 227,5 240,0 290,0 300,0 300,0 205,0 215,0 130,0 140,0 230,0 230,0 185,0 200,0 140,0 150,0 275,0 290,0 230,0 240,0 180,0 185,0 137,5 142,5 285,0 295,0 237,5 242,5 X X 255,0 267,5 240,0 250,0 130,0 137,5 242,5 250,0 235,0 245,0 237,5 240,0 240,0 255,0 260,0 265,0 275,0 290,0 182,5 170,0 220,0 227,5 222,5 232,5 250,0 267,5 X X 235,0 245,0 267,5 280,0-w2 260,0 272,5 160,0 177,5 215,0 222,5 227,5 237,5 222,5 X 237,5 250,0 250,0 257,5 290,0 305,0 227,5 235,0 260,0 267,5 255,0 265,0 220,0 230,0 X X 190,0 200,0 225,0 230,0 252,5 265,0 210,0 222,5 172,5 180,0 270,0 282,5 275,0 275,0 217,5 225,0 300,0 300,0 180,0 190,0 255,0 267,5 265,0 282,5 305,0 310,0 202,5 215,0 230,0 240,0 115,0 125,0 267,5 285,0 240,0 245,0 127,5 132,5 290,0 300,0 205,0 220,0 240,0 250,0 192,5 195,0 215,0 X 267,5 272,5 150,0 155,0 275,0 290,0 260,0 265,0 100,0 120,0 180,0 X 130,0 140,0 255,0 267,5 287,5 302,5 235,0 245,0 137,5 142,5 240,0 255,0 237,5 245,0 237,5 250,0 150,0 160,0 210,0 215,0 265,0 267,5 X X 220,0 227,5 255,0 265,0 142,5 152,5 230,0 235,0 182,5 170,0 227,5 240,0 182,5 190,0 252,5 265,0 X X 200,0 212,5 160,0 177,5 185,0 200,0 X X 210,0 305,0 182,5 190,0 237,5 290,0 172,5 222,5 245,0 275,0 235,0 180,0 227,5 235,0 255,0 205,0 260,0 240,0 205,0 192,5 225,0 230,0 X 160,0 180,0 237,5 115,0 235,0 115,0 210,0 220,0 175,0 230,0 215,0 165,0 100,0 200,0 227,5

220,0 310,0 200,0 200,0 240,0 300,0 180,0 232,5 250,0 290,0 237,5-c4 190,0 237,5 240,0 267,5 212,5 265,0 255,0 215,0 195,0 230,0 230,0 X 170,0 X 242,5 115,0 245,0 125,0 215,0 227,5 180,0 235,0 222,5 180,0 120,0 212,5 235,0

15 2— 3 4 32 1 13 11 2 2 1 2 3 31 1 4 2 2 5 42 14 3 6 23 1 41 2 31 2 4 3 2 3 3 13 5 5 1 34 1 2 21 7 — 3 43 6 42 1 5 11 6 21 52 33 2 85 4 16 7 3 24 4 5 3 31 1 42 — 2 54 5 11 61 22 1 1 3 8 3 5 32 6 22 4 5— 3 41 3 4 2 33 1 7 2 6 81 52 2 9 3 72 16 41 3 — 1 31 5 3 1 1 4 12 12 7 61 3 24 6 54 1 3 31 21 2 53 1 8 42 2 72 61 3 43 1 1 2 5 31 3 2 3 6

380,0 745,0 630,0 DSQ 697,5 627,5 TOTAL 597,5 545,0 755,0 535,0 362,5 632,5 807,5 460,0 362,5 DSQ 750,0 770,0 417,5 737,5 670,0 395,0 520,0 770,0 700,0 647,5 420,0 755,0 685,0 540,0 630,0 325,0 685,0 DSQ 627,5 665,0 745,0 545,0 662,5 815,0 697,5 740,0 535,0 662,5 800,0 597,5 708,5 570,0 775,0 492,5 770,0 560,0 775,0 807,5 670,0 555,0 DSQ 750,0 647,5 647,5 542,5 DSQ 737,5 637,5 540,0 535,0 700,0 572,5 817,5 685,0 745,0 707,5 767,5 DSQ 600,0 697,5 635,0 755,0 597,5 635,0 750,0 815,0 547,5 677,5 800,0 807,5 505,0 675,0 775,0 750,0 490,0 675,0 775,0 737,5 DSQ 362,5 700,0 692,5 DSQ 362,5 365,0 685,0 670,0 740,0 892,5 337,5 DSQ 662,5 708,5 885,0 817,5 520,0 317,5 662,5 492,5 380,0 875,0 767,5 420,0 312,5 815,0 632,5 DSQ 840,0 755,0 325,0 800,0 622,5 647,5 690,0 750,0 775,0 445,0 620,0 637,5 755,0 DSQ 677,5 662,5 775,0 390,0 605,0 572,5 632,5 675,0 662,5 DSQ 577,5 DSQ 675,0 570,0 DSQ 492,5 600,0 DSQ 560,0 475,0 775,0 770,0 555,0 817,5 450,0 772,5 755,0 892,5 542,5 767,5 250,0 732,5 685,0 365,0 885,0 535,0 755,0 492,5 580,0 665,0 337,5 875,0 750,0 300,0 457,5 317,5 840,0 707,5 677,5 312,5 690,0 635,0 675,0 400,0 613,0 740,0 DSQ 635,0 675,0 372,5 560,0 445,0 708,5 547,5 DSQ DSQ 510,0 390,0 492,5 505,0

236,55 499,60 495,94 — 469,49 493,97 W.pts. 416,40 429,51 439,49 420,62 318,02 374,69 508,97 399,83 316,10 — 471,38 557,40 367,57 465,21 485,21 348,90 410,33 441,06 439,95 468,27 336,84 421,06 432,78 392,04 495,94 260,13 387,09 — 493,97 374,46 499,60 429,51 480,05 488,43 469,49 451,47 420,62 477,00 479,36 416,40 425,03 410,97 463,99 296,73 557,40 416,47 463,37 508,97 485,21 401,15 — 471,38 385,07 468,27 390,82 — 465,21 372,05 392,04 387,29 439,95 342,07 470,14 432,78 499,60 477,70 443,54 — 337,02 469,49 429,51 439,94 416,40 424,62 447,90 488,43 368,25 402,10 479,36 508,97 341,83 389,68 463,99 471,38 330,06 388,39 463,37 465,21 — 318,02 439,95 435,93 — 316,10 322,84 432,78 425,38 451,47 503,73 298,42 — 420,36 425,03 498,79 470,14 410,33 292,74 418,57 296,73 236,55 496,56 443,54 336,84 271,63 488,43 397,34 — 475,10 439,94 260,13 479,36 393,30 385,07 382,54 447,90 463,99 351,59 394,51 372,05 439,49 — 402,10 480,05 463,37 307,59 382,06 342,07 374,69 389,68 477,00 — 370,93 — 388,39 410,97 — 357,21 337,02 — 416,47 344,85 468,33 441,06 401,15 470,14 330,35 471,77 421,06 503,73 390,82 443,54 251,35 441,70 387,09 322,84 498,79 387,29 439,94 332,88 350,03 374,46 298,42 496,56 447,90 238,56 307,03 292,74 475,10 477,70 402,10 271,63 382,54 429,51 389,68 292,28 387,29 451,47 — 424,62 388,39 274,16 361,14 351,59 425,03 368,25 — — 324,56 307,59 296,73 341,83

X 150,0 270,0 142,5 255,0 X 267,5 215,0 182,5

X 160,0 282,5 152,5 267,5 X 285,0 X 200,0

1 2 1 3 2 1 3 4 1

285,0 400,0 775,0 372,5 772,5 DSQ 732,5 580,0 540,0

164,39 292,28 468,33 274,16 471,77 — 441,70 350,03 367,09

12 12 12 9 9 — 8 7 12

235,0

237,5-c4

1

550,0

346,94

12

1

285,0

164,39

12

282,5 275,0 260,0 180,0 282,5 285,0 147,5 245,0 210,0 145,0 272,5

4 11 1 2 3 2 31 2 5 52 1 43 1 68 4 2 4 — 3 1 2 7 1 1 9 2 1 3 6

490,0 892,5 540,0 492,5 647,5 885,0 475,0 637,5 692,5 875,0 550,0 450,0 572,5 670,0 840,0 547,5 662,5 690,0 455,0 492,5 600,0 662,5 DSQ 420,0 457,5 632,5 DSQ 622,5 250,0 613,0 620,0 400,0 560,0 605,0 315,0 300,0 510,0 577,5

330,06 503,73 367,09 357,21 385,07 498,79 344,85 372,05 435,93 496,56 346,94 330,35 342,07 425,38 475,10 361,02 420,36 382,54 290,47 332,88 337,02 418,57 — 277,33 307,03 397,34 — 393,30 251,35 387,29 394,51 240,44 361,14 382,06 197,79 238,56 324,56 370,93

126 9— 8 12 7 12 129 12 9 9— 12 9 8 9 8 12 12 7 8 9 6 79 12 8 —8 97 12 8 12 12 9 12 7 9 9 8 9 8 8 8 12 7 7 12 96 — 9 12 8 5 — 8 79 4 78 12 6 12 12 9 — 12 9 89 88 7 12 67 9 126 5 8 95 4 7 8 — 12 7 12 —9 12 6 9 12 12 —9 8 9 9 12 12 8 7 8 6 89 9 7 12 6 7 8— 8 9 5 12 6 7 8 12 4 9 12 — 6 12 7 9 3 8 9 59 — 2 4— 8 — 12 12 — 7 9 12 12 6 12 8 9 9 12 5 9 12 8 8 12 94 812 7 7 89 7 12 9 78 612 67 9 5 12 12 — 8 49 12 9 7 — — 8 9 8 6

Pts.

5 12 12 12 9 9 12 8 12 8 9 79 68 8 12 —7 7 9 6 — 5 12 4 12 9 3 9 12 8 2

212,5 2 547,5 361,02 9 Jäljellä 205,0 oli enää banketti, jossa yleensä 205,0 215,0 3 455,0 290,47 8 palkitaan 160,0parhaat, 170,0 nautitaan 4 420,0hyvä illallinen 277,33 7 115,0 115,0 — DSQ — — 127,5 132,5 4 365,0 322,84 12 sekä seurustellaan kisakumppaneiden 150,0 155,0 1 337,5 298,42 9 115,0 125,0 1 250,0 251,35 12 kanssa.175,0 Tällä kertaa ruokaa oli enemmän 180,0 1 400,0 240,44 12 130,0 140,0 3 317,5 292,74 8 180,0 2 315,0 197,79 9 165,0 137,5 142,5 312,5 271,63 7 100,0 120,0 1 ei loppunut 300,0 238,56 12 kuin riittävästi, juoma ja tilaisuudessa vallitsi X X 1 285,0 164,39 12 170,0 182,5 445,0 351,59 150,0 160,0 2mukava 400,0 fiilis koko 292,28 12 160,0 177,5 2 390,0 307,59 9 142,5 152,5 3 parhaat 372,5 palkittiin 274,16 9 illan. Pokaalien sijaan X X 1 DSQ — — 190,0 Tsingis 200,0 1 492,5 357,21 12 jättimäisillä Kan patsailla. Vuokko 172,5 180,0 3 475,0 344,85 9 182,5 200,0 1 540,0 367,09 12 oli toiseksi M3-ikäluokan 180,0 paras 190,0 pisteissä 2 450,0 330,35 8 237,5-c4 1 M4 joukkue 550,0 346,94 12 naisissa235,0 sekä naisten saa192,5 195,0 1 492,5 332,88 12 205,0 212,5 2 547,5 361,02 9 vutti kolmannen 180,0 X sijan 2 joukkuekisassa. 457,5 307,03 9 205,0 215,0 3 455,0 290,47 8 160,0 170,0 420,0 277,33 7 Tilaisuudessa esiintyi4 paikallinen yhtye, 210,0 215,0 2 613,0 387,29 12 115,0 115,0 — DSQ — — joka soittikin eri musiikkia, lavalle 9 230,0 235,0maiden 1 560,0 361,14 200,0 212,5 3 510,0 324,56 175,0 180,0 1 400,0 240,44 12 pääsi myös Mongolian joukkueen nostaja, 8 180,0 2 315,0 197,79 9 165,0 joka osoittautui loistavaksi laulajaksi. 120,0

X

X

Seuraavana päivänä osa joukkueesta kävi pikaisella nähtävyysretkellä, jossa käytiin Tsingis Kanin patsaalla, Sotamuistomerkillä sekä kotkia lennättämässä. Viikon aikana moni ehti tutustua maan eri nähtävyyksiin, kuten jurtta asutuksiin ja Mongolian


hevosiin ratsastusretkineen. Mieleen jäivät paikallinen liikennekulttuuri, jossa jalankulkijoita ei kunnioitettu ja teiden ylitys onnistuikin turvallisesti kun liikenne ruuhkautui niin pahasti, ettei autot päässeet liikkumaan. Mongolialaiset olivat äärettömän ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Maahan kannattaa kyllä tutustua, koska turismi ei maata ole vielä täysin päässyt pilaamaan.

Harri Hagfors Suomen Voimanostoliitto ry. sekä MLC Powerlifting ry. järjestävät

NUORTEN KLASSISEN VOIMANOSTON SM-KILPAILUT 26.-27.1.2019 Honkajoen Monitoimitalo Honkala, Honkalantie 1, 38950 Honkajoki

Lauantai 26.1.2019

Sunnuntai 27.1.2019

Ikäluokka Punnitus Kilpailu

Ikäluokka Punnitus Kilpailu

N14, N18, N23 M14, M18

M23

9.00 – 10.30 14.00 – 15.30

11.00 16.00

9.00 – 10.30

11.00

Aikataulumuutokset ovat mahdollisia, joten seuratkaa liiton verkkosivuja

kilpailun alkuun saakka.

Ilmoittautuminen ja majoitus Seurojen yhteyshenkilöt ilmoittavat SM-kilpailuihin tarkoitetut urheilijat liiton sihteerille virallisella ilmoittautumislomakkeella sähköpostiin (muita ilmoituksia ei oteta vastaan) la 5.1.2019 klo 24.00 mennessä sihteeri@svnl.fi. Liiton ilmoittautumislomakkeessa tulee näkyä selkeästi: sarja, etunimi, sukunimi, syntymävuosi kahdella numerolla, tehty tulos ja seura. Osallistumismaksu Seura maksaa osallistumismaksun 65 €/kilpailija (14v ja 18v 35 €/kilpailija) ilmoittautumisen yhteydessä viimeistään 5.1.2019 SVNL:n yleistilille OP FI18 5680 0020 2315 32. Tuloksentekoaika: 29.1.2018-5.1.2019. Tulosrajat: Nuorten SM-tulosrajat löytyvät liiton verkkosivuilta. Kilpailuhotellit: Sport Hotel Kantri sijaitsee 25 km päässä Monitoimitalo Honkalasta. Jokainen osallistuja varaa huoneensa itse. Huoneet ja hinnat http://www.hotellikantri.fi. Honkajoella majoitusta tarjoaa Honkahovi, hotelli-ravintola. Katso koko majoitustarjonta Honkahovin yrittäjän sivuilta www.lauha.fi. Vaaka löytyy Sport Hotel Kantrista sekä kilpailupaikalta. Hotelleilla sauna. Huom! Kisapaikalla sauna käytössä. Lisätietoja: Honkajoen Seudun Urheilijat: Katariina Nokua, puh. 040-5123073 (12.00-21.00) katariina@satko.fi SVNL: Timo Lillbacka, 010 309 4270 (17.00-21.00), sihteeri@svnl.fi Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden aikataulumuutoksiin lopullisten nostajamäärien selvittyä.

The Finnish Powerlifting Magazine

37


VARUSTEVOIMANOSTON MM-KILPAILUT 5.-10.11.2018 Halmstad, Ruotsi Teksti: Seppo Sohlman, kuvat: Seppo Sohlman & Antti Savolainen

https://www

https://www

https://www

https://www

Suomen joukkue Ruotsissa

https://www https://www

Varustevoimanoston MM-kilpailut nostettiin marraskuun alkupuolella Ruotsin Halmstadissa. Mukaan oli ilmoittautunut viisi suomalaisnostajaa. Tuomareina oli Tero Hyttinen, Jari Laine, Mervi Sirkiä ja tuomarikokeessa Jarmo Arvaja.

Antti Savolainen 38 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Ensimmäisenä kilpailut aloitti miehet 59 kg ja 66 kg. Siellä mukana myös joukkueen vahvin mitalisuosikki Antti Savolainen sarjassa 66 kg. Antti aloitti kilpailut kolmella onnistuneella kyykyllä, joista viimeisellä tuli uusi SE 280 kg. Penkin lämmittely vähän takkusi ja pieni suunnitelmien muutos ja aloitukseen 192,5 kg. Tämä nousi lavalla hyvin niin kuin myös kaksi seuraavaa nostoa ja tulokseksi 202,5 kg, joka oli uusi M1 sarjan EE. Maastavetoon lähdettäessä asetelmat oli totutusti melko jännittävät, kaikki sijoitukset 3. ja 6. välillä oli mahdollisia. Antin veto oli kuitenkin hyväntuntuista ja jo aloitukseen laitettiin pieni korotus.

https://ww

Seuraavatkin kaksi nostoa tuli hyvin ylös ja jäljellä oli tuttuun tyyliin enää Ranskan Hassan El Belghiti, joka pystyisi pronssin viemään. Hassanilla ei kuitenkaan ollut vetopäivä ja Antille MM-pronssia jo ties monennenko kerran. Yhteistuloksessa tuli myös uusi SE 775 kg. Voiton vei jälleen Venäjän Sergey Gladkikh tuloksella 812,5 kg ja hopeaa Taipein Tsung-Ting Hsieh tuloksella 796,5 kg. Samalla Jarmo Arvaja suoritti kansainvälisen tuomarikokeen hyväksytysti. Onnea myös Jarmolle. Seuraavana nostamassa oli ainoa naisnostajamme Marcela Sandvik sarjassa 52 kg. Marcelan sarja näytti ennakkoon todella kovalta ja suurin tavoite oli penkin lajimitali. Kyykky vähän takkuili ja tulokseksi 142,5 kg. Penkissä kuitenkin kaksi onnistunutta nostoa ja se pronssinen mitalikin sieltä tuli 120 kg penkillä. Veto oli myös hankalaa ja vain aloituspaino tuli ylös. Tulokseksi 402,5 kg ja 14.sija. Voittoon nosti Venäjän Natalia Salnikova 525 kg yhteistuloksella.

https://ww

https://ww


CAN 0,6001 10. Adrian 1990 13. Locke Fongaro Ricardo 1981 BRA 103,75 95,35 0,6210 11. Cumming John Wesley 1991 CAN 103,70 0,6031 0,6002 Ñ Mashintcov Sergey 1987 RUS 102,35 12. Fernandez Barrantes Mich 1987 1982 MGL CRC 103,95 104,70 0,5997 0,5982 Ñ Dashzegve Tumenjargal 13. Fongaro Ricardo 1981 BRA 95,35 0,6210 Ñ Amarsaikhan Nyamdorj 1992 MGL 104,35 0,5989 Ñ Mashintcov Sergey 1987 RUS 102,35 0,6031 Ñ Maatta Tomi 1982 FIN 104,75 0,5981 9. Yoshiki 1993 JPN 103,95 92,45 0,6300 Ñ Suzuki Dashzegve Tumenjargal 1987 MGL 0,5997 -120kg PL. Lifters BY Team Weight WF 10. Anthony 1994 ITA 91,95 0,6316 Ñ Cusano Amarsaikhan Nyamdorj 1992 1. Bychkov Oleksiy 1985 MGL UKR 104,35 119,40 0,5989 0,5756 Open 11. Brady Shane 1987 USA 92,55 0,6296 Ñ Maatta Tomi 1982 FIN 104,75 0,5981 2. Tien Chi-Sen 1994 TPE 117,75 0,5775 -59kg 12. Rollo Riccardo 1986 ITA 91,65 0,6326 -120kg 3. Fedosienko Belkesir Sofiane 1984 RUS FRA 113,75 0,5828 1. Sergey 1982 58,55 0,8724 13. Aaron 1981 92,85 0,6287 1. Ziffle Bychkov Oleksiy 1985 CAN UKR 119,40 0,5756 4. Goriachev Ivan 1990 RUS 0,5750 2. Lin Yi-Chun 1994 TPE 119,90 58,40 0,8745 9. Suzuki Yoshiki 1993 JPN 92,45 0,6300 14. Castro Jaime 1992 ECU 90,00 0,6384 2. Meyer Tien Chi-Sen 1994 TPE 118,85 117,75 0,5762 0,5775 5. Quintin 1991 USA 3. Satake Yusuke 1996 JPN 58,80 0,8689 10. Cusano Anthony 1994 ITA 91,95 0,6316 15. Champ Andy 1983 GBR 92,75 0,6290 3. Belkesir Sofiane 1984 FRA 113,75 0,5828 6. Brady Sarik Franklin Tomas 1975 USA CZE 118,90 0,5762 4. Leon 1983 ECU 59,00 0,8662 11. Shane Munkherdene 1987 92,55 0,6296 16. Samdankhuu 1984 MGL 92,35 0,6303 4. Goriachev Ivan 1990 RUS 119,90 0,5750 PL. LiftersCody BY Team Weight WF 7. Rollo Giampa 1991 USA 118,40 0,5768 5. Wang Chun-Lin 1990 TPE 58,40 0,8745 12. Riccardo 1986 ITA 91,65 0,6326 17. Kitsui 1978 92,45 0,6300 5. Masahito Meyer Quintin 1991 HKG USA 118,85 0,5762 Open 8. Samuelsson Viktor 1993 ISL 117,75 0,5775 6. Ziffle Tran Christopher 1988 CAN USA 58,90 0,8675 13. Aaron 1981 92,85 0,6287 18. Watson Matt 1991 GBR 91,20 0,6342 6. Pahl SarikDominik Tomas 1975 CZE 116,35 118,90 0,5793 0,5762 -59kg 9. 1992 GER -66kg 14. Castro Jaime 1992 ECU 90,00 0,6384 -105kg 7. Seefeld Giampa Christoph Cody 1991 RUS USA 118,95 118,40 0,5768 1. Sergey 1982 58,55 0,8724 10. 1980 GER 0,5761 1. Fedosienko Gladkikh Sergey 1989 RUS 65,75 0,7877 15. Champ Andy 1983 GBR 92,75 0,6290 PL. Lifters BY Team Weight WF 1. Rubets Oleksandr 1996 UKR 102,00 0,6039 8. Samuelsson Viktor 1993 ISL 117,75 0,5775 2. Lin Yi-Chun 1994 TPE 58,40 0,8745 11. Johnson Jack Munkherdene 1984 1998 MGL GBR 0,5758 2. Samdankhuu Hsieh Tsung-Ting 1982 TPE 119,20 65,00 0,7952 16. 92,35 0,6303 -47kg 2. Bilyi Sergii 1990 UKR 0,5997 9. Satake Pahl Dominik 1992 GER 103,95 116,35 0,5793 3. Yusuke 1996 JPN 58,80 0,8689 12. Cazacu Sorin 1973 ROU 119,70 0,5753 3. Savolainen Antti 1978 FIN 65,65 0,7886 17. Masahito Kitsui 1978 HKG 92,45 0,6300 1. Fukushima Yukako 1970 JPN 46,20 1,3615 3. Leon Yang Sen 1994 TPE 104,10 0,5994 10. Seefeld Christoph 1980 GER 118,95 0,5761 4. Franklin 1983 ECU 59,00 0,8662 13. Shuurai Chanrav 1989 MGL 109,95 0,5886 4. Aryanto Viki 1994 INA 65,75 0,7877 18. Matt 1991 GBR 91,20 0,6342 2. Watson Widari Widari 1991 NOR INA 104,70 46,55 1,3542 4. Eikeland Kristoffer 1989 0,5982 11. Johnson Jack 1998 GBR 119,20 0,5758 5. Wang Chun-Lin 1990 TPE 58,40 0,8745 14. Lakso Joakim 1975 SWE 112,40 0,5847 5. Grotkowski Mariusz 1989 POL 65,75 0,7877 -105kg 3. Walgermo Sitdikova Aigul 1989 NOR RUS 104,45 46,85 1,3480 5. Stian 1988 0,5987 12. Cazacu Sorin 1973 ROU 119,70 0,5753 6. Tran Christopher 1988 USA 58,90 0,8675 15. Tesaki Katsuo 1977 JPN 114,65 0,5815 6. El Belghiti Hassan 1975 FRA 65,55 0,7896 1. Rubets Oleksandr 1996 UKR 102,00 0,6039 4. Hayakawa Kotomi 1995 JPN 46,70 1,3511 6. Gunhamn Erik 1992 98,65 0,6120 13. Shuurai Chanrav 1989 SWE MGL 109,95 0,5886 -66kg Ñ Campos Murillo Carlos Ma 1990 1979 CRC 119,20 0,5758 7. Lima Eudson 1985 BRA 65,85 0,7867 2. Sergii 0,5997 5. Bilyi Legard Stephanie 1981 UKR FRA 103,95 46,45 1,3563 7. Lange Martin 1987 GER 104,35 0,5989 14. Lakso Joakim 1975 SWE 112,40 0,5847 1. Gladkikh Sergey 1989 RUS 65,75 0,7877 Ñ Kristiansen Mathias 1985 DEN 119,45 0,5755 8. Vang James 1992 USA 65,40 0,7911 3. Yang Sen 1994 TPE 104,10 0,5994 6. Liu Mei-Xiang 1983 TPE 46,15 1,3626 8. Akutsu Takahito 1982 JPN 100,40 0,6076 15. TesakiTsung-Ting Katsuo 1977 TPE 114,65 0,5815 2. Hsieh 1982 65,00 0,7952 120+kg 9. Oishi Eric 1979 BRA 65,60 0,7891 4. Kristoffer 1989 0,5982 7. Eikeland SchreinerMurillo Anja 1993 NOR GER 104,70 46,10 1,3636 9. Kangasvieri JussiCarlos Ma 1978 1987 FIN 104,65 0,5983 Ñ Campos 1979 CRC 119,20 0,5758 3. Savolainen Antti FIN 65,65 0,7886 1. Konovalov Andrey 1986 RUS 161,40 0,5475 10. Kiuchi Yosuke 1996 JPN 104,45 65,20 0,7932 5. Walgermo Stian 1988 NOR 0,5987 Ñ Carlsson Malin 1994 SWE 46,45 1,3563 10. Locke Adrian 1990 CAN 103,75 0,6001 Ñ Aryanto Kristiansen 1985 DEN 119,45 0,5755 4. VikiMathias 1994 INA 65,75 0,7877 2. Sumner 1987 USA Weight 172,80 0,5417 -74kg PL. LiftersBlaine BY Team WF 6. Gunhamn Erik 1992 SWE 98,65 0,6120 -52kg 11. Cumming John Wesley 1991 CAN 103,70 0,6002 120+kg 5. Grotkowski Mariusz 1989 POL 65,75 0,7877 3. Svistunov Volodymyr 1987 UKR 164,45 0,5460 1. Olech Jaroslaw 1974 POL 73,40 0,7235 -47kg 7. Martin 1987 0,5989 1. Lange Salnikova Natalia 1986 GER RUS 104,35 51,60 1,2541 12. Fernandez Barrantes Mich 1975 1982 CRC 104,70 0,5982 1. Konovalov Andrey 1986 RUS 161,40 0,5475 6. El Belghiti Hassan FRA 65,55 0,7896 4. Johannsson Julian J.K. 1993 ISL 166,60 0,5449 2. Gaishinetc Sergei 1986 RUS 73,45 0,7232 1. Fukushima Yukako 1970 JPN 46,20 1,3615 8. 1982 JPN 0,6076 2. Akutsu Ochoa Takahito Vargas Vilma 1980 BRA ECU 100,40 51,85 1,2494 13. Fongaro Ricardo 1981 95,35 0,6210 2. Lima Sumner Blaine 1987 BRA USA 164,05 172,80 0,5417 7. Eudson 1985 65,85 0,7867 5. Cappellino Joseph 1988 USA 0,5462 3. Bakkelund Kjell 1988 72,95 0,7267 2. Kangasvieri Widari Widari 1991 NOR INA 104,65 46,55 1,3542 9. JussiEgil 1987 FIN 0,5983 3. Shlopko Tetyana 1996 UKR 51,70 1,2522 Ñ Mashintcov Sergey 1987 RUS 0,6031 3. Svistunov Volodymyr UKR 102,35 164,45 0,5460 8. Vang James 1992 USA 65,40 0,7911 6. Lupas Ionut Florin 1989 ROU 136,75 0,5608 4. Eriksson Alexander 1994 SWE 73,80 0,7207 3. Sitdikova Aigul 1989 RUS 46,85 1,3480 10. Locke Adrian 1990 CAN 103,75 0,6001 4. Derevyanko Anastasiya 1987 UKR 50,45 1,2759 Ñ Oishi Dashzegve Tumenjargal 1987 0,5997 4. Johannsson Julian J.K. 1993 MGL ISL 103,95 166,60 0,5449 9. Eric 1979 BRA 65,60 0,7891 7. Martikainen Jari 1975 FIN 145,10 0,5559 5. Chornyi Vladislav 1997 UKR 73,60 0,7221 4. Cumming Hayakawa Kotomi 1995 MGL JPN 103,70 46,70 1,3511 11. John Wesley 1991 CAN 0,6002 5. Huang Yen-Tzu 1992 TPE 51,10 1,2635 Ñ Amarsaikhan Nyamdorj 1992 104,35 0,5989 5. Cappellino Joseph 1988 USA 164,05 0,5462 10. Kiuchi Yosuke 1996 JPN 65,20 0,7932 8. Connolly Jamie 1983 AUS 155,40 0,5505 6. Ochoa Alex 1990 ECU 73,65 0,7217 5. Fernandez Legard Stephanie 1981 CRC FRA 46,45 1,3563 12. Barrantes Mich 1982 0,5982 6. Di Trani Chiara 1987 ITA 104,70 51,50 1,2560 Ñ Maatta Tomi 1982 FIN 104,75 0,5981 6. Lupas Ionut Florin 1989 ROU 136,75 0,5608 -74kg 9. Ito Eita 1995 JPN 153,50 0,5515 7. Otani Norihiro 1980 JPN 73,15 0,7253 6. Liu Mei-Xiang 1983 TPE 46,15 1,3626 7. Bagger Trine 1986 DEN 51,25 1,2607 13. Fongaro Ricardo 1981 BRA 95,35 0,6210 -120kg 7. Olech Martikainen Jari 1975 POL FIN 127,10 145,10 0,5559 1. Jaroslaw 1974 73,40 0,7235 10. Bentley Garrett 1988 CAN 0,5680 8. Cioflica Andrei 1990 73,20 0,7249 7. Mashintcov Schreiner Anja 1993 ROU GER 46,10 1,3636 8. Barbosa Irani 1986 BRA 102,35 51,50 1,2560 Ñ Sergey 1987 RUS 0,6031 1. Bychkov 1985 UKR 119,40 0,5756 PL. LiftersOleksiy BY Team WF 8. Gaishinetc Connolly Jamie 1983 AUS Weight 155,40 0,5505 2. Sergei 1986 RUS 73,45 0,7232 9. Iwasiow Kamil 1984 POL 67,10 0,7747 Ñ Dashzegve Carlsson Malin 1994 MGL SWE 46,45 1,3563 9. Najera Juanita 1981 USA 103,95 51,00 1,2654 Ñ Tumenjargal 1987 0,5997 2. Tien Chi-Sen 1994 TPE 117,75 0,5775 -47kg 9. Bakkelund Ito Eita 1995 NOR JPN 153,50 0,5515 Kjell Egil 1988 72,95 0,7267 3. https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.41.31] Ñ Meiyanto Doni 1989 INA 73,35 0,7239 -52kg 10. AkagawaSofiane Tomoko 1984 MGL JPN 104,35 51,85 1,2494 Ñ Amarsaikhan Nyamdorj 1992 0,5989 3. Belkesir 1984 FRA 113,75 0,5828 1. Fukushima Yukako 1970 JPN 46,20 1,3615 10. Bentley Garrett 1988 CAN 127,10 0,5680 4. Eriksson Alexander 1994 SWE 73,80 0,7207 Ñ Damdinsuren Batsukh 1984 73,40 0,7235 1. Maatta Salnikova Natalia 1986 MGL RUS 51,60 1,2541 11. Chou Yi-Ju 1980 TPE 104,75 51,05 1,2645 Ñ Tomi 1982 FIN 0,5981 4. Goriachev Ivan 1990 RUS 0,5750 2. Chornyi Widari Widari 1991 UKR INA 119,90 46,55 1,3542 5. Vladislav 1997 73,60 0,7221 -83kg 2. Goodwin Ochoa Vargas 1980 ECU 51,85 1,2494 12. EmmaVilma 1987 GBR 51,55 1,2550 -120kg 5. Meyer Quintin 1991 USA 0,5762 3. Ochoa Sitdikova Aigul 1989 ECU RUS 118,85 46,85 9.41.31] 1,3480 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 6. Alex 1990 73,65 0,7217 1984 UKR 82,65 0,6692 1. Naniev 3. Bychkov ShlopkoAndriy Tetyana 1996 UKR UKR 119,40 51,70 1,2522 13. Engrenius Mia 1997 SWE 51,50 1,2560 1. Oleksiy 1985 0,5756 6. Sarik Tomas 1975 CZE 0,5762 4. Otani Hayakawa Kotomi 1995 JPN JPN 118,90 46,70 1,3511 7. Norihiro 1980 73,15 0,7253 2. Barannik Mykola 1989 81,80 0,6734 4. Tien Derevyanko Anastasiya 1987 UKR UKR 50,45 1,2759 14. Sandvik Marcela 1974 FIN 118,40 51,45 1,2569 2. Chi-Sen 1994 TPE 0,5775 7. Giampa Cody 1991 USA 0,5768 5. Cioflica Legard Stephanie 1981 ROU FRA 117,75 46,45 1,3563 8. Andrei 1990 73,20 0,7249 3. Anuar 1993 KAZ 82,25 0,6711 5. Belkesir HuangUlan Yen-Tzu 1992 FRA TPE 51,10 1,2635 15. Quignaudon Sandrine 1991 SWE 50,85 1,2683 3. Sofiane 1984 0,5828 8. Samuelsson Viktor 1993 ISL 117,75 0,5775 6. Iwasiow Liu Mei-Xiang 1983 POL TPE 113,75 46,15 1,3626 9. Kamil 1984 67,10 0,7747 4. Chiang 1989 TPE 81,70 0,6739 6. Goriachev Di TraniKai-Chieh Chiara 1987 RUS ITA 119,90 51,50 1,2560 16. Kikuchi Miyabi 1998 JPN 49,75 1,2895 4. Ivan 1990 0,5750 9. Pahl Dominik 1992 0,5793 7. Meiyanto Schreiner Anja 1993 GER GER 116,35 46,10 1,3636 Ñ Doni 1989 INA 73,35 0,7239 5. Vasiukov Evgenii 1985 RUS 0,6675 7. Meyer BaggerQuintin Trine 1986 USA DEN 83,00 51,25 1,2607 17. Reyes Jessica 1983 MEX 51,60 1,2541 0,5762 5. 1991 10. Seefeld Christoph 1980 GER 118,95 0,5761 Ñ Damdinsuren Carlsson MalinBatsukh 1994 MGL SWE 118,85 46,45 1,3563 Ñ 1984 73,40 0,7235 6. Roelvaag Kim-Raino 1986 79,20 0,6871 8. Sarik Barbosa Irani 1986 NOR BRA 118,90 51,50 1,2560 18. Edwards Louise 1978 GBR 51,40 1,2578 6. Tomas 1975 CZE 0,5762 GBR 119,20 0,5758 11. Johnson Jack 1998 -52kg -83kg 7. Jhang You-Si 1994 TPE 82,65 0,6692 9. Najera Juanita 1981 USA 51,00 1,2654 -57kg 7. Giampa Cody 1991 USA 0,5768 12. Cazacu Sorin 1973 119,70 0,5753 1. Naniev Salnikova Natalia 1986 ROU RUS 118,40 51,60 1,2541 1. Andriy 1984 UKR 82,65 0,6692 8. Sanchez Marcos 1974 82,95 0,6677 10. Akagawa Tomoko 1984 ECU JPN 117,75 51,85 1,2494 1. Samuelsson Sri Hartati INA 56,15 1,1741 8. Viktor 1993 ISL 0,5775 13. Shuurai Chanrav 1989 MGL 109,95 0,5886 2. Barannik Ochoa Vargas Vilma 1980 UKR ECU 51,85 1,2494 2. Mykola 1989 81,80 0,6734 9. Arakawa Daisuke 1978 JPN 82,85 0,6682 11. Chou Yi-Ju 1980 TPE 116,35 51,05 1,2645 2. Ryzhkova Anna 1986 RUS 56,80 1,1636 9. Pahl Dominik 1992 GER 0,5793 14. Lakso Joakim 1975 0,5847 3. Anuar Shlopko Tetyana 1996 SWE UKR 112,40 51,70 1,2522 3. Ulan 1993 KAZ 82,25 0,6711 10. Nordling Niklas 1993 82,85 0,6682 12. Goodwin Emma 1987 GBR 51,55 1,2550 3. Seefeld Karlysheva Victoria 1993 SWE RUS 114,65 56,70 1,1652 10. Christoph 1980 0,5761 15. Tesaki Katsuo 1977 JPN 0,5815 4. Chiang Derevyanko Anastasiya 1987 GER UKR 118,95 50,45 1,2759 4. Kai-Chieh 1989 TPE 81,70 0,6739 11. Irimie Andrei Nicolae 1990 ROU 81,90 0,6729 13. Engrenius Mia 1997 SWE 51,50 1,2560 4. Johnson Bueno Erica 1980 GBR BRA 119,20 56,40 1,1701 11. Jack Carlos Ma 1998 0,5758 Ñ Campos Murillo 1979 CRC 0,5758 5. Vasiukov Huang Yen-Tzu 1992 RUS TPE 119,20 51,10 1,2635 5. Evgenii 1985 83,00 0,6675 12. Castro 1987 CRC 80,55 0,6798 14. SandvikEsteban Marcela 1974 ROU FIN 119,70 51,45 1,2569 5. Cazacu Monserrate Kenia 1991 ECU 56,30 1,1717 12. 1973 0,5753 Ñ Kristiansen Mathias 1985 DEN 0,5755 6. Roelvaag Di TraniSorin Chiara 1987 NOR ITA 119,45 51,50 1,2560 6. Kim-Raino 1986 79,20 0,6871 -93kg 15. Quignaudon Sandrine 1991 SWE 50,85 1,2683 6. Johnson Kimberly 1994 USA 56,65 1,1660 13. Shuurai Chanrav 1989 MGL 109,95 0,5886 120+kg 7. Jhang BaggerYou-Si Trine 1986 TPE DEN 82,65 51,25 1,2607 7. 1994 0,6692 1. Rysiyev Volodymyr 1982 UKR 90,70 0,6359 16. Kikuchi Miyabi 1998 SWE JPN 112,40 49,75 1,2895 7. Lakso Hesthammer Karen 1994 NOR 55,85 1,1791 14. Joakim 1975 0,5847 1. Konovalov Andrey 1986 RUS 161,40 0,5475 8. Sanchez Barbosa Marcos Irani 1986 ECU BRA 82,95 51,50 1,2560 8. 1974 0,6677 2. Inzarkin Dmitry 1987 92,65 0,6293 17. ReyesCaroline Jessica 1983 RUS MEX 51,60 1,2541 8. Tesaki Sune 1985 FRA 114,65 56,55 1,1676 15. Katsuo 1977 JPN 0,5815 2. Sumner Blaine 1987 USA 172,80 0,5417 9. Najera Juanita 1981 USA 51,00 1,2654 9. Arakawa Daisuke 1978 JPN 82,85 0,6682 3. Coimbra 1983 BRA 92,70 0,6292 18. Edwards David LouiseCarlos Ma 1979 1978 CRC GBR 119,20 51,40 1,2578 9. Campos Buxbom Eva 1969 DEN 55,95 1,1774 Ñ 0,5758 3. Svistunov Volodymyr 1987 UKR 0,5460 10. AkagawaMurillo Tomoko 1984 SWE JPN 164,45 51,85 1,2494 82,85 0,6682 10. Nordling Niklas 1993 4. Nielsen Nicki Lentz 1992 DEN 92,80 0,6288 -57kg 10. Hung Hsiu-Ching 1995 DEN TPE 119,45 56,75 1,1644 Ñ Kristiansen Mathias 1985 0,5755 4. Johannsson Julian J.K. 1993 ISL 0,5449 1980 ROU TPE 166,60 51,05 1,2645 11. Chou Yi-Ju 11. Irimie Andrei Nicolae 1990 81,90 0,6729 5. Oliver 1995 92,85 0,6287 1. Dahlkvist Sri Hartati 1984 SWE INA 56,15 1,1741 11. Terada Yukie 1974 JPN 55,85 1,1791 120+kg 5. Castro Cappellino Joseph 1988 0,5462 12. Goodwin Emma 1987 USA GBR 164,05 51,55 1,2550 12. Esteban 80,55 0,6798 2. Ryzhkova Anna 1986 CRC RUS 56,80 1,1636 6. Myagmarsuren Galsaikhan 1987 1988 MGL 92,00 0,6315 Ñ Konovalov Wu Hui-Chun TPE 161,40 56,85 1,1628 1. Andrey 1986 RUS 0,5475 6. Lupas Ionut Florin 1989 ROU 136,75 0,5608 13. Engrenius Mia 1997 SWE 51,50 1,2560 -93kg 0,6315 3. Sumner Karlysheva Victoria 1993 NOR RUS 172,80 56,70 1,1652 7. Slettnes Nikolai 1994 92,00 -63kg 2. Blaine 1987 USA 0,5417 7. Rysiyev Martikainen Jari 1975 FIN 0,5559 14. SandvikVolodymyr Marcela 1974 UKR FIN 145,10 51,45 1,2569 1. 1982 90,70 0,6359 BRA 164,45 56,40 1,1701 4. Svistunov Bueno Alexander Erica 1980 UKR 8. Huber 1990 AUT 91,05 0,6347 1. Soloviova Larysa 1978 UKR 62,85 1,0759 3. Volodymyr 1987 0,5460 8. Inzarkin Connolly Jamie 1983 AUS 0,5505 15. Quignaudon Sandrine 1991 RUS SWE 155,40 50,85 1,2683 2. Dmitry 1987 92,65 0,6293 5. Johannsson Monserrate Kenia J.K. 1991 ECU 56,30 1,1717 2. Garra 1994 ITA 153,50 62,25 1,0838 4. Julian 1993 ISL 0,5449 9. Ito EitaCarola 1995 JPN 0,5515 16. Kikuchi Miyabi 1998 BRA JPN 166,60 49,75 9.41.31] 1,2895 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 3. Coimbra David 1983 92,70 0,6292 6. Johnson Kimberly 1994 USA 164,05 56,65 1,1660 3. Cappellino Adamovich Olga 1991 CAN RUS 62,70 1,0779 5. Joseph 1988 USA 0,5462 10. Bentley Garrett 1988 127,10 0,5680 17. Reyes Jessica 1983 MEX 51,60 1,2541 4. Nielsen Nicki Lentz 1992 DEN 92,80 0,6288 7. Hesthammer Karen 1994 NOR 55,85 1,1791 4. Aguinaga Johanna 1993 ECU 62,55 1,0798 6. Lupas Ionut Florin 1989 ROU 0,5608 18. Edwards Louise 1978 SWE GBR 136,75 51,40 1,2578 5. Dahlkvist Oliver 1995 92,85 0,6287 8. Sune 1985 FRA 145,10 56,55 1,1676 5. Martikainen ZaiatsCaroline LidiiaJari 1996 FIN RUS 62,65 1,0785 7. 1975 0,5559 -57kg https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 9.41.31] 6. Myagmarsuren Galsaikhan 1988 MGL 92,00 0,6315 9. Buxbom Eva 1969 DEN 55,95 1,1774 6. Connolly KitamuraJamie Mayumi 1967 AUS JPN 62,60 1,0792 8. 1983 0,5505 1. Slettnes Sri Hartati 1984 NOR INA 155,40 56,15 1,1741 7. Nikolai 1994 92,00 0,6315 10. Hung 1995 TPE 153,50 56,75 1,1644 7. Ito Vilmar Matilda 1996 SWE 62,45 1,0811 9. EitaHsiu-Ching 1995 JPN 0,5515 2. Ryzhkova Anna 1986 RUS 56,80 1,1636 8. Huber Alexander 1990 AUT 91,05 0,6347 11. Terada Yukie 1974 JPN 55,85 1,1791 8. Joergensen Sk. Eline 1985 NOR 62,60 1,0792 10. Garrett 1988 0,5680 3. Bentley Karlysheva Victoria 1993 CAN RUS 127,10 56,70 1,1652 Ñ Wu Hui-Chun Nataliia 1986 TPE 56,85 1,1628 9. Harhunovska 1998 UKR 61,45 1,0945 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 4. Bueno Erica 1980 BRA 56,40 9.41.31] 1,1701 -63kg 10. Chou Shan-Tong 1982 TPE 61,40 9.41.31] 1,0952 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_m.htm[19.11.2018 5. Monserrate Kenia 1991 ECU 56,30 1,1717 1. Larysa 1978 UKR 62,85 1,0759 Ñ Soloviova Tavares Cicera 1976 BRA 62,65 1,0785 6. Johnson Kimberly 1994 USA 56,65 1,1660 2. Garra Carola 1994 ITA 62,25 1,0838 7. Hesthammer Karen 1994 NOR 55,85 9.45.01] 1,1791 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 3. Adamovich Olga 1991 RUS 62,70 1,0779 8. Sune Caroline 1985 FRA 56,55 1,1676 4. Aguinaga Johanna 1993 ECU 62,55 1,0798 9. Buxbom Eva 1969 DEN 55,95 1,1774 5. Zaiats Lidiia 1996 RUS 62,65 1,0785 10. Hung Hsiu-Ching 1995 TPE 56,75 1,1644 6. Kitamura Mayumi 1967 JPN 62,60 1,0792 1,1791 11. Terada Yukie 1974 JPN 55,85 7. Vilmar Matilda 1996 SWE 62,45 1,0811 Ñ Wu Hui-Chun 1986 TPE 56,85 1,1628 8. Joergensen Sk. Eline 1985 NOR 62,60 1,0792 -63kg 9. Harhunovska Nataliia 1998 UKR 61,45 1,0945 1. Soloviova Larysa 1978 UKR 62,85 1,0759 10. Chou Shan-Tong 1982 TPE 61,40 1,0952 2. Garra Carola 1994 ITA 62,25 1,0838 Ñ Tavares Cicera 1976 BRA 62,65 1,0785 3. Adamovich Olga 1991 RUS 62,70 1,0779 4. Aguinaga Johanna 1993 ECU 62,55 9.45.01] 1,0798 https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 5. Zaiats Lidiia 1996 RUS 62,65 1,0785 6. Kitamura Mayumi 1967 JPN 62,60 1,0792 7. Vilmar Matilda 1996 SWE 62,45 1,0811 8. Joergensen Sk. Eline 1985 NOR 62,60 1,0792 9. Harhunovska Nataliia 1998 UKR 61,45 1,0945 10. Chou Shan-Tong 1982 TPE 61,40 1,0952 Ñ Tavares Cicera 1976 BRA 62,65 1,0785

3 250,0 305,0 322,5 335,0 11 197,5 212,5 217,5 12 285,0 9 262,5 262,5 16 155,0 162,5 162,5 14 230,0 12 300,0 310,0 317,5 13 235,0 240,0 240,0 10 250,0 5 360,0 380,0 395,0 3 270,0 270,0 270,0 Ñ 325,0 4 350,0 310,0 310,0 327,5 14 190,0 205,0 205,0 13 265,0 11 350,0 350,0 Ñ 300,0 312,5 325,0 1 200,0 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION 9 250,0 262,5 262,5 16 155,0 162,5 162,5 14 230,0 1 48th 280,0 World 295,0 305,0Championships, 15 265,0 265,0 265,005-10.11.2018 Ñ 230,0 Open Men's Halmstad (Sweden), 5 360,0 360,0 380,0 395,0 3 270,0 270,0 270,0 Ñ 325,0 16 365,0 372,5 7 255,0 255,0 255,0 Ñ 270,0 DETAILED SCORESHEET 2 320,0 340,0 360,0 8Ñ 235,0 245,0 250,0 11 270,0 11 350,0 350,0 350,0 300,0 312,5 325,0 1 200,0 Lot All Squat All Bench Press 18 320,0 330,0 340,0 6 230,0 240,0 250,0 10 245,0 1 295,0 305,0 15 265,0 265,0 265,0 Ñ 230,0 2 320,0 330,0 340,0 1 350,0 4 280,0 400,0 415,0 430,0 9 320,0 332,5 337,5 11 235,0 242,5 245,0 12 280,0 16 360,0 365,0 372,5 7 255,0 255,0 255,0 Ñ 270,0 1 405,0 415,0 417,5 1 280,0 287,5 292,5 7 322,5 16 300,0 310,0 320,0 14 210,0 215,0 220,0 17 290,0 390,0 402,5 407,5 275,0 280,0 282,5 340,0 39 265,0 285,0 295,0 13 190,0 200,0 205,5-w 19 245,0 64 297,5 312,5 320,0 12 215,0 225,0 230,0 15 250,0 2 320,0 330,0 340,0 1 350,0 400,0 415,0INTERNATIONAL 430,0 FEDERATION 14 355,0 380,0 392,5 302,5 310,0 315,0 285,0 8 320,0 250,0 262,5 267,5 34 POWERLIFTING 165,0 172,5 177,5 33 240,0 2 340,0 360,0 8 235,0 245,0 250,0 11 270,0 17 310,0 322,5 327,5 13 200,0 210,0 215,0 16 265,0 1 48th 405,0World 415,0 417,5Championships, 1 280,0 287,5 292,505-10.11.2018 7 322,5 Open Men's Halmstad (Sweden), 15 365,0 375,0 375,0 9 295,0 302,5 302,5 5 325,0 7 250,0 262,5 275,0 4 160,0 170,0 180,0 2 230,0 18 320,0 330,0 340,0 6 230,0 240,0 250,0 10 245,0 10 275,0 275,0 275,0 16 227,5 235,0 235,0 14 260,0 9 390,0 402,5 407,5 3 275,0 280,0 282,5 9 340,0 SCORESHEET 11 365,0 375,0 382,5 DETAILED 267,5 272,5 280,0 330,0 1 320,0 270,0 280,0 287,5 28 165,0 172,5 177,5 410 225,0 9 332,5 337,5 11 235,0 242,5 245,0 12 280,0 11 240,0 260,0 X 17 255,0 255,0 53 210,0 14 355,0 380,0All Squat 392,5 4 302,5 310,0 315,0 285,0 Lot All Bench267,5 Press 16 382,5 382,5 382,5 300,0 307,5 307,5 307,5 2 300,0 250,0 262,5 262,5 57 POWERLIFTING 150,0 162,5 172,5 56 240,0 16 310,0 320,0 14 210,0 215,0 220,0 17 290,0 INTERNATIONAL FEDERATION 13 225,0 X X 18 267,5 275,0 277,5 45 200,0 15 365,0 375,0 375,0 9 295,0 302,5 302,5 325,0 370,0 382,5 382,5 300,0 300,0 307,5 305,0 58 39th 242,5 252,5 252,5 66 137,5 142,5 147,5 64 237,5 6 297,5 312,5 320,0 12 215,0 225,0 230,0 15 250,0 World Open Women's Championships, Halmstad (Sweden), 05-10.11.2018 19 270,0 280,0 280,0 15 185,0 192,5 192,5 18 215,0 11 365,0 375,0 382,5 8 267,5 272,5 280,0 10 330,0 3 310,0 375,0 382,5 387,5 5 270,0 275,0 X 11 300,0 17 322,5 327,5 13 200,0 210,0 215,0 16 265,0 SCORESHEET 16 382,5 382,5 382,5 DETAILED 7 300,0 307,5 307,5 6 307,5 36 265,0 285,0 295,0 1111 190,0 200,0 205,5-w 1312 245,0 342,5 350,0 357,5 267,5 275,0 285,0 290,0 22 295,0 305,0 315,0 195,0 205,0 212,5 270,0 10 275,0 275,0 275,0 16 227,5 235,0 14 260,0 Lot All Squat All Bench235,0 Press 4 330,0 68 250,0 402,5 415,0 430,0 16 290,0 302,5-wj 307,5 370,0 382,5 382,5 300,0 300,0 305,0 8 262,5 267,5 3 165,0 172,5 177,5 3 240,0 13 240,0 320,0 330,0 330,0 275,0 290,0 290,0 295,0 21 265,0 280,0 285,0 314 205,0 215,0 221,5-w 113 280,0 11 260,0 X 17 255,0 255,0 267,5 5 210,0 10 395,0 405,0 405,0 305,0 305,0 310,0 350,0 375,0 382,5 387,5 5 270,0 275,0 X 11 300,0 73 262,5 275,0 44 160,0 170,0 180,0 23 230,0 5 250,0 330,0 350,0 357,5 260,0 277,5 282,5 8 240,0 12 265,0 275,0 280,0 610 192,5 200,0-c1 202,5-c1 4 277,5 13 225,0 X X 18 267,5 275,0 277,5 4 200,0 172,5 182,5 190,0-w1 1 125,0 132,5 135,0 2 150,0 866 270,0 400,0 412,5 412,5 211 300,0 305,0 305,0 5 300,0 342,5 350,0 357,5 267,5 275,0 285,0 12 290,0 1 280,0 287,5 2 165,0 172,5 177,5 4 225,0 7 320,0 340,0 X 12 307,5 315,0 315,0 2 240,0 297,5 74 180,0 197,5 202,5 5 270,0 18 280,0 297,5 19 280,0 280,0 15 185,0 192,5 192,5 18 215,0 5 270,0 160,0 170,0 170,0 125,0 135,0 141,0-w 1 160,0 13 347,5 360,0 367,5 290,0 302,5 307,5 327,5 320,0 330,0 330,0 14 275,0 290,0 290,0 13 295,0 2 250,0 262,5 262,5 56 150,0 162,5 172,5 52 240,0 10 315,0 320,0 330,0 230,0 240,0 245,0 15 280,0 10 275,0 280,0 290,0 813 215,0 215,0 221,0-w 2 250,0 2 360,0 155,0 165,0 170,0 2 125,0 125,0 135,0-c 3 145,0 15 370,0 X 282,5 282,5 282,5 292,5 330,0 350,0 357,5 10 260,0 277,5 8 240,0 55 242,5 252,5 252,5 65 137,5 142,5 147,5 66 237,5 17 302,5 312,5 312,5 207,5 217,5 217,5 16 265,0 19 285,0 285,0 295,0 515 165,0 170,0 170,0 10 302,5 4 330,0 6 402,5 415,0 430,0 1 290,0 302,5-wj 307,5 7 145,0 152,5 152,5 6 100,0 110,0-wj 115,0 155,0 27 335,0 347,5 350,0 912 225,0 232,5 240,0 92 325,0 320,0 340,0 X 307,5 315,0 315,0 240,0 2 395,0 355,0 355,0 355,0 250,0 262,5 262,5 14 340,0 11 265,0 277,5 277,5 9Ñ 177,5 185,0 190,0 9 277,5 405,0 4 305,0 305,0 310,0 3 350,0 10 405,0 157,5 165,0 170,0 3 82,5 87,5 90,0 7 140,0 71 295,0 345,0 352,5 357,5 250,0 257,5 262,5 300,0 10 315,0 320,0 330,0 13 230,0 240,0 245,0 15 280,0 22 305,0 315,0 18 195,0 205,0 212,5 38 270,0 12 335,0 335,0 X X X X Ñ X 15 270,0 280,0 285,0 4Ñ 190,0 190,0 190,0 7 252,5 INTERNATIONAL POWERLIFTING FEDERATION 412,5 2 300,0 305,0 305,0 5 300,0 88 400,0 412,5 145,0 157,5 157,5 5 72,5 82,5 85,0 8 145,0 14 335,0 335,0 345,0 10 255,0 262,5 267,5 7 260,0 17 265,0 302,5 312,5 312,5 207,5 217,5 217,5 265,0 21 280,0 285,0 3215 205,0 215,0 221,5-w 1616 280,0 14 270,0 280,0 290,0 190,0 197,5 205,0 252,5 World360,0 Open Women's Halmstad (Sweden), 05-10.11.2018 13 347,5 367,5 6 290,0 302,5 307,5 2 327,5 3 39th 137,5 145,0 150,0 Championships, 7 90,0 95,0 97,5 5 120,0 330,0 12 227,5 235,0 240,0 11 300,0 17 320,0 330,0 2 355,0 355,0 355,0 Ñ 250,0 262,5 262,5 14 340,0 12 265,0 275,0 280,0 6 192,5 200,0-c1 202,5-c1 4 277,5 475,0 1 350,0 365,0 377,5-c 362,5 5 360,0 445,0 475,0 16 270,0 280,0 285,0 10 170,0 180,0 185,0 82 272,5 DETAILED SCORESHEET 15 370,0 X 5 282,5 282,5 282,5 6 292,5 127,5 127,5 Ñ 85,0 90,0 92,5 125,0 127,5 34 280,0 305,0 322,5 335,0 197,5 212,5 217,5 285,0 12 335,0 335,0 X Ñ X X X Ñ X 297,5 711 180,0 197,5 202,5 512 270,0 18 297,5 10 465,0 475,0 475,0 2 415,0-w 425,0 425,0 1 325,0 Lot All Bench240,0 Press 2 335,0 347,5 350,0 9 225,0 232,5 9 325,0 12 300,0 310,0All Squat 317,5 13 235,0 240,0 240,0 10 250,0 10 275,0 280,0 290,0 8 215,0 215,0 221,0-w 2 250,0 1 425,0 425,0 447,5 3 355,0 355,0 367,5 3 320,0 215,0 6 295,0 2 345,0 345,0 360,0 370,0-w 12 210,0 215,0 7 352,5 357,5 8 250,0 257,5 262,5 8 300,0 10 190,0 197,5 205,0 127,5 135,0 140,0-c 1 165,0 4 310,0 310,0 327,5 14 190,0 205,0 205,0 13 265,0 475,0 1 350,0 365,0 377,5-c 10 2 362,5 5 285,0 445,0 475,0 19 285,0 295,0 525 165,0 170,0 170,0 302,5 7 385,0 400,0 410,0 300,0 310,0 310,0 6 360,0 12 325,0 340,0 345,0 215,0 215,0 220,0 4 310,0 172,5 182,5 190,0-w1 10 1 125,0 132,5 135,0 2 150,0 14 335,0 335,0 345,0 255,0 262,5 267,5 7 260,0 100,0 107,5 110,0 165,0 21 200,0 210,0 218,5 96 265,0 250,0 262,5 262,5 155,0 162,5 162,5 230,0 475,0 2 415,0-w 185,0 425,0 425,0 1 325,0 10 465,0 475,0 11 277,5 277,5 916 177,5 190,0 914 277,5 435,0 435,0 435,0 335,0 347,5 347,5 4 330,0 165 320,0 315,0 315,0 325,0 44 200,0 207,5 215,0 5 305,0 160,0 170,0 170,0 125,0 135,0 141,0-w 1 160,0 17 330,0 330,0 12 227,5 235,0 240,0 11 300,0 24 185,0 195,0 195,0-wj 110,0 115,0 120,0 4 162,5 51 360,0 380,0 395,0 33 270,0 270,0 270,0 Ñ 325,0 425,0 447,5 355,0 355,0 367,5 3 320,0 425,0 15 270,0 280,0 285,0 4 190,0 190,0 190,0 7 252,5 370,0 385,0 385,0 287,5 300,0 310,0 5 280,0 342 305,0 300,0 317,5 322,5 57 230,0 240,0 245,5-w 1 280,0 155,0 165,0 170,0 2 125,0 125,0 135,0-c 3 145,0 3 322,5 335,0 11 197,5 212,5 217,5 12 285,0 17 180,0 187,5 192,5 4 102,5 110,0 115,0 5 175,0 11 350,0 350,0 300,0 312,5 325,0 200,0 7 350,0 385,0 400,0 410,0 5 310,0 310,0 6 360,0 14 280,0 290,0 2Ñ 190,0 197,5 205,0 61 252,5 360,0 190,0 220,0 220,0 11 340,0 350,0 360,0 927 270,0 320,0 335,0 345,0 38 190,0 200,0 200,0 7 275,0 145,0 152,5 152,5 6 100,0 110,0-wj 115,0 4 155,0 12 300,0 310,0 317,5 13 235,0 240,0 240,0 10 250,0 18 170,0 182,5 182,5 7 115,0 120,0 125,0 2 165,0 16 280,0 295,0 305,0 15 265,0 265,0 265,0 230,0 435,0 435,0 435,0 4 POWERLIFTING 335,0 347,5 347,5 4 330,0 INTERNATIONAL FEDERATION 16 270,0 280,0 285,0 10 170,0 180,0 185,0 8Ñ 272,5 335,0 340,0 355,0 240,0 240,0 275,0 10 300,0 78 295,0 307,5 315,0 610 210,0 222,5 227,5 3 265,0 1 310,0 157,5 165,0 170,0 3 82,5 87,5 90,0 7 140,0 4 310,0 327,5 14 190,0 205,0 205,0 13 265,0 11 165,0 175,0 180,0 80,0 90,0 95,0 180,0 16 360,0 365,0 372,5 75 255,0 255,0 255,0 Ñ 270,0 39th World Open Women's Championships, Halmstad (Sweden), 05-10.11.2018 4 370,0 385,0 385,0 287,5 300,0 310,0 5 280,0 12 325,0 325,0 340,0 240,0 252,5 257,5 8 275,0 13 290,0 320,0 320,0 99 230,0 240,0 246,0 2 250,0 145,0 157,5 5 72,5 82,5 85,0 8 145,0 13 150,0 157,5 162,5 8 97,5 102,5 102,5 11 172,5 98 250,0 262,5 262,5 16 155,0 162,5 162,5 14 230,0 DETAILED SCORESHEET 2 345,0 350,0 360,0 360,0 8 190,0 220,0 220,0 340,0 215,0 6811 295,0 23 360,0 370,0-w 111 210,0 215,0 345,0 365,0 372,5 6 212,5 230,0 247,5 9 270,0 14 230,0 240,0 250,0 185,0 195,0 200,0 200,0 3 360,0 137,5 145,0 150,0 7 90,0 95,0 97,5 5 120,0 23 167,5 167,5 175,0 6 95,0 100,0 100,0 12 160,0 5 380,0 395,0 3 270,0 270,0 270,0 Ñ 325,0 210 320,0 330,0 340,0 1 350,0 48 325,0 400,0 415,0 430,0 Lot All Bench220,0 Press 335,0 340,0All Squat 355,0 240,0 240,0 275,0 10 300,0 12 340,0 345,0 2 215,0 215,0 4 310,0 15 220,0 220,0 240,0 10 145,0 152,5 155,0 10 200,0 127,5 127,5 Ñ 85,0 90,0 92,5 6 125,0 4 350,0 127,5 15 145,0 155,0 162,5 11 87,5 92,5 95,0 15 175,0 11 350,0 350,0 Ñ 300,0 312,5 325,0 1 200,0 405,0 415,0 417,5 280,0 287,5 292,5 322,5 12 325,0 325,0 340,0 9 240,0 252,5 257,5 8 275,0 11 315,0 315,0 325,0 41 200,0 207,5 215,0 57 305,0 8 310,0 310,0 330,0 7 180,0 190,0 190,0 9 X 152,5 157,5 9 100,0 107,5 112,5 6 137,5 16 142,5 1 280,0 295,0 305,0 15 265,0 265,0 265,0 Ñ 230,0 390,0 402,5 407,5 36 275,0 280,0 282,5 340,0 172,5 182,5 190,0-w1 5 1 125,0 132,5 135,0 2 150,0 345,0 365,0 372,5 212,5 230,0 247,5 270,0 3936 300,0 317,5 322,5 230,0 240,0 245,5-w 19 280,0 10 290,0 300,0 330,0 813 180,0 180,0 180,0 Ñ 200,0 10 360,0 190,0 197,5 205,0 2 127,5 135,0 140,0-c 1 165,0 150,0 152,5 65,0 72,5 75,0 17 175,0 14 130,0 16 365,0 372,5 7 255,0 255,0 255,0 Ñ 270,0 14 355,0 380,0 392,5 302,5 310,0 315,0 3 285,0 160,0 170,0 170,0 125,0 135,0 141,0-w 7 1 160,0 95 320,0 335,0 345,0 34 190,0 200,0 200,0 275,0 1 100,0 107,5 110,0 7 165,0 21 145,0 200,0 210,0 218,5 12 155,0 155,0 12 75,0 80,0 85,0 16 167,5 15 365,0 375,0 375,0 295,0 302,5 302,5 325,0 155,0 165,0 170,0 125,0 125,0 135,0-c 145,0 72 295,0 307,5 315,0 692 210,0 222,5 227,5 35 265,0 340,0 340,0 260,0 267,5 272,5 3 300,0 12 337,5 195,0-wj 2315 110,0 115,0 120,0 4 162,5 24 185,0 195,0 26 145,0 145,0 147,5 102,5 107,5 112,5 8 150,0 320,0 330,0 340,0 1 350,0 47 400,0 415,0 430,0 11 365,0 375,0 382,5 86 267,5 272,5 280,0 10 330,0 145,0 152,5 152,5 100,0 110,0-wj 246,0 115,0 4 155,0 13 290,0 320,0 320,0 9 230,0 240,0 2 250,0 10 335,0 345,0 345,0 117 250,0 262,5 272,5 280,0 17 180,0 187,5 192,5 4 102,5 110,0 115,0 5 175,0 142,5 147,5 115,0 120,0 122,5 3 140,0 22 142,5 11 405,0 415,0 417,5 1 280,0 287,5 292,5 72 322,5 16 382,5 382,5 382,5 73 300,0 307,5 307,5 307,5 157,5 165,0 170,0 82,5 87,5 90,0 7 140,0 14 240,0 250,0 11 185,0 195,0 200,0 86 200,0 5 230,0 335,0 342,5 X 410 240,0 247,5 252,5 5 320,0 18 170,0 182,5 182,5 7 115,0 120,0 125,0 2 165,0 20 145,0 155,0 160,0 85,0 90,0 92,5 14 145,0 9 390,0 402,5 407,5 3 275,0 280,0 282,5 9 340,0 88 220,0 370,0 382,5 382,5 65 300,0 300,0 307,5 4 305,0 145,0 157,5 157,5 72,5 82,5 85,0 8 145,0 15 220,0 240,0 10 145,0 152,5 155,0 10 200,0 14 335,0 342,5 342,5 25 195,0 207,5 215,0 7 320,0 11 355,0 165,0 175,0 180,0 80,0 90,0 95,0 13 180,0 19 135,0 142,5 147,5 14 97,5 102,5 105,0 9 125,0 14 380,0 392,5 4 302,5 310,0 315,0 3 285,0 382,5 387,5 270,0 275,0 X 300,0 3 375,0 137,5 145,0 150,0 7 90,0 95,0 97,5 5 120,0 83 310,0 330,0 75 180,0 190,0 190,0 911 X 9 310,0 325,0 335,0 335,0 518 260,0 270,0 275,0 1 225,0 13 150,0 157,5 162,5 8 97,5 102,5 11 172,5 25 130,0 132,5 132,5 95,0 100,0 102,5 10 130,0 15 365,0 375,0 375,0 9 295,0 302,5 302,5 5 325,0 64 290,0 342,5 350,0 357,5 11 267,5 275,0 285,0 12 290,0 127,5 127,5 Ñ 85,0 90,0 92,5 6 125,0 127,5 10 300,0 330,0 8 180,0 180,0 180,0 Ñ 200,0 49 365,0 307,5 317,5 325,0 616 230,0 237,5 237,5 6 262,5 23 167,5 167,5 175,0 95,0 100,0 100,0 12 160,0 127,5 135,0 142,5 67,5 72,5 72,5 18 135,0 11 375,0 382,5 8 267,5 272,5 280,0 10 330,0 13 320,0 330,0 330,0 14 275,0 290,0 290,0 13 295,0 3 382,5 265,0 280,0 287,5 811 175,0 177,5 180,0 11 325,0 15 145,0 155,0 162,5 87,5 92,5 95,0 15 175,0 16 382,5 382,5 7 300,0 307,5 307,5 6 307,5 5 337,5 330,0 350,0 357,5 260,0 277,5 282,5 240,0 10 190,0 197,5 205,0 2 127,5 135,0 140,0-c 1 165,0 340,0 340,0 310 260,0 267,5 272,5 38 300,0 12 8 370,0 285,0 295,0 295,0 91 200,0 207,5 207,5 8 255,0 16 142,5 152,5 157,5 100,0 107,5 112,5 6 137,5 200,0 215,0 225,0-w 130,0 142,5 150,0 2 180,0 8 382,5 382,5 6 300,0 300,0 307,5 4 305,0 71 335,0 320,0 340,0 X 12 307,5 315,0 315,0 2 240,0 1 100,0 107,5 110,0 7 165,0 21 200,0 210,0 218,5 10 345,0 345,0 1 250,0 262,5 272,5 2 280,0 12 375,0 255,0 275,0 275,0 10 180,0 195,0 200,0 9 250,0 150,0 152,5 13 65,0 72,5 75,0 17 175,0 14 130,0 205,0 215,0 220,0 4 132,5 137,5 142,5 3 182,5 3 382,5 387,5 5 270,0 275,0 X 11 300,0 10 315,0 320,0 330,0 13 230,0 240,0 245,0 15 280,0 24 185,0 195,0 195,0-wj 3 110,0 115,0 120,0 4 162,5 57 335,0 342,5 X 4 240,0 247,5 252,5 5 320,0 290,0 290,0 305,0 73 175,0 182,5 187,5 10 265,0 12 145,0 155,0 155,0 12 75,0 80,0 85,0 16 167,5 10 202,5 215,0 223,0 120,0 120,0 127,5 6 182,5 6 342,5 350,0 357,5 11 267,5 275,0 285,0 12 290,0 17 302,5 312,5 312,5 207,5 217,5 217,5 265,0 17 180,0 187,5 192,5 4 102,5 110,0 115,0 5 175,0 14 335,0 342,5 342,5 215 195,0 207,5 215,0 716 320,0 11 210,0 220,0 230,0 12 260,0 270,0 275,0 4 180,0 26 320,0 145,0 145,0 147,5 15 102,5 107,5 112,5 8 150,0 12 175,0 185,0 192,5 8 142,5 153,0-w 155,5 1 170,0 13 330,0 330,0 14 275,0 290,0 290,0 13 295,0 355,0 355,0 355,0 250,0 262,5 262,5 340,0 18 170,0 182,5 182,5 7 115,0 120,0 125,0 2 165,0 92 335,0 335,0 5Ñ 260,0 270,0 275,0 114 225,0 6 325,0 245,0 260,0 272,5 11 135,0 147,5 152,5 12 225,0 22 142,5 142,5 147,5 17 115,0 120,0 122,5 3 140,0 11 200,0 207,5 215,0 2 105,0 112,5 115,0 180,0 5 330,0 350,0 357,5 10 260,0 277,5 282,5 8 240,0 12 335,0 335,0 X X X X X 11 165,0 175,0 180,0 5 80,0 90,0 95,0 13 180,0 4 307,5 317,5 325,0 6Ñ 230,0 237,5 237,5 6Ñ 262,5 20 145,0 155,0 160,0 10 85,0 90,0 92,5 14 145,0 180,0 180,0 192,5 9 127,5 135,0 140,0 175,0 78 320,0 340,0 X 12 307,5 315,0 315,0 24 240,0 13 150,0 157,5 162,5 97,5 102,5 102,5 172,5 3 265,0 280,0 287,5 818 175,0 177,5 180,0 11 325,0 390,0-c 265,0 277,5 285,0 2 332,5 12 375,0 390,0 19 135,0 142,5 147,5 14 97,5 102,5 105,0 9 125,0 3 315,0 195,0 205,0 212,5 5 112,5 117,5 120,0 7 170,0 10 320,0 330,0 13 230,0 240,0 245,0 15 280,0 475,0 1 350,0 365,0 377,5-c 2 362,5 5 445,0 475,0 23 167,5 167,5 175,0 95,0 100,0 100,0 12 160,0 81 285,0 295,0 295,0 936 200,0 207,5 207,5 81 255,0 355,0 370,0 382,5 270,0 285,0 292,5 335,0 25 130,0 132,5 132,5 18 95,0 100,0 102,5 10 130,0 4 302,5 185,0 192,5 197,5 100,0 105,0 110,0 9 165,0 17 312,5 312,5 15 207,5 217,5 217,5 16 265,0 10 465,0 475,0 475,0 27 415,0-w 425,0 425,0 325,0 15 145,0 155,0 162,5 11 87,5 92,5 95,0 15 175,0 13 255,0 275,0 275,0 10 180,0 195,0 200,0 91 250,0 347,5 365,0 372,5 416 240,0 250,0 257,5 7 350,0 127,5 135,0 142,5 67,5 72,5 72,5 18 135,0 160,0 167,5 X 85,0 90,0 92,5 11 167,5 2 355,0 355,0 355,0 Ñ 250,0 262,5 262,5 14 340,0 19 290,0 425,0 425,0 447,5 311 355,0 355,0 367,5 3 320,0 16 142,5 152,5 157,5 9 100,0 107,5 112,5 6 137,5 7 290,0 305,0 7 175,0 182,5 187,5 10 265,0 20 357,5 372,5 385,0 2 220,0 230,0 240,0 13 290,0 150,0 157,5 162,5 85,0 90,0 12 185,0 12 335,0 335,0 X Ñ X X X Ñ X 77 210,0 385,0 400,0 410,0 512 300,0 310,0 310,0 6 360,0 150,0 152,5 13 65,0 72,5 75,0 17 175,0 14 130,0 11 220,0 230,0 260,0 270,0 275,0 4 180,0 46 340,0 340,0 91 260,0 282,5-wj 287,5 3 277,5 1 327,5 200,0 215,0 225,0-w 12 130,0 142,5 150,0 2 180,0 162,5 172,5 172,5 92,5 95,0 97,5 10 162,5 435,0 435,0 435,0 410 335,0 347,5 347,5 4 330,0 12 145,0 155,0 155,0 12 75,0 80,0 85,0 16 167,5 66 245,0 260,0 272,5 11 135,0 147,5 152,5 12 225,0 2 205,0 215,0 220,0 4 132,5 137,5 142,5 3 182,5 7 330,0 347,5 357,5 5 235,0 245,0 255,0 8 290,0 195,0 202,5 202,5 132,5 137,5 5 190,0 475,0 1 350,0 365,0 377,5-c 2 362,5 5 475,0 45 445,0 370,0 385,0 385,0 76 287,5 300,0 310,0 5 280,0 26 145,0 145,0 147,5 15 102,5 107,5 112,5 8 150,0 8 465,0 325,0 340,0 345,0 73 240,0 240,0 255,0 9 270,0 10 202,5 215,0 223,0 120,0 120,0 127,5 6 182,5 10 475,0 475,0 2 415,0-w 425,0 425,0 1 325,0 2 375,0 350,0 360,0 360,0 817 190,0 220,0 220,0 11 340,0 22 142,5 142,5 147,5 115,0 120,0 122,5 3 140,0 390,0-c 1 265,0 277,5 2 332,5 12 390,0 12 175,0 185,0 192,5 8 142,5 153,0-w 285,0 155,5 170,0 14 327,5 335,0 342,5 10 250,0 257,5 265,0 6 290,0 4 220,0-c1 230,0-c1 237,5-w1 1 160,0-c1 170,0-c1 180,5-w 1 210,0-c1 1 425,0 425,0 447,5 3 355,0 355,0 367,5 3 320,0 8 355,0 335,0 340,0 355,0 10 240,0 240,0 275,0 10 300,0 20 145,0 155,0 160,0 85,0 90,0 92,5 14 145,0 1 370,0 382,5 3 270,0 285,0 292,5 1 335,0 11 200,0 207,5 215,0 2 105,0 112,5 115,0 8 180,0 220,0 227,5 232,5 157,5 162,5 167,5 3 192,5 76 385,0 400,0 410,0 5 300,0 310,0 310,0 6 360,0 12 325,0 325,0 340,0 93 240,0 252,5 257,5 8 275,0 19 135,0 142,5 147,5 14 97,5 102,5 105,0 9 125,0 38 347,5 365,0 372,5 4 240,0 250,0 257,5 7 350,0 180,0 180,0 192,5 9 127,5 135,0 140,0 4 175,0 10 222,5 232,5 240,0 2 125,0 132,5 135,0 8 195,0 6 435,0 435,0 435,0 4 335,0 347,5 347,5 4 330,0 3 345,0 365,0 372,5 6 212,5 230,0 247,5 9 270,0 25 130,0 132,5 132,5 18 95,0 100,0 102,5 10 130,0 20 357,5 372,5 385,0 25 220,0 230,0 240,0 13 290,0 3 195,0 205,0 212,5 112,5 117,5 120,0 7 170,0 5 215,0 6 165,0 170,0 175,0 2 4 370,0 385,0 385,0 716 287,5 300,0 310,0 518 280,0 127,5 135,0 142,5 67,5 72,5 72,5 135,0 49 327,5 340,0 340,0 97 260,0 282,5-wj 287,5 39 277,5 185,0 192,5 197,5 100,0 105,0 110,0 165,0 12 200,0 212,5 220,0 127,5 135,0 140,0 6 180,0 24 350,0 360,0 360,0 85 190,0 220,0 220,0 11 340,0 79 330,0 347,5 357,5 511 235,0 245,0 255,0 811 290,0 160,0 167,5 X 85,0 90,0 92,5 167,5 155,0-w2 275,0 165,0 4 177,5 3 335,0 180,0 192,5 202,5 9 155,0 81 340,0 355,0 10 240,0 240,0 10 300,0 200,0 215,0 225,0-w 71 130,0 142,5 150,0 2 180,0 87 325,0 340,0 345,0 240,0 240,0 255,0 9 270,0 150,0 157,5 162,5 85,0 90,0 X 185,0 8 325,0 200,0 212,5 220,0-cj 912 4 135,0 142,5 150,0-wj 5 167,5 12 325,0 340,0 240,0 252,5 257,5 812 275,0 2 327,5 205,0 215,0 220,0 4 132,5 137,5 142,5 3 182,5 14 335,0 342,5 10 250,0 257,5 265,0 610 290,0 162,5 172,5 172,5 92,5 95,0 97,5 162,5 9 345,0 207,5 212,5 217,5 7 125,0 130,0 135,0 7 187,5 36 365,0 372,5 610 212,5 230,0 247,5 96 270,0 10 202,5 215,0 223,0 3 120,0 120,0 127,5 182,5 5 202,5 202,5 6 132,5 132,5 137,5 5 190,0 2 195,0 207,5 210,0 210,0 8 112,5 117,5 122,5 9 165,0 12 175,0 185,0 192,5 8 142,5 153,0-w 155,5 1 170,0 1 150,0 160,0 162,5 10 90,0 97,5 100,0 11 195,0 11 200,0 207,5 215,0 2 105,0 112,5 115,0 8 180,0 4 220,0-c1 230,0-c1 237,5-w1 1 160,0-c1 170,0-c1 180,5-w 1 210,0-c1 11 220,0 225,0 242,5 Ñ 115,0 125,0 125,0 10 215,0 8 180,0 180,0 192,5 9 127,5 135,0 140,0 4 175,0 6 220,0 227,5 232,5 3 157,5 162,5 167,5 3 192,5 3 195,0 205,0 212,5 5 112,5 117,5 120,0 7 170,0 10 222,5 232,5 240,0 2 125,0 132,5 135,0 8 195,0 4 185,0 192,5 197,5 7 100,0 105,0 110,0 9 165,0 5 195,0 205,0 215,0 6 165,0 170,0 175,0 2 170,0 9 160,0 167,5 X 11 85,0 90,0 92,5 11 167,5 12 200,0 212,5 220,0 5 127,5 135,0 140,0 6 180,0 7 150,0 157,5 162,5 12 85,0 90,0 X 12 185,0 155,0-w2 165,0 4 177,5 3 180,0 192,5 202,5 9 155,0 6 162,5 172,5 172,5 10 92,5 95,0 97,5 10 162,5 8 200,0 212,5 220,0-cj 4 135,0 142,5 150,0-wj 5 167,5 5 195,0 202,5 202,5 6 132,5 132,5 137,5 5 190,0 9 207,5 212,5 217,5 7 125,0 130,0 135,0 7 187,5 2 207,5 210,0 210,0 8 112,5 117,5 122,5 9 165,0 4 220,0-c1 230,0-c1 237,5-w1 1 160,0-c1 170,0-c1 180,5-w 1 210,0-c1 1 150,0 160,0 162,5 10 90,0 97,5 100,0 11 195,0 6 220,0 227,5 232,5 3 157,5 162,5 167,5 3 192,5 11 220,0 225,0 242,5 Ñ 115,0 125,0 125,0 10 215,0 10 222,5 232,5 240,0 2 125,0 132,5 135,0 8 195,0 5 195,0 205,0 215,0 6 165,0 170,0 175,0 2 170,0 12 200,0 212,5 220,0 5 127,5 135,0 140,0 6 180,0 155,0-w2 165,0 4 177,5 3 180,0 192,5 202,5 9 155,0 8 200,0 212,5 220,0-cj 4 135,0 142,5 150,0-wj 5 167,5 9 207,5 212,5 217,5 7 125,0 130,0 135,0 7 187,5 2 207,5 210,0 210,0 8 112,5 117,5 122,5 9 165,0 1 150,0 160,0 162,5 10 90,0 97,5 100,0 11 195,0 11 220,0 225,0 242,5 Ñ 115,0 125,0 125,0 10 215,0

Jarmo Arvaja ja Seppo Sohlman tarkkana Antti Savolaisen nostaessa

305,0 317,5 240,0 247,5 270,0 287,5 350,0 365,0 265,0 285,0 X X 240,0 247,5 245,0 252,5 350,0 365,0 292,5 305,0 282,5 295,0 X X All Deadlift 257,5 270,0 245,0 252,5 370,0 385,0 295,0 295,0 292,5 305,0 335,0 342,5 310,0 335,0 340,0 345,0 262,5 270,0 250,0 265,0 370,0 385,0 317,5 330,0 255,0 265,0 282,5 295,0 280,0 280,0 335,0 342,5 337,5 345,0 245,0 260,0 257,5 270,0 272,5 282,5 340,0 345,0 350,0 357,5 235,0 240,0 295,0 295,0 X All Deadlift X 317,5 330,0 320,0 330,0 255,0 265,0 310,0 335,0 230,0 255,0 337,5 345,0 315,0 322,5 247,5 247,5 250,0 265,0 230,0 240,0 350,0 357,5 317,5 325,0 280,0 280,0 320,0 330,0 262,5 270,0 300,0 310,0 280,0 285,0 272,5 282,5 All Deadlift 347,5 360,0 315,0 322,5 255,0 265,0 320,0 330,0 290,0 302,5 X X 362,5 382,5 317,5 325,0 245,0 260,0 250,0 262,5 287,5 292,5 230,0 255,0 162,5 170,0-w1 315,0 317,5 300,0 310,0 235,0 240,0 255,0 265,0 280,0 290,0 230,0 240,0 175,0 197,5 342,5 345,0 320,0 330,0 255,0 265,0 295,0 305,0 260,0 270,0 155,0 155,0 307,5 X 250,0 262,5 247,5 247,5 275,0 287,5 302,5 320,0 347,5 360,0 167,5 175,0 345,0 362,5 255,0 265,0 350,0 350,0 290,0 305,0 362,5 382,5 140,0 145,0 310,0 317,5 295,0 305,0 280,0 285,0 X X 265,0 270,0 315,0 317,5 160,0 160,0 282,5 307,5 275,0 287,5 290,0 302,5 260,0 265,0 342,5 345,0 127,5 132,5 310,0 322,5 350,0 350,0 287,5 292,5 375,0 400,0 285,0 292,5 307,5 X 130,0 137,5 305,0 317,5 X X 280,0 290,0 345,0 365,0 All Deadlift 345,0 362,5 270,0 287,5 260,0 270,0 335,0 335,0 310,0 315,0 310,0 317,5 175,0 180,0 265,0 285,0 375,0 400,0 302,5 320,0 398,0-w 405,0-w 322,5 332,5 162,5 170,0-w1 282,5 307,5 175,0 180,0 240,0 247,5 345,0 365,0 290,0 305,0 342,5 342,5 322,5 328,5-w 175,0 197,5 310,0 322,5 167,5 170,0 350,0 365,0 335,0 335,0 265,0 270,0 300,0 300,0 292,5 300,0 155,0 155,0 305,0 317,5 182,5 182,5 X X 398,0-w 405,0-w 260,0 265,0 340,0 345,0 295,0 307,5 167,5 175,0 270,0 287,5 182,5 182,5 245,0 252,5 342,5 342,5 285,0 292,5 325,0 347,5 265,0 272,5 140,0 145,0 265,0 285,0 195,5 195,5 292,5 305,0 300,0 300,0 295,0 302,5 250,0 260,0 160,0 160,0 182,5 187,5 240,0 247,5 340,0 345,0 310,0 315,0 287,5 290,0 220,0 230,0 127,5 132,5 170,0 175,0 350,0 365,0 370,0 385,0 All Deadlift 325,0 347,5 322,5 332,5 215,0 222,5 130,0 137,5 185,0 195,0 X X 335,0 342,5 295,0 302,5 322,5 328,5-w X X 147,5 157,5 245,0 252,5 340,0 345,0 162,5 170,0-w1 287,5 290,0 292,5 300,0 210,0 220,0 175,0 180,0 187,5 195,5 292,5 305,0 317,5 330,0 175,0 197,5 295,0 307,5 175,0 180,0 180,0 185,0 337,5 345,0 155,0 155,0 265,0 272,5 307,5 310,0 167,5 170,0 155,0 162,5 370,0 385,0 350,0 357,5 167,5 175,0 250,0 260,0 292,5 302,5 182,5 182,5 145,0 X 335,0 342,5 320,0 330,0 140,0 145,0 220,0 230,0 320,0 337,5 182,5 182,5 152,5 152,5 340,0 345,0 315,0 322,5 160,0 160,0 215,0 222,5 327,5 337,5 195,5 195,5 135,0 150,0 317,5 330,0 317,5 325,0 127,5 132,5 X X 280,0 305,0 182,5 187,5 130,0 137,5 337,5 345,0 300,0 310,0 130,0 137,5 210,0 220,0 272,5 280,0 170,0 175,0 145,0 152,5 350,0 357,5 320,0 330,0 330,0 337,5 185,0 195,0 320,0 330,0 250,0 262,5 175,0 180,0 307,5 310,0 265,0 270,0 147,5 157,5 190,0 190,0 315,0 322,5 255,0 265,0 175,0 180,0 292,5 302,5 270,0 287,5 187,5 195,5 192,5 197,5 317,5 325,0 295,0 305,0 167,5 170,0 320,0 337,5 267,5 285,0 180,0 185,0 190,0 192,5 300,0 310,0 275,0 287,5 182,5 182,5 327,5 337,5 200,0 X 155,0 162,5 180,0 180,0 320,0 330,0 350,0 350,0 182,5 182,5 280,0 305,0 242,5 250,0 145,0 X 190,0 190,0 250,0 262,5 X X 195,5 195,5 272,5 280,0 152,5 152,5 185,0 192,5 255,0 265,0 182,5 187,5 330,0 337,5 350,0 350,0 135,0 150,0 180,0 185,0 295,0 305,0 375,0 400,0 170,0 175,0 265,0 270,0 352,5 352,5 130,0 137,5 172,5 177,5 275,0 287,5 345,0 365,0 185,0 195,0 270,0 287,5 371,5 371,5 145,0 152,5 175,0 185,0 350,0 350,0 335,0 335,0 147,5 157,5 267,5 285,0 305,0 310,0 195,0 195,0 X X 398,0-w 405,0-w 187,5 195,5 200,0 X 287,5 292,5 190,0 190,0 172,5 172,5 342,5 342,5 180,0 185,0 242,5 250,0 192,5 197,5 305,0 305,0 195,0 195,0 375,0 400,0 300,0 300,0 155,0 162,5 290,0 300,0 190,0 192,5 345,0 365,0 340,0 345,0 145,0 X 350,0 350,0 180,0 180,0 300,0 300,0 225,0-w1 232,5 335,0 335,0 325,0 347,5 152,5 152,5 352,5 352,5 190,0 190,0 202,5 210,0 398,0-w 405,0-w 295,0 302,5 135,0 150,0 371,5 371,5 185,0 192,5 205,0 212,5 342,5 342,5 287,5 290,0 130,0 137,5 305,0 310,0 180,0 185,0 187,5 300,0 300,0 145,0 152,5 287,5 292,5 172,5 177,5 190,0 192,5 340,0 345,0 305,0 305,0 175,0 185,0 185,0 192,5 325,0 347,5 190,0 190,0 290,0 300,0 195,0 195,0 175,0 182,5 295,0 302,5 192,5 197,5 300,0 300,0 172,5 172,5 200,0 202,5 287,5 290,0 190,0 192,5 195,0 195,0 175,0 180,0 180,0 180,0 207,5 215,0 190,0 190,0 225,0-w1 232,5 225,0 185,0 192,5 202,5 210,0 180,0 185,0 205,0 212,5 172,5 177,5 180,0 187,5 175,0 185,0 190,0 192,5 195,0 195,0 185,0 192,5 172,5 172,5 175,0 182,5 195,0 195,0 200,0 202,5 175,0 180,0 225,0-w1 232,5 207,5 215,0 202,5 210,0 225,0 232,5 205,0 212,5 180,0 187,5 190,0 192,5 185,0 192,5 175,0 182,5 200,0 202,5 175,0 180,0 207,5 215,0 225,0 232,5

6 16 13 3 14 17 16 15 3 11 10 17 14 15 1 12 11 6 6 13 15 1 310 10 11 6 4 4 14 13 3 62 12 18 10 28 6 17 4 513 15 16 2 7 11 8 1611 13 13 34 39 18 7 42 216 17 2 11 67 415 16 1 5 9 2912 516 510 114 4 3 115 55 2 6 12 68 8Ñ 7 4 14 312 10 5 75 29 72 10 8 46Ñ 14 913 37 8 6 2 114 21 12 7 4 516 15 9 10 7 839 5 6 8 17 1 10 43 3 13 11 15 765 6 14 4 11 9 78 4 3 16 383 710 9 3 6 21 10 8 2 17 8 16 Ñ 12 15 3 2 5910 6 1 11 10 41 7 5 4 5 6 4 10 13 1 2 73 5 8 16 6 8 86 3 11 14 3 13 4 10 1 4 18 10 7 Ñ 6 3 17 4 11 98 7 9 15 2 9 2 8 16 46 9 12 3 13 15 7 5 8 1 7 12 310 10 5 11 14 18 12 13 8 9 5 611 11 4 16 Ñ 74 14 2 15 23 1 18 7 12 92 3 17 10 14 4 2 8 2 15 9 5 7 12 10 4 6 Ñ 1 12 9 3 11 5 11 1 7 Ñ 2 9 13 8 5 4 3 16 1 8 5 2 7 6 14 3 4 5 1 8 18 2 2 3 5 10 17 4 7 8 9 15 9 10 7 3 7 9 6 3 8 6 11 8 1 5 11 9 10 5 Ñ 10 8 4 4 2 1 2 5 7 3 10 8 9 7 6 6 11 11 Ñ 9 10 2 4 5 1 3 8 7 6 11 9 10 4 1

865,0 652,5 827,5 DSQ 780,0 DSQ 652,5 DSQ DSQ DSQ 872,5 DSQ TOTAL 860,0 DSQ 1115,0 857,5 DSQ 1042,5 815,0 1032,5-w 763,0 810,0 1115,0 1020,0 695,0 872,5 805,0 1042,5 1012,5 687,5 860,0 782,5 1032,5 1012,5 687,5 857,5 737,5 1020,0 TOTAL 1002,5 667,5 815,0 732,5 1012,5 995,0 627,5 810,0 695,0 1012,5 982,5 805,0 1002,5-w 763,0 935,0 812,5 782,5 TOTAL 1080,0 -wj 995,0 695,0 915,0 796,5 737,5 1062,5 982,5 687,5 902,5 -w1 775,0 732,5 495,0 1017,5 935,0 687,5 900,0 772,5 695,0 476,0 1002,5 915,0 667,5 870,0 761,0 450,0 960,0 902,5 627,5 805,0 -wj 757,5 1080,0 -wj 430,0 952,5 900,0 DSQ 752,5 1062,5 392,5 930,0 870,0 812,5 DSQ 745,0 1017,5 387,5 890,0 805,0 796,5 740,0 1002,5 380,0 870,0 DSQ 775,0 1227,5 727,5 960,0 DSQ 865,0 DSQ 772,5 1225,0 TOTAL 952,5 827,5 761,0 1135,0 890,0 930,0 525,0 780,0 1227,5 757,5 1115,0 882,5 495,0 -w1 890,0 500,0 652,5 1225,0 752,5 1112,5 868,5 476,0 870,0 482,5 -cj DSQ 1135,0 745,0 960,0 868,0 450,0 865,0 470,0 DSQ 1115,0 740,0 915,0 -wj 842,5 430,0 827,5 460,0 DSQ 1112,5 727,5 905,0 815,0 392,5 780,0 450,0 DSQ 960,0 892,5 780,0 387,5 442,5 652,5 915,0 890,0 890,0 665,0 380,0 440,0 DSQ 1115,0 TOTAL 905,0 882,5 600,0 432,5 DSQ 1042,5 892,5 868,5 DSQ 427,5 DSQ 1032,5 495,0 -w1 890,0 868,0 DSQ 525,0 415,0 DSQ 1020,0 476,0 842,5 500,0 415,0 1012,5 450,0 815,0 920,0 -cj 482,5 407,5 1115,0 1012,5-wj 430,0 780,0 910,0 470,0 402,5 1042,5 1002,5 392,5 665,0 902,5 460,0 392,5 1032,5 995,0 387,5 600,0 895,0 450,0 387,5 1020,0 982,5 380,0 DSQ 880,0 442,5 367,5 1012,5 935,0 DSQ 827,5 440,0 355,0 1012,5 915,0 797,5 432,5 1002,5 902,5 525,0 920,0 762,5 427,5 565,0 995,0 900,0 -w 500,0 910,0 745,0 415,0 550,0 982,5 870,0 -cj 482,5 902,5 742,5 415,0 525,0 935,0 805,0 470,0 895,0 700,0 407,5 518,0 915,0 DSQ 460,0 880,0 650,0 402,5 517,5 902,5 DSQ 450,0 827,5 392,5 507,5 900,0 442,5 797,5 1025,0 -w 387,5 505,0 870,0 1227,5 440,0 762,5 1010,0 367,5 470,0 805,0 1225,0 432,5 745,0 980,0 355,0 432,5 DSQ 1135,0 427,5 742,5 930,0 432,5 DSQ 1115,0 415,0 700,0 910,0 -w 565,0 430,0 1112,5 415,0 650,0 550,0 892,5 DSQ 1227,5 960,0 407,5 885,0 525,0 1225,0 915,0 -w 402,5 1025,0 518,0 882,5 643,0 1135,0 905,0 -w 392,5 1010,0 517,5 592,5 1115,0 892,5 387,5 980,0 507,5 580,0 1112,5 890,0 367,5 930,0 505,0 577,5 960,0 355,0 910,0 470,0 552,5 -wj 915,0 892,5 432,5 550,0 905,0 565,0 -w 885,0 432,5 537,5 892,5 550,0 882,5 430,0 535,0 890,0 525,0 DSQ 507,5 518,0 470,0 517,5 643,0 DSQ -w 507,5 592,5 505,0 580,0 470,0 577,5 432,5 552,5 -wj 432,5 550,0 430,0 537,5 DSQ 535,0 507,5 643,0 -w 470,0 592,5 DSQ 580,0 577,5 552,5 -wj 550,0 537,5 535,0 507,5 470,0 DSQ

519,09 405,20 496,67 Ñ 466,60 Ñ 405,20 Ñ Ñ Ñ 549,67 Ñ W.pts. 543,18 Ñ 641,79 539,88 Ñ 602,04 515,57 601,74 665,64 509,25 641,79 586,50 607,78 549,67 513,91 602,04 583,40 597,37 543,18 492,19 601,74 583,40 595,51 539,88 464,85 586,50 W.pts. 578,24 583,73 515,57 461,48 583,40 574,61 544,36 509,25 440,77 583,40 569,16 513,91 578,24 665,64 538,65 640,01 492,19 W.pts. 652,21 574,61 607,78 526,86 633,38 464,85 637,18 569,16 597,37 519,21 611,16 461,48 673,94 609,89 538,65 595,51 529,74 608,50 440,77 644,60 599,70 526,86 583,73 508,69 599,44 606,60 574,75 519,21 544,36 468,11 598,12 652,21 580,97 582,93 529,74 Ñ 591,99 637,18 532,35 556,98 508,69 640,01 Ñ 589,37 609,89 528,01 540,76 468,11 633,38 583,93 599,70 518,17 520,52 Ñ 611,16 672,06 577,05 574,75 Ñ 519,09 Ñ 608,50 663,58 W.pts. 582,93 496,67 599,44 619,71 643,91 556,98 658,40 466,60 672,06 598,12 607,56 638,22 673,94 540,76 624,70 405,20 663,58 591,99 607,65 631,14 644,60 520,52 604,19 Ñ 619,71 589,37 538,37 625,57 606,60 519,09 599,67 Ñ 607,56 583,93 508,65 608,37 580,97 496,67 581,21 Ñ 607,65 577,05 498,20 588,19 532,35 466,60 565,20 Ñ 538,37 492,21 565,73 528,01 557,86 405,20 508,65 643,91 505,52 482,06 518,17 552,64 Ñ 641,79 W.pts. 498,20 638,22 464,82 Ñ 547,29 602,04 492,21 631,14 Ñ 534,12 Ñ 601,74 673,94 505,52 625,57 Ñ 658,40 524,77 Ñ 586,50 644,60 608,37 624,70 520,83 583,40 606,60 588,19 615,66 604,19 511,82 641,79 583,40 580,97 565,73 612,79 599,67 505,90 602,04 578,24 532,35 482,06 605,67 581,21 497,81 601,74 574,61 528,01 464,82 603,14 565,20 499,68 586,50 569,16 518,17 Ñ 587,40 557,86 460,88 583,40 538,65 Ñ 568,58 552,64 446,52 583,40 526,86 533,69 547,29 578,24 519,21 658,40 615,66 509,12 534,12 663,37 574,61 529,74 624,70 612,79 497,81 524,77 639,98 569,16 508,69 604,19 605,67 496,14 520,83 611,73 538,65 468,11 599,67 603,14 471,03 511,82 606,11 526,86 Ñ 581,21 587,40 441,87 505,90 606,35 519,21 Ñ 565,20 568,58 497,81 591,75 529,74 557,86 533,69 651,80 499,68 595,45 508,69 672,06 552,64 509,12 635,59 460,88 548,77 468,11 663,58 547,29 497,81 616,62 446,52 509,23 Ñ 619,71 534,12 496,14 584,78 503,60 Ñ 607,56 524,77 471,03 572,12 663,37 507,01 607,65 520,83 441,87 639,98 563,61 Ñ 672,06 538,37 511,82 558,88 611,73 663,58 508,65 505,90 651,80 606,11 560,12 691,80 619,71 498,20 497,81 635,59 606,35 642,15 607,56 492,21 499,68 616,62 591,75 625,18 607,65 505,52 460,88 584,78 595,45 623,58 538,37 446,52 572,12 548,77 595,87 508,65 563,61 509,23 593,56 498,20 663,37 558,88 503,60 581,09 492,21 639,98 560,12 507,01 577,37 505,52 611,73 Ñ 555,46 606,11 514,74 606,35 691,80 Ñ 591,75 642,15 595,45 625,18 548,77 623,58 509,23 595,87 503,60 593,56 507,01 581,09 Ñ 577,37 555,46 691,80 514,74 642,15 Ñ 625,18 623,58 595,87 593,56 581,09 577,37 555,46 514,74 Ñ

1 1 1 Ñ 1 Ñ 1 Ñ Ñ Ñ 2 Ñ Pts. 1 Ñ 12 1 Ñ 9 1 8 12 1 12 97 2 19 6 8 1 18 75 1 17 Pts. 64 1 16 53 1 15 12 4 12 12 11 Pts. 12 993 1 1 2 89 181 12 1 78 1 17 9 1 67 861 1 56 51 12 7 51 Ñ 4 9 6 41 12 Ñ 3 8 5 1 93 2 7 4 Ñ 82 12 1 6 Ñ Ñ 71 Pts. 59 618 12 4 12 12 51 97 12 3 9 9 41 86 9 2 8 Ñ 8 375 8 1 7 Ñ 267 7 14 6 Ñ 156 6 13 5 Ñ 5 42 5 4 1 4 12 41 3 Ñ 12 Pts. 93 Ñ 2 92 8 Ñ 1 Ñ 81 12 7 Ñ 12 1 Ñ 7 9 6 9 1 6 8 5 12 8 1 12 5 7 4 9 7 1 9 4 6 3 8 6 1 8 3 5 2 7 5 1 7 2 4 Ñ 6 4 1 6 1 Ñ 5 3 1 5 1 4 2 4 1 12 3 1 12 3 91 2 1 9 2 81 1 8 1 7 1 7 Ñ 6 1 6 Ñ 5 1 5 4 12 1 4 12 39 1 39 2 18 2 Ñ 18 7 17 Ñ 16 12 1 6 1 9 5 Ñ 12 5 1 4 8 9 4 1 12 7 3 12 8 3 1 9 6 9 7 2 1 8 5 8 6 1 7 4 7 5 1 6 3 6 4 5 2 5 3 12 4 1 4 2 9 3 1 3 1 8 Ñ 2 7 1 6 12 Ñ 5 9 4 8 3 7 2 6 1 5 1 4 Ñ 3 2 12 1 9 Ñ 8 7 6 5 4 3 2 1 Ñ

https://www.powerlifting.sport/fileadmin/ipf/data/results/2018/open/detailed_scoresheet_w.htm[19.11.2018 9.45.01]

Jussi Kangasvieri ja Tomi Määttä valmiina lavalle

Sarjan 66 kg mitalikolmikko The Finnish Powerlifting Magazine

39


Tomi Määttä

Tomi Määttä ja Mats Finne

Iloiset huoltajat Seppo ja Kenneth

105 kg -sarjassa oli jälleen tuttu kaksikko; Tomi Määttä ja Jussi Kangasvieri. Molemmat oli jo malttamattomina odotellut lavalle pääsyä, no onneksi lopulta se hetki koitti. Määtällä oli kova hinku uusia EM-kisoissa tehty kyykyn SE 370 kg, joka jäi sillä kertaa saamatta Tomin nimiin kun vedosta ei tullut tulosta. Tällä kertaa se ei ihan toteutunut ja vain yksi onnistunut nosto kyykystä 365 kg. Tämäkin on kuitenkin uusi SE-tulos. Jussille myös vain aloituspaino 320 kg. Penkissä Jussilla oli isku päällä ja kaikki kolme nostoa ylös, tulokseksi 240 kg. Määtällä oli ongelmia paidan kanssa ja tällä kertaa kolme hylsyä penkissä. Taas jäi kyykyn uusi SE-rauta kirjaamatta. Sitten maastavetoon. Jussille tulokseksi vedosta 310 kg ja Tomille 292,5 kg. Jussin yhteistulos 870 kg ja 9.sija. Viimeisenä vuoroon Jari Martikainen +120kg -sarjassa. Jarilla oli hieman vammoja eikä näin ollen ollut ihan täysi lataus päällä. Kyykystä Jarille vain aloitus 350 kg. 40 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

Jari Martikainen

Seppo vetää Jarille siteitä jalkaan


Jussi Kangasvieri lämmittelee huoltajien tiukassa valvonnassa

Jari Martikainen

Seppo, Antti, Tomi ja Jari

Palaveria nostojen välissä

Pasi Miettinen

Tomi Määttä

Antti Savolainen ja Jarmo Arvaja

Penkissä otettiin olkapäätä säästellen 220 kg. Vedossa oli kuitenkin mahdollisuudet lajimitaliin ja sitä lähdettiinkin tosissaan jahtaamaan. Ensimmäisestä kuitenkin hylky pienen horjumisen takia. Toiseen sama 340 kg ja se tulikin jo paremmin, vaikkei vieläkään ihan normaalia Jaria. Kolmanteen pieni korotus, jolla oltaisiin vielä kiinni vetomitalissa. Lavalla ollessaan Jari huomasi lavassa kuopan ja siirsi tangon parempaan kohtaan, jolloin vetokin näytti ja tuntui jo hyvältä. 345 kg tuli hyväksytysti ylös

ja lopulta riitti myös vedon pronssiin. Yhteistulos 915 kg ja 7.sija.

Kiitos kaikille mukana olleille; nostajille, tuomareille ja huoltajille, joita kerrankin oli riittävästi. Kiitos Pasi Miettinen hyvästä mediatyöstä. Kiitos Kenneth Sandvik, Antti Savolainen, Mats Finne, Kaj Mattila, Tomi Määttä ja Eve Partanen hyvästä huoltamisesta. Tsemppiä treeneihin kohti talven SM-kisoja. Toivottavasti kevään EM-kisoihin joukkueen koko taas kasvaa.

Näin oli taas yhdet kisat saatu päätökseen. Halmstadin kisajärjestelyt ja paikka oli loistava. Kaupunki on myös Eleikon kotikaupunki ja he olivat järjestelyissä vahvasti mukana. Myös tehdas oli avannut ovensa viikoksi kaikille, jotka halusivat käydä siellä tutustumassa. Siellä oli myös mahdollisuus treenata. Täytyy kyllä myöntää, että tehtaalla käynti teki vaikutuksen.

The Finnish Powerlifting Magazine

41


TUTUSTUMASSA ELEIKOON Teksti & kuvat: Antti Savolainen

42 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


Eleiko tarjosi MM-kilpailuiden yhteydessä kilpailijoille ja toimihenkilöille hienon mahdollisuuden tutustua Halmstadin tehtaaseen. Samalla oli mahdollisuus harjoitella tehtaan yhteydessä olevassa Eleiko Training Centerissä.

Hyödynsimme Eleikon tarjoaman tilaisuuden kahdesti. Vastaanotto Eleikolla oli miellyttävä ja heti tunsi itsensä tervetulleeksi. Tuotekehitys- ja tuotantopäällikkö Stefan Berg otti meidät vastaan ja esitteli ensimmäisenä treenikeskuksen tiloja ja loistavia treeniolosuhteita. Treenikeskuksen aulasta löytyy halli, jossa on kattava Eleiko-tuotteiden esittelyalue. Kaikki tuotteet ovat testattavissa ja vieraiden vapaassa käytössä. Erilaisia harjoitus- ja kisatankoja on esillä lähes kaksikymmentä. Suuremmasta treenihallista löytyy kelkkamatto, juoksuradat ja harjoituspisteitä suurellekin ryhmälle. Treenipisteet on muokattavissa joko voimanostoon tai painonnostoon ja tarjolla on jopa vyöt ja treenikengät, jos omat on sattunut unohtumaan kotiin.

Maajoukkueet tervetulleita harjoittelemaan Halmstadiin Eleikon treenikeskus on maajoukkueiden käytettävissä ympäri vuoden. Halmstadin treenikeskuksessa on viimeisen vuoden aikana käynyt leireilemässä useat voimanosto- ja painonnostoseurat ja maajoukkueet. Tässä olisi mielenkiintoinen ja varmasti yksi Pohjoismaiden parhaista voimanoston treenipaikoista myös Suomen maajoukkueleireille. Tiloissa on hyvät puitteet myös toiminnalliselle harjoittelulle ja luentojenkin pitäminen onnistuu siihen varatussa omassa tilassaan. Treenikeskuksen ja välineiden käyttö on veloituksetonta maajoukkueille. Kuluja syntyy tietenkin majoituksesta ja matkoista.

The Finnish Powerlifting Magazine

43


”

44 VOIMANOSTAJA 3 • 2018

Varastojen hyllyt olivat täynnä voimanostajaa kiinnostavia tuotteita ja lähettämössä oli mielenkiintoista katsoa eri puolille maailmaa lähteviä Eleiko-paketteja.”


Tekijät ylpeitä tuotteistaan ja työstään Pääsimme tutustumaan myös tehtaan puolelle, jossa saimme ensimmäisenä seurata kuinka tangot viimeistellään ennen asiakkaalle lähettämistä. Ylpeys omia tuotteita ja työtä kohtaan näkyy kaikessa eleikolaisten tekemisessä. Iloinen Susanne Fredriksson paketoi kasaamansa tangon mukaan allekirjoitetun kortin, jossa kerrotaan muun muassa kuka kyseisen tangon on kasannut. Tuotantotilat olivat silmiinpistävän siistit ja toiminta työpisteillä vaikutti rauhallisen tehokkaalta. Varastojen hyllyt olivat täynnä voimanostajaa kiinnostavia tuotteita ja lähettämössä oli mielenkiintoista katsoa eri puolille maailmaa lähteviä Eleiko-paketteja.

Eleiko – 60 vuotta toiminnallisenharjoittelun laatua Ruotsalainen Eleiko on yksi maailman arvostetuimpia voimailuvälineiden valmistajia. Eleikon levytankoja, painoja ja nostolavoja käytetään esimerkiksi olympialaisissa ja suurimmissa painonnostokilpailuissa. Perheyritys Eleiko perustettiin Ruotsissa vuonna 1957. Tänään Eleiko toimii kaikilla mantereilla. Pohjoismaissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa on omaa yritystoimintaa, muualla jälleenmyyjiä.

The Finnish Powerlifting Magazine

45


Liitto tiedottaa Suomen Voimanostoliitto ry Finnish Powerlifting Federation Sihteeri/secretary Timo Lillbacka Sepontie 3 TH 5, 02130 Espoo, FINLAND puh: 010 309 4270 E-mail: sihteeri@svnl.fi www.suomenvoimanostoliitto.fi Liiton pankkitilit Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki: FI18 5680 0020 2315 32 Yleistili (= Päätili) FI22 5680 0020 2315 57 Voimanostaja-lehden tili FI82 4712 0010 0338 36 Mastersvaliokunnan tili

2019 Maajoukkuekoordinaattorit Vuoden 2019 maajoukkuekoordinaattorit, jotka vastaavat joukkueiden esittelystä hallitukselle sekä joukkueiden johtamisesta arvokilpailuissa ovat: Nuoret – Ville Niskanen, ville.niskanen@svnl.fi Avoin (klassinen) – Mats Finne, mats.finne@svnl.fi Avoin (varuste) – Seppo Sohlman, seppo.sohlman@svnl.fi Masters – Markku Kemppainen, markku.kemppainen@svnl.fi

2019 arvokilpailujen määräajat

Vuoden parhaat 2018 Suomen Voimanostoliiton hallitus on valinnut kokouksessaan vuoden 2018 parhaat: Voimanosto, miehet – Antti Savolainen Voimanosto, naiset – Hanna Rantala Voimanosto, nuoret miehet – Sami Lehtonen Voimanosto, nuoret naiset – Fanny Lamminen Penkkipunnerrus, miehet – Ove Lehto

Nostajien on ilmoitettava halukkuudestaan maajoukkueeseen vieressä olevassa taulukossa löytyvien määräaikojen mukaan. Määräajan jälkeen tulevia tai muulla tavalla jätettyjä ilmoittautumisia ei oteta huomioon valinnoissa. Halukkuudesta on ilmoitettava alta löytyvillä linkeillä. Avoimen luokan kisoihin ilmoittautuminen http://lomakkeet.svnl.fi/lomakkeet/1-maajoukkuelomake-avoin Nuorten luokan kisoihin ilmoittautuminen http://lomakkeet.svnl. fi/lomakkeet/3-maajoukkuelomake-nuoret Masters luokan kisoihin ilmoittautuminen http://lomakkeet.svnl. fi/lomakkeet/2-maajoukkuelomake-masters

Penkkipunnerrus, naiset – Hanna Rantala Penkkipunnerrus, nuoret miehet – Teemu Hällfors

Liiton puhelinnumero vaihtuu

Penkkipunnerrus, nuoret naiset – Susanna Törrönen

Liitto on ottanut käyttöön mobiilivaihteen ja siitä johtuen puhelinnumero vaihtuu 13.12.2018. Uusi numero on 010 309 4270. Numeron kautta on mahdollista tavoittaa liiton sihteeri, puheenjohtaja tai päävalmentaja. Mobiilivaihde on auki arkisin klo 17:00-21:00. Muina aikoina voi numeron kautta jättää takaisinsoittopyynnön.

Mastersnostaja – Vuokko Viitasaari Seura – MLC Powerlifting ry ja Team Nordic Thunder ry Erityismaininta – Andreea Vasilescu Seura-aktiivi – Timo Lillbacka Valmentaja – Kaj Mattila Tuomari – Reima Leinonen Suomen Voimanostoliitto onnittelee valittuja ja luovuttaa sopivassa tilaisuudessa todistuksen valinnasta. Parhaille urheilijoille liitto myöntää stipendin.

46 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

2020 PM-kilpailut Hallitus julistaa haettavaksi nuorten PM-kisat syyskuulle 2020. Liitto avustaa järjestelyitä 1000 eurolla. Järjestäjä saa myös osallistumismaksut itselleen. Lisäksi liitto hankkii parhaiden nostajien ja joukkueiden palkinnot. Halukkaat seurat voivat ilmoittautua sähköpostilla info@svnl.fi. Hakuaika päättyy 11.1.2019.


Liitto tiedottaa

2019 arvokilpailujen määräajat Aika

Kilpailu

Kaupunki

6.-10.3.2019 28.4.-4.5.2019

European Masters Classic Powerlifting Championships European Open, Sub-Junior & Junior Equipped Powerlifting Championships

18.-25.5.2019

World Open, Sub Junior, Junior & Master Classic & Equipped Bench Press Championships

3.-15.6.2019 3.-7.7.2019 14.-20.7.2019

World Classic Powerlifting Championships European Masters Equipped Powerlifting Championships World University Powerlifting Cup

7.-10.8.2019 26.-31.8.2019

European Open, Sub-Junior, Junior & Masters Classic Bench Press Championships World Sub-Junior & Junior Powerlifting Championships

x.-x.9.2019

Jr/subjr Nordic Championships, PL and BP, equipped/classic

6.-8.9.2019

Western European Classic & Equipped Powerlifting Championships

20.-22.9.2019 6.-13.10.2019 16.-19.10.2019 10.-16.11.2018

Arnold Classic Europe World Masters Powerlifting Championships European Open, Sub-Junior, Junior & Master Equipped Bench Press Championships World Open Powerlifting Championships

30.11.-8.12.2019 European Open, Sub-Junior & Junior Classic Powerlifting Championships

Maa

Gyor Pilsen

Unkari Tsekki

Tokio

Japani

Helsingborg Sibiu Tartto

Ruotsi Romania Viro

Hamm Regina

Luxemburg Kanada

?

Tanska

Milano

Italia

Barcelona Potchefstroom Tampere Dubai

Espanja Etelä-Afrikka Suomi UAE

Kaunas

Liettua

SM-valintakisa * 16. - 18.11.2018 9. - 10.2.2019 8. - 9.12.2018 22. - 24.2.2019 15. - 17.3.2019 9. - 10.2.2019 26. - 27.1.2019 15. - 17.3.2019 22. - 24.2.2019 9.- 10.2.2019 9. - 10.2.2018 26. - 27.1.2019 9. - 10.2.2019 22. - 24.2.2019 9. - 10.2.2019 15. - 17.3.2019 15. - 17.3.2019 9. - 10.2.2019 8. - 9.12.2018 9. - 10.2.2019 26. - 27.1.2019 15. - 17.3.2019

Määräaika 2.12.2018 17.2.2019

28.2.2019 24.3.2019 31.3.2019 31.3.2019 30.4.2019 30.4.2019 31.5.2019

31.5.2019 31.5.2019 15.6.2019 15.6.2019 15.6.2019 15.6.2019

* Ensisijainen SM-kisa, jonka perusteella valinta tehdään. Esim. penkkipunnerruksen osalta huomioidaan vastaava klassinen tai varustevoimanostokisa, jos se on aikataulullisesti mahdollinen.

Uusia tuomareita Joensuussa 29.9.2018 voimanoston kansallisen II-luokan tuomarikokeen läpäisivät hyväksytysti:

Helsingissä 24.11.2018 voimanoston kansallisen II-luokan tuomarikokeen läpäisivät hyväksytysti:

Maria Hakulinen, Joensuun Puntti-Pojat

Emmi Rotgers, Helsingin Tarmo

Heikki Pennanen, Joensuun Puntti-Pojat

Terhi Aalto, Helsingin Tarmo

Jori Sara-aho, Joensuun Puntti-Pojat

Heikki Ollila, Helsingin Tarmo

Kokeen valvoin Kalevi Sorsa.

Mikko Ollila, Helsingin Tarmo

Jarmo Arvaja, Lopen Voima ja Kunto Team, suoritti kansainvälisen II-luokan tuomarikokeen hyväksytysti 5.11.2018 voimanoston MM-kilpailuissa Halmstadissa, Ruotsissa. Seija Skogman, MLC-Powerlifting, suoritti kansallisen I-luokan tuomarikokeen hyväksytysti 16.11.2018 mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Pornaisissa. Kokeen valvoi Tero Hyttinen. Janne Göös, Elimäen Vauhti, suoritti kansallisen I-luokan tuomarikokeen hyväksytysti 17.11.2018 mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Pornaisissa. Kokeen valvoi Johan Westerberg. Jari Göös, Elimäen Vauhti, suoritti kansallisen I-luokan tuomarikokeen hyväksytysti 18.11.2018 mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Pornaisissa. Kokeen valvoi Johan Westerberg.

Kokeen valvoi Arto Hannolin. Tampereella 25.11.2018 voimanoston kansallisen II-luokan tuomarikokeen läpäisivät hyväksytysti: Kaisa Clewer-Taskinen, Tampereen Voimanostajat Katri Viitanen, Tampereen Voimanostajat Anni Vuohensilta, Tampereen Voimanostajat Mikko Nuolioja, Tampereen Voimanostajat Aki Kangasjärvi, Tampereen Voimanostajat Kokeen valvoi Margetta Salminen. Onnittelut kaikille uusille tuomareille sekä pätevyyttään korottaneille tuomareille!

The Finnish Powerlifting Magazine

47


Mielipidekirjoitus Edellisessä lehden numerossa oli pari juttua, johon joudun ottamaan kantaa. Ensiksi Heikki Virtasen ansiokas teksti Heikki Orasmaasta, joka kirjoitti muistokirjoituksen Tom Wrangesta. Tässä tekstissä on pieni virhe vuosilukujen suhteen. Orasmaa muisteli, että ensimmäiset voimanoston SM-kisat käytiin vuonna 1972 Ratinan salilla. Nyt on niin, että vuonna 1972 oli toiset SM-kisat ja ne pidettiin Keravalla Bodonoksen järjestämänä. Seuraavat SM-kisat eli vuosi 1973 oli Turussa Atleettiklubin järjestämänä. Jälleen vuonna 1974 BBC järjesti kisat urheilutalolla. Näin ollen 1971 oli vuosi, jolloin järkättiin ensimmäiset SMkisat Orasmaan mainitsemassa paikassa. Varmistin asian omasta palkintokaapista ja olemalla yhteydessä kisojen järjestäjiin. Haluan antaa vastineen kolumniin, ”onko kolme nostomuotoa liikaa”. Puheenjohtaja jo kertoikin, että painonnostossa oli pystypunnerrus nostomuoto. En erittele niitä minä vuonna kukin tuli lajiksi. Tästä painonnoston

pystypunnerruksesta tehtiin vuonna 1972 Olympiakomitean lääketieteellisessä komiteassa päätös - laji on terveydelle vaarallinen ja laji lopetetaan heti. Minä ihmettelen, että miksi ei käytetä nykyajan tekniikkaa hyväksi. Jo vuonna 1971 kehitti Porvoon Sakari Puuras niin sanotun voimakoneen, joka olisi pienin muutoksin käytettävissä voimanoston hyväksi. Jo se määrä mitä ei tarvitsisi huoltojengissä, puhutaan kahden käden sormilla. Kyseinen asia tuli puheeksi tilaisuudessa, jossa oli henkilöitä edustettuna muistaakseni neljästä eri lajiliitosta, jäi mieleen näytettyäni kuvia voimanostokisasta, kun porukka kyseli ”miksi tarvitsee näin suuren avustajaporukan, onko kisa niin vaarallinen?” Minulla oli selittelyä siitä, miksi emme käytä nykyajan tekniikkaa kun sähkö tulee joka paikkaan jossa kilpaillaan. Kehitelkää nuori jengi nykytekniikkaa, kun on käytettävissä tietokoneet ym. Voimanostoterveisin Seppo Helander

Palkintojen jaossa Yrjö Haatainen ja Seppo Helander 1972

Tuomarikortti voimanoston alkuajoilta

Nyt myynnissä! Voimanostovalmennus - Maksimivoimaharjoittelun perusteet on kirja, joka on tarkoitettu maksimivoimaharjoittelun tueksi. Opas on suunnattu voimanostajille, voimanostosta kiinnostuneille ja voimanostovalmentajille. Hinta 40,00€ + mahdolliset toimituskulut

Kirja on ostettavissa Suomen Voimanostoliiton verkkokaupasta: www.svnl.fi 48 VOIMANOSTAJA 4 • 2018


Päävalmentajan mietteitä Strategian vaatima koulutettujen valmentajien määrä alkaa lähestyä. Tänä vuonna valmistui jälleen joukko valmentajia kouluttamaan lajiimme uusia harrastajia. Koulutukset on jo useamman vuoden ajan järjestetty Suomen Painonnostoliiton kanssa. Varalan Urheiluopisto on toiminut koulutuspaikkana näille taso koulutuksille. Tammikuussa on jälleen alkamassa uudet kurssit, joihin ehtii vielä hyvin hakeutua mukaan. Toimenpiteitä juniorinostajien lisäämiseksi lajin pariin on pohdittu kuumeisesti. Tämä onkin tärkeä asia, jotta saamme pidettyä lajimme elossa ja virkeänä. Tiedottaminen on puhuttanut kovasti ja se osaltaan onnistuessaan auttaa lajiamme pääsemään suuren yleisö tietoisuuteen. Äskettäin käydyissä Halmstadin MM-kisoissa menestyneen Antti Savolaisen näkyvyys mediassa on omiaan parantamaan lajimme tietoisuutta. Haasteita ovat tiedottaminen niin, että saamme lajimme näkymään suurelle yleisölle sekä junioreiden lisääminen lajin pariin, jotta saamme lajin kasvamaan. Koulutettuja valmentajia löytyy melkoinen määrä ja osa toimii aktiivisesti toisten vielä hakiessa omaa toimintamalliaan. Rohkaisenkin valmentajia tarttumaan työhön ja lähtemään rohkeasti valmennustyöhön. Kehotan myös toimimaan yhteistyössä toisten valmentajien kanssa, jolloin voi kollegojen kanssa käydä läpi eri osa-alueita sekä jatkaa kehitystä valmentajana.

Myös toimiminen kilpailukiellossa olevien urheilijoiden sekä toisten liittojen toimitsijoiden kanssa puhuttaa aika-ajoin. Kurinpitosääntömme kieltävät kaikenlaisen yhteistyön kilpailukiellossa olevan henkilön kanssa. Myös kilpaileminen eri tapahtumissa, joissa on kilpailukiellossa olevia, aiheuttaa sanktioita. Kehotankin valmentajia tuomaan nämä asiat valmennettavilleen selkeästi esille ettei lajimme saa negatiivista julkisuutta. Leirityksiä ei liittomme ole järjestänyt muutamaan vuoteen ja syyskokouksessakin asiaa puitiin läpi. Asiaan toivon mukaan saadaan ensi vuoden aikana muutos ja saamme järjestettyä leiritystä. Junioreille oli tarjolla leiri reilu vuosi sitten, mutta se ei saanut liikkeelle juuri ketään. Toivottavasti saamme eri ikäryhmille erilaisia tilaisuuksia tuleville vuosille niin, että niitä järjestetään joka vuonna. Varustenostaminen ja klassinen nostaminen ovat molemmat hienoja lajeja ja olisikin toivottavaa, että molemmat lajimuodot saavat lisää harrastajia eikä kumpaakaan muotoa väheksytä. Sosiaalisen median kirjoituksissa on välillä esiintynyt epämiellyttävää kommentointia asian tiimoilta. Sosiaalisen median käytössä, kuten muussakin toiminnassa, hyvät käytöstavat on syytä pitää mielessä.

Oman kokemukseni perusteella toivon, että muutkin valmentajat verkostoituvat sekä solmivat erilaisia yhteistyökuvioita, jotta saamme verrattua kokemuksiamme ja pääsemme kehittämään lajiamme. Aina kun uudet silmät pääsevät seuraamaan harjoittelua saattaa sieltä löytyä jotain korjattavaa, rohkeasti vaan yhteistyöhön. Kaj Mattila päävalmentaja

Kuvat Heikki Orasmaa

The Finnish Powerlifting Magazine

49


Tuomarivastaavan palsta

Uudet säännöt 2019

IPF:n yleiskokouksessa 4.11.2018 oli ehdolla peräti 26 sivullista uusia sääntöjä. Yli 11 tuntinen kokous teki paljon sääntöjä koskevia päätöksiä, jotka astuvat voimaan 1.1.2019 alkaen. Esimerkiksi tuomareiden vähäisestä käytettävyydestä on paljon keskusteltu ja nyt sääntöihin tulee merkintä, että maajoukkueen, jossa on yli 14 nostajaa pitää lähettää lisäksi kaksi kansainvälistä tuomaria, muuten pitää maksaa sanktio. Uusia painoluokkia ei tule ainakaan vielä, mutta ilmeisesti niitä suunnitellaan tulevaksi lähivuosina. T-paidan väri ei tarvitse enää olla yksivärinen, joka sinällään on aika epäolennainen sääntö. Epäonnistuneesta nostosta annetaan keltainen värilaikka, kuten on tehty tähänkin asti, mutta nyt se merkitään myös sääntökirjaan. Ja paljon puhuttaa edelleen alusasujen malli, enää niiden ei tarvitse olla vakiomallisia, mutta pitkälahkeisia

50 VOIMANOSTAJA 4 • 2018

juryssä istui viisi jäsentä eli yhden ryhmän tuomarimäärä oli yhteensä yhdeksän. Vain World Games-kisoissa sekä miesten ja naisten avoimissa voimanoston MM-kisoissa voi jury koostua kolmesta tai viidestä kv I-luokan tuomareista ja kaikkien pitää olla eri maista. Viisijäseninen jury ei määrältään ehkä ole se selkein tai nopein tapa toimia kiistatilanteissa.

Kuva: Jarmo Virtanen

Vuonna 2018 meillä on ollut mukavasti tuomaritoimintaa, kun kansallisen I- ja II-luokan voimanostotuomarikokeita on suoritettu tasaisin väliajoin ja näistä naisia on ollut kolmannes. Tuomariluentoja ja kokeita on tulossa myös lisää, koska kysyntää ja tarvetta koulutuksille on esiintynyt eri puolilla Suomea. Kiitos aktiivisille seuratyöntekijöille, jotka ovat kiinnostuneita järjestämään koetilaisuuksia yhdessä Voimanostoliiton kanssa. Sääntöjen kertaaminen on hyödyllistä kaikille jo olemassa olevillekin kuin myös tuleville tuomareille sekä heidän lisäksi myös kilpailijoille että huoltajille. Vuosi 2019 tuo tullessaan paljon uusia ja uudistettuja sääntöjä. Uusia sääntöjä käsitellään myös tulevassa tuomariklinikassa 7.4.2019.

boxereitakaan ei sallita. Palkintojenjakoon ei saa enää ottaa mitään ylimääräistä rekvisiittaa, ei edes oman maansa lippua. Uusi päivitetty suomenkielinen sääntökirja tullaan julkaisemaan mahdollisimman pian. Uudessa jo julkaistussa hyväksyttyjen varusteiden listassa 1.1.2019 alkaen on lisätty paljon uusia tuotteita, mainittakoon että hyväksyttyjä polvenlämmittimiä siinä on noin 40 erilaista vaihtoehtoa. Voidaanko tässä nyt sanoa, että tuotanto vastaa tarpeisiin. Kilpailu on kovaa myös tuotealalla. Mielenkiintoinen havainto 2018 MMvoimanostokisoissa oli myös se kun

SVNL:n hallitus päätti ennakoida kansainvälisten tuomareidemme riittävyyden jatkossa ja lähettää neljä aktiivista kansallisen I-luokan tuomaria kansainväliseen II-luokan kokeeseen, joista jo yksi ennätti suorittamaan kokeen hyväksytysti MM-kisoissa Ruotsissa 2018. Kiitettävästi meillä on aktiivisia kansallisia tuomareita, jotka haluavat kehittää itseään ja olla toiminnassa mukana. Tuomariluettelossa on luonnollisesti myös sellaisia tuomareita, jotka putoavat sieltä kauden (2019) loputtua pois, koska eivät ole syystä taikka toisesta saaneet vaadittavaa pistemäärää kokoon neljän vuoden aikana säilyttääkseen korttinsa. Edelleen haluan muistuttaa, että voimanostokilpailuita ei voida järjestää ilman tuomareita. Kansainvälisillä kentillä kaivataan jatkuvasti lisää aktiivisia tuomareita ja etenkin kansainvälisiä naistuomareita kuten myös meillä Suomessa. Haasteita meillä siis riittää tulevillekin vuosille! Margetta Salminen tuomarivastaava


Teksti: Heikki Orasmaa, kuva: Kuntoutus-Karppinen Oy

Kaustisen Mestariparantajan arvonimi. Vuonna 2003 Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Karppiselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristin.

Etenkin pääkaupunkiseudun monille voimailijoille tuttu ja luotettava kuntouttaja mestariparantaja Hannes Karppinen kuoli 4. lokakuuta Helsingissä pitkään kestäneeseen vakavaan sairauteen. Hän oli 80-vuotias, syntynyt 9. syyskuuta 1938 Nilsiässä. Kirjoittaja muistaa hyvin ne ajat jo 1970-luvulta, kun monien pääkaupunkiseudun voimanostajien eräitä sanontoja oli mm: ”Selkä kipeä. Täytyy tilata aika Karppiselta” tai ”Olin Hanneksen käsittelyssä ja hyvää teki”. Karppinen teki silloin jo oman päivätyönsä jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin näitä kehon parannushoitoja. Karppinen oli silloin päivätyössä työnjohtajana Arabian tehtaalla, kunnes ryhtyi itsenäiseksi yrittäjäksi vuonna 1980. Hän oli myös painonnostaja, ihan SM-tasolla kilpaillen. Mestariparantajan arvonimen Hannes Karppinen sai vuonna 2000, samana vuonna hänelle myös myönnettiin

Karppinen jäi vapaaksi taitelijaksi vuonna 2013. Helsingin Malmilla sijaitsevan Kuntoutus-Karppinen Oy:n vetovastuu on nyt pojilla Harri ja Reijo Karppisella. Karppinen on luennoinut monissa seminaareissa ja pitänyt luentoja useissa eri maissa mm. Ruotsissa, Virossa, Australiassa ja Espanjassa. Kiinassa hän kävi monesti opintomatkalla. Karppinen on kirjoittanut kolme kirjaa, jotka ovat kaikki loppuunmyytyjä. ”Ravinto, liikunta ja lepo, kaikkia niitä oikeassa suhteessa pitää ihmisen kunnossa” oli Karppisen eräs motto. Rauhallisen mestariparantajan ja herrasmiehen Hannes Karppisen muistoa kunnioittaen.

Alkuperäinen kirjoitus powerlifting-ipf.com, käännös: Katja Lariola

Terry Todd, yksi voimaurheilun merkittävimpiä alullepanijoita, kuoli heinäkuussa 2018 ollessaan 80 vuoden iässä. Hänen vaikutuksensa voimailuun oli laaja ja hän oli synnyttämässä ja kehittämässä niin nykyajan voimamiesurheilua kuin miesten ja naisten voimanostoakin. Terry valmensi henkilökohtaisesti kahta historian vahvinta miestä: Bill Kazmaieria ja Mark Henrya - sekä vaimoaan Jan Toddia, joka on naisten voimanoston pioneeri. Hän myös toi voimaurheilun akateemisen tutkimuksen piiriin ja kirjoitti yli 500 artikkelia. Terry oli kuuluisa laajasta tietämyksestään ja humoristisista tarinoistaan ja hänellä oli myös suuri rooli voimailijoihin liittyvien stereotypioiden kaatamisessa.

Terry kilpaili itsekin voimanostossa vuosina 1964-1967. Hän sai nimiinsä lukuisia Amerikan ennätyksiä ja oli ensimmäinen henkilö, joka kyykkäsi 700 paunaa (317,5 kg) ja ylsi 1900 paunan (861,8 kg) yhteistulokseen. Hänen viralliset ennätyksensä olivat 720 paunan (326,6 kg) kyykky, 515 paunan (233,6 kg) penkki ja 742 paunan (336,6 kg) maastaveto.

ja toivon mukaan saamme sen luettavaksi Voimanostaja-lehteenkin tulevaisuudessa! Terry oli aina avulias ja ystävällinen, johon meidänkin tulee pyrkiä jatkaessamme Terryn jalanjäljissä. Saamme olla hänelle kiitollisia lajistamme ja Terryn muisto elää vahvana keskuudessamme!

Terry oli myös mukana 1978 järjestetyissä MM-kilpailuissa Turussa ja Raimo Halvorsen muistaa hänet hyvin. Hän auttoi Terryä tiedottamisessa, kun Terry kommentoi kilpailuja amerikkalaiselle tv-kanavalle. Terry on kirjoittanut myös muistelon Turun MMkilpailuista. Se on julkaistu Iron Manissa

The Finnish Powerlifting Magazine

51


Tapahtumakalenteri - Arvokilpailut 2019 SM-kilpailut 2019 Osa SM-kilpailujen ajankohdista ja paikoista on siirtynyt, joten SM-kilpailuihin kannattaa valmistautua tämän aikataulun mukaisesti. Kilpailukutsut löytyvät lähempänä kisaa liiton verkkosivuilta. Pvm

Kilpailu

Järj.

Kaupunki

25. – 27.1. Klassinen voimanosto, nuoret HSU Honkajoki 9. – 10.2. Varustevoimanosto, kaikki ikäluokat MLC Pornainen 22. – 24.2.

Klassinen penkkipunnerrus, kaikki ikäluokat

So-Vi

Sotkamo

15. – 17.3. Klassinen voimanosto, avoin AavKi Ylitornio 15. – 17.11. Klassinen voimanosto, masters AavKi Ylitornio 7. – 8.12. Varustepenkkipunnerrus, kaikki ikäluokat MLC Pornainen

Kansainvälinen kisakalenteri 2019 Pvm

Kilpailu

Järj.

Kaupunki

Maa

6. – 10.3

Klassisen voimanoston EM-kilpailut, masters

EPF

Gyor

Unkar

28.4. – 4.5.

Varustevoimanoston EM-kilpailut, avoin ja nuoret

EPF

Pilsen

Tšekki

18. – 25.5.

Klassisen ja varustepenkkipunnerruksen MM-kilpailut, kaikki ikäluokat IPF

Tokio

Japani

3. – 7.7.

Varustevoimanoston EM-kilpailut, masters

EPF

Sibiu

Romania

24.11. – 2.12.

Klassisen voimanoston EM-kilpailut, avoin ja nuoret

EPF

Kaunas

Liettua

14. – 21.7.

Maailman Yliopisto-opiskelijoiden voimanosto CUP

IPF

Tartto

Viro

8. – 11.8.

Klassisen penkkipunnerruksen EM-kilpailut, kaikki ikäluokat

EPF

Hamn

Luxemburg

26. – 31.8.

Varustevoimanoston MM-kilpailut, nuoret

IPF

Regina

Kanada

13. – 15.9.

Varuste- ja klassinen voimanosto, Länsi-Euroopan mestaruuskisat

EPF

Borgano

Italia

6. – 13.10.

Varustevoimanoston MM-kilpailut, masters

IPF

Potchefstroom

Etelä-Afrikka


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Voimanostaja nro. 4/2018 by Suomen Voimanostoliitto ry - Issuu