Issuu

TOIMENPIDE 2002

Satu

Valtamedian Nato-viikko

Lesbofeminismiä HYYss ä?

Avaruusseikkailu 2054 Paperinukke Politiikka ja filosofia Mit ä on istolaisuus? m m e s a v Sitvas 20 vuotta Maanpettur it Yl ä -Savossa En tam revolution Ehdolla edu skuntaan Palestiina

Sormusten Herra

Porvari! Jippii !

Reilu kahvi

TOIMENPIDE 2002

sitä sun tätä ja vielä kulttuuria politiikkaa blaa blaa blaa blaa lisäksi kaikkea poppia sitä sun tätä ja vielä muutakin kulttuuria LEFT blaa blaa blaa blaa VÄNSTER SITOUTUMATON VASEMMISTO • OBUNDEN • INDEPENDENT lisäksi kaikkea

Toimenpide 2002

Arvokas hörhöily – ihanat idealistit

ipit, vasemmisto- hör-

antaa ymmärtää. Emme

höt, kiihkoilijat –

käy käsikynkkää puolueit-

idealistit. Monet ovat

ten kanssa. Haluamme

nimitykset ja käsitykset.

TOIMENPIDE 2002 2 3 4 8 9 10

vaikuttaa koneiston ulkopuolella, siellä ruo-

Tutkija toisensa jälkeen

honjuurissa. Osoitamme

julistaa kuinka politiikka

mieltä, otamme kantaa,

ei kiinnosta nuoria, kuinka

järjestämme tapahtumia

kansa ei jaksa välittää.

aatteitteemme ajamiseksi.

Demokratia ei toteudu, kun

Uskomme kansanvaltaan ja

suuri osa ihmisistä nostaa

tasa-arvoon, puolustamme

kätensä pystyyn ja jättää

vähäosaisia ja suojelemme

vaikutusmahdollisuutensa

ympäristöä. Ajattelemme

käyttämättä. Äänestäminen

maailmanlaajuisesti. Suun-

ja palamentaarinen vaikut-

nittelemme vallankumousta

taminen ovat tapa ilmaista

– melkein tosissamme.

Pääkirjoitus Puheenjohtajan palsta Porvari! Jippii! Hyvä paha ylioppilaskunta En tam revolution Politiikka ja filosofia – erottamattomat? Maanpetturit Ylä-Savossa Ehdolla Onneksi olkoon opintotuki ja korkeakoulujärjestelmä Boacon kullan kimallus Kaksikymmentä vuotta sitoutumatonta vasemmistoa Tervetuloa kollektiiviseen traumaan Lesbofeminismiä HYYssä? Valtamedian Nato-viikko Mitä on vasemmistolaisuus? Runot Kanadansahat Homo-parlamentaricus paperinukke Silppuri Avaruusseikkailu 2054 Sormusten Herran todellinen fantasia Lyhennelmä

Satu

11 12 15

mielipiteensä. Onneksi eivät Hipit, vasemmistohörhöt, kiih-

kuitenkaan ainoa.

16 19

koilijat – idealistit. Rakkaalla Hipit, vasemmistohörhöt,

lapsella on monta nimeä.

kiihkoilijat – idealistit. Halventaviksi tarkoitet-

Politiikan tarkoitus on

tuja nimityksiä.

herättää keskustelua yhteis-

kunnallisista vaihtoehdoista. Miksi onkin niin, että vai-

Kun parlamentaarinen poli-

kuttaminen on ylvästä ja

tiikka on muuttunut yhden

arvostettua vasta kun se

totuuden politiikaksi, kun

tehdään valtion sille mää-

on pakko leikata ja pakko

räämissä tiloissa ja sen

priorisoida, olemme me se

suunnittelemien kaavojen

joukko, joka nostaa vaihto-

mukaan? Miksi halu muo-

ehdot keskusteluun. Ilman

kata tulevaisuuden yhteis-

tuota keskustelua ei synny

kuntaa nähdään idealismina

uutta eikä parempaa.

25 26 28 29 30 33 34 35 36

tai hörhöilynä jos käyntikortissa ei lue kansanedustaja?

Hipit, vasemmistohörhöt,

Miksi ajatellaan, että vastus-

kiihkoilijat – idealistit.

tamme kaikkea? Me olemme

Meitä tavitaan!

monien asioitten puolesta. Sitoutumaton Vasem-

Elina Kervinen

misto on sitä mitä nimi

Jan Liesaho Esa Mäkinen Aija Salo Jani Saxell

Riikka Taavetti Laura Tuominen Jenni Uljas Risto Widenius

Essi Rajamäki

Paino:

Perttu Iso-Markku Antti Kajas Anna Kervinen Elias Krohn

Ulkoasu:

Elina Kervinen

Toimituskunta:

Päätoimittaja:

TOIMENPIDE 2002 Tummavuori 2002

(ja kyllä, tämä on mitä värittynein termi!) Tommy Lindgren

Toverit!

itvas julkaisee Toimenpide-lehteä, joka on laadukas ja monipuolinen vasemmistolainen mielipidejulkaisu; vallankumouksen virallinen äänenkannattaja. Kuten näkyy.

Syksy koittaa, lehdet punertuvat. On uusien haasteiden aika. Tulevaisuuteen tähyillessä on hyvä myös tehdä tilinpäätöstä menneestä. (hei ihan oikeesti hei…) Muutosesityksiä saa toki esitää. Eri asia otetaanko niitä huomioon. (tautofoniaa, toim.huom) Näin se meni: Kaikki halukkaat ja tehokkaat tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi hullut otetaan mukaan. Tunnistivat ittensä. Lööppiainesta. Hallitukseen haluaa enemmän ihmisiä kuin laki sallii. Silleen kuitenkin hyvä, että kaikki ymmärsivät mikä on tärkeää. Keväällä olisi tarkoitus edistää jäsentemme joutumista erilaisiin trendikkäisiin,

popularistisiin ja seksipainotteisiin tilanteisiin. Syksyllä kans…? Kaikennäköstä tässä on kyllä joutunut miettimään… sanoivat radiossa, että yhtiön uusin hanke on geenimaissi, josta valmistetut maissihiutaleet eivät muutu mössöksi vaikka lilluvat maidossa! Kuvitelkaa tätä autuutta! SUKUKANSAT!!!! MIKSI SIIS SUKUKANSAT?!!? EN VOI HYVÄKSYÄ TÄTÄ!!! sukukansat on Esan nakki… Kokouksia on kyllä pidetty käsittämättömissä määrin, mutta no, ei siin sit hittoikaan (mikä on aivan hyvin sanottu), ainahan kokouksen pitäminen ilahduttaa sydäntä. Sekin. Kertokaa silti jatkossa mitä muuta toivotte järjestöltä, minulta, marxismileninismiltä ja ensi kesältä. Muitakin toiveita saa esittää. Ei silti kannata liioitella: kai se on niin, ettemme koskaan pääse Tamperetta kauemmas.

Yhdestä ei kuitenkaan lipsuta: Järjestömme henkinen valmistautuminen on syytä aloittaa ajoissa mutta henkinen kypsyminen unohtaa. Toverit! Puput! Olen niin onnellinen!

Anna* Kervinen p.s. Kuluneen kalenterivuoden aikana Sitoutumaton vasemmisto on myös osallistunut edustajistovaaleihin historiansa laajimmalla listalla ja saavuttanut veretseisauttavan vaalivoiton; vaikuttanut HYY:n hallituksessa; perustanut ja lakkauttanut stalin-listan; uudistanut toimintakulttuuriaan; edistänyt rosoista kaupunkikulttuuria; osoittanut montaa mieltään ja suunnitellut vallankumousta – edelleen. Lainaukset ovat puheenjohtajan suusta sähköpostilistalle pompanneita sammakkoja ja katkelmia järjestön toimintasuunnitelmasta.

Mennäänkö niinkin proosalliseen paikkaan kuin asemarvintolaan”, jalkaansa lenkkava Sirpa Pietikäinen kysyy. Kansanedustajan harvinainen lomapäivä on kulunut autotallin ovia maalatessa, ja samalla varvaskin on löytänyt tiensä johonkin kulmaan. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole selvittää

Toimenpide 2002

”

Sitoutumaton vasemmisto

kansanedustaja Pietikäisen (kok.) lomasuunnitelmia tai puida menneisyyttä. Vuonna 1982 hän pääsi eduskuntaan, vain 24 vuoden ikäisenä. Opinnotkin Helsingin kauppakorkeassa olivat vielä kesken. Nuori, kaunis, menestyvä nainen, jonka lehdistö heti tuomitsi nuoreksi, kauniiksi ja menestyväksi.

Tämän kaikki tietävät. Nyt selvitetään vastaus kysymykseen, joka hämyisten kapakoiden nurkissa aamuyön tuskallisimpina hetkinä nousee opiskelevan vasemmiston keskusteluun. Ei vain Kokoomuksen sisällä, vaan verrattuna poliitikkoihin yleensä Sirpa Pietikäinen niinsanotusti ”heittää tiukkaa läppää”. Miksi ihmeessä kokoomuslai-

nen kansanedustaja on se, joka puolustaa ympäristöä, kantaa huolta terveydenhuollosta ja kannattaa kansainvälistä valuutansiirtoveroa. ”Minä olen 60-luvun jälkimaininki-ihminen. Politiikan taju syntyi minulle hyvin nuorena jostain Vanhan valtauksesta tai Vietnamin sodan vastustamisesta. Silloin syntyi myös oivallus, että monista

kinen Teksti ja kuvat: Esa Mä

! i i p p i J ! I R A V R O P

n on ustaja Sirpa Pietikäine ed an ns ka n se uk om Koko a, istyksen puheenjohtaj hd isy äm ist ed an up Reilun ka eroa ja on innokas av m äo pä ä ist äl nv ai kannattaa kans iksi. de yrittää selvittää m pi en im To a. lij je uo ns ympäristö

asioista voidaan olla samaa mieltä, mutta tavat ratkaista asioita ovat erilaisia”. Pietikäiselle valinnan vasemmiston ja oikeiston välillä on ratkaissut usko moniarvoisuuteen. Popperin kirjoituksista innostuneelle nuorelle kommunistien 70-luvun kohkaaminen oli punainen vaate. Hän kertoo Kokoomuksessa viehättäneen

usko yksilöön ja yksilönvapauteen vastakohtana marxilaiselle systeemiajattelulle. ”Olen valinnut Kokoomuksen, en puolustaakseni jotain olemassaolevaa tai mitä omistan, vaan käyttääkseni politiikkaa työkaluna ratkoessani asioita, jotka koen tärkeäksi. Toisena ajanhetkenä olisin voinut tehdä jotain muuta kuin tulla

Ohi kulkevat tavarajunat ja kuulutukset tyhjään asemaravintolaan uhkaavat peittää Pietikäisen äänen alleen. ”Kokoomuksen ensimmäisessä ohjelmassa sanotaan, että on taisteltava vähäväkisen kansanosan etujen parantamiseksi uhrauksia pelkäämättä. Minulle erityisen läheistä Kokoomuksessa on se, että se korostaa osallisuutta, vastuullisen yksilöllisyyden piirre.” ”Sitten on tämä ekososiaalinen markkinatalous, johon minä uskon ja johon Kokoomus ohjelmissaan uskoo. Se sisältää sekä sosiaalisen vastuun että vastuun ympäristöstä. Ajatuksena on, että ympäristön pilaamisen pitää olla kalliimpaa, ja taloudellisten toimijoiden pitää maksaa sekä sosiaaliset- että ympäristökustannukset”. En edes ehdi aloittaa omia epäilyksiäni juhlapuheista tai ohjelmien ja käytännön välisestä ristiriidasta. Pietikäinen on askeleen edellä. ”Mutta ihmiset tekevät puolueen, Kokoomus on ihmistensä näköinen.” Kokoomuksessa on aina ollut kolme kilpailevaa suuntausta. Sosiaalireformistit, uusliberalistit ja konservatiivit muodostavat välillä

hyvinkin eripuraisen seurakunnan. 30-luvun IKL:laisen konservatismin ja 70-luvun sosiaalireformismin kautta on siirrytty nykyiseen markkinaliberalismiin. Kun Neuvostoliitto kaatui, alkoi yleinen oikeistolaistumiskehitys. ”On tullut eräänlainen kermakakkuajattelu: tämä on hyvää, tätä lisää ja me voitettiin. Hirveän pitkään jatkui se sosialismin kaatumisella riekkuminen, joka on muuallakin kuin Suomessa aiheuttanut oikeistolaistumiskierteen.Tätä lisää, vielä oikeistolaisempaa, vielä enemmän markkinauskoa, vielä enemmän kunnille valtaa, vielä vähemmän yhteiskuntaa, vielä enemmän yksilöille päätäntävaltaa. Kuitenkaan samalla reseptillä kaikkea lisää ei tarkoita että siitä tulee parempaa. Siinä rupeaa heikomman suoja kärsimään. Se on kansainvälisessä järjestelmässä isoin poliittinen ongelma, ja sen pitäisi olla myös vastuulliselle porvaristolle iso kysymys”. Tässä vaiheessa on viimeistään selvää että Pietikäinen on puolueessaan pahasti oppositiossa. ”Kapitalismi, minulle, on samanlainen keskitetty järjestelmä kuin kommunismin jotkut muodot. Valta vain keskittyy toisiin käsiin, mutta se keskittyy. Ja sen takia porvariston iso missio minulle olisi markkinatalouden puolustaminen. Sitä puolustettiin

Vastustaen mummo osoitti

Toimenpide 2002

politiikkaan. Jos ajattelee 90-lukua, niin kansalaisyhteiskunta olisi todennäköisesti vienyt minun mielenkiintoni”.

Toimenpide 2002

aina heiluneet maltillisen kokoomuslaisuuden ja oikeistolaisuuden välimaastossa. Aina kun ollaan oltu oikeistolaisia, tehty IKL-seikkailuja, niin meillä on mennyt huonosti. Aina sieltä on tultu myös takaisin.”

kunniakkaasti suunnitelmataloutta vastaan, niin miksei myös kapitalismia vastaan.” ”Tuntuu siltä että meillä käytännön valtavirtapolitiikka huomaamatta lipsahti markkinatalouden puolustamisesta kapitalismin ihannointiin.” Toisissa lehdissä Pietikäinen on sanonut olleensa seitsemän vuotta paitsiossa. Pesti nuorena ympäristöministerinä päättyi äkisti vuoden 1995 eduskuntavaaleihin. Hän sanoo, ettei paluu takaisin kansanedustajaksi ollut yllätys.

Vietnam sitomosta – muutos!

”Ympäristöministerinä tein ympäristöasioita käytännössä. On hirveän helppo kirjoittaa, että kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, mutta paljon vaikeampaa, kun joutuu myös tekemään niitä päätöksiä. Olin ensimmäinen porvari ympäristöministerinä ja jouduin käytännössä puolustamaan muun muassa rantojen suojelua. Se oli monelle kokoomuslaiselle liikaa ja se oli myös arvattava jännite”. Myös henkilönä ja innokkaana vaikuttajana vaikutus-

mahdollisuuksien pieneneminen ja uraputken tyssääminen mahtoi kismittää. ”Turhautti joskus, mutta jos kaikki tekisivät sellaista politiikkaa, joka minun näkökulmastani on tarpeellista, niin voisin hyvin jäädä sinne sohvalle istumaan”. Pietikäinen on kuitenkin varma siitä että tuulet Kokoomuksessa muuttuvat vielä. Seitsemän vuotta on pitkä aika yksilölle, mutta politiikassa se on vain pikkuhetki. ”Tässä kolmen suuntauksen olemassaolossa on niin pitkä historia. Me olemme

Seuraavaksi Pietikäinen yllättää toteamalla, ettei vasemmisto ole muodissa, vaan pikemminkin oikeisto. Miten niin ei ole, onhan jo Hesarissakin ruodittu vasemmiston nousun syitä? ”Se ei ole muodissa sillä tavalla, että ei löydy junttivasemmistolaisuutta, mutta sen sijaan löytyy kyllä junttioikeistolaisuutta. Pahimmillaan se on oikeistopopulismia, nationalismia ja äärioikeistoa. Mutta seuraava askel sitten on, että vastustetaan ympäristönsuojelua, uskotaan että ihmiset hoitavat asiat parhaiten. Tosiasiallisesti toimitaan yövartijavaltion puolesta, vaaditaan huumeita kuriin ja valvonnan lisäämistä.” Niin, mutta onhan meillä keskuudessamme aina pahamaineinen ay-vasemmisto. ”Minä kutsun sitä stagnaatiovasemmistoksi, se ei ole ihan junttia, on siinä ero äärioikeistolaisuuteen. Junttijunttivasemmistoa on ollut lähinnä vallankumousromantiikassa ja niihin aikoihin, kun hyvinkin kepein perustein lähdetään johonkin mukaan”. Pietikäinen kyllä myöntää, että vasemmisto on tällä hetkellä nousussa, mutta ei antaisi siitä vasemmistolle kunniaa. ”Ihmisten halu puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa on hirveän korkea. Mieluummin maksetaan enemmän veroja ja saadaan palvelua kuin toisinpäin. Siinä suhteessa niitä Niinistön esityksiä verojen alentamiseksi tässä uudessa budjetissa on hirveän vaikea nähdä kokoomuslaisina. En voisi missään vaiheessa mennä niitä puolustamaan.” Kun päästiin ajankohtaisuuksiin niin täytyy siirtyä

Hämeenlinnan asemaravintolaan rupeaa paistamaan aurinko. Muutama paikallinen tulee aamupäiväkah-

ville. Hallissa tehdään remonttia ja rälläkän kirkuminen estää puhumisen välillä kokonaan. Jotain Pietikäisestä selvisi, mutta ei vielä tarpeeksi. Asiaan voisi tarttua toiseltakin kannalta. Sateenkaarihallituksen aikakaudella oikeistoa ja vasemmistoa on hankala erottaa toisistaan. Ehkä se onkin sama missä puolueessa Pietikäinen on, jos oikeiston ja vasemmiston välillä ei ole eroa. ”Tätä minä olen itsekin aika paljon miettinyt. Luulen, ettei ole mitään yleispätevää oikeiston määritelmää, kuten ei vasemmistonkaan. Mutta kun katsoo käytännön politiikkaa, uskaltaisin väittää että oikeistolaisuus on helpommin näkyvissä ja määriteltävissä kuin vasemmistolaisuus.” Yksi määritelmä oikeistosta on konservatiivisuus, yhteiskunnallisen muutoksen vastustaminen. ”Mutta eihän sekään enää määrittele, koska osa työväenliikkeestä on samanlaista”. Pietikäinen ei näe myöskään oikeiston ja vasemmiston vedenjakajana eturyhmien ristiriitaa. ”Työn ja pääoman ristiriita ei näyttäydy eikä sitä ole suomalaisessa yhteiskunnassa. Siinä mielessä tämä vasemmisto-oikeisto -jaossa syntyhistoriasta alkaen oleva poliittinen konsepti on mennyttä. Mutta peeveli vieköön näyttää siltä, että se syntyy uudelleen, nyt globaalissa mittakaavassa. Siinä pääomalla on toiset kasvot ja toiset rakenteet. Se ei ole pikkuyrittäjä, mutta sieltä tulee se sama työn ja pääoman ristiriita.” Emme oikeastaan pääse Pietikäisen kanssa puusta pitkälle eron määrittelyssä. Koti, uskonto ja isänmaa todetaan lakonisesti yhdeksi suureksi eroksi, mutta siitäkään ei juuri synny hekumaa. ”Olen joskus miettinyt että olenko nähnyt 70-luvulla unta, vai onko minulla ollut

vääriä mielikuvia. Onko vasemmistolaisuus todella muuttunut niin paljon tässä parissakymmenessä vuodessa? Selkeä vedenjakaja silloin oli usko: porvarillinen ei-sosialistinen leiri uskoi moniarvoisuuteen. Minulle vasemmistolaisuus oli sitä, että uskotaan että on olemassa oikeampia opinkappaleita. Sellaisesta vasemmistolaisuudesta tai klassiesta sosialismista en näe yksittäisiä ajattelijoita lukuun ottamatta mitään merkkejä”. Tässä vaiheessa otan esiin taikasanan. Postmoderni. ”Nyt kun katsoo maailman todellisuutta ja ajattelee isoja ympäristöhaasteita, kasvavaa eriarvoisuutta tai globaalien päätöksentekojärjestelmien totaalista kyvyttömyyttä vastata niihin haasteisiin, niin valtaosalle tämän maailman ihmisistä ja suurelle osalle suomalaisista tällainen postmoderni moniarvopersoonallisuus on totaalista ohutta elitismiä. Siellä edelleenkin ajatellaan, että onko tämä järjestelmä sellainen että se tuottaa minulle jonkinlaisen minimitoimeentulon ja jäänkö mä henkiin”. Edelleen popperilaisessa hengessä Pietikäinen innostuu luonnehtimaan nykyvasemmistoa kaleidoskoopiksi. ”On aika vaikea sanoa mikä siellä on se iso haaste. Ehkä ne todella isot asiat nousevat

juuri Attacin tai Maan ystävien piiristä”. Ehkä se on hyväksyttävä. Pietikäisen käsitys oikeistosta pitää sisällään hyvin yleishumaaneja arvoja. Ehkä sitä ei pidäkään ryhtyä pistämään yhteen muottiin. Reaalipolitiikan ja ohjelmajulistusten idealismin välillä vallitsee ja saakin vallita ero, kunhan se ei ole yhden ihmisen sisäinen. ”Mulle porvariston suuri vihollinen ei koskaan ole ollut älykäs ja järjestäynyt vasemmisto. Olivat nimekkeet mitä tahansa, niin vasemmisto tarvitsee oikeistoa ja porvaristo vasemmistoa. Olisi hyvin mielenkiintoista ja tervetullutta nähdä laveamminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa vasemmiston haaste ja malli nykyiselle maailmanmenolle. Toivon, että sieltä tulee kädenojennus, myönteinen haaste nykyporvaristolle keskusteluyhteyteen niistä kysymyksistä, jotka meidän pitäisi ratkaista”. Suljen nauhurin ja kävelemme kirkkaalle ratapihalle. Pietikäinen tarjoaa kyydin keskustaan kuin anteeksi pyydellen. Olisi tullut pyörällä muuten, mutta kun jalka on kipeä. Eduskuntavaalit odottavat taas ensi keväänä. Kokoomuksella on tulevaisuudessakin oppositio hämeessä ja opiskelevalla vasemmistolla valopilkku Helsingissä.

Toivomusten mutsista Mao

Toimenpide 2002

yliopistomaailmaan. Entisellä kauppakorkeakoululaisena ja valtsikalaisena, molempien yliopistojen ylioppilaskuntien edustajistojen jäsenenä Pietikäisellä on varmasti vankkoja mielipiteitä opintoaikojen rajoittamisesta, opintolainasta ja muista Kokoomuksen opiskelijajärjestön Tuhatkunnan teemoista. ”En voi nostaa kovin suurta tähteä opiskelijapolitiikasta, että olisin ollut jotenkin keskeisesti mukana. Silloin intohimot olivat vähentyneet ja aika pragmatisoitunut. Se ei enää ollut niin suuri maailmanparannusprojekti kun sinne mennessäni luulin sen olevan. Aikaisemmin aloitetut isot asiat saatiin toteutettua, kuten osallistuminen opintojen arviointiin, niiden kehittämiseen ja korkeakoulujen hallintoon” Yhtenä suurena opiskelijapoliitikon voittona Pietikäinen pitää myöhemmin hänen ministeriaikanaan yhdessä muiden kanssa saavutettua opintotuen uudistusta. Tuhatkunta oli pitkään ajanut opintolainajärjestelmän purkamista, koska heidän mukaansa velaksi ei olisi pitänyt opiskella. Vuonna 1992 tehtiin suuri remontti ja opintotukijärjestelmä uudistettiin ”Ajatus oli että opintotukea nostettaisiin sitten joka vuosi ja pikkuhiljaa opintolainan valtiontakauskin poistuisi. No, nythän nykyinen tuhatkunta on sitä mieltä, että opintolainajärjestelmää pitäisi kehittää. Ja siitä minä olen harvinaisen eri mieltä.” Yleisesti ottaen Pietikäinen pitää yliopistojen rahoituksen lisäämistä ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Yksityinen rahoitus vaikeuttaisi yliopistojen itsenäistä ja puolueetonta asemaa.

Laura Tuominen

Hyvä paha ylioppilaskunta elsingin yliopiston ylioppilaskunnan poliittinen ilmapiiri on vaihdellut aaltoliikkeen lailla. Kun itse tulin mukaan Sitoutumattoman vasemmiston toimintaan syksyllä 1999, oli Sitvasin seitsemän vuotta kestänyt HYY-oppositiokausi juuri päättymässä ja ylioppilaskunnan henki muuttumassa punavihreämmäksi. Sitvas on kasvattanut paikkalukuaan kaikissa viime vuosien edustajistovaaleissa. Samalla suhtautuminen vasemmistolaisiin on muuttunut ja toimiminen sitvaslaisena HYYssä helpottunut. Pestini HYYn hallituksessa on tänä vuonna ollut kulttuuri-, kehitysyhteistyö-, ja tiedotusasioista huolehtiminen. Sitvas on mukana hallituksessa jo kolmatta vuotta peräjälkeen ja kokoomuslaiset vastaavasti kolmatta vuotta oppositiossa. HYYn hallituksessa ovat tänä vuonna edustettuina Sitvasin lisäksi suurimmat ryhmät; ainejärjestöt ja osakunnat sekä vihreät, oikeustieteilijöitten ja kaikkien lääketieteellisten yhteisryhmä HELP, ruotsinkielisten Snäf sekä keskustalainen Heko – toisin sanoen aikamoinen sateenkaarihallitus. Vaikka poliittinen arkkivihollisemme Kansalliset Ylioppilaat on oppositiossa, olemme silti käyneet hallituksessa keskustelua muun muassa

Toimenpide 2002

Vastine tuotosta: mummosi

siitä, tulisiko HYYn ajaa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia vai ei. Alkuvuodesta hallitusohjelmaa valmisteltaessa hallituksessa kritisoitiin myös HYYn kansalaisjärjestöroolia; epäiltiin esimerkiksi, että VR:n makasiinien puolustaminen vie painoarvoa Helsingin kaupungin suuntaan tapahtuvalta edunvalvonnalta. Vaikka ylioppilaskunnan arvoilmapiiri on muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan viime vuosina, on silti totuttava siihen, että asioista, joihin itse suhtautuu itsestäänselvyyksinä, saattaa joutua väittelemään yllättävän tiukasti. Toistaiseksi minulla on kuitenkin ollut tunne, että lähinnä asiat riitelevät. Tärkeistä kysymyksistä lähtökohtaisesti eri mieltä olevien ihmisten kanssa läheisesti työsken- teleminen on kuitenkin ollut tässä vuodessa kasvattavinta. Totuttelemista on myös vaatinut se, että HYYn toiminnasta valtaosa on – kuten täytyykin olla – etuja palvelujärjestötoimintaa. Kun tuntuu vahvasti siltä, että arkirutiinit täyttyvät esimerkiksi järjestöjen kansainvälisiä tapahtumia varten tekemistä ruokalippuhakemuksista tai Domma -2:n remontista, osallistuminen pieneen mielenosoitukseen aina

silloin tällöin piristää kummasti. Eräs hyödylliseksi huomaamani asia tässä vuodessa on se, että HYYn hallitus toimii Oy HYY-Yhtiöt Ab:n yhtiökokouksena. Tätä kautta saa varsin oivan aitiopaikan HYY Yhtymän toimintaan, varsinkin, kun Sitvasilla ei tällä hetkellä ole edustusta HYY Yhtymän hallituksessa. HYYn hallituksen jäsenenä on ainakin jossain määrin saanut seurata miten HYY Yhtymän omistajastrategia toteutuu esimerkiksi kestävän kehityksen osalta. Asia on ollut Sitvasin edustajistoryhmän huomion kohteena useaan otteeseen vuosien varrella. Omilla vastuualueillani, erityisesti kehitysyhteistyössä on saatu tänä vuonna paljon aikaan. HYYllä on ollut reilun vuoden ajan kehitysyhteistyöprojekti neljän itäsambialaisen naisjärjestön kanssa. Tänä keväänä kehyvaliokuntalaisten vieraaksi saapui kaksi itäsambialaista naisjärjestöaktiivia, jotka tutustuivat Suomeen ja kertoivat, millä tavoin HYYn tukema projekti etenee. HYY järjesti myös toukokuussa yhdessä piirissään toimivien järjestöjen kanssa Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen teemoja käsittelevän seminaarin. Pääpuhujaksi

oli kutsuttu pääministeri Paavo Lipponen, joka – ironista kyllä – on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja. Kulttuurisektorin tähtihetki oli varmaankin Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivion ilmeen näkeminen, kun Cleaning Women soitti pyykinkuivaustelineillä Maamme-laulua Floran päivänä Jimi Hendrixin Star Spangled Banner -tyyliin. Floran päivä on perinteisesti ollut konservatiivinen juhla, jossa ylioppilaslakki päässä muistellaan Maamme-laulun ensiesitystä ja pidetään puheita isänmaalle. Tällä kertaa puheen isänmaalle piti Jukka Relander, joka loppukaneettina siteerasi V.I. Leniniä. HYYn hallituksen kulttuuri-, kehitysyhteistyö-, ja tiedotusvastaava 2002

Aija Salo

En tam revolution F

jag inte behövt höra om eller lyssna till. Sinnesfriden är nästan i behåll. Svar 2. Någon revolution har jag inte fått fram. Bekännelse: Jag har inte ens försökt revoltera. Systemet med ett förbundsmöte som fastslår de politiska linjerna för ett år framåt sätter vissa gränser för styrelsens aktiviteter. I praktiken skulle det ändå vara möjligt att driva mycket hårdare med egna, även politiskt färgade idéer. Att ta vara på chansen. Vid nästa förbundsmöte kan vågen svänga åt motsatt håll. Andra möjligheten är att koncentrera sig på att hålla studentkårerna någorlunda nöjda, satsa på atmosfären inne i korridorerna och slippa eländet med en politisk storm i elfenbenstornet. Utan en sträng bakgrundsgrupp är en styrelseledamot inte bara i teorin utan också i praktiken fri att prioritera sina uppgifter och dra linjer. Den i sig befriande situationen har tvingat mig att på egen hand dra slutsatser om vad som är ”rätt” ur ett rödgrönt perspektiv. I stort sett står jag helt bakom vår verksamhetsplan och våra målsättningar angående nästa regeringsprogram. Gröna och vänsterstudenter är sämre informerade än de etablerade politiska student- och ungdomsorganisationerna om vad som pågår i den nationella stu-

dentpolitiken. Få Obunden vänster –aktivister har under de sista fem åren egnat sig åt högskole- eller socialpolitik på konkret plan. Vi visade länge kollektivt arslen åt studenternas intressebevakning på såväl kårnivån som nationellt. Det har berott dels på oppositionsställning, dels på ideologiska skäl och allmän intressebrist. Medborgaraktivism är utan tvivel ideologiskt mer tillfredsställande än intressebevakning. Samtidigt kunde vi ha mer inflytande än vi har i dag, om vi engagerade oss mer. Jag uppmanar gärna till att debattera, ifrågasätta och påverka studiestödet, examensstrukturerna, studentboende och den stressande studentkulturen. Man behäver inte sälja sin själ för att kunna delta. För säkerhets skull lönar det ändå att göra revolutionen först. Det kan hända att man senare tappar lusten och börjar med fallskärmshoppning i stället. Författaren är styrelseledamot i Finlands studentkårers förbund och ansvarar för hälsa, boende och miljö. Hon var ordförande i Obunden vänster år 1998. aija@iki.fi Finlands studentkårers förbund: http:// www.syl.helsinki.fi

Vasemmiston ostoa tuumit

Toimenpide 2002

inlands studentkårers förbund representerar alla studentkårer och därmed alla universitetsstuderande på den nationella nivån. Samtidigt är förbundet ett bo för oändliga politiska och personliga maktkamper. Begreppet ”poliittinen broileri” förknippas ofta till politiker som inlett sin karriär i studentpolitiken, och då är det just FSF som gäller. Att höra eller inte höra till något politiskt parti har ofta varit avgörande för vem som fått snudda vid makten i organisationen. Under 1990-talet fick man leta till-vänster-om-socialdemokrat-sinnade aktivister i FSF-ledningen med mikroskop. I år fick jag chansen att titta in som en Obunden vänster – medlem och HUS-representant, tack vare att Obunden vänster under de sista tre åren accepterats som en pålitlig samarbetskamrat i HUS styrelse. Eftersom ett nytt regeringsprogram slås fast nästa år efter riksdagsvalet är det viktigt hurdana studiepolitiska linjer som drivs i FSFs namn år. Hur har det då känts, att delta och ta ansvar för intressebevakningen på makronivån? Svar 1. Det känns jävligt bra. Ångrar inte en sekund. De studentpolitiker jag lärt känna är människor, har sinne för humor, lyssnar på Vicky Rosti. Onda andar har

Politiikka ja filosofia – erottamattomat? Politiikalla ja filosofialla on paljon yhteistä. Tämä tulee ilmi muun muassa tuloerojen oikeutusta pohdittaessa. Hyvää vasemmistopolitiikkaa voi kuitenkin tehdä myös ilman yhteiskuntafilosofisten teorioiden syvällistä tuntemusta. nsimmäisenä opiskeluvuotenani jouduin tuutorimme järjestämiin kotibileisiin, joissa syntyi poliittinen kiista eräiden läsnäolijoiden kesken. Se alkoi jostakin sosiaalipoliittisesta teemasta ja pelkistyi perinteiseen vasemmisto-oikeisto -vastakkainasetteluun. Tunnelman tiivistyessä luonteeltaan kiihkeähkö poliittista punaväriä tunnustava neitonen rohkeni epäillä, onko kukaan koskaan perustellut oikeistolaisia mielipiteitä filosofisesti. Tähän kokoomusnuoriin kuuluva bileiden emäntä vastasi vähintään yhtä rohkealla

väitteellä. Hän oli sitä mieltä, ettei poliittisia näkemyksiä ylipäänsä voi perustella filosofialla; ettei politiikalla ja filosofialla ole mitään yhteistä. Pari vuotta tuon keskustelun jälkeen ryhdyin tekemään käytännöllisen filosofian proseminaariesitelmää hyvin poliittisesta aiheesta, tulonjaosta. Sittemmin laajensin työtä kandidaatin tutkielmaksi ja nyt väkerrän samaa aihetta sivuavan gradun kimpussa. Tuona aikana on käynyt yhä selvemmäksi, että molemmat bileissä lausutut väitteet olivat vääriä. Filosofialla, varsinkin yhteiskuntafilosofialla, ja politiikalla on paljon yhteistä. Arkisten päivänpoliittisten näkemysten taustalla on yleensä jonkinlainen – tietoinen tai tiedostamaton – filosofinen näkemys siitä, millainen maailma on ja millainen sen pitäisi olla. Historia tuntee runsaasti myös oikeistolaisia filosofeja. Tuloerojen oikeutuksesta puhuttaessa oikeistolaisiksi voisi luokitella lähinnä individualistiseen ihmis- ja yhteiskuntakuvaan nojaavat

näkemykset – varsinkin silloin kun niissä korostetaan taloudellista vapautta. Tulonjaon kannalta tämä merkitsee sitä, että yhteiskunnan osuus yksilöiden tekemän työn tuloksista on rajoitettava minimiin, eikä vapaiden markkinoiden synnyttämiin suuriinkaan tuloeroihin tule puuttua. Tätä merkitsee esimerkiksi Robert Nozickin yövartijavaltion käsite. Yövartijavaltio sallii valtion verottaa kansalaisiaan vain sen verran kuin on välttämätöntä perusturvallisuuden turvaamiseksi. Nozickille perusturvallisuus on fyysistä koskemattomuutta ja omaisuuden suojaa. Kaikki muu rahoitettaisiin vapaaehtoisin järjestelyin. Vasemmistolaiset – Karl Marxista alkaen – korostavat puolestaan työn yhteiskunnallista perusolemusta. Marxin mukaan yksityinen työ on jo käsitteenä samalla tavoin mahdoton kuin yksityinen kieli. Tosin Marx ja monet muut sosialistit eivät pitäneet lainkaan huonona sitä ajatusta, että jokaisen tulisi saada tekemästään

työstä itselleen takaisin panoksensa arvoinen vastine – tämähän ei heidän mukaansa toteudu kapitalismissa, kun tuotantovälineiden omistaja nappaa työläisen tuottaman lisäarvon itselleen. Vasemmistofilosofit näkevät ongelmana kapitalistin harjoittaman riiston, oikeistolaiset taas valtion harjoittaman riiston, joka tapahtuu verotuksen muodossa.

Tuloerojen oikeuttaminen Modernin filosofian tulonjakopohdinnoissa keskeinen asema on John Rawlsin teorioilla, joihin sisältyy kuuluisa eroperiaatteen käsite. Se tarkoitettaa heikko-osaisimpien aseman maksimoimista: tuloerojen kasvattaminen on oikeutettua silloin ja vain silloin, jos siitä seuraa myös heikoimmassa asemassa olevien tilanteen absoluuttinen kohentuminen. Rawlsin teoria siis yhdistää toisiinsa tasa-arvon ja taloudellisen tehokkuuden ja sijoittuu siksi yhteiskuntafilosofisten teorioiden ideologiseen keskiöön.

Maanpetturit Ylä-Savossa Elikkä elikkä, hypätään sitte kiukaisiin”. Kiuruveden palopäällikkö Tommi Antikaisen puujalkavitsit eivät juuri naurata ”Töölön pataljoonaa”, täydennyspalvelunsa toista päivää Kiuruveden paloaseman kurssikeskuksessa aloittelevia kahta kymmentäviittä reservin kieltäytyjää. Oppitunnin aikana Antikainen ehtii demonstroida sammutuspeitteen käyttöä, opettaa sammuttamaan

Toimenpide 2002

”

Neuvottomia sammutti – SOS

palavan ihmisen päästä jalkoihin päin ja käydä läpi eri sammutintyyppien ominaisuudet ja käyttötarkoitukset. Pitkiin päiviin mahtuu myös sammutusharjoituksia, Anne-nukkea ja rastikoulutusta. Hupia saadaan SPR:n tahattoman koomisista opetusvideoista. Päivää aiemmin Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen johtaja Eero Soinio on tulopuhuttelussaan kerrannut meille faktat. Reservin kiel-

täytyjiä on viime aikoina tullut noin 250 miestä vuodessa, ja nykyään kaikki määrätään rangaistukseksi viikon mittaiseen täydennyspalvelukseen. Osa suorittaa palveluksen Lapinjärvellä siviilipalveluskeskuksessa huoltotöitä tehden, osa määrätään Kiuruvedelle sammutus- ensiapu- ja talosuojelukoulutukseen. Täydennyspalvelusvelvollisuus jatkuu 50. ikävuoteen saakka ja palveluksesta

poisjäännistä seuraa 5-10 päiväsakkoa. Ensimmäiset viisi miestä häipyvät heti tämän kuultuaan. Kieltäytyjien määrä vaihtelee vuosittain, ja Soinion kalvot kertovat vaihtelun korreloivan hyvinkin tarkkaan puolustusvoimien kertausharjoitusmäärärahojen kanssa. Moni siis kieltäytyy kertauskutsu kädessään. Onko sitten kyse palveluksen välttämisestä? Vai siitä, että fillarin korjaa-

erillisinä subjekteina, vaan tulisi ottaa huomioon, että yksilön identiteetti on pitkälti rakentunut hänen yhteisöjäsenyytensä varaan. Tällöin viedään pohjaa pois libertaristien väitteeltä, jonka mukaan verotus merkitsee yksilöiden käyttämistä välineenä toisten yksilöiden päämäärien hyväksi. Myös Rawls itse on Oikeudenmukaisuusteoriansa jälkeisissä julkaisuissaan korostanut entistä enemmän yhteisöllisyyden näkökulmaa. Toinen vaihtoehto tulonsiirtojen ja hyvinvointivaltion oikeuttamiseen on muistuttaa erosta sen välillä, otetaanko köyhiltä ja annetaan rikkaille vai otetaanko rikkailta ja annetaan köyhille. Libertaristit eivät välitä muusta kuin siitä, onko tulonsiirto vapaaehtoista – työnantajan ja työntekijän välinen sopimus kapitalismissa on heidän mukaansa vapaaehtoinen,

minen tulee mieleen vasta kun kevätaurinko pilkistää pilvien lomasta? Ihmisellä on taipumus lykätä ikäviä asioita kunnes jokin muistuttaa niistä. Eniten kieltäytyjiä tulee pääkaupunkiseudulta, mutta Soinion lukuja ei ole suhteutettu asukasmääriin. Tämänkertaisella kurssilla on kahdeksantoista helsinkiläistä ja seitsemän miestä muualta Suomesta. Viikon ajalta maksetaan täydennyspalve-

luspalkkaa, joka on 46,75 e päivältä. Lisäksi tulee tuttu savukeaskin ja kahvikupin arvoinen päiväraha. Palkka on kaikille sama, vaikka joukossa on päällystöäkin – täydennyspalvelusmies ei nimittäin menetä sotilasarvoaan, niin yllättävää kuin se onkin. Reservin kieltäytyjä ei myöskään muutu siviilipalvelusmieheksi, vaikka sotilaspiirin esikunta saattaa innoissaan sellaisen leiman passiin lyödä.

verotus ei. Vasemmiston tehtävä taas on pitää tasa-arvon lippua korkealla. Robin Hoodeja tarvitaan tänä aikana, jolloin kansantalouden kakusta yhä suurempi osa lankeaa suurten pääomatulojen saajille. Luonnollisesti oikeudenmukaiselle tulonjaolle pitäisi saada myös hyväosaisten tuki. Eihän ole mukavaa, jos rikkaat tuntevat kateutta ”avokätisistä” sosiaalietuuksista nauttivia köyhiä kohtaan.

Ole tietoinen maailmankatsomuksestasi! Onko politiikkaan sitten pakko sotkea filosofiaa ja monimutkaisia teorioita? Tiedän monta fiksua ja etevää politiikassa tai kansalaisjärjestökentällä toimivaa vaikuttajaa, jotka eivät ole kovin syvällisesti perehtyneet yhteiskuntafilosofisiin teorioihin. Hyvää vasemmisto-

Viikon mittainen vapausrangaistus Kiuruvedellä on nopeasti lusittu. Päivät ovat tiiviitä ja illat maanpettureilla kuluvat kirjaston nettipäätteillä ja Kiuruveden kolmesta pubista aina siinä, jossa kulloinkin on karaokea. Sadepäivinä porukka tappaa aikaa majoituksen grillikatoksessa. Ajoittain ilmassa on käsinkosketeltavan selvää hylsytarinoiden välttelyä. Reservin kieltäytymiseen on kullakin omat syynsä,

politiikkaa voi tehdä myös selkäytimellä. Eikä Marxin, Habermasin, Rawlsin tai MacIntyren teorioiden tunteminen tee kenestäkään hyvää ja oikeamielistä. Silti on hyödyllistä pyrkiä tietoisesti kehittämään ja analysoimaan omaa näkemystään maailmasta. Siihen filosofinen kirjaviisaus, varsinkin klassikkoihin perehtyminen, tarjoaa joitakin välineitä. Jos ei ole tietoinen ajattelunsa ja toimintansa filosofisista lähtökohdista, on vaarana se, että joutuu ympäristön paineiden ja kulloinkin vallitsevien vaihtelevansuuntaisten ideologisten tuulien riepoteltavaksi. Maanpuolustuksen vanhaa propagandalausetta mukaillen: Jos et itse rakenna omaa maailmankatsomustasi, sen rakentaa joku muu.

Elias Krohn

monilla kertauskutsu, toisilla vakaumus. Yksi on kääntynyt buddhalaiseksi. Suurin osa on yliopisto-opiskelijoita. Perjantaina Iisalmen kautta Helsinkiin lähtevässä junassa joku liimaa otsaansa tarran Kiuruveden Maxi Makasiinista ostamistaan sukista: KIRISTÄMÄTÖN.

Risto Widenius

Vastustamisen Tommi outo

Toimenpide 2002

Eroperiaatteen käsitettä on luonnollisesti myös kritisoitu molemmilta laidoilta. Monet libertaristit pitävät eroperiaatetta suorastaan sosialistisena, koska se edellyttää vahvaa valtiota tuloerojen tasaamiseksi; kaikki resurssit pitää jakaa siten, että heikko-osaisimpien asema on paras mahdollinen. Libertaristien mukaan yksilönvapaus on tällöin uhattuna. Kommunitaristit taas ovat kritisoineet eroperiaatetta liiasta individualismista; siinähän on yksinkertaisimmillaan kyse vain yksilöiden henkilökohtaisista, aineellisista eduista. Yhteisön merkitystä korostavat kommunitaristit muistuttavat, että tuloerojen kasvaessa heikko-osaisimmat saattavat kokea asemansa yhteiskunnassa entistä alistetummaksi ja eristetymmäksi, vaikka heidän aineellinen toimeentulonsa paranisikin. Nekin kommunitaristit, jotka pitävät eroperiaatetta sinänsä kannatettavana (esimerkiksi Michael Sandel), haluaisivat muuttaa sen taustalla olevaa ihmiskuvaa yhteisöllisempään suuntaan, jotta teoria selviäisi libertaristien kritiikistä. Yksilöitä ei tulisi nähdä vain toisistaan

Paavo Arhinmäki

Kristiina Kokko

Ehdolla Maaliskuussa kansa käy jälleen uurnille ja uusi eduskunta valitaan. Toimenpide tapasi neljä helsinkiläistä nuorta, jotka parhaillaan valmistautuvat vaaleihin. Keskustelun aiheina olivat muun muassa työttömyys ja maahanmuuttopolitiikka. Ja se, mitä politiikka oikeastaan on. Elina Kervinen

Toimenpide 2002

Arvokeskustelua ja rehellisyyttä

29-vuotias Petri P. Pentikäinen kiinnostui politiikasta varsinaisesti ollessaan mukana Esko Ahon presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000. Kampanja ei päättynyt voittoon, mutta Esko vei mukanaan. Pentikäinen toimii nykyisin Keskustanuorten tiedotussihteerinä ja pyrkii eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Rastatukkainen ja lökäpöksyinen Pentikäinen ei vastaa kuvaa perinteisestä keskustajäärästä. Puolueva-

Vasemmiston osa tuomittu

linta oli kuitenkin Pentikäiselle selvä. ”Keskusta on ainoa puolue, joka yhdistää yrittäjien ja vähäosaisten huomioimisen ja tekee sen realistisesti”, ”Pentikäinen toteaa ja jatkaa, että keskustalainen tapa tarkastella yhteiskuntaa ja taloutta miellyttää. Pentikäisen mielestä on väärin, että 15-30-vuotiaat ovat niin heikosti edustettuina siellä missä päätöksiä tehdään. ”Nuoret voisivat tähän vaikuttaa itsekin, äänestämällä nykyistä aktiivisemmin ja suosimalla nuoria ehdokkaita”, hän toteaa. Keskustassa nuorilla

on Pentikäisen mukaan hyvät mahdollisuudet edetä. Hän korostaakin, ettei olisi ehdolla ellei luottaisi mahdollisuuksiinsa. Pentikäisen mukaan yksi politiikan tehtävistä on herättää keskustelua vallitsevista arvokäsityksistä. Tällä hetkellä Pentikäistä huolettaa erityisesti se kuinka välinpitämättömästi huumeongelmaan suhtaudutaan. Toinen kampanjan kärjistä on työllisyyden hoito. Pentikäinen selittää kuinka työllisyyden ja talouskasvun kehityskulut ovat eriytyneet ja kuinka tämä on johtanut yhä suurempiin tuloeroihin. Työssäkäynti matalapalkka-aloilla on tehty kannat-

tamattomaksi. Pentikäisen mukaan työttömille tulisi sallia entistä enemmän työssäkäyntiä ennen tukien menetystä. ”Jokainen työtön tulisi nähdä yksilönä”, hän toteaa valmiin poliitikon äänensävyllä. Rehellisyys. Sitä Pentikäinen haluaa kansanedustajana vaalia. ”Haluan olla uudenlainen, suorasukainen poliitikko. Kansalle tulee puhua niin, että kansa ymmärtää”, hän huokaa. Pentikäinen haluaa muun muassa selvittää miksei bruttokansantuotteen tuplaantuminen kymmenen vuoden ajassa näy tavallisen kansan oloissa eikä työllisyyskehityksessä. Suomen siirtolais- ja pakolaispolitiikka noussee vilkkaan keskustelun aiheeksi vaalien alla. Pentikäinen kummastelee, kuinka Suomessa on niin paljon ongelmia siirtolaisten kanssa, vaikka täällä heitä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Johanna Sumuvuori Pentikäisen mielestä virheitä on tehty muun muassa maahanmuuttjien sijoittamisessa. Suomeen otettavien pakolaisten määrä on Pentikäisen mielestä jokseenkin kohdallaan ja kriittinen pitää olla. ”Joskus on annettu maahanmuuttajille liikaa liian nopeasti ja siitä on koitunut ongelmia”, hän toteaa, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että ongelmat ovat usein johtuneet enemmänkin suomalaisten asenteista: ”Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta ulkomaalaisiin täällä ei osata suhtautua. Se hävettää.”

”Nuori saa olla, mutta osaamaton ei” Kokoomuksen nuori ehdokas Helsingin vaalipiiristä on 24-vuotias Kristiina Kokko. Teologiaa opiskeleva Kokko toimii tällä hetkellä Kokoomuksen opiskelijaliiton Tuhatkunnan puheenjohtajana. Ennen Tuhatkuntaa hän on työskennellyt muun muassa

SAMOKin pääsihteerinä ja erityisopettajana. Kokko kertoo mielivänsä eduskuntaan, koska haluaa olla rakentamassa tulevaisuuden Suomea. ”Tahdon kehittää puitteita, joissa jokaisella on mahdollisuus hyvään ja inhimilliseen elämään sekä itsensä toteuttamiseen. Olen valmis tekemään päätöksiä ja kantamaan niistä vastuun”, Kokko lupaa. Nuoruutta ei Kokon mukaan tarvitse ajatella etuna tai haittana: ”Nuori saa olla muttei osaamaton. Eduskunta ei ole mikään harjoituskenttä. Taitavia nuoria tarvitaan tuomaan oma panoksensa päätöksentekoon.” Kampanjan ytimet eivät ole Kokolle vielä täysin selvät. Jo työnsäkin takia häntä kuitenkin kiinnostaa ennen kaikkea opiskelijoitten edunvalvonta. Kokko lupaa eduskuntaan päästessään huolehtia siitä, että opiskelijoita kohdellaan tasavertaisesti muiden Kelan edunsaajien kanssa. Lisäksi

tuore äiti haluaa pitää huolta perheistä ja sitä kautta lapsista. Työllisyys saadaan Kokon mukaan nousuun laskemalla työllistämisen kustannuksia ja panostamalla koulutukseen. Lisäksi työnteon tulee olla kannattavaa. Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa Kokko pohdiskelee ennen muuta Suomelle muuttaajista koituvan hyödyn kautta: ”Suomessa on oletettavissa työvoimapula suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Samaan aikaan työvoiman liikkuvuus lisääntyy. Suomella pitää olla valmiudet kohdata muuttuva tilanne kaikilta osin. Samalla täytyy pystyä tarjoamaan riittävästi omille kansalaisille ja estää tietopääoman valuminen muualle.”

Ensin HYY, sitten eduskunta Johanna Sumuvuori on Vihreiden nuori voima. 25-vuotias kaupunginvaltuutettu ja eduskuntaavustaja nimettäneen syyskuussa eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiiristä. Ensin oli ylioppilaskuntapolitiikka ja HYYn Vihreät, sitten kunnallispolitiikka.

Sumuvuoren tie on kulkenut sujuvasti pienistä ympyröistä suuriin. Se ei liene ihme, sillä Sumuvuorella tuntuu olevan paljon sanottavana. Tarkasteltuaan viime vuodet eduskunta-avustajana valtakunnan politiikkaa hän on viimein valmis asettumaan itse ehdolle. ”Tietenkin kaiken takana on se halu vaikuttaa. Se kuulostaa lattealta, mutta niinhän se on”, Sumuvuori hymähtää mehupilliään imeskellen. Vihreä lanka -lehti oli teini-ikäisen Sumuvuoren ensimmäinen varsinainen kosketus puoluepolitiikkaan. Vihreät ei ollut ainoa vaihtoehto, sillä myös vasemmiston ajatusmaailma viehätti. HYYn Vihreiden kautta Sumuvuori kuitenkin tutustui Helsingin Vihreiden väkeen ja huomasi tuntevansa olonsa siinä joukossa kotoisaksi. ”Vihreissä miellyttää puolueen näkemys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuudesta ajatella itse, ei sata vuotta vanhojen puoluemantrojen mukaan”, Sumuvuori iloitsee. Sumuvuoren mukaan nuoruudesta on politiikassa sekä hyötyä että haittaa.

Vasemmiston muistat: outo

Toimenpide 2002

Petri P.Pentikäinen

Nuorella ei ole samanlaista elämänkokemusta kuin vanhemmilla kollegoilla. Perspektiivi on auttamatta lyhyempi. Toisaalta nuoret pohtivat usein asioita perusteellisemmin, koska juurtuneita toimintatapoja ei vielä ole. Vaaliteemojaan Sumuvuori ei ole vielä valinnut aivan tarkasti. Niin monista asioista on mielipiteitä ja sanottavaa. Sumuvuori ennustaa vaalien olevan Nato-vaalit. Siksi hän haluaa tuoda esille ainakin kielteisen suhtautumisensa sotilaalliseen liittoutumiseen. Lisäksi hän haluaa keskittyä ajamaan maahanmuuttajien asiaa. Sumuvuoren mukaan Suomella ei ole johdonmukaista maahanmuuttopolitiikan linjaa. Lisäksi Eu-maitten käytännöt ovat kovin sekalaisia. ”EU:n tulisi määritellä jonkinlainen vähimmäistaso maahanmuuttajien kotouttamiseen suunnattaville resursseille sekä turvapaikanhaku- ja rajakäytännöille. Jokaisen valtion tulisi yltää tälle vähimmäistasolle tai ylittää se”, Sumuvuori toteaa. Erityisesti Sumuvuori kiinnittäisi huomiota maahanmuuttajien koulutukseen. Lapset oppivat uuden kielen helposti siinä

missä vanhemmille se on vaikeampaa. Etenkin perheen äidit ja vanhemmat naiset ovat uudessa maassa kielitaidottomuuden vuoksi usein täysin syrjääntyneitä. Lisäksi Sumuvuori haluaisi helpottaa niin sanottujen ammatillisten näyttötutkintojen suorittamista: ”On uskomatonta, että niin monien korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien on työskenneltävä tiskaajana tai siivoajana. Meillä olisi esimerkiksi osaaville ulkomaalaisille lääkäreille käyttöä. Näyttötutkinnon avulla he voisivat saada luvan harjoittaa oikeaa ammattiaan Suomessa”, Sumuvuori pohtii.

”Mä haluan oikeasti eduskuntaan” ”Mulla on kaksi syytä olla ehdolla: ensinäkin mä haluan oikeasti eduskuntaan ja mulla on melko hyvät mahdollisuudet päästä. Toisaalta ehdolla oleminen on hyvä tapa herättää keskustelua niistä asioista, joita pitää tärkeinä”, Paavo Arhinmäki Vasemmistonuorten 25-vuotias puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas toteaa. Arhinmäki on ollut vasemmistolainen aina. Var-

Toimenpide 2002

Mit ä a on? politiikk

Petri P. Pentikäinen: ”No se on sitä, että ajattelee muitakin kuin itseään”

Nousevat isommat muistot

Kristiina Kokko: ”Politiikka politiikan teoriana ja poliittisina ideologioina sekä politiikan

sinaisen poliittisen toiminnan hän aloitti vuonna 1996. Tuolloin Vasemmistoliiton Pasilan paikallisosasto pyysi 19-vuotiasta Arhinmäkeä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Poika oli tullut tutuksi kovaäänisenä aktivistina. ”En ollut silloin puolueen jäsen vaan jotain vihreitten ja vasemmiston väliltä. Sitten tajusin, etten halua olla vihreä kun voin yhtä hyvin olla punavihreä. Sosiaaliset kysymykset ovat vähintään yhtä lähellä sydäntä kuin ympäristökysymykset. Vihreät eivät ole kovin sosiaalinen puolue”, Arhinmäki sanoo. Vaaliteemoja hän ei ole toistaiseksi rajannut turhan tarkkaan. Nato-vastaisuus on varmastikin yksi painopiste. Lisäksi Arhinmäki tuntee tietävänsä paljon koulutuspolitiikasta ja haluaa panostaa asumiskysymyksen selvittämiseen. Konkereettisesti hän lupaa tehdä kaikkensa, jotta opintotukeen ja minimiäitiyspäivärahaan saataisiin vihdoin selvä tasokorotus. ”Naisvaltaisilla palvelualoilla ihmiset nääntyvät ja työnteko ja terveys kärsii”, Arhinmäki huokaisee kun keskustelu kääntyy työttömyyteen. ”Ratkaisu on työajan lyhentäminen”, hän toteaa ykskantaan.

Arhinmäen suusta ratkaisu kuulostaa yksinkertaiselta, miltei itsestäänselvältä. Hän tuntuu olevan täysin varma asiastaan. ”Useammalle riittää töitä kun työaikaa lyhennnetään”, hän vielä tarkentaa. Arhinmäen mukaan myös vanhat ajatusmallit saisi kääntää päälaelleen: ”Nykyisin usein ajatellaan, että vain kahdeksasta neljään työskentelevä on kunnon kansalainen.” Maahanmuuttopolitiikasta Arhinmäellä on sana jos toinenkin sanottavana. Hän toteaa Sumuvuoren tavoin, ettei Suomella ole johdonmukaista maahanmuuttopolitiikkaa. ”Mentaliteetti on se, että kun tietty kiintiö pakolaisia on hyväksytty on vastuu kannettu. Ja korkeasti koulutettuja suositaan”, hän toteaa ja jatkaa samaan hengenvetoon: ”ulkomaalaispolitiikan tulisi olla kaikin tavoin humaanimpaa.” Erityisesti tulisi panostaa kotoutukseen ja kielen opetteluun. ”Kielikursseilla ei ole tilaa puolillekaan. Se asia on hoidettava ensin”, Arhinmäki toteaa. Ja taas ratkaisu kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta kieltämättä hyvältä.

Politiikan määritelmät ovat monet. Yksi sanoo sen olevan peliä, toinen teatteria. Kolmannelle politiikka on keskusteluareena. Mitä politiikka oikeastaan on?

tekemistä ja käytännön reaalipolitiikkaa. Nähdä läpi ja toimia oikein, siinä vasta tavoitetta.”

monesta huonosta vaihtoehdosta parhaan valitsemista sekä tyydyttävien kompromissien tekoa.”

Johanna Sumuvuori: ”En mä nyt haluaisi sanoa, että se on yhteisten asioitten hoitoa, vaikka sitähän se on. Ilmaisu on jotenkin niin kulunut. Kai politiikka on

Paavo Arhinmäki: Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Se on myös sellaisten ihmisten puolien pitämistä, jotka eivät itse kykene pitämään puoliaan.

Jenni Uljas

Jos tehtaasta myydään koneet, se tuskin pysyy kovin kauan tuottavana. Päättäjät ymmärtävät Suomen taloudellisen menestyksen johtuvan korkeasta osaamisen tasosta. Samalla he kuitenkin tuhoavat korkeakoulutukselta perustan ajamalla korkeakoulut ja niiden opiskelijat taloudelliseen ahdinkoon.

uomi ylpeilee osaamisellaan. Koulutus ja tietotaito ovatkin maamme taloudellisen hyvinvoinnin elinehtoja. Normaalilla järjellä ajateltuna minkäänlaisen organisaation talouden edellytyksiä ei voi – tai ainakaan kannata – tuhota, jos haluaa tulla tulevaisuudessa toimeen. Korkeakoulujen opintotukijärjestelmä opintorahoineen, asumislisineen ja opintolainoineen uudistettiin nykyisenlaiseksi kymmenen vuotta sitten vuonna 1992. Noista ajoista korkeakoulututkinnon arvo on muuttunut melko lailla. Opintotuki vaan ei ole noussut – päinvastoin. Vuonna 1995 laskettiin sekä opintorahaa että asumislisää. Kompensoivana tekona nostettiin valtion lainatakauksen määrää. Leikkauksia ei ainakaan toistaiseksi ole korotettu takaisin. Opintotukea ei ole sidottu indeksiin, eikä indeksikorotuksia ole tehty. Opintotuen reaaliarvo on kymmenessä vuodessa laskenut 16,5 prosenttia. Maisterin tutkinto on entistä vähemmän tae leveästä leivästä ja akateemisia työttömiä on paljon. Näin ollen viimeisetkin perustelut lainapainotteiselle opintotukimallille ovat kadonneet. Opiskelijat ovat ainoa ihmisryhmä, jonka

oletetaan rahoittavan elämisensä lainalla. Korkeakouluopiskelijoiden määrän jatkuvasti lisääntyessä ja opetuksen tason huonontuessa seurauksena on akateemisen loppututkinnon arvon muuttuminen paperiksi, joka on pakko olla. Töitä ei muutoin saa, jos saa silloinkaan. Nykyisellä perusrahoituksella on mahdotonta ylläpitää tämänhetkistä koulutuksen tasoa saati parantaa sitä. Rahoituksen taso on sitä luokkaa, ettei edes kaikkia perusluentoja ole varaa pitää, kirjoja ei ole riittävästi ja tutkimus kärsii jatkuvista taloudellisista ongelmista. Palkkataso puolestaan on niin huono, että yliopistolle jäädään töihin lähes pelkästään aatteenpalosta. Työnantajana yliopisto vaatii työntekijöiltään paljon pientä palkkaa vastaan. Yliopistolle töihin jääneiden tutkijoiden ja henkilökunnan motivaatio kärsii. Opiskelijoilla ei ole kunnollisia resursseja opiskella kun toimeentulo ole riittävä. Tämä ei lupaa hyvää. Mistä tulevaisuuden osaajat kun jo nyt on oireina nähtävissä pidentyneet opiskeluajat ja joukkopako yksityisrahoitteisille työnantajille jo opiskelujen ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa? Tuntuu itsestäänselvyydeltä, että jos

tuloksia halutaan täytyy niiden toteutumiseelle antaa mahdollisuudet. Ja mitä paremmat edellytykset ovat sitä parempia tuloksia syntyy. Koulutuspolitiikassa on kuitenkin viime vuosina luotettu vanhaan kunnon keppi-ja-keppi-menetelmään porkkanoiden sijasta. Jopa siinä määrin, että tasokas, ilmainen koulutus alkaa olla lähinnä vitsi. Nykyinen uusliberalistinen tehokkuusajattelu ei sovi koulutukseen jonka arvoa ei voida suoraan mitata rahassa. Nykyään rahoituksen määräytyessä tutkintojen ja julkaisujen määrän mukaan ollaan päästy siihen, että laitokset puskevat maistereita ihmisistä joilla ei ole riittäviä tieteellisiä valmiuksia. Tämä johtaa tutkintojen tason laskuun ja osaamisen tason heikkenemiseen. Perusrahoituksen ollessa huonolla tolalla korkeakoulut etsivät ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolinen rahoitus tuo mukanaan ongelmia tieteen avoimuuden, tasa-arvon ja puolueettomuuden kannalta. Julkisen sektorin rahoituksen vähentäminen lainan lyhennysten varjolla uhkaa johtaa Suomen tilanteeseen jossa talouskasvulla ei ole mahdollisuuksia jatkua koska kaikki kilpailuvaltit on tuhottu.

Toimistossamme vuotanut!

Toimenpide 2002

Onneksi olkoon opintotuki ja korkeakoulujärjestelmä

Teksti: Anna Kervinen Kuvat: Raisa Karjalainen

BOACON KULLAN KIMALLUS Reilu kauppa Suomessa: menestystarina! Kuluttajat vaikuttuneita, vapaaehtoiset innoissaan! Nyt on aika kysyä, mistä tarina alkaa. Mitä kuuluu kahvin kotimaahan? Neljä reilukauppalaista lähti kyläilemään Nicaraguan Boacoon.

oka tapauksessa meillä on se onni että voimme keskustella asiasta”, toteaa COSATIN-osuuskunnan toiminnanjohtaja Jorge Abarca. ”Millään muulla kuin Reilun kaupan foorumilla tätä ei olisi kannattanut ottaa esiin. Reilu kauppa on viljelijöidemme ainoa mahdollisuus.” Vihreät kukkulat ympärillämme kimmeltävät auringossa. Uskomattoman kaunista – ja kuumaa. Istumme COSATIN:in toimitiloissa neljän boacolaisen pienviljelijän, Antonio Trujillon, Zacarias Floresin, Andreas Torres Mendezin ja Jose Felix Trujillon, kanssa. Lisäksi seurueeseen kuuluvat ASPRODIC –järjestön toiminnanjohtaja Alba Luz Robles, Jorge Abarca ja Kansaivälisen solidaarisuussäätiön kenttätyöntekijä, korvaamaton oppaamme Jukka Pakkala. Jokainen viljelijöistä huomauttaa vuorollaan, ettei edes Reilun kaupan luomukahvista nykyisin saatavalla hinnalla elä kovin hyvin. Ei, vaikka tuotto on miltei kolminkertainen tavalliseen kahviin verrattuna. Viljelijät toivovat selvästi, että lupaisimme heille nyt korkeamman hinnan. Tilanne on kiusallinen; tietysti haluaisimme auttaa, mutta meidän tehtävämme on tiedottaminen, emme me voi ostaa emmekä myydä mitään.

Toimenpide 2002

Reilu kauppa ja luomu – viljelijöiden elinehto

Varjokasvit ovat tärkeitä luomukahvin tuotannossa; ei heti huomaa olevansa kahviviljelmällä

Tuomitsevan tomusta Ismo

Nicaraguan kahvintuottajien tilanne on vaikea. Viljelijät ovat joutuneet ottamaan pankkilainoja uudistaakseen kituvia tilojaan ja rahoittaakseen tuotantoaan, mutta eivät maailmanmarkkinahintojen romahdettua ole pystyneet maksamaan niitä takaisin. Useat pankit ovat ajautuneet konkurssiin, eikä uutta lainaa myönnetä. Tilat, joilla ei ole varaa maksaa velkojaan, huu-

.COSATIN on n. 400 itsenäisen pienviljelijän muodostama luomukahvintuottajien palveluosuuskunta Keski-Nicaragualaisssa Boacon maakunnassa. Perheet mukaan lukien COSATIN:iin kuuluu noin 2300 ihmistä. Suomalainen kansalaisjärjestö Kansainvälinen solidaarisuussäätiö on kouluttanut ja tukenut osuuskunnan jäseniä luomukahvin tuottamisessa ja sertifiointiprosessin hallinnassa vuodesta 1998. Koska luomukahvin ostajat edellyttivät kahvintuotannon

Jorge Abarca esittelee Annoille kahvisäkkiä. Luomukahvin tuotannossa jopa säkkien maalaus on tarkkaa: vain luonnonväriaineet kelpaavat.

olemassa, ja sitä suunnitellaan.

Yrittäjyys ongelmana

itseään yrittäjiksi; hintojen ja myyntinäkymien pohtiminen, puhumattakaan tuotteiden kauppaamisesta, koetaan vaikeaksi ja vastenmieliseksi. Jos osuuskuntaa halutaan kehittää ja samalla estää sen luiskahtaminen ahneiden suurliikemiesten käsiin, on osuuskuntalaisten ehdottomasti opittava hallitsemaan myös taloudellinen puoli, muistuttaa Pakkala.

Jukka Pakkala kertoo, että useimmista osuuskunnan jäsenistä on nopeasti kehittynyt luomuviljelyn ja –normien asiantuntijoita. Koulutus ei ole mennyt hukkaan, vaan sitä sovelletaan käytännössä hyvin tuloksin. Luomutuotantoon kuuluu kuitenkin olennaisena osana myös tuotteiden markkinointi. Sen viljelijät mieluiten jättäisivät jonkun muun hoidettavaksi. Boacolaiset viljelevät pieniä tilojaan kukkuloiden rinteillä, erillään toisistaan, ajattelevat kasvattavansa ruokaa kotitarpeiksi ja myyvänsä jotain jos joku haluaa ostaa. He eivät miellä

Trujillot, Flores ja Mendez ovat pientuottajia sanan varsinaisessa merkityksessä. Kunkin kahviviljelmät ovat vajaan kahden hehtaarin kokoiset, toistaiseksi. Laajentamista suunnittelevat kaikki. Kahvin lisäksi tiloilla kasvaa monenlaisia hedelmiä, vihan-

täyttävän myös Reilun kaupan kriteerit, ne tulivat mukaan kuin luonnostaan. Viljely- ja elinolojen paranemisen hintana on raskas ja kallis sertifiointiprosessi. Nicaraguasta puuttuu EU-kelpoinen luomutuotteiden sertifiointiorganisaatio, joten voidakseen myydä kahvia eurooppaan COSATIN:in on kierrätettävä paperit kolmen eri maan byrokratiakoneistojen läpi. Sertifioinnissa ei jaella muita arvosanoja kuin hyväksytty tai hylätty; yksikin väärinkäytös saattaa pilata koko osuuskunnan mahdollisuudet kahvinvientiin. Siksi osuuskun-

nan oma, sisäinen valvonta on huomattavasti kansainvälistä valvontaa tiukempaa. Samalla esisertifiointi on osuuskunnan omien normien täyttämistä. Viljelijöillä on osuuskuntatoiminnasta yksinomaan hyvää sanottavaa. Vain sen kautta on mahdollista saada kahvinsa markinoille nykyisellä tavalla. Osuuskunnan jäsenet ovat mukana yhteisessä kehitysprosessissa, joka näkyy selvästi heidän elin- ja tuotanto-olosuhteissaan. Viljelijät pitävät tärkeinä myös tuottajayhteisöä ja keskusteluja toisten tuottajien kanssa; ajatusten ja kokemusten

Monenlaista pääomaa

neksia ja viljakasveja, Floresilla on lehmiäkin: luomuviljelykoulutuksesta viljelijät ovat saaneet kimmokkeen tuotannon monipuolistamiseen. Miehet toteavat, ettei kemiallinen tehoviljely ole koskaan ollut heille varteenotettava vaihtoehto. Siihen ei yksinkertaisesti olisi varaa. Ennen luomuviljelykoulutusta tuottavuus oli kuitenkin ollut heikko. Nyt, kun on opittu luomulannoitteiden ja –torjunta-aineiden valmistusta, kompostien tekoa ja rinnemaiden suojelua, maan tuotantokyky on parantunut ja kova työ maksanut itsensä takaisin. Karu tosiasia on, että ilman rinnesuojelua maat olisivat nyt täysin tuottamattomia ja viljelijät kodittomina ympäri maata.

vaihto kannustaa suunnitelmien toteuttamiseen. Pohjimmiltaan, toteavat tapaamamme viljelijät, kysymys on ihmisten vaikutusvallasta omiin elinoloihinsa. ”Osuuskunnan jäsenillä on mahdollisuus edunvalvontaan ja elinolojensa parantamiseen omalla työllä, ei vain lahjoitusvaroilla”, COSATIN:in toiminnanjohtaja Jorge Abarca muistuttaa. ”Se on kunniallisempaa ihmisten kannalta, taloudellista toimintaa eikä kerjäämistä, jota Nicaraguassa joudutaan aivan liian usein harjoittamaan.”

Tuomitsevan mato-omistus

Toimenpide 2002

tokaupataan. Työttömyys ja nälkä on paitsi viljelijöiden, myös kiertävien kahvityöläisten kohtalona. Kriisi koskettaa kymmeniä tuhansia perheitä. Reilun kaupan luomukahvia tuottavan COSATIN:in viljelijät ovat säästyneet kovimmilta koettelemuksilta. Korkeampien tulojen ja osuuskunnan luottorahastosta myönnettyjen pienlainojen avulla vanhoja, huonokuntoisia viljelmiä on voitu uudistaa. COSATIN:laisilla on ollut mahdollisuus parantaa asumuksiaan, eikä ravinnon riittävyys tai monipuolisuuskaan enää ole ongelma. Vähitellen vaurastuva osuuskunta suunnittelee oman kahvimyllyn perustamista – kuorinta ja kuivaus muualla tulee kalliiksi – tuotannon laajentamista, myöhemmin myös oman paahtimon rakentamista. Luomuviljely on tuonut COSATIN:iin paljon aineellista hyvää, mutta vähintään yhtä tärkeä on henkinen vaikutus. Luomukahvintuotannon vaatima suunnitelmallisuus alkaa näkyä viljelijöiden muussakin toiminnassa. Sitoutuminen omaan tilaan ja sen kehittämiseen on kasvanut; enää ei huonoina kausina lähdetä muualle töihin. Koulutusta arvostetaan. Tulevaisuus on

Jose Andreas Torres Mendez kertoo työpäivästään: kellon ympäri jos vain kunto kestää!

Reilun kaupan kriteerit ovat pitkälti samat kuin luomutuotannossa, ja niiden noudattaminen on viljelijöiden mielestä tärkeää. Ainoastaan työvoiman palkkaaminen mietityttää: reilumpi hinta ei tietenkään

saisi koskea vain tuottajia vaan myös mahdollista vuokratyövoimaa, mutta nykyisillä maailmanmarkkinahinnoilla ylimääräistä rahaa ei jää edes luomutuottajille. Toisaalta tapaamamme tuottajat tarvitsevat ulkopuo-

lista työvoimaa vain harvoin: oman perheen kädet riittävät. Toinen kysymys onkin, keiden perheenjäsenten käsiä käytetään. Kaikki apu on tarpeen, mutta toisaalta Boacon viljelijät toivovat, että lapset käyvät koulua, saavat parem-

Nykyisellä maailmanmarkkinahinnalla valikoidun, aurinkokuivatun Nicaragualaisen kahvin arvo on 50 dollaria säkiltä. Välittäjä saa tästä 20 dollaria, tuottaja 30. Reilun kaupan järjestelmän piirissä myyty vastaavanlaatuinen luomukahvi maksaa 141 dollaria per säkki. Tuottajat saavat 115 dollaria, ja loppu jää osuus-

kunnalle käytettäväksi sosiaalisiin ja tuotannollisiin uudistuksiin. Jos COSATIN:in viljelijät olisivat myyneet tämänvuotisen satonsa paikallisille kierteleville kahvinostajille kuten pienviljelijät yleensä, he olisivat saaneet siitä yhteensä 120 000 euroa – osuuskunnan jäsenilleen maksaman 430 000 euron sijasta.

man koulutuksen kuin he itse aikoinaan. He uskovat, että nuorilla on heitä paremmat edellytykset oppia kantamaan vastuuta osuuskunnan ja kotitilansa asioista. Vaikka COSATIN:in jäsenet tällä hetkellä toivoisivat lisää rahaa, kaikki vannovat luomun nimeen. Joku tosin toteaa, että jos olisi etukäteen tiennyt kuinka paljon työtä luomuviljely vaatii, hän olisi harkinnut toisenkin kerran. Nyt viljelyn toimivuudesta ja vaatimuksista on muodostunut realistinen kuva, ja oppirahat on maksettu. Vastineeksi on saatu paljon tärkeää tietoa ja kokemusta, jota voi levittää eteenpäin, viljelijät toteavat tyytyväisinä. Yhteisymmärrys on löytynyt. Boacolaiset näyttävät ymmärtävän, että vaikkemme voi ostaa kahvia, voimme saada jonkun ostamaan. Ja me olemme saaneet terveellisen muistutuksen, ettei edes reilun kaupan verkostoon pääseminen ole vastaus kaikkiin vaivoihin. ”Kysymys on paljon laajemmista asioista kuin vain yhden osuuskunnan kahvintuotannosta ja siitä maksetusta hinnasta” kiteyttää Abarca. Olemme tyytyväisiä, että tavanomaisen hymistelyn ja kiittelyn lisäksi meille on kerrottu myös ongelmista, ja vielä tyytyväisempiä, kun Flores ja Torres Mendez haluavat saman tien näyttää meille tilansa: kukoistavat viljelmänsä ja vasta remontoidut talonsa.

Toimenpide 2002

Kahvimatematiikkaa:

COSATIN:in kahvia myydään myös Suomessa: Meiran Café Organico ja Café Boaco ja Tampereen kehitysmaakaupan Nicaragua-kahvi ovat Boacon kultaa. Tänä vuonna Meira osti COSATIN:ilta kolme kontillista kahvia. Osuuskunnan kokonaisvienti on neljässä vuodessa kasvanut yhdestä kontillisesta kymmeneen.

Vasemmiston tuomita suot

Maailmanmarkkinahintojen tasosta kertoo, että osuuskunnan siirtyessä luomuviljelyyn tavallisen kahvin hinta oli luomukahvin nykyhintaa korkeampi, ja luomukahvista sai 190 dollaria säkiltä. Tällä hetkellä jopa Reilun kaupan luomukahvista saatavilla tuloilla on vaikea elää.

Perttu Iso-Markku

Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto täyttää vuonna 2003 kaksikymmentä vuotta. Kommunistien ja demarien kiusaksi perustettu yliopistovasemmistojärjestö on vuosien varrella toiminut poliittisena kotina monelle nykyiselle järjestöaktiiville, poliitikolle, tutkijalle ja journalistille. Kahdessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut paljon, mutta järjestö on pysynyt – ja voi edelleen paksusti.

0-luvun alku oli ylioppilaskunnassa murroksen aikaa: vanhojen ja suurien poliittisten ryhmien kuten kokoomuslaisten Kansallisten ylioppilaiden, Demarien ja Akateemisen Sosialistiseuran (ASS) aika alkoi olla ohi. Sitoutumattomat ryhmät, suurimpana osakunnat, tekivät näyttävän paluun ylioppilaskuntapolitiikkaan ja edustajistoon. Myös vihreiden synty mullisti perinteiset kuviot. Kyllästyminen puoluepolitisoituneeseen 70-lukuun näkyi byrokratisoituneiden poliittisten ryhmien hylkäämisenä. ”Sitoutumaton vasemmisto” –niminen vaaliliitto syntyi syksyn 1983 vaaleihin muutaman puuhakkaan demareista irronneen aktiivin, erityisesti Jarmo Tirrosen ja Ari Holopaisen, toimesta. Mukaan tuli myös

kirjoitettiin pasifismista, feminismistä, kehitysmaista ja pohdittiin vihreän aatteen ja vanhan vasemmiston suhdetta. Kunnianhimoisen julkaisun puuhahenkilönä toimi 80-luvun puolivälissä erityisesti Veikko Tarvainen. Myöhemmin lehteä tekemässä olivat muun muassa Suvi-Anne Siimes, Peik Johansson tai Tuomas Kilpi.

Uusi poliittinen toimintahorisontti

ylioppilaskunnan sivarijengiä ja muita kansalaisjärjestökentän toimijoita. Sitoutumattoman vasemmiston ideologiassa painottui kolmas vasemmisto. Pariisin ja Prahan kevät 1968 kummitteli puuhahenkilöiden mielissä. Kommunistien riidellessä keskenään ja demariopiskelijoiden muututtua lähinnä puolueen työnvälitystoimistoksi halusivat Sitoutumattoman vasemmiston vaaliliiton perustajat iskeä kiilaa kommunistien ja demareiden väliin. Nouseva vihreä liike antoi lupauksia uudentyyppisen, vanhoista puolueista riippumattoman poliittisuuden synnystä. Vaalirengas ”REDS – Rauha, Edistys, Demokratia, Sivistys”, jonka muodostivat Sitvas, ASS, demarit sekä filosofian ja kasvatustieteiden

opiskelijat keräsi hyvän äänisaaliin, josta Sitvasin osuudeksi koitui kaksi edustajistopaikkaa.

Vaaliliitosta kansalaisjärjestöksi Hyvä vaaliavaus siivitti ajatusta tehdä Sitoutumattomasta vasemmistosta pysyvä järjestö. Kolmannelle vasemmistolle oli yliopistolla tilausta. Mukaan tuli ihmisiä, jotka kokivat itsensä vahvasti vasemmistolaisiksi mutta samalla poliittisesti kodittomiksi vanhojen puolueiden vajottua pysähtyneisyyteen. Kolmannen vasemmiston ääntä kannattamaan perus-tettiin vuonna 1984 Madonlakki-lehti yhdessä HYYn Vihreiden kanssa. 60-luvun antiautoritäärisessä ja emansipatorisessa hengessä lehdessä

Sitvas muotoutui alusta pitäen sateenvarjojärjestöksi yliopistolla hengaaville monenkirjaville rauhan-, kehitysmaa-, nais- ja muille radikaaliaktiiveille. Kuten vuoden 1985 toimintasuunnitelmassa todetaan, ”Sitoutumaton vasemmisto tarjoaa yliopistokäytäntöihin kohdistetulle pistemäiselle vastarinnalle yhteisen matriisin radikalisoimalla arkisia konflikteja ja osoittamalla opiskelijoiden spontaania liikehdintää yhdistävän poliittisen toimintahorisontin, so. elämismaailman ja systeemin demarkaatiolinjan”. Sitvasista tuli kansalaisjärjestöväen ylioppilaskuntapoliittinen käsivarsi. 80-luvun puolivälistä aina vuoteen 1992 asti Sitoutumaton vasemmisto ja HYYn Vihreät käytännössä pyörittivät ylioppilaskuntaa. Edustajistopaikoissa mitattuna punavihreitten voima ei ollut mittava, mutta sitoutumattomista ryhmistä löytyi ”symppareita”, jotka pitivät osaltaan huolen siitä, että ylioppilaskunta teki edistyksellistä punavihreää politiikkaa. Kokoonsa nähden Sitvas oli aina hyvin edus-

Vasemmiston tuomita suot

Toimenpide 2002

Kaksikymmentä vuotta Sitoutumatonta vasemmistoa

Toimenpide 2002

tettuna HYYn hallituksessa, kahdesti jopa puheenjohtajan paikalla (Paula Saukkonen ja Saara Soikkeli). Sitvasin ja vihreiden symbioosi toimi hyvin. Yhteinen toimisto toimi luonnollisena kohtaamispaikkana. Monet ihmiset osallistuivat vaaleihin vuoroin Vihreiden, vuoroin Sitvasin listoilla. Kun Sitvasille perustettiin sähköpostilista, tehtiin siitä Vihreiden listan alalista eli kaikki sitvaslaiset kuuluivat myös Vihreiden listalle. Vaaleissa Sitvas teki yhteistyötä ASSin, Vihreiden ja sitoutumattomien kanssa laajassa ja usein menestyksekkäässä Hillitön rakennemuutos -vaalirenkaassa. Sitvaslaiset kokivat ylioppilaskunnan luonnolliseksi toimintaympäristöksi. HYYssä ei tapahtunut mitään, missä sitvassarit eivät olisi olleet mukana. Valtakunnanpolitiikka ei toimijoita joitakin satunnaisia irtiottoja lukuun

Sumentuvat isommat osiot

ottamatta kiinnostanut. Muutama sitvaslainen oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa, yleensä Vihreän liiton listoilla.

Kahvilapolitiikkaa Koko 80-luvun ja 90-luvun alun keskeisintä toimintaa HYY-politiikan ohella oli, erään aikakauden aktiivin sanoin, ”puhuminen ja perseellään istuminen”. Keskustelutilaisuuksia oli paljon ja niitä alettiin kutsua yleisnimellä Café Politique. Miljöönä oli usein Vanhan ylioppilastalon lehtikahvila tai senaatintorin Café Engel. Aiheet saattoivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä Markiisi de Sadesta Itä-Euroopan demokratialiikkeisiin. Tietämystä lisättiin myös opintopiireillä, joita pidettiin pienemmällä piirillä lukukausien mittaisina. Silloin tällöin politiikka siirrettiin kahviloista kadulle. Tavaksi tuli osallistua vasemmiston vappumarssiin punkkarien joukossa. Sarkastinen suhtautuminen vanhan työväenliikkeen traditioihin

tuotiin julki huudetuissa iskulauseissa. Erityistä närää vanhassa vasemmistossa herätti vaatimus ”Oikeus laiskuteen! Irti palkkatyöstä!” Itä-Euroopan demokratialiikkeitä Sitvas tuki voimakkaasti. Yleisaktiivi Raino Ollila rakensi laajan kontaktiverkoston itäeurooppalaisiin toisinajatelijoihin hyödyntäen 80-luvun lopun uutuutta, Internetiä. HYYn kv-sihteerinä toimiessaan Ollila toi tietämyksensä myös ylioppilaskuntaan. HYY oli esimerkiki enimmäinen taho Suomessa, joka esitteli virallisesti Viron lipun. Puolan Solidaarisuuteen yhteydet olivat hyvät ja pitkäaikaiset. Kiinan demokratialiikkeen murskaaminen Tiananmenin aukiolla kirvoitti Sitvas-johtoiselta HYYn kv-sektorilta kirpeitä kannanottoja. Kiinan pääministerin vieraillessa Suomessa Sitvas ja Vihreät järjestivät mielenosoituksen, joka sai pääministerin peruuttamaan tapaamisensa siltä päivältä ja ylitti iltapäivälehtienkin uutiskynnyksen. Vuosikymmenen vaihteen suuri yliopiston hallinnonuudistus työllisti Sitvasia paljon. Yliopiston hallintorakennuksen valtaukseen huipentunut yliopistodemokratialiike toi Sitvasiin uusia toimijoita, mm. filosofian opiskelija Tuomas Rantasen. Kampanja ja valtaus olivat menestys: yliopistojohto taipui ottamaan opiskelijat mukaan yliopiston hallintoelimiin.

Punavihreä blokki hajoaa 1990-luvun alussa HYYn punavihreä blokki tuli tiensä päähän. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen osakuntaryhmät alkoivat nähdä Kansalliset Ylioppilaat luonnollisempana yhteistyökumppanina kuin

punavihreät. Vihreissä taas uudet toimijat eivät ymmärtäneet, miksi pitäisi olla missään tekemisissä vasemmiston kanssa. Vuoden 1991 vaaleihin perustettuun Pelastusrengas-vaalirenkaaseen, joka koostui ainoastaan Sitvasista ja Vihreistä, jouduttiin Vihreitä taivuttelemaan kovastikin. Samoihin aikoihin ASS oli kuivunut kokoon ja sen nuoremmat aktiivit perustivat edustajistovaaleihin Vasemmisto-opiskelijat-nimisen listan. Vuotta aikaisemmin Sitvasia ja ASSia oli yritetty yhdistää yhdeksi järjestöksi, mutta hanke kaatui ideologisiin ja käytännöllisiin ristiriitoihin. HYYn punavihreä kausi päättyi lopullisesti vuonna 1992. Hallitus oli ollut käytännössä toimintakyvytön koko vuoden, ja lopulta kesäedustajistossa punavihreä hallitus sai epäluottamuslauseen. Uudet valtaapitävät olivat sitoutumattomia ja kokoomuslaisia. Keikauksen seurauksena HYYn suunta muuttui täysin. Kansalaisjärjestörooli sai jäädä, kun hallitus keskittyi kumoamaan edellisen vuosikymmenen projekteja ja palauttamaan osakuntaperinteet, kuten vuosijuhlat, myös ylioppilaskunnan tasolle. Punavihreät suljettiin totaalisesti ulos HYY-politiikan keskiöstä. Sitvasin kohdalla tätä ekskluusiota jatkui vuoteen 2000 asti. Oppositioaseman aiheuttama kyllästyminen ja turhautuminen yhdistettynä järjestökierrossa normaaliin sukupolvenvaihdokseen aiheutti Sitoutumattomassa vasemmistossa toimijakatoa. Raino Ollilan kuolema poisti joukosta kokeneen järjestökonkarin. Madonlakki-lehden ilmestyminen loppui 90-luvun alussa, kun uusia tekijöitä ei lehdelle enää löytynyt. Yliopistovasemmisto vaipui muutenkin lamaan: Vasemmisto-opiskelijat lopetti toimintansa ja ASS oli lähinnä

Uuden aktivismin aalto Vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla toiminta aktivoitui uuden sukupolven löytäessä järjestön. Vasemmisto-opiskelijoiden hiipumisen jälkeen Sitvasiin hakeutui Vasemmistoliiton nuorisojärjestössä SDNL:ssä hengailevaa jengiä, joka aikaisemmin suuntautui VasO:n. Samaten opiskelevat uuden kansalaisaktivismin edustajat löysivät Sitvasin. Sitvasin oppositiopolitiikka HYYssä terävöityi vuoden 1997 voittoisien vaalien jälkeen. Keskeinen kampanja oli HYY:n järjestämien ja rahoittamien pömpöösien Maamme-laulu 150 vuotta -juhlien kritisoiminen ja vaihtoehtoisen Maailmamme-tilaisuuden järjestäminen yhteistyössä muiden vaihtoehtojärjestöjen kanssa. Erityisesti yleisaktivistien Aija Salon ja Ville Holmbergin johdolla Sitvasin uusi sukupolvi järjesti opintopiireissä istumisen rinnalle suoraa toimintaa. Ulkoparlamentaarista vaikuttamista harrastettiin esimerkiksi järjestämällä kadunvaltauksia autottoman kampuksen puolesta. Myös Merita-pankin Aleksanterinkadun konttori vallattiin spektaakkelimaisesti protestiksi pankinjohtaja Voutilaisen ”köyhät kyykkyyn” -lausunnoille. Rauhanpiipun, Sitvasin ja Vihreiden olympialiikkeen korruptiota kritisoiva projekti ja sitä toteuttamaan perustettu Antiolympiakomitea keräsivät paljon huomiota. Myös lehtitoiminta elpyi. Madonlakki sai seuraajan, kun vuonna 1998 ryhdyttiin julkaisemaan Toimenpidelehteä. Brechtin näytelmästä nimensä saanut lehti alkoi ilmestyä kerran vuodessa ja käsitteli Madonlakin tapaan antiautoritaariselle yliopis-

tovasemmistolle tärkeitä kysymyksiä. Vasemmistolaisuuden nousu 90-luvun alun ahdingosta näkyi myös vaaleissa. Sitvasin ehdokasmäärät kasvoivat ja tulokset paranivat tasaisesti. Viimeisimmissä, vuoden 2001 vaaleissa Sitoutumattomalla vasemmistolla oli ennätyssuuri ehdokaslista, 56 ehdokasta, ja vaaleissa saavutettiin kymmenen prosentin kannatus ja kuusi edustajistopaikkaa. Tulos on parempi kuin Sitvasilla koskaan aikaisemmin, ja myös parempi kuin vasemmistolistojen yhteenlaskettu tulos sitten vuoden 1989. Ylioppilaskunnassa Sitvasin oppositiotaival jatkui vuoteen 2000 asti. Vuonna 1999 nähtiin sellainenkin erikoisuus, että Sitoutumaton vasemmisto oli edustajiston ainoa oppositioryhmä kaikkien muiden ryhmien muodostaessa hallituksen. Osakuntaporvarien valtakausi alkoi kuitenkin olla lopuillaan. Sitoutumattomat ryhmät suhtautuivat sukupolvenvaihdoksen jälkeen punavihreisiin yhä sympaattisemmin. Kansallisten ylioppilaiden suoritettua välistävedon SYL:n liittokokouksessa vuonna 1999 sysättiin heidät HYYssä oppositioon ja Sitoutumaton vasemmisto nostettiin pitkästä aikaa hallitukseen vuonna 2000, kun Saara Maalismaa valittiin hallituksen toiseksi sosiaalipoliittiseksi vastaavaksi. ”Uusi punavihreä kausi” on kuitenkin erilainen kuin 80-luvulla koettu. Sitoutumattomalla vasemmistolla on edelleen kokoonsa nähden paljon vaikutusmahdollisuuksia, mutta läheisten yhteistyösiteiden kakeaminen Vihreisiin ja sitoutumattomien ryhmien vahvuus ovat pitäneet HYYn ainakin toistaiseksi 80-lukua maltillisemmilla linjoilla.

Toimenpide 2002

opintopiiritoimintaa harjoittava perinneyhdistys.

Vasemmiston muotia sotut

Teksti ja kuvat: Esa Mäkinen

Tervetuloa kollektiiviseen traumaan Toimenpiteen avustajat kävivät tutustumassa sekasortoon pyhällä maalla.

amuauringon ensimmäisten säteiden valaistessa autiomaata lentokoneemme aloittaa laskukiidon David Ben Gurionin kentälle. Israelin ensimmäisen pääministeri loi määrätietoisella toiminnallaan pohjan 50 vuodessa rakennetulle huippumodernille länsimaalle. Tehokkuus tulee vastaan heti kiitorataportaiden alapäässä. Kaksi turvallisuusvirkailijaa kyselee minulta ja kollegaltani matkamme tarkoitusta. Sota, terrori ja turvallisuus ovat kaikkialla Israelissa arkipäivää. Pommi-iskujen pelko on aiheuttanut koko kansalle syvän kollektiivisen trauman. Lentokentillä kiertää jatkuvasti turvallisuusmiehiä tutkimassa laukkuja ja roskapönttöjä. Valtion lehdistöviraston edessä odottavassa taksissa olevat laukut tutkitaan kahdesti puolen tunnin aikana. Kaikesta vartioinnista huolimatta juuri päivää ennen

Toimenpide 2002

Vasemmiston tomusta Outi

saapumistamme on tehty uusi itsemurhaisku. Hotelli on lähellä vanhaa kaupunkia. Siirtomaatyylisen palatsin seinät ovat puolimetristä kiveä: täällä ei pitäisi olla pelkoa luodeista. Läheisellä Paris-aukiolla pääministeri Ariel Sharonin virka-asunnon liepeillä on joka perjantai mielenosoituksia. Niin miehityksen puolustajat kuin vastustajatkin osoittavat mieltään pienellä aukiolla sulassa sovussa. ”Yritän elää normaalia elämää, mutta pelko ei ole subjektiivinen asia Jerusalemissa”, kertoo aivotutkija David Carmel. Carmel kuuluu Israelin armeijan reserviin, mutta on ryhtynyt reservinkieltäytyjäksi koska ei halua palvella miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Refusenik:it, kuten paikallinen slagitermi kuuluu, olivat toukokuun alussa kuuma aihe Israelin sisä-

politiikassa. Aikaisemmin vallinnut hegemonia valtion puolustamisesta saattaisi Carmelin kaltaisten yksilöiden takia kokea kovan kolauksen. Oikeisto oli kauhuissaan, ja yksi konsevatiivisemmista lehdistä, Jerusalem Post, julkaisi macho-henkisiä sotakuvauksia palvelemisesta miehitetyillä alueilla. ”Tämä viimeistään osoittaa refusenikien vetoomuksen turhuuden.” Carmelilla itsellään ei ole ystäviä jotka olisivat kuolleet pommi-iskuissa. ”Kaksi kuukautta sitten räjäytettiin kahvila joka sijaitsee sadan metrin päässä tästä. Se oli minun kantapaikkani”, hän kertoo. Nykyisin Carmel ei enää käy lainkaan yleisissä kapakoissa. Kun hän haluaa nähdä ystäviään, he menevät jonkun kotiin. Siellä on pienempi mahdollisuus kuolla. Vaikka Carmel on raivoissaan pommi-iskujen tekijöille, hän kohdistaa

kritiikkiään myös omaan hallitukseensa. ”Tiistain isku on suora osoitus siitä, että olemme kyvyttömiä tuhoamaan terroristien infrastruktuuria, mikä oli ainoa järkevä selitys viimeisimmän sotilaskampanjan takana. Terroristi-infrastruktuuri ei ole aseiden tai ammusten lukumäärä, se on fakta että on olemassa ihmisiä jotka ovat valmiita kuolemaan tappaakseen meitä. Sitä halua ei voi tuhota sotilaallisella operaatiolla”, pohtii Carmel. Ollakseen yhden maailman valtauskonnon pyhä paikka, Jerusalemin vanha kaupunki on oudon hiljainen. Kristityt eivät suoranaisesti tulvi sen kaduilla. Ahtaiden muurien sisällä tilanteesta täytyy olla tyytyväinen. Coca-colan juominen Via Dolorosan varrella on banaali kokemus myös ilman turistien parkuvia lapsia. Vanhassa kaupungissa asuu niin juutalaisia kuin

nimeltään Jerusalemin yhdistymisen vuosijuhlaa. Isänmaallisia Israelilaisia oli kärrätty busseilla ympäri maata marssimaan kulkueena. Kansallislaulu soi ja liput hulmusivat, kun 15-vuotiaat pojat marssivat valloitetulla maaperällä konepistoolit käsissä. Närkästyneet palestiinalaiset katselivat vierestä ja härnäsivät poliisia.

”Ne tekevät tätä kerran pari kuukaudessa. Asun sadan metrin päässä, mutta en voi mennä asuntooni”, kertoo tuohtunut palestiinalaismies. Kolme tuntia kuluu, ennen kuin katujen varsilla ja kahviloissa istuskelevat työmatkalaiset pääsevät koteihinsa. Seuraavana päivänä kuulemme aamupalalla muilta hotellissa asuvilta, että yöllä

on ammuttu rynnäkkökiväärillä. Niinpä, olihan se oletettavissa, että tilanne kärjistyy väkivaltaiseksi, ajattelemme. Ja heti olemme ennakkoluuloisia ja väärässä. Joku oli yöllä yrittänyt ryöstää läheisen pankin. Kello on vähän kun karistamme Jerusalemin pölyt kannoiltamme. Ajamme Kuolleen meren ja muurit-

Vasemmiston osuma tuotti

Toimenpide 2002

palestiinalaisiakin. Yhteiselo tuntuu sujuvan, vaikkakin toraisasti. Yrittäessämme ensimmäisen kerran päästä palestiinalaisten Itä-Jerusalemista vanhaan kaupunkiin törmäsimme tiesulkuun. Sadat palestiinalaiset odottivat kotiinpääsyä poliisien estäminä. Vietettiin Jerusalemin valtauksen 35-vuotisjuhlaa, toiselta

Toimenpide 2002

toman Jerikon kautta kohti Jeniniä, rauhallista pikkukaupunkia Pohjois-Palestiinassa. Israelin karuus ja kumpuisuus ei ole yllättävää, mutta jään katselemaan kukkuloiden kyljistä irvistäviä sedimenttejä. Kuin maa olisi laskeutunut taivaasta pieninä levyinä. Vielä viikko ennen Jeniniin tuloamme kaupunki oli Israelin armeijan piirittämä, ja siellä käytiin kiivaita taisteluita. Satakymmenen taloa tuhottiin puskutraktoreilla, pommeilla ja apache-helikoptereilla. Ihmisiä oli taloissa sisällä, kun ne räjäytettiin. Palestiinalaishallinto ilmoittaa 58 kuolleen, joukossa myös naisia ja lapsia. Näky on mykistävä. Tuhottu alue on sata metriä pitkä ja leveä, ja noin viisi metriä korkea. Yhtään taloa ei ole pystyssä, on vain iso läjä raunioita. Osittain hajoinneissa taloissa on vielä asukkaita, olohuoneet pilkottavat tuhoutuneesta seinästä. Kaiken päällä heiluu vihreä Hamasin lippu. Pakolaisleirissä asuneet ovat muuttaneet YK:n tarjoamaan telttamajoitukseen. Läheisellä pellolla on aivan todellinen pakolaisleiri. Lapset juoksentelevat telttojen

Nousevat toimistosummat

välissä ja ärtyneet aikuiset kieltävät meluamasta. Ulkomaalaisia katsellaan epäillen. Taas yksi ryhmä käsienlevittelijöitä lisää. ”Teidän pitäisi tietää, että Jenin on suuri terroristitukikohta”, painottaa Israelin armeijan tiedottaja, joka ei suostu kertomaan nimeään. Hän aloittaa pitkän liturgian, jossa toistetaan loputtomiin sanoja terroristi ja puolustautuminen. ”Palestiinalaiset eivät pidättäneet terroristeja ja Israelin hallitus päätti ettei ole muuta mahdollisuutta, kuin että armeija tuhoaa terrorismi-infrastruktuurin”, hän kertoo Jeniniin hyökkäyksen syistä. Tiedottaja myöntää, että asuinalue hävitettiin voimakeinoin. Hän kuitenkin painottaa, että yksi suuri syy talojen tuhoutumiselle oli, että palestiinalaiset olivat miinoittaneet ne. Kansainvälisen yhteisön epäilyt joukkomurhasta tiedottaja kumoaa kiivaasti. Hänen mukaansa armeija olisi voinut pommittaa leirin välittömästi, mutta se halusi säästää ihmishenkiä hyökkäämällä maavoimin. Hän syyttää palestiinalaisia uhrien lukumäärän liioittelusta. ”Palestiinalaiset

tekaisivat tästä verilöylyn väittämällä satoja tapetun, mutta kukaan ei usko siihen”, hän summaa. Jeninin alueen kuvernöörillä Zuhair Almanasreh’llä on toinen käsitys tapahtuneesta. ”Pakolaisleiriin on tehty vakava, epäinhimillinen armeijahyökkäys kaikilla mahdollisilla aseilla kaikkia elämän perusedellytyksiä vastaan. Aloittaen ihmisistä, jatkaen taloihin, sitten teihin, sähköverkkoihin, vesijohtoihin ja puihin. Kyse ei ole terroristi-infrastruktuurin tuhoamisesta vaan elämä-infrastruktuurin hävittämisestä”. ”Israel meni sisään leiriin ja tutki jokaisen senttimetrin. Heidän olisi pitänyt löytää kaikki, mutta ei mitään. Tämä on ollut alusta saakka suuri valhe”, hän pauhaa. ”Pakolaisleirillä elää 14000 ihmistä, onko Israelilla oikeutta julistaa heidät kaikki, lapset ja äidit, terroristeiksi ja itsemurhapommittajiksi? En usko että edes Jumala antaisi itselleen sellaista oikeutta.” Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on käyttänyt termiä Jeningrad, ja Almanasreh yhtyy siihen täysin. Hän puhuu joukkomurhasta ja sotarikoksesta.

Myöhemmin kesällä YK on julkaissut raportin, jossa todetaan ettei joukkomurhaa tapahtunut. Järjestö syytti Israelia liian kovien otteiden käytöstä ja palestiinalaistaistelijoita siitä, että he olivat piiloutuneet siviiliväestön sekaan. Yhtä kaikki, molemminpuoleinen syyttely jatkuu. Totuus Jeninistä on jo haudattu siihen samaan hiekkaan joka on nähnyt ristiretkien julmuudet, ottomaanien valtakunnan ja brittiläisen siirtomaaherruuden. Paluu Suomeen Jeniniläisen perunapellon kautta ei ole helppo. Oppaamme eivät saisi olla kaupungissa, ja joudumme kiertämään armeijan tarkastuspisteet kaupungin ulosmenoteillä kärrypolkuja käyttäen. Auto jää jumiin, ja kaikki joutuvat ulos työntämään. Enää vain Ben Gurion lentokenttineen on kotiinpääsyn edessä. Käy ilmi, että Israelista pois pääseminen on vaikeampaa kuin maahan tuleminen. Kun kerron käyneemme Palestiinassa, laukkuja pengotaan kaksi tuntia.

Riikka Taavetti

Lesbofeminismiä HYYssä? Elokuun alussa HYYn Alina-salissa nähtiin tavallisesta bilekäytöstä poikkeava tilaisuus: salissa pidettiin taidennäyttely. Yhdysvaltalaiset Pamela Hawkins ja Erica Eaton esittelivät perustamansa kansaivälisen ryhmän, Evolutinary Girls Clubin taidetuotantoa.

Evolutionary Girls Club syntyi, kun keskustelimme toisten akateemisten naistaiteilijoiden kanssa”, Erica Eaton ja Pamela Hawkins kertovat. ”Aluksi se oli pelkkä vitsi, humoristinen vastaveto miesten hyväveli-verkostoille. Olimme kaikki huomanneet kuinka vaikeaa on pärjätä akateemisessa taidemaailmassa hyväksymättä miesten etuoikeuksia ja sääntöjä.” Pian Evolutionary Girls Clubista tuli kuitenkin jotain muuta: Pieni verkosto on vuodessa kasvanut yli kolmenkymmenen taiteilijan ja yhteiskunnallisesti aktiivisen ihmisen kansainväliseksi ryhmäksi. Nimestään huolimatta klubi ei ole vain naisille: Tämän kesän

”

Euroopan-kiertueella myös kaksi saksalaista miestä on liittynyt mukaan. ”Alusta asti oli selvää, että haluamme pitää verkoston avoinna kaikille sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Muutenhan toistaisimme vain samaa kaavaa, jolla hyväveli-verkostot ovat syntyneet. Tällä hetkellä enemmistö jäsenistä tosin on lesbo- tai binaisia, mutta se kertoo ehkä enemmän verkoston juurista kuin toiminnasta itsestään. Yksi tärkeä päämäärä on kyseenalaistaa tiukat sukupuoli- ja suuntautumisrajat, eikä se olisi mahdollista, jos sulkisimme ihmisiä ulkopuolelle joidenkin ominaisuuk-

sien perusteella”, Eaton ja Hawkins selittävät. Verkoston tärkein toimintamuoto on sähköpostilista, jolle kaikki verkoston jäsenet kuuluvat. Jokaisen verkoston jäsenen tehtävänä on antaa rohkaisua ja apua niitä tarvitseville muille jäsenille. ”Autamme toisiamme eteenpäin yhteiskunnallisen hierarkkian portailla. Tuki voi olla neuvomista tai vaikkapa konkreettista avun antamista, yösijan tarjoamista vieraassa kaupungissa tai auttamista asunnon etsimisessä.” Lisätietoja Evolutionary Girls Clubista saa verkoston www-sivuilta osoitteesta http://www.evolutionarygirls. tripod.com

Evolutionary Girls Clubin taide koostuu suureksi osaksi videoteoksista. Näyttelyn keskeinen elementti on 22 videoteosta sisältävä kokonaisuus, lisäksi näyttelyyn kuuluu joitakin lyhyenpiä videoteoksia, valokuvia sekä perinteisemmillä maalaus- ja piirrostekniikoilla toteutettuja töitä. Töiden keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi seksuaalisuus, ruumiillisuus, naiseus tai valta ja väkivält. Verkoston tunnetuin taiteilija on Barbara Hammer, joka on luonut Yhdysvalloissa pitkän uran erityisesti videoja mediataiteen parissa. Helsingissä esillä olleessa näyttelyssä oli esillä hänen videoteoksensa My Babushka: Searching Ukranian Identities, jossa taiteilija etsii ukrainalaisia juuriaan. Evolutionary Girls Clubin näyttely on kiertänyt tänä kesänä Kölnin EuroPridessa ja Tukholmassa Moonbowlesbo- ja homokulttuuritapahtumassa. Suomeen näyttelyn toi Rivinväli, lesbo-, bi- ja transnaiskultturiyhydistys, joka järjestää jo kolmatta kertaa syksyllä Tribadien yöt+päivät-kulttuuritapahtuman. Tänä vuonna tapahtuma on 12.-15.9. Helsingissä. Näyttely järjestettiin yhteistyössä HYYn kanssa, joka antoi tilat ja tarvittavat videolaitteistot ilmaiseksi näyttelyn käyttöön.

Neuvostosta tuosta Mimmi

Toimenpide 2002

Perttu Iso-Markku

Erica Eaton ja hänen videoinstallaationsa Outside the Box.

Valtamedian Nato-viikko Miksi suurten lehtien pääkirjoittajat vastustavat Nato-kansanäänestystä?

un Suomessa käytiin kansanäänestys Euroopan Unionin jäsenyydestä vuonna 1994, suuret mediat olivat hyvin voimakkaasti jäsenyyden kannalla ja pyrkivät keinoja kaihtamatta vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin. Viestinnän tutkija Tuomo Mörän väitöskirjasta EU-journalismin anatomia selviää, että kansanäänestyksen lähetessä kriittisten journalistien liikkumavara jatkuvasti kapeni. Päällikkötasolta tulleet uhkailut, monenlainen kontrolli sekä tehtävistä pois siirtäminen ja savustaminen olivat tavallisia, joitakuita uhattiin suojelupoliisillakin. Ovatko valtamediat nyt vastaavalla tavalla edistämässä Suomen liittymistä Natoon? Sitä on vielä aikaista arvioida. Toimenpide seurasi sanomalehtien Nato-kirjoittelua muutamana kesäisenä päivänä (30.6.-5.7.), jolloin agendalla oli kysymys Nato-kansanäänestyksestä. 29.6. oli julkistettu mielipidemittaus, jonka mukaan 66 % suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä ja vain 20 % kannattaa. Samasta tutkimuksesta kävi ilmi, että peräti 81 % haluaisi kansanäänestyksen, mikäli jäsenyyttä vakavasti harkitaan.

Toimenpide 2002

Vasemmiston muistoa tuot

Useiden lehtien pääkirjoitussivuilla kommentoitiin asiaa. Paria poikkeusta lukuunottamatta pääkirjoittajat tyrmäsivät ajatuksen kansanäänestyksestä. Ensimmäisenä ehätti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen kolumnissaan 30.6. Hänen mukaansa ”kansanäänestys on ylevän demokraattinen ajatus periaatteessa”, mutta ”sopii huonosti ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaratkaisuihin.” Uimonen perustelee kantaansa myös sillä, että turvallisuuspolitiikan uudesta kurssista päätettiin jo EU-kansanäänestyksen yhteydessä – tosin hän myöntää itsekin epäsuorasti, että asiasta ei silloin avoimesti puhuttu. Helsingin Sanomien ympäripyöreä pääkirjoitus (2.7.) ei ota kantaa sen enempää Nato-jäsenyyteen kuin kansanäänestykseenkään, mutta ottaa kritiikkinsä kohteeksi ”eräät populistiset poliitikot, jotka julistavat, että Suomea viedään Natoon ja kansalta salaa.” Lehden mukaan se ei onnistu kansalta salaa, eikä ilman kansan tukea. Kritiikki on esitetty siten, että kukaan poliitikko ei tietenkään voi siihen vastata tunnustamatta olevansa populisti. Itse en ole keskusteluja seuratessani huomannut kenenkään väittävän, että

Nato-jäsenyys voitaisiin toteuttaa kansalta salaa. Sen sijaan eräät ovat nostaneet esille sen, että Suomen tähänastinen sotilaallinen Nato-yhteensovittaminen on tapahtunut ilman julkista keskustelua.

Arvokysymykset unohdetaan Toinen Sanoma-konsernin lehti uskalsi ottaa selvän ja jyrkän kannan kansanäänestystä vastaan: Ilta-Sanomien pääkirjoituksessa 2.7. kerrotaan, että tähänastinenkaan sotilaallisen liittoutumattomuuden linja ei ole perustunut kansanäänestykseen, eikä siksi sen muuttaminenkaan vaadi kansanäänestystä. Perusteluina mainitaan myös, että ”päättäjien on uskallettava tarvittaessa tehdä myös epäsuosittuja päätöksiä” ja että turvallisuuspoliittisiin valintoihin saattaa liittyä myös salaista tietoa, jota ei kansalle voida kertoa. Kirjoituksessa tulee ilmi valtamedialle hyvin tyypillinen asenne: poliittiset päätökset nähdään teknisluontoisina kysymyksinä, joiden oikeanlaiseen ratkaisemisen ei tarvita muuta kuin riittävästi tietoa. Arvonäkökohtien olemassaolo unohdetaan täysin. ”Päättäjät ovat ´omavaltaisesti´ toimineet niin kuin ovat

maan kannalta hyväksi nähneet, eikä työn jäljessä ole moitteen sijaa”, lehti kirjoittaa. Se vaihtoehto sivuutetaan täysin, että kansalaisten ja johtavien poliitikkojen näkemyserot johtuisivat heidän erilaisista arvokäsityksistään, tai että joistakin arvolähtökohdista käsin tarkasteltuna Lipposen hallituksen turvallisuuspoliittisessa linjassa voisi ollakin moitteen sijaa. Läpikäymässäni aineistossa Keskustapuolueen äänenkannattajat Ilkka ja Suomenmaa olivat ainoat lehdet, jotka selkeästi ottivat kantaa kansanäänestyksen puolesta – Keskustan puoluekokouksen kannan mukaisesti. Myöhemmin (16.7.) myös Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset asettui samalle kannalle. Samaan aikaan kun Suomessa julkaistiin gallupeja, tapahtui maailmalla isoja asioita: Yhdysvallat kieltäytyi tulemasta mukaan Kansainväliseen rikostuomioistuimeen ja uhkasi estää jatkoajan Bosnian rauhanturvaoperaatiolle, mikäli sen rauhanturvaajat eivät saisi täydellistä syytesuojaa tuomioistuimessa. Asiasta uutisoitiin Suomenkin lehdissä näyttävästi, ja useimpien pääkirjoituksissa tuomittiin selväsanaisesti

presidentti George W. Bushin hallinnon itsekäs käyttäytyminen. Merkillepantavaa kuitenkin oli, että asiaa ei yhdistetty millään tavoin Suomessa käytävään Natokeskusteluun. Ainoa poikkeus oli Kansan Uutisten Antero Eerola, joka KU:n pääkirjoitussivun kolumnissaan nimitti Yhdysvaltoja ”todelliseksi roistovaltioksi” ja ihmetteli, mitä mahtavat olla ne Suomen ja Yhdysvaltojen ”yhteiset arvot”, joista täkäläiset Nato-intoilijat niin mielellään puhuvat.

Pääkirjoittajien erikoinen demokratia-käsitys

Jan Liesaho

sosiaalisen aseman vuoksi erilaiseksi kuin meillä tavallisilla arki-ihmisillä? Selvää on ainakin, että pääkirjoittajien käsitykset demokratiasta eivät kestä kriittistä tarkastelua. Toki edustuksellista demokratiaa voi perustellusti pitää parempana kuin suoraa demokratiaa, eihän joka asiasta voi järjestää kansanäänestystä. Mutta jos ylipäänsä ollaan demokra-

tian puolella, eikä silloin pitäisi nähdä demokratiaa vahvistavana – eikä sen uhkana – jos joissakin isoissa linjaratkaisuissa kansalaisille tarjotaan mahdollisuus myös suoraan mielipiteen ilmaisuun? Edustuksellisenkin demokratian pitäisi toimia siten, että kansan enemmistön tahto toteutuu poliitikkojen päätöksissä. Muuten se ei ole edustuksellista eikä

demokraattista. Jos ollaan sitä mieltä, että kansalaiset eivät ole riittävän valistuneita ottamaan kantaa kansakunnan kohtalonkysymyksiin, silloin ei pitäisi kannattaa minkään lajin demokratiaa.

Elias Krohn

Vasemmiston mittaus outo

Toimenpide 2002

Kovin pitkälle meneviä tulkintoja median Nato-linjasta ei suppean otoksen perusteella voi vetää. On kuitenkin pohtimisen arvoinen asia, että kun 81 % suomalaisista haluaa Natosta kansanäänestyksen, miksi lähes kaikki pääkirjoittajat kuuluvat siihen pieneen vähemmistöön, joka ei halua. Sama ilmiö tulee todennäköisesti näkymään myös silloin, kun itse Nato-jäsenyyteen otetaan kantaa. Ovatko he viisaampia kuin tavallinen kansa, ajavatko he tietoisesti vain poliittisen eliitin asiaa vai onkon heidän arvomaailmansa kehittynyt korkean

Mitä on vasemmistolaisuus? uistan vielä hämärästi Kulttuurivihkojen taannoisen avustajatapaamisen Lauttasaaren kolkossa Skoda-ta- lossa. Illan jo hämärtyessä lehden nuori punatukkainen päätoimittaja päätti esittää pöydän ympärille kokoontuneille, voimakkaasti humaltuneille vasemmistotoimittajille kiperän kysymyksen: Mitä vasemmistolaisuus merkitsee sinulle? Seurauksena oli hämmennys, johon kukin läsnäolijoista reagoi omalla tavallaan. Yksi livahti heti kysymyksen kuultuaan ikäänkuin kiireisenä pois tilaisuudesta, yksi epäili vasemmistolaisuutta mahdottomaksi, yksi yltyi pitkään monologiin, joka tarjosi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Itse aloin hätäpäissäni puhua identiteetistä yms. enkä häpeäkseni onnistunut nimeämään yhtään selkeästi sisällöllistä seikkaa, joka määrittäisi suhdettani vasemmistolaisuuteen. Paikalla oli kuitenkin myös edelliseen numeroon hinduseksistä kirjoittanut naistoimittaja, joka viehättävällä tavalla muiden sekavista vastauksista hämmentyneenä esitti oman näkemyksensä vasemmistolaisuudesta. Jotenkuten näin se meni: Eikö vasemmistolaisuus ole sitä, että asetutaan aina heikomman rinnalle? Erittäin hyvä kysymys! Sillä juuri näinhän asia on, sanoo valtio-opin tutkija Mika Ojakangas uunituoreessa kirjassaan Kenen tahansa politiikka. Ojankankaan kirja on sukellus syvälle länsimaiseen poliittiseen traditioon, tutkimus ulossulkemattoman demokraattisen yhteisön mahdollisuudesta, mutta ennen kaikkea kyseessä on

Toimenpide 2002

Vasemmiston atomit suotu

kirja vasemmistolaisuuden syvimmästä olemuksesta.

Paavali: ensimmäinen vasemmistolainen kirjailija Kyseessä on myös kirja kristinuskosta – arvatenkin, sillä juuri kristillisessä etiikassa ajatus heikomman rinnalle asettumisesta on keskeinen. Ojankaan mukaan alkukristillinen eetos, ennen kaikkea sellaisena kuin se ilmenee apostoli Paavalin kirjeissä, on nimenomaan vasemmistolainen. Ojakangas ei ole yksin näkemyksineen, sillä jo Friedrich Nietzsche näki demokraattisen ”kenen tahansa vallan” kristinuskon perillisenä. Erityisesti Nietzsche halveksi Paavalia, joka tunnetaan ”lain” (Toora) vastaisuudestaan: ”Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: Älä himoitse”, sanoo Paavali kirjeessään roomalaisille. Ojakangas näkee vasemmistolaisuuden ylihistoriallisena voimana, joka ikäänkuin ryöpsähtää esille historian epäitsekkäissä ihmishahmoissa: Sokrates, Karl Marx, Martin Luther King… Heitä on ajanut eteenpäin tietoisuus alistettujen vuosituhantisesta traditiosta, jota vastustaakseen he ovat ikäänkuin antautuneet vasemmistolaisuuden palvelukseen.

Onko vasemmistolainen yhteisö mahdollinen? Keskeistä osaa Ojakankaan kirjassa näyttelee myös saksalainen valtio-oppinut Carl Schmitt (1888–1985), yksi vuosisatamme nerok-

Mika Ojakangas, Kenen tahansa politiikka. Kohti ulossulkematonta demokraattista yhteisöä. Tutkijaliitto, Helsinki 2002.

kaimmista politiikan teoreetikoista, jonka poliittista elämää varjostaa mustaakin mustempi tosi-asia: Schmitt oli kansallissosialisti. Nähdäkseni Ojakangas pyrkiikin kumoamaan Schmittin poliittisen teorian säilyttäen kuitenkin sen järkevän ytimen. Scmittin mukaan ulossulkeminen on ollut jokaisen poliittisen yhteisön perusta. Itse käsite poliittinen perustuu toisen, Schmittin termein vihollisen, tunnistamiseen. Ojakankaan mukaan poliittisen todellinen vihollinen on keiden tahansa muodostama massa, Martin Heideggerin das Man, sillä sitä ei voi tunnistaa viholliseksi eikä sen olemassaoloon voi siis perustaa poliittista yhteisöä. Vasemmistolainen yhteisö on kuitenkin aina ulossulkematon keiden tahansa yhteisö, jossa yksilö – Paavalin sanoin – on kuin ei olisikaan: Niidenkin, joilla on vaimo, on nyt elettävä kuin heillä ei vaimoa olisikaan, surevien on oltava kuin he eivät surisi ja iloitsevien kuin eivät iloitsisi; niiden, jotka ostavat jotakin, on oltava kuin eivät saisi pitää ostamaansa, ja nii-

den, jotka käyttävät hyödykseen sitä mitä tässä maailmassa on, on oltava kuin eivät saisi siitä mitään hyötyä (1. Kor. 7:29-31). Onko vasemmistolainen yhteisö sitten mahdollinen? Ojakankaan mukaan yhtäkään yhteiskuntaa ei voida perustaa vasemmistolaisuuden varaan, mutta samalla yksikään yhteiskunta ei säily päivääkään ilman vasemmistolaisuutta. Kysymys kuulukin siis: Miten vasemmistolaisuus ilmenee yhteiskunnassamme?

Biopolitiikka, hyvinvointivaltio Yhteiskunnassamme on kaksi kilpailevaa elämänmuotoa: Oikeistolaista elämänmuotoa luonnehtivat Ojakankaan mukaan osan eristäminen kokonaisuudesta ja yksilön uhraaminen kokonaisuuden hyväksi. Vasemmistolaisessa elämänmuodossa taas osa ja kokonaisuus ovat erottamattomat. Oikeistolaisessa yhteisössä valta on suvereenia valtaa, jonka alaisena ihmisestä tulee

Minun sukupolveni syntyi politiikan jälkeen kävi koulunsa edellisten kirjoista opetteli kartoista kadonneen Neuvostoliiton. Minun sukupolveni oppi työttömyyden ennen työtä tarttui uskonnon ja isänmaan rippeisiin. Minun sukupolveni juo kahvinsa lasista matalan pöydän ääressä, tietää Kokoomuksen vasemmistoksi. Minun sukupolveni yrittää rakastaa kasvattaa elää edellistenkin edestä ettei syyllisyys saavuta.

Kuvat maailmasta kameran takana kansallisteatterin peruskorjaus tai bagdadin jälleenrakennus. Ihmisen kipu tenttikauhu tai kuoleman pelko. Näyttelijän lausumat keksityt totuudet.

Riikka Taavetti

Giorgio Agambenin homo sacer, pyhä ihminen, joka voidaan tappaa tekemättä murhaa. Vasemmistolaista hallinnan oppia Ojakangas hakee sen sijaan Michel Foucault’n paimenvallasta, joka ilmenee yhteiskunnassamme eläviä voimia tuottavana biopolitiikkana: kyseessä on valta, joka ei ole valtiovaltaa ja joka ei perustu käskemiseen ja kieltämiseen vaan ohjaamiseen ja johtamiseen. Ja missäpä tällainen vasemmistolaisuus ilmenisikään paremmin kuin hyvinvointivaltiossa, ”ilmaisina lahjoina ymmärrettävien hyvinvointipalvelujen rajoittamattomassa tarjonnassa”? Hyvinvointivaltio, ranskaksi l’état Providence eli kaitselmusvaltio, saattaakin olla Paavalin odottama messiaaninen kuningaskunta. Paimentava hyvinvointivaltio ei Ojakankaan mukaan perustu tuomiovaltaan vaan ”panee lain lepäämään täydellistääkseen sen maallisessa onnessa”. Kenen tahansa politiikka on kauniisti kirjoitettu kirja, jota voisi lukea pelkästä lukemisen nautinnosta. Ei uskoisi, että sen kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella! Ja mitä sisältöön tulee, haluaisin kyllä lausua pari kriittistä sanaa Ojakankaan näkemysten epähistoriallisuudesta, mutta siihen en nyt rohkene ryhtyä. Sen verran syvälle pitäisi mennä perusteisiin, joita Ojakankaan teoksesta löytyy yllinkyllin. Oli miten oli: lukekaa tämä kirja!

Toimenpide 2002

Antti Kajas

Vasemmiston mato toistuu

KANADANSAHAT adiosta tuli aikamerkki, sitten marraskuun viimeiset uutiset. Tuuli kävi läpi talon kattorakenteita. Hely kohensi villasaalia olkapäillään ja mietti, pitäisikö keittää toinen kupponen heti perään. Mutta puistatus tuli uudelleen, ulotti säikeensä kynää ja ristikkolehteä pitäviin käsiin asti. Vanhat talot päästivät välillä samanlaisia ääniä kuin ihmiset. Olihan tämä heillä ollut, isännän suvulla 1700-luvun alusta. Monet käräjätkin siitä oli käyty. Ja vielä sitä tahtoi pitää, vaikka poika kävi houkuttelemassa varhaiseläkkeelle ja kunnan asuntoon. Hely hymähti ja meni kuistille. Tuusulanjärvi levittyi pitkulaisena edessä, kevyessä marrasjäässä. Pohjoispäässä häämöttivät Järvenpään valot, sivuilla koivikkoa ja jokunen järvenrantatalo hallaa uhmaavine muovipaaleineen. Ja kalliot, joilta Reino oli kerran menossa.

Toimenpide 2002

Vasemmiston automuistot

Helyn katse ylitti Koistisen rajapyykin, omalla maalla oltiin. Huurresänkinen pelto, josta kiskottiin viljaa, perunaa, sipulia ja koristeeksi auringonkukkia. Tai kiskottiin kun kiskottiin, toissa talvena olivat pistäneet Reinon ensimmäistä kertaa lepäämään. Kahdeksi kuukaudeksi, sen jälkeen kolme lyhyempää hoitojaksoa. Ja nyt, pari viikkoa sitten se oli tuijotellut aamuöistä järveä sen verran pitkään, että päivystykseen oli ollut pakko soittaa. Poika oli tullut tyttöystävänsä kanssa keväällä, korjaillut rakennuksia Helyn ja tyttöystävän kylväessä. Syksyllä se oli lähtenyt keikkatöihin Saksaan ja yksi oman kylän aikamiespoika palkattiin korjuuseen. Sen kaljoihin ne tukiaisetkin puoliksi hupenivat. Viima kävi taas, tällä kertaa saali lennähti hänen olkapäiltään sohjoon. Kesti

hetken myöntää itselleen, että itse asiassa pelotti ja paljon. Mutta mikä? Harvoin pientilalla kutsumatonta porukkaa kävi, lähin turkistarhakin ties missä. Hely haki sisältä taskulampun ja lähti kiertämään tiluksia. Talon kulmalla hän ei voinut olla vilkaisematta ikkunasta isännän nojatuolia. Siinä se oli istunut peltotilkulla huhkitun päivän jälkeen, huulilla tyytyväisesti liikehtivä savuke, käsi radion nupilla etsimässä pesäpalloselostusta. Siinä se istui silloinkin kun kaikki alkoi mennä päin helvettiä, heidän elämässään ja koko maassa. Sateiset syksyt, ulosottomiesten autot, hiljakseen tummenevat rypyt viskipulloaan työpöydän laatikossa piilottavan miehen silmissä. Järvenrannan minkit saattoivat olla kiinnostuneita kanalasta. Mutta ei, taskulampun kiila tavoitti vain ruosteista verkkoa. Hely eteni kohti vajaa, harmaata

rötisköä jota Poika ei ollut saanut korjattua. Teki mieli pistää tuleen koko vaja, heidän onnettomuutensa kehto ja lastenhuone. Miehillä oli usein taipumus järjestää itsensä mitä kummallisimpiin, itsensä ja läheistensä kannalta tuhoisiin uhkayrityksiin. Mutta pistää nyt puolet tilasta lainan vakuudeksi jotta pääsi ostamaan kanadalaisia moottorisahoja. ”Ostoskanavasta tuttuja”, oli toinen valkealla maasturilla liikkuneista nuorista miehistä kehaissut. Teho 1.3 kilowattia, laipan pituus 14 tuumaa. Huomattavasti alle tukkuhinnan. Ja isäntä mielissään. Niin monta vuotta se oli sinnitellyt peltonsa kanssa, käynyt pyörällä lottoamassa ja pihistänyt siemenviljastakin kun traktoria piti aina korjata. Nyt oli mahdollisuus saada Uudenmaan yksinoikeudella kunnon sahoja

saataisiin entistä tehokkaammaksi. Reino palasi vielä samana iltana, kiroillen ja Asemaravintolan anti yhä väsyneemmiksi käyvissä silmissään. Sitä jättääkään voinut. He alkoivat olla liian vanhoja saamaan aviokriisejä. Kaksi kertaa hän oli ollut lähdössä, heti ensimmäisten aviovuosien ja rikottujen astioiden jälkeen maantienvarressa hengitys höyryten kuin nyt. Ajatellut bussissa lähestyvää Helsinkiä ja siskoaan, jonka luona voisi nukkua ensimmäiset yöt. Sitten sivutieltä tulee mäkeä alas soraa roiskiva traktori ja pysähtyy ojaa kohti hoipertelevan bussin eteen. Reino oli pitänyt hakea kolmea päivää myöhemmin poliisiasemalta, oli se aika nolona ollut silloin. Vuosikymmentä myöhemmin oli ollut taksikuski-Olli, maksalaikukas kilttihymyinen mies. Ja kaikki oikeastaan aika viatonta, ajeluita hiekkateillä kasettisoittimessa Somerjoen poikaa tai istuskelua käsi kädessä naapurikylän baarissa. Joku siitäkin oli juorunnut. Kerran kun Olli oli jättämässä häntä tienristeyksessä kyydistä, Reino nousi kytiksestään Pojan kiikarin kanssa. Sillä kertaa se ei ollut aiheuttaa liikenneonnettomuutta. Käveli vain eteenpäin, potki kiviä tieltään. Hely juoksi perässä, kengät lipsuen heinäkuun säteissä liplattavaan järveen viettävillä kallioilla. Lopulta se pysähtyi ja sanoi polt-

tavansa tupakat loppuun ennen järveen menoa. Hely puhui pitkään, pitäen käsiä nyrkissä tuulitakin taskuissa että taatusti osaisi oikeat sanat. Reino kyyhötti rantakiven päällä kuin joku Simbergin haavoittuneista peikoista, joita oli käyty Hyvinkään taidemuseossa ihmettelemässä. Kyllä Reino hänestä tykkäsi. Paljon enemmän kuin sai sanottua edes lyhyenä seurusteluaikana, Reino maatalousopiston valmistavalla luokalla ja hän mökkeilemässä hieman varautuneesti juroon vävypoikaan suhtautuvien vanhempiensa kanssa. Silloin kun se ei murehtinut tilan asioita tai ollut pahimmassa lääkityksessä, iltapäivät saattoivat edelleen olla pitkiä ja kuulaita, pitsiset alusvaatteet rypyssä lattialla kuin routavuosia ei olisi koskaan ollutkaan. Ne olivat niitä ´rannikkolaisuuksia´, joista Reino jaksoi aina ivailla. Hely sulki oven ja lähti pientä mäkeä talolle. Uudesta vajasta kuului rapinaa, selvästi rottia äänekkäämpää. Mutta miksi ketään paikalleenjysähtänyt traktori kiinnostaisi? Tien vierestä löytyi sopivan kokoinen karahka. Ei hän ollut ketään ennen lyönyt. Mutta Reino olisi, sen suku oli pitänyt talonsa monessa sodassa. Milloin vastassa oli ryssä tai kunnanmies tai valkokaarti. Heillä ei ollut muuta kuin tämä pirun tupa.

Navettakin, jossa sen vaari oli etsintäpartioita kaksi viikkoa jalat lehmänpaskassa piileskellyt. Kun partiot olivat menneet, kevät oli kuulemma tuntunut heti lähemmältä ja vaari voitonriemuisena järvessä jynssäämässä itseään... Eläimet oli myyty ensi hädässä ja Poika suhaillut kanadansahoilla puita talveksi. Ei ihme että Reinolla oli alkanut vähän heittää, kun tila lipui hiljalleen vasaran alle. Nojatuolissa istuja alkoi kuulla supatusta tuvan nurkista, hahmoja välähteli Tuusulanjärven jäällä. Kuuli ääniä, joita eivät toiset kuule, niin kuin se saman järven runoilija. Heittää, niin kuin Helylläkin. Valkoseinäinen vaja hänen edessään, kaksoisovet tiukassa riippulukossa. Ja ratina sisällä tuntui vain yltyvän. Oliko viime vuosien rääkki tarttumassa häneen? Laskujen ja hakemusten kanssa kamppailu, pitkät illat miehen maatessa Kellokosken sairaalassa. Siellä se aina hyvinä hetkinään laski leikkiä muiden potilaiden kanssa. Nyt oltiin EU:ssa. Mitä pienempi viljelijä, sitä hullumpaa oli jatkaa. Ja kaikkein hulluimmat olivat jo lukkojen takana. Hulluimmat. Lukkojen. Takana. Hely kumartui avaamaan ketjulukon. Sitten hän kurotti karahkan käteensä. Jos siellä olisi joku pieneläin, kättä pidemmästä voisi olla jotain vastusta. Kaksijal-

Vasemmiston taito: muutos

Toimenpide 2002

jälleenmyyntiin ja vielä hyvällä katteella. Elettiin vuosikymmenen vaihdetta, lainan saamisessa ei ollut ongelmia. Reino kävi kanadanpoikien kanssa Tampereella parin päivän kaupansolmijaisissa, ei halunnut Helyä mukaan. Toiminimenkin se hankki, selvittyään. Helyn lamppu pyyhki pölyisiä hyllyjä. Siisteissä pinoissa vielä pakkausmuoviin kiedottuja moottorisahoja. Mustia mötiköitä, joissa oli keltaiset raidat ja terät muovikuorissa. Eipä niillä paljon saunapuita kaadettu. Parikymmentä ehdittiin myydä ennen kuin joku kylällä oli lukenut Maaseudun tulevaisuudesta artikkelin eri puolilla EteläSuomea kaupitelluista moottorisahoista, joiden ketjut iskivät sahaajan näpeille. Ei Hely jaksanut Reinolle kauaa vihoitella, näki sen että mies kärsi. Kiersi Tamperetta ja Helsinkiä, virastoa ja poliisitoimistoa. Sahanmyyjiä ei löytynyt, ei liioin uutta lainaa vanhan hoitamiseksi, valkoinen Pajero osoittautui vuokratuksi. Reino yritti pääkonttoristakin, suorissa housuissa kuin jossain Suomi-filmissä. Niihin se ei ahtautunutkaan muutoin kuin heidän harvojen sukulaistensa häissä ja hautajaisissa. Pääkonttorissakaan lainalle ei ikävä kyllä voitu tehdä mitään. Väliportaan johtaja neuvoi siirtymään puhelinpankki tai kotipääteasiakkaaksi, jotta tilan taloudenpito

kaista sillä ei pysäytettäisi. Mutta olisiko sillä niin väliäkään? Mitä jos törmäisivät. Tappaisivat. Hely tönäisi ovea jalallaan. Valokeila pyyhki nopeasti työkaluhyllyköt. Alkavasti ruostunut traktori oli edelleen telojensa varassa. Kattolamppu, jota kukaan ei käyttänyt, heilahti äkillisessä viimassa.

Hely pysähtyi tutkimaan työkaluhyllyjä tarkemmin. Talikoita ja haravia, viikatteita ja puutarhasaksia. Äkillinen kuristava tunne sai hänet katsomaan uudestaan yhtä talikoista. Uusi, pitkä, valkeavartinen. Sen piikeissä ei ollut tippaakaan ruostetta. Hänen kätensä ojentui koskettamaan sitä, mutta kavahti samassa taaksepäin. Mieleen tuli pieni rannikko-

Isoäidin jutut hän oli osannut aina jättää omaan arvoonsa, eikä hän kirkossakaan kovin usein juossut. Mutta nyt käden ulottuvilla oli jotain, joka tuntui salpaavan hänet paikalleen ja imevän häntä itseään kohden. Silmissä sumeni, hän huomasi ajattelevansa Reinon rauhoittavaa purkkia keittiön kaapissa. Ei sellaisia räyhähenkiä enää ollut. Tai sitten niitä oli enemmän kuin koskaan.

t. Y

n äi

Avoimemmin tuosta tossut!

tyi.

Toimenpide 2002

kk Hän yskähti pölyistä ilmaa ja huomasi samalla kätensä olevan kananlihalla. Jotain selittämätöntä vajassa tuntui olevan, jotain joka houkutti häntä juoksemaan talolle ja juttelemaan Koistisen Pirkon kanssa niitä ja vielä vähän näitä kellosta huolimatta. Samassa hän kirosi itseään. Olihan hän ehtinyt monenmoista kokea elämässään, sotalapsena Ruotsissa kieltä väkisin tankkaamassa ja kaikkea. Kuten viime vuosina, miehestä synkkämielestä piti pitää huolta ja lisäksi yrittää kaikkensa, että sillä olisi koti mihin palata. Nousukausi oli tehnyt velkojista aktiivisempia. Ja mitä iloa oli lopultakaan yrittää? Vaikka taivaalta sataisikin velkojille rahaa, Poika ei tätä tilaa jatkaisi, sillä oli kaupunkinsa ja kaverinsa.

Vastarannan talosta sammuivat valot, pakkanen tuntui olevan kiristymässä. Hely kiipesi mäkeä ja astui syvään. Kun Reino seuraavan kerran pääsisi pois, otettaisiinko hänet tilalle? Latinaksi Reino osasi viljelykasvien nimet, ensimmäistä lääkärin diagnoosia he tankkasivat Kodin Suuren Lääkärikeskuksen kanssa iltapuhteena. Psykoottinen masennus... paranoidiset oireet. Laukaisevia tekijöitä. Ehkä se oli loppuunpalanut, niin kuin kaikki telkkarissa nykyään. Aamulla pitäisi ehkä käydä jonkun kanssa juttelemassa. Mutta Pirkolle ei halaistua sanaa. Toisten asioita aina nyppimässä ja nälvimässä. Oliko se siitä Ollistakin laulanut, kuka tietää.

T k

kaupunki ja isoäidin karhea ääni, joka kertoi pimeinä iltoina lapsille trulleista. Naapurien kateellisista emännistä, jotka taikakeinojensa avulla muuttivat muotoaan ja ryöstivät toisten aittoja. Silloin kun isoäiti oli vielä pieni tyttö, Pohjanmaan kylillä kerrottiin isännästä joka sattui menemään illalla aittaan ja siellä oli trulli. Yllätetty vieras oli muuttanut itsensä talikon muotoon. Isäntä oli ihmetellyt outoa tulokasta ja pelon vallassa lyönyt sen poikki. Seuraavana aamuna kylillä tiedettiin lähitalon emännän katkaisseen jalkansa.

takia, kohta kansaneläkeikäinen akka. Reino oli varmaankin ostanut sen viime kaupunkireissullaan, miten olikin jäänyt huomaamatta. Henki alkoi tasaantua käsien myötä. Ehkä tästä selviäisi ilman rauhoittavia.

Sitten yksi kanadansahoista oli hänen kädessään. Oikeat nipukat on-asennossa, kuten Poika oli näyttänyt. Yhdellä vetäisyllä se käynnistyi. Talikko katkeaa ritsahtaen, ennen kaatumistaan vielä toisestakin kohdasta. Purua leijailee kelmeässä ilmassa, sitä pitää pyyhkiä kasvoiltakin. Helyn katse kiertää sahaa kädessään ja talikon siruja pölyisellä lattialla. Oikeasta napista tärinä hiljenee, hän miltei tuuppaa sahan vajan pöydälle. Pilkkoa nyt hyvä talikko pilalle vanhan uskomuksen

Seuraavissa iltauutisissa kerrottiin nuoren valtionvarainministerin lasketteluonnettomuudesta. Tämä oli katkaissut jalkansa kahdesta kohdasta ja pahoitteli lääkärin määräämää puolentoista kuukauden sairaslomaa. TV näytti arkistokuvaa valaistusta, kuusten reunustamasta rinteestä hiihtohisseineen, sitten tiedotustilaisuudessa salamoiden välkkeessä istuvaa pakettijalkaista miestä.

Jani Saxell

Novelli on tekijänsä elokuussa ilmestyneestä esikoiskokoelmasta Ensilumi ja muita novelleja (WSOY 2002)

Homo-parlamentaricus paperinukke

Toimenpide 2002

Jan Liesaho

Mesovan tomusta muistiot

Silppuri

Sateenkaarikansa työmarkkinoilla Miten seksuaalinen suuntautuminen näkyy tai jää näkymättömäksi työpaikalla? Vaikuttaako homous ammatinvalintaan? Syrjiikö jakkupukukoodi lesboja? Sosiologian laitos, SETA ja STAKES käynnistivät keväällä 2002 yhteisen työelämän muutoshankkeen Seksuaalija sukupuolivähemmistöt työelämässä. Hankkeen alussa ilmestyy samanniminen kirja. Hankkeessa toteutetaan seksuaalija/tai sukupuolivähemmistöön kuuluville kohdennettu kyselytutkimus, jonka aihealueita ovat mm. työssä jaksaminen, työpaikan sosiaaliset suhteet, syrjintäkokemukset ja omasta seksuaali-identiteetistä kertominen työpaikalla. Teemoja

syvennetään haastattelututkimuksilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien työhyvinvointia ei ole Suomessa aiemmin tutkittu. Kuitenkin omana itsenään hyväksytyksi tuleminen vaikuttaa keskeisesti työssä viihtymiseen, työkykyyn ja motivaatioon. Useimpien työpaikkojen ilmapiiri on hyvin heterokeskeinen. Ihmissuhteet ja vapaa-ajanvietto ovat työpaikoilla yleisiä puheenaiheita. Jos oma perhe, vaatekaappi tai elämäntapa eivät sovi hyväksyttyyn malliin, kahvitaukojen sosiaalisesta piiristä jää helposti syrjään. Valtavirrasta erottuva pukeutumistyyli tai avoimuus suhteesta samaa sukupuolta olevan

kanssa johtavat räikeimmillään kiusaamiseen tai nostavat seinän pystyyn työpaikkaa hakiessa. Tutkimuksen puitteissa selvitetäänkin myös työmarkkinajärjestöjen halua edistää seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvien työhyvinvointia ja parisuhdelain hengen toteutumista työsuhteissa. Lisäksi hankkeessa etsitään tapoja puhua homo- ja biseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta työyhteisöjen voimavarana.

Aija Salo Equal – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä –hanke: http://www.valt.helsinki.fi/ talk/sosio/Equal.htm

Kirjatietoa

Toimenpide 2002

Isoäitini kuoltua siivosimme ullakon ja pengoimme kirjahyllyn. Käteeni osui vuonna 1961 ilmestynyt Myrsky Ulvisen teos Ulkomaat. Kirja on mitä ilmeisimmin jonkin sortin maantieteen oppikirja. Puhutaan maanosista, teollisuudesta, kulttuurista, roduista ja kansoista – ja neekereistä. ”Kuumien ylänköjen maanosa”, Ulvinen otsikoi mahtipontisesti Afrikkaa käsittelevän lukunsa. Kieli on vanhahtavalla tavalla viehättävää ja tiedot melko lailla oikeita, joskin vanhentuneita. Mutta sitten päästään kulttuuriin. ”Neekerirodun omaperäisistä kulttuurisaavutuksista ei juuri voida puhua…Tieteistä ei neekerikulttuurin yhteydessä ole mitään sanottavana, ja perin vähään supistuvat heidän

Vammaisten sitoumusotot

taiteellisetkin saavutuksensa. Alkuperäiset uskonnot ovat yhäkin henkien ja milloin minkäkinlaisten esineiden palvontaa; taikausko voi saada vallan merkillisiä ilmenemismuotoja”, Ulvinen kertoo. Luvun loppukaneetti kruunaa kaiken: ” Länsimaisesta sivistyksestä osallisiksi tulleet muodostavat vain ohuen pintakerroksen mustien kansojen levottomassa meressä.”

Ajatus siitä, että vanhempiemme ikäpolvi kasvatettiin tällaisilla opuksilla on pelottava. Valkoisen miehen herruus ja käsitys länsimaisesta sivistyksestä ainoana oikeana vaihtoehtona on istutettu moniin jo kovin nuorena. Onneksi kaikkea lukemaansa ei tarvitse uskoa. Onneksi kaikki eivät uskoneet. Omaan kasvatukseeni kuului olennaisesti toteamus: lue kirjasta! Olen lukenut. Toivon todella, että olen myös osannut olla kriittinen. Sillä tietäähän sen, parinkymmenen vuoden kuluttua nykypäivän teokset vaikuttavat aivan samalla tavoin kummallisilta ja kovin värittyneiltä.

Elina Kervinen

Brezhnev-palkinto Bushille ja Blairille

Ihminen Pitopöytä notkuu niin ettei paremmasta väliä. Palvelu pelaa ja vieraat hykertelevät tyytyväisyyttään. Emännällä on selvästi keittiössä joku ihminen.

Sanotaan, että ennen aikaan, kun tasa-arvosta ei vielä tiedetty tuon taivaallista,oli mies ihminen ja nainen jotain muuta. Länsisuomalainen puheenparsi osoittaa, ettei asia kuitenkaan koskaan ollut aivan näin yksinkertainen. Kun länsisuomalainen tarvitsi heinänteossa apua kutsuttiin peloille apumiehiä; pekkoja, matteja ja paavoja. Sen sijaan naispuolisia apulaisia kutsuttiin useimmiten yksinkertaisesti ihmisiksi. ”Huomenna tulee joku ihminen pyykille ja sitten se keittiöihminen auttaa juhlien laitossa.” Kieli kuvastaa aikaansa ja aikansa arvoja. Mahtaa olla jälkipolvilla pohtimista tulkitessaan nimityksiä, joita niistä ihmisistä keittiössä ja pyykkituvassa tänä päivänä käytetään. Mitä mahtavat tuumata foodstylististä tai hygieniakoordinaattorista?

Elina Kervinen

Sitoutumaton vasemmisto ja Kulttuurivihkot-lehti myönsivät heinäkuussa vuoden 2002 Leonid Brezhnev -rauhanpalkintonsa Yhdysvaltain presidentille George W. Bushille ja Ison-Britannian pääministerille Tony Blairille. Nyt ensimmäisen kerran jaettu palkinto myönnetään jatkossa vuosittain henkilöille, jotka ovat taitavimmin onnistuneet yhdistämään rauhantekijänä esiintymisen ja siihen liittyvän humanistisen retoriikan sotaisaan maailmanvalloituspolitiikkaan. Palkinto on saanut nimensä Neuvostoliiton entisen puoluejohtajan Leonid Brezhnevin mukaan, joka kävi ”imperialismin vastaista taisteluaan” samanlaisen valloituspolitiikan keinoin kuin

Bush ja Blair nyt käyvät ”terrorismin vastaista taisteluaan”. Bush ja Blair ovat meidän aikamme rauhantekijöinä vähintään samaa kaliiberia kuin Tshekkoslovakian ja Afganistanin ”vapauttanut” Brezhnev omana aikanaan. Palkinto on George Orwellin romaani ”Vuonna 1984”. Yksi romaanissa kuvatun yhteiskunnan iskulauseista, ”Sota on rauhaa!”, soveltuu erityisen hyvin sekä Brezhnevin että Bushin ja Blairin ulkopoliittiseksi motoksi. Kulttuurivihkot on vasemmistolainen yleisaikakauslehti, jota kustantaa Domirola Oy. Lehti julkaisee parhaillaan kolmattakymmenettä vuosikertaansa.

ajallisesti edes meille. Kaupat keräävät jatkuvasti tietoa kulutustottumuksistamme samaan aikaan kuin julkiset ja yksityisen tilan käsite hämärtyy. Jättiostareista on tulossa kokonaisvaltaisia mammonan pyhättöjä ja sielunhoitotemppeleitä, siis niille joilla pätäkkää on. Elokuva oli, osuvaa kyllä, Club Nokian järjestämä ilmaisnäytös. Liittymällä kyseiseen klubiin saa kännykkään aika ajoin tarjouksia ja menovinkkejä jotka ovat suunnattu JUURI SINULLE. Vierustoverini naputtelikin tekstiviestejä Nokiallaan

lähes koko elokuvan ajan. Ainakin joku on onnistunut tavoitteessaan.

Elias Krohn

Avaruusseikkailu 2054 ei paria hiuksia nostattavaa kohtaa lukuun ottamatta jäänyt käteen mitään. Tästä huolimatta antoi muutama seikka elokuvassa hieman pohtimisen aihetta. Kaupungin kaikki tilat, niin julkiset kuin yksityisetkin, ovat jatkuvasti valvottuja. Sensorit tunnistavat kansalaiset heidän silmistään ja välittävät jatkuvasti tietoa kansalaisten liikkeistä niin viranomaisille kuin mainostajillekin. ”How about a Guinness John?” henkäilee mainoskyltti sankarillemme. Tämä visio ei välttämättä liene kovinkaan kaukana

YX WAA -74 PS. Kyllä, olen luonnollisesti Club Nokia jäsen, asioin Sörkän K-Marketissa ja kulutan tienestini lähinnä kirpputoreille ja anniskeluravintoloihin. Tämä tiedoksi kaikille jotka ovat kiinnostuneita kulutustottumuksistani.

Vammaisen omistustuotto

Toimenpide 2002

Steven Spielberg esittelee visionsa vuodesta 2054 elokuvassa Minority Report. Elokuva pursuu tavanomaisia kliseitä, mutta toisin kuin saattaisi olettaa. Yhdysvaltoja eivät hallitse sotahullut eivätkä ylipainoiset punaniskat. Päinvastoin. Keski-ikäiset valtaakäyttävät miehet käyttävät kaiken aikansa ennaltaehkäistäkseen murhia ja tappoja, naiset ja mustat loistavat luonnollisesti poissaolollaan. Elokuvan toteutus on varmasti maksanut pienen afrikkalaisen valtion vuotuisen BKT:n verran, vaikka siitä

Sormusten Herran todellinen fantasia usi Sormusten herra -elokuva oli monella tasolla kiehtova katsomiskokemus. Vauhdikkaan juonen ja vatsanpohjaa kouraisevien efektien takaa paljastuu vahvoja psykoanalyyttisia pohjavireitä, jotka ovat läsnä jo alkuperäisteoksessa, mutta jotka elokuva tuo selkeämmin esiin. Sijoittamalla kielen tukevasti poskeen ja avaamalla Tolkienin rinnalle klassiset Freudit paljastuukin Sormusten herra veikeän maskuliinispaatokselliseksi sairaskertomukseksi. Ensimmäinen viite siitä, että elokuvassa on kyse vähän muustakin kuin

Toimenpide 2002

miekankalistelusta, koetaan Sauronin ilmestyessä kehiin. Palavan ”silmän” yhdennäköisyys erääseen toiseen elimeen on liiankin ilmeinen. Lisää viitteitä löytyy, kun elokuvaa vaivautuu lähilukemaan oikeasta näkökulmasta. Elokuvan vahvat ja alati läsnä olevat feminiiniset symbolit ovat sormus ja palava silmä. Sauronia esit-

Vammaisen suosittu motto

tävä liekehtivä silmä on elokuvassa kuvattu varsin erehdyttävästi muistuttamaan naisellista genitaalia. Sauron on elokuvan äitihahmo, samanaikaisesti alituisesti tarkkaileva ja rankaiseva silmä sekä polttava ja kaiken nielevä elin. Elokuvan alkukohtauksessa symbolisesti kastroitu (sormen leikkaaminen) pimeyden ruhtinas palaa Keski-Maahan feminiinisenä ruhtinattarena. Sormus on puolestaan Rakastajatar, oidipaalisen kolmion ulkopuolella oleva

naishahmo, jonka tavoittelemisen ympärillä koko elokuva (ja tietenkin romaani) pyörii. Miehistä koostuva sormuksen saattue on avuton sormuksen, myyttisen Rakastajattaren edessä. Yksi kerrallaan he paljastavat impotenssinsa sormuksen edessä – kukaan ei ole kykenevä penetraatioon, sormuksen pujottamiseen ojennettuun etusormeen. Torjuttu homoseksuaalisuus – piilo-

tajuinen homoseksuaalisuuden kielto – estää miehiä hakemasta seksuaalista objektia ilmeisestä suunnasta. Sen sijaan he impotenssissaan kääntyvät naisvihaan: sekä Äiti että Rakastajatar on tuhottava.

Sormuksen saattueen hyväveli-verkosto keksii ratkaisun: Rakastajatar (sormus), johon he eivät kykene kajoamaan, on vietävä Mordoriin ja yhdistettävä Äitiin (Sauron) Tuomiovuoren tulessa. Tämän misogyynisen fantasian avulla miehet kuvittelevat ratkaisevansa lukkiutuneen oidipaalisen kompleksin Äidin ja Rakastajattaren yhdistyessä ja tuhoutuessa. Koska miehet eivät kykene kajoamaan Rakastajattareen, tarvitaan tilanteen ratkaisuksi lapsi; tässä tapauksessa symbolisesti keskenkasvuinen eli puolipituinen, hobitti. Lapsi (Frodo) elää keskellä oidipaalivaihetta, jossa Äitiin kohdistuva halu on läsnä ja vielä ratkaisematta. Tämän takia Frodo on kykenevä penetroimaan symbolisen Rakastajattaren; kyse on vain lapsen eroottisesta leikistä, itsetyydytyksestä, ei oidipaa-

livaiheen ratkaisemisesta ja siirtymisestä sosiaaliseen järjestykseen. Keskenkasvuisenkaan leikit Rakastajattaren kanssa eivät ole ongelmattomia: eroottisesta leikistä koettu syyllisyys ja häpeä manifestoituvat Äidin tuijottavana, kaikennäkevänä katseena, joka on aina läsnä Frodon laittaessa sormuksen sormeensa. Sormusten herra –elokuvan tyylilaji on fantasia. Elokuvan todellinen fantasia sijaitsee sormuksen saattueen mieshahmojen päissä. Misogyniaksi kääntyvä latentti ja kielletty homoseksuaalisuus saa heidät haluamaan sekä Äidin että Rakastajattaren tuhoa helvetin liekeissä. Feminiinisyys tarkoittaa heidän päissään vierasta, tuntematonta, pahaa ja tuhottavaa. Kykenemättöminä tunnustamaan omaa homoseksuaalisuuttaan he purkavat impotenssinsa tuhoamisvimmaan. Seuraavassa numerossa: Hämähäkkimiehen libidon ongelma – ”ristilukkitytsyt on aika kiihottavia”

Perttu Iso-Markku

Uusimmat Pystykorvat

o m.):

T ve Selin (t i

Tiikerit tuhon tiellä – Kaakkois-Aasian ympäristöongelmien syyt ja seuraukset

a a Dahlgren a a a a Heikkilä-Horn (toim.); T in

j M rj -Leen

Tulevaisuus kuuluu Aasialle? Ihmisoikeudet ja ihmiskuva Itä- ja Kaakois-Aasiassa

Gr rr

r...

Ilmestyy syssymmällä: Solidaarisuuskalenteri 2003

Noam Chomsky: Ideologia ja valta. Osat 1 ja 2

Toimenpide 2002

Tsekkaa koko valikoima netistä: www.rauhanpuolustajat.fi

Neuvostoissa Titta-mummo

Brief in English First Leonid Brezhnev -peace prize to Bush and Blair

The Independent left and Kulttuurivihkotmagazine have awarded the 2002 Leonid Brezhnev peace prize to president of USA, George W. Bush, and to prime minister of Great Britain, Tony Blair. The prize is granted to individual or individuals who most skilfully combine the appearance and humane rhetoric of a peacemaker to militant oligarchy. The prize is George Orwell´s novel The year 1984, which contains many points of contact with other perioids that the one of Soviet Union in the time of Stalin. In the society of the novel, one of the main slogans is “War is peace!”. It is also the main principle of the foreign policy of Bush and Blair. Kulttuurivihkot is a left-wing periodical, published by Domirola Inc. This year is the 30th anniversary of Kulttuurivihkot.

Welcome to collective trauma

Toimenpide visited Israel, where war, terror and strict security is customary. We interviewed for example brain researcher

David Carmel, who is a conscript but refuses to serve in the occupied territories. ”The palestinian strike on last tuesday is a proof of our incompetence to destroy the terrorism infrastructure, which was the only plausible explanation for the latest military offensive. Terrorist infrastructure is not the amount of guns and ammunition, it is the fact that there is people willing to die in order to kill us. That will cannot be destroyed by army”, Carmel said to Toimenpide.

Shimmering sands at Boaco

In Nicaragua, the cooperative society of Cosatin produces ecological fair trade coffee. The product is fair, when human, environment and culture are taken into account in trade, the working conditions are good and the pay is just. The profits must not fall into hands of different intermediaries. In addition, there must be good communication between trading parties and every producer has to have influece on decision making that affects him or her. Farmers in Nicaragua had to borrow money in order to renew their farms and fund the production, but they weren´t able to pay the loans

back when the prices on the world market fell. Fairtrade farmers have avoided the worst setbacks. Because of higher income and loans from cooperatice society’s loan foundation, the farmers have been able to renew their old and deteriorated farms. As Consatin is slowly becoming wealthier, the farmers are planning to start their own coffee brewery.

Twenty years of Independent left

Year 2003 is the 20th anniversary of the Independent left in University of Helsinki. The organization which in the beginning was founded to bug the communists and social democrats has been an idelological home for many future politicians, scholars, journalists and activists. In twenty years the world has changed but Indyleft still exists - and is faring very well.The first years of Indyleft were lived in cooperation with the green movement, and as major NGO. The beginning of last decade of the millenium Indyleft was in opposition to governing parties. Now the student core is again more left and more green. In the last elections the number of our seats in Council increased to six.

The result of the elections was better than ever before.

Nonconservative conservative

Member of the parliament Sirpa Pietikäinen is a member of the finnish conservative right-wing party Kokoomus. She is also the chairwoman of the Finnish Fair Trade Association, she is for the international capital tax and very enthusiastic environmentalist. Toimenpide tries to find out, why. In our interview Pietikäinen for example supports raising the govenment funding of universities and opposes the private sector funding of universities. She also states the following of capitalism: ”Capitalism, to me, is a similar centralized system as are some forms of communism. Power just centers on other hands, but it nevertheless centers. Therefore, for me, the big mission of the right wing is to defend the market economy. It was defended with honour against communism, then why not against capitalism. It seems that in our society the policies just slipped from the defencing of market economy to the worshipping of capitalism”.

Toimenpide 2002

What is it?

The Independent Left is an organization founded in 1983 by independent, thinking and feeling red-green leftists. Being leftist, to us, means solidarity. It means fighting for democracy, equality,

Neuvostosta soitat, mummi

environment, pacifism, culture and internationality. It is a way to think and a way to live. After successful elections three years ago, the Indyleft has been active on the Executive Board of the

Student Union. In several elections in a row we have succeeded in increasing the number of our seats in the Student Union Council. In addition to this we want to be seen and heard outside the official decision making channels. We march and we

cheer, we stand up when it is needed! www.helsinki.fi/jarj/sitvas E-mail-list: sitvas@helsinki.fi Contact: anna.e.kervinen@helsinki.fi

Satu R

Itsevarma nenänkohotus miehen kasvoilla saa suupielemme nykimään. Mies selittää olevansa valokuvaaja ja haluavansa kuvata upeaa Satua kesäisten ihmisten ympäröimänä. ”Tää on kattokaa vähän sillai, että Sadulla on tosi makeet kuteet ja se on niinku tosi seksikäs. Siihen tulee tosi mielenkiintonen kontrasti, jos te ootte siinä taustana”, valokuvaaja lataa. Leukamme loksahtavat. Naurattaa. Mutta

valokuvaaja onkin täysin tosissaan. Hän passittaa joukon miehet pitelemään varjostinta Sadun muodokkailla kupeilla. Nahkatoppi on kireä. Nuttura on korkea. Halkio on syvä. Sadulla on paljon meikkiä ja kireä hame. Hän totta tosiaan erottuu keskeltämme. Silti on kovin kummaa, ettei kuvaaja ymmärrä olevansa rahtusen epäkorrekti jatkaessaan hehkutustaan: ”Joo. Sun täytyy olla sillai tosi seksikäs. Tiedäthän, tulee

sitten niinku kaksinkertasesti esiin se ero noihin taustan tyyppeihin.” Ihana Satu kuuntelee nyökytellen hyväksyvästi. Hän tekee työtä käskettyä. Rinta ulos ja vatsa sisään! Sessio päättyy ja kuvaaja pakkaa aparaattinsa. Hän tarjoutuu lähettämään meille suurennetun kuvan Sadusta toimiston seinälle ripustettavaksi. Olemme kovin otettuja. Onhan Satu niin kaunis ja seksikäs.

Elina Kervinen

Toimenpide 2002

etkieväät ja kokous ilta-auringossa nurmikolla. Joukko suloisia hippityttöjä ja -poikia pitämässä hauskaa. Tänä iltana pallosta yritetään taas tehdä rahtusen kauniimpi. Mutta kuten kuultua, kauneus on katsojan silmässä. Maailmankauppakeskustelumme on edennyt jo pitkälle kun jostakin pyörähtää paikalle velmun näköinen mies. Tuttavuudentekorepliikki on hämmentävä: ”Saisko teitä käyttää vähän hyväks?”.

Neuvostossa taottu mimmi

ra tia m ok de

tö ris pä

luonto

Sitoutumaton vasemmisto on 1983 perusi tettu puolueisiin sitoutumaton ajattelevien ja tuntevien ihmisten järjestö. Vasemmistolaisuus on meille solidaarisuutta. Se on demokratian vaalimista paikallisesti ja globaalisti. Se on tasa-arvoa, ympäristön ja luonnon kunnioitusta, pasifismia, kulttuuria ja kansainväkansainvälisyys lisyyttä. Se on tapa ajatella ja ennen kaikkea tapa elää. • Sitoutumaton vasemmisto on merkittävä vaikuttaja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa. Kolmen vuoden ajan olemme vaikuttaneet HYYn hallituksessa. Edustajistossa paikkao lukumme on kasvanut jo useamarv a tas missa peräkkäisissä vaaleissa. Haluamme saada äänemme kuuluviin virallisten vaikutuskanavien ulkopuoleli la. Marssimme ja rumm s ifi mutamme, nousemme s pa barrikadeille – tuomme äänemme kuuluviin silloin kun sitä tarvitaan. •www.helsinki.fi/ jarj/sitvas•sähköpostilista: sit-vas@helsinki.fi •puheenjohtaja: anna.e.kervinen @helsinki.fi lttu

is ar

lid

vasemmistolaisuus

paik

allisu

lis

SITOUTUMATON VASEMMISTO OBUNDEN VÄNSTER • INDEPENDENT LEFT