Toimenpide 2007

HUIPUTUSTA JA TAIDEKAUPPOJA SIVU 5 POLITIIKAN RATTAISSA, KULTTUURIN PYÖRTEISSÄ SIVU 14 NOWA HUTA SIVU 28 APURAHATUTKIJAN APOLOGIA SIVU 37

SITOUTUMATON VASEMMISTO  OBUNDEN VÄNSTER  INDEPENDENT LEFT

S Y L L Ä S SI PUHEENJOHTAJALTA  H  S. 4

Toimenpide-lehti yrittää kehystää tätä tarinaa. Vasemmistolaisina emme usko globalisaation pakkoihin ja välttämättömyyksien retoriikkaan, vaan vaihtoehtoihin ja poliittiseen mielikuvitukseen. Saman periaatteen allekirjoittaa varmasti myös lehden julkaisija, yliopistolla vaikuttava Sitoutumaton vasemmisto, Sitvas. Järjestö toimii puolueista riippumattomana kansalaistoiminnan kotina kaikille punavihreille toimijoille. Tempausten, mielenosoitusten ja keskustelujen lomassa on myös lahjoitettu Leonid Brezhnev -rauhanpalkinto valheellisesta rauhantyöstä. Toiminta osoittaa, että vasemmisto voi tänä päivänä olla jotakin muuta kuin SAK:n ydinvoimalobbausta tai Rajamäen maahanmuuttopolitiikkaa. Ylioppilaskunnassa ollaan tätä kirjoitettaessa valmistautumassa marraskuun edustajistovaaleihin, jossa opiskelijat valitsevat seuraavaksi kahdeksi vuodeksi itselleen edustajat ylioppilaskunnan päättäviin elimiin. Vaalituloksen perusteella ei ratkaista esimerkiksi vain sitä, kuinka paljon tämän tai viereisen järjestölehden painamista ensi vuonna tuetaan, vaan myös se, tehdäänkö päätöksiä salamyhkäisesti vai ei. Lehden keskiaukeamalla ovat Sitvasin vaaliteesit, jotka toivottavasti kertovat jotakin siitä, mitä ylioppilaskunnassa voisi tarkoittaa maailmanparantaminen, ja missä kohdin juuri Sitvas vaatii muutosta. Samassa hengessä lehden takasivulle oli alun perin tarkoitus painaa HYY:n poliittisten ryhmien yhteinen julistus sitoutumattomien ryhmien vaihtoehdottomuuden ja kritiikittömyyden politiikkaa vastaan, josta on ollut puhe viimeisen kahden vuoden aikana myös Ylioppilaslehden palstoilla. Kokoomusopiskelijat ja demarit osoittivat oman varovaisuutensa valitsemalla sovinnaisen tien. Kriittisen puheenvuoron allekirjoittaminen oli heille liian suuri riski, mutta julistuksen voi

Fuusioyliopistoko huippua?

HYY:N IHMEELLINEN MAAILMA  H  S. 8 Missä ovat rahat ja mitä niillä tehdään?

AGROPOLTTOAINEET  H  S. 10

Vaarana on, että EU:hun tuodaan kestämättömällä tavalla tuotettuja biopolttoaineita.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA AUTOT  H  S. 11

yhteiskäyttö ja kulutuspakot  H  S. 12

Kulttuurit kohtaavat, asvaltilla.

Jouni estling W

Taideteollisuuden ja markkinatalouden suhde ei ole yksinkertainen.

HUIPPUYLIOPISTO  H  S. 5

Nukutaan ja tanssitaan!

Valta kuuluu kansalle. Mikä klisee. Mutta miksi edelleen niin Irakin sota kuin Itämeren hidas kuolema hakevat demokratiasta, siis kansan oikeudesta päättää, tavalla tai toisella oikeutuksensa. Punavihreä yliopistojengi syytti pitkään kaikesta pahasta suuryrityksiä, mutta miten reagoida, kun valtionhallinto jyrää välttämättömän tehostamisen nimissä alas yliopistolaitosta ja vaikkapa lähikirjastoja kiihtyvään tahtiin? Keskustaoikeistolainen hallituksemme yritti jopa väittää, että päivähoidon nollamaksuluokan poistaminen olisi välittämistä. Mitä oikein tapahtuu?

TAIDEOPISKELIJAN NÄKÖKULMA  H  S. 6

ANNI SINNEMÄKI & CLAES ANDERSSON  H  S. 14

“Joka kerta, kun nousemme taksiin tai syömme mansikoita, hyväksymme sen, että Intiassa nähdään nälkää.”

“Sodan, väkivallan ihannointi diskvalifikoivat taiteen.”

Ott o Br u un

toki allekirjoittaa myös myöhemmin. Julistuksen tarkoituksena ei ole hyökätä yksittäisiä toimijoita vastaan, vaan herättää tarpeellista keskustelua siitä, onko aikamme passiivinen henki nykyisin myös yliopiston vitsaus. Se, että jokainen huolehtii vain omista eduistaan, ei päätöksenteossa ole viime kädessä hyvä periaate. Vasemmistolaisina tiedämme, että oikeassa olijan saappaisiin pysyvästi astuminen ei välttämättä ole viisain tapa tehdä politiikkaa. Toisaalta passiivinen sivustaseuranta johtaa vain kärjistyviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tässä lehdessä on otettu rohkea ja mielestämme rehellinen lähestymistapa sekä yliopistoon että maailmaan, eikä ole vältetty taktisesti “vääriä” tai jotain teoreettista uraamme ylioppilaskunnassa uhkaavia lausahduksia. Se toivottavasti näkyy, kun myöskään omat vaaliteesimme eivät ole tämän lehden sivuilla täysin säästyneet kritiikiltä. Myös yliopistopolitiikkaan pitäisi osata suhtautua muutenkin kuin ryppyotsaisen vakavasti, ellei sitten halua kuolla tylsyyteen. Tässä hengessä päätimme myös kyseenalaistaa Sitoutumattomasta vasemmistosta vallitsevaa hippiä kuvaa, pukeutumalla parhaimpiimme, vain teitä lukijoita varten. Olkaa hyvät!

Kielipolitiikkaa ruotsiksi  H  S. 17

Tvåspråkigheten är väl det enda som inte hamnat utför den allmänna effektivering som statsmakten håller på med.

Tiede ja politiikka  H  S. 18

Voidaanko "objektiivisuus" ja "arvovapaus" todellakin saavuttaa?

Kari raivio  H  S. 20

Eräänä aamuna herättyäsi saatatkin huomata opiskelevasi yliopistossa, jossa on lukukausimaksut

mihin sitvasista?  H  S. 21

Kolme Sitoutumattoman vasemmiston konkaria kertovat suhteestaan puoluepolitiikkaan.

puuhasivu  H  S. 24

Tyhmistä aloitteista sikisi ristikko.

Vaaliohjelma  H  S. 22

Sitoutumattoman vasemmiston vaaliohjelma marraskuun edustajistovaaleihin.

nuoret!  H  S. 25

Ajatus omasta radikaalista nuoruudesta tuntuu olevan itsensä lohduttamista.

paha ja hyvä seksi  H  S. 26

Lisääntymistarkoituksessa tai romanttisessa rakkaussuhteessa tapahtuva seksi toimii yhteiskuntajärjestystä ylläpitävänä.

Nowa huta  H  S. 28

Neuvostoliittolainen unelma rynnisti Krakovaan.

hyy:n vihreiden kolumni  H  S. 33 Terveisiä 2000-luvulta.

vasemmiston tulevaisuus  H  S. 30

Demokratia ja kapitalismi ovat keskenään ristiriidassa, koska taloudellinen valta tuo mukanaan poliittista valtaa.

luokkataistelu ja seksuaalisuus  H  S. 34

Che Guevara t-paidat ja Lenin-julisteet ovat kokeneet kaupallisen camp-renessanssin, mutta kuka voisi enää vakavissaan puhua luokkataistelusta?

opiskelijaliike  H  S. 35

talonvaltaus  H  S. 36

First, we take Päärakennus, then we take Viikki!

Vallattu tila on kuin merirosvolaiva.

JULKAISIJA: Sitoutumaton vasemmisto ry  Päätoimittajat: Otto Bruun ja Jouni Westling  Toimituskunta: A. Augustus Ala-Kämmi, Petra Boije, Veikko Eranti, Teppo Eskelinen, Matti Heinonen, Ruurik Holm, Jehki Härkönen, Iiris Konttinen, Juho Lindman, Eeva Luhtakallio, Markus Neuvonen, Jussi Nuortimo, Aikki Paatos, Fernando Pessoa, Kaisa Rasila, Susanna Sydän, Elina Turunen, Rudolf Ukkonen, Elina Vaahtera, Emmi Vähäpassi, Jarno Öberg  Ulkoasu ja kannen kuva: Petra Boije  Paino: Cosmoprint, Helsinki, 2007

TOIMENPIDE 2007

apurahatutkijan apologia  H  S. 37

Apurahatutkijalla on lomaa juuri silloin kun hän haluaa sitä pitää.

opintotuki  H  S. 38

Sortavan systeemin on kaaduttava, vaativat anarkistit. Toimenpiteen raati on nykyopintotuesta samaa mieltä.

ylioppilasteatteri  H  S. 42 Super-Helsinki vakuuttaa.

Novelli  H  S. 40

Kaunokirjallista, lempeää syysluettavaa romantiikannälkäisille.

TOIMENPIDE 2007

Myös nukkuminen on poliittista

TEKSTI: A. Augustus Ala-kämmi ja Rudolf Ukkonen KUVITUS: PETRA BOIJE

Oikeistolaisuus näyttäytyy epäpoliittisempana kuin vasemmistolaisuus siitä syystä, että markkinatalous on Suomessa tällä hetkellä vallitseva ideologia. Vasemmistolaisuus on sen sijaan poliittista, koska se poikkeaa vallitsevasta ideologiasta. “Epäpoliittisena” toimiessaan ihminen voi uskotella itselleen, ettei hän ota kantaa. Näin epäpoliittinen positio näyttää turvalliselta. Epäpoliittisuus pitäisi kuitenkin nähdä pikemminkin uhkana, koska se estää konfliktien näkymisen.

El in

a V a a h te r a

HYY:ssä poliittisiksi ryhmiksi tunnustautuvat Sitoutumaton vasemmisto ja HYY:n Vihreät ovat allekirjoittaneet julistuksen, joka on tämän lehden takakannessa. Julistuksessa yhdistykset kehottavat opiskelijoita olemaan äänestämättä niin sanottuja poliittisesti sitoutumattomia ryhmiä HYY:n edustajistovaaleissa. Sitoutumattomiksi itseään kutsuvat ryhmät eivät ole poliittisesti sen neutraalimpia kuin niin sanotut poliittiset ryhmät. Epäpoliittisuuden nimissä voi tehdä poliittisia päätöksiä, jotka vaarallisesti näyttäytyvät neutraaleina ja rationaalisina.

Emma Goldmania on virheellisesti siteerattu: “If I can’t dance I don’t want to be in your revolution”. Todellisuudessa Goldman ei luultavasti koskaan sanonut juuri noin. Elämäkerrassaan Goldman kertoo juhlista, joissa eräs hänen anarkistitoverinsa oli tullut moittimaan häntä tanssimisesta. Goldman ihmetteli, miten hän voi olla epäuskottava agitaattori tanssiessaan, koska anarkismi edustaa hänelle konventioista vapautumista. Lause muistuttaa kuitenkin siitä, että politiikan muotoja ja vastarintoja on aina monia. Eläköön tanssiminen ja nukkuminen myös vaalisyksynä!

Miten tähän tultiin? Vastausta kysymykseen on vaikea antaa. Opetusministeriö asetti työryhmän selvittämään mahdollista yhteistyötä Valtiovarainministeriön virkamies Raimo Sailaksen johdolla. Lopputuloksena salaperäisestä ajatustyöstä oli paljon porua herättänyt ehdotus pääkaupungin korkeakoulujen yhdistämisestä. Seuraavaksi hankkeesta kuultiin siinä vaiheessa, kun päätökset oli tehty. Tämä viittaisi siihen, että koko sotkun syntyhistorian jäljet johtavat korkeassa poliittisessa asemassa oleviin ihmisiin. Tällä tavalla pimeässä suoritetun valmistelun lopputulema harvoin kestää päivänvaloa. Ylipäänsä ajatus yksityisestä yliopistosta perustuu näkemykseen, jonka mukaan yksityisesti rahoitetut organisaatiot sijoittelisivat resursseja jotenkin tehokkaammin. Ongelma tässä ajatuksessa on, että siitä on tullut ideologinen mantra ja kyseenalaistamaton poliittinen totuus, jota käytetään juuri mainitunlaisten hankkeiden väkisin läpijunttaamiseen – ilman, että mietittäisiin, soveltuuko ajatus tämäntyyppisten organisaatioiden filosofiaksi alkuunkaan.

Mikä siinä sitten on ongelmallista? Yksityiset yliopistot ovat ongelmallisia, koska autonomiansa sekä kriittisyytensä säilyttääkseen korkeimman opetuksen tulisi olla julkispalvelu. Siis valtioiden, ei yksityisten yritysten hoitamaa. Tämä siksi, ettei sokea raha ohjaisi sitä mitä opetetaan. Toiseksi, huippuyliopiston keskeinen tehtävä on tieteellisen tiedon sijaan innovaatioiden tuottaminen – tavalla joka orientoi sen tuottamaan kapealla tavalla ymmärrettyjä kaupallisia hyödykkeitä. Puhe ’innovaatioista’ koko hankkeen takana sisältää oletuksia, joita vain todellisuudesta vieraantunut poliitikko tai valtion virkailija voi tehdä. Kaupallisten ja teknisten alojen tieteellisyyden kannalta näkymä on karu: kaadetun jättiläisen harteilta näköala rajoittuu lahoavan raatoon. Kolmanneksi on syytä kysyä: mitkä ovat elinkeinoelämän intressit omistaa korkeakoulu? Yrityksille on pelkästään hyödyllistä se, että työmarkkinat ovat tukossa; tämä siirtää työmarkkinakilpailun työntekijöiden keskuuteen, ja mahdollistaa palkkojen neuvottelemisen alaspäin. Lisäksi vallitseva talousjärjestelmä suosii nopeita siirtoja professioiden ja lokaatioiden välillä, samalla haluten erikoisosaajia. Yhtenä vuotena halutaan javaa ja seuraavana putkimiehiä. Tätä voi pitää talouselämän etuna, mutta tuskin niiden työntekijöiden, jotka joutuvat uudelleenkouluttautumaan kahden vuoden välein vastatakseen erikoistumisumpikujia suosivan koulutuspolitiikan haasteisiin. Tai niiden, joiden perhe-elämään sisältyy muutakin kuin hamsteri, digiboksi ja jääkaappi.

Lopuksi Nyt pöydällä olevan ehdotuksen organisaatiorakenne keskittää valtaa. Samalla kun professoreiden harteilta ilmeisesti poistuu yliopiston uuden palkkausjärjestelmän taakka, myös demokraattiset prosessit päätöksenteosta on siivottu nätisti tiehensä. Sen lisäksi, että tämä on eettisesti kyseenalaista, se on myös vahingollista: mikäli nimitykset avataan mielivallalle, kuka takaa, ettei koko yliopistosta tule pelkkä eläköityvän äijäporukan sisäpiirivitsi? Jos teipataan hätiköiden yhteen kaksi kalkkunaa ja pulu, lopputulosta ei voi eikä tule nimittää kotkaksi. On kyseenalaista onko se enää lintu ollenkaan; oletukset lentokyvystä perustuvat ainakin pelkkiin arvauksiin. 6

Sitoutumaton vasemmisto tekee vasemmistolaista politiikkaa ylioppilaskunnasta käsin. Emme toimi minkään puolueen HYY-osastona, vaan ajattelemme, että ollakseen vasemmistolainen ei tarvitse toimia puolueessa. Vaikka epäpoliittisuus on vaarallista, yhtä vaarallista on olla näkemättä politiikan monia muotoja. Politiikkaa ei pidä ymmärtää vain kapeasti puolueessa ja eduskunnassa tapahtuvaksi toiminnaksi. Itse asiassa toimiakseen poliittisesti ei tarvitse edes äänestää. Puheet vaaleissa nukkumisesta eivät huomioi äänestämättä jättävien toimintaa ja vastarintaa. Tällaiset puheet kutistavat poliittisen toiminnan parlamentarismiksi. On olennaista havaita, että myös passiivisiksi mielletyt teot kuten esimerkiksi äänestämättä jättäminen tai työnteosta kieltäytyminen voivat olla aktiivisia vastarinnan muotoja.

Elinkeinoelämän Keskusliiton epätodellisuustyöpajassa spin doctorit ovat ahkeroineet. Uusin ideologinen päällekarkaus pyrkii koko suomalaisen koulutuspolitiikan luvattomaan käyttöottoon. Elinkeinoelämän tuella ja rahalla perustettu uusi yksityinen ns. huippuyliopisto saadaan yhdistämällä Tekninen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Toimenpiteen tarkoituksena on kasata suuren maailman tyyliin mittakaavaedulla kilpaileva kansainvälinen huippu ”vahvistamaan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä”. Hankkeen mielekkyyttä tai seurauksia kohtaan kohdistettu aiheellinen kritiikki ei ole vaikuttanut sen läpimenoon, ideologisen tyhjän toiston toitottaessa huippuyksiköitymisen riemuja. Kuin puun takaa suoritetusta taikaiskusta, hanke löysi tiensä hallitusohjelmaan.

TOIMENPIDE 2007

huiputusta!

TOIMENPIDE 2007

Huippuyliopiston matka ajatuksen tasolta Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmaan sisältää kaksi merkittävää ongelmaa. Ensimmäinen koskee koko hankkeen perusteeksi tarjottua globalisaatiota ja sen määrittelemistä, toinen taiteen ja taideteollisuuden funktiota yhteiskunnassa. Ääneen mainitsematon perusolettamus onkin, että taideteollisuuden ja sen opetuksen suurempi alistaminen markkinataloudelle palvelee ihmisten etuja.

informaatioteknologian murroksen seurauksena tapahtuvan maailmanlaajuisen taloudellisen, poliittisen ja kulttuurisen kanssakäymisen voimistumiseksi. Prosessin tuottamat paineet kansallisvaltioille kuvataan Suomen tapauksessa useimmiten taloudellisina. Kaikkien maiden yhtäläisenä tavoitteena on houkutella ulkomaisia investointeja ja stimuloida vientiä maailmassa, jossa investoinnit ja kauppa liikkuvat vapaasti. Kyseessä on valtioiden välinen globaali perverssi huutokauppa, jossa tähän asti taatut oikeudet ja julkinen tila huutokaupataan kansainväliselle pääomalle taloudellisen hyvinvoinnin ja selviytymisen edellytyksenä. Sinänsä ei olekaan mikään ihme, että markkinoiden uusin aluevaltaus koskee pääomalle aiemmin niinkin vähäpätöistä aluetta kuin suomalainen ylemmän asteen taideopetus. Itseään ruokkiva globalisaatio on kuitenkin ihmisen aikaansaama ja ohjaama prosessi, ei instanssi tai taho, joka voisi asettaa vaatimuksia Suomen itsenäiselle valtiolle, saati sitten valtiosihteeri Sailaksen ohjaamalle työryhmälle. Se on silti käsitteenä venyvä ja hyödyllinen työkalu, jolla voidaan perustella erinäisiä askeleita, jotka samaan aikaan ovat sekä vastaus sen kiroihin että edistävät sen kulkua. Ihmisten ilmiöön liittämiä pelkoja hyödynnetään pseudo-patrioottisella diskurssilla, joka asettaa Suomen ja suomalaiset pelaamaan nollasumma-peliä kansainvälisistä markkinaosuuksista vaikkapa intialaisten kanssa. Globalisaatio tuntuu olevan samaan aikaan sekä ystävä että vihollinen; lupaus tulevasta suuruudesta, joka vaatii uhrauksia nykyhetkessä.

Kirjoittaja on lavastustaiteen maisteriopiskelija.

Nykymuodossaan ja näin ymmärrettynä globalisaatio tuntuu merkitsevän lähinnä vallan siirtoa julkisilta elimiltä yksityiselle kansainväliselle pääomalle, joka on tämän kevään aikana ruvennut sanelemaan entistä voimakkaammin myös suomalaista koulutus- ja kulttuuripolitiikkaa. Tämänkaltainen yksityistäminen merkitsee päätäntävallan siirtämistä yhteisöltä yksityisille tahoille, ja näin demokraattisen tilan supistamista. Suuri osa tulevan huippuylipiston rahoituksesta tulee yksityiseltä sektorilta ja valtion rahoitus otetaan valtionyhtiöiden myyntituloista. On naivia olettaa, ettei elinkeinoelämä odottaisi panostukselleen vastinetta ja uutta roolia, joka asettaa sekä opiskelijat että henkilökunnan tulovastuuseen.

Voiko taide olla tuottavaa? Taideteollisessa korkeakoulussa voi opiskella karkeasti sanottuna kahdenlaisia aloja. Ensinnäkin erityyppistä muotoilua, esineitten, tietotekniikan ja kuvan luomista jotakin käyttötarkoitusta varten. Näillä aloilla on jo ennestään kytkös teolliseen tuotantoon ja markkinointiin. Toisena ryhmänä voitaisiin pitää, jos nyt ei aivan vapaita, niin ainakin vapaampia taiteita. Näistä esimerkkeinä ympäristötaide, elokuvaja lavastustaide ja valokuvataide. Jaottelu on ontuva eikä välttämättä vastaa yksittäisten opiskelijoiden suhdetta työhönsä. Sitä kautta on kuitenkin helpompi hahmottaa eri alojen intressejä ja niiden perusteluja suhtautumisessa huippuyliopistoon. Jälkimmäisten alojen kohdalla kriittinen suhtautuminen huippuyliopistoon on helpommin ymmärrettävissä. Aloilla, joilla työnteon lopputuote ei vastaa muodoltaan markkinatalouden vaatimuksia, on vaikea löytää perusteita näillä vaatimuksilla perustellulle liitolle. Näillä aloilla on usein leimallista pitkällinen tilaan, paikkaan ja aikaan sidottu työskentely. On vaikea ymmärtää miten tekstiilitaiteilija, joka kokoaa vanhusten palvelukeskukseen tekstiilitaideteoksen laitoksessa asuvien ihmisten muistoihin perustuen, pystyisi ikinä olemaan kilpailukykyinen mitattavissa olevin määrein. Toki halvemmalla ja nopeammin pystyy peittämään monta seinää, mutta juuri se hitaus, kuunteleminen, miettiminen ja markkinataloudellisesti kannattamaton käsityö tekevät teoksesta merkittävän ja koskettavan. Talouden näkökulmasta mikään ei ole naurettavampaa kuin korkeakoulutuksen saanut henkilö, joka uhraa lukemattoman määrän tunteja kuunnellakseen tuottamattomia ihmisiä ja ommellakseen käsin heitä kunnioittaen taideteoksen.

TEKSTI & KUVITUS: Kaisa Rasila ➤  Yleensä globalisaatio mielletään taloudellisen liberalisaation ja

suunnaton määrä informaatiota, jota jokaisen ihmisen on opittava tutkimaan analyyttisesti ja kriittisesti pystyäkseen muodostamaan kokonaiskuvan maailmasta. Kuvataideopetuksen toinen funktio, itsensä ilmaisemisen mahdollisuuden antaminen oppilaille erilaisin kuvataiteen keinoin, ei ole yhtään sen vähäisempi. Kaikille se ei ole kirjoittaminen tai laskeminen, ja jokaiselle tekee taatusti hyvää edes joskus kokeilla kuvantekoa itse, yrittää löytää jokin uusi keino kommunikoida itsensä tai ympäristönsä kanssa. Mitä huippuyliopisto sitten tarkoittaa kuvataideopettajien koulutuksessa? Jos tarkoitus on kasvattaa ympäristönsä kriittisesti suhtautuvia ja omasta itsestään luovuutta löytäviä ihmisiä, niin miten aiemmin mainitut globalisaation vaatimukset tähän liittyvät? Opetetaanko opettajia kenties tiivistämään sanottavansa niin, että oppilaat oppivat nopeammin syventymään taiteeseen? Vai sivuutetaanko sellainen hidas ja huonosti tuottava prosessi kuin etsiminen ja löytäminen ja keskitytään opettamaan opettajille, miten löytää kuvallisesti lahjakkaat ja sparrata heitä tuleviin työelämän koitoksiin samalla hilliten vaikeasti hallittavissa olevaa ”lahjatonta” massaa? On siis kaiken kaikkiaan kyseenalaista, edustaako korkeimman taideopetuksen kaupallistuminen huippuyliopistossa yhteiskunnan, saati sitten taiteen ja kulttuurin etua. Vaikka globalisaation pakkoja aseena käyttävät niin väittävätkin, ei taiteen tuotteistaminen ja taiteellisen työn tuottavuuden arviointi ole kovin helppoa, jos edes mahdollista. 6

TOIMENPIDE 2007

n e s i l l a p u a k e d i a T n u l u o k a e k r ko s u u s i a v e l tu

Huippuyliopiston perustamiseen liittyvää ideologiaa ei suotta pidetä näillä aloilla uhkana. Jos jo koulutusvaiheessa kannustetaan innovoimaan sellaisia konsepteja, jotka ovat elinkeinoelämän kannalta kiinnostavia, niin kuinka moni lähtee polulle, jolla etsitään ihmisten elämänlaatua rikastuttavia elementtejä? Saako taide väistyä tulevassa huippuyliopistossa niin, että hiljalleen keskitytään yhä enemmän teollisiin sovellutuksiin? Pelkona on, että opiskelijoiden taiteellista työtä tullaan tulevaisuudessa pitämään hengissä vain näön vuoksi. Erilaisten muotoilualojen kohdalla yhdistyminen taas tuntuu äkkiseltään hyvältä ajatukselta, mutta lähemmin tarkasteltuna tästäkin löytyy ongelmia. Hyvän muotoilun perusajatuksena voidaan pitää yritystä luoda ihmisen arkea helpottava ja rikastuttavia kuvia ja esineitä. Länsimaissa kulutetaan kuitenkin jo nyt kestävän kehityksen kannalta aivan liikaa ja liian lyhytikäisiä esineitä. Järkevää olisi siis kouluttaa muotoilijoita suunnittelemaan vähän energiaa kuluttavia ja toisaalta sukupolvelta toiselle kestäviä esineitä. Tämä ei liene elinkeinoelämän ensimmäinen intressi. Pikemminkin voisi kuvitella, että jatkuvan kasvun logiikalla tulevassa huippuyliopistossa kannustettaisiin aivan muuhun: toimintaan, joka tukee nykyistä maksimia ”tuota niin paljon kuin pystyt ja kuluta vielä enemmän.” Kuvataideopettajien koulutus on oma erityinen lisänsä tadeteollisessa koulutettavien joukossa. On ehdottoman tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori saa kosketuksen korkeatasoiseen kuvataideopetukseen. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta tutkia visuaalista ympäristöään ja mahdollisuutta toteuttaa itseään kuvallisin keinoin. Ympäristössämme, arkkitehtuurissa, mainoksissa, elokuvissa ja taidemuseoissa on

TOIMENPIDE 2007

TEKSTI: Juho Lindman KUVITUS: IIRIS konttinen

➤  Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan taloudellinen päätök-

senteko ohjaa sen koko toimintaa. Riittävät voimavarat ovat ehto HYY:n tehtävän toteuttamiselle. Oleellinen kysymys on, ovatko organisaation taloudelliset keinot ja päämäärät linjassa?

Maailman rikkain ylioppilaskunta Kaikkien Helsingin yliopiston opiskelijoiden muodostama HYY on todennäköisin syin maailman rikkain ylioppilaskunta. Sen varallisuus koostuu pääosin Uuden ja Vanhan ylioppilastalojen lähistöllä sijaitsevista kiinteistöistä. Yhtymä harjoittaa myös opiskelijan hyvinvointia kannalta olennaista liiketoimintaa, kuten opiskelijaruokailua. Omien liiketoimiensa lisäksi HYY toimii pörssisijoittajana. Myytyään aikaisemmin omistamansa matkatoimiston, sillä on nyt miljoonien sijoitussalkku. Salkkua on tarkoitus kasvattaa niin paljon, että se tulevaisuudessa pystyisi kattamaan ylioppilaskunnan toiminnan menot. Ylioppilaskunnan tuloista kaksi kolmannesta muodostuu liiketoiminnan voitoista ja yksi kolmannes jäseniltä perityistä pakollisista jäsenmaksuista. Ylioppilaskunnan ehkä taloudellisesti merkittävin sisäinen erimielisyys liittyy siihen onko ylioppilaskunnan varallisuuden kasvattaminen arvo sinänsä vai keino johonkin päämäärään – ja jos niin mihin? Perinteisesti jakolinja on erottanut pääoman nimiin vannovan oikeiston ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa halajavan vasemmiston. Jälkimmäinen korostaa mieluusti ylioppilaskunnan palvelufunktiota: tarjota opiskelijoille kohtuuhintaista ruokaa, asuntoja, informaatiota ja muita palveluita. Erimielisyyteen liittyy myös kysymys siitä, minkälaista liiketoimintaa ylioppilaskunta voi sietää tai tukea epäsuorasti. Voiko esimerkiksi kontrollista irtiryöstäytyneitä omalakisia globaaleja osakemarkkinoita pitää hyväksyttävänä tulonlähteenä? Entäpä sijoituksia kolonialismin epäsuorana jatkeena “kehittyville markkinoille” tai työehtoja polkeviin brändivaltiaisiin? Miten sitten ase-, tupakka-, ydinvoima-, tai metsäyhtiöt: voiko niihin sijoittaa tai pitää vuokralaisena omistamissaan kiinteistöissä? Suositaanko omassa toiminnassa eettisiä raaka-aineita, pätkätyösuhteita vai johtajien palkitsemista? Yliopistolain kohta ”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä” ei juuri anna vastauksia edellä esitettyihin poliittisiin kysymyksiin. Oleellisia päätöksentekijöitä ovat erilaiset Yhtymän ja ylioppilaskunnan valmistelevat elimet sekä päätöksistä poliittisen vastuun kantava vaaleilla valittu edustajisto, jonka keskeisin ohjausinstrumentti on muutamien vuosien välein päivitettävä omistajastrategia-asiakirja. Siinä määritellään toiminnan suuret linjat eli ns. omistajan tahto. Ylioppilaskunta tekee poliittis-taloudelliset päätöksensä edustuksellisesti. Edustuksellisuus tarkoittaa, että jokainen edustajistoryhmä saa paikkalukunsa määrän erilaisiin hallintoelimiin. Kuten kaikki arvaavatkin, tämä on välttämätön, muttei mitenkään riittävä ehto demokraattiselle päätöksenteolle.

Miten päätökset sitten pitäisi tehdä? Lyhyt vastaus on tietenkin hyvin valmisteltuna ja perusteellisen keskustelun pohjalta edustajistossa. Mieluiten siten, että eri vaihtoehdot ovat pöydällä ja niiden muotoiluun on käytetty parasta mahdollista asiantuntemusta. Valitettavan usein asia ei tunnu etenevän näin ja syy tähän on myös valituissa opiskelijaedustajissa. Tärkeää siis on valita tulevaisuudessa parempia opiskelijaedustajia. Tavallisen ylioppilaskunnan jäsenen kannattaa varmistaa, että varojen hallinnointi tehdään vastuullisesti. Samalla kannattaisi varmistua oman ehdokkaan ja ennen kaikkea hänen ryhmänsä kantojen sopivuudesta omiin. Eikä demokratiakäsityksen kuulemisestakaan ole haittaa. Itse kiinnittäisin erityistä huomiota siihen, miten tulevat opiskelijaedustajat näkevät valmistelun läpinäkyvyyden ja demokraattisen päätöksenteon yhteyden. Delegoiko opiskelijaedustaja poliittiset valinnat “ammattilaisille” vai kantaako niistä vastuunsa? Kykeneekö kritisoimaan, argumentoimaan tiedon vastaanottamisen lisäksi? 6

HYY – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on Suomen suurin ylioppilaskunta, jolla on reilut 30 000 jäsentä. HYY: n asioista päättävät viime kädessä jäsenet, edustuksellisen edustajiston tai jäsenkokouksen kautta. HYY tarjoaa jäsenilleen jäsenpalveluita kuten vaikkapa lapsiparkkia perheellisille ja järjestöpalveluita aine- ja harrastejärjestöille. Rahaa käytetään siis moneen tärkeään päämäärään. Yhtymän ja ylioppilaskunnan tavoitteisiin kirjattujen kauniilta kuulostavien arvojen toteutuminen varsinaisessa toiminnassa ei kuitenkaan ole aina niin yksiselitteistä. Aseteollisuuteen sijoittamista ei Toimenpiteen saamien tietojen mukaan hyväksytä, mutta kansainvälisen puolustus- ja ilmateollisuuskonserni Patria kyllä otetaan vuokralaiseksi Kaivopihalle. Onko ylioppilaskunnan arvojen mukaista, että broilerintuottajat saavat pyörittää EU-rahoitteista oman elinkeinonsa “eettisyyttä” härskisti propagoivaa tiedottamista UniCafen tiloissa? Kuuluuko ylioppilaskunnan todella olla se, joka mainostilallaan antaa “Sulan hattuun siipikarjalle”? Opiskelijan rooli opiskelijaelämän asiantuntijana ja ylioppilaskunnan omaisuuden hallitsijana tuntuu myös kutistuneen olemattomiin, kun äänioikeutetut ja kovapalkkaiset asiantuntijat valtaavat alaa Yhtymässä. Ironista kyllä asiantuntijoiden, joille maksetaan kuukausittaista opintotukeasi suurempi summa palkkiona, määrä tulee edelleenkin kasvamaan lammasmaisten opiskelijoiden suosiollisella avustuksella. Demokratialle on vallattava se tila, jonka raha on siltä riistänyt. SitVas vaatii, että Yhtymä toimii jatkossa eettisemmin. Luottamuksellisuuden varjolla ei saa evätä päättäjiltä ja jäseniltä olennaista tietoa. HYY Yhtymä ei ole mikä tahansa Neuvostoliittoa muistuttava Nokia, joka sulkee päätökset sisäänsä ja pikemminkin vähentää demokratiaa ja sen liikkumatilaa kuin lisää sitä. Toimitus

Miten päätetään?

Ylioppilaskunnassa on lukuisia liiketoimintaan ja päätöksentekoon liittyviä myyttejä, joita käytetään toistuvasti asioiden läpiajamiseen. Ensimmäinen myytti on se, että edustuksellinen valmistelu takaisi eri osapuolten kuulemisen ja tiedon välittymisen. Näin ei ole mitenkään automaattisesti. Tämä johtaa syytöksiin siitä, että asiallistenkin vaihtoehtojen esittäminen loppuvaiheissa, erityisesti edus-

Sitouttaminen demokratiaan

TOIMENPIDE 2007

Opiskelijavallankumouksen kirstunvartijat

tajistossa, torjutaan sillä perusteella, että se olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. Toinen, erityisesti oikealla istuvien suosima, argumentti on se, ettei talouteen liittyvissä asioissa ole poliittisia erimielisyyksiä, vaan ne ovat arvovalinnoista vapaita puhtaan managerialistisia päätöksiä. Tämä näkemys perustuu käsitykseen tyhjiössä tapahtuvasta liiketoiminnasta, joka ei ota huomioon vaikutuksiaan oikeiden ihmisten oikeaan elämään. Tästä johtuen seurausten analyysin täytyy olla mukana harkinnassa, vaikka se koskisikin opinkappaleista kannattavuutta tai tehokkuutta – ja olisi kuinka mahdotonta mitata. Oleellinen seikka on myös, hahmotetaanko ylioppilaskunta ja sen liiketoiminta yhdeksi yhtenäiseksi vai kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi. Siis, ovatko taloudelliset päätökset yritysten johdon tekemiä ja operatiivisia vai poliittisia ja edustuksellisesti päätettäviä? Ideaalitapauksessa tällä erottelulla ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta usein vaikuttaisi siltä, että sillä on kaikki merkitys. Erityisesti johdolla saattaa olla intressi määrittää kaikki olennaiset kysymykset operatiivisiksi ja saada ne siten omaan päätösvaltaansa.

TOIMENPIDE 2007

Tuotannon ongelmat odottavat ratkaisua

Valtionyhtiö Petrobrasia edellytettiin 1970-luvulla ostamaan tietty minimimäärä polttoaine-etanolia tuottajilta taattuun hintaan, jakamaan sitä puhtaana etanolina bensa-asemilla ja sekoittamaan sitä kaikkeen tuotettuun ja myytyyn bensiiniin. Samalla bensaveroja käytettiin etanolin tuotannon tukemiseen. Brasilian öljyriippuvuus on laskenut murto-osaan entisestä. Kaikki etanolin tuotantotuet poistettiin vuonna 1999. Etanolin tuotanto on työllistänyt arviolta 150 kertaa bensiinin tuotantoa enemmän ihmisiä tuotettua energiayksikköä kohti.

TEKSTI: elina turunen KUVITUS: petra boije ➤  Uhkaava ilmastonmuutos ja EU:n kasvavat

liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat tehneet biopolttoaineista nopeasti vähintäänkin kiinnostavan mahdollisuuden. Biopolttoaineet työllistävät tällä hetkellä Euroopassa jo fossiilisia enemmän, mutta raakaöljy on kuitenkin halpaa ja lobbaus tukee fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Maailmalla on kiinnostavia esimerkkejä bio-, tai agropolttoaineiden, tuotannosta. Esimerkiksi Brasilian etanolipolttoainehankkeessa saadut säästöt tuontiraakaöljyn osalta ovat kymmenen kertaa suuremmat kuin investoinnit etanolintuotantoon. Biopolttoaineiden on ajateltu olevan osa ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuvan ilmasto-ongelman ratkaisua, sillä polttoaineet ovat uusiutuvia ja ne sitovat kasvuaikanaan niitä poltettaessa ilmaan joutuvat päästöt. Vaikkapa Brasiliassa olosuhteet biopolttoaineiden tuotannon kannalta ovat Eurooppaa paremmat, joten eurooppalaiset ovatkin kiinnostuneita ostamaan etelässä halvemmalla tuotettuja biopolttoaineita. EU asettaa kyllä tavoitteita biopolttoaineiden käytölle liikenteessä, mutta se ei pysty itse tuottamaan polttoaineita tavoittelemiaan määriä. Vaarana on, että Eurooppaan tuodaan sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestämättömällä tavalla tuotettua palmuöljyä ja Eurooppa sulkee silmänsä biopolttoaineen tuotantoon liittyviltä ongelmilta. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan EU:ssa pitäisikin sopia tiettyjä kriteereitä ennen sitovien määrällisten tavoitteiden asettamista biopolttoaineiden käytölle.

Kolumbiassa hallituksen joukot ovat jopa ajaneet asein alkuperäisväestöä pois mailtaan biopolttoaineiden tuotannon laajentamiseksi. Biopolttoaineiden tuotanto saattaa myös uhata joidenkin, jo nyt aliravitsemuksesta kärsivien eteläisen pallonpuoliskon maiden ruokaturvaa, jos resurssit kohdennetaan vientiin menevään tuotantoon kotimaan ruoantuotannon sijaan. Tilannetta ei helpota se, että maanomistus on monissa biopolttoaineen tuottajamaissa jakautunut hyvin epäoikeudenmukaisesti. Jotta tuotanto hyödyttäisi paikallisia yhteisöjä, sen pitäisi olla osa monipuolista viljelyä. Esimerkiksi Brasiliassa, Argentiinassa, Indonesiassa ja Etelä-Afrikassa, voitot valuvat rikkaille.

”Luonto kiittää luonnonystävää” Luonnonkin monimuotoisuus on uhattuna, jos viljelmien tieltä hakataan metsiä. Metsien hakkaaminen vähentää myös ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tärkeitä hiiltä sitovia ”nieluja”. Tuotannon sanotaan jo tuhonneen metsiä ja luonnon monimuotoisuutta – esimerkiksi Indonesiassa on kaadettu metsiä palmuöljyplantaasien tieltä. Intiassa ja Afrikassa metsät ovat uhattuja jatropha-puiden istuttamisen vuoksi. Öljypuiden istutukset uhkaavat luonnon monimuotoisuutta mm. Kamerunissa, Malesiassa ja Ecuadorissa. Polttoainekasvien viljelmät ovat teollisesti tuotettuina monokulttuureita, suuria yhden kasvin tuotantoplantaaseja, jotka myrkyllisten lannoitteiden

ja yksipuolisuuden vuoksi pahentavat ympäristötuhoja entisestään. Suurten plantaasien kastelu kuluttaa myös järviä, jokia ja pohjavettä. Lannoittaminen rehevöittää maaperää ja vettä nitraateilla. Kasvimyrkkyjä kestävät geenimanipuloitujen kasvien viljelmät taas kannustavat luonnon monimuotoisuudelle ja pienviljelylle vahingolliseen kasvimyrkkyjen ruiskuttamiseen. Polttoaineen raaka-aineviljelmillä on taipumus siirtää tieltään muuta maataloutta uusille alueille, oli se sitten pienimuotoista maataloutta tai suurisuuntaista karjankasvatusta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen maanviljelijät ovat vaihtaneet soijan viljelyn maissiin etanolintuotantoa varten. Tämä kannustaa laajentamaan soijan viljelyä Keski- ja Etelä-Amerikassa, mikä ei suinkaan ole ongelmatonta. Tuotannon sertifiointi yhdessä paikkaa taas saattaa siirtää sertifioimattoman tuotannon muualle, jossa se voi aiheuttaa vielä enemmän vahinkoa. Geeniteollisuus on kiinnostunut geenimuuntelun käytöstä biopolttoaineissa. Polttoainetuotanto tarjoaa mahdollisuuden tuotannon laajentamiselle, kun taas ruoan suhteen kuluttajat ovat olleet skeptisiä. Gmo-tekniikan luvataan vähentävän tulevaisuuden tuotantokustannuksia muokkaamalla kasveja helpommin korjattaviksi ja käsiteltäviksi, vaikka tuotannon riskeistä ei ole tietoa. Vaikka biopolttoaineilla on tavallisiin polttoaineisiin verrattuna monia hyviä puolia, ei autolla ajaminen edelleenkään ole ekoteko. 6

NLiikkeellä Hippi liikkuu kengittä Se yksi köyhä, huonoryhtinen, rikkinäisin tossuin Kai useimmat pienten käsien siivittämänä Turvassa muut, tyhjissä peltikuorissaan Kulttuurit kohtaavat, asvaltilla Ja kumipyöräiset ystävämme, myös teiden sirpaleiden uhrit Ja Kaupunki on teidän. Ja tekö, menette tunneliin piiloon? Mitkä mustat lehdet sitä syntiä silloin todistavat? –Aikki Paatos

N

11

10

TOIMENPIDE 2007

IA ASIL R B : E CAS

TOIMENPIDE 2007

YHTEISKÄYTTÖ, KÖYHYYS JA PUNAVIHREÄ POLITIIKKA Teksti: Teppo Eskelinen Kuvitus: Iiris Konttinen ➤  George Orwell totesi aikoinaan, että

”joka kerta, kun nousemme taksiin tai syömme mansikoita, hyväksymme sen, että Intiassa nähdään nälkää”. Orwell saattoi tarkoituksellisesti liioitella, mutta luonnonvarojen käytön rajojen tullessa vastaan lause on yhä paikkansapitävämpi. Globaali solidaarisuus edellyttää kulutuksen vähentämistä rikkaissa maissa. Huomio globaalin pohjoisen ylikulutuksesta on kuitenkin vasta periaatteellinen. Laajempi kysymys kuuluu, miten luonnonvarojen käyttöä vähennetään oikeudenmukaisesti pohjoisen yhteiskuntien sisällä. Perusvasemmistolainen huoli on, että köyhien elämä tulee kohtuuttoman kalliiksi, jos luonnonvarojen kulutuksen arvo nousee. Yleensä energian ja raaka-aineiden kulutuksen vähentämistavoitteiden yhteydessä korostetaan teknologian kehittymistä. Tätä tarvitaan, mutta se ei riitä. Tarvitaan yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat paremman hyödykkeiden ja palvelujen yhteiskäytön. Vähenevä materiaalinen kulutus ei ole teknologisesti tai taloudellisesti yhden ratkaisun ongelma. Materiaalisen kulutuksen vähenemiseen voidaan päästä useilla erilaisilla poliittisilla malleilla, joilla on erilaisia vaikutuksia talouden muuhun järjestykseen ja tulonjakoon. Minkä takia ihmiset ylipäänsä ostavat tavaroita? Liberaalin talousteorian mukainen vastaus on, että ihmisillä on haluja, joita he tyydyttävät markkinoilla. Kriittinen liberaali lisää, että ihmiset pyrkivät kuluttamaan sosiaalisten oletusten mukaan. Toinen mahdollinen vastaus olisi marxilainen: kapitalistinen talous luo ihmisille rakenteellisia kulutuspakkoja. Ihmiset siis ostavat, koska heillä ei ole käytännössä vaihtoehtoja. Esimerkiksi päätöstäni ostaa kännykkä voidaan selittää niin, että tyydytän haluani käyttää kännykkää, tai tunnen sosiaalista painetta omistaa kännykän. Marxilaisen selitysmallin mukaan ostopäätöstäni selittää kuitenkin se, että nyky-yhteiskunnassa toimiminen on käytännössä mahdotonta ilman kännykkää. Kännykän omistaminen on rakenteellinen pakko. Rakenteellisten kulutuspakkojen havainnointi on tärkeä näkökulma nimenomaan ekologian kannalta. Talouden kasvun logiikkaan

PANDAtori

YDIN TUNNUS 5006002 00003 VASTAUSLÄHETYS

Hanki väriä ja sisältöä elämään. Tilaa YDIN. TÄLLÄ KUPONGILLA YDIN KOTIIN TAI KAVERILLE 35 euroa vuosi 28 euroa vuosi / kestotilaukset ja opiskelijat

Tilaukset myös ydin@ydinlehti.fi Nimi ............................................................................. Osoite ........................................................................... Postinumero .................................................................

Y 1966 D 2007 Maksaja, jos eri kuin lehden saaja I Nimi ............................................................................. Osoite ........................................................................... N Postinumero .................................................................

YDIN ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Ympäristöä ajatteleva

KIRPPUTORI & MARKKINAPAIKKA

Pelkkä tiedostaminen ei riitä. tällä hetkellä kuuluu, että paitsi kulutusmahdollisuudet, myös kulutuspakot lisääntyvät. Materiaalisen kulutuksen vähentäminen edellyttää, että vallitsevia kulutuspakkoja pystytään purkamaan ja uusien syntymistä estämään. Tämä on poliittinen, rakenteellisen tason kysymys, jota täytyy pohtia ennen kulutusvastuun sysäämistä yksilölle. Tyypillinen argumentti on esimerkiksi se, että autoilun kallistuminen johtaa siihen, että köyhien elämä muuttuu entistä vaikeammaksi. Tämän ajatuksen esittäminen pitää kuitenkin sisällään oletuksen, että yhteiskuntamme on käytännössä sellainen, ettei ilman autoa voi elää. Olisikin tärkeämpää kysyä, miten voimme poliittisesti vaikuttaa siihen, että autoa ei olisi pakko omistaa. Tällä hetkellä Suomessa ollaan hyvin lähellä tilannetta, jossa autoilu alkaa olla välttämätöntä sekä leviävillä kaupunkiseuduilla että yhteyksiltään heikkenevissä pienemmissä taajamissa. On politiikan asia huolehtia, että tällaisia pakkoja ei synny. Mikäli ihmisen on käytännössä pakko omistaa tiettyjä tavaroita voidakseen toimia yhteiskunnassa, koskee se köyhään enemmän kuin rikkaaseen.

www.pandatori.fi Meillä kierron voi aloittaa, löytää muita jo kiertäneitä tai vaikka vain kierrähtää

Vuorokauden ympäri

040 09 09 009 info@pandatori.fi

13

12

Kulutuspakkojen ongelma

Keskeinen keino kulutuspakkojen purkamiseen on tarpeellisten tuotteiden kollektiivinen tarjonta. Esimerkiksi, jos julkinen liikenne on tarpeeksi laadukas ja kattava, auton omistaminen ei ole välttämätöntä. Julkisten palvelujen kehittämistä voi miettiä muutenkin. Jos kattava ja laadukas lähikirjastoverkosto tarjoaisi ihmisille nykyistä paremman pääsyn nettiin, olisiko harvemmilla tarve omistaa tietokone? Julkisten palvelujen kehittäminen voidaankin nähdä tarpeellisena nimenomaan kulutuksen näkökulmasta. Kyse ei ole ainoastaan nykyisten palvelujen ylläpitämisestä tai puolustamisesta. Tarvitaan sellaista julkista tarjontaa, joka tekee mahdolliseksi nykyistä pienemmällä kulutustasolla elämisen ilman, että mistään muusta kuin privatismista tarvitsee tinkiä. Kollektiivinen on yksityistä tehokkaampaa suhteessa luonnonvarojen käyttöön. Tämä varsin ilmeinen tosiasia jää huomaamatta, koska yleensä ”ekotehokkuudella” viitataan pelkkään muodolliseen tehokkuuteen, eli mitataan kulutettua energia- ja raaka-ainemäärää suhteessa tuotteeseen. Kokonaisvaltaisempi puhetapa edellyttäisi mittausta suhteessa käyttöön. Energia ja raaka-aineet on käytetty tehokkaammin, mikäli useampi käyttäjä hyötyy samasta tuotteesta. Tavaran kollektiivinen käyttö on ollut lähes ainoastaan elämäntapakeskusteluissa esiintynyt ajatusmalli. Kuitenkin nimenomaan vasemmistolle luonteenomaiset poliittiset mallit voivat edistää ekologisia tavoitteita huomattavasti asioiden kuluttajien varaan jättämistä tehokkaammin. “Punavihreys” voidaan nähdä laajana yhteiskuntapoliittisena suuntauksena, jossa peruskysymys kuuluu, miten materiaalista kulutusta voidaan vähentää tosiasiallista köyhtymistä välttäen. 6

TOIMENPIDE 2007

Y D I N maksaa postimaksun

Kollektiivinen käyttö yksityisen sijaan

TOIMENPIDE 2007

koa eri sukupolvista ovat esimerkkejä politiikkaan mukaan lähteneistä taiteilijoista. Miten he näkevät taiteilija- ja poliitikkouran välisen suhteen tai kysymykset valtion tukikoneistosta taiteelle ja kulttuurille sekä tämän tukikoneiston asettamat vaatimukset tuettavilleen? Anni Sinnemäki on tullut tunnetuksi pop-lyyrikkona ja runoilijana. Hän istuu kolmatta kauttaan eduskunnassa Vihreiden eduskuntaryhmässä ja vaikuttaa myös Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hänen MySpacesivunsa on silti harmaasävyinen. Claes Andersson on julkaissut useita runokokoelmia, näytelmiä ja romaaneja. Hänet valittiin SKDL:n listoilta eduskuntaan -87 ja Vasemmistoliiton perustamisen yhteydessä hänestä tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Vuosina 1995–98 Andersson hoiti kulttuuriministerin pestiä, ja jäi kahdeksan vuoden tauolle eduskunnasta -99. Hänen allekirjoituksensa muistuttaa muodoltaan hieman megafonia.

oidentiteetkä poliitikk se a i yhteij il e it ässänne, va m lä Koetteko ta e a in e inä vaih tinne erillis ne? na elämään näisenä osa

Anni Sinnemäki: Politiikassa ihmisten taustat sekoittuvat, ja siinä

mielessä taiteilijatausta ei eroa esimerkiksi lääkäritaustasta. Totta kai muodostuu ihmisiä joille politiikan tekeminen on ammatti, ja muusta täytyy ainakin osittain luopua. Tekemisissään ihminen on kuitenkin jollain tapaa kokonainen, jolloin tapa havainnoida ja maailmankuva vaikuttavat sekä kirjoittamiseen että politiikkaan. Näen ne kuitenkin hirveän erilaisina, ja koska politiikka on ammattina raskas ja vaativa, eikä ainakaan minun tapauksessani kirjoittaminen ja politiikka onnistu yhtä aikaa.

Claes Andersson: Minä olen nuoresta saakka tehnyt rinnakkain

ä s s i e t r ö y

p n i r u u t t l u

lvä mise l i n i ov ole k tynyttä t ä v i ta e aide kkaan siir vaikutus t a j ii ro ka litiik aksi polit oiden vuo o p i t at si .K Amm distelmä den a elle. i ä n te aa yh alott Toimenpi v a a j ili taite RTIMO SI NUO RKKU S U J I: TEKST TTU ISO-MA PER KUVAT:

Päätettäessä taiteen ja kult tuurin tukem edustavatko ta isesta, iteilijataustai set poliitikot erilaista kesk ustelua? C: Asian on selvästi huomannut jo tämän eduskunnan aikana keskus-

teltaessa esim. siitä onko tekijänoikeusasioiden syytä pysyä opetusministeriössä vai pitäisikö ne siirtää johonkin uuteen superministeriöön. Kaikilla, joilla on taiteilijataustaa, on selkeä näkemys tästä. Ylipäätään jos on pitänyt tulla toimeen freelancerina tai kirjailijana, ymmärtää aivan eri tavalla näiden rahoitusjärjestelmien tarpeellisuuden. On hyvin tavallinen näkemys, että jos ei pysty myymään taidettaan, niin tehköön sitten muuta.

A: Tuntuu että taiteilijataustasta on eniten hyötyä siinä että tuntee

taiteilijoita ja tietää heidän tilanteensa. Viime kaudella ja tämän kauden alussa on keskusteltu paljon taiteilijoiden oikeudesta sosiaaliturvaan ja siinä on saanut tietoa ihmisiltä jotka tekevät taidetta ja myös ihan taiteilijoiden järjestötoiminnan kautta – vaikkeivät taiteilijat ehkä aktiivisimpia lobbareita olekaan. On totta mitä Claes sanoi tekijänoikeuskysymyksistä – ihmiset, joilla on kosketusta sellaisiin asioihin

C: Onhan se aika merkillistä, että taiteilijoilla ei ole ollut minkään-

laista kunnon eläkejärjestelmää tähän saakka, hataraa taiteilijaeläkettä lukuun ottamatta, joka sekin kattaa vain murto-osan taiteilijoista.

A: Ja kattaa koko ajan vähemmän. On myös tiettyjä tapauksia, joissa

taiteilijat eivät ole oikeutettuja työttömyysturvaan, mikä on lain tulkintanakin omituinen.

C: Työttömyys-käsite on tietysti ongelmallinen joidenkin taiteilijoi-

den kohdalla. Jos olen kirjailija, on ongelmallista sanoa, että olen työtön. Kukaan ei varsinaisesti tilaa kirjaa minulta, vaan minun pitäisi kirjoittaa se ja tarjota sitä jollekin kustantajalle. Lisäksi jonkin verran vallitsee vielä sellainen käsitys, että taiteilijat ovat sellaisia boheemeja, mikä ei pidä tänä päivänä lainkaan paikkaansa. Ainakaan nuoremmat muusikot eivät tee muuta kuin harjoittelevat ja soittavat.

A: Niin, kokonaan taiteilijaksi heittäytyminen vaatii hyvin kurinalaisia ratkaisuja.

ttavan taiteen Onko julkisista varoista tue elma? mahdollinen poliittisuus ong

A: Yksittäisiin teoksiin tai tekijöihin ei politiikan puolelta pitäisi puut-

tua. Valintahan on lähinnä siinä, että miten paljon tuetaan olemassa olevia instituutioita ja että järjestelmä on pysyvä ja toimii, sekä kuinka hyvin pystytään jollain tapaa antamaan jotain niille taiteilijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa.

C: Viisas valtio ei tietenkään sekaannu siihen minkälaista taidetta teh-

dään, vaan luo puitteet sille että mahdollisimman monella on mahdollisuus toteuttaa sellaista taidetta kuin haluaa. Taiteen poliittisuudesta voi tietysti keskustella pitkään, mutta mielestäni kaikki hyvä taide on sillä tavalla poliittista että se puhuu tärkeistä asioista. Sodan, väkivallan ym. ylistys mielestäni diskvalifioi taiteen. Täytyy olla jonkinlainen moraalinen mittakaava, mutta taiteen tekemiseen puuttuminen ei ole yhteiskunnan tehtävä. Yhteiskunta tietysti valitsee mitä haluaa palkita. Siinä ajattelen, että valtion ei pidä olla mikään mesenaatti, vaan pitää tukea nuorta, kokeilevaa ja ymmärtää että suuri osa epäonnistuu. Epäonnistumisen lupa ja riskinotto on keskeistä taiteen tekemisessä. Muuten ei tule mitään todella hyvää ja tärkeätä. Kun olin vastuussa kulttuurista, niin juuri se oli oleellista että uskalsi laittaa rahaa sellaisiinkin asioihin, joista oli epävarma että tuleekohan näistä mitään – saattoi tulla. Varman päälle satsaaminen ei yleensä johda mihinkään.

Voiko julkisista varoista tuetulle taiteelle asettaa vaatimuksia? A: On esimerkiksi Helsingin kaupunginteatteri, joka tuottaa esimer-

kiksi musikaaleja ja jonne tullaan pidemmänkin matkan päästä. Sitten on olemassa myös pienempiä ryhmiä, jotka ovat uusia tai olleet olemassa vähemmän aikaa, ja joissa ihmiset tekevät töitä alipalkalla. Valinnat ovat ehkä enemmän diversiteetin viljelyä ja vastuunottoa siitä.

C: Täytyy muistaa, että provokaatio kuuluu taiteen tehtäviin ja luon-

teeseen joissakin tapauksissa. Taiteen avulla täytyy koetella rajoja. Ajatellaan esimerkiksi Jumalan teatteria, jossa heiteltiin paskaa yleisön päälle. Koetellaan vähän kepillä jäätä, että mitä se moraalinen reviiri sietää. En usko siihen, että kaikkia uusia ryhmiä voitaisiin rahoittaa – alkuvaiheeseen kuuluu usein sellainen pioneeritaistelu, jossa täytyy valloittaa yleisönsä.

15

14

K

muuta duunia ja kirjoittanut – välillä kirjoitin täysipäiväisesti ja välillä tein lääkärintöitä elättääkseni itseni. Tänne eduskuntaan tuloni -87 oli sattuma, en ollut tänne pyrkimässä. Täällä on vaikea yhdistää kirjoittamista ja politiikkaa, koska työ vaatii kaiken ajan, ainakin jos haluaa tehdäkin jotain. Täällä ollessani kirjoitin lomilla lähinnä runoja ja kolumneja, ei mitään pidempää. Tavallaan sekä taiteen että politiikan tekemisen taustalla on se henkilökohtainen motiivi, että haluaa vaikuttaa asioihin ja tehdä jotain ihmisten hyväksi, eikä kirjallisuus ainakaan nopeasti vaikuta asioihin. Tietysti se, että asiat muuttuisivat tätä kautta nopeasti on harha – kaikki tapahtuu helvetin hitaasti, jos lainkaan.

ajattelevat aika paljon toisella tavalla kuin jotkut muut. Tietysti ihmisiä, jotka pitävät näitä kysymyksiä tärkeinä, on yli puoluerajojen. Ehkä siinä on eroja, miten ihmiset näkevät valtion roolin.

TOIMENPIDE 2007

➤  Anni Sinnemäki ja Claes Andersson, kaksi taiteilijaa ja poliitik-

TOIMENPIDE 2007

voidaan rahoittaa, mutta pysyvää vuosiavustusta sellainen ryhmä, jolla ei ole yleisöä, tuskin saa. Kriteerinä tietenkin on, että täytyy onnistua kommunikoimaan jonkun yleisön kanssa.

C: Niin, teatteri ilman yleisöä on todella tylsää, sen tietää kokemuksesta.

Onko taiteen tai kulttuurin poliittinen kysymys?

tukeminen alue-

Molemmat: Kyllä se on myös sitä. C: Rahoitus tulee myös paikallisesti. Lääneistä, kunnista, ministeriön

kautta ja säätiöiltä, jotka paisuttelevat rahoja, niin etteivät tiedä mitä ne niillä tekisivät.

A: On selvää, että kulttuuripolitiikalla voidaan tehdä aluepolitiikkaa. Ajatellaan vaikka Kuopiota: siihen millainen Kuopio on ja miten se kaupunkina voi ja menestyy, on osittain kiinni siitä, että on “Kuopio tanssii ja soi” -tapahtuma, ja että on tanssilukio. Aluetutkimuksessa arvioidaan, että sellaisissa paikoissa missä kulttuuri ei ollenkaan kukoista, tai sitä ei ole, on ihmisten hyvinvointi ja viihtyvyys heikompi. Monia festivaaleja on rahoitettu osittain aluepoliittisin toimenpitein. Helsingissä taiteen tukeminen on aluepoliittista ehkä siitä näkökulmasta, että täällä asuu valtaosa Suomen taiteilijoista.

C: Jos ajattelee Kaustista tai Kuhmoa, niin nehän tunnetaan lähinnä

kulttuuritapahtumien kautta. Aivan kuin korkeakoulu antaa paikkakunnalle oman profiilinsa tai dynamiikkansa, samalla tavalla tekevät nämä tapahtumatkin.

Missä määrin tukia jaetta essa on otettava huomioon taiteen popu lääriys? C: Siinä kannattaa käyttää järkeä. Puhuttaessa urheilusta ei ole järkeä,

että Suomi syytäisi rahaa Formula ykkösiin, joissa on hirveästi sponsoreita, samoin kuin ei ole järkeä laittaa suuria summia Tangomarkkinoille, jossa on paljon kävijöitä ja se toimii muutenkin. Sen sijaan on ideaa tukea sellaista toimintaa, joka saattaa olla kapea-alaista, sanotaan nyt vaikka modernia tanssia. Siinä meillä on tosi hyviä taiteilijoita, jotka elävät nälkäpalkalla. En oikein ymmärtänyt sitä ennen kuin näin Tero Saarista Ranskassa – hän kiertää koko ajan maailmaa, Suomessa ei yksinkertaisesti kannata olla. Huomasin miten korkealuokkaista se oli.

huikeaan nousuun rahoitustilanteessa. En ymmärrä, miksei Suomessa voitaisi tehdä sellaisia veroratkaisuja, jotka hyödyttäisivät koko yhteiskuntaa ja kulttuuria, sen sijaan että ne hyödyttävät jotain pientä ryhmää, joka ei tarvitse niitä verohelpotuksia.

ia ratkaisuja, an tehdä sellais nn ku is te yh ö ik televampaa Pitäis inen olisi houkut m ke tu n ee it ta joilla yrityksille?

C: Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki raha mikä tulee, tulee se yksi-

tyisistä, sponsorilahjoituksina tai muualta, on tervetullut – niin kauan kuin sitä ei aleta käyttämään lakisääteisten tehtävien rahoittamiseen. Olen saanut turpiin omassa puolueessa näistä ajatuksista. Monet ovat sitä mieltä että ei pitäisi antaa mitään verohelpotuksia. Mielestäni se on vähän dogmaattisesti ja tyhmästi ajateltu.

A: Eri rahastoillahan on Suomessa iso rooli taiteen rahoittamisessa. Nythän on käynnistynyt esimerkiksi Kulttuurirahaston kirjastoprojekti, jossa kunnille tarjotaan vipurahaa – jos kunta itse nostaa kirjojen hankintamäärärahoja antaa rahasto siihen päälle lisää. Tämän hallituksen aikana ollaan tekemässä ratkaisu, jossa kulttuuripolitiikka tulee työnantajapolitiikan osaksi sillä tavalla, että liikuntasetelien lisäksi työnantajalla on mahdollisuus antaa kulttuuriseteleitä. Tämä perustuu tutkimuksiin siitä, miten iso osa kulttuurilla on ihmisen hyvinvoinnissa – tämä tietenkin voi olla normaalisti ajattelevalle ihmiselle selvää ilman tutkimustakin! Jää nähtäväksi lisääkö seteli kulttuurin kulutusta. On tavallaan makukysymys käytetäänkö julkisia varoja verohelpotuksiin vai tukien kautta, tärkeintä ei ole se tapa, vaan se tuen taso joka perille tulee.

Att skriva språkkolumn på svenska i en annars finskspråkig tidning måste vara det mest typiska som finns. Att simma ur den här simbassängen av stereotypier blir en verklig kamp. Och vad kan man annars, än försvara svenskan? Oj, så viktigt. Att försvara svenskan i Finland bär nuförtiden likhetstecken med att vara tolerant och förståndig. Sån vill man väl vara. Och på uni kan man göra det konkret. Som jag, som sitter med som suppleant i verksamhetsnämnden för svenska. Jag är ju institutionaliserad humanist! Men oj, varför är alla böcker som jag läser på engelska? Vafan försvarar man, om också Åbo Akademi ska finnas i framtiden för att finlandssvenskar ska läsa böcker mest på engelska. Och dom människor som faktiskt har verkliga språkproblem ibland, dom kan väl engelska? Klart det är en demokratisk grundrättighet att få service på eget modersmål, men borde man ha ett sinne för proportioner? Att kräva lika service på svenska borde vara att också säga: Leve det ryska i Finland! Antalet utländska studerande i Finland växer ständigt, men alla pratar fortfarande mest om tvåspråkighet. Om den finlandssvenska servicen och grundutbildningen stöds för att alla ska få klara sig på sitt modersmål, skall väl ändå dom här humanisterna gå ut på gatorna också försvara andra språk, minoriteter och invandrare. Dessutom,

finns det någon ädlare kamp än att ta itu och försvara en nationalitet, som det existerar andra stereotypier om än att dom bär seglingsskor och är lyckliga? Om tjugo år finns det ju kanske lika många studerande som har ryska som modersmål som svenskspråkiga vid våra universitet. Engelskspråkiga finns det ännu mer. Är det då bara att, i min fina verksamhetsnämnd, att tuta på för det finlandssvenska? Eller vem är det nu egentligen som behöver mer stöd? Rysk- och engelskspråkig service borde väl vara bra finlandssvensk politik. Annors blir finlandssvenskans grund skenhelig. Och om man grundar svenskans ställning på historia, kan man ju lika bra säga, att svenskan är ett kolonistspråk. Den enda skillnaden är, att svenskarna var bättre eller mer kåta på att bygga fabriker än dom som for till Afrika från Europa. Att svenskan mår bra – SFP sitter i regeringen och HBL har en uppgående upplaga – är tydligt. Tvåspråkigheten är väl det enda som inte hamnat utför den allmänna effektivering som statsmakten håller på med. Men sådan levande oeffektivitet kan vi väl också ha mer av. Kan en självisk svenskspråkighet faktiskt må bra i längden? Kanske det här är tvåspråkighetens verkliga paradox. Tvåspråkiga lösningar leder till flerspråkiga lösningar.

TOIMENPIDE 2007

A: Helsingissä on usein niin, että produktioita ja yksittäisiä juttuja

OTTO BRUUN

C: Mielestäni kulttuuriseteli on hyvin tärkeä ja myönteinen pään-

avaus. Esityshän oli valmiina jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin sille ei myönnetty valtiovarainministeriössä verovapautta. Nyt se tulee kai käyttöön ehkä vuoden kuluttua. Se pitäisi vain laajentaa koskemaan myös elokuvia, nythän se koskee lähinnä museoita ja konsertteja. Sitä käyttöä ei minusta pitäisi rajoittaa, elokuvissahan ihmiset käyvät arjessakin. 6

meillä on ooppera. Itsenäisessä valtiossa on ooppera, ja siihen on hyvä satsata – jotkut pitävät oopperasta ja toisille se ei ole yhtä tärkeätä. Samoin klassinen musiikki, joka meillä on kohtuullisen hyvin tuettu, on pitkäkestoinen projekti, johon liittyy musiikkiopistot jne. Meillä on kasvatettu aika iso joukko ihmisiä, jotka ovat melko sivistyneitä klassisessa taidemusiikissa. Sellaisissa asioissa, jotka ovat populaareja ja pystyvät keräämään rahaa muualta, yhteiskunnan raha nähdään tekijöiden osalta joskus tunnustuksena. Pop-musiikkiahan tuetaan tosi vähän tai ei lainkaan, se tavallaan kuuluu alan logiikkaan. Toisaalta on nähty, että yhteiskunta käyttää rahaa muiden elinkeinojen vientitukiin, miksei sitten pop-musiikin viemiseen samalla tavalla. Ehkä erityinen vastuu on jonkinlaisten versojen rahoittamisessa, mitkä eivät olisi olemassa ilman yhteiskunnan tukea.

C: Viimeiset hallitukset ovat tykänneet hirveästi veronalennuksista. On poistettu varallisuusvero, ja on melkein poistettu perintövero monelta, mutta jostain syystä verohelpotuksin ei tueta kulttuuria. Esimerkiksi Norjassa vapautettiin elokuvasponsorointi verosta ja se johti

17

16

A: Ei voi luoda sellaista kriteeristöä, joka toisi vastauksen. Esimerkiksi

TOIMENPIDE 2007

Teksti: Markus Neuvonen Kuvitus: petra boije

TIEDE?

➤  Tehdään tieteen hengessä pieni koe. Poimitaan satunnaisotoksella

johdantoteos satunnaiseen luonnontieteeseen, ja etsitään sieltä vastaus kysymykseen ”Mitä on tiede?”. Hypoteesini on, että suurella todennäköisyydellä kirjasta löytyy kappale, jossa mainitaan käsitepari objektiivisuus ja arvovapaus tieteen kriteereinä. Omien testieni mukaan tämä arvaus on pitänyt tähän mennessä noin 82 %:sti paikkansa. Tieteen objektiivisuudella ja arvovapaudella tarkoitetaan, että tutkimus tai sen lopputulos ei perustu kenenkään yksittäisen tutkijan satunnaisiin mielipiteisiin, ja että lopputuloksen ei pitäisi olla riippuvainen arvoista, joita tutkija saattaa henkilökohtaisesti kannattaa. Kenties näinkin. Hämmentävää kyllä, tieteen arvovapaus on saavuttanut joidenkin kovien tieteiden keskuudessa jossain määrin myyttiset mittasuhteet: että arvovapaus olisi jotenkin oletettu asiantila eikä niinkään ideaali, jota erityisesti tarvitsisi tavoitella (riippumatta siitä, saavutetaanko sitä koskaan). Tiedettä jopa harjoitetaan ”edistyksen” ja ”kehityksen” nimissä samaan hengenvetoon, kun liputetaan tällaista absoluuttista arvovapautta. Kenties joku johdonmukaisuudelle omistautunut henkilö saattaisi havaita ristiriidan. Erityisesti tällaisen näkemyksen paikkansapitävyyttä hankaloittaa se, että arvot ovat väistämättä läsnä kaikessa inhimillisessä päätöksenteossa. Paljaat faktat eivät vastaa kysymykseen ”Mitä sitten?” – arvot vastaavat. Tieteilijä ei toimi arvotyhjiössä vaikka pyrkisikin tulostensa arvovapauteen. Ja tästä syystä politiikkakaan ei pysy kovin pitkän hajuraon päässä, riippumatta tieteilijän yrityksistä sulkeutua kammioonsa.

Arvovalintojen edessä: mitä tutkitaan ja kenen rahoilla? Tieteellistä tutkimusta tehdään aina jonkun rahoilla ja jonkun preferensseistä tai intresseistä käsin: yritysten, Akatemian, rahastojen ja säätiöiden, yksityisten lahjoittajien, jne. Se joka maksaa viulut, saa myös jossain määrin asettaa sävellajin. Rahoitusbingossa tutkimusryhmän johtaja joutuu pelaamaan tietoisesti sillä, mitä odotuksia rahoittavalla taholla on. Tutkimuskysymyksen muotoilu on tutkimusta ohjaavista vaiheista tärkein, ja myös poliittisesti haavoittuvin rahoittavan tahon määrittelyvallan käytölle. Ajatellaan tilanne, jossa kaksi tutkimusryhmää hakee rahoitusta tutkimukselleen samasta lähteestä. Ryhmällä A:n tutkimusaihe on seksikäs, helposti popularisoitavissa ja poliittisessa myötätuulessa, ryhmällä B ei. Voimme pahimmillaan vain arvuutella rahoituspäätöstä tekevän henkilön tieteellistä asiantuntemusta; kun A:n hakemus menee läpi ja B:n ei, kuka voi väittää naama peruslukemilla, etteivät arvot – poliittiset tai henkilökohtaiset – ole sekaantuneet prosessiin? Tosielämän esimerkki tällaisesta tilanteesta on syöpätutkimus, jolle löytyisi yksityistä lahjarahoitusta enemmän kuin yliopistolliset tutkimusryhmät kykenevät käyttämään; vastaavasti perustutkimus kituuttelee milloin milläkin arpajaisrahoilla. Toisaalta hiukkasfyysikko tai

kosmologi nauttii toisenlaisesta viihdearvosta ja mediaseksikkyydestä kuin hyttysiä tutkiva biologi; tämä näkyy myös jossain määrin tieteenalojen nauttimassa rahoituksessa. Arvovalinnat ja politiikka vaikuttavat pitkälle siihen mitä tutkitaan. Karmeimmillaan tämä tarkoittaa mm. lääketutkimusta, jossa tutkimuskohteiden valinnassa laiminlyödään ne sairaudet, joista kärsii 90 % ihmiskunnasta. Joka vuosi kuolee miljoonia ihmisiä (eli kohtalaisen kokoisen kansanmurhan verran) suhteellisen pienin vaivoin estettävissä oleviin terveydellisiin syihin kuten malariaan, tuberkuloosiin ja HIV/AIDSiin. Näihin sairauksiin ei kehitetä edullisia lääkkeitä yksinkertaisesti siksi, ettei se ole taloudellisesti kannattavaa.

Jos biologista tai lääketieteellistä tutkimusta tehdessä päätetään käyttää eläinkokeita, kyseessä ei ole arvovapaa tai epäpoliittinen kysymys. Eläinkokeita esimerkiksi lääketutkimuksessa tehdään, koska ihmiskokeet ovat poliittisista ja arvosyistä kiellettyjä; ja niitä kontrolloidaan siksi, ettei niiden moraalinen oikeutus ole ollenkaan selvä. Metodologista kähinää kansliassa Edes tieteen kovassa ytimessä eli varsinaista tutkimusta tehdessä, ei säästytä arvojen ja politiikan salakavalalta mukaan hivuttautumiselta. Esimerkiksi tutkimusmenetelmiä valittaessa saattaa päätökseen vaikuttaa niinkin absurdi tekijä kuin maku. Nimekäs professori saattaa mahdollisesti haluta kyykyttää kollegoitaan valitsemalla mahdollisemman vaikean menetelmän, jolla tietoa sitten pyritään maailman satunnaisuudesta haravoimaan. Tämä ei lopputulosta ajatellen ole välttämättä huono asia, mutta ”arvovapaaksi” sitä on turha kutsua. Jos biologista tai lääketieteellistä tutkimusta tehdessä päätetään käyttää eläinkokeita, kyseessä ei ole arvovapaa tai epäpoliittinen kysymys. Eläinkokeita esimerkiksi lääketutkimuksessa tehdään, koska ihmiskokeet ovat poliittisista ja arvosyistä kiellettyjä; ja niitä kontrolloidaan siksi, ettei niiden moraalinen oikeutus ole ollenkaan selvä. Jos ihmiskokeet halutaan kieltää siksi, ettei niistä koituva kärsimys ole saadun tiedon arvoista, niin saman pitäisi päteä eläinkokeisiin-

kin, jos katsomme eläinten olevan kykeneviä samankaltaiseen kärsimykseen? Kumpikin valinta, ihmiskokeiden kieltäminen ja eläinkokeiden rajoittaminen vain tarpeellisiin, on arvovalinta; erityisesti poliittinen sellainen. Ja kenties hyvä niin: omiin eettisiin arvoihinsa vedoten myös itse tutkija voi kieltäytyä tekemästä kokeita, joita itse pitää moraalittomina.

Yksikään tulos ei määrää omaa käyttötarkoitustaan Tapana on ollut erottaa toisistaan tieteen sovellukset itse tieteestä. On syytä kysyä erityisen huolella, miten tämä ero tarkkaan ottaen tehdään. Perinteisestihän tämä käsitteellinen silmänkääntötemppu astui tiedepolitiikan näyttämölle 1950- ja 1960-luvuilla palauttamaan suuren yleisön uskoa tieteeseen, jonka voitonkruunua koristi ydinaseiden esiinmarssi. Samalla leikattiin keskustelusta pois suuri osa tervehenkisestä pohdinnasta sen suhteen, onko tutkija vastuussa tulostensa käytöstä.

Kuinka epäpoliittista voi olla tutkimus, jonka sivutuotteena tuotetaan uusia aseita? Entä sosiobiologia, joka löytää tiensä poliitikon sanavarastoon riippumatta siitä, kuinka huolellisesti tutkija raporttinsa johdannossa varoittelee väärintulkinnoista? Ei kovin, vaikka tutkijan vastuu tulosten käyttötavasta onkin rajallinen. Tulisi silti nähdä, kuinka jotkut käyttötarkoitukset ovat tutkimukseen sisäänkirjoitettu, ja kuinka esimerkiksi tutkimusta tehdään toisinaan tietyntyyppisen politiikan tarpeisiin. Esimerkkinä tästä Exxon-Valdezin rahoittama ilmastopuoskarointi, joka on saastuttanut ympäristökeskustelua jo vuosikymmeniä. Se, että arvovapaus on tieteestä niin kovin kaukana, ei silti tarkoita, ettei tiede pyrkisi totuuteen tai kehitykseen – sinänsä arvokkaita asioita nekin. Se yksinkertaisesti tarkoittaa, että tiedettä tehdään yhteiskunnassa; etteivät arvot ja politiikka katoa tieteestä strutsia leikkimällä. Ja arvot, joita ei tiedosteta, tapaavat olla huonompia kuin pitkälle mietityt. 6

19

18

TOIMENPIDE 2007

Epäpoliittinen

TOIMENPIDE 2007

➤  ’Unilukkari’ -nimitystä käytettiin ennen vanhaan henkilöstä, joka tökkii kirkossa nukahtaneita ihmisiä kepillä hereille. Viime aikoina termi on alkanut saada uutta käyttöä poliitikkojen parissa, jotka toimivat aikaajoin kuka minäkin unilukkarina, pyrkien herättelemään ihmisiä ajattelemaan samoin kuin he itse. Kaikkein ajankohtaisin esimerkki tästä on kansleri Kari Raivion analyysi Suomen yliopistojen rahoitusjärjestelmän tulevaisuudesta. Analyysin tilaajana toiminut Elinkeinoelämän valtuuskunta kertoo toimivansa yhteiskunnallisen keskustelun herättelijänä, ja julkaisevansa ’unilukkarin’ roolissa joskus provosoiviakin kannanottoja. Kansleri Raivion 14.5.2007 julkaistu analyysi pyrkii olemaan juuri tällainen kirjoitus, ja unilukkari-nimitys vaikuttaa tässä yhteydessä erittäin sopivalta. Kari Raivion ura Helsingin yliopiston hallinnossa on ollut työtä, jossa hän nuuskii koulutusjärjestelmän pölyisiä vinttikomeroita löytääkseen mahdollisuuksia saada jotenkin lisärahoitusta yliopistolle. Nyt, koulutusministerin värin vaihduttua, Raivio on saanut tilaisuuden kokeilla, menisikö varsinainen emälöytö lävitse. Eräänä aamuna herättyäsi saatatkin huomata opiskelevasi yliopistossa, jossa on lukukausimaksut, ja olevasi aivan uudella tavalla järjestelmän armoilla. Raivion mukaan lukukausimaksut ovat huomattavasti tehokkaampi motivoinnin väline opiskelijoiden hereillä pitämiseksi kuin Vanhasen hallituksen läpi ajama lähes vastaava keppitaktiikka, jolla opinto-oikeus on jo rajoitettu seitsemään vuoteen. Raivio vaikuttaa teroittaneen omaa keppiään kaikessa rauhassa, sillä hänen analyysinsä on sekä rationaalisesti että retorisesti huoliteltu. Lukukausimaksujen osalta analyysi on aloite varsin perustavassa mielessä, sillä se haluaisi aloittaa koko keskustelun Suomen koulutusjärjestelmän toimintaperiaatteista alusta uudelleen.

Sitoutumaton vasemmisto eli Sitvas on punavih­reä, puolueisiin sitoutumaton opiskelijajärjestö, joka toimii Helsingin yliopistolla, mutta katsoo kauemmas. Sitvasissa haluamme kukin tavallamme ja yhdessä rakentaa tasa-arvoista ja ekologisesti kestävää maailmaa. Toimenpide antoi kolmen tekstiviestin tilan kolmelle järjestön pitkäaikaiselle aktiiville esitellä suhdettaan politiikkaan ja ennen kaikkea poliittisiin puolueisiin.

Alina Mänttäri Kuulun puolueeseen – Vasemmistoliittoon – mutta toimin myös vasemmistolaisissa järjestöissä kuten sitoutumattomassa Sitvasissa. Uskon, että vaikuttaa voi ja tulee niin puoluepolitiikkaan kuin kansalaisjärjestötoimintaan osallistumalla. Siksi olen mukana molemmissa. Puoluepolitiikka ei yksin riitä yhteiskunnan muuttamiseksi, mutta koska sillä on yhteiskunnassa iso vaikutus, tulee siinä olla mukana myös nuoria ja radikaaleja ihmisiä. Vasemmistoliiton valitsin siksi, että se on ainoa aidosti kokonaan punavihreä puolue.

jukka huhta Kun maailmassa on virhe, sen korjaamiseen kannattaa miettiä itselleen sopivimmat tavat. Puolueet on minulle liian kankea, hierarkkinen ja vanhoillinen tapa lähteä parantamaan maailmaa - sitäpaitsi vain yhteen puolueeseen voi kuulua kerrallaan. Järjestöt, verkostot, liikkeet ja vapaamuotoinen toiminta ovat vähemmän ulossulkevia vaihtoehtoja. Monista onkin parasta toimia kaikilla rintamilla. Politiikka on läsnä kaikkialla, eikä sitä pidä antaa puolueiden monopolisoitavaksi.

Aija salo Ryhdyin puolueaktiiviksi Sitvasissa toimimisen jälkeen, koska uskon olevani hyvä parlamentaarisessa vaikuttamisessa ja koska haluan eduskuntaan. Vihreissä yhdistyvät arvoliberaalius, ympäristöajattelu, sosiaalinen vastuuntunto, feminismi ja uusi tapa ajatella työtä. Vihreiden joukosta löytyvät useimmat poliittiset esikuvani. Kriittisyys on tärkeää säilyttää myös puolueen sisällä. Yhteys kansalaisjärjestöihin on minulle tärkeä edellytys politiikan tekemiselle.

Lähellä Sitvasin toimijoiden sydäntä ovat pasifismi, feminismi, moniarvoinen kulttuuri, seksuaalinen tasavertaisuus, solidaarisuus, kes­tävä kehitys ja avoin demokratia. Järjestämme keskustelutilaisuuksia, opintopii­rejä, bileitä, mielenosoituksia, luontoretkiä sekä muuta kivaa, vaan ei triviaalia punavihreää puu­haa. Uskomme kriittisen keskustelun voimaan, mutta emme kaihda suoraa kansalaistoimintaa­kaan.

Tule mukaan! www.helsinki.fi/jarj/sitvas Sähköpostilista: sit-vas@helsinki.fi Puheenjohtaja: elina.vaahtera@helsinki.fi

21

20

Teksti: Jarno Öberg Kuvitus: Petra Boije

Siispä käsillä onkin tilanne, jossa kaikenlaiset argumentit lukukausimaksujen puolesta ja niitä vastaan ovat valmiita kirjoittamaan itsensä auki siinä keskustelussa, mitä asiasta tullaan käymään. Juuri tätä on se auktoriteetti (lat.auctor, ”lähteenkirjoittaja, alkuunpanija”), johon Raivion kirjoitus pyrkii. Vaikka Raivio antaakin varmaan erinomaisen esimerkin siitä, miten poliittisia ideoita synnytetään yhteiskunnassa, tämä saattaa kuitenkin olla enemmän huono kuin hyvä asia. Raivion analyysin lukijalle ei nimittäin erikoisemmin väläytellä sitä ideaa, että yliopistojen rahoituspohjaa voitaisiin kehittää kestävään suuntaan myös ilman lukukausimaksuja. Tämän kysymyksen luotaamisen Raivio haluaakin jättää muiden ongelmaksi, ja ainoa asia mikä estää kritisoimasta Raivion analyysiä yksipuolisuudesta on se, että kaikki hyväksyvät, että tällainen yksipuolisuus on välttämätöntä ”keskustelun provosoimiseksi”. Eräs keskeinen päänsärky, jota Raivio lähtee lukukausimaksuilla hoitamaan, on että vaihto-oppilailta ei voida nykymallissa periä hintaa koulutuksesta Suomessa. Tämän vaivan hoidoksi Raivio (koulutukseltaan lääkäri) esittelee kuitenkin meille operaation, jossa koko potilaan verenkiertojärjestelmä vedetään uudelleen. Yksittäistä ongelmaa hoidettaisiin kääntämällä koko järjestelmän perusteet nurinniskoin. Hyvä koulutusjärjestelmä perustunee ajatukseen, jonka mukaan ihmisen ja opin saamisen välissä tulee olla mahdollisimman vähän esteitä. Lukukausimaksut ovat lähtökohtaisesti este koulutukselle, ja toimiakseen lukukausimaksujärjestelmän täytyy jollain tavalla tasoittaa tämän esteen myötä syntyvät ongelmat. On kuitenkin pantava merkille, että tällaista ongelmakenttää ei nykyisessä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ole lainkaan. Raivio luettelee kyllä ne instrumentit, joilla lukukausimaksujen myötä syntyvät ongelmat (uudet päänsäryt) ratkaistaisiin. Raivio ei kuitenkaan tarkastele sitä, miten näitä välineitä (”stipendi ja/tai koulutussetelijärjestelmä” sekä ”vähävaraisten opiskelijoiden tuki”) pitäisi käyttää, jotta potilas lopulta toimisi hyvin. Nämä ongelmat kansleri jättäisi muille keskustelijoille pohdittavaksi, tai ”poliittisesti päätettäväksi”. Pahimmassa tapauksessa Suomen yksinkertainen ja tehokas koulutusjärjestelmä muuttuisikin näiden keskustelujen myötä monimutkaiseksi ja huojuvaksi seitsemän vuoden suunnitelmataloudeksi. Se mitä ”dynaamisuudessa” kenties voitettaisiin, maksettaisiin takaisin monimutkaisuudessa puhumattakaan niistä päänsäryistä, joita ei ennakoida. Lukukausimaksut vaikuttavat johtavan malliin, jossa vapautta opiskella rajoitetaan melko dramaattisesti, etenkin jos kertakäyttöisten koulutussetelien olisi tarkoitus olla henkilökohtaisia, tutkintokohtaisuuden sijaan. Tästä seuraisi eriarvoistumista, koska koulutussetelit olisivat toisille arvokkaampia kuin toisille. Nämä ovat asioita, joista pitäisi keskustella, jos lukukausimaksut nostetaan pöydälle tulevaisuudessa. Ongelmallista vaikuttaa kuitenkin olevan, että tässäkään ei tulisi olemaan kyse mistään aidosti vaihtoehtoisista ratkaisuista alkuperäisiin päänsärkyihin. 6

Mikä Sitvas?

TOIMENPIDE 2007

Eräänä aamuna herättyäsi saatatkin huomata opiskelevasi yliopistossa, jossa on lukukausimaksut, ja olevasi aivan uudella tavalla järjestelmän armoilla.

TOIMENPIDE 2007

HYY:

Köyhimpien opiskelijoiden tilannetta on parannettava. Korkeampi opintoraha ja riittävä, opiskelukytkennästä irrotettu ympärivuotinen asumistuki ovat välttämättömiä. Päämäärä on kaikille ihmisille yhteinen perustulo, jonka täytyy riittää elämiseen. Opiskelijalla tulee olla oikeus opintotuen asumislisään asuinkumppaninsa tuloista riippumatta. Opiskelijoiden ateriatukea on nostettava, jotta ruokailun hinta ei nouse. Opiskelijoille on myönnettävä toimeentulotukea samoin perustein kuin muillekin ihmisille. On väärin, että opiskelijat velvoitetaan elämään lainarahalla, koska se suosii hyvätuloisiin ammatteihin valmistuvia.

Jos asuntoja ei anneta, ne otetaan!

Sitoutumaton vasemmisto – Sitvas puolustaa ekologisesti kestävää maailmaa, globaalia oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. HYYssä Sitvas toimii opiskelijoiden toimeentulon ja tasa-arvon puolesta, ympäristöystävällisen ja reilun liiketoiminnan edistämiseksi HYY Yhtymässä sekä demokraattisen ja läpinäkyvän päätöksenteon puolesta ylioppilaskunnassa. Kuvitus: kaisa rasila

Asuminen on liian kallista suhteessa opiskelijan toimeentuloon. Siksi kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja tarvitaan lisää opiskelupaikkojen lähelle. HOAS:n on ostettava rohkeasti vanhoja rakennuksia opiskelija-asunnoiksi ja painostettava kaupunkia kaavoittamaan lisää tontteja opiskelija-asunnoille. Uusilla asuinalueilla pitää olla erikokoisia asuntoja ja kokeilla ekorakentamista. Kimppaasumiseen tulee kannustaa: se on ekologista ja yhteisöllistä.

Terveyttä!

Opiskelijoiden lisääntyneet mielenterveysongelmat johtuvat osaksi yliopiston ja työelämän

Ylioppilaskunnan pitää ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Edustajiston on oltava aktiivinen toimija eikä pelkkä kumileimasin. Ylioppilaskunnan toiminnasta on tehtävä läpinäkyvämpää. Edustuksellinen päätöksenteko ei riitä, vaan suoria vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä. Elävät ja avoimet kansalaisliikkeet ovat demokratian elinehto. Ihmisten on otettava itselleen valta pääomalta.

Palveluja!

Köyhille opiskelijoille olennaisista ylioppilaskunnan tuottamista palveluista ei saa säästää. Halpa opiskelijalounas ja hyvät järjestöpalvelut ovat tärkeitä. Järjestöistä pitää tukea niitä, joilla ei ole suurta varallisuutta. HYYn ei pidä tukea huippu-urheilua Opiskelijoiden liikuntaliiton jäsenyyden kautta.

Ruoka on poliittista

Autoton kampus!

Ylioppilaskunnan ja yliopiston tulee olla ympäristöystävällisyyden eturintamassa. Keinoja tähän ovat muun muassa ekosähkö, energiansäästö ja hankinnoissa ekologiset materiaalit. Ylioppilaskunnan rahoja tulee käyttää lentomatkailuun vain poikkeustapauksissa. Kaupunkisuunnittelu on ympäristöpolitiikkaa, johon myös HYYn on otettava kantaa. Yksityisautoilu on ongelma. Tietullit, kattava ja ilmainen joukkoliikenne sekä laaja pyöräväyläverkosto ovat

Perheelliset opiskelijat huomioitava

Perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa on parannettava ja joustava opiskelu taattava. On väärin, että osa-aikainen opiskelu vanhempainvapailla kuluttaa opinto-oikeutta täysipäiväisen opiskelun tapaan. Ylioppilaskunnan palkitulle lapsiparkkihankkeelle on saatava pysyvä rahoitus Helsingin kaupungilta. Valtio ja kunnat eivät saa ulkoistaa tehtäviään kolmannelle sektorille.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta

Vakiintunut käsitys kahdesta vastakkaisesta sukupuolesta kohtelee väkivaltaisesti varsinkin niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. YTHS:n henkilökunnan valmiuksia kohdata trans- ja intersukupuolisia sekä muita kuin heteroseksuaalisia asiakkaita tulee parantaa koulutuksella. Yliopiston opetusmateriaalit eivät saa olla heteronormatiivisia! Kaikkien yhdenvertaiset oikeudet, kuten oikeus adoptoida lapsia ja rekisteröidä suhteensa valitsemallaan tavalla, tulee taata.

ratkaisuja. Helsinki ei tarvitse keskustatunnelia. Ensin autottomat kampusalueet, sitten autoton keskusta! Kaupungeissa tulee turvata vapaan julkisen tilan olemassaolo. Ylioppilaskunnan tulee tukea tyhjillään seisovien tilojen epäkaupallista haltuunottoa!

Tiloja sulle!

Vanha ylioppilastalo on palautettava opiskelijoiden olohuoneeksi ja kulttuuritilaksi. Arki-iltoina opiskelijoiden tulisi saada Vanhalta olutta ja siideriä happy hour -hintaan. Vanhan tulee tarjota iltaisin monipuolista ja täyttävää purtavaa. Kolmas ylioppilastalo on rakennettava ekologisesti, monikäyttöiseksi ja esteettömäksi. Kolmannen ylioppilastalon rakentamisesta huolimatta Uuden ylioppilastalon tilojen on säilyttävä opiskelijoiden käytössä, eikä järjestö- ja biletiloja saa häätää yritysten tieltä. Osakuntatilojen tulee olla kaikkien järjestöjen varattavissa omakustannehintaan. Ylioppilaskunta aikoo kunnostaa omistamansa Jollaksessa sijaitsevan Villa Kuunarin, jota järjestöjen ja jäsenten tulee saada käyttää lähes ilmaiseksi.

Talous palvelee ihmisiä – ei toisinpäin

Ylioppilaskunnan omistaman HYY Yhtymän tehtävä on tuottaa ylioppilaskunnan toiminnan perusrahoitus, tulevaisuudessakin. Yhtymä ei saa toimia ylioppilaskunnan tavoitteiden vastaisesti esimerkiksi tasa-arvo- ja ympäristöasioissa – lobbauksen parkkihallien puolesta on loputtava! Opiskelijoiden todellisia vaikutusmahdollisuuksia Yhtymän hallinnossa tulee parantaa ja hallinnon läpinäkyvyyttä lisätä. Yhtymän ja ylioppilaskunnan yhteistyökumppaneiden niin UniCafessa, Lyyra-portaalissa, sijoitustoiminnassa kuin kulttuuritoiminnassakin, tulee läpäistä tiukat eettiset kriteerit.

Vuosijuhlaa ei tarvita joka vuosi

Akateemisten pönötysjuhlien sijaan ylioppilaskunnan pitää luoda mahdollisuuksia opiskelijoiden omalle kulttuuritoiminnalle. Kallista ylioppilaskunnan vuosijuhlaa on siirryttävä viettämään joka 5. vuosi ja siitä säästyvä 15 000 euroa on suunnattava monipuolisempaan kulttuuritoimintaan sekä kulttuurijärjestöjen ja tuoreiden kykyjen tukemiseen.

Sivistystä – ei tulosvastuuajattelua!

Uusliberalistinen yliopistopolitiikka korostaa liikaa putkitutkintoja laajan sivistyksen kustannuksella. Uutta palkkausjärjestelmää ei saa käyttää tutkimusta rajoittavana kontrollimekanismina. Tutkimustulosten tulee olla julkisia. Opetuksen ja tutkimuksen on oltava riippumatonta yksityisestä rahoituksesta. Julkinen rahoitus ja perustutkimus on turvattava.

Ilmainen koulutus – nyt ja aina

Jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua itseä kiinnostavalle alalle varallisuudesta ja taustasta riippumatta. Lukukausimaksut kaikissa muodoissaan on torjuttava jyrkästi, eikä opiskelijaliikkeen tule enää niellä tappioita alistuen. Opintoaikojen rajauksien myötä on otettava huomioon opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja taattava riittävä joustavuus opiskelussa. Osa-aikaisen opiskelun tulee olla mahdollista! Opiskelijamääriä ei saa tuntuvasti vähentää. Myös taloudellisesti vähemmän tuottavien alojen olemassaolo tulee taata. Huippuyliopistohanke edustaa taiteen ja koulutuspäämäärien alistamista markkinavoimille – tätä kehitystä muissakin yliopistoissa tulee vastustaa.

Riittävät resurssit kirjastoille

Opetusmateriaalit eivät saa olla maksullisia, ja kurssikirjoja on oltava riittävästi. Kirjastojen aukioloaikoja ei saa leikata. Yliopiston tulee lisätä lukupaikkoja. Pieniä kirjastoja on säilytettävä keskustakampuksen kirjastohankkeesta huolimatta. Yliopiston palvelut ja opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet kaikilla kampuksilla on turvattava.

Tasa-arvoa!

Sukupuolten epätasa-arvo on todellisuutta myös akateemisessa maailmassa. Naiset saavat miehiä vähemmän palkkaa jo opiskeluaikana tekemistään töistä. Naisten mahdollisuuksia edetä tutkijanuralla on parannettava. Miehet hallitsevat edelleen ylimpiä yliopistovirkoja. Yhtenä keinona tilanteen muuttamiseksi virantäytöissä tulee kiinnittää huomiota päätöksentekijöiden sukupuolijakaumaan.

Yliopiston on taattava tilojensa ja verkkopalvelujensa esteettömyys. Oppimisvaikeudet ja lukihäiriöt eivät saa olla este yliopistoon pääsylle eivätkä täysipainoiselle opiskelulle yliopistossa. Tenttien riittävä määrä ja suoritustapojen monipuolisuus takaavat opiskelun joustavuuden. Nimettömään tenttimiseen on siirryttävä ja sosiaaliturvatunnuksen sijaan on käytettävä ikää ja sukupuolta ilmaisematonta opiskelijanumeroa.

Samma på alla språk!

Tiedekuntien on osoitettava riittävästi resursseja ruotsinkieliseen opetukseen ja ohjaukseen. Englanninkielistä opetusta tulee lisätä ja tukipalveluja parantaa. Muiden kielten osalta tarvetta tulee selvittää.

Rajat auki!

Yliopistossa esiintyvä etninen syrjintä ja rasismi on kitkettävä juurineen. Maahanmuuttajaopiskelijoiden tarpeet on otettava paremmin huomioon yliopiston ja ylioppilaskunnan toiminnassa, esimerkiksi tiedotuksessa. Maahanmuuttajataustaisten asemaa on parannettava niin, että heistä hakeutuu korkeakoulutukseen sama osuus kuin muustakin väestöstä. Ulkomaalaisten opiskelijoiden työluvan saantia, kielen oppimista ja jäämistä Suomeen valmistumisen jälkeen on helpotettava. Maahanmuuttoa on lisättävä ja maahanmuuttajien B-luvista on luovuttava, ja ne on korvattava pysyvillä oleskeluluvilla. Puheet elintasopakolaisuudesta ja ankkurilapsista on syytä heittää romukoppaan.

Vapaata tietoa, vapaita ohjelmistoja

Yliopiston tulee palvella myös muuta yhteiskuntaa. Siksi kaikkea tietoa on oltava saatavilla yliopiston julkisilla verkkosivuilla. Epäonnistunut intranetkokeilu Alma on avattava kaikille. Avoimeen lähdekoodiin perustuvien ohjelmien käytössä yliopisto tulee jälkijunassa. Yliopiston tulee asentaa atkasemille Microsoftin tuotteiden sijaan Linuxit.

23

22

UniCafe-ravintoloihin monipuolisempaa kasvisruokaa! Tehotuotannon törkeimmistä ilmentymistä, kuten broilerista ja viljellystä kalasta, on luovuttava. Unicafen ja Vanhan ei ole tarkoitus toimia epäeettisesti toimivien yhtiöiden myynninedistäjänä, vaan tarjottava esimerkiksi kahvin ja teen osalta pelkkiä reilun kaupan tuotteita. UniCafen on tarjottava ensisijaisesti lähellä tuotettua sekä luomuruokaa. UniCafen voitto on jaettava halvempina lounaina opiskelijoille.

tehokkuuspaineista, jatkuvasta menestymiskilpailusta ja toimeentulon epävarmuudesta. Jonotusajat YTHS:n mielenterveyspalveluihin ovat sietämättömän pitkät. Opiskelijoiden käyntimaksuja ei saa korottaa. YTHS:n yhteistyötä kuntien kanssa pitää lisätä niin, ettei opiskelijoita pallotella paikasta toiseen. Sairausajan tuesta ja oikeuksista on tiedotettava paremmin. Toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa opiskelijoiden asumis- ja terveyspalvelut olisivat osa julkisia palveluita.

TOIMENPIDE 2007

Toimeentulo jokaiselle

07 ALIT 20 A V O T AJIS N EDUST

TOIMENPIDE 2007

TOIMENPIDE 2007

A M L E O K O K N E D I E T T I O L A N E I TYHM Jotta tämän lehden jutut näyttäisivät vertailussa edes jollain tapaa teräviltä, tarjoamme nyt sarjatulena vieläkin järkympää kamaa. Näin siis muualla parannetaan maailmaa, enjoy! Tee ristikko ja ota selvää.

2



1

3 5

4 7

6

8

-

5

8 10

3

9 9

PYSTYSUORAAN; ON AKATEEMISELLE PÄTKÄTYÖLÄISELLE HERKKUA!

24

OIKEAT VASTAUKSET LÖYDÄT SITVASIN VERKKOSIVUILTA: WWW.HELSINKI.FI/JARJ/SITVAS

Minulta meni melkein kolme vuosikymmentä tajuta yksinkertainen totuus. Nuoret ovat keskimäärin epävarmoja, turvallisuutta kaipaavia ja konservatiivisia. Sanalla sanoen, tylsiä. Jostain syystä olin pitkään uskonut yli kolmikymppisten hellimään harhaluuloon: Nuorena ihmiset ovat radikaaleja. Vanhemmiten opitaan ymmärtämään maailmaa paremmin ja seurauksena on harmaasävyjen lisääntyminen aiemmin mustavalkoisessa maailmankuvassa. Paskat. Tilanne on päinvastoin. Jos vanhana on keski-ikäinen ja arka, on todennäköisesti ollut sitä myös nuorena. Ajatus omasta radikaalista nuoruudesta tuntuu olevan itsensä lohduttamista. Se pitää elämän raiteilla, kun muuten jännittävin tapahtuma on pastellisävyjen valitseminen makuuhuoneen seiniin.

keskiluokka. Elin yliopistoaikani HYY:n rehevässä hippien, anarkistien ja vaihtoehtoliikkeiden aluskasvillisuudessa. Nyt silloin tuntemani ihmiset ovat vanhentuneet, mutta he eivät ole hommanneet rivaria ja koiraa. Harmaasävyjen sijaan maailmankuvaan on tullut uusia, teräviä kontrasteja. Yksikin ystäväni kieltäytyi paljastamasta lapsensa sukupuolta kuukausiin syntymän jälkeen. Ei se ole tyttö tai poika, hän sanoi, sillä on oikeus olla vauva. Tulevaan keskiluokkaan on pikemmin törmännyt ainejärjestöissä, harrastusporukoissa ja laitoksen bileissä. Siellä tapaa niitä tyyppejä, joita ei kiinnosta miettiä onko lentäminen paha asia, onko vihreä tai ovatko talovaltaukset hyvä juttu, vaan pelkästään, että MISSÄ ON NE HYVÄT BILEET JOS VOI DOKAA?

W

W

Tylsyys pätee yleisesti kaikkiin nuoriin, mutta erityisesti yliopisto-opiskelijoihin. Olen joskus ahdistellut tiedostavina esiintyviä tuttavia aamuyön tunteina. Hyvä kysymys on esimerkiksi se, että voisitko ottaa kummilapsen kehitysmaasta ja maksaa tukea 20 euroa kuussa. Kun alkuvingunta opintotuen pienuudesta on päättynyt, seuraavaksi vuorossa ei ole mielenmuutos, vaan ärsyyntyminen. Millä oikeudella sinä tulet häiritsemään iltaa, kun yritetään vähän rentoutua raskaan työviikon jälkeen?

Tämän lehden takakannessa on poliittisten ryhmien manifesti. Se sanoo, että pitäisi äänestää poliittisia ryhmiä, koska avoimuus blaa blaa ja järjestöbroilerit bling bling. Pointsit ovat ihan hyviä, mutta siitä unohtuvat kaikki tärkeimmät. Ensinnäkin poliittiset ryhmät pitävät parhaat bileet. Toiseksi niissä ovat parhaimmat näköiset kundit, älykkäimmät mimmit ja kolmaslinjalaiset tukevasti ulkona kaapista. Kolmanneksi: ainoa keino pysyä poissa keskiluokkaisuuden kapenevalta ladulta on hengata niiden kanssa, jotka muuttavat maailmaa.

W Nämä kelat ovat syntyneet vanhenemisen mukana tulleesta ihmetyksestä, mistä syntyy

Fernando Pessoa Kirjoittaja on ylioppilaskuntaa sympatisoiva veteraanivaikuttaja, joka kirjoittaa asemansa vuoksi nimimerkillä.

25

6. Raimo S ailas iski jä lleen: nyt vaan taide ei kyykyte tta ja taite tä vain kö ilijoita (sii yhdistämis yhiä, s köyhiä). hanke. Kolmen op piahjon 7. Jokaine n pääsee n hdollista haa ma stusmiäihin muk a lu r t. Päätöks n a ta aan a a lu n o enteossa e e u jolla ti eksi p rityisesti k loittaessaan opiske, la m a s ii e ta V lo id . a a ä v s allista ko v a a y is ti h a n u m t ylioppilask yhtä issa päättävä ry unnan ei-n lmatta ylioppi1. Aina inen tois aatos. h m m it a iin poliittin ty p m p ä. ila, en HYY:n malla ta kämiehen oiva sushuv k lu ä tu H it i r k s 8 o n . te L a n u is h n e n sivun 20 ju 06 n ku ttu, niin tie onna 20 a. Kallii la… den loppu dät kuka o nnan vu aan homeess il maton läh u V k n s a a n huonoje a il v p m de. p i, le o r o a li n Y n aloitteiu u u u 2. tt D a s la n il a V a v le t y tu n i 9 e a . H k s tä Y jo Y-eliitin pö sii ustaji ytäkekkeri jälkeen s otus ed teikkään y t, joissa ju tuksen ok) ehd moniarvoisuu k lioppilasku ( hlitaan, ah n e id a a s ntamme ta il s p , niin perin u p il a o a li k iC y o n ivalta. u n U r i te ja s is li ik e ll S k a s . is n li p ä a o o 10 n u K ä . ä h . Rullaluiste 3 kien likyps o ille, ett ik s u a le e p k v a i i t e a to x ta v -valtiovara nen kanta tossa valiot o aakana inministeri oli eräiden isruoka a joka päivä r , jonka po vaalien aja to im ja erity is v liittito a n tt n skitsofre k jo ii r ll o tt ta a m n a o eninen ma n ja a a . h s E s i la p fe re n inosk e a a in ri en kuning arsina as, vaan… myös… ka on v 20 Kari Raivio jo , a e id un hellimä ssä siv muksen lijoille. Lehde o o k o K 4. iske isille op pitää. ulkoma s kunnioiö y m iitä osoittaa atsas ä ll e taitaa s im p n pa salin ö katu ja unnan ta historialle. Eik k s a il p 5. Yliop iselle Suomen ta tusta so riitä? ä ll tö lähis

H

TOIMENPIDE 2007

TOIMENPIDE 2007 masä myös kum aan kääntä enid id vo r ja a ee u ev Q keessä ol ik alla pervo. li n , , sa en n si si oi ek imuot ä suom muassa tä termin verb aan muun etty kääntä n it m se ja le yr äi te en on er as p ol a u u m ri kup kum Quee see alk tä kuinka su r panee siis oin esiin nou mme sekä si uhua idenpuoli. Quee p te teluksi, joll a u on id su at li vo m aa ei tu a su u st k to ri se si ee ja u in e Q olemm sensä. sta on kohtiteetteih me sukupu n merkityk tiikin aihei m se ri k su yi it ak tä er is märom m at a kuink oriat saav voidaan ym keskeisim uden kateg jaan queer oiden yksi si ri su li eo en aa -t S . su ja n k se eiden iikkaa Queer-liikk titeettipolit titeettinä. keiden iden k ii ol om h uri distunut ju . oppositioksi in m or n tää

TEKSTI: Elina Vaahtera & Emmi VähäpassI KUVITUS: KAISA RASILA

No Pride – Gay Shame

Homoliikkeiden vuosittaista pride-tapahtuhomoista ja lesboista kunnon kansalaisia kyseenalaistamatta kansalaisuuden maa on kritisoitu lähinnä sen kaupallisuudesta. määrittelyä. Yhteiskunnassa vallitsevan käsityksen mukaan hyvänä seksinä pideUseat yritykset käyttävät kaupallisesti hyväktään kotona tapahtuvaa, yksiavioista tai heteroseksiä; pahana seksinä puolesseen homo- ja pridemyönteisyyttään. Homojen taan julkisessa tilassa tapahtuvaa, moniavioista tai homoseksiä. Lisääntymishaviteltua ostovoimaa on kuvattu käsitteellä vaatarkoituksessa tai romanttisessa rakkaussuhteessa tapahtuva seksi taas toimii leanpunainen raha tai Pink Pound. Priden sponsoyhteiskuntajärjestystä ylläpitävänä. Sen sijaan homomiesten julkisessa tilassa rit ovat varmasti mielissään iloisista lapsiperheistä anonyymisti harrastama seksi ei ole yhteiskunnalle yhtä hyödyllistä. Homoja värikkäästi pukeutuneista nuorista. Mutta voiko liikkeiden politiikka jättää usein kyseenalaistamatta jaot hyvään ja pahaan huppupäisiä naamioituneita mielenosoittajia myydä seksiin sekä hyödylliseen ja hyödyttömään seksiin. Homoliike ajaakin yhtä helposti? Gay Shame -ryhmät ovat vastustaneet oikeuksia sellaisille subjekteille, jotka voivat osoittaa olevansa kunnollisia Priden kaupallisuutta ja herättäneet kysymyksiä siitä, ja ”hyvän seksin” harrastajien puolella. Oikeuksien saaminen voi muuttaa kenellä on oikeus marssia kulkueessa ja ketkä kuuluvat entisen ”pahan seksin” ”hyväksi seksiksi”. niin sanottuun sateenkaarikansaan. Parisuhdelaki nytkäytti suomalaisessa kulttuurissa hyväksytyn ja Tänä vuonna Helsingin Pride-kulkueessa marssi kaspaheksutun seksin välistä rajaa. Parisuhteen rekisteröinnin myötä vonsa mustilla ja pinkeillä kankailla peittänyt Pink Black samaa sukupuolta olevien puolisoiden välinen seksi on saanut uuden Block, joka kritisoi homoliikkeiden assimilaatio-politiikpaikan kulttuurisessa hierarkiassa. Tällainen, parisuhteessa tapahtuva, kaa. Homoliikkeen retoriikassa ja vaatimuksissa homot, vaikkakin heteronormista poikkeava, seksi on arvokkaampaa kuin joille vaaditaan oikeuksia, ovat usein ikään kuin ”heteromsatunnaisen kumppanin kanssa tapahtuva seksi. Oikeuksien saamipia kuin heterot”. Pinkin mustan blokin kritiikin kohteena oli nen yhdelle joukolle tuottaa aina uusien poikkeavien joukon. homojen sulauttaminen valmiisiin perhemalleihin ja salonkiSilloin kun vaaditaan oikeuksia, on olennaista kysyä: sulkevatko kelpoisiin seksuaalisuuksiin. oikeudet ulos joitain ihmisiä, ja mihin hyvän ja pahan seksin väliPriden perusajatus on yhteinen ulostulo, jossa ”seksuaanen raja siirtyy? Kun homoliikkeiden toiminta perustuu ensisilivähemmistöihin” kuuluvat tulevat ulos ”kaapista” sellaisina jassa avioliitto-oikeuden vaatimiselle, ottavat homoliikkeet myös kuin he ”ovat”. Homoliikkeen identiteettipolitiikassa oletetaan, annettuna sen, että valtiolla on oikeus säännellä ihmisten sekettä jokaisella ihmisellä on pysyvä ja yksiselitteinen, pohjimsuaalisuutta. mainen seksuaalisuus. Tämän seksuaalisuuden oletetaan myös

olevan palautettavissa yksinkertaisiin kategorioihin, kuten homo, lesbo, hetero tai bi. Ulostulon idea on tuoda julki muille ihmisille tämä seksuaalisuus, ikään kuin pohjimmainen totuus itsestä, joka on vaikeuksien kautta tunnustettu. ”Kaapista ulostulo” on melko uusi kulttuurinen ilmiö, johon liittyy ajatus, että tunnustamalla oma, yhteiskunnallisesti alisteinen, seksuaalisuus, voidaan vastustaa tuon seksuaalisuuden tukahduttamista. Kaapin metaforaa on kritisoitu siitä, että sitä käyttämällä tullaan rakentaneeksi esimerkiksi homoseksuaalisuus marginaalisena seksuaalisuutena. Ulostulosta puhuminen jättää käsityksen heteroseksuaalisuuden luonnollisuudesta kyseenalaistamatta.

Oikeuksien politiikan kritiikki Pink Black Block herätteli Suomessa tarpeellista keskustelua queerpolitiikasta. Heteronormatiivisuutta tuottava ja ylläpitävä valta perustuu siihen, että ymmärrettäviä ovat vain tietynlaiset usein hyvän seksin kaltaiset identiteetit ja suhteet. Tällaiset suhteet tunnustetaan helpommin lain piiriin kuuluviksi. Queer-politiikka ei kuitenkaan aja kaikkien mahdollisten seksuaalisuuksien tunnustamista lain piiriin kuuluviksi, vaan se haluaa kyseenalaistaa koko oikeuksien politiikan. Queer-politiikan näkökulmasta oikeuksien vaatimisella rakennetaan oikeuksista ulossuljettuja subjektiuksia. Sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitysten kummastelu on queer-politiikkaa. Vaikka kummastelulla ei välttämättä voida saavuttaa selkeitä muutoksia, sen hyöty on siinä, että kummastelulla ei rakenneta uusia selkeitä hierarkioita toisin kuin oikeuksien vaatimisella.

Queer-politiikka voi olla poliittisten prosessien häiritsemistä ja kieltäytymistä käyttämästä politiikan tekoon liitettyjä normitettuja käsitteitä (kuten esimerkiksi ”naiset” ja ”vähemmistöt”). Se tekee väliintuloja normatiiviseen politiikkaan, vaikkei se voikaan olla vallasta ja poliittisista prosesseista erillinen. Queer-politiikka häiritsee tehokasta poliittista päätöksentekoa eikä edusta vahvasti kenenkään kantaa eikä siten rakenna oikeuksista ulossuljettuja subjektiuksia. 6

Lisää luettavaa: Jyränki, Juulia 2005: Kummia naisia, outoja oikeuksia. Oikeustiedettä queer-teorian ja naisoikeuden leikkauspisteissä. Oikeus 34:2, 157-177. Kaskisaari, Marja 1997: Homoparisuhdekeskustelu – diskurssi ja performatiivi. Teoksessa Eeva Jokinen (toim.): Ruumiin siteet. Kirjoituksia eroista, järjestyksistä ja sukupuolesta. Tampere: Vastapaino, 233-253. Vaahtera, Elina 2007: Naisparit ja itselliset naiset yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjinä – hedelmöityshoitolakikeskustelusta vuosina 2005–2006. SQS – Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti 2:1. www.helsinki.fi/jarj/sqs u http://www.gayshamesf.org/

27

26

➤  Homoliikkeitä on kritisoitu oikeudellisesta reformismista, joka rakentaa

TOIMENPIDE 2007

TOIMENPIDE 2007

luku toisen maailmansodan jälkeen. Kaupungissa kuhisee, Neuvostoliiton kommunismivalta yrittää tuloksetta saada otetta Krakovan kapinoivasta keskiluokasta ja tiedostavista intellektuaaleista. Jollain tapaahan nuo vääräuskoiset on saatava kuriin! Suoranainen häpeäpilkku valtiolle kun ovat. Kaupunkiin on saatava rahvasta kansaa, työmiehiä, ummikkoja, alemman luokan väkeä, landen flikkoja ja kundeja. Suurenmoinen idea alkaakin kypsyä vallanpitäjien päässä. Aivan Krakovan läheisyydessä, 8–10 km päässä Rynek Głownylta, päätorilta, on joitakin mitättömiä pikkukyliä. Täydellinen paikka rakentaa Puolan suurin teollisuuskeskittymä ja sosialistinen ihannelähiö maan ahkerille työläisille! Ei kun tuumasta toimeen. Koska taloudelliset seikat tässä valtiossa ovat mitätön sivuseikka, ei haittaa, että sekä rauta että hiili on tuotava Sleesiasta asti, tai että lopulliset tuotteet viedään muihin Puolan nurkkiin, koskapa paikallinen kysyntä ei ole kovinkaan suuri. Ideologia on tärkeintä. Vuosi on 1952, Nowa Huta liitetty Krakovan kaupunkiin ja raitiovaunulinja avattu. Kaksi vuotta myöhemmin “Leninin terästehdas” avataan, ja 20 vuoden päästä tehdas on, ei vain Puolan, vaan Euroopan suurin ja mahtavin. 1960-luvulla Krakova kasvaa hurjaa vauhtia. 1950-luvulla Nowa Hutan Plac Centralnya (keskustoria) ympäröivissä monumentaalisissa asuintaloblokeissa asuu vaivaiset 19 000 asukasta, mutta vuoteen 1985 mennessä asukasluku kasvaa yli kymmenkertaiseksi, saavuttaen 223 000. Nowa Hutan kasvun osuus on jopa 60 % koko Krakovan räjähdysmäisestä kasvusta, ja suurin osa sisäänmuuttaneista on maalaisia, terästehtaan työntekijöitä ja heidän perheitään. Sosialistisessa ihannelähiössä on työpaikkojen lisäksi kouluja, lääkäreitä, urheilumahdollisuuksia ja kaikkea, mitä työläinen perheineen saattaakaan tarvita. Myös palkat ovat maan parasta luokkaa. Nowa Huta on koko kansan ihailun kohde, proletariaatin ylevin ja täydellisin ilmaus, työväen paratiisi. Terästehtaan raavaat työmiehet, jotka rehkivät hikiset ylävartalot paljaina, ovat kuin suoraan sosialismin ideologian muotikatalogista. Kaiken kaikkiaan Nowa Huta on niin täydellinen ja kokonaisvaltainen sosialismin leikkikenttä, että harvassa maassa on sellaista nähty. Ideologia pureutuu pienimpäänkin lastenrattaan vinkuvaan pyörään, jota pellavapäinen pikkutyttö taluttaa pitkin Leninin avenyyta, Joulukuun vallankumouksen bulevardia, Kuusivuotisen suunnitelman tietä tai muita Puolalaisneuvostoliittolaisen ystävyyden mukaan nimettyjä reittejä. Nowa Hutan kaupunkitilaa määrittävät sosialistisen arkkitehtuurin lisäksi avarat aukeat ja vehreät puistot. Kommunismipropaganda

sulostuttaa teollisuuden saastuttamaa ilmaa. 1970-luvulla terästuotanto nousee jo seitsemään miljoonaan tonniin vuosittain ja tehdas työllistää yli 43,000 ihmistä! Sitten alkaa mennä huonosti. 1980-luku merkitsee taantuma-aikaa taloudellisten kriisien pureutuessa tuotantoon. Uskontokielteisyys on jo kauan rassannut überkatolilaisia maalta tulleita konservatiivisia polakkeja, jotka kapinoivat jo 50-luvulla pystyttämällä maahan isoja

Näkymiä Nowa Hutasta. Yllä Plac Centralny (keskustori), jota ei enää korista Lenin-patsas. Oikealla kioskikauppias järjestelee hedelmiä.

ristejä ja pitämällä salaisia hengellisiä kokouksia. Huhtikuussa 1960 ristillä kokoontuu harvinaisen suuri porukka hihhuleita, jotka laulavat vuorotellen katolilaisia viisuja ja Kansainvälistä. Tämä on jo hieman liian paksua, ajattelevat vallanpitäjät, ja pistävät miliisin koirineen taltuttamaan moiset touhut. Tietenkin liike saa tästä vain enemmän tulta alleen. 70-luvulla mennään jo niin pitkälle, että Nowa Hutaan perustetaan oma kirkko, silloisen Krakovan kardinaalin Karol Wojtyłan

(a.k.a. tuleva paavi) toimesta. “Arkista” tulee pian anti-kommunistisen liikkeen keskeinen kokoontumispaikka. Plac Centralnyn Leninpatsas saa jatkuvasti uusia antineuvostoliitto-sloganeita otsaansa. Kun tehdastyöläisten työolosuhteet vielä huononevat, alkaa todellinen valitusrumba. Tehdasta ja sen vaikutusta ympäristöön kritisoi etenkin 1980 perustettu viherpiipertäjäpoppoo, Puolan Ekologinen Klubi. Samaan aikaan Pohjois-Puolassa, siellä Varsovan tienoilla, Solidarność-ammattiyhdistysliike saa enemmän ja enemmän seuraajia. Pian 97 % Nowa Hutan tehtaan työntekijöistä on lakossa. Parin vuoden sisään liike ottaa militantit keinot käsiinsä, ja Nowa Hutasta tulee mellakka- ja taistelutanner useaksi vuodeksi. Ironista kyllä ja vallanpitäjien suureksi harmistukseksi, Nowa Hutasta tulee pian Puolan antikommunistisen liikkeen keskittymä. 80-luvun loppupuolella liike on jo niin vaikutusvaltainen, että sen lakkoilu ja mellakointi saa Puolassa aikaan Keski-Euroopan ensimmäiseen ei-kommunistisen hallitukseen. Tämä on vuosi 1989. Villien vuosien jälkeen tehtaalla menee huonommin ja huonommin, mutta se pysyy kuitenkin pystyssä. Tänä päivänä Nowa Hutassa on meneillään yleispuolalainen ja toki myös -eurooppalainen yksityistämisen ja globalisaation hurja uudistusmeininki. Leninin avenyy ja muut toverilliset kadut ovat muuttaneet nimeään nyt jo edesmenneen paavin sekä Solidarność-liikkeen muistokaduiksi. Leninin patsaan paikalla on viheriöivä kukkaismeri ja Hyvät mais Stalinististen rakennuskompleksien fasadit propatiaiset Now aH vaikkapa goivat kulutuskulttuuria ja kapitalismia. Andrzej W utasta saa ajdan elo vasta Marm kuPäiväkävelyllä Nowa Hutassa voi vielä aistia orimies (C zło muru, 197 jotakin siitä suuruudenhullusta suunnitelmasta, 7). Siinä on wiek Z Marhik ja mustava mikä oli tehty alueen varalle. Nowa Hutasta piti lkoista kuva isiä työläisiä a aidosta so lismimeinin siatulla pohjakaavaltaan täysin symmetrinen monigistä Now a Hutassa! kulmio, mutta neuvostoliittolaiseen tapaan puolet Akateemis ta lööperr jäi rakentamatta. Alue on kuitenkin todella laaja ja ystä aihee löytyy esim sta taas erkiksi tää siellä voi köpötellä monta tuntia katsellen nyt symltä: http://www .nowahuta paattiselta vaikuttavaa 50-luvun kerrostaloarkki.info tehtuuria, isoja puistoja joissa vanhukset pelaavat shakkia ja korttipelejä, pihanurmikoita joilla lapset juoksevat. Iltaisin kannattaa silti olla varuillaan, sillä pahat kielet väittävät, että Nowa Hutasta on tullut skinien asuttamaa muukalaisvihamielistä slummia. Täällä ihannelähiössä saattaa siis hyvinkin saada vielä turpiinsa. 6

29

28

TEKSTI & KUVAT: PETRA BOIJE ➤  Puolan kansantasavalta, tarkemmin sanottuna Krakova, 1940-

TOIMENPIDE 2007

KUINKA VAALITAPPION T

UHKASTA SYNTYI UUSI V ASEMMISTO

Vasemmistoa on usein syytetty näköalattomuudesta. Toimenpide päätti pyytää Vasemmistofoorumin tutkimusjohtajalta näkemyksiä vasemmiston uudesta poliittisesta ohjelmasta.

TEKSTI: Ruurik Holm KUVITUS: PETRA BOIJE ➤  Vasemmiston avain menestykseen on uusi yhteiskunnallinen

ohjelma, jonka näkemyksellisyys aktivoi ihmiset ottamaan kantaa ja äänestämään. Mikään poliittinen ohjelma ei kuitenkaan ole ongelmaton, ei varsinkaan sellainen, joka esittää radikaaleja muutoksia yksityisen pääoman oikeuksiin. On pystyttävä perustelemaan, että ohjelman hyödyt ylittävät sen haitat. Vasemmistoliitto ja SDP hävisivät kevään eduskuntavaalit. Myös äänestysprosentti 67,9 % oli matalin eduskuntavaaleissa sotien jälkeen. Laskeva äänestysprosentti on sotien jälkeisenä aikana suosinut perinteisiä oikeistopuolueita ja nouseva perinteisiä vasemmistopuolueita. Äänestysprosentti on mittari kansalaisten kiinnostuksesta vaikuttaa politiikkaan äänestämällä. Tällainen kiinnostus tarkoittaa, että a) kansalaiset haluavat vaikuttaa politiikan sisältöön ja b) uskovat äänestämisellä olevan merkitystä. Usein väitetään ihmisten valtaenemmistöllä asioiden olevan niin hyvin, että vasemmiston kutistuminen on vääjäämätöntä. Vihreän Langan kolumnisti Niemeläinen toteaa lehden 17.8.2007 ilmestyneessä numerossa: ”Vaurastuminen helposti porvarillistaa ihmistä kuin ihmistä. Sosiaalidemokraattien ja Vasemmistoliiton yhteiskannatus näyttää vastaavasti pudonneen alle 30 prosentin [...]”. Niemeläinen ei kuitenkaan muista mainita, että myös vaaliaktiivisuus on ennätyksellisen alhaalla.

Parhaiten toimeentulevien äänestysalueilla äänestysprosentti on aina korkein ja pienituloisten alueilla matalin. Tyytyväisyys korreloi äänestysprosentin kanssa positiivisesti ja tyytymättömyys negatiivisesti – paitsi tietysti jos ajatellaan suurten tulojen tuovan lisääntyvää tyytymättömyyttä siihen että tulot eivät ole vieläkin suuremmat. Uusliberalismi hallitsee poliittista agendaa ja vasemmisto on heikko: kun SDP:kin on harjoittanut 12 vuotta oikeistolaista politiikkaa, ei ole ihme, että kansalaiset eivät usko äänestämällä vaikuttamiseen. Vasemmistolta puuttuu vaalikannatusta, ei siksi että potentiaalisia äänestäjiä ei olisi, vaan siksi että siltä puuttuu visio eli näkemys siitä kuinka yhteiskunta tulisi järjestää. Vasemmiston kannattajat ovat passivoituneet, mutta eivät välttämättä porvarillistuneet. Jos nämä ihmiset aktivoituisivat ja eduskuntavaaleissa äänestäisi esimerkiksi 80 % äänioikeutetuista, on todennäköistä että vasemmisto saisi mittavan vaalivoiton.

Uusliberalistinen ohjelma Vasemmiston uuden vision muotoilun täytyy alkaa perehtymisellä vallitsevaan todellisuuteen.1970-luvun lopulta Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin valtaannousuista alkanut uusliberalistinen politiikka on merkinnyt yksityiselle pääomalle perustuvien yhteiskunnallisten järjestelyjen leviämistä yhä uusille maailman ja elämän alueille. Koska kukin yritys toimii kilpailluilla hyödykemarkkinoilla, sen täytyy pärjätäkseen toimia vähintään yhtä tehokkaasti kuin muiden yritysten. Tästä seuraa kokonaistuotannon jatkuva tehostuminen. Parhaiten tuottava työvoima taas hakeutuu siihen yritykseen, joka maksaa parhaiten, eli jonka potentiaalinen tuottavuus on niin hyvä, että sillä on varaa palkata parasta työvoimaa. Yksityinen omistus puolestaan mahdollistaa pääoman tehokkaan hakeutumisen yrityksiin, joissa sijoitetun pääoman tuotto on hyvä. Sijoittajilla on rahallinen kannustin etsiä sellaisia yrityksiä, jotka tarjoavat parhaan tuoton sijoitetulle pääomalle; tällaiset yritykset myös tuottavat tehokkaimmin hyvinvointia. Esimerkiksi yrityksen osakkeen hinnan nousu tarkoittaa, että osakkeen tuotto-odotus on kasvanut. Tällöin uusi osakeanti tuo yritykseen aiempaa enemmän uutta pääomaa ja yritys voi laajentaa tuotantoaan. Yhteiskunnankin kannattaa sijoittaa sellaisiin yrityksiin, jotka tuottavat tehokkaimmin hyvinvointia. Hankaluutena tässä on, että pää-

omamarkkinoiden ohjaava hintamekanismi on olemassa vain yksityiseen omistukseen perustuvassa taloudessa. Yhteiskunnan omistamassa taloudessa hintamekanismin tuottama informaatio täytyy selvittää muulla tavalla, mikä voi käytännössä olla mahdotonta.

Uusliberalismin ongelmat Tämä uusliberalistinen analyysi ei ota huomioon seuraavia keskeisiä seikkoja. Ensinnäkin markkinat eivät ole tasa-arvoiset. Tarpeiden tyydytys markkinoilla perustuu ostovoimaan, jolloin vain varakkaiden tarpeet tyydyttyvät. Globaaleista ja valtioiden sisällä vallitsevista tulo- ja varallisuuseroista voimme päätellä, että ihmiskunnan valtaenemmistön tarpeet jäävät tyydyttämättä. Uusliberalistien käsitys yhteiskunnasta puolestaan edellyttää, että politiikalla tasataan tulo- ja varallisuuseroja mahdollisimman vähän. Uusliberalismi johtaa siten yhteiskuntaan, joka ei tyydytä kaikkien ihmisten tarpeita. Toiseksi, kapitalismilla on taipumus johtaa toimintaympäristön muutoksiin, jotka ovat haitallisia, tai jopa tuhoisia kapitalismin omien toimintaedellytysten kannalta. Esimerkiksi alati siirtyvä tuotanto murtaa yhteiskuntien sosiaalista perustaa. Muuttuva työelämä heikentää ihmisten mahdollisuuksia suunnitella ja hallita elämäänsä. Kapitalismin aikaansaama ekologinen katastrofi uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa maapallolla. Markkinoiden tuottamia ulkoisvaikutuksia voidaan pyrkiä saamaan joko markkinatalouden hintamekanismin piiriin tai säätelemään julkisen vallan toimin, kuten esimerkiksi päästökaupan kohdalla on tehty. Kolmas asia, jota uusliberalismi ei ota huomioon on jatkuvan kasvun välttämättömyys kapitalistisen talouden toiminnalle. Kasvun pysähtyminen aiheuttaa konkursseja, työttömyyttä ja yhteiskunnallista levottomuutta. Voiton maksimoinnista seuraa, että myös yritysten omassa intressissä on niiden tuotannon kasvu. Siksi yritykset tarjoavat työntekijöilleen korvaukseksi lisääntyvästä tuottavuudesta mieluummin palkkaa kuin vapaa-aikaa. Tuottavuuden koheneminen kasvattaa yritysten tuotantoa, jota työntekijät lisääntyvällä palkallaan voivat kuluttaa. Näin lisäpalkka palautuu takaisin yrityksille. Kapitalismi ei pyri tyydyttämään ihmisten etusijalle priorisoimia tarpeita: vapaa-ajan yhteisöllisyyttä ja omien autonomisten elämänprojektien toteuttamista.

31

30

NÄKI JA VOITTI

TOIMENPIDE 2007

VASEMMISTO HÄVISI,

TOIMENPIDE 2007 Talouskasvun toinen ongelma on sen kytkös materiaalisen tuotannon kasvuun. Vihreiden peräänkuuluttamaa laadullista talouskasvua ilman materiaalista kasvua ei ole ollut olemassa vielä missään. Palveluiden tuottaminen edellyttää niitä tukevaa tavarantuotantoa. Esimerkiksi it-palveluiden tuotannon kasvu edellyttää, että it-teknologia kehittyy ja leviää riittävän tehokkaasti. Pääomanliikkeiden vapauttaminen on myös johtanut politiikan alueen kaventumiseen. Politiikan keinoin kapitalismin epäkohtien korjaaminen on vaikeutunut, koska vaikkapa suomalainen pääoma uhkaa paeta ulkomaille, jos sen etuihin kosketaan (vrt. Kiina-ilmiö). Demokratia ja kapitalismi ovat muutenkin keskenään ristiriidassa, koska taloudellinen valta tuo mukanaan poliittista valtaa mm. vaalimainonnan ja median kontrollin kautta.

sisivat edelleen yritysten tuottavuuden. Työntekijöiden päätösvaltaa yrityksessä käyttäisi henkilö ja ääni –periaatteella valittu neuvosto. Tällöin mitään merkittäviä päätöksiä ei tehtäisi työntekijöiden tahdon vastaisesti. Makrotason tapa toteuttaa työelämän demokratiaa olisivat yritysten voitoista kerättävät palkansaajarahastot, jotka olisivat tavalla tai toisella palkansaajien kontrollissa. Kolmas keskeinen toimintaohjelma on poliittisen järjestelmän demokratisoiminen. Voisiko yksityisesti omistetun median vaikutusvaltaa radikaalisti vähentää valtion aktiivisella mediapolitiikalla? Mainonnan osuudelle median rahoituksesta voidaan asettaa absoluuttinen katto. Lainsäädännöllä voidaan taata, että yksikään tiedotusväline ei voi olla edes alueellisesti hallitsevassa asemassa. Vaalikampanjoille voidaan määrätä maksimibudjetti.

Vasemmiston ohjelma

Pääoma äänestää jaloillaan

Kuinka siis toteuttaa tehokas resurssien kohdentaminen ilman kapitalistisen markkinatalouden epäkohtia? Ratkaisu on valikoiva talouden säänteleminen politiikan keinoin ja talouden piirissä olevien elämänalueiden demokratisoiminen. Keskeinen päämäärä on varallisuuden ja siihen liittyvän vallan jakaminen. On löydettävä tapa toteuttaa taloudellinen demokratia siten, että markkinoiden hyödyt säilyvät. Lisäksi on luotava poliittinen strategia tarvittavan yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. Perustulolla voidaan jakaa yhteiskunnallisen varallisuuden tuottoa tasaisemmin. Sillä myös määritellään se tulotaso, jonka saavuttamiseksi henkilöltä voidaan edellyttää ansiotyötä. Länsimaiset yhteiskunnat ovat niin vauraita, että ne voivat tarjota jäsenilleen mahdollisuuden kieltäytyä kaikkein matalimmin palkatuista ja työehdoiltaan heikoimmista työsuhteista. Pääomaa omistavien ja omistamattomien välistä valtasuhdetta voidaan näin muuttaa jälkimmäisten eduksi. Perustulo on myös tapa muuntaa yhteiskunnan varallisuutta vapaaajaksi lisääntyvän kulutuksen asemesta. Yhteiskunnallinen vapaa-aika kohdentuu paremmin niille ihmisille, jotka sitä haluavat – eikä esimerkiksi oman tahtonsa vastaisesti työttömäksi joutuneille. Toinen suuri linjaus koskee työelämän demokratisointia. Työpaikkakohtainen voittojen rahastointi voisi olla tie markkinasosialistiseen yhteiskuntaan, jossa työntekijät omistaisivat yrityksensä yli 50-prosenttisesti itse. Vähemmistösijoitusten salliminen olisi tapa saada ulkopuolista pääomaa yritykseen; samalla pääomamarkkinat ilmai-

Poliittisen demokratian sekä muiden uudistusten toteutumisen keskeisiä ongelma on pääoman liikkuminen rajojen yli. Yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka uhkaavat pääoman etuja, ei voida viedä läpi ilman, että otetaan tietoinen pääoman exit-riski. Esimerkiksi veroasteen nousu on tällainen tekijä. Pääoman liikkeitä voidaan rajoittaa julkisen vallan toimin, mutta: vaikka esimerkiksi Suomi uskaltaisikin EU:n säädösten vastaisesti ottaa tällaisia rajoituksia käyttöön, ulkomaisen pääoman virtaaminen maahan vaikeutuisi pitkäksi aikaa. EU:n tasolla pääoman liikkeiden rajoitukset olisivat mahdollisia. Globaali pääoma ei sijoittaisi enää yhtä mielellään EU:hun, mutta toisaalta EU on talousyksikkönä jo niin suuri, että sen talous voi toimia ilman ulkopuolelta virtaavaa pääomaakin. Todellisuudessa EU:n uudistaminen vasemmistolaisen agendan mukaisesti on vielä paljon suurempi haaste kuin yksittäisen kansallisvaltion muuttaminen. Ehkä realistisin tapa tarkastella vasemmistolaista uudistusohjelmaa on hyväksyä pääoman saannin vaikeutuminen, mutta todeta, että uudistusohjelman hyödyt ylittävät tämän haitan moninkertaisesti. Jos voidaan esittää laskelma, jonka mukaan uudistusohjelman kokonaishinta on plussan puolella jo ilman lisääntyneitä aineettomia hyvinvointivaikutuksia, ohjelmasta voisi tulla poliittisesti varsin suosittu. Yhteiskunnalliset säästöt lisäksi laskevat pitkän aikavälin veroastetta, mikä edesauttaa ulkomaisen pääoman saamista maahan. 6

Mutta mitä tekevät vanhat toverimme vasemmalla, joita ei saa enää kutsua sosialisteiksi, kommunisteista nyt puhumattakaan? Hirttäytyvät entistä syvemmälle työnteon silmukkaan. Mikään riisto ei ole liikaa, jos pelissä on pyhä neljänkymmenen tunnin työviikko. Ihan näin vinkiksi: kahdeksantuntinen työpäivä oli Forssan ohjelman aikoihin välitavoite, ei päämäärä. Päämäärä oli jo utooppisosialisteilla vapautua työstä ja näin siis myös kapitalismin ikeestä.

W Vanha vasemmisto on kadottanut kykynsä ajatella 1700lukulaisesti eikä ole onnistunut omaksumaan kykyä

W Nyt kun hyvinvointivaltio on kokeiltu, todettu tavallaan toimivaksi, mutta haudattu liian rajoittavana, olisi aika löytää uusia avauksia. Reaalisosialismikin todettiin jo melko huonoksi ideaksi. Mitä jos uskaltautuisitte kanssamme irrottautumaan pääoman kurimuksesta? Turbokapitalismille löytyy kyllä vaihtoehtoja, muitakin kuin Suomen raivokas museoiminen 70-luvulle.

W Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa vasemmisto ja vihreät korostavat, etteivät kuulu edustamiensa liikkeiden kansallisiin puolueisiin. Ehkä ihan hyvä näin. Ehkä voimme tällaisessa pienessä yhteisössä luoda uuden organismin, joka toimii vastavoimana sekä konservatiiviselle oikeistolaisuudelle, että väsyneelle ja keskenään riitaisalle punavihreydelle. Lupaavat pohjat on jo valettu. Tervetuloa!

Veikko Eranti & Jehki Härkönen Päätoimittajat, HYY:n vihreät

33

32

W

ajatella 2000-lukulaisesti. Työ on yksi niitä harvoja asioita, jotka ylipäätään säilyivät 1900-luvulta. Siispä vasemmisto 1900-luvun liikkeenä nojautuu siihen kuin viimeiseen oljenkorteensa. Samaan aikaan monet vasemmiston perinteisistä lääkkeistä olisivat edelleen ajankohtaisia: suuret tulonsiirrot, ilmaiset palvelut, uskonnon ja ajattelun vapaus…

TOIMENPIDE 2007

Haloo! Onko tämä vasemmistossa? Ollaanko siellä kuulolla? Meillä olisi terveisiä täältä 2000-luvulta. Ei, autot eivät lennä eivätkä robotit palvele meitä innokkaina ja alati alttiina, mutta moni muu juttu on muuttunut sitten 1800- ja 1900-lukujen vaihteen. Koko ihmiskunta keskittää valitettavan yksimielisesti tuottavuuden kasvun tuomat varat muutamien harvojen yksityisomistukseen ja pakottaa muut raatamaan vielä vähän lisää kuvitteellisen, vielä vähän kovemman elintason saavuttamiseksi. Tuloksena on väsyneitä ihmisiä ja loputtomia turhia töitä. Samaan aikaan tuotannon käsittämätön tehokkuus mahdollistaisi mukavan elämän ja kulttuurisia nautintoja. Siinäpä kapitalismin skitsofreniaa kerrakseen.

TOIMENPIDE 2007

– näkökulmia poliittisten liikkeiden ontologiaan ”Il n’y a rien d’important dans la vie que la lutte des classes et la sexualité.” (Elämässä ei ole muuta tärkeää kuin luokkataistelu ja seksuaalisuus.) TEKSTI: Matti Heinonen KUVITUS: KAISA RASILA ➤  Ranskalaisesta elokuvasta poimittu sitaatti kertoo paljon lausu-

jansa sitoutumisesta yhteiskunnalliseen toimintaan. Ihmislajin säilymisen ja evoluution kannalta välttämättömän suvunjatkamisen lisäksi ainoastaan luokkataistelu ansaitsee tulla mainituksi. Miksi tämä kommentti saattoi herättää levottomuutta elokuvan ilmestyttyä vuonna 2000? Miksi se herättää sitä vielä suuremmalla syyllä vuonna 2007? Ensinnäkin, elokuva on todellakin valmistunut vuosituhannen vaihteessa eikä 1960-luvulla. Che Guevara t-paidat ja Lenin-julisteet ovat kokeneet kaupallisen camp-renessanssin, mutta kuka voisi enää vakavissaan puhua luokkataistelusta? Toisekseen, puhujana ei ole vanha, ryvettynyt (ehkä hieman sovinistinenkin) kommunisti. Voisimme vaivatta ylenkatsoa vastaavan hahmon menneen ajan ja pölyttyneen ajatusmaailman edustajana. Lausuja on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton nuori mies, joka puhuttelee isäänsä. Tapahtumapaikkana on sentään Marseille, itsestään ylpeän ranskalaisen työväenluokan perinteinen kehto. Kaupunki, joka on sulauttanut kulttuuriinsa erilaiset sosiaaliset ja etniset vähemmistöt niin

menestyksekkäästi, etteivät autot palaneet siellä edes Ranskan lähiömellakoiden aikaan syksyllä 2005. Luokkataistelusta puhuminen omaa tänä päivänä provokatiivista arvoa. Mitään vakavasti otettavaa poliittista liikettä sen varaan saataisiin tuskin enää rakennettua. Tuntuu vaikealta kuvitella, että luokkaintressien vastakohtaisuus oli lähes parin vuosisadan ajan se tekijä, josta kansainvälinen työväenliike ammensi voimansa. Työväenluokkaan kuuluminen ei ollut ainoastaan objektiivinen tosiasia. Se oli kollektiivisen identiteetin ja poliittisen toiminnan perusta lukemattomille sukupolville, jotka kamppailivat oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Tietenkään tämä kamppailu ei kaikissa tapauksissa johtanut haluttuun lopputulokseen. Maailma on muuttunut, niin myös samaistumisen kohteet. Nykypäivänä harva tunnistaa kuuluvansa mihinkään yhteiskunnalliseen luokkaan. Mutta onko näin sen takia, että luokkaerot on onnistuttu pysyvästi hävittämään? Viimeisen viidentoista vuoden aikana tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi Suomessa ja kaikkein huono-osaisimpien asema on muuttunut entistä epävarmemmaksi. Tulisiko meidän siis oikeastaan moittia elokuvan nuorta miestä siitä, että hän priorisoi elämässään tärkeät asiat näin yllättävällä tavalla löytäen arvoa suvunjatkamisen lisäksi ainoastaan luokkataisteluun osallistumisesta? Silti ilmaisu kuulostaa jotenkin aikansa eläneeltä. Toisaalta, jos väitteen muotoilisi yksilöllisemmällä tavalla siinä ei olisi enää mitään levottomuutta herättävää. Miten olisi: «Mikään ei ole tärkeää elämässä paitsi sosiaalinen nousu (itselleni), seksuaalisuus ja bling-bling!» Yhtäkkiä vanhentuneelta kuulostanut pölyttynyt lause on löytänyt uuden elämän. Se muistuttaa lukemattomista jokapäiväiseen populaarikulttuuriimme kuuluvista kliseistä. Elokuvan sitaatissa ei siis

ollutkaan provokatiivista sen sisältö – sosiaalisen aseman parantaminen – vaan sen kollektiivinen luonne. Tänä päivänä järkyttävää ja epäsovinnaista on vaatia oikeudenmukaisuutta ryhmänä, organisoitua yhteiseen toimintaan ja rakentaa yhteistä identiteettiä. Se sotii kahta länsimaisen yhteiskunnan toisiaan täydentävää perusarvoa – individualismia ja universalismia – vastaan. Egoistisen nykyihmisen näkökulmasta universalismi on hyväksyttävä mittapuu oikeudenmukaisuudelle, koska sen esittämät periaatteet ovat jo perusluonteeltaan niin abstrakteja, ettei niiden tarvitse pelätä uhkaavan taloudellis-poliittista hegemoniaa. Sen vaatimukset on aina helppo ohittaa käytännössä mahdottomina, taloudellisten realiteettien valossa tai sopivampaa ajankohtaa odotellessa. Poliittinen yhteenkuuluvuuden tunne sen sijaan aiheuttaa vallitsevalle ajatusrakennelmalle todellisen uhkan. Mitä jos kaikki naisvaltaisten alojen työntekijät tuntisivat muodostavansa ryhmän, joka määrittäisi heidän identiteettiään voimakkaammin kuin kuuluminen paikallisen kuntosalin vesipallojoukkueeseen? Tai mitä jos yliopistolla työskentelevät ihmiset löytäisivät yhteisen sävelen sen sijaan, että haukkuisivat toisiaan hyödyttömiksi humanisteiksi ja putkiaivoisiksi luonnontieteilijöiksi kilpaillessaan vähäisistä apurahoista? Tietenkään näin ei tule tapahtumaan. Yliopiston päättäviin elimiin uivat vähitellen elinkeinoelämän vaikuttajat, lukukausimaksut ujutetaan ulkomaalaisten opiskelijoiden myötä suomalaisille ja opintorahaa kehitetään lainapainotteiseen suuntaan. Naisvaltaisille aloille on turha odottaa merkittäviä palkankorotuksia, koska naiset eivät muodosta järjestäytyneesti omia etujaan ajavaa ryhmää, vaan äänestävät mieluummin oman puolueen ehdokasta, joka on lausunut muutaman ympäripyöreän mietteen sukupuolten erilaisesta kohtelusta. Useimmat meistä näkevät itsensä ennen kaikkea yksilöinä, joiden myötä- ja vastoinkäymiset ovat omasta yritteliäisyydestämme kiinni. Siitä saamme syyttää ainoastaan itseämme. Mutta parempi olla syyttämättä liian äänekkäästi, tai muuten väliin pudonnut yrittäjä saattaa nykäistä lahkeesta ja pyytää leivänkannikkaa. Pitäisikö meidän siis nauraa elokuvan puhujalle, joka vannoo luokkataistelun nimiin? Vai pitäisikö meidän nauraa itsellemme, kun emme kykene näkemään objektiivisessa sosiaalisessa asemassamme mitään lähtökohtia sosiaaliselle organisoitumiselle – riippumatta siitä, kuinka epävarma opiskelijan tai tutkijan asema yhteiskunnassa on? Suuret luokkaidentiteetit ovat eläneet aikansa ja hävinneet. Sosiaaliset erot eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään. Niissä on kysymys paitsi tulonjaosta, myös autonomiasta, kontingenssista ja monista muista objektiiviseen yhteiskunnalliseen asemaan liittyvistä asioista. Meidän kyvyttömyyttämme on se, että emme kykene ylittämään kuilua subjektiivisen ja objektiivisen välillä – ja tunnistamaan mitä maailmassa olisi muutettava, jotta ne sopisivat yhteen. 6 Sitaatti on Robert Guediguianin elokuvasta À l’Attaque: Un Conte de l’Estaque (2000).

Suomessa opiskelijat ovat jo vuosikymmenen ajan vaatineet kaikella painokkuudella etujärjestöjensä kautta ensisijaisesti kahta asiaa: parempaa toimeentuloa ja tasa-arvoisen sivistysyliopiston ylläpitämistä, suomeksi siis lisää rahaa opiskelijoille ja yliopistoille opetukseen sekä perustutkimukseen. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) ovat olleet tässä toistaiseksi kannanotoin ja lausunnoin käydyssä sodassa kaikkein eniten esillä.

Mitenkäs on käynyt? Lausunnot ovat korkeintaan hidastaneet kehitystä, jossa ensin laitosten rahoitus tehtiin riippuvaiseksi suoritettujen opintojen, mm. tutkintojen määrästä. Sen jälkeen valtiovarainministeriö ja opetusministeriö ajoivat yliopistoille henkilökunnan Uuden Palkkausjärjestelmän, joka tuo mielivaltaa ja kilpailua palkkatasosta yliopistolle, jossa yhteistyön – ei verisen kilpailun – pitäisi kannattaa. Viimein taistossa valtionhallinnon uusliberaalia koulutuspolitiikkaa vastaan saatiin turpaan oikein kunnolla, kun opiskelijoiden opintoaikoja päätettiin rajata pari vuotta sitten. Nyt puhutaan vallan keskittämisestä rehtorille, liike-elämän vaikuttajien vaikutusvallan kasvattamisesta, hallitusohjelmassa lukukausimaksuista eieurooppalaisille… Lisää lunta tupaan siis. Opiskelijat organisoivat viime vuonna spontaanisti sadan hengen opiskelijalakon keskustakampuksella vaatiakseen parempaa toimeentuloa. Ulkomailla kreikkalaiset ovat vallanneet 320 yliopistorakennusta, Ranskassa opetus käytännössä keskeytettiin monella yliopistolla kokonaiseksi lukukaudeksi opiskelijoiden toiminnan vuoksi. Olisiko SYL:n ja HYY:n aika myöntää, että lausunnot ja niitä tukevat marssit eivät riitä. Jotta jotain tasa-arvoisen sivistysyliopiston ajatuksesta olisi jäljellä vielä siinä vaiheessa, kun olemme viettäneet rajatut viisi plus kaksi vuottamme opiskellen, pitäisi ehkä ottaa mallia Ranskasta ja Kreikasta. Vastuu on jokaisella opiskelijalla. First, we take Päärakennus, then we take Viikki!

Elina Turunen

35

34

TOIMENPIDE 2007

Mitä jos kaikki naisvaltaisten alojen työntekijät tuntisivat muodostavansa ryhmän, joka määrittäisi heidän identiteettiään voimakkaammin kuin kuuluminen paikallisen kuntosalin vesipallojoukkueeseen?

TOIMENPIDE 2007 taloja on vallattu tiuhaan tahtiin, ja valtaukset ovat olleet monimuotoisia. Myös yhden illan bilevaltaukset ja kadunvaltaukset sohvien kera, ovat luoneet kuvan voimistuneesta ja kekseliäästä valtausliikkeestä. Muutenkin 2000-luvulla valtaukset ovat olleet olennainen osa helsinkiläistä aktivismia. Valtausten keskeisyys kapitalismi- ja hierarkiakriittiselle aktivismitoiminnalle ei ole sattumaa. Vallattu tila on kuin merirosvolaiva: itsehallinnollinen tila, jossa käyttäjät itse tekevät sitä koskevat päätökset. Vuonna 2002 vallattu, Herttoniemessä sijainnut, Siperiaksi nimetty puutalo onnistuttiin vakiinnuttamaan sosiaalikeskukseksi, jossa järjestettiin monenlaista toimintaa, kuten keikkoja, elokuvailtoja ja työpajoja. Neljän vuoden toiminnan jälkeen talo kuitenkin paloi. Useisiin valtauksiin osallistunut Laura pitää toimintaa mielekkäänä: “Sosiaalikeskukset ovat autonomisia tiloja, jotka toimivat kapitalistisen logiikan ulkopuolella. Kaikista vaikeuksista huolimatta, sosiaalikeskus on täysin meistä itsestä lähtöisin. Valtaustoiminta on ollut tosi voimauttavaa mulle ja monelle muulle.”

Ehkä ongelma ei olekaan yksin tässä. Se on myös siinä, että oikeasti apurahatutkijoilla on kivaa (jos osaavat pitää kivaa). Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta kaikkien muiden käy kateeksi. Poliitikkojenkin varmaan. Kukaan turbokapitalismiyhteiskunnan työtätekevä ei ole niin vapaa kuin apurahatutkija. Apurahatutkijalla ei ole koskaan lomaa, noin virallisesti. Eipä. Apurahatutkijalla on lomaa juuri silloin kun hän haluaa sitä pitää. Ettäs tiedätte. Niin, niin, ne asuntolainat. Kyllä kyllä: Apurahatutkijan vapaus on toden totta rajallista ja riskaabelia. Se on mikrovapautta, säälittävää pikkuvapautta. Mutta se on silti sellaista, jota ei monella ole. Se on sitä opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten mikrovapautta, mutta höystettynä työntekijän kuvitteellisella statuksella. Pesunkestävää prekariaatin puuhaa siis.

LISÄTIETOA: u http://www.valtaus.org

When the World is not Enough – Megafonin Helsingin toimituksen poliittinen dokumentti talonvaltauksista ja kaupunkitilaa koskevista konflikteista uhttp://megafoni. kulma.net/index.php?art=450

Voi olla, että minua ei huvita mennä huomenna töihin. Voi olla, että jään kotikadun kahvilaan istumaan ja katselemaan ohikulkijoita. Anteeksi vaan kaikille, joiden protestanttista seipäännielentämoraalia tämä järkyttää ja pöyristyttää. Eikä se minun työni mitään paskaduunia ole, kaukana siitä. Mutta se on kyllä sellaista, jota on koko lailla turha kuvitella tekevänsä väkipakolla. Uutta luovaa ajatustyötä, siis niitä innovaatioita, ei synny pakkotahdilla. Eikä niitä synny, jos pitää niiden sijaan miettiä koko ajan sitä, mistä ensi vuonna revitään rahat sen asuntolainan maksuun. Mutta sehän taas ei ole vain apurahatutkijoiden ongelma, vaan melkein koko yliopistoväen (hallintohenkilökuntaa lukuun ottamatta tietenkin, ja niitä kahta, joilla on virka). Ja se onkin toinen juttu se. Mistäs sitten revitään ne super-Suomen megainnovaatiot OECD:n maailmanmestaruusskaboihin, kun tämä väki on väsytetty non-stop rahoitusarpajaisilla, laatusertifioinneilla ja tulosvastuuohjelmilla pois pelistä? Ehkä aina löytyy uusia, mene tiedä. Ehkä VM:ssä ja OPM:ssä on laskettu, että kertakäyttöyliopistolaisia on kuitenkin helpompi hallinnoida. Uudet innokkaat tilalle kun vanhat masentuvat sängynpohjiin tai kerjäävät kahviloihin töihin (täysin epäsatunnaisella otannalla apurahalla väitöskirjaa tekevien yhteiskuntatieteilijöiden unelmatyöpaikka numero yksi).

W Lähdenkin tästä puistoon lukemaan kirjaa. Jos vaikka saisin jonkun ihan uuden ajatuksen. Tai sitten ostan jäätelön enkä ajattele mitään, asuntolainakoron nousun uhallakin.

EEVA LUHTAKALLIO

37

36

➤  Kulunut kesä on ollut Helsingissä talonvaltausten aikaa. Uusia

W

W

KUVA: Elina Vaahtera

TEKSTI: Emmi VähäpassI KUVITUS: PETRA BOIJE

Tänä keväänä ja kesänä valtausliike on jälleen voimistunut. Toukokuun loppupuolella Katajanokalla Vyökatu 3:ssa vallattiin tyhjillään ollut talo entisen vankilan vierestä. Sattuvasti sille annettiin nimeksi Squat Karku. Kesän valtauksiin osallistunut Laura kuvaa Karkun valtausta onnistuneeksi: “Oli tekemisen meininki, saatiin luotua yhteyksiä naapureihin, ja silloin muodostui hyvä porukka, jolla jäi intoa tuleviin valtauksiin. Jäi henki, että nyt on aika saada sosiaalikeskus” Squat Karkun häädön jälkeen nopeasti kokoon kutsuttu joukko valtasikin entisen Cafe Piritan yhden illan ajaksi merkiksi talonvaltauksien jatkumisesta. Kesäkuussa autonomista, ei-kapitalistista tilaa vaatinut joukko valtasi vuosia tyhjillään olleen talon Punavuoressa. Telakkakatu 6:ssa sijainnut rakennus ehti olla vallattuna vajaat kaksi viikkoa, kunnes poliisi hääti valtaajat rajavartiolaitoksen helikopterin avustuksella. Valtaajat eivät ole häädöistä lannistuneet. Pitkin kesää on järjestetty lyhyitä bilevaltauksia, ja muitakin keinoja ottaa kaupunkitilaa haltuun on käytetty. Heinäkuun 13. päivä valtaajat tekivät Mikonkadusta olohuoneensa sulkemalla sen liikenteeltä ja tuomalla sinne huonekaluja ja musiikkia. Kesän valtausaaltoon on Lauran mukaan monta syytä: “Valtauksissa oli ollut pitkä tauko, ja oli kulunut vuosi ilman sosiaalikeskusta. Tarve on suuri, ja nyt on mukana paljon uutta porukkaa. Tauko on antanut valtaajille aikaa miettiä, mitä valtauksilta haluavat, ja tämän kesän talonvaltaajaporukka on osoittanut olevansa kyvykäs monenlaisiin valtauksiin. Lisäksi Kööpenhaminan Ungdomshusetin tilanne on nostanut esiin taistelun sosiaalikeskuksista ja autonomisista tiloista ylipäätään Euroopassa.” Elokuun toisena päivänä Vallilassa vallattiin talo Elimäenkatu 15:ssa. Tyhjillään seisoneessa talossa oli aiemmin toiminut ravintola. Tontin omistaa kaupunki, ja talon yhtiö nimeltä Etera, jolla ei näytä olevan mitään sitä vastaan, että valtaajat pysyvät talossa. Talon vuokraamisesta onkin käyty neuvotteluita Eteran ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Tilassa on jo ehditty järjestää muun muassa Beach Party-kattobileet, vaihtotori, keskustelutilaisuus valtausten politiikasta, ja Pirate Cinema - nimellä kulkeva elokuvailta. Viimeksi mainitussa näytettiin tuoreita elokuvia netistä ladattuina versioina, minkä tarkoituksena oli järjestäjien mainoksen mukaan vastustaa suuryhtiöiden valtaa ja

Eläketurva, sosiaaliturva, työterveyshuolto. Sairaspäiväraha, äitiyspäiväraha, työttömyyspäiväraha. Näistä on maristu ja osoitettu mieltä. Apurahatutkijan elämä on alituista riskinottoa, vaarallista rulettia omalla elämällä, toimeentulolla ja urakehityksellä. Miksi ihmeessä kukaan haluaa tehdä mitään, mitä saattaa joutua tekemään apurahan turvin? Ollaan Suomessa. Suomi on sivistysvaltio, sosiaaliturvavaltio, turvavaltio, valtiovaltio. Kyllähän tällaisten asioiden pitää olla laillisella tolalla. Ja varaakin siihen on. Tietty. Se on sanomattakin selvää. Miksi tästä enää edes jauhetaan? Se pitää vain hoitaa kuntoon. Ja hoidetaan, aivan tuota pikaa, hallitusohjelman mukaisesti, eikö niin? Mitä siihen enää voi lisätä, jos tilanne nyt vain on se, että viranomaiset ministeriöiden johdosta viimeisen työvoimatoimiston hanslankariin eivät noudata lakia? Oikeusvaltiossa?

TOIMENPIDE 2007

edistää kulttuurituotteiden vapaata käyttöä, sekä vastustaa vertaisverkkoihin kohdistunutta repressiota. Poliisi otti yhden Pirate Cineman järjestäjistä kiinni elokuvanäytöksen jälkeen. Lauran mukaan talossa toimivilla ihmisillä on pitkäjänteisiä suunnitelmia tämän valtauksen suhteen: “Taloon on kaavailtu kansankeittiötä, ateljeeta ja infoshoppia. Kierrätyspiste ja liikuntasali toimivat jo”. Nykymuotoisessa kapitalismissa kaupungit ja erityisesti niiden keskustat ovat olennaisia tuotannon tiloja. Kapitalismi hyötyy kaupunkeihin kerääntyneiden ihmisten yhteisestä elämästä. Kaupunkitilan yksityistäminen on keino ottaa pääoman logiikan haltuun ihmisten yhteinen tuotanto. Kaupunkitilan valtaukset puolestaan ovat yhteiskunnallisen lakon muotoja, sillä ne ovat tapoja pysäyttää tämä haltuunotto, ja tuottaa yhteisesti, hakematta yksityistä etua. Valtauksiin osallistuminen on tapa astua kapitalismin logiikan ulkopuolelle, sillä sosiaalikeskuksessa ihmiset eivät tee töitä saadakseen rahaa, ja kuluttaakseen sitä jälleen markkinoilla. Sen sijaan he tekevät yhteistyötä ja tuottavat yhdessä mittaamattomia asioita. Sosiaalikeskus onkin eräänlaista käytännön kommunismia. 6

TOIMENPIDE 2007

ja henkistä sokeutta Elämme ajatushautomojen kultaista aikakautta. Toimenpide päätti lähteä ajan virran vietäväksi ja miettiä opintotuen kehittämistä, jopa emäkehittäjä Matti Vanhasen kriteereillä – niillä valtiontaloudellisilla, siis.

Vapaudutaan työstä

TEKSTI: Otto E. Bruun & Jouni E. Westling KUVITUS: PETRA BOIJE ➤  Pienimuotoinen hautomomme suuntasi halvalle kasvispizzalle ja

lähdimme liikkeelle siitä masentavan harmaasta todellisuudesta. Opiskelijat, äänitorviensa SYL:n lobbauspapereiden välityksellä enimmäkseen, vaativat lisää opintotukea, vuodesta toiseen. Jotkut separatistit, kuten teekkarit, vaativat vielä tulorajojen nostoa bonuksena. Kaikki tuntuvat yhtä tyytymättömiltä: opintotuki ei mahdollista täysipainoista opiskelua, eikä jousta. Opintotuella ei elä, ja useimmat joutuvat turvautumaan viiden vuoden jakson jonkun muun rahoihin: joko vanhempien tai pankin. Työnteko, jolloin puhutaankin helposti viiden vuoden sijaan seitsemästä lukuvuositarrasta opiskelijakortissa, ei sekään tunnu houkuttelevalta, kun vaihtoehtona olisi kiinnostavan alan opiskelu. Eivätkö siis opiskelijapoliitikot keksi mitään kekseliäämpää kuin ”Nouse jo 15 prosenttia” –määinnän? Eivät ilmeisesti. Toimenpiteen Think Tankille on siis ehdoton tarve, lisää pizzaa polttoaineeksi. ”Jotta voi muuttaa maailmaa, täytyy löytää siitä virhe.” Nykyinen, tasaisen tappavasti tilille kilahtava 259,01 euroa on, myönnetään pois pizzaa mussuttaessamme, Helsingin elinkustannuksilla riittämätön. Se ei millään mahdollista keskittymistä opiskeluun, ei siis ihme, että yli puolet opiskelijoista tekee töitä siinä ohessa. Monet antavat myös isukin maksaa, ja rohkeimmat menevät pankin tiskille asti. Vaikka opintotuki kituuttaa varattomia opiskelijoita, se ei kuitenkaan kannusta ketään opiskelemaan. Lähinnä hassun alhaiset minimivaatimukset, joiden jälkeen KELA puuttuu peliin, pitävät huolen siitä, että opiskelija tekee edes jotain opintoja, ei sitä, opiskeleeko oikeasti. Sortavan systeemin on kaaduttava, vaativat anarkistit. Toimenpiteen raati on nykyopintotuesta samaa mieltä. Se ei kannusta, ei takaa tasa-arvoa, ei ole oikeudenmukainen, ei sivistä tai saa ihmisiä valmistumaan. Tarvitsemme jotain aivan muuta. Lähtökohdaksi täytynee kuitenkin ottaa resurssien rajallisuus. Sen sijaan, että vaatisimme valtavia lisäpanostuksia opintotukeen, pyrimme miettimään miten pienellä tasokorotuksella ja nykyisen järjestelmän viilaamisella opintotukijärjestelmästä saataisiin parempi kaikkien kannalta. Ajatus virtaa vapaana. No joo. Tai, miksei jopa, JUURI NÄIN: Annetaan hieman enemmän tukea, ja maksetaan rahat siten, että jokaisesta suorituksesta kertyy tietty tulospalkka. Mikä ajatus! Jos jokaiselle opiskelijalle maksettaisiin opintopistesuoritukseen suoraan perustuva summa, jokainen joutuisi näkemään vaivaa. Ja joka sielulla, joka keskittyisi päätoimiseen opiskeluun, olisi varaa siihen pizzaan. Ei enää valitusta opiskeluja haittaavista “paskaduuneista” tai laaja-alaisen opiskelun mahdottomuudesta nykyisellä suppealla opintorahalla. Ratkaisu nykysysteemin muka-tukeen, joka on oikeammin lähinnä rakenteisiin kirjoitettua sortoa.

Perustuloa kohti siis, eliitti Viimeksi Helsingin yliopiston opiskelijalakossa tyypit vaativat: ”Lisää Cäsbää, perustulo nyt”. Ja ovathan sen edut kiistattomat. Suomessa erityisesti prekaariaktivistien ja vihreiden esille nostama perustulo vastaa joihinkin toimentulon ongelmiin vapauttavasti: jos kaikille maksetaan tietty elämiseen riittävä summa, joka korvaa muut sosiaalituet, se samalla vapauttaa. Perustulo onkin aika mainio vempele opiskelijalle, joka takaa parempaa elämää kuin muut mallit. Perustulon avulla voimme keskittyä juuri sellaiseen määrään opiskelua ja työtä, joka tuntuu meistä hyvältä, ja Vihreät ovat jopa luvanneet, että

heidän mallinsa on staattisilta vaikutuksiltaan neutraali nykytilanteeseen verrattuna. Toisaalta perustulon kannustimet ovat opiskelijan kannalta vielä heikommat kuin nykyisessä opintotukihelvetissä. Tuen menettämisen mahdottomuus ja se ettei valmistumisesta palkita mitenkään, antaa kyllä mahdollisuuden opiskella juuri sellaista tahtia kuin itse haluaa, mutta ei motivoi valmistumaan, kun opiskeluajasta tulee entistä lokoisampaa jokavuotisine Thaimaan ja Brasilian matkoineen. Malli, joka sisältää riskin tuottavilla aloilla opiskelevien valmistumisen hidastumisesta tulee saamaan VM:n siunauksen vasta, kun ministeriötä johtaa viisaiden filosofien neuvosto.

Mutta haluavatko nämä ns. oikeasti hyödylliset yksilöt verovähennysoikeuksia ja kannustimia – hehän tietävät rikastuvansa isoina joka tapauksessa. Ja lisäksi, edellinen lause taisikin sisältää mallin karuimman vinouman. Hyödylliset – ei hyödylliset. Rahoittajat – loiset. Kiva yhteiskunta meillä, Tony. Giddensin kolmas tie taisikin johtaa suoraan ojaan. Jotta ajatus täyttäisi vasemmistolaiset kriteerimme, se edellyttäisi vähintäänkin hyvätuloisille veroprosentin, joka on yli 80. Ehkä paras olisikin vain kieltää opiskelijoilta työnteko opintojen ohessa, paitsi kesäisin, ja maksaa reilua opintotukea. Joustavuus vittuun, kunhan sivistys, tasa-arvo ja samat ehdot kaikille toteutuvat. Eikö tämä nyt ole sitä vasemmistolaisuutta? Nosta punalippu, SYL! Opiskelijoiden poistuminen työmarkkinoilta avaisi työttömille mahdollisuuksia palata työelämään – ehkä niiden kuuluisien paskaduunienkin palkat lähtisivät nousuun. Taas kerran voisimme kattaa reilusti korotetun opintotuen kohonneilla verotuloilla ja säästyneillä työttömyydestä aiheutuvilla menoilla. On tietysti kurjaa, että eri opiskelijoiden elämäntilanteet tekevät työnteon kieltämisestä aika byrokraattisen operaation. Samoin toisilla aloilla opiskeluaikaisella työnteolla voi olla pätevöitymisessä suurempi merkitys kuin varsinaisella tutkinnolla. Kuten huomamme – uusliberaalit ja työn luonteen muuttumisen myötä syntyneet ansat odottavat arvon pizzanmussuttajiamme joka kulman takana. Mutta perusongelma säilyy. SYL vaatii opintotuen nostamista 15 prosentilla. Jotta edes Katainen itse uskoisi, että opintotuella voi elää ihmisarvoista elämää pääkaupunkiseudulla ilman lainaa, isin lompakkoa tai töitä, rahasumma pitäisi lähes kaksinkertaistaa. Tässä porvarillisen median hallitsemassa ajassa Toimenpiteen Think Tank tyhjien lautasten ääreltä huutaakin totuuden torvena: ”lisää rahaa, viel on nälkä”. 6

Toimenpiteen päätoimittajat heittäytyivät uusliberaaleiksi.

Aitoa valinnanvapautta

39

38

Uljas, uusi opintotuki

Ehkä tulevaisuuden opiskelijalla on varaa valita pizzansa päälle muutakin kuin tomaattisosetta ja purkkiherkkusieniä?

Mutta sitten, epäilevä Tuomas herää. Oliko tämä nyt se vasemmistolainen ajatus? Perse tulessa paahtavat rasittuneet opiskelijat, joiden ainoa päämäärä on keksiä jostain maksimimäärä opintopisteitä. Jonot mielenterveyshoitoon räjähtävät käsiin. Ja niin, eikö tässä vielä vahvemmin jo opiskeluaikana jaettaisi kaikkia menestyviin ja epäonnistujiin. Entä ne, jotka eivät ihan päässeetkään viimeisestä tentistä läpi? Tai ne perheelliset, jonka lapsi sairastui? Ehkä yhtälö ei ollutkaan niin helppo. Älkää muuten silti kertoko tätä ajatusta arvon opetusministerille. Mutta mistä oikein saisimme enemmän tasa-arvoa, eikä vähemmän? Tulos tai ulos ei muistaaksemme ollut akateeminen lausahdus.

TOIMENPIDE 2007

kehittämiseen ja sivistämiseen Humboldtilaisen sivistysyliopiston hengessä. Ajatus kahdesta rinnakkaisesta opintotukijärjestelmästä saa aluksi hautomon ekonomistien posket punoittamaan. Lainapainotteista tukea ja hulppeita verovähennysoikeuksia teekkareille, kyltereille, oikislaisille ja kaikille muille halukkaille, joilla on varmuus hyvästä liksasta ja työpaikasta valmistumisen jälkeen. Jos porukat saadaan pois korkeakouluista puoltakin vuotta aikaisemmin töihin veroja maksamaan, rahoittaa järjestelmä itse itsensä. Lopuille meistä voidaan tarjota korotettua opintotukea, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja sivistysyliopistoihanteen toteutumisen. Valtion kannalta, kun ei ole niin ratkaisevaa valmistuvatko humanistit ja valtsikalaiset suojatyöpaikoilleen viidessä vai kuudessa vuodessa. Rikkaat fakki-idiootit pääsevät siis rahoittamaan muiden opiskelijaelämän, mikä on huomattava, ja ainakin Tony Blairin mielestä vasemmistolainen, parannus nykyjärjestelmään.

Nyt olisi korkea aika keksiä oikeasti jotain omaperäistä. Aloitetaan nykyjärjestelmän keskeisimmästä omituisuudesta. Suomessa on noin 150 000 yliopisto-opiskelijaa, joiden elämäntilanteet, taustat, tulevaisuuden suunnitelmat ja opiskeltavaan alaan liittyvät työllisyysnäkymät ovat äärimmäisen erilaiset. Miksi siis oletamme, että voimme yhdellä ainoalla tukijärjestelmällä motivoida ja kannustaa heitä kaikkia? Miksei siis tarjota samalla todellisia mahdollisuuksia nopeaan valmistumiseen niitä haluaville ja muille taas mahdollisuutta itsensä KUVA: PERTTU ISO-MARKKU

TOIMENPIDE 2007 TEKSTI: Susanna Sydän ➤  Ensimmäinen tappo oli aikamoista sotkua. Aseenani oli vastate-

roitettu japanilainen keittiöveitsi, jolla sivalsin tajuttoman Joonaksen kurkun auki ensin aataminomenan alapuolelta, sitten yläpuolelta, sitten varmuuden vuoksi syvensin vielä molempia viiltoja, niin, että tunsin selkärangan jo tulevan vastaan. Veri pulppusi tummanpunaisena virtana kaulalle, kasvoille ja rintakehälle, ja valui norona alas kalpeaa niskaa pitkin valkoiselle lakanalle. Joonaksen tummat, kiharat hiukset tahmaantuivat verestä. Patja oli pilalla, mitenhän tyttöystävä sen selittää kierrätyksen äijille. Runsaat kuukautiset? Todennäköisesti ei tulisi lisäkysymyksiä. Kello oli viisi aamulla, menin parvekkeelle tupakalle ja välttelin katsomasta ruumista. Sitten puin vaatteet jälleen ylleni, sidoin pitkävartiset tennarit jalkaan ja suljin oven perässäni. Tyhjässä ja pimeässä rappukäytävässä kuulosti siltä, että askeleeni kaikuivat kuin isossa urheilusalissa. Noustessani ratikkaan olin jo unohtanut koko Joonaksen.

❤

40

Pasin tapasin vakiovideovuokraamon irtokarkkihyllyllä. Eräänä iltana olin valitsemassa pussiini punaisia sydämiä, mustia, kovia salmiakkipääkalloja ja pehmeitä, keinotekoisen makuisia vatukkaveneitä. Maksaessani karkkeja Pasi hymyili tiskin takaa ja kysyi, olinko myös vuokrannut leffan. From Hell, ilmoitin. Pasi nyökkäsi ja ehdotti sulavasti, että odottaisin kymmenen minuuttia kunnes tämän vuoro loppuisi, niin katsottaisiin elokuva yhdessä. Suostuin. Menin selaamaan uutuushyllyä hajamielisesti, hymyilin Pasin suuntaan pää kallellaan ja tuumailin, mitä sille tekisin. Se oli vähän tanakka; kovatkin potkut uppoaisivat sen läskeihin. Veitsellä työskentely vaatisi voimankäyttöä. Hiuksia sillä ei ollut juuri lainkaan, taisi olla kaljuuntumassa. Kotona pistin leffan pyörimään, karkit kulhoon ja kumautin Pasia pesäpallomailalla takaraivoon. Sen jälkeen laitoin maiharit jalkaan ja jakelin pari kovaa potkua sen päähän, sivalsin kasvoihin

ja rintakehään somia pikkuviiltoja hedelmäveitsellä, ja laitoin lopuksi varovasti mustasankaiset silmälasit takaisin sen nenälle. Sidoin sen vartalon ympärille köysiä, tiukalle, niin että liha tummuisi. Köytin raajat ja pään tiukasti kiinni keskivartaloon. Sitten hain työkaluvajasta ison sahan. Pasista tuli hauskannäköinen sätkynukke.

❤ Tero oli tuskin kahdeksaatoista ja täysin humalassa, kun se kouraisi mua perseestä yökerhon baaritiskillä. Kun käännyin katsomaan, se seisoi siinä vieressäni horjuen, tupakka suupielessä, ja katseli mua lippalakkinsa alta typerä hymy naamallaan. Teron hoitelin jo kapakan vessassa. Annoin sen ensin juoda tilaamansa ryypyt, ja ehdotin pientä kävelylenkkiä alakerran miestenvessaan. Se painoi humalaisen teinipojan vartalonsa mua vasten, nosti punaista samettihamettani ylös ja vetäisi pikkuhousuni alas. Tilanne muistutti elävästi joskus yläasteella kokemastani raiskauksesta koulun vessassa. Sen jätkän nimen olen tosin jo unohtanut. Tönäisin Teron istumaan pöntölle, tungin riisutut pöksyni sen suuhun, nojasin korkokengilläni sen jalkoväliin, löin sitä nyrkillä leukaan niin että siltä irtosi ainakin kolme hammasta, ja sen jälkeen kiedoin sormeni sen kaulan ympärille ja kuristin sen paljain käsin. Mustista stay-upeistani solmin sen kaulan ympärille nätin rusetin.

❤ Oli varhaiskevät, kun aloin tapailla erästä merikadettia. Santeri oli 190-senttinen, komea, käytökseltään moitteeton herrasmies, joka juoksi joka ilta kymmenen kilsan lenkkejä Munkkiniemestä Kuusija Lehtisaaren kautta Lauttasaareen ja Hietsun rantaa pitkin takaisin. Se vei mut usein Kabukiin tai Kasakkaan syömän ja vaati aina maksaa puolestani. Kukkia se toi joka viikko, joko punaisia, isoja ruusuja tai valkeita liljoja. Se rakasti mun siamilaiskissoja, joita kukaan entisistä heiloistani ei voinut sietää ja jotka eivät puolestaan voineet sietää niitä. Se ei ryypännyt eikä polttanut, mitä nyt toi silloin tällöin pullollisen hyvää viiniä kotiin juotavaksi illallisen yhteydessä. Se oli näet myös oivallinen kokki, joka ei tuskaillut tai mutissut kun vaadin kasvisruokaa. Santerissa oli siis todellakin potentiaalia. Sillä vaan sattui olemaan eräs ärsyttävä ominaisuus. Ensimmäisellä kerralla, kun se antoi korvatillikan, en reagoinut sen pahemmin kuin, että löin takaisin, mistä se hämmentyi niin, että meni sanattomaksi ja istui parvekkeella tuijottaen merelle päin melkein tunnin. Sitten se pyysi anteeksi. Sillä kertaa mä annoinkin. Pari viikkoa siitä eteenpäin oltiin leffassa jonkun Santerin kaverin seurassa, ja Santeri oli sitä mieltä, että olin ollut vähän liian tuttavallinen sen jätkän kanssa. Sanojaan se painotti repimällä mua tukasta ja läpsimällä kasvoille. Särjin kädessäni olleen Iittalan lasin pöydänreunaan, viilsin sirpaleilla Santerille komeat viillot kaulaan, potkaisin munille, kaadoin kiehuvat teevedet päälle ja pakotin sen syömään purkillisen unilääkkeitä ja

huuhtomaan ne alas pullollisella mallasviskiä. Kun se sammui, raahasin sen merenrantaan, rasittava hyödytön möhkäle, sidoin ison kiven sen atleettisen vyötärön ympäri, ja tökkäsin kalliolta alas veteen. Santeri olisi varmasti arvostanut merihautausta, jos vaan olisi ollut tajuissaan. Veden pinnalle asetin kellumaan yhden valkoisen liljan.

❤ Marraskuu tuli kylmänä ja sateisena niin kuin aina. Ostin Tiimarista vaniljantuoksuisen kynttilän, Alkosta pullon ranskalaista Pinot Noiria ja Stockan herkusta pasta puttanescan ainekset. Kyhäsin keittiönpöydälle kauniin asetelman posliinilautasista, kristallilaseista ja punaisista japanilaisittain viikatuista servieteistä, asettelin ciabattaviipaleet nätisti leipäkoriin, avasin viinipullon ja sytytin kynttilän. Kun vieraani illansuulla saapui, seisoin keittiössä korkokengissä, lyhyessä hameessa ja valkoisessa kauluspaidassa. Pasta oli kiehumassa, oliivit, kaprikset ja anjovis valmistumassa kastikkeeksi. Tommi riisui takkinsa ja astui olohuoneeseen. Sillä oli päällä valkoiset, hyvin istuvat farkut, joiden saumat oli ommeltu mustalla langalla, ja mustavalkoinen liituraitapaita. Se kysyi, mitä mä kokkaan, ja vastasin, että jotakin mitä se opetti mulle aikoja sitten. Illallisen jälkeen joimme viimeiset viinitilkat katsellen toisiamme kynttilänvalossa. Tommin vihreät silmät kiinnittyivät minuun ja se hymyili tuttua viekasta hymyään, jonka merkityksen hyvin tiesin. Leikitäänkö vähän, kysyin siltä. Se nyökkäsi. Hain keittiöstä japanilaiset sushiveitset. Pistin Tommin makuulle samettidivaanilleni ja aloin riisua sitä. Avasin paidannapit hitaasti. Sen valkoinen, sileä rintakehä nousi ja laski hengityksen tahtiin. Aloitin suurella veitsellä. Sen käsivarret lepäsivät rauhallisesti mun niskan ympärillä, kun viilsin ensimmäisen viillon, kylkiluiden väliin. Se hengitti raskaasti, silmät suljettuina. Annoin veitsenterän liikkua vaistomaisesti, piirtäen punaisia viivoja rintakehää pitkin, solisluiden päältä niskaan, ja käsivartta mutkitellen kämmeneen asti. Vaihdoin pienempään veitseen. Piirsin vasemman lonkkaluun alle kaksi koristeellista ässää. Vaalentuneet arvet samassa kohdassa muistuttivat vielä edellisestä tapaamisestamme. Valkoisille farkuille roiskui punaisia pisaroita. Ylävartalosta veri valui hitaasti pieninä puroina kylkiä pitkin ja alas sohvakankaalle. Tommi katsoi minuun vihreillä silmillään ja hymyili. Otin kaikista suurimman veitsen käteeni. Vaniljakynttilä oli palanut loppuun. Siamilaiskissat lipoivat ahnaasti lattialle valuvaa verta karheilla kielillään. 6

TOIMENPIDE 2007

K ULT TUUR I V IHKOT Vasemmalta katsova aikakauslehti

¶ Joka toinen kuukausi ¶ Punavihreää meininkiä irrallaan puolueista ¶ Yhteiskunta- ja taidekritiikkiä ¶ Runoja, novelleja, sarjakuvaa, valokuvia ¶ Vähintään 68 sivua numerossa, 360 sivua vuodessa ¶ Vallankumouksen asialla jo vuodesta 1973

2 Tarjous kolme seuraavaa numeroa vain 17 euroa.

Tee tilaus netissä tai soita www.kulttuurivihkot.fi (09) 4114 5369

2

Teksti: Iiris Konttinen Kuva: Ylioppilasteatteri / Mikko Koskinen

42

➤  Teoksen nimen perusteella olikin jo ehkä jossain määrin

pääteltävissä, mistä on kyse. Haukkoen henkeään kohti tulevaa, uljaampaa, uutta yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa porhaltavaa, työlle ja erityisesti sen tuottavuudelle omistautuneeksi jalostettua herrarotuamme olisikin vaikea kuvata osuvammin kuin teatterin keinoin – onhan kyseessä sentään näytelmä, johon suuri osa meistä osallistuu päivittäin. Toistaen samat tutut liikkeet nostamme rituaalinomaisesti huulillemme päivän ensimmäisen kahvikupillisen, myöhemmin toisen, välissä riennämme palaverista palaveriin, tarkistamme sähköpostimme jo kymmenettä kertaa, sovimme yhä uusista deadlineista, suostumme ylitöihin, jätämme lomamme pitämättä. Teemme tulosta. Innovoimme. Olemme menestyjiä. Luovaa luokkaa, parhaassa tapauksessa, juuri siinä Richard Floridan tarkoittamassa mielessä. Ja meitä alkaa pikkuhiljaa ahdistaa. Ehkä sinuakin? Super-Helsinkiäkin alettiin rakentaa liveroolipelin keinoin. Noin tunnin mittaiseksi tiivistyneessä lopputuloksessa fragmentaarisuus korostuu, mutta henkilöhahmojen sirpaleet muodostavat yhdessä prisman, jonka kautta tarkasteltuna todellisuuden tyhjyys saa viimein havaittavan, kammottavan muodon. Inhimillisiä piirteitä tuossa hahmossa on jäljellä vain sen verran, mikä riittää tekemään ymmärrettäväksi koko absurdin aikaansaannoksemme lähtökohdan – oman ahneutemme, itsekeskeisyytemme ja lyhytnäköisyytemme. Tällä hetkellä, äärimmillään, sen seurauksena on ekokatastrofi, näytelmässä kuvattujen lähes peruuttamattomien inhimillisten katastrofien ohella. Pysähtyminen, se on välttämätöntä. Samaa tilannetta hieman eri näkökulmasta tarkasteltiin Ylioppilasteatterin voimin myöhemmin keväällä näytelmässä Kaiken tyhjyyttä uhmaten hän suorittaa uskomattomia tekoja. Teoksessa oli vähintään yhtä vahva poliittinen pohjavire kuin

Super-Helsingissä, ja sen aikaansaama jännite säilyi samoin alusta loppuun. Yhteisenä inhimillisenä nimittäjänä teoksessa toimi kehitysvammainen lapsi äiteineen, eräs esimerkki osin aiheettomasti ongelmalliseksi ymmärretystä tavasta kokea maailma. Tyhjiössä kilpajuoksu konkretisoituu ja kiihtyy, kyseenalaistaminen unohtuu, kaikki muuttuu alisteiseksi itsetarkoitukselliselle eteenpäin pyrkimiselle. Vapautuminen tästä sentrifugista on kuitenkin kiinni meistä itsestämme. Yleisön sijoittaminen näytelmän keskiöön tuskin voisi olla ratkaisuna enempää allegorinen. Sinne jonnekin, kaiken keskelle, paikallistuu myös ainoa mahdollisuus muutokseen. Ja tuolle muutokselle edellytyksenä on halu nähdä ja tehdä toisin. Tässä mielessä Kaiken tyhjyyttä uhmaten hän suorittaa uskomattomia tekoja onnistuikin lähestymään nykytilanteen tematiikkaa astetta Super-Helsinkiä syvällisemmin, vaikka molemmat esitykset ovat vahvoja puheenvuoroja tärkeästä aiheesta. Kysehän on aina, elämässä ja taiteessa – sekä ensisijaisesti että viime kädessä – siitä, miten ympäristöä havainnoidaan ja käsitteellistetään. Toisin näkemistä tai toisin kokemista vieroksutaan usein. Seurauksena tästä usein myös toisin tekeminen hankaloituu, vaikka tilanne sitä vaatisi. Inhimillisen havaitsemisen skaala on kuitenkin huomattavasti laajempi kuin se kapea sektori, jonka seuraamiselle tällä hetkellä perustamme toimintamme, lähes koko yhteiskuntamme. Ja millainen onkaan sellainen yhteiskunta, jossa edistyksellisyys merkitsee lähes kaiken eri tavoin näkemisen ja kokemisen arvon unohtamista tai sivuuttamista? Ja tajuaako kukaan – tosiaan – mihin muotoon tämä maailma on järjestämässä rakenteitaan, tai pikemminkin, tajuaako kukaan, mihin muotoon me itse olemme järjestämässä tämän maailman, oman maailmamme rakenteita? Kenties tämän kysymyksen esittämiseen ja perspektiivimme pysyvään laajentamiseen tarvitaan esittävää taidetta, taas kerran. 6

Karl Marx -seura

Keväällä 1997 perustetun Karl Marx -seura ry:n tarkoituksena on edistää Karl Marxista lähtevän ajatteluperinteen tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua. Seura pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoisia näkökulmia eri tieteenalojen ongelmiin sekä ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Seura haluaa yhdistää kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita dialektisen ajattelutradition ongelmista sekä vaihtoehtoisista yhteiskunta- ja taloustieteellisistä teorioista. Seura ei ole puoluepoliittinen eikä se edellytä jäseniltään muutenkaan maailmankatsomuksellista sitoutumista. Seuran toimintamuotoja ovat mm. tieteellisten ja tiedettä popularisoivien seminaarien järjestäminen, jäsenillat, julkaisutoiminta sekä yhteydenpito kansainväliseen Marx-tutkimukseen. Syksyllä 2007 seurassa on noin 140 jäsentä, joista suuri osa yliopisto- ja tutkijamaailmasta. • Tarkempaa tietoa on seuran kotisivuilla http://www.marx-seura.kaapeli.fi, joilta löytyvät mm. säännöt ja yhteystiedot. • Karl Marx -seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä vapaamuotoinen jäsenhakemus postitse tai sähköpostitse yhdistyksen sihteerille (ks. www-sivut). Jäsenmaksu on tällä hetkellä 20 e, työttömiltä ja opiskelijoilta 8 e, tukijäsenmaksu 40 e.

Edustajistovaalien äänestysprosentti HYY:ssä on ollut jo pitkään alle 40 %:n. Tämä ei suinkaan ole ainoa opiskelijademokratian kriisin ulottuvuus. Niin sanottujen sitoutumattomien ryhmien politiikka uhkaa tehdä HYY:stä suuren budjetin leikkiparlamentin. Ylioppilaskunnan niin sanotut sitoutumatto-

mat ryhmät, osakunnat ja ainejärjestöt, ovat etujärjestöjä, jotka ovat kiinnostuneita vain pienestä osasta opiskelijoiden elämään liittyvistä asioista – ikään kuin opiskelijat eivät olisi lainkaan osa muuta yhteiskuntaa. Ylioppilaskunnassamme he pitävät huolta miljoonaomaisuuden hallinnan lisäksi lähinnä tuen ja tilojen saamisesta omalle toiminnalleen. HYY:llä on kuitenkin erityisesti pääkaupunkiseudulla muskelia ja vaikutusvaltaa. Miksi siis vain istua passiivisesti päättävissä elimissä, kun voisi ottaa kantaa ja toimia aktiivisesti monin tavoin opiskelijoiden hyväksi? Opiskelijapolitiikka voi olla parhaimmillaan hyvä vaikuttamisen tapa. Huonoimmillaan se on vain viina- ja bilerahojen kierrättämistä yhdestä taskusta toiseen. Se, miten ylioppilaskunnan rahat päätetään käyttää, on aina poliittinen päätös. Sitoutumattomien dominoimassa HYY:ssä

merkittäviin luottamustehtäviin ei suinkaan aina valita pätevimpiä hakijoita – vaan tehtävät jaetaan härskissä sulle, mulle -hengessä, vuorovuosin osakunnille ja vuorovuosin ainejärjestöille. Tällainen hyväveliverkosto on opiskelijademokratian kannalta tuhoisa ja täysin vieras yliopistolaitoksessa, jossa perinteisesti pätevyys ja kriittisyys ovat tärkeimmät kriteerit ihmisiä valittaessa eri tehtäviin. Poliittisesti sitoutumattomat kokevat

edustavansa ylioppilaskuntansa jäsenistöä poliittisia ryhmiä paremmin ja puhtaammin. Näin he oikeuttavat jäsenmaksun jatkuvat korotukset ja huikean kalliit kiinteistöhankkeet vailla itsekriittisyyttä. Erottava tekijä poliittisten ja ”ei-poliittisten” välillä on myös se miten

sitoutumattomat suhtautuvat tiedon avoimuuteen ja saatavuuteen. Luottamuksellisuuden ja hallinnollisten syiden varjolla sitoutumattomien hallitsemassa HYY:ssä evätään opiskelijoita edustavilta päättäjiltä oikeus tutustua riittävän aikaisin välttämättömiin taustatietoihin ja asiakirjoihin myös merkittäviä päätöksiä tehtäessä. Kaikki poliittiset päätökset edellyttävät ky-

kyä ja uskallusta ajatella itse. Poliittisesti sitoutumattomat ryhmät ovat kuitenkin ulkoistaneet tämän tehtävän erilaisille auktoriteeteille, joilla HYY:ssä tarkoitetaan lähinnä eri toimielinten asiantuntijajäseniä, jotka pääsääntöisesti itse ovat entisiä sitoutumattomien ryhmien edustajia. Jotta opiskelijaedustajien ei tarvitsisi päättää itse HYY:n kehittämisestä jatkossakaan, sitoutumattomat haluavat päätöksentekoon vielä lisää asiantuntijajäseniä opiskelijoiden vaikutusvallan rippeiden kustannuksella. Älä siis valitse sikaa säkissä äänestämäl-

lä tulevissa edustajistovaaleissa poliittisesti sitoutumatonta ehdokasta, vaikka hän olisikin kaverisi, sillä suhteellisessa vaalitavassa äänesi menee aina koko ehdokaslistan hyväksi. Tällöin äänesi saattaa mennä järjestöjyrälle, jonka arvomaailma on täysin erilainen kuin sinun ja joka kuitenkin sokeasti kokee palvelevansa kaikkien opiskelijoiden etua. Äänestämällä poliittisia ryhmiä, edistät ylioppilaskunnassasi demokraattisempaa, avoimempaa ja kriittisempää päätöksentekoa. Lotta Kortteinen, pj. HYY:n Vihreät Elina Vaahtera, pj. Sitoutumaton vasemmisto