4 minute read

Histonin hallitus 2023

Puheenjohtaja

Elli Kononen

Advertisement

Parasta pestissäsi: Tykkään, kun saa säätää vähän kaikkea ja kehittää Histonia. Pääsee myös tutustumaan muihin kiltoihin ja heidän toimintaansa uudella tavalla.

Mistä olet kotoisin: Olen Raahesta, mutta nyt 8 vuotta jo täällä Oulussa aikani kuluttanut. Sydämeni on Kainuussa ja erityisesti Sotkamossa.

Toteemientsyymi: Kysymys saa puistatuksia aikaan. Kiitos protein chemistry I. Mutta tähän sais helposti kokonaisen päivän tuhlattua, kun tutkisi eri vaihtoehtoja ja etsisi niistä aasinsiltoja itseensä. Joten vastaan vain, että traumaentsyymini oli histonideasetylaasi ja transferaasit on kivoja.

Lempiwappuherkku: Munkki, mutta ei mikään kuiva yksilö vaan itse juuri paistettu, sisällään vähintään hilloa, mutta mielummin kinuskia esim. Dulche De Leche:ä. Tietysti siman kanssa nautittuna eli aika perussetti.

Sihteeri

Christa Lamberg

Parasta pestissäsi: Vihdoin voin puhua itsestäni kolmannessa persoonassa.

Mistä olet kotoisin: Nurmijärvi

Lempiwappuherkku: Sima

Toteemientsyymi: Lysotsyymi

Varapuheenjohtaja & Tiedotusvastaava

Anniina Honkanen

Parasta pestissäsi: Mukavinta VPJ puuhissa on yleisestä viestiliikenteestä huolehtiminen sekä kokonaisuuksien organisointi ja suunnittelu yhdessä muiden hallituslaisten kanssa.

Mistä olet kotoisin: Syntyjään olen savolainen (Kuopio!), mutta olen asustellut täällä Oulussa jo pidemmän aikaa.

Toteemientsyymi: Voisi olla firefly luciferase koska kuten kiiltomadot, emittoin valoa ympärilleni, hehheh.

Lempiwappuherkku: Halpa kuohari ja donitsit.

Rahaston- & Taloudenhoitaja

Iida Vahtola

Parasta pestissäsi: Uuden oppiminen.

Mistä olet kotoisin: Olen kotoisin Kemistä.

Toteemientsyymi: RuBisCO.

Lempiwappuherkku: Tottakai sima!

Tapahtumavastaava

Minea Rokka

Parasta pestissäsi: Verkostoituminen muiden kiltojen kanssa ja ilon tuottaminen omille kiltalaisille!

Mistä olet kotoisin: Helsingistä

Toteemientsyymi: Ligaasi, koska tykkään liittää ihmisiä yhteen!

Lempiwappuherkku: Ei ainakaan gluteenittomat munkit… :D

Suhdevastaava

Emilia Tiensuu

Parasta pestissäsi: Parasta suhdevastaavan olemisessa on se, että saan olla kontaktissa eri yritysten kanssa ja sen kautta saada asioita aikaiseksi, jotka hyödyttävät koko Histonia.

Mistä olet kotoisin: Turusta, joten kaukana kotoa ollaan.

Toteemientsyymi: GOT

Lempiwappuherkku: Ehdottomasti munkit!

Koulutuspoliittinen Vastaava

Marjaana Sarpola

Parasta pestissäsi: Kopovastaavana pääsen tarkastelemaan arkisinkin asioita aivan eri tavalla monelta kannalta. Minusta on mukava kuulla ihmisiä ja heidän mietteitään ympäröivästä maailmasta.

Mistä olet kotoisin: Palajasjalakkanne

Oolullaine

Toteemientsyymi: ”Scramblase”, jonka tehtävänä on sekoittaa randomisti ja epäspesifisti fosfolipidejä pitkin solukalvon kaksoiskalvoa ”yksi sinne, toinen tonne” periaatteella. Ihmistä, jolla on monta rautaa tulessa jatkuvasti, nimi ja toimintatapa puhuttelee.

Lempiwappuherkku: Donitsi, koska se on parempi versio munkista :,)

Tapahtumavastaava

Viivi Tolonen

Parasta pestissäsi: Parasta on ehdottomasti mahdollisuus päästä vaikuttamaan tapahtumakalenteriin ja päästä järjestämään erilaisia tapahtumia muille opiskelijoille.

Mistä olet kotoisin: Kainuusta, tarkemmin sanoen Paltamosta.

Toteemientsyymi: Ehdottomasti flippaasi. Tämä ihan vain hauskan nimensä tähden.

Lempiwappuherkku: Sima!

Sosiaalipoliittinen Vastaava

Neena Sore

Parasta pestissäsi: Hyvinvoinnin edistäminen

Mistä olet kotoisin: Lahesta tulen ja Ouluun muuttanut opiskeluiden perässä 1,5 vuotta sitten.

Toteemientsyymi: Tää oli vaikea valinta, mutta valitaan tällä kertaa Dopamiini-beeta-hydroksylaasi (DBH).

Lempiwappuherkku: Tuore munkki ja kotitekoinen sima, nam!

Mediavastaava

Aino-Maija Kiiski

Parasta pestissäsi: Mediavastaavana on hauskaa käyttää luovuutta eri julkaisuiden tekoon. Tykkään myös siitä, että pestin ja hallitusjuttujen myötä pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään yhteistyötä kivojen juttujen parissa.

Mistä olet kotoisin: Ruovedeltä

Toteemientsyymi: DNA-polymeraasi

Lempiwappuherkku: Munkit, mutta tippaleipäkin on ihan jees!

Linnanmaan Kiltahuonevastaava

Jesse Kontiokari

Parasta pestissäsi: Pesti on haastava, sillä tasapainottelu perinteiden vaalimisen ja uusille meemeille oma-aloitteisesti tilan tekemisen välillä vaatii harkintakykyä. Jos kaipaat muutoksia niin kerro ajatuksesi Discordin yleisellä kanavalla. Eniten tehtävissäni pidän siitä, että pääsen osallistumaan päätöksentekoon ja kokouksiin.

Mistä olet kotoisin: Oon syntyjäni oululainen enkä koskaan oo asunut missään muualla. Vai lasketaanko se kerta kun asuin tunturien juurella teltassa kymmenisen päivää?

Toteemientsyymi: Ehdottomasti serratiopeptidaasi, jota silkkiperhosen toukka erittää sylkensä sekaan. Serralysiini on sinkkiä sisältävä fibrinolyyttinen metalloproteinaasi, jonka avulla Bombyx mori sulattaa tiensä ulos silkkisestä kotelosta viimeistelläkseen muodonvaihdoksensa mulperiperhoseksi..

Lempiwappuherkku: Wappuna juon simaa.

Kontinkankaan Kiltahuonevastaava Enni Pirilä

Parasta pestissäsi: Kontinkankaan kiltisvastaavan pestiin kuuluu myös haalarimerkkimyynnistä huolehtiminen, mikä olikin syyni hakea pestiin.

Mistä olet kotoisin: Vantaa <3

Toteemientsyymi: Asetyyli-koA-karboksylaasi

Lempiwappuherkku: Wappuskumppa

Oulussa järjestettiin World Cup of Kyykkä 25.2.2023. Histonilla oli edustusjoukkue hallitusliigassa, johon pääsin mukaan. Nyt kerron tarinan taktikoidusta häviöstä.

Heräsin aamuvarhain kello kahdeksan aikoihin. Joukkueen kirje piti hakea ennen tiettyä aikaa, joka taisi olla yhdeksän aikoihin. No, vuorauduin sitten vaatekerroksiin, haalarit ja toppatakki päällimmäisenä. Tietenkin päätä jomotti, koska edellisenä päivänä tajusin kotibileissä, että hei, ne pelit onkin seuraavana päivänä. Mikäs sen parempaa kuin hyvässä hapessa liikkumaan raikkaaseen -20 asteen pakkaseen? No tietenkin se, etten ollut koskaan kyykkää ennen pelannut. Innoissani lähdin sinne bussilla, jossa opettelin käytännössä kyykän säännöt ensimmäistä kertaa elämässäni ja katsoin muutaman pelivideon. Tekniikka oli tietenkin hallussa parin videon ja sääntöjen lukemisen jälkeen.

Paikalle saavuttuani tajusin olevani ensimmäinen joukkueestani paikalla. Sitten loput joukkueen jäsenistä saapuivat ja joukkuekirje kerättiin. Joukkuekirjeessä oli pelikentän numero, haalarimerkit ja tuomarointivälineet. Sain tietää, että saman päivän aikana pääsisin tuomaroimaan muiden joukkueiden peliä, josta olen katsonut kaksi videota. Tässä kohtaa paineet alkoivat kasaantua niskaan. Astuimme vihdoin ulos Linnanmaan 2T-ovesta.

Ulkona musiikki suorastaan karjui ja piti yllä hyvää fiilistä. Siirryimme pelikentille testaamaan kartun heittoa. Karttu on siis n.

1600–1800 g painoinen puupatukka, jolla heitetään pienempiä puupalikoita. Tässä kohtaa tajusin virheeni, kun näin pitkien jättiläisten heittävän karttuja kuin ohjuksia. Ensimmäisen oman heiton jälkeen tunnistin omat heikkouteni. Karttu ei lentänyt kuin ohjus. Se lensi kuin paperipussi tuulessa. Suomeksi: ei hyvin. Heittotekniikka ei ollut kehittynyt ammattilaisen tasolle kahden videon jälkeen. Kuka olisi uskonut? Eikö krapulan pitänyt parantaa suorituskykyä?

Aurinko paistoi, mutta pakkanen tuntui vain kiristyvän. Kylmyyttä ei voittanut kaakao tai vitsailu vastajoukkueen kanssa. Jokainen hyvä heitto kohotti joukkueen ilmapiiriä. Peliä voisi sanoa jopa hauskaksi sen jälkeen, kun vastustajat heittivät kartun suoraan meitä päin -- itse asiassa useammin kuin kerran. Ehkä se oli vastajoukkueiden tapa pelotella meitä.

Erittäin Tiukan Neljän murskatappion pelin jälkeen Histonin hallituksen joukkue ei edennyt hallitussarjassa eteenpäin. Kaikki lähtivät voittajina kotiin, koska häviäminen oli suunniteltu etukäteen. Etenevät joukkueet joutuisivat selviämään pakkasessa parhaimmillaan neljään asti iltapäivällä. Jokainen meistä lähti nauttimaan kodin lämmityksestä.

Loimusta apua kiperissä tilanteissa

Opiskelijat voivat saada Loimun edunvalvonnasta apua esimerkiksi työsopimusten tarkistamiseen. Yhteyttä kannattaa ottaa mieluummin jo siinä vaiheessa, kun ongelmia ei ole. Loimu on olemassa jäseniään varten. Sieltä saa apua kiperissä, työhön liittyvissä tilanteissa.

Opiskelija voi ottaa Loimuun yhteyttä ennen työsopimuksen allekirjoittamista esimerkiksi harjoittelu- tai kesätyöpaikkaan mennessään. Työpaikan ei tarvitse olla omalta alalta, neuvoa voi kysyä aina.

Työehtosopimus eli tessi on ammattiliiton ja työantajapuolen välinen sopimus. Siinä sovitaan työsuhteen vähimsmäisehdoista, kuten palkasta, vuosilomasta, sairausloman palkallisuudesta ja perhevapaista. Loimun neuvottelupalvelupäällikkö Maija Holma toivoo kaikkien alan opiskelijoiden liittyvän Loimuun, jottei tämä neuvottelujärjestelmä rapaudu.

Tarkistuta työsopimuksesi

Työsopimus on työntekijän ja työnantajan keskinäinen sopimus. Loimun edunvalvojat kiinnittävät sopimuksia tarkastaessaan huomiota esimerkiksi siihen, onko ehdoissa jotain poikkeavaa. Sopimusten tarkistaminen on yksi yleisimmistä jäsenten hyödyntämistä palveluista.

Harvalle on tuttua kaikki se, mitä työsopimuksella sovitaan. Holma kannustaa opiskelijoita ottamaan yhteyttä Loimuun matalalla kynnyksellä. Kiinnitämme huomiota esimerkiksi työntekopaikkaan sekä matka-ajan ja ylitöiden korvaamiseen. Työpaikkoja voi olla useita tai vain yksi. Työnantaja voi määritellä työntekopaikaksi kaikki yrityksen toimipisteet, jolloin työntekijä joutuu tekemään työmatkat omalla kustannuksellaan, vaikka työntekopaikka olisi toisella puolen Suomea. Myös kilpailukieltosopimukset määritellään sopimuksissa usein turhan pitkiksi ja kattaviksi. Ne jäykistävät työmarkkinoita.

Määräaikaisuus ongelmana

Loimusta voi saada apua myös silloin, kun määräaikaista työsopimusta jatketaan yhä uudelleen. Periaatteessa kaikilla tulisi olla toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Määräaikainen työsuhde on poikkeus. Silti monessa paikassa ketjutetaan työsopimuksia perusteettomasti.

– Kun meihin otetaan tällaisessa asiassa yhteyttä, kerromme siitä luottamushenkilölle, joka voi neuvotella työnantajan kanssa siitä, onko määräaikaisuudelle perusteita. Jos tämä ei auta, voimme vaatia työnantajaa muuttamaan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevaksi. Oikeuteen meneminen on viimeinen vaihe, mutta harva työnantaja haluaa mennä sinne asti.

– Luottamushenkilöt ovat monessa tilanteessa apuna, mutta jos opiskelija ei kuulu Loimuun, hän ei kuulu myöskään luottamushenkilön palvelujen piiriin, muistuttaa Maija Holma.

This article is from: