Toimenpide 2006

14

Opiskelijalehdet – mitä opiskelija ajatteli tänään

26

Työtäsi tarkkaillaan – enemmän kuin luulet

28

Feminism på foto – konst och politik i samspel

Toimenpide 2006

sitoutumaton vasemmisto

Obunden vänster

Independent Left

sISÄLLYS

....14 ........ 6 . . . . . . . si... ........1 onek ................. ...18 m n . o ... .... distä .................. ............... ...20 h e l . ........ a....... kelija ........

Opis uulumisi ista......... ................ .......22 s ... ik ....

Edar ja juurek unnelille tiikki...... ........24 i u t r k a .....

Herk keskust en alla -k ksio........ ää uu hd Kenk ohjantä ikään N p m i ä Tääll korpi – e n o Sipo

..03 ....... 4 . . . . . . ....0 ....... ....... ............ 08 . . . . . . kki ....... ....... ....... unpen ............. ...10 . . . . . . ul a.. .... .....

6 alst mpi ko noita). ?......... .... 12 p .... 2 n . i . n . . a a r . . j a . . e . a . . a a p t t .. it .... .28 Tait ian ka lla (tos uja aje .............. ..........13 ...... .......... 0 . . . b . i . t . . . . . . u e . . . ...3 .... an Sam jä kad enen ............ esta... illa jekt.. ............ 2 l k .. . ö o . o t .

– . t u k .

3 . t o . p .. a Ty hmä a v nstpr ........... ........... 4 ia.... siikin s y u i r n si ko et.

Etu uulum än mu .... ... 3 jä – tt, ett mieh ........... ........... 35 -k eläv i Y k Y e te H ... at .... ... t– yön isttap ihan .......... ............ ........... mu l T e . n n . .

H i ... ... ni ....

Fem sman ........... ........... .......... . . . s . . o .

Dre sivalti ytyy.. lsta... ä i a i t l Po p esit ajan p t o Vas enjoh e Puh

Toimenpide 2006 Julkaisija: Sitoutumaton vasemmisto ry Toimituskunta: Petra Boije, Otto Bruun, Jukka Huhta, Maija Ilén, Jami Järvinen, Lari Karreinen, Pähkinä Katainen, Niina Kiviaho, Miika Lauriala, Juho Lindman, Alina Mänttäri, Tina Nyfors, Elina Turunen (vastaava), Elina Vaahtera Ulkoasu, taitto, kannen kuva: Petra Boije Takakannen kuva: Jukka Huhta Paino: Cosmoprint, Helsinki Paperi: Muncken Pure. Paperin valmistuksessa ei ole käytetty klooria, eikä optisia valkaisuaineita.

TOIMENPIDE 2006 • 2

Taittajan palsta Date: 30.8.2006 Current location: lattia Current mood: lattea Current music: tool – 10,000 days Current beverage: kokis Tekijätiimin virallisena äänitorvena minulla on tällä kertaa vastuu esitellä Toimenpide lukijalle. Keitän teetä ja naputtelen viimeisiä sanoja läpyskän sivuille. Tänä vuonna kirjoitellaan metsistä, vakoilusta, Afrikan lapsista, juureksista, edarista ja HYYstä, kulttuuristakin. Kuulostaako perinteiseltä hippimeiningiltä? Heitä ennakkoluulot romukoppaan.

Tämän numeron leipätekstinä toimii renessanssiantiikva Jenson, koossa 9.5 pt. Otsikkofontin osasta vuorottelevat Myriad sekä Rosewood, ja onpa joukkoon eksynyt muutama yksinäinen ratsastajakin.

Tiukan aikataulun lomassa tämän vuoden Toimenpiteelle olisi käynyt huonosti ilman muutamia perustavanlaatuisia taittotyökaluja.

Haluankin esittää kiitokseni Arvid Nordquistille, jonka Reilun kaupan kahvituotteita nautittiin työskentelyn lomassa parin kilon verran. Kiitoksensa ansaitsee myös Kalev-suklaatehdas, jonka valkoinen mustikkasuklaa on auttanut tekijää pitämään päänsä kasassa ja elimistönsä tyytyväisenä. Maininnan ansaitsee myös australialainen Peter Lehmannin viinitila, jonka shiraz’ta on tullut nautittua huomattavissa määrin. Taiteellisina inspiraation lähteinä ovat toimineet muun muassa Johnny Cash, Morrissey ja Egon Schiele.

Lisäksi täytynee ilmoittaa, että Armin & Dannyn “I Wanna Love You Tender” on soinut allekirjoittaneen päässä koko työprosessin aikana.

Tämä saattaa ilmetä lopputuloksessa. Mikäli tämä aiheuttaa pysyviä vaurioita jollekin lukijalle, olen syvästi pahoillani.

Petra Boije

U.J.U.T. (urakan jälkeen uinuva taittaja)

Minun piti kirjoittaa enemmänkin mutta kadotin mustepullon johonkin. Äh.

TOIMENPIDE 2006 • 3

Lusakalaisen köyhän asumalähiön keskellä on kirkko, jonka pihalla lapset jonottavat kippoineen ja purkkeineen soijapuurokattilan edessä.

Puuroa keitetään YK:n ruokaohjelman avustuksella, ja sen ansiosta köyhien perheiden lapset saavat – täyden mahan lisäksi – motivaatiota tulla kouluun. Keltainen puuro ei näytä järin herkulliselta, mutta ilmeisen ravitsevaa se on.

Koulupäivän aikana opiskellaan muun muassa kieliä, matematiikkaa ja yhteiskuntaoppia. Osa isommista lapsista pelaa tauolla polttopalloa kirkon pihalla. Muovipussinpaloista tehty pallo kelpaa monenlaisiin peleihin jalkapallosta lähtien.

Kirkkorakennus on paikalliselta seurakunnalta vuokrattu arkipäivisin kouluksi, ja salissa kokoontuu kuusi luokkaa samaan aikaan.

Tuntienkin aikana meteli on kaikuvassa salissa välillä korviahuumaava, sillä opetusmenetelmiin kuuluu paljon laulua ja leikkiä sekä päivittäinen radiosta kuunneltava opetusohjelma.

Kyseessä on tavallinen koulupäivä sambialaisessa yhteisökoulussa.

Samankaltaisia kouluja on ympäri maata runsaasti.

Sambialaiskoululaiset ovat suomalaisista ikätovereistaan poiketen lähes yhtä innoissaan koulunkäynnistä kuin kamerasta ja kuvaajasta.

”Perustimme koulun, sillä alueella oli niin paljon lapsia, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta muuten päästä kouluun”, kertoi Josephine Zulu, yksi koulun opettajista. Hän perusti koulun kahden muun naisen kanssa vuonna 2000. Nyt koulussa on noin 340 oppilasta.

Yhteisökoulut ovat vapaaehtoisvoimin ylläpidettyjä kouluja, joissa voidaan opettaa peruskoulun luokkia ensimmäisestä seitsemänteen.

Seitsemännen luokan päättökokeen jälkeen koulu yrittää löytää halukkaille oppilaille sponsorin, jotta nämä pääsisivät jatkamaan maksullisille ylemmille luokille.

Nykyisin myös valtio on kiinnostunut maan koulujärjestelmää täydentävistä yhteisökouluista, joista ainakin osa saa valtiolta vaatimatonta tukea esimerkiksi vihkoja ja muita tarvikkeita varten. Palkkoja ei kuitenkaan makseta, ja koulut ovat hyvin vaihtelevan tasoisia.

Vapaaehtoisia opettajia eivät kelpoisuusvaatimukset koske, pääasia että edes itse osaavat suunnilleen opettamansa asiat. Koulutarvikkeita ei yleensä ole, ainakaan tarpeeksi. Maaseudulla ei välttämättä kouluille ole löytynyt edes rakennusta.

Valtion kouluissa ahdasta Yhteisökoulujen lisäksi maassa on myös valtion ylläpitämiä kouluja.

Niissä voi opiskella peruskoulun alusta loppuun yhdeksänteen luokkaan ja jatkaa yläluokille aina kahdenteentoista asti. Ensimmäiset luokka-asteet ovat nykyisin periaatteessa ilmaisia, mutta tarvikkeet saattavat maksaa. Lisäksi kouluissa käytetään entisen siirtomaavallan Iso-Britannian perinteen mukaisesti koulupukuja. Niihinkään ei kaikilla perheillä ole varaa.

Monia valtion kouluja vaivaa ahtaus. Niitä ei ole perustettu lisää ja kasvatettu samassa suhteessa kun väki on lisääntynyt. Erityisesti kaupungissa oppilaspaikkoja tarvittaisiin lisää, koska väkeä muuttaa jatkuvasti maalta. Kouluissa saattaa olla jopa 50-henkisiä luokkia. Lähes puolet väestöstä on alle 15-vuotiaita.

Maan monista yksityiskouluista useimmat ovat erilaisten kristillisten liikkeiden perustamia, sillä Sambiassa on tehty ahkerasti lähetystyötä aina 1800-luvun lopulta lähtien. Yksityiskoulujen lukukausimaksut vaihtelevat kohtuullisen ja mielettömän suuren välillä, mutta ainakin hintavissa kouluissa opetuksen ja puitteiden taso on yleensä korkea. Yksityiskoulut ovat keskenään varsin erilaisia, eikä erikoisuuksia puutu: jotkut ovat maalanneet tonttiaan ympäröivään aitaan mainokseksi Disney-hahmoja, jotkut kristillisistä kouluista taas mainostavat antavansa HIV:n ja raskauksien ehkäisyä koskevaa valistusta, jonka ydinsisältö on esiaviollisesta seksistä pidättäytyminen.

Taitoja keskeyttävillekin

Yhteisökouluissa opetetaan lapsille tavallisten oppiaineiden lisäksi esimerkiksi kädentaitoja, kuten ompelua. Tästä on erityistä hyötyä niille tytöille, jotka tulevat kesken koulun raskaaksi ja joutuvat lopettamaan koulunkäynnin. Heitä on paljon. Raskaaksi tultuaan tytön on mentävä naimisiin, ja kotiäitiydestä tulee hänen ammattinsa. Vaimon on osattava laittaa ruokaa ja hoitaa kotitaloutta, jonka pyörittäminen kuitenkin on naisen vastuulla. Jos mies kuolee tai jää työttömäksi, täytyy myös elättää perhe – esimerkiksi myymällä pullia torilla.

Tytöt käyvät koulua poikia harvemmin, sillä usein ajatellaan, että tytön kouluttaminen on huono sijoitus. Tyttö tulee kuitenkin raskaaksi, menee naimisiin ja näin hänestä tulee toisen omaisuutta.

Kapeampi koulunpenkki Pienen sambialaisen koulutaival voi alkaa hiekkaan piirtelystä puun varjossa.

Useimmat pääsevät ihan kunnolliseen kouluun, ainakin jos perheellä on varaa.

Koululaisen tie voi viedä aina yliopistoon asti, jos olosuhteet sallivat ja sponsoreita riittää. Toimenpide kävi tutustumassa Sambian koulujärjestelmään.

Tytöt käyvät koulua poikia harvemmin, sillä usein ajatellaan, että tytön kouluttaminen on huono sijoitus. Tyttö tulee kuitenkin raskaaksi, menee naimisiin ja näin hänestä tulee toisen omaisuutta.

Teksti & kuvat: Jukka Huhta

TOIMENPIDE 2006 • 4

TOIMENPIDE 2006 • 5

Jälkeenpäin lehdessä selvitetään mellakan yhteydessä sattunutta tapausta, jossa rehtorin auton päällä on hypitty. Ylioppilaskunnan edustaja selitteli asiaa parhain päin, mutta yllättävästi palstatilaa liikeni myös opiskelijain poliittisille vaatimuksille.

Sambiassa on kaksi valtion yliopistoa, joihin voi päästä opiskelemaan suoritettuaan yläkoulun loppuun. Ani harva käy edes viimeisiä, maksullisia luokkia ja vielä harvempi jatkaa yliopistoon. Myös ulkomaille, etenkin Etelä-Afrikkaan, lähtee opiskelijoita.

Yliopiston lukukausimaksut ovat sambialaisittain erittäin korkeita. Lusakassa sijaitsevassa Sambian yliopistossa maksut ovat koulutusalasta riippuen noin 3–4,5 miljoonaa kwachaa eli noin 750–1200 euroa. Sambialainen kuukausipalkka voi olla esimerkiksi sata euroa.

Paikallisen nuorisolehden Trendsettersin mukaan monet opiskelijat – lähinnä nuoret tytöt – rahoittavat opintojaan tai muuten vain nostavat elintasoaan sugar daddyn kustannuksella. Sugar daddy – tyypillisesti vanhempi, naimisissa oleva varakas mies – ostaa tytöille kalliita lahjoja ja auttaa vuokran sekä lukukausimaksujen kanssa seuraa ja seksipalveluja vastaan.

Tytöt perustelevat usein vapaaehtoista toimintaansa esimerkiksi sillä, etteivät heidän ikäisensä pojat kelpaa heille. Sedät taas puolustavat toimintaansa tyttöjen tukemisella. Monet ilmiön kannattajat eivät pidä sitä prostituutiona tai hyväksikäyttönä epäsymmetrisistä valtasuhteista huolimatta, mutta useimmat tuomitsevat sugar daddyt.

Maassa, jossa joka neljäs on hiv-positiivinen, voisi toivoa toisenlaista opintotukijärjestelmää.

Yhteisökoulujen lapset ovat köyhistä perheistä, joilla ei ole varaa maksaa lasten koulunkäynnistä. Vastaavia kouluja on yksin Lusakassa kymmeniä.

Tyttöön ”investointi” menee siis hukkaan, toiselle perheelle. Kalliimmissa valtion kouluissa tyttöjä onkin vähemmän, yhteisökouluissa tasaisemmin.

IMF:n mallioppilas

Yleisten koulujen alaluokat ovat olleet maksuttomia vasta vuodesta 2002, ylemmät luokat eivät vieläkään. Lukukausi- ja terveydenhoitomaksut tulivat 1990-luvun alussa osana muita talousuudistuksia.

Pahasti velkaantunut maa alkoi silloisen presidentti Frederick Chiluban hallituksen johdolla toteuttaa velkojien, kuten Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimia yksityistämisiä ja liberalisointeja. Samassa rytäkässä muun muassa myytiin suurin osa valtionyrityksistä. Ja koska Sambiassa ei juuri ollut kotimaisia pääomia, yritykset käytännössä myytiin ulkomaille.

Yrityksillä ei kuitenkaan ole ollut juuri halua investoida maahan.

Lähinnä raaka-aineet, kuten maan pohjoisosista kaivettava kupari, kiinnostavat niitä. Kaivosyhtiötkin ovat ulkomaalaisia, ja niinpä maan luonnonvaroistakin hyötyvät enimmäkseen muut kuin Sambia itse.

IMF:n rakennesopeutusohjelman toteuttamisesta seurasi myös kurjuutta ja ahdinkoa väestölle, joka ennestäänkin paini suurten, lähinnä köyhyydestä johtuvien ongelmien kanssa.

Työpaikkojen määrä väheni. Esimerkiksi aiemmin hyvinvoiva tekstiiliteollisuus romahti maassa lähes täysin. Ruuan hinta nousi, eikä maksullisiin terveyspalveluihin enää ollut varaa. Keskitulo on miltei puolittunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Vapaakauppa-idealistit syyttävät epäonnistumisista korruptiota, mutta voi

TOIMENPIDE 2006 • 6

myös miettiä, millä ehdoin uudistuksia tehtiin. ”Menetimme kokonaisen sukupolven koulutuksen. Minkälaisia aikuisia tähän maahan kasvaa, jos emme saa heitä lapsena kouluun?” harmittelee Sambiassa Jubilee 2000 -kampanjaa vetäneen JCTR-järjestön tutkija Muweme Muweme, jonka mielestä maan velanmaksukyvyn parantamiseen tähtäävä rakennesopeutusohjelma aiheutti paljon enemmän ongelmia kuin korjasi. Vasta noin vuodesta 1999 tilanne on alkanut hiljalleen kohentua.

Sugar daddy – tyypillisesti vanhempi, naimisissa oleva varakas mies – ostaa tytöille kalliita lahjoja ja auttaa vuokran sekä lukukausimaksujen kanssa seuraa ja seksipalveluja vastaan.

Mellakka yliopistolla

Radiouutisissa kerrottaan, että yliopistolla on mellakka. Kyselemme taksikuskeilta, ovatko he kuulleet uutisia ja mistä on kyse. Hyppäämme uteliaana bussiin katsomaan: pitäähän sambialainen mellakka nähdä.

Päästyämme paikalle esitämme turisteja ja ihmettelemme katusululla partioivilta sotilailta, mistähän mahtaa olla kyse. Selviää, että yliopisto-opiskelijat mellakoivat, koska eivät saa opetusta opettajien lakkoillessa. Siinä ei ole mitään poikkeavaa, ja lehtorit ovat kuulemma tuon tuostakin lakossa. Vaativat parempia palkkoja. Valitettavasti saavumme paikalle vähän myöhässä, ja katusulkukin on jo avattu.

Kieltämättä opettajien palkat ovat vaatimattomia, mutta opettajien vaatimukset lähes länsimaista tasoa vastaavista palkoista eivät saa paikalliselta väeltä osakseen myötätuntoa. Opiskelijat taas valittavat, ettei hallitus kuuntele heidän ahdinkoaan ja puutu tilanteeseen, joka viivästyttää monien opintoja jopa vuosilla.

Monet kristilliset yhteisöt pitävät yllä kouluja ja antavat samalla tehokasta sukupuolivalistusta: pidättäytykää seksistä.

HIV ja köyhyys HI-virus ja aids muodostavat köyhässä Sambiassa merkittävän ongelman. Tutkija Muweme Muweme selittää, että köyhyys ja HIV kytkeytyvät monella tapaa toisiinsa. Aids tappaa työikäisiä, ja aidsorpoja onkin maassa noin 750 000. Näistä moni elää kadulla vailla mahdollisuutta koulutukseen.

Alhainen koulutustaso taas lisää entisestään köyhyyttä ja levittää HIViä. Ihmiset eivät käy testeissä, sillä pelkäävät elämänsä menevän pilalle, jos kuulevat olevansa positiivisia. Asiahan on juuri päinvastoin: tieto tartunnasta auttaisi pidentämään ikää paremman itsestä huolehtimisen ja ravinnon ansiosta. Tauti etenee ja tappaa nopeammin, mikäli kunnolliseen ravintoon ja hygieniaan ei ole mahdollisuutta.

HIV on melkoinen tabu ja siihen liittyy sitä enemmän uskomuksia, mitä alhaisempi koulutustaso on. Kaukaisilla syrjäseuduilla elää esimerkiksi sitkeästi uskomus, jonka mukaan seksin harrastaminen neitsyen kanssa parantaa taudista. Naiset ovat muutenkin kärsijöitä tässä: jos mies kuulee olevansa HIV-positiivinen, hän on tietysti saanut taudin naiselta ja hylkää tämän. Samoin siinä tapauksessa, että nainen todetaan positiiviseksi.

Ammattia vailla olevalle ja miehensä elättämälle naiselle tämä on usein katastrofi.

Äidit jonottavat rokotuttamaan ja punnituttamaan vauvojaan. Tuoreet terveystiedot merkitään vauvojen rokotuskorttiin, jollaiset useimmilla on mukana.

TOIMENPIDE 2006 • 7

Aurinko hehkuu. Leena kävelee katua Vallilassa, syö jätskiä ja kantaa kauppakassia. Hän päättää kulkea pienen, kotinsa edustalla olevan puiston kautta. Jäätelö ja lämpö, voimakas olo, melkein täydellinen päivä. Hän kävelee soratietä puiden ohitse ja sitten polkua nurmikon poikki. Lauta-aitakatoksen alla istuu kaksi miestä, joista toisella on parta ja farkkuliivi. Leena ei katsele miehiä, varmuuden vuoksi. ”Hei naidaanko”, huutaa ääni. Leena kääntää katseensa miehiin mutta jalat kulkevat automaattisesti eteenpäin. Pian Leena pysähtyy koska ei voi vain kävellä pois.

Hän katsoo miehiä uudestaan, nämä näyttävät aggressiivisilta, tympääntyneiltä. Hän jatkaa kulkua vaikka huutaisi takaisin jos uskaltaisi, jotain sellaista kuten ”Naikaa itseänne, senkin kuppaiset ääliöt.”

On yhä kesä. Leena katselee hopeisia, kiemuroille taottuja sormuksia kirpputorilla. Miesmyyjä juttelee miesasiakkaan kanssa. Leena on ajatuksissaan. ”Sulla on toi lupaavasti auki”, sanoo joku jollekin. Hä, puhuuko mies hänelle? Mies hänen vieressään, punakka, punaiseen pikkutakkiin ja vaaleankuluneisiin farkkuihin sonnustautunut keski-iän ylittänyt mies katselee häntä ja hänen jalkoväliään. Leena huomaa, että mies tuijottaa hänen auennutta farkunvetoketjuaan. Nolostuen hän laittaa sen kiinni, ja kiittää miestä. Mies tokaisee: ”Ei kun se oli oikein lupaavasti auki. Tosi seksikästä.” Raivo alkaa liata päivää, päivää ja ruumista jotka molemmat kuuluivat vielä hetki sitten hänelle. Miesmyyjä hymyilee kiltisti Leenalle ja alkaa puhua nopeasti sormuksista. Leena poistuu pöydän luota ja puristaa kättään nyrkkiin niin että koskee.

Teksti: Maija Ilén Kuvat: Petra Boije

eli tositarinoita Helsingistä ja Espoosta

Marja* kävelee ystävänsä kanssa Arkadiankatua kesäpäivänä kello yksi. Keski-ikäinen mies, rotevaharteinen, sortseihin pukeutunut, kävelee toisen samanlaisen kanssa vastaan.

Mies katsoo Marjaa ja sanoo: ”No tossa naisessa ei ole naisellisuutta kyllä tarpeeksi.” Ensin Marja häkeltyy. Puhuiko mies hänelle? Sitten hän loukkaantuu: eikö hänellä ole oikeutta olla sänkitukkainen, huppariin pukeutunut nainen rauhassa? Ystävä kommentoi: ”Olipa törkeetä! Mutta älä vaan mee nyt huutamaan takaisin. Tollaista sattuu.”

TOIMENPIDE 2006 • 8

Ilta, yhä valoisaa. Anna* ja Frida* astuvat Kinopalatsin Rautatientorin puoleisesta ovesta kadulle käsi kädessä. Terassit ovat täynnä ihmisiä, bussit tulevat ja tekevät lähtöjään, ilma on elävä ja lämmin. Anna ja Frida kävelevät Mikonkatua toisilleen puhellen. Humalainen ryhmä poikia, alle kolmikymppisiä kaikki tyynni, tulee vastaan. ”Hoijoi, lesboja!” pojat huutavat. Anna ja Frida katsovat hämmentyneinä eteenpäin ja yrittävät ohittaa pojat mahdollisimman nopeasti. Kun se on tehty, Frida kiljahtaa. ”Joku noista kähmi mun takapuolta!”

Frida kääntyy hetkessä takaisinpäin ja näyttää keskisormea.

Annakin näyttää keskaria, vaikka keskarilla ei ole mitään vaikutusta. Ihmiset terasseilla, ympärillä, eivät näe muuta kuin tyttöjen reaktion.

Leena* seisoo Oopperan ratikkapysäkillä ja katselee aikatauluja. On aurinkoinen iltapäivä kesällä. Pysäkkiä kohti horjahtelee sotkuinen mies humalassa. Leena katsoo maahan koska on väsynyt eikä jaksa ruveta puheisiin kenenkään tuntemattoman kanssa. Mies tulee katokselle ja alkaa puhua alentavasti. Leena siirtyy katoksen alta aurinkoon. Hän on tullut töistä, ja koska lihakset tuntuvat raukeilta, alkaa hän venyttää käsiään taaksepäin. Yhtäkkiä jonkun sormet ovat oikealla rinnalla. Leena tarttuu vaistomaisesti käteen ja työntää sen pois, vaikka ei edes ehdi tajuta mitä tapahtuu. Humalainen mies työntää sormensa rinnalle uudestaan ja hymyilee leveästi. ”Täytyy koskettaa mansikkaa!” mies hihkuu. Leena käskee miestä häipymään. ”Mut ei saa, ei saa koskettaa”, nauraa mies. Vieressä seisova poika näkee kaiken, mutta ei sano mitään.

* nimi muutettu

On ilta Espoossa. Tiina* lähtee serkkunsa kotibileistä pois palatakseen Helsinkiin. Kello ei ole vielä kymmentä, ilmassa on syksyä, mätien lehtien hajua, tuulta. Hän kävelee bussipysäkille ja katselee tielle. Selän takaa alkaa kuulua naureskelua ja humalaista huutoa. Äänet tulevat lähemmäs. Alle kolmikymppisten poikien jengi ohittaa Tiinan. Kädet takertuvat Tiinan takapuoleen ja puristavat. ”Mitä helvettiä”, ajattelee Tiina ja sanoo sen myös ääneen. Pojat remahtavat nauramaan kuin ilmoittaakseen: ”Kyllä vaan, me tehtiin se!” Tiina ei tiedä mitä ajatella, hän on vihainen ja turhautunut. Kukaan pysäkillä seisoskelevista muista ihmisistä ei reagoi.

Anna on lähtenyt baarista. Hän seisoo Stockan edessä ratikkapysäkillä väsyneenä. On vähän koleaa, Aleksanterinkadun ryppyiset julkisivut hohtavat lampunvalossa. Ylhäällä rakennusten kattojen reunat jättävät juuri ja juuri tilaa mustalle taivaalle. Parikymppinen poika, äänestään, katseestaan ja hajustaan päätellen kovassa, kovassa humalassa, tulee Annan luokse ja ehdottaa seksiä.

Annaa kyllästyttää, hän toivoo pojan häipyvän. ”No ei”, hän sanoo pojalle muualle katsoen mutta tämä jatkaa keskustelua. ”Ootsä joku lesbo vai?” poika kysyy ja Anna vastaa olevansa. Poika ilahtuu: ”Hei otetaan kato sun tyttöystävä mukaan ja mennään meille.

Ollaan kolmistaan!” Anna voisi siirtyä, mutta voi myös samantien heittää jotain yhtä törkeää. Hän keksii itselleen pari mielikuvituskaveria ja sanoo: ”Mulla on parempi ehdotus.” Pojan ilme kirkastuu, hänen humalaa huojuva ryhtinsä paranee. Anna jatkaa: ”Mulla on kaksi homoystävää. Mennään yhdessä niiden luokse ja ne voi molemmat panna sua perseeseen.” Poika katsoo Annaa hiljaisena.

Vieressä seisova tyttö hihittää. “Sä oot sekopää”, sanoo poika ja menee muualle.

TOIMENPIDE 2006 • 9

Iloisten veronmaksajien vastaisku?

Teksti: Otto Bruun Kuva: Petra Boije

Suomi on eturyhmien luvattu maa. Absurdien liittojen nimistäkin voisi kirjoittaa oman juttunsa. Suomessa eturyhmiä ei myöskään ole mahdollista paeta. Vaikka et kuuluisi mihinkään järjestöön, on satoja yhdistyksiä, jotka epäsuorasti tekevät vaikuttamistöitä nimissäsi. Keitä järjestöt edustavat onkin vaikea kysymys, kun järjestön nimi viittaa oikeastaan kaikkiin kansalaisiin: Kuluttajat – Konsumenterna ry tai Veronmaksajat, viralliselta nimeltään Veronmaksajain Keskusliitto ry. Mihin tällaiset järjestöt itse asiassa pyrkivät?

Autoliitto: ”Autourheilua ja vastuuta ympäristöstä”

Autoliiton verkkosivujen mukaan Suomessa on 3,1 miljoonaa ajokortillista. Autoliitto on verkkosivujensa mukaan ainoa autonkäyttäjien kuluttajajärjestö Suomessa. Järjestö harjoittaa myös eturyhmänä vaikuttamistyötä ja edistää autoiluharrastusta. Verkkosivujen mainospuhe kuuluu: ”Haluamme toiminnallamme varmistaa sen, että henkilöauto on nyt ja tulevaisuudessa tasaveroinen vaihtoehto muiden liikkumismuotojen rinnalla. Ajoitpa sitten omalla autolla tai olitpa työsuhdeautoilija, Autoliitto toimii puolestasi!”

Autoliiton näkemys ei kuitenkaan ole mitenkään ehdottomasti autoilua kannattava: järjestö tuntee vastuuta myös ympäristöstä.

Liiton toimitusjohtajan Pasi Nieminen on aiemmin haastatteluissa todennut: ”Autoveron alentaminen olisi oikea ympäristöteko.”

Näkemys välittyy myös järjestön verkkosivuilta löytyvistä säännöistä, joissa peräkkäin mainitaan tavoitteiksi kansainvälinen ympäristönsuojelu ja kansainvälisen moottoriliikenteen ja matkailun edistäminen, autourheilua unohtamatta. Järjestön kotisivujen mukaan halvempi polttoaineen hinta ja matala autovero mahdollistaisivat uusien, ympäristöystävällisempien autojen käytön yleistymisen. Mutta kenen nimissä tämä mielipide lausutaan?

Veronmaksajat Veronmaksajain Keskusliitto ry vaati vuonna 2004 yksinoikeutta ”Veronmaksajat” -sanan käyttöön järjestön nimessä Patentti- ja rekisterihallitukselta. Järjestön nettisivuilla järjestö käyttää yleisesti nimeä Veronmaksajat.

Mihin tämän kaikkia veronmaksajia edustavan järjestön voimavarat käytetään? Veronmaksajain Keskusliiton sääntöjen mukaan ”Keskusliitto on veroa maksavien kansalaisten ja yhteisöjen järjestö”. Sen tarkoitus on toimia muun muassa ”verorasituksen pienentämiseksi” ja ”julkisten menojen supistamiseksi”. Veronmaksajain Keskusliitolla on noin 190 000 henkilöjäsentä.

Keskusliiton yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Esso, Helsingin Sanomat ja Kauppalehti, veronmaksajiahan nekin ovat.

Veronmaksajan edusta huolehditaan myös kymmenissä paikallisryhmissä ympäri Suomea. Veronmaksajain Keskusliiton luonnetta kuvaa, että järjestön edustajat ovat pelkästään vuonna 2005 toimittaneet Verohallitukselle 20 lausuntoa ja käyneet eduskunnan verojaoston kuultavana 17 kertaa.

Edustavuuden ongelma on Veronmaksajain Keskusliiton kohdalla erityisen vaikea, koska vaikkapa kaikkien yksityishenkilöiden ja yritysten edut tuskin ovat yhtenevät. Virallisestihan järjestö edustaa tietysti korkeintaan jäsentensä mielipiteitä.

Eturyhmät

Vuonna 2004 perustettiin myös Veronmaksajain Keskusliiton vakiintunutta asemaa kyseenalaistamaan Iloiset veronmaksajat -järjestö.

Iloisten veronmaksajien rekisteröityminen kesti kuitenkin yli vuoden, koska Veronmaksajain Keskusliitto teki valituksen uuden järjestön nimestä. Patentti- ja rekisterihallituksen sallivan päätöksen mukaan veronmaksajia ei voi edustaa mikään yksittäinen taho, kirjoitti Iloiset veronmaksajat iloisena tiedotteessaan. Iloiset veronmaksajat pyrkivät toiminnassaan nostamaan esille verojen maksamisen positiivisia ulottuvuuksia. Taistelu veronmaksajien edustamisesta on alkanut.

Veronmaksajien ja Kuluttajat – Konsumenterna ry:n kaltaisten järjestöjen olemassaolo herättää kysymyksen siitä, keitä kansalaisjärjestöt ylipäätään edustavat? Ongelma on ajankohtainen myös hämyisän vaikuttamistyön yhteydessä, esimerkiksi Euroopan unionissa, jossa jotkin tarkoituksenmukaisesti perustetut kansalaisjärjestöt ajavat rahoittajiensa ja liike-elämän etuja. Pitäisikö etuja tarjoavat ryhmät ja vaikuttamistyö pyrkiä erottamaan toisistaan? Vai pitäisikö vaikuttamistyötä tekevien järjestöjen rahoituksen olla julkista, jotta mahdollisista rahoittajista ja taustavaikuttajista olisi täysi selvyys? Eturyhmät ovat ainakin tällä hetkellä keskeisiä julkisen keskustelun herättäjiä, joten siinä mielessä järjestöjen rooli ei ole millään tavoin yksiselitteinen.

Eturyhmäyhteiskunnassa ”kuka ketäkin edustaa” on aina ajankohtainen kysymys, joka korostaa myös ryhmien sisäisen demokraattisuuden merkitystä. Argumenttien varaan rakentuva julkinen keskustelu voisi tarjota huomattavasti enemmän.

Veronmaksajain Keskusliitolla on noin 190 000 henkilöjäsentä. Keskusliiton yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Esso, Helsingin Sanomat ja Kauppalehti, veronmaksajiahan nekin ovat.

– demokratian ehto vai hämärää edustamista?

TOIMENPIDE 2006 • 10

TOIMENPIDE 2006 • 11

KUVA: ALINA MÄNTTÄRI

HYY-politiikkaan kuuluu jako poliittisiin ja ns. sitoutumattomiin ryhmiin. Näitä ”poliittisia” ryhmiä edustavat HYYn hallituksessa tänä vuonna Sitvas (2 paikkaa), HYYn Vihreät (2 paikkaa) ja Opiskelijademarit (1 paikka). Loput kahdeksan paikkaa hallituksessa on ”sitoutumattomilla” (Osakunnat, HYAL, HELP ja Snäf ). Tänä vuonna poliittisten ryhmien kannat ovat olleet harvinaisen lähellä toisiaan. Niinpä hallituksen iltakouluissa on koeäänestyksen tulos ollut aika ajoin 5–8, huolimatta siitä, että ”sittareiden” kanssa meillä on hyvin samanlaiset arvot. Hallituksen kokoukset ja päätöksenteko eivät ole tuntuneet tänä vuonna yhtä riitaisilta ja ristiriitaisilta kuin edeltäjämme meitä varoittivat. Lieneekö syy henkilökemioissa vai myös siinä, ettei oikeisto ole tällä kertaa mukana hallituksessa? Asioista on saatu päätettyä yllättävänkin hyvässä hengessä, eikä eriäviä mielipiteitä ole jätetty niin paljon kuin olisimme voineet kuvitella. Tämä ryhmien jako ”poliittisiin” ja ”sitoutumattomiin” onkin tuntunut välillä hieman keinotekoiselta.

HYYn hallituksessa olemme vaikuttaneet myös yhteiskuntaan: HYYn hallituksen jäsentä kuullaan ehkä vähän paremmin kuin riviopiskelijaa, joka haluaa äänensä kuuluviin. Tämä HYYn kansalaisjärjestörooli ei ole kaikkien HYYn edustajisto-

TOIMENPIDE 2006 • 12

ryhmien mieleen, mutta Sitvas on aina pitänyt sitä tarpeellisena osana ylioppilaskunnan toimintaa. Keväällä hedelmöityshoitolakiin vaikuttaminen tuotti myös jännittävän yhteistyön, kun sitvaslainen lähti eduskuntaan yhdessä tuhatkuntalaisen kanssa. HYYssä toimiessaan on joutunut miettimään, mikä on strategista ja kuinka päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Vaikuttamisen strategioista keskusteltiin myös HYYn kulttuurisektorin järjestämässä tilaisuudessa kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä.

Teksti: Miika Lauriala

Toisen meistä alkukevät meni koposektorilla (koulutuspoliittisella sektorilla) yliopiston opetuksen kehittämisohjelman työstämisen, kommentoinnin ja siitä lausumisen parissa sekä lukukausimaksuja vastustaessa muun muassa Sosiaalifoorumissa järjestetyn keskustelutilaisuuden muodossa. Toinen meistä taas on muun muassa päivittänyt HYYn toiminnallista tasa-arvosuunnitelmaa ja suunnitellut HYYn vuosijuhlaviikkoa. Kaiken kaikkiaan HYYn hallituksessa vaikuttaminen on tuntunut mielekkäältä, vaikka välillä onkin vaivannut kiire, stressi ja entistä täydempi kalenteri.

Toki kevääseen HYYn hallituksessa on mahtunut myös myrskyjä. Keväällä kolmannen ylioppilastalon tilaohjelmasta päätettäessä uhkasi hallituksen puheenjohtaja hallituksen kaatumisella kun näytti siltä, että osakunnat eivät saisi edustajistossa läpi haluamiaan neliöitä haluamissaan paikoissa. Tästäkin selvittiin ja nyt luottamus on taas hallituksessa korkeammalla.

Toimimisesta HYYn hallituksessa on tehnyt helppoa muun muassa se, että meitä sitvaslaisia on kerrankin ollut kaksi. On ollut joku, jonka kanssa puhua asioista etukäteen ja joku, joka kannattaa omia esityksiä. Myös yhteispeli HyViläisten kanssa on toiminut mainiosti. Harvemmin on tarvinnut jäädä yksin missään asiassa ja monessa hallituksen iltakoulun äänestyksessä on voitettu. Paikkamäärällä on siis ollut monta kertaa merkitystä. Vasemmistohallitus on tehnyt monia hyviä päätöksiä kokoustilaansa hallitsevan Mannerheimin muotokuvan alla.

Alina Mänttäri KUVAT: ILKKA HELA

HYYssä lopultakin vasemmistohallitus!

Tänä vuonna Sitvasilla on kaksi paikkaa HYYn hallituksessa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin mihin viime vuosina on totuttu. Osakuntien Maija Jäppisen johtamaa hallitusta onkin luonnehdittu myös vasemmistohallitukseksi. Tähän määrittelyyn ei ole syynä vain sitvaslaisten lukumäärä. Hallitusohjelmassa kun vaadimme muun muassa yksityisautoilun vähentämistä, vanhemmuuden kustannusten tasapuolisempaa jakamista, esteettömyyttä ja perustuloa. Kevään aikana on HYYssä keskitytty edunvalvontakysymyksissä EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille kaavailtujen lukukausimaksujen vastustamiseen ja opintorahavaikuttamiseen. Tämän lisäksi vasemmistohallituksemme on puolustanut muun muassa asunnottomien palvelukeskuksen rakentamista Hietaniemenkadulle ja hedelmöityshoitojen jatkamista sinkuille ja naispareille.

Helmutin

HYYn hallituksen jäsen Koulutuspolitiikka

Elina Vaahtera

HYYn hallituksen jäsen Kulttuuri ja tasa-arvo

Olimme opiskelijatovereiden kanssa jo pitkään ihmetelleet Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) passiivisuutta kulttuuriasioissa: Vanhan ylioppilastalon koomaa ja bändikämppien puuttumista.

Kun suunnitelmat uuden ylioppilastalon rakentamisesta alkoivat selkiytyä, heräsi tarve perustaa yhdistys ajamaan bändikämppien rakentamista uuteen taloon.

Helsingin ylioppilaiden elävän musiikin yhdistys Helmut ry perustettiin 13. huhtikuuta 2006 Vanhan musiikkisalissa. Paikalla oli parikymmentä aktiivia musiikin harrastajaa.

Yhdistyksen tavoitteeksi linjattiin toimiminen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä populaarimusiikin ja -kulttuurin edunvalvojana, bänditoiminnan ja -tilojen organisointikanavana. Nykyisin Helmutin jäsenmäärä on kivunnut jo yli sadan.

Helsingin bändikämppätilanne on tunnetusti toivoton.

Jonot esimerkiksi Kaapelin ja Nosturin bändikämppiin ovat kilometrin pituisia ja yksityisten bändikämppäfirmojen vuokrapyynnöt ovat kohtuuttomia.

Tilanne on kummallinen, koska esimerkiksi Helsingin läntisillä ja pohjoisilla teollisuusalueilla on jo pitkään ollut tyhjillään tuhansia neliömetrejä musiikin harjoittamiseen hyvin sopivaa tilaa. Kiinteistöjen omistajat eivät halua vuokrata tiloja, koska pelkäävät nuorten sotkevan tiloja ja vuokrien jäävän maksamatta.

Ratkaisuna kiinteistönomistajien luottamuspulaan voisi olla Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämä bändikämppien välitystoimisto, joka toimisi neuvotteluelimenä kiinteistönomistajien ja nuorten muusikoiden välillä.

Tukholmassa kaupungin nuorisotoimi on jo pitkään välittänyt bändikämppiä nuorille. Myönteinen esimerkki löytyy myös niin läheltä kuin Heinolasta, missä kaupunki osti ja kunnosti teollisuuskiinteistön ilmaisiksi bändikämpiksi nuorille. Apulannan kotikaupungissa oli rohkeutta ja näkemystä auttaa nuoria muusikoita.

Bändikämpät voidaan nähdä myös investointeina. Ne luovat suomalaisten kaupunkien kulttuurielämään energiaa, iloa ja elämää, ja parhaimmillaan tuovat myös mainetta ja mittavia verotuloja. Sosiaalista hyötyä syntyy siitä, että sekoilun ja vetelehtimisen sijaan nuoret viettävät aikaa bändikämpillä, luovat uutta ja musisoivat.

Helmut ry päätti heti aluksi pistää kotitontin eli ylioppilaskunnan bändikämppäasiat kuntoon. Helmutin puheenjohtaja Niklas Piiparinen piti puheen HYYn edustajiston kokouksessa 20. huhtikuuta 2006, ja äänestyksen jälkeen edustajisto päätti rakentaa tulevalle ylioppilastalolle aiemmin suunnitellun kahden sijasta neljä bändikämppää.

Syksyllä 2006 Helmut järjestää Vanhan Kuppilassa joka toisena keskiviikkona ohjelmaa. Luvassa on bändi-iltoja, musiikkivisoja ja keskustelutilaisuuksia.

Tulevia bändikämppiä hallinnoi Helmut, ja suunnitelmissa on myös luoda bändipankki, jota HYYn järjestökenttä voi hyödyntää omissa tapahtumissaan. Pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuuluu oman julkaisutoiminnan aloittaminen. Tähtäimessä ovat myös Helsingin keskustassa tyhjillään olevat tilat, jotka soveltuvat treenikämpiksi.

Helmutin voima on sen aktiivinen jäsenistö, joka innolla ja näkemyksellä suunnittelee ja toteuttaa tulevia tapahtumia.

Jäsenet ovat harjaantuneet kulttuurin ja elämänkoulun eri aloilla ja laajalla sekä aktiivisella jäsenistöllä on etunaan myös sosiaalisen verkoston laajuus. Yhdistävä tekijä meillä kaikilla on rakkaus musiikkiin ja intohimo kokea elävän musiikin energiaa, iloa ja voimaa.

Teemme töitä sen eteen, että jäsenistömme kasvaa ja saamme mukaan aktiivisia toimijoita. Monella tätä lehteä lukevalla on varmasti ideoita Helsingin kulttuurielämän rikastuttamiseksi.

Kehotan jokaista itsensä potentiaaliseksi helmutiksi tunnistavaa ottamaan yhteyttä meihin. Tervetuloa mukaan!

Syksyn 2006 Helmutin ohjelma Vanhan Kuppilassa 11.9. Avajaiskarnevaalit Porthaniassa – Helmutilla esittelypöytä 20.9. Latin Cool: Helmutin klubi Vanhalla 4.10.

Musavisa Vanhalla 18.10.

Klubi, teemana rock 1.11.

Musavisa 15.11. Elektronisen musiikin klubi 29.11.

Musavisa 5.12. Itsenäisyyspäivän aaton bileet 13.12. Syksyn päätösklubi LISÄTIETOJA http://www.helsinki.fi/jarj/helmut/

TOIMENPIDE 2006 • 13

Helsingin yliopiston opiskelijajärjestöt julkaisevat yli sataa erilaista lehteä.

Lehtien sisältö ja näkökulma vaihtelee opiskelijahuumorista korkeatasoiseen taide-, tiedeja poliittiseen journalismiin.

Useimmissa lehdissä esitellään myös tieteenalan uutuuksia; diskurssia ja kirjallisuutta.

YLI SATA LEHTEÄ eidote

Teksti: Miika Lauriala Synkooppi-lehden päätoimittaja

Policy Opiskelijalehtiin liitetään valitettavan usein ennakkoluuloja, kuten amatöörimäisyys, sisäpiirihuumori, opiskelijaporsastelu, lehden huono taitto, sotkuisuus jne.

Tämä ei ole totta. Lyhyen tutustumiskierroksen jälkeen on helppo todeta, että ylivoimaisesti suurin osa lehdistä on sivistäviä ja asiallisesti taitettuja julkaisuja. Lehtien fiilis on raikas ja rohkea, sisältö parhaimmillaan haastava, sivistävä ja viihdyttävä.

Jos olet lukijana kyllästynyt päivän totuuteen (Hesari vrt. Pravda) ja sen tulevien toimittajien puuhamaahan (Ylioppilaslehti), uusliberalistiseen liturgiaan (Suomen Kuvalehti, Talouslehti jne.), kulttuuripönötykseen (Taide, Rondo jne.), trendiperseilyyn (Läs, City, Image jne.) sekä niin sanottuun harmaaseen tiedonvälitykseen (Ilta-, Seiska-, paikallis-, mainos- jne. miksi metsää kaadetaan näiden takia? -lehdet), tartu opiskelijalehteen. Sieltä löytyy kaikki, ja paljon enemmän.

Opiskelijalehdet eivät nuole, sensuroi, tai vääristele. Opiskelijalehtiä eivät sido lehtien omistajat ja mainostajat, niitä ei toimiteta itsesensuurin kurimuksessa. Opiskelijalehtiä ei ole sidottu taidepolitiikkaan, päivänpolitiikkaan, alan kollegoihin, myyntilukuihin, pörssikursseihin, Matti Nykäsen tai Vanhasen elämään. Opiskelijalehdet kirjoittavat sellaisista aiheista ja asioista, mitä ei yksinkertaisesti löydy valtalehdistöstä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ei lehtikentästä välitä. HYY laski viime vuonna tukien määrän puoleen (40 tuhannesta 20:een euroon) ja käytännössä lopetti tuen kokonaan, sillä vuoden 2006 tukea ei ole vielä maksettu, vaikka eletään jo syyskuuta.

Suhteetonta on myös se, että ylioppilaskunnan ”virallisen äänitorven” Ylioppilaslehden vuosibudjetti on reilusti yli 200 000 euroa, eli kymmenkertainen muiden lehtien yhteensä nauttimaan tukeen verrattuna.

Jos HYY ei priorisoi lehtitukea nykyistä korkeammalle, tulisi ylioppilaskunnan joko laskea opiskelijapalveluihin (sis. lehtituet) tarkoitettua jäsenmaksua, ja / tai mahdollistaa oman järjestölehden tilaaminen vaihtoehtona Ylioppilaslehdelle.

Tässä vain lyhyt esittelykierros ylioppilaskunnan lehtiin, lisää löytyy HYYn nettisivujen järjestöpalstan kautta ja useimmista lehdistä on tarjolla nettiversiot. Lehtiin voi tutustua myös Opiskelijakirjaston lehtiosastolla, missä niillä on oma osastonsa. Lisää kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä löytyy myös Kultti ry:n sivuilta:

http://www.kultti.net/kultti.html

Valtio-opin opiskelijoiden Policy-lehdessä kirjoitetaan ennakkoluulottomasti koti- ja ulkomaanpolitiikan taustoista ja tapahtumista. Numerossa 2/2006 käsitellään uutta ulkopoliittista tutkimusta, urheilun arvovallankumousta, talouden ja politiikan vastakkainasettelua, sekä haastatellaan Helsingin uutta kaupunginjohtaja Jussi Pajusta. Tyylikkäästi taitetussa lehdessä on teräviä kolumneja ja paljon huumoria.

Eidote on taidehistorian opiskelijoiden lehti, jossa käsitellään kuvataiteita ja arkkitehtuuria sekä näiden filosofiaa, estetiikkaa, historiaa ja leikkauspisteitä todellisuuteen. Lukemassani numerossa valotetaan typografiaa ja katutaidetta, haastatellaan suomalaisia kuvataiteilijoita ja esitellään Wienin taide-elämää. Taitto on juuri niin häikäisevää kuin taidehistorian opiskelijoilta voi edellyttää.

http://www.helsinki.fi/jarj/eidos/eidote.html

http://www.voo.fi/policy/policy206.htm

inter vivos Inter Vivos on oikeustieteen opiskelijoiden tiedekuntajärjestö Pykälä ry:n jäsenlehti. Vuoden 2006 ensimmäisen numeron teemana on kansainvälistyminen ja globalisaatio. Lehden parasta antia ovat analyyttiset, juridiikan näkökulmasta kirjoitetut artikkelit maailman kauppajärjestö WTO:n toiminnasta, Tanskan Muhammed-kiistasta ja toisaalta Finnairin sopeutumisesta maailman lentomarkkinoille. Lehdessä on lisäksi opiskelijoiden raportteja Meksikosta, Berliinistä ja Etelä-Afrikasta. Mukana on myös lautapelejä ja opiskelijabileiden glitteriä. Lehti on hienosti taitettu ja levikki huimat 1900.

http://www.pykala.fi/intervivos.php

kyyhkynen Teologian ylioppilaiden tiedekuntajärjestön julkaisemassa Kyyhkynen-lehdessä on kirjoituksia kirkon media-ongelmista, saatananpalvonnasta ja kirkkopolitiikasta.

Lehdessä kirjoitetaan avoimemmin ja rohkeammin kuin yhdessäkään kirkon virallisista julkaisuista. Kyyhkysessä on haastatteluja, kolumneja, sarjakuvia, arvosteluja ja ”asiaa teologiasta ja elämän todellisuudesta”. Levikki kunnioitettavat 1800.

leväperäinen Ympäristötieteiden opiskelijoiden Leväperäinenlehdessä kirjoitetaan uraanikaivoksista, lintuinfluenssasta, Kuubasta, Sambiasta, ympäristönsuojelijan identiteetistä ja kulutuskulttuurista. Taitto on hippimäisen sööttiä ja levikki useimpien opiskelijalehtien tavoin pienehkö, eli 170.

http://www.helsinki.fi/jarj/myy/levis

http://www.tyt.fi/kyyhkynen.php

käkriäinen&teema alterations groteski Groteski on viestinnän opiskelijoiden rohkean tasokas julkaisu. Vuoden 2006 ensimmäisessä numerossa on kirjoituksia prostituution asiakkaista, VR:n junien vessoista, katusoittajista, cover-bändeistä ja lehden takakannessa on seitsemän räävitöntä pilakuvaa Jorma Ollilasta. Lehden taitto päihittää minkä tahansa aikakauslehden.

Helsingin yliopiston roolipelaajien Alterations-lehti esittelee erilaisia roolipelejä, kuten Sin Cityä, ja tarjoaa suomalaisia satuolentoja pelikäyttöön. Lehdessä on pelisuunnittelijoiden haastatteluja ja artikkeli siitä, kuinka roolipelaamisen voi aloittaa myös aikuisena.

Lehden nettisivuilla syytetään lehtituen katkaissutta ylioppilaskuntaa lehden julkaisun keskeytymisestä.

Kirjallisuustieteiden opiskelijat julkaisevat kahta mainiota lehteä, kotimaisen kirjallisuuden opiskelijat Käkriäistä ja yleisen kirjallisuuden opiskelijat Teemaa. Molemmissa on runsaasti artikkeleita, esseitä ja arvosteluja kulttuurin kentältä sekä opiskelijoiden itse kirjoittamia runoja ja novelleja.

Lyhyen tutustumisen perusteella molemmat haastavat kiinnostavuudessaan mennen tullen esimerkiksi Parnasson.

http://www.helsinki.fi/jarj/katharsis/teema http://www.helsinki.fi/jarj/putkinotko/lehti/lehti.htm

http://www.arkkikivi.net/alterations

http://www.valt.helsinki.fi/blogs/groteski

TOIMENPIDE 2006 • 14

TOIMENPIDE 2006 • 15

HELA KUVA: ILKKA

Avoimuutta ylioppilaskuntaan TOIMENPIDE 2006 • 16

Otto Bruun

Sitvasin edustajistoryhmän varapuheenjohtaja

Tervehdys pienestä, korkeimmasta päättävästä elimestä: Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistosta. Vuoden edustajiston kokouksissa istuneena olen ehtinyt oppia keskeiset käsitteet ”kehys”, ”tilaohjelma” ja ”omistajastrategia”, ah, niin perinteisessä ylioppilaskunnassamme. Mutta miten valtaa käytetään ja kuinka demokraattinen HYY oikeastaan onkaan?

Sitkeä huhu 1960-luvulta kertoo, että silloin opiskelijat ajoivat ”yksi jäsen, yksi ääni” -periaatetta yliopiston päätöksentekoon. Tällöin opiskelijat olisivat konkreettisesti ottaneet suuren vastuun päätöksistä. Aika rohkeaa, eikö?

Nykyään päätöksentekotavat ovat ehkä paljon vähemmän HYYssä esillä kuin aikaisemmin. HYY kyllä tukee järjestöjä myöntämällä tiloja ja varoja moniarvoiseen toimintaan, myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Rakennetaan myös uusia tiloja, joissa voidaan toteuttaa yhä useampia kulttuuriprojekteja. Hyvä niin.

Asioista päätettäessä vallitsee kuitenkin teknokraattinen asenne monien ylioppilaskuntavaikuttajien joukossa: Asiantuntijan sana on laki, ja edustajiston rooli on lähinnä muokata ehdotuksia pintapuolisesti. On myös ihmeellistä, että edustajistossa kunnon keskustelu tuntuu heräävän vasta, kun jonkin edustajistoryhmän taustajoukkojen omat edut ovat vaarassa. Avoin argumentaatio ja avoimet vaihtoehdot ovat demokraattisen ylioppilaskunnan edellytyksiä. On myös mielenkiintoista, että edustajiston jäsenten talouskoulutuksesta vastaavat osin pankkien toimihenkilöt.

Yliopistohallinnossa demokratiakysymykset ovat myös vajavaisesti esillä. Virkanimityksissä edustukseen perustuvien tiedekuntaneuvostojen yli voidaan kävellä milloin vain kanslerin toimesta. Samoin yliopistojen autonomia on kyseenalaistettu esimerkiksi henkilökunnan siirtyessä uuteen palkkausjärjestelmään (UPJ). Ylioppilaskunta on seurannut näitä muutoksia, mutta olisiko myös syytä pohtia, miten yliopistojen hallintoa tulisi uudistaa, jotta henkilökunnan ja opiskelijoiden ääni välittyisi vahvempana.

Vaikka ylioppilaskunnan ääni on julkisuudessa usein ja vahvasti esillä, olisi syytä painottaa myös prosessi-kysymyksiä päätöksenteossa. Onko asioiden valmistelu avointa, selvitetäänkö aidosti vaihtoehtoja ja onko asioista päättävillä mahdollisuuksia perehtyä käsiteltäviin kysymyksiin.

Nämä asiat eivät ole itsestään selviä, eivätkä ne ratkea säädöksillä, vaan jatkuvalla demokratian prosessien tarkkailemisella. Demokratia ei ole tapahtuma, eikä edustuksellisuus riitä. Radikaalimpi ylioppilaskunta edellyttää paitsi tiukkoja poliittisia linjauksia, myös asioiden politisoimista ja muotokysymysten huomioimista.

Karl Marx -seura

Keväällä 1997 perustetun Karl Marx -seura ry:n tarkoituksena on edistää Karl Marxista lähtevän ajatteluperinteen tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua. Seura pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoisia näkökulmia eri tieteenalojen ongelmiin sekä ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Seura haluaa yhdistää kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita dialektisen ajattelutradition ongelmista sekä vaihtoehtoisista yhteiskunta- ja taloustieteellisistä teorioista. Seura ei ole puoluepoliittinen eikä se edellytä jäseniltään muutenkaan maailmankatsomuksellista sitoutumista.

Seuran toimintamuotoja ovat mm. tieteellisten ja tiedettä popularisoivien seminaarien järjestäminen, jäsenillat, julkaisutoiminta sekä yhteydenpito kansainväliseen Marx-tutkimukseen. Syksyllä 2006 seurassa on noin 140 jäsentä, joista suuri osa yliopisto- ja tutkijamaailmasta.

• Tarkempaa tietoa on seuran kotisivuilla http://www.marx-seura.kaapeli.fi, joilta löytyvät mm. säännöt ja yhteystiedot.

• Karl Marx -seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä vapaamuotoinen jäsenhakemus postitse tai sähköpostitse yhdistyksen sihteerille (ks. www-sivut). Jäsenmaksu on tällä hetkellä 20 e, työttömiltä ja opiskelijoilta 8 e, tukijäsenmaksu 40 e.

TOIMENPIDE 2006 • 17

Kuori palsternakat, leikkaa noin sentin paksuisia viipaleita ja keitä ne puolikypsiksi. Pyöritä viipaleet jauhoissa, joihin on sekoitettu suola sekä vapaavalintaisesti mausteita. Perusmaku on hyvä, mutta oma suosikkini oli ryyditetty sitruunapippurilla. Paista pannulla öljyssä ruskeiksi. Voit valmistaa muista juureksista paistikkaita samaan tapaan.

Palsternakkasiipaleet • 4 palsternakkaa • 2 rkl jauhoja, korppuisia tai vähemmän • 1 tl suolaa + mausteita maun mukaan, esim. rakuunaa ja sitruunapippuria + öljyä

Palsternakka on valkea, muodoltaan porkkanaa muistuttava juures. Maultaan se on makeahkon pähkinäinen.

Palsternakka sopii keittoihin, muhennoksiin, pihveihin, salaatteihin ja raasteisiin.

palsternakka

Pese vihannekset. Kuori ja pilko artisokat, porkkanat ja selleri. Jos et pidä selleristä, laita tilalle jotain juuresta, josta pidät. Kuori ja suikaloi sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja ruskista kasviksia kevyesti. Lisää mausteet ja tarvittaessa vähän vettä. Hauduta miedolla lämmöllä kypsiksi.

Maa-artisokkaa hyvässä seurassa • noin puoli kiloa maa-artisokkia • 300 g porkkanaa • 2 sipulia • 100 g selleriä + öljyä + suolaa + rakuunaa + persiljaa + tuoretta basilikaa + tilkka vettä

Hyvin hallaa kestävä maa-artisokka on maultaan mieto ja makeahko. Se on pikemminkin mukulakasvi kuin juures. Maa-artisokka kasvaa 2,5–3,5 metriä korkeaksi ja sen harmahtavanruskeat mukulat kasvavat 4–8 cm:n pituisiksi epäsäännöllisen muotoisiksi suipeloiksi. Runsaasti hiilihydraatteja sisältävää kasvia voi käyttää esimerkiksi perunan tapaan keitettynä.

Artisokka

Syyskuun alussa ilmestyy mainio opas lähiruoan maailmaan. Lähiseudulla kasvatetun kasvisruoan suosiminen on oiva valinta ilmastonmuutoksen ja ylikulutuksen rasittamassa maailmassa. Voit samalla kertaa säästää ympäristöä, vapauttaa eläimet ja ihmisetkin voivat hyvin.

Kirja tarjoaa 250 huolella testattua reseptiä. Ohjeet on jaoteltu raaka-aineiden mukaan sato- ja talvikauteen. Reseptien lisäksi kirjassa on tietoa mm. lähiruoan yhteyksistä demokratiaan

200 s. MULTIKUSTANNUS 2006.

sekä neuvoja energiaa säästävään ruoanlaittoon ja ravinto-opillisesti tasapainoisen kasvisruokavalion koostamiseen. Piirroskuvitetun teoksen kaikki ohjeet ovat vegaanisia.

Kirjasta löytyy kaikkea, mitä ei tule ajatelleeksi näiltä leveysasteilta löytyvän. Kirjassa tutustutaan esimerkiksi spelttiin ja öljysiemenhamppuun. Entä miltä kuulostaisivat tattipelmenit, härkäpapu-juurespihvit ja raparperijäätelö? Viimeinen keittiössä kuorii artisokat!

Härkäpapua sarvista – Herkullista kasvisruokaa läheltä.

Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi:

TOIMENPIDE 2006 • 18 TOIMENPIDE 2006 • 19

Kuori mustajuuret ja leikkaa ne parin sentin paloiksi. Keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kuumenna toisessa kattilassa öljy ja sekoita siihen jauhot ja kauramaito. Keitä seosta muutama minuutti ja lisää siihen yrttisuola ja persilja. Lisää kattilaan mustajuuren palat ja jonkin verran keitinlientä. Keitä kymmenen minuuttia. Lisää kaurakerma keittoon.

Mustajuurikeitto • noin kilo mustajuuria • 1 dl öljyä • 1 dl vehnäjauhoja • 8 dl kauramaitoa • 1 dl kaurakermaa + yrttisuolaa + persiljasilppua

Sikurikasveihin kuuluva mustajuuri on 10– 50 cm pitkä ja pari senttiä paksu kasvi. Mustan kuoren alta paljastuu valkoinen malto.

Maukas kasvi tummuu kuorittuna, mitä voi estää säilyttämällä sitä sitruunamehulla terästetyssä vedessä. Mustajuuri ei kasva Suomessa luonnonvaraisena, mutta menestyy viljeltynä hyvin pohjoisessakin, sillä se kestää hyvin kylmää.

mustajuuri

Muista myös nämä: retiisi retikka punajuuri keltajuurikas valkojuurikas piparjuuri

Voit valmistaa kaikista juureksista myös pyöryköitä korppu- tai soijajauhojen ja mausteiden avulla. Keitä ja hienonna juurekset, sotke jauhot ja mausteet sekaan ja pyörittele palloja pannulle tai pellille.

Nauris on veikeä kasvi suurine pyöreine mukuloineen. Vanha Keski- ja Pohjois-Euroopan viljelykasvi nauris ei valitettavasti kestä pitkää säilytystä. Jo muinaissuomalaisten tuntemasta nauriista saa kuitenkin maukasta ruokaa. Sovella vaikka lanttulaatikon ohjetta. Raasta myös raasteeksi tai pistä pataan.

nauris

Kuori lantut ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Soseuta lantut ja lisää muut aineet. Kaada seos voideltuun vuokaan ja laita laatikon päälle korppujauhoja. Paista noin tunti 175 asteessa.

Lanttulaatikko • noin kilo lanttua • vettä ja suolaa • 1 dl korppujauhoja • 1–2 dl kauramaitoa • 2 rkl siirappia • 0,5 tl inkivääriä • 0,25 tl muskottia • 0,5 tl valkopippuria + suolaa + öljyä ja korppujauhoja

Hyvin säilyvä lanttu on hieman litistetyn pallon muotoinen. Unohda vetiset lantunpalat keitossa ja tee vaikka lanttupiirakkaa tai -laatikkoa. Lanttu on myös erinomaista esimerkiksi leivän päälle höylättynä.

Lanttu

Teksti: Elina Turunen Kuva: Petra Boije

Oletko tottunut valmistamaan ruokasi ulkomaisista vihanneksista? Oletko joskus ymmälläsi, kun UniCafen ruoassa käytetään bataattia, paprikaa tai muita kasviksia, joita ei Suomessa ainakaan kasvihuoneetta kasva? Kotimaisia juureksia käytetään nykyään hyvin vähän, vaikka niistä olisi helppo valmistaa maukasta ekologista lähiruokaa. Kotimaiset juurekset ovat myös loistava pohja kaukomaiden mausteilla ryyditetylle ruoalle. Toimenpide testasi kotimaiset juurekset.

Mullan alta

KENKÄÄ

KESKUSTATUNNELILLE! OLEMME VAARASSA. HELSINGIN KESKUSTA ON AUTOTUNNELIUHAN ALLA. PELTILEHMÄTERRORISMIN LISÄÄMINEN SAATTAA SAADA YLI 300 MILJOONAN EURON AVUSTUKSEN JULKISISTA VAROISTA. RAUHANOMAINEN KAMPPAILU HELSINGIN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TULEVAISUUDEN PUOLESTA ON KÄYNNISSÄ.

Teksti: Pähkinä Katainen Jo vuosikaudet Helsinki on pystytty pitämään autotunnelittomana, huolimatta autoilijoiden eturyhmien kasvavasta painostuksesta.

Mutta nyt kriittiset hetket ovat käsillä, sillä Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö päätti 20.3.2006 laatia keskustatunnelin rakentamisen mahdollistavan asemakaavan. Vielä on toivoa, sillä ennen kuin tunnelia on mahdollista alkaa rakentaa, siitä on tehtävä päätös kaupunginvaltuustossa.

Siksipä viime syksynä syntynyt Kenkää keskustatunnelille -kansalaisliike kerää nimiä kunnallisaloitteeseen, jossa esitetään noin 330 miljoonaa euroa maksavasta keskustatunnelihankkeesta luopumista ja näiden varojen käyttämistä joukkoliikenteeseen ja kävelykeskustan toteuttamiseen. Keskustatunnelin väitetyt edut saavutetaan edullisemmin, saasteettomammin, tasa-arvoisemmin ja kestävämmin hyvillä joukkoliikenneinvestoinneilla ja muutenkin rationaalisella kokonaisvaltaisella liikennepolitiikalla.

Hyvän paikallisliikennepolitiikan tulevaisuutta helpottaisi huomattavasti, jos Helsinki toteuttaisi kaavoitustaan ja politiikkaansa kestävän kehityksen toimintaohjelmansa mukaisesti.

Ohjelmassa Helsinki lupaa panostaa Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämisessä hiilidioksidipäästöjen ja ympäristöhaittojen vähentämiseen ja “Helsinki pyrkii omalta osaltaan henkilöautosidonnaisuuden ja moottoriajoneuvoliikenteen määrän vähentämiseen sekä joukkoliikenteen osuuden lisäämiseen.”

Miksi kategorinen ei autoistamiselle?

Nelipyöräiset ilmastotuholaiset, eli autot, ovat ongelma. Niiden runsas määrä ja käyttö tuhoaa ympäristöä, tuottaa saasteita, tuo mukanaan liikenneturmia ja terveysongelmia sekä kiihdyttää päästöillään tappavaa ilmastonmuutosta. Se taas lisää esimerkiksi metsäpaloja, joiden savuttama ilma lienee tullut viime aikoina monille tutuksi.

Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä lähes viidennes tulee liikenteestä. Etenkin siksi on hullua, kuinka ruuhkissa jaksetaan junnata jopa älyttömissä (junttiauto.com) city-maastureissa pakokaasuja tuprutellen, etenemisvauhdin ollessa negatiivinen. Ruuhkia ei ratkaista rakentamalla autoilijoille lisää tilaa liikkua ja pysäköidä, vaan rajoittamalla rajustikin ruuhkien syntyä irrottautumalla irrationaalisen individualismin ilmentymästä, yksityisautoilun ihannoimisesta.

Rationaalisen liikennepolitiikan toteuttaminen tulevaisuuden ehdoilla ihmisten hyväksi vaatii nykyistä kokonaisvaltaisempaa käsitystä yhteiskunnallisen toiminnan tarkoituksesta ja vaikutuksista. Yhteiskunnallisten ratkaisujen pyhä päämäärä ei ole elämän kaupallistaminen, liikenteessä ja kaavoituksessa kauppakeskustaminen, vaan kriittisen tarkastelun kestävä oikeudenmukaisuus, elämän perusedellytysten pelastaminen ja elämänlaadun parantaminen. Siksi meidän tulee mitä pikimmiten kääntää kehitys kevyt- ja joukkoliikennepainotteiseksi.

Toimintaa!

Kenkää keskustatunnelille -liike, tuttavallisemmin KeKetu, perustettiin puolustamaan joukkoliikennettä ja siten sen tavoitteena on estää keskustatunnelin rakentaminen, sillä tunneli kasvattaisi yksityisautoilua ja ruuhkia, ja siten heikentäisi joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Huolestuneisuus liikenteen kehittämisen suunnasta on saanut liikkeeseen mukaan toimijoita muun muassa Helsingin seudun Maan ystävistä, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksestä, Tulevaisuuden Voimasta, Dodosta, Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistöstä, Sitoutumattomasta vasemmistosta sekä järjestöttömiä pakottavasta tarpeesta vaikuttaa joukkoliikenteen puolesta.

Vajaa vuosi sitten KeKetu luovutti kaupunginvaltuustoryhmille kirjeen, jossa pyydetään kaupunginhallitusta lopettamaan tunnelihankkeen suunnittelu. Liike järjesti myös keskustelutilaisuuden Keskustatunneli, länsimetro vai Raide-Jokeri?

– Mihin liikennerahat Helsingissä? Kansalaisliike osallistuu erilaisiin tapahtumiin ja järjestää niitä, tarjoaa kanavan kuntalaisten mielipiteille ja kerää nimiä kunnallisaloitteeseen.

Keskustatunnelin vastustaminen on ollut jo monia vuosia sivuteemana Helsingissä järjestetyillä saasteettomien liikkujien tunnetuilla Critical Mass -kulkueilla. Mutta esimerkiksi jo 3.8.2000 kulkueen pääteemaksi oli otettu autotunneliton keskusta ja kulkuetta varten askarreltu banderolli onkin kulkenut siitä lähtien uskollisesti mukana.

Myös kuluvan vuoden Critical Mass -kulkueissa pääteemana on ollut keskustatunneliton Helsinki.

Täksi vuodeksi on vielä lisää luvassa, sillä Kenkää keskustatunnelille -liikkeen suunnitelmiin kuuluu liikenneaiheisen seminaarin järjestäminen Vanhalla ylioppilastalolla marraskuussa. Kenties tapaamme siellä!

Lisätietoa Kenkää keskustatunnelille -liikkeestä:

www.keskustatunneli.fi

Kunnallisaloite:

www.adressit.com/keskustatunneli

MIKÄ KESKUSTATUNNELI? • asemakaava mahdollistaa keskustatunnelin rakentamisen, hyväksytty 20.3.2006

KESKUSTATUNNELI • lisää yksityisautoilua keskustaan ja läpikulkuliikennettä • lisää pysäköintiä • lisää kasvihuonekaasupäästöjä • lisää eriarvoisuutta liikenteessä • vähentää joukkoliikenteen houkuttelevuutta

• autoliikennetunneli alittaa Helsingin keskustan Länsiväylän itäpäästä Sörnäisten rantatien mukaisesti joko Haapaniemenkadulle (tunnelin pituus 3,4 km) tai Vilhonvuorenkadulle (4,3 km) • liittymiä katuverkkoon Kampissa, Pohjoisella ja Eteläisellä Rautatienkadulla, Töölönlahdenkadulla ja Siltavuorenrannassa • liittymiä myös keskustan huoltotunneliin, Sanomatalon huoltoon ja pysäköintilaitoksiin Forumiin, Kamppiin, Elieliin ja suunniteltuun Mannerheimintien pysäköintilaitokseen • hinta ilman arvonlisäveroa tai liittymiä pysäköintilaitoksiin ja huoltotunneliin: 274–328 miljoonaa euroa

TOIMENPIDE 2006 • 20

TOIMENPIDE 2006 • 21

Teksti: Alina Mänttäri Kuva: Riikka Palonen Kirjoittaja on sitvaslainen taidehistorian ja teatteritieteen opiskelija

Linnan hahmot, tarina ja kuvat sidostuvat paitsi KOM-teatterin oman historian vuosiin – myös uuteen aktivismiin, globalisaatiokritiikkiin, toukokuuhun 2006 VR:n makasiineilla ja 2000luvun irtisanomisiin.

Loppukesän elokuinen ilta Suomenlinnan kesäteatterissa. Ilmassa Venäjältä tulevaa metsäpalojen savua ja illan tiivistyvää kosteutta. Katsomossa istuu rinta rinnan kulttuuriväkeä, punavihreitä nuoria aktivisteja ja poliitikkoja sekä porvarillisia rouvia ja herroja, jotka ovat onnistuneet saamaan lipun useiden kuukausien ajan loppuunmyytyyn esitykseen. Lavalla pauhaa KOM-teatterin 35-vuotisjuhlanäytelmä, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.

Suomenlinnan teatterin vallit näytelmän esityspaikkana tuovat Suomenlinnan vankileirin, ammutut punaiset ja vuoden 1918 suoraan tämän päivän ihmisen tajuntaan. Esityksessä näytelmän punaiset torpparit kuolevat saman Suomenlinnan muureilla katsojat mykistäen. KOM-teatterin Täällä Pohjantähden alla (ensi-ilta 7.6.2006) on väkevä ja katsojaa säästämätön tulkinta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kahden ensimmäisen osan pohjalta.

Esitys täyttää odotukset. Pekka Milonoffin ohjaus, Eeva Ijäksen lavastus sekä näyttelijäntyö ensimmäisessä ja toisessa komilaisten polvessa, ovat taattua KOM-laatua – ehkä jopa hiukan tavallista vahvempaa sellaista. Erityisesti Juho Milonoff Akselina, Eeva Soivio Elinana ja Lotta Lindroos Laurilan Elmana ovat tuoreita ja voimakkaita tulkintoja suoraan sydämestä.

Esityksen ensimmäinen puoliaika alkaa odotetusti siitä kuinka alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Ennen väliaikaa päästään iloitsemaan Akselin ja Elinan häistä sekä nousevasta työväenliikkeestä. Toinen puoliaika marsittaa lavalle kansalaissodan, punakaartin, kuoleman, punaliput, vääryydet, jäähyväiset ja lopulta Akselin ja Elinan värisyttävän jälleennäkemisen.

Keskeinen osa esitystä on Kalle Chydeniuksen musiikki, työväen-laulut ja näyttelijöiden luoma äänimaailma. Laulut ovat väkeviä ja lihallisia. Kivillä ja klapeilla aikaan saadulla äänitaustalla ja näyttelijöiden itse tuottamilla äänillä esityksestä tulee voimakas.

Esitystä kantaa kirpeä joukkovoima, niin joukkokohtauksissa kuin muutaman hahmon kohtauksissa, joita muut hahmot kantavat taustalla muun muassa äänimaailmalla ja liikkeellä. Katsomossa eturivin

Akseli Koskela ja pentinkulmalaisia.

Yhä alla pohjantähden ja punalipun punavihreiden tekee mieli mennä mukaan näytelmään. Paikoin eräs katsojista uskaltaa jopa laulaa mukana. Katsoja tuntee olevansa osa kollektiivista tunnetta – kulkevansa saman punalipun ja saman Pohjantähden alla kuin näyttelijät lavalla.

Helsingin Sanomien kritiikissä (9.6.2006) Kirsikka Moring kirjoittaa, että Täällä Pohjantähden alla -näytelmän esittäminen ei enää ole tabu eikä kukaan enää poistu loukattuna katsomosta. Ei ehkä loukattuna, mutta osa eri tavalla koskettuneena kuin toiset. Toiset eri

TOIMENPIDE 2006 • 22

syistä kuin toiset. Näytelmällä on kuitenkin vielä uutta annettavaa ja on uusia sukupolvia, jotka ovat valmiita ja innokkaita tuota annettavaa itseensä imemään. Myös nuoret haluavat muistaa ja ajatella sekä rinnastaa kansalaissodan tapahtumia oman aikamme ongelmiin.

Esityksen käsiohjelmassa Linnan hahmot, tarina ja kuvat sidostuvat paitsi KOM-teatterin oman historian vuosiin – myös uuteen aktivismiin, globalisaatiokritiikkiin, toukokuuhun 2006 VR:n makasiineilla ja 2000-luvun irtisanomisiin. KOM-teatterin Täällä Pohjan-

tähden alla merkitsee uuden sukupolven nuorille katsojille myös rinnastusta keskusteluun prekariaatista. Kapina on yhä ajankohtaista.

Yhä on tarvetta nousta vastarintaan punalipun ja pohjantähden alla.

Toisen puoliajan edetessä näen vastapäisessä katsomosiivessä niiden porvarillisempienkin rouvien itkevän ja piilottelevan ruttuisia nenäliinojaan. Myös punavihreät nuoret itkevät. Vain kyyneleiden sävy ja heränneet ajatukset eroavat. Lauttarantaa kohti kulkiessa tunnelma on juhlallinen ja hiljainen.

TOIMENPIDE 2006 • 23

Sipoonkorpi kansallispuistoksi Teksti: Lari Karreinen Kuvat: Luonto-Liitto Kirjoittaja on innokas Sipoonkorven retkeilijä ja toimii Luonto-Liiton hallituksessa.

Etelä-Suomeen tarvitaan lisää isoja metsiensuojelualueita ja pääkaupunkiseudun kasvava väestö taas haluaa lisää ulkoilualueita. Kansallispuiston perustaminen Sipoon länsiosassa ja osin Vantaalla sijaitsevan 7000 hehtaarin Sipoonkorven alueelle vastaisi näihin tarpeisiin.

Sipoonkorvessa on metsiensuojelun kannalta arvokkaita metsiä sekä valtakunnallisesti arvokkaita kallioalueita. Osa metsistä on järeitä kuusikoita, joissa on jonkin verran luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä lahopuita sekä liito-oraville sopivia suuria haapoja.

Talousmetsissä yleiset hirvi, kettu ja jänis asuttavat Sipoonkorpea,

TOIMENPIDE 2006 • 24

mutta alueella viihtyy myös metsoja, teeriä, kalasääskiä ja väittävätpä jotkut nähneensä siellä maakotkankin. Meritaimenten lisääntymispaikat ovat harvinaistuneet kun suuret joet on rakennettu sähköntuotantoon, mutta Sipoonkorven länsilaidalla Byabäckenin purossa on säilynyt meritaimenten kutupaikka. Myös susia on jolkotellut alueella.

Hindsbyn tie on kuuluisa kauniista peltomaisemistaan, mutta on myös suosittu linturetkikohde. Kevättalven parhaaseen pöllöaikaan tie täyttyy jopa arki-iltaisin lintuharrastajista, jotka ovat saapuneet kuuntelemaan pöllöjen huhuilua.

Pienipiirteisen maaston vuoksi alue tuntuu hehtaarimääräänsä suuremmalta. Korkealle nousevat kalliot jyrkkine rinteineen, niiden väliset tuuheat kuusikot sekä kapeat suojuotit imaisevat kulkijan hetkessä mukaansa.

Sipoonkorvesta löytyy siis monipuolista elämää retkeilijöiden ihasteltavaksi. Satunnaisten tallaajien lisäksi siellä retkeilevät säännöllisesti ympäristöjärjestöt, partiolaiset, Suomen Ladun jäsenet tukikohtanaan Kuusijärven ulkoilukeskus sekä koululaiset. Esimerkiksi Vantaan luontokoulu vie säännöllisesti koululaisia retkille Sipoonkorpeen.

Pienipiirteisen maaston vuoksi alue tuntuu hehtaarimääräänsä suuremmalta. Korkealle nousevat kalliot jyrkkine rinteineen, niiden väliset tuuheat kuusikot sekä kapeat suojuotit imaisevat kulkijan hetkessä mukaansa. Vaikka Porvoon moottoritien liikenteen melu rikkoo luonnonrauhaa monin paikoin, voi sitä päästä karkuun kalliolaaksojen väleihin. Suojuotit ja pienet lammet tuovat mieleen pohjoisemmat erämaat.

Merkittyjä retkeilyreittejä ei ole kuin pari, joten tähän saakka metsät ovat säilyneet Nuuksiota paljon rauhallisempina. Monilla poluilla vaellettavaa riittää vaikka koko viikonlopuksi. Kartta ja kompassi kannattaa ottaa mukaan, sillä kalliolaaksojen väleissä on helppo harhautua. Talvisin monipuolinen latuverkosto on kovassa käytössä.

Retkeilijöille Bisajärven kota ja Kalkkiruukin luontopolun laavu ovat ainoat viralliset nuotiopaikat. Vantaan kaupunki myy kalastuslupia alueen eteläosassa olevalle Storträskille, joka on suosittu kalas-

tuslampi. Syksyisin metsät ovat täynnä marjastajia ja etenkin sienestäjiä, jotka kantavat metsästä kukkurallisia koreja suppilovahveroita, kanttarelleja ja muita sieniä.

Hakkuut ja rakentaminen ovat suurin uhka Sipoonkorven säilymiselle. Aluetta halkovat tavanomaiseen eteläsuomalaiseen tapaan sähkölinjat, metsäautotiet sekä maakaasuputki. Paljon metsää omistava Helsingin kaupunki on usein ollut aikeissa hakata ulkoilumetsiään ja uusimpana vetona se havittelee alueita rakentamiseen. Sipoo on suunnitellut suurta ostoskeskusta moottoritien varteen.

Keskeisin osa Sipoonkorvesta kuuluu Naturaan, mutta kansallispuiston perustaminen turvaisi alueen pidemmällä tähtäimellä paremmin rakentamiselta ja hakkuilta. Alueen ympärillä on useita muita pieniä luonnonsuojelualueita, jolloin uhanalaisilla eläimillä ja kasveilla säilyisivät paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä ja levitä uusille paikoille.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat kasvupaikkojen ja -olosuhteiden muutokset lisäävät tarvetta laajoille suojelualueille. Näin Sipoonkorven suojelu edistäisi siis osaltaan myös sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Lisätietoja:

http://www.etelasuomenmetsat.fi/15_sipoonkorpi.shtml

TOIMENPIDE 2006 • 25

TYÖPAIKKA TODELLISUUDESTA! IRTI Teksti: Juho Lindman Kuvat: Petra Boije

Oi aikoja, oi tapoja

Kaikilla työpaikoilla on omat normistonsa, joista osasta puhutaan, osasta ei. Uusi työntekijä oppii ne työssään ajan kuluessa. Pomon luokse ei saa mennä perjantaisin, kahvinkeittimen vieressä olevaa kahvirasiaa eivät käytä kuin talousosaston tyypit ja alakerran Minnalle ei kannata puhua jalkapallosta. Mitä vanhempi ja hierarkkisempi talo, sitä oudompia piirteitä yhteiselämä on yleensä saanut.

Yleensä tavat ovat virkistäviä, mutta varsinkin uusille työntekijöille sangen koettelevia. Toisaalta nämä initiaatiot läpäistyään voi yleensä nauttia ainakin jonkinlaisesta me-hengestä. Eri asia sitten, jos olet huippudynaamisena orjana vuokrafirmasta välitetty predikaattiduunari, jonka työmaa vaihtuu puhelinsoitosta ja yleensä arvaamatta.

Tarkkaile poikkeamia, raportoi havainnoista

Kaikki työpaikat asettavat odotuksia hyvästä työntekijästä. Nämäkin odotukset ovat tosin ristiriitaisia: pomo haluaa eri asioita kuin työtoverit, henkilöstöosastosta nyt puhumattakaan. Yleensä odotuksista turhimmat oppii suodattamaan pois ajan kanssa. Jos kyseessä on yksityinen yritys, ovat tuloksenteko-odotukset korkeampia. Kansainväliset yritykset ovat sitten vielä asia aivan erikseen. Ero yksityisen ja julkisen sektorin välillä on tässäkin kaventunut.

Työnhakuilmoituksissa työnantajan odotukset joudutaan usein eksplikoimaan: ahkera, ulospäin suuntautunut, dynaaminen, oppii uutta, yrittäjämäinen ja niin edelleen. Osa asetetaan epävirallisemmin: hyvä työntekijä saattaa esimerkiksi olla hiljainen, ei-valittaja, käytettävissä lomillaan, hän nukkuu vähän, syö nopeasti, juoruilee vain sopivasti kahvitunnilla ja niin edelleen. Yksinkertaisimmillaan näiden odotusten toteutumista valvotaan työssä ja poikkeamista rangaistaan.

Tähän ideologiaan perustuu esimerkiksi tulospalkkaus.

Erityisesti asiakaspalvelutehtävissä toimivista moni kokee laittavansa asiakaspalvelijaroolin päälle saapuessaan työpaikalle. Asiakas on kuningas, harvoin ihminen. Sitä on kohdeltava asiallisesti ja purkaukset voi säästää sitten taukotupaan muiden työntekijöiden riesaksi.

Rooliodotukset ovat tässä tapauksessa sisäistyneet, eikä niitä välttämättä osata enää itsekään tehdä näkyväksi ja kyseenalaistaa.

Tätä sisäistymistä vahvistaa henkilöstöjohtamisen ideologia, jonka mukaan yksilöiden tulee olla joustavia ollakseen hyviä työntekijöitä.

Ollessaan hyviä työntekijöitä, työntekijät sitten päättelevät ideologian mukaan olevansa myös joustavia. Edelleen odotuksien mukaiseen elämään ohjaa individualistinen ideologia: se on oma vika, jos ei pärjää.

Tulee siis olla erityislaatuinen ja, ei vain täyttää, vaan ylittää odotukset. Vähempikin tuottaa stressireaktion.

”You have 72 unread messages”?

Toisen ihmisen tavallisen sähköpostin lukeminen ei ole teknisesti erityisen vaikeaa. Se on vain erityisen laitonta, koska se rikkoo esimerkiksi Suomen perustuslaissa taattua oikeutta henkilökohtaiseen viestintään. Alun perin viestien salaamisella on pyritty rajoittamaan

TOIMENPIDE 2006 • 26

se toimisi) kyllä varmistaa, ettei mitään tarpeettomia yhteenottoja ulkomaailman kanssa tapahtuisi, vaan työntekijä käyttäisi työaikansa ”tehokkaasti” viestityhjiössä. Tämänkaltaisen tyhjiön optimaalisuus innovaatioympäristönä voidaan sangen hyvällä syyllä kyseenalaistaa.

Tietoturvaosasto suojelee sinua kaikelta

valtion valtaa ja takaamaan liberaalin demokratian vaatima poliittisen toiminnan vapaa tila. Tätä tilaa ei ole, jos ei ole salaisuuksia.

Ongelma muodostuu siinä vaiheessa, kun tämä salaisuus asettuu vastakkain taloudellisten etujen kanssa. Esimerkkinä toimii vaikkapa kysymys työajasta: miten laajalle työnantajan direktio-oikeus kantaa eli millä tavoin työnantaja voi säädellä työntekijää palkkana maksamaansa korvausta vastaan. Tätä rajanvetoa käydään varmasti ihan jokaisella työpaikalla. Triviaalina esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa kysymys siitä, saako työntekijä käyttää työssään korvakorua tai onko asiakaspalvelijan peitettävä irokeesinsa.

Viime aikoina huomattavasti julkisuutta saanut vastaava kysymys on se, saako työntekijän työsähköpostien tunnistetietoja lukea? Oletuksena on siis esimerkiksi etunimi.sukunimi@helsinki.fi -osoitteen tunnistetiedot kuten lähettäjä, vastaanottaja ja lähetysaika. Lex Nokiaksi ristitty lakiehdotus antaisi työnantajalle oikeuden lukea tietyillä ehdoilla tunnistetietoja.

Vaatimus on ongelmallinen monella tavalla, joista ohimennen voidaan mainita mahdollinen perustuslainvastaisuus, poliisivaltuuksien ulkoistaminen yrityksille ja lähdesuojan heikentäminen. Ehkä kaikkein ongelmallisinta olisi se, että työntekijän postia voitaisiin tarkkailla ennakoivasti epäilyn perusteella ja toisaalta hänelle siitä kertomatta.

Käytännössä tämänkaltaisia tilanteita on sattunut aikaisemmin esimerkiksi Soneran paikkaillessa tietovuotojaan.

Mihin moinen ehdotus perustuisi? Ajatukseen siitä, että työnantaja tarjoaa työntekijän käyttöön viestiverkon osoitetun työn tekemiseksi, joten hänellä on oikeus valvoa, ettei verkkoa käytettäisi väärin.

Taustalla on totta kai myös ideologia siitä, että työntekijä toimii parhaiten eristettynä ulkomaailmasta: tämä oletus vain ei enää pidä paikkaansa verkostotalouden aikoina. Valvonnalla voitaisiin (jos

Totalitaarisen yhteiskunnan merkkinä on pidetty sitä, että yksityisen tila on kaventunut minimiinsä ja kulloinenkin isoveli valvoo, etteivät kansalaiset riko häntä vastaan. Sähköpostin monitorointi kaventaisi yksiselitteisesti poliittista tilaa työpaikoilla, joten se olisi askel totalitaarisemman yhteiskunnan luomiseksi.

Aikaisemmin sähköposti on monesti toiminut henkireikänä ulos ahdistavien ulkoisten ja sisäisten odotusten työstä. Nyt yritetään yrityssalaisuuksien pitämisen varjolla eristää työntekijä pelolla työnsä ääreen.

TOIMENPIDE 2006 • 27

Feminister pa tapeten Feminister finns – men hur synliga är de? Det är frågan de tre konstnärerna i gruppen Megafån tagit itu med. De vill synliggöra feministerna och låta dem komma till tals.

Text&bild: Tina Nyfors

I konstprojektetet skapas en ”feministtapet” där alla feminister, också du, kan vara en del av mönstret.

– Vårt budskap är att visa att vi är många. Feminister är alla sorters människor, och för att visa det behövs bilder. Vi ger också människor en chans att säga något om sin feminism i en pratbubbla.

Fredrika Biström, Freja Bäckström och Heidi Lunabba har fotograferat feminister sedan maj i år och de har funnits på plats vid olika happenings som till exempel Kvinnornas stad i Helsingfors. De har också stationerat sig i Esplanadparken, riggat upp sin studio och fotograferat förbipasserande.

På feministtapeten finns kvinnor, män, unga, gamla, feminister med glada utrop i sina pratbubblor och feminister med uppmaningar som “Mänskliga rättigheter är också dina rättigheter!”.

Det som förvånat Fredrika, Freja och Heidi är hur lätt det varit att få folk att delta.

– I alla fall hade jag nog förväntat mig att människor skulle vara mer reserverade och inte vilja synas på bild. Men vi har mycket olika sorters människor som deltar, säger Fredrika.

Till dags dato består feministtapeten av 170 personer. Majoriteten är unga kvinnor. Knappt en sjättedel är män.

Alla som är med kommer att få en bit tapet att klistra upp och förhoppningen är att tapeten sätts upp på olika håll i landet. Konstnärerna ser det också som en utmaning att se var man får tillstånd att tapetsera, och målet är att slutligen göra en utställning om projektet.

Vill också du vara med på tapeten? Du har din chans i Esplanadparken i Helsingfors lördagen den 16.9 kl. 13–16.

Eller kontakta oss, email: megabrev@gmail.com.

TOIMENPIDE 2006 • 28

Fredrika, Freja och Heidi fångar in förbipasserande feminister i Esplanadparken i Helsingfors.

– En tapet är något som är tryggt och närvarande, ett mönster handlar om att vi är många. Tapeten manifesterar att vi finns, den blir ett slags fredlig demonstration, säger Fredrika, Freja och Heidi.

TOIMENPIDE 2006 • 29

Dressmann-vaatetusketjulla pyyhkii hyvin. Mainoskuvien herrat tosin elävät aivan omassa kuplassaan, jossa joka päivä on ihana ja aurinkoinen päivä golfradalla, rannalla tai urbaanissa miljöössä. Heidän maailmaansa kuuluu muun muassa naisten iskeminen ja rento rannalla oleskelu – kaikki terveessä ulkoilmassa, iloisen ja terveen (poika)miesporukan kesken ja tietysti hyvin pukeutuneena.

Ihme pönötystä biitsillä.

Pukumiehen onnelassa Homoja vai ei?

Teksti: Petra Boije Kuvat: Dressmann

Mainoskuvat ovat pilkahduksia miesten homososiaalisista tilanteista – sfääreistä, joissa miesten väliset suhteet syntyvät. Tällaisia homososiaalisten tilojen ja tilanteiden kuvauksia löytyy esimerkiksi kuvataiteen historiasta paljonkin. Esimerkkeinä voi mainita taidekoulujen ateljeekuvaukset, joissa miespuoliset opiskelijat jäljentävät alastonta miesmallia maineikkaan miespuolisen taiteilijan johdolla. Mieleen tulevat myös perinteiset metsästys-, militaria- ja poliittiset kuvaukset – ne ovat yleensä tiloja, joista naiset on suljettu pois.

Dressmannin mainoskuvasto pelaa paljolti samoilla homososiaaliisilla tilanteilla, mutta homoassosiaatioita hysteerisesti vältellen. Dressmannin maskuliininen, lihaksikas, terve, hyväkuntoinen, ruskettunut, menestynyt, tyylikäs, itsevarma ja muotitietoinen mieshän ei tietenkään voisi olla homo, vaikka osaakin pukeutua. Paniikki menee joissakin mainoksissa jo naurettaviin mittasuhteisiin. Miesten väliselle kosketukselle löytyy aina ”tervehenkinen” selitys, ja erityisesti katseiden kohteet valitaan tarkoin. Katseen kohteen jäädessä kuva-alueen ulkopuolelle on oletettavaa, että Dressmann-onnelassa kohde on jokin hehkeä nainen, joka kävelee kaverusten ohi. Onnelan miestyyppi on myös aina samanlainen – ylikorostetun maskuliininen, urheilullinen ja menestyksekäs. Mitään neiteilyä tai keikarointia ei Onnelan mies harrasta, vaikka kiinnittääkin ulkonäköönsä huomiota.

TOIMENPIDE 2006 • 30

Kuvaustilanteita on Onnelassa kahdenlaisia. Ensimmäinen tilanne on tyypillisesti virallisemman asun mainos, jossa mies tai miehet on laitettu seisomaan tai kävelemään suoraan kameraa päin. Miehiä ei ole kuvattu kertaakaan takaapäin. Asennot ovat ryhdikkäitä ja hymyt välkehtiviä. Miehet poseeraavat tietoisesti katsojalle, kädet ovat joko taskuissa, sivulla tai ristissä rintakehän päällä. Kädet ja jalat eivät koskaan hötkyile. Kun kuvassa on useampi mies, kosketusta heidän välillään yleensä vältellään. Miesten väliin jää kuin pakonomaisesti säännöllinen tyhjä tila, reviiri. Muutamissa esimerkeissä miehet seisovat melko lähekkäin (toinen hieman taaempana), mutta silloin kädet pidetään visusti taskuissa ja katseet luodaan joko suoraan katsojaan tai yläviistoon, kuvan ulkopuolelle. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kaupunkimiljöö, ranta tai juhlat meren läheisyydessä. Juhlakuvissa esiintyy huomattavan paljon taustaihmisiä taka-alalla, etenkin naisia. Ruokaa tai juomaa juhlissa ei tosin esiinny – Onnelassa on ilmeisesti luonnollista kokoontua usean kymmenen ihmisen kanssa ruohikolle juhlavaatteissa seisomaan.

Samantapaiset tilanteet esiintyvät myös epävirallisempien asujen mainoskuvissa, mutta tällöin kuvaustavat ovat hieman rennompia. Niissä miehet esiintyvät tyypillisesti aurinkoisessa ulkoilmassa, sinistä taivasta vasten, meren pilkottaessa taka-alalla. Vapaa-ajan kuvissa miesten sallitaan myös hieman kosketella toisiaan. Yhdessä kuvassa keskimmäinen mies on kietonut kätensä kahden toisen miehen ympärille ja keskittänyt katseensa oikeanpuoleiseen, joka tosin katsoo jonnekin aivan muualle. Toisessa kuvassa nähdään vanhemman miehen voimakkaat, karvaiset käsivarret lepäämässä nuoremman, pitkätukkaisemman hartioiden päällä. Halutessaan tähän kuvaan voi lukea muitakin

merkityksiä kuin toverillisuus, tosin tälläkään kertaa miesten katseet eivät kohtaa, vaan molemmat katsovat suoraan kameraan.

Fyysistä kontakia on myös eräässä spontaanin tilanteen kuvassa, jossa kaksi miestä törmäilee rannalla leikin tiimellyksessä. Tähän voisi lukea merkityksiä, jotka poikkeaisivat Onnelan heteronormatiivisesta maailmasta, ellei vaikutelmaa olisi murskattu istuttamalla puolialaston nainen kaksikon välittömään fyysiseen läheisyyteen.

Mielenkiintoiseksi muodostuu kuva, jossa kolme miestä juoksentelee rantaviivaa pitkin pelkissä uimashortseissa. Kaksi miehistä kantaa tyttöjä selässään, kaikki nauravat, aurinko paistaa ja päivettyneet, lihaksikkaan vartalot kimaltavat. Miehet, jotka kantavat tyttöjä, katsovat toisiaan leveät hymyt ja valkoiset hampaat loistaen. Kukalliset (toisella mustavalkoiset, toisella punavalkoiset) shortsit voi nähdä vihjeinä seksuaalisesta latauksesta – tosin kohteena ovat todennäköisesti selässä roikkuvat tytöt, eivät miehet itse, katseista huolimatta.

Mainoslauseen ”Dressmann – kaikille miehille” varjolla voisi luulla, että yrityksellä olisi intressejä vedota myös homoyleisöön.

Komeaksi laskettavat, lihaksikkaat ja tyylikkäät herrasmiehet, jotka joissain kuvissa esittelevät myös paljasta pintaa, ovatkin varmasti mielekästä katseltavaa sekä naisille että miehille. Mutta viittaukset tai mahdollisuudet miesten välisiin suhteisiin, muihin kuin kaverillisiin, jätetään kovin vähäisiksi, vaikka puitteet sellaisille olisivat loistavat.

Korostetun heteroseksuaaliset, maskuliiniset ja aktiiviset miehet (poika)miesporukoissa eivät jätä tilaa muunlaisten miestyyppien olemassaololle. Pukumiehen Onnelassa siis toistaiseksi kaikki hyvin – siellä pidetään hauskaa, isketään naisia, juhlitaan rannalla ja vietetään yleensäkin huoletonta elämää – kuplan sallimissa rajoissa.

TOIMENPIDE 2006 • 31

Mikä on oikeasti muuttunut?

Teksti: Jukka Huhta Kuvat: Elina Turunen

Poliisin toimivaltuuksilla tarkoitetaan yleensä niitä asioita, joita virkavalta voi tavallisista ihmisistä poiketen käyttää toimiessaan kapitalistisen tai järjestäytyneen yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Niitä yhdistää se, että niillä rajataan kohteen oikeuksia. Esimerkiksi oikeutta yksityisyyteen rajoitetaan telepakkokeinoja, kuten telekuuntelua käytettäessä, ja vapaus viedään kiinniotto-oikeudella.

Niinpä poliisin ja muiden viranomaisten valtuuksien kasvattamista voidaan suoraan pitää perus- ja ihmisoikeuksien sekä kansalaisvapauksien kaventamisena. Kehitys voitaisiin nähdä paitsi poliisin näkökulmasta parempina rikoksentorjuntavälineinä, myös luisumisena kohti totalitaarisempaa kontrolliyhteiskuntaa.

Kontrollin lisääntyminen on ilmeistä. Samalla kun uudet viestintävälineet ovat kehittyneet, myös niiden tarkkailuun on panostettu. ”Telepakkokeinot ovat tulleet lainsäädäntöömme viime vuosikymmenen puolivälistä lukien aste asteelta käyttöalaltaan laajentuen”, kirjoittaa apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka selvityksessään Poliisin johtamisjärjestelmä ja sisäinen laillisuusvalvonta. Ne ovat kuitenkin vain yksi osa suurta valvontakoneistoa.

Miksi?

Kehitykselle voidaan nähdä monia syitä. Jonkun yksittäisen hankkeen, kuten taannoisen naamiokieltolain, takana voi olla yksittäisten kansanedustajien ja median lietsoma poliittinen paine saada ”rähinöitsijät” kuriin. Myös voimakkaasti lisääntynyt kansan turvallisuustarve toimii perusteluna mille hyvänsä idealle, jonka arvellaan lisäävän turvallisuutta.

Terrorismi on yleinen perustelu. Vuoden 2001 ja varsinkin Madridin pommi-iskujen jälkeen EU:ssakin kaivettiin pöytälaatikosta terrorismiin liittyviä esityksiä, jotka terrorismin kitkemisen asemesta kohdistuvat yleensä tavallisiin ihmisiin. Suomessa lakiin on kirjattu niin sanotut terrorismirikokset, mutta ei niiden perusteella ole tuomioita jaettu. Terrorismi on täällä toistaiseksi melko tuntematon ilmiö.

Poliisi perustelee usein tarvitsemiaan lisävaltuuksia järjestäytyneellä ja huumerikollisuudella, vaikka mitkään yleisesti tunnustetut faktat – paitsi lisääntynyt rikosuutisointi – eivät tue perustelua. ”Omiin selvityksiinsä perustuen poliisi on vaatinut ja saanut lisää valtuuksia viime vuosina. Mitkään julkiset tutkimukset eivät kuitenkaan tue väitettä järjestäytyneen rikollisuuden voimistumisesta”, kertoi Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin erikoissuunnittelija Mika Junninen Kalevassa (11.8.2005).

TOIMENPIDE 2006 • 32

Telekuuntelu ja -valvonta on tullut helpommaksi. Teleliittymien lisäksi myös koteja voidaan salakuunnella. Valvontakeinojen lisääntyessä niiden käyttökynnys on samalla madaltunut. Nyt telekuunteluun riittää jo epäilys tiettyihin rikoksiin, kuten turkistarhaiskuihin, valmistautumisesta. Kehityksen nopeutta kuvaa se, että kun poliisille annettiin oikeus peitetoimintaan ja valeostoihin vuonna 2001, jo vuonna 2005 tätä oikeutta laajennettiin entisestään.

Kiinnioton, vangitsemisen, takavarikoinnin, hukkaamiskiellon ja ruumiintarkastuksen perusteita on lievennetty, samoin DNA-näytteiden ottamisen: myös sivullisilta voidaan rikostutkinnan yhteydessä ottaa näytteitä. Poliisin tunnistamisriviin voi joutua kuka tahansa.

Poliisilla on oikeus soluttautua, tehdä valeostoja, väärentää asiakirjoja ja rekisterimerkintöjä, värvätä vasikoita ja maksaa näille verovapaasti. Keväällä VR:n makasiinien palon jälkimainingeissa Suomen Kuvalehti kirjoittikin tapauksesta, jossa Supo yritti lypsää tietoja sähköpostitse aktivistilta (SK 22/2006). Juuri kyseinen yritys ei tiettävästi onnistunut, mutta aktivistikentällä osataan jo varoa lörpöttelemästä liian avoimesti.

Kontrollia ei lisätä vain poliisin kautta. Samaan aikaan kun poliisin valtaoikeuksia on lisätty, on myös esimerkiksi rajavartijoiden ja vartijaliikkeiden toimintamahdollisuuksia kasvatettu. Myös lisääntynyt rekisteriyhteistyö eri viranomaisten välillä vähentää ihmisten mahdollisuuksia paeta kontrollia. Internetistä on tullut vapaan viestinnän kanava, mutta myös kattava sähköpostiseuranta ja profilointi hakukoneiden avulla on helppoa.

Kansainvälisempiä, mutta Suomeenkin vaikuttavia esimerkkejä ovat EU-direktiivi teletunnistetietojen tallentamisesta, eurooppalainen pidätysmääräys, tiedusteluyhteistyön lisääntyminen, lentomatkustajien tietojen luovuttaminen ja esimerkiksi Schengenin tietojärjestelmä SIS, jolla on paha maine siirtolaisasioista tietävien keskuudessa. Sen avulla voidaan estää turvapaikanhakijoiden liikkuminen Schengen-alueella.

Poliitikkojen lisäksi myös muut intressiryhmät ovat asialla. Viihdeteollisuus vaatii kaikkia mahdollisia valvontaoikeuksia viranomaisille, teleoperaattoreille ja itselleen, jotta voisi suitsia väitettyä piratismia.

Elinkeinoelämän edustajat taas puhuvat eriasteisesta työntekijöiden kontrolloinnista esimerkiksi yrityssalaisuuksiin vedoten.

joiden kohteeksi on joutunut tietämättään. Eduskunnan oikeusasiamies onkin vuosiraporteissaan vaatinut salaisten pakkokeinojen parempaa valvontaa.

Olennaisiin, ihmisten urkintatietoja sisältäviin rekistereihin, kuten epäiltyjen rekisteriin, Schengen- ja Europol-tietojärjestelmiin, Supon rekisteriin ja poliisin tarkkailu- ja tietolähdetietoihin, ei ole lainkaan tarkastusoikeutta. Tietosuojavaltuutettu voi näissä tapauksissa tarkistaa merkintöjen lainmukaisuuden, mutta mistä hänkään niiden oikeellisuutta tietäisi. Perusoikeuksien ohella ihmisten oikeusturva on siis myös uhattuna. Periaatteessa poliisien käyttämiä oikeuksia valvotaan sisäisesti ja ulkoisesti, mutta valvonnan toimivuuteen voi perustellusti suhtautua epäillen: ”Tärkeä kysymys on, riittääkö luotu valvontajärjestelmä”, toteaa Jonkka.

Oikeusturva uhattuna

”Viime aikainen trendi on ollut, että poliisitoimintaa on yhä enemmän vähin erin valunut ’salaisen toiminnan alueelle’”, kertoo Jonkka selvityksessään. Salaisella toiminnalla tarkoitetaan oikeutta salakuunnella ja esimerkiksi peitetoimintaa. Näillä salaisilla pakkokeinoilla on se huono puoli, että ne ovat salaisia. Niinpä niistä ei tarvitse ilmoittaa asianosaiselle, vaikka ilmoittaminen onkin pääsääntö, josta periaatteessa poiketaan vain oikeuden päätöksellä.

Käytäntö on viime vuosina ollut vaihteleva, ja ihmisten oikeusturva tässä asiassa on heikko: kukapa osaisi kannella pakkokeinoista,

TOIMENPIDE 2006 • 33

PUHEENJOHTAJALTA

n a n n u k a t l a V t a j i l e k s i p o o t s i m vasem Vasemmisto-opiskelijat ry eli tuttavallisemmin Vasop on toiminut jo vuodesta 2000 valtakunnallisena vasemmistolaisena opiskelijajärjestönä.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi, että maapallon keskilämpötila nousee tällä vuosisadalla 1,4–5,8°C. Ilmasto on hidas järjestelmä, joten tänään tuotettavien päästöjen aiheuttama lämpeneminen jatkuu vielä vuosisatojen ajan. Ilmastonmuutos voi pienentää luonnon monimuotoisuutta, nostaa merenpintaa hukuttaen saarivaltioita ja alavia rannikkoseutuja, lisätä tai voimistaa äärimmäisiä sääilmiöitä, heikentää satoja monilla alueilla sekä laajentaa trooppisten tautien levinneisyyttä.

Teksti: Niina Kiviaho

Vasopin toimintaa ohjaavat vasemmistolaiset ja ekologiset arvot. Järjestön toiminnassa korostuvat solidaarisen ja tasa-arvoisen koulutuspolitiikan puolustaminen sekä markkinavoimien saneluvallan vastustaminen. Vasopin tavoitteena on se, että tasa-arvo ohjaa koulutuspolitiikkaa muuallakin kuin juhlapuheissa.

Vasop toimii opiskelijalähtöisen koulutus- ja sosiaalipolitiikan puolesta yhteiskunnan jokaisella tasolla ja osallistuu opintopoliittisten linjausten ja vastalinjausten tekemiseen. Tärkeimmät tavoitteemme ovat opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman parantaminen ja keskinäisen yhdenvertaisuuden turvaaminen.

Vasop on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii suurimmissa yliopistokaupungeissa paikallisten järjestöjen kautta, kuten esimerkiksi Sitoutumaton vasemmisto (Helsinki), Vihreä vasemmisto (Tampere) ja Avanti (Turku). Valtakunnallisena järjestönä Vasop toimii yhteistyössä muiden opiskelija- ja poliittisten opiskelijajärjestöjen kanssa.

Vakavaa vasemmistolaisuutta

Vasop päätti 19.8.2006 pidetyssä liittokokouksessaan lähteä SYL:n liittokokoukseen omana ryhmänä. Siitä on vierähtänyt pari vuosikymmentä, kun SYL:n liittokokouksessa on viimeksi ollut oma vasemmistolainen ryhmä. Vasop pyrkii paikkaamaan myös tuota ammottavaa aukkoa opiskelijaliikkeessä.

Vasop ei ole pelkästään kuivaa akateemista jargonia, vaan ihan arkea. Vasop ei ole vain korkeakouluopiskelijoiden temmellyskenttä, vaan kaikkien vasemmistolaisiksi tunnustautuvien opiskelijoiden ja oppilaiden järjestö.

Vasop kannustaa opiskelijoita ottamaan kantaa myös sellaisiin yhteiskunnallisiin asioihin, jotka eivät suoranaisesti liity opiskeluun, sillä vasemmistolaiseen tapaan me kannamme huolta myös muista ja tulevaisuudesta.

Liity hyvään seuraan!

KUVA: JENNI GÄSTGIVAR

puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat ry

Elina Turunen

puheenjohtaja, Sitoutumaton vasemmisto

Maapallon keskilämpötilan nousu 1,5ºC:lla vuoteen 2080 mennessä voi altistaa nälälle 50 miljoonaa, malarialle 200 miljoonaa ja vesipulalle 2 miljardia ihmistä. Ensimmäisenä ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät maailman köyhimmät. Rikkailla mailla on varaa sopeutua ilmastonmuutoksen seurauksiiin. Ehtyvät luonnonvarat voivat myös lisätä konflikteja. Ympäristöpakolaisten määrä voi nousta pilviin.

Katastrofaalisimpien seurausten estämiseksi maailman keskilämpötilan nousu on rajoitettava kahteen asteeseen. Tämä edellyttää teollisuusmaissa 80 % päästövähennyksiä vuoteen 2050 mennessä. Voinet kuvitella, etteivät mitkään yksittäiset toimet riitä.

Me voimme muun muassa tehostaa energiankäyttöä, käyttää ja kehittää fossiilisten polttoaineiden sijaan uusiutuvia energialähteitä sekä vähentää auto- ja lentoliikennettä. Minä voin esimerkiksi suosia joukkoliikennettä, lähiruokaa ja luomua, lajitella jätteet sekä äänestää sähkölaskulla uusiutuvien puolesta. Minä voin tehdä tämän ja, mikä tärkeintä, kertoa siitä muille.

Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riitä. Aineellista kulutusta on yksinkertaisesti vähennettävä reippaasti. Hallituksilta on vaadittava pikaisia toimia päästöjen vähentämiseksi ja laajakatseisia suunnitelmia jo tulossa oleviin seurauksiin sopeutumiseksi. Ja hei, en sitten tarkoittanut vain Pohjois-Euroopan pelastamista.

Suomalaisten päättäjien on toimittava kaikkien maailman ihmisten puolesta.

Sitoutumattoman vasemmiston tavoitelistalla ovat tasa-arvoinen ja ekologisesti kestävä maailma. Meitä lähellä on ympäristönsuojelun lisäksi kaikenlaisen elämän kunnioittaminen. Aseista emme tykkää, mutta feminismistä löydämme monta särmää, johon tarttua.

Toimenpiteitä toteutetaan luomuruoan, tuulivoiman ja aatteen palon voimalla. Onpa joku epäillyt, että kuppilakeskustelut olisivat myös merkittävässä roolissa. Sitvas onkin yhteisö, jossa samanhenkiset, mutta toisinaan eripuraiset ihmiset vaihtavat ajatuksiaan usein hyvinkin vapaamuotoisesti. Ja kun ajatusta on jonkin aikaa väännelty ja pureskeltu, ihmiset toimivat tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta.

http://www.vasemmisto-opiskelijat.fi

TOIMENPIDE 2006 • 34

TOIMENPIDE 2006 • 35

Sitoutumaton vasemmisto Obunden vänster Independent Left

Sitoutumaton vasemmisto eli Sitvas on punavihreä, puolueisiin sitoutumaton opiskelijajärjestö.

Toimimme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa, mutta katsomme kauemmas.

Haluamme rakentaa tasa-arvoista ja ekologisesti kestävää maailmaa. Sydäntämme lähellä ovat pasifismi, feminismi, moniarvoinen kulttuuri, seksuaalinen tasavertaisuus, solidaarisuus, kestävä kehitys ja avoin demokratia.

Järjestämme keskustelutilaisuuksia, opintopiirejä, bileitä, mielenosoituksia, luontoretkiä sekä muuta kivaa vaan ei triviaalia punavihreää puuhaa. Uskomme kriittisen keskustelun voimaan, mutta emme kaihda suoraa kansalaistoimintaakaan.

Tule mukaan! www.helsinki.fi/jarj/sitvas sähköpostilista: sit-vas@helsinki.fi puheenjohtaja: elina.turunen@helsinki.fi