Issuu

SitVas täyttää syksyllä 30 vuot-

ta. Villi nuoruus alkaa olla takana, keski-ikä lähestyy. Onneksi merkkejä radikalismin hiipumisesta ei ole havaittavissa. Juhlan kunniaksi toimituskunta kävi penkomassa Toimenpiteen arkistoja.

Toimenpide 2013 Toimenpide on Sitoutumattoman vasemmiston julkaisu. Vastaava päätoimittaja: Tuuli Mäenpää Painopaikka: Lehtisepät Oy Painos: 2000 kpl Kirjoittajat: Iiris Annala Jan Rosenström Angi Mauranen Heidi Auvinen Antti Kettunen Kuvittajat Julia Sand Meeri Siukonen Kannen kuva Onni Nieminen Taitto: Risto Tuomainen Toimenpiteen tekemiseen on saatu HYY:n järjestölehtitukea.

Yhdistyksen sisäisen ’’politiikan sisäänmarssin’’ puolesta Sitoutumaton vasemmisto ry:n säännöissä kohdas-

sa 2 § ’’Tarkoitus ja toiminnan laatu’’ todetaan: ’’Yhdistyksen tarkoituksena on toimia riistoa, vieraantumista ja alistamista vastaan internationalistisen solidaarisuuden, yhteiskunnallisen emansipaation ja kriittisen tieteen puolesta antiautoritaarisen vasemmiston perinteitä vaalien. Yhdistys pyrkii edistämään käytännöllistä sivilisaatiokritiikkiä Helsingin yliopistossa ja ylioppilaskunnassa sekä rakentamaan radikaalia poliittista yhteistyötä opiskelijoiden, koululaisten, palkkatyöläisten, työttömien ja uusien yhteiskunnallisten liikkeiden välille luovan vuoropuhelun, väkivallattoman kumouksellisen toiminnan sekä globaalisen ja ekologisen vastuuntunnon merkeissä.’’ On ollut hetkiä, jolloin olisin tätä pätkää lukiessani kulauttanut soijamaitokahvit väärään kurkkuun. Ei niinkään siksi, etten pitäisi linjauksessa mainittuja asioita tavoiteltavina, mutta esimerkiksi radikaali poliittinen yhteistyö vaikkapa työttömien kanssa ei ole asia, jonka voisi sanoa olleen viime vuosina SitVasissa agendalla.

merkiksi tiedä, että pitkäaikainen käytäntö SitVasissa on ollut ostaa tapahtumiin vain vegaanisia tarjoiluja. SitVas on perinteisesti arvostellut HYYn edustajiston sitoutumattomien ryhmien haluttomuutta tunnustaa ja tunnistaa ylioppilaskuntapolitiikan poliittisuutta eli sitä, että toimintaa ohjaavat kollektiivisesti neuvotellut aatteet ja ideologiat. Tarvitaan yhdistyksen sisäinen ’’politiikan sisäänmarssi ’’, jotta erilaiset näkemykset pääsevät esiin ja jotta jokin käsitys esimerkiksi vasemmiston toimintaperiaatteista tai tavoitteiden tärkeysjärjestyksestä ei hegemonisoidu.

Tarvitaan ihmisiä, intoa ja ideoita.

HYYssä ja yliopiston rakenteissa SitVas on vas-

tustanut tilojen vuokraamista aseyhtiö Patrialle sekä puolustanut koulutuksen maksuttomuutta myös ulkomaalaisille. Sama on toistettu Toimenpiteen puheenjohtajapalstalla suunnilleen joka numerossa kymmenen vuoden ajan. Vaikka ylioppilaskunnan omistamien yhtiöiden liiketoiminnan eettisyys sekä tasa-arvo yliopistossa ovat tärkeitä asioita, meidän pitää ajatella enemmän HYYja yliopistolaatikon ulkopuolelta. Yhdistyksen kesäseminaarissa muistutimme itseämme siitä, että voimme määritellä rohkeasti oman pelikenttämme: toiminnan ei tarvitse olla reagointia siihen, mitä yliopisto tai HYY tekee. SitVas niin kansalaisjärjestönä kuin ylioppilaskunnan edustajistoryhmänä voi tehdä avauksia asioista, jotka se itse kokee tärkeiksi. SitVasin harjoittama politiikka ei myöskään ole täysin yhtä kuin SitVasin HYY-politiikka. Edustajistossa joudumme usein ottamaan kantaa asioihin, jotka saattavat tuntua etäisiltä suuresta osasta toimijoita. HYY-kontekstissa ei olekaan ihme, jos yhdistyksen sääntömääräinen kuvaus itsestään tuntuu oudolta. Toisinaan HYYssä toimiminen vie resursseja yhdistyksen kansalaisjärjestöpuolelta. Näin käy erityisesti silloin, kun samat ihmiset toimivat sekä SitVasissa että HYYssä. Meidän on hyvä antautua aika ajoin yhdistyksen sisäiseen poliittiseen keskusteluun. Toimintaa alkavat helposti ohjata ääneen lausumattomat ’’se nyt vaan on niin’’ -periaatteet, jotka eivät automaattisesti aukea uusille toimijoille. Moni ei esi-

Ajoittain tasapainoilemme radikaalin toiminnan ja jäykän HYY-politiikan välillä. Luin tätä kirjoittaessani vuoden 2012 Toimenpidettä, ja haluan tässä yhteydessä siteerata Annis Riekkistä, nykyistä SitVasin edustajaa HYY:n hallituksessa ja entistä edustajistoryhmä-pj:tä: ’’Jotkut haaveilevat poliisiautojen päällä hyppimisestä, toiset ovat elementissään kabinettikähminnöistä ’’. Mielestäni näin pitääkin olla. Sahaamme omaa oksaamme, jos toimintaan tähyävä jättää tulematta mukaan siksi, että hän kokee olevansa ’’vääränlainen’’ vasemmistolainen. Ilmapiiri on aktiivisesti säilytettävä sellaisena, että uudetkin toimijat uskaltavat sanoa kantansa asioihin. Vaikka vastustamme jyrkästi ihmisten erottelua sukupuolen tai muun ominaisuuden perusteella, tasa-arvo toteutuu käytännössä puutteellisesti. Esimerkiksi bileisiin unohdetaan hyvin usein ostaa alkoholittomia tarjoiluja, ja osa tiedotuksesta päätyy vain Facebookiin. Taannoin kävimme läpi vasemmistonuorilta lainattua mallia, jolla seulotaan yhdistysten toimintakulttuurista niin sanottuja herruustekniikoita. Herruustekniikoiden parempi tunnistaminen poistaa myös SitVasista erilaisia epätasa-arvoisuuksia. Jotta kansalaisjärjestö SitVas pysyy elinvoimaisena, tarvitaan ihmisiä, intoa ja ideoita. Tule sinäkin mukaan järjestämään kulutuskriittisiä tempauksia, leffailtoja, retkiä, poliittisia keskustelutilaisuuksia ja lukupiirejä sekä toteuttamaan kumouksellisuutta täysin uudenalaisen toiminnan kautta! Sinäkin voit ottaa järjestön omaksesi ja tulla punastuttamaan yliopistoa, ylioppilaskuntaa ja yhteiskuntaa. Katso ’’näin järjestät tapahtuman SitVasissa’’ ohjeet osoitteesta sitvas.fi. Kiitos sinulle, kun poimit Toimenpiteen käsiisi. Tutustu lehteen, käy nettisivuillamme ja tule mukaan! Marssita itsesi Sitoutumattomaan vasemmistoon, marssita tänne lisää politiikkaa. Iiris Annala Sitvasin puheenjohtaja

Paikallistoiminta on korvaamatonta Vasemmisto-opiskelijat on verkostomainen val-

takunnallinen opiskelijajärjestö, jonka kautta on mahdollista tavata tovereita ympäri Suomen, tuoda uusia avauksia poliittiseen keskusteluun ja rakentaa valtakunnallista opiskelijapolitiikkaa. Menestys on viime vuosina ollut hyvää erityisesti Suomen Ylioppilaskuntien Liitossa ja Suomen Opiskelijakuntien Liitossa, parantamisen varaa taas on jäänyt ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen. Kuluneen puolen vuoden aikana olemme palkanneet VASOPille monen vuoden tauon jälkeen pääsihteerin, järjestäneet Opiskelijavassaritapaamisen Turussa ja kansainvälisyysseminaarin Helsingissä, osallistuneet mielenosoituskulkueisiin uuden banderollimme kanssa ja käynnistelleet blogia. Uusliberalististen hallitusten tasa-arvoista koulutusta, autonomista tiedepolitiikkaa ja opiskelijoiden toimeentuloa kohtaan kohdistamat leikkausvaatimukset edellyttävät vasemmistolaista vaihtoehtoa. Toivonkin mitä lämpimimmin, että

vihervasemmisto etenee syksyllä yhä uusille paikkakunnille. Me Vasemmisto-opiskelijoissa aiomme tukea prosessia niin taloudellisesti kuin saattamalla paikallista vasemmistoväkeä tietoiseksi VASOPin toiminnasta.

Sitoutumaton Vasemmisto on mielestäni erinomai-

sesti onnistunut toimimaan samanaikaisesti parlamentaarisesti edustajistossa että laajemmin yhteiskunnallisissa liikkeissä. Poliittinen kannatus voi syntyä vain ulospäin näkyvästä toiminnasta ja arkea koskettavista kamppailuista. Mitkään valtakunnalliset ulostulot eivät voi korvata sitä, että paikallistoimintaan on helppo lähteä mukaan ja toimia siinä omana itsenään! SitVasin jatkuvuutta korostava ja omia käytänteitä kriittisesti arvioiva tapa pyörittää toimintaa voi toimia rohkaisevana esimerkkinä muiden kaupunkien vasemmistolaisille. Porukalla tehdään ja porukalla voitetaan! Antti Kettunen Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja

Vasemmistoliitto - sosialistista kansanvaltaa vai puolue-eliitin norsunluutorni? Heidi Auvinen

Euroopan talouden taantumas-

sa ja synkän tulevaisuuden valossa ei eletä vain rahatalouden kriisiä. Samaan aikaan valloillaan on kapitalismin, pankkien, finanssisektorin ja ennen kaikkea ihmisoikeuksien kriisi. Ihmisoikeudet vaarantuvat, kun ihmisten liikkumista ja kaupunkitilaa aletaan kontrolloida, kun budjettikuripolitiikalla pakotetaan valtiot sopeuttamaan maansa talouden yksityistämällä, leikkaamalla ja lisäämällä tuloeroja. Esimerkiksi Kreikassa voidaan tällä hetkellä puhua jo kansanterveyden kriisistä. Maassa leviää nopeammin kuin koskaan HIV ja kolera, ihmisiä kuolee nälkään ja lapsia hylätään kirkon portaille. Tämä kaikki vain koska palvelut, palkat ja eläkkeet on ajettu alas. Ihmisoikeudet eivät vaarannu euroalueen kriisissä vain kansanterveyden huonontumisella ja konkreettisen liikkumisen rajoittamisella, kuten on tapahtunut esimerkiksi suurien mielenosoituksien yhteydessä viime vuosina Euroopan pankkialueen pääkaupungissa Frankfurtissa tai tiukentuneilla Schengenalueen maahantulosäädöksiä. Ihmisen perusoikeudet vaarantuvat myös demokratian näkökulmasta kansalasioikeuksien ja vaikuttamismahdollisuuksien kaventumisena. Näyttäisi siltä, että kaikista erilaisista yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodoista hyvinvoinnin kannalta arvostetuin on demokratia. Demokratia ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan vaatii jatkuvaa painetta, työtä ja kansanliikehdintää. Suoraa demokratiaa ei vielä ole eduskunnan ja kuntien agendalla, mutta ei myöskään poliittisissa puolueissa. Demokratiaa, ei historiassa ole koskaan saatu, vaan se on aina otettu. Vahvalla massaliikkeellä ja kansanvallalla on velvollisuus toimia aktiivisesti, muuten demokratia ei koskaan toimi, ei edustuksellinen, mutta ei myöskään suora. Toimivan demokratian taustalla on aina oltava perusajatus, että kansalaistottelemattomuus on kaiken yhteiskunnallisen muutoksen ja kestävyyden avain. Demokratiassa säännöt neuvo-

tellaan yhdessä ja niitä täytyy olla valmis päivittämään yhteiskunnan muuttuessa.

Tavoitteena vapautua sorrosta

Vasemmistoliitto määrittää itsensä tavoiteohjelmassaan seuraavasti: ”Vasemmistoliitto on punavihreä vasemmistopuolue, uudenaikainen työväenpuolue, joka tavoittelee oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja vapaata yhteiskuntaa, jossa ihmiset ja ympäristö ovat etusijalla. Vasemmistoliitto jatkaa työväenliikkeen suurta kertomusta, jossa me yhdessä olemme tekemässä muutosta.” Vasemmistoliiton määritelmä pitää sisällään ajatuksen demokraattisesta yhteiskunnasta ja siitä, että työväenliikkeen suuren kertomuksen hyvinvointivaltion rakentamisesta, kahdeksan tunnin työpäivän, lapsilisien tai eläkkeiden taistelun puolesta täytyy jatkua ja sitä täytyy tehdä yhdessä. Painetta hyvinvoinnin säilyttämiseksi tulee ylläpitää jatkuvasti. Tavoitteekseen omassa periaateohjelmassaan puolue piirtää seuraavaa ihannekuvaa demokratiasta kaiken pohjana: ”Vasemmiston tavoitteena on vapauttaa ihmiskunta sodasta, sorrosta, puutteesta ja eriarvoisuudesta. Vasemmisto tavoittelee yhteiskuntaa, jossa jokainen yksilö elää vapaana ja voi kehittää itseään rajoittamatta muiden vapautta. Kaikkien vapaus voi toteutua vain demokraattisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.”

Korulauseita vai toimintaa

Kaikki kauniit korulauseet vapaasta yhteiskunnasta ja toimivasta kansanvallasta eivät kuitenkaan saa vastinetta puolueen sisäisissä toimintatavoissa. Puolueen, joka pohjaa ideologiansa tasa-arvolle ja demokratialle, tulisi uskottavuuden nimissä edustaa ajamaansa ihanneyhteiskuntaa myös omassa toiminnassaan. Esimerkiksi jäsenäänestyksillä, avoimuudella osallistua kaikkeen päätöksentekoon ja kriittisen keskustelun hyväksymisellä. Välillä tuntuu kuitenkin, että puolue on itse

byrokraattisempi ja jähmeämpi koneisto kuin valtio tai kunta konsanaan. Myös muutoshaluun tuntuu vastarintaa riittävän. Vasemmistoliiton kesäkuussa pidetyssä puoluekokouksessa torpattiin käytännössä kaikki niin puolueen sisäistä kuin yhteiskunnankin demokratiaa lisäävät aloitteet. Kokous päätti esimerkiksi olla lyhentämättä puoluekokouskautta kahteen vuoteen, olla siirtämättä puoluekokousaloitteiden jättäaikaa lähemmäksi puoluekokousta ja vaatimatta kansalaisaloitteista sitovia kansanäänestyksiä. Ainoat jäsendemokratiaa parantavat toimenpiteet, jotka kokouksessa hyväksyttiin, olivat jatkossa mahdollisuus aloitteiden sähköiseen jättämiseen puoluevaltuuston ja -hallituksen kokouksissa, samojen elinten äänestyskäyttäytymisen kirjaaminen ylös sekä päätös järjestää jäsenkysely puolueen europolitiikasta. Demokratian näkökulmasta kyseenalaista on myös puolueen äänenkannattajan Kansan Uutisten kesäkuinen analyysi puoluekokouksesta: ”Vaikka kokouksessa oli äänestyksiä niin henkilövalinnoista kuin punavihreästä asiakirjastakin kai yhteensä ennätysmäärä, kokous ei kuitenkaan ollut riitainen – itse asiassa kävi juuri päinvastoin. Demokratia toimi ja henki oli hyvä.” Asiaa voidaan myös katsoa siltä kannalta, että puoluekokous oli ensikertaa kaksipäiväinen kolmen sijaan, yleiskeskustelulle ei varattu tarpeeksi aikaa ja suuri osa puheenvuoroista jouduttiin pitämään henkilövalintojen ääntenlaskujen aikana, jolloin salissa oli levotonta ja ääntenlaskijoilla ei ollut mahdollisuutta osallistua keskusteluun. Kokouksen valiokunnat olivat suljettuja, joten pohja-asiakirjojen valmistelu ei ollut kovin avoin ja demokraattinen toimenpide. Kun puolueen ylin päättävä elin kokoontuu vain kolmen vuoden välein, täytyisi kokous olla järjestetty siten, että yleisökeskustelulle on riittävästi aikaa, aloitteita vai jättää mahdollisemman lähelle puo-

Ajatus siitä, että puolueen sisäiset oppositiot voitaisiin vaivatta tukahduttaa teennäisen yhtenäisyyden alle, on kuolleena syntynyt. luekokouksen alkamista ja valiokuntatyöskentelyn tulisi olla avointa kaikille kokousedustajille.

Kohti avointa puoluekulttuuria

Muutoshaluun ja puolueen kehittämiseen avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi ei näytä olevan tahtoa liikkeessä. Herääkin kysymys, mitä motiiveja piilotetun tiedon takana on. Heti puoluekokouksen jälkeen toinen demokratiavastainen tapaus oli puoluehallituksen ensimmäisessä kokouksessa. Puoluehallitus osoitti, että avoimuuteen ja demokratiaan on Vasemmistoliitossa vielä pitkä matka. Vapaus kritisoida leikkauksia ja hallituksen linjaa ei ole oikeutettua puolueessa ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa puolueesta erottamiseen. Puoluehallitus päätti edellyttää Jyrki Yrttiahon erottamista hänen omalta puolueosastoltaan, koska Yrttiaho oli pitämässä poliittista tilannekatsausta SKP:n puoluekokouksessa. Hallitus on kautensa aikana muun muassa laskenut yhteisöveroa, tehnyt osinkoveropäätöksen, jossa sijoittajat voittavat, ratkaissut eurokriisiä osallistumalla tukipaketteihin, jotka ovat pakottaneet kriisimaita budjettikuriin ja päätöksillään lisänneet työttömyyttä. Yrttiaho kritisoi puheessaan kaikkea tätä. Puheen sisältö on juuri sitä, mitä luulisi Vasemmiston kuuluvan kritisoida. Kuitenkin tämän sanominen ääneen johtaa nyt mahdolliseen erottamiseen. Ajatus siitä, että puolueen sisäiset oppositiot voitaisiin vaivatta tukahduttaa teennäisen yhtenäisyyden alle, on kuolleena syntynyt. Nykyisin jakolinjoja on useampia kuin kaksi, eivätkä 70-luvulla vallinneet leirit ole relevantteja puolueaktiiveille. Erimielisyyttä kuitenkin on yhä ja tulee aina olemaan - puolueessa kuin puolueessa jäsenet jakaantuvat eri ryhmiin eri kysymyksissä. On kestämätöntä, että erimielisyys yritettäisiin lakaista maton alle. On luotava keskusteleva ja jäsenistöä paremmin edustava puoluedemokratia, jossa puoluehallituksen mahtikäskyjen sijaan yhtenäisyyttä ylläpitää usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja puolueen kykyyn selvittää asiat yhdessä, avoimesti ja demokraattisesti. Vasemmisto voi halutessaan kääntää sentralisminsa avoimuuden kulttuuriksi, perustaa toimintansa jäsendemokratialle ja osallistavuudelle, antaa eri äänien kuulua ja muotoutua sitä kautta vahvaksi kansanliikkeeksi ja kapitalismin vastavoimaksi. Vain vastavoimalla ja vahvalla kansanliikkeellä voidaan päästä lopullisesti ohjelmissa maalailtuihin tavoitteisiin ja ihannekuviin. Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen

From Reading Group to Demonstration: A year of Left Reading group Olsi Dudumi

When in October I got an email

about the first meeting of the left reading group I got very surprised. I had been living in Finland for one year and it was the first time I got introduced with a leftist group where everything is initiated by some students who enjoy to read about the leftist ideology. In my first year of studies, and at the first student carnival I did not have the opportunity to meet anyone any near my leftist ideology and agenda at the University of Helsinki. But attending the Left Reading group I started to meet people with whom I could enjoy conversing on leftist ideology and discuss different contemporary issues. At the start, the Left Reading group started in the traditional sense of a reading group where we chose different readings from leftist authors to discuss. Since the first meeting I felt part of it and equal to everyone there as we started to set the agenda on the authors to read.

The work of Rosa Luxemburg was the first reading to open up a year of successful reading group, which developed even further than just a reading group. After Luxemburg other

important authors and figures for the left ideology were discussed. Marx, Lenin’s and after these other revolutionary and anti-capitalist ideology were all part of the reading group discussions. What made our discussions in the group very interesting was that we always tended to discuss these works in the light of contemporary problems in Europe and the rest of the World. However the left reading group was not only important for the valuable discussions that we had there but this group was the trampoline for me to grow the network with other people at the university of Helsinki who shared ideas with me, who had similar agendas, who wanted a better society and were ready to act for it in a lot of different ways.

I met great people from this group and the discus-

sions moved even outside of the reading group. We would meet for a coffee or a beer and discuss further our ideas. The more we were meeting with each other, the more different ideas of action within the reading group started to develop. Through the reading group I was able to know a lot of people from the Left Alliance organization at the University of Helsinki, where eventually I started to participate in some of their activities and increase even further my leftist network in Helsinki. At the start of 2013 the Left Reading group meetings took another shape. It was seen as better step to ask the participants to choose a topic of their interest related to the leftist ideology and present it to the other participants where after that discussion would follow. Several important and interesting topics were picked by the participants to discuss. I, myself presented two topics on the issues of education of the oppressed and proletariat and on the Consumerist society that we

live in today. Other topics presented by the participants included those in nature and Ecology, Global capitalism and the American empire, Anarcho-syndicalism, on the Capitalist state etc.

A big step for some participants

of the left reading group, including myself was the decision to start organizing actions outside of the reading group. The affinity created by the reading group and the extensive network established we organized two very important actions and demonstration for issues which for us were important and had to be voiced out. The first one was the Demonstration in front of H&M clothes store in Helsinki to denounce their new Conscious Clothing campaign. Our second action was a disruption of the public talk of the President of the EU council, Van Rumpuy and Finnish PM Katainen at the University of Helsinki, in which our main motto was ” Austerity Kills”. What started as a reading group, helped me and other people part of it grow our network and work more closely to each other for issues which we are all interested and keen on achieving for better societies where we live in.

Suuret turh Teksti: Angi Mauranen Kuvitus: Meeri Siukonen

Ranskalaisesta kansalaisyhteis-

telmää voi olla vaikeaa etsiä sen nimeä kauempaa, joskin on sanottava, että usein siihen liitetään vielä sana Imposé, ylhäältäpäin pakotettu. Epämääräisyytensä vuoksi termi kattaa varsin kirjavan joukon hankkeita, mutta joitakin lajityypillisiä piirteitä niillä näyttäisi sentään esiintyvän. Suuret Turhat Projektit ovat järjestään hyvin konkreettisia, eikä sillä tarkoiteta esimerkiksi hallinnollisia uudistuksia, jotka voisivat muuten hyvin ansaita tämän nimen. Tyypillinen vastustuksen kohde on suuri infrastruktuurihanke vaikkapa energian, liikenteen tai armeijan alalla, mutta myös esimerkiksi valtavat kauppakeskuskompleksit tai jalkapallostadionit voivat ansaita tämän kunniattoman tittelin.

hyväveliverkostoa, eikä ole tavatonta, että alkuvaiheessa rakentamisesta päättäneet poliitikot löytyvät valmistumisvaiheessa rakennusfirmojen palkkalistojen ylimmiltä portailta. Jos paikallisen populaation taholta on odotettavissa vastustusta – kuten Ranskassa siis usein on – on kunnallis-, aluetai valtionhallinnolla tapana lepytellä asukkaita järjestämällä julkisia kuulemistilaisuuksia ja muuta näennäistä vuorovaikutusta. Jostakin syystä nämä eivät kuitenkaan koskaan näyttäisi vaikuttavan lopputulokseen sen enempää kuin riippumattomilta asiantuntijoilta tilatut lausunnotkaan, vaikka nämä kuinka huutaisivat, ettei rakennustyöhön pidä ryhtyä. Suurten Turhien Projektien vaatimat betoni ja asfaltti peittävät tyypillisesti alleen luonnonsuojelualueita tai pienviljelijöiden peltoja. Jotta sitkeimmätkin maanviljelijät saataisiin laillisesti pakkolunastettua mailtaan ja väistymään edistyksen tieltä, voidaan projektit pukea yleishyödyllisyyden kaapuun. Erikoisilla silmänkääntötempuilla jättimäiset ostoskeskukset, huippuseurojen jalkapallostadionit ja kansainväliset lentokentät saadaankin hyödyttämään “kaikkia”, eivätkä ensisijaisesti niitä rakennuttavia liikemiehiä, rakennusyhtiöiden omistajia tai poliittista eliittiä. Pienenä lisämausteena huomautettakoon vielä, että monet näistä hankkeista henkilöityvät vahvasti yksittäisiin valtaapitäviin valkoisiin heteromiehiin, kuten pormestareihin, ministereihin tai presidentteihin. Tällaisilla miehillä näyttäisi olevan suuri tarve muurata egonsa betoniin jälkipolvienkin ihailtavaksi, ja koska obeliskit ja tornitalot olisivat liian ilmeinen vaihtoehto, he kanavoivat suurmiesfantasiansa esimerkiksi lentokenttiin tai luotijunaratoihin.

Rakennushankkeissa sovelletaan

Vastarinnan yksityiskohtaisem-

kunnasta puhuttaessa parrasvaloihin nousee usein sen historiallisesti menestyksekäs työväenliike. Esimerkiksi 35 tunnin työviikko, jokseenkin kohtuullinen minimipalkka, kansallisten vapaapäivien täplittämä kalenteri ja tunnetusti kovassa käytössä oleva lakko-oikeus eivät ole muodostuneet itsestään, vaan ovat edellyttäneet kansalaisten laajaa järjestäytymistä ja vahvaa vastarintakulttuuria. Vuoden 1789 vallankumouksen yhteydessä maan ensimmäiseen perustuslakiin kirjattiinkin edelleen mukana roikkuva pykälä, jonka mukaan valtion kääntyessä sortamaan kansalaisiaan on tottelemattomuus paitsi sallittua, myös jokaisen vastuullisen kansalaisen tärkein velvollisuus. Tämän lainkohdan henki elää siellä täällä vahvana edelleen, ja eräs sen kiinnostavimmista ilmenemismuodoista tänä päivänä on nk. Suurten Turhien Projektien (Grand Projet Inutile) herättämä vastustus.

Suuren Turhan Projektin määri-

usein nk. elinkaarimallia (engl. public-private partnership), jossa julkinen valta legitimoi projektin ja kantaa taloudellisen riskin siinä missä rakennusfirma tekee työt ja kasvattaa voittojaan vailla pelkoa tappioista. Julkisen sektorin saaminen mukaan ilmeisen turhiin projekteihin edellyttää hyvin voideltua

mat syyt vaihtelevat tietenkin

projektista toiseen, mutta monista kamppailuista paistaa läpi laajempi tyytymättömyys ja turhautuminen koko produktivistiseen järjestelmään. Pelkän lentokentän tai moottoritien lisäksi vastustetaan koko “sen mukanaan tuomaa maailmaa”, jossa taloudellisen ja poliittisen eliitin

Rakentamisesta päättäneet poliitikot löytyvät valmistumisvaiheessa rakennusfirmojen palkkalistoilta.

keskinäisellä selkääntaputtelulla uhrataan demokratia, ympäristö ja ihmisten autonomia loputtoman kasvun alttarilla. Samaan maailmaan voidaan katsoa kuuluvan myös esimerkiksi geenimanipulaation, ydinvoiman ja liuskekaasun porauksen, joista kaksi edellistä ovat jo lähes ajattomia klassikoita ja jälkimmäinen taas viime vuosien villitys. Eri liikkeiden välillä ja sisällä on kokonaiskuvasta tietysti aina erimielisyyksiäkin, mutta pohjimmiltaan nämäkin teknologiat ovat ideologisesti varsin läheistä sukua keskenään. Tässä valossa Suuret Turhat Projektit näyttäytyvät totisesti pikemmin saman sairauden erilaisina oireina kuin yhä uusina, toisistaan riippumattomina vitsauksina tai valtamiesten oikkuina. Maanviljelijät, anarkistit, ympäristöliike ja vasemmisto saattavat kutsua sitä hiukan eri nimillä tai keskittyä sen eri aspekteihin, mutta ei liene suuri ihme, että nämä liikkeet ja perinteet ajautuvat samansuuntaisille urille ja löytävät toisensa yhä uudestaan samoista mielenosoituksista, valtauksista ja vetoomuksista. Kamppailujen yhteensulautuminen, convérgence des luttes, ei ole mikä tahansa tuulesta temmattu slogan, vaan perusteltu ja ehdottoman tarpeellinen suunta antikapitalistisessa taistelussa. Ranskassa Suurten Turhien Projektien vastustus onnistuu tavoittamaan jotakin sellaista, mistä suomalainenkin kansalaisyhteiskunta voisi saada kaivattua uutta virtaa. Sellaisenaan kopioituna sama resepti ei välttämättä istuisi hyvin pohjoismaiseen aktivismiperinteeseen, mutta sen tarkastelu voi auttaa meitä löytämään omat tapamme koota sirpaloituneet liikkeet yhtenäiseksi rintamaksi kapitalismia, epätasa-arvoa ja ympäristötuhoa vastaan.

Esimerkillisiä turhuuuksia

Notre-Dame-des-Landes’in lentokenttä

Pääministeri Jean-Marc Ayrault’n siunauksella ja satojen miljoonien eurojen julkisilla investoinneilla rakennusjätti Vinci yrittää jyrätä 2 000 hehtaaria pienviljelijöiden peltoja ja suojeltuja kosteikkoja edistääkseen lentoliikennettä ja keinotellakseen nykyisen lentokentän alta vapautuvalla maa-alalla. Uudelle kentälle kaavailtu alue on ollut vallattuna vuodesta 2007 asti, eikä edes Ranskan historian suurin yksittäinen poliisioperaatio – alueen puolivuotinen miehitys ja jatkuva kyynelkaasutus – ole onnistunut kukistamaan vastarintaa. Lentokentän vastustajilla on yli sata tukikomiteaa ympäri maata, ja mielenosoitukset ovat koonneet paikan päälle kymmeniätuhansia ihmisiä.

Lyonin ja Torinon välinen luotijunarata

Kymmenissä miljardeissa euroissa liikkuva hanke edellyttää 140 kilometrin pituisen tunnelin rakentamista kallioon sekä viljelymaiden ja asutuksen raivaamista radan ja suurjännitelinjojen tieltä sekä Italian että Ranskan puolella. Vaikka nykyinen rata näiden kaupunkien välillä on hyvin vähäisessä käytössä, alueiden välinen rahtiliikenne on pitkään ollut hiipumaan päin eikä kummallakaan hallituksella pitäisi olla varaa tällaiseen, projekti sen kun porskuttaa eteenpäin. Raivokas vastarinta valtauksineen ja sabotaaseineen on jatkunut toistakymmentä vuotta rajan molemmin puolin järjestelmällisestä siihen kohdistuvasta väkivallasta huolimatta.

Olympique Lyonnais’n jalkapallostadion

Lyonin uusi stadion on muihin mainittuihin verrattuna pieni ja paikallinen kamppailu, mutta istuu luonteeltaan joukkoon kuin nakutettu. SuurLyonin pormestari Gérard Collombin ja joukkueen omistajan, liikemies Jean-Marc Aulas’n yhteinen lempilapsi häätää jälleen kerran pienviljelijöitä, hyödyttää tonttikeinotteluineen ennen kaikkea yksityistä pääomaa ja tekee häikäilemätöntä pilaa sekä demokratiasta että asiantuntijoiden lausunnoista.. Pieni, mutta omistautunut valtaus sinnittelee yhä alueella, vaikka maanmuokkaus on jo alkanut.

Larzacin sotilastukikohdan laajennus

Suoran toiminnan vastarinnasta Ranskassa ei voi puhua mainitsematta Larzacia. 1970-luvulla alkanut taistelu sotilastukikohdan laajennusta vastaan päättyi kymmenen vuoden asemasodan jälkeen voittoon, joka määritteli uudelleen ruohonjuuritason kansalaisliikkeiden aseman yhteiskunnassa. Pikkuinen, unelias lammasfarmaripaikkakunta puhkesi kukoistukseen taistelun myötä ja synnytti ikonisen valtakunnallisen liikkeen, jonka veteraanit tukevat edelleen vastaavia taisteluita ympäri Ranskaa. Yksi liikkeen farmaritaustainen keulakuva, José Bové, istuu tänä päivänä Euroopan parlamentissa.

hat hirviรถt

Teksti: Iiris Annala Kuvitus: Julia Sand

Talouskasvu, työllisyys ja ympäristökatastrofi Ylen iltayhdeksän ajankohtais-

ohjelmissa aiheet ovat illasta toiseen samoja. Työttömyys, EU:n velkakriisi, kuntien talousongelmat ja nuorten syrjäytyminen uhkaavat hyvinvointivaltion rahoitusperustaa. Tämä on oikeistolainen ongelmanmäärittely, jota jakkupukutätejä ja kravattisetiä haastattelevat toimittajat eivät kyseenalaista. Oikeisto on talouskasvu ja työllisyys -puheellaan määritellyt ne raamit, jonka sisällä yhteiskuntapoliittista keskustelua käydään. Valtion ja kuntien varat ovat vähissä, joten on leikattava sosiaali- ja terveyspalveluista. Maailmantalous yskii, eikä vienti vedä. Tulee irtisanomisia ja työttömyyttä. Lisäksi nuorten syrjäytyminen on valtava ongelma kansantaloudelle. Syrjäytymiskehitys on pysäytettävä ja nuoret saatava työelämään. Työpaikkoja ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Siksi tarvitaan talouskasvua, jotta saadaan Suomeen työpaikkoja ja turvattua ’’suomalainen hyvinvointiyhteiskunta’’. Yrityksille myönnetyt verohelpotukset sekä työsopimusten heikennykset ovat oikeutettuja yhteiskuntapoliittisia toimenpiteitä, joilla luodaan kasvun edellytyksiä.

Vasemmiston perinteinen linna-

ke hyvinvointivaltio on riippuvainen talouskasvusta. Euroopan hyvinvointivaltiot luotiin sodanjälkeisen talouskasvun turvin. Työ alkoi tuottaa enemmän rahallista arvoa, jota valtio saattoi verottaa kanavoidakseen varallisuuden hyvinvointivaltion tarvitsemiksi tulonsiirroiksi. Nyt talouskasvun edellytykset ovat heikot, ja talouskasvu ylläpitäminen on yhä vaikeampaa. Korkea työllisyys on ollut tärke-

ää erityisesti pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, sillä se ei eräiden muiden Euroopan maiden tavoin ole perustunut mieselättäjä-mallille. Täystyöllisyys on kuitenkin vaikeasti saavutettavissa nyt, kun työnantajat tarjoavat yhä useammin niin sanottuja epätyypillisiä työsuhteita, kuten osa-aika-, keikka- ja pätkätyösopimuksia. Ennen kaikkea täystyöllisyys ei ole ekologisesti kestävää. Tuotanto on niin tehostettua, että ihmiskäsiä tarvitaan perustuotantoon yhä vähemmän. Siksi täystyöllisyyden tavoittelu vaatisi enemmän perustarpeisiin kohdistumattomia palveluja ja tuotantoja. Se lisäsi luonnonvarojen ja energian kulutusta entisestään, vaikka ekosysteemit ovat nyt jo romahdustilassa. Päivänpoliittisessa keskustelun perusviesti on kuitenkin, että kaikki työ on arvokasta riippumatta siitä, mitä se aiheuttaa ympäristölle. Kapitalistisessa markkinataloudessa talouden on aina kasvettava. Eräs kapitalismin periaate on luova tuho, joka tarkoittaa sitä, että esineitä ei ole tarkoitettu kestämään pitkään. Tärkeää on, että ihmiset ostavat aina, nopeasti ja paljon uutta. Vain näin talouden on mahdollista kasvaa. Uuden valmistaminen edellyttää materiaan perustuvaa tuotantoa ja fossiilisia polttoaineita. Ekonomistien vastaus tähän kansantalouden vakauden ja luonnonvarojen ylikulutuksen ristiriitaan on se, että päästöjen tuottaminen on kytkettävä irti talouden kasvukäyrästä. Irtikytkentä perustuu siihen, että tuotannossa käytettävä energia on niin sanottua uusiutuvaa energiaa ja tuottaa hyvin vähän tai ei lainkaan hii-

lidioksidipäästöjä. Luonnonvarojen ylikulutus pyritään vihreän kasvun ideologiassa korvaamaan aineettomalla tuotannolla.

Toistaiseksi kuitenkaan mikään

taho ei ole voinut uskottavasti esittää, miten tämä kasvuun nojaavan markkinatalouden ja ilmastonmuutoksen irtikytkentä olisi mahdollista toteuttaa. Tim Jackson esittää kirjassaan Hyvinvointia ilman kasvua, että jatkuvan talouskasvun vaade sekä 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä kasvava väestö lataavat kohtuuttomia odotuksia vihreälle teknologialle. Jos 9 miljardille ihmiselle halutaan suoda samat tulot kuin keskiverrolle EU-kansalaiselle, tulee maailmantalouden olla vuonna 2050 kuusinkertainen nykyiseen verrattuna. Jotta kansainväliset tavoitteet päästöjen vähentämisestä voisivat näissä kehyksissä toteutua, tulisi hiili-intensiteettiä laskea 9 prosentilla joka vuosi 40 vuoden ajan, Jackson toteaa. Nyt hiili-intensiteetti, eli se, kuinka monta grammaa hiilidioksidia yhden Yhdysvaltain dollarin arvoisen tuotantoyksikön valmistaminen aiheuttaa, on noin 760 grammaa hiilidioksidia. Hiili-intensiteetti tulisi vuonna 2050 olla nykyiseen verrattuna 55 kerta alhaisempi eli 14g hiilidioksidia yhtä dollarin arvoista tuotantoyksikköä kohden. Jos tuotantoa haluttaisiin vuoden 2050 jälkeen jatkaa, olisi päädyttävä siihen, että hiili poistettaisiin kokonaan kaikesta tuotannosta. Edelleen talouskasvun ja päästöjen irtikytkennän yhtälö johtaa siihen, että seuraavalla vuosisadalla yhden

dollarin arvoisen tuotantoyksikön hiili-intensiteetti olisi alle nolla.

Oma

lukunsa vihreän kasvun mahdottomuudelle on niin sanottu Jevonsin paradoksi: tietyn resurssin käytön tehostuminen ei vähennäkään luonnonvarojen kulutusta, vaan saattaa lisätä sitä. Lisäksi kulttuuriset ja psykologiset käsikirjoitukset vaativat ihmisiä laajentamaan minäänsä tavaroihin ja rakentamaan kulutustavaroiden avulla sosiaalista statustaan. Tämän psykologisen ansan vuoksi degrowth-ajattelu ei puhuttele kokonaisuudessaan mitään yhteiskuntaluokkaa. Myös tuotannon aineettomuus on illuusio. Palvelut ja internetin yhteisöpalvelut perustuvat materiaan ja ovat riippuvaisia energiasta ja luonnonvaroista. Talouden ja ympäristökuormituksen irtikytkentä on harha, josta on luovuttava. Tuotannolle tulee asettaa rajoitukset ja länsimaista elintasoa kohtuullistaa. Tuotannon välttämätön rajoittaminen kyseenalaistaa palkkatyön elämänmuodon normina. Vasemmistolaisessa perustulokeskustelussa perustuloa on puollettu sillä, että se vapauttaa epämielekkäästä palkkatyöstä, saattaa inhimillisiä resursseja kansalaisyhteiskunnan käyttöön sekä parantaa työntekijän neuvottelumahdollisuuksia. Vähemmän on korostettu perustuloa ratkaisuna jatkuvan talouskasvun aiheuttamaan ympäristökuormitukseen. Päinvastoin – hyvin yleisesti puolletaan juuri sillä, että se lisää talouskasvua poistaessaan sosiaaliturvan kannustinloukut. Perustulo-kansalaisaloitteelle ei käy-

Täystyöllisyys ei ole ekologisesti kestävää. nyt hyvin, mutta perustulosta tullaan jatkossakin keskustelemaan osana kamppailua maapallon säilyttämiseksi elinkelpoisena.

Talouskasvu on jo pitkään ky-

seenalaistettu tutkijapiireissä. Puoluepolitiikasta irrallinen Degrowth-verkosto aloitti Suomessa toimintansa vuonna 2010. Jälleen kansalaisyhteiskunta ehti puolue-politiikan edelle, sillä signaaleja talouskasvun ideologiasta luopumisesta on kantautunut vasemmistosta vasta aivan viime aikoina. Kesäkuun puoluekokouksessaan Vasemmistoliitto käsitteli Punavihreä tulevaisuus -asiakirjan, jossa hahmotellaan hyvinvointivaltiota, joka ei ole riippuvainen talouskasvusta. En ollut puoluekokouksessa enkä kyseistä aisakirjaa ole lukenut, mutta odotan vasemmistolta lisää avauksia tästä aiheessa. Tarttuisiko myös SitVas aiheeseen?

Luettavaa:

zzTim Jackson: Hyvinvointia ilman kasvua. 2011, HS-kirjat. zzTuula Helne: Syrjäytymisen yhteiskunta, 2002, Stakes. zzMarjatta Bardy & Sanna Parrukoski (toim.): Hyvinvointi ilmastonmuutoksen oloissa? 2010, Yliopistopaino. zzPuoluehallituksen esitys asiakirjaksi puoluekokoukselle: Punavihreä tulevaisuus, 10.4.2013, Vasemmistoliitto.

Konsulttidemokratia Kertomus konsernivaltiosta ja uusista vallankumouksellisista

Jan Rosenström

Kulut nousevat, vastuuketjut katkeavat, hiljainen tieto katoaa, eikä kukaan oikein tiedä, mistä päätösten perustelut kumpuavat.

Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kantaaottavuut-

ta kaihtamaton, ohuehko kirja Konsulttidemokratia – miten valtioista tehdään tyhmä ja tehoton on helppo tulkita pamfletiksi, huolestuneeksi puheenvuoroksi demokratian tilasta. Tosiasiassa Kuusela ja Ylönen ovat tehneet ovat tehneet uuvuttavan kattavan tutkimustyön tonkimalla konsultointisopimuksia niin paljon kuin yrityssalaisuusklausuulit ovat antaneet myöten. He ovat myös käyneet läpi virastojen tiliotteita, lukeneet strategioita ja haastatelleet niin innostuneita innovaattoreita kuin katkeroituneita virkamiehiäkin. Lopputuloksena on mahdollisesti vuoden tärkein yhteiskunnallinen tutkimus. Sen käsittelemään julkishallinnon murrokseen nivoutuvat sekä Pekka Himasen sanahelinällä täytetyt tulevaisuusraportit, Finnairin johdon palkitsemisjärjestelmät, että ällistyttävän hintavat IT-uudistukset. Jo nyt mediakieleen iskostunut ”konsulttidemokratia” tarkoittaa demokraattisen päätöksenteon valmisteluvastuun valumista hankkeiden ja ulkoistamisten kautta yksityiselle sektorille. Trendi ei ole missään mielessä uusi, äkillisesti kärjistynyt tai edes erityisen suomalainen. Aiheesta käydyn keskustelun vähaisyyttä ei voi siksi kuin ihmetellä. Kuusela ja Ylönen kirjoittavat, että viimeistään Harri Holkerin hallituksen kaudella 80-luvun lopulla siirryttiin julkishallinnon keskusjohtoisuudesta markkinaohjaukseen. Keskeisin linjaus oli valtiontalouden tuottavuusohjelma, joka nimettiin uudestaan vuonna 2011 hyvin samanhenkiseksi vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaksi. Tärkein käännekohta taas oli 90-luvun lama. Tuottavuusohjelma ratkaisi julkisen sektorin tehokkuuden mittaamisen haasteet osoittamalla mittariksi henkilöstön määrän. Sittemmin valtiolla työskentelevien määrä on pudonnut vuoden 1988 215 000 henkilöstä vuoden 2010 87 000 henkilöön, vaikka työtehtävät ovat esimerkiksi EU-jäsenyyden myötä pelkästään kasvaneet. Tämä on mahdollista konsultaatioiden niin räjähdysmäisellä kasvulla, että koko virkavastuun käsite on käynyt hankalaksi.

Murros ei ole onnistunut vain säästöihin vetoa-

malla. Samaan aikaan kun komiteavetoisen julkishallinnon kritiikki yltyi, jo 70-luvulla Yhdysvalloissa muotoutuneiden uuden julkishallinnon oppien ihailu lisääntyi. Liike-elämän johtamisoppien soveltamisesta on sittemmin kasvanut hyvin monivivahteinen filosofia, jossa sekä julkinen valmistelutyö että palvelutuotanto nähdään auttamatta liian tehottomana, jähmeänä ja eturistiriitojen repimänä jotta se vastaisi jatkuvasti muuttuvan maailman haasteisiin. Osuvasti juuri uusiutumisen ja organisaatiomuutoksen tarve on konsulttien yleisimpiä myyntiargumentteja. Suomen itsenäisyysrahasto Sitran yliasiamies Mikko Kosonen avaa Kuuselalle ja Ylöselle herättävästi ajatusmaailmaansa, jossa politiikka on yhteisten asioiden hoitamista strategiavetoisesti, ketterästi ja mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Edunvalvonnan aika on ohi, kertovat uudet vallankumoukselliset. Nopeasti käy kui-

tenkin ilmi, että tässä kaikessa demokratia on vaikea konsepti. Kuusela ja Ylönen onnistuvat jotenkin mahduttamaan kirjaansa hengästyttävän kattavan katsauksen hankkeista, jotka ovat osaamattoman kilpailutuksen tai suoranaisen suosimisen, markkinaoikeuden pelon tai vain monopolisoituneiden markkinoiden ansioista olleet paljon kalliimpia kuin virkamiehen työpanos olisi ollut. Useissa tapauksissa kilpailuttaminen on näennäistä, koska vain muutamilla yrityksillä on Suomessa tarpeeksi erikoistunutta henkilöstöä vastaamaan suuremmista hankkeista. Sama ongelma pätee lukemattomiin ulkoistuksiin. Kaiken lisäksi liike-elämää ketteröittävät käytännöt, kuten johdon palkitsemisjärjestelmät ovat tuoneet aivan uusia kuluja. Konsultit ovatkin ansiokkaasti löytäneet keinoja nostaa johdon palkkioita, vaikka tulos olisi pakkasella – sikäli kuin tuloksen mittaaminen on julkishallinnossa ylipäänsä mielekästä. Näin on luoto hallinto, joka ”paisuu”, vaikka väkeä vähennetään. Markkinaoikeistolaiseen minimivaltion retoriikkaan sopiva tuottavuusohjelma on siten saanut pysyvän jatkoluvan.

Kulut

nousevat, vastuuketjut katkeavat, hiljainen tieto katoaa, eikä kukaan oikein tiedä, mistä päätösten perustelut kumpuavat. Konsulttidemokratian suurin uhri on kuitenkin avoimuus. Konsulttiyritykset varjelevat aggressiivisesti oikeuttaan tilausten lopputuotokseen lähteitä myöten varmistaakseen jatkotilaukset. Jopa valtion yhteishankintayhtiö Hansel Oy tulkitsee konsultointisopimuksia liikesalaisuuksiksi. Jo hanketarjouksista vaietaan. Näin kansalainen saattaa yhä useammin huomata, ettei saakaan perustuslain takaamaa tietoa valtion projekteista ja ministeri voi yllättyä valtion lentoyhtiön johtajien palkkioista. Jo siksi että avoimuus ja läpinäkyvyys ovat ilmeisen toimivia teemoja juhlapuheissa, olisi monen vielä luettava Konsulttidemokratia.

Tyttö istuu Helsinginkadulla vaaleanpunainen kurahanska kädessään. Taustalla kohoaa piikkilangalla aidattu huvipuisto ja sen kirkuvat ihmiset. Tyttö sanoo: minä olen lapsen nyrkki. Kaupungin seinät hymyilevät kevään muotiväreissä. Tyttö on suoristettu. Tyttö on asetettu seisomaan jalat ristissä. Tuulikone puhaltaa hänen hiuksissaan, tuulikone kuljettaa hameen helmaa kadun yllä paljastaen vaivihkaa hänen nilkkansa. Tytön kasvojen tilalle voidaan vaihtaa toiset, kuten Marilynin, mikäli se koetaan tarpeelliseksi. Tyttö sanoo: Kasvoin isoksi. Alkoi umpisolmutalvi. Huomasin, että torinlaidan liikennevaloissa joutuu aina odottamaan ikuisuuden, jos ei juokse päin punaista. Jos ei juokse, myöhästyy. Kerran myöhästyin, toimiston lattialla on kuraa, pomo katsoo minua. Pomo sanoo: Kuinka sinä kehtaat tulla myöhässä. Tyttö sanoo: Töiden jälkeen kävelin väsynyttä katua kotiin, astuin iltapäivän linttaan. Matalan taivaan pohja kuljetti kättään hiuksillani, pomo, olin tehnyt koko päivän, olin tehnyt näkymättömiä. Pomo sanoo: Kuinka sinä kehtaat ei mitään. Tytön elämästä irrotetaan tarpeettomat kappaleet. Lapsuuden sunnuntaiaamut, ensirakkaudet ja kevätsateet särkyvät kadulle ja lakaistaan pois. Merkitsemättömät polkupyörät ja tavarat heitetään niin ikään vaihtolavalle. Tytön nimi voidaan tässä vaiheessa helposti vaihtaa, kunhan pitäydytään oikeassa sukupuolessa.

Pilvien alle jäi paljon tuulta silloin, kaivinkone söi maisemaan valkoisia aukkoja. Silloin kun nousit, sinä menit puistoon seisomaan yötaivaan värisessä satiinihameessa, sinulla oli jaloissa ristiin astutut päivät ja sukat jo märkinä. Toukokuussa aloit näkyä läpi. Kerran, kun puisto jo turvonnut ja humahteli tuomenhajuisena, näin sinun seisovan ilman ääriviivojasi vastapäätä hajotettua taloa. Juoksin ja tartuin helmaasi, se repesi kuin taivas. Sinä sanoit tavanneesi itsesi eilen, sanoit juoksevasi sinua pakoon. Sitten lähdit, harmaisiin lakanoihin, leivänmuruihin, kahvitahroihin. Ikkunat pirskahtelivat rikki puistoa vastapäätä ja kuljettivat tuulen kaikesta läpi.

Tyttö seisoo keskellä Vaasankatua vaaleanpunaiset korkokengät jalassaan. Tyttö sanoo: Tuntuuko teistä, ettei taskuissa ole enää pohjia, talvissa. Esineet vuotavat takin vuorin sisään ja muuttuvat kiviksi. Tunnen ne reisiäni vasten kun ylitän torin, pomon, tunnen olevani turha kuin rakennustyömaa sunnuntaina, miesten tilalla vain lepattavat varoitusnauhat. Välillä ajattelen kuolevani pian, tunnen ääriviivojeni häipyvän, kasvoni vääristyvät kuin kuva hiekassa nousuveden aikaan, alan näkyä läpi, luuni karistavat itsestään tomua. Aina pääsen kuitenkin töihin asti. Liikennemerkit huurtuvat ja ratisevat pakkasessa, lumi peittää varoitukset. Minä osaan ne ulkoa, aina pääsen töihin asti, minä tunnen säännöt, jotka eivät tiedä minusta mitään. Tyttö makaa jokaisella kadulla vaaleanpunainen naamari kasvoillaan. Tyttö sanoo: Tuntuuko teistä, että maailmassa on vain laitoja, joiden yli valua: tyhjiä minuutteja, joiden välissä saapuu metro, sisäpihan koivunrungot suojasäällä. Sunnuntait ovat seuraavan viikon eteisiä, aina identtisiä, minä olen jonkun seuraavan eteinen, tämän kaiken jälkeen maanantait laihoja kuin kioskikahvi. Tässä vaiheessa tyttö voidaan vaihtaa. Tyttö sanoo:

istun pyykkikorissa polvet koukussa. ulkona ilmapallot irtoavat, värikkäät lentotautiset lapset juoksevat silmät raollaan, räjähtävät ikkunani alla kun ei huomaa elävänsä maanantaita tiistai ei tule ohimoani kiertää serpentiini, aamuisin hikoilen pannullisen kahvia tivolivärit vettyvät ja valuvat kainaloista ilman maitovaraa

Sitvasin syksy Aikatauluja: 2.9. avajaiskarnevaalit 2.9 karnevaalijatkot 23.9 autoton päivä 25.9. uusien ilta vko 40 vuosijuhlaviikko 6.11 Punainen kookos

Kilpailut:

zz Missä suhteessa Akava ja ja Akavan opiskelijat ovat toisiinsa? Vapaavalintainen vastausmuoto. Voittaja julistetaan vuosijuhlaviikolla. zz Tee poliittinen pilapiirros! Voittaja julistetaan loppuvuodesta. Vastaukset ja piirrokset voi jättää SitVasille osoitettuna Kupoli-järjestöjen postilokeroon, joka sijaitsee Uudella ylioppilastalolla sijaitsevan keskustoimiston aulassa tai jollekulle sitvassarille käteen.

11 11