Skip to main content

Urheilusukeltaja 1971 12

Page 1

a

1971 N:o12


Mfn.eilusukeHaja PÄÄTOIMITTAJA TAITTO

ANTTI SAARNIO PIRKKO SAARNIO

KANSI: & TAKAKANSI:

1971 OSOITE

N:o12

JALMARINTIE 2 A 23 TAPIOLA

H. Särmäntc:s SUKELTAMINEN TANSKASSA

URHEILUSUKELTAJA KEVÄÄLLÄ 1971 Urheilusukeltajan Ilmestyessä nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna on entiseen nähden tapahtunut joltakin muutoksia. Lehden päätoimittaja on vaihtunut. Jo useamman lehden teossa ansioitunut Harri Alopaeus on jättänyt tehtävän minulle. Lisäksi tulee lehden levitys tapahtumaan eri tavalla riippuen siitä ostaako liitto lehden painoksen vai et. Jos ei osta. on aikomus lähettää lehdet kerhoille tilausten mukaan ja ne jakavat lehdet jäsenilleen. Tämän numeron kohdalla asia ei vielä ole ajankohtainen. Lehden talous ei sali i palkata jotakuta tekemään lehteä. joten ainoa mahdollisuus on. että lukijat Itse tekevät lehdenartikkelit ja lähettävät ne minulle. Suurin osa sukeltajista on kuitenkin edelleen pysytellyt passi ivisina. Tämä on valitettavaa kahdestakin syystä. Lehti ilmestyy vasta, kun se on täynnä ja toiseksi lehdestä tulee monipuolisempi, kun kirjoittajia on useita. Sarja "Sukelluskerhoja Suomessa" jää tällä kertaa paitsioon, kun pyynnöistähuolimatta ei mikään kerho ole esitellyt itseään. Ehkä jo seuraavaan lehteen jokin kerho herää. Sukellussuunnistuksesta on jo ollut artikkelisarja, mutta1 esimerkiksi kalastus on jäänyt vähemmälle samoin valokuvaus. Näistä ja monesta muusta irtoaa varmasti paljon uutta juttua, kun vain ruvetaan tekemään. Pallo on teillä hyvät lukijat, kuten muotisanonta kuuluu. Seuraava liiton leiri pidettäneen Vänössa. Siltä pari ajatusta. Mikähän lienee paras leirin alkamispäfvä ja mikä paras pituus? Lauantaina alkava ja viikon kuluttua maanantaina Joppuva leiri sisältää kaksi vlikonloppua. Monet tu 1e'Vat vain v Ii kon 1oouks 1• Puo 1ento i sta tai kahden vIikon kestoa i ka taas suo ihmisille sovitusmahdollisuuksla. Kaikki eivät saa kesälomaansa järjestetyksi täsmälleen samaan aikaan. Joillekin kesäleiri on kesän ainoa loma. Omasta puolestani toivotan kaikille hauskaa kesää. Antti Saarnio

Maantieteellisesti pohjoismaista tuotetta Ruotsalaiset, norjalaiset ja suomalaiset sukeltajatoverimme eivät kaikki pidä Tanskaa erikoisen kiehtovana sukellusalueena. Ja on totta, että meillä Tanskassa ei ole jyrkkiä kalliorantoja, joissa on syvää vettä, eikä tutkittavia kareja ja luotoja, joita tavataan Norjan, Ruotsin ja Suomen rannikolla. Jos ei oteta lukuun Bornholmin kalliosaarta on Tanska tasainen ja moreenimaa viettää tasaisesti rannan matalaan veteen kohti suurempia syvyyksiä, jotka tulevat vasta kaukana rannasta. Mutta kaikesta huolimatta Tanskan saaristomeri tarjoaa loistavat mahdollisuudet urheilusukellukseen. Jos aikoo nähdä Tanskan rantaviivan kaikki yksityiskohdat sekä yli 500 erikokoista saarta, saa vaeltaa 7500 km. Siksi Tanska tarjoaa - huolimatta matalasta rannastaan - loistavan sukellusmaaston. Jos katsoo Tanskan karttaa, huomaa, ettei ranta ole yksiselitteinen käsite. Rantaviiva juoksee ulos ja sisään muodostaen suuria ja pieniä niemiä, ulokkeita ja taipeita sekä pienempiä ja suurempia saarekkeita. Laajemmin katsoen nämä taas muodostavat lahtia, salmia, poukamia ja vuonoja. Ulkopuolella ovat pikkusaare~ luotoineen ja niemineen. Nämä rannan muodot ovat ominaisla Tanskalle. Ne ovat peräisin niiltä ajoilta, jolloin I)ilaa sai muotonsa sen noustessa kivikauden merestä. Oikeastaan Tanska on jääkauden aikaisten jäätiköiden liikkumisen tulos. Se

oli tuolloin jään peittämä rantakaistale, jonne kasautui suuret määrät soraa, hiekkaa ja savea, jotka olivat lähtöisin skandinavian kallioperältä. Nämä jäivät mitä erilaisimpiin muotoihin ja järjestyksiin. Tätä taustaa vasten katsottuna tulee sukeltaminen Tanskan rannikolla sangen vaihtelevaksi. Tasaiselta hiekkapohjalta löydämme kiviä, jotka muodostavat edustavan valikoiman Skandinaavian vuorilajeista, erillisinä tai röykkiöinä. Niinpä löydämme rannoilta ja merenpohjasta Rhombeporfyrin ja Larvikitin seuduilta norjalaista kiveä, joka on kotoisin Oslon seuduilta, taalainkiveä Dalarnesta Pohjois-Ruotsista ja itämerenkiveä, joka on tyypillistä Ahvenanmaan saarille. Niin- Tanska on geologiaesti pohjoismaista tuotetta. Missä voi sukeltaa? Tyypilliseen tanskalaiseen rantaan kuuluu laakea, usein kivinen esiranta, joka jatkuu tasaisesti veden alla noin sadanmetrin matkan muodostaen sitten laakean mäen noin 3 - 4 metrin syvyydessä. Täältä löytyy usein huonot mahdollisuudet suorkkelisukeltajalle, joka mäen kivien ja kasvien välissä voi kalastaa tai opetella meren eläimistön monipuolisuutta. Turskaa, ankeriasta, kampelaa ja monia muita kaloja on täällä hyvin ruokatarpeiksi ja ne ovat hyvää saalista VA- kalastajalle.

2 3


pohjalla on myös melko hyvät sukellusmahdolUsuudet. Samea vesi ja mutapohja tekevät sukelluksesta täällä hieman oudon kokemuksen. Tanskassa taistellaan toisin paikoin lisääntyvää rannan ja meren saastumista vastaan·· ja ongelma näyttää nyt saavan korkeimpien viranomaisten huomion osakseen. Seuraavassa annamme muutamia vihjeitä hyvistä sukellusseuduista Tanskassa. Tietenkään nämä neuvot eivät ole täysin tyhjentäviä, mutta sille, jolla o:n lyhyt loma sukeltamista varten näiltä seuduilta löytyy otollisia sukellusmahdollisuuksia.

21

Karttaluonnos Taliskasta, jossa parhaat sukelluspaikat tummennetulla.

suudet. Pohja on pitkin rantaa täysin eloton, hiekkaa ja yksinäisiä kiviä, jonain aikoina vuodesta on jonkin verran kaloja. Paras lähtöpaikka on pysäköintipaikka Tisvildessä. Siellä voi ajaa noin 50 metrin päähän vedestä. Salmen pohjoisosat: puhtain vesi on Shodsborgista Helsingöriin päin. Tosin sielläkin on paikkoja, joissa on huono näkyväisyys aina 300 m:n päähän rannasta, varsinkin itätuulella. Divaus lähellä rantaa on suorastaan mahdotonta olemattoman näkyvyyden vuoksi, jos on yhdenkin päivän tuullut idästä. Kalatiheys ei ole suuri, mutta vuodenajoista riippuen voidaan pyydystää turskaa, ankeriasta ja kampelaa. Lähtöpaikkoja: Shodsborgin kylpylän pysäköintipaikka, Vedbäkin satama, jossa on hyvät pysäköintimahdollisuudet, Snekkersten satama, jossa on vähän huonommat pysäköintimahdollisuudet ja Helsingörin satama, josta ei koskaan löydä pysäköintipaikkaa. Storebält

Mutta, jos haluaa sukeltaa suurempiin syvyyksiin taitteen kanssa, täytyy säännöllisesti mennä 300 - 400 metrin päähän rannasta. Se merkitsee, että vene on välttämätön ja sellainen useimmilla Tanskan sukeltajilla onkin omasta takaa. Sukellusta varten tulee huomioida rantaa. Jos on pelkkää hiekkaa, se on hyvä uimaranta, mutta kiinnostamaton sukellusranta. Parhaat sukelluspaikat löytää sieltä, missä niemet ja muut ulokkeet pistävät kauas veteen. Näillä paikoilla rannikko on ollut vastustuskykyinen meren hyo'kkäyksiä vastaan. Pohja on kovempaa, on ·horsteja kiviröykkiöineen, jotka pistävät usein kauas ulos merelle·. Sellaisia paikkoja löydämme esim. Sjaellandin niemeltä, R-'snaesta, Asnaesistä, Djurslandista, Sams!6stä ja monista muista paikoista. Nämä paikat tarjoavat loistavat mahdollisuudet sukeltamiseen, kirkasta vettä, kivikareja, kasvillisuutta, paljon kalaa ja lisäksi usein hylkyjä tutkittavaksi, jotka ovat myrskyllä ajaneet karille. Sukelluksen voi kuitenkin usein estää myrsky ja virtaus. Mutta lyhyiden etäisyyksien ansiosta kaikkialla Tanskassa voi sukelta+ja valita toisen rannan, joka on suojassa tuulelta, joka useimmiten saapuu lännestä. Kapeiden Tanskan vuonojen 4

18,1

SEJER0

Dybdelwrver

-

15,6

14,7

12.8

•·· · · 6m

Själlandin länsirantaa Isobältiin päin, urheilusukeltajat käyttävät sangen paljon. Vesi on kirkasta, on syvää ja hyvin kaloja, Erikoisen hyviä seutuja ovat Rösnäs, Asnäs ja Reersö.

· JOm

20m 16.0

Lillebält Luonnos tyypillisestä tanskalaisesta niemestä. Tässä Själlannin niemi Sjaelland Själlandin niemi. Pohjoistuulella sukelletaan niemen eteläpuolelta ja etelätuulella on mahdollista sukeltaa niemen pohjoispuolella. Vesi on enimmäkseen sangen kirkasta niemen läheisyydessä. On myös kalaa, ajoittain myös hummereita, joita molempia tavataan karikoilta. Hyvät valokuvausmahdollisuudet varsinkin ~ylmänä vuodenaikana. Ulosmenopaikka: niemen satamasta, jos omistaa veneen muutoin suoraan rannasta läheltä laivastoasemaa. Koko Själlannin pohjoisrannalla Kikhavnista salmen suulla on enimmäkseen kirkas vesi. Mutta maatuulella voi virta olla niin voimakas, että on vaikea päästä ulos. Kaakkoistuulella on parhaat sukellusmahdolli-

Syvyydet: Paikoin yli 70 m, mutta keskimäärin n. 40 m. Tanskan sisempien purjehdusvesien syvin kohta on täällä. Kalastajat kutsuvat sitä "Marens hul".:. 81 m. Siellä on sangen voimakas virta, paikoin yli 9 solmua. Vuorovesivirta kääntyy määräajoin (6 h 15 min). Jos menee rannasta Jyllannin puolelta - läheltä Lillehaitin laituria - ulos 2 m on puoli m. syvää. Sieltä pohja laskee 500 kulmassa 15 metriin. Pohja on täällä tullut melkein pystysuoraksi, mutta jos sitä seuraa 3 metriä ulos, löytää itsensä "syvyyden reunalta". Pohja laskeutuu nyt kohtisuoraan n. 45 metriin. Tällä alueella kulkee virta pystysuoraan alas. n. 5 solmun nopeudeLla. Täällä on kaikki mahdollisuudet löytää erikoinen kasvi- ja eläinmaailma, joka selvästi erottuu karuista olosuhteista. Mutta siellä on myös hiljaisia kohtia, joissa

Tanskan v~siltä voi saada hyviä saaliita (Kai Estrup) on pystysuorat seinät ja joista on mahdollista löytää kivikuvia, nuolenpäitä ym. esineitä, jotka kertovat maapallon kulttuurista. Varoitetaan myös menemästä yksin :Lillebältiin. Olosuhteet ovat niin erikoiset, että kokenutkin sukeltaja voi menehtyä, jos ei tunne virtoja.

Ennenkaikkea Fyn1n sukellusalueista on ihanteellisena mainittava Hoved. Bögebjergin ranta: Enimmäkseen erittäin kirkas vesi. Pohja on sangen vaihteleva kohoutumineen ja kivineen. On hyvät kalastusmahdollisuudet. Lillegrund: Tällä alueella vesi on kirkasta ja on mahdollisuudet tehdä arkeologisia havaintoja vanhoilla asuinpaikoilla.

Melkein kaikkialla rannikolla on hyvät sukellusmahdollisuudet, hyvin kalaa ja hieno pohja. 5


helposti kadota täytyy sukelluksen johtajan pitää tarkka luku siitä keitä on alhaalla ja keitä pinnalla. Yksi vartiosukeltaja on jatkuvasti valmiina lähtemään alas.

Ärö Enimmäkseen kirkas vesi, syyvyydet 14 metriin asti. On rikas kasvillisuus ja eläimistö, turskaa ja kampelaa. Skaldnäsin luona virta on voimakas ja on paljon liikennettä.

Paljon hylkyjä, mutta yksi kielto

Eriks hale: Syvyydet n. 4 m. Paljon eläimiä ja kasveja, savea.

Jyllandin länsiranta on suurimman osan vuotta sopimaton sukellukseen rannasta. Sää voi olla kurja ja pohja on suorastaan mielikuvitukseton. Jos kuitenkin purjehtii ulos rannikolta veneellä ja menee merelle, voi löytää monta hylkyä. Mutta kuten sanottu, silloin täytyy mennä pois rannikolta ja se vaatii hyvän veneen, hyvän ankkurin ja kokemusta sukeltaa avomerellä. Jyllannin itäranta tarjoaa paremmat paikat sukeltaa hyvillä olosuhteillaan Shogenista Flenskorgin vuonolle asti. Erityisistä alueista tulee mainita (pohjoisesta etelään) Hirosaaret Fredriks havnin edustalla, Lasö: ulkopuolella tapahtunut lukemattomia haaksirikkoja ja hylyistä kiinnostuneet voivat tehdä monta kiinnostavaa löytöä täällä. Djursland: hyvät mahdollisuudet Fornäsin niemeltä Helgenäsiin saakka. Fynistä etelään olevat saaret Kaikkialla jonkinlaiset sukellusmahdollisuudet. Bornholm Tanskan ainoalla kalliorannalla on sekä syvää että kirkasta vettä. Koko saaren ympäri on hyviä sukelluspaikkoja. Erityisen hyvä alue on Christiansö kaakkoon Bornholmista. Jokaisella kerhollahan on kuitenkin omat paikkansa. Useimmat ottavat yleensä mielellään vastaan pohjoismaisia vieraita ja esittelevät heille hyviä paikallisia rrtahdollisuuksia tai ottavat heidät mukaan sukellusretkille. 6

Luonnos joka näyttää Tanskan merenpohjan kiven tulotiet pohjoismaista. Kuinka Tanskassa sukelletaan Snorkkelisukeltajille ei ole suuria ongelmia. Jos vältetään vaarallista Tanskan länsirannikkoa, voi sukeltaa mistä vain. Laitesukellukseen on vene, kuten sanottu, välttämätön. Merivahvisteinen kumivene, jossa on hyvä moottori on riittävä hyvillä sukelluspaikoille pääsemiseksi. Sitä parempi on lähteä kalastajaveneellä. Useimmat Tanskalaiset kalastajat kuljettavat mielellään sukeltajaa kohtuullisesta maksusta ja heidän kanssaan pääsee kauas merelle hylyille tai muuten hyvälle sukelluspaikalle. Niinpä ajavat esim. Pohjoisjyllannin urheilusukel- ,/ tajat kauas merelle sukeltaakseen suureen matkustajalaiva "Skagerakin" hylylle, joka upposi pari vuotta sitten n. 25- 30 metrin veteen parin tunnin purjehduksen päähän Hitshalsista.

Jo vanhastaan on Tanska ollut merenkulkumaa. Kivikauden mies on käynyt koverretulla puurungonaan niin kutsutulla "egellä" kalassa tyynillä merenlahdilla. Viikingit kapeissa veneissään ovat kylväneet kuolemaa ja ryöstöä Englannin ja Normandian rannikoilla ja heidän jälkeensä muut kansat ja veneet vuosituhansia, mutta monet eivät saavuttaneet koskaan päämääräänsä. Myrskyt, rajuilmat, vaaralliset karit ja viholliset lähettivät lukemattomia laivoja syvyyteen, josta nyt niiden jäljet löydetään varusteina, nauloina, lautoina jne. Jos on onnekas voi ehkä löytää koko hylyn. Niin onnekasta olivat muutamat sukeltajat kun he Roskilden vuonosta löysivät - eivät vain yhtä, vaan kokonaista viisi viikinkilaivaa. Oletetaan, että ne on aikanaan yllätetty niiden ollessa purjehtimassa. Roskilden vuonoon. Se miten nämä)aivat nostettiin ylös ja säilöttiin on kiehtova kertomus, jonka viimeistä lukua nyt kirjoitetaan Roskilden laivahistoriallisessa laboratoriossa ja viikinkilaivamuseossa. Kuitenkin jos löytää historiallisen hylyn Tanskan vesiltä on muistettava, että on olemassa ankara kielto, joka kieltää koskemasta hylkyyn tai hylyn osiin, joiden voidaan olettaa olevan yli 150 vuotta vanhoja. Joka tapauksessa on löytö, jolla voi,d aan olettaa olevan historiallista arvoa, ilmoitettava Tanskan Kansallismuseoon. Ohjeita myös VA- kalastuksesta

Turvallinen sukellus itsestään selvyys Tanskassa Tanskan urheilusukeltajat ovat turvallisuusmielisiä~ Sukelluspaikalle lasketaan pohjaköysi ja sukeltajat jakaantuvat pareihin, jotka sukeltavat yhdessä sidottuna yhdysköyteen. On myös tärkeää, että kaikki käyttävät pelastusliivejä. Koska usein sukelletaan kaukana rannasta, jossa sukeltaja tai pari voi

Tanskan rannikolla on hyvät mahdollisuudet VA-kalastajalle. Turska, ankerias, kampela ja ehkä taimen ovat ne kalat, joita eniten pyydetään Tanskassa. Kalastus (VA-kalastus) Tanskan rannikolla on vapaata pohjoismaalaisille. Kaikki muut kånsallisuudet joutuvat,anomaan erityisen luvan poliisill a. VA- kalastuksessa on sangen tärkeätä muistaa, että kaikkien kalastuksessa käytettyjen vasamien ja nuolien tulee olla yksi-piik-

kisiä. Kaikki monipiikkiset varusteet ovat kiellettyjä. Tanskassa katsotaan myös epäurheilulliseksi kalastaa laitetta käyttäen. VA-kalastus on yksi suosituimmista VA-lajeista T:mskassa ja joka vuosi pidetään useita kilpailuja sekä Tanskan mestaruuskilpailu.

Tanskalaisia urheilusukeltajia valmiina VA-kalastuskilpailuun. (Kai Estrup) Muita aloja Kesällä ovat useimmat tanskalaiset urheilusukeltajat joko VA-kalassa tai hylyillä. Mutta sitämukaa kun varsinainen VA-urheilu hitaasti leviää, leviävät myös VA-suunnistus ja räpyläuinti Tanskassa. Tähän liittyy välittömästi, että useimpien kilpailujen tulee tapahtua avovedessä, jossa tuuli ja virta voivat olla kovana vastuksena. Myös sukellustaitoa kohtaan näyttää kiinnostus olevan lisääntymässä ja yhä useammat ja useammat ilmoittautuvat vuotuisen Tanskan mestaruuskilpailun 1852 metrin räpyläuintiin ja 800 metrin VA-uintiin laitteella. · VA-argeologiaa ja VA-valokuvausta harrastetaan myös runsaasti Tanskassa. Tanskassa. Tanskan Kansallismuseo on tänä vuonna käynnistänyt työn kaikkien Tanskan rannikolla olevien hylkyjen luetteloimiseksi. Se on työ, joka. suoritetaan läheisessä yhteistyössä tanskalaisten urheilusukeltajien kanssa j~ johon eräät kerhot jo ovat panneet huomattavan panoksen. 1


jäsen 1 vuosi. Lukuunottamatta VA-kalastuksen ja sukellustaidon DM-kilpailuja liitto järjestää lukuisia kursseja mm. sukelluskouluttaja- ja meriarkeologi~ kursseja. Liitto julkaisee lehteä "Sportsdykkeren", joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Liitolla on ollut monia vaikeuksia pitää tämä lehti pystyssä.

Kasvava liitto

Tanskan urheilusukeltajaliitto antaa mielellään kaikkia tietoja sukellusmahdollisuuksista, paineilman saannista ja painekammioista ym. sekä kerholuettelot pohjoismaisten liittojen jäsenille. Tässä tapauksessa pyydämme ystävällisesti kirjoittamaan DSF:lle osoite Dansk Sportsdykker Forbund postboks 173 1005 Kbhv. K Danmark Kai Estrup 2 KI!6vermarken 16 S!6nderborg 26135 Danmark

Tanskan urheilusukeltajien liitto on perustettu 1965. Silloin siinä oH4 kerhoa ja 85 jäsentä. Nyt on kasvu nopeaa ja liitossa on tätänykyä 44 kerhoa ja 1000 jäsentä. Todellisena alotteena liiton perustamiselle voidaan pitää sitä, että Tanskan kalastusministeriö 1965 yritti saada aikaan lakipykälän, joka kieltäisi VA-kalastuksen. Muutamat tanskalaiset urheilusukeltajat protestoivat Kansankäräjillä - korkein elin Tanskassa - ja saivat kiellon muutetuksi. Liiton organisaatioon kuuluu 7 jäseninen hallitus Sövernätin sukeltajakoulu, jonka johtaja on pysyvä, ja hallituksen neuvoa antava elin, joka on saanut aikaan suotuisat olot korkeimmalle sukellustiedolle Tanskassa. Liittoon kuuluu lisäksi lukuisia erikoiselimiä. Niinpä on turvallisuusjaos, arkeologinen - ja biologinen jaos kilpailujaos ja ul}{omaan informatiojaos. Liitto pitää joka vuosi yleiskokouksen, jossa eri kerhojen edustajat valitsevat hallituksen kahdeksi vuodeksi eteenpäin. DSF on anonut Tanskan Urheiluliiton jäsenyyttä, mikä tähän mennessä ei vielä ole omiistunut. Liittq .ei saa mitään avustuksia ja kaikki yritykset ovat kilpistyneet jäsenmaksuun, joka on 32 Dkr 1

Tanskalaisten urheilusukeltajien täytyy usein mennä läpi tyrskyjen päästäkseen kauempana merellä olevalle sukelluspaikalle.

Kuva tyypillisestä tanskalaisesta rannasta. (Kai Estrup)

Bornholmilainen urheilusukeltaja löysi kesällä -69 "raha-aa~teen" joka on kotoisin "Solen"-la1vasta, joka upposi Bornholmin edustalla 1673. Tutkimuksia ovat nyt jatka8

neet urheilusukeltajat "Goplerne"kerholta. Tähänastisista suurin löytö, mitä Tanskan urheilusukeltajat ovat saaneet päivänvaloon (Laivahistoriallinen laborat.)

9


Joskus joudumme suk.kelkoil Ia toteamaan "AI kun ois nostosäkkl" ••• : Hyvien ja pitk~Hkäisten kaupassa olevien nostosäkkien hinta tuntuu, kaiken muun maksavan sukelluslaitteiston 1 Isäksi, rasittavan turhan paljon kukkaroa. Olen tässä miettinyt halvemman ratkaisun asialle. Tä,män hetken hinta: n. 5.00 mk.

Tämä nostosäkki on melkein ns. kertakäyttöjuttu, mutta letkut ja terästanko ovat kyllä ·"Ikuisia". On helppo vaihtaa ko. osat tarvittaessa sopivaan säkki in tarpeen mukaan. .

~- .,~. +;)F':, ~

Sitten vaan hyviä nostoja toivoo suunnlttel ija

.

! ;,_.;', ~·

VIKING VARIABLE VOLYM SÄÄTOTILAVUUSPUKU VULKANOITUA (ORANSSI) KUMITRIKOOTA, MANUELLI T~YTTOVENTTIILI AUTOM./MANUELLI POISTOVENTTII ~I (SÄÄDETTÄ~ VÄ), TÄYTTOLETKU PIKALIITTIMELLÄ, LATEX ljUPPU, KAULAVANNE, KIRISTYSRENGAS JA PAIKKAUSVARUSTEET. HINTA: 1.093,- NET

Jaska .

Tarve-aineet: Kuva 1. Säkin päät lä vasemmal Ia 7 cm jäykkää kurkkuletkua hinta 1.23 mk• Oikealla pehmeämpää vesllefkua , hinta t:.OO mk. Letkujen edessä 30 cm n• 5 mm paksua terän tankoa hinta n. 2.75 mk. Kuva 2 Ensin pujoitetaan säkin suu jaykän kurkkuletkun läpi noin 10 cm päähän säkin suusta pohjaan päin. Kuva 3

Sen jälkeen käännetään säkin suu yl 1 menevä osa jäykän kurkkuletkun pääl Ie. Kuva 4 S~tten työnnetään pehmeämpi veslletku näin muodostuneen putken päälle ns. lukitsijaksi, ettei pussin suu karkaa kurkkuletkun päältä.

Kuva 5

Tämän jälkeen teemme korkklruuvil Ia reiät suun molemmll Ie vastakkalsil Ie sivu II Ie. Kuva 6

10

Lopuksi pujotamme taivutetun terästangon relklen Jäpl, alkaen ensin kuvassa vasemmalta ulkQpuolelta n. 1 cm verran. Kuva 7

NEPTOSUB

Tässä nostosäkki valmiina ja työkalut jolta tarvitaan valmistamiseen.

TEHTAANKATU 13, PUH. 62 77 70 00140 HELSINKI 14

OY AB

II


LAHOAMINEN MERENPOHJASSA eli KORJATKM KESÄN SATO TALTEEN II Ora Patoharju

PUUN KÄSITTELY

Meren pohjasta löydetty puu, tavallisimmin hylkytavara, joka meitä kiinnostaa, on lahonnut ainakin pinnaltaan. likoamisajasta ja veden huuhtelun tehokkuudesta riippuu, kuinka syvälle puuhun tämä pehmeä pintakerros ulottuu. Meillä parisatavuotias tammi on ollut ohutta pintakerrosta lukuun ottamatta sisältä kovaa ja kalupuuksi kelpaavaa; mutta pehmeämpi puu, mänty, kuusi, koivu on syvemmälle lahonnutta. Ruotsinsalmen runkotammi ei vaadi muuta konservointia kuin hyvin hitaan kuivauksen, mutta veistokset vaativat säilämisen, jotta niiden muoto ja sanoma säilyisi. Tammea pehmeämpi puu vaatii jo usein käsittelyn, jotta se ei kuivattaessa pahasti halkeil isi. Wasalaivan kaikki puu käsitellään kemiallisesti, sillä vaikka tammi onkin hitaasti lahoavaa ja 1isäksi hylkypuu usein rautapitoista tämä hidastaa edelleen lahoamista - tapahtuu kuivuessa voimakas kutistum!nen, joka pilaa muodon, jos konservointia ei tehdä.

Noston jälkeen ei puuta m1ssaan tapaukses~ saa jättää kuivumaan ilmaan, vaan on se ptdettävä vedessä tai säilöntäliuoksessa, johon on 1isätty vähän sienimyrkkyä, Atamonia, boraksia, ehkä Lahonsuojaa. Käsittely kemikaaleilla on aloitettava mahdollisimman pian. Esine puhdistetaan varovasti roskista, savesta, punnitaan heti nostettuna, märkänä, piirretään sekä valokuvataan mittatikun kanssa, jos esine on mielenkiintoinen.

Tuoreessa puussa on noin 50 .•• 60 % vettä märästä painosta, hylkypuussa jopa 90 ••. 95 %. Tämä vesipitoisuus esitetään toisinaan myös 'kosteussuhteena 'eli vesi määränä, joka on laskettu kappaleen sisältämää kuivaa puumäärää kohden: 50 % vesipitoisuus vastaa silloin 100 % kosteussuhdetta ja 90 % vesipitoisuus 1000 %. Tuoreen puun kutistuminen ja halkeilu alkaa, kun kosteussuhde saavuttaa ku ivauksessa n. 30 %; Wasapuussa se alkoi pahimmin kärsineissä osissa jo 400 % tienoilla. 1) Pinnan haurastuminen johtuu siitä, että pfeneliöt syövät vähitellen suihinsa sen selluloosan, jota puuaineksessa on noin puolet, mutta jättävät toisen puolen, hauraan ligniinin koskematta (sanoin tämän väärin päin edellisessä artikkelissa). Selluloosan kuituinen rakenne antaa puulle lujuuden ja siksi näitä haurastuneita hylkylöytöjä on käsiteltävä äärimmäisen varovasti etenkin silloin, kun on kyseessä veistqkset. Ne voivat olla niin hauraita, etteivät kestä edes omaa painoaan, joten nostettaessa ja siirrettäessä alle on asetettava tuki.

Kemiallisessa konservointikäsittelyssä on kaksi eri peruslinjaa: Veden poisto alkoholeilla (metyylialkoholikin kelpaa), jatkokuivaus esimerkiksi asetonilla, ksyleenilla jne. sekä senjälkeen imeyttäminen sopivalla muovilla, joka täyttää veden jälkeen tyhjiksi jääneet huokoset.

A.

B. Veden syrjäyttäminen märkänä jollain muulla aineella. Tällöin ei vaara kutistumisesta ole niin suuri kuin alkohoi ikuivauksessa. Taas kaksi mahdollisuutta:

B. 1

Vanha ja halpa menetelmä: Kai ialuna

B.2

Uusi ,. a paraimmaksi todettu menetelmä: Polyg ykoli, PEG.

A-menetelmä on hyvin samankaltainen kuin edellisen artikkelin grafitoituneiden tykkien kuivaus;. imeytysmuovina puulle on suositeltu myös akryylimuoveja (Perspex), joiden polymeroiminen puuhun imeytettynä voi tuottaa päänvaivaa. Muovipuun valmistustekniikkaa voidaan hyvin soveltaa tässä menetelmässä. Tulenarkaa hommaa: B 1-menetelmää on käytetty viime vuosisadan puolivälistä alkaen, mm. Oslon kuuluisat viikinkilaivat on säilötty alunalla ja näyttävät hyviltä. Kannattaa muuten mennä katsomaan. !<alialuna liukenee huonosti kylmään veteen, mutta hyvin kuumaan .veteen. Kun käsitettä1) Barkman, L., Konserveringen av Wasa,

Wasastudier 1, 1962

Alkuperäisen säilöntäohjeen 2 ) mukaan käsittely aloitetaan upottamall a sä i löttävä esine sopivan muotoisessa astiassa kokonaan 10 %: een PEG 4000-liuokseen, johon on lisätty 0,1 % natriumpentaklorfenolaattia (Kymi-5) homehtumisen ja pilaantumisen estämiseksi. Astian on oltava mielellään mahdollisimman niukasti esinettä suurempi, koska käsittelyn loppuvaiheessa täytös on pelkkää PEG:tä, jonka ylimäärä tietää yl imäärälsiä kustannuksia. Astia ei saa olla ruostuva ja on sen kestettävä n. 90 °C lämpötila: Lasia, ruostumatonta terästä, emoloituo peltiä jne. Käsittely aloitetaan huoneen lämpötilassa ja sitä Kuva 2 • mukaa kuin vettä haihtuu, täydennetään L__ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _...J pinta 10 o/o:lla PEG-Iiuoksella niin että esivä puu kuumennetaan kyllästetyssä alunal iuokne pysyy nesteen peitossa. Täydennysl iuoksessa ja annetaan sen jäähtyä, kiteytyy ylisessa ei ole sienimyrkkyä. Helppo tapa syätmäärä alunaa puun huokosiin täyttäen sen. tää täydennysl iuosta 'itse käsin koskematta' Yksinkertainen käsittelyohje: 1 osa vettä, on asettaa konservointiastian päälle kapea1 osa glyserolia ('glyseriiniä'), 2 ••• 3 osaa suinen pullo alassuin pullon suu liuoksessa; kalialunaa. Puu käsitellään tässä liuoksassa kun pinta astiassa alenee, pulputtaa täyden10 ••• 30 tuntia 92 .•• 96 °C:ssa, nostetaan nysliuosta pullosta astiaan kunnes pinta yltää pois, pinta huuhdoteon lyhyesti ja annetaan sulkemaan pullon suun. Veden haihtumisen ja jäähtyä ja kuivua. liuoksen lisäämisen ansiosta säiläntäliuos väB 2: Polyetyleeniglykoli, (polyglykoli, PEG, kevöityy vähitellen ja astiaa ruvetaan varoCarbowax) on orgaaninen vaha, joka on, harvivasti lämmittämään alla olevan ohjetaulukon mukaisesti. Jos astia saa olla avoimena, kiihnaista kyllä, vesiliukoinen ia voidaan siten 'uittaa' puun sisään puuta välillä kuivaamatta. tyy haihtuminen käsittelyn loppupuolella ja Koko vedellä kyllästetyn vanhan puun vesisisältö lämpötilan kasvaessa voimakkaasti; tämä ei ole korvataan vähitellen tällä muovin kaltaisella va- hyvä esinealle ja siksi olisi astia pyrittävä pihalla, siinä asian ydin. Menetelmä tuotiin käyt- tämään kannel-lisena loppuajan ja siten hidastöön 1952 ja suurimman kelpuutuksensa se on saa- tomaan haihtumisnopeutta. Kun liuos lopulta on pelkkää PEG:tä, ei sen tilavuus enää pienene nut Wasa-laivan säilönnässä. Roskilden viikinkilaivat ovat tuorein työ, siellä menetelmää on haihturmlla, koska vettä ei ole; käsittely on myös edelleen kehitetty. tällöin lopussa. Jos liuoksen pH-arvoa, alkaalisuutta on mahdollisuus seurata, olisi liuos piPOL YGL YK OLIMENETELMÄ dettävä alkaa! isena, pH n. arvojen 7,5 •.• 10 välillä, tarvittaessa soadaa lisäten. Kun liuokPEG-Iaadut kaupataan molekyylikoan mukaan sen tilavuus on 70 °C:ssa pysytellyt samana jaoteltuna. PEG 1000 on hieman tahmea, 2 ..• 3 päivää, nostetaan lämpötila lyhyeksi mutta silti vahamainen, erittäin vesiliukoiajaksi lähelle 90 °C ja sitten esine otetaan neo - 70 %/20 °C - mutta myös hygropois kylvystä ja käsittely on päättynyt. Jäähtyskooppinen, ilmasta vettä imevä. Sen sulamisen jälkeen jää pinnalle ohut valkoinen mispiste on 40 °C. PEG 4000, joka on sokerros PEG:tä, joka pestään pois 50 o/o:lla pivin puun käsittelyyn, on kova ja vehoalkohoi illa (vodkaväkevyys tai puolet teotmoinen, 1iukoisuus veteen n. 60 %/20 °C tuo ja puolet vettä). Jotta lopuksi saataija sulamispiste n. 50 °C. Liukoisuus vesiin aikaan sileä kestävä pinta, voidaan pinteen kasvaa lämpötilan kohotessa ja vedetta sivellä huonekaluöl jyllö tai polyuretaani tömät, lämpimät PEG-sulat ovat palonarkoja. (vene-) lakolla. 2) ,\Aoren, R. ja Centerwall, B., The Use of Polyglycols in the Stabil izing and Preservation of Waod, mm. 'Medde 1anden från Lunds universitets historiska museum 1960, 191 .•. 7 sekä 'Mo och Domsjö Ab, Technical lnformation No 64; 1960. 13

12


p EG - käs1tte1y: . Lämpöt1"1 a Ia vä kevyys PEG, 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

p~%

Haude °C 30 40 40 50 50 60 60 70 70 70

PEG g/1 100 200 300 420 530 640 760 870 980 1090

Liuoksen väkevyyden kasvu käsittelyn edistyessä voidaan pitää selvillä pelkällä k irjanpidolla, ilman mittalaitteita, kunhan tiedetään = on mitattu alkutäyttötilavuus: Esineen alkuperäinen tilavuus + se nestemäärä (10 %), joka tarvittiin esineen peittämiseen sekä on laskettu, kuinka paljon PEG:tä altaaseen on 1isätty 10 %:na 1iuoksena. Lämpötilaa on kohotettava tasaisesti ja hitaasti, huoneen lämpötilasta ylöspäin lähdettäessä riittää astian sijoitus lämpöpatterin päälle useaksi viikoksi, jos ei kuukausiksi. Kun tullaan puolen sadan asteen tienoille, voi astian alle sijoittaa 50 •.. 100 W hehkulampun ja lömpöä riittäö, kunhan lämpöeristyksestö huolehditaan - ja paloturvallisuudesta. Museoissa köytetöön yksinkertaisissa ja pie- nissö altaissa lämpölamppukuumennusta (Kuva 1) ja suuremmissa altaissa vesihaudetta ja liuoksen kierrötystä pumpulla (Kuva 2). Hylkypuu on tavallisesti ollut hyvin tervattua ja tervanrippeet 1iukenevat käsittelyn loppuvaiheessa PEG:hen, joka muuttuu mustaksi ja tahmaiseksi ja ei ole oikein sopivaa uuteen käyttöön. Suurissa laitoksissa se voidaan suodattamalla osittain puhdistaa. Koska töllöin esineen tilavuuden ja astian tilavuuden välinen ero PEG:tä (joka on loppuvaiheessa 100 %:sta) menee hukkaan, on törkeöä, että tämä tilavuus- . ero on pieni. Koska astia harvoin voi seurata esineen muotoja tarkasti, olen ajatellut, mutta en itse kokeillut, että ylimääräisen tilan voisi käsittelyn loppuvaiheessa, PEG-menekin kasvaessa, täyttää jollain inertillä, vaikuttamattomalla aineella, esim. lasi-tai marmorikuulilla? Wasan konservoinnissa on näitö alkuperäisiö ohjeita ~quduttu kokemuksen kasvaessa korjailemaan. IJ Sienimyrkyksi on ha~pamessa liuok3) Barkman, L., On Resurrecting a Wreck/ Att Bota Wrak, Wasa Dockyard, Stockholm 1967

sessa saost1-1van Ky-5 sijasta valittu natriumboraatin ja boorihapon seos 3:7. Käsittelyaika säädettyine haihtumisineen on ollut 4 .•• 7 kk. Pinta suljetaan käsittelemällä kuumalla ilmalla poissulotetun ylimääräisen PEG:n jälkeen esim. tolueeniin liuotetulla polybutylmetakryloatilla, joka antaa hyvän vesieristyksen puun sisässä olevan PEG:n mohdoll ista hygroskooppisuutto vastaan. Toi-. nen keino· on käsitellä PEG:n sulomispisteeseen kuumennettu pinta 25 % di-isosyanaottitolueenil iuoksella, jolloin muodostuu pinnan erinomaisesti sulkevo uretaoni, joka tosin on tarvittaessa hyvin vaikea poistoa. TANSKAN MUSEON KOKEMUKSET Roskildesto löydetyn viiden viikinkilaivan jäännökset - n. 45.000 erillistä kappaletta, suuria ja pieniä - on käsitelty PEG 4000:11a. 4) Alkuperäistä oh[etta noudatettoessa tapahtui käsittelyssä aika-ajoin epäonnistumisia, jotka johtivat menetelmän tarkkaan tutkimiseen. Artikkelin kirjoittaja 4 ) on julkaissut' tästä kokonaisen kirjon. He pitävät ensiarvoisen törkeänä sitä, että PEG:n väkevyyden nostaminen tapahtuu tasaisesti, hitaasti ja voin siinä tahdissa, missä konsentratio käsiteltävän puun sisässäkin nousee. Käsittely aloitetaan 10 %:Ilo PEG-1 iuoksella kuten aikaisemmin selitetty, mutta hauteen lämpötila nostetaan sitten muutaman päivän kuluessa 60° C:een ja pidetään tasaisesti siinä koko käsittelyn ajan. PEG-väkevyyden kasvu säännöstellään konRella, joka estää liian nopean haihtumisen ja vdkevyyttä valvotaan koko ajan mittaamalla. Aluksi sovellettiin 7 kuukauden kösittelyaikaa, joka oli aivan 1iian nopea. Sen jö,keen pienillö esineillä on käytetty 12 ja suurilla tukeilla 24 kuukautta. Vökevyys nostetaan 10 %:sta 60 %:iin puolessa käsittelyajasto (6 tai 12 kk) ja 60 %:sta 100 %: iin toisen puoliajan kuluessa. Noston tulee olla tasaista - pöivittöin ripotellaon hieman kiinteöö PEG:tCi hauteen pinnalle. Tästäkin huolimatta on suurissa tukeissa tapahtunut epöonnistumisia, kappale on yht~äkkiä . "krympännyt ~onnistuneelta nöyttäneen käsittelyn jölkeen. Syyksi tähän on havaittu se, ettö puusta on tavattu 3 eriloista kerrosta: A on peh4) Brorsan Christensen, B., Developments in the Treatment of Waterlogged Wood in the National Museum of Denmark during the Years ' 1962 - 69, IIC Conference, New York, June 1970.

Kuva l 1

meöö kuin mätö heittosieni eikö siinä ole lainkaan selluloosaa jö1jel1Ci. Kerros B on pehmeöä kuin vanha köysi jo sisältäö myös selluloosaa. Sisin kerros C ei poikkea paljoakaan tuoreesta AI • sk "d h 1• puusta. ( ustavastt u on, ettö me• ön Y y•stä peröisin oleva rakennepuu on B- ja C-muodossa). Hylynpalaset Iajiteitiin mm. neulanpistotesteillö eri ryhmiin puunlaatu-jaottelun mukaan. Ne, joista puuttui C-luokan sydön, kCisiteltiin 24 kk:ssa PEG:IIä; ne, joissa oli Csydön, käsiteltiin 25 %:sta 50 %:een PEG-vökevyyteen vuod~n aikana, mutta vain huoneenlämmössö jo senjölkeen siveleJI'IÖIIä 50 %:Ilo PEG:IIä hyvin hitaasti kuivaten. Ne puut, jotka olivat pöäasiassa C-luokkaa, säilytettiin vedessä kunnes konservointitutkimuksissa saatai-

siin paremmat ohjeet niiden kösittelemiseksi. Vaikeutena on se, ettö B-kerros ja itse C ovat niin tiiviitö~ ettö suuret PEG 4000-molekyyl it eivöt mahdu niiden huokosista löpi. Pulmana oli löytöö konservointimenettely 1 jossa säilytyskemikaali saataisiin tunkeutumaan vaik easti imeytettövdön, melkein tuoretta puuta vastaavaan C-sydömeen ja samalla söilyttött pinnan A-kerroksen öörimmäisen pehmeö runko alkuperöisessö muodossaqn. Ratkaisuissa on jouduttu keksimöän uusia menetelmiö, joissa polyglykol ikösittely yhdistetöön alussa mainittuun veden poistoan puusta orgaanisia liuottimia käyttäen, siis uusimman kehityksen mukaan jako eri menetelmiin köykin mitöttömä~

15 14


Loppuyhteenvedoksi nöistö ristiriitaisista söilöntöohjeisto vedön sormituntumailo seuraavan: Veistetty 1 arvokas jo pinnolt~ pe~meö puu: kösittely vökevyyde~t~än toso1sest1 ~ous~v~~o houteesso 1 alkupuoli Joko. huoneeglom~osso.. (taulukon mukaan) toi koko o1on 60 Cl JOS lommitysloitteet on. Alussa .)0 ~ töyttöl~.uos.tol loppupuolella ripotelloon k11nteoö P~G:to pmnolle. Rokennepuu: joko hyvin hidas ku1vous (kosteuden söännöstely) toi ensin 10 ••• 25 % PEG 1 joko vöhitellen kohotetaan 50 o/o:ksi 1 loppukäsittely sivelemä.lh:i ~0 o/o:st? liuosto niin kauan kuin imee; hyvm h1dos ku1vaus.

HAPPlMYRKYTYS Skln Dlver Magazine February 1971 Suoment. A. Malmari

Kanadalaiset tutkijat ovat löytäneet happimyrkytyksen todennä~öisen aihe~t­ tajan. Happlmyrkytys es1intyy hengltettäessä kaasua korkeassa paineessa. Sen täytyy olla yhteydessä GABA'n (gamma aminobutyric acld), joka on eräs kemia! Iinen yhdiste, jota aivot tuottavat. Kun happea hengitetään yli ·3 ilmakehän paineessa, alkaa GABA hävitä. Etlinkokeet ovat osoittaneet, että mitä nopeammin GABA määrä laskee, sitä nopeammin kouristukset alkavat. Tri J.D. Wood, joka teki havainnon huomautti, että todennäköisen alheuttajan tultua tunnetuksi, happimyrkytyksen ehkäiseminen olisi helpompaa. Löytö vaikuttaa tärkeänä osana mannerjalustan kasvavassa tutkimuksessa, sekä auttaa myös happihoidossa.

SPORTDYKAREN -70 Torbiörn Hagman

Lauantaina 13 kesäkuuta 70 sukelsi puheenjohtajamme Torbjörn Hagman Järlajärvessä Nackassa etsiäkseen kadonnutta perämoottorla. Sukellus tapahtui erään laiturin läheisyydessä, paikassa jossa syvyys oli aikaisemmin luodaten todettu 20 metrlksi ja Torbjörniä avusti veneessä oleva narumies. Sukellusta seurasi lukuisia ihmisiä laiturilta. Torbjörnin varustuksena Oli koko märkäpuku 1 X 12 1 laite ilman · varaifmaa, painovyö, veitsi ja pimeän veden takia lamppu. Edelleen hänellä oli yhteysköysi sekä köysi kiinnitettäväksi moottortln. Jonkin ajan kuluttua havaitsi narumies nykäyksiä köydessä, mutta ei ollut varma siltä pitikö ne tulkita hätämerkeiksi. Hän antoi köydellä merkkejä, mutta kun ei saanut vastausta, hän alkoi vetää köyttä sisään. Kun Torbjörn tuli pintaan hän näytti elottomalta. Köysimies huusi maissa olevia hälyyttämään ambulanssin. Joku taiturit Ia olleista juoksi silloin· lähimpään puhelimeen. Kun narumies yritti nostaa Torbjörniä veneeseen, se kaatui ja hän yritti saada Torbjörnin uimalla rannat Ie. Viimemetreillä hän sai apua Nackan palokunnan sammakkomieheltä. Matkalla Nackan sairaalaan alettiin henkiinherättämisyritykset. Muutamia viikkoja sen jälkeen hänen tilansa oli kyllä parantunut ja hänet sllrrettlln pois tehostetun hoidon osastolta, mutta Torbjörn on kuitenkin edelleen tajuttomana. Sukelluslaitteen tutkimuksessa ei voitu löytää mitään vikaa.

,_!l

16

Suuren maailman tuttava -Suunto Oy Suomestavalmistaa kompasseja sukeltajille myös Australiaan ja USA:han. Tämä sukelluskompassi - Suunnon SK-4 on juuri se, joka mm. USA:n urheilusukeltajien käytössä on nykyisin hyvin suosittu. Se on korroosiota kestävää mustaksi eloksoitua kevytmetallia. Kompassin itsevalaisevat selvät merkit ovat myös pimeässä hyvin luettavissa. SK-4:n paineenkestävyys on todettu aina 5 kilometrin syvyydessä saakka. Eikä suolaisinkaan vesi pääse turmelemaan tätä täydellistä sukelluskompassia, koska se rei'itysjärjestelmänsä ansiosta voidaan läpeensä huuhtoa puhtaaksi meri suolasta. · Sukelluskompassi SK-4 voidaan joko kiinnittää ranteeseen ·tai suunnistamista varten - kestävään valkoiseen suunnistuslevyyn. Sukeltaessanne Suunnon SK-4 mukananne suunnistatte maailmankuulun Suunta-tarkkuuden turvin .


*

Taajuudet-kiteet

Kanava

LA-RADIOPUHELIMET

Koska siitä on jo melkein 2 vuotta alkaa, kun Urheilusukeltajassa puhuttiin näistä laitteista (Urhellusukeltaja no 9), on ehkä syytä kerrata vähän, koska LA-radiopuhelimien käyttö on kasvanut viime vuosina valtavasti. LA-radiopuhelin (lyhytaafto-radlopuhe1 in) tai englanniksi CB (cltizentband) on halpuutensa takia saavuttanut valtavan suosion veneiniöiden, metsästäjien ja ennen kaikkea urheilusukeltajien keskuudessa. Valitettavasti t~män radiopuhelinlllkennemuodon mukana ei ole seurannut samalla radiot iikennekurla. Tämä on erittäin vai itettava seikka, koska ne henkilöt, jotka pyrkivät ylläpitämään kuria omassa keskuudessaan, joutuvat usein kärsimään sen takia, että joku kuriton kuuntelematta ensin onko kanava vapaa, aloittaa lähetyksensä. Toinen heikko puoli LA-ssa on, että samoilla jaksoluvut lla toimivat kaikki erilaiset muovlsaumaajat, röntgenkoneet, hleromakoneet sekä sairasvoimistelu- ja muut sairaalakoneet. Radiot ilkenneasetuksessa kylläkin puhutaan sfitä, että tällaisiin häiriöihin täytyisi lisätä häiriönpoistajat, mutta se miten tämä vaatimus voitaisiin toteuttaa, on aivan eri asia, sillä monessa tapauksessa ei edes tiedetä, mikä laite kaipaisi korjausta. Postija lennätinhal 1ltuksesta eli PLH:sta saa kylläkin asiant~ntevaa apua. Muista häiriötekijöistä mainittakoon Kupla-autot ja Fiat 600, jotka ovat pahimmat autoista. ltal ianot häiritsevät myöskin erittäin paljon siksi, &ttä he käyttävät, näkö-

18

jään kotimaassaan sali lttuja, ns. jälkipolttajia, jotka nostavat tavat 1!sen 5 Waina 150-200 Wattlin. Suomessa korkein sai lit+u Wattimäärä on 5. Kuitenkin seisovaa aaltoa mitattaessa voidaan havaita korkeampia lukemia aina 7 Wattiin saakka. Tämä kuitenkaan ei anna aihetta ikävyykslln. Suomessa saa kuka tahansa l6 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen anoa PLH:Ita kantoj~ käyttölupaa. lupa on voimassa 2 vuotta kerrat laan ja maksaa noin 16 markkaa. Radiopuhelimien tahot Jos aikoo hankkia veneeseen kiinteän aseman, on 5 Wainoa josta on jotain hyötyä. lhanteell isissa olosuhteissa on päästy jopa 120 km kantomatkolhln, mutta 50 km ja siltä jonkin verran alaspäin lienee tavallisin kantomatka. 1.5 W laitteet ovat kyl täkin palkallaan, jos tietää, että lähetyspisteet eivät tule arkanamaan meret lä enempää kuin 10 km ja maissa 3-5 km. Pitäisi myös pyrkiä siihen, että laite ottaa voimansa auton tai veneen akusta, sillä jos laite on ahkerassa käytössä, ku 1uvat sen omat pa r 1stot erittäin nopeasti Illan helkoiksl. Hyvä neuvo ostaessa: Ota ensin yhteyttä niihin kerhoihin, joil Ia on laitteita, koska markkinoilla on sekä hyviä että täysin ala-arvoisia merkkejä. Hyvä takuu laitteen moltteettomasta toiminnasta tulevaisuudessa on se, että se on varustettu yl ljännltesuojal Ia, transistori- ja dlodljäähdytysrivollla sekä varokkeel Ia +johdossa.

LA-radiopuhelimet toimivat kanavakldeperiaatteel Ia eli taajuusalue on kiinteä. Kidepareja on kalkkiaan 23 kappaletta. laajuusalueet pysyvät 26.965 MHz ja 27.225 MHz väl lllä. Klteet ovat numeroituja 1-11 ja 1IA-22, ja niitä saa käyttää kuka tahansa. Seuraavat poikkeukset ovat olemassa. Hätäkanavaksl on ainoastaan tarkoitettu IIA ja 16 on tarkoitettu venekanavaksl. Koko hätäsanoman aikana saadaan käyttää kanavaa 1lA, mutta 16 on ns. kutsukanava, jota kalkki veneet kuuntelevat ja josta siirrytään, kun kutsuun on vastattu. Koska on olemassa järjestöjä, jotka kuuluvat vapaaehtoislin pelastuspalveluorganisaatioihin tai meripelastusseuroihin, on näit Ie annettu seuraavat kanavat. Kanava 2 Kanava 4 Kanava 6 Kanava 7 Kanava 9 Kanava 11

Purslseurat Meripartiolaiset Maantiepalvelu Urheilusukeltajat Kennelkerhot Karavanjärjestö (asuntoperävaunut)

Ellei kuulu ed. malnlttuihtn .järjestölhin, ei ole mitään syytä hankkia näitä kiteitä. Joi lei ole venettäkään, ei ole myöskään syytä hankkia kanavia 1lA ja 16. Olen havainnut sil loln tällöin, että joku onneton LA-omistaja on poistanut kiteet laitteestaan ja myöhemmin kauhistuneena huomaa, ettei kaikissa kitelssä luekkaan selvästi T=transmitter tai R=recelver ynnä n:o, vaan sen sijaan siinä on joku 5-numeroinen luku. Nyt hän ei enää tiedä mikä kanava on kysymyksessä. Tämän sel v ittämiseksi seuraava taulukko:

1 26.965 MHz 26.975 26.985 27.005 27.015 27.025 7 27.035 8 27.055 9 27.065 10 27.075 II 27.085 IIA 27.095 12 27.105 13 27.115 14 27.125 15 27.135 16 27.155 17 27.165 18 27.175 19 27.185 20 27.205 21 27.215 22 27.225 2 3 4 5 6

Edellä mainitut luvut ovat kalkki Transmitter eli lähetystaajuuksla. Recelver eli vastaanottotaajuudet saadaan kaikissa tapauksissa vähentämällä luku 455, mikä on ns. väl ljaksoluku. Eslm: Tell lä on neljä kidettä sekaisin pöydällä, eikä niissä ole muuta kuin nämä 5-numerolset luvut, 26.700, 26.580, 27.035 ja 27.155. Taulukolsta käy setvii Ie, että 27.035 vastaa kanavaa T-7 ja 27.155 T-16:ta. Toiset kaksi selvitetään seuraavasti: Esimerkki 1: T-7• R-7•

27.035 4.55 26.580

T-16

27.155 455 26.700

R-16

Esimerkki 2:

T-7

26.580 455 27.035

+ T-16

26.700 455 27.155

luku, joka saadaan esimerkistä 2 el 1 27.035, on taulukon mukaan T-7, jolloin 26.580 on R-7 jne.

19


Antenni Antenni ei ole ainoastaan LA-radiopuhelimlen, vaan kaikkien antennilla toimivien laitteiden se osa, johon kannattaa kiinnittää eniten huomiota. Hyväkuntoinen antenni ko~vaa usein laitteen heikkoja puolia. On sen tähden syytä hakea viat antennlsta, ennen kuin 1ähtee purkamaan 1a i tetta, m1kä 11 lähetykset ovat tulleet helkolksl. Antenni pitäisi asettaa mahdoll lslmman korkealle, mieluimmin maston kärkeen kuin ruffln katolle. Antenneja on useita malleja. Tavallisin on kuitenkin ns. maatasoantennl, jossa on yksi tikku ylöspäin b• itse antenni) ja 3 tai 4 tikkua 40 :een kulmassa vaakatasoon nähden (• maatasot). Toinen tyyppi, jota käytetään paljon veneissä, on lyhennyskelal Ia varustettu antenni, joka ei kaipaa maatasoja. Kolmantena on pystydipol 1, jota käytetään tuklasema-antennlna ja jonka suurin lähetysteho on ~uunnattu sektorlmalsesti. Ensiksi malnlttu eli maatasoantenni on helppo rakentaa itse. Antennin pituus lasketaan seuraavasti:

'f>itv;..\.

r

~ ,;;~'i '"'!v..

Valon nopeus km/sek. Koko aallon piTaajuusalue tuus el 1 300.000 27.155<T-16> a 11048 mm Koska käytämme 1/4 aaltoantenneja, jaamme 11048:4 = 2762 mm. Luku 2762 on lähtölukuna antennia rakennettaessa. Antennln . pituus on 2762 mm miinus 5% • 2.624 mm. Maatason pituus on 2762 mm plus 5 % • 2.900 mm. Antennln ja maatasojen pltuudet muuttuvat jonkin verran riippuen siitä, mikä taajuusalue otetaan lähtökohdaksi kokoaa 1toa 1askettaessa. Kanavaa 16 on". tässä esimerkissä käytetty, koska se muodostaa keski arvon kai k l sta käytetyistä LA-taajuuksista. Antennln rakennusmaterlaallna käytetään kevyttä kestävää materiaa! Ia, eslm. duralumllniumiputkea tai laslkuitupiskaa, johon on telpii lä kiinnitetty·kuparllanka. Rakennusperiaate on seuraavanlainen: LA-laitetta ei tarvitse eristää, koska runko on negatiivinen samoin kuin maatasot. Jos akun +napa on rungossa

'

täytyy laite eristää siten, että sen runko ei koske auton runkoon, laitteen plusnapa kytketään auton runkoon ja eril 1lnen johto vedetään akun -navasta laitteen runkoon. Antenni eristetään myös. Monet laitteet voidaan muuttaa -runkoislsta +runkoisiksi. Yleensä ei tarvitse käyttää erillistä maatasoa autoissa, koska auton peltipinta toimii heljastusmaatasona. Puuvenelssa on joskus syytä vetää pitkin ruhvin sisä- tai ulkokattoa 3-4 2900 mm pituisia maatasolankoja (0,75 mm2). Erlstystä ei tarvitse poistaa. Antenn 1kaape 1 i Antennlkaapellna käytetään kaupasta saatavaa 50 ohm kaapelia. Vene- ja autokaapel ina käy mainiosti AJS 50-3 tai 50-7, mutta maa-asema- eli tukiasemakaapellna on syytä käyttää AJS 50-17 tehohävlön estämiseksi. Kaape1 Ia voi hyvinkin käyttää aina 50 metriin saakka ilman häiritseviä tehohävlöltä. On puhuttu paljon erilaisista määräpituukslsta kuten 7, 15, 21, 25 metriä ja siltä ylöspäin, mutta en ole

koskaan huomannut, että nämä pftuudet antaisivat parempia tuloksia kuin jokin muu mitta 1 ja 50 metrin välillä. LA-puhelimien käyttö Poiketen aikaisemmista ohjeista on kutsut nykyään seuraavat: Kutsu: 316, kuuntelen Vastaus: 316 tässä, kuuntelen Kutsu: 311 tässä, jonka jälkeen tulee sanoma, kuulemiin. Vastaus: Kuulemiin. Sanoman tulee olla lyhyt ja asiallinen. Kalkki kfroileminen ja sopimattomien· sanojen käyttäminen on ehdottomasti k 1e 11etty. Tu 1evana kesänä tu 1ee PLH 1i ikkumaan kahdella petlausautolla Etelä-Suomessa ja näillä on tarkoitus mm. seurata LA-lähetyksiä. Huom. Älä koskaan paina lähetystangenttia, joi lei antenni ole kytketty tai kannettavissa laitteissa, antenni ole vedetty ulos kokonaan. Kenneth Wiklund

Ål-l'tENI'\1

urheilu-s ukellustarpeiden erikoisliike v:sta 19 55

~mec OY-AB Huopalahdentie 16 8 - Helsinki 33 puh. 48 58 17 ja 48 58 2i

20

21


kompresslon jälkeen tul lvat kaksi Iloista velkkoa ulos kammiosta ja todettiin Ihme kyllä täysin inhimlll !siksi. Janus II 1 ohjelman vastaava märkäosa tullaan suorittamaan tämän vuoden aikana Välimeressä. On huomattava, että toistaiseksi et tiedetä mitään mikä estäisi Ihmisen työskentelyä paljon suuremmlssakln syvyyksissä. COMEXin tutkimuskeskuksessa harkitaan siirtymistä vety-happi kaasuseokseen nykyisen hei !um-happi seoksen sijasta ja par'aikaa tutkitaan mitä klplnölmättömiä aineita "räjähdyskaasussa" voidaan käyttää. COMEXin puheenjohtaja Delaluze tiesi kertoa ruotsalaisen Zetterströmln onnettomuudesta käyttäessään vety-happi seosta, että syynä oli ollut sukelluksessa käytetty sopimaton nosturi, eikä ko. kaasuseos.

OCEANEXPO Pordoo (Bordeaux) 9-14 maaliskuuta 1971 Kansainväl lnen keskustelu ja näyttely valtamerien hyväksikäytöstä Dl Gustaf Rönnholm Huomattuanl Oran Ilmoituksen otsikon tilaisuudesta Urhellusukeltajassa no 11. ja ol lessanl komennuksel Ia Madrild 1ssa käyr 1n t i 1a i suuden hyväksen 1 ja pistäydyin kahdeksi päiväksi 'kansainväl lslln talvipälvlin' el 1 Oceanexpoon. (Tilaisuuden avauspäivänä ol 1 lunta sekä Bordeauxlssa että Madrildissa.) A1ka r 1 ltt 1 teeman "La ltteet ja teol• 1i nen kehitys mannerr i ntee II ä" pääosan kuuntelemlseksi ja näyttelyn näkemiseksi. Muista teemoista sain mulstiksi neljänneshyl lymetrin tekstiä luettavaksi hiljaisina hetkinä. Sukeltamisen kannalta kiinnostavlnta olivat ehkä selostukset amerikkalaisten Tectlte II ja ranskalaisten Janus II ohjelmista, jotka ovat suoritettu ku 1uneen vuoden a i·kana, sekä Janus 1 11 ohjelmasta, joka on aloitettu viime marraskuussa. Tectite ja Janus 11 oh22

CNEXOn petroolletsintäalus

jelmat 1 lenevät urheilusukeltajil Ie tunnettuja CMASin ja sukel lusalkakausllehtlen välityksellä minkä takia rajoitun tässä kertomaan Janus II 1 ohjelmasta. Marraskuun 16 pnä. 1970 astuivat kaksi akvanauttla painekammioon COMEXin sukellustutkimuskeskuksessa Marseli lessa. Paine nostettiin vähltel Ien 53 ilmakehään ohjelman esltutkimusta varten vastaten 520 m syvyydessä vall itsevaa painetta. Akvanauteil Ia oli takanaan pait.si kova kuntoharjoitus ja tarkka terveystutkimus myös kokemuksia aikaisemmasta Janus II ohjelmasta. Palnekammiossa heitä seuratti ln jatkuvasti TV:IIä ja heidän pulssiaan, verenpalnettaan ja "alvoaaltojaan" rekisteröitiin. Sopivasti vai ittu ruoka tarjottiin heille palnesulun kautta ja näytteitä verestä, käytetyistä hengltyskaasuista sekä ulostelsta analysoitiin. Lisäksi "kanit" saivat suorittaa työ- ja näppäryystestejä kokeen aikana. Kaikki analyysit <ja testit osoittivat hyvää tulosta ja pitkän de-

(Tarkemplln yksityiskohtiin Janus 111 ohjelmasta, kuten kaasuseoksen koostumus ja dekompressioatka minun on palattava myöhemmin kun saan vastaavan paperin oceanexpotolmlkunnalta jälkikäteen, yllä mainitut tiedot ovat kääntämättömästä ranskalaisesta dokumenttlelokuvasta.) Habitaatelssa (VA-asunnolssa> Tectite 1 1 ja Janus 1 1 käytetyistä laitteista ol lvat näytteillä Janus ohjelmassa käytetty vaklotllavuuskulvapuku kypärölneen avaruuspuvun tyyliin sekä siihen kuuluva sähköisesti lämmltettävä aluspuku parlstoineen <Piel, Ranska), sekä erilaisia seoskaasulaitteita (Dräger, Plei-Narglle) sekä 0- ja C02- osapalnelndlkaattorelta ltse hablfaattia varten <General Electrlcs, USA). Jatkuvaa dekompressiojärjestelmää syväsukellusta varten on kehitetty tlet9konesimuloinni lla. Uusi järjestelmä on turvallinen ja nopeampi kuin askeleittain suoritettu dekompresslo <esitelmöitsijä Parc, Ranska). ~

seoskaasulaltteensa 1'\tl••ntaperlaatteen. Laite toimii suljettuna systeemlnä, jossa on co2-absorptlo Ja automaattinen 0 -säät~. Hengityskaasun o 2-pitoisuufta osolttavla mittareita on kaksi, yksi käsivarressa ja toinen joka on rinnassa ja on varustettu manuaalisella happlsäädöllä. Laitteen toimlnta-aika on 12 tuntia, suurin syvyys on 500 metriä ja paino on n. 30 kg. Paitsi Tectite II ohjelmassa sitä on käytetty merivoimissa ja todettU:: täys 1n 1uotettavaks 1. ~1'

Turvalliset sähkölaitteet VA-käyttöä varten. Jos ihminen kädellään koskee sähköjohtoa, jossa kulkee vaihtovlrtaa, jonka jaksoluku on 50Hz, niin että käden kautta kulkee yli 9 milllampeerln virta ni ln käsi voi halvaantua vlrrasta, niin ettei kyseessä oleva henkilö Itse pysty lrrolttamaan kättlän Cns. "let go"-raja). Tällöin kuolema seuraa muutamassa minuutissa. Tasavlrralle "let go"-raja on 62 IlV\, ja yli II kHz vaihtovlrralle jonkin verran suurempi. Varsinkin50Hz valhtovlrralle raja on huomattavan alhainen. Jotta laite varmasti olisi turvallinen sakeltajalle on virtalähde vai lttava niin, että joko 1 v1rtalähteen antama maksimivirta vuodon ja vlankln sattuessa on pienempi kuin "let go"-raja, taikka II virtalähde antaa vakiojännitteen joka on sellainen, että j!nnlte jaettuna suk~ltajan vartalon vas-

General Electric (jonka VA-jaos kutsuu itseänsä General Oceanlksi) selosti Bordeauxln expohalli, josta Oceanex onneksi täytti vain pienen osan. 23


lJlJSI

SIJili~J:JJ\,JANili~I..J.A)

Korsikan edustalla on saavutettu uusi sukelluksen maailmanennätys: Kahdeksan vuorokautta 250 metrin syvyydessä meren pohjalla. Kokeeseen osallistui kolme ranskalaista sukeltajaa. Elintärkeät sekunnit mitattiin Omegan kehittämällä uudella sukeltajankellolla. Tässä Omega Seamaster 600 kellossa on naarmuuntumaton mineraalilasi ja kellon kuoret on valmistettu titaniumista. Titanium on ominaispainoltaan puolta kevyempää kuin teräs ja se kestää korroosiota yhtä hyvin kuin platina. Kellolie taataan vesi-' tiiviys 600 metrin syvyyttä vastaavassa paineessa. Salpanuppi ja lukittava muistirengas ovat kellon erikoisuuksia. Laatukoneisto on automaattivetoinen ja varustettu päivyrillä. Omega Seamaster 600 on kuukellon "pikkuserkku". Astronauttien kokemusten perusteella aquanauteille kehitetty erikoiskello. Vaativaan ammattikäyttöön. Kelloon on myös mahdollista tutustua täällä Suomessa vielä tänä vuonna. Maahantuojana on Oy Perkko. Valtuutetut Omega asiantuntijaliikkeet vastaavat Omega sukeltajakellojen myynnistä ja huollosta.

Omega Seamaster sukeltajankello. Tiiviys testattu 200 metrin syvyyttä vastaavassa paineessa. Naarmuuntumaton mineraalilasi. Turvallisuusvärein varustettu asteikko. Kierrettävä muistirengas. Kierrenuppi. Automaattivetoinen koneisto. Päivyri. Hienoa Omega laatua. Vuoden kansainvälinen takuu ja kellovakuutus sisältyvät myyntihintaan.

Tämä Omega Seamaster sukeltajankello on suunniteltu sukeltajille, jotka menevät korkeintaan 60 metrin syvyyteen. Kellossa on tiivis kierrenuppi. Kierrettävä muistirengas. Automaattivetoinen laatukoneisto ja päivyri. Lasina teräsvanteella kiristetty panssarilasike. Hienoa Omega raatua.

Tissot on Omegan sisaryhtiö. Hieno sveitsiläinen laatukello. Tämä Tissot T 12 sukeltajankello on muotoiltu mahdollisimman mukavaksi. Ei yhtään takertelevaa kulmaa. Muistirengas on suojattu lasikkeen sisään. Kello kestää 120 metrin syvyyden. Koneisto on tarkka elektroninen paristokoneisto. Tämä transistorikello käy paristonsa voimalla tauotta vuoden. Tissot nykyaikaa.

Tissot PR 516 on teräksenluja sukeltajankello. Kellossa on paksu panssarilasike, tehostetut tiivisteet ja kaksois-iskusuojaus. Kierrettävä muistirengas on upotettu jaloteräskuoren suojaan. Tissot PR 516 on testattu 100 metrin syvyyttä vastaavassa paineessa. PR 516 sukeltajankellosta on myös naisten malli. Yhtä kestävä ja hyvä. Tissot kelloilla on vuoden takuu ja kellovakuutus. Myynti valtuutetuissa Tissot asiantuntija liikkeissä. Osta nyt uusi sukeltajankello.


tuksella on pienempi kuin "let go"-raja <G. Mole, Englanti). Suomessa näitä rajoja on todennäköisesti yl ltetty roimasti kun virtaa on syötetty lamppuihin VA-kuvauksen ja -televisioinnln yhteydessä. Valolsampana asiana sopii VA-kuvauksen valalstuksesta mainita, että kokeissa toistaiseksi paras tulos sekä valovoimakkuuden että värlspektrln suhteen saadaan tai 1iumjodidllampuilla, jotka syötettynä samalla teholla antavat lähes kahdenkertalsen valovoimakkuuden e 1ohopeahöyry 1amppu lh i n, ja v i 1denkartatsen kvartsijodidllamppulhin verrattuna. Tali lumjodidllampun spektrl on vihreänkeskeinen ja antaa vedessä käytettynä tasaisemman väritoiston koko värispektrin yli kuin toiset k·a ksi valolähteet varsinkin suuremmll Ia etäisyyksll lä <Strlckland, Hydro Products, USA>. Kurlositeettinä voin vielä mainita, että kehitettävänä on valaistusjärjestelmää VA-televisiolntla varten, jossa veden sameudesta johtuva heljastumlnen el lminoidaan käyttämät lä sykkivää laservaloa johonka synkronlsoldaan kameran sulklja, niin että kameraan lasketaan vain kuvattavasta kohteesta heijastuva valo ja vedessä leijailevlsta hiukkasista heijastuva suljetaan pois! Järjestelmää voidaan käyttää sumussakin <P. Nodenot, R. Cahen, Ranska). VA-Iähteet. ltal lassa on vedenalaisia lähteitä 'kesytetty' käytettäviksi sillä tavalla, että makeavesi yksinkertaisesti tuodaan letkussa pintaan, jossa letkun pää poljul Ia pidetään parisenkymmentä senttiä meren vedenpinnan yläpuolet Ia, joi loln makea vesi kevyempänä pursuaa putkesta ulos, edellyttäen, että lähde on riittävän syvät lä <Stepanof). Löytyisiköhän niitä Suomen saaristostaki n? Suke II usveneet COMEX on kehittänyt muutamia märkäsukat lusveneltä, joissa miehet istuvat hengityslaitteet selässä ja ohjaavat 26

gol 1lsta bakteerilajia Tyynessä valtameressä), meri 1e l jonat ja k i 1p 1konnat, sekä pelkkä merivesi (6-7 bakteerilajia valtamerissä)(G. Johnston, USA). Näyttelyhallissa o~i paitsi habitaattien yhteydessä mainittuja laitteita myös mm.: Pneumaattinen dekompresslomittari jatkuvan dekompression suorittamiseksi C"SPAR", Aerospace Products Ltd., Toronto). Koko noin 0 80 x 150 mm. Sähköharavalla varustettu kalastusalus. Kuvasarja kuvan oikeassa alareunassa: a) kalaparvi paikat 1 istetaan kaikuluotaimet Ia, b) harava ja siihen liittyvä Imutorvi upotetaan mereen, c) virta kytketään päälle jolloin kalat vetäytyvät anoodiln-lmutorveen, d) jok'lkinen evä tuodaan pumput Ia ylös.

Vakiotilavuuspuku "avaruus"kypäröineen. Vetoketju niskantakana olkapäästä toiseen (kevään muotluutuus>. vlrtavilvalsta Itsenäisesti 1 i ikkuvaa alusta. Ranskan Öljyinstituutti on kehittämässä "Argyronete"-sukell usveneen, jossa on kaksi osaa, toinen ilmakeh~n paineessa navigolntimiehistöä varten ja toinen yl !paineen alaisena aluksesta operoivla työsukeltajla varten. Tarkoituksena on saavuttaa mahdol llstmman paljon tehokasta Vuorokautista sukellusalkaa ja dekompressloajan säästämistä <P. Wi II im). On myös kehitetty eräs kauko-ohjattu sukellusrobotti "ERIC", joka voi tehdä havaintoja ja suorituksia epälnhlmlllisen likalsessakin vedessä. Laite on varustettu TV- ja filmlkameroil Ia sekä sonarll Ia ja teho ja ohjausimpulssit tuodaan kaapel II Ia pinnasta <David, Ranska). Merestä löydettyjä bakteereja Tyynen valtameren, Karibianmeren ja Arktisen valtameren nisäkkäistä on löydetty 26 bakteerllajla, joiden tiedetään vaivaavan ihmisiäkin. Kantajina ovat hylkeet (15 ihmiselle vahln-

Merimittauslnstrumentteja, virtausmittareita, rekisteröivlä syvyys-, suolalsuus-, happipitoisuus ja lämpötllasondeja, magneettikenttämittareita, ym_. Ranskan laivaston kaksiosainen painekammio, josta oikeanpuolinenon vintturilla upotettavlssa syvyyksiin. Vasemmal Ia näkyy gl lderi jossa on akryy11kupu kärjessä. VA-radiopuhelin. Sukeltaja11a tavai! isen neoprenihupun pääl Ie asetettavat kuulokkeet, joihin lähetinvastaanottaja on rakennettu sisään, sekä suukappaleeseen liitettävä mikrofoni <Subcom 130, Subcom Systems Ltd., North Vancouver B.C., Kanada). Äänipoiju ja sauvalampun kokoinen sukeltajan äänisuunnlstin kompasseineen (Thomson-CSF, Cagnes-Sur-Mer, Ranska>. Ves it i iv i it n 1kkel i-kadmi um .akkumulaattorit. 9,9 Ah/1,2 V kannon mitat 97 x 19 x 107 mm <"Saft", Ranska 1 isensslv.almistaja Suomessa "Aikallparlsto", edustaja Oy Soffco Ab, Mannerheimintie 9 E, Helsinki.

COIMEn eräs batysfääri. 27


Itsenäisiä energialähteitä VA-tarkoltuksiin, radlolsotoopell Ia toimivat tarmoelementit (Thomson, Alcatel, Ranska), polttokenno (Aisthom, Ranska), sekä vetygeneraattorl, jossa pintakästtel lyn alumllnlpell in annetaan hapettua mertvedessg, jolloin vedyn ohella ~aadaan lämpöä (S.E.P., Ranska). <Tässä yhteydessä palaa muistiin n. vuonna 50 Popular Mechanics-julkalsun artlkkel i, jossa kerrottiin paristosta, joka saadaan yksinkertaisesti upottamalla sinkkielektrodi ja ruskokivellä suojatun hiil ielektrodi meriveteen.) Viimeisestä takanurkasta löytyi kaksi nuorta sinisilmäistä arkkitehtia, jotka olivat suunnitelleet hyperbaarisen vedenalaisen "Futuro"- soikloe 1ementel stä (Suoma 1a i nen. keksintö) kootun lomakylän rakennettavaksi Korsikan ja Sardinian väl II lä olevaan saareen o-7 m syvyyteen. Ikkunatlisia vedenalaista huoneita olisi 800 ja alimmassa tasossa aukot, josta pääsisi sukeltelemaan. He vaan odottivat, että joku halukas rahoittaja sattuisi patkai Ie!

ls·aa BrimiebiUe, KUN HÄTÄ ON SUURIN ..• on apu löhinnö ainakin niitö, jotka köyttövöt Aqua-Sportin vehkeitö, kertoo Sportdykaren, mutta muistuttaa, ettei juo oluesi vasta sukelluksen jölkeen ja palauta tyhjH pullo kauppaan, ei mereen.

Madrildissa 14.3.1971

Vesille Nokian venetarvikkeet yllä, alla, päällä ja sivulla. Venerulla, uintiapu, uimaliivivalikoimat, laitasuojat sekä venejousteet - ja vesillä olo on turvallista, käytännöllistä, monipuolista, joustavaa, mukavaa. Ja ennen kaikkea: Erimiesten elämää. Erikoisen pitävä sauma tehdään tietysti Arald iti lla. Muistakaa· Merimiehet, Nokia tuntee ves.itietkin.

ovNCIKIAAB '------·-

ltt~N H»Q ., 4U41~N •••

28

KUMITEHDAS


~

....

TALVIPAIVAT 1971 Heikki Särmäntö

Traditionaaliset Suomen Urhellusukeltajaln LIIton järjestämät kevätpälväntasausrl .t uaal lt pldetti ln 20-21.3. Paimlossa motetti Valtatie l:ssä. Osanottajia oli yllättävän runsaasti, yhteensä 90 enemmän tai vähemmän sukeltajamlel lstä henkeä. Koska majoltustl lat ol f varattu ennakko! lmoitusten mukaan aiheutti parinkymmenen 11molttautumisensa unohtaneen henkilön ilmaantuminen vaikeuksia sekä mote~­ lille, että järjestäjille. Kalkki saapuneet löysivät kyllä jonkinlaisen päänalusen lauantaiyön aikana. Osa yhtelsmajoltettlln motel Iin kel larlln. Lauantaina aamupäivällä piti Liiton uusi johtokunta järjestäytymls~okouk­ sensa, jossa jaettiin eri tehtävät Aulangon vuosikokouksen valitsematie johtokunna 11e. Talvipäivät avasi LIIton pj Ilpo V. Salmi ahtauden vai! itsemassa luhdlssa, saunarakennuksen yläkerrassa. Päivillä kuultiin useita kiinnostavia esitelmiä. Malst. Chr. H. Ericsson käsitteli nykyhetken vedenalaista arkeologlaa, malst. 1. Luotamo vedenalaista biologiaa ja dlpl.ins. 0. Patoharju vedenalaisen oleskelu- ja asumisaikojen pltenemlsten kehitysnäkymiä. Sunnuntaina kuultiin sukelluslääketieteen sektorilta trl E. Lundel 1ln kuvaus Mundo Gasenln hukkumlstapauksesta. lauanta 1-1 11an kohokohtana ol 1 jäi 1een sukeltajanvala, joka oli järjestyksessä kolmas. Tällä kerrat Ia ol 1 valan vannonalta 18. Samassa tilaisuudessa luovutettiin ansloltuneelle ja lkäytyneelle (10 v> Sub Aqua Club Barracuda Ry:l Ie Liiton pöytävilri. LIItto jakoi kerhoille uutta, sekä suomen-että ruotsinkielistä informaatlojulistetta, jonka tarkoituksena on tehdä sukeltajanl lppu ja sen merkitys tunnetuksi kaikille veslllälllkkujllle. liian mittaan saunottlln joukot Ia, sekä harjoitettiin kuvlokelluntaa lumisessa maastossa. Lauantai-Ilta huipentui motellln tansstpenmannolla sovelletet30

1

L_ SUKELTAJA VEDESSll

----tuihin vedenalaisten etsintä- ym.-menetelmien läpivientiin aina yömyöhään.

A- 1uokka, e 1 1 härve 1 11uokka Nopeus- el 1 parisuunnistus P-0. Jansson - P. Jansson 11 R. Ansalahti - 0. Tolvanen 111 K. Rosqvlst- B. Aarnio 1

Sunnunta Jaamuna ol 1 tarkoituksena p Itää räpyläjuoksukilpallut hangella, mutta aamuvlrkkujen lukumäärä oli sangen vähäinen ja nämäkin heränneet (so. herätetyt) olivat kovin vaisuja, josta johtuen "räinp i m1soperaat i o" o 1 1 peruutettava.

Tarkkuussuunnistus

Myöhemmin päivät lä jaettiin SM-palkinnot, sukeltajamitat lt, 1970 sukellussuunnlstuskl lpallujen parhaimmisto! Ie. Ansioituneet ol lvat seuraavat:

B-luokka, tav. marsslkompassil Ia Nopeussuunnistus

P. Jansson 1 1 P-0. Jansson II 1 C. Godt 1

P. Lindfors - A. Ma1marl Tarkkuussuunnistus 1 P. Puhakka 11 P. Lindfors 111 A. Malmari Päivät päättyivät sukelluskerhojen tledoltustolminta-otslkon mukaan, jossa R. Johnsson puhui kommunikaatiosta yleiseltä kannalta, P. Puhakka käytännön esimerkeln ja lopuksi t.V. Salmi radion ja TV:n kannalta.

Per-Olof Jansson

Talvipäivien kunnioitettav~stl selviytyneenä organisaattorina toimi Meriarkeologisen Toimiston sukeltajalaboranttt P. Lindfors.

lll Sukeltajanvalan vastaanotti Ilpo V. Salmi, neltsyen kantajana toimi Malja Mäkinen ja valan vanhimpana Mauri Vai lema. Sukel 1usparien vanhlmmat edessä, va~ sammalta: Visa Hietalahti Häkan Sandblom Kalle Lehtivuori Bo Ho 1mström Re 1jo Huovinen Antti Laakso Roland Björkman Hannu Koskinen Kaj Rosqvist

"Kakkosparlt" takana, vasemmalta: Jussi Mustonen Erkki Metsävuori Erkki Närhi 0 1av i Kau 1en Vesa Eronen Anssl Malmari 11po Mäk 1nen Juhani Kai Ilonpää Boris Aarnio

Sukeltajavalan vannoneet olivat joko vapaaehtoisia tai eri kerhojen ehdottamla, sekä valatoimikunnan hyväksymiä "selvämle.tisiä" sukeltajia. Valan tehneiden tuli omata myös seuraavat ehdot: 1. Perusteeli isen urheilu- tai muun <?> sukelluskokemuksen omaava 2. Sukellustavoiltaan luotettavaksi havaittu 3. Sukeltajien piirissä rehdiksi tunnettu henkilö 4. Nainen tai mies 5. Tarkoin perehtynyt sukeltajavalan kaavaan 31


CMAS TIEDOTTAA

Sukeltajien Maailmanliiton, CMAS:n Lääketieteellinen ja Onnettomuuksienehkäisykomissio on kokouksessaan Lausannessa viime marraskuussa julkaissut suosituksen laltesukelluksen perusturvall lsuusohjelsta: A. SUKELLUSTAULUKOIDEN KÄYTTÖARVO 1. Sukel lustaulukkojen nousuajat pohjautuvat tilastoihin; onnettomuusmahdollisuus on sattumanvaraisesti muuttuva ja taulukolta noudatettaessa vähäinen, mutta ei olematon (kansainvälisten armeijatilastojen mukaan 1 kerran IO.OOO:sta). 2. Tämä turvall lsuusvara on voimassa vain sll Join, kun taulukkojen nousuaikoja noudatetaan täsmäl llsestl; tämä vaatii sukeltajalta rautaista kuria. Tämä kuri on urheilu- ja huplsukelluksessa usein vaikeasti saavutettavissa. Tämän takia on sukeltajllle toistettava perussääntöjä yhä uudestaan ja uudestaan. 3. Normaal lt sukellustaulukot pätevät vain merenpinnan tasolla. Sitä korkeammalla on käytettävä asianmukaisia korjauksia. 4. Normaa 1it sukell ustau 1ukot edellyttävät kaikkien ellmien kunnossa oloa, ennen kaikkea keuhkojen, sydämen ja verenkierron toimintaa. Jokainen näitä koskeva toiminnan vajavalsuus vähentää kaasujen poistumista. Fyyslnen ' 'ettei ole kunnossa ~ , 'väsymys tai vain sen tunne, kylmyys ja kalkki muut psyko-fyslologlset häiriöt saattavat niitä potevan sukeltajatauditIe alttiiksi. 5. Taulukolta seurattaessa on nousunopeuden noudattaminen yhtä tärkeää kuin pysähdysten syvyys- ja aikamääräysten noudattaminen. Nousunopeuden arvioiminen on monesti hyvin

valkeaa ja kellon ja syvyysmittarin samanaikainen lukeminen sekä nousunopeuden laskeminen niin valkeaa, että nopeus on paljon helpompi sovittaa pienten kupllen nousunopeuttakln vielä hieman pienemmäksi. <Trl Servettaz esitti toivomuksen purjelentäjän varlometrln, nousuja laskunopeusmittarin soveltamisesta vedenalaiseen käyttöön.) B. PERUSOHJEJOEN TOISTAMINEN Kerhojen puheenjohtajia ja lääkäreitä muistutetaan seuraavien perusohjelden jatkuvasta toistamisesta sukeltajll Ie: 1. Kun on si lrrytty reservi-llmalle, noustaan heti, mutta rauhall lsestl ja seurataan pieniä ilmakuplIa nousussa. 2. Jos sukellus an ollut 12 metriä syvempi, vaikka se ei vaatlslkaan dekompressiota taulukolden mukaan, on suoritettava 'varmuuspysähdys väsymyksen varalta' -3 metrlssä hengittämäl lä rauhal 1lsesti ja tasalsestf tässä 'stoplssa' usean minuutin ajan. 3. Taulukoiden vaatlmissa pysähdyksissä on noudatettava täsmäl 1 isesti määrättyjä syvyyksiä. Tämän toteut, tamlseksi suositellaan, että pinnalta ripustetaan riippumaan köysi, jossa on solmut 3 ja 6 metrin syvyykslen merkiksi ja jonka köyden päässä on vähintään 3 ••• 5 kiloa punnuksia sukeltajaa kohden. 4. Sukeltajla on vaadittava käyttämään puhaitattavia pelastus! ilvejä sekä opetettava heille niiden käyttö sekä hitaassa, kontrolloidussa nousussa että dekompresslopysähdykslssä. Tarvittaessa on koulutus tähän suoritettava ulmahall lssa silmällä-

pidon alaisena ja yl !painoja käyttäen. 5. Suositellaan, että sukelluksen tukialuksella ja leirilläolisi varusteet happihengitystä ja elvytystä varten. 6. K§yttövalmilt sukelluslaitteet olisi oltava tukialuksella valmiina. - El hoitomielessä suoritettavaa märkää rekompresslota varten (joka er 1ko 1s 1ääkär i n puuttuessa ja i 1man erinomaisen suotuisia olosuhteita saattaa osoittautua vaarall !seksi), vaan sen vuoks 1, että i l'man lop·" puessa sukeltajalta kesken dekompression, hän voi sitä välittömästi jatkaa etappisyvyykslssä. Edelleen suositellaan, että tämä varalaite ripustetaan veden alle etappiköyteen (3). Vieläpä varsin tavanomaisissa sukellukslssakln ei ole koskaan aivan varmaa, että ilman loppuessa laitteen vaihtoon tarvittava lyhyt aika ei jo saisi aikaan alkua sukeltajantaudin ilmenemlselle. Jokaisen sukeltajan ol lsi tiedettävä, että jos kupla kerran on päässyt muodostumaan ja siis sukeltajantauti on alkanut, ovat taval-

1lset sukel lustaulukot täysin riittämättömät - ne on laskettu vain ennalta ehkäisevlksl. Sukeltajantautltapauksissa on käytettävä aivan erilaisia holtotaulukolta- ja n i i den käyttö veden a 11a on mahdotonta. 7. Sukeltajantautionnettomuuden tapahduttua on shokin käsitteleminen yhtä tärkeää kuin rekompresslo. Jotta tapaus voitaisiin parhaiten hoitaa, tarvitaan sopivat laitteet Cpainekammio), elvytysaslantuntijoiden mukaantulo ja erikoishoitotoimenp !teet. 8. Jokaisen sukeltajan veivoi 1isuus on keskeytyksettä levittää näitä neuvoja toisille sukeltajille. <Lukuisien sattuneiden dekompressioonnettomuuksien takia on CMAS:n lääketleteell lnen komitea kokoontunut useamman kerran pohtimaan niiden ehkäisyä; kyseessä on kai ennen kaikkea ollut kovin niukkojen turval 1isuusrajojen yl ltys. Edellä olevassa on siis yhteenveto ja Johtopäätökset, jolta sukeltajien tul lsl noudattaa terveytensä säilyttämiseksi.) ORA

HALPA JA HERKKÄ METALLINETSIN Lähinnä arkeologian käyttöön, mutta myös muihin tarkoituksiin markkinoidaan Englannissa uutta metal 1 ln tunnistlnta. Sillä voidaan löytää metal1!esineitä mudan, hleka ~, puun, kiven Ja veden alta.

Eräässä näytöksessä sillä löydettiin 350 koi lkkoa 30 tunnin aikana. Parlstokäyttöinen M.L. Beach CProducts) Ltd:n Prospector-nlminen etsin maksaa Englannissa 12,50 puntaa. Insinööriuutiset 12.2.71

32 33


syöksy sementtiin Ei nyt sentään, mutta hieman ohuempiin nesteisiin - ykkösvehkeissä. Turha lienee hokien eritellä mieletöntä valikoimaamme ykkösvehkeitä, joita m"yymme, tuotamme ja valmistamme. Tuottamamme amerikkalainen musta-, smi- ja ennen kaikkea näkyvällä oranssinailonilla pinnoitettu neopreeni, liimattuna meneväksi, hyvin leikatuksi puvuksi, on ehdoton ykkösvehje. Entäs meidän pullotelineemme? Lasikuitulaminoitu selkälevy istuu ja tukee anatoomisesti oikein sekä sivu- että pystysuunnassa. Pehmustetut valjaat. Klristyssuljin. Vant~et ja välikappaleet kaikille pullosuuruuksille - paitsi kalja. Ykkösvehje tämäkin ja niitä on. Tilatkaapa ilmainen hinnastomme tai poiketkaapa puodissa. Rupatellaan, mittaillaan, vertaillaan sukellustarvikkeita. "RÄÄTÄLINTYÖTÄ"

UR-SU tietää kaiken ykkösvehkeistä Turku - Puutarhakatu 11-13 Puh. 334 747

LIITON KOULUTTAJAPÄIVÄT KUOPIOSSA Teksti H. Alopaeus Kuvat P. Puhakka Suomen Urhellusukeltajain Liiton koulutusjaos järjesti Liiton jäsenkerhojen ensimmäiset kouluttajapäivät kouluttajil Ie Kuopiossa 21-22/11-70. Aiheina olivat lähinnä Liiton uudet luokkavaatimukset ynnä puhetta yleensä koulutuksesta, joka tähänasti on ollut Liiton piirissä hiukan retuperällä. Näitten kaksipäiväisten tapaamisten klitettävistä käytännön järjestelyistä saivat kunnian Kuopion Urheilusukeltajat r.y. Kokouksissa lyötiin lukkoon tämän vuoden voimassaolevat luokkavaatimukset ja samalla päätettiin pitää uudet kouluttajapäivät vuonna -n, jolloin eri kerhot ovat saaneet kokemuksia näistä nykyisistä luokkavaatimuksista Ja niin

ollen voivat esittää omia parannusehdotuksiaan Liiton koulutusjaokselle. Itse kokous edistyi ripeästi vilkkaan mielipiteiden vaihdon merkeissä ja asiat 1 lsessa ilmapiirissä. Illallaoli palkat Iisessa ravintolassa jatkot, jolloin ei kuitenkaan koulutusasioista puhuttu ••• Seuraavana päivänä kokeiltiin uusia luokkavaatimuksia Kuopion uimahallissa ennen varsinaista kokousta ja todistettiln että luokkavaatimukset eivät ole mahdottomia taikka muuten vain akateemisia.

35


Tällöin myöskin nimettiin LIIton virat 1iset A-tuokan suoritusten vastaanottajat, jotka ovat seuraavat: M. Vattema, K. Lehtivuori, P. Puhakka, R. Ansatahtl, R. Viiala, K. Wlklund, R. Llkitalo, U. Lindström, 1. Salmi, K. Molsio, H. Alopaeus, P. Llndforss. Nykyiset vaatimukset siis ovat vuoden loput Ia uudestaan ruodittavlna ja sa- . mallaniihin tehdään tarpeelliset muutokset.

HALLIRALLI LAHDESSA Harry Alapaeus

Olemme aikaisemmin kertoneet tämän lehden sivuilla kuvin Lahden Järvipel·astusseuran sammakkojaoksen el f "Ptngvilnlen" järjestämistä vuotuisista hait irallelsta. Tänä vuonna otettiin näissä merkeissä 24/1. Ennätysmäärä sukelluspareja oli uskaltautunut koltokseen, mukana yksi naisosanottajakln (pärjäsi aika hyvin) ( 14sta sija). Tämänkertainenhall lratli pani fyysisen kunnon koville vaikkakin eräät sen osatehtävät vaatlvatkin hyvää huomiokykyä ja selvää ajatusta muistin lisäksi.

MYYDÄÄN Myytävänä ENICAR Sherpa Divette sukeltajakello, kello 10 vuotta vanha, mutta silti hyväkuntoinen. Hinta 100,mk. Pekka Lindfors puh. 12 101/18.

36

Kilpailu ol 1 nopeuskitpaitu. Taisto alkoi kunkin parin kohdalta, kun heidät ohjattiin pesuhuoneesta, paineilmalaitteet selässä, altaan reu• nai Ie. Täältä he joutuivat jättämään naamarin ja räpytät pois ja saivat käskyn uida 75 m laitteet selässään, mutta niistä ·hengfttämättä (auta armias nl itä, jotka ol lvat edellisten halli ra 11 1en opettamana ottaneet pa !·novyön pää.Jieen eivätkä hu01118nneet hett:O. tää sitä pois • . Li sähuomautus: "KJ 1pai lu on nopeuskf tpal tu". \ Kun kftpalt ljat ol lvat saaneet matkan "huohotettua" 1äp l, annett 1i n heti

__.


seuraava tehtäv~ <jonka sai suorittaa heti kun vain jaksoi): Yhä ilman r~­ pylöitä, mutta maski kasvoilla suoritettiin 25 sukellus hengittämätt~. Loppuhuomautus: "Kilpailu on nopeuskJ 1pa II u."

Vaan eipä kisa loppunutkaan tähän. Altaan reunalla kysyttiin kummaltakin seuraavat kysymykset: "Kuinka painava oli kuljettamasi säkki?" sekä "Kuinka suuri paine on paineilmapul loissasl jäljellä?"

Sitten vetokoe: Molemmat pitel ivät k~­ sin kiinni pitkän narun päässä olevasta kapulasta ja pelkästään potkimalla koettivat saada köyteen kiinnitetyn jousivaan näyttämään mahdol 1 islmman suuria lukemia. Paineilmalaite oli yhäheillä painolastina.

Kilpailu pani kaikenkaikkiaan fyysisen kunnon koville ja virhepisteitä rapisi yhdell.e jos toisellekin. Alkaa radan läpikäymlseen meni parhal ltakin yl 1 15 mln (netto).

Näitten "kärsimysten" jälkeen armahdettiin sukeltajat ja sai 1ittiin held~n pukea räpyl~t päälleen ja avata painei lmalaite.

Hall 1-ral 1in sijoitukset Lahdessa 1971 24. tamm 1kuuta

Mutta, altaan pohjal Ia odotti heitä kaksi hiekkasäkkiä, painoiltaan 33 ja 38 kg, molemmil Ie yksi. Tehtävä: Kuljettakaa hiekkasäkkiä 100 metriä. Saatuaan urheasti räpelöiden kuljetettua taakkansa takaisin lähtöpatkai Ie, oli seuraava tehtävä odottamassa: 5 esinettä pohjassa. Haettava ylös yksi kerrallaan 4 metrin syvyydestä. Paineilmalaite se l ässä, mutta siltä hengittämättä. Kilpailu on nopeuskllpallu. Lopuksi olikin 25 metrln _sukel lus hengittämättä, täl 1~ kerral Ia r~pylät p~äl lä, paineilmalaite selässä, mutta siitä henglttämättä.

jo vuodesta 1819

TOIMITAMME MM. - PAINEILMALAITTEITA ~ PAINEKAMMIOITA - VEDENALAISIA HITSAUS- JA

Sija Pari no 7 Kaari-Kalvo, Laivasto Suk. kurssi 8 Nordman-Rantanen, Lahden 2 Vesimiehet 6 Nurmlnen-Juhola, Hyvinkää· 3 Usuk. 15 Lehtlvuori-Marjanen, Sammakot 4 5 3 Hoffren-Serguskin, Kuopio Usuk. 6 21 ltkonen-Sarantaa, Hyvinkää Usuk. 7 2 Närhi-Eronen, Sammakot 17 Miettinen-Miettinen, Kuopio 8 Usuk. II Aarnlo-Rosqvlst, Murena 9 10 18 Krogerus-Konttinen, Laivasto

NÄLKÄ Istuin leirinuotiolla nälkäisenä. Nälkä kun ei lähde soittamalla eikä IauiamaJ Ia. Vt nuotiona oli myrskylyhty kulohälyytyksen takia. Jano sen sijaan 1ähti. Lasi ln näyttiin kaatavan peräti whiskyä ja oikein slfonista soodaa päälle. Polku teltaiJeni oli yöpuulle lähtiessä arveluttavan kapea ja teltassa maatessa sen pohja keinui ikävästi. Aamullaoli niin kiire lähteä sukeltamaan ettei ehtinyt kuin 38 Juoda pu 11on 1 i mpsaa s 11hen pahimpaan

Sukelluslaitteita

LEIKKAUSVÄLINEITÄ - VEDENALAISIA TELEVISIOITA - RASKAS- JA TYÖ• SUKELLUSVÄLINEITÄ - MATALA- JA KORKEAPAINEILMAKOMPRESSOREJA YM. PYYTÄKÄÄ-ERILLINEN HINNASTOMME

2xl0 L MERLIN ja lähteä äkkiä. II lal Ia taas tultiin niin myöhään takaisin ettei karinnyt käydä saaren ainoassa kaupassa. Kun tätä ol 1 jatkunut muutaman päivän ol 1 seurauksena todellakin nälkä. No, mitä siinä kerjäll ln vähän Ihmisiltä ruoan tähteltä että sentään pysyin hengissä, mutta eräänä Iltapäivänä sitten sattui Iloinen tapaus. Olin juuri syönyt jonkun aterian tähteet kun Nortti tuli sanomaan, että saarella on täysihottola, jossa on hirveän

Maahantuoja:

KOMMANOIITTIYHTIÖ

JP> AAVO W. JP>IRIJLÄ Pohjois Esplanaadikatu 27 C 40 Helsinki 10 Puhelimet 661227 Ja 661225


halvat hinnat. No hyvä. Sinne mentiin. Seisova voileipäpöytä oli ruokapöytä, jokaoli täynnä erilaisia maalaisherkkuja. Vesi herahti kielelle. Syötiin siinä seuraavankin päivän varal Ie ja rupesi jo tuntumaan aika täydeltä, mutta kun jälkiruoka tuotiin pöytään, emme voineet vastustaa kiusausta, mutta söimme vaatimattomasti vain 2 annosta mieheen.

Sieltä lähtiessäni tiesin miksi pappi kulkee hitaasti kädet selän takana. Se on täynnä. Päivää ennen leirin loppua kuulin miksi se leirinuotiolla juomani viskioli ollut niin tehokasta- enhänollut ottanut kuin pari naukkua - se sifoni sisälsi pirtua. Ananas

pötilolsta 1 ilmansaantimahdoll isuuksista ym., mutta vielä tuntui kuitenkin olevan paljon kysymistä. Jäi leen kirje, jossa ilmoitimme tulevamme 3-12.7. pohjoiseen sukeltamaan. Vastauskirjeessään sikäläisen kerhon puheenjohtaja Steinar Oshaug toivoi meidän !omamme ajankohdan muuttamista, jotta helitäkin voisi osallistua sukeltajia retkellemme. Lomamme oli kuitenkin sovittu jo a(kalsemmln, joten kirjoitimme ja paholttel lmme tilannetta toivoen kuitenkin edes jonkun sikätäisen mukanaoloa. Ilmoitimme samalla olevamme siellä sunnuntaina Iltapäivällä ja kun tervetul laistoivotukset kirjeitse saapuivat et ol tutkaan muuta mahdoll lsuutta kuin lähteä kohti tuntemattomia kohtaloita. Perjantai 3.7.1970 Iltapäiväaurinko näki kummia Vartiokylässä Laakson Altsin kotlpihalla. Auto toisensa jälkeen parkkeerasi Puolimatkan polulle renkaat savuten ja tilanne ol 1 kuin tivolissa hyörinää ja lastausta, kattila sinne saapas tänne, kompressorl ja väkeä reppulneen ja rytkylneen. Pieni ~unainen Fiat yhtä suurine pe~ävaunulneen, Isompi pakettiauto kompressorln sisäänsä kätkien, pöriseviä autoja suorassa jonossa, kalkki valmiina kellon lyödessä lähtöä eli klo 20.00. Matkaan oli slts lähdössä Helsingistä 5 autoa ja 14 henkeä Tate oli määrä tavata autoineen lähellä Jyväskylää. Matka siis alkoi ja jatkui lupaavasti melkein aamuyöhön Jyväskylän pohjoispuolelle, yhtäkkiä vaan tuli se väsymys ja kalkki nukahdlmme autoihimme pitkin ja poikin. Tatekin oli löytynyt autoineen.

SUUNTANA K IRKENES Kerhomme, The Finnish Sealions ry et i Merileijonat, kokouksissa oli useaan otteeseen keskusteltu matkasta Suomen rajojen ulkopuolelle kirkkaampiln vesiin. Etelän lämpö houkutteli, mutta matkan pituus ja kustannukset peloittivat. Kuin itsestään Norjan maisemat tul fvat puheeksi ja niin ajatus retkestä Jäämerelle kehittyi ja kehittyi. Tietämättä oikeastaan mitään

4.7. lauantai

olosuhteista, kohteista ym. ol ikln ainoa mahdoll lsuus kirjeitse saada asioista selvyys ja niin posti kulklkin Norjan sukeltajaliiton ja kerhomme välillä. Tuloksena tästä saimme tietää Pohjois-Norjassa, Kirkenesin kaupungissa olevasta sukelluskerhosta Kirkenes Froskemannsklubb'lsta. Kfrjoltimme jälleen ja kirjeessä sieltäpäin saimme tietää vuorovesistä, läm-

Lämmin auringonpaiste herättetl aamulla noin klo 8 aikaan ja niin sitä taas oltiin matkal Ia kohti Jäämerta. Rovaniemellä mentHn käymään leirialueella ja torkahdetttln vähäksi alkaa, liekö Ollut Tate uninen, koska eräässä baarissa tyhjensi kokonaisen"Valkoplppuripurkin plirakkansa päälle. Jossakin ennen !valoa lensi KalJun auton tuulilasiin ilmeisesti erittäin suuri hyttynen, sillä lasi hajosi. Tapaus fll-

mattiin, uusi lasi löytyi muutaman kilometrin ajettuamme. Ajajia vaihdelt IIn väsymyksen vuoks 1, poroja 1ha 11tl in tien varrella, suuri pettymys Sevettljärven kautta kulkevan oikotien ollessa käyttökelvoton, rankkasadetta, yö Ivalojoen rannalla taas autoissa nukkuen, muuten paikka, johon olivat kerääntyneet kaikki Lapin hyttyset ja mäkäräiset. Puskan juurella ulkon~ käydessä piti asiat hoitaa koko ajan hyppi en ku 1n a 1kuasu kastanss l.ja. 5.7. Sunnuntai Sateessa odoteltiin aamulla baarin aukeamista saadakssmme pakollisen kaurapuuron, sitten melkein täysin vatsoln ajettiin rajalle ja tulllsetien tutkittaviksi. Olivatkin tarkkoja sikäli, että kalkki sukellusvarusteemme pistettiin ylös protokollaan Ilmeisesti syystä siltä, että Norjan puolella ovat tämmöiset vempeleet paljon kal1llmpta. Tenojoen kahta puolta kulki tie, valitsimme Norjan puolella kulkevan, sillä Oinlandian tie oli niinkuin viittä vaille valmis. (Takaisin tullessa ajel immekin Suomen puolta Nuorgamista Utsjoel Ie aivan höyryävän uutta, suoraa kestopäätlystetietä.> Vähltel Ien tuli yhä enemmän kukkuloita, sitten ne muuttulvat suuremmiksi ja suuremmiksi, tie mutkafsemmaksf ja klemurtelevaksi. Ja sitten, väsymyksen aiheuttama pieni turtumus häipyi kaikilta sinisen Jäämeren Ilmestyessä näkyviin, erittäin upea näky. Ajelti ln, fhai ltlln ja vihdoinkin Kirkenesin kaupungin Turistihotellin pihalla. Ensimmäinen toimenpide olikin kirjeenvalhtokumppantmme Stelnar Oshaugln löytäminen ja niin lähtikin Iskuryhmä Kale, Kallu ja rimo liikkeelle. Annetusta osoitteesta löytyikin kyllä omakotitalo (joita muuten olikin aikalailla, nimittäin koko sievä kaupunki, ei turhia kerrostaloja), mutta ei SteinarJa eikä ketään muutakaan, talooli aivan tyhjillään. Puupäitä raavittlln, hetken neuvottelun jälkeen suunnistettiin paikalliselle poliisilaitokselle. Juuri kun päivystysvuorossa olevalle ystävälliselle sikäläiselle poti islsedäl Ie selvitime huollamme, hillitty herrasmies koputti o 1kapl:i i II emme Ja 11 mo 1tt i olevansa 41

40


Steinar Oshaug. Hetken hämmeästelyä, tervetul iaiskättely ja niin jätimme poliisin ihmettelemään tapahtumien kulkua. Nälästä horjuen ehdotlmme Steinarilie pistäytymlstä johonkin sikäläiseen vatsantäyttöpaikkaan. Tällainenhan tietysti löytyi ja niin kerättiin taas lauma kasaan. Tieto tulostamme oli ilmlömäisen nopeasti levinnyt ja niin ravintolaan ilmestyi , tuotapikaa 1isää iloisia norjalalssu-J keltajla. Neuvotteluja, suunnitelmia Kalen ja Erikln toimiessa tulkkina, puol ln ja toisin ja ni ln yhtäkkiä huomasimme olevamme suurella laiturilla. Sen kupeella pörlsi hieno kakslmoottorlnen, erään sukeltajan rakentama, huvlpursl, lastausta, keula irti, suuntana noin 10 km kaupungista oleva suuri puol iautiosaari. Puolet porukastamme vei autot maitse ajamalla lähemmäksi saaren rantaa. Autoista purettiin lisää tavaraa mantereen puoleiset Ie rannat Ie. Huvlpursi vei nekin pienen salmen ylitse, purkausta, norjalaisten vilkutuksla veneen poistuessa taas kaupunkiin. Teltat nousivat ennätysvauhtia vanhan autiotalon ympörllle, ei sitten paljonkaan selvitetty muuta omaisuutta, sll lä uni tuli vä1i ttömäst i •

deksi havaittiin tuollainen puol ijuoksuvauhtl, siis siitä vain mereen, elhän tuo peloittanut. Mutta yllätys, eipäs päästykään veden al Ie noin vain, suolapitoisuusolikin aikamoinen, onneksi geologiryhmämme löysi sentään lyijyä palnoksl jonkun repusta. Rannan läheisyydessä, noin neljän metrin syvyyteen saakka, oli vesi ihmeet 1 isen läpinäkymätöntä, ikään kuin olisi uinut slirappil iuoksessa, mutta sen jälkeen ol lkln Ihanan kirkasta. Yritimme ottaa selvää Ilmiöstä, ei se kuiten-· kaan täysin selvinnyt. Matalassa vedessä tavattoman suuria kasvin lehtiä, oikein peloittl. · Yhä vain syvemmäl Ie, vieri vieressä erilaisia simpukoita meritähtiä ja kotiloita, hieno näky mell te ensikertalalsil Ie. Tuntui lhmeell lseltä, että täältä löytyi monin verroin enemmän elämää kuin Suomen vesistä, olimme kuvltel teet pohjoisten vesien olevan täysin ilmantällaista rikkauksia, 1lekö Golf-virrat Ia sanottavansa tähän. Mukana sukel luksel Ia olivat myös Steinar ja Odd, joka oli enslkertalalnen. He olivat tulleet aamulla Oddin perämoottorilla Kirkeneslstä .vierallemaan ja sukeltamaan. Päivä kului yllättävän nopeasti ja niin iltanuotion hiljalleen lolmotessa kertoiltl in vllkinkitarinolta, syöti ln, naurettiin ja kuunneltiin Oddin ja Steinarin selostuksia. Oddia vähän vai istettlln, oli näet juuri lähdössä armeijan leipiin. Huomattl ln äkkiä, että kellooli jo paljon, hyvästelti in vieraamme, lupasivat tulla taas seuraavana päivänä töistä päästyään käymään~ Aurinko vain paistoi ja paistoi, uni tuli jollakin lailla, oli vain niin valkeata kuvitel Ia yötä niin valoisassa. Vihdoin palkalla valvoi vain ylensyönyt kalalokki vartioiden nuotion viimeisiä savuklemurolta ja nl in oli rauha laskeutunut seudun ylle.

Maanantai 6.7. Tiistai 7. 7. Päivä oli jo melkein puolessa kun herättiin hienoon auringonpaisteeseen. Tukeva aamiainen eli teetä ja torvisoittoa, telttakylän kunnostusta, uima-asuja ilmestyi katukuvaan, ja taas syötiin. Merivirtojen tutkimiseksi heiteltiin veteen melkein kalkki kelluva, joka löydettiin. Etenemlsnopeu42

Entistä lnnokkaamplna nopea ylösnousu aamu 1l.a. II 1a 11a ranna 11e jätetyt varusteet Ihmeeli lsellä tavalla hävinneet, voivotusta ja tukan repimistä, kunnes äkkiä Timo huomasi olevan nousuveden ja niinhän muutaman tunnin kuluttua olivat varusteet taas näkyvls-

sä. <Veden nousun ja laskun ero taisi olla muuten vähän toista metriä.) Taas sukell uks IIn, veden 1ämpöt i 1a e 1 ol tutkaan mitään jääkaappi kylmyyttä, aivan hll lltöntä simpukoiden keräilyä, sumppu täydeksi ja nopeasti rannat Ie tyhjentämään. Jossakin vaiheessa meri kohahti ja Erik nousi syvyyksistä suuri äyrläinen harppuunansa kärjessä, Ihmettelyä, hetken kuluttua uutta hämmästelyä Altsin tullessa ruostunut lentokonekonekivääri sylissään pinnalle. Pientä pelkoa ja kunnioitusta KalJun tullessa ampumansa merikissa kainalossaan rannalle, tämä otus myöhemmin hyvältä malstuvana savukalana päätti merell !sen ja maallisen vaeltuksensa. Timo, Kale ja Tate ol lvat metsään suunnlstaessaan kuul teet erään pajupensaan juurelta kummaa pulputusta ja kas, sieltä löytyikin eslhlstorlal1inen metsälähde. Siltä riittikin sitten kerran klrkastettua kylmää vettä koko v II koks 1• Tavanomaisen i 1tanuotion loisteessa hahmoiteltlin seuraavan päivän ohjelmaa ja pianpa taas vei 1 Nukkumatin veneessä matkattiin unten ma 111 e.

Keskiviikko 8.7. Harmlttavaa sateenrapinaa aamuyöstä, mieli maassa, pienet llsätorkut, pilvet häipyivät, mukavan lämmintä. Plrjon ja UI lan lapsetkin rlemastulvat kauniista kes!päivästä, juosten rannalle edestakaisin. Kailan hoidel lessa kameraa fllmausryhmä sukeltel 1 jälleen ja niin syntyi jäi klpolvllle talletettavaa hienon hienoa seikkailua

merten syvyyksistä. Marja ja Raija pääsivät norjalaisten mukana mantereelle ja autolla kaupunkiin ostoksille. Hakivat joka palkasta ainoata tuntemaansa norjalaista "Hugo dykarla" eivätkä löytäneet, löysivät kuitenkin ruokakaupan ja niin oli leirin muonltus taas okey. Uusi porukka, uusi reissu kaupunkiin. Kale, Erik, Raija ja Ulla vierailulla paikallisen lehden toimituksessa, haastattelu, kyselyjä Suomen oloista, valokuvia (matkan jälkeen saimme useita Flnnmark-lehden numeroita postitse. Lehdessä oli mukava selostus matkastamme kuvineen). Kävimme myös Steinarin opastamana kahvit Ia erään entisen ammattlsukeltajan kotona (ei parhaat Ia tahdollakaan jaksa muistaa n im 1ä), tutustu lmme ·sama 1~ .. Ia tyypilliseen, mukavaan norjalalskotitn. Iltapäivällä yritettln turhaan sukeltamalla etsiä sodanaikaista jo kerran löydettyä lentokonetta, mutta turhaan. Samalla kerralla Kalevi ja Kallu joutuivat tekemisiin Ison merikissan kanssa, siinä syntyikin kovaa uintia eri suuntiin, taisi siinä pelästyä tämä kalakln. Mantereen puolelle autoon jätetty ~pressorl sai näyttää kykynsä pullojen täyttyessä pihlsten ja puhlsten. Attsl toimi asiantuntevana täyttömestarina molempien kerhon kavereiden katsellessa ja tarinoldessa. Paluu leirille, jossa paikallisessa autiotalossa tapahtui kynttilän valossa juhlallinen meikäläisten liittyminen Kirkenesln sukelluskerhoon. Kesken rltuaal in kuului ui koa Lailan hätääntynyt huuto, koko porukka ryntäsi ulos, ja kas kummaa, keskef lä vuonoa näkyi outoa 1 llkettä. Steinar selvitti sen olevan pyöriälsparven, joka kisaili, vuoroin pinnalla, vuoroin sukellukslssa. Taisto Innostui kalojen näkemisestä, pomppasi kumiveneeseen, melol ulapalle ja ryhtyi vlrveiOim88n. Kun ensimmäinen kala, se oli turska, nousi, tuli muillekin kllrett8. Norjalalsvene pohjoismaisella miehltyksel lä, Kale, Kai lu, Stelnar ja Odd soutivat ulapalle. Muut j8ivät ranna 11e va 1m 1stautuen ka 1asä 11yketehtaan perustamiseen. Kalaa tulikin, sitä perattlin, palstettiln, keitettiin ja jopa syötllnkin. Jälklruuaksl ol 1 43


HEINEMA N VE NET RA ILE RIT

MALLI BA 35 KANTAVUUS 200 kg HINTA 780,-

KANTAVUUDET: 200 300 450 480 490 520

kg kg kg kg kg kg

keitettyjä simpukoita, mutta vain muutamat rohkenivat syödä ja hekin sekalaisten tunteiden vallitessg. II lan tullessa lämpötila laski +4 C, joten vi liepaidat olivat tarpeen. Odd ja Steiner yöpyivät seuranamme. Torstai 9.7. Jälleen vedessä, simpukoita ei enää kerällty, vain katseltiin. Muutamien suostuttelujen jälkeen saatiin yksi feminlinlkin veden alle, nimittäin Pirjo. Taiston opastamana hän tutustui Jäämereen ja oli ylöstullessaan aivan haltiolssaan. Tämä oli se päivä jolloin paluutakinoli harkittava. Surullinen leirin purkaminen oli tosiasia. Hugo sekä eräs toinen norjalainen suorittivat venelllään varustelttemme siirron mantereelle. Matkaan ei

kuitenkaan lähdetty välittömästi, sillä meren pohjassa lepäävät laivat oli vielä näkemättä. Pullojen täyttöä, norjan- ja suomenkieltä sekaisin, tässä touhutessa ol 1ki n päivä yli ättäen vaihtunut illaksi. Kun kello oli ehtinyt jo puoleksi yöksi ei sukellukselle ollutkaan lähtijöitä kuin kolme norjalaista sekä Kalevi ja Kallu. Muut lähtivät paikalliselle leirialueelle yöpymispaikkoja varaamaan. Pohjasta noin 15-20 metrin syvyydestä löytyikin ehjä saksalainen maihinnousualus hienoJne slmpukka- ja merlvuokkoasetlemlneen. Pieniä turskla liikkui ihmetellen ympärillämme, kannatti ehdottomasti nähdä, oli ainutlaatuinen kokemus. Oli taas hauska vaihteeksi nukkua kova katto pään päällä ja alla kunnon sänky. Leirintäalueen autonpesupalkka kovassa käytössä. Tlmon toimiessa pesumestarina.

KAIKKIA LISÄVARUSTEITA PerJantai 10.7.

JA

HENKILÖAUTON PERÄVAUNUT KANTAVUODET: 320 kg 500 kg 520 kg

KAIKKEEN KULJETUKSEEN. LÄNSISAKSAN SUURIN PERÄVAUNUTEHDAS TAKAA LAADUN. HINNAT 796,-/2.000 KOOSTA JA VARUSTEISTA RIIPPUEN. MAAHANTUOJA:

MAERMA Ky

ET.MAKASIININK. 00130 HKI 13

Kaikki plrteitä aamulla. Stei nar in järjestämällä kaupunkikierroksella tutustuttiin mm. hienoon uimahalliin. Muistoksi käynnistämme saimme h!neltä Jokainen paikallisesta kaivoksesta noin yhden k i 1ometr 1n syvyydestä otetun ma 1m 1näytteen. Jäähyvä 1set pa 1kallisella huoltoasemalla. Oddln Ja Steinarin jäädessä vilkuttelemaen autokaravaanin jälkeen. NorJa vaihtui Suomeksi, kilometri toisen sa Jälkeen jäi taakse. Kaamasessa tien varrella siJainnut majatalo sai va staanottaa nälkäiset ja saunaa toi vovat matkalaiset. Uintia, saunomista, poronk!rlstystä, hetken lepoa Ja ai naista huulenheittoa. Hetken ajon jäl kee~ yOpymlspaikaksi vai itti ln vanha s ivutie ja siellä kuusien humistessa v8kl nukahti tyytyväisinä autoihinsa. Erik kultenk i n kara 1stuneena pohJo 1en po 1karm kokeili nukkumista mätt~ä ll! makuupusslssaan.

PUH 653 286 45


Lauanta 1 11• 7. Tutustuminen turlstikul lanhuuhdontapa i kkaan rankavaarassa. josta paikasta joku oli kuulemme löytänyt jotain. Innostuneina ajoimme erästä sivutietä 38 ~ Kutturan kylään Ivalojoen rantaan. Sukelluspuvut päätIe ja päätäpahkaa jokeen. Uintia virrassa. kivien kääntelyä, melkein kullan väristä h i ekkas 1ruj a, lappa Ia i sten naureske 1ua, el äkklrfkastumlsta kenenkään kohdalla Muutamia taimenta nähtiin veden alla. Jossakin er!maatalpaleella pienen pieni perävaunuhaeveri. asiantuntevaa. korjausporukkaa, rautalankaa. plhtejä, puukflloja ja matka jatkui sittenkin. Tul 1 Ilta, tul 1 yö, aamu ja päivä. etelä häämöitti. vihdoinkin. Sunnuntai-

46

iltana Jälleen kotinurkilla hienojen muistojen saattamina. Tul lpa mieleen muunneltuna lause: Nähdä Jäämeri ja kuolla. Matkaoli hieno ja tekemisen arvoinen, seuraavat kesät tulevat varmasti näkemään seuramme samoilla vesll lä, samoissa puuhissa erittäin ystävät! isten, Iloisten ja hauskojen norjalaisten vieraina. Varsinkin sikäläisen seuran puheenjohtaja Stelnar Oshaug auttoi ja huolehti meistä erittäin kiitettävästi. oikein joskus tuntui. kuin ol lslmme pyytäneet liikaakin. Hauska ja hyödyll lnen matka. sukellus on elämää, muu on muuta. · Teksti Kalevi Vesterinen Kuvat Kalervo Karaslahtl Erik Tuominen

Helsinki 1971 . Yhteiskirjapaino Oy


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Urheilusukeltaja 1971 12 by Sukeltajaliitto ry - Issuu