Issuu

2€ n

Oulun osasto –

kylmän Pohjolan lämmin sydän

Sotahuuto

Elokuu 2026

Sivut 10–13

Sivut 6–9

Pelastusarmeijan kappalaiset – läsnä siellä, missä elämä tapahtuu SOTAHUUTO

PaKaTaAn NiIlOn RePpUuN UnElMiA.

SOTAHUUTO

Sotahuuto

Krigsropet

Pelastusarmeijan lehti

Elokuu 2026

2€

Tässä numerossa 10

Tässä kuussa

Uskon ABC

Pelastusarmeijan kappalaiset

Oulun osasto

Anna-Lena & Christian Paulsson

Vieraskynä

Yhteinen suunta

Krigsropet

Minä & Pelastusarmeija

Armeijassa tapahtuu

Nappis

Viimeinen sana

Miten o onnis lemme tunee t? Olemm

mitä m e kiinnostun eit ie Voit m ltä olet luke a kuulemaa masta n, yös te si h d joista haluais ä ehdotuks lehdestä. ia it tulev aisuud aiheista, essa lu Lähet kea. ä pala sotahu utteesi os o uto@p elastu itteeseen: sarme ija.fi

Kansikuvassa: Pelastusarmeijan kappalaiset, luutnantti Taina Paronen ja kapteeni Kirill Burunov työskentevät Pelastusarmeijan asumisyksiköissä.

toimitukselta Kesän jälkeen moni palaa arkeen väsyneenä, huolestuneena tai epävarmana tulevasta. Taloudellinen epävarmuus, yksinäisyys ja kasvava tuen tarve näkyvät kaikkialla yhteiskunnassa. Tarvitsemme paikkoja, joissa ihminen kohdataan rauhassa, arvokkaasti ja ilman ehtoja. Tässä numerossa kurkistamme Oulun osaston elämään, asumispalvelujen kappalaistyöhön sekä ihmisiin, joiden usko kantaa arjen keskellä. Mukana on myös ajatuksia levosta, kutsumuksesta ja hengellisestä kasvusta. Nämä kysymykset koskettavat jokaista. Pelastusarmeijan työ rakentuu samalle perustalle kuin aina ennenkin: läsnäololle, auttamiselle ja evankeliumin toivolle. Tänä syksynä se tarkoittaa konkreettista palvelua niiden rinnalla, jotka sitä eniten tarvitsevat. ”– – sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37b)

Riku Leino kapteeni viestintäpäällikkö SOTAHUUTO

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

Yhteisöllisyydestä voimaa Esa Nenonen

Yhteisöllisyys on ihmisille tärkeä voimavara. Meitä ei ole tarkoitettu kulkemaan yksin vaan elämään yhteydessä toisiin ihmisiin. Aito kohtaaminen, kuunteleminen ja yhdessä eläminen antavat voimaa, jota mikään muu ei pysty täysin korvaamaan. Kun ihmiset rohkaisevat ja tukevat toisiaan, syntyy tunnetta joukkoon kuulumisesta, mikä taasen vaikuttaa positiivisesti elämän laatuun.

SOTAHUUTO

Vapaaehtoistyö on yksi hienoimmista tavoista rakentaa yhteisöllisyyttä. Kun me annamme aikaamme ja osaamistamme muiden hyväksi, emme ainoastaan auta lähimmäisiämme vaan kasvamme myös itse ihmisinä ja Jeesuksen ystävinä. Samalla voimme oppia uusia asioita elämästä, ihmisistä ja Jumalan maailmasta. Usein juuri toisia palvellessa löydämme myös oman tarkoituksemme ja merkityksemme. Pelastusarmeijan osastoissa on mahdollisuus tulla osaksi yhteisöä ja osallistua vapaaehtoistyöhön. Osastot ovat paikkoja, joissa voimme kohdata muita ihmisiä, saada uusia ystäviä ja kokea kuuluvamme joukkoon. Samalla vapaaehtoistyö antaa meille mahdollisuuden käyttää omia lahjojamme ja olla siunauksena toisille. Monelle tällainen yhteys on tuonut elämään toivoa, merkitystä ja uuden suunnan.

Jokaisella meistä on lahjoja ja kykyjä, joita voidaan käyttää yhteiseksi hyväksi. Pienikin teko voi olla toiselle suuri siunaus. Ystävällinen tai käytännön apu voivat muuttaa ihmisen päivän ja antaa voimaa vaikeiden hetkien keskellä. Yhteisöllisyys mahdollistaa sen, ettei kenenkään tarvitse kantaa elämän taakkoja yksin.

”Usein juuri toisia palvellessa löydämme myös oman tarkoituksemme ja merkityksemme.”

Kuvitus: Gerd Altman

Nykyaikana yhteydenpito on helpompaa kuin koskaan ennen. Voimme lähettää viestin sekunneissa toiselle puolelle maailmaa, osallistua keskusteluihin verkossa ja olla jatkuvasti yhteydessä muihin ihmisiin. Eikö ole erikoista, että siitä huolimatta yksinäisyys on lisääntynyt? Vaikka yhteydenpito on helppoa, läheisempi yhteys ja todellinen vuorovaikutus voivat silti puuttua, ja joskus ne voivat jopa tuntua vain kaukaiselta haaveelta.

everstiluutnantti territorion johtaja hengellisen elämän kehittäjä

USKOn

ABC

Tervetuloa Uskon ABC -sarjan pariin. Tämä sarja on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa ymmärtää kristillisen uskon perusasioita selkeällä ja käytännöllisellä tavalla. Sarjassa avataan keskeisiä uskon periaatteita, jotka auttavat rakentamaan vahvaa ja elävää suhdetta Jumalaan. Jokainen aihe kutsuu pysähtymään Raamatun äärelle, lukemaan annetut raamatunkohdat rauhassa ja rukoillen sekä pohtimaan, mitä ne merkitsevät omassa elämässäsi.

Usko elämän voimavarana Usko voi kuulostaa hyvin abstraktilta. Se on kuin saippuapala, josta on vaikea saada kunnolla kiinni. Miten usko voisi olla elämän voimavara, jos sitä on vaikea selittää tai ymmärtää? Tarvitsemmeko syvällistä Raamatun tuntemusta tai teologista oppineisuutta, jotta uskosta tulisi voimavara elämäämme? Toiset ajattelevat uskon tarkoittavan sitä, että pitää Jumalan olemassaoloa totena. Usko Jumalaan on kuitenkin enemmän kuin vain mielipide tai ajatus hänestä. Kristinuskon ytimessä on usko Jeesukseen Kristukseen. Usko ei synny pelkästään ihmisen omasta ajattelusta tai tahdonvoimasta, vaan Jumala synnyttää uskon evankeliumin kautta. Kun ihminen kuulee sanoman Jeesuksesta Kristuksesta, Pyhä Henki herättää sydämessä luottamuksen Jumalaan. Siksi Raamattu sanoo: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17.) Usko on Jumalan lahja. Häneen uskominen merkitsee myös sitä, että ihminen saa uskoa anteeksiantoon ja mahdollisuuteen aloittaa alusta myös pettymysten jälkeen.

Usko näkyy tavallisessa arjessa monin käytännöllisin tavoin. Se antaa meille voimaa jatkaa vaikeidenkin vaiheiden läpi. Usko lisää luottamusta siihen, ettei elämässä tarvitse selvitä yksin. Usko ei poista ongelmia, mutta se voi antaa sisäistä rauhaa ja luottamusta elämän moninaisiin haasteisiin. (Jesaja 41:10, Filippiläiskirje 4:6–7.) Kristillisen uskon ytimessä on ajatus siitä, että Jumala pitää kiinni ihmisestä. Usko voi olla yksi arjen suurimmista voimavaroista! Pelastusarmeijan opin käsikirjassa kirjoitetaan: ”Opimme Kristusta seuratessamme panemaan käytäntöön sen, minkä kuulemme Hengen kautta. Kasvamme kuuliaisuudessa ja uskollisuudessa Jumalaa kohtaan. Alamme huomata, että kuuliainen usko annetaan meille Jumalan armosta eikä omien erinomaisten ponnistustemme avulla.” (2. Piet. 3:18; 1. Joh. 5:1–5.)

Esa Nenonen everstiluutnantti

Ajatuksiani uskosta Usko on voima, joka on kantanut minua vaikeiden aikojen läpi. Usko on lahja, jonka Jumala on antanut minulle ja johon tarttumalla olen saanut pelastua. Eräänä päivänä kuulin jonkun kertovan – varmaan tuhannennen kerran – että Jeesus on kuollut minun puolestani ristillä. Nyt minä uskoin sen todeksi. Se ‘uskossa sulautui’ minuun, mikä oli varmasti Pyhän Hengen työtä. Luotan siihen, että usko Jeesukseen vie minut kuoleman jälkeen ikuiseen elämään Jumalan luo. Eevi Kelpo pelastussotilas, Porvoon osasto

Pelastusarmeijan teologiaan voit tutustua tarkemmin Opin käsikirjan kautta. Käsikirjan voit tilata 10 € (+postikulut) sähköpostitse osoitteesta kauppaosasto@pelastusarmeija.fi, ja se on luettavissa myös ilmaiseksi verkossa: bit.ly/PAopinkasikirja. Toivomme, että tämä sarja rohkaisee sinua kasvamaan uskossa ja juurtumaan Jumalan sanaan.

SOTAHUUTO

Kappalaiset, luutnantti Taina Paronen ja kapteeni Kirill Burunov esittelemässä kappalaisten työasua, punaista hupparia. Näin nämä ”liikkuvan yksikön” edustajat on helppo bongata!

SOTAHUUTO

Läsnä siellä, missä elämä tapahtuu Kapteeni Kirill Burunov ja luutnantti Taina Paronen toimivat kappalaisina Pelastusarmeijan asumispalveluissa. Mitä he siis tekevät?

Kallion Keskuskorttelissa elämä ei pysähdy. Jo aamutuimaan näkyy paljon elämänmerkkejä. Alppikadun asumispalveluyksikön käytävillä on runsaasti liikettä, kun osa asukkaista on lähdössä ulos ja osa kokoontumassa kerran kahdessa viikossa pidettävään yhteisökokoukseen, jossa asukkaat pääsevät keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista. Täällä, keskellä kaupunkia ja sen säröjä, liikkuu myös kaksi ihmistä, joiden työ rakentuu kohtaamisista. He ovat ns. ”liikkuva yksikkö”– Pelastusarmeijan kappalaiset. Tästä tehtävästä vastaavat kapteeni Kirill Burunov ja luutnantti Taina Paronen. Ennen haastattelua otamme osaa yhteisökokoukseen. Kokoukseen oli tällä kertaa kokoontunut kymmenkunta asukasta. Pelastusarmeijan sosiaalipalveluskeskuksen Sopan muutto Malmille oli polttavin puheenaihe, sillä sosiaalinen apu ja leivänjako siirtyvät kauemmaksi. Kokouksessa käytiin myös rehellistä keskustelua tasapuolisuudesta. Taina otti myös puheenvuoron ja muistutti osallistujia ryhmistä. Kokous päättyi kahvin ja mutakakun äärelle. Siirtyessämme Tainan ja Kirillin kanssa korttelin toiselle puolelle Helsingin osaston Keidas-kahvilatilaan juttelemaan Taina paljastaa, että yhteisökokouksessa on osallistujia normaalisti enemmän. Muutokset työtoiminnassa ovat aiheuttaneet muutoksia asukkaiden rutiineihin.

Elämää asumispalveluyksiköissä Pelastusarmeijan kappalaiset työskentelevät pääasiassa asumispalveluyksiköissä,

joissa kohdataan ihmisiä elämän taitekohdissa – usein tilanteessa, jossa koti on menetetty ja suunta hukassa. Castréninkadun yksikkö tarjoaa tilapäistä asumista helsinkiläisille, jotka tarvitsevat tukea. Asunto ensin -periaatteella toimivissa yksiköissä, kuten Alppikadulla, Pitäjänmäessä ja Espoon Väinölässä, asukkailla on oma vuokra-asunto, mutta arki ei silti aina kanna ilman tukea. Tässä ympäristössä kappalaisen työ ei ole yksittäinen tehtävä vaan läsnäoloa monessa muodossa. – Me emme määrittele, mitä teemme, vaan asiakkaamme ja nämä yhteisöt määrittelevät sen. Olemme heitä varten, Kirill kuvailee. – Työskentelemme heidän kanssaan, jotka tarvitsevat kaikenlaista apua. Ei pelkästään asumiseen liittyvää, vaan myös vertaistukea, psyykkistä tukea, keskusteluapua ja hengellistä olkapäätä. Arki rakentuu pienistä hetkistä: kahdenvälisistä keskusteluista, yhteisökokouksista, ryhmistä ja satunnaisista kohtaamisista käytävillä ja kahvikupin äärellä. – Yleensä parhaat keskustelut syntyvät ihan spontaanisti. Kahvikupin äärelle tullaan usein avaamaan sydäntään ja mieltään, Taina toteaa hymyillen. Kirill on ollut tässä tehtävässä kolmisen vuotta, Taina yhden. Taina on kuitenkin Keskuskorttelissa tuttu kasvo, koska hän toimi aiemmin siellä osastoupseerina. – Se on helpottanut yhteistyön aloittamista, kun asukkaat ja yksiköt tunsi jo ennalta.

– Tässä työssä parhautta ovat ihmiset, jotka asuvat näissä asumispalveluyksiköissä. He ovat maailman sydämellisimpiä ihmisiä. Heidän kanssaan toimiminen antaa pontta siihen, miten voimme kehittää työtä tavalla, jolla saisimme heidät kiinni elämän syrjään ja ulos talosta. Varsinkin täällä Keskustalolla he eivät paljon poistu tästä korttelista, Taina kertoo työn perimmäisestä tavoitteesta.

Ryhmiä, jotka kokoavat yhteen Kappalaisten viikkoa rytmittävät erilaiset ryhmät, jotka ovat syntyneet usein asukkaiden omista toiveista. Keskuskorttelissa maanantaisin järjestetään runopaja. Joka toinen tiistai Taina pitää naistenryhmää. Keskiviikkoisin kokoontuu keskusteluryhmä, joka on kasvanut muutamasta osallistujasta parhaimmillaan 25 henkeen. – Se on ollut iso asia, Taina kertoo. – Asukkaat uskaltavat entistä enemmän tulla mukaan ja ottaa osaa myös osaston tapahtumiin. Ryhmät eivät ole vain tekemistä varten – ne ovat siltoja ihmisten ja yksiköiden välille. – He ovat tuoneet myös kavereitaan mukanaan. Se on todella ihanaa. Keskustalon ohella kappalaiset käyvät myös Pitäjänmäen ja Väinölän asumispalveluyksiköissä. Tämän lisäksi he vierailevat myös Iltalan hoivakodissa. Tiistaisin Kirill pitää Väinölässä miesten ryhmää. Joka toinen torstai Pitäjänmäellä kokoontuu keskusteluryhmä. Siellä on aloitettu myös lauluryhmä. 8 SOTAHUUTO

Kappalaiset ovat yhtä mieltä: työ ei ole yksisuuntaista auttamista, vaan se antaa myös paljon tekijälleen.

8 – Siellä on useampi laulamista rakastava asukas. Se tuo iloa arkeen, Kirill kertoo. Yhteistä kaikille ryhmille on se, että ne eivät ole valmiiksi määriteltyjä. – Teemme toisaalta hyvin samanlaisia, toisaalta hyvin erilaisia asioita, Taina sanoo. – Työ muotoutuu sen mukaan, mitä ihmiset tarvitsevat. Taina antaa kehuja myös asukkaille: – Ihanaa on ollut myös se, että asukkaat osallistuvat ryhmien valmisteluihin ja siivoamiseen. Jos tapaamisista jää yli jotain syötävää, niin asukkaat saavat sen mukaansa.

Naisia etsimässä ja kohtaamassa Yksi Tainan kappalaisuuden erityisalueista on naistyön kehittäminen. Naiset ovat asumispalveluyksiköissä vähemmistönä, usein alle kymmenen prosenttia asukkaista. – Naiset ovat näkymättömästi asunnottomia. Heidän majoittumisensa tapahtuu usein eri tavalla kuin miesten, vastikkeellisesti, Taina selittää ja jatkaa: – Naisille tärkeää asumispalveluyksiköissä on turvallisuus. Sen takia Castréninkadullakin naisille on aivan oma kerroksensa. Maailma on raaka ja vaarallinen paikka naiselle. Tämä tekee naisten tavoittamisesta entistä hankalampaa. 8

SOTAHUUTO

– Tämä työ vaatii kärsivällisyyttä. Moni ei ota osaa ryhmiin ja jää aluksi sivuun katsomaan, mistä tässä on kyse. Heidän tavoittamisensa vaatii aikaa ja herkkyyttä. Naisten ryhmissä tehdään yhdessä konkreettisia asioita: laitetaan ruokaa, maalataan, huolehditaan ulkonäöstä. – Haluamme, että he saavat kokea jotain hyvää ja virkistävää. Pieniä, mutta merkityksellisiä asioita.

Keskusteluja, jotka kantavat Yksi kappalaisuuden tärkeimmistä työmuodoista on kahdenkeskiset keskustelut. Usein keskusteluissa nousee esiin elämän kipukohtia, jotka ovat kulkeneet mukana vuosia. – Toisille riittää, että kuuntelee, mutta toiset tarvitsevat syvempää keskustelua. Tätä voisi kuvailla, että on tärkeää, että on kaksi korvaa ja yksi suu. Yleisimmin asukkaat haluavat kertoa siitä, mitä talossa tapahtuu ja millaisia haasteita heillä on tällä hetkellä. Syvällisemmissä keskusteluissa olen huomannut, että lähes kaikilla on lapsuudenaikaisia traumoja. Asioita, jotka ovat vaikuttaneet läpi heidän elämänsä. Tavoitteena on, että heidän elämästään tulisi parempaa ja helpompaa täällä, Kirill kuvailee tätä tärkeää työmuotoa.

Taina kertoo, että hänelle hedelmällisimmät keskustelut tulevat usein vastaan arjessa. – Saatan istua lounaalla ja vierustoveri vaihtuu useamman kerran. Jokainen haluaa päästä ja pääseekin keventämään mieltään ja sydäntään. Kun olen täällä, ja jos minulla ei ole mitään kesken, niin asukkaat saavat tulla aina keskustelemaan ex tempore. Kirill ja Taina paljastavat myös, että vaikka kahdenkeskiset keskustelut ovat yleisimmin mies miehelle tai nainen naiselle, niin toisinkin on mahdollista: – Pääasia, että kemiat kohtaavat. Olemme molemmat täällä kaikkia varten.

Ilojen ja surujen äärellä Kappalaisen työssä kulkee mukana myös elämän rajallisuus. – Muistotilaisuudet ovat vaikeita, Taina sanoo hiljaisemmin. – Usein menehtynyt on tullut tutuksi, ja näen, miten paljon menetys sattuu muihin asukkaisiin. Kaikki eivät edes pysty osallistumaan tilaisuuksiin. Se on minulle hyvin liikuttava tilanne. Kirill nyökkää: – Vaikka en olekaan niin herkkä kuin Taina, niin kyllä muistotilaisuudet koskettavat. Joskus olen

saattanut tuntea ihmiset vuosikausia, ja saatoin tietää heistä asioita, joita edes heidän lähimmäisensä eivät tienneet. On kuitenkin muistettava, että kuolema on osa meidän jokaisen elämää. Työ koskettaa syvältä, eikä sitä voi tehdä etäisesti. – Tämä on työ, jota on pakko tehdä tunteella, Kirill sanoo ja katsoo Tainaan. – On todella hienoa, että voimme työskennellä yhdessä. Pystymme keventämään toistemme lasteja. Olemme ihmisiä ja meillä on erilaisia päiviä. Näihin ihmisiin syntyy yhteys, ja koemme heidän elämänsä ilot, surut ja pettymykset.

Pelastusarmeijan kappalaisten pääasiallisena työpaikkana toimii asumispalveluidemme eri yksiköt.

Tekojen hengellisyyttä Vaikka kappalaiset ovat hengellisen työn tekijöitä, hengellisyys ei ole työssä päälle liimattua. – Emme lyö Raamatulla päähän, Taina virnistää. – Toteutamme uskoa teoilla. Sydän Jumalalle, käsi ihmisille. – Hengellisyys tulee asiakkaiden asioissa yleensä viimeisenä, mutta sitten se onkin kuin kirsikka kakun päällä. Näytämme esimerkkiä, olemme vain tavallisia ihmisiä. Se, miten suhtaudumme heihin, osoittaa heille Jumalan rakkauden. Hengellisyys ei ole Raamattu – se on sitä, miten elämme uskoa läheisten ja ympärillä olevien ihmisten kanssa todeksi, Kirill täydentää. Parhaita hetkiä ovat ne, kun hengelliset kysymykset nousevat asiakkailta itseltään. – Silloin tietää, että olemme tehneet jotain oikein, kappalaiset toteavat hymyillen.

Työ, joka muuttaa myös tekijäänsä Tainalla ja Kirillillä on molemmilla vuosien kokemus osastotyöstä. Tiedustelen heiltä, miten he kokevat näiden kahden määräyksen eroavan toisistaan. – Osastossa asiat menevät enemmän kaavan mukaan, Kirill kertoo. – Täällä jokainen päivä on erilainen. Tässä työssä on hienoa se, että voimme tarjota ihmisille uusia mahdollisuuksia. Taina tunnistaa saman: – Vaikka pidin osastotyöstä, tunnen nyt olevani omalla paikallani. Minulla on hyvä olla näiden ihmisten kanssa. Työ on vaativaa, mutta myös palkitsevaa. – Kyllä päivämme täyttyvät. Joutohetkiä ei juuri ole, Kirill naurahtaa. – Tässä työssä niin kuopat kuin huiputkin ovat suurempia. Tämä työ ei ole helppoa, mutten vaihtaisi tätä poiskaan.

He molemmat näkevät työssään myös yhteiskunnallisen merkityksen. Yhteiskunnallinen tilanne näkyy asumispalveluyksiköissä konkreettisesti. – Taloudellinen tilanne kiristyy, ja se osuu eniten kaikkein heikoimpiin, Taina toteaa ja Kirill lisää: – Täydellisessä maailmassa meitä ei tarvittaisi, mutta maailma on kaukana täydellisestä. Kappalaisten työ tuo jotain, mitä ei aina voi mitata. – Vertaistuki ja kasvokkain käydyt keskustelut puuttuvat monista paikoista, Kirill sanoo. – Siinä mielessä olemme tärkeitä. Taina lisää nyökäten: – Vertaistuki on parasta. He todella tsemppaavat toisiaan. Taina ja Kirill arvostavat myös yksiköiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä. – Olemme myös mukana erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Meitä toimijoita on monia, ja verkostojen kasvattaminen ja ylläpitäminen on hyvin tärkeää. Niiden kautta saa paljon tietoa ja apua – asioita, mitä voimme hyödyntää täällä. Keskuskorttelin Naapurikahvit on ollut mielestäni hieno konsepti, jossa ympäröivän seudun asukkaat ovat voineet tulla tutustumaan toimintaamme ja huomaamaan, etteivät nämä asukkaamme olekaan niin pelottavia, Taina toteaa hymyillen.

Ihmiset – työn ydin ja voimavara Kun lopuksi tiedustelen kappalaisilta, mikä työssä on merkityksellisintä, vastaus tulee nopeasti.

– Ihmiset, Taina sanoo. – Ja se, että ihminen alkaa nähdä tulevaisuuden, Kirill täydentää. Työ ei ole yksisuuntaista auttamista. Se antaa myös tekijälleen. – He ovat se syy, miksi olemme täällä, Taina sanoo. Huonoina päivinä voimaa löytyy yllättävän läheltä. – Näistä ihmisistä, Taina toistaa naurahtaen: – He näkevät, että mekin olemme ihmisiä ja ottavat meidät sellaisenaan kuin olemme. Haastattelun päätteeksi menemme vielä Tainan kanssa lounaalle Alppikadun ruokalaan. Lautanen täyttyy täyttävästä uunimakkara- ja pottumuusiannoksesta. Saan omin silmin nähdä sen, mistä olemme juuri jutelleet. Lounashetken aikana useampi asukas istahtaa seuraamme – ja jutut vaihtelevat humoristisista heitoista elämän haasteisiin. Taina keskustelee, ymmärtää ja antaa tsemppaavia neuvoja. Pelastusarmeijan kappalaiset ovat todellakin siellä, missä ihmiset – arjessa, kriiseissä, keskusteluissa ja hiljaisissa hetkissä. Työn ydin löytyy kohtaamisista. Katseesta, joka pysähtyy. Kahvikupista, jonka äärellä joku saa kertoa tarinansa. Hiljaisesta toivosta.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

Oulun osaston johtaja, majuri Ave Kalme toivottaa kaikki lämpimästi vierailulle Ouluun! 4.–6.9. vietetään Oulun Päiviä ja silloin myös osastolla on erityistä ohjelmaa.

Oulun osasto

– kylmän Pohjolan lämmin sydän Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita. Oulussa herätään aurinkoiseen, mutta raikkaaseen aamuun. Osaston johtaja, majuri Ave Kalme on valmistautumassa tiistaiseen Taukopaikka-kahvilaan. Sinne ovat kaikki tervetulleita kahvittelemaan, keskustelemaan tai vaikka pelaamaan lautapelejä. Samanaikaisesti on myös osaston avustusten jako, joten avustustenhakijat voivat halutessaan myös jäädä kahville. Keskimäärin Taukopaikassa vierailee 20–30 henkeä viikoittain. 10

SOTAHUUTO

– Sosiaalisen avun lisäksi moni kaipaa ja arvostaa keskustelevaa hengellistä tukea. On myös muutamia, jotka ovat kahvilan kautta tulleet jumalanpalveluksiimme, majuri Ave Kalme toteaa hymyillen. Osastolla on runsaasti viikko-ohjelmaa. Osaston viikko alkaa tiistaisin Taukopaikasta. Keskiviikkoisin on Raamattupiiri. – Menneen kevään olemme tutkineet Jesajan kirjaa. Siitä on sanottu, että

se on kuin peili, jonka kautta voi tutkia itseään, Ave pohtii. Perjantaisin on vapaamuotoinen Päiväpiiri, jossa kahvitellaan, lauletaan, kerrotaan tarinoita, vaihdetaan kokemuksia ja välillä hiljennytään – kaikki saman pöydän ääressä, ilman kiirettä tai vaatimuksia. Välillä tehdään myös käsitöitä tai pelataan lautapelejä. Toiminta muodostuu kulloistenkin kävijöiden mukaan.

1. Oulun osaston salista avautuu isot ikkunat kadulle. 2. Majuri Leila Nygren ja majuri Ave Kalme odottamassa Taukopaikan avautumista. 3. Osastosta löytyy myös lastennurkkaus, jossa pallomeri! 4. Ave on käsityöihminen, ja hän on askarrellut monenlaisia tuotteita. Ne ovat myynnissä ja niistä saadut varat menevät osaston toimintaan. 5. Korvapuustit odottavat ottajiaan. 6. Oulun osasto vietti viime vuonna 130-vuotisjuhlia. Tuolloin kaupungilla jaettiin pieniä lahjapusseja, joissa oli soppaa, saippuaa ja sanaa miniatyyrikoossa!

Lauantaisin on lastenkerho, jonka päätteeksi aterioidaan yhdessä vanhempien kanssa. Lastenkerhon vanhemmat ovat useimmiten löytäneet avustustyön kautta. Lastenkerhoon kuuluu hengellinen osuus, jolloin luetaan ja opitaan Raamatusta. Muutoin kerhossa askarrellaan ja leikitään, ja se päättyy yhteiseen rukoukseen. Keskimäärin Lasten lauantaissa käy kymmenkunta perhettä, parhaimmillaan 17. – Tilamme eivät ole suuret, joten siinä alkoi tulla raja vastaan, Ave sanoo hymyillen. – Haluan olla lapsille henkilö, jolle voi puhua aivan kaikesta. He ovatkin avautuneet minulle ja kertoneet asioita, joista eivät olleet puhuneet vanhemmilleenkaan. Osaston viikko huipentuu sunnuntain rukouskokoukseen ja jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelukseen ottaa osaa viikoittain parisen kymmentä ihmistä. – Tosin täällä pohjoisessa säällä on iso merkitys. Kovina pakkasina ihmiset jäävät kotiin, Ave naurahtaa.

Ave antaa myös kehuja osaston jumalanpalvelussalille: – Salissamme on suuret ikkunat kadulle, ja useampikin on tullut mukaan kurkistettuaan sisään.

Yli 130 vuotta soppaa, saippuaa ja sielunpelastusta Oulun osasto täytti vuosi sitten 130 vuotta. Sitä oli juhlistamassa muun muassa Tallinnan Koplin torvisoittokunta. – Ihmiset olivat siitä niin hyvillään. Musiikkitaitoisia ihmisiä kaipaisimmekin pienen lauluryhmämme tueksi. Se on yksi rukousaiheemme. Avustustoiminta tapahtuu Taukopaikan yhteydessä. Soittoaika on perjantaiaamuisin. Avustukset annetaan lahjakortteina, ja niitä voidaan lähettää myös postitse. Pohjoisessa välimatkat ovat pitkiä, ja ihmisillä ei välttämättä ole keinoja tai varoja matkustaa Oulun keskustaan. – Hävikkiruokaa emme ole ottaneet vastaan, sillä meillä ei ole sopivia kyl-

mätiloja. Oulussa kuitenkin tapahtuu ruoanjakoa useammassa pisteessä päivittäin, Ave avaa paikallista tilannetta. Hän kertoo, että sosiaalisen avun tarve on ollut huolestuttavasti kasvussa. – Avuntarvitsijoiden määrä on noussut ja hakijoissa on paljon uusia ihmisiä. Heissä on paljon lapsiperheitä ja ikäihmisiä. Oulussa työttömyys on suurta ja työpaikat kortilla, Ave pudistaa päätään.

Vuosikymmenten kokemus Kello lähestyy kymmentä ja on aika avata osaston ovet. Paikalla on ollut jo jonkin aikaa eläkeupseeri, majuri Leila Nygren. Hän on Aven oikea käsi, ja tänäänkin hän emännöi kahvilaa Aven vastaanottaessa avustusasiakkaita. – Yritän auttaa, miten voin. Tällä hetkellä meillä ei ole nuorempiakaan aktiiveja, Leila huomauttaa. Nopeasti kahvilaan on tullut jo kymmenkunta ihmistä. Pöydistä kuuluu pu8 heensorinaa. SOTAHUUTO

1. Paul Rehvonen (oikealla) ystävänsä kanssa virittämässä rumpua. 2. Ystävykset, eläkeupseerit Anna-Liisa Enbom (edessä) ja Leila Nygren. 3. Aven rakas koira Lola. Tänään hän oli paikalla vain ”tyynyssä”. 4. Anne Tervo on löytänyt Pelastusarmeijasta yhteisöllisyyttä. Patavahtina hän koki monia koskettavia kohtaamisia.

Ensimmäiset avustusasiakkaat ovat myös saapuneet ja täyttävät sivupöydässä esitietolomaketta. Voileivät, pullat ja kahvit ovat valmiina, joten Leilakin istuutuu pöydän äärelle. Paikalle on saapunut myös toinen eläkeupseeri Anna-Liisa Enbom avustajansa kera. Eläkeupseerit tervehtivät lämpimästi toisiaan. Pyydän heitä kertomaan hiukan pitkästä urastaan. – Olen alun perin Turusta, Leila aloittaa. – Ensi vuonna tulee 60 vuotta siitä, kun pääsin kadettikoulusta. Nelikymmenvuotisen aktiivipalvelukseni suoritin naissosiaalisessa työssä lasten ja vanhusten parissa. Ensimmäinen määräykseni oli Oulun Hietasaaren kesäsiirtolaan ja viimeisin Oulun Karjasillan päiväkodissa. Eläkkeelle jäin 2007. Olen saanut elää henkisesti ja hengellisesti rikasta elämää työni parissa. Leila jäi asumaan Ouluun. Hänellä on myös hauska muisto ensimmäisistä vuosistaan täällä. – En ymmärtänyt yksisuuntaisista kaduista mitään. Ajelin, miten sattuu, hän naurahtaa. Kapteeni Anna-Liisa Enbom hymyilee ja jatkaa tästä: – Olen Mäntästä kotoisin. Valmistuin kadettikoulusta 1965 ja 1983 jäin eläkkeelle. Tein töitä niin 12

SOTAHUUTO

evankelioinnin parissa kuin sosiaalisessa naistyössäkin. Oulussakin minulla oli useampi määräys, ja toimin esimerkiksi piiripäällikkönä. Oulussa olen asunut miltei viisikymmentä vuotta. Oikeastaan jo kadettina tiesin, että tämä on se paikka, jossa haluan viettää eläkevuodet. Ihastuin heti kaupungin rauhallisuuteen. Nykyään käyn osastolla kunnon mukaan. Viime aikoina olen voinut paremmin, joten olen päässyt useammin osallistumaan. Osaston johtaja saa molemmilta eläkeupseereilta kiitosta: – On ihanaa, miten Ave on herättänyt täällä lapsityön eloon. Toivottavasti saamme tänne lisää voimia ja väkeä, sillä täällä on hyvä olla.

Sydämellinen paikka Kahvilla ovat myös Mika ja Arvo. Mika on elämänsä varrella työskennellyt puolustusvoimissa ja psykoterapian parissa ja odottaa nyt sairauseläkkeen alkamista. Arvo on puolestaan eläkkeellä. Hän on toiminut viimeksi vahtimestarina. Nuorempana hän työskenteli myös Ruotsissa Saabin tehtailla. Mika on paikalla ensimmäistä kertaa. – Löysin tämän netistä ja tulin tutki-

maan. Tämähän on oikein mukava paikka, on juttuseuraa ja kahvia. – Tämä on oikein lämminhenkinen paikka, Arvo komppaa. – Jumalanpalvelukseenkin olen ajatellut joskus tulla käymään. Osaston sisääntuloaulassa on rumpu, joka kaipaa virittämistä, ja kaksi paikalla olevaa miestä tarttuu toimeen. Hetkeä myöhemmin he luopuvat hommasta ja Paul Rehvonen jatkaa virittelemällä kitaraa. – Olen vuoden verran käynyt täällä kahvilassa. Aina näkee tuttuja. Tykkään instrumenteista, mutta tuo rumpu jää ensi kertaan, hän naurahtaa. Ohitsemme on kahvilasta poistumassa aurinkoisesti hymyilevä Anne Tervo. Hänellä on osastosta hyvää sanottavaa. – Käännyin Pelastusarmeijan puoleen kahdeksan vuotta sitten, kun jäin työttömäksi ja olin kolme kuukautta tulottomana. Jäin mukaan toimintaan. Täällä saan yhteisöllisyyttä, Anne kertoo hymyillen. Hän on toiminut patavahtina ja satunnaisesti apuna keittiössä. – Padalla olo oli liikuttavaa. Lahjoitukset koskettivat sydäntäni. Hädässä olevat kertoivat kyynelehtien tilanteestaan. Oulussa ta-

Kulttuurikeskus Valve heijastuu Oulun osaston ikkunasta. Osaston sijainti on keskeinen: kaupungintalo sijaitsee minuutin, kauppatori viiden minuutin kävelyn päässä. Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki.

loudellinen tilanne on todella kova, ja ihmisiä putoaa vauhdilla yhteiskunnan rattailta. Hätä on konkreettinen. Rauno ”Roope” Ollikainen on myös lähdössä. Hän kertoo taustaa lempinimelleen. – Löysin lapsena kaupan lattialta 5000 markkaa. Äitini sanoi, että olet melkoinen ”roopeankka”. Tykkään käydä sekä täällä että helluntaikirkon jumalanpalveluksissa. Palaan kahvilan puolelle. Pöydässä tervehtii iloinen rouva Leila Tervaskanto. Hänellä on jo viisikymmenvuotinen historia Pelastusarmeijasta, joka on hänen hengellinen kotinsa. – Tulin aikoinani opiskelemaan Ouluun. Silloisissa osaston tiloissa pidettiin yliopiston luentoja. Lapseni kävivät Armeijan päiväkodissa ja pyhäkoulussa. Olin mukana kotiliitossa nelisenkymmentä vuotta. Vuosien saatossa olen saanut kokea monia siunauksia. Lopuksi Leila haluaa myös antaa kiitosta Avelle: – Hän on aivan ihana! Minua tosin huvittaa, miten hän kutsuu meitä lapsikseen, vaikka olemme järjestäen häntä vanhempia, Leila naurahtaa. Kahvila alkaa pikkuhiljaa hiljentyä. Viimeisten joukossa paikalle saapui Veikko Hauru, joka on myös pitkäaikainen Armeijan ystävä. Hän lausuu minulle runon kenraalista, mutta sen sisältö jääköön hänen ja minun salaisuudeksemme. – Olen avojalkainen oululainen. Muistan lapsuudessani, miten tuohon aikaan Armeijan kokouksissa kävivät kaikki. Tiesitkö, että kenraali Jarl Wahlströmkin on

tullut ylioppilaaksi Oulussa, Veikko arvuuttaa. Veikolla oli käynneissä muutaman vuosikymmenen väli. Nyt hän on parin vuoden aikana käynyt aktiivisesti uudelleen. – Täällä Sana liikkuu ja on iloinen ilmapiiri.

Koti Pohjolassa Kahvila on hiljennyt. Istumme osaston johtaja majuri Ave Kalmen kanssa vielä hetkeksi alas. Hänellä on mennyt neljä vuotta Oulussa yhdessä hujauksessa. – Olen onnellinen ja uskon, että Jumala on tuonut minut tähän. Palvellessani edellisessä osastossani Salossa koin näyn, jossa näin talven kylmyyttä ja pimeyttä. Tunsin Jumalan valmistelleen minua tänne, Ave toteaa sydämellisesti. Upseerin työhön kuuluu määräykset ja vaihtuvat osastot. Ave toivoisi, että saisi palvella Oulussa vielä ainakin pari vuotta. – Rukoilen, että täältä löytyisi uskollisia, jotka voivat jatkaa asioita osastonjohtajan vaihtuessa. Koen, että minun tehtäväni on vain palvella osastomme jäseniä. Minä olen tukemassa, auttamassa ja antamassa tarvittaessa visiota. Olemme saaneet myös lasten työn toimimaan, ja olemme aloittamassa nuorten työtä. On tärkeää kasvattaa lapsia ja nuoria tähän yhteyteemme mukaan. Ave on kotoisin Virosta. Etäisyydestä huolimatta hän tuntee olonsa hyvin kotoisaksi nyt Oulussa.

– Vaikka olen lapsistani kaukana pohjoisessa, en koe yksinäisyyttä. Asun rivitalossa ja minulla on pieni puutarha, jossa puuhailen. Käyn koirani Lolan kanssa kävelyillä metsissä ja puistoissa. Naapuripariskunnasta on tullut minulle hyvin läheinen. Perheeni käy myös usein täällä. Joulun aikaan koko perheeni – kaikki 14 henkeä – oli luonani. Tämä on nyt kotini, Ave toteaa hymyillen. Oulu on tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki. Syyskuussa järjestetään Oulun Päivät, jotka ovat edellä mainitusta syystä tänä vuonna vielä totuttua isommat. Pelastusarmeija on myös mukana. – Viikonloppuna 4–6.9. meillä on avoimet ovet, jolloin voi tulla tutustumaan Pelastusarmeijan työhön. Jaamme soppaa ja pidämme myyjäiset. Sunnuntaina on iso jumalanpalvelus. Torilla on myös Oulun eri seurakuntien yhteinen tapahtuma, jossa tulemme olemaan mukana. Tervetuloa kaikki Oulun osastoon!

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Oulun osasto: pelastusarmeija.fi/loyda-meidat/oulu Oulu – Euroopan kulttuuripääkaupunki: oulu2026.eu/ Oulun Päivät: ouka.fi/oulun-paivat SOTAHUUTO

Kaiken keskellä on Jeesus Ruotsalainen upseeripariskunta, majurit Anna-Lena ja Christian Paulsson, ovat verrattain uusi näky Pelastusarmeijan päämajalla. He aloittivat territoriossamme helmikuun alussa tuplaroolissa ohjelmasektorin päälliköinä ja Temppelin osaston johtajina. Ennen Suomea he palvelivat aluejohtajina Puolassa. Miten työskentely kolmessa eri maassa on eronnut toisistaan – ja mikä onkaan se yhdistävä tekijä? Christian ja Anna-Lena Paulsson tulevat aivan eri puolilta Ruotsia, mutta upseerikoulu saattoi heidän polkunsa yhteen. – Olen kotoisin Helsingborgista, hyvin läheltä Tanskaa. Olen kasvanut pelastusarmeijalaisessa perheessä. Isoäitini, äitini ja veljeni olivat pelastussotilaita, ja isäni oli myös kristillisessä uskossa, Christian aloittaa. – Minä olen puolestani ylpeästi Pohjois-Ruotsista, Anna-Lena toteaa hymyillen ja jatkaa: – Äitini tuli uskoon parantuessaan vakavasta taudista. Hän oli kuullut Jeesuksesta lapsena Pelastusarmeijan pyhäkoulussa. Äitini muisti, että siellä puhuttiin Jeesuksen kyvystä parantaa. Äitini esitti tämän rukouksen Herralle: ”Jos olet olemassa, anna minun herätä huomenna terveenä”. Ja näin tapahtui. Tämän myötä äidilleni oli hyvin tärkeää lähettää meidät pyhäkouluun. Ollessaan 13-vuotias Anna-Lena alkoi käydä nuorisokokouksissa. Siellä 14

SOTAHUUTO

hän teki uskonratkaisunsa. Hänen kotikylässään Jörnissä ei ollut osastoa, joten joka lauantaiaamu hän otti aamukuudelta bussin 80 kilometrin päähän Arvidsjauriin. Hän yöpyi osastolla ja palasi sunnuntai-iltana kotiin. – Tulin sotilaaksi, ja olin joitakin vuosia Jällivaaran Malmivaarassa, Ruotsin pohjoisimmissa osissa. Sieltä jatkoin upseerikouluun. – Minä sain upseerikutsumuksen soittajana kirkkauteen ylennetyn upseerin hautajaisissa. Kuulin sisäisen äänen, joka sanoi: ”Tulet seuraamaan tuon miehen jalanjälkiä”. Myöhemmin sain vielä mielenkiintoisen merkin. Tarvitsin tumman univormun. Eräs rouva soitti ja kertoi miehensä kuolleen jokin aika sitten ja että voisin saada hänen virkapukunsa. Univormu sopi täydellisesti. Minulle selvisi, että puku kuului juuri sille upseerille, jonka hautajaisiin olin saanut kutsun.

Anna-Lena kuvailee kutsuaan arkisemmaksi: – Kävin välillä erään vanhan upseeritoverin kotikokouksissa. Olohuoneessa saattoi olla joskus kolmekymmentäkin ihmistä. Se oli upeaa ja koin sydämessäni, että haluan ottaa ihmisiä luokseni ja puhua heille Jeesuksesta. Ja kuten alussa todettiin, upseerikoulusta alkoi Anna-Lenan ja Christianin yhteinen matka. Muttei lainkaan saman tien! – Olin vakuuttunut, että Jumala vaatii uhrautumista ja etten saisi koskaan elämänkumppania tai lapsia. Minun olisi annettava itseni kokonaan Jumalan käyttöön. Christian lähestyi minua useasti ja yritti houkutella treffeille. Minä ajoin hänet pois, Anna-Lena naurahtaa. Eräässä kadettikokouksessa ”vanhempi Amor” puuttui peliin: – Olimme kokouksessa Göteborgissa. Eräs vanhempi sotilas johdatti minut katumuspenkille. Oletin, että hän haluaisi

rukoilla kanssani. Hän lähtikin pois ja haki Christianin siihen vierelleni ja rukoili sitten meidän yhteisen tulevaisuuden puolesta. Minun piti vielä muutama kuukausi sulatella asiaa, Anna-Lena muistelee hymyillen. Nuoret valmistuivat upseereiksi 20vuotiaina vuonna 1984. He saivat molemmat määräykset Tukholmaan, mutta eri puolille kaupunkia. Vuonna 1985 Christian meni asepalvelukseen, ja kesällä 1986 he menivät naimisiin. Heitä on siunattu neljällä pojalla, jotka syntyivät 1987, 1989, 1991 ja 1997. Vuosien saatossa Christian ja AnnaLena ovat palvelleet yhdessä osastonjohtajina. Ensimmäinen yhteinen määräys oli Ruotsin eteläisimmässä osassa, Trelleborgissa, josta käsin he kävivät pitämässä kokouksia myös Ystadissa. Osastomääräysten ohella Christian on toiminut myös nuorisosihteerinä sekä piiripäällikkönä niin yksin kuin yhdessäkin.

Puolan puolella Sitten tuli kutsu maailmalle Puolan aluejohtajiksi Saksan, Puolan ja Liettuan territorioon alkuvuonna 2023. – Se oli mielenkiintoinen mahdollisuus. Pelastusarmeija Puolassa on hyvin nuori, työ on alkanut vasta 2005. Armeija on siellä myös hyvin pieni. Puola on vahvasti katolinen maa, mikä ei tee työstämme siellä helppoa. Olemme Puolassa kirkko, mutta työtämme ei aina suvaita. Esimerkiksi eteläisessä Puolassa Rzeszòwissa poliisi ja katoliset papit yrittivät useamman kerran estää ihmisiä osallistumasta kokouksiimme. Siksi oli hienoa, että viime vuoden aikana saimme todistaa monista uusista nuorista sotilaista Varsovassa, Christian toteaa iloiten. Nämä nuoret kävivätkin vierailulla Helsingissä viime toukokuussa. – Nuoret kyllä lämmittivät sydäntämme. Muistan ensimmäisen vuoden kesäleirin. Miten hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita teinit olivatkaan! He tukivat nuorempiaan ja olivat todellisia roolimalleja, Anna-Lena muistelee hymyillen. Christian kertoo, että Puolan armeijalaisista 80 prosenttia on itse asiassa ukrainalaisia. Mittakaavaa, jolla Ukrainan sota vaikutti Puolassa, on vaikeaa täällä kuvitella. – Sodan alettua noin 10 miljoonaa pakolaista saapui Puolaan. Moni toki jatkoi matkaa, mutta moni myös jäi. Sodan alettua monet organisaatiot riensivät auttamaan. Mutta ketkä jäivät? Pelastusarmeija.

Paulssonit iloitsevat mahdollisuudesta päästä Temppelin osaston johtajina puhumaan äidinkieltään ruotsia.

– Monelle jäsenellemme nämä ajat ovat olleet vaikeita, kuten osastonjohtajallemme Varsovassa. Hän on ukrainalainen. Hänellä oli sukulaisia Ukrainassa ja kova huoli heistä. Se on ollut sydäntä särkevää, Anna-Lena sanoo hiljaisesti.

Suuntana Suomi Nyt majurit Christian ja Anna-Lena Paulsson palvelevat Suomessa, jossa heillä on kaksoisrooli ohjelmasektorin päälliköinä ja Temppelin osaston johtajina. He aloittivat tehtävässä helmikuun alussa. – Myönnän, että olimme hiukan yllättyneitä saadessamme määräyksen Suomeen. Olimme melko varmoja, että olisimme olleet palaamassa Ruotsiin. Mutta miksi ei? Christian naurahtaa. – Lapsemme ovat jo aikuisia, joten he eivät tarvitse meitä. Tämä on meille uudenlainen seikkailu, Anna-Lena lisää hymyillen. Haastatteluhetkellä he ovat ehtineet olla vasta pari kuukautta uudessa tehtävässä, ja kaikki on vielä uutta: – Meillä on paljon opittavaa ja ymmärrettävää. Päällimmäisenä tehtävänä on tutustua osastoihimme ja sosiaalisen työn toimipisteisiimme ja tavata ihmisiämme kasvotusten. Koemme sen hyvin tärkeäksi. Siitä voimme aloittaa työn kehittämisen pienin askelin, Christian sanoo, ja Anna-Lena täsmentää: – On niin eri tilanne tutustua ihmisiin kasvotusten kuin sähköpostien välityksellä. Eri osastoilla on erilaisia tarpeita ja toiveita, ja haluamme oppia tuntemaan nämä. Upseereina olemme olleet pitkään, joten sitä kautta meillä on varmasti työkaluja ja annettavaa. Missio on kaiken työn ydin: – Kaiken keskellä on Jeesus. Meillä on kattava so-

siaalinen työ, mutta meidän pitää muistaa, mihin työmme perustuu, he kiteyttävät. Temppelin johtajuudesta Anna-Lena ja Christian iloitsevat. – On mukavaa päästä puhumaan ruotsia, he toteavat hymyillen. – Meidät on otettu vastaan täydellä sydämellä. Näemme osastossa paljon potentiaalia. Tiedämme, että on jäseniä, jotka eivät käy vakituisesti, joten pohdimme tapoja houkutella heitä takaisin. Helsinki on Paulssoneiden uusi koti. He ovat viihtyneet hyvin. – Asumme Pasilassa. Alue vaikuttaa mukavalta ja on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Rentoudumme tutustumalla kaupunkiin. Koemme myös tärkeäksi, että kun vierailemme muilla paikkakunnilla, niin varaamme myös aikaa niihin tutustumiseen. Se on iso rikkaus ja mahdollisuus. Hengellisen hyvinvoinnin kulmakivenä ovat hetket aamurukoukselle. – Hiljentyminen Sanan äärelle ja itsensä hengellinen ravitseminen ovat tärkeitä, sillä vain siten voi olla muille jotain annettavaa, Christian toteaa nyökäten. – Minulle uusi tapa tutustua Raamattuun on ollut kuunnella sitä. Kuunnellessa keskittyy eri asioihin kuin lukiessa, Anna-Lena paljastaa. Viimeisenä ajatuksena he haluavat vielä nostaa esiin sen merkitsevimmän asian. – Olemme täällä toteuttamassa Jumalan valtakunnan työtä. Se on tärkeintä.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

vieraskynä

Ystävämme muista kirkkokunnista pohtivat lehtemme teemoja tai muita ajankohtaisia aiheita

Ystävyysseurakuntamatkalla On tärkeää, että erilaisilla kristillisillä ryhmillä, kirkoilla, paikallisseurakunnilla ja -osastoilla on yhteyksiä myös oman yksikkönsä ulkopuolisiin kristittyihin. Tästä sain hyvän muistutuksen, kun pääsin mukaan oman seurakuntani Herttoniemen ystävyysseurakuntamatkalle Viron Simunaan. Viron ystäviä kohdatessamme totesimme, että meillä on monella tapaa hyvin erilainen tilanne. Meidän keskikokoiseen suomalaiseen luterilaiseen seurakuntaamme kuuluu tällä hetkellä noin 15 000 jäsentä. Simunan pieneen luterilaiseen seurakuntaan kuuluu taas noin 50 jäsentä. Simunalaisilla on valtavan hieno ja iso, jopa 800 ihmistä vetävä, alun perin jo 1200-luvulla rakennettu kirkko. Meillä taas on kaksi huomattavasti modernimpaa ja pienempää kirkkoa, joihin emme saa kaikkia tilaisuuksiamme enää mahtumaan. Myös toimintaympäristöissämme on isoja eroja. Vaikka kristinusko on Suomessakin menettänyt entiseen nähden paljon jalansijaa, tunnustautuu silti huomattava enemmistö kansastamme eli 63,2 prosenttia edelleen kristityiksi. Virossa kristittyjen määrä on tipahtanut jo alle 27 prosenttiin. Erityisen huomioarvoista Virossa on, että peräti noin 71 prosenttia kansasta ei koe mitään hengellistä viitekehystä omakseen. Virolaisia ystäviämme tavattuamme jäimme pohtimaan sitä, miten vahvakin hengellinen traditio ja usko voi ajautua jossain maassa marginaaliin vain yhden sukupolven aikana. Opimme esimerkiksi, miten tärkeää on satsata lapsiin ja nuoriin, jotta he oppivat jo nuorina tuntemaan kristillisen uskon keskeisen sisällön ja saavat omakohtaisia kokemuksia pyhästä. Tiedon osalta koulujen uskonnonopetuksella on tärkeä perheitä tukeva rooli. On erilaista julistaa evankeliumia eri maissa, kaupungeissa ja ylipäätään erilaisten ihmisten parissa. Silti evankeliumin julistamisen tehtävä on meille kaikille kristityille yhteinen: menkää maitten ääriin asti (Ap. t. 1:8). Tämän tehtävän toteuttamisessa tarvitsemme paljon toinen toistemme rohkaisua. Meille simunalaiset ystävämme totesivat, että heille ystävyysseurakuntatyössä tärkeää on liittyminen suurempaan kristittyjen joukkoon ja kokemus siitä, että he eivät ole niin yksin. Meille herttoniemeläisille oli silmiä avaavaa, miten paljon seurakuntaelämästä on mahdollista toteuttaa minimaalisin resurssein ja vapaaehtoisvoimin. Koimme, että kohtaaminen, yhteinen rukous ja laulu innostivat meitä tahoillamme katsomaan valoisasti eteenpäin. Yhdessä voimme ponnistella sen eteen, että kristillinen usko toisi levottoman maailmamme keskellä ihmisten elämään rauhan ja toivon perspektiivin. Moni kaipaa juuri nyt elämäänsä vakaata perustaa, joka ei horju, vaikka maailma ympärillämme kuohuu. Monissa maissa, kuten Suomessa, näkyykin nyt esimerkiksi nuorten miesten uudenlainen kaipaus kohti kestäviä perusarvoja ja kiinnostus kristinuskoa kohtaan. Nyt on siis eräänlainen momentum julistaa evankeliumia. Uskallammeko siis pitää yhdessä uskoamme ja sanomaamme rohkeasti esillä? 16

SOTAHUUTO

Minnamari Helaseppä Herttoniemen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra, teologian tohtori

Yhteinen suunta Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva Kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan.

Sosiaalisen työn yhteistyöpäivät vahvistivat osaamista ja yhteyttä Pelastusarmeijan sosiaalisen työn yhteistyöpäivät kokosivat Nummelan Lomakodille kymmenen työntekijää eri puolilta Suomea. Päivien aikana osallistujat kohtasivat toisiaan, kehittivät työtä yhdessä ja saivat tilaa palautumiselle vaativan arjen keskellä. Mukana oli työntekijöitä Pelastusarmeijan päämajasta, Tampereen ja Turun osastoilta, Helsingin sosiaalipalvelukeskuksesta ja Porista. Yhteistyöpäivien asiantuntijakoulutuksesta vastasi Nummelan Lomakodin johtaja Taru Tulonen. Koulutuksessa käsiteltiin turvallisten toimintamallien perusteita haasteellisen käytöksen ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa. Sisältö pohjautui kansainvälisesti sertifioituun MAPA-menetelmään (Management of Actual or Potential Aggression). Päivän aikana tutustuttiin traumatietoiseen työotteeseen ja pohdittiin käytännön keinoja kohdata haasta-

via tilanteita turvallisesti ja kunnioittavasti.

saunan lämmössä ja virkistävässä pulahtamisessa Hiidenveden viileään veteen.

Vertaistuki koettiin päivien tärkeimmäksi anniksi. Se vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tarjosi voimaa arjen työhön. Keskusteluja käytiin muun muassa avustustyön toimivista käytännöistä ja siihen liittyvistä haasteista. Keskustelut avasivat uusia näkökulmia ja antoivat kokemuksen siitä, ettei kukaan tee työtään yksin.

Päivät toivat näkyväksi Pelastusarmeijassa tehtävän sosiaalisen työn monipuolisuuden ja merkityksellisyyden. Osallistujat kokivat, että vastaavanlainen koulutuksellinen ja vertaistuellinen yhdessäolo hyödyttäisi kaikkia sosiaalista työtä tekeviä – yhdessä vahvistuen palvellaan entistä paremmin apua tarvitsevia.

Työskentelyn vastapainoksi päivien ohjelmaan kuului myös yhteistä virkistäytymistä. Illalla tehtiin rento kävelyretki kauniiseen harjumaisemaan ja tutustuttiin Nummelan normaaliperusviivaan1, joka sijaitsee harjun päällä. Liikunta luonnon helmassa kauniissa maisemissa koettiin hyvänä vastapainona päivän työskentelylle. Yhteinen aika jatkui Lomakodin

sosiaalisen työn assistentti

Eveliina Annala Kuvat: Henna Hurinki Nummelan normaaliperusviiva on geodesiassa käytetty pituusmittauksen mittanormaali, joka on perustettu vuonna 1933 invarlankojen kalibrointia varten. Mittanormaalin avulla määritettiin aikanaan Suomen karttojen mittakaava. 1

Ohjelmasektorin tiimi

Ohjelmasektorin tiimi ohjaa ja tukee Pelastusarmeijan toimintaa osastoissa ja sosiaalisen työn toimipisteissä palvelevan johtajuuden periaatteella. Ohjelmasektorin tiimin jäsenet: Ohjelmasektorin päälliköt majurit Christian & Anna-Lena Paulsson, avustava ohjelmasihteeri (lapsi- ja nuorisotyö) majuri Metti Saajoranta, sosiaalisen työn johtaja Jari Karppinen sekä assistentit Heidi Vuorenoja, Eveliina Annala ja Sharon Michelsson.

Haluatko tutustua Pelastusarmeijan strategiaan syvemmin? Lue lisää tämän nettiosoitteen tai QR-koodin kautta: bit.ly/pelastusarmeijastrategia SOTAHUUTO

Krigsropet Frälsningsarmén har också svenskspråkiga aktiviteter i Finland. Här har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Sensommar – mognandets och skördens tid Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme elokuun aikana. Sensommaren har sin egen röst. Den viskar om den kommande hösten. Den ropar inte som våren, och bränner inte som högsommaren: den talar tyst. Under sensommaren minskar ljuset, morgnarna blir svalare och kvällarna kallar oss att dra oss tillbaka tidigare. Åkrarna är gyllengula, frukterna hänger tunga på träden-det är en syn av mognad men också av förgängelse. Sensommaren påminner oss om att allting har sin tid. Sensommaren är skördens och tacksamhetens tid: inte bara på åkern och i trädgården, utan också i vårt liv. Det som har såtts på våren visar sin form – någonstans som en riklig välsignelse, någonstans svagare än vi hade önskat. Det är en tid när vi kan stanna och fråga: Vad har den här tiden gett mig? Bibeln talar ofta om skörden som en bild av Guds trofasthet: ”Så länge jorden består ska sådd och skörd, köld och värme, sommar och vinter, dag och natt aldrig upphöra.” (1.Mos. 8:22). Skörden är också en bild av människans liv och Guds närvaro. Sensommaren kallar oss till tacksamhet. Inte därför att allt skul18

SOTAHUUTO

le ha varit lätt, men för att Gud har varit nära – också då, när vi inte själva har sett det klart.

När tempot blir långsammare I naturens tilltagande stillhet finns det något välvilligt och nådigt. Gräset växer långsammare, fågelsången ändrar karaktär och tystnaden tar över. Sensommaren lär oss att leva i en annan takt – i en takt där funderande inte är förspilld tid, utan nödvändig vila. Det påminner om att Gud inte skapade oss endast till att arbeta utan också till att vila. Jesus säger: ”Kom till mig, alla ni som arbetar och är tyngda av bördor, så ska jag ge er vila” (Matt.11:28). Vila är inte en flykt från ansvar, utan ett heligt tillstånd, där Gud möter oss på nytt och på nytt.

Mod att släppa taget Sensommaren innehåller ofta också en stilla sorg: hösten närmar sig, någonting håller på att avslutas. Löven faller, dagarna blir kortare. Det som var levande och grönt förändras eller försvinner helt. Sensommaren ger oss en möjlighet att släppa taget, godkänna att man inte kan hålla fast vid allt. Till livets rytm hör

också att avstå. Gud är närvarande i förändringen. ”Allt har sin tid, det finns en tid för allt som sker under himlen: en tid att födas och en tid att dö, en tid att plantera och en tid att rycka upp det planterade” (Predikaren 3:1–2).

Sensommar i hjärtat Lever du sensommarens tid i ditt liv? Tiden efter erfarenheterna, upptäckterna och upplevelserna? Känner du tacksamhet, men också trötthet? Livet är en rörelse med dessa tider – inte mot dem. Gud kallar oss till verkligt liv under livets alla årstider. Sensommaren lär oss att mognad inte är hårdhet, utan djuphet. Den är inte oväsen utan klarhet. ”Gud, tack för sensommarens långsamma ljus. Tack för det som har vuxit, och för det som nu måste flyttas framåt. Hjälp oss att vila i din trofasthet, och ge oss mod att leva i den tid vi har”.

Kaisa Sørensen major Sønderborg, Danmark Foto: Young Ho Seo

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:

henna hurinki

pelastussotilas, Tampereen osaston projektityöntekijä Hennan maalaama kuva ”Juudan leijona”.

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran? – Puolison kanssa käytiin Jumalanpalveluksissa joskus 2015–2016. Sen jälkeen aloin käydä perhekahvilassa tytön kanssa. Vuonna 2023 aloitin työt osaston avustajana. Miksi halusit liittyä Armeijaan? – Menin Kutsuttu-kurssille, ja jo ensimmäisellä kerralla innostuin sotilaaksi ryhtymisestä. Innostuin siitä, kuinka Pelastusarmeija auttaa ensin ja evankelioi vasta sitten. Tehdään kuten Jeesus kehottaa ja autetaan heikoimmassa asemassa olevia. Mikä on tehtävässäsi mielenkiintoisinta? – Monenlaisten ihmisten kohtaaminen. Ja työkuvan monipuolisuus, saa tehdä kaikenlaista päivän mittaan. Entä turhauttavinta? – Välillä se, ettei jää tarpeeksi aikaa tehdä kirjallisia töitä. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Näyttelijä ja pankinjohtaja. Mikä on lempiruokasi? – Hyvä sisäfilepihvi ja lohkoperunat. Rakkain harrastuksesi? – Kuntosali, lenkkeily ja maalaaminen. Millaiset asiat inspiroivat sinua? – Luonnon kauneus, järvet, metsät. Jumalaan tutustuminen rukouksen ja Raamatun sanan kautta aina vaan syvemmin. Kuka on sankarisi? – Jeesus.

Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi? – Haluaisin voida parantaa sairaita Pyhän Hengen voimalla. Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen? – Viimeksi luin David Wilkersonin: ”Aiotko antaa periksi?” -kirjaa. Se oli rohkaiseva. Ketä Raamatun hahmoa ihailet? – Mariaa. Hän kohtasi varmasti kummastelua ja syrjintää ja silti kantoi rohkeasti Jeesusta vatsassaan. Usein muut eivät näe sitä, mitä Jumala tekee elämässämme ja voivat kummastella, mutta Jumalaan voi aina luottaa, koska Hänellä on hyvä tahto ja hyvä suunnitelma jokaiselle. Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – ”Valot pimeyksien reunoilla”. Olen haaveilija, ja toisaalta Jumalan armo loistaa sinne omiin pimeisiinkin hetkiin. Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit? – Jonnekin lämpimään meren rannalle. Mitä pelkäät? – En mitään. Toki vanheneminen vähän ahdistaa, mutta ei sinänsä pelota. Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen? – Rukous, hengellinen musiikki, ystävät, Raamattu.

Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi? – Armo. Se on tärkeintä uskovan elämässä itseä ja toisia kohtaan. Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä? – Jaa-a. Kävelen metsässä sellaisia polkuja, joissa mahdollisimman harva tulee vastaan, jotta saan syventyä omiin ajatuksiin ja höpöttää Jumalan kanssa. Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää? – Lapsiperheessä sattuu kaikenlaista. Yksi muisto tuli mieleen, kun nuorin oli alle vuoden ikäinen. Menin jääkaapille ja hyllyllä oli vessapaperirulla. Se kuvasti hyvin arjen kaoottisuutta ja väsymystä. Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Odota Herraa! Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Se, kun otin Jeesuksen elämääni 20 vuotta sitten. Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Pidän päiväkirjaa. Aloitin, kun opin kirjoittamaan 7-vuotiaana, eli niitä on melkoinen määrä kertynyt vuosien varrella. SOTAHUUTO

Armeijassa tapahtuu

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier tutustui suomalaiseen asunnottomuustyöhön Alppikadun asumispalveluyksikössä Y-Säätiö esitteli Saksan liittopresidentti FrankWalter Steinmeierille suomalaista asunnottomuustyötä ja Asunto ensin -mallia osana presidentti Alexander Stubbin isännöimää Suomen-vierailua. Steinmeier vieraili Suomessa puolisonsa Elke Büdenbenderin kanssa työvierailulla, jonka keskeisiä teemoja olivat turvallisuus, kokonaisturvallisuus sekä Suomen ja Saksan välinen yhteistyö.

Vierailun aikana seurue tutustui Pelastusarmeijan asumisyksikköön Alppikadulla, jossa esiteltiin käytännön työtä asumisen turvaamiseksi ja asunnottomuuden vähentämiseksi. Keskusteluissa nousivat esiin suomalainen Asunto ensin -malli sekä yhteistyö valtion, kaupunkien, järjestöjen ja palveluntuottajien välillä. Suomessa vuosikymmenten ajan tehty työ asunnottomuuden vähentämiseksi herättää laajaa

Virallinen tiedonanto

Kapteeni Aleksey Burunov on ylennetty majurin arvoon 14.5.2026. Kiitämme Alekseyta hyvästä työstä ja toivotamme onnea.

Kansainvälinen määräys 1.9.2026 Everstiluutnantit David ja Anna Kotrikadze saavat yhdessä määräyksen Suomen ja Viron territorioon Viron aluejohtajiksi. Toivotamme Davidin ja Annan lämpimästi tervetulleiksi kotiin!

Radio & TV Aamuhartaus YLE Radio 1, lauantaina 22.8. klo 8.25 sotilas Jaana Jokiniemi Iltahartaus YLE Radio 1, tiistaina 25.8. klo 18.50 majuri Maarit Vuollet Radio YLE 1 hartaudet kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta. 20 SOTAHUUTO

kansainvälistä kiinnostusta. Vierailulla keskusteltiin myös siitä, miten pysyvän asumisen turvaaminen ja oikea-aikainen tuki ovat keskeisiä tekijöitä pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisessä ja ihmisten arjen vakauden vahvistamisessa. Teksti ja kuvat: Y-Säätiö

Rap-yhteistyö yksinäisyydestä

Naistenviikonloppu 11.–13.9.2026 ”astia jaloa käyttöä varteN” Helsingin osaston pelastussotilas ja ahkera Sotahuudon myyjä Cari Huovinen on Tapulin Mozart -nimisen rap-artistin kanssa tehnyt yhteisen biisin. Katsele musiikkivideo YouTubesta: Tapulin Mozart & Arpinen Soturi – Yksinäisyyden pöytä

Hotelli Nuuksiossa, Naruportintie 68, 02860 Espoo Osallistumismaksu: 120€/2hh, bussikuljetus 20€. Ilmoittautuminen oman osaston kautta 23.8. mennessä. Järjestäjä: Naistyön työryhmä

2€ n

Elokuu 2026 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan tärkeää työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €. Muut maat, vuosikerta 50 €. Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta. Tee tilaus: Kotisivujemme kautta: pelastusarmeija.fi/sotahuuto Viereinen QR-koodi johdattaa myös kotisivuillemme > ( Puhelimitse (09) 681 2300 / toimitus (ma–pe 10–14) 8 Sähköpostitse: sotahuuto@pelastusarmeija.fi * Postitse: Sotahuuto, Uudenmaankatu 40, 00120 Helsinki Mainitse tilatessasi nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Jos tilaat lahjaksi, niin mainitse myös lahjansaajan nimi ja osoite.

Tue työtämme kotimaan vähävaraisten parissa

Jottei kukaan jää yksin hädän keskelle Lahjoita: pelastusarmeija.fi tai MobilePay 45355 Keräyslupa: RA/2021/1383

Pelastusarmeijan kansainvälinen toiminta-ajatus Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa. Sen sanoma perustuu Raamattuun. Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus. Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 136. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Instagram: @pelastusarmeija Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Riku Leino Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Esa Nenonen, Riku Leino, Taina Paronen, Mira Vuorenpää, Krista Hurme, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista. Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2026 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

Täytä sanapyramidi kalojen alta löytyvillä sanoilla. Rivien numero ja väri kertoo sanojen määrän ja paikan. Jumalan poika vesikulkuväline kalastustarvike tunnetila elää vedessä

hylje onki vene suru onni

verkko hauki simpukka Jeesus kanootti

hän tottelevat tuulet ja aallotkin.”

(Lue kertomus Raamatusta Matt. 8:23-27, Mark. 4:35-41 tai Luuk. 8:22-25)

ilo pelko virveli rapu levä

Seuraa kalan luota meritähdelle johtavaa viivaa. Kirjoita matkalta löytyvistä kirjaimista muodostuva lause veneen kylkeen. lopuksi voit myös värittää kuvan.

SOTAHUUTO

on Pelastusarmeijan ilmainen lastenlehti 4–10-vuotiaille ja se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Katsele edellisiä Nappiksia ja tilaa lehti:

Tehtävän vastaus: Jeesus auttaa kaikissa tilanteissa!

Sivun suunnittelu: Metti Saajoranta

Sanapyramidin vastaukset: 1. Jeesus, 2. vene, kanootti, 3. verkko, onki, virveli, 4. ilo, pelko, suru, onni, 5. hylje, hauki, simpukka, rapu, levä

1. 2. 3. 4. 5.

Jeesus oli opetuslasten kanssa veneessä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Opetuslapset herättivät Jeesuksen: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” Jeesus kysyi: ”Miksi te noin pelkäätte?” Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja järven aaltoja. Myrsky lakkasi heti ja vesi tyyntyi. Opetuslapset hämmästyivät ja sanoivat: ”Mikä tämä mies on? Häntä-

Viimeinen sana

Uskomme rukouksen voimaan! Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse: Pelastusarmeija, Uudenmaankatu 40, 00120 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon. Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin: ”Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos” (Joh. 6:37). Herra Jeesus Kristus, tunnustan, että olen elänyt itsekästä elämää. Olen keskittynyt vain siihen, mikä mielestäni on minulle kaikkein parasta.

Ei tullut Poika palveltavaksi Ei tullut Poika palveltavaksi Meitä varten Hän saapui Kulkemaan kansansa keskuudessa Jalat palvelijansa pesemään Vaatettaakseen alastoman Ruokkiakseen nälkäisen Sitoakseen haavoitetun Sairaan parantamaan

Ei tullut Poika palveltavaksi Vedeksi janoisille Murretuksi leiväksi Syntien sovittajaksi Uuden elämän antajaksi Herra saapui

Taina Paronen luutnantti

Rakkaus näkyi teoissaan Oppi oli askelissaan Teki tiensä tutuksi Vapautti elämään Totuudessa vaeltamaan

Kuva: Antonio López

En ole myöskään suonut Jumalalle kuuluvaa paikkaa elämässäni. Jeesus, olen hävennyt Sinua ihmisten edessä. En ole halunnut soveltaa Sinun opetuksiasi elämäni valintoihin. Olen tahtonut tietoisesti unohtaa Sinut. Nyt kuitenkin tulen syntisenä luoksesi ainoastaan armolupauksiisi luottaen. SOTAHUUTO 23