Skip to main content

Urheilusukeltaja 1983 4

Page 1

NIKOLAIN HYLKYÄ RYÖVÄTTY Saatiin lukea kerrassaan tylyä tekstiä päivälehdistä kesäkuussa. Eikä syyttä. NIKOLAI on ehkä arvokkain hylkymme. Se on kansallisomaisuutta. Tietämättömyyttään sitä tuskin voi ryhtyä ryöstelemään. Teko on ollut harkittu. Onneksemme ei puhuttu urheilusukeltajista. Kun tekijät eivät ole

vielä selvillä, sopii toivoakin, etteivät he kuulu järjestyneen urheilusukelluksen piiriin. Museovirasto on kiitollinen kaikista rikoksen selvittämiseen johtavista tiedoista. Luulisi jonkun jotain nähneen niin vilkkaasti liikennöidyllä paikalla. Niin kauan kuin tekijät eivät ole selvillä, lankeaa epäilyksen varjo

SVUL:n V ALMENTAJAKOULUTUS UUDISTUU

helpotusta vetäjäpulaan

URHEILU

SUKELTAJA 10. 10. 1983

Puheenjohtajalta Meriar keologiaa Eestissä Kipparin kaukoputki Kilpailukutsuja 1983 Hanko Cup Sukellusveneistä Kevätsukellus Sukellusoppaana Uppopallo 1 Div. Upinniemi Cup S/S RIGEL PM. valokuvauskilp. Kannen kuvat PM-valokuvauskilp. -82 voittajakuvat

siv 3 4 8 9 10 12 14 16 19 20 21 22

SVUL:n uusituilla C-valmentajakurssin perusosalla ja B-valmentajakoulun perusosalla koulutetaan nyt SEURAOHJ AAJIA ja SEURA V ALMENTAJIA: nimitysten lisäksi oppisisältö on uusittu kokonaan. Voimakkaasta tuloshakuisuudesta on siirrytty monipuolisen liikunnanohjauksen suuntaan. C-kursseilla painotetaan erityisesti junnUlassa olevien ohjaamista yhtenä tavoitteena Lasten U rheilukoulutoiminnan tukeminen seuroissa. Oma nuorisovaliokuntamme työstää parhaillaan liiton omaa Lasten Urheilukouluohjelmaa. Seuraohjaajakurssi antaa itse junnuiästä sukeltajaksi siirtyvälle nuo-

liittoommekin kuuluvien urheilusukeltajien ylle. Meidän on oltava myös "villien" veljiemme vartijoita hylkyjen rauhoitusmääräysten valvonnan suhteen. Rosvoaminen pakottaa viranomaiset tiukentamaan määräyksiään. Tulee sukelluskieltoalueita ja harrastusmahdollisuutemme kärsivät.

KALE relle valmiudet toimia nuorempainsa ohjaajana. Tästä avautuu kolme eri linjaa jatkossa: - varsinainen nuorisovetäjä nuorisoohjaajakurssin kautta, - sukellusurheilun valmentaja Clajiosan ja edelleen B-koulun kautta, - perusväline- ja sitten sukelluskouluttaja näiden kurssien kautta. Sukellusurheilulajiemme kilpailijoille C-per:l:ls- ja lajiosa ovat luonnollisesti TA YTYY -asia jo oman kehittymisensä kannalta yhä paremmaksi lajissaan. Seuran kannattaa ehdottomasti panostaa vetäjien kouluttamiseen. Se ei paljoa maksa, mutta tuo vireyttä toimintaan. Kyselkää SVUL:n kursseista piireistä ja SUSL:n kursseista kuhunkin piiriin nimet yltä urheilusukelluksen valmennusyhdyshenkilöltä. Myös Lauri Ljungqvist vastaa kyselyihin keskiviikkoisin liiton puhelimessa 90-4737258. Omien C-Iajiosakurssiemme vetäjistä on huutava pula. Kale

Vesivoimistelu •• veSIJumppa Kuka on nähnyt uimahallinsa ilmoitustaululla kehotuksen tulla mukaan vesijumppaan? Varmasti monikin. Mutta moniko on ottanut selvää mitä se on. Nähtävästi harva. Sääli. Vesijumppa on notkistava ja vetreyttävä, voimallisesti läpi vietynä myös harjoittava, iloinen allastapahtuma. Seurat, pankaa sopivat henkilöt ottamaan selvää miten vesijumppaa vedetään, ja ottakaa se ohjelmistoon. Matalassa päässä jumpatessa voi syvässä päässä sukeltaa, pelata tai tehdä mitä huvittaa. SVUL:n jakelusta tilattavissa olevassa "Urheilusukeltajan kuntooppaassa" on parikin vesijumppaohjelmaa.

3


Ora Patoharju JURI SELIRAND:

Meriarkeologiaa Suomenlahden eteläpuolella Suomen Merimuseo järjesti yhdessä Kymenlaakson Maakuntamuseon kanssa Kotkan Meripäivien yhteydessä 5. 6. -83 "Merenkulkua Itämerellä 1700-luvulla" käsittelevän symposion, jossa oli esitelmöitsijöitä omiemme lisäksi Eestistä, Ruotsista ja DDR:stä. Symposion 'atrappi' oli maisteri Ch. Ahlströmin esitelmä siitä, onko Nikolai Nikolai vai Prozerpina (Persephone). Ennakolta kiinnostavin Leningradin kaupunginmuseon johtajan esitelmä "Venäjän saaristolaivasto 1700-luvulla" jäi esteiden vuoksi valitettavasti kuulematta. Omia sukeltajiamme kiinnostanee Eestin SNT:n tiedeakatemian historiantutkimuslaitoksen osastopäällikön Jöri Selirandin katsaus Neuvosto-Eestin käyntiin päässeeseen meriarkeologiaan. Seuraavassa laatimani lyhennelmä hänen esitelmästään. - ORA. Ensimmäiset vedenalaiset arkeologiset tutkimukset Neuvosto-Eestissä suoritti Neuvosto-Eestin Tiedeakademian historian laitos Eestin etelärajan tuntumassa sijaitsevassa Valgjärvessä (1), joka on kauniissa luonnossa oleva järvi, jota ympäröivät luonnonkummut. Se on harvinaisen puhdasvetinen järvi. Järven suurin syvyys on 26,8 metriä, mutta sen pohjan muoto on kovin vaihteleva. Järvessä on vedenalainen harju, missä veden syvyys on keskimääräisesti noin 2-4 metriä, paikoin vain 1-2 metriä. Vedenalaisella harjulla, likimain järven keskellä ovat lukuisat tukit ja tukkijäännökset. Vuonna 1958 johdollani ja Piritan pelastusaseman sukeltajien avulla suoritetut arkeologiset tutkimukset osoittivat, että suurin piirtein suorakaiteenmuotoista, noin 700 neliömetrin suuruista alaa peittävät havupuun hirret sekä niiden jäännökset. Hirsien välissä pohjamudassa on noin 20 senttiä paksuja paaluja ja ohuempia keppejä. Useista paikoista löytyi lähes päänsuuruisia kiviä, joukossa röykkiö tulessa palaneita kiviä metrin läpimittaisella pyöreähköllä alalla. Hirsien päissä on niiden kiinnittämiseksi hakattu ristiin läpimenevät aukot. Hirsien väliltä löytyi käsin muotoiltua keramiikkaa, huokoisen saviastian yläosassa on rivi pieniä aukkoja, kun taas puolikas astia on noin sanottua sileäpintaista keramiikkaa. Keramiikan ja radimukaan ovat ohiilimenetelmän Valgjärven rakennusjäännökset peräisin 6-7. vuosisadalla käytössä olleesta, Eestissä harvinaisesta linnoitetusta asuinpaikasta, jonka rakenta-

4

misessa on otettu huomioon myös järven suojatekijä. Vedenalaiset tutkimukset meressä alkoivat merenkulun historian tutkimusten yhteydessä, joka kuuluu Eestin Valtiollisen Merimuseon tehtäviin. Ensimmäinen meriarkeologinen tutkimusretki suoritettiin vuonna 1978 merimuseon tutkijan Bruno Paon johdolla. Retkikunnan arkeologisen puolen neuvonantajana oli Vello Löugas Eestin Tiedeakatemian historian laitoksesta. Sukeltajina olivat apuna Tallinnan lähellä olevan Kirovin kalastuskolhoosin vedenalaisen urheiluseuran sukeltajat. Retkikunta suoritti vedenalaisia tutkimuksia Hiidenmaan luoteisrannikolla olevan Körgessaaren (2) sataman lähistöllä kolmessa eri paikassa: Hiidenmaan matalalla (3), Köpunniemen (4) kärjen läheisyydessä ja Körgessaaren sataman edustalla Reigin lahdessa (5). Retkikunnan tehtävänä oli selvittää tutkimusmahdollisuudet haaksirikkopaikoilla. Työmaan tärkeimmäksi kohteeksi oli rannasta 10 kilometrin etäisyydellä sijaitseva lähes 50 neliökilometrin suuruinen kivinen matalikko - Hiidenmaan matala (3) (Suurrahu eli Neckmansgrund), joka on merenkulkijoille vaarallisin paikka LänsiEestin rannikkovesillä. Veden syvyys matalikolla on paikoin vain 1,2 metriä. Merenpohjaa tutkittiin kaikuluotaimella, mutta esteenä olivat isot kalaparvet merenpohjassa. Tuloksellisimmat olivat sukellukset matalikon ympärillä 10-15 metrin syvyisessä vedessä. Myrskyt olivat ajaneet suurten kivien alle uponneiden laivojen tammilankkujen jään-

nöksiä. Muun muassa löytyi purjealuksen takilan osa - jumpru. Samoin löytyi noin ihmisen pään suuruisten kivien kasoja, joita voi pitää kiviä kuljettaneiden laivojen lastina tai suurempien purjelaivojen painolastina, sekä palanen kuparipeltiä puisen laivanpohjan vuorituksesta. Köpunniemen (4) kärjessä etsittiin paikallisten asukkaiden neuvojen mukaan erään tämän vucfsisadan, noin kolmentuhannen tonnin kantoisen kauppalaivan hylkyä, Jonka lastina olivat rautatiekiskot ja tinakaapelin rullat. Merenpohjassa hylyn ympärillä olivat laivan vaskiosat. Reigin lahdessa (5) Körgessaaren sataman läheisYYdessä tutkittiin paikallisten asukkaiden kertomusten mukaan löydettyä laivan hylkyä. Laivan tammiset lankut ja kaaret olivat kiinnitetty vahvoilla kuparinauloilla. Tämä hylky oli jäännös vuoden 1840 tienoilla Ranskassa rakennetusta "Courir" laivasta, jonka oli ostnut Hiidenmaan kartanonomistajien Ungern-Sternbergin suku. Heidän omistuksessaan oli laiva ollut lähes kuusikymmentä vuotta ja sitten vanhentuneena upotettu 1800luvun lopussa Reigin lahteen. Körgessaaren sataman luota nostettiin vedestä rautainen tykki. Suoranaisia arkeologisia muinaislöytöjä tämä Eestin ensmmäinen meritutkimusretki ei antanut. Suoritetut työt olivat etsintäluontoisia ja antoivat kokemuksia tuleville retkille. Vedenalaiset tutkimukset Hiidenmaan rannikkovesillä jatkuivat vuonna 1979. Vedenalaisia töitä suorittivat nyt arkeologian ja historian harrastelijat, jotka saman vuoden keväällä liittyivät Merimuseon yhteyteen perustettuun vedenalaisen arkeologian kerhoon "Viikar"; heidän lisäkseen osallistuivat töihin myös vedenalaisen urheilukerhon "Nemo" sukeltajat. Hiidenmaan koillisrannikolla käytettiin laivahylkyjen etsinnässä erikoistrooleja. Suursataman (6) luona vaarantavat merenkulkua Selgrahun karit. Karien luota löysivät sukeltajat merenpohjasta runsaasti uponneiden puulaivojen jäännöksiä - yksittäisiä runkokaaria, lankkuja ja muita laivanosia. Kokonaisina säilyneitä hylkyjä ei löytynyt, koska matalassa vedessä ovat myrskyt ja jäät hajoittaneet hylyt. Täysin särkyneitä puu laivojen lankkuja sekä muita laivanosia löytyi vielä Takunnanniemen (7) itärannikon läheisyydessä, missä olivat myös vartioveneen jäännökset. Lainematalalla (8) 18-22 metrin syvyydessä tutkittiin vuoden 1941 elokuussa tapahtuneessa meritaistelussa uponneiden sota-


ja kauppalaivojen hylkyjä. Suoritetuista tutkimuksista voi tehdä sen johtopäätöksen, että Hiidenmaan rannikkovesillä suhteellisen pienessä syvyydessä (alle 15-20 metriä) hyvin säilyneitä laivanhylkyjä ei löydy. Köpunniemen (4) läheisyydessä havaittiin samoin puu- ja rautalaivojen jäännöksiä. Vedenalaisesa tiedustelussa käytettiin aqvaglideita. Retken päätavoitteena oli jatkaa vuoden 1978 Hiidenmaan matalikolla (3) aloitettuja tutkimuksia. Hiidenmatalalta koilliseen löydettiin kaikuluotaimen avulla 35 metrin syvyydestä ilmeisesti Hiiden matalikolla vaurioitunut ja sen jälkeen uponnut purjealus. Laiva seisoi pystyssä kölillään. Meren pohjassa olivat murtuneet mastot ja takilan osat. Keulasta roikkuivat isot ankkurit, joiden välissä suoraan laivan edessä oli paksu murtunut liivaripuomi. Johtopäätös tästä on se, että laiva upposi keula edellä. Kuparinauloilla kiinnitetyt lankut sekä kuparipellillä katettu pohja osoittavat, että alus oli rakennettu 1800-luvulla. Tätä seikkaa todistava myös hylyn luota vedenpinnalle tuodut esineet. Niinpä löytyi hylystä isoa kreikkalaismaljakkoa muistuttava juomaveden puhdistusfiltteri, jolla on vuosiluku 1861. Ylös nostettiin myös lasi-ikkunalla ja kahdella öljy lampulla varustettu, ·suurta sukeltajan kypärää muistuttava kuparinen kompassin päällys. Löytöjen joukossa oli myös fajanssilautanen ja muita fajanssiastioiden sirpaleita. Hylyn luona jatkettiin töitä vielä vuonna 1981. Tällä kertaa aika meni pää-asiallisesti vedenalaista tutkimusta esittelevän filmin valmistukseen. Hylkyä ei ehditty lähemmin tutkia. Vuonna 1980 suoritettiin retki Saarenmaan luoteisrannikolla sijaitsevan Laevarahun (9) ympäristöön tutustumiseksi. Laevarahun itäpuolelta löytyi runsaasti laivalankkujen ja kaaripuiden palasia. Siitä 150 metriä koilliseen löydettiin 2,7 metrin syvyydestä sorapohjaan hautautunut 1600-luvun lopulta oleva purjealuksen hylky. Viimemainitusta kaivettiin 0,5 metrin syvyyteen nähtävälIe 30 kaaripuuta (poikkileikkus 18 X 22senttiä) sekä yksittäisiä 5 sentin paksuisia ja aina 49 sentin asti leveitä lankkuja, jotka olivat yhdistetty puutapeilla. Kaivettu laivanosa mitattiin veden alla. Töitä Saarenmaan rannikkovesillä jatkettiin vuonna 1982, jolloin tutkittiin useita paikkoja Saarenmaan länsirannikolla. Suurikun jyrkänteen lähistöltä löydettiin kaksi myöhempää laivanhylkyä: yksi niistä oli uponnut vuonna 1951,toinen vuonna

Eestin meriarkeologiset sukelluskohteet - numerointi selitetty tekstissä.

1962. Varhaisimmista haaksirikoista kertovat lankkujen palaset ja ruostunut rautapalaset. Undvaniemen (10) luona uponneet laivat ovat pirstonneet laineet ja jää. Rannan tuntumassa 7 metrin syvyydessä lepää vuonna 1908 uponneen kauppalaivan "Valerian" hylky ja 32 metrin syvyydessä vuonna 1918 uponnut englantilainen kevyt risteilijä "Cassandra" . Laevarahulla (9) tutustuttiin vuonna 1980 tehtyyn kaivantoon. Meri oli kattanut kaivannon uudestaan soralla ja muuttanut merenpohjan entiseksi. Kihelkonnan lahdesta yritettiin löytää 1800-luvun alkupuoliskon purjealuksen hylkyä, mistä vuonna 1977 kalastajien pohjatrooli nosti vedenpinnalle laivan keulaa kaunistaneen aikuisen ihmisen kokoisen naisen veistoksen. Valitettavasti etsinnät jäivät tuloksettomiksi. 1700-luvulta peräisin olevista rautakivistä rakennettujen venelaiturien tutkimuksissa todettiin, että kaksi kolmannesta niistä on maannousun tuloksena jo kuivalla

OSTETAAN MYYDÄÄN Säätötilavuuspuku URSUIT 185/80 hal valla tarpeettomana ja lX12 1 ALU + SELKÄTELINE puh. 925-672011 Paatero Kotkan Urheilusukelluskoulu myy 4 kpl uutta vastaavia magnum blizzard ragulaattoreita koulutuskaluston vaihdon takia hintaan 900 mkl kpl. Puh. 952-183346. Ps. Myös postitse Paineilmakompressori WILSON & JONES 500 ltl200 Bar. myydään tai vaihdetaan pienempään. Halutaan ostaa AGA-paineenalentaja. Läh. puh. 921-306866 Tähtinen ilt. 921-789437

EILA T Punaisen meren rannalla Israelissa on läpi vuoden sukeltajan varsinainen paratiisi.

JÄRJESTÄMME MATKASI SINNE JA OLOSI SIELLÄ.

Bo'" IIIntltul

Annankatu 1 00120 HELSINKI 12 Puh. 90-175455

5


maalla ja veteen ulottuu niistä vain yksi kolmannes. Pötkelman matalikko sijaitsee Saarenmaan rannikosta 6 kilometrin etäisyydellä, syvyyttä on karilla 0,4-7 metriin. 7 metrin syvyydestä löytyi 1800-luvun alusta peräisin olevan purjealuksen peräosa. 7-8 sentin paksuiset ja 34 sentin levyiset lankut olivat kiinnitetyt kupariniiteillä ja -nauloilla. Runkokaarien poikkileikkaus oli 25X32 senttiä. Löytyi myös 1,5X12 metrin suuruinen laivankannen osa. Hylyn ympärillä karin penkereillä oli lukuisia irtoesineitä, jotka merkittiin kaavalIe ja kerättiin kokoon. Niiden joukossa on laivanpohjan kuparipellin palasia, kupariniittejä ja -nauloja, juomavesitynnyrin hana, vuorituspalasia, merimiehen arkun sankaan kiinni ruostunut sekä korrosion toimesta kirjoituksensa menettänyt kolikko. Hylky valokuvattiin ja töiden kulkua filmattiin. Mainitusta hylystä yli puoli kilometriä etelään lepävät kallioisella merenpohjalla jotkut 1800-luvun toiselta puoliskolta peräisin olevat rataslaivan jäännökset. Pilgusen lahdessa tutustuttiin vanhoihin venelaitureihin ja aallonmurtajiin. Vuoden 1982 retken töiden joukkoon oli suunniteltu myös yksi suoranaisesti arkeologinen tehtävä, joka haluttiin ratkaista Löon (11) lahdessa suoritettavilla tutkimuksilla. Eestissä ei ole tähän mennessä löydetty yhtäkään esihistoriallista satamapaikkaa, eikä yhtään' esihistoriallista laivaa, joilla purjehdittiin Itä-merellä. Mahdollisen tutkimuspaikan selvittämiseksi järjesti Merimuseo vuoden 1982 huhtikuussa neuvottelutilaisuuden, johon osallistuivat myös

arkeologit ja historian tutkijat. Pohdinnan alle otettiin pappi Henrikin Liivinmaan kronikan kuvaus saksalaisten ristiretkeläisten yhdeksästä aluksesta koostuvan laivueen retkestä Riiasta Gotlantin saarelle vuoden 1215 kesällä. Alukset jäivät merellä myrskyn kouriin ja ajelehtivat uuteen satamaan Saarenmaalla On portum novum in Osilia). Ristiretkeläiset pääsivät kyllä suojaan myrskyitä, mutta samalla alkoivat heitä ahdistella saarenmaalaiset. Kronikankirjoittajan sanojen mukaan kokosivat saarenmaalaiset "suuren laivaväen .. ., rakensivat meren rannalle puurakennelmia, täyttäen niitä kivillä, yrittäen näin sulkea sataman, jonka sisäänpääsy oli kapea .. ., tuoden paikalle puurakennelmia ja vanhoja veneitä, upottivat ne sekä täyttivät ne kivillä ja sulkivat sisään pääsyn satamaan ... Useat heistä toivat paikanpäälle myös kolme isoa kuivista puista rakennettua ja eläinrasvalla sytytettyä nuotiota. "Tuulen suunnan muuttuminen pelasti saksalaiset alukset palosta, nuotioiden ajelehtiessä merelle; saksalaisalukset onnistui laahata yli esteiden avomerelle ja näin pääsi ristiretkeläisten laivue ansasta. Sataman sisäänpääsyyn upotetut vanhat veneet jäivät kivien alle merenpohjaan, ollen siellä ilmeisesti nykypäivänäkin. Valitettavasti ei osoittanut kronikankirjoittaja Henrik uuden sataman tarkempaa sijaintipaikkaa. Suomenlahdesta ovat sattumanvarasia löytöjä saaneet kalastajat. Löytöjen joukossa on nelihaarainen ankkuri Tallinnan (12) ja Helsingin väliltä, viisihaarainen ankkuri Pranglin (13) saaren luota, klinkkerilankutuksinen vene Kaberniemen luota.

Merenkulku Suomenlahdella on kiinteästi sidottu Narvanjokeen, missä Merimuseo yhdessä Narvan vedenalaisen arkeologiakerhon kanssa suoritti vedenalaisen arkeologian tiedustelua vuonna 1982. Sukellettiin Narvan kaupungissa (14) vanhassa kauppasatamassa, samoin NarvaJoensuun (15) satamassa. Vanhin löytö, joka saatiin 8 metrin syvyydestä, oli linnunmuotoinen savikannu 1500-luvulta. Runsaasti saatiin myös monenlaisia savi- ja lasi astioita 1600-1700-luvulta. Narva-Joensuussa nostettiin vedestä laivapuusepän työkalut: kirves, kaira, tilkerauta ja omaperäinen rautainen piikki puun vedestä nostamista varten. Löytöjen joukossa on myös kivisiä verkon painolasteja. Tämän vuoden heinäkuussa järjestettiin tutkimusretki Tallinnan lahdelle Naissaaren (16) ja Aegnan (17) saaren väliselle alueelle. Retkikunnan arkeologisena neuvonantajana toimi esitelmöitsijä. Työ suoritettiin sukeltaen Merimuseon tutkimuslaivalta "Mare". U usmatalalta löy,. dettiin merenpohjasta ja nostettiin vedestä valurautatykki, mikä todennäköisesti on peräisin Ruotsin laivaston lippulaivalta "Tapperheten" vuoden 1790 meritaistelun päiviltä. Täsmennettiin laivatykkien sijaintipaikka merenpohjassa Aegnan (17) majakan läheisyydessä. Littegrundilta (18) löydettiin purjealuksen hylky, mikä on luultavasti peräisin 1600luvun loppupuolelta. Vielä tämän vuoden syyskuussa yritetään hylyn vedenalaista valokuvausta ja filmausta, ensi kesäksi suunnitellaan hylyn tarkempi tutkiminen. Jos lähdetään kriteriöstä, että arkeologia on tiede, joka tutkii esi-,

BuomioI Ruonrlol HuomioI Huomio! Huonllol

RÄPYLÄUINNIN AVOIMET PIIRINMESTARUUSKILPAILUT Järjestetään Turus a Impivaaran Uimahallis a unnuntaina 18. 12. -83. Alkaen klo n.OO SABJAT~

MIEHET, NAISET JUNIORIT alle 19

J Nl RIT all 16

ja KUNTO IMARIT.

Tarkemmat tiedot lajei ·ta kilpailuku u- a.

Tiedustelut ja ennakkollmoittautunll 'el viim itään 2. 12. -83 nraavill benkilöill: Rauno Ara ola VC 'a Raita tålarminkatu 10 a . 16 Kupittaankalo 146 2081 TURK 8] 2081 TURK 81 puh 9211332772 työ puh 921/341909 työ 211353489 k t. 921135 718 kOl.

6

Haaste! Jyväskylän D Ifunit Ry Haastaa Kaikki Urheilosukelluss urat k · räämään nimi-adressin M rteo alaiuud t (1 acqu 0 Ii 3U arjan uusim:is ksi t levisio "a! Adr~

iL tuli i lähettää 3 . 10. -83 menn sä

iL-

teella

Kaikki sukifanit" mukaan. yhtei en harra tuksen saamiseksi telkkariin.


vanha- ja keskiajan muinaisjäännöksiä, niin Neuvosto-Eestin ainoaksi vedenalaisen arkeologian tutkimukseksi on jäänyt vain Valgjärven (1) linnoitetun asuinpaikan tutkimus. Arkeologinen suuntaus oli uuden sataman etsimisellä Saarenmaan länsirannikolla. Keskiaikaisia löytöjä antoi vedenalainen tiedustelu Narvanjoessa. Arkeologista makua oli myös töillä, mitä suoritettiin 1600-luvun loppupuolelta peräisin olevien laivahylkyjen tutkimiseksi Laevarahun (9) luona Saarenmaan luoteisrannikolla ja Littegrundilla (18) Tallinnan lahdessa. Yleisesti ottaen ovat tähän mennessä suoritetut lyhytaikaiset ja tiedusteluluontoiset meritutkimusretket antaneet pää-asiallisesti aineistoa, mikä liittyy uudemman ajan meren kulkuun Itämerellä. Historiallisten muistoesineiden pelastamiseksi oli myös vuonna 1981 suoritettu Viljandin Triitonkerhon ja Viikarkerhon yhteinen sukeltaminen Viljandin järveen (19), jolloin tuotiin järven pohjasta vuoden 1905 Suurlakkoon osallistuneiden Viljandinmaan talonpoikien miekkoja, kiväreitä, haulikoita, pistoleita ja revolvereitä.

Meritutkimusretkien järjestäminen kuuluu välittömästi Eestin Valtiollisen Merimuseon tehtäviin, joka tutkii merenkulun historiaa Eestissä. Vedenalaisia töitä tekevät arkeologiasta ja historiasta kiinnostuneet sukeltajat vastaavista urheilu- tai tutkimuskerhoista. Töiden koordinoimiseksi muodostettiin vuonna 1983 Eestin Vedenalaisten Kerhojen Neuvosto. Vedenalaisten töiden arkeologinen neuvonta kuuluu Eestin keskeiselle arkeologiselle laitokselle Eestin Tiedeakatemian historian laitoksen esihistorian osastolle, joka laati vuonna 1983 keväällä vedenalaisen arkeologian perussäännöt Eestin vesistöissä. Mainituissa säännöissä kiinnitetään ensi sijassa huomiota valtion suojelluksen alla oleville arkeologisille muinaisjäännöksille, esi- ja keskiaikaisille muistomerkeille, jotka sijaitsevat Eestin sisävesistöissä ja meressä välittömästi pohjassa tai pohjakerrostumissa. Laajamittaisia vedenalaisia arkeologisia tutkimuksia saa suorittaa vain asiantuntija-arkeologin johdolla. Sukellustekniikkaa hallitsevia erikoisasiantuntevia arkeologeja ei Eestissä tällä hetkellä valitettavasti

ole, mutta heidän koulutuksensa on lähitulevaisuudessa epäilemättä tarpeellista. Näin kulkee Eestissä uuden tieteenhaaran - vedenalaisen arkeologian kehitys. Vedenalaiset tutkimukset antavat lisätietoja merenkulun historiasta Itämerellä ja ovat osana Itämerenrhaissa tapahtuvista samanlaisista tutkimuksista.

7


KIPPARIN KAUKOPUTKI tähyilee uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin asioihin. TilIä kertaa kurkitaan kampelankalastusta. Kampela, lättänä, kampula, latuskanaama - rakkaalla lapsella riittää nimiä. Joka tapauksessa, tuo kummallisen näköinen pohjavesien asukki lienee useimmille sukeltajille tuttu. Se on myös kalakisojen tärkein saalis: voi aivan huoleti sanoa, että vähintään ~ kalakisojen saaliista muodostuu juuri kampeloista. Myös kalakisojen ulkopuolella sitä pyydystetään ahkerasti, eikä ihme sillä se on eräs maukkaimmista kaloista rannikoillamme. Kampelalajeja on niin monia, ettei niitä kannata ruveta erottelemaan; riittää kun tietää että kaikki kelpaavat syötäväksi. Kampela viihtyy parhaiten n. 3-8 m syvyydessä. Tavallisimmin sitä löytää hiekkapohjalta; ne kaivautuvat eviensä avulla hiekkaan ja lojuvat siinä valoisana aikana. Niillä on mainio suojaväri, mutta niiden suuret mulkosilmät kavaltavat ne varsin helposti. Jos paikalla on irrallista hylkyromua tai lautaksoja, kampeloiden esiintymistodennäköisyys vain kasvaa: ne viihtyvät molempien seassa yhtä mielellään. Eräs erikoispiirre kampeloissa kannattaa panna merkille: niitä voi aivan rauhassa lähestyä edestäpäin, mutta jos yrittää takaapäin kala pelästyy ja vilahtaa tiehensä. Selitys on hyvin yksinkertainen: suurista mulkosilmistään huolimatta kala on hyvin likinäköinen. Se ei yksinkertaisesti saa selvää kuvaa edestäpäin tulevasta sukeltajasta. Sensijaan sillä on, kuten muillakin kaloilla, erittäin hyvin kehittynyt sivuviiva-aisti, johon se luottaa. Sen avulla kampela huomaa takaa lähestyvän vihollisen jo matkan päästä. Pari sanaa tästä aistista: se on yksinkertaisesti erittäin pitkälle erikoistunut tuntoaisti, joka keskittyy kyljen keskivaiheille. Sen avulla kala aistii varoittavat veden pyörteilyt varsin kaukaakin. Aisti toimii parhaiten taakse- ja ylöspäin, osin myös sivuille; eteenpäin se on likipitäen sokko, koska päässä ei ole aistimiskohtia, vaan ne loppuvat kiduksiin. Jos kampela pelästyy (tai karkaa veitsestä!) ei sitä kannata yrittää ottaa uimalla kiinni: mitättömän näköisestä pyrstöstään ja pienehköistä evistään huolimatta se ui kuin salama. Mennäänpä sitten kalastukseen. Kampela on ehkä kaikkein helpoimmin kalastettava kal9 rannikoillam-

8

me. Näppärimmät sukeltajat eivät sen pyynnissä tarvitse mitään apuvälineitä: he sieppaavat kaloja paljain käsin ja taittavat niiltä niskat! Tällaisia taitureita on sentään varsin harvassa. Useimmat toki käyttävät jotain apu välinettä, joita onkin jos millaisia. Paineilma- ja kumilinkovoimaiset harppuunapistoolit ovat turhan järeitä aseita kampelajahtiin. Sensijaan erillinen linkokeihäs on tar koitukseen varsin hyvä, mutta sen käyttö vaatii harjoitusta. Se, käyttääkö keihästä, jonka linkokumit ovat kiinni keihäässä vai irrallisia linkokumeja, lienee makuasia. Jos kumi t ovat irralliset, pitää keihäässä olla erillinen varmuusnaru. Irrallinen käsikeihäs on varsin hyvä vaihtoehto. Niitäkin on niin monen sorttisia kuin käyttäjiäkin. Yksinkertaisimmin sen voi tehdä 58 mm vedetystä akselista, jonka toinen pää leikataan vinosti poikki ja teroitetaan. Toiseen päähän porataan tai hitsataan lenkki tai reikä rannenarulle. Metallityötaitoiset voivat tietenkin muotoilla kärkeä mieleisekseen takomalla tai muulla tavoin; mm. väkäset ovat erinomaisen hyödy lliset. Tietenkin keihääseen voi liittää valmiina ostetun kärjen, mutta se taas nostaa hintaa. Keihään pituus on kovin henkilökohtainen asia; yhdelle sopii mainiosti pitkä keihäs, toiselle lyhyt. P'ääsääntönä voi sanoa, että liian lyhyt keihäs on viraton, liian pitkä on tiellä. Eipä silti: eräs tuntemani sukeltaja käyttää miltei itsensä pituista käsikeihästä varsin näppärästi tietojeni mukaan. Oma keihääni on n. 70 cm pitkä taotulla väkäkärjellä varustettu ja se on mielestäni oikein sopiva. Mihin muka peruskalastusväline eli puukko unohtui? Sitähän sentään käyttävät kampelankalastukseen (monien mielestä) useimmat. Tähän voisi sanoa muutaman painavan sanan: ÄLKÄÄ KALASTAKO PUUKOLLA! Kampelalla on si tkeä nahka, ja jos se vielä makailee hiekassa, on helppo kuvitella miten puukon ajanoloon käy. Puukko on työ- ja turvallisuusväline, jonka kunnosta voi jonain päivänä riippua sukeltajan oma henki! Onhan hauskaa tositarpeen tullen todeta puukon menneen kampelajahdissa käyttökel vottomaksi!

Lisäksi: ellei puukko osu kunnolla, kala repii itsensä siitä irti helpostikin, ja silloin se painuu pikajunan vauhtia lähimpään sukeltajan tavoittamattomissa olevaan koloon kuolemaan. Tai sitten se vain ui niin kauas kuin jaksaa ja vajoaa kuolleena pohjaan. Kukaan ihminen ei jaksa uida kilpaa haavoittuneenkaan kampelan kanssa, ja jos sen sitten löytää pohjasta kuolleena, kuka takaa että kyseessä on sama kala? Siis kummassakin tapauksessa se menee hukkaan. Lienee tuttu tilanne puukollakalastaville, vai mitä? Jos nyt kuitenkin ehdottomasti haluatte kalastaa puukolla, hankkikaa siihen tarkoitukseen eri kapistus, jolla voi sitten myös vuoleskella sytykkeitä, perata kaloja jne. Entäpä mikäs olisi paras tapa tuoda kalat pintaan? Jaa'a, jopas tulikin kysymys! Jotkut keräävät kampelat ihan yksinkertaisesti keihään varteen. Siihen niitä mahtuu vain muutamia; jo pari kolme on tiellä. Menetelmää voi hyvin käyttää jos on tarkoitus poimia vain pari kolme kalaa iltapalaksi, mutta vähänkään enemmän kalastettaessa se ei käy. Toinen tapa on pujotella kaloja naruun kuin korvasieniä; mielestäni tarpeettoman hankalaa. Jotkut harvat käyttävät vyötärölle kiinnitettyä verkkokassia, johon mahtuu paljon ja joka on helppokäyttöinen. Nykyisin käytän itse ns. hakaneulakoukkua, kuten todennäköisesti useimmat muutkin sukeltajat. Siihen kalat on helppo pujottaa ja siihen mahtuu mainiosti yhden kalastusretken saalis. Ja sitten ne tärkeimmät asiat: älkää unohtako että kaikkeen kalastukseen tarvitsette asianmukaiset luvat, eli valtion kalakortin, jonka saa mistä postitoimipaikasta hyvänsä. Se maksaa vain 15 markkaa, mutta sen puuttumisesta tuleva sakko on ihan taatusti mo~in- ellei monikymmenkertainen! Alkää luottako siihen ettei ratsiaa tule kun ei ole aiemminkaan tullut! Vielä kannattaa muistaa ettei kampelaa kannata kalastaa alkukesästä. Se kutee jäidenlähdön aikoihin ja sen jälkeen, ja on luonnollisesti kudun jälkeen laiha, alikuntoinen ja mitättömän makuinen. Sensijaan syksyllä, kun se on koko kesän lihonut, se on todella maukas, ja parhaimmillaan se on loppuvuodesta, itsenäisyyspäivän aikoihin. Lopuksi se kaikkein tärkein: KUN KALASTATTE, ÄLKÄÄ TAPPAKO T APP AMISEN ILOSTA! Kalastakaa vain sen verran kuin mitä itse tai porukkanne syötte. Näin varmistatte sen, että kampeloita riittää jatkossakin kaikille tuosta littanasta her kkupalasta kiinnostuneille.

Kippari


SECOND EUROPEAN BIENNAL CONTEST OF UNDERWATER FILM Organised by the "\\Iolu Plongee r' in cooperation wi th the" \\Ia"\\Ie are pleaseCl Biennal Con+--

Näistä kolmesta kilpailusta lähemmät tiedot liiton toimistosta

Turku, Oy Silja Line Ab, Käsityöläiskatu 4, puh. 921-652244. Silja Linen terminaali, Turun satama, puh. 921 .. 6522 55. Abo, Oy Silja Line Ab, Hantverkaregatan 4, tel. 921.. 652244, Silja Lines terminai, Abo hamn, tel. 921..652255.

9


Vuoden 1983 Hanko-Cup ja PM-kalastuskilpailut Hanko-Cup ja PM-kalastus pidettiin tänä vuonna yhtenä kilpailuna. Tällöin ensimmäisen päivän tuloksilla ratkaistiin Hanko-Cup'in henkilökohtaiset sekä kaksimiehisten joukkueiden paremmuus. Samoja pisteitä käytettiin myös kaksipäiväisessä PM-kilpailussa, siihen ennaUa ilmoitettujen kolmimiehisten joukkueiden tulosten laskemiseen. Kuten tästä jo ilmenikin, laskettavaa ja luetteloitavaa sitten riittikin. Samoja pisteitä sai laskea pitkin ja poikin, parittain, kolmittain, kyllästymiseen asti. Hyvin Paula, Aqua Divers'in sihteeri, siitä kuitenkin selvisi. Kukaan ei tiettävästi ole mielestään virheellisesti lasketuista tuloksista valittanut. Vai eivätkö kalastajatkaan enää moista urakkaa hallinneet? Hanko-Cup'issa oli 31 henkilökohtaista osallistujaa, jotka muodostivat 13 joukkuetta. PM-kilpailuihin osallistui kolme suomalaista, kaksi tanskalaista ja yksi norjalainen kolmimiehinen maajoukkue. Ruotsista ei tullut joukkuetta, koska harppuunakalastus siellä on kiellettyä. Norjalaisetkin olivat vähällä jäädä pois kilpailuista. Alusten oli määrä lähteä Itäsatamasta klo 11.00. Norjalaiset soittivat kuitenkin klo 10.00 Helsingistä ja ilmoittivat kyllä aikanaan Hankoonkin tulevansa. Eivät he paljon eksyneet, kun ajattelee, millainen taival heillä oli takanaan. Näin yleisesti ajateltiin ja annettiin armon käydä oikeudesta. Tosin nurinaakin alkoi kuulua, kun kello oli jo yli yhden eikä norjalaisia kuulunut eikä näkynyt. Liekö vielä kerran jonnekin eksyneet. No, he tulivat vihdoin ja pääsimme ennen kahta lähtemään. Seuraava viivytys oli ettemme voineetkaan jäädä kalastamaan Hauensuolen ympäristöön, koska se sijaitsee strategisesti maanpuolustukselle tärkeällä suojelualueella. Sinne ei ulkomaalaisilla ole lupa poiketa (lupaa oli yritetty saada). Strategisesti huono juttu meille suomalaisille, koska parhaat kalapaikat siellä olisivat olleet useimmille tiedossa. Purjehdimme puoli tuntia pitemmälle, Hamnaskär'in kupeeseen. Tästä kaikesta johtuen alkoi näyttää siltä, että yö yllättää. Kilpailuaikaa päätettiin lyhentää lauantain osalta tunnilla, ts. kolmeksi tunniksi. Viisasta olikin, sillä kalaa tosiaan tuli. Putte punnitsi yksitellen kaikki 913 kappaletta ja Paula kirjasi sekä laski pisteet yhteen. Me muut vain ihmettelimme viime vuosina lisääntynyttä kampeloiden määrää. Nyt niitä oli kasapäissä kaikkialla, senkun vain teurasti. Tällaisia minä siis kuulin, mutta ajattelin nyreänä itsekseni muuta. Ainakaan si~llä missä itse

10

olin ollut, ei niitä poikkeavan runsaasti näkynyt. Liekö itsessä ollut vikaa. Päivän pisteet laskettiin ja seurasi Hanko-Cup'in palkintojen jako. Yllätyksenä pidettiin sitä, ettei Ben Mattson voittanut, vaikka hän olikin mukana. Pääpalkinnon vei tämän vuoden suomenmestari Juha Vanhanen Pingviineistä. Pingviinit veivät myös joukkuevoiton. Kilpailun suurimman kalan sai Kari Leinonen. Se oli 7,4 kiloinen hauki. Todella komea ilmestys. Ja sitten me juhlittiin. Alukset tulivat nimittäin yöksi takaisin Itäsatamaan. Casinolta oli varattu pöytiä, mutta eksyi meistä joku Gröna Kaja'an ja Kajuttaankin. Aamulla klo 9.00 kaikki olivat kuitenkin virkeinä lähtemään PM-kisaan kuten oli illalla päätetty. Edellisen päivän punnitukseen ja piste laskuun kyllästyneinä sovittiin, että kilpailuaika olisi sunnuntainakin vain 3 tuntia, ja että alle 2 kiloiset kampelat punnittaisiin yhtenä könttänä. Painopiste et tulisivat yhteispainosta ja kalapisteet lasketusta kappalemäärästä. Varsin käyttökelpoinen idea, lyhensi punnitusta ja piste laskua huomattavasti. Sunnuntaina kalastimme eri paikassa kuin lauantaina. Paikka oli nyt Andelskär'in ympäristö. Kummelskär'kin olisi kuulunut kilpailualueeseen, mutta oli niin kova tuuli että tuskin sinne kukaan viitsi aallokossa uida. Liekö johtunut kovasta tuulesta vai paikanvaihdosta, mutta kaloja tuli huomattavasti vähemmän kuin lauantaina, vain 467 kappaletta. Tuloslaput siis sekoitettiin, pantiin uuteen järjestykseen ja niin sijoitukset muuttuivat. Minäkin raahasin saamani, mielestäni vähäiset 35 kampelaa hiukan häpeillen punnitukseen. Olimmehan sopineet, että tsemppaamme, koska joukkueellam-

me oli mahdollisuus pronssimitaliin ja Suomella kolmoisvoittoon. Kalastus on sellainen laji, ettei kilpailun aikana meressä tiedä meneekö hyvin vai huonosti. Jälkeenpäin saatoin todeta, että Hanko-Cup pidettiin vääränä päivänä. Sunnuntain tuloksella olisin päässyt neljänneksi. Niin että jos 'jos' -sanaa ei olisi. .. Lauantaina kokeilin 3 mm:n pukua ja pitkiä ns. kilparäpylöitä. Sunnuntaina käytin 6 mm:n pukua ja tavallisia räpylöitä, eikä pumppauskun tokaan tuhdin aamiaisen vuoksi ollut sitä mikä sen olisi pitänyt olla. Silti pärjäsin paremmin kuin lauantaina. Tulos ei siis ole yksinomaan kunnosta ja välineistä kiinni. Jouko Myyryllä lienee päinvastaisia kokemuksia sunnuntain osalta. Laiva jätettiin ankkuriin, koska sitä ei matalan rannan vuoksi voitu ajaa saareen kiinni. Samalla sovittiin, että maali ja punnitus olisi aluksella. Tuulesta johtuen Mia II kuitenkin kilpailun aikana irtosi ja joutui tuuliajolle, ajelehtien satoja metrejä etäämmäksi. Oli ikävä yllätys todeta kotiinuintimatkan pidentyneen moninkertaiseksi. Uidessa ei tiennyt ajelehtiko Mia II nopeammin karkuun kuin itse pystyi uimaan. Ei myöskään tienyt, oliko Putella tarkoitus ajaa alus alkuperäiseen ankkuripaikkaan, jolloin kilpauinti olisi turha. Ja kello kävi. Itse ehdin vain minuttia vaille määräaikaa perille. Myyry myöhästyi. Tosin todettiin, että hän kilpailuaikana olisi ehtinyt sinne, missä aluksen olisi pitänyt olla. Pahempi yllätys hänelle selvisi päästyään aluksen viereen. Hänen täpötäysi kalakoukkunsa oli uintimatkalla auennut. Muutama irrallaan oleva tajuton kampelan lätkä lilli vielä hänen vanavedessään. Näistä Myyryn onnistui tavoittaa enää yksi. Hänen noustessaan alukseen toisessa koukussa oli 17 kampelaa ja siinä koukussa, joka oli ollut aivan täysi, oli nyt vaivaiset neljä kappaletta. Myyry tuntui olevan suhteellisen rauhallinen mies, en muista hänen edes ääneen kironneen. Itsekukin voi todeta, mitä ne mahdolliset parisataa pistettä olisivat vaikuttaneet hänen tai joukkueen sijoitukseen. Ben Mattsonkin paikkasi sunnuntaina ja hänestä tuli vuoden 1983 pohjoismaiden mestari. Suomi sai kaksoisvoiton ja Tanska oli kolmas sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Oheisena seuraa tulokset sekä Hanko-Cup'ista että PM-kilpailuista. Kalaterveisin

Pauli Pyysalo Partiosukeltajat r.y.


••

TAPIOLA,YHTIOT SUKELTAA SSASI

Tapiola,yhtiöt on urheilusukeltajien oma vakuutustalo. Sukellamme kanssasi kilpailuissa ja pal, velemme Sinua mielellämme kaikissa vakuutusasioissasi. Yhteiset kuviomme ovat mm. nämä:

LISENSSIVAKUUTUS KILPAILUMATKOILLE Suomen Urheilusukeltajain Liitto on vakuuttanut jäsenensä Tapiola,yhtiöissä. Urheilusukeltajain tapaturmavakuutus toi, mii samalla kilpailulisenssinä Liiton urheili, joille, tuomareille, valmentajille ja toimi, henkilöille.

~

KOJEVAKVUTUS HARRASTUSVALINEILLESI Harrastusvälineesi ovat sinulle tärkeitä ja tarpeellisia - haluat niiden olevan jatku, vasti toimintakunnossa ja käytettävissäsi. Monipuolinen kojevakuutus suojaa väli, neesi edullisesti. Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa eikä sisällä lainkaan omavastuuta.

MATKA VAKUUTUS ULKOMAAN SUKELLUKSIIN TEE V AKUUTUKSIST ASI TAPIOLASOPIMUS Lähde ulkomaisille vesille kauttamme. Matkavakuutuksemme sisältää matkustaja', Kun teet Tapiolasopimuksen, saat vakuu, matkatavara, ja matkavastuuvakuutuksen. tuksesi kerralla kuntoon. Tapiolasopimus Matkustajavakuutus korvaa myös urheilu, alentaa vakuutusmaksujasi ja saat käyttöäsukelluksessa sattuvat vahingot. Matka' si erikoisetumme: oman yhteyshenkilön, tavaravakuutus on hyvä suoja laitteillesi ja vuosittaisen vakuutusotteen ja Tapiola, matkavastuuvakuutus auttaa, jos joudut kansion. korvausvelvollisuuteen esine, tai henkilö, vahingossa. Luotettava sukelluskumppanisi

AURAYHTIÖT

POHJA.YHTYMÄ

PS. Kun käytät palveluitamme hyödyksesi, tuet samalla Liittosi toimintaa.


Joukkueet lopulliset

PM-kilpailu 27. -28. 8. 1983 Hangossa 1. 1. 2. 3.

päivän pisteet/kpl Vanhanen Mattson Jattu

2. 1. 2. 3.

päivän pisteet/kpl Mattson Vanhanen Hold

574/69 559/66 521166

1. 2. 3. 4. 5. 6.

yht/l päivä/2 päivä

2171 / 1414/757 1626/1125/501 1554/1160/394 1430/869/561 1279/863/419 1102/685/417

Suomi (Mattson-Vanhanen-Mäkinen) Suomi (Myyry-Haverinen-Tissari) Tanska (Jattu-Sj0rensen-Riis) Suomi (Lundqvist-Pyysalo-Suonpää) Tanska (Hold-Wisman-Carlson) Norja (Eide- Vaage-Angvik

Hanko Cup 27.8.1983 Hamnskär kilpailuaika 3 h 312/45 294/40 268/42

Henkilökohtaiset lopulliset 1. ja 2. päivä yhteensä 1. Ben Mattson 871/111 2. Juha Vanhanen 8681109 3. Villy Hold 7381102

Henkilökohtaiset pisteet: pisteet/kpl 1. Juha Vanhanen 2. Ben Mattson 3. Paavo Jattu 4. Jouko Myyry 5. Villy Holdt 6. Lars S0rensen 7. Lauri LUndqvist

Pingviinit/Lahti Saaristomeren sukeltajat/Turku Tanska Calypso / Kirkkonummi Tanska Tanska Saaristomeren sukeltajat/Turku

574/69 559/66 521166 512/65 470/60 454/55 388/49

Suurin kala: Kari Leinonen Jyväskylän Delfiineistä sai 7,4 kg:n hauen Joukkueet: 1. Pingviinit (Vanhanen-Tissari) 2. Saaristomeren sukeltajat (Mattson-Mäkinen) 3. Tanska III (Jattu-Riis) 4. Tanska II (S0rensen-Wisman) 5. Saaristomeri (Lundqvist-Kokko) 6. Tanska (Hold-Carlson) 7. Pingviinit (Haverinen-Kauppila) 8. Norja (Eide-Angvik) 9. Partiosukeltajat (Pyysalo-Suon pää) 10. Norja (Vaage-Kj0rsvik) 11. Delfiinit (Leinonen-Louhelainen) 12. Pingviinit (Kuuseva-Launonen) 13. Delfiinit (Mäkelä-Kärnä)

Näitä pienoisveneitä on ainakin kahdenlaista jälkeä jättäviä:

'TELAKETJUVENE~'

Pohjalle jää telaketju-ura

, """"'\",,,\\\ "",'

850/102 8401101 706/91 700/87 664/84 617/79 555/70 481164 481159 302/38 131/14 94/12 22/3

Ruotsalaisten ja norjalaisten toistuneet sukellusvenejupakat ovat luonnollisesti herättäneet kysymyksiä tälläkin puolen Pohjanlahden. Ruotsalaiset lehtitiedot kertovat, että joku "puhalsi" Suodsvallin lähellä olleesta kentästä uudenmallisen miinan jo vuonna 1977. Nyt sen ominaisuudet tunnetaan, ja pöllijä leikkii vapaasti kentän vartijoiden kanssa. Tämä "taiteellinen näkemys" kertoo mistä on kysymys. r - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - .- - - . - - - - - - - , GRANÖN

ALDERSNÄSETS Ml NSTA T\ ON

= .

"KÖLIVENE" Pohjalle jää ura vahvasta kölistä Sukeltaessanne rannikon satamiin johtavien väylien tienoilla voitte silmäillä välillä pohjaakin. Jos jälkiä löytyy, kertok.~a ~~~.ivartijoille tai meri voimille. ALKAA soitelko lehdille. Syntyy vain turhaa hysteriaa. (Tiedot sain Expressenin numerosta

12. 5. 83).

KALE 12

~---'"

MAGNETSL 1NGOR

Vene voi lähettää varmuusetäisyyden päästä voimakkaita sähkömagneettisia pulsseja, jotka räjäyttävät miinat tai hämäävät pohjalla olevat magneettijohtimet "näkemään" sukellusveneen, jolloin miina-aseman henkilöstö räjäyttää itse miinat. Tie on vapaa.


SUOMEN URHEILUSUKEL T AJAIN LIITON

••

IV

••

26.-27. 11. 1983 Mikkelissä, Hotelli Varsavuoressa lauantai 26. 11 . alkaen klo 13.00

sunnuntai 27. 11.

Aiheena: sukellusturvallisuus: alustus ja ryhmätöitä

syyskokous (vaalikokous) alkaen klo 13.00

illanvietto ja vapaata seurustelua Yöpyminen Hotelli Varsavuoressa on varattu huoneita merkillä "sukeltaja". Huonevaraus VIIMEISTÄÄN 11. 11. 83 mennessä, puh. 955-367111. Pakettihinta: å 190,- (sis. ateriat ja majoitus 2 h. huon.) Ainoastaan ateriat: 90,Kokouksen ja päivien asiakirjat postitetaan jäsenseuroille.

RANT ASIPI VARSA VUORI MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN RANT ASIPIHOTELLI SAIMAAN RANNALLA! TIEDUSTELE EDULLISIA VIIKONLOPPU- JA KOKOUSPAKETTEJAMMEI

13


Ponnistelin raskaan taakan painamana ylös Hollolankatua. Polkypyöräni, jolle olin lastannut kaikki sukellusvarusteeni notkui hirvittävästä painosta. Olinhan lastannut sille sekä raskaan painovyöni, että painavan kymmenenlitraiseni. Voima tuntui valu van pois vahvoista jaloistani, mutta päätin jaksaa mäen päälle (levähdin vain muutaman kerran). Mäen jälkeen odottaisi minua todellinen sukeltajan paratiisi, Mytäjäisten salaperäisen synkkä lampi. Vaikka sukelluksestani tulisi tavallista vaarallisempi, en pelännyt, ainoastaan jännitin hiukan. Olinkin kotona letkauttanut vanhemmilleni leikkisästi, "palaankohan koskaan heh heh". Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en pelännyt lainkaan, vaikka lammen vesi näyttikin luotaantyöntävän synkältä. Outo kuristava tunne kalvoi minua, yht'äkkiä tajusin että tunne ei johtunut jännityksestä, . vaan siitä että (uusi) märkäpukuni tuntui ahdistavan pieneltä, olinkohan lihonnut talven aikana vai pukuni kutistunut? Ihokarvatkin jäivät inhottavasti nipistelemään. Pukiessani upeaa laitettani, (Nemrod) päälle kohtasin yllättäviä vaikeuksia, kun tämä itsepäinen raskas vekotin ei millään tuntunut sopivan päälleni, varsinkin lantiohihna ei millään mahtunut vyötäröni ympäri. Päätin jättää sen auki, tuskin se sukellustani haittaisi. Kipusin siis laiturille, hiukan vaivalloisesti tosin, liikkuminen näet tuntui niin kovin raskaalta. Päätin näyttää rannalla seisoville katselijoille kuinka kokenut märkäpukumies hyppää veteen, en siis pelännyt olihan minulla jo useita sukellustunteja. Suoritin uljaan perähypyn ja sain pullon venttiilin kolahtamaan tuskallisesti takaraivooni. Hukk~in myös räpyläni, mutta koska olin viisaasti ostanut kelluvat sellaiset en joutunut etsimään sitä Mytäjäisten synkistä syövereistä, vaan löysin sen pinnalta, tietenkin. Nuo tollot katselijat luulivat että olin liukastunut ja nauroivat nyt kuorossa minulle, pah suuri Ikekö nyt liukastuisi. Kateellisten panettelua. Otin tottuneesti kompassisuunnan kohti itäistä vastarantaa joka häämötti kaukaisuudessa (n. 50 m). Suoritin sitten tyylikkään linkkuveitsitaiton, jälleen laite tömähti päähäni, kiljaisin tuskasta hukaten hengitysventtiilini. Nousin hallitusti pintaan, ja asetin sen takaisin (siis hengitysventtiilin) suuhuni. Pulahdin sulavasti pinnan alle (en linkkuveitsitaitolla), ja tarkistin kompassisuunnan. Kuten tarkkaavainen lukija voi todeta sukelsin todellakin yksin, jostain syystä kukaan ei halunnut sukeltaa kanssani. En 1:<uitenkaan pe14

lännyt painuessani yhä vain syvemmälle ja syvemmälle, rikoin jo lopulta syvyysennätykseni 5 metriä. Pysähdyin lopulta 6 metrin päätähuimaavaan syvyyteen. Päässäni siritti kummasti, mietin että onkohan tämä sitä syvyyshumalaa, vai niiden eilisten juhlien jälkimaininkeja. Tuli kyllä juotua melko runsaasti olutta, mutta ei se mitään kyllä meikäpoika pärjää! Kun olin uinut loputtomalta tuntuneen matkan ihmettelin miksei toinen ranta jo ala näkyä. Tarkistin kompassisuunnan, ja vasta silloin huomasin laittaneeni kompassin väärinpäin käteeni. Ihaillessani käteni muotoa huomasin muutakin, uusi sukellusdigitaalikelloni oli vuotanut vaikka myyjä, nimeltä mainitsemattomassa, tavaratalossa oli väittänyt sen olevan vedenpitävä. Tästä keskustellaan vielä tulisesti, ajattelin. Toisaalta olihan minulla kuitenkin ollut hauskaa ihaillessani lammen mutapohjan monipuolista ja vaihtelevaa elämää, leviä siellä täällä, pari ötökkää, puhumattakaan siitä suunnattoman suuresta kiiskestä joka melkein hyökkäsi kimppuuni, en kuitenkaan pelännyt sitäkään. Nousin siis pintaan, koska olin eksynyt suunnasta. Huomasin olevani aivan laiturin vieressä, olinkohan kiertänyt ympyrää aivan huomaamattani? Havaitsin myös hukanneeni puukkoni, en käsitä kuinka se oli voinut pudota minulta, vaikka olin tehnyt kaiken aivan kontrolloidusti. Päätin näyttää rannalla seisojille kuinka kepeästi kiipeän laiturin tikkaat vahvoilla jaloillani. Hypähdin tikkaille vedestä, mutta intersport räpyläni irtosi taas, (kolmiohihnoja en omista sillä ne ovat tarpeettomat), rojahdin takaisin veteen, ja jälleen se s... an pullo osui takaraivooni. En voinut pidättää karjahdusta joka sai katselijat nauramaan jälleen. Maskini täyttyi vedellä, ja koska en koskaan ollut vaivautunut opettelemaan maskin tyhjennystä, täytyi mi-

nun nousta pintaan pärskien epäesteettisesti. Toisella yrityksellä selvisin kuitenkin tikkaat kunnialla, melkein, (liukastuin vasta laiturilla). Kömpiessäni ylös laiturin kamaralta huomasin uljaan laitteeni, (siis Nemrod), kantohihnojen katkenneen. En täysin käsittänyt tapahtunutta sillä myyjä oli sanonut minulle hymyillen että ne homehtuvat mutta kestävät. Tapausta tutkiessani astuin maskini päälle, joka räsähtäen murtui. Asiasta järkyttyneenä horjahdin, pudoten puolittain laiturilta. Putous tapahtui kovan RITS-äänen säestyksellä. Pidin vahvalla vasemmalla kädelläni kiinni laiturin reunasta, ja jokainen liikahdus suurenti repeämää hienossa märkäpuvussani. Pahuksen naulat! Tilanne alkoi olla katastrofaalinen, minä suuri IKE roikkumassa kuin mikäkin alennusmakkaran pätkä, rahvaan nauraessa vieressä. Selvitin hankalan tilanteen tyylikkäästi, päästin vain yksinkertaisesti otteeni irti. Puku tosin repesi mutta kyllähän minulla opintolainaa riittäisi. Putosin siis laiturilta odottaen veden suloista hyväilyä. Kuulin ainoastaan inhottavan mätkähdy ksen pudotessani erään laakean kiven päälle. Tuska oli lähes sietämätön. Tyydyin pakkaamaan tavarani luotettavan pyöräni päälle ja aloitin kotimatkan, rahvaan yhä nauraessa. Matkalla analysoin sukellustani ja olin itseeni taas kerran varsin tyytyväinen, sukellus oli tosiaan yksi parhaistani. Hallittua taitoa, alusta loppuun saakka. Päästyam kotiin ilman ihmeellisempiä kommepuksia, (pyörä tosin hajosi), kerroin vanhemmilleni kaikki tämän uskaliaan suoritukseni yksityiskohdat, ja jälkeenpäin meitä kaikkia nauratti hyvinkin taajaan. Ottakaa yhteyttä asian tiimoilta, taidokkain sukellusterveisin: Ilkka Mäkinen, Lahden Urheilusukeltajat


PIPO Helppohoitoista, pehmeää polyacrylia. Värit: valk., t.sin ., k.pun. Ilman painatusta 22,Painatuksella 29,-

TOPPATAKKI

Tuulenpitävää nylonia, lämmin polyestervanutäyte, vetoketjutaskut. Värit: tsin ., k.pun . Koot: naiset/miehet S, M, l, Xl Ilman painatusta 189,Painatuksella 199,-

KAULAlIINA " Polyacrylia. Värit: valk., tsin ., k.pun. Ilman painatusta 22,Painatuksella 29,TOPPAlIlVI Tuulenpitävää nylonia, lämmin polyestervanutäyte. Värit: t.sin ., k. pun . Koot: naiset/miehet S, M, l, Xl Ilman painatusta 169,Painatuksella 179,-

FROTEEPYYHE 2-puoleista, 100 % puuvillafroteeta. Koko: 70 x 140 cm Värit: valk., tsin. Koko: 70 x 140 cm Ilman painatusta 79,Painatuksella 85,-

VARUSTEKASSI

TILAAN (rengasta ne tuotteet jotka haJuat

COmpiln ImilIe

painettuina liiton merkillä) \falk. _ kpl l.sin. _ kpl, k.pun . . _ kpl vaJk. _ kpl, t.sin. _ kpl k.pl,Jn. _ kpl SÄXRYSTtMfT/ v3lk. _ kpl, t.si n. _ kpl, k.pun. _ kpl SORMIKKAAT, naiSten/valk. _ kpl. I.sin ~ _kpl, k.pun . . _ kpl miesten/valk. _ kpl, uin. -kpJ, k.pun. _ kpl TOPPAU/\lJ . nalS enl _ kpl, M_ kpl, l---1cpl, XL ~ kpl/va r miesten/ S_ kpl, M _ kpl,'L-kpl. XL _ kpllväri na ten/S - kpl, M_ kpI,L_-kpl, XL _ kpllväri miestenl S_ kpl. M_ I<pl, l----xpL XL _kpl /väri ~OTEEPY.YHE, valle - pl, u in. - kpf VAtWSTEKASSJ - kpJ

toImitetaan tllalJsf'ärje5ly.ksessä 4-6 vHkonkuluessa

sen saapumisesta. A te 50 mk ;n tilauksia ei toimiteta koska ~stjmaksujen osuus muodostuu silloin kohtuuttomaksi. lähetykset toimitetaan postiennak olla. Tuotteen hintaan Ji,sätään poslltuskulut. Kerää ystävien tilaukset "mukaan - saästätte el\lää rahaa. Muista myös rengastaa tuote, jos haluat sen pain~ltuna liiton merkillä!

Nimi

lähiosoite

Postinumero ja ·toimipaikka

",ak$;a~

pmtimabun

..

- '. '- '-

Vastauslähetys Hki 2S Lupa 674

-' '- . ...._ _ _ _~_ _ __ _

"""I

Company Imalre Oy PI 18 . . .

.

0

.'

00003 HElSI NKI .300


Sukellusoppaana ja -kouluttajana Punaisella Merellä Monien maiden sukellustoimintaa valvotaan usein liittojen antamin suosituksin ja ohjein. Punaisella Merellä sukelletaan paljon kuten Israelissa, jossa toimin oppaana ja kouluttajana. Siellä sukellustoimintaa vaI vomaan onkin säädetty laki tietääkseni ainoa maa, jossa asia on viety näin pitkälle. Sukelluskoulutus onkin Israelissa täysin ammattimaisten keskusten käsissä. Annettuja lakeja noudatetaan tinkimättä, sillä esim. sukellusonnettomuuden sattuessa tutkitaan kaikki mahdolliset väärinkäytökset. Sukelluskouluttaja, jonka ryhmässä onnettomuus sattuisi, joutuisi luovuttamaan kouluttajalisenssinsä pois tutkimusten ajaksi, vaikka ei olisikaan syypää. Ainoassa sukellusonnettomuudessa, joka on tullut minun tietooni poliisitutkinta vei 3 kk. Kouluttajan tilipussissa tämä on jo melko tuntuva kevennys. Sukelluskeskusten toiminta käsittää pääasiassa jo lisenssinsä saaneiden sukeltajien opastusta eri sukelluskohteissa sekä jatkuvasti pyöritettäviä sukelluskursseja. Keskuksissa sukelletaankin tuhansia tunteja vuodessa eripuolelta maailmaa tulleiden sukeltajien kanssa. Näin ollen on todennäköistä, että tekevälle sattuu. Kouluttajat pyrkivätkin jo ennakolta eliminoimaan kaikki sukellusonnettomuuden mahdollisuudet pois. Mikäli mielii mukaan sukellusryhmään on taskusta löydyttävä kansainvälinen sukeltajantodistus. Sukelluskoulutuksen taso maailmalla vaihtelee eri maiden järjestöjen koulutusohjelmien mukaan. Sukellusoppaat ovatkin oppineet tietämään millainen sukellus on tiedossa nähdessään asiakkaansa lisenssin alkuperän ja kansallisuuden. Esim. useiden amerikkalaisten koulutusjärjestöjen koulutusohjelmien tulokset eroavat suuresti toisistaan. Usein tiedämmekin jo etukäteen, ettei päivän sukellukselta tulisi liikoja odottaa, kun rento jenkki lyö pöytään lisenssinsä. Kokenut kouluttaja osaakin asetella kysymyksensä taitavasti saadakseen selville ryhmän uusien tulokkaiden kokemuksen. Se, miten uudet tulokkaat selviytyvät varus-

teidensa kokoamisessa, kertookin usein paljon siitä, mitä tuleman pitää. Kerran eräs amerikkalais tyttö antoi regulaattorinsa käteeni kehoittaen minua liittämään sen pulloventtiiliin. Pyysin häntä yrittämään ensin itse, tyttö ei edes näin yksinkertaista asiaa hallinnut. Hän ilmoitti minun vain olevan epäkohtelias, koska kaikki olivat aiemmin auttaneet häntä. Tämänkaltaiset asiakkaat saavat aina sukellusoppaan varuilleen. Olen huomannut, että maan pinnalla osoitetut pienetkin taidottomuudet ilmenevät myös epävarmuutena ja osaamattomuutena pinnan alla. Ami Ben Zvi, Lucky Diversin sukelluskeskuksen johtaja huomauttaakin usein olevan aivan kaksi eri asiaa olla kaikki kokenut sukeltaja kuin ryhmästään vastaava opas tai kouluttaja. Ami sanookin kokeneiden sukeltajien suhtautuvan usein vaarallisen ylimielisesti uusiin tulokkaisiin. Lähinnä tämä ilmenee tapauksissa, jolloin kokenut sukeltaja vähättelee koko hommaa vieden kouluttamattomia tuttaviaan suurenmitta suruitta pinnan alle tekemään uutta uraa. Usein kuulee suomalaistenkin sukeltajien ryhtyneen kouluttajaksi kavereilleen sen suuremmin vastuu kysymyksiä ajattelematta. Etelän lomastaan huolimatta on sukeltajien noudatettava aina tinkimätöntä kurinalaisuutta. Sukeltajat saavat aina parinsa ennen sukellusta. Opas tarkastaa myös, että kaikki ymmärtävät samat käsi merkit. Ryhmäni uusille tulokkaille teen aina ns. tarkastuskokeet sekä pinnalla että pinnan alla. Tämä auttaa minua tietämään uusien tulokkaiden taidot ja voin huomioida ne sukelluksen suunnittelussa. Usein tarkkailen myös sukeltajien hengitystahtia vedessä, joka sekin auttaa minua suorittamaan sukellukseni kunnialla päätökseen. Omasta sukellusparista huolehtiminen on asia, jossa ollaan tinkimättömiä. Joskus joku unohtuu kameroineen tarkkailemaan vain koralliriutan kalojen värikkyyttä,

tietämättä tuon taivaallista miten omalla parilla menee. Nämä ovat asioita joissa sukellusopas puuttuu peliin huomautuksineen. On aina hyvä muistaa että meri on kuitenkin se vahvin. Se aina ottaa, jos omat keinomme loppuvat. Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Usein vilkaisu sukeltajan silmiin kertoo kouluttajalle paljon niistä tunnetiloista, joissa kulloinkin liikutaan. Suurena onnettomuusriskiryhmänä pidän henkilöitä, jotka eivät sukella omasta vapaasta tahdostaan. Tarkoitan tapauksia, joista seuraava esim. antaa hyvän kuvan. Ryhmääni kuului pariskunta, jonka käytös kiinnitti huomiotani. Mies n. 40-vuotias, esiintyi kylmän varmasti kuin sukeltajien ykkönen. Puoliso sen sijaan vaikutti erittäin hermostuneelta. Kysymyksistäni huolimatta hän vakuutti kaiken olevan hyvin. Vedessä nainen suoriutui testeistä rimaa hipoen. Hänen tilansa huolestutti minua. Nainen oli selvästi suuren ryhmän heikoin, joskaan hänen miehensäkään ei ollut mikään valtamerien hai. Tarkkaillessani ryhmän sukellusta tehostin entisestäänkin huomiotani naiseen. Käsimerkkeihini hän vastasi kaiken olevan kunnossa. Liikuimme jo noin 20 metrin syvyydessä, mikä Punaisessa Meressä on vielä varsin miellyttävä syvyys. Havaitsin naisella olevan vaikeuksia ja siirryin hänen luokseen. Näin kauhistuneiden silmien tuijottavan silmikon takaa, joka oli puolillaan verta. Otin sukeltajaa rauhoittaakseni häntä kädestä antaen samalla ryhmälle merkin siirtymisestä rantaan. Rannalla tiedustelin, miksi hän ei antanut minun tietää vaikeuksistaan sukelluksen aikana. Nainen kertoi olevansa peloissaan miehensä arvostelusta, hän ilmoitti pelkäävänsä sukeltaa, mutta tekee sen puolisonsa painostuksesta. Miehen saapuessa ehdotin, että olisi parempi, jos nainen lepäisi loppu loman paineentasaus vaikeuksien vuoksi. Syvyyksien sankari vain vähätteli tapahtunutta. Myöhemmin sama kaveri yritti uppiniskaisesti sukeltaa samana päivänä kuin hänellä olisi ollut lento kotiin, seurauksista piittaamatta. Näitä tapauksia ilmenee a~na silloin tällöin ja ne vaativat suurta valppautta kouluttajilta. Sukellettaessa

Trollö -veneiden suosio kasvaa edelleen - jo yli 500 Trollö-venettä rakennettu! Teräksestä, puusta, vanerista, alumiinista tai betonista. Tilaa esite aineisto heti! Toimitamme piirustukset, puolivalmiit tai valmiit veneet edullisesti tilaustyönä.

veDekoDslltoiDti JaeUcol1 OJI JOU10

Linnankatu 55 H 20100 Turku 10 tel. 358-21-301438; mo, tu, th, fr 9-16 telex 62225 AURA SF 122135 TSPED SF 16


opas on aina ilman henkilökohtaista paria. Voisi luulla hänen sukeltavan aina ryhmän kokemattomimman kanssa. Miksi näin? Kun jokin y llättävä tilanne syntyy on kouluttajan oltava vapaana siirtymään apuun ilman, että hän jättäisi oman parinsa valvonnatta. Täysin kurssittomilla on myös mahdollisuus lain mukaan päästä sukeltamaan paineilmalaitteilla kouluttajan kanssa. (introductory dive) KouluttajalIe tämä sukellusmuoto asettaa suuren vastuun. Sukelluksen lakisääteinen maksimisyvyys on 10 jalkaa eli 3 m. Ennen sukellusta kokelas saa kouluttajalta perusteelliset neuvot. Mielestäni tämä sukellus vaatii kouluttajalta paljon kokemusta, tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Ne sadat kokeilijat, joita kouluttajat vuosittain opastavat eivät suinkaan ole omine henkilökohtaisine ongelmineen mitään muottituotetta. Sukellukselle voi kouluttaja viedä vain yhden kokelaan kerrallaan. Tämä "intro" sukellus on hyvin suosittu turistien ja sukelluskurssista haaveilevien keskuudessa. Antaahan se mahdollisuuden tutustua omakohtaisesti trooppisen meren ihmeisiin. Sukellus kestää n. 30 min. Korkeasta hinnastaan (40 $) huolimatta kaikkia halukkaita ei edes pystytä tutustuttamaan Punaisen Meren väriloistoon. Sukelluskeskusten toimintaa valvotaan viranomaisten toimesta. Käytettävä sukellusilma tarkastetaan säännöllisesti. Sukellusvarusteiden kunto ja huolto ovat myös vuokraajan vastuulla. Näin ollen regulaattorit avataan ja testataan kuukausittain. Tarkastukset on kirjattava huoltokirjaan, jota sitten verrataan regujen kuntoon suoritettavissa pistokokeissa. Kaikki sukeltajat ja sukellukset on myös kirjattava.

FU AI, The Federation for U nderwater Activities in Israel, koulutusohjelma on CMAS:n hyväksymä. Sukelluskeskukset kouluttavat vuosittain suuren määrän uusia sukeltajia. Koulutuksessa huomioidaan perusteellisesti kaikki oleellinen, mitä tulevan sukeltajan on tiedettävä ja taidettava. Suurena etuna koulutuksessa on sen katkeamaton yhtäjaksoisuus. Sukelluskurssi kestää viikon sisältäen täydellisen päiväohjelman aamu yhdeksästä ilta viiteen. Kurssi käsittää teoriatunteja, jotka voidaan välittömästi soveltaa käytännön harjoituksina meressä. Erittäin oleellista lopputuloksen kannalta on, että koulutus aloitetaan jo alusta lakisääteisissä täydellisissä sukellusvarusteissa. Vain toimiva sukelluskeskus, jonka hyllyiltä löytyy jokaiselle oppilaalle sopiva varustus koulutuksen ajaksi, mahdollistaa tämän. Nostoliivi on Israelissa pakollinen ja on näin ollen mukana alusta pitäen matalillakin koulutussukelluksilla. Meillä Suome~sahan tämän sukellusta helpottavan turvallisuusvälineen käyttö laiminlyödään hyvin usein. Lieneekö sen tärkeys jäänyt koulutuksessa painottamatta? Israelissa nostoliivi on voimakkaasti koulutuksessa mukana, sehän näyttelee korvaamatonta osaa tajuttoman sukeltajan pelastamisessa ja elvytyksessä. Kuinkahan moni teistä lukijoista onkaan mahtanut saada sukelluskurssillaan perusteellisen käytännön koulutuksen tajuttoman kaverinsa oikeaoppisessa pintaan tuonnissa ja sen jälkeisessä elvytyksessä? Tosi tilanne ei ehkä ole se paras ensimmäinen harjoitteluhetki. Lieneekö suomalaisessa koulutusohjelmassa puutteensa tällä kohdalla? FU AI:n Koulutusohjelmassa painottuu voimakkaasti oman sukellusparin valvonta. Suk. arin varusteiden tä dellinen

tunteminen merkitsee niiden kalliiden sekuntien säästöä tilanteen niin vaatiessa. Paristaan huolehtimatta jättäminen luokitellaankin suureksi häpeäksi. Sukelluskurssinsa hyväksyttävästi suorittaneet joutuvat vielä tekemään kymmenen valvottua sukellusta kouluttajan kanssa. Nämäkin sukellukset sisältävät harjoitusohjelman joilla hiotaan jo kurssilla opittua. Erittäin oleellista onkin että kouluttajien valvonta jatkuu vielä kurssinkin jälkeen ja kouluttajat voivat karsia kaikki käytännön sukellusvirheet oppilaalta. Nämä kurssit ovat turistien keskuudessa erittäin suosittuja. Viikon tiivis kurssi ja kymmenen valvottua sukellusta on mahdollisuus suorittaa 2 viikon lomalla. Ja mikä olisikaan sen hienompaa kuin suorittaa kurssinsa Punaisen Meren värikkäissä, lämpimissä vesissä. Ei kuitenkaan ole aivan itsestään selvää hyväksytäänkö kaikki valvotut sukellukset, sillä esim. sukellusparin valvonnan laiminlyönti tietää uutta lisäsukellusta. Suoritettuaan hyväksytysti nämä 10 sukellusta saa oppilas FUAI:n kansainvälisen sukeltajatodistuksen, joka on CMAS:n alainen kuten esim. SUSL:npohjoismainen todistus. Aina on kuitenkin muistettava että kurssi on vain ns. "pehnavaus" suoritettiin se sitten missä maailmankolkassa hyvänsä. Se mitä oppii tästä eteenpäin onkin suuresti kiinni omasta itsestään. Lopullisen kokemuksensa kukin saa niissä olosuhteissa joissa harrastustaan jatkaa. Kokemus rikkaita ja turvallisia sukelluksia teille kaikille maailman merillä.

17


Koulutusvaliokunta tiedottaa Alkavista kursseista ja vähän muustakin Syksy tulee voimakkaasti ja syksyn myötä alkavat sukelluskurssit. Liiton "parakraafien" mukaan koulutusvaliokunta odottaa saavansa uusilta yrittäjiltä kurssiohjelmat ja muilta alkamisilmoitukset. Varsinkin kurssiohjelmiin on syytä paneutua huolella, valiokunnan tietoon on tullut "kursseja" joissa hallissa annettu koulutus on ollut 2-5 tuntiin. Tällaiset kurssit pilaavat jo hyvällä alulla olevan työn, saati sitten että uudet sukeltajat lähetetään lähes valmistautumattomina avoveteen. Syksyn toinen ilmiö on luokkasuoritukset. Moni on saanut kesän aikana tunti määränsä täyteen ja odottaa saavansa PMkortin. Kortti ei kuitenkaan lohkea kuin "Manulle illallinen." Vaatimukset ovat entiset 2-vuoden sisällä suoritettavat hallitentti, kirjallinen koe ja meriosuudet. Mikäli joku on mennyt vanhaksi on se uusittava. Luokkatenttejä pitäessäni ja tutkiessani olen huomannut, että taulukkolaskut ovat jälleen hunningolla, samoin kysymykset jotka koskevat retkien järjestämistä ja turvallisuutta antavat melko ihmeellisiä vastauksia. Käytännön sukellusrintamalla olen todennut varsin huoletonta käyttäytymistä ns hylkysukelluksia suoritettaessa. Parit eivät huolehdi toisistaan. Mikäli "kadottaminen" tapahtuu jatke-

taan härkäpäisesti sukeltamista erillään. Korkeintaan poukkoillaan pintaan syvältäkin pitkin kohdealuetta, nousuköyttä käyttämättä ja mikä ihmeellisintä. Lähdetään uudestaan alas jopa 50 metriin oletetun sukellusparin poistoilmakuplien mukaan. Tiedän myös tapauksen jossa parinsa hukannut sukeltaja sai molemmat omat regulaattorinsa jäähän ja vihdoin löydettyään jonkun toisen yksinäisen, onnistui huohottamaan myös häneltä toisen regulaattorin jäähän. Se että heillä oli varusteet muutoin kunnossa ja että he jotenkin pääsivät pintaan räpistelemään tosin melko kaukana tukialuksesta ei poista tapahtuneita virheitä. Laitteen jäätyminen olisi aina selvitettävä. Jos sukelletaan samasta kompressorista saaduIla ilmalla ja samoissa olosuhteissa, toisella jäätyy toisella ei. Ei välttämättä ole laitteen syy. Pieni paniikki tai puuttuva kunto saattaa olla todennäköisin aihe. Jos näin on kannattaisiko keskittyä talvella peruskunnon hankintaan ja kesällä totutella matalammalla veteen. Ei syvällä sukeltaminen ole mikään tavoite. Kaikesta edelläolevasta asettaisin osavastuun kouluttajille. Vielä kerran, paneutukaa kurssiohjelmiin huolella, vaatikaa mieluimmin liikaa kuin liian vähän. Hyvä asiansa hallitseva sukeltaja on ehdottomasti parempi kuin hiukan "sormien 10mitse" katsottu noviisi. Kouluttajat kantakaa myös vastuuta kouluttamistanne uusista sukel tajista.

Seurojen koulutusvaliokunnilie Mikäli lähettämänne kouluttaja-anomukset eivät ole vielä palanneet käsiteltyinä, pyydämme että lähettäisitte paperit uudestaan. Koulutusvaliokunta näet ilmoittaa että "pöytä on puhdas". Postin kulussa on saattanut tapahtua sekaannuksia ja paperit kadonneet. Toivottavasti näin onnettomasti ei ole käynyt. Anomukset osoitteella Suomen U rheilusukeltajain Liitto ry Koulutusvaliokunta Topeliuksenk. 41 a 00250 Helsinki 25

Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto ja SUSL ovat sopineet kokouksessaan 25.04. -83 (pöytäkirja 2/83) että:

Uintitutkintojen ja suoritusten vastaanotto-oikeus on myönnetty - Koulutetut uimaopettajat - Koulutetut uinninvalvojat - Liikunnan opettajat - Luokan opettajat - Koulutetut uintivalmentajat (väh. 17 v.) - Sukellus kouluttajat (SUSL:n nimittämät)

Tämän sivun maksaa MEHUTUOTE OY

ASEMATIE 12 45910 VOIKKAA (951) 889999 18


Ylempi lopputurnaus Raumalla 5. 3.1983 (sijat 1-5)

Uppopallon 1 divisioona kaudella 1982-1983 Uppopallon 1 divisioonassa pelasi edesmenneellä kaudella 10 joukkuetta, joista uusia tulokkaita kaksi (Rauma ja Savonlinna). Alkuottelut pelattiin etelälohkon osalta kaksinkertaisena sarjana, pohjoislohko oteltiin turnauksena Riihimäellä. Ylemmän lopputurnauksen järjesti Raumanmeren Sukelluskerho erittäin kiitettävällä tavalla. Kerrankin toimivat järjestelyt moitteettomasti muutamista ohjelmanmuutoksista huolimatta. Toinen lopputurnauksista järjestettiin jo lähes perinteisellä tavalla Turussa, Impivaaran uimahallissa, jonka hyppyallas soveltuu uppopallon pelaamiseen erittäin hyvin. Haluan kiittää Esa Ahosta, seurojen yhdyshenkilöitä ja turnausten järjestelyissä auttaneiden seurojen edustajia yhteistoiminnasta kuluneella kaudella.

Jari Brännare 1 div. sarjapäällikkö

Sukeltajat 78 divers B Savonlinnan urh.suk Raumanmeren suk.kerho Savonlinna Rauma PSK-Kupla Riihimäki Savonlinna PSK-Kupla Suk. 78 B Lopputilanne: 1. Raumanmeren sukelluskerho 2. PSK-KUPLA

0- 1

PSK-Kupla Riihimäen urh.suk PSK-Kupla Suk. 78 B Riihimäki Savonlinna Suk. 78 B Rauma Riihimäki Rauma

0- 5 2- 2 0- 5

3- 0 8- 0 1- 1

0-11 2- 0

1- 2 pisteet 7 7

3. Sukeltajat 78 Divers B 4. Riihimäen Urheilusukeltajat 5. Savonlinnan Urheilusukeltajat

korisuhde 18- 3 13- 2

7- 4

3 3

6- 6 0-29

o

Alempi lopputurnaus Turussa 26. 3.1983 (sijat 6-10) Vesihiisi/V arkaus Delfin/Vaasa Valkeakoski H20 Palolaitos H20 Vesihiisi Palo laitos Vaasa Palolaitos Lopputilanne: 6. Sukellusseura H20 7. Palolaitoksen urh.suk. 8. Vesihiisi 9. Delfin 10. Valkeakosken urh.suk.

7- 1 1- 5

Valkeakosken U rhsuk. Suk.seura H20 PaloI. U rh.suk. Vesihiisi Delfin Valkeakoski Delfin H20 Valkeakoski Vesihiisi

0- 3 2- 1

4- 1 7- 0 3- 1 2- 3

2- 2 pisteet 8 6 4 1 1

4- 2 korisuhde 17- 4 13- 6 13- 8 5-14 3-19

-SCAn

IITOSHIBA

VEDENALAINEN METALLINETSIN

lssi-induktio etsin, joka reagoi kaikille metalleille. Tällä etsimellä tehtiin yli 70 löydöistä Närpiön ulkopuolelta. Tehokas ja helppokäyttöine Lokakuun tarjous - 10 % cT:mi Mac Gunell :.

TOSHIBAsukellusvalaisimet ja TOSHIBA-paristot ELEKTRIA -liikkeistä kautta maan ~ ~ I~I

IK< © l!: " II IK< IK< [g II

[Q) [g I~I

=

Norra Näsby

Maahantuonti ja markkinointi:

© ')'1

64200 Närpiö

Puh. 962-42063

(r,-~©@fr>~ ,_.:__ 19


UPINNIEMI CUP 1983 Perinteinen Upinniemi Cup on jälleen takanapäin. Osanottajia oli kisoissa mukana ilahduttavan runsaasti, ja taso oli hyvä. Tunnelmasta päätellen sekä kilpailijat, että yleisö viihtyivät hyvin ja SukK 46:n oppilaskunnan pullat ja limonadit tekivät kauppansa. Tuttuun tapaan järjestetyt arpajaiset saavuttivat sellai-

Mix Buster on Fiskarsin uusin malli: kevyt perä moottorivene jota myös voi soutaa .

Sun Buster on uusi yleisvene jonka ihanteellinen moottoriteho on 15-20 hv.

SukK 46: n Oppilaskunnan psta

AaroSuomi Oppilaskunnan sihteeri

Estesukellus 200 fn, miehet:

....

1. Lepistö Tapani 2. Manner Pertti 3. Blomqvist Lars

I~I F5KAFi'S

Jyväskylän Delfiinit PSK Kupla ry. SukK

3.11.0 3.19.0 3.28.0

Saaristomeren Sukeltajat

3.59.0

SukK Kotka Divers Kotka Divers

0.47.0 0.51.0 0.51.0

Jyväskylän Delfiinit Vesikot ry. Vesikot ry.

1.03.3 1.21.7 3.05.0

Naiset:

AlUMIINIVENEET OVAT • • • •

sen suosion, että arvat loppuivat kesken. Kaikille tiedoksi, että arpoja saa jälleen ensi vuonna. Kiitokset kilpailijoille ja yleisölle hauskasta lauantai päivästä ja tapaamisiin ensi vuonna U pinniemessä.

1. Rantanen Maija

Kevyitä Ja taloudellisia Kestäviä Ja pitkäikäisiä Menkelpoisia ja turvallisia Helppohoitoisia ja huolettomla esim. talvi säilytyksen suhteen

6 m:n poiminta, miehet: 1. Herlevi Antti 2. Korhonen Juha Pylväläinen Ossi

Myynti: Jälleenmyyjät kautta maan!

Naiset: 1. Repo Paula 2. Partanen Tuula 3. Kuusio Riitta

25+25 m sukellusuinti, miehet:

SVUL:n Kymenlaakson piirin räpyläuintimestaruudet ratkottiin 8. 5. -83 Haminassa. Kaunis sää oli houkutellut 23 uimarin lisäksi rannoille satamäärin katsojia. Järjestävän seuran, Vehkalahden Matti Apo taittoi uidun 800 metrin matkan nopeimmin. 1 Tervasalmen uinti, tulokset: Yleinen: 1) Matti Apo Vehkahait 2) Petri Eklund Kotka Divers 3) Juha Tulimaa Kotka Divers 4) Erkki Lahti Vehkahait Naiset: 1) Tuula Partanen Vesikot Alle 19 v 1) Jarmo Lautala Vehkahait 2) Jouni Terävä Kotka Divers 3) Pasi Rissanen Vesikot 4) Vesa Mäkelä Vehkahait 5) Harri Ahmavuori Vesikot 6) Kari Tiensuu Vesikot 7) Harri Ekengren Vehkahait 8) Ari Kujanpää Veh~ahait

20

1. Lepistö Tapani Alestalo Antti 3. Manner Pertti

0.24.8 0.24.8 0.25.1

Jyväskylän Delfiinit Vesikot ry. Saaristomeren Sukeltajat

0.29.2 0.30.4 0.30.7

Naiset: 1. Repo Paula 2. Pihlajamaa Jaana 3. Rantanen Maija

Poimintauinti 200 m, miehet: 1. J unkala Timo 2. Herlevi Antti 3. Honkanen Reijo

Merisaukot SukK Ahveniston Vesi pedot

2.29.0 2.30.4 ' 2.30.6

Jyväskylän Delfiinit Saaristomeren Sukeltajat Vesikot ry.

2.42.6 2.55.6 3.05.2

Naiset: 1. Repo Paula 2. Rantanen Maija 3. Pihlajamaa Jaana

10.18 11.16 12.40 14.12

Jyväskylän Delfiinit Merisaukot PSK Kupla ry.

4x25 m sukellusviesti, miehet: 1. Jyväskylän Delfiinit 2. Merisaukot 3. Saaristomeren Sukeltajat

0.44.4 0.46.2 0.47.0

15.35 12.12 12.22 12.48 13.24 13.54 14.17 14.29 16.45

Alle 16 v 1) Jukka Lautala Vehkahait 2) Mikael Haapanen Vehkahait Kuntosarja 1) Simo Valkonen Vehkahait 2) Seppo Föhr Vehkahait 3) Alpo Ruonala Murena Divers

13.23 14.35 12.44 13.22 14.48

4) Jorma Hanski Vehkahait 5) Bengt Hjelt Murena Divers 6) Matti Helin Vehkahait 7) Vesa Terävä Kotka Divers 8) Erik Holmström Murena Divers

15.18 15.52 16.55 17.14 17.27


Höyrylaiva s/ s RIGEL Rakennettu v. 1936 Turussa Ab Crichton-Vulcan Oy:n telakalla. SHO:lle 1450,00 brtn, 700,00 nrtn, 2100 dvt, 1100 ihv sl s RIG EL oli lastaamassa lastia Mäntyluodon satamassa joka oli tarkoitettu Stettiniin. Lasti kuitenkin purettiin, koska Suomi teki rauhan Venäjän kanssa syyskuussa 1944. Välirauhasopimuksen mukaan oli Suomen luovutettava Venäjälle laivoja sekä tavaraa. Joten sama lasti lastattiin jälleen laivaan mutta osoitettiin tällä kertaa Leningradiin. sl s RIGEL lastasi 1413 tonnia erilaista kappaletavaraa, sekä 9 std puutavaraa. Laiva lähti matkalle 27. 10. 1944 ja siinä oli väkeä 23 henkeä, päällikkönä toimi Einar Silfast. Matka sujui hyvin Suomenlahdelle ja Hangon sivuutettua saapui Barösundiin jossa luotsi vaihtui. Laiva oli lauantaina klo 13.15 sivuuttamassa Obbnäsin kär keä pohjoisreimarin kohdalla, kun runkoa vavisutti voimakas räjähdys. Kone pysähtyi heti ja ankkurivinssin vioittumisesta johtuen kummatkin ankkurit valahtivat mereen. Tapahtui myös toinen räjähdys jonkin matkaa laivan oikealla puolella, pian tämän jälkeen molemmat pelastusveneet sekä lautat laskettiin vesille, vaikka nämä olivatkin rytäkässä vaurioituneet. Miehistö laskeutui veneisiin jotka vuotivat, mutta onneksi mantere oli lähellä. s/s RIGEL upposi perä edellä noin klo 14.10. Haaksirikkoisilla oli onnea matkassa sillä räjähdyksen oli kuullut lähistöllä oleillut hinaaja Herkules. Båtvikissä ollut hinaaja saapui pian paikalle ja pelasti haaksirikkoiset laivaan. Veneet otettiin hinaukseen ja suunta otettiin takaisin Båtvikkiin, laiva saapui erään proomun kylkeen joka oli laiturissa kiinnitettynä. Vastassa oli jo Venäläisiä sotilasviranomaisia, joiden hoiviin jätettiin kaksi räjähdyksessä vaikeasti haavoittunutta. Tämän lisäksi oli vielä viisi muuta lievemmin loukkaantunutta, jotka kuitenkin pystyivät lähtemään muiden mukana kuorma-autolla Helsinkiin. s/s RIGELIN oma väki arveli laivansa tuhoutuneen ajaessaan miinaan, mutta Venäläisten ilmoituksen mukaan se upposi torpedon osumaan. Olen jälkeenpäin saanut selville, että Saksalaiset laivastoyksiköt olivat 21. 9. ja 8. 10. 1944 käyneet laskemassa Mäkiluodon linnakkeen pohjoispuolen vesiin Magneetti-äänimiinoja, ensimmäisellä kerralla 30 kpl ja toisella kerralla 15 kPt. Yhden

miinan sisältämä lataus oli n. 600 kg. Ehkä yksi näistä miinoista osui sls RIGELIN tielle 28. 10. -44. Paikalla johon s/s RIGEL upposi on niin matalaa, että laivasta jäi näkyviin kummatkin mastonpäät sekä osa savupiippua. Venäläiset jo ehkä sitä hieman romuttivat, koska Porkkala jäi heille 11 vuodeksi. Myöskin Saksalaiset romumiehet hajoittivat

laivaa -50 luvulla, sekä nostivat siitä koneen ylös. Tämän jälkeen on hylky ollut armeijan sukelluskurssin harjoituskohteena ja monet Urheilusukeltajat ovat siinä vierailleet. Hylystä on jäljellä nätti keulaosa ankkurivinsseineen, mutta loppuosa laivaa on pahasti pirstoutunut.

tv. Hessu Moisio

SUKELTAJAN PARATIISI NYT OHJELMASSAMME: LENNÄMME JOKA MAANANTAI 24.10. -83 LÄHTIEN HELSINKI-TUKHOLMA-EILAT V.V. EDULLISESTI TILAUSLENNOILLA HINNAT ALKAEN 2350:- MELONY TOWERS LISÄKSI EILAT - SUNLINE 1. 11. -83 LÄHTIEN LENNÄMME REITTIKONEILLA HELSINKI-KÖÖPENHAMINATEL AVIV-EILAT V.V. HINNAT ALKAEN 3995:- KORAL SEA

o

0

000 0

SUKELTAA VOI TIETYSTI MUUALLAKIN - KERRO URHEILUOSASTOMME VETÄJÄLLE LEO BACKLENILLE MINNE HALUAT MENNÄ - NIIN SAAT TIETÄÄ MITEN SINNE PÄÄSEE - SOITA

;;;J;ÄIt/oUf4 P. Roobertink. 8, 00130 Helsinki 13

puh. (90) 661922

21


Pohjoismainen valokuvauskilpailu 1982 Luokka A ei osanottoa Luokka B Väripaperikuvat 1. Knud J ust Pedersen, Ebeltoft, Danmark, med bild "Ride on" 2. Kristoffer Bielanski, Handen, Sverige, bild "Djupt i kana vattnet" 3. Peter Gammelgaard Simonsen, Glostrup, Danmark, bild "Fjaesing"

Luokka C Väridiat 1. Mats Carlsson, Varberg, Sverige, bild "Eremitkräfta" 2. Peter Gammelgaard Simonsen, Glostrup, Danmark, bild "Voksrose" 3. Erik Mikkelsen, Aarhus, Danmark, bild "Parring" Kunniamaininta Kolbjörn Kirkebö, Trondheim, Norge

LOISTAVA VÄRIEN TOISTAJA

Luokka D Makeanveden kuvat, osanottajapulan vuoksi ei jaettu palkintoja mutta kunniamaininta Richard Koppel, Stockholm.

Luokka E Kai tafilmi t 1. Christian Erik Nordby, Horten, Norge, film. "Til 30 m dyp" 2. Lars Persson, Malmö, Sverige, film. "Stöldgods'.'. 3. Knud Carlsson, Angelholm, Sverige, film. "Dyk 1"

AGFACHROME 200 Luontokuvaajien suosima diafilmi kaikkina vuodenaikoina Herkkyys ASA 200 (ISO 200/24 0

Voittajakuvat tämän lehden kannessa

)

AG FA-G EVAERT •

URHEILU

su

••

••

T J PAIVAT la 19. 11. 1983 klo 12- 16 OTA

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN KONEOSASTO SVUL:n HELSINGIN PIIRIN URHEILUSUKELLUSJAOSTO

SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsenlehti lehti postitetaan sukeltajille, joiden osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta. Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 20310 Turku 31 k.921-391098 t. 921-403600 Toimitussihteeri Eeva Nyqvist Raskinpolku 9 A 8 20350 Turku 35 k. 921-381804 t. 921-663311 Ilmoitushankinta: INFOMEKLARI OY Töölönkatu 1 C 00100 Helsinki 10 puh. (90) 441133 Ar ja Leppänen Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään. Osoitteenmuutokset: Urheilusukeltaja-Iehti Kustavintie 9 C 24, 20310 Turku 31 Teksti painoon No 5 26.10 Vuosikerta Oy Turun Sanomat Turku

22

ilmoitukset 16.11

ilm. 12.12

75 mk.


Jos vaadit

I~uivapuvulta

Vaadi I~otimainen

POLARSUIT. • • • •

kestövyyttä köyttövormuutta helppol.t\öyttöisyyttö mukavuutta

Polarsuit töyttää vaatimul~sesi.

Puvullo on 2 vuoden

tal~uu.

Kotimainen kuiva puku.

Q. rullapuvut y to ~uplMJt ··atönlavuuspuvut ··fi puvut


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook