Issuu

Pääkirjoitus Lasi vettä, kiitos!

oka puolella ympäristöämme on vettä ja luonnollisesti myös omasta kehostamme löytyy sitä. Vesi on elämän lähde, vaikka syyssateiden aikaan sitä ei aina tule muistettua. Suurin osa maailman vedestä on suolaista ja vain pieni osa on makeaa vettä. Kaikkina aikoina eri ihmisryhmät ovat taistelleet makeasta vedestä alueilla joista siitä on pulaa. Tulevaisuudessa se on yhä enemmän suuri syy moniin sotiin. Juomakelpoisesta vedestä voi olla pulaa myös alueilla joissa on runsaasti vettä, mutta se on ihmisen toimesta saastunut. Kotikaupungissani Riihimäellä olimme hiljattain pitkän aikaa ilman juomakelpoista hanavettä. Syyllinen oli tosin poikkeukselliset sateet joiden seurauksena kolibakteeria pääsi juomaveteen. Ohitse virtaava Vantaajokikin tulvi rajusti, vaikka muuna aikana se on niin harmittoman näköinen joki. Peltosaaren kaupunginosamme muistutti jo melkein Venetsiaa. Takavuosina Shell meinasi rakentaa huoltoasemansa Riihimäelle kunnanvaltuuston tuella, jonka seurauksena pohjavesien suojelu olisi vaarantunut. Onneksi hanke raukesi valituksen johdosta. Viimeisimmästä juomavesiongelmastamme kaupunkimme sai kovaa kritiikkiä asukkailta tilanteen hoitamisesta ja tiedottamisesta. Saa nähdä miten se vaikuttaa syksyn kunnallisvaaleihin asuinkaupungissani.

Sebastian Vilja Päätoimittaja sebastian.vilja@helsinki.fi

TOIMENPIDE 2004

Pääkirjoitus Puheenjohtajan palsta Edustajisto Universaalikieli Mansikanviljelyn feministinen moraalifilosofia Ylioppilaskentän Hesari ja aktivistien aikakauslehti Paikallisdemokratiaa porvareiden ehdoilla Weiqi Käytä laittomasti kopioituja ohjelmistoja! Naamioitumiskieltolaille on vaihtoehtoja Stopesso.com Ohjelmistopatentit – miksi ihmeessä? Leonid Brezhnev -rauhanpalkinto Pervez Musharrafille Vasemmistofeministi vaatii lisää seksiä teineille Välisoitto lapsuudesta aikuisuuteen Vasemmistolainen opiskelijatoiminta aktivoituu! Hemmamammor igen? Lyhyt oppimäärä Espanjan sisällissodasta (1936 – 39) Yliopiston kriisi? Sekalaista

2 4 5 6 6 7 10 12 16 18 20 22 25 25 26 28 29 30 32 34

Päätoimittaja: Sebastian Vilja Kirjoittajat: Jukka Huhta, Kalle Kytölä, Mira Käkönen, Juho Lindman, Pinja Nieminen, Hanna Pakkanen, Mikko Pylkkänen, Aija Salo, Leo Stranius, Riikka Taavetti, Laura Tuominen, Elina Turunen Ulkoasu: Ilkka Hela Paino: Dark Oy, Vantaa 2004

TOIMENPIDE 2004

Puheenjohtajan palsta Jukka Huhta

olitiikka, mitä se on? Keskimääräinen vastaantulija kadulla pitää politiikkaa ja sitä harjoittavia henkilöitä enimmäkseen iljettävinä pyrkyreinä. Näkemys on täysin oikeutettu ja toisinaan jopa osuva, mutta tällöin politiikka käsitetään valtion ja kuntien virallisissa elimissä sekä puolueissa harjoitetuksi ammattipolitiikaksi. Tällaista politiikka-käsitystä voisi mielestäni kutsua vaikkapa hesarilaiseksi erään ylläpitäjänsä mukaisesti. Samankaltaista ajattelutapaa edustaa valtio-opin professori Matti Wibergin lausahdus aktivisteille: ”ottakaa ne rautakaupan tuotteet pois naamasta, menkää parturiin ja liittykää puolueeseen” – vain parlamentaarinen toimintahan on sitä ”oikeanlaista” politiikan tekoa. Olisikin uutta jos joku turha julkkis vastaisi kysymykseen ”aiotko lähteä mukaan politiikkaan” seuraavalla tavalla: ”Ilman muuta, esmes ihan kohta lähden ruokaostoksille.”

Kapeaan politiikka-käsitykseen törmää myös muualla, esimerkiksi toisinaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä. Varsinkin aiemmin kuuli usein puhuttavan epäpoliittisista edustajistoryhmistä. Anteeksi, kuinka? Aika lahjakasta, jos joku onnistuu ulkoistamaan toiminnastaan politiikan. Tavallisemmat puheet poliittisista versus sitoutumattomista ryhmistä eivät kuulosta aivan yhtä oudoilta, mutta silti herää kysymys, mihin nyt ei sitouduta. Tuossa kohdassa sitoutumaton siis tarkoittanee suunnilleen samaa kuin Sitoutumattomassa vasemmistossa, joka tässä kontekstissa tosin luetaan poliittiseksi ryhmittymäksi. Sitoutumaton vasemmisto on kieltämättä haastava nimi tulkita. Se herättääkin usein kysymyksiä, kuten ”miten niin sitoutumaton vasemmisto?” Ei ole vaikea vastata, vaikka siihen muutama

TOIMENPIDE 2004

rivi meneekin. Emme ole sitoutuneet mihinkään puolueeseen tai sen nuorisojärjestöön. Emme elä puoluetuilla, emmekä ole minkään puolueen HYY-osasto. Emme tee yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjoita, vaikka kylläkin järjestämme yleisempiä vaalitapahtumia. Jäseniämme kuuluu tai aikoo liittyä eri puolueisiin, ja hyvä niin. Toiset meistä taas haluavat pysyä puoluekoneiston ulkopuolella. Yhä parempi. Jokainen sitvaslainen voi valita itselleen sopivimman tavan toteuttaa poliittisia tarpeitaan, kunhan ne ovat suunnilleen samansuuntaisia: vasemmalle kallellaan. Poliittinen toiminta ulottuu kauas poliittisten ja ”sitoutumattomien” instituutioiden ulkopuolelle. Henkilökohtaisella ja epävirallisella tasolla tehtävä poliittinen toiminta on mitä tärkeintä, ainakin jos ei satu olemaan Paavo Lipponen. Sitvas toimii molemmilla tasoilla – poliittisena toimijaryhmänä HYY:ssä ja joukkona tahoillaan toimivia ihmisiä sen ulkopuolella. Samalla kun pidämme HYY:n sisäisessä toiminnassa jatkuvasti kansalaisjärjestöroolia tapetilla, toimimme itse kansalaisjärjestönä laajemmalle katsoen. HYY:n edustajisto, hallitus, Yhtymän hallintoneuvosto ja tytäryhtiöt sekä puistot, kuppilat ja toimisto ovat tänäkin vuonna toimineet sitvaslaisille kelpo areenoina maailman korjaamisessa, omista nurkista aloittaen. Maailmanvallankumousta ei ehkä tehdä yhdestä ylioppilaskunnasta käsin, mutta jos nyt Coca-Cola ja kumppanit sentään poistaisivat mainospropagandansa Unicafesta. Tämän ja muiden, punavihreiden ja ennen muuta poliittisten tavoitteiden puolesta: yhteisrintamaan!

Edustajisto Miten sinne pääsee, keitä siellä on, mitä siellä tapahtuu, mitä sieltä saa?

yyn edustajisto on ylioppilaskunnan korkein päättävä elin ja se koostuu 60:stä varsinaisesta ja 120:stä varaedustajasta. Edustajisto kokoontuu noin kuusi kertaa vuodessa ja se päättää esimerkiksi ylioppilaskunnan budjetista, nimittää ylioppilaskunnan hallituksen ja valitsee ylioppilaslehden päätoimittajan, HYYn pääsihteerin ja puheenjohtajan. Edustajisto valitaan joka toinen vuosi vaaleilla ja viime syksynä Sitoutumaton vasemmisto voitti itselleen kuusi paikkaa. Henkilökohtaisia voittojakin voi tulla: Esimerkiksi oma empatiakykyni kasvoi vaalien seurauksina ja aloin tuntea sympatiaa poliitikkoja kohtaan, jotka ovat ainaista julkista riistaa. Sama päti lähetystyöntekijöihin, käännyttäminen ottaa varmasti lujille eikä luovuttaminen ole helppoa. Pääsykoepyrkiminenkin muistui mieleen, mutta silloin ei tarvinnut yrittää miellyttää ketään. Vaalit olivat kuitenkin kokonaisuudessaan hieno kokemus, sitten kun ne olivat onnistuneesti ohi. Edustajiston kolme ensimmäistä kokousta seurasivat toisiaan varsin tiiviissä tahdissa joulun tienoilla. Kauden ensimmäisessä kokouksessa esimerkiksi nimitettiin HYYn hallitus, joka oli neuvoteltu kokoon edustajistovaaleja seuraavina viikkoina. Sitvasista hallitukseen valittiin Mira Käkönen hoitamaan koulutuspoliittisia asioita. Toisessa kokouksessa valittiin ylioppilaskunnan puheenjohtajisto. Kolmanteen kokoukseen hallitus toi hyväksyttäväksi vuoden 2004 hallitusohjelman. Hallitusohjelmasta käytiin vilkasta keskustelua ja muun muassa kohta, jossa viitataan samaa sukupuolta olevien ihmisten oikeuteen laillistaa parisuhteensa, jakoi mielipiteitä. Sitvasin agendaan on aina kuulunut tasa-arvon ajaminen eri muodoissaan ja edustajamme laukkasivatkin puhujanpöntössä puolustamassa seksuaalista tasa-arvoa. Ainakin sinä aikana kun olen itse ollut yliopistossa, yksi varsin keskeinen kiistakysymys HYYssä on ollut, saako HYY ottaa kantaa niin sanottuihin yhteiskunnallisiin asioihin? Sitvasissa ajatellaan, että ylioppilas ei kasva tynnyrissä. Yliopistoilla on myös

yhteiskunnallinen tehtävä. Keskustelussa minua häiritsee usein se, että kuulee väitettävän ”yhteiskunnallisten asioiden” vievän aikaa opiskelijoiden edunvalvonnalta. Itse en käsitä, että miksi nämä asiat sulkisivat jotenkin toisensa pois. HYY pystyy kyllä ottamaan kantaa Lapinlahden sairaalan säilyttämiseen sekä opintotuen kehittämiseen ilman, että se on keneltäkään pois. Asiassa mielenkiintoista on myös se, että oikeisto, joka nykyään näkyvimmin haluaa rajata tiettyjen aihealueiden käsittelyn ulos HYYstä, on kuitenkin historian valossa toiminut HYYssä hyvinkin näyttävästi yhteiskunnallisten kysymysten parissa erityisesti sotien aikana ja muulloinkin. Kokouksessa, jossa hyväksyttiin hallitusohjelma, hyväksyttiin myös Sitvasin ponsi, jossa toivottiin, että HYYn hallitus ei lähde tukemaan valtiovallan suunnitelmia ”kehittää” opintorahaa opintolainaan nojaavalla mallilla, joka laittaa eri alojen opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Pontemme hyväksyttiin. Kävin esittelemässä ponnen edustajistolle ja pidin samassa yhteydessä siis ensimmäisen puheeni. Jännitti kauheasti, mutta jälkeenpäin oli hyvä mieli, että sai suunsa auki heti kauden alussa. Kevään aikana edustajiston kokouksissa käsiteltiin muun muassa HYYn hallituksen palkkoja ja HYY-yhtymän taloutta, pohdittiin populaarimusiikin harjoitustiloja ja hurrattiin, kun ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi valittiin sitvassari Esa Mäkinen. Edustajistotoverit alkoivat tulla tutuiksi. Edustajiston kokouksia edeltävät aina valmisteluvaliokunnan ja edustajistoryhmien puheenjohtajien väliset kokoukset. Useat edustajiston jäsenet vaikuttavat myös jossain muussa HYYn elimessä opintovaliokunnasta Ylioppilaslehden kustannuksen hallitukseen. Monista muiden ryhmien jäsenistä onkin tullut kavereita ja ennen kesälaitumille lähtöä olinkin ehtinyt laulaa kokoomuslaisen edaattorin kanssa internationaalia, kuunnella ainejärjestöliiton edustajan kanssa persialaista runoutta ja juoda demarin viinat. Pinja Nieminen Allekirjoittaja toimii Sitvasin edariryhmän puheenjohtajana.

TOIMENPIDE 2004

Universaalikieli Hanna Pakkanen

enneenä kesänä se nousi jälleen korkealle. Nimittäin futiskuume. Jalkapallo on kuningaslaji, sanotaan, eikä voinut muuta kuin todeta, että näin on tässä jääkiekon luvatussa maassakin. Jalkapallon EM-kisat tarjosivat juuri sitä, mitä suurelta kansainväliseltä turnaukselta odottaa saattaa. Huippusuorituksia, suuria tunteita ja ennen kaikkea yllätyksiä. Draamaa parhaimmillaan. Kesäkuun kolme viikkoa kuluivat siivillä, kun illalla odotti toinen toistaan jännittävämpiä kohtaamisia. Monille tie pois köyhyydestä on avautunut jalkapalloilun myötä. Vaatimattomista oloista miljoonakentille tähtäävät useat, jotka tänäänkin pallottelevat tekonurmella, takapihalla tai kadulla. Päivä päivän jälkeen, elleivät muut houkutukset, kuten tytöt ja huumeet, vedä liikaa puoleensa. Sitkeys palkitaan tässäkin lajissa. Pallon kanssa kikkailu ei edellytä hintavia varustehankintoja. Nappulakengillä tai ilman potkitaan palloa tai jotakin palloa muistuttavaa siellä, missä tilaa on. Siksi jalkapallo on demokraattinen laji. Välttämättä ei tarvita vanhempia kuskaamaan harjoituksiin ja rahoittamaan kalliita nappiksia. Vaikka ei kotisponsoreistakaan haittaa ole – paitsi kentän laidalla karjumassa. Junioreille turnausmatkat ovat todellisia elämyksiä ja maailmankuvan avartajia. Heinäkuisessa Helsinki Cupissa pelanneet jouk-

kueet palaavat kotikentilleen mukanaan tuulahdus kansainvälisyyttä ja kokemuksia vieraista kulttuureista. Ja mikä hienointa, futiksen avulla voidaan köyhissä maissa edistää demokratiaa ja tasa-arvoa. Tytöt ja pojat pääsevät joukkueessa kokemaan liikunnan riemua ja pelimatkoilla uusia maita ja maisemia. Jalkapalloilu avaa näkymän valoisammasta tulevaisuudesta ja antaa lupauksen paremmasta. Vielä vähän aikaa sitten Englannin maalitaituri Michael Owen näyttäytyi 19-vuotiaalle Wayne Rooneylle kaukaisena idolina. EM-turnauksessa he solmivat nappiksiaan pukuhuoneessa vierekkäin. Se mikä tänään on vielä haave, voi huomenna olla todellista. Miltei mahdoton tulee mahdolliseksi – kuka uskoi Kreikan mestaruuteen ennen kisoja? Jalkapallo on universaalikieli, jota ymmärretään missä vain. Kun kyyneleet valuivat pitkin Christiano Ronaldon siloisia poskia EM-finaalin jälkeen, pettymykseen oli helppo yhtyä. Raha ei sittenkään ole jalkapalloareenoilla vielä kaikki kaikessa. Tunteet ja unelmat, ne ovat enemmän. Epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen David Beckhamia tuskin lohdutti lukuisat mainossopimukset. Tänä syksynä karsinnat seuraaviin jalkapallon MM-kisoihin pyörähtävät käyntiin. Ja niissä pelataan jälleen muusta kuin rahasta – unelmista. Kirjoittaja on Raastimen päätoimittaja.

Mansikanviljelyn feministinen moraalifilosofia Laura Tuominen

ummolani takana on laajahko mansikkaesiintymä. Mansikkapaikka ei runsaasta kukinnasta huolimatta tuota marjoja. Syyksi minulle on joskus kerrottu, että siellä kuulemma kasvaa ainoastaan yhtä sukupuolta olevia mansikoita. Mansikattomuuden ongelma nousi uudelleen esiin, kun sitvaslaiset olivat viettämässä juhannusta luonani. Olisi ollut niin mukavaa, jos olisin voinut käydä noukkimassa tuoreita marjoja pitopöytään! Mansikkapopulaation koostumukseen kajoaminen herätti kuitenkin feministin huolen. Onko mansikan olemassaolon perimmäinen tarkoitus tuottaa marjoja? Vai onko jo pelkkä mansikkana oleminen mansikalle tyydyttävä olotila; haluavatkohan samaa sukupuolta olevat mansikat vain kukkia keskenään? Onko minulla siis marjanystävänä oikeus ryhtyä mansikkamaani Matti Vanhaseksi? Kysymys mansikoiden viljelystä ei ollutkaan yksinkertainen.

TOIMENPIDE 2004

Problematiikka kehittyi edelleen, kun aloin pohtia mansikoiden ulkoista viestintää toisesta näkökulmasta. Miksi ne oikeastaan kukkivat niin kauniisti? Voisiko toisaalta ollakin niin, että kyseessä on hätähuuto? Biologinen kello on sosiaalinen konstruktio, mutta ehkä se termi päteekin paremmin kasvimaailmaan. Olisihan tavallaan ymmärrettävää, jos vuosikausia omassa porukassa viettäneet mansikat haluavat keskuuteensa vetreitä nuoria vastakkaisen sukupuolen taimia – vaikka vain marjantekoon. Saattaa olla, että mansikat voivat päättää itsenäisesti lisääntymisestään; en siis välttämättä painosta niitä, vaikka hankkisinkin niille pari uutta mansikkaa seuraksi. Vai painostaisinko? Totesin, että yhteiskuntatieteelliset opinnot antavat hyvin vaikeaselkoiset avaimet puutarhanhoidon alkeisiin. Onneksi mansikoita voi ostaa kalliiseen hintaan katukojuista.

Ylioppilaskentän Hesari ja aktivistien aikakauslehti Teksti: Riikka Taavetti Kuvat: Ilkka Hela Aihe: Keskustelua lehdistä, sitoutuneisuudesta ja sitoutumattomuudesta, poliittisesta mediasta ja viihteellisyydestä. Henkilöt: Perttu Iso-Markku, Libero-mielipidelehden päätoimittaja ja Esa Mäkinen, Ylioppilaslehden tuore päätoimittaja. Aika: Aurinkoinen iltapäivä elokuun puolivälissä Paikka: Café Kafka Helsingin keskustassa

Riikka: Mitä te ajattelette oman lehtenne sitoutumisesta tai sitoutumattomuudesta? Te molemmathan teette järjestölehteä, mutta aika erilaisia sellaisia. Esa: Vaikka Ylkkäriä ei sinänsä tule ajatelleeksi järjestölehtenä, se on toki opiskelijalehti. Ylkkäri on kuitenkin enemmän pieni aikakauslehti kuin iso järjestölehti. Perttu: Liberossa olen jotenkin yrittänyt ajatella sitä kaksoisroolina. Libero on tietysti Vasemmistonuorten lehtenä sitoutunut järjestöön, järjestöhän ne painokustannuksetkin maksaa, ja järjestön tapahtumien ja ihmisten pitää näkyä lehdessä. Toisaalta Liberoa yritetään tehdä aikakauslehtenä niin, että sillä on annettavaa myös ihmisille, jotka eivät ole eivätkä halua olla järjestön kanssa tekemisissä mutta tykkäävät lukea lehteä. Tehdään hyvää lehteä, jota kehtaa lähettää myös niille, jotka eivät ole järjestösitoutuneita eivätkä

välttämättä edes hirveän vasemmistohenkisiä.

kaan voisi kannattaa vaikkapa opintoaikojen rajauksia?

Esa: Ylkkärissähän on erona Liberoon se, että lehden lukijakunta on tavattoman paljon Liberon lukijakuntaa monimuotoisempi. On mahdotonta määritellä tyypillistä lukijaa. Järjestölehtenä Ylkkäri on toki opiskelijoille suunnattu lehti, mutta samaan aikaan siitä myös luetaan, mitä mieltä opiskelijat ovat tällä hetkellä.

Esa: No onhan joku ollut Ylkkärissä tätäkin mieltä… Tietenkin meille on tärkeää, että Ylkkärissä puolustetaan opiskelijan etua. Jos opiskelijat yhtenä joukkona ovat jotain mieltä, niin kyllä se meidän kirjoittamiseen vaikuttaa. Mutta mikä sitten kulloinkin on opiskelijan etu? Voisihan joku sanoa, ja on sanonutkin, että opiskelijoiden etu olisi nimenomaan valmistua nopeasti. Siinä mielessä Ylkkäri on ollut ja tulee varmasti olemaankin samaa mieltä, mitä opiskelijaliike on, että ei ole järkevää tehdä rajauksia ja opintotuki on kehittynyt huonosti. ▶

Perttu: Samoin kuulemma isommissa tiedotusvälineissä luetaan Liberosta mitä nuoressa vasemmistoskenessä nyt mietitään. Itse olen yrittänyt tehdä Liberosta aktivistien aikakauslehteä. Paitsi että siinä olisi mielenkiintoisia aiheita, sitä olisi myös mukava lukea ja se näyttäisikin kohtuullisen hyvältä. Riikka: Onko joitakin asioita, joihin Ylkkäri on sitoutunut? Ylkkärissä ei varmaan-

Liberon päätoimittaja Perttu Iso-Markku ja Ylioppilaslehden päätoimittaja Esa Mäkinen.

TOIMENPIDE 2004

Riikka: Olisiko sitten myös niin, että jos opiskelijaliikkeessä alkaisivat puhaltaa kovin oikeistolaiset tuulet, kannatettaisiin yksityisiä yliopistoja ja muuta, niin Ylkkäri olisi sitten samaa mieltä? Esa: Olisihan jo meidän velvollisuus ottaa selvää, miksi monet olisivat sitä mieltä. Se miten olen yrittänyt tiivistää lehden tekemisen ohjenuoraa on ristiriitainen moniarvoisuus. Lehdessä voi olla artikkeleita jotka ovat keskenään eri mieltä. Jos pääkirjoituksessa ollaan sitä mieltä, että Nokia-yliopistot ovat pahasta, niin mielellämme tietysti antaisimme lehdessä tilaa sellaisille näkemyksille, että ne ovat hyvä asia, ainakin jos näkemys olisi yleinen. Voisi myös esittää vastakysymyksenä, mikä sitten on lehden mielipide? Jos se on vain pääkirjoituksessa, niin silloin pääkirjoituksen laatijan voi varmaankin sanoa olevan sitoutunut. Katsottaessa lehden kokonaisuutta ei ole ollenkaan niin helppo sanoa, että olisimme sitoutuneet johonkin. Perttu: On huomattavasti pääkirjoitusta tärkeämpää, kenelle antaa puheenvuoron. Tietysti Ylioppilaslehdellä on opiskelijakentässä vähän Hesarin asema, liikkeen sisältä löytyy monenlaisia kantoja, jotka kaikki pitää saada esiin. Riikka: Mutta jos punavihreässä nuorisossa on jostain asiasta erilaisia näkemyksiä, onko sitten Liberon tehtävä antaa niille kaikille näkyvyyttä? Perttu: Viimeksi kun Liberossa kirjoitettiin prostituution kriminalisoinnista,

TOIMENPIDE 2004

nimenomaan molemmille mielipiteille annettiin tilaa. Se on asia, joka jakaa mielipiteitä lehden lukijakunnan ja myös Vasemmistonuorten piirissä. Joku ilmastonmuutos on sellainen, että siitä olisi aika vaikea edes ketään toisinajattelijaa löytää. Tämä lehti, jota minä teen saa kyllä ihan rehellisesti ajaa tiettyä mielipidettä.

A Broader View Riikka: Mitkä teille on sitten sellaisia keskeisiä arvoja lehden teossa? Esa jo mainitsikin ristiriitaisen moniarvoisuuden. Esa: Juuri viime päivinä olemme miettineet, miten saada lehdestä riittävän monipuolinen. Se on omalla tavallaan yllättävän vaikeaa. Kapealta sektorilta, omasta kokemusmaailmasta on helppo tehdä laadukasta journalismia, mutta miten tehdä sitä myös oman kokemuspiirin ulkopuolelta. Ja sitten tietysti tärkeitä asioita tietysti objektiivisuus ja kriittisyys. Riikka: Mitä oikein tarkoitat objektiivisuudella? Esa: Objektiivisuus palaa siihen, että ymmärretään, miten asioita voi tarkastella monesta näkökulmasta. Mun mielestä BBC:n mainoslause ”Demand a Broader View” iskee asian ytimeen. Jos katsoo läheltä jotain asiaa, se näyttää kovin erilaiselta kuin kun katsotaan kaukaa. Perttu: Tässä on yksi ero vaikka Liberon ja Ylkkärin välillä. Mun ei tarvitse olla kiinnostunut laajemmasta näkökulmasta, jos sanon näin kärjistäen, koska Libero

on osa isompaa mediakenttää ja ihmiset, jotka muodostavat käsitystään jostain ilmiöstä ottavat vastaan informaatiota monesta suunnasta. Liberolla on täytettävänä oma lokeronsa, antaa jotain punavihreälle aktivistihenkiselle nuorisolle. Kun vaikka teimme teemanumeron ydinvoimasta, mun ei todellakaan tarvinnut antaa kokonaiskuvaa siitä, mistä ydinvoimakysymyksessä voisikaan olla kysymys vaan antaa lukeville nuorille työkaluja ydinvoiman vastustamiseen. Se on taas esimerkki sellaisesta asiasta, josta lukijakunnassa on konsensus, ydinvoimaa vastustetaan. Pääasia ei sinällään ole kaikkien asioiden käsittely tasapuolisesti, sekä teollisuuspamppuja että aktivisteja yhtälailla ymmärtäen. Tottakai Liberon sympatiat ovat siellä kadulla aktivistien puolella. Esa: Jos Ylkkäri nyt kirjoittaisi ydinvoimasta, siihen pitäisi olla joku yllättävä näkökulma tai jotain uutta olisi pitänyt tapahtua. Ei välttämättä silloin olisi ensisijaisesti tarvetta siihen, että haastateltaisiin kaikkia osapuolia.

Sitoutunut lehdistö ja demarisoitunut yhteiskunta Riikka: Onko sitoutuminen mediassa vanhanaikaista? Jos katsoo vaikka puoluelehtien tilaa, niin sehän on aika surkea. Esa: Koko suomalaisen lehdistön tila liittyy olennaisella tavalla puoluelehtien tilaan. Niin sanottujen kakkoslehtien tilaaminen on ilmeisesti vähentynyt. Tilataan

Helsingin Sanomia, Turun Sanomia, Kalevaa, alueiden ykköslehtiä. Mutta tilaavatko ihmiset enää kakkoslehtiä, pienempiä lehtiä? Puoluelehdethän ovat perinteisesti olleet tällaisen kakkoslehden asemassa. Onhan myös totta, että aatteelliselle lehdistölle ei välttämättä enää ole tilausta samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Mutta siihen mä en taas osaa sanoa syytä, että mistä se voi johtua. Perttu: Onko se sitten niin, että sitoutuneeseen lehteen ei voi luottaa. Ajatellaan, että se mitä kirjoitetaan yleislehdessä on asiaa, mutta sitoutuneessa lehdessä on progandaväritys. Kriittinen ajatteleva ihminen ei voi ottaa tietoansa sellaisesta mediasta. Vastoin yleistä imagoa, sitoutuneissa lehdissähän tehdään kuitenkin kovaa journalismia. Esa: Mutta se selkeiden tietynväristen silmälasien läpi katsominen ei ole enää samalla tavalla muodikasta. Perttu: Aikaisemminhan yhteiskunta oli paljon tiukemmin jakautunut, työväenkulttuuri oli kovin erillistä ja silloin Kansan Uutiset tai Suomen Sosiaalidemokraatti oli ykköslehti. Porvarilehteä ei tarvittu ollenkaan. On onnellista ja toivottavaa, että luokkarajat ovat liudentuneet, että eri puolet eivät enää elä omissa suljetuissa maailmoissaan. Riikka: Onko siinä kuitenkin riski, että porvarikulttuuri on korvannut työväenkulttuurin, että kahden kulttuurin sijaan onkin enää vain yksi? Perttu: Ehkä koko yhteiskunta on demarisoitunut, jos ajattelee hyvin pitkällä aikavälillä. Riikka: Keskiluokkainen elämä kaikille? Esa: Keskiluokkainen massayhteiskunta, niinkuin kaikki vakavasti otettavat yhteiskuntateoreetikot sanovat. Perttu: Ehkä enemmänkin sellaiset pikkuisen liberaalit arvot. Eihän “koti, us-

konto isänmaa“ -ajattelu kuitenkaan voittanut niin, että se olisi koko yhteiskunnan vallitseva trendi. Esa: Se näkyy myös lehdistömaailmassa siten, että pienet erikoisaikakauslehdet kasvattavat suosiotaan. Matkailulehdet tai kokkauslehdet tai harrastelehdet, jotka ovat hyvin tarkasti rajatulle lukijaryhmälle suunnattuja lehtiä ovat tulleet osittain yleisaikakauslehtien tilalle. Perttu: Miksi sitten politiikasta kiinnostuneet ihmiset eivät kuitenkaan tilaa sitoutuneita lehtiä? Esa: Vihreä Lanka on päinvastainen esimerkki: se on kasvattanut suosiotaan samalla kun vihreän liikkeen suosio on kasvanut. Perttu: Sitoutuneiden lehtien menestys on tietysti kiinni siitä, kuinka paljon ihmiset ovat kiinnostuneita puolueista. Vihreä liike elää ehkä vielä jonkinlaista kasvuvaihetta joten Vihreä Lankakin nostaa levikkiään. Sitoutuneille lehdille ei ole ilmeisesti löydettävissä sellaista lukijakuntaa, joka ei olisi tiukasti sitoutunut johonkin puolueeseen, jos ei jäsenenä niin ainakin vankkumattomana kannattajana.

Lisää poliittista mediaa? Riikka: Voiko lehti olla poliittinen ja siitä huolimatta sitoutumaton? Perttu: Miksi ei voisi olla? Esa: No mihin Suomen Kuvalehti vaikkapa on sitoutunut? Perttu: Se ei ole sitoutunut mihinkään, mutta sillä on ihan selkeä poliittinen näkemys, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi viedä. Ja se antaa eri puolueiden ihmisille kuitenkin tilaa lehdessä.

tiseen puolueeseen tai edes poliittiseen liikkeeseen. Ja silti voi olla yleinen, punavihreiden linssien läpi katsova poliittinen lehti. Esa: Eipä Voimalla edes ole mitään sellaista poliittista liikettä, johon se voisi olla sitoutunut. On se silti selkeästi sitoutunut tiettyihin arvoihin. Perttu: On Voimalla selkeitä näkemyksiä siitä, mihin yhteiskuntaa voisi viedä. Riikka: Ei varmaankaan voi olla lehteä, joka ei olisi sitoutunut yhtään mihinkään, mutta esimerkiksi Voimalla ja Suomen Kuvalehdellä on aika selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää. Perttu: Noilla kahdella lehdellä se suunta on myös ilmeisen vastakkainen. Riikka: Pitäisikö poliittista tai yhteiskunnallista mediaa olla enemmän? Perttu: Tarvitaanko lisää poliittista lehdistöä, jotta ihmiset kiinnostuisivat yhteiskunnallisista asioista vai pitääkö olla ensin kiinnostusta, jolloin ihmiset hakisivat käsiinsä poliittista mediaa? Esa: Mä olen ehkä enemmän huolissani siitä, miten media jatkuvasti viihteellistyy. Esimerkiksi helsinkiläiset ilmaisjakelulehdet ovat lähes kaikki nopeita ja vauhdikkaita ja helppoja. Riikka: Eikö siinäkin sitten pitäisi ajatella, että jos on kysyntää niin on myös tarjontaa? Perttu: Voimahan on aika hyvä esimerkki, sille oli tietty kysyntä olemassa. Kukaan ei varmasti sanonut ääneen, että nyt tarvitaan poliittinen, ei-viihteellinen ilmaisjakelulehti. Mutta se perustettiin ja sille löytyi oma lokero. ■

Riikka: Entä sitten Voima? Perttu: Voima on myös hyvä esimerkki, ei tarvitse sitoutua yhteen tiettyyn poliitTOIMENPIDE 2004

Paikallisdemokratiaa porvareiden ehdoilla kunnallisvaalit lokakuussa Laura Tuominen

uolueissa huokaistaan helpotuksesta, kun lokakuun 24. päivä on ohi. Kunnallisvaalien jälkeen vaalisuma hellittää miltei puoleksitoista vuodeksi. Asiaan palataan jälleen presidentinvaalien merkeissä kevättalvella 2006. Kunnallisvaalit ovat tärkeät vaalit puolueille. Se näkyy panostuksissa vaalikampanjointiin Helsingissä. Vaikka eduskunta- ja eurovaalit ovat tyhjentäneet puolueiden kassaa ja vieneet toimitsijoita burn outin partaalle, ovat Helsingin vihreät ja SDP varanneet mainontaan 170 000 euroa. Pääkaupungin suurin puolue kokoomuskin budjetoi puolueen yhteiseen mainontaan 120 000 euroa. Kilpailu suurimman ja toiseksi suurimman puolueen paikasta on alkanut aikaa sitten. Koolla on väliä, sillä korkeimmat virkanimitykset ja jossain määrin alemmatkin tehdään edelleen poliittisin perustein. Varsinkin sosiaalidemokraateilla on kana kynittävänä vihreiden kanssa viime kunnallisvaaleista, jolloin vihreät nousivat SDP:n ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi Helsingissä. Ylipormestari Eeva-Riitta Siitosen (kok) jäädessä pian eläkkeelle poliittinen peli hänen seuraajastaan käy kuumana. Saattaakin olla, että kolme suurta puoluetta pyrkivät tekemään kunnallisvaaleista ylipormestarivaalit samalla tavoin kuin eduskuntavaaleista tehtiin pääministerivaalit poliittisten kysymysten jäädessä taka-alalle.

TOIMENPIDE 2004

Kunnallisvaalit ovat tärkeät vaalit myös ennen kaikkea kuntien asukkaille. Kunnat päättävät joidenkin arvioiden mukaan jopa 80 %:sta ihmisten arkeen liittyvistä konkreettisimmista ratkaisuista: paljonko budjetoidaan terveydenhoitoon, joukkoliikenteeseen ja toimeentulotukeen; rakennetaanko kovan rahan omistusasuntoja vai vuokra-asuntoja; kilpailutetaanko julkiset palvelut; saadaanko Helsingin edustalle tuulipuisto; kasvatetaanko luokkakokoja; lakkautetaanko lähikirjastoja ja kulttuuritoimintaan varattuja tiloja; onko graffitien tekeminen kiellettyä ja niin edelleen. Kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus on lähes poikkeuksetta alhaisempi kuin eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Äänestysprosentti kunnallisvaaleissa on tasaisesti laskenut koko maassa 1990-luvulla (1992: 70,9%, 1996: 61,3 %, 2000: 55,9 %). Korkean työttömyyden alueilla, esimerkiksi joissain Itä-Helsingin ja Vantaan kaupunginosissa, äänestysprosentti lähentelee jopa 25 %:a. Äänestämisestä on tullut hyvin toimeentulevien harrastus, ja se näkyy tehdyissä poliittisissa linjauksissa. Merkittävät poliittiset päätökset ovat viime vuosina olleet pääkaupunkiseudulla hyvin porvarillisia. Muun muassa toimeentulotuki ja terveydenhoidon resurssit alibudjetoidaan Helsingissä tietoisesti. Tämä on johtanut vähävaraisimpien ihmisten aseman heikkenemiseen, kun

rikki mennyttä pesukonetta ei välttämättä ole mahdollista korjauttaa ja jonot lääkärille pitenevät. Kuvaavaa on, että pelkät sosiaalitoimen budjettiylitykset ovat suurempia kuin nuorisotoimen koko budjetti. Myös joukkoliikenteen julkista tukea on vähennetty, mikä on johtanut lippujen hinnankorotuksiin sekä useiden bussilinjojen lakkauttamiseen. Tämänsuuntaiset poliittiset valinnat johtanevat lipputulojen ja matkustajamäärien vähenemiseen. Turhaa yksityisautoilua rajoittaviin ratkaisuihin, kuten tietulleihin ja ruuhkamaksuihin, ei juuri ole löytynyt poliittista tahtoa. Lähivuosien asuntopolitiikkaa linjaava Helsingin asunto-ohjelma painottaa omistusasuntojen rakentamista vuokraasuntojen sijaan. Sosiaalisen sekoittamisen periaate, vuokra- ja omistusasuntojen rakentaminen samalle alueelle, tulee vähenemään. Asunto-ohjelman taustalla on halu kilpailla niin sanotuista ”hyvistä veronmaksajista” muun muassa Espoon kanssa. Uusia opiskelija-asuntoja onkin määrä rakentaa vain noin 100. Näyttää myös siltä, etteivät kymmenettuhannet Helsingin kaupungin työntekijätkään kuulu niihin ”hyviin veronmaksajiin”, joista kilpaillaan. Varsinkaan sosiaali- ja opetustoimen tai nuorisotyöntekijöiden palkkatasolla ei välttämättä ole asiaa Helsinkiin asumaan, vaikka täällä töissä kävisikin.

Kunnallisvaalien alla keskustelu pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyön lisäämisestä ja jopa kuntien yhdistämisestä on herännyt. Periaatteessa tavoite on kannatettava, sillä varsinkin maankäytössä ja liikennesuunnittelussa kuntarajat ovat lähinnä pääkaupunkiseudun kokonaisedun saavuttamisen hidaste ja jopa rajoite. On kuitenkin syytä muistaa, että olemassa oleva tilannekin on poliittisten päätösten tulosta. Suunnittelemalla Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämistä kaikki tahot eivät välttämättä pyrikään muuttamaan nykyistä kehitystä, vaan voimistamaan sitä. Kokoomus on toistaiseksi pääkaupunkiseudun suurin puolue. Sillä ja sen liittolaisilla on varmasti aivan omat perusteensa kannattaa pääkaupunkiseudun yhdistämistä Suur-Helsingiksi. Panostukset joukkoliikenteen kehittämiseen ja tasa-arvoisempaan kaupunkisuunnitteluun olisivat mahdollisia jo nyt, jos tahtoa löytyisi. Toimivan demokratian edellytys on päätöksenteon avoimuus ja julkisuus. Helsingin kunnallispolitiikan seuraaminen on hankalaa, sillä paikallista mediaa ei oikeastaan ole. Helsingin Sanomien tarjoama julkisuus on valtakunnan julkisuutta, eikä kaikkia olennaisia kunnallisia päätöksiä uutisoida sen palstoilla. Radio Helsinki tekee parhaansa raportoidessaan valtuuston kokouksista mielenkiintoisia aloitteita ja keskusteluja. Kaupunginosalehdet uu-

tisoivat kunnallispolitiikasta lähinnä silloin, kun asiat koskettavat niiden kaupunginosaa. Toivottavasti jonkin aikaa sitten perustettu Helsingin Uutiset -lehti onnistuu osaltaan lievittämään kunnalliseen päätöksentekoon liittyvää tiedotusvajetta. Tietoa kunnallisesta päätöksenteosta voi etsiä omatoimisestikin. Ainakin Helsingin kaupunginvaltuuston esityslistat, päätösluettelot ja keskustelupöytäkirjat löytyvät kaupungin internet-sivuilta www. helsinki.fi päätöksenteko-osiosta. Myös lautakuntien päätösluettelot ja esityslistat löytyvät vaihtelevasti netistä. Viimeisen neljän vuoden aikana tehtyihin päätöksiin kannattaa tutustua, sillä vaaleja edeltävänä vuonna harjoitetaan aina vähemmän tiukkaa säästöpolitiikkaa. Ikävät päätökset tehdään sopivan ajoissa, jotta äänestäjät ehtisivät unohtaa ne uusiin vaaleihin mennessä. Esimerkiksi vuoden 2005 budjettiin, joka käsitellään valtuustossa lähellä kunnallisvaaleja, ei ole tulossa merkittäviä leikkauksia. ■ laura.m.tuominen@helsinki.fi Helsingin nuorisolautakunnan jäsen

TOIMENPIDE 2004

Weiqi Teksti: Kalle Kytölä

”Vaikeaa on sellaisen kanssa, joka kaiken päivää täyttää itseään ruoalla käyttämättä mieltään mihinkään hyvään. Uhkapelaajat ja weiqin pelaajat? Olla yksi heistä olisi kuitenkin parempi kuin olla tekemättä mitään.” Kungfutse: Keskusteluja XVII, n. 500 e.a.a.

Kuvat: Aapo Kyrölä & Kalle Kytölä

aapumispäivämme jälkeisenä kuumana maanantai-iltapäivänä puistossalähellä Shanghain keskeistä rantakatua Waitania saamme pelillemme satunnaisia katsojia. Alle parikymppinen poika, joka puhuu hyvin vähän englantia jää seuraamaan peliä hieman pidemmäksi aikaa ja pelin loputtua ottaa mielellään haasteen vastaan. Hua Ming Xiang on juuri läpäissyt yliopiston pääsykokeen ja aikoo aloittaa mekaanisen suunnittelun ja automaation opinnot. Viilenevää iltaa kohti ihmiset kerääntyvät puistoon pallottelemaan sulkapallolla ja tanssimaan. Pelimme Hua Ming Xiangia vastaan saavat kymmenittäin katsojia ja välillä takarivistä on vaikea nähdä pelilautaa. Useimmat ovat tulleet seuraamaan itse peliä. Joskus pelkkä ulkomaalainen pelaamassa weiqiä on nähtävyys. Suuresta yleisöstä huolimatta minulle laudan tapahtumien seuraaminen on helppoa, paikalla ollut vieraanvarainen mies suorastaan vaati minua ottamaan tuolinsa ja istumaan eturiviin! Iltaan mennessä olemme jo hävinneet useaan kertaan vaikka tasoitusta on lisätty. Nähtyäni ensimmäisen pelin parikymmentä ensimmäistä siirtoa tiesin, että olemme törmänneet vahvaan pelaajaan – tuntematonta vastustajaa vastaan hän on varovainen, mutta pitää tilanteen tiukasti otteessaan. Hua Ming Xiang aloitti weiqin opiskelun kuusivuotiaana, mutta lopetti harjoittelemisen viisi vuotta sitten.

TOIMENPIDE 2004

Nykyisin hän käy taas weiqi-kerholla ja aikoo myös osallistua Ying Chang Qi weiqikoululla pidettävään turnaukseen. Niiden kahden päivän aikana, joina pelaamme hänen kanssaan, emme vielä pääse selville hänen taitonsa rajoista. Kaikki pelit päättyvät luovutuksella Hua Ming Xiangin eduksi.

olla antamatta loppupelivinkkejä ja yllyttävät tietenkin pelaajia käymään toisen heikkojen ryhmien kimppuun. Peli-ilo on silminnähtävää. He nauttivat pelistä yhtä paljon kuin me! Loppupäivä kuluurattoisasti laudalla tapellessa. Shanghaissa, Suzhoussa ja Beijingissä pelaajien ja yleisön löytäminen on aina yhtä helppoa. Kaduilla korttipelit, mahjongg ja xiangqi ovat tosin vielä suositumpia kuin weiqi.

Weiqin opiskelua

Hua Ming Xiangin tapaamisen jälkeisenä päivänä kävelemme Huaihai kadun ympäristössä kun huomaan tuolilla avonaisen kirjan, jossa on tutun näköisiä diagrammeja. Muutama vanhempi mies istuu kadun laidalla jutustelemassa. Pelin saaminen ei taaskaan ole vaikeaa. Ensimmäisen pelin jälkeen siirrymme parin sadan metrin päässä olevaan puistoon, jossa vanhat ihmiset viettävät aikaa mahjonggia, korttia ja xiangqia (kiinalaista shakkia) pelaillen. Pelikaverimme tuntevat tietenkin weiqin pelaajat ja hetkessä koossa on kohtuullinen porukka. Kaikilla täällä on rohkea pelityyli ja katsojat eivät malta

Beijingissä liitymme ruotsalaisten järjestämään weiqikouluun. Pääopettajamme on Bao Yun, veijarin oloinen 2-dan ammattilaispelaaja. Cheng Lan on erittäin kohtelias fysikaalisen kemian opiskelija. Hän opiskeli seitsemän vuotiaasta kolmetoistavuotiaaksi weiqiä ja on varmasti vahvempi kuin kukaan eurooppalainen amatööri. Lu Lu on tietojenkäsittelytieteen opiskelija, sosiaalinen nuori tyttö joka puhuu ruotsia paremmin kuin useimmat meistä puhuvat kiinaa. Kaikilla on hyvä asenne opettamiseen. Vierailevia opettajia käy pari kertaa viikossa. Luentojen ja opetuspelien jälkeen monet menevät iltaisin pelaamaan joko supermarketin eteen tai parin korttelin päässä olevalle weiqi-kerholle. Talon seinässä on etäisesti ovea muistuttava aukko. Nousemalla portaat pääsee huoneeseen, jossa parikymmentä pelaajaa viettää päi-

Suzhounkin puistoista löytyy peliseuraa. vänsä hörppien teetä, karistaen tupakan tuhkan pelilaudalle, syljeskellen lattialle ja lyöden vetoa peleistä. Peleissä arvostetaan täälläkin tappeluita. Ehkä koko matkan kiinnostavimman pelini pelaan 6-dan vakioasiakasta vastaan. Hän on päättänyt näyttää etten ulkomaalaisena tiedä alkuunkaan mistä weiqissä on kysymys. Taktiikaltaan murskaavan ylivoimainen pelaaja on kehittänyt kaiken riskeeraavan tyylinsä vedonlyöntipeleissä. Kokemus on oikein valaiseva. Weiqi-kerhon yhteydessä on myös lapsille tarkoitettu luokka. Iltaisinkin paikalla on aina useita juuri ja juuri kouluikäisiä poikia ja tyttöjä – pelottavan hyviä pelaajia tietenkin!

tulisi kutsuttuina. Luentoineen jäsenyydestä joutuisi vuosittain maksamaan kymmeniä tuhansia. Väljä sisustus, pehmeät sohvat ja tarjoilijat ovat minulle uutta weiqi-kerholla. Ensimmäinen vastaan tuleva pelaaja kertoo olevansa kuuluisa elokuvaohjaaja mutta huono weiqin pelaaja. Ohimennen paikalla käy jopa Ma Xiaochun, 9-dan ammattilainen ja maailmanmestari vuodelta 1995. Kerhon pitäjä esittelee hänet ja lisää samaan hengenvetoon lähtevänsä loukkaantuneena pois jos emme tunne Ma Xiaochunia.

Tutustumiskäyntejä

Vanhimmat maininnat weiqistä ovat Kiinasta, kuudennelta vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Pelin arvellaan kuitenkin olevan jopa yli 4000 vuotta vanha. Weiqi on nauttinut Kiinassa pysyvää suosiota, vaikka hallitsijoiden mielipiteet pelistä ovat vaihdelleet äärimmäisyydestä toiseen. Itse Mao Zedong vaati alunperin kenraaleitaan opiskelemaan weiqiä, mutta kulttuurivallankumouksen aikana tuomitsi pelin pelkkänä älymystön ajanvietteenä. Jo varhain weiqin arveltiin kuitenkin olevan riippuvuutta aiheuttava peli.

Samana päivänä kun uutisissa kerrotaan taas Kiinan tiukentuvista lausunnoista Taiwanin kysymyksessä, järjestää Kiinan weiqi liitto Taiwanin ja Kiinan välisen ystävyysottelun, jossa myös opettajamme Lu Lu pelaa. Pääsemme seuraamaan turnausta ja lopuksi pelaamaan osallistujien kanssa. Cheng Lan näyttää jälkeenpäin taas hienotunteisuutensa kommentoidessaan luennolla peliään taiwanilaista 7-dan pelaajaa vastaan. ”Vastustajani on vanha oppinut, en halua murskata häntä”, Cheng Lan tulkitsee ystävyysottelun henkeä. Tuskin kukaan muu olisi jättänyt käyttämättä tilaisuuden tappaa vastustajan ryhmä ja tyytynyt vain muutaman pisteen voittoon. Vierailemme myös palatsimaisella 5-dan ammattilaispelaajan pitämällä weiqi-kerholla. Tämä on eliitin pelipaikka. Tunnin pelaaminen täällä maksaisi 100 yuania (n. 10 euroa) ellemme

Historiaa

Aikojen kuluessa sääntöihin on tehty pieniä muutoksia. Suurin harppaus teoriassa tapahtui 1600-1800 luvuilla Tokugawa shogunaatin feodaalisen sotilasdiktatuurin Japanissa (Edo aikakausi). Kilpailevien koulujen edustajat kokoontuivat kerran vuodessa pelaamaan shogunin edessä. Vaikka hallituksen tuki golle (weiqi) lakkasi 1868 Edo aikakauden päättyessä, systemaattinen gon tukeminen oli jo taannut että vielä 1900-luvun alkupuolisTOIMENPIDE 2004

kolla maailman huippupelaajat olivat lähes yksinomaan japanilaisia. Länsimaissa japanilainen vaikutus näkyy muun muassa sanastossa ja pisteenlaskutavassa – weiqi tunnetaankin lännessä paremmin nimellä go. 1900-luvun puolivälin jälkeen Kiina ja Korea ovat suurella panostuksella nousseet Japanin veroisiksi go-maiksi.

Kansallisen pelityylin erityispiirteitä Osa weiqin kiehtovuutta on se, että vahvasti persoonalliset pelityylit ovat mahdollisia kaikilla tasoilla. Henkilökohtaisten tyylien lisäksi pelitavoissa on selkeästi tunnistettavia kansallisia piirteitä, ammattilaispelaajillakin. Japanilaiset kätkevät vahvuutensa pelin tyynen pinnan alle kun taas korealaiset pelaavat mielellään dramaattisiakin ideoita ja kiinalaiset tuskin jättävät koskaan käyttämättä tilaisuuden tappeluun. Kiinalaisesta pelitavasta huokuva peli-ilo oli selvästi näkyvillä puistoissa, kaduilla ja kerholla. Ammattilaiskoulutusta saaneilla pelaajilla tyyli on ehkä hillitympi, mutta myös opettajamme ilmaisivat usein arvostavansa kunnon tappelua. Vanhempi vieraileva opettaja herra An saattoi kommentoida peliä huonolla englannilla: ”tämä siirto saattaa olla yliyrittämistä, mutta minä

pidän yliyrittämisestä erittäin paljon!” Bao Yun taas kieltäytyi valitsemasta kommentoitavaksi japanilaisen pelin: ”Japanilaiset pelit ovat tylsiä. Niissä pelataan vain järkeviä siirtoja. Hei, minä näytän teille täysin hullun pelin!” Jopa hillitty Cheng Lan kysyy ”miksi pelata näin kun voit myös tapella?” Eikä suloinen Lu Lu tuntenut armoa laudalla vaan sai mainetta pelaajana joka suorastaan haluaa vaikeuksia. Kiinalainen pisteenlaskutapa on vanhempaa perua kuin enemmän käytetty japanilainen menetelmä. Parin ensimmäisen viikon aikana en tosin päässyt kertaakaan laskemaan pisteitä, kaikki pelini päättyivät luovutukseen. Terminologian erokin nostatti välillä hyvät naurut: tuttu ”kivien alle” -tesuji oli herra Anille ”pukea kengät jalkaan takaperin”. Sille onnettomalle, jolta weiqi-kärpänen on haukannut pikkusormen, tämä etäinen maailmankolkka on paratiisi. Kiinalaisen weiqi-kulttuurin lukuisia ainutlaatuisia ilmenemismuotoja voisi koluta loputtomiin. Ja vain tutkiaksemme huolellisesti ja perinpohjaisesti Kungfutsen väitteen kaikkia puolia nautimme pari kertaa päivässä muutaman ruokalajin hyvän aterian. ■

Kiinan weiqi-liitolla Aapo sai vastaansa ystävyysotteluun osallistuneen 2-danin pelaajan.

TOIMENPIDE 2004

Käytä laittomasti kopioituja ohjelmistoja! Kapitalististen ekonomistien hegemonia on saavuttanut yksimielisyyden siitä, että informaation käytön rajoittamisella lisätään parhaalla tavalla teknologian kehitystä, globaalia kasvua ja siten hyvinvointia. Kyseenalaistamalla tämä väite voidaan tarjota mahdollisuus anarkokommunistiselle todelliselle Uudelle taloudelle. Juho Lindman

lun perin filosofinen peruslähtökohta on ollut, että tekijällä pitää olla oikeus käyttää, luovuttaa tai rajoittaa teoksensa käyttöä parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan tuotanto on tapahtunut hyväksyttävällä tavalla eikä muille aiheudu tästä kohtuutonta haittaa. Valtiovallan keskeinen tavoite on järjestää markkinajärjestelmä siten, että taiteiden harjoitusta tapahtuu eli että taiteen tuotanto- ja jakelukustannukset katetaan. Perinteisin kaupallisen tekijänoikeuden sovellus on se, että vaikkapa kirjailija on kirjoittaessaan ja jaellessaan vastiketta vastaan kirjoja voinut elättää puuhillaan itsensä. Peruslähtökohta toimikin satoja vuosia, kunnes kaksi tekijää muutti tilannetta merkittävästi. Ensinnäkin informaatioteknologian kehitys poisti digitaaliseen muotoon tallennetun teoksen jakelukustannukset. Periaatteessa juuri tämä mahdollisti ns. Uuden talouden tähtitieteelliset voitot – kokonaiskustannus oli sama, myytiinpä tuotetta yksi tai kuusi miljardia. Nyt oli vain luotava tarpeeksi hyvä teos ja sille tarpeeksi hyvä tuotemielikuva. Digitalisoituminen johti myös siihen, että kaupallisesti oikeus rajoittaa muiden käyttöä muuttui keskeisemmäksi. Koska tuotteilla ei enää ollut jakelukustannuksia, pystyi kuka tahansa pienellä vaivalla jakelemaan niitä tovereilleen suorittamatta alkuperäiselle artistille mitään. Kopiointi oli aikaisemmin ollut riskipitoisempaa, vaivalloisempaa ja siten myös vähäisempää. Toiseksi tämä oikeus rajoittaa muiden käyttöä siirtyi yksityisiltä taiteilijoilta yhteenliittymille, yrityksille. Oikeudesta rajoittaa käyttöä tuli kaupanteon mahdollistava tekijä, koska käyttöoikeudelle luotiin näin taloudellinen arvo. Eikä tarkoitus enää ollut tukea taiteita vaan yrityselämää. Ongelma korostui entisestään kun ohjelmistokoodi katsottiin tekijänoikeuden alaiseksi. Vain tuo teko, hiukan häikäilemätöntä liikkeenjohtoa ja pari lakimiestä, niin Microsoft nousi maailman arvokkaimmaksi yritykseksi ja sen omistaja maailman rikkaimmaksi mieheksi. Nämä kaksi askelta perustuivat hyvin voimakkaasti rajoittamisen ajatukseen. Idea on se, että toisen teoksen matkimiseen tarvitsee luvan ja vain alkuperäisen tekijänoikeuden kulloisellakin haltijalla on oikeus saada siitä vastiketta. Koska suurin osa taiteesta ja tieteestä perustuu matkimiseen, on tämä rajoittaminen varmastikin taiteen ja tieteen kannalta haitallista. Ne eivät tosin vielä selitä hallinnon hinkua luoda juuri tämänkaltaisia markkinoita. Jokainen markkina täytyy ensin luoda ja sitten vakauttaa hallinnon toimesta. Tekijänoikeuksien vakautuksessa on ollut kansallisvaltioiden nopea tapa luoda kotimaiset markkinat ohjelmis-

TOIMENPIDE 2004

OBEY

totuotteille. Markkinat on rakennettu tekijänoikeuslainsäädännöllä, joka on voimistunut viime vuosikymmeninä riippuen siitä kuinka kehittynyt kotimainen ohjelmistoteollisuus on: Mitä voimakkaampia kotimaisia ohjelmistoyrityksiä, sitä voimakkaampi kansallinen tekijänoikeuslainsäädäntö. Ohjelmistoteollisuuden tulenkantajat, etunenässä Microsoftin renkinä toimiva Business Software Alliance (BSA), ovat lobanneet näkemyksiään voimakkaasti ja sangen onnistuneesti. Ja millaisia näkemyksiä: paitsi että kopiointi on väärin, laitonta ja syntiä se on myös uhka turvallisuudelle, hyvinvoinnille ja laadukkaille ohjelmistoille. Olisi siis mahdollista levittää tuotettuja ohjelmistoja ilmaiseksi kaikille halukkaille käyttäjille. Tämä olisi varmasti kaikkien kotikäyttäjien toiveuni – ei enää kalliita ja sekavia lisenssihinnoitteluja, ei enää turhia kovia hintoja ohjelmista joita ei osata käyttää tai haluta koneelle. Miksi niin ei sitten haluta tehdä? Koska se on laitonta ja riippuen näkökannasta myös väärin alkuperäisen teoksen tekijää kohtaan. Tämä vääryys alkuperäistä tekijää kohtaan ei ole kuitenkaan tämän kirjoituksen aihe – aiheesta riittää sanottavaksi se, että on eri verran väärin loukataanko jonkun nälkäisen taiteilijan oikeutta vai yhtä maailman rikkaimman yrityksen tuhansista (alkujaankin potentiaalisesti vääryydellä saavutetuista) patenteista. Hallinto ei välttämättä niinkään ole kiinnostunut rajoittamaan ohjelmistojen käyttöä itseisarvoisesti, joten ekonomistit ovat keksineet loistavan mallin oikeuttaakseen tämän. Lyhyellä tähtäyksellä ohjelmistojen ilmainen jako olisi hyvä (pienentäisi ”hyvinvointitappiota”), mutta pitkällä tähtäimellä seurauksena olisi se, että yritykset eivät enää investoisi. Koska hegemoniseen totuuteen kuuluu, että teknologian kehitys on hyvä asia ynnä talouden moottori ja että uudet teknologiat muuttuvat tuotteiksi keskeisesti yritysten avulla, tilanne jossa kukaan ei tee uutta teknologiaa olisi jokaiselle vastuulliselle poliitikolle kiusallinen. Yrityksille on siis annettava oikeus suojata tuotteensa, jotta teknologian kehitys, kasvu ja hyvinvointi eivät vain vaarantuisi. Hallinnolla olisi myös toinen tapa järjestää digitaalisten tuotteidensa tuotanto – se anarkokommunistinen Uusi talous. Kommunismilla viitatataan tässä siihen, että kenelläkään ei olisi omistavan oikeutta ohjelmaan vaan tuo oikeus olisi yhteinen – hiukan samalla tavalla kuin tiede on kommunistista, lue yhteistä. Anarkismilla viitataan tässä siihen. ettei tässä teollisuudessa olisi yhtä auktoriteettia siitä mihin suuntaan teosta kehitetään koska eri tekijöillä olisi mahdollisuus koska tahansa rakentaa uusia versioita matkimalla vanhoja. Käytännössä tie ihanaan Uuteen

talouteen kulkisi digitaalisesta kapitalismista eteenpäin seuraavaan vaiheeseensa siten, että tekijänoikeutta höllennettäisiin erityisesti kuolleilta henkilöiltä ja yhteenliittymiltä. Ensi vaiheessa vain hengissä tai jonkin aikaa kuolleena olleet henkilöt saisivat oikeuden teostensa tuottoihin. Taiteen tuotanto ei lakkaisi kokonaan, koska tarvittaessa valtio tukisi taiteilijoita. Ohjelmistotuotannossa on jo esimerkkejä siitä, miten tekijänoikeuksien höllentäminen nopeuttaa tuotekehitystä ja parantaa ohjelmistojen laatua – tämä esimerkki on yliopistojen kommunismin innoittava vapaiden ohjelmistojen liike. Liike perustuu jo nykyisellään pitkälti vapaaehtoisuuteen ja tarvittaessa ei ole mitenkään poliittisesti vaikea ajatus, että vaikkapa yliopistojen avulla liikkeen rahoitustilannetta voitaisiin helpottaa. Tekijänoikeuksien höllentäminen ei kuitenkaan tapahdu itsekseen vaan vaatii osana liiketoimintaympäristöjen suunnittelua, poliitikkojen ennakkoluulottomuutta ja halua neuvotella kansainvälisen kaupan sääntöjä uudestaan tukemaan digitaalisten tuotteiden saatavuutta. Kauppapoliittisena taktiikkana ehdottaisinkin kaupallisten ohjelmistojen kopiointia. Tarkoitus ei ole loukata yksityisiä koodaajia, taiteilijoita tai pieniä kotimaisia yrityksiä vaan heille tulisi edelleen antaa mahdollisuuksien mukaan vastiketta. Sen sijaan Microsoftin kaltaiset yhteisölliset oikeudenhaltijat eivät saisi enää kotikäyttäjien rahoja. Samalla vahvistettaisiin jo nykyisellään voimakasta harrastajien harrastamaa kotikäyttöön tapahtuvaa digitaalisten tuotteiden kopiointia. Tämä johtaisi pitkällä tähtäimellä varmastikin siihen, että lainlaatijat joutuisivat hyväksymään kotikopioinnin maan tapana ja näin taas yksi askel kohti anarkokommunismia olisi otettu. ■

Lisätietoa pää-äänenkannattaja BSA:sta “Turvallisen ja laillisen verkkoympäristön edistäjä” http://www.bsa.org/finland/

TOIMENPIDE 2004

Naamioitumiskieltolaille on vaihtoehtoja Leo Stranius

allituksen tekemässä lakiesityksessä on ehdotettu kiellettäväksi tunnistamista vaikeuttavien kasvojen peittäminen yleisellä paikalla järjestetyn tilaisuuden tai mielenosoituksen yhteydessä. Rangaistavaksi tulisi kasvojen peittäminen joko osittain tai kokonaan hupun, naamion, maalauksen tai vastaavan avulla. Rangaistavaa olisi myös pitää hallussa esinettä, josta on perusteltua syytä epäillä että sitä käytetään kasvojen naamioimiseen. Toisaalta hyväksyttävää naamioitumista olisi karnevalistinen naamioituminen, esimerkiksi pukeutuminen luurankopukuun ydinvoiman vastaisessa mielenosoituksessa tai tiettyä valtion päämiestä tai poliitikkoa kuvaavan naamion käyttäminen hänen politiikkaansa vastustavassa mielenosoituksessa. Myös joulupukiksi saisi jatkossa pukeutua. Julkisuudessa esitettyjen väitteiden mukaan naamioitumiskieltoon on hyvät syyt. Mitään muita perusteita naamioitumiskieltoon ei ole kuitenkaan esitetty kuin vuoden 2002 itsenäisyyspäivän mielenosoitukset. Suomessa naamioituminen mielenosoituksissa ei ole aiheuttanut juurikaan ongelmakäyttäytymistä. Naamioitumiskieltoa voidaan toki perustella sillä, että tutkimusten mukaan tunnistamattomuus eli naamioituminen vähentää yksilön tietoisuutta itsestään. Tästä seuraa väkijoukossa muun muassa itsekontrollin vähenemistä, suunnittelemattomuutta, impulsiivisuutta, estottomuutta ja normien rikkomista. Tämän pitäisi olla kuitenkin lähinnä syy, minkä vuoksi poliisien henkilöllisyys tulisi olla aina helposti todennettavissa.

TOIMENPIDE 2004

Lisäksi on usein mainittu, että turhia epäluuloja herätteleviä tai edes uhkaavan näköisiä rekvisiittoja ei tarvita, jos aikeet ovat rehelliset ja puhtaat. Lakivalmistelun lähtökohtana on ollut, että Suomessa ei ole tarpeen naamioitua mielenosoituksissa. Eihän mielenosoittajalla voi olla tarvetta suojata henkilöllisyyttään – paitsi tietenkin silloin jos tarkoituksena on väkivaltainen käyttäytyminen. Samassa yhteydessä voisi kuitenkin kysyä, miksi meillä on vaalisalaisuus? Entä miksi lehtiin voi kirjoittaa nimimerkillä tai televisiossa esiintyä anonyymisti? Yhteiskunta ei ole täydellinen. Mielipiteidensä takia joutuu valitettavan usein syrjityksi ja häirityksi. Naamiokieltolailla tallattaisiin entistä räikeämmin esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen, väkivaltaisia hallituksia karanneiden pakolaisten tai työpaikkansa puolesta pelkäävien työntekijöiden oikeuksia. Jos väkivaltaa halutaan maksimaalisesti välttää, miksi ei kielletä saman tien alkoholin käyttöä kotioloissa? Sehän johtaa potentiaalisesti rikoksiin ja esimerkiksi perheväkivallan lisääntymiseen. Tuskin naamiokieltolaki ryöstöjenkään yhteydessä olisi tehokas keino torjua väkivaltaista käyttäytymistä. Pahimmillaan naamiokieltolaki ei vain loukkaa ihmisten perusoikeuksia, vaan tekee mielenosoituksista entistä väkivaltaisempia. Kun lakia pyritään toteuttamaan pakkokeinoin, on kyseessä provokaatio väkivaltaisille mielenosoituksille. Lakiesityksen mukaan myös naamiovälineiden hallussapito olisi tuomittavaa. Päätösvalta asiassa olisi aina paikallisella poliisilla. Kuinka tämän seikan kontrollointi aiotaan

toteuttaa? Saammeko tasku- ja laukkutarkastukset mielenosoitusten yhteyteen? Naamioitumiskiellon myötä ihmisiltä viedään mahdollisuudet vaarattomaan ja viattomaan vastarintaan: usein naamioituminen mielenosoituksessa on ensisijaisesti protesti valvontakameroita, poliisin ja median video- ja valokuvaajia, ja järjestystä valvovien ja pakkokeinoja tarvittaessa käyttävien viranomaisten täydellistä ja suojattua anonymiteettia vastaan. Uhkaavan näköistä rekvisiittaa on mahdotonta määritellä. Nykyisellään naamiokieltolakiesitys suorastaan kehottaa karnevalistiseen naamioitumiseen. Tämä tulee vain lisäämään naamioitumista mielenosoituksissa samalla kun määrittely laillisen ”karnevalistisen” naamioitumisen ja laittoman naamioitumisen välillä käy entistä hämärämmäksi. Laajemmin kyse on siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Kuinka pitkälle valvontakoneistoa halutaan viedä? Miksei otettaisi saman tien henkilötiedot, valokuvat ja sormenjäljet kaikilta mielenosoittajilta, ja samalla myös mielenosoitusta suojelevilta poliiseilta? Isoveljen valvonnalla on kääntöpuolensa. Nykyisellään lakiehdotus mahdollistaisi myös muun muassa naamioitumisen mielenosoitusta seuraavien sivullisten joukossa. Syntyisi mielenkiintoisia tilanteita esimerkiksi rasismin vastaisessa mielenosoituksessa, jota voisi seurata sivussa naamioituneet uusnatsit. Toisaalta naamiokielto voisi poistaa ongelman, jossa naamion takana voi olla myös vastapuolen kiviä heittelevä provokaattori. Nykyinen naamiokieltolakiehdotus ei

kuitenkaan poista tätä uhkaa vaan pikemminkin lisää sitä. Ainahan vastapuolen provokaattori voi olla mukana karnevalistisessa hengessä vaikka muumipuvussa, joulupukkina tai George W. Bushina. Suomen lakiesitykseen on haettu mallia Tanskasta, jossa naamioituminen kiellettiin vuonna 2000. Parempi lähestymistapa ja vaihtoehto nykyiselle esitykselle olisi kuitenkin Englannin tai Hollannin malli, jossa naamiointikielto voidaan asettaa erillisellä päätöksellä alueellisesti tai tapauskohtaisesti. Näin voitaisiin puuttua

niihin tapauksiin, jossa ongelmia on todella esiintynyt loukkaamatta yleistä ilmaisuvapautta. Useat kansanedustajat ovat osoittaneet suoraselkäisyyttä vastustaessaan voimakkaasti käsillä olevaa lakiehdotusta. Nyt tarvitaan kuitenkin lisäksi laajaa kansalaisyhteiskunnan painostusta, ja tarvittaessa vaikka suoraa ja avointa toimintaa naamiokieltoa vastaan. Poliisi voi puuttua kuokkavierasjuhlien tapahtumiin tarvittaessa ilman naamiokiel-

tolakiakin. Poliisilla tulisikin olla oikeus puuttua naamioitumiseen vain silloin kun tehdään rikoksia. Näin ollen mielekkäämpi lähestymistapa kysymykseen olisi tehdä naamioitumisesta koventamisperuste rikoslakiin silloin, kun varsinainen rikos on tehty. Tämä näkökulma sopisi myös oikeusvaltiokäsitykseen hiukan paremmin. ■ Kirjoittaja opiskelee ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistossa, työskentelee tietoliikennealalla ja toimii Maan ystävien puheenjohtajana.

Isoveli valvoo pian tietoverkoissakin

uroopan unionissa ja Suomessa pohditaan tarvetta tallentaa erilaisia teletunnistetietoja rikollisuuden ja terrorismin ehkäisemiseksi. Ongelmalliseksi asian tekee kuitenkin sananvapauden ja yksityisyyden suojan turvaaminen. Suomen valtioneuvosto on suhtautunut myönteisesti sähköisen viestiliikennetietojen säilyttämisaikojen pidentämiseen rikostutkintaa varten. Suomessa poliisi on esittänyt jopa 5-10 vuoden tallennusaikoja kun EU-keskustelussa on ollut esillä 1-3 vuoden aikajänne. Nykyisessä lainsäädännössä tietoliikennetietoja voidaan käyttää rikosten yhteydessä. Uudessa esityksessä lähdetään kuitenkin siitä olettamuksesta, että kaikki tieto-

liikenneverkkojen käyttäjät ovat epäiltyjä. Tällöin tietoverkoissa kerääntyvät teletunnistetiedot, kuten tiedot puheluista, sähköpostista ja internet-liikenteestä talletetaan pitkäksi aikaa tietovarastoihin, joista ne voidaan tarvittaessa kaivaa esille. Teleoperaattoreille kertyisi siis tietokanta siitä, kenen kanssa henkilö viestittelee ja mitä tietoa hän internetistä hakee. Sen lisäksi, että uudella lainsäädönnöllä tultaisiin loukkamaan sananvapautta ja yksityisyyden suojaa, aiheutuu siitä myös huomattavat kustannukset teleoperaattoreille. Nämä kustannukset tulevat viime kädessä maksamaan tietysti asiakkaat – me kansalaiset saamme itse maksaa sen, että isoveli valvoo.

EU:n ehdotus menee tallennusvaatimuksissa pidemmälle kuin Yhdysvaltojen lainsäädäntö ja koskee suoraan myös suuria yrityksiä ja yhteisöjä, jotka välittävät puheluja ja verkkoliikennettä. Kun tämän lisänä on Cybercrime-sopimus, joka velvoittaa poliisia antamaan virka-apua kaikille sopimusosapuolille, ovat riskit väärinkäytöksiin huomattavat. Näyttää siltä, että terrorismin vastainen taistelu on karannut käsistä. Turvallisuuskysymysten nostaminen muiden asioiden yläpuolelle johtaa ihmisten oikeuksien hämärtymiseen ja heikentymiseen.

TOIMENPIDE 2004

Stop

.com

Teksti: Elina Turunen Kuvat: Maan ystävien ilmastokampanja

aan ystävät järjesti kesällä äänestyksen Vuoden fossiilista – pahimmin fossiilisiin polttoaineisiin jämähtäneestä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa vastustavasta tahosta. Voittajaksi selviytyi öljy-yhtiö Esso (ExxonMobil), joka on tehnyt väsymättä työtä ilmastonkatastrofin edistämiseksi. Sen tuotteet ja toiminta ovat aiheuttaneet 5% koko tähänastisesta ilmastonmuutoksesta. Esso kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen olemassaolon, vaikka yli 2 500 tutkijan kannanotto toteaa, että ihmisen toiminta saattaa vaikuttaa ilmastoon. Esso käyttää vuosittain miljoonia dollareita ilmastonmuutoksen torjumista vastustavien ja vaikeuttavien mainoskampanjoiden rahoittamiseen. Esso on ollut johtavassa roolissa kansainvälisten ilmastoneuvottelujen sabotoinnissa. Esso ja Mobil lobbasivat kaikkein aggressiivisimmin Kioton ilmastosopimusta vastaan. Ennen Kioton ilmastokokousta syksyllä 1997 ne kustansivat 13 miljoonan dollarin mainoskampanjan Yhdysvalloissa

tarkoituksenaan estää yhteisymmärryksen syntyminen päästövähennyksistä. Esso oli yksi George W. Bushin vaalikampanjan taloudellisista päätukijoista. Heti, kun Bush valittiin presidentiksi, hän ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän kansainvälisistä ilmastosopimuksista. Greenpeacen tutkimuksessa jäljitettiin 12 miljoonaa dollaria Esson ilmastonmuutoksen torjumisen vastustajille syytämää rahaa. Sitä päätyi mm. Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheneyn, puolustusministeri Ronald Rumsfeldin, energiaministeri Spencer Abrahamin, USA:n ympäristöministeriön johtaja Michael Leavittin, sisäasiainministeri Gale Nortonin sekä US Attorney General John Ashcroftin taskuihin.

Maan ystävien hiilidinosaurus vieraili Helsingissä.

TOIMENPIDE 2004

Useat muut merkittävät yhtiöt ovat hyväksyneet tarpeen torjua ilmastonmuutosta ja alkaneet investoida uusiutuviin energialähteisiin. Siinä missä Shell ja BP-Amoco tukevat toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi ja ovat perustaneet uusiutuvien energianlähteiden ohjelmia, pitäytyy Esso itsepäisesti fossiilisissa polttoaineissa. Esso on jopa kehottanut kehitysmaita taistelemaan päästörajoituksia vastaan ja lisäämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vaikka yhtiö samanaikaisesti vaatii näitä maita liittymään kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Kunniamaininnan äänestyksessä pahimpana kotimaisena hiilidinosauruksena sai toiseksi sijoittunut kauppa- ja teollisuusministeriö. Se on menestyksekkäästi jarruttanut uusiutuvan energian ja energiansäästön käyttöönottoa Suomessa ja vaikeuttanut ilmastonsuojelutyötä myös EU:n tasolla. Ilman kauppa- ja teollisuusministeriön panosta Suomen ilmastoa lämmittävät päästöt olisivat huomattavasti alhaisemmat ja energiantuotanto kestävämpää. ■

ExxonMobil sotkee

sso ja Mobil ovat kyseenalaistaneet ilmastomuutoksen tieteellisen perustan myös Global Climate Coalitionin (GCC) ja American Petroleum Instituten (API) kaltaisten lobbausryhmien kautta ja väittävät, että päästöjen leikkaukset tuhoaisivat Yhdysvaltojen talouden. Mobil myös julkaisi USA:n tärkeimmissä sanomalehdissä ilmoituksia, joissa kyseenalaistettiin ilmastonmuutoksen tieteellinen perusta. Exxon ja Mobil levittivät kauhutarinoita ilmastosopimuksen tuhoisista vaikutuksista työllisyyteen, vaikka johtavien ekonomistien mukaan kasvihuonekaasujen päästöjen leikkauksista voisi olla jopa taloudellista hyötyä. Suomen Esso on kokonaan amerikkalaisen ExxonMobilin omistama, ja sen tulee vaatia emoyhtiön linjan muuttamista. Esson on lopetettava kaikki toimet, jotka estävät ilmastonmuutoksen torjumista, tuettava julkisesti Kioton sopimuksen ratifiointia sekä vaihdettava kaikki taloudellisesti ja

teknisesti fossiilisten polttoaineiden käytön lisäämiseen suunnatut resurssit uusiutuvien energianlähteiden teknologian kehittämiseen. Esso kustansi vuonna 1998 kuusi miljoonaa dollaria maksaneen PR-kampanjan, joka vähätteli kasvihuoneilmiötä. Vuonna 1999 Exxon yritti yhtiökokouksessa estää osakkeenomistajiensa keskustelemasta ulkopuolisesta arvioinnista, jossa käsiteltäisiin, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa yhtiön toimintaan. Esson toiminta uhkaa ympäristöä ja alkuperäiskansojen elinmahdollisuuksia monilla tavoilla. Exxon on joutunut maksamaan vahingonkorvauksia myrkkypäästöistään ja se on haastettu oikeuteen ilmansuojelurikkomuksista. Exxon on loukannut alkuperäiskansojen oikeuksia ja toiminut ihmisoikeustilanteeltaan arveluttavissa maissa, kuten Tshadissa ja Kamerunissa. Mobilin vanhentuneesta öljyputkesta on vuotanut mm. yli 40 000 tynnyrillistä öljyä Nigerian rannikolla.

Suomen Esso on kansainvälisen ExxonMobilin omistuksessa ja noudattaa sen linjauksia ja politiikkaa.

TOIMENPIDE 2004

Ohjelmistopatentit – miksi ihmeessä? Jukka Huhta

obbarit ovat vauhdissa europarlamentin käytävillä. Syksyksi on tulossa parlamentin äänestettäväksi uusi ohjelmistopatenttidirektiivi. Hanke on hyvä esimerkki käynnissä olevasta taistelusta yhtiövallan ja kansanvallan välillä. Yksi erä on voitettu, mutta tätä kirjoitettaessa ei ole vielä ratkennut, voiko Euroopassakin kohta omistaa ajatuksia.

gelmia tunnistaa patenttipaperista oma keksintönsä, jolloin muidenkin voi olla vaikeaa saada siitä selvää.

Ohjelmistopatenteilla tarkoitetaan mahdollisuutta patentoida ideoita, koodinpätkiä, ominaisuuksia – melkein mitä vain, mitä voidaan toteuttaa tietokoneella. Olisikin osuvampaa puhua ohjelmistoideapatentoinnista, koska kyse ei ole kokonaisten tuotteiden vaan niiden osien patentoinnista. Malli on peräisin Yhdysvalloista, jossa järjestelmän ongelmat ovat laajalti tunnettuja. Nämä ongelmat halutaan kuitenkin niiden ratkaisemisen sijaan levittää myös muun maailman vaivoiksi.

EU-demokratiaa

Ohjelmistopatenttien tarpeellisuutta perustellaan muiden patenttien tavoin – keksijälle pitäisi saada korvaus työnsä hedelmistä ja yksinoikeus joksikin aikaa niiden käyttöön. Myös kilpailunäkökohdista on puhuttu. Onkin totta, että ohjelmistoideapatentteja voimakkaasti ajava Yhdysvallat haluaisi saman lainsäädännön myös muihin maihin, koska muuten muilla on kilpailuetu. On todettu, että patentteja käytetään kilpailun rajoittamiseen, ja samalla innovatiivisuus vähenee, koska joidenkin hyvien menetelmien käyttö on patentein rajattua ja toisaalta niistä on vaikea saada tietoa.

Euroopan parlamentti asetti direktiiviehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä syyskuussa 2003 kohtuulliset rajat ohjelmistojen patentoitavuudelle. Päätös oli historiallinen, sillä sitä tehdessä huomioitiin poikkeuksellisella tavalla kansalaisyhteiskunnan ja pienten yritysten ääni jättiyritysten voimakkaasta lobbauksesta huolimatta. Tämän jälkeen jäsenmaat ovat kuitenkin ministerineuvostossa kävelleet päätöksen yli EU:n demokraattisuutta hyvin kuvaavalla tavalla. Nokian patenttiosastolla on muuten likimain pysyvä edustaja Brysselissä.

Patenttijärjestelmän yksi tarkoitus on joskus ollut julkaista keksintö, jotta koko ala hyötyisi siitä, mutta nopeasti kehittyvällä ohjelmistoalalla tavallinen aika, esimerkiksi 18 kuukautta patentin hausta sen myöntämiseen on riittävän pitkä jarruttamaan alan kehitystä. Lisäksi jopa patentin haltijoilla on toisinaan ollut on-

Ei liene uutinen, että 97 prosenttia patenteista on kehittyneiden teollisuusmaiden yrityksillä, ja patentit vaikeuttavat uusien toimijoiden pääsyä markkinoille, varsinkin kehitysmaista käsin.

Euroopan unionissa ei tällä hetkellä ole periaatteessa mahdollista patentoida ohjelmistoideoita. Käytännössä kuitenkin Euroopan patenttitoimisto (EPO) on jo myöntänyt yli 30 000 ohjelmistopatenttia vuodesta 1998 lähtien. Suomen patentti- ja rekisterihallituksella on nykyisin sama käytäntö. Patenttien oikeudellista pitävyyttä ei kuitenkaan ole vielä testattu oikeudessa asti.

Direktiivi on sikälikin poikkeuksellinen, että se on jo säädäntävaiheessa aiheuttanut huomattavaa epävarmuutta ohjelmistoalalla. Münchenin kuuluisa Linux-hanke jäädytettiin joksikin aikaa patenttien mahdollisesti aiheuttamien sotkujen selvittämiseksi. Sittemmin hanketta päätettiin kuitenkin jatkaa, vaikka

Patenttilainsäädännön eteneminen Prosessi ohjelmistopatenttidirektiivin aikaansaamiseksi on kesken. Hankkeen vaiheet ovat seuraavat: •Alkuperäinen direktiiviehdotus tietokoneohjelmien patentoinnista helmikuussa 2002 •Suomen eduskunta otti laajan patentoinnin sallivan kannan lokakuussa 2002 •Euroopan parlamentti asetti järkevät rajat ohjelmistojen patentoinnille syyskuussa 2003 •Ministerineuvosto asettui puheenjohtajamaa Irlannin kannalle tukemaan jopa hieman alkuperäistä laajempaa patentoitavuutta alkuvuodesta 2004 •Eduskunnan talousvaliokunta asettui tukemaan kauppa- ja teollisuusministeriön esitystä äänin 15-1 maaliskuussa 2004 •Uusi EU-parlamentti äänestänee toisessa käsittelyssä direktiivistä elo-syyskuussa 2004. Tällöin esitystä tuskin enää muutetaan.

TOIMENPIDE 2004

Mitä voit tehdä? •Allekirjoita adressi: http://petition.eurolinux.org/ •Kirjoita kansanedustajille ja erityisesti mepeille ennen EU-parlamentin toista käsittelyä. •Vältä patentein suojattuja tuotteita. Toisaalla tässä lehdessä on kehotettu käyttämään laittomasti kopioituja ohjelmistoja. Parempi olisi välttää kaikkia sellaisia ohjelmia, joita ylipäänsä voi kopioida laittomasti. Ne ovat usein mitä moninaisimmin patentein suojattuja. Myös patentoituja formaatteja tulisi välttää. Siirry siis muiden muassa Windowsista Linuxiin, Microsoft Officesta OpenOfficeen, GIF:stä PNGiin ja MP3:sta OGGiin. •Boikotoi Nokiaa. Nokian lobbauksella on ollut traagiset vaikutukset suomalaisten poliitikkojen kantoihin. Nokian salkussa on 70–80% suomalaisista ohjelmistopatenteista.

ohjelmistopatentit ovatkin ilmeinen uhka vapaille ohjelmistoille ja avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitykselle.

Suuryritykset hyötyjinä Ohjelmistopatenttijärjestelmästä ei selviä ilman lakimiesarmeijaa. Pienillä ohjelmistoyrittäjillä, puhumattakaan harrastajista, on mahdollisesti vaikeat ajat edessään, jos ei ole varaa pitää yhtä patenttilakimiestä kolmea ohjelmoijaa kohtaan. Ohjelmoijilla ei kuitenkaan ole yleensä valmiuksia tai aikaa jatkuvasti selvittää, kuinka moni patentti kutakin koodinpätkää koskee. Suuryrityksillä tätä ongelmaa ei ole. Päinvastoin, mikäli sattumalta käy ilmi, että liikutaan jonkun muun omistaman patentin alueella, voidaan neuvotella edullinen lisenssisopimus omaa valtavaa patenttisalkkua hyödyntäen. IBM totesi jo vuonna 1990 hyötyvänsä patenteista kahdella tavalla. Toki niiden käytöstä voi periä muilta lisenssimaksuja, mutta kymmenen kertaa suurempi hyöty saavutetaan muiden patenteista, joita on voitu lisensoida ristiin omien patenttien kanssa samalla välttäen oikeusjutuista aiheutuvat ongelmat. Lisäksi suuryrityksillä on resursseja kohdata oikeusjuttuja ja sopia niitä ja toisaalta syytellä muita omien patenttien loukkauksista. Patentoitavalle keksinnölle on sentään asetettu joitakin edellytyksiä. Se ei saa olla aiemmin tunnettu eikä täysin ilmeinen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että keksintö on uusi, jos patenttivirasto ei sitä ennestään tunne, ja keksinnön ilmeisyyskin voi olla hyvin tulkinnanvaraista. Australiassa myönnettiin vuonna 2001 patentti ympyränmuotoiselle kuljetusapuvälineelle. Jotkut tuntevat keksinnön nimellä pyörä. Väärin perustein myönnetyn patentin voi kyllä yrittää kumota, mutta harvalla on siihen varaa. Yksikin venyvä patenttioikeudenkäynti voi viedä vararikkoon, vaikka olisikin ”oikeassa”.

Tulevaisuus

kymättä käyttäjälle asti hinnoissa, laadussa ja valikoimassa. On myös vaarana, että tiedostoformaatit muuttuvat omaisuudeksi, mikä tarkoittaisi, ettei tätäkään MS Word -formaatissa olevaa tekstiä olisi voinut laatia OpenOfficella. Patentit myös saattavat kattaa niin laajoja alueita ja tärkeitä tietojenkäsittelymenetelmiä, että julkisten, avoimien standardien laatiminen tulee mahdottomaksi. Myös tutkimus ja koulutus saattavat joidenkin patentoitujen menetelmien osalta vaarantua. Patentteja voi löytää yllättävistäkin paikoista. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että tuplaklikkaus on Microsoftin patentoima ”keksintö”? Myös esimerkiksi kopioinnin tai asennuksen edistymistä kuvaava palkki (nk. ”progress bar”) ja verkkokaupoissa usein nähtävä ostoskori on patentoitu. Patentin haltija voi toki halutessaan myöntää korvausta vastaan lisenssin keksinnön käyttäjälle, tai olla myöntämättä. Jos lupaa ei saada, ei ole muita laillisia mahdollisuuksia kuin jättää hyvä idea käyttämättä – sehän on toisen omaisuutta. Tältä näyttää mahdollisesti tulevaisuus myös Euroopassa, mikäli patenttijärjestelmästä säädetään aiottu direktiivi. Tähän mennessä EPO:n myöntämistä patenteista tulisi lainvoimaisia ja uusia haettaisiin runsaasti. Peli ei silti ole menetetty. Alankomaissa parlamentti käski alkukesästä asiasta päättämässä ollutta ministeriä vetämään mielipiteensä takaisin. Myös muissa maissa on esiintynyt epävarmuutta. Uusien EU-jäsenmaiden kannat eivät vielä ole tiedossa. Arvellaan, että niissä vastustettaisiin ohjelmistopatentteja, mutta toisaalta Yhdysvaltain vaikutus niissä on suuri. Aika näyttää. ■ Lähteet: Software Patents in Europe http://swpat.ffii.org/, EFFI http://www.effi.org/patentit/, Richard Stallmanin esitelmä 23.7.2004.

Ohjelmistoideapatenteissa ei ole kyse vain ohjelmistojen kehittäjien taisteluista alan jättien kanssa. Ohjelmistojen laajalla patentoitavuudella olisi vaikutuksia jokaiselle tietokoneen käyttäjälle. Patenteista hyötyvät eniten monopolijätit, mikä ei voi olla näTOIMENPIDE 2004

,BSM .BSY TFVSB SZ .BSYJB .BSYJO IFOHFTTÊ XXX NBSY TFVSB LBBQFMJ m

TOIMENPIDE 2004

Leonid Brezhnev -rauhanpalkinto Pervez Musharrafille Mikko Pylkkänen

itoutumaton vasemmisto -yhdistys ja Kulttuurivihkot-lehti ovat myöntäneet vuoden 2004 Leonid Brezhnev -rauhanpalkintonsa Pakistanin diktaattorille presidentti Pervez Musharrafille. Nyt kolmannen kerran jaettava palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai henkilöille, jotka ovat taitavimmin onnistuneet yhdistämään rauhantekijänä esiintymisen ja siihen liittyvän humanistisen retoriikan aggressiiviseen sotapolitiikkaan. Erityisenä ansiona palkintolautakunta piti Musharrafin kykyä tehdä ydinasediktatuuristaan hovikelpoinen George W. Bushin terrorismin vastaisen sodan liittolainen. Musharrafia luonnehdittiin mm. ”nousevana kykynä” ja ”juoksupoikana joka hoitaa hommansa”. Poliittisesti onnistuneena pidettiin myös Musharrafin Suomen vierailua. Palkinto on saanut nimensä Neuvosto-

liiton entisen puoluejohtajan Leonid Brezhnevin mukaan, joka kävi ”imperialismin vastaista taisteluaan” samanlaisen sotapolitiikan keinoin kuin nyt ympäri maailman käydään ”terrorismin vastaista taistelua”. Viime vuonna palkinnon sai Venäjän presidentti Vladimir Putin ansioistaan tshetsheenien ihmisoikeuksien polkijana terrorisodan nimissä. Palkinnosta tiedotetaan presidentti Musharrafia, joka voi tulla noutamaan palkinnon Sitoutumattoman vasemmiston toimistosta erikseen sovittavana ajankohtana. Palkintona on edellisvuosien tapaan George Orwellin romaani Vuonna 1984, jossa esiintyvä hallitsevan puolueen iskulause ”sota on rauhaa” kuvaa osuvasti Leonid Brezhnev -palkinnon henkeä.

Vasemmistofeministi vaatii lisää seksiä teineille Riikka Taavetti

illäkin uhalla, että minua pidetään ahdasmielisenä, minun on sanottava, että en tippaakaan pidä pornosta. Minun on vaikea ymmärtää, miksi niin monien käsitys kiihottavasta viihteestä on jotain, joka minusta näyttää lähinnä mekaaniselta jyystämiseltä. Toki minunkin mielestäni alastomat vartalot ovat kauniita. Toki minustakin tarinat − sanalliset tai kuvalliset − eroottisista tilanteista voivat olla kiihottavia. Mutta se, mitä kutsutaan pornoksi on mielestäni pääasiassa vastenmielistä. Vasemmistolaisissa ja feministisissä piireissä puhutaan usein pornoon liittyvistä ongelmista. Seksiteollisuus ja porno sen osana on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista ja pornon tuotantoon liittyy tavattoman paljon hyväksikäyttöä, väkivaltaa, pakottamista ja epäreiluja työsuhteita. Olen kuullut väitettävän, että myös toisenlainen, riistosta vapaa porno olisi mahdollinen. Sen kun näkisi. Uskon, että pornoon itsessään liittyy ongelmia, jotka eivät ratkea Reilun kaupan merkillä. Mielestäni porno on hyvä esimerkki siitä, kuinka markkinatalous tunkeutuu kaikille elämän alueille. Porno on tuotteistettua seksuaalisuutta. Akteja myydään kuin lihaa lähikaupassa: kuluttava yksilö voi valita seksin supermarketista sopivan pituisen suihinoton tai neljän hengen ryhmäseksisession. En tosin ajattele, että seksi olisi jotenkin pyhempää kuin muut ihmisten elämän tärkeät asiat, mutta en silti toivoisi että kaikki maailmassa olisi kaupan.

Siitä huolimatta, että maailma ilman pornoa olisi luultavasti parempi paikka, en ole niin epärealistinen että kuvittelisin pornon katoavan kielloilla ja asetuksilla. Pornon kontrollointi ja selkeän hyväksikäytön siivoaminen pois on ehdottomasti tarpeen. Erityisesti olen huolissani nuorista pornon kuluttajina. Aikuisilla on sentään kohtuulliset edellytykset ymmärtää, että porno ei kuvaa maailmaa realistisesti eikä siitä kannata juuri ottaa ohjeita elämään. Mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä suurempi on luultavasti pornon vahingollinen vaikutus oman, yksilöllisen seksuaalisuuden kehitykselle. Tosiasia kuitenkin on, että kielloista ja rajoituksista huolimatta ainakin osa nuorista katsoo pornoa. Eräänä baari-iltana ideoimmekin erityisesti nuorille suunnattua pornoa nykyisen kaupallisen panemisen tilalle. Se olisi reilusti seksiä, ei siis mitään häveliäitä valistuselokuvia − niitä on nähty jo tarpeeksi − mutta sitä olisi ihan luvallisesti saatavilla esimerkiksi yli 15-vuotiaille. Opetushallituksen tai jonkin vastaavan instanssin hyväksynnällä varustetuissa filmeissä harrastettaisiin turvaseksiä, oltaisiin kiinnostuneita kumppanien tunteista ja ehkä puhuttaisiinkin seksistä. Samalla epäkaupallisella pornolla olisi mahdollista laajentaa seksin kuvastoa langanlaihoista ihannevartaloihmisistä ja normitetusta heteroseksistä myös muuhun. Voisi jopa vahingossa käydä niin, että toisenlainen porno kiinnostaisi muitakin kuin teinejä − ehkä ainakin minua.

TOIMENPIDE 2004

Välisoitto lapsuudesta Riikka Taavetti

Salla Simukan toinen romaani Minuuttivalssi kertoo opiskelijaelämästä, aikuistumisesta, epävarmuudesta − ja kahden tytön seurustelusuhteesta.

alla Simukan esikoiskirja Kun enkelit katsovat muualle julkaistiin syksyllä 2002. Kirja kertoo nuortenkirjoille sinänsä varsin tyypillisen tarinan kahden lukiolaisen ihastumisesta − poikkeuksellista kirjassa on, että päähenkilöinä on kaksi tyttöä. Simukan toisen romaanin Minuuttivalssin päähenkilöt ovat samat Kirsikka ja Susanna, nyt pari vuotta vanhempina, uudelle paikkakunnalle muuttaneina, yhdessä asuvina ja itsenäistä elämää aloittavina nuorina aikuisina.

Itsenäisen elämän alku, parisuhteen solmut Minuuttivalssissa Kirsikka on aloittanut kirjallisuuden opintonsa yliopistossa, mutta Susannalla ei ole yhtä helppoa löytää omaa paikkaansa uudessa kaupungis-

”Tavallaan toisen kirjan kirjoittaminen oli helpompaa. Oli tutut henkilöt, niin kuin vanhojen tuttujen kanssa työskentelisi. Toisaalta olin tietoisempi kirjoittamisesta, enhän Kun enkelit katsovat muualle -kirjan ensimmäistä versiota tehdessäni edes tiennyt kirjoittavani julkaistavaa teosta”, Simukka kuvailee. Varsinaista toisen kirjan kammoa hän ei kuitenkaan tuntenut, vaikka kirjoittaminen lopulta veikin yllättävän pitkään. Simukan kirjaa lukiessa ei voi välttyä ajattelemasta, kuinka lähelle hänen omaa elämäänsä kirjan tapahtumat monesti sijoittuvat. Samoin kuin kirjailija itse, myös Minuuttivalssin päähenkilöt ovat muuttaneet Tampereelta Turkuun opiskelun vuoksi. Kirjan idea syntyikin Simukan muutettua Turkuun, kirjan yhtenä päähenkilönä voikin pitää kaupunkia ja siihen tutustuminen on olennainen osa kirjan tunnelmaa ja kuvausta astumisesta nuoren aikuisen elämään.

TOIMENPIDE 2004

hänellä ollut opiskelupaikkaa”, Simukka kertoo. Kirsikan ja Susannan elämä uudessa kaupungissa ei suju pelkästään auvoisasti, Susanna ahdistuu omasta päämäärättömyydestään ja heidän läheinen suhteensa alkaa myös rakoilla yhteisen ajan puutteen ja erilasten elämäntilanteiden vuoksi. Susanna ahdistuu muutamasta liikakilostaan, nuorille naisille varsin tavallinen vartaloinho on kuvattu kirjassa osuvasti. ”Susanna tavallaan tekee itselleen syömisestä ongelman ja jopa kuvittelee itselleen syömishäiriön. Halusin myös kuvata sellaista varsin yleistä ruokasuhdetta, jossa on ongelmia, mutta joka ei kuitenkaan johda varsinaiseen syömishäiriöön.” Valistushenkisiä elementtejä Simukan kirjasta on vaikea löytää. Esimerkiksi bileissä käydään paljon ja myös viinaa kuluu, Susanna täyttää elämänsä tyhjyyttä siiderin litkimisellä. Myös Kirsikka viihtyy useana päivänä luentojen jälkeen opiskelukavereidensa kanssa baarissa. ”Halusin kertoa siitä, minkä monet opiskelijat varmaankin tietävät todeksi, aika suuri osa ekasta opiskeluvuodesta voi mennä kännissä”, Simukka selittää.

Kuva: WSOY:n kuva-arkisto sa. ”Yksi ystäväni sanoi kirjan luettuaan, että se oli ihan kuin suoraan hänen elämästään, hän oli juuri muuttanut tyttöystävänsä perässä Helsingistä Turkuun, eikä

Eräässä Minuuttivalssin kritiikissä todettiin, että kirjassa on liikaa seksiä, jotta kahden naisen suhteen kuvaus olisi luonteva. ”Mä vähän aloin miettiä, että jos tässä olisi ollut tyttö ja poika kyseessä, ei kukaan olisi kiinnittänyt asiaan mitään

aikuisuuteen

huomiota”, Simukka arvelee. Hän lisäksi näkee seksikuvaukset olennaisena kirjan kannalta: seksi on toisaalta mahdollinen ongelma Susannan ja Kirsikan suhteessa, toisaalta myös keino yrittää ratkoa ongelmia.

Opiskelija haaveammatissaan Kahdesta kirjastaan huolimatta Simukka pitää itseään edelleen ensisijaisesti opiskelijana: ”Kyllä mä ilmoitan ammatikseni opiskelijan, jo siinäkin toivossa, että jos jostain saisi alennusta”, Simukka nauraa. Kirjoittaminen on edelleen Simukalle enemmän harrastus kuin työ, opintotuki on edelleen nuoren kirjailijan pääasiallinen tulonlähde. ”Eihän kirjailijan työllä oikein elä. Ainoastaan apurahoilla voi oikeastaan saada sellaisen tilanteen, ettei tarvitse jatkuvasti miettiä, mistä rahaa tulisi.”

Simukka myöntää, että hänellä oli etenkin ensimmäisen romaaninsa kohdalla halu kirjoittaa positiivinen kuvaus kahden tytön rakkaudesta osittain siksi, että ne ovat lähestulkoon kokonaan puuttuneet nuortenkirjallisuudesta. ”En silti koe, että mulla olisi velvollisuus laittaa jokaiseen tulevaan kirjaani lesbopari”, Simukka nauraa. Hän toivoo kuitenkin voivansa raivata tilaa kirjoille, joissa henkilöiden seksuaalisella suuntautumisella ei olisi merkitystä: ”Olisi hyvä, jos henkilöiden homoseksuaalisuutta ei tarvitsisi erikseen perustella, että ei kysyttäisi onko nyt kirjan kannalta olennaista, että päähenkilö on homo.” ■

Salla Simukka: Minuuttivalssi, 144 sivua, WSOY 2004, Bulevardisarja

Kirjailijan työ on aina ollut Simukan haaveena: ”Joskus pikkutyttönä ajattelin, ettei mikään voisi olla ihanampaa, istuisin vain vaaleanpunaisessa huoneessa, teksti syntyisi kuin itsestään ja kirjani olisi kaikkien mielestä ihana”, Simukka muistelee. Nykyisin osa kirjoittamisen hohdosta on karissut, kirjoittaminen on työtä, välillä raskastakin: ”Ei kirjoittaminen ole mielestäni mitenkään parempi työ kuin mikään muukaan, että olisin jotenkin hienompi ihminen kun kirjoitan kirjoja. Mutta ei se sen kevyempi tai helpompikaan työ ole, eivät kirjat vain synny jonkin valtavan, jumalallisen inspiraation voimasta.” Minuuttivalssin kannalta Simukka ei pidä erityisen olennaisena sitä, että päähenkilöinä on juuri naispari. ”Tuohan se toisaalta heidän elämäänsä joitain kysymyksiä, joita ei heteroparin elämään kuuluisi”, Simukka arvelee. Kirjassa kuvataan SETA:n bileitä ja puhutaan avoimuuden ongelmista. Simukka ei kuitenkaan näe kirjan tehtävää poliittisena: järjestöt ja bileet kuuluvat ainakin joidenkin nuorten homojen ja lesbojen elämään, eikä niiden kuvaamiselle tarvitse olla sen suurempaa motivaatiota.

TOIMENPIDE 2004

Olli Seuri Tampereen Vivasta alusti keskustelua mm. vasemmistolaisesta opiskelijaliikeestä.

Vasemmistolainen opiskelijatoiminta aktivoituu!

asop eli Vasemmisto-opiskelijat ry:n liittokokous kokoontui Helsingissä. 21 elokuuta 2004. Suurin osanottajaryhmä oli Tampereelta saapuneet vivalaiset. Keskustelua käytiin mm. miten järjestöä voidaan kehittää, aktivoida lisää ja mitä on tämän päivän opiskelijaliike. Kokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Sitvasin Riikka Taavetti. Uunituore pj. korosti,

että ”Koulutuspolitiikkaan kaivataan myös vasemmistolaista näkökulmaa”. Vasopin tarkoituksena on parantaa yhteyttä ja olla linkkinä eri puolilla maata toimivien vasemmistolaisten opiskelijoiden välillä. Vasop on vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen opiskelijajärjestö.

34/

! /3 3-) ) / 2 + ! + .4) !,!)44)/ % 4 / 4 ! $% %.2 %')234)4 . $ % ) . % ' ). 4 +3% )34),,) !+!+. 3!%27) 6 5 4 ! ++!5.!.!,)$&!3)3 2!*/) .v +2 52) ) ! 3 3 % ) ) 5 2 . $ % 3 4 % % 4 ( 9(4 3/ /!020)4)+%5$ %. ,%!. . +5, %235/ + 6 4 ! % /) -)!3 6!344%-)3 935.) +)/3+ %,5 ( +3) + ) 3 ) ¾ 4 ) , ¾ . ) 6 0 0 % ! + 9 / )4 6) )3- . 2 ¾ ¾. ( 0 +!404%,%%22/,24!)3%!. )-% 3-) 0 ) ,¾%,¾ 5-9+9/ ! 4+/+5 ),5!/3+)3-%2!,) 5 v!*! 4 " + . / 3 ) 5 ) 3 5, %3+ 4)& 3,)" ) +5.4 55-) )3- )34¾-),0!%),,).+% * +3)3))34/ ) 3)4 9 %. + %¾ 3% 2!3)3-9+ ,,).(%.+ 2 3! // +!4.!,+

FEEL FREE TO SAY NO 28

TOIMENPIDE 2004

Hemmamammor igen? Gammaldags debatt kring barnavården

Aija Salo

vinnornas roll i dagens finska samhälle är att föda barn och ta hand om dem hemma. Så verkar det när man följer de senaste tidernas diskussion om barnavården i offentligheten. Det är inte bara Den Heliga Tjänstemannen Raimo Sailas utan även såväl social- och hälsovårdsminister Sinikka Mönkäre som vissa ledande tidningarnas ledarskribenter som uttryckt sin oro över samhällets stora ansvar för barnens välmående i form av offentlig barnavård och barnets subjektiva rätt till den. Diverse insändarspalter har också fyllts på sistone av familjepolitiska synpunkter direkt från stenåldern. Enligt dessa tänkare är det fel att föräldrarna – en närmare granskning avslöjar att ”föräldrar” egentligen hänvisar till kvinnor – antingen själviskt unnar sig lyx i form av att söka sig till arbetslivet i stället för att sköta sina barn, eller ligger hemma som latmaskar antingen med en nyfödd bebis eller på grund av arbetslöshet eller studier medan deras äldre barn tas hand om i dagis. Kvinnors insats på arbetsmarknaden uppfattas i den pågående debatten mest som onödig och bestående av tillfälliga, värdelösa jobb som definitivt inte är lika värda som det ädla valet att stanna hemma med barnen. Inget illa med att sköta barn hemma, låt vara med att skaffa sådana. Men det är nu bara så att samhället, det finska som varje annat, består av både kvinnor och män. Det är en grov uppdelning och det finns måhända några till kön också, men när man diskuterar fortplantning, barnavård och arbetsmarknad är det ändamålsenligt att utgå ifrån dessa två kön. Enligt en kvalificerad feministsyn finns det ingen genetisk eller annan orsak till varför män inte kunde ta hand om såväl små som lite större barn, antingen hemma eller som anställda barnvårdare. Tillika finns det ingen orsak varför kvinnor per definition inte skulle kunna delta i arbetslivet och det samhälleliga livet lika aktivt och på lika villkor som män.

Därför är det uppriktigt förvånande att män är så otroligt frånvarande i diskussionen om det moraliskt rätta sättet att uppfostra barn. Män varken talas om i sambandet eller deltar i debatten. Då konstrueras familjelivet, jämställdhetsfrågor och kvinnornas rättigheter återigen som någonting som enbart angår kvinnor. Kvinnorna är både själva problemet – objektet som skuldsätts – och dessutom är det kvinnor som genom sina egna livsval ska lösa problemen kring barnens vård och välstånd. Familjernas reella problem med att förena familj och arbete diskuteras inte. Samtidigt finns det tydligen någonstans ett samhälle med en annan verklighet och en annan arbetsmarknad, den där barnafödande och kön inte utgör hinder i karriären – männens arbetsmarknad. Dessa föråldrade syner på könsroller och familjeliv gör en riktigt upprörd. När man vet att många politiker samtidigt gärna vill vägra kvinnopar deras rätt till gemensamma barn, med hänvisning till att ”varje barn behöver en far”, blir man förvirrad över hur jävla opportunistisk man kan vara argumentsmässigt i en samhällelig debatt om familjen. Vad som behövs nu är starka ställningstaganden av både kvinnor och män, med och utan barn, för kvinnors lika rätt till individuella livsval, till arbete, till karriär och till ett liv antingen utan barn eller med barn i dagvård. Vi måste få fram synen att män liksom kvinnor har ett ansvar, och att det är fullständigt orimligt att förneka existensen av männens privilegierade ställning i samhället så länge som familjen ses till och med av ledande politiker och tjänstemän som enbart kvinnans – och till och med varje kvinnas, oberoende av individuella preferenser – sfär. aija@iki.fi Författaren är vice ordförande av Obunden vänsters delegationsgrupp och tf. generalsekreterare av Unionen – kvinnosaksförbund i Finland

TOIMENPIDE 2004

Lyhyt oppimäärä Espanjan sisällissodasta (1936 – 39) Sebastian Vilja

spanjassa oli jo 1800-luvulta alkaen poliittisesti sekavat olot. Seuraavan vuosisadan alku oli yhtä levotonta ja lukuisat vallankaappaukset olivat normaalia. Oikeistosta vasemmistoon oli monenlaisia ryhmiä. Ennen sisällissotaa kommunisti- ja fasistipuolueiden kannatus oli kuitenkin pientä. Äärioikeistoa hallitsi toinen monarkistipuolue karlistit. Baskimaassa ja Kataloniassa löytyi oman alueensa itsenäisyyteen tähtääviä puolueita, jotka lisäsivät maan ristivetoa. Espanjan toisen tasavallan syntyessä vuonna 1931 sen tärkeimpänä tavoitteena oli maareformi. Lyhytikäisten hallitusten jälkeen helmikuussa 1936 järjestetyt parlamenttivaalit voitti Ranskan malliin muodostettu kansanrintama. Poliittinen tilanne muuttui yhä kuumemmaksi ja armeija suunnitteli jälleen vallankaappausta.

Kenraalien muodostama juntta ryhtyi kapinaan heinäkuun puolessa välissä ja sisällissota oli alkanut. Pari päivää myöhemmin Kenraali Francisco Franco nousi joukkoineen Espanjaan. Mussolinin Italia avusti kansallisia (kapinaan nousseita) sotilailla ja asein. Hyvin pian myös Saksa ja Portugalia auttoivat voimakkaasti Francon joukkoja. Kansalliset saivat nopeasti haltuunsa suuria maaseutualueita. Suuret kaupungit jäivät kuitenkin tasavaltalaisten (hallitukselle lojaalit) haltuun. Tasavaltalaiset saivat apua Neuvostoliitosta ja lyhyiden jaksojen ajan myös Ranskalta. Tasavalta sai runsaasti tukea ulkomaisilta vasemmistopiireiltä ja monia liittyi legendaarisiin kansainvälisiin prikaateihin. Kansainvälinen Puuttumattomuuskomitea perustettiin estämään sodan laajentumista Espanjan rajojen ulkopuolelle, mutta käytännössä se hyödytti vain kansallisia.

Kolmelta suunnalta kansallisten uhkaama Madrid oli ensimmäinen ja tärkein tavoite kansallisille. Silti kaupunki piti pintansa sodan loppuun asti. Seuraavana vuonna 1937 kansalliset etenivät nopeasti monilla rintamilla. Pohjoisella rintamalla tuli kuuluisaksi saksalaisten tekemä baskien pyhän kaupungin Guernican pommitus, josta Pablo Picasso maalasi saman nimisen maalauksen. Seuraavana vuonna 1938 suurimmat taistelut käytiin Ebro-joen alueella joiden voittajina selvisivät kansalliset. Viimeisenä sotavuotena 1939 tammikuussa Barcelona joutui kansallisten haltuun. Tasavallan selkäranka oli murrettu ja taistelut päättyivät Madridin valtaukseen 28.3.1939. Verinen sisällissota oli vaatinut noin 1,2 miljoonan ihmisen hengen. Saman vuoden syksyllä kansallisten tukija Hitlerin Saksa hyökkäsi Puolaan ja niin alkoi toinen maailmansota. ■

Suomalaiset Espanjan sisällissodassa

läkkeellä olevan toimittajan viidentoista vuoden työn tuloksena on syntynyt järkälemäinen teos suomalaisista, jotka olivat mukana Espanjan sisällissodassa. Mukaan on otettu myös amerikansuomalaiset. Jyrki Juusela on onnistunut jäljittämään 239 suomalaista, jotka olivat mukana Espanjan sisällissodassa. Suurin osa suomalasista taisteli tasavallan puolella. Sensijaan Francon puolella oli vain neljätoista suomalaista. Tasavallan puolella olleista suomalaisista selkeä enemmistö oli amerikansuomalaisia. Kaikista suomalaisista Espanjan sisällissotaan osallistuneista kaatui hieman alle kolman-

TOIMENPIDE 2004

nes. Enemmistöllä tasavaltalaisten riveissä olleilla suomalaisilla oli kommunistinen tai vasemmistolainen vakaumus. Monella kansallisten puolelle menneellä suomalaisella sensijaan oli IKL-tausta. Kirja on suunnattu lukijoille jotka haluavat tietää pienetkin yksityiskohdat. Tavalliselle lukijalle teos on ehkä liiankin laaja, mutta selkeän jaottelun ansiota siitä voi valita itseään kiinnostavat kohdat. Kirjan heikkous ovat huonosti tehdyt kartat. Lopussa on selvät lähteet ja hyvät luettelot suomalaisista. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Jyrki Juusela: Suomalaiset Espanjan sisällissodassa, 448 sivua, Atena Kustannus Oy 2003

Neljä suomalaista Kansalliset Ratsumestari Carl von Haartman oli mukana jo Suomen kansalaissodassa valkoisten puolella. Myöhemmin von Haartman oli mm. elokuvaohjaajana. Hän kirjoitti Espanjan kokemuksistaan kirjan Francon armeijasta Kollaanjoelle (1940). Y.P.I. Kaila oli mukana vuoden 1932 Mäntsälän kapinassa ja liittyi suomalaisten vapaaehtoisten mukana SS-joukkoihin vuoden 1941 keväällä, mutta palvelu jäi lyhyeksi, koska ei kuulemma pitänyt juutalaisten raa´asta kohtelusta.

Tasavaltalaiset Eino Laakso kävi Neuvostoliitossa Lenin-koulun ja saapui Suomeen Espanjan kautta. Jatkosodassa hän loikkasi Neuvostoliittoon ja palasi tiedustelijana takaisin Suomeen vuonna 1942. Tiesululla Viinikassa 15.4.1944 hänen avustajansa ampui konstaapelin kuoliaaksi ja niin Eino Laakso pääsi avustajansa kanssa pakoon. Sodan jälkeen Laakso toimi mm. Valpon sotilastoimiston apulaispäällikkönä vuoteen 1948.

Tapio Tapiovaaran lino Guernica vuodelta 1937

Tasavaltalaisena Espanjan sisällissodassa (1986) on Tauno Leo Fabritiuksen kirjoittama teos omista vaiheistaan. Hän meni Kanadan kautta Espanjaan ja myöhemmin Suomen kautta Yhdysvaltoihin jossa myöhemmin oli Eteenpäin-lehden toimittajana. Sieltä hän muutti Australiaan elintarvikekauppiaaksi, josta monen vuosikymmenen jälkeen palasi Suomeen viettämään eläkepäiviään.

Kansainvälisten prikaatien muistomitali

TOIMENPIDE 2004

Yliopiston kriisi? Mira Käkönen

änä vuonna opetusministeriön yliopiston toimintaan osoittama ohjailuinnokkuus on ollut aivan omaa luokkaansa. Kaikkein eniten esillä ovat tietysti olleet esitykset opintoaikojen rajaamisesta. Koulutusjärjestelmän muokkaustyössä tähtäimessä ovat ennen kaikkea kansallisen tason suuren ongelman eli eläkepommin ratkaisuyritykset sekä kansainvälisen kilpailukyvyn kasvattaminen. Opiskelijajärjestöt ovat yrittäneet kuumeisesti keksiä keinoja valtiovallan virkamiesten kurissapitämiseksi, melko lailla tuloksetta. Mutta mistä tässä kaikessa on kyse? Opiskelijaliikkeelläkin on ollut ongelmia määrittää, mitä tehokkuuspaineiden ja kontrollin lisääntymisen edessä on ryhdyttävä puolustamaan. Sivistysyliopisto on pitkälti ollut se käsite, jonka taakse on linnoittauduttu ja jonka menettämistä vastaan taisteltu. Mutta sivistysyliopiston käsite on monessa suhteessa myös arveluttava. Suomessa se on pitkälti merkinnyt elitististä ja jäykkää virkamieskoulutusta sekä eksklusiivisia tiedon auktoriteettivaatimuksia. Erikoisia hetkiä kuluneen vuoden akateemisen vapauden puolustamistyössä ovatkin olleet ne, joina yhtäkkiä on huomannut olevansa samassa rintamassa sellaisten konservatiivien kanssa, jotka puolustavat yliopistoa vastuullisen virka- ja kulttuurieliitin säilyttäjänä. Näinä hetkinä sivistysyliopisto on alkanut haiskahtaa hieman vanhentuneelta ideologialta. Jotta ”taisteluasemat” hahmottuisivat oikein, tärkeämpää kuin pitää kiinni vanhoista rakenteista olisi kai miettiä, miten tieto ja tiedontuotanto ovat muuttumassa, ja mistä yliopiston kriisi on peräisin. Jussi Vähämäki on todennut, että kun tieto ja tiedon tuotanto ovat saamassa yhä tärkeämmän aseman rikkauden luomisessa, niin samalla tiedon tuotannon organisoinnista ja hallinnoinnista on tullut keskeinen poliittinen kysymys. Sekä opetuksen että tutkimuksen saralla iskusanoiksi ovat muodostuneet tehokkuus ja tuloksellisuus. Tieteenharjoittajat rinnastetaan kaupallisten tuotteiden valmistajiin ja lisäarvon käsitteestä on tullut kaiken inhimillisen toiminnan kriteeri. Jotkut sosiologit ovat nähneet näiden ilmiöiden kuvaavan sitä, kuinka tietoperusteinen yhteiskunta on muuttumassa tietoperustaiseksi taloudeksi. Vähämäki on esittänyt näiden muutosten olevan osa sitä prosessia, jossa suljetut instituutiot, kuten vankilat, sairaalat, armeijat sekä koulut vähitellen avautuvat yhteiskuntaan ja niiden odotetaan kohtaavan paremmin yhteiskunnasta tulevat vaatimukset. Vaatimukset tieteen norsunluutornin murtamisesta olivat voimakkaita 1970-luvulla, mutta silloin ajatuksina olivat tieteen saaminen kansan palvelukseen sekä yliopistojen ”hengen työn”

TOIMENPIDE 2004

ja mahdollisuuksien valtakunnan ulottaminen välttämättömyyksien valtakuntaan. Yliopistojen avautuminen ei kuitenkaan ole tapahtunut aivan 1970-luvun tavoitteiden mukaisesti. Vaikka lakiinkin asti on nyt kirjattu yliopiston kolmanneksi tehtäväksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus, niin ihmisarvon, vapauden ja tieteen demokratisoinnin sijasta puhutaan tällä hetkellä tutkimuksen kaupallisesta hyödyntämisestä, tehokkuudesta sekä joustavuudesta. Sitä paitsi, kuka määrittää yhteisen hyvän, jonka edistämiseksi yliopiston tulisi toimia? Kuten keskustelussa hyvinvointivaltion kriisistä on käynyt ilmi, kysymys on hyvin hankala. Kätevimmin yhteisen hyvän löytäminen käykin markkinoiden vaatimuksia seuraten. Näin ollen yhteiskuntaan avautuminen on tarkoittanut yliopistoille markkinavetoisuutta ja tarjoutumista kilpailukyvyn tehostamistyöhön. Kyse on ennen kaikkea tutkimustulosten kaupallistamisesta sekä soveltavan tutkimuksen roolin kasvattamisesta. Yliopiston rakenteiden uudelleenjärjestämisessä ihanteeksi on otettu yritys. Konkreettisena esimerkkinä yliopistoyrityksen rakentamisesta on se, että yliopiston johdossa ei enää mielellään nähtäisi talon omia kasvatteja, ainakaan epäkäytännöllisiä humanisteja, vaan parhaita rehtoreita olisivat yliopiston ulkopuolelta, yritysmaailmasta tulevat tehokkaat managerit. Teknologiateollisuus ry linjaa näkemyksiään koulutuksesta seuraavasti: ”Yritysten menestyminen kansainvälisessä kilpailussa perustuu innovatiivisuuteen ja nopeuteen. On oltava askeleen edellä kilpailijoita ja uudistuttava jatkuvasti. Osaaminen sekä joustavuus ovat tällöin avainasemassa. Henkilöstön osaamista on kehitettävä jatkuvasti koulutuksen ja tutkimuksen keinoin.” Tämänkaltaiset näkemykset muistuttavat jonkinlaista koulutusteollista postfordismia. Kun yhteiskunnan koulutukselliset tarpeet muuttuvat nopeasti ja kysyntää on vaikea ennakoida, niin paras tapa sopeutua muutoksiin on muokata perustutkinnoista sovellustaitoja kasvattavia tiiviitä paketteja. Tämän jälkeen kysynnän vaihteluihin vastataan täydennyskoulutuksen avulla. Ei ole yllättävää, että sen asemaa ollaan koko ajan vahvistamassa ja tämä on tietysti myös askel kohti lisääntyvää koulutuksen maksullisuutta. Aiemmin henkinen työ nähtiin kokonaisuutena ja mittaamattomana. Nyt se pyritään formalisoimaan mahdollisimman pitkälle ja ottamaan haltuun siten, että sitä voitaisiin arvioida yksinkertaisena tuotteena. Laadunarviointihankkeet ovat tulleet yliopistoihin jäädäkseen ja samalla ne ovat oiva esimerkki tästä henkisen työn tuotteistamisesta. Tutkintouudistustyö taas on hyvä

esimerkki oppimispakettien yhteismitallistamisesta ja kaiken ”turhan” karsimisesta pois. Täydennys- ja aikuiskoulutuksen roolin korostuminen on osaltaan osoitus siitä, että yritykset eivät halua yliopistoilta innovaatioita, vaan osaajia jotka sitten yrityksen omassa piirissä kykenevät innovaatiotehtailuun. Koulutus muuttuu siten valmiiksi päivityspaketeiksi, joita voidaan räätälöidä aina kuhunkin tilanteeseen sopiviksi. Opiskelijaliikkeessä ongelmallista on, se että sekin on pakotettu keskustelemaan tiedonjaosta ja – janosta ennen kaikkea mitattavuuden ja hyödynnettävyyden näkökulmasta. Joudumme ikään kuin alistumaan siihen, että millään muilla argumenteilla ei koulutuspolitiikassa voi olla kaikupohjaa. Juuri laaditussa tiedotteessa kannastamme uuteen yliopistolakiin sanomme, että ”koko maan kilpailukyky on vaarassa, kun opiskelijoita rankaistaan korkeimman tieteellisen tiedon ja laaja-alaisen sivistyksen tavoittelusta”. Lausumassa on mukana tietysti aimo annos ironiaa ja pyrkimys osoittaa, että lakiuudistus puree suunnittelevien virkamiesten tavoitteita niiden omaan nilkkaan. Mutta toisaalta rivien välistä on luettavissa myös myöntymistä siihen, että keskustelua voidaan käydä ainoastaan keinoista eikä päämäärien vaihtoehdoista. Jos keskitymme todistelemaan, että monialaisuus kasvattaa putkitutkintoja paremmin valmiutta sopeutua muuttuviin markkinaolosuhteisiin ja siten kasvattaa paremmin kilpailukykyä, niin miten enää osaamme asettaa kyseenalaisiksi ne ehdot, joilla sopeutumista edellyttävät puitteet määräytyvät. Mitä sitten on se puolustamamme akateeminen vapaus, jota sekä opintoaikojen rajausehdotukset että muut yliopistoon kohdistuvat tuloksellisuuden ja tulosten hyödynnettävyyden vaatimukset uhkaavat? Tieteen tehtävänä on pidetty uuden tiedon sekä totuuden ja sen määrittymisen ehtojen etsintää. Ymmärtämisen horisontti ei voi laajentua ainoastaan valmiisiin kysymyksiin vastaamisen ja soveltavan tutkimuksen kautta. Eikä ennalta annettujen tavoitteiden täyttämisessä tavoiteta sitä, mikä olisi tärkeää tietää eli niitä päämääriä, joita inhimillisten resurssien olisi palveltava. Akateeminen vapaus, kuten vapaus ylipäänsä, ei löydy ongelmanratkaisemisesta vaan ongelman asettamisesta ja kysymyksen esittämisestä. Kysymällä luodaan olemassaoloa mahdolliselle, eikä vain löydetä asioita, joilla on jo paikkansa. Opiskeluajan rajoittaminen johtaa osaltaan järjestelmään, jossa ei ole aikaa tehdä erehdyksiä, eksyä ja löytää uudelleen paikkaansa tai asettaa itse kysymyksiä. Uuden ennen ajattelemattoman synnylle ei näin juuri jää tilaa. ■

TOIMENPIDE 2004

Sekalaista Ydinvoiman vastainen liike kokosi voimansa Olkiluodossa

3. Syyskuuta 2004

Reilun kaupan tupakka

Melkein reilu olut

Valveutuneet tupakoijat tilaavat internetin välityksellä Amerikan intiaanien reservaateissa viljelemää ja valmistamaa tupakkaa, koska eivät halua tukea monikansallisia suuryhtiöitä. esimerkiksi Cattaraugus-, Poospatuck- sekä Jemez Pueblo -reservaatit markkinoivat tuotteitaan netissä. Todellinen reilun kaupan tekijä maksaa tietysti tilauksestaan Suomen tullit.

Brittiläinen panimo Charles Wells on pannut raikkaan uutuusoluen, banaanialen. Panimo ilmoittaa lisäävänsä mallasmäskin joukkoon Reilun kaupan banaaneja. Banana Bread Beer on mahonginpunainen tanakka ale, jonka ensipuraisussa maistuu selkeä banaani. Vaahtokukan tuoksu tuo mieleen banaanipirtelön. Loppua kohti banaanius laimenee ja brittialen vahva maku nousee päälimmäiseksi. Banaaniolutta voi maistaa ainakin Oluthuone Poirotissa Helsingissä.

Image 07 2004 syyskuu

Kumppani 4/2004

Sitvasin kokouksesta.

TOIMENPIDE 2004

Sitoutumaton vasemmisto on 1980-luvun alkupuolella syntynyt, puoluepolitiikan kähmintöihin kyllästyneiden vasemmistolaisten perustama punavihreä järjestö. Sitoutumattomuus merkitsee Sitvasille etäisyyden ottamista valtakunnan tason poliittisiin ryhmittymiin. Tämä ei silti tarkoita, ettemmekö olisi sitoutuneet vasemmistolaiseen arvomaailmaan. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, feminismi, pasifismi ja ympäristökysymykset ovat aina sydäntämme lähellä, samoin kulttuuri ja kansainvälisyys.

Uusien illat to 23.9. ja 4.11. klo 18 Cajsassa. www.helsinki.fi/jarj/sitvas