finnad
PADI Suomen sukellusnäyttämölle Kaikki vähänkin maailmalla liikkuneet ja ulkomaisia sukelluslehtiä lukeneet jäsenemme tuntenevat käsitteen PADI. Sen on yhdysvaltalainen kaupallinen sukelluskoulutusjärjestö. Koko nimi kuuluu The Professional Association of Diving Instructorso Se perustettiin vuonna 1966 ja on nyt tulossa voimakkaasti Eurooppaan. PADI:n edustaja otti keväällä yhteyden liittoon. Hän esitti omana lähtökohtanaan, että PADI tunnustaa virallisesti SUSL:n aseman urheilusukellustoimintaa johtavana järjestönä Suomessa. Koulutuksessaan PADI lupaa noudattaa SUSL:n tasovaatimuksia, jotka ovat jonkin verran korkeammat kuin CMAS:n ja PADI:n. SUSL:n vaatimuksethan ovat yhteispohjoismaiset.
yhteistyömuotojaan. Päätimme tutkia asiaa ensin kukin liitto omalta kohdaltaan positiivisessa mielessä ja pyrkiä sitten saamaan aikaan yhteisPADI:n pohjoismainen sopimus kanssa. PADI tulee toimimaan nimenomaan sukellusliikkeiden yhteydessä. Pari helsinkiläistä liikettä on jo aloittanut toiminnan ja usea lienee aloittamassa sen. Liiton päämääriä ovat sukelluspalvelujen tarjonnan lisääminen ja monipuolistaminen sekä turvallisten sukeltajien kouluttaminen. Tervetuloa P ADI, toteuttamaan yhdessä tätä toiminta-ajatustamme. Tästäkin asiasta voit vaihtaa mielipiteitä ja saada lisätietoa Vaasassa 28.-29. 11. 1982.
Kale
Hindenburg sukelluskieltoon
URHEILU
SUKELTAJA 14.10.82
sivu Padi Hindenburg J oh tokunnalta Pm sukelluskuvauksen säännöt V A-kuv PM kutsu Tampereen Urhsuk 10 v. On jo syksy Hypotermia Punaiselta Mereltä Brasilia Kalastusta Tuloksia
Mikäpä siinä. Meillä vallitsee elinkeinovapaus. Tietysti on monia yksityiskohtia, joista lähinnä koulutusvaliokunnan tulee sopia. Yhteistoiminta on kuitenkin aina parempi ratkaisu kuin keskinäinen taistelu. Keskustelin asiasta pohjoismaisten liittojen puheenjohtajien kanssa PMkokouksessa Helsingissä. Mukana oli myös CMAS:n varapuheenjohtaja Yves Normand. CMAS:n kanta on, että tulee aina pyrkiä yhteistoimintaan, mutta oma identiteetti ja liikkumavapaus säilyttäen. Kaikki voimat tulee saada toimimaan yhteistyössä edistämään urheilusukelluksen kehittämistä ja sukeltajain mahdollisuuksia täysipainoiseen harrastamiseen. Ruotsin, Norjan ja Tanskan liitot pohtivat myös parhaillaan PADI -
3 4 5 6 8 10 14 15 16 17
Puolustusministeriö on 19. 11. 1943 annetun löytötavaralain, 9. 6. 1939 annetun merilain sekä 21. 12. 1979 annetun asetuksen laivalöydöistä ja maihinajautumisesta nojalla harkinnut oikeaksi määrätä 18. 11. 1942 Korppoossa Lohmin luotsiaseman edustalle uponneen entisen saksalaisen kuljetusalus Hindenburgin sukelluskieltoon 25. 8. 1982 lukien. Kiellon määräämiseen ovat myös
vaikuttaneet jatkuvat kajoamiset Puolustusministeriön omaisuuteen, hylyn sijainti vilkkaasti liikennöidyn väylän välittömässä läheisyydessä sekä hylkyyn sukeltaneille sattuneet useat vaaratilanteet. Hindenburgin hylkyyn voidaan myöntää sukelluslupia, joita koskevat kirjalliset anomukset tulee esittää Sotamuseolle, PL 223, 00171 Helsinki 17.
Kuva: Sjöfartsmuseum vid Åbo Akademi
3
Johtokunta toimii 6. Urheilusukeltajat-lehden vuosikerran tilaushinta Päätettiin hyväksyä lehden päätoimittajan Erkki Metsävuoren ehdotuksesta Urheilusukeltaja-Iehden vuoden 1983 vuosikerran tilaushinnaksi 75,- mk. 7. Toimiston työntekijöiden toi-
menkuvat Johtokunta esitti syvän huolestumisensa liiton toimiston työpaineen jatkuvasta lisääntymisestä sekä toiminnanjohtajan sairasteluista. Johtokunta totesi liiton toiminnan ja juoksevien asioiden joustavan hoitamisen kannalta olevan välttämätöntä laatia toimiston henkilökunnalle selkeät kirjalliset toimenkuvaukset. Päätettiin, että työvaliokunta laatii ehdotukset toimenkuvauksista johtokunnalle seuraavassa kokouksessa käsi tel tä viksi. 8. Laskujen käsittely Päätettiin, että liiton toimistoon ruuhkautunut laskusuma on saatava purettua mahdollisimman pian. Päätettiin, että valiokuntien laskut lähetetään hyväksyttäviksi ko. valiokunnan puheenjohtajalle, joka on vastuussa valiokuntansa rahan käytöstä ja budjettiseurannasta. Laskujen hyväksymisessä noudatetaan aikaisemman päätöksen mukaista käytäntöä siten että kaikkiin laskuihin tulee saada työvaliokunnan hyväksyminen. Jos lasku ylittää tietyn rajan on työvaliokunnan esitettävä se johtokunnan hyväksyttäväksi. 9. Valiokuntien ja seurojen leh-
delle hankkimat ilmoitukset Päätettiin pyrkiä kannustamaan liiton valiokuntia ja jäsenseuroja aktiiviseen ilmoitusten hankintaan Urheilusukeltaja-Iehdelle. 11. Liiton viirin hinta Liiton keväällä painetun Vllrm myyntihinnaksi päätettiin 30,- mk. Viirin markkinoimiseksi päätettiin siitä ilmoittaa Urheilusukeltaja-Iehdessä.
Johtokunta toivoo, että valiokunnat käyttäisivät viiriä pr-tarkoituksiin esim. kansainvälisissä kilpailuissa. 12. Ansiomitalien hinta Liiton pronssisen (IIIlk) ansiomitalin lunastushinta päätettiin säilyttää ennallaan eli 50,- mk. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen. Vakuudeksi KALEVI TURKKA kokouksen sihteeri '
4
Pohjoismaisen sukelluskuvauksen kil pailusäännöt 1. ORGANISAATIO 1.1 Pohjoismaiset vedenalaisen kuvauksen kilpailut järjestetään kerran vuodessa. Järjestäjinä toimivat neljän pohjoismaan urheilusukellusjärjestöt vuorotellen, senjälkeen kun PM-kokous on järjesty ksen hyväksynyt. 1.2 Järjestäjämaa nimeää juryn kolme jäsentä ja sihteerin. Juryn enemmistöpäätös on lopullinen.
2. OSANOTTAJAT 2.1 Kilpailu on avoin pohjoismaiden urheilusukeltajajärjestöjen jäsenille.
3. JAKO RYHMIIN 3.1 Luokka A: Mustavalkoiset paperikuvat, koko vapaa mutta suurin mitta 40 cm. Kuvat tulee varustaa kartonkitaustalla. Enintään kolme kuvaa osanottajaa kohden. 3.2 Luokka B: Väripaperikuvat, koko vapaa mutta suurin mitta 40 cm. Kuvat tulee varustaa kartonkitaustalla. Enintään kolme kuvaa osanottajaa kohden. 3.3 Luokka C: Väridiakuvat kehystettynä lasilla varustettuihin kehyksiin. Enintään kolme kuvaa osanottajaa kohden. 3.4 Luokka D: "Makeat vedet" Gärvet, joet yms.) dia- tai paperi kuvat. Kuvien tulee olla otettu makeissa vesistöissä. Enintään kolme kuvaa osanottajaa kohden. 3.5 Luokka E: Kaitafilmi, koko vapaa. Kesto vähintään 5 min., enintään 15 minuuttia. Vähintään 50 % filmistä tulee olla vedenalaista.
4. KUVIA JA FILMEJÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET 4.1 Kuvat ja filmit tulee ottaa pohjoismaisissa vesistöissä. 4.2 Kuvat, jotka aikaisemmin ovat osallistuneet tähän kilpailuun tai jotka ovat palkitut muissa kansainvälisissä kilpailuissa, eivät voi osallistua kilpailuun.
5. ARVOSTELU JA PALKINNOT 5.1 Jury palkitsee kilpailun parhaat kuvat ja filmit kussakin luokassa pohjoismaisella kulta-, hopea- ja pronssimitalilla. Juryn tulee arvostelu pöytäkirjassaan antaa luonnehdinta voittaneista kuvista ja filmeistä samoin kuin yleisluonnehdinta kilpailuluokista. 5.2 Kilpailuluokassa tulee olla vähintään kolme osanottajaa, jotta luokassa voidaan jakaa palkintoja. Jos kyseessä on kuitenkin erittäin korkealaatuinen kuva/filmi tai useampia voidaan tämä sääntö sivuuttaa. 5.3 Jury voi jättää palkinnot jakamatta luokassa, jossa kilpailukuvien/ -filmien taso ei ole riittävän korkea. Juryn tulee tässä tapauksessa antaa selvitys asiasta. 6. JÄRJESTÄJÄN OIKEUDET 6.1 Järjestäjällä on oikeus julkaista kilpailukuvia/filmejä pohjoismaisissa urheilusukelluslehdissä ilman korvausta kuvaajalle. 6.2 Järjestäjä voi myöskin asettaa kilpailukuvat/filmit näytteille lyhyeksi aikaa kilpailun jälkeen. 6.3 Järjestäjä voi kopioida kuvat/filmit omaa myöhempää käyttöään varten.
7. JÄRJESTÄJÄN VASTUU 7.1 Järjestäjällä ei ole minkäänlaista vastuuta vahingosta, joka voi kohdata kilpailuun lähetettyjä kuvia ellei voida osoittaa sen johtuneen järjestäjän törkeästä huolimattomuudesta. 7.2 Järjestäjän velvollisuus on pitää hyvää huolta kilpailuun lähetetyistä kuvista ja filmeistä sekä palauttaa ne alkuperäisissä pakkauksissaan 30 päivän kuluessa juryn julkaistua kilpailun tulokset. 7.3 Järjestäjämaa huolehtii siitä, ett, palkitut työt kopioidaan neljänä kappaleena ja jaetaan pohjoismaislle urheiluskeltajaliitoille. Näin työt voidaan asettaa näytteille. Järjestävä liitto vastaa kopiointikustannuksista. Osanottajien täytyy hyväksyä tällainen
kopiointi, sillä kuvia ei käytetä kaupallisesti ja juridiset näkökohdat sekä tekijänoikeus otetaan huomioon. 8. OSANOTTAJAN VASTUU 8.1 Kaikkiin kilpailuun osallistuviin kuviin/filmeihin tulee olla merkittynä luokka ja otsikko (kuvan/filmin nimi). Lisäksi pitää kuvat/filmit varustaa nimimerkillä. Kilpailukuvien/ -filmien ohessa tulee järjestäjälle toimittaa suljettu kirjekuori, jonka sisällöstä tulee selvitä emo tietojen lisäksi myös osanottajan nimi, osoite ja sukelluskerho sekä mahdollisesti myös teknisiä tietoja varusteista, filmeistä jne.
Se on monasti hyvinkin "tavallisen" asian välähdyksenomaista tajuamista uudella tavalla. Kun kuvaaja saa sormensa painalluksella hetkellisesti tajuamansa ehkä aivan uuden ulottuvuuden tallennetuksi filmille niin, että hänen kokemansa välittyy tuoreena toistenkin kuvaa katselevien tajuntaan, on syntynyt hyvä kuva. Ei itse kuva sinänsä aina ole ratkaisevaa, vaan sen sanoma.
KILPAILU LUOKAT LUOKKA A . paperikuvat. Mustavalkoiset Kuvan muoto on vapaa. Suurin mitta saa olla korkeintaan 40 cm. Kuva tulee liimata kartongille. Korkeintaan 3 kuvaa kilpailijaa kohden.
Vedenalaisen kuvauksen pohjoismainen mestaruuskilpailu 1982 Tämän vuosittain järjestettävän pohjoismaisten V / A-kuvaajien vuoden parhaiden otosten katselmuksen on tänä vuonna saanut vastuulleen Ruotsin Urheilusukeltajain Liitto. Kilpailu on avoin Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen liittojen jäsenistölle. Tulkaa mukaan. Älkää epäröikö osallistua, mitäänhän ei ole menetettävissä. Vetemme eivät toki kirkkaudessa ja lajirunsaudessa vedä vertoja etelän vesille, mutta kaikki osanottajathan kilpailevatkin yhteisessä "pohjoismaisessa luokassa". Ei hyvä kuva ole parhaiden mahdollisten olosuhteiden ja tekniikan tuottama ehdottoman tarkka kopio kohteesta, vaan jotain aivan muuta.
••••• ••• •••••
.........
LUOKKA B Värilliset paperi kuvat. Kuvan muoto on vapaa. Suurin mitta saa olla korkeintaan 40 cm. Kuva tulee liimata kartongille. Korkeintaan 3 kuvaa kilpailijaa kohden. LUOKKA C Väridiapositiivikuvat lasikehyksissä. Korkeintaan 3 kuvaa osanottajaa kohden. LUOKKA D Makeanveden kuvat. Dia- tai paperikuvIa. Kuvauksen on tapahduttava makeassa vedessä. Korkeintaan 3 kuvaa osanottajaa kohden.
.. _.....
~Jr~jr~
LUOKKA E Kaitaelokuvat. Koko on vapaa. Kesto vähintäin 5 ja enintään 15 minuuttia. Vähintäin 1 elokuva osanottajaa kohden. Vähintäin 50 % elokuvasta on kuvattava vedenpinnan alapuolella.
KILPAILUSÄÄNNÖT Valokuvat ja elokuvat on kuvattava vedenpinnan alapuolella pohjoismaisissa vesissä. Kilpailukuvilla ei ole saanut osallistua aikaisemmin V / Akuvauksen PM-kilpailuun. Ne eivät saa myöskään olla muissa kilpailuissa aikaisemmin palkittuja. Kilpailun johto varaa itselleen oikeuden julkaista palkitut kuvat pohjoismaisissa urheilusukeltajain virallisissa lehdissä ilman rahallista korvausta kuvan ottajalle. Parhaat otokset kussakin luokassa palkitaan kulta-, hopea- ja pronssimitalilla. Luokassa tulee olla vähintäin 3 osanottajaa, jotta palkinnot voidaan jakaa. Yhden tai useamman kuvan erityisen korkea taso voi mitätöidä tämän säännön. Kaikkiin otoksiiri on merkittävä luokka ja otsikko, kuvan "nimi". Lisäksi niihin on merkittävä osanottajan nimi, osoite ja seura. Jälkimmäisen lauseen tiedot voi vaihtoehtoisesti ilmoittaa erillisellä paperiliuskalla. Toivomme sinun mahdollisuuksien mukaan ilmoittavan myös tiedot laitteistasi, käyttämästäsi filmistä jne. Kuvat tulee lähettää niin, että ne ovat kilpailusihteerillä viimeistään 27 marraskuuta 1982 (tai lähetyksessä on tuon päivän postileima). Kuvat lähetetään osoitteella LEIF SAMUELSSON Nickelmyntsgränd 7 S-451 73 Uddevalla Sverige
............. 11. ...
•• •••••••••••••
•••••••
~/NE.
Turku, Oy Silja Line Ab, Käsityöläiskatu 4, puh. 921-652244, Silja Linen terminaali, Turun satama, puh. 921-652255. Abo, Oy Silja Line Ab, Hantverkaregatan 4, tel. 921-652244, Silja Lines terminaI, Abo hamn, tel. 921-652255.
5
Tampereen Urheilusukeltajat ry lO-vuotias. Lainaan nam heti alussa seuramme perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajamme Timo Vikmanin sanoja, jotka mielestäni parhaiten kuvaavat seuramme perustamista, "se, että nimenomaan Tampereen Urheilusukeltajat ry. perustettiin, liittyy erääseen sielunrakenteeni merkillisyyksistä". Haluaisin edellämainittuun lisätä, että tämä "sielunrakenteen merkillisyys" ja kerhomme pitkäaikaisen pääkouluttajan Pekka Mattilan antama voimakas panos, ovat ne tekijät jotka ovat kasvattaneet 07.04. 1972 perustetusta, alle kymmenen jäsentä käsittävästä seurasta, lähes 150 jäsentä omaavaksi seuraksi. Seuraavaksi poimintoja seuran 10vuotis taipaleelta. Kuten edellä jo mainitsin seuran syntysanat lausuttiin 07.04. 1972 ja tällöin hyväksyttiin seuralle toimintasäännöt. Ja jo seuraavana vuonna ostettiin seuralle ensimmamen vesijäähdytteinen kompressori, Ilmavoimien ylijäämävaraston huutokaupasta. Tyypiltään se oli D 3 ja sen teho oli 60 1/ min. Seuramme "moottorit" T. Vikman ja P. Mattila järjestivät Amerplastin henkilökunnalle sukelluskurssin, keväällä -74 ja sen tuloksena saimme oman hallivuoron Amerplast Oy:n tehtaan uimahallissa. Edellisestä saatujen kokemusten innoittamana he järjestivät 20 tuntia kestävän sukellusteoriakurssin, seuran silloisille jäsenille ja toisen allasharjoituksineen seuran ulkopuolisille. Nämä kurssit olivat alkuna seuran edelleenkin vuosittain järjestämille sukelluskursseille, joiden avulla seura on pääasiallisesti rahoittanut kalustohankin tansa. Jäsenten välinen V A-suunnistuskilpailu parisukelluksena järjestettiin Kaukajärvellä 18.05. -74. Perinne jatkui ainoastaan pari seuraavaa vuotta ja hyvä yritys kariutui Kaukajärven jäihin. Vasta runsaan kahden vuoden kuluttua, eli 26.10. -74 Suomen Urheilusukeltajain Liitto hyväksyi seuramme jäsenekseen. Syksyllä -74 hankittiin seuralle oma sukelluslaite, koulutusta ja seuran jäsenille tapahtuvaa vuokrausta varten. Samoin pidettiin ensimmäisen kerran halukkaille seuran jäsenille PM-luokan teoriakoe. Neuvottelujen tuloksena 09. 05. -75 saimme kompressorihuonetilat Pajasaaresta. Tammerkosken niskalta,
6
jossa seuran täyttöasema on siitä lähtien sijainnut. Keväällä -75 valittiin seuralle pääkouluttajaksi sukelluskouluttaja Pekka Mattila, joka edelleenkin kantaa raskaimman vastuun seuramme koulutuksesta. Seuraavana keväänä sukelluskurssien tuotolla ostettiin seuralle ensimmäinen Bauer Capitano matkakompressori, teholtaan 142 1/min. 27.-29.06. -75 seura järjesti jäsenilleen sukellusleirin AIglon saaristossa Tammisaaren ulkopuolella ja tästä alkoi katkeamaton, perinteinen kesäleirien sarja. Syksyllä -75 todettiin seuran rahatilanne niin hyväksi, että jälleen ostettiin Ilmavoimien ylijäämätavaroiden huutokaupasta kaksi paineilmakompressoria, joista toinen oli D 3:nen ja toinen Bristol BM 4 S, teholtaan 485 1/min., vm. -56. Kumpikin kompressori jouduttiin purkamaan osiin ja kunnostamaan käyttökuntoon, joka vei oman aikansa. Keväällä -76 seuralle tuli ajankohtaiseksi hankkia kumivene, jolla päästäisiin järveä edemmäksi kalaan eli omatoimisesti merelle. Ensimmäinen kumivene oli/ on merkiltään Astral ja siihen ostettiin Terhi 20 merkkinen perämoottori, joka kuitenkin jo viikon kokeilun jälkeen todettiin "kevyeksi" ja se vaihdettiin Johnson 35:si. Seuran ensimmäinen 10 vrk:n mittainen kesäleiri vietettiin Utössä 02. -11. 07. -76, jolloin joukolla tutustuttiin Park Viktoria hylkyyn, sekä Utön monipuoliseen ja rikkaaseen mereneläimistöön.
Syksyllä -76 nimitti Suomen Urheilusukeltajain Liitto seuramme pääkouluttajan Pekka Mattilan luokkatarkastajaksi. Keväällä -77, ennen sukelluskauden alkua hankittiin jälleen kalustoa lisää, nimittäin toinen Bauer Capitano matkakompressori sekä toinen kumivene, Stomil, johon Evindrude h.p. 20 perämoottori. Seuran jäsenistön ja kaluston lisääntyessä havaittiin, että on tarpeellista järjestää ns. Koesukellusmatka. Joka järjestettiinkin 21. 05. -77 Lämgelmävedelle, jossa opetettiin kumiveneiden ja matkakompressoreiden oikeaa käyttöä. 29.04. -78 alkoi seuramme perinteinen sukellustaitokilpailujen sarja," Mustamakkararalli, joka järjestettiin Pyynikin Uimahallissa. Tämän jäsenten välisen kilpailun voitti pari T. Tuominen ja T. Syrjänen. Kevään -78 aikana pidettyjen sukelluskurssien ansiosta, pystyi seura jälleen kartuttamaan kalustoaan, hankkimalla kolmannen Bauer Capitano matkakompressorin, sekä kiinteästi asennettavan automaattikompressorin IngersoI Rand T 30 223X5, teholtaan 143 1/min., Pajasaaren täyttöasemalle. Tätä ennen oli D 3 ja Bristol kompressorit myyty edelleen, niiden ollessa osittain hitaita ja hankalia käyttää. 13. 04. -79 järjestettiin Pyynikin Uimahallissa II Mustamakkararalli, jonka tällä kertaa voitti sukelluspari S. Silvennoinen ja K. Lahtinen. Vilkastuneen sukellustoiminnan johdosta hankittiin seuralle kevään -79 aikana vielä kaksi uutta kumive-
nettä, nimittäin Bombart Commando 5 ja Nokia PD 420, sekä edelliseen Johnson h.p. 35 perämoottori. Vesilläliikkumisturvallisuuden parantamiseksi, samoin -79 ostettiin kaksi kappaletta kannettavia LApuhelimia, sekä kuljetettava kaikuluotain mm. hylkyjen paikallistamista varten. 05. 04. -80 oli jälleen vuorossa Mustamakkararalli, järjestysnumeroltaan III ja tällä kertaa kustannussyistä, Nokian Uimahallissa. Rallin voitti pari H. Selkilä ja K. Turkka. Vilkkaan koulutustoiminnan helpottamiseksi keväällä -80 ostettiin seuralle nykyaikainen automaattikompressori Bauer KA 15 15 E, jonka teho on 440 11 min. ja se asennettiin kiinteäksi Pajasaaren täyttöasemalle. Rahastonhoitajan työmäärän helpottamiseksi asennettiin siihen kolikkoautomaatti, joka ohjaa kompressorin käyttöä ja samanaikaisesti laskuttaa käyttäjäänsä. Samana vuonna, eli -80 saimme seuraamme toisen luokkatarkastajan, nimittäin Timo Vikmanin. Kevätkokouksen mukaisesti 13. 04. -81 perustettiin seuran yhteyteen naisjaos, jonka tehtävänä on huolehtia kerhoiltojen ja sukellusleirien emännyydestä, mutta jo nyt on havaittu naisjaoksen voima. Käytännössä naisjaos hoitaa kaikki käytännönjärjestelyt kerhoil tojen, Pikku-J oulujen osalta, sekä antanut asiantuntija-apua sukellusleirejä suunniteltaessa. Naisjaoston perustavassa kokouksessa olivat läsnä: Kaisu Hyppönen, Tuulikki Syrjänen, Aira Vahvelainen, Päivi Viitanen ja Susanne Vikström ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi jaos valitsi Kaisu Hyppösen joka edelleen toimii naisjaoksen puheenjoh tajana. 04.-12.07. -81 saimme vierailla Vaasan Delfiinien kesäleirillä Rönnskärillä, jossa Vaasalaisten isäntiemme opastuksella tutustuimme lukuisiin hylkyihiin. Ja haikeudella muistelen niitä iltanuotiohetkiä, kun "Unski" kertoili tarinaa,
siitä haaksirikosta, jonka hylkyyn olimme päivällä olleet tutustumissuke 11 ukse lla. Joten vielä kerran kiitokset Vaasan Delfiineille hyvästä ja toiminnantäyteisestä kesäleiristä, siinä oli sitä suuren seikkailun makua, kuten mukanaolijat menomatkasta muistaa. Seuran lO-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin 03.04. -82 IV Mustamakkararalli ja jälleen kustannussyistä jouduimme ne järjestämään naapurikunnassa, nimittäin Nokian Uimahallissa. Ralli järjestettiin muille seuroille ns. kutsukilpailuna ja siihen osallistuivat seuraavat sukellusparit:
K. Tissari P. Kauppila M. Kauppinen U. Aspholm M. Mastosalo K. Rosenlund J. Ahtola A. Tenhunen P. Pihlajamaa A. Hyytiä J. Riihinii tty A. Vorne J. Kuosmanen P. Santamaa P. Rouhiainen J. Periaho
Vuosijuhlamme kohokohtana suorittivat meidän kaikkien Leila ja Kale, Suomen Urheilusukeltaja Liiton myöntämien III-luokan pronssisten ansiomitalien jaon, seuraaville seuramme jäsenille liiton ja urheilusukelluksen hyväksi tehdystä työstä E. Jokiselle, P. Mattilalle, K. Turkalle ja T. Vikmanille. Seuran puheenjohtaja B. Nysten ja naisjaoksen puheenjohtaja K. Hyppönen jakoi, R. Hyppösen seuralle suunnitteleman pöytästandaarit, seuran hyväksi tehdystä työstä, seuraaville seuramme jäsenille: R. Hyppönen, M. Isokangas, E. Jokinen, H. Laine, P. Mattila, A. Perko, S. Silvennoinen, Tapio Syrjänen, Tuulik-
Lahden Pingviinit Lahden Pingviinit T:reen Urh.suk. ry. T:reen U rh.suk. ry Nokian Urh.suk.ry. Nokian U rh.suk. ry. The Finnish Sealions The Finnish Sealions Kokkolan Merisaukot Kokkolan Merisaukot T:reen U rh.suk. ry T:reen U rh.suhk. ry Kokkolan Merisaukot Kokkolan merisaukot T:reen Urh.suk. ry. T:reen U rh.suk. ry
Kuten arvata saattoikin ja edellä olevista loppuajoista voi päätellä, voitti IV Mustamakkararallin SMvoittajapari J. Ahtola ja A. Tenhunen. Kilpailujen palkintojenjako suoritettiin varsinaisen 10-vuotisjuhlan yhteydessä Ravintola Maxsimissao Vuosijuhlassa seuramme sai vastaanottaa runsaasti onnitteluja, sekä lahjoja, kuten pöytästandaarin Lahden Pingviineiltä, "Neitsyt" Vaasan Delfiineiltä ja Merisaukko valtavan onnittelukortin kera Kokkolan Merisaukoilta, sekä paljon ... paljon muuta.
20.48 23.40 23.19 12.10 14.25 26.38 18.05 Keskeytti
ki Syrjänen, K. Turkka, J. Vahvelainen ja T. Vikman. Samassa tilaisuudessa seura lahjoitti myös liitolle emo pöytästandaarin. ....ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, kuten kuvasadosta voinette päätellä. Juhlansa kunniaksi lO-vuotias Tampereen Urheilusukeltajat ry. on julkaissut lO-vuotisjulkaisun, joka lienee jo jaettu liiton toimesta kaikille jäsenkerhoille. Tampereen Urheilusukeltajat ry. REINO HYPPONEN
lY MUSTAMAK KARARAlLl 03.01..1982
MYYDÄÄN MYYDÄÄN Myydään käyttämätön Faber 2X7 1 varailmalla ja regulaattori AMF Swimaster Titan II. Yht. 3000,- mk. Tied. Kari Pasanen, puh. 307325. UNISUIT (L) uusi, myydään tehdaspakkauksessa alle ovh:n. puh. 90/669229.
7
On jo syksy syyspäivät lähestyvät Sy'yspäivät - TOIMINNAN KEHITT AMISEN SEMINAARI - järjestetään Vaasassa 28.-29. 11. 1982. Ohjelmasta huolehdimme itse osallistumalla. Käsittelemme asioita 10 työryhmässä, jotka voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri aiheryhmään seuraavasti:
A. 1 2 3 4 B. 5 6 7 8 9
\i~ELTA"A/",
ORGANISAATIO Liiton johtokunta ja valiokunnat Piirien sukellusjaostot Lii ton toimisto Tiedotustoiminta HARRASTUSALAT Sukellustoiminta Sukellusurheilu Nuorisotoiminta Naistoiminta Eri tyisala t
C. YHTEISTOIMINTA 10 Yhteistoiminta Työryhmien vetäjinä toimivat eri alojen asiantuntijat. Seurojen kannattaa panna edustajansa myös sellaisiin työryhmiin,
~~...-.;~-.;.... . t',••••, :~
~
••
g
:r
u
'"....
0~
~
~
~
'I'~'I'
+'f'
f,i,.~~
'"o"TOIV E"S
joissa keskustellaan seuroille vielä uusista toiminnan aloista. Niin saadaan lisää tietoa. Lähetän seura kirjeessä lisää tietoa työryhmien käsiteltävistä aiheista. Lehdessä on päivien tarkka aika ja paikka sekä ohjeet majoituksen varaamiseksi. Tulkaa joukolla mukaan. Siten saamme myös parhaat tulokset. Kale
UPPOPALLON I DIVISIOONA 1981-1982 Uppopallon 1 divisioonassa pelasi tällä kaudella kaikkiaan 10 joukkuetta, joista ensikertalaisia oli kaksi. Suur-Helsingin alueelta oli jälleen vahva edustus, yhteensä viisi joukkuetta. Turnausten järjestelyistä vastanneet seurat ansaitsevat erityisen kii-
toksen. Järjestelyt sujuivat moitteettomasti huolimatta pienistä vaikeuksista, kuten joukkueiden myöhästymisistä. Valitettavaa oli kahden joukkueen poisjäänti alemmasta lopputurnauksesta. Tuomari- ja sihteeritoiminta turnauksissa oli yleisesti ottaen hyvää.
Alempi lopputurnaus Riihimäellä 3. 4. 1982
LOPPUTULOKSET: Ylempi lopputurnaus Turussa 27.3.1982 1. 2. 3. 4. 5.
Jonkin verran vaikeuksia aiheutti A-tuomareiden saaminen turnauksiin, syynä lienee kuitenkin ollut samanaikaisesti käynnissä ollut uppopallon SM-sarja. Uusien A-tuomareiden nimittäminen tuonee apua tähän kin asiaan.
PartiosukeltajatlHelsinki Sukeltajat 78 Divers, Ö-joukkue/Helsinki Palolaitoksen urh.sukeltajatlHelsinki Delfin/Vaasa Vesihiisi / V ar kaus
pist. 8 6 4 2
o
korit 29- 4 24-14 17-10 8-23 7-35
6. Valkeakosken urh.sukeltajatl Valkeakoski 7. Riihimäen urh.sukeltajatlRiihimäki 8. Sukellusseura H 20/Helsinki 9. Polyteknikkojen Sukellusseura Kupla/ Espoo Lakeuden urh.sukeltajatlSeinäjoki
3 2 1
Jari Brännare 1 div. sarjapäällikkö
Suomen Urheilusukeltajain Liitto r.y.
Laitesukelluksen SM XI-kalakukkokilpailu Kuopiossa lauantaina 6. 11. 1982 klo 10.00 Ilmoittautumiset 22. 10. 1982 mennessä Pekka Hätinen koti 971-118183 työ 121555/217 Reijo Heikkinen koti 111824 Osanotto maksu 50,- /pari Kilpailussa noudatetaan hallirallikilpailujen sääntöjä ja järjestälnisohjeita. Urheilusukeltaja lehti 3/82
8
4- 3 3- 3 4- 5
Sukellat nähdäksesi tutkiaksesi löytääksesi tehdäksesi työtä_ Ota käteesi kunnon lamppu
Darrell-Allan
Vedenalaine valaisIn
- ja näet uskomattoman paljon paremmin - runko alumiinia - magneettikatkaisija - etulasi O-rengastiivistetty - sukellussyvyys 240 m
- valoteho 10 W - 100.000 kynttilää (IBe) - virtalähteenä 10 kpl 1.5 V UM sauvaparistoja - polttimo no 965 varaosana
100-5 1 • Pajalahdentie 9, 00200 Helsinki 20, puh. 90-6922 358
Hypotermia Hypotermia tarkoittaa yleistä kylmettymistä - palelemista - tai ruu· miinlämmön laskua muusta syystä alle normaalin. Kun ruumiinlämpö on laskenut alle 35°C, puhutaan hypotermiasta. Lämpötilan laskuun vaikuttavia tekijöitä Ihmisen joutuessa esim. veteen tunkeutuu se vaatteiden läpi muutamassa sekunnissa. Vesi jäähdyttää elimistöä 25 kertaa nopeammin kuin saman lämpöinen ilma. Elimistö puolustautuu kylmää vastaan aluksi supistamalla pinta verisuonia, jotta "ydinosien" lämmön hukka estyisi. Tällöin etenkin raajojen lämpötila laskee nopeasti lähentyen veden lämpötilaa. Pää, kaula, kainaiot ja nivukset hukkaavat runsaasti lämpöä. Sitten lihakset jännittyvät ja alkavat väristä tuottaakseen lämpöä. Uhri saa voimakkaita puistatuksia ja alavatsan kouristuksia, jotka saattavat olla kivuliaita ja johtavat uupumiseen tai jopa menehtymiseen muutamassa minuutissa (sydänpysähdys). Lihasten väsyessä värinä loppuu. Pintaverisuonet laajenevat uudestaan ja raajojen jäähtynyt veri alkaa kiertää kohti "ydinosia", jotka alkavat jäähtyä veden lämpötilaa vastaavaksi.
Viikinki-vene upposi Hangon edustalla 30. 9. 78. Veden lämpötila oli +8°C. Uimamatka lähirantaan olisi ollut 1 mpk (1850). Hyvälläkään uimarilla ei olisi ollut mahdollisuuksia päästä niissä olosuhteissa uimalla maihin. Onnettomuushan vaati 10 ihmisen hengen. Ms malmin upotessa 7. 12. 79 veden lämpötila oli +6°C. Viimeinen merestä pelastettu oli ollut 1,5 tuntia vedessä. Hän oli hyvästä pukeutumisesta huolimatta huonossa kunnossa. Eräs edellisistä huomattavasti lyhyemmän ajan veden varassa ollut ms Bore Skyn laskusillan alatasanteelle, jossa hän menehtyi sydänpysähdykseen. Tämä onnettomuushan vaati neljäntoista (14) ihmisen hengen. Juuri sattunut Usassa lentokoneen syöksy Potomac-jokeen vaati + 1°C vedessä olevista uhreista (, joilla ei kylläkään ollut pelastusliivejä) jo 3 minuutin kuluttua 10 uhria vajonneina ja he eivät pystyneet enää tarttumaan heidän päälleen heitettyihin naruihin ja köysiin raajojen kohmettumisen takia.
Veden lämpötilan vaikutus hengissä pysymiseen TAULUKKO 1 Kuolema Jos veden Uupuminen ja tajuttomuus lämpötila alle 15 min alle 15-45 min O°C 1 2 +oC 15-20 min 30-90 min 0°+ 5° 3 +oC 5°_10° 30-60 min 1-3 tuntia 4 +oC 10°_15° 1-2 tuntia 1-6 tuntia 5 +oC 150-21 ° 2-7 tuntia 6 +oC 21 °_27° 3-12 tuntia 3-määri ttelemätön 7 +oC ei määritelty määrittelemätön yli 27° Kaikki taulukon ajat ovat luonMuita tekijöitä nollisesti keskimääräisiä ja niihinkin vaikuttavat lukuisat eri tekijät. Uhrin vaatetus, käyttäytyminen, Esim. virtaava vesi, aallokko saattaa ihonalainen rasvakerros ja sen paklisätä lämmön hukkaa jopa 200-ker- suus, henkinen tilanteeseen asennoitaiseksi tyyneen ilmaan verrattuna. tuminen, yleiskunto, ravitsemustila, Eri merimieslehdistä ja merimies- terveyden tila, ruumiinkoko, sukuunionista ja muutamista muista läh- puoli ja ikä vaikuttavat hengissä pyteistä kerättyä tietoa. V. -63 upposi symiseen. Isokokoinen henkilö jäähms Lakonia Madeiran läheisyydessä. tyy pienempää hitaammin. Naisilla Vaikka veden lämpötila oli + 18°C ja on enemmän ihon alaista rasvakerapu saapui kolmessa tunnissa, löy- rosta, mutta he saattavat menehtyä dettiin pelastusliivien varassa kellu- silti miehiä nopeammin pienemmän massa 113 kuollutta, jotka olivat me- ruumiinkokonsa takia. Lihava hennehtyneet kylmettymiseen. Itäme- kilö taas on usein huonossa fyysisesren vesi ei lämpene edes kesällä näi- sä kunnossa. Ja mitä eroja on Royal hin lukemiin. Lämpimillään vesi on Navy taulukossa lapsista, he menetItämeressä elokuussa, keskimäärin tävät lämpöä viisin kertaisesti aikui+ 16°C. Tämäkin lämpötila voi tuu- seen verrattuna. Koulutettu henkilö pystyy tekelen kiihtyessä laskea useita asteita mään tarkoituksenmukaisia uintimuutamassa tunnissa.
10
liikkeitä ja kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Paniikkiin joutunut henkilö ei kykene toimimaan järkevästi, vaan aiheuttaa turhalla hosumisella nopean lämpötilan laskun. Tarkkojen tutkimusten mukaan vain noin 15 % yllättävään kastumiseen joutuneista pystyy järkevään toimintaan. Tämän takia on välttämätöntä järjestää realistisia pelastautumisharjoituksia kerhojen veneissä sekä jokainen omassa veneessään, tulisi myös tarkistaa jokainen pelastautumisväline aika ajoin (2Xkesässä). Veneen jättötilanteessa henkilö saattaa kolhia itsensä tajuttomaksi tai loukkaantua pudotessaan tai hypätessään veteen. Kokemus on osoittanut, että kovassa aallokossa veteen joutunut vetää helposti vettä keuhkoihin ja yleensä hukkuu välittömästi, liiveistään huolimatta! Tajuttomalla ihmisellä ei ole nielemisreflexejä, joten hän vetää kaiken suuhunsa tulevan keuhkoihinsa ja tukehtuu.
Tuulen vaikutukset Märkä luodolle uinut ihminen on sään ja tuulen armoilla, mitenkäs tai mitä siinä sitten tapahtuu!? Alhainen lämpötila, voimakas ilman virtausnopeus tuulen tai kuljetuksen johdosta, pitkä altistusaika kylmälle ja suuri suhteellinen kosteus ovat riskitekijöitä. Toisaalta lievillä pakkasilla tai jopa lämpöasteitten puolella syntyy paleltumia, koska niihin ei osata varautua. Seuraavassa olen kerännyt tietoja eräistä arvoista riskitilanteista. Tehdään siitä taulukko 2.
Vaatetus Ennen veneen jättöä tulisi pukeutua mahdollisimman hyvin. Villavaatteissa voi olla jopa 30 % painostaan vettä vaatteen tuntuessa vielä kuivalta. Villahan on vanhastaan tunnettu erittäin hyvänä eristeenä ihon ja ulkoilman välillä. Villahan on suurimmaksi osaksi ilmaa, ja ilmahan on huono lämmön johdin. Vedessä oltaessa villa toimii märkäpuvun tavoin (periaatteeltaan). Vesi siis tulee vaatteen läpi, mutta kun vesi ei pääse virtaamaan iholla, niin iho lämmittää paikoillaan pysyvän veden. Villan lämmittävässä vaikutuksessa on oma merkityksensä sen rasvaisuudella. Villan rasvahan on lanoliinia, joka liukenee pesuaineilla suoritetussa pesussa. Parhaimmillaan villa on silloin, kun sitä ei olisi käsitelty millään väri tai muulla aineella. Runsaan villavaatetuksen
päälle tulisi pukea sadevarustus, joka myös osaltaan estää veden kiertoa eikä päästä ruumiinlämpöä haihtumaan veteen. Pään ja kaulan suojaukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Lämmöstä haihtuu pään ja kaulan kautta jop 30 %. Mitä paksumpi on vaatetus sitä hitaampaa on lämmön joutuminen ympäröivään veteen. Edellytyksenä on tietysti se että vedessä olevalla on pelastusliivit yllään. Märät vaatteet upottaa kastuessaan. Viime aikoina on hyviä kokemuksia saatu polypropyleenistä valmistetuista alusasuista. Materiaali ei ime kosteutta itseensä, vaan kuljettaa sen iholta seuraaviin vaatekerroksiin. Polypropylene-alusasun päälle on paras pukea villavaatteita tai ns. nailonturkisvaatteita (polyamidi- ja/ tai polyesterikuituja). Tutkimukset ovat osoittaneet, että nailonturkis ja villa ovat lähes samanarvoisia suojana ky lmää vastaan. Nailonturkiksen peseminen ei muuta sen ominaisuuksia. Sekä polypropylene että nailonturkis kuivuvat kastuttuaan nopeasti päällä ruumiinlämmön vaikutuksesta.
Miten toimit kylmässä vedessä Joka kerta vesille lähdettäessä on selvitettävä mahdolliset mahdollisuudet selvitä vedessä kyseisenä
Ilman virtausnopeus 4,5 m/s 15,6 m/s
Onko ranta lähellä? Oletko varma, että kukaan ei kuullut avunhuutoasi eikä esim. pimeyden tai etäisyyden takia voi nähdä sinua? Jos olet ilman pelastusliivejä, olet ilmeisesti tilanteessa, jolloin on uitava, edellyttäen tietysti, että ranta on näköpiirissä. Jos lähellä on pienikin kelluke, ota se mukaan. Jos pääset jonkin trallin tai muun kellukkeen päälle, yritä meloa tai polskuttaa maihin. Vaatteet estävät veden kierron iholla ja hidastavat merkittävästi jäätymistä. Avaa kauluksesi ylin nappi ennen kuin sormesi menee tunnottomaksi. OTA H.E.L.P.-asento (ns. sikiöasento), jossa on oltava pelastusliivit. Kaikki pelastusliivitkään eivät pidä H.E.L.P.-asennossa. Kokeile omat liivisi ja testaa koko hoito kerhosi talvi U-H kauden aikana ja huolIa ne huolella ennen venesesonkia. H.E.L.P.-asennosta on ehdottomasti hyötyä ';heikosti pukeutuneelle henkilölle. Jos olet pukeutunut kunnolla, makaa rauhassa liivien varassa ja työnnä kädet liivien ja vartalon väliin. Voit uida 1,5 tuntia (n. 1 500 m) ja kuolla rantakivikkoon. Samoissa olosuhteissa voit kellua H.E.L.P.asennossa 4 tuntia. Jos vedessä on useita, kietoutukaa yhteen. HUDDLING eli ryhmäkellunta saattaa olla jopa parempi kuin
Ilman lämpötila + 5°e - l°e -12°e + 5°e - l°e -12°e -123°e
vuodenaikana. On siis aina ja joka kerta lähdettäessä vesile varauduttava veteen pelastautuminen. Avunhuuto ei ole pelkuruuden osoitus. Henkesi saatetaan pelastaa vaikka olisit jo menettänyt tajuntasikin. Kiipeä veneen, märkäpukukassin tai minkä tahansa kelluvan päälle. Muista, että vesi jäähdyttää ruumistasi 25Xnopeammin kuin ilma. Veteen jäämisestä ei ole missään olosuhteissa hyötyä. Pääsääntö - älä ui, ellet varmasti uimalla pääse läheiselle luodolle tai rannalle. Tarpeeton uiminen "pumppaa" vaatteitten sisällä olevan ilman ja vaatekerrosten välissä lämmenneen veden pois. Mitä nopeammin liikut, sitä nopeammin jäähdyt. Paikallaan pysyminen on äärimmäisen tärkeää vaikka kivut tuntuisivatkin sietämättömiltä. Kivut eivät tapa - jäähtyminen tappaa.
Todellinen lämpötila - 2°e
- goe
-23°e -12°e -20 o e -37°e -55°e
H.E.L.P.-asento. Ryhmän suuruus ja sijainti ryhmässä on kuitenkin ratkaisevaa. Kun pääset maihin liiku henkesi edestä. Ruumiisi alkaa tuottaa lämpöä ja varastoida sitä heti, kun pääset pois kylmästä vedestä. Purista pois vesi ja liiku kunnes vaatteesi ovat kuivat. Jos olet itse rannalla ja näet kohti rantaa pyrkivän uimarin, pidä jatkuvaa ääntä, rohkaise uimaria. Kylmettyvä uimari menettää ajan ja suunnan tajun. Hän ei näe mutta kuulee. Vedessä olija ui ääntäsi kohti. Kun uimari on niin lähellä rantaa, että hänen jalkansa ylettyvät pohjaan, ilmoita se hänelle.
H.E.L.P. Heat Escape Lessining Posture eli H.E.L.P. on tehokkain lämmön säästämisasento kylmässä vedessä. Asen-
to muistuttaa sikiöasentoa, jossa ruumiin ne osat, joissa suuret verisuonet kulkevat lähellä pintaa ja jäähtyvät nopeimmin, pyritään pitämään lämpimänä. 30 % ruumiinlämmöstä haihtuu pään ja niskan kautta. 20 % jalkateristä ja nilkoista, samat 20 % käsistä ja ranteista. Loppu 30 % jää ruumiin muiden osien menetettäväksi, erityisesti kainaloiden ja nivuksien. H.E.L.P.-asento vähentää lämmönhukkaa 50 %, mutta asennon ottaminen ei onnistu ilman pelastusliivejä. Erityisen tärkeää on, että pelastusliivi on varustettu riittävän leveällä niskatuella. leveä niskatuki estää kääntymisen kyljelleen. Kaikki pelastusliivit eivät siis mahdollista H.E.L.P.-asentoa. Tähän ryhmään kuuluvat kilpaliivit ja useimmat ns. kelluntapukineet.
HUDDLING
= ryhmäkellunta
Jos veden varaan on joutunut useampia henkilöitä, on heidän hakeuduttava yhteen ja kietouduttava toisiinsa lähekkäin kädet kaulalla, jalat lomittain ja kasvot vastakkain, tätäkin tulee kerhon harjoitella talvisin U-H vuorollaan ilman mitään häpeän tuntemuksia tai ujosteluja. Pelastusliivin voi kääntää selkäpuolelle, jos niin tuntuu paremmalle (todetaan U -H:ssa harjoituksissa). Ryhmäkellunta on mahdollista H.E.L.P.asennosta poiketen, ilman pelastusliivejäkin. Tämä asento on erinomainen lapsille, jotka voidaan ottaa vanhempien väliin. Jos joukossa on· huonokuntoisia, heidät pidetään ryhmän keskellä. Ryhmäkellunta vähentää 50 % lämmön hukkaa. Läheisyys on tärkeää psyykkisesti ja fysiologisesti. Samoin halua elää on eräs tärkeimpiä tekijöitä kampailussa kylmettymistä vastaan. Periksiantaminen on hyvin suuri houkutus. Hypotermiaan kuoleminen on eräs helpoimpia ja kivuttomampia.
Hypotermian oireita (= vajaa lämpöisyys)
Hypotermian äkillinen muoto, joka on yleinen kylmään veteen jouduttaessa: - voimakkaat puistatukset - alavatsan kouristukset - (rytmihäiriöitä ja sydänpysähdys) - kädet ja jalat tunnottomat - tartuntakyky ja kiinnipito heikkenee - uintikyky heikkenee - raajojen koukistuminen - aisti harhoja - hyvänolon tunne - tajunta laantuu ja lamaantuu Hypotermian krooninen muoto, joka liittyy uupumiseen ja kylmän yhteisvaikutukseen tai paleltumi-
11
seen esim. veneessä tai luodolla: epänormaali käytös, hitaus, kompurointi, unisuus, toistuva kaatuminen, kyvytön kävelyyn, pyörtyminen, sekavuus ja aistiharhat, tajuttomuus. Viiden ensimmäisen alkuoireen aikana on ruumiinlämpö palautettavissa vielä normaaliksi lämmittämällä tai jatkuvalla liikkeellä ololla, mutta muut oireet vaativat sairaalahoidon.
Entä sitten!? Ruumiinlämpötilasta Ruumiinlämpötilan mittaus ei onnistu normaalilla kuumemittarilla, koska mittausalue alkaa vasta 34,1°:ssa. Lämpötilan mittaus tavanomaisesti esim. uhrin kainalosta, ei myöskään anna oikeaa kuvaa tilanteesta. Raajojen lämpötila laskee huomattavasti jo kylmettymisen alkaessa, sillä elimistö puolustautuu hypotermiaa vastaan. Elimistön "ylin lämpötilan" mukaan hypotermia-potilaat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Luotettavan mittausmenetelmän puuttuessa uhrin lämpötilanarviointi on paras suorittaa seuraavan oireryhmittelyn mukaan.
Lämpötila yli 34° Näillä potilaillaei ole välitöntä vaaraa. Elimistö pystyy normalisoimaan lämmön. Potilaalla on nopeutunut pulssi, hyvin kylmä iho ja hän vapisee rajusti. Potilas muuttuu hiljaiseksi ja välinpitämättömäksi, myöhemmin häviää ajan ja paikantaju. Kävely muuttuu kompuroivaksi ja tavarat putoilevat käsistä. Tilanteen vakavuus ei tunnu huolettavan potilasta.
Lämpötila 34° -30° Elimistö ei pysty ylläpitämään lämpötasapainoa, vaan on riippuvainen ympäristön lämpötilasta. Oma lämmöntuotto riittää kuitenkin, jos lämmönhukkaa voidaan pienentää minimiin. Uhrin henkiset toiminnot laskevat edelleen, eikä hänelle jää muistikuvia tästä ajasta. Vapina loppuu ja samalla laskee hapenkulutus. 32°:ssa verenpaine ei ole enää mitattavissa.
Lämpötila alle 30° Vain aktiivinen lämmittäminen voi pelastaa uhrin. Uhria on lähes mahdoton erottaa kuolleesta. Pupillat ovat laajentuneet ja potilaalla ei ole reflexejä. Hengitystiheys on vain kaksi tai kolme kertaa min. Sydämen syke ei ole kuultavissa stetoskoopillakaan. Potilaan tila on äärimmäisen vakava. Häntä ei voi todeta kuolleeksi ennen kuin lämmittämisen jälkeen, mikäli elvytys ei ole on-
12
nistunut. Alle 25° katsotaan yleensä merkitsevän kuolemaa, vaikka onnistuneita elvytyksiä on raportoitu 18°:seen asti.
Entä kylmettyneen hoito!? Jälkikylmettyminen (afterdrop) Kun uhri on saatu pois kylmästä, "ydinlämpö" laskee ensimmäisen 30 min. aikana vielä 1-3°. Tämä johtuu ydintä huomattavasti kylmempien raajojen äkkiä parantuneesta verenkierrosta. Hyvä kuntoisetkin potilaat voivat menehtyä tässä vaiheessa. Nopeaa lämmittämistä on siis varottava, eikä potilaan viemistä esim. kuumaan saunaan saa edes ajatella. Tajuissaan olevalta potilaalta poistetaan märät vaatteet varoen ja potilas kääritään huopiin, makuupussiin tms. Hyvä ja usein ainoa toteutettavissa oleva tapa lämmittää uhria on normaalilämpöisen sijoittaminen uhrin kanssa samaan makuupussiin. Potilasta on seurattava keskeytyksettä, jotta hänen hengitystiehyeiden jatkuva aukiolo voidaan varmistaa. Raajojen lämpiäminen voi aiheuttaa jälkijäätymisen, joten raajat tulisi jättää ulkopuolelle. Huoneen lämpötilan tulisi olla 15°-20°. Potilaalle annetaan lämmintä 'äitelän' sokeripitoista juotavaa. Maihin noussut potilas puristaa vaatteensa mahdollisimman kuiviksi ja pukee ne päällensä. Maissa olevan tulisi liikkumalla pyrkiä kuivaamaan vaatteensa. Älä anna potilaalle alkoholia. Alkoholi vilkastuttaa verenkiertoa. Pintaverisuonet laajenevat, jolloin ihohuokoset aukeavat ja ruumis luovuttaa lämpöä ja tankkaa kylmää oikein ryyppy päällä ja jäähdyttää lämpimän veren ydinalueella. Näin siis alkoholi vaikuttaa moninkertaisesti menehtymisnopeuteen. Vaikea alilämpöisyys Märät vaatteet tulisi poistaa uhrilta leikkaamalla, jotta häntä ei tarvitsisi liikutella. Käsittely voi aiheuttaa uhrille sydän- ja/tai hengityspysähdyksen. Jos vaatteiden poistaminen leikkaamalla ei ole mahdollista, vaatteita ei riisuta. Lämmön lisähukka estetään kietomalla uhri huopiin, muovikelmuun, makuupussiin t.m.s. Uhrin ympärille muodostuu näin menetellen termospullo-tyyppinen suoja. Tajuton hengittävä potilas asetetaan kylkiasentoon, jotta hengitystiehyet pysyvät auki. Potilaan pään tulee olla jalkoja ylempänä. Muuten raajojen kylmä veri ajautuisi ydinalueelle liian nopeasti. Hengityksen elvytykseen ei pidä kuitenkaan ryhtyä, ennenkuin on varmuudella todettu, että uhrin sydän on
pysähtynyt. Vaikeasti alilämpöisen uhrin hengitystiheys on vain kaksi tai kolme kertaa minuutissa. Sydämen sykettä on hyvin vaikeaa havaita. Uhrin aivojen hapentarve on kuitenkin vähäinen ja heikkokin hengitys ja verenkierto pystyvät tyydyttämään tämän tarpeen. Lämmittäminen lämpimällä vedellä Tämä menetelmä kuuluu jo sairaalahoidon piiriin. Menetelmä on nopea, mutta sen suorittamistavasta on olemassa erilaisia mielipiteitä. Äärimmäisissä tapauksissa pitkien jo aikaa vievien matkojen takia saattaa ko. menettelyyn olla pakko turvautua. Uhria ky1vetetään nostamlla veden lämpötila 30°-40°. Lämmitys lopetetaan kun potilaan ydinlämpö on 32°-33°. Potilaan raajat tulee jättää jälkijäähtymisen estämiseksi ammeen ulkopuolelle. Koko ajan on varauduttava elvytykseen. Ja tänä päivänä hän on jo joka kerhon EApaketissa hapenantolaite, jota osaa jokainen kerholainen käyttää! Viime aikoina on sairaaloissa kokeiltu hengitysilman lämmittämistä ja tulokset ovat oleet lupaavia. Käytössä ovat myös sydänkeuhkokone, vatsaontelohuuhtelu, vastahuuhtelu ja jopa huuhtelu peräsuolen kautta. Sairaalassa voidaan valvoa ja hoitaa rytmihäiriöt, säädellä lääkkeillä ihoverenkiertoa jne. Vaikeasti alilämpöiset potilaat eivät ole korkeatasoisellekaan sairaalalle rutiinitapauksia. Päivystävän lääkärin on vaikea hoitaa potilasta, jollaista harvoin näkee. Esim. HYKS:ssä joudutaan hoitamaan tällaisia potilaita 3-4 kertaa vuodessa. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että olisi menetelmä mikä tahansa, potilas pitäisi saada toimitetuksi nimenomaan korkeatasoiseen sairaalaan, jolla on ympärivuorokautinen valmius hoitamiseen, röntgen, laboratorio, tehohoito, leikkaussalivalmius. Vesistöissämme hukkuu vuosittain lukuisia ihmisiä. Läheskään aina ei kuoleman syynä ole hukkuminen vaan KYLMETTYMINEN, jonka seurauksena on hukkuminen. Tietämällä ja mieleesi painamalla voit joskus pelastaa hengen. Lähdeteoksena olen käyttänyt kari Lehtosalon tutkimia asioita ja haluan näin omalta osaltani viedä tätä tärkeää asiaa eteenpäin.
Jukka Tirronen Sukeltajakoulu
o o
00
000 o 0 o o 째0 0 0
0
Sukelluskertomuksia Punaiselta Mereltä Voisin sanoa, että päivääkään en antaisi pois niistä päivistä, jotka olen sukellusoppaana ja -kouluttajana viettänyt täällä Punaisen Meren ehtymätöntä vedenalaista eläinmaailmaa tutkiskellen ja kuvaillen. Satojen ja satojen sukelluksienkaan jälkeen en ole kaikkea nähnyt. Lähes jokainen sukellus on tuonut tullessaan jotain uutta ja ennen kokematonta. Trooppisissa vesissä ei ilmeisesti koskaan voi sukeltaa niin paljon, että voisi sanoa kokeneensa ja nähneensä kaiken.
,
Lähtiessäni näitä vesiä valloittamaan, oli taskussani suomalaisen sukelluskouluttajakortin lisäksi CMAS:n kansainvälinen kortti. Voidakseni työskennellä kouluttajana ja oppaana oli minun ensi töikseni istuuduttava "koulun penkille" opiskelemaan paikallista kouluttajakorttia varten Israelin sukelluslainsäädännön turvamääräyksiä, Ootka ovat kunnioitettavan tiukat ja tarkoin määritellyt). Luonnonsuojelu oli myös voimakkaasti opiskelussa mukana. Sukellustoiminnan vilkkaus on antanut sukelluskeskuksille paljon kokemusta miten ja mitkä asiat ovat tärkeysjärjestyksessä etusijalla. Päivittäinen sukellustoiminta onkin tarkoin suunniteltua ja valvottua. Tällä järjestelmällisyydellä on mahdolliset sukellustapaturmat pyritty jo etukäteen eliminoimaan pois. Raha ei riitä veden alle pääsyyn, vaan sukelluskortti on löydyttävä. Muussa tapauksessa on sukelluskurssi ainoa tie eteenpäin. Laiminlyönnit kostautuvat heti mahdollisten onnettomuuksien jälkeisissä tutkimuksissa, jolloin koulutuslupien menetys on välittömästi edessä, Suomalaisten sukeltajien innostus Punaista Merta kohtaan on näkynyt lisääntyvinä ryhminä, jopa vanhoina "naamoina" jotka vuosittain uskollisesti palaavat. Useat ovat myös huomanneet mielekkääksi lomavaihtoehdoksi suorittaa kansainvälinen
14
CMAS:n sukelluskurssinsa lämpimissä vesissä. Sukelluskurssi Israelissa maksaa n. 150 $. Kurssi sisältää teorian, allassukellukset, avovesisukellukset sekä täydelliset sukellusvarusteet. Kurssin jälkeen on oppilaan sukellettava 10 sukellusta kouluttajan kanssa, jolloin oppilaan sukellusvälineiden hallinta testataan aina ennen varsinaista sukellusta. Näin suoritettu kansainvälinen kortti avaa tiet kaikkialle maailman merille. Samalla kurssilta on monesti löytynyt varsin kansainvälistä porukkaa, amerikkalaisista saksalaisiin. Viimeksi vedin kurssin Lucky Diversilla Eilatissa täydelle luokalle kiinalaisia - kokemus sekin. Keväällä muuttuivat rajat ja Egypti siirtyi Siinain isännäksi. Sukelluskeskukset Sharm El Sheikhissä hiljenivät ja toiminta vilkastui entisestään Eilatissa. Suomalaisten sukeltajien hyvin tuntema sukellustukialus Apuhara siirtyi jatkossa purjehtimaan Egyptin lipun alle, jättäen jäähyväiset suomalaiselle miehistölleen. Se, miten kaikki Egyptin puolella tulee jatkumaan , on vielä aikaista ennustaa. Olen viimeksi kesäkuussa ollut Siinailla neuvottelemassa egyptiläisten kanssa. Silloin kaikki oli vielä heille täysin uutta ja kartoittamatonta. Eilatissa sukellustoiminta jatkuu vilkkaana entiseen tapaansa. Eilatissa Egyptillä on uusi suurlähetystönsä, josta voi hankkia viisu-
minsa, jos haluaa poiketa sukeltamassa maitse Siinain puolella. Pieneen "paperisotaan" on syytä varautua kokemuksieni perusteella. Asioita käsitellään Egyptissä sangen verkkaisesti. Monet ovatkin viettäneet lomansa Eilatissa sukellellen ja tehneet vain parin päivän matkan Egyptin puolelle, säästyen nam vaihtamasta Egyptin valuutaksi pakollisia 150 $. Suomesta ei tietämäni mukaan löydy yhtään matkanjärjestäjää, joka toteuttaisi meidän sukeltajien tarpeita maailmalla. Kunkin on itse etsittävä tiensä "lomavesille" sukeltamaan kuulopuheitten mukaan. Suomalaisista matkanjärjestäjistä tekee Toiviomatkat esim. tammi-helmikuussa -83 sukeltajille soveltuvia matkoja Israeliin. Nämä lennot saapuvat Tel Aviviin. Matka sisältää hotellin Eilatissa sekä muutaman päivän tutustumisen Jerusalemiin ja hotellin. Mukana ohjelmassa on myös uintiretki Kuolleella Merellä. Toiviomatkoilla on myös ns. Israel ominpäin -matkoja, joihin sisältyy vain edestakainen lento Helsinki-Tel Aviv. Matkat ovat asiakkaan omasta halusta riippuen viikon-kuukauden pituisia. Ne eivät sisällä hotellia eivätkä kuljetusta Eilatiin. Eilatissa on runsaasti tarjolla varsinkin nuorten suosimia vuokrattavia huoneita, jotka ovat hinnoiltaan reilusti alle hotellihintojen. Myöskään matka Tel Avivista Eilatiin ei edes bussilla kestä 4-5 tuntia enempää. Jos joku harkitsee ominpäin-matkaa (eikä ole turhan vaativa), voin henkilökohtaisesti, mahdollisuuksieni mukaan yrittää auttaa ongelmissa. Aurinkomatkat järjestää matkoja myös Eilatiin. Paikallisilta kerhoilta voi vuokrata tarvittaessa kaikki sukellusvarusteet. Edullisinta on tietenkin hoitaa matkaan omat varusteensa. Älkää unohtako nostoliiviä, joka on ehdottoman pakollinen! Lucky Divers on myös aloittamassa Eilatista risteilyt Punaiselle Merelle. Risteilyt tulevat olemaan viikon tai kahden viikon pituisia. Asuminen tapahtuu aluksella, joten hotellittomat ns. Israelominpäin -matkat tulevat silloin kysymykseen. Pyrin jättämään liiton toimistoon Leilalle viimeisimmät tiedot, mistä ja miten parhaiten ja nopeimmin tavoitatte minut Eilatista, jos tiedon tarvitsette. Toivon, että nämä antamani tiedot auttaisivat teitä viettämään miellyttävän sukellusloman.
Osku Osmo Puukila el o Lucky Divers Moriah Hotel Eilat, Israel
Tämä mahtava maa, josta pikkuhiljaa on tulossa mahti valtio maapallolla, on ainoa valtio Etelä-Amerikassa, jossa puhutaan portugalin kieltä. Maan valtavasta koosta saa käsityksen, kun asettaa kaikki Euroopan valtiot yhteen. Tällöin päästään pinta-alassa samoihin lukemiin kuin puhuttaessa Brasilian pinta-alasta, eli n. 5,2 milj. km 2• Brasilia muodostaa siis melkein puolet koko EteläAmerikan mantereesta. Niin pohjoisessa, lännessä kuin etelässäkin maa rajoittuu jokaiseen muuhun mantereen valtioon, lukuunottamatta Chileä ja Equadoria. Itäpuolella maalla on taas n. 7000 km rantaviivaa rajoittuen Atlantin valtamereen. Brasilian alasta 93 % sijoittuu päiväntasaajan ja kauriin kääntöpiirin väliin josta syystä vuodenajat ovat päinvastaiset Suomeen nähden. Kun meillä täällä on keskitalvi (tammi-maaliskuu) on Brasiliassa taas keskikesä. Ilmasto on melko vaihteleva alueittain. Alueita, joilla ei koskaan ole kylmää, ovat pohjoisja koillisosat, ei siis talvikaudellakaan, ja alueita, joilla taas talvikaudella voi jopa sadella lunta ovat maan eteläosat. Poliittisesti maa on jaettu 22 osavaltioon, 4 territorioon sekä oman alueensa muodostavaan maan pääkaupunkiin, Brasiliaan. Nämä osavaltiot ja territoriot muodostavat taas viisi aluetta, joilla jokaisella on oma erikoisluonteensa. Sen mukaisesti voidaan sanoa olevan viisi erilaista Brasiliaa. Maan 120 milj. asukkaasta 70 % on alle 30 vuotiaita, niinpä nämä nuorte idearikkaat ihmiset odottavat myös meitä suomalaisia luokseen lomailemaan voidakseen näyttää omaa maataan, joka on vastakohtia täynnä.
BRASILIA - Vastakohtien maa ANGRA DOS REIS Rannikko Riosta etelään on nimeltä Costa Verde, Vihreä Rannikko, Riosta 160 km Angran lahden rannalla sijaitsee Angra dos Reis, kirkkaan sinisen veden, valkoisen hiekan ja vuoriston välissä paratiisinomainen lomanviettopaikka. Noin 300 saarta lahdella ja rannikon lähituntumassa tarjoavat vesiurheilua harrastaville ihanteelliset olosuhteet sukellukseen, kalastukseen, purjelautailuun, veneilyyn j.n.e. Päivittäin järjestetään veneretkiä sukeltavilIe eri puolille saaristoa. Laitteita vuokraavat paikalliset klubit, joiden hinnat ovat kohtuullisia. Porto Fraden satamassaon vuokrauskeskus, josta on mahdollisuus saada kaikki tarvittava välineistö ja siellä on myöskin "marina" ostoskeskus. Hotellit sijaitsevat aivan rannan tuntumassa, ei kuitenkaan liian lähellä toisiaan eikä niitä ole kovin monta. Yksi parhaimmista on Hotel do Frade. Sen bungalowalue ja matalat kaksikerroksiset rakennukset sopivat kauniisti ympäröivään luontoon ja mereen. Huoneet ovat ilmastoituja ja niissä on tietenkin täydellinen kylpyhuone, parveke tai terassi ja jääkaappi. Ravintoloita, baareja, seurustelutiloja, TV -huone, mitään ei puutu. Ulkona 2 uima-allasta ja mahdollisuus tenniksen ja golfin peluuseen.
Saatavana SVUL:n jakelusta puh. 90-4737291 arkisin klo 8-16 Numero Nimi
34001 34002 34003 34004 34005 34010 34011 34012 34013 34014 34015 34017 34018
kouluttajakansio sukeltajakortti PV -luokka sukeltaja kortti laite sukelluspv kirja vedenalainen suunnistus ilm.suk.kurssin alko 5 kpl ilm.luokkasuorituksesta 5 kpl kouluttaja toimintailm. 1 kpl luokkatark. toimintailm. 1 kpl ilm. kerhokoul. nimitt. 2 kpl ilmo suk.koulutt.seuraam. 1 kpl postikortti tarra
A-hinta
50,00 2,00 2,00 10,00 20,00 3,00 3,00 1,00 1,00 2,00 1,00 0,80 3,00
34019 34020 34021 34022 34023 34024 34025 34026 34027 34028 34029 34030 34101 34102 34103 34104 34105 34106 34107
Kokonaisuutena Angra dos Reis ja Hotel do Frade muodostavat lomakohteen, joka hakee vertaistaan.
RIO DE JANEIRO Rio de Janeiro, tai tuttavallisesti vain Rio, oli vuoteen 1960 asti Brasilian pääkaupunki. Vielä senkin jälkeen, kun uudesta Brasilia-kaupungista tuli hallinnollinen keskus on Rio säilyttänyt asemansa maansa kulttuurikeskuksena ja tärkeänä kaupallisena ja teollisena kaupunkina. Rio on kuusine miljoonine asukkaineen Etelä-Amerikan suurimpia kaupunkeja. Sijaiten Guanabaran rannalla sangen edullisesti vuorten ja meren välissä se tarjoaa miellyttävän kesäilmaston vuodenajoista suuremmin riippumatta. Rio on tosiaan kaunis kaupunki, Etelän helmi. Brasilialaiset itse kutsuvat sitä nimeltä "Cidade Marvilhosa", ihmeellinen kaupunki. Rion asukkaat, cariocat, väittävät, että Luojalta kului kaksi päivää seitsemästä pelkästään Rion luomisessa. Päivin ja öin voi tuntea brasilialaisten räjähtävän elämänilon ja erityisesti juuri brasilialaisnaisten, joiden sanotaan olevan maailman kauneimpia. Elämä Riossa on vaihtelevaa värien, temperamentin ja musiikin sopusointua. Täällä tulevaisuus sekoittuu jännittävällä tavalla vanhoihin traditioihin.
urheilusukeltajalehti vsk filmivuokra vapaa sukellus turvallisuuskansio kilpailu määr räpyläuin. ja suk.kv-kilp.säänn. suk. kalast. kilp.säännöt Yleissäänn. vedenal. valok. uppopallon kilp.säännöt uppopallon tuomariohje uppopall. lajikoht. kilp.määr. tieto on turvallisuutta taito merkki kulta (PM-1) taitomerkki hopea (PM-) taitomerkki pronssi (sukeltaja) snorkkelimerkki tähtimerkki urh.suk.lehti tarra sukella turvallisesti
55,00 0,00 10,00 50,00 5,00 5,00 5,00 5,00 5,00 5,00 5,00 10,00 15,00 10,00 5,00 5,00 2,00 2,00 1,00
15
Vaikkakin Rio on vanha kaupunki, perustettu jo 1500-luvulla, esittäytyy se mielellään modernina metropolina. Viime vuosina on tehty laajamittaisia uudistuksia: leveitä bulevardeja rakennettu, uusia rakennuksia pystytetty vanhojen tilalle ja kauniita puistoja istutettu luomaan avaruutta keskikaupunkialueelle. Ne, jotka vuosia sitten ovat ihastuneet vanhaan Rioon ovat tänään siihen' aivan yhtä ihastuneita. .. itse asiassa kaupungin uudenaikaistaminen on jopa lisännyt sen tenhovoimaa. Eräs tunnetuimmista - ja valokuvatuimmista - nähtävyyksistä on Sokeritoppa-vuori, joka näkyy kaikkialle Riossa ja joka itse asiassa on mantereen niemi. Köysirata vie matkailijat muutamassa minuutissa vuoren huipulle. Corcovado-vuoren huipulta, jolla sijaitsee 38 metriä korkea Kristus-patsas, on uhohtumaton panoraama allaolevaan merensiniseen maailmaan. Teille on paikka varattuna myös kaupungin upeilla uimarannoilla. Maksutta. Copacabana, Ipanema, Flamengo ovat kenties tunnetuimmat Rion lukuisista uimarannoista,
joilla voi uida, sukeltaa, harrastaa surffausta tai purjehtija. Tai vain olla. Copacabana, tunnetuin rannoista, sijaitsee Avenida Atlantican varrella. Täällä ovat myös kaupungin parhaimmat ja tunnetuimmat hotellit ja ravintolat sekä erikoisliikkeet. Kävely A venidalla pysähtyen jonkin kahvilan kohdalla "cafezinho'lle" on sisällytettävä päivittäiseen ohjelmaan. Illan hämärtyessä Rion sykkivä elämä siirtyy Copacabanan yökerhoihin. Nauttikaa illasta yhdessä cariocain kera. Ensimmäinen iltanne jälkeen ette enää muista kaukaista kotimaatanne, aivan kuin ette olisikaan matkalla Brasiliassa, vaan kokonaan eri maailmassa. Conquerorsit (valloittajat), maantierosvot, yli Pampan ratsastavat gauchot, trooppisten metsien intiaanit ja kultaa etsivät seikkailijat esittäytyvät unohtumattomassa show-paraatissa yökerhoissa. Ja sambakoulujen esitykset vapauttavat ja villitsevät jopa viileät pohjoismaalaiset. Brasilialainen temperamentti ilmenee myös tavasta pelata kansallispeliä, jalkapalloa. Sitä pelataan
kaikkialla: mahtavalla Maracanastadionilla, jonne mahtuu peräti 200.000 katsojaa, uimarannoilla tai takapihojen asfalteilla, joilla joukkueet paljain jaloin pelaavat ilman taukoja. Mutta Riosta voi myös tehdä mielenkiintoisia retkiä. Suositeltavien joukossa on tunnin risteilymatka romanttiselle Paquetan saarelle, jossa voi retkeillä vaikka polkupyörällä tai hevosajopelillä matkaten. Ja nauttia maittavan kalalounaan! Toinen hyvin suosittu retkikohde on runsaan tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Petropoliksen kaupunki. Paitsi kauneudestaan se on tunnettu myös historiastaan. Täällä sijaitsee nimittäin Dom Pedro II keisarillinen palatsi, joka nykyään toimii mielenkiintoisena ja arvokkaana museona. Rio de Janeiro ja brasilialaiset toivottavat tervetulleiksi maahan, jonka ihmiset ovat alati nuorekkaita ja aktiivisia, maisemat silmiähivelevän kauniita, palmujen reunastamat hiekkarannat vertaansa vailla. Brasilia on itse unelma.
SUKELLUSKALASTUSTA SVUL:n Helsingin piirin, järjestyksessä toiset sukelluskalastus kilpailut pidettiin 29. 5. 1982 Tammisaaressa. Sää oli aurinkoinen, mutta hieman tuulinen. Kilpailualueena oli Stora Aspkär nimisen saaren ympärillä olevat Oy Alko Ab:n kalavedet. Kalastusalue oli niin laaja, että kolmen tunnin aikana ehti tutkia vain osan kilpailualueesta. Tuurilla saattoi löytää kalaisat paikat hetikin, mutta epäonnisimmat saivat uida tuntejakin näkemättä kalaakaan. Kilpailun jälkeen saatoin harmissani todeta että pumppaamani parin kilometrin lenkki oli ollut turha, koska kaikki saamani kalat olivat noin 100-200 metrin päästä maalialueesta. Vertailuja edellisen vuoden kilpailuun. Kaloja oli mielestäni huomattavasti harvemmassa kuin Por kkalassa pidetyssä vuoden 1981 kisassa. Kilpailijoita oli lähes kolme kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, joten sukelluskalastus harrasteena on saanut tuulta Helsingin piirin jäsenseuroissa. Vuoden 1982 mestariksi tuli ylivoimaisella voitolla Seppo Hynönen (Alkon urheilusukeltajat) saaden 10 kampelaa. Vuoden 1981 yhtä ylivoimainen mestari 19 kampelalla Jouko Myyry (Calypso) tyytyi tänä vuonna pyydystämään vain 6 kampelaa, joilla tuli nyt viides sija. Kahdestatoista kilpailuun osallistuneesta joukkueesta vei voiton Alkon urheilusukeltajat. Kotikenttäetu sanovat kateelliset. Vuoden 1981 joukkuemestaruus oli Calypsolla,
16
mutta tänä vuonna he jäivät neljännelle sijalle. Naisten 1982 mestariksi tuli Irmeli Mälkiä (Merisukeltajat) kahdella kampelalla. Kahden parhaan välillä oli niin pieni ero, että kilpailun tuomaristokin sekosi palkintojen jakotilaisuudessa. Vuoden 1981 mestari Raija Virta (Partiosukeltajat) jäi tänä vuonna kalatta, mutta väittää kyllä yhtä haavoittaneensa. Vuonna 1981 naisia oli mukana kaksi, tänä vuonna heitä oli jo neljä. Hyvä tytöt. Junioreita jäimme kaipaamaan, heitä ei ollut tänäkään vuonna mukana yhtään. Kilpailun suurimman kalan sai Ari Kurki (Sukeltajat-78), se oli 2,100 kg:n made, siitä tuli täydet pisteet. Vuoden 1981 suurimman kalan sai Arto Suon pää (Partiosukeltajat) jolloin se oli 1,400 kg:n hauki. Huumorimielellä jaettiin myös
palkinto kilpailun kauneimmalle kalalle, simpulle, jonka saaja oli Ari Hallikainen (Alkon urheilusukeltajat). Vuonna 1981 sellaista ei jaettu, vaikkakin Pentti Peljamo (Urheilusukeltajat) tällöin saikin kilpailun ainoan simpun. Kilpailun jälkeen kaikki halukkaat pääsivät Alkon rantasaunaan ja rohkeimmat kävivät jopa meressä uimassa (alle 10°C). Huoltoporukka sai nauttia koko kilpailun ajan auringonpaisteesta, mikä osaltaan aiheutti tyytyväisyyttä onnistuneeseen, leppoisaan lomapäivään saaristossa. Palkintoja oli lahjoitettu runsaasti, niitä riiti kaikille jotka kaloja saivat. Melkein kaikki helsinkiläiset sukellusliikkeet olivat hengessä mukana. Kiitän kaikkien puolesta Meduusa Oy:tä, Nepto-Sub Oy:tä ja PartioAita Oy:tä ymmärtäväisestä suhtautumisesta ja kalastuskisojen kannatuksesta lukuisten muiden tukemiensa kilpailujen ohella. Myös Oy Stockmann Ab lahjoitti kisaan runsaasti palkintoja. kalavesien isäntä Oy Alko Ab ei ikävä kyllä lahjoitanut tuotteitaan palkinnoiksi, ainakaan niitä ei ilmaantunut Alkon henkilökunnan tehokkaan seulan läpi palkintopöytään.
Koska vuoden 1981 kilpailutuloksia ei ole aikaisemmin julkaistu, ovat ne myös tässä mukana.
Ruotsi Alkon urh.suk. -, Pekka Halkosaari H 20 -, Rainer Kirjavainen H 20 -, Marko Lainio H 20 -.
Helsingin piirin kalastuskisat 29. 5. 1982 Tammisaari, Stora Aspkär
1. Irmeli Mälkiä Merisukeltajat 2 kampelaa 9 p., 2. Riitta Merjankari Calypso 2 kampelaa 8 p., 3-4. Raija Virta Partiosukeltajat -, Anneli Söderlund Alkon urh.suk. -.
1. Seppo Hynönen Alkon urh.suk. 10 kampelaa 83 p., 2. Tapio Touru Alkon urh.suk. 7 kampelaa 46 p., 3. Pauli Pyysalo Partiosukeltajat 7 kampelaa 44 p., 4. Jukka Tirronen Merisukeltajat 3 kampelaa,3 ahventa 44 p., 5. Jouko Myyry Calypso 6 kampelaa 41 p., 6. Markku Luotinen Alkon urh.suk. 4 kampelaa 30 p., 7. Ari Kangasniemi Sukeltajat r.y. 3 kampelaa 27 p., 8. Ari Kurki Sukeltajat-78 1 made 22 p., 9. Tero Meriluoto Sukeltajat-78 3 kampelaa 20 p., 10. Yrjö Ristola Sukeltajat-78 3 kampelaa 18 p., 11. Timo Salmi Sukeltajat r.y. 1 kampela 17 p., 12. Timo Perälä Sukeltajat r.y. 2 kampelaa 12 p., 13. Jukka-Pekka Blom H 20 1 turska 8 p., 14. Virmo Merjankari H 20 1 kampela 7 p., 15. Arto Suonpää Partiosukeltajat 1 kampela 6 p., 16. Mikael Niinivaara H 20 1 kampela 6 p., 17. Vesa Peura Sukeltajat-78 1 kampela 6 p., 18. Ari Silvast Sukeltajat78 1 simppu 5 p., 19. Ari Hallikainen Alkon urh.suk. 1 simppu 5 p., 20-30. Hannu Hietanen Sukeltajat r.y. -, Markku Luisto Sukeltajat r.y. -, Rauno Hagel Sukeltajat-78 -, Mika Henriksson Sukeltajat -78 -, Jari Brännare Sukeltajat-78 -, Bo-Erik Malmgren Sukeltajat-78 -, Jorma Kosonen Alkon urh.suk. -, Mika
Suurin kala: Ari Kurki Sukeltajat-78 2,100 kg made. 1. Alkon urh.suk. (Hynönen-Touru-Luotinen) 159p. 2. Merisukeltajat (Tirronen-Irmeli Mälkiä) 53 p. 3. Partiosukeltajat (Pyysalo-Suonpää-Raija Virta) 50 p. 4. Calypso (Myyry-Riitta Merjan49 p kari) 5. Sukeltajat-78 (Kurki-Meriluoto-Peura) 48 p. 6. Sukeltajat r.y. (Kangasniemi-SaImi-Hietanen) 44 p. 7. H 20 (Ristola-Brännare-Malmgren) 14 p. 8. H 20 (Blom-Niinivaara-Lainio) 14 p. 9. Sukeltajat r.y. (Perälä-Luisto) 12 p.
10. H 20 (Merjankari-Halkosaari-Kirjavainen) 7 p. 11. Sukeltajat-78 (Silvast-Hagel-Henriksson) 5 p. 12. Alkon urh.suk. (Hallikainen-Kosonen-Ruotsi) 5 p. Helsingin piirin kalastuskisassa saatiin yhteensä 63 kalaa eli 56 kampelaa, - haukea, 3 ahventa, made, 1 turska, 2 simppua.
Helsingin piirin kalastuskisat 6.6.1981 Porkkala, Utterböte 1. Jouko Myyry Calypso 19 kampelaa 105 p., 2. Pauli Pyysalo Partiosukeltajat 9 kampelaa 43 p., 3. Arto Suon pää Partiosukeltajat 1 hauki 1 kampela 24 p., 4. Matti Pehkonen Calypso 4 kampelaa 19 p., 5. Virmo Merjankari H 20 4 kampelaa 17 p., 6. Lauri Nurminen Partiosukeltajat 2 kampelaa 1 ahven 16 p., 7. Pekka Halkosaari H 20 3 kampelaa 15 p., 8. Uljas Uromaa H 20 2 kampelaa 11 p., 9. Pentti Peljamo Urheilusukeltajat 1 kampela 1 simppu 9 p., 10-11. Mika Ahlstrand Calypso -, Jukka Tirronen Urheilusukeltajat -. 1. Raija Virta Partiosukeltajat kampela 5 p., 2. Riitta Nurminen Partiosukeltajat -. Suurin kala: Arto Suonpää Partiosukeltajat 1,400 kg hauki. 1. Calypso (Myyry-Pehkonen-Ahlstrand) 124 p., 2. Partiosukeltajat (Pyysalo-Suonpää-Nurminen) 83 p., 3. H 20 (Merjankari-Halkosaari-Uromaa) 43 p. Helsingin piirin kalastuskisassa saatiin yhteensä 48 kalaa eli 45 kampelaa, 1 hauki, 1 ahven, 1 simppu.
Kalastusterveisin PAULI PYYSALO
19.2.-4.3. 1983 Lähde tutussa seurassa mieliurheilusi pariin keskellä kylmintä Suomen talvea Brasilian trooppisilla vesille. Sukelluskohteeksi olemme valinneet Angra dos Reis/in- , 160 km Riosta etelään. 7 päivää sukellusta. 4 päivää RIOON TUTUSTUMISTA. Matkatoimisto Area järjestää alan harrastajille erikoismatkan hiihtolomien aikaan 19.2.-4.3. 1983. Matkan hinta 9985 mk (erikoishinta edellyttää väh. 15 henk.eä) Hinta sisältää lennot Helsinki / Turku-Kööpenhamina-Rio de Janeiro m / p Finnairin ja SAS:n reitti koneilla turistiluokas~ Bussikuljetuksen Rio-Angra dos Reis m/p majoituksen 2-hengen huoneissa Hotel do Fradessa puolihoidolla. 7 yötä majoituksen 2-hengen huoneissa aamukahvilla Hotel Californiassa Riossa, Copacabanan rannalla. 4 yötä kaupunkikiertoajelun Riossa
** ** *
Tiedustelut ja ilmoitta~t~miset Matkatoimisto Oy AREA Yliopistonkatu 18 20100 Tl)RKU 10 puh. 921 - 333555 / MC!rja Hietaniemi Kaj Lautkankare (. kohdekuvaus oheisessa tekstissä)
.m IKI.IE.m. MATKAKUUMEESEEN __ _
17
SUKELLUSSUUNNISTUKSEN
URHEILU
SM-82 Ahvenistolla, Hämeenlinnassa 21-22.8.82 TarkkuusK 1. Kauko Martikainen
2. Matti Parkki 3. Kai-Jukka Juurikivi 4. Pekka Johansson
Ahveniston Vesipedot, H:linna Lahden Urheilusukeltajat, Lahti Ahveniston Vesi pedot, H:linna Ahveniston Vesipedot, H:linna
33/50
Ahveniston Vesi pedot, H:linna Ahveniston Vesipedot, H:linna Lahden Urheilusukeltajat, Lahti Lahden Urheilusukeltajat, Lahti Sukeltajat 78, Helsinki Sukeltajat 78, Helsinki Sukeltajat 78, Helsinki Sukeltajat 78, Helsinki
27.37
33 28 18
Kauko Martikainen 2. Pekka Weckman Matti Parkki 3. Uki Viljakainen Matti Vilen 3. Rauno Hagel Ari Silvast
35.33 Keskeytys Keskeytys
Tarkkuus X 44/50
1. Reijo Viiala Ahveniston Vesi pedot, H:linna Ulkopuolen Per Olov Jansson Murena, Porvoo kilpailun Peter Jansson Murena, Porvoo 2. Matti Parkki Lahden Urheilusukeltajat, Lahti 3. Pekka Heikkinen Ahveniston Vesipedot, H:linna 4. Kauko Martikainen Ahveniston Vesi pedot, H:linna
44 43 42 42 40
Pari X 35.33
50.08 54.59 Hylätty
SM lopputulokset VA-kalastuksen joukkue-
kilpailussa 2. Lahden pingviinit 1 3. Sukeltajat 78 7 4. Calypso 5. Alkon urheilusukeltajat 6. Merisukeltajat 7. Partiosukeltajat 8. Lahden Pingviinit 2 9. Sukeltajat 788
18
Mäkinen Rauno Ljungqvist Lauri Lyy Martti Vanhanen Juha Haverinen Teuvo Tissari Kyösti Meriluoto Tero Kurki Ari Ristola Yrjö Myyry Jouko Rapo Jukka Ahlstrand Klaus Hynönen Seppo Luotonen Markku Mälkiä Irmeli Tirronen Jukka Suonpää Arto Pyysalo Pauli Kauppila Pepe Johansson Kai Vilen Timo Peura Vesa Silvasti Ari
Toimitussihteeri Eeva Nyqvist Raskinpolku 9 A 8 20350 Turku 35 k.921-381804 t. 921-663311
45.17
.~
1. Saaristomeren sukeltajat
Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 20310 Turku 31 k.921-391098 t. 921-403600
Ilmoitustilan myynti Tellervo Rouhiainen Huvilakatu 7 as. 15,00150 Helsinki 15 IPuh. t. (90)6943211, k. (90)664594
27.37
Ulkopuolen Per Olov Jansson Murena, Porvoo kilpailun Peter Jansson Murena, Porvoo 1. Pekka Ollila Ahveniston Vesi pedot, H:linna Reijo Honkanen Ahveniston Vesi pedot, H:linna 2. Harri Manninen Ahveniston Vesipedot, H:linna Pekka Johansson Ahveniston Vesi pedot, H:linna 3. Pekka Weckman Lahden Urheilusukeltajat, Lahti Matti Parkki Lahden Urheilusukeltajat, Lahti 3. Arto Terrimäki Ahveniston Vesi pedot, H:linna Kai-Jukka Juurikivi Ahveniston Vesipedot, H:linna 4. Rainer Ansalahti Ahveniston Vesipedot, H:linna Reijo Viiala Ahveniston Vesipedot, H:linna
Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsenlehti lehti postitetaan sukeltajille, joiden osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja jOiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta.
PariK 1. Liisa Martikainen
SUKEL T AJA
517 p. 480p. 357 p. 381 p. 310 p. 425 p. 367 p. 196 p. 73p. 517 p. 41 p. 12 p. 155 p. 17~ p. 127 p. 193 p. 152 p. 128 p. 95 p. 81 p. 23p. 61 p. 78 p.
1354 p.
Ilmoitushinnat: ivu 1-väri 2-väri 1/1 1600:1250:1/2 900:1300:1/3 500:1/6 360:Lisäväri 380:-/väri
4-väri 2350:-
Lehteen tarkoitetut kirjoitukset on osoitettava toimitussihteerilIe. Teksti 06. 11
Ilmoitukset 23. 11.
Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään.
1116 p. 636p.
Osoitteenmuutokset: Urheilusukelta ja-lehti Kustavintie 9 C 24, 20310 Turku 31
570p.
Vuosikerta
65 mk
331 p.
176 p.
Liiton toiminnanjohtaja Leila Jakobsson puh. toimeen 90-4737257 klo 9.00 - 12.00, os. Suomen Urheilusukeltajain liitto ry., Topeliuksenkatu 41 a 00250 Helsinki 25
162 p.
Oy Turun Sanomat Turku
320p. 280p.
,
'.' ··>·.·.· .. ·_·.~---~~--_·~·_-· <'..
__
··-t~~·--~·,,·4-~,- ._...........) . ._......_ .......~._ ...L._., ......... ,.,..i.~ .... _.. ....
... .. .X.. ........ •.., ............. .,........ ........ _ ....... + .. " ......
SUOMEN URHEILUSUKELTAJAIN LIITON
••
••
SVVSPAIVAT
27.-28. 11. 1982 Vaasassa
lauantai 27. 11. 82 ryhmätöitä, alkaen klo 13.00 Vaasan Kauppaoppilaitos, sali 32 Raastuvankatu 31, 65100 VAASA 10
sunnuntai 28. 11. 82 syyskokous (vaalikokous) alkaen klo 12.30 Hotelli Waskia Lemmenpolku, 65170 VAASA 17
yöpyminen Hotelli Waskiassa on varattu huoneita merkillä "sukeltajat". Huonevaraus VIIMEISTÄÄN 12. 11. 82, puh. 961-12144/ myyntipalvelu. Saatavana myös "paketti" hintaan a 225:Kokouksen ja päivien asiakirjat postitetaan jäsenseuroille. MUISTA ystävällisesti ilmoittaa etukäteen puheenjohtajalle seurasi edustuksesta kokouksessa. Tarvittavat tiedot - montako tulee - mihin työryhmiin osallistutte - seuran nimi Postitusosoite: Suomen Urheilusukeltajain liitto Topeliuksenkatu 41 a 00250 HKl 25
.----------.-......-----1 ---....-...--.-----...-...-=-.---..=-=..=-=-_..=-."._--=-=--.-:1-,
•• •• ••• ••• I• • • •• •• = •=~ •• • •.... • ••• •• HOTEL \\',\~~ 1~lj •• CORONET .~*I!SAV!! *** •• • •• • I• ••a... ---------------------------------------~
VAASA VASA
Viihtyisä keskustahotelli Vaasan ydinkeskustassa , kauppatorin varreII;" 53 huonetta, sui te. 100 vuodepaikkaa, autotal!ipaikkoja , Intiimi ravintola, baari Ja kabin~tti viidennessa kerroksessa, Sauna. kodi kas takkahuone ki\ttoterasseineen. pienkokoustilat. Kaikissa huoneissa vari ·TV, radio, puhelin. WC . ~ulhku!kylpy
Ylaton Puh 961 121044
Telex 74184 •
HOTEL
__
HOTEL
........ VAASA VASA
Moni -ilmeinen kaupunkihot elli meren äärellä , Hotel Waskia ssa on 1 500 ra vintola Ja kokouspaikkaa , 186 merinäköalahuonetta , 400 vuodepaikkaa Ra , vintola, yökerho, aulabaari, kokou stila t (18 kpl 10-500 hengelle). ruletti. ulkoilma·ra vintola, aurin koteras si. uima -allas, sauna06asto . uimaranta. me nhenklset mahdollisuudet vapaa ajan viettoon Tanssia Joka Ilta Lemmenpolku Puh 961 121444 Telex 74104
Luonnonläheinen perhe-, loma - ja kokoll shol l"lh 102 huonetta , 300 vuodepaikkaa . viiht visä pldJ10rd vint ola AOikeuksin:cafeteria, terassi, saund D~ d ; t o erilliset kokous - ja kabinettitilat iO- 2oo hl"ngl"lIe Alueella lisäksi valaistu kuntopolku/hiihtold!u , Jal kapallokenttä, minigolf. uimaranta, tl"nJ1I" rlJr~1 5eura ja leirintäalue, Lvhy,t matka \.'dd-,lfll,"\\ llll", NIemeläntie Puh 961121055 Telex 74114
•