Sotahuuto 2020/10

2€ n

Lokakuu 2020 n

Sotahuuto

Sivut 12–16

Anneli & Evelin Aavik:

Oikeassa paikassa Pelastusarmeija Virossa

Sotahuuto

25 vuotta juhlanumero

1890–2020

Krigsropet

SOTAHUUTO

1

2€ n

Lokakuu 2020 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 130. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2020 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

2

SOTAHUUTO

Viron työn rukous- ja uhrisunnuntai 11.10. osastoissa kautta Suomen

Tue tärkeää perheiden, eläkeläisten ja yksinäisten parissa tehtävää työtä: pelastusarmeija.fi/viro

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

n

Lokakuu 2020

n

2€

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Tässä

numerossa

05

Tässä kuussa

08

Pelastusarmeija Virossa – uuden toivon aika

10

14

Viron uudet aluejohtajat: Rakkauden tekoja

19

Toivon talosta elävää toivoa!

22

Teeman tienoilla

23

Minä & Pelastusarmeija

24

Fit 4 Life

26

Grattis Estland!

26

Ett nytt gatusjukhus har öppnats i Norge

28

Armeijassa tapahtuu

30

Sotahuuto 130: Arkistojen aarteita

Anneli & Evelin Aavik: Oikeassa paikassa

08

SOTAHUUTO

3

iCare Espoo Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 ma–pe 10–18, la 10–15 iCare Helsinki Kauppakeskus Columbus Vuotie 45 ma–pe 9–19, la 10–18 iCare Helsinki Myllypuro Kivensilmänkuja 1 ma–pe 9–19, la 10–16 iCare Hyvinkää Kauppakeskus Willa Hämeenkatu 9 ma–pe 10–19, la 10–16 iCare Hämeenlinna Kauppakeskus Tavastila Eteläkatu 14 ma–pe 10–18, la 10–16 iCare Jämsä Koskentie 3 ma–pe 9.30–17, la 9.30–15 iCare Turku Humalistonkatu 9 ma–pe 10–18, la 10–15 icare-secondhand.fi

4

SOTAHUUTO

Tässä kuussa

”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan” 2. Tim. 4:2 Viro on ollut lähes koko historiansa ajan ulkovaltojen hallinnassa.

Vuonna 1918 maa oli Venäjän vallan alla, mutta vuoden 1917 lopulla bolševikkien vallankumouksen seurauksena Venäjällä oli puhjennut sisällissota. Rohkeat ja politiikassa vaikutusvaltaiset virolaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja julistivat Viron itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Se oli todellinen maanjäristys!

Valitettavasti juuri itsenäiseksi julistautunut valtio joutui pian taistelemaan bolševistista Venäjää vastaan idässä ja baltiansaksalaisia asevoimia (Baltische

Landeswehr) vastaan etelässä. Taistelut päättyivät ja Viron itsenäisyys tunnustettiin lopulta vasta helmikuussa 1920 Tarton rauhansopimuksen solmimisen myötä.

Vuotta myöhemmin alkoi Pelastusarmeijan tarina Virossa! Pietarin neljännen osaston sotilaat näkivät vuosia kestäneen sodan aiheuttamat kärsimykset ja ryhtyivät oma-aloitteisesti työhön. Tästä kuultuaan komentaja Palmer kävi Suomesta vierailulla kahden muun upseerin kanssa syyskuussa 1922 ja päätteli, että Pelastusarmeija voisi ryhtyä suunnittelemaan työn aloittamista maassa. 8

Patrick Naud eversti territorion johtaja

SOTAHUUTO

5

Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Narvan osastossa marraskuussa 2018. Majurit Mihail ja Liudmila Baglai puhuivat Armeijan missiosta, ja presidentti Kaljulaid ilmaisi kiitollisuutensa Armeijan työstä kaupungissa.

8 Komentaja Palmer tapasi vähän myöhemmin Viron presidentin Pätsin sekä sisä- ja sosiaaliministerit, jotka suhtautuivat hyvin myönteisesti ajatukseen Armeijan toiminnasta Virossa. Pelastusarmeijan upseerit järjestivät ulkoilmatapahtumia Tallinnassa, Tartossa ja Paidessa, mutta virallisesti Pelastusarmeija aloitti työnsä Virossa vasta vuonna 1927, seitsemän vuotta itsenäistymisen jälkeen. Ensimmäiset pelastussotilaat olivat hyvin rohkeita! He pitivät kokouksia monissa kaupungeissa ja tekivät sosiaalista työtä, jota ihmiset arvostivat.

Työ jatkui toisen maailmansodan puhkeamisesta huolimatta. Vuonna 1940 suuri ja siunattu tehtävä oli jatkunut 13 vuotta, kun virolaisten tilanne muuttui.

Neuvostoliitto miehitti Viron ja liitti sen itseensä. Pelastusarmeijalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa toiminta ja poistua maasta. Operaatio Barbarossaksi kutsutun hyökkäyksen jälkeen vuonna 1941 Virossa alkoi natsi-Saksan miehitys, 6

SOTAHUUTO

joka jatkui Neuvostoliiton uuteen miehitykseen vuonna 1944 saakka.

Vuosikausia kestänyt sota ja kärsimykset olivat hyvin vahingollisia virolaisille. Viro itsenäistyi vihdoin uudelleen Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä vuonna 1991.

Armeijan paluu Viroon Neljä vuotta sen jälkeen – vuonna 1995 – kenraali Paul Rader päätti, että Armeija palaa Viroon jatkamaan työtä, jonka sota oli keskeyttänyt vuonna 1940.

Kolme Armeijan tehtävää koskevaa tärkeää seikkaa:

1. ”Jumalan kutsu palvella siellä, missä on tarve” on aina ollut niiden sydämissä, jotka seuraavat Herraa Jeesusta Pelastusarmeijan sotilaina ja upseereina.

Virossa palveleminen oli Pietarin neljännen osaston sotilaiden ajatuksissa jo vuonna 1921!

2.

Pelastusarmeijan missio oli edistää monien sotavuosien jälkeen Viron elpymistä. Suomalaiset sotilaat ja upseerit tekivät osansa. Olemme kovin iloisia siitä, että kansainvälinen Pelastusarmeija ja erityisesti Pohjoismaiden territoriot, Ruotsi, Norja ja Tanska olivat vahvasti mukana tässä suunnitelmassa. Monet muut territoriot lähettivät taloudellista tukea ja työvoimaa Armeijan työn uudelleen aloittamiseksi Virossa: mikä hieno esimerkki maailmanlaajuisen Pelastusarmeijan yhteenkuuluvuudesta!

3.

Pelastusarmeija ei ole palvellut Virossa vain 25 vuotta, pelastussotilaat ovat palvelleet 38 vuoden ajan!

• •

Ensimmäistä kertaa 1927–1940: 13 vuotta Toista kertaa 1995–2020: 25 vuotta

Kesäkuussa 2019 presidentti Kersti Kaljulaid palkitsi Vorùn Pelastusarmeijan johtajan, kersantti Inge Ojala-Pihlajan ”Lastega ja lastele” -tunnustuspalkinnolla. Palkinnolla annetaan tunnustusta ihmisille ja järjestöille, joiden uusilla aloitteilla tai pitkäaikaisilla toimilla on ollut myönteinen vaikutus lasten ja perheiden hyvinvointiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla. Inge on adoptoinut miehensä kanssa kuusi lasta.

Tänä vuonna oli tarkoitus juhlistaa Pelastusarmeijan työn uudelleen aloittamista Virossa ja maan omistautuneiden pelastussotilaiden 25 vuotta kestänyttä jälkimmäistä taivalta! Kiitämme Jumalaa heidän uskollisuudestaan ja ainutlaatuisesta panostuksesta, jonka he Jumalan nöyrinä palvelijoina ovat antaneet tämän ihmeellisen seikkailun aikana. Monet on jo ”ylennetty kirkkauteen”, mutta vuoden 2020 Armeija on heidän vahvan uskonsa ja kovan työnsä tulosta. Olemme erittäin kiitollisia heidän todistuksistaan!

Nykyään Viro on kommunistien aiemmin hallitsemista maista menestynein, osittain itsenäistymisen jälkeen vallassa olleiden erinomaisten poliitikkojen ansiosta. Yksi merkittävistä on Mart Laar, talousuudistuksen isä, joka toimi pääministerinä 1992– 1994 ja jälleen vuosina 1999–2002.

28.11.2018 Narvan osaston upseerit, sotilaat ja jäsenet iloitsivat kovasti nykyisen

presidentin Kersti Kaljulaidin vierailusta.

Osastoupseerit majurit Mihail ja Liudmilla Baglai ottivat presidentti Kaljulaidin lämpimästi vastaan. Vierailu järjestettiin varsin lyhyellä varoitusajalla, ja presidentin kansliasta oli pyydetty pitämään se epämuodollisena. Majurit puhuivat Armeijan missiosta, ja presidentti Kersti Kaljulaid ilmaisi kiitollisuutensa Armeijan työstä kaupungissa.

Muutamia kuukausia myöhemmin 1.6.

2019 koettiin toinen ilonhetki, kun presidentti Kersti Kaljulaid palkitsi Vorùn Pelastusarmeijan johtajan, kersantti Inge Ojala-Pihlajan Lastega ja lastele -tunnustuspalkinnolla. Lastega ja lastele (Lasten kanssa ja lapsille) -palkinnolla annetaan tunnustusta ihmisille ja järjestöille, joiden uusilla aloitteilla tai pitkäaikaisilla toimilla on ollut myönteinen vaikutus lasten ja perheiden hyvinvointiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla. Inge on adoptoinut miehensä kanssa kuusi lasta.

20.5.2020 Inge sai tunnustuspalkinnon ESTA-yhdistykseltä (Viron sosiaalityöyhdistys). Tämä palkinto annettiin hänelle kaikesta siitä sosiaalityöstä, jota hän on vuosien varrella tehnyt.

Armeijan työ Virossa jatkuu. Olemme erittäin kiitollisia kansainvälisen päämajan järkähtämättömästä tuesta! Rukoilemme, että Viron uudet kokelaat ja sotilaat liittyvät etulinjaan ja vievät Jumalan rakkautta moniin tuon ihastuttavan maan kaupunkeihin.

Tiedämme, että Jumalalla on tilanne hallinnassa.

Patrick Naud eversti Suomen ja Viron territorion johtaja Kuvat: Päästearmeen kuva-arkisto, Harald Heuser & Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

7

Pelastusarmeija virossa 25 vuotta

Pelastusarmeija Virossa

– uuden toivon aika 25-vuotias Viron Pelastusarmeija kuuluu läheisesti myös Suomen Pelastusarmeijan yli 130-vuotiseen historiaan.

Joulukuussa 1921 Suomessa työskentelevä virolaissyntyinen luutnantti Caspar Dahl sai kirjeen Virosta. Pietariin muuttaneita pelastusarmeijalaisia oli tullut takaisin kotimaahansa, ja he halusivat aloittaa työn Virossa. Suomesta lähetettiin upseereita Paideen tunnustelemaan mahdollisuuksia. Pelastusarmeija toivotettiin tervetulleeksi, ja laillinen rekisteröintipäätös tehtiin 24. lokakuuta 1921, mutta toiminnan aloittaminen tyrehtyi sopivien tilojen puutteeseen. Vierailut Virossa jatkuivat. Suomen Pelastusarmeijan johtaja, komentaja Palmer, järjesti Virossa käydessään tapaamisia mm. Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin sekä sosiaali- ja sisäministerien kanssa. Komentajan pitämät ulkoilmakokoukset Tallinnassa, Tartossa ja Paidessa suomalaisten upseerien kanssa keräsivät suuret joukot kuulijoita. Vuonna 1923 komendantti Edla Hällström sai määräyksen Paideen. Työn käynnistäminen ei kuitenkaan vielä onnistunut.

Toiminta rekisteröitiin Viron sisäministeriössä virallisesti 27. marraskuuta 1928 aluksi kansainvälisen päämajan ja Ruotsin alaiseksi yhdistykseksi. Suomeen määrätyt ruotsalaiset upseerit saivat määräyksen Latvian ja Viron Pelastusarmeijan johtajiksi, kunnes joulukuun lopulla 1927 toinen ruotsalaispariskunta sai vastuulleen toiminnan Virossa. Upseerien määräykset, koulutus ja monet vierailut pitivät yhteydet Suomeen ja Ruotsiin vahvoina. Vuonna 1937 Viron Pelastusarmeija liitettiin osaksi Suomen territoriota.

Virolaisten piti odottaa Pelastusarmeijaa useita vuosia, kunnes vuonna 1927 oli mahdollista ”avata tuli” niin kuin Pelastusarmeijassa sanotaan. Avajaiskokous pidettiin Tallinnassa 31. joulukuuta 1927.

Meritien avauduttua Helsingin ja Tallinnan välillä 1965 syttyi uusi toivo siitä, että Pelastusarmeija vielä uudelleen toimisi Virossa. Entisiin pelastusarmeijalaisiin saatiin yhteys, ja uskolliset so-

8

SOTAHUUTO

Hiljaisuuden ja uuden toivon aika 13 toimintavuoden jälkeen hiljaisuus laskeutui Pelastusarmeijan ylle Virossa.

Vuonna 1940 maassa toimi 4 osastoa (paikallisseurakuntaa), Tallinnassa, Tartossa ja Rakveressa sekä 13 upseeria (kokoaikaistyöntekijää). Pelastusarmeijan työn lopettamisasiakirja allekirjoitettiin 4.7.1940.

turit tulivat pitkienkin matkojen päästä yhteisiin kokoontumisiin Tallinnaan.

Nämä taistelijat on jo ylennetty kirkkauteen, mutta heidän rukouksensa on kuultu. 1980-luvulla alkoivat viralliset tunnustelut mahdollisuuksista aloittaa työ Virossa.

Nyt on kulunut 25 vuotta siitä, kun Suomen Pelastusarmeija lähetti uudelleen upseereita Tallinnaan. Lokakuussa 1995 pidettiin juhlalliset avajaiset, ja Mittetulundüshing Päästearmee Eestis merkittiin Viron yhdistysrekisteriin 17.7.1996. Ensimmäinen oma keskus, Tallinnan Koplin osasto, vihittiin käyttöön 4.7.1998.

Mitä tapahtui, kun Pelastusarmeija tuli kaupunkiin univormuineen, torvineen ja rumpuineen? Ihmiset innostuivat asiasta. Mitä tapahtui, kun kaupunkiin tullut upseeri alkoi rohkeasti julistaa evankeliumin sanomaa? Ihmiset ottivat vastaan Jeesuksen ja liittyivät Pelastusarmeijan joukkoihin.

Samassa hengessä tänäänkin!

Sanomaa julistetaan, sosiaalista apua annetaan, ihmisiä kuntoutetaan ja jäseniä koulutetaan Pelastusarmeijan koko ih-

Tarton osasto,

1930-luku.

Pelastusarmei jalaiset myymäs sä Sotahuutoja, 19 30-luku.

iminta vuonna 1999 Virossa alkoi myös leirito .

Loksan leirikeskuksessa

Toivotamme Viron Pelastusarmeijalle Jumalan siunaamia tulevia vuosia.

Viron Pelastusarmeija • • •

•

everstiluutnantti

Kuvat: Pelastusarmeijan kuva-arkisto

osastossa keväällä 2018.

Ave Kalme oli ensimmä inen virolainen pelastus upseeri 60 vuoden tauon jälkeen kesällä 2004.

Arja Laukkanen Artikkeli on julkaistu alun perin Sotahuudossa 10/19.

Artikkelia on päivitetty.

kuva, 1930-luku

Vauvalaulutunti Narvan

misestä huolehtivassa toiminnassa edelleen. Lapsille ja nuorille järjestetään monimuotoista ohjelmaa ja koulutusta.

Viron Pelastusarmeija on saanut vahvistusta upseeristoonsa eri maista: Englannista, Georgiasta, Moldaviasta, USA:sta, Venäjältä ja Suomesta. Toiminnassa olevat työpisteet ovat Tallinnassa aluetoimisto, Koplin osasto ja kuntoutuskeskus Lootusemaja. Osastoja on lisäksi Jõhvissä, Narvassa, Tartossa ja Võrussa sekä leirikeskus Loksalla. Viron Pelastusarmeijalla on kuusi virolaissyntyistä upseeria, joista neljä on työmääräyksessä Virossa ja kaksi Suomessa.

Tallinnan II osaston yhteis

•

Viisi osastoa Upseereita 8, sotilaita 91, siviilijäseniä 53, nuoria sotilaita 7 Osastoissa järjestetään jumalanpalveluksia sunnuntaisin, raamattuopetusta, lasten- ja nuorten toimintaa, naisten ja miesten piirejä, musiikkitoimintaa, jäsenkoulutusta, hengellistä ohjausta ja rukousta sekä sosiaalista virkistys- ja avustustoimintaa.

Kuntoutuskeskus ja -ohjelma (Lootusemaja): Sosiaalista, hengellistä ja psykologista apua päihderiippuvaisille. Kuntouttavaa työtoimintaa, apua laillisten asioiden hoitamiseen ja yhteyden rakentamista perheiden kanssa. Urheilutoimintaa, soppakeittiö sekä ruoka- ja vaatejakelua kaupungin vähävaraisille. Esimerkiksi vuonna 2018 kuntoutusohjelmaan osallistui kuukausittain 16 henkeä, vaateapua sai 5 510 ihmistä ja soppakeittiö tarjosi 17 080 ateriaa.

Leirikeskus (Loksa): Vuosittain siellä järjestetään miesten leiri, naisten leiri, ja lapsille vironkielinen leiri, venäjänkielinen leiri ja kaksikielinen musiikkileiri.

SOTAHUUTO

9

Viron uudet aluejohtajat, kapteenit Andrejs Konovalovs & Irina Konovalova:

Rakkauden tekoja Pelastusarmeijan ominaispiirteisiin kuuluvat määräykset: upseerit saavat uuden palvelupaikan muutaman vuoden välein. Nyt Viron aluetoimistossa on muutosten aika. Aiemmat aluejohtajat, majurit David ja Anna Kotrikadze aloittivat elokuussa Latvian aluejohtajina, ja Viron uusina aluejohtajina aloittivat kapteenit Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova. Sotahuuto pääsi haastattelemaan heitä uuden määräyksen kynnyksellä.

Pelastusarmeijan ominaispiirteisiin kuuluvat määräykset: upseerit saavat uuden palvelupaikan muutaman vuoden välein. Nyt Viron aluetoimistossa on muutosten aika. Aiemmat aluejohtajat, majurit David ja Anna Kotrikadze aloittivat elokuussa Latvian aluejohtajina, ja Viron uusina aluejohtajina aloittivat Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova. Sotahuuto pääsi haastattelemaan heitä uuden määräyksen kynnyksellä.

Andrejs (61) ja Irina (60) ovat viime vuodet asuneet Riikassa, Latviassa. Heidän juurensa ovat Venäjällä ja Unkarissa.

– Olen kotoisin Keski-Venäjältä Glazovin kaupungista, kertoo Andrejs.

– Synnyin Budapestissa toukokuussa 1960, sain juuri keväällä viettää 60-vuotispäiviäni, paljastaa puolestaan Irina.

Andrejs ja Irina kertovat, että he molemmat saivat elää onnellisen lapsuuden.

Andrejs: – Vartuin Agnolan kylässä itäisessä Latviassa. Agnola oli maan katolilaisuuden keskus, ja talomme vieressä sijaitsi ”pyhä lähde”, jonka äärelle monet tekivät pyhiinvaellusmatkoja. Viisivuotiaana osasin jo kirjoittaa ja 10

SOTAHUUTO

lukea, ja opiskelin maantietoa, matematiikkaa ja geometriaa. Kun olin seitsemänvuotias, perheemme muutti Daugavpilsiin, jossa isäni sai työpaikan Itä-Latvian sähköyhtiön pääinsinöörinä. Äitini oli opettaja. Koulussa innostuin musiikista ja soitin koulun musiikkiryhmässä.

Irina: – Isäni oli asevoimien upseeri ja äitini venäjän kielen ja kirjallisuuden opettaja lukiossa. Isäni joutui rintamalle 16-vuotiaana ja taisteli toisen maailmansodan päättymiseen saakka.

Hän haavoittui. Isäni oli suurin sankarini. Vanhempani rakastivat minua kovasti, olin kauan odotettu lapsi. Muutimme usein isän sijoituspaikan perässä. Äitini oli luova ihminen, ja hän innoitti minua, joten jo hyvin nuorena esiinnyin lavalla, lauloin, tanssin ja lausuin runoja. Rakastin konsertteihin osallistumista.

Musiikki on edelleen tärkeää Konovaloveille: – Rakastan musiikin säveltämistä ja nauhoittamista kotistudiossani. Joskus saamme esiintymiskutsuja muiden osastojen tai kirkkojen konsertteihin. Olemme nauhoittaneet muutaman albumin ja esitämme mielellämme lauluja – ylis-

tämme Jumalaa lahjalla, jonka hän on meille suonut, Andrejs sanoo.

Andrejs ja Irina tapasivat Odessan yliopistossa Etelä-Ukrainassa, molemmat opiskelivat rakennussuunnittelua.

Andrejs soitti yliopiston musiikkiryhmässä, ja Irina oli opiskelijateatterissa. Opintojen päättyessä vuonna 1981 he menivät naimisiin. Vuotta myöhemmin perheeseen syntyi tytär, ja vuonna 1985 poika. Tytär asuu nyt Moskovassa, ja poika toimii vaimonsa kanssa Pelastusarmeijan Saldusin osaston johtajana Latviassa. Andrejsia ja Irinaa on siunattu myös kahdella lapsenlapsella.

Tiedustelen heiltä, mitkä he näkevät toistensa parhaina puolina.

– Irina on hyvin rakastava äiti ja isoäiti. Hän omistaa aikaansa lapsille ja lastenlapsille. Tämän luonteenpiirteen myötä hänelle on ollut helppo johtaa asunnottomille suunnattua Halfway to Home (Puolimatkassa kotiin) -projektia. Monet heistä kohtelevat Irinaa äitinään. Irinassa on monia hyviä puolia, mutta tämä on hänessä parasta.

– Andrejsilla on loistava huumorintaju, ja hän on vastuuntuntoinen, ystävällinen ja fiksu.

Viron uudet aluejohtajat, kapteenit Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova tervehtivät Viron ja Suomen pelastusarmeijalaisia ja Armeijan ystäviä.

Andrejs ja Irina työskentelivät insinööreinä rakennusliikkeissä, ensin Ukrainassa ja vuodesta 1987 eteenpäin Latviassa. Neuvostoliiton hajottua Latvian talous romahti, ja melkein kaikki rakennusliikkeet ajautuivat konkurssiin.

Alan työt loppuivat.

– En osannut pysyä toimettomana.

Työskentelin ensin osuuskunnassa ja sitten myyjänä kodinkoneliikkeessä. Vuonna 1995 ruotsalainen kristillinen radio IBRA tarjosi työtä Valko-Venäjän, Latvian, Venäjän ja Ukrainan venäjänkielisten kristillisten ohjelmien tuottajana.

Samaan aikaan työskentelin myös muovitehtaan johtajana, Andrejs kertoo työurastaan.

Evankeliumia sanoin ja teoin Vuosituhannen vaihteessa elämä alkoi johdattaa Andrejsia ja Irinaa kohti Pelastusarmeijaa. Uskoon he olivat tulleet jo aiemmin, vuonna 1993.

Andrejs: – Olin ajatellut Jumalaa jo lapsena, mutta minulla ei ollut elävää uskoa. Tammikuussa 1993 ystäväni kutsui minut mukaansa kirkkoon. Hän sanoi: ”He tarvitsevat muusikoita. Mennään auttamaan, ja he voivat puolestaan auttaa meitä lopettamaan alkoholin ja tupakan käytön.” Aloin kuunnella Jumalan Sanaa, rukoilla ja soittaa ylitysryhmässä. Opiskelin Irinan kanssa Raamattua puolentoista vuoden ajan kotona.

Pidimme rukouspiirejä. Meitä oli 24, ja monet liittyivät kirkkoon tämän kotipiirin kautta. Yhdessä Kristillisen lähetystyön kanssa järjestimme evankeliointia Valko-Venäjällä ja olimme mukana kymmenen uuden seurakunnan aloittamisessa siellä.

Irina: – Uskoin Jumalaan lapsena, mutta suhtauduin häneen enemmänkin mystisenä hahmona. Neuvostoaikaan meille opetettiin, ettei Jumalaa ole olemassa.

Aloimme käydä helluntaikirkossa. Siel-

lä pastorina toimi mies, joka oli uskonsa vuoksi karkoitettu kotimaastaan vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän oli kirjaimellisesti rakastunut Kristukseen ja Jumalan Sanaan. Hän oli hengellinen isämme, ja kun valmistuimme upseereiksi, hänelle myönnettiin vanhemmille tarkoitettu hopeatähti. Vuosien ajan vietimme kaiken vapaa-aikamme kirkossa ja vierailimme sairaaloissa ja vankiloissa. Johdimme jumalanpalveluksia, pidimme kotona rukouspiiriä ja kotikirkkoa.

Vuonna 1999 Konovalovit työskentelivät Norjassa ja tutustuivat tuolloin Pelastusarmeijaan. Vuotta myöhemmin Pelastusarmeija aloitti toiminnan Daugavpilsissa, ja heitä pyydettiin auttamaan saarnaamisessa ja jumapalvelusten johtamisessa.

– Pidimme paljon Armeijan tekemästä työstä, ja päätimme vihkiytyä sotilaiksi. 8 SOTAHUUTO

11

Pieni Andrejs yhteiskuv assa äitinsä, isänsä ja iso

siskonsa kanssa

nkuva

Irinan lapsuude

8 Vuonna 2004 tuolloinen aluejohtaja ehdotti upseerikoulutusta, ja he suostuivat oikopäätä. Heille luvattiin, että he saisivat palvella Daugavpilsissa.

– Halusin upseeriksi, mutta ajattelin, että olisin liian vanha koulutukseen. Pelastusarmeijan kenraali oli vierailemassa Latviassa, ja hän pyysi niitä astumaan esiin, jotka kuulevat Jumalan kutsun upserikoulutukseen. Astuin esiin, täytin lomakkeen, ja vuonna 2005 haastattelun jälkeen minut hyväksyttiin upseerikurssille, Irina kertoo.

Vuonna 2008 Konovalovit valmistuivat upseereiksi ja saivat saman tien määräyksen Riikaan. He vastasivat Riikan venäjänkielisestä toiminnasta Riikan II osaston johtajina ja johtivat myös Latvian vankilatyötä. Riikan II osaston toiminta oli ollut pientä, mutta kasvoi nopeasti.

Ensimmäisessä kokouksessa oli 40 kävijää, kaksi vuotta myöhemmin 120, ja vuonna 2013 osaston seinä piti purkaa, jotta saatiin tilaa 180 istumapaikalle.

Osastossa tehdään vahvaa sosiaalityötä, Irina kertoo: – Riikan II osaston aluetta kutsuttiin Moskovaksi, sillä alueella asui paljon venäjänkielisiä asukkaita, ja siellä oli myös kaksi asunnottomien yömajaa.

Toimintamme tavoitteena oli käytännön evankeliointi, ja yritimme rakentaa osastoamme Pelastusarmeijan perustajien William ja Catherine Boothin periaatteiden mukaisesti. Monet osastolla kävijät olivat kodittomia, addikteja, 12

SOTAHUUTO

liikuntarajoitteisia, eläkeläisiä ja muita, joilla oli suuri avuntarve. 90 prosenttia heistä oli miehiä. Riikan II osaston sosiaalityö oli ja on vahvaa: on soppakeittiö, suihkumahdollisuus sekä vaatteiden ja ruokatavaroiden jakoa. Jumala antoi meille näyn, ja avasimme Halfway to Home -projektin niille asunnottomille, jotka halusivat muuttaa elämäänsä ja päästä takaisin yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Monet löysivät uuden suunnan, saivat töitä, vapautuivat päihteistä, ja vietimme jopa kaksia häitä.

Yövartio on toiminut myös aktiivisesti, tiimimme ovat toimittaneet lämmintä ruokaa asunnottomille.

Konovalovit rakastavat raamatunlukua sekä rukousta – henkilökohtaista aikaa Jumalan kanssa.

– Rakastamme raamatunlukua niin syvästi, että viimeiset puolitoista vuotta kävimme läpi Matteuksen evankeliumia viikoittaisessa raamattupiirissä. Rukoilemme päivittäin, ja Jumala on myös vastannut rukouksiimme.

Heidän rakastamissaan raamatunpaikoissa korostuu ”Sydän Jumalalle, käsi ihmiselle” -ajatus.

– Room. 5:8: ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” Mottomme on ”evankeliumia sanoin ja teoin”.

Koen, että uskossa elävä on velvoitettu todistamaan rakkautensa ihmisiin ja Jumalaan koko elämänsä ajan. Ei voi

vain puhua rakkaudesta. Jos vanhempani olisivat vain puhuneet rakkaudesta toisiinsa, niin en olisi koskaan syntynyt, Andrejs iskee silmää, ja Irina jatkaa hymyillen: – Matt. 25:40: ”Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’” Tämä on hyvin armeijamainen jae.

Uuden määräyksen edessä Elokuussa Andrejs ja Irina aloittivat määräyksessä Pelastusarmeijan Viron aluejohtajina. Haastatteluhetkellä he ovat juuri uuden kynnyksellä.

– Meille tämä määräys on suuri kunnia ja iso vastuu. Olemme toimineet 13 vuotta osastoupseereina, ja nyt olemme uuden edessä. Tilanne jännittää, mutta tiedämme, ettei Jumala hylkää meitä ja että hän tulee auttamaan meitä matkallemme.

Viro on Konovaloveille tuttu, mutta Suomeen he eivät ole vielä tutustuneet.

– Olemme vierailleet Virossa useita kertoja. Meillä asuu ystäviä täällä. Kadetteina palvelimme Narvassa, ja kävimme myös vuonna 2013 latvialaisten upseeritoveriemme kanssa Tallinnassa tutustumassa Pelastusarmeijan paikalliseen työhön. Pelastusarmeijan toiminta Virossa on siis hiukan tuttua.

– Suomessa emme ole vierailleet, mutta odotamme mielenkiinnolla. Olemme

na 1993. livat uskoon vuon ään.

Andrejs ja Irina tu ukaan ylistysryhm kutsuivat heidät m Muusikkoystävät

kuulleet paljon tästä kauniista maasta ja sen äärimmäisen rauhallisista ihmisistä.

Uskomme, että Jumala rakastaa tätä ihanaa maata.

Uusi määräys tuo uusia haasteita, mutta tarkoittaa myös luopumista menneestä.

– Minulle tulee olemaan haaste, etten voi jatkuvasti saarnata. Se on ollut tärkeä osa elämääni niin pitkään. Latviassa olen tehnyt vakituisesti lähetyksiä kristilliseen radioon, ja sitä tulee myös ikävä, Andrejs sanoo, ja Irina jatkaa: – Naistyön johtaminen Riikassa oli haaste, koska osastossamme oli hyvin vähän naisia. Toivon, että pystyn toimimaan hyvänä naistyön johtajana Virossa.

– Jumalalla on aina ollut meille yllätyksiä, useimmiten hyviä yllätyksiä. Uskomme kohtaavamme paljon uutta ja mielenkiintoista määräyksessämme. Olemme tutustuneet Suomen ja Viron territorion strategiaan. Tuleva johtamisfilosofiamme muodostuu sitä mukaa kun opimme tuntemaan Viron Pelastusarmeijan ja näemme, mitkä asiat toimivat ja mitkä asiat tarvitsevat kehittämistä. Armeijavuosien aikana olemme olleet mukana kouluttamassa neljää upseeria ja avaamassa kolmea osastoa.

Toivomme, että tällaista kehitystä näkyisi Virossakin.

Riikan II o

saston ko

kous

n Riikan II osasto yövartio toimittamassa aa lämmintä ruok e ill om tt no asun

Kenraali André C ox ja komenta ja Silvia Cox (kuvassa keskellä ) vierailiv at Riikan II osaston vieraina vuonna 2017

Toni Kaarttinen Kuvat: Andrejsin ja Irinan kuva-albumi

SOTAHUUTO

13

Anneli & Evelin Aavik:

Oikeassa paikassa Anneli ja Evelin Aavik ovat kaksossiskokset, joiden elämänlangat ovat kietoutuneet yhteen Pelastusarmeijan kanssa. Anneli on kapteeni ja Koplin osaston johtaja ja Evelin puolestaan työskentelee Viron aluetoimistossa ohjelmatoiminnan avustajana. Kumpikaan heistä ei osannut arvata, mihin vierailu tämän ”oudon”, mutta lämpimän yhteisön lastenkerhossa johdatti.

Anneli ja Evelin Aavik ovat 32-vuotiaat kaksossisarukset. Perheeseen kuuluu myös vanhempi sisar Kristiina sekä vanhemmat. Lapsuutensa he viettivät Maardun pikkukaupungissa, joka sijaitsee Tallinnan läheisyydessä jonkin matkaa Tallinnan TV-tornilta itään. Lapsuus oli aktiivinen ja seikkailullinen.

– Olimme aina ulkona. Saimme tehdä kaikkea sellaista, mikä on lapsilta nykyisin kielletty. Kahdeksanvuotiaina juoksentelimme pitkin metsiä ja soita ja sytytimme nuotioita, he muistelevat. Kaksosuudessa oli etunsa: – Koskaan ei tarvinnut huolehtia, lähtevätkö kaverit ulos leikkimään. Meillä oli aina toisemme.

Monet kaksoset kehittelevät oman salakielen. Kysyn Annelilta ja Eveliniltä, oliko heillä näin.

– Ei suoranaisesti kieltä, mutta meillä on aina ollut omia sanoja, ilmaisuja ja sisäpiirivitsejä, joita vain me ymmärrämme, siskokset naurahtavat. – Se tapahtuu luonnollisesti ja ajattelematta meidän keskinäisissä keskusteluissamme.

He eivät myönnä huijanneensa kavereita tai opettajia: – Emme koskaan olleet niin ilkeitä!

Emmekä näyttäneet niin identtisiltä, jo14

SOTAHUUTO

ten suurin osa kavereistamme ja opettajistamme pystyi kyllä erottamaan meidät toisistamme, he toteavat hymyillen.

Anneli ja Evelin syntyivät vuonna 1988, joten neuvostoajasta heillä ei ole muistoja. Mutta ne nousevat esiin vanhempien kertomissa kokemuksissa: – Muistamme äidin kertoneen, että Virolla kesti oma aikansa päästä jaloilleen. Hän kertoo seisoneensa kaupassa pitkän aikaa jonossa saadakseen banaaneja.

Anneli ja Evelin muistelevat lapsuuden vuosia lämmöllä.

– Olemme tyytyväisiä, ettemme syntyneet rikkaaseen hienostoperheeseen, sillä silloin tuskin olisimme saaneet tehdä asioita niin vapaasti. Kaipaamme niitä aikoja! Kun seuraamme siskonlapsia, niin heidän lapsuutensa on aivan erilainen. Meidän oli käytettävä mielikuvitustamme, sillä meillä ei ollut isoa määrää leluja. Meidän oli keksittävä itse kaikkea jännää… ”Tuo metsä on täynnä pahoja hirviöitä.” Ne olivat hauskoja aikoja!

Tytöt pitivät koulunkäynnistä Maardussa, mutta kun perhe muutti Tallinnaan, uuden koulun ilmapiiri ei ollut heille mieleen.

Anneli: – Lapset Tallinnassa olivat niin erilaisia… Miten sanoisin sen nätisti…

Evelin: – He olivat hyvin hemmoteltuja ja etuoikeutettuja. Kaikki olivat niin keskittyneitä siihen, mitä omistat ja mitä et ja millaisissa vaatteissa kuljet. Tunsimme itsemme ulkopuolisiksi.

Peruskoulun jälkeen oli aika pohtia jatko-opintoja. Luonnollisesti siskokset valitsivat saman polun: – Menimme kahteen ammattikouluun. Ensimmäisessä opiskelimme sosiaalityötä, mutta sitten vaihdoimme toiseen opiskellaksemme IT-alaa. Olisi tuntunut oudolta opiskella eri paikoissa. Tänäkin päivänä todennäköisesti tekisimme sen yhdessä.

Lastenkerhosta elämänpoluksi Ensikosketuksen Pelastusarmeijaan Anneli ja Evelin saivat lastenkerhon kautta. Naapurissa asuva ystävä kutsui Annelin mukaan.

– Minua hiukan epäilytti, koska en tiennyt mistä on kyse, joten en heti kutsunut Eveliniä seurakseni. Ajatukseni oli, että tarkkailen pari viikkoa, ja sitten jos totean paikan turvalliseksi, otan Evelinin mukaan. 8

Evelin ja Anneli Aavik yhteiskuvassa Tallinnan Koplin osaston edustalla.

Pelastussotilas Evelin Aavik työskentelee Viron aluetoimistossa ohjelmatoiminnan avustajana ja kapteeni Anneli Aavik on Koplin osaston johtaja.

Lisäksi hän on Pelastusarmeijan ihmiskaupan vastaisen työn kansallinen yhteyshenkilö Virossa.

SOTAHUUTO

15

ssa iskuva oli villi a yhte in tensa is u u la s a p k k la ona. o n kalu eidä ina ulk ilta H a . a e s s m Tytöt e an lim ps me nssin k ellinen: – O ä on la ntelim simpa a, mik s t k is u a it o ll v e ju kse u s a k a li n e a ie k ia ja m ä kaik nvuot ioita, e tehd deksa e nuot m Saimm ielletty. Kah im t y t y k s in soita ja nykyis tsiä ja e illen. y m m in y pitk vat h le e t is u tytöt m

Anneli ja Ev elin ovat ain a olleet lähei – Meillä on ai siä. na ollut tois emme.

8 – Menin sinne, ja olin järkyttynyt nähdessäni univormupukuisen miehen.

Se oli Viron aluejohtaja, majuri Wesley Sundin. Mietin, olenko ongelmissa.

Mutta alkujärkytyksen jälkeen huomasin sen olevan kiva paikka.

– Muistan Annelin kertoneen kaikista mielenkiintoisista asioista, joita hän oli siellä nähnyt. Erityisesti tamburiinit jäivät mieleeni! Tulin mukaan ja pidin siitä. Ilmapiiri oli erilainen, lapset eivät vaikuttaneet snobeilta, etuoikeutetuilta ja tuomitsevilta, kuten koulukaverimme. Nämä lapset olivat kuin me. Se oli hieno tilaisuus saada uusia ystäviä.

Aavikien perhe ei ollut uskonnollinen, mutta tyttöjen osallistuminen kristillisen Pelastusarmeijan toimintaan ei herättänyt vastustusta vanhemmissa.

– Neuvostoaikana ei ollut sellaista asiaa kuin uskonto, joten se oli vanhemmille vierasta. Mutta he eivät vastustaneet, olivat vain tyytyväisiä, että olimme poissa kadulta ja pahanteosta!

16

SOTAHUUTO

ta myöhemmin a ja vajaa vuot in tia uo -v 15 . ia sotilaita nuorten kanssa nelista tuli nuor Koplin osaston an Evelinistä ja An nn lli Ta n ssa tytöt muide sotilaita. Kuva

Tytöistä tuli nuoria sotilaita 15-vuotiaina ja vajaa vuotta myöhemmin sotilaita. He molemmat kokevat, että Armeijalla oli erittäin myönteinen vaikutus nuoreksi aikuiseksi varttumiseen.

Anneli: – Olin hyvin ujo. Upseerit ja muut aikuiset kohtelivat meitä kunnioittavasti – eivät lapsina, vaan kuin tiedostavina nuorina. Se ravisti minut kuorestani, ja tulin puheliaammaksi ja sosiaalisemmaksi. Aikuisena tästä on ollut minulle paljon hyötyä, uskallan kohdata ihmisiä aivan eri tavalla.

Evelin: – Armeija antoi minulle ympäristön, jossa viihdyin, tapasin uusia ihmisiä ja sain hienoja mahdollisuuksia.

Löysin itsestäni taitoja, joita en tiennyt omaavani. En olisi ikinä arvannut, että opin soittamaan pianoa ja torvimusiikkia! Oli myös hienoa osallistua leireille ja erilaisiin tapahtumiin. Ilman Pelastusarmeijaa teinivuoteni olisivat olleet hyvin tylsiä! Olen saanut testata rajojani ja katsoa mihin pystyn.

Erkanevat polut kohti yhteistä päämäärää Molemmat ovat jatkaneet armeijapolulla, mutta eri reiteillä. Evelin on työskennellyt kymmenen vuotta ohjelmatoiminnan avustajana Pelastusarmeijan Viron aluetoimistossa.

– Olen kuin torakka, joka ei lähde pois kulumallakaan, Evelin naurahtaa.

Hänen tehtävänsä toimistolla ovat olleet monenlaisia: – Aloitin käännös- ja toimistotehtävissä. Virallinen tittelini on ohjelmatoiminnan avustaja, joten kaikkeen ohjelmaan liittyvässä toimin avustajana, kuten leirien ja tapahtumien järjestämisessä. Mutta jokaisen aluejohtajan myötä tehtävänkuvani on muuttunut. Cedric Hillsin kauden aikana ja sen jälkeen työni on muuttunut luovemmaksi, sillä olen saanut graafisen suunnittelun tehtäviä. Olemme tehneet viron- ja venäjänkielistä lehteä Sõnaa muutaman nume-

”Toivomme, että useampi nuori näkisi Armeijan, kuten me näimme sen nuorina.

Muistamme miten hauska ja kutsuva Armeija oli – se tuntui oikealta paikalta meille. Toivomme samaa uudelle sukupolvelle.”

ron. Lehteä ei nyt ole ilmestynyt vähän aikaan, mutta taidoista on hyötyä, sillä taitan edelleen ohjelmalehtisiä ja julisteita. Työ on hauskaa… On mahtavaa oppia työn myötä uusia taitoja!

Anneli puolestaan sai upseerikutsun.

Hänen silloiset esimiehensä kapteeni Clarkit muuttivat Tallinnasta Narvaan, ja Annelille tarjottiin mahdollisuutta jatkaa työssä siellä. Samalla hän saisi olla kersanttina kolme vuotta ja päättää tuona aikana, kiinnostaisiko upseerikoulutus häntä. Anneli päätti tarttua tilaisuuteen.

– Kersantiksi tuleminen oli hyvin mielenkiintoista: olla kuin upseeri olematta upseeri. Toisena vuonna upseerikoulutus alkoi ajatuksena kiehtoa minua. En ollut huolissani tulevasta työllistymisestä, mutta en osannut kuvitella elämää enää ilman Pelastusarmeijaa. Kävin sydämessäni keskusteluja Jumalan kanssa, onko tämä sitä, mitä hän minulta haluaa. Keskustelin myös hengellisten oppaideni kanssa. He olivat minulle rakkaita ihmisiä, joilta hain hengellistä tukea ja ohjausta. Puolen vuoden pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että tämä on kutsumukseni.

Upseerikoulutus alkoi, ja Annelin yllätykseksi hänen odotettiin muuttavan Suomeen.

– Se oli shokeeraavinta! Edelliset valmistuneet virolaiset upseerit, Ave Kalme ja Alexei Burunov, matkustivat kouluaikana vain silloin tällöin Suomeen lähiopiskeluun. Muutto tuntui vaikealta, koska olin jälleen lähellä perhettäni ja kotiosastoni yhteyttä, mutta toisaalta olin aina halunnut kokea ulkomailla asumisen, joten miksi ei?

– Kadettimääräykseni oli 50 % opiskelua, 30 % avustamista Helsingin osastossa ja 20 % sosiaalista ja nuorisotyötä.

Mutta ei se niin mennyt, se oli enemmänkin 100 % opiskelua, 100 % osastotyötä ja 100 % kaikkea muuta, Anneli helähtää nauruun ja jatkaa: – Ensimmäisenä kesänä minut lähetettiin töihin eläkeläisleirille Nummelaan. Muistan, miten kauhistuttavaa se oli, sillä en puhunut lainkaan suomea. Se oli kuitenkin myös sydäntä lämmittävää ja hauskaa, sillä he yrittivät opettaa minulle suomenkielisiä sanoja. Kaksi ensin oppimaani sanaa oli ”mehua” ja ”maitoa”, sillä tehtäväni oli ruokailussa kysyä, kumpaa he haluavat.

Anneli valmistui upseeriksi vuonna 2015, ja hän oli kadettiaikana saanut määräyksen Tarton osastoon. Sitä seurasi paluu Tallinnaan Koplin osaston johtajaksi.

– Se oli oudoin mahdollinen määräys!

Kaikki ovat tunteneet minut siitä lähtien, kun saavuin tänne 14-vuotiaana. On hyvin omituista toimia nyt heidän osastonjohtajanaan. He muistelevat: ”Sinähän teit tällaista ja tällaista nuorena tyttönä...”

Onneksi he eivät käytä sitä minua vastaan, kunhan muistelevat ja kiusoittelevat, Anneli toteaa hymyillen.

Nyt kun molemmat asuvat Tallinnassa, he näkevät toisiaan paljon useammin.

– Kyllä, kaiken aikaa! Tuplatuho on taas yhdessä!

Evelin: – Yritämme olla yhdessä niin paljon kuin mahdollista, sillä emme voi tietää, milloin Anneli saa määräyksen muualle.

Anneli: – Vietämme kaikki viikonloput yhdessä. Tiedostamme, että mah-

dollisen muuton jälkeen voimme tavata korkeintaan kuukausittain.

Tiedustelen siskoksilta, miten he kokevat hengellisen elämänsä tällä hetkellä.

Evelin: – Minun on täytynyt löytää itseni uudestaan. Tullessani uskoon tunsin, kuinka uskoni vain kasvoi ja kasvoi, mutta myöhemmin koin, että hengellinen kasvuni pysähtyi. Nyt olen aktivoitunut ja työskentelen hengellisen elämäni eteen, luen ja kuuntelen enemmän. Yritän nähdä asioita uudesta näkökulmasta… aloittaa hiukan kuin tyhjältä pöydältä.

Anneli: – Valitettavasti olen uskossani tällä hetkellä turhan tyytyväinen.

Kristityn ei tule olla liian omahyväinen.

Yritän haastaa itseäni ulos mukavuusalueeltani.

Laulaen ja tanssien Maardusta Japaniin Musiikki ja tanssi ovat olleet Annelille ja Evelinille tärkeitä lapsuudesta lähtien.

– Laulamisesta olemme aina pitäneet.

Lauloimme jo pieninä, kun teimme retkiä metsään ja merenrannalle. Osallistuimme koulun kuoroihin. Tanssin aloitimme myös nuorena, kahdeksanvuotiaina countrytanssilla.

Siskokset ovat esiintyneet lukuisissa Pelastusarmeijan tilaisuuksissa ja juhlissa.

– Jos voisimme siirtää ajan viisareita taaksepäin, niin tanssisimme ja laulaisimme vielä enemmän!

Laulun lahja tarjosi sisaruksille myös ainutkertaisen kokemuksen vuonna 2012 – esiintymisen japanilaisessa tv-ohjelmassa! 8 SOTAHUUTO

17

e, matkall tuiselle a la t a u s s in ise ta japanila pääsivä tymään ja Evelin n li ii s e e n n n A ttii ät kutsu kun heid ssa! lma T V-ohje

Tytöt ovat läheisiä, ja nyt kun molemmat asuvat Tallinnassa, he viettävät paljon aikaa yhdessä.

Yhteiset kävelyretket kotikaupunkiin Maarduun olivat koronakeväänä korvaamattomia.

8 Annelilla ja Evelinillä oli yhteinen YouTube-kanava, jolle he olivat postanneet lauluvideoitaan. Japanilaisen viihdeohjelman tekijätiimi kiinnostui eksoottisesta vaaleasta esiintyjästä, sillä he eivät huomanneet, että videoilla esiintyi kaksi eri henkilöä. Asian tultua ilmi tiimi oli vain entistä innostuneempi!

– Olin palaamassa koulutuksesta laivalla kotiin, kun sain viestin YouTubetilin postilaatikkoon. Viestissä henkilö kertoi työskentelevänsä japanilaiselle tv-yhtiölle, ja he halusivat meidän tulevan esiintymään paikalliseen tv-ohjelmaan. Ajattelin, että tämä on selvä huijaus! Pistin tuon työntekijärukan koville. Halusin todisteita, ettei kyse ole huijauksesta ja ties vaikka hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta. Mies lähetti henkilötodistuksensa, ja sain tarkistettua hänen henkilöllisyytensä Japanin suurlähetystön kautta. Olimme Evelinin kanssa hyvin innostuneita mahdollisuudesta päästä Japaniin! Anneli muistelee hymyillen.

18

SOTAHUUTO

– He valitsivat meille laulut. Esitimme laulun, jota oli laulanut japanilainen kaksosduo The Peanuts 60-luvulla.

Se oli hyvin mielenkiintoista ja todellinen kerran elämässä -kokemus. Tuntui hyvin epätodelliselta koko sen ajan.

Mieleenpainuvaa oli myös, miten kilttejä ja kohteliaita kaikki olivat, Evelin täydentää.

Laulun ja tanssin ohella Evelin harrastaa digitaalista taidetta.

– Se on ollut hyvä harrastus näin koronakaranteenin aikana!

Siskosten yhteisenä harrastuksena ovat myös viikonloppukävelyt.

– Teemme kävelyretkiä kotikaupunkiimme Maarduun. Matkaa kertyy kaikkinensa noin 25 kilometriä. Niiden aikana voimme jutella, kuunnella musiikkia ja podcasteja, katsoa maisemia ja tutkia asioita… Tunnemme olevamme jälleen ne pikkutytöt Maardusta.

Nyt lokakuussa Viron Pelastusarmeija viettää 25-vuotispäiviä. Koronapandemian vuoksi juhlallisuudet on siirret-

ty ensi kesään. Kyselen, millaista juhlaa on luvassa.

Evelin: – Teemme valmisteluja aluetoimistossa. Tarkoituksena on järjestää useampia kokouksia, joista yksi olisi keskittynyt esittävään taiteeseen, tanssiin ja musiikkiin. Toivomme kaikkien osastojen osallistuvan esimerkiksi draamaesityksin. Se on yhteinen juhla.

Lopuksi he esittävät toiveen: – Haluaisimme useamman nuoren näkevän Armeijan, kuten me näimme sen nuorina. Armeijan ongelmana Virossa on se, etteivät nuoret koe sitä kiinnostavana. Armeijan pitää kehittyä nuorekkaammaksi hukkaamatta kuitenkaan perusarvojaan ja olemustaan. Muistamme, miten hauska ja kutsuva Armeija oli – se tuntui oikealta paikalta meille. Toivomme samaa uudelle sukupolvelle.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Anneli & Evelin Aavikin kuva-albumi

Toivon talosta elävää toivoa!

Toivon talo on päihderiippuvaisten ”Elävä toivo” -kuntoutuskeskuksen sekä kodittomille ja syrjäytyneille suunnatun soppakeittiön muodostama kokonaisuus Koplin kaupunginosassa Tallinnassa.

Tässä jutussa Toivon talon johtaja Renno Rannamäe kertoo, millaista työtä Toivon talossa tehdään ja millainen merkitys sillä on apua saaville – sekä hänelle itselleen.

Tallinnan Toivon talon toiminta on monimuotoista. Pääasiallisesti se on kuntoutuskeskus miehille, jotka kamppailevat alkoholi- tai huumeongelmien kanssa.

Otamme vastaan myös vankilasta vapautuneita miehiä, jotka haluavat muut-

taa elämäänsä. Täällä päihdekuntoutujat saavat osallistua 9–12 kuukauden mittaiseen ohjelmaan. Näiden kuukausien aikana miehet oppivat ymmärtämään, mikä heidän elämässään on mennyt vikaan ja millaisia päätöksiä tulee tehdä,

jotta ei jatkossa tule uudestaan riippuvaiseksi. Ohjelmamme perustuu Raamattuun, ja on hienoa nähdä ihmisten elämän muuttuvan, erityisesti niiden, jotka tulevat alkoholin, huumeiden, vihan ja väkivallan täyteisestä alamaailmasta. 8 SOTAHUUTO

19

Toivon talon soppakeittiössä on tarjolla keittoa kaikille, nimeä ja asuinpaikkaa ei kysytä.

Porukka koossa! Toivon talon johtaja Renno Rannamäe peukut pystyssä.

8 Apua saa kerrallaan kaksikymmentä miestä. He saavat meillä myös psykologin apua ja tukea. Yhdeksänkuukautisen ohjelman päätyttyä miehillä on mahdollisuus asua täällä vielä kolme kuukautta, löytää töitä ja säästää rahaa uutta elämää varten. Ohjelmasta valmistuva ei voi sopeutua yhteiskuntaan yhtäkkiä, joten sen täytyy tapahtua asteittain. Jos ohjelman suoritettuaan haluaa jatkaa vapaaehtoisena, me annam20 SOTAHUUTO

me myös siihen mahdollisuuden. Tällä hetkellä neljä miestä on päättänyt palvella näin ohjelmassa olevia. Meillä on talossa viisi työntekijää, joilla on omat vastuualueensa.

Soppaa syrjäytyneille Toivon talossa toimii myös kodittomille ja vähävaraisille suunnattu soppakeittiö.

Olemme palkanneet kokin, ja kuntoutuskeskuksen miehet avustavat ruokasa-

lin kattamisessa ja astianpesussa. Suurin osa soppakeittiön asiakkaista on vuosikausia lähistöllä asuneita ihmisiä, mutta tarjoamme keittoa kaikille halukkaille kyselemättä heidän nimeään tai asuinpaikkaansa. Nykyään voimme tarjoilla keittoa kolme kertaa viikossa (yhteensä 360 litraa), mutta suunnitelmissa on laajentaa palvelu vähintään viisipäiväiseksi. Autamme 500–600 ihmistä viikoittain. Noin puolella heistä on kyllä koti,

Urheilu on yhdistävä tekijä. Miehet pelaavat jalkapalloa läpi vuoden joka sunnuntai, kesäisin ulkona ja talvisin urheiluhallissa.

mutta he tulevat syömään, koska heillä ei aina ole rahaa ruokaan. Päivän päätteeksi pakkaamme lopun keiton termospulloihin tai purkkeihin ja annamme ne kotiin vietäväksi.

Jakelemme myös ruoka-apuna leipää, vihanneksia ja hedelmiä. Jaamme myös vaatteita, joita olemme saaneet lahjoituksina tukijoiltamme.

Asiakkaamme ovat kiitollisia siitä, että he saavat meiltä tukea melkein päivittäin. He tietävät, että on sallittua käydä täällä myös aukioloaikojen ulkopuolella. Usein ihmiset kaipaavat vain ymmärtäjää ja jotakuta, jolle kertoa vaikeuksistaan. Monet soppakeittiön asiakkaistamme ovat kyselleet vapaita paikkoja kuntoutuskeskuksesta.

Jos vapaata on, he ovat osallistuneet ohjelmaan ja löytäneet uuden suunnan elämälleen. Meillä on hyvät suhteet paikalliseen sosiaalitoimistoon, he tuntevat toimintamme ja saattavat ohjata tänne kriisitilanteeseen joutuneita ihmisiä.

Urheilusta yhteisöllisyyttä Uskomme, että urheilu yhdistää, ja se on loistava tapa viettää aikaa yhdessä. Siksi pelaamme joka sunnuntai jalkapalloa, kesäisin ulkona ja talvisin urheiluhallissa. Pitkän aikaa riippuvuudesta kärsineet ihmiset ovat usein huonokuntoisia. Tällä tavalla voi halutessaan aloittaa kuntoilun, ja jalkapallo on yksi vaihto-

ehto. Jos ei voi tai halua pelata jalkapalloa, voi käydä uimahallissa, ja treenin jälkeen pääsee saunaan. Tänä vuonna kokeilimme sisäjääkiekkoa, se on myös ollut hauskaa puuhaa.

Olemme ottaneet osaa moniin jalkapalloturnauksiin ja voittaneet useita pokaaleja. Otamme osaa vuosittain suureen turnaukseen, johon osallistuvat kaikki Viron kristilliset kuntoutuskeskukset, ja vierailevia joukkueita on ollut myös muun muassa Suomesta ja Espanjasta. Viime vuonna saimme hopeaa.

Siunattua työtä Olen itse entinen addikti. Liityin kuntoutusohjelmaan vuonna 2014. Sitä ennen elin jumalatonta elämää ja käytin sekä alkoholia että huumeita yhteensä kaksikymmentä vuotta. Kaipasin pitkän aikaa muutosta elämääni, mutta en osannut tehdä asialle mitään. Riippuvuuteni takia menetin lopulta niin kotini, perheeni, työni kuin ihmissuhteenikin. Olin 36-vuotias, ja elämäni oli sirpaleina.

Sain kuitenkin uuden tarkoituksen elämälleni kun tutustuin Jeesukseen, silloin elämäni alkoi muuttua.

Halusin auttaa ihmisiä, jotka eivät vielä tiedä, miten päästä irti riippuvuudesta. Vuonna 2017 ilmoittauduin Pelastusarmeijaan vapaaehtoiseksi, ja muutaman kuukauden päästä minulle tarjottiin työpaikkaa täältä. Uskon Jumalan kutsuneen minut tähän työhön, sillä ymmärrän ja

osaan kuunnella apua hakevia addikteja ja tiedän, miten voin auttaa heitä.

Kaikki työntekijämme ovat saaneet kansallisen tason koulutusta erityisesti huumeriippuvuuksien alalla. Nykyään vastaan talon hallinnosta ja pidän yhteyttä paikalliseen hallintoon ja kaikkiin organisaatioihin, joiden kanssa työskentelemme. Pidän työstäni ja koen olevani siunattu.

Olemme erityisesti niitä varten, jotka on erilaisuuden vuoksi syrjäytetty yhteiskunnasta. He eivät taustansa, kykyjensä tai sosiaalisen statuksensa vuoksi pääse yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, mutta täällä Toivon talossa heille tarjotaan keiton lisäksi ystävällisyyttä ja ymmärrystä. He saavat olla oma itsensä, eikä heitä tuomita tai torjuta. Sen takia he tulevat tänne yhä uudelleen. Jos joku heistä haluaa tehdä muutoksen ja aloittaa raittiin elämän, tarjoamme siihen mahdollisuuden ilman minkäänlaista taloudellista velvoitetta. Jos kuntoutuskeskuksemme ei jostain syystä ole sopiva, kerromme Viron muista kuntoutuskeskuksista. Jaamme tietoa myös naisille suunnatuista kuntoutuskeskuksista.

Toivon talosta on tullut kaupunginosamme sydän.

Renno Rannamäe Toivon talon johtaja Kuvat: Toivon talon kuva-albumi

SOTAHUUTO

21

Teeman tienoilla Palstalla pohditaan lehden teemaa hengellisestä näkökulmasta.

Hyvää kohti Vuosia sitten olin lomamatkalla Hiidenmaalla. Hellahuonemajoituksemme pihalla oli pirttipöytä ja leppoisa tunnelma.

Muistan, kuinka kesäaamun raikkaudessa nautin aamiaisesta ja auringosta, kun virolainen mies liittyi seuraani termospullonsa kanssa. Toivottelimme hyvät huomenet ja päädyimme lopulta keskustelemaan vilkkaasti.

tumaan kotoisalta. Usein on laulettu tuttuja laulujakin. Vaikka puheesta iso osa on ehkä jäänyt ymmärtämättä, olemme joka kerta tulleet kosketetuksi – joskus jopa uskaltaneet itse haparoivalla kielitaidolla sanoa jotakin. Uskon kautta syntyvä yhteys tuntuu erityisen ihmeelliseltä silloin, kun on kaukana kotoa ja vieraassa kieliympäristössä.

Olin opiskellut yhden lyhyen kurssin viron kieltä. Mies oli työnsä vuoksi oppinut hiukan suomea. Keskustelumme oli merkillistä kielten sekamelskaa. En muista enää yhtään, mistä puhuimme, mutta muistan oivaltamisen ja yhteyden riemun – me ymmärrämme toisiamme!

Pelastusarmeijassa työskentely onkin muuttanut maailmani pienemmäksi. Virolaiset upseerit ovat nykyisin osa työyhteisöäni. Upseerikouluaikana tapasin myös monia saman kutsumuksen saaneita ihmisiä eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa. Vaikka jokaisen tarina oli erilainen ja erilaisessa kulttuurissa koettu, syttyi kaikkien silmiin sama valo, kun he kertoivat kutsumuksestaan. Kun rukoilimme ja lauloimme yhdessä, kaikki rajat olivat poissa.

Saman sukuista, mutta vielä syvempää iloa olen kokenut monesti myös silloin, kun olemme lomamatkoilla ulkomailla vierailleet Pelastusarmeijan jumalanpalveluksessa. Lippu, vaakuna, univormut, lämmin tervetulotoivotus ja pelastusarmeijalainen välitön jumalanpalveluskulttuuri ovat saaneet olon tun22

SOTAHUUTO

Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, hän kirkastakoon meille kasvonsa. Silloin koko maa oppii tunte-

maan sinun tiesi, Jumala, ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat. Ylistäkööt kansat sinua, Jumala, ylistäkööt sinua kaikki kansat. (Ps. 67:2–4) Psalmin kirjoittaja ei varmasti ymmärtänyt, miten ihmeellisellä tavalla hänen näkynsä ja rukouksensa vielä vuosituhansien saatossa toteutuisi. Mekään tuskin ymmärrämme, vaikka olemme jo saaneet sitä vähän kokea. Koska meidän tehtävämme maailmassa on taistella epäoikeudenmukaisuutta ja rakkaudettomuutta vastaan, saatamme joskus unohtua katsomaan vain sitä. Juutumme päivittelemään maailman pahuutta sen sijaan, että katsoisimme Jumalan hyvyyttä. Meille tekee hyvää huomata, että myös toivoa täynnä olevat profetiat käyvät toteen. Kerran kaikki kansat ylistävät yhdessä. Minä voin aloittaa jo tänään.

Kaisu Leino luutnantti, Tampereen osaston johtaja Kuvitus: Elisa Raittila

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa!

Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

Börje Blomqvist

Pelastusarmeijan myymälätoiminnan noutopalvelun autonkuljettaja

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Helikopterin kuljettajaksi.

Mikä on lempitapasi lomailla?

– Mökkeily, kalastus sekä uiminen vaimon kanssa.

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Äiti lauloi sunnuntaisin Pelastusarmeijan kuorossa 70-luvulla.

Mikä on tehtäväsi?

– Olen autonkuljettaja ja myymälöiden rakentaja.

Miten tulit Armeijan yhteyteen?

– Tulin autonkuljettajaksi vuonna 1985.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Se on joka päivä erilaista ja haastavaa.

Entä turhauttavinta?

– Toivoisin, että lahjoittajat ymmärtäisivät paremmin, että emme aina pysty ottamaan kaikkea vastaan, kun puhutaan huonokuntoisesta ja käyttökelvottomasta tavarasta.

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit?

– Pahis.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– Kyllä, pystyn!

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Kalastan.

Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit?

– Hurriganesin albumi.

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Sodat.

Mitä pelkäät?

– En mitään.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen?

– Vaimoni.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle?

– Selviytymisoppaan.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– Mamban Vielä on kesää jäljellä.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?

– Pysy terveenä ja ota rauhallisesti.

Mitä rakastat itsessäsi eniten?

– Voimaani.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Kun menin naimisiin vaimoni Tiinan kanssa.

Mikä on tärkeintä elämässäsi – Perhe ja läheiset.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Löydän haastavimmillekin ongelmille ratkaisun. Ja tykkään tehdä ruokaa!

Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 23

Urheiluviikonlopun ja nuorten EYE-leirin osallistujat iloisessa yhteiskuvassa

Hyvää tekevää liikuntaa, uskoa ja yhteisöllisyyttä urheiluviikonloppuna Perjantaina 7. elokuuta alkoi Pelastusarmeijan liikuntaviikonloppu Silokallion kurssikeskuksessa Porin lähellä.

Sää oli verrattoman kaunis, parhaimmillaan oli jopa 27 astetta lämmintä, mikä antoi ihanat puitteet leirille.

Eri puolilta Suomea urheiluviikonloppua viettämään oli saapunut 53 iloista osallistujaa, joten odotukset leirin suhteen olivat korkealla. Samaan aikaan eri rakennuksessa Nuorten Eye-leirin 20 osallistujaa aloittelivat omaa viikonloppuaan.

Liikuntaviikonlopun tarkoitus on vuosittain kutsua ihmisiä tulemaan yhteen – liikkumaan yhdessä ja nauttimaan toistensa hyvästä seurasta ja yhteisistä hartaushetkistä.

Leiri alkoi tervetulotilaisuudella, jossa järjestävä tiimi saattoi vihdoin huokaista helpotuksesta: ”Tunne on aivan mahtava. Tässä olemme vihdoinkin, ja osallistujat ovat täysimääräisesti mukana.” Kevään koronarajoitukset olivat jo kertaalleen siirtäneet leiriä myöhempään ajankohtaan, ja nyt jouduimme toimimaan leirikeskuksen tiukkojen koronaohjeiden puitteissa.

24

SOTAHUUTO

Lauantaipäivän leiriohjelma oli liikunta- ja kuntoilupainotteinen. Aamuverryttelyllä ja jumpalla alkanut päivä sisälsi monenlaisia liikuntamuotoja, kuten tikanheittoa, frisbeegolfia, jalkapalloa, mölkyn pelaamista, sulkapalloa, kävelyä, kalastusta, kuntopiiriä ja aarteenetsintää.

Iltapäivällä järjestettiin kaikille avoimet leiriolympialaiset. Se oli leirin ainoa kilpailuhenkinen tapahtuma, ja palkintojakin jaettiin. Olympialaisten hauskat lajit saivat kilpailijat nauramaan suorituksilleen: ei ole helppoa juosta lusikka suussa, kun lusikan päällä on tasapainoteltava vesi-ilmapalloa! Iltaohjelma pidettiin järvenrannassa, ja siellä nautittiin myös iltapala nuotion äärellä. Molemmat leiri-illat päättyivät saunaan ja uintiin upean auringonlaskun kajossa.

Sunnuntain jumalanpalveluksen puheen piti territorion johtaja, eversti Patrick Naud.

Sanoman ydin oli 1. Tim. 4:8. ”Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen.” Teksti ei kiellä liikkumisesta aiheutuvaa hyötyä, vaan asettaa liikunnan ja uskon oikeaan suhteeseen.

Liikunta auttaa ehdottomasti ruumiin ja mielen hyvinvointiin, mutta uskosta on hyötyä kaikkeen – ennen kaikkea pelastukseen.

Seppo J. Takala kapteeni Sports Ministries -työ Kuvat: Pasi Marttinen ja Seppo J. Takala

Eversti Patrick Naud puhui viikonloppuna liikunnan ja uskon oikeasta suhteesta

Auringonlaskun aikaan uitiin ja saunottiin

Viikonloppuna koettiin monia hyviä yhdessäolon hetkiä

Olympialaisten hurmaa

Jalkapallotaituruutta

Voittajafiilis!

SOTAHUUTO 25

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Grattis Estland Jag har hört att man i Estland kallar den tid då landet var en del av den svenska stormakten för ”de goda åren” eller kanske ”den goda tiden”.

Hur man nu tolkar saken vet jag faktiskt inte så väl, men jag tror att vi alla ser på stunder i våra liv som ”de goda åren” eller ”den goda tiden”.

Men det var väldigt länge sedan Estland var en del av Sverige. Idag står Estland på egna ben och skapar någonting nytt som jag hoppas är en god tid. Estland förklarade sig självständigt i och med Sovjetunionens sönderfall och nu är landet på frammarsch. Det kan inte titta bakåt och se vad det ska bygga idag. Det är sant att man inte ska glömma sin historia men jag tror att vi idag med 25 år i ryggen vet att det är framåt som gäller för Estland och Frälsningsarmén där.

Gäller detsamma för dig och mig? Var det länge sedan vi upplevde våra goda år? Eller lever vi i dem idag? Att vandra i en öken är faktiskt en viktig del av vår livsvandring. Under den tiden stöter vi nog på ett och annat hinder. Jag tänker på två specifika: hägringar och lusten av att vilja vända tillbaka.

Hägringar är ofta rykten om att det händer saker på annat håll, att det är bättre ”där” borta än där vi själva är. Att skingra den hägringen handlar ofta om att göra platsen bättre där man själv är genom att bidra med en starkare Kristusdoft. Det andra problemet är att vi ofta vänder oss mot historien och tror att genom att bara gå tillbaka till hur det var förr löser vi alla problem vi har. Det låter bekant i mina öron.

Estland har bara att vinna på att fortsätta framåt, hålla blicken fäst på Jesus och sträva mot en bättre framtid.

Nej, att stirra bakåt är en fälla jag sällan vill ramla i. Jag vill inte titta bakåt för då ser jag inte vart jag är på väg.

Gud välsigne dig!

Daniel Bryant-Rönnqvist kapten kårledare för Uleåborg kår

26

SOTAHUUTO

Sedan 2004 har Frälsningsarmén ansvarat för ett gatusjukhus för personer med drogberoende i centrum av Oslo. Verksamheten har varit framgångsrik, och på förfrågan från hälsoministeriet öppnade Frälsningsarmén ett nytt gatusjukhus i stadsdelen Garnes i Bergen. En tidigare gymnasiebyggnad är nu ett modernt sjukhus med plats för fjorton patienter.

Gatusjukhusets klienter är alla beroende av droger och lider dessutom av olika slags somatiska hälsoproblem och problem som klienten inte har blivit anvisad någon vård för på annat håll. På sjukhuset vårdas långtidssjuka och personer som lider av undernäring och fysisk utmattning och dessutom erbjuds tandläkartjänster.

På sjukhuset arbetar professionella inom många olika hälsovårdsgrenar. De är specialister på bl.a. cancervård, smärtlindring, mentalhälsovård och drogproblem samt diakoni. I Bergen arbetar dessutom två läkare motsvarande ett årsverk samt skötare och väktare motsvarande 24 årsverk. Verksamheten finansieras i sin helhet av norska hälsoministeriet.

I det nya tvåvåningshöga sjukhuset finns 14 patientrum. Båda våningarna har dessutom kök och sällskapsrum.

Stadsdelen Garnes är idylliskt belägen vid en stillsam byväg med utsikt mot en fjord.

Ledaren för gatusjukhuset i Bergen Marianne Örpetveit berättar för den norska tidningen Sykepleien att hon gläds över den fridfulla och hälsofrämjande omgivningen:

Sjukhusdirektör Marianne Ørpeveit med några de anställda på Gatehospitalet i Bergen.

Ett nytt gatusjukhus har öppnats i Norge I våras öppnades det andra gatusjukhuset för personer med drogberoende i Bergen i Norge.

– Läget är utmärkt. Det ger våra patienter en möjlighet att frigöra sig från sina forna omgivningar. Vi erbjuder samma tjänster åt våra klienter här som på gatusjukhuset i Oslo.

Norges utvecklingsminister Dag-Inge Ulstein sade följande vid sjukhusets öppningsceremoni:

– Ni har igen en gång bevisat att ni inte är endast idealister som visar solidaritet utan också professionellt aktiva inom utvecklandet av hälsovården.

Frälsningsarmén har förstått att den bästa vården inte alltid nödvändigtvis behöver vara komplicerad. Er holistiska syn på det mänskliga står som grund för

den vård ni ger. Soppa, såpa och själavård är inte endast ett fint motto, det är också en inställning vi behöver idag.

Krigsropet Källa: Frelsesarmeen & Sykepleien (Text av Marit Fonn) Foto: Silje Robinson, Frelsesarmeen

SOTAHUUTO

27

© monkeybusinessimages

Armeijassa tapahtuu

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10.

Pelastusarmeijan kansainvälisen naistyön presidentin, komentaja Rosalie Peddlen sanoin:

”Löytäkäämme tapoja, joilla tyttömme saavat kokea olevansa rakastettuja, kunnioitettuja ja arvostettuja.”

”Tiedätkö, mitä tarkoittaa olla tyttö?

Se tarkoittaa nousemista aikaisin laittamaan hiuksia.

Se tarkoittaa kynsien lakkaamista.

Se tarkoittaa päivittäisiä itsetunto-ongelmia.

Tiedätkö nyt oikeasti, mitä tarkoittaa olla tyttö?

Se tarkoittaa vahvuutta.

Se tarkoittaa fiksuutta.

Se tarkoittaa sitkeyttä.

Se tarkoittaa taitavuutta.

Se tarkoittaa taistelua unelmiemme toteuttamiseksi?

Miksi?

Koska me haluamme murtaa stereotypiat.

Me olemme tyttöjä, ja me olemme sen arvoisia.”

Kadetit Ari ja Eija Kulmala

lauantaina 7.11.2020 SANAN PÄIVÄ JA UPSEERIVIHKIMYS VAASAN OSASTOSSA klo 11 Sanan päivän kokous: ”Jumalan valtakunta” klo 14 Upseerivihkimys: Jumalan valtakunnan lähetit Ari ja Eija Kulmala Vieraina territorion johtajat, everstit Patrick & Anne-Dore Naud Kokoukset live-striimataan kotisivullamme: pelastusarmeija.fi

SANAN PÄIVÄ HELSINGIN OSASTOSSA Kokoukset klo 12.30 ja 15.00 ”Jumalan valtakunta” Puhujina: Ilkka Nummela, Markku Tulander, Jorma Ravantti, Antero Puotiniemi Musiikki: Kouvolan osaston bändi Huolehdimme turvaväleistä ja käsihygieniasta.

Lämpimästi tervetuloa!

Armeijassa tapahtuu Virallinen tiedonanto

Radio / TV

1.9.2020 Helsingin osasto Sotilas Robert Becker aloittaa sotilasavustajana Helsingin osastossa.

Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi työyhteyteemme ja rukoilemme siunausta hänen elämäänsä.

Iltahartaus tiistaina 27.10. klo 18.50 ja 23.00 Yle Radio 1 kapteeni Markku Tulander

Tänään

elän

Komentaja Eva Klemanin hartauskirja-trilogian viimeinen osa.

Uskomme rukouksen voi­­maan!

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Kuvitettuna jälleen komentaja Christina Kjellgrenin kauniilla akvarellitöillä.

Koko trilogia (myös ruotsinkielisenä): Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän yhteishintaan 25 € + postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi, (09) 681 2300 / Kauppaosasto

Viron Pelastusarmeijan 25-vuotisjuhlat siirtyvät koronarajoitusten vuoksi kesälle 2021.

Seuraa ilmoitteluamme Sotahuudossa, kotisivullamme ja sosiaalisessa mediassamme.

Tervetuloa juhlimaaan kesällä 2021!

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Aamen.

SOTAHUUTO 29

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Saatavana myös ruotsinkielisenä. 15 € + postikulut.

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Arkistojen aarteita

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin.

Pelastusarmeijan työstä Virossa alettiin keskustella 1920-luvun alussa, mutta kesti vuoteen 1927, ennen kuin tuli saatiin avattua. Vuonna 1923 brigadööri H. Randelin matkusti Viroon tutustuakseen maahan ja sen ihmisiin ja selvittämään Pelastusarmeijan mahdollisuutta jalkautua sinne.

Sotahuuto N:o 2 / 1923 Lauvantaina 13 p:nä Tammikuuta

Muistelmia matkalta Viroon.

Kirj. Brigadööri H. Randelin.

Marraskuun 30 p. täsmälleen klo 9 aamulla, lähti höyrylaiva ”VIOLA” Helsingin satamasta halkomaan Eestin maata kohden. Matkustajia ei laivassa ollut varsin paljon, mutta puhuttiin sentään useampaa kieltä. – – Siellä kuluikin aika ystävällisten ihmisten parissa niin nopeaan, että nähtyämme Viron rannikon melkein hämmästyimme, että niin pian olimme perillä.

––– Iltapäivällä lähdin kersantti Abin, sotilas Bakulin ja kapteeni Dahlin mukana kat30 SOTAHUUTO

selemaan kaupunkia. Tallinna tekee kapeine, mutkikkaine katuineen vieraaseen sekavan vaikutuksen. – – Kaduilla kuulee puhuttavan useampaa kieltä, josta voi päättää, että kaupungissa on paljon ulkomaalaisia, vaikka kyllä virolaiset itsekin puhuvat ainakin kolmea eri kieltä, viroa, saksaa ja venäjää. Vilkasliikkeisiä näyttivät kadut olevan, ja kapeilla katukäytävillä melkein kulkijat tyrkkivät toisiaan, vaikka virolainen muuten onkin huomaavainen ja kohtelias ja erittäinkin vieraalle koettaa esittää oloista ja maastaan paremman puolen.

Käydessämme laitoksissa, kuulimme tuontuostakin kohteliaan, melkein anteeksipyytävän huomautuksen: ”Älkää ajatelko varsin huonoa meistä, emme ole ennättäneet saada vielä kaikkea ensiluokkaiseen kuntoon, sillä olemme vasta alussa.”

Kävimme ministeriössä. Arvokkaita ja ystävällisiä herroja nämä ministerit olivat ja niin kansanomaisia. Sisäministeri ymmärsi suomenkieltä siinä määrin, että ei juuri tulkkia kaivattu. Sydämellisesti hän toivotti Pelastusarmeijan tervetulleeksi maahan vakuuttaen työtä

Tallinna ja Tartto loppuvuonna 1922.

Kuvitusta H. Randelin matkakertomukseen numerossa 2/1923.

olevan meidänkin osalle tarpeeksi. Sosi- olisi mennyt. Kuinka kipeästi siellä kaiaaliministeri ajatteli sosiaalisia epäkoh- vattaisiinkaan turvakotiamme! tia maassa ja toivoi Pelastusarmeijalta Kävimme myöskin yömajassa, jonka apua, mutta sanoi käsittävänsä senkin, pienissä, ahtaissa suojissa näin ”ryysyläimitä selitin hänelle evankelioimistehtä- siä”, jollaisia en Lontoon yömajojenkaan västämme, mikä on1967 kaiken työmme sisällä nähnyt.

Kesänumero NO 23pe-– 1.suojien heinäkuuta 1967 ”Frälsningsarmén” rusta. Huomauttaessani, ettei aikomuk- kuulen jonkun huutavan naisten tuvassemme ole lähettää Viroon yksinomaan ta. Hän oli muuan entinen tukholmalaiulkomaalaista työvoimaa, vaan että odo- nen, joka tunsi Pelastusarmeijan. ”Toitamme saavamme maan omasta kansas- set naiset täällä inttävät teidän olevan ta työntekijöitä, vastasi hän kauniisti hy- ”Punasen ristin” sisaria, mutta kyllähän myillen: ”Sitä minäkin toivon.” minä sentään Pelastusarmeijan tunnen”, Siveysosaston päällikkö oli epätoi- vakuuttelee hän puututtuani puheeseen voinen Havuisen prostitutsioonituhosta metsikön harpussa on maassa, hänen Kaukana kanssaan. huojussa petäjien, samoin sointuvat, myösuhkuvat veneeristen kielet! tautien sairaayksinäisyytensä Sisar Abin seurassa, häivän, joka toimii laslanRiemuista ylihoitajatar, onnea jonkun kesässä verran on! suomea tenhuuhkaja suojelusliitossa, metsien kävin lekotellen myöskin kattaitava Tuoksuvat ystävällinen niityn pielet! neiti. Mainittu sai- somassa vuottaasikäläisiä laskua päivän. tyyväen kortteleita. raala oli suuri laitos. Portilla vartioivan Näissä pikku kodeissa vallitsee hirveä ahpoliisin Metsään luvatta jos vaellan ei kukaan uneksuvaan, päässyt käy- taus, Erämaajärven sillä vuokralaisia jos löytänen, on useita, sekä mään hengitän sairaalassa, tuoksuamutta havun.kun sisar Abi miehiä raukeena ja että uneksuvan, naisia. Toisissa kodeissa oliVuoteeni puettu sairaanhoitajattaren sinne jos valmistaa saan, pukuun onväreillen parempivaipuvan järjestys jakalvoon toisissasen huonomja kesäyön minua pidettiin tunnen ”Punaisen savun. ristin” sisa- pi.auringon Juoppoutta näen ja raakuuttakaan kuvan. ei puutturena, pääsimme me estettä sisälle. Sai- nut näistäkään asunnoista. Palatessani tälraalaan Kulunvoidaan jos vuorille sijoittaa suuntaelee 225 potilasta ja tä Ihana kiertokäynniltäni, kukoistus kesäisen oli sydämeni tien,raskas ja olikesäisen se nytkinhämärän melkeinmailla, täynnä. Muuan 19 minä Jumalan huokasin: teoista ”Nuo haasta! kodit tarvitsevat Juvanha heleinä tyttökukkaset oli siellävälkkyelee, 25 kertaa. Eteisessä malan Sydämen valoa!” rauhan Kuka nyt on mukaani valmis sitävien heille näimme tie ei värejä eräänvailla. toisen nuoren, kalpean viemään?

– tullut se onnen on maasta. tytön, joka oli juuri sairaalasta päässyt, mutta pyrki sinne takaisin, sillä hänellä – –Ragnar Åhlberg ei ollut muuta paikkaa kuin katu, mihin (Suom. HN)

Keskikesän tunnelma

Paidessa.

– – Sisar Bakul on täällä ahkeruudella työskennellyt pitäen neljä kokousta viikossa. Sairaidenkin luona hän on käynyt lukemassa ja laulamassa heille. Mekin olimme hänen kerallaan muutamien sairaiden luona ja sairashuoneella. Paidessa johdimme kaksi kokousta. Oli oikein nautinto puhua, sillä kansi oli sekä sydämin että korvin asiassa kiinni. Älykkään näköinen nuorisojoukko siinä vanhemman väen kanssa totuuksia kuunteli.

Kokouksen loputtua seurasi pari nuorta neitiä meitä asuntoomme. Sanoin heille että heistä pitäisi tulla pelastusupseereita, johon he vastasivat eilen illalla sitä jo tuumineensa… Kukapa tietää, vaikka he olisivatkin tulevia upseereita!

– – Eestinmaalainen rakastaa maataan, mutta katselee suopein silmin ulkomaalaistakin. Helppo heitä on siunata, sillä kansa täällä on herkkää ja altista. Paljon sain osakseni ystävällisyyttä ja hyvät muistot muassani toin.

–– Jumala naapurimaatamme Viroa siunatkoon!

Koonnut: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

31

Syksyksi hyvää sanomaa Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni

Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys