Sotahuuto 2020/11

2€ n

Marraskuu 2020 Sotahuuto

n

Sivut 6–9 Pelastusarmeijan vankilalähetystyö:

Usko tuo toivon

Sivut 12–16

Pekka Matilainen:

Vankeudesta todelliseen vapauteen

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

n

Marraskuu 2020

n

2€

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Tässä

numerossa

04

Tässä kuussa

05

Teeman tienoilla

06

Vankilalähetystyössä usko tuo toivon

10

Pelastusarmeijan rohkeat naiset: Vankien ystävä Mathilda Wrede

12

Pekka Matilainen: Vankeudesta todelliseen vapauteen

17

Kriminaalihuollon tukisäätiö: Yhteisöllisyys voimavarana

22

Sotahuutosankari Alfred Puustista muistellen

24

Minä & Pelastusarmeija

26

Blir följden av ett brott alltid ett straff?

26

Krigsropshjälten Alfred Puustinen

28

Armeijassa tapahtuu

30

Sotahuuto 130: Arkistojen aarteita

06

13 SOTAHUUTO

3

Tässä kuussa

Mitä tulee mieleesi, kun kuulet sanan vankila?

Minun mieleeni tulevat muurit, kalterit ikkunoissa, raskaat ovet, korkea turvallisuustaso, kamerat, vartijat, avaimet, vangit, numerot, eristys, yksinäisyys, pelko, kipu, väkivalta, rangaistus, laki, oikeus…

Ajattelen myös Pirunsaarta, Ranskan Guayanassa sijainnutta rangaistussiirtokuntaa, joka oli olemassa noin 100 vuotta sitten: vuonna 1928 ranskalainen Pelastusarmeijan upseeri Charles Peas paljasti, mitä kauheuksia saaressa oli tapahtunut.

Joka vuosi 1 200 pahinta rikollista oli kuljetettu laivalla trooppiseen helvettiin. Lopulta Pelastusarmeija sulki rangaistussiirtokunnan vuonna 1946. Joitakin vuosia aikaisemmin Pelastusarmeijan upseerit (eli pastorit) lähetettiin Ranskasta perustamaan maatilasiirtokuntaa entisten vankien kanssa, ja monet heistä tulivat sen aikana uskoon. Pirunsaaresta tulikin Pelastussaari!

Ajattelen Johnny Cashia, ”Miestä mustissa”, yhdysvaltalaista country-muusikkoa. Hänet pidätettiin monta kertaa, ja hän vietti useita öitä vankilassa... Hän kirjoitti lauluja vankilasta, esiintyi monta kertaa vankiloissa ja puolusti useita vankilauudistuksia. Hänen elämänsä muuttui täysin, kun hän kääntyi kris4

SOTAHUUTO

tityksi, ja hänestä tuli Mies valkoisissa. Billy Grahamin rohkaisemana hän opiskeli teologiaa ja kouluttautui pastoriksi.

Ajattelen Mathilda Wredeä, suomalaisten vankien enkeliä/ystävää 1800-luvun lopulla. Jumala oli kutsunut hänet vankilatyöhön, ja hän muutti koko vankilajärjestelmän pysyvästi. Hän vieraili vankien luona, keskusteli ja rukoili heidän kanssaan ja opiskeli vankien kanssa Raamattua. Hän oli vakuuttunut, että ainoastaan Jeesus voi muuttaa ihmisen elämän.

Ajattelen myös William Boothin ”Tahdon taistella” -puheen sanoja: ”Niin kauan kuin naiset itkevät kuten nyt, niin kauan kuin lapset näkevät nälkää kuten nyt, tahdon taistella; niin kauan kuin miehet menevät vankilaan uudelleen ja uudelleen kuten nyt, tahdon taistella; niin kauan kuin on jäljellä yksikin juomari, niin kauan kuin kaduilla on yksikin eksynyt tyttö, niin kauan kuin yksikin sielu on pimeydessä, vailla Jumalan valkeutta, tahdon taistella. Tahdon taistella loppuun asti.”

Anne-Dore Naud

eversti naistyön presidentti hengellisen elämän kehittämisen johtaja

Ajattelen myös Jeesuksen sanoja sekä kutsua vankilatyöhön: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta…” (Luuk. 4:18) ”Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni… Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:36,40) Olen varma, että jos Jeesus olisi täällä tänään, löytäisimme hänet vankiloista, keskustelemassa, syömässä, laulamassa ja rukoilemassa vankien kanssa.

Hän olisi paikalla koskettamassa, rakastamassa ja parantamassa, ”etsimässä ja pelastamassa!”

Rohkaisen teitä ”taistelemaan”, tukemaan vankilatyötä rukouksin ja varoin, seuraamaan Jeesusta vankiloihin sekä yhteisöönne, ja palvelemaan vankeja, ex-vankeja ja heidän perheitään. Toivon, että saatte henkilökohtaisesti kokea Jeesuksen syvän rakkauden ja anteeksiannon elämässänne, löydätte toivon ja nautitte elämästä vailla syyllisyyttä ja tuomitsemista!

(Room. 8:1–2).

Teeman tienoilla

Palstalla pohditaan lehden teemaa hengellisestä näkökulmasta.

Vangittu Jeesus Kun tavallinen ihminen haluaa oppia tuntemaan Jeesuksen, hän varmaan etsii joukon kristittyjä. Hän saattaa kysyä heiltä Jeesuksesta tai pyytää heitä auttamaan häntä ymmärtämään raamatunkohtia, joissa puhutaan Jeesuksesta.

Hän saattaa jopa yrittää löytää Jeesuksen kaltaisuutta ihmisistä, jotka kutsuvat itseään Kristuksen seuraajiksi. Näin toimimalla ihminen todellakin voi oppia henkilökohtaisesti tuntemaan Jeesuksen.

Matteuksen evankeliumin 25. luvussa Jeesus kertoo meille toisen tavan löytää hänet. On kuin Jeesus olisi sanonut: ”Jos haluat löytää minut ja palvella minua, etsi ihminen, joka tarvitsee vaatteita, joka on sairas, joka on tuntematon,

joka on nälissään tai joka on vankilassa.

Kun löydät tällaisen ihmisen, katso häntä silmiin, ja niissä näet minut; kuuntele hänen sanojaan, ja niissä kuulet minun tarinani”!

Jollakin tavalla Jeesus rinnastaa itsensä kärsiviin ihmisiin. Kun annan jollekin nälkäiselle syötävää, teen sen ikään kuin nälkäinen ihminen olisi Jeesus. Kun kutsun tuntemattoman sisälle, teen sen ikään kuin huolehtisin Jeesuksesta itsestään. Jos vierailen jonkun luona vankilassa, se on kuin kävisin tapaamassa vangittua Jeesusta. Kaikissa näissä tilanteissa kohtaamme Jeesuksen kärsivän hahmon: alastoman Jeesuksen, kodittoman Jeesuksen, Jeesuksen, joka on sairas, nälkäinen, vangittu.

Lähettämällä meidät kärsivien ja loukkaantuneiden ihmisten luo Jeesus muistuttaa meitä uhrauksestaan. Hänestä itsestään tuli heikko ihminen, ja ”hänet luettiin rikollisten joukkoon” (Jesaja 53:12). Hän otti koko maailman synnit kantaakseen.

Hänestä tuli vangittu Jeesus, häntä aiottiin rangaista kuin pahinta rikollista. Hän kuoli. Hän nousi kuolleista. Hän ei tehnyt kaikkea tätä vain korjatakseen meidän rikkinäisyytemme, vaan korjatakseen ja parantaakseen meidän toimiemme avulla hätää kärsiviä ihmisiä.

Vitali Sidorov majuri Jyväskylän osaston johtaja Kuva: Camrocker

SOTAHUUTO

5

vankilalähetystyössä

Usko tuo toivon Pelastusarmeija on ollut toteuttamassa vankilalähetystyötä jo yli sadan vuoden ajan.

Nykyään Pelastusarmeija kuuluu Suomen kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen vankila- ja kriminaalityön yhteistyöorganisaatioon Prison Fellowship Finlandiin. Pelastusarmeijan vankilatyön vastuu-upseeri Markku Tulander ja Helsingin osaston johtaja, kapteeni Esa Nenonen kertovat tästä tärkeästä toivoa tuovasta työmuodosta.

Kansainvälisesti Pelastusarmeijan vankilalähetys sai alkunsa 1800-luvulla Australiassa toimintana, jossa pelastusarmeijalaiset olivat vankien vapautuessa heitä portilla vastassa. Vangeille järjestettiin työpaikkoja muun muassa halkotarhoista. Tästä toiminta laajeni ympäri maailman, ja vankilalähetys on edelleen yleinen ja tärkeä Pelastusarmeijan työmuoto kaikkialla.

Suomessa Pelastusarmeijan upseerit ja sotilaat vierailivat vankiloissa jo heti alkuvuosista lähtien, mutta virallisemmin työ alkoi 1920-luvulla Turussa. Vangit tiedustelivat, voisiko paikallinen Pelastusarmeija tulla tekemään vierailuja. Siitä alkoivat säännöllisemmät käynnit maamme vankiloissa.

– Joskus menneisyydessä pelastusarmeijalaisilla oli saarnakielto. He kuitenkin kertoivat ihmisille Jeesuksesta ja saivat sakkoja siitä hyvästä. He kokivat sen vääryytenä ja jättivät sakot maksamatta, ja sen seurauksena joutuivat vankilaan, toteaa kapteeni Esa Nenonen. – Vanhoina aikoina Pelastusarmeijan ydinjoukko oli myös hyvin syvältä pelastunutta. Ihmisiä, jotka olivat pimeyden voimia kohdanneet.

– Vankilatyö tapahtuu itsestään selvästi vankiloissa, mutta osaksi tätä voi myös mieltää työmme asumispalveluissa ja sosiaalipisteissämme, sillä asiakkaina käy paljon entisiä vankeja. Vankiloiden 6

SOTAHUUTO

sisällä tehtävä työ on siis vain osa kokonaisuutta. Mutta se, että saadaan yhteys jo vankilassa ollessa, helpottaa avuntarvitsijoiden tavoittamista ja yhteyden rakentamista, muistuttaa vankilatyön vastuu-upseeri, kapteeni Markku Tulander.

Parantumattomasti hengellinen Pelastusarmeija on osa Suomen kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen vankila- ja kriminaalityön yhteistyöorganisaatiota, Prison Fellowship Finlandia. Kirkkokuntien vankilatyötä esitellään kirkotvankiloissa.fi -sivustolla. Sivustolla verkoston jäsenet voivat jakaa myös omaa materiaalia. Vankilamaailma uudistuu jatkuvasti, ja Hämeenlinnan uudessa vankilassa vangeilla on mahdollisuus käyttää nettiä rajatusti.

Esimerkiksi Kirkot vankiloissa -sivustolle he pääsevät.

Vankilatyön vastuu-upseeri Markku Tulander kuuluu organisaation hallitukseen: – Prison Fellowship Finlandin kautta olemme yhteydessä rikosseuraamuslaitokseen ja valtion viranomaistahoihin.

Meillä on edustus neuvotteluelimissä, joissa keskustellaan kristillisen vankilatyön toteuttamisesta vankiloiden sisällä. Olemme muutenkin ajan hermolla, ja seuraamme, mihin vankeinhuolto on Suomessa kehittymässä ja suuntautumassa. Teemme tiiviistä yhteistyötä valtiovallan kanssa.

Vankilalähetiksi ryhtyminen edellyttää tänä päivänä koulutusta, jonka Prison Fellowship Finland järjestää.

– Vankilalähetyskoulutus on hyvä ajatus nuorelle opiskelijallekin. Kurssin opinnot tuovat hyväksiluettavaksi viisi opintopistettä tiettyihin sosiaalialan oppilaitoksiin. Koulutukseen sisältyy kahden vuoden aikana kaksi viikonloppua, jolloin olemme yhdessä, ja muutoin kotona suoritettavia etätehtäviä.

– Eräs pelastusarmeijalainen lähettimme kertoi, että hänelle oli silmiä avaavaa huomata, miten paljon vankilalähettejä Suomessa on. Hän on sitä vangeillekin jakanut, miten monipäinen joukko ihmisiä haluaa työskennellä heidän hyväkseen ja rukoilla heidän puolestaan. Koulutuksessa on kerrallaan 40 opiskelijaa, joten vuosien saatossa sadat ovat käyneet kurssin läpi.

Pyydän Markkua kuvaamaan vankilalähetyksen perimmäistä tavoitetta: – Meillä on hyvin sama tavoite kuin koko vankienhoidolla, eli autamme ihmisiä päihteettömään ja rikoksettomaan elämään. Sillä erotuksella, ettemme halua pelastaa ihmistä vain tässä elämässä, vaan myös ikuisuudessa. Lisäämme sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen kokonaisuuteen myös hengellisyyden. Erään vankilapastorin sanoin: ihminen on parantumattomasti hengellinen, Markku to8 teaa hymyillen.

Pelastusarmeijan vankilatyön vastuu-upseeri, kapteeni Markku Tulander: – Meillä on hyvin sama tavoite kuin koko vankienhoidolla, eli autamme ihmisiä päihteettömään ja rikoksettomaan elämään.

Sillä erotuksella, ettemme halua pelastaa ihmistä vain tässä elämässä, vaan myös ikuisuudessa.

SOTAHUUTO

7

Helsingin osastossa vankila­ vierailuista vastaa osasto­n­johtaja, kapteeni Esa Nenonen ja hänen tiiminsä.

– Vankilan sallimissa puitteissa pyrimme luomaan avoimen ilmapiirin. Saatamme kokoontua kaikki saman pöydän ympärille keskustelemaan.

8

SOTAHUUTO

8 – Rikosseuraamuslaitoksen johtokin on julkilausunut, miten he arvostavat tätä työtä sen vaikuttavuuden vuoksi.

Eräs vankilanjohtaja on todennut, että yksittäisen vangin tullessa uskoon koko osaston ilmapiiri saattaa muuttua ja väkivalta vähentyä.

Suomessa toimii kristillisiä päihdekuntoutusosastoja, esimerkiksi Vaasan vankilassa. Tämän puolen vuoden kurssin suorittaneiden keskuudessa rikosten uusiutumisen on havaittu olevan yleistä tasoa vähäisempää.

– Koska tähän hakeudutaan itse, ja näihin on paljon kysyntää, niin se edellyttää hakijalta vahvaa motivaatiota.

Siksi on vaikea sanoa, johtuuko uusintarikosten vähentyminen tästä motivaatiosta vai puhtaasti uskon vaikutuksesta.

Positiivista kehitystä joka tapauksessa. On myös tutkittu, että 20–30-vuotiaiden vankien suhtautuminen hengellisyyteen on paljon positiivisempaa kuin sen ikäisillä nuorilla yleisesti.

Korona-aikana vankilavierailut ovat olleet kiellettyjä. Markku ymmärtää syyn: – Vankiloissa ovat tämän yhteiskunnan vähäosaisimmat ja sairaimmat, joten siksi heitä on suojeltava tartunnoilta kaikin tavoin. Vankien koulutustaso on alhainen, ja jos päihteet lasketaan psyykkisiksi ongelmiksi, niin 100 % vangeista kärsii niistä.

Psyykkiset oireilut ovat hienovaraisempia oireiluja, kuten neuropsykologisia häiriöitä ja adhd:tä.

– Selkeitä, laajoja mielenterveysongelmia, kuten harhaista skitsofreniaa ei vankiloissa esiinny, sillä mielentilatutkimus toimii Suomessa hyvin. Ymmärrystä vailla ei tuomita vankilarangaistukseen, vaan ohjataan pakkohoitoon. Lähtökohta on, että ihmisen on ymmärrettävä tekojensa seuraukset, jotta hänet voidaan tuomita.

Päihteillä siihen tilaan itsensä ajava ei siitä kuitenkaan vapaudu, sillä tällaisia tekoja ei tehdä ”kännissä ja läpällä”.

inspiroivat vankilalähetyspäivät Koulutuksen ohella toinen Prison Fellowship Finlandin toteuttama tärkeä toimi on valtakunnalliset vankilalähetyspäivät. Koronaepidemiatilanteen vuoksi päivät järjesteään seuraavan kerran 5.– 7.11.2021. Tänä vuonna on kuitenkin luvassa hengellisen vankilatyön päivä verkkotapahtumana lauantaina 21.11.

Lisätietoa sivustolla: kirkotvankiloissa.fi Organisaation jäsenet järjestävät vuorotellen vankilalähetyspäivät, ja seuraa-

vasta vastuussa on evankelisluterilainen kirkko ja tapahtumapaikkana Hermannin Diakoniatalo Helsingissä. Viikonlopun pääjuhlassa on vuosittain ollut kunniavieraana kansanedustaja tai ministeri, ja näin on toive myös ensi vuonna.

– Haluamme tuoda esiin, että tämä on myös ihan tavallinen hengellinen viikonloppu. Teeman kärki vain sattuu olemaan vankilatyö. Vankilalähetyspäivät ovat hyvä tilaisuus. Sinne saapuu myös vankeja, ja on inspiroivaa kuulla, miten usko on tuonut mukanaan toivon ja miten elämälle on alkanut löytyä uusi suunta jo vankeusaikana.

Toivon välittäjä Vankilatyön ytimessä on vankilalähettien arjen toiminta, vankilavierailut. Pelastusarmeijassa vankilavierailuja toteuttavat paikallisten osastojen vastuuhenkilöt tai tiimit. Vierailujen sisältö on hartauksien ja ryhmäkeskustelujen järjestämistä.

Vankiloissa, joissa vangit istuvat rangaistustaan pitkäaikaisemmin, myös yksittäisten vankien tapaamiset ovat pienissä määrin toteutettavissa.

– Ennen meillä oli vankilalähettejä, kuten majuri Ilkka Nummela, jotka kiersivät maan eri vankiloissa. Koska nykyään vangit useimmiten istuvat tuomionsa mahdollisimman lähellä asuinpaikkaansa, on koettu parhaaksi, että tapaamiset järjestetään paikallisten Pelastusarmeijan osastoiden tiimien toimesta, vankilatyön vastuu-upseeri Markku Tulander selventää.

Helsingin osastossa vankilavierailuista vastaa osaston johtaja, kapteeni Esa Nenonen ja hänen tiiminsä. Tiimin perusrunko rakentuu Helsingin osaston sotilaista, mutta kokoonpano vaihtelee.

Yleensä vierailulla on mukana kahdesta kuuteen jäsentä. Tiimi vierailee Helsingin keskusvankilassa ja Jokelan vankilassa pitämässä hartaushetkiä keskimäärin kerran kuukaudessa.

Osallistuvien lukumäärästä ei ole koskaan varmuutta, kapteeni Esa Nenonen paljastaa: – Sitä on mahdotonta tietää etukäteen. Keskusvankilassa järjestämme aina kolme hartautta yhden aamupäivän aikana, sillä vankilassa on useita eri osastoja ja myös vankeja, jotka eivät voi tulla yhdessä muiden kanssa. Yhdessä hartaushetkessä on yleensä yhdestä kahdeksaan vankia mukana. Jokelan vankilan hartauksissa osanottajia on noin 12–15. Vain kerran vuosien aikana on käynyt niin, ettei ketään tullut paikalle. Mutta sekin ti-

lanne oli arvokas tiimille, sillä se herätti keskustelua ja rukousta.

– Vankilan sallimissa puitteissa pyrimme luomaan avoimen ilmapiirin. Saatamme istua kaikki pöydän ympärillä ja edistää kokoontumista keskustelunomaisesti. Hieno periaate on myös se, ettemme tiedä vankien taustoista mitään, vaan voimme kohdata heidät tasapuolisesti ilman ennakkoasenteita.

Esa on itse tehnyt vankilavierailuja seitsemän vuoden ajan. Aluksi se tuntui jännittävältä.

– Se on herkkä tilanne. Vangit lukevat hyvin nopeasti sinusta, mikä olet miehiäsi. Oletko aito uskossasi ja tekemisessäsi. He ovat kriittisiä kuuntelijoita, sillä monet ovat tulleet elämässään hyväksikäytetyiksi. Toki vankilan käytänteet olivat myös alussa jännittäviä: Menet vankilaan sisälle, vartija ottaa vastaan ja tarkistaa henkilöllisyyden. Kaikkien on kuljettava metallinpaljastimen läpi, ja kitarakotelot ja laulukirjat tarkistetaan.

Mutta on niin palkitsevaa mennä suljettuun tilaan evankeliumin kanssa, kun tietää, että se voi tuoda ihmisille vapauden.

Ja on myös hyvä ymmärtää, että se on puhdasta Jumalan armoa, että on vankilan portin tällä puolella. Elämä olisi voinut kuljettaa myös toisin.

Kysyn myös Esalta, miten hän näkee vankilalähetyksen perimmäisen tarkoituksen: – Pitää muistaa, että Pelastusarmeijan toimintaan ei kuulu mennä moittimaan toisia ja kertomaan, mikä heissä on vialla. Toivon ja mahdollisuuden tarjoaminen on oltava kaiken ytimessä. Jumala rakastaa tätä maailmaa ja sen jokaista ihmistä. Jeesus viihtyi erityisesti heidän kanssaan, joilla oli elämässään ongelmia ja vaikeuksia. On hyvä viedä sitä sanomaa mahdollisuudesta, jonka Jeesuksessa voi löytää. Hän voi vapauttaa jotain meidän jokaisen sisimmässä. Vankila on ikävä paikka, mutta siihen sisältyy myös paljon mahdollisuuksia. Jokainen siellä joutuu pysähtymään ja pohtimaan elämäänsä.

Siinä tilanteessa evankeliumi tarjoaa mahdollisuuden positiiviseen muutokseen.

Muistan erään nuoren miehen, joka tilaisuuden jälkeen sanoi, että ”tuntuu sydämessä niin hyvältä”. Tulkitsin tämän niin, että Jumala oli koskettanut tämän miehen sydäntä ja antanut uutta ajateltavaa. Haluamme olla toivon välittäjiä.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

9

Pelastusarmeijan rohkeat naiset Pelastusarmeija on aina ollut tasa-arvoinen kristillinen yhteisö, ja naiset ovat olleet tärkeitä tämän kansainvälisen liikkeen kehityksessä.

Sarjassa tutustutaan näihin toimintamme ja uskomme sankarinaisiin.

Vankien ystävä Vankien ystävä ja vankityön kehittäjä Mathilda Wrede syntyi aateliseen sukuun ja Vaasan läänin kuvernöörin tyttäreksi vuonna 1864. Perheessä oli kaikkiaan yksitoista lasta, joista Mathilda oli nuorin. Äiti kuoli hänen ollessaan yhdeksän kuukauden ikäinen. Isän viran takia perhe asui Vaasassa, kesät vietettiin Rabbelugnin kartanossa Anjalassa.

Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen Rabbelugniin. Mathilda kävi kartanon mailla olevaa koulua vuoden verran, ja siellä hän oppi myös suomea. Myöhemmin Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin. Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda perheineen palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona.

Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä sekä aloitti englannin kielen opiskelun.

Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat pahat päänsäryt. Mathildan oli myös osallistuttava isän aseman takia edustustilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Kerran hän päätti mennä kuuntelemaan tunnettua ruotsalaista saarnaajaa, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista ja ymmärsi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi, ja myös hänen terveydentilansa koheni.

Kutsumus löytyy Mathilda oli tottunut näkemään vankeja jo lapsuudessaan. Vaasassa vanke10

SOTAHUUTO

Mathilda Wrede

ja työskenteli muurien ulkopuolella, ja heitä kävi työssä myös kodin pihapiirissä. Kerran eräs vanki tuli korjaamaan Mathildan huoneen lukkoa. Mathilda kertoi vangille Jumalasta ja uskonkokemuksestaan. Mathildan yllätykseksi vanki pyysi häntä tulemaan vankilaan, jotta hän voisi kertoa asiasta muillekin. Mathilda lupasi tulla heti seuraavana sunnuntaina, vaikka isä oli jyrkästi sitä vastaan. Lopulta isä suostui sillä ehdolla, että vankilan vartija olisi paikalla tapaamisessa.

Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat vuoteen 1884, jolloin Wredet muuttivat Anjalan Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Hän halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan, ja kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathildan sydän paloi kuitenkin vankityölle. Hän oli kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitain heistä taloudellisesti.

Mathilda kirjoitti vankeinhoidon johtajalle Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa.

Luvan saatuaan Mathilda aloitti vankilavierailut. Hän keskusteli vankien kanssa kahden kesken selleissä, jakoi heille Uusia testamentteja ja muuta kirjallisuutta sekä piti puhetilaisuuksia vankilan kirkossa. Hän kävi vankien kanssa myös kirjeenvaihtoa. Myöhemmin hän alkoi tukea vankeja sosiaalisesti huomattuaan heidän perheidensä inhimillisen hädän. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja.

Yksi tunnetuimmista Mathildan kohtaamista vangeista oli Matti Haapoja, pohjalainen puukkojunkkari ja murhamies.

Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi, että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen kun Haapoja siirrettiin Turun Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan.

Toivola Mathilda perusti yhdessä veljensä Henrikin kanssa vapautuvien vankien turvakodin vuonna 1886. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Toivola-nimisen torpan. Se sijaitsi Kymijoen varrella ja sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Toivola toimi maanviljelyä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan veljensä hoidettavaksi parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti.

Yksinkertaista elämää Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin, ja perheen

Kuva ystävyksistä 1890-luvulta. Kuvassa Hedvig von Haartman, Alma Frosblom ja Mathilda Wrede (1864–1928).

Von Haartman ja Wrede tunsivat toisensa jo lapsuudesta.

antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia pietarilaisia rahoittajia, joiden ansiosta hän saattoi jatkaa työtään. Yksi tukijoista oli Monrepos’n kartanon isäntä Paul Nicolay. Senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luona. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä ja kaulusneulaa, jossa luki ’Armo ja rauha’. Puku muistutti Pelastusarmeijan univormua.

Pelastusarmeija oli Mathildalle tuttu paikka, sillä hänen ystävänsä oli Suomen Pelastusarmeijan uranuurtaja Hedvig von Haartman. Mathilda asui myös jonkin aikaa päämajan yhteydessä olevassa Hedvigin asunnossa. Hän kävi myös tutustumassa Pelastusarmeijan työhön Englannissa.

Viimeiset vuodet Evankelioimisen ja sosiaalisen auttamisen ohella Mathilda puolusti vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden terveydenhoidon puutteisiin. Mathilda Wrede oli saanut vuonna 1892 puolivirallisen aseman vankeinhoidossa, kun hänet äänestyksen jälkeen valittiin Suomen Vankeinhoitomiesten Yhdistyksen jäseneksi, vaikka olikin nainen.

työtään 30 vuoden ajan vuoteen 1913 saakka. Tämän jälkeen Mathilda Wrede pyrki edistämään kansainvälistä rauhantyötä ja eläintensuojelua. Hän hankki itselleen Karjalasta maatilan, ja palkkasi sen hoitajaksi Kakolasta vapautuneen vangin.

Mathilda Wrede kuoli vuonna 1928, ja hänet on haudattu Anjalaan. Kunnioittaakseen tämän rohkean vankityön uranuurtajanaisen muistoa Kakolan vangit veistivät hänen haudalleen muistokiven.

1900-luvun alussa olosuhteet Suomessa muuttuivat, ja jotkut virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle. Mathilda tukikin vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankilan ulkopuolinen saanut tavata vankeja kahden kesken. Kun tapaamiset kiellettiin, Mathildan käynnit vankiloissa loppuivat.

Lähteet: Antikainen, Marjo-Riitta: Wrede, Mathilda.

Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– URN:NBN:fife20051410 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu), (viitattu 12.5.2020), Wikipedia

”Vankien ystävänä” Suomessa ja ulkomailla tunnettu Mathilda teki kutsumus-

Kuva: Pelastusarmeijan arkisto

Eija Kornilow everstiluutnantti

SOTAHUUTO

11

Vankeudesta todelliseen vapauteen Pekka Matilaisen elämä on ollut täynnä vastakohtaisuuksia. Onnellista lapsuutta seurasi teinikapina, nuoren aikuisen arkionnea rikollis- ja päihdemaailma. Vankila, uskoontulo, lapsen menetys, palkitseva kutsumustehtävä – Jumalan johdattama polku on ollut mäkiä ja mutkia täynnä.

Pekka Matilainen on Vapaakirkon diakoniatyötä organisoivan ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtaja. Hän on kotoisin Itä-Suomesta, mutta on kotiutunut neljä vuotta sitten Kangasalle, missä hän asuu nyt rakkaan vaimon, neljän kouluikäisen lapsen ja neljävuotiaan sileäkarvaisen noutajan Lyylin kanssa.

– Se on sellaista vauhdikasta perheelämää. Välillä ei tiedä, meneekö töihin vai kotiin lepäämään, Pekka naurahtaa.

Teinikapinasta rikollismaailmaan Pekan viiteenkymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaisia käänteitä. Hän syntyi uskovaan, vapaakirkolliseen perheeseen. Pekan ollessa kahdeksanvuotias hänen isänsä menehtyi sydän- ja verisuonitautiin.

– Äitimme piti huolta meistä kuudesta lapsesta. Kaikin puolin minulla on hyvin lämpimät muistot lapsuudesta ja kodista. Puutetta meillä ei ollut, vaikka varmasti oli tiukkaa. Ruokaa riitti ja meillä oli hyvät vaatteet.

Pekka oli saanut hyvän ja turvallisen kasvatuksen. Teini-iässä hänellä nousi kapinahenki, ja hän muutti varhain pois. Isän ja miehen mallin puute ajoi ihannoimaan vääränlaisia kavereita.

– Tuli etsittyä kyseenalaisia roolimalleja, ja päädyin rikollisiin piireihin jo 15-vuotiaana. Siihen liittyivät satunnai12

SOTAHUUTO

set päihteet ja huumekokeilut, useimmiten kannabista tai diapameja.

17-vuotiaana Pekka meni vapaaehtoisesti armeijaan. Hän tapasi tytön ja meni naimisiin. Hän oli hyväpalkkaisessa työssä, ja he ostivat ensiasunnon. Esikoispoika Janne syntyi vuonna 1990.

– Sain retkuilukierteen hyvin poikki, ja tulevaisuus näytti tosi valoisalta.

Pari vuotta myöhemmin seurasi kuitenkin avioero. Se vei perheidylliltä pohjan.

– Jatkoin töitä, mutta palasin vanhoihin kaveripiireihin baareihin ja tatuoitujen miesten seuraan. Aloin työn ohessa käyttää päihteitä yhä enemmän, ja rikollinen elämäntapa nosti päätään. Sitä rikolliskulttuuria tuli elettyä pitkään, kaikenlaista vilunkia tuli tehtyä ja kaikki keinot tienata käytettyä. Kokoni ja väkivaltaisuuteni takia kuvittelin olevani toisten yläpuolella, Pekka kertoo.

Asiat eskaloituivat Pekan muuttaessa Joensuusta Helsinkiin. Järjestäytyneessä rikollisuudessa toimiva kaveripiiri ajoi hänet syvemmälle rikolliseen maailmaan. Huumekauppa kasvoi kilomääriin ja huumeiden maahantuontiin. Keskusrikospoliisi oli jo pitkään ollut Pekan perässä. Lopulta tilanne kärjistyi, ja Pekka sai kuusi vuotta ehdotonta vankeutta. Hän päätyi Kuopion vankilaan istumaan tuomionsa.

Vankilalähetti pelastajana Pekka paljastaa, ettei vankilaelämä ollut hänelle aluksi haastavaa. Hänellä oli hyvä asema vankilan sisäisessä hierarkiassa, häntä kunnioitettiin ja pelättiin. Jumala alkoi kuitenkin puhutella ja nostaa synnintuntoa tehdyistä teoista.

– Olin nuorena jo jonkin sortin uskonratkaisun tehnyt. Painoin sen kuitenkin syrjään mielestäni. Rikollismaailmassa ei tarvinnut tuntea omantunnon tuskia tekemisistään. Jumala alkoi kuitenkin puhuttelemaan. Aloin tuntea syvää ahdistusta tekemisistäni. Puolen vuoden vankeusajan jälkeen olin henkisesti hyvin sekaisin. Päihteitä oli kuvioissa, ja oma jaksaminen oli aivan lopussa.

Pekan mieli alkoi vetää vankilan kirkkoon.

– Pohdin kyllä, että menetänkö kasvoni ja maineeni. Menin kuitenkin, ja siellä eräs vankilalähetti tuli juttelemaan. Tai oikeastaan hän nolasi minut pahasti. Yritin olla huomaamattomasti, ja hän tuli luokseni jumalanpalveluksen lopuksi ja ojensi kätensä sanoen suureen ääneen: ”Mitä Jumalan mies?” Menin hämilleni ja lähdin pois. Sisäinen sekasortoni paheni entisestään.

Asiat etenivät Pekan mielessä siihen pisteeseen, että hän aikoi päättää päivänsä. Se tapahtuisi 18.3.2000 hirttämällä it8 sensä kangasvyöllä ikkunankahvaan.

SOTAHUUTO

13

”Siinä hetkessä Jeesus tuli sydämeeni, vaikken sitä siinä tilanteessa erityisesti ihmeellisten asioiden jo tapahtuneen: ahdistus oli poissa, kaikki himot lääkkeisiin ja huumeisiin olivat kadonneet tuntua aivan tavallisilta. Kaikki muu onkin sitten vaatinut paljon

8 Jumala näytti kuitenkin tien samaisen

”ärsyttävän” vankilalähetin avulla.

– Tuona kohtalokkaana päivänä tämä vankilalähetti tuli minua ovella vastaan.

Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, että hänellä olisi minulle asiaa. Se pysäytti minut, ja hänen sanansa saivat minut jotenkin ymmärtämään, että Jeesus voi auttaa. Mielessäni käsittämätön pimeys väistyi ja näin toisen ulospääsytien. Pyysin häntä vierailemaan iltapäivällä selliini. He tulivat kolmen tiiminä. Polvistuin lattialle ja kysyin, voisivatko he rukoilla puolestani. Siinä hetkessä Jeesus tuli sydämeeni, vaikken sitä siinä tilanteessa erityisesti tuntenut. Seuraavana päivänä huomasin ihmeellisten asioiden jo tapahtuneen: ahdistus oli poissa, kaikki himot lääkkeisiin ja huumeisiin olivat kadonneet, ja kaikki minun halveksimani ihmiset alkoivat tuntua aivan tavallisilta. Kaikki muu onkin sitten vaatinut paljon enemmän työstämistä, Pekka naurahtaa.

Kohti kutsumusta Ensikertalaisena Pekka istui tuomiostaan puolet eli kolme vuotta. Pekka kertoo noiden hengellistä heräämistä seuranneiden kahden vuoden olleen parhainta hiljentymisen ja hengellisen kasvun näkökulmasta.

– Uskoani koeteltiin monin tavoin. Tapahtui monenlaista nöyrtymistä, ja paikkani vankilahierarkiassa murtui. Sain elää rauhassa Jumalassa, lukea Sanaa ja kasvaa uskossa.

Pekka avioitui nykyisen vaimonsa kanssa vankilomalla. Viimeisinä vankeuskuukausina Pekka pääsi avovankilaan, sai luvan käydä palkkatyössä ja etsiä seurakuntayhteyttä.

– Otin yhteyttä paikallisen Vapaakirkon pastoriin ja kerroin hänelle tarinani. Hän halusi tavata minut kasvotusten selvittääkseen mikä minä olen miehiäni. Sain vankilalta luvan käydä seurakunnan jumalanpalveluksissa. Minut siunattiin seurakunnan jäseneksi elokuussa 2001, puoli vuotta ennen vapautumistani.

14

SOTAHUUTO

Seuraavat 16 vuotta Pekka asui Kuopiossa ja perhe kasvoi neljällä lapsella. Vajaat kahdeksan vuotta hän toimi uunikauppiaana. Sitten hän sai kutsun Vapaakirkon diakoniatyötä järjestävän ViaDia ry:n työhön. Ensin hän toimi projektityöntekijänä, ja sitten alueellisena toiminnanjohtajana.

– Opettelin kaikki hankemaailman jargonit. Meistä tuli paikallisesti iso palveluntuottaja asunnottomuuspuolella, vankien työllistämisessä ja päihdeongelmaisten auttamisessa. Siinä oli kouluja käymättömällä lukihäiriöisellä pojalla iso työ. Tähän työhön on Jumalan kutsu ja sydämen palo.

”Isä, voiko tästä mitenkään selvitä?”

Pekan työura jatkui ympäristöministeriön asunnottomuustyön projekteilla, ja kolmisen vuotta sitten hän aloitti ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtajana. Näihin uusia haasteita ja kutsumuksen paloa sisältäviin vuosiin sisältyy myös Pekan perhe-elämän synkin vaihe. Huumeet tulivat traagisesti vielä kerran osaksi Pekan elämäntarinaa, kun kannabispsykoosin jälkeinen syvä masennus ajoi hänen esikoispoikansa Jannen itsemurhaan.

Janne oli muuttanut muuta perhettä aiemmin Tampereelle. Muutto vaikutti kaveripiiriin, ja hän alkoi käyttää runsaasti kannabista. Elettiin kesää 2017.

– Huomasin, että Jannella menee lujaa. Heinäkuussa sain Jannen ystäväpariskunnalta puhelun, että Janne on aivan sekaisin. Pakotin heidät soittamaan ambulanssin, joka vei Jannen Tampereen yliopistollisen keskussairaalan päivystykseen ja sieltä suoraan tahdonvastaiseen hoitoon akuutille psykoosiosastolle Pitkänniemen sairaalaan.

Lääkäri diagnosoi kannabispohjaisen psykoosin. Sairaalahoito kesti viisi kuusi viikkoa, jona aikana Janne kuntoutui hyvin. Viimeisessä hoitopalaverissa ennen kotiutumista lääkäri muistutti, että kannabispsykoosia voi seurata syvä masennustila. Janne määrättiin avohoitoon. Syksy saapui, ja Jannen masennus syveni.

– Lokakuisen lauantaipäivän aikana Janne kysyi minulta kolmisenkymmentä kertaa: ”Isä, voiko tästä mitenkään selvitä?” Hän ei nähnyt minkäänlaista ulospääsyä. Yritin lohduttaa, auttaa ja tukea.

Vein hänet lauantai-iltana kotiin ja hän kysyi, että voisimmeko vielä vähän ajella. Hän kertoi kokeilleensa kaikki mahdolliset uskonnot ja aineet Jumalaa etsiessään. ”Kun Jeesus on sinua auttanut, voisiko hän auttaa minuakin?” Rukoilimme syntisen rukouksen, minä edellä, ja hän toisti perässä. Siunasin häntä ja totesin synnit anteeksiannetuiksi. Hänelle tuli helpottunut olo. Sovimme poimivamme hänet mukaamme kirkkoon sunnuntaina. Hän kuitenkin aamulla viestitti, että meneekin tapaamaan kaveriaan. Seuraavana tiistaina olin työmatkalla, kun minua alkoi ottaa pumpusta.

Päädyin sairaalan sydänosastolle pallolaajennukseen. Kaikki meni hyvin, ja sain puhelimeni takaisin torstaina. Yritin soittaa Jannelle enkä saanut häntä kiinni. Perjantaina poliisit tulivat tapaamaan minua. He kertoivat, että Janne oli vuokrannut henkilöauton ja lähtenyt ajamaan Tampereelta Lahden suuntaan. Pälkäneen kohdalla hän oli ohjannut autonsa vastaantulevaa rekkaa kohti ja menehtynyt välittömästi.

Pekka toteaa herkistyneenä, että se on hänen elämänsä raskain koettelemus, ja menetyksen tuomaa surua on käsitelty siitä lähtien.

– Vain aika auttaa. Helposti alkaa pohtimaan kaikenlaisia syitä ja seurauksia. Alusta asti olen saanut työstää itseni kanssa sitä, etten syyttäisi ketään tai katkeroituisi. Yksi keskeinen asia toipumisen kannalta oli se, että pari viikkoa tapahtuneen jälkeen soitin kyseiselle rekkamiehelle ja keskustelimme. Kerroin, etten syyllistä häntä millään tavalla. Mies totesi puhelun lopuksi: ”Tänä yönä minäkin saan vihdoin nukuttua.”

Se oli molemmille hyvin tärkeä askel.

Pekka myöntää, että usko on ollut suuri voima suruprosessissa: – Jumala on suuresti auttanut. On monet itkut itketty ja rukoukset rukoil-

tuntenut. Seuraavana päivänä huomasin ja kaikki halveksimani ihmiset alkoivat enemmän työstämistä”, Pekka naurahtaa.

tu. Tapahtuneessa ei ole mitään hyvää, mutta näen asioita, joista voin ammentaa auttaakseni toisia.

Työtä asunnottomien ja vankien hyväksi ViaDia ry. on Vapaakirkon diakoniatyötä organisoiva valtakunnallinen kattojärjestö. Paikallisjärjestöjä on tällä hetkellä maanlaajuisesti 36, ja ne ovat itsenäisiä rekisteröityneitä yhdistyksiä. Paikallisilla yhdistyksillä on yhteinen brändi ja imago, mutta muuten ne ovat aivan omanlaisiaan. Osa on pienien seurakuntien vapaaehtoisyhdistyksiä, jotka tekevät pääasiallisesti ruoka-aputyötä jakamalla EU-ruokaa ja kauppojen hävikkiruokaa.

Suurimmilla on useita työntekijöitä ja erilaisia asunnottomuuteen, päihteisiin ja vankien työllisyyteen liittyviä työmuotoja.

ViaDia Pirkanmaa ry:llä on 28 palkattua työntekijää, ja Pekka Matilainen on yhdistyksen toiminnanjohtaja. ViaDia ry on tärkeä kuntouttavan työtoiminnan järjestäjä Tampereella ja Kangasalla ja vankien rangaistusaikaisen työtoiminnan sosiaalisen kuntoutuksen palveluntuottaja Länsi-Suomen rikosseuraamusalueella. Se toteuttaa kristillistä kuntoutustoimintaa myös Hämeenlinnan uudessa naisvankilassa.

– Se on polkumalli, jossa tuemme vankeja jo vankeusaikana. Vapautuessaan vanki saa kauttamme asunnon ja työtoimintapaikan. Hengellisyyden lisäksi tässä motivoidaan rikoksettomaan elämään.

Pekka on tyytyväinen siihen, miten innovatiivista yhdistyksen toiminta on: – Tarve tulee aina ihmiseltä, jota autetaan. Matkan varrella olemme kehittäneet monia sellaisia malleja, joita muut toimijat ovat myöhemmin hyödyntäneet.

Minulla on työkavereita puistattava sanonta: Jos me voidaan tehdä se – niin miksi ei tehtäisi? Joudumme puurtamaan ja ottamaan riskejä, mutta se on usein johtanut hedelmälliseen lopputulokseen.

Eräs innovatiivinen hanke oli vakuutuskokeilu, jota Pekka oli toteuttamas8 sa Kuopiossa ja ympäristöministeriössä.

Pekka Matilainen toimii ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtajana.

Yhdistyksellä on 28 palkattua työntekijää.

SOTAHUUTO

15

ViaDia ry toteuttaa vapaakirkon diakoniatyötä. ViaDia Pirkanmaa ry toimii Tampereelta käsin.

8

Siinä huoneistoturvavakuutuksen ottaa vuokranantaja, ei asukas. Vakuutus kattaa laajennetusti vesi-, palo- ja nokivahingot, ja se kattaa myös asukkaan tai asukkaan vieraiden aiheuttamat ilkivaltavahingot eli tahalliset särkemiset. Tavoitteena on tuoda vuokra-asumiseen parempi riskienhallinta. Nyt se on käytössä myös ViaDian Pirkanmaan asunnottomuushankkeessa.

– Meillä on Suomen syvimmälle menevin asunnottomuushanke, jossa asutetaan sosiaalipalveluiden ulkopuolelle jääneet pitkäaikaisasunnottomat. Aluksi tarjosimme asunnot vuosikausia Tampereen keskustassa kadulla yöpyneille asunnottomille. Nämä seitsemän miestä asuvat asunnoissamme edelleen. Meillä on 25 hajasijoitettua matalahintaista yksiötä.

Toinen keskeinen ViaDia Pirkanmaan toimintamalli on laaja ruoka-apu, viikoittain tarjotaan 600 lämmintä ateriaa.

Korona-aikana on jaettu 1 200 ruokakassia viikossa. ViaDian tiloissa toimii myös kirpputori, joka tarjoaa kuntouttavan työtoiminnan tehtäviä.

Pekka kertoo, että tämä työ on elämäntapa ja kutsumus.

– Vaikka onnistumisia olisi vain yksi sadasta, niin sen yhdenkin elämän voittaminen on tärkeää. Mutta siksi on ollut hyvin palkitsevaa nähdä, että onnis16

SOTAHUUTO

Pekka on aktiivinen Vapaakirkon seurakuntalainen ja kuuluu seura­ kuntansa vanhimmistoon.

tumisia on ollut paljon epäonnistumisia enemmän. Haluamme antaa ihmisille myös mahdollisuuden niin monta kertaa kuin hän tarvitsee. Muistan Kuopiosta erään miehen, jonka otimme päihdekompurointien vuoksi 16 kertaa takaisin työtoimintaan. Moni olisi jo luovuttanut. Ihminen on työmme keskiössä.

Toivon siemenen kylvö Pekka on aktiivinen Vapaakirkon seurakuntalainen ja kuuluu seurakuntansa vanhimmistoon.

– Koen, että olen työssäni syvästi vihollisen taistelukentällä, joten omasta hengellisestä elämästä huolta pitäminen ja Jeesukseen tukeutuminen on ainoa keino selviytyä, Pekka toteaa hymyillen.

Pekalle vankilatyö on sydäntä lähellä. Hän toimii Vapaakirkon lähimmäistyöryhmässä vankila- ja kriminaalityöstä vastaavana. Hän on pysyvänä asiantuntijajäsenenä kirkkohallituksen ja rikosseuraamuslaitoksen yhteisessä vankilasielunhoidon neuvottelukunnassa ja jäsenenä Prison Fellowship Finlandin hallituksessa.

– Vankilalähetystyö on yksi ekumeenisimmista työmuodoista. Ei tunneta kirkkokuntaisia rajoja, vaan tehdään paljon yhdessä. Oman roolini näen tukihenkilönä, kehitän rakenteita ja luon malleja. Näkymme on sellainen, että vapautuville vangeille olisi vahva tukipolku.

Moni on vapautuessaan asunnoton, ja siksi asunnottomuustyö on ensisijaista.

Koska noin 90 prosentilla vangeista on päihdeongelma, on tärkeää myös tarjota päihteetöntä päivätoimintaa ja tukea päihdekuntoutukseen sitoutumista. Rikosseuraamuslaitoksella tehdään hyvää kuntouttavaa päihdetoimintaa, mutta heidän vastuunsa päättyy vankilan portille, ja vankien kotikunnat harvoin pystyvät ottamaan vastuun. Siihen tarvitaan meitä järjestöjä.

– Voin myös toimia esimerkkinä siitä, miten rikos- ja päihdemaailmasta voi nousta. Esimerkin voima on vahva.

Vankilalähetystyössä tarjotaan vangeille hengellisen kasvun polkua. En olisi tässä ilman vankilalähettejä. Jumala lähetti nämä ihmiset minun selliini, ja minä puolestani haluan rohkaista kaikkia lähettejä.

Vaikka työ joskus tuntuisi toivottomalta ja tuloksettomalta, niin se siemenen kylväminen on ensisijaisen tärkeää. Tehtävänämme on mennä rinnalle, kuunnella ja olla läsnä. Siksi onkin tärkeää, että seurakunta kutsuu, lähettää, siunaa ja antaa tukensa. Paikallisseurakunta on maailman toivo.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Kriminaalihuollon tukisäätiöllä on monipuolinen valikoima valtakunnallisia ja paikallisia palveluja.

Säätiön toimisto sijaitsee Sörnäisten metroaseman läheisyydessä Helsingissä.

Yhteisöllisyys voimavarana Kriminaalihuollon tukisäätiö tekee arvokasta työtä rikostaustaisten ja heidän läheistensä hyväksi.

Valtakunnallisen toiminnan ohella päihteettömän vertaistoiminnan palvelut ovat ensisijaisen tärkeitä.

Näissä kohtaamispaikoissa yhteisöllisyys on suuri voimavara.

Kriminaalihuollon tukisäätiön juuret ovat kaukana menneisyydessä, vuonna 1869 perustetussa Suomen Wankeusyhdistyksessä. Helsingin Kurvin läheisyydessä sijaitseva Kinaporin talon toimipiste oli yksi alueen ensimmäisistä rakennuksista. Nykymuodon tukisäätiö sai vuonna 2001, kun Kriminaalihuoltoyhdistyksen lakisääteiset tehtävät, kuten yhdyskuntapalvelun toteuttaminen, siirtyivät Rikosseuraamusviraston alaiselle Kriminaalihuoltolaitokselle.

Tänä päivänä tukisäätiö on rangaistuksesta vapautuvien ja heidän läheistensä selviytymistä ja elämäntaitoja edistävä valtakunnallinen asiantuntija ja palvelutuottaja. Tukisäätiön tehtävänä on tarjota uusia näkökulmia ja voimavaroja muutokseen, lisätä rikostaustaisten toimijuutta yhteisössä ja yhteiskunnassa ja luoda yhteistyökumppanuuksia ja ver-

kostoja rikostaustaisten ja heidän läheistensä avuksi.

– Haluamme tuoda heidän äänensä kuuluviin vaikuttamalla yhteiskuntaan, edistää heidän oikeuksiaan sekä tuottaa ja kehittämää palveluita, joissa on vahvaa erikoisosaamista, selventää vastaava ohjaaja Jonna Vähäkuopus.

Valtakunnallisten palvelujen laaja kirjo Kriminaalihuollon tukisäätiöllä on monipuolinen valikoima valtakunnallisia palveluja.

Kriminaaliasiamiestoimintaa on tarjolla Oulussa, Turussa ja Helsingissä.

Palvelussa tarjotaan oikeudellista neuvontaa ja ohjausta vankeudesta vapautuville ja heidän läheisilleen. Ehjä perhe -toiminta on puolestaan tarkoitettu vangeille ja heidän perheilleen. Toiminta

tarjoaa kohtaamisia perhe- ja parisuhdeleireillä, asiakasvastaanotoilla, vertaisryhmissä ja erilaisissa tapahtumissa.

– Ensiarvoisen tärkeää työ on vapautumisvaiheessa, sillä kontrasti vapautuessa on iso. Ei ole helppo tottua uuteen arkeen, Jonna Vähäkuopus toteaa.

Kriminaalihuollon tukisäätiöllä on tarjolla tukiasuntoja pääkaupunkiseudulla, mutta asumiseen liittyvä neuvonta on valtakunnallista. Vapautuvien asumispalveluohjauksessa tarjotaan tietoa asumisvaihtoehdoista ja käytänteistä.

Asiakkaan kanssa etsitään hänelle sopiva asumismuoto yhdessä vankilan, kotikunnan ja muun palveluverkoston kanssa.

Vapautuvien asumisen tuen verkostossa puolestaan etsitään keinoja vankilasta vapautuvien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien henkilöiden asunnottomuuden vähentämiseksi. 8 SOTAHUUTO

17

Helsingin päihteettömissä kohtaamispaikoissa yhteisöllisyys on suuri voimavara. Jonna Vähäkuopus (alh. vas.) vastaa vertaistuki Rediksen toiminnasta. Kahvia on tarjolla koko päivän ajan. Tarjolla on monenlaista ryhmä- ja vapaa-ajan toimintaa, kuten bingoa ja tietovisoja.

8 – Näitä palveluja tarvitaan, sillä rikostaustaisen asunnonsaaminen on hyvin hankalaa, Jonna kommentoi.

Monet vangit kärsivät ADHD:sta ja neuropsykologisista häiriöistä, jotka ovat tulleet esiin tukisäätiön oppivan oppimisvalmennuksen puitteissa. Valmennuksen tavoitteena on edistää rikostaustaisten kouluttautumista, työllistymistä ja arjen selviytymiskeinoja. Kartoituksen perusteella asiakkailla on ollut mahdollisuus päästä maksuttomiin neurologisiin tutkimuksiin.

– Meidänkin asiakkaistamme moni kärsii näistä häiriöistä. Tämä on asia, josta on vasta viime aikoina alettu keskustella. Vankiloissamme on paljon autismin eri muodoista kärsiviä henkilöitä.

Se tekee kommunikaatiosta haasteellisempaa. Saattaa olla tilanteita, joissa kaveri toimii rajusti, koska sosiaaliset signaalit eivät toimi.

Edellä mainittujen toimintojen lisäksi tukisäätiöllä on kaksi valtakunnallis18

SOTAHUUTO

ta hanketta, jotka ovat päättymässä tänä vuonna. Ensimmäinen on Naiset näkyväksi -hanke. Se on tarkoitettu pääkaupunkiseudulla vapautuville naisvangeille. Heille aletaan rakentaa tukiverkostoa tiimin voimin, johon kuuluu psykologi, sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja ja kokemusasiantuntija.

– Naisten ja miesten polut ovat erilaisia – he tarvitsevat erilaista tukea. Naisten asema rikos- ja päihdemaailmassa on niin raaka ja brutaali, että heidän on hyvin vaikea sitoutua toimintaan, jonka asiakkaista valtaosa on miehiä. Siksi hanke on ollut arvokasta työtä.

SeriE-hanketta Kriminaalihuollon tukisäätiö on toteuttanut yhdessä Sexpon kanssa. Hankkeessa pyritään ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuvia seksuaalisia rikoksia tarjoamalla tukipalveluita henkilöille, jotka ovat huolissaan lapsiin kohdistuvista seksuaalisista mieltymyksistä. Tuomion saaneet voivat olla

myös tämän palvelun parissa ja saada terapiamuotoista kuntoutusta.

– Tämä on hyvin kipeä ja arka aihe yhteiskunnassa, siksi olen onnellinen, että tällainen palvelu on ollut olemassa.

Tukiasumista ja yhdyskuntapalvelua Pääkaupunkiseudulla Kriminaalihuollon tukisäätiö tarjoaa tukiasumista 64 pääkaupunkiseudulle hajautetun tukiasunnon muodossa. Tukiasunnoissa asutaan tavallisesti puolesta vuodesta vuoteen.

Helsingissä ja Vantaalla niihin haetaan kaupungin tukiasumispalveluiden kautta. Espoossa asiasta vastaa Essi-allianssi.

Se on Espoon kaupungin suunnittelema asunto ensin -periaatteella toimiva yhteistyömalli, jossa allianssin osapuolet kehittävät uudenlaista, kokonaisvaltaista palvelukonseptia. Allianssiin kuuluvat Espoon kaupunki, Edistia, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Sininauha Oy ja Sininauhasäätiö.

Rikostaustaisille ja asunnottomille suunnattu Hard Luck -nettikahvila tarjoaa tukea, opetusta ja ohjeistusta sähköiseen asiointiin.

Vertaisohjaaja Ismo Tuomisto (kesk.) kokee tehtävän omakseen: – En ole nörtti, mutta osaan IT:n perusasiat. Entisenä vankina pystyn helposti työskentelemään asiakkaidemme kanssa, meillä on yhteinen kieli.

Rymyssä eli ryhmämuotoisessa yhdyskuntapalvelussa tukisäätiö mahdollistaa yhdyskuntapalvelun niille, joilla on syystä tai toisesta alentunut toimintakyky tai henkiset kyvyt, tai elämäntilanne on muutoin haasteellinen. Ohjaaja kulkee mukana koko ajan. Yhdyskuntapalvelussa tehdään pääosin ympäristön huoltotöitä ensimmäisen maailmansodan aikaisten maalinnoitusten ympäristössä Kannelmäessä, Kivikossa ja Maunulassa. Toiminnassa pyritään edistämään asiakkaan työ- ja toimintakykyä ja työmarkkinoille hakeutumista.

Sama tavoittelee Jokela-tiimi, joka puolestaan tarjoaa Jokelan avovankilan vangeille töitä remonttitiimissä.

– Moni on kuntoutunut ja lähtenyt paremmalla asenteella vapauteen, Jonna Vähäkuopus kertoo.

Redis – valmiina vapauteen Päihteetön vertaistukitoiminta on Kriminaalihuollon tukisäätiön monipuolisista palveluista tärkeimpiä. Helsingin kohtaamispaikassa yhteisöllisyys on suuri voimavara. Jonna Vähäkuopus vastaa vertaistuki Rediksen toiminnasta.

Tuki on monipuolista. Tarjolla on apua hakemusten tekoon, asiakastietokoneita, ryhmätoimintaa (kuten bingo ja tietovisailut), vapaa-ajan toimintaa (kuten retkiä ja liikuntaa), yksilökeskusteluja ja vertaistukea. Tarjolla on myös aamupuuro, ja kahvia saa koko päivän.

Jonna on ollut toiminnassa mukana neljä vuotta, ensin opiskelijana ja valmistumisen jälkeen vastaavana ohjaajana.

– Harjoittelin tosi hyvin, koska minut valittiin, Jonna naurahtaa.

– Tämä on paras työpaikka, jossa olen ollut. Ihmisemme osaavat olla todella raakoja, mutta samalla hirveän sympaattisia. Toimintamme perustuu siihen, että se on yhteisöllistä, ja vertaistukea saadaan paitsi muilta asiakkailta, myös meiltä ohjaajilta. Me ohjaajat emme ole aivan ummikkoja, minullakin on oma päihdetaustani. En ihan vankilaan asti päässyt, mutta kyllä elämän aikana vähän kaikkea on tullut kokeiltua.

– Periaatteemme on, ettemme tuomitse emmekä katso menneisyyteen, vaan elämme nyt ja katsomme tulevaisuuteen. Siksi emme edes tiedä kaikkien asiakkaidemme tuomioita. Ajatuksemme on, että jos tuomio on suoritettu tai sitä ollaan suorittamassa, niin siitä mennään vaan eteenpäin.

Rediksessä on myös vankilasta käyviä ja yhdyskuntapalvelua suorittavia asiakkaita. Redis-tiimi vierailee myös vankiloissa.

– Käymme kolmessa vankiosastossa Helsingissä. Suomenlinnan avovankilassa järjestämme torstaisin kuntouttavaa toimintaa, kuten harrastuksia ja keskusteluja. Jos joku on vapautumassa, niin käymme läpi paljon siihen liittyviä pelkoja.

Rediksessä on 4 500 asiakaskäyntiä vuodessa. Asiakassuhteet vaihtelevat kertakäynnistä vuosiin, asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Ainoa tavoitteemme on saada arki sujumaan. Osalle aletaan rakentaa verkostoa, osalle tulemme osaksi olemassa

olevaa tukiverkostoa. Kaikilla ei ole läheisiä, joten joillekin olemme kuin perheen jatke. Jäämme tukikallioksi taustalle – he tietävät, että huolestumme, huolehdimme ja autamme.

Kovaonnisen asiat kuntoon Rikostaustaisille ja asunnottomille suunnattu Hard Luck -nettikahvila tarjoaa tukea, opetusta ja ohjeistusta sähköiseen asiointiin.

– Pääasiallisesti asioinnit liittyvät verotusasioihin ja toimeentulohakemusten lähettämiseen Kelalle, ne ovat aika monimutkaisia hakemuksia. Periaate on, että jokainen tekee itse. Olemme varmistamassa, että kaikki menee oikein, ja muun muassa liitteet ovat kunnossa, kertoo vertaisohjaaja Ismo Tuomisto. Ismo on puuseppä ja entinen vanki. Työkaverina hänellä on vastaava ohjaaja Katja Kivipuro, jolla on sosiaalialan tausta.

– Täydennämme toinen toisiamme.

Kumpikaan meistä ole nörtti, mutta osaamme IT:n perusasiat. Entisenä vankina pystyn helposti työskentelemään asiakkaidemme kanssa, meillä on yhteinen kieli.

Ismo toivoo omalla esimerkillään myös näyttävänsä mallia.

– Päihteistä ja rikollisesta toiminnasta on mahdollista päästä irti. On hienoa auttaa omalla panoksellani.

Viime vuonna nettikahvilassa oli 1 500 asiakaskäyntiä. Ismo kertoo, että erityisesti vankilasta vapautuessa asiointitarvetta on paljon: – On ilmoittauduttava työnhakijaksi, haettava toimeentulotukea ja hoidettava verotus- ja maistraattiasioita. 8 SOTAHUUTO

19

Vertaistoiminta Raittilan kohtaamispaikka sijaitsee Herttoniemessä, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Raittila tarjoaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tukea iltaisin ja viikonloppuisin. Kohtaamispaikassa on ollut esillä myös kävijöiden tekemää taidetta.

Toiminnan sisältöä ovat toteuttamassa myös Wertsi ry:n Wertaisryhmä, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdekeskus, Irti Huumeista ry ja Miessakit ry.... ja joulupukkikin on piipahtanut kohtaamispaikalla!

8 – Se kysyy paljon kärsivällisyyttä, ja sitä asiakkaillamme ei aina ole, Ismo hymähtää. – Silloin jatketaan seuraavana päivänä.

Työtä ollaan myös kehittämässä.

– Koevapaudessa oleville olemme suunnitelleet listan, jonka käymme yhdessä läpi. Siinä on heille tärkeät sivustot ja hakemukset listattuna, tavallaan kuin pieni ATK-ajokortti. Uskon, että kiinnostusta löytyy, koska kyse on omista etuuksista.

Raittila – vertaisten voimalla Vertaistoiminta Raittila tarjoaa päihdeja mielenterveyskuntoutujille tukea iltaisin ja viikonloppuisin. Kohtaamispaikka sijaitsee Herttoniemessä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Yhteiskumppanina toimii muun muassa Helsingin kaupunki.

20 SOTAHUUTO

– Herttoniemen päihdepolin työntekijä päivystää tiloissamme torstaisin.

Itse aina sanon, ettei meillä ole asiakkaita eikä potilaita vaan kävijöitä. Kävijöillä on mahdollisuus tavata päihdetyöntekijä ilman ajanvarausta ja ilman potilassuunnitelmaa maksuttomasti, kertoo Raittilan vastaava ohjaaja Marko Karuvaara.

Toiminnassa ovat mukana myös Wertsi ry:n Wertaisryhmä, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdekeskus, Irti Huumeista ry ja Miessakit ry.

– Olemme innokyla.fi -sivustolle konseptoineet tätä toimintaa, jos joku haluaa tarkemmin käydä tutustumassa. Voimavarojen yhdistäminen on äärimmäisen tarpeellista erityisesti pienillä paikkakunnilla, ja tätä onkin jo tapahtunut, Marko paljastaa.

Raittila on auki tiistaista perjantaihin iltaisin ja lauantaisin klo 12–18. Paikan päällä on mm. biljardi, erilaisia pelejä ja asiakastietokone kävijöiden käyttöön.

Kahvia on aina tarjolla. Kolmen viikon välein päivittyvästä viikko-ohjelmasta löytyvät vertaistukiryhmät ja liikuntaaktiviteetit. Lisäksi järjestetään retkiä ja vierailuja urheilutapahtumiin, kulttuuririentoihin, museoihin ja teatteriin.

– Olemme hyvin toimintalähtöisiä.

Meillä on kävijäkokouksia, joissa yhdessä keskustelemme toiveista. Haluamme tarjota kaikille jotakin.

Kuukausittain Raittilassa on 600 asiakaskäyntiä. Marko on ylpeä siitä, että naisia on ollut mukana aina vähintään kolmannes, viime aikoina enemmänkin. Tämä ei ole tavallista vertaistoiminnoissa, jotka tahtovat olla miesvaltaisia.

Kriminaalihuollon tukisäätiön nuorten toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä ovat 15–29-vuotiaat rikostaustaiset nuoret.

Yhteisissä toiminnoissa on muun muassa tehty musiikkia, luotu graffititaidetta ja harrastettu yhdessä liikuntaa.

– Tämä ei ole pekonille haiseva miestenkerho, vaan hyvin yhteisöllinen ryhmä, Marko naurahtaa.

Raittila tarjoaa myös erilaisia työmahdollisuuksia.

– Meillä voi suorittaa yhdyskuntapalvelua ja meille voi tulla koevapauteen.

Meillä on hyviä esimerkkejä, joissa kävijä on sitoutunut toimintaamme ja hänen voimavarojensa kasvaessa olemme tehneet hänestä vapaaehtoistyöntekijän. On ihmisiä, jotka ovat kulkeneet tämän polun läpi ja pärjäävät nyt hyvin elämässään. Lisäksi meillä on paljon opiskelijoita suorittamassa harjoitteluja, lähihoitajista yliopistotutkijoihin.

Marko itse löysi tästä työstä elämänsä merkityksen.

– Raadoin 20 vuotta raudanlujassa liikemaailmassa, ja se alkoi maistua puulta. Kokeilin vapaaehtoistyötä. Olin vuoden Stop Huumeille ry:ssä, ja huomasin, miten saan tästä rauhan ja hyvä fiiliksen. Kouluttauduin sosiaalialalle.

Nyt koen ensi kertaa tekeväni työtä, jolla on merkitys.

Yhteen hiileen puhaltaen Kriminaalihuollon tukisäätiön nuorten toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä ovat 15–29-vuotiaat rikostaustaiset nuoret.

– Emme ole kuitenkaan tiukkoja ikärajojen suhteen, sillä jos ryhmässämme on vain parikymppisiä rikostaustaisia nuoria, niin toimintamme laatu kärsii.

Yhteisöömme kuuluvat vahvana osana opiskelijat, jotka ovat useimmiten nai-

sia. Jonkin verran meillä on toiminnassa myös vanhempia miehiä, jotka tuovat toimintaan erilaista syvyyttä. He voivat toimia tukena nuoremmille, vastaava ohjaaja Mirja Salo paljastaa.

– Toiminta-ajatuksemme on mahdollisimman aikaisessa vankeusvaiheessa saada kontaktia asiakkaisiin, sillä tämän kohderyhmän ongelmana on sitoutuminen. Kukaan ei ole sitoutunut heihin, niin hekään eivät osaa sitoutua itse ihmisiin, asioihin ja tukeen. Tuomion aikana alamme jo rakentaa suhdetta, joka kantaa vankeusajan ja siitä siviiliin. Yhdyskuntapalvelussa olevien ja vankilassa olevien nuorien sitoutumisissa on valtavia eroja. Vankilassa olevien sitoutuminen toimintaan on paljon vahvempaa.

Kinaporin talolla sijaitsee nuorten toimintakeskus, ja toimintaa toteutetaan myös ympäristössä. Toimintaan kuuluu musiikkia, graffiteja ja erilaisia liikuntamuotoja. Musiikki ja räppiprojektit ovat olleet iso osa alusta lähtien, niitä on ollut toteuttamassa Mirjan työkaveri, projektityöntekijä Kimmo Gustafsson.

– Heti hankkeen alussa tiloihimme rakennettiin musiikkistudio. Kimmo on käynyt myös vankilassa vetämässä raptoimintaa nuorille. Se on toiminnallinen keino saada kontaktia, ja se on myös hyvä tunteiden ilmaisukanava asiakkaille vankilassa. Kimmo käy nyt kerran viikossa Keravan vankilassa. Kinaporin studio on myös käytössä, siellä voi harjoitella, ja jotkut asiakkaat ovat tehneet demojakin.

Liikunta on myös isossa osassa.

– Toiminta-ajatuksemme on saada ihmisiä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se on kasvattavaa. Osalla asiakkaistamme on hyvinkin suuria sosiaalisten tilanteiden ja julkisten paikkojen pelkoja. Turvallisessa ryhmässä saa siedätystä näihin pelkotiloihin. Touhuamme kaikenlaista, eilen kävimme heittelemässä saapasta Dallapénpuistossa. Tärkeintä on yhteisöllisyys, yhdessä oleminen.

Mirja kertoo, että nuorille tapahtuu kuntoutumisessa retkahduksia. Harva onnistuu kerralla.

– Ajatuksemme on kohdata ihmiset sillä tavalla, että vaikkei muutos nyt kantaisi, niin ei hävettäisi tulla takaisin. Tilastot näyttävät, että nuoremme palaavat, jos elämä ei kannakaan. Se on tärkeää vaikuttavuuden näkökulmasta. Olemme saaneet toteuttaa toimintaa, johon itse uskomme ja joka on meidän vahvuuksille ja heikkouksille rakennettua. Olemme saaneet kokeilla ja löytää toimivat tavat.

Palkitsevaa on auttaa asiakkaita eteenpäin elämässään.

Lopuksi Mirja muistuttaa vielä yhteistyön tärkeydestä: – Olemme saaneet tehdä hyvää yhteistyötä rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Vankilakäynnit ovat meille elinehto, sillä vankilasta vapautumisen jälkeen nuoria on todella hankala tavoittaa. Olennaista on yhteistyö – puhalletaan yhteen hiileen. Haluamme hyvää yhdessä.

Toni Kaarttinen Kuvat: Kriminaalihuollon tukisäätiö

SOTAHUUTO

21

Sotahuutosankari Alfred Puustista muistellen Kirjallisuuskersantti Alfred Puustinen on hyvin erityinen persoona Sotahuudon 130-vuotisessa historiassa.

Hän oli kaikkien aikojen paras lehtimyyjä – vuosien saatossa hän myi yli miljoona lehteä! 96-vuotias everstiluutnantti Martta Hämäläinen palveli miehensä kanssa monien vuosien ajan lähetyskentällä Brasiliassa. Nuorena upseerina hän ehti olla muutamia kuukausia Tampereen osaston johtajana, ja tuona aikana osaston sotilas Alfred Puustinen tuli Martalle hyvin tutuksi ja rakkaaksi. Everstiluutnantti jakaa nyt muutaman lämpimän ja huvittavan muiston tästä tunnetusta Sotahuutosankarista.

Du kan läsa den här artikeln på svenska på sidan 26.

– Olimme Tampereella määrättyinä elokuusta 52 helmikuuhun 53. Eli 67 vuotta sitten. Se oli meidän viimeinen määräyksemme Suomessa ennen kun lähdimme lähetystyöhön Brasiliaan. Alfred Puustinen oli tuolloin sotilaana Tampereen osastossa. Tuohon aikaan Sotahuudossa julkaistiin viikoittain myyntilista, josta selvisi ahkerimmat Sotahuudon myyjät. Monet ostivat lehden vain nähdäkseen, onko Puustinen jälleen listan kärjessä. Ja kyllä Alfred miltei poikkeuksetta ykkössijalla oli.

Alfred Puustinen myi viikoittain yli tuhat lehteä. Parhaimpina viikkoina lehtiä saattoi mennä kaksi kolme tuhatta!

– Alfred oli välitön, hänen oli helppo ottaa kontaktia keneen tahansa. Alfred myös puhui Karjalan murretta ihan viimeiseen asti. Minäkin olen Karjalasta kotoisin, mutta puhuimme lapsille aina kirjakieltä. Koin, ettei murretta kannata opettaa. Mutta Puustisen kanssa ju22

SOTAHUUTO

tellessamme murre raikasi! everstiluutnantti Martta Hämäläinen muistelee.

Sotilas Puustinen oli tuttu näky Tampereen kaduilla, ja tälle myyntimiehelle oli vaikea sanoa ei. Kerran kun kadulla kohdattu potentiaalinen asiakas vetosi siihen, ettei ole rahaa, niin Alfred totesi: ”Myö hanskas ja osta lehti!”

Tampereen osastossa työskentelevät upseerit saivat osansa tästä omalaatuisesta Sotahuutosankarista.

– Kerran Puustinen halusi viedä majuri Konttisen syömään ravintolaan kiitokseksi siitä, että majuri oli antanut hänelle kersantin arvon. ”Mie pihvaan, kun sie teit minust kersantin.” He menivät syömään, ja aterian jälkeen tuli maksun aika. Puustinen laski rahansa, eivätkä ne riittäneetkään. Puustinen sanoi majurille: ”Ootapas vähä, mie käy myymäs muutaman Sotahuudon.” Majuri ei antanut lupaa, mutta siitä huolimatta hän lähti, Martta naurahtaa.

Sana hallussa Alfred Puustinen kävi myös tunnollisesti osaston kokouksissa. Kokouksissa hän halusi päästä lavalle laulamaan lempilauluaan: ”Herran lipun alla kunniamme saamme / Herran lipun alla voitto meidän on / Herran lipun alla risti kantakaamme / taistelussa Jeesuksessa meillä voitto on.”

Sotilas Puustinen oli aina sanavalmis.

– Kerran Puustinen sanoi majuri Virralle, että hän haluaa rukoilla Karjalan palauttamisen puolesta. Majuri Virta sanoi, että voidaan rukoilla siitä näin yksityisesti meidän kesken. Seuraavan kerran Puustisen ollessa kokouksessa lavalla hän aloitti rukouksen: ”Jumala, näin meidän kesken, anna se Karjala takaisin!”

Martan tyttäret Anneli ja Riitta pitivät kovasti tästä lapsirakkaasta miehestä. Martta muistelee, miten tytöt leikkivät kerran pienenä Pelastusarmeijan kokousta, ja he rukoilivat siinä Puusti-

sen puolesta: ”Jumala, paranna Puustinen ihan joka paikasta.”

– Kerroin tämän Puustiselle, ja hän vastasi minulle ”Siul on viisait tyttölöit, kun ne Jumalaakin osaa neuvoo!” Martta naurahtaa.

Suojelusenkeleiltä karussa Ennen Martan ja perheen lähtöä Brasiliaan Alfred Puustiselle ehti tapahtua onnettomuus, josta hän ei koskaan täysin kuntoutunut. Hän jäi kadulla pyörän alle, ja joutui sairaalaan. Tämä tapahtui joulun alla, ja osastolle oli tilattu 2 000 kappaletta joululehtiä lähinnä Puustisen myytäväksi.

– Alfred makasi sängyssä ja totesi: ”Nyt sankar makkaa täällä ja jouluhuudot tul, nyt rukkoillaan. Jumala, anna niille sellainen menekki, et ne revitään käsistä.” Mieheni kertoi sotilaskokouksessa, että meillä on nyt 2 000 lehteä ja Puustinen on poissa pelistä, mutta hän ei mitenkään määrännyt sotilaita myyntitehtäviin. He kuitenkin veivät ja myivät ne kaikki!

Joku kiusoitteli Puustista tämän onnettomuuden jälkeen, että missä hänen suojelusenkelinsä ovat olleet? ”Kun mie aina liikun nii sukkelaa, eihän suojelusenkelitkään siinä peräs pysy”, kuului vastaus.

– Puustinen piti kovasti kahvista.

Veimme hänelle sairaalaan sitä pullossa. Kun piiripäällikön vaimo kerran toi hedelmiä, niin hän kertoi meille pettyneenä: ”Ei tuonu rouva kohvii.”

Lopuksi Martalle muistuu mieleen, miten vuosia myöhemmin, kun he olivat lähetystyöstä lomalla Suomessa ja kutsuttuina Tampereelle johtamaan kokousta, myös Alfred Puustinen oli paikalla. Hän oli tuolloin jo vanhainkodissa, ja osaston sotilaat olivat hakeneet hänet kokoukseen.

– Hän oli edelleen sama sukkelasanainen ja lapsenuskoinen mies, jonka opimme tuntemaan. Kokouksessa Alfred rukoili pilke silmäkulmassa: ”Siunaa näitä upseereita ja näitä kaikkia ihmisiä. Jolla on kaksi ihokasta – tai hametta – niin antakoon hän toisen”, päättää Martta muisteluhetken hymyillen.

Toni Kaarttinen Kuva: Sotahuudon arkisto

SOTAHUUTO 23

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa!

Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

PEKKA AHONEN taloushallinnon päällikkö

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Lapsena minulla oli leikkikaveri, jonka vanhemmat olivat Pelastusarmeijan upseereita. Enna ja Viljo Happonen.

Harrastin lapsena jo torvimusiikkia, ja Armeijan soittokuntaa tuli kuunneltua Kuopiossa usein.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– Jatkan vielä elämisen harjoittelemista.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle?

– ”Tee se itse lennokki” -käsikirjan.

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Soittamisen ja sanaristikoiden lisäksi käytän aikaa pitkiin kävelylenkkeihin. Erityisesti pidän metsissä tai vuorilla retkeilystä.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– Piirpauke: ”On suuri sun rantas autius”.

Miksi halusit Armeijan yhteyteen?

– Minusta tuntui hienolta, että voi tehdä työtä ja toteuttaa ammattiaan järjestössä, joka palvelee Jumalaa.

Olla edes pieni lenkki siinä ketjussa, jossa ihmiset saavat kokea Jumalan rakkautta.

Mikä on ensimmäinen ostamasi levy?

– Muistaakseni Lasse Heimosen “Jeesus sai mut pilviin”.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?

– Tutustu aina useimpiin näkökulmiin ennen päätelmääsi.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Upea, kehitysinnokas työympäristö ja työtoverit. Hienoa on saada myös palautetta ja uutisia ns. etulinjasta eli ihmisiltä, jotka tekevät eri tavoin auttamistyötä.

Entä turhauttavinta?

– Resurssipula suhteessa tarpeeseen.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Bussikuskiksi. Naapurin mieskin oli.

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit?

– Uuno Turhapuro.

Kuka on sankarisi?

– Isäni.

24

SOTAHUUTO

Mikä on lempi raamatunpaikkasi?

– Taitaa vaihdella usein. Tässä pari: ”Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä” (Jes. 61:8) ja ”Tärkein on tämä: – – ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi’ – – ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’” (Mark. 12:29–31). Tosi iso haaste tämä loppuosa näinkin itserakkaalle hepulle!

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Ahneus.

Mitä pelkäät?

– Hammaslääkäriä.

Sinut on lukittu huoneeseen päiväksi.

Kenen kanssa haluaisit viettää sen?

– Koska vaimoni ei halua lukittuun huoneeseen, niin voisin ottaa mukaan vaikka filosofi Esa Saarisen. Menisi aika vikkelään pähkäillessä.

Mitä rakastat itsessäsi eniten?

– Luonnettani – olen ihastunut itseeni.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Syntymä – en vain muista sitä. Mutta sitten ehkä kuitenkin esikoisen syntymä – vaikken häntä itse synnyttänytkään.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?

– Elää hyvä elämä hyvässä suhteessa lähimmäisiin, luontoon ja ennen kaikkea Jumalaan. Olen onnellinen, jos Jeesus olisi tyytyväinen minuun – edes vähän.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Yläasteelta lähtien minua kutsuttiin koulussa lempinimellä Repo. Sain sen äidinkielen tunnilta, jossa piti keksiä sanapareja kuten typötyhjä tai täpötäysi…

Minun löytöni oli “reporetkallaan”.

Kuva: Toni Kaarttinen

iCare Espoo, Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 ma–pe 10–18, la 10–15 iCare Helsinki, Kauppakeskus Columbus Vuotie 45 ma–pe 9–19, la 10–18 iCare Helsinki, Myllypuro Kivensilmänkuja 1 ma–pe 9–19, la 10–16 iCare Hyvinkää, Kauppakeskus Willa Hämeenkatu 9 ma–pe 10–19, la 10–16 iCare Hämeenlinna Kauppakeskus Tavastila Eteläkatu 14 ma–pe 10–18, la 10–16 iCare Jämsä Koskentie 3 ma–pe 9.30–17, la 9.30–15 iCare Tampere Sellukatu 15 ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Turku Humalistonkatu 9 ma–pe 10–18, la 10–15 icare-secondhand.fi

SOTAHUUTO 25

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Blir följden av ett brott alltid ett straff?

En liten mörkögd flicka ser mig trotsigt i ögonen. Eleverna har redan flera gånger blivit uppmanade att gå ut på rasten. ”Och om jag inte går ut?

Vad händer då?” Ett dylikt köpslående är säkert bekant för de flesta som umgås med barn i vardagen. Flickan är redan inställd på det faktum att på brott följer alltid straff. Nu tar hon mått på hur allvarlig gärningen är, hurudant kommer straffet att bli.

Ibland rotar sig insikten, om att man oftast blir straffad för något man gjort, så djupt i ens medvetande, att man genast börjar söka den skyldige när det sedan sker. Det är viktigt att finna någon som kan ta straffet. Och allra helst någon annan än en själv.

Det kan också gå så långt i diskussionen om brott och straff att varje misslyckande uppfattas som ett brott för vilket straff bör utmätas. Men är det här nu riktigt rätt? Blir följden av ett brott alltid ett straff?

Bibeln påminner oss om en vers i Ordspråksboken: ”Att dölja sina brott ger ingen framgång, den som bekänner och ångrar sig blir benådad”(Ordspr 28:13).

Visst blir följden på brott ett straff också i Guds värld, men när vi vänder oss till honom benådar han oss. Straffet är redan avtjänat för vår skull. På våra brott följer nåd. Vi bemöts inte längre enligt det vi gjort oss förtjänta av, men inte har vi heller gjort oss förtjänta av det vi får.

I Johannes evangelium möter Jesus en kvinna som anklagas för äktenskapsbrott. Vi får två viktiga levnadsråd. De som stod för anklagelsen blev påminda om att inte heller de var helt felfria.

Den som aldrig hade syndat skulle få kasta den första stenen. Märkligt, hur det sedan inte fanns en enda stenkastare. Jesus vägrar också själv att döma kvinnan, men sänder henne iväg med uppmaningen att gå och inte synda härefter.

Med ordet i sin makt

En ny morgon och en ny möjlighet att börja på nytt. Använd den väl!

Kati Kivestö kapten utbildnings- och studiesekreterare

26

SOTAHUUTO

– Vi var förordnade i Tammerfors från augusti 1952 till februari 1953, alltså för 67 år sedan. Det var vår sista order i Finland innan vi reste ut som missionärer till Brasilien. Alfred Puustinen var då vår soldat i Tammerfors kår. På den tiden publicerades det varje vecka en försäljningslista i Krigsropet över de flitigaste krigsropsförsäljarna. Många köpte tidningen bara för att se om namnet Puustinen igen en gång stod högst på listan. Och nog fanns Alfred där på första plats så gott som utan undantag.

Alfred Puustinen sålde över tusen tidningar i veckan. Som bäst kunde det gå åt två-tretusen tidningar!

– Alfred var spontan och hade lätt att få kontakt med vem som helst. In i det sista talade Alfred också sin karelska dialekt. Jag kommer också från Karelen men med barnen talade vi alltid skriftspråk. Jag tyckte inte att det lönade sig att lära dem karelska. Men när vi språkade med Alfred gick allt på karelska, minns överstelöjtnant Martta Hämäläinen.

Soldat Puustinen var en välbekant syn på Tammerfors gator. Och det var inte lätt att säga nej till denne försäljare.

En gång när en potentiell kund på gatan hänvisade till att han inga pengar hade, sade Alfred (på klar karelska): ”Sälj dina handskar och köp en tidning!”

Officerarna som arbetade i Tammerfors kår fick också ta emot sin del av denna originella Krigsropshjälte.

– En gång ville Puustinen föra major Konttinen på lunch till en restaurang som tack för att majoren hade förlänat honom sergeantgraden. ”Jag bjuder, när du gjorde mig till sergeant.” De begav sig iväg och efter måltiden blev det dags att betala. Puustinen räknade sina pengar, och hur det var så räckte de inte till.

Puustinen sade till majoren: ”Vänta lite, jag går och säljer några Krigsrop”. Majoren gav inte honom lov till det, men trots det gav han sig iväg, skrattar Martta.

Alfred Puustinen gick troget på kårens möten. I mötena ville han stiga upp på plattformen och sjunga sin favoritsång: ”Herran lipun alla kunniamme saamme / Herran lipun alla voitto meidän on / Herran lipun alla risti kantakaamme / taistelussa Jeesuksessa meillä voitto on”.

Soldat Puustinen var alltid snabb i repliken.

Krigsropshjälten Alfred Puustinen som jag minns honom Litteratursergeant Alfred Puustinen är en mycket speciell person i Krigsropets 130 år långa historia. Han var alla tiders bästa tidningsförsäljare – genom åren sålde han mer än en miljon tidningar! Som ung officer verkade överstelöjtnant Martta Hämäläinen, 96 år, tillsammans med sin man några månader som ledare för Tammerfors kår innan de flyttade till Brasilien. Under tiden i Tammerfors lärde Martta känna soldat Alfred Puustinen och fick i honom en god och kär vän. Överstelöjtnanten delar här med sig några varmhjärtade och roliga minnen av denne kände Krigsropshjälte.

– En gång sade Puustinen till major Virta att han ville be för återbördandet av Karelen. Major Virta sade att de kan be för saken så här ’oss emellan’. Följande gång Puustinen var på möte och satt på plattformen inledde han bönen med att säga: ”Gud, så här oss emellan, ge oss Karelen tillbaka!”

Marttas döttrar Anneli och Riitta tyckte mycket om denne barnkäre man. Martta minns hur flickorna när de var små en gång lekte att de höll möte i Frälsningsarmén och att de då bad för Puustinen: ”Gud, hela Puustinen på alla ställen”.

– Jag berättade det för Puustinen vartill han svarade mig: ”Du har visa döttrar som till och med ger råd åt Gud”. Säger Martta med ett skratt.

Skyddsänglar på rymmen Innan Martta och familjen reste till Brasilien råkade Alfred Puustinen ut för en olyckshändelse från vilken han aldrig

riktigt återhämtade sig. Han blev överkörd av en cyklist på gatan och fördes till sjukhus. Detta hände jultiden och kåren hade beställt 2000 exemplar av Krigsropets julnummer, närmast för att säljas av Puustinen.

– Alfred konstaterade där han låg i sängen: ”Nu ligger hjälten här och julropen har kommit, nu ska vi be. Gud, låt efterfrågan bli så stor att de slits ur händerna.” Min man tog upp saken på soldatmötet, att vi hade 2000 tidningar och Puustinen var ur spel, men han bad ingen av de närvarande att sälja dem. Ändå tog soldaterna med sig av dem och sålde varenda tidning!

Effter olyckan retade någon Puustinen och undrade vart skyddsänglarna hade tagit vägen? ”När jag nu alltid är så kvick av mig hinner ju inte ens skyddsänglarna med”, löd svaret.

– Puustinen var mycket förtjust i kaffe. Vi hälsade på honom på sjukhuset och hade med oss kaffe i en flaska. När

han en gång fick besök av divisionschefens fru hämtade hon frukter åt honom.

Puustinen berättade besviken för oss: ”Och inget kaffe hade frun med sig”.

Till sist minns Martta hur de många år senare på sin hemlandssemester i Finland blev bjudna till Tammerfors för att leda möten där. Alfred Puustinen var också på plats. Han bodde då på ett åldringshem och kårens kamrater hade hämtat honom till mötet.

– Han var fortfarande densamme med sin fyndiga humor och barnsliga tro på Gud som vi hade lärt känna. I mötet bad Alfred med glimten i ögat: ”Välsigna dessa officerare och alla människor. Må den som har två skjortor – eller kjolar – avstå från den andra.” avslutar Martta vår pratstund med minnen från en tid som flytt.

Toni Kaarttinen Foto: Krigsropets arkiv

SOTAHUUTO

27

Kadetit Ari ja Eija Kulmala

lauantaina 7.11.2020 SANAN PÄIVÄ JA UPSEERIVIHKIMYS live-striimauksena VAASAN OSASTOStA klo 11 Sanan päivän kokous: ”Jumalan valtakunta” klo 14 Upseerivihkimys: Jumalan valtakunnan lähetit Ari ja Eija Kulmala Vieraina territorion johtajat, everstit Patrick & Anne-Dore Naud Koronaepidemiatilanteen johdosta kokoukset vain live-striimauksena: pelastusarmeija.fi

Tänään elän Komentaja Eva Klemanin hartauskirja-trilogian viimeinen osa.

Kuvitettuna jälleen komentaja Christina Kjellgrenin kauniilla akvarellitöillä.

Saatavana myös ruotsinkielisenä. 15 € + postikulut.

Koko trilogia (myös ruotsinkielisenä): Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän yhteishintaan 25 € + postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi, (09) 681 2300 / Kauppaosasto

28

SOTAHUUTO

Armeijassa tapahtuu Radio / TV Andrum måndag 23.11 kl. 6.54 Yle Vega löjtnant Kati Kivestö Aftonandakt måndag 23.11 kl. 19.15 Yle Vega löjtnant Kati Kivestö Aamuhartaus lauantaina 28.11. klo 6.15 ja 7.15 Yle Radio 1 kapteeni Seppo J. Takala Radiojumalanpalvelus Tampereen osastosta sunnuntaina 29.11. klo 11.00 Yle Radio 1 Luutnantti Kaisu Leino johtaa, luutnantti Riku Leino puhuu.

Nauhoitus 21.11. klo 17.00

Nyt neulotaan yhdessä villasukkia lapsille Tänä vuonna Sielunlämmittäjät-projekti lahjoittaa villasukkia Pelastusarmeijan päiväkotien lapsille.

Sukat voi toimittaa Pelastusarmeijan osastoihin, merkitse lähetykseen ”Sielunlämmittäjät”.

Lisätietoja: aikuis.perhetyo@pelastusarmeija.fi

Sielunlämmittäjät Kaikkia osapuolia lämmittävä projekti

Uusia jäseniä

Uskomme rukouksen voi­­maan!

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Vaasan osastoon sai uuden sotilaan 16.8.20 kun Aino Kulmala, 14 vuotta, teki sotilaan liittolupauksen Jumalalle. Ainon sotilasvihkimyksessä olivat mukana majurit Gerry ja Hannu Lindholm ja majuri Gerry Lindholm vihki Ainon sotilaaksi. Halleluja!

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Amen.

SOTAHUUTO 29

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Arkistojen aarteita

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin.

Vankilalähetystyö on aina ollut merkityksellistä Pelastusarmeijan toteuttamaa työtä niin Suomessa kuin maailmallakin. Kahdessa 1920-luvun uutisnostossa Sotahuuto esittelee vankien parissa tehtyä hengellistä työtä.

Sotahuuto n:o 2 1923 | Lauantaina 13 p:nä Tammikuuta

Kenttäsihteeri, mukanaan muutamia VI osaston tovereita,

muistaa vankeja.

Maamme vankilaviranomaiset ovat ystävällisesti suhtautuneet Pelastusarmeijan käynteihin eri vankiloissa, ja vaikkakin nämä käynnit ovat supistuneet pääasiallisesti laulu-tervehdyksiin, niin uskomme niiden vaikutuksen olevan iäsarvoisen monelle vangeista. Sanotaan yksinäisyyden olevan hyvän kasvattajan ja jos kenen, niin vangin maailmassa on yllin kyllin yksinäisiä hetkiä, ja näillä ei liene niinkään vähäinen merkitys heidän sisäiseen kasvuunsa.

Siksipä Pelastusarmeijan laulajat, huolimatta rajoitetuista tilaisuuksistaan toimia vankilamuurien sisällä, ovat uskossa laulutervehdys-käynneillään kylvänneet 30 SOTAHUUTO

Sanan siementä luottaen näitten yksinäisten hetkien kypsyttävään vaikutukseen.

Saman uskon kannustamana työskentelevät nekin, joille vankien sielun hoito on uskottu. Tämä ilmeni siitä lämminhenkisestä keskustelusta, mikä brigadööri Randelinilla oli Söörnäisten kuritushuonevankilan pastorin kanssa vankilan kansliassa sunnuntaiaamuna 17 p. jouluk.

Brigadööri Randelin, vankien lämmin ystävä, oli näet taas joukkoineen laululla ilahduttamassa mainitun vankilan vankeja, ja sill’aikaa kun miehet vaihtuivat kirkossa – oli näet jo yhdelle ryhmälle laulettu – oli ystävällinen pastori

Palomäki pyytänyt laulajat kansliahuoneeseensa, missä vankien asia herätti monta sydämellistä ajatusta läsnäolleissa. Ja jos ennen oli poistuttu vankilasta hartaalla toivolla, että Pelastusarmeija maassamme, kuten monessa toisessa maassa, saisi vapaammat kädet toimia vankien keskuudessa, poistuttiin sitä nyt samalla myöskin toivoen, että laulumme olisivat ei vain valmistaneet vaihtelua vankilaelämän harmauteen, vaan herättäneet iäisajatuksia, mitkä yksinäisyys kypsyttää iäiseksi elämäksi jollekin – monelle – vankilan muurin sisäpuolella olijaille.

L.R.

2€ n

Marrasukuu 2020 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Sotahuuto N:o 17 | Huhtikuun 28 p. 1928 Vankilalähetys-numero.

Pelastusarmeijan osasto

vankilassa.

Uutta Pelastusarmeijan historiassa on se, että Pentridgen kuritushuoneella, Melbournessa, vihittiin 50 miesvankia pelastussotilaiksi. Komendööri Whatmore johti vihkimisen. Täten muodostui Armeijan ensimmäinen vankilaosasto Austraaliaan. Kaikki ne miehet, jotka täten vankilatovereittensa läsnä ollessa tulivat pelastussotilaiksi, tunnustivat tulleensa pelastetuiksi Pelastusarmeijan vankila-kappalaisen johdon alaisena.

Siinä määrin kuin vankilan kuri sallii, toimii tämä osasto toisten Pelastusarmeijan osastojen tavoin omine lippuineen, omine kersanttimajureineen, omine laulu-

prikaateineen ja soittokuntineen ja pitää yksityisiä sotilaskokouksia ja ”yleisiä” kokouksia, joihin jälkimmäisiin muutkin vangit pääsevät. Tämä luonnollisesti tapahtuu vankiloiden tarkastajan ja vankilan johtajan luvalla.

Tavallisen salvatsionistiunivormun sijasta kantavat nämä sotilaat kolmeväristä armeijanauhapätkää takissaan.

Vieressä oleva kuva kuvaa komendööri Whatmoren johtamaa vaikuttavaa sotilasvihkimistä vankilassa. Sen on piirtänyt salvatsionistitaiteilija Joseph Hoy, joka kuuluu austraalialaisen ”Sotahuudon” toimitusstaapiin.

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 130. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2020 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

31

talven varalle hyvää sanomaa Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni

Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys