Skip to main content

Urheilusukeltaja 1982 2

Page 1

, URHEILU

SUKELTAJA 24.02. 1982

Puheenjohtajalta Museovirastolta Byrokratiaa YMCA Merivoimien sukeltajakoulutus Jussarön hylky Cousteau ja Calypso On talvi - oletko valmis Uppopalloa Lahtelaisten työsukellus CMAS-uutisia Liiton 25-vuotisjuhlauinnit Vakuutuksista

sivu 3 4 5

Puheenjohtajalta

7

8 10 14 16 17 18 19 20 22

Vuosi on jälleen vaihtunut, ja alkamassa on toivottavasti jälleen uusi hyvä sukelluskausi muutaman kuukauden päästä. Piakkoin alkaa myös jääsukellusten aika. Ennen jään alle menoa: kertaa turvamääräykset ja noudata niitä tinkimättä koko sukelluksen ajan. Vara on viisautta eikä vahingon enne. Liittomme toiminnallinen kehittäminen kohtaamaan yhä nousevien seuraluvun ja jäsenmäärän toimistolle ja valiokunnille aiheuttama paine on tämän päivän ydinkysymys. Meillä on edelleen vain kaksi toiminnallista tasoa; paikallinen eli seurataso ja valtakunnallinen eli liitto- ja valiokuntataso. Suurin osa seuroistamme on toki liittynyt

SVUL:n 18:aan piiriin, mutta tätä alueellista tasoa ei ole vielä osattu ryhtyä hyödyntämään täysimittaisesti. Ryhtykäämme pohtimaan asiaa vakavasti. Kokoan kevätpäiville tämän ongelman ratkaisemiseen tähtäävää aineistoa. Pyydän seuroja kertomaan omista kokemuksistaan piiritoiminnan alalla ja miettimään omalta osaltaan ratkaisumalleja liiton toiminnan edistämiseksi piirien sukellusjaostojen toimintaa kehittämällä. Kevätpäivillä on jokaisella halukkaalla puheenvuoro. Olkoon vuoden 1982 pääteema TOIMINNAN KEHITTÄMINEN. Aurinkoista talvea!

Kale 3


Museovirastolta

.,.-

,

---------

Kulunut vuosi on ollut museoviraston merihistorian toimiston historiassa erityisen merkittävä. Monien vuosien uurastus ja yksityisten henkilöiden tuki tuottivat vihdoinkin tulosta, kun avasimme Helsingin Hylkysaaressa Suomen merimuseon kansainvälisenä museopäivänä 18. 5. 81. Viime vuosien päätavoitteemme tuli näin saavutettua. Nyt on aika pysähtyä arvioimaan mennytttä vuotta ja suunnitellla toimiston tulevaa toimintaa.

Vuoden 1981 aikana merihistorian toimisto järjesti yksittäisten urheilusukeltajakerhojen aloitteesta kaksi meriarkeologian peruskurssia, joista ensimmamen pidettiin 3. - 15. 3. Helsingissä ja toinen 17. -18. 10. Kajaanissa. Kummallakin kurssilla osanottajien innostus oli suuri ja erityisesti . innostuksen leviäminen sisämaahan, aikaisemmin Savonlinnassa ja nyt Kajaanissa pidettyjen kurssien myötä, on ilahduttavaa. Päteväthän meriarkeologiset tutkimusmenetelmät soveltaen yhtä hyvin sisävesissämme kuin merelläkin. Sitäpaitsi sisävedet tarjoavat tutkijoille aivan ainutlaatuistakin tietoa. Tarkoitan tässä esimerkiksi Mekrijärven ommeltua venettä. Suomen urheilusukeltajaliiton talvipäivillä Seinäjoella 4. - 5. 4. osanottajien ja meri historian toimiston edustajien välillä käytiin keskusteluja hyvinkin rakentavassa mielessä. Samassa tilaisuudessa palkittiin urheilusukeltajia kultaisin, hopeisin ja pronssisin ansiomerkein heidän panoksestaan merellisen menneisyytemme tutkimussaralla. Kesällä 1981 merihistorian toimisto jatkoi J ussarön ns. Hopeaprikin kaivausta, johon osanottajiksi kutsuttiin toistakymmentä toimiston kanssa aktiivisessa yhteistyössä ollutta urheilusukeltajaa. Jatkossa töitä riittää vielä vuosikausiksi, mutta jo nyt alkaa hylyn alkuperä ja uppoamisajankohtakin perusteellisten arkistotutkimusten avulla vähitellen selvitä. Perustutkimuksen kannalta tärkeää pohjainventointia suoritettiin parin sukeltajakerhon toi!llesta. Tulok-

4

sena oli joitakin irtolöytöjä ja tarve jatkaa vastaavanlaista toimintaa. Kentältä saamamme kritiikki hylkyilmoituskaavakkeistamme sai meidät suunnittelemaan uuden, toivottavasti käyttökelpoisemman kaavakkeen. Sitä on toistaiseksi saatavissa ainakin meri historian toimistosta. Nyt alkanut vuosi tuo tullessaan uusia haasteita. Merihistorian toimiston kannalta se merkitsee monivuotisten kaivausprojektiemme jatkamista ja uusien suunnittelua. Koulutustoiminnassamme tulemme jatkamaan meriarkeologisen peruskoulutuksen antamista sitä haluaville. Sisävesistöjemme venetyyppien, esimerkiksi Mekrijärven veneen tapaisten ommeltujen veneiden vedenalainen tutkiminen ja etsiminen on tullut mahdolliseksi vasta aivan viime aikoina sukellusharrastuksen lisäännyttyä voimakkaasti sisämaassamme. Myös Saimaan purjelotjan löytyminen on enää vain ajan kysymys. Uskomme, että savonlinnalaisten ja kajaanilaisten innostus tuottaa varmaankin jo lähiaikoina arvokkaita tuloksia. Urheilusukeltajien yhteistyöhalukkuus toimiston kanssa on kaikkialla maassamme tosin ilahduttavasti lisääntynyt viime aikoina, mutta toivomme sitä luonnollisesti jokaiselta, joka sukeltaa. Hylkyilmoitusten tekemisestä todettakoon, että löytäjän kannattaa tehdä se välittömästi hylyn löydyttyä. Tällä tavoin ilmoittajan on mahdollista päästä mukaan hylyn jatkotutkimuksiin ja yleensäkin luoda luottamukselliset suhteet merihistorian toimistoon. Lisäksi kannattaa il-

I I I

moittaa havainnoistaan jo "tunnetusta hylystä", sillä erilaisten havaintojen avulla voimme koota usein hyvinkin monitahoista palapeliä. Sitäpaitsi on joukko sellaisia hylkyjä, jotka ovat "kaikkien muiden" paitsi meri historian toimiston tiedossa. On myös todettava, että uteliaisuudesta tehdyt sukellukset toimiston tutkimustyön kohteena oleviin hylkyihin eivät ole omiaan herättämään luottamusta toimiston kannalta kyseisiin sukeltajiin. Valitettavasti joidenkin sukeltajien keskuudessa esiintyy hylkyihin nähden väärää asennoitumista, joka lähtee ajatuksesta "meidän hylkymme, etsikööt muut omansa". Tällainen suhtautuminen on valitettavaa. Hylyt ovat koko Suomen arvokasta kansallisomaisuutta, jota pitäisi vaalia siten, että uponneiden alusten ja esineiden kertoma sanoma saavuttaisi kaikki menneisyydestämme kiinnostuneet ihmiset. Esine jonkun sukeltajan takan reunalla tai ehkä .kerhon seinällä ei sitä todellakaan tee. Lopuksi haluaisin esittää merihistorian toimiston puolesta kiitokset kaikille niille urheilusukeltajille, jotka ovat viime sukelluskaudella aktiivisesti toimineet kanssamme. Erityiset kiitokset haluamme osoittaa vakinaisten avustajiemme Teredo Navaliksen ja Bothnia Navaliksen lisäksi Savonlinnan urheilusukeltajat ry:lle, Moonlight Divers'eille, KOP:n sukeltajille ja Urheilusukeltajat ry:lle. Toivomme jatkossakin hyvää yhteistyötä kaikkien sukeltajien kanssa. Juhani von Grönhagen


Urheilusukeltajan kannalta Musta Meri on melko vaatimaton jos ajatellaan sen faunaa. Toinen luku on sitten hylyt, mikäli joku on niistä kiinnostunut. Meri on keskimäärin reilun kilometrin syvyinen. Varsinaista elämää on vain 200 metriä pinnasta, ja muu osa on rikkivedyn kyllästämää. Kalalajeja on n. 80, joista sukeltajat harppunoivat kalaa nimeltä "kifalh". Delfiini on aika yleinen. Veden suolapitoisuus on pieni ja näkyvyys kohtalainen. Meri on varmastikin saaristolaisen silmin hieman oudon näköinen katsella, sillä siinä ei ole muuta kuin rannat ja pohja. Kaikki alkoi siitä, että jo vuosia sitten tiedustelin Neuvostoliittolaisilta kolleegoiltani sukellusmahdollisuuksia, ja he kertoivat, että ainakin Sotshissa ja Odessassa on sukelluskerho. Kun naapurin tulli vielä ilmoitti, että varusteet voi tuoda maahan, valitsimme Sotshin, koska Odessassa on Neuvostoliiton suurin satama. Toukokuun puolivälissä pyyhkäisimme Marjon ja Jukan kanssa tavalliselle seuramatkalle Sotshiin. Mukanamme oli kaikki muut varusteet paitsi paineilmapullot. Siinä vaiheessa oli vielä pioneerihenki korkealla (tällä en tarkoita paikallista vaan sitä toista henkeä). Perillä odotti Gena, tuo hillityn charmikas ystävän ystävä, joka oli lupautunut auttamaan parhaansa mukaan. Tutustuimme häneen kaupungin purjehduskeskuksessa jo perillesaapumispäivänä. Siellä, hänen työpaikassaan tulimme vielä jatkossa

Byrokratiaa vastaan sisu Kirjoitan tätä sadepäivänä Gunhildvågenin rannalla. Oikeastaan on väärin, että nämä elämykset täällä Norjassa taas kerran jäävät kertomatta, mutta aion kirjoittaa siitä, mitä koimme keväällä Mustalla Merellä. istumaan monena päivänä, kun kävimme hivuttavaa taistelua byrokratiaa vastaan. Ettäkö miksi? No, jotta pääsisimme siihen Mustaan Mereen ihan sukelluslaitteilla. Gena valmentaa purjehtijoita ja Anatoli hoitelee purjehduskeskuksen baaria. Anatoli on hilpeä veikko, joka myöhästyy aina. Hän sukeltaa itsekin ja saimme sen käsityksen, että Neuvostoliitossa urheilusukeltajat ovat reserviläisiä, jotka saavat lainata valtion varusteita ja näin ylläpitää sotaväessä saatua sukellustaitoa. Hilpeä puhvetinpitäjä oli kovin iloinen saadessaan tuomisena länsimaisia sukelluslehbä, joukossa tämä omammekin. Anatoli totesi, että annostelijamme eivät sovi heidän pulloihinsa, mutta

hän lupasi tuoda seuraavana päivänä koko laitteen. Ei se kuitenkaan niin helppoa ollut. Onneksi olin ottanut lenkkeilyvarusteet mukaan ja vetelin pitkiä juoksulenkkejä subtrooppisessa ilmastossa. Muu osa aikaa tuhrautui pääasiassa odottamiseen ja litkiessämme milloin mitäkin Hilpeän eteemme kanta maa siellä samaisessa baarissa. Kun emme ole löhöäjätyyppejä, aloimme käydä kärsimättömiksi. Yökerho-ohjelmatkin osasimme jo ulkoa. Viimein, kolmannella yrittämällä, tahtoo sanoa kolmen vuorokauden kuluttua, näimme paikallisen laitteen. Se on armeijan käyttämä, tyyppimerkiltään ABM-l. Laite on 2 X 7 litraa, jossa paineenalennin ja annos-

telija ovat pullojen yhteydessä, ja kahdesta haitariletkusta tulee ilmaa ihan mukavasti. Sitten ajettiin salaa moottoriveneellä vähän sivummalle, ja vuoronperään kaikki kolme hyppäsimme mereen niin että kurtut oikenivat. Löysimme joitakin simpukoita ja paikallisia taskurapuja. Yksittäisiä pieniä kalojakin nähtiin. Samana iltana tietysti lauloimme kansainvälisessä seurassa monta laulua, olihan Musta Meri meille jokaiselle uusi valloitus. Jukka on tunnetusti perso hylyilleo Saimme kuulla, että 40 km rannikkoa pohjoiseen makaa pohjassa hylky. Anatoli kertoi, että ennen Sotshiin saapumistamme oli satanut ja tuullut, jolloin rantahiekka aina

5


samentaa näkyvyyden. Sen vuoksi päätettiin odottaa muutama päivä. Olimme ostaneet risteilyn parin sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Aphaasian Neuvostotasavallan pääkaupunkiin Suhumiin. Siellä tuhrautui paras sukelluspäivämme, ja kirosimme jälkeenpäin hartaasti suomen kielellä koko Suhumin apinatarhan elätit kaikkine kirppuineen. Neljä päivää oli yritetty saada rajaviranomaisilta lupaa ajaa moottori veneellä hylylle, mutta lupaa ei ulkomaalaisille annettu. Genan sympaattisissa silmissä oli alistunut katse, lähes kansallinen hätä niistä kuvastui. V. 1914 uponnut n. 70 m pitkä rautalaiva oli siellä ja odotti. Nyt meillä oli jo toinenkin laite. Ystävät tutustuttivat meidät paikalliseen kapitalistiin, jonka seurasta saimme nauttia noin 20 tuntia. Hänen sanottiin olevan hammaslääkäri ammatiltaan. Rahaa hänellä näkyi olevan ja mammonaakin. Ei hän itse osannut sukeltaa, mutta uusi armeijan laite hänellä oli. Kun kyselimme, että kuinka tuo yleensä oli mahdollista, ilmoitettiin, että eihän se mikään ihme · ole, rahalla saa. Samana iltana joukkomme lähti juhlimaan Kaukaasialaiseen kylään. Istuimme sviitissä, bambumetsikössä ja söimme mustaa kaviaaria. Välillä Rahamies kutsui kaukaasialaiseen univormuun pukeutuneen miestarjoilijan luokseen, kaatoi lasin täyteen vodkaa ja käski (huom) tarjoilijan ottaa. Mies kippasi aina ilmeenkään värähtämättä vodkan kohti ääntä ja kiitti. Hammaslääkäri tanssi tti Marjoa ko~o illan ja vei meidät lopuksi keittiöön, katsomaan kuinka paistetaan kaukaasialaista leipää. Sekin oli elämys. Huomasimme, että Anatoli olikin ollut illan isäntä. Tiesimme, että ilta maksoi hänen parin kuukauden palkkansa, ja vaikka selkäpiitämme karmi, ei hän suostunut meidän osallistuvan kopeekallakaan laskuun. Olipa Isäntä hankkinut meikäläiselle pari daamiehdokastakin. Toinen oli tumma ja runsaampi, ja toinen vaalea ja matalampi. Tyydyin kuitenkin vain kiittämään Anatolia, ja mikäli olisin ollut päissäni, kenties suudellutkin häntä poskelle vieraanvaraisuudesta. Sensijaan nyt piti olla kunnossa, koska aamulla menisimme sukeltamaan! Molemmat ystävämme saapuivat seuraavana aamuna hotellimme pih~an Genan lainaamalla autolla, tunnin myöhässä, joka jo tuntui olevan tapa eikä vain poikkeus. Laitteita oli kaksi ja auto liikkui vikkelään hyvin mutkaista tietä 40 km. Oli viimeinen päivämme ja vettä satoi kaatamalla. Rivakka myrsky, tuulen n opeus 16 -17

6

m/s, kuljetti aallot meidän rannallemme hieman viistoon suoraan Bosborin salmesta. Epäonni jatkui, sillä Genan ystävä, jolta oli aiottu pyytää vene kyyti hylylle, ei ollut kotona. Edelleen paikallinen satamapäällikkö ei suostunut kuljettamaan ulkomaalaisia. Nousimme autoon, mukanamme ynseän näköinen satamapomo ja nuorukainen, joka muka tiesi hylyn paikan tarkasti. Ajoimme 20 km takaisinpäin ja menimme korkeasta rautaportista rajavartioasemalle. Majuri soitti kahdelle esimiehelleen, Gena näytti Puolueen jäsenkirjaansa ja lopulta viimeisenä korttina ilmoitin, että työskentelen Rajavartiolaitoksessa. Toveri majuri antoi luvan ja sanoi, ~ttä on liian kova myrsky aluksille, mutta sukeltaa saatte. Kaiken odottamisen jälkeen sekin oli paljon. Ajoimme takaisin hylyn luo, ja pukeuduimme sukelluspukuihin kaikki kolme. Itse sain toisen laitteen ja Jukka otti toisen. Marjon piti uida kanssani pinnassa hylylle, mikäli se löytyisi pinnasta käsin ja sitten välillä vaihtaisimme laitetta kunhan Jukka tulisi paikalle. Menimme veteen, mutta parin minuutin kuluttua olimme taas aaltojen paiskaamina rannassa. Vaikka Marjo onkin sisukas tyttö (kaikella kunnioituksella) ei hän päässyt rannasta irti. Ystävämme antoivat minulle pelastusrenkaan jossa oli köysi. Asiantuntija muka näyttäisi rannalla merkkejä, mihin suuntaan minun oli edettävä. Hylyn piti olla 700 m rannasta n. 15 m:n syvyydessä. Edelleen se näkyi kuulemma hyvin pinnalle, joten minun tehtäväni oli merkitä hylky. Seuraavan tunnin sain työskennellä tosissani. Olin läkähdyksissäni jo siinä vaiheessa kun pääsin rantaaallokosta eroon. Kiittelin viitseliäisyyttäni, että olin saanut pidettyä itseni hyvässä kunnossa. Edelleen olin kiitollinen, että edellisenä iltana hormoonini olivat pysytelleet visusti säilytyspaikoissaan. Ponnistelin eteenpäin, ja tuuli otti niin rutosti pelastusrenkaaseen. Aallon harjalta näin aina Genan valkoisen puseron, mutta opastajani tummaa puseroa en erottanut ja yhtä vähän rannalla olijat näkivät minua. Uin arviolta kilometrin oletettuun suuntaan, ja varmasti tomumajaani kirnuttiin sinä aikana ylös ja alas satoja kilometrejä. Mietin, että löydän hylyn viimeistään silloin kun jään roikkumaan mahastani johonkin sen "kylkiluista" tai vaikkapa seivästyn mastoon. Et' löytänyt hylkyä ja iäisyyden kuluttua aallot rullasivat minut hiekan kanssa rannalle kuin kääretortun.

Jalat eivät ensin ottaneet kantaakseen, vaan piti kotvasen kontata. Sillä kertaa olivat paukut lopussa. Marjo kertoi, että Jukka pitkästyttyään meni veteen, ja lähti kompassisuunnalla uimaan veden alla heti rannasta kohti oletettua hylkyä. Lopulta Jukka saapuikin naamatyytyväisessä virneessä. Hän kertoi uineensa pohjan tuntumassa ja törmänneensä hylkyyn jo 400 m:n päässä rannasta ja n. 15 m:n syvyydessä. Näkyvyys oli melkein nolla ja rumilus oli kuulemma iso. Jukalla oli verkkokassissaan hylystä kerättyjä kotiloita, joita kuulemma oleskelee runsaasti pitkin kylkiä. Suomalainen sisu oli voittanut byrokratian ja olosuhteet, josta syystä piti posauttaa "Samppakaljapullosta" korkki. Ynseä satamapomokin katseli meitä ihaillen. Paluumatkalla kävimme kiittelemässä Toveri Majuria ja puhuin hänelle rauhasta ja ystävyydestä. Majuri oli vahaa ja minä liekki. Lähdimme seuraavana päivänä kohti Suomea. Reilu viikko oli kulunut kivasti ja olimme saaneet uusia ystäviä. Genan tapasin myöhemmin kesällä Tallinnassa ja hän toivoi meidän saapuvan uudelleen Sotshiin. Kuitenkin Anatoli oli kertonut meille Jaltalla olevan paremmat rannat sukeltamiseen ja aionkin tulevaisuudessa lähteä sinne, kun kerran pää itäiseenkin naapuriin sukellusharrastuksen merkeissä on saatu auki. Kertomukseni ei saata olla kovin yrittämiseen innostava, mutta Neuvostoliitossakin on mahdollista sukeltaa. Vielä on muistettava, että venäläiset puhuvat vain venäjää, melkein poikkeuksetta. Sensijaan he ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Sukellusterveisin Kari

Ostetaan - myydään Ostetaan sukellusvarusteita, pullot, lamppu, yms. Puh. 931 -631744 (ilt.) Myytävänä Luchard kompressori 70 lImin . polttomoottorilla. Läh. 9343135 tai 934-3172 Rinnetie


Kansainväliset sukellusjärjestöt Ensimmäinen valtakunnallinen sukelluskouluttajan tutkintoon tähtäävä opisto syntyi USA:ssa Chicagossa 1959. Opetus perustui siihen prototyyppil,{urssiin, jonka 1954 Bernand Empleton Washington D.C:n YMCA *:sta yhdessä maineikkaiden veteraanisukeltajien ja tiedemiesten kanssa käynnisti. Tämä YMCA:n rahoittama kurssi koulutti 22 sukelluskouluttajaa. Monet tästä alkuperäisestä ryhmästä opettavat yhä aktiivisti ja ovat tiiviisti mukana sukel1ustoiminnassa. Nykyään YMCA V /W:n eli YMCA:n vedenalaisen toiminnan päämaja on Floridan Key Westissä. Robert W. Smithin johtama valtakunnallinen YMCA:n vedenalaisen toiminnan keskus on laajan YMCA:n vedenalaisen koulutustoiminnan hallinnollinen haara. Ennen liittymistään koulutusryhmään 1976, R. Smith toimi kansallisen hengityssuojainkomitean puheenjohtajana ja työskenteli niin ikään tutkimuspsykologina johtaen tutkimuksia, joiden kohteena oli koulutus- ja opetustoiminta sekä inhimillinen suorituskyky rasitustilanteissa. R. Smith on ollut melkein 20 vuotta aktiivi sukelluskouluttaja ja hänellä on kokemusta niin urheilu- kuin myös kaupallisesta (lue ammattisukelluksesta) ja tieteellisestä sukelluksesta, niiden kaikilta sektoreilta. Hän on julkaissut useita teoksia, artikkeleita yms. esityksiä, joiden aiheena on ollut sukelluskoulutus.

YMCA

Tiiviissä yhteistyössä R. Smithin kanssa on valtakunnallinen YMCA:n vedenalaisen toiminnan komitea, viiden hengen ryhmä, jota johtaa kokenut sukeltaja ja kirjailija Joe Strykowski. Hän osallistuu YMCA:n hengityssuojainohjelmien vetämiseen. Komitean jäsenet vastuualueinaan ovat June Keisen, opetus- ja johtamiskoulutus, Jay Hytme ST AR-ohjelma ja erikoiskoulutus, Bill Athow, yhteyshenkilö, Jim Horstman, PR-toiminta. Alueelliset, ympäri maata toimivat hengityssuojainvaltuutetut ovat yhteyslinkkinä valtakunnallisen YMCA-ohjelman ja alalla toimivien Useimmat kouluttajien välillä. YMCA:t vetävät hengityssuojain sukelluskoulutusta ja riippumattomasti toimivia YMCA:n kouluttajia löytyy kaikkialta USA:sta ja useista maista eri puolilla maailmaa. Perus- ja jatkokurssien sekä kouluttajakurssien lisäksi YMCA tarjoaa useita erityisohjelmia kuten luolasukellus, arkeologinen sukellus, koralliriutan ekologia, jääsukellus, sukeltajan ensiapu, etsintä ja pintaanauttaminen, hengityssuojaimen avulla suorittava hengenpelastus ja onnettomuuksien hoito ns. SLAM ohjelma, vedenalainen kuvaaminen ja hy lkysukellus. Pyrkiessään saamaan viimeiset sukelluskoulutuksen kehityssuunnat mukaan YMCA aloitti STAR-ohjelmansa (hengityssuojainkoulutus ja tutkimusohjelma) 1980 kesäkuussa.

Jouko Askola Pelastussukelluskouluttaja Valtion Palo-opisto

Johtaja Smithin mukaan STARohjelmaa voi soveltaa jokainen YMCA:n kouluttaja vaihtoehtona omalle kurssilleen. Sen lisäksi, että johtaa YMCA:n vedenalaisen toiminnan ohjelmaa hallinnollisesti, Key Westin keskus johtaa tutkimus- ja kehittämisohjelmaa sellaisten erikoiskoulutuskurssien ohessa, joihin kuuluu USA:n armeijan insinöörijoukkojen kurssi ammattisukelluksen turvallisuudesta. Valtakunnallinen keskus on niin ikään hankkinut äskettäin kaksiosaisen rekompressiokammion käytettäväksi koulutus- ja tutkimustoimintaan. Tulevaisuudessa kammiota käytetään hoitokeskuksena. YMCA:n vedenalaisen toiminnan keskus julkaisee kahden kuukauden välein ilmestyvää kouluttajan opasta nimeltä Ascent Lines ("nousuviivat") ja lukuisia julkaisuja sekä kirjoja, jotka käsittelevät sukeltajien koulutusta ja turvallisuutta. YMCA pitää myös joka vuosi vedenalaisen toiminnan konventin, johon voi osallistua kuka tahansa sukeltajayhteisön jäsen. Lisätietoja saa ottamalla yhteyttä YMCA:n sukelluskouluttajiin osoitteeseen: National YMCA Center for V /W Aktivities, P.O. Box 1547, Key West, FL 33040, USA *YMCA tarkoittaa samaa kuin NMKY eli Nuorten miesten kristillinen yhdistys.

OLEN HANKOLAINEN AO.'UA DIVERS CLUBIN OMIS· t AMA 20 m:n MITI'AINEN SUKELTAJATUKIALUS MIA II. TARJOAN MIELELLÄNI VIIHTYISIÄ RETKIÄ MYÖS MUILLE SUKELTAJILLE. OTA YHTEYS PlJTTEEN 911/86326 TAI STIGUUN 911/84900

7


URHEILUSUKELTAJA JA MERIVOIMIEN SUKELTAJAKOULUTUS - - - - - - - - -- -

-

-

-:

•:

Olin viime syksynä neljä viikkoa raivaajasukeltajien kertausharjoituksessa opettelemassa käytännössä mitä tämä koulutus urheilusukeltajalta vaatii. Sama joukko oli harjoitellut jo kertaalleen muutamia vuosia siUen. Noin puolet olivat saaneet varusmiesaikanaan merivoimien sukeltajakoulutuksen. Loput olivat tulleet mukaan urheilusukeltajina.

Koulutus tapahtui paria päivää lukuunottamatta avovedessä Pansion - Helsingin välisellä alueella. Pääpaino oli itse sukeltamisessa. Välineet ja tehtävät vaihtelivat. Meno oli päällä koko ajan, välillä tehtiin ympyriäisiäkin vuorokausia. Yksi koko harjoituksen kohokohtia oli oheisen kuvan miinan löytyminen tuntien etsinnän jälkeen eräänä yönä kello puoli kaksi. Etsinnässä oli toden tuntu, kun tiedettiin, että alueella oli urheilusukeltajien ilmoittama kova miina. Seuraavana aamuna nostatettiin sitten toisen kuvan mahtava vesipatsas. Vaikka kuori oli hapero ja rikki ruostunut, oli tavara sisällä silti täysin ehtaa. Joukkomme selviytyi kouluttajien arvioiden mukaan hyvin tehtävistään. Yhteishenki oli hyvä ja yrittämishalua riitti. Olosuhteetkin olivat parantuneet oleellisesti, kun emälaivana oli mainio MURSU.

VAATIMUKSET Mitä sukeltajalta sitten vaaditaan tällaisessa harjoituksessa? Tarvitaan hyvää kuntoa ja kestävyyttä sekä sukellustaitoa. Tarvitaan paljon sukellustunteja sekä jatkuvaa sukeltamista merivoimien kurssin jälkeen tai urheilusukeltajana. Ilman harjoitusta taidot ruostuvat nopeasti. Jos et jostain syystä voinut pyrkiä

varusmiesaikanasi meriVOImIen kurssille, on sinulla pieni mahdollisuus vielä päästä saamaan lisäkoulutusta. Kuntovaatimukset ovat periaatteessa samat kuin varusmieskurssin minimivaatimukset: eivät siis aivan mitättömät. Kertausharjoitukset ovat kuitenkin nähdäkseni vasta toisella sijalla, jos urheilusukeltaja haluaa saavuttaa todella hyvän sukellustaidon ja opettaa niitä muillekin. Tämä koulutus annetaan merivoimien varusmieskursseilla. Ilmaiseksi. Koko ajan oman harrastuksen parissa.

VALINTAKOKEET Sukeltajakursseilla on ollut keskimäärin 2 - 4 urheilusukeltajaa. Loput ovat olleet yleensä eri urheilulajien aktiiviharrastajia. Niin monet hyvän kuntonsa perusteella kurssille päässeet vedenpäälliset urheilijat ovat jättäneet sukeltamisen kurssin jälkeen, että on syntynyt pulmia. Toisaalta urheilusukeltaja ennen kurssia on sitä sen jälkeenkin, ja entistä pätevämpi. Olen saanut sukeltajakurssin johtajalta terveiset, että seuraavan kurssin valinnoista (maaliskuu 1982) alkaen tullaan urheilusukeltajalle antamaan etusija kuntoluokitukseltaan samantasoisten pyrkijäin suhteen. Huippu-urheilijain "ylitulosten" vaikutusta on näin siis vähennetty. Kuntovaatimuksia ei ole poistettu.

I

Jos aiot lähteä pyrkimään, ala myös kohottaa kuntoasi heti.

MIHIN PYRIMME Jo nyt meillä on kohtuullinen määrä merivoimien koulutuksen saaneita kouluttajia eri seuroissa. Viiden kuukauden tiivis kurssi antaa hyvät perusvalmiudet tähän. Samanlaiseen koulutustoimintaan emme liittomme voimavaroin yllä nyt emmekä tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on saada sukeltajakursseille oppilaat paaasIassa omasta joukostamme. Se tulisi kohentamaan seurojemme kouluttajatilannetta oleellisesti ja helpottamaan koulutusvaliokunnan työtä.

MITEN TOIMIT Seurat ovat saaneet yleistiedot. Kysy seurasi sihteeriltä. Lue varusmiespalveluksessa ollessasi Ruotuväkilehteä. Se tulee useana kappaleena joka yksikköön ja sotkuun. Siinä julkaistaan ohjeet kurssille hakeutumiseksi. Kysy myös yksikkösi vääpeli Itä tai päälliköltä. He saattavat vähätellä pääsymahdollisuuksiasi tai kasata eteesi erilaisia esteitä. Älä lannistu - pysy kannassasi. Ota mukaan valintakokeisiin sukelluspäiväkirja, luokkatodistus, kouluttajakortti tai oppilaskortti.

NYT KANNATTAA PYRKIÄ 8

I

J

----HARJOITUS

~

Kale


Museoviraston merihistorian toimiston suorittamat hylyn tutkimukset keskittyivät kesinä 1969 ja 1970 valokuvausteknisten kokeilujen ja mittausten suorittamiseen. Kaivaustoiminta rajoittui silloin lähinnä virolaisten kypäräsukeltajien vuosisadan vaihteessa räjäyttämän aluksen peräosan tyhjentämiseen. Kesinä 1973 ja 1978 järjestettiin kohteessa merihistorian toimiston johdolla koulutuskai vauksia harrastajasuke 1tajille. Viime vuosina pumppaustyössä on keskitytty aluksen mielenkiintoisen lastin tutkimiseen ja lastiruuman tyhjentämiseen . 23. 6. - 27. 7. 1980 välisenä aikana järjestetyllä leirillä merihistorian toimisto ja Teredo Navalis yhdistyksen sukeltajat jatkoivat mammuttipumppausta päätavoitteena lastiruuman peräosan tyhjentäminen ja esinelöytöjen dokumentointi. Pumppaustyö suoritettiin hylyn lähelle ankkuroidulta tukialukselta ja tarkoitusta varten rakennetulta lautalta. Kalustona käytettiin toimiston 280 litran tehoista Atlas matalapainekompressoria ja 75 mm paksuista teräslangalla vahvistettua mammuttiputkea. Sukeltajien ja pintahenkilöstön väliseen yhteydenpitoon oli varattu va-puhelin. Viidessä viikossa onnistuttiin tyhjentämään 7 m 3 mutaa ja paljastamaan 7 X 5 metrin laajuinen alue. Sukeltajien työn ja suunnistamisen helpottamiseksi aluksen kansipalkit numeroitiin ruuman aukosta perään-

Jussarön hylky 1700-luvulta Tammisaaren ulkosaaristossa löydettiin vuonna 1969 Suomen laivaston sukelluskurssin toimesta Jussarön ja Pikku-Jussarön saarien välisen salmen länsipäästä 14 -17 metrin syvyydestä työnimikkeellä Jussarö II tunnettu hylky. Heti löytymisensä jälkeen hylky yhdistettiin ns. Hopeaprikiin, hollantilaiseen alukseen, joka saaristossa säilyneen perimätiedon mukaan upposi hopealastissa Jussarön vesillä vuonna 1783.

pam. Pumpattu alue rajoittui kansipalkkien I - VI välille. Työtä vaikeuttivat huomattavasti perän räjäyty ksessä irronneet romahdusvaarassa olevat kansipalkit, ruumatilassa ollut hajonnut köysistö, viinipullojen pakkausmateriaalina käytetyt oljet ja kannen läpi ruumaan romahtaneen keittiörakennelman laudat ja tiilet: Lähes koko pumpatulla alueella havaittiin irtoesineitä. Keittiörakennelman tiilet ja laudat muodostivat kuitenkin mielenkiintoisimman löytöalueen. Paikalta löy tyi varsinai-

10

se en lastiin kuuluvaa esineistöä ja myöskin keittiökalustoa. Tiiliä laskettiin olevan 85 kappaletta ja ne muodostivat selvästi havaittavan kasan III kansipalkin kohdalla keskilaivassa. Keittiön rakennetta ei kuitenkaan voinut enää rekonstruoida. Alueen esinelöydöistä mainittakoon seuraavat: 3 kpl hylystä aikaisemminkin tavattuja ranskalaisia sinappipulloja, joissa oli teksti "Moutarde de maille Seul Vinaigrier du Roy et de l'm .J .R.S.t. andre a paris" (katso Report 1979, Edgren), 5 kappaletta tummaa lasia olevia viinipulloja

(24,5 X 9 cm), joissa kahdessa korkit ja niissä tekstit "Extra alter Rhein Wein", 4 kappaletta keittiökalustoon luettavia tinalautasia ja 2 kappaletta kuparisia kahvipannun kansia. Lisäksi tiilien välistä nostettiin kannellinen puinen kirjekotelo, jonka sisällä ollut paperiaines oli täysin tuhoutunut, mutta lakkasinetti vielä säilynyt. Varsin hyvin säilynyt oli jalopuinen, mahongilla paneloitu pähkinäpuinen messinkiheloitettu laatikko (21,6 X 12,5 X 5 cm). Muista tiilikasan löydöistä mainittakoon hollantilaista alkuperää olevat liitupiipun kopat, erilaiset harjat, kengän lesti ja erikoinen, todennäköisesti värin hienontamiseen tarkoitettu kivikartio, jonka kyljissä oli vielä havaittavissa maalitahroja. Muualta ruumatilasta löydettiin hajallaan olevaa esineistöä, joka on ollut osittain lastiin kuuluvaa. Henkilökohtaisiin aluksen miehistön varusteisiin on luettava ainakin ken-


gänpohjat, vyösoljet ja napit. IV kansipalkin kohdalta sisältöineen löydetystä jalopuisesta laatikosta on sitä vastoin vaikeaa sanoa, onko se kuulunut lastiin vaiko henkilökohtaisiin varusteisiin. Laatikosta löytyi mm. kirveenvarsi, 5 kappaletta erikokoisia puukauhoja, partasuti, pieni punnus, kengän lesti, injektioruisku, pienempi puurasia, 10 kappaletta sorvattuja nypläyspuikkoja (nypylöitä), kangasta ja pitsilankaa, kangasrusetti, pieni lasipurkki ja erittäin kaunis kukka-aihein koristettu posliininen mustepullo. Selvästi lastiin kuulunutta tavaraa ovat Reinin ja Madeiran viinipullot, joissa osassa oli vielä sisältökin jäljellä. Aikaisempien havaintojen mukaan pullot oli pakattu heinillä vuorattuihin tynnyreihin ladottuna vuorotellen pullonkaula y lös- ja alaspäin. Ylellisyystuotteisiin voidaan lukea toistakymmentä löydettyä erikokoista parfyymi-, lääke- ja viinietikkapulloa. Mammuttipumppauksessa siivilöi. tiin näytteitä elintarvikkeista, jotka ovat osittain kuuluneet lastiin ja laivaväen muonitukseen. Vilja, naudan-, turskan- ja ankanluut viittaavat muonitukseen. Osterit, saksanpähkinät, mantelit, omenat, rusinat ja kahvinpavut ovat saattaneet sensijaan olla osa aluksen lastia. Minkä maalainen J ussarö II on, mikä on ollut sen lähtösatama ja milloin se upposi ovat tutkimusaiheita, joita ei vielä ole täysin selvitetty. Löydetty esineistö on kansainvälistä ja edustaa ainakin neljää kansallisuutta. Liitupiiput ja osa posliinista on tunnistettavissa hollantilaiseksi. Laivan peräosasta löytyi kaivausten alkuvuosina hienoa piiposliinista englantilasta Leeds-keramiikkaa. IV kansipalkin kohdalta löytyneen jalopuisen laatikon sisällä ollut posliininen maalattu mustepullo viittaa saksalaiseen alkuperään. Kaikki löydetyt rahat

puolestaan ovat venäläisiä. Lähtösataman kohdalla on pääteltävissä, että alus on ulottanut matkansa myöskin Itämeren ulkopuolelle painolastihiekka- ja tammenlehtinäytteiden perusteella. Aluksen uppoamisvuoden tarkka määrittäminen on vielä tässä vaiheessa vaikeaa. Löydetyissä venäläisissä kolikoissa oli viidessä vuosi luvut, vanhin vuodelta 1737 ja nuorin vuodelta 1754. I - VI kansipalkin välistä löydettiin varsin karkeatekoinen puulautanen (21,2 cm), jonka pohjaan oli kaiverrettu vuosiluku 1783. Lautanen ei vaikuttanut kovinkaan käytössä kuluneelta ja se on voitu hyvinkin valmistaa aluksen matkan aikana. Aluksen uppoamisajankohta on omenalastista päätellen ollut syksy. Jussarö II:n rakenteen selvittäminen on vielä kesken. Hylky on ollut 28 metriä pitk-ä, todennäköisesti kaksimastoinen hollan tilaisrunkoinen nopeakulkuinen alus. Kansanta-

ruun hopea-aarteesta ei ole saatu mitään vahvistusta, mutta tarina Hopeaprikistä on voinut syntyä saaristolaisten mielissä jo yksinomaan aluksen arvokkaasta ylellisyystavaralastista. Jussarö II:n jatkotutkimuksissa tullaan keskittymään ruumatilan täydelliseen tyhjentämiseen ja aluksen perätilan tarkempaan tutkimukseen. Aluksen identifioiminen on mahdollista huolellisten arkistotutkimusten perusteella. Kesän 81 kaivaukset Jussarö II:ssa vahvistivat käsitystä, että hylky on ehditty ainakin osittain tyhjentää lastistaan ennen uppoamistaan. Myöskin takila on saatu pelastettua. Aluksen uppoamisajankohta on varmistunut 1780 luvulle. Ruumatiloista löytyi nimittäin tynnyrikansi, jossa on vuosiluku 1780. Lisäksi löytyi Ludvig XVI:n aikainen hopearaha, joka on löytyneistä kolikoista ensimmäinen ei venäläinen. Tällä hetkellä arkistotutkimukset ovat jo niin pitkällä, että Jussarö II hylyn tunnistaminen alkaa selvitä. Juhani von Grönhagen Vt. ylim. tutkija 11


tu

~

I

z

.

DJVINc

,

Vali sesu e. lise asiantunl

VIKING '-.

~~

""

Tartu tilaisuuteenl Viking Sport on säätötilavuuspuku ennennäkemättömään hintaan. Viking-sarjan harrastajakäyttöön tarkoitettu puku valmistetaan kevyestä, kestävästä ja joustavasta materiaalista, jossa liikkuminen on helppoa ja miellyttävää. Viking Sport on varustettu patentoidulla venttiiliyhdistelmällä pikakiinnitteisine täyttöletkuineen. Mukana saat myös korjaussarjan ja kätevän kassin puvun säilyttämistä ja kuljettamista varten.

Tule ja tutustu Viking-sarjan vaihtoehtoihin. Viking-sarjassa on sukelluspuku joka lähtöön: ammattilaiselle, pelastussukeltajalIe, urheilusukeltajalIe.

Komentaja Jacques-Yves Cousteau Nyt me tuomme koko maailmanlaajui: ryhmittyneen sukellusvälineteolli


•

II.S. J A

Division oflJ.S.I:».

••

C:C)I~I:a

Kaksi kovatasoista U.S. Divers hengitysventtiilien sarjaan: Aquarius ja Conshelf Supreme. Aquarius-venttiili on suositeltava kaikille, jotka haluavat edullisen ja samalla varmarakenteisen ratkaisun käyttöönsä. Conshelf Supreme on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se on suunniteltu varta vasten pohjoisten vesien olosuhteisiin. Conshelf Supremen sisäinen jäätymissuoja kertoo juuri tästä.

Hengityslaitepaketeissa on nyt varaa valital Hengityslaitepakettien vaihtoehdot antavat mahdollisuuden mitoittaa hengityslaite entistä tarkemmin oman käyttösi mukaan. Alu Ursuklaitepaketit ovat hinnaltaan edullisia. Lisäksi kannattaa muistaa, että Alu-säiliö on lähes korroosiovapaa. Vaativampaan käyttöön suosittelemme puoliautomaattisella varailmalla varustettuja Araluja 2 x 10 Sherpa teräslaitteita .

.

~~4'_~ ~~~ ,~,

.

Yrjönkatu 34 00100 HELSINKI 10 Puh. 90-6943899

..a,iiliiullw"v Bulevardi 15 00120 HELSINKI 12 Puh. 90-644458

oi sukeltamisen ihmistä lähelle. ~n musta-keltaisen tunnuksen taakse lIuden tuotteet jokaisen ulottuville.


Cousteaun joukoissa ranskankieli tarpeen Kaikille sukeltaji1le tuttu Jacques Cousteau on keskittänyt toimintansa Yhdysvaltoihin. Yli 200000-jäsenisen Cousteau Societyn toimintoja johdatetaan nykyään maan itärannikolla sijaitsevasta Norfolkin laivastokaupungista, joka on myös Calypson kotisatama. Käydessäni viime vuoden puolella Yhdysvalloissa kävin myös Norfolkissa tutustumassa Cousteaun luonnonsuojeluorganisaation toimintaan. Isä-Cousteau ei valitettavasti sattunut olemaan paikalla, mutta Calypsolle sentään pääsin sen sukeltajia haastattelemaan.

Calypso! Norfolk sijaitsee lähellä Washingtonia, joten Norfolkiin voi seuduilla liikkuva Meren salaisuuksien inspiroima urheilusukeltaja melko helposti tehdä retken julkisillakin kulkuneuvoilla. Mikäli Atlantin toiselle puolelle tulee asiaa ja Cousteaun toiminnat kiinnostavat, niin tässä osoite: The Cousteau Society Operations Centre, 930 West 21st Street, Norfolk, Virginia 23517, USA. Tähän osoitteeseen minäkin suuntasin askeleeni sopiakseni haastattelusta jonkun asioista tietävän kanssa. Koska Jacques Cousteau itse oli matkoilla, päädyin tapaamiseen Norfolkin keskuksen toiminnanjohtajan Rick Farleyn kanssa seuraavana päivänä. Cousteau-seuran päämaja sijaitsee Norfolkin keskustassa modernissa rakennuksessa, jossa kaikki toiminnot .tapahtuvat yhdessä kerroksessa. Ala-aulassa vastaanottaa tulijan sih14

teeri, ja pitemmälle ei sitten pääsekään, sillä mitään julkisia näyttelytiloja ei Norfolkiin ole vielä rakennettu, vaikka meriaiheinen pysyvä näyttely sukeltavine lautasineen onkin jo suunnitteilla. Yksi kiinnostava nähtävyys kaupungissa kuitenkin on osan vuotta, nimittäin tutkimusalus Calypso. Norfolk on nykyään Calypson kotisatama, vaikka perässä lukeekin edelleen Ranskan Toulon nimen alla. Käydessäni sopimassa haastattelusta kysäisin samalla Calypsosta ja sain kuulla että paikalla on. Seuraava toimenpide oli luonnollisesti tilata taksi ja ajaa satamaan, sillä onhan nimellä edelleen sukelluksen sisäpiireissä maaginen kaiku.

Laiva puuta, miehet rautaa Taksimatka päättyi autioon satamaan, josta Calypso löytyi vanhan

makasiinin takaa. Ei ollut kyllä yhtään kunnianarvoiselle laivalle sopiva paikka! Astelin sen viereen ja näin sieluni silmillä tämän pieneltä ja kärsineeltä näyttävän aluksen keinumassa miehistöineen milloin Punaisella merellä, milloin taas Eteläisen jäämeren ärjyvillä leveysasteilla. Laiva oli juuri palannut tutkimusretkeltä Suurilta järviltä. Kunnostustyöt olivat käynnissä, sillä matkalla olivat esimerkiksi laivan puukylkien maalit rapisseet. Näin kannella kansi miehen, jolta kysyin oliko kapteeni paikalla. Aluksen kapteeni Mark Soviche ilmestyikin kohta kannelle, ja hetken epäröityään hän antoi minulle luvan kuvata kannella sekä miehistö messissä. Muualle ei ollut asiaa. Calypsolla oltiin selvästi väsyneitä satamien uteliaaseen yleisöön. Ulkopuolinen pääsee kannelle asti tavallisesti ainoastaan kirjallisella luvalla. Vanha Calypson henki tuntui kuitenkin olevan tallella. Tästä kertoi mm. komentosillalla näkemäni kyltti: "Tervetuloa laivaan. Rentoudu. Laivamme ei aina näytä tällaiselta. Joskus se näyttää pahemmaltakin". Toinen todiste hyvästä hengestä oli se, että näin Jacques Cousteaun vaimon Simonen häärimässä laivalla työn touhussa aivan kuten kolmekymmentä vuotta sitten. Seuraavana päivänä tapasin haastattelun yhteydessä myös Albert Falcon, joka hänkin on Calypson vanhaa kaartia. Haastatellessani Calypson miehiä törmäsin uskomattomalta tuntuvaan


seikkaan. Laivalla oli vaikeaa selvitä englannin kielellä, vaikka alus on jo vuosikausia kiertänyt maailmaa ja vaikka päämaja on nykyään. Yhdysvalloissa. Esimerkiksi ensimmäisenä maailmassa meren pohjalle muuttanut Albert Falco vaikutti oikein sympaattiselta kaverilta, mutta kun en osann\..Jt ranskaa, haastattelusta ei tullut mitään. Seuran amerikkalaisilta työntekijöiltä kuulin, että heille pidetään ranskan tunteja, jotta he selviytyisivät kommunikaatiosta kaikkien calypsolaisten kanssa. Sinänsä ihmeellinen asia seurassa, joka pyrkii olemaan maailmanlaajuinen vaikuttaja luonnonsuojeluasioissa. Tutkimusretkien johtaja on nykyään Albert Falco ja Calypson pääsukeltaja Bernard Delemotte. Delemotte osasi onneksi hyvää englantia. Hän kertoi, että useimmat laivan sukeltajista ovat naimisissa ja siten koti-ikävä kalvaa usein. Vaikka perhe onkin merellä mielessä, sanoi Delemotte 17:n Calypson vuoden jälkeen yhä arvostavansa ainutlaatuisia matkustusmahdollisuuksiaan. Lomaa hänellä on vuodesta neljä kuukautta. Loppu onkin usein 12 - 18 -tuntisia työpäiviä.

Cousteau-seuran toiminta Seuran toimintakeskuksen johtajan Rick Farleyn haastattelusta tuli kiireinen, sillä Rickin piti olla mukana samana päivänä Kanadaan lähtevän retkikunnan matkavalmisteluissa. Ajoimme päärakennuksesta satamaan ja sieltä taas takaisin päämajan luo sen vieressä olevalle sukellusvälinevarastolle, jossa näin suurimman osan filmien rekvisiitasta. Mm. sukellusveneitä oli kolme, kaksi niistä lautasenmallisia. Lopulta alkoi kaikki olla kunnossa ja miehet oli-

vat valmiita lähtemään matkaan maastobusseissaan kohti Kanadaa; tätä matkaa ei tehty Calypsolla. Haastattelussa ja sen yhteydessä saamastani materiaalista selvisi, että Calypso kiertää meriä edelleen ja että sen ohjelma on lyöty lukkoon jo kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kaikilla matkoilla ei tehdä elokuvia, joten tutkimuspuoli lienee painottunut entistä enemmän. Suomeenkin Calypso voisi kuulemma tulla, kunhan vain löytyisi kiinnostavia raportointiaiheita. Itse Cousteau-seura on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on elämän suojelu ja sen laadun parantaminen. Yhdistys perustettiin TV -filmien suuren suosion jälkimainingeissa. Nyt on jäseniä yli 200000 pääasiassa USA:ssa. Muutkin maat ovat kuitenkin jo näköpiirissä. Jäsenmaksu on 15 dollaria vuodessa, ja se menee osittain tutkimusretkien rahoittamiseen. Itselleen jäsen saa Calypso Log -lehden sekä toimintamahdollisuudet seuran paikallisyhdisty ksissä. Kun selailin Calypso Log -julkaisua aloin epäillä kuinka monta 'vakavamielistä' luonnonsuojelijaa on seuraan todella liittynyt, sillä lehdessä harrastettiin mielestäni liikaa kapteeni Cousteaun ympärille rakennettua henkilökulttia. Cousteaun nimen käyttöön vetonaulana ja ylimpänä auktoriteettina on tietysti päädytty laskelmissa, joiden tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka saavutettaisiin jäsenmäärän ja vaikutusten maksimointi, mutta hieman epäilyttävää tämä silti lienee. Joka tapauksessa on seuraan saatu nimekkäitä asiantuntijoita mukaan useilta aloilta, ja tarkoitus on toimia riippumattomana tutkimus- ja tiedotuskeskuksena, joka seuraa maapallon luonnon 'pulssia'. Koska Cousteau on myös Monacon meri-instituutin johtaja, ovat luonnostaan suhteet myös muihin tutki-

muslaitoksiin kunnossa, ja siten esimerkiksi Calypso on toiminut YK:n ympäristöohjelman projekteissa. Miksi sitten Monacon ja Ranskan mahdollisuudet eivät riittäneet Cousteaulle, vaan toiminta keskitettiin USA:han? Rick Farley sanoi, että kysymys oli hyvä, mutta että siihen voi vain Cousteau itse vastata, joten tämä ei selvinnyt.

Ei hyväksy ydinvoimaa Jacques Cousteau on syntynyt vuonna 1910, joten ikää hänellä alkaa olla jo aika runsaasti. Se ei näytä kuitenkaan toimintaa vielä haittaavan. Kuka sitten perii aikanaan hänen valtansa? Todennäköinen vastaus on Philippe Cousteaun tapaturmaisen kuoleman jälkeen Jean-Michel Cousteau, perheen toinen poika. Hän on jo johtamassa seuraa isä-Cousteaun rinnalla. Vähemmän tunnettua valtaa perinnöksi on Jacques Cousteaulla myös sukellusvälineteollisuudessa, jossa hän on suuri osakkeenomistaja ja esimerkiksi maailman suurimman alan yrityksen U.S. Diversin johtokunnan puheenjohtaja. Suuria suunnitelmia Jacques Cousteaulta ei ole koskaan puuttunut. Suunnitteilla on mm. tutkimusretki Amazonin alueelle. Tulossa on myös kansainvälinen 'Tulevien sukupolvien oikeuksien julistus' sekä 'Meren . kymmenen käskyä'. Jälkimmäinen sisältää johtavien merentutkijoiden ohjeet menettelytavoista, jotka turvaavat meren elämän ja puhtauden kohtuullisen taloudellisen kasvun sallien. Ydinvoiman käyttöä Cousteau ei kuitenkaan hyväksy, joten taloudellinen kasvu pitäisi taata muin keinoin.

Teksti ja kuvat: Erkki Siirilä

~oska Illeiltä odotetaan paljon. 15


On talvi - oletko valmis? Kylmänä aikana sukeltaminen on riskialttiimpaa kuin lämpimänä aikana, mutta menettelemällä oikein ja varautumalla ennakolta jäisiin olosuhteisiin voidaan antoisia talvisukelluksia suorittaa turvallisesti. Miten sitten menetellään? Noudatetaan turvamääräyksiä! Turvallisuusvaliokunta on saanut valmiiksi turvamääräykset, joista löytyvät avaimet turvalliseen sukeltamiseen. Määräykset on jaettu seurojen turvallisuusasiamiehille turvallisuuspäivillä Kouvolassa. Ensi vuoden alussa ilmestyvät uudet turvamääräykset myös kouluttajakansioihin ja - jos suunnitelmat toteutuvat - ne ovat jokaisen halukkaan saatavissa ennen ensi kesää.

Seuraavassa lainailen vapaasti turvamääräysten kohtaa 3: talvisukellus. On lähdettävä siitä, että vaikeissa olosuhteissa ml. talvisukellus sukeltavat ovat kokeneita sukeltajia, vähemmän kokeneetkin voivat sukeltaa kokeneempien pareina ja valvonnassa, mutta laitekurssin oppilaita ei tule sukelluttaa jäätävissä olosuhteissa. Laitteen jäätyminen lienee yleisin häiriö kylmissä olosuhteissa sukellettaessa. Sukelluslaitteen tulee olla talvisukellukseen soveltuva (sekä sisällettävä väh. 1800 1 ilmaa), on huolehdittava kompressorin kunnosta (vedenerottimet) ja täytettävä pullot silloin kun ilmassa on vähän kosteutta - pakkasella. Tämä ei vielä riitä, ennen sukellusta on laitteen sisältämä ilma saatettava mahdollisimman lähelle veden lämpötilaa. Yksinkertaisimmin tämä käy päinsä laittamalla pullot veteen, mutta tämä on suoritettava säädinyksikköä (hengitysventtiili + paineenalennin) kastelematta. Lämpötilan "tasaaminen" perustuu siihen, että paineilmassa mahdollisesti oleva kosteus tiivistyisi ja jäisi pulloon eikä kulkeutuisi ja jäätyisi muualle laitteeseen ja toisaalta siihen, että lämpötilaltaan pakkasen puolella oleva hengitysilma (laitteet maanneet jäällä) saattaa jäätää hengitysventtiiliin päässeen veden. Sukellukseen valmistauduttaessa lai tteesta ei hengitetä pinnalla - voidaan kuitenkin varmistua että laitteesta saadaan ilmaa, mutta hengittämällä vain sisäänpäin. Laitekoe suoritetaan pinnan alla ja OK-merkkikin annetaan vain käsi pinnan yläpuolella tai merkinantoköydellä. Sukelluksen aikana hengitysventtiiliä ei oteta pois suusta muutoin kuin hätätapauksessa. Jos sukelluksen aikana joudutaan käymään pinnassa on sukellus syytä keskeyttää. 16

Sukellettaessa jään alla, edellisten lisäksi on otettava huomioon seuraavaa: Avanto tehdään tarpeeksi suureksi, vähintään 2 X 2 m ja avannon teossa syntyneet jäälohkareet kiskotaan miehissä/naisissa jäälle - niitä ei tule työntää jään alle. Tuskin voi kuvitella ikävämpää tilannetta: "mesoessaan" avannossa sukeltajat aiheuttavat jäälohkareiden liukumisen jään alta takaisin avantoon ja jäävät itse loukkuun lohkareiden alle. Jään päälläkin lohkareet työnnetään vähintään 10 m:n etäisyydelle avannosta. Aina voi sattua ja tapahtua - varsinkin liukkaalla jäällä - joten avannon reunan läheisyydestä siirretään pois kaikki sellaiset esineet jotka voisivat pudota sinne ja mahdollissti osua sukeltajiin. Avannosta lasketaan nousuköysi, jonka päässä on tarpeeksi suuri ankkuri estämään sukeltajan tahattoman nousun, yläpää ankkuroidaan tukevasti jäähän. On todennäköistä, jos sukeltajan puku laitteen jäädyttyä ja alkaessa "puhaltamaan" täyttyy ja hän joutuu tahattomaan nousuun, hän ei osu 4 m 2:n avantoon vaan jäähän. Sen vuoksi on oltava käytettävissä nousuköysi jonka luokse sukeltaja voi uida kun nousunopeus ei ole vielä kovin suuri. Samasta avannosta saa vain kaksi sukeltajaa sukeltaa yhtäaikaa ja avantosukelluksissa käytetään aina merkinantoköyttä. Köysi kiinnitetään alimmaiseksi sukeltajan vyötärölle, toinen pää kiinnitetään avustajan vyötärölle ja vielä varmuudeksi ankkuroidaan jäähän. Kahden sukeltajan sukeltaessa yhtäaikaa molemmilla on oma merkinantoköysi ja oma avustaja. Avannosta ei sukelleta 20 metriä kauemmaksi, paitsi varasukeltaja suorittaessaan etsintää. Niin - varasukeltaja, joka on aina

vE.LLA TURVALLIS€S . SUSL ~

SU~

l..l S'.::7S'nl \tÄ ~ ~I ';f1....r3'/1(\S paikalla avustajineen ja valmiina toimimaan, hänen köytensä pituus on 2 X sukeltajan merkinantoköyden pituus. Merkinantoköysien ei saa olla jatkettuja. Jos merkinantoköysi irtoaa sukeltajasta menetellään seuraavasti: Sukeltaja: Kun huomaat köytesi irronneen - katso ympärillesi näkyykö köyttä missään - katso ympärillesi näkyykö toista sukeltajaa tai hengitys kuplia - jos ei näy, nouse suoraan jään alapintaan, tasapainota itsesi niin että pysyt jäässä kiinni tekemättä uintiliikkeitä, odota apua. Avantoa ei saa lähteä etsiskelemään, ellei se ole näkyvissä. Sukellusvanhin: Todettuasi köyden irronneen - käske toinen sukeltaja ylös vedestä, kysy onko hänellä tietoa kadonneen sukeltajan olinpaikasta tai suunnasta, missä sukeltaja mahdollisesti on - kysyavustajalta mistä suunnasta sukeltajan köysi tuli, eli missä suun- . nassa sukeltaja on viimeksi ollut - käske varasukeltaja veteen suorittamaan etsintää emo tietojen perusteella - hanki paikalle uusi varasukeltaja Varasukeltaja: - ui merkinantoköytesi suoraksi jään alapinnassa - suorita köysi kireällä sektorietsintää suunnalla, missä kadonnut sukeltaja todennäköisimmin on, katsele ympärillesi - jos sukeltajaa ei löydy, suorita täysi kehäetsintä edelleen jään alapinnassa, katsele ympärillesi (tämänkin vuoksi jäälohkareet on vedettävä jäälle, ei jään alle) TaI visukelluksia suoritettaessa; järki käteen ja vapina pois, sukeltajat - paitsi jos palelee. Jouko Laitinen Turvallisuusvaliokunta


UPPOP ALLON I DIVISIOONAN ALKUOTTELUT, LOPPUTULOKSET Etelälohko 21. 11.1981 Riihimäellä: 1. PartiosukeltajatlHelsinki 2. Palolaitoksen urh.suk./Helsinki 3. Sukeltajat 78 Divers/Helsinki 4. PSK-Kupla/Espoo 5. Riihimäen urh.suk/Riihimäki 6. Sukellusseura H20/Helsinki

pist. 10 8 6

4 2

o

Pohjoislohko 28.11.1981 Seinäjoella: 1. Vesihiisi/Varkaus 2. Delfin/Vaasa 3. Valkeakosken urh.suk. / Valkeakoski 4. Lakeuden urh.suk.lSeinäjoki

korisuhde 36- 4 21- 6 13-15 6-15 5-21 5-24

5 5 2

o

25-13 18- 6 16-11 6-35

Ylemmissä loppuotteluissa keväällä pelaavat etelälohkon kolme ja pohjoislohkon kaksi parasta joukkuetta. Vastaavasti jäljellejääneet viisi joukkuetta kohtaavat toisensa alemmissa loppuotteluissa. 1 divisioonan kaksi parasta joukkuetta karsivat SM-sarjaan pääsystä SM-sarjassa kahden viimeiseksi tulleen joukkueen kanssa. Kiitokset Riihimäen- ja Lakeuden urheilusukeltajille avusta turnauksen järjestämisessä. Jari Brännare 1 di v. sarjapäällikkö

KURSSILAINEN KESÄKSI ALLA OLEVASTA

HANKI

NYT

SUKELLUSVÄLINEET EDULLISESTI ENSI

SUPERT ARJOUKSEST A!

SHERWOOD 2000 1x10 LIT TÄYD. SUKELLUSLAITE NEPTO-MITTA MÄRKÄPUKU KIINT. HUPULLA 6.4 MM SEA QUEST /W TP-LIIVI, 20 LIT, LAIT.LIIT. JA C02 SOS T70 ÖLJYTÄYTTEINEN SYV.MITIARI 0-70 M STANDARD SUKELTAJAN VEITSI, SAHATERÄ, PIT. 16 CM NEPTO PAINOVVÖ 1,5 M., 4x1,7 KG PAINOJA NEPTO VARUSTEKASSI, 2xVETOKETJU, 60x30x22 CM RÄPYLÄT, EI KELLUVAT, UMPIKANTAISET NAAMARIT, KARKAISTU LASI, TASAUSOTE

1.750,950,730,140,60,140,110,ALK. 110,30,ALK. 25,ALK.

SNORKKELIT, ANATOMINEN, (2) 1" (21 MM) HUOM: TARJOUS VOIMASSA 10. 4. 82 TAI KUNNES VARASTOA MAINITUISSA MALLEISSA RIITIÄÄ.

TAKUU: SHERWOOD 2000 REG./ELINIKÄINEN, SQ LIIVIN TEK. OSAT ~~~ 3 VUOTIA MUUT TUOTIEET 1 VUOSI. i 4\ ~ ~~o OY AB TEHTAANK. 13, HKl 14 PUH. 627170

NEPTO-SUB

(s'IV/(,

f\~\."

17


Lahden Urheilusukeltajien

talvinen' työsukellus

Perjantaiaamu valkeni Vesijärven jäällä. Pakkasta oli noin - 10 astetta. Edellisen kevään jäät olivat painaneet Vesijärven vedenhapettajan järven syvimpään pohjaan. Nostopaikalle oli tuotu pieni lasikuitukoppi ns. "taukomuna" jota tosin ei voitu lämmittää kaasupulan takia. Moottorikelkkakyydin jäykistäminä katselimme hyiseen avantoon, jonka alla oli n . 30 metriä vettä ja jossa odotti nostoa Hydixon, sähköllä varustettu pumppu, joka nostaa pohjaveden pintaan, näin hapettaen veden. Tehtävä oli uusi ja seuramme historiassa ensimmäinen, jonka me viisi sukeltajaa aioimme suorittaa ja teimmekin sen tosin pienen epäonndn saattelemana. Kylmässä kopissa puimme kylmät puvut päälle. Tämän jälkeen vesi tuntui melkein lämpimältä. Mujusen Pekka ja Hännikäisen Jorma menivät ensimmäisenä avantoon, tarkoituksena kiinnittää nostovaijeri nostokorvakkeisiin kiinni, joiden sijainti oli meille harmaa aavistus, sillä kukaan ei ollut nähnyt koko laitetta eikä kaupungin arkistosta löytynyt edes valokuvaa. Ensimmäinen yritys kuitenkin epäonnistui, sillä Pekan reku jäätyi ja se oli vaihdettava jäätymissuojalla varustettuun rekuun. Uuden yrityksen jälkeen jäätyi Jormankin reku ja pojat nousivat kyl-

18

minä ylös avannosta. Tämän jälkeen Rikkosen Kari ja Pekka jatkoivat sukellusta ja pääsivätkin kommelluksitta alas. Pohjassa odotti kuitenkin yleinen "hässäkkä". Ensin tuli vastaan poiju ja siihen sotkeutuneet sähkökaapelit ja kiinnitysvaijerit. Niiden alapuolella makasi epämääräisessä asennossa Hydixon. Nostovaijeria ei saatu kiinni, sillä muutenkin huonon näkyvyyden ja Karin prototyyppiasteella oleva lamppu meni rikki. Onneksi poikien taito ja rauhallisuus auttoivat pujotteluun yhden lampun avulla. Pintaan päästyämme ei kenelläkään ollut sisua jatkaa sukeltamista. Jäisinä lähdimme pois ja varmoina seuraavan päivän koitoksia aatellen. Lauantaina homma jatkui heti aamusta ja nyt oli sääkin lauhtunut nollan tienoille ja koppiinkin oli saatu kaasupullo. Hätäisesti kuivatut varusteet puettiin taas päälle ja aloitettiin työt. Weckmanin Pekka ja Jorkka kävivät ensitöikseen kiinnittämässä nostovaijerin Hydixoriin, ei tosin varsinalslln korvakkeisiin vaan kaiteeseen. Tämän vuoksi ei laitetta voitu nostaa kerralla ylös, vaan n. 20 metriin, jossa Mujunen ja Rikkonen kävivät kiinnittämässä lisäköyden varmuuden vuoksi. Lukuisista "turvaköysistä" johtuen jäi Kari kolme kertaa kiinni milloin laitteesta ja milloin puukosta. Onneksi oli luotettava pari, sillä varus-

teet rajoittivat näkyvyyttä ja liikkei- tä siinä määrin että yksin olisi ollut vaikea päästä irti. Nostamista jatkettiin aina 10 metriin asti, jolloin Pekka ja Kari saivat hypätä uudelleen avantoon. Tällä kertaa Hydizin ilmasäiliöihin liitettiin ilmaletku, joka helpotti' ja varmisti laitteen pinnalle nousua. Laitteen noustua pinnalle ankkuroimme sen avannon reunaan kiinni. Kuukausi oli kulunut käynnistä Vesijärven koleassa vedessä kun saimme kutsun tarkistaa uusi Hydix ja sen sähkökaapeli. Avantoon hyppäsivät Mujunen, Tuominen ja Hännikäinen. Hännikäinen Jal puoli matkaan varmistamaan, kun me Pekan kanssa menimme alas. Jouduimme pysähtymään puolessa välissä, kun Pekan nostoliivit eivät toimineet. Koska meillä oli ylimääräistä painoa, voimaleikkurit, vauhti oli kovaa. Saimme liivit kuntoon veden alla ja jatkoimme matkaa. Tutkittuamme kaapelin noin 50 metrin matkalta nousimme pintaan. Saunan lämmössä voimme todeta yhteenvetona, että työsukellus vaatii varusteilta paljon, talvella tarvitsevat jäätymissuojaa niin sukeltajat kuin hengityslaitteet. Terveisin: Jorma Hännikäinen Kari Rikkonen Pekka Mujunen Matti Tuominen Pekka Weckman


CMAS

UUTISIA

Kuten jo viime vuonna kerrottiin, on CMAS tehostanut tiedotustoimintaansa jäsenliitoille. Ensi askeleena lähetettiin viime vuonna ulkoasultaan ja sisällöllisesti kohentunutta CMAS-Bulletiinia, tiedotusleh teä, pieni nippu meillekin parin numeron osalta. Sitä riitti kylläkin vain muutamille seuroille, mutta tänä vuonna on tarjottu uusi edullinen mahdollisuus. Halukkaat seurat voivat tilata lehteä liiton kautta hintaan 40 Ranskan frangia/4 numeron vuosikerta. Ainakin viime vuoden neljäs numero oli räpyläuimareille valmennusohjeineen ja lasikuituräpylän valmistusohjeineen erittäin tervetullut. Luvassa on erikoisnumeroita urheilusukelluksen kaikilta aloilta ja mielenkiintoisia artikkeleita CMAS:n 54:n jäsenmaan sukellustoiminnasta. Lehdestä on tarkoitus tehdä todellinen sukeltajain lehti. Kehitys riippuu vastaanotosta eli siitä, riittääkö halukkaita tilaajia. Aloite, jonka pohjalta CMAS lähti tiedotuslehteään kehittämään, tuli pohjoismaista. Vuosikerran hinta ei juuri päätä huimaa. Seurojen kannattaa siis takuulla kokeilla. Toinen ja yhtä tärkeä asia on se, että lehteen tarvitaan artikkeleita meiltäkin. Toimin Bulletiinin lehdistöavustajana, ja otan innokkaasti vastaan ulkomaalaisia todennäköisesti kiinnostavia juttuja sukeltamisesta Suomessa. Pari - kolme mustavalkokuvaa jutun höyst~eksi on aina paikallaan. Tilaukset voitte tehdä liiton toimistoon puhelimella ja sinne voitte lähettää myös jutut. Kale

Nostammeko laivan? Uponnut syksyllä 81 eteläisellä Itämerellä, paikassa Lat P 55° 43,2' Long 1 15° 39' jossa veden syvyys on 62 - 65 metriä. Paikka on täysin avoin kaikille tuulille. Hylyn omistaja hankkii ilmapussit, sekä riittävän tehokkaat kompressorit sekä tarvittavat veneet ja/tai proomut sekä mammuttiin tarvittavat laitteet kunhan annamme hänelle ohjeet. Lastina on n. 2000 tonnia kivihiiltä, op. on 1,8, joten tavara painaa n. 1166 tonnia pohjassa. Laivan peltipaino on n. 750 tonnia. Jos ei laivaa saa nostettua, toivoo omistaja, että ainakin lasti saataisiin pois. Laivan piirustukset ovat Peter Janssonilla, Helsingissä. Jos vakavasti harkitset asiaa, niin soita 90782655 tai illalla 90-2217l3.

Sukellus- ja surfingpuktijen

KO JAUKSET vielä edullisesti talvihintaan!

-

Tuo pukusi korjattavaksi nyt. Säästät selvää rahaa. Talvihinnat voimassa huhtikuun 15. pvään saakka, esimerkiksi - vetoketjun vaihto sukelluspuvun takkiin tai haalariin 95,-. - sukelluspuvun hihan levennys 35 ,-/hiha Huhtikuun 16. pvän jälkeen hintoihin 50 % kiirelisä! Suoritamme kaikki korjaukset puvun valmista~ jasta riippumatta. Korjauskuluista saat halutessasi ennakkoarvion.

Otamme korjattavaksi vain puhtaat puvut. Jos pukusi tuoksahtaa menneelle kesälle, normaali hienopesu auttaa. Astianpesuaineet, hiusshampoot ja villanpesuaineet ovat sopivan hellävaraisia, kädenlämpöinen vesi sopivaa. Voidaksemme palvella sukeltajia ja surffaajia joustavasti, pidämme liikkeemme auki huhti,! touko- ja kesäkuussa TORSTAISIN JA PERJANTAISIN klo 9.00-19.00. LAUANTAISIN klo 9.00-13.00.

1

- 1"

Pajalahdentie 9 00200 Helsinki 20 puh. 90-6922358

19


50 m P~.TUUSSUKELLUS, vanhemmat juniorit, pojat 50 m LANGDDYKNING, äldre juniorer, pojkar 1 Kent Kallio 20,2 IFK Västerås 21,2"" 2 Dan Bielsten 3 Lars-Erik Andersson 21,5 DK Masen 4 Kalle Kaartovuori 21,8 Saaristomeren Suk. 50 m PITUUSSUKELLUS, naiset 50 m LÄNGDDYKNING, damer 1 Liz Torneport 26,6 2 Katrin Jansson 26,9 3 Mona Håkansson 27,0

DK Masen DSDDC Eriksdals SDK

50 m PITUUSSUKELLUS, miehet 50 m LÄNGDDYKNING, herrar 1 Valter Olander 18,4 2 Peter Svensson 19,1 3 Ari Österberg 19,2

IFK Västerås DKMasen Sukeltajat ry Hki

100 m RÄPYLÄUINTI, nuoremmat juniorit, tytöt 100 m FENSIMNING, yngre juniorer, flickor 1 Petra Sundqvist 59,4 Eriksdals SDK 2 Maija Rantanen 59,9 Saaristomeren Suk. 3 Minna Saukkonen 1.00,3 Jyväskylän Delfiinit 100 m RÄPYLÄUINTI, vanhemmat juniorit, pojat 100 m FENSIMNING, äldrejuniorer, pojkar 1 Lars-Erik Andersson 480 DK Masen 2 Kalle Kaartovuori 49'8 Saaristomeren Suk. 3 Ari Palve 50:0 Vesikot 4 Magnus Nidmark 50,1 IFK Västerås

20

50 m P~.TUUSSUKELLUS, vanhemmat juniorit, tytöt 50 m LANGDDYKNING, äldrejuniorer, flickor 1 Paula Repo 25,4 Jyväskylän Delfiinit 26,2"" 2 Auli Kiuru 3 Minna Närevaara 29,0 Kuopion U rh.suk. 25 m PITUUSSUKELLUS, nuoremmat juniorit, tytöt 25 m LÄNGDDYKNING, yngre juniorer, flickor 1 Kristina Hultin 13,1 DSDDC 2 Maija Rantanen 13,4 Saaristomeren Su.k. 3 Minna Saukkonen 13,7 Jyväskylän Delfiinit 25 m PITUUSSUKELLUS, nuoremmat juniorit, pojat 25 m LÄNGDDYKNING, yngre k'1liorer, pojkar 1 Johan Odelberg 11,4 DK Masen 2 Mikä Hätinen 11,5 Kuopion Urh.suk. 3 Teppo Tuominen 11,6 Saaristomeren Suk. 4 Bo-Erik Malmgren 11,7 Sukeltajat -78 100 m RÄPYLÄUINTI, nuoremmat juniorit, pojat 100 m FENSIMNING, yngrejuniorer, pojkar 1 Johan Odelberg 55,6 DK Masen 2 Hannu Rautasalo 56,2 Jyväskylän Delfiinit 3 Zdenko Tsepanovski 57,5 IFK Västerås 4 Mika Hätinen 58,0 Kuopion Urheilusuk. 100 m RÄPYLÄUINTI, vanhemmat juniorit, tytöt 100 m FENSIMNING, äldre juniorer, flickor 1 Paula Repo 57,6 Jyväskylän Delfiinit 2 Auli Kiuru 59,4"" 3 Leila Korhonen 1.02,2 Kuopion Urheilusuk. 4 Meghan Walsh 1.02,4 Jyväskylän Delfiinit 5 Minna Närevaara 1.06,0 Kuopion Urh.suk.


100 m RÄPYLÄUINTI, naiset 100 m FENSIMNING, damer 1 Ann-Charlotte Andersson 54,7 56,1 2 Liz Torneport 1.08,2 3 Taina Karlsson

DK Masen DKMasen Saaristomeren Suk.

100 m RÄPYLÄUINTI, miehet 100 m FENSIMNING, herrar 1 Valter Olander 45,4 IFK Västerås 2 Peter Svensson 45,7 DK Masen 48,7 DK Masen 3 Kent Blomberg 100 m LAITESUKELLUS, vanhemmat juniorit, pojat 100 m UV-TEKNIK, älkdrejuniorer, pojkar 1 Kent Kallio 50,4 IFK Västerås 2 Lars-Erik Andersson 53,1 DK Masen 55,1 Saaristomeren Suk. 3 Kalle Kaartovuori 4 Bengt Moberg 55,2 DSDDC 100 m LAITESUKELLUS, naiset 100 m UV -TEKNIK, damer DSDDC 1 Carina Blomberg 56,4 Eriksdals SDK 2 Mona Håkansson 1.01,7 DSDDC 3 Katrin Jansson 1.03,1 100 m LAITESUKELLUS, miehet 100 m UV -TEKNIK, herrar 1 Valter Olander 45,4 45,9 2 Peter Svensson 3 Ari Österberg 47,1

IFK Västerås DK Masen Helsingin Urheilusuk.

, 400 m RÄPYLÄUINTI, nuoremmat juniorit, tytöt 400 m FENSIMNING, yngrejuniorer, flickor 4.38,9 Eriksdals SDK 1 Petra Sundqvist 2 Maija Rantanen. 4.49,8 Saaristomeren Suk. 3 Cecilia Lundqvist 5.08,7 DSDDC 400 m RÄPYLÄUINTI, nuoremmat juniorit, pojat 400 m FENSIMNING, yngrejuniorer, pojkar 4.22,0 DK Masen 1 Johan Odelberg 4.37,5 IFK Västerås 2 Zdenko Tsepanovski 5.02,0 3 Pontus Olander 4 Joakim Thorberg 5.58,4 5 Dennis Pettersson 6.04,9 400 m RÄPYLÄUINTI, vanhemmat juniorit, pojat 400 m FENSIMNING, äldrejuniorer, pojkar 4.03,8 DK Masen 1 Lars-Erik Andersson 2 Antti Käki 4.10,8 Vesikot 4.15,1 Jyväskylän Delfiinit 3 Heikki Kärnä 4.16,9 IFK Västerås 4 Magnus Nidmark 5 Thomas Lindman 4.41,0 DSDDC

400 m RÄPYLÄUINTI naiset 400 m FENSIMNING, damer 1 Pia Strandh 2 Ann-Charlotte Andersson 3 Katrin Jansson 4 Paula Repo 5 Liz Torneport

1.11,6 4.21,5 4.23,9 4.28,9 4.29,0

400 m RÄPYLÄUINTI, miehet 400 m FENSIMNING, herrar 4.00,5 1 Valter Olander 4.01,1 2 Peter Engström 4.12,1 3 Sven-Olander 4.17,0 4 Anders Bjurman 4.51,7 5 Inge Liden 4 4 1 2 3 4 4 1 2 3 4 5 6 7

X

Mölndals A S DKMasen DSDDC Jyväskylän Delfiinit DKMasen

IFK Västerås DSDDC IFK Västerås Eriksdals SDK

100 m RÄPYLÄUINTIVIESTI, juniorit, tytöt

X 10 m FENSIMNINGSTAFETT,juniorer, flickor

Jyväskylän Delfiinit Saaristomeren Sukeltajat Kuopion Urheilusukeltajat

4.04,0 4.14,4 4.23,7

X 100 m RÄPYLÄUINTIVIESTI, juniorit, pojat

100 m FENSIMNINGSTAFETT,juniorer, pojkar Kuopion Urheilusukeltajat 3.39,1 Sukeltajat -78 3.51,5 IFK Västerås A 4.07,4 Saaristomeren Sukeltajat 4.10,4 Kuopion Urheilusukeltajat 1 4.13,0 Kuopion Urheilusukeltajat II 4.36,8 IFK Västerås B 4.51,4

X

4 4 1 2 3

X 100 m RÄPYLÄUINTIVIESTI naiset

4 4 1 2 3 4 5 6

X X

100 m FENSIMNINGSTAFETT, damer DK Masen 3.55,4 DSDDC 4.06,7 Saaristomeren Sukeltajat 4.28,9

X

100 m RÄPYLÄUINTIVIESTI, miehet 100 m FENSIMNINGSTAFETT, herrar IFK Västerås 3.16,6 DK Masen 3.16,8 Saaristomeren Sukeltajat 3.28,0 DSDDC 3.35,2 IFK Västerås (Adolfsson ... ) 3.59,8 Vehkahait 4.02,0

Turva"isuusvaliokunta järjestää

turvallisuuspäivät. jotka ovat pääasiassa tarkoitettu suke"usseurojen nimeämille turvallisuusasiamiehille. Päivi"e voi osallistua myös muut asiasta kiinnostuneet. Aika 20.-21. 03. 1982 Paikka Hotelli Tammer, Satakunnank. 13, Tampere, puh. 931/25380 Tervetuloa Turvallisuusvaliokunta Ps. Tarkka ohjelma ja ilmoittautumis- sekä majoitustiedot lähetetään myöhemmin seurojen sihteerei"e. 21


Urheilusukeltajien vakuutukset Pohja-yhtymä tarjoaa monipuolisen vakuutusvalikoiman urheilusukeltajan käyttöön. Matkavakuutusten lisäksi on sukellusvälineille olemassa oma laitevakuutus kojevakuutuksen pUrlssa. Tapaturmavakuutuksesta korvataan urheilusukeltajien tapaturmat uusien ehtojen mukaan ilman mitään lisämaksua. Vastuuvakuutuksista on tarjolla urheilusukeltajille kurssivastuuvakuutus. Pohja-yhtymän matkustajavakuutus on voimassa myös sukellusten aikana. Lisäsopimuksia tai -maksuja ei tarvita. Lisämaksua peritään vain ammatti- tai kilpasukelluksesta. Ulkomaista laitevuokraajaa varten antaa Pohja-yhtymä englanninkielisen vahvistuksen matkustajavakuutuksen voimassaolosta myös sukelluksen aikana. Mikäli tällaisen todistuksen pyytäminen vakuutusyhtiöItä on ennen matkallelähtöä jostain syystä unohtunut, on matkakohteesta mahdollista ottaa telex-yhteys Pohja-yhtymään. Yhteydenottotiedot löytyvät vakuutuskirjasta tai pankkisiirtolomakkeesta, jolla matkavakuutus on otettu. Vakuutuskirjanhan otat luonnollisesti mukaan mahdollista lääkärissä käyntiä varten. Englanninkielisessä vastaustelexissä Pohja-yhtymä vahvistaa vakuutuksen sisällöstä tarvittavat tiedot. Matkatavaravakuutus käsittää matkalle mukaan otetut sukellusvälineet, mutta kuten muidenkin urheiluvälineiden osalta, tämä vakuutus ei kata välineiden käyttöä varsinaiseen tarkoitukseensa. Niinpä matkatavaravakuutuksesta korvataan esim. matkan aikana varastetut sukellusvälineet, mutta ei mitään sukelluksen aikana sattuneita vahinkoja. Matkatavaravakuutukseen liit-

tyvä vastuuvakuutus ei korvaa vuokratuille välineille aiheutunutta vahinkoa, mutta myös sukelluksen aikana vieraalle henkilölle aiheutettu vahinko korvataan. Pohja-yhtymässä Ritva Kaiser antaa neuvot matkavakuutuksista ennen matkaasi. Häneltä voit tilata myös englanninkielisen vakuutustodistuksen. Omien sukellusvälineiden vakuuttamiseen on Pohja-yhtymällä tarjolla Kojevakuutus joka on voimassa kaikkialla maailmassa ja ilman omavastuuta. Pohja-yhtymän kojevakuutus korvaa seuraavat vahingot: - Särkyminen, jonka on aiheuttanut äkillinen odottamaton ulkoinen tapahtuma - Varkaus, murto, ryöstö tai ilkivalta - Palo, räjähdys tai salamanisku. Usein esitetty kysymys on, korvaako sukellusvälineiden kojevakuutus pohjaan pudotetut laitteet. Pohja-yhtymän korvauskäytännössä on omaksuttu seuraava tulkinta: mikäli sukellusvälineistä joudutaan luopumaan sukelluksen aikana hengenvaaran uhatessa, korvataan kadoksiin joutuneet välineet. Tässäkin vakuutuksessa tulee kilpailu- ja ammattitoiminta sopia erikseen. Vuokralle otetut välineet voidaan lisämaksusta lyhytaikaiserävakuutuksena vakuuttaa vuokrausajaksi. Omille sukellusvälineille tehdään kojevakuutus vuosivakuutuksena. Lisätietoja urheilusukeltajien sukellusväline vakuutuksesta saa Pohja-yhtymästä Tuula Larulta. Pohja-yhtymä, tiedotussihteeri Ulla Tujunen 29. 12.81 UT

-URHEILU

SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsen lehti

lehti postitetaan sukeltajille, joiden osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta. Toimitusneuvosto ORA PATOHARJU PENTTI PUHAKKA HENRIK ROSENIUS SEPPO SIPINEN MAURI VALLEMA ERKKI METSÄVUORI Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 20310 Turku 31 k. 921-391098 t. 921-403600 Toimitussihteeri Eeva Nyqvist Raskinpolku 9 A 8 20350 Turku 35 k. 921-381804 t. 921-663311 Ilmoitustilan myynti Tellervo Rouhiainen Huvilakatu 7 as. 15, 00150 Helsinki 15 Puh. t. (90)6943211, k. (90)664594 Ilmoitushinnat: sivu 1-väri 2-väri 1/1 1600:1250:1/2 900:1300:1/3 500:1/6 360:Lisäväri 380:-/väri

4-väri 2350:-

Lehteen tarkoitetut kirjoitukset on osoitettava toimitussihteerilIe.

2

3 4

5

Teksti

Ilmoitukset

6. 3. 2. 5. 4. 9. 6. 11.

22. 5. 23. 11.

27.

3.

Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään.

Sukellusvälinekauppaan lisää kilpailua Ursuk Oy:n myyntipäälliköksi on 8. 1. 1982 alkaen nimitetty yo. merk. Jouni Vuorinen. Vuorinen on aikaisemmin (19761980) toiminut Ursuk Oy:ssä myyntija koulutustehtävissä. Nykyiseen työhönsä hän siirtyy Beiersdorf Oy:n tuotepäällikön toimesta.

22

Leif Thor{m, kaikkien tuntema Lefa, on perustanut uuden vesiurheiluvälineliikkeen Helsinkiin. Liike sijaitsee hyvällä liikepaikalla keskustassa Bulevardi 15. Kadulla on sekä mittari- että Y2 t paikkoja, joten paikoitus usein miten onnistuu. Leifmarin'illa on välinemyynnin lisäksi huolto- ja paineilma-asema.

Osoitteenmuutokset: Urheilusukeltaja-Iehti Kustavintie 9 C 24, 20310 Turku 31 Vuosikerta

65 mk

Liiton toiminnanjohtaja Leila Jakobsson puh. toimeen 90-4737257 klo 9.00-12.00, os. Suomen Urheilusukeltajain liitto ry., Topeliuksenkatu 41 a 00250 Helsinki 25 Oy Turun Sanomat Turku


TERVETULOA TAMPEREEN URHEILUSUKELTAJAT r.y.:n 10-VUOTISJUHLAAN 3.4.1982 KLO 19.00 Tampereella ravintola MAXIMissa os. Tuomiokirkonkatu 17

Majoittuminen samassa korttelissa aivan rautatieaseman edessä HOTELLI TAMPEREESSA

ILLALLlSKORTIT 60 mk/hlö IlIalliskorttien tilaus ja pöytävaraukset 25. 3. 1982 mennessä puh. 931-461960 Kaisu Hyppönen 931-615253 Susanne Wikström

Viikonloppu paketti 85 mk/hlö • majoittuminen 2 hengen huoneissa • aamu-uinti ja sauna • kahviaamiainen

Onnittelujen vastaanotto ravintola MAXIMissa alkaen klo 18.00

Varaukset 22. 3. 1982 mennessä puh. 931-21980/myyntipalvelu

MERIARKEOLOGIAN KURSSI -82 Teredo Navalis Ry järjestää yhteistoiminnassa Suomen Merimuseon kanssa kevään -82 kuluessa urheilusukeltajille kaksiosaisen meriarkeologian perusteiden kurssin. Ensimmäisessä osassa on teorian luentoja kolmena lauantaina 13.3., 20.3. ja 27. 3. ja käytännön harjoituksia 3-5 viikonloppuna. Tämän Helsingissä pidettävän osan tarkoituksena on antaa urheilusukeltajille perustietoja käytössä olevista meriarkeologisista tutkimusmenetelmistä dokumentointia painottaen. Osallistujien määrää rajoittaa kurssitilat. Käytännön harjoituksiin vaaditaan talvisukellusvarustus, vähintään PM-sukeltajatodistus ja voimassa oleva sukelluslääkärintodistus. Toinen osa pidetään Jussarössä 14-27.6. 82 järjestettävän tutkimusleirin yhteydessä. Tämän osan tarkoituksena on perehdyttää jatkuvaan aktiivisuuteen merimuseon vapaaehtoisessa tutkimusavustustoiminnassa ja sen kehittämisessä. Osallistujien valinnassa pyritään kohtuulliseen tasapuolisuuteen eri kerhojen välillä, mutta näytölle kerhon tuesta niin kaluston, talouden kuin osallistumisvelvotteiden suhteen annetaan tietty paino. Kurssin käytännön toteutuksen hoitaa Teredo Navalis Ry, joka perii ensimmäisen osan kustannuksina mk 100,-/osallistuja. Toisen osan pääkuluina ovat ruoka-, kokki- ja polttoainekulut, jotka jaetaan kurssilaisten kesken. Kaikenlainen tuki tässä suhteessa onkin tervetullutta. Mainitse ilmoittautumisesi yhteydessä mm:

-

kerhosi sukelluskokemuksesi merenkulkukokemuksesi mille kurssijaksolle haluat osallistua oma käytettävissä oleva kalusto käytössäsi oleva muu kalusto sukellukseen liittyvät erikoisalasi harkintasi mukaan muuta propagandaa

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Olli Tappola

Nuolitie 7 02240 ESPOO 24 Puh . ilt. 90-889988

Matti Sevilä

Yläkaskentie 7 00730 Helsinki 73 Puh . ilt. 90-363017

23


-----

I I I I I

:

.- - ----- --

-

------

Valmennusvaliokunta tiedottaa I I I

I I I

: I I I I I I

I I I

I

I

Tarvitsemme asiansa tuntevia ja aktiivisia valmentajia. Heitä tarvitaan seuroissa, piirien sukellusjaostoissa ja sukellusurheilulajien valiokunnissa. SVUL:n kolmijakoinen C-B-A järjestelmä on käytössämme täysimittaisena yleisen valmennustietouden hankkimiseksi. Kaikki tiedot ovat jokaisen halukkaan saatavilla sen SVUL:n piirin alueella missä seura sijaitsee. Peruskysymys on hankkia seuraan tiedot sekä jakaa ne jäsenistölle. Liitossamme on jo muutaman vuoden ajan järjestetty C-valmentajakurssin lajiosia. Niitä järjestetään seurojen ilmoittaman tarpeen mukaisesti eri puolilla maatamme, kunhan saadaan esim. piirin alueelta noin 20 kurssilaista kokoon. PIIRIT JA SEURAT, KESKUSTELKAA - KOOTKAA - ILMOITTAKAA TARPEET. Uppopallon alalla on valmentajakoulutus ollut vilkkainta. Tuloksena oli EM-pronssi 1981. Pääsemme muidenkin lajien suhteen eteenpäin noudattamalla samaa linjaa. Sukellusurheilun B-valmentajakoulun järjestäminen alkaa olla ajankohtaista. Meillä ei kuitenkaan ole vielä kylliksi SVUL:n B-valmentajakoulun perusosan käyneitä, mikä on edellytys lajivalmentajakoulun järjestämiselle. B-koulu sisältää noin 50 tuntia viitenä päivänä. Osa oppisisällöstä on yhteistä kaikille lajeillemme. Muu opetus annetaan jakautuneena kahteen alaryhmään: yksilölajit ja joukkuelaji. Koska kalastus ja suunnistus vaativat avovesiharjoituksia, antavat nämä lajivaliokunnat lisäkoulutusta varsinaisen kurssin jälkeen. , Aloitamme B-tasoisen valmentajakoulutuksen heti, kun saamme kokoon noin 20 henkilön ryhmän.

I

II I

I I

TÄHÄN TARVITSEMME JÄLLEEN TIETOJA SEUROILTA JA PIIRIEN SUKELLUSJAOSTOILTA. ÄLKÄÄ ODOTTAKO - KIRJOITTAKAA. I I

Tiedot kokoaa: LAURI LJUNGQVIST Puutarhakatu 11 - 13 B 86 20 100 Turku 10 ÄLÄ OLE PASSIIVINEN V AAN VASTAA HETI. . . Kaipaamme tietoja eri alueilta.

I

I

I I

----Koulutusvaliokunta Koulutus Aikaisemmin ilmoitetut koulutustilaisuuksien ajankohdat pitävät paikkansa. Siis . . . Kouluttajien opintopäivät: Hämeenlinna 20. - 21. 2.1982 Oulu 19. - 21. 11. 1982 Kouluttajakurssit: Perusvälinekouluttajien peruskurssi 3. - 7.6. 1982

J

--

Sukelluskouluttajien jatkokurssi aika sama ja valiokunnan työnjako Pj. Markku Ryhänen , kouluttajien opintopäivät Hopeahaka 6 G 63 02410 Kirkkonummi 2

Siht. Jouko Moisala, rekisteri ja kouluttajien os. Kuloisten koulu 21205 Kuloinen Leif Thoren, luokkasuorituskortit Bulevardi 15 00120 Helsinki 12

(90) 2987496

(90)644458

Virmo Merjankari, koulutusohjelmat, kurssi-ilmoitukset Mechelinink. 43 A 5 00250 Helsinki 25

Posti ta postisi heti oikealle henkilölle


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Urheilusukeltaja 1982 2 by Sukeltajaliitto ry - Issuu