-
tilavuus 18 I laiteliitäntä ylipaineventtiili hiilidioksiidipatruuna niahdoUista liittää 0,5 I terässäih'ö
URHEILU
SUKELTAJA 10.06.1987 Puheenjohtaja Sukelluskiellot Lahden Pingviinit Sukellustaito Ruotsissa Malliksi muille Sukeltajien kilpalajit Puhe Lahdessa Toimisto Retkeilymajamatkat SM-Kisa Oulussa Calypso 15 v. Kajaanin räpyläuinnit Norppakoulutus Päättäjille Eva-Liisalta Tapahtumakalenteri CMAS** Koivistosta asiaa
Kansi: Osku Puukilan kotikalan hymy.
siv. 3 4 7
9 10
13 14 15
16 17 18 19 19 20 21 21
Reilu peli Keskusjärjestömme periaateohjelmassa "Urheilun Suunta" on painotettu reilun pelin tärkeyttä urheilutoiminnassa. Myös oman lajimme osalta tulee muistaa reilun pelin tärkeys urheiluelämässä. Erityisesti nuorten sukellustoimintaan osallistuvien kouluttajien ja valmentajien esimerkki on hyvin ratkaisevaa, he vaikuttavat tulevien sukeltajien asenteisiin sukellus- ja kilpailutoiminnassa. Meillä ei vielä olla etäännytty reilun pelin hengestä, mutta siihen viittaavia piirteitä on jo havaittavissa joissakin lajeissamme. Onkin ehkä aihetta jokaisen mennä itseensä ja miettiä kuinka saisimme sukelluksen pysymään "Reilu Peli" -hengen malliliittona. Sukellushan on ollut kautta aikojen esimerkillinen harrastus, jossa on huomioitu myös sukelluskaverit, niin sukellus- kuin kilpailutoiminnassa. SVUL on julkaissut kirjasen "Reilu Peli", joka on tarkoitettu kaikkien kouluttajien ja valmentajien käyttöön, jotta he voisivat paremmin ymmärtää nuorten käyttäytymistä ja myöskin vaikuttaa siihen. Vastuu Reilu-Peli -hengen toteutumisesta on siis meillä kaikilla. MAURI VALLEMA
Sukelluskiellotko eivät koske kaikkia? Kyllä vaan ne koskevat, kuuluit sitten liittoon tai piiriin tahi et. Museoviraston antamilla sukelluskielloilla on lain voima. Kielletyissä kohteissa ei sukelleta. Ja sillä siisti. Kotkassa ja Porkkalassa oli jo oikeuteen saakka viedyt rikkeet samoin Ahvenanmaalla. Nyt viime viikolla poistivat Bodön merivartijat kolme liitosta eronnutta turkulaista sukeltajaa Nordstjärnalta. Ju--ta veljet tilanne on se, että ellemme me noudata annettuja määräyksiä
niin kohta on vapaus mennyt. Me emme sukella missään ilman bumagaa. Karkeasti ottaen on koko rannikkomme ollut jossain sodassa taistelualuetta ja se saadaan sukelluskieltoon tai ainakin valvonnan alle. Ottakaa nyt siskot ja veljet lusikka kauniiseen käteen ja hoidellaan nämä hommat parakraafien mukaan niin ei likasteta omaa pesää kuten turkulaiset nyt tekivät. Eka l\1etsävuori
3
Lahden Pingviinit ry:n toiminta kertomus HISTORIAA
Sukelluskerho Lahden Pingviinit ry on polskutellut pinnan alla. ja myö~ kin sen päällä kaksi kokonaista VUOSIkymmentä, jonka aikan~ se on ko.k~.~ nut jos jonkinlaisia tuulta, myrskYISIa ja tyveneitä laineita. Vuosien kuluessa seuramme on kasvanut muutaman innokkaan sammakkomiehen ryhmästä yli 50 sukeltajaa käsittäväksi Pingviini-y.ht~isök si. Yhteisöksi, joka pystyy tOImIllaan ja tempauksillaan vetäm~~n jatkuv~s ti uusia sukelluksesta kllnnostunelta yksilöitä mielenkiintoisen, vaativan, mutta samalla antoi san harrastuksen pariin. Kuinka kaikki alkoikaan ...
Sukelluskerho Pingvin aloitti toimintansa vuonna 1966, jolloin kuuden miehen ryhmä kokoontui perustamaan "sammakkomiesporukkaa". Tuossa ryhmässä olivat mukana Pentti Puhakka, Alf-Erik Swanson, Juha Lankinen, Jorma Lindqvist, Raimo Lankinen ja Veikko Nordman. Syntyi sukelluskerho Lahden Pingviinit Ry, joka on paisunut kuuden hengen ryhmästä nykyisin lähes 60 henkeä käsittäväksi vireäksi sukellusseuraksi. Kerhon alusta ovat sen puheenjohtajina toimineet seuraavat jä~ senet vuodesta 1966 alkaen: PenttI Puhakka, Jorma Lindqvist, Sakari Halme, Kyösti Tissari (urakoi kahdeksan vuotta peräkkäin), Iikka Viljas ja nykyisenä puheenjohtajana toimii Jorma S. Seppänen. Toimintamuotoja ennen ja nyt
Kerhon toimintaperiaatteina ovat alusta alkaen olleet sukelluksen kehittäminen, sen turvallisuusnäkökohtien tarkka huomioonottaminen, jäsenistön koulutus, kannustus ja virkistystoiminta. Seuraan pääsemisen edellytyksenä on aina ollut vähintään vuoden kestävä ns. koejäsenyys, jonka aikana seuralaiset ja johtokunta tarkkailevat kokelasta. Aktiivisuus, osanotto seuran toimintoihin ja tapahtumiin sekä tietysti sukellustaitojen harjoittelu ja innokkuus jatkaa itsensä kehittämist.ä sukelluksen taidoissa ja seuran tOIminnassa ovat huomion kohteena. Mikäli havaitaan, että kokelas täyttää kyseiset vaatimukset, eikä muita esteitä ole, hänet voidaan kirjallisella hakemuksella ottaa seuran täysivaltaiseksi jäseneksi. Vårsinaiseksi nu-
4
meroiduksi Pingviiniksi jäsenellä on mahdollisuus päästä vasta hänen suoritettuaan kansainvälisen CMAS:n vähintään kahden tähden luokkasuorituksen sekä myöskin niin kutsutun noviisikokeen ja useiden vuosien aktiivisen jäsenyyden jälkeen. Seuramme toiminta nykyisellään on painottunut pelastus- ja etsintäsukelluksiin sekä tietysti sukelluskalastukseen, jossa Pingviinit ovat maamme eliittiä. Pingviinit liittyivät ensimmäisenä sukelluskerhona Suomessa mukaan meripelastustoimintaan. Myöhemmin mukaan liittyi myös muita sukelluskerhoja eri puolelta Suomea. Pingviinit ovat edelleen aktiivisessa yhteistyössä Lahden Järvipelastusyhdistyksen kanssa toimien heidän apunaan onnettomuustilanteissa. Tarvittaessa järjestämme myös pelastusja esittelynäytöksiä sukellusharrastukseen liittyvistä toimista. Järvipelastusalus p/v Kuutin miehistöjen joukossa on myös Pingviinien järjestämä miehitys, jolloin koko alus kuhisee räpyläjalkoja! Sukellustoimintaamme on kuulunut aina arkeologia; Lahden Pingviinit olivat tiettävästi maamme ensimmäinen arkeologiaa harrastava sukellusseura. Muutamat seuramme jäsenistä ovat ottaneet osaa arkeologikursseille Helsingissä, ja ovat osallistuneet myös Ruotsinsalmen taisteluissa uponneen St. Nikolain tutkimussukelluksiin. Jäsenemme kokoontuvat talvikautena kahdesti viikossa Lahdessa uimahalleissa, joissa pidetään kuntoa yllä sukeltamalla ja uimalla. Ammattikoulun uimahallilla treenataan talvikautena myös paineilmalaitteilla tulevaa kesää varten, koulutetaan vastaalkajia ja pelataan rajuistakin rajuimpaa uppopalloa; peliä, jolla saadaan mehut irti joka ii kasta. Jokavuotisiin perinteisiimme on jo vuosia kuulunut jään alla sukeltaminen lähiseudun järvissä ja keväisin ampaisemme räpylät tömisten jokiuinnille, joka sekin on osa vuosittaista ohjelmaamme. Yhteenvetona seuramme toiminnasta voisi sanoa, että olemme kouluttaneet jäsenemme vuosien mittaan turvalliseen, järjestelmälliseen ja kuria vaativaan toimintaan. HISTORIIKKI Tapahtumia matkan varrelta
Seuran alkuaikoina innostus oli suurta mukana toimineiden keskuudessa,
heillä olikin runsaasti mielenkiintoisia tempauksia ja tapahtumia sukellusharrastuksen tunnetuksi tekemiseksi. He kosiskelivat suurta yleisöä monin mielenkiintoisin teoin. Seuran perustamisvuonna oli Suomessa toiminut Suomen Urheilusukellusliitto noin 10 vuotta ja sukellustoiminta oli keskittynyt ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle ja yleensäkin rannikkoalueille. Harrastuksen piirissä touhusivat suhteellisen hyvätuloiset henkilöt, koska kyseinen harrastus tuolloin oli paljon rahaa vievä. Onneksi ei enää nykyisin ja siksi miltei kaikki alasta kiinnostuneet pystyvät sen parissa toimimaan. Ennen vuotta 1966 olivat muutamat Pingviinien perustajajäsenistä polskutelleet pinnan alla jo viitisen vuotta. Varsinainen seuratoiminta alkoi kuitenkin vuonna 1966, josta tarinamme alkaa ... Marraskuussa 1966 huhuiltiin hurjasta yrityksestä; viestisukelluksesta Vääksystä Lahteen (huom. matkaa on 20 km linnuntietä). Niinpä alkoivatkin rajut harjoitukset talvella 196667. Kun sitten koitti kevät, jatkettiin • viimeisen päälle kovia treenejä avovedessä. Jäät sulivat aikanaan, koitti kesä ja lopulta 13. 7. 1967 sukellussuunnistus Vääksystä Lahteen alkoi. Urakka hoitui kunnialla viiden miehen ja yhden naisen voimin; tapahtuma kirjattiin Guinnessin ennätysten kirjaan. Siinä toisten kuntoillessa osa porukasta hätkähdytti lahtelaisyleisöä erikoislaatuisella tavalla. Mytäjäisten lampeen tehtiin iso avanto, jonne kaksi huimapäätä ajaa rojautti henkilöautolla testatakseen minkälaiset ovat pelastautumismahdollisuudet uppoavasta ajoneuvosta·. Kaksikko oli sitä mieltä, että maltti on siinä tilanteessa valttia. Auto vajosi nokka edellä ahventen valtakuntaan työntyen osittain pohjamutaan jääden siten pystyyn. Sukeltajat pääsivät pelastautumaan takaovien ikkunoista, ja samaa neuvoivat muillekin.
Ne olivat alkurysäystä tempauksille, joita seurasi myöhemmin lisää. Esimerkiksi laskiaisriehan yhteydessä 27. 2. 1968 Pingviinit järjestivät Suomen sammakkomiesten räpyläjuoksukilpailut. Siinäpä oli talvehtivilla sorsaparolla ihmettelemistä, kun ne silmät appoisen avoimina katselivat räpyläin läiskettä lumisessa luonnossa. Jälleen tapahtui kummia; maaliskuussa -68 Pingviinit järjestivät Suomen ensimmäisen hallirallikilpailut (joista nykyisinkin toimivat kilpailut ovat lähtöisin). Niissä oli osanottajia ympäri Suomen. Altaassa oli 6 rastia, jotka piti suorittaa mahdollisimman nopeasti. Voiton veivät sillä kertaa helsinkiläiset. Samaisen kuun lopulla ilmestyi Mytäjäisten lammen jäälle jälleen Pingviinien toimesta auto. Tällä kertaa riisuttu versio, josta oli poistettu moottori, vaihteisto ym. laitteet, joista lampi olisi voinut saastua. Kevään mittaan riitti kaikilla ihmettelemistä, kun arvuuteltiin, milloin jää murtuisi auton painon alla. Loppuvuodesta 1968 oltiin jälleen menossa mukana. Järjestettiin mm. yös ukell ussuunnistuskilpail ut Lahdessa Salalammella, sekä kerättiin kokoon mukava LA-puhelin poppoo, jonka kaikki jäsenet oli mahdollista tavoittaa pian onnettomuuksien sattuessa. Pelastuspalvelulla oli Poliisilaitoksen tiloissa tukiasema, josta saatiin tarvittaessa nopeasti yhteyksia. Vuoden päätteeksi Pingviinit haastoivat kaikki lahtelaiset ja ympäristöjen urheiluseurat, liikelaitokset, järjestöt ja muut yhteisöt "Verisellä Haasteella" verenluovutuskilpaan. Eiköhän vain veri silloin pusseihin vikkelään virrannutkin. Vuonna 1969 järjestettiin jälleen hallirallikilpailut, joita mainostettiin rinta rottingilla Suomen suurimmiksi hallirallikisoiksi. Osanottajia olikin huomattavasti suurempi joukko kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa joukkueita oli jo 17. Kuluva vuosi -69 oli sukellusharrastuksen nousukautta. Kerrottiin, että Suomen Urheilusukellusliiton jäsenmäärä nousi tuolloin jo 400:ään henkeen; seuroja oli 27 eri puolilla Suomea. Liiton varapuheenjohtajana toimi meidän miehemme, veteraani Jaska P. Puhakka. Erityistä huomiota alettiin kiinnittää sukelluskoulutukseen; sukeltajien tiedot ja taidot testattiin, jolloin hyvin suoriutuneet saivat kansainvälisen sukeltajakortin. Kortilla voidaan vuokrata laitteita myös ulkomailla. (CMAS **/ ***) Huhtikuussa Pingviinit jättivät hyiset vedet, kömpivät autoihin ja pörräsivät maanteilJe: Tiepalvelu oli aluillaan. LA-puhelimin varusfetut neljä
paketti- ja kaksi henkilöautoa pyörivät pääsiäisliikenteessä paikallisen poliisin ja Punaisen Ristin apuna. Kilometrejä kertyi lähes 1000, oli pieniä hinauskeikkoja ja joitakin pienien varaosien hankintoja. Kaikki tapahtumassa mukana olleet Pingviinit avustivat ilmaiseksi ja kustansivat kaikki kulunsa itse. Autoliitto otti myöhemmin tapahtumasta mallia, ja järjesti operaatio Lumihiutaleen joulun alla. Pingviinit kunnostautuivat myöskin sodan aikana vesistöihimme pudonneiden lentokoneiden hylkyjen etsijöinä - tässäkin toiminnassa olimme ensimmäisiä Suomessa. Kesäkuun 1969 alussa oli iso nosto-operaatio Vesijärvellä. Vuonna -42 oli kaksi lentokonetta törmännyt toisiinsa järven yläpuolella ja toinen niistä, Pyry 15, putosi jäiden läpi järven pohjaan. Pingviinit paikallistivat silminnäkijöiden ja arkistojen perusteella putoamispaikan: oli nostoyrityksen aika. Isompia osia ei vain löytynyt, mutta pientä roinaa kertyi kassikaupalla. Mukana oli 17 Pingviiniä ja sotilasmestari Tauno Aholan kehittämä miinaharava, joka oli ainutlaatuinen Suomessa. Toukokuussa -70 kuului kummia. Huhuiltiin, että Pingviinit tekevät salaisistakin salaisinta, jopa Pariisin rauhansopimuksen vastaista U 1 sukellusvenettä. Sukellusvene, joka ei ollut rauhansopimuksen vastainen, valmistettiin ja esiteltiin Tekniikan Maailmassa (No: 10/1 976). Vahinko vain, että pitkäkyntiset lokakuun öinä -71 vohkivat USA:sta tuotetut moottorit ja sukellusveneen akut. Vuosi 1971 kului melko rauhallisesti, pääosa ajasta käytettiin treenaamiseen. Siinä sivussa kuitenkin käytiin nostamassa Vesijärvestä vesitaso,
joka oli laskeutuessaan nyökännyt ja uponnut. Siivousvimma iski! Toukokuussa -73 Pingviinit sukelsivat Mytäjäisten lammen pohjan tyhjäksi rojusta, ja sitähän riitti. Oli pyörän vanteita, kypäriä, jopa hellan alaosakin ym. Myöhemmin olemme siivonneet lähes vuosittain keväisin kaupungin yleisiä uimarantoja: Möysä, Mytäjäinen, Mukkula ja Herrasmanni. Vuonna 1974 Lahden Pingviinit Ry. siirtyi virallisesti yhdistysrekisteriin. Seuramme toimintaa ovat viimeisimpien vuosien varrella värittäneet monet hauskat ja ikimuistettavat tapahtumat. Lienee harvassa ne lahtelaiset, jotka eivät Pingviinejä tunne. Ja yhteistyö muiden maamme seurojen kanssa, erityisesti kouvolalaisten, loviisalaisten ja hankolaisten kanssa on sujunut parhassa mahdollisessa hengessä. Sujukoot myös jatkossa. SUKELLUSKALASTUS Sukelluskalastus on eräs alkukantaisimmista kalastusmuodoista. Se on lähtöisin etelämeren saarilta, missä lämpimät, kirkkaat ja runsaskalaiset riutat tarjoavat hyvät "metsästysmaat". Alkuasukkaat pystyvät hankkimaan osan kalaravinnostaan tällä raskaalla kalastusmuodolla, aseenaan vain keihäs ja omatekoiset sukelluslasit. Välimeren maihin· tämän harrastuksen ensimmäiset pioneerit ilmestyivät 1930-luvulla. Siellä se kehittyikin todelliseksi taiteeksi. Mutta vasta sukelluspuvun kehittyminen mahdollisti harrastuksen leviämis~n Skandinavian kylmiin vesiin, sillä veden lämpö "harppaus" -kerroksen alapuolella (6-12 m) on vuoden ympäri +4C.
5
Suomen sukelluskalastusta on harrastettu sen nykyisessä muodossaan 60-luvulta lähtien. Lahden Pingviinit ovat ottaneet menestyksekkäästi osaa Hanko Cup-, SM-, PM-, ja jopa EMkalakisoihin vuosina 1973-1986. Mitalisaaliimme SM- ja PM-kilpailuista: 9 kultaa, 9 hopeaa ja 5 pronssimitaIia. Lisäksi yhtä mittava määrä mitaleita muista kilpailuista, pistesijoista puhumattakaan. Aika saavutus sisämaan seuralta!. Lahden Pingviinit ry haluaa kiittää Suomen Urheilusukeltajain liittoa, yhteistyössä toimineita yhteisöjä ja seuroja kuluneista vuosista sekä toivoo kaikille sukeltajille turvallisia ja unohtumattomia hetkiä upoksissa.
sukellussuunnistus
Lahden Pingviinit ry:n puolesta Harri Yli-Kujala sihteeri
Qj
julkaisija suomen urheilusukeltajain liitto kirjoittanut per olov jansson peter jansson
Erilaisin kunniamerkein muistettiin seuran juhlissa seuraavia Pentti Puhakka Jorma Lindqvist Sakari Halme Kyösti Tissari PS. Liiton edustajien puolesta kiitän isäntäseuraa kutsusta ja mukavasta illasta.
SUKELLUSSUUNNISTUS
Moninkertaisten PM-mestareiden "Prolle ja Peter Janssonin kirjoittama opas joka kuuluu jokaisen sukeltajan peruskirjallisuuteen. Kirjaa saatavissa Suomen Urheilusukeltajain liitto ry:n toimistosta Radiokatu 12, 00240 Helsinki tai 90-1582258.
Eka Metsävuori
SUKELTAJAN TIETOPANKKI SME HUIPPU-UUTUUS! Mikroprosessoriin perustuva sukellusinstrumentti, jossa mm. seuraavat toiminnot: • analoginen ja digitaalinen syvyysnäyttö, maksimisyvyys ja sukellusten määrä • sukellus- ja pinta-aika, dekompressio- ja ei-dekompressioaika • •
sukellusprofiilimuisti dekompressio stop (SME-USN) tai kattosyvyys (SME-ML) • ei-dekompressio aikarajat eri syvyyksillä seuraavaa sukellusta varten • ilmoitus virheellisestä dekompressiosyvyydestä, ilmoitus liian suuresta nousunopeudesta Kaksi versiota: SME-USN, joka perustuu U.S.Navyn taulukoihin ja SME-ML, jonka pohjana on typen elimistöön sitoutumista ja poistumista kuvaava matemaattinen malli. SME on saatavissa rannemallina tai konsoliin asennettuna. Rannemalli voidaan jälkikäteen asentaa Suunnon COMBO-42 ja COMBO-43 konsoleihin .
•TO SUU , 02920 Espoo (90) 847 033
6
Myynti: URSUK OY, Teollisuuskatu 34 20520 TURKU, puh. (921) 376700 Ovh. 1990,-
Sukellustaito Ruotsissa Kirj. Anton Ludvig Fahnehjälm ... Merenpohjalla ei käy kovin nopea käveleminen ja käsiä saa käyttää kuin eviä tai airoja voidakseen edetä veden alla. Sukeltajalla on vyötäröllään merkinantoköysi jolla hän on tiedonantoyhteydessä ystäviinsä ylhäällä. Pian tuntee hän yhden voimakkaan nykäisyn - se on kysymys: Kuinka menee? Tämä kysymys ei ole tavanomainen kohteliaisuus-fraasi, joka esitetään tyytyväisyydestä; se annetaan todellisesta, sisäisestä kiinnostuksesta, jota sukellusjohtaja tuntee pitäessään merkinantoköyttä kädessään ja josta voidaan sanoa hänen pitävän sukeltajan henkeä käsissään. Johtajan asema on eniten valtaa antava ja edellyttää kylmäverisyyttä ja täydellistä tuntemusta koko kojeiston toiminnasta ja kaikkien aistien käyttöä. Niitten täytyy töitten kestäessä olla äärimmäisen valppaina. Korvien täytyy kuunnella pumppua jottei jonkun löystyneen venttiilin, öljyämättömän johteen tai vastaavan ääntä jätetä huomaamatta. Silmien, sen lisäksi että ne seuraavat että kaikki kalusto veden päällä on järjestyksessä, on huomioitava nousevia ilmakuplia, osin siksi että tarkkailemalla kuplien muotoa ja tasaista tuloa voi kontrolloida että kaikki on hyvin ja laite tiivis, osin siksi että niitten avulla voi seurata sukeltajan liikkumista pohjalla. Tuntoaistia tarvitaan siksi, että merkinantoköydellä tunnetaan jos sukeltaja seisoo tai makaa, työskentelee tai on toimimaton. Jos sukeltaja menee väärään suuntaan pitäisi tämä
useimmissa tapauksissa tarkkaavaisen johtajan havaita näön ja tunnon avulla ja kyetä kutsumaan sukeltaja heti takaisin. Niin pian kun jotain epätavallista tapahtuu, esimerkiksi että sukeltaja nopeasti asettuu makaamaan pohjalle seisovasta asennosta, josta johtaja ei tietenkään voi tietää, jos se on tapahtunut tahattoman putoamisen seurauksena tai ei. Tällöin tehdään edellämainittu kysymys (yksi nykäisy) "Kuinka menee?" Sukeltaja puolestaan, tuntiessaan henkilökohtaisesti että kaikki on hyvin, vastaa rauhallisesti samalla tiedonantovälineellä "kiitos hyvin". Sanat "henkilökohtaisesti hyvin" tarkoittaa tässä todellisuudessa sitä että on nautinto kulkea veden alla 3-6 sylen (n. 5-11 m) syvyydessä! Veden paine ei ole niin suuri että ruumis kärsisi siitä merkittävästi. Sen sijaan ilma on puristuneena noin kaksinkertaiseen paineeseen verrattuna maanpinnalla olevaan. Joka kerran kun keuhkot täyttyvät, saavat ne kaksi kertaa niin paljon elämän ilmaa: ihminen hengittää mahtavasti ja tuntee pian voivansa erityisen hyvin. Suuremmissa syvyyksissä, 18-20 syleen (n. 32-36 m) puristuu sen sijaan jonkin verran verta kohti päätä. Ei ole tietoa johtuuko tämä vedenpaineesta paljaisiin käsiin tai jostain vaikutuksesta joka tulisi puristuneen ilman vaikutuksesta keuhkoihin jota tässä syvyydessä hengitetään, koska ne sukellukset joita tähänmennessä on tehty ovat olleet puhtaasti materiaalisia päämääriä
palvelevia ja eivät ne ole jättäneet aikaa sukeltajille tieteellisiin tutkimuksiin. Toki pitäisi sukeltamalla saada erinäisiä varsin mielenkiintoisia havaintoja jos herrat tiedemiehet kääntäisivät huomionsa tälle suunnalle. Sukeltaja työskentelee nyt; naulaa, vasaroi, hakkaa, sitoo, laittaa nostosaksia suuriin kivenjärkäleihin, suuntaa kiviporia niin että tuleva kallionräjäytys aiheuttaa suurimman tehon, tutkii olosuhteita ja niin edelleen. Ääni joka syntyy veden alla, kuuluu kauas: se ääni jonka paalujuntta aiheuttaa on lähellä paalua seisovalle sukeltajalle suorastaan kuurouttava. Sitten kun sukeltaja on tarpeen mukaan työskennellyt yhden tai useamman tunnin, antaa hän merkinantoköydellään kolme nykäystä merkiksi aikomuksestaan ylös - hän voi myös samanlaisella merkillä tulla kutsutuksi sukellusjohtajan taholta ylös pintaan. Saatuaan päänsä pinnan yläpuolelle irtiruuvataan ja poistetaan kypärä: raportit annetaan ja käsky saadaan, kypärä asetetaan paikalleen taas ja sukeltaja lasketaan alas jälleen kerran ja viipyy hän syvyydessä kunnes hän hyvin suoritetun työn jälkeen saa jättää märän maailmansa tullakseen jälleen ylös kovalle maalle. "Svenska Familjebokin" toimituksen huomautus: A.L. Fahnehjälm on keksinyt sukelluslaitteiston, jota on yleisesti käytetty esikuvana ulkolaisten vastaavien tekemisessä.
Vapaa käännös "Svenska Familjebokenista vuodelta 1851, (sivut 914-915). - - - - - - - - - - - - - - Käännös H. Alopaeus 1986
KAINUUN URHEILUSUKELTAJAT JÄRJESTÄÄ KESKIPITKÄN RÄPYLÄUINTIKILPAILUN KAJAANIN JOELLA 27. 06. 87 klo 12.00 MATKA KOKOONTUMINEN ILMOITTAUTUMINEN
VARUSTUS JOUKKUE LISENSSI PS.
n. 1500 m Kajaanin uimahallille 10. 06. 87 mennessä puh. 986-27378 Markku Kananen tilin n:o OU 67788-5 30 mk/kilpailija Märkäpuku/kuivapuku muut varusteet vapaat 3 henkilöä nimetty ennen kilpailua yhteisaika ratkaisee SUSL:n lisenssi Juna- ja lentokoneyhteydet sopivat kilpailuaikatauluun. f
CMAS kahden tähden 13-15.3.1987
(QJ) ?+SSl'l'\'
"o\J"~'"
Työntäyteinen viikonloppu kahden tähden kokelaille Kisakallion Urheiluopistolla. Tahti oli tosi kovaa, joidenkin mielestä tuntui kovin inttimäiseltä, oli kiintoisaa tekstiä, kuivaa tekstiä, harjoitusoppitunteja ja tietenkin mahdottoman kovaa kritiikkiä. Saimme sentään hieman sukeltaakin, kiitos siitä Jaskalle. Kaikki se tieto ja taito, joka annettiin on varmasti tarpeen, koska huomasimme, että kouluttajista on pulaa. Kiitokset tästä 'inttimäisestä rääkistä' RT:lle ja Jokkelle, jotka johtivat homman hienosti läpi. P.S. Muistakaa ohuet siivut Kannatti käydä
7
Sukellustaito Ruotsissa Kirj. Anton Ludvig Fahnehjälm ... Merenpohjalla ei käy kovin nopea käveleminen ja käsiä saa käyttää kuin eviä tai airoja voidakseen edetä veden alla. Sukeltajalla on vyötäröllään merkinantoköysi jolla hän on tiedonantoyhteydessä ystäviinsä ylhäällä. Pian tuntee hän yhden voimakkaan nykäisyn se on kysymys: Kuinka menee? Tämä kysymys ei ole tavanomainen kohteliaisuus-fraasi, joka esitetään tyytyväisyydestä; se annetaan todellisesta, sisäisestä kiinnostuksesta, jota sukellusjohtaja tuntee pitäessään merkinantoköyttä kädessään ja josta voidaan sanoa hänen pitävän sukeltajan henkeä käsissään. Johtajan asema on eniten valtaa antava ja edellyttää kylmäverisyyttä ja täydellistä tuntemusta koko kojeiston toiminnasta ja kaikkien aistien käyttöä. Niitten täytyy töitten kestäessä olla äärimmäisen valppaina. Korvien täytyy kuunnella pumppua jottei jonkun löystyneen venttiilin, öljyämättömän johteen tai vastaavan ääntä jätetä huomaamatta. Silmien, sen lisäksi että ne seuraavat että kaikki kalusto veden päällä on järjestyksessä, on huomioitava nousevia ilmakuplia, osin siksi että tarkkailemalla kuplien muotoa ja tasaista tuloa voi kontrolloida että kaikki on hyvin ja laite tiivis, osin siksi että niitten avulla voi seurata sukeltajan liikkumista pohjalla. Tuntoaistia tarvitaan siksi, että merkinantoköydellä tunnetaan jos sukeltaja seisoo tai makaa, työskentelee tai on toimimaton. Jos sukeltaja menee väärään suuntaan pitäisi tämä
useimmissa tapauksissa tarkkaavaisen johtajan havaita näön ja tunnon avulla ja kyetä kutsumaan sukeltaja heti takaisin. Niin pian kun jotain epätavallista tapahtuu, esimerkiksi että sukeltaja nopeasti asettuu makaamaan pohjalle seisovasta asennosta, josta johtaja ei tietenkään voi tietää, jos se on tapahtunut tahattoman putoamisen seurauksena tai ei. Tällöin tehdään edellämainittu kysymys (yksi nykäisy) "Kuinka menee?" Sukeltaja puolestaan, tuntiessaan henkilökohtaisesti että kaikki on hyvin, vastaa rauhallisesti samalla tiedonantovälineellä "kiitos hyvin". Sanat "henkilökohtaisesti hyvin" tarkoittaa tässä todellisuudessa sitä että on nautinto kulkea veden alla 3-6 sylen (n. 5-11 m) syvyydessä! Veden paine ei ole niin suuri että ruumis kärsisi siitä merkittävästi. Sen sijaan ilma on puristuneena noin kaksinkertaiseen paineeseen verrattuna maanpinnalla olevaan. Joka kerran kun keuhkot täyttyvät, saavat ne kaksi kertaa niin paljon elämän ilmaa: ihminen hengittää mahtavasti ja tuntee pian voivansa erityisen hyvin. Suuremmissa syvyyksissä, 18-20 syleen (n. 32-36 m) puristuu sen sijaan jonkin verran verta kohti päätä. Ei ole tietoa johtuuko tämä vedenpaineesta paljaisiin käsiin tai jostain vaikutuksesta joka tulisi puristuneen ilman vaikutuksesta keuhkoihin jota tässä syvyydessä hengitetään, koska ne sukellukset joita tähänmennessä on tehty ovat olleet puhtaasti materiaalisia päämääriä
palvelevia ja eivät ne ole jättäneet aikaa sukeltajille tieteellisiin tutkimuksiin. Toki pitäisi sukeltamalla saada erinäisiä varsin mielenkiintoisia havaintoja jos herrat tiedemiehet kääntäisivät huomionsa tälle suunnalle. Sukeltaja työskentelee nyt; naulaa, vasaroi, hakkaa, sitoo, laittaa nostosaksia suuriin kivenjärkäleihin, suuntaa kiviporia niin että tuleva kallionräjäytys aiheuttaa suurimman tehon, tutkii olosuhteita ja niin edelleen. Ääni joka syntyy veden alla, kuuluu kauas: se ääni jonka paalujuntta aiheuttaa on lähellä paalua seisovalle sukeltajalle suorastaan kuurouttava. Si tten kun sukeltaja on tarpeen mukaan työskennellyt yhden tai useamman tunnin, antaa hän merkinantoköydellään kolme nykäystä merkiksi aikomuksestaan ylös hän voi myös samanlaisella merkillä tulla kutsutuksi sukellusjohtajan taholta ylös pintaan. Saatuaan päänsä pinnan yläpuolelle irtiruuvataan ja poistetaan kypärä: raportit annetaan ja käsky saadaan, kypärä asetetaan paikalleen taas ja sukeltaja lasketaan alas jälleen kerran ja viipyy hän syvyydessä kunnes hän hyvin suoritetun työn jälkeen saa jättää märän maailmansa tullakseen jälleen ylös kovalle maalle. "Svenska Familjebokin" toimituksen huomautus: A.L. Fahnehjälm on keksinyt sukelluslaitteiston, jota on yleisesti käytetty esikuvana ulkolaisten vastaavien tekemisessä.
Vapaa käännös "Svenska Familjebokenista vuodelta 1851, (sivut 914-915). - - - - - - - - - - - - - - Käännös H. Alopaeus 1986
KAINUUN URHEILUSUKELTAJAT JÄRJESTÄÄ KESKIPITKÄN RÄPYLÄUINTIKILPAILUN KAJAANIN JOELLA 27. 06. 87 klo 12.00 MATKA KOKOONTUMINEN ILMOITTAUTUMINEN
VARUSTUS JOUKKUE LISENSSI PS.
n. 1500 m Kajaanin uimahallille 10.06.87 mennessä puh. 986-27378 Markku Kananen tilin n:o OU 67788-5 30 mk/kilpailija Märkäpuku/kuivapuku muut varusteet vapaat 3 henkilöä nimetty ennen kilpailua yhteisaika ratkaisee SUSL:n lisenssi Juna- ja lentokoneyhteydet sopivat kilpailuaikatauluun. t
"Q1)
CMAS kahden tähden ?+~'sl'l'\' KO':'''~'' 13-15.3.1987
Työntäyteinen viikonloppu kahden tähden kokelaille Kisakallion Urheiluopistolla. Tahti oli tosi kovaa, joidenkin mielestä tuntui kovin inttimäiseltä, oli kiintoisaa tekstiä, kuivaa tekstiä, harjoitusoppitunteja ja tietenkin mahdottoman kovaa kritiikkiä. Saimme sentään hieman sukeltaakin, kiitos siitä Jaskalle. Kaikki se tieto ja taito, joka annettiin on varmasti tarpeen, koska huomasimme, että kouluttajista on pulaa. Kiitokset tästä 'inttimäisestä rääkistä' RT:lle ja Jokkelle, jotka johtivat homman hienosti läpi. P.S. Muistakaa ohuet siivut Kannatti käydä
7
HELSINGISTÄ
JA
TURUSTA
TUKHOLMAAN
JOKA
pÄlvA
Hieno tapa • • lrrottua ar) esta. Silja Linen matkoilla on aina jäljittelemätön tunnelma. Se syntyy hyvästä matkaseurasta. Se syntyy sydämellisestä palvelusta. Se syntyy lukemattomista laadun tekevistä yksityiskohdista.
Matka on aina elämys
SllIAlINE~
Matkatolmlsto,ta tai SlI,a Unelta HelsinkI, [tellesplanadl 14, puh. (90) 1804422, Silja Unen terminuII, Olym· plapayllJonkl, puh. (90) 1804455, Turku, Klsfty6111,katu 4, puh. (921) 652244, KOP·kolmlo, puh. (921) 652288, Silja Unen terminaaII, Turun .atama, puh. (921) 652 255, Tampere, Keskustori 1, puh. (931) 115122.
8
MALLIKSI MUILLE Kuten joskus ennenkin olen kertonut, toimii Merenkurkun pohjoispuolella seura, jonka nimi on Merisaukot ry. Seuran toiminta on aaltomaista, kuten muidenkin seurojen, on nousuja ja laskuja. Sukupolvetkin vaihtuvat, mutta se sukeltaminen on yhteistä. Se minkä tähden tartuin kynään, on naispuolisten perheenjäsenten panos. Tytöt perustivat aikoinaan "Saukottaret" nimellä kulkevan naistoimikunnan, jonka toiminta on koko ajan vaan parantunut, ainakaan en ole sivustaseuranneena huomannut minkäänlaisia laskukausia. Päinvastoin, Merisaukot ovat vuosien varrella saaneet vastaanottaa useamman kymppitonnin lahjoitukset. Eli ottakaapa Saukot hattu kouraan, kun menette viemään Saukottarien vuosijuhlaan ruusun jokaisen rintaan. Tyttöjen työpanos on varmasti ollut sen arvoinen. Kuten otsikko sanoo, "Malliksi Muille", niin otan tähän mukaan Saukottarien viime vuoden toimintakertomuksen ja tämän vuoden suunnitelman. Molemmissa papereissa on mallia vaikka sukellusseuroillekin, eikä vaan naisjaostolle, Eka Metsävuori
SAUKOTTARIEN TOIMINT AKER TOMUS 1986
MAALISKUU 01. 03. Klaudia esiintyy Urheilutalolla, jossa Saukot ja Saukottaret pitivät järjestystä. HUHTIKUU
Vietettiin kokoperheen Palma-päivää, Kajn johdatellessa. Vaakunassa vietettiin riemukkaita Kevät-tansseja jotka järjestettiin mies 2000 teemoilta ja onhan meillä tulossa ihmeteltävää. Saukottaret osallistuivat Masterin ikkunakilpaan aiheena tulevaisuuden mies, josta saimme paljon kiitosta ja 3 sijan. TOUKOKUU
Kastettiin Asekoululla 21 uutta Saukkoa. Siivottiin Kerho ja Virve kesäkuntoon ja Virve erikoisesti koska se ajettiin Mustankarin rantaan Pohjoismaisten Messujen ajaksi näytteille. Osallistuttiin Saukkojen kanssa verenluovutus-tempaukseen. Kastajaisissa lahjoitettiin Saukoille 5000,-. KESÄKUU
Kokoonnuttiin Mustallekarille kevätkauden päättäjäisiin ja meidän iloksemme siellä oli jamit. ELOKUU Järjestettiin perinteiset Mustankarin Kuutamotanssit. Kokoonnuttiin Hilulle Tuppervaaran merkeissä.
TAMMIKUU
SYYSKUU
Hotelli Vaakunassa pidettiin vuosikokous. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tyyne Junkala, varapuheenjohtajaksi Kaarina Lager, sihteeriksi Kristiina Juvonen, rahastonhoitajiksi Gunlis Hyytiä ja Pirkko Orava, kirjanpitäjäksi Gunlis Hyytiä, myyntipäälliköksi ja tiedotussihteeriksi Hannele Siren, kerhoemännäksi Kaarina Lager. Hupiklubin kokoonkutsujaksi Kaj Paajanen, hupiklubin itseoikeutettuja jäseniä ovat Saukottarien ja Saukkojen puheenjohtajat. muut jäsenet: Kaarina Lager, Sikke Metsävuori, Lea Soininen, Jari Judin ja Jari Puhakka.
Syyskausi avattiin virallisemmin Kokoonnuttiin Kanttarelliksessa. Saukkojen ja Saukottarien voimalla Kerholle viettämään Eijan ja Sikken 1OO-vuotis juhlaa.
HELl\lIKUU
Asekoululla kokoonnuttiin Saukkojen kanssa yhteiseen kokoukseen. Mukana oli 10 saukkoa ja saukotarta ja puitiin yhteisiä asioita. Virven-päivää \ietettiin 16. 1. Kanttarelliksessa Kreikkalaisissa tunnelmissa ja pusiivitti tunnelmaan ter',~h.r1'·"c,."nA.r\ ja iltaa jatkettiin Vaakunassa. olimme opptmassa kauneudenhoitoa.
LOKA/l\IARRAS
Valmistauduttiin Naisten-messuille ja Pikkujoulua varten jotka oli 29. 11. Molemmat onnistuivat nappiin ja yllätyksekseen Saukot saivat meiltä 5000.-. Saimme myös tuulahduksia lämpimistä maista Nynnin Tyynen ja Mariannen tuomana.
JOULUKUU
Saukottarien omaa pikkujoulua vietettiin 12/12 Johanssonilla, söimme pitsaa ja Tyynen runosuoni oli sykkinyt meidän kaikkien iloksi. Vuosi oli toimintarikas, kokoonnuimme 37 ja asiaa on riittänyt, niin että puheenjohtaja ei ole aina saanut ääntään kuuluville. Kokkola 26. 01. 1987 SIHTEERI
SAUKOTTARIEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1987 YLEISTÄ Mahdollisuuksien mukaan osallistutaan ja autetaan Saukkoja eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa, heidän sitä pyytäessä. Kokoonnutaan entiseen tapaan joka keskiviikko tai joka toinen. VARSINAINEN TOIMINTA Yhteinen kokous saukoille ja saukottarille. helmikuu Jalkahoitoon ja vyöhyketerapiaan tutustuminen. helmikuu Virven päivä maaliskuussa Koko perheen ulkoilutapahtuma (Palmassa) maaliskuussa Kevättanssit, Vaakunassa tai Seurahuoneella huhtikuussa Teatterimatka, Ouluun maalis/huhti Siivoustalkoot Virvellä ja Kerholla toukokuussa Sukelluskurssin päättäjäiset Asekoululla toukokuussa Mustankarin tanssit elokuu Naisten messut Urheilutalolla joulukuu Pikkujoulu jäsenille. Asekoululla joulukuu Saukottarien oma pikkujoulu joulukuu Vesishow- tai lastenjuhla Uimahallilla '?
Sukelluskuvauksen SM-kilpailu Aika Paikka Saljat Säännöt ()sallistllmismaksll
Kokoontuminen
5-6.9. 1987 M/aux Vivan. lähtö Kotkasta klo 10.00 musta-valko paperikuvat. väripaperikuvat Kilpailuissa noudatetaan sukelluskuvauksen SM-sääntöjä 250 mk. sisältää vesikuljetukset ruokailu!. makuupussimajoituksen ja filmit Osallistumismaksu maksetaan viimeistään 1.9.87 mennessä: Sukellusseura Vesikot ry. KOP-Kouvola. tilinumero 107240-1 1216. Kotkan keskussairaalan parkkipaikalla 5. 9. klo 9.45. TER VETU LOA! Sukellusseura Vesikot Q'
9
Pauli Pyysalo, Partiosukeltajat
Usein kuulee kysyttävän miten urheilusukeltajat kilpailevat vai kilpailevatko he ollenkaan. Tähän ei edes kaikki urheilusukellusta harrastavat ole osanneet vastata. Tämän artikkelin tarkoitus on antaa jonkinlainen mielikuva kustakin kilpalajista ja mahdollisesti saada jokunen uusikin kyky niitä kokeilemaan ja harrastamaan. Jokaisesta lajista on ensiksi lyhyt lajikuvaus, jossa on suurpiirteisesti selitetty nykyisin kilpailuissa käytettäviä välineitä, sarjajakoa ja muuta lajille olennaista. Liiton toimistosta saa lajikohtaisia kilpailusääntöjä ja niihin kannattanee tutustua kimmokkeen saatuaan. Jokaisen lajin yhteyteen on myös laitettu tiedot nykyisin pidettävistä kilpailuista ja niiden ajankohdasta ja paikasta. Kuten huolellinen lukija tulee havaitsemaan, kilpailutapahtumia on lähes joka viikonloppu ympäri vuoden. Sukelluskalastus Sukelluskalastus tapahtuu perusvälineillä (räpylät, maski ja snorkkeli) hengitystä pidättäen, aseena harppuuna tai tikku. Lisäksi turvallisuussyistä mukana on kuljetettava vähintään 10 l:n poijua, muovikanisteria tms. Käytännössä tähän poijuun ripustetaan myös saadut kalat. Veden kylmyydestä johtuen on pidettävä myöskin sukelluspukua ja sen takia painovyötä. Kalastukseen tarvittavat välineet löytynevät jokaisen perusurheilusukeltajan kaapista, joka käyttää märkäpukua. Asiasta kiinnostuneet voivat kaivaa esille Urheilusukeltajat lehden 3/ 83 ja lukea siinä olleen laajemman artikkelin sukelluskalastuksesta. Tänä vuonna parhaiden kalastajien saaliit ovat vaihdelleet muutamasta kalasta aina 85 kalaan päivässä riippuen kilpailujen ajankohdasta, paikkakunnasta ja siellä olleesta kilpailupaikasta yms. syistä. Sukelluskalastuksessa kilpailuaika on yleensä 4-6 tuntia päivässä, vain SM- ja PM-kilpailut ovat olleet kaksipäiväiset. Voitot ovat tulleet tuttuun tapaan kampeloilla. Pisteet lasketaan siten, että jokaiselta alkavalta sadalta grammalta saa yhden painopisteen aina 2 kg:n saakka ja lisäksi 2-6 lisäpistettä kalan lajin mukaan. Avovesiuinti Sukelluskilpalajeista avovesmmtI on järjestävän seuran kannalta helpoin järjestää. Se on myöskin sukeltajan kannalta helpoin tapa kuntoilla. Siksipä jokaisen piirin tulisi huolehtia, että sen alueella järjestetään avovesiuinnin piirimestaruuskilpailut.
10
Sukeltajien kilpalajit Vuonna 1985 SM-kilpailuja järjestettiin lähes 10 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran. Toivon mukaan järjestäjiä tulee olemaan jatkossakin. Seurat voivat anoa järjestämilleen uinneille SM- ja SM-osakilpailuarvoa SUSL:n räpyläuintivaliokunnalta. Matkat ovat seuraavat: - lyhyiden matkojen avovesiuinnin SM, matka noin 1 km - keskipitkien matkojen avovesiuinnin SM, matka noin 3 km pitkien matkojen avovesiuinnin SM, matka yli 9 km Avovesiuinnin lajikohtaisia kilpailusääntöjä ei toistaiseksi ole, mutta niitä ollaan tekemässä. Näillä näkymiltä sellaiset valmistuisivat kevääseen -86 mennessä. Ennakkoon voitaneen todeta seuraavien pääperiaatteiden sisältyvän sääntöihin: - kilpailuluokissa (yleinen, naiset, juniorit alle 19 ja 16) välineet ovat vapaat. Saa käyttää tai olla käyttämättä 3 mm:n pukua, surffauspukua, monoräpylää, pitkiä stereoräpylöitä (lasikuitua, muovia, kumia) ja uintikeulaa (max. koko noin 0,35 m 2). Tarkoitus on saada suomalaiset tässäkin lajissa kansainväliselle tasolle. Kansainvälisissä kilpailuissa välineet ovat yleensä vapaat. - vastapainoksi edelliselle luokalle, aloittelijoille tulee olemaan ns. kuntoluokka, jossa puvun tulee olla 6 mm:n sukelluspuku, räpylöiden tulee olla sarjavalmisteiset enintään 65 cm:n sukellusräpylät ja maskia ja snorkkelia on käytettävä. Miehet, naiset ja juniorit kilpailevat kaikki samassa sarjassa. Sarjajako ei sorra junioreita eikä naisia. Junioreiden ja naisten kilpasarjoissa on ollut siksi vähän osallistujia, että he ovat päässeet tavallisillakin välineillä niissä mitaleille. joukkuekilpailua uinneissa yritetään myöskin saada aikaiseksi. Joukkue voisi olla ns. kolmimiehinen, jolloin kolmannen ajaksi voitaisiin ottaa toiseksi tulleen aika + 25 %, jos kolmatta ei ole tai jos joku kolmesta on joutunut keskeyttämään tai kolmannen aika on tätä huonompi. Tarkoituksena on saada useampi uimari mukaan seurasta ja näin kohottaa osallistujamääriä. jonkinlaista SM -osakilpailua yritetään kehittää. Se voisi olla esimerkiksi sellainen, että osakilpailupisteitä saisi laskea hyväkseen yhdestä noin 1 km:n, yhdestä noin 3 km:n ja yhdestä yli 9 km:n uinnista. Tarkoituksena on säilyttää nykyiset kilpailut ja saada kansainvälisille matkoille lisää kilpailuja ja tietysti innostaa osallistumaan niihin.
Välineistä yleensä voisi todeta, että sukellus ja sukelluskilpalajit ovat edelleen kehitysasteella. Luuloa ja uskomuksia on enemmän kuin todellista tietoa. Uintikeulaa on esimerkiksi vieroksuttu ja arvostettu enemmän maskia, snorkkelia ja käsienheiluttelutyyliä. Toisaalta sukelluskilpalajien tulisi jotenkin tukea ja antaa kuntoa ns. tavallisille sukelluksille. Kuinka moni sukeltaja heiluttelee käsiänsä sukeltaessaan laitteilla. Olen myös kilpailuissa todennut omakohtaisesti, että kun uitava matka on yli kilometri, 6 mm:n puvulla käsien heilutteluun menevä energia kannattaa säästää jalkoihin. Tällöin uidaan kädet ojennettuina eteen, ikäänkuin ne olisivat uintikeulalla. Ajatkin tulevat paremmiksi. Toinen yliarvostettu asia ovat venäläiset lasikuituräpylät. Jens Kristiansen, molempien avovesiuintien suomenmestari on tästä hyvä esimerkki. Hän on kolmasti voittanut 13 km:n Tikkurila-Helsinki jokiuinnin tavallisilla kumiräpylöillä. Hänen kaapistaan löytyy kyllä räpylöitä joka lähtöön, on mm. venäläisiä stereo- ja moniräpylöitä. Hän on vain testeissään todennut saavansa yli 4 km:n matkoilla parhaat ajat tavallisilla kumiräpylöillä. Olemme myös Jenssin kanssa kokeiluin todenneet, että hyviä uintiräpylöitä voi tehdä Suomestakin saatavilla materiaaleilla ja länsimaalaisilla "kengillä". Tällöin ne lisäksi mahtuvat isonkin miehen jalkaan ja niissä voi käyttää 3 mm:n sukkaa. Nykyisin kilpakäyttöön tarkoitetut varusteet maksavat likimain seuraavasti 3 mm:n kilpapuku noin 1 0001 200 mk pitkät kilparäpylät noin 250- 800 mk - uintikeula noin 50-100 mk Kukin voi ajatella mikä näistä eniten vaikuttaa tuloksiin ja minkä käyttöä olisi pitänyt ensisijaisesti sarjajaoilla rajoittaa. Välinekehittelystä kiinnostuneille voisi esittää ajatuksen, että onkohan parasta mahdollista räpylää uintilajeihin vielä keksittykään. Älkää siis uskoko kaikkea mitä kuulette. Omakohtaiset testit ja kello ovat lahjomattomia tiedon lähteitä. Sukellussuunnistus Sukellussuunnistajat kilpailevat kahdessa eri luokassa, K-Iuokassa ja Xluokassa. K-Iuokassa kilpaillaan tavallisilla sukellusvarusteilla. Täytyy käyttää tavallisia sarjavalmisteisia räpylöitä, pullon tulee olla selässä ja käytettävän kompassin sarjavalmis-
tein en käsikompassi. Matkamittaria ei saa käyttää, vaan matkat mitataan potkupareilla. X-luokassa taas välineet ovat vapaat. Pulloa työnnetään tavallisesti edellä ja siihen on kiinnitetty laivakompassi ja matkamittari. Yleensä käytetään venäläisiä lasikuituisia mono- tai stereoräpylöitä. Molemmissa luokissa on erikseen nopeussuunnistuskilpailu ja tarkkuussuunnistuskilpailu. Nopeussuunnistuskilpailussa eli parisuunnistuskilpailussa annetaan sukellusparille kartta käteen, ja siitä alkaa ajanotto. Kaikki suunnat on otettava ja matkat mitattava veden alla rastilta toiselle. Rasteja on tavallisesti 5-8 kpl, niiden välimatkat noin 50200 m ja uitava matka yhteensä noin 650 metriä. Jokaisesta pinnalla käynnistä saa sakkoaikaa 10 minuuttia. Nopein pari on paras. Tarkkuussuunnistuskilpailussa kilpaillaan yksin, eikä siinä ole käytettävälIä ajalla mitään merkitystä. Ennalta määrätyt, maalta suunnitut radat yritetään sukeltaa mahdollisimman tarkasti lävitse. Niitä on yhteensä 5 kpl, niiden pituudet vaihtelevat 50200 metriin. Ratojen päihin on pingotettu köysi, jossa on merkit metrin välein. Jokaisesta sivuun menneestä metristä vähenee yksi piste. Max pisteet ovat siis 50. Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa kilpaillaan lisäksi M-rata ja 5-
'9\
aloittaa ja suunnistustaitoa tarvitsee jokainen sukeltaja löytääkseen toisenkin kerran sen kerran tapaamansa oman aarre laivan. Välineet eivät myöskään ole vielä loppuun saakka kehiteltyjä. Sukeltajan hydrodynaamisissa ominaisuuksissa on paljonkin toivomisen varaa, samoin suunnistuslaitteissa. Kuka ensimmäisenä ehtii soveltaa esimerkiksi elektroniikkaa, saanee sellaisen etumatkan muihin, että ottanee mitalit seuraavina vuosina kisasta kuin kisasta. Samat laitteet voi kyllä tehdä mekaanisestikin. Kluokassa tähän ei ole mahdollisuutta, mutta siinä voi satsata kuntoonsa, kartan ja kompassinkäsittelytaitoon sekä sukellusparin saumattomaan yhteistyöhön etenkin rasteilla. Niin mekin teimme ja heti tuli hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista. Kärki ei siis ole kenelläkään tavoittamattomissa, kunhan harjoittelee tai kehittää itselleen uraauurtavan suunnistuslaitteen. Liitolta saa lainaksi "toroedomallisia" suunnistuslaitteita.
Uppopallo
Uppopallo on ylivoimaisesti eniten harrastajia keräävä urheilusukeltajien kilpalaji. Hyvä laji ei paljon mainosta kaipaa ja se vie itse itseään eteenpäin. Uppopalloa pelataan siten, että korit ovat pohjalla uima-altaan syvässä päädyssä. Joukkueeseen kuuluu 11 + 2 pelaajaa. Vedessä on maalivahti ja 5 kenttäpelaajaa. Vaihtopenkillä on 5
.
90 \11'0'" • tUO~~A_rooot• \,\0'" to"i ·a
"TunnettU~a\\i. \Uotertu
pisterata -lajeissa. Molemmat ovat yksilösuorituksia, joissa ratkaisee aika M-radassa lisäksi tarkkuus. Sukeltajien välineet ovat vapaat eli X-luokkaa vastaavat. Kummassakaan lajissa ei saa valmista karttaa radasta, vaan rastit suunnitaan maalta ennen varsinaista kilpailusuoritusta, tosin yleensä joukkueiden yhteistyönä. M-radassa kierretään kolme poijua tietyltä puolelta, jonka jälkeen tulee osua mahdollisimman tarkasti maaliköyteen. Pisteitä saa sekä tarkkuudesta että nopeudesta. Suoritus hylätään, jos kiertää poijun väärältä puolelta tai rikkoo välineillään veden pinnan. 5-pisteradassa pitää löytää 5 rastia mahdollisimman nopeasti. Suoritus hylätään, jos rikkoo välineillään veden pinnan tai ei löydä rasteja tiettyihin aikarajoihin mennessä. M-radan ja 5-pisteradan ero kiteytettynä on se, että M -radassa menee kilpailijalla hyvin, jos ei näe rasteja, kun taas 5-pisteradassa ne on nähtävä. Suomalaiset ovat olleet sukellussuunnistuksessa lajin uranuurtajia ja samalla parhaita vuosikausia. Sen jälkeen ovat muutkin kehitelleet laitteitaan ja parantaneet samalla myös uintinopeuttaan. Parhaat suunnistajat löytyvät nykyisin Tanskasta, Ruotsista ja Itäblokin maista. Lajiin kaivattaisiin kovasti uutta verta ja uutta sukupolvea. K-luokassa on helppo
PfU 180 00 \Imi" • tuotto 2 . 380 V "hköroootton
•
NII \ l HA "
VUOKR~i:TAS\ 0N~ S8
-
POSElOO.
IW
Rusthollarinkatu 802270 ESPOO 27 Puh. (90) 803 6300
11
kenttäpelaajan vaihtomiestä ja vaih- sarjavalmisteisilla välineillä 25 m:n kaisempina vuosina saanut suoraan dot tapahtuvat lennosta. Pelivälinee- altaassa on myöskin kilpailuja. SM-arvon. Nykyisin on yritetty kenä on suola vedellä täytetty muovipal- - Helsingin piirin räpyläuintikilpaihittää lajin SM-arvo saatavaksi lo, jolloin se vettä raskaampana vajouseamman osakilpailun perusteella luissa kilpaillaan 200 m:n laitesuaa altaan pohjalle. Varusteinaan peja ottaa lisäksi pakolliseksi jokin kelluksessa, 200 m:n pumppausuinlaajilla on perusvälineet (maski, arvovesiralli. Tämä ei toistaiseksi nissa, 50 m:n ja 25 m:n vapaasusnorkkeli ja räpylät), uimahousut ja ole onnistunut. Seuraavat hallirallit kelluksessa sekä 100 ja 400 m:n vesipalloilijoidenkin käyttämä numeon pidetty säännöllisesti: uinneissa. Lisäksi on junioreilla 25 roitu uimalakki. Tavoitteena tässä - Helsingin piirin halliralli marrasm:n sukellus + uinti takaisin sekä kolmiulotteisessa kontaktipelissä on kuussa kaikille viestilajeina 4 x 100 m:n työntää pallo vastustajan koriin. - Kalakukkoralli Kuopiossa tai Musuinti. Ajankohta on huhtikuun alku Säännöt yksinkertaistettuina ovat, ettamakkararalli Tampereella vuoroja toinen pääsiäispäivä. tä pallottomasta pelaajasta ei saa pi- - Helsingin laivastoasemalla sukeltavuosin, yleensä marraskuussa tää kiinni. jakurssin pitämässä Upinnimei CuValokuvaus Uppopallo on joukkuepeli ja siinä pissa ovat lajeina 200 m:n estesuValokuvauksessakin järjestetään erion joukkuepelin edut ja haitat. Joukkellus, laitteella. Perusvälineillä laisia kilpailuja. Sukelluskuvauksen kue pelaa siten kuin sen huonoin pe200 m:n poimintauinti, 25 m:n sulaaja ja hyväkään pelaaja ei yksinään suomenmestaruuskilpailut on pidetty kellus + uinti takaisin sekä maskia Kotkassa syyskuun puolivälissä. Kilpääse pelitapahtumiin suuria vaikutja snorkkelia apuna käyttäen 5 lepailu on ollut kaksipäiväinen ja tukitamaan. Joukkueet alkavat yleensä vyn poiminta 6 m:n pytyn pohjalta. aluksena on toiminut M/aux Vivan. pärjätä vasta kun koko joukkue on Lisäksi on 4 x 25 m:n sukellusviesIhan mukava sukellusviikonloppu. keskenään samantasoista ainesta ja ti. Kilpailussa jaetaan hylsyjä poVuoden aikana otettuja kuvia voi kun kaverit uskovat, että uppopalloa kaaleina parhaalle seuralle, eniten lähettää ainakin seuraaviin kilpailuipelataan pallolla eikä vastustajalla. kaikissa lajeissa henkilökohtaisesti hin: Tapa puristaa rystyset vaIkeina vaspisteitä saaneille sekä tietysti jokai- Helsingin piirin valokuvauskilpaitustajaa tai palloa yrittäen saada sen sesta erillisestä lajeista parhaille. lu, kuvat tulee olla perillä syyskuun pursuamaan sormien välistä ulos, ei Ajankohta on yleensä toukokuun loppuun mennessä tuota yleensä tulosta. Kun pallo kulpuolivälissä, lauantaina, PorvoonLiitto järjestää "Vuoden kuva" kee syöttöpelillä mieheltä miehelle aljokiuintia edeltävänä päi vänä. -kilpailuja säännöllisesti kaa pelin tasokin ja joukkueen sijoiHallirallit ovat leikkimielisiä tus parantua. PM-kilpailuja järjestetään myöskin tekniikka, näppäryys ja tieto-taitosäännölli sesti kilpailuja perusvälineillä ja vähinAllaslajit Tarkempia tietoja saa liitosta. tään 10 l:n laitteilla. Niistä on aiUppopallon lisäksi altaissa kilpaillaan myös uiden ja sukeltaen. Sukeltajien kilpalajeista allaskilpailut otettaneen ensimmäisenä olympialajiksi, kun sellainen aikanaan toteutuu. Kilpailut tapahtuvat 50 m:n altaassa vapain välinein. Käytännössä se tarkoittaa, että uintilajeissa käytetään nykyisin kaikilla matkoilla lasikuituista monoräpylää. Maski ja snorkkeli jätetään usein pois niiden huonojen hydrodynaamisten ominaisuuksien takia. Juniorit eivät saa monoräpylää käyttää. Uintilajeissa kilpaillaan seuraavilla matkoilla: 100, 200, 400, 800 ja 1500 metriä sekä viestissä 4x 100 ja 4x400 metriä. Vapaasukelluslajeina ovat miehillä ja naisilla 50 m:n ja junioreilla 25 m:n sukellus. Laitesukelluslajeissa ovat matkat 100, 400 ja 800 metriä. Vastaavat minimi laitekoot ovat 0,7 ja 3,0 sekä 7,0 litraa. Laitetta pidetään kädessä pulloventtiilistä kiinni pitäen eikä maskia ja snorkkelia yleensä käytetä. Näitä voi harrastaa seuraavissa kilpailuissa: Varsinais-Suomen avoimet piirimestaruuskilpailut Turun Impivaaran uimahallissa keväällä - SM-kilpialut helmi- ja marraskuusTee helppo ja edullinen sukellusmatka välimerelle 1 vko n. sa, ovat olleet aiemmin mm. Jyväs2600 mk sis. lennot Hki-Palma de Mallorca-Hki, hotelli, kylässä, Kuopiossa ja Turussa perillä 5 sukelluspäivääH Aikavälille 18. 8. -87-15. 9. -87 - PM-kilpailut olivat vuonna -85 Ossitovat ilmoittautumiset 15. 6. -87 mennessä Helge Suominen lossa ja ovat -86 Tanskassa, ajanpuh. 938-225573 työ 938-220710 koti. kohta on yleensä maaliskuun alku Tavalliselle sukeltljalle tavallisilla
SUK LLA •• VALIMER
La Castana on suomalainen 12 m pitkätukialus Mallorealla.
12
Hyvät sukeltajapäivien osanottajat Nimeni on Tomi Reponen - olen 15-vuotias ja edustan Sukellusseura H 20:ta. Tässä kokouksessa kuitenkin puhun lähinnä räpyläuimarina. Urheilusukellusta olen harrastanut kolmisen vuotta ja noin kaksi vuotta sitten innostuin räpyläuintiin, josta nyttemmin on muodostunut päälajini. Räpyläuinnissa olen saavuttanut mm. Pohjoismaiden mestaruuden 25 metrin sukelluksessa ja viikko sitten tein samassa lajissa uuden Suomen ennätyksen Tukholmassa käydyissä kisoissa. Uinnista on muodostunut minulle eräänlainen elämäntapa; vaikka olen sairaskin, aItaa lle on päästävä, jos ei muuta niin vaikkapa aikoja ottamaan. Urheilusukeltajat ovat reilua porukkaa ja olen saanutkin heidän joukostaan paljon hyviä ystäviä. Räpyläuinti on vaativa laji - se kysyy paitsi keuhkoja, voimaa ja tekniikkaa - etenkin pitkäjänteisyyttä. Vuosittain kertyy altaassa satoja tuhansia metrejä ja nuo metrit eivät aina ole pelkästään juhlaa. Päinvastoin kuten monet teistä tietävät, altaan päästä toiseen uiminen tai sukeltaminen on aika yksitoikkoista puuhaa. Joskus olen miettinyt, mikä minut saa ryhtymään moiseen hommaan ja kavereiden lisäksi syy saattaa olla esimerkiksi siinä, että haluan niin sanotusti isona olla kova kundi tässä lajissa. Aikuiset nimittäisivät tätä taipumusta ehkä kunnianhimoksi. Joskus on sanottu, että urheilu häiritsee koulunkäyntiä. Itse olen kuitenkin saanut urheilusukelluksesta vain kivoja kokemuksia ja ne ovat lähinnä piristäneet lukuhaluja. Urheilussa on myös se hyvä puoli, että siinä ei jää aikaa huonoille harrastuksille, vaikka nekin joskus mielessä käyvät. Minä otan räpyläuinnin tosissani. Käytännössä se merkitsee kovia treenejä ja jatkuvaa tsemppiä. Olen huomannut, että räpyläuintia ei osata arvostaa kaikissa piireissä. Etenkin sellaiet ihmiset, jotka eivät lajia tunne, väheksyvät sitä aivan tarpeettomasti. Joskus minusta tuntuu, että omassakin
urheilusukellusporukassa on ennakkoluuloja meitä räpyläsukeltajia kohtaan. Uiminen ja sukeltaminen kansallisella tasolla on sinänsä jännää. Varsinaiseksi seikkailuksi se kuitenkin muuttuu silloin, kun pääsee rajojen ulkopuolelle koittamaan kykyjään. Pohjoismaisittain suomalaiset alan harrastajat rupeavat olemaan kärkikamppailussa. Lyhyillä matkoilla itse olen henkilökohtaisesti pärjännyt hyvin. Kansainvälisesti ajatellen kilpailijalIe on tärkeää kilpailukokemus. Kun on altaassa vaikkapa Ruotsissa, siinä on jo erilainen tunnelma kuin altaassa esimerkiksi täällä Lahdessa. Ruotsissa sitä jo ikäänkuin kamppailee Suomen puolesta. Henkilökohtaiset paineet ja oman joukkueen henki vaikuttavat ratkaisevasti. Voin sanoa, että vaikka meitä on jännittänytkin, niin viimeistään silloin, kun räpylä läsähtää veteen, on sisu ollut päällä ja pohjoismaisittain hyvällä menestyksellä. Olen laittanut itselleni tähtäykseksi vuoden 1992, jolloin räpyläuinti on olympialaji. En aio olla kuitenkaan vaatimaton vuonna 1990:täkään, kun Roomassa käydään MM-taistoon. Minun laillani ajattelevia kavereita on joukossamme monia muitakin. Kaikki me tähtäämme kansainvälisiin mittelöihin - Suomen saamiseksi maailman kartalle myös tässä lajissa. Olen kuullut, että Urheilusukeltajain Liitto ei ole esimerkiksi myöntänyt rahaa ensi keväänä pidettäviin kansainvälisiin räpyläuintikilpailuihin Italiassa. Pidän tätä virheenä, sillä kansainvälisiä kontakteja ei koskaan ole liikaa. Etenkin, kun kesällä 1987 Zlirichissä on nuorten EM-kilpailut. Kansainvälinen koitos ennen tuota EM-ottelua olisi ihan paikallaan; se lisäisi kokemusta, jollaista tarvitaan EM-al-taassa. Kansainväliset yhteydet ovat tärkeitä myös siksi, että niissä ystävystytään ja tutustutaan muiden maiden kilpailijoihin. Henkilökohtaiset tuttavuudet ovat puolestaan omiaan edistämään kaikkia niitä tunteita,
jotka edesauttavat esimerkiksi rauhan säilymistä. Minulle on kerrottu, että myös SVUL on käynnistämässä yhteyksiä Neuvostoliittoon. Tähän astihan noita suhteita on hoitanut pelkästään TUL. Kun tiedän, että urheilusukeltajien piirissä on aikaisemmin tänä vuonna oltu yhteydessä Neuvostoliiton valmentajien, johdon ja kilpailijoiden kanssa, niin pidän tärkeänä, että noita yhteyksiä ei päästetä sammumaan, vaan päinvastoin tehostetaan. Suslin olisikin oikein virallisesti otettava yhteyttä esimerkiksi Leningradin tai Tallinnan urheilusukeltajiin. Neuvostoliittolaiset räpyläuimarit ovat maailman parhaimmistoa. Heillä olisi meille paljon annettavaa. Ja tiettävästi he ovat myös valmiita tähän. Nyt tarvitaan vain tekoja. Jos vain Suslissa riittää haluja ja tarmoa, niin jo tulevana talvena meillä on mahdollisuus vaihtaa kokemuksia ison naapurimme kanssa. Osoitteet ovat tiedossa - pankaa kirjeet menemään. Jottei synny väärinkäsityksiä, niin todettakoon, että nämä ajatukset eivät ole pelkästään omiani, vaan niiden taustalla ovat myös ne mietteet, jotka syntyivät viime kesänä Berliinin MM -altaalla. Helsingissä on vain yksi räpyläuinnin valmentaja - hän on Alasen Masa. Onko heitä muuten Suomessa monta muuta? Toivoisinkin, että SusIi julkaisisi luettelon kaikista heistä. Kuinkahan pitkä tuo paperi onkaan? Mielenkiintoista olisi sekin, jos täällä olevat räpyläuinnin valmentajat nostaisivat joukolla kätensä ylös. No niin - nostakaapa. Näissä käsissä näkyy räpyläuintimme valmennuksen nykytila. Tämä kuvannee myös sitä arvostusta, jota lajiamme kohtaan Suslissa tunnetaan. Kun kuitenkin tähtäämme mm. olympialaisiin, eikö nyt jo viimeistään olisi aika satsata myös räpyläuintiin. Varsinkin me nuoret tarvitsemme kipeästi kannustajia, valmentajia jotka paneutuvat työhönsä koko sydämellään. Meidän nuorten puolesta kiitän Alasen Masaa hänen uhrautuvasta työstään. Masaa saisi muuten kiittää koko maan räpyläuinti. Hän on suolamme.
13
Meri ja sinä
HALOO, HALOO, PUHELU TOIMISTOSTA VUOSIKOKOUS OULUSSA 11-12. 4. Keväisessä Oulussa pidetyssä vuosikokouksessa oli läsnä 47 osallistujaa edustaen (jäsenmaksut maksettu) 18 seuraa. Toiminta- ja talouskertomus vuodelta 1986 hyväksyttiin ja tilivelvollisilie myönnettiin vastuuvapaus. Seuraavan vuoden jäsenmaksut päätettiin pitää entisellään, eli 60 mk/ aikuiset ja 25 mk/alle 16 v. Vuosikokous päätti lähettää ympäristöministeriölle kannanoton, jossa liitto esittää huolestumisensa öljyvahingoista sekä yleisestä saastumisesta ja vesistöjen likaantumisesta. UUSIA SEUROJA Upponallet, Helsinki Polar Divers, Helsinki Inarin Urheilusukeltajat, Ivalo KOULUTUSTARKASTAJAT Johtokunta on koulutusvaliokunnan esityksestä nimennyt koulutustarkastajat. Heidän toimenkuvaansa kuuluu sukellustoiminnan ja koulutuksen valvonta alueellaan. Ensimmäiset koulutustarkastajat: Ansalahti Rainer, Häme 917-21976 k. Laitinen Jouko, P-Suomi 960-323406 t. Metsävuori Erkki, V-Suomi 921-693311 t. Mikkonen Esko, Suur-Savo 957-13613/33 t. Perätalo Pekka, Kymenlaakso 951-889012/257 t. Pihlajamaa Pertti, Etelä- ja Keski-P. 968-15111 t. TOIMISTO KESÄAJASSA SVUL-talo siirtyy kesäaikaan 1. 6. Virka-aikamme on 8.00-15 .00. Toimisto on suljettu lomien vuoksi 6-19. 7 . KESÄLEIRILLÄ KAINUUSSA 10-14.6. DOPINGTESTI Kansallinen dopingtoimikunta on suorittanut ensimmäisen testin kilpailijoidemme parissa . Uppopallon SM-sarja-ottelussa Riihimäellä 4. 4 . kaikkien neljän testaukseen joutuneen näyte oli negatiivinen . Hyvä pojat .
VAKUUTUSASIAA Onhan vakuutusasiasi kunnossa? Soittele meille, jos haluat vakuuttaa: - itsesi - sukellusvarusteesi - ulkomaan matkasi
TURVALLISIA SUKEllUKSIA JA HAUSKAA KESÄÄ KAIKillE, toivoo toimiston tytöt
Sä kuplasi näät, . vilahdukselta hain merivuokkojen päät. Hiljaisuus vain siellä kanssasi on, sininen pohjaton vierestä alkaa. Kalaparvessa nyt liikutat jalkaa, pako hämmentynyt ja hiljaista taas meritähtien maas'. Kumppanin varjo, korallin komean värien tarjo. Maiseman mahtavan yli vaivatta uit, vapautee's ihastuit. Aikaa kapinoit, tahtoisit jäädä vaan kauanko voit. se tarkasti säädä. Olet vieraana sä ihminen eksyvä. Merivirrat ne vie, niitä kunnioitat taikka loputon tie taltuttaa kopeat. Oi mahtava meri! Mun janoova veri yhä taasen alas se pakottaa. Mä köm pelö valas en rauhaa saa.
Kari
HENGITYSILMAPULLOT KAASUPULLOT SAMMUTTIMET - KÄ YTTÖT ARKASTUS - HUOLTO 42 km H:gistä tie 51 Siuntio
PRESSOTEKNO Oy Puh. 90-2986229
Laitesukellustekniikkakilpailujen avovesi-SM-osakilpailut
RÄKKÄRALLI
pidetään lauantaina 04.07. 1987 alkaen klo 10.00. Paikka Norvajärvi, joka sijaitsee Rovaniemen maalaiskunnassa. Ilmoittautumiset 20. 06. 1987 mennessä puhelimitse Hannu Puhalaiselle puhelin iltaisin 960/193828 tai Anneli Mäkiselle puhelin päivisin 960 / 299339. Osanottomaksu 80 mk / pari, joka maksetaan tilille SYP-Rovaniemi 204120-2010570. Jälki-ilmoittautuminen 110 mk / pari. Kilpailuradan pituus on noin 1 km ja syvyys noin 4 m. Kilpailuissa noudatetaan Suomen Urheilusukeltajain Liiton hyväksymiä avovesirallikilpailujen sääntöjä ja järjestämisohjeita. Lisätietoja ja -ohjeita saa yllämainituilta henkilöiItä.
TERVETUL.OA 14
ROVANIEMEN URHEILUSUKELTAJAT
Jo yl i 25 vuotta työtä puhtaan hengitysilman puolesta.
KOP:N URHEILUSÄÄTIÖN NUORISOSTIPENDIT julistetaan haettaviksi Urheilijoiden stipendien tarkoituksena on tukea lahjakkaita ja esimerkillisiä 16-18 vuotiaita svullilaisia urheilijoita heidän opinnoissaan ammattipätevyyden saavuttamiseksi. Urheilullisen menestyksen vähimmäisvaatimuksena on ollut
KORKEAPAINEKOMPRESSORIT
•
~ntistä
puhtaampaa Ilmaa uuden P-suodatinjärjestelmän avulla.
•
SECUR US-valvon tajärjestelmä varmistaa ilman laadun.
•
yksilölajeissa sijoittuminen ikäluokassaan SM-kisoissa kuuden parhaan joukkoon palloilulajeissa pelaaminen vähintään liiton toiseksi korkeimmassa sarjassa joukkuelajeissa mitalin saavuttaminen oman ikäryhmän SM-kisoissa.
Seurojen ja joukkueiden apurahat on tarkoitettu tukemaan ja kannustamaan laaja-alaista, esimerkillistä, tuloksekasta ja kasvatuksellisesti merkittävää nuorisotyötä.
Laaja valikoima kompressoreja pienistä siirrettävistä suuriin kiinteästi asennettaviin .
Stipendien hakuaika on 27.4.-30.9.87. Hakemuslomakkeita saa KOP:n konttoreista.
Ilman tuotto 60 - 1400 l/min.
~
~ OY
MACHiI'E TOOL CO
HÄMEENTIE lOS. 00550 HELSINKI 55. VAIHDE 90 ·717488. TELEX 124809 mac 51. TELEFAX 90 ·753 1506
HELSINKI. JOKELA. PORI. TAMPERE
Muistathan jäsenetusi RETKEILYMAJAMATKALLA Kotimaassa Suomen Valtakunnan Urheiluliitto ry on Suomen Retkeilymajajärjestön jäsen. Tämä merkitsee jäsenillemme monia etuisuuksia. Voimassa olevan jäsen kortin esittäminen riittää edun saamiseen. Jäsenetumme kotimaan retkeilymajoilla on 10,- / henk/vrk. SRMretkeilymajat ulottuvat Pohjanlahden rannikolta Lapin tunturi maisemiin. Yhteensä niitä on yli 160 ja ne kaikki kuuluvat kansainväliseen retkeilymajaverkostoon. Talvisin majoista toimii nelisenkymmentä. Yhdessäolo ja omatoimisuus ovat olennaista retkeilymajamatkalla. Ne takaavat edullisen hintatason tulevaisuudessakin. Itsepalvelukeittiöt. seurustelu-, ja peseytymistilat ovat kaikkien majavieraiden käytettävissä. Huoneista voit valita joko 2-4 vuodepaikan nk. perhehuoneen tai suuremman majoitustilan. Melkein kaikilla kotimaan retkeilymajoilla on perhehuoneita. Retkeilymajahenkeen kuuluu myös omien jälkien siivous. vuoteen sijaaminen ja itsepalvelukeittiön siistiminen ruuanlaiton jälkeen. Kotimaan retkeilymajat on luokiteltu neljään tasoluokkaan majan pal-
velun ja varustuksen perusteella. Huoneissa olevien vuoteiden määrä vaikuttaa myös hintaan. Yhden tähden retkeilymaja täyttää kansainväliset perusvaatimukset. Neljän tähden retkeilymajalla palvelut ovat monipuolisemmat. Majoitushinnat vaihtelevat 22:sta 50:een markkaan vuodepaikalta. Nämä hinnat ovat Jäsenhintoja järjestömme jäsenille. Muut suorittavat 10,- suuruisen vierasmaksun varsinaisen majoitusmaksun lisäksi. Omien lakanoiden käyttö halventaa myös hintaa. Majoilta voi toki vuokrata lakanoita. mikäli et välitä kantaa omia mukanasi. Ulkomaille Retkeilymajamatkalla ulkomailla kansainvälinen retkeilymajakortti on yhtä välttämätön kuin passi. Järjestömme jäsenet saavat sen jäsenhintaan. joka tänä vuonna on 40. -. Etu on si is 30. -. Kortt ia lunastettaessa tarvitaan henkilötiedot. valokuva ja voimassa oleva jäsenkortti. ja sen saa lunastaa mm. Suomen Retkeilymajajärjestön toimistosta Helsingistä. Pohjoismaissa voit yöpyä retkeilymajamatkalla kortitta "tutustumis-
mielessä". Silloin vain joudut maksamaan vierasmaksua varsinaisen majoitusmaksun lisäksi. Pohjoismaiden ulkopuolella kansainvälinen retkeilvmajakortti on välttämätön. Ilman siiä et voi majoilla yöpyä. Kansainvälinen retkeilymajakortti suo alennuksia myös eri maiden nähtävyyskohteissa ja joissain liikennevälineissä. Nämä jäsenedut on lueteltu erillisessä esitteessä. Retkeilymajamatkalla löydät tukikohdan melkein missä vain. Maailman yli 5000 retkeilymajaa tarjoaa edullisen ja turvallisen lepopaikan tapahtumiin ja nähtävyyksiin tutustujalle. Edullisuus - hinnat vaihtelevat Euroopan retkeilymajoilla 9:stä 60:een markkaan - hyväilee rahapussia ja antaa "rikkauksia" matkan sisältöön. Majanhoitaja avustaa mielellään päiväohjelmien suunnittelussa kertoen paikallisista erikoispiirteistä. Lisätietoja retkeilymajoista saat Kansainvälisestä retkeilymajaoppaasta. Pohjolan retkeilymajat esittäyty\'ät yhteispohjoismaisessa esitteessä. Voit lukea retkeilymajamatkailusta kotimaassa Suomen Retkeilymajat -luettelosta tai Retkeilymajamatkailua Suomessa -esitteestä. Näitä kaikkia voit mennä noutamaan Suomen Retkeilymajajärjestön toimistoon. Yrjönkatu 38 B. 00 I 00 Helsinki. Tietoja saat myös puhelimitse. puh. 906940377. Suunnattaisiinko seuraa\'alla matkalla retkeilymajamatkalk'? Sinne ml' kaikki nuorenmidisl't olemme tenl'tulleita. Siellä Saamll1l' myös SYL I Llilaisina jäsenetuja. .
15
Räpyläuinnin SM-kisat Oulussa Räpyläuinnin SM-kisat pidettiin helmikuun 14. päivänä Oulussa. Haisevasta maineestaan huolimatta kisapaikkakunta Oulu oli saanut vieraakseen kilpailijoita ympäri Suomen yhteensä 15 seurasta kaikkiaan 68 kilpailijaa. Ylivoimaisesti parhaimpana seurana kilpaili Helsingin H 20, joka keräsi yhteensä 214 pistettä, toiseksi tuli Kouvolan Uimarit 71 pisteellä ja kolmanneksi Kainuun Urheilusukeltajat 59 pisteellä. Ari Palve erottui jälleen muusta joukosta ylivoimaisuudellaan.
*** On lauantai-iltapäivä. Astun sisään Oulun Raksilan uimahallin ovesta ja näen ympäriinsä kiireisesti liikkuvaa väkeä. Raksilan uimahallissa on tänään erilaista kuin tavallisesti lauantaisin tähän aikaan . Selvimmin joukosta erottuvat nuoret pojat ja tytöt, jotka ovat pukeutuneet siniharmaisiin asuihin. Pusakan selästä erottuu Kainuun Urheilusukeltajien tunnus. Ilmassa leijuu sekä urheilujuhlan tuntua että kloorin pistävä katku. Kuuluttaja näkyy etsivän paikkaansa, ajanottajat näpläävät kellojaan, seuran sihteeri Aulikki juoksentelee edestakaisin posket kuumottaen, kaikilla näyttää olevan hänelle asiaa. Kilpailusihteerit tarkistavat konekirjoitustilaansa ja huokailevat, jokin paperi taitaa olla hukassa. Palkintokoroke on vielä tyhjänä. Palkintopöydälle asetetut palkinnot odottavat voittajiaan . Eräs vesimiesläinen tyrkkää kameransa minulle ja kehoittaa ottamaan kuvia. Jaa että kuvia, miten tätä käytetään, ei mutta minunhan piti toimia vain tarkkailijana - hän on mennyt, minulla on kamera ja aloitankin kuvakulmien tähyilyn. Aika vierähtää. Suurensuuria räpylöitä, jos niitä edes räpylöiksi voi nimittää, ilmestyy hallin kaakelilattialle, penkeille, lähtöpaikoille. Oulun Vesimiesten puheenjohtaja Jorma Pekkala pitää avauspuheen ja toivottaa sekä kilpailijat että vähälukuisen yleisön tervetulleeksi kilpailuun. Tämän jälkeen Tuomas Palve suorittaa oman osuutensa aloitusseremonioista kertoen mm. SUSL:n eri ikäisille uimareille perustamista valmennusrenkaista, joihin katsastetaan tämänpäiväisissä ki soissa uimareita. Sitten pamahlaa laukaus ja ensimmäinen kilpailu vo i alkaa. Nuoret sirojäseniset tytöt ponkaisevat räpylät jalassaan veteen. Sukeltavat, kunnes alittavat maaliköyden, joku tulee vo ittajaksi - siinä vaiheessa en ti edä kuka, sillä kuuluttajan sanat ei vät tavoita korviani. Seuraavat kilpailijat asettu vat lähtöpaikoilleen. ajanottajat kääntyvät selin, lähtölaukaus, ajanottajat näpsäyttävät keHonsa käyntiin ja kääntyvät yhtäaika isesti takaisin asemiinsa. Kaikki näyttää suju van hämmästyttävän hyvi n.
16
Yritän keskittyä tehtävääni, kääntelen päätäni etsien kohdetta. Ahaa, tummatukkainen mies, silmälasit, ei enää ihan nuori - hänen täytyy olla Markku Kananen. Kävelen hänen viereensä, hymyilen. Hän hymyilee ymmärtäväisesti takaisin. Minä pistän kädet taskuun, kamera roikkuu olkapäällä. Kerron, että olen vesimiehiä ja aion kirjoittaa Urheilusukeltajalehteen jutun. Ihmettelen Markulle, kuinka hän sai päähänsä järjestää kisat Ouluun, vaikka täällä lajin harrastajia ei olekaan. Markku kertoi tutkailleensa Oulun suuntaan, koskapa se on Kajaanista katsottuna lähin paikkakunta, jossa olisi kilpailuun vaadittavat halliolosuhteet. Oululaiset eivät pienen pehmittelyn jälkeen pistäneet hanttiin vaan alkoivat innolla touhuta kisan vaatimia järjestelyjä ja harjoittaa kilpailutoimitsijoita. Taustalla oli tietenkin Markun halu levittää kajaanilaisten suosiossa olevaa harrastusta myös Ouluun. Siinä keskustellessamme kilpailu etenee omaa vauhtiaan. Välillä tapahtuu varaslähtö, kilpailijat eivät kuule keskeytysmerkkiä vaan uivat 100 m:n matkan välittämättä lukuisista keskeytysyrityksistä. Kuuluttajana toimiva Tuomas Palve kiinnittääkin asiaan huomiota ja kertoo merkinantomenetelmien puutteellisuudesta. Hänen mukaansa altaan pohjassa tulisi olla verkl<o, joka saataisiin nostettua nopeasti ylös. Näin kilpailijat voitaisiin keskeyttää turvallisesti . Kaikkien räpyläuintimatkojen SEmies Ari Palve istuu vieressäni ja kertoo tuntemuksiaan. Ari aloitti räpyläuinnin vuonna 1981. Aluksi hän ryhtyi kisaan leikkimielellä harrastettuaan aiemmin klassista uintia ja per-
hosuintia. Noin puolentoista vuoden ajan Arin kohta jokapäiväiseen elämään on kuulunut räpyläuinti. Ari Palve kuuluu Kouvolan Uimareihin ja on edustanut seuraansa kunniakkaasti myös kansainvälisillä vesillä mm. Italiassa, Ruotsissa sekä MMkisoissa Saksassa, josta on tullut tähän mennessä paras saavutus, 9. sija 200 metrillä. Tämän hetken päätavoitteena on Arilla syyskuussa Mallorcalla pidettävät EM-kilpailut. Kilpailuun hänellä on hyvät harjoitusmahdollisuudet, sillä opiskelu Lapin U rheil uopistossa liikunnanohjaajakurssilla antaa harjoitteluun loistavat mahdollisuudet. Keskusteltaessa yleensä räpyläuinnin tilasta Suomessa Ari harmittelee lajin heikkoa arvostusta ja yleisön vähäistä kiinnostusta räpyläuintia kohtaan. Rahaa kilpailijat joutuvat pistämään omasta pussistaan aika lailla. SUSL maksaa MMja EM-kisamatkat, mutta muutoin ei avustuksia tipu. Liitto kyllä saisi avustaa kärkiuimareita jollain tavoin, tuumailee Ari. Lähtölaukaukset toistuvat, kuuluttajan ääni kaikuu rauhallisen osaavasti , ajanottajat kääntyilevät edestakaisin, välillä jaetaan palkintoja ja tilanne jatkuu toisinaan kovienkin kannustushuutojen ja vihellyksien tahdissa. Tunnelma nousee ajoittain korke- • alle. Kellon lähestyessä kuutta alkaa kilpailupäivä olla lopullaan. Osa kilpailijoista lienee jo matkalla koteihinsa. Liitän tämän päivän mielessäni mielenkiintoisten päivien joukkoon toivoen , että räpyläuinti mielenkiintoisena uutuutena saisi oman kannattajajoukkonsa myös Oulussa.
Teksti Helena Tervo
JUNIORI UPPOPALLON SM Alle 17 v. 26-27.09.1987 paikka avoin Alle 20 v. 10-11.10.1987 paikka avoin
Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Jorma Kervinen Puh. koti 971-115526, työ 971-114481 Saarijärven tie 21 C 38, 70460 Kuopio
KOLMEN TÄHDEN KOULUTTAJAKURSSI
CALYPSO 15 VUOTTA
CMAS***
Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla I osa 11-13. 9 II osa 9-11. 10 Kurssille valitaan hakemusten perusteella 20 CMAS** kuluttajaa. Kurssin hinta on 380 mk/jakso TÄYSIHOIDOLLA. Kirjalliset hakemukset liiton toimistoon 31.7.1987 mennessä.
Osoite: Radiokatu 12, 00240 Helsinki Kurssille valituille lähetetään kurssikutsu. Koulutusvaliokunta
TARRAN SUUNNITTELUKILPAILU Kutsumme kaikki innokkaat piirtäjät suunnittelemaan liitolle uutta tarraa myyntiartikkeliksi. Kilpailutyöt lähetetään liiton toimistoon 31. 8. mennessä. Parhaat palkitaan.
TYÖVALIOKUNTA
Toimitamme: - sukeltajan kevytkypärät (märkäpuvuille) 1-3 lampulla - sukeltajan valaisimet - hengitysilmakompressorit - ammattisukeltajan varusteet ja työkalut - erikoisvarusteita
Oy Insinööritoimisto
NODULE Ltd P.O. Box 92, SF 01301 Vantaa 30, Finland Telefax: (90) 834 834
90-831 011
Porkkalan meripelastusyhdistyksen sukellusjaos Calypso saavutti viidentoista vuoden iän 29. 3. 1987. Calypson perustivat merivoimien sukeltajat Jussarössä keväällä 1972 "siviilien painostuksesta". Tarkoittaa lähinnä meripelastusyhdistyksen parissa toimineita henkilöitä, jotka halusivat saada yhdistyksen toimintaa laajennettua myös vedenalaiseen työskentelyyn, kuin myös sukelluskoulutuksen aloittamiseksi jäsenilleen. Kuukautta myöhemmin Calypso hyväksyttiin urheilusukeltajain liiton 46:ksi jäsenseuraksi. Calypso toimii lähinnä meripelastuksen parissa, mutta on kuitenkin kuluneiden vuosien aikana kouluttanut yhteensä yli sata laitesukeltajaa yhdeksällä eri kurssilla. Tämän hetken jäsenmäärä on 74 edustaen suomalaisen yhteiskunnan koko kirjoa niin ikärakenteeltaan kuin myös koulutus- ja ammattitaustoiltaan. IS-vuotisjuhlaa Calypsolaisittain vietettiin lauantaina 28. 3. Upinniemessä. Päivän alkajaisiksi kilpailtiin ensimmäistä kertaa Calypso-rallissa ja varsinaiseen pääjuhlaan kokoonnuttiin toimiupseerikerholle peräti kahdeksankymmenen hengen voimin. Arvokkaan aloituksen muodostivat pakolliset tervehdykset ja palkitsemiset sekä maittava sukeltajaillallinen. Illan keveämmästä osasta vastasi perinteinen tietokilpailu, Trivial Scubasuit, ja Kapteeni Nemon tahdittamat tanssit. Nyt puberteetti-ikään päässeen Calypson lähiajan suunnitelmiin kuuluu sääntöjen ja toimintamallin uusiminen, kuin myös rekisteröityminen itsenäiseksi urheiluseuraksi. Meripelastustoiminta säilyy kuitenkin toiminnan ryydittäjänä. SVUL:n ja SUSL:n tervehdyksen toivat Brita Ikävalko ja Kalevi Turkka. Menestyksellisestä toiminnasta seuran, liiton ja urheilusukelluksen hyväksi palkittiin Calypsosta Mauno Kaivo liiton kultaisella ansiomitaliIla sekä Jouko Laurila hopeisella ja Vilho Ruohola pronssisella. Mauno Kaivo vastaanotti myös SVUL:n hopeisen ansiolevykkeen- ja Suomen meripelastusseuran kultaisen ansiomerkin. Pitkälle aamuun jatkuneen "After Dive-osan" jälkeen saatoimme huokaista helpotuksesta: "Ei koskaan enää lS-vuotisjuhlia" Hannu l\'lartikainen
17
Kajaanin räpyläuintikilpailut 05.04. 87 Kajaanin Urheilusukeltajat järjestivät ensimmäiset räpyläuintikilpailut, joista saimme positiivisen kuvan räpyläuinnin kehityksestä. Kilpailuun osallistui 30 kilpailijaa 7:stä eri seurasta Helsingin ja Rovaniemen väliltä. Kajaanissa huomasimme, että tämän kokoisia kilpailuja pitäisi saada useampia vuodessa. SIISPÄ SEURAT TOUHUUN JA JÄRJESTÄMÄÄN: Ajatus kilpailujen järjestämisestä tuntui kauhealta, mutta kun hommaa Lähtö 1. Alle 12 v tytöt sukellus Kuop. U rhsuk. 1. Grön Heli
16.54
Lähtö 2. Alle 12 v pojat 25 m sukellus H 20 1. Räsänen Tomi
15.41
Lähtö 3. 13-14 v tytöt 25 m sukellus Kain. Urhsuk. 1. Viitasaari Katja
12.91
Lähtö 4. 12-14 v pojat 25 m sukellus 1. Uromaa Jan H 20 2. Oksanen Lasse H 20 3. Laasanen Pekka Kuop. U rhsuk. 4. Koiranen Kai H 20 5. Koittola Jani Kok. Merisaukot 6. Hytönen Aki Kuop. Urhsuk. 7. Hämäläinen Jani Kuop. U rhsuk. 8. Jäntti Ilari Kuop. U rhsuk. 9. Lakanen Kimmo Kok. Merisaukot
11. 75 11.99 12.34 13.10 15.09 15.16 15.57 18.16 18.73
Lähtö 5. 15 - 17v tytöt 25 m sukellus 1. Alanen Kirsi H 20 2. Vuolijoki Satu Kain. Urhsuk.
11.53 15.16
Lähtö 6. 15-17 v pojat 25 m sukellus 1. Haverinen Janne Kain. Urhsuk. 2. Känsäkoski Ari Kok. Merisaukot 3. Luiro Mika Kok. Merisaukot 4. Björk Kai Kok. Merisaukot 5. Pennanen Pasi H 20 6. Torkkeli Toni Kuop. Urhsulc 7. Pihlajamaa Petri Kok. Merisaukot
10.69 10.72 11.22 11.24 11.41 12.30 12.98
Lähtö 7. 18 v. Naiset 50 m sukellus 1. Karhunen Riitta Rovan. Urhsuk. 2. Holttinen Mallu Rovan. Urhsuk.
27.79 28.77
Lähtö 8. 18 v miehet 50 m sukellus 1. Alestalo Antti Kok. Merisaukot 21.37 21.42 2. Palve Ari Kouv. Uimarit 24.79 3. Autti Jari Rovan. Urhsuk. 4. Hyytiä Ari Kok. Merisaukot 24.98 28.07 5. Kääriäinen Ari H 20 6. Karjalainen Ilpo Kain. Urhsuk. keskeytti Lähtö 9. Alle 12 v tytöt 100 m ru 1. Grön Heli Kuop. Urhsuk.
1.19.83
Lähtö 10. Alle 12 v. pojat 100 m ru 1. Räsänen Tomi H 20
1.15.02.
Lähtö II. 13-14 v tytöt 100 m ru 1. Viitasaari Katja Kain. Urhsuk.
18
1.01.24
valmistelee etukäteen, kaikki sujuu hyvin. Näin kävi meidän kilpailun: Suunnittelimme 5-6 tunnin kisoja, mutta kilpailut sujuivat kolmessa tunnissa. Ennakko ilmoittelu tuotti vaikeuksia, kun kaikki seurat eivät muistaneet ilmoittautua ajoissa kilpailijoitaan. Järjestävän seuran kannalta olisi mukavaa saada ilmoittautuminen sovittuna aikana. Kainuun Urh.suk. pj.
Lähtö 12 13-14 v pojat 100 m ru 1. Uromaa Jan H 20 1.01.68 2. Oksanen Lasse H 20 1.04.02 3. Laasanen Pekka Kuop. Urhsuk. 1.06.45 4. Koiranen Kai H 20 1.08.03 5. Hytönen Aki Kuop. Urhsuk. 1.12.11 6. Lakanen Kimmo Kok. Merisaukot 1.17.25 7. Koittola Jani Kok. Merisaukot 1.17.42 8. Jäntti Jari Kuop. Urhsuk. 1.19.16 9. Hämäläinen Jani Kuop. Urhsuk. 1.20.98 Lähtö 13. 15-17 v tytöt 100 m ru 1. Alanen Kirsi H 20 2. Vuolijoki Satu Kain. Urhsuk.
0.58.03 1.02.30
Lähtö 14. 15-17 v pojat 100 m 1. Haverinen Janne 2. Känsäkoski Ari 3. Luiro Mika 4. Björk Kai 5. Pennanen Pasi 6. Pihlajamaa Petri 7. Torkkeli Tomi
0.53.17 0.54.90 0.56.15 0.57.61 0.58.52 1.00.26 1.03.65
ru Kain. Urhsuk. Kok. Merisaukot Kok. Merisaukot Kok. Merisaukot H 20 Kok. Merisaukot Kuop. Urhsuk.
Lähtö 15. 18 v naiset 100 m ru Jyväsk. Delfiinit 0.58.24 1. Varonen Tiina 2. Karhunen Riitta Rovan. Urhsuk. 1.02.41 Rovan. Urhsuk. 1.04.62 3. Holttinen MaHu Lähtö 16. 18 v miehet 100 m ru 1. Alestalo Antti 2. Palve Ari 3. Karjalainen Ilpo 4. Hyytiä Ari 5. Kääriäinen Janne 6. Autti Jari
Kok. Merisaukot Kouv. Uimarit Kain. Urhsuk. Kok. Merisaukot H 20 Rovan. Urhsuk.
0.50.19 0.50.68 0.54.83 0.55.43 0.55.49 0.57.20
Lähtö 17. 13-14 v tytöt 200 m ru 1. Viitasaari Katja Kain. Urhsuk.
2.13.40
Lähtö 18. 13-14 v pojat 200 m 1. Uromaa Jan 2. Oksanen Lasse 3. Laasanen Pekka 4. Hytönen Aki 5. Koiranen Kai 6. Koittola Jani 7. Hämäläinen Jani 8. Lakanen Kimmo
2.18.04 2.26.35 2.34.27 2.37.51 2.39.61 3.00.62 3.01.24 3.13.90
ru H 20 H 20 Kuop. Urhsuk. Kuop. Urhsuk. H 20 Kok. Merisaukot Kuop. Urhsuk. Kok. Merisaukot
Lähtö 19. 15-17 v tytöt 200 m ru 1. Alanen Kirsi H 20 2. Vuolijoki Satu Kain. Urhsuk.
2.10.28 2.15.23
Lähtö 20. 15-17 v pojat 200 m 1. Haverinen Janne 2. Luiro Mika 3. Känsäkoski Ari 4. Pennanen Pasi 5. Björk Kai 6. Pihlajamaa Petri 7. Torkkeli Tomi
ru Kain. Urhsuk. Kok. Merisaukot Kok. Merisaukot H 20 Kok. Merisaukot Kok. Merisaukot Kuop. Urhsuk.
PISTEIDEN PERUSTEELLA PALKITUT 2.01.60 2.04.34 2.06.17 2.12.67 2.13.51 2.16.99 2.31.07
Lähtö 21. 18 v naiset 200 m ru 1. Varomaa Tiina Jyväsk. Delfiinit 2.07.91 2. Karhunen Riitta Rovan. Urhsuk. 2.15.28 Lähtö 22. 18 v miehet 200 m ru 1. Palve Ari 2. Alestalo Antti 3. Karjalainen Ilpo 4. Kääriäinen Janne 5. Hyytiä Ari 6. Autti Jari
Kouv. Ui marit Kok. Merisaukot Kain. Urhsuk. H 20 Kok. Merisaukot Rovan. U rhsuk.
4x 100 m viesti Kok. Merisaukot miehet Kok. Merisaukot 15-17 v pojat H 20 13-14 v pojat Kuop. Urhsuk. seka Kain. Urhsuk. seka
Norppakoulutus käynnistyi Joensuussa =================
1.51.63 1.57.90 2.01.79 2.04.73 2.07.66 2.17.12
Tytöt alle 12 v Pojat alle 12 v Työt 13-14 v Pojat 13-14 v
1. Grön Heidi 1. Räsänen Tomi 1. Viitasaari Katja 1. Uromaa Jan 2. Oksanen Lasse 3. Laasanen Pekka Työt 15-17 v 1. Alanen Kirsi 2. Vuolijoki Satu Pojat 15-17 v 1. Haverinen Janne 2. Känsäkoski Ari 3. Luiro Mika Naiset 1. Karhunen Riitta 2. Varonen Tiina 3. Holttinen Mallu Miehet 1. Alestalo Antti 2. Palve Ari 3. Hyytiä Ari
3.40.87 4.37.90 4.33.87 5.07.36 3.55.18
32 p Kuop. Urhsuk. 32pH2O 48 p Kain. U rhsuk. 48 pH20 39pH2O 33 p Kuop. Urhsuk. 48pH 2O 39 p Kain. Urhsuk. 48 p Kain. U rhsuk. 37 p Kok. Merisaukot 35 p Kok. Merisaukot 42 p Rovan. Urhsuk. 32 p Jyväsk. Delfiinit 24 p Rovan. U rhsuk. 45 p Kok. Merisaukot 42 p Kouv. Uimarit 26 p Kok. Merisaukot
ONNEA VOITTAJILLE
Joensuun Urheilusukeltajat ovat kuluneen talven aikana aloittaneet ohjatun harrastustoiminnan nuorille jäsenilleen. Suomen Urheilusukeltajain Liiton kehittämä Norppa-koulutus on vielä uutta kaikkialla Suomessa. Järjestelmässä tehdään Norppa-kirjaan pohjautuen erilaisia leikkimielisiä tehtäviä, joiden avulla lapset tutustuvat veteen elementtinä ja oppivat sukelluksen perustietoja ja taitoja. Joensuun uimahallissa käy perjantai-iltaisin sukeltajien omalla vuorolla sellainen veden roiske, ettei kameran linssi tahdo pysyä kuivana. - On jännä sukelleIla magneettinappeja altaan pohjalta ja hyppiä veteen. Katso, minä osaan seisoa päälläni vedessä! Yhdeksänvuotias Heikki, yksi norppakoululaisista, puhkuu intoa. Hannu Hämäläisen vetämässä, 7 -12-vuotiaista tytöistä ja pojista koostuvassa Norpparyhmässä on oppilaita tusinan verran. Nuoren norpan kirjaan voidaan merkitä suorituksia räpyläuinnin ja ensiaputaitojen hallitsemisesta aina retkeily- ja kokoustekniikkataitoihin saakka. Järjestelmän tarkoituksena on antaa nuorisolle mielekästä ajankulua muutamaksi vuodeksi sukellusharrastuksen parissa 'ihan oikeaa' sukelluskurssia odotellessa. Monet norpista osallistuivat myös alkuvuodesta järjestetylle vapaasukelluskurssille. R.N.
SEUROJEN PÄÄTTÄJÄT HERÄTKÄÄ!!!!!! Olen viime aikoina ahertanut liittomme kesä leirin suunnittelussa ja osanottajien hankinnassa k.o. leirille. Sana hankinta kuulI ostaa tässä yhteydessä varmaankin aika erikoiselta, mutta todellisuus on juuri sanaa vastaava. Kesäleiristä on tullut yksityisiltä jäseniltä = vanhemmilta tiedusteluja ja usein on keskusteluissa todettu, että lapset olisivat halukkaita lähtemään kesäleirille, mutta seurassa ei asian hyväksi ole tehty mitään. Suurimpana ongelmana tuntuukin olevan se ikuinen ohjaajapula seuroissa. Nuorilla ei ole vakinaista ohjaajaa, joka vastaisi ja huolehtisi nuorten asioista. Nuorten itsensä kannalta asia on valitettava, mutta ei voittamaton. Kolkutankin tässä asiassa tei-
dän aikuisten, seurojen toiminnasta vastaavien omaatuntoa ja kysynkin, oletteko tehneet mitään konkreettista ohjaajapulan ratkaisemiseksi? SVUL:n nyt uudistaessa yhdessä lajiliittojen kanssa nuorisourheiluohjelmaansa on seuroilla hyvät mahdollisuudet korjata nuorisotoimintaansa koskevat epäkohdat. Ohjelman yleistavoitteita ovatkin: - liikunta elämän tavaksi - nuorten kasvu oman seuran aktiivijäseniksi - seuratoiminnan tarjoamien mahdollisuuksien avaaminen nuorille - monipuolisten ja kasvatuksellisten näkökohtien huomioonottaminen = kasvu nuoresta aikuiseksi
- liikkuva nuori on aktiivinen nuori = sijoitus yhteiskunnalle Syksyllä -87 aloitetaan kokeiluseuroissa käynnistys ohjelman testaamiseksi käytännössä. Mikäli kiinnostusta löytyy ottakaa yhteyttä, voin ottaa joitakin seuroja kokeiluun lisää. Samalla pääsette korjaamaan nuorisotoimintaanne. Liitossa tehdäänkin kuumeisesti suunnitelmia ensi syksyä varten, että ohjaajien etsintä voisi seuroissa alkaa. Niistä suunnitelmista tiedotankin vielä myöhemmin. Annan mielelläni nuorisourheiluohjelmasta enemmänkin tietoja, joten soitelkaa. KESÄTERVEISIN EVA-LIISA
19
KILPAILUKUTSU PAIKKA: Suomen urheiluopisto, Vierumäellä AIKA:
1987-07-31 1987-07-31 1987-08-01 1987-08-01 1987-08-02 1987-08-02
klo
1500 1800 1200 1800 1200 1500
Start
CMAS -M - rata, CMAS -5 - Piste Parikilpailu Juhlintaa opistolla Tarkkuus Palkintojen jako ja hyvästelyt.
maksu
50,-/hlö 50,- " 50,- " 150,- " 50,- "
MAJOITUS: Pyrimme varaamaan opistolla yösijat, jos se onnistuu niin hinta on 175,--210,-/vrk/hlö täysi hoi dossao Jollemme saa huoneita, niin Heinolan camping on n. 10 km päässä. Erilliset hinnat ovat: aamiainen 20,-, lounas 40,- ja illallinen 40,- juhlaillallista lukuunottamatta, joka on 150,- sisältäen talon juomat ja kokin parhaat. Baari on auki ja pöytiin saa tilata käteisellä. Ratojen tarkistukset ja viitoittaminen tapahtuu 25. ja 26. pnä, jolloin mm. Ruotsin maajoukkue saapuu - opastusta saa silloin vapaasti heiltä. Seuraava viikko kilpailuihin saakka on vapaasti harjoiteltavissa Pajulahden radoilla . Majoitus siellä ja muu siihen liittyvä jää jokaisen itsensä hoidettavaksi. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat siellä harjoittelemassa. Vierumäen radoilla ei saa harjoitella. IImoittaudu hyvä ystävä ajoissa tänä vuonna! Sukellusterveisin Peter ja Prolle Puh. Puh. Puh. Puh.
koti 90-5621202 mökki 90-266366 koti 90- 8746633 työ 90-782655
SUK.SUUNNISTUS PM & SM KISA
Prolle Peter
TAPAHTUMAKALENTERI KESÄKUU 3
6 10-14 13 13 - 14 20-28 21-27 27
URHEILUSUKELTAJA 3/8 7 ilmestyy Murenaralli/ suk.suunnistus Liiton nuorten kesäleiri SM-avovesiuinti/3 km Turvasukeltajakurssi Sukell uskalastuslei ri Pohjoismainen nuorisoleiri Kajaaninjoki-uinti/SM-osakilpailu
Pellingin Långö Kajaani Tampere Helsinki Hanko Bornholm Kajaani
Murena SUSL T:reen Urh.suk. Helsingin piiri Lahden Pingv. Tanskan urh.suk. Kainuun Urh.suk.
Nuorten EM-räpyläuintikilpailut H:gin piirin suk.kalast.kilp. Räkkäralli SM-sukelluskalastuskilpailut PM-sukelluskalastuskilpailut Yhteispohjoismainen leiri PM-kilpailut/suk.suunnistus
Sveitsi/ZUrich Helsinki Rovaniemi Korppoo Norja Pajulahti Vierumäki
SUSL
M M-kilpailut/suk.suunnistus SM-suunnistuskilpailut Sukellussuunnistusleiri PM +SM-suunnistuskilpailut Suk.suunn. piirimestaruuskilp. Hanko Cup/ sukelluskalastuskilp. Sukellusvanhempien jatkokoul.leiri
Leningrad Hämeenlinna Pajulahti Vierumäki Vakoi-järvi Hanko Vehkalahti
Suk.suunvlk. Nastolan Suk.s. Nastolan Suk.s. Helsingin piiri Aqua Divers TTR
SM-sukellusvalokuvauskilpailut CMAS*** kouluttajakurssi 1 SM-yösuunnistuskilpailut Pajulahti by Nigh tlyösuunnistus H200pen-räpyläuintikilpailut Vesteråsin kanaali uinti H:gin piirin valokuv.kilp. päättyy
Kotka Kisakallio Hämeenlinna Pajulahti Espoo Ruotsi Helsinki
Kouvolan Vesik. Koulut.työryhmä Ahvenist. Vesip. Nastolan Suk.s. H20 Oasen H:gin piiri
Turvasukeltajakurssi Turku Cup/ ulWopallo URHEILUSUKELTAJA 4/ 87 ilmestyy
Vaasa Turku
Et.-Pohj. piiri
HEINÄKUU 2-6 4 4 11-12 27-30 31-2.8.
Rovan. Urh.suk. K. Rechnbäck SUSL Suk.suunvlk. Suk.suunvlk.
ELOKUU 3-10 14-16 17-20 21-23 23 30 29-30 SYYSKUU 5-6 11-13 12 19 26 -27 30 LOKAKUU 3-4 7
20
SATA TAPAA KALAA
KIRJOITUSPöYTÄKALENTERI KUVAKILPAILUKUTSU Liiton varainhankintaryhmä, eli iskuryhmä Taala, on ideoinut sukellusaiheisen kalenterin valmistamista. Kalenteriin tulevien 12 mainospaikan viereen tulee kalenteriruudukon lisäksi kaunis värikuva. Voisiko esim. ajatella sukellusta eri vuodenaikoina? Katso mitä laatikoistasi löytyy ja täydennä tulevan kauden aikana. Lähetä kuvasi, joko väridiana tai paperikopiona liiton toimistoon viimeistään 2 viikkoa ennen syyspäiviä 21-22. 11. 87. Juhlallisuuksien yhteydessä palkitaan 12 "voittajaa" ikimuistettavalla tavalla. TERVEISIN Ryhmä Taala
KUUNARI KOIVISTO CMAS** Kouluttajakurssi 1.-3.5. 1987 Kisakalliossa Toukokuun ensimmalsenä päivänä yhdeksäntoista urhoollista sukeltajaa kokoontui Kisakallion Urheiluopiston Työn Päivän hiljentämiin tiloihin perehtymään laitesukelluskoulutukseen, erityisesti koulutus- ja opetustaidon hienouksiin. Joukkomme oli kahden pätevän pohjoisen pojan (sellaisiakin on) eli Jouko Laitisen ja Risto Martikaisen tukevassa otteessa. Heille opettamisen opettaminen tuntui olevan veressä ja ehkä juuri tästä ja joukkomme varsin kriittisestä luonteesta johtuen jouduttiin välillä pascaleita takomaan baarin tilalle lentopallomailalla. Kurssi kokonaisuudessaan oli varsin työntäyteinen ja jokainen sai taatusti varmuutta opetustietoihinsa ja -taitoihinsa. Erityisesti perehdyttiin johdonmukaiseen opettamiseen sekä psykologian käyttöön opetusmetodina eli miten lähestyä oppilasta ja aloittelevaa sukeltajaa oikein. Lisäksi, kiitos Merivoimille lainasta, Jaska Kuusisaari Sukelluskurssilta esitteli meille merivoimien varsin mielenkiintoisia laitteita. länltu.lev:alsllludles~;a voi SUSL ja uuynltenlbsc~sti kou-
teksti ekola
Arvoisa urheilusukeltaja!!!!!! Liittosi on yhdistyksemme jäsen. Tarvitsemme kipeästi talkoopanostasi Särkisalon Förbyssä kuunari Koiviston telakalla. Kuunari Koivisto on saatava runkovalmiiksi loppukesään mennessä, mikä edellyttää työtä ja taas työtä. Jos haluamme päästä nauttimaan tästä kuunarista sen valmistuttua, täytyisi kaikkien antaa oma panoksensa juuri tässä vaiheessa. Syksyllä siirrymme palkatun työvoiman käyttöön rungon valmistuttua. Anna siis työpanoksesi, teemme talkootöitä koko kesän viikonloppuisin ja myös kesälomallasi voit osallistua töihin. Förbyssä on hyvät majoitustilat telakalla ja muonitus aina 50 hengelle. Työvaatteet ja välineet saa myös sieltä. Mikä sen mukavampaa kuin viettää vapaa-aika kunnostamalla kuunari Koivistoa. OTA YHTEYTTÄ 90-443300 09.00-16.00 Terveisin Vanhat Puualukset r.y. Pekka Kärkkäinen toiminnanjohtaja
• • • • • • • • • • •
Punaisilla Vuoroilla 50%:n alennus. Minihmta on menopaluuhinta. Pysähtyminen välilaskuasemalla ei ole sallittua. Paluu voi alkaa toiselta paikkakunnalta. Perillä oltava vähintään 2 yötä ja enintään 15 yötä. Minihintaa voi käyttää ilman minimirajoitusta LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA (MENON JA PALUUN TAPAHTUESSA SAMANA VIIKONLOPPUNA) Varaus Ja lipun lunastus samanaikaisesti. Varauksen muutoksesta toiselle Punaiselle Vuorolle peritään 50 mk jokaisesta lento-osuudesta. Maksettua lippua ei lunasteta takaisin eikä alennusta myönnetä jälkikäteen. Lapsialennus on 2-11 -vuotiaille 50% alennetusta hinnasta ja alle 2-vuotias matkustaa aikuisen kanssa ilmaiseksi. Minihinta on paikallishinta kahden paikkakunnan välillä, ja minihinnan yhteydessä ei voi soveltaa normaalia via-hinnoittelua. Punaisilla vuoroilla on huomattava osa koneen paikoista m;nihinnalla myytäviä.
~NNR'R 21
KUTSU
Myytävänä n. 15 v toiminut Oy- muotoinen
SUKELLUSKALASTUSKILPAILUIHIN
VEDENALAISIIN TÖiHIN ERIKOISTUNUT YRITYS
(Helsingin Piirin)
Yritys suorittaa ja urakoi mm. seuraavia töitä: - laitureita, patorakenteita
Aika: 4. 7. 1987 (yksipäiväinen) Kilpailupaikka:
- kaapeliasennukset, purkuputkistot, vesistönalitukset
Helsingin edustalla (vanhan tavan mukaan alue ilmoitetaan vasta kilpailupäivänä)
IImoittautumismaksu: 50 markkaa (jälki-ilmoittautuminen paikan päällä 70 markkaa), maksettava viimeistään viikkoa ennen kilpailua tili: Merisukeltajat ry, Helsinki HOP-Pasila 304410-2212 LÄHTÖ HOTELLI PALACEN EDESTÄ, ETELÄSATAMASTA, KAUPPATORIN VIERESTÄ KLO 10.00 LAUANTAINA 4.7.1987. (Huom. säävaraus: myrskyllä kilpailua ei järjestetä) KILPAILIJOILLA TULEE OLLA MUKANAAN: - valtion kalastuksenhoitomaksu (postista) - lääkärintodistus - kilpailulisenssi
- väylien ruoppaus- ja louhintatyöt - voimalaitosten remontit ja kunnossapitotyöt ym .
Yhtiöllä on käytettävissä omaa erikoiskalustoa - vedenalainen tv, kompressoreita, stroolauskalustoa, mammutte ja, ponttooneja, louhintakalustoa, hitsauslaitteita ym.
Oma halli 200 m 2 sijaitsee itäHämeessä. Tiedustelut 90-177037/ Rajalahti tai 90-177103/ Nurmi
w~alrW®[)illWW~lra®w NURMI&RAIALAHTI IJ
Kilpailun järjestäjät: Merisukeltajat ry., Helsinki Tiedustelut: Irmeli Mälkiä, puh. ilt. (90) 311607 P.s. KILPAILU ON AVOIN KAIKILLE SUKELLUSSEUROILLE, voit myös ottaa perheesi tai ystäväsi mukaan edulliseen risteilyhintaan!
URHEILU
SUKELLUSVANHIMPIEN JATKOKOULUTUSLEIRI 1987 Leiri järjestetään tänä vuonna Vehkalahdella hylkyvesillä elokuun 29-30 pvä 1987 .
Suomen
parhaimmilla
Kaikki sukellusvanhimman kurssin suorittaneet tervetuloa. Leirin hinta on 270,Hintaan sisältyy koulutusmateriaali, tarvittava paineilma sekä majoitus M /S Aux Vivanilla. Lauantaina on 1 ruoka, sunnuntaina aamupala ja 1 lämmin ruoka. Makuupussi mukaan. Ilmoittautuminen leirille tapahtuu liiton toimistoon 30. 5. mennessä, puh. 90-158 2258. Laskutamme kurssin osanottomaksun ilmoittautumisen perusteella. Lähtö lauantaina 29. 8. klo 9 .00 Paluu sunnuntaina 30 . 8. klo 19.00 mennessä lähtöpaikkaan .
SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsenlehti lehti postitetaan sukeltajille, joiden osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta.
Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 k.921-391098 Toimitussihteeri Leena Harkke Puutarhakatu 19 A 9 20100 Turku k.921-331292
20310 Turku 31 t. 921-694317
Ilmoitushankinta: Brita Ikävalko Radiokatu 12 00240 Helsinki (90) 1582257
Tarkempi ohjelma lähetetään kurssin osanottajille.
TURVAllISUUSVAlIOKUNTA
Ostetaan Myydään Ostamme vanhoja hyväkuntoisia sukellusvälineitä. 931-785130 931-795877
Myytävänä vähän käytetty naisten TEVO-sukeltajakello kangashihnalla 600 mk. Puh. iltaisin 90-2945492
Ostetaan: Turvaliivi ja sukeltajankello. Tarjoukset (938) 581 '18 1. Vuoskoski.
Vuokrattavana uusi Bauer-kompressori, kapasiteetti 140 I/min, puh. 921-325934/ ilt.
22
Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään. Osoitteenmuutokset: U rheI usukeltaja -lehti Kustavintie 9 C 24, 20310 Turku 31 Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry Radiokatu 12 00240 Helsinki (90) 1582258 Oy Turun Sanomat Turku
Urheilusukeltajalie
ORIENT ~
ORIENT -mallistossa on myös laaja valikoima miesten ja naisten \ 100 M vesitiiviitä kelloja surfaajille, purjehtijoille ja muille vesihenkisille
QUARTZ
alkuperäinen, arvokas japanilainen Sukeltajakello 150M 795,musta tai
295,- - 2.200,100 M Anadigit 695,- -1.095,Sukeltajakello 200M 995,musta, harmaa tai itseva la iseva taulu
MyÖS postiennakolla.
Alkala Kello ja Kulta OY. Mikonkatu 8. puh. 625 096
Kouluttajakurssi CMAS* * Vuokatin Urheiluopistolla Vuokatissa 30.-31. 10.-1. 11.87 Kurssin hinta täysihoidolla 380 mk. Kirjalliset hakemukset liiton toimistoon 30. 9. mennessä. Osoite: Radiokatu 12 00240 Helsinki Kurssille valituille lähetetään kurssikutsu. Kurssin koko on 20 hlöä. KOULUTUSVALIOKUNTA
Koe maailman upeimmat sukelluskohteet unaisella merellä! Sukellusmatkalle Eilatiin Aurinkomatkat järjesProfessiolUll D' . lVlIlg Instruc!or tää yhteistyössä kanand Underwater Ph sainvälisesti tunnetun Otographer sukellusopettajan ja vedenalaisen valokuvaajan Osmo Puukilan kanssa Punaisella merellä neljä sukelluskurssia ja neljä sukellussafaria. Kahden viikon mittaiset sukelluskurssit pidetään Eilatissa ja majoitus on Aurinkomatkojen hotelleissa. Kansainväliseen harrastajakorttiin tähtäävät kurssit maksavat 300 US dollaria. Lähtöpäivät 5. 11. 1987, 26.11.1987, 7. 1. 1988 ja 7.4.1988. Hinnat alko 1.995 mk/ vk ja 2545 mk/2 vk.
.
&~91~
{
Sukellussafarille Sharm El Sheikiin Viikon mittaisille safareille lennetään Eilatin kautta, mistä siirrytään Egyptin puolelle Sharm El Sheikiin. Viikon aikana sukelletaan Osmo Puukilan johdolla 10 sukellusta, mm. maailman kauneimmaksi sukelluskohteeksi kutsutulle Ras Muhammadin koralliriutalle. Ajankohdat: 27.10.-3.11.1987, 19.11.-26.11.1987, 31.12.1987 - 7.1.1988, 18.2.-25.2.1988 ja 31. 3.- 7. 4.1988. Safarin hinta 4950 mk - 5150 mk sisältää edestakaisen
lennon Eilatiin, maakuljetukset, majoituksen 3 hengen bungaloweissR puolihoidon kuutena päivänä sekä 10 ohjattua sukellusta ja pullojen ja painojen vuokran. Viimeisenä yönä majoitus Eilatissa, aamukahvi. Mahdollisuus myös Eilatin lisäviikkoon. Lisätiedot ja varaukset Aurinkomatkoista 90-1233240 ryhmäosasto/ l.1uotettavinta lomaseuraa maailmalla Sophie Rydman.
Urheilusukeltajalie
ORIENT ~
ORIENT -mallistossa on myös laaja valikoima miesten ja naisten \ 100 M vesitiiviitä kelloja surfaajille, purjehtijoille ja muille vesihenkisille
QUARTZ
alkuperäinen, arvokas japanilainen Sukeltajakello
295,- - 2.200,100 M Anadigit 695,- -1.095,Sukeltajakello 200M 995,musta. harmaa tai itseva la iseva taulu
MyöS postiennakolla.
Alkala Kello Ja Kulta Oy. Mikonkatu 8. puh. 625 096
Kouluttajakurssi CMAS * * Vuokatin Urheiluopistolla Vuokatissa 30.-31. 10.-1. 11.87 Kurssin hinta täysihoidolla 380 mk. Kirjalliset hakemukset liiton toimistoon 30. 9. mennessä. Osoite: Radiokatu 12 00240 Helsinki Kurssille valituille lähetetään kurssikutsu . Kurssin koko on 20 hlöä. KOULUTUSVALIOKUNTA
Koe maailman upeimmat sukelluskohteet Punaisella merellä! Sukellusmatkalle Eilatiin Aurinkomatkat järjesg Instrllcto,. tää yhteistyössä kanand Underwater Ph tunnetun sainvälisesti Otographer sukellusopettajan ja vedenalaisen valokuvaajan Osmo Puukilan kanssa Punaisella merellä neljä sukelluskurssia ja neljä sukellussafaria. Kahden viikon mittaiset sukelluskurssit pidetään Eilatissa ja majoitus on Aurinkomatkojen hotelleissa. Kansainväliseen harrastajakorttiin tähtäävät kurssit maksavat 300 US dollaria. Lähtöpäivät 5. 11. 1987, 26.11.1987, 7.1.1988 ja 7.4.1988. Hinnat alk. 1.995 mk/ vk ja 2545 mk/2 vk.
P,~~/D::~ {
Sukellussafarille Sharm El Sheikiin Viikon mittaisille safareille lennetään Eilatin kautta, mistä siirrytään Egyptin puolelle Sharm El Sheikiin. Viikon aikana sukelletaan Osmo Puukilan johdolla 10 sukellusta, mm. maailman kauneimmaksi sukelluskohteeksi kutsutulle Ras Muhammadin koralliriutalle. Ajankohdat: 27.10.- 3.11.1987, 19.11.- 26.11.1987, 31. 12.1987-7.1.1988, 18.2.-25.2.1988 ja 31.3.-7.4.1988. Safarin hinta 4950 mk - 5150 mk sisältää edestakaisen
lennon Eilatiin, maakuljetukset, majoituksen 3 hengen bungaloweissR puolihoidon kuutena päivänä sekä 10 ohjattua sukellusta ja pullojen ja painojen vuokran. Viimeisenä yönä majoitus Eilatissa, aamukahvi. Mahdollisuus myös Eilatin lisäviikkoon. Lisätiedot ja varaukset Aurinkomatkoista 90-1233240 ryhmäosasto/ l.uotettavinta loma seuraa Sophie Rydman. maailmalla
------------------------~--------------------------------------------------------------------
Hengitysventtiili, joka vapauttaa sinut nauttimaan sukeltamisesta. Testaa itsesi! I aste on balanYri tä mui staa, soitu; säi liöpainautitko todella neen al eneminen viim eksi s ukeIei vaikuta toiminluksestas i? Vain taan. Työpain e sinä pystyt vas9,5 bar. taamaan tähän kysymykseen. Sinä olet ai noa, joka tiedät, lu otat- • • • II aste: sisäänko hen.l,ritysventti ili isi. - Koska ja uloshengiviim e inen asia, josta sinun sukeltyskaIvot sili taessa pitäisi kantaa huolta, on konikumia, s ililH'I1.l,ritysv enttiilisi. USA:ssa. jossa konikumi nen l\1R-sarjaa alunperin suunnitelti in. su u kappale, letkun tuki vak iotämä hcn.l,ritysventtiili on ollut varusteena. MR 12 III:n erittä in tunnettu keveyckstään ja varmaalhainen (3 mm H g) hengitysto imisuucks taan, syt'yyckstä riipvastus on hyvinsuunnitellun pumatta. Nä mä ominaisuud et inj ektion an s iota. ovat vien eet MI<:n lukuisille tyytyväisille Sll keltajilk ympäri maailmaa.
Mares
MR 12 III toimitetaan tyylikkäässä, pehmustetussa laukussa. Valitsemalla hengitysventtiiliks i MR 12 III:n varmistat s ukellusmukavuutesi. voit unohtaa huol et hengitysventtiilistä, ja pys tyt antamaan vedenalaiselle maailmalle kaiken sen ansaitsem an hu om ion.
Teollisuuskatu 34, PL 55 20521 TlJI<KU. puh. 921<176700