Muodonmuutos

Muodonmuutos

Muodonmuutos Kertomus Kemirasta ja Suomesta 1975–2010 Antti Parpola

Muodonmuutos

Kertomus Kemirasta ja Suomesta 1975–2010 Antti Parpola

Kemira Oyj

Julkaisija: Kemira Oyj Ulkoasu ja taitto: Peter Sandberg Kansikuva: Paula Jääskeläinen Takakansi: Viljelijäpäivät Kemiran koetilalla; Oulun tehdasalue; kuivuutta Thaimaassa vuonna 1999 (Lehtikuva).

Etulehti: Kotkan tehtaan henkilĂśkuntaa 1930-luvun alussa.

Takalehti: Kokkolan ja Harjavallan tehtaiden välinen jalkapallo-ottelu Harjavallassa 1956.

Teoksen kuvat Kemiran arkistosta, ellei toisin mainita.

ISBN: 978-951-97173-6-4 Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2010.

!

"

# ! !

$ $ % $ &'( %)% * + *,,- . %

XX%

Sisällys

Esipuhe 7

PROLOGI 10 Bakun insinöörit 13 Kemiran synty 16

OSA I: OI NIITÄ AIKOJA...

(1975−1991) 20 Ethän vie minua Siperiaan Kuka perhanan Pessi?

Pääjohtajan bonus Veljeyden hengessä Algerialainen kananmunalasku Druzhba, druzhba DNA Englantilainen migreeni Peruskallio Kolme kertaa Savannahissa Isoisten joukossa Erilaisia yrityskulttuureja

23 23 27 34 40 46 49 55 58 62 67 72 78

Kuin ruostetta − liekö vuorikemiaa? 81 Maailman ruutitynnyrit 86 Kasvun rajat 88

OSA II: KIRVES JA VESURI (1991−1999) 92 Insinöörien johdolla 95 ”Un mutisme inquiétant” 102 Jättiläinen herää 110 Yksityistämisen lyhyt historia 114 Pörssiin! 119 Holding-yhtiö 127 ”Kyllä Kemiralla on varaa!” 132 Kemira lahden takana 134 Miksei kurssi nouse? 139

OSA III: GLOBAALIIN TYYLIIN (1999−2010) 144 Yhteinen nimittäjä 147 Koskenkorvaa ja Kemiraa 152

Tulos tai ulos Jordanialainen traktori Corporate Religion Number one!

Kurkilahden ostoslista Aluepolitiikan jälkeen Ristivedon loppu?

Veden päälle rakennettu

160 162 167 173 178 180 186 193

EPILOGI 198 Déja vu 201

Viitteet 209 Lähteet ja kirjallisuus 220 Henkilöhakemisto 224 Liitteet 227

Esipuhe

”Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi.” Näillä sanoilla alkaa Franz Kafkan huima novelli Muodonmuutos (Die Verwand­lung, 1912). Siinä kuvataan päällisin puolin äkillistä ja yllättävää fyysistä muodonmuutosta, mutta oikeastaan kertomuksen ytimessä on ihmisyys ja kaiken katoavaisuus.

Myös tämä kirja kuvaa muodonmuutosta. Kertomuksen keskiössä on suljetuilla kotimarkkinoilla toimimaan tottunut valtionyhtiö Kemira, joka vuosien saatossa muuttuu arvopaperipörssissä noteeratuksi ja maailmanmarkkinoilla operoivaksi yhtiöksi. Saman prosessin kuluessa yhtiön päätoimiala vaihtuu lannoitetuotannosta vesikemiaan. Vaikka Kemiran ja Kafkan muodonmuutoksia ei voi sisältönsä puolesta verratakaan, on niissä paljon yhtäläisyyksiä. Aivan kuten Kafkalla, myös Kemiran tapauksessa muutos on päällisin puolin yksinkertainen, mutta tarkemmin katsottuna muutoksella on kiinnostavia yhteisöllisiä kerrannaisvaikutuksia. Kemiran muutoksen kautta voi tarkastella Suomen muutosta suljetusta ja omaleimaisesta valtiosta rajoiltaan avoimeksi ja monella muullakin tavalla varsin erilaiseksi maaksi.

Tämä teos tarkastelee Kemiraa monesta eri näkökulmasta, mutta kertomuksen keskiössä on Kemira osana Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa.

Miten molemmat ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa? Ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet molempien kehitykseen? Yksi näistä tekijöistä on vuosikymmenien läpi ollut valtion omistajuus (ja sen johdannaisena myös valtionyhtiöiden johtajuus). Kauppa- ja teollisuusministeriössä Kemiraa pitkään seurannut ja ohjannut Markku Tapio esitti tekemässäni haastattelussa retorisen kysymyksen: onko omistajuudella merkitystä? Tässä kirjassa väitän, että on.

7

Näistä yhteiskunnallisista lähtökohdista seuraa, että kirja ei pyri antamaan tyhjentävää vastausta Kemiraa koskettaviin liiketaloudellisiin tai tuotantotaloudellisiin kysymyksiin. Yhtiön 1980-luvun laajeneminen Eurooppaan johti seuraavalla vuosikymmenellä valtaviin ongelmiin ja ajoi Kemiran konkurssin partaalle, ja tämä ongelmavyyhti määritti yhtiön toimintaa aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka. En esitä arviota siitä, kuinka kalliiksi tämä operaatio Kemiralle lopulta koitui tai kuinka mielekäs se perusteiltaan oli. Pyrin vain kuvaamaan, kuinka kaikki tapahtui sekä asettamaan tapahtumat laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseensä. Kirjan ote on tiukan historiatieteellisen lähestymistavan sijaan enemmänkin kansatieteellinen, osin ehkä jopa kaunokirjallinen. Kemiran muodonmuutoksen tarina on niin kiehtova, että halusin antaa sille arvoisensa kehykset. Toiveeni kirjaa kirjoittaessani oli, että teosta voisi lukea kuin romaania.

Kirja pohjautuu arkistolähteiden ohella suurelta osin haastatteluihin, joita tein kirjaa varten yhteensä kolmekymmentä. Haluankin kiittää lämpimästi kaikkia kirjaa varten haastattelemiani henkilöitä, erityisesti Eeva Seppälää, joka on kirjoittanut kaksi Kemiran varhaisempaa historiaa kuvaavaa teosta. Sain käyttööni myös Seppälän laatiman, Kemiran 1990-luvun historiaa käsittelevän käsikirjoituksen. Vaikka tämä kirja on ajallisesti jatkoa Seppälän teoksille, on se luonteeltaan täysin itsenäinen teos.

Merkittävä ansio kirjan muotoutumisessa oli myös Kemiran asettamalla historiatoimikunnalla, johon kuuluivat Kemiran varatoimitusjohtaja Esa Tirkkonen, Euroopan viestintäjohtaja Kari Savolainen sekä yhtiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Pekka Paasikivi. Toimikuntaan kuului projektin alkuvaiheissa myös silloinen Kemiran viestintäjohtaja Timo Leppä ennen siirtymistään Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Lisäksi haluan kiittää Kemiran viestinnän ja arkiston henkilökuntaa mukavasta yhteistyöstä, sekä Arja Schadewitziä Tikkurilasta avusta kuvamateriaalin etsinnässä. Kiitos kuuluu myös työtovereilleni Veijo Åbergille ja Isto Mikkoselle Oy Spiritus Historiae Ab:stä, jotka lukivat käsikirjoituksen sen eri vaiheissa ja kommenteillaan tukivat kirjan valmistumista merkittävästi, sekä Jaakko Taipaleelle, jonka erinomainen tutkimusapu projektin alkuvaiheissa avasi minulle monia uusia näkökulmia Kemiran historiaan.

8 | E si p u h e

Kafkan Muodonmuutoksen lopussa päähenkilö Gregor Samsa kuolee tultuaan perheensä hylkäämäksi. Tässä Muodonmuutoksessa loppu on onnellisempi!

Helsingissä 13.1.2010

Antti Parpola Oy Spiritus Historiae Ab

E si p u h e |

9

PROLOGI Bakun öljykentät olivat 1900-luvun alussa huimasti kasvavan maailmantalouden keskiössä. Suomalaisilla insinööreillä oli Bakussa huomattava rooli.

Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa Felix Hedman, yksi Bakun öljykentillä uransa tehneistä suomalaisinsinööreistä, sai johdettavakseen vuonna 1920 perustetun Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat.

Bakun insinöörit

•

O

li aika, jolloin suomalaiset katsoivat itään, ja näkivät ongelmien sijaan mahdollisuuksia.

1800-luvun lopulla kansainvälinen ura oli todellisuutta suurelle joukolle suomalaisia. Vajaan kolmen miljoonan asukkaan Suomessa mahdollisuudet luoda uraa olivat rajalliset, ja läntisessä Euroopassa sekä Skandinaviassa menestymistä vaikeutti kova kilpailu. Idässä Venäjällä sen sijaan oli tilaa uusille ajatuksille ja uusille ihmisille. Suomi oli osa tätä maantieteellisesti laajaa ja kulttuurisesti monipuolista talousyhteisöä ja tie itään oli siten suomalaisille auki. Monet suomalaiset, varsinkin insinöörit ja sotilaat, käyttivät tilannetta hyväkseen.

Myös insinööri Felix Hedman matkusti 1900-luvun ensimmäisinä vuosina autonomisesta Suomen suuriruhtinaskunnasta Venäjän imperiumin eteläosiin, Kaspianmeren rannalle Bakuun. Baku tunnettiin vanhastaan ”Tuulen kaupunkina”, sillä Kaukasus-vuoristosta puhalsi kaupunkiin tauoton viima, mutta 1840-luvulta lähtien Baku oli ollut myös maailman kasvavan öljyteollisuuden keskus, edelläkävijä, jossa oli ensimmäisenä maailmassa aloitettu öljyn kaupallinen pumppaus. Bakun muureilla ympäröidyn ikivanhan keskustan läheisyyteen oli nopeasti noussut Gara Shahar, ”musta kaupunki”, öljyn kaupunki. 1800-luvun lopulla Baku tuotti puolet maailman öljystä.

Baku oli kansainvälisen maailman kansainvälinen risteysasema. Bakun sijainti Euroopasta itään ja pohjoiseen vievien kauppareittien risteyksessä oli taannut sille strategisen aseman jo pitkään. Maailmanlaajuinen kauppavaihto oli kasvanut tasaisesti löytöretkien ajasta lähtien, ja 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa maailma tuntui olevan siirtymässä yhä tiiviimmän kansainvälisen vaihdon aikakauteen. Kaikkialle levittäytyvä teollinen vallankumous muutti kysynnän ja tarjonnan muotoja, suuret siirtomaaomis13

tukset takasivat halvat raaka-ainetoimitukset ja erilaiset tieteellis-tekniset innovaatiot tarjosivat yhä uusia vaurastumisen mahdollisuuksia. Kansainvälistä kanssakäymistä helpotti se, että suurelta osin monarkioihin perustuva poliittinen järjestelmä oli varsin yhtenäinen ­ja kattoi lähes koko maapallon. Monarkit ja korkein aatelisto seurustelivat sulavasti keskenään yli valtioiden rajojen, ja niin tekivät myös tekninen, tieteellinen ja taloudellinen eliitti.

Ihmiskunnan siihenastisen historian suurimmat omaisuudet luotiin juuri tuolloin, 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa: John D. Rockefeller, Daniel Guggenheim ja muut raharuhtinaat loivat suorastaan myyttisiä omaisuuksia. Tämä kaikki näkyi selkeästi myös Bakussa. Tsaarinvallan edustajien lisäksi alueella käyttivät valtaa kansainvälisen öljyteollisuuden suurimmat nimet. Hollantilainen Shell teki porauksia alueella, samoin ruotsalaiset Nobelin veljekset. Öljyparonien huvilat nousivat Bakun vanhaan kaupunkiin ja kaupungin kaduilla liikkuivat maailmankuulut geologit, kemistit ja insinöörit − ja lukuisa joukko suomalaisia.

Felix Hedman liittyi Nobelin talliin ja teki suuryrityksessä näyttävän uran. Hedman toimi ensin Balahanyn öljykenttien osastopäällikkönä, mutta yleni ripeästi Nobel-yhtiöiden kaikkien Kaukaasian öljykenttien johtajaksi. Hedmanin urakehitys ei kuitenkaan ollut poikkeuksellinen, vaan hänen edeltäjänsä, Carl Ullner, oli niin ikään ollut suomalainen. Näiden kahden lisäksi suurten öljy-yhtiöiden palveluksessa työskenteli näkyvissä tehtävissä suuri joukko suomalaisinsinöörejä, joista puhuttiin kotimaassa yleisesti ”Bakun insinööreinä”.1 Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vuonna 1914 päätti kertarysäyksellä kansainvälisen kaupan huolettomat vuodet. Sodan päättyessä neljä vuotta myöhemmin myös monarkioihin nojautunut poliittinen järjestelmä koki lopun, kun vallankumoukset suistivat keisarit valtaistuimiltaan. Keisarivallan sijaan tuli Saksassa epävarma demokratia, Venäjällä bolshevikkien diktatuuri. Vapaan kaupan maailma muuttui ideologiseksi kyräilyksi ja eloonjäämiskamppailuksi: aiemmin levällään olleet ovet ulkomaailmaan sulkeutuivat ja jokaisen valtion oli itse varmistettava oma turvallisuutensa sekä perustarpeidensa, ruoan ja energian, turvattu saanti.

14 | P rol o g i

Suomi oli yksi tämän myllerryksen tuottamista uusista kansallisvaltioista, ja, kuten muutkin aikalaisensa, sisäisesti hajanainen ja erilaisten ideologioiden repimä. Sosialististen punaisten ja kansallismielisten valkoisten välinen verinen sisällissota alkuvuonna 1918 päättyi valkoisen armeijan voittoon. Sodan päätyttyä maan tuoreella poliittisella johdolla − Suomen valtionhoitajana toimi tuolloin kenraali Mannerheim, hänkin Venäjältä palannut − oli vaikea tehtävä: miten rakentaa ulkoisten ja sisäisten paineiden repimään maahan vakautta ja vaurautta? Mistä löytää väestölle edes leipää?

Vapaan kaupan vuosina Suomen viljankulutuksesta yli puolet oli ostettu maailmalta, suureksi osaksi Venäjältä. Venäjän imperiumin muodostaman talousyhteisön hajottua idästä ei kuitenkaan enää voinut odottaa apua. Vallankumouksen runtelema Venäjä kärsi nälänhädästä, ja sama kohtalo uhkasi myös Suomea. Kriisioloissa valtio astui esiin ja otti maataloussektorin tiukkaan säätelyyn. Syksyllä 1918 koko maan sato julistettiin valtion takavarikkoon ja myöhemmin samana vuonna maahan perustettiin valtiollinen Viljakonttori huolehtimaan viljakaupan säännöstelystä. Nämä toimet olivat kuitenkin vain ensiapua, niukkuuden jakamista, ja pitkäkestoinen ratkaisu edellytti kotimaisen tuotannon kaksinkertaistamista. Helpoin tie oli kemian tie eli satojen kasvattaminen kemiallisen lannoituksen avulla.2 Tähänkin tiehen liittyi omat hankaluutensa. Lannoitteiden osto maailmanmarkkinoilta ei ollut enää käypä vaihtoehto, vaan tasaisen saatavuuden ja hintatason varmistamiseksi lannoitteet oli tuotettava kotimaassa. Maassa ei kuitenkaan ollut toimivaa lannoiteteollisuutta, joten valtion oli tällä teollisuuden alalla − kuten niin monessa muussakin asiassa − tehtävä aloite.

Kotimaisen lannoitehuollon turvaamiseksi eduskunta myönsi maaliskuun 26. päivänä 1920 määrärahan Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat -nimisen yhtiön perustamiseksi. Yhtiön tehtaat päätettiin sijoittaa Lappeenrantaan ja Kotkaan. Yhtiön ohjesäännön mukaan tehtaiden tuli yksinkertaisesti turvata 1900: Suomen maataloudelle jatkuva superfosfaaSuomen väestö 2,7 miljoonaa Maailman väestö 1,7 miljardia tin saanti kohtuulliseen hintaan.3 Yhtiön johtoon valittiin Bakun insinööri Felix Hedman. Hedman, kuten muutkin BaB a ku n i ns i nö ör it |

15

Kemiran synty Ajatella, jos ihmisellä olisi monta syntymäpäivää; jos itse syntymän lisäksi juhlittaisiin vaikka vanhempien päätöstä yrittää lasta? Kemira on tässä onnellisessa asemassa. Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaiden perustamispäivänä pidetään yleisesti 26.3.1920, jolloin eduskunta hyväksyi määrärahan rikkihappoja superfosfaattitehtaan perustamista varten. Merkittäviä päiviä Kemiran­ ­synnyssä olivat myös 20.1.1920, jolloin ministeri Kyösti Kallio allekirjoitti rikkihappotehtaan koneistojen kauppakirjan. Yhtä lailla merkittäviä päivämääriä ovat 9.3.1920, jolloin valtioneuvosto vahvisti tehtaiden ohjesäännön, ja 8.3.1920, jolloin yhtiön johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa.

Kemiran syntyhistoria on sikäli merkillinen, että yhtiölle ostettiin tarvittavat koneet, sille nimettiin johtokunta ja vahvistettiin ohjesääntö ennen kuin päätöstä koko tuotantolaitoksen perustamisesta oli tehty. Tämä selittyy sillä, että hanketta vietiin eteenpäin valtioneuvostossa. Lupa tehtaan perustamiseen taas haettiin eduskunnalta. Toisin sanoen valtioneuvosto oli kuin Kemiran äiti, joka oli ­vakuuttunut ”lapsen” tarpeellisuudesta ja hoiti kaikki aiheeseen liittyvät valmistelut. Eduskunta taas oli kuin vastahankaisempi isä, joka taipui vasta viivytystaistelun jälkeen hyväksymään hankkeen.

kun suomalaiset, oli palannut Suomeen vuonna 1918 Bakussa alkaneiden bolsevikkien ja armenialaisten toimeenpanemien vainojen, pogromien, jälkeen.4 Vertailu Hedmanin vanhan ja uuden työnantajan välillä − kansainvälisen, suuren rahan öljybisneksen ja kotimaisen, vastaperustetun ja pienimuotoisen lannoiteteollisuuden välillä − kuvastaa hyvin muuttunutta maailmaa. Bakun tuotteet oli myyty kaikkialle maailmaan, mutta rikkihappotehtaat toimivat suljetuilla kotimaan markkinoilla. Bakun öljyteollisuus oli ollut osa maailmanhistorian suurimpia rahavirtoja, kun taas Kotka ja Lappeenranta olivat pääomaköyhän maan niukoin verovaroin pystytettyjä laitoksia. Ehkä kaikkein suurin ero oli kuitenkin tuotannon perimmäisessä tarkoituksessa: siinä missä Baku tuotti rahaa öljyparonien kukkaroihin, Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat pyrkivät omalta osaltaan turvaamaan yhteiskuntarauhan säilymisen. Yhtiön resurssit olivat pienet ja sen tehtaiden rooli näkymätön, mutta osana suomalaista maatalouspolitiikkaa ne olivat mukana rakentamassa nuorta suomalaista yhteiskuntaa.

16 | P rol o g i

Kun Rikkihappo Oy ja Typpi Oy yhdistyivät vuonna 1971, järjestettiin uuden yhtiön nimestä kilpailu yhtiöiden henkilöstölle. Yksi hylätyistä ehdotuksista oli yhtiöiden apulantatuotannosta innoituksensa ammentanut Valpas Oy, lyhenne sanoista Valtion Paskat Oy. Lopulta valituksi tuli Kemira. Nimen alkuperästä esitettiin monia arvioita. Yksi arvio oli Kemiaa, Mineraaleja, Ravinteita; Martti Hovi taas tulkitsi nimen kuvaavan kemiaa ja raskasta kemian teollisuutta. Vuonna 1972 Kokkolan tehtaiden portin yläpuolella vanha Rikkihappo Oy:n logo ja uusi Kemira-nimi olivat sulassa sovussa rinnakkain.

Velj e yd e n he nge ss ä |

17

Valtionyhtiön leipä oli pitkä ja kapea.

Palkkaus ei ollut yksityisen sektorin tasolla, mutta palkka­kuoppaa pyrittiin täyttämään muilla tavoilla. Yhtiön työntekijöiden lapsille tarkoitettu päiväkoti Vihtavuoressa oli tästä yksi esimerkki.

Verkkainen työtahti toimi vastapainona pelkistetyille työskentelyolosuhteille. Ammuslaatikoiden pakkausta Vihtavuori Oy:n tehtailla Laukaassa.

18 | O i

n i i tä a i koja . . .

Kemiran tehtaita ei päässyt karkuun edes vapaa-ajalla. Tehdaspaikkakunnilla suuri osa toimihenkilöistä asui tehtaan tarjoamissa asunnoissa.

Tässä tehtaan asuinalue Harjavallassa.

Suljetuilla kotimarkkinoilla tuotteiden kysyntä oli ennustettavissa. Kuljetus lähdössä Kemiran Harjavallan tehtailta.

Velj e yd e n he nge ss ä |

19