Fotogrammetrialla hylkykuvat 3D:ksi
Haamuverkot pois meristä
Techü-seminaari keräsi yleisöä
Hinta 6,50 €
˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
1/2017
VEDENALAISEN MAAILMAN ERIKOISLEHTI
Sukeltajaliiton Suomi100-teema
Näe uudella tavalla
Kutsu kevätkokoukseen ďƬʁ˸ƬǜˁǚɁŘ ăˁǘƬǚǜŘǖŘǚǔǔǜɁȭ ǘƬ˸šǜǘɁǘɁˁǘʊƬƬȭ °ˁˁʊŘȭǘɁʊǘƬǚǚƬ ǚŘˁŘȭǜŘǔȭŘ ɍƖǮƖʹ̋ɍʕƖ ďǔǚŘǔʊˁˁʊ ǖšʁǖƬʊǜƬǜššȭ õŘ˸ǔȭǜɁǚŘ Koskelassa, Koskelankuja 1, 45700 Kuusankoski. Kokouksessa esitellään vuoden 2016 vuosikertomus, tilinpäätös sekä tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan lausunto ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. Kokouksessa vahvistetaan vuoden 2018 jäsenmaksut. Ennen virallisia kokousasioita kuullaan ajankohtaisia aiheita mm. e-oppimisesta ja Vapepa-sukellustoiminnasta sekä sukelluskouluttaja Ari Vallitun esitys inhimillisistä tekijöistä sukellusturvallisuudessa. Kokouksessa palkitaan myös Vuoden 2016 parhaat.
SUKELLUSSEURA VESIKOT RY 50 V ďƬʁ˸ƬǜˁǚɁŘ ǖˁǒǚǔȧŘŘȭ ăˁǘƬǚǚˁʊʊƬˁʁŘ ĴƬʊǔǘɁǜ ʁ˿ƕȭ ǣ̋Ȋ˸ˁɁǜǔʊǜŘ ǜŘǔ˸ŘǚǜŘ Kuusankoskelle lauantaina 1.4.2017. Juhla järjestetään Ravintola Koskelassa, Koskelankuja 1, 45700 Kuusankoski.
OHJELMA 17.00 onnittelujen vastaanotto 18.00 tilaisuuden avaus 18.30 illallinen 19.30 muistamiset 20.00 showtime 21.00 yhtye Sininen Sointu 01.00 valomerkki
OHJELMA 12.15–12.45 valtakirjojen tarkastus 13.00 kokous alkaa
Illalliskortti 40 €. Ilmoittautuminen 10.3.2017 mennessä Kati Leppäkoski-Pynnönen, p. 0400 167364,
°ɁǘɁˁʊȧŘǜƬʁǔŘŘǚǔǜ ǚɆ˿ǜ˿˸šǜ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞʤ materiaalipankki > Hallinnolliset dokumentit > Kevätkokous. Kokoukseen pyydetään ilmoittautumaan ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ďŘɡŘǒǜˁȧŘǘŘǚƬȭǜƬʁǔʊʊŘƖ Sukellusseura Vesikot ry toivottaa kokousvieraat tervetulleeksi vuosijuhlaan samana iltana!
Vapepasukeltajaksi? Haluatko kehittyä sukeltajana ja antaa apuasi? Vapepa-sukellus tarjoaa mahdollisuuden käyttää sukellustaitoja oikeissa vedenalaisissa etsintätehtävissä viranomaisten apuna. Syksyn Vapepa-sukeltajakurssi järjestetään Rovaniemellä 18.–20.8. Kurssin vastuukouluttajana toimii Kari ăŘ˸ɁǚŘǔȭƬȭƙ ǘŘʁǔƖʊŘ˸ɁǚŘǔȭƬȭźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞƖ
ʁŘǒŘʊǜɁȭǒɁǔǜŘǖŘź˸ƬʊǔǘɁǜƖǞ
Majoitusta voi tiedustella Hotelli Kouvolan Vaakunasta hintaan 1 hh ʕǮ Ƭˁʁƙ ʹ ǒǒ ȳǮ Ƭˁʁƙ ǚǔʊš˸ˁɁƞƬ ʹ̋ ƬˁʁʤǒǚɆƖ ĴŘʁŘˁǘʊƬǜ ǒɁǜƬǚǚǔǔȭ Sukellusseura Vesikot -nimellä 17.3. mennessä, p. 020 1234 651, ʁƬƋƬɡǜǔɁȭƖǘɁˁ˸ɁǚŘźʊɁǘɁʊǒɁǜƬǚʊƖǞƖ
Sukeltajan parhaat kirjat Itselle, lahjaksi tai vaikka seuran vapaaehtoisille kiitokseksi. SUKELTAJAN VESILUONTO ďˁȭȭǔʊǜŘ ˸ƬƞƬȭŘǚŘǔʊǔŘ ǘŘʊ˸ƬǖŘ ǖŘ Ƭǚšǔȧǔš ǖŘ opi erilaisten vesistöjen ominaispiirteitä. SUKELLUSKUVAUS Kirja sukelluskuvaajalle, joka haluaa kehittyä harrastuksessaan.
Kurssin kokonaiskustannuksista oppilas maksaa vain 50 euron omavastuun.
Molemmat kirjat sopivat erinomaisesti myös seurojen kursseille oppikirjoiksi. • Sukeltajan vesiluonto 23 eur + postikulut • Sukellukuvaus 28 eur + postikulut
Lue pääsyvaatimukset ja ilmoittaudu ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ďŘɡŘǒǜˁȧŘǘŘǚƬȭǜƬʁǔʊʊŘƖ
ďǔǚŘŘ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ĴƬʁǘǘɁǘŘˁɡŘʊǜŘƖ Seuroille vähintään 5 kpl tilaus ilman postikuluja. uluja.
SUKE
ăˁǘƬǚǜŘǖŘǚǔǔǜǜɁ ʁ˿ƙ õŘƞǔɁǘŘǜˁ ʹ̋ƙ ̋̋ʹǮ̋ F³ă ° ƙ ɡˁǒƖ ɤ̋ȳɦ ʯǮƶɍ ʹʹǣƶƙ ɁǓƋƬźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞƙ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
LLUSK Mikko
SUKELTA
JALIITTO
RY
Voipio
UVAU
S
Sisältö
1/2017
Vakiot
Stig Gustavsson
6
Mikko Karjalainen
Markku Peltola
11
40
Päivitykset
6 BALILLA vedenalaisessa patsaspuistossa ja seinämillä.
16 KARIBIAN BONAIRE on paratiisi sukeltajalle.
8 TYRSKYT ďƬƋǒˆȊʊƬȧǔȭŘŘʁǔ Ɂǚǔ ʊˁɁʊǔǜtu, Värikäs välskäri, Luonnon päivänä sukellettiin talveen, Veneilijälle uusi appi, TOP3 jäsenhankitavinkit.
26 3D HYLKYKUVAT syntyvät fotogrammetrian avulla. 28 HAAMUVERKOT ovat vaara meriluonnolle ja sukeltajille.
15 SEURASIVU
36 TURVALLINEN SUKELTAJA arvioi säännöllisesti omaa sukelluskelpoisuuttaan.
22 PERSOONA Marko Röhr. 24 NORPAT Snorkkelisukelluskoulutus uudistuu. Lähde ohjaajaksi!
38 SUKELTAJAN TERVEYS Säästä selkääsi oikealla nostotekniikalla.
32 KUVA-ALBUMISSA erikoinen metsä.
MITÄ UUTTA INSTAGRAMISSA? Mikä oli Instagramin hauskin, kiinnostavin, hienoin tai tärkein kuva? Esittelemme parhaita paloja. Tule seuraamaan Sukeltajaliittoa ȭʊǜŘǷʁŘȧǔʊʊŘƕ źʊˁǘƬǚǜŘǖŘǚǔǔǜǜɁ Merkitse omat sukelluskuvasi tägillä #sukeltajaliitto!
34 KUVAAJAN VINKKI Miten Pekka Tuurin kuvaideat syntyvät? 35 TINGI JA TÖRSÄÄ Lämpöjärjestelmät. 40 KOTIKOHDE Kaunis, kauniinpi, Katanpää.
16
KANNEN KUVA Pekka Tuuri, Kaatialassa nuotiolla. Lue kuvan tarina sivulta 34.
Jouni Hirvonen
42 AJATTELEMISEN AIHETTA Hirsiarkkupato on 100-vuotias.
Gummivihta piti lukiolaisryhmälle introa tammikuussa. Hyvä idea innostaa uusia harrastajia lajin pariin!
JULKAISIJA ăˁǘƬǚǜŘǖŘǚǔǔǜǜɁ ʁ˿ ſ õŘƞǔɁǘŘǜˁ ʹ̋ƙ ̋̋ʹǮ̋ F³ă ° ſ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ OSOITTEENMUUTOKSET ɡˁǒƖ ɤ̋ȳɦ ʯǮƶɍ ʹʹǣƶ ſ ɁǓƋƬź ʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ PÄÄTOIMITTAJA ďƬʁɁ ³ƬǒǜɁȭƬȭ ſ ǜƬʁɁƖǚƬǒǜɁȭƬȭźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ TOIMITUSSIHTEERI °ʁǔʊǜǔǔȭŘ °ŘʁǔǚŘ ſ ǘʁǔʊǜǔǔȭŘƖǘŘʁǔǚŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ TOIMITUS °ˁȧɡɡŘȭǔŘ Ï˿ ſ ñɁǒǖɁǔʊʁŘȭǜŘ ɍɍ <ƙ ʹƶɍ̋̋ ñɁʁǔ ſ ʊˁǘƬǚǜŘǖŘźǘˁȧɡɡŘȭǔŘƖǞ ſ TUOTTAJA Susanna Korkiatupa | puh. 044 589 6234 | ʊˁʊŘȭȭŘƖǘɁʁǘǔŘǜˁɡŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ TOIMITUSNEUVOSTO Tero Lehtonen, Stig Gustavsson, Susanna Kallama, Kristiina Karila, Susanna Korkiatupa, Pasi Mannerkoski, Mika Rautiainen | SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki, Mika Viitanen | ULKOASU Kumppania Oy, Laura Karjalainen | KUVAPANKKI ăǒˁǜǜƬʁʊǜɁƋǘ ſ ILMOITUSMYYNTI FʁǖŘ ɁƬȭǜŘˁʊǜŘ ſ ɡˁǒƖ ̋ǣ̋ Ǯȴɍ ̋ȳʹȳ ſ ƬʁǖŘƖǖɁƬȭǜŘˁʊǜŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ſ SUKELTAJA ILMESTYY maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa PAINO Eura Print Oy | ISSN 1237-1688 1/2017 SUKELTAJA
3
HYLKEET, HYLYT JA VEDENALAINEN VANKILA Neljän päivän sukellusmatkat Viroon nyt varattavissa
Saarenmaa Hiidenmaa Kaksi sukellusta Rummun louhoksella vedenalaisessa vankilassa, kolme hylkysukellusta Saarenmaalla, sukellus harmaahylkeiden kanssa sekä luontosukellus kalkkikivikallioilla.
Kaksi sukellusta Rummun louhoksella vedenalaisessa vankilassa, viisi sukellusta Hiidenmaan mahtaville hylyille; sukellusvene Akula, rahtilava e.Russ sekä 1900-luvun purjeveneitä.
Saarenmaa Hiidenmaa
Mökkimajoitus täysihoidolla, perinteiset Saarenmaan grillausjuhlat ja sauna. Ilmatäytöt, Nitrox -mahdollisuus, painot ja sinkkupullot, kuivaustilat varusteille. Saarenmaan ryhmässä 6-20 sukeltajaa.
Sukellukset 23 m Deep Explorer -rautalaivalta. Ensimmäinen yöpyminen Rummun virkistyskeskuksessa, kaksi seuraavaa yötä Hiidenmaalla sisältäen ruokailut. Nitrox mahdollisuus. Hiidenmaan ryhmässä 8-14 sukeltajaa. OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ!
VARAUKSET JA TIEDUSTELUT SUOMEKSI: PUHELIN: +372 510 0119 SÄHKÖPOSTI: SANDER@ADVENTURECENTER.EE FACEBOOK/ADVENTURECENTER.EE
Pääkirjoitus
Tero Lehtonen
Jaakko Ala-Hiiro
Vuodenkiertoa
IT-ALALLA toimiva pilviarkkitehti viihtyy vapaalla parhaiten syvässä vedessä. Sukellukseen hänet tutustutti naapuri pyytäessään Pasia mukaansa Sukellusseura Murenan introlle. Siitä hän ilmoittautui saman tien peruskurssille, ja nyt on sukellettu kymmenisen vuotta lähes viikoittain. – Tällä hetkellä minua innostavat eniten Itämeren syvemmällä olevat hylyt sekä luolat ja kaivokset. Hylyillä on mukavaa, kun aina ei tiedä, mitä tulee kohtaamaan. Itämeren hylyt ovat paremmassa kunnossa kuin missään muualla, missä olen sukeltanut. Suomen lisäksi sukellan mieluusti Ranskassa ja Meksikossa. Olen myös mukana aktiivisesti nykyisen seurani H2O:n seuratoiminnassa muun muassa kouluttajana. Maltalla kolme vuotta sitten Pasi koki sukelluksen, joka ei ihan heti unohdu. – Olimme sukeltamassa 132-metrisellä HMS Russel -taistelulaivan hylyllä. Kohde alkaa vasta
Turvallisia kevätsukelluksia!
sadasta metristä ja pohja tulee vastaan noin 115 metrissä. Sukellus meni hyvin. Olimme nousemassa dekoasemalle (metalliputkista hitsattu kehikko). Siellä oli odottamassa myös lisäkaasuja ongelmatilanteiden varalta. Yhtäkkiä tukialuksemme lähti ajamaan pois dekoasema mukanaan tarkoituksena nostaa poijuköysi. Olimme ihmeissämme. Poijut ammuttuamme jatkoimme dekoja suunnitelman mukaan noin kuuden metrin syvyydessä. Dekoasema tuli jonkun tovin jälkeen takaisin ja turvasukeltaja varmistamaan, että meillä oli kaikki hyvin. Kun vihdoin päästiin takaisin veneeseen, oli miehistö kovin pahoillaan. Kyse oli ollut kommunikaatiovirheestä. Kaikkea voi siis tapahtua. Lue sivulta 26 Pasin juttu 3D-fotogrammetriasta.
Sanna Paukku
Tero Lehtonen puheenjohtaja tero.lehtonen@sukeltaja.fi
Sydäntalvi on ollut aktiivista hallilajien aikaa: uppopalloilijat ja räpyläuimarit ovat kilpailleet omissa kilpasarjoissaan ja vapaasukeltajat ovat hioneet tekniikkaansa parempien tulosten saavuttamiseksi. Päivän pidetessä ja kevätauringon herätellessä virkistyssukeltajiakin talviuniltaan voi katsoa talven selän taittuneen. Tekniikkasukeltajillehan talvi ei ole syy olla harrastamatta, korkeintaan vain hiukan hyötyliikuntaa aiheuttava hidaste, kun jääsahan varressa valmistaudutaan sukeltamaan katon alle. Kevään varma merkki on myös laitesukelluskurssien ilmoitukset Liiton tapahtumakalenterissa. Peruskurssien alkaessa uusien kurssilaisten mielessä on ehkä pyörinyt ajatuksia ja muistikuvia tammikuun alun traagisesta sukellusonnettomuudesta. Sukellusharrastuksesta kiinnostunut on saattanut perua päätöksensä lähteä kurssille joko oman päätöksen tai lähiomaisten tai ystävien sukelluksen turvattomuutta korostavien kommenttien seurauksena. On herännyt perustelu kysymys, onko laji turvallinen. Lööppiuutisointi ei varmaan turvallisuuden tunnetta lisää, joten Liiton ja ennen kaikkea sen jäsenseurojen tehtävä on vakuuttaa mahdolliset uudet harrastajat lajin turvallisuudesta. Seurojen kouluttajilla ja kokeneemmilla sukeltajilla on erityisen suuri vastuu korostaa sukelluksen tuvallisuutta ja toimia malliesimerkkinä turvallisesta sukeltajasta, unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa. Sukeltajaliitto aloittaa Turvallinen sukeltaja -kampanjan, jossa painotetaan sukeltamisen turvallisuutta, kun se tehdään turvaohjeiden ja sääntöjen mukaisesti. Tähän liittyen laitesukelluksen ja snorkkelisukelluksen turvaohjeet on päivitetty, ja uusiin ohjeisiin kannattaa tutustua vaikka nojatuolista käsin ennen hektisimmän sukelluskauden alkua. Tänä vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Vuotuinen Unelmien liikuntapäivä -tapahtuma toukokuussa on erinomainen mahdollisuus seuroille tuoda esille sukellusta juhlavuoden hengessä. Juhlitaan 100-vuotiasta harrasteeseen kuuluvin juhlamenoin sekä pinnan päällä että pinnan alla.
Pasi Lammi, Espoo
Jäsenlehtemme syntyy aktiivisten harrastajien voimin – sukeltajalta sukeltajalle. Tällä palstalla esittelemme kasvoja juttujen takaa.
1/2017 SUKELTAJA
5
Matkalaukku
Seinämäsukelluksia Balilla Bali on aktiivimatkailijan paratiisi. Kompaktilla saarella ei kannata jäädä vain yhteen kohteeseen, vaan vaihtaa majoituspaikkaa vaikka useamman kerran. Balin luoteisosassa sijaitseva Menjanganin saari tarjoaa upeita lajirikkaita seinämäsukelluksia ja hyvällä tuurilla kookkaampaakin nähtävää. MARKKU PELTOLA
I
sohko Menjanganin saari on osa Bali Barat -kansallispuistoa (West Bali National Park). Saarelle mielivän kannattaa majoittua lähellä sijaitsevaan Pemuteranin kylään, jossa on runsaasti hotelleja, resortteja ja ravintoloita. Kylästä löytyy myös lukuisia sukelluskeskuksia. Olimme Pemuteranissa marraskuussa, hiljaisena turistiaikana, joten Balin muutenkin edullinen hintataso oli pienen tinkimisen jälkeen vieläkin edullisempi. Tilavan, siistin bungalowin ilmastoinnilla ja aamupalalla sai jopa alle 30 eurolla/ vrk. Pihalla oli uima-allas eikä muita turisteja kuin muutama.
6
1/2017 SUKELTAJA
ERIKOINEN KOTIRIUTTA JA PATSASPUISTO
Pemuteranin hotellit ja sukelluskeskukset ovat rakennuttaneet omaa kotiriuttaa 2000-luvun alussa. Kahdeksan metrin syvyydessä hiekkarannan edessä on patsaspuisto, jossa on yli 20 miehen korkuista patsasta. Korallit ovat jo mukavasti tarttuneet patsaisiin. Samaan syvyyteen on tehty keinotekoista riuttaa betoniteräksestä, polkupyöristä ja patsaista. Siellä korallia on vasta hyvin vähän. Kotiriutalla on yleensä aika huono näkyvyys, alle 10 metriä, joten valokuvaaminen on leijailevan siltin vuoksi vaikeaa.
Kun sukellat pohjaa pitkin, ankeriaat pitävät turvaetäisyyden ja vetäytyvät koloihinsa. Pemuteranin edustalla sijaitseva patsaspuisto on erikoinen kokemus.
Hanne Peltola ja Anne Lyly lähdössä sukellukselle Menjanganin satamasta.
Tunnelma riutalla ja patsaspuistossa taas on sameahkon maitomaisen veden vuoksi hieno. Samat tahot ovat rakennuttaneet myös temppelin noin 30 metrin syvyyteen. ELÄVÄISIÄ SEINÄMIÄ
Menjanganin saarelle on kylästä puolen tunnin auto- ja venematka. Saaren ympärillä on kymmenkunta sukelluskohdetta. Kohteet valitaan sään ja tuulen mukaan, niin että näkyvyys on mahdollisimman hyvä eikä aallokko ole liian korkea. Kohteet ovat enimmäkseen seinämiä, joissa hiekkapohja on 30–40 metrin syvyydessä. Myös matalampia ja loivempia koralliriuttoja löytyy. Hiekkapohjalla on monin paikoin ankeriaita koloissaan. Kun sukellat pohjaa pitkin, ankeriaat pitävät
turvaetäisyyden ja vetäytyvät koloihinsa. Takanasi ankeriaat nousevat taas esille, kun etäisyys on sopiva. Seinämäriutat ovat varsin rikkaita lajistoltaan. Pientä kohdetta löytyy paljon: esimerkiksi kääpiömerihevosia löytyi yhdellä sukelluksella eri paikoista peräti kolme yksilöä. Näimme merietanoita, merineuloja, vuokkokaloja, pieniä rapuja ja paljon erilaista korallia. Isoja kaloja emme tavanneet, vaikka alueella on usein esimerkiksi riuttahaita. Sukelluskeskuksen omistaja kertoi nähneensä myös merilehmiä eli dugongeja, delfiinejä, möhkäkaloja ja kerran jopa valaan. Reissumme aikana veden lämpötila oli kylmimmillään 29 astetta, joten meillä ei ollut mahdollisuutta nähdä kylmemmissä virtauksissa viihtyviä isoja meren eläviä.
Tutustu myös näihin PENIDA-SAAREN ympäristössä Balin
kaakkoispuolella on paholaisrauskukohde, kauniita riuttoja ja muutama virtasukelluspaikka. Syksyisin kylmien virtausten aikana on mahdollista nähdä möhkäkala. Penidan kohteille pääsee Sanurin, Padang Bain ja Lembonganin sukelluskeskusten retkillä. TULAMBENISSA Balin koillisrannalla
on yli satametrinen Liberty-rahtilaivan varsin hajonnut runko. Kohteessa on paljon korallia ja elämää ja myös paljon sukeltajia.
1/2017 SUKELTAJA
7
Tyrskyt
Techü 2017 -seminaari Techü-seminaari keräsi tänäkin vuonna runsaasti yleisöä. Tapahtuma onnistui erinomaisesti.
ta erilaisissa kohteissa ympäri maailman visuaalisesti näyttävässä esi-
SUKELTAJALIITON järjestämä seminaari pidettiin Helsingissä 21.1. ja
ne Suhonen kertoivat luennossaan Bjurälven-projektista, jossa he
siihen osallistui noin 160 kuulijaa. Seminaariin oli koottu runsas katta-
tutkivat yhdessä ruotsalaisten sukeltajien kanssa tätä Ruotsin pisintä
us luentoja tekniikkasukelluksen eri osa-alueilta sekä kotimaisilta että
luolastoa. Myös Sami Paakkarisen luento käsitteli luolasukellusta:
ulkomaisilta luennoitsijoilta. Myös useita varustevalmistajia oli paikal-
hän esitteli luolasukellusprojektia Romaniassa, missä kartoitettiin vie-
la esittelemässä tuotteitaan. Tunnelma salissa oli iloinen ja osallistuva,
lä tutkimattomia luolastoja.
Sukelluskuvaaja ja kouluttaja JP Bresser kertoi luolasukelluksestyksessään. Divers of the Dark -ryhmän jäsenet Antti Apunen ja Jan-
ja Techü-työryhmä sai kiitoksia hyvin järjestetystä tapahtumasta. Kaukaisin vieras oli jo toista kertaa seminaarissa esiintynyt uusi-
DANin Rob Sijmons esitteli DAN Diver Safety Guardian Databasea, johon kootaan tietokantaa sukelluksista. Yksittäinen sukeltaja voi
seelantilainen lääkäri ja tekniikkasukeltaja Simon Mitchell. Hän kävi
siellä tutkia tarkkoja tilastoja omista sukelluksistaan ja saada analyy-
omassa luennossaan läpi tapoja, joilla voi parantaa rebreather-sukel-
sejä sukeltajantautiriskistään.
luksen turvallisuutta. Brittiläinen tekniikkasukeltaja ja kouluttaja Gareth Lock kertoi,
Hylkysukellusseminaari piti tänä vuona taukoa, mutta hylyistä kiinnostuneille oli Techüssa tarjolla Immi Wallinin luento hollantilai-
miten inhimilliset tekijät vaikuttavat sukellusonnettomuuksien syn-
sesta Huis Te Warmelo -hylystä, jota hän on tutkinut vuodesta 2014
tyyn. Usein onnettomuuksien taustalta löytyy useampia, pienempiä
lähtien. Sota-alus upposi Kalbådagrundin majakan länsipuolelle vuon-
virheitä, jotka sitten yhdessä kumuloituvat vaaratilanteeksi. Lock on
na 1715 ja lepää 64 metrin syvyydessä.
koonnut verkkosivustolleen www.divingincidents.org tietoa sukel-
KRISTIINA KARILA
Matti Anttila
lusonnettomuuksista ja niiden syistä.
Oulun oma seminaari OULUN SUKELLUSKESKUS järjesti sukellusseminaarin 28.1. Tilai-
suuteen osallistui noin 25 kuulijaa eri puolilta Länsi- ja PohjoisSuomea. Aiheet vaihtelivat sukeltajan terveydestä ja hyvinvoinnista tekniikkasukellukseen ja sukellusturvallisuuteen. Jouni Piispanen Sukeltajaliiton Turvallisuusvaliokunnasta kävi läpi muun muassa sukellusonnettomuuksien syitä ja ehkäisemistä sekä onnettomuuksien tutkintaan liittyviä seikkoja ja Sukeltajaliiton roolia asiassa. Sukeltajaliitto ja sen asiantuntijat pyrkivät parantamaan sukellusturvallisuutta muun muassa tiedottamisella ja asennekasvatuksella vuonna 2017 käynnissä olevan Turvallinen sukeltaja
Gareth Lock kouluttaa erilaisia tiimejä riskienhallintaasioissa.
Simon Mitchell oli yleisölle tuttu esiintyjä muutaman vuoden takaa.
8
1/2017 SUKELTAJA
06_kuvateksti
Matti Anttila
-kampanjan avulla.
Shutterstock
Värikkäät välskärit KALA Kaikki tropiikissa sukeltaneet ovat nähneet välskärikalan.
ei huolehdi poikasistaan, vaan jälkikasvu saa varttua omissa oloissaan.
Niitä on noin 80 eri lajia levittäytyneenä lähinnä koralliriutoille Tyy-
Ns. toukkavaihe on pitkä, ja merivirrat saattavat kuljettaa poikasia
nellemerelle, Atlantille ja muille merille Välimerta lukuun ottamatta.
pitkälle. Siksi vain yksi välskärikala on kotoperäinen Havaijilla – muu-
Ne ovat värikkäitä, litteitä, soikionmuotoisia kaloja, joilla on yleensä
ten lajit ovat levinneet kaikkialle.
pieni, hieman nokkaa muistuttava suu ja rivi hampaita. Välskärika-
Välskärikalat ovat yleisiä akvaariokaloja, koska ne eivät kasva suu-
lat ovat ahvenkalojen heimo, ja muun muassa sarvikalat kuuluvat
riksi sarvikaloja lukuun ottamatta. Ne ovat värikkäitä ja päiväaktiivi-
välskärikaloihin.
sia ja osa elää jopa 30-vuotiaaksi asti. Muuten välskärikaloja ei juu-
Välskärikalat ovat saaneet nimensä pyrstön tyvessä olevasta te-
ri käytetä kaupallisesti hyödyksi. Nemoa etsimässä -piirroselokuvan
rävästä auki ja kiinni vedettävästä piikistä, joka muistuttaa lääkärin
päähenkilön paras ystävä, Dori, on kauniin sähkönsininen paletti-
skalpellia. Moni nuori ei välttämättä ole kuullut sanaa ”välskäri” käy-
välskärikala.
tettävän lääkärin synonyymina, mutta jos sattuu olemaan vanhempia
ESSI KESKINEN
sukulaisia länsirannikolla, sanan on ehkä kuullut. Välskäri tulee ruotsin kielen sanasta fältskär, joka sananmukaisesti tarkoittaa kenttäleikkausta eli sotilaslääkäriä. Välskärikalat käyttävät piikkiään sekä puolustautuessaan petoja vastaan että keskinäisessä taistelussa reviireistä tai puolisoista. Joillakin välskärikaloilla piikki on myrkyllinen. Ihmiselle ei välskärikalan
NARDI KOMPRESSORIT
skalpellista ole vaaraa, jollei kalaa mene käsittelemään. Välskärikalat syövät pääasiassa levää, jota ne nyppivät korallien päältä ja pitävät näin koralliriutan puhtaana. Osa saattaa samalla nielaista myös pieniä selkärangattomia. Sarvikalojen suvusta löytyy planktonsyöjiä. Kaikki välskärikalat ovat päiväaktiivisia ja lepäävät yöllä. Kutunsa välskärikalat hoitavat yleensä pareina, tosin joskus pareja saattaa olla yhtä aikaa monia samalla alueella. Osa lajeista on territoriaalisia, jolloin koiraat puolustavat reviiriään ja ohi uivat naaraat kutevat niiden kanssa. Osa koiraista pitää haaremia. Yksikään välskärikala
PACIFIC E AUTOMATIC
DIVETECH COMPRESSORS Rataskuja 1 03100 NUMMELA +358 (0)40 505 1146 jouko.askola@divetech.fi www.divetech.fi
Sisälle merenkulun historiaan KIRJA Useimmat harrastesukeltajat ovat kiinnos-
ensimmäiselle merimatkalleen isän lautalähetyksen
tuneita hylyistä. Itsekin olen kolunnut niitä jo puoli
mukana.
vuosisataa, eikä kiinnostukseni siitä ole vähentynyt.
Otto Henrik Nordenskjöldin monivaiheista nou-
Raoul Johnssonin tuore kirja Amiraali Norden-
sua amiraaliksi Ruotsin sotalaivastossa saa seurata
skjöldin meriseikkailut on omiaan antamaan hylky-
kirjan sivuilta. Monet vaikeudet, vastukset ja epämu-
jä tutkineelle ikään kuin lihaa luiden ympärille. En-
kavuudet, joihin tuon ajan merenkulkija joutui tutus-
simmäisiä hylkyjä nähdessäni mietin aikoinaan, että
tumaan, käyvät elävästi selville kirjaa lukiessa. Lukija
kuinka tuosta lautakasasta saa mitään selvää. Ehjem-
saa moneen kertaan ihmetellä, kuinka silloiset me-
pänä säilyneitten hylkyjen kohdalla sentään pystyi
renkulkijat ylipäätään saattoivat kestää usein lähes
kuvittelemaan, kuinka laiva oli aikoinaan purjehtinut.
epäinhimillisiä olojaan.
Perehtyminen muinaisten merimiesten elämään
Päällystön harmina oli suuri vastuu mutta aivan
auttaa pääsemään sisälle merihistorian aarteiden
liian pieni palkka, joka sekin saattoi jäädä tulematta
katsomiseen aivan uudella silmällä. Amiraali Nor-
tai ainakin myöhästyi. Luonnon olosuhteita vastaan
denskjöldin meriseikkailut on tällaiseen eläytymi-
taisteleminen sai näin seurakseen taistelun jatkuvien
seen erinomainen apuväline. Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, ja sen mukana pääsee vilkaisemaan 1700-luvun Ruotsi-Suomen elämään yleisestikin mutta varsinkin merenkulkijan näkökulmasta.
Amiraali Nordenskjöldin meriseikkailut, Raoul Johnsson, John Nurmisen säätiö, 2016.
Kirjan päähenkilö on suomalainen everstin poika. Isä otti aateloituna nimekseen Nordenskjöld. Perheen muutettua
talousvaikeuksien kanssa. Meritaisteluiden taktiikan ja kulun selostaminen on kirjan muutoinkin tasokkaan kertomuksen kiinnostavinta antia sukeltajan näkökulmasta, vaikka uusien hylkyjen etsimiseen kirjasta ei apua löydykään.
Kirjan luettuaan voi seuraavan kerran vaikkapa Helsingin edustan
Sipooseen merenrannalle, kiinnostui Otto Henrik jo nuorena meren-
ˁʊǜŘ˸ ÄƞɁǚǞǚǚŘ ǘš˿ƞƬʊʊššȭ ʊŘŘƞŘ ȧˁʊƬɁǒ˿ǚ˿ȭ ǘŘǜʊƬǚƬȧǔʊƬʊǜŘ ǜš˿-
kulusta nähdessään kuinka isän laivat lastasivat tilalla sahattuja lau-
demmän kokemuksen.
toja vietäväksi Tukholmaan myyntiin. Hieman vartuttuaan poika pääsi
ANTTI SAARNIO
Sukella talveen! SUOMI viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan, ja Suomi100-tapah-
sellä valkokankaalle heijastettavaa kuvaa avannosta, ja partiolaiset vi-
tumakirjosta löytyvät joka vuodenaikana vietettävät Luonnon päivät.
rittelivät makkaranuotion.
Ensimmäistä Luonnon päivää, Sukella talveen, vietettiin lauantaina 4.2. ympäri Suomea yli 200 erilaisessa luontotapahtumassa.
Päivän aikana yleisöä kävi monia kymmeniä ja sukeltajiakin saatiin avantoon ihan hyvin. Yleisö ihmetteli sukeltajien mukanaan viemän
Oulussa sukeltajat ottivat Sukella talveen -päivän kirjaimellises-
videokameran lähettämää livekuvaa. Suurin osa jäänalaisesta entisen
ti. Kiimingin Kassakaappimontulla järjestettiin Sukellus talvella -nimi-
soramontun pohjasta on pehmeää ja täynnä vesisammalia, mutta vi-
nen jääsukellustapahtuma, jonka järjestivät yhdessä Metsähallituksen
deolta näkyi muun muassa pieni hauki. Ahvenet eivät tallentuneet vi-
Luontopalvelujen kanssa Oulun Sukelluskeskus, Oulun Urheilusukel-
deolle, mutta niitäkin nähtiin.
tajat ry, Oulun Vesimiehet ry ja yliopiston partiolaisten Soopa ry. Monttua peitti tasainen lähes puolimetrinen jää, josta yli puolet oli teräsjäätä. Partiolaiset pystyttivät jäälle puolijoukkuetelttaa, kun su-
Lämminhenkinen tapahtuma sai paljon kiitosta sekä yleisöltä että osallistujilta. Kiitoksia kaikille yhteistyöhön osallistuneille! Teksti ESSI KESKINEN Kuvat MIKKO KARJALAINEN
keltajat sahasivat komeaa kolmionmallista avantoa. Mammuttihirsi lähti ystävällisesti auraamaan tapahtumalle tietä ja parkkipaikkaa, ja K-supermarket Hovihalli sponsoroi kahvi-, mehu- ja keksitarjoilun.
Muut Luonnon päivät
Yleisöä alkoi tipahdella paikalle heti ilmoitettuna ajankohtana klo 12.
20.5. Villiinny keväästä
Jäälle saapui perheitä, koiria, lapsia, hiihtäjiä ja sukeltajia. Luontopalve-
17.6. Rakastu kesäyöhön
lut viritti puolijoukkuetelttaan vedenkestävän videokameran välityk-
26.8. Juhli luontoa
1/2017 SUKELTAJA
11
A M M AT T I TA I T O A
Tarkastussukeltajan tutkintoon valmistava koulutus
Uusi Trossi-appi veneilijälle
(ammattisukeltajan ammattitutkinnon osatutkinto)
SUOMEN Meripelastusseura lanseerasi helmikuussa Venemessuil-
Aloitus 7.8.2017, Lohja. Hakuaika päättyy 31.5.2017. Tarkastussukeltaja suunnittelee ja toteuttaa vedenalaisten rakenteiden tarkastuksia, dokumentointia ja työmaan valvontaa. Koulutukseen hakijalta ei edellytetä sukelluskokemusta. Hyvä peruskunto ja rakennus- tai metallialan koulutus/työkokemus on eduksi. Osatutkinto oikeuttaa jatkoopintoihin, mm. ammattisukeltajan ammattitutkintoon. Lisätiedot: jarno.seppanen@luksia.fi, p. 044 335 6367 tai www.luksia.fi > Koulutuskalenteri.
la uuden ilmaisen mobiilisovelluksen, Trossin. Trossin tavoitteena on parantaa vesillä liikkujien turvallisuutta tuomalla kaiken tarpeellisen turvallisuustiedon puhelimeen yhdessä sovelluksessa. Se tarjoaa veneilijälle hyödyllistä tietoa, kuten merimerkit ja väistämissäännöt, sekä paikkasidonnaista muuttuvaa tietoa, kuten lähimpänä olevan meripelastusaseman ja -aluksen, turvasataman, tankkausaseman ja säätietoja. Sovelluksessa on valmiina hätäpuhelupainikkeet, ja puhelun yhdistyessä sovellus lähettää vastaanottajalle viimeisimmän sijaintitiedon. Purjehduskauden ajaksi (1.5.–31.10.) painikkeiden alle lisätään myös Trossi-palvelunumeron painike, josta puhelu yhdistyy Meripelastusseuran kiireettömien avustusten palvelunumeroon. Reittisuunnitelmatoiminnon avulla voi tehdä ja tallentaa oman reittisuunnitelman ja -aikataulun. Haluttaessa sovellus muistuttaa, jos veneilijä on myöhässä aikataulusta ja ilmoittaa myöhästymisestä
www.luksia.fi
myös valituille henkilöille. Myöhästyminen havaitaan myös Trossipalvelukeskuksessa, joka välittää tiedon viranomaiselle tarvittaessa. Reittisuunnitelmatoiminto on aluksi käytössä vain Meripelastusseuran Trossi-palveluun kuuluvilla. Sovellus toimii IOS- ja Android-alustoilla ja sen voi ladata AppStoresta tai Google Play -kaupasta. Lisätietoja
www.trossi.fi
OHOI! Sukelluslasit
ja maskit omilla vahvuuksilla. Olemme ripeitä alamme asiantuntijoita. Varaa aika:
09 694 3668
XEM LIPWMRKMRSTXMMOOE Á
Tretorn
Haamuverkosta sadetakiksi KADONNEET ja hylätyt verkot aiheuttavat meren hyvinvoinnille on-
gelmia sekä meillä että maailmalla. Sen lisäksi, että verkkoja häviää, jotkut suuret alukset dumppaavat vanhat verkkonsa keskelle merta, koska verkkojen hävittäminen maissa maksaa. Poissa silmistä, poissa mielestä -mentaliteetti on kuitenkin lyhytnäköistä. Vaatemerkki Tretornin Euroopan viestintä- ja kestävän kehityksen johtaja Fredrik Ekström todisti omin silmin näitä ongelmia työskennellessään sukellusliikkeessä Malesiassa 17 vuotta sitten. Jo tuolloin he keräsivät merestä haamuverkkoja, mutta ajatus jostain suuremmasta jäi kytemään takaraivoon. Tänä keväänä tuo ajatus konkretisoituu teoiksi. Tretorn tuo yhdes-
Ensimmäinen 350 kappaleen erä sadetakkeja tulee myyntiin 1. huhtikuuta valikoituihin Partioaitan myymälöihin ja verkkokaup-
sä Partioaitan kanssa markkinoille haamuverkoista valmistetun kor-
paan 200 euron hintaan. Mainio lahjavinkki ympäristötietoiselle
kealaatuisen sadetakin. Materiaalina käytetyt verkot kerätään Korean
sukeltajalle!
satamista, ja ne päätyvät kierrätettynä edelleen Rain Jacket From The
MIIKA HÄRKÖNEN
Sea -sadetakeiksi. – Halusimme tehdä jotain, jolla on vaikutusta ja joka on lähellä sydäntämme, kertoo Ekström.
Lue Juha Flinkmanin pitkä artikkeli haamuverkkojen torjunnasta Itämerellä alkaen sivulta 28!
HOSSAN SUKELLUSLEIRI 27.6.–1.7.2017 Tule sukeltamaan kirkkaisiin vesiin Suomussalmen Hossaan Leirin ohjelmassa mm. • Vedenalaisia puutöitä • Taitorataa • Suunnistusta • Nostoja • Etsintää Leirin hinta on 385 € (sis. sukellukset, majoitus, ruokailut) Lisätietoja 050 9192 405/ Heli Raittinen Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ǥ Ǧ ǤƤ Facebook /Hossan sukellusleiri
TOP 3
Jäsenhankinta
Toimivia ideoita 57
5
Mistä porukkaa kursseille ja uusia jäseniä seuraan? Rauma-Repola Diving Clubin puheenjohtaja Miikka Jaurola listaa heidän seurassaan hyväksi havaittuja ideoita.
1
MARKKINOI AKTIIVISESTI JA KOKEILE MIKÄ TOIMII MAINOSTAMISTA helpottaa, kun joku seurassa näkee sen
vaivan, että tekee vaikka pienen pdf-muotoisen mainoksen esimerkiksi introille ja peruskurssille. Myös sitä, että norppavuorot syksyllä alkavat ja ryhmässä on tilaa, kannattaa mainostaa. Näin tiedon jakaminen joko sähköisesti tai vaikka työpaikan kahvipöydälle printattuna helpottuu. Mainostamisen kynnys pitää saada alas, jotta tieto liikkuu myös kaikkein aktiivisimman ydinjäsenistön ulkopuolelle. Eräänä vuonna järjestimme intron heti vuodenvaihteen jälkeen, ja jaoimme joulun alla mainosta introsta Facebookissa idealla ”anna ystävälle aineeton joululahja”.
2
LÄHESTY VALMIITA YHTEISÖJÄ JOSKUS jonkun jäsenen työpaikalta löytyy riittävän iso ryh-
mä introlle lähtijöitä ilman markkinointiakin. Toisinaan muiden harrastusten parista saattaa löytyä päänavauksia laitesukelluksen kokeiluun: olen asiakkaana kuntosalilla ja järjestin yhteistyössä kuntosalin kanssa intron heidän jäsenilleen. Näppituntumalta sanoisin, että valtaosa ainakin laitesukeltajistamme tulee valmiiden sosiaalisten rinkien sisältä.
3
TARJOA MIELLYTTÄVÄ ENSIMMÄINEN KOKEMUS ON TÄRKEÄÄ, että introt vedetään huolella ja laadukkaasti
läpi ja että ensikosketus vedenalaiseen elämään on pehmeä ja turvallinen. Seuramme kouluttajaorganisaatio on erittäin laadukas, ja kun kalustomme on hyvässä kunnossa, on järjestäjällä matalampi kynnys tarttua toimeen ja aktivoitua järjestämään jokin tapahtuma.
Seurat
KUN SAMMATOT RY:N DAN-kouluttaja
lit käyttäytyvät veden alla
Anna-Mari Saarikoski (Liiton Scuba Mother
jne. Eräällä rastilla vaih-
numero 002) katsoi TV:stä Amazing Race
dettiin laitteet parin kans-
-ohjelmaa, syntyi idea tuoda samantyylinen
sa ja jatkettiin seuraaval-
ralli altaalle. Seura on järjestänyt viime vuo-
le, jossa odotti uusi kortti
sina muutaman kerran tämän ADR:n, ja se on
ohjeineen.
ollut suosittu ja odotettu tapahtuma hiljaisi-
Juha Hakulinen
Amazing Dive Race
Anna-Mari on on-
na talvikuukausina. Alunperin nuorille laite-
nistunut nivomaan yh-
sukeltajille suunnattu tapahtuma sai heti al-
teen taitojen kehittämi-
taalle runsaasti väkeä, ja myös aikuisjäsenet
sen sekä kokeneiden ja
innostuivat leikkimään.
aloittelevien sukeltaji-
Anna-Mari kehittelee koko ajan uusia
en yhteistyön ja kanssa-
harjoituksia, joissa leikin varjolla opetellaan
käymisen tämän iloisen
ja kertaillaan tärkeitä sukeltamiseen liittyviä
tapahtuman puitteissa.
tietoja ja taitoja. Jokainen ralli on hieman eri-
JOUNI HIRVONEN
lainen, ja rekvisiitta ja tehtävät muuttuvat, joten seuraavalla kerralla on tiedossa uusia tehtäviä ja temppuja. Radalla harjoiteltiin muun muassa dekopoijun käsittelyä ja käyttöä, sukellusparin avustamista, sorminäppäryyttä, ongelmi-
Lue pidempi juttu ja katso kuvat ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ǿ ǚƬǒǜǔ ǿ ŘʁǜǔǘǘƬǚǔǜƖ Verkosta löytyvät kaikki rallin tehtävät ja paljon kuvia. Ota vinkit talteen ja järjestä ralli omassa seurassasi!
Liinan viikkaaminen osoittautui huomattavasti hankalammaksi veden alla kuin pinnalla.
Teemu Heikkinen
en ratkaisemista ja sitä, miten eri materiaa-
Talviuintia turvaamassa SAVONLINNAN Tanhuvaaran Urheiluopistolla pidettiin 3.–5.2. Talviuinnin SM-kisat. Vuodesta 1989 asti järjestettyyn tapahtumaan osallistui tänä vuonna yli 700 uimaria. Avantouimarit kisailivat eri ikäluokissa kuudella eri radalla 25 metrin ja 50 metrin uintimatkoissa. Kisasuorituksia turvasivat Savonlinnan Urheilusukeltajien sukeltajat valvomalla jokaista kisalähtöä koko tapahtumaviikonlo-
Turvasukeltaja Ismo Falck seuraa uimareiden valmistautumista suoritukseen.
pun ajan. Jokaisen kilpailupäivän aamu aloitettiin tarkastussukelluksella, jossa todettiin
lanteita. Turvasukeltajapari vaihtui aina muu-
noastaan yksittäisen jalkakrampin saaneen
uimapaikka turvalliseksi. Kilpailujen aikana
taman tunnin välein.
uimarin auttamiseen sekä pudonneiden ui-
turvasukeltaja sekä pintapelastaja kuivapu-
Kisaviikonloppu oli kaikin puolin onnistu-
vussa ja räpylävarustuksessa olivat altaan
nut ja yhteishenki huokui koko tapahtumas-
reunalla valmiina hyppäämään hyiseen avan-
ta. Turvasukellustehtävät jäivät onneksi ai-
mapipojen hajanaisiin pelastustehtäviin. TEEMU HEIKKINEN
toon, mikäli uimareille olisi tullut ongelmati-
Mitä teidän seurassanne tapahtuu? Oliko juhlat tai hauska leiri? Ottiko joku kivan kuvan seuran reissulta? Keksittekö toimintaanne jotakin ihan uutta? Tällä palstalla seurat voivat kertoa kuulumisiaan. Laita viestiä kristiina.karila@sukeltaja.fi
1/2017 SUKELTAJA
15
Elämys
Bon Bonairen historiasta löytyy myös aika, jolloin suolan erotuksessa käytettiin orjatyövoimaa. Orjat asuivat pienissä majoissa, joissa käytännössä mahtui vain nukkumaan.
16
1/2017 SUKELTAJA
Shutterstock
aire – Sukeltajat etusijalla –
Alankomaihin kuuluva pieni Bonairen saari Karibianmerellä elää suolasta ja turismista. Saarella ei ole isoja hiekkarantoja tai vilkasta yöelämää, joten perinteinen rantalomakohde se ei ole. *ɁȭŘǔʁƬǚǚƬ ȧŘǜǘˁʊǜƬǜŘŘȭ ȭǔȧƬȭɁȧŘŘȭ ʊˁǘƬǚǜŘȧŘŘȭƙ ʊˁʁǏŘŘȧŘŘȭ ja harrastamaan muita vesilajeja. Saarta sanotaankin sukeltajan paratiisiksi, ja etenkin sen rantasukellusmahdollisuuksia pidetään yhtenä maailman parhaista. JOUNI HIRVONEN Kuvat Jouni Hirvonen, Shutterstock
1/2017 SUKELTAJA
17
Oman hotellin rannasta on kätevää lähteä sukelluksille.
Keltainen kivi kertoo, mistä pääsee sukeltamaan.
S
ukeltamisesta on tehty Bonairella mahdollisimman helppoa ja vapaata. Sukellukset saa suunnitella itse, ja hotelleissa on sukelluskeskus, joista saa ilmaa tai nitroksia niin paljon kuin tarvitsee. Keskuksen kanssa tehdään sopimus, jonka mukaan toimitaan. Voit vuokrata auton ja käydä sukeltamassa itsenäisesti eri kohteilla, jotka on merkitty rantatien varrella oleviin keltaisiksi maalattuihin kiviin. Samat kohteet ja vähän enemmänkin voi käydä katsomassa myös sukelluskeskusten aluksilla. Alukset ovat tilavia ja toimivia; pullotkin tuodaan valmiiksi. Myös keskuksen rannasta on helppo tehdä sukelluksia. Täyttöasemat ovat lähellä laitureita, joilta on turvallista aloittaa ja lopettaa sukellus. Laiturin alta lähtee köysi, joka menee aina 40 metrin syvyyteen asti, joten sitä seuraten paluu
18
1/2017 SUKELTAJA
Koralli-istukkaita kasvatetaan tarhoissa, joista ne siirretään riutoille.
tai lentokoneella. Sukellusten hinnat riippuvat siitä mitä valitsee. Voi ottaa erilaisia paketteja, kertareissuja tai koko ajalle paketin, jolla saa tehdä rannasta sukelluksia niin paljon kuin haluaa. Me teimme 10 veneretkeä ja saman verran rantasukelluksia nitroksilla, ja hinnaksi tuli noin 450 euroa. Samaan hintaan olisi voinut tehdä rantasukelluksia mielin määrin. KALOJEN KIRJO ON VALTAVA
onnistuu laiturille kokemattomaltakin suunnistajalta. Sukeltamista varten on ostettava 25 dollarin arvoinen Marine Parkin merkki, jonka pitää olla näkyvissä mahdollisia tarkastajia varten. Maksu pitää suorittaa käteisellä. Hintataso Bonairella on Suomen luokkaa, sillä kaikki pitää tuoda saarelle laivalla
Venematkat ovat lyhyitä, ja lentokalojen liitelyä seuratessa matkat itsessään ovat jo kokemus. Virtaukset ovat heikkoja, ainakin vuodenvaihteen aikaan, eikä niistä ole mainittavaa haittaa. Saarta kiertää riutta, joka putoaa noin 25 metrin syvyyteen muutaman kymmenen metrin päässä rannasta. Sen jälkeen alkaa valkoinen hiekkapohja,
Bonairella pyritään vaalimaan koralleja kasvattamalla niitä tarhoissa, josta niitä siirretään tuhoutuneille riutoille.
jossa ei ole paljonkaan nähtävää lukuun ottamatta hieta-ankeriaiden yhdyskuntia. Itse riutan seinämillä kalakirjo on uskomaton. Punaisenmeren sukeltajatkin löytävät täältä uusia lajeja ja lajien muotoja. Barrakudia ja muita isompia kaloja tapasimme lähes joka sukelluksella, joskin ne pysyttelivät etäämpänä syvemmän veden puolella. Merikäärmeitä ei alueella ole, mutta värikkäitä ankeriaita sen sijaan tavattiin usein. Alueella on yksi hylky, Hilma Hooker, noin 25 metrin syvyydessä. Hylkyyn liittyy mielenkiintoinen tarina kolumbialaisista huumekauppiaista ja aluksen mystisesti kadonneesta miehistöstä. Sukeltaminen onnistuu vain saaren länsirannalla, sillä itäranta on kovin tuulinen ja tyrskyinen eikä siellä voi tehdä ainakaan rantasukelluksia.
Värikkäitä ankeriaita tavattiin sukelluksilla usein. YMPÄRISTÖTIETOINEN SAARI
Leijonakalakin on löytänyt Bonairelle, ja vieraslajina siitä on tullut vakava uhka riutan luonnolliselle kalastolle. Paikalliset sukeltajat käyvätkin jatkuvaa taistelua lisääntyvää leijonakalakantaa vastaan keräämällä kaloja riutalta. Turistisukeltajillakin on mahdollisuus osallistua tähän toimintaan käymällä lyhyt kurssi, ja myös
korallien istutukseen voi kouluttautua paikan päällä. Koralli-istukkaita kasvatetaan tarhoissa, ja kun ne ovat valmiita istutukseen, ne siirretään tuhoutuneille riutoille. Näin eri järjestöt ovat saaneet kahden voimakkaan hurrikaanin vahingoittamat koralliyhdyskunnat uudelleen eloon. Luontoarvot ovat Bonairella muutenkin voimakkaasti esillä. Saaren oma TVkanava 75 lähettää koko ajan erilaisia dokumentteja saaren elämästä ja luonnosta, ja siellä kehotetaankin turisteja välttämään pulloveden ostamista (paikallinen hanavesi on juomakelpoista) ja myös kuljettamaan pois käytetyt paristot. Valitettavasti meri tuo terveisiä Venezuelasta pääosin saaren eteläkärkeen. Pulloja ja purkkeja sekä kaikenlaista kelluvaa roskaa tulee koko ajan uutta, vaikka paikallinen väestö yrittääkin pitää rantoja puhtaana. » 1/2017 SUKELTAJA
19
Bonaire numeroina SIJAINTI: noin 100 km
VÄKILUKU: runsaat 18 000
VALUUTTA: US dollari
Venezuelan rannikolta
KIELET: virallinen kieli
YHTEYDET SUOMESTA:
pohjoiseen
hollanti, enemmistön
lento esimerkiksi Amster-
KOKO: pituus vajaat 40
äidinkieli papiamento,
damin kautta kestää noin
km, leveys 4–8 km, pinta-
myös espanjaa ja englantia
15 tuntia, hinnat alkaen
ala noin 300 km2
puhutaan
900 euroa.
SAAREEN TUTUSTUMINEN PINNALLA
Saareen tutustuminen onnistuu kätevästi ja edullisesti taksilla, jonka kuski toimii myös samalla oppaana. Parin tunnin kiertomatka pohjoisosaan ja samanlainen etelään maksaa 30 dollaria tunti/auto. Saaren luonto on pääosin kuivaa ja karua; kaktukset ja pensaikkomainen kasvillisuus on vallitseva näkymä. Villiintynyt aasikanta elää pensaikossa, ja välillä ne tulevat näyttäytymään myös asutuilla alueilla. Flamingoja voi nähdä saaren etelä- ja pohjoisosan matalikoilla, ja hotellien alueilla voi tavata erilaisia gekkoja ja iguaaneja. Lämpötila on 30 asteen tienoilla vuoden ympäri, mitä jatkuva leppoisa tuulenvire viilentää. Veden lämpö on 27–28 astetta. Joulu-tammikuussa on sadekausi, jolloin noin kymmenen minuutin kuuroja tulee pari kolme kertaa päivässä. Turismin lisäksi Bonairen pääelinkeinoja on suolan tuottaminen merivedestä haihduttamalla. Sitä on tehty 1800-luvulta lähtien. Työn tekivät tuolloin orjat, joiden asumuksia on entisöity rannalle turistien nähtäväksi. Jokaisessa majassa asui neljä ihmistä, jotka käytännössä kävivät siellä nukkumassa; muu aika meni suolan erotuksessa. Bonaire harjoittaa myös öljyn lastaus- ja varastointitoimintaa, ja Karibianmeren suuret risteilyalukset poikkeavat saarella.
20
1/2017 SUKELTAJA
Bonaire elää turismista – ja suolasta.
Paikallinen asujaimisto on vikkelää ja värikästä.
Shutterstock
Bonairella voi tavata muun muassa hyväntuulisen papukaijakalan.
1/2017 SUKELTAJA
21
Marko Röhr
Sukellusta koko elämä Marko Röhr, 55, vapaasukeltaa mielellään luontoa tarkkaillen ja kalastaa samalla ruuaksi tarpeellisen määrän eväkkäitä. Rakkaus vesiluontoon ja elokuvien tekemiseen syttyi jo teini-iässä. Toimittanut SUSANNA KORKIATUPA Kuva Elina Manninen
KOSKA JA MISSÄ SUKELSIT ENSIMMÄISEN KERRAN?
Ensimmäinen ja ikimuistoisin sukellukseni maskilla ja snorkkelilla oli vuonna 1970 kirkasvetisellä Puulavedellä. Kun näin tuon ihmeellisen maailman uppotukkeineen ja vesikasveineen, minne auringon valo tunkeutui mystisinä säteinä, tiesin, että tämä on minun maailmani ja seikkailuni läpi koko elämän. Laitteita kokeilin ensimmäisen kerran kummisetäni verstaalla myöhemmin 70-luvulla, hän oli rakennusmestari ja ammattisukeltaja. Sukellukset laitteilla aloitin vasta 80–90-lukujen taitteessa. MIKÄ SAI SINUT INNOSTUMAAN SUKELLUKSESTA?
Sukeltamisessa ihmeellisintä ja kiehtovinta minulle oli tunne aivan uudesta, toisenlaisesta maailmasta, joka meille tutun vedenpinnan alla piileskeli. Aivan silmiemme edessä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa tavalliselta ihmiseltä. Vapaasukeltamisesta tuli minulle tärkeä liikkumisen muoto, sukelluskalastuksesta rakas harrastus ja laitesukeltamisesta työ vedenalaisten elokuvien tekemisen kautta.
KUINKA KIINNOSTUIT ELOKUVIEN TEKEMISESTÄ?
Lapsuuteeni kuului Jacques Cousteau, joka oli monen ikäiseni idoli. Elokuva vei minut jo teininä, kun näin elokuvakerhossa maailman parhaita leffoja ja päätin itsekin tavoitella tuota ammattia. Päätin elää elämäni siten, että voin yhdistää nämä kaksi suurta rakkauttani ja sitä kautta myös sukeltaa koko elämäni. Nähdä ja kokea vedenalaisen maailman ihmeet ja kauneuden sekä välittää sen myös kaikille niille ihmisille, jotka eivät koskaan saa mahdollisuutta itse kokea niitä luonnossa. KUINKA KOULUTTAUDUIT AMMATTISUKELTAJAKSI?
Sukellan vapaa-ajallani niin usein kuin mahdollista ja yksinomaan vapaasukellusta. Kesällä käyn harppuunalla hakemassa perheelle ruokakalat, lomalla käyn vedessä jopa kaksi-kolme kertaa päivässä Puulavedellä ollessani. Jäiden lähdöstä jäiden tuloon pyrin olemaan vedessä harppuunan ja kameran kanssa ainakin viikoittain, mutta väliin voi jäädä joskus useitakin viikkoja. Laitesukellusta en harrasta, teen vain työsukelluksia elokuvien valmistelujen ja kuvausten vuoksi.
Kun aloimme tehdä vedenalaiselokuvia EU:n alueella Suomen ulkopuolella, oli välttämätöntä, että kaikilla sukeltajillamme on ammattisukeltajan paperit. Kun olimme tehneet yhteistyötä Länsi-Uudenmaan ammattikorkeakoulun kanssa vedenalaisessa kuvauksessa jo yli vuosikymmenen ja työskennellet Ojamossa kymmenien eri kuvausprojektin yhteydessä, sain suoritettua tuon tarvittavan tutkinnon yhteistyössä sukelluskoulutuksen kanssa ja projektiemme kautta. Tämä yhteistyö on ollut merkittävä osa sitä ammattitaitoa, jonka olemme saavuttaneet vedenalaisen elokuvan teossa, ja olen erittäin kiitollinen siitä yhteistyöstä, jota olemme tehneet Ojamossa.
MIKÄ ON SUOSIKKIKOHTEESI?
MITÄ PROJEKTEJA SINULLA ON NYT MENEILLÄÄN?
Suomessa ehdoton suosikkini on Puula, siellä olen sukeltanut joka vuosi ja kaikkina vuodenaikoina jo 46 vuotta.
Valmistelen Tunturin tarinaa, joka täydentää trilogiaksi Metsän tarinan ja Järven tarinan aloittaman luontoelokuvieni sarjan. Myös siinä päästään veden alle Lapin kristallisissa järvissä ja joissa. Juuri valmistuneessa Neljä elementtiä -elokuvassa on mukana vesi: vapaasukeltaja Johanna Nordblad on yksi päähenkilöistä.
KUINKA PALJON VAPAA-AJALLA HARRASTAT SUKELLUSTA?
MIKÄ ON OLLUT HIENOIN SUKELLUSKOKEMUKSESI?
Monet sukelluskalastuskokemukset ja kuvaussukellukset Suomen järvillä ovat ehdottomia suosikkejani. Useimmiten haluan vain kokea luonnon eri vuodenaikoina, ja kalastan aina vain sen verran kuin syömme. Parhaisiin muistoihin kuuluvat myös nuoruudessa vietetyt kuukaudet vapaasukeltamassa Siinailla, kun Punaisenmeren
22
tuo osa kuului vielä Israelille. Laitesukelluksista parhaat muistot ovat elokuvanteosta Islannissa, jossa olemme tehneet useita elokuvia kristallinkirkkaissa maanrepeämissä ja luolastoissa. Myös sukeltaminen Hudson Bayllä kuvaamassa maitovalaita on eräs kauneimmista muistoistani vedenalaisesta ystävyydestä toisen lajin kanssa.
1/2017 SUKELTAJA
MITÄ TERVEISIÄ LÄHETÄT SUOMALAISILLE SUKELTAJILLE?
Kunnioittakaa haurasta vesiluontoamme, nauttikaa sen kauneudesta ja siitä rauhasta, jonka vain sukeltaessa voi kokea.
Joko tai Maski vai räpylät? Maski. Lämpimät vai kylmät vedet? Kylmät vedet ja jää! Syvällä vai matalalla? Aina siinä syvyydessä, missä on jotain mieltä kiehtovaa. Kuvaajana vai ohjaajana? Ohjaajana veden alla, mukana paras vedenalaiskuvaaja Teemu Liakka!
Norpat
snorkkelisukelluksen kurssit uudistuvat TURVAOHJEIDEN UUDISTAMINEN
Snorkkelisukelluksen turvaohjeet ovat uudistuneet tämän vuoden alussa. Lähtökohtana oli kirjata selkeästi ja luettelomaisesti snorkkelisukellukseen liittyvät erityisohjeet. Liiton hallitus on hyväksynyt uudet turvaohjeet, ja ne julkaistaan kevään aikana www.sukeltaja.fi-sivuilla. SUKELTAJALIITON KOULUTUSUUDISTUS
Sukeltajaliiton koulutusuudistuksen myötä myös snorkkelisukelluksen kursseja uudistetaan CMAS:n standardien mukaan. Kurssit, joita tarjoamme, ovat Norpan Taitorata, Snorkkelisukelluskurssi, Snorkkelisukelluksen jatkokurssi ja Snorkkelisukelluksen turvallisuuskurssi. Muutamiin näihin tulee muutoksia, joita esitellään tarkemmin alla olevissa taulukoissa. Joitakin kurssivaatimuksia poistetaan ja toisaalta joitakin uusia lisätään, jotta ne vastaavat uudistuneita CMAS standardeja.
Norpan Taitorata on yli 7-vuotiaille suunnattu ensimmäinen kosketus snorkkelisukellusmaailmaan. Norpan Taitorataan tulevat muutokset: NYKYINEN SUORITUS
UUSI SUORITUS
100 m yhtäjaksoista uintia ilman perusvälineitä
200 m yhtäjaksoista uintia ilman perusvälineitä
100 m räpyläkroolia
200 m räpyläkroolia
10 sekunnin hengenpidätys
20 sekunnin hengenpidätys
pelastaminen ja kuljetus ilman räpylöitä
tämä poistuu
pelastaminen ja kuljetus räpylöitä käyttäen
tämä säilyy, mutta uhrin haku pohjasta on vapaaehtoinen kierähdys takaperin altaan reunalta altaaseen 50 m räpyläuintia niin, että maski on otsalla, kasvot vedessä ja hengitetään snorkkelista esineen nosto puhaltamalla ilmaa pieneen ämpäriin suositus: mahdollisuus kokeilla uima-altaassa omaa tai lainattua märkäpukua, painovyötä ja snorklausliiviä
1/2017 SUKELTAJA
SNORKKELISUKELLUSKURSSI
Snorkkelisukelluskurssi on yli 10-vuotiaille lapsille sekä aikuisille suunnattu kurssi, jolla opetellaan snorkkelisukelluksen perustaitoja teoriassa, altaalla ja avovedessä. NYKYINEN SUORITUS
UUSI SUORITUS Teoriatunneilla kerrotaan enemmän sukellustapahtumasta, esimerkiksi sukellusvanhimmalle ja kirjurille ilmoittautumisesta. Teoriatunneilla kerrotaan myös kalastussäädöksistä.
NORPAN TAITORATA
24
Kurssin päätteeksi saa entiseen tapaan todistuksen, Norppasukeltaja-kortin ja lisämaksusta seura voi tilata myös CMAS S1 -kortin.
perusvälineiden ja painovyön
tämä poistuu
riisuminen ja pukeminen avovedessä
veden polkeminen avovedessä noin minuutin ajan snorklausliivin käytön opettelua avovedessä esineen nosto ämpäriä käyttäen avovedessä
Snorkkelisukelluskurssista myönnetään CMAS S2 -kortti. NORPPAOHJAAJAKURSSI
Norppaohjaajakurssin läpäisseet saavat CMAS * Snorkel Instructor -kortin. Norppaohjaajakurssin pääsyvaatimuksia tullaan tiukentamaan. Vaatimukset ovat: - vähintään 15 vuoden ikä kurssivuonna ja - CMAS S2 -kortti tai laitesukelluksen peruskurssin kortti tai - vaihtoehtoisesti snorkkelisukelluskurssin teoriakokeen läpäiseminen ja Norpan Taitoradan suorittaminen. TERVETULOA OHJAAJAKSI
Jos norppaohjaajaksi haluavalla ei ole riittävästi ikää tai hän ei täytä muita norppaohjaajakurssin pääsyvaatimuksia, suosittelemme Tervetuloa ohjaajaksi -kurssia. Kurssi on yhden illan mittainen ja antaa valmiuksia toimia apuohjaajana altaassa. Ota yhteyttä nuorisopäällikköön heli.halava@sukeltaja.fi, jos seuranne tarvitsee tätä kurssia. IRENE SAVOLAINEN, Nuorisovaliokunta
TERVETULOA OHJAAJAKSI POHDITKO Norppaohjaajakurssille menemistä? Haluatko
sen teoriaa tiiviisti, ja se sisältää myös käytännön harjoi-
oppia sitä ennen ohjaamisen ensiaskeleet? Tule Tervetuloa
tuksia altaalla. Tiedossa siis hauska päivä! Kurssi järjeste-
ohjaajaksi -kurssille. Kurssilla tutustutaan ohjaamisen pe-
tään tilauksesta, ja sen voi järjestää myös alueellisena, jos
rusasioihin, ja se sopii kaikille ohjaamisesta kiinnostuneille
samalta alueelta useammasta seurasta olisi tulijoita. Kysy
taitotasosta riippumatta. Kurssilla käydään läpi ohjaami-
lisää nuorisopäälliköltä ǒƬǚǔƖǒŘǚŘ˸ŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ.
pelasta prinsessa räpylämäki MAAN ASUKKAAT! Kauan kadoksissa ollut prinsessa Tiihanna Räpylämäki on vihdoin löytynyt! Hänet on löydetty Vesihelmi-nimiseltä elmi-nimiseltä meriplaneetalta Lounais-Hämeen galaksista Forssan tähtikuvion ion laidalta. Tervetuloa perjantaina 14.4.2017 Forssan Vesihelmeen norpparalliin pelastamaan prinsessa.
SARJAT 7–9-vuotiaat (oma ohjaaja voi olla mukana rasteja steja suoritettaessa) 10–12-vuotiaat 13–15-vuotiaat
AIKATAULU 11.00–12.30 Ilmoittautuminen & lounas 12.15–13.00 Siirtyminen altaalle & oheistoimintaa taa 13.00–18.00 Rallirastit 18.00 Palkintojen jako Rallin hinta on 40 e/norppa ja 20 e/ohjaaja taii huoltaja. Hinta sisältää ohjelman ja ruuat. Ilmoittautumiset 17.3.2017 mennessä ilmoittautumislomakkeella seuroittain Sukeltajaliiton toimistoon ǒƬǚǔƖǒŘǚŘ˸ŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ. ǚ ŘǖŘƖǞ. ǚǜ ³ɁȧŘǘƬ ǚɆ˿ǜ˿˿ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ǿ ÀŘǜƬʁǔŘŘǚǔɡŘȭǘǘǔ ǿ Řȭǘǘǔ ǿ Lomakkeet. Rallissa on rajattu määrä paikkoja. a.
TERVETULOA! GummiWihta
MAJOITUS Àǔǘšǚǔ ǒŘǚˁŘŘ ȧŘǖɁǔǜǜˁŘƙ huoneita voi tiedustella Scandic Forssa -hotellista, lista, Hämeentie 7, 30100 Forssa, puh. 040 484 8111. 1. Hinnat 2 hh 85 eur, 3 hh 98 eur. Huonevaraukset suoraan hotelliin 31.3. mennessä. essä. Piirros: Roope Tuominen
1/2017 SUKELTAJA
25
Hylyt kolmiulotteisiksi 3D-fotogrammetrialla voi luoda vedenalaisista valokuvista 3D-malleja. Toimittanut KRISTIINA KARILA Kuva Timo Laaksonen
E
spoolainen Pasi Lammi on sukeltanut 10 vuotta ja toimii tällä hetkellä kouluttajana sukellusseura H2O:ssa. Hän on kehittänyt NAUIakin kiinnostavan Hylkykuvauksen 3D-fotogrammetria -kurssin, jolla sukeltajat oppivat luomaan ottamistaan vedenalaisista kuvista 3D-mallin. – Oma kiinnostukseni aiheeseen lähti siitä, että seurasin alan pioneerin Kari Hyttisen tekemisiä, keskustelimme niistä ja testailin erilaisia skenaarioita pintakuvista. Osallistuminen SubZonen projekteihin yhdessä Karin ja Immi Wallinin sekä muiden tiimiläisten kanssa toi lisää kokemusta. Kun havaitsin, että Suomessa tätä tehdään varsin vähän, kävin miettimään
26
1/2017 SUKELTAJA
kurssin kehittämistä. NAUI-kouluttajana luontevasti lähdin kehittämään tätä omalle koulutusorganisaatiolle, mutta myös toisille koulutusjärjestöille on varmasti vastaavia kursseja tulossa lähivuosina. Tällä hetkellä olen ainoa kouluttaja Pohjoismaissa, joka kouluttaa tätä kurssia. Kunhan prosessi etenee ja saadaan palautetta kentältä, siirtynee se osaksi NAUIn kurssivalikoimaa. KUSTANNUSTEHOKAS JA VAIKUTTAVA
Museoviraston meriarkeologi Riikka Alvikin mukaan tekniikka mullistaa meriarkeologin työn. – Moni tutkija ei sukella ollenkaan, ja meilläkin sukelluksen raja on periaatteessa 30 metriä. Yleensä pelkästään hylyn mittaamiseen ja piirtämiseen on mennyt valtava määrä tunteja, esimerkiksi Vrouw Marian kansitason piirros on edelleen kesken. Nyt toivon, että olemassa olevasta videomateriaalista voitaisiin kuvamateriaalit yhdistämällä työstää malli, hän sanoo. 3D-mallien avulla myös ei-sukeltavat voivat kokea syvällä olevat hylyt ainakin jossain määrin. Nykytekniikka mahdollistaa myös sen, että malli voidaan printata 3D-tulostimella. Museot ovat hyödyntäneet tätä tekniikkaa printtaamalla mm. kokonaisia kaupunkien malleja, joita printatut hylkymallit voisivat rikastuttaa. Museokävijä pystyisi siis vierailemaan myös veden alla kyseisellä aikakaudella. Fotogrammetrian avulla voidaan myös tallentaa tuhoutumassa olevaa perintöä. Esimerkiksi Hangon sataman laajennuksen alle jäävästä hylystä SubZone toteutti mallin, joka on nyt tallessa Museovirastolla.
3D-mallinnus Joskär 1 -hylyltä. Laitteet ǖŘ ˸ŘǚŘǔʊˁƕ ÄƋǜǔɁȭ ǘŘȧƬʁŘ ɤăɁȭ˿ɦƙ ÄǷǔʊɁǢ Standart, luonnonvalo. Mallin tekijä Timo Laaksonen kertoo, miten innostui aiheesta. - Olen pitkään ollut kiinnostunut vanhoista puuhylyistä ja päätoimeeni on kuulunut vahvasti 3D-mallinnusteknologia jo vuosia. Itse kiinnostuin fotogrammetriasta, kun Kari Hyttinen esitteli menetelmän Hylkyseminaarissa muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen Kari veti pienen oppitunnin, ja olen osallistunut useampaan Pasin ja Karin fotogrammetria-workshoppiin eri tahojen järjestäminä. – Pidän nyt kehittyvää vedenalaista 3D-mallinnustapaa erittäin hyvänä apuvälineenä dokumentoinnin tueksi, mikä ei tosin poista kokonaan tarvetta tehdä perinteisiä mittaus- ja tutkimustöitä kohteilla. Yksinkertaisella 3D-mallilla voidaan luoda nopeasti malli, jonka pohjalta voidaan suunnitella painopisteet tarkemmille töille dokumentointia varten tai esimerkiksi välimallinnuksia projektin edistymisestä.
Mitä se on? FOTOGRAMMETRIA on keino kuvata kohdetta kolmiulotteisesti.
Tekniikkaa käytetään esimerkiksi maanmittauksessa, arkeologisissa kaivauksissa, esineiden dokumentoinnissa, tietokonepeleissä ja 3D-elokuvissa. Kohteesta otetaan joukko kuvia eri suunnista. Kuvat käsitellään tietokoneohjelmalla, joka luo kuvista 3D-mallin. Meriarkeologinen tutkimus hyödyntää fotogrammetriaa hylkyjen tutkimuksessa. Perinteisiin hylkytutkimusmenetelmiin (valo- ja videokuvaus, mittaaminen, näytteiden nostaminen) verrattuna tekniikka säästää työtä, aikaa ja sitä kautta rahaa.
Pasi Lammin malli Helsingin Vanhankaupunginlahdelta.
http://pashi.net/museolle/vanhankaupunginlahti.mp4 H2O:n kuvamateriaalista tehtyjä malleja.
http://bot.fi/1t76
SUOMESSA VARAA KASVAA
Pasi Lammin mukaan Suomessa fotogrammetrian osaaminen on kansainvälisellä tasolla kovaa luokkaa. Tekniikka ei ole kuitenkaan vielä saanut riittävää jalansijaa sukeltajien keskuudessa, vaikka meiltä löytyy paljon osaavia sukeltajia, jotka sukeltavat säännöllisesti kameran kanssa. – Viron puolella on ollut useitakin projekteja, mutta meillä vähemmän. Tunnetuimpia lienee Huis Te Warmelon hylyn dokumentointi, jota SubZone tekee. Kari Hyttinen on mallintanut muun muassa pätkiä Ojamon tunneleista. Luolasukeltajat ovatkin yksi ryhmä, joita tämä voisi kiinnostaa, sillä mallintamalla luolia ja käytäviä saataisiin tarkempaa tietoa, jonka perusteella suunnitella sukelluksia. Tämä voisi lisätä myös turvallisuutta. Maltan yliopiston arkeologinen osasto on dokumentoinut Maltan syvällä olevia hylkyjä, joiden 3D-mallinnukset Kari ja Immi ovat tehneet, kuten myös Skotlannissa HMS Hamphiren 3Dmallinnuksen. Kari on ollut myös mallintamassa Scapa Flown hylkyjä Scapa100-tapahtumaa varten, hän kertoo. SOPII KAIKENTASOISILLE
3D-fotogrammetriakurssi sopii jo peruskurssin suorittaneelle sukeltajalle, sillä kuvaussukellus tehdään sukeltajan luokituksen mukaan. Veden alla kuvaamisen olisi hyvä olla tuttua, sillä kameran käyttöä ei opeteta erikseen. Hyvästä tasapainotuksesta on hyötyä. Teoriaosuudessa käydään läpi mallinnusta varten kuvaamisen periaatteet, opetellaan käyttämään mallinnusohjelmaa ja harjoitellaan pinnan päällä.
– Aluksi harjoitellaan pinnan päällä, jotta periaatteet tulevat tutuksi ja saadaan mallinnus toimimaan. Tähän riittää pokkarikamera tai puhelimen kamera. Kun se sujuu, tehdään kuvaussukellus ja tarvittaessa toinen, jos materiaali ei ole sopivaa. Esimerkiksi auringon suuntaan pitää kiinnittää huomiota ja miten varjot suuntautuvat. Veden alle tarvitaan kamera tai videokamera koteloineen. Hyvissä olosuhteissa riittää pokkaritasoinenkin kamera, mutta mitä pimeämmässä toimitaan, sitä enemmän valovoimaa tarvitaan, Pasi Lammi kertoo. KOKO HYLKY KERRALLA
Sanna Paukku suoritti kurssia parhaillaan helmikuussa jutun tekoaikaan. Meriarkeologia ja hylyt kiinnostivat häntä, ja aihekin tuntui tutulta ja läheiseltä aiempien maanmittauksen opintojen vuoksi. – Kuvasin pintaharjoituksessa muumimukia pöydällä, mutta ehkä kohde ei ollut paras mahdollinen, sillä sen pinta oli kiiltävä eikä malli onnistunut. Pinnan alla matalassa vedessä voi olla puolestaan olla levää tai muuta kasvustoa, joka liikkuu, eikä kuvista tule mallintamiseen sopivia. Minusta on kiinnostavaa, miten tutkimus muuttuu uusien tekniikoiden myötä ja työtä voidaan siirtää pinnan alta työpöydälle. On myös hienoa, että 3D-mallin avulla voi nähdä koko ison hylyn kerralla, mikä harvoin on veden alla mahdollista, hän sanoo.
1/2017 SUKELTAJA
27
28
1/2017 SUKELTAJA
Kaikki jutun kuvat ovat Suomenlahdelta. Rahtilaivan hylyn vararuoriin on takertunut troolia.
Kadonneet verkot pyytävät edelleen Pyydyksiä hukataan mereen ja muihin vesistöihin jatkuvasti yllättävän suuria määriä. Tämä on haitallista vesistölle ja ikävää kalastajillekin. Jotain on tehtävä. JUHA FLINKMAN, Badewanne Team Kuvat: Badewanne/Sten Stockmann, Jouni Polkko, Marcus Runeson
H
ukkaaminen on eräs kalastukseen väistämättä liittyvä ympäristöriski. Muita riskejä ovat kalakantojen pieneneminen ylikalastuksen vuoksi ja pohjatroolauksen syvänmeren habitaatteja turmelevat vaikutukset. Pyydykset voivat kadota monin eri tavoin: myrskysää voi yllättää kalastajat, eikä verkkoja kyetä nostamaan, ja toisaalta verkot, pitkäsiimat ja troolit saattavat tarttua pohjaan tai hylkyihin. Tällöin meri vie omansa ja kalastajalle aiheutuu mittavat tappiot, jotka tosin ovat rahallisesti korvattavissa. Ympäristöllisesti haitta onkin vaikeampi, pitkäaikainen ja vaikeasti eliminoitavissa. HUKATTU PYYDYS JATKAA TYÖTÄÄN
Mereen jääneet, nykyaikaisista hajoamattomista materiaaleista tehdyt pyydykset eivät juuri menetä niitä ominaisuuksia, mitä varten ne on alun perin suunniteltu ja valmistettu. Pahasti pohjaan tarttuneen verkon tai hylkyyn kietoutuneen troolin osan jäädessä vapaasti veteen se jatkaa pyydyksenä niin kauan, kunnes levä tai muu umpeen kasvaminen tukkii sen ja painaa lopulta merenpohjaan. Lisäksi haamupyydykset saattavat olla merkittävä meriroskan, erityisesti mikromuovien, lähde. Meriroskat ja erityisesti mikroskooppiset muovihituset ovat uusi, suhteellisen myöhään havaittu uhka merieliöille ja sitä kautta koko meriympäristön tilalle. Näiden mikromuovien ja niiden merkityksen tutkimus on vasta alkamassa. HUOLI HAAMUPYYDYKSISTÄ ON UNIVERSAALI
Meriympäristön tilasta vastaavat viranomaiset ja ympäristöjärjestöt, mukaan lukien YK:n FAOn ja EU:n ympäristö- ja kalastusviranomaiset, ovat ilmaisseet huolensa niin kutsutuista haamupyydyksistä. Ongelman mittasuhteista kertoo paljon se, että EU:n ympäristö- ja kalastusviranomaisten arvion mukaan Euroopan rannikkovesillä hukataan vuosittain lähes 8000 verkkoa ja avomerellä syvän veden kalastuksessa jopa yli 25 000 verkkoa. EU:n puitteissa ollaan nyt aloittamassa tutkimus- ja kokeiluhankkeita haamupyydysten poistamiseksi merestä. » 1/2017 SUKELTAJA
29
Hylkyyn takertunut verkko tai trooli muodostaa vaarallisen labyrintin kömpelölle sukeltajalle ja myös kaloille ja merinisäkkäille.
Hylkyihin tarttuneet pyydykset ovat syvällä, jolloin sukeltajan toiminta-aika ja -kyky ovat erittäin rajalliset.
30
1/2017 SUKELTAJA
ITÄMEREN HYYTÄVÄ SYLEILY
Haamupyydysongelma koskettaa myös lähialueitamme. Pelkästään Itämerellä hukataan vuosittain vuonna 2005 tehdyn arvion mukaan satoja kilometrejä verkkoa. Etelä- ja Lounais-Suomen rannikon karikkoiset ja vaikeasti navigoitavat saaristoväylät sekä Itämeren avomerialueet ovat olleet ankarissa sääolosuhteissa haastavia merenkululle. Lisäksi jäät runnoivat ennen toista maailmansotaa lähes vuosittain aluksia siten, että osa niistä upposi avomerelle. Sittemmin hylkyjä saivat aikaan molempien maailmansotien sotatoimet ja ennen kaikkea lähes koko Suomenlahden kattaneet miinoitukset. Hylkyjä tutkivat sukeltajat törmäävät Itämerellä usein syvän veden hylkyihin tarttuneisiin haamupyydyksiin. Hylkyihin on tarttunut etenkin trooleja, joita kalastajat eivät ole saaneet ylös. Trooliverkot ovat kääriytyneet irrotusyritysten seurauksena useasti tiukaksi paketiksi laivanhylyn ympärille, mutta toisinaan suuri osa troolin havaksesta saattaa roikkua vapaana muodostaen vaarallisen labyrintin paitsi kömpelölle sukeltajalle myös kaloille ja merinisäkkäille. Niinpä ei ole tavatonta, että hylkyyn tarttuneesta trooliverkosta saattaa löytyä useitakin hylkeitä havakseen sotkeutuneina ja hukkuneina. Tällainen näky on tavattoman surullinen ja sikäli turhauttava, että asialle on vaikea tehdä mitään: hylkyihin tarttuneet pyydykset sijaitsevat poikkeuksetta syvällä, jolloin sukeltajan toiminta-aika ja -kyky ovat erittäin rajalliset. Lisäksi troolit ja verkot ovat suuria, painavia ja tukevasti tehtyjä, joten niiden raivaaminen ilman riskialttiita ja kalliita operaatioita on mahdotonta. Kuitenkin päättäväiset vapaaehtoistahot ovat jo muun muassa Pohjanmerellä ryhtyneet toimiin haamupyydysten poistamiseksi. Esimerkiksi hollantilaiset ja belgialaiset harrastajasukeltajat ovat kehitelleet menetelmiä ja onnistuneesti poistaneet haamuverkkoja hylyistä. Lisätietoa tästä löytyy osoitteesta www.ghostfishing.org. Myös Itämerellä on käynnistymässä vastaavia hankkeita. Ongelmana on se, että viranomaisten suorittamana tällainen työ on todella kallista, joten sen täytyy olla hyvin perusteltua, jotta siihen suunnattaisiin julkisia varoja. Mikä siis neuvoksi?
Murheellinen näky. Hylkeet ovat takertuneet sukellusveneen hylystä roikkuvaan trooliin ja hukkuneet.
KALASTAJAT AVAINASEMASSA
…JA SUKELTAJAT!
Kalastajien yhteydenpito merialueillamme on kuitenkin onneksi tehokasta, ja troolinsa menettänyt kalastaja kertoo muille vahingosta sekä tapahtumapaikasta. Siksipä vihjeet monista hylyistä on saatu usein nimenomaan kalastajilta. Kukaan kalastaja ei myöskään halua menettää pyydyksiään, sillä iso avovesitrooli maksaa helposti hyvälaatuisen perheauton verran. Tyypillisesti hylyistä löytyykin vain yksi tai korkeintaan kaksi troolia sanan levitessä paikoista, joissa ei enää troolata. Yhtä kaikki, haamupyydyksissä on siis kyse sekä suurista taloudellisista menetyksistä että kaloja ja merieläimiä tuhoavasta ympäristöhaitasta. Niinpä seisovilla pyydyksillä kalastavan henkilön, olipa hän sitten ammatti- tai kotitarvekalastaja, kannattaa aina tehdä kaikkensa, jotta hän saisi korjattua pyydyksensä talteen. Hukattuina ja hylättyinä pyydykset pyytävät pahimmassa tapauksessa kalaa pitkään, vaikka niiden saalis ei päädy kenenkään lautaselle. Lisäksi haamupyydykset verottavat täysin turhaan jo ennestään liikakalastettuja kalakantoja ja rehevöittävät jo muutoinkin ravinnekuormitettuja vesistöjä.
Jos joku löytää haamuverkkoja ja pystyy niistä kertomaan, on se juuri hylkyjä tutkiva sukeltaja, siis useimmiten harrastajasukeltaja. Monet sukellusseurat ja -ryhmät tutkivat syvälläkin olevia hylkyjä käyttäen hyväkseen nykyaikaista sukellusteknologiaa. Myös kuvia ja videoita kertyy näiltä sukelluksilta. Hylkytutkimusryhmä Badewanne (www.badewanne.fi) on jo vuosia toiminut viranomaisten apuna hylkyjen ympäristöriskien kartoituksessa, ja nyt haamupyydykset ovat nousseet agendalle aiempien haitallisten aineiden lisäksi. Ehdotankin, että alamme yhdessä Sukeltajaliiton kanssa valmistella hanketta, jossa luodaan verkkoportaali, johon harrastajasukeltajat voivat ilmoittaa havaintojaan hylyissä esiintyvistä ympäristölle haitallisista ilmiöistä, kuten haamuverkoista ja öljyvuodoista. Näin saisimme varmasti kerrytettyä arvokasta materiaalia tutkijoille ja viranomaisille ongelman kartoituksen ja korjaavien toimenpiteiden suunnittelun tueksi. Samalla me kaikki sukeltajat voisimme tehdä konkreettista työtä Itämeremme hyväksi. Asiaan palataan tarkemmin lähiaikoina.
1/2017 SUKELTAJA
31
32
1/2017 SUKELTAJA
Kuusikossa suhisee KUVA-ALBUMI Ruotsalaisen Fredrik Ehrenströmin kuva voitti oman sarjansa viime vuoden Sukelluskuvauksen PM-kilpailussa. Tuomariston mukaan kuva ”kuusimetsästä” Ɂȭ ǒ˿˸ǔȭ ǷʁŘŘǞȭƬȭ ǖŘ ˸ŘǚɁ Ɂȭ ǘɁȭǜʁɁǚǚɁǔǜˁ ǜŘǔǜŘ˸ŘʊǜǔƖ °ˁ˸ŘʊʊŘ yhdistyy kolme maailmaa, ja tumma taivas on upea. – Kuva on otettu Tåkern-järvellä, joka on yksi Ruotsin kuuluisimpia lintujärviä. Otin kuvan muutama vuosi sitten Ruotsin luontokuvaajien yhdistyksen projektissa, jossa pyrittiin parantamaan lintujärvien olosuhteita. Kuvasin vesikuusia snorklaten järveä reunustavassa kaislikossa. Jos katsoo tarkkaan, löytyy yllätys: erään ”kuusen” takana rannalla seisoo mies. Hän on yksi tiimin jäsenistä, jotka kunnostivat järveä, Ehrenström kertoo. Kuva on otettu kalustolla Nikon D200 -kamera, Hugyfotkotelo, Nikkor 10.5 -objektiivi, 2 Sea&Sea YS-110a-salama. KUVA FREDRIK EHRENSTRÖM
1/2017 SUKELTAJA
33
Paremmaksi kuvaajaksi
Ennennäkemätön kuva Pekka Tuurin kuva, jossa sukeltaja paistaa nuotiolla makkaraa veden alla, herätti kiinnostusta ja keräsi paljon tykkäyksiä ja ihailevia kommentteja Facebookissa tammikuussa. Miten kuva syntyi ja miten voi lisätä luovuutta omaan kuvausharrastukseen? KRISTIINA KARILA Kuva Pekka Tuuri
– Laitoimme kuivajään ensin kivenlohkareen taakse, mutta Jonna halusi oikean puunuotion. Klapeja ja nauloja saatiin majoituksen emännältä. Jonna naputti klapit nuotion muotoon ja painoksi parin kilon lyijypuntti, jotta se pysyi pohjassa. Kuivajäät verkkokassiin, lyijyä painoksi ja kiviä ympärille. Makkaratikku löytyi toiselta sukeltajalta ja makkaraa läheiseltä ABC:ltä, Pekka kertoo.
KUIVAJÄÄSTÄ KAIKKI LÄHTI
– Idea syntyi, kun muistin eräänä torstaipäivänä, etten ole aikoihin leikkinyt kuivajäällä eli hiilidioksidijäällä. Kuivajää kuplii runsaasti veden alla, ja kun kuplat valaistaan värillisellä valolla, ne näyttävät tulelta. Lamppu syttyi pääni päällä kuin Pelle Pelottomalla: keksin, että voisin rakentaa nuotion. Mietin, mihin nuotiota voisi käyttää, kuten esimerkiksi käsien lämmittelyyn ja makkaran paistoon. Ajattelin, että sen voisi lavastaa veden alle. Pekka pääsi kokeilemaan ideaansa jo samana viikonloppuna, koska Jonna Villikan kanssa oli sovittu sukellusretki kirkasvetiseen Kaatialan louhokseen. – Halusin taustalle jäätä, jotta saan kylmää ja kuumaa saman kuvaan. Harjoittelimme Jonnan kanssa lauantaina, koska piti selvittää, miten kuivajää käyttäytyy ja miten tausta toimii. Sunnuntaina kuvasin varmaan sata kuvaa ennen kuin olin tyytyväinen. Oli vaikeaa saada valo lankeamaan sukeltajan silmille. Jonnalla oli ensimmäistä kertaa uusi, pienitilavuuksinen maski, jonne valo pääsee hyvin sisään, mutta se huurtui. Sekin piti saada hallintaan. Kuivajään kupliin piti saada epäterävyyttä, jotta ne näyttävät tulelta eikä vain kuplavanalta. Siihen tarvittiin sopiva valotusaika, ei liian pitkä eikä liian lyhyt, Pekka kuvailee. – Olen itse aika tyytyväinen tähän kuvaan ja vähän ylpeäkin. Idea on mielestäni hyvä, ja vaikka muiden ideoita on kiva soveltaa ja yrittää tehdä itse paremmin, niin tämä oli ihan omani: en ole nähnyt tällaista kuvaa aiemmin. Toteutus onnistui – palaset
34
1/2017 SUKELTAJA
loksahtivat paikoilleen heti. Toki oivalluksen jälkeen homma oli lähinnä raakaa puurtamista. Tärkeintä kuitenkin oli, että Jonna lähti innostuneesti mukaan ideaan, jotta saatiin kuva tehtyä, hän toteaa. KATSO JA AJATTELE KUVIA
Pekan mukaan kuvat syntyvät hänen päässään jo paljon ennen itse kuvaamista. – Ajattelen kuvia joka päivä. Millaisia voisi ottaa, mihin niitä voisi käyttää, sopivatko ne kilpailemiseen vai kuvittamiseen, ovatko ne luovia tai kokeilevia. Katselen omia ja muiden kuvia paljon. Analysoin mikä niissä miellyttää silmää ja mikä ei. Mietin, voiko jonkun pinnalla otetun kuvan ottaa pinnan alla. Hän hakee inspiraatiota myös mainos- ja studiokuvista. Mainoskuvissa kiehtoo luovuus ja epätodellisuus, studiokuvissa taas valo ja sen hallinta. – Vedenalainen kuvaus opettaa lähinnä tekniikkaa, ja etenkin valon hallinnassa meillä sukeltajilla olisi paljon opittavaa studiokuvaukselta. Jos haluaa kehittää luovuuttaan kuvaajana, Pekka suosittelee kokeilemaan kuvien rakentamista alusta lähtien ideasta kuvaksi. Myös sukeltajien kuvaaminen pelkkien luontoaiheiden sijaan voi tuoda lisää luovuutta kuviin. Heitä kannattaa kuvata nimenomaan edestä käsin, mikä vaatii etukäteen keskustelua ja sopimista.
Lämpöä liiviin Vähälläkin pääsee, joskaan kuivapukujen lämpöjärjestelmät eivät ole hankintalistan edullisimmasta päästä. Lämpöjärjestelmä tuo lisämukavuutta talvisukelluksiin ja miksei pohjoisen oloissa myös avovesikauteen. Akku ratkaisee hinnassa. Kuuleman mukaan joillakin on sukellusskootterissa ylimääräinen virran ulostulo, jolla voi syöttää lämpöliiviä. Kätevää!
TINGI
Valmis setti
TÖRSÄÄ
Koko kattaus
LOLAN valmistamat liivit ovat kokemusten mukaan hyviä ja
HANKI suuri akku, hyvä läpivienti ja tietysti myös itse liivi, niin pää-
lämmittävät kunnolla lämpimäksi. Lola on tsekkiläinen valmistaja,
set sijoittamaan rutkasti enemmän rahaa kuin valmiisiin setteihin. Kun
joka myy myös erilaisilla akuilla varustettuja valmiita settejä.
hankkii tarvikkeet erikseen, pystyy hyvin valitsemaan laadukkainta
Lämpöliivi, 12 V ja 10Ah NiMH-akulla sekä PET-A tai PET-S
mitä rahalla saa. Esimerkiksi Northern Light Scuba -sähköläpivienti
-läpiviennillä on edullisimmasta päästä.
puvuntäyttöventtiilin tehosäädöllä, saman valmistajan 34 Ah:n akkukanisteri kahdella kytkimellä ja lämpöliivi erikseen hankittuna ovat jo
Valmistaja
melkoisen tehokas pakkaus.
noin 600 €
1789 € • Akkukanisteri kanissteri 1250 € • Sähköläpivienti 350 € piv vienti 3 • Liivi 189 €
• Plugit: ZA, ZAW, ZAKW
VINKKI VINK
lm Va
ist
aj
a
Näin pysyt lämpimänä
TEKNI TEKNIIKKASUKELTAJA vinkkaa, kuinka pysyt lämpimänä lämmitysjärjestelmääkin. ilman lä
Shutterstock
• Käytä Käyt puvun alla merinovillakerroksia. Villaa villan päälle siis. • Hyvää, Hyvä energiapitoista ja lämmintä ruokaa nauttimalla lämpökin pysyy paremmin kehossa. lämp
1/2017 SUKELTAJA
35
Oletko sinä turvallinen sukeltaja? Sukeltajaliiton turvallisuusvaliokunta on käynnistänyt vuodelle 2017 Turvallinen sukeltaja -kampanjan, jonka tavoitteena on edistää sukellusturvallisuutta eri keinoin. Toimittanut KRISTIINA KARILA
A
loite kampanjaan tuli viime vuoden puolella Pentti Hartikaiselta, joka toimii Liiton hallituksessa vastuualueenaan turvallisuus. – Ryhdyin miettimään, miten harrastesukeltajien asennetta saataisiin käännettyä vieläkin turvallisempaan suuntaan. Onko systeemissämme jotain vikaa, jos sukeltajat eivät ajattele omaa ja toisten turvallisuutta riittävästi osallistuessaan sukellustapahtumiin? Hartikainen listaa erilaisia riskialttiita tilanteita, joihin on törmännyt sukellustapahtumissa. – Sukeltaja on kokematon eikä tunne olosuhteita, joihin on tulossa. Sukeltaja tulee suoraan avovesitapahtumaan jopa monen vuoden sukellustauon jälkeen. Jotkut sukeltajat ovat huonokuntoisia tai heidän terveydentilansa on kyseenalainen sukellukselle lähdettäessä. Toiset tulevat paikalle vuokra- tai lainavarusteilla
36
1/2017 SUKELTAJA
eivätkä ole harjoitelleet niiden käyttöä. Näitä asioita ei sukellusvanhin tai sukelluspari välttämättä tiedä, ennen kuin sukellus alkaa muuttua vaaratilanteen suuntaan, hän sanoo. ASENTEEN ON MUUTUTTAVA
Pentti Hartikainen ei usko, että ongelmaa voidaan ratkoa lisäämällä kieltoja ja rajoituksia, vaan kaikki lähtee sukeltajan omasta asenteesta. – Kampanjan tavoitteena on, että seurojen sukellustapahtumissa jokainen sukeltaja tarkastelisi oma-aloitteisesti valmiuttaan sukeltaa turvallisesti. Näin myös muiden sukeltajien ja koko tapahtuman turvallisuus lisääntyisi, hän esittää. Turvallinen sukeltaja -kampanja näkyy vuoden 2017 aikana Sukeltaja-lehdessä ja Liiton muilla kanavilla erilaisilla teemoilla, jotka ohjaavat arvioimaan, kuinka turvallinen sukeltaja itse on.
Shutterstock
Sukellusturvallisuus
TYÖSUKELLUSTA TURVALLISESTI
Työkseen sukeltavilla turvallisuusajattelu ja -asenne on viety pitkälle. Tästä kurinalaisesta asenteesta harrastesukeltajillakin olisi paljon opittavaa. Paloesimies Peik Joutsen vastaa LänsiUudenmaan pelastuslaitoksen vesipelastustoiminnasta. Joutsenen mukaan pelastuslaitoksen sukellustoiminta on aina kurinalaista ja järjestäytynyttä, eikä rajojen venyttelyä tai ohjeista poikkeamista saa esiintyä. – Meillä sukeltajat ovat töissä, ja työssä noudatetaan työnantajan antamia ohjeita. Asennekasvatuksessa painotetaan työturvallisuutta ja riskien välttämistä. Lähtemiset ja pintaan saapumiset raportoidaan täsmällisesti ja toiminnan päättyminen ilmaistaan selkeästi. HARJOITTELU JA SUUNNITTELU
Pelastuslaitoksen ensisijainen tavoite on löytää veden alle joutunut ihminen olosuhteista riippumatta mahdollisimman nopeasti. Harjoittelemalla vaihtelevissa paikoissa ja olosuhteissa ylläpidetään riittävää rutiinia tehdä hälytyssukelluksia turvallisesti ja tehokkaasti. Kaikki harjoittelu tähtää etsinnän nopeuteen ja varmuuteen sekä sukeltajan työturvallisuuden parantamiseen. Harjoitussukelluksissa tehdään aina yksityiskohtainen suunnitelma, ja hälytyssukelluksille tehdään suunnitelma niillä tiedoilla, jotka ovat käytettävissä sillä hetkellä. Tietoja tarkennetaan tehtävän edetessä. – Suunnitelmassa käydään läpi tehtävä, suunniteltu syvyys ja aika sekä mahdollinen etappien tarve. Siinä käydään läpi myös riskitekijät ja pelastussuunnitelma eli toimintamalli tapaturman sattuessa. Suunnitelmassa määritellään myös, mikä on sukellusjärjestys ja kuka toimii missäkin vaiheessa narumiehenä ja turvasukeltajana, Joutsen kertoo. Sukellussuunnitelmasta poiketaan vain erittäin painavasta syystä, ei huvin vuoksi.
Antti Partinen
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Peik Joutsen, 43, on sukeltanut vuodesta 1990 lähtien ja toiminut myös IANTD luolasukellus- ja rebreather-kouluttajana vuoteen 2009 asti. – Nykyisiin harrastuksiini kuuluu kuntoilu, omakotitalon hoito, retkeily, melonta ja rakkaimpana veneily kesäisin matkaveneellä pitkin Suomenlahtea ja Saaristomerta. Vesielementti on siis vahvasti läsnä vapaa-aikanakin.
Harjoitussukellus Suomenojalla Espoossa, Peik Joutsen punaisessa puvussa. Pelastussukeltajat sukeltavat yksin pintaköydellä tai langallisella puhelinyhteydellä, joten varsinaista sukellusparia ei ole. Parina voinee pitää narumiestä. – Narumiehen rooli on todella tärkeä, sillä sukeltaja vain noudattaa orjallisesti narumiehen antamia ohjeita ja yrittää uida mahdollisimman nopeasti ja etsiä tehokkaasti. Huonossa näkyvyydessä mutapohjassa tämä on haastavaa, ja käytännössä se tehdään käsin haromalla uiden samalla eteenpäin, hän kertoo.
– Tämmöinen voi olla esimerkiksi tilanne, jossa pintaköysi jää jumiin. Silloin sukeltaja saattaa joutua ylittämään suunnitellun syvyyden tai pohja-ajan. Samoin jos hukkuneen etsinnässä saa näköhavainnon syvemmällä olevasta etsittävästä, on hyväksyttävää ylittää suunniteltu syvyys kohtuudella. VETEEN LUVAN KANSSA
Harrastesukeltajilla yksi tärkeimmistä turvaohjeista, jossa esiintyy laiminlyöntejä, on paritarkastus ennen sukellusta. Pelastussukeltajan varustus on melko yksinkertainen esimerkiksi tekniikkasukeltajaan verrattuna, mutta veteen ei ole menemistä ilman, että sukellusvanhin tarkastaa varusteet. – Ennen veteen menoa sukeltaja ilmoittautuu sukellusvanhimmalle ja kertaa oman sukellussuunnitelmansa sekä pukemansa varusteet. Sukellusvanhin antaa varusteet tarkastettuaan luvan mennä veteen. Veteen hyppäämisen jälkeen tehdään lyhyt koesukellus ja ilmoitetaan pintaan puheyhteydellä tai käsimerkillä ”ok”. Sitten vasta saa lähteä suorittamaan tehtävää, Joutsen kertoo. Harrastesukeltajia hän kehottaa ylläpitämään turvasukeltajan lisäksi pintapelastusvalmiutta kun sukeltajia on vedessä. Pintapelastaja on pinnalla paljon nopeampi kuin laitteiden kanssa liikkuva sukeltaja. Moni sukellustapaturman uhri on päässyt pintaan mutta vajonnut uudestaan voimien ehdyttyä. – Toivotan kaikille turvallisia sukelluksia. Tärkeintä on päästä ehjänä ja hengissä kotiin. Pitää osata ajoissa kääntyä takaisin ja keskeyttää sukellus tai jättää se kokonaan tekemättä jos olosuhteet, kunto tai varusteet eivät olekaan suunnitellun mukaiset, Peik Joutsen muistuttaa. 1/2017 SUKELTAJA
37
Sukeltajan terveys
Pidä selkä kunnossa Teräksinen sinkkupullo painaa tyhjänäkin 10–20 kg koosta riippuen ja tuplapullot tuplasti enemmän. Niitä nostellaan autoon ja autosta pois, veneeseen ja pois, täytettäväksi, varastoon ja selkään. Yhdellä retkellä nostoja saattaa tulla useita ja kantamiset päälle. Huonolla nosto- ja kantotekniikalla selän saa nopeasti ärtymään, ja jos sitä jatkuu pitempään, voi selkävaivoista tulla pitkäaikaisia. KRISTIINA KARILA Kuvitus Mika Viitanen
V
edessä ihminen on mukavan painoton. Veteen ja sieltä pois päästäkseen pitää kuitenkin siirrellä kohtuullisen raskaita varusteita eestaas. Oikea nostotekniikka ei välttämättä ole päällimmäisenä mielessä, kun elämykset pinnan alla kutsuvat. Houkutus noukkia maasta vaikka painovyö ”nopeasti”
selkää taivuttamalla on suuri. Alaselkään kohdistuu silloin kova rasitus, vaikkei se juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Yksikin varomaton nosto, etenkin samalla kiertäen, voi kipeyttää selän. Pitkään jatkunut virheellinen nostotekniikka voi altistaa muun muassa välilevyn pullistumalle.
NOSTA JALOILLA Jaloissa on voimaa, joten nosto pitäisi tehdä niillä. Oikeassa tekniikassa selkä pidetään suorana, keskivartalon lihakset tiukkana ja esine noukitaan polvia koukistamalla. Kantapäät pysyvät maassa ja paino takana. Pää pidetään pystyssä ja takamus alhaalla samaan tapaan kuin käydessä istumaan. Polvet eivät saisi tulla eteen eli varpaiden tulisi näkyä polven alta. Taakan siirtäminen sivulta toiselle aiheuttaa kehoon kiertoliikkeen, joka voi alkaa tuntua kipuna selässä ja polvissa, jos liikettä ei tee hallitusti. Käännä koko kehoa liikkeen suuntaisesti niin että polviin tai alaselkään ei tule tarpeetonta kuormitusta.
38
1/2017 SUKELTAJA
PULLOT SELKÄÄN
RUOTO SUORAAN Kun sitten varusteet päällä liikuskellaan rannassa tai veneen kannella, kannattaa kiinnittää huomiota ryhtiin. Kun seisoskelee pitkään taakka selässä ja alaselkää alkaa sattua niin, että tekee mieli istua tai taivuttaa kroppaa eteenpäin, on selkä liian notkollaan. Pelkkä vatsa- ja selkälihasten vahvistaminen ei poista tätä ongelmaa, vaan ryhti pitää tietoisesti korjata niin, että selkäranka on neutraalissa asennossa.
Ulkomailla sukelluskeskusten retkillä työntekijät huolehtivat raskaista töistä, mutta Suomessa käytäntönä on, että sukeltaja huolehtii omista varusteistaan. Liiallisuuksiin ei tämän periaatteen noudattamisessa kannata mennä. Pullojen saaminen selkään on oma operaationsa, missä ehdottomasti kannattaa pyytää apua sukellusparilta tai käyttää apuna esimerkiksi penkkiä, jos sellainen on saatavilla. Joskus sidemount-varustus, jossa pullot kiinnitetään kylkiin, voi olla parempi vaihtoehto, sillä siinä paino asettuu kehon sivuille eikä selän puolelle. Suomessa sukelletaan tyypillisesti kuivapuvulla, ja se vaatii kohtuullisen määrän painoja. Varusteisiin integroidut painot ovat selkäystävällisempiä kuin tavallinen painovyö, sillä painot jakautuvat tasaisemmin kehon eri puolille. Niitä käyttäessä tulee kuitenkin varmistua siitä, että riittävä määrä painoja on helposti irrotettavissa hätätilanteessa esimerkiksi painovyössä. Myös itse sukellusasento saattaa aiheuttaa selkä-, niska- tai hartiakipua. Sukeltaessa katse on suunnattuna eteenpäin. Voimakas pään taivuttaminen taaksepäin jännittää niskaa ja vetää alaselän kaarelle, mikä voi aiheuttaa kipuja. Pyri pitämään niska rentona. Vedestä alukseen nouseminen laitepaketti selässä painottomana leijumisen jälkeen on sukelluksen raskaimpia ja riskialteimpia hetkiä. Usein voi olla parempi riisua pullot pinnalla ja pyytää veneessä olijaa auttamaan ne ylös. Lähteet: Good Gear Lifting Is Good Dive Medicine. Jolie Bookspan, M. Ed., Ph. D. Artikkeli NAUIn julkaisussa Sources - The Journal Of Underwater Education, 4/ 2016.
VINKKI
Helpoin ja halvin tapa ehkäistä selkävaivoja on pitää keskikehon lihakset hyvässä kunnossa. Etenkin syviä vatsalihaksia on hyvä treenata, sillä ne muodostavat tuen selkärangalle. Syvät vatsalihakset löytyvät esimerkiksi tällä harjoituksella. Asetu nelinkontin. Jännitä vatsaa. Pidä selkä suorana (katso vaikka peilistä, ettei selkä mene notkolleen). Nosta polvet irti maasta noin 5 cm ja pysy tässä asennossa niin pitkään kuin pystyt. Toista harjoitus 5–10 kertaa.
1/2017 SUKELTAJA
39
Katanpää
Hurmaava linnakesaari Kustavissa Lypyrtin saarella vanha Katanpään linnake elää uutta elämää matkailijoiden tukikohtana. Sukeltajat sinne houkuttelee kirkas vesi, alueen hylyt ja saaren kiinnostava historia. JAAKKO HELMINEN Kuvat Stig Gustavsson
K
irkkonummen Calypso järjesti viime toukokuussa neljän päivän matkan Kustavin Katanpäähän. Helatorstaina saaren isäntä, kokenut sukeltaja ja kouluttajakin toiminut Jukka Grönblom, nouti kymmenen hengen ryhmämme varusteineen uisko-tyyppisellä aluksellaan Urholla satamasta. Urhoon mahtuivat helposti kaikki varusteet ja kompressori. Perillä heti laiturilla ihmettelimme näkösyvyyttä: yli 10 metriä! Sääkin suosi, sillä lämpötila toukokuun 5. päivänä
oli 20 astetta ja meri tyyni. Siirryimme nupukivitietä pitkin vanhaan kasarmiin majoittautumaan mönkijän tuodessa ison kasan laukkuja perässä. Sukellustarvikkeet ja kompressorin saimme jättää laiturille. LYPYRTIN HISTORIAA
Katanpään linnake rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana Lypyrtin (Lypertö) saarelle. Jo kauan sitä ennen saarta käytettiin sotasatamana ja optisen lennättimen asemana. 30-luvulla siellä oli vankila, jossa vangit työskentelivät pe-
rinteiseen tapaan kivilouhimossa. Ennen sotia Lypyrtti siirtyi Puolustusvoimien käyttöön ja sinne asennettiin tykkipatterit. Jatkosodassa saari joutui kerran pommituksen kohteeksi. Myöhemmin se siirtyi Metsähallituksen haltuun. Muutama vuosi sitten Jukka Gröblom puolisonsa Merja Siekkisen kanssa vuokrasi saaren. He ryhtyivät kunnostamaan aluetta paremmin veneilijöille ja matkailuun sopivaksi. Nykyään Lypyrtille pääsee oman veneen lisäksi vesibussilla, tilausveneellä tai vaikka kuunari Olgalla.
Alueella on hylkysukeltajalle paljon tutkittavaa.
40
1/2017 SUKELTAJA
HYVÄT PALVELUT
Saari rakennuksineen on mielenkiintoinen. Siellä on kaksi betonoitua tykkipatteria bunkkereineen, jonne johtaa kivetty tie. Vanhasta tulenjohtotornista näkee hyvällä säällä aina Ahvenanmaalle, Jurmon pohjoispuolelle asti. Nykyisin kasarmeissa toimivat siistit, retrohenkiset majoitustilat bed & breakfast -tyyppisesti. Vanha sotasatama on syvä ja suojainen ja asianmukaisesti varustettu septitankin tyhjennyspumpulla. Makeaa vettäkin tulee Uudestakaupungista; vesijohto vedettiin vuosi sitten. Merja Siekkinen emännöi satamakahvilaa, josta saa monenmoista maukasta purtavaa ja pikkutuliaisia kotiin viemisiksi. Vanhaa ruokalaa käytetään tilausravintolana. Modernit ja tilavat saunat tupineen lämpenevät päivittäin. Kasarmien lähellä sijaitsee myös ikivanha pirunpelto. Koko vaikuttava alue on museoviraston suojeluksessa ja kuuluu Naturan suoja-alueeseen. HYLKYJÄ LÖYDETTÄVÄKSI?
Alue on sukeltajienkin näkökulmasta hyvin kiinnostava. Lähin hylky sijaitsee muutaman minuutin venematkan päässä. 1915 uponnut proomu on kohteena yllättävän mielenkiintoinen. Sukellussyvyys on vain noin 14 metriä, eikä lamppuja tarvittu näkyvyyden ollessa loistava.
Teimme myös päivämatkan Isokarin saarelle. Sen vieressä lepää moottorikaljaasi Daphne, joka tapasi matkansa pään 1948. Sukelsimme yli 20 metrin syvyydessä päivänvalossa, lamppuja ei taaskaan tarvittu. Isokarin majakalla nautimme kahvit ja pullat ja tutustuimme todella mielenkiintoiseen historialliseen majakkaan ympäristöineen. Kyykäärmeitä paistatteli auringossa useampiakin. Paluumatkalla kohteena oli toistaiseksi tunnistamaton ”Ugin” hylky. Lypyrtin itäpuolella ranta syvenee nopeasti yli 40 metrin syvyyteen, ja tarinoiden mukaan sielläkin on tavaraa; tällä kerralla emme tosin mitään löytäneet. Lähivesillä on paljon uponneita aluksia, osin löytämättömiäkin. Suuren Pohjan Sodan aikana venäläiset kaleerit liikkuivat näillä vesillä. Samoin Suomen sodan aikana Lypertön salmessa kerrotaan käydyn taisteluita. Paljon nähtiin, mutta paljon jäi näkemättäkin. Uutta matkaa on jo suunniteltu, ja silloin pitää nähdä ainakin viestiluola ja vanhoja kalliomaalauksia. Myös kasematteja ja vanhoja tykkipattereita pitää kiertää paremmin. Lars Sonckin suunnittelema Sarvilinna-huvila olisi myös tutustumisen arvoinen. Hienon jugendhuvilan korkea puinen torni kiinnittää aina ohikulkijan huomion.
Lisätietoa ja lähteitä Uudenkaupungin Merihistoriallinen Yhdistys Jaana Kouri: Lypyrtti-Lypertö, Kylä väylien varrelta Johanna Pakola: Kustavin Katanpää
www.kustavi.fi www.katanpaa.fi
Katanpään vanhan vesitornin kerrotaan olevan ainoa laatuaan.
Saaren bunkkereita.
Tukialuksena käytetty Urho oli mitä soveliain sukeltamiseen. Merestä oli helppo nousta kyytiin, kun keularamppi oli auki. Kaikki tavarat, kompura mukaan lukien, mahtuivat leikiten kyytiin.
1/2017 SUKELTAJA
41
Hirsiarkkupato on 100-vuotias
Oletko koskaan istunut kesäisenä päivänä vesibussissa matkalla Suomenlinnaan Helsingin edustalla ja miettinyt, mitä on meren pohjassa sukellusvene Vesikon kohdalla? Älä huoli, enemmistö Suomenlinnan vierailijoista on samoin vain ihastellut jylhinä kohoavia puolustusmuureja tai värikkäästi kukkivia syreenejä tietämättömänä vedenalaisesta maailmasta. Nyt olisi syytä tiedostaa, sillä hirsiarkkupato täyttää kunnioitettavat 100 vuotta! Pohjassa odottaa todennäköisesti maailman suurin hirsistä rakennettu työmaapato, joka ulottuu Tykistölahden poikki juurikin kyseisellä paikalla. Miksi se on siellä? Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän Itämerilaivasto tarvitsi uutta korjaustelakkaa, jota ruvettiin puuhamaan Viaporiin eli Suomenlinnaan. Tykistölahtea ryhdyttiin erottamaan merestä telakka-altaaksi rakentamalla kaksi hirsiarkkupatoa sulkemaan vesialuetta. Rakentamisvaiheesta on säilynyt vanha valokuva, joka on päivätty 17.2.1917 – viimeisiä hetkiä, jolloin rakenne oli vielä näkyvissä pinnalla. Saaristolaistarinan mukaan hirsiarkkupato upposi rakennusvaiheessa ennenaikaisesti. Toistaiseksi on epäselvää, miten tämä massiivinen rakenne on ylipäänsä tehty. Sitä voisi verrata 100 metriä pitkään, kolmikerroksiseen hirsitaloon. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen sukelluskohde. Venäjänvallan aika loppui ja valta vaihtui linnoituksessa. Lopulta myös telakka-altaan rakentaminen jäi kesken. Jäljelle jäänyttä patoa voidaan pitää hirsirakentamisen vedenalaisena muistomonumenttina, jota ei koskaan lopulta käytetty suunniteltuun tarkoitukseen. Suurtelakka-hankkeesta luovuttiin pian Suomen itsenäistymisen jälkeen. Varsinaista kivistä patoa ei koskaan rakennettu, joten puisen työmaapadon purkamiseenkaan ei nähty mitään syytä.
42
1/2017 SUKELTAJA
Tervetuloa viettämään padon 100-vuotissyntymäpäiväjuhlaa Suomenlinnaan 11.3. Lue lisää sukeltaja.fi Tapahtumakalenterista Rakenne unohtui pinnan alle, josta se paikannettiin 1980-luvun vedenalaisinventoinnissa. Tuolloin vapaaehtoiset meriarkeologian harrastajat mittasivat ja piirsivät rakennetta lähes 100 sukellustuntia. Nyt monumentin täyttäessä 100 vuotta – Suomen juhliessa satavuotista itsenäisyyttään – on hyvä hetki osoittaa arvostusta vapaaehtoistyölle, jonka kunniaksi rakenteeseen kiinnitetään muistolaatta yleisölle avoimessa syntymäpäiväjuhlassa 11.3. Sukeltajat ovat etuoikeutettuja päästessään tutustumaan historiallisiin kohteisiin, ja on velvollisuutemme vaalia vedenalaista kulttuuriperintöämme ja kertoa siitä muille. Tervetuloa mukaan sukeltamaan ja viettämään mukavaa ulkoilupäivää Suomenlinnan komeisiin maisemiin! Minna Koivikko, meriarkeologi, Museovirasto Sari Nuotio, toiminnanjohtaja, Sukeltajaliitto
Helsingin kaupunginmuseo
Ajattelemisen aihetta
Palveluksessasi
˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ SUKELTAJALIITTO RY Sukeltaja on Sukeltajaliiton jäsenlehti.
SARI NUOTIO
KRISTIINA KARILA
040 525 6336 ʊŘʁǔƖȭˁɁǜǔɁźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
0400 163 262 ǘʁǔʊǜǔǔȭŘƖǘŘʁǔǚŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
Vastuullani on Liiton toiminnan johtaminen ja kehittäminen, talousasiat, edunvalvonta sekä järjestökontaktit. Toimin hallituksen seuraja työvaliokunnan esittelijänä.
Minuun voi ottaa yhteyttä kaikessa viestintään liittyvässä. Otan vastaan juttuja, kuvia ja juttuideoita Sukeltaja-lehteen.
MIKA RAUTIAINEN
RIKU VERKKOMÄKI
0400 380 981 ȧǔǘŘƖʁŘˁǜǔŘǔȭƬȭźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
09 3481 2258 ʁǔǘˁƖ˸ƬʁǘǘɁȧŘǘǔźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
Vastaan koulutustoiminnasta ja toimin koulutuksen asiantuntijana. Osallistun sukellusnormien ja -turvallisuuden kehittämiseen sekä koulutusmateriaalien tuottamiseen.
Iso osa päivästäni kuluu jäsenpalvelussa: tilaukset, laskutus, kortitukset jne. Vastuullani on myös jäsenrekisterin ylläpito ja kehittäminen sekä käyttäjien opastaminen.
HELI HALAVA
ANNE KETTUNEN
040 764 1157 ǒƬǚǔƖǒŘǚŘ˸ŘźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
09 3481 2258 ŘȭȭƬƖǘƬǜǜˁȭƬȭźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
Minuun voi olla yhteydessä nuorisotoimintaan liittyvissä asioissa. Suunnittelen ja kehitän nuoriso-toimintaa yhdessä nuorisovaliokunnan kanssa sekä toimin seurojen tukena.
Hoidan monipuolisesti jäsenpalvelun erilaisia tehtäviä sekä päivitän jäsenrekisteriä ja nettisivuja.
toiminnanjohtaja ANNA PALAUTETTA Mistä haluaisit lukea seuraavassa numerossa, tiedätkö kiinnostavia juttuaiheita? Anna meille palautetta! ǜɁǔȧǔǜˁʊźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ
viestintäkoordinaattori
LEHDEN AVUSTAJAKSI? Etsimme uusia avustajia tekemään kanssamme Sukeltaja-lehteä. Ilmoittaudu kirjoittajarekisteriin ja kerro, mistä aiheista haluaisit kirjoittaa. Lähetä sähköpostia osoitteeseen ǜɁǔȧǔǜˁʊźʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ǖŘ ǘƬʁʁɁ ǘˁǘŘ olet, mistä haluaisit kirjoittaa sekä yhteystietosi.
koulutuspäällikkö ILMOITA SUKELTAJASSA! ÀŘǔȭɁʊǜŘ ăˁǘƬǚǜŘǖŘʊʊŘ ǜŘǔ ʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞȊ sivustolla. Mediakortti löytyy ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ǿ ăˁǘƬǚǜŘǖŘȊǚƬǒǜǔƖ Seuroille jäsenetuna pikkuilmoitus veloituksetta, kysy lisää!
jäsenpalveluvastaava
NETTIARTIKKELIT Lisää ajankohtaisia sukeltamiseen liittyviä artikkeleja löytyy Sukeltajaliiton verkkosi˸ˁǔǚǜŘ ˹˹˹ƖʊˁǘƬǚǜŘǖŘƖǞ ǿ ³Ƭǒǜǔ ǿ ÄʁǜǔǘǘƬǚǔǜƖ
nuorisopäällikkö
järjestöassistentti
1/2017 SUKELTAJA
43
t eto ti t - taito t - asenne