Kesän korvalla
URHEILU
SUKELTAJA 14. 06.1981 Puheenjohtajalta Öljysukeltajat Vesikko Cup U ppopallosta Riihimäkeläisten talvileiri Uutta sisältöä sukellukseen Kansainväliset sukellusjärjestöt Metallinilmaisijat ja sukeltaja Sukellus kampelantutkijan apuna Eräs jääsukellus Scuba 77 PM-Va kuvauskilpailu Luokka C voittaja Livet på vraket Elias Stenberg.
sivu 3 4 5 6
7
8 9
12 15
17 18
On taas tulossa aika toteuttaa pitkän talven kuluessa laaditut sukellussuunni telmat. Unohtuiko jotain? Mikä on oma kuntosi ja missä kunnossa ovat varusteesi? Entäpä hankintalistasi? Oliko aikomus hankkia jotain tarpeellista, mihin rahat eivät aikaisemmin riittäneet? Malttakaamme pysähtyä tekemään kunnollinen tarkastus SUKELL USTURV ALLISUUDEN kannalta. Fyysisen kunnon kohentamista et aloita koskaan liian myöhään . Jokainen syy sen tekemättä jättämiseen on tekosyy. Vihreä korttikin on saattanut jo vanheta. Välineet on syytä tarkastaa esine
Pää toimittajal ta. Kuuman kevään jälkeen tulee kesä, vai mitä se sananlasku sanoo. Oikeammin kait tuli jo. Meinaan se kesä. Tuli kait lehtikin, kuten tarkkaavainen sukeltaja huomasi oli lehden No 2 takakannessa luettelo seuroista joiden osoitteet olivat meillä 04. 04. Ne muutamat joiden osoitteet tulivat samoihin aikoihin ovat saaneet lehtensä pakettina ja tämä numero tulee osoitteellisena. Kesän tullen alkaa myös sukeltaminen ja jälleen muistuttaisin parista, kolmesta asiasta. Me sukeltajat olemme jo nykyään suuri joukko ja näkyvä. Kompressoreinemme ja kirkkaine pukuinemme me näymme ja kuulumme laajalti ja se ei aina ole hyvä asia. Saaristolaiset suhtautuvat ahtaammin ja ahtaammin meihin. Telttailulupa on usein rahan takana ja iltanuotio aiheuttaa melkoisen keskustelun. Luotojen rantakallioista kun on
esineeltä ja huoltaa. Regulaattorin huolto on jätettävä ammattimiehelle. Sitten ostoslistaan. Moni pudottaa tässä vaiheessa taas kerran listalta pois tasapainotusliivin - oikeastaan HENG ENPELASTUSLIIVIN kun se maksaakin niin paljon. Se on väärää säästämistä. Hengestään ei voi maksaa liian paljon. Kompassi, poiju, sukeltajanlippu ja muut tärkeät, hintaluokaltaan vaatimattomammat esineet onkin helppo lisätä ostosluetteloon, jos ne siitä puuttuivat. Tätä lukiessa on jo kiire panna asiat kuntoon. Älä jätä huomiseen sitä, minkä voit tänään tehdä. Niin kesästä tulee jälleen hyvä sukelluskesä. Ja sitten vain sukeltamaan! Kale tullut kultaakin kalliimpia. Kalalupa on rahan takana, vaikka salakalastus kukoistaakin veneilijöiden ja varsinkin ulkolaisten keskuudessa, ei meidän pidä siihen sekaantua. Muutenkin kannattaa aina katsastaa että rannat jäävät puhtaaksi yöpymisen jäljiltä. Toinen seikka johon kannattaa kiinnittää huomiota on sukeltajan lipun tai levyn käyttö. Se on varoitus vedenalaisesta työstä eikä merkki siitä että rannassa on sukellusta harrasta van mökki. Ja sitten se kolmas asia. Kuuman kesän jälkeen tulee kylmä syksy. Teillekin tapahtuu varmasti kaikkea mukavaa kesän aikana. Saiskos pari sanaa paperille ja lehtemme toimitukselle. Kertokaa muillekin mitä mukavaa on tapahtunut. Syksyllä on kiva elää kesän tapahtumat uudelleen. Näissä merkeissä toivonkin kaikille sukellusrikasta ja kaunista kesää.
Eka
3
POHJANMEREN ÖLJYSUKELTAJAT
Claus-Peter Stoll/TAUCHEN 3/81:
Saksalaisen Taucben-Iebden erikoisreportteri oli mukana 'Stena Seaspread'-tukialöksen matkalla Pobjanmeren öljynporauslautalle ja totesi: "Öljyfirmojen palveluksessa olevat sukeltajat ansaitsevat jopa 1000 DEM (noin 2000 FIM = Smk) päivässä. Unelmatyö? Stoll tapasi seoskaasua bengittävät ammattilaiskolleegansa ja pysyttelee mieluummin byvässä vanbassa paineilmassa." Otteita artikkelista: Laivan sukelluspäämies kertoo: "Täällä tukialuksella ei ole mitään yhtäläisyyttä teidän Scubido-sukelluksenne kanssa. Se on lastenkrääsää. Sukelluksistamme on yli 95 % kyllästys- ja seoskaasusukellusta heliumhappiseoksella. Me työskentelemme aina 200 metrin syvyyteen asti. Tällä hetkellä aluksella on 35 hengen miehistö ja heidän lisäkseen 20 sukeltajaa, jokainen erikoismies alallaan. Usein tulee tänne "sukeltajia", jotka luulevat, että täällä olisi jotain erikoista koettavana, totaalista sukeltamista. He lähtevät täältä yhtä nopeasti kuin ovat tänne tulleet. Ensi sijassa me tarvitsemme hienomekaanikkoja, hitsaajia, mekaanikkoja, sähköteknikkoja; miehiä, jotka osaavat ammattinsa. Sukeltaminen on vain teknillinen apuväline muille, tärkeämmille toimin noille. Meidän väkeämme ei kiinnostq. se, mitä ym'p ärille uiskentelee, vaan oikein asennetut putkiliitokset, siistit hitsaussaumat ja paikoillaan pysyvät ankkuroinni t. Sukeltajien päätehtävä on olemassa olevien systeemien hoito, tarkastus ja korjaus. Kaikki täällä olevat miehet ovat skotlantilaisen sukellusyhtiön kirjoissa" Tuntuu vähän monimutkaiselta, mutta öljyfirmoilla tuskin on omia sukeltajia. Kustannusten kannalta on edullisempaa, että työn tekevät vieraat firmat (reppufirmat ?) kuin että olisi omat sukeltajat ja heidän varusteensa hoidettavana. 'Stena Seaspread'in' ydinosa on sukelluskompleksi, joka ulottuu kolmen kannen läpi. Ranskalainen COMEX on rakentanut laitteiston, joka on varustettu jopa 450 metrin sukelluksia varten. Laivan keskellä on "moonpool", sukelluskuilu, josta sukelluskello lasketaan mereen suoraan laivan pohjan läpi. Laiva ei ankkuroidu sukelluspaikalle, vaan pysyttelee tarkasti paikallaan dynaamisesti, tietokoneohjattujen potkureiden voimalla. Paikallaan pysyminen ja sukellustyö onnistuu jopa 7 - 8 beaufortin tuulen voimakkuuteen asti. Tietokoneet huolehtivat myös siitä, että sukelluskellon vaijerit myötäävät merepkäyntiä; säästä
4
riippumatta pysyy sukelluskello meren syvyyksissä paikallaan tarkkaan. Sukeltajien käyttämää hengitysilmaa ei oteta taI teen ja regeneroida; tämän johdosta helium kustannukset ovat $ 5000 päivässä (20000 mk!). Tukialuksella on 13000 m 3 heliumvarasto. Kuivapuvut eivät sovellu tämän tapaiseen sukeltamiseen. Heliumkaasukehä johtaa liian paljon lämpöä pois sukeltajasta. Heillä on 'stabiili' märkäpuku, johon pumpataan lämmintä vettä; sukeltaja voi itse säädellä lämpimän veden tulon. Työstä: "Illalla menee kuusi miestä painekammioon ja heidät saatetaan kahdessa tunnissa heliumhappi-ilmakehässä oikeaan paineeseen. Kun ollaan oikealla työpaikalla, menee kaksi miestä pohjaan laskettavaan kammioon. Toinen miehistä työskentelee pohjassa 4 - 5 tuntia ja toinen odottaa sukelluskellossa. Sitten vaihdetaan miestä meren pohjassa ja 8 - 10 tunnin kuluttua kello nostetaan tukialukseen ja uusi kahden hengen miehistö astuu sukelluskelloon. Tätä jatkuu kellon ympäri 24 vuorokautta; silloin lähetetään toinen miehistö toiseen kammioon ja kun he ovat paineistetut, pääsee ensimmäinen miehistö dekompressioon. Laivassa olevassa painekammiossa se kestää sukellussyvyydestä riippuen jopa 6 vuorokautta, ennenkuin miehet jälleen näkevät päivänvalon. Tämän jälkeen heillä on neljän viikon loma maissa. Kun he palaavat tukialukselle ja jolleivät he heti joudu uudelleen kammioon, osallistuvat he normaalisti laivan miehistön työskentelyrutiiniin. " Pohjassa työskentelevä sukeltaja on 30 metrin pituisen napanuoran varassa. Hätätilannetta varten hänellä on pieni seoskaasulaite, jolla hän voi napanuoran pettäessä 2 - 4 minuutissa palata sukelluskelloon. Seoskaasulaitteista ei juuri pidetä; ne ovat liian monimutkaisia ja rajoittavat sukeltajan liikuntavapautta veden alla (päin vastoinko kuin napanuora??). "Monimutkainen laitetekniikka sopii urheilusuke1tajille. Mitä yksinkertaisempi systeemi, sitä varmempi ja parempi. Minulla on 10
vuoden kokemus näistä vehkeistä. Meillä on aluksella ollut mitä hulluimpia laitteita. Teoreettisesti ne ovat hyviä, mutta samantien meidän olisi pitänyt palkata muutamia insinöörejä hoitamaan semmoisia vehkeitä". "Kesällä laivalla on tuplasti sukeltajia; silloin osa sukeltaa myös seoskaasulaitteilla, suoraan tukialuksesta, tosin pintailman .tukemana eikä 50 - 70 metriä syvemmälle. Mikäli työ kestää pitempään, suoritetaan dekompressio suoraan vedessä ("märkä dekompressio"). Viimeinen ja pisin etappi 3 metrin syvyydessä jätetään pois ja miehet nostetaan suoraan kannelle. Heillä on silloin muutama minuutti aikaa heittää pois varusteensa ja siirtyä sitten pieneen painekammioon jatkamaan dekoa. "Aika riskaabelia" huomauttaa Stoll. "Mitä vielä, poikien on oltava nopeita, siinä kaikki. Meillä on lisäksi oma kokemuksemme". Iltaa istuttaessa Stoll haastattelee sukeltajia, jotka ovat osaksi vasta 20vuotiaita; joukossa on kuitenkin jokunen 40-vuotiaskin. "Miksi sukellatte tällaisella laivalla? Ei paljon vaihtelua Pohjanmerellä, ei alkoholia laivalla, viikkokaupalla mitä ahtaimmassa painekammiossa?" Raha on ainoa tekijä, he työskentelisivät missä muualla hyvänsä, mutta missään muualla ei ole tällaisia tuloja . • "U rheil usukel taisitteko vapaa-aikananne?". "Ei koskaan, sukeltamisessa itsearvona ei ole mitään mieltä! It's only the money that counts" toistuu yhä uudestaan ... Palkka kuitenkin juoksee eri lailla. Miehet painekammiossa saavat niukan mk 2000 päivässä; ne, jotka eivät ole olleet paineen vaikutuksen alaisina, saavat tuntuvasti vähemmän. Neljä viikkoa maissa on palkatonta. Vuosituloja summatessa päädytään kuitenkin 16000 - 20 000 mk:n kuukausiansioon. Jos säästää osaa (ja hengissä säilyy), saa muutamassa vuodessa aika mukavan peruspääoman kasaan. Sukeltaja-boss kuitenkin kertoo, että säästäminen on vaikeaa; vaikka rahaa tulee, menee se neljän viikon lomalla nopeasti kalliisiin autoihin, naisiin ja koruihin. Loman jälkeen miehet ovat jälleen p.a. laivan kannella.
Sukellusvanhin vakuuttaa turvallisuustoimenpiteiden tehokkuutta, kuinka monta eri pelastusmahdollisuutta on, jos kellolle jotain pohjassa tapahtuisi. Suurin osa onnettomuuksista johtuu inhimillisistä erehdyksistä, sukeltajien huonosta koulutuksesta, vajavaisista tai liian monimutkaisista laitteista, pintamiehistön puutteellisesta yhteistyöstä ja heikosta rutiinista. Urheilusukeltajien onnettomuudet eivät ole näihin rinnastettavissa, Off-Shoressa on kaikki äärimmäistä. Raportoija ihmettelee, onko tekniikka ylittänyt ihmisen kyvyt. Artikkelin lopussa on kaksi 'tietolaatikkoa', toinen kertoo asiatiedot Off-Shore-sukel tajie n koulutuksesta: 20 000 mk saa panna omasta kukkarosta. Austraalia, Brasilia ja Meksico ovat tulevina vuosina ne alueet, joilla Off-Shore kehittyy ja joilla on työpaikkoja tulevaisuudessa tarjolla. Toinen laatikko kertoo viime tiedot 'Stena Seaspread'in' viimeisimmästä onnettomuudesta: kaksi miestä jäi kelloon 130 metrissä tammikuun lopussa 1981; tuntien kuluttua saatiin heidät toisella kellolla pelastetuiksi. Pohjanmeren öljy löytöjen hyödyntämisen aikana vuoden 1971
jälkeen on yli 40 sukeltajaa menettänyt henkensä*. Kun helikopteri vie reportterin pois tukialukselta on hän vakuuttunut siitä, ettei mikään maailmassa saisi häntä tänne rahaa ansaitsemaan. Kopterin lähestyessä Skotlannin rannikkoa näkyy alla kirkas, sininen vesi, jyrkät luodot ja syvällä rauhallinen hiekkapohja: "Olisinpa täällä laitteeni, veneeni ja kamerani kanssa". TAUCHEN 3/81 on nähtävissä Liitossa ja Helsingissä ainakin Urheilusukeltajien Leif Stenholmilla ja ORAlla. *ORAn huomautus: Raportissani Tukholman CMAS:n maailmankonferenssistä 1975 (U rheilusukeltaja 5175) kerroin vakuutusyhtiöitten referaateista Off-Shore-sukeltamisen vaaroista: "Nome painotti meren alaisen öljynetsinnän ja -porauksen suurta tapaturma-alttiutta: Viime vuonna Pohjanmeren 800 - 900 sukelluksessa hukkui 10 henkeä ja tänä vuonna kehitys näyttää vielä pahemmalta. Yli 1 % sukelluksista päättyy fataaHin onnettomuuteen. Sukellusteollisuuden kasvu ja kehitys ei näytä vähentävän onnettomuuksia.... Tämä
on asettanut turvallisuuskysymykset tärkeysjärjestyksessä ensisijaisiksi sekä sukeltajien itsensä että jo pelkän taloudellisuudenkin vuoksi (kokeneen syväsukeltajan koulutus on niin kallis, ettei hänen ole varaa antaa hukkua!) ... Pahimmalta ja ehkä turhimman tuntuisilta minusta näyttivät ne toistakymmentä sukeltajaa, jotka painekammiossa tapahtuvassa kuivassa happi-dekompressiossa olivat palaneet kammioon, koska happea oli johdettu kiireessä rasvaisin venttiilein ja putkin. Toivottavasti tällainen tieto on tervetulleena ky 1mänä suihkuna niille sammakonpojille, jotka haaveilevat öljynporauslauttojen fantastisista palkoista. Ei siitä ole apua, jos sadannella sukelluksella hukkuu ... " P.S. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, on ulkomaan sukelluslehdissä jatkuvasti artikkeleita sukelluskohteista ohjeeksi kaukomatkailijoille. Tämänkertainen Tauchen 3/81 esittelee sukelluskohteista EIban saaren ja kertoo lisäksi reportaasinomaisesti sukelluksesta EteläAmerikassa, Meksikosta aina Tulimaahan asti.
ORA
Vesikko-Cup -81 SM-pelit on pelattu ja kauden päättäjäiset oli taas kerran Kouvolassa. Ennakkotietojen mukaan oli enemmän joukkueita mukana kuin koskaan ennen (Kivaa, ajattelin. Saadaan ainakin pelata). Sitten tuli vähemmän kivat asiat esille. Kuopio ja Lappeenranta jäivät pois. Saavuimme perjantai-iltana Kouvolaan tasan 23.00 josta meidät opastettiin nuorisotaloon missä vietettäisiin kaksi yötä. Nuorisotalo oli uusi ja siisti, jopa patjojakin oli järjestetty joukkueille. Saatiin heti tietää ottelut, ne oli arvottu aikaisemmin. Tutustuttiin otteluihin ja totesimme, että ensimmäinen vastustaja oli sama kuin viime vuonna. Muutenkin meidän ottelumme olivat vaikeita. Monta kovaa vastustajaa peräkkäin. Oliko ottelut tosiaan arvottu vai oliko ne sijoitettu? (Kotijoukkueella oli vuorotellen vaikeita ja vähemmän vaikeita) Ottelut alkoivat 8.00 ja joukkueemme joutui säilyttämään pelivälineet, verryttelypuvut ja pyyhkeet sellaisessa paikassa katsomoa mihin vesi roiskui kun joukkueet verrytteEvät ennen ottelujaan. Tilaa oli todella vähän. Näytti siltä kuin 14 joukkuetta olisi melkein liikaa. Missä vaiheessa meillä muuten olisi ollut mahdollisuus kä'dä syö-
mässä lounasta. Pisin tauko oli vaan runsas tunti ja minun mielestä se ei ole tarpeeksi kauan. Tuomarien työskentely oli lauantaina ihan hyvä. Oli huvittavaa huomata että melkein kaikissa kaupungeissa on aina vaikeuksia summerilaitteiden kanssa. Täällä olisi jollakin mahdollisuus konstruoida jokin summerilaite. Tilastopalvelu toimi hyvin, oli aina hauskaa käydä katsomassa miten on muilla mennyt jne. Ensimmäinen päivä oli kohta ohi ja illalla oli sitten huipentuma, SM-palkintojenjakotilaisuus.
Sunnuntaina oli taas meno mahtavaa. Tässä vaiheessa huomasi että suomalaisten tuomareitten ote löystyi valitettavasti. On valitettavaa että näin voi käydä. Jokainen ottelu on yhtä tärkeä, olisiko kysymyksessä kultamitali -ottelu tai 10 - 11 sijan ratkaiseminen. Muutenkin tuomarien työskentely pitäisi olla paljon tiukempi mitä se tällä hetkellä on. Ottakaa esimer kkiä ruotsalaisten työsken telystä. Yleinen vaikutelma oli hyvä koko cupista. Nähdään taas ensi vuonna. Pelaaja pronssijoukkueesta.
LOPPUTULOKSET Joukkue/lag 1. Nemo 2. Felix 3. Saaristomeri 4. Linköping 5. Joensuu 6. DSDDC A 7. Bottenskraparna 8. Vesikot 9. Hyvinkää 10. Urheilusukeltajat 11. DSDDC B 12. Partiosukeltajat 13. Sukeltajat 78 14. Tjejlaget
13 13 13 13 13 13 13 13 13 13 13 13 13 13
11-1 1 9-4- 0 9-3- 1 9-3- 1 10-1- 2 8-2- 3 7-0- 6 5-1- 7 5-0- 8 4-0- 9 3-0-10 2-1-10 1 0-12 0-0-13
23 22 21 21 21 18 14 11 10 8 6 5 2 0
57-1 53-6 55-3 51-3 53-5 47-7 32-32 21-17 31-41 20-67 13-42 12-60 5-16 0-105
5
Uppopallon 1 divisioona kaudella
Ora Patoharju
Lauha talvi arktinen hylky myöhässä
1980-1981 1 divisioonan alkuottelut pelattiin kahdessa lohkossa joulukuussa -80; pohjoislohko Seinäjoella ja etelälohko Helsingissä. Joukkueet olivat jakautuneet lohkoihin epätasaisesti, sillä etelälohkossa pelasi kahdeksan joukkuetta ja pohjoislohkossa vain kolme. Etelälohkossa jouduttiin turnauksina pelatuissa otteluissa lyhentämään peliaika suoraksi 15 minuutiksi, pohjoislohkon ottelut sitävastoin pelattiin täydellä peliajalla. TULOKSET:
Etelälohko 1. Sukeltajat 78 Divers / Hki 2. Urheilusukeltajat/Hki 3. PSK-Kupla / Espoo 4. Palolaitoksen urho suk./Hki 5. Vantaa Divers / Vantaa 6. Partiosukeltajat/Hki 7. Sukellusseura H 20/Hki . 8. Urheilukerho TIK/Hki
TULOKSET: 1. Urheilusukeltajat/Hki 2. Sukeltajat 78 Divers / Hki 3. Palolaitoksen urheilusukeltajat/ Hki 4. Delfin/Vaasa 5. PSK-Kupla/Espoo 6. Lakeuden urheilusukeltajat/Seinäjoki
Näistä kaksi ensimmäiseksi tullutta joukkuetta, Urheilusukeltajat ja Sukeltajat 78 Divers nousivat suoraan uppopallon SM-sarjaan kaudelle 1981-1982. Alemman loppusarjan ottelut pelattiin Suur-Helsingin alueella toimivien seurojen kesken sarjana käytössä olevilla hallivuoroilla. Huhtikuun lopussa järjestetyssä pienessä turnauksessa kohtasi sitten Varkautelainen Vesihiisi emo joukkueet.
Pohjoislohko 1. Lakeuden urho suk. / Seinäjoki 2. Delfin / Vaasa 3. VesihiisilVarkaus
Ylempään loppusarjaan, joka pelattiin maaliskuussa Turussa, Impivaaran uimahallissa, selvisivät etelälohkon neljä parasta ja pohjoislohkon kaksi parasta joukkuetta, joista kuitenkaan Lakeuden urh o sukeltajat eivät kilpailuun osallistuneet.
1. Vantaa Divers / Vantaa
Partiosukeltajat/Hki VesihiisilVarkaus Sukellusseura H 20/Hki Urheilukerho TIK/Hki
OLEN HANKOLAINEN AQUA DIVERS CLUBIN OMISTAMA 20 m:n MITTAINEN SUKELTAjATUKIALUS MIA II. TARJOAN MIELELLÄNI VIIHTYISIÄ RETKIÄ MYÖS MUILLE SUKELTAJILLE. OTA YHTEYS PUTTEEN 911/86326 TAI STIGUUN 911/84900
6
OSTETAAN Ostetaan käytetty kuivapuku, avokantaräpylät ja sukelluslaite (2x7 1 Dräger tai AGA, paineenalentaja ja maski mukaan lukien) yhdessä tai erikseen. Puh. 980-23244.
MYYDÄÄN
TULOKSET:
8. 9. 10. 11.
Kerroin viime numerossa McInnes'in suunnitelmista Pohjoisessa Jäämeressä lepäävän Breadalbane'n laajamittaiseksi tutkimiseksi tämän vuoden toukokuussa. Lauha arktinen talvi on nyt tehnyt tutkijoille tepposet. Jään paksuus paikalla on vain 1,2 metriä eikä normaalit lähes kaksi metriä. New Scientist kertoi 16. 4. 1981, että jää ei kestä sukellusleirin raskaita laitteita ja työ joudutaan siirtämään ensi taI veen. Tänä keväänä suoritetaan ehkä vain joitain vähemmän vehkeitä tarvitsevia valokuvaussukelluksia.
Jari Brännare sarja päällikkö
Myytävänä SUKELTAJANKELLO Seiko Quartz Sport 100. Puh. 931-716477
MÄRKÄPUKU, koko 170-175 cm, Shark Skin pint. täydell., puh. (90-) 598365
Riihimäen Urheilusukeltajien talvisukellusleiri 17.-20. 4. 1981. Reipas ja innostunut urheilijajoukko suuntasi varhain perjantaiaamuna matkansa kohti Lopen Räyskälässä sijaitsevaa, nyt harmahtavan jäävaipan peittämää Melkutinjärveä. Tapasimme sukeltajatoverimme Karavaanissa kellon osoittaessa kahdeksaa ja pian automme matkasi jo kantatie 54 hyvää vauhtia määränpäätämme lähestyen. Aamu oli kaunis ja mukavasti rupatellessa matka joutui nopeasti. Perille päästyämme meitä odottelivat varusteet, halkokuorma ja kaksi pörröpäistä tutunnäköistä miestä. Olivat kai juuri heränneet teltasta meidän tuloomme. Pojat olivat tulleet jo edellisenä iltana pistämään teltat pystyyn. Muuten varusteet olivatkin sitten kahdessa pakettiautossa, mutta ei kauaakaan kun ne jo alkoivat vaihtaa majapaikkaa tiiviiseen tahtiin teltoille. Matkaa oli tuollaiset kaksisataa metriä ja koska useamman reissun sai jokainen tehdä ennenkuin varusteet olivat siistissä järjestyksessä toisessa teltassamme, niin hikihän siinä tuli väkisin. Kohta juotiin teetä nuotion ympärillä sievästi istuen ja hauskoja juttuja kertoillen niinkuin nyt sukeltajien tapana on. Myöhemmin päivällä päästiin tietenkin pääasiaankin eli sukeltamiseen. Sen takiahan oltiin täällä luonnonhelmassa leiriytyneinäkin ja kyllähän kaverit jo pukuja päällensä alkoivat vetämäänkin. Avustajat touhusivat mukana minkä kerkesivät liikahdellen pian jo köysien ja laitteiden kanssa avannolla päin kukin parinsa kanssa. Siellä olikin leppoisa tunnelma kun avustajat sitoivat köysiä sukeltajien vyötäisille sekä tietenkin myös omalle vyötärölleen toisen pään. Sen jälkeen laite selkään ja painovyö vyötärölle niin jo oli minunkin sukeltajani valmis pulahtamaan avannon kristallinkirkkaaseen veteen. Pojille ånnettiin vielä viimeohjeet ja toivotettiin mukavaa laskeutumista köyttä myöden alas. Siinä vaiheessa harmitti , sillä olin tuomittu pienen nuhani takia katselemaan jäällä, kun kaverit painuivat veden alle. Mieli olisi tehnyt mukaan , mutta ei auttanut. Suurin osa miehistämme ei ollut ai kaisemm in kokenut talvisukellusta, mutta nyt tämäkin puute korjattiin oikein joukolla. Kokeneemmat sukeltajamme kuivapuvuissaan esittelivät avantosukelluksen hienouk-
sia ensikertalaisille. Ensimmäiset kaverit tulivat pian ylös innosta hihkuen ja seuraavat lähtivät laskeutumaan köyttä alas. Uusia kokemuksia saatiin roppakaupalla ja niistä sitten kerrottiin koko iltapäivä ja illalla nuotiolla makkaraa paistaessa sukellettiin päivän sukellukset uudelleen moneen kertaan. Ensimmäinen päivä oli kaunis: aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta kaikenaikaa. Mutta ei toisen päivän lumisade vielä ketään masentanut vaan innolla odotettiin sukelluksia jo aamupalalla. Yö oli mennyt melko mukavasti eli kipinä oli toiminut kiitettävästi. Sitten toistui edellisen päivän sukellusohjelma. Nyt kaverit jo olivat saaneet omin silmin todeta jäänalaisen maailman olemuksen, joten sukellukselle lähdettiin ehkä hiukan varmemmin. Itse toimin avustajana kahdellekin kaverilleni ja mikäpäs siinä. Ilmakuplat poreilivat avannossa ja alhaalla tekivät sukeltajani parinsa kanssa kierrostaan köysien päissä. Pojat nousivatkin suoraan lumisateeseen. Laite vain pois selästä, räpylät käteen ja telttaan vaihtamaan kuivempaa ylle märkäpuvun tilalle , oli ohjelma tämän jälkeen ja kuuma höyryävä tee odotti sukeltajia. Loppupalva kului lepäämisen ja myöhemmin halon hakkuun merkeissä.
Jotkut kiertelivät maastoa tutkien ja etsien sopivia puita illan makkaranuotiota varten. Kun kolmantena päivänä aurinko taas näyttäytyi, oli tunnelmakin mitä parhain. Avannolla hyörittiin kahteen otteeseen ja niin pääsivät kaikki taas uusimaan kokemuksensa. Jää haurastui kaiken aikaa siihen tyyliin, että oli tarkkaan katsottava mistä rannassa kulki, kun vielä oli painavat laitteet kannettavana, ettei olisi tullut kylmää kylpyä. Sukelluspukuisia se tuskin olisi haitannut, mutta meitä joilla oli heikommat varusteet päällä vesiurheilua silmälläpitäen, ei avantouinti olisi liiemmin miellyttänyt. Tämän piti olla viimeinen leiripäivä, mutta koska sää oli mitä parhain ja eväitäkin riitti, päätettiin oleskella järvellä seuraankin yön yli ja aamulla pääsisivät halukkaat vielä sukeltamaan kerran ennen lähtöä kotiinpäin, kun ilmaakin riitti laitteissa. Osanottajia tällä meidän ensimmäisellä talvileirillämme oli kaksitoista. Jostain syystä osa ilmoittautuneista jäi pois, mutta kaikinpuolin onnistunut oli leirimme silti ja seuran kustantamat ruokatavarat toki riittivät erinomaisesti. Seppo Tauru Riihimäen Urheilusukeltajat
7
Bio sukeltajat ry siht. Eeva Furman Marcus Collininkuja 5 02700 Kauniainen
UUTTA SISÄLTÖÄ SUKELLUKSEEN Miksi sukeltaja sukeltaa? Kaiketi veden alla jotakin nähdäkseen tai kokeakseen. Monen sukeltajan ura on lyhyt. Pelkkä vedenallaolo riittää aloittelijalle, mutta taidon ja kokemuksen kasvaessa on jotain saatava lisää. Useimmat pitkään sukeltaneet ovatkin erikoistuneet johonkin harrastusalaan, kuten esimerkiksi hylyt, kalastus, valokuvaus, suunnistus jne. Biosukeltajilla on oma erityisalansa biologia, jota he nyt haluavat tarjota harrastukseksi siitä kiinnostuneille.
Edellisessä Urheilusukeltajan numerossa jo esiteltiin Biosukeltajien uudehkoa sukelluskerhoa. Kun jäsenistö on hajallaan ympäri maata, on toiminta ehkä vähän erilaista kuin muilla kerhoilla. Biosukeltajat on mm. laatinut kuvitettuja esitelmäpaketteja, jotka käsittelevät vedenalaista biologiaa. Jos sukelluskerhot haluavat saada asiantuntevaa esitelmöintiä tilaisuuksiinsa, joku biosukeltaja varmasti tulee pyydettäessä paikalle. Biosukeltajat haluavat muutenkin levittää tietoa vedenalaisesta elämästä sukeltajille. Ehkäpä ihan tähän lehteen voisi syntyä vakituista kirjoittelua sellaisista biologisista ilmiöistä, joita sukeltaja veden alla joutuu kohtaamaan. Tähän voisivat lukijatkin vaikuttaa saattamalla Biosukeltajien tietoon aiheita, joista kirjoituksia toivovat. Jos jotkut urheilusukeltajat tai kerhot kiinnostuvat enemmän biologiasta, heitä voitaisiin ohjata harrastuksessa edelleen kiinteämmän yhteistyön puitteissa. Biologisen kiinnostuksen kartoittamiseksi ajateltiin tällä kerralla esitellä lyhyesti kolme eliölajia, yksi levä ja kaksi eläintä. Asiasta kiinnostuneet voisivat raportoida niiden esiintymisestä yhdistykselle. Yhteistä nyt esiteltä'ville lajeille on se, että ne esiintyvät tavattoman runsaana ja yleisenä pääosalla rannikkoamme sekä niiden merellinen alkuperä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että niiden oikea elementti on valtameren täyssuolainen vesi. Ne kuitenkin tulevat toimeen myös osalla Suomen rannikkoa. Suomenlahden ja Pohjanlahden ääriosat kuitenkin ovat niin vähäsuolaisia (kuten tietenkin myös kaikki sisävedet) etteivät lajit siellä voi elää. Esiintymisalueiden rajoista on tietty kuva olemassa (ks. kartta), mutta siinä on vielä paljon tarkentamisen varaa. Raja ei sitäpaitsi ole yksiselitteinen. Laji saattaa pitkällä matkalla vähitellen harvinaistua ja lopuksi se on enaa satun naisena esiintyvä. Esiintymistietoja on hyvä olla runsaasti ennenkuin rajan voi vetää kohdalleen. Millainen ja missä raja on, miten ja millaisena yksilöt kasvavat rajansa lähialueilla? Siinä ky-
8
symyksiä, joihin vastaus saattaa löytyä, jos urheilusukeltajat ja tutkijat pitävät lähempää tuttavuutta. Rakkolevä
Rakkolevä on tanakkarakenteinen, kellanruskea kasvi, jota tavataan vesirajan läheltä aina 6 - 7 metrin syvyyteen asti kivien ja kallion päältä. Levä muodostaa kasvaessaan aina kaksi haaraa, joten sillä on lukematon määrä kärkiä. Usein niissä on vielä ilmarakkula, mistä kasvin nimikin on tullut. Tieteellisen nimenkin (Fucus vesiculosus) lajinimi .tarkoittaa rakkulaUista. Meidän rannikollamme ei esiinny mitään rakkolevän lähisukulaista, valtameren puolella niitä on sensijaan useita. Sitkeimpänä ryhmänsä edustajana se tulee toimeen Suomen-
kin rannikolla, jossa suolapitoisuus on vain 6 promillea, vähemmän kuin kuudesosa valtameren suolapitoisuudesta. Kun levä joutuu elämään sietokykynsä rajoilla, ei energiaa enää oikein riitä kasvuun. Niinpä itäisellä Suomenlahdella levä on kääpiökasvuista. Se on noin 10 cm pituinen ja haarat ovat parin millin levyisiä.
Rakkolevä
S i n ls i m p I.J k k 0 Merirokka
.."
............... . ~
,
0"
.0
Kartan selitys: Lajien tunnetut esiintymisrajat. Pisteet Pohjanlahdella tarkoittavat yksittäisiä havaintoja rakkolevän esiintymisestä. Myös sinisimpukkaa ja merirokkoa todennäköisesti löytyy esiintymisalueiden ulkopuoleltakin.
Yhtenäisen tiedon kerääminen rakkolevän esiintymisestä olisikin tarpeen. Suomenlahdella sen tiedetään esiintyvän aina itärajallemme asti, mutta millaisilla paikoilla, minkä näköisenä ja kuinka runsaana, siitä ei kovin paljon tietoa ole. Koko Pohjanlahti Turun saaristosta pohjoiseen on kartoittamatonta aluetta, jolta kaikki ilmoitukset esiintymisestä ovat tervetulleita tutkijoille. Sinisimpukka Sinisimpukka on helppo tuntea. Jo nimi kertoo miltä se näyttää. Se peittää usein meren kivikkopohjia tai vanhoja hylkyjä lähes yhtenäisenä mattona. Sinisimpukka on suurin neljästä merisimpukkalajistamme (ne muut kolme ovat itämerensimpukka eli liejusimpukka, hietasimpukka ja sydänsimpukka). Suurimmat yksilöt rannikoillamme voivat olla jopa 5 cm pitkiä keskikoon ollessa 2 - 3 cm. Atlantin sinisimpukat ovat kuitenkin 10 cm ja ylikin. Pienempi koko Itämeressä johtuu siitä, että simpukat elävät täällä esiintymisalueensa äärirajoilla karut ympäristö olot ja veden liian vähäinen suolapitoisuus rajoittavat kasvua. Sinisimpukan monilajinen suku on levinnyt koko maapallolle. Meikäläinen sinisimpukka, tieteelliseltä nimeltään Mytilus edulis, on levinnyt kaikkiin pohjoista napaa ympäröiviin meriin. Suomessa esiintymisalue on jokseenkin Vaasan ja Loviisan välisellä rannikkoalueella. Tarkkoja rajoja ei kuitenkaan tiedetä, eikä sitä minkä kokoisina ja kuinka runsaina ne rajaseudullaan elävät. Tämän seikan selvittämisessä olisi urheilusukeltajista apua. Vaasan ja Loviisan tienoilla pintavedessä on noin 4 promillea suolaa. Tätä makeammassa vedessä sinisimpukka ei enää ilmeisesti selviä. Olojen ankaruus sinisimpukan esiintymisen äärirajoilla näkyy sen koossakin, Vaasan ja Loviisan seudulta löydetyt harvat yksilöt ovat tuskin senttiä pi-
tempiä. Simpukan eläminen näillä seuduin on todella kituuttamista. Runsaimmin sinisimpukkaa on 5 - 10 m:n syvyydessä kovilla kivikkopohjilla. Syvemmälläkin niitä on, mutta siellä niiden esiintymistä tavallisesti rajoittaa sopivien kiinnittymisalustojen puute - se ei voi elää
pohjalietteen päällä. Vanhat hylyt ovat sinisimpukan suosiossa, samoin syvemmällä olevat rakkoleväpuskat ovat täynnä pieniä simpukoita. Tyrskyiset ja virtaiset paikat ovat sinisimpukalle edullisia, sillä niissä on happitilanne parempi ja on helpompaa saada ravintoa. Simpukat pumppaavat vettä lävitseen ja suodattavat siitä ravinnoksi kelpaavat kappaleet. Ravintoketjussa sinisimpukalla on tärkeä merkitys. Se on mm. allin, haahkan ja pilkkasiiven tärkein ravintoeläin. Kaloista sinisimpukkaa syövät ainakin kampela, turska ja kivinilkka. Tanskassa sinisimpukkaa viljellään ihmisen ravinnoksikino
Merirokko
VaI tameren rannalla sukel taneille merirokko lienee tuttu, jos siihen vain on tullut kiinnittäneeksi huomiota. Meidän rannikoillamme elävä laji on tieteelliseltä nimeltään Balanus improvisus ja se on kylmyyden ja alhaisen suolapitoisuuden vuoksi pienempi kuin mereiset sukulaisensa. Merirokko on äyriäinen, vaikka se ei siltä näytä. Eläin on valkoisten kalkkilevyjen muodostaman matalan kartion näköinen. Leveys on 5 - 8 mm. Se voi kiinnittyä kaikenlaiselle kovalle alustalle; kallioon, leville, simpukoille tai - veneenpohjaan, jota moni sukeltaja lienee syksyllä hiki otsassa puhdistanut merirokosta. Moni myös varmaan on repinyt kätensä tai sukelluspukunsa polvet merirokon veitsenteräviin kuoriin kalliolle kivutessaan. Ravintoa pyydystävä merirokko on hauskan näköinen kaveri, kun sitä sukeltaessa pysähtyy läheltä katselemaan. Pyyntilonkerot (muuntuneita raajoja) koukkivat lystikkäästi vedessä olevia planktoneliöitä ravinnoksi. Häiritty rokko vetäytyy heti luukkujensa taakse suojaan. Toukkana ollessaan merirokko kuuluu itsekin planktoneliöstöön. Alkukesällä se kiinnittyy kovalle paljaalle pinnalle. Paras esiintymispaikka on jyrkän pohjoisrinteen matala osa, jossa ei ole liian paljon valoa eikä lietettä. Loppukesällä eläin on jo niin iso, että se valkoisena on hyvin erotettavissa alustaltaan.
Tämä alkuperältään valtameren eläin vaatii myös tietyn suolapitoisuuden ja lämpötilan. Lajin pohjoisraja lienee jossain Merenkurkun eteläpuolella. Itäisestä rajasta ei myöskään olla yksityiskohtaisesti selvillä. Jos kiinnostus tästä heräsi, niin lähetä meille esimerkiksi seuraavia tietoja havainnoistasi: - mikä laji mahdollisimman - löytöpaikka tarkkaan (kunta, kylä) sekä paikan karttakoo rdinaa ti t - havainnon päivämäärä - löytöpaikan kuvaus: avoin, suojainen paikka, ilmansuunta, pohjan kaltevuus (jyrkkä, loiva), pohjan laatu, syvyys - lajin esiintymistiheys asteikolla: runsaasti, kohtalaisesti, niukasti, ei ollenkaan - vallitseva kokoluokka: rakkolevästä korkeus, sinisimpukasta pituus - havainnoitsijan nimi ja osoite sekä sukellus kerho Havainnoista voi ilmoittaa meille esimerkiksi tähän tapaan: Rakkolevä, Särkisalo, Björnholman itäpuoli 22°56'15" it.pit., 60°4'5" pohj.1ev., avoin paikka, jyrkkä ranta, kalliopohjalla 1,5 - 3 m syvyydessä, hyvinvoipa runsas kasvusto, keskipituus n. 30 cm, + nimi, osoite ja sukelluskerho. Vastaukset pyydetään lähettämään osoitteeseen: Biosukeltajat ry siht. Eeva Furman, Marcus Collininkuja 5 02700 Kauniainen. Mahdollisissa epäselvissä tapauksissa voit kysyä lisätietoja seuraavilta henkilö iltä: Eeva Furman puh. 911-88144 tai Risto Murto puh. 90-786791. Tuloksista tehty yhteenveto julkaistaan Urheilusukeltaja -lehdessä ja lisäksi se postitetaan jokaiselle tietoja lähettäneelle henkilölle tai hänen sukelluskerholleen. Koska kyseisten lajien levinneisyystiedot ovat monin paikoin varsin hataria ja jopa puutteellisia, niin jokainen vastaus, tulipa se sitten Kotkasta tai Oulusta, on todella arvokas kartoitettaessa lajien esiintymistä maassamme. Liikuttaessa sukellusreissuilla esiintymisalueiden äärilaidoilla, on syytä olla erityisen tarkkana ja tieto siitä, että kyseistä lajia ei ole havaittu, kannattaa myös lähettää meille. Maassamme toimivat lukuisat urheilusukelluskerhot voisivat myös aktivoida jäseniään tämäntyyppiseen toimintaan ja vaikka järjestää kesällä kerhon puitteissa yhteisiä biologisia sukellusretkiä, joilla tutustuttaisiin vedenalaiseen kasvi-ja eläinmaailmaamme. Raportit niistä voi lähettää meille. Hyvää sukelluskesää ja muistakaa pitää silmänne auki veden alla liikkuessanne.
9
KANSAINV ÄLISET SUKELLUSJÄRJESTÖT Suomen ammatti- ja eri viranomaisten toimesta tapahtuva sukeltaminen on yhä enenevässä määrin tekemisissä eri kansainvälisten sukellusjärjestöjenkanssa. Osallistuminen näiden järjestöjen koulutus tilaisuuksiin tai kuuluminen jäsenenä itse järjestöihin mahdollistaa sukellustietouden keräämisen ja tallentamisen suomalaiseen ammatti- ja urheilusukellukseen. Näiden tietojen hyödyntäminen kehitettäessä suomalaista sukellustoimintaa eri sektoreissa auttaa ammattisukelluskouluttajia, sukelluslääkäreitä, työsuojelualan henkilöitä. ja urheilusukelluskouluttajia yhä parempiin henkilökohtaisiin valmiuksiin ehkäistäessä sukellustapaturmia ja onnettomuuksia. Tunnettuhan on se murheellinen tosiasia, että lähivuosien kuolemaan johtaneet sukellusonnettomuudet koskettavat vain urheilusukellusvalmiudet omaavia urheilusukeltajia. Toisaalta, ammattisukeltajien korkea sairastuvuus vaatii kiinnittämään yhä suurempaa huomiota kalusto- ja työsuojelumääräyksiin. Ratkaisematta myöskin on ammatillista sukellustoimintaa harjoittavan henkilön perus- ja täydennyskoulutus Suomessa. Tällä kirjoitussarjalla pyrin selvittämään mitä ovat sellaiset järjestöt kuin Undersea Medical society, Verband Intemationaler Tauchschulen, P ADI, NASDS, NAVI, YMCA, SSI ... Lisäksi ulkomailla sukeltava suomalainen urheilusukeltaja joutuu tekemisiin järjestöjen kanssa kuten Barakuda-Club, Sub Agua Reisen, Aquanaut Reisen, sekä monet muut trooppisten vesien sukelluskoulut. THE UNDERSEA MEDICAL SOCIETY, INC. "The Undersea Medical Society" perustettiin 10 pnä huhtikuuta 1967 Washington D.S:ssä USA:ssa ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 22. pnä maaliskuuta 1972. Sen päämääränä on edistää osaltaan sukelluslääketiedettä sekä sitä tukevia tieteenaloja. Sen pääteht~vänä on luoda entistä parempia yhteistyökanavia sellaisten eri tieteitä edustavien tutkijoiden välille, jotka ovat omistautuneet merten saattamiselle ihmiselle turvalliseksi paikaksi. Yhdistyksen tunnus on kultainen nuoli, joka nousee merestä ja kiertyy sitten takaisin alas ympäröiden samalla Asklepiosin sauvan, tuon parantajataidon kansainvälisen symbolin. Tämä tunnus ilmentää lääketieteen ja sen oheistieteiden merkitystä pyrittäessä luomaan ihmiselle edellyty kset siirtyä elämään mereen josta elämä alun alkaen syntyi. Yhdistys on kansanvälisesti suuntautunut. Erityisesti se pyrkii toimimaan foorumina käytäessä tieteen ammattilaisten - niin yksilöiden kuin ryhmienkin - välistä kesustelua sekä perus- että soveltavasta tutkimuksesta, joka keskittyy elämän ja inhimillisten tekijöiden tutkimiseen
vedenalaisissa erikoisoloissa. UMS edistää yhteistoimintaa luonnontieteiden ts. elämää tutkivien tieteenalojen ja muiden pitkällistä vedenalaista toimintaa tukevien alojen välillä. "Undersea Medical Societyn" varsinaiset jäsenet ovat henkilöitä, jotka toiminnallaan ja ammatissa ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa vedenalaisen maailman lääketieteelli siä, luonnontieteellisiä sekä inhimillisiä aspekteja kohtaan. Erityisen ilahduttavaa on se, että arvostettu sukelluslääkärimme Seppo Sipinen on hyväksytty yhdistyksen jäseneksi. Näin Sepon työ ammatti- ja urheilusukelluksen hyväksi on eräällälailla palkittu. SUSL:n eli meidän liittomme jakamat palkinnot ovat toisenlaisia. Sekä varsinaiset, että opiskelijajäsenet valitaan tämän yhdistyksen säännöissä määrätyllä tavalla. Yhteisjäsenet sekä kunniajäsenet voi johtokunta valita määrätyllä tavalla. Yhdistyksen jäsenet jakaantuvat seuraaviin kategoorioihin: varsinaisten jäsenten tulee olla henkilöitä, jotka toiminnallaan ja ammatissaan ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa vedenalaisen ja paineisen ympäristön lääketieteellisiin, luonnon-
tieteellisiin ja inhimillisiin probleemeihin. Varsinaisiksi jäseniksi pyrkiviltä henkilöiltä edellytetään vähimmäisvaatimuksena, että heillä on takanaan koulutusta tai kokemusta lääke- tai luonnontieteiden alalta ja heillä on korkeakoulututkinto. Johtokunta voi poiketa tästä vaatimuksesta vain poikkeuksellisissa tapauksissa jos henkilön saavutukset ja toimet puoltavat jäseneksi ottoa. Johtokunnan vallassa on ottaa yhtiöjäseniksi ne yritykset, yhdistykset, laitokset tai yhtiöt jotka vuosittain tukevat yhdistyksen toimintaa vähintään 500 dollarin summalla tai johtokunnan määräämällä summalla. Kun hyväksyntä on saavutettu yhtiöjäsenet merkitään yhdistyksen jäsenrekisteriin. Jokainen yhtiöjäsen voi nimetä kaksi edustajaa jotka merkitään yhtiöjäsenluetteloihin. Näillä edustajilla ei ole äänioikeutta, mikäli he eivät täytä varsinaisille jäsenille asetettuja vaatimuksa. Kunniajäseniksi pääsevät henkiöt jotka erittäin merittävästi ovat edistäneet vedenlaisen ja korkeapaineessa suoritettavan toiminnan kehittymistä. Opiskelijajäsen on kirjoilla yliopistossa ja harjoittaa lääketieteen, biologian, tai ihmiseen keskittyvän tutkimuksen opintoja ja on kiinnostunut näissä puitteissa vedenalaisesta maailmasta. Paineilmatekniikan asian tun tija t, lai tesukell usta amma tikseen opettavat tai muut sellaiset teknisesti tai kokemuksen kautta korkeapaine- tai sukellusalalle erikoistuneet henkilöt Jouko Askola Pelastussukeltajakouluttaja Valtion palo-opisto
I
•
OSOITTEEN MUUTOSTA TEHDESSÄSI ILMOITA VANHA OSOITE, NIMI, UUSI OSOITE JE SEURASI 10
II
KSAN E IKOISTARJO KSE KAPILLMRISYV. MITTARI ................. SUPER CIRANO MASKI ....................... WANTED MASKI .................................. ROCKET PUUKKO ................................
29,-
49,-
59,-
69,-
89,MULTIPLE PUUKKO ............................. 99 , PIC PUUKKO .........................................
PUKU, shark. vyiitiriihous.lla ........................ PUKU, shark. haaIarihcJusajJ ......................... PUKU, nylon. haaIariJousuIa .......................... LAITEPAKml1 x 10 L. Polaris 4 regu
795,-
895, -
995, -
1. 795, -
Huopalahdentie 13 00330 Helsinki 33
Kalevankatu 31 00100 Helsinki 10
90-485817
90-6942814
JA JÄLLEENMVYJÄT KAUTTA MAAN
11
Esko Jokinen Tekniikkavaliokunta Tampereen Urheilusukeltajat
METALLINILMAISIJAT SUKELTAJAN APUNA Talven aikana liiton jäseniltä tulleet lukuisat tiedustelut osoittavat, että sukelluskansan keskuudessa esiintyy mielenkiintoa ns. metallinetsintälaitteita kohtaan. Ehkä mielenkiintoa on osittain lisännyt Valittujen Palojen kirjoitus "Hopeasärkän aarre" (marraskuu 1980), jossa kuvatun suurimman vedenalaisen aarteen löytymisessä auttoivat merkittävästi elektroniset laitteet. Meidän vesissämme tilanne on kuitenkin toinen kuin Karibian merellä, sellaisia arvolasteja tuskin on koskaan kuljetettu meidän vesillämme ja toisaalta hylkyjen puuosat ovat täällä säilyneet merkkeinä hylynryöstäjille. Mihin meillä voisivat sukeltajat käyttää metallinilmaisijoita, lähinnä sitä pohtii oheinen artikkelimme. Yleistä Vaikka metallinetsintälaitteissa käytetyt perusperiaatteet ovat peräisin jo toisen maailmansodan ajoilta, jopa kauempaakin, on niiden herkkyydessä ja rakenteessa tapahtunut melkoista kehitystä kuluneiden vuosien aikana puolijohdetekniikan ansiosta. Alunperin sotilaskäyttöön tarkoitetuista raskaista miinaharavista on kehitetty jokamiehen käyttöön hintansakin puolesta sopivia kevyitä laitteita. Lähinnä maalaitteiksi tarkoi tettujen metallinilmaisijoiden yleistyminen marKkinoilla on aiheuttanut suorastaan uuden vapaaajan harrastuksen syntymisen laajojen kansalaispiirien keskuuteen ulkomailla: monet perheet käyttävät viikonloppunsa aarteenetsintään etsien maasta kolikoita, koruja ym. kadotettuja esineitä, jopa kultaakin. Viime vuoden loppupuolella saatoimme sanomalehdistä lukea, että Australiassa oli syntynyt varsinainen kultakuume sadan vuoden tauon jälkeen. Suurin maasta metallinilmaisijalla löydetty "hippu" painoi peräti 27 kiloa. Metallinetsintälaitteiden käyttö on mahdollista myös veden alla. Maalaitteillekin valmistajat takaavat rantavesissä käyttösyvyydeksi yleensä varren mitan, eli 1-1,5 metriä ja varsinaiseen sukelluskäyttöön tarkoitettujakin laitteita löytyy valmiina useiltakin valmistajilta. Mistään varsinaisesta vedenalaisesta "aarteenetsinnästä" ei meillä kannata haaveilla. Merialueille on epäilemättä kuitenkin joutunut erilaisia metalliesineitä siitä lähtien kun merenkulkua on ollut olemassa. Samoin on järvien rantavesiin aikojen kuluessa joutunut erilaisia metalliesineitä siellä, missä asutusta on ollut, mutta mudan peittämät esineet eivät ole sukeltajan nähtävissä. Näitä mutaan hautautuneita esineitä voi me· tallinilmaisijaa kuljettava sukeltaja
12
yllättäen löytää ja joukossa voi olla varsin vanhojakin esineitä, rautaesineetkin kun säilyvät mudassa hyvin. Kuitenkin metallinilmaisijaa käyttävän sukeltajan on vilkkaiden asutuskeskusten lähivesissä etsintöjä suorittaessaan varauduttava moniin pettymyksiin. Useimmiten löytyvä esine ei olekaan arvokas koru tai arkeologeja kiinnostava museoesine, vaan nykypäivien "roskaa", kuten savukepakkauksen tinapaperia, oluttölkki tai olutpullon aluminisoitu etiketti. Tämän ei tarvitse kuitenkaan lannistaa sukeltajaa, laitteetkin voivat tarjota jonkun "roskien" eliminointimahdollisuuden, kuten edempänä todetaan. Parhaiten metallinilmaisija osoittaa käyttökelpoisuutensa silloin, kun syvyys rajoittaa sukellusaikaa etsittäessä esimerkiksi vastikään humuspitoiseen järveen pudonnutta perämoottoria tai potkuria ym. Etsintään käytetään silloin veneestä hinattavaksi tarkoitettua suurempi kokoista metallinilmaisijaa. Varsinainen sukellus rajoittuu tällöin siihen, mitä narun kiinnitys etsittävään esineeseen edellyttää. Etsintä voidaan näin suorittaa myös täydellisen nollanäkyvyyden vallitessa. Käytännössä etsintä voidaan ulottaa ainakin 50 metrin syvyyteen. Huomautettakoon kuitenkin jo tässä vaiheessa, että mikään "ennustuskone" ei metallinilmaisija ole, ts. ei aivan riitä, että tiedetään järven nimi, on myös tiedettävä etsintäpaikka jollakin tarkuudella. Hylynetsinnän kannalta hinattava tavallinen metallinilmaisija on kuin kohteen laadun tunteva naara: se ei ilmaise sitä kovinkaan kaukaa, mutta läheltä ohittaessaan ilmaisee metallin olemassaolon. Pienehköjä metallihy lkyjä etsi ttäessä metallinilmaisija saattaa olla parempi kuin kaikuluoti, joka ei näytä luotettavasti kooltaan isoon moottoriveneeseen
verrattavaa hylkyä jos syvyyttä on esimerkiksi 40 - 50 metriä. Veteen syöksyneiden lentokoneiden putoamispaikat metallinilmaisija paikantaa nopeasti laajalle alueelle mutaan levinneiden peltipalasten ansiosta. Hylkyjen etsintään soveltuisi parhaiten metallinilmaisijan sukulaislaite Magnetometri.
Laitteiden ominaisuuksista Yleisin kannettavan metallinilmaisijan malli (kuva 1) on sellainen, jossa teleskooppivarren alapäässä sijaitsee muovipäällysteinen pyöreä kiekko tai rengas, jossa metallin tuntevat kuparilankakäämit sijaitsevat. Varren yläpäässä sijaitsee koneistokotelo käyttösäätimineen. Sukelluskäyttöön tarkoitetussa laitteessa koneisto on huolellisesti koteloitu vesitiiviiseen koteloon. Ilmaisun tulostajana koneistokotelossa on tavallisesti ainakin pieni kovaääninen ja kuulokkeiden liitäntämahdollisuus, usein myös mittari. Yleisin etsintäpään koko kannettavissa maa- ja vesilaitteissa on 20 cm 0 (8 tuumaa). Tavallisten metallinilmaisijoiden toiminta perustuu siihen, että pyöreän etsintäpään lähelle sattuva metalliesine aiheuttaa muutoksen etsintäpään kuparikäämien itseisarvossa eli induktanssissa ja tämä vähäinen muutos tavalla tai toisella mitataan ja tulostetaan. Metalli aiheuttaa laitteen kovaäänisestä tai kuulokkeista kuuluvan äänen voimakkuuden tai äänen korkeuden eli taajuuden nousun. Ihmiskorva havaitsee herkemmin sopivasti valitun taajuuden nousun kuin pienen äänenvoimakkuuden nousun, joten muuttuva äänenkorkeus on parempi tulostuksessa. Metllllinilmaisijan herkkyys (ts. ilmaisuetäisyys) voidaan kokeellisesti mitata erilaisilla metalliesineillä ja kokeiden perusteella voidaan laatia herkkyyskäyrät. Kuvassa 1 on esitetty erään kotimaisen, maakäyttöön
Herk:kyys (suurin ilmaisuetäisyys) 1. 10 mm 0 teräskuula 2. 25 mm 0 teräskuula 3. 75 mm naula vaakasuorassa
Kuva 1. Eräs kotimainen metallinilmaisin herkkyyskäyrineen tarkoitetun tehdastuotteen herkkyyskäyrät 20 cm:n etsintäpäälle. Tehtaat harvoin ilmoittavat herkkyysarvoja laitteilleen. Kuvasta havaitaan, että ilmaisuetäisyys on suurimmillaan pyöreän kiekon tai renkaan keskustan kohdalla. Etsintäpään koko vaikuttaa ilmaisuetäisyyteen. Suuri etsintäpää ilmaisee kauempaa suuret esineet, mutta samalla pienten esineiden ilmaisuetäisyydet alkavat lyhentyä. Aivan pienten esineiden ilmaisemiseen tarvitaan siis mahdollisimman pieni etsintäpää, mutta vastaavasti etsittävän esineen paikka mudassa on tunnettava tarkemmin. Sormusten ja avainten etsintään mudasta on menesty ksellä käytetty puikkomaista ilmaisijaa. Pienten kultahippujen ilmaisemiseen sopivaa etsintäpäätä ilmaisijoissa tuskin löytyy, vaikka valmistajat usein väittävät laitteensa sopivan kullan etsintään. Ilmaisin
todellisuudessa voi paikallistaa "mustaa santaa" eli magneettijyväsiä joen pohjalta antaen vihjeen kullankin mahdollisesta esiintymisestä. (Kullanilmaisuasioissa kannattaa kääntyä Per Olof Jansson:in puoleen). Suurin osa markkinoiden hal vimmista ilmaisijoista perustuu tekniikaltaan ns. interferenssiperiaatteeseen (BFO). Tämän tyyppisen metallinilmaisijan herkkyys on huonoin ja sen ominaisuudet muuttuvat itsekseen, joka tietää laitteen jatkuvaa uudelleenvirittämistä. Tällä periaatteella toimivia valmiita vesilaitteita ei kannata hankkia eikä vastaavia maalaitteita kannata muuttaa vesikäyttöön. Suosituin periaate on ns. induktiobalanssiperiaate (IB/TR), jolla saavutetaan suurimmat ilmaisuetäisyydet. Tätä periaatetta käyttäVlssa maakäyttöön tarkoitetuissa laitteissa on usein lisäetuna erilais-
ten metallien erottelukyky eli diskriminointimahdollisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että laite tulostaa eri tavoin raudan kuin muut epämagneettiset metallit. Tavallisesti laitteissa on erikoisnuppi, jolla voidaan valita normaalitoiminta, jolloin kaikki metallit aiheuttavat samanlaisen mittarinäytön ylöspäin (+) ja samanlaisen äänimerkin kohoamisen. Kun samasta nupista valitaan erottelutoiminta, näyttää mittari jalommat metallit ylöspäin (+) ja raudan alaspäin (-), jolloin myös äänimerkki laskee (tai ääni hiljenee). Tuon erottelukyvyn vaikutusta voidaan tavallisesti säätää myös siten, että laite hylkää pienten rautaesineiden lisäksi haluttaessa myös alumiinikelmun palaset, pullonkorkit, oluttölkkien sulkuläpät ym. "roskiksi" luokiteltavat esineet, mutta ei kultaa, hopeaa messinkiä ym. On kuitenkin muistettava, että tämä erottelumahdollisuus pätee vain pieniin rautaesineisiin ja ohuisiin alumiiniesineisiin. Suuremmilla esineillä ilmaisin näyttää aina ylöspäin ( +), oli sitten kyseessä rauta tai jalompi metalli. Erottelumahdollisuuksilla varustetuissa ilmaisijoissa on tavallisesti vielä ns. maavaikutuksen poistonuppi, jolla ilmaisin voidaan trimmata sellaiseksi, että etsintäpään laskeminen maan pinnalle ei aiheuta minkäänlaista ilmaisua maan malmipitoisuudesta, vaan ainoastaan metallin osuessa kohdalle. Vedenalaisessa ilmaisijassa on yleensä mahdollisimman vähän säätimiä, jotta sukeltajan ei tarvitse keskittyä ylimääräisiin tehtäviin. Edellä selostetut erikoismahdollisuudet voivat näinollen puuttua vesilaitteista. Mikäli halutaan itse muuttaa vedenalaiseen käyttöön sopivaksi joku huippuluokan maalaite, on harkittava onko syytä säilyttää kaikki laitteet säätönupit myös vedenalaiseksi sovellettuna. Niitä voi olla kuusikin
Syvyysmittari • • • •
NEPrO
• • • •
5 mm särkymätön mineraalilasi Lähtöpaine säädetty 0 m:n tasolle Itsevalaiseva mittaritaulu Virhenäyttämä pienempi kuin 1 m 40 m:ssä Lennonkestävä Tarkkuusmekanismi 4:lIä rubiinilla Melkein kellonohut Hinta ovh. 440:-
Sveitsiläistä laatutyötä
NEPrO-SUB
OY AB
TEHTAANK. 13, HKl 14,
PUH . 627770
13
Usein joudutaan sukeltamaan pois muuta meta1litavaraa, ennenkuin etsitty kohde löytyy. Mikäli poijutusta käytetään etsinnänalaisella vesialueella, on syytä muistaa sen toteutus epämetallisin painoin, siis esimerkiksi hiekkakanistereita käyttäen.
Magnetometrit
Eräs vedenalainen kädessäkuljetetta va metallinilmaislja kappaletta ja niitä kaikkia ei välttämättä tarvitse säätää.
Ilmaisijan käyttö veneestä Laitteisto käsittää veneeseen sijoitettavan laitekotelon, pitkän kaapelin ja hinattavan etsintäpään. Markkinoilla on saatavissa liukulautatyyppistä (gliideri) etsintäpäätä veneessä pidettävän ilmaisinlaitteen yhteydessä käytettäväksi. Sen etuna on suuri hinausnopeus eikä tarvita lisäpainoja, koska se itse hakeutuu pohjaa kohti. Jos oletetaan, että edullisin vetokaapelin pituus on suunnilleen kolme kertaa syvyys, tarvitaan melkoisesti kaapelia syvemmällä vedettäessä. Liukulautatyyppisen toinen epäkohta on se, että sitä ei tarvittaessa voida helposti laskea pistemäiseen kohteeseen. Edullisemmaksi olemme havainneet aukkoja käsittävän levy rakenteen tai rengasmaisen rakenteen. Käytettävästä lisäpainosta riippuu, millä nopeudella etsintäpäätä voidaan vetää pohjan tuntumassa. Jotta veneestä lähtevä kaapeli ei joutuisi potkuriin, asetetaan esimerkiksi kumi veneessä koneistokotelo keulaan ja kaapeli keulasta alas ja suoritetaan ajo hitaasti moottorin peruutusvaihdetta käyttäen. Etsintäpään lisäpainoksi sopii mainiosti puhtaalla hiekalla täytetty muovikanisteri. Etsinnän aikana käyttäjä pitelee käsin kaapelista ja pyrkii "hypyttämään" lisäpainoa pohjalla. Näin hän jatkuvasti varmistaa, että etsintäpää kulkee pohjan tuntumassa. Käyttäjän on etukäteen varattava veneen pohjalle vapaata kaapelia kelalta, jotta kaapelia voidaan nopeasti vapauttaa lisää ilmaisun tapahtuessa. Tavallisesti etsintäpää saadaan pysähtymään ilmaistun kohteen päälle tai sen ympäristöön , josta vielä ilmaisu jatkuu. Kohteen laatu on helppo todeta laskeutumalla alas kaapelia pitkin ja tutkimalla etsintäpään ympäristö. On muistettava, että järviolosuhteissa kohde-esine voi ilmaistua niin syvältä mudan alta, että sukeltaja ei käsin ylety siihen.
14
Metallinilmaisija pystyy ilmaisemaan kaikki metallit, mutta sen sukulaislaite magnetometri eli magneettikenttämittari ilmaisee vain suuret rautamassat tai magneettiset esineet. Suurien rautamassojen ilmaisu perustuu siihen, että laite mittaa maan magneettikentän kokonaisarvoa ja ilmaisee tuon rautamassan tähän kenttään aiheut-taman vääristymän. Joku pieni magneettinen esine taas ilmaistuu sillä perusteella, että sen magneettikenttä lähellä ylittää maan magneettikentän paikallisen arvon. Magnetometrejä käytetään malminetsintään ja MAD-laitteen nimellä sotilaslentokoneissa sukellusveneiden paikantamiseen (Magnetic Anomaly Detector). Tavallisin malli perustuu ns. ydinmagneettiseen resonanssiin. Tällaisen protonimagnetometrin etuna on se, että laite näyttää hinattaessa suunnasta riippumatta maan magneetti ken tän kokonaisarvoa, joka muuttuu hinauksen aikana vain sen verran, kuin mitä paikalliset malmiesiintymät aiheuttavat vääristymää. Malmiesiintymät eivät aiheuta hinauksen aikana äkillistä, hetken vaikuttavaa magneettikentän muutosta, jollaisen juuri joku paikallinen suuri rautaesine aiheuttaa ohituksen aikana. Tähän perustuu magnetometrin käyttö esimerkiksi hylkyjen etsintään. Eräinä yksikköinä maan magneettikenttä maapallolla on 0.35 - 0.85 Gaussia ja koska tuo laite pystyy ilmaisemaan sen sadastuhannesosan muutoksia, on kysymys varsin pienistä eroista. Käyttäjän kannalta tulostus tapahtuu digitaalinäyttöisenä 4 - 5 numeroisena lukuna, jossa parin vähiten merkitsevän numeron muuttumista tarkkaillaan etsinnän aikana. Magnetometrin hinausnopeus on rajoitettu sille ominaisen jaksottaisen toiminnan vuoksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että laite on herkässä eli ilmaisevassa tilassa muutamia sekunteja ja jälleen toimimattomassa tilassa saman verran ja jälleen ilmaisevassa tilassa sekunteja jne. Voidaan helposti laskea sellaiset sopivat hinausnopeuden arvot esineen koon mukaan, joilla pitkiä "kuolleita" harppauksia ei esiinny: pienehköt rautaesineet n . 0.8 - 1. 7 solmua suuret rautaesineet n. 3.5 - 5 sulmua
Eräs veneessä käytettävä hinattava metallinilmaisija Mainittakoon, että "Titanic:in" etsintään viime syksynä käytettiin magnetometriä ja molemmille sivuille 3 km:n keilat "ampuvaa" sivulle katsovaa sonaria. Jotkut ovat ihmetelleet sitä, miten on pystytty paikallistamaan espanjalaiskaljuunoiden uppoamispaikkoja Karibian merellä, vaikka jäljellä on ollut periaatteessa vain korallin peittämää epämagneettista kulta- ja hopeamateriaalia, koska tykitkin 1600-luvulla olivat pronssia. Löydöt on tehty korallin alle jääneiden painolastikivien ansiosta, jotka ovat olleet magnetiittia. Laivoista tietenkin on jäänyt jälelle myös suuria rautanauloja ja rautaheloja, mutta niiden merkitys on vähäinen. 1978 löytynyt "Conception" paikallistettiin ns. Caesi um -magnetometreillä, joiden herkkyys on ainakin kymmenkertainen tavallisiin verrattuna. Ne perustuvat tekniikaltaan samantapaiseen tekniikkaan kuin laserit (optilliseen pumppaukseen). Eräällä metallinilmaisijaksi tarkoitetulla kannettavalla magnetometrillä (Flux-gate) on mitattu seuraavat ilmaisuetäisyydet maan sisästä: 10-15 cm 13 mm:n kranaatti 80 mm:n 60-80 " 150-200 " 105 mm:n 250 kg:n lentopommi 300-400 " 400-500 " 500 kg:n " Hinattavalla magnetometrillä voitaneen paikallistaa rautaproomu n. 45 - 60 m:n etäisyydeltä ja "Ilmarisen" kokoinen suurimassainen rauta-alus n. 200 metrin etäisyydeltä. Mainitun aluksen paikantaminen lienee mahdollista pintahinauksella vähäisen syvyyden (70 m) ansiosta. Toivottavasti tämä tarina ei ole innostanut ketään liikaa "aarteenetsintään". Jos kuitenkin ryhdytte, olkaa aina tarkkana. Jos jonkun entisajan laivalaiturin sijaintipaikalta löydätte vaikkapa pienen kuparisen pennin, älkää heti heittäkö sitä harmistuneena sivuun "K:n keskosena," vaan katsokaa tarkemmin: se voi olla vaikkapa Suurruhtinaskunnan penni vuodelta 1864, jolle numismaatikkojen luettelot väittävät keräilyarvoksi jopa 10.000: - .
Petri Suuronen Biosukeltajat
SUKELLUS KAMPELATUTKIJAN APUNA Sukeltava kalabiologi pystyy tietyissä tapauksissa saamaan tietoa kalakannan rakenteesta ja kalojen elintavoista nopeammin ja luotettavammin kuin pelkästään tavanomaisten tutkimusmenetelmien avulla toimiva kollegansa. Hankoniemen kaakkoisrannikolla käytettiin kesällä 1978 sukellusta tehokkaasti hyväksi arvioitaessa alueella olevien kampeloiden runsautta. Kalakannan koko ja kalantuotanto ovat yleensä vesistössä puutteellisesti tunnettuja, mikä johtuu paljolti menetelmällisistä vaikeuksista. Puuttuneen tiedon seurauksena on pahimmissa tapauksissa ollut tärkeiden kalakantojen romahdus joko vesistön luonnontilan voimakkaan muuttamisen tai liikakalastuksen vuoksi. Uusien ja parempien kalakantojen runsaudenarviointimenetelmien kehittäminen onkin ollut eräs kalabiologien tärkeimmistä tehtävistä. Kalakannan kokoa on viime vuosikymmeninä yhä useammin tutkittu erilaisten sukellusmenetelmien avulla. Tavanomaisin on linjasukellusmenetelmä, jossa sukeltaja laskee tietyn levyiseltä linjalta kaikki tutkittavan lajin yksilöt. Lajin runsaus on tällöin pystytty laskemaan tuntemalla yksittäisen linjan pinta-ala. Linjasukellusmenetelmä soveltuu erinomaisesti matalahkossa rantavedessä elävien pohjakalojen, kuten kampelan, runsauden arviointiin. Tutkimusalueen rantavesien pohjaa peittää enimmäkseen pehmeä lieju ja vain matalassa rantavedessä ja voimakkailla pohjavirtausalueilla tavataan sora- ja hiekkapohjia. Ran-
nat ovat kallioisia ja kivikkoisia ja hiekkarantoja on paljon avomerta vasten. Tutkimusalueen vesien voidaan katsoa edustavan tyypillistä kampelan elinympäristöä Suomen rannikolla.
Linjasukellusmenetelmä Kampelan runsautta arvioitiin linjasukellusmenetelmällä kesä - elokuussa 1978 Tvärminnen eläintieteellisen aseman lähivesillä Hankoniemen kaakkoisk~lkassa. Runsaudenarvioinnissa käytettiin alumiinista tehtyä laitetta (ks. valokuva). Laitteen 1,6 metriseen poikkitankoon oli ripustettu vapaasti liikkuviksi metallipiikkejä, joiden tarkoituksena oli säikäyttää kampelat esille pohjaliejusta. Poikkitangon päihin asennetuilla kellukkeilla laite tasapainoitettiin siten, että vain metallipiikkien päät raapivat pohjaa. Näin laitteen käyttö oli kevyttä. Laitteen varteen oli kiinnitetty karheapintainen muovilevy muistiinpanojen tekemistä varten. Varteen oli kiinnitetty myös kompassi ja syvyysmittari sekä herkästi pyörivä muovikela, johon oli puolattu 62,5 metriä ohutta nailonlankaa. Langan päässä oli tukeva metallipiikki.
Sukellettaessa linjaa työnnettiin metallipiikki aluksi tukevasti pohjaan kiinni. Linjan edetessä kelalta purkautui jatkuvasti lankaa ja kelan tyhjennyttyä oli sukellettu 62,5 metrin pituinen matka. Metallipiikki nykäistiin langan avulla irti ja lanka puolattiin takaisin kelalle. Tämän jälkeen voitiin alkaa uusi linja. Linjanvedon aikana laskettiin niiden kampeloiden lukumäärä, jotka olivat poikki tangon rajoittamalla alueella. Laskennan yhteydessä sukelataja arvioi myös kampeloiden koon kymmenen senttimetrin tarkkuudella käyttäen apunaan poikkitankoon 10 senttimetrin välein maalattuja mustia viivoja. Koska sukelluslinjan pituus oli 62,5 metriä ja leveys 1,6 metriä, oli yksittäisen linjan kokonaispinta-ala 100 neliömetriä. Kesän kuluessa sukellettiin kaikkiaan 305 linjaa eli yhteensä hieman yli 19 kilometriä. Linjat sukellettiin päivällä, koska näkyvyys on vedessä päivällä yleensä parempi kuin yöllä keinovalossa. Päiväsukelluksia puolsi myös se seikka, että kampelat ovat yöaikaan säikympiä ja nopealiikkeisempiä kuin päiväsaikaan. Päivällä oli siis paremmat mahdollisuudet nähdä kaikki linjalla olevat kampelat. Päivällä oli myös parempi mahdollisuus seurata pakenevan kampelan pakosuuntaa ja siten välttää saman kalan toistuva laskeminen. Parhaimmillaan näkyvyys oli yli 10 metriä, mutta tavallisesti vain 3 - 5 metriä. Syvyyden kasvaessa näkyvyys huononi ja yli 25 metrin syvyydessä ei enää pystytty työskentelemään.
Menetelmän edut ja haitat Linjasukelluksen eduista voi mainita mm. sen, että sukeltajalla on mahdollisuus havaita myös sellainen osa tutkittavasta kalakannasta, joka jäisi jollakin tavanomaisella pinnaltakä-
Koska IneiItä odotetaan paljon. 15
sin käytetyllä pyydyksellä havaitsematta, esimerkiksi kivien ym. koloissa oleskelevat nuoret yksilöt. Lisäksi runsausarvio saadaan häiritsemättä pahemmin kaloja ja tuhoamatta niiden elinympäristöä. Sukeltaja pystyy myös tarkkailemaan kalojen käyttäytymistä niiden luonnollisessa ympäristössä. Linjasukelluksen käyttÖä haittaavista tekijöistä on pahin vesiemme huono näkyvyys. Luultavasti kala havaitsee sukeltajan ennenkuin sukeltaja kalan, ja siten tuloksien luotettavuus voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Haittana on myös pidettävä vesiemme kylmyyttä ja pohjasta kovin helposti pöllähtävää liejua, sekä syvemmällä paineen sukeltajalle aiheuttamia riskitekijöitä.
Kampelaa oli runsaasti Keskimäärin hehtaarilla oli 250 kampelaa eli noin 50 kiloa. Kampeloiden määrä vaihteli laajoissa rajoissa riippuen kesän ajankohdasta, syvyydestä ja pohjatyypistä. Kesäkuun alussa suuri osa aikuisista kampeloista oli aivan matalassa rantavedessä rakkolevää kasvavilla kivikko- ja kalliorannoilla kudulla. Heinäkuussa suurimmat yksilömäärät tavattiin 5 - 10 metrin syvyydessä ja elokuussa pääosa kampeloista oli jo siirtynyt 10 - 25 metrin syvyyteen . Siirtymisen syynä. on pintave-
den liiallinen lämpiäminen loppukesästä; kampela ei viihdy yli 13 asteen vedessä. Kesänvanhoja ja vuodenvanhoja kampelanpoikasia tavataan erityisesti hiekkarannoilta aivan matalasta vedestä. Iän karttuessa kampelat suosivat yhä syvempää vettä. Tulosten perusteella voitiin alueen kampelakantaa pi tää varsin runsaana, mutta on kuitenkin syytä todeta , että Suomen rannikolla elävän kampelakannan runsauden tiedetään vaihtelevan pitkällä aikavälillä melko voimakkaasti.
Kampelan elintavoista Kampelaa esiintyy koko Suomen rannikkoalueella, mutta pyyntikelpoisen kannan levinneisyys on suurin piirtein Porvoon ja Rauman välisellä alueella. Kampela oleskelee pal Vlsm enimmäkseen paikallaan hiekka- tai liejupohjaan kaivautuneena. Paikoitellen sitä tapaa myös kivikko- ja kalliopohjilla. Kampelan väri vaihteleekin juuri sen olinpaikan mukaan. Usein sen "selkäpuolella" on ruosteenruskeita täpliä. Kampelat liikkuvat pääasiassa öisin saalistamassa ja niiden ravinnon pääosan muodostavat simpukat, äyriäiset ja madot. Kampela kasvaa rannikollamme harvoin yli 35 senttimetrin mittaiseksi . Talvella huomattava osa kannasta painuu ran-
nikkovesien syvänteisiin. Rannikol lamme tavataan myös toinen kampelalaji, piikkikampela. Se viihtyy matalassa vedessä, mikä johtuu paljolti sen petokalaluonteesta. Rannikkomme piikkikampelakanta on varsin harvalukuinen.
Kampeloiden tarpeeton harppuunoiminen ei ole urheilua Varsin usein urheilusukeltajat innoissaan ja ahneuksissaan pyydystävät sukeltamalla tarpeettoman pajon kampeloita; kilpaillaan siitä kuka pyydystää niitä eniten. Tällaisten harrastusten moraalisiin seikkoihin puuttumatta on kuitenkin todettava, että kaikenlaisessa kalastuksessa vierailla vesillä tarvitaan asianmukaiset kalastusluvat. Urheilusukeltaja ei tienaa elantoaan kalastuksella, mutta rannikkomme väestöstä varsin suuri osa joutuu kalastamaan ammatikseen eli jätettäköön heille heidän kalansa. Kalastusharrastusten lisäksi muodostuisikin antoisaksi opetella myös tuntemaan kampelan ja muiden eläimien elintapoja ja kohdistaa harrastusinto esim. vedenalaiseen valokuvaukseen. Moni urheilusukeltaja voisi nähdä ja kokea aivan uuden maailman pysähtymällä joskus hylkymatkoillaan tarkkailemaan rantaveden rehevän levävyöhy kkeen kätkemää runsasta ja monipuolista eläimistöä.
Kirjoittaja suorittam assa kampelanlask entaa. K ampelahara van rakenne ja toiminta selitetty tekstissä. Valok. Markku Porkka. "
16
Eras jääsukellus Tämä on kertomus elämäni ensimmäisestä jään alle sukelluksesta: On sunnuntai 30. 11. 1980 ja paikkana Ingeborg, tuo vanha mukava hiekkajaala-vanhus, jolla olemme tehneet monet hauskat sukellusmatkat Helsingin ulkosaaristoon. Aikomuksemme on suorittaa Harmajan majakan vesillä avovesikauden päätössukellus ja viettää samalla sukellusseuramme pikkujoulua. Toisin kuitenkin käy. Kova pakkanen on jäädyttänyt Ingeborgin moottorin jäähdytysjärjestelmän, emmekä pääse laituria pidemmälle. Päätämme kuitenkin sukeltaa tutkimaan Lauttasaaren venesataman pohjan maisemia. Alkuvalmisteluja Jään paksuus tarkastetaan heittämällä pieniä kiviä jäälle, reikiä syntyy, joten sukellus on mielestämme mahdollista ilman erityistoimenpiteitä. Meitä on kymmenkunta ryhmässä tähän arktiseen koitokseen. Alkaa operaation työläin vaihe, varusteisiin pukeutuminen. Tehtävä ei ole kovin mukava, koska lattia on kylmä, mutta olemme sentään tuulensuojassa laivan ruumassa. Keskitai vella saattaa varusteiden vaihto tapahtua lumihangella tuiskun keskellä kahdenkymmenen asteen pakkasessa, silloin vasta tietää mitä kylmä on.
Pukeutuminen Pukeutuminen noudattaa tuttua kaavaa: märkäpuvun housut, sukat, takki, puukko remmillä kiinni jalkaan, hansikkaat käteen ja sitten kompassi, kello ja syvyysmittari. Kannelle kavutessa iskee pakkanen kasvoihin, onhan ulkona noin - 15°C. Varustautuminen jatkuu: varmistus, että paineilmapullon venttiili on auki , laite selkään, räpyIät jalkaan ja painovyö vyötärölle. Valmis! Jo tässä vaiheessa alkavat varpaani palella. Siirryn laidalle, sukellusmaski silmille, lamppu ja yhdysköysi ympärille. Silmäilen ympärilleni ja huomaan muiden keskittyneet ilmeet, ilmassa on pientä jännitystä ennen kohta alkavaa kolmoissukellustamme.
väliin ja aiheuttaa vilunväreitä pitkin selkää. Mieleen tulee ajatus hulluista suomalaisista. Vapaaehtoisesti vielä.
Sukellus Vihdoinkin toverimme hyppää veteen ja seuraamme kuinka hänen käy. Kuplat nousevat tasaisesti pintaan, regulaattori toimii. Sitten on minun vuoroni. Pää veden alle ja siellä vasta regulaattori suuhun. Hetki tasaista hengitystä ja varmistusmerkki toverille, että kaikki on kunnossa ja sitten mennään. Vilkaisen sivulle ja ihmettelen miksi meitä on vain kaksi. No, kolmas löytyy pohjalta meitä odottelemasta. Pohjalle on matkaa viitisen metriä, veden lämpötila + 2,5°C ja näkyvyys noin 4 metriä. Näkyvissä on kaikkea mahdollista roinaa mitä on veneistä laidan yli heitetty.
Tuntemuksia Päällimmäisenä vaikutelmana pohjalle tultuamme on kuitenkin kylmyys, joka tunkeutuu puvun läpi. Ensimmäistä kertaa koen lievää pelon tunnetta, vilkaisen vierelle jossa toverini ui lamppuni kelmeässä valossa. Vedän väliköyteni, joka on liitetty toverini ranteeseen, mahdollisimman lyhyeksi. Sekään ei rauhoita, joten tartun lopulta kiinni käteen. Tunnen helpotusta kaverin kädenpuserruksesta ja tuesta, yhteys pelaa enkä ole yksin. Uimme hitaas-
ti pohjaa tutkien. Ohi lipuu röykkiöittäin romua, veneilijät ovat aika siivotonta väkeä. Ehkä he veisivät romunsa rantaan jos näkisivät tämän sotkun.
Käynti pinnassa Jonkin ajan kuluttua sukellustoverini näyttävät ylösmerkkiä, nytkö jo pois. Ehjä jää tulee vastaan pinnassa, täytyy tehdä reikä ja tarkistaa sijaintimme. Jää on yllättävän kovaa, pojat saavat tehdä tosissaan töitä ennenkuin jäähän syntyy riittävän suuri aukko. Otamme regulaattorit pois suusta ja nousemme pintaan. Toteamme olevamme aika kaukana Ingeborgista. Sieltä huudetaan, että meitä kuvataan, olemme mannekiineja. Yritän nostaa itseni jäästä tukien ylemmäksi mutta jä murtuu ja hörppään taas kulauksen vettä.
Pahoinvointia Otamme kompasseihimme suunnan ja pulahdamme takaisin veden alle, missä vasta työnnämme regut suuhumme ja niin paluusukellus. Ingeborgille alkaa. Jonkin aikaa uituamme alkaa tapahtua. Ilman ennakkovaroitusta oksennan hengitysregulaattorini läpi. Se tapahtuu niin nopeasti, etten ehdi edes pelästyä. Pysähdyn ja odotan uutta kohtausta. Nykäisen väliköydestä ja osoitan hansikkaalla regulaattoriani koettaen näyttää mitä tapahtui. Toverini tutkii katseellaan reguani ja muuta reagointiani, toteaa ilmeisesti, että kaikki toimii, tyttö on rauhallinen ja kääntyy jatkamaan uintia. Nykäisen nyt tosissani narusta ja näytän ylösmerkkiä, komento tehoaa ja nousemme pintaan. Vilkaisu ympärille selvittää, että olemme Ingeborgin vierellä. tosin vain väärällä puolella laivaa. Uudel-
Hyppy veteen Snorkkeli suuhun ja hyppy jäiseen veteen. Pulahdan pinnalle ja tarkistan varusteeni, kaikki kunnossa. Uin nousutikkaiden viereen odottelemaan sukelluksen alkamista ja samalla hörppään vahingossa satamaaltaan vettä. Se on kylmää , öljyistä ja suolaista, en suosittele. Toisen toverini regulaattori jäätyy jo veteen hypätessä ja hän kapuaa tikkaita ylös sitä vaihtamaan. Vaihdetulle käy aivan samoin, vasta kolmannella kuivalla ja saunassa esilämmitetyllä homma onnistuu. Koko tämän ajan joudumme odottelemaan vedessä tikkaista kiinni pitäen . Kylmä vesi tunkeutuu puvun ja ihon
17
leen alas ja uinti Ingeborgin kölin alitse; suoraan nousutikkaiden viereen. On mukava nähdä nousutikkaat, sukellus on päättynyt.
Laivassa Seuraa taiteilu kuin trapetsilla ikään jäisiä tikkaita ylös kannelle. Laitteet ja varusteet otetaan pois kannella, jonka jälkeen märkäpuku päällä saunaan, minkä suloisessa lämmössä on mukava riisua pukua. Kuuuma mehu maistuu ja lämmittää, sukeltajien huolto pelaa, tunnen että kannattaa olla ainut sukeltava tyttö poikaporukassa. Saunan lauteilla mietimme syytä pahoinvointiini. Toinen toverini toteaa hänelle käyneen veteen hypätessä aivan samoin. Syykin selviää, öljyinen vesi, se ei todellakaan sovellu juomavedeksi. Hermojen hallintaa ja malttia Puheeksi tulee myös sukeltaminen vahvan jään alle ja toteamme yhteen ääneen, että tiukat turvatoimet ovat silloin tarpeen, muuten käy huonosti. Pojat ihmettelevät rauhallisuuttani tilanteessa, jossa he tekivät ensmmäisen kerran käsillään reikää jäähän sekä tilanteessa, jossa pahoinvointini yllätti. Totta puhuen kaikki oli niin uutta, että en osannut pelätä. Jälkeenpäin ajateltuna tajuan ne vaaratilanteet, jotka voivat syntyä paniikin myötä, ehkäpä siinä ei sitten ihmisen järjellä ja toiminnalla ole minkäänlaista yhteyttä. Oletetaan tilanne, jossa ensikertalainen huomaa ilmansaannin loppuvan ja yllä on vahvaa jäätä. Tilanne kysy~ hermojen hallintaa. Yhdysköysl avannon reunalle ja parihengitys ovat keinot, joilla tilanteesta tavallisesti selvitään. Tällä meidän sukelluksellamme jää oli helposti rikottavissa puukolla tai paineilmapullolla tyrkkien. Herää kysymys, olisiko minulla ollut siihen tarvittavaa uskoa ja malttia. Sukeltaessa voi tulla ja tulee eteen kaikenlaisia tilanteita ja siksi onkin äärettömän tärkeää valmistautua näihin tilanteisiin ennakolta huolellisella perehtymisellä sukelluksen oppikirjoihin ja keskustelemalla kokeneempien sukeltajien kanssa. Terve pelko on myös hyvä asia, omat tunteet täytyy tuntea ja pystyä hallitsemaan, silloin itsesuojeluvaisto toimii ja estää hullunrohkeat tempaukset. Eivät nämä pienet vastoinkäymiset minua lannistaneet, antoivat vain ajattelemisen aihetta ja mieleenpainuvan opetuksen. Tänä talvena teen vielä yhden jääsukelluksen ja pianhan on edessä taas kevät ja avovedet. Terveisin Raija Virta Partiosukeltajat r.y. Valokuvat: Foto-Nipa Oy
18
SCUBA 77 ui kauan ja pitkälle
URHEILU
SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain liitto ry:n jäsenlehti postitetaan sukeltajille, joiden lehti osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta. Toimitusneuvosto
Närpes Sportdykare (Närpiön Urheilusukeltajat) SCUBA 77 päätti viettää hieman erilaisen vapun uimalla 24 tuntia ilman taukoa. Lähtö oli vappupäivänä klo 12.00 ja ensimmäisenä miehenä altaassa oli Mats Nordberg. Yhteensä osallistui 12 scubalaista tempaukseen, joka uitiin 30 minuutin jaksoissa, eli jokainen ui 4 X 30 minuuttia, siis 2 tuntia mieheen. Uinti suoritettiin perusvälineillä. Tarkoitus oli uida 24 tuntia, yrittämättä saavuttaa tietty matka kilometreissä. Varovainen laskelma antoi kuitenkin päämääräksi 72 km, toisin sanoen 1500 m per jakso. Osoittautui kuitenkin, että tämä laskelmer oli hieman alakantissa, koska jo ensimmäisen neljänneksen jälkeen oli matkaa taittunut 19.500 m, eli lopputulokseksi tulisi melkein 80 km. Tämä lopputulos oli mahdollinen vielä kun puolet ajasta oli uitu, koska silloin oli tulos tasan 40 km. Hankaumat ja väsymys kuitenkin verottivat tulosta, ja kolmen neljänneksen jälkeen oli tulos 59.700 m, ja lopputulokseksi jäi 79.000 m, niukka kilometri alle 80 km, mutta kuitenkin 7 km yli asetetun tavoitteen. Yksilöllisistä suorituksista mainittakoon Ola Knöös, Jolla oli keskiarvona 38,5 kierrosta puolessa tunnissa, eli 1.925 m. Stefan Ivars ui 36,75 kierrosta (1.837,5 m) ja Lasse Nyberg 36,25 kierrosta (1.812,5 m) keskiarvoksi. Uintiin osallistuivat: Mats Nordberg, Carl Bäckström, Ben Ånäs, Max Sjökvist, Kaj Ojala, Lorens Byggnings, Rainer Forsman, Catarina Byggnings, Ola Knöös, Stefan Ivars, Lasse Nyberg ja Alpo Rintamäki. Osallistujien keski-iän ollessa yli 30 vuotta, tarkemmin 30,6 vuotta, olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Uinnin jälkeen olivat kaikki sitä mieltä, että tempauksesta olisi ideaa tehdä jokavuotinen -tapahtuma. Ja onhan meillä nyt ensi vuodeksi tulos parannettavaksi.
Sukellusterveisin NÄRPESSPORTDYKARE seUBA 77 r.f. Kaj Ojala, puh.joht.
ORA PATOHARJU PENTTI PUHAKKA HENRIK ROSENIUS SEPPO SIPINEN MAURI VALLEMA ERKKI METSÄVUORI Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 20310 Turku 31 k.921-391098 t. 921-403600 Toimitussihteeri Eeva Nyqvist Raskinpolku 9 A 8 20350 Turku 35 k.921-381804 t.921-663311 Ilmoitustilan myynti Tellervo Rouhiainen Huvilakatu 7 as. 15,00150 Helsinki 15 Puh. t. (90)6943211, k. (90)664594 Ilmoitushinnat: sivu 1 v. 2 v. 1100:1/1 1.440:1/2 830:1.150:1/3 450:1/6 320:lisäväri 340:-/väri
4 v. 2.100
Lehteen tarkoitetut kirjoitukset on osoitettava toimitussihteerilIe. Teksti 4
4. 9.
5
6.11.
Ilmoitukset 23.11.
Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään. Osoitteenmuutokset: Urheilusukeltaja-Iehti Kustavintie 9 C 24,20310 Turku 31 Vuosi kerta
56 mk
Liiton toiminnanjohtaja Leila Jakobsson puh. toimeen 90-4737257 klo 9.00-12.00, os. Suomen Urheilusukeltajain liitto ry., Topeliuksenkatu 41 a 00250 Helsinki 25 Oy Turun Sanomat Turku
•
I D 01
VA kamerajärjeste1m.. Nikonilta jälleen uusi malli vedenalaiseen valokuvaukseen.
NIKONOS IV AUTOMAATTIKAMERA, jota voidaan käyttää missä tahansa veden alla tai päällä. SB-101 NIKONOS SPEEDLlGHT huippuluokan elektronisalama. Tilaa meiltä väriesite lähempää tutustumista varten. Maahantuojan valtuuttama yksinoikeus sukellusliikkeille:
l.t.lanlll~t."IIIS tty TOOIönkatu 58. PL 193 00251 HELSINKI 25. Puh.49 2191
EDULLINEN LAITEHANKINTA - KYLLÄ I 12 L PULLOPAKETTI sisältää teräspullon, SM-selkätelineen, pohjasuojan ja pulloventtiiIin varailmalla SUB -X REGULAATTORI myötävirtatyyppinen painebalansoitu "jenkkirauta" (ilman painemittaria) Tämä hengityslaitepaketti hintaan mk 2.020,-. Myös jälleen myyjiltä kautta maan. Laitteita rajoitettu määrä.
UPPOPALLON I DIVISIOONA
1981-1982 Päättyneellä kaudella pelasi I Divisioonassa yhteensä 11 joukkuetta kahdessa lohkossa. Epätasapaino eri lohkojen välillä oli kuitenkin suuri, sillä joukkueista oli 8 Suur-Helsingin alueelta, ja loput muusta Suomesta. Tulevalla kaudella pyritään ottelut pelaamaan siten, että ne vähiten rasittaisivat osallistuvien seurojen taloutta. Tervetulleita I Divisioonaan ovat aloittelevien ja edellisillä kausilla I Divisioonassa pelanneiden joukkueiden lisäksi myös SM-sarjassa pelaavien seurojen B-joukkueet. IImoittautumiset I Div. sarjapäällikölle 31. 8. 1981 mennessä. JARI BRÄNNARE Ristolantie 1 A 7 00300 HELSINKI 30 puh. 90-444608 työ, 90-581004 koti