Mitä kuuluu

Niille, jotka eivät minua vielä tunne, olen ex-stevecolainen ja suurimman osan urastani Stevecolla olen työskennellyt talousosastolla. Ensimmäisen kerran tulin taloon töihin vuonna -98 ja vuorotteluvapaan päätteeksi tänä vuonna päätin, että on aika uusien tuulien.

Nämä tuulet puhalsivat minut Englannin etelärannikolle, Southamptoniin. Jo ennen varsinaista vuorotteluvapaata vietin kesäloman Englannissa ja palasin Suo

Hiya! Terkkuja Korona-Britanniasta!

meen lokakuussa hakemaan miehen ja kissat. Meidän matka alkoi Kotkasta, Vuosaaren kautta laivalla Saksan Travemündeen. Ennakkostressi matkalle oli valtava ja suurin huolenaihe oli kissojen kanssa matkustaminen. Meidän kissat eivät ole ikinä matkustaneet Karhulaa pidemmälle ja eivät todellakaan arvosta automatkailua.  E tukäteisapuja saatiin eläinlääkäriltä, joka tutki kissojen kunnon reissua varten ja määräsi rauhoittavaa lääkettä, jotta matka saataisiin kunnialla loppuun asti. Laivamatka meni joustavasti ja Saksaan saavuttiin illalla. Aamun tullen jatkettiin matkaa Travemündesta Saksan halki kohti Belgiaa ja Hollantia. Eläinten kanssa matkustaessa oli pakko rajoittaa ajoaikaa ja Saksan liikenneruuhkista ei selvitty ihan yhdessä päivässä, vaan toinenkin yö viettiin Saksassa, tällä kertaa Lingenissä ja seuraavana päivänä päästiinkin jo Ranskaan saakka. Ranskassa yöpymisen jälkeen oli vielä viimeisen rutistuksen paikka ja Calaista mentiin yli lautalla Doveriin ja vielä muutaman tunnin ajomatka Southamptoniin. Melkoinen oli tuo reissu, mutta perille päästiin! Työpaikat välitysfirmojen kautta  E nsimmäisen kosketuksen työmaailmaan täällä sain hyvinkin tilapäisestä duunista, jota tein muutaman viikon ajan paikallisen laivanrakennusfirman talousosastolla. Paikallinen tapa näytti olevan teen- ja kahvinkeittovuorot, jonka jälkeen kierrettiin toimisto läpi kysellen, kuka haluaa mitäkin ja toimitettiin työkaverin pöydälle.  T yönhaku täällä tapahtuu hyvin pitkälti työnvälitysfirmojen kautta. Hyvin harva yritys hakee itse työntekijöitä. Työhakemuksen jättämisen jälkeen välitysfirma ottaa yhteyttä, rekisteröidyt heidän asiakkaakseen ja käyt läpi heidän haastattelun. Jos jotakin sopivaa ilmenee tämän jälkeen, on mahdollista päästä ihan oikeaan haastatteluun kyseiseen firmaan. Itse kävin kolmessa työhaastattelussa ja kolmas kerta toden sanoi, kun sain työpaikan, jossa olen tälläkin hetkellä. Teija, Pirjo, Mari ja Päivi vaihtuivat Krystaliin, Georgeen ja Rouhon, meidän accounts payable- tiimiin. Heti ensimmäisenä työpäivänä etätöihin Ensimmäiset merkit korona epidemian vakavuudesta tulivatkin esille juuri sinä päivänä, kun aloitin työni. Matkustin Winchesteriin työpaikalleni ja siellä näytti olevan jonkinmoinen maailmanloppu meneillään. Uusi pomoni kertoi saman tien, että rakennusta tyhjennetään mahdollisimman nopeasti ja kaikki pakkasivat tavaroitaan ja ruuvasivat näyttöjään irti. Ison firman ollessa kyseessä he eivät voineet ottaa riskiä, että virus lähtisi leviämään vaan kotona työskentely oli seuraava askel. Järkytys oli melkoinen ensimmäisen työpäivän jälkeen, enhän saanut edes vielä kirjauduttua koneelle, kun lähdin toimistolta läppäri kainalossa kauhun sekaisin tuntein oletuksena työskennellä seuraavat pari kuukautta kotoa.  K ohta neljä kuukautta on vierähtänyt ja näillä näkymin toimistolle palataan mahdollisesti syyskuun lopussa.

Koronasta seurasi lockdown Elämä maaliskuun jälkeen on ollut melko merkillistä. Melko pian täällä tuli täysi lockdown. Ulkona liikkumista rajoitettiin yhteen liikuntakertaan päivässä, kaupassakäyntiin ja mahdolliseen työssäkäyntiin niille harvoille, jotka vielä töihin menivät.  K oulut, lääkäriasemat, kampaajat, hammaslääkärit, eläinlääkärit ja ihan kaikki muut paitsi ruokakaupat suljettiin.

Lockdownin alussa tämä kaikki oli melko ahdistavaa ja huolestuttavaa. Kaupassakäyntiä yritettiin välttää viimeiseen saakka ja ruokatoimitukset yritettiin saada niin kuin normaalistikin kotiinkuljetuksella. Joukkohysterian seurauksena kuitenkin ruoka alkoi loppua kaupoista ja kotiinkuljetuksiakin oli mahdoton saada. Pahimpana aikana ruokajonossa seistiin jopa tunti ja sen jälkeen mätettiin ostoskärryyn mitä hyllyissä oli jäljellä.  T änäkin päivänä kaupassakäynti on vielä jokseenkin hankalaa. Ruokaa on onneksi jo saatavilla tarpeeksi mutta kauppojen ovilla on työntekijä, joka pitää huolen, että ihmiset jonossa seisovat kahden metrin turvaväleissä ja pitää huolen, että kaupassa on kerrallaan vain tietty määrä ihmisiä. Ovella on tarjolla käsidesiä ja puhdistussuihketta, jolla ensin puhdistetaan oma ostoskori tai -kärry ja tämän jälkeen kaupassa kuljetaan nuolten osoittamaan suuntaan muita ihmisiä vältellen.

Julkisessa liikenteessä on määrätty nyt maskipakko ja aika moni kaupassakävijä niitä pitää myös ihan vapaaehtoisesti.  T änään neljäs heinäkuuta on historiallinen päivä täällä, kun pubit taas avaavat ovensa. Jätän tämän ryntäyksen janoisimmille ja jään itse odottelemaan maukasta pubilounasta sitten kun elämä palaa normaaliksi. Vai palaako se?

Terkuin Pauliina <3

Lisää kuulumisia voi lukea blogista; https://booliina.blogspot.com.xn--elmenglannissa-6hbba.com/ Kuulumisia ja kommentteja voi kirjoittaa osoitteeseen pauliinahanna@gmail.com