Sotahuuto 2020/12

5€ n

Joululehti 2020 n

Sotahuuto

Toivotamme siunattua joulua

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

n

Joululehti 2020

n

5€

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Tässä

numerossa

04

Pelastusarmeijan joulutervehdys

06

Se tuttu kertomus

08

Stadin Slangi – Suomen bulein himajengi

13

Jouluevankeliumi slangiksi

14

Kenraalin joulutervehdys

16

Joulun sanomaa kautta aikain

20

Jouluista nippelitietoa

24

Jouluko humpuukkia?

26

Muistoja lehtikaupalta

28

Generalens julhälsning

30

Sotahuuto 130: Ensimmäiset joulupadat

SOTAHUUTO

3

Toivotamme teille kaikille hyvää joulua ja Jumalan rauhaa ja siunausta vuodelle 2021 Vi önskar er alla en god jul och Guds välsignelse och frid år 2021

Kuvitus: Jallu K. Koski. Tämä kuva on ollut Sotahuudon kannessa vuonna 2016, jolloin Joulupata täytti 110 vuotta.

4

SOTAHUUTO

Hyviä uutisia Aina aamuisin adventtiaikana, joulunaikaan ja uutenavuotena, Matti Meikäläinen hakee kioskilta uusimpia uutisia. Ehkä tänään hän vihdoinkin kuulee ”hyvän uutisen”?

Meille kaikille on erittäin tärkeää tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Varsinkin tänä vuonna, kun monet haaveilevat paremmasta ja normaalista elämästä ilman käsidesiä ja kasvomaskeja, riittävästä ruuasta vaikeassa tilanteessa oleville perheille, ikäihmisistä, jotka eivät kärsi yksinäisyydestä, asunnottomuuden hävittämisestä, että ihmisten ei olisi pakko asua ystävien luona tai asuntoloissa.

Raamattu muistuttaa meille, että ensimmäisenä jouluyönä Betlehemin seudulla kuultiin voimallinen ääni: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.

Hän on Kristus, Herra.”

Luuk. 2:10–11

Siihen aikaan kukaan ei olisi voinut kuvitella, että tämä Vapahtaja puhuisi toivosta, sovinnosta ja rauhasta, ja julistaisi mahdollisuutta aloittaa uusi elämä!

Joulun sanoma ei kuulu menneisyyteen!

Se on täydellisesti läsnä meidän todellisuudessamme. Jälleen kerran Jumala yllättää maailman: hän saapuu vauvana, pakolaisena, kodittomana, jotta voi samastua kaikkein haavoittuvaisimpien ihmisten vaikeisiin olosuhteisiin.

Tämä tarina kertoo selvästi, että Jumala haluaa anteeksiantamusta, kunnioitusta ja solidaarisuutta kaikille – ei vain köyhyydestä kärsiville, vaan kaikille niille, jotka tarvitsevat toivoa, sovintoa ja rauhaa.

Kyllä vain, joulun sanoma on kaikkien aikojen paras ja iloisin uutinen!

Hyvää joulua!

Patrick & Anne-Dore Naud Everstit Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat

Goda nyheter Varje morgon i advent, under julhelgen och nyårsfirandet går herr Svensson till kiosken i hörnet för att läsa de senaste nyheterna!

Kommer han äntligen att få läsa ”de goda nyheterna” idag?

Vi bör lägga stor vikt vid att följa med vad som händer och sker i vår värld.

Särskilt detta år när många drömmer om en bättre tillvaro och ett normalt liv utan desinficeringsmedel och ansiktsmasker, med tillräckligt mat för nödlidande familjer, färre ensamma åldringar, inga hemlösa vars enda tillflykt har varit en väns soffa eller sociala inkvarteringslokaler.

I Bibelns ord ekar samma mäktiga stämma som i julnatten ljöd över Betlehems nejder:

“Var inte rädda, jag kommer med de mest glädjande nyheter som någonsin meddelats, och de gäller alla!

Frälsaren – Messias, Herren – har fötts i kväll i Bethlehem” Luke 2:10–11 (Levande Bibeln)

hemlös, för att identifiera sig själv med de svåra förhållanden som de mest utsatta lever i. Utan tvivel vill Gud genom dessa ord uppmuntra oss att sätta värde på förlåtelse, respekt och solidaritet med alla – inte endast med de fattiga, utan med alla dem som är i behov av hopp, försoning och frid.

På den tiden kunde ingen föreställa sig att denne Frälsare en dag skulle tala om hopp, försoning och frid, och att han skulle visa oss alla på möjligheten att börja ett nytt liv!

Ja, julens budskap är den allra bästa och glädjerikaste nyheten du någonsin har hört!

Julens budskap hör inte till det förgångna! Det är lika aktuellt i dag som igår!

Igen en gång vill Gud överraska världen, och han kommer till oss som ett spädbarn, som en asylsökande, som en

Glad jul!

Patrick & Anne-Dore Naud Överstar Ledare för Frälsningsarmén i Finland och Estland

SOTAHUUTO

5

Se tuttu kertomus Tapahtui näinä päivinä, että Suomen Pipliaseura julkaisi uuden käännöksen Uudesta testamentista.

Tämä julkaisu oli ensimmäinen pelkästään mobiililaitteille tarkoitettu ja tapahtui koronaviruksen riehuessa Suomessa. Kaikki pystyvät nyt kirjautumaan raamattu.fi-sivulle, kukin omalta puhelimeltaan tai tabletiltaan.

Kirjoittanut: Saga Lippo Kuvitukset: Rebecca Read, Gorkhs, Annalise Batista, Barbara A Lane

Niinpä minäkin avaan tutun jouluevankeliumin ja lähden Helsingistä kohden Juudeaa ja Daavidin kaupunkia, jonka nimi on Betlehem. Luonnollisesti en pysty matkustamaan sinne fyysisesti, koska koronavirus on pysäyttänyt lennot ja sulkenut maiden väliset rajat. Siispä suljen silmäni ja siirryn ajatusteni siivillä Juudean vuorille. Katselen, kuuntelen ja hengitän kaikkea sitä, mitä aistin ympärilläni.

Raamatunkohdat: UT 2020 käännös (Suomen Pipliaseura)

Niihin aikoihin keisari Augustus määräsi, että kaikkien maailman ihmisten piti ilmoittautua veronmaksajiksi. Näin laadittiin ensimmäinen veroluettelo Quiriniuksen hallitessa Syyriaa.

Kaikki lähtivät omaan kotikaupunkiinsa ilmoittautumaan.

Lähi-idän yö on sametinpehmeä ja tuoksuu kardemummalle ja jasmiinille. Unohdan aina, kuinka pimeää maaseudulla voikaan olla. Pimeydessä tähdet loistavat tavallistakin kirkkaampina. Etenkin tuo yksi! Näetkö sinä sen? On kylmä. Minulla ei ole mitään majapaikkaa, mutta ei ole tuollakaan pariskunnalla, joka on majoittunut eläinsuojaan. Kysyn heiltä, olisiko siellä tilaa minullekin. Silloin näen hänet: pienen kankaaseen käärityn lapsen eläinten syöttökaukalossa. Ihmisen Poika – Kuinka pieni ja hauras hän onkaan, kuinka puhdas ja viaton! Kuinka avuton ja silti täynnä ylimaallista voimaa! Jotain liikahtaa sisälläni.

Myös Joosef lähti galilealaisesta Nasaretin kaupungista Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, koska hän oli Daavidin sukua.

Matkalla oli mukana Maria, joka oli luvattu Joosefille vaimoksi ja joka oli raskaana. Kun he olivat perillä, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti eläinten suojassa pojan, esikoisensa. Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Samassa kuulen ääniä ulkoa, ne tulevat tuolta vähän kauempaa, kedolta. Kuuletko sinä ne? Lähdetäänkö yhdessä katsomaan? Hiipuvan nuotion ympärillä istuu paimenia. Karsinassa heidän lähellään on satoja lampaita, jotka liikehtivät levottomasti. Olen kuullut, että niitä kasvatetaan uhrilampaiksi Jerusalemin temppeliä varten, mutta se tuskin on syy lampaiden levottomuuteen. En usko, että ne aavistavat kohtalonsa. Niitä hermostuttaa nyt jokin muu.

6

SOTAHUUTO

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Herran enkeli tuli heidän luokseen, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. He pelästyivät pahoin, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö.

Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa.

Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra.

Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa.»

Yhtäkkiä tapahtuu jotain käsittämätöntä. Kirkas valo repii rikki pimeyden verhon.

Valoa seuraa voimakas ääni, joka kiirii yli kedon ja kumpuaa kaikuna ympäri Juudean vuoriston. Valon keskellä erotan ihmisen kaltaisen hahmon, joka ei kuitenkaan ole ihminen. Liekö enkeli? Hahmo puhuu sanoja, joita en vielä täysin käsitä: ”Älkää pelätkö”, se sanoo. ”Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa.”

Enkeleitä tulee lisää. Näen niitä kaikkialla, minne katson. Tulenliekit loimuavat taivaalla ja koko tienoo kylpee valossa. Pimeys on väistynyt, valo on ottanut vallan.

Samassa alkaa kuulua laulua, kauneinta, jota olen koskaan kuullut. Muistan lapsen tallissa ja sen tunteen, jonka koin sisälläni hänet nähdessäni. Sydämeni yhtyy enkeleiden lauluun ja sen sävelet syleilevät sieluani.

Äkkiä enkelin seuraksi ilmestyi valtava taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa: »Kunnia korkeuksien Jumalalle ja rauha maan päällä ihmisille, joita hän rakastaa.»

Soisin tämän hetken kestävän ikuisesti – mutta enkelit katoavat yhtä yllättäen kuin tulivatkin. Lähi-Idän yö on jälleen hiljainen ja musta. Silti tiedän, että jokin sisälläni on pysyvästi muuttunut. Ajattelen lasta, joka nukkuu tallissa. Aavistaako hän jo kohtalonsa? Tietääkö hän, kuinka hänet tullaan uhraamaan maailman edestä, minun edestäni.

Lähden paimenien mukaan, seuraan heitä takaisin talliin. Haluan nähdä vielä tuon lapsen, jonka tunnistan nyt Jumalan Pojaksi. Marian tavoin talletan kaiken sydämeeni. En halua koskaan unohtaa sitä, mitä tänä yönä olen saanut kokea.

Kun enkelit olivat palanneet taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Lähdetään heti Betlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut ja mistä Herra on meille ilmoittanut.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian, Joosefin ja vauvan, joka makasi kaukalossa heinien päällä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki kuulijat olivat ihmeissään paimenien puheista, mutta Maria painoi kaiken sydämeensä ja yritti ymmärtää, miten asiat liittyivät toisiinsa.

Paimenet lähtivät takaisin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.

Kaikki oli ollut juuri niin kuin heille oli sanottu.

SOTAHUUTO

7

Stadin Slangi – Suomen bulein himajengi

Stadin Slangi ry on Suomen suurin kotiseutuyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on vaalia Stadin slangia, kotiseutuperinteitä ja kulttuuriperintöä. Stadin Slangi on vuosikymmenen ajan ollut mukana myös Pelastusarmeijan joulupatakeräyksessä ja vastannut Steissin eli Helsingin päärautatieaseman joulupadan vahtivuoroista.

Alkuun minun on tehtävä toimituksellinen paljastus: joskus Sotahuudon artikkelit työstetään hyvissä ajoin ennen lehden ilmestymistä. On helteinen juhannuksen jälkeinen perjantai-iltapäivä, kun tapaan Stadin Slangi ry:n toiminnanjohtajan Marjut Klingan ja kunniapuheenjohtajan Lasse Liemolan Hakaniemessä. Torilla soi iloinen haitarimusiikki ja stadilainen tunnelma on kohdallaan, mutta siirrymme sisälle ilmastoituun halliin hellettä ja hälyä pakoon. Marjut on viimeiset kuusi vuotta toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana, ja nyt viimeisenä työpäivänään hänellä oli hetki aikaa istua alas Lassen kanssa ja kertoa Stadin slangista – ja Slangista.

Niin gimis on Stadi Stadin slangin kieli sai alkunsa 1880-luvulla Vallilan ja Kallion työläiskortteleissa. Samoissa kortteleissa asui sekä suomen- että ruotsinkielisiä työläisiä ja heidän perheitään. Asukkaiden välisestä yhteisestä puheenparresta kehittyi heidän oma kielensä, Stadin slangi. Näistä kortteleista slangi levisi myös muualle kaupunkiin, kuten Rööperiin.

– Slangi oli duunareiden ja katupoikien kieltä, ja sitä ei ollut soveliasta puhua hienommissa perheissä. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, niin ei meillä 8

SOTAHUUTO

kotona slangia puhuttu. Äitini oli suomenruotsalainen ja isäni kotoisin Porista. Itse opin slangin pihalla ja Käpylän yhteiskoulussa kavereiltani ja ollessani partiossa Vallilan Vesaiset -partiolippukunnassa, Lasse Liemola muistelee.

– Tänä päivänä slangi on noussut katuojasta valtavirtaan.

Ensimmäinen slangisanasto on julkaistu vuonna 1912 Kurikka-lehdessä. Sanastossa oli muutama kymmenen slangisanaa. Ensimmäinen slangia sisältänyt kirjallinen tuotos oli Pentti Saarikosken käännös J. D. Salingerin kirjasta Sieppari ruispellossa. Siinä oli käytetty slangisanoja, ja kirjan lopussa oli pieni sanasto lukijalle tueksi. Ensimmäiset slangiksi kokonaan kirjoitetut tai puhutut teokset odotuttivat itseään aivan 1980-luvulle saakka. Tuolloin radiossa alkoivat slangipakinat, joita lukivat muun muassa Erkki ”Eki” Mattsson, Raija Tervomaa ja Pertti ”Pemu” Mustonen. Pakinoista tuli hyvin suosittuja.

Vuonna 2000 julkaistiin professori Heikki Paunusen kirjoittama Stadin slangin suursanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, ja 2001 se sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanakirjassa on 33 000 slangisanaa, ja sen uudistettu painos on nyt työn alla. Viime vuosina on ilmestynyt myös paljon

kaunokirjallista ja viihteellistä slangikirjallisuutta. Tässä erityisesti on ansioitunut Stadin Slangin aiempi puheenjohtaja Sami Garam, jonka kädenjälkeä ovat muun muassa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -slanginnus Allu Stemun Seitsemän broidii, Aku Ankka -sarjakuvakirja Rotsi on, mutta byysat puuttuu ja keittokirja Stadilainen tsöge.

Alussa slangi muodostui yksinomaan ruotsin ja suomen kielen sanoista. Myöhemmin kieleen tuli venäläisiä vaikutteita. Nykyään venäjänkielisiä slangisanoja on jäljellä kolmisenkymmentä. Englanti on vahvasti vaikuttanut nykyslangiin, ja Itä-Helsingissä on slangiin juurtunut jopa somalinkielisiä sanoja.

– Slangi säilyy, elää ja muuttuu, Lasse muistuttaa. – Tutkimusten mukaan Stadissa on 200 000 henkilöä, jotka puhuvat slangia. Emme me vanhemmat gubbet ja friidut enää ymmärretäkään viimeisintä nuorisoslangia.

– Slangi on puhekieltä ja sillä ei ole kiveen hakattua kielioppia. Tästä syystä slangin kirjoitusmuodot herättävät välillä suuria tunteita. Onko se Sörkkä vai Sörkka, sjungataanko vai shungataanko, pelataanko futista vai fudista. Mielenkiintoisia ovat myös monet fi-alkuiset slangisanat, kuten fillari, fibeli ja fiude.

Se on kuin ruotsinkielistä kontinkieltä. 8

Stadin Slangi ry:n jäsenlehti Tsilari ilmestyy viidesti vuodessa. Lehden nimi Tsilari tarkoittaa talonmiestä, mutta alun perin se tulee sanoista ”till säljaren”, mikä aikoinaan tarkoitti lehdenmyyjän itselleen saamaa lehteä ja työpalkaksi muodostunutta myyntituloa.

Tällä sivulla olevien kansien kuvittaja on Stadin Slangin jäsen Jallu K. Koski.

Hän on tehnyt kuvitustöitä myös Sotahuudolle ja on esimerkiksi kuvittanut Joulupata 110 vuotta juhlakantemme vuonna 2016.

SOTAHUUTO

9

Stadin Slangi ry:n kunniapuheenjohtaja Lasse Liemola ja kesään asti yhdistyksen toiminnanjohtajana toiminut Marjut Klinga kahvilla Hakaniemen kauppahallin På Krokenissa. Paikka on yksi Lassen suosikeista.

– Tämän vuoden tapahtumien johdosta on entistä isompi syy tukea paikallisia toimijoita.

8 Helsinkiläiset koulut ovat kiinnostuneita slangista, ja monin paikoin se on osa äidinkielen opetusta. Stadin Slangin jäseniä vieraileekin kouluissa.

– Tänä vuonnakin järjestimme sanakeräyksen kouluissa, jossa etsittiin nuorison käyttämiä slangisanoja, Marjut Klinga kertoo. – Samalla halusimme muistuttaa opettajia olemassaolostamme ja kertoa, että tulemme mielellämme vierailuille. Äidinkielen lisäksi slangi taipuisi hyvin myös osaksi historian ja yhteiskuntaopin tunteja.

Lasse kertoo Helsingin kaupungin osoittavan mielenkiintoa slangiperintöä kohtaan, mutta samalla antaa myös hiukan kritiikkiä kaupungin näkemyksille: – Kaupungilla on slangia käytössäkin, puhutaan esimerkiksi Stadin brankkarista. On jopa nettisivuja slangiksi. Mutta on ollut harmittavaa, ettemme ole saaneet kaupunkia hyväksymään slangiaiheisia kadunnimiä. Kaupunginhallitus on jopa puoltanut tätä ehdotusta, mutta asia ei ole edennyt kaupunkisuunnittelu- ja nimistölautakunnissa. Stadia pitää muistuttaa siitä, ettei omaa historiaansa tule kieltää.

Nakuklabbit dallaa Tiedustelen Lasselta ja Marjutilta, ovatko he paljasjalkaisia stadilaisia.

– Nakuklabbeja olemme, minä neljännessä ja Lasse kolmannessa polvessa, Marjut paljastaa.

Asuin itse parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla ennen paluumuuttoani ”landelle”. Noiden vuosien aikana huomasin, että monelle helsinkiläiselle paljasjalkaisuus oli kunnia-asia, ja myös mitä lähempänä keskustaa asuit, sitä varmemmin olit oikea stadilainen. Marjut allekirjoittaa tämän: – Harrastin 70-luvulla päivätansseja.

Kerran eräs mies kysyi, olenko stadilainen. Kun kerroin olevani, hän tiedusteli missä budjaat? Vastasin Kannelmäessä, 10

SOTAHUUTO

ja hän nauroi, eihän tuo mitään stadia ole. Ihan landea! Ei mies tullut enää toista kertaa hakemaan, Marjut naurahtaa.

Stadin Slangi ry on ollut toiminnassa vuodesta 1995, ja Lasse tuli mukaan toimintaan aikaisessa vaiheessa.

– Kuuluin tuolloin kaupunginhallitukseen, kun silloinen Slangin puheenjohtaja, perustajajäsen Klaus ”Klaude” Bremer keräsi meistä jäseniä yhdistykseen. Samaan aikaan yhdistykseen liittyi kanssani Tarja Halonen, Lasse muistelee. Tänä päivänä hän on Stadin Slangin kunniapuheenjohtaja.

Stadilaiseks ei födata Mutta millainen yhdistys on tänä vuonna 25 vuotta juhlistanut Stadin Slangi?

Toimintaa kuusi vuotta luotsannut Marjut Klinga: – Stadin slangi on Suomen suurin kotiseutuyhdistys. Olemme bulein himajengi! Meillä on yli 3 000 jäsentä. Tavoitteenamme on vaalia slangin kieltä ja Stadin kotiseutuperinteitä ja kulttuuriperintöä.

Tiedustelen, että liittyykö jäsenyyteen jotain edellytyksiä. Lasse tiivistää: – Pitää olla kiinnostunut paitsi Stadista, niin myös slangista. Mutta ei tarvitse olla nakuklabbi. Monet jäsenistämme ovat syntyneet jossain muualla. On monia, jotka ovat muuttaneet luovutetusta Karjalasta ja kasvaneet nuoruutensa Stadissa. Hienosti ilmaistuna stadilaiseksi ei synnytä, vaan siihen kasvetaan.

– Keneltäkään ei ole jäsenyyttä evätty. Eikä liittymisvaiheessa myöskään kysytä, paljonko slangia bonjaat tai diggaat, Marjut lisää hymyillen.

Stadin Slangiin liittyminen on helppoa, stadinslangi.fi -kotisivuilta sekä Tsilari-lehden sivuilta löytyvät liittymiskaavakkeet. Yhdistys toteuttaa monenlaista toimintaa.

– Julkaisemme jäsenlehteämme Tsilaria. Tänä vuonna se on ilmestynyt vii-

desti. Jäseniemme lisäksi lähetämme sen myös kaupungin kaikkiin virastoihin ja kaupunginkirjastoihin maksutta luettavaksi. Lehti on monelle se suurin syy kuulua yhdistykseen. Lehdessä on vanhoja stooreja ja muisteluita stadista, voi tutustua slangiin ja lukea, mitä tapahtumia on luvassa, Marjut kertoo.

– Lehti on suurimmalta osalta slangiksi, mutta julkaisemme myös juttuja ”agricolaksi” eli kirjakielellä, Lasse naurahtaa.

Tsilari on juhlistanut 25-vuotisjuhlavuotta teemanumeroin, jotka keskittyvät Stadin tiettyihin alueisiin. Kesän numerossa aiheena olivat Hakaniemi, Sörnäinen ja Kallio. Muistelot ovat hyvin rakastettuja.

Stadin Slangi järjestää myös paljon tapahtumia, retkiä, tutustumisia ja konsertteja. Yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista on Snygeimmät joulubiisit.

Tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi konsertteja järjestetään kaksi, sillä yhden konsertin yleisömäärä rajataan 400 ihmiseen. Konsertit ovat Paavalinkirkossa sunnuntaina 20.12. klo 14 ja 16.30.

Koska koronatilanne on jatkuvassa muutostilassa, konserttien tilanne kannattaa tarkastaa sivulta: stadinslangi.fi.

– Nämä konsertit ovat tärkeä ja arvokas tapa vaalia slangiperintöä, Marjut toteaa hymyillen. – Lisäksi meillä on vuoden mittaan muitakin perinteitä. Kahdesti vuodessa kokoonnumme Ässärykmentin patsaalle (Sörkan rykmentti oli talvi- ja jatkosodassa Sörnäisten ja Kallion kaupunginosien reserviläisistä koottu joukkoosasto) muistelemaan Stadista matkaan lähteneitä, sillä monet myös jäivät sille tielleen. Stadin kuvaajan Signe Branderin haudalle yhdistyksemme on kustantanut muistolaatan, ja käymme kahdesti vuodessa viemässä sinne kukkia. Lisäksi järjestämme tansseja, retkiä, trubaduuriiltoja, kirjaesittelyjä… monipuolista toi8 mintaa!

8 SOTAHUUTO

11

Stadin Slangilla on myös lafka, verkkokauppa, josta löytyy monenlaista slangikirjallisuutta ja -tuotteita.

Mikä mainio joululahjaidea!

stadinslangi.info/lafka Tuotteet löytyvät myös slangibyroosta, Hämeentie 67, Helsinki.

Tarkista aukioloajat yllämainitusta nettiosoitteesta.

8

Stadin Kundi ja Friidu

Prälläkän padalla treffataan!

Stadin Slangi ry valitsee vuosittain Stadin Kundin ja Friidun. Tunnustus on jaettu vuodesta 1996 asti Helsinki-päivänä 12.6. Tänä vuonna koronaepidemia siirsi Helsinki-päivän verkkoon, ja myös Kundin ja Friidun valinta esitettiin virtuaalisesti Helsinki-päivän tapahtumafiidissä. Lasse Liemola juonsi tapahtuman, ja entinen ministeri Pertti Salolainen jakoi tunnustukset voittajille.

Tänä vuonna voittajiksi valittiin koomikko, juontaja Jaakko ”Jaska” Saariluoma ja kaupunginvaltuutettu, Helsingin yliopiston professori Laura Kolbe.

Kyselen Lasselta ja Marjutilta, millä kriteereillä valinta tehdään.

– Stadilaisuuden ohella nimetyn henkilö on oltava tunnettu myös kaupungin ulkopuolella. Jäsenistö tekee useita ehdotuksia, joista yhdistyksen hallitus tekee valinnan. Yritämme poimia ehdokkaita monilta eri aloilta.

– Olisi helppo valita aina joku julkisuuden henkilö, mutta on lukuisia muita, joista ei arvaisi, että tuokin on Stadista. Hyvä esimerkki on lehtikustantaja, ministeri Aatos Erkko. Pienenä poikana hän tunsi kaikki Stadin sataman laivat nimeltä. Hän halusi ensiksi kieltäytyä tunnustuksesta, mutta oli kuitenkin hyvin ylpeä ja iloinen tästä huomionosoituksesta, Lasse muistelee.

– Tämän vuoden valinnoissa tuli poikkeuksellisen hyvin esille se, miten molemmilla on aktiivinen ote siihen, mitä he voisivat yhdistyksen kanssa tehdä.

Laura Kolbe kysyi heti seuraavana päivänä, että olisiko syksyllä tapahtumaa, mihin he voisivat Jaakko Saariluoman kanssa tulla puhumaan stadilaisuudesta. Kaikesta näki, että tämä merkitsi heille enemmän kuin vain yhtenä meriittinä muiden joukossa, Marjut sanoo hymyillen.

Stadin Slangi on noin kymmenen vuoden ajan ollut mukana joulupatakeräyksessämme. Yhdistyksen vapaaehtoiset ovat vastanneet Steissin eli Helsingin päärautatieaseman joulupadan lukuisista vahtivuoroista. Lisäksi Stadin Slangin jengi on esiintynyt patavahtien joululounaalla ja eläkeläisten joulujuhlassa lukemalla jouluevankeliumia slangiksi ja laulattamalla slanginnettuja joululauluja. Lasse Liemola on toiminut yhteistyön alkuunpanijana.

– Minulla oli vihannestukku Kalasatamassa. Vuosittain Pelastusarmeijalta tuli yhteydenotto, ja lahjoitin heille aina kahdeksantoista kiloa omenoita joulumyyjäisiin. Kerran jutellessamme tuli puheeksi, miten on haasteellista löytää tarpeeksi joulupatavahteja. Silloin ajattelin, että eiköhän meidän slangijengi voisi olla avuksi! Armeijassa oltiin avusta hyvin kiitollisia. Nyt tästä on tullut toivottu perinne väellemme. Itsellekin se on tärkeää, ja on tunne, ettei joulu edes ala, jos ei pääse vahtina toivottamaan hyviä jouluja. Minulla on tapana sanoa ”Kiitos ja hyvää joulua!”, niin kerran eräs asiakas kommentoi, että ”Jumalan siunaustakin olisi hyvä kuulla”, Lasse naurahtaa.

Myös Marjut on ollut padalla ja nauttii tunnelmasta kovasti: – Meille on ilo tehdä tätä. Ei ole mitään teennäistä, vaan kaikilla on lämmin fiilis. Nyt joulun aikaan en ole enää tässä nykyisessä tehtävässäni, mutta tulen silti padalle. Viime vuonna lapsenlapseni vannotti, kun ei päässyt silloin mukaan, että ensi vuonna hän tulee kanssani vahtiin.

Ja näin teemme. Viime vuonna hän kävi pehmolelunsa läpi ja halusi lahjoittaa parhaimmat pataan. Laitoimme ne pakettiin, ja mummin tehtävänä oli sitten toimittaa ne perille, Marjut hymyilee.

12

SOTAHUUTO

Jutellessamme käy ilmi, että Armeija on ollut kummallekin tuttu myös lapsuudesta: – Olin lapsena parilla kesäleirillä Lasten lomakodilla Nummelassa! Vaikka olen sydämeltäni stadilainen, niin oli hienoa päästä järven rannalle. Olin yhden kesän apulaisohjaajanakin, Marjut paljastaa. – Pienenä poikana Armeijan pitäessä kokousta ulkosalla Kalliossa marssiskelin musiikin tahdissa, Lasse puolestaan toteaa hymyillen.

Muutoin Marjut ja Lasse aikovat juhlistaa joulua perinteisin tavoin.

– Lapsenlapseni laulaa kirkkokuorossa, joten joulun aikaan on paljon esiintymisiä. Muutoin syömme hyvin, ja käymme joulukirkossa ja hautausmaalla.

Tapanamme on ollut myös kukittaa Työläisäiti-patsas jouluaaton aattona. Niin tänäkin vuonna.

– Mieleeni nousee joulumuisto, miten lapsena olemme tulleet kotoamme Vanhastakaupungista reellä Paavalin kirkolle! ”Kello löi jo viisi” oli elävää totta. Paavalin kirkon edessä oli puomi, johon hevoset kiinnitettiin. Siihen aikaan oli vielä lunta, Lasse naurahtaa, ja Marjut päättää mukavan haastatteluhetkemme kutsuun: – Tervetuloa Snygeimpiin joulubiiseihin! Ja padalla törmätään!

Toni Kaarttinen Kuvat: Stadin Slangi ry & Toni Kaarttinen

Snygeimmät joulubiisit Sunnuntaina 20.12. klo 14.00 ja 16.30 Paavalin kirkko, Helsinki Koronarajoitusten vuoksi suosittelemme tarkistamaan konserttien ajankohtaisen tilanteen kotisivulta: stadinslangi.fi

Jouluevankeliumi slangiksi Sellast legendaa heitetää, et yhel keisari Augustuksel ei ollu omast mielest tarpeeks papulaa, ja siks kansalt oli pakko repii sitä sille snadisti lisää.

Siihen maailman aikaa Syyrias kukkoili bossina Kyrenius, ja tää oli eka pakkovero.

Joka iikan piti laahustaa lähimpää cityy pulittaa veroo keisarille.

Sen takii Josefki – koska se oli Davidin sukuu – läks dallailee Galileast, Nasareti citystä kohti Juudeaa Daavidin cityy, joka tsennattii Beetleheminä.

Messis sil oli sen friidu Maria, joka oli viimesillää paksuna.

No niinhän siin sit kävi, et skidi koputteli Marian masussa, et se haluu ulos tsiigailee maailman menoo.

Maria pyöräytti snadin boitsun, kääri sen pakettii ja pani sen goisaa elukoiden safkakaukaloo. Kansaa oli liikentees ihan armottomasti, ja siks Josefin ja Marian oli pakko budjaa tallis, ku kaikki hotlat oli sillon fullsat.

Siin lähistöl paimenet tsittaili ja tsiikaili yöl kaikes rauhas elukoitaa, ku ne yhtäkkii meinas saada slaagin: Niiden etee putos joku ihme Himmelin Faijan enkeli, joka lyysas ku tuhat öljylamppuu.

Mut tää enkeli rupes selittää: Hei kundit, mun takii ei tarvi lähtee litoo, mä heitän teille mahtavan stoorin, jost on iloo koko boltsille; tänää födas Vapahtaja. Se on Kristus, Herra Davidin cityssä.

Ja mä annan teille snadin vinkin, te hittaatte nassikan paketoituna goisaamas elukoiden safkakaukalos.

Sit tän enkelin ympärille ilmesty järjetön jengi Himmelin skragisporukkaa, ja tää koko jengi ylisti Himmelin Faijaa ja veti innolla: ”Kunnia Himmelin Faijalle siel ylhääl ja tääl alhaal koko jengille, jolle se haluu vaa kaikkee kliffaa.”

Sit ku enkelit häippäs, paimenet oli vähän pölähtäneit, mut päätti lähtee dallailee Beetlehemii tsiikaa, mitä ne sielt hittais.

No, ne lähti sit kiitää ja hittas Josefin, Marian ja skidin, joka ihan oikeesti veti södesti nassuu elukoiden safkakaukalos.

Ku ne tsiikas skidii, ni ne selitti, et täst boitsusta oli heitetty stoorii niille suoraan Himmelistä.

Jengi, joka siit kuuli oli ihan öögat pyöreenä kaikest.

Mut Maria ei hiiskunu mitää, se vaa jemmas joka sanan hjärttaansa ja funtsaili niit mielessää.

Sit paimenet lähti steppailee takas elukoidensa luo ja sendas glooriaa Himmelin Faijalle täst ihmeestä, jost niille väännettii tarinaa suoraa Himmelist ja jota ne käppäili tsiikaa.

Slanginnos: R. Karhumaa Kuvitus: Booblgum

SOTAHUUTO

13

J

eesus tulee rauhan ruhtinaana meidän sekasortoiseen, monimutkaiseen, muuttuvaiseen, epävarmaan ja hämmentävään maailmaamme. Ennakkoluulot, alistavat poliittiset järjestelmät, järjestäytyneet uskonnot ja kärsimys olivat tuttuja Jeesukselle. Vaikka mies nimeltä Jeesus eli 2 000 vuotta sitten, hänen sanansa ovat edelleen merkittäviä, koska Jumalan poikana hän näki ikuisuuteen saakka.

Mitä Jeesus siis opetti meille rauhasta?

Vuorisaarnassa, kun hän aloitteli opetustoimintaansa, Jeesus sanoi: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9). Seuraavaksi Jeesus sanoo valmistaen opetuslapsiaan lähtöönsä ja Pyhän Hengen luvattuun saapumiseen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27) Tämä on sama Jeesus, joka käski tuulta ja aaltoja rauhoittumaan sanoen: ”Vaikene, ole hiljaa!” (Mark. 4:39). Naiselle, joka voiteli hänen jalkansa Simonin talossa, Jeesus sanoi: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” (Luuk. 7:50).

Selitettyään monet asiat opetuslapsilleen Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33).

Rauha määrittää Jeesuksen maallista olemassaoloa. Enkelit julistivat Jeesuksen syntymästä ilmoittaessaan ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14).

Kun Jeesus ilmestyi seuraajilleen ylösnousemuksen jälkeen, hän julisti: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät” (Joh. 20:21).

Jos Jeesus oli niin vakaasti päättänyt kertoa toisille Jumalan rauhasta, meidän täytyy tehdä samoin, mutta emme voi jakaa muille siitä, mitä emme itse omista. Sen takia meidän täytyy varmistaa, että elämme elävässä suhteessa Jumalaan ja otamme vastaan hänen ymmärryksen ylittävän rauhansa, joka varjelee 14

SOTAHUUTO

Kenraalin jouluviesti 2020

Rauhan ihmiset Vuosi 2020 on ollut ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja haasteellinen. Olemme kokeneet maailmanlaajuisen pandemian, jonka seuraukset vaikuttavat elämäämme edelleen. Olemme nähneet, millainen ihmiskunta on parhaimmillaan, kun yhteisöt toimivat yhdessä ja auttavat huolehtimaan haavoittuvaisista ja suojaa tarvitsevista yksilöistä. Olemme nähneet, millainen ihmiskunta on pahimmillaan, kun rasismin takia menetetään ihmishenkiä ja erilaisia näkemyksiä kannattavat mielenosoittajat protestoivat väkivaltaisesti. Tämä kaikki on vuoden mittaan sekä ilahduttanut että uuvuttanut meitä.

Du kan läsa Generalens julhälsning på svenska på sidan 26. meidän sydämemme ja ajatuksemme, niin että pysymme Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:7). Tästä rauhan asemasta käsin ja Jumalaan turvautumalla (Jes. 26:3) me saamme kokea elämän myrskyissä Jumalan rauhaa ja kertoa siitä muille. Me olemme Jumalan lapsia, kun toimimme rauhantekijöinä, rauhan tuojina ja rauhanrakentajina, koska silloin jaamme toisille sitä, mikä on Jumalan olemuksen ja luonteen mukaista.

Olkaamme siis tänä adventtiaikana ja sen jälkeenkin rauhan ihmisiä. Tuokaamme läsnäolollamme rauhaa huoneisiin, tilanteisiin ja elämiin, koska Pyhä Henki elää meissä. Olkoot sanamme rauhan sanoja, koska me jaamme Jumalan sanoja. Missä paikassa ja tilanteessa olettekaan, toivon, että saatte tänään kokea Jumalan rauhaa.

Brian Peddle

Kenraali Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja Kuvitus: AlonzoDesign Kuva: Toni Kaarttinen

Kenraali Brian Peddle ja komentaja Rosalie Peddle

SOTAHUUTO

15

Joulun sanomaa kautta aikain Olemme tänä vuonna juhlineet Sotahuudon 130-vuotista taivalta. Tässä teemme katsauksen lehtemme joulunumeroihin kautta sen pitkän historian. Ulkonäkö ja tyyli ovat muuttuneet ajan saatossa, mutta joulun perussanoma pysyy.

Toimittanut: Toni Kaarttinen Lehdet ja kuvat: Sotahuudon arkisto

Ensimmäinen joulunumero Ensimmäinen Krigsropet ilmestyi 1890 ja ensimmäinen Sotahuuto 1891 (nimellä Pelastus-armeija). Aluksi lehti ilmestyi kuukausittain, vuonna 1894 joka toinen viikko ja vuoden 1895 alusta lähtien viikoittain. Vuoden 1895 Sotahuuto N:o 51. oli ensimmäinen, joka oli nimetty Joulunumeroksi. Joulun kunniaksi mustan painovärin sijasta aukeamilla oli käytetty punaista ja vihreää väriä. Lukuisien hartauksien lisäksi Joulunumerosta löytyi runoja, kaikuja kentältä, kokousilmoituksia ja usean joululaulun sanat.

Sota-Huuto Joulunumero. N:o 51. 1895.

Jouluterveiset päämajasta Jouluna 1908 eri osastot saivat esittää jouluterveisensä Sotahuudon sivuilla. ”Lähetämme ilolla Huudon kautta tervehdyksen kautta rakkaan kentän. Me voimme hyvin yömajassa ja käymme eteenpäin – Halleluja!” tervehtivät Alina ja J. A. Henriksson Pelastusarmeijan Yömajasta. ”Jouluiloa! Joulurauhaa! vielä sittenkin, kun joulu on ohi!” toivotteli puolestaan Hilda Fagerström Yleisestä konttoorista. ”Lapsuuden suloinen joulurauha, kypsyneemmän ijän vakavuuden ja edesvastuutunteen yhteydessä vallitkoon joka sydämessä; ja tulkoon Betlehemin lapsi – Maailman vapahtaja, joka yksin voi tuoda todellisen onnen ja ilon raskautetuille sieluille, kiitollisella ilolla ja tervetulleena vastaanotetuksi jokaiseen kotiin!” päättää toimittaja A. E. Savonen.

Sotahuudon Joulunumero (No 52.) 1908 16

SOTAHUUTO

Käsinkirjoitettua Sanomaa Suomen itsenäistymisvuonna 1917 joulunumeron kantta koristi kuva, joka yhdisti raamatullista ja talvista kuvastoa. Pelastusarmeijan jouluviesti oli painettu poikkeuksellisessa muodossa, käsinkirjoitettuna. ”Rauhan tervehdys kaikelle Suomen kansalle!” päättää kirjeensä eversti Karl Larsson.

Sotahuuto Joulunumero 1917

Tasavallan Presidentin joulutervehdys Vuonna 1925 Suomen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander esitti joulutervehdyksen Sotahuudon lukijoille: ”Antakaamme itse kukin kiitollisin mielin tunnustuksemme siellä työlle, jota Pelastusarmeija hätääkärsivän ihmiskunnan keskuudessa suorittaa. Toivokaamme tälle työlle Suomessakin jatkuvaa menestystä, Korkeimman siunausta. Tukekaamme kukin omalta kohdaltamme tätä työtä. Olkoot lähimmäistemme kärsimykset meidänkin omia kärsimyksiämme.”

Sotahuuto joulu 1925 SOTAHUUTO

17

Joulu sodan ja rauhan aikaan Talvisodan raivotessa jouluna 1939 Sotahuudon kantta koristi tämä kaunis, lohtua tuova talvimaisema. Seuraavana jouluna sodan seurauksista kirjoitettiin. Kirjoituksessa ”Kun ei ole kotia, ei ole jouluakaan” Selma Haavisto pohtii seuraavaa: ”Jälleen on joulu. Meillä on nyt rauha. Kiittäkäämme Jumalaa siitä! Paljonhan meiltä otettiin, paljon särkyi, mutta Jumalan avulla on jo paljon jälleenrakennettu – ja yhä jälleenrakennetaan. Moni karjalaislapsi on jo saanut kodin ja ehkäpä tänä jouluna saa jo jonkun pienen lahjankin. Ja ellei saisi, antaahan taivas meille jokaiselle jälleen suuren lahjan, äärettömän kallisarvoisen lahjan: Jeesus-lapsen. Ottakaamme hänet vastaan ja olemme rikkaita ja onnellisia.”

Sotahuuto jouluna 1939 & Sotahuuto jouluna 1940

Sopivia lahjoja kaikille Vuonna 1952 Pelastusarmeijan kauppaosasto toivotti arvoisille asiakkailleen siunausrikasta joulua ja hyvää uutta vuotta. Ilmoituksessa muistutettiin, että lahjakortti on kaikille sopiva joululahja. Kauppaosaston valikoimasta löytyi mm. uusia huopahattuja, trikootavaroita, koulutarpeita ja joulukuusen koristeita.

Sotahuuto jouluna 1952

Perhejoulu 60-luvulla värikuvien käyttö Sotahuudossa oli vielä sangen harvinaista. Ainoastaan Joululehden ja Kesälehden kannet painatettiin nelivärisenä. Vuoden 1968 Joululehden takakantta sulostutti tämä idyllinen armeijaperheen joulunvietosta kertova kuva. Kuvan oli ottanut aikansa mestari Fred Runeberg.

Sotahuuto jouluna 1968

18

SOTAHUUTO

Suomalaisen kenraalin viesti Vuosina 1981–86 kansainvälistä Pelastusarmeijaa johti suomalainen kenraali Jarl Wahlström. Vuoden 1984 jouluviestissä hän pohtii sitä, miten Kristus on Jumalan tulkki. ”Kuunnelkaamme huolellisesti kaikki, jotka uskomme Jeesukseen, mitä hänellä on sanottavaa. Hän on Jumalan tulkki. Hän tulkitsee meille iankaikkista sanomaa Jumalan läsnäolosta, rakkaudesta ja voimasta.”

Sotahuuto jouluna 1984

Huolenpitoa lama-aikaan

Presidentti haastateltavana

Lamavuonna 1993 Pelastusarmeijan uusi johtaja Brynjar Welander huomioi sen jouluviestissään. ”Joululla on hyvä vaikutus meihin. Meistä tulee anteliaita ja osoitamme huolenpitoa, ei pelkästään läheisiämme, vaan myös huonompiosaisia kohtaan. Meillä Pelastusarmeijassa on lupa olla tämän huolenpidon välittäjinä. Kiitos kaikille niille, jotka tukevat työtämme. Älkäämme tyytykö osoittamaan huolenpitoa vain lyhyen sesongin ajan. Tehkäämme välittämisestä elämäntapa.” Lehdessä Pelastusarmeija kiitti myös kuluneesta vuodesta iloisen ryhmäkuvan kera.

Sotahuudon joululehdissä on ollut myös nimekkäitä haastateltavia. Yksi arvostetuimmista on presidentti Tarja Halonen, joka antoi Sotahuudolle haastattelun jouluna 2016. Haastattelussa presidentti Halonen kertoo Pelastusarmeijan olevan tuttu jo lapsuuden Kalliosta. Hän kertoo arvostavansa työtä, jota järjestö tekee: ”Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ei ole koskaan uskottu, että järjestelmä toimii niin, että kenenkään muun ei tarvitse tehdä mitään. Useimmat suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatiot ovat syntyneet nimenomaan kansalaisyhteiskunnan kautta.” ”Henkinen tuki on yhtä tärkeä kuin taloudellinen, koska on yksinäisiä ihmisiä, jotka kokevat, että heitä ei oteta ihmisinä huomioon. Tässä Pelastusarmeijalla on iso sarka hoidettavana.”

Sotahuuto No 26, Joulu 1993

Joululehti (Sotahuuto) 2016 SOTAHUUTO

19

Piparkakut ovat olleet suurta luksusta. Kuva: Nicke Pe

Jouluista nippelitietoa Jouluun liittyy monenlaisia perinteitä, kertomuksia ja uskomuksia.

Esittelemme muutamia mielenkiintoisia faktoja ja tarinoita ruoasta, pukista ja kuusista.

Toimittanut: Outi ”Omppu” Rondaij & Toni Kaarttinen

Ruoasta joulu tunnetaan Piparkakut olivat ennen vanhaan luksusta. Ne olivat kalliita, eksoottisia ja niitä maustettiin pippurilla, joka oli harvinainen ja kallis mauste. Suomessa saksalaisten sokerileipurien piparkakkuja saatiin maistella ensimmäisen kerran 1700-luvulla. Vielä 1800-luvullakin piparkakkureseptit olivat pitokokkien visusti piilottelemia salaisuuksia.

20 SOTAHUUTO

Englannin puritaanihallitsija Oliver Cromwell (hallitsi vuosina 1653–1658) kielsi joulunvieton, josta oli tullut Englannissa ylenpalttista mässäilyä. Tuolloin säädettiin myös lakeja, joiden perusteella jopa avoimesta ikkunasta leijuva jouluruoan tuoksu saattoi johtaa rangaistukseen.

Japanilaisten jouluun ei liity suuremmin ruokaperinteitä. Yksi joulun suosikkiruoista on kuitenkin Kentucky Fried Chickenin kanakori. Kanaruokien ky-

syntä on jouluisin niin korkea, että ravintoloista kannattaa varata kanakori jo kuusi viikkoa ennen joulua. Toinen japanilainen jouluperinne on mansikkakermakakku. Historiallisesti kermakakku on nähty vaurauden symbolina, sillä toisen maailmansodan jälkeen monet kakun ainesosista olivat hankalasti saatavilla. Niinpä amerikkalaisesta joulusta ja mansikkakermakakusta tuli sodanjälkeisen yhteiskuntanousun symboleja.

Suomessa Fazerin tehtailta lähtee kauppoihin yhteensä noin 12 kilometriä pitkä jono rekkoja lastinaan makeisia, jotta suomalaiset saavat nauttia herkuista niin joulun alusaikana kuin pyhäpäivinä. Esimerkiksi Vihreitä kuulia syntyy Lappeenrannan tehtaalla jouluksi noin 17 miljoonaa kappaletta. Joulukinkkua Suomessa syödään noin 7 miljoonaa kiloa vuosittain.

Punanuttuinen pyhimys Lahjoja tuovan joulupukin todennäköinen esikuva on piispa Pyhä Nikolaos, joka eli neljännellä vuosisadalla Myran kaupungissa nykyisen Turkin alueella.

Pyhän Nikolaoksen nimi jäi kirkkohistoriaan, koska hän antoi paljon lahjoja ja teki sen vieläpä varsin huomaamattomasti. Hän esimerkiksi pani öisin kolikoita köyhien kenkiin. Tästä on peräisin joissakin maissa noudatettava tapa asettaa kengät oven ulkopuolelle, jotta niistä löytyisi pieni lahja jouluaamuna. Nikolaoksesta tuli tärkeä katolisen kirkon pyhimys, mutta koska hän oli myös merenkulkijoiden suojelija, hänen muistonsa säilyi protestanttisessa Hollannis-

Japanissa mansikkakermakakku kuuluu jouluun.

Historiallisesti se symboloi vaurautta.

Kuva: okdsoricom

sa. Siellä hänen nimensä on Sinterklaas.

Hollantilaiset siirtolaiset veivät perinteen mukanaan Yhdysvaltoihin 1800-luvulla. Siellä Pyhästä Nikolaoksesta eli Sinterklaasista tuli se joulupukki, englanniksi Santa Claus, joka nykyään tunnetaan suuressa osassa maailmaa.

Joulupukin ulkomuoto ei aina ole ollut nykyisenlainen. Suomessa joulupukki on yhdistelmä länsimaisen perinteen Pyhää Nikolaosta ja suomalaisten vanhaa pakanallista nuuttipukkia. Ulkoisesti nuuttipukki ei muistuttanut nykyistä pyylevää hyväntahtoista hahmoa: nuuttipukilla oli pukin sarvet, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty nuttu. Väriltään nuuttipukki oli lähinnä harmaa. Nykyinen punanuttuinen ja hymyilevä joulupukki sai alkunsa Coca-Colan mainos-

kampanjasta. Vuonna 1931 Coca-Cola Company palkkasi kuvittaja Haddon ”Sunny” Sundblomin luomaan joulumainonnalleen uutta taiteellista ilmettä. Kampanjan tarkoitus oli muuttaa amerikkalaisten käsitys siitä, että CocaCola soveltui juotavaksi vain lämpiminä kesäpäivinä. Sundblom oli amerikansiirtolainen, jolla oli vahvat pohjoismaalaiset juuret, sillä Sunnyn isä oli kotoisin Föglön saarelta Ahvenanmaalta ja äiti Ruotsista. Sundblom päätti muuttaa siihen asti harmaana ja tylsänä pidetyn joulupukkihahmon iloiseksi mieheksi, jolla on punaiset posket ja iso valkoinen parta. Kampanja onnistui erinomaisesti: Coca-Cola vakiinnutti asemansa ympäri vuoden nautittavana virvokkeena ja samalla ihmisten mieliin iskostui kuva siitä, miltä nykyaikainen joulupukki näyttää. 8

Joulupukki on kulkenut pitkän matkan Pyhästä Nikolauksesta ja pelottavasta nuuttipuukista tämän päivän punanuttuiseen lahjojen jakajaan.

Kuvassa joulupukki vierailulla helsinkiläisessä kodissa 1960-luvun alussa.

Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupunginmuseo

SOTAHUUTO

21

Joulukuusiperinne on saanut alkunsa jo satoja vuosia sitten. Ensimmäiset keinotekoiset joulukuuset näkivät pävänvalon jo 1800-luvun puolessavälissä höyhenistä koostetun joulupuun muodossa. Nykyisin keinokuusia saa kaiken näköisinä, värisinä ja kokoisina, myös hyvin realistisina. Kuva: Алексей Смирнов

8 Joulupukin porojen nimien antajaksi mainitaan useimmiten Clement Clarke Moore. Hän laati vuonna 1823 runon ”A Visit from St. Nicholas”, jossa joulupukki saapuu kahdeksan poron vetämällä reellä. Moore oli keksinyt kaikille poroille nimet. Kuuluisimmaksi tuli kuitenkin yhdeksäs poro, Petteri Punakuono, joka ei kuulunut alkuperäiseen Mooren kuvaamaan valjakkoon. Chicagolainen Montgomery Ward -tavaratalo jakoi joka vuosi ilmaisia värityskirjoja asiakkaiden lapsille. Vuonna 1939 oli kuitenkin kriisiaika, ja kaikessa piti säästää. Siksi tavaratalo pyysi yhtä sen omista työntekijöistä, Robert L. Maytä, tekemään kyseisen vuoden värityskirjan.

May keksi H. C. Andersenin Ruma ankanpoikanen -sadun pohjalta Petterin, jota muut porot hyljeksivät sen punaisen kuonon vuoksi. Siitä tuli jymymenestys.

22

SOTAHUUTO

Venäjällä vietetään ortodoksista joulua tammikuun 7. päivänä. Tämä johtuu siitä, että Venäjän ortodoksikirkko noudattaa yhä juliaanista kalenteria. Nykyisessä joulunvietossa sekoittuvat vanhat venäläiset perinteet länsimaisiin vaikutteisiin. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjästä tuli Neuvostoliitto, ja maahan luotiin uusi yhteiskuntajärjestys.

Kaikki viittaukset uskontoon piti hävittää neuvostokansalaisten elämästä, joten kristillisestä joulusta piti virallisesti luopua. Tilalle luotiin perinne uudenvuodenjuhlan vietosta, johon liittyi länsimaisen joulupukin korvaava Ded Moroz eli Pakkasukko. Kansanperinteessä hän oli pahansisuinen ukko, joka toi kylmän ja lumituiskut ja ryösti lapsia, eivätkä hänen elintapansa juuri noudattaneet kristillisiä ihanteita – hän sekä poltti tupakkaa että joi vodkaa. Pakkasukon hahmo

kuitenkin muuttui nyt hyväntahtoiseksi, pitkäpartaiseksi sedäksi, joka jakeli lahjoja. Apulaisenaan hänellä oli kaunis lapsenlapsensa Snegurotška eli Lumityttö.

Kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan Joulukuusi on saksalaista perua. Tässä oli avainasemassa Bonifatius (noin 672– 754), joka tuli varakkaasta anglosaksisesta suvusta Englannista. Isänsä tahdon vastaisesti hän ryhtyi munkiksi ja piti elämäntehtävänään käännyttää ihmisiä Saksassa, missä kristinuskon asema oli heikko. Legendan mukaan Bonifatius kaatoi kuusipuita Thüringenin laajoista metsistä. Hän käytti puun kolmiomaista muotoa apunaan havainnollistaakseen sikäläiselle väestölle periaatetta kolmiyhteydestä (Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä). Pyhä Bonifatius onnistui

käännytystyössään niin hyvin, että hänet sittemmin tunnettiin Saksan Apostolina, ja juuri Thüringen on yksi niistä alueista, joilta on säilynyt ensimmäisiä tietoja joulupuista.

Erityisesti saksalaisten keskuudessa joulupuun hankkimisesta tuli niin suosittu tapa, että siitä syntyi 1800-luvulla suoranainen ongelma. Tuohon aikaan ei kuusia kasvatettu erityisesti joulua varten, vaan joulupuuksi yksinkertaisesti katkaistiin suurten puiden latvoja. Puut jäivät eloon, mutta ne eivät enää kasvaneet korkeutta eikä niitä siksi voitu käyttää puuteollisuuden tarpeisiin. Tuloksena oli käyttökelvottomia metsäalueita ja puupula. Useissa Saksan valtioissa koetettiin rajoittaa joulupuiden hankintaa lainsäädännöllä. Yhteen talouteen ei esimerkiksi saanut hankkia enempää kuin yhden joulupuun. Se helpotti tilannetta jonkin verran, mutta vuoden 1845 vaiheilla keksittiin vaihtoehto, jonka oli määrä pelastaa Saksan metsät: höyhenistä tehty joulupuu. Hanhi kuului Saksassa yleisiin joulupöydän antimiin, ja höyhenet oli helppo pujottaa vahvaan teräslankaan. ”Oksat” asetettiin runkoon, ja kun koko komeus värjättiin vihreäksi, se muistutti erehdyttävästi aitoa kuusi-

puuta. Näin samaa puuta saatettiin käyttää vuodesta toiseen.

Perinne elävien kynttilöiden polttamisesta joulupuussa alkoi 1600-luvun Saksassa. Reilut 200 vuotta myöhemmin, kolme vuotta sen jälkeen, kun Thomas Edison oli keksinyt hehkulampun, yksi hänen ystävistään sai loistavan idean. Edward Hibberd Johnson oli varajohtajana Edison Electric Light Company -yrityksessä, joka vastasi New Yorkin sähköverkosta.

Jouluna 1882 hän sijoitti olohuoneeseensa puun, jossa oli 80 punaista, valkoista ja sinistä hehkulamppua. New Yorkin lehdet pitivät ideaa halpana julkisuuden tavoitteluna ja kieltäytyivät kirjoittamasta Johnsonin perheen joulupuusta. Eräs detroitilainen päivälehti sai kuitenkin vihiä asiasta ja lähetti reportterinsa New Yorkiin asti ihmettä katsomaan. ”Se oli ainutlaatuinen näky”, reportteri kirjoitti lehtensä palstalla, missä hän myös kertoi, että kukin hehkulamppu oli ”englantilaisen saksanpähkinän kokoinen”.

Viisi vuotta myöhemmin siitä tuli suurta muotia, kun presidentti Grover Cleveland pystytti ensimmäisen sähköistetyn joulupuun Valkoiseen taloon. Puussa oli yli sata hehkulamppua. Sähkökynttilät olivat vielä kuitenkin pitkään vain rikkai-

Adventtikranssin kynttilät symboloivat neljää adventtia.

Kuva: Gerhard G.

den ulottuvilla. 1800–1900-luvun vaihteessa keskikokoisen joulukuusen varustaminen sähkövaloilla maksoi vielä niin paljon, että hinta vastaisi nykyoloissa noin kahtatuhatta euroa.

Adventtikranssi puolestaan on peräisin vuodelta 1839. Kerrotaan, että saksalainen teologi Johann Hinrich Wichern teki adventtikranssin köyhille lapsille, jotka hän oli ottanut hoiviinsa. Lapset odottivat malttamattomana joulua ja kyselivät jatkuvasti, montako päivää siihen vielä on. Nykyään adventtikransseissa on yleensä neljä kynttilää – yksi kutakin adventtiajan sunnuntaita varten.

Vuonna 1887 Valkoinen talo sai ensi kerran sähkövalot joulukuuseensa – puuta koristi sata hehkulamppua.

Tänä päivänä Valkoisen talon edustaa koristaa suurikokoinen kuusi lukemattomineen valoineen.

Kuva: © Official White House Photo: Joyce N. Boghosian (GPA PHoto Archive)

SOTAHUUTO 23

Dickensiläinen katunäkymä Lontoossa

JOULUKO HUMPUUKKIA? Olet ehkä kuullut puhuttavan dickensiläisestä joulusta. Kun minä kuulen tuon ilmaisun, mieleeni tulee 1800-luvun Lontoo, sen kapeat mukulakivikadut ja mistelinoksin koristellut talot. Lumihiutaleet leijailevat kevyesti joululauluja laulavien lasten ylle. Hyväntuuliset ihmiset toivottavat toisilleen ”Merry Christmas” kiirehtiessään joululahjaostoksille. Sisällä taloissa takkatuli rätisee kodikkaasti. Keittiöissä valmistetaan luumuvanukkaita, hedelmäkakkuja, siirapilla kuorrutettuja omenia ja muita herkkuja, joita ilman joulu ei ole joulu.

Dickensiläisellä joululla oli viktoriaanisella ajalla toisetkin kasvot. Ne sai nähdä, jos siirtyi Lontoon Citystä mailin verran itään päin. Itä-Lontoon kadut olivat mutaisia ja talot rähjäisiä. Lunta satoi sielläkin, mutta se ei leijaillut kevyesti, vaan piiskasi rääsyihin kietoutuneiden, vilusta värisevien lasten kasvoja. Hyvän joulun toivotusten sijaan kaduilla kaikuivat humalaisten miesten ja naisten kiroilut. Jouluherkuista ei uskallettu uneksiakaan; sai olla onnellinen, jos tänään onnistui saamaan edes jotain ruokaa.

24

SOTAHUUTO

Kirjailija Charles Dickens (1812–1870) kuvaa näitä kahta maailmaa useassa teoksessaan. Yksi hänen tunnetuimpia ja varmasti myös rakastetuimpia kertomuksiaan on ”Joululaulu”, joka on suomennettu muun muassa nimellä ”Saiturin joulu”. Kirjan päähenkilö on saita liikemies nimeltään Ebenezer Scrooge.

Herra Scrooge ei välitä joulusta. Hänen miestään se on täyttä humpuukkia. Joululaulut ovat humpuukkia, jouluateria suvun kesken on humpuukkia. Köyhien auttaminen se vasta humpuukkia onkin!

En kerro kaikkea, mitä kirjassa tapahtuu,

sillä ehkä haluat itse lukea sen. Paljastan kuitenkin sen verran, että Scroogen koko elämä ja ajatusmaailma mullistuvat sen jälkeen, kun hänen edesmennyt liikekumppaninsa ilmestyy tuonpuoleisesta varoittamaan häntä.

Ehkä yksi syy kertomuksen suosioon on sen ajattomuus. Se olisi voitu ja voitaisiin kirjoittaa minä aikakautena hyvänsä.

Dickensin kertomuksessa on itse asiassa paljon samaa kuin evankelista Luukkaan kertomuksessa rikkaasta miehestä ja hänen porttinsa pielessä viruvasta Lasaruk-

Pelastusarmeijan juuret ovat Itä-Lontoossa

4

4

Korona-aika on tuonut myös ihmisten auttamisen halun näkyväksi.

Pelastusarmeijallakin monet vapaaehtoiset ojensivat auttavan kätensä niin Suomessa kuin muualla maailmalla.

Minä kuitenkin uskon, että ihmisen on mahdollista muuttua, jos hän oivaltaa, mistä joulussa on oikeasti kyse.

sesta (Luuk. 16:19–31). Kun rikas mies kuolee, hän joutuu tuonelaan, jossa hän keskustelee Abrahamin kanssa. Hän pyytää, että pääsisi takaisin maan päälle varoittamaan veljiään, etteivät he käyttäytyisi köyhiä kohtaan samalla tavalla kuin hän oli käyttäytynyt. Abraham vastaa: ”Onhan heillä Mooses ja profeetat, kuulkoon heitä.” Tällä Luukas tahtoo sanoa, että kaikki on kirjoitettu Raamattuun eli Mooseksen lakiin ja profeettakirjoihin.

Sieltä on luettavissa, mitä Jumala meiltä odottaa.

Minua puhuttelee Dickensin kertomuksessa kohta, jossa saituri Ebenezer Scrooge istuu takan ääressä lämmittelemässä. Takan tiilet on koristeltu Raamatun henkilöiden kuvilla. Scrooge katselee kuvia näkemättä niitä. Mietin, tapahtuuko sama minulle, kun luen Raamattua. Tiedän, että kaikki on sanottu siellä, mutta olenko lopulta kuin Luukkaan kertomuksen rikas mies, joka ihmettelee, miksei kukaan varoittanut minua. Kuinka helppoa onkaan unohtaa, mitä Mooses ja profeetat puhuvat oikeudenmukaisuudesta ja vähäosaisten auttamisesta.

Dickens on valinnut tarinansa päähenkilölle osuvan nimen ”Ebenezer”. Nimi on peräisin Raamatusta ja tarkoittaa suomeksi ”avun kiveä”. Kertomuksen alussa Ebenezer Scroogen sydän on kivenkova; mikään ei liikauta häntä. Hän ei pysty vastaanottamaan rakkautta eikä tuntemaan minkäänlaista myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Kertomuksessa on kuitenkin käännekohta, jolloin Ebenezerin sydän muuttuu. lopulta hänestä tulee yhteisönsä auttaja ja hyväntekijä.

Ehkä ajattelet, että ”Saiturin joulu” on vain satukirja, kaunis kertomus aidosta joulusta, jota ei oikeasti ole olemassa. ”Humpuukkia!” saatat huudahtaa. Minä kuitenkin uskon, että ihmisen on mahdollista muuttua, jos hän oivaltaa, mistä joulussa on oikeasti kyse. Profeetta Hesekielin kirjassa ovat sanat: ”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes. 36:26). Tämän voi tehdä vain joulun Herra, Jeesus Kristus. Hän, jolla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan, haluaa että mekin osoitamme hyvää tahtoa toinen toisiamme kohtaan.

Saga Lippo Kuvat: Toni Kaarrttinen & Mashuda Rahman

SOTAHUUTO 25

Muistoja

lehtikaupalta Sotahuuto täytti tänä vuonna 130 vuotta. Juhlistaaksemme asiaa pyysimme eläkeupseereitamme muistelemaan lehdenmyyntiin liittyviä tapauksia. Seuraavassa ystävämme jakavat muistonsa vuosien varrelta.

Olisipa myyvä kansi Majuri Ritva Lampilalla on hauska muisto ”Sotahuudon päivästä” vuodelta 1978.

Hän oli tuolloin nuori kadetti Tampereen Kalevan osastossa.

– Sotahuudon päivä oli tempaus, jolloin osastoja pyydettiin tilaamaan Sotahuutoja enemmän kuin tavallisesti.

Niinpä kyselimme osaston tovereilta, haluaisivatko he ottaa lehtiä myyntiin vähän enemmän, ja he lupautuivat myymään.

Olimme tunnollisia kadettiluutnantteja ja tahdoimme auttaa. Tilasimme muistaakseni 100 ylimääräistä lehteä.

– Kun lehdet sitten tulivat, molemmat lehtimyyjät ilmoittivat, etteivät he pysty myymään tällä viikolla laisinkaan.

Mitä nyt tehdään? Toverimme Marja Meras sanoi kerran, että joskus kansikuva on sellainen, jota on helpompi myydä. Se oli viimeinen toivomme. Sanoin työtoverilleni, että toivottavasti nyt on sellainen myyvä kansikuva. Vedin lehden esiin, ja siinä oli minun kuvani, minä myymässä lehteä! Silloin työtoverini alkoi nauraa aivan kaksin kerroin. Tämä oli kauhistus, mutta ei auttanut muu kuin lähteä myymään tätä isoa lehtimäärää. Herra auttoi, että saimme myytyä kaikki viimeistä lehteä myöten!

Teette hyvää työtä Kapteeni Jorma Ravantti muistelee myös aikaa nuorena upseerina: – Olin ensimmäisessä upseeriksi valmistumiseni jälkeisessä osastomääräyksessä Uudessakaupungissa. Seisoin 26

SOTAHUUTO

myymässä Sotahuutoja paikallisen alkoholiliikkeen edessä. Se oli meidän merkittävin lehdenmyyntipaikkamme. Yllättäen eteeni pysähtyi liikkeeseen menossa oleva tunnettu artisti, jonka olin tavannut jo edelliskesänä ”telttasotaretkellämme” Porissa. Mies pysähtyi ja kysyi, olinko sama mies, ja laittoi samalla muutaman kolikon Sotahuutolippaaseen. Vaihdettuamme muutaman sanan hän meni liikkeeseen asioimaan, ja palatessaan laittoi lippaaseen vielä setelin jatkaen sitten matkaansa. Hän oli jo poistunut näkyvistä, kun hän hetken kuluttua ilmestyi uudelleen esiin rakennuksen kulman takaa ja sanoi: ”Teette hyvää työtä.” Sitten mies poistui, mutta hänen sanansa rohkaisivat nuorta luutnanttia alkamallaan uralla.

– Tänä päivänä ymmärrän, että työtä, josta meitä mainitaan ja arvostetaan, tekee itse asiassa Jumala meidän kauttamme. Toivottavasti tuolloinen asiakkaani ja kaikki muutkin työtämme arvostavat henkilöt ymmärtävät meidän toimivan Jumalan rakkauden vaikuttamina.

Jos huomista ei tulisikaan – Kaikki kunnia Jumalalle! huudahtaa majuri Ritva Wartiainen muistellessaan lehdenmyyntivuosiaan. Vuosien saatossa hän myi lehtiä monissa paikoissa, muun muassa Ahvenanmaalla. Kun hän oli määrättynä Temppelissä, heille tuli lehtiä myyntiin 400–500 joka viikko.

– Helsingin Kauppatorilla olen seisonut monia tunteja, Ritva sanoo ilon välittyessä äänessä.

Ikimuistettavin Sotahuutoon liittyvä kohtaaminen tapahtui kuitenkin Alppikadun asuntolassa.

– Olin pitämässä kokousta Majakassa, Alppikadun asuntolassa. Olin saarnassani todennut, että tämä voi olla viimeinen hetki pelastua, sillä emme voi tietää, onko meille huomista päivää annettu. Eräs mies tuli illalla luokseni rukoilemaan. Mies kertoi, miten hän oli pelästynyt, jos huomista ei tulisikaan.

Hän tuli uskoon ja pelastui. Aiemmassa elämässään hän oli toiminut Hufvudstadsbladetin toimittajana, ja hänen lempipaikkansa myydä Sotahuutoja olikin hänen vanhan toimituksensa edustalla Helsingin Mannerheimintiellä. Hän halusi jakaa sitä ilosanomaa, että Jumala oli hänet pelastanut.

Osana elämäntehtävää Sotahuuto on kulkenut majuri Pirkko Vauhkosen rinnalla melkein hänen koko elämänsä ajan, jo ennen kuin Pelastusarmeija oli edes kutsunut Pirkon omakseen.

– Olin 16-vuotiaana tyttönä palannut kotiin Savonlinnaan hoitamaan sisaruksiani. Olin liittynyt kirkon seurakuntanuoriin ja ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanani.

– Olin vahva uskossani, että tämä on ainoa oikea usko ja paikka. Niinpä kun kerran pelastusarmeijalaiset tulivat myymään Sotahuutoa ovellemme, ajoin heidät pois ja käskin heidän viedä Sotahuutonsa niin kauas kuin pippuri kasvaa.

yllätys, melkoinen si ta h o k a a a Lampila hden kantt Majuri Ritv ä uuden le ss e ti h lä n ä ä kun myym kuvansa! änen oma h in ik st ri ko

Jumala kutsuikin Pirkon sittemmin Pelastusarmeijaan. Oli kulunut noin kahdeksan vuotta tuosta mainitusta tapauksesta.

– Olin sotilaana Helsingin IV osastossa. Majuri pyysi minua myymään lehtiä.

Olin huolissani, sillä en muistanut, mikä Sotahuuto on, enkä tiennyt, miten sitä myydään. Majuri kertoi, että niitä myydään ravintoloissa. Se jännitti minua, sillä en ollut koskaan ollut ravintolassa – sehän on syntiä! Eräänä lauantaina kukkaisjuhlan jälkeen lähdimme matkaan, minulla oli lehdet toisessa ja purkki toisessa kädessä. Majuri opetti minua: ”Tervehdi kauniisti, kysy haluaisivatko he auttaa Pelastusarmeijan toimintaa ostamalla lehden ja toivota Jumalan siunausta.”

Sydän pamppaillen menin ensimmäisen pöydän luokse. He ostivat lehden ja rahat menivät purkkiin. Sen jälkeen en tuntenut pelkoa enkä häpeää. Siitä päivästä asti tunsin, että tämä olisi tehtäväni tässä seurakunnassa. Tunsin sydämessäni Jumalan rohkaisevan hengen.

– Myöhemmin tunsin katumusta nuoruuden tekoani lehtimyyjiä kohtaan. Koin sydämessäni suuren vapauden, kun sain kuulla, että nuo lehdenmyyjät olivat rukoilleet sen nuoren neidon puolesta, niin että hänkin oppisi rakastamaan Sotahuutoa ja veisi Sanaa eteenpäin sen voimalla.

Myös maju ri Pirkko Va uhkonen p kansikuva ääsi tytöksi kev äällä 1970 .

Pirkko muistaa yhden lystikkään lehdenmyyntitapauksen.

– Olin lehtikaupalla Vanhan Kellarissa. Eräs nuorehko mies sanoi minulle: ”En minä lehteä tahdo ostaa, vaan tytön, joka sitä myy.” Vastasin: ”Se ei käy päinsä!” ”Miksi ei?” mies tivaa, ja vastaan: ”Siksi kun minut on jo ostettu.” Mies kaivaa lompakostaan tukun dollareita. ”Voin maksaa näin paljon!” ”Ette voi maksaa minusta suurempaa hintaa, kuin mitä minusta on jo maksettu”, vastaan. ”Ei tässä ole vielä kaikki, voin hankkia paljon enemmän”, mies väittää vastaan ja totean: ”Ei, ette voi. Jeesus on ostanut minut.

Hän on kuollut puolestani ja antanut taivaan ja iankaikkisen elämän. Olen antanut elämäni Hänelle. Tehkää tekin samoin.” ”Jos nyt sittenkin vain ostan tuon lehden”, mies toteaa, ja pöytäseurueesta kaikki ostavat lehden.

Myös myöhemmin elämässään Pirkolla oli ikimuistettava kokemus Sotahuudon tiimoilta. Syksyllä 1970 hän oli uuden seikkailun edessä, matkalla lähetystyöhön Etelä-Amerikkaan. Seuraavat kolme viikkoa Pirkko matkustaisi laivalla määränpäähänsä. Nämä viikot Pirkko olisi ainoana naisena 45 miehen seurassa, ja tämä jännitti häntä kovasti. Stuertti rauhoitteli, että vain hänellä, kapteenilla ja vanhalla merikapteenilla, joka oli laivassa matkustajana, oli pääsy täl-

le alueelle. Pirkko pohti, mitä hän tekisi seuraavan kolmen viikon aikana, ja hän sai luvan kolmena sunnuntaina pitää ruokasalissa seurat merimiehille.

– Rukoilin erään merimiehen kanssa.

Kerroin hänelle kirjoittavani tästä matkasta Sotahuuto-lehteen. Hän lupasi ostaa Sotahuudon joka kerran ollessaan maissa Suomessa. Neljä vuotta myöhemmin pääsin kotimaan lomalle ja kävin vierailulla Raahen osastossa. Osastonjohtaja kutsui minut mukaan lehtimyynnille, johon suostuin ilolla. Odottaessani myynnille lähtöä johtaja saapuikin tohkeissaan ja ihmeissään, että tuolla salissa on merimies, joka eräällä matkalla on luvannut yhdelle tytölle ostavansa Sotahuudon. Oli molemminpuolinen ilo tavata tuo merimies! Hän oli pitänyt lupauksensa ja saanut Jumalan sanaa luettavaksi näiden vuosien ajan. Rukoilimme jälleen yhdessä.

– On ihanaa, että on olemassa Sotahuuto, jonka kautta voimme julistaa ilosanomaa Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään, majuri Pirkko Vauhkonen tiivistää lopuksi.

Tarinat: Ritva Lampila, Jorma Ravantti, Ritva Wartiainen & Pirkko Vauhkonen Toimittanut: Toni Kaarttinen Kuvat: Sotahuudon arkisto

SOTAHUUTO

27

D

et är in i vår trassliga, komplexa, ständigt föränderliga, osäkra och förvirrande värld som Jesus kommer som Fridsfursten. Jesus kände till fördomar, förtryckande politiska regimer, institutionaliserad religion och lidande.

Så även om mannen Jesus levde för 2000 år sedan, har hans ord fortfarande betydelse eftersom han som Guds Son har ett evigt perspektiv.

Så, vad lärde Jesus oss om frid? I Bergspredikan, när han inledde sin undervisning, sa Jesus: ”Saliga är de som skapar frid, för de ska kallas Guds barn” (Matteus 5:9). Senare, när Jesus förberedde sina lärjungar för sin avfärd och ankomsten av den utlovade Helige Anden, säger Jesus: ”Frid lämnar jag åt er. Min frid ger jag er. Jag ger er inte det som världen ger. Låt inte era hjärtan oroas och tappa inte modet” (Johannes 14:27).

Detta är samma Jesus som talade till vinden och vågorna och sade: ”Tig! Var tyst!” (Markus 4:39, ”Peace, be still” i King James Version). Till kvinnan som smorde hans fötter vid Simons hus sade Jesus: ”Din tro har frälst dig. Gå i frid” (Lukas 7:50). Efter att ha förklarat många saker för sina lärjungar sa Jesus: ”Detta har jag sagt er för att ni ska ha frid i mig.

I världen får ni lida, men var frimodiga: jag har övervunnit världen” (Johannes 16:33).

Frid utmärker Jesu jordiska existens.

När de tillkännagav hans födelse förklarade änglarna: ”Ära åt Gud i höjden, och frid på jorden bland människor som han älskar” (Luk 2:14). När Jesus visade sig för sina efterföljare efter uppståndelsen skulle han förklara: ”Frid vare med er!” (Johannes 20:21).

Om Jesus var så fast besluten att dela Guds frid med andra, måste vi göra detsamma, men vi kan inte dela med oss ​​av det vi inte först har själva. Följaktligen måste vi se till att vi lever i en relation med Gud och att vi får ta emot Guds frid, som övergår allt förstånd, och bevarar våra hjärtan och tankar i Kristus Jesus 28

SOTAHUUTO

Generalens julhälsning 2020

Ett fridsfolk Året 2020 har varit unikt, intressant och utmanande. Vi har genomlevt en global pandemi, vars konsekvenser fortsätter att påverka våra liv. Vi har bevittnat det bästa av mänskligheten när samhällen samlades och hjälptes åt att ta hand om personer i utsatthet och i behov av skydd.

Vi har sett det värsta av mänskligheten när rasism kostade liv och ledde till våldsamma protester och demonstrationer. Allt detta har lett till såväl upphetsning som utmattning under året.

(Filipperbrevet 4: 7). Det är från denna position av frid och med fokus på Gud, som vi kan uppleva Guds frid i livets stormar och dela den friden med andra.

Vi kallas Guds barn när vi är fridsskapare, eftersom vi delar Guds väsen och natur med andra.

Så, under den här adventstiden och därefter, låt oss vara ett fridsfolk. Må vår själva närvaro skapa frid i rum, situationer och liv eftersom den Helige Ande bor i oss. Må våra ord vara fridsord eftersom vi delar Guds ord. Var du än befinner dig och vilken situation du än befinner dig i, kan du uppleva Guds frid idag.

Brian Peddle General Frälsningsarméns internationella ledare Om inte annat nämns är bibelcitaten från Folkbibeln 2015.

Illustration: AlonzoDesign Foto: Toni Kaarttinen

General Brian Peddle och kommendör Rosalie Peddle

SOTAHUUTO 29

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Arkistojen aarteita

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin.

Sarjamme päättyy joulupatauutisiin. Alkuvuodesta 1907 iloittiin ja ihasteltiin joulukuussa pidettyä ihka ensimmäistä joulupatakeräystä. Kerätyllä 3 500 markalla pystyttiin tarjoamaan 500 köyhälle jouluvasu, ja 700 markkaa jäi vielä myöhemmin jaettavaksi.

SOTA - HUUTO N:o 1. 1907 | Lauvantaina 5 p:nä Tammikuuta

Ylisihteerin muistiinpanoja P. M. 22. p. Jouluk. 1906.

”Joulupadat,” jotka muutamina päivinä ennen joulua ovat olleet pystytettyinä 10 eri paikassa pääkaupungissamme, olivat jotain vallan uutta helsinkiläisille. Siitä huolimatta he ymmärsivät tarkotuksemme, ja myötätuntoisuus, jota ovat osottaneet köyhiä kohtaan, on ollut vallan liikuttavaa, samalla kun me ilolla olemme huomanneet kansan luottamuksen pelastusarmeijaan, joka tässä suhteessa on ikäänkuin annettujen lahjojen hoitajana.

Kun ne 4–500 köyhää jouluaattoaamuna saavat vasunsa – kukin vasu sisältää ruokavaroja noin 5 mk. edestä – voi yleisö iloita antimistaan, samoinkuin rakkaat toverimme päämajassa, yhteiskunnallisessa työssä, sekä osastojen upseerit ynnä muutamat sotilaat, jotka ilolla ja halullisesti uhrautuivat seisomaan vuoronsa ”patojen” ääressä, 30 SOTAHUUTO

tuntevat varmaan olevansa tuhatkertaisesti palkitut vaivastaan.

Sydämellinen kiitos köyhien puolesta kaikille, jotka ovat auttaneet tämän hyvän tuloksen saavuttamisessa.

Toimitukselta.

Kaikki päämajan upseerit aina eversteistä ja ylisihteeristä asti samoinkuin yhteiskunnallisen työn toverit, osasto-upseerit ja muutamat sotilaat ovat olleet eri vuoronsa ”joulupadoilla” vahtina. Varsin hupaisaa se vaan on ollut. Eivät ole öilläkään joulupadat mielestä menneet. Ihmisiä ja patoja ja rahaa – sellaista sitä on unissakin nähty.

Kuvan ”joulupadasta” vahtinensa Senaatintorilla painatamme Sotahuutoon, että lukijat maaseudullakin näkevät minkälainen merkillinen kalu se on.

SOTA - HUUTO N:o 3. 1907 | Lauvantaina 19 p:nä Tammikuuta.

Joulupadat asetettiin ylös keskiv. 19 p. Jouluk. Klo 3 i. p. 10 eri paikkaan pääkaupungissa.

Niitä pantiin Senaatintorille, Erottajalle, Katajanokalle, Kauppatorille, Esplanaadille, Pasaasiin, Hakaniemen torille, Kauppahallin edustalle ja Ylioppilastalon viereen.

Se ensimmäinen joka laskin lantin pataan, oli yksi poliisiviranomaisista. Erääseen toiseen pani ensimmäisen ”lyhteen” pieni sanomalehti poika. Hyvin tehty, pieni ystävä! – Ja sitten se alkoi oikein totuudessa. Nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät – kaikki tahtoivat antaa.

Todella liikuttavaa nähdä miten myöskin ne varattomat panivat heidän 5 ja 10 pennin lanttinsa ja ilolla katsella miten varakkaat täyttivät patoja päivä päivältä.

Ja lapset – no tietysti heidän piti olla mukana! ”Isä, mikä tuo on,” sopersi pieni kultakiharainen tyttö isälleen, osoittaen pataa ylioppilastalon lähellä, jossa silloin satuin olemaan vahtina. ”Se on pata, johon kootaan rahaa köyhille jouluksi,” vastasi isä. ”Etta tahtoo myöskin panna sinne.” Juu, Etta sai panna. – Kiitos, pikku Etta!

Pieni poikanen seisoi suu avoinna silmät selällään ja kädet housuntaskuissa, tutkien pataa oikein tarkasti ja tavaten ilmoitusta: köy-hil-le jou-luk-si. ”Kuuletkos,” sanoi hän ens. Sjöblomille, joka seisoi vahtina sen padan vieressä; ”kuuletkos, siihen pataan pitäis panna jotain, mutta ei ole lanttia – jos tästä menisi kotiin äidiltä saamaan,” – ja samassa tuokiossa oli poika jo pitkän matkan päässä – matkalla kotiin äidin luo lantia pyytämään.

Työvaatteisiin puettu mies lähenee pataa ja lukee: ”köyhille jouluksi.” – ”Joka köyhää auttaa, hän lainaa Herralle; olen itse köyhä, mutta” – ja samalla helisi lantti padassa. ”Saakos antaa vaskea?” sanoi yksi vanha herttasen näköinen mummo. – ”Kyllä, kiitos, kernaasti.” – Hän pani viisi 10 pennin lanttia, kaikki mitä oli jäänyt yli toriostoksista – ja näytti äärettömän tyytyväiseltä.

Ajuri, joka toi patoja kotiin iltasella, piti että se maksaisi 1:50, ”mutta koska

hevonen on minun, niin se ei maksa mitään, voin ehkä sillä tavalla auttaa tykö keräyksessä.” – Kiitos, ajuri N:o(?)!

Venäläisten huomio kiintyi ilmoitukseen, jossa seisoi: ”Dlja bednij k roschdestvu” ja tuon tuostakin kuuli: ”Ah, harascho!” Venäläiset sotilaat tulivat myöskin sangen usein uhraten kopeekkansa, varakkaampien pannessa enempi.

Yksi vanhanpuoleinen herrasmies tuli kadun poikki, huomattuaan valon lyhdystäni. – ”Hyvää iltaa. Mikä laitos se on?”

– Se on pelastusarmeijan ”joulupata.” – Vai niin, vai niin, vai se se nyt on, josta olen lukenut lehdissä. Sepä onkin soma.

Aika hyvä, aika hyvä. Kaikenlaista te keksittekin.” Pantuaan sitten kauniin summan pataan, sanoi hän ystävällisesti: ”hyvästi, hyvästi. Älkää nyt vilustako itseänne jouluksi tässä purevassa tuulessa, se ei olisi yhtään hauskaa.” ”Ei, ei!” kiiruhdin minä vakuuttamaan ystävälliselle herralleni, hänen kulkiessaan eteenpäin ja vielä itsekseen puhuessaan: ”mainion hyvä, mainion hyvä – .”

Kultaa, hopeata ja vaskea, 5, 10, 20 ja 50 markan seteleitä satoi patoihin. Ja voiko lukija arvata kuinka suuri tulos oli koko keräyksestä?

Smk. 3,514:19!

Kaunis summa, eikö totta! Tämä kaikki kolmena kokonaisena ja kahtena puolena päivänä.

Kiitos, sydämellinen kiitos jokaiselle antajalle!

Eräs sanomalehden toimittaja maassamme arveli että pelastusarmeijalaiset ovat kaikkein kekseliäimpiä ihmisiä joita hän on tavannut. Miten lieneekään on se kuitenkin totta, että rakkaus tekee ihmisen kekseliääksi. Ja me, pelastussotilaat, me mielimme rakastaa kanssaihmisiämme, ei ainoastaan sanoilla ja kielellä, vaan työssä ja totuudessa. Rakastaa, ei ainoastaan heidän sielujansa, vaan pitää huoli myöskin heidän ruumiistaan. Auttakoon meitä Herra että se aina niin olisi ja että hän yksin kunnian saa.

H. (lyhennelmä)

Tili Pelastusarmeijan joulupadoista.

Tulo padoista Smk. . . . . . . . .3,514: 19 Menoja: 500 vasullista leipää, voita, lihaa, kahvia, sokeria, ryynejä, sekä joululehti à 5:30 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2,650 :Patoja, telineitä, lyhtyjä, kynttilöitä . . 107: 45 Ilmoituslehtiä, piletteja vasujen noutoa varten. . . . . . . . . . . . 41: 25 Ajureille ja raitiotiepil. patojen noutoa varten. . . . . . . . . . . . 18: 80 Kahvia patojen luona oleville vahdeille.14: 95 ------ 2,832: 35 Jäännös uudesti jaettavaksi köyhille. 681: 74 ----Smk. 3,514: 19 Helsinki, 31 p.Jouluk. 1906.

W:m H. Howard.

Pelastusarmeijan johtaja Suomessa.

Carl Breien

H. Fagerström

Ylisihteeri. Kasööri.

Julaistessamme täten tilin joulupatakeräyksestä, käytän samalla tilaisuuden ilmituoda lämpimimmän kiitokseni kaikille, jotka ovat auttaneet meitä saavuttamaan tämän hyvän tuloksen keräyksellämme, ja jonka kautta me olemme saattaneet rientää avulla ja samalla suuremmalla jouluilolla moneen köyhään kotiin.

Jälellä oleva määrä käytetään talven aikana samaan tarkotukseen.

Siunatkoon Jumala jokaista antajaa!

Palvelijanne

W:m H. Howard.

SOTAHUUTO

31

Nyt neulotaan yhdessä villasukkia lapsille Tänä vuonna Sielunlämmittäjät-projekti lahjoittaa villasukkia Pelastusarmeijan päiväkotien lapsille.

Sukat voi toimittaa Pelastusarmeijan osastoihin, merkitse lähetykseen ”Sielunlämmittäjät”.

Lisätietoja: aikuis.perhetyo@pelastusarmeija.fi

Sielunlämmittäjät Kaikkia osapuolia lämmittävä projekti

32

SOTAHUUTO

iCare Espoo, Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 , ma–pe 10–18, la 10–15 iCare Helsinki, Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, ma–pe 9–19, la 10–18 iCare Helsinki, Myllypuro Kivensilmänkuja 1 , ma–pe 9–19, la 10–16 iCare Hyvinkää, Kauppakeskus Willa Hämeenkatu 9, ma–pe 10–19, la 10–16 iCare Hämeenlinna, Kauppakeskus Tavastila Eteläkatu 14, ma–pe 10–18, la 10–16 iCare Jämsä, Koskentie 3 ma–pe 9.30–17, la 9.30–15 iCare Tampere, Sellukatu 15 ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Turku, Humalistonkatu 9 ma–pe 10–18, la 10–15

icare-secondhand.fi

icare secondhand hyväntekeväisyysmyymälä SOTAHUUTO 33

5€ n

Joululehti 2020 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 130. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2020 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Halfpoint

34

SOTAHUUTO

Uskomme rukouksen voi­­maan!

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni.

Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoatminulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Amen.

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland

Autetaan yhdessä kotimaan vähävaraisia.

6 tapaa lahjoittaa 1. Netissä 31.12. asti Joulupata.fi ja Nettipata.fi 2. Joulupadat kaduilla 14.–23.12.

3. Mobilepay 45011 4. Pivo 888 567 5. Tekstaa PATA (10€) tai PATA20 (20€) numeroon 16499 6. Tilisiirto FI 57 2084 3800 0057 29 viitenro 8808 Keräyslupa: RA/2016/881 Poliisihallitus 15.12.2016, 1.1.2017–31.12.2021

SiunattuA Joulua!

SOTAHUUTO 35

Jouluksi hyvää sanomaa Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni

Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys