Sotahuuto 21/11

2€ n

Marraskuu 2021 n

Sotahuuto

Sivut 14–19

Teen challenge

tukena raitistumisessa Sivut 4–5

Sivut 6–10

Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö:

Kaikilla on oma tarinansa

Nuoren rinnalla kulkien SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

n

Marraskuu 2021

n

2€

numerossa

04

Tässä kuussa

06

Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö

12

Retinitikko Jumalan armosta

14

Teen Challenge tukena raitistumisessa

20

Ajatuksia elämästä

22

Nuoret riveissämme

24

Minä & Pelastusarmeija

26

Krigsropet: For a better day

28

Armeijassa tapahtuu

30

Museon aarteet

14

SOTAHUUTO

3

Tässä kuussa

Kaikilla on oma tarinansa Maailmassa tapahtuu nykyään todella paljon muutoksia. Niillä on huomattava vaikutus nuoriin sukupolviin. Meillä on tietenkin oikeus ihmetellä: Mitähän näiden nuorten elämästä tulee?

Autetaanko heitä sopivasti? Saavatko he tukea tulevaisuuteensa?

Tätä ajatellessani muistelin tapaamiani nuoria: jotkut heistä olivat loistavia koulussa, ja nykyään he ovat hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa. Jotkut ovat olleet vakavasti sairaita ja ovat ajoittain masentuneita... Toiset ovat saaneet huonoja vaikutteita ja kärsivät monenlaisesta epävakaudesta... Joillakin oli ongelmia koulussa, ja heillä on ollut vaikeuksia löytää hyvää työpaikkaa, toteuttaa unelmiaan... Jotkut muuttivat muille maille ja yhteytemme katkesi... Kaikilla on oma tarinansa!

Tarinat rakentuvat aina suhteessa monenlaisiin ihmisiin sekä erilaisiin hyviin tai huonoihin kokemuksiin. Tiedämme, että tietyissä olosuhteissa jokainen ihminen – lapsi, nuori, aikuinen – on hauras. Miten upeaa onkaan, että vakaat, hyväntahtoiset ja kypsät ihmiset voivat auttaa, neuvoa, vahvistaa, kannustaa ja ohjata nuorta hänen kehitysvuosiensa aikana.

Eräässä tuntemassani kauniissa laulussa sanotaan: ”Lapsen ottaminen kädestä ja hänen johdattamisensa huomiseen”.

Tämä pieni lause muistuttaa vanhempia ja yhteiskuntaa siitä, että heillä on val4

SOTAHUUTO

tava vastuu niistä, jotka rakentavat elämäänsä ja yrittävät löytää paikkaansa maailmassa: se ei ole koskaan helppoa!

Yksinkertaisesti siksi, että nuoret tarvitsevat vapauden ohella huolenpitoa ja huomiota, heille on annettava aikaa ja heidän koulutukseensa on panostettava. On hienoa nähdä, että nuorilla on Suomessa mahdollisuus hyvään koulutukseen.

Tämä kertoo meille, että kärsivällisyys ja rakkaus ovat välttämättömiä ominaisuuksia, joita tulisi kehittää erityisesti silloin, kun kohtaamme riskiryhmään kuuluvia tai haavoittuvia nuoria. Ovatko he vastuussa siitä, että he ovat aloittaneet elämänsä haitallisessa ympäristössä? Kun yksi vanhemmista ei ole enää kotona, kun alkoholi on tuhonnut perheen, kun heillä ei ole omaa huonetta, kun he huonoja neuvoja saatuaan ovat tehneet nopeasti valitettavia valintoja?

On monia olosuhteita, jotka vaikuttavat nuorisoon ja heidän terveydentilaansa.

Aivan äskettäin kuulin taas kerran huumeiden ja alkoholin tuhoisista vaikutuksista nuorisoon Suomessa.

Mikä on reaktiomme tällaisissa tilanteissa? Miten yhteiskunta suhtautuu riski-

ryhmään kuuluviin nuoriin, heidän elämäänsä, provosoiviin asenteisiinsa tai seksuaaliseen suuntautumiseensa? Tuomitsemmeko heidät heidän tapojensa ja sen vuoksi, miten he näkevät meidät, vai suhtaudummeko heihin myötätuntoisesti ja rakastavasti? Mitä voimme tehdä heidän hyväkseen?

Toinen vaikea kohta on ruoka. On hyvä, että humanitaariset järjestöt tarjoavat riskiryhmään kuuluville nuorille myös ruokaa. Riittävä määrä terveellistä ruokaa ja majapaikka ovat erittäin tärkeitä, mutta molempiin tarvitaan tuloja.

Yleensä se tarkoittaa, että jollain perheessä on säännöllistä työtä. Jos nuorella ei ole tukenaan perhettä tai huoltajia, selviytyminen kohti parempaa tulevaisuutta on haastavaa.

Yhteiskunnassamme on nykyään nuoria, jotka ovat vaarassa joutua hylätyiksi ja syrjityiksi koulutuksen puutteen, huume- tai alkoholiongelman tai muiden vaikeiden tilanteiden vuoksi. Syrjintä johtaa usein väkivaltaan ja vaikuttaa terveyteen monimutkaisilla tavoilla.

Itse asiassa kaikki nämä tekijät aiheuttavat syrjäytymistä.

Yksi syistä, joiden takia pidän evankeliumin lukemisesta, on se, että Jeesus ei koskaan leimannut ketään. Usein hänen luokseen tulevat ihmiset kärsivät. Jeesus ei tuominnut eikä moittinut heitä. Hän näki aina heidän sydämissään ja elämässään muutoksen mahdollisuuden, uutta toivoa. Hän näki jokaisessa sydämessä jotain hyvää.

Evankeliumin sanoma ei ole muuttunut. Jeesukselle jokaisessa lapsessa, jokaisessa naisessa ja miehessä on aina jotain hyvää, jota on arvostettava ja kannustettava. Tämä on evankeliumin suuri sanoma. Ylösnousemus on aina mahdollinen menneisyydestä riippumatta!

Pelastusarmeijan perustajat Catherine ja William Booth taistelivat Jumalan rakkauden kannustamana syrjäytymistä vastaan tarjoamalla välittävää, kunnioittavaa, osallistavaa ja tuomitsematonta tukea. On totta, että he aloittivat unelmansa toteuttamisen pienillä teoilla, riittämättömillä materiaalisilla resursseilla ja rajoituksien kahlitsemana. Mutta Jumalan kanssa pienet alut eivät koskaan ole pieniä, ne ovat poikkeuksellisia. Evankeliumi kertoo sen meille!

Kun Boothien kristilliseen kutsumustyöhön liittyi uusia jäseniä, sitoutuminen vähäosaisimpien auttamiseen loi vahvoja rakenteita, ja monissa maissa kehitettiin hankkeita ja toimintasuunnitelmia. Nykyään halumme palvella hoitoa ja uusia näkökulmia tarvitsevia on osa todellisuuttamme, se ei koskaan muutu.

Jeesuksen esimerkin mukaisesti heikommasta asemassa olevien puolesta toimien jokaisen Pelastusarmeijan jäsenen vastuulla on vastata Jumalan kutsuun palvella kärsivää ihmiskuntaa niin paljon kuin voimme.

Tätä kutsua motivoi Jeesuksen esimerkki evankeliumissa. Elämänsä aikana Jeesus näyttää maailmalle, että rakkaus on voimakkaampaa kuin mikään muu, jopa kuolema. Tämän takia Jeesus antoi elämänsä pelastaakseen ihmiskunnan kaikelta, mikä voi tuhota sielumme ja erottaa meidät Jumalasta. Jumalalle elämä on arvokasta. Jokaisella elämällä on mahdollisuus olla Jumalan rauhanomaisessa ja pyhässä läsnäolossa nyt ja ikuisesti. Kukaan ei ole liian kaukana Jumalan rakkaudesta. Tämä on evankeliumin ihmeellinen sanoma!

Patrick Naud eversti territorion johtaja

SOTAHUUTO

5

Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö

Nuoren rinnalla kulkien Helsingin kaupungilla toimii 34 henkilöä käsittävä etsivän nuorisotyön tiimi, jonka tehtävänä on tavoittaa ja tukea syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Etsivän nuorisotyön toiminnanjohtaja Timo Kontio vastaa Sotahuudon kysymyksiin siitä, mitä etsivään nuorisotyöhön kuuluu ja miten nuoret tänä päivänä voivat.

Voitko kertoa, mitä Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö sisältää?

– Etsivä nuorisotyö on syrjäytymisvaarassa olevien nuorien tavoittelemista ja auttamista. Pyrimme etsimään nuoria ja luomaan erilaisia työvälineitä niin ammattilaisille, nuorille itselleen kuin myös heidän läheisilleen. Jos tulee huoli itsestä tai lähimmäisestä, niin meihin voi olla yhteydessä.

Helsingissä on tällä hetkellä nuorille ja nuorille aikuisille noin 300 erilaista tukipalvelua.

– Se on valtava määrä ”luukkuja”, joista voi mennä pyytämään apua. Eli pulaa avusta ei ole, mutta olemme huomanneet, että se on varsinainen viidakko. Jokaisella luukulla on omat sääntönsä ja norminsa. Tässä astumme kuvaan.

Kun olemme tavoittaneet nuoren, pohdimme yhdessä hänen kanssaan parasta palvelupolkua.

Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä 34 etsivän nuorisotyön tekijää.

21 on kaupungin työntekijöitä ja 13 hen6

SOTAHUUTO

kilötyövuotta hankitaan palveluntuottajilta ostopalvelusopimuksilla. Kaupungin työntekijöitä on kahdessa tiimissä. Yksilöohjausta antavan tiimin työ sisältää sosiaaliohjaajamaista toimintaa: nuoren kannustamista, koulu- ja työhakemuksien tekoa sekä sosiaalisten tilanteiden harjoittelua yhdessä nuoren kanssa.

– Tavoitteena on sisäisesti vahvistaa nuorta. He kokevat ahdistusta, yksinäisyyttä, asunnonpuutetta, työpaikan puutetta ja siihen liittyviä sosiaalisia ongelmia. Myös addiktioita – ei vain päihde-, vaan esimerkiksi peliaddiktioita. Työskentelemme nuoren rinnalla kulkien. Emme kuitenkaan ole mielenterveys-, asuntotai harrastustoimintapalvelu, vaan olemme palveluihin ohjaava palvelu. Vahvuutemme on siinä, kun nuori ilmoittaa olevansa kiinnostunut etenemään johonkin suuntaan, niin voimme tukea häntä. Nuori tekee itse suunnitelman, ja toimimme taustalla. Vaikka polku olisi kivikkoinen, niin nuori voi luottaa siihen, että kuljemme mukana.

Toinen etsivän nuorisotyön tiimeistä on jalkautuvan työn tiimi, joka työskentelee julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa nuoria kohdaten. Ajatuksena on tuoda turvallisia aikuisia ammattilaisia paikkoihin, joissa aikuisia ei muuten ole läsnä. Tällaisia ovat esimerkiksi julkisen liikenteen solmukohdat, kuten rautatieasema ja kauppakeskukset, ja kesäisin puistot ja uimarannat.

– Kuljemme työvaatteissa ja olemme nuorten tavoitettavissa. Yksinkertaisuudessaan kohtaaminen menee esimerkiksi niin, että kun näemme kauppakeskuksessa ryhmän nuoria, menemme moikkaamaan heitä. Jos tulee juttua, niin jutellaan, jos ei, niin jatkamme matkaa. Seuraavan kerran kun näemme samat nuoret, olemme tulleet jo tutuiksi heille. Pitkällä aikavälillä luodaan tarttumapinta, että meille voi tulla juttelemaan.

Toiminnanjohtaja Timo Kontio kertoo työn poikkeavan normaalista nuorisotyöstä siinä, että työn puitteissa pyritään tunnistamaan ja tavoittamaan myös

Timo Kontio toimii Helsingin kaupungin etsivän nuorisotyön toiminnanjohtajana. Työtä toteuttaa 34 henkilön tiimi.

nuoria, joista aidosti voi seurata huolta. Viimeisen vuoden aikana on puhuttu paljon rikoksilla oireilevista väkivaltaisista nuorista.

– Jos näemme, että nuorella on asiat menossa hyvin huonoon suuntaan, voimme tehdä intervention. Kun olemme tunteneet nuoren pidemmältä ajalta, voimme havaita muutoksia.

Timo Kontio kertoo myös, että Helsinki tunnetaan Suomen ”hatkapääkaupunkina”.

– Helsinkiin tullaan karkuun lastensuojelun sijaishuoltopaikoista kautta Suomen. Varsinkin laitokseen sijoitettaessa lapsen toimintakyvystä ja sosiaalisista suhteista viedään paljon pois. Kun nuorilta on kysytty miksi he ovat karanneet, he ovat usein ilmaisseet sen olleen pahoinvointia sekä mielenosoitusta ja itsenäisyyden osoittamista. Koska emme ole sosiaaliviranomaisia, voimme keskusteluissa näiden nuorten kanssa saadaan usein sellaista tietoa, jota he eivät ole halunneet tai uskaltaneet jakaa

muiden aikuisten kanssa. Jalkautuva tiimimme pystyy tässä kohdin olemaan muille viranomaisille avuksi.

Mistä etsivä nuorisotyö on ottanut mallinsa?

– Etsivän nuorisotyön mallimme muodostui 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, kun finanssikriisin jälkeinen nuorisotyöttömyys lähti käsistä koko Euroopassa. Silloin testattiin monenlaisia toimia, ja etsivä nuorisotyö oli yksi niistä. Malli on saatu Oslosta, jossa 2000-luvun alussa oli saatu hyviä tuloksia tämänlaisesta katu-, sosiaali-, ja lähityöstä. Työmme Helsingissä alkoi vuonna 2008. Vuonna 2011 etsivä nuorisotyö kirjattiin nuorisolakiin, ja sen myötä valtio alkoi rahoittaa toimintaa. Siitä syntyi kannustin kunnille.

Tänä päivänä melkein kaikissa Suomen kunnissa tehdään tätä työtä. Pienemmillä paikkakunnilla työ on useammin yhdessä oppilaitosten ja sosiaalipalveluiden kanssa toteutettavaa toimintaa.

Helsingissä toimii etsivän nuorisotyön lisäksi sosiaalipalvelujen etsivä lähityö, joka työskentelee haastavamman asiakaskunnan parissa.

– Meidän työskentelytapamme eivät sovellu esimerkiksi suonensisäisiä huumeita käyttävien tai pitkittyneen asunnottomuuden parissa kamppailevien pariin.

Teemme etsivän lähityön kanssa yhteistyötä. Kun kohtaamme nuoren, jonka suhteen joudumme toteamaan, etteivät taitomme ja keinomme riitä, ohjaamme hänet tämän tuen piiriin.

Korona-aika on tuonut työhön varmasti omat ominaispiirteensä?

– Nyt erityisesti korona-ajan myötä mukaan ovat nousseet digitaalisten välineiden ja alustoiden hyödyntäminen sekä sosiaaliseen mediaan jalkautuminen etsivässä työssä. Nuoret viettävät paljon aikaa esimerkiksi Instagramissa, Snapchatissa ja TikTokissa, ja olemme havainneet aikuisen ammattilaisen läsnäolon ja tavoitettavuuden hyväksi asiaksi. 8 SOTAHUUTO

7

tuottavat 13 henkilötyövuotta etsivästä nuorisotyöstämme. He pyrkivät verkostoillaan tavoittamaan mahdollisimman laajasti nuoria.

– Helsinkiläinen kansalaisyhteiskunta on hyvin vahva. Täällä toimii suuri määrä kolmannen sektorin hankkeita ja palveluja. Myös heidän piiriinsä ohjaamme nuoria. Helsingissä ajattelemme niin, että kaupunki tekee minkä osaa ja mitä ei osaa, se hankitaan osaavilta kumppaneilta. Emme kilpaile kansalaisyhteiskunnan kanssa, vaan toimimme yhdessä. Tämä tuottaa lisäarvoa, jota ei muuten ole saatavilla. Esimerkiksi Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ovat Suomen Punaisen Ristin kanssa jalkautuneet koulun päättymistä juhlivien nuorien pariin tarjoten juttuseuraa, vettä ja tarvittaessa lääkinnällistä apua. Onneksi nuorten liiallinen juhliminen ei ole ollut suuri ongelma enää pitkään aikaan. Pari vuosikymmentä sitten Helsingissä oli parhaimmillaan 100 nuorta selviämisasemalla samanaikaisesti. Helsingissä nuoriso käyttäytyy pääasiallisesti todella hyvin.

Etsivän nuorisotyön kohtaamien nuorten suurimmat huolenaiheet ovat yksinäisyys, ahdistuneisuus, elämänhallinnan haasteet, työttömyys ja asunnottomuus.

8 – Sekasin-chatin olemme myös havainneet paikaksi, jossa nuoret ovat pystyneet tuomaan julki huoliaan ja juttelemaan ammattilaisen kanssa. Aiomme kokeilla myös pelimaailmaan jalkautumista, keskusteluja eri peliyhteisöjen sisällä. Pelimaailmassa on nuoria, joilta puuttuu hahmotus omasta addiktiostaan.

Millaisista ihmismääristä etsivässä nuorisotyössä puhutaan?

– Virallisten tilastojen mukaan Helsingissä on noin 9 500 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Vuoden aikana pystymme tavoittamaan noin 1 500 nuorta, joista noin 1 000 kanssa vuosittain aktii8

SOTAHUUTO

visesti työskentelemme, eli potentiaalia on vielä paljon enemmän. Palveluntuottajien kanssa pyrimme rakentamaan laajan verkoston, jotta mahdollisimman moni syrjäytymisvaarassa oleva nuori tai heidän läheisensä saisi tiedon palveluistamme.

Voitko kertoa lisää näistä palveluntuottajista… ja mikä on kolmannen sektorin rooli?

– Palveluntuottajilla pyrimme laajentamaan palvelujemme kirjoa. Helsingin Diakonissalaitos, Diakoniaopisto, Helsingin nuorten miesten kristillinen yhdistys, Valo-valmennusyhdistys ja ruotsinkielistä palvelua tuottava Sveps ungdomsverkstad

Millaista oppilaitosyhteistyötä teette?

– Jos kunnassa järjestetään etsivää nuorisotyötä, niin oppilaitoksilla ja aseja siviilipalveluspalveluspaikoilla on velvollisuus ilmoittaa vaille koulutustai palvelupaikkaa jäävästä tai opiskelunsa keskeyttävästä nuoresta. Tämän myötä yritämme tavoittaa kyseistä nuorta, ettei hän jäisi tyhjän päälle.

– Keskustelemme jatkuvasti myös oppilashuollon ja rehtorien kanssa, jos huomaamme tilastoissa jotain erityistä opintojen keskeytyksien syistä. Tänä vuonna nuoret ovat puhuneet paljon siitä, miten on ollut vaikeaa suorittaa ammatillisia opintoja loppuun harjoittelupaikkojen ollessa harvassa. Meidän yksi roolimme on hahmottaa näitä palveluaukkoja.

Millaiset asiat huolestuttavat nuoria eniten?

– Yleisesti meillä näkyy yksinäisyys, ahdistuneisuus, elämänhallinnan haasteet, työttömyys ja asunnottomuus. Tokihan on muistettava että tuhatkunta vuosittaista asiakastamme eivät ole keskimääräisiä nuoria, vaan he ovat erityisissä tilanteissa.

Helsingissä on kuitenkin noin sata tuhatta nuorta ja nuorta aikuista. Ei pidä ajatella, että nämä olisivat yleisesti kaikkia nuoria koskevia huolia.

Timo Kontio muistuttaa, että yksinäisyys ja asunnottomuus ovat ison kaupun-

Jalkautuvan työn tiimi työskentelee julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa nuoria kohdaten.

Ajatuksena tuoda turvallisia aikuisia ammattilaisia paikkoihin, jossa aikuisia ei muuten ole läsnä.

gin ongelmia, sillä kaupunkiin muuttaa paljon nuoria opiskelemaan ja rakentamaan unelmia. Oman paikan löytäminen ei aina käy ongelmattomasti. Koronapandemia on korostanut yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen liittyviä ongelmia.

– Eri tutkimuksissa olemme voineet havaita, että lukiolaisten keskuudessa yksinäisyys on kaksinkertaistunut. Joillekin nuorille korona-aika on ollut hyväkin asia. Vanhempien kasvanut läsnäolo ja tuki opiskeluun ovat parantaneet hyvinvointia. Tilastollisesti suurempi osa on kuitenkin niitä, joiden vanhemmille etätyö ei ole ollut mahdollista, ja koulunkäynti on jäänyt nuoren omalle vastuulle. Sitten on vielä kolmas ryhmä, jolla kotona on aidosti turvatonta esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmien tai väkivaltaisen ilmapiirin takia. Meillä on Suomessa joukko nuoria, joille kouluruokailu on päivän ainoa lämmin ruoka ja opettaja se turvallisin aikuinen.

Viime vuoden keväällä oppilaitosten kautta tulleet lastensuojeluilmoitukset kotiväkivallasta vähenivät. Samaan aikaan poliisin hälytykset kotiväkivallasta lisääntyivät dramaattisesti. Sanoisin, että paljon tästä ongelmasta jäi meiltä näkemättä.

– Heijastusvaikutukset voivat olla pitkiä. On tutkimustietoa vuonna 87 syntyneistä ”lama-ajan lapsista” ja siitä, miten heidän keskuudessaan mielenterveyslääkkeiden käyttö on laajempaa vielä aikuisiälläkin. Varhaislapsuudessa koettujen ongelmien jäljet voivat ovat todella pitkät.

Mediassa on puhuttu paljon jengiytymisestä ja nuorten väkivallan lisääntymisestä.

Mikä on näkökantasi tähän asiaan?

– Huolta herättäviä nuorten ilmiöitä ja katuväkivaltaa on ollut kautta vuosikymmenten. Sata vuotta sitten oli sakilaiset, 50-luvulla keskenään tappelevat rasvatukat ja lättähatut, 80-luvulla punkkarit ja tänä päivänä roadman-kulttuuri, jossa ihannoidaan väkivaltaa ja kannetaan teräaseita mukana. Näiden ilmiöiden äärellä on tehty työtä kautta aikain.

– Jo 2000 vuotta sitten Platon kirjoitti teoksessaan Valtio, etteivät nykynuoret kunnioita vanhempiaan ja yhteiskunta on tuhon tiellä. Meidän aikuisten roolina on havaita, että nuoret töppäilevät ja käyttäytyvät väärin. Nuorten tehtävänä on puolestaan ikätasoisesti haastaa aikuisten ja yhteiskunnan asettamia normeja. Se on aikuistumista. Mutta se, miten se tehdään – siitä pitää keskustel-

la. Kesän tullessa nuoret saapuvat julkisiin tiloihin. Kun nuoret kohtaavat, siinä syntyy kaikenlaista nujakointia. Kun nuoret kohtaavat nyrkein – ilman teräaseita ja muuta kättä pidempää – ollaan vielä jossain määrin turvallisilla vesillä. Toki sekään ei ole hyväksyttävää.

Jos taskussa on puukko, sama nujakointi voi päättyä peruuttamattomasti. On huomattavissa sellainen noidankehä, että kun puukoista puhutaan, sitä useampi nuori niitä kantaa mukanaan. Jos puukkojen määrä kasvaa, kasvaa myös vakavan väkivallan mahdollisuus. Tähän meidän olisi aikuisina puututtava.

Tilastot kertovat, että kymmenen viime vuoden aikana nuorten väkivallantekojen määrä on puolittunut. Samoin koetun turvallisuuden tunne on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan jatkuvasti parantunut.

– On ollut nähtävissä positiivista kehitystä. Ihmiset menevät paikkoihin ja läsnäolollaan rauhoittavat tilaa entisestään. Syntyy sosiaalista kontrollia, ja jää vähemmän hämäriä nurkkia. Pitkällä aikavälillä olemme nähneet asioiden kulkevan hyvin positiiviseen suuntaan, mutta lyhyellä aikavälillä väkivallantekoja on ollut suhteellisen paljon. 8 SOTAHUUTO

9

”Suurin osa nuorista voi hyvin.

Lastensuojelu työskentelee tällä hetkellä noin 50 nuoren kanssa, jotka oireilevat rikoksilla.

Jokaista kouluikäisten ikäluokkaa Helsingissä on noin 4 500 henkeä.”

8 – Siihen on suhtauduttava vakavasti ja voi kysyä, onko syntynyt käänne pahempaan? Käänne on niin lyhyt, ja vielä näin poikkeuksellisessa ajassa, että sitä on todella vaikea sanoa.

Korona-aikana ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden lisääntymisen lisäksi kaupunki autioitui, mikä loi aikuisettomia tiloja. Näin esimerkiksi rautatieasemalla, jonne kokoontui paljon nuoria.

– Hyvinvoivien aikuisten läsnäolo kaupunkikuvassa on tärkeää. Nuorisotutkimusseuran teettämässä professori Tommi Hoikkalan tutkimusryhmässä Riikka Perälä ja Sofia Laine tekevät Nuorten paikkataju ja huolet -tutkimushanketta, jossa yritetään hahmottaa, miten nuoret kokevat erilaiset tilat ja alueet. Se saattaa poiketa hyvin suuresti siitä, miten me aikuisina koemme paikat. Monelle meistä tilat ovat vain läpikulkupaikkoja.

Timo Kontio haluaa muistuttaa myös meidän aikuisten suhtautumisesta kaupungilla aikaansa viettäviä nuoria kohtaan.

– Suurin osa nuorista voi hyvin. Lastensuojelu työskentelee tällä hetkellä noin 50 nuoren kanssa, jotka oireilevat rikoksilla. Jokaista kouluikäisten ikäluokkaa Helsingissä on noin 4 500 henkeä. 13–17-vuotiaita on vajaat 30 000, ja nuoria ja nuoria aikuisia yhteensä noin satatuhatta. Se mittakaava meillä aikuisilla helposti hämärtyy. Kun luemme lehdistä väkivallanteoista, helposti peilaamme sen kaikkiin vastaan tuleviin nuoriin.

Miten paljon nuoret kohtaavat rasismista kumpuavia ongelmia?

– Kyllä nuoret ovat kertoneet, että heihin suhtaudutaan rasistisesti. Aikuiset aika matalalla kynnyksellä käyttävät loukkaavia nimityksiä ja rikkovat sellaisia rajoja, joita ei pitäisi rikkoa. Helsingin nuorista noin viidennes on ulkomaalaistaustaisia. Tällä tarkoitetaan sitä, että nuori itse tai vanhemmat ovat syntyneet muualla kuin Suomessa. Meil10

SOTAHUUTO

lä on Helsingissä jo kolmannen polven maahanmuuttajataustaisia. Tilastoissa he näyttäytyvät kantasuomalaisina, mutta piirteet tai nimi paljastavat heidän juurensa olevan muualla. Helsinki on niin iso kaupunki, että tänne pitäisi mahtua monenlaista tarinaa. Rasistinen huutelu jättää nuoriin jäljen.

Millaisin mielin voimme katsoa tulevaan?

– Tilastojen mukaan nuoret käyttäytyvät paremmin kuin koskaan ennen.

Nuoriso on terveempää ja järkevämpää, ja esimerkiksi alkoholinkäyttö ja tupakanpoltto ovat huomattavasti laskeneet.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olemme oppineet ennaltaehkäisemään nuorten ongelmia ja esimerkiksi koulun keskeyttämisiä, niin koen yhteiskunnan kehittyneen parempaan suuntaan. Uskallan jopa sanoa, ettemme Helsingissä tarvitse lisää nuorten palveluja, vaan palvelujen yhteistyötä ja nuorten rinnalla kulkemista.

– Rankkakaan tausta ei määrittele Suomessa nuoren tulevaisuutta. Jos nuorella on yksikin hyvä aikuinen kulkemassa rinnalla, se on avain syrjäytymisen torjumisessa. Toivon, että jokainen meistä aikuisista voisi pohtia, että se hyvä aikuinen saatan olla juuri minä itse. Kun näet tutun nuoren rappukäytävässä, sano hänelle moi. Jos näyttää, että jokin on huonosti, uskalla kysyä häneltä, mitä hänelle kuuluu. Se ei vaadi sen enempää.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Katja Tähjä

Yhteys Helsingin etsivään nuorisotyöhön ja Stadin etsiviin: Soita tai viestitä WhatsAppilla numeroon 040 184 3175 (arkisin klo 9–15) Laita sähköpostia osoitteeseen: etsivanuorisotyo@hel.fi

KESKIVIIKON PYHITYSKOKOUKSET Internetissä klo 18–19

”Pyhitys ja missio” everstit Patrick ja Anne-Dore Naud

&

kapteeni Kati Kivestö Kokoussarja jatkuu 8.12. asti.

Kokoukset järjestetään Microsoft Teams-ohjelmassa.

Osallistuaksesi kirjoita internet-selaimeesi: www.pelastusarmeija.fi/keskiviikonpyhityskokous Tämä osoite ohjaa sinut Teams-sovellukseen.

Kaikkia osallistujia pyydetään kirjautumaan kokoukseen 10 min ennen tilaisuuden alkua, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Pidäthän oman mikrofonisi ja mielellään myös kamerasi suljettuna tilaisuuden aikana. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

”Pyhitys on Jeesuksen kaltaisuutta.

Opetuslapseus on toimimista Jeesuksen tavoin.

Toinen ei ole mahdollinen ilman toista.

Sen lisäksi meidän tulee olla Jeesus toinen toisellemme.”

SOTAHUUTO

11

Retinitikko

Jumalan armosta Kuopion osaston ovikello soi, ovella on mies valkoisen kepin kanssa. Mikko Voutilainen tulee osastolle juttelemaan elämästä ja sen vaiheista. Mikko tunnetaan Kuopiossa ahkerana Sotahuuto-lehtien myyjänä.

Monet ovat purkaneet tuntojaan lehtimyyjälle, ja monien kanssa Mikko on saanut rukoillakin.

Mikon kanssa on helppoa jutustella. Tarina soljuu eteenpäin, eikä toimittajan tarvitse kuin kirjoittaa elämäntarinaa muistiin.

Olen 72-vuotias mies, syntyisin Varpaisjärveltä, ja tällä hetkellä olen sokea.

Diagnoosini on Retinitis pigmentosa eli verkkokalvorappeuma.

Vanhemmillani oli maatila. Sodan jälkeen valtio myönsi veteraaneille ja invalideille 35 vuoden maksuajalla maatilan. Asutusalueen nimi oli Porkkala.

Nimi johtui siitä, että Suomessakin piti olla yksi Porkkala! (Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle Porkkalanniemen Helsingin läheltä.) Tähän Porkkalaan kuului 12 tilaa, vähän myöhemmin viisi tilaa lisää. Meitä oli isä, äiti ja seitsemän sisarusta. Isän äiti asui kanssamme kuolemaansa saakka vuoteen 1961.

Mummo hoiti meitä sillä aikaa, kun äiti teki navettatyöt ja isä oli savottahommissa. Oli turvallista tulla koulusta kotiin, kun siellä oli mummo tai äiti aina vastassa.

Edesmenneellä vanhimmalla veljelläni oli retinitis, ikäjärjestyksessä kahdella seuraavalla veljelläni on terveet silmät.

Me loput neljä sisarusta olemme kaikki perineet tämän silmäsairauden. Sairaus pe12

SOTAHUUTO

riytyy isältämme, sillä sitä esiintyy myös hänen sisaruksissaan.

Kansakoulua ja sotaväkeä Kävin normaalin kansakoulun, istuin takapulpetissa. En silloin tiennyt, että toiset näkevät paremmin. Minä en erottanut takapenkiltä kirjoituksia, joita opettaja taululle kirjoitti. Onneksi hän lausui ääneen, mitä kirjoitti taululle. Opin taltioimaan asioista tärkeimmät, ja painoin ne mieleeni. Jumalalle kiitos, että monet asiat ovat pysyneet näin vieläkin mielessäni!

En ole nähnyt koskaan hämärässä ja pimeässä mitään. Lapsena kun alkoi tulla pimeä, läksin ajoissa kotiin ja pysyttelin sisätiloissa. Nuorena kävin tansseissa. En aina tiennyt kenelle olin kumartanut, mutta joku sieltä tyttörivistä aina käsipuoleen tarrautui, ja tanssin rytkytys alkoi.

Silmäsairauteni tuli esille vasta sotaväessä vuonna 1967. Kutsunnoissa käydessäni lääkäri kysyi näköäni ja osoitti siellä kauempana olevaa taulua, jossa E-kirjaimet olivat eri suuntiin. Hän kysyi: ”Näetkö

tuon taulun?” Sanoin näkeväni, ja lääkäri totesi: ”Oikein hyvä näkö.” Hän ei kysynyt, minne päin E-kirjainten sakarat osoittivat. En olisi nähnyt niitä.

Sotaväkeen menin A1-miehenä. Olihan lihaskuntoni hyvä, koska olin tehnyt maatilalla jatkuvasti raskaita töitä.

Huonon näköni takia minut kuitenkin komennettiin Lahden Hennalaan sotilassairaalaan. Siellä silmälääkäri tutki ensimmäisen kerran silmäni ja totesi näöstäni vaurioituneen jo 80 %. Hän kirjoitti minulle kolmen vuoden lykkäyksen. Kolmen vuoden kuluttua osallistuin uudestaan kutsuntoihin, vein suljetussa kirjekuoressa lääkärinlausunnon. Sain punaisen kortin, olen ”Ruununruakki!”

Työn kautta tutuksi Pelastusarmeijan kanssa Pian otin yhteyttä Savo-Karjalan Sokeat ry:n toimistoon. Esko Liukko kertoi minulle näkövammaisuuteen liittyvistä asioista ja sopeutumisvalmennuksesta. Olin Siuntion Tyyskylässä sopeutumassa, ja hakeuduin Helsinkiin sokeain ammattikouluun

Mikko osallistuu aktiivisesti Kuopion osaston toimintaan.

hierojakurssille syksyllä 1969. Kun menin Eläintarhantie 7:ään, siinä portilla oli ajokieltoa osoittava liikennemerkki, ja keskellä luki Sokeain ammattikoulu.

Seisoin pitkään ja mietin: tuosta portistako minun on mentävä sisälle. Kyllä, jos aion jatkaa elämääni. Jatkoin matkaa kyseiseen jugendhuvilaan, ja siellä alkoi ammatillinen hierojakoulutus.

Sain työpaikan Espoon Tapiolasta. Lääkärikeskuksen kuntouttamisosastolla hieroimme lääkärin määräyksellä asiakkaita ja saimme tuntuman siitä työstä, mihin kouluttauduimme.

Työni kautta tutustuin Pelastusarmeijan upseereihin, ja näiden kohtaamisten myötä päädyin Pelastusarmeijaan mukaan. Pelastusarmeijassa opin sen, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Pelastusarmeijasta muodostui minulle hengellinen koti.

Kun elämä kolhii, on noustava ylös Vuonna 1998 elämääni tuli suuri muutos, sillä rouvani Hilkka kuoli yllättäen.

Olimme olleet naimissa vuodesta 1971.

Lopetin ansiotyöni hierojana ja kuntohoitajana. Hilkan kuoleman jälkeen juttelin taivaalliselle isällemme: ”Jos haluat antaa minulle uuden elämänkumppanin, niin en laita ollenkaan hanttiin. Etenkin jos hän on näkevä ihminen, se helpottaisi suuresti tulevaa elämääni. Tiedäthän, ennuste retinitiksessä on tosi huono, saatan sokeutua lopullisesti.” Rukoukseni kuultiin: matkakumppanikseni on löytynyt uusi puoliso. Olemme olleet aviossa jo kuusi vuotta.

Olen ollut 52 vuotta lääkärinlausunnon perusteella näkövammainen. Aina ei ole tanssittu ruusuilla, välillä on ollut ongelmia ja suuria vaikeuksia. On tehtävä itselleen selväksi, miksi asiat ovat näin. On helpompi elää, kun hyväksyy näkövamman rajoituksineen. On katsottava aina uutta ”ärjännettä” päin! Kun lyö jalkansa, kätensä tai päänsä, voi ajatella: elämä meitä kolhii, silti kaadumme eteenpäin, on noustava ylös. Loppumatkan voimme mennä hyvän ystäväni sanoin: ”Kun emme enää muuten jak-

sa, menemme otsanahkaamme rypistelemällä.”

Löysin Vapahtajani 34 vuotta sitten.

Uskossa monet asiat ovat olleet helpompia kantaa ja kestää. Saan jutella Luojalleni kaikista asioistani. Tuntuu uskomattoman hyvältä antaa itsensä Taivaan Isän ohjattavaksi. Kaiken Hän tietää, kaiken Hän ohjaa! Isään luottaen toivotan teille kaikille lukijoille rohkeutta Väinö Havaksen runon sanoin: Perinnöksesi, poikani, annan tyhjät taskut ja isänmaan, kalasaunani, välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan.

Taivaan Isän runsasta siunausta elämäänne!

Mikko Voutilainen Toimittanut: Pasi Marttinen Kuvat: Pasi Marttinen

SOTAHUUTO

13

Teen Challenge

tukena raitistumisessa

Heidi ja Niklas Furu toimivat Teen Challenge Finlandin vetäjinä.

14

SOTAHUUTO

Teen Challenge on maailmanlaajuinen kristillinen verkosto, jonka perusti 1958 monelle suomalaisellekin tuttu pastori David Wilkerson. Maailman laajimman yhdistyksen keskukset tarjoavat kuntoutushoitoa, joka palvelee päihderiippuvaisia ja muita, joilla on elämää hallitsevia ongelmia. Tänä päivänä yhdistys toimii 125 maassa, ja maailmanlaajuisesti kuntoutuskeskuksia on vajaat 1 300.

Suomessa toiminta on alkanut 2019 Espoon Matinkylässä Heidi ja Niklas Furun johdolla. Teen Challenge Finland tarjoaa vertaistukiryhmiä, työtoimintaa ja jalkautuvaa työtä kaduilla ja asuntoloissa sekä ohjaa kunnan ja muiden järjestöjen palvelujen piiriin esimerkiksi katkolle, terapiaan ja päihdekuntoutukseen.

Sohvalla istuvat hymyillen Heidi ja Niklas Furu, Teen Challenge Finlandin vetäjät. Olemme Espoon Matinkylän kohtaamispaikassa, ja tiistain vertaistukiryhmä on juuri päättynyt. Lämmin, välittävä yhteisöllisyys on ollut tänä iltapäivänä käsin kosketeltavaa. Vertaistukiryhmää vetänyt Heidi Matilainen tiivistää tämän hyvin: – Olemme erilaisia ihmisiä, mutta täällä on aina huumori, ilo ja rauha läsnä. Täällä saa tuoda tunteet esiin. Monet itkut on itketty ja naurut naurettu.

Maailmanlaajuinen toimija Heidi ja Niklas Furu ovat lupautuneet kertomaan Sotahuudolle, mistä Teen Challenge -toiminnassa on kysymys ja miten Jumala on johdattanut heidät tämän työn ääreen.

Maailmalla Teen Challenge sai alkunsa yhdysvaltalaisen pastorin David Wilkersonin toimesta. Hän lähti New Yorkin pahamaineisille kaduille luettuaan sanomalehdestä, että siellä on paljon nuoria, jotka ovat ongelmissa. Kaduilla oli paljon prostituutiota, päihteidenkäyttöä ja huumeita. Pastori Wilkerson kohtasi näitä nuoria. Vastaan tuli puertoricolaisjengi Mau-Maun pahamaineinen johtaja Nicky Cruz. Kohtaamisen myötä Nicky sekä monet muut jengistä tulivat uskoon.

– David Wilkerson näki, että nämä ihmiset, jotka olivat rikos- ja päihdekierteessä, kaipasivat muutakin kuin pelkkää rukousta ja uskoa. Usko ei yksinään riitä irtautumiseen siitä maailmasta, Heidi toteaa.

Alkunsa sai Teen Challenge, johon kuuluu 1–1,5 vuoden mittainen kuntoutusohjelma. Nyt toiminta on levinnyt 125 maahan, ja keskuksia on maailmanlaajuisesti vajaat 1 300. Päihdevieroitusohjelma perustuu Raamatun arvovaltaan, joka on havaittu tehokkaaksi keinoksi. Yhdysvaltalaisen huumeidenkäyttöä tutkivan instituutin NIDA:n tekemän tutkimuksen mukaan Teen Challengessa hoidetuista ihmisistä vieroittuneita on keskimäärin 86 prosenttia. Teen Challengen julistama evankeliumi sisältää myös käytännön palvelua: se tarjoaa yösijan, ruokaa, vaatteita ja lääketieteellistä apua, jos sitä tarvitaan, ja toimii työnvälitystoimistona, lainopillisena avustajana sekä sosiaalivirastona. Apu on kokonaisvaltaista.

Ensiaskeleet Suomessa Suomessa toiminta on vielä uutta, ja yhdistys toimii vapaaehtoispohjalta. Heidi ja Niklas Furu ovat toimineet Teen Challenge Finlandin vetäjinä vuodesta 2019. Pariskunnalla on palanut sydämessä liekki auttamistyölle jo pitkään.

– Vajaa vuosikymmen sitten jalkauduimme kaduille yksityishenkilöinä.

Olimme pitäneet sellaista uskossa eheytymisen piiriä, ja sinne tuli useita päihdetaustaisia. He kutsuivat meidät kadulle.

Saimme myös kutsun tulla vierailemaan eräässä asuntolassa Espoossa. Meitä varoitettiin, että asukkaiden kiinnostus voi olla hyvin vaihtelevaa. Grillauspisteellemme kuitenkin tuli 60 asukasta. Tällaista toimintaa oli kaivattu. Vuodesta 2013 olemme kiertäneet pääkaupun-

kiseudun eri asuntoloita, myös Pelastusarmeijan Pitäjänmäen ja Väinölän asumispalveluyksiköissä. Teimme tätä työtä erään toisen järjestön alla, josta väistyimme. Vuonna 2019 alkoi katutyö Teen Challengen alaisuudessa, ja viime vuonna avautui kohtaamispaikka, jossa olimme alivuokralaisina. Niistä pääsimme muuttamaan huhtikuun alussa näihin tiloihin, joissa olemme nyt vuokralla. Olemme tosi iloisia, sillä tilat ovat nyt käytössämme tarvittaessa 24/7, ja voimme vapaasti tehdä vaikka remonttia ja vaihdella järjestystä, Niklas kertoo.

– Koko uskossa olomme ajan olemme törmänneet päihteitä käyttäviin ihmisiin, joiden kanssa olemme ystävystyneet ja joita olemme tukeneet. Olemme aina rakentaneet oman työnkuvamme tarpeen mukaan, Heidi täydentää. Niklas nyökkää ja jatkaa: – Heidi on syntyjään espoolainen ja minä olen asunut täällä melkein koko ikäni, niin tunnemme nämä nurkat ja ihmiset hyvin. He ovat tulleet todella tutuksi.

Kohtaamispaikasta arvokasta vertaistukea Toiminnan ollessa vielä uutta Suomessa päihdekuntoutusta ei ole vielä tarjolla.

Tällä hetkellä työ rakentuu kohtaamispaikalle ja katutyölle. Matinkylän kohtaamispaikka on auki tiistaisin ja torstaisin.

Vertaistukiryhmien lisäksi paikka toimii kahvipisteenä ja kirpputorina, johon kuka tahansa voi pistäytyä. Satunnaisesti keskiviikkoisin Teen Challenge jalkautuu Espoon kaduille ja asuntoloihin.8 SOTAHUUTO

15

Teen Challengen porukka Leppävaaran katutapahtumassa viime kesäkuussa.

8 Pandemian vuoksi asuntolavierailut ovat olleet tauolla, mutta niiden on tarkoitus jatkua lähitulevaisuudessa.

Vertaistukiryhmät on koettu arvokkaaksi työkaluksi alkoholista ja huumeista irtautumisessa. Ryhmät ovat kristillisiä, mutta niihin ovat kaikki tervetulleita.

– Olemme ryhmänä avoimen kristillinen. Kaikki ovat tervetulleita, sillä kunnioitamme kaikkien mielipiteitä ja uskonnollisia näkemyksiä. Ilmoitamme aluksi, että rukoilemme ryhmässä.

Moni arvostaa kristillistä taustaa ja rukousapua omista uskonnollisista näkemyksistään huolimatta. Emme lyö ketään Raamatulla päähän, Niklas taustoittaa, ja Heidi jatkaa: – Olemme tosin huomanneet, että vahva opetuslapsellinen ote, raamatunluku ja rukoileminen ovat olleet hyvin tärkeitä monille asiakkaistamme.

16

SOTAHUUTO

Niklas ja Heidi kertovat, että osanottajamäärissä on seurattu kulloinkin voimassa olevia koronarajoituksia. Useimmiten se ei ole ollut ongelma, sillä kävijämäärä on vaihdellut viiden ja kahdenkymmenen välillä. Ennen pandemiaa Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelukeskuksesta saapui joka torstai ryhmä kahvilaan ja vertaistukiryhmään.

– Se on ollut kovin toivottua, ja pandemian hellitettyä heidän on tarkoitus aloittaa nämä vierailut uudelleen.

Kyseessä on suljettu hoitolaitos, joten olemme hyvin otettuja, että he luottavat meihin ja ovat antaneet heidän osallistua, Heidi toteaa hymyillen.

Kohtaamispaikassa tarjotaan myös pienimuotoista ruoka-apua.

– Saamme ruokia kahdelta lähi-Alepalta. Teemme tätä pienimuotoisesti, sillä resurssimme ovat pienet, ja vielä itsekin opettelemme tätä.

Eräs työmuoto, joka on orgaanisesti tullut mukaan Teen Challengen toimintaan, on palvelupaikan tarjoaminen yhdyskuntapalvelua ja koevapautta kaipaaville.

– Eräs kaveri soitti ja tiedusteli, että saisiko tulla meille suorittamaan yhdyskuntapalvelun. Muutamaa kuukautta myöhemmin eräs kaveri soitti vankilasta, että pitäisi päästä koevapauteen. Siitä se lähti. Heidän lisäkseen myös oppilaitosten kautta on ollut harjoittelijoita.

Nyt korona-aikana meillä on ollut neljä henkilöä suorittamassa yhdyskuntapalvelua ja kaksi koevapautta. Tästä toiminnasta on tullut paljon hyvää palautetta.

Huoli nuorista Tämän numeromme kantavia teemoja on nuorten hyvinvointi. Heidi on organisoinut myös huumevalistus- ja kouluvierailuja.

Teen Challenge Finland toimii pienillä resursseilla, ja kaikenlainen tuki on tervetullutta.

– Meillä toimii tämä kirpputori, joten tänne voi lahjoittaa hyväkuntoisia vaatteita ja samoin tulla ostoksille. Kaikki kirpputorin tuotot menevät tämän toiminnan pyörittämiseen. Myös muu taloudellinen tuki on arvokasta. Vapaaehtoiset ovat hyvin toivottuja. Jos se kiinnostaa, paras tapa on tulla tänne paikan päälle juomaan kahvia ja kertomaan, mitä haluaisi tehdä. Meillä voi esimerkiksi auttaa kirpputorilla ja tulla kadulle ja asuntolaan. Rukousapu on myös tärkeää. Toivoisimme, että saisimme kokoon rukousringin, joka rukoilisi tämän työn, asiakkaidemme ja tämän kaupungin puolesta. Meihin voi olla yhteydessä, jos haluaa mukaan tähän rukousrinkiin, Teen Challenge Finlandin vetäjät Heidi ja Niklas Furu vinkkaavat.

– Se ei ole ollut yksin meidän työtämme, vaan tilanteen mukaan on koostettu tiimi, johon on tullut mukaan ihmisiä eri instansseista. Vuosien mittaan näitä on ollut aika paljonkin, nyt koronaaikaan vain kertaalleen. Teemme niitä mielellämme, ja meihin voi ottaa yhteyttä. Mukana vierailuilla on useimmiten poliisi sekä muutamia päihdetaustaisia henkilöitä, jotka ovat jakaneet tarinansa. Olen itsekin joskus kouluvierailulla kertonut oman tarinani. En koskaan käyttänyt kovia huumeita, mutta samalla tavalla alkoholi ja pilvi voi viedä ihmisen. Päihteidenkäytöstä annetaan usein vääristynyt kuva, että eihän alkoholissa ja kevyissä huumeissa vaaraa ole… mutta eihän se niin ole, Heidi tuumaa vakavana.

Tiedustelen heiltä näkemystä, miten saisi parhaiten estettyä nuorten lipsumisen päihde- ja rikosmaailmaan.

– Mielestäni se lähtee varhaiskasvatuksesta. Perheiden hyvinvointiin kannattaisi panostaa, Niklas toteaa.

– Terveystietoon pitäisi resursoida kouluissa enemmän. Päihdekasvatus pitäisi olla tiiviimpi osa muuta terveyskasvatusta. Psykoterapeuttiset keskustelut olisivat myös arvokkaita, jos lapsella on esimerkiksi haasteita kotona. Asioita pitäisi ratkoa, ennen kuin asiat etenevät huostaanottoon ja pakkosijoitukseen. Ennaltaehkäisevää työtä, Heidi kiteyttää.

Jumalan rakkaus motivoi Kysyn Niklakselta ja Heidiltä, mikä heitä motivoi tässä hetkittäin haastavassakin työssä.

– Monikin asia. Kaikki lähtee uskosta, kokemastamme Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä ja elävästä suhteesta Jumalan kanssa. Pidämme ihmisistä ja haluamme heille hyvää. Kun näkee po-

sitiivisia muutoksia toisen elämässä, se on merkityksellistä meidän arvomaailmastamme käsin, Niklas tiivistää.

– Haluamme tarjota matalan kynnyksen paikkaa, jossa voi kuulla Jumalan Sanaa ja kokea yhteyttä. Luin tänä aamuna psalmeja, ja siinä on se ihana kohta: ”Jumalan Sana ei tyhjänä pala.”

Raamatussa, niin Uudessa kuin Vanhassakin testamentissa, puhutaan ihmisten ruokkimisesta. Jumala kehotti seurakuntia pitämään huolta vähäosaisista.

Tämä on mielestäni tärkeä osa kristillistä yhteyttä. Jeesus sanoi, että menkää ja tehkää, Heidi toteaa silminnähden liikuttuneena. – Minua harmittaa, ettei se monesti toteudu. Tämä tehtävä kuuluu kaikille. Meidän kaikkien kuuluu auttaa toisia ja jakaa hyvää sanomaa. Aina sen ei tarvitse olla suurta. Joskus riittää, kun kuuntelee toista ja tiedustelee mitä hänelle kuuluu. 8 SOTAHUUTO

17

Päivä Teen Challenge Finlandin kohtauspaikalla. Ylh. vas. Pastori Rauno Kokkola pitää hartaushetken.

Ylh. oik. Heidi Matilainen lämmittämässä lounaskeittoa. Alh. vas. Lumi ja Rebekka kesätöissä.

Alh. oik. Vertaistukiryhmässä päivän aiheena ovat tunnelukot.

8 Tulevaisuuteen Niklas ja Heidi katsovat Jumalaan luottaen.

– Aina Jumala on vienyt toimintaa eteenpäin. Vaikka välillä resurssit ja muut asiat huolestuttavat, niin olemme saaneet nähdä Jumalan uskollisuuden. Siihen turvautumalla voimme olla luottavaisin mielin.

Rohkaisevia tarinoita Palataan ajassa pari tuntia taaksepäin.

Teen Challengen valoisan kohtaamispaikan viihtyisille sohville on kokoontunut vajaa kymmenpäinen joukko. Tällä kertaa vertaistukiryhmä on saanut erityisen vieraan, kun pastori Rauno Kokkola 18

SOTAHUUTO

Suur-Helsingin seurakuntayhteisöstä on liittynyt mukaan, ja hän aloittaa hetken hartaudella. Hän muistuttaa, miten kristittyinä olemme myös syntisiä. Emme välttämättä riko toisiamme kohtaan, mutta kerromme pieniä valkoisia valheita elämämme helpottamiseksi. Se on vain hyväksyttävä. Jumalaa näkee sydämiimme ja antaa meille syntimme anteeksi.

Vertaistukiryhmässä aiheena ovat tunnelukot. Ryhmän vetäjä Heidi Matilainen kertoo, miten hänen ulospäin suuntautuneisuuttaan on välillä väärinymmärretty ja vaimennettu. Ryhmässä mukana oleva nuori mies puolestaan pohtii suomalaista puhumattomuuden kulttuuria. Ryhmä

on yhtä mieltä siitä, että jokaiselle olisi tärkeää tuntea olonsa hyväksi sellaisena kuin on. Lämminhenkinen ja avoin tilaisuus päättyy maistuvan lihakeiton äärelle.

Vertaistukiryhmän jälkeenkin paikassa käy tohina. Vapaaehtoiset auttavat kirpputorilla ja keittiössä. Käyn heidän kanssaan vielä juttusille. Rebekka on Niklaksen ja Heidin tytär. Hän on ystävänsä Lumin kanssa kesätöissä ensimmäistä päivää.

– Jokainen vuonna 2002–2006 syntynyt espoolainen nuori saa kaupungilta kesäsetelin. Päätimme tulla tänne. Tehtävänämme on lajitella vaatteita ja tar-

”Meidän kaikkien kuuluu auttaa toisia ja jakaa hyvää sanomaa. Aina sen ei tarvitse olla suurta.

Joskus riittää, kun kuuntelee toista, ja tiedustelee mitä hänelle kuuluu.”

– Heidi Furu

kistaa, että kirppis on yleisesti siistin näköinen. Kohta ollaan menossa Ikeaan ostamaan kaappeja ja henkareita, tytöt huikkaavat työn lomasta.

Heidi Matilainen on puolestaan toiminut jo pari vuotta Teen Challenge -toiminnan vapaaehtoisena. Hän on ollut vuoden mukana myös Teen Challenge Finlandin hallituksessa.

– Puuhaan täällä kaikenlaista. Kuten äsken näit, vedän vertaistukiryhmiä.

Teemme katutyötä, käymme asuntoloissa ja työhöni kuuluu aika paljon hallinnollisia tehtäviä. Teen yhdistyksemme markkinointiviestintää, tiimin tuella hoidan uutiskirjettämme, tiedottamista, markkinointia ja sosiaalisen median päivityksiä.

Heidi on Niklaksen ja Heidin kanssa tuttuja seurakunnasta. Kipinän vapaaehtois- ja auttamistyöhön Heidi sai Brasiliasta.

– Siellä tein katutyötä paikallisen seurakunnan kanssa. Suomeen palattuani löysin tänne. Tämä on hyvin lähel-

lä sydäntäni. Ihmisten auttaminen antaa itselle paljon enemmän kuin se ottaa.

Täällä olen nähnyt ja kuullut mielettömän rohkaisevia tarinoita. On ihanaa, miten Jumala avaa ovia.

Koko kohtaamispaikassa viettämäni ajan eräs vapaaehtoinen on touhukkaasti uurastanut hymy huulillaan. Hän malttaa pitää hetken taukoa ja jakaa tarinansa: – Olen ollut täällä mukana parisen kuukautta. Elämäni aikana olen toiminut niin yritysjohtajana, ravintolapäällikkönä, sisustusarkkitehtina kuin lentoemäntänäkin. Koronan myötä minulta loppuivat työt. Viime kuukaudet ovat olleet elämän palasten kokoamista. Tällaisessa tilanteessa jää hyvin helposti yksin, kuten minullekin kävi. Sitten löysin tämän ryhmän. En ole koskaan aikaisemmin ollut missään tämän kaltaisessa yhteisössä. En ollut koskaan käynyt edes kirpputoreilla. He ovat minun toimintaani kärsivällisesti katsoneet ja seuranneet... Ajattelevat varmaan, että voi kun

lopettaisi jo tuon järjestelyn! hän naurahtaa. – On hyvin ihastuttavaa, miten täällä on otettu vastaan. Tulemme eri taustoista, mutta silti kaikkia kohdellaan samanarvoisina. Vaikka tulen hyvin erilaisesta maailmasta kuin moni muu asiakas, niin minua kohdellaan kauniisti. Olenkin sanonut, että täällä ei rinta purista. Tällaisia huomioonottavia kokoontumispaikkoja saisi olla enemmänkin.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Teen Challenge Finlandin kuva-albumi

Tutustu Teen Challenge -toimintaan: teenchallenge.fi Kohtaamispaikka ja kirpputori avoinna ti ja to 11–15 Kala-Matti 3 C, Espoo

Lukuvinkkimme: Juokse poika juokse Nicky Cruz on yhdysvaltalainen kirjailija ja pastori. Hän toimi nuoruudessaan Mau-Mau-nimisen jengin johtajana New Yorkissa.

Hän kääntyi kristityksi saarnaaja David Wilkersonin myötävaikutuksella.

Hän on kirjoittanut elämästään kirjassa Juokse poika juokse.

Kirjassa kerrotaan hänen tarinansa jengin johtajana, joka nousee taisteluun huumeita, alkoholismia ja väkivaltaista ilmapiiriä vastaan. Vanhempiensa kiroamasta lapsesta tulee Jumalan avulla siunauksen välikappale, ja tähän muutokseen kirja keskittyy.

Nicky Cruz & Jamie Buckinham: Juokse poika juokse Suomennos: Tytti Vanhala Julkaisuvuosi 1968 (alkuperäinen), 1970 (Suomennos) Kirjasta on suomeksi jo 30. painosta.

Nykyinen kustantaja: Aikamedia Kirja on saatavilla kirjastoissa ja hyvin varustetuista kirjakaupoista.

SOTAHUUTO

19

Ajatuksia elämästä ​Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Valonlähteellä On taas se aika vuodesta, jolloin on enenevässä määrin pimeää. Luonto käpertyy, jähmettyy ja luovuttaa. On kuin elämä hetkeksi lakkaisi, väsähtäisi kukoistamaan. Hämärä hiipii joka puolelta ympärillemme. Puut ovat riisuuntuneet, paljastaneet mustat oksansa. Jossakin kuura jo jähmettää kaiken paikalleen, toisaalla maassa törröttää sikin sokin ruskeita korsia, rujoja kasvin loppuja mutaisen mullan keskellä. Marraskuussa me voivottelemme pimeyttä, harmittelemme taakse jäänyttä valoa ja kaipaamme jotakin kauniimpaa.

Aika, jota olemme parin vuoden sisään eläneet, on myös tuntunut hitaalta, väsähtäneeltä ja jähmettyneeltä. Olemme olleet pysähdyksissä monin tavoin, hapuilleet hämärässä, miettineet, mitähän tästä seuraa. Moni on ollut pimeydessäkin, tuntenut suurten mäntyjen huojuvan uhkaavasti ympärillä ja armottoman viiman piiskaavan kohti. On kuin olisimme eläneet jo hyvän tovin pitkällistä marraskuuta.

Jollakin pimeys on yksinäisyyttä, jollakin kokemusta erilaisuudesta, toisilla pelkoa tästä päivästä, toisilla tulevasta. Joku kokee, ettei kukaan välitä, joku on luopunut huomisen toivosta.

Joku sinnittelee, puskee eteenpäin vähillä voimilla, hampaat irvessä, suomalaisella sisulla. Toinen makaa jo maas20 SOTAHUUTO

sa, alas sortuneiden tukirakenteidensa keskellä, kiroten lohdutonta tilannettaan. Ehkäpä joku katselee etäältä toisia, noita iloisia, toiveikkaita, vapaita ja onnistuneita ja vertaa heihin oman elämänsä harmautta. Jollakin puolestaan on kiire, tykyttävä ahdistus juosta aikaa vastaan, pakottava tunne kurkussa saavuttaa jotakin enemmän. Pimeyden keskellä välähtelee valoja, eri värisiä kirkkaita valotauluja. Kuuluu ääniä, ohjeita, lupauksia, neuvoja, käskyjä. Jos vain tekisit näin, niin pärjäisit paremmin. Jos vain olisit tuollainen tai jos et vain olisi noin sellainen. Yrittäisit vähän enemmän. Niiden lomassa välkkyvät myös uhkakuvat: loputon työttömyys, kiinni pysyvät koulunovet, rahojen riittämättömyys, kasvava työtaakka, burn out,

masennus, uuvuttava perhearki, itsensä menettäminen, yksin jääminen, pandemiat, ilmastonmuutos, kaiken elämän loppu. Pimeää, joka puolella pimeää.

Mutta marraskuun luonto ei ole ainoastaan ruma ja lohduton. Jos katsoo tarkemmin, voi nähdä pimeän keskeltä pilkahtavia väripilkkuja, lupauksia uusista aluista, lupauksia valosta. Marraskuu ei olekaan sikin sokin, sekaisin ja kertakaikkisen levällään. Marraskuu on luovuttanut, mutta hyvällä tavalla. Luovuttanut pinnistelyistä ja ponnisteluista, pysähtynyt ottamaan vastaan levon ja odottamaan tulevaa valoa. Marraskuu luottaa, luottaa siihen, että pimeyden jälkeen tulee valo. Marraskuulla on toivoa. Toivo tuo elämää, niin luontoon kuin meille ihmisillekin.

Jeesuksesta Raamattu sanoo: ”Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:4–5) Olen elänyt jo hyvin nuorena muutaman vuoden ajanjakson, jolloin mielenmaisemassani oli paljon harmaata, ehkä suorastaan pimeää. Olin lannistunut ja yksinäinen, kyyninen valoisampia näkymiä kohtaan.

Pimeyteeni loisti kuitenkin valo. Valo, joka valaisi ajatukseni ja sydämeni, avasi värikkäämmän maiseman sisimpääni. Jeesus on tuo valo, elämä ja ihmisten valo. Hän tuo toivon toivottomuuteen ja valon pimeyteen. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Keskellä harmautta ja pimeyttä, keskellä kaikenlaisia vilkkuvia valokaapeleita, led-lamppuja ja rätiseviä valotauluja voimme kohdistaa katseemme Jeesukseen, Hänen lämpimään valoonsa. Pysähtyä hänen eteensä, astua alas omien yritystemme, pätemistemme, ponnisteluidemme ja kontrollintarpeidemme sekamelskasta. Luovuttaa tuon sotkuisen risukasamme Hänelle, jättää kaikki keskeneräiset kysymykset ja tarpeemme tehdä maailmastamme valmista. Saakoon Hänen valonsa tänään loistaa meille kirkkaimmin. Valaiskoon se sydämemme sielunmaisemat ja antakoon meille tulevaisuuden värit ja toivon. Raamatun mukaan Jumalalle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Siellä missä meistä näyttää pimeäl-

tä ja toivottomalta, on tarjolla toisenlainenkin todellisuus, Taivaan valtakunnan näkökulma. Kaiken härdellin keskellä voimme tänään valita hyvän paikan: istua Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan Häntä, rauhoittumaan Hänen läsnäolossaan. Niinpä haluan jättää sekä sinulle että minulle vielä tämän toivotuksen: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.” (Room. 15:13)

Veera Haapalahti sosiaaliohjaaja Tampereen osasto Kuva: Valeria Luisa

SOTAHUUTO

21

Nuoret riveissämme

Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan toiminnassa mukana oleviin lapsiin ja nuoriin ja heitä koskettaviin teemoihin.

Daniela ja Brandon Laukkanen:

Harrastakaa partiota!

Laukkasen perheen kaikki neljä lasta ovat tiiviisti mukana Pelastusarmeijan partiotoiminnassa.

Tempelscouterna-lippukunnan jäsenet, 9-vuotias Daniela ja 11-vuotias Brandon, kertovat nyt Sotahuudon lukijoille, mitä kaikkea he ovat partiossa tehneet.

Daniela ja Brandon Laukkanen asuvat ja käyvät koulua Vantaalla. Daniela on kolmannella ja Brandon viidennellä luokalla. Tämä poikkeava korona-aika on vaikuttanut heidänkin koulussaan.

– Me oltiin alussa koulusta pois pari kuukautta... Oltiin etäopetuksessa. Isoveli joutui olemaan vielä meitä pidempään. Välillä kotona oppiminen meni paremmin ja joskus huonommin, Brandon nyökkää.

Brandonin lempiaineet ovat matematiikka ja puutyöt. Daniela pitää käsitöistä, mutta myös liikunnasta: – Puukässässä olen tehnyt puuauton, palapelin ja kaikkea pientä, Brandon 22

SOTAHUUTO

paljastaa, ja Daniela jatkaa: – Me ollaan kässässä tehty erilaisia pelejä.

Kysyn heiltä, mitä he haluaisivat tehdä isoina. Brandonilta tulee vastaus kuin lämäri mailasta – NHL-jääkiekkoilija! Hän on innokas jääkiekon harrastaja. Daniela puolestaan esittelee minulle mukana olevan pehmotiikerin ja sanoo haluavansa eläinlääkäriksi. Danielan harrastus kertoo myös eläinrakkaudesta, hän on käynyt ratsastustunneilla.

Kaikkea kivaa partiossa Tähän haastatteluun Danielan ja Brandonin on kuitenkin tuonut partioharras-

tus. Brandon on ollut Pelastusarmeijan Tempelscouterna-lippukunnassa noin viisi ja Daniela noin kolme vuotta.

Danielan ja Brandonin isä Johan kertoo, että perheen äiti on ollut myös mukana partiotoiminnassa. Äkkiseltään hänelle ei muistu mieleen, bongasivatko he Pelastusarmeijan partiotoiminnan ulkoilmatapahtumassa vai netissä. He ovat kuitenkin iloisia että näin kävi, sillä nyt kaikki neljä lasta ovat partiolaisia.

Tiedustelen, mikä partiossa on kivointa.

– Solmujen tekeminen on tosi kivaa!

Lipun nostaminen on ollut kanssa siistiä. Ihan leikkiminenkin on hauskaa,

Brandon listaa, ja Daniela lisää pihaleikit ja suunnistuksen.

– Mä olen hyvä suunnistamaan, Brandon toteaa, ja Daniela kuittaa saman tien takaisin muistuttaen eräästä tilanteesta: – Hei, mä olen vielä parempi! Mikä se sun navigointitapaus oli?

– Se oli Google Mapsin vika! Brandon puolustautuu hymyillen.

Brandon on pitänyt myös ”aarteenetsinnästä”. – Oli hauskaa, kun etsittiin asioita vinkkien avulla ja lähetettiin kuvia löytyneistä jutuista.

Pelastussotilas Kaj Silander on opettanut Brandonia soittamaan trumpettia.

Brandon ja Daniela ovat olleet myös leireillä mukana. Niistä heillä on vaihtelevia muistoja.

– Meillä oli iso kamiinateltta, jossa piti aina olla joku vartioimassa tulta öisin. Olin niin nuori, ettei minun olisi tarvinnut, mutta ehdottomasti halusin!

Se oli jännää ja siistiä… Piti katsoa, ettei kukaan koske siihen ja että se pysyi lämpimänä, Brandon muistelee.

– Se, mikä ei ollut leirillä niin hauskaa, oli ulkohuussi. Pimeällä piti juosta etsimässä sitä. Kolmena yönä jätin vessakäynnin väliin, Daniela nauraa.

Joulu lähestyy Daniela ja Brandon ovat olleet useampana vuonna partiolaisten mukana Helsingin tuomiokirkolta lähtevässä Luciakulkueessa. He ovat myös tienanneet lippukunnalle varoja myymällä partiolaisten joulukalentereita. Danielalla on tosin toive tulevien kalentereiden suhteen.

– Ne on kivoja, mutta on hiukan tylsää, että siinä on vain kuvia. Suklaa olisi kivempi!

Kysyn, mikä heistä on parasta joulussa.

– Lahjat ja syöminen, Brandon aloittaa, ja Daniela jatkaa: – Lahjat… ja nukkuminen! Molemmat nyökkäävät ja nauravat.

Tiedustelen, mitä kivoja lahjoja ”pukki” on sitten aiemmin tuonut.

– Sain viime jouluna uuden puhelimen, Brandon kertoo. Danielan lahja liittyy ratsastusharrastukseen. – Keppari (eli keppihevonen). Sillä on kiva leikkiä!

Kysyn heiltä vielä, olisiko heillä terveisiä lukijoillemme: – Harrastakaa partiota! Brandon toteaa. Daniela esittää kauniin ajatuksen loppuun: – Auttakaa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua!

Toni Kaarttinen Kuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 23

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa!

Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

Heidi Saarela Markkinointiassistentti

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Aikanaan Pelastusarmeijan kirpputorien kautta.

Mikä kuuluu tehtäviisi?

– Työni on mielenkiintoinen kokonaisuus myymälöiden ja säätiön markkinointia.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– Rohkeutta ei ole se että ei pelkää, vaan se, että pelkää, mutta uskaltaa silti.

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Urheilen, leivon ja olen perheen kanssa.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– I Ricchi e Poveri: ”Se m’innamoro”.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?

– Uskalla olla oma itsesi.

Entä turhauttavinta?

– Kiire.

Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit?

– Ehkä Backstreet Boys: Backstreet’s Back.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Juristiksi.

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Lapsiin kohdistuvat rikokset.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Lasten syntymät ja se kun tulin uskoon.

Mikä on lempitapasi lomailla?

– Loikoilla riippumatossa kauniina kesäpäivänä mökillä.

Mitä pelkäät?

– Vähän pimeyttä. Ja sairauksia.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?

– Usko, perhe, terveys.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen?

– Hyvän ystävän.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Haaveilen omasta pikku maatilasta, jossa olisi kanoja ja lampaita.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle?

– Näin pääset pois autiolta saarelta -oppaan.

Kuva: Heidi Saarelan kuva-albumi

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit?

– Animaatiossa joku rohkea pieni eläin.

Kuka on sankarisi?

– Isovanhempani.

24

SOTAHUUTO

Mitä rakastat itsessäsi eniten?

– Hassuttelukykyä.

SOTAHUUTO 25

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

For a better day Ung, att vara ung Ett hopp om mer, en stund att fånga En annan smak, det andas tungt Natten är ljus, luften vibrerar

Ung, att vara ung Att veta allt och ändå inget Vägarna ligger där, vem vet vart de bär Visst känns det skönt att fantisera

Ung, att vara ung När hjärtat slår, och blodet dunkar Fulländad och briljant, naken vid en brant Att vilja allt och plötsligt våga

Ung, att vara ung Det är kring dig som det roterar Att vara ung

Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme marraskuun aikana.

Texten är ett citat från en sång med Bo Kaspers Orkester som är en svensk popoch rockgrupp. Jag tycker mycket om deras musik, inte minst för deras förmåga att fånga i text det många känner och tänker. Sången beskriver det där sårbara tillståndet när allt är möjligt och ligger framför en – hela världen är öppen och väntar på en. Men samtidigt så vet man inget, är sårbar och vilsen och behöver stöd att finna just sin plats i livet.

Det är ingen hemlighet att just unga människor, barn faktiskt, lider i allt större utsträckning av psykisk ohälsa. Det finns betygshets, vårdköer och oro för framtid, inte minst klimatångest – hur ska man kunna våga börja skapa ett liv!

Ett initiativ kallat ”For a better day” är ett samarbete mellan organisationerna Bris (Barnens rätt i samhället), Mind (arbetar för psykisk hälsa) samt Suicide Zero. De 26

SOTAHUUTO

samlade in berättelser från 1500 ungdomar och barn och frågeställningen var just vad man önskar sig och vad man skulle vilja förändra för en bättre framtid för barn och unga. Allt detta har sammanställts i en bok och det ger en intressant och unik inblick i hur ungdomar faktiskt mår i dagens Sverige. Det som kommer fram i berättelserna handlar till stor del om hur hela livet blivit en tävling: bästa betygen, utseendehetsen, mobbning, ensamhet. Man såg också tydligt att det saknas en koordinerande funktion för barn och ungdomar som har olika behov av vård. Man kastas mellan olika instanser och det blir den unga som får hålla ihop bitarna. Men även att ha en trygg vuxen i sin närhet och kunna ha en djupare relation med en vuxen människa var något som många saknade. För det finns ett starkt behov och en vilja att samtala om det sårbara, ensam-

heten och rädslan inför framtiden med en vuxen.

Kylskåpsradion är ett projekt av Frälsningsarmén i Sverige som använder modern teknik för att nå fram till de barn som vi annars aldrig fått möjlighet att möta. De barn som sitter hemma och söker efter någon som lyssnar på dem, eller de som aldrig fått höra att de är älskade som de är. Det är flera hundra barn varje vecka som lyssnar och deltar och man har märkt att chatt-meddelanden som man skickar in till Kylskåpsradion ökar. Kylskåpsradion är en podd (ett slags radioprogram) med Gabriel (programledaren) och dockan Åsskar där de pratar om livet och världen omkring oss, intervjuar intressanta personer, svarar på frågor och berättar spännande berättelser. Frågorna varierar allt från vilken glass Åsskar gillar mest till varför

Kylskåpsradions Åsskar och Gabriel svarar på barnens frågor.

ens föräldrar slår varandra. Det är tydligt att frågorna blir tuffare och svårare och det är mycket trasighet som barnen bär på idag – ensamma.

Det skrämmande är att om vi vuxna inte vågar eller förmår annat än att ta fram rapporter så växer det upp en hel generation trasiga, sårade, rädda människor.

Det är därför orden i sångtexten blir så starka: Ung, att vara ung. Det är kring dig som det roterar. Åtminstone måste det göra det en tid. Det måste vara bättre att utrusta och uppfostra barn till att bli fungerande vuxna än att reparera trasiga vuxna. Det är dags för oss vuxna att ”växa upp” och bli dom där trygga, närvarande människor som vill och kan möta unga människor och bli ett stöd för dem in i vuxenvärlden. Unga saknar att samtala om livet – om skola och kompisar eller avsaknad av kompisar, om re-

lationer och allt vad det innebär – och om Gud faktiskt.

Låt inte bli, bli ett hem för ett barn eller ung människa – våga se, vara där och lyssna, och lyssna hellre en gång till! Jag utmanar mig och dig att ta till oss det rapporten om ”For a better day” beskriver. Eller om du hellre lyssnar till William Booth, Frälsningsarméns grundare, så kommer här hans ord: ”Så länge barn och unga saknar skydd och vård vill jag kämpa!” Och skulle inte det heller räcka så tar jag till orden som Jesus sa: ”Sannerligen, vad ni inte har gjort för någon av dessa minsta, det har ni inte heller gjort för mig.” (Matteus 25:45)

Mia-Lisa Dahlqvist major Sverige Foto: Mats Dahlqvist

SOTAHUUTO

27

a l a m u J o k u u s t u K

a u n si

i s k i r e upse ? n a a j i e m r a s u t Pelas Ota yhteyttä kokelassihteeriin: kokelas.osasto@pelastusarmeija.fi

Uusia jäseniä

Radio & TV Iltahartaus YLE Radio 1 ti 23.11. klo 18.50 ja 23.00 kapteeni Maarit Vuollet Aftonandakt YLE Radio Vega ti 30.11. kl. 19.15 kapten Kati Kivestö 28

SOTAHUUTO

Rauman osastossa siunattiin sunnuntaina 12.9. siviilijäseneksi Matti Laukkanen.

Toivotamme hänelle armoa ja rauhaa Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

lähihoitajia iltalaan

Iltalan hoitokoti sijaitsee Espoon Viherlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Kotimme on 60-paikkainen asumispalveluyksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista läntisen Uudenmaan ikäihmisille. Jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka hän voi kalustaa tutuilla huonekaluilla ja tavaroilla.

Työkulttuurissamme korostuvat avoimuus ja positiivisuus sekä elämänmakuinen arki. Haluamme tarjota asukkaillemme turvallisen ja hyvän hoidon rauhallisessa ilmapiirissä huomioimalla heidän fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset perustarpeensa. Pyrimme tukemaan asukkaan omatoimisuutta sekä kunnioitamme heidän yksilöllisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan.

Laadukkaan perushoivan lisäksi tarjoamme asukkaillemme monipuolista aktiviteettia sisällä ja ulkona.

Lähihoitajien lisäksi Iltalassa työskentelee sairaanhoitajia, keittiötyöntekijöitä, laitoshuoltajia ja pesulatyöntekijä, jolloin lähihoitaja voi keskittyä hoitotyöhön ja kehittämään omia vahvuuksiaan.

Työnkuva Lähihoitaja työskentelee osana vastaavan sairaanhoitajan luotsaamaa tiimiä. Hänen työnkuvaansa sisältyy asukkaiden tarvitsemasta perushoivasta huolehtiminen ja osaston mielekkään arjen kehittäminen ja toteuttaminen. Lähihoitaja toimii myös omahoitajana, jonka vastuualueisiin kuuluvat RAI-toimintakykyarvioinneista, palvelu- ja hoitosuunnitelmista sekä läheisyhteistyöstä huolehtiminen.

Työsuhde on vakituinen.

Mitä odotamme sinulta Hakijalta odotamme valmiuksia itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja aitoa halua työskennellä ikäihmisten parissa.

Lisäksi hakijalla tulee olla hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito.

Hakemaasi tehtävää varten sinulla täytyy olla sosiaali- ja terveysalan perustutkinto sekä tartuntatautilain 48 §:n mukainen rokotussuoja.

Iltala on savuton työpaikka.

Tarjoamme mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä arvostetussa kansainvälisessä järjestössä.

Saat hyvän perehdytyksen sekä esimiehen ja laajan organisaation tuen. Mukavien työkavereiden ja kannustavan työilmapiirin lisäksi tarjoamme sinulle työterveyshuollon sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun ePassin kautta. Kannustinjärjestelmämme sisältää myös muita etuuksia, kuten isovanhempainvapaan. Annamme aikaa kohtaamisille ja panostamme työntekijöidemme osaamiseen ja työhyvinvointiin, hyvään vuorovaikutukseen ja johtamiseen kaikissa toimipisteissämme.

Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Hakumenettely Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen iltala@pelastusarmeija.fi Lisätietoja tehtävästä antaa Iltalan johtaja Kirsi Hakkarainen 045 657 6776 Tutustu Iltalaan osoitteessa: pelastusarmeija.fi/iltala

PELASTUSARMEIJA on hyväntekeväisyysjärjestö ja kristillinen yhteisö, joka tunnetaan vahvana kotimaan auttajana.

Palveluksessa on eri alan asiantuntijoita esim. sosiaalialan, hallinnon, viestinnän, myynnin ja varainhankinnan osa-alueilta. Teemme hengellistä ja sosiaalista työtä 25 paikkakunnalla ympäri Suomen ja olemme tunnettuja mm. vähävaraisten tueksi järjestettävästä Joulupata-keräyksestä ja muusta sosiaalisesta avustustoiminnastamme, Sotahuuto-lehdestä ja hyväntekeväisyysmyymälöistämme. Työntekijöiden määrä on 350 ja vuosittainen liikevaihto on noin 24 miljoonaa.

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Aamen.

SOTAHUUTO 29

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

pelastusarmeija etsii

Uskomme rukouksen voi­­maan!

Museon aarteet

Museonäyttelyn kiehtovat esineet kertovat Pelastusarmeijan 130-vuotisesta taipaleesta Suomessa.

Varjokuvakoneella heijastettiin kuvia. Varjokuvakoneita kutsuttiin laterna magicoiksi eli taikalyhdyiksi, mutta tätä Pelastusarmeijan museosta löytyvää laitetta kutsuttiin hellittelevästi nimellä ”Kikka-kone”.

Brigadööri William Grönlöf alkoi käyttää kokousmatkoillaan tätä kikkoja vaativaa laitetta, ja kuvien esittäminen sai myönteisen vastaanoton.

Sen ajan huomattavin kuvasarja oli ”William Boothin uni”, jonka levyjä lainattiin myös Kansanvalistusseuralle. Paikkakunnilla, joilla ei ollut sähköä, otettiin virta vanhasta Fordista. Auto piti käynnistää, jotta akusta saatiin jotain irti, ja niinpä moottorin hyrinä antoi oman taustamusiikkinsa esityksille.

Varjokuvakoneita käytettiin 1950-luvulle asti.

Lisää aarteita Pelastusarmeijan museossa Uudenmaankatu 40, Helsinki (sisäänkäynti pihan puolella) Vuonna 2019 uusitussa museonäyttelyssä esitellään Pelastusarmeijan historiaa sekä kansainvälisestä että kansallisesta näkökulmasta.

Pääset tutustumaan kiehtovien esineiden kautta järjestön tarinaan ja toimintaan Suomessa aina alkuaikojen hankaluuksista nykypäivään saakka.

Tarkista museon tämänhetkiset aukioloajat kotisivuiltamme: pelastusarmeija.fi/museo 30 SOTAHUUTO

2€ n

Marraskuu 2021

n

Catherine Booth, Pelastusarmeijan äiti

Sotahuuto

jos haluamme parempaa tulevaisuutta, meidän täytyy muuttaa nykypäivää.

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 131. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Esa Nenonen Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista

Auta meitä auttamaan www.pelastusarmeija.fi

Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2021 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

31

hyvää sanomaa syksyisiin iltoihin Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys