Kristian Wanvik, Heikki Järvinen, Elisa Häkkinen ja Aleksanteri Mikkola
Sirkustirehtöörin esipuhe
40 vuotta sirkusta
Talous
Taiteen perusopetus
Kansainvälisyys
Sirkuksen riemua kaikenikäisille
Nekalan toimitilat Henkilökunta
Elämyksellisiä esityksiä
Sosiaalinen sirkus
Sirkustirehtöörinesipuhe
Ote 11.10. Tampereen kaupungin raatihuoneen juhlavastaanoton puheesta “40 vuotta sitten Ratinan telinejumppasalilla tehtiin historiaa. Tai ei sitä silloin tietenkään osattu aavistaa, että lupauksemme pitää vähän akrobatia- ja sirkuskerhoa lapsille ja nuorille synnyttäisi maailmallakin mainetta saavuttaneen Sorin Sirkuksen.
Ei meillä alussa ollut tietoa pedagogiikasta, emme miettineet arvoja tai sitä, miten sirkuskoulua oikeasti tulisi pyörittää, mutta pyöritimme palloa, keilaa, kuperkeikkaa tai vannetta yhdessä, yhdessä lasten kanssa. Nuoruuden innolla painoimme eteenpäin täydellä sydämellä ja pääsääntöisesti ilman palkkaa. Nopeasti opimme mottomme, joka toimii vielä tänäkin päivänä, tekemällä oppii!
Me teemme tärkeää nuorisotyötä, kehittämme sirkustaiteen pedagogiikkaa ja edistämme sen tunnettuutta sekä kansallisesti, mutta myös kansainvälisesti.
Haluamme tehdä kaikkemme lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja kasvun tukemisessa sirkustaiteen avulla.
Tärkeintä on se, että tehdään yhdessä, opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta, onnistutaan ja epäonnistutaan yhdessä, esiinnytään ja pidetään hauskaa yhdessä.
Eli on yhteisö, jossa on hyvä ja turvallinen olla sellaisena kuin on. Oppia, jakaa ja kokea yhdessä samasta mielenkiinnon kohteesta.
Nykyään Sorin Sirkus on se, jolta kysytään neuvoja ja toimimme esikuvina monille sirkuskouluille sirkustaidoissa, pedagogiikassa, sirkustilojen turvallisuudessa, puvustuksessa ja monessa muussa. Monet sadat tämän polun läpikäyneet ovat oppineet sirkustaitojen lisäksi omat rajansa, vastuun ottamista itsestä ja muista, itseluottamusta ja rohkeutta, luovuutta, esiintymistaitoja, pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuutta. Ennen kaikkea he ovat saaneet elinikäisiä ja tärkeitä ystäviä.
Ystäviä ja niin paljon muuta olen saanut minäkin, Sorin Sirkus on perhe! “ Taina Kopra Sirkustirehtööri, Sorin Sirkus
SorinSirkusry
2025 oli sirkuksen 40. toimintavuosi
Sorin Sirkuksen ydintoiminnan tarkoituksena on lasten ja nuorten sirkustaiteen harrastuksen edistäminen, ylläpitäminen ja kehittäminen.
Oma yhdistys perustettu 1989, sirkustaiteen perusopetusta on tarjottu vuodesta 1993 lähtien Sirkuksen välittömään vaikutuspiiriin kuuluu noin 600 toimintaan viikoittain osallistuvaa lasta ja nuorta
Sorin Sirkuksella on oma kiinteistö Nekalassa
40vuottasirkusta
Vuoden aikana kohtaamisia järjestettiin kansallisille ja kansainvälisille verkostoille. Tilaisuuksia oli mm. yhteistyökumppaneille, poliitikoille, sosiaalisen sirkuksen osallistujien perheille, hankekumppaneille, entisille ja nykyisille työntekijöille sekä Esiintyvät ryhmäläisille. Sirkuskoululaiset ja heidän perheensä saivat myös omat synttärijuhlansa. Sirkusharrastajat ympäri
Suomen kokoontuivat Nuorisosirkusliiton Nurtsi-festivaaleille Nekalaan ja Sorin Sirkukselta ammattiin ponnistaneet sirkustaiteilijat palasivat kotinäyttämölle huikeine taidonnäyttöineen Pro-gaalassa.
Vuoden kohokohtana oli 11.10. juhlavastaanotto Tampereen kaupungin Raatihuoneella, jossa jaettiin ansiomitaleita sirkuksen pitkäaikaisille työntekijöille. Paikalle oli saapunut arvovieraita sirkuksen alkuajoilta ja tärkeitä henkilöitä sirkuksen toiminnan kehittämisessä ja tukemisessa matkan varrelta.
Tapahtumia2025
vuoden kunniaksi järjestettiin useita erilaisia tapahtumia entisille yhteisön lle, sirkuskoululaisille, yhteistyökumppaneille ja sirkuksen ystäville.
6. Sorin Sirkus Pro gaala Tampereella ja entisten Esiintyvät-ryhmän senien “Get Together”
0.6.-5.7. Kansainvälinen nuorisovaihto Tampereella
0.8. Sirkuskoulun 40v syntymäpäiväjuhlat oppilaille ja huoltajille
.-17.8. Henkilökunnan opintomatka Prahaan
10.25. Juhlavastaanotto Tampereen kaupungin raatihuoneella
6.-29.11. Caravan verkoston tapaaminen Tampereella
.11.2025.-10.1.2026. Joulushow SORIVERSUM
Yleisavustukset
Tuotot2025
1 859 415€
Talouden tunnusluvut
Yhteensä tuotot vuonna 2025 olivat 1 859 415 euroa (1665568 euroa). Toiminnan, varainhankinnan ja rahoitustoiminnan tuottojen osuus kokonaistuotoista on 81,9%.
Toiminnan tuotot
Vastaavasti yhdistyksen kokonaiskulut vuonna 2025
olivat 1 832 986 euroa (1722237 euroa), johon sisältyvät poistot 44 622 euroa.
Tuloksenkehitys
Useamman alijäämäisen vuoden jälkeen vuoden 2025 tulos oli 26 230 euroa ylijäämäinen. Huomattavaa tuloksessa kuitenkin on vuoden 2025 poikkeuksellisen laaja esitystoiminta.
Tulokseen vaikuttanut mm. kaksi erillistä
Taidetestaajat-esitystä, jotka nostivat pääsylipputulot poikkeuksellisen korkealle tasolle.
suunta voidaan säilyttää.
Mitä kehitetään 2026?
Talouden tasapaino
2026 aikana tarkastellaan toiminnan tehokkuutta ja kestävyyttä kaikilla osa-alueilla. Karsitaan päällekkäisyyksiä ja kohdennetaan resurssit tarkoituksenmukaisesti.
Sorin Sirkuksen toiminnan ja brändin parempi kiteyttäminen tukee myös taloudellisia tavoitteita.
Rahoituspohjan laajentaminen
Toiminnan tehostaminen
SorinSirkuksenydintoiminta
Taiteen perusopetus Esitystoiminta &Esiintyvät-ryhmä
Sosiaalinen sirkus
Taiteenperusopetus
Sirkustaiteen perusopetusta vuodesta 1993!
Sirkuskoulussa harjoittelee tällä hetkellä viikoittain noin 600 lasta ja nuorta. Vuonna 2025 opetusta toteutettiin vuonna 2018 hyväksytyn opetussuunnitelman mukaisesti. Opetussuunnitelmaan ja oppimääriin pääset tutustumaan tarkemmin verkkosivuiltamme. Lue lisää taiteen perusopetuksesta ja sirkuskoulun toiminnasta täältä.
Järjestetyt oppitunnit 2025
6495 (1 oppitunti 45min)
Oppilasmäärät2025
Varhaisiän sirkuskasvatuksen (4–8-vuotiaat)
jälkeen oppilas voi valita joko yleisen tai laajan oppimäärän.
Varhaisiän opinnot
Yhteensä
Yleisessä oppimäärässä nuori harjoittelee
kerran viikossa läpi koko oppimäärän (500 ot / 7 vuotta).
Laajassa oppimäärässä (1 300 ot / 7 vuotta)
harjoituskerrat kasvavat kahdesta
harjoituskerrasta viikossa neljään kertaan.
Erilaiset valinnaiset ja extraopinnot mahdollistavat myös laajemman harjoittelun. Yhden oppitunnin (ot)
pituus on 45 minuuttia.
Yleinen oppimäärä 113
Oppilasmäärät (20.9.2025.)
Kevätkimara,juhlahumuaja muutoksentuulia
Merkittävää vuonna 2025
Taiteen perusopetus on muutosvaiheessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä jätti ehdotuksensa esitykseksi taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoituksen uudistamiseksi kesäkuussa 2025. Syyskuun loppuun mennessä ehdotuksesta kertyi 235 lausuntoa lausuntopalveluun. Tutustu lausuntokoosteeseen täältä. Lakiehdotus etenee vuoden 2026 aikana.
KEVÄTKIMARA 2025. Kevään oppilasesitys koki vuonna 2025 muodonmuutoksen. Uusi malli kattaa kaksi erilaista sirkuskoulun oppilasesitystä. Malli keventää nuorten harjoitus- ja esityskertoja keskellä kiireistä kevättä. Tämä mahdollistaa myös sen, että kaikki halukkaat mahtu katsomaan esityksiä.
Sirkuskoulun nuorisoneuvoston toiminta jatkui aktiivisena
Taiteen perusopetuksessa jatkettiin yhteistyötä tamperelaisten valtionosuutta saavien oppilaitosten kanssa sekä Esittävien taiteiden oppilaitosten liiton kautta valtakunnallisesti eri sirkuskoulujen kanssa. Elokuussa järjestetty sirkuskoulun 40-vuotissyntymäpäivä sai valtavan määrän positiivista palautetta. Talosta löytyivät pomppulinna, erilaisia temppupisteitä, pallonheittokoju ja onnenpyörä, vanhemmille oppilaille
järjestettiin sirkusolympialaiset ja molemmissa tapahtumissa esitettiin sirkusnumeroita maneesilla.
22.2.-23.2.
Oppilaiden yösirkus Sorilla. Osallistujia oli 30 ja ryhmä vietti sirkuksella viikonlopun osallistuen työpajoihin ja viettäen yhteistä aikaa.
9.-14.5.
KEVÄTKIMARA 1&2: Pyjamabileet ja Timanttinen tenkkapoo. Pyjamabileissä esiintyivät pääsääntöisesti varhaisiän sirkuskasvatuksen ryhmät. Timanttisessa tenkkapoossa esiintyivät yleisen ja laajan oppimäärän oppilaat.
30.8.
Sirkuskoulun 40-vuotissyntymäpäivät. Päivällä järjestettiin avoin perhepäivä ja illalla vanhempien oppilaiden yhteinen tilaisuus.
Talosta löytyivät pomppulinna erilaisia temppupisteitä, pallonheittokoju ja onnenpyörä. Vanhemmille oppilaille järjestettiin sirkusolympialaiset ja molemmissa tapahtumissa esitettiin sirkusnumeroita maneesilla.
26.4.2025
Sorifest tapahtumassa esitettiin laajan oppimäärän syventävien opintojen lopputyöesitykset, kaksi valinnaisten opintokokonaisuuksien esitystä, yleisen oppimäärän Y5-Y7-ryhmien esitykset sekä muita esiintyvien oppilaiden numeroita. Lopputyönsä laajasta oppimäärästä teki 29 oppilasta.
Sirkuskoulun tapahtumia
27.5.
Monin taidoin - taiteen perusopetuksen kevätjuhla on tamperelaisten valtionosuutta saavien taiteen perusopetuksen oppilaitosten yhteinen tapahtuma.
Juhlapaikkana oli tällä kertaa Sorin Sirkuksen maneesi
Mukana olivat seuraavat oppilaitokset: Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä, Pirkanmaan musiikkiopisto, Sara Hildén -akatemia, Suomen Teatteriopisto, Tampereen konservatorio ja Sorin Sirkus.
4.-7.6.
4–7.6.2025 laajan oppimäärän oppilaita osallistui kevään opinnoissa valmistetulla esityskokonaisuudella Nurtsi – nuorten sirkusfestivaaleille Sorin Sirkuksella.
Sirkuskoulun pikkujouluja vietettiin viikoilla 49 ja 50.
Laajan oppimäärän oppilaat esiintyvät nuoremmille oppilaille
Elämyksellisiä esityksiä
Taiteen perusopetuksen lisäksi Sorin Sirkuksella toimii esiintyvätryhmä, johon kuului vuoden 2025 aikana 24 nuorta. Sirkustirehtöörin valitsema ryhmä harjoittelee ympäri vuoden ja ryhmän oppilaat edustavat Sorin Sirkusta erilaisissa tapahtumissa, esityksissä, projekteissa ja festivaaleilla. Esiintyvät-ryhmän oppilaat harjoittelevat keskimäärin 16–20 oppituntia viikossa, heillä on useita päälajeja sekä omat esiintymisnumeronsa.
Joulushow on Sorin Sirkuksen vuotuinen ja suurin esitys, jossa lavalle nousevat Esiintyvät-ryhmän nuoret lahjakkuudet.
Soriversum oli järjestyksessään 37. joulushow. Ensi-ilta 15.11.2025
Mukana oli yhteensä 24 taitavaa nuorta, joista ensikertalaisia oli 7
Katsojia 12 275 (15.11.2025.-10.1.2026.)
Esityskertoja 26, sisältäen ennakko- ja koululaisnäytökset
Juhlavuoden erikoisuutena maneesilla nähtiin livebändi
Juhlavuoden esityskokonaisuus sai tähtiähipovaa palautetta niin yleisöltä, kuin medialtakin. Esityksen työryhmään ja käsiohjelmaan voit tutustua täältä.
Esiintyvät-ryhmältä nähtiin lyhennelmä 2024 joulushow Verdasta.
Toukokuussa järjestettiin kuusi 60 minuutin sirkusesitystä nelosluokkalaisille osana Taidekaarikulttuurikasvatusohjelmaa. Esityksenä oli lyhennelmä Verdasta.
Vapriikissa nähtiin tapahtuman aikana kolme erilaista esityskokonaisuutta.
35 esityspäivää ja 70 esitystä antoi elämyksen tuhansille Särkänniemen vieraille, lisäsi Sorin Sirkuksen tunnettuutta ja tarjosi 12 nuorelle mieluisan kesätyöpaikan.
Sorin Sirkus esiintyi Helsingissä tapahtuman avajaisissa neljän ilmaakrobaatin voimin.
Esiintymisiäja elämyksiä
Muut esiintymiset ja poimintoja tilatuista keikoista 2025
Tapahtuma järjestettiin Kalevan kirkossa. Keikalla osallistui myös laajan oppimäärän oppilaita ja yksi sirkusammattilainen.
Avajaisissa nähtiin Tango Revolutionin ja Sorin Sirkuksen yhteinen esityskokonaisuus.
Sorin Sirkus oli mukana teatterikesän pääohjelmistossa ja esiintyi myös festivaaliavajaisissa.
Taidetestaajat& ammattilaisvierailut
Sorin Sirkus oli vuoden 2025 aikana mukana kahdella Taidetestaajien
ohjelmakaudella. Lue lisää Taidetestaajista täältä.
OLO Companyn esitys Soft Spot 2024-2025: 18 esitystä ja 2954
taidetestaajaa
Akropattien esitys MUIAT 2025-2026: 14 esitystä ja 2905
taidetestaajaa
Merkittävä juhlavuoden ammattilaisvierailu oli kesäkuussa järjestetty
Sorin Sirkus Pro. Tapahtuma juhlisti Sorin Sirkuksen 40-vuotista taivalta tuomalla Tampereelle ”Sorilta” maailmalle ponnistaneiden sirkusammattilaisten esityksiä. Samana iltana järjestettiin myös vanhojen esiintyvien ”Get together” illanvietto, joka kokosi yhteen yli 100 sorilaista eri vuosikymmeniltä.
Talontapahtumat2025
73 23777
Kävijämäärät
Esitystoiminnan tapahtumiin sisältyvät Sorifest, Kevätkimara esitykset, Taidekaari esitykset, Taidetestaajien ohjelmakaudet, Nurtsi-festivaali, Sorin Sirkus Pro gaala ja joulushowt. Keikat sisältävät tilattujen esityskokonaisuuksien esityspäivät ja yksittäiset keikat.
Sosiaalinensirkus
”Sosiaalinen sirkus on osallistava menetelmä, jossa sirkusta käytetään välineenä hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisten taitojen vahvistamiseen.”
Sorin Sirkuksessa sosiaalinen sirkus on kiinteä osa toimintaa. Sirkus toimii välineenä omien vahvuuksien löytämiseen, elämäntaitojen vahvistamiseen sekä yhteisöllisyyden rakentamiseen. Toimintaa toteutetaan erilaisten asiakasryhmien kanssa, mukaan lukien erityistä tukea tarvitsevat osallistujat.
Järjestettyätoimintaa Osallistujia 293 5161
henkilöä
Koonti sisältää eri yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetyt tapahtumat, työpajat, sosiaalisen sirkuksen leirit, avoimet treenit ja viikottaisen toiminnan. Koonti sisältää hankkeiden ydinluvut. Merkittäviä yhteistyökumppaneita mm. TAYS, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Kylmäkosken vankila, nuorisokeskus Marttinen ja Kulttuuriosuuskunta Uulu. kertaa
YHDESSÄ-hanke
Vuonna 2024 alkanut YHDESSÄ-hanke jatkui myös vuoden 2025 aikana. Yhteistyökumppaneina jatkoivat Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Tampereen Lastenklinikan tuki ry ja Pakolaisnuorten tuki ry.
Hanketta rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto ja hanke tarjoaa työpaja-, esitys- ja leiritoimintaa kriisiytymisuhassa tai muuten tuen tarpeessa oleville perheille.
YHDESSÄ-hankkeen toimintaan osallistuneita
781
OO0PS-hanke2025
1.2.-31.12.2025.
OOOPS-hankkeen tarkoituksena on parastaa ja vakauttaa nuorisotyötoimintaa, jota Sorin Sirkuksessa on tehty pitkään. Hankkeessa nuoret otettiin laajemmin mukaan toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen arviointiin. Ensimmäisten toimintavuosien aikana rakennetut nuorten osallistumisen rakenteet ovat vakiintuneet, minkä ansiosta painopistettä o voitu siirtää: uusien toimintamallien pilotointiin saavutettavuuden vahvistamiseen moniammatillisuuden kehittämiseen alueellisten yhteistyörakenteiden syventämiseen
Nuorisotyötäja avoimiatreenejä
OOOPS-hankkeessa on neljä päälinjaa, joita ovat nuorisoneuvosto nuorten yhteisönä, nuorisovaihdot kansainvälisen kokemuksen mahdollistajana, Sorin Sirkuksen omat nuorisotoimen muodot sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävä yhteistyö.
503 Kävijöitä yhteensä
Nuorisotyön muotoja sirkuksella mm. oma nuorisotyöntekijä, koordinointiresurssi, mentaalivalmennus esiintyville ja avoimet treenit. Avoimia sirkustreenejä järjestettiin vuoden aikana 27 kertaa. Kävijämäärän kasvu on selvästi yhteydessä yhteistyöhön Tampereen kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluiden kanssa.
Avoimien treenien kävijät ja ikäjakauma kevät- ja syyskaudella 2025
Kansainvälisyys
“Kansainvälinen yhteistyö tuo Sorin Sirkuksen arkeen jatkuvaa oppimista, uusia kumppanuuksia ja mahdollisuuksia nuorille toimia osana eurooppalaista sirkusyhteisöä.”
Sorin Sirkus on nuorisoalan akkreditoitu Erasmus+-organisaatio.
Akkreditointi mahdollistaa pitkäjänteisen kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuksien rahoituksen Erasmus+-ohjelmakauden 2027 loppuun saakka.
Rahoitusta käytetään erityisesti nuorisovaihtoihin sekä nuorisotyöntekijöiden ammatilliseen kehittämiseen.
Vuodelle 2025 myönnettiin 166134 € akkreditointi avustusta.
Liikkuvuudet Liikutetuthenkilöt
11 224
Henkilöistänuoria 80
Liikkuvuusrahoituksen turvin Sorin Sirkus etsii uusia nuorisoalan kumppaneita, tekee uusia avauksia nuorisotyön kentällä Euroopan laajuisesti sekä kehittää kansainvälistä toimintaa strategian mukaisesti. Kansainvälisistä liikkuvuuksista tehdään joka vuodelle oma suunnitelma.
Sirkuksenriemua kaikenikäisille
Muu opetus- ja ohjaustoiminta
Sirkuskoulun kursseja järjestettiin vuoden aikana
42. Kesän 2025 kursseja järjestettiin vähemmän
kuin aikaisempina vuosina, koska Sorin
Sirkuksella järjestettiin SNSL:n Nurtsi-festivaali
kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Perinteisesti
kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut suosittu
kesäleiriviikko
Osallistujia yhteensä
773
Sirkuskoulun kurssien 2025 osallistujamäärät
Sirkusopetus Tampereenyliopiston normaalikoulussa
Sirkustaiteen painotuslinja jo vuodesta 2016!
Suomen ensimmäinen sirkustaiteen painotuslinja aloitti
toimintansa syksyllä 2016 Tampereen yliopiston normaalikoulun yläkoulussa ja lukiossa. Sorin Sirkus ja Normaalikoulu toteuttavat sirkustaiteen koulutuspolkua, jossa sirkustaide on osana oppilaan opintopolkua alakoulun valinnaisista opinnoista yläkoulun painotukseen sekä lukion opintoihin. Lue lisää Norssin ja Sorin
Sirkuksen yhteistyöstä täältä.
Alakoulun sirkustaiteen valinnaisten opintojen oppilaat (4.-6.-luokkalaiset)
Lukion sirkuslinjan opiskelijat (eri vuosikurssit)
25
*Yläkoulun sirkustaiteen painotuslinjan opiskelijoita keväällä 67 ja syksyllä 57. 34
Monipuolisettilat Nekalassa
Sorin Sirkuksella on oma kiinteistö Nekalassa. Kiinteistön laina saatiin kokonaisuudessaan maksettua toukokuussa 2025.
Sirkukselta löytyy kuusi harjoitussalia, jotka ovat varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin aktiivisessa käytössä
Tiloja päivisin treenaamisen käyttävät myös vierailevat sirkusammattilaiset
Tiloja on vuokrattu useille sirkus- ja kulttuurialan toimijoille, kuten sirkustaiteilijoille, järjestöille, teatteri- ja itsepuolustusryhmille sekä elokuva- ja tv-tuotannoille.
Merkittävää vuonna 2025 oli palohälytyksen aiheuttama vesivahinko, joka vaurioitti äänentoistojärjestelmää. Koko järjestelmän uusiminen maksoi lähes 30 000 euroa.
Henkilökuntaja työyhteisö2025
Sorin Sirkuksella toimii luova ja asiantunteva työyhteisö, joka mahdollistaa sirkuksen tekemisen ympäri vuoden. Sorin Sirkuksen henkilökunta toimii monipuolisesti myös asiantuntija tehtävissä erilaisissa verkostoissa niin paikallisesti, kuin kansainvälisestikin. Kokonaisuudessaan vuoden aikana on työllistetty 71 henkilöä.
Henkilöstö 2025
Toimisto ja muu henkilökunta 12
Opettajat 26
Siviilipalvelushenkilöt 3
Vierailijat ja projektikohtaiset työntekijät 30
Tilikaudella 25 henkilötyövuotta
Kiitosvuodesta 2025!
Yhteisön ja yhteistyön voimalla kohti uutta vuosikymmentä
sorinsirkusofficial SorinSirkus www.sorinsirkus.fi Ahlmanintie 63, 33800 Tampere