Issuu on Google+


Sukeltajajuhla Naantalissa 26.05.84 tapasi Naantalin Kaivohuoneella monikymmenpäinen joukko jo harmaantuneita ja arvokkaan tuntuisia sukeltajia. Tapaamisen aiheena oli kaikkien meidän tunteman Raimo "Raikka" Likitalon astuminen viidenkympin kynnyksen yli. Kertaukseksi, niille jotka eivät päivän sankaria tunne, muutamia asiatietoja: Raimo Likitalo syntynyt: on aviosääty: poikamies rakkaus: MARIANA ja saaristo kokemukset: sukeltajana v:sta -57 . lähtien seura: Neptun club ry Siinäpä ne tärkeimmät, illanvieton yhteydessä tulivat sitten ne epäviralliset piirteet voimakkaammin esille. Monet olivat ne muistot joita "harmaiden hiusten arvokkuudella" kaiveltiin esiin. Työtä, jota Raikka on tehnyt yhteisen harrastuksemme hyväksi, arvosti liittomme myöntämällä hänelle Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n Kultaisen Ansiomerkin N:o 2. Varsinais-Suomen SVUL:n pllnn puolesta ojennettiin hänelle Hopeinen Ansiomerkki, Urheilusukellusjaoston eteen tehdystä työstä. Lehtemme puolesta yhdymme onnitteluihin.

URHEILU

SUKELTAJA 05.06.1984 Sukeltajajuhla Naantalissa 3 Raivaajasukeltajia 4 Hans Hass 4 Mikä Englannissa vikana 5 Meduusa 7 Kelluntaliivistä 8 Kipparin kaukoputki 10 Sukelluksia kirkkaissa vesissä 13 Sukeltaminen ja lääkkeet 14 Vesikko-Cup 15 Kuvasatoa 16 Sukeltajan lippu 19 SUSL suureksi projekti 20 Dopingista 20 Närpes Sportdykare 22 Vuolijoen Urheilusukeltajat 24 Sukeltaja ja raskaus 25 Läheltä piti 27 Kansi: Vuoden sukelluskuva -83 Luokka D. 111 Männynlatvassa, Pertti Koivuaho

25v. Ensimmäinen neljännesvuosisata... Tämä liiton kahdeskymmenesviides juhla on suuri juhlatilaisuus ja mahdollisuus osoittaa kunnioitusta sukeltajapioneereille, jotka näyttivät meille meren merkityksen ihmiskunnan tulevaisuudelle. Nämä pioneerit, jotka ylistivät sukellusta keinona päästä vedenalaiseen maailmaan, ovat myös CMAS:n perustajajäseniä. Monet heistä ovat yhä kanssamme Vanhimpain neuvoston jäseninä. Heidän kanssaan kirjoitimJacques Dumas me osan meren historiaa ja heille CMAS:n puheenjohtaja omistan tämän juhlavuoden. 3


Raivaajasukeltajia Turussa.

Yleistä Merivoimissa uusittiin varusmiesten koulutusjärjestelmä vuonna 1983. Vanha kahden saapumiserän rytmittely vuodessa muuttui siten, että nykyisin myös meri voimiin tulee varusmiespalvelustaan suorittamaan kolme saapumiserää vuodessa. Sukeltajakoulutuskin järjestettiin uudistuksen mukaisesti uusiin muotoihin. Sukeltajakurssilla Helsingin Laivastoasemalla toimeenpannaan kaksi raivaajasukeltajakurssia vuosittain. Ensimmäinen keväällä ja toinen syksyllä. Kursseilta valmistuvat sukeltajat pääsevät käytännön harjoitteluun Rannikkolaivastoon Turkuun. Käytännön harjoittelu Pansiossa Sukeltajakoulutus Pansiossa alkoi vuonna 1954 sukeltajakurssin toimesta. Sukeltajakurssin siirrytttyä Upinniemeen vuonna 1962 jäi Pansiossa sukeltajatoimintaa ylläpitämään varsin harvalukuinen henkilökuntasukeltajien joukko. Vuonna 1983 sukeltajatoiminta laajemmissa puitteissa lähti uudelleen käyntiin, kun Rannikkolaivastoon perustettiin Sukeltajajoukkue. Joukkueen tehtäviksi määrättiin raivaajasukeltajatoiminta, etsintä- ja tarkastussukellukset, vesi rakennustyöt sekä virka-apusukellukset. Raivaajasukeltajaharjoittelu on joukkueen päätehtävä, mutta toki sukeltajat tekevät muutakin kuin etsivät miinoja. Erilaisissa työsukellustehtävissä he harjoittelevat vedenalaisten työkalujen käsittelyä. Merihistoriallisiin töihin osallistuminen tuo tervetullutta vaihtelua arkiseen aherrukseen. Virka-apusukellukset saattavat viedä sukeltajan eri puolille Suomea, mutta valitettavan usein ikävien hukkumistapausten merkeissä. Sukeltamisen lisäksi varusmiehet harjoittelevat eri asteisissa johtajan tehtävissä, kansija merenkulkutehtävissä sekä erikoisalan huoltotehtävissä. Kalusto Joukkueella on käytössään kaksi alusta. Sukeltajaemälaiva Pansio ja sukellustukialus H-6, jotka molemmat pystyvät toimimaan itsenäisesti sukelluskohteelIa. Sukeltajaryhmillä on käytössään kumiveneet. Raivaajasukeltajatoiminnasta johtuen pääsukelluskalustona ovat seoskaasulaitteet. Keveitä ja raskaita paineilmalaitteita käytetään kuitenkin runsaasti erilaisissa työsultellustehtävissä.

4

Emälaivalle on SIjOItettu siirrettävä painekammio, siirrettävä seoskaasujärjestelmä sekä sukelluslaitteiden huolto- ja varastotilat. Kypäräsukeltajien tukialukseksi on varusteltu H-6. Palvelu sukeltajajoukkueessa Koulutetut raivaajasukeltajat palvelevat SukJ:ssa heinäkuun alusta joulukuun alkuun. Heidät sijoitetaan joukkueen aluksille erilaisiin vastuullisiin tehtäviin, joita vaihdellaan niin, että jokainen pääsee työskentelemään kaikissa eri tehtävissä. Palvelus Sukeltajajoukkueessa on tavanomaista varusmiespalvelusta raskaampaa ja vaativampaa. Sukeltajat huolehtivat oman sukellustehtävänsä lisäksi m.m. erikoiskaluston ja laivaalan huoltotöistä. Sukellustehtäviä tulee keskimäärin neljälle päivälle viikossa. Näiltä päiviltä maksetaan varusmiespäivärahan lisäksi sukellusvaararahaa, joka on tällä hetkellä 30 mk/pv. Reservin kertausharjoitukset Sukeltajien kertausharjoitukset tullaan vastaisuudessa järjestämään sukeltajajoukkueessa. Esivalinnat toimeenpannaan helmi- maaliskuussa ja varsinainen valintakoe huhtikuussa. Itse kertausharjoitus ajoittuu toukokesäkuun vaihteeseen kestäen kolme viikkoa. Koska sukeltajareservissä on jatkuvasti vajausta, tullaan aktiivisia, hyväkuntoisia urheilusukeltajia jatkossakin kutsumaan kertausharjoituksiin. Markku Saarikoski Sukeltajajoukkueen johtaja

Hans Hassin vetoomus Professori Hans Hass, urheilusukelluksen ja vedenalaisen tutkimuksen pioneeri, tekee 65-vuotis syntymäpäivänään seuraavan vetoomuksen urheilusukeltajille kaikkialla maailmassa: "Kehotan kaikkia maailman urheilusukeltajia yhdistämään voimansa ja tukemaan aktiivisesti valtamerten suojelemiseksi toimivia yhteisöjä mertemme lisääntyvän saastumisen ja vahingollisen riistämisen estämiseksi. . Kun jokainen meistä käyttää tietämystään ja yhteyksiään tämän asian hyväksi, edistetään näiden järjestöjen työtä tehokkaasti. Meistä on tullut voimakas mahti. Yhdistämällä voimavaramme voimme säilyttää valtamerten rikkaudet ja aarteet tuleville sukupolville. Vedenalainen elämä - ainoa maapallon pinnalla oleva ihmisen ylivallasta vielä vapaa elinympäristö - on suuressa vaarassa! Laitesukellus on miellyttävä ajanviete, mutta sen tulisi palvella myös tärkeätä päämäärää." Pariisi 14. 1. 1984 CMAS:n yleiskokouksessa (SUSL on Suomen Luonnonsuojeluliiton ulkojäsen. Onko meillä tällä alalla aktivisteja ideoi maan mitä tavallinen sukeltaja voi tehdä?) Kale


~JltMSfL~I~~t~AA

SUKELLUSMAANA?

htll( .. 4 ~~Q :t4.iV,

En ainakaan ole kuullut kenenkään kertovan sukellusjuttuja saarivaltakunnasta, vaikka se on - auto-Iaivayhdistelmämatkan takana, - täynnä sukelluskohteita, - pullollaan sukelluskeskuksia ja - kohtuullisen halpa. Kävin paasaaren lounaisosassa, Cornwallissa toissa kesänä. Vierailukohteeni oli Plymouthin lahden suulla sijaitseva Fort Bovisand. Se on yksi Euroopan suurimmista ammatti- ja urheilusukelluskoulutuslaitoksista. Kouluttajia on palkkalistoilla viitisenkymmentä, painekammioita on useita ja ympäri vuorokauden päivystävä lääkäri. Sukelluskeskus on rakennettu 1970-luvulla vanhentuneeksi käyneen rannikkolinnakkeen bunkkereihin ja kasematteihin. Kolmessa kerroksessa on varastoa, luokkaa, majoitustilaa, kerhohuonetta jne. Korkeimmalla ylhäällä on näköalaravintola ja PUB. Keskuksessa annetaan valtion hyväksymän ammattikoulutuksen liurheilusukelluskoulutusta säksi CMAS-vaatimuksiin nivellettynä BSAC-, SAA-, PADI- ja Fort Bovisand menetelmillä. Seurasin pari päivää ammattikoulutusta 12 viikon kurssin kymmenennellä viikolla. Päteväitä touhulta se näytti. Tulevien Pohjanmeren ja Persianlahden sukeltajien, ja miksei kotimaisiinkin vesiin tyytyvien, vakinaista ammattia suunnittelevien, olisi syytä ottaa Englannin kirjat esiin ja ryhtyä laskeskelemaan kumpi lopunperin kannattaa: 'kunnon ammattikurssi vai kotimainen oppipoikasysteemi. Voin pyydettäessä lähettää lisätietoja. . Urheilusukeltajia varten oli kumlvenelaivasto (jonkinlainen näyttö merenkulkutaidosta ja koneen käsittelystä tarvitaan lainattaessa) ja pari isompaa alusta. Rannaltakin voi sukeltaa ja ryhmiä varten on sukellusvanhimmat kumiveneisiin. Kohteita oli kartta täynnä.

~18.c:.

~4

FORT BOVISAND PLAN OF FACIUTlES

Kävin pienessä ryhmässä urheilusukelluspuolta johtaneen nuoren naiskouluttajan kanssa "John Egan Laine" -nimisen Liberty-Iuokan aluksen hylyllä Whitesand-Bayssa. Se oli torpedoitu 1944. Laiva oli kohtalaisen hyvässä kunnossa. Isoissa ruumissa oli helppo käydä. Syvyyttä oli noin 30 metriä. Näkyvyyttä riitti 20 metriä ja veden lämpökin oli siedettävä, pinnalla 16°C ja pohjallakin kymmenen tietämissä (kesäkuun alku). Aluksessa asusti kohtalaisen isoja meriahvenia ja taskurapuja. Iso rauskun näköinenkin kala löytyi pohjalta. Kasvullisuus oli vähäistä pohjalla, mutta sitäkin runsaampaa hylyn kansilla. Kaikenkaikkiaan mielenkiin toinen ja käynnin arvoinen kohde. Ja kohteita siis riittää joka makuun viikon-parin oleskelua ajatellen. Itse Fortissa on välitön ja ystävällinen tunnelma. Varustelainaamosta löytyy kunnon vehkeet vaati vallekin asiakkaalle ja myymälässä on edulliset hinnat ostoja ajatellen. Majoitus on valittavissa asiakk~~r: :'.aa.~ timustason mukaan. YmparIstossa on hotelleja ja pensionaatteja sekä apartementteja. Fortissa on sekä huoneita että ryhmille tarkoitettuja retkeilymajatason tupia. Ateriointia varten on ruokala ja ravintola täysin oikeuksin. Hinnat eivät päätä huimaa. Fort Bovisandin johtaja Alan Bax on vannoutunut meriarkeologi. Hän oli myös 1978- 1983 CMAS:n Games Commissionin (uppopallo ja uppokiekko) puheenjohtaja. Fortissa le~;telcaan vuosittain CMAS:n Suomalai-

nenkin urheilusukeltajaryhmä on sinne tervetullut. Kysynkin uudestaan miksei Englannissa käydä meiltä sukeltamassa? Ja vastaan: kun ei kukaan muukaan. Se on huono peruste. Auto-Iaivaauto tai juna-laiva-juna systeemillä sinne pääsee yhtä helposti kuin Norjaan tai Ruotsiin. Kannattaa kysyä edullisia yhdistelmälippuja. Palvelutaso on korkea. Pärjää englannilla. Hinnat ovat aivan kohtuulliset. Meri ja kohteet lyövät laudalta useat Välimeren kohteet (ei Maltaa). Tietysti Englannissa on koko joukko sukelluskeskuksia, joissa kannattaisi käydä. Jos joku tuntee niitä, kertokaa kokemuksistanne lehdessä. Niille, jotka aikovat lähteä ensi kertaa saari valtakuntaan sukeltamaan annan osoitteeksi: FORT BOVISANDUNDERWATER CENTRE PLYMOUTH PL 9 OAB Sinne mahtuu isokin ryhmä, esim. linja-autollinen, mutta tiedustelkaa ajoissa kirjeellä. Ja saatuanne v~­ tauksen ÄLKÄÄ UNOHTAKO LAHETTÄÄ VAHVISTUSTA: yes, me tullaan silloin ja silloin, vahvuus XXX. Ohessa on muutamia kuvia laitoksesta. Se on iso, mutta palvelu on yksilöllistä. Ja jos todella ajattelet sukeltamista ammattina: tämä on paikka hankkia yhtä hyvin ammatillinen peruskoulutus kuin myös jatkokoulutus erityisalo~en kursse~l­ la. Käy tutustumassa palkkaan en sm urheilusukeltajana ja kysele. KALE

5


SUUNNON SUKELLUSINSTRUMENTEILLA ONNISTUNUT SUKELLUS

JOUS

Ä

MAAILMAN JOHTAVALTA SUKELLUSVÄLINEVALMISTAJALTA MERKKITUOTTEET NYT TODELLA EDULLISESTI SEKÄ KOTIMAINEN SUKELLUSPUKU POHJAHINTAAN.

SK-6 SUKELLUSKOMPASSI

- ainutlaatuinen, sivustaluettava, itsevalaiseva ruusu

URSUIT-SUKEllUSPUKU -

TAKKI KIINTOHUPULLA VYÖTÄRÖPITUISET HOUSUT SUKAT SÄIL YTYSKASSI 6,5 MM SHARK SKIN

~

877;

TARJOUS

SM-IO SYVYYSMITTARI -

luotettava Bourdon-putkikoneisto itsevalaiseva taulu nollausmahdollisuus saatavana 45 ja 70 metrin asteikolla

TÄMÄN KEVÄÄN HUIPPU-UUTUUDET:

PAINEILMALAITE - 1 x 10 L ALU - POHJASUOJAT - VARAILMAVENTTIILI DIN/INT - SELKÄTELlNE - LA SPIROTECHNIOUE EXPLORER HENGITYSVENTTIILI

~

TARJOUS

S -

PULLONPAINEMITTARI

luotettava spiraaliputkirakenne itsevalaiseva asteikkotaulu erittäin tarkka painealue 280 bar tai 4000 psi saatavana myös COMBO-konsolissa

2300

;

NOSTOlllVI

COMBO-KONSOLI AOUA LUNG U.S.D. - LAITELlITÄNTÄ - YLlPAINEVENTTIILI - C02-VAROJÄRJESTELMÄ

~

TARJOUS E

~~a '='=========-

....rIllnR'.."V

BULEVARDI 15 00120 HELSINKI 90-644 458

6

- kolme tärkeää instrumenttia kätevässä kumisuojuksessa: sukelluskompassi SK-5 syvyysmittari SM-lO pullonpainemittari SM-20 - virtaviivainen kumikonsoli UV -stabiloitua ja meriveden kestävää EPDM-kumia - pyörivä korkeapaineletku helposti kiinnitettävissä pulloon

ALAN LIIKKEISTÄ

Å

SUU TO MADE IN

02920 ESPOO 92

FINLAND

puh. (90) 847033


M erialueidetntne hyytelötnöykky tneduusa Jos olet sukellellut loppukesällä eteläisillä rannikkoalueillamme, olet varmaan törmännyt pienehköihin hyytelömäisiin olentoihin, jotka liikkuvat hitaasti pintavedessä. Useimmille nämä eläimet ovat tuttuja jo ennestään - ne ovat meduusoja. Meduusat (Scyphozoa) kuuluvat onteloeläinten (Coelenterata) pääjaksoon, ja niiden näkyvin osa on hyytelömäinen uimakello. Meidän vesissämme uimakellojen halkaisija voi olla lähes 20 cm. Niihin liittyy vaihtelevan pituinen kahva, johon eläimen suu aukeaa. Meduusa koostuu suurimmilta osin mesoglea-hyytelöstä, josta noin 95 % on vettä. Meidän murtovesissämme joskus yleisenäkin esiintyvä korvameduusa (Aurelia aurita) liikkuu joko aktiivisesti supistaen uimakellon reunoja, tai passiivisesti meren pintavirtojen mukana. Uimakellon alapinnalla olevaa suuta ympäröivät suuliuskat. Niillä sijaitsee polttiaiselimiä, joiden avulla eläin saalistaa pääasiallista saalistaan, pikkuäyriäisiä. Joskus korvameduusa voi onnistua saalista maan jopa kalanpoikasia, mutta ihmisen ihoon polttiaiselimet eivät pysty. Meduusan saaliseläimet joutuvat suun kautta niin sanottuun ontelovatsaan, jossa ruuansulatusentsyymit aloittavat niiden pilkkomisen. Lopullisesti ravinto jakaantuu ja käytetään hyväksi vasta kunkin solun sisällä. Meduusojen li sääntyminen ja siihen liittyvä sukupolven vuorottelu on erittäin monivaiheinen ja maallikolle vaikeasti havainnoitava. Jos katselee tarkemmin vedessä kelluvaa meduusaa, voi itse kukin kuitenkin päätellä mikäli kyseessä on naaras- tai koiraspuolinen eläin, sillä hyytelömäisen ruumiin läpi näkyvät selvästi joko naaraiden vaaleanpunaiset tai koiraiden vaaleat sukuelimet. Nämä sijaitsevat ontelovatsasta haarautuvien niin sanottujen gastraalitaskujen seinämissä. Oheisesta kuvasta ilmenee meduusan rakenne pääpiirteittäin. Täysimuotoiset korvameduusat ilmestyvät Lounais-Suomen rannikolle keski kesällä, mutta itäiselle Suomenlahdelle merivirtojen mukana vasta loppukesällä. Joskus voit sukeltaessasi joutua varsinaiseen meduusapilveen. Tällaisissa tapauksissa eläinten runsas esiintyminen voi jopa haitata verkko kalastusta. An iharvoin voi eteesi ilmestyä myös toinen meduusalaji: ~ounaisil1a

murtovesialueillamme harvinaisena esiintyvä hiusmeduusa (Cyanea capillata). Tämä laji voi kasvaa valtameressä jopa yli metrin levyiseksi, mutta 1tämeren piirissä se kasvaa vain noin 7 cm mittaiseksi. Eläimen tunnistaa helposti uimakellon epätasaisesta reunasta ja pitkistä hiusmaisista suuliuskoista. Eläimen pyyntilonkerot pystyvät polttamaan jopa ihmisen ihoa. Kjell Weppling Biosukeltajat r.y.

M eduusan rakenne {korvameduusa; neljäsosa ruumiista leikattu pois. Storer et af. 1972 mukaan}

Liiton kevätpäivät ja kevätkokous Liiton kevätpäivät järjestettiin tänä vuonna viikonlopulla 7. - 8. 4. ja varsinainen kevätkokous sunnuntaina 8. 4. hotelli Summasaaressa, saarijärvellä. Kevätpäivät aloitettiin esittelemällä erilaisia nuorisolle sopivia harrastusmuotoja lähinnä seura- ja piiritasolle. Esittelyjen jälkeen osanottajat, yhteensä 65, jaettiin ryhmiin pohtimaan SUSL:n nuorisotoiminnan kehittämistä juniorijäsenien, seura/ piirin ja liiton kannalta. Sunnuntaiaamun elokuvaesityksen jälkeen ryhmien tulokset purettiin yleiskeskustelussa (tulosteet postitetaan kaikille seuroille). Lauantai-ilta vietettiin rattoisasti vapaamman seurustelun vallitessa.

Varsinaiseen kevätkokoukseen, jonka puheenjohtajana toimi Kalle Lehtivuori Jyväskylästä, osallistui 53 henkeä edustaen 24 seuraa. Äänioikeutettuja seuroja oli kuitenkin vain 20, johtuen pääosin siitä, että liiton jäsenmaksu oli jäänyt maksamatta tai oli epäselvä. Kokous päätti yksimielisesti hyväksyä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta ' 1983 sekä myönsi vastuuvapauden tili- ja vastuuvelvollisille. Samaten yksimielisesti päätettiin liitolle maksettava jäsenmaksu pysyttää vuonna 1985 nykyisellä tasolla eli aikuisilta 40,- ja alle 16-vuotiailta 20,-/vuosi. Talousarvioon v:lle 1984 päätettiin hyväksyä supistus, jolla kuluja vähennettiin yhteensä 38.000, - aikaisempina vuosina kertyneen alijäämän peittämiseksi.

AeT A TUTKIMUKSESSA SUSl.n tiedev~Rokunnan jäsen Timo Karkola kerää Gråskärsbådanin (60 0 02,2'P ja 24 °53.6'1) historiaan ja hylkyihin liittyvää aineistoa julkaisuaan varten. Kaikenlainen, vähäpätöiseltäkin tuntuva, aineisto totvotaan osoitteella: Timo Karkola Solnantie 35 A 21 00330 Helsinki tai yhteys puhelimitse 90-4:83031 . Yhteistyöterveisin Timo Karkola

7


KELLUNTALIIVIN KEHITYS JA KÄYTTö Liittomme entinen puheenjohtaja lääk.lis. Hernik Renvall, joka nykyisin asuu ja vaikuttaa Eskilstunassa, ottaa seuraavassa jälleen kantaa meille kaikille tärkeässä asiassa. kelluntavoiman. Näin oli syntynyt Jo sukellushistorian alkuvaiheessa todettiin, että jonkin lainen 'pelastusvarsinainen kelluntaliivi. Suukappaleiden vaihtaminen rasittavissa tilanliivi' on sukeltajalle tarpeen. Näin keteissa, hengityksen ollessa tiheänä oli hitettiin kaulaan ripustettava kumivaikeaa ja jopa vaarallista. Letkut rengas, joka vaaratilanteessa pystyisi saattoivat sotkeutua tai ote niistä irnostamaan sukeltajan veden pintaan rota. Näin seurasi tuskallinen letkujen ja turvaan. Tämä 'henkivakuutus' aktivoitiin eli täytettiin laukaistavalla etsiminen sukeltajan varusteista, koska ei syntynyt aina mutkattomasti näpienellä kaasupatruunalla. Patruuna kökontaktia sukellusnaamarista nisoli useinmiten liian pieni tilavuudelkaan aj selkään. Kamppailun jälkeen taan täyttääkseen nostopelastusliivin letku mahdollisesti löytyi ja kriisi oli suuremmissa syvyyksissä. Puvun puohi. Toivottavasti suuhun tuli se suuristuessa kokoon syvemmälle mentäkappale, josta tuli hengitysilmaa. essä nostovoima väheni yhä nopeamSukellussyvyyksien kasvaessa ja märmin mitä paksumpi märkäpuku oli. käpukujen käydessä yhä paksummikPaksu puku vaati suuremman nostosi varustettiin nosto-kelluntaliivit yhä tilavuuden ja tämä valitettavan usein suuremmilla ilmasäiliöillä (0,5 - 0,7 1). puuttui, sillä nosotoliivit valmistettiin Sukellettaessa suhteellisen matalalla etelän maita varten, jossa sukeltajilla moni totesi pienemmän ilmapullon ei ollut paksuja pukuja eikä yhtä suuriittävän melko pitkään kellunnan taria kellunnan tasoitusvaikeuksia kuin sapainottamiseksi. Hätätilanne syntyi meillä. vasta, kun pikainen hätänousu oli tarSeuraavassa nostoliivipolvessa oli liipeen ja nostoliivin nousua varten tehviin hätänousupatruunan lisäksi yhty ilmasäiliö olikin käytetty jo mukadistetty letku, jonka kautta sukeltaja vuussukelluksen aikana. Tällainen liitarpeen vaatiessa saattoi puhaltaa ilvi nosti mukavuudenhaluisten sukelmaa kompensoidakseen kokoonpuristuneen sukelluspuvun menettämän tajien mielessä toivon sukeltaa turval-

lisesti käyttämättä hätänousuun tarkoitettua ilmaa ja silti säätää kelluntaliiviä päästämättä regulaattorin suukappaletta suustaan. Vesiryypyt ja irronneen regulaattorin etsiminen ei oikein houkuttele. Näin syntyi tämän päivän kelluntaliivi, turvallinen ja käyttövarma. Alkujaan sukellusliivin tarkoituksena oli ollut nostaa sukeltaja turvaan pintaan. Pian todettiin kelluntaliivin antavan lisäksi lisää turvallisuutta. Parantuneen kellunnan myötä ilman kulutus väheni huomattavasti. Ilmava-

Puheenjohtajalta

Torttukorvat! Eivätkö onnettomuudet jo riitä, kuinka monta vielä tarvitaan ennenkuin sukeltajat alkavat ajatella omaa turvallisuuttaan? MUISTA JA NOUDATA TURVAMAARÄYKSIÄ 8


rasto eli sukelluspullo "kesti pidempään". Varailmalle jouduttiin vasta myöhemmin, kun hengitystahti aleni ja kudoksiin hengitetty ilmamäärä väheni. Näin väheni myös vaara sairastua erialisiin sukeltajien vitsauksiin, esim. sukeltajantautiin,syvyyshumalaan tai pakokauhuun joutumiseen. Syntyi aivan toisenlainen näkökulma arvioi taessa sukell uslii vin turvalli suutta. Unohdamme useimmiten tämän kehityksen keskustellessamme turvallisuusominaisuuksista ja arvioidessamme nosto- eli "pelastusliivin" luomaa turvallisuutta. Käsissämmehän on jo moninkertaisesti turvallisempi väline, KELLUNTALIIVI. On erittäin epäoikeudenmukaista verrata näitä sukellusliivivaihtoehtoja.

tyvät nopeammin kaasuilla. Lisäksi meillä täällä pohjoisessa on vaarana märkäpuvulla sukeltaminen kylmissä vesissä. Tällöin paineen kokoonpuristama märkäpuku antaa vain heikon lämmöneristyksen. Kylmyys saa sukeltajan hengittämään vilkkaammin ja näin edellä mainitut vaarat seuraavat jälleen. Ehdotukseni edellisten tilanteiden kaltaisten tilanteiden välttämiseksi on seuraava: Käytämme aina pykälää kovempaa sukellustaulukkoa sukellettaessa kahtakymmentä metriä syvemmälle ilman kelluntaliiviä ylimenokauden aikana. Näin sovelletaan vain siihen saakka, kun SUSL:n turvallisuusvaliokunta ymmärtää, ettei kelluntaliivi ole kalliimpi kuin märkäpu-

Vieläkö laitesukeltajan henki on kelluntaliiviä halvempi?

UPPOPALLOVA- Johtokunta LIOKUNTA 1984 toimii ...

"Koska urheilusukeltajan taloudellinen tilanne on muutenkin ahdas, Urheilusukeltajainliitto (SUSL) ei halua rasittaa jäseniään kelluntaliivipakolla. "Onkohan tällä lausahduksella yhä kannattajia turvallisuutta ajattelevien sukeltajien piirissä. Vuosia sitten järjestäytynyt sukellusurheilu päätti, että pari sukellus muodostaa erään sukellusturvallisuuden merkittävimmistä tukipaaluista. Nykyisin saattaa parin toisella sukeltaj alla olla hyVä, kantava ja helposti säädettävä kelluntaliivi ja toisella lihasvoima ja kunto (?) turvanaan, kun märkäpuvun nostovoima vähentyy syvemmälle sukellettaessa. Tutustuessani pintapl,lolisesti menneen sukelluskauden onnettomuuksiin heräsi mielessäni kysymyksiä: Moneltako uhrilta puuttui nosto-kelluntaliivi? Kuinka moni "pelastusliivin" omaava sukeltaja joutui kauden aikana liiviinsä turvautuen auttamaan sukellusparinsa turvaan? Tällaisia epäsuhtaisia pareja on hullua muodostaa, koska sukeltajat sukeltavat aivan eri turvallisuus- ja mukavuustasoilla. Todennäköistä on myös se, että monikaan Kelluntaliiviä vailla sukeltanut ei tiennyt tai inuistanut sitä, että rasittavan sukelluksen suunnittelussa tulisi aina soveltaa normaaliolosuhteita kovempia lukemia. Moni sukeltajantautipoikanen selittyy sillä, että kovassa rasituksessa, kiivaasti hengitettäessä kudQkset täyt-

KOKOONPANO ON SEURAAVA o Lars Amkil, Helsinki, puheenjohtaja o Esa Nieminen, Hyvinkää, sihteeri o Lauri Ljungqvist, Turku, valmennus ja EM 85 o Ari Wahlberg, Kuusankoski, sarjapäällikkö SM-sarja ja 1 Div o Jorma Kervinen, Kuopio, sarjapäällikkö Juniori-SM o Jukka Seppänen, Joensuu, tuomaritoiminta MUITA TEHT Ä VIÄ HOlT A VAT OLEMATTA VALIOKUNNAN JÄSENIÄ o Ahti Kivelä, Valkeakoski, lohkonjohtaja I Div pohjoislohko o Esa Mäkitalo, Espoo, lohkonjohtaja I Div etelälohko o Kenneth Wiklund, Turku, EM 85 projektipäällikkö ja kilpailujen johtaja o Rauno Arasola, Turku, maajoukkuevalmentaja o Kale Rehnbäck, Helsinki, CMASja PM-yhteydet sekä EM 85 Kuten yllä näkyy, on työn alla Euroopanmestaruuskilpailujen järjestäminen ensi vuonna. Paikka on Impivaaran uimahalli Turussa ja aika 15.-19.5. Kirjanen "uppopallon lajikohtaiset kilpailumääräykset" on saanut paljon lisäaineistoa ja siihen on liitetty valiokunnan vuosien kuluessa tärkeimmät päätökset. Syytä tilata joka joukkueelle muutama k~lä. Oma B-Iajiosak si järjestetään heti, kun saadaan vähintäin 12 SVUL:n B-perusosan käynyttä oppilasta samaan paikkaan yhtä aikaa. Ennen ei. Kale

kusukeltajan henki. Olemme valmiit sijoittamaan kelluntaliivin vaatimat kolikot, koska tiedämme lunastavamme suuren määrän sukellusturvallisuutta. Sukelluspariksemme emme halua kaveria, jolta puuttuu kelluntaliivi. Vaaran sattuessa saattaa tämä, ehkä sinuun sidottu kaveri, tarttua kaulaasi epätoivoisesti toivoen apua ja turvaa kelluntaliivistäsi. Tällainen ei onnistu kovinkaan hyvin, koska liivi on tarkoitettu vain yhdelle ja tehty vain yhden turvaksi (kerrallaan). Siksi ehdotan SUSL:lle: Nosto-kelluntaliivipakko NYT, eikä vasta monen .traagisen sukellusonnettomuuden jälkeen. H. Renvall

Jk 1/ 84 17. 2. Vierumäellä - liiton I varapuheenjohtajaksi valittiin uudelleen Ilpo Raatikainen ja liiton II varapuheenjohtajaksi myös uudelleen Kalevi Turkka. - Valittiin valiokuntien puheenjohtajat vuodelle 1984, joista luettelo postitetaan seuroille. - Uudeksi täysvaltaiseksi jäsenseuraksi hyväksyttiin Kauko Free Time r.y.! sukellusjaosto (helsinki). Uusiksi jäsenseuroiksi ilman äänioikeutta, kunnes rekisteröity valittiin Vuolijoen Urheilusukeltajat (Vuolijoki) ja Tekninen Sukellusseura NESSIE (Helsinki). Jk 2/84 7.4. Saarijärvellä - Uppopallovaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Lars Arnkil. - Luokkatarkastajaksi päätettiin nimittää Edvin Malmsten (U rheilusukeltajat ry), Helsinki. - Päätettiin korottaa valmistuskustannuksista johtuen liiton ansiomerkkien hintoja. Uudet hinnat ovat: - pronssinen 150,- mk. - hopeinen 200,- mk - kultainen 250,- mk - Sukelluskalastuksen SM-kilpailujen järjestämisoikeus päätettiin myöntää Partiosukeltajat ry:lle (Helsinki). Kilpailut järjestetään 7.-8.7. - Kouluttajakorttien voimassaoloaikaa päätettiin muuttaa siten, että kortin voimassaolo alkaa nimittämisen vahvistamista seuraavan kalenterikuukauden alusta (aikaisemmin seuraavan kalenteri vuoden alusta).

9


KIPPARIN KAUKOPUTKI tähyilee uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin asioihin. Tällä kertaa kurkitaan sukellusleiriasioita. Suomessa sukelluskausi on valitettavan lyhyt. Se on siis pyrittävä käyttämään hyväksi mahdollisimman tehokkaasti. Useimmille sukeltajille kauden huipentuma lienee sukellusleiri, joita onkin järjestetty jos millaisia. Millainen olisi ihanneleiri? Kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi arvostusten erilaisuudesta johtuen; jonkun mielestä leirillä pitää ehdottomasti olla koulutusta, jonkun mielestä ei saa olla, joku arvostaa omaa rauhaa ja siis syrjäistä leiripaikkaa, joku toinen taas hyviä yhteyksiä kauppaan jne. loputtomiin. Kaikkien näiden vaatimusten yhteensovittaminen on erinomaisen vaikea tehtävä. Voitaneen kuitenkin lähteä tarkastelemaan asiaa ns. keski vertoseuran kannalta, ts. seuran, johon kuuluu alle sata henkeä, joista noin kolmasosa tai puolet aktiiveja. Tällaisia seuroja lienevät useimmat tästä maasta löytyvät. Tätä lähtökohtana käyttäen voitaneen unohtaa puhtaasti koulutukselliset liiton tai suurten seurojen leirit ja keskittyä pelkästään sukelluksellisiin. Ajankohta on eräs kaikkein pulmallisimmista kysymyksistä. Se on pyrittävä valitsemaan siten, että sää on mahdollisimman suosiollinen. Touko-kesäkuu juhannukseen asti on hieman turhan aikaista, varsinkin jos kevät on ollut kovin myöhäinen. Jos käytetään juhannusta lähtökohtana, 'ollaan jo oikeammilla linjoilla. Käytetyin ajankohta lienee heinä-elokuun vaihde; sää on todennäköisimmin suosiollisimmillaan, koulut eivät ole vielä alkaneet ja useimmat pitävät muutenkin lomansa juuri heinäkuussa, jolloin leiri sopii mainiosti loman lopuksi. Kestoaika on toinen paha pulma.

Viikko lienee ehdoton minimi; sitä lyhyempi leiri muodostuu helposti liian kiireiseksl ja turhauttavaksi. Kolme viikkoa on taas aivan liian pitkä aika, ja kaksi viikkoakin siinä rajoilla. Optimi löytynee 10-14 päivän välillä, riippuen siitä pysytäänkö yhdessä paikassa vai onko leiri liikkuva. Tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen eli leirin luonteeseen. Onko parempi, että ollaan yhdessä paikassa koko ajan, vai parissa kolmessa eri paikassa vai liikkeellä koko ajan? Vastaus riippuu suuresti leirin osanottajamäärästä ja tukialustilanteesta. Jos osanottajia on paljon (2040 henkeä) ja/tai käytettävissä ei ole kunnon tukialusta vaan ainoastaan kumiveneitä ja/tai jollia, on yhdessä paikassa oleva leiri miltei ainoa käytännöllinen ratkaisu. Jos taas käytettävissä on kunnollinen merikelpoinen tukialus, johon eivät kuitenkaan kaikki mahdu majoittumaan vaan on turvauduttava telttoihin, voidaan ajatella parissa kolmessa paikassa olevaa leiriä, jolloin paikkaa vaihdettaisiin 3-4 päivän välein. Jos taas porukka on niin pieni tai tukialus niin iso, että koko porukka voi majailla siinä, voidaan ajatella liikkuvaa leiriä. Itselläni on viimemainitusta vaihtoehdosta eräitä kaikkein mieluisimpia kokemuksiani ja siksi olisin taipuvainen pitämään sitä parhaana vaihtoehtona, mutta kuten sanottu, se riippuu kokonaan porukasta. Entäpä sitten leiripaikka? Missäpäin Suomea se olisi paras? Rannikoillamme on erinomaisia paikkoja yllin ky Uin; ylivoimaisesti suosituin Ga syystä kyllä!) alue on Saaristomeri, josta löytyy miltei jokaiselle jotakin. Mitään nimenomaista kohdetta tuskin kannattaa lähteä mainitsemaan, koska niistä on suoranainen runsaudenpula; joka paikalla on myös omat hyvät ja huonot puo-

lensa. Joka tapauksessa: valinnan varaa on yli tarpeen! - Se, pitääkö leirille päästä perille saakka tai edes lähelle autolla, on kaikkien harkittava tarkkaan; tällä seikalla on varsin suuri merkitys niille seuralaisille, jotka työnsä tähden ovat estyneet tulemasta koko ajaksi leirille. Jos leiri on liikkuva, voi tämän seikan jättää kokonaan huomiotta. - Mikään ei tietenkään estä sopimasta etukäteen jotain sopivaa paikkaa josta pikavisiittiläiset voidaan noutaa; asia on vieläkin helpommin järjestettävissä jos käytettävissä on autoradiopuhelin tai VHF -puhelin. Kun näistä peruspulmista on selvitty, törmätään erääseen kaikkein hankalimmista pikkupulmista: mikä olisi paras tapa järjestää leirin muonitus? Jos leiri on yhdessä paikassa, pulma lienee helpoimmin ratkaistavissa niin, että tarvittaessa käydään kaupassa. Tietenkin voi varata kaikki muonat mukaansa jo lähtiessä, mutta tämä lienee harvinaisempaa. Liikkuvalla leirillä yksinkertaisin ratkaisu on sovittaa aikataulu niin että tarvittaessa voidaan käydä kaupassa. Oma pulmansa on muonan jakelu. Käytetyin ratkaisu lienee 4-5 hengen ruokaporukat. Yhteismuonitus on perin harvinainen, koska se sitoo jonkun porukasta kokiksi. Vielä harvinaisempaa on se, että kukin kokkaa omatoimisesti. Kokemuksesta sanoisin että kompromissi on paras ratkaisu; itse kukin huolehtii aamuteestään tai -puurostaan, mutta päivän pääateria järjestetään yhteisesti. Tämä on myös ajankäytön kannalta taloudellisin ratkaisu. Entäpä sitten se muona? Millaista sen tulisi olla? Yksipuoliseen lenkki-purkki -suuntaan kallistuminen on suurem- . pi ja turhempi virhe kuin yleensä uskotaankaan. Koska liikutaan vesillä koko ajan, on ravinnon oltava monipuolista ja ravitsevaa.

Turku, Oy Silja Line Ab, Käsityöläiskatu 4, puh. 921·652244, Silja Linen terminaali, Turun satama, puh. 921-652255. Abo, Oy Silja Line Ab, Hantverkaregatan 4, tel. 921·652244, Silja Lines terminai, Abo hamn, tel. 921-652255.

10


Perusmuona rakentuu monista osista; tärkeimmät ovat leipä, rasva ja neste. Hapan- ja grahamkorput sekä näkkileipä säilyvät kosteudenpitävissä pakkauksissa hyvin, tuoreen leivän ominaisuudet sensijaan muuttuvat. Rasvoista öljy on käyttökelpoisinta ruuanlaitossa, margariinia tai voita ei taas ehdi kuluttaa paljonkaan ennenkuin se alkaa maistua oudolta. Nesteistä tärkein on makea vesi. Sitä tarvitaan paljon ja tuoretta. Maitoa ei juurikaan kannata ottaa lukuun koska se ei säily kauaakaan tuoreena. Maitojauhe sensijaan on erinomaisen käyttökelpoista. Kahvia käyttökelpoisempi juoma leirillä on tee. Sen valmistaminen on yksinkertaisempaa ja sitä voi juoda huomattavasti suurempia määriä vatsaa ärsyttämättä. Lisäksi tee sopii hyvin aamupuuron kanssa nautittavaksi, ja koska sen voi kahvia helpommin juoda maustamattomana, se sopii miltei ruuan kuin ruuan seuraksi. Myös maito kaakao on erinomaisen käyttökelpoista leirijuomana. Täyssäilykkeitä kannattaa pitää matkassa yli tarpeen, ja niissä pitäisi käyttää mahdollisuuksien mukaan koko skaalaa kyllästymisen välttämiseksi. Pussikeitot eivät säily yhtä hyvin ja niiden pakkaukset rikkoutuvat kovin helposti. Ruuan jatkeena tai esim. keiton tai kastikkeen pohjana ne ovat jopa erinomaisia, joten ne puolustavat hyvin paikkaansa leirimuonana. Myöskään riisiä ja makarooneja ei sovi unohtaa, koska niillä voi hyvin korvata perunan, jonka säilyvyys veneoloissa on vähän niin ja näin. Myöskin vfllmiit einekset ovat käyttökelpoisia, mutta ne edellyttävät tiheää kaupassakäyntiä. Myöskään jokamiehen oikeutta ei kannata väheksyä: loppukesän sienija marjasadosta saa mainiota muonan jatketta. Löytyypä etelärannikoiltamme villinä kasvavaa ruohosipulia, kuminaa ja marunaa, jostain jopa sinapinlehtiäkin. Liioin ei sovi unohtaa kalaa; kampeloita löytyy miltei kaikkialta rannikoiltamme, ja jos porukassa on hyviä harppuunan käyttäjiä, myöskin haukia ja ahvenia. Jos on vaivautunut ottamaan ongen ja/tai turskajuksan mukaan, aina parempi. Sensijaan kalaverkot pitää ehdottomasti jättää matkasta, koska niillä ryöstettäisiin saaristolaisten elinkeinoa! Jos kalaonnea ei ole, voi miltei kaikkialla rannikoillamme ostaa kalastajilta tuoretta kalaa kohtuuhinnalla. Lisäksi ajankohdasta riippuen voi onnistua samalla ostamaan uusia perunoita, kurkkuja, tomaatteja, salaattia ja hern'eitä - kaikki tavaraa jota ei saaristokaupoista yleensä löydä!

Entäpä sitten ruokailuvälineet? Reilun kokoinen syvä lautanen ja muki ruokailijaa kohti ja pari vähintään kahden litran vetoista kulhoa viittä-kuutta ruokailijaa kohti riittää hyvin. Veitsiä, lusikoita ja haarukoita pitää olla yli tarpeen koska ne ovat katoavaista tavaraa. Kertakäyttöastiat ovat kieltämättä käteviä mutta niitä parempia ovat melamiinimuoviset. Paistinpannuista alumiiniset teflonpannut ovat sopivimpia. Nuotiokäyttöön niistä ei oikein ole, mutta helppohuoltoisuuden ja vähäisen rasvantarpeen vuoksi ne puoltavat hyvin paikkaansa. Kattiloita on oltava riittävän monta ja riittävän suurta. Jos ruuanlaittoon käytetään spriitai kaasukeitintä, on kattiloiden oltava ohutpohjaisia. Mitä muuta vielä? Hyvä terävä yleisveitsi, toinen vähän pienempi sekä pari puukauhaa ja puulasta teflonpannua varten. Pari kunnollista purkinavaajaa on arvotavaraa, sensijaan kastikekauhat ja muut höpötykset jääkööt kotiin! Onhan astiat pestäväkin, ja talouskaluihin voi vielä liittää kunnollisen astianpesuharjan. Astianpesuaineena on leirioloissa parasta tavallinen mäntynestesaippua, joka sopii muuhunkin pesuun. Tarvitaanhan leirillä toki muutakin tavaraa kuin muonaa; sitä ei kuitenkaan kannata raahata rekkaautollista mukana. Aloitetaan tärkeimmästä: sukellusvälineistä. Ne kannattaa ottaa mukaan kokonaisuudessaan. Se ottaako mukaan kuiva- vai märkäpuvun jos omistaa molemmat lienee makuasia, joskin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että märkäpuku on leirioloissa miellyttävämpi. Molemmatkin voi ottaa mutta se on tilakysymys. Myöskin mahdolliset erikoisvarusteet, ts: VA-kamerat, valaisimet, harppuuna varakärkineen yms. kannattaa ottaa mukaan. Ei liioin sovi unohtaa korjaus- ja huoltotarvikkeita: liimaa, ompeluvälineitä, O-renkaita, varahihnoja yms. Majoitustarvikkeita tarvitaan makuupussi ja jonkinlainen makuualusta, teltta mikäli ei yövytä laivassa sekä tietenkin peseytymisvälineet. Parranajovälineet voi hyvin jättää kotiin leirin ajaksi, koska siellä tuskin kukaan pahastuu ajelemattomasta leuasta. Jos nyt kuitenkin haluaa välttämättä ajaa partansa päivittäin, niin pieni patterikone on kaikkein käytännöllisin. Ja sitten ne vaatteet: niitä ei kannata raahata kassikaupalla, vaan yksi vaatekerta päällä ja pari varalla on hyvä nyrkkisääntö. Perusasuna farkut, T-paita, huppari ja kumitossut on varsin hyvä yhdistelmä. Varavaatteina kannattaa olla parit

vaihtohousut, pari T -paitaa, sukkia tarpeen mukaan sekä pari villapaitaa kylmän varalta. Uima-asuja kannattaa olla useita, samoin pyyhkeitä. Myöskin varakengät ovat hyödylliset: niiksi kelpaavat hyvin sandaalit. Saappaat ovat hyvät lisänä. Röyhelöt ym. juhlakoreudet kannattaa jättää kotiin! Vielä vähän pakkauksista: matkalaukku on kyllä kätevä, mutta veneoloissa turhan helposti kolhiintuva ja särkyvä kapistus. Myöskään tunturivaeltajan rinkka ei sovi venematkoille: siihen mahtuu suhteellisen vähän ja se vie paljon tilaa. Paras mahdollinen pakkaus on iso kantokassi, esim. sellainen jossa jääkiekkoilijat kuljettavat varusteitaan. Siihen mahtuvat niin vaatteet kuin ruokailu- ja yöpymisvälineetkin. Ruuat kulkevat parhaiten pienessä selkärepussa tai kassissa, jonka tulisi olla suljettavaa mallia jotta tavara pysyy sisällä kun venettä kuormataan/puretaan letkassa. Ns. jenkkikassi on erinomaisen sopiva. Kylmälaukun voi ottaa jos katsoo tarvitsevansa, joskin se vie tilaa ollen helposti kaikkien tiellä. Uusia pakastettuja kylmävaraajia saa yleensä saaristokaupoista kun antaa entisen sulaneen pois ja maksaa markan pari väliä. Vaikka seuraavaan leiriin onkin vielä kosolti aikaa, kannattaa suunnittelu aloittaa mahdollisimman varhain, koska "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" kuten vanha sanonanlasku väittää. Siis: suunnitelkaa leiri huolella ja tehkää valmistelut kaikessa rauhassa hyvin ja loppuun asti. Silloin voi olla jokseenkin varma, että kauden koho kohdasta muodostuu onnistunut ja tasapainoinen, muistamisen arvoinen kokemus!

Kippari

Kouluttajakansio Kooluttajakansion uutta tarkistettua painosta on jllleen saatavana SVUL:n jakelusta 90-4737291 tai p0stitse SVUL Jakelu Topeliuksenkatu 41 a 00250 HELSINKI. Kansion hinta on 100,· mk. 11


SUKELTAJILLE JOTKA VAATIVAT VAIN PARASTA... ••

TINGITKO LAADUSTA? JOS ET, NIIN VAIHDA JO PAREMPAAN ... 1. AQUA CAPSULE II "uusi" ultrakevyt yksiosainen säätötilavuuspuku, materialina kestävä urethane kyllästetty nylon kudos. Vesitiivis hartiavetoketju, poisto- ja syöttöventtiilit letkuineen. Kaula ja hihamanscetit sekä huppu neoprenia. Vahvistetut jalkineet ja polvipaikat. Väri: sini/valkoinen. mk 3.570,-

2. SEA QUEST DEEP WATER ja W. W. DE LUXE uudet nosto/TP-liivit. Kestävä kaksoissäkki, tilava etutasku ja verkko-joustopanelit. Vakiovarusteena; laitesyöttö letkulla, pikatyhjennys- ja ylipaineventtiilit, ~ullotasku sekä (02 laukaisin. (25 gr) Tilavuus: 18 Iltr. Takuu: 1 v. säkki/3 v. mek. osat. mk 890,-/1.060,-

3. SHERWOOD BRUT ja MAGNUM BLlZZARD ainutlaatuiset regulaattorit, joiden patentoitu "Dry Air-Bleed" systeemi pitää aina paineenalentajan jousipesän kuivana ja puhtaana ilman erillistä suojainta tai silicon täytettä. Molemmat reg. mallit on varustettu 3 MP- ja 1 KPulosotolla. mk 1.040,-/1.290,-

ELINIKÄINEN TAKUU. AERO TECHNICA MCH6 korkeapainekompressori; 100 litr. min, 220 bar. 5 hv polttomoottori. Paino: 35 kg mk 8.600,-

NEPTO-SUB OY AB

TEHTAANK. 13, HKI14 PUH. (90-)627770


Christer Gorschelnik

Sukelluksia kirkkaissa vesissä Saaristomeren Sukeltajien syksyinen sukellusmatka Pohjois-Norjaan oli osallistujille mieleenpainuva. Sää Altavuonossa oli suosiollinen ja lisäksi, kun saimme tietää, että EteläSuomessa tuuli ja satoi emme voineet olla tuntematta hivenen vahingoniloa niitä kohtaan, jotka saivat tyytyä räpiköimään Turun saariston sameissa vesissä. Kotimatkalla tosin saimme säänhaltijat vastaamme, Ivalon tienoilla jopa lumimyrskyn niskaamme. Sukellusmatkalla oli mukana yhteensä 11 sukeltajaa, joista 8 ahdettiin kerhomme upeaan yhdistelmäbussiin. Veko toimi pääkuskina ja mekaanisten laitteiden korjaajana, Lapa retkikuntamme vetäjänä, Kari vedenalaisena kuvaajana ja Jorkki kalastusexperttinä.

Vedenalaiset maisemat Ensimmäiset sukelluksemme teimme Altavuonon eteläpuolella - paikoissa, joissa emme aikaisemmin olleet käyneet. Vedenalaiset maisemat olivat suurenmoiset, pelkästään jo hyvä, noin 30 metrin näkyvyys oli monelle yllätys. Pohjassa ryhmä hajaantui kolmeen osaan. Kari ja kaksi muuta sukeltajaa löysivät vedenalaisen kaatopaikan noin 30 m syvyydestä, joka tosin romuista päätellen ei enää ollut käytössä. Kaksi hurjapäätä laskeutuivat 40 m tienoille, syvemmällekin olisi päästy, sillä vettä oli paikoittain noin 70 m. Pojat löysivät pohjasta suurehkon ankkurin, jonka painoksi arvioitiin yli 100 kiloa. Se toimi jonkinlaisena poijupainona, koska siitä lähti köysi pintaanpäin. Noin 25 m syvyydessä kolmas porukka näki myös ankkurista tulevan köyden, joka päättyi sekavaan köysinippuun noin 10 metriä vedenpinnan alapuolella. Poijua emme nähneet. Kolmas ryhmä löysi suuria merisiilejä halkaisijaltaan noin 10 cm, jotka roikkuivat pystysuorassa kalliossa kuin hedelmät puissa. Niitä oli helppo poimia kallion seinämästä ja sen juurelta ja tämä synnytti sellaisen keräilyvimman, että pussit täyttyivät hetkessä. Kaikki eivät tosin osanneet noudattaa tarpeellista varovaisuutta merisiilien keräilyssä, U':;;LIJ'-''''''' tunkeu-

Jorkki. Sukelluksen jälkeen maistelimme merisiilin mätiä. Mäti, joka oli joko punaista tai valkoista, saatiin halkaisemalla merisiili. Paikallisten asukkaiden mukaan punainen on paremman makuista. Hieman makeahko, ilmari suolaa, pippuria ja sipulia nautittu mäti ei kuitenkaan soveltunut meikäläisten makuhermoille, oli se väriltään sitten punaista tai valkoista.

J ättiläismaneetit Pääsukelluskoh teessamme teimme kaksi sukellusta päivässä. Sukelluksiamme haittasi kuitenkin suuret, noin puolen metrin läpimittaiset maneetit, joiden rihmastojen ulottuvuus oli noin 10 metriä. Maneettikanta ei paikallisen väestön mukaan ole ollut niin runsas moneen vuoteen. Sukeltajat joutuivat alituisesti maneettien rihmojen kanssa kosketuksiin ja koska rihmat ovat myrkyllisiä oli tuloksena polttava kirvely. Parissa tunnissa kirvely kuitenkin saatiin lakkaamaan ulkoisten alkoholihauteiden avulla.

Kalastusta Kalasta ei ollut puutetta. Harppunoimme päivittäin monta kampelaa, joista suurimman saimme kotimatkalla Porsgangenin vuonossa, jossa näkyvyys oli huomattavasti parempi kuin Altassa. Pyydystimme myös muutaman kissakalan. Eräs sukeltajistamme heitteli kivillä keskikokoista kissakalaa ja tästäkös tämä äimistyi ja lähti tulemaan kohti häiritsijäänsä. Tällöin urhea sukeltajamme sai vauhtia räpylöihinsä ja poistui pikavauhtia näyttämöltä. 35 metrin syvyydessä näimme noin 10 kiloisen kissakalan, eli tosi vonkaleen. Sillä kertaa kenelläkään ei valitettavasti ollut harppuunaa mukanaan. Iltaisin sitten opettelimme paistamaan juuri pyydystettyä silliä. Paikallinen asukas toimi opettajana, Lapa kokkina ja Veko pääkriitikkona, ja jokainen sai vatsansa täyteen maukasta kalaa.

Kellon merkitys sukelluksella

poistamaan sorjälkeen. Merisiisaimme myös runsaasti rin

tietoakaan uskollisesti metOlimme suunnitelleet

kaikki sukellukset, myös tämän, niin että otamme dekon 3 metrissä, joten minun oli syytäkin pysytellä Lapan kannoilla. Jonkin ajan kuluttua Lapa oli kuin suuri kysymysmerkki kun hän huomasi etten tehnyt elettäkään ylösnousua varten. Lapa viittoili että oli aika mennä ottamaan dekoja, ja minä toisin hänen merkkinsä "mennään vaan". Pinnassa vasta selvisi miksi olin ollut niin poissaoleva. Tämä opetti taas kerran kuinka välttämätön kello on suuremmilla syvyyksillä varsinkin sameassa vedessä, jossa helposti voi hukata sukelluspartnerinsa. Jos tietoja ajankulusta ei saada joutuu helposti sukellustaudin kouriin, ja tästä ajan ja syvyyden sekoilusta meillähän on hyvä esimerkki parin vuoden takaa. Tapasimme paikallisia sukeltajia ja he kertoivat, että he eivät koskaan sukella ilman nostoliiviä, vaikkakin heillä on kuivapuku. He perustelivat varovaisuuttaan sillä, että jos kuivapuku repeytyy ja täyttyy vedellä voi henki olla vaarassa ja toisaalta Norjan viranomaiset vaativat nostoliivien käyttöä. Matkassamme oli myös kaksi urheaa sukeltajatyttöä, Riitta ja Sini, jotka tasa-arvoisesti sukelsivat samoihin syvyyksiin kuin me miehet. Sukelluskouluttajana toimivaa Riittaa kiusasi aina välillä löysä sukelluskurimme pohjassa. Mutta kun mielenkiintoinen kohde tulee näköpiiriin on vanhan itsenäisen sukelluskonkarin vaikea pysyä rivissä. Sensijaan sukellusajoista ja dekoista pidimme tarkkaan huolta. Jokaisella oli ranteessaan dekotaulukko ja joillakin dekomittari. Kotimatkalla sukelsimme vielä parissa eri kohteessa. Toisessa niistä näkyvyys oli Impivaaran hallin luokkaa ja kirkkaalla hiekkapohjalla näimme valtavasti kampeloita. Vaikka kalakiintiömme olikin jo täynnä, pyydystimme vielä muutaman kotiin vietäväksi. Matkan varrella saunoimme Inarin N ukkumajoella ja taisimme tehdä siellä päätöksen, että ensi vuonna lähdemme uudestaan.

MYYDÄÄN MYYDÄÄN BAUER VARIUS 330 bar, matkakompressori paino vain 27 kg, varusteina bensiini ja 380 V sähkömoottori. Teho n. 60 I/min. UUSI!! Hinta n. 10000 mk. Puh. työ 917-23801 koti 24469 Antti Huhtala

13


S u k elt a m in en •

Risto Kemppainen

J

Y1eisti Kaikessa valvotussa sukellustoiminnassa turvallisen sukeltamisen ja sukelluskelpoisuuden yhdeksi perusedellytykseksi on sovittu terveys. Terveen on turha itseäin liikitä, sairaan ei tule sukeltaa - niinpä pohdinta liikkeiden vaikutuksesta sukellusfysiologiaan on enemmin teoreettista kuin kiytinnössi mukana raahattavaa tietolastia. Kliinisessä kiytössi on lukuisasti Illieaineita, joitten mahdollisia vaikutuksia yhdessä korkean inerttikaasun osapaineen kanssa tai muuten sukeltajan olosuhteissa ei ole tutkittu, eiki edes teoreettisesti Illieaineen vaikutusmekanismin ja rakenteen perusteella voida luotettavasti pUtelläkUn. Lisäksi monen tunnetun lUkeaineen vaikutukset ovat hyvin yksilfilliset ja ennalta tietimättömät. Yksilötasolla ei siis pystyt! juuri koskaan varmasti sanomaan, miti tapahtuu jos tietty henkilö ottaa tietyn IUkeannoksen ennen tiettyä sukellustapahtumaa. Mahdollinen odotettavissa oleva häiriön laatu on vahvasti IUkeaineelle ominainen, herkkyys taas sukeltajalIe ominainen. Huomattakoon lisäksi, etti sukeltaja ei itse mfösWn ole aina samassa tilassa. Yksilötasolla voidaan siis puhua lähinni tietyntyyppisen häiriön riskisti karkeasti luokitellen. Kun otetaan huomioon sukellustapahtuman lukuisat osatekijät, joihin kaikkiin liittyy jonkin verran vaikeasti kontrolloitavia riskitekijöitä, tullaan sen kysymyksen eteen, kannattaako ottaa enU lainkaan pientiWn sellaista riskii, jonka voi kokonaan vilttO. Sukeltajan kannalta haitallisia vaikutuksia. Merkittävin ja usein käytännössä rajoittava vaikutus on keskushermostoa lamauttava vaikutus, joka merkitsee havaintotarkkuuden heikkenemistä, reaktionopeuden h uonontumista, päättelykyvyn hidastumista ja tylsistymistä, motoriikan hidastumista ja epätarkkuutta sekä usein vielä arvostelukyvyn höltymistä ja tunnereaktioitten kontrolloimattomuutta. Mainitut ovat hyvin samantyyppisiä kuin syvyyshumalan aiheuttamat häiriöt, ja nämä lääkevaikutukset yleensä kertautuvat syvyyshumalan kanssa. Joskus yhteisvaikutus on vielä pahempi, eli osavaikutuksiin verrattuna moninkertairien eikä vain niitten summa. Selkein esimerkki tällaisesta vaikutusten potentoitumisesta on antihistamiinin yhteisvaikutus syvyyshumalan kanssa. Keskushermostoa stimuloiva vaikutus on käytännössä vähemmän merkityksellinen, ja saattaa olla haitaksi lähinnä lievänä arvostelukykyä heikentävänä tekijänä. Tiettävästi nämä vaikutukset eivät lisäänny syvyyden kasvaessa. - Vatsalääkkeet Liikahappoisuuteen ja muuhun ruuansulatuskanavan yliärtyvyysoireiluun tarkoitetut tablettimuotoiset lääkkeet sisältävät usein lamauttavia komponentteja. Pelkkä neutraloiva aine on haitaton, samoin ruuansulatusentsyymit. - Hormoonit Ei tiettävästi sukellusfysiologian kannalta merkittäviä vaikutuksia.

14

Hoidon kohteena oleva sairaus merkittävämpi. Ehkäisytabletit siis ovat haitattomia. - Sydänlääkkeet Suurehko joukko hyvin paljon toisistaan poikkeavia aineita. Sydänlääkettä tarvitseva ei ole koskaan sukelluskelpoinen. Yhteenveto Pääsääntöisesti lääkitystä vaativa sairaus on sukeltamisen este niin kauan kuin lääkitys on tarpeen ja vapauttava tulos jälkitarkastuksesta saatu. Vaikka normaaliolosuhteissa hoito lievittäisi tyydyttävästi sairauden oireita, tämä ei merkitse sitä, että sukellettaessa sairaus olisi haitaton. Lisäksi lääke itse aiheuttaa sukelluskelpoisuuden huonontumista, usein pahemmin mitä syvemmälle sukelletaan - syvemmältä taas on huonommat pelastumisresurssit. Sukeltajien keskuudessa jo melko vakiintunut nuhaIääkkeidenkään käyttö ei sovellu kuin matalassa vedessä kokeiluun. Vaikutusten yksilöllisyydestä johtuen ei koskaan pidä luottaa kokeneemman raporttiin onnistuneesta lääkityks~tä - kertoja on ollut (sillä kertaa) oni\ekas. Maassamme ei ole sukelluslääketieteessä paljoakaan lakisääteistä koulutusta ja sukeltaja voi helposti saada vaarallisen reseptin. Turvallisuus on oman tiedon varassa. Tahallinen sairauden tai lääkkeen käytön salaaminen sukellusvanhimmalta poistaa tämän vastuun. Sukeltaja on tällöin oman onnensa sukeltajapari - sairauden salaaminen huonontaa virallisen sukeltajaparin auttamismahdollisuuksia ikävyyksien sattuessa.

Kuten on tunnettua toimii liittomme jo melkoisena kustantajanakin. SVUL:n myynnissä on saatavana aikamoinen määrä eri erikoisalojemme ohjeita. Ainakin seuraavat tuotteet ovat kaupan. - Turvallisuuskansio - Kouluttajakansio - Vapaasukellus - VA-suunnistus - Tieto on turvallisuutta - Erilaisia kilpailumääräyksiä - Erilaisia kilpailusäännöstöjä - Sukeltajan päiväkirjoja Tätä ohjeistoa täydennetään vielä tämän vuoden aikana ainakin seuraavilla kauan odotetuilla vihkosilla jotka ovat työn alla. - Laitesukellus perusohjeisto aloittelevalle laitesukeltajalle - Maamme hylyt Kokoelma maamme rannikoilta löytyvistä kohteista. Luettelo tausta tietoineen kattaa alueen KotkastaOuluun. - Meriarkeologia Yhteistyössä Merimuseon kanssa kootaan tietopaketti menetelmistä, lajeista ja muusta asiaan liittyvästä - VA-valokuvaus Materiaalin kerääminen aloitettu tarkoituksena saada aikaan paketti, joka kertoo perusasiat jokaiselle aloittelijalle. Keräämällä näitä "paketteja" pystyy jokainen sukeltaja hankkimaan itselleen perustiedot jokaiselta erikoisalalta joita harrastukseemme liittyy. Kuten tunnettua, on sukeltaminen koko vuotinen harrastus, ei ainoastaan puuha jota tehdään parina-kolmena viikonloppuna kesällä. Usein kuulee valitettavan ettei harrastuksestamme tiedetä tarpeeksi, ei saada kaikkea "irti". Olisikohan syy meissä itsessämme, odotammeko liikaa valmista. Odotammeko, että joku muu tekee asiat puolestamme. Näin ei ole, vaan me joudumme itse hankkimaan kohteet, itse huolehtimaan varusteistamme, itse hoitamaan kuntoamme ja jopa itse vielä sukeltamaankin. Kukaan muu ei koe meidän puolestamme painottomuutta, löytämisen riemua tai niitä monia muita hienoja kokemuksia joita retkiimme liittyy.


~il}lc. •. r ~ oPilJg j, •••

V~l-

V.

~lei1

ollll

~:YoIJ4

:J:::iil ~sil( 1,""-IISII 1""-

lJeel}

lr~ilJt:::::"~:!;l)~~Jo,, " ~O'n~~ e1t~tle ~o ~J" ~

W-#rp'Je

01- 'Il - 41i1l 'Il1I1I 'Il tll 't4S 'lJellll.'ltoll J;:Jr!eell':~1I1i (tIilII( Ve~/,,~_ ~ '~t 4Pel- ~II'" e, 1 ~ 1# J;: 1--6 ~ell ~o... ~~' lil: eltllJ. olli Olte/;. ellll~ ~llb..~lIJJi~ '1#.1 .. ~ elli. Ii J. ~lIi~ ~-~ei ~~ J;: • vOI ~II "lIli tOIl ~et - aito ~i IIIlJ. 'Il"1I IIIIlJ. J4 ~tli ~ Mahdollisuutensa mestaruuteen oli eli Ii .... myös turnauksen viime vuoden tur~toli 'lOtli s'S tll~s:!' ll:t.e~4t Of/ell ~S. kulaisella voittaj' ajO oukkueella SaarisI-li~; e/~; 1# t,.. e~t~ 0fte • 4 -ltj -Itt,. "'1-11 "':I-e • ~lIt tomeren Sukeltajilla, kun se cupin lilll IIJrt k~lI"s 'llJt ei viimeisessä ottelussa kohtasi Sukelta01i~t4 "~e/~i e~~4 jat-78:n Helsingistä. Niin kuitenkin 411 1( 'Illjill"

P

t.i~1I tlip;I.#lJJr~-6411~:t"lii8.#lJelli

kävi, että Sukeltajat-78 otti niukan 21 voiton ja kipusi sillä hopealle jättäen suuren toisen ennakkosuosikin ruotsalaisen Linköpings SOK:n pronssille ja Saaristomeren neljänneksi. Urheilusukeltajien aikaisempi taival Vesikko-cupissa ei rasittanut sitä henkisesti, sillä joukkue löytyi viime vuonna sijaluvulta 6. ja vielä aikaisemmin se oli täyttänyt 10. tilan kahdesti. Miellyttävä piristys pääkaupunkilaisjoukkue siis oli, kuten hopeayhdistelmä Sukeltajat-78:kin. Sukeltajat-78:n ennakkoluuloton mimmijoukkue jäi yhteen pisteeseen, jonka se lauantaina oli saalistanut Kuplalta. Tyttöjen esimerkin luulisi joka tapauksessa tarttuvan, jotta ensi vuonna nähtäisiin mukana useampia mimmijoukkueita.

~~

1i"~1

Turnauksen päätteeksi pelasi Linköpings SOK Suomen maajoukkuetta vastaan ottelun, jonka se tiukkojen vaiheiden jälkeen voitti 4 - 3. Suomella oli vielä ottelun viimeisillä hetkillä rankkarista mahdollisuus tasoitukseen, mutta Suomen ensimmäisen yrityksen ja virheestä tulleen uusinnan ruotsalaistorjujat sitkeilivät kiinni happivelasta huolimatta. Turnauksen parhaana maalintekijänä palkittiin Kuopion Jouni Kärppä, joka teki 31 koria. Mimmien joukkueen kapteeni Erri Lindqvist sai palkintonsa parhaana tyttönä, 2 koria. Maali vah tisuori tuksista muistettiin Mimmien joukkueen vahvistusta Pete Järvistä.

Lopputilanne: Urh.suk. H:ki .12 Sukeltajat-78 ..12 Linköping ....... 12 Saaristomeri ... 12 Kuopio ............. 12 Partiosuk '" ..... 12 Vesikot.. ........... 12 Joensuu ............ 12 El Rio ............... 12 Hyvinkää ......... 12 Kotka ............... 12 Kupla ............... 12 78-Mimmit.. .... 12

Oletko käynyt kurssin - ollut mukana kertausharjoituksissa? Tiedätkö, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta merivoimien sukeltajakoulutuksen aloittamisesta? Syksyllä on merimuseossa juhlanäyttely. Tutustunet siihen. Ehkä sinua kiinnostaa myös ryhtyä jälleen aktiiviksi ja tavata vanhaa p0rukkaa. Silloin laivaston Killan Sukeltajat on perustettu juuri sinua varten. Se kokoaa menneet ja tulevat kurssit toimintaan sukeltamisen hyväksi. Ja myös sukeltamaan. Parikymmentä reservissä ja palveluksessa olevien edustajaa päätti 27.4.1984 Obbnäsissä pidetyssä ko-

kouksessa toteuttaa jo kauan ajatuksissa kyteneen ehdotuksen: Luodaan merivoimien kouluttamille sukeltajille mahdollisuudet tavata ja toimia. Yhteen liittymisen muodoksi valittiin "Byrokratialtaan" helppo tapa toimitaan osana jo reksiteröityä yhdistystä laivaston Kilta. Kilta puolestaan antaa uudelle sukeltajien osastolleen täydet mahdollisuudet toteuttaa omia päämääriään. Millaiseksi toimintamme muodostuu, se riippuu sinusta itsestäsi. Tule mukaan. Lisätietoja antavat työaikana: o VilJanen (90) 2980211 o Askola (90) 4550633 o Rehnbäck (90) 6860221

10 10 9 10 8 6 5 5 4 3 3

2 1 2 0 1 0 1 I 0 0 0 o1 oI

0 1 1 2 3 6 6 6 8 9 9 11 II

60- 6 65- 5 60- 4 63- 13 49- 17 27- 28 32- 23 36- 35 20- 44 18- 61 18- 61 9- 58 5-129

22 21 20 20 17 12 II 11 8 6 6 1 I

15


VUODEN SUKELLUSKUVA 1983 Tulokset Luokka C 1. Kasvot Pertti Koivuaho Tamp. Urh.suk. 2. Hylyssä Jörgen Wickman The Finnis Sealions 3. Meren kukat Soile Numminen Kotka Divers Kunniamaininta Ulos vapauteen C-E Böhlström Syväsukeltajat

Luokka D 1. Silmästä silmään Markku Näätänen Riihimäen Urh.suk. 2. Liekojen keskellä Pertti Koivuaho Tamp. Urh.suk. 3. Männyn latvassa Pertti Koivuaho Tamp. Urh.suk.

Luokka A Jaettu 2. tila Säteet Petri Tamminen Sguall klubi Skindiver Atte Rantanen Saaristomeren sukeltajat

Luokka B Kunniamaininta Meren metsää Pekka Anttonen Mikkelin Urh.suk.

HYL YSSÄ JöRGEN WICKMAN

ULOS VAPUTEEN C-E BöHLSTRöM


MEREN KUKAT SOILE NUMMINEN

LIEKOJEN KESKELLÄ PENTTI KOIVUAHO

MEREN METSÄ,Ä. PEKKA ANTTONEN


PRO DIVE SHOP

AVATTU PALVELEVA URHEILUSUKELLUKSEN ERIKOISLIIKE HELSINGIN KESKUSTASSA Toimintamme perustuu suomalaisen sukeltajan tarpeisiin, korkealaatuiseen palveluun ja alan asiantuntemukseen. Argonaut tarjoaa mm. seuraavat palvelut: • korkealaatuiset merkkituotteet ja oma pukuvalmistamo • kansainvälinen PADI sukelluskoulutusjärjestelmä • täyttöasema • valtuutettu huolto ja testaus sekä täydellinen varaosapalvelu • monipuolinen varustevuokrauspalvelu • sukelluskeskus Hangossa, josta järjestetään sukellusretkiä omalla sukelluskäyttöön suunnitellulla aluksella (kesäisin) Tilaa esittelypakettimme: Dacor 4-värituotekuvasto, Dacor hihamerkki, tarroja sekä hinnastomme. Mk 15,- + postikulut

OSOITE JA PUH.NUMERO

re , "

~

Tällä kupongilla ilmainen täyttö

ö -

-

PACER XL XL:~ti9\i"IIIIF-~

Pacer ovat tulevaisu~~ den reguja joissa on täysin uudistettu annostelijan uloshengitys jär jestelmä, jossa uloshengitys sopeutuu ihanteellisesti sisäänhengitykseen . Uloshengitysvastus on lähes olematon .

• YLÖSPÄIN KÄÄNNETTY ULOSHENGITYSKANAVA Uusi suukappaleen • SILlKONINEN KAKkulma-annostelija SOISULOSHENGIlepää leukaa TYSVENTTIILI vasten. • 40 % SUUREMMAT YLÖSPÄIN KAAROVH. 1845,TUVAT "VIIKSET" Octopus 2650,Madel 950

N I-TECH KN I VES

F L E X V E N T

Tämän päivän sukeltajan puuk1«>, jossa '2 cm pitkä, rnolemmUta puolin erittäin terävä, sliJettimali/mm terä. jOssa molemmin puolin 4 cm sahalaita . Terä ja sormisuoju& 420 sarjan ruostumatonta terästä.

ITSETYHJENEVÄ JOUSTOSNORKKELI

KlJvloitu, kuminen kahva ant.aa pitävän otteen .

• välitön tyhjeneminen pinnalle tultaessa •

pienikokoinen jousto-osa, suora pinta sisällä

voidaan käyttää pään molemm illa puolilla • kääntyvä suukappale käyttömukavuuden parantamiseksi

• kevyt ja kätevä koko

Kotelon ainutlaatuinen lukitusjärjestelma mahdolllst.aa sukeltajalIe puukon irroittamisan ja kiinnittämisen yksinkertaisella yhdenkäden lilkkeeUä. OVH. 2 8&,-

80 % KEVYEMPI TYHJENNYS

TURBOFLEX FIN

3_aukkoinen~' lä~i~irt~us

minI mOI " ' .... '.. ,,". vastuksen, ~ , maximoi . . . ,,---tehon. --:'~···

70 % KEVYEMMÄT KUIN T A VANOMAISET KUMIRÄPYLÄT Turbolene muoviterä kehittää energiaa ja vapauttaa tehon potkuissa. ENEMMÄN TEHOA VÄHEMMÄN VAIVAA Mukavaa jalkataskua voidaan käyttää sukkien kanssa tai ilman. OVH 260,-

OVH.135,-

PS. Umpikantainen CORDAFLEX 150,-

Argonaut-liikkeet Helsinki ARGONAUT PRO DIVE SHOP Fabianinkatu 5 00130 Helsinki puh. 90-655515 Kotka KOTKAN URHEILUSUKELLUSKOULU Korkeavuorenkatu 2-4 48100 Kotka puh. 952-1 83346 Hanko ARGONAUT Hangon Casino puh . 911 -84284 18

{

} 1

i

(


SUKELTAJAN LIPPU ja tarvittavat muut merkinannot. Vedenalaista työtä suorittavissa laivoissa on meriteiden sääntöjen mukaan oltava seuraavat merkit paikoissa, mistä ne parhaiten näkyvät:

T N

valk~in-e-n--4oI~

t t

Laivojen, jotka ovat vedenalaisessa työssä ja jotka samalla ankkuroitu tai kiinnitetty niin, että muiden alusten kulku estyy tai vaikeutuu, pitää kansainvälisten merkkien lisäksi käyttää myös seuraavia merkkejä: Sukeltajan ollessa vedessä tulee sitä paitsi olla näkyvissä valko-sininen signaalilippu "A" tai vastaava levy ja pimeän aikana se on oltava valaistu. Sukellettaessa pitäisi nousta suoraan pintaan, kun varailmaventtiili on avattu. Pintaliikenne voi koitua silloin suureksi vaaraksi sukeltajalle. Ensi sijassa pitäisi tietenkin välttää paikkoja, joissa on vilkas liikenne. Varsinkin kulkuväylällä ei saa sukeltaa. Koska veneitä on kykyään kaikkialla, sukeltajan lipun on aina oltava hyvin näkyvissä sukelluspaikalla. Meriteiden sääntöjen mukaan tulee konevoimaisen aluksen, jollaiseksi myös moottorivene luetaan, kulkea paikan ohi potkuri mikäli mahdollista pysäytettynä. Mutta ei kannata luottaa siihen, että kaikki tuntevat tämän säännöksen, koska ainoastaan suurien moottoriveneiden kuljettaj ilta vaaditaan kuljettajatutkinto. Olkaa siis varovaisia noustessanne pintaan.

O'l

1

Merkkilippu "A" tarkoittaa: Sukeltaja vedessä, ohittakaa varoen ja tarpeeksi kaukaa. Lipun tilalla voi myös olla samanlainen levy. Minimikoko 60x72

cm.

Päivänvalolla Ei saa ohittaa tältä puolen

I

SUKELTAJAN LIPPU TAI LEVY

Päivänvalolla

B

1'II1.t----4.~1

I I

Saa ohittaa tältä puolen

Saa ohittaa : • tältä puolen :

A=väh. 1,5 m B=väh. 3 m L=väh. 1 mpk

musta pallo

EI saa ohittaa tältä puolen

....- ......-

--lA -

.

musta kaksoiskartio punaiset pallot ja valkea kaksoiskartio Pimeällä

LIPUN VALMISTUS Oheisten mittojen mukaan, valkoisen osan etureunaan neulotaan kuja johon voidaan pujottaa sopivan vahvuinen tanko. Sinisten kielekkeiden ulkokulmaan neulotaan taskut ja samoin etureunan ala- ja ylänurkkaan. Nämä sen vuoksi että lippu pitää saada pingoitettua "levyksi" ja parhaiten se käy sopivan mittaisten tank9jen avulla.

punainen valo valkoinen valo

A=väh. 1,83 D=väh. 0,61 m L=näkyvyys väh. 1 mpk

19


Doping-testausryhmän työn käynnistyminen Kansallisen doping-toimikunnan laatiman doping-säännöstön hyväksyneet 54 urheilujärjestöä ovat toisaalta sitoutuneet tekemään omaehtoista doping-valvontaa ja toisaalta valtuuttaneet kansallisen doping-toimikunnan nimeämän testi ryhmän tekemään yllätystestejä Suomessa järjestetyissä kilpailuissa ottaen kaikissa tapauksissa huomioon kansainvälisten erikoisliittojen säännöt, määräykset ja käytännön. Allekirjoittaneet järjestöt hyväksyvät valvonnan edellä mainittu huomioon ottaen siitä liitoille tai kilpailujen järjestäjille ennalta ilmoittamatta. Kansallinen doping-toimikunta on nimennyt seuraavan testausryhmän: - lääketiet. ja kir.tri Timo Kuurne puh.joht. - lääket.lis. Juha Kataja - lääket.lis. Jorma Kivimäki. Opetusministeriö on myöntänyt mainittuun tarkoitukseen 120 000 markan määrärahan. Kilpailujen järjestäjät ovat velvollisia kaikin tavoin edesauttamaan emo testiryhmän työskentelyä.

SUSL - suureksi projekti TARKOITUKSENA ON

saada yhä useampi kiinnostumaan Ufheilusukelluksesta hankkia lisää oppilaita sukellus kursseille saada kaikki kurssitetut liittymään seuroihin saada "villit" sukeltajat kiinnostumaan seuratoiminnasta ohjata perustamaan uusia seuroja sinne, missä niitä ei ole tai seurat eivät ota uusia jäseniä, naisjäseniä tai nuorisojäseniä luoda urheilusukellukselle myönteinen, houkutteleva ja kilpailukykyinen imago

VAIHEET

SUKELTAMINEN ON AVARUUSAJAN HARRASTUS 1985 1. imagokampanja 1986 2. tiedotuskampanja 3. värväyskampanja 1987-1988

KOHDERYHMÄT

lapset ja koululaiset, ikä 8 -13 nuoriso ja opiskelijat, ikä 14-30 villit sukeltajat lasten ja koululaisten vanhemmat

IMAGO

Urheilusukellus on o koko perheen, nuorten ja vanhojen reipas harrastus

o toimintaa luonnossa ja vesillä o monipuolista ja mielenkiintoista

SUKELLUSMATKA ALTAAN JA TROMSÖÖN

o o

sekä yhteiskunnallisesti hyvinkin merkittävää toimintaa urheilullisen ihmisen harrastus kansainvälistä yhteistoimintaa

5. 8.-12. 8. 84 Matkan hintaan 1630,- sisältyy - bussikuljetukset reittiä Hki-SaloTurku-Vaasa-Oulu - majoitus+aamiainen - veneen vuokra kahtena päivänä - kompressorin vuokra (ei täyttää/litra) - Suomesta lähtevien matkan johtajien palvelut Lähempiä tietoja

SUOMEN MATKATOIMISTO Turuntie 5 24100 SALO 10 Puh. 924-18585

20

Myydään

paineilmakompressori Poseidon P 91 Hyvässä kunnossa, käytössä noin 3 vuotta. Täyttöpäiväkirjat seuraavat mukana. Myydään parhaan tarjouksen perusteella. Tiedustelut:

Kansallispankin sukeltajat Hannu Konttinen työ 7512222 koti 372236


lehden yli painos artikkelit erikoislehtiin: Vene, Purjehdus, Surffaus, Erä, Kalastus, TM artikkelit aikakauslehtiin ja päivälehtiin artikkelit paikallis- ja ilmaisjakelulehtiin näkyvä osallistuminen SVUL:n ja sen piirien suurtapauksiin osallistuminen näyttelyihin ja paikallisiin tempauksiin sukeltamisen esittely kouluissa, korkeammissa oppilaitoksissa jne.

TIEDON LEVITYS

AVARUUSAJAN HARRASTUS NYKYAIKAISELLE IHMISELLE Imago tulee luoda kestäväksi - tulevaisuuttakin varten - sen muuttaminen on vaikeata Ei panna valitsemaan joko/tai entiset harrastukset pois sulkien, vaan esitetään sukeltaminen niitä täydentävänä - purjehtija, moottoriveneilijä, surffaaja, kalastuksen harrastaja, uimari, valokuvauksen harrastaja, suunnistaja jne. Ei anneta kuvaa rautaisista vaatimuksista ja supermiehistä, karsikoon lääkäri, eikä kiinnostuksen saanut itse. Toiminnan painopisteen tulee olla kentällä, joka paikkakunnalla, jossa on sukellusseura On tärkeätä luoda yhteyshenkilöverkko, joka tuntee idean ja menettelytavat, ja osaa olla paljastamatta väärille henkilöille vain omaan tietoon tarkoitettuja asioita Eri toimenpiteiden ajoitus nimenomaan värväyskampanjaan siirryttäessä on tärkeätä, ne tulee suunnitella paikkakuntakohtaisesti.

YKSITYISKOHTIA

N ousu/laskunopeus sukellustaulukot

Meilläkin käytössä oleva U.S. NA VY -taulukko on luotettavan (noin 16.000 tapausta) tilastollisen aineiston perusteella todettu liian kovat kuntovaatimukset asettavaksi. Lähtökohta on sotilaiden suhteen ollut se, että prosentin-parin tappiot on siedettävä. Harrastussukelluksessa on lähdettävä o%:n tappio-odotuksesta. U.S.NA VY -taulukon perusaineisto on Haldasen vuosisadan alussa tekemien tutkimusten tulos. Nyt on jo käytössä aivan toisen tasoinen tutkimusvälineistö ja kokemus. Eri maissa on siirrytty käyttämään muita taulukoita viime vuosina. Esim. Saksassa otetaan käyttöön uudet taulukot toukokuussa. Sukelluslääkäriyhdistys on paneutunut asiaan ja antaa suosituksensa koulutusvaliokunnalle, kunhan asia on tutkittu ja materiaali käännetty omalle kielellemme. Asiaa valmistellaan niin, että voimme jakaa tarvittavan tiedon käyttökelpoisessa muodossa yhtäaikaisesti kouluttajille, seuroille ja sukeltajille kaikkia jakelukanavia hyväksi käyttäen vuoden 1985 alkupuolella. Kale

Tämä nyt valmistunut teos Sukellus on vastaus niille lukuisille urheilusukeltajille ja sukelluskouluttajille, jotka ovat jo vuosia odottaneet nykyistä laajempaa yleisteosta urheilusukelluksen alalta. <

Odotuksenne ei ole ollut turhaa:

SUKEL T AJAN KÄSIKIRJA ON NYT VALMIS. Tähän mennessä ilmestyneet, verraten suppeat, painotuotteet ovat olleet luonteeltaan lähinnä urheilusukeltajan peruskoulutuksen oppimateriaaliksi tarkoitettuja. Sukellus sisältää kaiken sen aineiston mikä sisältyy Suomen Urheilusukeltajain Liitto r.y.:n hyväksymiin sukelluskurssien ohjelmiin. J

Samatla se on sisällöltään pelkkää kurssikkjaa huomattavasti laajempi urheilusukeltajan ja sukelluskouluttajan käsikirja. Teoksen hintaJdn on saatu puristetuksi sellaiseksi, että sen käyttö oppikirjana ei tule kurssilaisille liian raskaaksi taloudellisesti. Kouluttajien työn helpottamiseksi Suomen Urheilusukeltajain Uitto r.y. on valmistuttanut 'kurssiaineistosta kalvosarjan tähän teok,seen liittyen. " Oppituntien havainnolllstaminen teosta kurssikirjana käyttäen on todella helppoa. Suosittelemme lämpimästi tätä teosta käsikirjaksi jOkaiselle urheilusukeJtajalle ja asiasta , muutoin kiinnostuneeJle sekä kurssikirjaksi kaikille sukelIuskouluttajille kafvosarjan kera.

Suomen Urheilu ukeftajain Liitto r.y. Puheenjohtaja

Kalervo Rehnbäck

Hinta: 160:Saatavana Liiton kautta.

21


NÄRPES SPORTDYKARE SCUBA 77 R.F. BÄCKSTRöM BO, MöTESREFERENT FACK 14 64201 NÄRPES KONTONUMMER HAB NÄRPES 359050-145184 SCUBA 77 anordnar nytt marinarkeologiskt läger i sommar Närpes Sportdykare SCUBA 77 r.r. kunde vid sitt årsmöte 19 februari konstatera att klubbens verksamhet fortsätter att vara livlig och mångsidig, inte minst inom markinarkeologin. Man kan gott säga att det gångna året har varit ett toppår. Rainer Forsman, ordförande llir den marinarkeologiska föreningen Bothnia Navalis, berättade att de fynd som gjordes senaste sommar och tidigare år utanför Truthällan med hjälp av klubben är det hittills största marina fynd som

gjorts i vårt land från tiden för Stora Ofreden. Medlemsantalet ökar och börjar tangera 50 utbildade dykare, varav ett 20 taI är mera aktiva än övriga. Då man betraktar verksamheten för år 1983 kan konstateras att - föreningen har infriat alla förväntningar tilI 90 %, - bokslutet balanserar på över 33.000 mk. Nästan alla krafter inom klubben har satts till forskarlägret vid Ängsögrund under juli, varför längre dykarutflykter inte har blivit avo (En redogörelse för sommarens läger i dess helhet ingår i en rapport från Jakobstads Museum.) För klubben har godkänts två dyklärare i medlemmarnas led under året och två medlemmar har erhållit 1 klass dykarkompetens. Innevarande års budget balanserar på 35.500 mk. Där ingår bl.a. anskaffning av förbränningsmotor tilI kompressorn, uv-metalIdetektor, ny kortvågsradio och dessutom anordnas ett marinarkeologiskt läger i Närpes skärgård i samråd med Sjöhistoriska Museet (Bothnia Navalis). Medlemsavgiften höjdes tilI 60 mk llir aktiva, 30 mk för passi va, och 10 mk llir medlemmar u 16 år. Årsmötet valde till styrelsemed-

SUKELLUSSEURAT

SUKEL T AJAN VALAISIN

+

ALKALIPARISTOT Kysykää edullista paketti tarjousta jäsenillenne.

Oy Hellesens Ab P. 90-170860 (4.7.84 lähtien 90-4554377) 22

lemmar: Henrik Backa, Ola Knöös, Kaj Ojala, Lorenz Byggnings, Krister Bergholm, Bo österberg och tilI aktiva suppleanter Per Lönnqvist och Roy Nylund. Vidare valdes till säkerhetsombud Henrik Backa, tilI PR-man Bo Bäckström, tilI arrangörer av sportsliga evenemang Mats Nordberg och Stefan Ivars och tilI marinarkeologiskt ombud samt kontaktman tilI Skepparklubben Rainer Forsman. Materialllirvaltare är Gunnar (Mac) Gunell. Som skeppare för klubbens båtar skall fungera: Skepparförman Lorenz Byggnings, vice- Kenneth Skrifvars, Henrik Backa, Bjarne Rosengård, Ben Ånäs, Bengt Asplund, Max Sjökvist, Rainer Forsman, Richard Skrifvars, Ola Knöös, Kaj Ojala, Krister Bergholm och Tore Pihlgren. Enligt årets verksamhetsplan anordnas bl.a. 24 tim mars fensim, vinterdykning, aggregatdykarkurs, undervattensorientering och mörkerdykning. 1 samråd med brandkåren anordnas traditionellt dejourering under helgerna samt rengörs simstränder och simbassäng. Varje helg under sommaren organiseras utflykter med intressanta dykobjekt som mål. Dykarna deltar aktivt i olika filrdighetsövningar, läger och tävlingar.

B.B.

SUKELLUSFYSIOLOGIAN KURSSI KUOPION KESÄYLIOPISTOSSA Aika:

5. -6. 10. 5.10., klo 12 - 16 luennot klo 17 - 21 demonstraatiot, ryhmä 1 6. 10., klo 09 - 13 luennot klo 14 - 18 demonstraatiot, ryhmä II

Paikka: Kuopion yliopisto Luennoitsijat: LL Martti Larikka, insinööri Anssi Malmari, LK Markku Nykänen, LK Timo Peltola, LL Kai Ruonala ja lääk.yo Arja Kankkunen Kohderyhmä: Sukeltajat ja sukellusta harrastavat Sisältö: Luento-osuudella käsitellään seuraavia aiheita: - kansainväliset turvallisuusvaatimukset sukellustöissä - hiilidioksiidin vaikutus sukelluksessa - sukeltajantaudin patogeneesi - sukeltajantaudin hoito ja hyperbaari. nen happihoito - typpinarkoosi ja HPNS - anaerobinen metaboli sukelluksessa - ensiapu ja elvytys Demonstraatio sisältää mahdollisuuden tutustua henkilökohtaisesti olosuhteisiin painekammiossa paineen alaisena. Maksut: Osallistumismaksu 160 mk Ennakkoilmoittautumiset 10. 9. mennessä postikortilla os. Kuopion kesäyliopisto, PL 6 70211 KUOPIO; tiedustelut puh. (971) 225 116.


MYYDÄÄN MYYDÄÄN Käytetty hyväkuntoinen korkeapainekompressori BAUER Kl4-85E 2001 300 bar varusteineen. Hinta 15 000 mk, puh. 914-87219 5-kertaa käytetty Viking Hoodet Shoulder Zip koko 1 (170-180 cm) tai vaihdetaan vastaavaan pienempi kokoiseen Puh. 921-432227 tai 385447 Myydään säätötilavuuspuku Jetsuit 2, lähes käyttämätön, koko 56 (178 - 184 cm) hinta 2500,-. Jarmo Valto 955369949 Myydään miltei uusi Nikonos IV A, VA-kamera + W Nikkor 35/2,5 -objektiivi + Nikon SP-lOl -salamalaite. Hinta yht. 3500,- (uudet yht. 5530,-). Puh. iltaisin 914/28630

TOP-PAINO KY Taidepaino Mannerheimintie 106 00250 Helsinki 25 90-767791,411321

Erikoisala: Käyntikortit, laatat

OPTOMEC div/ng Kesän tarjoukset

SUKEL TAJALLE: 750,-

• numeromärkäpuku

- sis. kokonaan aukeavan takin, vyötäröhousut, sukat, hanskat - materiaali shark/ ny/on 6,5 mm

• nostoliivit alk. • Baleares-räpylät (46-48)

695,90,-

Kesän tarjoukset

SURFFAAJALLE 500,-

• numeromärkäpuku

- sis. bolero takki, haalarihousut, vetoketjut lahkeissa, tarrakiinnitys - materiaali nylon/nylon 3,0 mm

• kelluntaliivit alk. • trapetsi, kelluva, säädettävä • taakka teline • surffisetti

UUSI VÄRIKUVAUKSEN HUIPPU! AG FA-GEVAERT.

200,380,100,100,-

Vähittäismyynti: Huopalahdent. 13 00330 Hki p. 90-485817

Tukku- ja varas tomyyn ti: Kalevank. 11 00100 Hki p. 90-6942814

OPTOMEC 23


Vuolijoen Urheilusukeltajat perustettu Tammikuun 5 pvä talvi-illan hämärtyessä kokoontui joukko urheilusukelluksesta kiinnostuneita henkilöitä erämaakämpälle Kainuun lumisiin maisemiin. Tuli takkaan, kahvi pannu tulelle ja sauna lämpiämään, nämä olivat ensitoimet erämaakämpän suojissa. Mikä olikaan tuonut miehet tänne salolle talvi-iltana. Hirvenmetsästyksestä ei ollut kysymys vaan aivan jostakin muusta. Näin miehet istuivat iltaa takkatulen loisteessa ja keskustelu siirtyi pian urheilusukellukseen ja sitä myötä koviin kalavalheisiin. Ilta kului tarinoiden ja keskustelu siirtyi takaisin urheilusukelluksen pariin. Joku ehdotti että perustetaan sukellusseura ja kämpän nurkasta kuului ääni: "No mikä ettei". Näin VuoIijoen Urheilusukeltajat sai tulikasteen ja sen kunniaksi laitettiin kaksi lohta takka tulen hiillokseen muhimaan. Pian istuttiin saunan lauteen orrella ja kiuas sihahteli äkäisesti ja ulkona saunapiipusta nouseva savu häipyi lumisen korpimaaston kätköihin. Seuran toiminta tapahtuu Otan mäki paikkakunnalla, joka sijaitsee Oulujärven eteläpuolella Kajaani - Kokkola tien varrella. Paikkakunnalla on toiminut kaivos noin 30 vuoden ajan

ja nyt toiminta siirtyy erikoisvaunutehtaan tuotantoon. Meillä on hyvät yhteydet Oulujärvelle ja Manamansaloon (saari). On kirkkaita ja sameita vesistöjä. Aktiiveja harrastajia meitä on puolikymmentä ja narumiespuolella kymmenkunta. Ensimmäinen laitesukelluskurssi olisi syksyllä -84. Tulevaisuudessa meillä on Suomen suurimmat luolasukellusalueet kun kaivos täyttyy vedellä kun toiminta lopetetaan. Vuolijoen kunnassa sijaitsee Valtion kalastusteknillinen koe-

Pauli Savilampi

Matti Tuura

Heikki Tuura

asema Kuusirannalla jossa suoritetaan uusien pyyntivälineitten kokeilua ja kehittelyä, joten vedenalaista työskentelyä olisi tarjolla oman kunnan alueella. Ohessa lähetämme terveiset muille liiton jäsen seuroille ja toivotamme kesällä -84 käymään kylässä saunomassa kun kuljette täällä päin. VUOLIJOEN URHEILUSUKELTAJAT Juhani Karppanen Vuori miehen polku 1 A 5 88200 OTAN MÄKI p. 986-86481

Juhani Karppanen

Eero Hakola

ENSI TALVENA SUORAT LENNOT

EILATIIN

"0 q

27.12.84-19.3.85 Punainen Meri on todellinen paratiisi sukeltajille. Suomalainen opas Eilatissa. Sukelluskoulu, varuste- ja venevuokraamo.

~

Hotellit: Etzion, Moon Valley ja Shulamit Gardens.

o

Hinnat alkaen 1 v. mk 2995,2 v. mk 3495,Yli 10 hengen seurueille ryhmäalennus. URHEILU - SPORT

F;~1A1VD~

MA TKA TOIMISTO - RESEBYRA PIENI ROOBERTINKATU 8 LILLA ROBERTSGATAN 00130 HELSINKI 13 HELSINGFORS PUH. 661922 TEL. TELEX 12-3603

24

'.

"

o

~

..


Sukelluskursseila ei edelleenkään oteta kielteistä kantaa sukeltamiseen raskauden aikana perustuen siihen, että "lääkäritkään eivät ole yksimielisiä siitä, saako raskauden aikana sukeltaa". Useinkin annetaan ohjeeksi, että raskaana oleva nainen voi sukeltaa niin kauan kuin puku mahtuu eikä suurentunut vatsa ole esteenä. On puuttunut alan auktoriteettien selvä kannanotto ilmeisesti asian uutuudesta johtuen. Nämä näkökohdat antoivat aiheen kirjoittaa asiasta ennen kesäsukelluskauden alkua. En halua maalata mörköjä seinille, mutta nykyisin hankitaan lapsia vähemmän kuin ennen ja jokainen syntyvä lapsi on kallis sekä yhteiskunnalle että ennenkaikkea vanhemmilleen. Tämän takia jokainen haluaa varmistaa, mikäli se on mahdollista, että syntyvä lapsi olisi terve. Mitä sitten todella tiedetään sukeltamisen seurauksista raskauden aikana? Kirjallisuuteen huolellisesti perehdyttyäni voin todeta, että sukeltaminen raskauden aikana, varsinkin sen kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, voi olla kehittyvälIe sikiölle vaarallista. Mielestäni sukeltamista raskauden aikana ei kananta harrastaa ollenkaan. Odottavalta äidiltä on kielletty tupakka, alkoholi ja nyt siis vielä sukeltaminenkin ... Miksi sitten ei saa sukeltaa etenkään alkuraskauden aikana? Aiheesta on kirjoitettu mm. eräissä maailman korkeatasoisimmista lääketieteellisistä julkaisusarjoista. Eräässä näistä (Lancet 1, 905, 1982) kirjoittavat päätyivät toteamaan, että jos raskaaksi tuleminen on edes mahdollista, tulisi sukeIlukset rajoittaa alle 9 m syvyyteen ja mieluiten pidättäytyä sukeltamisesta kokonaan raskauden aikana. Artikkelissaan he kuvasivat ras-

Ocean Club o

MIKSI EI PIDÄ SUKELTAA RASKAUDEN AIKANA Sukeltamisesta raskauden aikana on kirjoitettu tässä lehdessä aikaisemmin pariin otteeseen. Terveiset olivat, ettei sukeltamista oikein suositeltu mutta selvää kielteistäkään kantaa ei otettu. Puhuttiin "säikyistä ihmisistä, jotka kieltäisivät raskaana olevilta naisilta sukeltamisen kokonaan" ja kehoitettiin varmuuden vuoksi välttämään yli 20 m syviä sukelluksia, lyhentämään alttiinaoloaikoja sekä täyttämään ohessa julkaistu tutkimuslomake, mikäli oli sukeltanut (Urheilu sukeltaja N:o 3, 1980). kauden aikana sukeltaneiden äitien lapsilla todettuja epämuodostumia, joita olivat mm. puuttuva tai vammainen raaja, sydän viat sekä luustovauriot. Näitä synnynnäisiä epämuodostumia samoinkuin hidastunutta sikiön kasvua todettiin viisinkertainen määrä niiden sukeltajaäitien raskauksissa, jotka olivat sukeltaneet raskauden aikana. Mistä voitiin todeta, että epämuodostumat olivat aiheutuneet sukeltamisesta? Ehkä vaikein kuvatuista epämuodostumista oli lapsella, jolla oli vaikeiden raajavikojen lisäksi poikkeavat kasvonpiirteet. Tämän lapsen äiti oli sukeltanut lukuisia kertoja (0-30 m syvyydessä ilman ongelmia, paitsi kerran nopean ylösnousun jälkeen oli tuntenut väsymystä) siinä raskauden vaiheessa, jossa raajat kehittyvät (toisen raskauskuukauden aikana); samassa vaiheessa kuin aikoinaan kuuluisiksi tulleet talidomidinimisen särkylääkkeen aiheuttamat raajavauriot. Sukellussyvyyksien ja niiden kokonaismäärän ja epämuodostumien välillä ei aina ole voitu osoittaa olevan syy-yhteyttä. Tosin näyttää sekä ihmisellä että eläinkokeissa saatujen havaintojen perusteella siltä että mitä suurempi sukel-

lussyvyys ja nopeampi nousunopeus sitä vaarallisempi on sukellus sikiönkin kannalta. Ja tämähän onkin varsin loogista. Koska ei voida asettaa sikiön kannalta ehdotonta turvallista rajaa, on viisainta pidättäytyä kokonaan sukeltamisesta, aivankuin alkoholistakin, raskauden aikana. Miten sukeltamisen ajatellaan aiheuttavan sikiö vaurioita? Tätä ongelmaa on lähestytty mm. kokeellisesti eri eläinlajeja käyttäen. On tutkittu hyljettä, jonka luonnollinen ympäristö on vesi sekä lammasta, joka on altistettu painekammiossa ylipaineeseen. Pienempiä eläinlajeja käyttäen on tehty lukuisia painekammiosukelluksia testaten emojen ja niiden sikiöiden sietokykyä. On todettu melkoisia lajieroja johtuen mm. eri lajien istukoiden rakenteellisista eroista; istukkakudoshan välittää sikiölle sen tarvitsemat ravinteet ja hapen emon verenkierrosta. Sekä hylkeellä että lampaalla istukan veren virtauksen todettiin olevan alentunut (mikä on kiistatta haitallista) sukelluksen päättyessä. Siis sikiö ei ole millään tavalla "suojattu" raskauden aikana äidin verenkierrosssa tapahtuvilta haitallisilta muutoksilta. Eläinkokeissa alkuraskaudessa painealtistus aiheutti sikiön

SVEITSILÄINEN KVARTSISUKELTAJANKELLO

oe Standard 200 m testattu, teräskuori , luonnonkumiranneke, yhteen suuntaan käänt. muistirengas, iskunkestävä lasike, lukittava nuppi, päivyri , pariston kesto 2 vuotta .

Ovh.880,-

oe Deluxe 200 m testattu,

TOIMI HETITEE OSTOPÄÄTÖKSESi JO TÄNÄÄN

bhut malli jokapäiväiseen käyttöön , teräskuori , luonnonkumiranneke, lukittava nuppi, naarmuuntumaton mineraalilasi, päivyri , pariston kesto 2 vuotta.

Ovh.1080,SUOMESSA:

NEPTO-SUB OY AB

TEHTAANKATU 13,00140 HELSINKI , PUH. 90-627770

25


epämuodostumia ja kuolemia, loppuraskaudessa silciöiden kuolleena syntymistä sekä raaja- ym. vaurioita. Todennäköisesti epämuodostumien ja sikiökuolemien syynä voidaan pitää kuitenkin itse sukeltajantautia sikiössä, siis kaasukuplien muodustumista. Emme tiedä, miten nopeasti kaasukuplat poistuvat sikiön verenkierrosta, nehän joutuvat poistumaan istukan kautta ensin äidin verenkiertoon ja sieltä äidin keuhkojen kautta ulos. Alentunut istukan verenvirtaus huonontaa typen poistumista sikiöstä. Onkin arveltu sikiön muodostavan ns. "hitaan kudoksen" äidin elimistössä. Todennäköisesti sikiön veressä ylösnousun aikana syntyneet kuplat tukkivat sikiön verisuonia ja aikaansaavat näinollen tukoksen ja vaurion siinä elimessä tai kudoksessa (esim. raajassa), johon johtavassa verisuonessa kuplat esiintyvät. Tai tukos sikiön keskushermostossa synnyttää keskushermostoperäisen vaurion. Lisäksi on huomattava, että sukeltajataudin hoitoon käytetty happi on sikiölle huomattavasti myrkyllisempää kuin aikuiselle. Juuri kehittymässä olevat sikiön elimet ovat kaikkein herkimmät vaurioitumaan, siitä syystä nimenomaan alkuraskaudessa on syytä välttää sellaisia tekijöitä, jotka saattavat uhata sikiön normaalia kehitystä. Mitä tehdä sitten, jos jo sukellettuaan huomaa olevansa raskaana? Miten suuri on riski saada vammainen, epämuodostunut lapsi? Voiko mahdollisen sikiön epämuodostuman todeta ja mahdollisesti keskeyttää raskaus siinä tapauksessa? Nämä kysymykset saattavat lisääntyä lähitulevaisuudessa sukellusharrastuksen yleistyessä Suomessakin; varsinkin, elleivät sukelluskouluttajat ota kielteistä kantaa raskauden aikaiseen su-

keltamiseen nähden. Kansainvälisissä tutkimusaineistoissa raskauden aikana painealtistettujen vastasyntyneiden epämuodostumien määrä oli 5.5%, siis suunnilleen samaa luokkaa kuin niiden määrä väestössä yleensä. Kuitenkin määrä oli viisinkertainen huolellisesti valittujen verrokkien (myös sukeltajaäitien) lasten epämuodostumiin verrattuna. Haittojen määrä oli huomattavasti pienempi alle 10 m matalammissa sukelluksissa. Nykyisen ultraäänitekniikan avulla voidaan suuria sikiön epämuodostumia todeta jo alkuraskaudessa ja anoa raskauden keskeytyslupaa näissä tapauksissa lääkintöhallitukselta ennen 20 raskausviikkoa. Pienempiä epämuodostumia ja/tai hermostollisia vaurioita tai sydänvikoja ei ole aina mahdollista todeta eikä hidastunut siiön kasvu tule esille

kuin vasta raskauden jälkimmäisen puolen aikana. Vaikka olemmekin urheilusukeltajia, ei meidän naisten tule urheilla kehittyvän sikiömme kustannuksella. Ellemme suunnittele raskautta tulevan sukelluskauden aikana, hankimme luotettavan ehkäisymenetelmän. Mikäli taas haluamme tulla raskaaksi, lopetamme sukeltamisen jo ennen raskautta tai sukellamme ainaostaan kuukautisten jälkeisinä päivinä, siis ennen kuukautiskierron puoltaväliä kuukautisten alkamispäivästä lukien. Turvallista ja hauskaa sukeltamista! Anja Siimes Lääketieteen ja kirurgian tri, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri Merisukeltajat, Helsinki

Lehteen 3/84 Viitaten lehdessä 1 184 olleeseen luetteloon vuoden 1983 jäsenmaksunsa maksamatta jättäneistä seuroista. 6. 4. 1984 luettelossa olleista olivat jäsenmaksunsa vuodelta 1983 maksaneet seuraavat seurat: Merikissat Sukellusseura Ahti Sukeltajat LKS Profundus Sukeltaja-Kilta Sukellusseura Deko Urheilukerho liKI urh.suk.jaos Dyykkarit Susirajan Sukeltajat Kotkan Mureena Divers Seuralta, joka oli joutunut luetteloon väärin perustein, pyydämme kohteliaimmin anteeksi.

Ilmoittautuminen uppopallon I divisioonaan 1984-1985 Tulevalla kaudella pelataan ottelut edelleen pohjois- ja etelälohkossa, pohjoislohkossa turnauksena ja etelälohkossa sarjamuotoisena. Joukkueiden kokoonpano on 6+5 pelaajaa. IImoittautumiset kirjallisesti I divisioonan sarjapäällikölle 15. 8. 1984 mennessä osoitteella: Ari Wahlberg Maunukselantie 8 F 53 00530 Kuusankoski 26


Läheltä-piti/ onnettomuus -raportoinnin nykytilanne Sukelluksen harrastajien runsas lisääntyminen on synnyttänyt tarpeen myöskin riskien ennakoimiseen ja onnettomuuksia ehkäisevään tutkivaan toimintaan. Turvallisuusvaliokunta on pyrkinyt saamaan mahdollisimman runsaasti tietoja kentällä sattuneista suuremmista ja pienemmistä onnettomuuksista, hahmottelemaan kertyneestä aineistosta lainalaisuuksia ja soveltamaan niitä turvamääräysten ja koulutuksen kehittelyyn. Merkittävin keino tietojen kokoamisessa on ollut läheltä piti -raporttien kokoaminen. Raportteja on koottu tarkoitukseen suunnitelluilla lomakkeilla.

Läheltä-piti/onnettomuusraportit 31.12. 83 mennessä Raportteja jätetty valiokunnalle 52 kpl

Raportointi

Lomakkeissa on runsas pääasiassa rastittamalla vastattava kyselyosa sekä tila piirroksille ja esseelIe. Lomakkeessa kysytään kaikkea mahdollista tapahtumaan liittyvää, onnettomuuden lopputulosta sukeltajan kannalta, raportin laatijan käsitystä tapahtumaan johtaneista syistä ja myöskin arviointia siitä miten olisi tullut menetellä jotta vaaratilannetta ei olisi lainkaan tullut. Raportteja on saatu tähän mennessä 52 kpl. Huomattava osa on vajallisesti täytettyjä - eiainoastaan tapahtumaan liittyvän pikkutiedon osalta vaan myöskin usein syitten arvioinnin kannalta aivan keskeiseltä osalta. Aineiston kasvamisen myötä on toivoa aikaa myöten saada kokonaisvaltainen kattava käsitys siitä, mitä meillä sattuu. Joitakin kertomisen arvoisia havaintoja on voitu tehdä jo nyt ilman vaativampaa tilastollista käsittelyä ja aineiston puutteista huolimatta.

1. Tapahtuma Lähellä hukkua

Elimellinen vaurio

Sukeltajan tauti

Laitevika

Käyttäytymis häiriö

Muu

1

13

4

5

15

26

7

2. Sukeltaja

~ Sukupuoli

Vaaratilanteitten syyt

Tutkimusta suunniteltaessa on jo kaivattu vastausta siihen pääkysymykseen, onko syy sukeltajassa, latteissa vai olosuhteissa. Näyttää siltä, että sukeltajan huolimattomuudesta tehty laiminlyönti tai tietämättömyys olisivat ylivoimaisesti suurimmat syyt - lisänä avustajan ja sukellusvanhimman puutteellinen ajan tasalla pysyminen. Inhimillinen tekijä näkyy kolmessa eri vaiheessa siinä prosessissa, joka johtaa vaaratilanteeseen: sukelluksen väärä suunnittelu (esim. ilmankulutuksen laskeminen, olosuhteitten arvioiminen ja viestinnästä sopiminen), laitteiston välittömän tarkastuksen laiminlyöminen ennen sukellusta (turvamääräysten vastaisesti) ja virheellinen toiminta itse sukelluksen aikana. Sukelluksen aikana laitteeseen tullut toimintahäiriö, jota ei olisi voinut huomata rutiinitarkastuksessa ennen sukellusta, on ollut harvinaisuus. Voidaan myöskin kysyä, onko laitteen huoltamattomuus laitteen vai sukeltajan vika. Yllättävä ympäristö on joskus ollut ilmoitettu vaaratilanteen syy, mutta sekin olisi oikeastaan pitänyt voida ennakoida ja ottaa huomioon sukelluksen suunnittelussa - kuin että joen vesi virtaa ja että sameassa vedessä ei näe.

Hukkunut

Mies Nainen

20 v

20-30 v

30-40 v

14 3

18

6

40v

7

3. Sukellusaika 10-60 min, yleensä alle 30 min.

4. Sukelluskokemus Tapauksia 10 h 15

10-20 h

20-70 h

6

11

70 h

18

KILPAILUKUTSU 1984 Sukelluskalastuksen SM-kilpailut pidetään 7.-8. 7. 1984 Helsingissä. Lähtö Hotelli Palacen edestä, Eteläsatamasta, Kauppatorin vierestä klo 10.00 lauantaiaamuna. Paluu samaan paikkaan sunnuntaina noin klo 19.00. Kilpailualue on Helsingin edustalla olevilla vesialueilla, jonka tarkempi paikka päätetään aamulla tuuli yms. olosuhteiden mukaan. Osallistumismaksu on 45 markkaa, joka sisältää kuljetuksen, saunan ja kahvin sekä yöpymisen laivassa. Toimitsijat ilmaiseksi (valvojat, punnitsijat, pistelaskijat teitä tarvitaan!). Perhettä ja tavallisia sukeltajiakin mahtuu mukaan. Sarjat: Yleinen, naiset ja joukkueet. Tulokset viime vuodelta ja vinkkejä aloitteleville kalastajille näet Urheilusukeltajat-lehdissä 3/83 ja 1/84. Kilpailijalla tulee olla mukanaan lääkärintodistus, kilpailulisenssi ja valtion kalastuskortti. Yöpymistä varten makuupussi ja makuualusta. Tulemme yöksi Suomenlinnaan, jossa on erilaisia kuppiloita ja ravitsemus liikkeitä niitä tarvitseville. Laivaan saatetaan järjestää edullinen ruokailu. Saaresta on lauttayhteys kaupunkiin, joten helsinkiläiset voivat myös yöpyä kotonaan. Tulemme lauantaina Suomenlinnaan noin , klo 19.00 ja lähdemme sieltä sunnuntain kilpailuihin noin klo 10.00. RUNSASTA OSANOTTOA TOIVOO SVUL:n Sukelluskalastusvaliokunta Tiedusteluihin vastaa:

Pauli Pyysalo Partiosukeltajat r.y. pk.90-417317 pt. 90-1602620

~: ~

Y::f

: ~

Ir-Ji/

::

~-::, e " 0

'/'

27


Sukellussyvyydet Vähältä piti -tilanteet ovat kehittyneet lähes yksinomaan alle 20 metriä syvällä ilmoitetuissa tapauksissa. Tämä tuskin johtuu siitä, että matalalla olisi vaarallisempaa, vaan että näihin syvyyksiin sukelletaan eritttlin paljon ja vähemmällä kokemuksella. Paljon sukeltaneitten veteraanien tapahtumat puolestaan ulottuvatkin 30 metriin.

5. Sukellussyvyys onnettomuushetkellä, Sukelluskokemus > 10 h

I n nj 1

I I

1 I!II T

I

II

j_ IIil . rl

Sukelluskokemus

1,1

Tapahtumasyvyyksistä jo yllä. Kokeneitten sukeltajien vitsaus on sukeltaa laitteella, jonka tilasta ei ole tietoa (esim. onko ilmaa lähtiessä minuutiksi vai viideksi minuutiksi, onko pulloventtiili lainkaan käsin avattavissa tai onko varailmaventtiili liikkunut enää viime vuosina). Kokemattomat huolehtivat paremmin laitteistaan, mutta tekninen osaaminen veden alla ja varsinkin hätätilanteessa on huonompaa.

Ii

10

n

ii n 20

30

40

50m

Sukellussyvyys Sukelluskokemus

10-20 h

Tilanteita komplisoivia lisätekijöitä Kun primaari vaaraa aiheuttava tapahtuma on kohdannut, esimerkiksi ilma loppunut, tämän jälkeen sukeltaja, sukelluspari ja pintamies ovat toiminnallaan usein vielä pahentaneet tilannetta: - viestintä epäonnistunut (hätämerkistä annettu lisää köyttä, ilmanpyyntömerkkiä ei ole ymmärretty, avunpyyntöä varailman avaamiseen ei ole ymmärretty ym.) - Sukellusparin laitetta ei ole tunnettu eikä pystytty auttamaan - Parihengitys ei ole onnistunut - ilmanantaja on voinut itse hengittää vettä, suukappale on saattanut kadota

20

50 m

Sukellussyvyys Sukelluskokemus

20-70 h

1 t

I

Vaaratilanteisiin johtaneet tapahtumat Ilman yllättävä loppuminen on aiheuttanut tilanteen kahdellekymmenelle raportoijalle. Näitä tapauksia voi vielä jaotella seuraavasti: - Varailmaa ei ole voitu käyttää, koska se ei ole toiminut jostain syystä (eikä oltu tarkistettu lähtiessä) tai varailmaa ei kiireessä ole saatu veden alla lainkaan käsiin vaan tehty sitten vapaanousu. Tapauksia 9. - Ilman kulutus on arvioitu väärin. Tapauksia 3, yksi niistä jään alla. - Annostelija lakkoillut, syitä useita, enimmäkeen olisi voitu ennen sukellusta jo vika tarkastuksessa havaita. Tapauksia 5. - Paineenalennin jäätynyt 3 tapauksessa, yksi niistä ilman jäätymissuojaa.

Muun sukellusvarustuksen häiriöt - Hallitsematon kokomaskin täyttyminen 2 tapauksessa. - Tahaton nousu liivin tai kuivan puvun hallitsemattomasta käsittelystä. Tapauksia 4. - Takertumia 4 - Turvaköysi irti jään alla kerran.

n n

n

1

Ll1lLo 10

Ii

II 20

30

II

40

0

50m

Sukellussyvyys Sukelluskokemus

Iil'i i Ii

> 70 h

j~il

nii

II

II

IInnIIn 10

20

30

[1 40

Sukellussyvyys Laitetekniikka - turvallisuusvaliokunta

Suomen Urheilusukeltajain Liitto r.y.

Laitesukelluksen halli-SM-XII-kalakukkokilpailu Kuopiossa lauantaina 3. 11. 1984 klo 10.00 Ilmoittautumiset 19. 10. 1984 mennessä Pekka Hätinen koti 971-118183 työ 121555 / 217 Osanottomaksu 50, - 1pari Kilpailu tapahtuu 50 m altaassa syvyys n. 1,4-4,5 m. Kilpailussa noudatetaan SUSL:n hallirallikilpailujen sääntöjä ja järjestämisohjeita. Ks. Urheilusukeltaja lehti 3/ 82 sekä SUSL:n yleisiä kilpailumääräyksiä. Kilpailijoiden PM-korttien ja kilpailulisenssien tarkistus uimahallilla klo 10.00- 10.20 Kilpailujen järjestäjänä toimii Kuopion Urheilusukeltajat r.y.

28


Pinnalla kohdanneita vaaratilanteita ovat olleet veden hengittäminen tai melkein hengittäminen, koska suukappale on kadonnut, ollut ylipainoa, räpylät pudonneet tai sukeltaja väsynyt liikaa pitkästä kotiinuinnista eksymisen jälkeen Muita kuin sukellustekniikkaan liittyviä vaaratilanteita sukeltajat ovat kohdanneet satuttaessa itsensä taakkaa kantaessaan, tavaraa tippunut päälle vedenalaisessa hinauksessa tai tukialuksesta, avustaja ajanut moottoriveneellä melkein päälle ja kun noudettava ase on lauennut veden alla. Terveydellisiä häiriöitä Sukeltajantautitapauksia on raportoitu neljä, mutta tässä käsiteltävät tiedot ovat peräisin yhteensä kymmenestä tapauksesta. Sairastapauksien lääketieteellinen käsittely sivuutettakoon, mutta tapauksiin johtaneista syistä on pantava merkille seuraavaa: - Sukellusta suunniteltaessa ilmankulutus on laskettu väärin eikä ilma ole riittänyt tarpeelliseen dekoon . - Keskenjääneen dekon korjauksessa pinnalla käynnin jälkeen ei ole osattu käyttää riittävää syvyyttä ja aikaa - Sukellustaulukoitten tulkinta uusintasukellusta tehtäessä ollut väärä - Syvyyshumalan vuoksi altistusaika on mennyt huomaamatta liian pitkäksi (sukellusta suunniteltaessa olosuhteitten huomioonottaminen ja riittävä varmistus laiminlyöty) - Liian nopean ylösnousun jälkeen tullut sukeltajantaudin oireita, vaikka taulukoitten mukaan on ollut väljästikin mahdollisuus suoraan nousuun Muista terveyshäiriöistä mainittakoon altaassa tapahtunut keuhkorepeämä, kolmen sukeltajan häkämyrkytys kompressorin pakokaasun saastuttamasta paineilmasta, yksi vaaraa aiheuttanut syvyyshumalasta johtunut sekava käytös sukelluksen aikana ja yksi raportoitu poikkeuksellinen päänsärky ilman jäljitettävää aiheuttajaa.

Vähältä piti -raporttien täyttö Saaduissa raporteissa on esiintynyt jonkin verran toivomisen varaa. Jotta näistä saataisiin maksimaalinen informaatio, ehdotetaan kiinnitettäväksi huomiota seuraaviin seikkoihin: - Raportit ovat olleet objektiivisempia jos joku muu (tapauksen tunteva) kuin onnettomuuden joutunut sukeltaja on sen täyttänyt - Täytettävä mahdollisimman pikkutarkasti, myöskin tarpeettomilta tuntuvien rastitettavien pikkutietojen osalta - Piirrokset aina toivottavia - Toivotaan suositusta samantapaisen tilanteen välttämiseksi vastaisuudessa - Myöskin uhkaavista tilanteista, joissa ei vielä ole ehtinyt merkittävää vaaraa olla mutta joissa sellainen olisi tullut ellei tapahtumien kulkuun olisi huomattu ajoissa puuttua - Jokaiseen raporttiin tiedot henkilöstä, jolta voi saaila tarvittaessa lisilil tietoja - tietenkin onnettomuuteen joutuneen henkilöllisyyttil paljastamatta.

Raportointitietojen soveltaminen koulutukseen

Edellisestä käy ilmi, että suurimmassa osassa vaaratilanteita syy on ollut viime kädessä inhimillinen ja riittävän tiedon myötävaikutuksella ennakoitavissa. Tähänastisen raportoinnin perusteella näyttäisi perustellulta tähdentää koulutuksessa seuraavia seikkoja: - Oma hengityslaite on ehdottomasti tarkastettava aina ennen sukellusta - Sukellusparin hengityslaite on tunnettava - Parihengitys on harjoitettava sujuvaksi, sukellusparin laitteiston on oltava konstruktioltaan sellainen että parihengitys on mahdollinen tai ilmananto varmistettu octopuksella tms - Yhteydenpidon köysi- ja käsimerkkien on oltava pettämätön - ilmeisesti sukellusköyden käyttö kannattaisi ottaa rutiiniksi aina allasharjoituksissakin: jos köyttä ei käytetä siellä missä sitä ei tarvita, sen käyttö ei suju siellä missä se olisi välttämätöntä (vaan aiheuttaa lisää vaaraa takertumisten vuoksi) - Edessä oleva sukellustapahtuma on aina suunniteltava, aina on tiedettävä mihin olosuhteisiin on lähdössä ja mitä aikoo tehdä.

KILPAILUKUTSU 1984 SVUl:n Helsingin piirin järjestyksessä neljännet sukelluskalastuskilpailut pidetään 1. 7 . 1984. Lähtö Hotelli Palacen edestä, Eteläsatamasta, Kauppatorin vierestä klo 10.00 sunnuntaiaamuna. Paluu samaan paikkaan noin klo 19.00. Kilpailualue on Helsingin edustalla olevilla vesi-alueilla, jonka tarkempi paikka päätetään aamulla tuuli yms. olosuhteiden mukaan . Osallistumismaksu on 35 mk, joka sisältää kuljetuksen, saunan ja kahvin. Juniorit puoleen hintaan ja tOimitsijat~ ilmaiseksi (valvojat, ~u.~nitsija~, pistelaskijat, ~eitä t~rvitaan!l. P~~h~ ym. kannustamaan! Tavallis~t s~kel~ajatkin voivat tulla mukaan tahan edulliseen 35 mk:n hintaan Ja tutustua sllna ohessa sukelluskalastukseen kllpallulaJma. •• Sarjat: Yleinen, naiset ja juniorit alle 16 v. sekä joukkueet. Sarjojen kolmelle parhaalle jaetaan Helsingin piirin mestaruusmitalit. Myös muita tavarapalkintoja. Muutkin kuin Helsingin piirin jäsenseurojen jäsenet voivat ottaa osaa. Pisteet lasketaan, tulokset julkaistaan ja parhaat palkitaan. Käynee hyvästä harjoituksesta samalla vesialueilla seuraavalla viikolla pidettäviin SMkilpailuihin . Aikaisempien piirikisojen tulokset ja vinkkejä aloitteleville kalastajille on Urheilusukeltajat-lehdissä 4/82 ja 3/83 sekä 1/84. Tiedusteluihin vastaa:

Pauli Pyysalo Partiosukeltajat r.y. pk.417317 pt 1602620

Kilpailijalla tulee olla mukanaan lääkärintodistus, kilpailulisenssi ja valtion kalastuskortti. RUNSASTA OSANOTTOA TOIVOO SVUL:n Helsingin piiri URHEILUSUKELLUSJAOSTO

29


URHEILU

Elämäsi kiikari.

SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsenlehti lehti postitetaan sukeltajille, joiden osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta. Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 203lO Turku 31 k. 921-391098 t. 921-403600 Toimi tussih teeri Leena Harkke Peltolantie 6 D 20720 Turku k. 921-367948

7 x 42 SL Yleiskiikari 10 x 40 SL Lintukiikari 7 x 50 SL Merikiikari

• Erikoiskiikari vaativalle käyttäjälle • Veden- ja ilmanpitävä kaikissa olosuhteissa • Elastisesti asennettu optinen järjestelmä tekee kiikarista erittäin iskunkestävän • Muotoiltu anatomisesti "käteen käyväksi"

~ ~

I

"

Saatavissa valtuutetuista optikkoliikkeistä kautta maan. Maahantuoja: Oriola Oy Optiikka. puh. 90-4292671

Ilmoitushankinta: INFOMEKLARI OY Töölönkatu 1 C 00100 Helsinki 10 puh. (90) 441133 Arja Leppänen Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään. Osoi tteenm uutokset: Urheilusukeltaja -lehti Kustavintie 9 C 24, 203lO Turku 31 Teksti paino ilmoit. ilmest. lO.lO. 4 08.09. 21.09. 12.12. 5 07.11. 16.11. 85 mk Vuosikerta Oy Turun Sanomat Turku

KILPAILUKUTSU 1984 Partiosukeltajat r.y. järjestää TIKKURILA-HElSINKI uinnin 29.7. 1984. Tikkurila-Helsinki jokiuinti tulee olemaan jokavuotinen, 13 km:n maratonuinti, jossa voi testata taitonsa ja kuntonsa pitkällä matkalla. Samalla se on harjoitus- ja testaustilaisuus elokuun lopulla Ruotsissa pidettävään Vesteråsin 22 km:n kanaaliuintiin. Lähtö on Keravanjoessa lähellä Tikkurilan keskustaa ja maali Vantaanjoessa Vanhankaupungin koskella. Kokoontuminen on sunnuntaiaamuna klo 10.00 maalialueella, Hämeentien päässä, Viikintien risteyksessä, josta kuljetus lähtöpaikalle. Osallistumismaksu 25 markkaa maksetaan kilpailupaikalla . Hintaan sisältyy kuljetus lähtöpaikalle, kartta uintireitistä uinnilIe mukaanotettavaksi, kuntojuoma yhdellä juottopaikalla, mahdollisten keskeyttäneiden kuljetus maalipaikalle sekä sauna, jonka yhteydessä tapahtuu ITlYös palkintojenjako. Kilpailijalla tulee olla voimassa oleva kilpailulisenssi. Välineet ovat vapaat. Pakollisia ovat vain räpylät ja jonkinlainen märkäpuku (takki tai housut). Maski ja snorkkeli kannattanee jättää pois ja käyttää niiden sijasta uintilautaa (max. pinta-ala 0,3 m 2 , esim. uimareiden käyttämä, (J styrox-Ievy, pätkä lautaa). Tähän tarkoitukseen tehtyjä lasikuituisia uintikeuloja on myynnissäkin. Jokainen perilleuinut saa suorituksestaan muistoksi kunnia kirjan ja 15. 7. mennessä ilmoittautu- 0 nut lisäksi kaiverretun mitalin. IImoittautumisia ottaa vastaan ja tiedusteluihin vastaa: Pauli Pyysalo Jens Kristianssen • "'-Runsasta osanottoa toivoo pk. 90-417317 pk. 90-333714 Partiosukeltajat r.y. ja SVUL:n Helsingin piirin urheilusukellusjaosto pt. 90-1602620 .pt. 90-1602611

--

30


ta o

00

000 o

o

o

DI"EX

tEKnA®

~

..A®i\W owD~wo ;·

IAaSEA POSEf~

. Korkealaatuiset ja edulliset tuotteet umeilusukeltajille asiantuntevasta erikoisliikkeestä.

0 0

o 0

0

0 0



Urheilusukeltaja 1984 3