Sukuviesti 5/2018

SUKUVIESTI

5 2018

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

5 2018

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Huomioita sukunimien muodostuksesta 6

Jääskeläisten sukuseura 70 vuotta, Kaija Kainulainen

9 10

In memoriam: Eero Mänttäri, Anssi Paasivirta

15 Korkeatasoinen Sukulehtikilpailu 16 In memoriam: Kirsti Toppari, Päivi Istala 18 Leskiset kokoustivat Oulussa, Sirpa Leskinen 19 Haikeat mitalikahvit 20 Kolme sisarta ja Killinkoski,

Suomen Inkeri-liiton ja Pentikäisten suvun kulttuurimatka Inkeriin toukokuussa 2019

23 Kesäretki elävöitti suvun historiaa,

11

Ainutlaatuisia kuvia Viipurista ja Etelä-Karjalasta julki Finnassa

24 Lempiäisten sukuseuran kesämatka,

12

Voutilaisten-Smolanderien Sukuseura 70 vuotta, Mikko Parviainen

27

14

Valoisa juhlahetki Hämeenlinnassa

28 Aune-Leea Huotari toimi sota-aikana verilottana 29 Lottagalleria 30 Lukunurkka, Heikki Manninen 31 Lappeenrannan taidemuseo etsii

Suomessa, Kari-Matti Piilahti

Irina Baehr-Alexandrowsky Paula Virmasalo

Kaija Karvinen

Historialliset työväenlehdet digitaalisina käyttöön

Väinö Raution teoksia

31

Kirjoituskilpailu kutsuu jakamaan unohtumattomat kyläilymuistot

Kannessa: Vaari ojentaa lahjaa tytölle jouluaattona 1960-luvulla.

Kuva: Juha Jernvall / Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0, kuvalähde: Finna.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 39. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2019 Nro Ilmestyy 1/19 vk 7 2/19 vk 16 3/19 vk 25 4/19 vk 40 5/19 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, 0400-955 295, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 11.1.

7.1.

8.3.

22.2.

10.5.

26.4.

23.8.

9.8.

1.11.

18.10.

PÄ Ä K IR

Loppuvuoden mietteitä

JO

I T US

Tämä lehti on vuoden 2018 viimeinen numero. Herää kysymys, mihin tämäkin vuosi hurahti? Mitä enemmän tulee ikää, sen sukkelammin aika tuntuu rientävän.

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen­ seurojen toimihenkilöt -ryhmään.

Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

Viimeisten viikkojen aikana olemme saaneet suruviestejä pitkään sukuharrastuksessa mukana olleista aktiiveista. Pitkäaikaisia lehtemme lukijoita on poistunut keskuudestamme ja lähiaikoina tuli viesti myös lehteemme vuosia aktiivisesti kirjoittaneen Kirsti Topparin kuolemasta. Sivulla 16 on toimittaja, Saima Harmaja -seuran puheenjohtaja Päivi Istalan kirjoittama muistokirjoitus. Päivi osallistui Kirstin hautajaistilaisuuteen ja laski Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviesti-lehden kukkatervehdyksen Kirstin arkulle. Sukuviesti-lehden toimitus muistelee Kirstiä lämmöllä ja ottaa osaa läheisten suruun.

Mänttärin suvun sukututkija ja kantava voima Eero Mänttäri poistui myös keskuudestamme marraskuussa. Eero teki pitkään ja perusteellisesti työtä omien sukujensa tutkijana ja sukuseuratoiminnan kehittäjänä. Eeron elämäntyötä muistelee sivulla 9 Mänttärin sukuyhdistyksen puheenjohtaja ja Sukuseurojen keskusliiton hallituksen varapuheenjohtaja Anssi Paasivirta.

Paitsi elämän lyhyyttä, suruviestit saavat pohtimaan kuinka olemme suvuissamme varautuneet omien tutkijoidemme ja tarinoiden kirjaajien aineistojen säilymiseen? Kirstin ja Eeron tapauksissa uskon asian hoituneen ja heidän työnsä tulokset ovat jälkipolvienkin käytettävissä, mutta valitettavasti monen muun kohdalla niin ei ole. Säilymistä hankaloittavat muiden ohella myös alati muuttuva tekniikka. Uusimmissa laitteissa ei ole mahdollista käyttää enää edes cd-levyjä vanhemmista tallennusvälineistä puhumattakaan. Joskus tuntuukin, että onnekkaita ne suvut, joiden tutkijat ovat aikanaan kirjanneet tietonsa ruutuvihkoihin. Nykyisin niin harvemmin tapahtuu, joten kannattaa ajoittain siirtää tietoja uusille välineille ja printata paperiversioita. Ei anneta arvokkaiden töiden kadota ulottumattomiimme.

Hetken päästä rauhoitutaan joulun aikaan ja sitten lähdetään uusin voimin uuteen vuoteen. Kaikille lukijoillemme toivotamme hyvää joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Sukuseurojen keskusliiton toimisto ja Sukuviestin toimitus ovat suljettuna 17.12.2018–7.1.2019 välisen ajan. Sähköposteja luetaan viiveellä, viestit osoitteeseen toimisto@suvut.fi.

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 5 · 2018

3

Huomioita sukunimien muodostuksesta Suomessa Teksti: Kari-Matti Piilahti

Sukunimi on oleellinen innoittaja sukututkimuksessa ja erityisesti sukuseuratoiminnassa.

Rajautuuhan sukuseuran jäsenkunta usein vahvasti sukunimen mukaisesti. Maamme kotoperäisten sukunimien kirjo on runsas ja sisältää monia kerrostumia. Tässä artikkelissa keskitytään lähinnä sukunimien muodostushistoriaan ennemmin kuin niiden alkuperään.

Nimistöntutkija Sirkka Paikkala määrittelee sukunimen lisänimeksi, joka on tarkoitettu periytyväksi tai nimeksi, jolla on haluttu osoittaa suhde sukuun. Sukunimien kerrostumiin vaikuttavat mm. suvun maantieteellinen sijainti, sosiaalinen asema tai uskontokunta. Sukunimien käytön maassamme vakiinnutti vuonna 1920 annettu sukunimilaki. Sen perusteella jokaisella piti olla sukunimi viimeistään seuraavan vuoden (1921) alussa.

Talonpoikaisten sukunimien osalta maamme jaetaan itäisen ja läntisen nimikäytännön vyöhykkeeseen. Itäiseen luetaan Karjala, Savo ja Kainuu, missä rahvaalla on ollut sukunimet jo varhain. Tarkkaa nimien muodostumisajankohtaa on vaikeaa määrittää lähteiden niukkuuden takia. Sirkka Paikkala on arvioinut sen ajoittuvan mahdollisesti 1200-luvulle. Sukunimien omaksumiseen oli syynä kaskeamiseen perustunut maankäyttö, mihin usein liittyi asutuksellinen liikkuvuus. Tällöin maanhaltijuuden kannalta olennaiseksi nousi sukulaisuuden todentaminen tiettyyn sukukuntaan kuulumisen kautta, mikä puolestaan sukunimen omaksumista. Sukunimi periytyi polvesta toiseen mieskantaisesti ja pysyi tavallisesti muuttumattomana.

Läntisissä maakunnissa henkilönimistöön eivät perinteisesti kuuluneet sukunimet. Tätä on perusteltu läntisellä vaikutuksella, ja sillä että sukunimiin ei ollut niin suurta tarvetta vakiintuneen kyläasutuksen takia. Täysin tuntemattomia lisänimet eivät talonpoikaiston keskuudessa kuitenkaan alkuaan olleet länti4

SUKUVIESTI 5 · 2018

sessäkään Suomessakaan. Vanhimmissa maakirjoissa 1540-luvulla on Satakunnassa havaittavissa liikanimiä, jotka kuitenkin katoavat pian lähteistä. Osa näistä oli pohjana talonnimille ja sitä kautta aikanaan myös sukunimille.

Talonpojistossa sukunimet tulivat käyttöön läntisissä maakunnissa enimmäkseen 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä, eritoten 1880- ja 1890-luvulla.

Tuolloin omaksuttiin sukunimi tavallisimmin asuinpaikan – kotitalon tai -torpan – mukaan. Usein sukunimeksi muotoutui luontopohjainen nimi, esimerkiksi Laine, Jokinen, Virtanen, Niemi tai Aho. Monet näistä uusista nimistä ovat itäisten periytyvien nimien tavoin nen-päätteisiä. Ennen sukunimien käyttöönottoa henkilöillä esiintyi usein asuinpaikkaan perustuneita lisänimiä (eli ns. osoitenimiä), jotka kuitenkin vaihtuivat muuton myötä. Näitä lisänimiä esiintyy esim. kirkonkirjoissa ja tuomiokirjoissa paikoitellen jo 1700-luvulla.

Joillain läntisen ja itäisen nimikäytännön raja-alueilla voi esiintyä molempia nimikäytäntöjä rinnakkain. Itäiseen sukunimialueeseen kuuluneella Viipurin seudulla, erityisesti Suomenlahden rantapitäjissä taloon tullut vävy saattoi omaksua vaimon sukunimen.

Samoin autiotilan viljelykseen ottanut tulokassuku voi ottaa käyttöön aiemman viljelijäsuvun sukunimen.

Ylemmissä yhteiskuntaryhmissä oli vaihtelevia nimenmuodostustapoja- ja taustoja. Rälssi- ja aatelissuvuilla sukunimet tulivat käyttöön viimeistään 1600-luvun alussa. Samoin oli tilanne papistossa, ja porva-

ristokin omaksui sukunimiä yhä enemmässä määrin 1600-luvun kuluessa. Eritoten 1500- ja 1600-luvuilla kaupunkiemme varakkaimpaan porvaristoon lukeutui monia ulkomaisia, usein saksalaisperäisiä sukuja, joilla oli käytössä sukunimet saapuessaan. Oppineistossakin sukunimet alkoivat yleistyä 1600-luvulla. Tällöin sukunimi kirjattiin jo koululaisena tai viimeistään yliopisto-opintojen myötä.

Edellä mainituilla ryhmillä nimi on voitu muodostaa esimerkiksi kotipaikasta tai ammatista höystettynä kreikasta tai latinasta saaduilla vaikutteilla, joihin kuului muun muassa us-pääte. Valtaosa nimistä oli ruotsinkielisiä. Suomen kieleen pohjautuvat nimet olivat harvinaisia.

Käsityöläisillä sukunimet alkoivat tulla käyttöön 1600-luvulla ja viimeistään 1700-luvulla. Sotilaille merkittiin usein ruotuihin pohjautuvat nimet viimeistään suuren Pohjan sodan alussa 1700-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Nimi annettiin palvelukseen astuessa, ja se saattoi myös muuttua. Sotilas käytti usein nimeä kuolemaan saakka, mutta vain toisinaan sen käyttö jatkui seuraavassa sukupolvessa. Sotilailla esiintyi 1700-luvun alkupuolella myös suomenkielisiä nimiä (mm. Lukumies, Liinaharja, Rastas), mut-

ta jo ennen 1700-luvun puoltaväliä nimet olivat lähes kokonaan ruotsin kieleen pohjautuvia.

Entä millainen on kehitys naisen avionimen käytön osalta? Sukunimilain muutoksen kautta tuli vuoden 1930 alusta lähtien vaimon käyttää puolison nimeä joko ainoana nimenä tai yhdistelmänimenä. Tämä säädös poistui vuonna 1986. Rahvaan keskuudessa vaimot alkoivat omaksua puolisonsa nimen yleisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Puolison sukunimen omaksuminen nousi talonpoikaistoon ylemmistä säädyistä, jota sitä alkoi esiintyä noin vuosisataa aiemmin 1700- ja 1800-lukujen taitteessa.

Sukunimien suomentaminen alkoi vähitellen 1870-luvulta alkaen. Suomentamisen tausta on osin suomalaiskansallista kulttuuria ja suomen kielen aseman parantamiseen tähtäävässä fennomaanisessa liikkeessä, ja sen ensimmäinen huippu osui J.V. Snellmanin 100-vuotissyntymävuoteen 1906. Uusi aalto ajoittui 1930-luvun puoliväliin, jolloin Kalevalan julkaisusta tuli kuluneeksi sata vuotta. Sukunimien suojaus alkoi Suomalaisuuden Liiton toimesta vuonna 1914. Vuodesta 1994 lähtien kaikki sukunimet nauttivat lainsuojaa.

Lähteitä: Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala: Sukunimet. Helsinki 2000.

Sirkka Paikkala: Sukunimet sukututkimuksessa. Sukutieto 1997:4. http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm Sirkka Paikkala: Se tavallinen Virtanen. Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 959. Helsinki 2004. http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk42/Se_tavallinen_Virtanen.pdf Pirjo Mikkonen, ”Otti oikean sukunimen” : Vuosina 1850–1921 otettujen sukunimien taustat.

Väitöskirja, Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41762 Henkilönnimet (Suomen Sukututkimusseura), http://www.genealogia.fi/nimet/ SUKUVIESTI 5 · 2018

5

Yhteiskuva Mikkelin Klubilta.

Jääskeläisten sukuseura 70 vuotta Harppaus Lapinlahden Väisälänmäen Kittolanniemen talon kesäiseltä pihamaalta vuonna 1948 tämän päivän kiireiseen elämänrytmiin on melkoinen. Suuri joukko Jääskeläisiä oli kokoontunut Kittolanniemeen 70 vuotta sitten läiskyvän sukutunteen palossa. Oltiin perustamassa ikiomaa sukuseuraa. Sukutunteen innoittajana oli ennen kaikkea kirjailija Lempi Jääskeläinen, joka myös toimi sukuseuran puheenjohtajana sen alkutaipaleen ajan. Raskas sota-aika oli takana ja luottavaisin mielin voitiin katsoa tulevaisuuteen. Sen tienviitoiksi aseteltiin tutut ja vankat kivijalat: koti, uskonto ja isänmaa.

Kittolanniemessä viihdyttiin. Oli veneretkiä ja laulutuokioita, tutkittiin vanhoja rakennuksia ja kuunneltiin seutukunnan historiaa. Ihailtiin joukolla Väisälänmäen upeita maisemia ja ihmeteltiin historiallisen talon talonpoikaisesineistöä.

Ennen kaikkea luotiin kuitenkin Jääskeläisten sukujen välisiä yhteyksiä. Valokuvattiin väkeä, vaihdettiin osoitteita ja puhelinnumeroita. Luotiin kontaktit, joiden avulla sukuseura pärjäsi monet kymmenet vuodet. ”Se oli kultaista aikaa”, sanoisivat seuran perustajajäsenet nyt varmasti toisilleen. Perustajajäseniä on jäljellä enää vain yksi tervaskanto, 94-vuotias Otto Jääskeläinen, Kittolanniemen vanhaisäntä.

Lempi Jääskeläisen jälkeen sukuseurassa on ollut 9 puheenjoh6

SUKUVIESTI 5 · 2018

tajaa ja 9 sihteeriä. Monen puheenjohtajan ja sihteerin toimikausi on ollut kunnioitettavan pitkä ja heidän, samoin kuin jokaisen sukuseurassa pyyteettömästi ahertaneen työ ansaitsee lämpimät kiitokset. Kokouksia on pidetty eri puolilla Suomea, on retkeilty ja osallistuttu erilaisiin sukuseuratyötä lähellä oleviin tapahtumiin.

Jäseniä varten on koottu runsaasti sukututkimuksia seuran arkistoon, mutta varsinainen sukukirja puuttuu. Raili Jääskeläisen laaja sukututkimusaineisto ansaitsee kuitenkin erityismaininnan.

Jääskeläisten sukuseuralla on yksi erikoisuus: paikasta toiseen kiertävä Jääsken Ukko, vuonna 1950 Albin Kaasiselta tilattu muinaisjääskeläispukuinen, puinen veistos. Ukko on alusta alkaen ollut kulun päällä. Se vaihtaa majapaikkaansa joka vuosi. Alkuaikoina Jääsken Ukon vuosittainen koti arvottiin, nykyään ukon uuden kortteerin valitsee hallitus. Ukon mukana kulkevaan kirjaan on kertynyt kymmenittäin mukavia sukutarinoita, kun jokaisen majapaikan antaneen henkilön on pitänyt kirjoittaa oma historiansa kirjaan.

Sukuseura juhli 70 vuoden mittaista taivaltaan Mikkelissä, lupsakoiden savolaisten ja Marskin kaupungissa. 50 Jääskeläistä tai muuten suvusta kiinnostunutta osallistui juhlakokoukseen, joka pidettiin puheenjohtaja Paula Metsäahon johdol-

la Hotelli Vaakunan auditoriossa.

Seuraavaan hallitukseen valittiin Paula Metsäaho (puheenjohtaja), Jouko Salmela (varapuheenjohtaja), Kaija Kainulainen (sihteeri), Kallas Liias ja Jussi Palmu ja Leena Fahmy (jäseniä). Virallisen ohjelman jälkeen kuultiin luentoja seuran nykyisestä toiminnasta ja raoteltiin tulevaisuuden näkymiä. Sukuseuran Facebook-sivuston mahdollisuuksista kertoili Viljo Manninen, maailmanlaajuisen Genin saloihin opasti Jouko Salmela ja Jussi Palmu perehdytti kuulijoita seuran vahvasti panostamaan Dna-tutkimukseen. Lopuksi saatiin kuulla Juhani Jääskeläisen koskettava luento isänsä, inkeriläisen pastori Juhani Jääskeläisen elämästä.

Juhlaillallinen ’Päämaja’ nautittiin Mikkelin Klubilla, jonka tilat huokuivat sodanaikaista historiaa.

Kun Klubia esiteltiin, Mannerheimin ja hänen seurueensa läsnäolon saattoi miltei tuntea. Ruokailun jälkeen kuultiin suvunvanhimman Manu Jääskeläisen juhlaesitelmä sukuseuran historiasta. Sen lopussa suvunvanhin antoi hallitukselle ja seuran jäsenille tärkeän neuvonsa: – Muistakaa ottaa uudet jäsenet aina hyvin vastaan! Keskustelkaa heidän kanssaan! Älkää kääntäkö heille selkäänne! Puheen jälkeen

Vuosikokous Hotelli Vaakunassa. Alin kuva: Jussi Palmu luennoi.

SUKUVIESTI 5 · 2018

7

ja pitkien aplodien raikuessa Manu Jääskeläiselle luovutettiin sukuseuran ensimmäinen kunniajäsentaulu.

Juhlapäivän anti oli onnistunut hyvin: ruoka oli maittavaa, puitteet ainutlaatuiset, ihmiset iloisia ja innokkaita. Seuran tuotteita oli hankittu, luennot ja puheet videoitu, sähköpostiosoitteet ja WhatsAppit vaihdettu. Oli verkostoiduttu ja päätetty pitää yhteyttä. Kun jokainen juhlavieras oli raapustanut nimensä sukuseuran vanhaan, Lotta-järjestön puukantiseen vieraskirjaan, hän saattoi lukea sen ensimmäisellä lehdellä olevan Lempi Jääskeläisen 4.7.1948 Kittolanniemessä kirjoittaman runon. Olkoon tuo Lempin runo sukuseuramme yhtenä ohjenuorana edelleenkin: Suku nostaa – suku kantaa, suku myöskin voimaa antaa Kohtalo kun lyö.

Vanhain taattoin aatos hyvä, vanhain taattoin työ.

Siinä lohtu syvä – aamu koittaa – vaikk’ ois yö.

Suvun hyvä, suvun maine, sukutunne, mainen, aine sopusointuun saa.

Kunniahan heimo, juuret, kunniahan aatteet suuret, kunniahan maa.

Talonpoika suomalainen tuntee arvonsa ja antaa muille myöskin sen.

Suku nostaa. Suku kantaa.

Teksti: Kaija Kainulainen Jääskeläisten sukuseuran sihteeri Kuvat: Vilho Salmela

Ylin kuva: Kunniajäsentaulun luovutus Manu Jääskeläiselle. Alemmat kuvat: Illallisväkeä Mikkelin Klubilla.

8

SUKUVIESTI 5 · 2018

In memoriam

Eero Mänttäri 1933–2018

Energiatekniikan osaaja teki toisen uran kymenlaaksolaisten sukujen sukututkijana Diplomi-insinööri Eero Mänttäri kuoli 85-vuotiaana hoitokodissa Espoossa Parkinsonin taudin murtamana 6. marraskuuta. Hän oli syntynyt Sippolan Liikkalassa 21.5.1933.

Eeron lapsuus sotavuosina oli dramaattinen. Isä ja isän kaksi veljeä kaatuivat sodassa. Eerosta tuli 8-vuotiaana talon vanhin mies.

Hän oli äitinsä ja veljensä kanssa menossa vastaanottamaan isää rautatieasemalle, kun tuli tieto, että isä tuleekin lauta-arkussa. Eeron isä kaatui samana päivänä, kun hänet oli vapautettu asepalveluksesta, jotta hän voisi käynnistää suvun tiilitehtaan, sillä tiiliä tarvittiin kipeästi jälleenrakennushankkeisiin.

Eero Mänttäri pääsi ylioppilaaksi Haminan yhteislyseosta vuonna 1952 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen Korkeakoulun koneinsinööriosastolta vuonna 1957. Pääosan työurastaan hän teki voimalaitossuunnittelijana ja johtotehtävissä Energia-Ekono Oy:ssä, jonka varatoimitusjohtajan tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1992, kun yhtiö siirtyi Pöyry Oyj:n omistukseen. Hänen työtoverinsa ovat kertoneet, että hän oli työsään hyvin tarkka ja arvostettu. Hän oli syvällinen tutkijaluonne: kun hän ryhtyi johonkin hän teki sen pohjia myöten.

Eläkkeelle jäätyään hän oli vielä täynnä tarmoa ja aloitti toisen mittavan elämäntyön. Noin kahdeksan vuoden vähintäänkin kokoaikaisena työnä valmistui vuonna 2001 kaksiosainen järkälemäinen Mänttärin sukukirja. Kymenlaaksolaisen Sippolan Liikkalasta lähtöisin olevan sukuseuran sukukirjassa on yli 60 000 nimeä. Sukututkimuksessa Eerolla oli apuna 5–6 henkilön tiimi sekä Eeron johtama parhaimmillaan 40 henkilön sukututkimusjaosto.. Tutkimusta tehtiin tiiviissä yhteistyössä muiden kymenlaaksolaisten sukujen kanssa. Suvuilla on runsaasti yhteisiä jäseniä.

Mänttärin suuren sukukirjan jälkeen Eero Mänttäri teki vielä äitinsä suvuista Liikkasen suvun suku-

kirjan, johon sisältyi 15 000 henkilön tiedot sekä noin 1 000 henkilöä kattavan tutkimuksen Mäntlahden Sipilän talon jälkeläisistä, jotka liittyivät vehkalahtelaiseen Suortin sukuun.

Perinteisen kirkkoherranvirastoissa ja arkistoissa vierailemisen lisäksi Eero Mänttäri teki sukututkimuksen pioneerityötä. Tiiviissä yhteistyössä Kaarle Kaila ja Eero Mänttäri kehittivät isojen sukujen aineistojen käsittelyyn kykenevän tietokoneohjelmiston (Sukuohjelmisto 2000). Mänttärin sukukirja ei ole pelkästään sukuluettelo, vaan siinä on nykyajan henkilöiden osalta varsin kattavasti henkilöiden cv:t. Suvun Niinipuu-lehdessä julkaistiin perhekorttilomake ja toivottiin, että niitä täytettäisiin ja lähetettäisiin sukukirjan kokoajille. Kortissa kysyttiin perustietojen lisäksi henkilön koulutus- ja työhistoriaa, harrastuksia ja julkista toimintaa. Vedottiin, että myös henkilökohtaisia tietoja annettaisiin, koska ”jälkeläisemme sadankin vuoden kuluttua mielellään lukisivat, mitä me 1900-luvulla olemme puuhastelleet.

Me nyt toimivat olemme aika pian esi-isiä ja esiäitejä, historiaa. Ethän voi jäädä pelkäksi numeroksi tuleville polville”. Perhekortti idea toimi. Eeron tavoitteena oli tuottaa elävä ja informatiivinen kirja.

Suvun jäseniltä saatuja tietoja täydennettiin virkatodistustiedoilla ja erilaisten matrikkelien tiedoilla. Perhekorttien avulla kootuissa perustiedoissa oli myös ilmiselviä epätarkkuuksia ja virheitä, jonka vuoksi Kaarle Kaila ja Eero Mänttäri yhteistyössä väestörekisterikeskuksen kanssa kehittivät ohjelmiston, jolla väestörekisteristä pystyttiin hakemaan sukututkimukseen tietoja datamuodossa. Tämä oli aivan uutta Suomessa.

Eero oli muutoinkin intomielinen sukuseuratoiminnan kehittäjä. Hän oli Mänttärien sukulehti Niinipuun ideoija ja käynnistäjä. Nykyisin sukulehteä jaetaan noin 15 000 kotitalouteen Suomessa ja ulkoSUKUVIESTI 5 · 2018

9

mailla. Sukututkimuksen siivellä koottiin Niinipuulehden massiivinen osoitetiedosto. Eero käynnisti myös sukumuseohankkeen lahjoittamalla tätä varten museoaitan ja organisoi 3 000 valokuvan kuva-arkiston Museovirastossa säilytettäväksi. Hän myös tuotti suvun tarinakirjan ja Suku kuvina -teoksen. Eero kirjoitti artikkeleita myös syntymäkylänsä Liikkalan kyläkirjaan.

Eero Mänttäri omisti Mänttärin sukukirjan isoisälleen Vihtori Mänttärille, joka 80 vuotta sitten ensimmäisenä teki aloitteen sukuseuran perustamisesta ja suvun tutkimisesta. Vihtori Mänttäri oli sukuyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja kuolemaansa asti. Eero Mänttäri omisti sukukirjan myös uraa uurtaneelle sukututkijalle Evert Mänttärille. Evert Mänttäri aloitti suvun tutkimuksen jo lähes 80 vuotta sitten ja hän jatkoi sitä uutterasti eläköidyttyään Kuopion osuuskaupan toimitusjohtajan tehtävästä. Hänen tuottamansa ensimmäinen Mänttärin suvun 12 000 nimen sukuluettelo valmistui vuonna 1973. Evert Mänttä-

ri oli kaikin puolin innokas sukuyhdistyksen toiminnan kehittäjä ja kotiseutumies.

Isoisänsä Vihtori Mänttärin ja Evert Mänttärin työtä Eero halusi jatkaa. Hänellä oli intomielisen vahva sitoutuminen sukuun ja kotiseutuun. Ilman korvausta tekemällään työllä Eero loi perustan maamme suurimman sukuyhdistyksen toiminnalle. Hänelle on myönnetty Keskuskauppakamarin kunniamerkki 30 vuoden työstä yrityselämässä ja Sukuseurojen Keskusliiton kultainen ansiomitali. Eero Mänttäri on nimitetty myös Mänttärin Sukuyhdistyksen kunniajäseneksi.

Eero asui perheineen Espoossa ja perheelle tärkeä kesämökki sijaitsee Kukkiajärven rannalla Hämeessä. Perheeseen kuuluvat puoliso, kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Suunnistus oli Eeron ja perheen vahva yhteinen laji.

Anssi Paasivirta Kirjoittaja on Eero Mänttärin serkku ja Mänttärin sukuyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja.

Suomen Inkeri-liiton ja Pentikäisten suvun kulttuurimatka Inkeriin 16.–19.5.2019 Teemme toukokuussa matkan, jossa hakeudutaan muistorikkaille seuduille Inkerinmaalle. Professori Juha Pentikäinen toimii asiantuntijana, Alina-Sinikka Salonen matkan johtajana. Vastuullinen matkan järjestäjä on matkatoimisto Lähialuematkat - Russian Tours Helsingistä.

Matka alkaa omalla bussilla torstai-aamuna 16.5. Helsingistä. Ajamme mahdollisesti Porvoon Emäsalon kautta.

Vaalimaan rajanylityksen jälkeen poikkeamme Larin Parasken tyyssijoilla, siis Lempaalassa. Sitten käymme Memorialin perustamalla muistohautausmaalla Levashovossa.

Illaksi tulemme Pietariin ja majoitumme hotelli Ladogaan.

Perjantaina aamulla katselemme Kelttoa ja käymme Likolammen kylässä. Sitten suuntaamme kohti Tosnaa, jonka jälkeen jälkeen palaamme Uljanovkan alueella oleviin Liissilän maisemiin. Majoitumme Gakkel Housiin Hatsinassa.

Lauantaina etsimme Novoselkistä Ambomaalle lähetystyöhön lähteneen Martti Rautasen syntymäkodin Tikanpesän kylässä. Pentikäinen muistelee Viron Inkerin Kallivieriä Viron itsenäisyysajan ”luvattuna maana”. Rajanylityksen jälkeen katselemme Narvan muhkeaa kahden maan linnoitusta. Yövymme hotelli Ingerissä.

10

SUKUVIESTI 5 · 2018

Sunnuntaina matkalla Narvasta Helsinkiin on paljon tutustumisen arvoisia paikkoja. Matkalle ilmoittautuvat voivat myös esittää omia toivomuksiaan.

Matkan hinta on 400 € (25–35 matk.) tai 380 € (36– 50 matk.). Lisämaksu yhden hengen huoneesta kolmelta yöltä on 90€. Ilmoittautuminen viimeistään 20.1.2019.

Lisätiedot matkasta: www.suvut.fi/ajankohtaista tai Alina-Sinikka Salonen, alinasinikka@gmail.com, puh. 040 7437 042

Näkymä Viipurista Viljelyksen talosta Revonhännän suuntaan syyskuussa 1941. Kuva Jalmari Lankinen/Etelä-Karjalan museo.

Ainutlaatuisia kuvia Viipurista ja Etelä-Karjalasta julki Finnassa Lappeenrannan museot on julkaissut Finnassa noin 1000 digitoitua valokuvaa intendentti Juha Lankisen (1937–2015) merkittävästä ja laajasta valokuva- ja arkistokokoelmasta. Julkaistut kuvat ovat pääasiassa Juha Lankisen isän, arkkitehti Jalmari Lankisen (1894– 1970) ottamia valokuvia Viipurista ja Etelä-Karjalasta 1920–60-luvuilta. Joukossa on myös joitakin varhaisempia henkilökuvia sekä muun muassa Juha Lankisen keräämiä ilmakuvia Viipurista 1920–30-luvuilta. Digitointityön edetessä kuvia tullaan julkaisemaan Finnassa lisää.

Juha Lankisen kokoelma sisältää kymmeniä tuhansia valokuvia ja negatiiveja, arkistoaineistoa sekä mm. karttoja ja piirustuksia. Kuva-aineistoissa keskeisen kokonaisuuden muodostavat Juhan isän, arkkitehti Jalmari Lankisen ottamat valokuvat ja negatiivit 1910-luvulta 1960-luvulle.

Arkkitehtina Jalmari Lankinen suunnitteli lukuisia rakennuksia entisen Viipurin läänin alueelle. Yksin Viipuriin hän suunnitteli noin 30 rakennusta. Monilla työmaakäynneillä hänellä oli kamera mukanaan,

joten filmille on tallentunut paljon rakennustyömaita molemmin puolin Suomen nykyistä rajaa. Julkaistuissa kuvissa on mukana erityisesti Viipurin, Jääsken ja Etelä-Karjalan rakennuksia sekä aikoinaan Lahden korkein rakennus As Oy Suojalinna.

Ahkerana valokuvaajana Lankinen kuvasi paljon myös perheensä elämää niin heidän kotonaan Viipurissa kuin kesämökillään Antreassa. Valokuvausharrastajana Jalmari Lankinen myös otti jo varhain kuvia värifilmille. Näitä 1930-luvun lopulla ja sota-aikana pääosin Viipurissa otettuja kuvia sisältyy niin ikään nyt julkaistuihin kuviin.

Lappeenrannan museoiden Finnassa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti mainitsemalla kuvan yhteydessä museon ja valokuvaajan nimet. Kuvien kaupallisesta käytöstä tai niistä tehtävistä muunnoksista tulee sopia erikseen. Kuvat on lisensoitu kansainvälisellä CC BY-NC-ND 4.0 -lisenssillä.

Kuvakokoelma: https://lappeenrannanmuseot.finna.fi, hakusana: Juha Lankisen kokoelma SUKUVIESTI 5 · 2018

11

Juhlaan osallistuneet ryhmäkuvassa. Kuva: Mikko Kauppinen.

Voutilaisten-Smolanderien Sukuseura 70 vuotta Sukuseuran perustava kokous pidettiin Helsingissä maaliskuussa 1948. Tuolloin seuran nimeksi tuli Voutilaisten Sukuseura. Jo ennen seuran perustamista oli aloitettu sukututkimus, jota A Ilmoniemi ensimmäisessä kokouksessa esitteli. Tätä tutkimus-

ta tarkensi sitten Harry Walli lähinnä Kuopion, Liperin ja Kaavin Voutilaisista ja Smolandereista. Suvun vanhimmaksi tunnetuksi esi-isäksi löydettiin Smoolannista lähtöisin oleva, Olavinlinnassa Kustaa Vaasan hallintokaudella palvellut knihti Per Jönsson.

Vuonna 1556 haettiin Tavinsalmen kuninkaankartanoon (Maaningalla) voutia. Kirjeessään Olavinlinnan päälliköille Thure Bjelkelle ja Gustaf Finckelle kuningas ”muistuttaa halunsa perustaa Suomeen latokartanoita ja hän määrää nyt valittavaksi Olavinlinnassa olevista smoolantilaisista knihdeistä taitavimmat, jotka ymmärtäisivät maanviljelystä, kalastuksesta jne. ja joista tehtäisiin vouteja kuhunkin Juha Jetsun maalaus Tavinsalmen Kuninkaankartano Anno Domini 1559 (1992). nimismieskuntaan”. VastauksesKartanon päärakennuksen kuistilla seisoo Per Jönsson. Keskellä Savonlinnan lin- saan kuninkaalle linnan päälliköt nanpäällikkö Kustaa Fincke huoveineen. Oikealla verotuotteita tuonut talonpoi- ilmoittivat valinneensa Tavinsalka. Kuva: WS-arkisto. men kartanoa varten voudiksi Per 12

SUKUVIESTI 5 · 2018

Jönssonin. Kuninkaankartanoiden aika jäi hyvin lyhyeksi ja Kustaa Vaasan kuoltua niiden toiminta lakkasi. Per Jönsson jäi asumaan Savoon ja osa hänen jälkeläisistään sai sukunimeksi Voutilainen ja osa Smolander. Vuonna 1970 sukuseuran nimi muutettiin VoutilaistenSmolanderien Sukuseuraksi.

Yksi sukuseuran merkittävimmistä hankkeista oli Maaningalle pystytetty Tavinsalmen kuninkaankartanon muistomerkki. Se paljastettiin vuonna 1981 oletetulle kartanon sijaintipaikalle. Sukuseuran lisäksi hankkeessa oli mukana Maaningan kunta, useita paikallisia järjestöjä ja yksityisiä henkilöitä. Vuonna 1997 muistomerkki siirrettiin Maaningan keskustaan.

Sukuseura järjestää joka kolmas vuosi sukujuhlan ja erilaisia kesäretkiä on pidetty välivuosina. Kotimaanretkien lisäksi on käyty myös ulkomailla. Kahdeksankymmentäluvulla vierailtiin Smoolannissa, Pariisissa ja Budapestissa. Viime vuosina retkiperinnettä on jälleen elvytetty ja matkakohteina on ollut Saksa (Berliini ja Weimar) ja Firenze. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017 järjestettiin kulttuuri- ja sotahistoriallinen retki Ilomantsiin.

Retkelle osallistui myös Parviaisia, joiden sukuseuran kanssa on suunnitelmissa tulevalle keväälle matka Islantiin. Yhteistyö Parviaisten sukuseuran kanssa on luontevaa, koska samassa perheessä on molempien sukuseurojen aktiivitoimija.

Viisikymmentäluvun sukututkimus selvitti Per Jönssonin jälkipolvia 1700-luvulle. Tältä pohjalta Marita Voutilainen (nyk. Parviainen) ja Mikko Parviainen tekivät uuden sukukirjan, jossa suvun vaiheet on selvitetty 1900-luvun alkuvuosiin.

Se julkaistiin vuonna 2013.

Viime kesänä juhlittiin sukuseuran 70-vuotista taivalta Kuopiossa. Osallistujia oli noin 70. Juh-

lapuheen päiväjuhlassa piti Suomen Sukututkimusseuran hallituksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo ja musiikista vastasi kanteletrio käenpiiat, jonka oli koonnut Annikki Smolander-Hauvonen. Iltajuhlankin esiintyjiä oli omasta suvusta. Stand up -komiikkaa esittivät Pietari Vihula ja Mikko Kauppi-

nen (äidin puolelta Voutilaisia) ja tanssimusiikista vastasi tuusniemeläinen orkesteri Rellu & ankkurit, jonka kaksi jäsentä on Smolandereita. Toisena päivänä risteiltiin sitten Kallavedellä ja tutustuttiin Alahovin viinitilaan.

Mikko Parviainen

Kuninkaankartanon muistomerkin paljastustilaisuus 1981. Kuva: WS-arkisto.

Sukujuhlassa palkittiin sukuseuran hyväksi tehdystä työstä: Juha Ilmoniemi, Merja Ilmoniemi, Marita Parviainen, Mikko Parviainen, Eija Mäki ja Eeva Voutilainen (ei kuvassa). Kuvassa myös Eine Kuismin Sukuseurojen keskusliitosta ja Teppo Ylitalo Suomen Sukututkimusseurasta. Kuva: Mikko Kauppinen.

SUKUVIESTI 5 · 2018

13

Valoisa juhlahetki Hämeenlinnassa Marraskuun lopussa Voutilaisten-Smolanderien sukuseuran hallitus oli kokoontunut Hämeenlinnaan.

Kokouksen alussa seuran pitkäaikaiselle aktiiville Eeva Voutilaiselle luovutettiin keskusliiton kultainen ansiomitali.

Eeva on ollut paitsi oman seuransa, myös Sukuseurojen keskusliiton kantavia voimia. Keskusliiton hallituksen jäsenyyden lisäksi Eeva on toiminut koulutustoimikunnassa, vaalivaliokunnassa sekä oman seuransa keskusliiton yhteyshenkilönä osallistuen ahkerasti liiton tilaisuuksiin.

Palkitsemistilaisuudessa olikin mielenkiintoista muistella menneitä ja todeta, että monessa ollaan oltu mukana. Voutilaisten-Smolanderien sukuseura on yksi keskusliiton perustajajäsenistä, joten historiaa tulikin käytyä läpi koko liiton pian 40 vuotisen olemassaolon ajalta. Sukuviesti-lehti haastattelee ensi ja seuraavana vuonna pitkään liiton toiminnassa mukana olleita, jolloin pääsemme kaikki kuulolle järjestömme toiminnan alkuajoista näihin päiviin saakka.

Eevalla on taito tuoda olemuksellaan ympärilleen iloa ja valoa. Sukuviestin toimitus onnittelee Eevaa lämpimästi erittäin ansaitusta huomionosoituksesta.

Voutilaisten-Smolanderien hallitus kokoontuneena lounastilaisuuteen Hämeenlinnan Piparkakkutalo-ravintolaan.

14

SUKUVIESTI 5 · 2018

Korkeatasoinen Sukulehtikilpailu Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviesti-lehden järjestämän Sukulehtikilpailun palkinnot jaettiin Vantaalla 6.–7.10. järjestetyssä Kuulutko sukuuni -tapahtumassa. Sukuseurojen ja sukututkimusseurojen lehtiä oli kilpailussa mukana laajasti eri puolilta Suomea. Kilpailun taso oli korkea ja raadin työ tästä syystä erittäin haasteellinen.

Raadin lähtökohta oli arvioida lehdet sisältö edellä, mikä toisaalta helpotti työskentelyä, koska lehtien ulkoasuissa on kautta linjan tapahtunut huikeaa kehitystä. Taittoon ja kuvitukseen on selvästi panostettu aiempaa enemmän mikä vaikuttaa myös lukukokemukseen.

Kilpailun raatiin kuuluivat Matias Eronen, Erosten sukuseurasta ja Sukuviestin asiantuntijaneuvostosta, Leena Heiskanen Heiskasten sukuseurasta, suvunvanhin Risto Kärkkäinen Kärkkäisten sukuseurasta ja keskusliiton pääsihteeri ja Sukuviestin toimituspäällikkö Eine Kuismin.

Kolmannen sijan vei Sassin sukuyhdistyksen julkaisu Sassit. Suvun juuret ovat Viipurin maalaiskunnassa. Raati totesi lehdessä olevan laadullisesti korkeatasoisia artikkeleita sekä kiinnostavaa historiaa, joissa on hyvin käsitelty suvun vaiheita.

Kunniamaininnat menivät savolaiselle, Varkaudessa perustetulle Koposten sukuseuran Kopsa-lehdelle ja Karttulan Savikoskelta lähtöisin olevan Sukuseura Henrik ja Maria Makkosen jälkeläisten Savikosken kuohuja- lehdelle.

Kopsassa on raadin mielestä otettu kaikenikäiset huomioon, irroteltu hauskasti tekstiä ja mustavalkoista painosta pidettiin hyvänä. Lehti on siisti, monipuolinen ja laadukas. Savikosken kuohuista todettiin, että se on selkeästi yhden suvun lehti, jossa on monipuolisesti juttuja eri ikäisistä suvun jäsenistä ja tapahtumista

Sukututkimusseurojen sarja

Sukuseurojen sarja Sukuseurojen sarjassa jaettiin kolmen parhaan lisäksi kaksi kunniamainintaa. Voittajaksi valittiin Mänttärin sukuyhdistyksen Niinipuu-lehti. Mänttärin suku on lähtöisin nykyisen Kouvolan alueelta Sippolan Liikkalasta. Mänttärin Sukuyhdistyksellä on osoiterekisterissään yli 15 000 perhekunnan tiedot sukulehti Niinipuun postitusta varten.

Ulkomaille Niinipuu lähetetään lähes 400 perheelle. Raati totesi Niinipuun olevan tasokas ja monipuolinen lehti, jossa näkyy ammattilaisen kädenjälki.

Vantaalainen Ryynästen sukuseura julkaisee Ryynäset-lehteä, joka sijoittui lehtikilpailussa toiseksi. Ryynästen juuret ovat Pohjois-Karjalassa, Savossa ja osin Pohjanmaalla. Runsas, laadukas sisältö, hyviä historiallisia artikkeleita, joissa myös lapset ja nuoret on huomioitu, totesi raati Ryynäset-lehdestä.

Sukututkimusseurojen sarjassa jaettiin kaksi toista palkintoa ja ensimmäinen palkinto. Ykkössijan nappasi Vesilahden seudun sukututkijoiden Kurjenpolvet-lehti. Kakkossija jaettiin Oulun sukututkimusseuran Oulun sukututkija- lehden ja Keravan seudun sukututkijoiden Sukuvakka-julkaisun kesken.

Kurjenpolvet-lehti oli raadin mielestä monipuolinen, mielenkiintoinen ja laadukas julkaisu. Oulun sukutkija- ja Sukuvakka-lehtien raati totesi hyvin samantasoisiksi, selkeästi sukututkijoille kohdistetuiksi mielenkiintoisiksi lehdiksi.

Palkitsemistilaisuudessa puhunut raadin jäsen Matias Eronen onnitteli lämpimästi palkittuja, mutta kehotti samalla kaikkia osallistujia olemaan ylpeitä omista lehdistään, yhtään huonoa julkaisua ei kilpailuun oltu lähetetty. Lehti on erinomainen yhdysside sukulaisten välillä ja sen avulla voidaan vaihtaa kuulumisia pitkienkin matkojen päähän.

Sukulehtikilpailussa palkitut. Kuva: Ahti Koponen.

SUKUVIESTI 5 · 2018

15

In memoriam

Kirsti Toppari 1923–2018

Sukuviestin ahkera kirjoittaja on poissa Toimittaja, päätoimittaja ja tietokirjailija Kirsti Toppari kuoli aamulla 1.marraskuuta Espoon sairaalassa 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 31.8.1923.

Koulutukseltaan hän oli yhteiskuntatieteiden maisteri.

Sukuviestin lukijoilla on vuosien varrella ollut eturivin paikka tutustua kulttuuri- ja sukuhistoriaan Kirsti Topparin kirjoitusten kautta. Hänen lapsuusvuosiensa sivistyskoti Helsingin Kasarmikadulla on tullut tutuksi: vanhempansa kansantaloustieteilijät Leo Harmaja (alkujaan Schadewitz) ja Laura Harmaja (o.s. Genetz) sekä sisarukset Outi Talvitie (1911–1936), Saima Harmaja (1913–1937) ja Tapani Harmaja (1917–

1940). Kirsti oli sisaruksista nuorin ja ainoa, joka sai elää pitkän elämän.

Kirsti kirjoitti Sukuviestiin perheestään, isovanhemmistaan, avasi oman nuoruutensa ja lottavuosiensa päiväkirjoja sekä kertoi maailmanmatkoistaan sanoin ja kuvin.

Lapsuuskotinsa lämminhenkisyyttä ja huumoria Kirsti kiitti vanhuusikäänsä saakka. Hyvän todistuksen tästä antavat äidin, maisteri Laura Harmajan mainiot neljä lapsikertomuskokoelmaa, joissa Kirstin sisarukset ja serkut ovat keskiössä. Kirsti toimitti 1950-luvulla näistä lapsipakinoista kokoelman Muistoalbumi ja muita juttuja lapsista.

Hänen kasvuvuosiaan kuitenkin varjosti perheen traaginen kohtalo: vanhin sisar Outi kuoli esikoisensa synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin keväällä 1936, runoilijasisar Saima seuraavana keväänä keuhkotuberkuloosiin ja ainoa veli Tapani sai surmansa hävittäjälentäjänä talvisodassa 1940.

Sisarusten menettäminen oli Kirstille rankka paikka. ”Itsekseni olen raivonnut kohtalolle, miksi se kohtelee näin, ottaa kaikki rakkaat pois”, hän muisteli vuonna 2013 ollessaan 90-vuotias. ”Luultavasti se, että hankin seitsemän lapsen perheen, oli korviketta sille, että menetin oman perheeni niin varhain. Sain kaikkein tärkeimmän eli ihanat lapset.”

Menetyksistä huolimatta lapsuuden perheestä ja suvusta tuli Kirsti Topparin elämän kantava voima. Hän kirjoitti paljon Saima-sisaren, mutta myös koko perheen sekä isän Schadewitz- ja äidin Genetz -suvun vaiheista ja tuotti siten paljon iloa ja valoa kulttuurin ystäville. Erityisesti hän vaali runoilijasisarensa Saiman muistoa ja toimitti Saima Harmajan päiväkirjoista kertovat teokset Palava elämä ja Varhainen kevät.

Kirsti sunnuntai­kä­ve­lyllä isänsä kans­sa vuonna 1927. Taustalla Har­majien kotitalo Hel­sin­gis­sä Ka­sarmikadun ja Vuo­ri­mie­ henkadun kulmassa.

16

SUKUVIESTI 5 · 2018

Sota-aikana Kirsti palveli lottana: ”Halusin tehdä kaikkeni isänmaan puolesta. Osa oli myös

”Ajattelin, että mikä pilipalihomma tämä on, kunnes sain oivalluksen: 90 prosenttia Suomen lapsista oppii lukemaan Aku Ankan kautta, ja pääperiaate on pitää kiinni hyvästä suomen kielestä. Sain toki kirjoittaa yhä saman yhtiön Helsingin Sanomiin.”

Kymmenessä päätoimittajavuodessa periaate toteutui, Aku Ankkaa on aina kielestä kiitetty.

Kirsti palveli sota-aikana lottana.

seikkailunhalua, vaikken sitä itselleni myöntänyt.”

Rakkaus Harmajoiden kesäkotiin Heimoon Lohjan Jalassaaressa kesti koko elämän.

Kirsti Topparin intohimo oli matkustaminen. 50-luvun lopulla hän kiersi yksin maapallon ympäri, sai lehdeltä virkavapautta kolmeksi kuukaudeksi, ja kirjoitti juttuja matkan aikana. Hänen matkansa ulottuivat Siperiasta Galapagos-saarille ja Perusta PapuaUusi-Guineaan. Etelämantereen-reissulla hän oli yli 80-vuotiaana. Genetz-suvun merkityksestä paljon sanova on hänen kertomuksensa matkasta Marinmaalle: ”Kun tulimme Joshkar-Olan yliopiston aulaan, ensimmäinen näköhavaintoni oli isoisäni, suomalaisugrilaisten kielten professorin Arvid Genetzin muotokuva. Minua pidettiin kuin piispatarta pappilassa”.

Päivi Istala Kirjoittaja on Saima Harmaja -seuran puheenjohtaja.

Toimittaja, päätoimittaja, tietokirjailija Suurimman osan elämäntyöstään Kirsti Toppari teki toimittajana Helsingin Sanomissa, jossa hän aloitti kotimaan toimituksessa v. 1950. Historiallisista jutuista tuli hänen erikoisalansa. Helsingin korttelit kertovat -kirjoitussarja yhdessä Kaija Hackzellin kanssa alkoi 1966. Jättiurakka tuotti vuoteen 2001 saakka yhteensä 439 kirjoitusta sekä kuusi historiikkikirjaa. Pääkaupungin historiasta kiinnostuneet ovat voineet tutustua mm. näihin korttelikirjoihin: Puhvelista Punatulkkuun, Herrasväen ja työläisten kaupunki, Oihonnankadulta Kumpulantielle, Töölöntullin molemmin puolin.

Lisäksi Kirsti kirjoitti helsinkiläisistä rakennuksista kertovat historiikit Vanha kauppahalli, Vinttikamarista se alkoi: Pohjolan tie talosta taloon (yhdessä Kaija Hackzellin kanssa) ja Satavuotias Ulrikasborg sekä suomensi useita Disneyn sarjakuva- ja kuvakirjoja.

Kirsti Toppari ja Kaija Hackzell palkittiin molemmat työstään vuonna 2001 kultaisella Helsinki-mitalilla.

Vuonna 1970 Kirsti Toppari pääsi kirjoittamaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksia. Vuosikymmenen lopulla hänelle tarjottiin Aku Ankan päätoimittajuutta.

Kirsti kesällä 2010 Schadewitzin Sukuseuran sukukokouksessa. Kuva: Aki Schadewitz.

SUKUVIESTI 5 · 2018

17

Leskiset kokoustivat Oulussa 6.–8.7.2018

Intendentti Patrik Franzen esittelee sukuseuralaisille Turkansaaren ulkomuseoaluetta.

Leskisten sukuseuran 14. varsinainen sukukokous pidettiin menneenä kesänä Oulussa, Pohjois-Pohjanmaalla. Kokous oli kolmipäiväinen aiempien vuosien tapaan. Perinteikäs Sokos Hotelli Arina aivan Oulun ytimessä toimi sekä majoituspaikkana että varsinaisen sukukokouksen pitopaikkana. Sukukokoukseen osallistui 51 henkilöä. Kokous onnistui jälleen kerran odotusten mukaisesti – kiitos matkatoimisto Pohjolan Matkan, joka on jo useamman vuoden ajan räätälöinyt sukuseurallemme mielenkiintoista ohjelmaa sekä sukukokousten ympärille että erillisille sukuseuran tekemille matkoille.

Kokousohjelma oli monipuolinen ja sääkin hemmotteli koleahkon alkukesän jälkeen. Perjantai-ilta oli varattu vapaamuotoiseen illanviettoon, missä jutusteltiin ja laulettiin yhteislauluja veljesten Hannes ja Teuvo Leskisen haitarin soiton säestyksellä pienen iltapalan kera.

Oulun kaupunkiin tutustuttiin lauantaina opastetulla kiertoajelulla. Kaupunkiopas Mari Terho kertoi niin Oulun varhaisemmista vaiheista ja kaupungin 18

SUKUVIESTI 5 · 2018

merkkihenkilöistä ja –rakennuksista, kuin modernimmastakin rakennuskannasta ja kaupungin nähtävyyksistä. Saimme kuulla mm. että Oulu on maamme viidenneksi suurin kaupunki yli 201 000 asukkaallaan ja että asukkaiden keski-ikä on 38 vuotta. Kaupunki perustettiin vuonna 1605 Ruotsin kuninkaan toimesta.

Nykyinen rakennuskanta on pääasiassa vuonna 1882 tapahtuneen tulipaljon jälkeiseltä ajalta. Bussiajelulla näimme mm. Oulun kaupungintalon, Torin ja vanhat toriaitat, 560 metrisen Joutsensillan, vuonna 2017 valmistuneen sanomalehti Kalevan uuden toimitalon, Puu-Raksilan alueen, missä elokuva Pojat on aikoinaan kuvattu, uudemman Koskenniskan asuinalueen, jonka asunnoista on upeat näkymät Oulujoelle, sekä Nallikarin uimarannan. Kierroksemme koukkasi myös vanhalle puukasarmialueelle sekä Linnanmaan Teknologiakylään, missä sijaitsee useita tekniikan tutkimus- ja tuotantolaitoksia. Alueella on myös Oulun yliopisto, VTT ja kasvitieteellinen puutarha.

Kierroksen lopuksi suuntasimme Oulun keskustasta 14 km päässä sijaitsevalle Turkansaaren ulkomuseoalueelle (perustettu 1925), missä intendentti Patrik Franzen perehdytti meidät mm. tervanvalmistuksen saloihin. Lounasta nautittiin navettaan tehdyssä kesäravintolassa. Siellä ruokailun lomassa meitä viihdyttivät musiikkiesityksillään Norjasta kokoukseen saapunut Kauko Leskinen sekä hanuristi Teuvo Leskinen lapsenlapsineen. Eikä päivä vielä tähän päättynyt; Turkansaaresta ajeltiin takaisin keskustaan ja poikettiin kävelykatu Rotuaarilla sijaitsevaan Oluthuone Leskiseen, joka on saanut nimensä edesmenneen laulajan Juice Leskisen mukaan. Myöhemmin illalla oli ohjelmassa vielä Meri Oulun kesäteatterin esitys, jonka aiheena oli takavuosien tv-sarjanakin tunnettu Reinikainen.

Hupia riitti näytelmän alusta loppuun varsinkin niille, jotka muistavat tämän alkuperäisen komediasarjan 1980-luvun alusta.

Sunnuntai oli varattu varsinaiselle sukukokoukselle, jossa käsiteltiin mm. sääntömääräiset asiat. Esitelmöijäksi kokoukseen saatiin Oulun kaupungin valtuutettu, kaupunginjohtaja Kalervo Ukkola, joka selvitteli Oulun historiaa sen teollisuuden ja teknologian alan kehityksen näkökulmasta. Yhdistyksen pitkäaikaista jäsentä ja puheenjohtajaa Marja-Leena Leskis-

Varsinainen sukukokous alkamassa.

tä kiitettiin sukuseuran hyväksi tehdystä 31 vuoden rupeamasta. Musiikkia ei puuttunut myöskään varsinaisesta sukukokouksesta, jonne oli saatu esiintyjiksi Maiju ja Timo Kovanen – jälkimmäinen Marja-Leena Leskisen sekä sukuseuramme nykyisen puheenjohtajan Jaana Tanin entisiä opiskelijoita Jyväskylän Lyseon lukiosta. Sukukokous päätettiin yhteiseen sukulounaaseen Sokos Hotelli Arinan ravintolassa. Seuraava sukukokous on kolmen vuoden päästä, mutta ehkä tapaamme tässä välissä vielä jonkin mielenkiintoisen sukuretken merkeissä.

Teksti ja kuvat: Sirpa Leskinen Sihteeri, Sukuseura Leskiset ry

Haikeat mitalikahvit Sukuseurojen keskusliiton hallituksen vaihtokokouksessa marraskuussa palkittiin hopeisella ansiomitalilla liiton hallituksen jättävät Riita Roitto ja Juha A. Pentikäinen. Myös Markku Ruuskanen jättää hallituspaikkansa, mutta jatkaa edelleen oikeudellisen toimikunnan puheenjohtajana.

Keskusliiton hallitus ja toimisto kiittivät poistuvia jäseniään aktiivisesta toiminnastaan ja toivottivat uudet jäsenet Juha Ilmoniemen, Risto Pentikäisen ja Veli-Pekka Ruuskasen tervetulleiksi mukaan joukkoon.

Uusien hallituksen jäsenten esittelyt julkaistaan alkuvuoden lehdissä.

SUKUVIESTI 5 · 2018

19

Kolme sisarta ja Killinkoski Bär/Bähr -sukuseura teki kesäretken Killinkosken Wanhalle Tehtaalle lauantaina 25.8.2018.

Juhlistimme tällä tavalla Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä Tunne perintösi, jaa tarinasi.

Ja miksi juuri Killinkoski? Killinkoski on yksi Bähr-Bär-Baehr -sukumme tärkeistä paikkakunnista, koska sen teollistumiseen ja hyvinvointiin vaikutti 1800-luvun lopulta alkaen kolme Johan Adolf Bährin tytärtä Evelina Holm, Anna Stenbäck ja Edith Neu perheineen.

Muotokuvalahjoitus Killinkosken Kyläyhdistykselle Kesäretkemme kohokohta oli luovuttaa Killinkosken Kyläyhdistykselle kaksi L. Juuselan vuonna 1943 maalaamaa muotokuvaa kiitokseksi suurenmoisesta työstä, jolla he ovat aktiivisesti vaalineet ja osanneet tuoda historiansa nykypäivään.

Muotokuvat esittävät Edith, os. Bähr ja aviomies Carl Neu’tä. Riitta Raivio o.s. Bär oli saanut taulut testamenttilahjoituksena Anna Holmilta, Evelina Holmin, os. Bähr ja Petter Gustaf Holmin tyttäreltä.

Riitta Raivio oli 1960-luvulla nauhatehtaalla työharjoittelussa opiskelua varten. Riitta kulki Soininkylästä tätinsä Liisa Koskisen luota polkupyörällä tehtaalle puolitoista vuotta säällä kuin säällä. Riitta oli

harjoittelijana nauhatehtaan eri osastoilla: puolasi lankoja, kutoi nauhoja, teki vinonauhasta rullia – se oli kuulemma tylsää – ja oli värjäämössä esimiesten lellikkinä värjäilemässä mallinauhoja.

Runollinen sukumuistelma Kesäretkellä tutustuimme myös Anna Holmin tädin, Liina Holmin vuonna 1931 kirjoittamaan kirjaan Suurmiesten sukulaisia, Vanhoja sukumuistoja Pohjanmaalta (K.J. Gummerus O/Y, Jyväskylä 1931).

Kirjan tarinat perustuvat lähinnä äidin Jakobina Holmin ja hänen äitinsä Anna Jakobina Piponiuksen, o.s.

Snellman kertomiin sukutarinoihin. Anna Jakobina Piponius oli Juhana Wilhelm Snellmanin täti.

Liina Holm kirjoittaa esipuheessaan: ”Toivoen, että Suomen kansaa edelleenkin elähdyttäisi se henki, joka sai edelliset sukupolvet kestämään kohtalon kovatkin koettelemukset, lasken kynän kädestäni.”

Vaikka tässä runollisessa sukumuistelmassa on paljon muistinvaraisia epätarkkuuksia, niin se ei poista sen arvoa kulttuuritekona.

Sukumme hallussa olevissa kirjeissä Liina Holm kirjoittaa veljentyttärelleen Anna Holmille huolensa kirjan painatuksesta ja asiatarkistuksista.

Tuija-Liisa Kankaanpää, o.s. Bär esittelee Edith Neun muotokuvaa. Kuva: Paula Virmasalo.

20

SUKUVIESTI 5 · 2018

Killinkoski – kulttuurihistoriallinen kylä Pirkanmaalla Killinkoski on Suomen yli 100-vuotiaan nauhateollisuuden syntysija. Kylässä sijaitsi myös Petter Gustaf Holmin perustama Suomen ensimmäinen makaronitehdas. Tehtaan käyttövoimana oli Ulla niminen tamma tai sen varsa Bella, joiden hevosvoimat hyödynnettiin ns. riihikierrolla; voimansiirtoremmit kulkivat seinän läpi makaronikoneeseen.

Idearikas Petter Gustaf Holm perusti varsinaisen nauhatehtaan vuonna 1898. Samana vuonna Wetterhofin kutomaopettajana toiminut Wuppertalista Saksasta kotoisin oleva Carl Neu perusti kylään taidekutomon ja toimi Holmin neuvonantajana nauhatehtaalla.

Vuonna 1901 muodostettiin nauhatehtaasta osakeyhtiö Ab P.G.Holm Oy, osakkaina olivat Holmin lisäksi hänen Evelina-vaimonsa sisar Edith o.s. Bähr (käytti kasvattivanhempien sukunimeä Rönnqvist), Carl Neu ja Josef Stenbäck. Holmin sairauden vuoksi tehtaan johtajaksi tuli Edith Rönnqvist, ja tekniseksi johtajaksi Carl Neu lopetettuaan oman taidekutomonsa. Edith Rönnqvist lienee ollut Suomen ensimmäisiä naisteollisuusjohtajia.

Annan puoliso Josef Stenbäck Killinkosken vanha Ab P.G.Holm Oy:n (myöh. Inka Oy) nauhatehdas on maan tunnetuimman ja tuotteliaimman kirkkoarkkitehdin Josef Stenbäckin suunnittelema tehdasrakennus, jonka vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna1908. Nykyään rakennus kuuluu suojelukohteisiin. Stenbäck on myös suunnitellut Killinkosken kauniin puukirkon sekä asuinrakennuksia.

Hänen kunniakseen on pystytetty pysyvä näyttely Into-keskukseen. Näyttelyssä pääsee tutustumaan Stenbäckin alkuperäisiin rakennuspiirustuksiin.

Evelina Holm, s. Bähr ja puolisonsa, vuori-insinööri Petter Gustaf Holm.

Anna Stenbäck s. Bähr ja puoliso, arkkitehti, siviili-insinööri Josef Stenbäck nuoruusvuosinaan.

Killinkosken kaunis puukirkko valmistui 1928. Se

jäi Josef Stenbäckin viimeiseksi toteutetuksi työksi.

Kirkko on yksi hänen tuotannossaan harvinaisista puukirkoista. Josef Stenbäck oli vahvasti sitä mieltä, että kirkkojen ainoa oikea rakennusmateriaali oli kivi ja ennen kaikkea graniitti. Hän suostui kuitenkin suunnittelemaan puukirkon, koska hän oli nauhatehtaan perustajan Petter Gustaf Holmin lanko ja itsekin osakkaana kehruu- ja nauhatehtaassa.

Kirkon rakennustarvikkeet lahjoitti pääosin Ab P.G. Holm Oy:n johtajapariskunta Edith ja Carl Neu. Ensimmäinen maailmansota sotki kuitenkin rakennussuunnitelmia. Kirkkohankkeen rahoittajat ja toteuttajat Carl Neu Saksan kansalaisena ja Edith hänen

Killinkosken nauhatehtaan toimitusjohtaja Edith Neu s.

Bähr ja puolisonsa, tekstiili-insinööri Carl Neu

Johan Adolf Bährin pojantytär Lilli 1½ vuotiaana. Lillin isä, Gustaf Adolf Baehr halusi, että tyttären mekoissa piti aina olla koristeena Killinkosken nauhat. Nauhoja lähetettiin Omskiin saakka, josta ym. kuva vuodelta 1906 on todisteena. Suvulla oli tiivis yhteydenpito, vaikka matkat olivat pitkiä!

SUKUVIESTI 5 · 2018

21

puolisonaan karkotettiin Suomesta (Venäjä ja Saksa olivat sodassa keskenään). Uusi tehtaanjohto ja työntekijät olivat sitä mieltä, ettei Killinkoskella kirkkoa tarvita vaan työläisten asuntoja ja niin kirkkoon varatuista hirsistä rakennettiin ns. Ryttylän työläisasuntola.

Carl ja Edith Neu palasivat kuitenkin sodan päätyttyä nauhatehtaan johtajiksi ja lahjoittivat uudet rakennuspuut. Siksi kirkko valmistui vasta vuosia aiottua myöhemmin.

Killinkoski tänään Vuonna 2005 Killinkoski valittiin Pirkanmaan Vuoden Kyläksi. Museoviraston toimesta Killinkoski valittiin myös yhdeksi valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Teksti: Irina Baehr-Alexandrowsky Bär/Bähr -sukuseuran puheenjohtaja

Mainostekstiä mallia 1895 ”Hintailmoituksia annetaan ja näytteitä lähetetään pyydettäessä postimaksutta. Jälleenmyyjiä otetaan kaikkialla sekä kaupungeissa että maalla. Wirtailla Lokakuussa 1895. P.G.Holm, osoite Ätsärin asema”. – Tällaisella tekstillä ja sen alle präntätyillä ohjeilla heräteltiin makaroonimarkkinoita. Ruokaohjeissa kehotettiin mm. sirottelemaan keitettyjen makaroonien päälle runsaasti voissa paistettua, jauhettua leipää. Jos makaroonit keitettiin lihaliemessä, neuvottiin sekaan pantavaksi rouhittua parmesaani- tahi muuta kirpeänmakuista juustoa.

Sukuseurojen Keskusliiton julkaisusarjaan adressi ja kortti Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin. Adressi on A4-kokoinen.

Hinta 15 €/kpl, sisältää lähetyskulut.

Kortin kannessa kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitettu kortti on kooltaan 16 x 16 cm kokoinen.

Hinta 2 €/kpl, sisältää kuoren.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Tiedustelut ja tilaukset toimisto@suvut.fi puh. (09) 4369 9450 www.suvut.fi > Julkaisut 22

SUKUVIESTI 5 · 2018

Kesäretki elävöitti suvun historiaa Bähr-Bär-Baehr -suku Suomessa -kirjaan on listattu isäni suvun historiaa tanskalaisesta esi-isästämme Johan Christian Bæhristä (1765–1811) alkaen. Olin siis lukenut hänen pojanpoikansa, Alavuuden sukuhaaramme kanta-isän Johan Adolf Bährin jälkeläisistä.

Kirja oli kuitenkin kertonut lähinnä kunkin henkilökohtaisen historian, eikä äitinsä kuoleman jälkeen toisistaan eroon joutuneiden sisarusten elämä ollut auennut minulle. Vasta kuultuani Killinkosken nauhatehtaan historian, joka oli tuotettu vanhan tehtaan museoesittelyyn, aloin ymmärtää heidän tarinaansa ja sukumme naisten vaikutusta tuolla paikkakunnalla.

Kolme suvun naista

Iloiset bähriläiset Killinkoksen Wanhalla Tehtaalla.

Evelina Holm (1860–1922) oli joutunut äitinsä kuoltua tätinsä luo Ruovedelle. Lienevätkö asiaan vaikuttaneet hänen sairaanhoidolliset taitonsa, kun hän 36-vuotiaana meni naimisiin Petter Gustaf Holmin kanssa. Ne olivat joka tapauksessa erittäin tarpeen vaikeasta aivokasvaimesta kärsivän puolison hoidossa.

Kymmenen vuotta Evelinaa nuorempi sisar Edith (1870–1948) tuli Killinkoskelle alun perin väliaikaisesti auttamaan sairastunutta lankoaan. Todellisuudessa hänestä tuli 1900-luvun alkuvuosina tämän perustaman nauhatehtaan johtaja. Tuo oli harvinaista siihen aikaan. Yhdessä puolisonsa, tehtaan teknisen johtajan Carl Neun kanssa he kehittivät toimintaa niin laadullisesti, taloudellisesti kuin työntekijöitäkin ajatellen parhaalla mahdollisella tavalla. Näin he vaikuttivat myös paikkakunnan laajempaankin kehitykseen.

Työntekijät saivat mm. palkallisen vapaaviikon, johon ei laki työnantajaa velvoittanut ja rakennettiin kansakoulu sekä kirkko.

Mutta taustalla vaikutti vielä ainakin yksi Johan Adolf Bährin tyttäristä. Annan (1862–1949) olivat ottaneet kasvatikseen hänen isoisänsä serkku, Karl Fredrik n. Stenbäck ja tämän vaimo Ottilia s. von Essen.

21-vuotiaana Anna oli mennyt naimisiin kasvattiveljensä, arkkitehti Josef Stenbäckin kanssa, jolle Killinkosken tehtaan historia on omistanut oman lukunsa.

Stenbäck oli sijoittanut varojaan jo Holmin Killinkos-

kelle ensimmäiseksi perustamaan kehruutehtaaseen.

Hän oli myös Carl Neun hyvä ystävä ja pääosakkaana nauhatehtaassa.

Vasta kesäretkemme sai minut tajuamaan kouriintuntuvasti, tuon sukukirjaamme kätkeytyneen monipolvisen tarinan. Ymmärsin myös että suku, sen suuruus tai pienuus, ei muodostu vain suoraan alenevassa polvessa isältä pojalle. Siinä ovat todella mukana myös suvun naiset ja siihen avioliiton kautta sidotut henkilöt ja heidän perimänsä.

Tietenkin aika oli tehnyt tehtävänsä ja Killinkosken Nauhatehdas oli enää museo. Mutta asiantunteva opastus, hallit toimivine koneineen ja tallenteet asettivat sukutarinoiden tiedot paikalleen maamme historian kehykseen. Viime vuosisadan alun harvoihin naistoimitusjohtajiin kuulunut Edith nousi vihdoin arvoiseensa asemaan varmaan meidän kaikkien retkelle osallistuneiden noin kolmenkymmenen sukulaisen mielessä. Ja ainakin minä ymmärsin entistä paremmin myös hänen isosiskoaan Evelina Holmia aivokasvaimen vuoksi menehtyneen tehtailijan ja vuori-insinöörin puolisona. Mietin myös, että Edith Neu olisi kyllä ansainnut patsaan Killinkoskelle, pienemmistäkin ansioista niitä on pystytetty.

Teksti ja kuva: Paula Virmasalo Bär/Bähr -sukuseuran hallituksen jäsen

SUKUVIESTI 5 · 2018

23

Lempiäisten sukuseuran kesämatka 27.–29.7.2018 Tänä kesänä Lempiäisten vireä sukuseura matkasi kohti Ahvenanmaata. Matka alkoi jo anivarhain Mikkelistä. Linja-auto ajoi kierrellen ja kaarrellen pitkin Etelä-Suomea keräten sukuseuralaisia kyytiin. Turkuun saavuttiin kello 14.30. Sieltä viimeiset matkalaiset poimittiin mukaan. Jatkettaessa matkaa kohti Vuosnaisten saaristolauttasatamaa, oli koko joukko 62 sukuseuralaista koossa.

PERJANTAI 27.7.2018 Saaristolautalla matkasimme kohti Brändön kuntaa. Tällä ensimmäisellä lyhyellä merimatkalla Åvaan matkatessamme aistimme jo kauniin saaristomeren lumon ja saimme aavistuksen niistä mahtavista maisemista, joita näemme ja koemme matkamme aikana. Tie Åvasta Brändöhön kiemurteli myös upeiden maisemien läpi. Brändön saarella meitä odotti ensimmäinen oppaamme. Hänen kanssaan teimme kiertoajelun saarella.

Nykyaika on tullut myös näihin saariin tehden kannattamattomiksi ennen niin tärkeät elinkeinot kuten kalastuksen, maanviljelyksen ja karjanhoidon.

Ei kukaan nuori enää ryhdy kalastajaksi tänä päivänä siitä tosiasiallisesta syystä, ettei sillä enää tule toimeen saatikka, että elättäisi perheensä.

Saari on maisemallisesti viihtyisä hoidettuine taloineen. Saaren nähtävyys on vanha Pyhän Jaakobin valkoinen ristikirkko. Sen arvokkain esine on keskiajalta peräisin oleva puinen alttarikaappi, joka koris-

Bomarsundin linnoituksen rauniot.

24

SUKUVIESTI 5 · 2018

taa alttarin takaseinää. Piipahdimme myös pienessä kaupassa, jossa myytiin kaikenlaista ”rihkamaa”, kuten opas hauskasti kertoi.

Kierroksen jälkeen majoituimme Gullvivanin saaristolaishotelliin ja pääsimme vihdoin illallisen ääreen. Ilta oli tosi kaunis ja lämmin. Muutamat uskalikot piipahtivat meren aaltoihin vilvoittelemaan. Aurinko oli porottanut koko päivän pilvettömältä taivaalta. Mutta illalla, kun kuunpimennyksen piti näkyä, ilmestyivät pilvet kuin taikasauvalla taivaanrannalle. Niin jäi verenpunainen kuu näkemättä.

LAUANTAI 28.7.2018 Aamulla jatkoimme matkaa linja-autolla kohti Torsholmaa, josta merimatka jatkui Vårdön satamaan. Siellä luulimme, että matka päättyi siihen, kun linja-auto ei päässyt pois laivasta. Laivamiehillä oli kyllä konstit siihenkin. Nappia painamalla saivat he auton lähtemään liikkeelle ja opas pääsi mukaan.

Seuraava kohteemme olivat Bomarsundin linnan rauniot. Venäläiset rakennuttivat linnan aikoinaan turvaamaan valtakunnan läntisiä rajoja. Oolannin sota tuhosi sen, kun ranskalaiset ja englantilaiset hyökkäsivät sitä vastaan suurella ylivoimalla. Pariisin rauhansopimuksessa päätettiin, että Ahvenanmaa demilitarisoidaan.

Ahvenanmaan toinen linna, Kastelholma, on peräisin keskiajalta. Aikoinaan siellä vieraili useita Ruot-

Ahvenanmaan pannukakku.

sin kuninkaita, varsinkin Vaasasuvun hallitsijat pitivät paikasta ja viipyivät pitempiä jaksoja siellä metsästellen ja kalastellen. Kun Ahvenanmaa liitettiin Turun valtapiiriin, linnan merkitys väheni ja se alkoi rappeutua käytön ja tarpeettomuuden takia.

Linnan läheisyydessä on Jan Karlsgården ulkoilmamuseo, jossa piipahdimme tutkimassa 1800-luvun ahvenanmaalaisten elämää.

Oppaamme seikkaperäisen selostuksen perusteella saimme aimo annoksen Ahvenanmaan historiaa kuultavaksemme yllä mainittujen linnojen historian kautta. Aurinkoisen saaren historiaa mustaa keskiajalla tapahtuneet lukuisat noitavainot, joiden uhreina monia naisia mestattiin mitättömistä syistä.

Matkamme jatkui kohti Saltvikin viikinkimarkkinoita. Siellä helle tosiaan tyrmäsi meidät. Paikka oli kuin hornankattila laakealla pellolla. Karvalakit jäivät ostamatta ja kuumat lihat syömättä.

Kauniita koruja kyllä katselimme ja päädyimme ostamaankin, mutta nautittavin paikka oli viileä juomakatos.

Vielä jaksoimme jatkaa matkaa kohti Getan kuntaa. Siellä herkuttelimme Ahvenanmaan pannukakulla upeiden näköalojen keskellä.

Päivä oli jo pitkällä, joten suuntasimme kulkumme kohti Maarianhaminaa. Kaupunki on saanut nimensä Venäjän keisarin puolison Maria Aleksandrovnan mukaan. Monet Hilda Hongellin piirtämät kauniit puutalot katujen varsilla toivottivat meidät tervetulleiksi. Oppaamme kertoi, että Hilda Hongell oli ensimmäinen naisrakennusmestari Suomessa. Myös kuuluisa arkkitehti, Lars Sonck on piirtänyt monia rakennuksia Maarianhaminaan.

Tässä yhteydessä voidaan mainita muita kuuluisia ahvenanmaalaisia kulttuurihenkilöitä, kuten Anni Blomqvist, joka kirjoitti Myrskyluodon Maijan ja Sally Salminen, jonka kirja Katriina kuvaa ahvenanmaalaisen merimiehen vaimon karua elämää, unohtamatta Finlandia-palkittua Ulla-Lena Lundbergia.

Saltvikin viikinkimarkkinoilla.

Muusikoita viikinkimarkkinoilla.

Suurin osa Maarianhaminan asukkaista saa toimeentulonsa merenkulusta. Kauppa ja matkailu ovat myös suuria työnantajia. Maaseudulla kurkkujen ja omenien kasvatus on tärkeä elinkeino.

Majoituimme hotelli Park Alandiaan, jossa nautimme yhdessä maittavan illallisen ja tutustuimme seurustelun merkeissä toisiimme.

SUNNUNTAI 29.7.2018 Sunnuntaina riensimme vielä museokäynneille. Ahvenanmaan merenkulkumuseo on tutustumisen arvoinen. Se on erityisesti perehtynyt purjelaivakauteen ja meriturvallisuuteen.

SUKUVIESTI 5 · 2018

25

Paljon merellistä esineistöä on nähtävillä, muun muassa kuuluisan purjelaiva Herzogin Cecilien kapteenin salonkiin pääsee käymään.

Herzogin Cecilien omisti ahvenanmaalainen laivanvarustaja, Gustaf Erikson. Hän oli ennen sotia maailman suurimman purjelaivavarustamon omistaja. Hänen laivansa kuljettivat pääasiassa viljaa aina Australiasta Englantiin asti. Myös Chileen purjehdittiin. Sinne vietiin puutavaraa ja tuotiin salpietaria.

Purjelaivat kilpailivat keskenään, kuka nopeimmin toi lastinsa Eurooppaan. Kilpailu koitui kuitenkin monen purjelaivan kohtaloksi.

Maarianhaminassa on myös toinen mielenkiintoinen museo; Ahvenanmaan taidemuseo kulttuurihistoriallisine osastoineen.

Siellä on esillä taidetta ja Ahvenanmaan historiaa linnoista vapaapalokuntatoimintaan. Muutamat matkalaiset ehtivät käväistä siellä.

Päivä riensi kohti puoltapäivää ja oli kiiruhdettava laivarantaan.

Laiva vei meidät kauniin saariston kautta takaisin Turkuun. Siellä nousimme linja-autoon ja paluumatka kulki samoja reittejä kuin tullessa.

Matkamme kohteet oli valittu hyvin. Oppaiden avulla ja käynneillä eri paikoissa saimme kattavan leikkauksen Ahvenanmaasta ja sen historiasta.

Yllättävää oli Ahvenanmaan monipuolinen tarjonta matkalaiselle. Uudelleen haluaisi kokea upean merimatkan saaristolaivoilla. Haikein mielin heitimme hyvästit ja odottelemme seuraavaa tapaamista. Kiitos matkan osaaville järjestäjille ja mukaville matkakumppaneille.

Herzogin Cecilien pelastusrengas.

Passat-purjelaivan ruori.

Teksti: Kaija Karvinen Kuvat: Kari Virtanen

Lempiäiset Ahvenanmaan merimuseolla.

26

SUKUVIESTI 5 · 2018

Historialliset työväenlehdet digitaalisina käyttöön Vanhoja työväenlehtiä pääsee nyt lukemaan digitaalisesti Kansalliskirjaston ja muiden vapaa­ kappalekirjastojen lisäksi myös Työväenliikkeen kirjastossa, Työväen Arkistossa, Kansan Arkistossa ja Työväenmuseo Werstaalla. Kansalliskirjasto ja Työväenliikkeen kirjasto, arkistot ja museo ovat sopineet lehtien digitoinnista ja verkkokäytöstä tekijänoikeusjärjestö Kopioston kanssa.

Suomen Sosialidemokraatti-, Työkansan Sanomat-, Vapaa sana- ja Kansan Uutiset -lehtien numerot ovat käytettävissä edellä mainituissa kirjastossa, arkistoissa ja museossa siltä osin kuin ne on digitoitu. Digitoinnin edetessä lehtiä avataan käytettäväksi aina vuoteen 1966 saakka. Tutkijoilla ja asiakkailla on mahdollista selata digitoituja lehtiä ja tehdä hakuja aineistoon laitosten asiakaspäätteillä sekä kopioida ja tulostaa lehdistä artikkeleita omaan tai tutkimuskäyttöönsä.

– Työväenperinne ry, joka ylläpitää Työväenliikkeen kirjastoa Helsingissä, on saanut Palkansaajasäätiöltä rahoitusta vanhojen työväen sanomalehtien digitoimiseen Kansalliskirjastossa. Hanke jatkuu nyt kolmatta vuotta. Työväenlehdet ovat muodostaneet tärkeän informaatiokanavan aikanaan Suomen kansalle, ja nyt lehdet saadaan Kopioston kanssa tehdyllä sopimuksella tutkimuskäyttöön ja kiinnostuneiden asiakkaiden selailtavaksi työväentutkimuksen erikoiskirjastossa, työväenperinnettä säilyttävissä keskeisissä arkistoissa sekä Työväenmuseo Werstaalla Tampereella, toteaa Työväenliikkeen kirjaston johtaja Tuija Siimes.

– On ilo tehdä yhteistyötä, joka mahdollistaa kansakunnan historian kannalta merkittävien työväenlehtien digitoinnin ja niiden lakisääteistä laajempaan käyttöön avaamisen. Asiakkaita kiinnostavat maam-

me sotien ajan, jälleenrakentamisen vuosikymmenten sekä 1950-ja1960-luvun lehtiaineistot, kertoo yhteyspäällikkö Pirjo Karppinen Kansalliskirjastosta.

– Laajoistakin digitaalisista aineistoista tutkijoiden, opiskelijoiden ja kansalaisten on helppo löytää etsimänsä palvelustamme digi.kansalliskirjasto.fi.

Kansalliskirjaston digitoimien vanhojen lehtiaineistojen avaaminen tutkimus- ja asiakaskäyttöön vaatii tekijänoikeuslain mukaan oikeudenhaltijoiden luvan. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Kopiosto edustaa laajasti lehtien kustantajia ja tekijöitä, kuten toimittajia, valokuvaajia, kuvittajia, graafikoita ja kääntäjiä, ja pystyy myöntämään käyttöön tarvittavat luvat.

– On hienoa, että voimme mahdollistaa vanhojen työväenlehtien saamisen entistä laajemmin tutkijoiden ja muun yleisön saataville. Nämä ovat tärkeitä aineistoja monille tutkijoille ja historiasta, politiikasta ja työväenliikkeistä muutoin kiinnostuneille, lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela Kopiostosta sanoo.

Lisätietoja: www.kopiosto.fi www.tyovaenperinne.fi www.tyark.fi

www.kansanarkisto.fi www.werstas.fi www.kansalliskirjasto.fi

Vuoden 2019 Lotta

Aune-Leea Huotari toimi sota-aikana verilottana Lotta Svärd Säätiön on valinnut vuoden 2019 Lotaksi kajaanilaisen Aune-Leea Huotarin.

Aune-Leea Huotari liittyi yhdessä sisartensa kanssa pikkulottiin isänsä kehotuksesta. Hän oli mukana muun muassa auttamassa läheisessä sotilaskodissa ja osallistui pikkulottien leiritoimintaan.

Lottalupauksen Aune-Leea Huotari antoi Kajaanin pääkirkossa, jonka jälkeen hän suoritti Puolustusvoimien ja Lottajärjestön yhteistyössä järjestämän lääkintäkurssin. Heti talvisodan puhjettua 19-vuotias Aune-Leea Huotari lähti lottakomennukselle Kajaaniin sijoitettuun sotasairaala 31:een.

Jatkosodan aikana Aune-Leea toimi Kajaanin sotasairaalan yhteyteen sijoitetussa Puolustusvoimien veripalvelussa. Varsinkin hyökkäyssodan aikana työ veripalvelussa oli kiireistä. Veripalvelussa lääkintä-

a Aune-Lee

941.

vuonna 1

lottien tehtävänä oli pyörittää veripulloa verenluovutuksen aikana. Lisäksi lääkintälotat kuljettivat verta kenttäsairaaloihin ja joukkosidontapaikoille.

Aune-Leean vastuulla oli kuljettaa verta Uhtuan suunnalle ja veipä hän verilähetyksen Äänislinnaan ja Karhumäkeenkin. Kun saksalaiset siirtyivät Pohjoiseen, toimitti Aune-Leea verta sinnekin. Verikuljetusten hoitaminen oli tarkkaa työtä, sillä koko ajan piti seurata, että veri ei päässyt liiaksi lämpenemään tai kylmenemään kuljetuksen aikana. Useimmiten verilähetys oli kaksi laatikkoa ja yhdessä laatikossa oli 24 pulloa, joten verilotalla oli kuljetettavanaan kaksikymmentäviisi litraa verta. Veri oli pakattu vanhoihin limonadipulloihin, joissa oli patenttikorkki.

Useimmiten nuori verilotta Huotari matkusti junalla Hyrynsalmeen ja siitä matka jatkui sitten sotilaskuorma-auton lavalla kohti rintamaa. Joukkosidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa oli jatkuva kiire ja usein Aune-Leea avustikin varsinaista henkilökuntaa aina kun verikuljetuksilta ehti.

Luovutetun veren tarve oli valtava ja usein kävi niin, että kuljetuksella saapunut veri loppui kesken.

Monesti Aune-Leea luovutti omaa vertaan pelastaakseen haavoittuneita.

Aune-Leea Huotari toimi veripalvelussa koko jatkosodan ajan. Sodan päätyttyä Aune-Leeaa pyydettiin vielä jäämään töihin Kajaanin sairaalaan työvoimapulan vuoksi ja siellä hän työskentelikin aina vuoteen 1945.

Sotien jälkeen Aune-Leea Huotari teki työuran Pohjolan Vaatetuksen myyjättärenä Kajaanissa. Lisäksi hän toimi matkaoppaana niin kotikaupungissaan Kajaanissa kuin matkatoimiston järjestämillä ulkomaanmatkoilla.

Erityisen tärkeäksi Aune-Leea on kokenut Rintamanaisten toiminnan. Hänen ryhdikäs olemuksensa totuttiin näkemään lukuisissa edustustilaisuuksissa vuosikymmenien ajan. Viimeisin tilaisuus nähtiin kaksi vuotta sitten, kun Aune-Leea seisoi yhdessä veteraaniveljen Heikki Mäntymaan kanssa vastaanottamassa valtakunnallista paraatia Itsenäisyyspäivänä

2016 Kajaanin kaupungintalon edustalla. Tuolloin oli yli 20 astetta pakkasta ja viiltävä tuuli.

Kainuun Lottaperinneyhdistys ry perustettiin 1994. Aune-Leea on osallistunut lukuisiin Lottaperinneyhdistyksen tilaisuuksiin ja kertonut Lottaperinneyhdistyksen nuoremmille jäsenille kokemuksistaan lottakomennuksella. Lisäksi hän oli monien vuosien ajan mukana saattelemassa veteraanisisaria ja -veljiä viimeiseen iltahuutoon.

Lotta Svärd Säätiö on myöntänyt Vuoden Lotta kunniamaininnan vuodesta 2007 alkaen. Vuoden Lotaksi voidaan valita lottatyössä ansioitunut henkilö tai lottahengessä uutterasti toisten hyväksi toiminut suomalainen nainen. Kunniamaininta voidaan myöntää myös yhteisölle, joka täyttää edellä luetellut kriteerit.

Lottagalleria Lottamuseon ylläpitämää Lottagalleria on lakkautetun Lotta Svärd järjestön jäsenistä koottu henkilögalleria. Lottagalleria esittelee aktiivisia omalla työllään suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen vaikuttaneita naisia. Näiden elämäntarinoiden kautta piirtyy kuva Lotta Svärd -järjestön monipuolisesta toiminnasta ja sen merkityksestä yksilölle sekä yhteiskunnalle.

Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin syksyllä 1944, jolloin järjestössä oli jäseniä yli 230 000. Lottiin ja Pikkulottiin liittyvää tietoa katosi tai hävitettiin lakkautuksen yhteydessä.

Lottien ja Pikkulottien tarinoita on haettu suuren yleisön keskuudesta. Tiedonkeruu on onnistunut erinomaisesti, sillä Lottamuseo on saanut runsaasti henkilötarinoita. Tällä hetkellä Lottagalleriassa on lähes kuudensadan Lottana ja Pikkulottana toimineen naisen tarinat. Joukossa on runsaasti ennen julkaisemattomia elämäntarinoita ja koskettavia kertomuksia.

Lottagalleria löytyy verkosta osoitteesta www.lottasvard.fi/nayttely

Lottagalleriaa päivitetään koko ajan ja edelleen kuka tahansa voi tehdä henkilöesittelyn tuntemastaan Lotasta tai Pikkulotasta. Vapaamuotoisen henkilöesittelyn voi lähettää kuvan kera Lottamuseolle Lottagalleriaa varten osoitteeseen info@lottamuseo.fi.

Vinkkejä tarinan kirjoittamiseen: www.lottasvard.fi/kerro-oman-lottasi-tarina SUKUVIESTI 5 · 2018

29

U R KKA

LU K U

N

Kirjaesittelyt: Heikki Manninen

Suomalaisten sukua Leppävirralta

Raimo Suomalainen: Historiaa ja tarinoita Suomalaisten suvusta.

Tampere 2018. 394 sivua.

Suomalaisia on asunut tasaisesti pitkin maata Oulun korkeudelle saakka, erityisiä painopisteitä ei ole havaittavissa. Nyt on kysymys sukunimestä Suomalainen, jonka kantajia löytyy maasta hiukan yli 3000. Käsillä olevan sukukirjan lähtökohta on Leppävirralla, missä vuosien 1630 – 1690 paikkeilla vaikutti lossari ja renki Erik Suomalainen. Hän toimi los-

sarina nykyisen Leppävirran kirkonkylän kohdalla, missä tarvittiin venettä että päästiin Soisalon saaren puolelle. Erik Suomalainen oli elämänsä aikana pappilassa renkinä, oman talon isäntänä, ja lopulta poikansa talossa asukkaana.

Erik oli naimisissa Margareta Mustosen (noin 1635 – 1700) kanssa. Margareta oli talollinen Sipi Mustosen tytär Leppävirran kirkolta. Pariskunta sai ainakin neljä lasta; Akselin, Mattsin, Elisabethin ja Marketan. Näistä muut paitsi Matts saivat myös omia jälkeläisiä. Kirjassa seurataan Akselin jälkikasvua, hehän ovat Suomalaisia. Elisabeth oli naimissa Antti Pulkkisen ja Marketta Tahvo Lappalaisen kanssa.

Akselin lapsista Erik (s. 1684), Johan (s. 1687) ja Petter (s. 1711) jatkoivat sukua. Sukuseura seuraa näitä sukuhaaroja. Erikin poika Aksel oli naimisissa lukkari Johan Tomasson Kauhasen tyttären kanssa. Lukkari ei tullut toimeen Akselin kanssa, vaan suosi toista vävyään Olof Erikson Hämäläistä. Tämä johti käräjille, missä Aksel syytti appeaan siitä, että oli palvellut tätä palkatta 2,5 vuotta ja lainanneensa tälle rahaa 22 kuparitaaleria, mitä appi ei suostunut maksamaan takaisin.

Suomalaiset historian virrassa Suvun jäsenten valokuvat ja heidän itsensä kirjoittamat elämäntarinat on sijoitettu kirjan alkuosaan. Varsinaisissa sukutauluissa on pelkät perustiedot.

Suvussa ei ole varsinaisia julkkiksia, mutta monien alojen taitajia kylläkin.

Kirjassa esitellään työnäyttein takoja Herman Suomalainen (1882–1961), joka lähti Leppävirralta ensin Helsinkiin takojan oppiin ja sitten Kuopion kautta Hankoon. Hankoon Herman on myös haudattu puolisonsa Ida Tavetintytär Savolaisen (1886–1969) kanssa. Hermanin takomista esineistä tunnetuimmat olivat Helsingin rautatieasemalla olevien patsaiden pitämien lyhtyjen metalliosat.

Sukukirjan alusta 120 sivua on omistettu taustalle; yleiselle ja Leppävirran historialle, Suomalaisten sukuseuralle ja sukuhaarojen esittelylle. Sukutauluja on 511 kappaletta, ne sisältävät tiedot noin 3100 henkilöstä. Tästä joukosta löytyy monia tunnettuja itä-suomalaisia nimiä; Koposia, Kauhasia, Voutilaisia…Eli sukukirjaa kannattaa selata, jos sukua on asunut Leppävirralla, aika moni on ollut aviossa Suomalaisten kanssa. Tämän kirjoittaja löysi kahdelle Vehviläiselle puolison Suomalaisten kirjasta.

Sukuseuralla on kiertävä Erik-patsas, jonka saaja kirjoittaa patsaan mukaan tarinan itsestään. Tällä tavalla tähänkin kirjaan on kertynyt tarinoita tavallisten Suomalaisten elämästä. Kiertävä patsas on hyvä idea, jota varmaan sopisi muidenkin kopioida.

Sukukirjan matrikkeliosaan kaipaisi selkiyttämistä. Sukutaulut on esitetty juoksevassa järjestyksessä, alkaen Erik Suomalaisesta päätyen meidän päiviimme asti. Periytymisen seuraaminen on hiukan työlästä, koska lukija on pelkän sukupolven järjestysnumeron varassa. ❧

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

30

SUKUVIESTI 5 · 2018

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Lappeenrannan taidemuseo etsii Väinö Raution teoksia Lappeenrannan taidemuseo valmistelee näyttelyä Viipurissa syntyneen taiteilija Väinö Raution (1894– 1974) taiteesta. Rautio opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä 1910-luvulla, sekä Pariisissa 1920-luvun lopulla. 1920-luvulla hän oli perustamassa Pro Natura -taiteilijaryhmää.

Sodan jälkeen Rautio vaikutti Etelä-Karjalassa ja oli vuonna 1945 perustamassa Lappeenrannan Taiteenystäviä sekä sen piirustuskoulua, jossa hän myös opetti. Savitaipaleen Paimensaareen Rautio rakensi kesäpaikalleen ateljeen vuonna 1948. Väinö Rautio tunnetaan monipuolisina maisemien, asetelmien ja muotokuvien tekijänä.

Lappeenrannan taidemuseo kartoittaa yksityisessä ja julkisessa omistuksessa olevia Väinö Raution teoksia ja toivoo omistajien ottavan yhteyttä amanuenssi Mikko Piriseen, mikko.pirinen@lappeenranta.fi, puh.

040 5226280.

Väinö Rautio, Omakuva, 1928, Lappeenrannan taidemuseo. Kuva: Tuomas Nokelainen/ Lappeenrannan museot.

Kirjoituskilpailu kutsuu jakamaan unohtumattomat kyläilymuistot Suomalaiset ovat aina kyläilleet. Monien kyläilytavat ovat muuttuneet vuosien varrella.

Kerro oma tarinasi 28.2.2019 mennessä!

Se yllätysvierailu, joka vieläkin hymyilyttää. Se kutsu, johon oli vaikea vastata, mutta joka osoittautui mahtavaksi kokemukseksi. Ne vieraat, jotka eivät ymmärtäneet lähteä ajoissa…

Kyläillään! on valtakunnallinen, kaikille avoin kirjoituskilpailu kyläilemisestä. Kilpailuun voi osallistua tosipohjaisella tai kaunokirjallisella tekstillä.

Kirjoitukset arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Tulokset julkistetaan alkuvuonna 2020. Parhaista kirjoituksista Maahenki-kustantamo julkaisee kokoomateoksen.

Kirjoituskilpailun palkintosumma on 8 000 euroa, josta voittaja saa 5 000 euroa. Loput palkintosummasta jaetaan tuomariston harkinnan mukaan.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat arkistotutkija Marja-Leena Jalava, kirjailija Olli Jalonen, kustantaja Johanna Korhonen, toimittaja Jaana Kosunen, tal. kand. Juha Kuisma, valt. toht. Pekka Perttula, järjestöneuvos, FM Jukka Salminen ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo.

Kilpailun järjestävät Maaseudun Sivistysliitto, Maahenki-kustantamo, Suomen Kylät ry, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Kotiseutuliitto, Eläkeliitto sekä Siskot ja Simot -yhteisö.

Kirjoituskilpailun ohjeet: www.finlit.fi/kylaillaan SUKUVIESTI 5 · 2018

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut

ti

!

U

Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

si res

d

Ad

TA UT

ot

ied

t Lisä

ja

t kor la 2

ul siv

2