Vuoden sukeltaja: Juha Nurminen
Puhutteleva Ruotsinsalmi
VEDENALAISEN MAAILMAN ERIKOISLEHTI
Ahvenia
narraamassa Sukelluskalastuksen SM
Hinta 6,50 €
3/2020
www.sukeltaja.fi
P3-kurssi esittelyssä
Sukeltajaliiton jäsenyydestä
on etua
Mitä sukeltaja saa Sukeltajaliiton jäsenenä? • • • •
kattava seuraverkosto – edullista harrastamista hyvässä seurassa ympäri maan
• • • • • •
koulutus – kehity sukeltajana
•
mahdollisuus vaikuttaa – vapaaehtoistyötä suomalaisen sukelluksen hyväksi
henkilökohtaista jäsenpalvelua ja neuvontaa sukeltajavakuutus – Sukeltajaliiton jäsenille räätälöitynä Sukeltaja-lehti – ainoa suomalainen sukellusalan lehti neljä kertaa vuodessa kilpaileminen – omaksi iloksi tai huipulle asti julkaisut – sukellustietoa suomeksi jäsenedut – yhteistyössä kumppaniemme kanssa edunvalvonta – sukeltajan asialla yhteiskunnassa tapahtumat ja seminaarit – ole mukana sukeltajayhteisössä
Mitä seura saa Sukeltajaliiton jäsenenä? • • • • • • •
innostava yhteisö, jonka osana toimia kattava koulutuskokonaisuus ja kortitukset monipuolinen toiminta sukelluksen eri sektoreilla tukea seuratoiminnan pyörittämiseen, apuja markkinointiin vapaaehtoisten tapaturmavakuutus ja seuran toiminnan vastuuvakuutus sparrausta toiminnan kehittämiseen ja tukien hakemiseen ohjeistuksia, edunvalvontaa, palkitsemisia
Lue lisää jäseneduista ja jäsenyydestä sukeltaja.fi > Sukeltajaliitto > Jäsenyys
www.sukeltaja.fi
Sisältö
28
Soile Tirilä, Museovirasto
Ruotsinsalmesta kertova suurnäyttely puhuttelee.
12
3/2020
Suomen meriarkeologinen seura ry
Vakiot
Päivitykset
6 MATKALAUKKU Kuvankaunis järvi Itävallassa.
16 SUKELLUSKALASTUKSEN SM-kilpailut ensimmäistä kertaa sisävesillä.
8 TYRSKYT Barracuda 60 vuotta, Kevätkokouskuulumisia ja Vuoden parhaita, Meriarkeologinen kenttätyöleiri Porkkalassa, Aware-tapahtuma keräsi väkeä.
26 AKKUJEN LATAAMINEN aluksella tulee tehdä turvallisesti.
22 PERSOONA Vuoden sukeltaja on Juha Nurminen. 24 NORPAT Kesäpuuhia ja kiva kirja. 25 YMPÄRISTÖ Delfiinit vierailulla. 32 KUVA-ALBUMI Siivekkäät veden alla.
28 KOHTALONA RUOTSINSALMI -näyttelyssä 1700-luvun hylyt heräävät eloon. 36 CMAS THREE STAR Diver -kurssilta kouluttajan polulle. 38 KUINKA KORONA vaikutti seuratoimintaan?
37 KUVAAJAN VINKKI Abstrakteja kuvia. 40 KAUDEN KOHDE GummiWihdan kohteita Forssan seudulla.
Susanna Korkiatupa
42 AJATTELEMISEN AIHETTA Korona toi Suomi-sukelluksen pariin.
16
KANNEN KUVA Susanna Korkiatupa. Sukelluskalastuksen SM-tunnelmia.
JULKAISIJA Sukeltajaliitto ry | Valimotie 10, 00380 HELSINKI | www.sukeltaja.fi | OSOITTEENMUUTOKSET puh. (09) 3481 2258 | office@ sukeltaja.fi | PÄÄTOIMITTAJA Tero Lehtonen | tero.lehtonen@sukeltaja.fi | TOIMITUSSIHTEERI Kristiina Karila | kristiina.karila@sukeltaja.fi | TOIMITUS Kumppania Oy | Pohjoisranta 11 D, 28100 Pori | sukeltaja@kumppania.fi | TUOTTAJA Susanna Korkiatupa | puh. 044 589 6234 | susanna.korkiatupa@sukeltaja.fi | TOIMITUSNEUVOSTO Tero Lehtonen, Stig Gustavsson, Kristiina Karila, Susanna Korkiatupa, Pasi Mannerkoski, Mika Rautiainen | SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki, Mika Viitanen | ULKOASU Kumppania Oy, Laura Telin | KUVAPANKKI Dreamstime | ILMOITUSMYYNTI Erja Joentausta | puh. 050 461 0929 | erja.joentausta@sukeltaja.fi | SUKELTAJA ILMESTYY maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa | PAINO Eura Print Oy | ISSN 1237-1688 3/2020 SUKELTAJA
3
Tervetuloa syyskokoukseen Sukeltajaliiton syyskokous 10.10.2020 Kokouksessa vahvistetaan Sukeltajaliiton toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021, valitaan puheenjohtaja ja jäseniä hallitukseen erovuoroisten tilalle sekä käsitellään muut sääntömääräiset asiat. OHJELMA
klo 11.15–11.45 valtakirjojen tarkastus klo 12 kokous alkaa noin klo 15 lounas Etukäteen ilmoittautuneille varataan lounas. Ilmoittaudu kokoukseen viimeistään 27.9. sukeltaja.fi kalenterissa. Kokouskutsu ja -materiaalit löytyvät sukeltaja.fi materiaalipankista. PAIKKA
OTA NORPPA MUKAAN! Kokousta isännöi 20 vuotta täyttävä GummiWihta. Seura kutsuu kokousvieraat viettämään kanssaan juhlapäivää Vesihelmeen. Lounaan jälkeen seura jakaa huomionosoituksia jäsenilleen. Virallisen osuuden jälkeen siirrytään altaalle ja käynnistetään leikkimielinen kilpailu. Kilpailuun voi ilmoittautua pareittain siten, että toinen osallistuja on norppa ja toinen vähintään 18-vuotias. Kilpailu käydään allasosastolle rakennetulla tehtäväradalla. Ennakkoilmoittautuminen juhlaan 30.9. mennessä sähköpostitse sihteeri@gummiwihta.com, katso ilmoittautumisohjeet www.gummiwihta.com > Ilmoittautuminen.
Viihdeuimala Vesihelmi, Eteläinen Puistokatu 2, Forssa
Muutoksia toimiston palveluaikoihin Toimiston puhelinpalveluaika on 24.8. alkaen arkisin klo 10–14, ja pyydämme keskittämään puhelut tälle ajalle. Yhä suurempi osa yhteydenotoista tulee sähköpostitse, joten näin varmistetaan, että myös sähköposteihin ja niissä esitettyihin kysymyksiin pysytään vastaamaan nopeasti. Etenkin Dyykki-oppimisympäristön käytön opettelu herättää paljon kysymyksiä, joihin pyrimme vastaamaan mahdollisimman nopeasti.
Etsi Diversnight-sukellus osoitteesta diversnight.com
#diversnight
#sukeltajaliitto
#sukellasuomessa
NOUDOT TOIMISTOLTA Jos toimistolta täytyy noutaa jotakin, pyydämme tekemään sen ensisijaisesti tiistaisin tai torstaisin klo 8–16 tai sovittuna aikana. Toimistotiloihin ei ole vapaata pääsyä, joten sovi jäsenpalvelun kanssa noudosta etukäteen. Toimiston henkilökunta työskentelee osin etänä Suomen hallituksen suosituksen mukaan. Ota yhteyttä: p. 09 3481 2258 office@sukeltaja.fi
Sukeltajaliitto ry, Valimotie 10, 00380 HELSINKI, puh. (09) 3481 2258, office@sukeltaja.fi, www.sukeltaja.fi
Sisä-Suomesta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten rohkeat päätökset ja uudet toimintaympäristöt kantavat hedelmää. Jokainen yksittäinen sukelluslajien harrastaja on samalla lajin sanansaattaja. Kannattaa käyttää hyväkseen omaa sosiaalista verkostoaan ja aina tilaisuuden tullen välittää positiivista kuvaa lajistamme niille, jotka eivät vielä sukella. Ruohonjuuritasolla tapahtuva henkilökohtainen lajin markkinointi on mikromittakaavassa ”laatikon ulkopuolelle astumista”, joka parhaimmillaan tuo monia uusia harrastajia sukelluksen pariin. Kilpalajien kausi jatkuu hallin seinien sisällä, vaikka jotkut huimapäät uhmaavatkin vuodenaikoja. Heidän suorituksistaan olemme saaneet lukea somesta ja katsoa YouTubesta. Saavutukset ovat sanamukaisesti henkeäsalpaavia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä henkilöt edustavat oman lajinsa huippua ja tunnistavat riskit. Vähemmän harrastaneen kannattaa pitää pää kylmänä ja käyttää tervettä maalaisjärkeä välttämällä tarpeettomia riskejä, ennen kuin omat taidot ovat riittävän vankalla tasolla ennätysyritysten tekemiseen. Nyt kun avovesikausi väljine sukelluspaikkoineen raikkaassa ulkoilmassa on jäämässä taakse ja toiminta on siirtymässä halleihin, kannattaa muistaa, ettei korona ole hävinnyt minnekään. Pidetään itse kukin huoli siitä, että annettuja hygienia-
ANTERO JOEN laji on vapaasukellus, jossa hän myös kilpailee, mutta tie lajin pariin löytyi laitesukelluksen kautta. – Pienenä poikana vietin kesälomani mökillä järven rannalla. Vedessä tuli lutrattua ja sukellettua maskin kanssa. Jo silloin syntyi polte pidempiin sukelluksiin. Kävin ensimmäisen laitesukelluskurssini lokakuussa -92 Eilatissa Osku Puukilan johdolla. Suomessa sukeltaminen jatkui Lahden Urheilusukeltajissa kuivapuvun ja kokomaskin kanssa. Vuonna 2001 aloitin vapaasukelluksen, ja sen jälkeen laitesukellus väheni. Vapaasukellus sitä vastoin on lisääntynyt vuosien myötä. Vapaasukellusmaajoukkueessa olen ollut vuodesta 2004 lähtien, hän kertoo. Joelle sukeltaminen on mieluisaa missä tahansa, missä on kirkasta vettä. – Hienoja muistoja syntyi Pohjois-Norjassa Lahden Urheilusukeltajien hylkysukellusreissuil-
Tero Lehtosen kotialbumi
Kesä kääntyy kohti syksyä, yöt pidentyvät ja avovedet alkavat vääjäämättä jäähtyä. Tässä vaiheessa osa laitesukeltajista jättää jäähyväiset avovesille ja siirtyy halliin jatkamaan taitojen ylläpitoa kaakelilaguunissa. Laitesukeltajille syksy on hyvää aikaa tarkastaa varusteet, tehdä itse pienet huoltotoimenpiteet ja antaa tarvittaessa perusteellisempaa huoltoa kaipaavat varusteet asiantuntevan huoltoliikkeen hoiviin. Varusteiden säännöllinen huolto ja huolellinen säilytys takaavat turvallisen sukelluskokemuksen seuraavallakin kaudella. Yhtä tärkeää kuin omista varusteista huolehtiminen on omasta kunnosta huolehtiminen avovesikauden ulkopuolella. Nuoremmilta sukelluslajien harrastajilta tämä ei vaadi kummoisiakaan ponnistuksia, mutta ikääntyvän harrastajan kannattaa hiukan paneutua asiaan, jotta kuntopohja säilyy. Ikä ei tule yksin; se tuo mukanaan myös ei-toivotut kaverinsa, kuten lihasvoiman heikkenemisen ja muut luonnolliseen ikääntymiseen liittyvät ilmiöt. Näitä vastaan kannattaa käydä järjestelmällistä viivytystaistelua, jotta hyvän harrastuksen parissa kykenee viihtymään mahdollisimman pitkään, vaikka ikää mittariin tuleekin lisää. Kesällä kilpailtiin sukelluskalastuksen SM-kisoissa ensimmäistä kertaa JärviSuomessa. Kisoista saadun palautteen mukaan laji on saanut uusia ystäviä myös
Tero Lehtonen puheenjohtaja tero.lehtonen@sukeltaja.fi
ohjeita ja turvavälejä noudatetaan, jotta harrastustoiminta on turvallista itselle ja muille. Sukeltajaliitto on julkaissut kuluneena vuonna kotisivuillaan ja jäsenkirjeissä käytännön ohjeistusta, miten toimia eri tilanteissa. Noita ohjeita kannattaa kertailla, jos ne ovat päässeet unohtumaan. Tapaamisiin Sukeltajaliiton syyskokouksessa 10.10. Forssassa!
la sekä vapaasukelluskilpailussa Long Islandilla Bahamalla tai Okinawalla Japanissa. Lämmöllä muistelen myös makeita löylyjä Mikkelin Urheilusukeltajien Tornator I-aluksen saunassa. Ehkä se suurin elämys oli oma 100 metrin syvyyssukellusennätys, joka syntyi 2011 Kreikan Kalamatassa järjestetyissä vapaasukelluksen MM-kisoissa. Onnistumisen tunne pinnalla oli aivan huikea! Tekemäni tulos on edelleen lajin Suomen ennätys. Nykyisin SM-miehen aika sukelluksen parissa menee enimmäkseen uusia vapaasukeltajia kouluttaen. Oma treeni tulee vasta sen jälkeen. – Toivottavasti jatkossa olisi enemmän aikaa ja mahdollisuuksia harrastaa vedenalaista valokuvaamista vapaasukeltaen, hän sanoo.
Antero Joen kotialbumi
Pidetään huolta itsestä ja muista
Ari Nieminen
Pääkirjoitus
Antero Joki, München, Saksa
LUE SIVUILTA 6–7 Antero Joen juttu itävaltalaisesta Blindseestä sukelluskohteena.
Jäsenlehtemme syntyy aktiivisten harrastajien voimin – sukeltajalta sukeltajalle. Tällä palstalla esittelemme kasvoja juttujen takaa.
3/2020 SUKELTAJA
5
Antero Joki, @freedive_kraken
Matkalaukku
Sukelluspäivän sateisesta säästä huolimatta näkymät pinnan päällä tekevät vaikutuksen: vuoria on joka puolella.
Sukelluskohteena Itävallan Blindsee Kirkas itävaltalainen vuoristojärvi palkitsee sukeltajan kauniilla näkymillä sekä pinnan alla että päällä. Säätiedotuksia kannattaa seurata, sillä runsaat sateet sotkevat muuten erinomaisen näkyvyyden. Kohde sopii sekä laite- että vapaasukeltajalle ja myös snorklailuun. ANTERO JOKI
B
lindsee sijaitsee Itävallan länsiosassa lähellä Saksan rajaa. Ehkä tunnetuin paikka lähistöllä on Saksan puolella sijaitseva Garmisch-Partenkirchen, josta ajomatka järven rantaa kestää noin puoli tuntia. Blindsee itsessään on aika pieni, pituus noin 1,1 kilometriä ja maksimisyvyys 25 metriä. Järvestä ei ole lainkaan maanpäällistä laskujokea, mistä sen saksankielinen nimikin kertoo. Blindsee on yksityisomistuksessa, joten sukeltamiseen tarvitsee luvan. Sen saa läheisestä Lermoos-nimisestä kylästä, Mohr Life Resortin edessä olevasta Il Ducatisti -kahvilasta. Sukeltaminen maksaa 15 euroa per henkilö sisältäen myös pysäköintipoletin parkkipaikalle.
6
3/2020 SUKELTAJA
Koska Blindsee on vuoristojärvi ja korkeus merenpinnasta 1093 metriä, on laitesukeltajien syytä tarkistaa sukellustietokoneidensa asetukset. Rantaan pääsee parkkipaikalta joko polkuja tai sorapohjaista kävelytietä pitkin, jossa esimerkiksi vetokärryt kulkevat mukavasti. Ranta parkkipaikan puolella on loiva, joten veteen meno onnistuu helposti. Pohjaan on asetettu ainakin yksi lava ja köysiä suunnistamisen helpottamiseksi. Järven länsipäässä on vuorenseinämä, jossa tapahtui kolmisenkymmentä vuotta sitten lumivyöry, joka toi rinteessä kasvaneet puut järveen. Länsirannalla veden alla onkin varsin mukavan näköisiä puita ristiin rastiin useammassa kohdassa.
TARKISTA SÄÄ
Näkyvyys veden alla on normaalisti erinomainen, noin 15–20 metriä. Runsaiden sateiden myötä saattaa näkyvyys kuitenkin heikentyä merkittävästi. Tästä on itselläni ihan henkilökohtaisia kokemuksia. Ensimmäinen tutustuminen Blindseehen tapahtui viime kesäkuussa erään saksalaisen TV-ohjelman kuvauksissa, jolloin näkyvyys oli erinomainen. Toisenlainen kokemus oli noin kuukautta myöhemmin runsassateisen viikon jälkeen, jolloin olisin itsekin halunnut päästä valokuvaamaan kirkkaassa vedessä, mutta näkyvyys oli tuolloin maksimissaan vain viisi metriä. Siinä muuttuivat kuvaussuunnitelmat samoin tein. Kannattaa siis seurata säätie-
Morgan Dias Simao, @morgandiassimao
Morgan Dias Simao, @morgandiassimao
Järvessä elää ainakin ahvenia, taimenia, siikaa ja karppeja. Myös kalastamiseen tarvitaan lupa.
Järven länsipäässä sattuneen lumivyöryn jäljiltä pohjassa on paljon puita.
dotuksia ja erityisesti sateiden määrää, jos on suunnistamassa paikalle. Pinnan yläpuoliset maisemat ovat myös varsin mukavat, sillä vuoria on joka puolella. Saksan korkein vuori Zugspitze ei näy järvelle, mutta Blindseen ohi kulkevalla tiellä on pysähdyspaikka, josta vuori näkyy. Myös Lermoosista on hyvä näkymä Zugspitzelle. Sukeltajien lisäksi järvellä liikkuu myös paljon vaeltajia, sillä alueella on runsaasti vaellusreittejä. Niitäkin voi kokeilla! Palveluita ei alueella ole sinne kuljetettuja käymälöitä lukuun ottamatta, joten eväitä kannattaa varata mukaan.
Antero Joki, @freedive_kraken
Morgan Dias Simao, @morgandiassimao
Näkyvyys veden alla on normaalisti jopa 20 metriä.
Sukellusluvat
www.mohr-life-resort.at/ sommer/tauchen.html
Valoa riittää pilvisenäkin päivänä hyvin.
3/2020 SUKELTAJA
7
Tyrskyt – KOONNUT KRISTIINA KARILA –
Kuusikymppinen Barracuda SUB-AQUA CLUB BARRACUDAN synty oli monivaiheinen. 1950-lu-
Barracudan aloitteesta käynnistyivät jokasyksyiset Hanko Cup
vulla ulkomaisten sukelluskirjallisuuden ja -filmien innoittamana alkoi
-kilpailut vuonna 1965. Barracuda hallitsi kilpailuja vuodesta 1965 aina
sukelluksen harrastus myös Suomessa. Ensin perustettiin oma liitto
vuoteen 1969. Siinä välissä kerho edusti Suomea Kuuban MM-kilpai-
ja sen jälkeen ensimmäinen sukelluskerho, joka sai nimekseen Sam-
luissa vuonna 1967. Mukana olivat Ralf ja Rakel Tötterström, Henrik
makkokerho ry. Yhdistyksen nimi vaihdettiin syksyllä 1956 hieman
Rosenius, Oscar Damsten ja Tapio Honkaniemi.
eksoottisempaan: Vedenalainen kerho Barracuda. Tämä nimi ei ollut kaikkien mieleen ja Barracuda hajosi kahteen. Näin ”protobarracudalaiset” saivat aikaan kaksi kerhoa, joista toi-
Vuosina 1961–62 Barracuda oli aktiivinen Hangon vesillä myös arkeologian saralla. Seuran nimi näkyi lehtien otsikoissa ja palstoilla Hangon vesillä 1700-luvulla uponneiden kaleerien ja muiden hyl-
nen oli Urheilusukeltajat ry. Pari vuotta myöhemmin Ralf Tötter-
kylöytöjen yhteydessä. Hangon kaupunki auttoi, ja löydetyt esineet
ström kutsui kokoon pienen ryhmän, johon hänen lisäkseen kuului-
pantiin näytteille kaupungin museoon.
vat Helge Tötterström ja Rolf Lindström. Sub-Aqua Club Barracuda ry perustettiin 16.5.1960.
Vuonna 1973 Barracuda aloitti sukelluskoulutuksen. Kurssiohjelma laadittiin Tapio Katajarinteen avustuksella. Kurssitoiminta jatkui aina vuoteen 2004 saakka. Kerhomme aktiviteetteihin kuuluu myös
MONIPUOLISTA TOIMINTAA VUOSIKYMMENIÄ
vedenalainen valokuvaus niin kotimaan kuin ulkomaankin sukelluksil-
Sukelluskalastuksesta tuli vuosiksi toiminnan päätarkoitus. Ensim-
la. Yhteiset ulkomaanmatkat, kokoukset ja tapaamiset ovat pitäneet
mäinen sukelluskalastuksen MM-kilpailu, johon Barracuda osallistui,
aktiivisuutta yllä jäsenistön melko korkeasta keski-iästä huolimatta.
pidettiin 18.8.1960 Palermossa Italiassa. Sen jälkeen oli vuorossa Es-
Tänä vuonna Sub-Aqua Club Barracuda ry täytti 60 vuotta
panjan Almeria vuonna 1961 ja vuonna 1963 Jugoslavian sukelluska-
16.5.2020. Merkkipäivää emme ole viettäneet koronaepidemian vuok-
lastuskilpailut.
si. Sen aika tulee myöhemmin. CHRISTER ALFTHAN Kuvat Seuran arkisto
Talvisukellusta 70-luvulla.
Suomen sukelluskalastusmaajoukkue Kuubassa 1967.
Seuran reissulla Sardiniassa 2008.
8
3/2020 SUKELTAJA
Dreamstime
Koljasta ei moni ole onnistunut nappaamaan kuvaa, muuten kuin lautasella.
Kolja – turskan vähemmän tunnettu serkku KALA Monikaan ei tunne koljaa, vaikka aika
Koljan tunnistaa helposti turskakalaksi
sinä poikaset laskeutuvat pohjan tuntumaan
moni Suomen ulkopuolelle matkustanut on
suvulle ominaisen ulkomuodon ja leukapar-
ja aloittelevat aikuisemman koljanelämän. Ai-
syönyt haddock-kalaa. Samasta turskan su-
ran avulla. Koljan erottaa turskasta selkeän
kuisena koljat herkuttelevat kaloilla tai nouk-
kulaisesta on kyse, vaikkei kala Suomessa
ja pitkän mustan kylkiviivan ja rintaevän ylä-
kivat pohjasta simpukoita, hiusmeritähtiä,
olekaan erityisen tunnettu.
puolella olevan tumman laikun avulla.
äyriäisiä ja erilaisia matoja.
Koljaa löytää pohjoiselta Atlantilta, ja se
Kolja lisääntyy yleensä tammi-kesäkuus-
Koillis-Atlantin koljakanta voi nykyisin
lisääntyy erityisesti Norjan rannikolla, Lou-
sa kauempana rannikosta, jossa sen mu-
suhteellisen hyvin, mutta itäisen Kanadan ja
nais-Islannin edustalla ja Georges Bank -ma-
nat ensin kelluvat, kunnes pienet kalanpoi-
USAn kanta kalastettiin 1920–1960-luvuil-
talikolla Luoteis-Atlantilla. Sukeltaja törmää
kaset kuoriutuvat reilun viikon kuluttua. Iso
la niin vähiin, ettei se ole vieläkään toipunut.
koljaan ehkä helpommin lautasella kuin me-
metrinen koljaemo saattaa laskea kerral-
Itämereen eksyy silloin tällöin koljia, mutta
ressä, sillä koljaa tavataan yleensä muutaman
la jopa 1,8 miljoonaa mätimunaa, mutta pie-
ne eivät pysty lisääntymään täällä.
kymmenen metrin syvyydeltä aina parinsa-
nemmät muutaman kymmenen senttimet-
dan metrin syvyyteen asti 4–10-asteises-
rin mittaiset koljat vain joitakin kymmeniä
nattaa siis suunnata joko Norjan rannikolle,
ta vedestä. Joskus naaraat saattavat kuiten-
tuhansia mätimunia. Pienet koljanpoikaset
kalaravintolaan tai pakastealtaan äärelle.
kin vaellella myös matalammalle ja lähemmäs
jatkavat eloaan avovedessä ruokaillen mm.
ESSI KESKINEN
rannikkoa.
eläinplanktonilla. Vasta noin kymmensentti-
Jos sukeltaja haluaa kohdata koljan, kan-
k u va a j a l l e
Vedenalaiseen kuvaukseen kamerakotelot, valot, salamat, varret ja tarvikkeet. Suomen laajin valikoima hyllyssä. Myynti, vuokraus ja huolto Helsingissä Töölössä. Puh 09-621 3301, myynti@cerella.fi. Osa tuotteistamme facebookissa ja www.cerella.fi 199€ Alumiinikotelo GoPro Hero 5/6/7:lle. Max syvyys 150m. 299€ Alumiinikotelo GoPro Hero 8:lle. Max syvyys 250m. Saksalaista laatua.
Kattava valikoima Nauticam-koteloita, -portteja, -varusteita ja -varsia. Pyydä uusi esitteemme! Esim. Nauticam-kotelot: Canon 1DXIII kysy Canon 5DIV 3553€ Canon EOS R 3076€ Nikon Z7/Z6 3660€ Sony A7RIV 2811€ Sony A9II 2811€
Inonin uusin Z-330: 699€, D-200: 599€, snootti 274€, D-2000: 479€, snootti 250€, optiset kaapelit alkaen 59€.
Cerella.fi Keldan-videovalot, max syvyys 200m: 9000 lumenia: 1150€, 15000 lumenia: 1660€, 30000 lumenia: 3590€.
Fuji X-T3 2811€ Lumix DC-S1H 3500€ Olympus EM5 III 1538€ Sony RX100V 995€ Lumix GH5/s 2652€ Aquatica Amphibico Gates Sony A6600 1803€ Magic Filters Nauticam NLS
Ikelite Inon Keldan Paralenz Sea & Sea
Kevätkokousuutisia SUKELTAJALIITON vuoden 2020 kevätkokous pidettiin keväällä vallin-
neiden, koronaviruspandemiasta johtuvien poikkeusolojen vuoksi vasta 15.8. Kokous järjestettiin Helsingissä Sporttitalossa, ja poikkeuksellisesti kokoukseen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden kautta. Liiton vuosikertomus ja tilinpäätöstiedot julkistettiin jo huhtikuussa. Varsinaisessa kokouksessa esitettiin vuoden 2019 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan lausunto ja päätettiin tilinpäätöksen vahvistamisesta. Tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
Palkittuja KOKOUKSESSA PALKITTIIN Vuoden parhaat, jotka oli julkistet-
tu jo huhtikuussa ja jaettiin muita huomionosoituksia. Vuoden sukeltaja
Juha Nurminen, Merisukeltajat ry
Vuoden seura
Sukellusseura Ahti ry
Vuoden norppaseura
Sukellusseura Vesikot ry
Vuoden norppa
Alpert Aro, GummiWihta ry
Vuoden norppaohjaaja
Saana Tuuri, Sukellusseura Vesikot ry
Vuoden sukelluskouluttaja Teemu Virtanen, Riihimäen Urheilusukeltajat ry
Kokous ei valinnut ehdollepanotoimikuntaa. Hallitus ei esittänyt eh-
Vuoden räpyläuimari
Laura Lähteenkorva, Tampereen
dollepanotoimikunnan valitsemista, koska toimikunnan työskentelyaika jäisi kovin lyhyeksi. Hallitus aloitti jo keväällä toimenpiteet ehdokkai-
Urheilusukeltajat ry Vuoden sukelluskalastaja
Calypso ry
den löytämiseksi ja jatkaa työtä. Jäseniä pyydetään edelleen hakemaan hallitustyöskentelystä kiinnostuneita henkilöitä ja kannustamaan heitä asettumaan ehdolle täyttämällä lomakkeen sukeltaja.fi etusivun linkistä. Kokous hyväksyi Liiton toimintasääntömuutoksen. Sääntömuutos oli PRH:n ennakkotarkastama ja hyväksymä, ja uusi toimintasääntö tuli voimaan heti. Kokous hyväksyi myös Liiton kurinpitosääntöön teh-
Vuoden vapaasukeltaja
Kira Suomalainen, Tampereen Urheilusukeltajat ry
Vuoden Vapepa-sukeltaja
Syyskokous järjestetään 10.10. Forssassa. Kokousta isännöi 20-vuotta täyttävä Syrjäytyneiden sukeltajien sauna- ja sukellusseura Gummi-
Hämeenlinnan Sukeltajat ry
Heli Halavalle jaettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein.
Kristiina Karila
rin kautta.
Olkkoselle. Kari Savolaiselle luovutettiin Liiton standaari.
PHOTO BY MARCELLO DI FRANCESCO
Kristiina Karila
Wihta ry. Kokoukseen ilmoittaudutaan sukeltaja.fi tapahtumakalente-
Kristiina Karila
Jouni Pesonen,
CMAS P4-kortti luovutettiin Tapani Kallioniemelle ja Erno
maan heti.
Sukellusseura Vesikot ry:n Oona (vas.) ja Saana Tuuri veivät Kouvolaan sekä Vuoden norppaseuran että Vuoden norppaohjaajan palkinnot.
DIVING SAFETY SINCE 1983 DANEUROPE.ORG
New Partnership
Mikko Niemeläinen, Cetus Espoo ry, Biosukeltajat ry
Vuoden uppopalloilija
dyt muutokset hallituksen esityksen mukaisesti ja myös ne tulivat voi-
Vuoden sukelluskouluttaja Teemu Virtanen vastaanotti palkinnon matkalla sukelluskohteelle.
Kim Jaatinen, Sukellusseura
Uudet P4-sukeltajat Tapani Kallioniemi (vas.) ja Erno Olkkonen.
Jäsenille tarkoitetut sukellusvakuutusohjelmat Ensiapu 24/7 kaikkialla maailmassa Avustaminen matkustamiseen liittyvissä seikoissa sekä oikeusapu Osallistuminen sukelluslääketieteellisiin tutkimusprojekteihin Lääketieteellinen neuvonta ja erikoislääkärien lähetteet
Jäsenmaksuihin maltillinen korotus VUODEN 2021 jäsenmaksut vahvistettiin
hallituksen esityksen mukaisesti:
JÄSENYHDISTYKSET • aikuiset 28,00 euroa (2006 tai ennen syntyneet) • norpat 14,00 euroa (2007–2014 syntyneet) • kuutit 0 euroa (2015 tai sen jälkeen syntyneet) • rinnakkaisjäsen 0 euroa (jäsen, joka maksaa yhden seuran kautta Liiton maksun, voi olla rinnakkaisjäsenenä muissa seuroissa)
MUUT • henkilöjäsenen jäsenmaksu 28,00 euroa • tukijäsen 1000 euroa • yhteisöjäsen 100 euroa, jonka lisäksi yhteisöjäsen maksaa jokaisesta henkilöstä, jonka haluaa liittää Liiton jäsenyyden piiriin saman ikäryhmään perustuva jäsenmaksun kuin
Kristiina Karila
seuroillakin on.
Jouni Pesonen Hämeenlinnan Sukeltajista on Vuoden Vapepasukeltaja.
- Majoitus: neljä makuuhuonetta - Keittiö, sauna, pesuhuone - Varusteiden huoltotila - Varusteiden kuivaushuone
URSUIT.COM
- Täyttöasema 230 / 300 bar
Ikuista, jaa & löydä
Kaatialaan 25 min
Rannankyläntie 686
www.diversbb.fi
040-59 14 997
p a r h a a t s u ke l l u ks e t myös somessa!
#ursuit
Kokemuksia Porkkalan kenttätyöleiriltä Suomen meriarkeologinen seura ry
PORKKALAN HYLKYPUISTOSSA järjestettiin kesä-heinäkuun vaiheessa
toisen kerran meriarkeologinen kenttätyöleiri. Suomen meriarkeologisen seuran järjestämälle leirille osallistui 35 vapaaehtoista noin tusinasta eri seurasta. Leirillä mm. otettiin ajoitus- ja lastinäytteitä neljästä hylystä ja uusittiin ja korjattiin hylkypuiston rakenteita. Myös tutkimusmenetelmiä haluttiin kehittää paremmiksi. – Kehitimme kairaustekniikkaa sukellus per näyte -tasolle. Leirin aikana huomattiin, että haastavinta on kairaimen kiinnittäminen kohteeseen. Syvemmissä kohteissa se on hankalaa ilman sukellusparin apua, sillä pintaan saakka ulottuva paineilmaletku kohdistaa kairaimeen sitä enemmän nostetta mitä syvemmällä toimitaan, kertoo seuran puheenjohtaja Markku Luoto. Sukellukset tehtiin peräti kuuden tukialuksen ja niiden apuveneiden voimin, joista suurin osa oli sukellusseurojen aluksia. Sää oli ajoittain päin. Haasteista huolimatta paljon saatiin tehtyä. Markku Luodon mu-
Maunu Suttinen on löytänyt Vuoksen polttoainesäiliön korkin metallinpaljastimen avulla. Suomen meriarkeologinen seura ry
kaan tuulioloihin tullaan ensi vuoden leirillä varautumaan paremmin. – Leirillä oli ilahduttava määrä aiemmin mukana olleita, joka mielestäni kertoo, että olemme onnistuneet voittamaan heidän luottamuksensa mielekkään toiminnan tarjoamisessa. Luottamus on kuitenkin voitettava joka kerta uudestaan, ja uskon, että viime- ja tämänvuotisten kokemusten perusteella osaamme suunnitella ja toteuttaa vieläkin paremman leirin vuonna 2021, hän toteaa.
Puuttuuko sinulta vielä vakuutus? Syyskampanjassa saat Sukeltajaliitto-DAN Europe -sukeltajavakuutuksen tarjoushintaan 43 euroa. Vakuutus on voimassa vuoden 2020 loppuun. Tarjoushinta ei koske kilpailulisenssejä. Sukeltajaliiton myymän vakuutuksen voivat ostaa vain jäsenemme.
Arkeologi David Cleasby pitää sukeltajille tehtävienjakoa.
Tynnyrihylyn tynnyreistä otettuja sedimenttinäytteitä.
Suomen meriarkeologinen seura ry
haastava: tuuli nousi lähes myrskylukemiin ja puhalsi milloin mistäkin
KIMMO LAHTINEN on valittu kansainvälisen vapaasukellusjärjestö AIDAn varapuheenjohtajaksi.
Lahtinen toimi AIDAn puheenjohtajana vuosina 2010–2015. Jyväskylästä kotoisin oleva Lahtinen on pitkän linjan vapaasukeltaja, vapaasukellustuomari sekä tuomarikouluttaja. Sukeltajaliitto onnittelee!
Tommi Pasanen
Kimmo Lahtinen AIDAn varapuheenjohtajaksi
Nenäklipsi paineentasauksen apuna kinkin paine tasaantuu. Oikea puristus löy-
Stig Gustavsson
VINKKI Useimmat sukeltajat joutuvat tasaamaan korvien paineen Valsalvan menetelmällä, jossa sieraimet puristetaan sormilla kiinni ja nenän kautta puhalletaan ilmaa. Nykyisin laitesukeltajilla on käsissään muun
tyy klipsin laippoja painamalla tai niitä hiukan aukaisemalla. Laitesukellustestissä sekä korvien että maskin paine tasaantui. Maskin tyhjennys
muassa kameroita, valaisimia ja skootterin
vedestä sukelluksissa osoittautui hankalaksi,
kahvoja, joten mahdollisuus tasata painetta
koska puhallettaessa klipsin läpi ilmaa mas-
ilman käsiä olisi tervetullut.
kiin on ilmavirtaus sieraimista melko heik-
Kokeilimme vapaasukeltaja Jaakko Pa-
ko. Klipsin puristus sieraimia vasten tuntui
sasen suunnittelmaa Libresub-nenäklipsiä.
hiukan oudolta, mutta uskoisin, että siihen
Klipsiä käyttävät pääasiassa vapaasukelta-
tottuu.
jat, mutta myös sukelluskalastajat, uimarit ja melojat ovat löytäneet tuotteen. Klipsi on valmistettu kupariseoksesta,
Nenäklipsiä saa kahdessa koossa, small ja sen tunnetta iholla. Puristus on sopiva silloin,
large. Klipsi on kelpo ratkaisu laitesukeltajille,
kun puhallettaessa nenän kautta ilmaa korvi-
joilla on kädet täynnä tavaraa ja jonka maski
joka muovautuu puristuksen voimasta. Peh-
en paine tasaantuu, mutta ilmaa tulee myös
ei vuoda eikä huurru.
meät neopreenityynyt helpottavat puristuk-
sen verran sierainten läpi maskiin, että mas-
STIG GUSTAVSSON
Nardi ilma-, Nitroxja Trimix-kompressorit sekä kaasumikserit Maahantuonti, myynti ja huolto
Divetech Compressors Rataskuja 1, 03100 Nummela +358 (0)40 505 1146 jouko.askola@divetech.fi www.divetech.fi
|
Jälleenmyynti ja huolto
www.nardicompressori.com
|
Arwell-Tekniikka Oy Maskuntie 226 b, 21250 Masku Puh. 0207 199 900 myynti@arwell.fi www.arwell.fi
Siivoustalkoot Helsingissä SUKELTAJALIITTO oli kumppanina Wärtsilän Pro-
ject AWARE -tapahtumassa Helsingissä 29.8. Tapahtuma oli osa John Nurmisen säätiön lanseeraaman Itämeripäivän ohjelmaa. Merisataman pohjaa puhdistettiin sukeltamalla vedenalaisesta roskasta. Taiteilija Tikke Tuura teki nostetusta jätteestä installaation, joka muistuttaa, että meri ei ole kaatopaikka.
Tyytyväinen osallistujajoukko yhteiskuvassa: Wärtsilän sukelluskerho, sukellusseura H2O, muut vapaaehtoset sukeltajat, Käpylän VPK, taiteilija Tikke Tuura ja Satakolkyt-hanke. Kiitos kaikille osallistujille ja yhteistyökumppaneille!
Sukellustoimintaa johti Marcin Dobrucki sukellusseura H2O:sta jo kolmantena vuonna peräkkäin. - Meillä oli 14 sukeltajaa vedessä, mikä on ihan hyvä määrä. Pintaporukkaa olisi voinut olla enemmänkin. Ylös nostettiin tavanomaista tavaraa kuten pulloja, skeittilautoja, fillari ja se klassinen ostoskärry. Myös sataman romua löytyi. Järjestelyjen puolesta kaikki toimi hienosti ja sääkin suosi. Dobrucki vinkkaa, että aina ei tarvitse odottaa, että joku järjestää tällaisen tapahtuman, vaan jokainen voi tehdä osuutensa ihan oma-aloitteisesti. – Kaverin kanssa vaan sukeltamaan ja pus-
Viime vuonna samasta paikasta nostettiin saman sarjan kalusteita. Nyt yksinäinen sohva nousi pintaan.
Ohikulkijoita riitti kuvaamaan ja katselemaan sukeltajien toimintaa. Tapahtuman tavoite on myös herätellä yleisöä huomaamaan,ettei meri ole kaatopaikka.
si mukaan, mihin voi noukkia roskat pohjasta. Ja joka sukeltajan soisi hoitavan vähintään oman tonttinsa: sukelluskohteilta löytyy jatkuvasti teipinpalasia ja tupakantumppeja ja nippusiteitä, hän muistuttaa. Kuvat Sari Nuotio, Ninni Varanka ja Marianna Vento
Lähellä ei ole marketteja. Miten lie ostoskärry päätynyt mereen?
Matalan rantaveden puhdistus onnistuu ilman sukelluslaitettakin.
Polkupyörä on kunnosta päätellen ollut pohjassa jo jonkin aikaa.
John Nurmisen Säätion puheenjohtaja Juha Nurminen vastaanotti tapahtumassa Sukeltajaliiton Vuoden Sukeltaja -palkinnon.
14
3/2020 SUKELTAJA
Käpylän VPK on ollut mukana useana vuonna tuomalla paikalle säiliöauton. Sukeltajien puvut puhdistuivat rivakasti sukellusten jälkeen.
OSVIITTA
Varastoi huolella
Puku talviteloille Pasi Mannerkoski
Suomessa sukelluskausi jatkuu vuoden ympäri. Jos nyt jostain syystä päättäisit pistää sukelluspuvun talviteloille, niin tee se näin. Hyvin hoidettu ja oikein säilytetty puku on kunnossa ja käyttövalmiina heti keväällä, kun avovedet kutsuvat.
Älä rullaa saappaan varsia tiukasti niin, että niihin tulee taitoksia. Kuminen saapas murtuu ajan mittaan ja neopreeninen litistyy ja menettää eristävyyttään.
MÄRKÄPUKU
KUIVAPUKU
PESE puku miedolla pesuaineella, esimerkiksi hienopesuaineella tai
PESE puku muuten samoin kuin märkäpuku, mutta pesukoneeseen
mäntysuovalla. Huomaa, että käsitiskiaine ei sovi tähän, se liuot-
sitä ei voi laittaa. Anna kuivaa täysin kuivaksi. Pese samalla kaikki
taa puvussa käytettyjä liimoja. Puvun voi pestä myös pesukonees-
muutkin puvun osat, hanskat, huput, irtotaskut ynnä muut.
sa hienopesuohjelmalla ilman linkousta. Anna puvun kuivaa täysin
PUHDISTA vetoketju varovasti hiekasta ja roskasta pehmeällä har-
kuivaksi.
jalla, esimerkiksi hammasharjalla, ja käsittele se parafiinilla. Jätä ve-
PUHDISTA tarroista roska ja hankaa vetoketjuun parafiinia, jotta se
toketju auki.
liukuu vaivatta.
JOS osaat, niin irrota venttiilit ja huuhtele ja puhdista ne sisältä.
LATEKSIMANSETTEIHIN voi ripotella talkkia.
Muussa tapauksessa tämä kannattaa jättää huollon tehtäväksi.
REIÄN tai repeämän alku kannattaa korjata heti.
PUHDISTA ja desinfioi mahdollinen pissaventtiili.
SÄILYTÄ puku roikkumassa henkarilla tai löyhästi rullalle käärittynä.
KÄSITTELE mansetit samoin kuin märkäpuvussakin.
Älä laskosta tiukasti, sillä taitteiden neopreeni litistyy ja menettää
SÄILYTÄ kuivapukua joko henkarilla tai omassa pussissaan väljäs-
lämmön eristävyyttään.
ti rullalle käärittynä niin, että saappaiden varret eivät taitu. Älä laita pukupussiin mitään muuta, sillä erilaiset kumit ja muovit saattavat toisiaan koskettaessa reagoida.
SEKÄ märkä- että kuivapuku kannattaa säilyttää kuivassa lämmitetyssä tilassa, jossa lämpötila ei isommin vaihtele. Suora auringonpaiste
haurastuttaa kumia. Älä säilytä pukuja sähkölaitteiden vieressä, sillä laitteiden muodostama otsoni vahingoittaa kumia. 3/2020 SUKELTAJA
15
Tauno Lakkala
•
.
'l \
1
.~.,
,~~~ L
'".f.•jl' ... •••
.. ••'
'
•
1
'
•' 1
.Jftr
,' ~
••
16
3/2020 SUKELTAJA
1 .;
,
,, ;'
- Suvasvesi -
Sukellus-
kalastuksen
SM-kisat Maastokuvioiset märkäpuvut yllään sukelluskalastajat lipuvat mahdollisimman hiljaa ja rauhallisesti saaliiden perässä. Sukelluskalastuskisat ovat omanlaisensa jännitysnäytelmä, jonka kohokohtia ovat yhdessä juhlistetut onnistumiset ja mahtava tunnelma. SUSANNA KORKIATUPA
3/2020 SUKELTAJA
17
Tauno Lakkala
Viimehetken jännitystä ennen lähtöä. Kilpailijat pääsivät sujuvasti veteen tukialukselta.
Pentti Hartikainen kipparoi välillä myös turvavenettä. Sadeasu oli välttämätön etenkin ensimmäisenä kilpailupäivänä.
Marie Antoinette toimi kisoissa lähtönä ja maalina.
S
ukelluskalastuksen SM-kisat järjestettiin heinäkuussa ensimmäistä kertaa sisävesillä. Kisaviikonlopulle osui varsin epävakainen sää. Haastavat olosuhteet eivät pysäyttäneet kovimpia kalastajia ja saalista nousi kohtalaisesti, mutta osalle Kuopion Suvasvesi ei tällä kertaa antanut sintin sinttiä.
Viisi haukea ja 15 muuta kalaa on kilpailijakohtainen kisakiintiö.
KISOJEN KULKU
Kilpailualueet Suvasvedellä olivat ensimmäisenä päivänä Jakamojen saaristo ja toisen päivänä Jänissalon ympäristö. Jänissalossa on ruovikkolahtia ja vesikasvillisuutta enemmän, kun taas Jakamojen saaristo on karumpaa kivikko- ja kalliorantoineen. Lähtöpaikkoja oli kolme. Järjestävän seuran, Kuopion Urheilusukeltajat ry:n, tukialus Marie Antoinette toimi yhtenä lähtöpaikkana ja maalina molempina päivinä. Osallistujien on oltava maalissa viiden tunnin kilpailuajan puitteissa. Ajankäytön suhteen on oltava tarkkana,
18
3/2020 SUKELTAJA
ettei ui itseään uuvuksiin. Kisa-alueet olivat kuitenkin kohtuullisen laajoja: Jänissalossa kisattiin noin 4 x 7 km:n suuruisella alueella ja Jakamoilla noin 3 x 9 km:n suuruisella alueella. Kilpailijat siirtyivät lähtöpaikoille joko tukialuksella, turvaveneellä tai omalla veneellään. Turvavene partioi alueella koko kisojen ajan. Kilpailussa on lajikohtaiset kiintiöt, joiden mukaan osallistuja saa pyydystää viisi haukea ja 15 muuta kalaa. Ensimmäisen ja toisen päivän saaliiden perusteella ratkesi lajin Suomen mestari.
– Kolme parasta palkitaan yksilö- ja joukkuesarjoissa. Lajissa on rankingjärjestelmä, jossa kilpailuista saa rankingpisteitä ja parhaat pääsevät syksyllä sukelluskalastuksen PM-kilpailuihin, kertoo sukelluskalastuksen lajiryhmän puheenjohtaja Antti Olin. PELIN HENKI
Sukelluskalastusyhteisö on tiivis, ja vaikka kisaan lähdetään tosissaan, toverillinen ja rento ilmapiiri kuuluu tapahtumaan ja on tärkeä osa harrastamista. Pienikin saalis on onnistuminen ja aplodien aihe. Osa kalastajista tulee jo muutamaa päivää ennen varsinaista kilpailua ”skauttaamaan” (engl. scouting) eli tutustumaan alueeseen ja tutkimaan parhaita apajia. Toiset suhtautuvat skauttaamiseen intohimoisemmin, mutta jotkut osallistujat eivät skauttaa lainkaan. – Ensimmäisenä päivänä kyllä ymmärsin, miksi olisi kannattanut tutustua alueeseen paremmin, naurahtaa ensim-
Lähtö!
Kartanlukutauko Tuomas Huhtaniskalla.
Ensimmäisenä kisapäivänä lähdetiin kisa-alueelle iloisen odottavaisina. Marie Antoinetten kannella on mukava matkustaa.
Turvavene kuljetti osan kilpailijoista lähtöalueelle ja partioi kisa-aikana alueella.
mäisissä sukelluskalastuskisoissaan ollut Veera Ojola. Helsingissä asuva Veera on harrastanut lajia kolme kesää. – Ekana päivänä yllätti vähän se, että jouduin uimaan tosi pitkästi. Kalaa ei tullut, mutta olin jo siitä iloinen, että pääsin maaliin kuitenkin, hän sanoo. Toisena kisapäivänä Veerakin nappasi onneksi muutaman kalan. Veera oli kisojen ainoa naisosallistuja. Laji sopii hyvin naisillekin. KOVAA KUNTOA JA AHVENIA
Moni muukin joutui uimahommiin, sillä kalaa ei näkynyt joka paikassa. Uintimatkat olivat pitkiä: osa oli uinut kahdeksankin kilometriä viiden tunnin kilpailuaikana. Etenkin kilpailutilanteissa laji on erittäin fyysinen; onneksi turvapoijuun saa pakattua mukaan eväitä, kuten pähkinöitä, energiapatukoita ja urheilujuomia. – Koen, että laji on hyvin monitahoinen: tässä joutuu oikeasti miettimään omaa etenemistä strategisesti ja samalla tarkkailemaan omaa oloa, Veera Ojola toteaa.
Mateet löytyivät yli 20 metriin ulottuvasta jyrkänteestä. Sukelluskalastajalta vaaditaan myös hyvää lajintuntemusta, sillä esimerkiksi Jakamojen alueella esiintyvä järvikutuinen harjus ei ollut kisakala. Harjus on helppo sekoittaa siikaan. Helposti tunnistettavat järvilohi ja taimen eivät myöskään olleet kalastettavien joukossa. Etenkin sisävesillä saaliit ovat pääasiassa ahventa ja haukea, joukossa voi olla myös jokunen lahna tai siika. Suvasvedellä toisena kisapäivänä Porin Urheilusukeltajien Tuomas Huhtaniska nappasi kuitenkin muutamia mateita.
– Mateet löytyivät yli 20 metriin ulottuvasta jyrkänteestä. Olen ennenkin saanut mateita, mutta onhan se aina mukavaa, kun löytää vähän epätavallisempaa lajia, hän kommentoi. ERINOMAISET JÄRVIPUITTEET
Järjestelyt sujuivat isännöivältä seuralta, Kuopion urheilusukeltajat ry:ltä, hyvin. Kilpailua varten tuli hakea kalastusluvat ja tehdä tarvittavat ilmoitukset alueen muille käyttäjille. Alueella harjoitetaan ammattikalastusta. Kalastajat ja mökkiläiset näyttivät olevan hyvin perillä käynnissä olevasta kilpailusta. Kisa herätti kiinnostusta, ja mökkiläisiin törmänneet kalastajat kertoivat, että kommentteja ja kannustustakin oli tullut. Kuopiolaisten sukelluskalastusjaoston vastuuhenkilö Timo Immonen harmitteli hieman kisaviikonlopulle osunutta epävakaista ja tuulista säätä, mikä osin aiheutti sen, että suurimmat kalaparvet olivat uineet kilpailijoiden ulottumattomiin. » 3/2020 SUKELTAJA
19
Sukelluskalastus lajina SUKELLUSKALASTAJAN välineitä ovat tiukka märkäpu-
ku, hanskat ja tossut, pitkät lasikuituräpylät, puukko, maski, snorkkeli ja painot sekä tietysti harppuunat. Kalastaja käyttää apunaan turvapoijua, joka muistuttaa pientä lauttaa. Poijussa on pitkä ja kevyt, muovinen letku, joka on kiinni kalastajassa. Monella on varusteissa myös kalapiikki. Poijuun mahtuu pieni määrä tavaraa, kuten kartta, eväitä ja mobiililaite. Isomman saaliin voi laittaa poijun pohjalle, pienempi saalis kulkee mukavasti mukana kalastajan vyöllä. KIINNOSTUITKO LAJISTA? Lähde ihmeessä kokeilemaan! Omasta seurasta voi löytyä kalastajia, joiden kanssa lajiin voi tutustua matalalla kynnyksellä. Myös Sukeltajaliiton urheiluvaliokunnan sukelluskalastuksen lajiryhmään voi olla yhteydessä: Antti Olin, lajiryhmän vetäjä, antti.olin@sukeltaja.fi.
– Järvi on syvä, parhaimmillaan noin 90 metriä, ja kisoja edeltävällä viikolla epävakaiset säät ja kova tuuli sekoittivat vettä niin, että veden lämpötila laski vuorokaudessa kuudella asteella. Onneksi kilpailijat vaikuttivat kuitenkin olevan tyytyväisiä kisaan noin muuten, vaikka kaikki eivät kalaa saaneetkaan, hän toteaa. Antti Olin kehui aluetta ja kiitteli järjestelyistä. – On tärkeää, että kisapaikoissa on vaihtuvuutta. Sukelluskalastajan näkökulmasta on mielenkiintoista päästä näkemään uusia paikkoja ja toisaalta uusilla alueilla lajilla on mahdollisuus saada lisää näkyvyyttä ja kasvua. Tässäkin kilpailussa tapasin minulle ennestään tuntemattomia sukelluskalastajia, hän sanoo. Kisaviikonlopun päätteeksi osallistujat kiittelivät vuolaasti järjestänyttä seuraa erinomaisesta kipparoinnista ja hyvistä puitteista. Marie Antoinettea kipparoivat Kuopion urheilusukeltajien Pentti Hartikainen ja Reijo Honkanen. MONIPUOLINEN SUVASVESI
Vaikka sateet ja tuulet osin sekoittivat vesiä siten, ettei näkyvyys ollut joka paikassa kovin hyvä, saivat puitteet yleisesti
20
3/2020 SUKELTAJA
Lähes 700 saarta ja luotoa tekevät Suvasvedestä ihanteellisen kisapaikan. kiitoksia monipuolisuudesta ja sopivasta haastavuudesta. Suvasvesi on kohteena ihanteellinen, sillä vesistössä on kokonaisuudessaan lähes 700 saarta tai luotoa. Osa saarista on toki kallioisia, mutta myös sopivia, eri kalalajien suosimia kaislikoita ja kasvillisuutta löytyy. Sukelluskalastusta pitkään harrastanut, joskin muutaman välivuoden pitänyt Rauman laitesukeltajien Mika Karhu oli tyytyväinen kisapaikkaan, vaikka ensimmäisen päivän saalis jäi aaltoihin. – Kisapaikka oli mielestäni oikein hyvä ja kiinnostava, vedenalaiset maisemat hienoja, hän kommentoi.
Kuopion Urheilusukeltajien Janne Partanen oli vastuussa järjestelyistä. Kisaorganisaation avainhenkilöt olivat kaikki mukana kilpailussa, ainoastaan Marie Antoinetten miehistö oli mukana ”ulkopuolisena”.
Luonnonkaunis Suvasvesi on oivallinen kohde myös laitesukeltajille. Kisaviikonloppunakin seuran väkeä käväisi pienellä sukellusreissulla perjantai-iltana. Kuopiolaiset sukeltavat Suvasvedellä paljon, ja alueelta löytyy muun muassa mielenkiintoisia jyrkänteitä, suuria lohkareita ja jokunen hylkykin. Ihanneolosuhteissa näkyvyyttä voi olla kymmeniä metrejä. Suvasvesi on Suomen kolmanneksi syvin järvi ja Kallaveden reitin kauneudestaan kuulun itäisen laskuhaaran eli Heinäveden reitin alkupää. Järvenä se ei olekaan ihan tavanomainen, sillä se on muodostunut miljoonia vuosia sitten meteoriitin törmäyksessä. Tästä muistona ovat muun muassa mystiset syvänteet. Suvasveden maisemat ovat vaihtelevat: järven eteläosa on saarien ja salmien sokkelo, kun taas järven keskivaiheilla on kaksi isoa selkää, joissa liikkuminen kovalla tuulella vaatii hyviä veneilytaitoja. Kukkarinselän ja Haapaselän erottaa toisistaan Jakamojen matala saaristo. Alue kuuluu Metsähallituksen rantojensuojeluohjelmaan, jossa osa rannoista pidetään rakentamattomana. Kisaviikonloppuna satamana käytettiin Enoniemen kalasatamaa, jossa on sopivat veteenlaskupaikat ja lähtöpaikat veneille.
Kalastajan lauttaan voi kasata isoimmat kalat. Eliel Kilkin ensimmäisen kisapäivän saalis oli komea.
Tulokset (sijat 1.–3.) YKSILÖKILPAILU
1. Eliel Kilkki 2. Kim Jaatinen Calypso ry 3. Matti Pyykkö Team Kampela ry JOUKKUEET
SM kulta: Team Kampela 1 (Matti Pyykkö, Antti Olin, Niklas Saari) SM hopea: Calypso 1 (Kim Jaatinen, Riku Leimola, Jyri Lankinen) SM pronssi: Liitto 1 ( Eliel Kilkki, Joonas Lassila, Janne Mantere) Enonniemen laituri on sopiva isollekin alukselle.
Punnitusta seurasivat kaikki. Suomen mestarin saalista Niklas Saaren asiantuntevassa käsittelyssä.
Tapio Salakarin komea hauki.
Sukelluskalastuksen SM-kisat voitti Eliel Kilkki. – SM-kisojen voitto on ollut haaveeni siitä lähtien, kun aloitin tämän lajin vuonna 2007. Pidin lajista pitkän tauon loukkaantumisen vuoksi, ja tein tänä kesänä paluun, joten tämän kilpailun voittaminen oli aivan mahtavaa, hän iloitsee.
Sukelluskalastajan varusteet odottavat lähtövalmiina.
3/2020 SUKELTAJA
21
Juha Nurminen, Helsinki
Meren ihminen Vuoden sukeltajaksi valittu Juha Nurminen on meren ihminen jo neljännessä polvessa. Syvä huoli mertemme tulevaisuudesta sai hänet aikanaan toimimaan. Nyt John Nurmisen Säätiön Itämerihankkeet ovat pienentäneet meren vuotuista fosforikuormaa merkittävästi. Sukellusharrastus tarjoaa Juha Nurmiselle paitsi visuaalisia elämyksiä myös aikaa perheen kanssa. KRISTIINA KARILA Kuvat Kari Lehtinen
MITEN SINUSTA TULI SUKELTAJA?
Sukellusurani lähti vähän myöhemmin liikkeelle, siinä neljänkympin tienoilla. Olen ollut aina luontoihminen, vaeltanut ja veneillyt. Olen neljännen polven yrittäjä laivanvarustajaperheessä, joten meri ja veneily on meillä veressä. Veneilyn lisäksi sukellusinnostukseeni vaikutti akvaarioharrastus: perustin yrityksemme tiloihin Huolintataloon akvaarion yhteistyössä Särkänniemen kanssa. Huolintabisnestä kun teemme, pystyin tuomaan sinne itsekin mereneläviä ulkomailta. Kävin sukelluskurssin Suomessa, ja aika pian mukaan tuli myös valokuvaaminen veden alla. Alkuun se oli aika haastavaa: elettiin filmiaikaa, ei ollut kunnon kalustoa eikä tietokirjallisuutta, merellä filmin vaihto oli hankalaa, ilma loppui, sähkö loppui…
kaita. Kirkasta vettä ja isoja otuksia – se säväyttää aina. Tosin myös pienten kääpiömerihevosten etsiminen hankalissa olosuhteissa on tuottanut hienoja onnistumiselämyksiä. MITEN SUKELLUS ON VAIKUTTANUT SINUUN IHMISENÄ?
Sen ymmärtäminen, mitä luonnossa on tapahtunut ja mitä meri merkitsee elämän kehittymisessä, on kasvattanut ja syventänyt innostusta merten suojeluun. Vuoden 1997 paha leväkesä antoi sykäyksen ryhtyä toiminaan, kun näki sitä leväpuuroa kaikilla rannoilla ja kuolleita merenpohjia. Se alkoi vaivata mieltä ja oli pakko alkaa tehdä jotakin. Tunnen hätää ja tuskaa siitä, että biotoopit kärsivät ja koralliriutat tuhoutuvat. Asioista pitää kertoa ja asioita pitää tehdä.
MILLAISIA OVAT PARHAAT
LÄHES KOKO PERHEESI SUKELTAA,
SUKELLUSKOHTEET JA -ELÄMYKSET?
MITÄ HARRASTUS MERKITSEE TEILLE PERHEENÄ?
Sukellan mieluiten Kaakkois-Aasiassa Intian valtamerellä ja Punaisellamerellä. Reissut ovat yleensä parin viikon liveaboard-reissuja, ja usein joku lapsista on mukana – viidestä lapsestani neljä sukeltaa. Olen sukeltanut myös Suomessa, mutta nyt iän puolesta ei enää parane lähteä Suomen vesiin, kuivapuku tuntuu jo aika kankealta. Sukelluksia olen tehnyt noin 2000. Minua viehättää sukelluksen visuaalinen puoli, kauniit näkymät, mutta myös luonnon ymmärtäminen on ollut tärkeää alusta lähtien. Sukeltaessa avautuu näkymä maailmaan, johon ei normaalisti pääse. Minua kiinnostavat eliöiden symbioottiset vuorovaikutussuhteet, jotka määräävät elämää pinnan alla – haluan ymmärtää tätä isoa tarinaa. Myös painottomuus ja hiljaisuus ovat tärkeitä; voi olla ilman puhelinta omien juttujensa parissa, eivätkä tuloslaskelmat ja taseet pyöri päässä.
Sukellus muun muassa toi minut yhteen nykyisen vaimoni kanssa, ja lapset ovat yksi kerrallaan suorittaneet sukelluskurssin ulkomailla. Yhteinen harrastus tuo keskinäistä luottamusta ja innostusta. On ollut palkitsevaa avata tätä maailmaa jälkipolville. MILLAISTA SUKELTAJAYHTEISÖÄ SUOMESSA TARVITAAN?
Arvostan kovasti Vuoden sukeltaja -palkintoa, ja olen iloinen, jos olen voinut edes vähän toimia esimerkkinä sekä puhua sukelluksen ja vesiluonnon puolesta. Olisi hienoa, jos koko sukeltajayhteisö tekisi vielä enemmän asioita yhdessä, enemmän virikkeitä ja hyvää meininkiä. JOHN NURMISEN SÄÄTIÖLLÄ ON OLLUT VUOSIEN VARRELLA USEITA ITÄMEREN FOSFORIKUORMAN VÄHENTÄMISEEN TÄHTÄÄVIÄ HANKKEITA.
22
ONKO MIELEESI JÄÄNYT JOKU IKIMUISTOINEN SUKELLUS?
MIKÄ NIISTÄ ON SINULLE ERITYISEN TÄRKEÄ?
Osuimme Intian valtamerellä nuoremman tyttäreni kanssa yösukelluksella paikkaan, jonne oli kertynyt paljon isoja saalistajia yhtä aikaa ihan kuin jollekin markkinoille, haita, rauskuja, isoja mureenoja. Kokemus oli ihan mieletön. Sukellus oli tyttäreni ensimmäisiä, ja hän ihmetteli, että onko se aina tämmöistä. Myös Papua-Uudessa-Guineassa olen päässyt sukeltamaan uskomattoman hienoissa koskemattomissa paikoissa, kuten jylhissä korallirinteissä ja -kanjoneissa. Virtaukset voivat olla siellä aika voimak-
Pietarin hanke oli tietysti suurin ja vaikuttavin. Vuosina 2005– 2011 käynnistettiin jätevesien tehostettu fosforinpoisto Pietarin kolmella suurimmalla puhdistamolla. Yrittäjätaustalla lähdettiin Pietariin neuvottelemaan ja sitkeästi puserrettiin hanke käyntiin. Siinä tuli Säätiön koko tiimin ympäristöosaaminen hyvään käyttöön. Mallia on sovellettu myöhemmin muissa puhdistamoissa. Tällä hetkellä olen erityisen innostunut hankkeesta, jossa fosforia sitovaa järviruokoa korjataan pois merestä. Sitä voidaan sitten
3/2020 SUKELTAJA
jalostaa kasvualustaksi, johon tällä hetkellä käytetään turvetta. Järviruoko kasvattaa umpeen hienot lahdenpohjat, joten poistamalla sitä myös rannan puolelta vaalitaan myös perinnemaisemallisia arvoja. Tämä pilotti on juuri käynnistynyt. MISTÄ KUMPUAA INTO JA IDEAT MUUN MUASSA KIRJOIHISI?
Olen niin meren ihminen, kirjoittanut merestä, merenkulusta ja navigoinnista. Olen iloinen, että saimme taltioitua vanhat sukelluskuvani Meren lumo -kirjaani, suurin osa niistä oli filmiajalta. Niko Kettusen teksti sitoo kuvat hienosti yhteen. Kirjaa oli ilo tehdä ja olen siitä ylpeä. MINNE SUUNTAAT SUKELTAMAAN SEURAAVAKSI?
Jouduimme koronan vuoksi peruuttamaan pääsiäismatkan lasten kanssa, mutta toivottavasti pääsemme samalla porukalla marraskuun lopussa Punaisellemerelle, saapa nähdä. 3/2020 SUKELTAJA
23
Norpat
Norppien kesä
jännä ja hyödyllinen PALKITUN kirjailija Raili Mikkasen tieto-
kirja Suomen lasten aarrelaivat kertoo kymmenen hylyn tarinan. Välillä kertojana on
Vesikot vesisateessa
1400-luvun Hanneke Vromen matkustaja, nuori lapsenpiika Sofia. Hangon Kaape-
SUKELLUSSEURA VESIKOT ry:lle kuuluu joka vuosi useampi Kouvolan kaupungin
lihylkyyn käydään tutustumassa nykypäi-
ranta siivottavaksi. Rannat on jaettu laitesukeltajille ja junnuille. Junnut snork-
vänä sukeltamalla; Emma saa jo sukeltaa
laavat ja kahlaavat kaksi matalaa rantaa. Sää oli ollut aurinkoinen ennen sovittua
ja Väinö-veli voi katsella hylkyä snorklaa-
siivouspäivää. Siivouspäivälle sattui kuitenkin suomalainen kesäpäivä: vettä satoi
malla. Sukellus valmisteluineen on kuvattu
vaakatasossa ja tuuli oli navakka. Vesi oli kuitenkin lämmintä, joten selvisimme
täsmällisesti, niin että lajia tuntematonkin
hommasta, kun vain pysyimme vedessä. Meidän urheat juniorit olivat erittäin
saa hyvä käsityksen harrastuksesta. Osa
reippaita, vaikka Suomen kesä ei antanutkaan parastaan. OONA TUURI
käytännöistä on kuvattu toisen koulutusjärjestön mukaisesti. Sukeltajaliiton ja CMAS:n ohjeet ovat hieman erilaiset. Sympaattisin on kuitenkin Gustav Adolfin tarina, jonka hylky kertoo itse: ”Huhuu, huhuu, kuuluuko sinne ylös? Minä täällä, Kruununprinssi Kustaa Aadolf.” Tarinoita
Pasi Tolvanen
täydennetään lapsille sopivalla tavalla esitetyllä fakta- ja historiatiedolla hylkyjen vaiheista ja nykytilasta. Irene Savolainen
9-vuotias lukijamme ihastui kirjan
Melqqu2020 NUORTEN LAITESUKELLUSLEIRI Melqqu
maalaukselliseen kuvitukseen, joka oli ”ihan kuin taulu”. Kuvitus on Laura Haapamäen käsialaa. Kuvattomat aukeamat tuntuivatkin sitten tylsiltä. Otsikoiden ”koukeroiset kirjaimet” eli historiallisten tekstien tyyliä mukaileva fontti ei saanut kiitosta – tekstiä
järjestettiin tänä vuonna yksipäiväisenä.
oli vaikea hahmottaa. Vaikeita sanojakin tuli
Lauantaina 27.6. kuusi nuorta kokoontui
vastaan, kuten armada, kapyysi tai pinassi,
Lopen Iso-Melkuttimelle laitesukelta-
mutta onneksi kirjan lopusta löytyi pieni
maan ja viettämään päivää vesiaktivi-
laivasanasto avuksi.
teettien parissa. Nuorilla oli hauskaa
Jännittävät, seikkailunmakuiset tarinat
sukeltaessa, heittoliinaa heittäessä ja
herättivät 9-vuotiaassa löytöretkeilijän ja
suplaudoilla pelastaessa sekä muuten
myös vannoutuneen hylkyjen suojelijan:
vain vedessä läträtessä. Kiitos kaikille
”Hylkyrosvous ei ole reilua!” kuului tuomio.
osallistujielle ja järjestäjille! Melqqu-leirin
Hylkyjen ja ihmisten traagiset kohtalot
järjestää Riihimäen Urheilusukeltajat ry
saivat nuoren lukijan hieman surulliseksi, ja
yhteistyössä Sukeltajaliiton
tarinoista keskusteltiin paljon. Kirjaa kan-
nuorisovaliokunnan kanssa.
nattaakin lukea aikuisen kanssa yhdessä. Vanhemman mielestä on hyvä, että tällaisia
IRENE SAVOLAINEN
lapsen omaan harrastukseen liittyviä tietokirjoja julkaistaan; ne jos mitkä innostavat
Sammakoiden lettukestit
lukemaan. HELI HALAVA
JYVÄSKYLÄN SAMMAKOIDEN norpat ja muutama kuutti
olivat kauden starttitapahtumassa saunomassa ja sukeltamassa ja syömässä viiden litran taikinan verran lettuja.
Mauri Rajala
SARA NORJA
Laura Haapamäki, Raili Mikkanen: Suomen lasten aarrelaivat, Minerva Kustannus Oy, 2019.
Ympäristö
Eksoottisia vieraita Keväiset delfiinihavainnot Suomenlahdelta ilahduttivat merenystäviä. ESSI KESKINEN Kuva Olli Loisa
H
elatorstain aattona Kemiönsaaren Taalintehtaalta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin kolmesta suuresta merinisäkkäästä. Turun ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Olli Loisa, joka muun muassa vastaa Suomen aluevesien pyöriäisseurannasta, pääsi paikalle pikimmiten, ja varmisti havainnon kolmeksi pullokuonodelfiiniksi. Edellisen kerran pullokuonodelfiinejä on vieraillut Suomen rannikolla lähes 70 vuotta sitten, eli tapaus on hyvin harvinainen. Pullokuonodelfiinit ovat suolaisten valtamerten lajeja, ja niitä elää lähes joka meressä napa-alueiden kylmiä vesiä lukuun ottamatta. Suomea lähinnä elävät pullokuonodelfiinit löytyvät Pohjanmereltä ja vierailevat sieltä säännöllisesti vielä Tanskan vesillä, mutta eivät yleensä enää pidemmällä Itämerellä. Tämänkertainen kolmikko löysi tiensä aina Loviisaan ja Haminaan asti. Sittemmin kolmikko (emo, poikanen ja ilmeisesti uros) on eronnut. EI PYSYVIÄ ASUKKEJA
Valtamerieläimet, samoin kuin muuttolinnut, harhailevat välillä vakituisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle. Lähempänä lähtöaluetta tämä liittyy myös normaaliin dispersaaliin eli lajin yksilöiden levittäytymiseen uusille alueille. – Joillakin retket menevät pitkäksi ja älykkäiden delfiinien ollessa kyseessä voi leikillisesti spekuloida turismistakin, sanoo erityisasiantuntija Loisa. Pullokuonodelfiinit syövät kalaa, mustekaloja ja äyriäisiä. Suomesta löytyy rasvaista silakkaa ja kilohailia, jotka varmasti kelpaavat appeeksi kaukaisille vieraille. Ruuasta ei siis Itämeressä tulisi pulaa, mutta valtamerioloihin, kuten reilusti korkeampaan suolapitoisuuteen sopeutuneena, pullokuonodelfiini tuskin liittyy
Pullokuonodelfiinin selkäevä on sirppimäinen, kun taas pyöriäisellä se on matala kolmio.
Itämeressä pysyvästi eläviin lajeihin. Monet delfiini- ja pyöriäislajit toki vierailevat säännöllisesti murtovesissä ja nousevat jopa jokia ylös. Pyöriäisen lisäksi Itämerelle ei näytä olevan levittäytymässä pysyvästi muita valaslajeja, vaikka Pohjanmereltä löytyisi runsaita kantoja muun muassa valkokuonodelfiiniä, delfiiniä, pullokuonoa ja lahtivalasta. Loisa kertoo, että Itämeren vierailijoilla näyttäisi esiintyvän usein erilaisia iho-oireita, kuten sieni-infektioita. Näiden oireiden pitäisi asiantuntijoiden mukaan kuitenkin olla suurimmaksi osaksi ohimeneviä, ja esiintyy niitä toki myös valtamerissä elävillä lajeilla. DELFIINI VAI PYÖRÄINEN?
Pyöriäinen on pieni merinisäkäs, joka ainoana valaslajina ja yhtenä pienimmistä hammasvalaista kuuluu pysyvästi Itämeren lajistoon. Myös Suomen lounaisella avomerialueella Itämeren pääaltaan äärimmäisen uhanalaiseen populaatioon kuuluvia pyöriäisiä esiintyy akustisen seurannan perusteella säännöllisesti, vaikka niistä tehdään näköhavaintoja hyvin harvoin. Pullokuonodelfiini on sitäkin harvinaisempi vierailija, mutta sen erottaa kuitenkin helposti kotimaisesta pyöriäisestä. Pullokuonodelfiini on kooltaan huomattavasti suurempi. Aikuinen kasvaa jopa nelimetriseksi ja viisisataakiloiseksi, kun taas pyöriäinen on pituudeltaan noin puo-
litoista metriä ja 50–60 kiloa eli pienen aikuisen kokoinen. Pyöriäisen selkäevä on matala kolmio, kun taas pullokuonodelfiinillä ja useilla muilla delfiinilajeilla se on korkea ja enemmän sirppimäinen. Moni on ulkomailla sukeltaessaan saattanut huomata delfiinin selkäevän pinnalla ja ensimmäisenä mieleen on välähtänyt kuvia Tappajahai-elokuvasta. Loisa kertoo, että heti ensimmäisistä kaukaa otetuista kännykkäkuvista pystyi pyöriäisen sulkemaan pois. TARKKAILE DELFIINEJÄ OIKEIN
Loisa neuvoo sukeltajia suhtautumaan delfiineihin samoin kuin hylkeisiin. – Yleisesti mielestäni kaikkea turhaa häiriötä ja interaktioita luonnonvaraisten eläinten kanssa tulisi välttää, mutta en näe kuitenkaan tässä kohtaa suureksi vaaraksi, jos joku pulahtaa delfiinien lähellä veteen. Delfiinit sitten itse päättävät, haluavatko tulla näköetäisyydelle. Paikallaan olo on varmaankin paras vaihtoehto ja eläimet päättävät sitten jatkosta. Jahtaamista ei kannata yrittää ja suurten eläinten lähellä kannattaa muutenkin olla maltillisesti, Loisa neuvoo. Ympäristöministeriö on julkaissut yhdessä Maa- ja metsätalousministeriön ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa julkaisi tarkkailuohjeet Suomen rannikolla vierailevien delfiinien katselemiseksi.
Tarkkailuohjeet
https://mmm.fi/-/saaristomerella-esiintyvien-pullokuonodelfiinienturvaamiseksi-suositellaan-verkkokalastuksen-valttamista 3/2020 SUKELTAJA
25
Molemmissa kaapeissa on hylly ja kaksi pistorasiaa. Näin yhteen kaappiin mahtuu kerralla neljä laitetta lataukseen. Kaapit on valmistettu vesivanerista.
Lataa laitteet turvallisesti Akut kannattaa turvallisuussyistä ladata niille varatuissa paikoissa etenkin tukialuksilla. SUSANNA KORKIATUPA
E
rilaisten akkujen lataaminen aiheuttaa sukellustukialuksessa paloturvallisuusriskin. Aluksessa sattuva tulipalo voi olla varsin tuhoisa, sillä poistumistiet voivat olla ahtaita ja palossa saattaa syntyä vaarallisia kaasuja. Jos palo on aluksessa kannen alla, syntyy vakavampi vaaratilanne, varsinkin jos aluksessa nukutaan. Akkuja on kuitenkin välttämätöntä ladata, kun virtaa tarvitaan erilaisiin laitteisiin kännyköistä sukellusvalaisimien tai muiden tarvikkeiden akkuihin. Litiumio-
26
3/2020 SUKELTAJA
ni-akut saattavat oikosulkuun mennessä syttyä räjähdysmäisesti palamaan – mitä suurempi akku, sitä isompi vaara. Jos tällainen vahinko tapahtuu yllättäen aluksen sisätiloissa, seuraukset ovat vakavat. Tavallisesti pistorasiat sijaitsevat aluksissa juuri kannen alla aiheuttaen paloturvallisuusriskin. Maailmalla on sattunutkin sukellustukialusten tulipaloja, jotka ovat saaneet alkunsa akun latauksesta. Irrotettavien akkujen ja laitteiden lataamiseen olisikin hyvä järjestää turvallinen paikka aluksilla.
LATAUSKAAPIT KANNELLE
Kuopion Urheilusukeltajat on rakentanut tukialus Marie Antoinetten kannelle kaksi latauskaappia. Aiemmin kaikki akut ja laitteet ladattiin kannen alla. Muutamalle seuran jäsenelle sattui joitakin vuosia sitten vaaratilanne Norjan reissulla, jossa skootterin akku syttyi yllättäen tuleen vesirajassa. Vedessä oli tapahtumahetkellä kaksi luolasukeltajaa valmistautumassa sukellukseen. Skootteri paloi isolla liekillä räjähdysmäisesti, ja sukeltajat joutuivat pakenemaan tilannetta kauemmaksi.
Reijo "Retu" Honkanen laittamassa sukellusvalaisinta lataukseen.
Vaikka kyseessä ei ollut lataustilanne, pisti vahinko miettimään aluksessa tapahtuvan lataamisen turvallisuutta. – Esimerkiksi valaisimien akut ladataan meillä latauskaapeissa, jotka sijaitsevat kannella kätevästi muiden sukellusvarusteiden välittömässä läheisyydessä. Akut on helppo siirtää lataukseen ja ne pysyvät kuivassa. Palosuojattuja kaapit eivät kuitenkaan ole, sillä meillä tarkoitus oli vain siirtää akkujen lataaminen turvallisempaan paikkaan kannen alta. Kaappien ympärillä ei ole palavaa materiaalia. Puhelimia ja muita pieniä laitteita porukka saa edelleen ladata myös makuutiloissa kannen alla, kertoo seuran varapuheenjohtaja Pentti Hartikainen. Markkinoilla on myös myynnissä valmiita, paloturvallisia, litiumioni-akkujen lataamiseen ja varastointiin tarkoitettuja kaappeja. Paloturvalliset lataus- ja säilytyskaapit maksavat 4000–7000 euroa.
Latauskaapit sijaitsevat hyvällä paikalla kannella.
HYVÄT OHJEET
PADI on listannut muutamia hyviä käytänteitä tukialuksille laitteiden lataamiseen liittyen. Ohjeita voi muokata soveltuvin osin oman aluksen käyttöön. 1. Lataa akkuja vain siihen osoitetulla alueella. 2. Käytä vain valmistajan hyväksymiä/ suosittelemia latureita. Huolehdi, että laturien ja akun teho ovat yhteneväiset. 3. Valvo laitteita latauksen ajan. 4. Poista akut latauksesta, kun ne ovat täynnä. Irrota laturi pistorasiasta. Jos akku on lämmin, anna sen jäähtyä ennen käyttöä ja käytön jälkeen ennen latausta.
5. Säilytä akkuja valmistajan ohjeiden mukaisesti. Älä säilytä akkua laturissa. 6. Irrota laturi välittömästi, jos akku kuumenee, turpoaa tai siitä lähtee hajua. 7. Älä lataa aluksessa yhtäaikaisesti liian montaa akkua. Myös Tukes ohjeistaa kattavasti turvalliseen litium-akkujen lataamiseen ja käyttämiseen. Ohje löytyy Tukesin sivuilta: https://tukes.fi/litiumioniakkujen-turvallinen-kayttaminen Muut lähteet: PADIn artikkeli turvallisuudesta https://urly.fi/1IeD
3/2020 SUKELTAJA
27
Zoan Oy 2020
Huvijahti Amphion oli kuningas Kustaa III:n henkilökohtainen alus vuosien 1788– 1790 sodassa. Stilisoitu kuva Savua aalloilla -virtuaalielämyksestä.
Kohtalona
Ruotsinsalmi Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avautui kesäkuussa Kotkan Merikeskus Vellamossa. Se kertoo Ruotsinsalmen toisen meritaistelun ja sitä seuranneen linnoituskaupungin tarinan. Näyttelyn kokokohta on vaikuttava virtuaaliesitys taistelusta, jonka jäljiltä Ruotsinsalmi on yksi maailman suurimpia 1700-luvun hylkykeskittymiä. KRISTIINA KARILA
28
3/2020 SUKELTAJA
Soile Tirilä, Museovirasto
Pienoismalli Ruotsinsalmen linnoituskaupungista. Mallin säätimillä kävijä pystyy itse valitsemaan, mistä näkökulmasta haluaa tarkastella tapahtumia, jotka ilmestyvät pienoismalliin "livenä". Vetoaa varmasti myös nuorempiin näyttelyvieraisiin.
V
VÄHÄN TUNNETTU MUTTA TÄRKEÄ
TAVALLISEN IHMISEN ELÄMÄÄ
Näyttelyamanuenssi Erik Tirkkosen mukaan näyttely on ehdottomasti Vellamon historian laajin. Sitä koottiin reilut kaksi vuotta kymmenien ihmisten voimin. Mutta miksi juuri tämä näyttely ansaitsi tulla tehdyksi? – Ruotsinsalmen historia on suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon jakso Suomen historiassa. Näyttelyllä on luonnollisesti iso paikallinen merkitys, sillä Kotkan aluetta tapahtumat muovasivat suuresti muun muassa käynnistämällä linnoituskaupungin rakennustyöt, josta löytyy jälkiä Kotkasta edelleen. Näyttelyssä pyrimme myös kertomaan, kuinka kansainvälinen linnoitus tuolloin oli: venäläiset sotilaat perheineen tulivat suuren Venäjän kaikista kolkista ja toivat mukanaan oman kielensä, omat uskontonsa ja tapansa. Tästäkin löytyy merkkejä kaupungin nykyasussa. Museolla on paljon Ruotsinsalmen taistelujen hylyistä tutkittavaksi nostettua esineistöä, joka saatiin nyt hienosti esille, hän kertoo.
Sodassa ei ole voittajia, todetaan näyttelyn esittelymateriaalissa. Etenkin pienen ihmisen näkökulmasta sota tuo mukanaan kurjuutta ja kuolemaa, väkivaltaa, sortoa ja tauteja. Myös tätä on pyritty tuomaan näyttelyssä esille. Kävijä kohtaa useita aikalaisia, joiden tarinat ovat säästyneet tähän päivään. Piika Clara Grönbladin (1771–1830) tarina alkaa, kuten monella maalta työn perässä muuttaneella naisella: vapaampi kaupunkilaiselämä tarkoitti romansseja, ja hän sai kuusi aviotonta lasta. Kuudennen lapsen tunnusti omakseen saaristolaivaston komentajakapteeni Friedrich von Möller. Kun von Möller sai siirron Ukrainaan, Clara ja lapset, jotka kaikki ilmeisesti olivat von Möllerin, seurasivat mukana. Claralle kävi hyvin, sillä pariskunta solmi avioliiton, ja he saivat vielä kolme lasta. »
Elina Simonen
uosina 1700–1809 Pohjolan suurvallat Ruotsi ja Venäjä kävivät neljä sotaa. Niistä viimeinen, 1808–09 käyty Suomen sota ratkaisi sodan näyttämönä toimineen Suomen kohtalon, kun se liitettiin suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjän imperiumia. Suomen sotaa edelsi 1788–1790 Kustaan sota, josta tuli Itämeren valtasuhteiden käännekohta. Kustaa III halusi palauttaa maansa mahdin ja myös oman kansansuosionsa, vaikka resursseja oli liian vähän ja kansa vastusti sotaa. Vastapuolella oli hänen serkkunsa Venäjän Katariina II Suuri. Taisteluja käytiin sekä maalla että merellä. Ruotsinsalmen toinen meritaistelu nykyisen Kotkan edustalla päättyi Ruotsin voittoon, ja rauha solmittiin Värälässä elokuussa 1790. Meritaisteluun osallistui noin 350 alusta ja kymmeniä tuhansia sotilaita. Ruotsi menetti vain kuusi alusta, kun taas Venäjä yli 60, osa upotettuna, osa vallattuna tai poltettuna. Tuhannet menehtyivät – Ruotsinsalmi on valtava hautapaikka. Venäjä otti tappiosta opikseen ja ryhtyi panostamaan saaristopuolustukseen käynnistämällä Ruotsinsalmen linnoituksen ja laivastoaseman rakentamisen. Linnoitusta rakennettiin vuoteen 1808 eli Suomen sodan alkuun saakka. Linnoituksen jäänteet ja merialueen hylyt Kotkassa kertovat elämästä ja kuolemasta paitsi valtiomahtien ja niiden sotavoimien, myös tavallisen ihmisen näkökulmasta.
Piika Clara Grönblad. 3/2020 SUKELTAJA
29
Näyttelyn ovat tuottaneet
Toinen sisukas nainen, lähes 80-vuotias everstinleski Maria Purpur (1776–1856), kieltäytyi nousemasta sängystään, kun brittilaivasto Krimin sodan aikana oli rantautunut Ruotsinsalmeen ja aikoi polttaa linnoituksen. Englantilaiset sotilaat kantoivat hänet sänkyineen ulos Nikolainkirkon läheiselle mäelle. Seuraavana aamuna kaupunki savusi, mutta sekä Maria että kirkko löytyivät hyvässä kunnossa.
yhteistyössä Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo ja se kestää vuoteen 2027 asti.
www.merikeskusvellamo.fi
set ja kiitokset innostuksestanne Ruotsinsalmen vedenalaisen kulttuuriperinnön dokumentointiin, hyvästä ja monitahoisesta yhteistyöstä vuosien varrella sekä myös seuran aktiivisesta viestinnästä, joka osaltaan lisää tietoisuutta tästä merkittävästä vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä. Kotka Diversin sukeltajat ovat mitä parhaita Ruotsinsalmen hylkylähettiläitä, hän toteaa.
30
3/2020 SUKELTAJA
Alusten 3D-malleihin voi tutustua osoitteessa
sketchfab.com/Museovirasto
El
le
r/ C
er
el
la
Oy
St. Nikolain hylky.
d
Kaikkiaan Kotkan edustalla arvioidaan olevan 45–60 hylkyä. Alue onkin maailman suurimpia 1700-luvun hylkykeskittymiä maailmassa. Uusia hylkyjä paikannetaan lähes vuosittain. Tässä sukeltajilla on oma roolinsa. Sukellusseura Kotka Divers ry:n harrastajat ovat sukeltaneet ja kartoit-
Näyttelyn kohokohta, virtuaaliesitys Savua aalloilla, puhaltaa peliteknologian keinoin meritaistelun elämään. Esitystä varten 3D-mallinnettiin 16 historiallista alusta, ja mallit tullaan julkaisemaan avoimena datana Finna-portaalin kautta. Tehty mittava työ haluttiin kaikkien ulottuville ajatuksena, että aineistoa voisi käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi peli- ja elokuvateollisuudessa tai tutkimuksessa. Ehkäpä seuraavassa suomalaisessa menestyspelissä seikkailevat Ruotsinsalmen alukset.
ar
SEURAN KORVAAMATON APU
Simon
3D-MALLIT KAIKKIEN KÄYTTÖÖN
taneet aluetta vuosia ja löytäneet useampia hylkyjä. Myös hylkyjen kuvaamisessa ja dokumentoinnissa seuran kokeneet sukeltajat ovat olleet korvaamaton apu. – Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyn tuottaminen edellytti vuosien tutkimusta sekä mittavaa kenttätyötä. Toissa kesänä toteutettiin neljän jo aiemmin identifioidun hylyn kuvaus sekä 3D-mallintaminen Alfred E. Kordelinin säätiön mahdollistamana, ja lisäksi meriarkeologit yhdessä tutkijoiden kanssa onnistuivat hankkeessa arkistolähteiden perusteella löytämään Ruotsinsalmen alueelta kaksi uutta hylkyä. Vaikka nämä edellä mainitut työt toteutettiinkin ammattilaisten toimesta, Kotka Diversin aktiivisten sukeltajien paikallistuntemus, kuten tarkkojen hylkysijaintien ja kohteilla vallitsevien olosuhteiden tuntemus, oli hankkeen onnistumiselle merkittävää. Paikallistuntemuksen siivittämänä sukellukset voitiin toteuttaa parhaiden mahdollisten näkyvyyksien aikana, mikä paitsi nopeutti työtä, myös paransi sukellusturvallisuutta, kertoo Suomen merimuseon intendentti Pia Paukku. – On hienoa, että Kotka Divers on aktiivisesti panostanut teemaan mm. kehittämällä jäsenistönsä osaamista fotogrammetrian saralla ja hankkimalla jäsenistön käyttöön kuvauskalustoa. Haluaisinkin välittää seuralle Suomen merimuseon tervei-
ch
Yksi Ruotsinsalmen meritaistelussa uponneista aluksista oli venäläinen fregatti St. Nikolai, joka on Suomen tunnetuimpia museohylkyjä. Hylyn löysi Kotkan kaupunginsukeltaja Karl Reijasto jo vuonna 1948, mutta sitä on tutkittu kunnolla vasta 1960-luvulta lähtien, kun sukellusvarusteet olivat kehittyneet riittävästi. Hylyllä on järjestetty useita tutkimusleirejä 70-luvulta lähtien. St. Nikolailla on ollut tärkeä rooli meriarkeologian kehittymisessä, sillä ennen sitä Suomessa ei tieteenalaa harjoitettu lainkaan. Nykyään suomalainen meriarkeologinen osaaminen saa kansainvälistäkin tunnustusta.
Maria Purpur.
Ri
ST. NIKOLAISTA ALKOI MERIARKEOLOGIA SUOMESSA
Elina
Nykyisen Kotkansaaren alueelle levittäytyvä Ruotsinsalmen linnoituskaupunki oli miehinen ympäristö: suurin osa sen asukkaista oli sotilaita ja upseeristoa. Päällystö toi mukanaan myös vaimoja ja lapsia, ja he saivat nauttia arvolleen sopivasta seurapiirielämästä lähikartanoissa ja upseeriklubeilla. Kaupunki tarjosi työmahdollisuuksia, joten maalta virtasi työikäisiä naisia piianpestin ja vapaamman elämän toivossa. Kauppiaat puolestaan näkivät sotilaissa potentiaalista asiakaskuntaa. Kaupunki kasvoi, ja ahtaissa ja epähygieenisissä oloissa taudit, kuten kolera, levisivät ja kuolleisuus oli korkea. Sodissa kuoli paljon enemmän väestöä tauteihin kuin taisteluissa.
en
KASVAVA KAUPUNKI
JOTTA VEDESTÄ nostettu arkeologinen löy-
tö voidaan asettaa esille näyttelyyn, sen tila pitää stabiloida eli konservoida. Nykyään lähes kaikki vedestä nostettu konservoidaan, sillä meriarkeologit nostavat vain sen, mikä on tarpeen. Konservaattori Liisa Näsäsen kesä Suomen merimuseon ja kansallismuseon kokoelma- ja konservointikeskuksessa on ollut kiireinen. – Kesät ovat aina vilkkaita, kun sekä
Clemson University
Konservaattori on hylkymateriaalin ensihoitaja Liisa Näsänen konservoimassa Amerikan sisällissodan (1860–65) aikaista ammusta Warren Lasch Conservation Centerin tiloissa (Clemsonin Yliopisto) vuonna 2013.
maa- että meriarkeologiset kenttätyöt ovat käynnissä. Puuta tulee paljon, mutta myös nahkaa, keramiikkaa, posliinia ja metallia. Itse olen erikoistunut vettyneeseen ja meriarkeologiseen materiaaliin: jos se märkää, niin se tulee minulle. Kun uusi esine tulee konservaattorin työpöydälle, ensimmäiseksi se dokumentoidaan siinä tilassa, missä se on löydetty. Alustava puhdistus tehdään harjoilla ja pensseleillä. Varsinainen puhdistus saattaa vaatia järeämpiäkin välineitä, kuten talttoja, vasaroita – myös kirurgiset ja hammaslääkärin työkalut ovat kovassa käytössä. Työ tehdään hitaasti ja harkiten, ja usein mikroskoopin alla. – Jos esine on merestä, on suola kaikkein suurin ongelma, sillä se aiheuttaa
– Jos esine on merestä löydetty, on
tuhoja lähes kaikille materiaaleille. Se pitää
epätodennäköistä, että se selviäisi normaa-
poistaa, ja siinä saattaa mennä kuukausia,
liolosuhteissa ilman konservaattorin apua.
jopa vuosia, Näsänen sanoo.
Jos siis löydät jotain, ilmoita Museoviras-
Seuraavaksi vesi poistetaan niin, että
tolle, niin hoidetaan ”potilas” ensiapuun,
minimoidaan kuivausvauriot, kuten hal-
jotta sillä on mahdollisuus selvitä ja säilyä
keamat ja kutistuminen. Kontrollikuivatus,
tulevillekin sukupolville, kehottaa hän.
liuotinkuivatus ja pakastekuivaus ovat
taan solutasolla polyetyleeniglykolilla
Merimuseossa 80-luvulta lähtien. Eläkkeelle hän jäi virasta viime vuonna. Klemelä oli
(PEG), joka on synteettistä muovia.
mukana St. Nikolain kaivauksilla 80-luvulla,
Esine siis periaatteessa kylläste-
jolloin hylystä nostettiin muun muassa
tään ennen kuivausta. Sen jälkeen
merimiesarkkuja ja hän pääsi tutustumaan
esine menee pakastekuivuriin, missä
niiden sisältöön. Hänen konservoimiaan
alipaineen avulla siitä poistetaan vesi, jonka
esineitä näyttelyssä ovat muun muassa
laite kerää sublimaatiolla. Vesi siis siirtyy
nahkasaapas ja huopahattu, jotka olivat
kiinteästä olomuodosta suoraan kaasuksi.
kuuluneet St. Nikolain miehistön jäsenille.
Tämä menetelmä vähentää kuivumisvauri-
Suo
Konservaattori Ulla Klemelä työskenteli
Ulla Klemelän konservoimia esineitä, jotka ovat kuuluneet St. Nikolain miehistölle.
use
eo
nahan kohdalla, suuri osa vedestä korva-
Hattu ja saapas
rim
merimus
– Orgaanisen materiaalin, kuten puun ja
me
Suomen
yleisimmät metodit.
n me
– Nämä ovat jääneet mieleen sellaisina
oita, ja esineen alkuperäiset mitat pysyvät
kivoina töinä. Saappaassa oli monta eri
paremmin, hän kertoo.
työvaihetta, ja huopahattu oli jo kuivunut
Näsänen muistuttaa, että vaikka
meille tullessaan, joten pitkään piti päh-
konservaattorin työ tapahtuu kulissien
käillä, että mitä sille kannattaa tehdä. On
takana, se on ensisijaisen tärkeää esineiden
hienoa, jos resuista pystyy saamaan kauniin
säilymisen kannalta.
lopputuloksen – aina se ei ole mahdollista. 3/2020 SUKELTAJA
31
o
32
3/2020 SUKELTAJA
Saalistavat suulat KUVA-ALBUMI Kuva sijoittui viime vuoden sukelluskuvauksen PM-kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon sarjassa C. Sarjassa kilpailevat kuvat, joissa ei esiinny (ihmis)sukeltajaa. – Otin kuvan Pohjois-Skotlannissa kesällä 2019. Halusimme poikani Simonin kanssa kuvata Euroopan suurinta merilintua, mahtavaa suulaa, jonka siipiväli on lähes kaksi metriä. Olimme ensimmäisellä sukelluksella, kun yläpuolelta kuului yhtäkkiä kovaa pauketta. Luulin, että tukialuksen kapteeni hakkasi portaita kehottaakseen meitä pintautumaan. Kun katsoin ylös, tajusin, että ääni tuli siitä, kun kalaa tavoitteleva suula sukeltaa kovalla nopeudella veteen. Saalistus oli alkanut! KUVA JOHAN SUNDELIN, RUOTSI 3/2020 SUKELTAJA
33
Sukellustaidot
Kolmen tähden askel kohti kouluttajan polkua CMAS Three Star Diver -kurssi on uudistunut. Tavoitteena on ollut luoda siitä kouluttajien perustason kurssi ISO 24801-3: Dive Leader -standardin mukaisesti. Kurssi koostuu kolmesta melko laajasta teemasta: omat sukellustaidot, sukellusjohtaminen ja sukelluskouluttaminen. MARKO NIINISTÖ, laitesukellusvaliokunta
A
iemmin monen laitesukelluksen syventävälle jatkokurssille osallistuneen motivaationa on ollut mahdollisuus saada koulutus 40 metrin syvyyteen ulottuville sukelluksille. Tähän tavoitteeseen nähden oppisisältö on ollut erittäin laaja. Kurssilla on käsitelty sukeltamisen lisäksi myös sukellusjohtamista sukellusvanhimpana toimimisen näkökulmasta. Kurssiin on kuulunut sukellusten ja sukellustapahtumien suunnittelua ja toteuttamista sekä niihin liittyvien turvallisuusnäkökulmien huomioimista. Laajemman kokonaisuuden kattavan
kurssin tarjoamia hyötyjä ei ole välttämättä osattu arvostaa tai hyödyntää. Toisaalta CMAS-kurssitarjonnasta on puuttunut muista koulutusjärjestelmistä tuttu Dive Leader, Divemaster tai Dive Guide -koulutus. Koska jo vanhassa CMAS Three Star Diver -koulutuksessa oli huomattava määrä sukellusjohtamisen elementtejä, oli sen pohjalle luontevaa lähteä kehittämään ISO 24801-3 standardin vaatimukset täyttävää kurssikokonaisuutta. Samalla kurssi ja sen asema suhteessa muuhun sukelluskoulutukseen on muuttunut selkeämmäksi.
Kurssin suorittaneella on vahvat sukellustaidot ja hän voi muun muassa näyttää oppilaille mallisuorituksia.
34
3/2020 SUKELTAJA
OMIEN TAITOJEN HIOMISTA
Tehdyt muutokset tarkoittavat opiskeltavan asiasisällön lisääntymistä ja koulutuksen ydintarkoituksen muutosta. Edelleen kurssi antaa valmiuden sukeltaa 40 metrin syvyyteen ja kehittää henkilökohtaisia sukellustaitoja, mutta se on vain osa koulutusta. Henkilökohtaisten sukellustaitojen osalta kurssin paras anti onkin sukellustekniikan hiomisessa sille tasolle, että kykenee toimimaan oppaana nuoremmille sukeltajille, näyttämään mallisuorituksia ja harjoituttamaan sukellusuraansa aloittelevien taitoja.
!
Kurssin sisältö • varusteet • fysiikka • sukelluslääketiede • dekompressio • sukelluksen suunnittelu • pelastaminen • sukellussuunnistus • sukellusympäristö • Dive Leaderin roolit • vastuu- ja lakikysymykset • sukellusvanhimman tehtävät • sukellusryhmän johtaminen • pelastustilanteen johtaminen • koulutusavustajana toimiminen • sukeltajan ja kouluttajan polku
Koulutustilanteissa CMAS Dive Leader voi varmistaa oppilaiden turvallisuutta.
SELKEÄ OPPIMATERIAALI
Ennen uudistusta käytössä olleet koulu tusmateriaalit olivat varsin suppeita. Siksi kouluttajat ovat täydentäneet niitä itse laatimillaan harjoitustehtävillä ja teoria sisällöillä. Se on taas johtanut siihen, että oppilaiden saama opetus on ollut varsin kirjavaa. Nyt käyttöön otettu kurssi sisältö ja siihen liittyvä materiaali on laaja mutta selkeä ja tiivis paketti, joka täyttää kaikin puolin standardin vaatimukset ja sitä kautta yhdenmukaistaa koulutusta muiden koulutusjärjestöjen vastaavien kurssien kanssa. Olennainen muutos on myös se, että oppimateriaali on vaihtunut luennoilla käytettävistä PowerPoint esityksistä säh köiseen oppimisympäristöön tuotettuun jatkuvasti kehittyvään materiaaliin. TEORIAA, KÄYTÄNNÖN HARJOITUKSIA JA UUTTA SISÄLTÖÄ
Koulutuksen tavoitteena on kehittää koke neiden CMAS Two Star Diver sukeltajien laitesukellustaitoja. Kurssi perehdyttää heidät vaativilla sukelluksilla tarvittaviin taitoihin, kuten pakollisia etappipysäh dyksiä vaativien sukellusten tekemiseen. Kurssi antaa siis valmiudet etappisukel tamiseen 30–40 metrin syvyysalueella
pienimmällä mahdollisella riskitasolla. Kurssilla perehdytään myös sukellusjohta misen ja kouluttamisen perusteisiin. CMAS Three Star Diver kurssin teoriasisältö kattaa kaikkiaan 15 aihealu etta, jotka voi karkeasti jakaa kolmeen teemaan: sukeltaminen, sukellusjohta minen ja sukelluskoulutus. Täysin uutta sisältöä ovat Dive Leaderina toimimiseen, vastuu ja lakikysymyksiin, johtamiseen sekä kouluttamiseen liittyvät aihealueet. Otsikkotasolla voi näyttää siltä, että samo ja aiheita on käsitelty jo CMAS One Star Diver ja CMAS Two Star Diver kurssilla. CMAS Three Star Diver kurssilla aihei siin paneudutaan kuitenkin huomattavasti syvällisemmin eli kaikista aihealueista tulee varmasti kokeneillekin sukeltajille uutta tietoa. ENNEN KURSSIA JA SEN JÄLKEEN
CMAS Three Star Diver kurssille osal listuminen edellyttää 18 vuoden ikää, Sukeltajaliiton jäsenseuran jäsenyyttä tai Liiton henkilöjäsenyyttä, CMAS Two Star Diver ja CMAS Rescue Diver kortteja tai vastaavan tasoisia muun kansainvälisesti hyväksytyn sukellusjärjestön myöntämiä kortteja, hätäensiapu ja hapenantopäte vyyttä, vähintään 60 kirjattua sukellusta,
jotka on suoritettu vaihtelevissa olosuh teissa sekä lääketieteellistä sukelluskelpoi suutta. CMAS Three Star Diver kurssin hyväksytysti läpäisseellä sukeltajalla on perusteelliset, sukelluskouluttajan tietotasoa vastaavat tiedot sukellukseen liittyvästä teoriasta, vahvat pelastustaidot, hyvät sukellusjohtajan taidot ja esimer killiset sukellustaidot. Hänellä on riittävä tieto, taito ja kokemustaso pakollisia etappipysähdyksiä vaativien sukellusten suunnitteluun ja toteuttamiseen, sukel lusvanhimman tehtävissä toimimiseen, pelastustilanteen johtamiseen ja CMAS kouluttajan valvonnassa koulutusavustaja na toimimiseen. Kurssin suorittanut CMAS Three Star Diver eli CMAS Dive Leader voi kou lutustilanteissa näyttää mallisuorituksia, valvoa oppilaiden tekemiä harjoituksia, varmistaa oppilaiden turvallisuutta, toimia sukellusryhmän johtajana sellaisilla kurssi sukelluksilla, jotka eivät edellytä koulut tajan suoraa valvontaa ja perehdyttää kor titettuja sukeltajia sellaisiin olosuhteisiin, jotka eivät ole heille ennestään tuttuja. Hän ei sen sijaan voi opettaa uusia taitoja eikä hyväksyä kurssin läpäisyvaatimuksiin kuuluvia suoritteita. » 3/2020 SUKELTAJA
35
EI IHAN HELPPOA
Käytännön harjoitukset on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: Allasharjoituksissa hiotaan omia sukellusteknisiä taitoja ja harjoitellaan mallisuoritusten näyttämistä sukelluskurssien oppilaille sekä oppilaiden tekemien harjoitusten valvontaa. Sukellusjohtamisharjoituksissa suunnitellaan ja toteutetaan sukelluksia ja sukellustapahtumia. Avovesisukellusten teemat ovat: pelastaminen, suunnistus, sukellusryhmän johtaminen ja etappisukellus. Kurssin luonteen vuoksi läpäisykriteerit ovat vaativat. Taitojen on oltava esimerkillisellä tasolla. Jos tavoitteena on ainoastaan valmiudet sukeltaa 40 metrin syvyyteen, ei CMAS Three Star Diver ole paras vaihtoehto. Jos sen sijaan haluaa kehittää omaa sukellusosaamistaan laaja-alaisesti tai haaveilee sukelluskouluttajana toimimisesta, on kurssille osallistuminen ehdottoman kannattavaa. Kurssi antaa valmiudet sukellusvanhimman tehtävässä toimimiseen.
Kokonaiskuva selkeäksi oli kuitenkin hyvä treenata käytännössä, sil-
kurssin viime vuonna. Kurssi oli hänelle itses-
lä niitä tulee muuten treenattua vähemmän.
tään selvä askel kohti sukelluskouluttajaksi
Taitojen pitää olla sellaisella tasolla, että ne
opiskelemista.
tulevat selkärangasta.
– Kävin OWD-kurssin kaupallisella puo-
Kurssin tärkein anti oli hyvä kokonaisku-
lella Suomessa vuonna 2012. Aika pian lähdin
va sukellusvanhimman roolista ja vastuista,
mukaan seuratoimintaan Rauma-Repola Di-
turvallisuudesta sekä sukellustapahtumien
ving Clubissa ja olin rinnakkaisjäsenenä Tam-
järjestämisestä.
pereen Urheilusukeltajissa. Tekniikkasukellus
– Pintaorganisaation merkitys tuli hyvin
tuli mukaan kuvaan, ja myös ajatus koulutta-
selväksi; se ei ole vaan huvin vuoksi, vaan jo-
misesta alkoi kypsyä takaraivossa. Pidän ih-
kaisella nimetyllä on oman tehtävänsä, johon
misten kanssa toimimisesta, ja haluan tarjota
liittyy vastuita. Kurssi antoi avaimia ajatella
niin keskiössä, joten sille ei kannata kiirehtiä
elämyksiä uusille harrastajille. Kouluttaminen
asioita vähän pidemmälle, hän toteaa.
nopeassa tahdissa. Siinä vaiheessa, kun vas-
on tärkeä osa seuratoimintaa ja minulle hy-
Mikko Virtanen suosittelee käymään P1-
tuullisemmat tehtävät seurassa alkavat kiin-
vin luonteva tapa tarjota oma panokseni yh-
ja P2-kurssit suht peräjälkeen, sillä P2 tuo
nostaa tai herää ajatus kouluttajaksi koulut-
teiseen toimintaan, hän kertoo.
sukeltamiseen paljon lisää mielekkyyttä.
tautumisesta, kurssi on hyvä suorittaa. Siinä
Sen sijaan ennen P3-kurssia hän suosittelee
saa ikään kuin pienen maistiaisen koulutta-
tuonut Virtaselle paljoakaan uutta, sillä tek-
käyttämään aikaa sukeltamiseen ja taitojen
misesta, mikä voi auttaa pohtimaan, onko se
niikkasukelluspuolella oli treenattu jo suurin-
harjoittelemiseen käytännössä.
minun juttuni vai ei.
Omien sukellustaitojen suhteen kurssi ei
ta osaa taidoista.
36
– Etsintöjä, naruttamista ja pelastamista
lusukeltajien CMAS Three Star Diver eli P3-
Otto Mänty
MIKKO VIRTANEN kävi Tampereen Urhei-
3/2020 SUKELTAJA
– P3-kurssilla oma sukeltaminen ei ole
KRISTIINA KARILA
Paremmaksi kuvaajaksi
Mitä se esittää? Abstrakti eli ei-esittävä kuva jättää tilaa mielikuvitukselle ja tulkinnalle ja tuottaa usein tunnereaktion. Se herättää kysymyksen: Mikä se on? Mitä se esittää? Jos tuntuu, että kaikki on jo kuvattu tai kohteessa ei ole mitään kuvattavaa, voi abstraktien kuvien tavoittelu tuoda uutta mielenkiintoa sukelluskuvaukseen. KRISTIINA KARILA Kuva Pekka Tuuri
ottaminen ei ole välttämättä helppoa, päinvastoin. Mikä tahansa suttuinen, pilalle mennyt kuva ei ole abstrakti, vaikkei siitä saakaan mitään selvää. Kuvaajan kannattaa hallita esittävien kuvien ottamisen tekniikka hyvin, sillä samat lainalaisuudet pätevät laadukkaiden abstraktien kuvien ottamiseen. Kameratekniikalta kuvaustyyli ei vaadi mitään erityistä; peruspokkarilla saa hyviä kuvia siinä missä järeällä järkkärilläkin, kunhan hallitsee kameransa toiminnot. Se, mitä kuvaajalta vaaditaan, on kysy katsoa kohteita uudella tavalla ja nähdä niissä muutakin kuin vain kala tai koralli. Luovuudeksikin tätä voisi kutsua. Luovuutta voi onneksi harjoitella. ABSTRAKTIEN SUKELLUSKUVIEN
MITÄ VOI KUVATA?
Kuviot. Kalojen yksityiskohdat, veden heijastukset pohjassa, kuviot jäässä, vesikasvien muodostamat kuviot. Tekstuurit. Korallien pinnat, kalojen suomut, kivien ja kallioiden pinnat, hylyn rakenteet, vesikasvien pinnat. Värit. Eri värien vaihtelu, heijastukset vedessä, mustavalkoiset yksityiskohdat. Muodot. Toistuva muoto, silhuetti, maaston muodot, hylyn yksityiskohdat. Myös kuvausteknisillä keinoilla voi saada abstrakteja kuvia. Esimerkiksi liike-epäterävyys, bokeh-efekti, zoomaus, panorointi ja pyöräytys häivyttävät kohdetta, jolloin kysymys Mikä se on? herää. Tarkentaminen normaalista poikkeavasti saattaa tuoda esiin kohteen abstraktissa valossa. Myös tutun kohteen kuvaaminen epätavallisesta kuvakulmasta voi tehdä kuvasta abstraktin. KOHTI EI-ESITTÄVÄÄ
Sukelluskuvaaja Pekka Tuuri on suunnitellut kehittävänsä omaa kuvaamistaan yhä enemmän abstraktiin suuntaan. – Ei-esittävien sukelluskuvien ottaminen vaatii enemmän luovuutta ja ideaa kuin esittävien. Haen inspiraatiota ja tekniikoita katsomalla paljon abstrakteja kuvia pinnan päältä. Siten alan hahmottaa, mistä tykkään ja mistä en, ja miten saman voisi toteuttaa veden alla. Pidän esimerkiksi ruotsalaisen valokuvaajan Erik Malmin (erikmalm.com) töistä, ne ovat ihan mielettömiä. Pidän myös kuvista, joissa on outoja hahmoja – jotain mystistä. Kuvan pitää herättää jokin tunne.
Tämä kruunupää elää selvästikin jäässä, mutta mitään muuta kuvaaja ei suostunut kuvaustilanteesta paljastamaan. Siinä piileekin abstraktien kuvien hauskuus: katsojan oma mielikuvitus aktivoituu.
Abstrakti kuva vaatii myös katsojalta enemmän kuin esittävä kuva. – Ei ehkä tule mieleen, että ne eivät ole vain jotain pilalle menneitä räpsyjä, vaan kuvien taustalla on usein paljon työtä ja ajatusta. Pitää erottaa, mikä on pelkkää sotkua ja mikä sotkua, joka nappaa. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että omat kuvani ovat tähän mennessä syntyneet suunnittelematta sattumalta: olen nähnyt tilaisuuden ja tarttunut siihen. Pekka Tuuri näkee abstraktissa sukelluskuvauksessa paljon hyvää. – Se ei vaadi kalliita ja monimutkaisia laitteita eikä massiivisia kuvausjärjestelyjä. Snorklaamallakin lähivesissä voi kuvata. Luovuutta ja inspiraatiota se vaatiikin sitten ihan eri tavalla kuin esittävien kuvien ottaminen. Abstractions. Rico Besserdich. www.xray-mag.com/content/abstractions LÄHDE:
3/2020 SUKELTAJA
37
Tero Lehtonen
Ahvenistonjärven matala ja turvallinen ranta täyttää vaatimukset uima-allasmaisista olosuhteista, joten hämeenlinnalaiset pystyivät pitämään kurssin allasharjoitukset siellä.
Miten koronakeväästä selvittiin seuroissa? KRISTIINA KARILA
K
oronakevät 2020 ja sen tuomat rajoitukset ovat pakottaneet koko yhteiskunnan miettimään, miten toimintoja voidaan pitää yllä turvallisesti ja rajoituksia noudattaen. Sukellusseuroihin iski kipeimmin uimahallien sulkeminen maaliskuussa. Laitesukelluksen peruskurssit, norppa- ja kuuttiryhmät sekä sukellusurheilijat jäivät täysin ilman harjoittelupaikkaa. Sukeltajaliiton toimisto ja hallitus valiokuntineen selvittelivät kiivaasti monelta taholta, millaisilla ohjeistuksilla toimintaa pystyisi jatkamaan turvallisesti. Laitesukellukseen löytyi vastauksia helpoimmin, sillä
38
3/2020 SUKELTAJA
lajia harrastetaan muutenkin pareittain tai pienissä ryhmissä ulkosalla. Jutun kirjoitushetkellä tilanne näyttää rauhalliselta, mutta jos virus alkaa levitä uudelleen, rajoituksia voidaan joutua tiukentamaan. Sukeltajaliitto seuraa tilanteen kehittymistä ja tiedottaa kaikilla kanavillaan sekä uutiskirjeissä koronaviruksen torjuntaan liittyvistä rajoituksista ja suosituksista. INNOSTUS VOITTI KYLMÄT VEDET
Hämeenlinnan Sukeltajissa otettiin käyttöön monenlaisia keinoja viedä kevään laitesukelluksen peruskurssi läpi. Teoriat opiskeltiin etänä Dyykissä, ja yhteyttä
pidettiin Skypen ja Whatsappin avulla. Ensimmäinen tapaaminen teoriajakson jälkeen pidettiin seuran tallin pihalla turvavälein. – Kurssilaiset saivat laitteet henkilökohtaiseen säilytykseen kotiin. Maskien sovituksessa oli käytössä VirkonS-desinfiointiliuos. Paikallinen yrittäjä Scubamafia antoi maskeista näytekappaleet lainaan seuran tallille, ja oppilaat pääsivät sovittamaan maskeja ja räpylöitä erikseen sovittuina aikoina. Sovitusten väleissä ne aina desinfioitiin, seuran puheenjohtaja Tero Lehtonen kertoo. Peruskurssin järjestämisohje sallii
Markus Puumala
Uimahallien sulkeminen maaliskuussa seisautti seurojen kurssi- ja harjoitustoiminnan lähes täysin.
allasharjoitusten järjestämisen uimaallasmaisissa olosuhteissa. Hämeenlinnassa hyödynnettiin tätä mahdollisuutta ja uima-altaan korvasi Ahvenistonjärven ranta. – Ranta on kohtuu pitkälle 1–3 m syvä ja hiekkapohjainen, joten se ei pöllyä paljoa. Järvi on harjujen välissä oleva suppaan syntynyt laskuojaton kirkasvetinen järvi, joka on rauhoitettu veneliikenteeltä, eikä siellä ole virtauksia. Rannan pukeutumistilat olivat myös poikkeusjärjestelyin vain meidän käytössämme. Alussa harjoituskerran maksimipituus oli 45 min, jotta oppilaat eivät muutu jääkimpaleiksi. Kurssilaisten innostus ja motivaatio olivat kuitenkin sellaisella tasolla, että harjoitukset sujuivat mallikkaasti. Maauimala otettiin käyttöön heti sen avauduttua kesäkuun alussa, Lehtonen kertoo. – Muussa seuratoiminnassa noudatettiin myös korona-ohjeistuksia. Tiedotimme jäsenistöä aktiivisesti, ja ehdottomana ohjenuorana on, että vain täysin terveenä saa osallistua yhtään mihinkään. Kompuran käyttö oli sallittua niin, että täyttöpaikalla oli vain yksi henkilö kerrallaan. Muut täyttäjät odottivat pihalla, jos sattuivat tulemaan samaan aikaan paikalle.
Virallisia seuran retkiä ei järjestetty, mutta jäsenet sukelsivat pareittain. Rantojenpuhdistus tehtiin enintään kolmen hengen ryhmissä hajautetusti. Seuran retket aloitettiin 1.6. Kevätkokous odottaa vielä omaa aikaansa syksyn aikana, hän toteaa.
Harjoitteet sujuivat motivoituneilta kurssilaisilta avovedessäkin. AVOVESISTÄ ROHKEUTTA
Myös Finnairin Sukeltajat tekivät allasharjoitukset avoedessä. Oppilailla oli seuran puolesta samat laitteet heti kurssin alusta, eli niitä ei vaihdettu missään vaiheessa. Osa oppilaista jatkoi kesään samoilla varusteilla, ja tutuilla ja sovitetuilla varusteilla voi tulla seuran tapahtumiin harjoittelemaan lisää.
– Viimeisen hallikerran jälkeen maaliskuun puolivälissä kartoitimme jokaisen oppilaan osaamiset ja puutteet. Sitten etsimme sopivia varusteita ja menimme Pikkalan soramontulle heti kun veden lämpö kipusi yli turvarajan eli vähän ennen vappua. Siellä harjoittelimme lisää, ja kävimme myös Iso-Melkuttimella ja Porkkalassa. Teimme venesukelluksia kahdella eri veneellä, kertoo seuran koulutusvastaava Timo Lammi. – Aikataulu on venynyt, kun mennään henkilökohtaiseen kouluttamiseen ja veneellä etsittiin turvallisia rantakohteita. Uskoisin kuitenkin, että se on tuonut oppilaille rohkeutta lisää, kun viedään oikeille sukelluspaikoille ja kannustetaan ja neuvotaan kädestä pitäen. Kylmä vesi oli oppilaille jännitysmomentti, mutta onneksi tänä keväänä ilmat ovat olleet suotuisat. Käymme vielä syksyllä läpi meidän seuran vaatimusten mukaisesti pelastamisosiot eli vaihdoimme kurssin koulutussisältöä perusvaatimuksesta jatkokoulutukseen. Samalla myös kokoonnumme keskustelemaan kesän sukellusaktiivisuudesta, P2 -kurssista, sukeltamisesta ulkomailla ja syksyn aktiviteeteistä, Timo Lammi toteaa. 3/2020 SUKELTAJA
39
Forssan seutu
GummiWihdan kotikohteita Yksi Suomen sukellusseurojen komeimpia nimiä lienee Syrjäytyneiden sukeltajien sauna- ja sukellusseura GummiWihta ry:llä. Jokioisilla Forssan kyljessä kotipaikkaansa pitävä seura viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa ja isännöi juhlapäivänään 10.10. Sukeltajaliiton vuosikokousta. Seura kouluttaa ja sukeltaa viikoittain lähikohteillaan. RAILA HAKAMÄKI, SARI PUKKILA Kuvat Sari Pukkila
Seuran vakiokohteisiin kuuluu Iso-Melkutin Lopella.
40
3/2020 SUKELTAJA
ISO-VALKEE, SOMERO
Iso-Valkeella on yleinen uimaranta, jonka lisäksi Someron kaupungin omistamaa erillistä saunamökillistä rantaa voi vuokrata. Rannat ovat matalia ja kirkasvetisiä, joten ne soveltuvat hyvin myös snorklaamiseen. GummiWihta käyttää saunamökkirantaa viikkosukelluksilla ja snorkkeli- ja laitesukelluksen avovesikoulutuksiin. Snorklatessa ja sukeltaessa näkee usein isoja kalaparvia, ja järvi on myös sukelluskalastajien suosiossa. Suurin syvyys on noin 25 metriä. Alueella on kaksi laavua ja luontopolku, joten alue soveltuu koko perheelle. Vuokrattava saunamökki on sähkötön.
GummiWihta SEURALLA ON Viihdeuimala Vesihelmessä
Forssassa hallivuoro, jolla järjestetään norppatoimintaa ja laite- ja snorkkelisukelluskoulusta. – Vuosittain järjestämme muutamia teemaaamuja, joissa hyödynnämme jäsenten erityisosaamista, esimerkiksi pelastus- ja pelastautumisharjoituksia ja valmentajien vetämiä uintitekniikkakoulutuksia, kertoo seuran hallituksen jäsen Sari Pukkila. – Viikkosukellukset suosikkikohteissamme ajoittuvat toukosyyskuulle ja niihin osallistuu 5–15 laite- ja snorkkelisukeltajaa. Osa kohteistamme sopii hyvin myös uimareille, jolloin mukana
MELLILÄNJÄRVI, LOIMAA
on koko perhe. Kerran kuukaudessa harjaamme Vesihelmessä
Mellilänjärvi, ”Loimaan Riviera”, on kirkasvetinen tekojärvi. Syvyys on noin 16 metriä. Pinnan alla ei ole oikeastaan mitään nähtävää, ja loppukesästä vesi voi muuttua sameaksi. Mellilänjärvellä on kaupungin uimaranta, frisbeegolfrata, järven ympäri kiertävä kuntopolku ja vuokrattavat rantasauna ja takkatupa. Uimarannalla on pitkä laituri, jota on käytetty kesän uimakauden jälkeen veteen mentäessä. GummiWihta käyttää rantasaunaa jääsukelluskurssin ja helmi-maaliskuussa järjestettävän Jääsukellussunnuntain lämmittelypaikkana. Mökkirannasta pääsee turvallisesti veteen, koska laiturin puupohja on upotettu noin 1,2–1,5 metrin syvyyteen. Paikkaa vuokraa Loimaan kaupunki.
altaiden pohjat. ”Juuriharjasukellukseen” osallistuu 4–10 sukelta-
NUMMIJÄRVI (KERKOLANJÄRVI), SOMERO JA SALO
päiviä vietämme 10.10. Forssassa Sukeltajaliiton syyskokoukses-
Nummijärvi sijaitsee Kerkolannummen harjualueella Someron ja Salon rajalla. Nummijärvi on laskujoeton pieni, syvä ja kirkasvetinen harjujärvi. Wikipedian mukaan järven syvyys on 36 metriä, mutta etsimme vielä sitä paikkaa. Salon puoleiselta rannalta on helppo mennä veteen, ja saunaan pääsee kesällä pientä maksua vastaan. Nummijärvessä oli ennen paljon rapuja, mutta nykyään vastaan tulee vain kaloja.
jaa. Tämä on peruskurssilaisille hyvää tasapainotusharjoittelua. GummiWihta osallistuu vuosittain Forssan, Jokioisten ja Tammelan liikuntatoimen Liikuntapassi-kampanjaan, jossa eka-tokaluokkalaiset pääsevät tutustumaan syksyisin parin kuukauden aikana valitsemaansa 12 eri urheilulajiin. Vuosittain helmi-maaliskuussa järjestetään Jääsukellussunnuntai Mellilänjärvellä, jolloin joka kerta ainakin yksi sukeltaja tekee ensimmäisen avantosukelluksensa. Perinteisiin on myös jo yli 10 vuoden ajan kuulunut Diversnight-tapahtumaan osallistuminen. – Seuran perustamispäivänä tietenkin sukelletaan, ja viiden vuoden välein pidetään hiukan isompia synttäreitä. 20-vuotissa. Tervetuloa juhlimaan, ja uikkarit mukaan, koska Vesihelmi on käytössämme, Sari Pukkila kutsuu.
Someron Iso-Valkeella niin sanottu saunamökin ranta. Mökkiä vuokraa Someron kaupunki.
Suomi100sukellus Mellilänjärven uimarannan laiturilta 6.12.2017 Sukeltamassa seuran jäsenet Esko ja Pawel. 3/2020 SUKELTAJA
41
Ajattelemisen aihetta
Korona toi kotimaan vesiin
Noin yhdeksän vuoden ajan olemme sukeltaneet perheenä, usein ystävätkin matkassa, ympäri maailmaa. Thaimaan ja Egyptin lisäsi olemme kolunneet meriä Malediiveilla, Filippiineillä, Meksikossa, Bonairessa, Dominikaanisessa, Maltalla, Italiassa ja nyt viimeksi Nusa Penidalla, Indonesiassa. Sukelluksia on kertynyt reilut 250. Olen arka, joten tarvitsen paljon toistoja saadakseni laajennettua vedenalaista mukavuusaluettani turvallisesti. Olen yrittänyt valita omalle päälleni sopivat sukelluskohteet ja siirtynyt pikkuhiljaa vaikeampiin. Koska merellä on oma arvaamaton luonteensa, olen löytänyt itselleni toimivat tekniikat, joilla pysyä rauhallisena, jos pinnan alla tulee epämukava olo tai haastavampi tilanne. Keväällä olin jo varaamassa reissun rakkaaseen Egyptiin, kun Covid-19-epidemia alkoi levitä ja sotki suunnitelmamme. Olin jo jonkun verran kokeillut Suomi-sukeltamista märkäpuvulla. Noloa myöntää, mutta minulle tuli ahtaanpaikankammo jo melkein ennen veden alle menoa pelkistä tamineista ja tavaramäärästä. Tämä fiilis esti pitkään minkäänlaisen Suomessa sukeltamisen. Vasta muutama vuosi sitten sain itseni vihdoin ehdollistettua mataliin 4–6 metrin rantadyykkeihin hyvällä säällä, tutussa järvessä, Iso-Melkuttimessa. Olin jo monta vuotta vannonut, ettei kuivapuku tule olemaan minun juttuni. Onneksi mieheni tietää, että houkuttelu sukellusasioissa on helppoa. Kun hän sitten löysi minulle edullisen neopreenikuivapuvun harjoitteluun, olin jo perunut puheeni. Koronakeväänä olivat lähes kaikki uimahallit kiinni, mutta saimme apua kuivapuvun kokeiluun Sukelluskoulu Aallolta. Iso-Melkutinkin kävi melkein uima-altaasta, sillä lähdepohjaisena järvenä siellä on kirkas vesi ja hienot vedenalaiset lavat, joilla on turvallista treenata 5 metrin syvyydessä. Ensimmäiset sukellukseni kuivapuvulla olivat aikamoista ylös-alasmenoa. Tuntui hankalalta hallita puvun oikea-aikaista tyhjennystä. Pukuni oli hieman liian iso ja sukellus alkoikin helpottua, kun löysin itselleni sopivamman Cordura-puvun.
42
3/2020 SUKELTAJA
Kati Lomma-Ketosen kotialbumi
Koin vahvan ”merirakastumisen” noin 10 vuotta sitten Egyptissä, ja polte päästä pinnan alle pakotti aloittamaan sukellusharrastuksen. Tein allasosiot Suomessa, koska siten sain enemmän aikaa harjoitella altaassa. Mielessäni ei käynyt ajatuskaan avovesien suorittamisesta Suomessa! Kylmät vedet pelottivat, joten suoritin kurssini Thaimaassa.
Halusin kovasti päästä näkemään Itämeren pinnan alta. Hyväksi treenipaikaksi osoittautuivat Porkkalanniemen keittokatos ja Vetokannas Kirkkonummella. Oli upea nähdä monet siloneulat ja sirokatkaravut; kerran taisivat silmätkin kostua liikutuksesta, niin hienolta kokemus tuntui. Sitä tunnetta en ollut odottanut kokevani Suomessa. Kuulumme Lohjan Urheilusukeltajiin, ja seura järjesti leirin juhannuksen jälkeen Hangossa. Minua jännitti kovasti sinne meno ja hylkysukellukset veneestä käsin. Se olisi taas uusi askel sukellusuralla, ja pelkäsin olevani ainoa Suomi-aloittelija ja kohteiden olevan liian vaativia. Onneksi olin väärässä. Tuo leiri oli opettavaisinta ehkä ikinä ja hauskalla tavalla. Sain roppakaupalla hyviä vinkkejä kuivapukusukeltamisen tekniikkoihin ja kannustusta. Pystyimme myös pitkälti mieheni kanssa sukellusparina vaikuttamaan itse sukellussyvyyteen, mikä taas auttoi totuttautumaan vihreämpään mereemme. Ensimmäisenä päivänä meille osuivat todella huonot näkyvyydet, mutta hyvä oppikokemus oli tuokin. Ymmärsimme kompassin tärkeyden näissä vesissä. Pohjalla näkee jonkun verran, mutta ylempänä välivedessä onkin pelkää vihreää ympärillä. Kannustan lämpimien vesien sukeltajia kokeilemaan harrastusta Suomessa ja olemaan luovuttamatta, jos ei heti tunnu helpolta. Ympäri Suomen löytyy sukellusseuroja, joista saa opastusta ja kavereita. Näin sukellusta voi harrastaa vaikka ympäri vuoden. Ja bonuksena vielä, että sen jälkeen, kun hanskaa kuivapukusukeltamisen, aukeavat hienot sukelluspaikat kuten Norja tai vaikka Islanti. Sukellusiloa! Kati Lomma-Ketonen
SUKELTAJA SOMESSA
Toukokuussa muistutimme yleisöä A-lipun merkityksestä. Kuva levisi hyvin Facebookissa.
Kiinnostaako Vapepa-sukellus? Kurkkaa videolta, mitä on odotettavissa Vapepasukeltajakurssilla.
Kesällä etsimme hyviä tyyppejä Liiton hallitukseen. Vielä ehtii asettua ehdolle!
Mitä Sukeltajan somessa tapahtuu? Poimintoja kiinnostavista aiheista. Seuraa Sukeltajaliittoa somessa, ja merkitse omat sukellusaiheiset postauksesi tägillä #sukeltajaliitto, niin saatamme jakaa niitä. Suomalaista sukellusta löydät tägillä #sukellasuomessa.
www.sukeltaja.fi SUKELTAJALIITTO RY Sukeltaja on Sukeltajaliiton jäsenlehti.
ANNA PALAUTETTA Mistä haluaisit lukea seuraavassa numerossa, tiedätkö kiinnostavia juttuaiheita? Anna meille palautetta! toimitus@sukeltaja.fi
LEHDEN AVUSTAJAKSI? Etsimme uusia avustajia tekemään kanssamme Sukeltaja-lehteä. Ilmoittaudu kirjoittajarekisteriin ja kerro, mistä aiheista haluaisit kirjoittaa.
SARI NUOTIO
KRISTIINA KARILA
MIKA RAUTIAINEN
toiminnanjohtaja
viestintäkoordinaattori
koulutuspäällikkö
Liiton toiminnan operatiivinen johtaminen, talous, vastuullisuus, kumppanuudet, sidosryhmäyhteistyö, edunvalvonta, kriisiviestintä.
Sukeltaja-lehti, sukeltaja.fi-sivusto, uutiskirjeet, sosiaalinen media, seurojen viestinnän tuki, mediayhteydet.
Koulutus, e-oppiminen, turvallisuus, seurakehittäminen: sääntöasiat, aikuisliikunnan Tähtiseurat.
040 525 6336 sari.nuotio@sukeltaja.fi
0400 163 262 kristiina.karila@sukeltaja.fi
0400 380 981 mika.rautiainen@sukeltaja.fi
Lähetä sähköpostia osoitteeseen toimitus@sukeltaja.fi ja kerro kuka olet, mistä haluaisit kirjoittaa sekä yhteystietosi.
ILMOITA SUKELTAJASSA! Mainosta Sukeltajassa tai sukeltaja. fi-sivustolla. Mediakortti löytyy www.sukeltaja.fi > Sukeltaja-lehti. Seuroille jäsenetuna pikkuilmoitus veloituksetta, kysy lisää!
NETTIARTIKKELIT Lisää ajankohtaisia sukeltamiseen liittyviä artikkeleja löytyy Sukeltajaliiton verkkosivuilta www.sukeltaja.fi > Lehti > Artikkelit.
RIKU VERKKOMÄKI
HELI HALAVA
ANNE KETTUNEN
jäsenpalveluvastaava
nuorisopäällikkö
järjestöassistentti
Laskutus, jäsenmaksupalvelu, kurssien ja e-oppimisympäristön tuki, käyttäjätunnukset, sukeltaja. fi-sähköpostiosoitteet, vakuutus.
Lapset ja nuoret, seurakehittäminen: lasten ja nuorten toiminnan Tähtiseurat, ympäristöasiat.
Jäsenasiat, sukelluskortit, kurssien ja e-oppimisympäristön tuki, verkkokauppatilaukset, ansiomerkkihakemukset.
09 3481 2258 riku.verkkomaki@sukeltaja.fi
040 764 1157 heli.halava@sukeltaja.fi
09 3481 2258 anne.kettunen@sukeltaja.fi 3/2020 SUKELTAJA
43
Sukelluskuvauksen Pohjoismaiden
Olli Lappi
mestaruuskilpailu 2020
Sukelluskuvauksen PM-kilpailun järjestää tänä vuonna Sukeltajaliitto ry. Lähetä osallistumistietosi ja linkki kilpailukuviin viimeistään 1.11.2020 sähköpostilla osoitteeseen uwphoto2020@sukeltaja.fi. Teemasarjan E teema on ”Pystysuora” (vertical). Sarjat, säännöt ja muut ohjeet löytyvät sukeltaja.fi Tapahtumakalenterista. Tänä vuonna ei järjestetä erillistä SM-kisaa, vaan Vuoden sukelluskuva valitaan PM-kisaan osallistuneiden suomalaisten kuvaajien kuvien joukosta. Tulokset julkaistaan sukeltaja.fi Uutisissa 10.12.